Leipälä Saara SAIRAANHOITAJIEN JA TERVEYDENHOITAJIEN TIEDOT SUOMALAISTEN KANSANSAIRAUKSIEN RAVITSEMUSHOIDOSTA SEKÄ KOKEMUKSET RAVITSEMUSOHJAUKSESTA

Transkriptio

1 Leipälä Saara SAIRAANHOITAJIEN JA TERVEYDENHOITAJIEN TIEDOT SUOMALAISTEN KANSANSAIRAUKSIEN RAVITSEMUSHOIDOSTA SEKÄ KOKEMUKSET RAVITSEMUSOHJAUKSESTA Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma Lokakuu 2007

2 2 KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma Tekijä: Saara Leipälä Opinnäytetyön nimi: Sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien tiedot suomalaisten kansansairauksien ravitsemushoidosta sekä kokemukset ravitsemusohjauksesta Työn ohjaaja: Ala-Korpi, Riitta Työn tarkastaja: Murtomäki, Eva-Maija Päivämäärä: Sivumäärä: 48+5 TIIVISTELMÄ Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien tietoja suomalaisista kansansairauksista, joista opinnäytetyössäni käsittelin sydän- ja verisuonisairauksia, diabetesta, lihavuutta ja metabolista oireyhtymää. Ne ovat suomalaisista kansansairauksista sellaisia, joihin voi eniten vaikuttaa ravitsemushoidolla. Ne ovat myös sairauksia, joiden ravitsemushoidon osaaminen on osa sairaanhoitajan perusosaamista. Sairaanhoitajien ravitsemusosaaminen on hyvin tärkeä osa ammattitaitoa. Tutkimustehtäviä työssäni on kolme. Ensimmäisenä on, että millaiset tiedot sairaanhoitajilla on suomalaisten kansansairauksien ravitsemushoidosta. Toisena on, että miten sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat kehittäisivät ravitsemusosaamistaan. Kolmas tutkimustehtävä on, että miten sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat toteuttavat ravitsemusohjausta? Tutkimusmenetelmänäni käytin kvantitatiivista eli määrällistä tutkimusta, koska sen avulla on helppo tutkia laajoja tutkimusaineistoja ja tehdä analyysia. Tein tutkimukseni Ylivieskan ja Haapajärven terveyskeskuksien sairaanhoitajille ja terveydenhoitajille. Vastaajia oli yhteensä neljäkymmentäviisi (n=45). Vastausprosentti oli 55 %. Aineiston analysoin käsin. Tutkimustulosten perusteella sairaanhoitajilla ja terveydenhoitajilla on melko hyvät tiedot suomalaisten kansansairauksien ravitsemushoidosta. He toivovat ravitsemushoidosta koulutuksia, että ammattitaito pysyisi yllä. Ravitsemushoidon toteutuksessa on parantamisen varaa, koska aika ja resurssit eivät tahdo riittää. Avainsanat: kansansairaus, ravitsemushoito, ravitsemusohjaus

3 3 CENTRAL OSTROBOTHNIA POLYTECHNIC Degree programme in nursing Writer: Saara Leipälä Name of the thesis: Nurses and Public Health Nurses knowledge of Nutritional Treatment of Finnish folk illnesses and Experiences of Nutritional Treatment Counselor: Ala-Korpi, Riitta Inspector of the scholarly thesis: Date: Number of pages: 48+5 ABSTRACT The purpose of the thesis was to inspect nurses and public health nurses knowledge of Finnish folk illnesses. Heart- and blood vessels illnesses, diabetes, fatness and metabolic syndrome were treated in the thesis. They are affected most with nutritional treatment of Finnish folk illness. They are also illnesses which know-how of the nutritional treatment is a part of the nurses basic know-how. The purpose of this research was to answer the questions: What kind of knowledge of nutritional treatment of Finnish folk illnesses do nurses have? How would nurses develop their knowledge of the nutritional treatment? How do nurses implement a guidance of nutrition? This research was quantitative because it is easy to research and analyse a large research material. The research was done to the nurses and the public health nurses at the health centre in Ylivieska and in Haapajärvi. The number of the voic s was forty-five (n=45). The answering per cent was 55 %. The material was analysed by hand. According to the research results nurses and public health nurses have pretty good knowledge of Finnish folk illnesses. They wish education of nutritional treatment which engage their professional skill. The implementation of nutritional treatment have to be improved because time and resources are not sufficient. Keywords: folk illness, treatment of nutritional, guidance of nutrition

4 4 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO.5 2 KÄSITTEIDEN MÄÄRITTELYÄ 2.1 Kansansairaus Ravitsemushoito Ravitsemusohjaus SUOMALAISTEN KANSANSAIRAUKSIEN RAVITSEMUSHOITO 3.1 Terveellisen ruokavalion koostaminen Sydän- ja verisuonisairauksien ravitsemushoito Diabeteksen ravitsemushoito Lihavuuden ravitsemushoito Metabolisen yhtymän ravitsemushoito RAVITSEMUSOHJAUS RAVITSEMUSOPETUS AIKAISEMPIA TUTKIMUKSIA TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSTEHTÄVÄT TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 8.1 Tutkimusmenetelmä Tutkimuksen kohderyhmä Tutkimuksen toteutus ja aineiston keruu Aineiston analyysi TUTKIMUSTULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET 9.1 Taustatietoja tutkimukseen osallistujista Sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien tiedot suomalaisten kansansairauksien ravitsemushoidosta Ravitsemusosaamisen kehittäminen Ravitsemusohjauksen toteuttaminen Yhteenvetoa tutkimustuloksista TUTKIMUKSEN LUOTETTAVUUS POHDINTA LÄHTEET LIITTEET

5 5 1 JOHDANTO Luin noin kaksi vuotta sitten Sairaanhoitaja-lehdestä Hiltusen (2006) kirjoittaman artikkelin, joka käsitteli sairaanhoitajien ravitsemushoidon tietoja. Ravitsemustiedot ovat puutteellisia. Niinpä päätin valita opinnäytetyöni aiheeksi Sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien tiedot suomalaisten kansansairauksien ravitsemushoidosta ja niiden ohjauksesta. Tätä aihetta ei ole tutkittu paljoa, ja se on tällä hetkellä hyvin ajankohtainen. Tässä työssäni tutkin sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien tietoja erityisesti sydän- ja verisuonisairauksien, diabeteksen, ylipainon ja metabolisen oireyhtymän ravitsemushoidosta, koska ne ovat suomalaisten kansansairauksista sellaisia, joihin voi eniten vaikuttaa ravitsemushoidolla. Ne ovat myös sairauksia, joiden ravitsemushoidon osaaminen on osa sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan perusosaamista. Sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien ravitsemusosaaminen on hyvin tärkeä osa ammattitaitoa. Tällä hetkellä sairaanhoitajaksi ja terveydenhoitajaksi opiskelevat saavat melko vähän ravitsemusopetusta, vaikka oikeanlainen ravinto on tärkeä osa monien sairauksien ennaltaehkäisyä ja hoitoa. Sosiaali- ja terveysministeriö selvitti ravitsemushoidon toteutumista sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä (2001), ja se osoitti, että useat potilasryhmät jäävät ilman ravitsemushoitoa ja hoidosta puuttuu seuranta ja jatkuvuus. Ravitsemushoidon perusosaamiseen kuuluvat juuri sydän- ja verisuonitautien, diabeteksen, painonhallinnan ja metabolisen oireyhtymän hoito (Hiltunen ). Näitä käsittelen myös opinnäytetyössäni. Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien ravitsemushoidon tietoja ja ohjauskäytäntöjä. Selvitän myös, että miten heidän ravitsemushoidon tietojaan voi parantaa ja millä tavoin he pystyvät toteuttamaan ravitsemusohjausta. Tutkimuksen teoriaosuudessa käsittelen ruokavaliosuosituksia, kansansairauksien ravitsemushoitoa, ravitsemusohjausta sekä ravitsemusopetusta. Sen jälkeen käsittelen analysoinnin tuloksia. Lopussa on tekemäni yhteenveto sekä pohdinta tutkimukseni luotettavuudesta.

6 6 2 KÄSITTEIDEN MÄÄRITTELYÄ 2.1 Kansansairaus Suomalaisten kansanterveysongelmat ovat tyypillisiä kehittyneiden maiden ongelmia, kuten krooniset taudit. Kansansairaudeksi voidaan kutsua mitä tahansa sairautta, jolla on suuri vaikutus väestön terveyteen. Perintötekijät määräävät alttiuden ulkoisten tekijöiden vaikutuksille, minkä lisäksi yksilön kohdalla sattumanvaraiset tekijät vaikuttavat lopputulokseen. Joidenkin sairauksien osalta sairastumisen riskiä voidaan suurissa väestöryhmissä arvioida suhteellisen luotettavasti ravinnon ja nautintoaineiden käytön sekä liikuntatottumusten perusteella. Vaikutukset useimmilla ihmisillä ovat samansuuntaiset kuin väestössä keskimäärin, vaikka arviot yksilöiden kohdalla ovatkin epävarmoja. Tutkimuksissa, joissa on seurattu pitkällä aikavälillä suurten ihmisryhmien terveydentilaa ja siihen vaikuttavia tekijöitä, on löydetty tekijöitä, jotka joko suurentavat tai pienentävät sairastumisen riskiä, jotka voivat olla esimerkiksi perittyjä ominaisuuksia, elintapoja tai biokemiallisia muuttujia. Maailman terveysraportissa 2002 kerrotaan yksityiskohtaisesti, kuinka useimmissa maissa kuolleisuus ja sairastuvuus johtuvat suurelta osin muutamasta merkittävästä riskitekijästä. Ei-tarttuvien tautien kohdalla tärkeimpiä riskitekijöitä ovat korkea verenpaine, korkea kolesteroli, riittämätön hedelmien ja vihannesten käyttö, ylipaino tai lihavuus, vähäinen liikunta ja tupakointi. Näistä riskitekijöistä viisi liittyy läheisesti ruokavalioon ja liikuntaan. (Kauhanen, Myllykangas, Salonen & Nissinen, 1998, 195; Aro, Mutanen & Uusitupa, 2005, 15. The world health report 2002.) Yleiset kansansairaudet ovat monien tekijöiden yhteisvaikutuksen tulosta. Useat riskitekijät lisäävät sairastumisen riskiä, kun taas riskitekijät, jotka esiintyvät yksin, ovat tavallisesti vaikutukseltaan heikkoja. Riskitekijä lisää sairastumisen riskiä, mutta sairastumisen todennäköisyys voi silti olla pieni. Vastaavasti riskitekijän poistaminen tai korjaaminen ei poista riskiä sairastua. Tärkeimpänä selittäjänä suomalaisten sairastavuuteen pidetään elintapoja, mutta ne eivät kuitenkaan selitä kaikkea sairauksiin liittyvää vaihtelua. Sairastavuus vaihtelee eri ikäryhmien välillä; kuolleisuus kansansairauksiin painottuu vanhimpiin ikäluokkiin. Kuolleisuus sukupuoltenkin välillä vaihtelee. Miehiä kuolee kansansairauksiin enemmän kuin naisia. Tätä voidaan selittää

7 esimerkiksi biologisilla eroilla (geenit, hormonitoiminta) ja elintavoilla. (Kauhanen ym., 1998; Aro ym., 2005, 15.) 7 Tutkimuksessani käsittelen kansansairauksista sydän- ja verisuonitaudit, diabeteksen, lihavuuden sekä metabolisen oireyhtymän, koska niiden esiintymiseen voidaan vaikuttaa ravitsemushoidolla. Yleisimmät sydän- ja verisuonisairauksista ovat kohonnut verenpaine, sepelvaltimotauti, sydämen vajaatoiminta ja aivoverenkiertohäiriöt. Vaikka suomalaisten sydän- ja verisuonisairaudet ovat vähentyneet merkittävästi viimeisten 25 vuoden aikana, ne ovat silti kansanterveydellinen ongelma. Suomalaisten työikäisten miesten sepelvaltimotautikuolleisuus ylittää 2-2,5-kertaisesti Etelä-Euroopan tason, jota pidetään ihanteena. Suomessa kuolee ihmisiä eniten juuri sydän- ja verisuonitauteihin. Sydän- ja verisuonisairauksien vaaratekijöitä ovat tupakointi, veren kohonnut kolesterolipitoisuus sekä korkea verenpaine. Ravinnon rasva ja laatu vaikuttavat veren kolesterolipitoisuuteen; kovat rasvat kohottavat kolesterolipitoisuutta, ja sen sijaan pehmeät rasvat alentavat sitä. Ylipainoisilla veren rasva-arvot ovat usein kohonneet. Kohonnut verenpaine edistää sepelvaltimotaudin kehittymistä, ja runsaalla suolankäytöllä on vaikutusta verenpaineen kohoamiseen. (Haglund, Hakala-Lahtinen, Huupponen & Ventola, 2001, 173.) Diabetes on energia-aineenvaihdunnan häiriö, jolle on ominaista kohonnut veren sokeripitoisuus sekä häiriöt hiilihydraatti-, rasva- ja valkuaisaineenvaihdunnassa, mikä johtuu insuliinihormonin puutteesta tai toiminnan heikkenemisestä. Altistavia tekijöitä diabetekselle ovat lihavuus (erityisesti keskivartalolihavuus), liikunnan riittämättömyys ja sukurasite. (Holmia, Murtonen, Myllymäki, Valtonen, 2004, ) Lihavuuden mittana voidaan käyttää painoindeksiä (BMI=body mass index), joka saadaan jakamalla paino pituuden neliöllä. Tämän luvun katsotaan kuvastavan kohtuullisen hyvin elimistön rasvan määrää. Aikuisten normaalipainon ylärajaa kuvaa luku 25. Vuonna 1995 Suomessa naisista 43 % oli ylipainoisia ja miehistä 59 %. On kuitenkin hyvä muistaa, että painoindeksi ei kerro aina koko totuutta. Suositeltava vyötärönympärys miehillä on 100 cm ja naisilla 90 cm. Tällä mitataan vyötärölihavuutta. (Parkkinen & Sertti, 1999, Käypähoitosuositukset; lihavuus.)

8 8 Metabolisessa oireyhtymässä yksilölle on kertynyt vyötärölihavuutta, hänellä on kohonnut verenpaine ja/tai rasva-aineenvaihdunnan häiriö sekä sokeriaineenvaihdunnan häiriö. Siihen kuuluu myös valtimoiden tukostaipuisuuden lisääntyminen. Sen syntyyn vaikuttavat sekä perinnölliset tekijät että elämäntavat, kuten liikunta ja ruokavaliotottumukset. Metabolinen oireyhtymä tulee yleistymään sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti johtuen lihavuudesta sekä liian vähäisestä liikunnasta. Tätä oireyhtymää esiintyy noin 80 %:lla tyypin 2 diabeetikoista. Diabeetikot sairastuvat muita ihmisiä useammin sydän- ja verisuonitauteihin, koska metaboliseen oireyhtymään liittyvä vaaratekijöiden kasaantuminen samalle henkilölle aiheuttaa suuren riskin. (Holmia ym., 2004, 579; Hänninen, Rauma, Laaksonen & Mattila, 2003, 102.) 2.2 Ravitsemushoito Ravitsemushoidon tavoitteena on aina potilaan voinnin eli sairauteen liittyvien oireiden ja elämänlaadun parantaminen. Sen tavoitteena on myös estää vajaa- tai virheravitsemuksen syntyminen. Ravitsemushoidolla pyritään korjaamaan jo heikentynyt ravitsemustila ja tukea elimistön vastustuskykyä. Sen avulla hoidetaan sairaudesta johtuvia muutoksia elimistössä ravitsemusta muuttamalla sekä estetään sairaudesta tai hoidosta johtuvien liitännäissairauksien syntymistä. Ravitsemushoito helpottaa potilaan pärjäämistä sairautensa kanssa. Se myös tukee potilaan toimintakykyä, elämänhallintaa ja kykyä ottaa vastuuta omasta terveydestään. Ruokavalion muutostavoitteiden tulee olla sellaisia, että ne ovat selkeitä ja konkreettisia ja niiden toteutumista pystytään arvioimaan. Tavoitteet tulee asettaa aina potilaan kanssa yhteistyössä ja niiden on oltava realistisia. Tavoitteisiin on usein helpompi päästä pienien välitavoitteiden kautta kuin yrittämällä muuttaa ruokavaliota liikaa kerralla. (Haapa & Pölönen, 2002, 17; Louheranta, 2006, ) Ravitsemushoidon edellytyksenä on se, että ravitsemushoitopalvelut ovat tasa-arvoisesti ja oikea-alaisesti kaikkien saatavilla. Ravitsemushoito on vaikuttavaa silloin, kun se toteutetaan yksilöllisesti pohjautuen ravitsemus- ja lääketieteelliseen tutkimustietoon. Tuloksellisinta ravitsemushoito on silloin, kun se ajoitetaan oikein. Sen jälkeen, kun on tunnistettu ravitsemushoidon tarve, selvitetään ongelman laatu ja kartoitetaan potilaan ravitsemustila, terveydentila, sairaudet ja niiden hoito, mahdollinen aiempi

9 9 ravitsemushoito, tämänhetkiset ruokailutottumukset ja sen sopivuus sekä potilaan kyky huolehtia ruokataloudesta ja erityisruokavalion toteutuksesta. Näiden pohjalta tehdään ravitsemushoitosuunnitelma. (Haapa & Pölönen, 2002, ) 2.3 Ravitsemusohjaus Ravitsemusohjauksen tavoitteena on ohjata potilasta muuttamaan ruokailutottumuksiaan ja ruoan valintaa sairauden hoidon vaatimalla tavalla tai ravitsemussuosituksien mukaisesti. Ohjaus pohjautuu ravintoanamneesiin ja se kohdistetaan hoidon kannalta keskeisimpiin asioihin. Anamneesi luo pohjaa ruokavaliomuutoksille sekä se auttaa potilasta tunnistamaan ruokavalionsa muutoksia ja löytämään ratkaisuja ruokavalion epäkohtiin. Ihanteellinen ohjaustilanne on sellainen, jossa potilas itse tunnistaa ravitsemusongelmansa ja löytää siihen ratkaisuja. (Aro ym., 1999, ) Ravitsemusohjauksessa on tärkeää antaa potilaalle tietoa elintarvikkeesta, sen koostumuksesta, valinnasta, ruoan valmistuksesta sekä ravinnon ja terveyden välisestä yhteydestä. Ohjauksen tulisi herättää ja ylläpitää potilaan motivaatiota ja myöntyvyyttä hoitoon. Ohjaus on yksilöllistä, ja se perustuu potilaan omiin tapoihin, mieltymyksiin ja mahdollisuuksiin. Se on tavoitteellista, käytännönläheistä ja siinä käytetään havaintoesimerkkejä. Potilaan seuranta ja myönteinen palaute ovat myös tärkeitä asioita. Tiedon antaminen on välttämätöntä, mutta muutokset eivät tule ilman potilaan omaa motivaatiota. Monet tekijät heikentävät motivaatiota, ja sen takia on tärkeää kehua pieniäkin onnistumisia. Ravitsemusohjaukselle asetetaan selkeät tavoitteet, joista ovat tietoisia kaikki hoitoon osallistuvat.(aro ym., 1999, 340) Ravitsemusohjaajalta edellytetään ravitsemuksen, sairauden ja sen hoidon perustietojen lisäksi ohjaustaitoja. Hänen tulee osata kartoittaa potilaan ruokavalio sekä arvioida sen laatua ja ravitsemuksellista riittävyyttä. Jos ohjaajalta puuttuvat nämä taidot, on ravitsemusohjaksen tietotaito riittämätöntä eikä hän osaa soveltaa tietoja asiakkaan tarpeisiin perustuen. Asiantunteva ja asiakaslähtöinen ohjaus edistää asiakkaan kykyä ottaa vastuuta omasta terveydestään sekä sairautensa hoidosta. (Haapa & Pölönen, 2002, 20.)

10 10 3 SUOMALAISTEN KANSANSAIRAUKSIEN RAVITSEMUSHOITO 3.1 Terveellisen ruokavalion koostaminen Terveellisen ruokavalion kokonaisuutta voidaan kuvata esimerkiksi ruokakolmion avulla, joka kuvaa erityyppisten ruoka-aineiden osuuksia ruokavaliossa. Hiilihydraattien osuudeksi kokonaisenergiasta suositellaan %. Suositus rasvan määrästä kokonaisenergiasta on noin %, joista kertatyydyttymättömiä rasvoja %, monityydyttymättömiä rasvoja alle 10 % ja kovaa rasvaa alle 10 %. Proteiinin määräksi energiasta suositellaan %. Lisäksi suositellaan syömään runsaasti kuitua ja suojaravintoaineita. Suolaa saa syödä enintään 5 grammaa päivässä. (Aro, 2007, 22; Louheranta, 2006, ) Kasviksia, hedelmiä ja marjoja syödään runsaasti päivittäin tuoreena tai kypsennettynä. Pastaa, riisiä ja perunaa suositaan jokapäiväisessä käytössä valmistaen ne ilman rasvaa tai pientä määrää öljyä käyttäen. Leipää, puuroa, muroja ja mysliä syödään runsaasti täysjyvävalmisteina, ja niistä valitaan vähäsuolaiset vaihtoehdot. (Aro, 2007, 22.) Juustoista valitaan kypsytetyistä juustoista vähärasvaiset vaihtoehdot (rasvaa alle 17 %) kuten myöskin sulatejuustoista (rasvaa alle 10 %). Tuorejuustoista ja juustotyyppisistä levitteistä valitaan pehmeitä rasvoja sisältävät tai vähärasvaiset tuotteet (rasvaa alle 14 %). Kaikista juustoista suositaan vähäsuolaisia vaihtoehtoja. (Aro, 2007, 22.) Ruoanvalmistuksessa ja leivonnassa käytetään öljyä tai juoksevaa margariinia. Leivällä käytetään rasiamargariinia ja suositaan vähärasvaisia vaihtoehtoja (rasvaa alle 40 %) erityisesti silloin kun painonhallinta on ajankohtaista. (Aro, 2007, 22.) Lihasta, kalasta ja lihavalmisteista valitaan vähäsuolaiset tuotteet. Suositaan kalaa (ainakin kaksi kertaa viikossa) ja siipikarjan lihaa. Lihasta valitaan vähärasvaiset osat ja ruokamakkaroista vähärasvaiset tuotteet. Leivän päällä käytetään vähärasvaisia ja vähäsuolaisia leikkeleitä, jos niiden käyttö on päivittäistä. Ruokapakasteista, eineksistä ja muista valmisruoista suositaan vähärasvaisia ja vähäsuolaisia tuotteita. (Aro, 2007, 22.)

11 11 Pullat, kakut, keksit, pikkuleivät, pasteijat ja piirakat valitaan vähärasvaisina vaihtoehtoina etenkin silloin, kun niiden käyttö on päivittäistä. Dieettituotteita ei tarvita. Leivonnassa käytetään sokeria. Jälkiruoissa käytetään sokeria tai muita makeutusainetta. On tärkeämpää kiinnittää huomiota makeisten käyttömäärään kuin niiden makeuttamisen laatuun (sokeri/makeutusaineet). Hampaiden reikiintymistä ehkäisee ksylitolia sisältävät tuotteet. (Aro, 2007, 22.) Juomista suositaan energiattomia juomia janojuomina. Kahviin ja teehen ym. valitaan makeutteeksi keinotekoinen makeutusaine tai sokeripala. (Aro, 2007, 22.) 6.1 Sydän- ja verisuonisairauksien ravitsemushoito Ravitsemuksella on keskeinen sija sydän- ja verisuonisairauksien ravitsemushoidossa, koska sillä voidaan hoitaa monia sairauksia aiheuttavia vaaratekijöitä. Sydän- ja verisuonisairauksia ehkäisevän ruokavalion periaatteet ovat samat kuin yleisesti suositellun terveellisen ruokavalion, eli se on monipuolista, rasvaa on kohtuullisesti, tyydyttynyttä kovaa rasvaa on vähän, tyydyttymätöntä pehmeää rasvaa on riittävästi, energiaa on sopivasti suhteessa kulutukseen, vähän suolaa, runsaasti kuitua sekä vähän kolesterolia. Suositeltava rasvan määrä on naisilla 60 g ja miehillä 80 g vuorokaudessa. Tyydyttyneen rasvan saannin vähentämiseksi suositaan rasvattomia maitotuotteita sekä vähärasvaista lihaa ja lihaleikkeleitä. Tyydyttyneen rasvan saannin lisäämiseksi suositaan kasviöljyjä sekä lisätään broilerin ja kalan käyttöä. Vältetään runsaasti kolesterolia sisältäviä ruoka-aineita, kuten maksaa, munuaisia ja kananmunankeltuaista. Kolesterolia on vain eläinkunnan tuotteissa. Kasvirasvat ovat kolesterolittomia. Ruokajuomina suositaan rasvatonta maitoa ja piimää, vettä, mehua ja kotikaljaa. Pannukahvi vaihdetaan suodatinkahviin, koska pannukahvi nostaa kolesterolia. Suositaan täysjyvävalmisteita, kuten puuroa ja täysjyväleipää. Aterioina ja välipaloina käytetään salaatteja öljypohjaisten kastikkeiden kera. Marjoja, kasviksia ja hedelmiä syödään runsaasti. Aterioiden kokoamisessa on suositeltavaa käyttää lautasmallia. (Louheranta, 2006, 96 97; Haglund ym., 2001, ) On olemassa sekä hyvää HDL-kolesterolia, jonka tehtävänä on kuljettaa kolesterolia kudoksista pois ja pahaa LDL-kolesterolia, jonka tehtävänä on kuljettaa kolesterolia

12 12 kudoksiin. HDL-kolesterolin tulisi olla kokonaiskolesterolista 20 %. Korkeiden kolesteroli- ja triglyseridipitoisuuksien hoito aloitetaan aina ruokavaliolla. Tavoitteellinen kolesteroliarvo on alle 5 mmol/l. Merkittävin kolesterolia kohottava tekijä on ravinnon kovan eli tyydyttyneen rasvan runsas määrä. Liiallisella suolankäytöllä ei ole vaikutusta veren kolesteroliarvoihin. On tärkeää löytää ne sepelvaltimotautia sairastavat henkilöt, joilla seerumin kolesterolipitoisuus on suuri, ja antaa heille ruokavalio-ohjausta. Ruokavalio vaikuttaa kolesterolipitoisuuteen yksilöllisesti. Ruokavaliohoidon avulla seerumin kolesterolipitoisuus alenee noin 20 %. Jo 10 %:n lasku veren kolesterolitasossa laskee riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Veren korkeat kolesteroliarvot lisäävät riskiä sairastua sepelvaltimotautiin, mutta korkeat kolesteroliarvot eivät aiheuta verenpaineen nousua. Suurin osa lievästi kohonneista kolesteroliarvoista saadaan alenemaan pelkällä ruokavaliohoidolla, jonka pääperiaatteena on ruoan sisältämän tyydyttymättömien rasvahappojen osuuden vähentäminen ja tyydyttyneiden rasvahappojen sekä ravintokuitujen lisääminen. Vesiliukoiset kuidut pienentävät veren kolesterolipitoisuutta lisäämällä sappihappojen erittymistä ulosteisiin, jolloin sappihappojen muodostuminen kolesterolista lisääntyy. Kolesterolille edullista pehmeää rasvaa saa esimerkiksi kasviöljyistä ja pehmeistä margariineista. Liikunnalla on vaikutusta kolesteroliarvoihin; se nostaa hyvää HDL-kolesterolia. (Haglund ym., 2001, ; Peltosaari, Raukola & Partanen, 2002, 65; Aro ym., 2005, ; Parkkinen & Sertti, 1999, 74 77; Kauhanen ym., 1998, 198.) Rasvan määrä kokonaisenergiasta on korkeintaan 30 %, ja siitä tyydyttyneiden rasvojen määrä on korkeintaan 10 %. Tyydyttynyttä eli kovaa rasvaa on erityisesti runsasrasvaisissa maitovalmisteissa, rasvaisessa lihassa ja lihavalmisteissa, voissa ja voipohjaisissa rasvoissa sekä kovalla rasvalla leivotuissa leivonnaisissa. Tyydyttymätöntä eli pehmeää rasvaa on margariineissa, kalarasvoissa sekä kasviöljyissä. Sydänystävällinen ruoka sisältää vähän kovaa rasvaa, mutta runsaasti pehmeää rasvaa, koska se alentaa veren kolesterolipitoisuutta. Mikael Fogelholmin mukaan tyydyttyneiden rasvahappojen vaihtaminen tyydyttymättömään rasvaan on hyödyllistä sydän- ja verisuonisairauksia sairastaville monien tutkimusten perusteella. Viime aikoina tätä on perusteltu sillä, että tyydyttynyt rasva syrjäyttää ruokavaliossa terveydelle hyödyllistä tyydyttymätöntä rasvaa. (Haglund ym., 2001, ; Louheranta, 2006, 97 99; Fogelholm 2007.)

13 13 Runsas suolankäyttö kohottaa verenpainetta, koska suolassa on natriumia, jolla on verenpainetta kohottava vaikutus, ja suola onkin tärkein verenpainetta kohottava tekijä. Korkeaa verenpainetta voidaan madaltaa vähentämällä suolan, tyydyttyneen rasvan sekä alkoholin käyttöä, laihduttamalla sekä liikkumalla säännöllisesti. Verenpainepotilaalle kuten muullekin väestölle suositeltava määrä suolaa on 5 grammaa vuorokaudessa. Runsaasti suolaa sisältäviä elintarvikkeita ovat esimerkiksi juustot, ruokasuola, pussikeitot, säilykeruoat, suolakeksit ja muut suolapalat, suolakurkut, suolaliha ja makkarat. Päivässä saadusta suolamäärästä elintarvikkeiden mukana tulee 80 %. Suolan määrää voi vähentää suosimalla kasvisvoittoista ruokavaliota, viljatuotteita sekä vähäsuolaisia leikkeleitä ja valmisruokia, käyttämällä satunnaisesti runsassuolaisia tuotteita, käyttämällä kohtuullisesti suolaa ruoanvalmistuksessa, vaihtamalla tavallinen suola mineraalisuolaan sekä valitsemalla kivennäisvesistä vähänatriumisia vaihtoehtoja. Makuaisti tottuu nopeasti vähäsuolaiseen ruokavalioon. Suolan määrää kannattaa vähentää vähitellen, että muutos ei tuntuisi niin suurelta. Suolan käytön vähentäminen näkyy verenpainearvoissa 1-2 kuukauden kuluttua. On tutkittu, että kalsiumilla olisi verenpainetta alentava vaikutus. Vaikka verenpaine usein pyrkii nousemaan iän myötä, se ei ole normaali vanhenemiseen kuuluva tapahtuma, vaan se liittyy länsimaiseen elämäntapaan, liikapainoon ja liiallisen suolan saantiin. Kohonnut verenpaine altistaa sydän- ja verisuonitaudeille. (Haglund ym., 2001, ; Louheranta, 2006, ; Aro ym., 2005, 453.) 6.2 Diabeteksen ravitsemushoito Tyypin 1 diabetesta kutsutaan nuoruustyypin diabetekseksi. Se johtuu insuliinin tuotannon vähenemisestä tai sen puutteesta. Tyypin 2 diabetesta kutsutaan aikuistyypin diabetekseksi. Sille on ominaista insuliinin heikentynyt vaikutus, insuliiniresistenssi ja insuliinin erityksen riittämättömyys. Suomessa on noin diabeetikkoa, joista valtaosalla on tyypin 2 diabetes. Diabeetikon hoidon kulmakivinä ovat lääkehoito, ruokavalio, liikunta ja yksilöllinen opastaminen jokaisen elämäntilanteeseen sovellettuna. Sairauden varhainen toteaminen ja ajoissa aloitettu hoito voivat estää vakavien lisäsairauksien synnyn. Diabeetikoiden kokonaismäärän ennustetaan kasvavan runsasenergisen, liian rasvaisen ruoan, painonnousun, vähäisen liikunnan ja väestön ikääntymisen takia. Suomessa on järjestetty diabeteksen ehkäisyn ja hoidon

14 14 kehittämisohjelma (Dehko), joka luo perustan diabeteksen hoidon järjestämiselle vuosina Sen koordinoijana toimii Diabetesliitto. Sitä toteutetaan yhteistyössä terveydenhuollon päättäjien ja toimijoiden kanssa. Ohjelman tärkein tavoite on ehkäistä järjestelmällisesti tyypin 2 diabetesta ja saada vastasairastuneet mahdollisimman varhaisessa vaiheessa järjestelmällisen hoidon piiriin. (Holmia ym., 2004, Dehko ) Nuoruusiän diabeteksessa glukoosiaineenvaihdunnan häiriön aiheuttaa insuliinin puutos, minkä ongelmana on hyperglykemia eli verensokerin liiallinen kohoaminen. Häiriöitä esiintyy myös proteiini- ja rasva-aineenvaihdunnassa, koska insuliini puuttuu. Verensokeritaso pyritään pitämään mahdollisimman tasaisena insuliinihoidon, ruokavalion ja liikunnan avulla. Aikuistyypin diabeteksessa hyperglykemiaan johtavat insuliinin häiriytynyt eritys, insuliiniresistenssi eli lihasten heikentynyt kyky käyttää glukoosia ja maksan lisääntynyt glukoosintuotanto. Insuliinin eritys on vähentynyt, vaikka insuliinia tuottavia soluja on olemassa. Jostakin syystä solut eivät kykene lisäämään insuliinin eritystä, kun verensokeri lisääntyy. Jos insuliinin määrä ei lisäänny, verensokerikin pysyy koholla. Lääkeaineilla pyritään lisäämään solujen insuliinin tuotantoa. (Haglund ym., 2001, ) Diabeteksen ravitsemushoidon tavoitteena on edistää diabeetikon terveyttä ja hyvinvointia sekä pitää verensokeriarvot mahdollisimman normaaleina ehkäisten diabeteksen lisäsairauksia tai niiden etenemistä. Veren rasvoihin ja verenpaineeseen voidaan vaikuttaa ruokavalion avulla siten, että riski sairastua valtimotauteihin ja muihin verisuonisairauksiin pienenee. On hyvä muistaa, että diabetesta sairastavilla lapsilla ja nuorilla sekä raskaana olevilla ja imettävillä naisilla on ravinnon tarpeen erityisiä tarpeita. Myöskin vanheneminen ja lääkehoito voivat vaikuttaa ruokavalioon. (Aro, 2007, 15.) Diabeetikon ruokavaliosuositus (Suomen diabetesliitto ry) antaa puitteet ruokavalion toteuttamiselle; on tärkeää, että ruoka sisältää runsaasti hiilihydraattipitoisia, etenkin kuitua sisältäviä ruoka-aineita, sopivasti energiaa, kohtuullisesti proteiinia sisältäviä ruoka-aineita sekä niukasti rasvaa, joka on mielellään kasvirasvaa. Vuonna 2004 on julkaistu eurooppalainen ja yhdysvaltalainen suositus diabeetikon ruokavaliosta, joka perustuu tutkimusnäyttöön. Jokainen yksittäinen suositus on punnittu tarkkaan, että

15 15 millainen tieteellinen näyttö suosituksesta on. Ruokavaliohoitoa ei kumminkaan voi suunnitella pelkän tieteellisen näytön pohjalta; se on lähtöisin aina potilaan yksilöllisistä tarpeista. (Haglund ym., 2001, 186; Aro, 2007, 15.) Diabeetikoille suositellaan runsashiilihydraattista perusruokaa, jossa rasvojen ja proteiinin osuus on kohtuullinen. Päivittäiseksi annokseksi hiilihydraatteja suositellaan prosenttia kokonaisenergiasta. Sen perusteella annostellaan ateriainsuliini. Hiilihydraatteja saadaan leivästä ja muista viljavalmisteista, perunoista, nestemäisistä maitovalmisteista, sokerista, kasviksista, marjoista ja hedelmistä. Runsashiilihydraattinen ruokavalio alentaa verensokeritasoa, kun se on sopiva kulutukseen nähden ja sisältää runsaasti ravintokuitua. Hiilihydraattipitoisella ruoalla on hyvä kylläisyysarvo, koska siinä on paljon tilavuutta ja massaa. Osa hiilihydraateista imeytyy ja muuttuu elimistössä sokeriksi, ja osa jää imeytymättä. Imeytymättömät hiilihydraatit ovat ravintokuitua, joka on eduksi diabeteksen hoidossa, koska se hidastaa glukoosin imeytymistä ruoansulatuskanavasta ja tasoittaa verensokerin nousua aterioiden jälkeen. Diabeetikko voi käyttää sokeria pieniä määriä kerrallaan osana runsashiilihydraattista ja kuituista ruokavaliota, mutta sokerin ja muiden energiaa sisältävien makeutusaineiden käyttö tulee rajoittaa enintään 50 grammaan päivässä. Diabeetikoiden, kuten muunkin väestön, suolan saanti tulisi rajoittaa 5-6 grammaan päivässä. Diabetes itsessään ei kohota kolesterolia, mutta liiallinen suolankäyttö nostaa sitä. (Ilanne-Parikka, Kangas, Kaprio & Rönnemaa, 2006, , 130; Aro, 2007, 17, 30; Haglund ym., 2001, 187; Louheranta, 2006, 76.) Proteiinin tarve diabeetikoilla on sama kuin muullakin väestöllä eli prosenttia päivittäisestä kokonaisenergiasta. Ei ole tutkimusnäyttöä, jonka perusteella diabeetikoiden proteiinin tarpeen olisi syytä muuttua, jos munuaiset toimivat normaalisti, vaikka huonossa hoitotasapainossa olevien diabeetikoiden proteiinin tarve on hieman lisääntynyt. Sen sijaan diabeetikoiden ruokavaliossa proteiinin määrää voidaan hieman tarkkailla, koska sen ei ole hyvä ylittyä 20 prosenttia kokonaisenergiasta, koska liian runsas proteiinimäärä saattaa vaikuttaa diabeettisen nefropatian kehittymiseen. Proteiineja saadaan lihasta sekä lihavalmisteista, kalasta, kananmunista, juustosta ja muista maitovalmisteista sekä palkokasveista. (Aro, 2007, 17. Haglund ym., 2001, 189.)

16 16 Diabeetikoilla kuten muullakin väestöllä rasvojen käytössä on hyvä muistaa kaksi asiaa: rasvojen määrä ja laatu. Rasvaa kannattaa syödä niukasti, koska se sisältää eniten energiaa kaikista ravintoaineista. Rasvojen liiallinen käyttö lihottaa aina huolimatta siitä mistä rasva on peräisin. Rasvan laatu sen sijaan vaikuttaa sydän- ja verisuonitautien ehkäisyyn. Kovien eli tyydyttyneiden rasvojen (maitorasva, voirasva, kookosrasva, naudanrasva) kokonaismääräksi suositellaan kolmasosaa rasvojen määrästä. Pehmeiden eli tyydyttyneiden rasvojen (margariinit, rasvalevitteet, kalanrasvat, kasviöljyt) kokonaismääräksi suositellaan kahta kolmasosaa rasvojen määrästä. Kokonaisenergiasta rasvojen osuuden tulee olla 30 prosenttia. Rasvat eivät vaikuta välittömästi verensokeriin, koska rasvoissa ei ole sokeristuvia ravintoaineita. Diabetes kohottaa kolesterolia, koska diabeetikoilla haitallinen LDL-kolesteroli kerääntyy verisuonten seinämiin tavallista helpommin. (Ilanne-Parikka ym., 2006, 125. Haglund ym., 2001, ) Kun diabeetikko käyttää alkoholia ruokailun yhteydessä kohtuudella, ei sillä ole merkittävää vaikutusta verensokeriin. Alkoholi kumminkin saattaa laskea tai nostaa verensokeria. Vaikutus riippuu siitä, juodaanko alkoholi ruokailun yhteydessä ja mikä määrä juodaan. Myöskin alkoholin pitkäaikainen käyttö ja runsaus vaikuttavat verensokeriin. Alkoholi voi tehostaa insuliinin tai suun kautta otettavien diabeteslääkkeiden vaikutusta. Suositeltavaa diabeetikolle on, että jos hän käyttää alkoholia, käyttö tapahtuu ruokailun yhteydessä kohtuullisilla määrillä. On muistettava, että ruokavalion hiilihydraattimäärä pysyy suunniteltuna, ettei diabeetikolle tule hypoglykemiaa. Diabeetikoiden, jotka laihduttavat, sairastavat verenpainetautia, ovat raskaana tai joilla on jokin muu vakava terveysongelma, ei tule lainkaan käyttää alkoholia. (Haglund ym., 2001, 19;. Louheranta, 2006, 78; Aro, 2007, ) Insuliinihoidolla pyritään jäljittelemään mahdollisimman hyvin elimistön omaa insuliinin tuotantoa. Paras hoitomuoto tähän erityisesti tyypin 1 diabeetikoille on monipistoshoito, joka voidaan toteuttaa joko useina pistoksina tai insuliinipumpun avulla. Monipistoshoidossa aterian aiheuttama verensokerinnousu estetään ateriainsuliinilla. Perusinsuliini turvataan pitkävaikutteisella insuliinilla. (Louheranta, 2006, )

17 17 Liikunnan aikana veren sokeripitoisuus alenee, koska lihastyöhön käytetään pääasiassa sokeria. Haiman ja aineenvaihdunnan toimiessa normaalisti insuliinin eritys vähenee ja insuliinin vastavaikuttajahormonien eritys lisääntyy liikunnan aikana. Kun insuliinia on runsaasti, insuliinin vastavaikuttajahormonien taso pysyy matalana eikä insuliinia erity tarpeeksi, mistä johtuu veren sokeripitoisuuden laskeminen. Sen sijaan liian vähäinen insuliinipitoisuus johtaa päinvastaiseen reaktioon. Liian vähäinen insuliinipitoisuus johtaa verensokeritason voimakkaaseen nousemiseen liikuntasuorituksen aikana. Rankalla liikunnalla voi olla vaikutusta verensokeriin jopa vuorokauden ajan. Verensokerin laskeminen liikunnan aikana otetaan huomioon joko pienentämällä insuliiniannosta tai syömällä ennen liikuntaa tai liikunnan jälkeen ylimääräistä hiilihydraattia. (Aro, 2007, 64 65; Haglund ym., 2001, 195.) Äkillisissä sairastapauksissa diabeetikon insuliinin tarve kasvaa yleensä lukuunottamatta ripulia ja oksennustautia, joiden aikana diabeetikon voi olla tarve pienentää insuliiniannostaan. Kuume ja tulehdussairaudet lisäävät aina insuliinin tarvetta, koska jos elimistössä ei ole tarpeeksi insuliinia, verensokeri nousee ja virtsaan ja vereen erittyy ketoaineita. Sairastumisesta huolimatta diabeetikko voi jatkaa normaalia syömistä. Sairaan diabeetikon on tärkeää seurata tarkasti verensokeriarvoja, koska sairastuminen vaikuttaa verensokeriarvoihin, ja siitä johtuu, että lääkitystä täytyy muuttaa verensokeriarvojen mukaisesti. Lyhytvaikutteista insuliinia voi antaa niin paljon kuin verensokerimittausten mukaan sitä tarvitaan. Perusinsuliinia ei saa jättää koskaan pistämättä, vaikka potilaalla olisikin huono ruokahalu. Sairaspäivinä hiilihydraattia olisi hyvä saada ainakin 150 g vuorokaudessa, millä estetään ketoaineiden syntyminen. (Louheranta, 2006, 83 84; Haglund ym., 2001, 195; Aro, 2007, ) 6.3 Lihavuuden ravitsemushoito Lihavuuden syntyyn vaikuttavat väestötieteelliset seikat, elämäntapatekijät, energiaaineenvaihdunnan säätelyyn liittyvät tekijät, tietyt sairaudet kuten hypotalamuksen vaurio, perinnölliset tautioireyhtymät ja eräät lääkeaineet. Lihavuus nostaa riskiä sairastua esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinsairauksiin sekä sydän- ja verisuonitauteihin.

18 18 Lihavuuden hoitomuotoja ovat liikunta, vähäenerginen ruokavalio, lääkkeet, käyttäytymisterapia ja kirurginen hoito. (Parkkinen & Sertti, 1999, 40-41; Aro ym., 1999, ) Henkilön katsotaan olevan lihava, kun hänen painoindeksinsä on yli 25. Ihanteellinen painoindeksi on välillä Jos painoindeksi on alle 30, on kyse lievästä lihavuudesta, ja tällöinkin normaalipainoon pyrkiminen on suositeltavaa. Painoindeksin ollessa yli 30 tai enemmän, on kyse merkittävästä lihavuudesta ja laihduttaminen on tarpeellista. On kuitenkin hyvä muistaa, että painoindeksi antaa vain karkean arvion elimistön rasvan määrästä. Esimerkiksi lihaksikkailla henkilöillä painoindeksi on suurentunut, vaikka rasvakudos ei ole lisääntynyt. Kun vyötärönympärys naisilla on yli 90 cm ja miehillä yli 100 cm, lisääntyy lihavuuteen liittyvien sairauksien vaara huomattavasti. Tällöin ylipaino on kertynyt vyötärölle, ja vyötärönympärys on suurempi kuin lantion ympärys. Laihduttaminen on tärkeää silloin, kun kyseessä on vyötärölihavuus. Rasvakudos kertyy vatsaonteloon ja maksaan sekä rasva heikentää insuliinin tehoa ja kohottaa veren rasva-arvoja. Vyötärönseudun lihavuus on vaarallisempaa kuin pakara-reisiseudun lihavuus esimerkiksi aikuistyypin diabeteksen sekä sydän- ja verisuonisairauksien kannalta. Runsas liikapaino sinänsä ei ole sairaus, mutta se aiheuttaa riskiä sairastua muihin vakaviin sairauksiin, kuten diabetekseen tai verenpainetautiin. Se voi vaikeuttaa myös ihmisten välistä kanssakäymistä sekä aiheuttaa mielenterveyden ongelmia. (Ilanne-Parikka ym., 2006, ; Parkkinen & Sertti, 1999, ) Sopiva laihtumisnopeus on 0,5 kg viikossa. Hitaan laihtumisen tavoitteena on, että potilas omaksuu laihduttamisen aikana ruokatottumukset ja elintavat, joita voidaan ylläpitää tavoitepainoon pääsemisen jälkeenkin. Perushoitona lihavuuteen on elintapaohjaus, jossa pyritään vaikuttamaan potilaan ruoka- ja liikuntatottumuksiin, ajatuksiin ja asenteisiin sekä syömisen hallintaan vaikuttaviin tekijöihin. Päivittäin alle kilokalorin vajaus energiansaannissa johtaa viikossa suositeltavaan 0,5-1 kg:n laihtumiseen. (Louheranta, 2006, 88.) Ruokavaliossa keskeisiä periaatteita ovat ruokavalion energiatiheyden pienentäminen vähentämällä runsassokeristen- ja rasvaisten ruokien käyttöä. Kasvisten, hedelmien ja marjojen käyttöä lisätään. Suositaan täysjyvävalmisteita valkoisen viljan sijaan.

19 19 Annoskokoja kohtuullistetaan ja ruokaillaan säännöllisesti. Vältetään liiallisen alkoholin käyttöä, koska alkoholi nostaa painoa. Vältetään myöskin runsassokerisia juomia. On kuitenkin hyvä muistaa, että ruoan laatu on tärkeämpää kuin sen sisältämät kalorit. Kevyttuotteiden energiasisältö on vähintään 30 % alhaisempi kuin vastaavassa samanlaisessa tuotteessa, ja niiden järkevä käyttö auttaa painonhallinnassa ja veren rasvojen hallinnassa. (Louheranta, 2006, 89; Ilanne-Parikka ym. 2006, 133.) 5. Metabolisen oireyhtymän ravitsemushoito Metabolisen oireyhtymän tärkeimmät tunnusmerkit ovat keskivartalolihavuus sekä rasva- ja sokeriaineenvaihdunnan häiriöt. Sairauteen liittyy usein myös kohonnut verenpaine. Se on aiemmin erillisinä pidettyjen sairauksien yhteenliittymä, jossa niiden yhdistävä tekijä on elimistössä ilmenevä insuliiniepäherkkyys, eli insuliiniresistenssi, jonka seurauksena insuliinin teho on heikentynyt. Sen syntyyn vaikuttavat elämäntapatekijät, joista tärkeimpiä ovat liikkumattomuus, huono kunto, lihavuus, vartalolle ja vatsaontelon sisään kertyvä liikarasva ja runsasrasvainen ruoka. Vaikutusta on todettu olevan myös niukkakuituisella ruokavaliolla, tupakoinnilla, alkoholin runsaalla käytöllä ja stressillä. Perinnöllisyys vaikuttaa vahvasti sairauden syntyyn. (Hänninen ym. 2003, ; Ilanne-Parikka ym. 2006, ) Tyypillistä metaboliselle oireyhtymälle on keskivartalolihavuus. Se on sen keskeisin kriteeri. Näiden lisäksi tulee ilmetä ainakin kaksi seuraavista häiriötiloista: Kohollaan oleva veren triglyseridipitoisuus (> 1,7 mmol/l tai siihen oleva lääkitys), matala HDLkolesterolipitoisuus (miehillä < 1,0 mmol/l ja naisilla < 1,3 mmol/l tai siihen oleva lääkitys), kohonnut verenpaine (> 130/85 mmhg tai siihen oleva lääkitys) tai heikentynyt sokeriaineenvaihdunta tai todettu diabetes. (Ilanne-Parikka ym. 2006, ) Keski-ikäisistä 7-27 % sairastaa metabolista oireyhtymää. Sen piirteitä on havaittavissa jo lapsilla ja nuorilla. Joka kolmas mies ja joka neljäs nainen verenpainetautia sairastava sairastaa metabolista oireyhtymää. Keskivartalolihavista miehistä 55 % ja naisista 40 % sairastaa metabolista oireyhtymää. (Dehko , )

20 20 Metabolista oireyhtymää sairastavalle suositellaan samanlaista ruokaa kuin muullekin väestölle. Sen etuna on se, että se vaikuttaa samanaikaisesti kaikkiin aineenvaihdunnan poikkeavuuksiin. Ravinto ja liikunta yhdessä suojaavat sairastumiselta. Säännöllinen liikunta vaikuttaa suotuisasti glukoosiaineenvaihduntaan ja insuliiniherkkyyteen. Ravitsemuksella ja liikunnalla on toisiaan täydentävä suojavaikutus. Kahdessa diabeteksen ehkäisytutkimuksessa todettiin, että yhdistämällä liikunta ravitsemusneuvontaan voidaan diabeteksen sairastumisriskiä vähentää peräti 58 %:lta korkean riskin henkilöltä. (Ilanne-Parikka, 2006, 160.)

21 21 4 RAVITSEMUSOHJAUS Ohjaus on yksi merkittävä osa hoitotyöntekijän työtä. Sen rooli korostuu hoitoaikojen lyhentyessä. Ohjaukselle jää yhä vähemmän aikaa ja hoitotyöntekijät olettavat, että potilaat ovat kykeneviä hoitamaan itseään kotona. Käsitteelle ohjaus ei ole yleisesti hyväksyttyä määritelmää, vaan käsitteitä ohjaus, opetus, neuvonta ja tiedon antaminen käytetään toistensa synonyymeina. Laadukas ohjaus määritellään ohjaajan ja ohjattavan kontekstiin sidoksissa olevaksi aktiiviseksi ja tavoitteelliseksi toiminnaksi. Siinä ohjaaja ja ohjattava ovat vuorovaikutteisessa ohjaussuhteessa. Sen lisäksi laadukas ohjaus sisältää hoitohenkilökunnan vastuun ja asianmukaiset resurssit. (Kyngäs, 2007.) Ravitsemusohjaus on olennainen osa hoitoa. Sen tarkoituksena on ohjata potilasta muuttamaan ruokailutottumuksiaan ja ruoan valintaa sairauden hoiton vaatimalla tavalla tai ravitsemussuosituksien mukaisesti. (Haapa & Pölönen, 2002, 20; Ilanne-Parikka ym., 1999, 340.) Ohjaajalta edellytetään ravitsemuksen, sairauden ja sen hoidon perustietojen lisäksi ohjaukseen ja hoitoon liittyvien menetelmien ja taitojen hallintaa. Hänen tulee osata kartoittaa potilaan ruokavalio, arvioida sen laatua ja ravitsemuksellista riittävyyttä. Ellei ohjaajalla ole riittävää ravitsemushoidon tietotaitoa ja hän ei osaa soveltaa tietojaan asiakkaan tarpeisiin, ohjaus jää ylimalkaiseksi eikä se anna potilaalle valmiuksia henkilökohtaisiin valintoihin käytännön tasolla. Asiantunteva ja asiakaslähtöinen ohjaus tukee potilaan kykyä ottaa vastuuta omasta terveydestään sekä sairautensa hoidosta, ja se antaa siihen valmiudet. (Haapa & Pölönen. 2002, 20.) Ravitsemusohjauksen tavoitteena on saada muutettua ruokailutottumukset pysyvästi. Siihen tarvitaan useita ohjauskertoja sekä yksilöllistä tukea. Tulokset eivät ole toivottuja, jos prosessi kuitataan lyhyellä keskustelulla tai pelkällä kirjallisella ohjeella. Yksilöohjauksen rinnalla voidaan käyttää ryhmäohjausta. (Haapa & Pölönen. 2002, 20.)

22 22 5 RAVITSEMUSOPETUS Tällä hetkellä terveysalojen ravitsemusopetusta toteutetaan ammattikorkeakouluissa hyvin vaihtelevasti niin sisällöllisesti kuin laadullisestikin. Ravitsemusopetuksessa ei ole yhtenäistä linjaa eri koulujen välillä. Opetusta on keskimäärin 1,5 opintopistettä opintopisteen kokonaislaajuudesta. Suurin osa sosiaali- ja terveysalan opettajista pitää ravitsemusopetuksen määrää riittämättömänä, ja heidän mielestään oppisisällöt ovat liian suppeita ammattitavoitteisiin nähden. Keskeiset asiat jäävät usein huomioimatta aikapulan takia; kuten erityisruokavaliot, ravitsemustilan seuranta ja arviointi sekä ravitsemuksen erityistilanteet. (Keinänen, 2004.) Sairaanhoitajien ravitsemusosaaminen on hyvin tärkeä osa ammattitaitoa. Kansanterveyden kannalta sydän- ja verisuonitautien, diabeteksen ja painonhallinnan osa-alueiden hallinta tulisi olla sairaanhoitajan keskeistä ravitsemushoidon perusosaamista. Ravitsemusterapeutti Sari Aalto korostaa opetuksessa ravinnon ennaltaehkäisevää merkitystä. Tärkeää on myös potilaan motivoinnissa osata muuttaa ravitsemustieto käytännön ruoaksi, eli toisin sanoen osata neuvoa asiat ruokina ja elintarvikkeina. Aallon mukaan nykyinen 1,5 opintopisteen laajuinen ravitsemusopetus ei pysty vastaamaan sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien ammatillisiin tavoitteisiin perustuvaa riittävän tehokkaan ravitsemusneuvonnan antamista. (Hiltunen, 2006, 17.)

23 23 6 AIKAISEMPIA TUTKIMUKSIA Tutkimuksen nimi Tutkimuksen tekijä Julkaisu- Tutkimustyyppi Tutkimustulokset vuosi Ravitsemushoidon Ravitsemushoidon 1997 Projekti 1. Ravitsemuksessa suuria nykytilanne palvelut ja laatu eroja eri sairaaloiden välillä Projekti Uudella- 2. Yhteistyö ja moniammamaalla tillinen yhteistyö puutteellista perusterv. huollossa 3. Ravitsemusasioista ollaan kiinnostuneita 4. Potilasryhmiä jää ilman riittävää ravitsemushoitoa ja -ohjausta Moniammatillinen Jykylä, Eija 1999 Opinnäytetyö 1. Ravitsemushoito toteuyhteistyö Ähtärin tuu osittain suositusten sairaalan ravitse- mukaisesti mushoidossa 2. Henkilöstö tiedostaa vastuunkantamisen 3. Tietoa ravitsemushoidosta kaivataan Ravitsemushoito Sosiaali- ja terveys Sosiaali- ja ter- 1. Useat potilasryhmät kehittyvässä palve- ministeriön selvityk- veysministeriön jäävät ilman ravitsemushoilujärjestelmässä siä selvitys toa 2. Hoidosta puuttuu seuranta ja jatkuvuus 3. Ohjaus keskittyy yleensä vain yhteen osa-alueeseen Ravitsemusopetus. Keinänen, 2004 Savonia-ammat- 1. Ravitsemusopetusta Opetustyö ja sen Anja-Riitta tikorkeakoulun toteutetaan vaihtelevasti kehittäminen am- julkaisusarja niin sisällöllisesti kuin mattikorkeakouluis- A 2/2004 määrällisestikin eri ammatsa tikorkeakouluissa 2. Opetuksessa ei ole yhtenäistä linjaa 3. Keskeisiä ravitsemushoidon asioita ei ehditä käymään läpi 4. Opettajat pitävät ravitsemusopetuksen määrää riittämättömänä ja oppisisältöjä suppeina ammattitavoitteisiin nähden

24 24 Tutkimuksen nimi Tutkimuksen tekijä Julkaisu- Tutkimustyyppi Tutkimustulokset vuosi Miten toteutuu ai- Lankinen, Pirjo Pro gradu 1. Keskimäärin hoitajilla kuistyypin diabee- Nuutinen, Outi. on tyydyttävät tiedot, muttikoiden ruokavalio- Pietilä, Anna-Maija. ta parannettavaakin löytyy ohjaus? Louheranta, Anne. 2. Enemmän ohjaustyötä tekevillä hoitajilla on paremmat tiedot ravitsemuksesta kuin harvemmin tekevillä 3. Ruokavalio-ohjauksen säännöllinen kirjaaminen ja seuranta on puutteellista Kliinisen vaiheen Toivanen, Mari Opinnäytetyö 1. Kolmannen ja kuudenlääketieteen opis- nen vuosikurssin ravintokelijoiden tiedot ra- rasvatiedon tasolla ei eroa vinnon rasvoista ja 2. Suhtautuminen myönasennoituminen nii- teistä ravintorasvaneuvontä koskevaan ravit- taan ja enemmistö pitää semusneuvontaan sitä erittäin tärkeänä 3. Opintojensa loppuvaiheessa olevat kokevat olevansa valmiimpia neuvontatyöhön Gestaatiodiabeetik- Kinnunen, Lotta Opinnäytetyö 1. Ohjausta saatiin vajaaskojen ravitsemusoh- sa kuukaudessa ja sisäljaus Pohjois-Savon töön ollaan tyytyväisiä sairaanhoitopiirin 2. 3/4 koki saaneensa alueella määrällisesti ravitsemusohjausta riittävästi 3. Ravitsemusohjaus tyydyttävää 4. Huomiota kiinnitettävä ohjauksen laatuun, sisältöön ja ohjausmenetelmiin Lastenneuvolassa Kihlman-Kitinoja, 2003 Opinnäytetyö 1. Tiedot ovat hyviä, mutta toimivien terveyden- Anne. soveltaminen puutteellista hoitajien antama % hankkinut lisätierasvoihin liittyvä ra- toa rasvoista opintojen jälvitsemusohjaus, keen rasvatietous ja neu- 3. Aiheellista tehdä asiavontamateriaalin kasesite, jossa käsitellään tarve ravinnon rasvoja

25 25 Tutkimuksen nimi Tutkimuksen tekijä Julkaisu- Tutkimustyyppi Tutkimustulokset vuosi Aikuistyypin dia- Kaltiala, Ulla 2003 Opinnäytetyö 1. Suurin osa saanut ruobeetikkojen käsi- kavalio-ohjausta vain kerran tyksiä diabeteksen 2. Tavoitteita ruokavalioruokavaliohoidosta hoidosta liian vähän 3. Hoitohenkilökunnalta toivotaan tunnetukea ja vastuunottoa 4. Huomiota asiakaskeskeisyyteen ja jatkuvuuteen Ikääntyneen poti- Hiltunen, Heidi ja 2006 Opinnäytetyö 1. Huomiota tulisi kiinnitlaan ravitsemus ja Luukkonen, Tanja tää osastohoidossa olevien siihen liittyvien teki- potilaiden ravitsemukseen jöiden kartoitus liittyviin tekijöihin akuuttiosastolla 2. Potilaat syövät viljatuotteita ja maitotuotteita liian vähän

26 26 7 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSTEHTÄVÄT Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien tietoja suomalaisten kansansairauksien ravitsemushoidosta. Aihetta ei ole tutkittu paljoa, ja aihe on hyvin ajankohtainen (Hiltunen, 2006, 17-19). Opinnäytetyössäni tutkin sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien tietoja erityisesti sydän- ja verisuonisairauksien, diabeteksen, ylipainon ja metabolisen oireyhtymän ravitsemushoidosta, koska niiden esiintymiseen ja hoitoon voidaan vaikuttaa paljon ravitsemushoidolla. Ne ovat myös sairauksia, joiden ravitsemushoidon osaaminen on osa sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien perusosaamista. Lisäksi sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien ravitsemusosaaminen on hyvin tärkeä osa ammattitaitoa. Opinnäytetyön tavoitteena on, että tutkimustuloksistani löydettäisiin sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien ravitsemushoidon tiedoissa olevia puutteita, ja että niitä pystyttäisiin tulevaisuudessa parantamaan erilaisilla koulutusmuodoilla. Lisäksi selvitän sitä miten sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien ravitsemushoidon tietoja voitaisiin parantaa ja miten he toteuttavat ravitsemusohjausta. Tutkimustehtäviä opinnäytetyössäni on kolme: 1. Millaiset tiedot sairaanhoitajilla ja terveydenhoitajilla on suomalaisten kansansairauksien ravitsemushoidosta? 2. Miten sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat kehittäisivät ravitsemusosaamistaan? 3. Miten sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat toteuttavat ravitsemusohjausta?

27 27 8 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 8.1 Tutkimusmenetelmä Opinnäytetyöni tutkimusmenetelmä on kvantitaviitinen eli määrällinen tutkimus, joka tarkoittaa sitä, että tutkimuksessa käsitellään luvuin ilmaistua aineistoa, esimerkiksi tilastoja. Määrällisen tutkimuksen aineiston keruumenetelmiä voivat olla esimerkiksi haastattelu tai kirjekysely. Se sopii suuria ihmisryhmiä kartoittaviin tutkimuksiin, mutta sen avulla ei saada yksittäistapauksista kattavaa tietoa. Kvantitatiivisessa tutkimuksessa pyritään keräämään empiiristä havaintoaineistoa, jota tarkastelemalla tutkija pyrkii ymmärtämään jotakin yhteiskunnallista ilmiötä. Sitä tarkastelemalla tutkija pyrkii tekemään yleistyksiä keräämästään havaintoaineistosta. (Kakkuri-Knuuttila & Heinlahti. 2006, 217.) Valitsin kvantitatiivisen tutkimusmenetelmän sen takia, koska ravitsemushoidollisia tietoja on helppo tutkia kyselylomakkeella, koska sen avulla sain kerättyä laajan tutkimusaineiston. Kyselylomakkeen laadin itse, koska en löytänyt mitään valmista aihetta koskevaa ja sopivaa kyselyä. Joitakin yksittäisiä kysymyksiä otin erilaisista kansansairauksia käsittelevistä kyselyistä. Kyselylomakkeessani kysymyksiä on yhteensä 50 ja mukana on yksi avokysymys. Viimeisenä on kohta, johon sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat voivat kirjoittaa, mitä itse haluavat. 8.2 Tutkimuksen kohderyhmä Tutkimukseni kohderyhmänä on Ylivieskan ja Haapajärven terveyskeskuksien sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat. Ylivieskassa sairaanhoitajia ja terveydenhoitajia on noin 70, joista kyselyyn vastasi 37, joten vastausprosentiksi sain 52,8. Haapajärvellä vein kyselylomakkeen yhteensä 14:lle sairaanhoitajalle ja terveydenhoitajalle. Sieltä sain vastauksia 8, joten vastausprosentiksi tuli 57,1. Molemmilta paikkakunnilta kyselyyn vastanneiden sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien määrä oli noin 50 % sairaanhoitajia ja 50 % terveydenhoitajia.