TOIMEENPANOSUUNNITELMAN PÄIVITYS SIHTEERISTÖN JÄSENET SEKÄ ASIANTUNTIJAT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMEENPANOSUUNNITELMAN PÄIVITYS SIHTEERISTÖN JÄSENET SEKÄ ASIANTUNTIJAT"

Transkriptio

1 TOIMEENPANOSUUNNITELMAN PÄIVITYS SIHTEERISTÖN JÄSENET SEKÄ ASIANTUNTIJAT Toimeenpanosuunnitelman päivitys on nyt taas käsillä ja käytännössä tämä on viimeinen tarkastus tälle Lappi Sopimukselle. Uusi Lappi Sopimus / maakuntaohjelma laaditaan vuosille ja se hyväksytään marras joulukuussa Tässä työsuunnitelma sekä ohjeistus Topsun päivitykselle. Lisäksi alla on pieni ennakkokatsaus tulevaan ohjelmatyöhön. Ennakkotietoja: Tuleva maakuntaohjelma työ eli Lappi Sopimuksen laadinta Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelman päivitystyö on samalla toteutumisen arviointia, joten tällä kierroksella laadimme myös pienen laadullisen arviointikoosteen uuden maakuntaohjelmatyön pohjaksi. Lappi Sopimuksen ulkopuolinen arviointi tehdään nyt(kin) yhteiskilpailutuksena Keski Pohjanmaan, Pohjois Pohjanmaan, Lapin ja Kainuun kanssa. Arvioinnin ajankohta on elo lokakuu 2016 ja siihen liittyy yksi arviointipaja/maakunta. Maakuntaohjelmaan liittyvä työ tehdään pääsääntöisesti tammikuu kesäkuu 2017 niin, että kirjoittamistyö tapahtuu syksyllä Maakuntaohjelman laadinta pitää sisällään sähköisiä kyselyitä, viranomaispajoja, sidosryhmäpajoja, yhteispajoja sekä toki käsittelyitä sihteeristön työryhmä, sihteeristö, MYR, Lapin liiton hallitus, saamelaiskäräjät eli paljon tulee taas tapahtumaan ja mukavaan, tiiviiseen tahtiin. Mutta tästä lisää kesäkuun sihteeristössä. Voimassa olevan Lappi Sopimuksen toimeenpanosuunnitelman päivitys vuosille Toimeenpanosuunnitelma Kesäkuu Ryhmien työ valmis työpajaan Nykyisen yleinen päivittäminen + arviointi oma työryhmä kolmelle strategiselle valinnalle organisaatiot nimeävät osallistujat ja ryhmille sovitaan puheenjohtajat 30.6 mennessä valmistuu toimintaympäristökatsaus, josta valmista aineistoa esim. resilienssitarkasteluun otamme käyttöön AGENDIUM alustan, josta aina löytyvät viimeisimmät tiedostot, ohjeet yms. tilannekatsaukset. Sinne voi myös kommentoida huomioita tai jakaa muillekin tarpeellista tietoa.

2 Kesä elokuu Ryhmien työskentelyä pj. johtoisesti Syyskuu klo pv pajakäsittely Huom. Varautumissuunnitelma näkökulma mukaan kaikkeen tekemiseen. Työpajan sisältö: Alustava ohjelma 9.00 Päivitystyöryhmien havainnot ja muutosehdotukset Strateginen valinta 1. Strateginen valinta 2. Strateginen valinta 3. Resielienssinäkökulman pohdinta Luotsista toimintaympäristökatsauksesta saatavat mahdollisuudet + riskit + AIKO rahoitussuunnitelma: 15 min, keskustelu 15 min, koonti 15 min. Työpajasta poistutaan 2021 taulujen kautta: jokainen jättää sinne näkemyksensä tulevasta maakuntaohjelmasta Työ valmis Sihteeristö Lapin liiton hallitus MYR Varautumisnäkökulman sisäänkirjoitus Toimitus TEM 30.9 Tehdään toimintaympäristökatsauksessa kesäkuussa, jolloin varautumisryhmä käy tämän läpi Toteutus asiakirjaan: Varautumissuunnitelma omina alaotsikoinaan vai yhteenvetona strategisista valinnoista? Oma AIKO rahoituksen käyttösuunnitelma. Otetaanko euromääräinen tarkastelu? Töiden koordinointi Tuija Ohtonen, Mervi Nikander

3 Valmistelu sihteeristö ja MYR. Yhteinen työpaja klo , jossa käydään läpi huomiot/tulokset/parannusehdotukset Ohjeet toimeenpanosuunnitelman päivitykseen: 1) Arvioikaa keskustelun kautta mitä on tehty ja saatu aikaan. Tuloksia ja toimenpiteitä arvioidaan suhteessa Lappi sopimuksen tavoitetilaan Arviointi kootaan tekstiksi, jonka ohjeellinen pituus on yksi A4. Apukysymykset arviointiin: mitä saimme aikaan, missä tulokset näkyvä? missä asioissa ei edetty tai tulokset jäivät tavoiteltua heikkoimmiksi mitkä tekijät toimintaympäristössä ovat vaikuttaneet tavoitteiden toteutumiseen positiivisesti ja negatiivisesti olemmeko tehneet yhteistyötä oikeiden tahojen kanssa, keitä tahoja mahdollisesti puuttuu? mitä uusia toimintatapoja on kehitetty yleisarvosan 1 3 perusteluineen (3 paras) 2) Nostakaa esille vuosien keskeiset toimenpiteet ja ryhmitelkää ne Lappi sopimuksen mukaisten otsikoiden alle (otsikot ovat alla: toiminnan painopisteet sekä hanketeemat ja kokonaisuudet). Ottakaa työskentelyssä huomioon Lapin toimintaympäristöanalyysi sekä Lapin varautumissuunnitelma ja pohtikaa myös toimenpiteitä muutokseen varautumiseksi ja uudistumiseksi. Toimenpiteet kirjataan ranskalaisina viivoina Lappi Sopimuksen otsikoiden alle. 3) Valmistautukaa esittelemään tulokset ja keskustelemaan niistä 5.9 työpajassa Alla strategiset valinnat ja niiden tavoitteet vuoteen 2017 Strateginen valinta 1. Kilpailukykyä ja työtä TAVOITETILA 2017: Lapin asema arktisena toimijana on vahvistunut Metsän, matkailun, kaivosten ja luonnontuotteiden merkitys on vahvistunut elinkeinoelämässä Paikallisia energiaraaka aineita hyödynnetään teollisuudessa ja yritystoiminnassa Lapin puhdas luonto on maakunnan kilpailuvaltti ja hyvinvoinnin lähde Elinkeinorakenne on monipuolistunut uusien alojen myötä Kasvuhakuiset yritykset ovat uudistuneet menestymään kansainvälisessä kilpailussa Toimialojen maankäyttötarpeiden yhteensovittamisessa on onnistuttu siten, että kaikilla toimialoilla on mahdollisuus kasvaa Lappi brändi on tunnettu kansainvälisesti ja Suomessa Toiminnan painopisteet sekä hanketeemat ja kokonaisuudet Luonnonvarojen sekä arktisen olosuhdeosaamisen kestävä hyödyntäjä uusia ja kasvuhakuisia yrityksiä Parhaat käytännöt ja teknologiat sekä luovuus vauhdittavat yritysten kilpailukykyä Metalliteollisuus, metsä, matkailu, kaivokset sekä Lapin alkuperäiset elinkeinot toimeentulon lähteinä

4 Uudet alat tuovat korvaavaa työtä Lappiin Ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää toimintaa Lappilainen elää visusti ja viisaasti viihtyisä ja innostava ympäristö sekä elävä maaseutu ovat Lapin valttikortteja Strateginen valinta 2 Rakennemuutokseen vastaaminen TAVOITETILA 2017 Ennakointi toimii tulevaisuuden tekemisen välineenä laajassa verkostoyhteistyössä elinkeinoelämän, oppilaitosten ja viranomaisten kesken Lappilaiset innovaatioympäristöt ovat kansallista parhaimmistoa Osaamisen kehittämisen välineet ovat monipuolisesti käytössä ja tukevat työllistymistä, yritysten menestymistä sekä edistävät työurien pidentämistä Saamelaiskulttuurin mukainen koulutuspolku on mahdollinen Työt ja tekijät kohtaavat. Työvoiman liikkuvuus on lisääntynyt sekä maakunnan sisällä että Pohjoiskalotin alueella Parantunut työelämän laatu edistää kasvua ja hyvinvointia Lappilaisten hyvinvointi on vahvistunut toimijoiden yhteistyön tuloksena Lappi on edelläkävijä monikanavaisten palveluiden tuottamisessa Saamelaisten kotiseutualueen palveluverkosto on ajanmukaisesti kehittynyt ja koulutusta on tarjolla kaikilla koulutusasteilla Toiminnan painopisteet sekä hanketeemat ja kokonaisuudet Älykäs erikoistuminen nojaa arktisuuteen, perinteisiin aloihin sekä kasvualoihin Lapissa toimii vuorovaikutteinen oppimisverkosto, joka tarjoaa laadukasta ja kysyntälähtöistä koulutusta Asiakaslähtöinen palveluverkosto ja hyvinvoiva lappilainen sydämen asia Strateginen valinta 3. Yhteydet ovat kunnossa TAVOITETILA 2017 Lapin yhteydet ja saavutettavuus ovat kilpailukykyiset Lapissa toimii kaikki viisi lentokenttää Lapin rataliikenne on kilpailukykyinen ja kehittyy ja päätös Jäämerenradan rakentamisesta on tehty Lapin maantieverkosto palvelee asukkaita ja yrityksiä turvallisesti ja kattavasti Lapissa on kaikilla virtuaalisen elämäntavan mahdollistava laajakaista tai riittävä mobiiliyhteys Älyliikenne turvaa liikkumista Virtuaaliset toimintatavat on otettu käyttöön laajasti Saamelaisten kotiseutualueella kattavat tietoliikenneyhteydet ovat mahdollistaneet paluumuuttoa ja luoneet paremmat edellytykset alueen elinkeinojen kehittymiselle

5 Toiminnan painopisteet sekä hanketeemat ja kokonaisuudet Arktinen sijainti haastaa ja mahdollistaa yhteyksiä Lentoliikenne, raideliikenne ja maantiet sekä satamat yhteydet tänne ja täältä Virtuaalisuus lappilaisen elämäntavan turvaajaksi Kiitos ja kumarrus! Mervi Ja vielä pieni tsemppaus sille, joka jaksoi loppuun saakka Sinulla on aivot päässäsi ja jalat kengissäsi. Voit ohjata itsesi mihin suuntaan vain haluat. Olet omillasi ja tiedät mitä tiedät. Sinä olet se, joka päättää mihin suuntaan lähdet. Dr. Seuss, Oh the Places You ll Go

LAPPI SOPIMUS. Kertausta kertaukset perään Ylläs

LAPPI SOPIMUS. Kertausta kertaukset perään Ylläs LAPPI SOPIMUS Kertausta kertaukset perään Ylläs 8.9.2014 LAPPI-SOPIMUS TOTEUTTAA LAPIN MAAKUNTASTRATEGIAA 2040 Lappi sopimukseen on yhdistetty kaksi maakunnallista suunnitteluasiakirjaa www.lapinliitto.fi/lappisopimus

Lisätiedot

LAPPI SOPIMUS LAPIN MAAKUNTAOHJELMA

LAPPI SOPIMUS LAPIN MAAKUNTAOHJELMA LAPPI SOPIMUS LAPIN MAAKUNTAOHJELMA 2014 2017 Lappi sopimus strategiset valinnat sekä visio 2040 Lappi sopimuksen strategiset valinnat: Kilpailukykyä ja työtä avoimessa ja arktisessa Lapissa Rakennemuutokseen

Lisätiedot

LAPPI SOPIMUS. Maakuntastrategia 2040

LAPPI SOPIMUS. Maakuntastrategia 2040 LAPPI SOPIMUS maakuntaohjelma 2014-20172017 Maakuntastrategia 2040 Hyväksytään Lapin liiton valtuustossa 20.5.2014 Lisätietoja: ohjelmapäällikkö Mervi Nikander mervi.nikander(@)lapinliitto.fi www.lapinliitto.fi/lappi-sopimus

Lisätiedot

Lappi-sopimus Lapin maakuntaohjelma Mervi Nikander Strategiapäällikkö Lapin liitto

Lappi-sopimus Lapin maakuntaohjelma Mervi Nikander Strategiapäällikkö Lapin liitto Lappi-sopimus Lapin maakuntaohjelma 2018-2021 Mervi Nikander Strategiapäällikkö Lapin liitto Aluekehittämisen kuva kirkkaana uuteen maakuntaan Teemme maakuntaohjelman tilanteessa, jossa Lapilla menee taloudellisesti

Lisätiedot

LAPPI-SOPIMUS - LAPIN MAAKUNTAOHJELMAN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUO- SILLE

LAPPI-SOPIMUS - LAPIN MAAKUNTAOHJELMAN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUO- SILLE Valmistelupyyntö sidosryhmille 15.3.2018 (sisältää määräajan) Jakelu: Lapin kunnat ja -kehittämisyhtiöt, Lapin korkeakoulukonserni, Lapin yliopisto, Lapin amk, Lappia, Redu, Lapin AVI, Saamelaiskäräjät,

Lisätiedot

Lappi sopimus Arktinen, rohkea, varautuva, ennakoiva ja Lappilainen

Lappi sopimus Arktinen, rohkea, varautuva, ennakoiva ja Lappilainen Lappi sopimus 2018-2021 Arktinen, rohkea, varautuva, ennakoiva ja Lappilainen Mervi Nikander Strategiapäällikkö Lapin liitto Valtuustoseminaari 21.11.2016 Rovaniemi, Above ordinary HIENOA, ETTÄ OLETTE

Lisätiedot

Yhden Lapin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen maakunta.

Yhden Lapin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen maakunta. LAPIN MAAKUNNAN ELINVOIMA - Aluekehittäminen sekä hyvinvointia ja terveyttä edistävä työ elinvoiman mahdollistajina OHJELMA 9.00 Avaus Miten maakuntastrategia voi edistää maakunnan kilpailukykyä ja elinvoimaa?

Lisätiedot

Aluekehityksen tilannekuvan ja valtion ja maakuntien aluekehittämiskeskustelujen 2018 valmistelu. Alueiden uudistumisen neuvottelukunta

Aluekehityksen tilannekuvan ja valtion ja maakuntien aluekehittämiskeskustelujen 2018 valmistelu. Alueiden uudistumisen neuvottelukunta Aluekehityksen tilannekuvan ja valtion ja maakuntien aluekehittämiskeskustelujen 2018 valmistelu Alueiden uudistumisen neuvottelukunta 17.11.2017 Aluekehityksen tilannekuva Aluekehityksen tilannekuva on

Lisätiedot

TRAFI sidosryhmätapaaminen

TRAFI sidosryhmätapaaminen TRAFI sidosryhmätapaaminen ELY-keskuksen ja TE-toimiston strategiset tavoitteet Lapissa vuosille 2016-2019 Rovaniemi 16.12.2015 Lappilainen tulokulma Toimintaympäristöanalyysi ja tavoitteet laadittu tiiviissä

Lisätiedot

LAPPI- SOPIMUS. - maakuntaohjelma 2014 2017

LAPPI- SOPIMUS. - maakuntaohjelma 2014 2017 LAPPI- SOPIMUS - maakuntaohjelma 2014 2017 Hyväksytty Lapin maakuntahallituksessa 19.5.2014 Hyväksytty Lapin maakuntavaltuustossa 20.5.2014 Toimitettu työ- ja elinkeinoministeriöön / Olli Alho 12.6.2014

Lisätiedot

LAPPI-SOPIMUS MAAKUNTAOHJELMA 2014 2017

LAPPI-SOPIMUS MAAKUNTAOHJELMA 2014 2017 LAPPI-SOPIMUS MAAKUNTAOHJELMA 2014 2017 Hyväksytty Lapin maakuntahallituksessa 19.5.2014 Hyväksytty Lapin maakuntavaltuustossa 20.5.2014 Toimitettu työ- ja elinkeinoministeriöön / Olli Alho 12.6.2014 Lapin

Lisätiedot

LAPPI- SOPIMUS

LAPPI- SOPIMUS LAPPI- SOPIMUS 2018-2021 Arktisesti muotoiltu yhteinen tahtotila Saavutettavuus 21.3.2017 Päivän ohjelma 3/21/2017 Tilaisuuden ohjelma Aika: 21.3.2017 9.30-15.00 Paikka: Rovaniemi, Hotelli Cumulus Pohjanhovi

Lisätiedot

Alue-ennakoinnin uudistaminen. Satakuntaliitto

Alue-ennakoinnin uudistaminen. Satakuntaliitto Alue-ennakoinnin uudistaminen Satakuntaliitto 28.9.2016 Alue-ennakoinnin vuosikello 2016 Tulevaisuufoorumi (Satli) Maakunnallisen suunnittelujärjestelmän ajankohtaisten teemojen tarkastelu, osallistujina

Lisätiedot

LAPIN TULEVAISUUSTYÖPAJA

LAPIN TULEVAISUUSTYÖPAJA UNOHDA ITÄ JA LÄNSI, KESKIÖSSÄ ON NYT POHJOINEN! LAPIN TULEVAISUUSTYÖPAJA 26.3.2013 Mervi Nikander ohjelmapäällikkö, Lapin liitto Etunimi Sukunimi / 11.10.2012 Tervetuloa! Kiitos kyselyymme vastanneille.

Lisätiedot

LAPIN LIITTO ESITYSLISTA 1/2017 1

LAPIN LIITTO ESITYSLISTA 1/2017 1 LAPIN LIITTO ESITYSLISTA 1/2017 1 KOKOUSKUTSU 13.9.2017 Työvaliokunnan jäsenille Lapin liiton työvaliokunnan kokous Lapin liiton työvaliokunnan kokous 1/2017 pidetään maanantaina 18.9.2017 klo 08:00 Lapin

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN

ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN ETELÄ-KARJALAN VARAUTUMISSUUNNITELMA RAKENNEMUUTOKSEEN MYR 22.2.2016 Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta Tel +358 (5) 6163 100 etunimi.sukunimi@ekarjala.fi kirjaamo@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 22.2.2016

Lisätiedot

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Lapin liiton työvaliokunta 18.09.2017 AIKA 18.09.2017 klo 08:00-09:30 PAIKKA Lapin liiton toimisto, Hallituskatu 20 B, Rovaniemi KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa 5.2.2016 AIKO Hallitukselle on tärkeää, että koko Suomen erilaiset voimavarat saadaan hyödynnettyä kasvun ja työllistymisen varmistamiseksi. Siksi

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Vastuu alueiden kehittämisestä on ALKE-lain perusteella

Lisätiedot

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa MENESTYKSEN VETURIT strategiset tavoitteet 2020 Uusiutuva Etelä-Savo 2020 maakuntastrategia Esitys mkh :lle 21.10.2013 VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta,

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Toteutuksen luonnostelua. Seutuhallitus

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Toteutuksen luonnostelua. Seutuhallitus Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Toteutuksen luonnostelua Seutuhallitus 14.12.2016 9.12.2016 Saatesanat Tampereen kaupunkiseudun valtuustot (ovat hyväksyneet) Tulevaisuuden kaupunkiseutu strategian

Lisätiedot

Hämeenlinnan seudun puheenvuoro

Hämeenlinnan seudun puheenvuoro Häme-markkinointi 2.0 Hämeenlinnan seudun puheenvuoro Vanajanlinna 22.2.2010 Kehittämiskeskus Oy Häme Tapio Vekka Hallituksen pj 1 Seudun tulevaisuutta koskevien suunnitelmien yhteenveto MAAKUNTATASO Maakuntaohjelman

Lisätiedot

Lapin tulevaisuuskuva 2040 (luonnos)

Lapin tulevaisuuskuva 2040 (luonnos) Lapin tulevaisuuskuva 2040 (luonnos) Päivi Holopainen Esityksen kuvat otettu Lapin materiaalipankista Pohjoisen näkymät 2040 kolme skenaariota Ponnistetaan pohjoisesta Alueen omat voimavarat hyödynnetään

Lisätiedot

Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta

Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta Page 1 of 6 Euroopan unionin rakennerahastokauden 2007 2013 jälkiä Pirkanmaalta Page 2 of 6 OSAAMISELLA KILPAILUKYKYÄ Pienten ja keskisuurten yritysten kilpailukykyä on parannettu kehittämällä yritysten

Lisätiedot

Uusi tulosohjausjärjestelmä, tulossuunnittelu ja strategiakausi Juha Levy, Pohjois-Pohjanmaan ELY-kekus

Uusi tulosohjausjärjestelmä, tulossuunnittelu ja strategiakausi Juha Levy, Pohjois-Pohjanmaan ELY-kekus Uusi tulosohjausjärjestelmä, tulossuunnittelu ja strategiakausi 2016-2019 Juha Levy, Pohjois-Pohjanmaan ELY-kekus VM:n työryhmän raportti 2014 Ohjausjärjestelmää uudistettu Tavoite Ohjausjärjestelmä strategisemmaksi,

Lisätiedot

ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa 2.9.2016 ERM ennakoidun rakennemuutoksen varautumissuunnitelma Ennakoidun rakennemuutoksen (ERM) hallinta tarkoittaa elinkeinoja aktiivisesti uudistavaa

Lisätiedot

LAPPI- SOPIMUS - MAAKUNTAOHJELMAN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE

LAPPI- SOPIMUS - MAAKUNTAOHJELMAN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Lapin toimeenpanosuunnitelma vuosille 2017-2018 - LAPPI- SOPIMUS - MAAKUNTAOHJELMAN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 TEM / 31.10.2016 Lapin maakunnan yhteistyöryhmä 26.9.2016 / 31.10.2016 Sisällys

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta

Lisätiedot

LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2

LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 TAUSTATIETOA OHJELMATYÖSTÄ Lapin liiton johdolla alueelle tuotetaan uusi tietoyhteiskuntaohjelma. Työ käynnistyi keväällä ja valmistuu vuoden

Lisätiedot

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa. Timo Vesiluoma

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa. Timo Vesiluoma ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa Timo Vesiluoma 5.2.2016 AIKO Hallitukselle on tärkeää, että koko Suomen erilaiset voimavarat saadaan hyödynnettyä kasvun ja työllistymisen varmistamiseksi.

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 20230 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus. Seutuhallitus

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus. Seutuhallitus Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus Seutuhallitus Strategian elementit STRATEGIA (hyväksytään valtuustoissa) Missio ja visio Strategian pääviestit ja tavoitteet Lisää kilpailukykyä Kasvulle

Lisätiedot

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Turun kauppakamarin strategia 18.11.2016, Minna Arve Varsinais-Suomi 2030 Paras paikka menestyä. Paras paikka onnistua. Paikka olla onnellinen. MENESTYS ONNISTUMINEN

Lisätiedot

Ristijärven kuntastrategia

Ristijärven kuntastrategia Ristijärven kuntastrategia 2018-2030 Johdanto Kuntastrategiassa esitetään Ristijärven kunnan tavoitteet kaudelle 2018-2030. Kuntastrategian tavoitteet tarkennetaan vuosittain arvioitaviksi toimenpiteiksi

Lisätiedot

ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA

ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA 1 13.9.2017 TEM/ Johanna Osenius Aluekehittäminen on yhteistoimintaa Alueiden kehittäminen on ministeriöiden, maakuntien, kuntien ja muiden toimijoiden vuorovaikutukseen

Lisätiedot

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat Kaakkois-Suomen ELY-keskus Strategiset valinnat Tulossopimusesityksen pitkän aikavälin strategiset tavoitteet Rajallinen määrä asioita Linjassa hallitusohjelman ja sen kärkihankkeiden kanssa Linjassa maakuntaohjelmien

Lisätiedot

LAPPI-SOPIMUS MAAKUNTAOHJELMA

LAPPI-SOPIMUS MAAKUNTAOHJELMA LAPPI-SOPIMUS MAAKUNTAOHJELMA 2014 2017 Hyväksytty Lapin maakuntahallituksessa 19.5.2014 Hyväksytty Lapin maakuntavaltuustossa 20.5.2014 Toimitettu työ- ja elinkeinoministeriöön / Olli Alho 12.6.2014 Lapin

Lisätiedot

LAPPI SOPIMUS maakuntaohjelma

LAPPI SOPIMUS maakuntaohjelma LAPIN LIITON VALTUUSTO LIITE 9 LAPIN LIITON HALLITUS LIITE 1 LAPPI SOPIMUS maakuntaohjelma 2014 2017 Maakuntahallitus: 1.0 luonnoksen käsittely 17.2.2014 Maakuntahallitus:: Luonnos 2.0 käsittely 14.4.2014

Lisätiedot

PORVOON ELINKEINO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA 2014 2017

PORVOON ELINKEINO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA 2014 2017 TIEDOTUSTILAISUUS Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOON ELINKEINO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA 2014 2017 LUONNOS Ohjelmaa valmisteltiin tiiviissä yhteistyössä Henkilöstö Asukkaat Asiantuntijaraadit

Lisätiedot

Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta. Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9.

Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta. Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9. Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9.2017 Johdanto Valtuustokausittain laadittu Joensuun (kaupunki)seudun

Lisätiedot

Strateginen maakuntaohjelma VALMISTELU

Strateginen maakuntaohjelma VALMISTELU Strateginen maakuntaohjelma 2014+ VALMISTELU Hämeen liitto valvoo kuntien etua ja toimii niin, että ihmiset haluavat ja voivat asua ja tehdä työtä Hämeessä. Hämeen jäsenkunnat ryhmittyvät Forssan, Hämeenlinnan

Lisätiedot

Kaivannais- ja energiateollisuuden TYKE-hanke Kai Ollila

Kaivannais- ja energiateollisuuden TYKE-hanke Kai Ollila Kaivannais- ja energiateollisuuden TYKE-hanke 2012 16.5.2013 Kai Ollila Mitä on TYKE-toiminta? Toiminnalla tarkoitetaan yrityksille ja julkisyhteisöille, erityisesti pienyrityksille tarjottavia osaamisen

Lisätiedot

Lyhyt kierros Kainuuseen

Lyhyt kierros Kainuuseen Lyhyt kierros Kainuuseen eli mitä meille tänne kuuluu Maakuntatunnukset TILASTOTIETOJA Maakunnan asukasluku v. 2017 lopussa oli 73959 asukasta. Kainuu on pinta-alaltaan suunnilleen Belgian kokoinen. Koko

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2018 ja 2019 19.10.2017 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

Kainuun liitto KAINUU-OHJELMA

Kainuun liitto KAINUU-OHJELMA Kainuun liitto KAINUU-OHJELMA Maakuntasuunnitelma ja -ohjelma Heimo Keränen 26.5.2014 26.5.2014 Kainuun liitto Iso taustakuva 23.5.2014 Kainuun liitto 2000-luvulla paradigman muutos: hajautetun hyvinvointivaltion

Lisätiedot

Maakuntaohjelma

Maakuntaohjelma Maakuntaohjelma 2018-2021 Maakuntavaltuusto 4.12.2017 Laatija: Heli Rintala Maakuntaohjelman asemointi Uudet toimintatavat, Maakuntakaava Edunvalvonta Maakuntaohjelma 2014 2017 EP on hyvinvoivien ihmisten

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma MH , MYR

Pohjois-Karjalan maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma MH , MYR Pohjois-Karjalan maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma 2015-2016 MH 22.9.2014, MYR 26.9.2014 Jarno Turunen Aluekehityspäällikkö Pasi Lamminluoto Maakuntasuunnittelija Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA 2014-2017: MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI 20.3.2014 Pohjois-Pohjanmaan visio 2040 Pohjoispohjalaiset tekevät tulevaisuutensa Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Tredun strateginen ohjelma Ammatillista etumatkaa Rohkee, Retee ja Reilu Tredu

Tredun strateginen ohjelma Ammatillista etumatkaa Rohkee, Retee ja Reilu Tredu Tredun strateginen ohjelma 2019 2022 Ammatillista etumatkaa Rohkee, Retee ja Reilu Tredu Pääkohdat elinvoima-ja osaamislautakunnan 14.11.2018 hyväksymästä Tredun strategisesta ohjelmasta Missio Tredu kohottaa

Lisätiedot

Lapin digiohjelma 2020 Luonnos Ritva Kauhanen

Lapin digiohjelma 2020 Luonnos Ritva Kauhanen 1 Lapin digiohjelma 2020 Luonnos Ritva Kauhanen Ohjelman valmistelu Maakunnan kehittämisrahahanke Ramboll Management Consulting työn toteuttajana Ohjelmatyötä valmisteltu työpajasarjalla. Ensimmäisessä

Lisätiedot

Maakunnan kehitysnäkymät ja järjestöjen rooli maakunnan kehittämisessä

Maakunnan kehitysnäkymät ja järjestöjen rooli maakunnan kehittämisessä Maakunnan kehitysnäkymät ja järjestöjen rooli maakunnan kehittämisessä Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Liittojen päätehtävät Alueiden käyttö - Maakuntasuunnitelma ja kaava - Yhdyskuntarakenne, liikenne,

Lisätiedot

Uusimaa-ohjelma 2.0 ja sen ympäristöselostus: nähtäville asettaminen ja lausunnolle lähettäminen

Uusimaa-ohjelma 2.0 ja sen ympäristöselostus: nähtäville asettaminen ja lausunnolle lähettäminen Maakuntahallitus 28 13.03.2017 Maakuntahallitus 136 25.09.2017 Uusimaa-ohjelma 2.0 ja sen ympäristöselostus: nähtäville asettaminen ja lausunnolle lähettäminen 507/03.00.00/2016 MHS 13.03.2017 28 Tiivistelmä

Lisätiedot

LAPIN LIITON MAAKUNTASTRATEGIA 2040 JA LAPPI-SOPIMUS (MAO) Osallistumis ja arviointisuunnitelma Maakuntahallitus

LAPIN LIITON MAAKUNTASTRATEGIA 2040 JA LAPPI-SOPIMUS (MAO) Osallistumis ja arviointisuunnitelma Maakuntahallitus LAPIN LIITON MAAKUNTASTRATEGIA 2040 JA LAPPI-SOPIMUS (MAO) 2014 2017 - Osallistumis ja arviointisuunnitelma Maakuntahallitus 16.12.2013 Sisällys 1. Maakuntastrategian lähtökohdat... 2 2. Lappi -sopimuksen

Lisätiedot

Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö

Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä Työ- ja elinkeinoministeriö ALKU uudistus ja maakunnan yhteistyöryhmät ALKU uudistuksessa MYR:lle ei tullut erityisiä uusia

Lisätiedot

Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma

Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma Suomen rakennerahasto-ohjelman 2014 2020 EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Satu Sikanen 13.3.2014 Rakennerahasto-ohjelmassa esitettyjä kehittämishaasteita

Lisätiedot

E S I T T E L Y - J A K E S K U S T E L U T I L A I S U U S A I N E E N T A I D E M U S E O M O N I C A T E N N B E R G

E S I T T E L Y - J A K E S K U S T E L U T I L A I S U U S A I N E E N T A I D E M U S E O M O N I C A T E N N B E R G Lapin ilmastostrategia vuoteen 2030 asti E S I T T E L Y - J A K E S K U S T E L U T I L A I S U U S 1 0. 1 0. 2 0 1 2 A I N E E N T A I D E M U S E O M O N I C A T E N N B E R G TAUSTA Ilmastonmuutos

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ELY nuorten maakunnassa; miten maakuntaohjelma näkyy ELY-keskuksen toiminnassa Ylijohtaja Matti Räinä 26.2.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

LAPPI- SOPIMUS

LAPPI- SOPIMUS LAPPI- SOPIMUS 2018-2021 Arktisesti muotoiltu yhteinen tahtotila Hyvinvointi 14.3.2017 NMLl4 Dia 2 NMLl4 Teemme Lappi-sopimusta tilanteessa, jossa meillä menee hyvin. Nikander Mervi Lapin liitto; 13.2.2017

Lisätiedot

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä!

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma Hämeen parasta kehittämistä! Järjestöfoorum 4.9.2017 Riihimäki Maakunnan suunnittelujärjestelmään kuuluvat -maakuntasuunnitelma, -alueiden käytön suunnittelua ohjaava

Lisätiedot

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu Johtaja Juha S. Niemelä, Keski-Suomen TE-keskus MYR-seminaari seminaari, 10.9.2009 1 Toimintaympäristön

Lisätiedot

Aluekehityksen ajankohtaista valtionhallinnon ja ELYkeskuksen

Aluekehityksen ajankohtaista valtionhallinnon ja ELYkeskuksen Aluekehityksen ajankohtaista valtionhallinnon ja ELYkeskuksen näkökulmasta Lapin aluekehityspäivän puheenvuoro 24.9.2016 Strategiapäällikkö Tuija Ohtonen, ELY-keskus Hallituksen kärkihankkeet, www.vn.fi

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan Kuntajakoselvityksen tavoitteet ja tilannekatsaus 24.9.2007 Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan valtuustot Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen Jarmo Asikainen Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys

Lisätiedot

Aluekehittäminen ja TKIO

Aluekehittäminen ja TKIO Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme Aluekehittäminen ja TKIO Petra Stenfors 5.2.2019 Aluekehittämisen määrittely (HE alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista) Toimijoiden yhteistyö

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio

Lisätiedot

LAPIN LIITON MAAKUNTASTRATEGIA 2040 JA LAPPI SOPIMUS (MAO) 2014 2017

LAPIN LIITON MAAKUNTASTRATEGIA 2040 JA LAPPI SOPIMUS (MAO) 2014 2017 LAPIN LIITON MAAKUNTASTRATEGIA 2040 JA LAPPI SOPIMUS (MAO) 2014 2017 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Maakuntahallitus 16.12.2013 Sisällys 1. Maakuntastrategian lähtökohdat 2 2. Lappi -sopimuksen tarkoitus

Lisätiedot

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2014 Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma 2011-2014 Toimintalinjat: 1. Kilpailukykyiset elinkeinot ja yritystoiminta 2. Menestys viriää osaamisesta 3. Hyvinvoiva ja turvallinen maakunta 4. Puitteet houkutteleviksi

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2017 ja 2018 9.6.2016 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

Miten matkailun kasvua hallitaan pohjoisessa?

Miten matkailun kasvua hallitaan pohjoisessa? Miten matkailun kasvua hallitaan pohjoisessa? Seija Tuulentie seija.tuulentie@luke.fi Metsätieteen päivä 26.11.2018 Miksi hallinta on aiheellinen kysymys? Matkailu kasvaa ja moninaistuu Kestävä matkailu

Lisätiedot

Euregio Karelia ja Toiminnan pääsuunnat Euregio Karelia seminaari Joensuu

Euregio Karelia ja Toiminnan pääsuunnat Euregio Karelia seminaari Joensuu Euregio Karelia ja Toiminnan pääsuunnat 2020 Euregio Karelia seminaari 2.11.2016 Joensuu Euregio Karelia pähkinänkuoressa Pohjois-Karjalan, Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Karjalan tasavallan välinen yhteistyöalue

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

Miten maakuntaohjelmaa on toteutettu Pohjois-Savossa. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa

Miten maakuntaohjelmaa on toteutettu Pohjois-Savossa. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa Miten maakuntaohjelmaa 2014-2017 on toteutettu Pohjois-Savossa Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa 15.5.2017 Pohjois-Savon maakuntasuunnitelman 2030 ja maakuntaohjelman 2014-2017 toimintalinjat Aluerahoitukset

Lisätiedot

Millainen on maakuntien Suomi Jarkko Huovinen

Millainen on maakuntien Suomi Jarkko Huovinen Millainen on maakuntien Suomi 21.4.2017 Jarkko Huovinen 2 [pvm] Etunimi Sukunimi titteli Tapahtuma Tem julkaisuja, työelämä 17/2017 3 [pvm] Etunimi Sukunimi titteli Tapahtuma Tem julkaisuja, työelämä 17/2017

Lisätiedot

Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 Luonnos

Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 Luonnos Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 Luonnos Kaik lutviutuup! Osallisuus ja järjestöyhteistyö osana Etelä-Karjalan maakuntaohjelmaa 2014-2017 Etelä-Karjalan liitto Yhessä eteenpäin! -järjestöpäivä

Lisätiedot

Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö

Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö KMO 2015:n muutosesitys Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö 5.5.2010 1 KANSALLINEN METSÄOHJELMA 2015 Strateginen toimenpideohjelma - linjaa Suomen metsäpolitiikkaa - valtioneuvoston

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen 1.9.2011 Riitta Ilola Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Strategiayksikkö, Riitta Ilola 6.9.2011 1

Lisätiedot

Vaikuta vesiin Yhteistyötä vesien ja

Vaikuta vesiin Yhteistyötä vesien ja Vaikuta vesiin Yhteistyötä vesien ja meren parhaaksi Vesien ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten maakunnat valmistautuvat / case Satakunta Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto 5.9.2017,

Lisätiedot

Energia- ja resurssitehokkuus TKI-foorumi. Satakuntaliitto

Energia- ja resurssitehokkuus TKI-foorumi. Satakuntaliitto Energia- ja resurssitehokkuus TKI-foorumi Satakuntaliitto 24.11.2016 Maakuntaohjelma 2014-2017 TL1 Kannustavaa yhteisöllisyyttä Satakuntalaiset kouluttautuvat, käyvät töissä tai toimivat yrittäjinä. P1

Lisätiedot

Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017

Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 Alustavia painotuksia Kaik lutviutuup! Etelä-Karjalan liitto Maakuntavaltuusto- ja MYR-seminaari 23.1.2014 Etelä Karjalan toimintaympäristön kehitystekijöitä Vahva

Lisätiedot

Valtioneuvoston tavoitepäätöksen valmistelu

Valtioneuvoston tavoitepäätöksen valmistelu Valtioneuvoston tavoitepäätöksen valmistelu Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohta Työ- elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Haikko 15.3.2011 Lakiuudistuksen (Laki alueiden kehittämisestä 1651/2009)

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 33 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja Uusimaa-ohjelma 2.0:n toimeenpanosuunnitelman valmistelu syksyllä 2018

Otsikko Sivu. 33 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja Uusimaa-ohjelma 2.0:n toimeenpanosuunnitelman valmistelu syksyllä 2018 PÖYTÄKIRJA 5/2018 1 Maakunnan yhteistyöryhmän AIKA 22.10.2018 klo 13:00-15:00 PAIKKA Uudenmaan liitto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 33 Kokouksen avaaminen 4 34 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 35 Uusimaa-ohjelma

Lisätiedot

Lapin strategia. Työpaja

Lapin strategia. Työpaja Lapin strategia Työpaja 9.1.19 Työskentely screeniossa Screen.io on selainpohjainen työkalu, jolla voit osallistua keskusteluihin, kyselyihin ja äänestyksiin omalta älypuhelimeltasi, tabletiltasi tai tietokoneeltasi

Lisätiedot

HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA. Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS

HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA. Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS Suomen tulevaisuuden visio: Suomi 2025 yhdessä rakennettu Tilannekuva/SWOT Kestävä kasvu ja julkinen

Lisätiedot

Maakunnan turvallisuus Kuopio Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Maakunnan turvallisuus Kuopio Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Maakunnan turvallisuus Kuopio 28.10.2016 Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Suomi maailman turvallisin maa World Economic Forum arvioi Suomen maailman turvallisimmaksi maaksi Onko Etelä-Savo Suomen turvallisin

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN LIITTO MAAKUNNAN KEHITTÄJÄNÄ

KESKI-SUOMEN LIITTO MAAKUNNAN KEHITTÄJÄNÄ 03/2017 KESKI-SUOMEN LIITTO MAAKUNNAN KEHITTÄJÄNÄ Maakuntahallituksen kokous 25.8.2017 Tapani Mattila Keski-Suomen kuntien kuntayhtymä Maakuntahallituksen rooli Maakuntahallitus vastaa : Keski-Suomen kuntien

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017

Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017 Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017 - Ajankohtaista 17.12.2015 - Hallitusohjelman kärkitavoitteet - AIKO-rahoitus - Toimeenpanosuunnitelman tarkistus Maakuntajohtaja, joulukuu 2015 Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Palvelustrategian valmistelu

Palvelustrategian valmistelu Palvelustrategian valmistelu Pirjo Marjamäki Leena Turpeinen Markus Pauni Esivalmistelun SOTE-virkamieskoordinaatioryhmä 17.1.2018 Maakuntastrategian ja siihen liittyvien ohjelmien ja suunnitelmien viitekehys

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten. Seutuhallitus

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten. Seutuhallitus Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten Seutuhallitus 26.10.2016 Strategian elementit STRATEGIA (hyväksytään valtuustoissa) Missio ja visio Strategian pääviestit ja tavoitteet

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 52 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja 5

Otsikko Sivu. 52 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 PÖYTÄKIRJA 7/2019 1 AIKA 23.09.2019 klo 11:30 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Maakuntasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 52 Kokouksen avaaminen 4 53 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 54 EU:n

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu?

Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu? Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu? Rakennerahastokausi 2014 2020 Päijät-Hämeessä Info- ja keskustelutilaisuus 14.3.2013 Tarja Reivonen Neuvotteleva virkamies TEM / Alueosasto Lakiuudistuksen

Lisätiedot

MRL-PÄIVÄT , OLOS

MRL-PÄIVÄT , OLOS MRL-PÄIVÄT 7.9.2016, OLOS MAAKUNTAUUDISTUS LAPPI SOPIMUS MERIALUESUUNNITTELU POHJOIS-SUOMEN LIIKENNE- JA LOGISTIIKKASTRATEGIA MAAKUNTAKAAVOITUSTILANNE Riitta Lönnström suunnittelujohtaja LAPIN LIITTO Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Elinkeinot murroksessa -pilotti. Itä- ja Pohjois-Suomi ELMO. Katja Sukuvaara, Kainuun liitto

Elinkeinot murroksessa -pilotti. Itä- ja Pohjois-Suomi ELMO. Katja Sukuvaara, Kainuun liitto Elinkeinot murroksessa -pilotti Itä- ja Pohjois-Suomi ELMO Katja Sukuvaara, Kainuun liitto 1 ELMO pilotti: Mikä se on? Euroopan komissio hakee uusia toimintatapoja aluekehittämisen tueksi vastaamaan teolliseen

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisen tarpeet alueilla alueelliset maaseudun kehittämissuunnitelmat. CAP27-työpaja

Maaseudun kehittämisen tarpeet alueilla alueelliset maaseudun kehittämissuunnitelmat. CAP27-työpaja Maaseudun kehittämisen tarpeet alueilla alueelliset maaseudun kehittämissuunnitelmat CAP27-työpaja 3.12.2018 Työpajan tavoitteet 1. Saada selville, mitkä alueelliset yhteydet maaseudun kehittämisen ja

Lisätiedot

Miksi matkailuun kannattaa panostaa? Nina Vesterinen

Miksi matkailuun kannattaa panostaa? Nina Vesterinen Miksi matkailuun kannattaa panostaa? Nina Vesterinen Esityksen sisältö Miten Suomi pärjää kansainvälisessä kilpailussa? Miten Suomella ja Varsinais-Suomella menee matkailussa? Matkailun tiekartta ja sen

Lisätiedot

Lapsiystävällinen maakunta -pilotti. LAPE-päivät , Metsätalo

Lapsiystävällinen maakunta -pilotti. LAPE-päivät , Metsätalo Lapsiystävällinen maakunta -pilotti LAPE-päivät 29.-30.5., Metsätalo Nyt osana LAPE:a tavoitteena... Lapsiystävällinen maakunta, joka sitouttaa maakuntastrategian lapsiystävällisyyteen ja tukee lapsen

Lisätiedot

Suomi matkalla kohti kestävän matkailun kärkimaita

Suomi matkalla kohti kestävän matkailun kärkimaita Suomi matkalla kohti kestävän matkailun kärkimaita Liisa Kokkarinen Visit Finland Ähtäri 20 maaliskuuta 2019 HALLITUKSEN LINJAUS ARKTISEN STRATEGIAN PÄIVITYKSEN PAINOPISTEISTÄ Suomen arktinen osaaminen

Lisätiedot

Annika Lindblom, pääsihteeri. Kestävän kehityksen toimikunta

Annika Lindblom, pääsihteeri. Kestävän kehityksen toimikunta Annika Lindblom, pääsihteeri Kestävän kehityksen toimikunta Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen päivitys KIITOS OSALLISTUMISESTA! Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Yhteiskuntasitoumuksen päivitys:

Lisätiedot

Mikkelin valtuustostrategia Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat

Mikkelin valtuustostrategia Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 Liite 1 100 Saimaan rannalla. Mikkelin valtuustostrategia 2018-2021 Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat Visio: Teemme yhdessä Saimaan kauniin Mikkelin Historialtaan ja

Lisätiedot

Nuorisotakuun toteuttaminen

Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun ilmastoriskityöpaja Tervetuloa, Päivi Nurminen

Tampereen kaupunkiseudun ilmastoriskityöpaja Tervetuloa, Päivi Nurminen Tampereen kaupunkiseudun ilmastoriskityöpaja Tervetuloa, Päivi Nurminen Seudullinen ilmastostrategia hyväksytty kunnissa 2010 seutu Suomen kärkitasoa päästöjen vähentämisessä vähennys vuosina 1990 2030

Lisätiedot