JULKISISSA Kaupunkitieto ei ole helposti saavutettavaa, eikä se juurikaan näy kaupunkilaiselle paitsi korkeintaan säätietona metron tai ratikan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JULKISISSA Kaupunkitieto ei ole helposti saavutettavaa, eikä se juurikaan näy kaupunkilaiselle paitsi korkeintaan säätietona metron tai ratikan"

Transkriptio

1 MISSÄ

2 JULKISISSA Kaupunkitieto ei ole helposti saavutettavaa, eikä se juurikaan näy kaupunkilaiselle paitsi korkeintaan säätietona metron tai ratikan näyttöruudulla. Tieto tulisi tuoda ihmisten luo, esimerkiksi metro olisi hyvä paikka tietoiskuille.

3 MISSÄ

4 BUSSIPYSÄKILLÄ Odottelupaikat, esimerkiksi bussipysäkki, ovat hyviä paikkoja jakaa tietoa. Tällä hetkellä tarjolla on kuitenkin vain kaupallisia tiedotteita, löytyisikö niille vaihtoehtoja?

5 MISSÄ

6 KOTONA Moni katsoo kotona tietokoneella etukäteen reittitiedot, aikataulut, säätiedon, paikkojen sijainnit jne. Kaikilla ei ole älypuhelinta jolla tarkastella tietoja matkan varrella tai aikomustakaan sellaisen hankkimiseen.

7 MISSÄ

8 LENKKIPOLULLA Lenkkipolullakin olisi tärkeä saada tietoa esimerkiksi polkujen käyttöön liittyen: miten niitä tulisi käyttää, kenelle ne on tarkoitettu tai jopa muutakin kaupunkitietoa.

9 MISSÄ

10 LIIKENTEESSÄ, KAUPUNGILLA Liikenteessä ja kaupungilla kaivataan samoja tietoja kuin kotona: reitti tiedot, aikataulut, aukioloajat, paikkojen sijainnit, esteettömyystieto... Miten tieto liikenteessä tarkistetaan, mobiililaitteesta vai jostain muualta?

11 MISSÄ

12 SÄNGYSSÄ Esimerkiksi ipad on monella sängyssäkin mukana iltalukemisena olisiko vielä ennen nukkumaanmenoa hyvä hetki perehtyä kaupunkitietoon?

13 MISSÄ

14

15 MISSÄ

16

17 MITÄ

18 ULKONA VALLITSEVAT OLOSUHTEET Säätieto on kaupunkilaisille tärkeä. Se vaikuttaa mm. pukeutumiseen ja ajoitukseen. Tuulitieto olisi pyöräilijälle hyödyllinen koska vastatuuli vaikuttaa matka-aikaan (toisin kuin esim. ruuhkatieto), mutta tällä hetkellä se ei ole käytettävässä muodossa. Ilmanlaatutieto kiinnostaa yleisesti, mutta sitä ei pystytä seuraamaan riittävän paikallisesti.

19 MITÄ

20 TUTKIMUS & TILASTOTIETO Verkkokeskustelujen tueksi kaivataan tutkittua tietoa ja faktoja joihin voi viitata. Ilman lähdettä tieto saatetaan ajatella mieli piteenä. Lähdekritiikkiä esitetään myös nettikeskusteluissa.

21 MITÄ

22

23 MITÄ

24

25 MISTÄ MITÄ

26 HSL REITTIOPPAAT JA REITTITIETO Julkisen liikenteen reittiopas on ahkerassa käytössä monella. Siitä katsotaan reittejä ja aikatauluja, ja se toimii myös karttapalveluna. Kävelyn ja pyöräilyn reittiopas on käytössä esimerkiksi silloin kun halutaan tietää mikä on suorin tai lyhyin reitti. Monelle aktiivipyöräilijälle pyörätietiedolla tai korkeuksilla ei ole merkitystä, vaan sujuva reitti on tärkein.

27 MIHIN MISTÄ

28 PALVELUNUMERO JULKISESSA TILASSA Asian hoitaminen heti pois alta voi toimia hankalan tilanteen stressinpurkukeinona. Nopein yhteys organisaatioihin saadaan usein puhelimitse. Palvelunumeroon soittotilanne voi olla esimerkiksi kun HSL:n kuski on rikkonut liikennesääntöjä.

29 MISTÄ MITÄ

30 SÄVEL+ JA ENERGIAN KULUTUSTIETO Sävel+ on monelle tuttu mutta harvalla käytössä. Aktiivisilla kansalaisilla on usein jo tietoa kuinka vähentää energiankulutustaan, kun taas ne jotka tarvitsisivat opastusta eivät ehkä jaksa mennä erilliseen järjestelmään. Kritiikkiä saa myös Sävel+:n käytettävyys. Energiatiedon tulisi olla mahdollisimman saavutettavaa, helppotajuista ja havainnollista.

31 MISTÄ MITÄ

32 KARTTAPALVELUT Google Maps, Reittiopas, kartta.hel.fi, Open Street Map. Mikä on suorin tai lyhyin reitti, missä sijaitsevat julkiset rakennukset... Karttapalveluista käytetyin on Google Maps, joskin se on samalla kyseenalainen: haluanko että Google tietää kaiken? Kartta.hel.fi-palvelun käytettävyys saa kritiikkiä. Open Street Map on teknisten henkilöiden suosiossa.

33 MISTÄ MITÄ

34 MONIPUOLINEN TIETO KAUPUNKITILASSA Näytöt, visualisoinnit. Vihreä pilvi oli Dodon, Helenin ja Pikseliähkyn yhteisöllinen taideteos, johon alueen asukkaiden toiminta vaikutti reaali ajassa: pilven koko muuttui energiankulutuksen mukaan. Kaupunkitilassa välitetään tietoa myös digitaalisissa näytöissä, joskus ulkomainospaikoillakin.

35 MIHIN MISTÄ ilmatieteenlaitos.fi ravintoloiden sivut kauppojen sivut...

36 VERKKOSIVUT Tietoa haetaan lukuisilta eri verkkosivuilta, esimerkiksi tutkimustietoa, tilastoja, säätietoja, uutisia... Tarve ns. kovalle datalle on suuri, sillä (verkko)keskustelujen taustalle kaivataan aina tutkimuksia joihin voi viitata. Ilman lähdeviitettä tieto ajatellaan usein mielipiteenä.

37 MIHIN MISTÄ

38 SOSIAALINEN MEDIA; FACEBOOK Sosiaalinen media, erityisesti Facebook, on tärkeä viestintäja markkinointikanava, jonka kautta voi tavoittaa paljon ihmisiä. Facebookissa jaetaan tietoa, kuten artikkeleja, tutkimuksia, käytännön tietoa yms., mutta se on huono väline tiedon arkistointiin. Tietoa jaetaan erityisesti eri aiheiden ympärille perustetuissa ryhmissä. Kiinnostava uusi keino välittää tietoa on kuvallinen Pinterest.

39 MIHIN MISTÄ

40 IHMISTEN VÄLINEN VUOROVAIKUTUS Sosiaalinen, usein reaalimaailmassa tapahtuva tiedon jakaminen, jota on esimerkiksi keskustelut, luku piirit, vinkit ja muu vertais jakaminen. Tieto ei kuitenkaan yleensä välity ryhmän ulkopuolelle.

41 MISTÄ

42 MOBIILI SOVELLUKSET Kartat, ilmanlaatu, liikkuminen, sosiaalinen media... Eri sovelluksia on helppo latailla ja varsinkin ilmaisuus on tärkeä tekijä. Tieto uusista sovelluksista pitäisi saada helposti esimerkiksi sosiaalisen median kautta, ei App-Storea selaamalla. Onko sovelluksia jo liikaa, kun kaikilla palveluilla on omansa ja puhelin on jo valmiiksi täynnä tavaraa?

43 MISTÄ MITÄ

44 HSL POIKKEUSINFO HSL jakaa tietoa poikkeusaikatauluista ja reiteistä reaaliajassa. Poikkeusinfoon vie linkit Reittiopas- ja Omat lähdöt -sivuilta. Poikkeusinfo toimii mobiilisivunakin. Poikkeustietoja jaetaan myös pysäkkinäytöissä.

45 MIHIN MISTÄ

46 SÄHKÖPOSTI Sähköposti on edelleen tärkeä kanava, jonka avulla tavoitetaan ihmisiä ja jaetaan tietoa. Tuleeko sosiaalinen media syrjäyttämään sähköpostin?

47 MITÄ

48 OMA TIETO, KOKEMUSTIETO Kaupunkilaiset voivat olla eri aiheissa asian tuntijatasolla vaikkeivät olekaan ammattilaisia. Myös oma kokemus on lähde kaupunkitiedolle, esimerkiksi reitit, metroasemat ja niiden ominaisuudet, esteettömyystieto, rauhallisuus yms. Meneekö oma tieto hukkaan, jääkö se pelkästään sosiaaliseen mediaan vai voisiko sitä jotenkin jakaa eteenpäin organisaatioille?

49 MIHIN

50 PALAUTEKANAVA KAUPUNKIIN PÄIN Kaupunki voi vastaanottaa rajapinnan tai palvelun kautta kaupunkilaisten tietoa. Pitäisikö fiksata & Korjaa kaupunki ovat syksyllä 2013 avatut palvelut, joissa kaupunkilaiset voivat ilmoittaa kaupungille karttakäyttöliittymän avulla havaitsemistaan epäkohdista tai huoltoa vaativista kohteista.

51 MISTÄ

52

53 MISTÄ

54

55 MIHIN

56

57 MITEN

58 PAPERIKARTTA Paperikartta on luotettava apuväline pitää mukana uusilla seuduilla liikkuessa. Kartan käyttöliittymä on osittain parempi kuin teknisissä laitteissa: ei tyhjentyvää akkua, ei ruutua josta ei heijastuksen takia näe... Toisaalta kuitenkin kartta pitää kaivaa laukun pohjalta ja taitella auki, tai entä jos sataa?

59 MITEN

60 TIETOKONE Pöytäkone ja/tai kannettava löytyvät jokaisen kotoa ja työpaikalta, ja ne ovat edelleen yleisimmät välineet joilla etsitään ja käytetään tietoa.

61 MITEN

62 PUHELIN Kaikilla ei ole älypuhelinta, eivätkä kaikki välttämättä sellaista edes halua. Tekstiviestit ja puhelut riittävät!

63 MITEN

64 MOBIILILAITTEET Mobiililaitteet mahdollistavat reaaliaikaisen vuorovaikutuksen kaupunkitiedon kanssa kaupunkitilassa. Älypuhelin on monella käytännössä koko ajan käytössä. Älypuhelimen akun kestävyys on ongelma, se ei usein kestä edes kokonaista päivää vaikka sitä joka yö lataisikin. Eri käyttöjärjestelmät tuottavat hankaluuksia: yksittäisellä sovelluskehittäjällä ei ole mahdollista tehdä jokaisella alustalla toimivaa sovellusta.

65 MITEN MISTÄ

66 PERINTEINEN MEDIA: TV, LEHDET, RADIO Digitalisoitumisesta huolimatta perinteinen media on edelleen tärkeä osa ihmisten arkea ja samalla merkittävä tiedonlähde. Esimerkiksi Helen-lehdessä on usein hyviä vinkkejä ja tietoa. Aamu-tv on monelle päivän ensimmäinen tietojen lähde.

67 MITEN

68 RAJAPINTA Avoin rajapinta mahdollistaa tiedon vaihtamisen eri järjestelmien välillä. Helsingin kaupunki on avannut Open Ahjo -rajapinnan, jonka kautta pääsee kiinni kaupungin päätöksentekoon liittyviin dokumentteihin. Monet tahot eivät ole vielä avanneet omien järjestelmiensä rajapintoja. Paljon käyttökelpoisia rajapintoja erilaiseen dataan voi löytää esimerkiksi Apps4Finlandin kautta.

69 MITEN

70

71 MITEN

72

73 IDEA

74 KAUPUNKITIEDON SAAVUTETTAVUUS On olemassa paljon tietoa, mutta miten se saataisiin lähemmäs ihmisten arkea? Esimerkiksi: Uudenlaiset pakkausmerkinnät, joissa kerrotaan millä energialla tuote on tuotettu tai mikä on tuotteen hiili- tai vesi jalanjälki. Tämä helpottaisi kuluttajan valintoja ja täydentäisi tämänhetkisiä tuotteiden sisällöstä kertovia pakkausmerkintöjä.

75 IDEA

76 TIETO JA KAUPUNKI- TILAN KOKEMINEN Mikä tieto auttaa viihtymään, toimimaan ja selviytymään kaupungissa? Esimerkiksi: Stress-free routes, aistiystävälliset reitit kaupungissa eri tietoja ja tietolähteitä yhdistämällä.

77 IDEA

78 PAIKALLINEN KAUPUNKITIETO Ihmisten elinpiiri ei yleensä kata koko kaupunkia. Minkälainen tieto olisi oikeasti hyödyksi kaupunkilaisille? Esimerkiksi: Paikallishistoriakyltit, jotka kertovat syvällisempää tietoa kuka paikalla asui ennen, minkälaista elämä tuolloin oli ja niin edelleen. Tämä auttaisi yhteisten tilojen ylläpidossa luomalla vastuuta ja kunnioitusta yhteistä ympäristöä kohtaan.

79 IDEA

80 TIEDON VISUALISOINTI Miten kaupunkitietoa voisi esittää kaupunkilaisille? Esimerkiksi: Kaupunkitilan käytön tehokkuus. Liikkumisdatan, tehokkuuden ja tilankäyttötiedon yhdistäminen: 50 henkilöautoa vs. ratikka täynnä ihmisiä kumpi käyttää enemmän tilaa ja kumpi kuljettaa enemmän ihmisiä? Miten tämän voisi näyttää kaupunkilaisille?

81 IDEA

82 PAIKALLINEN KAUPUNKITIETO Ihmisten elinpiiri ei yleensä kata koko kaupunkia. Minkälainen tieto olisi oikeasti hyödyksi kaupunkilaisille? Esimerkiksi: Korttelitason tieto olisi hyödyllistä, kuten esimerkiksi lähellä sijaitsevien aamupalapaikkojen tarjoukset, lähialueen tapahtumat ja myös muu lähiympäristöön liittyvä tieto, kuten esimerkiksi kotikadun ilmanlaatu.

83 IDEA

84 TIETO JA KAUPUNKI- TILAN KOKEMINEN Mikä tieto auttaa viihtymään, toimimaan ja selviytymään kaupungissa? Esimerkiksi: Esteettömyystieto. Minne pääsee vaunujen, rattaiden tai pyörätuolin kanssa? Onko esteettömyystiedon jakaminen kaupungin vai vammais järjestöjen intressi?

85 IDEA

86 TIETOJEN YHDISTÄMINEN Tietojen yhdistäminen on tärkeää koska ihmisten arki kattaa hyvin erilaisia tietotarpeita. Esimerkiksi: Bussit ja tapahtumat. Jos jossain on lasten tapahtuma, bussit ovat usein täynnä vaunuja eikä kyytiin välttämättä mahdu. Jos HSL:lä olisi tieto tulevista tapahtumista, kalusto voitaisiin valita tarpeen mukaan tai voitaisiin jopa ajaa lisä vuoroja.

87 IDEA

88 KAUPUNKITIEDON SAAVUTETTAVUUS On olemassa paljon tietoa, mutta miten se saataisiin lähemmäs ihmisten arkea? Esimerkiksi: Tuulitieto hyödyttäisi polkupyöräilijöitä, koska vasta tuuli vaikuttaa matka-aikaan. Tämänhetkinen tieto ei kuitenkaan ole ymmärrettävää tai riittävän saavutettavaa.

89 IDEA

90 TIETOJEN YHDISTÄMINEN Tietojen yhdistäminen on tärkeää koska ihmisten arki kattaa hyvin erilaisia tietotarpeita. Esimerkiksi: Karttapohjainen mobiilisovellus, jossa olisi paljon paikallista dataa mukana, esimerkiksi lähialueen lastenhoitohuoneet, koirapuistot, leikkipuistot yms., oman valinnan mukaan.

91 IDEA

92 OMA KAUPUNKITIETO Miten voidaan hyödyntää kaupunkilaisilla olevaa tietoa? Esimerkiksi: Apps4Finlandiin osallistunut Wikikaupunki. Kuka vain voisi muokata kaupungin sivuja Wiki-tyyliin reaaliajassa, ei niin että pitää lähettää palautetta ylläpitäjälle ja odotella että korjaus näkyy sivulla. Lisäksi kaupungit voisivat vastaanottaa ulkopuolisen rajapinnan tai palvelun kautta kaupunkilaisten tietoa.

93 IDEA

94 KAUPUNKITIEDON SAAVUTETTAVUUS On olemassa paljon tietoa, mutta miten se saataisiin lähemmäs ihmisten arkea? Esimerkiksi: Usein tieto ei ole helposti ymmärrettävää alkuperäisessa muodossaan. Se vaati prosessointia ja välittämistä. Kirjasto voisi välittää enemmänkin tietoa, mutta huomiota olisi hyvä kiinnittää myös tiedon prosessointiin. Heureka on myös hyvä esimerkki, mutta ainoa laatuaan. Tiedon muoto ja saatavuus ovat tärkeimmät tekijät.

95 IDEA

96

97 IDEA

98

99 KENEN TIETO?

100

Helsingin seudun liikenteen reitit ja aikataulut Tässä.fi:ssä

Helsingin seudun liikenteen reitit ja aikataulut Tässä.fi:ssä Adfore Technologies Oy Helsingin seudun liikenteen reitit ja aikataulut Tässä.fi:ssä Adfore Technologies Oy edelläkävijä paikallisuuteen perustuvissa digitaalisissa palveluissa Adfore Technologies Oy kehittää

Lisätiedot

Avaras, kyselykooste. Petri Linna, TTY Porin laitos

Avaras, kyselykooste. Petri Linna, TTY Porin laitos Avaras, kyselykooste Petri Linna, TTY Porin laitos Kyselyn tausta Toteutusaika: 2013/12-2014/1 Rajaus: kunnat ja ICT-yritykset Satakunnassa Otos: Lähetetyt/vastaajat Kunta 81/17 ICT 86/27 Tavoite: Selvitetään

Lisätiedot

Copyright RGF Data. Puhelin / Älypuhelin / Tabletti / Kannettava tietokone / Pöytä-lattiatietokone

Copyright RGF Data. Puhelin / Älypuhelin / Tabletti / Kannettava tietokone / Pöytä-lattiatietokone Puhelin / Älypuhelin / Tabletti / Kannettava tietokone / Pöytä-lattiatietokone Käyttötarkoitus uutiset, keskustelut, kirjoitus, videot Käyttötavat vain kotipöydällä, nojatuolissa Käyttöpaikat koti, työpaikka,

Lisätiedot

Tietovarannot. Anna Eteläaho. Analyysi ja yhteenveto avoimen datan innovaatiokilpailun kilpailutöistä. Intressiryhmän 2. kokous 27.2.

Tietovarannot. Anna Eteläaho. Analyysi ja yhteenveto avoimen datan innovaatiokilpailun kilpailutöistä. Intressiryhmän 2. kokous 27.2. Analyysi ja yhteenveto avoimen datan innovaatiokilpailun kilpailutöistä Tietovarannot Anna Eteläaho Intressiryhmän 2. kokous 27.2.2014 AVARAS 1.8.2013 31.12.2014 www.tut.fi/avaras Taustaa Apps4Finland

Lisätiedot

SoLoMo InnovaatioCamp 19.3.2013. Ari Alamäki HAAGA-HELIA Tietotekniikan koulutusohjelma Ratapihantie 13 00520 Helsinki ari.alamaki @ haaga-helia.

SoLoMo InnovaatioCamp 19.3.2013. Ari Alamäki HAAGA-HELIA Tietotekniikan koulutusohjelma Ratapihantie 13 00520 Helsinki ari.alamaki @ haaga-helia. SoLoMo InnovaatioCamp 19.3.2013 Ari Alamäki HAAGA-HELIA Tietotekniikan koulutusohjelma Ratapihantie 13 00520 Helsinki ari.alamaki @ haaga-helia.fi Social Mobile Local 7.3.2013 Perusversio-esimerkki 1.0

Lisätiedot

Open Arctic Challenge -kilpailu. Anna Keskitalo Data-asiantuntija 6Aika - Avoin data ja rajapinnat

Open Arctic Challenge -kilpailu. Anna Keskitalo Data-asiantuntija 6Aika - Avoin data ja rajapinnat Open Arctic Challenge -kilpailu Anna Keskitalo Data-asiantuntija 6Aika - Avoin data ja rajapinnat www.ouka.fi/oac Idea Digitaalisen avoimuuden innovaatiokilpailu Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjois-Suomen alueella.

Lisätiedot

Helsingin urbaani luovuus käyttöön: Open311 kaupunkilaisten palautekanavana. Hanna Niemi-Hugaerts

Helsingin urbaani luovuus käyttöön: Open311 kaupunkilaisten palautekanavana. Hanna Niemi-Hugaerts Helsingin urbaani luovuus käyttöön: Open311 kaupunkilaisten palautekanavana Hanna Niemi-Hugaerts 1 SUORA KAKSISUUNTAINEN KANAVA Aita vääntynyt Steissillä. Kaupunkilainen raportoi ongelmasta Vääntynyt aita!

Lisätiedot

(Acerin) Windows 8 tabletti henkilöstön työkäytössä Koonnut Hanna Frilander, Mobiilit ohjaajat hanke 9.1.2014

(Acerin) Windows 8 tabletti henkilöstön työkäytössä Koonnut Hanna Frilander, Mobiilit ohjaajat hanke 9.1.2014 (Acerin) Windows 8 tabletti henkilöstön työkäytössä Koonnut Hanna Frilander, Mobiilit ohjaajat hanke 9.1.2014 Tähän dokumenttiin on koottu kokemuksia Acer Iconia W511 NT.L0NED.001 tabletin käytöstä henkilöstön

Lisätiedot

Pyöräilyn ja kävelyn T&K hanke: Pyöräilynavigaattorin kehittäminen

Pyöräilyn ja kävelyn T&K hanke: Pyöräilynavigaattorin kehittäminen Pyöräilyn ja kävelyn T&K hanke: Pyöräilynavigaattorin kehittäminen Infotripla Oy Vuonna 2001 perustettu suomalainen informaatioalan palveluyritys Tarjoamme ja kehitämme asiakkaillemme tietojärjestelmiä

Lisätiedot

Paikka- ja karttatiedon avaaminen Tampereella - case kantakartta 11.11.2014

Paikka- ja karttatiedon avaaminen Tampereella - case kantakartta 11.11.2014 Paikka- ja karttatiedon avaaminen Tampereella - case kantakartta 11.11.2014 Tampereen kaupunkistrategia Yhdessä tekeminen Strategiset painotukset 2025 Palvelujen kehittämiseen ja päätöksentekoon osallistutaan

Lisätiedot

Palveluverkkotyöryhmä. Viestintä

Palveluverkkotyöryhmä. Viestintä + Palveluverkkotyöryhmä Viestintä + Sisältö n Ymmärrämmekö sidosryhmiä? n Ymmärretäänkö meitä? n Mistä sidosryhmät saavat tietoa palveluverkkoasioista ja keneltä? n Mikä voi mennä pieleen jos viestintävastuu

Lisätiedot

Reitityksen ja realiaikatiedon virheelliset tilanteet

Reitityksen ja realiaikatiedon virheelliset tilanteet Reitityksen ja realiaikatiedon virheelliset tilanteet Dokumentin tarkoitus Dokumentti kuvaa Digitransit- palvelun haasteita reitityksen, reittidatan ja realiaikatiedon näkökulmasta. Tällä hetkellä on tunnistettu

Lisätiedot

kysely ja haastattelut, kevät 2014

kysely ja haastattelut, kevät 2014 kysely ja haastattelut, kevät 2014 Päätöksen äärellä - Avaimet käteen -seminaari, Kaupunkiverstas 25.3.2014 Minna Tarkka, Saija Salonen, Emmi Vainio, Stadi.TV / m-cult Päätöksen äärellä -kehityshanke Päätöksen

Lisätiedot

MyBus. Apps4Pirkanmaa. Einari Kurvinen (emakur@utu.fi) Rolf Lindén (rolind@utu.fi) Ranjeet Raya Rajput (rkrara@utu.fi)

MyBus. Apps4Pirkanmaa. Einari Kurvinen (emakur@utu.fi) Rolf Lindén (rolind@utu.fi) Ranjeet Raya Rajput (rkrara@utu.fi) MyBus Apps4Pirkanmaa Einari Kurvinen (emakur@utu.fi) Rolf Lindén (rolind@utu.fi) Ranjeet Raya Rajput (rkrara@utu.fi) 1 Sisällys MyBus yleisesti Tavoite ja kohderyhmät Pääominaisuudet Toimintamalli Käyttöohjeet

Lisätiedot

Minun mediapäiväni 2012 kuluttajatutkimuksen yhteenveto. Lisätietoja: kristiina.markkula@vkl.fi

Minun mediapäiväni 2012 kuluttajatutkimuksen yhteenveto. Lisätietoja: kristiina.markkula@vkl.fi Minun mediapäiväni 2012 kuluttajatutkimuksen yhteenveto Lisätietoja: kristiina.markkula@vkl.fi Kuluttajatutkimukset 2012 Mediaan koukuttuminen ja fragmentoitunut media käyttö: edelläkävijänuoret ja nuoret

Lisätiedot

Kuntien näkymät avoimeen dataan

Kuntien näkymät avoimeen dataan Kuntien näkymät avoimeen dataan Kuntien avoin data miten liikkeelle? seminaari 11.11.2014, Kuntatalo Twitter: #kuntienavoindata Facebook: https://www.facebook.com/groups/kuntienavointieto/ Elisa Kettunen,

Lisätiedot

TIEDEKULMA 2017 MEDIA CORNER TAUSTAMATERIAALIA

TIEDEKULMA 2017 MEDIA CORNER TAUSTAMATERIAALIA TIEDEKULMA 2017 MEDIA CORNER TAUSTAMATERIAALIA MEDIA CORNER TIEDESISÄLTÖJEN KV- NÄKYVYYDEN MAKSIMOINTI MEDIA CORNER Media Cornerista löydät apua ja työvälineitä tiedesisältöjen omatoimiseen tuottamiseen

Lisätiedot

Sosiaalinen media markkinointivälineenä

Sosiaalinen media markkinointivälineenä Sosiaalinen media markkinointivälineenä Sosiaalinen media on hyvä apuväline brändin kannatuksen kasvattamiseksi ja tietoisuuden levittämiseksi. B2B-yrityksessä, jossa sosiaalista mediaa edelleen vain ihmetellään

Lisätiedot

Tiedotejakelun trendit 2014!

Tiedotejakelun trendit 2014! Tiedotejakelun trendit 2014 Riina Vasala Toimitusjohtaja epressi.com epressi.com epressi.com on kotimainen yksityisesti omistettu yritys. Tarjoaa yritysviestinnän ammattilaisille työkalun mediajulkisuuden

Lisätiedot

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Avointa dataa Helsingin seudulta

Avointa dataa Helsingin seudulta Avointa dataa Helsingin seudulta Geoinformatiikan valtakunnallinen tutkimuspäivä 2013 23.5.2013 Ville Meloni Forum Virium Helsinki Mikä on HRI? Helsinki Region Infoshare Avataan Helsingin seutua koskevaa

Lisätiedot

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä Yhteenveto medialle 1 Yhteenveto Ala-asteikäiset lapset ovat jo hyvin aktiivisia puhelimen käyttäjiä. Kahdeksalla kymmenestä on oma puhelin

Lisätiedot

HSL-tietoisku: Uusi Avoin reittiopas ja pysäkkikuulutukset. Kerkko Vanhanen, VAMPO-seminaari 3.6.2015

HSL-tietoisku: Uusi Avoin reittiopas ja pysäkkikuulutukset. Kerkko Vanhanen, VAMPO-seminaari 3.6.2015 HSL-tietoisku: Uusi Avoin reittiopas ja pysäkkikuulutukset Kerkko Vanhanen, VAMPO-seminaari 3.6.2015 HSL-liikenteessä tehdään päivittäin noin miljoona nousua joukkoliikennevälineisiin Infopalveluilla paras

Lisätiedot

Vastaajan taustatiedot. 1. Vastaajan sukupuoli: 2. Vastaajan ikä: 3. Toimenkuvasi hevostalousyrityksessä: nmlkj Nainen. nmlkj Mies

Vastaajan taustatiedot. 1. Vastaajan sukupuoli: 2. Vastaajan ikä: 3. Toimenkuvasi hevostalousyrityksessä: nmlkj Nainen. nmlkj Mies SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA (hevostenhoitaja- ja ratsastuksenohjaajaopiskelijat) Tervetuloa vastamaan kyselyyni, jossa selvitän hevostalousoppilaitosten

Lisätiedot

Case: Helsinki Region Infoshare - pääkaupunkiseudun tiedot avoimiksi

Case: Helsinki Region Infoshare - pääkaupunkiseudun tiedot avoimiksi Case: Helsinki Region Infoshare - pääkaupunkiseudun tiedot avoimiksi Projektipäällikkö Ville Meloni Forum Virium Helsinki 5.4.2011 Hankkeen yhteenveto Avataan Helsingin seutua koskevaa tietoa kaikkien

Lisätiedot

TöyssyTutka. Kilpailutyö Apps4Finland 2011 Ideasarjaan

TöyssyTutka. Kilpailutyö Apps4Finland 2011 Ideasarjaan TöyssyTutka Kilpailutyö Apps4Finland 2011 Ideasarjaan Idean kuvaus Suomen tiestön kunto rapistuu jatkuvasti käytettävissä olevien määrärahojen niukkuuden johdosta. Teiden ylläpidon tehostamiseksi tarvitaan

Lisätiedot

SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50

SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50 SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50 IKÄ % 18 24 9 25-34 35-44 26 45-54 30 55-60 13 Yli 60 7 ASEMA % Työntekijä 23 Alempi toimihenkilö 13 Ylempi toimihenkilö 31 Johtava asema 6 Opiskelija 9 Perhe-/opinto-/vuorotteluvapaalla

Lisätiedot

Venäjänkielinen Internet eli Runet. Kouvola 28.1.2013 Sähköinen kauppa ja sosiaalinen media Venäjällä

Venäjänkielinen Internet eli Runet. Kouvola 28.1.2013 Sähköinen kauppa ja sosiaalinen media Venäjällä Venäjänkielinen Internet eli Runet Kouvola 28.1.2013 Sähköinen kauppa ja sosiaalinen media Venäjällä Runetin määritelmä Venäläisestä Internetistä käytetään Venäjällä tavanomaisesti nimitystä Runet (Рунет)

Lisätiedot

Avoimen datan löytäminen, käyttöönotto ja jakaminen. Havainnolliset analyysit avoimella paikkatiedolla ProGIS ry ja Poligon, 11.4.

Avoimen datan löytäminen, käyttöönotto ja jakaminen. Havainnolliset analyysit avoimella paikkatiedolla ProGIS ry ja Poligon, 11.4. Avoimen datan löytäminen, käyttöönotto ja jakaminen Havainnolliset analyysit avoimella paikkatiedolla ProGIS ry ja Poligon, 11.4.2013 Tanja Lahti Mikä on avoin data ja HRI? Julkista Lupa käyttää http://opendefinition.org/okd/suomi/

Lisätiedot

Sosiaalinen media matkailusektorilla Koodiviidakko Oy Pekka Huttunen Liiketoimintajohtaja, KTM

Sosiaalinen media matkailusektorilla Koodiviidakko Oy Pekka Huttunen Liiketoimintajohtaja, KTM Sosiaalinen media matkailusektorilla Koodiviidakko Oy Pekka Huttunen Liiketoimintajohtaja, KTM - Ohjelmistoja digitaaliseen viestintään Koodiviidakko Oy Koodiviidakko Oy on digitaaliseen viestintään ja

Lisätiedot

Internetpalvelut. matkalla. 03.05.2012 Mikko Sairanen

Internetpalvelut. matkalla. 03.05.2012 Mikko Sairanen Internetpalvelut matkalla 03.05.2012 Mikko Sairanen Täyden palvelun mobiilitoimisto Suunnittelu Toteutus Tuki & ylläpito Jatkokehitys 2 Palvelut Mobiilisivustot ja sovellukset Tabletsovellukset Smart-TV

Lisätiedot

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Kenelle, mitä, missä? Kenelle? Kenelle suuntaatte viestinne? Mitä? Määritelkää kolme tärkeintä asiaa, jotka haluatte

Lisätiedot

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Tammi-maaliskuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista

Lisätiedot

Sosiaalinen Media organisaation kommunikoinnissa. Jukka Ruponen, IT Arkkitehti, Innovaattori

Sosiaalinen Media organisaation kommunikoinnissa. Jukka Ruponen, IT Arkkitehti, Innovaattori Sosiaalinen Media organisaation kommunikoinnissa Jukka Ruponen, IT Arkkitehti, Innovaattori Hiljaista tietoa syntyy kun yhteisöllistä keskustelua ja tiedonvaihtoa ei tapahdu vaan kommunikointi rajoittuu

Lisätiedot

Mobiilipalvelut kirjastoissa Juha Hälinen verkkopalvelusuunnittelija

Mobiilipalvelut kirjastoissa Juha Hälinen verkkopalvelusuunnittelija Mobiilipalvelut kirjastoissa Juha Hälinen verkkopalvelusuunnittelija Jyväskylän kaupunginkirjasto Kirjastoiden ja kännyköiden monimutkainen suhde Tilastoja ja historiaa WAP1.0 vuonna 1998 Nokia Communicatorilla

Lisätiedot

Kartta-aineistot liiketoiminnan edistäjänä

Kartta-aineistot liiketoiminnan edistäjänä Kartta-aineistot liiketoiminnan edistäjänä Sanna Jokela Paikkatietoyhteistyön koordinaattori sanna.jokela@lounaispaikka.fi puh. 040 766 4607 http://paikkatietokeskus.lounaispaikka.fi www.lounaispaikka.fi

Lisätiedot

Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies

Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Sanomalehti onnistuu, jos sen levikkialueen urheilu- ja liikuntaväki pitää paikallista urheilujulkisuutta tärkeänä ja haluaa osallistua sen tuottamiseen ja ylläpitää

Lisätiedot

Muuton myötä uusille reiteille

Muuton myötä uusille reiteille Muuton myötä uusille reiteille Hei sinä, jonka kodin tai työpaikan osoite on vaihtumassa tai juuri muuttunut! Mitä, jos siirtyisit uusien reittien myötä joukkoliikenteen käyttäjäksi tai pyöräilijäksi osittain

Lisätiedot

Suomalaisten Some-käyttö monipuolistunut Instagram & Twitter nousussa

Suomalaisten Some-käyttö monipuolistunut Instagram & Twitter nousussa DNA Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus 2: Suomalaisten Some-käyttö monipuolistunut Instagram & Twitter nousussa Yhteenveto medialle Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus 2 Yhteenveto /

Lisätiedot

Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville?

Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville? Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville? Mikä on tutkimusohjelman tai hankkeen tulos? Tutkijoille työtä, opinnäytteitä, meriittejä

Lisätiedot

Kokemuksia datan avaamisesta pääkaupunkiseudulla. Projektipäällikkö Ville Meloni - Forum Virium Helsinki Open Data Tampere Region Kick-off 20.2.

Kokemuksia datan avaamisesta pääkaupunkiseudulla. Projektipäällikkö Ville Meloni - Forum Virium Helsinki Open Data Tampere Region Kick-off 20.2. Kokemuksia datan avaamisesta pääkaupunkiseudulla Projektipäällikkö Ville Meloni - Forum Virium Helsinki Open Data Tampere Region Kick-off 20.2.2013 ONNEA TAMPERE! Kehittäjätyökaluja uusille sähköisille

Lisätiedot

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Jani Koivula, 21.11.2010 Kuka on se oikea? 23.11.2010 TULe urheiluseuraan liikkumaan 2 Ovatko sidosryhmänne sosiaalisessa mediassa? Oletteko te? Sosiaalisen

Lisätiedot

Matkailutoimialan aamu. 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä

Matkailutoimialan aamu. 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä Matkailutoimialan aamu 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä Asiakaskäyttäytyminen internetissä asiakkaan tietotarpeet ja ostopäätökseen vaikuttavat tekijät Internet on noussut vallitsevaksi viestintävälineeksi.

Lisätiedot

Kokemuksia julkisen datan avaamisesta

Kokemuksia julkisen datan avaamisesta Kokemuksia julkisen datan avaamisesta Ville Meloni Forum Virium Helsinki Tietojohtamisen verkoston seminaari 23.11.2012 Helsinki Region Infoshare Avataan Helsingin seutua koskevaa julkista tietoa kaikkien

Lisätiedot

Avoimen hallinnon edistäminen LVM:n hallinnonala. Kaisa Leena Välipirtti

Avoimen hallinnon edistäminen LVM:n hallinnonala. Kaisa Leena Välipirtti Avoimen hallinnon edistäminen LVM:n hallinnonala Kaisa Leena Välipirtti LVM:n hallinnonalasta Kansalaisten arjen ministeriö Kompakti ministeriö, jossa kolme osastoa Hallinnonalalla neljä virastoa (+ kolme

Lisätiedot

Liitekuviot. Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 75 89-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta. www.ikateknologia.fi

Liitekuviot. Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 75 89-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta. www.ikateknologia.fi www.ikateknologia.fi Liitekuviot Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 9-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta Nordlund, Marika; Stenberg, Lea; Lempola, Hanna-Mari. KÄKÄTE-projekti (Käyttäjälle

Lisätiedot

Useimmin kysytyt kysymykset

Useimmin kysytyt kysymykset Useimmin kysytyt kysymykset Versio 1.1 1 1. Mikä mobiilikortti on? Mobiilikortti on matkapuhelimessa toimiva sovellus ja www.mobiilikortti.com osoitteessa oleva palvelu. Sovelluksen avulla voit siirtää

Lisätiedot

Mobiilit luontorastit

Mobiilit luontorastit Mobiilit luontorastit Kesto: Riippuu reitin pituudesta Kenelle: lukio Missä: ulkona Milloin: kevät ja syksy Tarvikkeet: älypuhelin / tablet -tietokone (muistiinpanovälineet) Eräpassin osio: Luonnossa liikkuminen

Lisätiedot

Vientimarkkinointia verkossa: Asiakasymmärrys. Workshop 13.11.2014 17/11/14 1

Vientimarkkinointia verkossa: Asiakasymmärrys. Workshop 13.11.2014 17/11/14 1 Vientimarkkinointia verkossa: Asiakasymmärrys Workshop 13.11.2014 17/11/14 1 Agenda tänään 1. Digitaalisuus, Some ja Verkkokauppa 2. Asiakasymmärrys KATI SAARI Strategi Kati Varhee (MS ECON) on toiminut

Lisätiedot

Mobiilit luontorastit

Mobiilit luontorastit Mobiilit luontorastit Kesto: Riippuu reitin pituudesta Kenelle: yläkoulu Missä: ulkona Milloin: kevät ja syksy Tarvikkeet: älypuhelin / tablettitietokone (muistiinpanovälineet) Eräpassin osio: Luonnossa

Lisätiedot

Nokia Kartat -käyttöohje

Nokia Kartat -käyttöohje Nokia Kartat -käyttöohje 1.0. painos 2 Sisältö Sisältö Tietoja Nokia Kartat -palvelusta 3 Tarkastele sijaintiasi ja selaa karttaa 3 Etsi paikka 4 Etsi lähialueen paikkoja 4 Lisää paikkaan valokuva 5 Tallenna

Lisätiedot

UUSI PYSÄKKITYÖKALU - koulutus

UUSI PYSÄKKITYÖKALU - koulutus UUSI PYSÄKKITYÖKALU - koulutus 29.4.2014 Susanna Kymäläinen / Liikennevirasto Kouluttajat Tietopalveluasiantuntija Susanna Kymäläinen / Liikennevirasto Susanna.kymalainen@liikennevirasto.fi, p. 040 6766

Lisätiedot

HRI, Open Ahjo ja Open Helsinki Hack at Home. Avointa kaupunkia rakentamassa 4.9.2013 Ville Meloni Forum Virium Helsinki

HRI, Open Ahjo ja Open Helsinki Hack at Home. Avointa kaupunkia rakentamassa 4.9.2013 Ville Meloni Forum Virium Helsinki HRI, Open Ahjo ja Open Helsinki Hack at Home Avointa kaupunkia rakentamassa 4.9.2013 Ville Meloni Forum Virium Helsinki Helsinki Region Infoshare Helsinki Region Infoshare Avataan Helsingin seutua koskevaa

Lisätiedot

ja menestyvän pk-yrityksen mahdollisuudet

ja menestyvän pk-yrityksen mahdollisuudet Sosiaalinen netti ja menestyvän pk-yrityksen mahdollisuudet Antti Leino Digital director / Omnicom Media Group @anttileino Kirjat: Dialogin aika (2010) Sosiaainen netti ja menestyvän pk-yrityksen mahdollisuudet

Lisätiedot

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9. Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.2013 Tampere on kansallinen koordinaattori INKA-ohjelmaan kuuluvassa

Lisätiedot

Maaseutumatkailuyritysten ja - tuotteiden valtakunnallinen myynti- ja markkinointikanava

Maaseutumatkailuyritysten ja - tuotteiden valtakunnallinen myynti- ja markkinointikanava Maaseutumatkailuyritysten ja - tuotteiden valtakunnallinen myynti- ja markkinointikanava Sivusto avattiin 11.4. Monipuolinen ja laaja yritysnäkyvyys Sivusto avattiin 11.4. Varaamo eri tuoteryhmille; esim.

Lisätiedot

Place client logo here in Slide Master

Place client logo here in Slide Master Place client logo here in Slide Master DNA Tutkimus mökkeilijöiden netinkäytöstä Place client logo here in Slide Master Tutkimuksen menetelmä ja toteutus Tiedonkeruu ja näyte: n=1005 online-haastattelua

Lisätiedot

POLKUPYÖRÄ PORTTI KONSEPTI-IDEA

POLKUPYÖRÄ PORTTI KONSEPTI-IDEA POLKUPYÖRÄ PORTTI KONSEPTI-IDEA LÄHTÖTILANNE - Marja-Vantaa -projektin yhtenä tavoitteena on vaikuttaa ja lisätä muita liikennemuotoja (kävely, pyöräily, julkinenliikenne) paitsi autoilua uudella asuinalueella.

Lisätiedot

ERKKI HUJANEN MITEN MEDIA TOIMII? Popup Media/Technopolis Oulu 25.8.2015 Erkki Hujanen Kaleva

ERKKI HUJANEN MITEN MEDIA TOIMII? Popup Media/Technopolis Oulu 25.8.2015 Erkki Hujanen Kaleva MITEN MEDIA TOIMII? Popup Media/Technopolis Oulu 25.8.2015 Erkki Hujanen Kaleva KALEVA Suurin media-alan konserni Pohjois-Suomessa tarjoaa asiakkailleen tuoreita uutisia, kiinnostavia juttuja ja hyödyllisiä

Lisätiedot

Juha Peltomäki JAMK/Teknologia

Juha Peltomäki JAMK/Teknologia Juha Peltomäki JAMK/Teknologia Web vuonna 2009 Web on nyt n. 18 vuotta vanha ilmiö Muistatteko Internet-kuplan vuonna 2000? Internetin kaupallistuminen käynnistyi vuonna 1996 (ebay ja Amazon) Amazon saavutti

Lisätiedot

PUSH palvelut mobiilikehityksessä: Android ja Windows phone 7. Pauli Kettunen

PUSH palvelut mobiilikehityksessä: Android ja Windows phone 7. Pauli Kettunen PUSH palvelut mobiilikehityksessä: Android ja Windows phone 7 Pauli Kettunen Esityksen rakenne 1. Taustaa 2. Push web-ohjelmoinnissa Comet Interaktiomallit 3. Push älypuhelinalustoilla Deacon pilvipalveluna

Lisätiedot

Verkostomainen ja luova 1imityö

Verkostomainen ja luova 1imityö Verkostomainen ja luova 1imityö Juha Laamanen/ Sovelto Var$ tunnista Agenda Läpinäkyvyyden aika Tieto on arvokasta, eikä sitä pidä jakaa kenelle tahansa? Organisaa@o on yhteisö, ei koneisto Sosiaalinen

Lisätiedot

WWW.Janakkala.fi. Uudet www.janakkala.fi- sivut palvelevat sinua entistä. paremmin ja tehokkaammin. Tässä muutamia vinkkejä sivujen tarjonnasta.

WWW.Janakkala.fi. Uudet www.janakkala.fi- sivut palvelevat sinua entistä. paremmin ja tehokkaammin. Tässä muutamia vinkkejä sivujen tarjonnasta. WWW.Janakkala.fi Uudet www.janakkala.fi- sivut palvelevat sinua entistä paremmin ja tehokkaammin. Tässä muutamia vinkkejä sivujen tarjonnasta. 5.3.2009 1 Etusivulta löydät: Tekstin suurentaminen Hakutoiminto

Lisätiedot

Datasta tietoon ja toimintaan. Mittarit isännöitsijän ja asukkaan viestinnän välineenä

Datasta tietoon ja toimintaan. Mittarit isännöitsijän ja asukkaan viestinnän välineenä Datasta tietoon ja toimintaan Mittarit isännöitsijän ja asukkaan viestinnän välineenä Miksi mittareita? Missä pulma? Ongelma: asukkaat eivät tiedä kulutustaan, eivät etsi tietoa tai ymmärrä, mitä tieto

Lisätiedot

CT50A2601 Käyttöjärjestelmät Androidin ja Symbianin vertailu Seminaarityö

CT50A2601 Käyttöjärjestelmät Androidin ja Symbianin vertailu Seminaarityö CT50A2601 Käyttöjärjestelmät Androidin ja Symbianin vertailu Seminaarityö 0349955 Pekka Hyvärinen 0342194 Joonas Heikelä 0327708 Miro Temonen 0350122 Sami Tuominen Yleistä Seminaarityö osa kurssia Käyttöjärjestelmät

Lisätiedot

Soneran Koti ja TV tutkimus 2012

Soneran Koti ja TV tutkimus 2012 Soneran Koti ja TV tutkimus 2012 Tervetuloa! Sonera selvitti nyt toista kertaa suomalaisten viihtymistä kotona ja suhdetta television katseluun Tiedonkeruu kesäkuussa 2012, N=2132 Tutkimuksen toteutti

Lisätiedot

Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa

Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa Verkkokyselyn tulosyhteenveto RYM Oy 2013 Sosiaalisen median ammatillinen hyötykäyttö vielä vähäistä Neljä viidestä rakennetun ympäristön kehityksestä kiinnostuneesta

Lisätiedot

Aineistojen avoimuus alueellisesta näkökulmasta. Faris Alsuhail 15.10.2013

Aineistojen avoimuus alueellisesta näkökulmasta. Faris Alsuhail 15.10.2013 Aineistojen avoimuus alueellisesta näkökulmasta Faris Alsuhail 15.10.2013 Lounaispaikka? (paikkatietokeskus.lounaispaikka.fi) Lounais-Suomen alueellinen paikkatietokeskus Kokoaa yhteen lounaisen Suomen

Lisätiedot

Helsingin Energian Energianeuvonta Perustamisvuodesta 1909alkaen

Helsingin Energian Energianeuvonta Perustamisvuodesta 1909alkaen Helsingin Energian Energianeuvonta Perustamisvuodesta 1909alkaen Energiakeskus Kampin Sähkötalossa vuodesta 1973 Asiakaspalvelu ja näyttelytila Aukioloaika ma - pe klo 8.30-16 kodin energiankäytön neuvonta

Lisätiedot

POHJANMAAN POLIISILAITOS. Keski-Pohjanmaan MOBIILI LÄHIPOLIISI

POHJANMAAN POLIISILAITOS. Keski-Pohjanmaan MOBIILI LÄHIPOLIISI POHJANMAAN POLIISILAITOS Keski-Pohjanmaan MOBIILI LÄHIPOLIISI POLIISI ON JO LÄHES JOKA PAIKASSA MUTTA NYT ON AIKA MENNÄ LÄHEMMÄKSI IHMISTÄ UUSI TOIMINTAMALLI Harva-alueelle sijoitetaan useiden kuntien

Lisätiedot

Luonto- ja kulttuurimatkailijan mobiilipalvelun toteutus. Olli Rinne, Netgalleria Oy olli@netgalleria.fi

Luonto- ja kulttuurimatkailijan mobiilipalvelun toteutus. Olli Rinne, Netgalleria Oy olli@netgalleria.fi Luonto- ja kulttuurimatkailijan mobiilipalvelun toteutus olli@netgalleria.fi Taustaa - Olli Rinne, Netgalleria 20+ v. kokemus IT-alalta mm. Absolutions Oy, osakas, CTO (1993-2003) webpohjaiset ecommerce-

Lisätiedot

Tavallista fiksumpaa markkinointia

Tavallista fiksumpaa markkinointia Tavallista fiksumpaa markkinointia Päivän agenda Hakukonemarkkinoinnin koulutus Ainoastaan hakukone- ja mobiilioptimoitu www-sivu toimii ja tehoaa Hakukonemarkkinointi: miksi ja miten? Mobiilimarkkinoinnin

Lisätiedot

Tuunix Oy Jukka Hautakorpi 30.10.2012

Tuunix Oy Jukka Hautakorpi 30.10.2012 Tuunix Oy Jukka Hautakorpi 30.10.2012 Yritysesittely lyhyesti Tuunix Oy:n palvelut Mikä on pilvipalvelu? Pilvipalveluiden edellytykset Tietoturva ipad ja pilvipalvelut Erilaiset pilvipalvelut lyhyesti

Lisätiedot

Sosiaalinen media teollisuudessa Yleiskuvaa ja esimerkkejä

Sosiaalinen media teollisuudessa Yleiskuvaa ja esimerkkejä Sosiaalinen media teollisuudessa Yleiskuvaa ja esimerkkejä 13.6.2013 Mekatroniikkaklusterin seminaari Harri Lakkala Harri Lakkala DI, yhteisöllisen bisneskehityksen asiantuntija ja konsultti Tehnyt töitä

Lisätiedot

Monimediaisuus ja vuorovaikutus

Monimediaisuus ja vuorovaikutus Monimediaisuus ja vuorovaikutus (2ivistelmä esityksen kalvoista) Aki Kekäläinen, pääsuunni;elija Yle Uu2s- ja ajankohtaistoiminta NeA- ja mobiilikehitys Yle ennen neaaikaa Mediat: radio, TV ja teksti-tv

Lisätiedot

Joukkoliikenteen pysäkki

Joukkoliikenteen pysäkki Joukkoliikenteen pysäkki Joukkoliikenteen pysäkin pakolliset ominaisuustiedot on esitetty paksummalla fontilla, muut ominaisuustiedot ovat vapaaehtoisia. Pysäkillä voi olla joko suomen- tai ruotsinkielinen

Lisätiedot

Bussilla, pyörällä vai autoillen? Urbaania saavutettavuutta mittaamassa. Tuuli Toivonen Helsingin yliopisto MetropAccess-hanke

Bussilla, pyörällä vai autoillen? Urbaania saavutettavuutta mittaamassa. Tuuli Toivonen Helsingin yliopisto MetropAccess-hanke Bussilla, pyörällä vai autoillen? Urbaania saavutettavuutta mittaamassa Tuuli Toivonen Helsingin yliopisto MetropAccess-hanke Tavoitettavuus ja liikkuminen arkipäivän peruskysymyksiä Mikä on paras kulkumuoto?

Lisätiedot

Matkailureitit. Kolari 25.8. Ilkka Kauppinen

Matkailureitit. Kolari 25.8. Ilkka Kauppinen Matkailureitit Kolari 25.8 Ilkka Kauppinen Ohjelma nopeasti 10:00 Aloituskahvit ja tervetuloa 10:15 Pieni esittelykierros 10:30 Mitä odotamme ja mitkä ovat tavoitteemme matkailureitistä? 11:00 Miten rakennamme

Lisätiedot

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTINTÄ Sanomien lähettämistä ja vastaanottamista Yhteisöjen välistä monimuotoista

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

SISÄLTÖMARKKINOINTI. Viestintää uusissa vaatteissa vai markkinointia vanhoissa vaatteissa? @MinnaPerila

SISÄLTÖMARKKINOINTI. Viestintää uusissa vaatteissa vai markkinointia vanhoissa vaatteissa? @MinnaPerila SISÄLTÖMARKKINOINTI Viestintää uusissa vaatteissa vai markkinointia vanhoissa vaatteissa? @MinnaPerila SISÄLTÖMARKKINOINTI JA NATIIVIMAINONTA OVAT NYT IN. MIKSI? Digitaalinen maailma antaa uusia reviirejä

Lisätiedot

Multimodaalisilla ratkaisuilla kohti asiakaslähtöisempiä liikkumisen palveluja. ECOMM 2014 jälkiseminaari 24.9.2014 Jenni Eskola

Multimodaalisilla ratkaisuilla kohti asiakaslähtöisempiä liikkumisen palveluja. ECOMM 2014 jälkiseminaari 24.9.2014 Jenni Eskola Multimodaalisilla ratkaisuilla kohti asiakaslähtöisempiä liikkumisen palveluja ECOMM 2014 jälkiseminaari 24.9.2014 Jenni Eskola Liikkumistili kohti yhteiskäyttöisyyttä ja liikkumisen palveluja 23.9.2014

Lisätiedot

Liikennesuunnittelun verkkosivut

Liikennesuunnittelun verkkosivut Luonnos 16.3.2011 Liikennesuunnittelun verkkosivut Sivusisällöt: - Ajankohtaista ja esittely (etusivu) - Liikennesuunnitelmat - Pyöräily - Joukkoliikenne - Liikenneturvallisuus - Tutkimus ja tilastot -

Lisätiedot

Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä. Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012

Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä. Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012 Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012 Cocomms lyhyesti Vahvuuksiamme ovat yritys-, talous-, terveys- ja lääke-

Lisätiedot

ESLUn viestinnän seuraseminaari 21.9.2013 Viking Grace. Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies

ESLUn viestinnän seuraseminaari 21.9.2013 Viking Grace. Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies ESLUn viestinnän seuraseminaari 21.9.2013 Viking Grace Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Sanomalehti onnistuu, jos sen levikkialueen urheilu- ja liikuntaväki pitää paikallista urheilujulkisuutta

Lisätiedot

Viestintä Ilmatieteen laitoksessa Avoin hallinto 27.3.2015. Nina Kukkurainen viestintäjohtaja

Viestintä Ilmatieteen laitoksessa Avoin hallinto 27.3.2015. Nina Kukkurainen viestintäjohtaja Viestintä Ilmatieteen laitoksessa Avoin hallinto 27.3.2015 Nina Kukkurainen viestintäjohtaja Ilmatieteen laitos - talo täynnä tarinoita Aihealueemme ihmislähtöisiä, siis jatkuvasti mediaa kiinnostavia

Lisätiedot

Kattava tietoturva kerralla

Kattava tietoturva kerralla Kattava tietoturva kerralla PROTECTION SERVICE FOR BUSINESS Tietoturvan on oltava kunnossa Haittaohjelmahyökkäyksen tai tietoturvan vaarantumisen seuraukset voivat olla vakavia ja aiheuttaa merkittäviä

Lisätiedot

MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry

MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry Isä ja äiti - perusasiat riittävät aikuisella menee hyvin aikuisella on aikaa ja kiinnostunut minusta voisi

Lisätiedot

Sosiaalinen media. Katri Lietsala, Gemilo Oy Toimitusjohtaja, perustaja

Sosiaalinen media. Katri Lietsala, Gemilo Oy Toimitusjohtaja, perustaja 1 Sosiaalinen media Katri Lietsala, Gemilo Oy Toimitusjohtaja, perustaja Puhelin 040-7499072, sähköposti katri.lietsala@gemilo.com Gemilo Oy. Rautatienkatu 21 A, Tampere Katri on konsultoinut lukuisia

Lisätiedot

Miksi tiedottaa (median kautta)?

Miksi tiedottaa (median kautta)? Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Asio Notification ( Asio N ) App

Asio Notification ( Asio N ) App Asio Notification ( Asio N ) App MATKAPUHELINSOVELLUS Asio N on matkapuhelimeen ladattava sovellus, jolla voi vastaanottaa organisaation viestejä matkapuhelin-ilmoituksina (push notification) Oppilaitokset,

Lisätiedot

Verkkoviestintäkartoitus

Verkkoviestintäkartoitus Verkkoviestintäkartoitus 9.2.2015 Minna Helynen minna.helynen@tampere.fi http://www.tyollisyysportti.fi/seutunuotta https://www.facebook.com/seutunuotta @seutunuotta http://takuullatekemista.blogspot.fi/

Lisätiedot

Suomalaiset verkossa - NetTrack 2014. IAB:n kooste. TNS Gallup Digital / NetTrack 2014

Suomalaiset verkossa - NetTrack 2014. IAB:n kooste. TNS Gallup Digital / NetTrack 2014 Suomalaiset verkossa - NetTrack 014 IAB:n kooste Tutkimuksen toteutus Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluilla (catibus) ja web-kyselynä. Internetin käytön laajuutta mittaavat tulokset kysyttiin puhelimitse

Lisätiedot

Poikkeustilanteet ja liikennehäiriöt

Poikkeustilanteet ja liikennehäiriöt Poikkeustilanteet ja liikennehäiriöt JATin vierailu HSL:ään 18.3.2014 Sari Kotikangas, tiedotuspäällikkö Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä 2 Miksi varaudumme? HSL:n perustehtävä Asiakkaalla on oikeus

Lisätiedot

ESISELVITYS SEUDULLISEN SÄHKÖISEN PALVELUVERKKO- JA KARTTA - HANKKEEN KÄYNNISTÄMISESTÄ Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Dimenteq Oy, 18.12.

ESISELVITYS SEUDULLISEN SÄHKÖISEN PALVELUVERKKO- JA KARTTA - HANKKEEN KÄYNNISTÄMISESTÄ Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Dimenteq Oy, 18.12. DIMENTEQ OY ÖRNINKATU 15 24100 SALO FINLAND WWW.DIMENTEQ.FI ESISELVITYS SEUDULLISEN SÄHKÖISEN PALVELUVERKKO- JA KARTTA - HANKKEEN KÄYNNISTÄMISESTÄ Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Dimenteq Oy, 18.12.2011

Lisätiedot

Turvallisesti harrastuksiin. Vinkkejä nuorten ryhmien ohjaajille ja vanhemmille

Turvallisesti harrastuksiin. Vinkkejä nuorten ryhmien ohjaajille ja vanhemmille Turvallisesti harrastuksiin Vinkkejä nuorten ryhmien ohjaajille ja vanhemmille Harrastusmatkojen turvallisuus mukaan toimintaan harrastuksiin liittyy runsaasti sekä lyhyitä matkoja kodin ja harrastuspaikan

Lisätiedot

CADDIES asukaskyselyn tulokset

CADDIES asukaskyselyn tulokset CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,

Lisätiedot

Helsingin kaupungin liikennelaitoksen sähköiset palvelut todellisuutta ja visioita

Helsingin kaupungin liikennelaitoksen sähköiset palvelut todellisuutta ja visioita Helsingin kaupungin liikennelaitoksen sähköiset palvelut todellisuutta ja visioita Sähköisten mobiilien infokanavien kehittäminen tähtäimenä matkustajien palvelu Kerkko Vanhanen, kehittämispäällikkö Jakelun

Lisätiedot

Suoraveloituksesta verkkolaskuun, e-laskuun tai suoramaksuun. Viestinnän linjaukset ja toimenpiteet vuonna 2012 /Luonnos/Kristiina Siikala

Suoraveloituksesta verkkolaskuun, e-laskuun tai suoramaksuun. Viestinnän linjaukset ja toimenpiteet vuonna 2012 /Luonnos/Kristiina Siikala Suoraveloituksesta verkkolaskuun, e-laskuun tai suoramaksuun Viestinnän linjaukset ja toimenpiteet vuonna 2012 /Luonnos/Kristiina Siikala Laskuttajan viestintäaineisto > Kirje laskuttajalta kuluttajalle

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Viisas liikkuminen Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 7.6.2013 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja

Lisätiedot