C.A.R.E. C.A.R.E. Sisäisen paranemisen erikoislehti 1/2008

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "C.A.R.E. C.A.R.E. Sisäisen paranemisen erikoislehti 1/2008"

Transkriptio

1 C.A.R.E. C.A.R.E. Sisäisen paranemisen erikoislehti 1/2008

2 Päästä Sydämeen -eheytymisseminaari Helsingissä. Opettajina Simon Pollit Itävallan Elijah Housesta ja Raija Henttonen Suomen Elijahista. Sielunhoidon peruskoulutukset Sielunhoidon peruskoulutus on tarkoitettu sielunhoitoon suuntautuneille maallikkovastuunkantajille ja pastoreille sekä muille sielunhoidosta ja kristittynä kasvamisesta kiinnostuneille. Sielunhoidon peruskoulutuksen uusimuotoinen 1. jakso intensiiviopetuksena , opettajina Simon Pollit Itävallan Elijah Housesta ja Raija Henttonen Suomen Elijahista. Sielunhoidon peruskoulutuksen uusimuotoinen 2. jakso intensiiviopetuksena , ja , opettajina Raija Henttonen, Leena Santala ja Tarja Savolainen Suomen Elijahista. Seminaarista ja yllä mainituista ja muista järjestämistämme koulutuksista lisätietoa saatavilla Suomen Elijahin kotisivuilta tai Suomen Elijah ry:n toimistosta, puh ja ti-to klo 9-12 tai ASLANIN LÄHETYSKESKUS RYTTYLÄSSÄ PE-LA Perjantai-ilta klo 18 alkaen painottuu päivälliseen, yhteyteen, yhteiseen rukoukseen ja ylistykseen. Lauantaina mukana Seppo Jokinen. Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous klo alkaen. Loppukahvit klo 15. Hinta 50, jäsenalennus 20% Lisäinfo: Harri S. Jukkala tai Ritva Halonen Ilmottautumiset mennessä suoraan Ryttylään tai (toimistoaikana). Ajo-ohje: TERVETULOA!

3 Tervehdys lukija! CHC, Aslan, RE tai Elijah - olet saattanut osallistua jonkun edellä mainituista yhdistyksistä järjestämään seminaariin tai koulutukseen. Kyseisessä tapahtumassa olet myös antanut yhteystietosi saadaksesi yhdistyksen lehden tai uutiskirjeen. Mikäli olet ollut oikein ahkera ja tutustunut kaikkiin neljään yhdistykseen, putoilee postiluukustasi sähköisestä tai perinteisestä - peräti neljä erilaista tiedotetta, joissa kaikissa puhutaan samaa kieltä: sisäinen eheytyminen. Edellä mainituista ajatuksista on syntynyt C.A.R.E. lehti. Lehden nimi viittaa englanninkieliseen sanaan care, joka tarkoittaa hoivaamista, huolenpitoa. C.A.R.E. muistuttaa myös mukana olevista järjestöistä: lehden nimen alkukirjaimet ovat samalla yhdistysten alkukirjaimet. Suomessa on useamman vuosikymmenen ajan puhuttu termistä sisäinen eheytyminen tai sisäinen parantuminen. Sisäinen parantuminen viittaa 1960-luvulla alkaneeseen kristilliseen liikehdintään, jossa ihmisten henkilökohtaisesta menneisyydestä nousevia kipuja kohdattiin parantavan rukouksen avulla. Parantavan rukouksen pioneerit tulivat pääosin englanninkieliseltä kielialueelta, ja he olivat usein sidoksissa karismaattiseen liikkeeseen. Vuosien saatossa maastamme on noussut omiakin sisäisen parantumisen puolesta puhujia, mm. pastorit Erik Ewalds sekä Seppo Jokinen. Toiminta on saanut yhä järjestäytyneempiä muotoja sisäisen eheytymisen parissa toimivien yhdistysten myötä. Tätä jatkumoa edustavat C.A.R.E. lehden takana olevat yhdistykset. Vaikka CHC ry, Aslan ry, RE-sielunhoitoterapeutit ry sekä Suomen Elijah ry ovat luoneet yhteisen tiedotuslehden, jatkaa kukin taho omana erillisenä yhdistyksenään. Käsillä oleva lehti jakautuu neljään osaan, kunkin yhdistyksen omaan osuuteen, jossa ne esittelevät toimintaansa. Tämän ensimmäisen C.A.R.E. lehden kokoavana teemana on yhteys, jota neljä järjestöä käsittelevät omasta näkökulmastaan. Yhteyttä on monenlaista: yhteyttä Jumalaan, lähimmäisiin ja omaan itseen. Lehden sisällöstä vastaa toimituskunta, joka koostuu mukana olevien järjestöjen valitsemista henkilöistä. Päätoimittajana toimii vuorovuosin kunkin järjestön puheenjohtaja. Vuoden 2008 päätoimittajana toimii CHC ry:n puheenjohtaja, Ilkka Laaksonen. Koko C.A.R.E. lehden toimituskunnan puolesta toivon käsillä olevan lehden välittävän sinulle sisäisen paranemisen toivoa ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rauhaa! Sisällysluettelo Pääkirjoitus...3 Suomen Elijah ry...4 Kolmisäkeinen yhteys...5 Tieni auttajasta ihmiseksi...6 Tapahtumia...7 RE-sielunhoitoterapeutit ry... 8 Seppo Jokisen haastattelu...9 Vuorovaikutus terapeuttisessa sielunhoidossa 10 Mikä on Aslan ry?...12 Luotu yhteyteen...12 Todistajien palsta...14 Uusi tutkimus...15 CHC:n toimintamuodot...16 Isyys hukassa...17 Tor Tusse Spiikin ja CHC:n -kannatusrenkaan rakentajat...17 Seminaari...19 Toni Terho Pääoimittaja Ilkka Laaksonen Toimitus Toni Terho, Varpu Pykäläinen, Kaisla Räihä, Tarja Savolainen ja Yngve Nylund Toimituksen yhteystiedot Suomen Elijah ry Intiankatu 3, Helsinki Ulkoasu, taitto ja kannen kuva Yngve Nylund Painopaikka Juutiprint 3 C.A.R.E. 1/2008

4 Maija Saxelin Suomen Elijah ry:n hallituksen puheenjohtaja Suomen Elijah ry Suomen Elijah ry:n tavoitteena on tukea seurakuntien sielunhoitotyötä yhteiskristilliseltä pohjalta ja välittää sisäistä eheytymistä yksittäisille ihmisille ja perheille. Yhdistys tarjoaa asiakkailleen sielunhoidon koulutusta, sielunhoitoterapiaa, sielunhoitoa sekä koulutukseen liittyvää kirjallisuutta ja äänitteitä. Yhdistyksen toimintakeskus sijaitsee Helsingissä. Suomen Elijah ry:n sielunhoitoterapeutit vierailevat seurakunnissa ja seminaareissa opettamassa eheytymisteemasta ja ovat yhteistyössä muiden toipumistyötä tekevien järjestöjen kanssa. Suomen Elijah ry on Suomen ACC ry:n (Association of Christian Counsellors) perustajajäsen. Suomen Elijah ry on perustettu vuonna Sielunhoitoterapia Sielunhoitajina Suomen Elijah ry:ssä toimivat EH-sielunhoitoterapeutin pätevyyden omaavat sekä EH-sielunhoitoterapeuteiksi opiskelevat henkilöt. EH (Elijah House) -sielunhoitoterapian juuret ovat lääketieteen, käyttäytymistieteiden ja teologian välisessä vuorovaikutuksessa. Sen erityispiirteinä ovat ihmisten elämää rakentavien ja haittaavien käyttäytymismallien tunnistaminen sekä haittaavista malleista eroon pääseminen. Opetus huomioi psykologiset lainalaisuudet sekä kipujen ja haavojen juurten tunnistamisen tärkeyden. Paranemisprosessissa luotetaan Jeesuksen sovitustyön merkitykseen, Pyhän Hengen johdatukseen ja ihmisiä rohkaistaan oman vastuun ottamiseen elämässään. Sielunhoidon koulutus Suomen Elijah ry järjestää sielunhoidon peruskoulutusta, viikonloppuseminaareja sekä EH-sielunhoitoterapeuttikoulutusta. Sielunhoidon peruskoulutus on tarkoitettu sielunhoitoon suuntautuneille maallikkovastuunkantajille ja pastoreille sekä muille sielunhoidosta ja kristittynä kasvamisesta kiinnostuneille. Koulutus koostuu neljästä itsenäisestä opetusjaksosta sisältäen luentoja, pienryhmätyöskentelyä, kotitehtävien tekemistä ja käytännön sielunhoitotilanteiden seuraamista. Pienryhmien tarkoituksena on antaa kurssilaisille mahdollisuus jakaa kokemuksiaan opetuksen aikana esiin tulleiden asioiden vaikutuksista omassa elämässään sekä harjoitella sielunhoidollisia periaatteita vertaistukiryhmässä. Ryhmä tarjoaa jäsenilleen myös tilaisuuksia vastaanottaa rukousta sekä kokea parantavaa yhteisöllisyyttä. EH-sielunhoitoterapeuttikoulutus on Suomen Elijah ry:n sielunhoidon peruskoulutuksen jälkeistä jatkokoulutusta, joka sisältää teoriaopetusta ja runsaasti käytännön harjoittelua. Muu toiminta Psykodraamaryhmät on tarkoitettu henkilöille, jotka haluavat syventää itsetuntemustaan sekä kehittää vuorovaikutustaitojaan ja ilmaisukykyään. Ryhmässä on mahdollista käsitellä menneitä, nykyisiä ja tulevia ongelmatilanteita ja löytää uusia tapoja toimia. Ryhmien toimintaperiaatteita ovat luottamuksellisuus, vapaaehtoisuus ja ilmaisun vapaus. Työskentelymenetelminä käytetään keskustelua, psykodraamaa ja kuuntelevaa rukousta. Toiminnan rahoitus Suomen Elijah ry:n toiminta rahoitetaan koulutuksen, seminaarien ja ryhmien järjestämisestä saatavilla varoilla, sielunhoitoasiakkaiden maksamilla vastaanottomaksuilla sekä lahjoituksina saatavilla varoilla. Lisätietoa toiminnan tukemisesta sekä vapaaehtoistyöstä löytyy yhdistyksen kotisivuilta osoitteesta www. elijah.fi (klikkaa kohtaa Tukeminen). Odotan odotan katsetta hymyä hyväksyntää yhteydenottoa sähköpostia tekstiviestiä sanoja puhetta hellyyttä huomaavaisuuksia rakkautta miksi saan niin vähän katseita hymyjä hyväksyntää yhteydenottoja sähköposteja tekstiviestejä sanoja puheita hellyyttä huomaavaisuuksia rakkautta? odotan mielessäni äänekkäästi luulen että muut ihmiset näkevät odotukseni toiveeni tarpeeni haluni kaipaukseni vaikka en sano sanaakaan ääneen tarja savolainen hjkk C.A.R.E. 1/2008 4

5 Kolmisäikeinen yhteys Isä meidän, joka olet taivaissa! Näihin Jeesuksen opettamiin sanoihin sisältyy yhteyden ydin: yhteys taivaalliseen Isään, joka on meidän Isämme. Kolmisäikeinen yhteys tarkoittaa ihmisen yhteyttä Jumalaan, ihmisten välistä yhteyttä ja ihmisen yhteyttä itseensä. Voimmeko sisimmässämme kutsua Jumalaa Isäksi? Olemmeko yhteydessä muihin ihmisiin? Mikä vaikuttaa siihen, millainen yhteys meillä on itsessämme ja itsemme ulkopuolelle? Raamatun malli yhteydestä Että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä. Ennen kuolemaansa ja ylösnousemustaan Jeesus rukoili, että hänen seuraajillaan olisi samanlainen yhteys kuin Jeesuksella oli Isänsä kanssa. Raamatussa meille esittäytyy kolmiyhteinen Jumala -Isä, Poika ja Pyhä Henki, jonka persoonan osaalueiden välillä on toimiva yhteys. Kun yhteys ei toteudu Kaikki ihmiset syntyvät yhteyden hedelmänä. Mies ja nainen ovat yhteydessä keskenään, jolloin lapsi saa alkunsa. Miehen ja naisen välinen yhteys voi olla hyvin monenlainen. Parhaimmillaan se on yhteyttä, jossa yksilöiden välillä on läsnä totuudellinen ja armahtava rakkaus eli yksilöt hyväksyvät itsensä ja toisensa sellaisina kuin he ovat. Elämän todellisuutta on kuitenkin se, että lapset syntyvät perheisiin, joissa on enemmän tai vähemmän puutetta tällaisesta rakkaudesta ja yhteydestä. Haavoittumisen merkitys Kun perheissä ja muissa ihmissuhteissa ei toteudu yhteys, perheenjäsenet haavoittuvat. Tällöin yhteys hajoaa tai ainakin siihen tulee säröjä. Kun meissä tapahtuu riittävän monia pieniä haavoittumisia, yhteys voi jopa katketa kokonaan. Mitä näissä haavoittumisissa oikein tapahtuu? Voimme tarkastella asiaa fyysisen haavoittumisen kautta. Kun satutamme itseämme vaikkapa leipää leikatessamme, saamme ihoomme haavan. Jos haava on syvä, eivät pelkästään ihosolumme vaurioidu, vaan myös hermoradat ja jopa lihaksemme voivat vahingoittua. Normaalisti kehossamme kulkee paljon tietoa ruumiinjäsenten ja aivojen välillä. Tuo tieto kulkee hermoratoja pitkin ja hormonien välityksellä. Kun tieto saavuttaa aivomme, sieltä lähtee kehotuksia ja käskyjä, jotka auttavat meitä toimimaan. Jos olemme jostakin syystä haavoittuneet, tieto ei kuljekaan normaalisti. Olemme siis tavalla tai toisella toimintakyvyttömiä. Syntyessämme ja kasvaessamme lapsuuden perheissämme meillä on ollut monia pienen lapsen normaaleja tarpeita. Vanhempamme tai muut kasvattajamme ovat hoitaneet meitä kykyjensä mukaan. Kenenkään meidän kaikkia tarpeita ei ole kohdattu. Meillä on saattanut olla nälkä, mutta ruoan saaminen on syystä tai toisesta viivästynyt. Olemme kaivanneet yhteyttä vanhempiimme, kaivanneet saada olla rakkaan ihmisen sylissä, mutta äiti tai isä onkin ollut kiireinen tai hän ei ole ymmärtänyt, mitä tarvitsemme. Mitä meissä on tapahtunut, kun olemme tarvinneet jotakin, mutta emme ole sitä saaneet? Olemme ehkä pettyneet, loukkaantuneet, tuominneet läheisemme, joka ei antanut meille, mitä halusimme tai tarvitsimme. Tai olemme tuominneet itsemme ja kieltäneet tarpeemme. Tai olemme suuttuneet Jumalalle, joka on antanut meidän syntyä maailmaan, jossa tarpeemme eivät tyydyty. Tai ehkä olemme päättäneet, ettemme enää ilmaise tarpeitamme, että yritämme selviytyä yksin tai että ainakaan näiltä ihmisiltä emme odota hyvää. Reagointitapoja on monia. Joka tapauksessa olemme jollakin tavalla haavoittuneet tilanteissa, joissa tarpeitamme ei ole huomioitu, ja haavoittumisemme on katkaissut yhteyttä läheisiimme ja omassa sisimmässämme. Haavamme ja haavoittuneisuutemme saattavat estää meitä tutkimasta, mistä sisimmässämme on kyse. Joidenkin haavoittumisten vaikutus voi olla niin syvä, että olemme kykenemättömiä korjaamaan katkoksia. Haavojemme takia teemme tulkintoja, jotka eivät ole totta. Tulkitsemiset eivät yleensä rajoitu vain siihen henkilöön, joka on meitä haavoittanut, vaan teemme yleistyksiä. Odotamme vastaavanlaista kohtelua muiltakin ihmisiltä. Tulkitsemme myös Jumalaa haavoittumisistamme käsin. Saatamme uskoa sisimmästämme nousevia valheita: en saa tarvita tätä, minun kuuluu tyytyä tällaiseen kohteluun, kukaan ei rakasta minua, Jumalakaan ei välitä minusta. Saatamme elää todellisessa valheiden maailmassa. Haavojemme lääkitseminen ja kolmisäikeisen yhteyden korjaaminen Fyysisten haavojen ja sairauksien hoidossa on tärkeää, että tiedetään, millaisesta haavasta tai sairaudesta on kyse. Silloin on mahdollista valita sopiva hoitomuoto. Kun yhteytemme Jumalaan, itseemme tai toisiin ihmisiin on katkennut, on ensimmäisen askeleen nimi totuus eli uskallamme katsoa totuudellisesti, mistä on kysymys, mitä on tapahtunut ja miten olemme reagoineet. Usein saamme totuudellisesti todeta, että meitä vastaan on rikottu. On tärkeää tunnistaa ja tunnustaa, että esimerkiksi vanhempamme eivät olleet täydellisiä vaan että he ovat, usein tietämättään, haavoittaneet meitä. Haavoittaneen tapahtuman tunnistaminen ja siitä paljastuva totuus tuntuu kipeältä. Saatamme ajatella, että meillä on oikeus kantaa kaunaa tapahtuneesta. Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle! Kaiken on saanut aikaan Jumala, joka Kristuksen välityksellä on tehnyt meidän kanssamme sovinnon ja uskonut meille tämän sovituksen viran. Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan. Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa. Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden. (2. Kor. 5:17-21) Seuraava askel kuitenkin on vastuun ottaminen: otamme vastuun siitä, mitä olemme itse tehneet, miten olemme reagoineet synnillisesti haavoittumisessamme, tuominneet haavoittajamme tai itsemme tai Jumalan. Tähän kuuluu myös syntimme tunnustaminen Jumalalle. Yleensä ei siis vain meitä haavoittanut henkilö 5 C.A.R.E. 1/2008

6 ole rikkonut meitä vastaan vaan myös me olemme rikkoneet sekä häntä että itseämme vastaan, kun olemme itseämme suojellaksemme sulkeneet sisimpämme häneltä. Ja anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa. Antaessamme anteeksi itsellemme, puolisollemme, vanhemmillemme ja muille meitä haavoittaneille sekä Jumalalle, joka on sallinut meille tällaisen elämän, eteemme avautuu uudenlaisen yhteyden rakentumisen mahdollisuus. Anteeksi antaminen on aktiivinen valinta. Silloin emme passiivisesti alistu meille tapahtuneisiin asioihin ja sellaisiin yhteyksiin, joissa meidän ei ole hyvä olla. Kuten emme jätä meitä satuttavaa leipäveistä haavaamme, emme anteeksi antaessamme enää alistu katkeruudelle ja uusille haavoittumisille, vaan etsimme ratkaisuja tilanteemme korjaantumiselle. Antaessamme anteeksi suostumme aktiivisesti sovintoon, jossa avautuu mahdollisuus uuteen. Kun suostumme sovintoon Jumalan, Kykenemätön Kykenemätön kohtaamaan puhumaan kuulemaan vastaanottamaan jakamaan sisimmän ajatuksia tunteita haaveita kykenemätön sukupolvelta toiselle sukupuolelta toiselle olemaan ihminen ihmiselle surullista sairasta Jeesus kuuli sen ja sanoi: Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä. (Mark. 2:17) Tarja Savolainen HJKK itsemme, läheistemme ja kaikkien meitä haavoittaneiden kanssa, suostumme myös siihen, että sukupolvelta toiselle siirtyneet haitalliset käyttäytymismallit, joita olemme jo äidinmaidossa imeneet itseemme ja joita olemme lapsuudessamme oppineet, saavat väistyä ja tilalle saa tulla uutta. Mikään uusi ei kuitenkaan tule itsestään. Fyysisten haavoittumisten kohdalla tarvitsemme toisinaan kuntoutusta, sitä, että lihaksemme ja hermoratamme saavat harjoitella uusien yhteyksien muodostumista. Ihmissuhteissamme ja yhteydessämme Jumalaan tarvitsemme myös harjoittelua. Tähän harjoitteluun sisältyy ennen kaikkea puhumista ja kuuntelua. Harjoittelemme keskustelua itsemme kanssa, opettelemme tunnistamaan sisimpämme viestejä. Puhumme Jumalalle siitä, mitä meille on tapahtunut ja siitä, mitä me tarvitsemme. Kuuntelemme hänen vastauksiaan. Harjoittelemme puhumista myös ihmisten kanssa. Emme alistu passiivisuuteen vaan pyydämme ja vastaanotamme aktiivista yltäkylläistä elämää. Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Jeesuksen antama malli Jeesuksella oli aikaa opetella elämää ihmisenä ennen kuin hän aloitti julkisen toimintansa. Hän eli ihmisenä ihmisten keskellä. Hän vietti aikaa ystäviensä, perheensä ja monien muiden ihmisten kanssa sekä myös itsekseen. Hän seurusteli paljon taivaallisen Isänsä kanssa. Jeesus tunsi Jumalan, itsensä ja hän tunsi myös ympärillään olevat ihmiset. Jos hän tarvitsi aikaa tutustumiseen ja yhteyden hoitamiseen, miksi emme ottaisi mallia häneltä? Rukoilkaamme hänen sanoillaan: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa. Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. (Matt. 6) Tarja Savolainen EH-sielunhoitoterapeutti, toiminnanohjaaja Suomen Elijah ry Tieni auttajasta ihmiseksi Olen yksin, vaikka olen aviovaimo ja äiti. En osaa olla yhteydessä niihin, jotka ovat lähelläni ja joita kuitenkin rakastan. Ympärilläni oleva itse rakentamani suojamuuri estää yhteyteni muihin. Olen sisäisesti sairas, vaikka sitä ei voi nähdä ulkoisesta olemuksestani. Tällaisen todellisuuden löysin, kun lähdin sisäisen parantumisen tielle, jolla olen opetellut katsomaan totuutta silmiin. Hakiessani sielunhoidon peruskoulutukseen ajattelin mielessäni haluavani työkaluja muiden ihmisten auttamiseksi. Olinhan halunnut jo lapsuudestani saakka auttaa muita. Yllätyin huomatessani, miten koulutus avasi kyynelten virrat sisimmästäni ja miten aloin vähitellen ymmärtää omaa elämääni yhä paremmin. Olin piiloutunut ihmisiltä, sillä pelkäsin heidän reaktioitaan. Olin pelännyt myös Jumalaa, sillä Jeesuksen sanat: Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen ahdistivat minua. En ollut täydellinen, vaikka yritin niin kovasti. Kuin verenvuototautia sairastanut nainen lähestyin Jeesusta huomaamattomasti, sillä en halunnut kenenkään näkevän häpeääni. Pelkäsin näyttää itselleni ja muille ihmisille, millainen olen. En voinut odottaa tulevani hyväksytyksi, jos virheeni, vaivani, heikkouteni paljastuvat. Pelkoni on osoittautunut aiheettomaksi, suorastaan valheeksi. Koulutukseni alussa uskalsin kertoa turvallisessa pienryhmässä jotakin elämäni todellisuudesta. Mitä avoimemmin olen uskaltanut nähdä, mitä minulle on tapahtunut ja mikä on oma osuuteni tapahtumissa, sitä raadollisemmaksi olen muuttunut omissa silmissäni. Valon lisääntyessä ovat varjotkin kasvaneet. Kuitenkin kun olen uskaltanut puhua asioistani Jumalalle, hän ei ole hylännyt, vaan on näyttäytynyt minulle armollisena. Hän tietää, mitä minussa on eikä se vähennä hänen rakkauttaan. Jumalan rakkautta vastaanottaessani olen oppinut myös armahtamaan itseäni. Parantumiseni tiellä olisin halunnut olla piilossa, sillä olin tottunut muurieni suojaan. Muuristani löysin monenlaisia kiviä: ylpeyttä, häpeää, arvottomuuden tunnetta, pelkoja, armottomuutta itseäni ja muita ihmisiä kohtaan, täydellisyyden tavoittelua, C.A.R.E. 1/2008 6

7 itseni pitämistä toisia parempana, linnoittautumista yksinäisyyteen. Lisäsuojaa muuriini antoi vahva auttajan roolini, joka peitti epävarmuuteni ihmisenä. Muurini sisäpuolella tunsin turvaa, mutta myös yksinäisyyttä. Kukaan ei nähnyt, millainen olin ja mitä minulle kuului. En uskaltanut yhteyteen muiden ihmisten kanssa. Turvani ei ollut Jumalassa, vaan muurissani ja sen yksittäisissä kivissä. Kivi kiveltä olen saanut tutkia muuriani. Monta kiveä olen jo ojentanut Jeesuksen ristille. Tilalle olen saanut armoa ja rakkautta. Monta kiveä olen jo esitellyt ihmisillekin. Heiltäkin olen saanut rakkautta ja hyväksyntää. Kun Jeesus maan päällä vaeltaessaan kohtasi ihmisiä, hän näki heidän todellisuutensa, antoi heidän syntinsä anteeksi ja paransi heidät. Parannettuaan hän lähetti heidät yhteyteen, koteihinsa, perheisiinsä. Minutkin Jeesus on kutsunut yhteyteen. Kulkiessani sisäisen parantumisen tiellä olen uskaltanut astua yhteyden suuntaan. Olen varovasti tullut näkyviin häpeäni, pelkojeni, ylpeyteni, kipuni takaa. Pelkoni hylätyksi tulemisesta ei ole toteutunut. Olen saanut uudenlaisen yhteyden, kun olen tullut näkyviin sellaisena kuin oikeasti olen. Välillä ymmärrän väärin ja tulen väärin ymmärretyksi. Kuin lapsi, joka opetellessaan kävelemään välillä kaatuu ja nousee taas harjoittelemaan, jatkan minäkin yhteyden opetteluani. Välillä väsyn ja tuskailen. Välillä iloitsen. En kuitenkaan pysähdy, sillä haluan kasvaa ja oppia. Enkä opettele yksin: vierelläni on Jumala, joka rakastaen ja iloiten kannustaa minua. Jeesus syntyi ihmiseksi. Hän oli ihminen, jolla oli yhteys Jumalaan ja toisiin ihmisiin. Sellainen ihminen minäkin tahdon olla. Tarja "Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on, sanoo Herra. - Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa." (Jes. 1:18). Tapahtumia vuonna 2008 Päästä Sydämeen -eheytymisseminaari Helsingissä. Opettajina Simon Pollit Itävallan Elijah Housesta ja Raija Henttonen Suomen Elijahista. Tarkemmat tiedot Suomen Elijahin kotisivuilta tai Suomen Elijah ry:n toimistosta, puh Sielunhoidon peruskoulutukset Sielunhoidon perusopetuksen koulutusmateriaali uudistuu. Aiemman kolmen opetusjakson sijaan tarjoamme neljä jaksoa käsittävää perusopetusta. Jaksot ovat kuitenkin itsenäisiä opetuspaketteja, joista jokaisen jakson voi opiskella omaa tahtiaan, mutta järjestyksessä alkaen 1. jaksosta. Helsingissä: Täydennyskoulutus vähintään sielunhoidon peruskoulutuksen 1. jakson käyneille Sielunhoidon peruskoulutuksen uusimuotoinen 1. jakso intensiiviopetuksena , opettajina Simon Pollit Itävallan Elijah Housesta ja Raija Henttonen Suomen Elijahista. Sielunhoidon peruskoulutuksen uusimuotoinen 2. jakso intensiiviopetuksena , ja , opettajina Raija Henttonen, Leena Santala ja Tarja Savolainen Suomen Elijahista. Sielunhoidon peruskoulutuksen uusimuotoinen 1. jakso DVD-kurssina kevätkaudella 2008 alkaen maaliskuussa Lahdessa: Sielunhoidon peruskoulutuksen uusimuotoinen 1. jakso DVD-kurssina maalis-toukokuussa Täydennyskoulutus vähintään sielunhoidon peruskoulutuksen vanhamuotoisen 1. jakson käyneille syksyn alussa Sielunhoidon peruskoulutuksen uusimuotoinen 2. jakso DVD-kurssina syksyllä Turussa: Sielunhoidon peruskoulutuksen uusimuotoinen 1. jakso DVD-kurssina syksyllä Koulutusten tarkemmat tiedot saatavilla Suomen Elijahin kotisivuilta tai Suomen Elijah ry:n toimistosta, puh Keskeneräinen ja sairas Niin keskeneräinen ja sairaskin olin ja edelleen olen. Niin rikkinäistä jälkeä kulkiessani jätin ja edelleen jätän. Niin väärin silloin ymmärsin ja edelleen väärin ymmärrän. Niin paljon armoa ja anteeksiantamusta tarvitsin ja edelleen tarvitsen. Niin paljon minua rakastit, Jeesus, ja edelleen rakastat. Tarja Savolainen HJKK 7 C.A.R.E. 1/2008

8 Varpu Pykäläinen RE-sielunhoitoterapeutit ry Alusta maanlaajuiseksi verkostoksi Suomessa ensimmäinen sielunhoitoterapeuttien koulutus aloitettiin tammikuussa v Se pohjautui Seppo Jokisen sielunhoitoterapiamalliin, jonka hän on esitellyt kirjassaan Rikotusta Eheä. Näistä sanoista muodostui lyhenne RE, jota koulutuksesta valmistuneet sielunhoitoterapeutit myöhemmin alkoivat käyttää työnimikkeensä etuliitteenä; RE-sielunhoitoterapeutti. Kouluttajien tavoite oli luoda Suomeen sielunhoitoterapeuttien verkosto, jolla voitaisiin tarjota ammatillista apua sitä tarvitsevalle riippumatta siitä, millä alueella hän Suomessa asuu. Tästä syystä jo ensimmäisessä koulutuksessa oli opiskelijoita Nuorgamista Helsinkiin ja Porista Kesälahdelle. Yhdistyksen perustaminen ja tarkoitus Syksyllä 2001 valmistuneet RE-sielunhoitoterapeutit huomasivat kuitenkin hyvin pian olevansa uuden työmuotonsa kanssa aika yksinäisiä omissa nurkissaan ympäri Suomea. Tästä syntyi tarve perustaa yhdistys yhteisen näyn ympärille yhdistämään hajallaan olevia sielunhoitoterapeutteja. Yhdistys RE-sielunhoitoterapeutit ry perustettiin v Yhdistyksen tarkoitus on koota sielunhoitoterapeutteja yhteisiin tapahtumiin kuten koulutus- ja virkistäytymispäiviin ja tehdä ja kehittää yhteistyötä muiden eheytymistyötä tekevien järjestöjen kanssa. Lisäksi yhdistys järjestää terapeuttisen sielunhoidon viikonloppuja eri paikkakunnilla. Tänä vuonna niitä on kaksi, toinen Liperissä ja toinen Orisbergissä. Pohjakoulutus ja työtapa RE-sielunhoitoterapeuttien pohjakoulutus on sosiaali-, terveys- tai kirkollisenalan koulutus. RE-sielunhoitoterapeutteja on useista eri kristillisistä suunnista. He tekevät työtään Raamatun arvopohjalta ja nimensä mukaisesti integroivat työssään sielunhoito- ja terapiatyötä. Sielunhoitoterapian määritelmä Sielunhoitoterapian määritelmä kuuluu seuraavasti: Sielunhoitoterapia on ammatillista kristillistä auttamistyötä. Siinä pyritään kokonaisvaltaisesti auttamaan ihmistä hänen sisäisissä ongelmissaan kristillisen ihmiskäsityksen pohjalta. Tämä tehdään yksityisyyttä, yksilöllisyyttä ja itsemääräämisoikeutta kunnioittaen. Sielunhoitoterapia perustuu terapeutin ja asiakkaan väliseen vuorovaikutukseen ja siinä käytetään eri kirkkokuntien perinteisiä sielunhoidon menetelmiä (rippi, rukous, Raamattuun perustuva neuvontatyö ja hengelliset lahjat) ja niitä terapiamuotoja, joihin terapeutti on kouluttautunut. Sielunhoitoterapian lähtökohtana on näkemys Jumalan eheyttävästä ja parantavasta työstä. Missä RE-sielunhoitoterapeutit toimivat? Yksilötasolla sielunhoitoterapeutit toimivat hyvin erilaisissa viitekehyksissä. Osa on perustanut oman yrityksen ja vastaanottaa asiakkaita omalla vastaanotollaan. Toiset vastaanottavat asiakkaita oman työnsä ohessa. Jotkut tekevät sielunhoitoterapiaa oman työnsä sisällä. Osa hyödyntää osaamistaan erilaisissa vapaaehtoistöissä. He vetävät ryhmiä ja organisoivat erilaisia sielunhoitoterapeuttisia tapahtumia. Sielunhoitoterapeutit toimivat myös luennoitsijoina, kouluttajina ja työnohjaajina. Suomen ACC ry:n jäsen RE-sielunhoitoterapeutit ry:n yksi keskeinen työnäky on kehittää ja viedä eteenpäin kristillistä ehey- tymistyötä Suomessa. Ammatillisuus ja laadunvalvonta ovat oleellisia erityisesti tällä työalueella, jossa ihmisen kaikki osa-alueet ovat esillä. Siksi yhdistys oli mukana perustamassa v Suomen ACC ry:tä (Association of Christian Counsellors ). Lisää tietoa RE-sielunhoitoterapeuteista löytyy internetistä sivulta löytyy mm. niiden RE-sielunhoitoterapeuttien yhteystiedot, jotka ovat valmiita palvelemaan asiakkaita eheytymisprosessissa. Siunattua vuotta 2008 kaikille lukijoille! Varpu Pykäläinen puheenjohtaja RE-sielunhoitoterapeutit ry Jumalan lasten yhteys on lahja. Tässä perheessä ei ole isättömiä ei äidittömiä ei ainoita lapsia ei yksinäisiä ei parittomia ei sylittömiä ei lapsettomia ei unohdettuja ei kodittomia. On vain ainutkertaisia tässä ja nyt rakastettuja sisarusparvessa siunattuja isiä, äitejä sylejä Jumalan sydämelle kätkettyjä ikuisella rakkaudella rakastettuja kalliita lapsia. -Tarja Vilppola, Hymyn heijastuksia C.A.R.E. 1/2008 8

9 Sepon haastattelu Haastattelimme terapeutti ja pastori Seppo Jokista lauantaina 22. syyskuuta 2007 Vivamossa, Lohjalla. Meneillään oli neljäs RE terapeuttisen sielunhoidon koulutus ja Seppo toimii koulutuksessa opettajana. Olemme itse valmistuneet RE - koulutuksen toiselta vuosikurssilta. Merja Sillanpää, Kouvola Hilkka Taipale, Kauhava 1. Kuinka RE-terapeuttinen sielunhoitokoulutus sai alkunsa, miten se eteni ja kypsyi toteutuneeseen muotoonsa? Ihmiset kyselivät aina joskus asiasta. Maija Nyman oli yksi, joka kyseli, miten olin aikonut siirtää toimintaa ja näitä ajatuksiani muille ihmisille? Olinko aikonut kerätä opetuslapsijoukon? Tällaisten kysymysten edessä mietin, mitä voisin tehdä. Paine kentältä tuli suureksi, koska oli valtavasti ihmisiä, jotka tarvitsivat apua, mutta en tiennyt, kenen luokse heitä ohjata. Olivathan tietysti terveyskeskukset ja psykiatriset sairaalat, mutta ei ketään, joka olisi voinut myös rukoilla ihmisten kanssa. Menin kertomaan asiani Kalevi Rautjoelle. Voisiko tällaisen koulutuksen perustaa? Kalevi innostui aiheesta keskustellessamme siitä. Heti ensimmäisellä tapaamisella päätimme pyytää Päivimaria Kuivamäen mukaan asiaan. Taisi mennä yksi tai kaksi vuotta, kun sitä asiaa suunniteltiin, pidettiin palavereja kuukauden tai parin välein. Tavattiin ja mietittiin, mitä koulutus pitäisi sisällään, miten edettäisiin. Ajattelimme, että Päivimaria, joka on kehityspsykologi, voisi tehdä opetussuunnitelman. Kalevi ja minä olisimme muuten mukana. Näin se alkoi. Emme tienneet tuolloin, että oli jo olemassa vastaavanlaista kansainvälistä toimintaa. Tällä viittaan ns. ACC-yhdistyksiin, jotka edellyttävät, että on olemassa metodi, jota voi opettaa tai täydentää. Ja henkilö, joka on sen metodin tehnyt. Jotenkin tuntui siltä, että kaikki loksahti paikalleen. Ihmisiä haki yli sata ensimmäiseen koulutukseen. Valinta ei ollut helppoa, koska mukaan pyrki paljon hyviä ja päteviä ihmisiä. Kahden vuoden koulutuksessa on keskeyttäneitä ollut yksi tai kaksi per koulutus. Tämä on osoittanut, että ihmiset ovat kyvykkäitä vielä tänä päivänäkin sitoutumaan ja kantamaan vastuuta. 2. Mitä ajattelet nyt koulutuksesta ja sen tulevaisuudesta? Uskon koulutuksen vakiinnuttaneen asemansa tähän Suomen kristilliseen kenttään yhtenä sielunhoitokoulutusmuotona. Ja näiden kansainvälisten yhteyksien ja integroitumisen seurauksena uskon sen myös säilyttävän asemansa. Tästä tulee koulutusmuoto, joka saattaa jatkua hyvin pitkäänkin. Näin uskon ja toivon. Koulutus on varmaan vähän muuttunut siitä, mitä se oli alussa. Olen saanut jokin aika sitten antaa muutaman sielunhoitoterapeutin nimen sitä kyselevälle ja se tuntui hyvältä. Se on nyt sitä satoa, mikä on tullut siitä, kun koulutus aloitettiin. Nimi on suojattu ja on perustettu yhdistys koulutuksen käyneille. Nämä ovat asioita, jotka lupaavat vakautta ja pysyvyyttä tulevaisuutta silmällä pitäen. Näin sen ymmärrän. 3. Onko koulutuksessa ne elementit, mistä alussa ajattelit ja mistä unelmoit? Mielestäni tässä on paljon enemmän. En unelmoinut mistään kansainvälisistä yhteyksistä enkä muustakaan. Ajattelin vain, että annetaan tietoa ja yritetään auttaa ihmisiä tekemään tällaista työtä. Tämä on niin kuin vakiinnuttanut asemansa ja muotoutunut siihen asemaansa, mitä se nyt on. Tämä on ylittänyt unelmat ja näyt ja toivon, että nimenomaan hyvässä. En osannut ajatella tällaista pysyvyyttä, vaan ajattelin 1-2-vuotista kurssia. Mutta siinä se sitten kypsyi ensimmäisen kurssin aikana, että on syytä pitää toinen kurssi. Toisen kurssin aikana, että on syytä pitää kolmas. Kolmannen kurssin aikana, että ehkä neljäs, ja nyt uskon, että jos hakijoita riittää koulutus tulee jatkumaan. Tämä on uutta ja suurta, mitä en osannut enkä edes yrittänyt unelmoida. 4. Mitä ajattelet yhteydestä? Minulla oli ideana alussa ja on edelleen, että rehellisyys ja avoimuus tuovat yhteyttä. Ajattelimme, että tässä koulutuksessa on perjantai-ilta, missä kerrotaan terveiset maailmalta. Jokainen tuo siihen omat kokemuksensa. Alusta asti lähdettiin linjalle, että puhutaan totta, ollaan ihan oikeasti paikalla eikä vain kerrota niitä näitä. Uskon, että tämä rehellisyys ja avoimuus ja kipujen tuominen siihen yhteiseen tilanteeseen sekä näkyväksi tuleminen tämmöisenä keskenkasvuisena ja vajaana ihmisenä on luonut yhteyttä. Ryhmissä ei ole ehjiä ja rikkinäisiä vaan siellä on vain rikkinäisiä. He käyvät oman prosessinsa aika hyvin tämän kahden vuoden aikana läpi. Pyrkivät itse eheytymään tavalla tai toisella. Se oli yhtenä tavoitteena meillä. Oma prosessi tulisi käytyä läpi, ja silloin olisi silta näiden omien kipujen kohtaamisen kautta niihin ihmisiin, jotka kivun keskellä elävät tätä päivää. Se on rakkautta, kun ihminen hyväksytään sellaisessa tilanteessa, kun hän on ollut hyvin heikoilla. Se synnyttää lisää rakkautta, kun kokee, että ei hylätä eikä tuomita. Ei jätetä ja työnnetä pois, vaan rakastetaan ja hyväksytään silloinkin, kun olen heikoilla. Tämä synnyttää varmasti sitä rakkauttakin, mitä olen kokenut joka ainoassa näissä neljässä ryhmässä olevan sisällä. Mielestäni totuus tekee vapaaksi ja rehellisyys luo yhteyttä. Ei siinä sen kummempaa viisautta ole. 5. Millaista on ollut työskennellä erilaisten ihmisten keskuudessa? Työskentely eri kirkoissa ja seurakunnissa ja sielunhoidon antaminen eri uskontokuntiin ja kirkkoihin kuuluville on opettanut minua. Minulla on ollut asiakkaina tämän lähes kahdenkymmenen vuoden aikana luterilaisia, helluntailaisia, vapaakirkollisia, metodisteja, adventisteja, baptisteja, ortodokseja ym. Minun oli heti alussa otettava kanta siihen, miten toimin näiden ihmisten kanssa. Päätin ennen ensimmäistäkään tapaamista, että lähden siitä, että kunnioitan jokaista ihmistä. Arvostan hänen valintaansa siitä, mihin hän kuuluu, en pyri ketään käännyttämään enkä saamaan siihen tilanteeseen, että hän vaihtaisi kirkkokuntaa tai seurakuntaa. Jos ihminen tuo näitä ajatuksia, päin- 9 C.A.R.E. 1/2008

10 vastoin yritän kannustaa ja tuen häntä pysymään siinä, missä on. Kun minua on kutsuttu eri kirkkoihin ja seurakuntiin, niin olen mennyt sinne heidän kutsumanaan vieraana. En ole mennyt sinne ihmisenä, jolla on jotain enemmän ja parempaa kuin heillä, vaan olen mennyt sinne iloisena siitä, että minut on kutsuttu. Olen yrittänyt viedä sinne sen, mitä minulla on yhteistä jaettavaa, ja jättänyt kotiin sen jos on mahdollisesti jotakin erottavaa. Sen he saavat muualtakin, minun ei tarvitse sitä viedä. Olen kokenut, että minut on otettu ja otetaan ystävällisesti vastaan mitä erilaisimpiin seurakuntiin ja kirkkoihin. Koko ajan olen halunnut pitää sen, että minulla ei ole mitään sellaista vietävää heille, että voisin esiintyä jonain mestarina siellä. Sanoa, että kun te näin teette, sitten on kaikki hyvin. Enemmänkin olen vienyt sitä kipujen kautta koettua elämää ja jakanut sitä heidän kanssaan. Olen huomannut, että samat ovat kivut eri puolilla. 6. Mitä haluat sanoa ihmiselle, joka on elämässään tienhaarassa? Umpikujassa? Eksyksissä? Tienhaarassa olevaa yritän tukea tekemään oikean valinnan, kumpaan tai mihin suuntaan hän lähtee, jos on useampi kuin kaksi mahdollisuutta. Eksyksissä tai umpikujassa olevalle on vähän vaikeampi sanoa mitään valmiita vastauksia. Pekka Simojoen sanoin: Tietääkö Hän, että kaiken tuhlaan, huomaako sen kuinka harhailen, kutsuuko Hän silti minut juhlaan ja tulla saan kotiin uudelleen. Tuossa on umpikujassa tai eksyksissä oleville sanat. Kyllä Jumala tietää meidän umpikujamme ja eksyksissä olomme. Ja silti Hän kutsuu meidät juhlaan. Siinä on se rakkaus ja se on armoa. Kun olen Jumalalle kääntänyt selkäni ja lähtenyt omille teilleni, armo etsii minua vieläkin rakkauden kohteeksi. Sitä se on. Mitä umpikujassa ja eksyksissä oleville muuta voi sanoa, kuin armo etsii parastaikaa teitä. 7. Mistä Seppo unelmoit? Unelmoin siitä, että vielä kerran saisin olla tekemässä sitä työtä sillä tavalla, missä olen tämän hengellisen työmaani ja sarkani aloittanut. Sain olla 1960-luvun alussa muutaman vuoden hengellisen herätyksen keskellä. Jumala teki ja minä ihmettelin. Herätys on semmoista, ettei siinä tarvitse mitään konsteja eikä tekniikkaa. Jumala antaa sen ja se tulee aina yllätyksenä. Emme pysty sitä valmistamaan, vaikka kävisimme millaisissa seminaareissa. Yllättäen ihmiset haluavat syntinsä anteeksi. Heille tulee synnintunto ja he haluavat syntinsä anteeksi. Ja siinä voi olla sitten semmoinenkin saarnamies apuna, joka ei osaa puhua eikä mitään. Sieltä jäi sellainen ikävä siihen, että olen oikeastaan koko tämän ajan unelmoinut, että vielä pääsisin tähän tällaiseen mukaan. Kirkot olisivat täynnä ihmisiä ja puheen päätteeksi he nousisivat ylös sen takia, että haluavat syntinsä anteeksi, ja saisi julistaa heille synnit anteeksi. Ja seuraava täysi kirkollinen odottaisi jo ulkona. Sitten unelmoin siitä ja olen Jumalalta pyytänytkin, että näkisin, kuten oma isäni näki, lastenlapseni aikuisena. Ja saisin elää, että näkisin heillä pienet lapset vielä. Unelmoin myös, että voisin oppia rakastamaan vaimoani ja osaisin oikein rakastaa, ettei se olisi vain sellaista puhetta rakkaudesta. Siinäpä niitä unelmia oli. Kiitos Seppo ajastasi ja ajatuksistasi, joita meille jaoit. Sirkka Ringvell Vuorovaikutus terapeuttisessa sielunhoidossa Vuorovaikutustapahtuma Käsillä oleva artikkeli perustuu Sirkka Ringvallin luentoon vuorovaikutuksesta. Sirkka Ringvall on koulutukseltaan erityistason psykoterapeutti, erikoissairaanhoitaja sekä RE-sielunhoitoterapeutti. Vuorovaikutus terapeutin ja asiakkaan välillä ei ole koskaan yksisuuntaista, vaan jaettu sosiaalinen tapahtuma, siis molemmat vaikuttavat toisiinsa. Vuorovaikutuskanavia ovat muun muassa kieli, katsekontakti, kasvonilmeet, eleet, kosketus ja ihmisten välinen etäisyys. Myös vaikeneminen, syrjään vetäytyminen ja vastaamatta jättäminen ovat vuorovaikutusta. Muutosta ja hyvinvoinnin lisääntymistä ei ole ilman, että asiakkaan ja terapeutin välinen vuorovaikutus tukee ja tuottaa muutosta. Terapeuttisessa kohtaamisessa tärkeitä ovat lämpö, arvostus, oikeaan osuva empatia ja aitous. Ilman näitä terapeuttinen kohtaaminen jää vain temppujen tekemiseksi, vaikka olisi miten hyvät tekniikat käytettävissä. Erityisen tärkeää on se, miten asiakas tämän vuorovaikutuksen kokee. Asiakkaan on voitava kokea, että hän tulee kuulluksi ja ymmärretyksi. Kuulluksi tuleminen luo luottamusta ja turvallisuutta. Asiakkaan kertomus on otettava todesta, koska se on hänen totuutensa, vaikka se kuulostaisi epäuskottavalta. C.A.R.E. 1/

11 Tutkivaa yhteistyötä Terapeuttinen sielunhoitosuhde olisi hyvä saada muodostumaan tutkivaksi yhteistyösuhteeksi, jolle olisi ominaista yhteinen pyrkimys tutkia potilaan kokemuksia ja ajattelua. Raamatussa kehotetaan muuttumaan mielen uudistuksen kautta. Lähtökohtana on, että mieli pitää sisällään ajatukset, tunteet ja järjen. Ajatuksiin voimme vaikuttaa, tunteet muuttuvat ajatusten muuttumisen kautta. Tutkivan yhteistyösuhteen edellytyksenä on, että asiakas on perillä terapian tavoitteista ja taustaoletuksista sekä terapeutin ja asiakkaan tehtävistä suhteessa. Yhteiset tavoitteet luodaan asiakkaan lähtökohdista käsin ja tehtävästä luodaan asiakkaan ja terapeutin yhteinen tehtävä. Tämän tehtävän onnistuminen riippuu sitä, missä määrin terapeutti ja asiakas ovat yhtä mieltä tavoitteista. Yksimielisyyden tavoittamisessa auttaa esim. se, että kerromme oman työmme perusteista: koulutus, kokemus ja työskentelytavat, esim. kotitehtävien käyttö, Jumalasuhteen tarkastelu, raamatun kertomuksien ja totuuksien käyttö sekä rukous. Myös asiakkaan oireiden ymmärtäminen ja tarvittaessa normalisointi sekä oireita ylläpitävien kehien kuvaus ja merkityksenantojen selvittäminen luovat pohjaa asioiden työstämiselle. Kohtaaminen RE-sielunhoitoterapeutit ry:n syyskokous 2007 Kohtaamisen mallina voidaan pitää tapaa, jolla Jeesus kohtasi ihmisen. Kohtaamisissa näkyi arvostus, välittäminen, empatia, totuudellisuus ja armahtaminen. Esim. rikas nuorukainen ei ollut valmis luopumaan vääristä asenteistaan. Meidänkään asiakkaamme ei ehkä ole valmis muutokseen, jota terapeutti haluaisi tarjota hänelle. Asiakkaan kohtaaminen on kuin tutkimusmatka, jossa pyritään tasavertaisina kumppaneina tekemään matkaa asiakkaan elämäkokemuksiin, ajatus- ja tunnemaailmaan, ja auttamaan häntä löytämään omat, hänelle sopivat ratkaisut ongelmiinsa. Välitön ilmapiiri takaa hyvän pohjan vuorovaikutukselle ja oppimiselle. Turvallisen ilmapiirin vallitessa on asiakkaan helppo tehdä terapeutin kysymyksien herättämänä havaintoja, oivalluksia ja löytöjä sekä todeta tekemänsä virheellisetkin ratkaisut. Turvallisuus edellyttää keskinäistä luottamusta. Tavoitteena muutos Asiakas itse on aktiivinen muutoksessa ( Muuttukaa Tehkää parannus Oppikaa minusta, sanoi Jeesus ). Me terapeuttina voimme olla tukena ja rukoilla Jumalaa auttamaan. Vuorovaikutus on oppimistilanne, johon tarvitaan empatiaa ja turvallisuutta. Empatia on kyky kokea toisen henkilön sisäinen viitekehys, emotionaaliset tekijät ja merkitykset ikään kuin olisi tuo toinen ihminen, kuitenkaan unohtamatta ikään kuin aspektia. Empatia on vaativampaa kuin myönteinen tai hyväksyvä suhtautuminen toiseen henkilöön. Se vaatii eläytymistä, joka ei ole vain sympatiaa eikä myötätuntoa. Asiakas pyritään saamaan tutkimaan, miten hänen ajatuksensa ja tunteensa kulkevat ja vaikuttavat hänen päätöksiinsä. Terapeutti voi kuunnella omaa tunnetilaansa ja kertoa siitä asiakkaalle. Empatia mahdollistaa sen, että asiakas voi nähdä ja kokea Jumalan, itsensä, toiset ihmiset ja tilanteensa uudella tavalla. Empatia parantaa asiakkaan itseymmärrystä, nostaa tunteita ja ajatuksia esitietoisuudesta tietoisuuteen, jolloin niitä on mahdollisuus käsitellä. Palautteen antaminen: Jos asiakas kokee, että hänen itsemääräämisoikeutensa on uhattuna, hän saattaa esim. hämmentyä, vihastua ja tulla epävarmaksi. Jos hänellä ei ole omaa autonomiaa, hän ei kykene vastarintaan. Tämä reaktio on usein sama kuin lapsuudessa opittu. Asiakkaan kielteisyyttä voi kartoittaa: millaisissa tilanteissa ja miten se tulee esiin. Tämän vanhan reagointitavan on saatava olla käytössä niin kauan kuin terapeuttisessa suhteessa löytyy hänelle uusi, parempi reakointitapa, jonka asiakas haluaa oppia ja omaksua. Uusi tapa voisi löytyä esim. raamatun eri kertomuksista. Uuden oppimisesta on hyvä antaa heti positiivinen palaute. Asiakkaan uskallus antaa terapeutille negatiivista palautetta on usein merkki asiakkaan luottamuksesta terapeuttiin. Palautteen voi rakentaa palautehampurilaisen muotoon. Ensin kertoa onnistumiset, myönteiset yksityiskohdat, sitten väliin se, minkä toivotaan muuttuvan ja siihen korjausehdotukset, viimeksi myönteinen yhteenveto kokonaisarviosta, muutoksen hyvät seuraukset. Anna palaute senhetkisestä toiminnasta ilman tulkintoja. Esim. sanomalla: Tuo oli erinomaista toimintaa. Sirkka Ringvall on havainnut, että Ilmestyskirjan 2. ja 3. luvun Hengen ilmoittamat sanomat eri seurakunnille ovat tämän mallin mukaisia, paitsi, että meillä ei tietenkään ole tuomiovaltaa kuten Jumalalla! Jatkuva kasvusuunta Terapeuttisen sielunhoidon pyrkimyksenä on asiakkaan itsereflektion eli oman sisäisen ajattelun ja oman toiminnan tarkastelun opettaminen sekä Jumalasuhteen muuttuminen armollisempaan suuntaan. Sisäisten vuorovaikutusta ohjaavien mallien muutokseen tarvitaan sekä näiden mallien tutkimista ja haastamista että terapeuttisessa suhteessa koettu korjaava kokemus siitä, että turvallista läheisyyttä ja autonomiaa on mahdollista kokea yhtä aikaa. Kun sielunhoitosuhde lopetetaan, asiakaan on mahdollista jatkaa opituilla taidoilla eteenpäin elämänmatkallaan. Hän ei siis ole vielä valmis, mutta hän on saanut eväitä, uusia keinoja ja voimavaroja selvitä ja kehittyä. Teksti: Leena Junnila Lähteitä: Kognitiivinen psykoterapia, Duodecim 2001 Opiskeluluennot eri koulutuksista 11 C.A.R.E. 1/2008

12 Harri S. Jukkala Mikä on Aslan ry? Aslan ry on kirkkokuntiin sitoutumaton kristillinen palvelujärjestö. Tuemme raamatulliselta pohjalta niitä, jotka haluavat kasvaa ihmissuhteiden, tunne- ja seksuaalielämän alueilla. Aslan-nimi tulee C.S. Lewisin lapsille tarkoitetusta Narnia-kirjasarjasta, jossa Aslan-niminen leijona kuvaa Kristusta. Aslan ry perustettiin vuonna 1991, mutta sen juuret kurkottuvat 80- luvun loppupuolelle. Silloin kokoontui Mikko Aallon siipien suojassa joukko homoseksuaaleja, jotka kristillisen vakaumuksensa johdosta janosivat muutosta seksuaaliseen suuntautumiseensa. Kipinää järjestön perustamiseen antoivat Tanskassa järjestetyn Leanne Paynen seminaarin positiiviset kokemukset. Vuonna 1994 Aslan ry lanseerasi Suomeen amerikkalaisen Andy Comiskeyn kehittämän Elävät Vedet -opetuslapseus ja eheytymisohjelman. Tässä ohjelmassa huomioitiin muutosta kaipaavien homoseksuaalien tarpeitten lisäksi myös seksiriippuvuudesta kärsivien ja seksuaalista hyväksikäyttöä kokeneiden tarpeet. Järjestön kohderyhmä laajeni näin koskemaan myös laajemmin heteroseksuaalisuudessaan ja ihmissuhteissaan traumatisoituneita, joita tällä hetkellä onkin suurin osa jäsenistöstämme. Elävät Vedet -ohjelma on ollut Aslanin toiminnan keskeisimpiä kulmakiviä. Vuosien kuluessa ryhmätoimintaa ovat täydentäneet Kutsu Kasvuun -, Elämän Puolelle -ryhmät sekä erilaiset vapaamuotoiset tukiryhmät. Järjestömme pienehköstä jäsenmäärästä huolimatta työllämme on valtakunnallista painoarvoa. Aslan ry kutsuttiin antamaan asiantuntijalausunto eduskunnalle sen valmistellessa samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröimistä ja olemme samassa roolissa tällä hetkellä luterilaisen kirkon piispainkokouksen kokoonkutsumassa parisuhdelakiseminaarissa. Seurakunnat ja kristilliset järjestöt ovat kutsuneet meidät antamaan koulutusta seksuaalisuuteen ja ihmissuhteisiin liittyen. Tämän lisäksi olemme järjestäneet aiheista omia seminaareja. Kansainvälisinä yhteistyökumppaneina ovat mm. Desert Stream - ja Embracing Life -järjestöt USA:ssa ja Wüstenstrom Saksassa. Aslan ry on Suomen ACC:n perustajajäsen. Harri S. Jukkala Aslan ry:n puheenjohtaja Aslan ry tarjoaa Seminaareja Koulutusta seurakunnille ja kristillisille järjestöille seksuaalisen rikkinäisyyden kohtaamisesta ja parantumisesta Elävät vedet, Kutsu kasvuun sekä Elämän puolelle -eheytymisohjelmia. Elävät vedet ja Kutsu kasvuun on tarkoitettu kaikille, jotka kokevat olevansa rikkinäisiä mieheyden, naiseuden, seksuaalisuuden tai ihmissuhteiden alueella. Opetuksessa huomioidaan erityisesti seksiriippuvaiset, seksuaalista hyväksikäyttöä kokeneet ja homoseksuaalit. Elämän puolelle -ryhmien tarkoituksena on antaa uutta toivoa ja motivaatiota elämään ja tukea erityisesti niitä, joiden elämää rajoittaa jokin ongelma tai sairaus. Ota yhteyttä Yleiset asiat: aslan@aslan.fi Osoitteenmuutokset, C.A.R.E.-tilaukset, mainokset: sarastus@aslan.fi Elämän puolelle: elamanpuolelle@aslan.fi Elävät vedet: suomenev@luukku.com Elävät vedet puhelin päivystää EVasioihin liittyen maanantaisin klo puh Kotisivu: Liity Aslanin jäseneksi! Liittymällä Aslan ry:n jäseneksi tuet yhdistyksen toimintaa. Voit ottaa yhteyttä sähköpostitse aslan@aslan. fi Muista yhdistyksen tukimahdollisuuksista löydät lisätietoa yhdistyksen kotisivuilta Luotu yhteyteen Ihmisellä on syvä kaipaus elää suhteissa, tuntea kuuluvansa johonkin sekä saada ja antaa rakkautta. Voi sanoa, että ne ovat ihmisen perustarpeita. Ilman näitä ihminen jää vajaaksi: fyysinen olemus kyllä rakentuu normaalisti, mutta sielu jää ontoksi. Moni kärsii tänä päivänä yksinäisyydestä ja siitä, ettei kuulu kenellekään tai mihinkään. Onko meillä seurakunnassa mitään annettavaa ja ennen kaikkea, mitä Jumala tahtoo sanoa ihmisen kaipaukseen? Elämää paratiisissa Raamattu ei kerro kovin laajasti elämästä paratiisissa, elämästä ennen syntiinlankeemusta. Joitain asioita voimme kuitenkin sieltä löytää. Voimme nähdä, että ihminen oli alussa yhteydessä Jumalaan, itseen, toiseen ihmiseen ja luontoon. Syntiinlankeemuksessa koko yhteys meni rikki. Yhteyden tilalle tuli häpeä, syyttäminen, piiloutuminen, kirous ja valtataistelu miehen ja naisen välillä. Lopulta Jumala karkotti ihmisen pois paratiisista ja asetti enkelin vartioimaan elämän puun tietä. Haavoittuminen Joh. 10:10. Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän. Valitettavasti syntiinlankeemuksen seuraukset ovat todellisuutta meidän kaikkien elämässä. Synti on haavoittanut meitä jokaista monella tavalla. Synti vaikuttaa kykyymme rakastaa. Parhaimmillaan rakkaus on vain vajaata, mutta pahimmillaan se voi olla hyväksikäyttävää, manipuloivaa ja rikkovaa. Haavoittumisen seurauksena me taivumme eri tavoin sen sijaan, että seisoisimme suorassa Kristuksessa. Taivumme hakemaan rakkautta hinnalla millä hyvänsä tai käännymme pois suhteissa varjellaksemme itseämme haavoittumasta lisää. Kivusta käsin yritämme itse ratkaista ongelmaamme, mutta usein vain pahennamme tilannetta. Hakiessamme rakkautta mistä vain haavoitamme itseämme lisää, sillä tulemme lisää hyväksikäytetyiksi. Eristäytyessämme vajoamme omaan tyhjyyteemme ja alamme täyttää sitä erilaisilla riippuvuuksilla. Parhaimmatkin ihmisen yritykset selvittää syntiinlankeemuksen seu- C.A.R.E. 1/

13 rauksena tulleita ongelmia ovat turhia. Vain Jumala itse voi lunastaa ihmisen kirouksen alta yhteyteensä ja tuoda sovinnon. Jes. 53:5 Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. Ristin todellisuus 1. Joh. 3:8 Juuri sitä varten Jumalan Poika tuli maailmaan, että hän tekisi tyhjäksi Paholaisen teot. Jeesus sovitti ristillä syntimme ja antoi meille iankaikkisen elämän. Raamattu ei missään sano, että sovituksen ainut hedelmä olisi iankaikkinen elämä kuoleman jälkeen taivaassa. Päinvastoin, siellä mainitaan monia asioita jotka ovat seurausta sovituksesta. Raamatussa luvataan elämä, yltäkylläinen elämä. Lunastettu yhteyteen Ef. 2:14. Kristus on meidän rauhamme. Hän on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi ja kuolemallaan hajottanut niitä erottaneen vihollisuuden muurin. Paavali puhuu tässä juutalaisten ja pakanoiden välisestä vihollisuudesta ja sen murtumisesta ristillä. Samalla murrettiin kaikki vihollisuus ja miekka, joka syntiin lankeamisessa tuli ihmisen elämään. Kaikki kirous kannettiin ristillä. Jumala haluaa, että elämme tästä todellisuudesta käsin, myös ihmissuhteissamme. Jumala toi täyden sovituksen. Yhteys Jumalaan Jumala on aina halunnut olla läheisessä yhteydessä ihmisen kanssa. Raamatussa käytetään erilaisia termejä kuvaamaan sitä, millaista suhdetta Jumala tahtoo meidän kanssamme. Kreikan kielessä on neljä ilmaisua rakkaudelle. Usein opetamme Jumalan rakkaudesta vain agape-rakkauden kautta. Todellisuudessa Raamatussa puhutaan Jumalan suhteen kaikista rakkauden muodoista. Jumalassa on storge, filia ja eros: perhe, ystävyys ja miehen ja naisen välinen rakkaus. Perherakkaus 1. Joh. 3:1 Katsokaa, kuinka suurta rakkautta Isä on meille osoittanut: me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, ja hänen lapsiaan me myös olemme. Jumala kutsuu meitä lapsikseen. Jo Vanhan Testamentin puolella Jumalan rakkaudesta lapsiaan kohtaan käytetään sekä isän että äidin rakkauden vertauskuvia. Ystävä Joh. 15:15 En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni. Jeesus haluaa kutsua meitä ystäviksi, ei enää palvelijoiksi. Ystävyyteen liittyy rakkaus ja toinen toisensa tunteminen. Jeesus haluaa, että tunnemme toisemme niin kuin ystävät tuntevat. Ystävyyteen kuuluu myös halu viettää aikaa toisen kanssa. Morsian Ilm. 21:9 Tule, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon. Suhteista intiimein on morsiamen ja sulhasen suhde. Jumala asettaa oman suhteensa seurakuntaa kohtaan esikuvaksi avioliittoon. Yhteys itseen Sovituksen seurauksena meillä on mahdollisuus löytää myös kadotettu suhde itseemme. Rakkauden vaje ja ihmisten synnit meitä kohtaa aiheuttaa sen, että emme ole tyytyväisiä itseemme sellaisina kuin olemme. Saatamme vihata ja hävetä itseämme ja rakentaa erilaisia kulisseja ympärillemme. Jumala haluaa viestittää meille riittävyyttä. Jumala on luonut meidät ihmeellisesti omaksi kuvakseen ja se on ainut oikea perusta arvioidessamme, olemmeko riittäviä. Jumala ei luo vääristynyttä kuvaa itsestään. Jumala haluaa oikaista vihollisen vääristämän kuvan itsestämme. Yhteys ihmisten välille Sovituksesta Jumalan kanssa ja itsen kanssa seuraa sovitus ihmisten välille. Kaikessa, mitä Jumala tekee, on pohja ja perustus meidän elämäämme. Meidät luotiin Jumalan kuvaksi, samalla tavalla myös suhteemme ovat kuva taivaallisista suhteista. Niiden kautta me löydämme myös eheyden ihmisten välisiin suhteisiin. Seurakunta Jumala näki hyväksi perustaa seurakunnan. Ei riitä, että kasvamme hengellisesti ja että saamme opetusta Raamatusta ja rukoilemme. Tarvitsemme ympärillemme ihmisiä. Heprealaiskirjeessä meitä muistutetaan käymään seurakuntamme kokoontumisissa. Jumala on kätkenyt siunauksen seurakuntayhteyteen. Missään muussa yhteydessä ei ole samaa rikkautta kuin seurakunnassa. Seurakunta on paikka, jossa Jumala tekee ihmeen: erilaiset ihmiset tulevat yhdeksi. Tavoitteena ei ole, että tulemme samanlaisiksi vaan että meillä olisi yhteys sydämen tasolla. Mikään muu yhteys maailmassa ei koostu niin erilaisista ihmisistä. Vain Jeesus kykenee yhdistämään ihmisiä sydämen tasolla. Yhteys koskee Olemme haavoittuneet yhteydessä, usein jo varhaisina vuosina. Sen haavoittumisen seurauksena koemme kipua tullessamme yhteyteen. Sydämessä saattaa olla epärealistisia odotuksia toisten ihmisten suhteen ja siitä seuraa pettymys. Toisaalta saatamme olla valmiita pettymään emmekä anna itsellemme edes mahdollisuutta tulla kohdatuksi. Paavali kirjoittaa, miten moninainen viisaus tulee seurakunnan kautta tietoon. Jumala haluaa käyttää seurakuntaa välineenä, jonka kautta hän toimii. Seurakunta itsessään ei paranna, vaan Jumala sen kautta. Olen riittävä ja tarpeellinen Samalla kun yhteys ihmisten kanssa on kipeä haaste, se voi tulla elämän lähteeksi. Mikään inhimillinen ei ole yhtä hoitavaa kuin kokemus hyväksytyksi tulemisesta. Jumala haluaa meidät yhteyteen, että voisimme kasvaa ja eheytyä mm. sen kokemuksen kautta, että olen riittävä ja rakastettu. Voin eheytyä yksinäisyydessä, mutta se tulee todeksi vain suhteissa ja niiden kautta. Jumala ei koskaan suunnitellut, että osaisimme itsessämme kaiken. Hänen suunnitelmansa oli ihana täydentävyys, josta Paavali kirjoittaa Korintin seurakunnalle. Tarvitsemme toisiamme, että Jumalan kuva voisi täydemmin tulla esille. Jumala loi meidät terveeseen riippuvuuteen itsestään ja toisistamme. Lunastettu rakkaus Seurakunnan lisäksi Jumala haluaa ulottaa sovituksen hedelmät arkeemme ja lähimpiin suhteisiimme. Armon avulla voimme löytää uuden suhteen lapsuutemme perheeseen, ystävyyssuhteisiin sekä parisuhteeseen. Jumala haluaa antaa sovituksen vanhempien ja lasten välille. Sovitus liittyy sekä biologisiin että hengellisiin suhteisiin. Jumala haluaa kääntää isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydä- 13 C.A.R.E. 1/2008

14 met isien puoleen (Mal 6:24). Tähän kuuluu myös hengellisten perinteiden välinen sovitus. Jumala on vuodattanut eri kausina erilaisia siunauksia ja jokainen niistä edustaa vain osaa Jumalan kokonaisuudesta. Yhdessä nämä siunaukset edustavat Jumalan moninaisuutta. Jumala haluaa antaa sovituksen ystävyys- ja parisuhteille. Tulehtuneet suhteet voivat eheytyä. Niille, joiden valinta on ollut suhteista vetäytyminen, Herra haluaa antaa uuden kyvyn ja uskalluksen suhteisiin. Perustana Kristus Kaiken eheytymisen ja parantumisen lähde on Jumalan luomistyö ja Jeesuksen lunastus ristillä. Mitään muuta perustusta ei eheytymiselle voida laskea. Vain Jumala kykenee paljastamaan meidän todellisen minuutemme. Vain todellinen minuus kykenee olemaan yhteydessä toisiin. Jumalan armo rakentaa meitä ja auttaa meitä tulemaan näkyväksi, tulemaan yhteyteen. Kaikkein parhaimmankin seurakunnan yhteydessä Jumala on se, joka parantaa ja eheyttää. Vain Jumala kykenee luomaan uutta sisimmässämme. Vain hän tietää, millaisia me todella olemme. Taideteoksen alkuperäinen tekijä tietää, millainen taideteos oli alun perin. Hepr. 4:16 Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme. Nina Mäenpää Todistajien palsta Joitain vuosia sitten Sarastuksen lukijoilta kysyttiin, mikä tai mitkä asiat ovat olleet heille lehden suurin anti. Vastaajien mielestä henkilökohtaiset todistuskirjoitukset osoittautuivat merkittävimmäksi ravinnoksi. Myös Aslanin osioon C.A.R.E.-lehdessä pyritään löytämään todistuksia elävästä elämästä rohkaisuksi lukijoille. Jos haluat jakaa omaa kokemustasi siitä, kuinka Jumala on vienyt sinua eteenpäin kamppailuissasi seksuaalisuuden tai ihmissuhteiden alueella, voit lähettää postia osoitteeseen Todistuskirjoitukset julkaistaan nimimerkillä. Tässä numerossa tarjoamme lukijoille kaksi todistuskirjoitusta. Yhteys ja eheytyminen Psalmi 133 alkaa sanoilla: katso, kuinka hyvää ja suloista on, että veljekset sovussa asuvat. Useampi englannin -kielinen raamatunkäännös kyseisestä kohdasta kuuluu näin: katso, kuinka hyvää ja suloista on, että veljekset yhteydessä asuvat. Apostolien tekojen alkulehdiltä ja erityisesti kohdasta 4:32 näemme raamatullisen määritelmän yhteydelle. Olen ollut valtavan etuoikeutettu saadessani olla nyt jo neljä vuotta osallisena seurakunnassa, jonka johtajat ovat omalla esimerkillään rohkaisseet ja kannustaneet meitä seurakuntalaisia elämään raamatullisessa yhteydessä. Sen merkitys omaan eheytymiseen ja todellisen identiteetin löytymiseen Kristuksessa on ollut radikaali. Se, että on saanut kokea olevansa rakastettu ja hyväksytty menneisyydestä ja heikkouksista huolimatta, on auttanut ja opettanut avoimuutta ja rehellisyyttä syvimpienkin asioiden suhteen. Avoimuus ja rehellisyys Jumalan sekä sisarusten ja veljien edessä, on taas vapauttanut sitä uuden luomuksen elämää ja todellisuutta, johon meidät on kutsuttu elämään. (Room. 6:4). Merkityksellistä yhteydessä on ollut huomata myös se, miten Herra on toiminut konkreettisesti ja erityisesti niiden rakkaitten kautta, jotka ovat lähimpiä uskonsiskoja tai -veljiä. Omalla kohdallani se on tarkoittanut erittäin rikasta uskonyhteyttä mm. oman veljeni kanssa. Uskonyhteydessä hänen kanssaan Herra on ihmeellisesti tuonut ilmestystä elämäni alueilla, jotka ovat olleet heikkouksiani ja joita vihollinen on vääjäämättä käyttänyt hyväkseen. Seurakunnan yhteisten kokousten lisäksi yhteyden voiman ja Herran vapauttavan voiman kokeminen todeksi tavallisissa ystävien illanistujaisissa, joissa ollaan tultu rehellisinä ja nälkäisinä Hänen kasvojensa eteen, on ollut rohkaisevaa ja vahvistanut yhteyden merkitystä. (Saarn. 4:12). Radikaaleinta ja mullistavinta oman eheytymisen suhteen on ollut saada elää todeksi se, kuinka Herran rakkaus on ohjannut suuntaamaan katseen ja keskittymisen pois omasta vajavaisuudesta tai rikkinäisyydestä ja suuntaamaan sen Häneen. Samoin olen oppinut, kuinka Hän tekee minun kykenemättömyydestäni tai heikkouksistani jotain kaunista ja todellista Hänen kirkkautensa kunniaksi. Muutos on ollut automaatioseuraus Hänen kanssaan vietetystä ajasta. (2 kor. 3:18). Haluaisinkin loppuun todeta ja rohkaista, että on elintärkeää omata veljiä ja siskoja Kristuksessa, jotka yhdestä sydämestä palvelevat Herraa ja tukevat toisiaan. Puhukaamme rakkauden ja rohkaisun sanoja - Jumalan sanoja toistemme elämään. (San. 18:21). -Nuori nainen Tuskallinen tie yhteyteen ja sitoutumisiin Jes. 58:6-8 Eikö tämä ole paasto, johon minä mielistyn... etkä kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi? Silloin sinun valkeutesi puhkeaa esiin niin kuin aamurusko, ja haavasi kasvavat nopeasti umpeen. Veren perintöä Mitä voisi tehdä, kun on saanut eteläpohjalaisen kasvatuksen, jossa ei paljoa tunteilla eikä apua pyydellä. Komiaa pitää olla ja itte pärjätä, vaikka apua olisi nurkan takana tarjolla. Ja vallankin miehen suhteen piti olla itsenäinen eikä saanut missään nimessä paljastaa kaikkea itsestään, ettei mies vaan pääsis niskan päälle. Vanha ja itsenäinen nainen oli parasta mitä tiesin, niin minulle oli opetettu. Vähän se oli välillä kovaa, mutta sisulla eteenpäin. Vaikka läpi harmaan kiven, kun toiset hoksaavat kiertää. Uskossa oloa Olen ollut uskossa nuoruudesta alkaen. Vahvuus ja itsenäisyys hiipi mukaan hengelliseenkin elämään. En ollut suorittaja, mutta vahvaksi opin. Elin uskoani vahvasti ja Jumalan armosta putosin aina jaloilleni, vaikka välillä oli rankkojakin vaiheita. Olin erittäin aktiivinen seurakunnassa. Tein lähes kaikkea mitä vain tarvitsi tehdä. Olin joidenkin mielestä oikeinkin mallikelpoinen uskova. Eikä kenellekään niinä vuosina tullut mieleen, että vahvan ja itsenäisen kuoren alla asuikin lopulta yksinäinen ja pelokas nainen. Ainoa tapani selviytyä oli vahvuus ja se, ettei apua pyydellä. Kutsu heikkouteen Lopulta elämä ympärillä alkoi kutistua ja ahdistua. Tarvitsin muutosta, rukoilin sitä ja se tuli. Vastaus oli aivan toisenlainen kuin odotin. Herra vastasi tuskaani kutsumalla minua heikkouteen. Jos suostuisin siihen, saisin C.A.R.E. 1/

15 kaiken, mitä olin häneltä sydämessäni anonut. Toinen ehto oli anteeksi antaminen kaikesta, mitä olin kohdannut seurakunnassa. Hinta oli kova, mutta niin oli lupauskin. Mitä muuta voin kuin suostua. Päätös oli helppo, kun en tiennyt, mihin se veisi minut. Annoin tahdon valintana anteeksi kaiken, mitä väärää minulle oli tehty. Suuri alamäki Siitä alkoi alamäki, joka johti minut henkilökohtaiseen kriisiin, jossa jouduin tunnustamaan heikkouteni ja hakemaan apua sielunhoitajalta. Jouduin suostumaan tulemaan autetuksi. Seuraava askel oli eheyttävään ryhmään meneminen. Voi sitä häpeän määrää, kun ryhmässä oli miehiä. Piti tulla näkyväksi naisena miesten keskellä. Pahin mahdollinen oli siis tapahtunut. Hävetti, nyt he, miehet siis, tiesivät minun olevan nainen. Ikään kuin eivät muuten sitä olisi tienneet. Siitä lähti prosessi, joka kesti muutamia vuosia ja Jumala teki paljon ihanaa työtä minussa. Taisin vissiin jo ajatella, että nythän tää paketti olis sitten valmis. Mitäs sitä nyt enempää asioita käsittelemään! Jumala heitti kuitenkin toiselle kierrokselle, menemään syvemmälle ja löytämään enemmän salattuja siunauksia. Syvemmälle Jouduin jälleen kohtaamaan miehiä ryhmätyöskentelyssä. Nyt sydän oli jo valmiimpi ottamaan vastaan sitä hyvää, mitä heillä miehinä oli. Alkoi vajaan parin vuoden prosessi, jonka jälkeen ensimmäisen kerran uskalsin tulla miehen kiinni ottamaksi. En juossutkaan helmat viuhuen karkuun omaan hengelliseen lintukotooni. Tuli aika ihmetellä, että miten ihmeessä Jumala on nähnyt hyväksi luoda miehen ja naisen niin hirveän erilaisiksi. Eikä tuo ihmettely ole vieläkään loppunut. Suhde nosti asioita uudelleen pintaan. Jumala halusi käsitellä syvemmin pelkojani tulla hylätyksi ja hyväksikäytetyksi. Kipu oli kova. Uskallanko tulla tarvitsevaksi, näkyväksi vai palaanko takaisin vanhaan vankilaani, jossa kätkeydyn itseeni ja kovetan sydämeni? Sitä valintaa jouduin tekemään uudelleen ja uudelleen. Hävetti, sillä reagoin niin lapsellisesti, etten olisi koskaan voinut uskoa sitä itsestäni. Piti vain luottaa siihen toiseen, ettei hän hylkää, vaikka en olekaan niin täydellinen, mitä tahtoisin olla. Piti luottaa myös Jumalaan, että hän parantaa kaikki esille tulevat haavat. Takaisin veren perintöön Seuraavaksi Jumala veti ässän hihastaan. Olin Vivamossa ja siellä käsiteltiin Suomen heimoja. Olin aina pitänyt itseäni kunnon tamperelaisena. Siellä tajusin, että olen pesunkestävä eteläpohjalainen! Kaikki veren perintöni on sieltä, olen vain syntynyt Tampereella. Viikon ajan käsittelimme heimojen vahvuuksia ja vähän hymy huulessa myös heikkoudet putkahtivat esille. Ensimmäisen kerran huomasin olevani levossa perintöni kanssa. Tuntui hyvältä olla vahva nainen. Herran käsittelemä vahvuus on siunattu asia. Vahvuus ja kovuus ovat kaksi eri asiaa. Eikä siihen uhoonkaan kuole, jos osaa hieman hymyillä itselleen. Löysin kuuluisaa eteläpohjalaista rehellisyyttä itsestäni ja siitäkin pidin. Anteeksianto Hiljattain Herra halusi palata valintaani antaa anteeksi. Piti antaa uudelleen anteeksi, kivun kanssa. Vuodatin kipujani luotettavalle ystävälleni ja keskustelun päätteeksi mainitsin ääneen, kenelle annan anteeksi. Vapauduin rukoilemaan heille armoa osakseen, samaa mitä itse olin saanut kohdata. Kuka on lihaani? Olen miettinyt Jesajan sanoja, ettet kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi. Kuka on omaa lihaani? Laajasti ajateltuna koko ihmiskunta. Se on perheeni, sukuni, ystäväni, uskovat, he kaikki ovat lihaani. Heille, ihmisille minun on tultava näkyväksi. Silloin minun haavani umpeutuvat nopeasti. Siunaus on myös se, että voin syntieni kanssa tulla näkyväksi. Ei minua eheytä, että yritän sinnitellä oikeaa elämää, vaan syntien tunnustaminen ja ristin juurelle tuleminen. Jeesus ja risti riittävät! -Pohojalaanen Uusi tutkimus seksuaalisuuden muutoksesta ja muutoksen vahingollisuudesta Maailman arvovaltaisimmat mielenterveysjärjestöt, Amerikan psykologinen yhdistys ja Amerikan psykiatrinen yhdistys, julistavat kotisivuillaan, että homoseksuaali ei voi muuttua heteroseksuaaliksi ja että muutosyritys voi olla vahingollinen. Psykologian professorit Stanton L. Jones ja Mark A. Yarhouse julkaisivat syyskuussa 2007 tutkimuksen, joka kyseenalaisti nämä väitteet. Stanton ja Yarhouse seurasivat neljän vuoden ajan 98 henkilöä, jotka yrittivät homoseksuaalisuuden muutosta Exodus Internationalin, kristillisen ex-gayjärjestön kautta USA:ssa. Tutkijat käyttivät tämän hetken parhaimpia itsearviointitestejä, joilla mitataan seksuaalista suuntautumista ja psykologista ahdistusta. Tulokset olivat seuraavat * onnistunut muutos: 15% arvioi muutoksen olleen onnistunut, homoeroottinen kiinnostus oli vähentynyt ja heteroeroottinen kiinnostus oli lisääntynyt merkittävästi * onnistunut selibaatti: 23% arvioi homoeroottisen kiinnostuksen vähentyneen, selibaatissa eläminen ei ollut enää vaikeaa * prosessi jatkuu: 29% arvioi, että homoerottinen kiinnostus oli jonkin verran vähentynyt, mutta he eivät olleet vielä tyytyväisiä tuloksiin ja sitoutuivat jatkamaan eteenpäin * ei vaikutusta: 15% ei ollut kokenut muutosta eivätkä he olleet luopuneet sen tavoittelusta, mutta he olivat hämmentyneitä siitä, mihin suuntaan heidän pitäisi mennä * epäonnistuminen: 12% oli luopunut muutosyrityksestä Tutkimus kumosi väitteen, että muutos olisi mahdollinen vain biseksuaaleille ne, jotka aloittivat muutosprosessin täysin homoseksuaalina kokivat suuremman muutoksen seksuaalisuudessaan kuin biseksuaalit. Psyykkistä ahdistusta mittaavan testin mukaan muutosyritys ei ollut vahingoittanut tutkittavia. Tutkimus on merkittävä, koska se on ensimmäinen perusteellinen seurantatutkimus edustavasta joukosta ihmisiä, jotka yrittävät muutosta uskonnollisilla metodeilla (sielunhoito, vertaistukiryhmä, Elävät vedet-eheytymisohjelma) Exodus-järjestön kautta. Stanton L. Jones ja Mark A. Yarhouse: Ex-Gays? A Longitudinal Study of Religiously Mediated Change in Sexual Orientation IVP Academic. 15 C.A.R.E. 1/2008

16 CHC KRISTILLINEN TERVEHTYMISKESKUS SISÄISEN EHEYTYMISEN ASIALLA KUN TUNNET ITSESI JA TIEDÄT TAUSTASI SINULLE AVAUTUU MAHDOLLISUUS ELÄÄ TÄYTTÄ ELÄMÄÄ Paranna sinä minut Herra, niin minä paranen. Auta minua niin minä saan avun. sinua yksin minä ylistän. Minä hoidan haavasi terveiksi, parannan sinun vammasi, sanoo Herra, Parannan sinut Siion, sinut, jota kutsutaan nimellä Hylätty vaimo, sinut, josta kukaan ei välitä. Jeremia 17:14, 30:17 Rikkinäisyydestä eheyteen Kristillinen Tervehtymiskeskus CHC ry, Kristna Center för Helande - CHC rf Christian Healing Center perustettiin Turussa v Yhdistys tekee sisäiseen eheytymiseen keskittyvää työtä. Tavoitteena on ihmisen kokonaisvaltainen hengen, sielun ja ruumiin paraneminen. Tässä paranemisessa rukouksella ja Pyhällä Hengellä on keskeinen osuus. Jumala tekee edelleen työtä ja ihmeitä ihmisen elämässä. Kristillisen Tervehtymiskeskuksen historia Kristillinen Tervehtymiskeskus syntyi sielunhoidollisiin tarpeisiin vuonna Eri ihmisillä oli yhteinen näky siitä, että tarvittaisiin sellainen paikka, jossa ihmiset voisivat eheytyä. Toiminta alkoi kahvila Rosa nimisessä paikassa Turussa. Pastori-terapeutti Seppo Jokinen oli käynnistämässä tätä toimintaa. Hän aloitti perjantaisin pidettävät eheytymisillat. Niissä pidettiin puheita ja rukoiltiin ihmisten puolesta. Näiden iltojen seurauksena ihmiset alkoivat toipua ja saada rukousvastauksia. Erilaisia eheytymisryhmiä muodostettiin eri puolille kaupunkia. Tor Spiik tuli toimintaan mukaan vuosi sen alkamisen jälkeen. Toiminta hiipui hiljalleen, mutta syksyllä 2002 Tor Spiikiä alkoi kiinnostaa yhdistyksen toiminnan uudelleen käynnistäminen. Hän lopetti oman yrityksensä ja aloitti CHC:n toiminnan uudelleen. Löytyi paljon uusia ihmisiä, jotka olivat kiinnostuneet CHC:n toiminnasta. Tämä innosti keräämään uutta vastuunkantajaporukkaa. Vuoden 2004 kesällä julkaistiin Tor Spiik ja Liisa-Maria Lilja-Viherlampi Syli-äänite. Uusi perustamiskokous oli Turussa, jolloin allekirjoitettiin CHC:n perustamisasiakirja. CHC:n on järjestänyt ja järjestää eheytymisseminaareja, joissa on ollut luennoimassa mm. Mario Bergner ja Anette Ejsing. Viime vuosina on seminaarit pidetty kotimaisin voimin, teemalla Isän sylissä särkyneen turva. Vuonna 2006 yhdistys otti ison askeleen avaamalla tilat Lahdessa, Mestarin Pajan, joka sijaitsee Mestarinkatu 1:ssä. Mestarin Pajalla on Sanan ja rukouksen iltoja, naisten iltoja, bibliodraamaa, hylkäämisestä yhteyteen ryhmiä, terapeuttien vastaanottoja ym. Päätavoitteet Yhdistyksen tavoitteet ovat tänään samat kuin silloin kuin yhdistys ensimmäisen kerran perustettiin. Haluamme luoda paikan, jossa ihminen saa kokonaisvaltaista hoitoa sielulle, hengelle ja ruumiille. Haluamme tarjota erilaista sielunhoitoa. Siihen voi sisältyä taideterapiaa, musiikkiterapiaa, kaikkea, mikä vie ihmistä eteenpäin eheytymisen tiellä. Haluamme myös kerätä varjoja, joilla voimme tukea sellaisia ihmisiä, jotka eivät saa tukea Kelasta. Haluamme antaa myös heille mahdollisuuden terapiaan. Tavoitteenamme on se, että CHC:llä olisi joskus rahasto, josta voisi anoa tukea omaan terapiaansa. Yksi päämääristämme on kerätä kaikki kristityt terapeutit yhteen. Kun ihmiset tarvitsevat terapeuttia, he voisivat käydä CHC:n nettisivuilla ja saisivat tiedot eri paikkakunnilla toimivista terapeuteista. Haluamme myös julkaista yhdistyksen arvomaailmaan sopivaa kirjallisuutta. Tähän kuuluu kristillinen terapia, johon kuuluu rukous ja Pyhän Hengen osallisuus. Painopiste on armossa ja rakkaudessa. Syli on tässä avainsana. Haluamme, että ihminen saisi tulla lepäämään sellaiseen syliin, jossa hän voisi kokea tulleensa kuulluksi ja hänen tarinansa tulee vastaanotetuksi. Rukous on osa tätä. Arvomaailma Haluamme tukea ja kannustaa yksilöitä ja perheitä elämään, jossa rakkaus ja armo ovat keskeisiä elementtejä. Uskomme, että kristillinen elämäntapa ja kristilliset arvot luovat parempaa ja ehyempää elämää kuin mikään muu. Raamattu opettaa elämää, johon ei kuulu mitätöinti, hylkääminen tai tuomitseminen. kristillinen elämäntapa kunnioittaa ihmistä kokonaisena, tuntevana myös kärsivänä. Tarjoamme mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Jos haluat tehdä hengellistä eheytymistyötä kanssamme tai saada hengellistä apua, toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme. Olemme valmiit tekemään yhteistyötä kaikkien seurakuntien ja kristillisten yhteisöjen kanssa. CHC:ry on Suomen ACC.n perustajajäsen CHC:N TOIMINTAMUODOT PÄHKI- NÄNKUORESSA kristillisten elämäntapojen kunnioittaminen terapiapalvelut ja vastaanottotilojen ylläpitäminen isot eheytymisseminaarit erilaiset toipumisryhmät koulutusta sielunhoitajiksi aikoville ja sielunhoitotyötä tekeville erilaiset luentotilaisuudet sielunhoitopäivystys kustannustoiminta tiedotuslehden Sipanen toimittaminen kristillisen terapiatyön edistäminen kristittyjen terapeuttien yhteen kutsuminen Häpeän lapset intensiivitunnekontaktiseminaarit Kristillinen Tervehtymiskeskus CHC ry PL 59, Lahti, Käyntiosoite: Mestarinkatu 7, Lahti Tiloja vuokrataan: - terapia ja vastaanottotilaa - ryhmätyötiloja - Sali n. 100 hengelle, avvarustus - myös lounas- ja kokoustarjoilupaketteja - tiloissa videotykki ja nettiyhteys Vuokrat ja hinnat sopimuksen mukaan Yhteyshenkilö: Kaisla Räihä ilt tai kaisla.raiha@phnet.fi C.A.R.E. 1/

17 llkka Laaksonen Isyys hukassa! Ajat, jolloin isä toimi perheenpäänä ja vastuullisena elättäjänä, ovat kaukana takana. Muinoin isää, joka jätti elatusvelvollisuutensa perhettään kohtaan täyttämättä pidettiin kummajaisena, joka pakotettiin työsiirtolaan isyydestään maksamaan. Yhteiskunta tuli apuun ja vapautti isät velvoitteestaan, mutta mitätöi samalla isyyden vain siittämistapahtumaksi. Äidin ja lapsen suhde muodostui entistä tärkeämmäksi, mutta isä sai joutavana mennä. Hänet suljettiin kasvatustapahtuman ulkopuolelle. Mies on usein naista kömpelömpi pitämään sylissä, vaihtamaan vaippoja ja syöttämään. Eikä häneltä erity maitoakaan, joten hänestä alkoi muodostua hyödytön haitta, johon naisen taitavana piti osata suhtautua. Suhtautua siksi, että sai hänestä varaäidin ja äidin läsnä ollessa pikkuapulaisen, joka toimi saneltujen sääntöjen mukaan. Isiltä alkoi vähitellen häipyä mielenkiinto koko kasvatustapahtumasta. Projektin ryöstö onnistui, vaikkei sitä välttämättä haluttukaan. Perhe hajosi. Kukaan ei ollut syyllinen. Turhautuneesta miehestä syyllinen vihdoin löydettiin. Kalja alkoi maistua ja kotona olo väheni. Ensin vei työ, sitten työ ja alkoholi, alkoholi ja työ ja lopuksi masennus ja alkoholi. Isä putosi suureen mustaan aukkoon, josta vain harvat palaavat. Äidit selittivät pois lasten kaipauksen ja isät yrittivät unohtaa viinan voimalla. Tosi surullista, mutta valitettavan totta monelle. Tampereen yliopiston isätutkijaksi leimautunut Nina Halme uskoo, että isillä on arvokasta tietoa perheestä. Tämä tieto ei välity äidin ja lasten kautta. Vanha sanonta isä tietää kaiken ei ole totta, mutta on hyödyllistä ajatella sitä muodossa isäkin tietää jotain. Halmeen mukaan vaikuttaisi siltä, että viranomais- ja auttamistahot eivät ole oivaltaneet isyyden ominaislaatua ja siksi käytännön toiminta isien kanssa on haparoivaa. Isän alkoholiongelma on koko perheen asia. Sen takia on tärkeää, ettei isää suljeta pois perheyhteisöstä, vaan hoidetaan koko yhteisöä. Alkoholiongelma ei ole mikä tahansa kasvain, joka voidaan leikata pois ja siten aiheuttaa paraneminen. Enemmän voitaisiin puhua syöpäkasvaimesta, joka lähettää etäispesäkkeitä ympäristöönsä. Kysymys on yhteiskunnallisesti hyvin vakavasta asiasta. Prosessi voi pahimmillaan johtaa siihen, että koko perheyhteisö on yhteiskunnan hoidossa ja kaikki osapuolet voivat huonosti. Kaiken muun pahan lisäksi tapahtuma aiheuttaa suuria kustannuksia yhteiskunnalle, joka muutenkin on vaikeuksissa kasvavien sosiaalimenojen kanssa. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen sanoo: Uudemman perheiden vuorovaikutustutkimuksen mukaan perhe tulisi aina nähdä laajana kokonaisuutena, ei pelkästään äiti lapsi -asetelmana. Riippumatta siitä kuuluuko isää perheeseen vai ei, isää koskevat mielikuvat elävät vahvasti lasten mielissä. Isän vanhemmuutta olisi syytä tutkia suoraan, eikä välillisesti äidin tai lapsen kautta. Huomio olisi kohdistettava isän läsnäoloon, eikä sen puuttumisen merkitykseen lapsen kehityksessä ja jos perheeseen kohdistetaan hoidollisia toimenpiteitä, olisi isän oltava aina mukana. Vanhempien parisuhteen tulee olla niin kehittynyt, että lapsen kasvatusvastuu voidaan kitkatta jakaa ja että erilaisissa hoitoprosesseissa voidaan olla yhdessä mukana koko perhe. Tiedän, että tämä on hyvin haasteellista, mutta eihän tikkataulustakaan kymppiä poisteta, sen takia ettei siihen aina osuta. Antakaamme tilaa isyydelle, äitiydelle, pappuudelle ja mammuudelle! Ilkka Laaksonen CHC ry:n puheenjohtaja "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat" (Matt. 9:12) Hiljaa Sinua lähestyin ihmislapsen kompuroivin toimin Vakuuttuneena vain kelvottomuudestani Sivulauseessa sanoin asiani, katsoin itseni yhden sanan arvoiseksi ja valmistauduin poistumaan vähin äänin Mutta Sinun korvissasi se soi kuin ei muuta olisi Juoksit luokseni Rakkaus joka ei voi kieltää itseään -mies matkalta- Mestarin paja, Mestarinkatu 7, Lahti 17 C.A.R.E. 1/2008

18 Tor Tusse Spiikin ja CHC:n kannatusrenkaan rakentajat Olen tällä hetkellä elämäntilanteessa, jossa jälleen kerran on ratkaisujen paikka. Ikäni ja oloni huomioonottaen, on syytä vakaasti harkita mitä nyt teen ja siksi lähestyn sinua. Olen jo vuodesta 1992 ollut mukana kehittämässä Kristillistä Tervehtymiskeskusta, toiminnanjohtajan roolissa. Välillä yhdistyksen huilatessa tein pelkästään terapiatyötä. Jo silloin ensimmäisen kauden kuin myös nyt olen tehnyt sitä vapaaehtoisesti. Palkkani saan terapiatyöstä kertyvistä maksuista. Kuitenkin olemme nyt yhdistyksenä muutosten edessä ja mihin ne muutokset johtavat, näyttää aika. Oma terapiatyöni on sen verran raskasta, etteivät voimavarat enää oikein riitä yhdistyksen toiminnanjohtajan vaatimien haasteiden eteenpäin viemiseksi. Terapiatyötäni en aio lopettaa, mutta vähentämisen mahdollistamiseksi olemme päättäneet rakentaa yhdessä tukijoiden kanssa kannatusrengasta. Suurin osa yhdistyksen työstä tehdään vapaaehtoisvoimin. Jumala on pitänyt meistä hyvää huolta ja lähettänyt ihmisiä, jotka ovat voineet/pystyneet antamaan panoksensa työmme viemiseksi eteenpäin. On kuitenkin määrättyjä maksuja ja kuluja, joita ei voi sivuuttaa. Liian paljon on myös niitä, jotka tarvitsevat apuamme ja kuitenkaan heillä ei ole siihen varaa. Yhdistyksen tarkoitus on ulottaa auttava kätensä juuri heille. Jokaisessa seminaarissamme on mahdollisuus saada alennusta tai jopa ilmainen paikka, jos siihen on perustellut syyt. Kesällä 2008 kustannamme 10 nuorelle majoituksineen ja ruokineen paikan seminaariin + muut alennetut ja ilmaiset paikat. Itselläni on tällä hetkellä kolme asiakasta, joille terapia on ilmainen ja neljä, joiden kanssa olemme katsoneet heille sopivan taksan. Muuta tukea emme saa kuin sen, minkä jotkut yksityiset ihmiset meille lahjoittavat. Haluamme olla täydellisesti Jumalan varassa ja luottaa Hänen huolenpitoonsa. Kaikki haettavat varat kun eivät aina tule puhtaasta lähteestä, haluamme pitää itsemme niistä erossa. Haastankin nyt Sinua lähtemään tukemaan työtämme joko rahallisesti tai kantamaan rukouksin. Jos koet, että työ, jota Kristillinen Tervehtymiskeskus tekee, on sen arvoista, että sitä kannattaa tukea ja jos haluat, että minulla olisi mahdollisuus jatkaa työtä - jonka koen kutsumuksekseni - voit lähteä mukaan kantamaan osaa taakkaamme. Raamatussa on selkeä kehotus siitä, että jokainen työntekijä on palkkansa ansainnut. Haluammekin jatkossa mahdollistaa myös muille mahdollisuuden saada palkkaa työstä, joka jo tähän mennessä on ollut tuhansien elämänlaadulle parantavaa. Rukous on kuitenkin kaikista tärkein tuki, jota voit antaa, sillä ilman sitä emme ole turvassa ja olemme vailla Pyhän Hengen läsnäoloa. Olemme niin suurten kysymysten ja muutosten edessä, että ilman rukoustukeanne koemme olevamme aika voimattomia. Olen oman elämäni läpikäytyäni saanut Taivaallisen Isän armosta nousta myös esiin ja kertoa niistä vaikeuksista, joita tulee kun kasvaa isättömänä, vailla miehistä tukea ja on häpeän saattelema. Isäni ja äitini isä kuolivat, kun olin vielä äitini kohdussa valmistautumassa elämääni varten. Isäni vanhemmat olivat kuolleet hänen ollessaan teinipoika. Näillä eväillä olen kuitenkin saanut kasvaa sellaiselle paikalle, jossa ymmärrän rikkimenneitä ja josta voin auttaa muita hylkäämisen uhreiksi joutuneita ajoin pahan kolarin, josta jälkivaikutuksena olen saanut pienen osa-aikatyökyvyttömyyseläkkeen. Tämän lisäksi olen nyt rakentamassa yhdistykselle ja itselleni jonkinlaista turvaa tulevaisuudelle. Siksi kutsun nyt sinua mukaan kantamaan osaa taakastamme. Tulet saamaan myös postia enemmän ja vähemmän säännöllisesti siitä, missä mennään ja mitä on tapahtumassa. Jos sinulla on mahdollisuus tukea työtämme rahallisesti, laita nimesi illa chcry@phnet.fi tai postitse CHC ry, PL 59, Lahti, niin lähetämme sinulle pankkisiirron, johon voit merkitä summan, jonka voit maksaa tilillemme. Jos haluat tukea työtämme säännöllisesti, laita siitä merkintä osoitetietojen joukkoon. Jumala rakkautesi palkitkoon. Tor Spiik CHC ry:n toiminnanjohtaja HYLKÄÄMISESTÄ YHTEYTEEN -KIRJA 19,- SYLI cd-levy 15,- postikulut lisätään Tuotteiden tilaukset: HÄPEÄN LAPSETintensiiviseminaari Karkun evankelisella opistolla Vetäjinä terapeutti Tor Spiik ja musiikin.tohtori Liisa-Maria Lilja-Viherlampi Hinta 150,- + täysihoito 80,- Ilm. ja tied CHC:n tulevat tapahtumat Helmikuu Ehyeksi eilisestä kurssi, la klo 10-17, Lahti Toivon ilta särkyneille la klo 18 Kriisiryhmä Hylkäämisestä yhteyteen ryhmä Maaliskuu Sielunhoito I, Lahti Häpeän lapset intensiiviseminaari , Karkku Bibliodraama, Lahti Huhtikuu Ehyeksi eilisestä kurssi la klo 10-17, Lahti Kesäkuu Isän sylissä särkyneen turva Lahti Syyskuu Sielunhoito II, Lahti Tiedustelut tai chcry@phnet.fi CHC ry toimintaa Lahdessa: Mestarin Pajalla, Mestarinkatu 7, Lahti Sanan ja rukouksen illat parittomilla viikoilla perjantaisin klo 18 Naisten illat parillisilla viikoilla maanantaisin klo 18 Terapeuttiemme vastaanotot Tor Spiik Maire Ruottinen Kirsi Siilin, psykoterapeutti C.A.R.E. 1/

19 ISÄN SYLISSÄ - SÄRKYNEEN TURVA SEMINAARI LAHDESSA Kristillinen Tervehtymiskeskus järjestää tänä kesänä Lahdessa Joutjärven kirkossa jo kuudennen kerran eheytymisseminaarin, jonka teemana on Ahdistuksesta avarammalle. Ahdistuneisuus on epämääräinen jännittynyt tunne. Siitä on toisinaan hankala saada otetta ja ymmärtää miksi ahdistaa. Tuntuu kuin koko keho ja mieli olisi jatkuvassa hälytystilassa, odottamassa, että jotakin kamalaa tapahtuu. Toisinaan tuntuu, ettei ahdistuksella oikein ole minkäänlaista muotoa ja siitä on hankala saada kiinni. Jännittämisestä tai pelkäämisestä ahdistuneisuus eroaa siinä, että niillä on useimmiten selkeät kohteet ja näin niihin on helpompi tarttua. Paniikkihäiriö, depressio, ahdistuneisuus, jännittäminen, pelkoneuroosi ja fobia. Kaikki nämä ovat nykyajan ihmiselle tuttuja sanoja, joiden taakse kätkeytyy vaikea ongelma. Pelko hallitsee monien elämää. Pelko on mukana jokaisessa päivässämme, usein piilossa, välillä esiin nousten. Se on ensikädessä normaali tunne, yhtä lailla kuin viha, ilo, suru tai rakkaus. On sanottu, että pelko kuuluu elämään kuin ilma hengitykseen. Pelon tarkoitus on suojella meitä, varoittaa ja puolustaa. Se antaa meille viisautta pysähtyä, kun olemme matkalla kohti vaaraa. Voimme ammentaa siitä inhimilliset kykymme ylittävää voimaa, kun meidän on toimittava nopeasti lähimmäisemme pelastamiseksi. Virheellinen käsityksemme Jumalasta ajaa meidät helposti yksinäisyyteen, silloin kun tarvitsisimme Häntä eniten. Eristäydymme kipeiden kokemustemme kanssa yhä kauemmas toisistammekin. Luottamuksemme Jumalan hyvyyteen horjuu, koemme turvattomuutta, juurettomuutta ja tyhjyyttä. Seminaarissa opettelemme käytännössä vastaanottamaan Jumalan sylihoitoa rikkinäisyyteemme ja pelkotiloihimme. Kieltämisen, riippuvuuksiin juuttumisen ja pakenemisen sijaan voimme turvallisesti kohdata ja käydä läpi tuskaamme Jumalan kanssa. Hän parantaa ja vapauttaa meidät elämään! Näin yhteytemme Häneen vähitellen suoristuu ja vahvistaa todellista minuuttamme. Uudistuvan Jumalasuhteemme valo ja lämpö tuo eheyttä myös ihmissuhteisiimme. Sinua kutsutaan mukaan Kutsumme sinua Isän syliin, jossa voit toipua saamistasi vammoista ja iskuista. Kutsumme kaikkia niitä, jotka etsivät Jumalan todellisuutta sekä eheytymistä ja tasapainoa elämäänsä. Kutsumme mukaan sielunhoitajia, terapeutteja, seurakuntien työntekijöitä ja muita vastuunkantajia. Haluamme kutsua myös pariskuntia sielunhoitajiksi, olemaan isiä ja äitejä, muodostamaan sylin, johon haavoittuneet lapset voivat tulla. Puhujina Seppo Jokinen pastori, terapeutti ja kirjailija Seppo on CHC:n perustajajäsen ja puhuu paljon ihmisenä olemista. Hän ohjaa löytämään tärkeitä virstanpylväitä sillä tiellä, jolla taivallamme kohti täyttä elämää, tasapainoista aikuisuutta ja iloista lapsenkaltaisuutta. Häneltä on ilmestynyt jo neljätoista kirjaa. Seppo Jokisen uutuuskirja: Puhu rakkaudesta (ovh. 24,-) sekä Terve kiintymys (ovh 24,-) Nyt yhteensä 38,- +postikulu Tilaukset: tai Jorma Kalajoki rovasti, evankelista ja kirjailija Jorman tavaramerkkeinä ovat elämänläheisyys, armon evankeliumi, huumori ja kokonaisvaltaisena ihmisenä eläminen. Hän vierailee seurakunnissa missioiden ja pienimuotoisempien evankelioimistapahtumien puhujana, miesten tilaisuuksissa sekä toipumista käsittelevissä tapahtumissa. Tor Tusse Spiik terapeutti, uusperheneuvoja ja sielunhoitaja Oman elämänsotkujensa ja isättömän perhe-elämän selvittäminen on vauhdittanut hänen tietään terapiatyön pariin. Omista ja työnsä kokemuksista ovat syntyneet paljon luetut ja hyväksikoetut kirjat Häpeän lapset ja Hylkäämisestä yhteyteen LAUANTAINA KLO 18 SARI JA LEO LOUHIVAARAN KONSERTTI Seminaarimaksu: 80 euroa, 60 euroa/ opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset, 130 euroa avioparit CHC:n jäsenille 10 euron alennus Ruokapaketti: 30 euroa Paikka: Joutjärven kirkko, Ilmarisentie 1, Lahti Järjestäjänä: Kristillinen Tervehtymiskeskus Yhteistyökumppaneina: Joutjärven ev.lut srk, ja Karkun evankelinen opisto Tiedustelut: iltaisin Ilmoittaudu kotisivuillamme: www. chcry.net 19 C.A.R.E. 1/2008

20 Rauhan Majatalo kristillinen keskus puh KAJAANIN RAUHAN MAJATALOSTA HOITOA SIELULLE JA MIELELLE! Kajaanissa toimiva Rauhan Majatalo on syntynyt Jumalan antamaan kutsuun vastaamisesta. Näyn alkuvaiheessa utopistiselta tuntuvasta Nooan arkin rakentamisesta on neljän vuoden kuluessa tullut palautteen mukaan sellainen yhteiskristillinen paikka, jossa Jumala on saanut koskettaa merkityksellisellä tavalla. Monet ovat saaneet uutta toivoa ja näkökulmaa elämäänsä joko yksilö- tai pariterapian, kaksivuotisen sielunhoitoterapeuttikoulutuksen, psykodraamakurssien tai erilaisiin kristillisiin palvelutehtäviin valmentavan koulutuksen kautta. Kurssit ovat olleet joko pitkäkestoisia kokonaisuuksia tai muutaman päivän pituisia lyhytkursseja. Rauhan Majatalossa on käynyt yhteensä parituhatta henkilöä hakemassa reppuunsa eväitä. Kouluttajien joukkoon mahtuu mm. Salme Blomster, Anne Miettinen, Robert Curry, Paavo Järvinen, Michael Howard, Helena Spring, Jari Kuismin, Raija-Elina Kauppila, Riitta Moilanen ja Juhani Karvinen. Kiitollisin mielin suuntaamme seuraavaan vuoteen, joka pitää sisällään toiminnan laajentamisen lisätilojen valmistumisen myötä. Anna ilon ja valon tulvia sydämeesi varaamalla hetki aikaa Jumalan luomistyön äärelle! Kainuun korpimaisemissa on mahdollista kokea Jumalan hyvyyttä tavalla, joka täyttää sydämen kaipauksen 2008 VUODEN MAHDOLLISUUKSIA SINULLE : PSYKODRAAMA SIELUNHOIDON APUVÄLINEENÄ (1v) Ryhmäterapiaa sinulle, joka haluat eheytyä eilisestä ja löytää uusia luovia tapoja edetä eteenpäin! 9 int.jaksoa. Ohjaajana psykodraamaohjaaja Evelyn Hynynen. Tied. ja ilm.viim EHJÄKSI EILISESTÄ Profeetallista sielunhoitoa Sari ja Paavo Järvisen opastamana. Ilm.viim.1.2. SIELUNHOITOKURSSIT JA Psyko- ja bibliodraaman ja rukouksen keinoin itsensä, lähimmäisten ja Jumalan kohtaamista. Ohjajana Evelyn Hynynen. Tied ja ilm. viim ja Rauhanmajatalosta syksyllä 2007 valmistuneet sielunhoitoterapeutit, kouluttajina Juhani Karvinen, Riitta Moilanen, Salme Blomster ja Evelyn Hynynen UUDISTUNUT TYÖELÄMÄ (UTE) Toukasta perhoseksi leivisköjesi käytössä ohjaavat ICCC:stä Anne ja Jouni Suonpää. Ilm.viim GOD CAN! JUMALA VOI RAAMATTUKOULU Robert Curry opastaa Jumalan ihmeiden maailmaan. Ilm.viim ARMOLAHJASEMINAARIT ja Ihmeet seuraavat niitä, jotka uskovat uskotko? Sari ja Paavo Järvinen. Ilm.viim ja MATKALLA UUTEEN SIELUNHOITOVIIKOT ja Elämäsi on Jumalan lahja sinulle, onko se ylistyslaulu sinulta Jumalalle? Eväitä reppuusi, uusia ideoita, voimavaroja ja näkökulmia rukoustuen ja ylösnousemusvoiman kautta. Ilm. viim ja 8.9. Katso tai kysy lisää puh Rauhan Majatalo Myötärinteentie Kajaani p g mailto:info@rauhanmajatalo.fi

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

TASAPAINOISET IHMISSUHTEET

TASAPAINOISET IHMISSUHTEET TASAPAINOISET IHMISSUHTEET Ihmissuhdeinventaario Jumalan suunnitelma ihmissuhteille Syntiinlankeemuksen seuraukset Terveet ihmissuhteet Riippuvuusjatkumo Epäterveet riippuvuudet Irti epäterveistä riippuvuuksista

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen

Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen Riittämättömyys Se kääntyy usein itseämme ja läheisiämme vastaan En riitä heille He eivät riitä minulle Suorittaminen, vertailu

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 Saarnaajan kirjasta (4:9-12) voidaan lukea Kristus-keskeisen kumppanuuden periaate: Kaksin on parempi kuin yksin, sillä

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Esimerkkejä Lähellä ihmistä -eheytymisseminaarien aiheista:

Esimerkkejä Lähellä ihmistä -eheytymisseminaarien aiheista: Esimerkkejä Lähellä ihmistä -eheytymisseminaarien aiheista: 1. Kohti ehyempää elämää -koulutus vierellä kulkijoille (mieluummin: tukihenkilöille) (suunnattu ensisijaisesti vastuunkantajille) - Raamatun

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa Lähetysnäkymme 2014-2018 Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa POHJOIS-KARJALAN HELLUNTAISEURAKUNTIEN LÄHETYSNÄKY 2014-2018 Seurakunnan lähetystyön näky ja tehtävä Näky: Sytyttää ja levittää

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Seksuaalisuus SISÄLTÖ Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Lapsen kysymykset Lapsen häiritty seksuaalisuus Suojele lasta ja nuorta

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Armolahjat ja luonnonlahjat

Armolahjat ja luonnonlahjat Armolahjat ja luonnonlahjat Rakkauden palvelua varten Jumalan antamat lahjat Luonnonlahjat ja armolahjat liittyvät t syvällisell llisellä tavalla ihmisen kokonaisvaltaiseen kutsumukseen. Luonnonlahjat

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ARMOTON PALVELIJA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Sillä, missä Jeesus tämän vertauksen kertoi, ei ole merkitystä. Mutta ilmeisesti

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Taivas, Jumalan kaunis koti

Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

PAASTOHARTAUDET 2017

PAASTOHARTAUDET 2017 1 PAASTOHARTAUDET 2017 Tervetuloa valmistautumaan pääsiäiseen sanan ja rukouksen äärellä, missä ja milloin sinulle sopii. Siunattua paastonaikaa sinulle! Jumala, kohotkoon kunniasi yli taivaitten, kirkkautesi

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,

Lisätiedot

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin Rukouskoulu 2014 2. jakso Mitä rukous on Ylösnousemuksen voima On Kristus ylösnoussut Hän elää minussa Kristus meissä, kirkkauden toivo Herätetyt yhdessä Hänen kanssaan,

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA SOKEAN

JEESUS PARANTAA SOKEAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen Muuton tuki ja yhteisöllisyys Pirjo Valtonen Muutto ja muutos Muutto ja muutos ovat isoja asioita, joissa koetaan epävarmuutta. Omalta mukavuusalueelta poistuminen on ahdistavaa. Muutos tuo aina haasteita

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Perhejumalanpalvelukset

Perhejumalanpalvelukset Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa. Kaisa Pietilä 28.1.2016

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa. Kaisa Pietilä 28.1.2016 K Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa Kaisa Pietilä 28.1.2016 Työpajan lähtökohdat Jokaisella on mahdollisuus lisätä työhönsä terapeuttisia elementtejä kysyä ja kyseenalaistaa

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten

Lisätiedot

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan KONFIRMAATIOMEU B EKOMUKAUTU virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Minä olen Jeesus len Jees Minä

Minä olen Jeesus  len Jees Minä Minä olen Jeesus Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot