PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN- PANOASIAKIRJA VUODELLE 2007

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN- PANOASIAKIRJA VUODELLE 2007"

Transkriptio

1 1 (12) JAKELU Puolustusministeriön päätös nro FI.PLM /2110/ PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN- PANOASIAKIRJA VUODELLE MÄÄRÄRAHAJAKO JA TULOSTAVOITTEET 1.1. Määrärahat ja valtuudet sekä tuloarviot Tällä asiakirjalla jaetaan vuoden 2007 määrärahat ja valtuudet sekä osoitetaan tuloarviot puolustusministeriölle, puolustusvoimille ja Puolustushallinnon rakennuslaitokselle liitteen 1 mukaisesti. Määrärahat ja valtuudet tulee jakaa edelleen puolustusvoimien sisällä tulosyksiköille mennessä. Määrärahojen vastaanottajat vastaavat niille osoitettujen määrärahojen ja valtuuksien käytön suunnittelusta, käytöstä, seurannasta ja raportoinnista sekä tarvittaessa edelleen jakamisesta. Tilausvaltuusmäärärahaa tulee jakaa vain niille tulosyksiköille, joilla on välttämätön tilausvaltuuden käyttöperustelujen mukainen varojen käyttötarve. Tilausvaltuusmäärärahaa edelleen jaettaessa tulee huolehtia siitä, että määrärahan vastaanottaja on tietoinen kyseisen tilausvaltuuden talousarviossa hyväksytyistä käyttöperusteluista. Talousarvion täytäntöönpanoasiakirjassa määrärahat ja tuloarviot on jaoteltu valtion vuoden 2007 talousarvion tilijaottelun mukaisesti. Puolustusministeriön hallinnonalan talousarvion tilijaottelu vuodelle 2007 on vahvistettu puolustusministeriön päätöksellä nro FI.PLM /2110/ Määrärahojen käytössä on noudatettava valtion talousarviosta annettua lakia ja asetusta, valtion talousarvion yleisiä soveltamismääräyksiä, valtion vuoden 2007 talousarvion momenttien päätösosien perusteluja (liite 2) sekä yksityiskohtaisten perustelujen yleiset määräykset -osaa (liite 3), joka sisältää mm. vakiosisältöisten menomomenttien asiasisällön. Momentilla yksilöityyn käyttötarkoitukseen ei saa käyttää muuta käyttötarkoitukseltaan yleisempää määrärahaa (esim. toimintamenomäärärahaa), vaikka ko. yleisemmän määrärahan perusteluissa mainittua yksilöityä tarkoitusta ei olisi suljettu pois. Tästä pääsäännöstä voidaan poiketa, jos momentin päätösosan perusteluissa on asiaa koskeva maininta. Momentit ja talousarvion tilijaottelun mukaiset käyttösuunnitelmat sekä lisäjaottelut ovat käyttötarkoitukseltaan määrärahan käyttäjiä sitovia. Talousarvion tilijaottelun muuttamisesta on määrätty valtion talousarviosta annetun asetuksen 13 :ssä ja 18 :ssä. Talousarvion tilijaottelun käyttösuunnitelmia ja lisäjaotteluja koskevat mahdolliset muutosesitykset on toimitettava tarkempine perusteluineen puolustusministeriön resurssipoliittisen osaston talousyksikölle.

2 2 (12) 1.2. Tulostavoitteet Puolustusministerin ja puolustusvoimain komentajan välisessä tulossopimuksessa sovitaan puolustusvoimille asetetuista tulostavoitteista. Puolustusministeriön resurssipoliittisen osaston päällikkö ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen johtaja sopivat Puolustushallinnon rakennuslaitokselle asetetuista tulostavoitteista. Puolustusministeriön sisäiset tulostavoitteet asetetaan kansliapäällikön ja osastopäälliköiden sekä erillisyksiköiden johtajien välisissä tulossopimuksissa. Tulostavoitteiden toteutumisesta tulee raportoida puolustusministeriölle tulossopimuksissa sovitulla tavalla. Keskeisimmät tulostavoitteet on esitetty valtion vuoden 2007 talousarviossa. Ministeriön vahvistamat tulostavoitteet sisältyvät lisäksi erikseen julkaistavaan puolustusministeriön hallinnonalan tulostavoiteasiakirjaan vuodelle PUOLUSTUSMATERIAALIHANKINNAT (MOMENTTI ) Momentin (Puolustusmateriaalihankinnat) määräraha on muutettu vuoden 2007 talousarviossa kolmevuotiseksi siirtomäärärahaksi. Muutos perustuu siihen, että puolustusmateriaalihankinnat ovat teknisesti monimutkaisia ja niissä voi tapahtua pitkäaikaisia viivästyksiä Hankintojen yleiset periaatteet ja kaupallinen käsittely puolustusministeriössä Puolustusmateriaalihankinnoissa noudatetaan materiaalipoliittista strategiaa sekä puolustushallinnon hankintatoimesta annettuja ohjeita ja hankintojen ratkaisuoikeuksista annettuja hallinnollisia määräyksiä (PLM:n ak nro 10257/3910/ ). Ministeriön ohjeistus uusitaan vuoden 2007 aikana. Ministeriön nykyisiin ohjeisiin on sisällytetty myös voimassa olevat yleiset hankintaperiaatteet. Materiaalin on oltava vaatimuksiltaan NATO-yhteensopivaa, tarjouspyynnöt on kohdistettava ensisijaisesti EU-maihin tai muihin Pohjoismaihin ja ulkomailta hankittavan materiaalin osalta on kohteena oltava tuotteita tai järjestelmiä, jotka ovat valmiita ja joiden toiminnallisesta luotettavuudesta on riittävä näyttö. Hankittavan ulkomaisen materiaalin kotimainen modifiointi tulee kyseeseen vain poikkeustapauksissa. Ennen uuden hankinnan käynnistämistä on selvitettävä mahdollisuudet eurooppalaiseen yhteistoimintaan tarjouspyynnön asettamisessa, hankkeen aikautuksessa sekä elinkaaren hallinnassa huoltovarmuus mukaan lukien. Materiaalihankkeissa on hyödynnettävä täysimääräisesti muiden suorittamia testejä. Kansallisista erityisvaatimuksista on tarvittaessa tingittävä yhteensopivuuden saavuttamiseksi. Kaikki voimassa oleviin tilausvaltuuksiin perustuvat, puolustusministeriön käsittelyä edellyttävät hankinnat, niiden seurannaisvaikutukset ja aikataulut tullaan käymään läpi puolustushallinnon kaupallisessa johtoryhmässä alkuvuoden 2007 aikana. Puolustusministeriö määrittää tällöin, mihin projekteihin se aikoo osallistua, ja mitä informaatiota se haluaa saada niiden etenemisestä. Vuoden 2007 aikana puolustusministeriön käsittelyä edellyttävistä hankinnoista tulee tehdä esitykset viimeistään Kotimainen puolustusteollisuus Kotimaisen puolustusteollisuuden toimintaedellytykset pyritään turvaamaan riittävillä kotimaisilla tilauksilla ja tuotekehityshankkeilla. Tilausvaltuuksien valmistelussa otetaan kotimainen teollisuus mukaan prosessiin viimeistään hankkeen esiselvi-

3 3 (12) tyksen aikana, jolloin tulee myös arvioida ja selvittää teollisuuden roolia sellaisissa ulkomaisissa hankkeissa, joihin tulee sisältymään teollisen yhteistyön velvoite. Puolustusministeriö antoi hallinnollisen ohjeen nro 164/94/RO (PLM:n ak nro 10976/3050/2003) teollisen yhteistyön velvoitteiden määrittelystä ulkomaisissa puolustusmateriaalihankinnoissa. Ohjeessa siirrettiin suoran teollisen yhteistyön eli hankinnan toteuttamiseen välittömästi liittyvän teollisen osallistumisen ohjausvastuu puolustusvoimissa Pääesikunnalle ja valmisteluvastuu edelleen maavoimille maavoimien hankinnoissa ja meri- ja ilmavoimille näiden puolustushaarojen hankinnoissa. Eduskunnan aikaisempien vuosien talousarvioiden käsittelyn yhteydessä ottaman kannan mukaisesti puolustusvoimien kotimaiselta teollisuudelta tekemät tilaukset on pyrittävä ajoittamaan niin, että teollisuus pystyy suunnittelemaan toimintansa tarkoituksenmukaisesti ja käyttämään tehokkaasti valmistuskapasiteettiaan ja että myönnetyt määrärahat tulevat mahdollisimman tehokkaasti käytetyiksi siirtyvien erien minimoimiseksi. Varainhoitovuodelle suunnitellut hankinnat on pyrittävä tekemään mahdollisuuksien mukaan etupainoisesti jo alkuvuoden aikana. Vaikka puolustusmateriaalihankintojen kotimaisuudelle ei olekaan enää asetettu vuodelle 2007 nimenomaista tulostavoitetta, Pääesikunnan tulee raportoida hankintojen kotimaisuudesta puolustusministeriölle vuosiraportoinnin yhteydessä. Puolustusministeriö antoi Pääesikunnalle puolustusmateriaalihankintojen kotimaisuuden seurannasta ohjeet (PLM:n ak nro 774/0100/ ), joiden perusteella Pääesikunta antoi seurannan edellyttämät lisäohjeet (PE:n ak nro 3071/12.7/D/II ). Vuosiraportoinnissa noudatetaan em. ohjeita siten, että ministeriön ohjeeseen sisältyvän laskelmamallin kohdassa 3. otetaan huomioon puolustusmateriaalihankinnoista maksettujen ennakkojen vuotuinen muutos raportoitavalta varainhoitovuodelta Puolustusmateriaalihankintoihin myönnettyjen tilausvaltuuksien ja määrärahojen käyttöä koskevat tulostavoitteet Puolustusmateriaalihankintoihin myönnettyjen tilausvaltuuksien osalta puolustusministeriö on asettanut vuodelle 2007 seuraavat tulostavoitteet: Tulostavoite toteutunut ennakoitu arvio Puolustusmateriaalihankintojen suunnittelun luotettavuutta parannetaan ja hankintojen toteuttamista tehostetaan siten, että puolustusmateriaalin hankintamäärärahojen siirtyvien erien osuus käytettävissä olevista määrärahoista on enintään 25,4 % 13 % 12 % ja käytettävissä olevien puolustusmateriaalin hankintamäärärahojen sitomaton osuus on korkeintaan 4,7 % 5 % 5 % Tilausvaltuuksien kokonaismääristä tulee olla sidottu valtuuden myöntämisvuonna vähintään 48,7 % 85 % 90 %

4 4 (12) Puolustusvoimien materiaalihankintamäärärahojen käytön valvontaa ja uudelleenkohdentamista tehostettaessa käytettävissä olevat määrärahat on saatava vastaamaan hyväksyttyjä käyttösuunnitelmia. Tilausvaltuuksien käyttösuunnitelmien muutoksista on neuvoteltava puolustusministeriön kanssa silloin, kun muutoksen arvo on yli 3,64 milj. euroa. Puolustusministeriö edellyttää, että kaikissa puolustusvoimien eri tasoilla tehtävissä talousarvion täytäntöönpanoasiakirjoissa menokohdan (Muut puolustusmateriaalihankinnat) määrärahan jaon on perustuttava määrärahan vastaanottajien esittämiin luotettaviin ja välttämättömiin vuotta 2007 koskeviin määrärahatarpeisiin sekä hankintavalmiudeltaan asianmukaisiin ja vuoden 2007 aikana toteutettavissa oleviin hankintasuunnitelmiin. Mahdollisesti jakamatta jäävät määrärahat on palautettava Pääesikunnalle uudelleenkohdentamista varten Tilausvaltuudet valtion talousarviossa Puolustusmateriaalihankintoihin liittyvät tilausvaltuudet ovat valtion talousarviosta annetun lain 10 :n mukaisia määrältään ja käyttötarkoitukseltaan rajattuja valtuuksia tehdä sopimuksia ja antaa sitoumuksia, joista aiheutuvia menoja varten tarvittavat määrärahat otetaan joko kokonaan tai puuttuvilta osiltaan myöhempiin talousarvioihin. Valtuutta saadaan käyttää vain sen varainhoitovuoden aikana, jolloin se on myönnetty. Poikkeuksena edellä esitettyyn on vuoden 2007 talousarviossa momentin (Puolustusmateriaalihankinnat) perustelujen päätösosaan sisällytetty maininta, jonka mukaan sen johdosta, että aikaisemmissa talousarvioissa hyväksyttyjen tilausvaltuuksien perusteella ei kaikilta osin ole ollut mahdollista tehdä sopimuksia, saa vuoden 2007 aikana tehdä sopimuksia Helikopterien huolto- ja tukeutumisjärjestelmien kehittäminen (HTH) ( euron osalta) ja Puolustusvoimien materiaalisen kehittäminen (PVKEH 2006) ( euron osalta) tilausvaltuuksien sitomatta olevaa määrää vastaavasti edellyttäen, että näistä sopimuksista aiheutuvat vuotuiset menot eivät ylitä kyseisten tilausvaltuuksien rahoitussuunnitelmissa esitettyjä rahamääriä Tilausvaltuuksien valuuttakurssitaso Momentille (Puolustusmateriaalihankinnat) on myönnetty vuoden 2007 talousarviossa kaksi uutta tilausvaltuutta. Vuonna 2007 saa tehdä puolustusvoimien integroidun tiedustelun, valvonnan ja johtamisen sekä merivoimien, ilmavoimien ja ilmatorjunnan kehittämiseen (PV KEH 2007) liittyen sopimuksia siten, että niistä aiheutuu talousarvion voimaantulopäivän valuuttakurssitasolla valtiolle menoja vuosina enintään euroa. Lisäksi vuonna 2007 saa tehdä puolustusvoimien tekniseen tutkimukseen, hankevalmisteluun ja sarjahankintaa edeltävään kehitystyöhön sekä protoversioiden hankintaan (TTK PROTO 2007) liittyen sopimuksia siten, että niistä aiheutuu talousarvion voimaantulopäivän valuuttakurssitasolla valtiolle menoja vuosina enintään euroa. Puolustusvoimien käytettävissä vuonna 2007 olevien tilausvaltuuksien enimmäismäärät perustuvat asianomaisen vuoden talousarvion tai lisätalousarvion voimaantulopäivän valuuttakurssitasoon seuraavasti:

5 5 (12) Valuuttakurssitason Tilausvaltuus määräytymispäivä Valmiusyhtymien varustaminen (VYV 1) Helikopterien huolto- ja tukeutumisjärjestelmien kehittäminen (HTH) Pääkaupunkiseudun puolustuksen kehittäminen (PPK) Puolustusvoimien tekninen tutkimus ja tuotekehitys (TTK) Valmiusyhtymien varustamisen täydentäminen (VYV 2) Suomen sotataloudellisen valmiuden kehittäminen (STALVA) Ilmavoimien hävittäjätorjuntakyky 2004 (IHT 2004) Merivoimien ja tiedustelun kehittäminen (PVKEH 2005) Raskas raketinheitinjärjestelmä (MLRS) Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2006) Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2007) Tekninen tutkimus, tuotekehitys ja hankevalmistelu (TTK-PROTO 2007) Oheinen liite 4 sisältää Kauppalehdessä päivämäärältä julkaistut valuuttakurssit. Tilausvaltuuksia sidottaessa käytetään kohdan Euron tilivaluuttakurssit, valuuttaa myynti-sarakkeen kurssia Tilausvaltuuksien indeksisidonnaisuus Puolustusministeriö huomauttaa, että tilausvaltuuksiin perustuvien hankintojen on oltava indeksisidonnaisia, jotta tilausvaltuuteen perustuvat suoritukset voidaan sitoa alaa kuvaavaan hintakehitykseen. Hankinnan koko hinta ei kuitenkaan saa olla indeksisidonnainen, vaan hinnassa tulee aina olla kiinteää osuutta vähintään 10 %, mikäli puolustusministeriö ei poikkeustapauksissa muuta määrää. Kiinteähintaiset hankintasopimukset tehdään tarjouksen tekohetken mukaisessa hintatasossa. Vuonna 2007 puolustusvoimien käytettävissä oleviin tilausvaltuuksiin perustuvia hankintoja alaa kuvaavaan hintakehitykseen sidottaessa perushinta määräytyy eri tilausvaltuuksissa seuraavasti: Tilausvaltuus Valmiusyhtymien varustaminen (VYV 1) Helikopterien huolto- ja tukeutumisjärjestelmien kehittäminen (HTH) Pääkaupunkiseudun puolustuksen kehittäminen (PPK) Puolustusvoimien tekninen tutkimus ja tuotekehitys (TTK) Valmiusyhtymien varustamisen täydentäminen (VYV 2) Suomen sotataloudellisen valmiuden kehittäminen (STALVA) Ilmavoimien hävittäjätorjuntakyky 2004 (IHT 2004) Merivoimien ja tiedustelun kehittäminen (PVKEH 2005) Raskas raketinheitinjärjestelmä (MLRS) Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2006) Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2007) Tekninen tutkimus, tuotekehitys ja hankevalmistelu (TTK PROTO 2007) Perushinnan hintakehityksen ajankohta 1998/1. vuosineljännes 2001/2. vuosineljännes 2002/1. vuosineljännes 2002/1. vuosineljännes 2002/2. vuosineljännes 2003/1. vuosineljännes 2004/1. vuosineljännes 2005/1.vuosineljännes 2005/2. vuosineljännes 2006/1. vuosineljännes 2007/1. vuosineljännes 2007/1. vuosineljännes Jos sopimuksessa käytettävästä indeksistä ei julkaista vuosineljännesindeksiä, perusteena käytetään asianomaisen vuosineljänneksen keskimmäisen kuukauden indeksiä. Indeksi- ja valuuttakurssimenojen suunnittelussa, laskennassa ja seurannassa tulee noudattaa puolustusministeriön tästä erikseen antamia ohjeita (PLM:n ak nro FI.PLM /2910/ ).

6 6 (12) 2.7. Valtuuskirjanpito, valtuuksien käyttösuunnitelmat ja valtuuksia koskeva raportointi 2.8. Sopimussakot Puolustusvoimien tulee järjestää valtuuskirjanpito sekä valtuuksien käyttö- ja sidontatilanteen seuranta ja raportointi Valtiokonttorin määräyksen (326/03/ ) mukaisesti. Pääesikunnan tulee huolehtia siitä, että Valtiokonttorin määräysten mukaiset tiedot ovat puolustusministeriön resurssipoliittisen osaston talousyksikön käytettävissä kuukausittain. Pääesikunnan tulee toimittaa puolustusministeriön talousyksikköön ajan tasalla olevat tilausvaltuuksien käyttösuunnitelmat kaikista voimassa olevista tilausvaltuuksista mennessä. Pääesikunnan tulee lisäksi laatia momentin (Puolustusmateriaalihankinnat) tilausvaltuuksista erilliset raportit puolustusministerin ja puolustusvoimain komentajan välisessä tulossopimuksessa sovitulla tavalla. Puolustusministeriö on antanut momentin (Puolustusmateriaalihankinnat) määrärahalla tehtyihin hankintoihin liittyvien sopimussakkojen seurannasta sekä niiden kertymiseen perustuvien varojen suunnittelusta ja käytöstä erilliset ohjeet (PLM:n ak. nro FI.PLM /2110/ ). Erityisesti kuitenkin huomautetaan, että myyjän viivästysajalta maksamat korot saamansa ennakon osalta on aina tuloutettava momentille (Puolustusministeriön hallinnonalan muut tulot). 3. PUOLUSTUSVOIMIEN TOIMINTAMENOT (MOMENTTI ) 3.1. Henkilöstömenot Henkilöstöpolitiikassa noudatetaan puolustushallinnon henkilöstöpoliittista ohjelmaa ottaen huomioon valtioneuvoston ja Valtion työmarkkinalaitoksen linjaukset ja ohjeet. Palkkausjärjestelmäuudistuksesta aiheutuvat menot Momentin (Puolustusvoimien toimintamenot) määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa uuteen palkkausjärjestelmään siirtymisestä aiheutuvien menojen osittaisesta kattamisesta aiheutuvina menoina (VM:n rahoitusosuus), josta puolustusvoimien osuus on euroa ja Rakennuslaitoksen osuus euroa. Edellä olevan lisäksi palkkausmenojen suunnittelussa ja seurannassa on otettava huomioon puolustusvoimien/rakennuslaitoksen omalle vastuulle kuuluvat palkkausjärjestelmien rahoitusosuudet, jotka ovat vuonna 2007 puolustusvoimien osalta euroa ja Rakennuslaitoksen osalta euroa. Palkkausmenojen hallinta- ja raportointivelvoitteet Momentin (Puolustusvoimien toimintamenot) määrärahasta maksettavat puolustusvoimien henkilöstön palkkausmenot 719 milj. euroa (ml. VM:n UPJ-osuus) ovat puolustusministeriön hallinnonalan talousarvion suurin menoerä. Näiden menojen seuranta on hallinnonalan talouden kokonaisuuden kannalta erittäin tärkeää.

7 7 (12) Puolustusvoimien tulee toimintavuonna jatkaa toimenpiteitä, joilla puolustusvoimien henkilöstömenot käännetään laskuun kohti vuoden 2004 tasoa vuoteen 2008 mennessä. Palkkausmenojen hallintaan liittyen Pääesikunnan tulee toimittaa puolustusministeriölle mennessä toteumatiedot vuosina 2005 ja 2006 puolustusvoimien toimintamenomomentilta maksetuista palkoista ja lisäksi kokonaisarvio em. momentilta maksettavista puolustusvoimien vuoden 2007 palkkausmenoista. Vuosien 2005 ja 2006 toteumatiedot sekä vuotta 2007 koskeva arvio on eriteltävä seuraavasti: - varsinaiset palkat - työaika- ja suoriteperusteiset korvaukset - muut palkat - työnantajan eläkemaksut - työnantajan sosiaaliturvamaksut - muut työnantajamaksut. Lisäksi palkkausmenojen kehitystä on seurattava erikseen kuukausiraportoinnin ja osavuosiraportoinnin yhteydessä Yhdyskunta- ja ympäristöpoliittinen toiminta Vuoden 2007 talousarvion tilijaottelussa momentin (Puolustusvoimien toimintamenot) lisäjaottelukohdan (Kiinteistömenot) määräraha on euroa. Kyseisen lisäjaottelukohdan veloitukseksi tulee kirjata kaikki sotilaallinen maanpuolustus -politiikkasektorin kiinteistömenot (kiinteistöjen pääomavuokrat, ylläpitomenot, kiinteistöjen omistajille maksettavat käyttöoikeuskorvaukset, toimitilainvestointien hankesuunnittelumenot sekä muut kiinteistömenot - pois lukien palvelussuhdeasuntoihin liittyvät tulot ja menot). Vastaavasti lisäjaottelukohdan (Kiinteistömenot) hyvitykseksi tulee kirjata kyseiselle momentille kertyvät nettobudjetoidut tulot siltä osin, kun niitä vastaavat menot on alun perin maksettu ko. lisäjaottelukohdalta. Puolustusvoimien tulee toimintavuonna yhdessä Rakennuslaitoksen kanssa tehostaa toimenpiteitä, joilla puolustusvoimien kiinteistömenojen kasvu saadaan käännettyä laskuun. Suunniteltaessa uusien alueiden ja toimitilojen vuokraamista tarpeet on pyrittävä ratkaisemaan ensisijassa nykyisten alueiden ja tilojen käyttöä tehostamalla ja toimitilojen vuokravaikutuksettomalla peruskorjauksella. Toimitilatarpeet tulee vasta toissijaisesti ratkaista vuokravaikutteisilla perusparannuksilla tai uusinvestoinneilla. Samalla tulee selvittää mahdollisuudet tarpeettomista alueista ja toimitiloista luopumiseen. Alue- ja toimitilatarpeista aiheutuvat lisämenot (pääomavuokrat ja ylläpitomenot) on mitoitettava saavutettaviin vuokrasäästöihin ja vuotta 2007 koskevaan 0,933 milj. euron vuokrien kehyslisäykseen sekä edellisten vuosien ao. kehyslisäyksistä käyttämättä jääneisiin siirtyneisiin määrärahoihin. Puolustusministeriön räjähdepäätökseen (PRP) liittyvän räjähdevarastointihankkeen tulee vuoden 2007 aikana edistyä asetetun tavoitteen mukaisesti. Hankkeen kustannuksiin on edellä mainitusta poiketen käytettävissä myös muita toimintamenoja ministeriön erikseen antaman ohjauksen mukaisesti. Hankkeen edistyminen kustannuksineen tulee raportoida kiinteistötoimen raportoinnin yhteydessä. Toiminnan suunnitteluun tulee varata resurssit, jotka mahdollistavat sen, että puolustushallinto saa vuonna 2007 täyden hyödyn kiinteistöuudistuksen mukaisesta investointitoiminnasta (vuokravaikutukseton peruskorjaustoiminta, perusparannus-

8 8 (12) ja uusinvestointitoiminta) ja että edistetään tehokkaasti, mahdolliset terveyshaitat kiireelliseksi priorisoiden, kiinteistökannassa todetun korjausvajeen ripeää poistamista yhteistyössä omistajahaltijoiden kanssa. Puolustusvoimien tulee yhteistyössä Rakennuslaitoksen ja omistajahaltijoiden kanssa huolehtia siitä, että henkilöstöllä ja varusmiehillä on kaikissa tilanteissa terveelliset toimitilat. Pääesikunnan on tehtävä annetun ohjeistuksen mukaiset esitykset puolustusministeriölle hankkeista, jotka edellyttävät käsittelyä valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnassa. Puolustushallinnon rakennuslaitoksen ohjaus tapahtuu puolustusministeriön, puolustushallinnon kiinteistötoimen järjestämisestä , antaman ohjauskirjeen ja puolustusministeriön Rakennuslaitoksen kanssa tekemän tulossopimuksen mukaisesti. Pääesikunnan ohjaus kohdistuu Puolustushallinnon rakennuslaitoksen käytännön toimintaan. Puolustusministeriö asetti puolustushallinnon kiinteistöuudistuksen tarkoituksenmukaisuudesta laaditun kokonaisarvion linjausten mukaisesti työryhmän laatimaan Rakennuslaitoksen kehittämisestä kokonaistarkastelun, jota jatketaan vuoden 2007 aikana. Rakennuslaitoksen henkilöstön määrän tulee vähentyä vuoden 2007 aikana edelliseen vuoteen verrattuna n. 50 henkilöllä. Ympäristöpoliittisessa toiminnassa korostuu toimintavuoden aikana vastuullisuus aiheutetuista haitoista sekä pyrkimys haittojen ennalta ehkäisyyn ja minimointiin. Toiminnassa on keskeistä pilaantuneiden alueiden ennallistaminen, meluntorjunnan, jätehuollon, materiaalitehokkuuden, ympäristöhallinnan ja ympäristötietoisuuden (ml. ympäristövaikutukset, koulutus) kehittäminen sekä pohjavesien ja luonnon monimuotoisuuden suojelu Momentin uudet ja muutetut tilausvaltuudet Vuonna 2007 saa tehdä puolustusvoimien toiminnan edellyttämiä materiaalin ja palvelujen hankintaan liittyviä pitkäaikaisia sopimuksia siten, että niistä aiheutuu valtiolle menoja vuoden 2008 loppuun mennessä enintään euroa ja vuoden 2009 loppuun mennessä enintään euroa. Vuonna 2007 saa tehdä ampumarata- ja maalilaitteistojen hankintasopimuksia ja em. laitteistojen huoltosopimuksia siten, että niistä aiheutuu valtiolle menoja vuosina enintään euroa. Vuonna 2007 saa tehdä puolustusvoimien toiminnan edellyttämien käyttöajoneuvojen hankintasopimuksia siten, että niistä aiheutuu valtiolle menoja vuosina enintään euroa. Vuonna 2007 saa tehdä taistelijan vaatetusvarustukseen M 05 kuuluvien varusteiden hankintasopimuksia siten, että niistä aiheutuu valtiolle menoja vuosina enintään euroa. Tilausvaltuuksiin mahdollisesti liittyvät, valuuttakurssien ja indeksien noususta aiheutuvat lisämenot maksetaan puolustusvoimien toimintamenoihin vuosittain myönnettävistä määrärahoista.

9 9 (12) Vuoden 2007 talousarviossa on vähennetty NH90-koulutuspalvelut tilausvaltuuden määrää eurolla euroon ja tilausvaltuuden voimassaoloaikaa on lyhennetty vuodesta 2028 vuoteen Valtuuteen on tehty myös menoajoitusmuutoksia, ja valtuus on uudistettu siten, että sen perusteella voi tehdä vuonna 2007 sopimuksia sitomatta olevaa määrää vastaavasti edellyttäen, että näistä sopimuksista aiheutuvat vuotuiset menot eivät ylitä kyseisten tilausvaltuuksien rahoitussuunnitelmissa esitettyjä rahamääriä Vapaudenristin Ritarikunnan menot Vuoden 2007 talousarvion mukaan momentin (Puolustusvoimien toimintamenot) määrärahaa saa käyttää Vapaudenristin Ritarikunnan menoihin. Puolustusministeriö toteaa, että tähän tarkoitukseen voidaan käyttää vuonna 2007 enintään euroa. Pääesikunnan on järjestettävä kirjanpitonsa siten, että Vapaudenristin Ritarikunnan menot ovat erotettavista muista menoista ja ministeriön näille menoille asettamaa enimmäismäärää voidaan noudattaa sekä että menoista voidaan tarvittaessa raportoida asianmukaisesti Maksullinen toiminta ja sitä koskeva raportointi Maksullisessa toiminnassa ja sitä koskevassa raportoinnissa tulee noudattaa puolustusministeriön hallinnonalan maksullisista suoritteista annetun puolustusministeriön asetuksen (1050/2005) säännöksiä ja puolustusministeriön sen nojalla hallinnonalan maksupolitiikasta ja maksuasetuksen soveltamisesta antamia ohjeita (PLM:n ak. nro FI.PLM /4210/ ). 4. SOTILAALLINEN KRIISINHALLINTA Puolustusvoimille osoitetaan käytettäväksi sotilaalliseen kriisinhallintaan myönnetyt momenttien (Suomalaisten kriisinhallintajoukkojen ylläpitomenot), (Puolustusvoimien Kansainvälisen Keskuksen kotimaan toimintamenot), (Sotilaallisen kriisinhallinnan kalusto- ja hallintomenot) ja (Kurssivaihtelut) määrärahat. Sotilaallisen kriisinhallinnan tulot on budjetoitu ulkoasiainministeriön pääluokassa momentille (Ulkoasiainministeriön hallinnonalan tulot) ja puolustusministeriön pääluokassa momentilla (Puolustusministeriön hallinnonalan muut tulot). Jos momentin tai käyttösuunnitelmassa ja vuoden 2007 talousarvion tilijaottelussa Varalla-kohtaan osoitettua määrärahaa on tarpeen siirtää johonkin muuhun käyttösuunnitelmakohtaan, Pääesikunnan tulee tehdä ko. momentin osalta talousarvion tilijaottelun muuttamista koskeva esitys puolustusministeriölle siinä vaiheessa, kun siihen on olemassa riittävät perusteet. Ulkoasianministeriö tai puolustusministeriö tekee tällaisen muutoksen osalta tarvittavan tilijaottelumuutoksen pyydettyään asiasta tätä ennen lausunnon valtiovarainministeriöltä. Uuden käyttösuunnitelmakohdan lisääminen momenteille ja edellyttää kuitenkin aina lisätalousarviomenettelyä. Vuoden 2007 talousarvioon sisältyy momentin (Sotilaallisen kriisinhallinnan kalusto- ja hallintomenot) käyttösuunnitelmaan euron määräraha kriisinhallinnan joukkojen kehittämisohjelmaan. Puolustusministeriölle on toimitettava mennessä ajan tasalla oleva käyttösuunnitelma kehittämisohjel-

10 10 (12) maan sisältyvistä hankinnoista. Painopiste kansainvälisessä kriisinhallinnassa on kyvyn luomisessa osallistumiseksi EU:n taistelujoukkoihin. Ulkoasiainministeriölle ja puolustusministeriölle toimitettavan sotilaallista kriisinhallintaa koskevan raportoinnin osalta Pääesikunnan tulee noudattaa puolustusministerin ja puolustusvoimain komentajan välisessä tulossopimuksessa sovittuja menettelytapoja. 5. ARVONLISÄVEROMENOT (MOMENTTI ) Puolustusministeriön hallinnonalalle kuuluvat arvonlisäveromenot kirjataan momentille (Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot). Momentin numerotunnus on muuttunut. Puolustusministeriö on jakanut arvonlisäveromenoihin tarkoitetun määrärahan hallinnonalan tilivirastoille pyrkien siihen, että arvonlisäveromenojen taloussuunnittelu kytketään mahdollisimman hyvin muiden määrärahojen suunnitteluun, arvonlisäveromenojen seuranta saadaan reaaliaikaiseksi ja arvonlisäveromenomäärärahan riittävyyden arvioinnissa pystytään asianmukaisesti ennakoimaan toiminnassa tai suunnitelmissa tapahtuvat muutokset. Hallinnonalan tilivirastot eivät saa sitoutua sellaisiin menoihin, jotka aiheuttavat niille jaetun arvonlisäveromenomäärärahan ylittämisen, ennen kuin asiasta on neuvoteltu puolustusministeriön resurssipoliittisen osaston kanssa. Jos tilivirastojen käytettävissä on jonkun muun hallinnonalan (esim. työministeriön hallinnonalan) määrärahaa, myös kyseiseen menoon liittyvä arvonlisäveromeno tulee ehdottomasti kirjata asianomaisen hallinnonalan arvonlisäveromenomomentille. 6. TULOT IRTAIMEN OMAISUUDEN MYYNNISTÄ JA ROJALTIMAKSUISTA (MOM ) Nettobudjetoidun momentin (Tulot irtaimen omaisuuden myynnistä ja rojaltimaksuista) osalta puolustusministeriö edellyttää, että puolustusmateriaalihankinnat-momentin määrärahalla hankitun irtaimen omaisuuden myyntitulot käytetään puolustusmateriaalin hankintoihin ja toimintamenomomentin määrärahalla hankitun irtaimen omaisuuden myyntitulot käytetään toimintamenojen mukaisiin hankintoihin. 7. PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN MUUT TULOT (MOMENTTI ) Momentille (Puolustusministeriön hallinnonalan muut tulot) kertyviä tuloja ovat sotilaalliseen kriisinhallintaan liittyvät kustannusten korvaukset ja muut tulot, momentin määrärahoin hankitun irtaimen omaisuuden myyntitulot sekä hallinnonalan tilivirastojen sellaiset tulot, joita ei ole budjetoitu muille momenteille. 8. MUUT TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANOA KOSKEVAT ERITYISOHJEET 8.1. Määrärahojen käyttöä koskeva raportointi Puolustusvoimien kuukausi-, osavuosi- ja vuosiraportoinnissa tulee noudattaa puolustusministerin ja puolustusvoimain komentajan välisessä tulossopimuksessa sovittua menettelyä, jonka tarkemmista käytännön yksityiskohdista tulee tarvittaessa neuvotella Pääesikunnan suunnitteluosaston ja ministeriön talousyksikön välillä.

11 11 (12) 8.2. Valtiontalouden tarkastusviraston havainnot Puolustusministeriö on antanut puolustusmateriaalihankintojen ennakkomaksuista erillisen ohjeen (FI.PLM /0620/ ), jossa on kiinnitetty huomiota Valtiontalouden tarkastusviraston puolustusvoimien ennakkomaksukäytännön osalta havaitsemiin ongelmakohtiin. Puolustusvoimien tulee mm. varmistaa, että puolustusmateriaalihankinnoissa maksettavista ennakkomaksuista saadaan valtiolle selvästi todennettavissa oleva taloudellinen hyöty Pienehköt lisämäärärahatarpeet Pienehköjä vahinkotapahtumiin ja muihin ennalta arvaamattomiin tilanteisiin liittyviä lisämäärärahatarpeita ei ole syytä sisällyttää puolustusministeriön hallinnonalan lisätalousarvioehdotuksiin. Valtiovarainministeriö katsoo, että tällaisiin normaaliin toimintaan kuuluviin menoihin, jotka ovat vuosittain suunnilleen samansuuruisia, tulisi varautua talousarviossa myönnettyjen määrärahojen puitteissa. Tähän liittyen Pääesikunnan tulee määrärahojen jakopäätöksessään jättää varalle määrärahoja yllättävien ja puolustusvoimien käytettävissä oleviin määrärahoihin suhteutettuna pienehköjen lisätarpeiden (toiminnalliset järjestelyt, kalustovauriot, yms.) rahoittamiseen Virastojen talousarvion täytäntöönpanoasiakirjat ja määrärahojen käyttöohjeet Pääesikuntaa ja Puolustushallinnon rakennuslaitosta pyydetään lähettämään puolustusministeriön resurssipoliittiselle osastolle tiedoksi laatimansa talousarvion täytäntöönpanoasiakirjat ja pitämään puolustusministeriön talousyksikkö tietoisena kaikista sellaisista pysyväisluonteisista sekä vuoden 2007 määrärahojen käyttöä koskevista päätöksistään, määräyksistään ja ohjeistaan, joilla on merkitystä talousarvion toteutumisen tai kirjanpidon ja tilinpäätöksen osoittamien tietojen ymmärtämisen kannalta. Pääesikunnan on lisäksi huolehdittava siitä, että kaikki sen alaisten tulosyksikköjen täytäntöönpanoasiakirjat annetaan mennessä. PUOLUSTUSMINISTERI Seppo Kääriäinen Kansliapäällikkö Kari Rimpi LIITTEET - Määrärahat ja valtuudet sekä tuloarviot (liite 1) - Osaston tulomomenttien, menomomentin sekä pääluokan 27. menomomenttien päätösosien perustelut valtion vuoden 2007 talousarviossa (liite 2) - Valtion vuoden 2007 talousarvion yksityiskohtaisten perustelujen yleiset määräykset osa (liite 3) - Kauppalehdessä julkaistut valuuttakurssit päivämäärältä (liite 4)

12 12 (12) JAKELU TIEDOKSI PLM:n osastot ja yksiköt Pääesikunta Puolustushallinnon rakennuslaitos PEsuunn-os PEtal-os PEmat-os UM/hall-os/hallintoyksikkö VTV

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TOIMEENPANO- ASIAKIRJA VUODELLE 2010

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TOIMEENPANO- ASIAKIRJA VUODELLE 2010 1 (10) JAKELU Puolustusministeriön päätös nro FI.PLM.2010-140 19/20.01.01/2009-13.1.2010 ja ulkoasiainministeriön päätös nro HEL7498-1 14.1.2010 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TOIMEENPANO-

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN- PANOASIAKIRJA VUODELLE 2008

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN- PANOASIAKIRJA VUODELLE 2008 1 (11) JAKELU Puolustusministeriön päätös nro FI.PLM.20885 1061/2110/2007 15.1.2008 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN- PANOASIAKIRJA VUODELLE 2008 1. MÄÄRÄRAHAJAKO JA TULOSTAVOITTEET

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TOIMEENPANO- ASIAKIRJA VUODELLE 2009

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TOIMEENPANO- ASIAKIRJA VUODELLE 2009 1 (14) JAKELU Puolustusministeriön päätös nro FI.PLM.2009 1351/20.01.01/2008-15.1.2009 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TOIMEENPANO- ASIAKIRJA VUODELLE 2009 1. MÄÄRÄRAHAJAKO JA TULOSTAVOITTEET

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 29. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 900 000 euroa.

Lisätiedot

01. Puolustusministeriö

01. Puolustusministeriö 01. Puolustusministeriö 19. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 30 916 000 euroa. Selvitysosa: Lisämäärärahantarve aiheutuu momentin määrärahan

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 19. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 4 423 000 euroa.

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANOASIAKIRJA VUODELLE 2006

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANOASIAKIRJA VUODELLE 2006 PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (20) JAKELU PLM:n päätös nro 10/6/RO - 11.1.2006 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANOASIAKIRJA VUODELLE 2006 1. MÄÄRÄRAHAJAKO JA TULOSTAVOITTEET 1.1 Määrärahat

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄN- TÖÖNPANOASIAKIRJA VUODELLE 2004

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄN- TÖÖNPANOASIAKIRJA VUODELLE 2004 PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (15) JAKELU PLM:n päätös nro 2/2/RO - 8.1.2004 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄN- TÖÖNPANOASIAKIRJA VUODELLE 2004 1. MÄÄRÄRAHAJAKO JA TULOSTAVOITTEET Määrärahat

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANOASIAKIRJA VUODELLE 2005

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANOASIAKIRJA VUODELLE 2005 PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (20) JAKELU PLM:n päätös nro 1/1/RO - 11.1.2005 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANOASIAKIRJA VUODELLE 2005 1. MÄÄRÄRAHAJAKO JA TULOSTAVOITTEET 1.1 Määrärahat

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 23. Julkisen hallinnon verkkoturvallisuuden edistäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään 177 887 000 euroa.

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 19. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 19 830 000 euroa.

Lisätiedot

10. Sotilaallinen maanpuolustus

10. Sotilaallinen maanpuolustus 01. Puolustusvoimien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 623 246 000 euroa. Valtuudet 1) Vuonna 2010 saa tehdä puolustusvoimien toiminnan edellyttämiä materiaalin

Lisätiedot

Puolustusministeriön hallinnonalan talousarvioehdotus 2016

Puolustusministeriön hallinnonalan talousarvioehdotus 2016 Puolustusministeriön hallinnonalan talousarvioehdotus 2016 Puolustusvaliokunta 7.10.2015 Mrd. euroa PLM:n hallinnonalan määrärahat 2014-2019 3 500 3 000 2,67 2,66 2,89 2,85 2,82 3,08 2 500 2 000 1 500

Lisätiedot

HE 156/2007 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 NELJÄNNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 131/2007 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 156/2007 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 NELJÄNNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 131/2007 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 156/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 NELJÄNNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 131/2007 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

VUODEN 2010 TALOUSARVIOEHDOTUSTEN LAATIMINEN

VUODEN 2010 TALOUSARVIOEHDOTUSTEN LAATIMINEN 1 (14) JAKELU Valtiovarainministeriön määräys toiminta- ja taloussuunnittelusta sekä kehys- ja talousarvioehdotusten laadinnasta (VM:n kirje nro TM 0802 2.4.2008) VUODEN 2010 TALOUSARVIOEHDOTUSTEN LAATIMINEN

Lisätiedot

Puolustusministeriön pääluokka vuoden 2017 talousarvioesityksessä. Puolustusvaliokunta

Puolustusministeriön pääluokka vuoden 2017 talousarvioesityksessä. Puolustusvaliokunta Puolustusministeriön pääluokka vuoden 2017 talousarvioesityksessä Puolustusvaliokunta 5.10.2016 PLM:n pääluokka v. 2017 talousarvioesityksessä Puolustusministeriön hallinnonalalle esitetään määrärahoja

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (23) FI.PLM.7769 Helsinki 14.4.2005 405/2110/2005

PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (23) FI.PLM.7769 Helsinki 14.4.2005 405/2110/2005 PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (23) JAKELU Valtiontalouden kehykset vuosille 2006-2009 (VM:n kirje nro VM 5/214/2005 11.3.2005) VUODEN 2006 TALOUSARVIOEHDOTUSTEN LAATIMINEN 1. Perusteet ja valtiontalouden kehykset

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 29/53/03 7.5.2003 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 29/53/03 7.5.2003 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 29/53/03 7.5.2003 Puolustusministeriö Puolustusvoimat PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Puolustusvoimien

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖ OHJE 1 (9) Puolustuspoliittinen osasto FI.PLM.5182 Helsinki 29.9.2004 10945/2010/2003

PUOLUSTUSMINISTERIÖ OHJE 1 (9) Puolustuspoliittinen osasto FI.PLM.5182 Helsinki 29.9.2004 10945/2010/2003 PUOLUSTUSMINISTERIÖ OHJE 1 (9) PLM ak 10945/2010/2003-24.3.2004 Vuosien 2006-2009 toiminta- ja taloussuunnitelmien laadinta LISÄOHJE VUOSIEN 2006-2009 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMIEN LAADIN- NALLE Ohessa

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (20) FI.PLM.3592 Helsinki /2020/2004

PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (20) FI.PLM.3592 Helsinki /2020/2004 PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (20) JAKELU Valtiontalouden kehykset vuosille 2005-2008 (VM:n kirje nro VM 3/214/2004 11.3.2004) VUODEN 2005 TALOUSARVIOEHDOTUSTEN LAATIMINEN 1. Perusteet ja valtiontalouden kehykset

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (7) FI.PLM.5542 Helsinki 19.10.2004 10953/2030/2003

PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (7) FI.PLM.5542 Helsinki 19.10.2004 10953/2030/2003 PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (7) Pääesikunta Puolustusvoimien tulosraportti 2004 ajalta 1.1.-31.7.2004 PUOLUSTUSMINISTERIÖN PALAUTE PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2004 OSAVUOSIRAPORTISTA 1. YLEISTÄ 1.1 Puolustusministeriön

Lisätiedot

PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 139/53/06 Puolustusministeriö Puolustusvoimat 16.5.2007 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Puolustusvoimien tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 321/53/03

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 321/53/03 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 321/53/03 13.5.2004 Puolustusministeriö Puolustusvoimat PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2003 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 18. Puolustusmateriaalihankinnat (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 593 735 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) puolustusmateriaalin hankkimisesta

Lisätiedot

10. Puolustusvoimat. Puolustusvoimien kassaperusteiset menot jakautuvat avain- ja tukituloksille seuraavasti (milj. euroa):

10. Puolustusvoimat. Puolustusvoimien kassaperusteiset menot jakautuvat avain- ja tukituloksille seuraavasti (milj. euroa): 10. Puolustusvoimat S e l v i t y s o s a : Puolustusvoimien kassaperusteiset menot jakautuvat avain- ja tukituloksille seuraavasti (milj. euroa): 2000 2001 2002 toteutuma ennakoitu arvio Avaintulokset:

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2006 TILINPÄÄTÖKSESTÄ

PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2006 TILINPÄÄTÖKSESTÄ 1 (6) Pääesikunta PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2006 TILINPÄÄTÖKSESTÄ 1. Tilinpäätöskannanoton lähtökohdat ja tavoitteet Valtion talousarvioasetuksen 66 i (asetusmuutos 7.4.2004/254)

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 18. Puolustusmateriaalihankinnat (siirtomääräraha 5 v) Momentille myönnetään 475 173 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) puolustusmateriaalin hankkimisesta ja puolustusvoimien turvallisuushankinnoista

Lisätiedot

PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005

PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005 229/53/05 Puolustusministeriö Puolustusvoimat 5.5.2006 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Puolustusvoimien tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

Puolustusministeriön palaute Puolustusvoimien vuoden 2018 osavuosiraportista

Puolustusministeriön palaute Puolustusvoimien vuoden 2018 osavuosiraportista 1 (5) 25.9.2018 -PLM-3 Pääesikunta Puolustusministeriön palaute Puolustusvoimien vuoden 2018 osavuosiraportista 1. Puolustusministeriön palaute osana tulosohjausprosessia Puolustusministeriön ja Puolustusvoimien

Lisätiedot

Tilintarkastuskertomus valtion tilinpäätöksen tarkastuksesta vuodelta

Tilintarkastuskertomus valtion tilinpäätöksen tarkastuksesta vuodelta 130/53/2012 Eduskunta 20.5.2013 Tilintarkastuskertomus valtion tilinpäätöksen tarkastuksesta vuodelta 2012 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa valtion tilinpäätöksen tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 94/53/ PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 94/53/ PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 94/53/02 24.5.2002 Puolustusministeriö Puolustusvoimat PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 18. Puolustusmateriaalihankinnat (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään 593 735 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) puolustusmateriaalin hankkimisesta ja puolustusvoimien turvallisuushankinnoista

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2005 TILINPÄÄTÖKSESTÄ

PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2005 TILINPÄÄTÖKSESTÄ 1 (6) Pääesikunta PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2005 TILINPÄÄTÖKSESTÄ 1. Tilinpäätöskannanoton lähtökohdat ja tavoitteet Valtion talousarvioasetuksen 66 i (asetusmuutos 7.4.2004/254)

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Selvitysosa: Suomen puolustuksen päämääränä on kaikissa tilanteissa taata maan itsenäisyys sekä turvata kansalaisten elinmahdollisuudet ja valtiojohdon toimintavapaus.

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (8) FI.PLM.9549 Helsinki /2030/2005

PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (8) FI.PLM.9549 Helsinki /2030/2005 PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (8) Pääesikunta Puolustusvoimien tulosraportti ajalta 1.1.-31.7.2005 PUOLUSTUSMINISTERIÖN PALAUTE PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2005 OSAVUOSIRAPORTISTA 1. YLEISTÄ 1.1 Puolustusministeriön

Lisätiedot

MUSEOVIRASTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004

MUSEOVIRASTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 227/53/04 Opetusministeriö Museovirasto 16.5.2005 MUSEOVIRASTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Museoviraston tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Suomen puolustuksen päämääränä on kaikissa tilanteissa taata maan itsenäisyys sekä turvata kansalaisten elinmahdollisuudet ja valtiojohdon

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (8) FI.PLM.8456 Helsinki /2590/2004

PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (8) FI.PLM.8456 Helsinki /2590/2004 PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (8) Pääesikunta PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖKSESTÄ 1. Tilinpäätöskannanoton lähtökohdat ja tavoitteet Puolustusministeriön kirjallinen kannanotto

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 510 000 euroa. S e l v i t y s o s a : 1.1.2015 toimintansa

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2007 TILINPÄÄTÖKSESTÄ

PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2007 TILINPÄÄTÖKSESTÄ 1 (6) Pääesikunta PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2007 TILINPÄÄTÖKSESTÄ 1. Tilinpäätöskannanoton lähtökohdat ja tavoitteet Valtion talousarvioasetuksen 66 i velvoittaa ministeriön

Lisätiedot

TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 184/53/06 Liikenne- ja viestintäministeriö Tiehallinto 19.4.2007 TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Tiehallinnon tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017

HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Puolustusvaliokunta 11.10.2016 Tuija Karanko Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry IA:n edustama teollisuus Suomessa

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN PALAUTE PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2007 OSAVUOSIRAPORTISTA

PUOLUSTUSMINISTERIÖN PALAUTE PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2007 OSAVUOSIRAPORTISTA 1 (5) Pääesikunta PUOLUSTUSMINISTERIÖN PALAUTE PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2007 OSAVUOSIRAPORTISTA 1. Puolustusministeriön palaute osana tulosohjausprosessia Puolustusministerin ja puolustusvoimain komentajan

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 10.6.2003 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 10.6.2003 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 9.4A 10.6.2003 Opetusministeriö OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa opetusministeriön

Lisätiedot

HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017

HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja turvallisuusjaosto 13.10.2016 Tuija Karanko Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA

Lisätiedot

HE 265/2006 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 TALOUSARVIOTA KOSKEVAN HALLITUKSEN ESITYKSEN (HE 122/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 265/2006 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 TALOUSARVIOTA KOSKEVAN HALLITUKSEN ESITYKSEN (HE 122/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 265/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 TALOUSARVIOTA KOSKEVAN HALLITUKSEN ESITYKSEN (HE 122/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 206/53/04 Opetusministeriö Jyväskylän yliopisto 21.4.2005 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Jyväskylän yliopiston tilintarkastuksesta

Lisätiedot

Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon Palvelukeskuksen välinen tulossopimus vuodelle 2008. LIITE 5 s. 1 (6)

Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon Palvelukeskuksen välinen tulossopimus vuodelle 2008. LIITE 5 s. 1 (6) Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon Palvelukeskuksen välinen tulossopimus vuodelle 2008 LIITE 5 s. 1 (6) s. 2 (6) Puolustusministeriön resurssipoliittisen osaston päällikön ja Puolustushallinnon

Lisätiedot

PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2004

PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2004 194/53/04 Puolustusministeriö Puolustusvoimat 11.5.2005 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2004 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Puolustusvoimien tilintarkastuksesta

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 Menomomentteja koskevat yleiset määräykset Menot on jaettu talousarviossa momenteiksi tehtävän tai menojen laadun mukaan. Tehtävän mukaan budjetoituja määrärahoja ovat jäljempänä käsiteltävät virastojen

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 61 000 euroa. 2013 IV lisätalousarvio

Lisätiedot

Purkautuvien rakennerahastovaltuuksien uudelleenbudjetointi

Purkautuvien rakennerahastovaltuuksien uudelleenbudjetointi Purkautuvien rakennerahastovaltuuksien uudelleenbudjetointi Sulkemistyökokoukset, kevät 2011 Helsinki 10.5. Joensuu 12.5. Tampere 17.5. Oulu 19.5. Erikoissuunnittelija Päivi Tapanila Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 Liikenne- ja viestintäministeriö LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 210 000 euroa. S e l v i t y

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 77/53/03 23.5.2003 MERENKULKULAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 77/53/03 23.5.2003 MERENKULKULAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 77/53/03 9.4A 23.5.2003 Liikenne- ja viestintäministeriö Merenkulkulaitos MERENKULKULAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään

Lisätiedot

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 103/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005 237/53/05 Opetusministeriö 30.5.2006 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa opetusministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2005 tämän

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 1. SITOVUUDEN MÄÄRITTELY Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava valtuuston hyväksymää talousarviota. Talousarvion käyttötalousosassa on asetettu kunnan

Lisätiedot

RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 186/53/06 Liikenne- ja viestintäministeriö Ratahallintokeskus 14.5.2007 RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Ratahallintokeskuksen tilintarkastuksesta

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2004

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2004 202/53/04 Opetusministeriö 25.5.2005 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2004 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa opetusministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

Tilitiedoille tehtäviä tarkistuksia

Tilitiedoille tehtäviä tarkistuksia Valtiokonttori Ohje 1 (8) 8.6.2015 Tilitiedoille tehtäviä tarkistuksia Tähän ohjeeseen on koottu tarkistuksia, joilla voidaan varmistaa tilitietojen oikeellisuutta sekä tilikauden aikana että tilinpäätöksessä.

Lisätiedot

10. Puolustusvoimat. Puolustusvoimien menojen jakauma tulosalueille (milj. euroa) kassaperust. toteutuma ennakoitu arvio

10. Puolustusvoimat. Puolustusvoimien menojen jakauma tulosalueille (milj. euroa) kassaperust. toteutuma ennakoitu arvio S e l v i t y s o s a : Puolustusvoimien tehtävänä on: 10. Puolustusvoimat huolehtia valtakunnan maa- ja vesialueen sekä ilmatilan valvonnasta yhteistoiminnassa muiden valvontaviranomaisten kanssa turvata

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 106/2003 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

TOIMINTA JA HALLINTO 2006:16. Oikeusministeriön ja oikeuslaitoksen (TV 150) taloussääntö

TOIMINTA JA HALLINTO 2006:16. Oikeusministeriön ja oikeuslaitoksen (TV 150) taloussääntö TOIMINTA JA HALLINTO 2006:16 n ja oikeuslaitoksen (TV 150) taloussääntö OIKEUSMINISTERIÖN TOIMINTA JA HALLINTO 2006:16 n ja oikeuslaitoksen (TV 150) taloussääntö OIKEUSMINISTERIÖ HELSINKI 2006 ISSN 1458-6436

Lisätiedot

HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2011 203/2011. Vuoden 2011 lisätalousarvio

Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2011 203/2011. Vuoden 2011 lisätalousarvio SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2011 203/2011 Vuoden 2011 lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2011 lisätalousarvion: TULOARVIOT Osasto 11 euroa 11.

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan

Lisätiedot

27. Puolustusministeriön hallinnonala

27. Puolustusministeriön hallinnonala 27. Puolustusministeriön hallinnonala Liite 1 s. 1(22) 20. Tulot irtaimen omaisuuden myynnistä ja rojaltimaksuista Momentille arvioidaan kertyvän nettotuloa 18 000 euroa. Momentille kertyviä tuloja saa

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Sotilaallinen maanpuolustus

Asiakirjayhdistelmä Sotilaallinen maanpuolustus 10. Sotilaallinen maanpuolustus Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) S e l v i t y s o s a : Puolustusvoimien tärkein tehtävä on Suomen sotilaallinen puolustaminen. Tehtävä toteutetaan ylläpitämällä

Lisätiedot

HE 232/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 232/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 232/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUK- SEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

VARSINAIS-SUOMEN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUK- SEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 229/53/06 Kauppa- ja teollisuusministeriö Varsinais-Suomen työvoima- ja elinkeinokeskus 11.5.2007 VARSINAIS-SUOMEN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUK- SEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (7) FI.PLM.4555 Helsinki 23.6.2004 38/2520/2004

PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (7) FI.PLM.4555 Helsinki 23.6.2004 38/2520/2004 PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (7) Pääesikunta Puolustusvoimat-tiliviraston toimintakertomus ja tilinpäätöslaskelmat 1.1.2003-31.12.2003 PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖKSESTÄ

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen 30.3.207 MÄÄRÄRAHAN JA MYÖNTÄMISVALTUUDEN OSOITTAMINEN PUUNTUOTANNON KESTÄVYYDEN TURVAAMISEEN VUONNA 2017 Valtion vuoden

Lisätiedot

02. Maaseudun kehittämiseen saatavat tulot EU.dta. Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä euroa.

02. Maaseudun kehittämiseen saatavat tulot EU.dta. Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä euroa. 02. Maaseudun kehittämiseen saatavat tulot EU.dta Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 65 000 000 euroa. Selvitysosa: Lisäys johtuu ohjelmakauden 2014 2020 maatalouden ympäristökorvausten, luonnonmukaisen

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAT OHJEET

VUODEN 2017 TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAT OHJEET VUODEN 2017 TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAT OHJEET ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA Hallituksen vahvistamana voimaan 1.1.2017, päivitetty 16.3.2017 Sisällys 1. TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAN

Lisätiedot

715 Vuoden 2007 toinen lisätalousarvio N:o 715. Vuoden 2007 toinen lisätalousarvio

715 Vuoden 2007 toinen lisätalousarvio N:o 715. Vuoden 2007 toinen lisätalousarvio SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä kesäkuuta 2007 S I S Ä L L Y S N:o Sivu 715 Vuoden 2007 toinen lisätalousarvio.......................................................... 3427

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 83. Lainat tutkimus- ja innovaatiotoimintaan (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 90 400 000 euroa. innovaatiotoimintaan. Lainat voidaan myöntää vakuutta

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN JA METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODEKSI 2002

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN JA METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODEKSI 2002 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ 1(3) Päivämäärä Dnro Metsäosasto 23.1.2002 250/06/2002 Viite Asia MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN JA METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODEKSI 2002 Maa- ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Valtiovarainministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 95 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Lisäys

Lisätiedot

27. Puolustusministeriön hallinnonala

27. Puolustusministeriön hallinnonala 27. Puolustusministeriön hallinnonala 01. Puolustushallinnon rakennuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan kertyvän nettotuloa 8 000 euroa. Momentille kertyviä tuloja saa käyttää toimintamenomäärärahojen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2006

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2006 147/53/06 Opetusministeriö 31.5.2007 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa opetusministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2006 tämän

Lisätiedot

3) viraston tai laitoksen toiminnasta kertyvät tulot ja siitä aiheutuvat menot;

3) viraston tai laitoksen toiminnasta kertyvät tulot ja siitä aiheutuvat menot; 26 1282/2014 YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT YLEISET MÄÄRÄYKSET Brutto- ja nettobudjetointi Valtion talousarviossa noudatetaan pääsääntönä bruttobudjetointia. Nettobudjetointi on talousarviosta annetussa

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 102/53/03

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 102/53/03 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 102/53/03 06.06.2003 Työministeriö TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa työministeriön tilintarkastuksesta

Lisätiedot

Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen välinen tulossopimus vuodelle 2008 LIITE 4

Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen välinen tulossopimus vuodelle 2008 LIITE 4 Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen välinen tulossopimus vuodelle 2008 LIITE 4 2 TULOSSOPIMUS Puolustusministeriön resurssipoliittisen osaston päällikön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 565

Lisätiedot

TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004

TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 240/53/04 Liikenne- ja viestintäministeriö Tiehallinto 22.4.2005 TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Tiehallinnon tilintarkastuksesta

Lisätiedot

Liikenneviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2010

Liikenneviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2010 121/53/10 Liikenne- ja viestintäministeriö Liikennevirasto 11.5.2011 Liikenneviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2010 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Liikenneviraston tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

Tilinpäätösbrunssi HAUS Maileena Tervaportti 1

Tilinpäätösbrunssi HAUS Maileena Tervaportti 1 Tilinpäätösbrunssi HAUS 11.12.2012 Maileena Tervaportti 1 Esityksen sisältö Talousarvion tilijaottelu vuodelle 2013 Uudistuksia talousarvion tilijaottelussa Tilijaottelun tekemisessä huomioitavaa Vuoden

Lisätiedot

Valtiokonttori Määräys Kirjanpidon tilit Liikekirjanpidon tilit

Valtiokonttori Määräys Kirjanpidon tilit Liikekirjanpidon tilit Valtiokonttori Määräys 1 (5) 5.5.2015 Dnro VK/391/00.01/2015 Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Kirjanpidon tilit Valtion talousarviosta annetun asetuksen (1243/1992)

Lisätiedot

Merkittävä merkillinen kysymys. Ylijohtaja Marjatta Kimmonen / VTV

Merkittävä merkillinen kysymys. Ylijohtaja Marjatta Kimmonen / VTV Merkittävä merkillinen kysymys Ylijohtaja Marjatta Kimmonen / VTV 6.5.2015 Valtion taloudenhoidossa aina kyse myös valtion taloudenhoidon laillisuudesta ja talousarvion noudattamisesta oikeiden ja riittävien

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1948 N:o 2 N:o 2. Kiertokirje valtion viran tai toimen ja ylimääräisen toimen haltijain sekä valtion erinäisten muiden toimihenkilöiden palkkausten yleisestä

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 403/53/ LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2003

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 403/53/ LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2003 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 403/53/03 10.5.2004 Kauppa- ja teollisuusministeriö Lapin työvoima- ja elinkeinokeskus LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2003 Valtiontalouden

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 106/53/2002 7.5.2002 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 106/53/2002 7.5.2002 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 106/53/2002 7.5.2002 Opetusministeriö Jyväskylän yliopisto JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODEL- TA 2006

TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODEL- TA 2006 211/53/06 Työministeriö 24.5.2007 TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODEL- TA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa työministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2006 tämän tilintarkastuskertomuksen.

Lisätiedot

HE 233/2014 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 233/2014 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 233/2014 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin

Lisätiedot

POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. Nro 52 Kiertokirje valtion liikelaitoksista. valtion liikelaitoksista

POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. Nro 52 Kiertokirje valtion liikelaitoksista. valtion liikelaitoksista POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1987 Nro 52 Nro 52 Kiertokirje valtion liikelaitoksista Säädöskokoelmassa on julkaistu seuraava laki (627/87): A Laki valtion liikelaitoksista Annettu Naantalissa

Lisätiedot