Rakentamisvaihe, Rautuvaara Kolari rautatieosuuden perusparannus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rakentamisvaihe, Rautuvaara Kolari rautatieosuuden perusparannus"

Transkriptio

1 Rakentamisvaihe, Rautuvaara Kolari rautatieosuuden perusparannus Rautuvaara Kolari rautatieosuuden perusparannus tehdään päiväsaikaan, yhden kesäkauden aikana. Perusparannus aiheuttaa päiväaikaisen melun raja-arvojen ylityksiä loma-asunnoille lähellä Kolarin rautatieasemaa (Kuva ), jolloin vaikutuksen suuruusluokka on keskisuuri. Tällä hetkellä raja-arvo lomaasutuksen osalta ylitetään samalla alueella myös maantieliikenteen melun osalta. Lisäksi rautatien perusparannus tapahtuu yhden kesän aikana ja on näin ollen lyhytkestoinen melun lähde, jolloin vastaanottajan herkkyys on matala. Edellä mainittujen asioiden perusteella radan perusparantamisen aiheuttaman meluvaikutuksen on arvioitu olevan vähäinen. Kuva Rautuvaara Kolari rautatieosuuden perusparantamisen aiheuttama päiväaikainen melun leviäminen kaikkien hankevaihtoehtojen osalta. Kartassa esiintyvät vihreät neliöt ovat vakituisia asuntoja ja siniset neliöt loma-asuntoja. 636

2 Tuotantovaihe Rautuvaara Kolari rautatieosuus Rautuvaara Kolari rautatieosuudella ei ole päiväaikaisen raja-arvon, 55 db ja 50 m, melualueella yhtään asuinrakennusta (Kuva ). Yöaikaisen raja-arvon, 50 db ja 170 m, melualueella on kaksi asuinrakennusta, jotka sijaitsevat lähellä Kolarin rautatieasemaa, jolloin vaikutuksen suuruusluokka on keskisuuri. Alue sijaitsee lähellä maantietä 939, josta aiheutuu taustamelua asuinrakennuksille, jolloin vastaanottajan herkkyys on keskisuuri. Näiden perusteella vaikutuksen merkittävyyden arvioidaan olevan kohtalainen. Kolari Tornio rautatieosuus Rautatieosuudella Kolarin kunnan alueella ei ole päiväaikaisen raja-arvon, 55 db ja 50 m, melualueella yhtään asuinrakennusta. Yöaikaisen raja-arvon, 50 db ja 170 m, melualueella on yksi asuinrakennus, joka sijaitsee Kolarin rautatieaseman eteläpuolella, jolloin vaikutuksen suuruusluokka on keskisuuri. Asuintalo sijaitsee lähellä valtatietä 21, josta aiheutuu taustamelua asuinrakennukselle, jolloin vastaanottajan herkkyys on matala. Näiden perusteella vaikutuksen merkittävyyden arvioidaan olevan vähäinen (Kuva , Taulukko ). Rautatieosuudella Pellon kunnan alueella on päiväaikaisen raja-arvon melualueella 8 asuinrakennusta, joista 7 sijaitsee Pellon keskustassa tai sen läheisyydessä ja yksi eteläosassa Pelloa. Yöaikaisen raja-arvon melualueella on 37 asuinrakennusta, joista suurin osa sijaitsee Pellon keskustassa tai sen läheisyydessä ja loput Pellon pohjois- ja eteläosissa. Melun raja-arvoissa tapahtuu ylityksiä, jolloin vaikutuksen suuruusluokka on keskisuuri. Pellon keskusta sijaitsee valtatie 21 varrella, josta aiheutuu taustamelua asuinympäristöön. Pellon pohjois- ja eteläosissa melualueella sijaitsevista taloista suurin osa sijaitsee myös valtatie 21 varrella, josta aiheutuu asuinalueille taustamelua. Taustamelun esiintymisen ja kuntakeskuksen aiheuttaman melun takia vastaanottajan herkkyys on keskisuuri. Näiden perusteella meluvaikutuksen merkittävyyden Pellon kunnan alueella arvioidaan olevan kohtalainen (Kuva , Taulukko ). Rautatieosuudella Ylitornion kunnan alueella on päiväaikaisen raja-arvon melualueella 58 asuinrakennusta ja yöaikaisen raja-arvon melualueella 203 asuinrakennusta, näistä molemmista suurin osa sijaitsee Ylitornion keskustassa tai sen läheisyydessä. Toinen suuri keskittymä asuinrakennuksia molemmilla raja-arvoilla on Kaulinrannan alueella Ylitornion pohjoisosassa ja joitakin asuinrakennuksia on Aavasaksassa ja Kainuunkylässä eteläosissa Ylitorniota. Raja-arvoja ylittyy, joten vaikutuksen suuruusluokka on keskisuuri. Ylitornion alueella rautatie kulkee lähes koko matkaltaan valtatie 21 välittömässä läheisyydessä, josta asuinalueille aiheutuu taustamelua ja lisäksi Ylitornion keskusta on isompi taajama, missä taustamelua syntyy jo paikallisesta liikenteestä, jolloin vastaanottajan herkkyys on keskisuuri. Näiden perusteella meluvaikutuksen merkittävyyden Ylitornion kunnan alueella arvioidaan olevan kohtalainen (Kuva , Taulukko ). Rautatieosuudella Tornion kunnan alueella on päiväaikaisen raja-arvon melualueella 132 asuinrakennusta ja yöaikaisen raja-arvon melualueella 431 asuinrakennusta, näistä molemmista suurin osa sijaitsee Kivirannan ja Ala-Raumon asuinalueilla. Muita asuinalueita Torniossa, jotka sijoittuvat melualueille, ovat Yli-Kaakamo lähellä Keminmaan kuntarajaa sekä Vojakkala ja Kukkola Kivirannan pohjoispuolella. Melun raja-arvoja ylittyy, jolloin vaikutuksen suuruusluokka on keskisuuri. Kivirannan, Vojakkalan ja Kukkolan alueilla rautatie kulkee valtatie 21 välittömässä läheisyydessä, josta asuinalueille aiheutuu taustamelua. Tornion kaupunki on keskikokoinen asuinkeskittymä, jossa on raskasta teollisuutta ja Tornion kautta on paljon läpikulkuliikennettä Pohjois-Lappiin ja Haaparantaan, Ruotsiin, jolloin vastaanottajien herkkyys on keskisuuri. Näiden perusteella meluvaikutuksen merkittävyyden Ylitornion kunnan alueella arvioidaan olevan kohtalainen (Kuva , Taulukko ). Tornio Oulu rautatieosuus Tämänhetkiset liikennemäärät Torniosta Ouluun välisellä rautatieosuudella ovat melko suuret, minkä vuoksi rautatien aiheuttamat meluvaikutukset ovat jo lähtötilanteessa suuret, eikä rikastekuljetusten aiheuttaman lisäyksen melun kohdalta arvioida aiheuttavan vaikutuksia ympäristöön. Rautatieosuudet Oulusta vaihtoehtoisiin satamiin Oulusta etelään kuljettaessa rikastekuljetukset kulkevat Suomen päärataverkostoa pitkin. Liikennemäärät ja sitä mukaa rautatien aiheuttamat meluvaikutukset ovat jo lähtötilanteessa suuret, joten rikastekuljetuksien ei arvioida aiheuttavan melutasoihin lisäystä ja näin ollen rikastekuljetuksilla ei ole meluvaikutuksia. 637

3 Kuva Kuvassa vasemmalla puolella päiväaikaisten melun raja-arvojen leviämisalueelle jäävät vakituiset tai vapaa-ajan asunnot Kolarin kunnan alueella. Kuvassa oikealla yöaikaisten melun raja-arvojen leviämisalueelle jäävät vakituiset tai vapaa-ajanasunnot Kolarin kunnan alueella. Kuva Vasemmalla puolella päiväaikaisten melun raja-arvojen leviämisalueelle jäävät asuinrakennukset Pellon kunnan alueella ja oikealla yöaikaisten melun raja-arvojen leviämisalueelle jäävät asuinrakennukset Pellon kunnan alueella. 638

4 Kuva Vasemmalla puolella päiväaikaisten melun raja-arvojen leviämisalueelle jäävät asuinrakennukset Ylitornion kunnan alueella ja oikealla yöaikaisten melun raja-arvojen leviämisalueelle jäävät asuinrakennukset Ylitornion kunnan alueella. Kuva Vasemmalla puolella päiväaikaisten melun raja-arvojen leviämisalueelle jäävät asuinrakennukset Tornion kunnan alueella ja oikealla yöaikaisten melun raja-arvojen leviämisalueelle jäävät asuinrakennukset Tornion kunnan alueella. 639

5 Vaikutusten lievennystoimet Siton melumallinnuksessa junan nopeuden oletetaan olevan 80 km/h. Junaliikenteen aiheuttamia meluvaikutuksia voidaan lieventää laskemalla junien nopeuksia taajamien kohdilla Sulkemisvaiheen jälkeiset jäännösvaikutukset Kaivostoiminnan loputtua rautarikasteen junakuljetukset päättyvät ja liikenne Rautuvaara Kolari välisellä rautatieosuudella päättyy kokonaan. Melutason tilanne palautunee ainakin Rautuvaara Kolari rautatieosuudella nykytilanteen kaltaiseksi. Muilla rautatieosuuksilla rautatien aiheuttamasta melusta poistuu rikastekuljetusten aiheuttama melu. Melutasot voivat silti olla suurempia kuin nykytilanteen melutasot, koska muu liikenne, etenkin matkustajaliikenne, rautatiellä luultavasti kasvaa nykyisestä Epävarmuustekijät Siton ja Rambollin tekemät melumallinnukset eivät huomioi paikallisia maanmuotoja ja mahdollisia suojaavia rakenteita, jotka mahdollisesti vaikuttaisivat lieventävästi melun leviämiseen. Lisäksi Siton melumallinnus ei huomioi radan varren topografiaa, jolla on huomattava vaikutus melun leviämiseen. Molempien puutteiden takia melun leviämisalueet arvioinnissa ovat todennäköisesti huomattavasti suuremmat kuin ne todellisuudessa ovat, etenkin rautatiestä kauempana olevien vaikutuskohteiden osalta. Mallinnukset on tehty melun leviämisen kannalta suotuisissa olosuhteissa eli myötätuuli olosuhteissa ja positiivisen lämpötilagradientin vallitessa. Pitkillä etäisyyksillä jo muutaman desibelin muutos laskettuun arvoon tarkoittaa satojen metrien muutosta maastossa tietyllä melutasolla. Siton käyttämän laskentamallin tarkkuutena radan läheisyydessä pidetään yleisesti +/- 2dB. Pidemmillä etäisyyksillä tarkkuus/pysyvyystaso on heikompi. Edellä huomioidut asiat johtavat siihen, että melutasot ympäristössä ovat suurimman osan ajasta matalammat kuin arvioinnissa esitetyt melutasot. Kuitenkin tulee huomioida, että ääriolosuhteet, esim. kova myötäinen tuuli rautatieltä vastaanottajaa kohti, voivat aiheuttaa melutasojen nousun mallinnuksissa arvioitua korkeammille tasoille Vaikutukset pohjavesiin Rakentamisvaihe, Rautuvaara Kolari rautatieosuuden perusparantaminen Rautatien perusparantaminen tehdään suurimmaksi osaksi raiteilta käsin, jolloin vaikutuksia pohjavesiin ei synny. Ratapenkereen korotuksessa käytettävä sepeli on tarkoitukseen soveltuvaa rakennusmateriaalia, josta ei liukene haitallisia aineita ympäristöön. Radan perusparantaminen ei aiheuta vaikutuksia pohjavesiin. Tuotantovaihe Rautatien riskit pohjavesialueisiin käytön aikana liittyvät lähinnä vaarallisten aineiden kuljetuksiin sekä mahdollisiin onnettomuuksiin. Normaalisti rautatiekuljetuksista tai radanpidosta ei aiheudu vaikutusta pohjavesiin. Northland pyytää rautatiekuljetuksista vastaavalta liikennöitsijältä heidän hätävalmiussuunnitelmansa mahdollisia onnettomuuksia varten Vaikutukset Natura-verkostoon Rakentamisvaihe, Rautuvaara Kolari rautatieosuuden perusparantaminen Rautatie Rautuvaarasta Kolariin kulkee Tornionjoen ja Muonionjoen vesistöt -Natura-alueella. Natura-alueella on yksi suojeltu laji, Saukko. Koska perusparantaminen tapahtuu pääasiallisesti raiteilta käsin, ei saukolle ja näin ollen Tornionjoen ja Muonionjoen vesistön Natura-alueelle arvioida olevan vaikutuksia. Tuotantovaihe Rautatie Kolarista vaihtoehtoisiin satamiin kulkee 23 luonnonsuojelualueen läheisyydessä, joista se lävistää kuusi: Tornionjoen ja Muonionjoen vesistö, Aavasaksa, Simojoki, Kiiminkijoki, Limingan lakeus ja Lestijoki. Näistä Aavasaksa ja Limingan lakeus on suojeltu valtakunnallisesti merkittävänä maisema-alueena. Tornionjoen ja Muonionjoen vesistö, Simojoki, Kiiminkijoki ja Lestijoki on suojeltu vesilain ja koskiensuojelulain perusteella. Rautatieliikenteen voidaan ajatella olevan osa valtakunnallisesti merkittäviä maisema-alueita, koska rautatie on ollut olemassa jo ennen kuin luonnonsuojelualueet on perustettu. Rautatie ylittää joet yleensä mahdollisimman kapeasta kohdasta jo siltarakenteiden vähäisemmän tarpeen takia, jolloin vaikutusalue vesistöihin on vähäinen. Näihin seikkoihin perustuen voidaan todeta, että rautatien lisääntyvällä käytöllä ei ole vaikutuksia sen lävistämiin luonnonsuojelualueisiin Pölyvaikutukset Rakentamisvaihe, Rautuvaara Kolari rautatieosuuden perusparantaminen Rautatien perusparantaminen tapahtuu pääasiassa kiskoilta käsin ja yhden kesän aikana. Työvaiheet ja käytetyt materiaalit ovat sellaisia, joiden ei katsota aiheuttavan pölyämistä, joten rautatien perusparantamisen ei arvioida aiheuttavan pölyvaikutuksia. Tuotantovaihe Kuljetettava rikaste on kosteaa ja raskasta rautarikastetta, jonka ei arvioida aiheuttavan pölyämistä junakuljetusten aikana, joten rautatien lisääntyvästä käytöstä ei arvioida aiheutuvan pölyvaikutuksia. 640

6 Vaikutukset ihmisiin Arvioinnissa tarkastellaan Rautuvaarasta satamavaihtoehtoihin kulkevan radan aiheuttamia vaikutuksia varren asukkaisiin liikennemäärän suhteellisen lisääntymisen, tärinän ja melun voimakkuuden suhteen. Tämä arviointi keskittyy niihin seikkoihin, jotka nousivat esiin asukkaiden kuulemisessa: Melu ja tärinä Tieturvallisuus, erityisesti risteykset Asutuksen läheisyys Alueen vapaa-ajan käyttö Mahdollinen pölyn leviäminen (Asukaskysely 2012) Pölyä ei ole otettu huomioon arviointikohteena. Kuljetettava rikaste on painavaa ja kosteaa, eikä junanvaunuja lastata yli laitojen, joten pölyn leviämistä kuljetuksissa ei ole odotettavissa. Useat asukkaiden esiin nostamat huolenaiheet aiheuttavat huolta jo nykyisessä tilanteessa ja liikenteessä. Olemassa olevien asioiden sekä tulevien huoltotöiden ja parannusten päätöksistä vastaa Liikennevirasto. Tässä arvioinnissa kiinnitetään erityistä huomiota olemassa oleviin merkittäviin vaikutuksiin sekä niiden mahdollisiin muutoksiin, joita Northlandin kuljetusten lisääntyminen mahdollisesti tuo Vaikutusten suuruusluokka Vaikutusten suuruutta radanvarren asukkaisiin on arvioitu vertaamalla liikennemäärän lisääntymistä nykyiseen, tärinän havaitsemista ja kokemista häiritsevänä sekä melutason päivä- ja yöaikaisia tasoja. Raja-arvot melun suhteen perustuvat valtiohallinnon päätökseen 993/1992 melun raja-arvoista. Prosentuaalinen liikenteen lisääntyminen antaa suuntaa rataverkoston liikennemäärän muutokselle. Kaivostoiminta lisää maksimissaan kuusi junamatkaa päivää kohden (joka vastaa yhtä junaa neljää tuntia kohden) (Taulukko ja Taulukko ) Vaikutuskohteen herkkyys Vaikutuskohteen herkkyys meluvaikutuksia kohtaan määräytyy taustamelun mukaan (Taulukko ). Taustameluun vaikuttavat teollisuuden määrä, liikenne sekä alueella oleva asutus. Arvioinnissa on myös otettu huomioon erityisesti melulle herkkiä vaikutuskohteita, joita ovat muun muassa päiväkodit ja vanhusten palvelutalot. Vaikutuskohteiden herkkyystasoon vaikuttaa myös yhteisön tarve ylittää rata Käytetyt arviointimenetelmät ja aineisto Aineistona on käytetty seuraavia lähteitä: Asukaskysely radan varren asukkaille Kolari Tornio rautatieosuudella (Asukaskysely 2012) Muut arvioinnit Kolarin kaivosradan selvitystyö (Ratahallintokeskus 2009) Menetelmänä on käytetty kirjallisuuden, karttatarkastelujen ja osallistumisen avulla saatuja tietoja ja yhdistelty näitä. Näin on saatu koottua tietoa alueesta ja liikenteen tuomista vaikutuksista alueen asukkaisiin, joihin kohdistuvia vaikutuksia tarkastellaan alueittain eri suuruustasoilla pieni-keskisuuri-suuri sekä herkkyystasoilla matala-keskisuuri-korkea. 641

7 Taulukko Ihmiset, vaikutusten suuruus. Pieni Keskisuuri Suuri Vähäinen liikennemäärän lisäys (<50 % nykyisestä) Tärinää ei ole havaittu. Melutaso on <40 db yöaikana ja <50 db päiväsaikaan Kohtalainen liikennemäärän lisäys ( % nykyisestä) Havaittavissa oleva tärinä, mutta ei koeta häiritsevänä. Melutaso on <45 db yöaikana ja <55 db päiväsaikaan Merkittävä liikennemäärän lisäys (>100 % nykyisestä) Tärinä koetaan häiritsevänä. Melutaso on >45 db yöaikana ja >55 db päiväsaikaan Taulukko Päivä- ja yömeluraja-arvot sekä näiden sisään jäävät asukkaat Kolari-Tornio -välisellä rataosuudella. Asuintalojen lukumäärä klo melun raja-arvojen mukaan Kunta > 55 db (50 m) > 50 db (110 m) > 45 db (330 m) Kolari Pello Ylitornio Tornio Asuintalojen lukumäärä klo melun raja-arvojen mukaan Kunta > 55 db (70 m) > 50 db (170 m) > 45 db (440 m) > 40 db (630 m) Kolari Pello Ylitornio Tornio Taulukko Ihmiset, herkkyyskriteerit. Matala Keskisuuri Korkea Keskeinen väestökeskittymä, teollisuutta, vilkasta liikennettä ja huomattava taustamelu. Ei herkkiä vaikutuskohteita, kuten päiväkoteja jne. Kulku radan yli harvemmin kuin päivittäin. Keskisuuri väestökeskittymä, jossa jonkin verran teollisuutta, liikennettä ja taustamelua. Joitain herkkiä vaikutuskohteita, kuten päiväkoteja jne. Kulku radan yli keskimäärin kerran päivässä. Pieni asutuskeskittymä, ei teollisuutta. Vähän liikennettä ja matala taustamelu. Ei herkkiä vaikutuskohteita, kuten päiväkoteja jne. Kulku radan yli useasti päivässä. 642

8 Vaikutusten merkittävyys Vaikutusten yhteenveto Rakentamisvaihe Vaikutuskohde 1. Rautuvaara Kolari rautatieosuuden perusparantaminen Tuotantovaihe Vaikutuskohde 1. Rautuvaara Kolari rautatieosuus 2. Kolarin kunta 3. Pellon kunta 4. Ylitornion kunta 5. Tornion kunta 6. Tornio Oulu rautatieosuus 7. Oulu-Raahe rautatieosuus 8. Oulu-Kokkola rautatieosuus 643

9 Rautuvaara Kolari rataosa Perusparannus Rautuvaaran ja Kolarin välisen rataosuuden perusparannustyön aiheuttama melu on väliaikaista ja se kohdistuu muutamiin loma-asuntoihin lähellä Kolarin rautatieasemaa. Maantieliikenteen aiheuttama melu ylittää loma-asutukselle asetetut raja-arvot. Radan perusparantaminen tehdään yhden kesän aikana päivisin, joten sen kesto on lyhytaikainen. Perusparantamistyöt vaikuttavat lyhyen aikaa pieneen, paikalliseen ryhmään, joten vaikutuksen suuruus on pieni. Olemassa oleva taustamelu vähentää perusparannuksen tuomaa vaikutusta, joten vaikutuskohteiden herkkyys on matala. Perusparannuksen aiheuttama vaikutus on siten vähäinen. Toiminta Rataosuuden ainoat asukkaat ovat Kolarin rautatieaseman pohjoispuolella, joten liikenteen lisääntyminen, tärinä ja melu vaikuttavat pienelle alueelle. Keskisuuri väestökeskittymä ja maantieliikenne tiellä 939 aiheuttavat taustamelua, eikä alueella ole herkkiä vaikutuskohteita. Rautatieliikenteen aiheuttaman melun raja-arvot eivät ylity päiväsaikaan ja yöaikaan yli 50 db:n melu 170 metrin etäisyydellä radasta ulottuu kahteen asuintaloon. Tärinää ei havaita tai koeta ongelmaksi. Vaikutuskohteiden herkkyys on matala. Liikenteen lisääntyminen radalla on suurta (240 %) ja kulku estyy junan kulkiessa Suukosken tien kohdalla. Asukkaiden mukaan heillä ei kuitenkaan ole tarvetta kulkea tämän risteyksen kautta säännöllisesti. Vaikutuksen suuruus on suuri. Toiminnan aikainen liikenteen lisääntymisen vaikutus on kohtalainen. Kolari - Tornio rataosa Kolarin kunnan alueella on yksi talo yöaikaisen melun, 50 db ja 170 m, raja-arvojen alueen sisäpuolella. Valtatie 21 sekä taajama-asutus lisäävät taustamelua. Tärinää ei havaita tai koeta häiritsevänä. Radan läheisyydessä ei ole herkkiä vaikutuskohteita eikä rataosuudella ole ongelmalliseksi koettuja risteysalueita. Vaikutuskohteiden herkkyys on siten matala. Liikennemäärä rataosuudella lisääntyy 240 %, joten sen vaikutus on suuri. Liikenteen lisääntymisen aiheuttama vaikutus on kohtalainen. Pellon keskustassa päiväaikaisen melun raja-arvojen sisälle, 55 db ja 50 m, jää seitsemän taloa, kunnan eteläosassa yksi. Yöllä melualueen sisälle jää 37 asuinrakennusta, joista suurin osa taajamassa ja sen läheisyydessä sekä muutamia kunnan pohjois- ja eteläosissa. Valtatie 21 aiheuttaa taustamelua, samoin kuin taajama-asutus ja pienteollisuus. Tärinää ei havaita tai sitä ei koeta häiritsevänä. Radan läheisyydessä ei ole herkkiä vaikutuskohteita eikä rataosuudella ole ongelmalliseksi koettuja risteysalueita. Vaikutuskohteiden herkkyys on siten matala. Liikenne radalla lisääntyy 240 %, joten vaikutuksen suuruus on suuri. Liikenteen lisääntymisen aiheuttama vaikutus on siten kohtalainen. Melun raja-arvot ylittyvät Ylitornion kunnan alueella sekä päivisin 58 ja öisin 203 asuinrakennuksen kohdalla, joista suurin osa sijaitsee keskustaajamassa tai sen läheisyydessä ja muut alueet Kaulinrannassa, Aavasaksalla ja Kainuunkylässä. Kaulinrannassa vilkasliikenteinen valtatie 21 kulkee lähellä asutusta, joka tuo taustamelua. Ohimenevien junien aiheuttama melutason nousu on lyhytkestoinen. Asutuskeskittymä on pieni, mutta siellä ei ole erityisen herkkiä vaikutuskohteita, kuten päiväkoteja. Radan välittömässä läheisyydessä asuvat asukkaat kokevat liikenteen häiritsevänä ja alueella on vaarallisia risteyksiä, joita asukkaat käyttävät päivittäin. Tärinä koetaan häiritsevänä. Vaikutuskohteiden herkkyys on siten keskisuuri. Liikenne radalla lisääntyy 240 %, joten vaikutuksen suuruus on suuri. Liikenteen lisääntymisen aiheuttama vaikutus on merkittävä. Rautatieliikenteen vaikutus rataosuudella on merkittävä jo ennen liikenteen lisääntymistä. Radan varren asukkaiden huoli nykyisestä liikenteestä on otettu huomioon sen vähentäessä heidän asumisviihtyvyyttään. Tässä yhteydessä rajoitettu kuuden päivittäisen junamatkan lisääntyminen rataosuudella ei todennäköisesti aiheuta merkittävää muutosta nykyiseen tilanteeseen. Ylitornion keskustaajaman alueella on jonkin verran teollisuudesta ja valtatie 21:stä johtuvaa taustamelua. Taajama-alueella kuljetaan radan yli töihin päivittäin ja rata kulkee asutusalueen läpi. Nykyinen liikenne koetaan häiritsevänä. Radan varrella ei ole herkkiä vaikutuskohteita eikä tärinää koeta häiritsevänä. Vaikutuskohteiden herkkyys on siten keskisuuri. Liikenne radalla lisääntyy 240 %, joten vaikutuksen suuruus on suuri. Liikenteen lisääntymisen aiheuttama vaikutus on merkittävä. Ylitorniolta etelään meluarvot ylittyvät sekä päivisin että öisin Aavasaksalla ja Kainuunkylässä. Nuotiorannan kohdalla tärinä sekä liikenne koetaan häiritseväksi ja siellä on vaarallinen tasoristeys. Asutuskeskukset ovat pieniä ja hajanaisia, eikä niissä ole herkkiä vaikutuskohteita radan läheisyydessä. Valtatie 21 lisää taustamelua. Vaikutuskohteiden herkkyys on keskisuuri. Liikenne radalla lisääntyy 240 %, joten vaikutuksen suuruus on suuri. Liikenteen lisääntymisen aiheuttama vaikutus on merkittävä. Rautatieliikenteen vaikutus rataosuudella on merkittävä jo ennen liikenteen lisääntymistä. Radan varren asukkaiden huoli nykyisestä liikenteestä on otettu huomioon sen vähentäessä heidän asumisviihtyvyyttään. Tässä yhteydessä rajoitettu kuuden päivittäisen junamatkan lisääntyminen rataosuudella ei todennäköisesti aiheuta merkittävää muutosta nykyiseen tilanteeseen. Tornion kunnan alueella melurajojen sisäpuolelle jää päivisin 132 ja öisin 431 asuinrakennusta, jotka sijaitsevat Kivirannalla, Ala-Raumossa, Yli-Kaakamossa, Vojakkalassa sekä Kukkolassa. Valtatie 21 aiheuttaa taustamelua Kivirannan, Vojakkalan ja 644

10 Kukkolan alueella, Tornio on keskikokoinen asutuskeskus, jossa on raskasta teollisuutta ja paljon liikennettä. Kivirannalla on tärinäherkkä alue sekä rautatien läheisyydessä sijaitsevat päiväkoti, koulu ja vanhusten palvelutalo. Kivirannalla on myös vilkkaasti liikennöity asuinalueella oleva tasoristeys, joka lisää onnettomuusriskiä. Näiltä osin nykyinen liikenne koetaan häiritsevänä. Vaikutuskohteiden herkkyys on siten keskisuuri. Liikenne radalla lisääntyy 240 %, joten vaikutuksen suuruus on suuri. Liikenteen lisääntymisen aiheuttama vaikutus on merkittävä. Rautatieliikenteen vaikutus rataosuudella on merkittävä jo ennen liikenteen lisääntymistä. Radan varren asukkaiden huoli nykyisestä liikenteestä on otettu huomioon sen vähentäessä heidän asumisviihtyvyyttään. Tässä yhteydessä rajoitettu kuuden päivittäisen junamatkan lisääntyminen rataosuudella ei todennäköisesti aiheuta merkittävää muutosta nykyiseen tilanteeseen. Tornio Oulu rataosa Radan varressa on asutusta ja suuremmissa asutuskeskuksissa Kemissä ja Oulussa on raskasta teollisuutta ja paljon liikennettä. Rataosuudelta ei ole saatavissa meluarvotietoja. Olemassa olevan vilkkaan liikenteen vuoksi liikenteen lisääntymisestä johtuvan tärinän ei uskota aiheuttavan häiriötä. Vaikutuskohteiden herkkyys on siten matala. Tornion ja Oulun välisellä rataosuudella liikenteen lisäys on Tornion ja Laurilan välillä 71 % (kohtalainen) ja Laurilasta Ouluun % (vähäinen). Liikenteen lisäys on kohtalaista, joten vaikutuksen suuruus on keskisuuri. Liikenteen lisääntymisen aiheuttama vaikutus on vähäinen. Oulusta Satamavaihtoehtoihin Radan varrella on Oulun ja Raahen kaupungit, taajamia sekä harvaa maaseutuasutusta. Muu liikenne, taajama-asutus ja teollisuus aiheuttavat taustamelua. Rataosuudelta ei ole saatavissa meluarvotietoja. Olemassa oleva liikenne on runsasta, joten lisääntyneen liikenteen aiheuttaman tärinän ei uskota aiheuttavan häiriötä. Vaikutuskohteen herkkyys on matala. Liikenne Oulusta satamavaihtoehtoihin kulkee Suomen vilkkaasti liikennöidyllä pääradalla. Liikenne lisääntyy Oulusta Tuomiojalle 18 % ja siitä Raaheen 95 %, joten tällä osuudella vaikutuksen suuruus on korkeimmillaan keskisuuri. Liikenteen aiheuttama vaikutus on vähäinen. Oulun ja Kokkolan kaupunkien välillä on taajama-asutusta Oulaisissa, Ylivieskassa ja Kannuksessa sekä näiden välillä kyliä, pienkyliä ja harvaa maaseutuasutusta. Muu liikenne, taajamaasutus ja teollisuus aiheuttavat taustamelua. Olemassa oleva liikenne on runsasta, joten lisääntyneen liikenteen aiheuttaman tärinän ei uskota aiheuttavan häiriötä. Vaikutuskohteiden herkkyys on matala. Rataosuudella liikenteen lisäys on Tuomiojan ja Ylivieskan sekä Ylivieskan ja Kokkolan välillä % (pieni), Kokkolasta Ykspihlajaan 110 % (suuri), joten vaikutuksen suuruus on korkeimmillaan keskisuuri. Liikenteen aiheuttama vaikutus on vähäinen Vaikutusten lievennystoimet Radan varren asukkaat ovat maininneet eräitä keinoja haittojen lieventämiseksi. Radan varteen voidaan rakentaa äänivalleja ja alentaa nopeuksia. Vanha rata tulee tarkistaa huolellisesti ja korjata sekä rakentaa alikulkuja vaarallisiin paikkoihin sekä huolehtia radan ylikulkujen turvajärjestelyistä. Pölyämistä voidaan estää umpivaunujen käytöllä ja kiinteistöjen arvonalennuksesta halutaan korvauksia. Junien aikataulut olisi hyvä tietää ennakkoon (Asukaskysely 2012). Torniosta päin Kivirannalle kääntyvän ryhmittymiskaistan pidentäminen on tarpeellista. Radan siirtäminen pois jokivarresta ja raskaan liikenteen siirtäminen uudelle radalle lieventäisi haittoja. Nuotiorannalla Ylitorniolla rata voitaisiin linjata uudestaan kulkemaan metsän reunalle ja pois kirkonkylän keskeltä. Myös Kaulinrannan kohdalla rata halutaan linjata uudestaan kulkemaan kylän itäpuolelta (Asukaskysely 2012). Laurilassa suurten terässiltojen alusrakenteiden kokonaisvarmuus ei täytä vaatimustasoa ja niissä on jo nyt nähtävissä siirtymiä. Mikäli malmikuljetukset menevät Ajokseen, täytyy rataa linjata uudestaan Peurasaaressa (Ratahallintokeskus 2009). Radan varren asukkaat kokevat tarvetta yllä olevien epäkohtien korjaamiseksi jo tämänhetkisessä tilanteessa ennen liikenteen lisääntymistä radalla. Liikennevirasto on vastuussa näistä korjaustoimista Sulkemisvaiheen jälkeiset jäännösvaikutukset Rikastekuljetusten poistumisen jälkeen liikenne radalla vähenee, mutta matkailun kasvun vuoksi on oletettavissa, että liikennemäärä jää nykyistä korkeammalle tasolle. Rautuvaara Kolari -rataosuudella liikenteen poistuminen kokonaan poistaa vähäiset haitat asutukselle Epävarmuustekijät Siton ja Rambollin tekemät melumallinnukset eivät huomioi topografiaa eivätkä kasvillisuutta, joten todellisuudessa nämä vähentävät melun leviämistä. Varsinkin kauempana radasta mallinnuksien kyky ennustaa melun leviämistä heikkenee. Mallinnukset eivät myöskään huomioi sääolosuhteiden, kuten tuulen, vaikutusta äänen kulkeutumiseen. 645

11 Vaikutukset porotalouteen Paliskunnat huolehtivat itse raatojen hakemisesta pois onnettomuuspaikoilta. Maanteillä sattuneissa onnettomuuksissa liikennevahinkoarviomiehelle maksetaan kilometrikorvaus, raadon hävittämiskulut sekä arviointipalkkio, joka kasvaa portaittain sen mukaan, montako poroa onnettomuudessa on kuollut kerrallaan. Rautatieonnettomuuksissa näitä korvauksia ei makseta. Junan alle jääneet eläimet voivat kulkeutua sen mukana kauas onnettomuuspaikasta, joka lisää etsimiskustannuksia (Paliskuntain yhdistys 2012) Vaikutusten suuruusluokka Porotalouteen kohdistuvaa vaikutuksen suuruutta arvioidaan sen mukaan, miten paljon liikenne lisääntyy radalla suhteutettuna nykytilanteeseen (Taulukko ) Vaikutuskohteen herkkyys Vaikutuskohteen herkkyyttä on arvioitu sen suhteen, miten lähellä rataa porot laiduntavat ja kuinka suuri osa poroista sijoittuu radan läheisyyteen (Taulukko ) Vaikutusalue Arviointi käsittää Rautuvaarasta satamavaihtoehtoihin kulkevan radan varrella olevat paliskunnat ja porojen liikkumisen radan läheisyydessä. Vaikutuksia arvioidaan liikenteen lisääntymisen aiheuttamien onnettomuuksien ja kulkuesteen suhteen Käytetyt arviointimenetelmät ja aineisto Aineistona on käytetty seuraavia lähteitä: Sähköpostikeskustelut Paliskuntain yhdistyksen Porotalousneuvoja Marja Anttosen kanssa (Anttonen 2012) Riista-aidan tarveselvitys ja toteutuksen suunnittelu Palojärven paliskunnan alueella (Brask 2009) Tapaaminen Muonion paliskunta (2012) Tapaaminen Kolarin paliskunta (2012) Tapaaminen Orajärven paliskunta (2012) Tapaaminen Lohijärven paliskunta (2012) Puhelinkeskustelu Isosydänmaan paliskunta (2012) Puhelinkeskustelu Oijärven paliskunta (2012) Menetelmänä on käytetty kirjallisuuden, karttatarkastelujen ja osallistumisen avulla saatuja tietoja ja yhdistelty näitä. Näin on saatu koottua tietoa alueesta ja liikenteen tuomista vaikutuksista porotalouteen, joihin kohdistuvia vaikutuksia tarkastellaan alueittain eri suuruustasoilla pieni-keskisuuri-suuri sekä herkkyystasoilla matala-keskisuuri-korkea. Taulukko Porotalous, vaikutusten suuruuskriteerit. Pieni Keskisuuri Suuri Kohtalainen liikennemäärän lisäys (<100 % nykyisestä) Merkittävä liikennemäärän lisäys (>100 % nykyisestä) Ei olemassaolevaa liikennettä Taulukko Porotalous, vaikutusten herkkyyskriteerit. Matala Keskisuuri Korkea Laitumet kaukana radasta, ylikulku laidunkiertojen aikaan. Ei poroja radan läheisyydessä. Vähäisiä vaikutuksia elinkeinoon. Osa laitumista radan läheisyydessä. Vähäinen osa poroista radan läheisyydessä. Joitakin vaikutuksia elinkeinoon. Rata kulkee laidunalueiden läpi. Porot liikkuvat jatkuvasti radan yli. Merkittävä osa poroista radan läheisyydessä. Merkittäviä vaikutuksia elinkeinoon. 646

12 Vaikutuksen merkittävyys Vaikutusten yhteenveto Rakentamisvaihe Vaikutuskohde 1. Muonion paliskunta Tuotantovaihe Vaikutuskohde 1. Muonion paliskunta 2. Kolarin paliskunta 3. Orajärven paliskunta 4. Lohijärven paliskunta 5. Oijärven ja Isosydänmaan paliskunnat 647

13 Rautuvaara Kolari rataosa Perusparannus Radan peruskorjaamisen kesto on lyhytaikainen kestäen yhden kesän ajan ja vaikutukset rajoittuvat radan läheisyyteen, joten vaikutuksen suuruus on pieni. Porot laiduntavat alueella kesällä, joten vaikutuskohteen herkkyys on matala. Perusparannuksen aikainen vaikutus porotalouteen on vähäinen. Toiminta Porot ovat tottuneet kulkemaan ja laiduntamaan alueella vapaasti ja ne eivät osaa vältellä liikennöimätöntä rataa. Tuotannon alettua niillä meneekin jonkin aikaa tottua liikenteeseen ja välttelemään rata-aluetta. Vaikutuskohteen herkkyys on siten korkea. Rata katkaisee paliskunnan alueen eteläosan kahtia ja toistaiseksi on vaikea arvioida, miten porot suhtautuvat siihen ja tulevat liikkumaan alueella jatkossa. Yksi paliskunnan erotusaidoista sijaitsee radan läheisyydessä ja kulku tällä alueella voi häiriintyä liikenteen vuoksi (Kuva ). Vaikutuksen suuruus on suuri. Liikenteen lisääntymisen aiheuttama vaikutus toiminnan aikana on merkittävä. Kolari-Tornio rataosa Kolarin paliskunta ei ole huolestunut lisääntyvästä liikenteestä, mutta toimet Muonion paliskunnan alueella vaikuttavat heihin varsinkin alueen pohjoisosassa. Rautuvaara Kolari välinen rata ja sen mahdollinen aitaaminen jakavat Muonion paliskunnan kahtia ja tämä luo painetta sille, että porot alkavat siirtyä kohti etelää ja Kolarin kuntakeskusta, jolloin ne voivat kulkeutua liian lähelle asutusta ja häiritä ihmisiä sekä liikennettä. Paliskunta jakautuu huolta aiheuttavien alueiden suhteen karkeasti kolmeen, etelä-pohjoissuunnassa: läntisin osa Ruotsin rajalta rautatiehen aiheuttaa eniten huolta, rautatien ja valtatie 21:n väli jonkin verran ja alue valtatie 21:stä itään päin ei lainkaan. Porot laiduntavat radan läheisyydessä kesäisin sekä syystalvella, alueen pohjoisosissa myös kevättalvella. Alueella on muutamia onnettomuusherkkiä kohtia Kolarin kylältä etelään, Sieppijärveltä pohjoiseen ja alueen eteläosassa (Kuva ). Paliskunta ei koe liikenteen lisääntymisen vaikuttavan merkittävästi heidän elinkeinoonsa. Vaikutuskohteen herkkyys on keskisuuri. Liikenteen lisäys alueella on keskisuurta, 240 %, ja osa laitumista sekä poroista on radan läheisyydessä. Porot kulkevat jonkin verran radan yli. Vaikutuksen suuruus on keskisuuri. Liikenteen lisääntymisen aiheuttama vaikutus on kohtalainen. Orajärven paliskunnan alueelle vuonna 2008 rakennettu radan molemmin puolin kulkeva aita on heidän kokemustensa mukaan vähentänyt onnettomuuksia ja sama on nähtävissä myös tilastossa. Paliskunnan alueen porot kulkevat radan yli talvella siirtyessään radan itäpuolella olevilta kesälaitumilta talvilaitumille ja keväällä takaisin, joten porot eivät oleile ja liiku radan läheisyydessä jatkuvasti. Vaikutuskohteen herkkyys on siten keskisuuri. Liikennemäärän lisääntymisen vaikutus on keskisuuri. Liikenteen aiheuttama vaikutus on siten kohtalainen. Lohijärven paliskunta ei katso tarpeelliseksi rakentaa kaksipuoleista aitaa radalle eikä se ole kovin huolissaan lisääntyvän liikenteen vaikutuksista. Porot laiduntavat syystalvella radan läheisyydessä ja kulkevat radan yli ajoittain. Onnettomuusherkkiä alueita on Ylitorniolta etelään ja pohjoiseen pitkällä matkalla (Kuva ). Pohjoisosassa on yksittäinen ylikulkupaikka, joka on kriittinen. Erotusaidat sijaitsevat etäällä radasta. Vaikutuskohteen herkkyys on siten keskisuuri. Liikennemäärän lisääntymisen tuoman vaikutuksen suuruus on keskisuuri. Liikenteen aiheuttama vaikutus on kohtalainen. Tornio Oulu rataosa Tornion ja Oulun välisellä rataosuudella liikenteen lisäys on Tornion ja Laurilan välillä 71 % (kohtalainen) ja Laurilasta Ouluun % (pieni), joten sen aiheuttaman vaikutuksen suuruus on korkeimmillaan pieni. Oijärven ja Isosydänmaan paliskunnat eivät koe liikenteen lisääntyvän niin merkittävästi, että sillä olisi merkittävää vaikutusta heidän alueensa onnettomuusmääriin. Porot laiduntavat osan aikaa radan läheisyydessä ja kulkevat radan yli toisinaan. Vaikutuskohteet herkkyys on matala. Liikenteen lisääntymisen aiheuttama vaikutus on siten vähäinen. Oulusta Satamavaihtoehtoihin Poronhoitoalue päättyy Iihin, joten liikenteen lisääntymisellä ei ole vaikutuksia sieltä eteenpäin. 648

Kuva Oijärven paliskunnan alueella sijaitseva yksipuolinen ja huonokuntoinen

Kuva Oijärven paliskunnan alueella sijaitseva yksipuolinen ja huonokuntoinen 10.17.5.6 Oijärven Paliskunta Oijärven paliskunta sijaitsee Yli-iin ja Iin kuntien alueella (Kuva 10-17-17). Paliskunnan kokonaispinta-ala on 1 280 km2. Paliskunnan suurin sallittu eloporoluku on 1 300,

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA

PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA Liite 16 PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA VT 7 MELUALUEEN LEVEYS 6.10.2005 SUUNNITTELUKESKUS OY RAPORTTI Turku / M. Sairanen VT 7, melualueen leveys 6.10.2005 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. LASKENNAN

Lisätiedot

Kuva 10-16-5. Ilmakuva poroerotusalueelta

Kuva 10-16-5. Ilmakuva poroerotusalueelta Kuva 10-16-5. Ilmakuva poroerotusalueelta 359 10.17 Rautateiden käytön nykytila Rautarikaste kuljetetaan Rautuvaaran alueelta rautateitse johonkin seuraavista satamavaihtoehdoista Kemi, Raahe tai Kokkola.

Lisätiedot

1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta

1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 19.2.2019 1 (11) 1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta Kuva 1.1. Hankkeen vaikutusten yhdyskuntarakenteeseen arvioidaan ulottuvan enintään kilometrin

Lisätiedot

Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo

Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 2012 (9.3.2012) 1 TYÖN TARKOITUS Tässä melumallinnuksessa on tarkasteltu Ysitien(Vt 9) tieliikenteen aiheuttamaa melutasoa Etelä-Keljon

Lisätiedot

Melumallinnus Pellonreuna

Melumallinnus Pellonreuna Melumallinnus Pellonreuna JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 2017 (28.4.2017) 1 TYÖN TARKOITUS Tässä melumallinnuksessa on tarkasteltu Kuokkalan Tikanväylän ja Pohjanlahdentien liikenteen aiheuttaman melun

Lisätiedot

Vaikutukset luonnonolosuhteisiin Vaikutukset

Vaikutukset luonnonolosuhteisiin Vaikutukset VE louhintamäärä 985 m3ktr, luonnonolosuhteisiin Maa-ainesta otetaan nykyluvan luonnonvarojen mukaisesti -4 m3ktr. Vettä käyttöön käytetään kasteluun otettavasta maaainesmäärästä riippuen. Maa-aineista

Lisätiedot

LEHMON OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS

LEHMON OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS FCG Finnish Consulting Group Oy Kontiolahden kunta LEHMON OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS Raportti 433-P11702 10.1.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Raportti I 10.1.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1 Taustaa...

Lisätiedot

Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys

Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A SIPOON KUNTA, KEHITYS- JA KAAVOITUSKESKUS, KAAVOITUSYKSIKKÖ Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P16134 Raportti 1 (5) Manninen

Lisätiedot

SWECO YMPÄRISTÖ OY t o.d o p re

SWECO YMPÄRISTÖ OY t o.d o p re 26992 SWECO YMPÄRISTÖ OY repo002.dot 2013-09-20 Sisältö 1 SUUNNITTELUKOHDE 1 2 YLEISTÄ TIETOA MELUSTA 1 3 MELUMALLINNUS JA MELUKARTTOJEN TULKINTA 1 3.1 Laskennan perusteet 1 3.2 Laskentaohjelma 2 3.3 Melukarttojen

Lisätiedot

S. Jokinen 13.8.2012 2 (5) LIITE 2. Rautatieliikenteen aiheuttamat yömelualueet (klo 22-7) Siuntion aseman pohjoispuolella

S. Jokinen 13.8.2012 2 (5) LIITE 2. Rautatieliikenteen aiheuttamat yömelualueet (klo 22-7) Siuntion aseman pohjoispuolella Siuntion aseman pohjoispuolen meluselvitys päivitetty 13.8.2012 S. Jokinen 13.8.2012 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 Esipuhe... 3 2 Menetelmät ja lähtötiedot... 3 3 Ohjearvot... 3 4 Raideliikennemelun leviäminen...

Lisätiedot

ALAVIESKA KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN MELUSELVITYS. Työ: E Tampere,

ALAVIESKA KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN MELUSELVITYS. Työ: E Tampere, ALAVIESKA KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN MELUSELVITYS Työ: E26215 Tampere, 17.4.2013 PL 453 33101 TAMPERE Puhelin 010 241 4000 Telefax 010 241 4001 Toimistot: Turku, Tampere, Helsinki ja Oulu 17.4.2013 Alavieskan

Lisätiedot

Meluselvitys Iso-Iivarintielle välillä Vt 1 St 110

Meluselvitys Iso-Iivarintielle välillä Vt 1 St 110 PAIMION KAUPUNKI Meluselvitys Iso-Iivarintielle välillä Vt 1 St 110 Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P32583 Raportti 1 (7) Eskelinen Erja Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun ohjearvot...

Lisätiedot

METELINNIEMEN ASEMAKAAVA-ALUEEN RAIDELIIKENTEEN MELUSELVITYS

METELINNIEMEN ASEMAKAAVA-ALUEEN RAIDELIIKENTEEN MELUSELVITYS METELINNIEMEN ASEMAKAAVA-ALUEEN RAIDELIIKENTEEN MELUSELVITYS E28058 SWECO YMPÄRISTÖ OY repo002.dot 2013-09-20 Muutoslista Oona-Lina Alila Elisa Huotari Elisa Huotari VALMIS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT

Lisätiedot

Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys. Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233

Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys. Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233 Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233 Raportti 1/5 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Menetelmät ja lähtötiedot... 3 2.1 Melun ohjearvot... 3

Lisätiedot

SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21

SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21 SOKLI JA -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA TYÖN TAVOITTEET JA TEHTÄVÄN KUVAUS Hankkeen tavoitteena on tuottaa Savukosken kirkonkylän liikennejärjestelyjen toimenpidesuunnitelma

Lisätiedot

16T-4 Valtatien 6 parantaminen välillä Hevossuo Nappa, Kouvola Tiesuunnitelman meluselvitys

16T-4 Valtatien 6 parantaminen välillä Hevossuo Nappa, Kouvola Tiesuunnitelman meluselvitys 16T-4 Valtatien 6 parantaminen välillä Hevossuo Nappa, Kouvola Tiesuunnitelman meluselvitys Siru Parviainen 16T-4 Valtatien 6 parantaminen välillä Hevossuo Nappa, Kouvola 2 (3) 1 Taustatiedot ja nykytilanne

Lisätiedot

1-1. Vastaanottaja Muhoksen kunta. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä MELUSELVITYS MUHOS. Virhe. Viitteen lähdettä ei löytynyt.

1-1. Vastaanottaja Muhoksen kunta. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä MELUSELVITYS MUHOS. Virhe. Viitteen lähdettä ei löytynyt. 1-1 Vastaanottaja Muhoksen kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 14.7.2015 MELUSELVITYS MUHOS Virhe. Viitteen lähdettä ei löytynyt. 1-2 1. JOHDANTO Tämä tarkastelu tehtiin Muhoksen kirkonkylän osayleiskaavan

Lisätiedot

SIUNTION KESKUSTAN KAAVOITUS MELUSELVITYS

SIUNTION KESKUSTAN KAAVOITUS MELUSELVITYS SIUNTION KESKUSTAN KAAVOITUS MELUSELVITYS 1.10.2007 1.10.2007 2 (10) SISÄLLYSLUETTELO 1 Esipuhe...3 2 Selvityksen tavoitteet...3 3 Menetelmät ja lähtötiedot...4 3.1 Alueen kuvaus...3 3.2 Menetelmät ja

Lisätiedot

HIRVASKANKAAN (VT 4/UURAISTENTIE) MELUSELVITYS

HIRVASKANKAAN (VT 4/UURAISTENTIE) MELUSELVITYS repo002.dot 2013-09-20 HIRVASKANKAAN (VT 4/UURAISTENTIE) MELUSELVITYS E26192 SWECO YMPÄRISTÖ OY repo002.dot 2013-09-20 Muutoslista Hannele Kemppi Hannele Kemppi Elisa Huotari VALMIS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT

Lisätiedot

IISALMEN KAUPUNKI KIRMANSEUDUN LIIKENNEMELUSELVITYS

IISALMEN KAUPUNKI KIRMANSEUDUN LIIKENNEMELUSELVITYS Vastaanottaja Iisalmen kaupunki Tekninen keskus/kaupunkisuunnittelu Jukka Virtanen PL 10 74101 Iisalmi Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 17.6.2014 Viite 15110012046 IISALMEN KAUPUNKI KIRMANSEUDUN LIIKENNEMELUSELVITYS

Lisätiedot

VAIKUTUSTEN MERKITTÄVYYDEN ARVIOINTI YVA:SSA ESIMERKKINÄ KAIVOSHANKE 27.11.2013. FT Joonas Hokkanen, FM Marja Heikkinen

VAIKUTUSTEN MERKITTÄVYYDEN ARVIOINTI YVA:SSA ESIMERKKINÄ KAIVOSHANKE 27.11.2013. FT Joonas Hokkanen, FM Marja Heikkinen VAIKUTUSTEN MERKITTÄVYYDEN ARVIOINTI YVA:SSA ESIMERKKINÄ KAIVOSHANKE 27.11.2013 FT Joonas Hokkanen, FM Marja Heikkinen LUONNEOITSIJA 28 RAMBOLL FINLAND OY Perustettu vuonna 1962 Vuonna 2013 noin 1400 työntekijää

Lisätiedot

Meluselvitys, Ylikylä - Vennivaara, Rovaniemi

Meluselvitys, Ylikylä - Vennivaara, Rovaniemi Meluselvitys, Ylikylä - Vennivaara, Rovaniemi Tammikuu 2008 Viite Versio 1 Pvm 7.2.2008 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut DI Marja Pussinen Ramboll Kiviharjuntie 11 90220 Oulu Finland Puhelin: 020 755

Lisätiedot

Ylöjärven Kolmenkulman teollisuusalueen meluselvitys

Ylöjärven Kolmenkulman teollisuusalueen meluselvitys Ylöjärven Kolmenkulman teollisuusalueen meluselvitys Ylöjärven kaupunki Anne Määttä Siru Parviainen 7.11.2013 1 Taustatiedot Tässä meluselvityksessä on tarkasteltu Ylöjärven kaupungin Kolmenkulman alueelle

Lisätiedot

HANKEKORTTI KOHDE 1, Kuusaantie (välillä Koriansuora Varuskuntakatu), Kaunisnurmi

HANKEKORTTI KOHDE 1, Kuusaantie (välillä Koriansuora Varuskuntakatu), Kaunisnurmi HANKEKORTTI 22.2.2017 KOHDE 1, Kuusaantie (välillä Koriansuora Varuskuntakatu), Kaunisnurmi Nykytilanne Asukkaita 261 Kuusaantie Keskimääräinen vuorokausiliikenne 22 400 ajon./vrk Raskaan liikenteen osuus

Lisätiedot

Liuhtarin alueen (Kantatie 66) melumittaukset

Liuhtarin alueen (Kantatie 66) melumittaukset Liuhtarin alueen (Kantatie 66) melumittaukset 1 Sisällys Sisällys... 2 1. JOHDANTO... 3 2. MELUN MITTAUKSET JA MALINNUS... 3 Valtioneuvoston päätös melutason ohjearvoista (VnP 993/1992)... 3 Kenttätyöt

Lisätiedot

MELUSELVITYS TYÖNUMERO: MIKKELIN KAUPUNKI VT15 MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

MELUSELVITYS TYÖNUMERO: MIKKELIN KAUPUNKI VT15 MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU MELUSELVITYS TYÖNUMERO: 20601512 MIKKELIN KAUPUNKI VT15 MELUSELVITYS 22.11.2017 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista 22.11.2017 FIMIKM FIMIKM FILAHD VALMIS 15.11.2017 FIMIKM FIMIKM FILAHD LUONNOS MUUTOS

Lisätiedot

DRAGON MINING OY KUUSAMON KAIVOSHANKE YVA:N ESITTELYTILAISUUDET 8.-9.1.2014

DRAGON MINING OY KUUSAMON KAIVOSHANKE YVA:N ESITTELYTILAISUUDET 8.-9.1.2014 DRAGON MINING OY KUUSAMON KAIVOSHANKE YVA:N ESITTELYTILAISUUDET 8.-9.1.2014 TARKASTELLUT VAIHTOEHDOT (1/2) VE1 VE2 VE3 TARKASTELLUT VAIHTOEHDOT (2/2) 0-Vaihtoehto Tekniset alavaihtoehdot Kultapitoinen

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN MELUSELVITYS

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN MELUSELVITYS KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN MELUSELVITYS 15.4.2011 Laura Gröhn MUISTIO 15.4.2011 Sivu 2 / 8 Sisällysluettelo 1. Työn tarkoitus... 3 2. Menetelmät ja lähtötiedot... 3 2.1 Maastomalli... 3 2.2 Liikennemäärät...

Lisätiedot

Meluselvitys, Pöykkölä,Rovaniemi

Meluselvitys, Pöykkölä,Rovaniemi Meluselvitys, Pöykkölä,Rovaniemi Tammikuu 2008 Viite Versio 1 Pvm 31.1.2008 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut DI Marja Pussinen Ramboll Kiviharjuntie 11 90220 Oulu Finland Puhelin: 020 755 7070 www.ramboll.fi

Lisätiedot

Finnoon altaan linnustoalueeseen. meluhaitat Meluselvitysraportti Sito Oy FINNOON OSAYLEISKAAVA

Finnoon altaan linnustoalueeseen. meluhaitat Meluselvitysraportti Sito Oy FINNOON OSAYLEISKAAVA FINNOON OSAYLEISKAAVA Finnoon altaan linnustoalueeseen kohdistuvat meluhaitat raportti 12.4.2011 Sito Oy suunnittelukeskuksen julkaisuja 6/2011 FINNOON ALTAAN LINNUSTOALUEESEEN KOHDISTUVAT MELUHAITAT 12.4.2011

Lisätiedot

Vt 4 välillä Alakorkalo-Rovaniemi

Vt 4 välillä Alakorkalo-Rovaniemi Ramboll Finland Oy Rovaniemen kaupunki Vt 4 välillä Alakorkalo-Rovaniemi Meluselvitys Lokakuu 006 Vt 4 välillä Alakorkalo- Rovaniemi Lokakuu 006 Viite Versio Pvm 7.11.006 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut

Lisätiedot

Kaavan 8159 meluselvitys

Kaavan 8159 meluselvitys Tampereen kaupunki Suunnittelupalvelut Mittaus- ja Geotekniikkayksikkö Kaavan 8159 meluselvitys Hanke: 4010025 Pvm: 29.5.2008 Laatinut: Petri Jokinen SUUNNITTELUPALVELUT MITTAUS- JA GEOTEKNIIKKAYKSIKKÖ

Lisätiedot

Siuntion aseman pohjoispuolen meluselvitys 17.3.2008

Siuntion aseman pohjoispuolen meluselvitys 17.3.2008 Siuntion aseman pohjoispuolen meluselvitys 17.3.2008 S. Jokinen 17.3.2008 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 Esipuhe...3 2 Menetelmät ja lähtötiedot...3 3 Ohjearvot...3 4 Raideliikennemelun leviäminen...4 5 Johtopäätökset...4

Lisätiedot

MELUSELVITYS TYÖNUMERO: ALAVUDEN KAUPUNKI ALAVUS-TUURI -ALUEEN MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

MELUSELVITYS TYÖNUMERO: ALAVUDEN KAUPUNKI ALAVUS-TUURI -ALUEEN MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: 20600929 ALAVUDEN KAUPUNKI ALAVUS-TUURI -ALUEEN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIMIKM FIMIKM FILAHD VALMIS 30.9.2016 FIMIKM FIMIKM FILAHD LUONNOS 19.9.2016 FIMIKM FIMIKM FILAHD LUONNOS

Lisätiedot

Raideliikennemeluselvitys korttelille 55042

Raideliikennemeluselvitys korttelille 55042 Jarno Kokkonen Siru Parviainen 18.10.2013 1 Taustatiedot Tässä meluselvityksessä on tarkasteltu Espoon kaupungin Koivuhovinlaakson asemakaava-alueen kortteliin (kuva 1) raideliikenteen aiheuttamia melutasoja.

Lisätiedot

Kouvolan ratapihan melumittaukset

Kouvolan ratapihan melumittaukset Kouvolan ratapihan melumittaukset 8.12. 9.12.2015 Kohde: Kouvolan ratapiha, Terminaalinkatu 1 Yhteystiedot: Tero Helve, VR Transpoint Toiminnan kuvaus: Ratapihalla tapahtuvaa junien liikennettä, vaunujen

Lisätiedot

TAMPEREEN ETELÄPUISTON MELUSELVITYS Projektinumero307322

TAMPEREEN ETELÄPUISTON MELUSELVITYS Projektinumero307322 TAMPEREEN ETELÄPUISTON MELUSELVITYS 1.3.2016 Projektinumero Sisältö Sisältö... 2 1. Ympäristömelun ohjearvot... 3 2. Tulokset... 4 Liitteet: 1. VE 0 LAeq 7-22 2. VE 0 LAeq 22-7 3. VE A LAeq 7-22 4. VE

Lisätiedot

Vuoreksen puistokadun asemakaava (8080) ja Särkijärven siltakaava(8084)

Vuoreksen puistokadun asemakaava (8080) ja Särkijärven siltakaava(8084) Rambøll Finland Oy Tampereen kaupunki Vuoreksen puistokadun asemakaava (8080) ja Särkijärven siltakaava(8084) Meluselvitys 27.3.2006 Tampereen kaupunki Vuoreksen puistokadun asemakaava (8080) ja Särkijärven

Lisätiedot

MELUSELVITYS TYÖNUMERO: IIN KUNTA KIRKONSEUDUN AKM MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

MELUSELVITYS TYÖNUMERO: IIN KUNTA KIRKONSEUDUN AKM MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU MELUSELVITYS TYÖNUMERO: 20601119 IIN KUNTA KIRKONSEUDUN AKM MELUSELVITYS 6.4.2018 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista 6.4.2018 FIMIKM FIMIKM FILAHD VALMIS 29.3.2018 FIMIKM FIMIKM FILAHD LUONNOS 7.6.2017

Lisätiedot

16T-2 Meluselvitys

16T-2 Meluselvitys 16T-2 Meluselvitys 11.11.2014 Meluselvitys 1 (3) Valtateiden 3 ja 18 parantaminen, Laihia 16T-2 Meluselvitys Melulaskennat on laadittu Liikenneviraston maanteiden meluselvityksen maastomallin pohjalta.

Lisätiedot

Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu

Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu V8 Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu 19.11.2012 Projektinumero: 304316 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät...

Lisätiedot

Mittaukset: Sääolosuhteet mittausten aikana ( klo 14 17):

Mittaukset: Sääolosuhteet mittausten aikana ( klo 14 17): Speedwayradan melumittaukset 15.8.2015 Kohde: Kuusaankosken speedwayrata (Kuusaantie 26, Kuusankoski) Yhteystiedot: Kuusaankosken moottorimieskerho ry (http://www.kmmkry.net/alkusivu.htm). Toiminnan kuvaus:

Lisätiedot

VALTATIE 3 HÄMEENKYRÖ-YLÖJÄRVI LINJAUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU

VALTATIE 3 HÄMEENKYRÖ-YLÖJÄRVI LINJAUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU VALTATIE 3 HÄMEENKYRÖ-YLÖJÄRVI LINJAUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU HÄMEENKYRÖ-YLÖJÄRVI LINJAUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU Tarkastus Päivämäärä 3.4.2010 Laatija Jouni Lehtomaa Tarkastaja Hyväksyjä Kuvaus Valtatien

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA EPAALA - PÄLKÄNEVEDENTIE, MELUSELVITYS

PÄLKÄNEEN KUNTA EPAALA - PÄLKÄNEVEDENTIE, MELUSELVITYS Kaavaselostus, liite 2: Epaala-Pälkänevedentie, meluselvitys Vastaanottaja Pälkäneen kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 5.8.2011 PÄLKÄNEEN KUNTA EPAALA - PÄLKÄNEVEDENTIE, MELUSELVITYS PÄLKÄNEEN

Lisätiedot

52691 MELUSELVITYS SÄRKIJÄRVEN ERITASOLIITTYMÄN VT3 TAMPERE

52691 MELUSELVITYS SÄRKIJÄRVEN ERITASOLIITTYMÄN VT3 TAMPERE 52691 MELUSELVITYS SÄRKIJÄRVEN ERITASOLIITTYMÄN VT3 TAMPERE 2/7 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ 4 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT 4 2.1 Meluohjearvot 4 2.2 Laskentaohjelma 4 2.3 Lähtötiedot 5 3 TULOKSET 5 3.1 Tulosten tarkastelu

Lisätiedot

MELUSELVITYS TYÖNUMERO: KAJ RÖNNKVIST MARTINPOJANKATU 25 TAMPERE MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

MELUSELVITYS TYÖNUMERO: KAJ RÖNNKVIST MARTINPOJANKATU 25 TAMPERE MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU MELUSELVITYS TYÖNUMERO: 20600916 KAJ RÖNNKVIST MARTINPOJANKATU 25 TAMPERE MELUSELVITYS 6.4.2017 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista 6.4.2017 FIMIKM FIMIKM FILAHD VALMIS 18.11.2016 FIMIKM FIMIKM FILAHD

Lisätiedot

RUUNALAN ASEMAKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS

RUUNALAN ASEMAKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS repo002.dot 2013-09-20 RUUNALAN ASEMAKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS E27852 SWECO YMPÄRISTÖ OY repo002.dot 2013-09-20 Muutoslista Oona-Lina Alila Elisa Huotari Elisa Huotari VALMIS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT

Lisätiedot

Kotkan Rasinkylän asemakaavan meluselvitys

Kotkan Rasinkylän asemakaavan meluselvitys Kotkan kaupunki Siru Parviainen Jarno Kokkonen Projekti YMP31215 19.12.2014 1 Taustatiedot Tässä meluselvityksessä on tarkasteltu Kotkan Rasinkylän asemakaava-alueelle suunnitellun asuinalueen melutasoja.

Lisätiedot

Espoo Nihtiportti, Atriumalue, Meluselvitys

Espoo Nihtiportti, Atriumalue, Meluselvitys Raportti Espoo Nihtiportti, 1601 Atriumalue, 11.1.2017 Projektinumero: 308300 Sisältö Sisältö... 1 1. Johdanto... 2 2. Lähtötiedot ja menetelmät... 2 2.1. Laskentamalli... 2 2.1.1. Lähtötiedot... 3 2.1.2.

Lisätiedot

Tie- ja rakennussuunnitelman meluselvitys

Tie- ja rakennussuunnitelman meluselvitys Maantien 259 parantaminen välillä Kaukalotie-Uotsolantie, Sastamala Tie- ja rakennussuunnitelman meluselvitys Kannen kuva: Maanmittauslaitos 2018 / Destia Oy 2018 Maantien 259 parantaminen välillä Kaukalotie-Uotsolantie,

Lisätiedot

3-Kulman puuterminaali vaikutusten arviointi ja terminaalin jatkosuunnittelun ohjeistus kaavaehdotuksessa

3-Kulman puuterminaali vaikutusten arviointi ja terminaalin jatkosuunnittelun ohjeistus kaavaehdotuksessa 3-Kulman puuterminaali 20.6.2018 vaikutusten arviointi ja terminaalin jatkosuunnittelun ohjeistus kaavaehdotuksessa Maakuntakaavaa varten tehdyn selvityksen mukaan: Tampereen kaupunkiseudun lämpölaitokset

Lisätiedot

St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, Loviisa MELUSELVITYS. Lokakuu 2009. Loviisan kaupunki

St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, Loviisa MELUSELVITYS. Lokakuu 2009. Loviisan kaupunki St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, Lokakuu 2009 n kaupunki St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT... 3 2 MELUN OHJEARVOT...

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KYLÄNPÄÄN ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS

NURMIJÄRVEN KYLÄNPÄÄN ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS repo002.dot 2013-09-20 NURMIJÄRVEN KYLÄNPÄÄN ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS E26275 SWECO YMPÄRISTÖ OY repo002.dot 2013-09-20 Muutoslista Kaavarajat vaihdettu ja raportti päivitetty 5.1.2015 Hannele Kemppi Hannele

Lisätiedot

Valtatien 3 parantaminen Laihian kohdalla, tiesuunnitelma, Laihia

Valtatien 3 parantaminen Laihian kohdalla, tiesuunnitelma, Laihia 16T-2 Meluselvitys Meluselvitys 1 (2) Valtatien 3 parantaminen Laihian kohdalla, tiesuunnitelma, Laihia 16T-2 Meluselvitys Melulaskennat on laadittu Liikenneviraston maanteiden meluselvityksen maastomallin

Lisätiedot

Ylöjärven kaupunki. Kirkonseudun osayleiskaavan muutoksen melu- ja tärinäselvityksen päivitys /YMP30281

Ylöjärven kaupunki. Kirkonseudun osayleiskaavan muutoksen melu- ja tärinäselvityksen päivitys /YMP30281 Ylöjärven kaupunki Kirkonseudun osayleiskaavan muutoksen melu- ja tärinäselvityksen päivitys 18.1.2013 /YMP30281 Ylöjärven Kirkonseudun osayleiskaavan muutoksen melu- ja tärinäselvityksen päivitys 7 Loppuvuodesta

Lisätiedot

Pyynikin sosiaali- ja terveysaseman tontin asemakaavoitustyöhön liittyvä MELUSELVITYS. Tampere. Tammikuu Tampereen kaupunki, Tilakeskus

Pyynikin sosiaali- ja terveysaseman tontin asemakaavoitustyöhön liittyvä MELUSELVITYS. Tampere. Tammikuu Tampereen kaupunki, Tilakeskus Pyynikin sosiaali- ja terveysaseman tontin asemakaavoitustyöhön liittyvä Tampere Tammikuu 2007 Tampereen kaupunki, Tilakeskus Pyynikin sosiaali- ja terveysaseman tontin asemakaavoitustyöhön liittyvä 2

Lisätiedot

Hangon Krogarsin meluselvitys

Hangon Krogarsin meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA LANTMÄTARE AB ÖHMAN Hangon Krogarsin meluselvitys Raportti REVISIO A, 26.2.2016, lisätty junaliikenne FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (6) Matti Manninen Sisällysluettelo

Lisätiedot

KOSKI Tl KESKUSTAN JA KOIVUKYLÄN OSA- YLEISKAAVOJEN MELUSELVITYS. Työ: E26478. Tampere, 4.12.2013

KOSKI Tl KESKUSTAN JA KOIVUKYLÄN OSA- YLEISKAAVOJEN MELUSELVITYS. Työ: E26478. Tampere, 4.12.2013 KOSKI Tl KESKUSTAN JA KOIVUKYLÄN OSA- YLEISKAAVOJEN MELUSELVITYS Työ: E26478 Tampere, 4.12.2013 PL 453 33101 TAMPERE Puhelin 010 241 4000 Telefax 010 241 4001 Y-tunnus 0564810-5 Toimistot: Turku, Tampere,

Lisätiedot

Liite Hangon ympäristöyhdistyksen muistutukseen. Vuoden 2003 meluselvityksen analyysi nykylähtökohdista

Liite Hangon ympäristöyhdistyksen muistutukseen. Vuoden 2003 meluselvityksen analyysi nykylähtökohdista Liite Hangon ympäristöyhdistyksen muistutukseen Vuoden 2003 meluselvityksen analyysi nykylähtökohdista Seuraavassa taulukossa on meluselvityksen laskentaperusteet: Laskennassa ei ole lainkaan huomioitu

Lisätiedot

MALLINNUSRAPORTTI TYÖNUMERO: HAAPAVEDEN KAUPUNKI KYLPYLÄSAAREN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

MALLINNUSRAPORTTI TYÖNUMERO: HAAPAVEDEN KAUPUNKI KYLPYLÄSAAREN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: 20601225 HAAPAVEDEN KAUPUNKI KYLPYLÄSAAREN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS FIMIKM FIMIKM FILAHD LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

Kaavan 8335 meluselvitys

Kaavan 8335 meluselvitys Kaavan 8335 meluselvitys Hanke: 4022878 Pvm: 10.12.2010, korjattu 21.12.2010 Laatinut: Petri Jokinen Tausta Tampereen kaupunki tekee asemakaavamuutosta kiinteistölle VI -93-38. Tässä selvityksessä tarkastellaan

Lisätiedot

MALLINNUSRAPORTTI TYÖNUMERO: ROVANIEMEN KAUPUNKI ROVANIEMEN SAARENKOLMION MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

MALLINNUSRAPORTTI TYÖNUMERO: ROVANIEMEN KAUPUNKI ROVANIEMEN SAARENKOLMION MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: 20601879 ROVANIEMEN KAUPUNKI ROVANIEMEN SAARENKOLMION MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIMIKM FIMIKM FILAHD VALMIS 7.5.2018 FIMIKM FIMIKM FILAHD LUONNOS 4.5.2018 FIMIKM FIMIKM

Lisätiedot

Kivilammen maankaatopaikan laajennusalueen meluselvitys

Kivilammen maankaatopaikan laajennusalueen meluselvitys LIITE 2 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kivilammen maankaatopaikan laajennusalueen meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 15.8.2012 P17535 Raportti 2 (7) Puustinen Tomi 15.8.2012

Lisätiedot

MELUSELVITYS TYÖNUMERO: ROVANIEMEN KAUPUNKI RANUANTIEN MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

MELUSELVITYS TYÖNUMERO: ROVANIEMEN KAUPUNKI RANUANTIEN MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU MELUSELVITYS TYÖNUMERO: 20601411 ROVANIEMEN KAUPUNKI RANUANTIEN MELUSELVITYS 13.10.2017 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista 13.10.2017 FIMIKM FIMIKM FILAHD VALMIS 9.10.2017 FIMIKM FIMIKM FILAHD LUONNOS

Lisätiedot

Helsingin meluselvityksen 2017 täydennys. Melulaskennat yhteispohjoismaisella laskentamallilla

Helsingin meluselvityksen 2017 täydennys. Melulaskennat yhteispohjoismaisella laskentamallilla Helsingin meluselvityksen 2017 täydennys Melulaskennat yhteispohjoismaisella laskentamallilla SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 TULOKSET... 2 2.1 Melulle altistuvien asukkaiden ja herkkien kohteiden määrät...

Lisätiedot

Vastaanottaja Laukaan kunta. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä LIIKENNEMELUSELVITYS OSAYLEISKAA- VOITUSTA VARTEN, LAUKAA MELUSELVITYS

Vastaanottaja Laukaan kunta. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä LIIKENNEMELUSELVITYS OSAYLEISKAA- VOITUSTA VARTEN, LAUKAA MELUSELVITYS Vastaanottaja Laukaan kunta Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 24.3.2017 LIIKENNEMELUSELVITYS OSAYLEISKAA- VOITUSTA VARTEN, LAUKAA MELUSELVITYS LIIKENNEMELUSELVITYS OSAYLEISKAAVOITUSTA VARTEN, LAUKAA

Lisätiedot

FCG Planeko Oy. Pöytyän kunta KYRÖN MELUSELVITYS. Raportti 589-D4110

FCG Planeko Oy. Pöytyän kunta KYRÖN MELUSELVITYS. Raportti 589-D4110 FCG Planeko Oy Pöytyän kunta KYRÖN MELUSELVITYS Raportti 589-D4110 16.10.2009 FCG Planeko Oy Raportti I 16.10.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun ohjearvot... 1 3 Lähtötiedot... 2 3.1

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI

YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI Ympäristömelu Raportti PR3231 Y01 Sivu 1 (11) Plaana Oy Jorma Hämäläinen Turku 16.8.2014 YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI Mittaus 14.6.2014 Raportin vakuudeksi Jani Kankare Toimitusjohtaja, FM HELSINKI Porvoonkatu

Lisätiedot

MELUSELVITYS TYÖNUMERO: HAAPAVEDEN KAUPUNKI HAAPAVESI VATTUKYLÄN MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

MELUSELVITYS TYÖNUMERO: HAAPAVEDEN KAUPUNKI HAAPAVESI VATTUKYLÄN MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: 20600753 HAAPAVEDEN KAUPUNKI HAAPAVESI VATTUKYLÄN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS FIMIKM FIMIKM FILAHD LUONNOS 19.10.2016 FIMIKM FIMIKM FILAHD LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT

Lisätiedot

MALLINNUSRAPORTTI TYÖNUMERO: INSINÖÖRITOIMISTO KOLMOSTIE OY KT68 VIMPELI MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

MALLINNUSRAPORTTI TYÖNUMERO: INSINÖÖRITOIMISTO KOLMOSTIE OY KT68 VIMPELI MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: 20602216 INSINÖÖRITOIMISTO KOLMOSTIE OY KT68 VIMPELI MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIMIKM FIMIKM FILAHD VALMIS 21.12.2018 FIMIKM FIMIKM FILAHD LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT

Lisätiedot

Meluselvitys Pajalantien ja Hulikankulman alueet

Meluselvitys Pajalantien ja Hulikankulman alueet Meluselvitys Pajalantien ja Hulikankulman alueet Lempäälän kunta Jussi Kurikka-Oja 16.4.2014 1 Taustatiedot Tässä meluselvityksessä on tarkasteltu Lempäälän kunnan Pajalantien ja Hulikankulman asemakaava-alueiden

Lisätiedot

Nivalan yleiskaavan meluselvitys

Nivalan yleiskaavan meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA NIVALAN KAUPUNKI Nivalan yleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (11) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun ohjearvot...

Lisätiedot

PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita

PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Taustaa: Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita 6.5.2019 Kysymys lapsiystävälliselle Kittilälle. Esitys Sodankyläntien

Lisätiedot

POROJEN OSAVUOTINEN TARHAUS. Yhteenveto vuosilta 2008-2010

POROJEN OSAVUOTINEN TARHAUS. Yhteenveto vuosilta 2008-2010 POROJEN OSAVUOTINEN TARHAUS Yhteenveto vuosilta 2008-2010 KOMEA HIRVAS PORONHOITOALUE PORONHOIDOSTA JA TARHAUKSESTA Poronhoitolaki määrittelee poronhoitoalueen Paliskuntia 56 kpl Poronomistajia n. 4650

Lisätiedot

Valtatie 8 parantaminen Mettalanmäen kohdalla, Raahe Meluselvitys

Valtatie 8 parantaminen Mettalanmäen kohdalla, Raahe Meluselvitys 16T-1 Raportti parantaminen Mettalanmäen kohdalla, Raahe Projektinumero: 306914 Sisältö Sisältö... 2 1. Johdanto / Toimeksianto... 3 2. Lähtötiedot ja menetelmät... 3 2.1. Laskentamalli... 4 2.2. Laskentamallin

Lisätiedot

KANGASALAN LAMMINRAHKAN LIITO-ORAVIEN KULKUYHTEYKSIEN PUUSTON TARKASTELU

KANGASALAN LAMMINRAHKAN LIITO-ORAVIEN KULKUYHTEYKSIEN PUUSTON TARKASTELU KANGASALAN LAMMINRAHKAN LIITO-ORAVIEN KULKUYHTEYKSIEN PUUSTON TARKASTELU Lamminrahkan eteläosan asemakaavaehdotuksen, kaava nro 785 (11.12.2018) liito-oravan kulkuyhteyksien (1-6) nykytilanne tarkistettiin

Lisätiedot

HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten arviointiselostus

HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten arviointiselostus HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten arviointiselostus Kuva Mikko Jokinen Hankkeesta vastaava Northland Mines Oy YVA-konsultti Ramboll Finland Oy Northland Mines Oy HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta Liikenne- ja viestintäministeriön asetus maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta Liikenne- ja viestintäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään liikennejärjestelmästä ja maanteistä

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI SUOMEN TÄRPÄTTI OY, TISLAAMOHANKE, RAUMA MELUARVIO

RAUMAN KAUPUNKI SUOMEN TÄRPÄTTI OY, TISLAAMOHANKE, RAUMA MELUARVIO Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 15.1.2016 Viite 1510024178 RAUMAN KAUPUNKI SUOMEN TÄRPÄTTI OY, TISLAAMOHANKE, RAUMA MELUARVIO RAUMAN KAUPUNKI MELUARVIO Päivämäärä 15.1.2016

Lisätiedot

Meluselvitys asemakaavamuutosta varten kiinteistöllä IKAALISTEN MYLLY OY

Meluselvitys asemakaavamuutosta varten kiinteistöllä IKAALISTEN MYLLY OY Meluselvitys asemakaavamuutosta varten kiinteistöllä 143-413-7-2 IKAALISTEN MYLLY OY Destia Oy Infrasuunnittelu Vantaa 20.2.2018 SISÄLLYS 1 SUUNNITTELUKOHDE 1 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT 2 2.1 Melutasojen

Lisätiedot

Raahen sataman kokonaistavaraliikenne (tonnia)

Raahen sataman kokonaistavaraliikenne (tonnia) Kuva 10-17-8. Kemin satamien kokonaisliikenne (tonnia/vuosi) vuosina 1990 2010 (Kemin satama2010). 7 000 000 6 000 000 5 000 000 4 000 000 3 000 000 2 000 000 1 000 000 0 Raahen sataman kokonaistavaraliikenne

Lisätiedot

Hiidenmäen meluselvitys

Hiidenmäen meluselvitys Hiidenmäen meluselvitys Hanke: Pvm: 15.6.2009 Laatinut: Petri Jokinen Tausta Tampereen kaupunki tekee asemakaavaa (8111 ja 8255) Ruskon kaupunginosassa. Tätä tarkoitusta varten on valmistanut melumallin

Lisätiedot

Perinteisen kaluston nopeuskaavio, Tampere Siuro Liite 1 /1

Perinteisen kaluston nopeuskaavio, Tampere Siuro Liite 1 /1 Perinteisen kaluston nopeuskaavio, Tampere Siuro Liite 1 /1 Perinteisen kaluston nopeuskaavio, Siuro Heinoo Liite 1 /2 Perinteisen kaluston nopeuskaavio, Heinoo Ahvenus Liite 1 /3 Perinteisen kaluston

Lisätiedot

Kokkolan Nykvistin tontin ympäristömeluselvitys

Kokkolan Nykvistin tontin ympäristömeluselvitys Raportti Kokkolan Nykvistin tontin ympäristömeluselvitys Kaavoituspalvelut, Kokkolan kaupunki 15.3.2017 Projektinumero: 308808 Sisältö Sisältö... 2 1. Johdanto... 3 2. Meluselvityksen menetelmät ja menettelyt...

Lisätiedot

Tuusulan kunta PAIJALANTIEN MELUSELVITYS ANTTILANRANNAN ALUEELLA LUONNOS

Tuusulan kunta PAIJALANTIEN MELUSELVITYS ANTTILANRANNAN ALUEELLA LUONNOS Tuusulan kunta PAIJALANTIEN MELUSELVITYS ANTTILANRANNAN ALUEELLA 31.8.2005 LUONNOS L. Liikonen/M.Alanko 31.8.2005 2 (18) SISÄLLYSLUETTELO 1 Työn tarkoitus...3 2 Menetelmät ja lähtötiedot...3 3 Ohjearvot...5

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta

Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta Lappi PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2011 LAPELY/88/07.00/2011 07.00.28.01 6/2011 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ VR

Lisätiedot

Kuva Liikenteen jakautuminen teille 21 ja 940 vaihtoehdossa 4 hankkeen tuotantovaiheen aikana. VEH=henkilöautot, HGV=raskas liikenne.

Kuva Liikenteen jakautuminen teille 21 ja 940 vaihtoehdossa 4 hankkeen tuotantovaiheen aikana. VEH=henkilöautot, HGV=raskas liikenne. Kuva 11-14-1. Hankkeen vaihtoehdot 1A-1C: liikenteen jakautuminen teille 21 ja 940 hankkeen tuotantovaiheen (vasen) ja sulkemisvaiheen (oikea) aikana. Rakentamisvaiheen liikennemäärät vastaavat suunnilleen

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN SEUTU RAAKAPUUKUORMAUSPAIKAN SIJAINTISELVITYS

HÄMEENLINNAN SEUTU RAAKAPUUKUORMAUSPAIKAN SIJAINTISELVITYS HÄMEENLINNAN SEUTU RAAKAPUUKUORMAUSPAIKAN SIJAINTISELVITYS 19.10.2017 TARKASTELU Tarkoituksena oli selvittää Hämeenlinnan seudulta soveltuvia kohteita raakapuunkuormauspaikaksi noin 200 000 tonnin vuotuiselle

Lisätiedot

Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki MELUSELVITYS 20.8.2009. Seinäjoen kaupunki

Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki MELUSELVITYS 20.8.2009. Seinäjoen kaupunki Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki 20.8.2009 Seinäjoen kaupunki Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT...

Lisätiedot

17. TÄRINÄVAIKUTUKSET

17. TÄRINÄVAIKUTUKSET 17. TÄRINÄVAIKUTUKSET Kooste tärinävaikutusten arvioinnista Vaikutusten alkuperä ja arvioinnin tarkoitus Tehtävät Arvioinnin päätulokset Haitallisten vaikutusten lieventäminen Tärinävaikutuksia syntyy

Lisätiedot

KASURILA 3 (OLKINUORA) ASEMAKAAVA, SIILINJÄRVI MELUSELVITYS

KASURILA 3 (OLKINUORA) ASEMAKAAVA, SIILINJÄRVI MELUSELVITYS Vastaanottaja Siilinjärven kunta Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 11.2.2011 KASURILA 3 (OLKINUORA) ASEMAKAAVA, KASURILA 3 (OLKINUORA) ASEMAKAAVA, Päivämäärä 11.2.2011 Laatija Tarkastaja Jari Hosiokangas

Lisätiedot

Vatialantien jatkeen meluselvitys, Kangasala MELUSELVITYS. Kangasalan kunta

Vatialantien jatkeen meluselvitys, Kangasala MELUSELVITYS. Kangasalan kunta Vatialantien jatkeen meluselvitys, Kangasala 2010 Kangasalan kunta 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT... 3 2 MELUN OHJEARVOT...3 3 MELULASKENTA... 4 3.1 MENETELMÄ... 4 3.2 LÄHTÖTIEDOT...

Lisätiedot

Keskustan osayleiskaavan meluselvitys

Keskustan osayleiskaavan meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA EURAN KUNTA Keskustan osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (10) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun ohjearvot...

Lisätiedot

PITKÄKALLIONKATU 4, MELUSELVITYS

PITKÄKALLIONKATU 4, MELUSELVITYS PITKÄKALLIONKATU 4, MELUSELVITYS TAMPERE, HOLVASTI 20600671 5.4.2016 SWECO YMPÄRISTÖ OY repo002.dot 2013-09-20 Muutoslista 5.4.2016 Ari Kulmala Elisa Huotari Elisa Huotari 16.3.2016 Ari Kulmala Elisa Huotari

Lisätiedot

HANKKEIDEN MELUVAIKUTUSTEN ARVIOINTIKRITEERIT 1 JOHDANTO. Olli Kontkanen 1. Sito Oy Tuulikuja ESPOO

HANKKEIDEN MELUVAIKUTUSTEN ARVIOINTIKRITEERIT 1 JOHDANTO. Olli Kontkanen 1. Sito Oy Tuulikuja ESPOO HANKKEIDEN MELUVAIKUTUSTEN ARVIOINTIKRITEERIT 1 1 Sito Oy Tuulikuja 2 02100 ESPOO olli.kontkanen@sito.fi Tiivistelmä Ympäristövaikutusten merkittävyyden arviointiin on IMPERIA-hankkeessa kehitetty järjestelmällinen

Lisätiedot

Viinikka-Rautaharkon ratapihan melumittaukset ja laskentamallin laadinta.

Viinikka-Rautaharkon ratapihan melumittaukset ja laskentamallin laadinta. Liite 5 Järjestelyratapihan melumittaukset 14-15.2011 Viinikka-Rautaharkon ratapihan melumittaukset 14-15.6.2011 ja laskentamallin laadinta. 1 Toimeksianto / Johdanto Viinikan ja Rautaharkon ratapihat

Lisätiedot

Väestönmuutokset Etelä-Karjalan taajamissa, kylissä, pienkylissä ja hajaasutusalueilla

Väestönmuutokset Etelä-Karjalan taajamissa, kylissä, pienkylissä ja hajaasutusalueilla Väestönmuutokset Etelä-Karjalan taajamissa, kylissä, pienkylissä ja hajaasutusalueilla ikäryhmittäin v. 2000 2014 YKR-taajamalla tarkoitetaan vähintään 200 asukkaan taajaan rakennettua aluetta. Rajaus

Lisätiedot

Koivukujan asemakaavamuutoksen meluselvitys

Koivukujan asemakaavamuutoksen meluselvitys LEMPÄÄLÄN KUNTA, KAAVOITUS Koivukujan asemakaavamuutoksen meluselvitys RaporttiLUONNOS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P35832p001 RaporttiLUONNOS 1 (7) Heiskanen Vesa Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2

Lisätiedot

Niskaperän osayleiskaavan meluselvitys

Niskaperän osayleiskaavan meluselvitys ROVANIEMEN KAUPUNKI Niskaperän osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 31.5.2016 P26781P002 Raportti 1 (5) Manninen Matti 31.5.2016 Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun

Lisätiedot