Siilinjärven kunta YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE Ympäristölautakunta liite 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Siilinjärven kunta YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE Ympäristölautakunta liite 1"

Transkriptio

1 Siilinjärven kunta YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE liite 1

2 SIILINJÄRVEN KUNTA SUUNNITELMA 2 (24) 1 JOHDANTO 1.1 Lähtökohdat Ympäristöterveydenhuolto on osa ennaltaehkäisevää kansanterveystyötä, jonka tehtävänä on yksilöön, väestöön ja elinympäristöön kohdistuvan terveyden edistäminen sekä sairauksien ja tapaturmien ehkäisy. Ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntöä on vuodesta 2004 lähtien uudistettu. Eläinlääkintähuollon lainsäädännön uudistus on valmisteilla. Lainsäädäntömuutosten tavoitteena on lisätä kunnallisen valvonnan suunnitelmallisuutta, tehokkuutta ja laatua. Myös valvonnan yhdenvertaisuus ja avoimuus ovat lakimuutosten perusteena. Ympäristöterveydenhuollon erityislainsäädäntö sekä valtioneuvoston asetus kunnan ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelmasta edellyttävät, että kunnallisten valvontaviranomaisten tulee laatia ja hyväksyä säännöllistä valvontaa koskeva kunnan ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma. Suunnitelmassa on otettava huomioon valtakunnalliset valvontaohjelmat (katso kappale 1.3) ja niihin sisältyvät painopistealueet (katso kappale 5.1) sekä paikalliset olosuhteet ja elinkeinorakenne. Suunnitelma on hyväksyttävä toimielimessä ja toimitettava Itä-Suomen lääninhallitukselle toimintavuotta edeltävän vuoden loppuun mennessä. Suunnitelma on tarkistettava tarvittaessa, kuitenkin vähintään kolmen vuoden välein. Monijäsenisen toimielimen hyväksymä selvitys ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutumisesta on lähetettävä lääninhallitukselle vuosittain suunnitelmavuoden jälkeisen maaliskuun loppuun mennessä. Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman mukainen säännöllinen valvonta on toiminnanharjoittajalle maksullista. Kunta perii suunnitelmaan sisältyvistä tarkastuksista ja näytteenotosta sekä tutkimuksista kunnan ympäristöterveydenhuollon taksan mukaisen maksun. Valvontamaksut määräytyvät tarkastusmäärien perusteella. Siilinjärven ympäristöterveydenhuollon taksassa valvontakohteet ovat jaettu maksuluokkiin, joiden perusteella maksut pääsääntöisesti peritään. Taksan mukainen tuntiveloitushinta on 43. Tähän suunnitelmaan ei sisälly kunnaneläinlääkärin tehtäväksi säädettyä eläinten hyvinvointiin ja eläintauteihin liittyvä valvonta, jota koskeva lainsäädäntö on vireillä MMM:ssä. Eläinlääkintähuollon järjestelyt ovat esitetty kappaleessa 1.2. Suunnitelmaan sisältyy ympäristöterveydenhuoltoon kuulumattomana nikotiinivalmisteiden vähittäismyynnin valvonta. 1.2 Valvontaviranomainen Siilinjärvellä Siilinjärven kunnanvaltuuston hyväksymän toimivaltasäännön 26 :n mukaan ympäristölautakunta hoitaa kunnan terveydensuojeluviranomaiselle määrättyjen tehtävien lisäksi mm.

3 SIILINJÄRVEN KUNTA SUUNNITELMA 3 (24) erityislaeissa, asetuksissa sekä muissa säännöksissä kunnalle määrätyt elintarvikevalvontaan ja terveysolojen valvontaan kuuluvat viranomaistehtävät. eläinlääkintähuoltolaissa tarkoitetut kunnan eläinlääkintähuoltotehtävät sekä eläinsuojelulain mukaiset tehtävät. kemikaalilaissa kunnan kemikaalivalvontaviranomaiselle määrätyt tehtävät. kunnan valvontaviranomaisille kuuluvien kulutustavaroiden ja kuluttaja-palvelusten turvallisuudesta annetun lain mukaiset tehtävät. tupakoinnin vähentämiseksi annetussa laissa kunnalle osoitetut viran-omaistehtävät. lääkelaissa kunnalle määrätyt nikotiinivalmisteiden myyntiä ja valvontaa koskevat tehtävät. on myös kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Lautakunta on siirtänyt toimivaltaansa alaisilleen viranhaltijoille (viimeisin päivitys ). Lautakunnan alaiset virat sekä niiden hoitajat ja pääasialliset tehtävät ovat: VIRKA VIRANHALTIJA TEHTÄVÄT 1) II kunnaneläinlääkäri Eero Lappeteläinen, puhelin Praktikkopalvelut ja Terveystarkastaja Ympäristöpäällikkö Ympäristötarkastaja Ritva Savolainen 2), puhelin ja Arja Saarelainen, puhelin ja Matti Nousiainen, puhelin ja ) suluissa muut kuin ympäristöterveydenhuollon tehtävät 2) vuonna 2008 vuorotteluvapaalla 4 kuukautta Elintarvike-, tuoteturvallisuus- ja tupakkavalvonta, vähittäiskaupan kemikaalivalvonta Viranhaltijoilla on erityislainsäädännön edellyttämä pätevyys. Lautakunnan esittelijä ja pöytäkirjanpitäjä(, ympäristön tila, ympäristöluvat, luonnonsuojelu) Terveysvalvonta, mm. asumisterveysasiat sekä talous- ja uimavedenlaadun valvonta, kemikaalivalvonta(, jäte- ja jätevesihuollon valvonta, vesihuoltolaitosten verkostoon liittymisen valvonta) Ympäristötoimiston henkilöstö hoitaa myös Maaningan terveysvalvonnan tehtävät kuntien väliseen sopimukseen perustuen. Siilinjärven kunta ostaa Kuopion kaupungilta virkaeläinlääkäripalvelut, so. eläimistä saatavien elintarvikkeiden valvontatehtävät. Valvontatehtäviä hoitavat myös toimistosihteerit (0,7 htv) ja mahdolliset määräaikaiset työntekijät. Eläinlääkäripäivystys on järjestetty yhdessä Kuopion kaupungin ja Maaningan kunnan kanssa.

4 SIILINJÄRVEN KUNTA SUUNNITELMA 4 (24) Henkilöstön kokonaistyöpanoksen jakautuminen ja suunniteltu työpanos ympäristöterveydenhuollon valvontaan on seuraava:

5 SIILINJÄRVEN KUNTA SUUNNITELMA 5 (24) OSA-ALUE KOKONAISTYÖPANOS (htv 1)2) ) SUUNNITELMALLISEN VALVONNAN TYÖPANOS (htv 1) ) Elintarvikevalvonta 1,04 0,45 Eläinlääkintähuolto 1,15 ei sisälly suunnitelmaan Kemikaalivalvonta 0,13 0,1 Terveydensuojelun valvonta 0,5 0,2 Tuoteturvallisuusvalvonta 0,12 0,1 (RS 82 + MN 82 tuntia) Tupakkavalvonta 0,06 0,06 Ympäristönsuojelu 1,15 ei sisälly suunnitelmaan Myynti Maaningalle 0,3 Maaningan kunnan ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma Hallinto 0,35 ei sisälly suunnitelmaan YHTEENSÄ 4,8 0,91 1) henkilötyövuosina 2) sisältää myös toimistosihteerien työpanoksen 1.3 Valtakunnalliset valvontaohjelmat Keskushallintoviranomaiset eli Elintarviketurvallisuusvirasto (Evira), Kuluttajavirasto sekä Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus (STTV) laativat toimialoiltaan erilliset ohjelmat. Lisäksi keskushallintoviranomaiset laativat yhteisen valtakunnallisen valvontaohjelman. Valvontaohjelmissa määritellään yhteiset periaatteet tarkastusten sisällölle, valvontakohdetyyppien riskinarvioinnille ja luokitukselle sekä valvontakohdetyyppien tarkastustiheydelle (katso kappale 5), tarkastukseen keskimääräisesti käytettävälle ajalle (katso kappale 5), näytteenotolle ja valvontaprojektien ohjaukselle, kunnan valvontasuunnitelman toteutumisarviointiohjeen sisällölle sekä raportointiohjeelle. Tätä valvontasuunnitelmaa ohjaavat valvontaohjelmat ovat laadittu vuosille elintarvikevalvontaohjelmaa lukuun ottamatta; elintarvikevalvontaohjelma on laadittu ainoastaan vuodelle Ympäristöterveydenhuollon yhteisen valtakunnallisen valvontaohjelman mukaan suunnitelmallisesta valvonnasta perittävät maksut tulisi kohdistaa kunnallisen ympäristöterveydenhuollon valvonnan voimavarojen kehittämiseen. 1.5 Valvontasuunnitelman valmistelusta Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelmaluonnos oli nähtävillä , jota koskeva ilmoitus oli paikallislehti Uutis-Jousessa Suunnitelmasta ei esitetty mielipiteitä tms.

6 SIILINJÄRVEN KUNTA SUUNNITELMA 6 (24) Valvontasuunnitelma on laadittu vuosille lukuun ottamatta elintarvikevalvontaa, joka koskee pelkästään vuotta 2008 kuten valtakunnallinen elintarvikevalvontaohjelmakin. Suunnitelma päivitetään ja hyväksytään vuosittain. 2 MÄÄRITELMÄT Kunnan ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelmaa koskevan valtioneuvoston asetuksen mukaan tarkastuksella tarkoitetaan valvontaviranomaisen tai tämän valtuuttaman ulkopuolisen asiantuntijan säännöllisesti ja ennalta suunnitellusti tekemää valvontakohteen tarkastusta, jossa arvioidaan valvontakohteen vaatimustenmukaisuus. Tarkastukset voivat sisältää myös näytteiden ottoa ja mittauksia kohteen, kohteessa harjoitettavan toiminnan tai siellä valmistettavien tuotteiden taikka tarjottavien palveluiden terveyshaittojen, turvallisuuden ja määräystenmukaisuuden arvioimiseksi. valvontakohdetyypillä tarkoitetaan valvontakohteita, joiden toiminnot vastaavat luonteeltaan ja laajuudeltaan toisiaan. riskiluokalla tarkoitetaan luokkaa, johon valvontakohdetyyppi luokitellaan siinä harjoitettavasta toiminnasta ja siellä valmistettavista tuotteista mahdollisesti aiheutuvan terveydellisen ja taloudellisen riskin perusteella. tarkastustiheydellä tarkoitetaan sitä, kuinka monta kertaa vuodessa valvontakohde tarkastetaan. 3 VALVONTAKOHTEET Siilinjärvellä on noin asukasta. Väestö on keskimääräistä nuorempaa, lähes joka 4. siilinjärveläinen on alle 15-vuotias. Väestö on myös keskimääräistä paremmin koulutettua. Asukkaista noin 27 % asuu haja-asutusalueella. Yrityksiä Siilinjärvellä on lähes 800. Vuonna 2006 työpaikkoja oli Valtaosa yrityksistä on 1 2 henkilön yrityksiä. Suuria, yli 100 henkilöä työllistäviä työnantajia ovat Siilinjärven kunta, Karjalan lennosto, Kemphos Oy, Tarinan sairaala, Lujabetoni Oy, Siilinjärven ja Maaningan terveydenhuollon kuntayhtymä, Kunnonpaikka ja Hydroline Oy. Alkutuotannossa on vajaa 5 % työpaikoista. Siilinjärvellä on noin 200 maatilaa. Vuonna 2004 tilojen keskimääräinen peltopinta-ala oli 34,7 ha. Tiloista yli puolet on kotieläintiloja. Tiloista noin puolet on liittynyt vesihuoltolaitokseen. Siilinjärveläiset seurat ja yhdistykset toimivat aktiivisesti ja ne järjestävät erilaisia, tilapäisiä tapahtumia. Kaikki tiedossa olevat, Siilinjärvellä sijaitsevat ympäristöterveydenhuollon valvontakohteet ovat digitaalisessa muodossa Ter vekuu nimisessä

7 SIILINJÄRVEN KUNTA SUUNNITELMA 7 (24) valvontaohjelmassa (versio 4.0). Ohjelma on ollut käytössä vuodesta 2001 alkaen ja se päivitettiin viimeksi marraskuussa Ohjelmassa kohteet ovat luokiteltu keskusvirastojen toimialakohtaisten valvontaohjelmien kohdetyyppien mukaisesti. Lisäksi elintarvikevalvonnan kohteilla on ELTU-luokitus. Ohjelmassa on kohdekohtaisesti mm. tarkastuspöytäkirjat ja näytteiden tutkimustulokset. Kohteiden, jotka on hyväksytty ohjelman käyttöön oton jälkeen, hyväk symisasiakirjat (päätös) ovat järjestelmässä. Lisäksi kohteiden asiakirjojen paperiversiot ovat kohdekansiossa tai -riippukansiossa. Tietoa mahdollisista uusista valvontakohteista, joista toiminnanharjoittaja ei ole ollut yhteydessä, saadaan mm. kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta sekä seuraamalla paikallislehti Uutis-Jousta. Käytettävissä on myös toimialakohtainen yritysluettelo. 3.1 Elintarvikevalvonta Elintarvikevalvontakohteita ovat hyväksyntää edellyttävät elintarvikehuoneistot, elintarvikealan toiminta, josta tehdään ilmoitus valvontaviranomaiselle, alkutuotantopaikat sekä elintarvikkeen kanssa kosketuksiin joutuvia materiaaleja ja tarvikkeita valmistavat ja markkinoivat toimijat. Siilinjärvellä sijaitsevien elintarvikevalvonnan kohteiden määrä kohdeluokittain on liitteen kohdassa Terveydensuojeluvalvonta Terveydensuojelulain mukaisia säännöllisen valvonnan kohteita ovat terveydensuojelulain 13 :n mukaiset ilmoitusvelvolliset kohteet ja terveydensuojelulain 18 :n ja 19 :n mukaisen hyväksynnän tarvitsevat talousvettä toimittavat laitokset. Muita kohteita voidaan ottaa suunnitelmallisen valvonnan piiriin, jos toiminta riskinarviointiin perustuen voi aiheuttaa terveydellisiä haittoja. Terveydensuojelulain valvontakohteiden määrä kohdeluokittain on liitteen kohdassa Tuoteturvallisuusvalvonta Tuoteturvallisuusvalvonnan työnjaon mukaisesti kunnan valvontaviranomainen valvoo pääsääntöisesti kuluttajapalveluiden turvallisuutta. Kulutustavaroiden turvallisuutta valvoo pääosin Kuluttajavirasto. Kuitenkin kosmetiikan, lelujen ja kynttilätuotteiden valmistusta valvoo kunnan valvontaviranomainen. Kuluttajavirasto voi pyytää apua kunnan valvontaviranomaiselta näytteenotossa ja myynnistä poistettujen tavaroiden jälkivalvonnassa. Tuoteturvallisuusvalvonnan painopistealueiden kohdeluokkiin sijoittuvien valvontakohteiden lukumäärä on liitteen kohdassa 3.

8 SIILINJÄRVEN KUNTA SUUNNITELMA 8 (24) 3.4 Kemikaalivalvonta Kemikaalilain mukaisia säännöllisen valvonnan kohteita ovat kemikaalien markkinoille luovuttamisesta vastaavat toiminnanharjoittajat, joita ovat perus-, ammatti- ja kuluttajakemikaalien valmistajat sekä tukkumyyjät ja maahantuojat EU-alueen ulkopuolelta. Valvontakohteita ovat myös vähittäismyyntipisteet kuten jakeluasemat, rauta- ja maatalouskaupat, erikoistavarakaupat ja päivittäistavarakaupat. Kemikaalilain valvontakohteiden määrä kohdeluokittain on liitteen kohdassa 4.

9 SIILINJÄRVEN KUNTA SUUNNITELMA 9 (24) 3.5 Tupakkalain valvonta Tupakkalain mukaisia valvontakohteita ovat mm. päiväkotien lapsille ja oppilaitosten oppilaille tarkoitetut sisätilat sekä niiden pääasiassa 18 vuotta nuoremmille tarkoitetut ulkotilat. pääasiassa alle 18-vuotiaille oppilaille tarkoitettujen oppilaitosten, harrastus- ja kerhotilojen ja muiden alle 18-vuotiaiden suosimien paikkojen läheisyydessä sijaitsevat tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden myyntipaikat ja automaattisesti myyntilaitteet. tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden sekä tupakkajäljitelmien myymälämainonta ja esillepano erityisesti huoltoasemilla ja suurten päivittäistavaraketjujen vähittäismyyntipisteissä. kaikki ravitsemisliikkeet mukaan lukien ravintolat, joissa on tupakoinnin täyskielto. siirtymäajan saanut ravintola tai muu ravitsemisliike. ravintola tai muu ravitsemisliike, joissa on erillinen tupakointitila. Tupakkalain valvontakohteiden määrä kohdeluokittain on liitteen kohdassa Nikotiini valmisteiden myynnin valvonta Nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntipisteitä on VALVONTAKOHTEIDEN RISKINARVIOINTI SEKÄ TARKASTUSTIHEYDET JA TARKASTUSAJAT Valvontakohteiden valvonnan tarve määräytyy kohteisiin tehtävän riskinarvioinnin perusteella. Tämä valvontasuunnitelma perustuu valtakunnallisissa valvontaohjelmissa esitettyihin tarkastustiheyksiin ja aikoihin. Tarkastusaikaan vaikuttavat tarkastuksen tarkoitus, tarkastuksen valmistelu, tarkastuksen sisältö ja tarkastuskertomuksen laatiminen. Valvontaohjelmien mukaan tarkastukseen olisi varattava aikaa vähintään 2 tuntia. Vaativammat kohteet vaativat jopa 1 tai useamman henkilötyöpäivän. Valtakunnallisessa elintarvikevalvontaohjelmassa säännöllisen valvonnan piiriin kuuluvat valvontakohteet on jaettu toiminnan luonteen ja laajuuden perusteella riskiluokkiin. Luokille on määritelty ohjeellinen vuosittain tehtävien tarkastusten määrä (tarkastustiheys) ja tarkastusaika. Ohjelman mukaan tarkastuskertojen määrää voidaan riskitekijöiden arviointiin perustuen lisätä tai vähentää 50 %. Valvontaohjelmassa esitetyt tarkastuskerrat ja ajat luokittain ovat seuraavat: RISKILUOKKA TARKASTUS- TIHEYS TARKASTUSAI KA (TUNTIA) Liha-alan laitokset Pienteurastamo Teurastuskertoina Liha-alan laitos yli 10 milj. kg/v 23 kertaa vuodessa 4 Liha-alan laitos 1 10 milj. kg/v 3

10 SIILINJÄRVEN KUNTA SUUNNITELMA 10 (24) Liha-alan laitos alle 1 milj. kg/v 11 kertaa vuodessa 2

11 SIILINJÄRVEN KUNTA SUUNNITELMA 11 (24) RISKILUOKKA TARKASTUS- TIHEYS TARKASTUSAI KA (TUNTIA) Kala-alan laitokset Kala-alan laitos yli kg/v 11 kertaa vuodessa 3 Kala-alan laitos kg/v Kala-alan laitos alle kg/v 5 kertaa vuodessa 2 Maitoalan laitokset Maitoalan laitos yli l/v 6 kertaa vuodessa 4 Maitoalan laitos l/v 4 kertaa vuodessa 3 Maitoalan laitos alle l/v 2 Muu maitoalan laitos 3 kertaa vuodessa Muna-alan laitokset Munapakkaamo yli kg/v 4 kertaa vuodessa 3 Munapakkaamo alle kg/v 2 kertaa vuodessa 2 Munatuotteiden valmistuslaitos 3 kertaa vuodessa 4 Kasvisten pakkaamot ja kasvistuotteiden valmistuspaikat Valmistuspaikka, jossa pilkkomista tai muuta 3 kertaa vuodessa 3 4 jalostusta Pakkaamo, jossa vähäistä kauppakunnostusta 1 kerran vuodessa 2 3 Leipomot Helposti pilaantuvien leipomotuotteiden valmistusta 3 kertaa vuodessa 2 5 Ruoka- ja kahvileivän valmistusta 1 kerran vuodessa 1 3 Muut valmistuspaikat sekä varastot ja kuljetustoiminnat Muu elintarvikkeiden valmistuspaikka (esimerkiksi yhdistelmäelintarvikkeiden valmistusta) Eläimistä saatavia elintarvikkeita varastoiva laitos 2 kertaa vuodessa Elintarvikevarasto 1 kerran vuodessa 2 3 Elintarvikekuljetus 2 kertaa 3 vuodessa 1 3 Ammattikeittiöt Keskuskeittiö ja ravintola, joka toimittaa ruokaa myös 4 kertaa vuodessa 4 6 muualla tarjottavaksi Ravintola (valmistus ja tarjoilu ko. paikassa) 3 kertaa vuodessa 3 5 Laitoskeittiö (koulut, päiväkodit, sairaalat, 2 kertaa vuodessa 3 4 henkilöstöravintolat; valmistus ja tarjoilu ko. paikassa) Tarjoilukeittiö (muualla valmistetun ruoan tarjoilu) 1 kerran vuodessa 1 2 Tarjoilupaikka (ei ruoanvalmistusta, vähäistä tarjoilua) 2 kertaa 3 vuodessa 1 Myymälät ja myyntipaikat Myymälä, jossa ruoanvalmistusta 3 kertaa vuodessa 4 5 Helposti pilaantuvia elintarvikkeita myydään myös 2 kertaa vuodessa 3 4 palvelumyyntinä Helposti pilaantuvat elintarvikkeet myydään teollisesti pakattuina (esim. laatikkomyymälät ja kioskit) Elintarvikehuoneisto, jossa ei fyysisesti käsitellä elintarvikkeita (maahantuonti, nettimyynti, agentuurit) Siirrettävä tila / liikkuva myyntilaite Säännöllinen (hyväksymistä edellyttävä) ulkomyynti ja tarjoilu sekä siihen rinnastettava toiminta Alkutuotanto Maidontuotanto 2 kertaa 3 vuodessa 1 kerran vuodessa 1 kerran 3 vuodessa

12 SIILINJÄRVEN KUNTA SUUNNITELMA 12 (24) Lihakarjan kasvatus, kalastus ja vesiviljely Muu alkutuotanto 1 kerran 5 vuodessa 1 kerran 10 vuodessa 1 3

13 SIILINJÄRVEN KUNTA SUUNNITELMA 13 (24) RISKILUOKKA Muu ilmoitusta edellyttävä toiminta Elintarvikkeen kanssa kosketukseen joutuvia tarvikkeita valmistavat laitokset, markkinoijat ja maahantuojat Elintarvikelain 13.2 :n kohtien 2 18 mukainen toiminta TARKASTUS- TIHEYS 2 kertaa 3 vuodessa TARKASTUSAI KA (TUNTIA) Myös valtakunnallisessa terveydensuojelulain mukaisessa valvontaohjelmassa valvontakohteet on jaettu riskiluokkiin. Ohjelmassa ei ole ohjeellisia tarkastusaikoja. Riskiluokat ja tarkastustiheydet niissä ovat: RISKILUOKKA Korkea riski (riskiluokka 3) 1) Uimahalli Uima-allas, uimala Kylpylä Talousvettä toimittavat laitokset (vähintään 50 käyttäjää tai vähintään 10 m3/vrk) tai muu asetuksen 461/2000 mukainen kohde Keskisuuri riski (riskiluokka 2)2) Matkustajakodit ja muu majoitus Leirikeskukset tai vastaavat majoituskohteet Yleinen sauna EU-uimarannat Muut yleiset uimarannat Talviuintipaikat Talousvettä toimittavat laitokset (alle 50 käyttäjää tai alle 10 m3/vrk) tai muu asetuksen 401/2001 mukainen kohde Keskisuuri riski matala riski (riskiluokka 2 1) 2-3) Terveydensuojelulain 13.1 kohdan 1 kohteet Peruskoulu Päivähoitopaikat, lasten- tai ryhmäperhepäiväkodit, esiopetustilat Vanhainkodit, palvelutalot ja muut asumispalvelut Kauneushoitola tai muu ihon käsittely tai hoitopaikka, solarium Muut laitokset ja huoneistot, joissa harjoitetusta toiminnasta saattaa aiheutua käyttäjälle terveyshaittaa Matala riski (riskiluokka 1)3) Julkiset huvi- ja kokoontumishuoneistot Hotellit Eläinsuojat ja aitaukset asemakaava-alueella tai vastaava Lukio, yliopisto, kansalaisopisto Keskiasteen erilaiset oppilaitokset TARKASTUSTIHEYS 1 2 kertaa vuodessa 1 2 kertaa vuodessa, 1 kerran 2 vuodessa, jos vain jakelua 1 kerran 3 vuodessa 1 kerran vuodessa 1 kerran 2 vuodessa 1 kerran vuodessa 1 2 kertaa vuodessa 1 kerran vuodessa, 1 kerran 2 vuodessa, jos vain jakelua 1 kerran 3 5 vuodessa 1 kerran 3 vuodessa 1 kerran 2 vuodessa 1 kerran 3 vuodessa 1 kerran 4 vuodessa 1 kerran 5 vuodessa 1 kerran 3 vuodessa 1 kerran 4 vuodessa 1 kerran 4 vuodessa

14 SIILINJÄRVEN KUNTA SUUNNITELMA 14 (24) Parturi, kampaamo 1 kerran 5 vuodessa Julkinen kuntosali tai liikuntatila 1 kerran 3 vuodessa 1 kerran 4 vuodessa Hautausmaa tai hautapaikka 1 kerran 5 vuodessa 1) Riskiluokkaan 3 kuuluvat ne kohteet, joissa on todennäköistä, että toiminnassa voi aiheutua terveyshaittaa esimerkiksi, kun altistuvien määrä on suuri, toiminta on herkkä häiriölle, vaikutukset terveyteen ovat merkittäviä, altistusaika on pitkä. 2) Riskiluokkaan 2 kuuluvat ne kohteet, joissa on mahdollista, että toiminnasta voi aiheutua terveys- tai viihtyvyyshaittaa. 3) Riskiluokkaan 1 kuuluvat ne kohteet, joissa on todennäköistä, että toiminnasta ei aiheudu terveys- tai viihtyvyyshaittaa esimerkiksi toimintoja on vähän, ne ovat rajoitettuja, altistuvien määrä on pieni, terveysvaikutukset eivät ole merkittäviä, toiminta ei ole herkkä häiriölle, altistusaika on lyhyt. Tuoteturvallisuusvalvonnan valvontaohjelmassa on esitetty keskimääräiset tarkastustiheydet ja ajat kohdetyyppikohtaisesti seuraavasti: VALVONTAKOHTEET TARKASTUSTIHEYS TARKASTUSAIKA (TUNTIA) Kuluttajapalvelut Huvi- / perhepuisto / tivoli / sirkus kerran vuodessa 8 Kuntosali joka 3. vuosi 4 Laskettelu- / snowtubing- / mäkiautokeskus kerran vuodessa 8 Leikkikenttä Skeittauspaikka Ohjelmapalveluyritys Kiipeilykeskus / -seinä Ratsastustalli / -keskus Karting-keskus Uimahalli / kylpylä / vastaava Uimaranta Talviuintipaikka joka 2. vuosi kerran vuodessa Yleisötilaisuus joka toinen merkittävämpi 31) tarkastetaan Tatuointien ja lävistysten tekijä joka 3. vuosi 2 1) Kulutustavarat Kynttilätuotteiden valmistaja Lelujen valmistaja joka 2. vuosi Kosmetiikan valmistaja 1) Valvontatarkastukset tehdään terveydensuojelulain mukaisten valvontakäyntien yhteydessä (yhteistarkastus). Taulukossa esitetty tarkastusaika on tuoteturvallisuusvalvonnan osuus. Kemikaalilain valvontaohjelmassa STTV:n ja Suomen ympäristökeskuksen kohdetyyppien ohjeellinen tarkastustiheystavoite on seuraava: ) VALVONTAKOHDETYYPIT Valmistaja ja maahantuoja Va 1 Perus- ja ammattikemikaalien valmistaja Va 2 Kuluttajakemikaalien valmistaja Ma 1 Ammattikemikaalien maahantuoja Ma 2 Kuluttajakemikaalien maahantuoja Vähittäismyynti OHJEELLINEN TARKASTUSTIHEYS 1 kerran 5 vuodessa 1 kerran 1 vuodessa 1 kerran 5 vuodessa 1 kerran 1 vuodessa TARKASTUSAIKA 1 2 työpäivää, kun tarkastetaan vähintään 5 kemikaalia

15 SIILINJÄRVEN KUNTA SUUNNITELMA 15 (24) VäMy 1 Erikoistumaton vähittäismyymälä VäMy 2 Erikoismyymälät VäMy 3 Halpaketjumyymälät 1 kerran 5 vuodessa 1 kerran 3 vuodessa 1 kerran vuodessa 4 tuntia, kun tarkastetaan vähintään 5 kemikaalia ja tarvittaessa kemikaalien jakelulaitteistojen merkintöjä Valvontaohjelman mukaan vähittäismyyntipaikkojen tarkastustiheys tulee kuitenkin määritellä siten, että vuosittain tarkastetaan vähintään 10 % vähittäismyymälöistä tai 1 vähittäismyyntipaikka / asukasta. Tupakkalain valvontaohjelman mukaan kohdetyyppien tarkastustiheydet ovat seuraavat: KOHDETYYPPI Päiväkotien lapsille ja oppilaitosten oppilaille tarkoitetut sisätilat sekä niiden pääasiassa 18 vuotta nuoremmille tarkoitetut ulkotilat Pääasiassa alle 18-vuotiaille oppilaille tarkoitettujen oppilaitosten, harrastus- ja kerhotilojen ja muiden alle 18-vuotiaiden suosimien paikkojen läheisyydessä sijaitsevat tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden myyntipaikat ja automaattisesti myyntilaitteet Tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden sekä tupakkajäljitelmien myymälämainonta ja esillepano erityisesti huoltoasemilla ja suurten päivittäistavaraketjujen vähittäismyyntipisteissä Kaikki ravitsemisliikkeet mukaan lukien ravintolat, joissa tupakoinnin täyskielto Siirtymäajan saanut ravintola tai muu ravitsemisliike Ravintola tai muu ravitsemisliike, joissa on erillinen tupakointitila Automaattiset myyntilaitteet muissa paikoissa Muut tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden myyntipaikat Muut tupakkalain mukaiset kohteet TARKASTUSTIHEYS 1 kerran 3 vuodessa 1 kerran 1 vuodessa 1 kerran 3 vuodessa 1 kerran 1 vuodessa 1 kerran 3 tai 5 vuodessa 1 kerran 3 vuodessa tai harvemmin 5 VALVONNAN PAINOPISTEALUEET 5.1 Valtakunnalliset ohjelmat Pysyviä elintarvikevalvonnan seurantaohjelmia ovat kansallinen salmonellavalvontaohjelma, kansallinen elävien eläinten ja eläimistä saatavien elintarvikkeiden vierasainevalvontaohjelma, torjunta-ainejäämävalvontaohjelma, ympäristö- ja muiden kontaminanttien seurantaohjelma ja säteilyttämien osoittamista koskeva valvontaohjelma. Vuonna 2008 Evira ja lääninhallitukset toteuttavat pitopalvelutoimintaa koskevan ennakkokyselyn (desk study), jonka avulla selvitetään valvonnan tasoa ja tuloksia. Kyselyn tulosten perusteella lääninhallitukset auditoivat (aiemmin vaatimustenmukaisuuden arviointi, VAMU) kunnan valvontaa.

16 SIILINJÄRVEN KUNTA SUUNNITELMA 16 (24) Valtakunnallisen terveydensuojelun valvontaohjelman painopisteenä vuonna 2008 on valvontakohteiden selvittäminen ja suunnitelmallisen valvonnan käynnistäminen. Erityisesti on selvitettävä säännöllisesti valvottavat uimarannat. vuonna 2009 valvotaan suurten vesilaitosten valmiuksia erityistilanteisiin ja yleisiä uimarantoja. vuosina valvotaan päiväkotien, koulujen yms. lasten ja nuorten käyttämien kohteiden terveysoloja. vuonna 2010 valvotaan pienempien vesilaitosten valmiuksia erityistilanteisiin ja vanhainkotien yms. vanhusten palveluun tarkoitettujen kohteiden terveysoloja sekä valmistaudutaan vuonna 2011 EU-uimarannoille ns. uimarantaprofiilien laadintaan. Vuosina tuoteturvallisuusvalvonnassa on 2 teema-aluetta. Ensimmäinen jatkaa vuonna 2007 aloitettua alueellisten ja paikallisten viranomaisten valvonnallisen otteen tehostamista. Tavoitteena on, että paikallinen viranomainen hoitaa palveluiden turvallisuuteen liittyvät valvontatapaukset, käyttää valvontakeinoja osaavasti ja tarkoituksenmukaisesti sekä hoitaa jälkivalvonnan. Toisena teema-alueena on tuoteturvallisuusvalvonnan resurssien varmistaminen. Valvontayksikössä tulisi olla vähintään yksi tuoteturvallisuusvalvontaan erikoistunut viranhaltija ja hänellä osaava varahenkilö. Viranhaltijan työtehtävät tulisi koostua suurimmaksi osaksi tai ainakin merkittävässä määrin tuoteturvallisuusvalvonnan tehtävistä. Tuoteturvallisuusvalvonnan valvontaohjelmassa ohjeistetaan samantyyppisten tai luonteisten kohteiden, jotka ovat samalla toiminnanharjoittajalla, valvontaa. Tällaisia ovat esimerkiksi kunnan ylläpitämät leikkikentät, päiväkodit, uimarannat ja urheilupaikat. Näissä kohteissa tarkastusten painopistettä siirretään pois olemassa olevien, yksittäisten laitteiden teknisten ominaisuuksien mittaamisesta kohti kokonaisvaltaisempaan turvallisuuden tarkastelemista ja edistämistä. Yksittäisten kohteiden turvallisuudesta saatuja havaintoja käytetään hyödyksi laajemminkin. Turvallisuustarkastuksissa tarkastellaan toiminnanharjoittajan tekemää turvallisuussuunnitelmaa, henkilökunnan turvallisuus- ja hätätilanneosaamista ja koulutusta, kohteen kunnossapidon järjestelyitä ja suunnitelmallisuutta, tietojen antamista käyttäjille sekä ilkivallan torjuntaa. Ylläpitäjät ohjataan ottamaan huomioon turvallisuusnäkökohdat uusia laitteita hankittaessa sekä suunniteltaessa ja rakennettaessa uusia kohteita tai kunnostettaessa olemassa olevia kohteita. Vuonna 2008 tuoteturvallisuusvalvonnassa valtakunnallinen valvontaprojekti on touko-kesäkuussa toteutettava uimarantojen turvallisuus. Itä-Suomen lääninhallituksen valvontaprojekteja ovat helmi-maaliskuussa toteutettava

17 SIILINJÄRVEN KUNTA SUUNNITELMA 17 (24) laskettelurinteiden turvallisuuden valvonta ja elo-syyskuussa toteutettava leikkikenttien turvallisuuden valvonta. Vuosien 2009 ja 2010 projektit ilmoitetaan myöhemmin. Kemikaalilain valvontaohjelman mukaan vuosina kunnan kemikaalivalvontaviranomaisen valvontatehtävät perustuvat kemikaaliasetuksen 23 :än ja vaarallisen kemikaalin vähittäismyynnistä annetun asetuksen 9 :än. Vuonna 2008 painopisteenä ovat harrastekemikaalit, joista uima-allaskemikaalit ovat valvonnan kohteena kaikissa Pohjoismaissa. Valtakunnallisen tupakkalain valvontaohjelman painopisteet ovat 1. tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden myyntipaikkojen valvonta ja 2. tupakointikieltojen ja rajoitusten valvonta. Vuosina tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden myyntipaikkojen valvonnan kohteina ovat pääasiassa alle 18-vuotiaille oppilaille tarkoitettujen oppilaitosten, harrastus- ja kerhotilojen ja muiden alle 18-vuotiaiden suosimien paikkojen läheisyydessä sijaitsevat tupakkamyyntipaikat ja automaattiset myyntilaitteet. Em. kohteiden valvonnassa on erityisesti otettava huomioon alaikäisiin kohdistuvan mainonnan valvonta sekä alaikäisiä koskevan myyntikiellon noudattamisen valvonta. Tupakointikieltojen ja rajoitusten valvonnassa vuonna 2008 kohteena ovat siirtymäajan saaneet ravintolat, ravintolat, joissa on rakennusvalvontaviranomaisen hyväksymä erillinen tupakointitila sekä ravintolat, joissa on tupakoinnin täyskielto. Vuosina 2009 ja 2010 kohteina ovat päiväkotien lapsille ja oppilaitosten oppilaille tarkoitetut sisätilat ja niiden pääasiassa alle 18 vuotta nuoremmille tarkoitetut ulkotilat. 5.2 Valvonnan painopistealueet Siilinjärvellä Suunnitelmakauden alkuvuosina pääpaino on elintarvikevalvonnan kohdekohtaisessa riskinarvioinnissa. Riskinarviointi muilla ympäristöterveydenhuollon osa-alueilla käynnistetään suunnitelmakauden loppupuolella. Myös suunnitelma ympäristöterveydenhuollon erityistilanteita varten on tehtävänä. Tuoteturvallisuusvalvonnassa jatketaan ratsastuksen turvallisuuden valvontaa. Tarve asuntojen sisäilmaolosuhteita koskeviin tarkastukseen säilynee. Terveydensuojelulain mukaisissa kohteissa osallistutaan sisäilmaongelmien ratkaisemiseen.

18 SIILINJÄRVEN KUNTA SUUNNITELMA 18 (24) Lakisääteisiä tehtäviä ympäristöterveydenhuollossa ovat myös elinympäristön terveellisyyden edistäminen sekä terveyshaittojen ja vaarojen torjunta ennakolta. Näitä tehtäviä hoidetaan jatkamalla aktiivista osallistumista maankäytön suunnitteluun. 6 TARKASTUSSUUNNITELMAT JA TARKASTUSTEN SISÄLTÖ Toiminnanharjoittaja on vastuussa toimintansa vaatimustenmukaisuudesta. Viranomaisvalvonnalla mm. varmistetaan toiminnan ja tuotteiden määräystenmukaisuus, toimijoiden tasapuolinen kohtelu sekä turvataan kuluttajansuojaa. Tarkastustoiminta on oleellinen osa selvitettäessä valvonnan kohteen tai toiminnan vaatimuksenmukaisuutta. Tarkastus voi kohdistua tiloihin, toimintatapoihin, olosuhteisiin, asiakirjoihin ja/tai tuotteisiin. Yksittäinen tarkastus voi pitää sisällään koko kohteen tarkastuksen tai vain jonkin osa-alueen tarkastuksen. Tarkastukset voivat sisältää näytteiden ottoa ja mittauksia kohteen, kohteessa harjoitettavan toiminnan tai siellä valmistettavien tuotteiden tai tarjottavien palvelujen terveyshaittojen, turvallisuuden ja määräystenmukaisuuden arvioimiseksi. Pelkkä näytteenottokäynti ei ole tarkastus. Keskusvirastojen yhteisen valvontaohjelman mukaan yhteen tarkastukseen olisi valvontasuunnitelmassa varattava aikaa vähintään 2 tuntia. Vaativammat kohteet vaativat jopa yhden työpäivän tai useamman henkilötyöpäivän riippuen tarkastuksen tarkoituksesta, valmisteluun tarvittavasta työstä, tarkastuksen sisällöstä ja tarkastuskertomuksen laatimisesta (katso kappale 4). Tarkastus voi sisältää useiden ympäristöterveydenhuollon lakien mukaisia toimenpiteitä. Tarkastuksista laaditaan tarkastuspöytäkirja, joka lähetetään valvontakohteeseen. Tarkastuspöytäkirja voi sisältää toimenpidekehotuksia/-määräyksiä ja määräaikoja toimenpiteiden toteuttamiselle. Uusintatarkastuksella varmistetaan toimenpiteiden toteuttaminen. Pöytäkirjassa annetaan myös ohjeita tarvittavista korjaustoimista tai jatkotutkimuksista. käyttää tarvittaessa ulkopuolisia asiantuntijoita. Tarkastussuunnitelma on laadittu käytettävissä olevaan työaikaan perustuen. 6.1 Elintarvikevalvonta Elintarvikealan toimijalla on ensisijainen vastuu elintarvikkeen turvallisuudesta ja määräystenmukaisuudesta. Omavalvonnan avulla toimija varmistaa, että elintarvikkeen turvallisuus ei vaarannu sinä aikana, kun elintarvike on toimijan

19 SIILINJÄRVEN KUNTA SUUNNITELMA 19 (24) vastuulla. Viranomaisvalvonnalla varmistetaan, että omavalvonta toimii tehokkaasti ja että elintarvikkeen turvallisuus, jäljitettävyys ja muu määräystenmukaisuus toteutuu kaikissa tuotanto-, jalostus- ja jakeluvaiheissa. Elintarvikehuoneistoihin tehdään tarkastuksia pääsääntöisesti ilman ennakkoilmoitusta. Tarkastus voi kohdistua omavalvonnan toimivuuteen, omavalvontanäytteiden tuloksiin, elintarvikehuoneiston tiloihin, laitteisiin tai välineisiin, henkilön ammattitaidon selvittämiseen, työohjeisiin, työskentelytapoihin, jäljitettävyyteen, elintarvikkeiden koostumukseen, pakkausmerkintöihin ja pakkausmateriaaleihin tai mittalaitteiden rekisteröimien arvojen lukemiseen. Tarkastukset pyritään tekemään silloin, kun valvontakohteessa on toimintaa. Tarkastus tehdään useimmiten valvontakohteessa, mutta joissakin tapauksissa esimerkiksi asiakirjoja voidaan tarkastaa virkapaikalla. Tarkastuksia tehdään 1 / kohde. Liitteen kohdassa 1 on elintarvikevalvonnassa vuosina 2008 tehtävät tarkastukset valvontakohdetyyppikohtaisesti. Vuonna 2008 elintarvikevalvonnan pääpaino on ammattikeittiöiden riskinarvioinnissa. Elintarvikehuoneiston, jossa on hyvä omavalvonnan taso, henkilökunnalla on hyvä asiantuntemus, tilat, laitteet ja olosuhteet ovat hyvät ja jossa noudatetaan valvontaviranomaisen antamia ohjeita, tarkastustiheyttä voidaan alentaa. Mikäli tarkastuksen yhteydessä tarkastaja havaitsee omavalvontasuunnitelmassa tai sen toteuttamisessa puutteita, valvontaviranomainen ottaa näytteitä omavalvontasuunnitelman toimivuuden valvomiseksi. Näytteenotto- ja analyysikustannukset laskutetaan toiminnanharjoittajalta. Kohteeseen tehdään ns. lisätarkastus havaittujen epäkohtien korjausten valvomiseksi. Myös näistä tarkastuksista peritään maksu. Kunnaneläinlääkäri tekee tarvittaessa tiloilla ante mortem tarkastuksia ja luonnonvaraisen riistan lihantarkastuksia. Vuonna 2008 osallistutaan Eviran ja lääninhallitusten pitopalvelutoimintaa koskevaan ennakkokyselyyn.

20 SIILINJÄRVEN KUNTA SUUNNITELMA 20 (24) 6.2 Terveydensuojelu Terveydensuojelulain mukaisen valvontakohteen tarkastuksen tavoitteena on selvittää mahdollisen terveyshaitan esiintyminen tai sellaisen olosuhteen esiintyminen, josta voi aiheutua terveyshaitta. Olosuhteiden lisäksi tarkastellaan toimintaa ja arvioidaan kohteen vaatimustenmukaisuus. Tarkastukset tehdään yleensä toiminnanharjoittajan kanssa ennalta sovittuna aikana. Havainnot tarkastuksella tehdään pääasiassa aistinvaraisesti. Ympäristötoimiston mittalaitteiden avulla arvioidaan alustavasti tarkempien mittausten/tutkimusten tarpeellisuus. Tarkastukseen liittyy ohjausta ja neuvontaa sekä mahdollisesti näytteenottoa. Terveydensuojelun valvonnassa vuonna 2008 käynnistetään suunnitelmallinen valvonta. vuonna 2009 valvotaan suurten vesilaitosten valmiuksia erityistilanteisiin ja yleisiä uimarantoja. vuonna 2010 valvotaan pienempien vesilaitosten valmiuksia erityistilanteisiin ja valmistaudutaan vuonna 2011 EU-uimarannoille ns. uimarantaprofiilien laadintaan. vuosina valvotaan päiväkotien, koulujen yms. lasten ja nuorten käyttämien kohteiden terveysoloja. vuonna 2010 valvotaan vanhainkotien yms. vanhusten palveluun tarkoitettujen kohteiden terveysoloja. Terveydensuojelulain mukaiset tarkastukset tehdään terveydensuojelun valvontaohjelman liitteeseen 2 perustuen tämän suunnitelman liitteen kohdan 2 mukaisesti. Uimarantojen tarkastukset tehdään, mikäli toimistoon saadaan projekti- tai kesätyöntekijä. Säännöllisen valvonnan lisäksi esimerkiksi kouluissa ja päiväkodeissa osallistutaan sisäilmaongelmien terveydellisten haittojen selvittelyyn yhteistyössä toiminnanharjoittajan ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Muista valvontakohteista tärkeimmällä sijalla ovat asunnot, joissa valvontaa tehdään pyynnön perusteella epäiltäessä asunnon olosuhteiden aiheuttavan terveyshaittaa. 6.3 Tuoteturvallisuusvalvonta Tuoteturvallisuusvalvontatarkastuksen tarkoituksena on saada selville, onko tarjottu palvelu tai tavara turvallinen ja kuinka asiakasturvallisuutta ylläpidetään ja kehitetään. Valvontaviranomaisen tehtävänä on selvittää, onko tarkastuksen kohde mahdollista saada riittävän turvalliseksi. Toiminnanharjoittaja miettii tarvittavat turvallistamiskeinot. Valvontakohteisiin tehdään ennalta sovittuja tarkastuksia, jälkivalvontaan liittyviä tarkastuksia ja ennalta ilmoittamattomia tarkastuksia. Tarkastuksesta sovitaan etukäteen kohteen kanssa, ellei ole olemassa jotain syytä tehdä tarkastus yllättäen. Ennalta ilmoittamattomia tarkastuksia tehdään esim.

21 SIILINJÄRVEN KUNTA SUUNNITELMA 21 (24) kuluttajailmoitusten yhteydessä. Tarkastus tehdään myös muun muassa, jos kohteessa on tapahtunut onnettomuus, vaaratilanne tai muu erityistilanne. Hyvin toimiva omavalvonta tai vastaava muu kohteessa tehtävä sisäinen valvonta, laadunvalvonta tai käyttötarkkailu sekä hyvä turvallisuuskulttuuri ja turvallisuusjohtaminen pienentävät riskiä ja suunnitelmallisten tarkastusten tiheyttä. Toimijan laiminlyönnit, kohteessa tapahtuneet onnettomuudet tai toistuvasti kuluttajilta tai toisilta elinkeinonharjoittajilta tulleet toimintaa koskevat ilmoitukset voivat nostaa tarkastustiheyttä. Tarkastuksissa käytetään Kuluttajaviraston työohjeita, valvontaohjeita ja tarkastuslistoja. Tuoteturvallisuusvalvontaan sisältyy keskeisesti ennen tarkastusta toimistolla tehtävä työ, jolloin tutustutaan kohteeseen mm. selvittämällä turvallisuusasiakirja/-suunnitelma. Tuoteturvallisuusvalvonta perustuu liitteen kohtaan 3. Vuonna 2008 tuoteturvallisuusvalvonta kohdistetaan Kuluttajaviraston määrittämään painopistealueiseen eli uimarantojen turvallisuuteen. Lisäksi osallistutaan lääninhallituksen laskettelurinteiden turvallisuuden valvontaprojektiin ja leikkikenttien turvallisuuden valvontaprojektiin. Omana hankkeena jatketaan ratsastuksen turvallisuuden valvontaa. 6.4 Kemikaalivalvonta Kemikaalivalvontatarkastuksen tavoitteena on arvioida valvontakohteen vaatimustenmukaisuutta. Tarkastuksella valvotaan, että kemikaalit on luokiteltu, merkitty ja pakattu oikein. käyttöturvallisuustiedote on laadittu vaaraa aiheuttavista kemikaaleista. kemikaalitiedot vaaraa aiheuttavista kemikaaleista on toimitettu KETU-rekisteriin. erittäin myrkyllisten ja myrkyllisten kemikaalien säilytys ja luovuttaminen vähittäismyynnistä on asiallista. kemikaalien jakelulaitteiden merkinnät ovat kunnossa. Kemikaalivalvontatarkastukset sovitaan yleensä etukäteen. Vuonna 2008 päivitetään kohderekisteriä vähittäismyyntipaikkojen osalta. Kemikaalivalvonta perustuu liitteen kohtaan 4. Halpamyymälöistä tarkastetaan 5 kemikaalin pakkaukset ja päällysmerkinnät. Lisäksi osallistutaan Pohjoismaiden yhteiseen harrastekemikaalien valvontaprojektiin. 6.5 Tupakkalain valvonta Suunnitelmakaudella kohteina ovat päiväkotien lapsille ja oppilaitosten oppilaille tarkoitetut sisätilat ja niiden pääasiassa alle 18 vuotta nuoremmille tarkoitetut ulkotilat. Valvonta toteutetaan terveydensuojelulain mukaisen säännöllisen tarkastuksen yhteydessä. Tupakointikieltoja ja rajoituksia sekä tupakkatuotteiden ja

22 SIILINJÄRVEN KUNTA SUUNNITELMA 22 (24) tupakointivälineiden myyntiä ja mainontaa valvotaan elintarvikevalvonnan yhteydessä. Tupakkavalvonta suunnitelmavuosina on esitetty liitteen kohdassa Nikotiinivalmisteiden myynnin valvonta Lääkelain mukaista nikotiinivalmisteiden myyntiä valvotaan elintarvikevalvonnan tarkastusten yhteydessä. 7 NÄYTTEENOTTO- JA TUTKIMUSSUUNNITELMA 7.1 Valvontaviranomaisen näytteenotto ja tutkimukset Ympäristölautakunnan vuoden 2008 talousarvioesityksessä on asiantuntijapalveluihin varattu elintarvikevalvonta-tulosyksikössä ja ympäristöasiat-tulosyksikössä Määrärahoja käytetään muun muassa seuraavien, tapauskohtaiseen harkintaan perustuvien viranomaisnäytteiden tutkimuksiin: elintarvikkeita, talousvettä tai uimavettä koskevat valitukset, terveysvaaratilanteissa, ruokamyrkytys- tai vesiepidemiaepäilyissä sekä epäiltäessä paikallisen kuluttajatuotteiden valmistajan tuotteiden aiheuttavan terveys- tai turvallisuusriskin. Viranomaisen maksamat näytteet ottaa valvontaviranomainen. toteuttaa valtakunnallisiin valvontaohjelmiin liittyvät näytteenotot, mikäli niitä pyydetään. Ympäristölautakunnan omia projekteja (kartoitustutkimukset) vuonna 2008 ovat: PROJEKTI Myytävän jauheli han mikrobiologinen laatu Myytävän kalan ja kalavalmisteiden mikrobiologinen laatu NÄY- TUTKIMUKSET TE-MÄ ÄRÄ 15 Aerobiset mikro-organismit, koagulaasipositiiviset stafylokokit, Escheria coli, aistinvarainen arvio (alustava) 15 Aerobiset mikro-organismit, Enterobakteerit, Staphylococcus aureus, Listeria (vacum-pakatut), aistinvarainen arvio (alustava) Näytteet tutkitaan akkreditoiduissa laboratorioissa, pääasiassa Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy:n ja sen alihankkijoiden laboratorioissa. Sisäilmanäytteiden mikrobiologiset ja kemialliset määritykset teetetään Työterveyslaitoksen Kuopion yksikössä. 7.2 Valvontakohteen maksamat näytteet ja tutkimukset Valvontakohteet maksavat muun muassa seuraavien näytteiden tutkimukset:

23 SIILINJÄRVEN KUNTA SUUNNITELMA 23 (24) omavalvonnan varmistamiseksi otettavat näytteet, pienten vesilaitosten, mm. elintarvikehuoneistojen omien kaivojen vesinäytteet, vesilaitosten verkostovesinäytteet, kylpylöiden allasvesinäytteet, uimarantojen vesinäytteet, talviuintipaikkojen vesinäytteet, kylpylöiden puhtausnäytteet, yksityisten kaivojen vesinäytteet, terveydensuojelulain nojalla valvottavista huoneistoista sekä asuntojen sisäilmaongelmatilanteissa otettavat materiaali- ja sisäilmanäytteet sekä tupakkavalvonnan ilmanäytteet savuttomien tilojen savuttomuuden varmistamiseksi. Omavalvonnan toimivuuden valvomiseksi tarvittaessa otetaan seuraavia näytteitä, joista tehdään seuraavat tutkimukset:

24 SIILINJÄRVEN KUNTA SUUNNITELMA 24 (24) OSA-ALUE NÄYTE ANALYYSIT Elintarvikevalvonta Jauheliha, ensisijaisesti kohteessa valmistettu Aerobiset mikro-organismit, koagulaasipositiiviset stafylokokit, Escheria coli, Kala ja kalavalmisteet, ensisijaisesti myymälöissä Valmistuspaikalla jäähdytetyt ruuat aistinvarainen arvio (alustava) Aerobiset mikro-organismit, Enterobakteerit, Staphylococcus aureus, Listeria (vacum-pakatut), aistinvarainen arvio (alustava) Bacillus cereus, Clostridium perfringes, enterobakteerit, kokonaisbakteerit Terveydensuojelu Kylpylöiden pintapuhtaus Kokonaisbakteerit Näytteet tutkitaan akkreditoiduissa laboratorioissa, pääasiassa Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy:n ja sen alihankkijoiden laboratorioissa. Vuosittain valvontakohteiden ottamien tai otattamien vesinäytteiden määrä ja näytteistä tehtävät analyysit ovat seuraavat:

25 SIILINJÄRVEN KUNTA SUUNNITELMA 25 (24) VALVONTAKOHDE NÄYTTEITÄ VUODESSA ANALYYSIT Vesilaitokset (oma vedenottamo tai ostavat toimittamansa veden) Laitoskohtaiset näytteenottosuunnitelmat mukaisesti Pienet vesilaitokset 1 Hyväksytyn näytteenottosuunnitelman Vesiosuuskunnat, jotka ostavat veden: sameus, väri, haju ja maku (alustava), ph, E. coli, koliformiset bakteerit, kokonaisbakteeriluku 1 näyte Oma vedenottamo: - E. coli, koliformiset bakteerit Elintarvikkeiden alkutuotannon kasteluvesi sellaisenaan syötäville kasvinosille Elintarvikkeiden alkutuotannon tuotteiden ja pintojen puhdistamiseen ja jäähdyttämiseen käytettävä vesi Uimarannat - EU-uimaranta 1 näyte joka 3. vuosi - sameus, väri, haju, maku, ph, rauta, mangaani, KMnO4-luku, kloridi, ammonium, nitraatti, nitriitti, (fluoridi vähintään kerran) 1 näyte joka 3. vuosi E. coli, enterokokit, väri, haju, sinilevät Käyttöön otettaessa sekä 1 näyte joka 3. vuosi Uuden asetuksen mukaisesti E. coli, enterokokit, väri, haju Uuden asetuksen mukaisesti - muut 1 3 E. coli, enterokokit Talviuintipaikat 2 3 E. coli, enterokokit Kylpylät Laitoskohtaiset Hyväksytyn näytteenottosuunnitelmat näytteenottosuunnitelman mukaan Mikäli valvontaviranomainen ottaa edellä olevassa taulukossa mainittuja näytteitä, viranomainen laskuttaa näytteiden ottamisesta ympäristöterveydenhuollon maksutaksan mukaisesti toiminnanharjoittajaa ja ohjaa analyyseistä aiheutuvat kustannukset toiminnanharjoittajan maksettavaksi. Yksityisen kaivon omistajaa tai haltijaa ohjataan ottamaan itse vesinäyte. Ympäristötoimistolla on ohjeistus näytteiden ottamiselle ja ympäristötoimisto auttaa tarvittavien analyysien määrittelyssä. Ympäristötoimisto ottaa kaivovesinäytteet, jos näytteenotto vaatii erityistä osaamista. 8 VARAUTUMINEN EPIDEMIOIDEN SELVITTÄMISEEN Siilinjärven ympäristölautakunnan nimeämään ruokamyrkytysten selvitystyöryhmään kuuluvat Siilinjärven ja Maaningan terveydenhuollon kuntayhtymän ylilääkäri ja Siilinjärven terveyskeskuksen tartuntataudeista

26 SIILINJÄRVEN KUNTA SUUNNITELMA 26 (24) vastaava terveydenhoitaja, terveystarkastaja (kun kyseessä elintarvike-epidemia), ympäristötarkastaja (kun ky seessä vesiepidemia), Siilinjärven kunnaneläinlääkäri, Kuopion I kaupungineläinlääkäri sekä ympäristöpäällikkö. Selvi tystyöryhmän yhdyshenkilönä toimii elintarvike-epidemioissa terveystarkastaja ja vesiepidemioissa ympäristötarkastaja. Selvitystyöryhmää varten on laadittu Ruokamyrkytysepidemian selvittäminen ohje (päivitetty viimeksi ). Lisäksi on laadittu elintarvikeyrityksille jaet tava Ruokamyrkytysepidemian selvittäminen -ohje (päivitetty viimeksi ). Ohjeen on edellytetty olevan osa elintarvikeyrityksen omavalvontasuunnitelmaa. 9 VARAUTUMINEN MUIHIN TERVEYSVAARATILANTEISIIN Ympäristötoimella on oma valmiussuunnitelma, joka on päivitetty viimeksi Siilinjärven ja Maaningan terveydenhuollon kuntayhtymässä on valmiussuunnitelma influenssapandemian varalle. Suunnitelmaan sisältyy yhteistyö ympäristöterveydenhuollon kanssa. Ympäristötoimistossa on näytteenottovälineistöä tavanomaisten vesi- ja elintarvike näytteiden ottamiseen ja mittauslaitteita. Näytepullot ymv. saadaan tutkimuslabora torioista, sillä ympäristötoimistossa ei ole omaa laboratoriota. Näytteet ana lysoidaan pääasiassa Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy:n laboratoriossa. Laboratoriossa on valmiudet tehdä mikrobiologisia, kemiallisia ja fysikaalisia määrityksiä. Näytteet kuljetetaan pääasiassa Siilinjärven ja Maa ningan terveydenhuollon kuntayhtymän ja KYS:n välisissä kuljetuksissa. Veden puutteen tai jakeluhäiriön sattuessa selvitetään yhdessä vesilaitoksen ja tekni sten palveluiden kanssa korvaavien vesilähteiden ja korvaavien jakelujärjestelmien käyttö mm. vesilähteen veden laatu ja kuljetusajoneuvojen säiliöiden sopivuus käyttöön. Ve den saastumistapauksissa Siilinjärven kunnan ympäristötoimiston tehtävänä on kiel tää saastuneen vesilähteen käyttö, selvittää saastumisen aiheuttajaa ja seurata ve denlaatua. Veden käytön rajoituksista tiedotetaan yhteistyössä vesilaitoksen ja tekni sen osaston kanssa. Vesilaitoksella on toimintaohjeet talousveden häiriötilanteita var ten. Epäiltäessä vaaratilannetta ja vaaratilanteissa elintarvikkeiden valmistus-, myynti- ja jakelupaikkojen sekä vesilaitosten tarkastuksia ja näytteidenottoa lisätään. Tarvittaessa terveydelle hai tallisten elintarvikkeiden myynti ja jakelu sekä talousveden jakelu kielletään välittömästi tai laboratoriotutki muksien perusteella. Tarpeen vaatiessa väestölle tiedotetaan yhteistyössä terveyskeskuksen kanssa hy gieniaan liittyvistä riskeistä ja annetaan ohjeita suojautua ja suojata elintarvikkeet ja juomavesi mahdollisilta tartuntatautien aiheuttajilta. Terveysvaaratilanteet ja niiden johdosta tehdyt selvitykset ja toimenpiteet kirjataan.

27 SIILINJÄRVEN KUNTA SUUNNITELMA 27 (24)

28 SIILINJÄRVEN KUNTA SUUNNITELMA 28 (24) 10 VIESTINTÄ Ympäristötoimisto on Siilinjärven kunnantalolla (osoite Kasurilantie 1). Asiakaspalvelua hoitaa koko toimiston henkilöstö. Toimistolla ei ole erillistä päivystysaikaa. Toimiston aulassa on eri viranomaisten ja asiantuntijatahojen tuottamaa, ympäristöterveydenhuoltoa koskevaa materiaalia yms. aineistoa, joita voi vapaasti ottaa mukaan. Materiaalia jaetaan myös valvontakohteisiin. Kunnan internet-sivuilla tarkastellaan laajasti ympäristö(terveydenhuollo)n eri osa-alueita ja valvonnan järjestelyitä. Sivusto on rakennettu siten, että se palvelee sekä kuntalaisia että toiminnanharjoittajia. Projektien tuloksista tiedotetaan ensisijaisesti yhteistyössä paikallislehti Uutis-Jousen kanssa. Kohdekohtaisessa tiedottamisessa apuna käytetään TerveKuu ohjelman toimialakohtaisia listauksia ja kunnan kohteiden osalta kunnan tietoverkkoa. Tiedottamisessa käytetään tilanteesta riippuen sähköpostia, faksia, kirjettä, puhelinta tai käymällä paikan päällä. Kiireellisissä tuotteiden takaisinvetotilanteissa tiedottamiseen käytetään lähinnä puhelinta, mitä varten ovat valmiit kohdetyyppikohtaiset soittolistat. Mahdollisista ympäristöterveydenhuollon erityistilanteista, esimerkiksi ruokamyrkytys- tai vesiepidemiat tiedotetaan tapauksesta riippuen paikallisradion, lehdistön ja internetin välityksellä. Tällöin viestinnästä vastaa Siilinjärven kunnan ympäristöpäällikkö tai hänen määräämänsä viranhaltija. Useamman kunnan alueelle levinneestä erityistilanteesta viestinnän koordinointivastuu on lääninhallituksella. 11 HENKILÖSTÖN KOULUTUS Henkilöstön koulutukseen on vuonna 2008 varattu yhteensä Henkilöstö osallistuu mahdollisuuksien mukaan keskusvirastojen järjestämiin koulutustilaisuuksiin ja lääninhallituksen järjestämiin työkokouksiin. 12 VALVONNAN VOIMAVARAT SUHTEESSA TARVITTAVAAN Valtakunnallisten valvontaohjelmien mukaan Siilinjärvellä sijaitsevien ympäristöterveydenhuollon kohteiden valvontaan tarvittava työpanos ja toteutettavissa oleva työpanos osa-alueittain on seuraava:

29 SIILINJÄRVEN KUNTA SUUNNITELMA 29 (24) OSA-ALUE SÄÄNNÖLLISEN VALVONNAN TYÖPANOS (htpv) TARVITTAVA VUONNA 2008 TOTEUTETTA VISSA OLEVA VUONNA 2009 TOTEUTETTA VISSA OLEVA VUONNA 2010 TOTEUTETTA VISSA OLEVA Elintarvikevalvonta ei arvioitu ei arvioitu Terveydensuojelu n valvonta Tuoteturvallisuusv alvonta Kemikaalivalvonta Tupakkavalvonta YHTEENSÄ Siilinjärven kunnan ympäristötoimiston henkilöresurssit ovat riittämättömät hoitamaan lakisääteisiä tehtäviä. Vaje on noin 0,8 htv. Vajeesta noin 0,05 htv (10 htpv) on Siilinjärven ja Kuopion sopimukseen sisältyvää aikaa. 12 SUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN SEURANTA Siilinjärven ympäristölautakunta arvioi valvontasuunnitelman toteutumista tilinpäätök sen yhteydessä. Arvioinnissa käytetään keskusvirastojen laatimia raportointilomakkeita kuitenkin niin, että valvonnasta saatujen tulojen kohdentumista ei voida raportoida. 13 KEHITYSNÄKYMISTÄ Vuonna 2003 valtioneuvoston tekemän periaatepäätöksen ja em. päätöstä koskevan vuonna 2007 tehdyn tarkistamispäätöksen mukaan tavoitteena on muodostaa Suomeen seudullista toimintayksikköä, joissa on vähintään 10 henkilötyövuotta. Seutuyksiköt mahdollistavat paremmin resurssien kokoamisen ja valvontahenkilöstön erikoistumisen. Tavoitteena on asteittain lisätä suunnitelmallista ja ennalta ehkäisevään riskinarviointiin perustuvaa valvontatyötä. Kuntien tulee tehdä päätös ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueista mennessä. Yhteistoiminta-alueet tulee olla toiminnassa mennessä. Siilinjärven ympäristöterveydenhuollon yksikkö ei täytä valtioneuvoston periaatepäätöksen vaatimuksia. Viranomaispalveluiden, mukaan luettuna ympäristöterveydenhuolto järjestämistä selvitettiin kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain mukaista Kuopion kaupunkiseudun seutusuunnitelmaa valmisteltaessa. Siilinjärven kunnan kunta- ja palvelurakenneuudistuksen toimeenpanosuunnitelman mukaan yhteisen seudullisen organisaation perustamista hoitamaan ympäristöterveydenhuollon, rakennusvalvontaviranomaisen ja ympäristönsuojeluviranomaisen tehtäviä selvitetään. Selvityksen teko sisältyy ympäristölautakunnan vuoden 2008 talousarvioon.

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 7.1.2009 ALKAEN

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 7.1.2009 ALKAEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 7.1.2009 ALKAEN LIITE 1 NÄYTTEENOTOSTA PERITTÄVÄ TOIMENPIDEMAKSU Näytteenotto a hinta Elintarvikenäyte 29 Talousvesinäyte 29 Sisäilmanäyte 58 Muu näytteenotto Näytteenottoon

Lisätiedot

1 ELINTARVIKEVALVONTA

1 ELINTARVIKEVALVONTA SIILINJÄRVEN KUNT YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VLVONTSUUNNITELMN LIITE 1 ELINTRVIKEVLVONT RISKILUOKK1) TRKSTETTVI RVIOITVI TRVITTV TYÖPNOS2) Liha-alan laitokset Pienteurastamo 0 Liha-alan laitos yli 10 milj.

Lisätiedot

Valvontasuunnitelman toteutuman raportointi ja arviointi

Valvontasuunnitelman toteutuman raportointi ja arviointi Valvontasuunnitelman toteutuman raportointi ja arviointi Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuolto Alueen asukasluku: 75000 Vuoden 2010 toiminta Elintarvikevalvonnan valvontakohdetyyppi Alkutuotanto Maidontuotantotilat

Lisätiedot

LIITE 2: LÄNSI-UUDENMAAN YMPÄRISTÖTERVEYDEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VUODEN 2012 SÄÄNNÖLLISEN VALVONNAN VALVONTASUUNNITELMAN TARKASTUSTAULUKKO

LIITE 2: LÄNSI-UUDENMAAN YMPÄRISTÖTERVEYDEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VUODEN 2012 SÄÄNNÖLLISEN VALVONNAN VALVONTASUUNNITELMAN TARKASTUSTAULUKKO LIITE 2: LÄNSI-UUDENMAAN YMPÄRISTÖTERVEYDEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VUODEN 2012 SÄÄNNÖLLISEN VALVONNAN VALVONTASUUNNITELMAN TARKASTUSTAULUKKO Kohdetyyppi tiheys k.v. arvio (kpl/v) tiheys oma arvio (kpl/v)

Lisätiedot

LIITE: JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSAN MAKSUTAULUKKO

LIITE: JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSAN MAKSUTAULUKKO LIITE: JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSAN MAKSUTAULUKKO A: Elintarvikelain mukainen valvonta HYVÄKSYMISTÄ EDELLYTTÄVÄ TOIMINTA 1 Liha-alan laitokset Hakemusten käsittelymaksut Suunnitelmallinen

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA

KUOPION KAUPUNKGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA KUOPIONKAUPUNKGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLONMAKSUTAKSA Kuopionkaupunginympäristö-jarakennuslautakunnanhyväksymä14.2.201312 Soveltamisala Tätätaksaasovelletaan A) Elintarvikelaissa(23/2006)säädettyihinkunnanviranomaisensuoritteisiin,jotkakoskevat

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA

KUOPION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA KUOPIONKAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLONMAKSUTAKSA Kuopionkaupunginympäristö-jarakennuslautakunnanhyväksymä14.2.201312 Soveltamisala Tätätaksaasovelletaan A) Elintarvikelaissa(23/2006)säädettyihinkunnanviranomaisensuoritteisiin,jotkakoskevat

Lisätiedot

MAKSUTAKSA. 1 Perusteet ja soveltamisala

MAKSUTAKSA. 1 Perusteet ja soveltamisala 1 Perusteet ja soveltamisala Ympäristöterveydenhuollon taksan perusteet on vahvistanut Siilinjärven kunnanvaltuusto (13.12.2010 70). Lisäksi kunnanvaltuuston hyväksymän (13.12.2010 69) ympäristöterveyslautakunnan

Lisätiedot

Keski-Satakunnan kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuodelle Johdanto

Keski-Satakunnan kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuodelle Johdanto 1 Keski-Satakunnan kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuodelle 2011 1. Johdanto Ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntö velvoittaa kunnat laatimaan koko ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

KOTKAN YMPÄRISTÖKESKUKSEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSAN MAKSUTAULUKKO

KOTKAN YMPÄRISTÖKESKUKSEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSAN MAKSUTAULUKKO Sivu 1 / (6) Maksutaulukko astuu voimaan 1.4.2013 Työtunnin hinta 45 SISÄLTÖ TAULUKKO 1: ELINTARVIKELAIN (23/2006) MUKAISTEN SUORITTEIDEN MAKSUT, Sivu nro. 2 TAULUKKO 2: TAULUKKO 3: TERVEYDENSUOJELULAIN

Lisätiedot

KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI Liite 1 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUT: 1/4. hakemusten käsittelymaksu

KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI Liite 1 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUT: 1/4. hakemusten käsittelymaksu KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI Liite 1 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUT: 1/4 Terveydensuojelulain mukaista valvontaa koskevat maksut Ilmoituksen varainen tai hyväksymistä Ilmoitusten ja edellyttävä toiminta

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2008 LÄNSI- UUDENMAAN YMPÄRISTÖTERVEYS... 2

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2008 LÄNSI- UUDENMAAN YMPÄRISTÖTERVEYS... 2 1.11.007 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTAOHJELMA VUODELLE 008 LÄNSI- UUDENMAAN YMPÄRISTÖTERVEYS... 1. JOHDANTO.... HENKILÖSTÖ JA RESURSSIT.... KOHTEET... 4. VALVONNAN LAATU... 4 5. TERVEYDENSUOJELULAIN

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO. Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuosille

KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO. Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuosille KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuosille 2008 2010 Luonnos 30.10.2007 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONNAN SUUNNITELMALLISUUS...3

Lisätiedot

Terveydensuojelun valvonnan maksut

Terveydensuojelun valvonnan maksut Ympäristöterveydenhuoltojaoston 28.1.2011 2 hyväksymät taksat 2 Liite 1. Terveydensuojelun valvonnan maksut 1. 2. Ilmoituksenvarainen tai hyväksymistä edellyttävä toiminta Työtila, jonka käytöstä voi aiheutua

Lisätiedot

MAKSUTAULUKKO Elintarvikevalvonta ELINTARVIKEHUONEISTOT Ilmoituksen käsittely

MAKSUTAULUKKO Elintarvikevalvonta ELINTARVIKEHUONEISTOT Ilmoituksen käsittely 1 (6) Helsingin kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksan 1.1.2018 maksutaulukot Liite 1 MAKSUTAULUKKO Elintarvikevalvonta ELINTARVIKEHUONEISTOT Ilmoituksen käsittely 1 Elintarvikkeiden myynti Tarkastus

Lisätiedot

Tarkastusaika. Tarkastusaika (krt/vuosi) Tarkastustiheys (krt/v) Toiminnan luonteeseen ja laajuuteen perustuva riskiluokka (toimintatyyppi) (h)

Tarkastusaika. Tarkastusaika (krt/vuosi) Tarkastustiheys (krt/v) Toiminnan luonteeseen ja laajuuteen perustuva riskiluokka (toimintatyyppi) (h) Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMAN LIITE A Ymptervltk 17.12.2014 24 1 Elintarvikevalvonta Valtakunnallinen valvontaohjelma VALVONTASUUNNITELMA Toiminnan

Lisätiedot

Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut MAKSUTAKSA 1 (7)

Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut MAKSUTAKSA 1 (7) Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut MAKSUTAKSA 1 (7) 1 Perusteet ja soveltamisala Ympäristöterveydenhuollon taksan perusteet on vahvistanut Siilinjärven kunnanvaltuusto 12.12.2011 ( 50). Lisäksi kunnanvaltuuston

Lisätiedot

veloitusyksikkö luokka tuotto elin 2013

veloitusyksikkö luokka tuotto elin 2013 1 (13) veloitusyksikkö luokka 2011 2012 2011 2012 2011 2012 tuotto elin IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖVIRANOMAINEN Imatran seudun ympäristöterveydenhuolto Ympäristöterveydenhuollon tak- Kaikkien ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

MAKSUTAULUKKO Elintarvikevalvonta ELINTARVIKEHUONEISTOT Ilmoituksen käsittely

MAKSUTAULUKKO Elintarvikevalvonta ELINTARVIKEHUONEISTOT Ilmoituksen käsittely 1 () Helsingin kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksan 1.1.017 maksutaulukot Liite 1 MAKSUTAULUKKO Elintarvikevalvonta ELINTARVIKEHUONEISTOT Ilmoituksen käsittely Tarkastus 1 Elintarvikkeiden myynti

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TUPAKKALAIN MUKAISEN VALVONNAN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010

TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TUPAKKALAIN MUKAISEN VALVONNAN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TUPAKKALAIN MUKAISEN VALVONNAN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 Ympäristölautakunta 17.12.2009 109 2 Ympäristöterveydenhuollon tupakkalain mukaisen valvonnan

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1.1.2016 ALKAEN Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta 15.12.2015 159 LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON

Lisätiedot

% $ & $ $ ' ( $ $ $ )*" ++% & +' +!"$. # -!" $ $. # -!". '

% $ & $ $ ' ( $ $ $ )* ++% & +' +!$. # -! $ $. # -!. ' !" # # # % & ( )*" ++% & +, &--%! # +! # & # +!". # -!". #!" # +!"!" -!".!" %!" % / ( &%%-+-&!" #. 0 ( - &!" # +!" # -!". --& 1!".# 1!" # %!" # %!". 2 3 --+& % %!4%!".# %!4%!" 5 ( 6... 7 1 % 6.! "! (4

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN VUODEN 2007 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMAN ARVIOINTI

SIILINJÄRVEN VUODEN 2007 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMAN ARVIOINTI SIILINJÄRVEN VUODEN 2007 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMAN ARVIOINTI 19.3.2008 10 liite 9 SIILINJÄRVEN KUNTA ARVIOINTIRAPORTTI 2 (8) 1 LÄHTÖKOHDAT Siilinjärven ympäristölautakunta hyväksyi

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys

Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUE Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Kitee, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä,

Lisätiedot

* Taulukossa tuntitaksa = maksu käsittelyaikaan

* Taulukossa tuntitaksa = maksu käsittelyaikaan Hyväksytty johtokunta 19.01.2015 9 Voimassa 1.2.2015 alkaen MAKSUTAULUKKO perustuen 40 /h * Taulukossa tuntitaksa = maksu käsittelyaikaan TERVEYDENSUOJELUN VALVONTA ILMOITUKSENVARAINEN TAI HYVÄKSYMISTÄ

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon maksutaulukko, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus 2013.xlsx. Keskimääräiset Lisätar tarkastusmaksut, tarkastusajat eri

Ympäristöterveydenhuollon maksutaulukko, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus 2013.xlsx. Keskimääräiset Lisätar tarkastusmaksut, tarkastusajat eri Elintarvikelaki Lisätar kastus toiminnoille Ravintolat ja keittiöt Ruokaravintola Ruokaravintola jossa catering toimintaa Kahvila, pizzakebabravintola, pikaruokaravintola, jakelukeittiö Pub 2 100 1,5 75

Lisätiedot

Johdanto... 3. 1 Tarkastukset... 3

Johdanto... 3. 1 Tarkastukset... 3 Liite I Liite I 2 (7) Sisällysluettelo Johdanto... 3 1 Tarkastukset... 3 a) Elintarvikehuoneistojen ilmoitusten ja hakemusten käsittelyyn liittyvät tarkastukset 3 b) Säännöllisen valvonnan tarkastukset...

Lisätiedot

Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut MAKSUTAKSA 1(7)

Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut MAKSUTAKSA 1(7) Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut MAKSUTAKSA 1(7) 1 Perusteet ja soveltamisala Ympäristöterveydenhuollon taksan perusteet on vahvistanut Siilinjärven kunnanvaltuusto 12.12.2011 ( 50). Lisäksi kunnanvaltuuston

Lisätiedot

TERVEYDENSUOJELULAIN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE

TERVEYDENSUOJELULAIN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE TERVEYDENSUOJELULAIN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2019 Päivitys vuodelle 2018 SISÄLTÖ 1. Yleistä 2. Terveydensuojelulain mukaisen valvonnan painopisteet 3. Tarkastusten sisältö 4. Valvontakohteiden

Lisätiedot

Sisällysluettelo. RIIHIMÄEN SEUDUN TERVEYSKESKUKSEN KY Ympäristöterveysosasto Liite III 2 (6)

Sisällysluettelo. RIIHIMÄEN SEUDUN TERVEYSKESKUKSEN KY Ympäristöterveysosasto Liite III 2 (6) Liite III Ympäristöterveysosasto Liite III 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Tarkastuksen sisältö... 4 3 Tarkastuskohteiden tarkastustiheys ja niihin käytettävä aika... 4 4 Näytteenotto ja tutkiminen...

Lisätiedot

Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2012

Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2012 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 152/11.00/2013 4 Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2012 Terveystarkastaja Kirsi Puola 4.2.2013: Kunnan tulee vuosittain arvioida valvontasuunnitelman toteutumista

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon maksutaulukko, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus 2016

Ympäristöterveydenhuollon maksutaulukko, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus 2016 toiminnoille Lisätar kastus Ravintolat ja keittiöt Ruokaravintola Ruokaravintola jossa catering toimintaa Kahvila, pizzakebabravintola, pikaruokaravintola, jakelukeittiö Pub Henkilöstöravintolat, pitopalvelu

Lisätiedot

Tupakkalain ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma vuosille 2015-2019

Tupakkalain ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma vuosille 2015-2019 Liite 4 Tupakkalain ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma vuosille 2015-2019 SISÄLLYS 1 TUPAKKALAIN MUKAINEN VALVONTA 1 1.1 Tarkastuksen sisällön määrittely 1 1.2 Valvontakohteiden tarkastustiheys

Lisätiedot

Tämän taksan suunnitelmanmukaisista tarkastuksista peritään maksutaksan 2 :n mukainen 30 käyntimaksu. Ilmoitusten ja hakemuksen.

Tämän taksan suunnitelmanmukaisista tarkastuksista peritään maksutaksan 2 :n mukainen 30 käyntimaksu. Ilmoitusten ja hakemuksen. Liite nro 2 YMPTH 36 9.10.2014 MAKSUTAULUKKO 2015 Tämän taksan suunnitelmanmukaisista tarkastuksista peritään maksutaksan 2 :n mukainen 30 käyntimaksu. 1. Terveydensuojeluvalvonta 1.1 Ilmoituksenvarainen

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2015

Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 401/11.02/2015 5 Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2015 Terveystarkastaja Kirsi Puola 26.1.2015: Kunnan tulee vuosittain arvioida

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMA 2010

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMA 2010 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMA 2010 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 17.12.2009 1 1. JOHDANTO Elintarvikelain (23/2006) 48 mukaisesti kunnan tulee laatia säännöllistä valvontaa koskeva kunnan elintarvikevalvontasuunnitelma

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN TERVEYDENSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN TERVEYDENSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN TERVEYDENSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 Terveydensuojelulain mukaan kunnan tulee laatia säännöllistä valvontaa koskeva terveydensuojelun valvontasuunnitelma siten, että

Lisätiedot

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1.1.2015 ALKAEN 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 1) laitosten hyväksymistä

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TUOTETURVALLISUUSVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010

TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TUOTETURVALLISUUSVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TUOTETURVALLISUUSVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 Ympäristölautakunta 17.12.2009 109 2(10) Ympäristöterveydenhuollon tuoteturvallisuusvalvonnan valvontasuunnitelma

Lisätiedot

Kupiainen Niina Kuluttajaturvallisuuslain mukainen valvonta kunnissa kuluttajaturvallisuusvalvonnan peruskurssi 2014

Kupiainen Niina Kuluttajaturvallisuuslain mukainen valvonta kunnissa kuluttajaturvallisuusvalvonnan peruskurssi 2014 Kupiainen Niina 13.5.2014 Kuluttajaturvallisuuslain mukainen valvonta kunnissa kuluttajaturvallisuusvalvonnan peruskurssi 2014 Työnjako kuluttajaturvallisuusvalvonnassa 1/3 Kuntien valvontayksiköissä keskitytään

Lisätiedot

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1.1.2017 ALKAEN 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 1) laitosten hyväksymistä

Lisätiedot

Liite III 2 (5) Sisällysluettelo

Liite III 2 (5) Sisällysluettelo Liite III Liite III 2 (5) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Tarkastuksen sisältö... 4 3 Tarkastuskohteiden tarkastustiheys ja niihin käytettävä aika... 4 4 Näytteenotto ja tutkiminen... 5 5 Painopistealueet

Lisätiedot

Valvonnan toteutumisen vuosiraportti

Valvonnan toteutumisen vuosiraportti Valvonnan toteutumisen vuosiraportti Toimiala: Ei rajausta Vuosi: 2015 AVI: Ei rajausta Valvontayksikkö: 394 AVI Valvontayksikkö /-koodi Toimiala Länsi- ja Sisä- Suomen aluehallintovirasto Kohteiden kohteet,

Lisätiedot

Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut

Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut 1 Perusteet ja soveltamisala Ympäristöterveydenhuollon taksan perusteet on vahvistanut Siilinjärven kunnanvaltuusto 12.12.2011 ( 50). Lisäksi kunnanvaltuuston hyväksymän (13.12.2010 69) ympäristöterveyslautakunnan

Lisätiedot

Tämän taksan suunnitelmanmukaisista tarkastuksista peritään maksutaksan 2 :n mukainen 35 käyntimaksu. Ilmoitusten ja hakemuksen.

Tämän taksan suunnitelmanmukaisista tarkastuksista peritään maksutaksan 2 :n mukainen 35 käyntimaksu. Ilmoitusten ja hakemuksen. Liite 2 YMPTH 39 16.9.2015 MAKSUTAULUKKO 2016 Tämän taksan suunnitelmanmukaisista tarkastuksista peritään maksutaksan 2 :n mukainen 35 käyntimaksu. 1. Terveydensuojeluvalvonta 1.1 Ilmoituksenvarainen tai

Lisätiedot

ELINTARVIKEVALVONTA JA VALVONNAN SUORITTEET 2014

ELINTARVIKEVALVONTA JA VALVONNAN SUORITTEET 2014 LOMAKE B ELTU 2014 ELINTARVIKEVALVONTA JA VALVONNAN SUORITTEET 2014 Kunta/Kuntayhtymä: Valvontakohde ALKUTUOTANTOPAIKAT JA LAITOKSET (entisen hygienialain mukaiset kohteet) E1 Alkutuotanto Laukaan ympäristöterveydenhuolto

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA

KUOPION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA KUOPION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Kuopion kaupungin ympäristö ja rakennuslautakunnan hyväksymä 12.11.2015 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkalain valvontasuunnitelma (liite 4)

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkalain valvontasuunnitelma (liite 4) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta Tupakkalain valvontasuunnitelma 2015 2019 (liite 4) Sisältö 1. YLEISTÄ... 1 2. PAINOPISTEET... 1 3. TARKASTUKSET... 1 3.1 Tarkastusten sisältö.2 3.2 Kohteiden

Lisätiedot

Liite IV 2 (5) Sisällysluettelo

Liite IV 2 (5) Sisällysluettelo Liite IV Liite IV 2 (5) Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Kunnan kuluttajaturvallisuusvalvontaviranomaisen tehtävät... 3 3. Valvonnan maksullisuus... 4 4. Tarkastukset ja niiden sisältö... 4 5. Valvontakohteiden

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1.1.2008 ALKAEN

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1.1.2008 ALKAEN Itä-Savon sairaanhoitopiirin ky YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1.1.2008 ALKAEN Hyväksytty: 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta annetun

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Hyväksytty: Ympäristölautakunta 14.12.2010 113 Voimaantulo: 01.01.2011 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006)

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kaarina Kärnä. Kuntien kuluttajaturvallisuusvalvonta

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kaarina Kärnä. Kuntien kuluttajaturvallisuusvalvonta Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kaarina Kärnä Kuntien kuluttajaturvallisuusvalvonta Lainsäädäntöä Kuluttajaturvallisuuslaki 920/2011 Valtioneuvoston asetus eräitä kuluttajapalveluja koskevasta

Lisätiedot

Helsingin tupakkalain valvontasuunnitelma 2015 2019

Helsingin tupakkalain valvontasuunnitelma 2015 2019 HELSINGIN KAUPUNGIN 1 (8) Helsingin tupakkalain valvontasuunnitelma 2015 2019 HELSINGIN KAUPUNGIN 2 (8) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1 Johdanto... 3 2 Suunnitelmallinen valvonta... 3 2.1. Valvonnan

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO. Kemikaalilain valvontasuunnitelma vuosille

KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO. Kemikaalilain valvontasuunnitelma vuosille KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Kemikaalilain valvontasuunnitelma vuosille 2008-2010 Luonnos 30.10.2007 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO...3 1.1 KUNNAN KEMIKAALIVALVONTAVIRANOMAISEN

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 2017 Oulu, Turku,

Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 2017 Oulu, Turku, Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 2017 Oulu, 19. 20.9. Turku, 10. 11.10. Terveydensuojelun ja tupakkalain valvontaohjelmat, päivitys 2018-2019 Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo

Lisätiedot

Helsingin tupakka- ja lääkelain valvontasuunnitelma , päivitys 2017

Helsingin tupakka- ja lääkelain valvontasuunnitelma , päivitys 2017 HELSINGIN KAUPUNGIN 1 (9) Helsingin tupakka- ja lääkelain valvontasuunnitelma 2015 2019, päivitys 2017 HELSINGIN KAUPUNGIN 2 (9) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1 Johdanto... 3 2 Suunnitelmallinen

Lisätiedot

o o o 1. 2. 3. 1. 2. 3. 4. 5. 1. 2. 3. 1. 2. 1. Liite 1. Suunnitelmallisen valvonnan kohdetyypit, niiden riskiluokat, tarkastustiheys ja tarkastuksen keskimääräinen kesto Suunnitelmallisen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkatuotteiden ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma Päivitys 2017 (liite 3)

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkatuotteiden ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma Päivitys 2017 (liite 3) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta Tupakkatuotteiden ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma 2015 2019 Päivitys 2017 (liite 3) Sisältö 1. YLEISTÄ... 1 2. PAINOPISTEET... 1 3. TARKASTUKSET...

Lisätiedot

Perusturvalautakunta esityslistan liite

Perusturvalautakunta esityslistan liite Perusturvalautakunta 10.12.2008 esityslistan liite Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin,

Lisätiedot

-= Q).!!? 2 kohteet 2017

-= Q).!!? 2 kohteet 2017 Suunnitelmallisen valvonnan toteutuma 2017 Elintarvikevalvonta Liite 1 C Cl) :os Cl) ::U.,. :os :(U Valvonta- Toteutuneita E ::, C,n C c Tarkastetut Cl) >, Cl) - suunnitelma tarkastuksia toteutuma (%).,.

Lisätiedot

Liite 2. Suunnitelmallinen valvonta ja näytteet 2015-2019

Liite 2. Suunnitelmallinen valvonta ja näytteet 2015-2019 Liite 2. Suunnitelmallinen valvonta ja näytteet 2015-2019 Elintarvikelain valvonta Näytteen lau Valvontakohde tammi-, huhti-, helmi-, touko-, heinä-, elo-, Aihe Näytteen tutkimus ovv vov maaliskuu kesäkuu

Lisätiedot

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO. Tupakkalain valvontasuunnitelma vuosille

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO. Tupakkalain valvontasuunnitelma vuosille KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Tupakkalain valvontasuunnitelma vuosille 2015 2019 Hyväksytty sote-kuntayhtymän hallituksessa / 2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO...3

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkalain valvontasuunnitelma Päivitys 2016 (liite 4)

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkalain valvontasuunnitelma Päivitys 2016 (liite 4) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta Tupakkalain valvontasuunnitelma 2015 2019 Päivitys 2016 (liite 4) Sisältö 1. YLEISTÄ... 1 2. PAINOPISTEET... 1 3. TARKASTUKSET... 2 3.1 Tarkastusten sisältö.2

Lisätiedot

28.01.2014 9 TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN TERVEYSTARKASTAJILLE YMPÄRISTÖTERVEYS- VALVONTAAN KUULUVISSA ASIOISSA

28.01.2014 9 TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN TERVEYSTARKASTAJILLE YMPÄRISTÖTERVEYS- VALVONTAAN KUULUVISSA ASIOISSA Meri-Lapin ympäristöterveysjaosto Jatkodelegointi 28.01.2014 9 TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN TERVEYSTARKASTAJILLE YMPÄRISTÖTERVEYS- VALVONTAAN KUULUVISSA ASIOISSA Terveydensuojelulaki 763/1994 6 5 mom. Laivatarkastukset

Lisätiedot

Liite III. Tupakkalain ja nikotiinikorvausvalmisteiden valvontasuunnitelma PÄIVITYS 2019

Liite III. Tupakkalain ja nikotiinikorvausvalmisteiden valvontasuunnitelma PÄIVITYS 2019 Liite III Tupakkalain ja nikotiinikorvausvalmisteiden valvontasuunnitelma 2015 2019 PÄIVITYS 2019 Liite III 2 (5) 1. Johdanto... 3 2. Tarkastuksen sisältö... 3 3. Tarkastuskohteiden tarkastustiheys ja

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimen ympäristöterveysvalvonnan valvontasuunnitelman toteutuma 2015. Sivu 1/5

Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimen ympäristöterveysvalvonnan valvontasuunnitelman toteutuma 2015. Sivu 1/5 Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimen ympäristöterveysvalvonnan valvontasuunnitelman toteutuma 2015. Sivu 1/5 Valvontakohteita Tarkastettava Tarkastukset Näytteet Tarkastetut Tarkastukset Näytteet [kpl]

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA JA MAKSUT

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA JA MAKSUT KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA JA MAKSUT Luonnos 1.11.2007 2 SISÄLLYSLUETTELO Elintarvikelain mukaista valvontaa koskeva taksa 3 Sivu Terveydensuojelulain,

Lisätiedot

Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2014

Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 214/11.02/2014 5 Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2014 Terveystarkastaja Kirsi Puola 2.2.2015: Kunnan tulee vuosittain arvioida valvontasuunnitelman toteutumista

Lisätiedot

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO. Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma. vuosille

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO. Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma. vuosille KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuosille 2015 2019 Hyväksytty sote-kuntayhtymän hallituksessa / 2014 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Liite II 2(7)

Sisällysluettelo. Liite II 2(7) Liite II Liite II 2(7) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Tarkastuksen sisällön määrittely... 3 3 Tarkastuskohteiden tarkastustiheys ja niihin käytettävä työaika... 4 4. Näytteenotto ja näytteiden tutkiminen...

Lisätiedot

Terveydensuojelun valvontasuunnitelma vuosille

Terveydensuojelun valvontasuunnitelma vuosille KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Terveydensuojelun valvontasuunnitelma vuosille 2008 2010 Luonnos 29.10.07 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO...3 1.1 KUNNAN TERVEYDENSUOJELUVIRANOMAISEN

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkatuotteiden ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma Päivitys 2018 (liite 3)

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkatuotteiden ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma Päivitys 2018 (liite 3) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta Tupakkatuotteiden ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma 2015 2019 Päivitys 2018 (liite 3) Sisältö 1. YLEISTÄ... 1 2. PAINOPISTEET... 1 3. TARKASTUKSET...

Lisätiedot

Luonnos. Simon ympäristöterveysvalvonnan valvontasuunnitelma vuosille 2008-2010

Luonnos. Simon ympäristöterveysvalvonnan valvontasuunnitelma vuosille 2008-2010 Luonnos Simon ympäristöterveysvalvonnan valvontasuunnitelma vuosille 2008-2010 Sisältö 1 YLEISTÄ 1.1 Lainsäädäntöä 1.2 Kunnan valvontasuunnitelma 1.2.1 Ympäristöterveysvalvonnan valvontasuunnitelma 2 TARKASTUKSEN

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Ympäristöterveyden valvontasuunnitelma Päivitys vuodelle 2017 KOHDEKOHTAISEN RISKINARVIOINNIN MUKAINEN

Pohjois-Karjalan Ympäristöterveyden valvontasuunnitelma Päivitys vuodelle 2017 KOHDEKOHTAISEN RISKINARVIOINNIN MUKAINEN Kaikki valvontayksikön kunnat yhteensä Valvontakohdetyypit valvontalajeittain KOHDEKOHTAISEN RISKINARVIOINNIN MUKAINEN VALTAKUNNALLINEN OHJEISTUS Liite 1. Valvontakohteet ja resurssitarkastelu 2015-2019

Lisätiedot

MAKSUTAULUKKO Elintarvikevalvonta ILMOITUKSEN VARAINEN TAI HYVÄKSYMISTÄ EDELLYTTÄVÄ TOIMINTA

MAKSUTAULUKKO Elintarvikevalvonta ILMOITUKSEN VARAINEN TAI HYVÄKSYMISTÄ EDELLYTTÄVÄ TOIMINTA 1 (5) Helsingin kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksan 15.8.2016 maksutaulukot Liite 1 MAKSUTAULUKKO Elintarvikevalvonta ILMOITUKSEN VARAINEN TAI HYVÄKSYMISTÄ EDELLYTTÄVÄ TOIMINTA Ilmoitusten käsittelymaksut

Lisätiedot

Mikkelin seudun ympäristölautakunta Liite 4 104

Mikkelin seudun ympäristölautakunta Liite 4 104 Mikkelin seudun ympäristölautakunta 8.12.2016 Liite 4 104 TUPAKKALAIN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 2019 Päivitys vuodelle 2017 SISÄLTÖ 1 TUPAKKALAIN VALVONNAN TARKOITUS... 1 2 TARKASTUSTEN SISÄLTÖ...

Lisätiedot

Inarin ja Utsjoen yhteistoiminta-alueen kuluttajaturvallisuusvalvontasuunnitelma

Inarin ja Utsjoen yhteistoiminta-alueen kuluttajaturvallisuusvalvontasuunnitelma Inarin kunta Ympäristöyksikkö Inarin ja Utsjoen yhteistoiminta-alueen kuluttajaturvallisuusvalvontasuunnitelma 2011-2014 Päivitys vuodelle 2012 Inarin kunnan sosiaali- ja terveyslautakunta, ympäristöjaosto

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon taksa

Ympäristöterveydenhuollon taksa PYHÄJÄRVISEUDUN YMPÄRISTÖTOIMISTON YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA Pyhäjärviseudun ympäristölautakunnan päätös 10.11.2015. Taksan voimaantulo 1.1.2016. Eura, Huittinen, Kokemäki, Säkylä Ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

Terveydensuojelun valvonnan maksut

Terveydensuojelun valvonnan maksut Ympäristöterveydenhuoltojaosto 31.10.2014, 27 liite 1. Kuntayhtymähallitus xx.xx.xxxx, xx Terveydensuojelun valvonnan maksut 1. Ilmoituksenvarainen tai hyväksymistä edellyttävä toiminta Työtila, jonka

Lisätiedot

Terveydensuojelun valvonnan maksut

Terveydensuojelun valvonnan maksut Ympäristöterveydenhuoltojaosto 12.12.2013, 37 Liite 1 Kuntayhtymähallitus xx.xx.xxxx, xx Terveydensuojelun valvonnan maksut 1. 2. Ilmoituksenvarainen tai hyväksymistä edellyttävä toiminta Työtila, jonka

Lisätiedot

TUNTURI-LAPIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSAT Taksat ovat voimassa seuraavissa kunnissa: Enontekiö, Kittilä, Muonio, Sodankylä

TUNTURI-LAPIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSAT Taksat ovat voimassa seuraavissa kunnissa: Enontekiö, Kittilä, Muonio, Sodankylä TUNTURI-LAPIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSAT Taksat ovat voimassa seuraavissa kunnissa: Enontekiö, Kittilä, Muonio, Sodankylä Sodankylän kunta Kunnanvirasto Puhelin 0400-618 870 PL 60 www.sodankyla.fi

Lisätiedot

LÄNSI-UUDENMAAN YMPÄRISTÖTERVEYS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2012

LÄNSI-UUDENMAAN YMPÄRISTÖTERVEYS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 LÄNSI-UUDENMAAN YMPÄRISTÖTERVEYS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 LÄNSI-UUDENMAAN YMPÄRISTÖTERVEYSLAUTAKUNNAN KOKOUKSESSA Hyväksytty nähtäville 27.10.2011 41 Hyväksytty 1.12.2011

Lisätiedot

LIITE KAINUUN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1 SOVELTAMISALA

LIITE KAINUUN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1 SOVELTAMISALA LIITE KAINUUN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1 SOVELTAMISALA Terveydensuojelulain (763/94) 50 :n, elintarvikelain (361/95) 24 :n, lain eläimistä saatavien elintarvikkeiden elintarvikehygieniasta

Lisätiedot

Ymp.ltk Liite nro 3. A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

Ymp.ltk Liite nro 3. A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat Ymp.ltk 15.11.2011 Liite nro 3 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Hyväksytty: Ympäristölautakunta 14.12.2010 113 Muutokset hyväksytty: Ympäristölautakunta 16.08.2011 57 Muutokset

Lisätiedot

Ympäristöterveyden tehtäväkuvaukset

Ympäristöterveyden tehtäväkuvaukset 1 / 13 Ympäristöterveyden tehtäväkuvaukset LIITE 2 Loppuraportin liite 2 Maria Närhinen Sisältö 1. JOHDANTO... 2 2. YMPÄRISTÖTERVEYDEN PERUSTASO... 3 3. KUNNAN YMPÄRISTÖTERVEYDEN VIRANOMAISTEHTÄVÄT...

Lisätiedot

Vaasan, Laihian ja Vähänkyrön yhteistoiminta-alueen ympäristöterveydenhuollon viranomaisen taksa

Vaasan, Laihian ja Vähänkyrön yhteistoiminta-alueen ympäristöterveydenhuollon viranomaisen taksa 1 Vaasan, Laihian ja Vähänkyrön yhteistoiminta-alueen ympäristöterveydenhuollon viranomaisen taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen

Lisätiedot

Liite 2. Suunnitelmallinen valvonta ja näytteet 2015-2019

Liite 2. Suunnitelmallinen valvonta ja näytteet 2015-2019 Liite 2. Suunnitelmallinen valvonta ja näytteet 2015-2019 Elintarvikelain valvonta Näytteen laatu Valvontakohde heinä-, elo-, Aihe Näytteen tutkimus ovv vov syyskuu Tarkastus Vastuuhenkilö(t) myynti- ja

Lisätiedot

ELINTARVIKEVALVONNAN SUUNNITELMA 2019

ELINTARVIKEVALVONNAN SUUNNITELMA 2019 Liite 4 a) ELINTARVIKEVALVONNAN SUUNNITELMA 2019 Elintarvikevalvonnan ajankohtaista v. 2019 Ympäristöterveydenhuollon keskitetyn toiminnanohjaus- ja tiedonhallintajärjestelmän (VATI) käyttöönotto vuoden

Lisätiedot

3 NÄYTTEENOTTO JA NÄYTTEIDEN TUTKIMINEN VALVONTAKOHTEIDEN TARKASTUSTIHEYS VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI...

3 NÄYTTEENOTTO JA NÄYTTEIDEN TUTKIMINEN VALVONTAKOHTEIDEN TARKASTUSTIHEYS VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI... TUPAKKALAIN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 2019 Päivitys vuodelle 2018 SISÄLTÖ 1 TUPAKKALAIN VALVONNAN TARKOITUS... 1 2 TARKASTUSTEN SISÄLTÖ... 2 3 NÄYTTEENOTTO JA NÄYTTEIDEN TUTKIMINEN... 3 4 VALVONTAKOHTEIDEN

Lisätiedot

MAKSUTAULUKKO Elintarvikevalvonta ILMOITUKSEN VARAINEN TAI HYVÄKSYMISTÄ EDELLYTTÄVÄ TOIMINTA

MAKSUTAULUKKO Elintarvikevalvonta ILMOITUKSEN VARAINEN TAI HYVÄKSYMISTÄ EDELLYTTÄVÄ TOIMINTA 1 (5) Helsingin kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksan 1.7.2015 maksutaulukot Liite 1 MAKSUTAULUKKO Elintarvikevalvonta ILMOITUKSEN VARAINEN TAI HYVÄKSYMISTÄ EDELLYTTÄVÄ TOIMINTA Ilmoitusten käsittelymaksut

Lisätiedot

Maksut ja myyntitulot 2016. Imatran seudun ympäristötoimi Ympäristöterveydenhuolto

Maksut ja myyntitulot 2016. Imatran seudun ympäristötoimi Ympäristöterveydenhuolto Maksut ja myyntitulot 2016 Imatran seudun ympäristötoimi Ympäristöterveydenhuolto Kaupunginvaltuusto 7.12.2015 1 1 Soveltamisala Seuraavien lakien mukaisista hyväksymispäätöksistä, ilmoitusten perusteella

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010

TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 Ympäristölautakunta 17.12.2009 2/8 Ympäristöterveydenhuollon elintarvikevalvontasuunnitelma 2010 SISÄLLYS LUKU 1.

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon taksa 1.1.2016

Ympäristöterveydenhuollon taksa 1.1.2016 Lahden kaupunki / Ympäristöterveys Ympäristöterveydenhuollon taksa 1.1.2016 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka

Lisätiedot

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat Liite nro 1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Hyväksytty: Ympäristölautakunta 14.12.2010 113 Muutokset hyväksytty: Ympäristölautakunta 16.08.2011 57 Voimaantulo: 01.01.2011 01.09.2011

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON KEMIKAALI-, KULUTTAJATURVALLISUUS-, TERVEY- DENSUOJELU- JA TUPAKKAVALVONNAN VUODEN 2012 TOTEUMAN ARVIOINTI

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON KEMIKAALI-, KULUTTAJATURVALLISUUS-, TERVEY- DENSUOJELU- JA TUPAKKAVALVONNAN VUODEN 2012 TOTEUMAN ARVIOINTI Arviointi ISAVI/1343/05.14.02/2014 Itä-Suomi Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue 31.3.2014 Kuopion kaupungin ympäristö- ja rakennuslautakunta YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON KEMIKAALI-, KULUTTAJATURVALLISUUS-,

Lisätiedot

Talousveden saastuminen ja erityistilanteissa toimiminen

Talousveden saastuminen ja erityistilanteissa toimiminen Talousveden saastuminen ja erityistilanteissa toimiminen Ylitarkastaja Jaana Kilponen, MMT Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto, Valvira jaana.kilponen@valvira.fi 27.9.2013 1 Tilannejohtaminen

Lisätiedot

Tämän taksan sisältämistä tarkastuksista peritään maksutaksan 2 :n mukainen 35 käyntimaksu. Ilmoitusten ja hakemuksen käsittelymaksut Uusi Toiminna

Tämän taksan sisältämistä tarkastuksista peritään maksutaksan 2 :n mukainen 35 käyntimaksu. Ilmoitusten ja hakemuksen käsittelymaksut Uusi Toiminna MAKSUTAULUKKO 2019 Tämän taksan sisältämistä tarkastuksista peritään maksutaksan 2 :n mukainen 35 käyntimaksu. 1. Terveydensuojeluvalvonta 1.1 Ilmoituksenvarainen tai hyväksymistä edellyttävä toiminta

Lisätiedot

PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNNE YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA

PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNNE YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA YMPLTK 22.2.2012 6 KYHALL 22.3.2012 47 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNNE YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 2012 Kumoaa Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen hallituksen 16.11.2011 hyväksymän ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA YHTEENVETO Ymp.ltk liitteen 9 LIITE sivu 1 SIILINJÄRVEN TULOKSET

SIILINJÄRVEN KUNTA YHTEENVETO Ymp.ltk liitteen 9 LIITE sivu 1 SIILINJÄRVEN TULOKSET sivu 1 Jauhelihan mikrobiologinen laatu Kuopion, Lapinlahden, Leppävirran, Maaningan, Nilsiän, Rautavaaran, Siilinjärven, Koillis-Savon kuntayhtymän, Pielaveden ja Keiteleen kuntayhtymän sekä Ylä-Savon

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta. 21 Asianro 3656/11.02/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta. 21 Asianro 3656/11.02/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (1) 21 Asianro 3656/11.02/2012 Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2012 Ympäristöjohtaja Lea Pöyhönen Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut

Lisätiedot