Arkangelissa ja Petroskoissa kaivataan elomiehiä IRR-TV:n juutalaistyön strategia uusiutui

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Arkangelissa ja Petroskoissa kaivataan elomiehiä IRR-TV:n juutalaistyön strategia uusiutui"

Transkriptio

1 ITÄPORTTI Kristillisen medialähetystyön erikoislehti Syyskuu 2005 Nro 5 Sulkeeko Supervalta ovensa? Arkangelissa ja Petroskoissa kaivataan elomiehiä IRR-TV:n juutalaistyön strategia uusiutui

2 Toiminnanjohtajalta Ylimitoitettu tehtävä? Supervalta on sulkemassa ovensa lähetystyölle s. 4 Lähetystyö on Jumalan antama unelma seurakunnalleen Mukavuusalueet ovat edistyksen vihollinen myös Jumalan valta-kunnassa. Mukavuusalueella tarkoitetaan sitä, mika koetaan tutuksi, turvalliseksi, mukavaksi "elintasoksi". Mukavuusalueet syntyvät lähes huomaamatta. Jos me seurakuntana ja yksilöuskovina kotiudumme mukavuusalueisiimme, työ nopeasti pysähtyy. Mukavuusalueet muodostavat esteen Jumalan antamien unelmien toteuttamiseksi. Nuoruudessaan Mooseksella oli unelma - vapauttaa Israelin kansa orjuudesta. Ehkä unelma oli jo sammunut Mooseksen rinnassa, kun Jumala tuli hänen luokseen ja ilmoitti palavassa pensaassa, kuinka unelma oli toteutuva. Jumalan antama ensimmäinen ohje oli selkeästi Mooseksen mu- kavuusalueen ulkopuolella: "Tule, minä lähetän sinut faraon luokse!" Epäilemättä Mooses koki riittämättömyyttä. Mutta Jumalan antamat unelmat ja näyt ovat aina ylimitoitettuja kykyihimme ja kokemukseemme nähden. Jumala haastoi Mooseksen toimimaan jatkuvasti mukavuusalueensa ulkopuolella. Jos Mooses ei olisi näin toiminnut, mitä olisi tapahtunut? Kun Jeesus kutsui opetuslapset seuraamaan häntä, hän haastoi heidät jättämään taakseen omin käsin hiellä ja kovalla vaivalla rakennetut mukavuusalueet. Kun Jeesus antoi tälle samalle kouluakäymättömälle kalastajajoukolle suuren lähetyskäskyn, hän tietoisesti antoi tehtävän, joka kaikkien mittareiden mukaan ylitti heidän kykynsä ja kokemuksensa. On hienoa tietää, että Jumala määrätietoisesti valitsee arvottomia, alamittaisia ihmisiä kuten sinä ja minä. Kaikkeen maailmaan meneminen ei olisi onnistunut elleivät opetuslapset olisi Jeesuksen taivaaseen nousemisen jälkeen jättäneet jälleen kerran henkilökohtaiset mukavuusalueensa ja lähteneet. Jumala räätälöi jokaiselle meistä oman elämämme unelman. Jumalan antama unelma aina palvelee määrättyä suurta tarvetta. Matkalla unelmasi täyttymiseen kuulet ystävien epäileviä ääniä, kuljet pätkän erämaataivalta ja kohtaat jättiläisiä. Jumalan antama unelma on tuhat kertaa sen arvoinen. Älä jää paikoillesi. Kannattaa lähteä. Kysy vaikkapa Moosekselta. IRR-TV:n juutalaistyö laajenee s. 16 Katsaus IRR-TV:n juutalaistyöhön s. 10 Tässä numerossa: 2 Ylimitoitettu tehtävä? 4 Supervalta sulkee ovensa? 4 Muistatko nämä kuvat? 7 Johtajat ennakoivat ahdinkoa 7 Kaupunkimissioille sosiaalinen tilaus 8 Elomiehiä tarvitaan missiokaupungeissa 10 Maailman lähetyskartta 12 Olavi Syvännön haastattelu Israelista 16 IRR-TV:n juutalaistyöhön laajennus 19 Palautetta 20 Kimmo Kestilä Turkkiin 22 Ismael, Iisak ja israelilaispalestiinalaiskonfliktin synty 24 Tappajasta Jumalan käyttöön 25 IRR-TV:n työ muslimimaissa 26 Uutisia Lähetystyö maailmassa Suuri kysymys tässä lehdessä on "Sulkeeko Venäjä ovensa lähetystyölle?" Vuosien varrella asiasta on kuultu monenlaista arviota. Lähes kaikki ovat olleet sitä mieltä, että Neuvostoliiton ajoille ei ole paluuta. Venäjän kristityt eivät joudu enää samaan ahjoon, missä he kituivat Stalinin ja Hrushtshevin aikana. Ottamatta kantaa edellä mainittuun toteamme, että tilanne Venäjällä on muuttumassa jälleen kerran. Muutosten takana on kaksi tuttua instituutiota: FSB ja Venäjän ortodoksikirkko. On aihetta rukoukseen Venäjän puolesta. Kiina kehittyy maailman mahdiksi silmiemme edessä. Kiinan seurakunnille toivotaan vapaampaa toiminnan aikaa. Vasten ulkomaailman yleistä mielipidettä Kiinassa on ollut meneillään ankara vainon aalto koko kesäajan. Intiassa, Bangladeshissa, Pakistanissa, Indonesiassa, Keski-Aasiassa ja Saudi Arabiassa uskovia on tapettu ja pahoinpidelty. Tämä on sukupolvi, jolle kuuluu Jeesuksen antama lähetyskäsky: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille!" Kiitos Jumalalle työkaluista. Sähköiset mediat tekevät tehtävän mahdolliseksi. Satelliitti TV- lähetyksiä, radio-ohjelmia ja internet-televisiota ei voida estää, eikä vangita. Jumalan sana kulkeutuu maailman ääriin ja ihmisiä tulee uskoon saarnatun sanan kuulemisen kautta. Hannu Haukka Elomiehiä tarvitaan missiokaupungeissa s. 8 Itäportin julkaisija: Yleiskristillinen medialähetysjärjestö IRR-TV ry. Päätoimittaja: Hannu Haukka Toimituskunta: Aki Miettinen, Laura Haukka, Markku Tenhunen, Stanislav Voronin, Hani H, Jorma Uusi-Vähälä Taitto: Jari Sippola, Kimmo Kestilä, Arsi Liimatainen Painopaikka: Esa Print Oy, Lahti, 2005 Postiosoite: IRR-TV, PL 150, Kerava Käyntiosoite: IRR-TV, Jäspilänkatu 2b, Kerava Vaihde: (09) Fax: (09) Avoinna: ma pe klo Sähköposti: irrtv@irrtv.þ Internet: Pankkiyhteys: Osuuspankki , Sampo , Nordea Keräyslupa: OKU161A 2 3

3 Venäjä Supervalta sulkee ovensa lähetystyölle? Mitä Venäjällä nyt tapahtuu? Kysymys ahdistaa sekä maassa olevia seurakuntia että maan rajojen sisällä toimivia lähetys- ja avustusjärjestöjä. Tapahtumat osoittavat, että supervallan ovien sulkeutuminen evankeliumin julistukselle yleisesti on käynnistynyt. Seuraavassa katsaus huolestuttavaan kehitykseen. Ennusteet "Venäjä ei koskaan tule olemaan vapaa maa. Historia todistaa, että maa tarvitsee rautaisen johdon", päätteli hyvin asioista perillä oleva venäläinen liikemies. Hän ei ole yksin. Vastoin miljoonien Venäjän kristittyjen ja muun maailman hartaita toiveita tapahtumat kertovat, että Venäjä on palaamassa nyt vanhaa neuvostoaikaa muistuttavaan muotoon. Elokuussa 2001 David Wilkerson varoitti, että hengellinen työ Venäjällä on vaikeutuva, ja että rajoitukset ovat tulossa. Näin on todistettavasti tapahtumassa. Mikä sulkeutuu? Mutta tarkoittiko sanoma, että Venäjä sulkeutuu kokonaan tai osittain? Kohdistuvatko rajoitukset seurakunnan tekemään työhön? Vai koskevatko muutokset seurakuntien oikeutta olla olemassa? Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisinä vuosina Venäjällä olevat seurakunnat saivat pitää ulkoilmakokouksia, vuokrata stadioneita, elokuvateattereita ja muita julkisia tiloja toimintaansa varten. Ovet kouluihin, sairaaloihin, lastenkoteihin ja vankiloihin olivat avoinna. Armeijassa oli mahdollista pitää hartauksia. Kristillisiä kustantajia syntyi maahan. Monet seurakunnat aloittivat oman kustannustoiminnan. Valtakunnalliset TV- ja radio-kanavat olivat avoinna laadukkaille kristillisille ohjelmille. Suuri vapauden aika oli koittanut 70 vainon vuoden jälkeen. Seurakunnan kärsimys Venäjällä oli päättynyt. Toivottiin, etteivät vaikeat ajat koskaan palaisi. Vuosina vanhoilliset voimat yhdessä Venäjän ortodoksikirkon kanssa yrittivät rajoittaa lähetys- työtä maassa säätämällä uusia lakeja. Lait eivät jarruttaneet seurakuntien toimintaa merkittävästi. Tuona samana aikana Venäjän ortodoksikirkko politisoitui voimakkaasti. Samassa tahdissa ortodoksikirkon kyky vaikuttaa maan hengelliseen tervehtymiseen hupeni. Neljän viimeisen vuoden aikana otteet evankelisia kirkkokuntia kohtaan ovat koventuneet. Mielipiteiden määrätietoi- nen muokkaaminen Tänään yleistä mielipidettä määrätietoisesti muokataan ei-ortodoksikristittyjä vastaan. Näyttää siltä, että päättävissä elimissä todettiin, että evankelisten kirkkokuntien passivoimiseen tarvitaan seuraavia toimenpideitä: medioiden sulkeminen evankelisilta seurakunnilta, evankelisten seurakuntien mittava mustamaalaaminen tiedotusvälineissä, kaikki samojen kirkkokuntien toiminnan kieltämien yleisillä paikoilla ja vielä evankelisten seurakuntien osallistuminen yhteiskunnalliseen elämään mm. humanitäärisen avun kautta. Valtion televisiosta poistettiin kristilliset TV-ohjelmat. Kirkkokunnilta estettiin pääsy maan kouluihin, sairaaloihin ja armeijaan. Stadionien ja suurten julkisten tilojen vuokraaminen evankeliointitapahtumia varten kiellettiin. Samalla käynnistettiin massiivinen mediakampanja, jossa edelleen mustamaalataan evankelisia kirkkokuntia valheellisin syyttein ja väärennetyllä informaatiolla. Evankelisille kristityille ei suoda mahdollisuutta vastineeseen. Nyt Venäjän ei-ortodokseihin lukeutuvien seurakuntien tekemä lähetys- ja yhteiskunnallinen työ on vaakalaudalla. Turvallisuuselimet mukana Ortodoksikirkko ja paikalliset viranomaiset eivät avoimesti myönnä, että evankeliset kirkkokunnat ovat heidän maalitaulunaan. Noin 200 hengen moskovalainen seurakunta, jonka pastori ei tahdo nimeänsä julkisuuteen peläten lisää vastoinkäymisiä, kertoi että vuonna 2004 seurakunta sai käskyn siirtyä pois vuokratiloista, joissa se oli toiminnut monta vuotta. Useaan otteeseen FSB:n (entinen KGB) virkamies kysyi, miten oli mahdollista että kokoonnumme kyseissä paikassa. Tämä toistuu kaikkialla Venäjällä! Kun vuokraisäntä saa tietää, että kyseessä on evankelinen toiminta hän kieltää tilojen käytön kertoen "tämä ei ole sallittua". Se on kirjoittamaton laki. Moskovan Patriarkaatti Anatoli Ptshelintsev Moskovan Slaavilaisesta oikeuskeskuksesta kertoo: "Tämä on Moskovan Patriarkaatin paikallisten viranomaisten painostuksen tulosta. Heitä kehotetaan pidättäytymään vuokraamasta tiloja evankelisille seurakunnille". Volgan rannalla Saratovin kaupungissa sijaitseva 700-hengen Elämän Sana -seurakunnalta on peruttu vuokrasopimukset viisi kertaa kahden vuoden aikana. Yhteisön sisarseurakunnalta Engelin kaupungissa on kielletty kaikki mahdolliset vuokratilat. Seurakunnan 70 jäsentä kokoontuu yksityiskodeissa. Tilanne pahenee edelleen, kun mennään pienempiin kaupunkeihin. Eräs seurakunta halusi vuokrata yksityisen elokuvateatterin Jeesus filmi-esitystä varten. Pormestarilta tuli viesti teatterin johtajalle, että jos Þlmi esitetään, johtajalle ei ole sen jälkeen töitä. Loukkaukset lisääntyneet Vuoden 2005 ensimmäisen neljän kuukauden aikana kirjattiin enemmän uskonnollisen vapauden loukkaus- ja syrjintätapauksia kuin vuosina 2003 ja 2004 yhteensä. Loukkaukset tapahtuvat laajalla alueella lähes rajalta rajalle. Kerrotaan tapauksia kirkkorakennusten takavarikoinnista, rukoushuoneiden polttamisesta, kristittyjen pahoinpitelystä, miliisien väkivallasta. Myös seurakuntien rakennushankkeita järjestelmällisesti estetään. Samanaikaisesti ortodoksikirkon johto on lähtenyt avoimen taistelun tielle. Kirkon johto yhä näkyvämmin ottaa yhteen "lahkojen" kanssa. Kaikki pro- Muistatko nämä kuvat Idäntyön viestissä 2001? Wilkersonin varoittava sanoma Koittaa hetki, jolloin ei enää montaa tä män kal tais ta kokousta pidetä. Siksi Jumalan on toi mit ta va nyt. Kuulitteko tämän profetian sanat? Ymmärsittekö mitä sanoin? Montaa tä män kal tais ta kokousta ei tule enää olemaan - tiedän sen. Kansainvälisesti tunnettu saarnaaja David Wilkerson varoitti näillä sanoilla Venäjän pastorikongressia elokuussa Ennustus näyttää toteutuvan. Vielä kesällä 2001 sisäpoliittinen ti lan ne näyt ti suo si van Venäjän evankelisia seu ra kun tia. Merkkejä seurakuntien työtä rajoittavista toi men pi teis tä tuolloin ei juuri ollut. Neljässä vuodessa tilanne on muuttunut. Ennustukset toteutuvat Venäjän valtion television pääkanavat ovat hiljalleen sul keneet pois hengelliset ohjelmat. Seurakunnille ei enää uskalleta vuokrata ulkopuolisia kokoontumistiloja. Venäjän ortodoksikirkko tiukentaa otettaan valtionkirkko asemasta, mikä tarkoittaa lähestyvää ahdinkoa muille kristillisille kirkkokunnille. Neljä vuotta sitten entisen Neuvostoliiton Keski-Aasian valtioissa islamilaisuus heräsi pitkästä unesta. Monissa valtiossa suhtautuminen kristinuskoon muuttui suvaitsemattomaksi. Nyt muutokset ovat vauhdissa Venäjällä. Vuoden 2003 elokuussa Venäjän yleisradio ajoi laajasta vas tus tuk - ses ta huolimatta läpi TV-uudistuksen, jossa pai kal li nen - tasavaltojen ja alueiden - ohjelmatarjonta supistettiin arkisin pelkkiin uutisiin. Kilpajuoksua! Televisiomedia on keskeisessä asemassa kaupunkimissioissamme. On vielä epäselvää kuinka kaupal li set TV-ka na vat suhtautuvat muuhun kuin ortodoksikirkon tarjoamaan ohjelmaan. On käynnistynyt kilpajuoksu ajan kans sa. Uu ti set ei vät saa hidastaa askelia. Jeesuksen sanat sopivat: Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut. Tehtävämme on olla Hänen asiallaan aina myös Venäjällä. Kun elovainioiden ylle ilmestyvät myrskypilvet, uskollisuutemme lähetyskäskylle mitataan. Jumala on pi tävä huo len, että tämän sukupolven elonkorjuu viedään loppuun saakka. Hannu Haukka 4 5

4 Venäjä Anatoli Ptshelintsev Moskovan Slaavilaisesta oikeuskeskuksesta sanoo, että ortodoksikirkon ylinjohto on antanut siunauksensa nykyisen evankelisten kirkkokuntien ahdisteluun. testanttiset kirkkokunnat ovat lahkoja kirkon mukaan. Kirkon aloitteesta painetaan lehtisiä, joissa varoitetaan paikkakuntalaisia lahkojen vaarallisuudesta. Myös mielenosoituksia järjestetään evankelisten kristittyjen juhlien ja tapahtumien aikana. Eivät kaikki ortodoksikirkon papit ja rivijäsenet hyväksy kirkon toimia ja pitävät niitä paheksuttavina. Mutta nämä ovat vähemmistössä vailla valtaa. "Ilmiantajat" Huolestuttavinta on se, että nyt on käynnistynyt evankelisten kristittyjen vakoileminen. Heinäkuussa Portal-Credo -nimisellä ortodoksien isännöimällä kotisivulla julkaistiin määräys, jonka mukaan vuosineljänneksittäin vallanpitäjille välitetään tietoja "lahkojen" toiminnasta kaikilla ortodoksikirkon toimialueilla. Vakoiltavasta yhteisöstä kerättävän tiedon tulee sisältää nimi, kirkkokunta, jäsenmäärä, jäsenien keskimääräinen ikä, johtajien nimet, kokoontumispaikat, kasvukäyrät, toimintamenetelmät kuten esim. kotikäynnit, ulkoilmatilaisuudet, konsertit, juhlat, ilmaiset ateriat, ilmainen kirjallisuus, aktiivisuuden aste, tulevat tapahtumat, mahdolliset yhteenotot paikallisen ortodoksikirkon kanssa. Hätkähdyttää on myös tietojen välittäminen myötämielisistä virkamiehistä paikallishallinnossa, kuten pormestareista ja muun hallinnon johtajista, merkittävistä liikemiehistä, mediajohtajista, opettajista, sairaalahenkilökunnasta. Nyt on pelko, että maassa palataan Stalinin aikaiseen kansalaisten vakoiluun. Eräs ortodoksikirkon edustaja puolusti vakoilemista sanoen: "Mielestäni määräys on paikallaan, koska se auttaa tarvittavan tiedon keräämisessä kirkolle kuuluvassa tärkeässä tehtävässä - ideologisessa taistelussa lahkoja vastaan". Uutinen ortodoksikirkon ja FSB:n yhteistyöstä myös ihmetyttää. Kirkon leireillä koulutetaan nuorisoa FSB:n palvelukseen. Kirkot eivät häviä Nopea muutos huonompaan suuntaan Venäjän hengellisessä kentässä ja evankelisten kirkkokuntien toiminnan vapaudessa on syvästi huolestuttava. Maan sulkeutuminen lähetystyölle ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ortodoksikirkon ulkopuolella olevat muut kirkkokunnat kokonaan kielletään tai pakotetaan lopettamaan kokoontumiset. Vuonna 2000 Piispa Vladimir Murza tapasi presidentti Putinin jolloin evankelisten kirkkokuntien tulevaisuus näytti valoisalta. Joidenkin arvioiden mukaan tulevilla eduskunnan ja presidentin vaaleilla näyttää olevan oma osuutensa. Kremlissä pidetyssä kokouksessa Presidentti Putinin hallintoneuvoston edustaja Dmitri Medvedev ei sulkenut pois mahdollisuutta maan sisäpoliittisen tilanteen kärjistymisestä vaalien lähestyessä. Kärjistymisellä hän mainitsi myös uskontojen välisiä riitakysymyksiä. Ortodoksikirkon ulkoasioista ja suhteista vastaava Vsevolod Tshaplin esitti, että viime aikojen yritykset lisätä uskontojen välistä jännitettä maassa voivat antaa kuvan, että Venäjä on kohta uskonnollisen sodan partaalla. Tuuli voi nousta myrkyksi... Tshaplin lisäsi, että yritykset heilauttaa "venettä" pitäisi pysäyttää, koska tuuli, jota yritetään keinotekoisesti nostattaa voi muuttua todelliseksi myrskyksi. Medvedev totesi, että asioiden mutkistamista maassa ei voida selittää muulla kuin, että se on poliittisen tahon tilaus. Oranssi vallankumous Venäjän tiedotusvälineissä varoitetaan "oranssivyöhykkeestä". Siihen kuuluvat Ukraina, Moldova, Georgia. Ukrainan tapahtumat ovat erityisesti kiinnittäneet Venäjän viranomaisten huomion. Venäjän tiedotusvälineissä avoimesti syytetään Ukrainan protestanttisia kirkkoja sekaantumisesta Ukrainan vallankumoukseen vaikka uskovat olivat kokoontuneet keskustorille rukoilemaan poliittiselle kriisille rauhanomaista ratkaisua. Viranomaiset ovat vannoneet, ettei sama tule toistumaan Venäjällä. Evankelisten seurakuntien ahdinko Venäjällä osin selittyy tällä kannanotolla. Venäjän protestanttiset kirkkokunnat eivät yhdy viranomaisten epäilyihin. Tilanteen muuttuminen maan sisällä muutamassa kuukaudessa kertoo, siitä että seurakuntien vapaa toiminnanaika uhkaa loppua kesken. Mitä on tehtävissa? Rukous on voimallinen ja vaikuttaa myös hallitusmiesten sydämiin. Seurakuntien puolesta kehotamme Itäporttilehden lukijoita rukoilemaan Venäjän ja maan seurakuntien puolesta. Kehotamme lukijoitamme viemään tämän rukousaiheen jokaiseen seurakuntaan, missä on tapana rukoilla lähetystyön puolesta. Tilanne kehityy kaiken aikaa. Voidaan vielä toistaiseksi tukea Venäjällä olevien seurakuntien kautta tehtävää evankelioimistyötä taloudellisesti. Tehokas ja kattava evankelioiminen on myös talouskysymys. Ilman varoja seurakuntien ääni ei kanna kauas. IRR-TV uudistaa kaupunkimissiostrategiaansa. Koska nyt vielä voidaan toimia on toimittava nopein askelin ja mentävä mahdollisimman joutuisasti. Syksyllä pidetään evankelisten kirkkokuntien johtajatason strategiakokous. IRR-TV:n aloitteesta luodaan yhteinen katsaus kehitykseen maassa ja sovitaan laajasta toimintamallista huomioiden nykyhetken. Hannu Haukka Kirkkokuntien johtajat ennakoivat tulevaa ahdinkoa Lokakuussa 2001 kysyimme Venäjän eri hengellisiltä johtajilta, mitä mieltä he olivat Wilkersonin profetaallisesta sanomasta. Näin sanoivat evankelisten kristittyjen seurakuntaliittojen puheenjohtajat Sergei Rjahovski ja Vladimir Murza: Vladimir Murza: "Emme ole ehtineet käydä edes kaikissa Venäjän kaupungeissa julistamassa evankeliumia. Koemme vainojen lähestyvän." Piispa Murza, mitä sanotte Wilkersonin sanomasta? On kulunut noin yksitoista vuotta Kaupunkimissioille sosiaalinen tilaus Venäjällä YK:n tilastojen mukaan Venäjällä on tänään noin 5 miljoonaa narkomaania. Venäjän sisäasiainministeriö ilmoittaa, että määrä on noin 10 miljoonaa, joka lähentelee 7% väestöstä. On sanottu, että seitsemän prosentin jälkeen alkaa peruuttamaton kansakunnan luhistuminen. Viimeisten 10 vuoden aikana huumeiden yliannostukseen kuolleiden määrä Venäjällä on kasvanut 12- kertaiseksi, lasten keskuudessa luku on kasvanut 42-kertaiseksi samalla aikavälillä. Tilastojen mukaan Venäjällä toimii järjestäytynyttä huumeliigaa. Yli 300 laboratoriota maan rajojen sisällä tuottaa synteettisiä huumeita. Joka vuosi Venäjällä rekisteröidään 1,5 miljoonaa uutta huumeidenkäyttäjää. 40%:lla aikuismiesväestöstä on vakava alkoholiongelma. siitä, kun tulimme esiin maan alta ja kovasti haluaisimme vielä jonkin aikaa kokea vapautta. Olemme ehtineet tehdä hyvin vähän Herralle kymmenessä vuodessa. Emme ole ehtineet käydä edes kaikissa Venäjän kaupungeissa julistamassa evankeliumia. Sen tähden pyydämme hartaasti Herralta, että hän jatkaisi vapauttamme. Koemme vainojen lähestyvän. Emme koskaan unohda sitä uhrautuvaisuutta, mitä Suomen seurakunnat ja uskovat osoittivat venäläisiä kohtaan. Olemme kiitollisia, että kaikkein vaikempinakin aikoina he aineellisesti auttoivat meitä. Ja nyt me pyydämme, että kun on tulossa uusi rajoitusten ja vaikeuksien aika, älkää lakatko rukoilemasta Venäjän ja meidän kristittyjen puolesta. Varapääministeri Valentina Matvienko kertoi, että Venäjällä on jo miljoona katulasta. Valtion tilastojen mukaan määrä on huikeat 4 miljoonaa. Komsomolskaja Pravda -lehden mukaan 7 miljoonaa lasta näkee nälkää alle 16-vuotiasta lasta on ilmoitettu kadonneeksi. Vuosina vuotiaiden syþlistä sairastavien määrä kasvoi 47- kertaiseksi. Joka vuosi yli teini-ikäistä tekee itsemurhan. Korruptio kukoistaa. Moskovalaisen Indem Foundationin tutkimuksen mukaan tavalliset venäläiset maksavat 2,5 miljoonaa euroa vuodessa lahjontarahoja ja liikeyritykset vastaavasti maksavat huikeat 2,6 miljardia euroa lahjontarahaa vuodessa. Luku on lähes kymmenkertaistunut 4 vuodessa. Sergei Rjahovski: "Nyt teemme kaikkemme, että Jumala auttaisi pehmittämään tulevan iskun voimakkuutta, joka varmasti on tulossa." Piispa Rjahovski, mitä mieltä olet sanomasta? Lounaalla David Wilkerson puhui erittäin vakavia asioita, hän huomautti keskinäisestä yhteydestämme. Tulee kuitenkin aika, jolloin meidän on pakko olla yhdessä. Nyt teemme kaikkemme, että Jumala auttaisi pehmittämään tulevan iskun voimakkuutta, joka varmasti on tulossa. Wilkerson vielä lisäsi, että kesäkuinen konferenssi on yksi viimeisimmistä. Hän ennusti, että vainot tulevat uskonnon kautta. Laura Haukka Kun luetteloon lisätään maan korruptoitunut oikeusjärjestelmä, kukoistava rikollisuus ja avioerot, ei ole vaikeata ymmärtää, miksi kaupunkimissiot Venäjän suurkaupungeissa ovat tarpeen. Murheellisen luettelon aiheuttaa ihmissydän. Kyseessä on isien, äitien, ystävien ja naapurien rikkimennyt sielu ja sydän. Ainut lääke edellä oleviin yhteiskunnallisiin ongelmiin on Jumalan Sanan lahjomaton totuus ja valo. Sisäisen sopusoinnun ja toimivien ihmissuhteiden ainut resepti on ehyt, parantava henkilökohtainen suhde Jumalaan. Venäjän kansan intresseissä on esteetön Jumalan Sanan esillä pitäminen kaikkialla, kaikissa medioissa nyt enemmän kuin koskaan. HH 6 7

5 Kaupunkimissiot Petroskoissa kaupunkimission jälkeen vielä 1270 ihmistä edelleen kaipaavat lisää tietoa ja jatkoyhteyttä. Ylhäällä: Petroskoilaisia eri tilaisuuksissa neljä kuukautta mission jälkeen. Sadat tekivät uskonratkaisunsa mission "tutustumistilaisuuksissa". Elomiehiä tarvitaan Arkangelissa ja Petroskoissa missioiden jälkeen Vajaassa vuodessa yhdessä paikallisten seurakuntien kanssa IRR-TV on toteuttanut sekä Petroskoissa että Arkangelissa merkittävät kaupunkimissiot. Ortodoksikirkon vastustuksesta huolimatta tulokset ovat selkeästi näkyvissä. Marraskuussa 2004 Petroskoissa toteutettiin ainutkertainen evankelioimistapahtuma. Kaupungissa ei olla nähty yhtä kattavaa evankelioimistapahtumaa. Petroskoin eri seurakunnat yhdistivät voimansa yhteisen asian taakse runsaan kuukauden ajaksi. Käyttäen radio-, televisio-, lehti-, ja ulkomainontamedioita kaupungin asukkaalle kerrottiin, että Jumala antaa jokaiselle voiman muuttua ja elää synnin orjuudesta vapaata, laadukasta elämää. Kuukauden aikana joka kotiin jaettiin evankelioiva esite, ja kymmeniä tuhansia kirjoja. Tuhannet petroskoilaiset soittivat sielunhoitopuhelimiin tai muuten ottivat yhteyttä missiotoimistoon. Huolimatta siitä, että uusortodoksiset ääriainekset nousivat näkyvästi ja äänekkäästi missiota vastaan, mission tulokset näkyivät. Seuraavassa yhteenveto: - Kaupungissa suoritettiin massiivinen kylvö. Kaupunkilaiset näkivät ja kuulivat evankeliumin sanoman toistuvasti ja selkeästi. - Tavoitettiin laajasti eri yhteiskunnallisia kerroksia: liikemiehiä, ilmavoimien henkilökuntaa, opiskelijoita, eläkeläisiä, hallintoihmisiä ja työläisiä. - Korjattiin kypsynyttä satoa. Sadat hädässä olevat ihmiset saivat hengellistä apua, itsemurhaa aikoneet pelastuivat. - Kaupunkilaiset selkeästi tiedostivat evankelisten seurakuntien olemassaolon hyvänä vaikuttajana kaupungissa. - Missio ja järjestäjäseurakunnat huomioitiin kaupungintalolla ja lääninhallituksessa. - Missio kokosi seurakunnat yhteen hengellisesti ja toiminnallisesti. Yhteys jatkuu. - Mission aikana kaupungissa jaettiin runsaasti erilaista apua lastenkoteihin, kouluihin ja sairaaloihin. - Seurakunnat saivat pysyviä työvälineitä ja työnäyn jatkoa varten. Kaupunkilaisten hengellinen jano ei sammunut mission päättymiseen eikä ääriainesten vastustukseen. Maalis-huhtikuussa 2005 IRR- TV:n aloitteesta järjestettiin kaksi hyvin suppeata yleisötilaisuutta Pohjola-hotellin ravintolasalissa. Tilaisuuksissa tuli uskoon yli 200 ihmistä. Kuluneen elokuun aikana missioon osallistunut pastori Julian kertoi: "Kun tietokantaa on nyt perattu ja eri perustein nimiä vähennetty, siellä on edelleen yli tuhat nimeä, jotka edelleen hartaasti toivovat jatkoyhteydenpitoa." Todettiin, että harvan seurakunnan tilaisuudet sopivat hengellisesti etsivien ihmisten hoitamiseen. Seurakunnan tilaisuudet luonnollisesti järjestetään jo uskossa olevien jäsenten tarpeiden mukaisesti. Vastauskoontulleet ja etsivät ihmiset tarvitsevat eri tasoisen lähestymisen. Lisäksi kaupungissa on arvioilta kertainen määrä ihmisiä, joilla on aktiivinen haku päällä koskien hengellisiä asioita. Nyt valmistaudutaan TV-lähetysten jatkamiseen. Arkangelissa tilanne on samankaltainen. Missio tavoitti 80 prosenttia Vienanmeren rannan asukasta Arkangelissa, Severodvinskissa ja Novodvinskissa. Arkangelissa ortodoksiääriainesten vastustus oli Petroskoita vielä kiihkeämpää. Mutta mission tulokset ovat hyvät. Yhdistetyin voimin seurakunnat kertoivat sanoman Jumalan rakkaudesta koko kaupungille tavalla, jota ei ennen koskaan nähty pohjoisvenäläisessä suurkaupungissa. Arkangelissa kuten Petroskoissa tuhannet kaupunkilaiset ottivat yhteyden missiotoimistoon, joista noin on edelleen toivonut jatkoyhteyttä mission järjestäjiin. Sekä Arkangelista että Petroskoista on tullut pyyntö IRR-TV:lle palata auttamaan verkkojen rannalle vetämisessä. Elomiehiä tarvitaan lisää. Myrskypilvet ovat kerääntymässä Venäjän taivaalle ja IRR-TV:n voimia tarvitaan seuraavissa missiokaupungeissa. Hannu Haukka

6 Maailmanlaajuinen haaste Maailman 25 väkirikkainta valtiota (kartalla sinisellä värillä) IRR-TV:n nykyiset kohdemaat lihavoituna 1. Kiina milj. 2. Intia milj. 3. Yhdysvallat 293 milj. 4. Indonesia 238 milj. 5. Brasilia 184 milj. 6. Pakistan 159 milj. 7. Venäjä 143 milj. 8. Bangladesh 141 milj. 9. Nigeria 137 milj. 10. Japani 127 milj. 11. Meksiko 104 milj. 12. Filippiinit 86 milj. 13. Vietnam 82 milj. 14. Saksa 82 milj. 15. Egypti 76 milj. 16. Turkki 69 milj. 17. Etiopia 67 milj. 18. Iran 67 milj. 19. Thaimaa 64 milj. 20. Iso-Britannia 60 milj. 21. Ranska 60 milj. 22. Italia 58 milj. 23. Kongo 58 milj. 24. Etelä-Korea 48 milj. 25. Ukraina 47 milj. Maailman puhutuimmat kielet: 10 1 Mandarin 885 Kiina 2 Espanja 332 E. Amerikka 3 Englanti 322 P. Amerikka 4 Bengali 189 Intia 5 Hindi 182 Intia 6 Portugali 170 Portugal 7 Venäjä 170 Venäjä 8 Japani 120 Japani 9 Saksa 98 Saksa 10 Wu 77 Kiina 11 Java 75 Indonesia 12 Korea 75 Koreat 13 Ranska 72 Ranska 14 Vietnami 67 Vietnam 15 Telugu 66 Intia 16 Kantoni 66 Kiina 17 Marathi 65 Intia 18 Tamili 63 Intia 3 Maailman lähetyskartta Väkirikkaimmat valtiot, suurkaupungit, pääkielet ja uskonnot 3. Yhdysvallat 11. Meksiko 2 5. Brasilia Iso-Britania 14. Saksa Ukraina 21. Ranska 22. Italia 16. Turkki 9. Nigeria 23. Kongo Egypti Etiopia Iran 7. Venäjä 6. Pakistan 8 2. Intia 9 1. Kiina 8. Bangladesh Thaimaa 13. Vietnam 4. Indonesia E. Korea 10. Japani Filippiinit Maailman 20 suurinta asutuskeskusta (kartalla punaiset pilkut) IRR-TV:n mediatyötä lihavoiduissa kohteissa 1. Tokio 31,2 milj. 2. New York 30,1 milj. 3. Mexico City 21,5 milj. 4. Seoul 20,1 milj. 5. Sao Paolo 19,0 milj. 6. Jakarta 18,2 milj. 7. Osaka 17,6 milj. 8. Delhi 17,3 milj. 9. Mumbai 17,3 milj. 10. Los Angeles 16,7 milj. 11. Kairo 15,8 milj. 12. Kalkutta 14,3 milj. 13. Manila 14,1 milj. 14. Shanghai 13,9 milj. 15. Buenos Aires 13,2 milj. 16. Moskova 12,2 milj. 17. Rio de Janeiro 11,6 milj. 18. Teheran 11,4 milj. 19. Pariisi 11,4 milj. 20. Rhein-Ruhr 11,2 milj. Maailman suurimmat uskonnot: 1. Kristityt milj. 2. Muslimit milj. 3. Hindut 762 milj. 4. Ei uskontoa 759 milj. 5. Kiinan kans.usk. 379 milj. 6. Buddhalaiset 354 milj. 7. Kansall. usk. 248 milj. 8. Ateistit 150 milj. 9. Uususkonnolliset 100 milj. 10. Sikhit 22 milj. 11. Juutalaiset 14 milj. 12. Spiritistit 12 milj. 13. Bahait 7 milj. 14. Konfutsealaiset 6 milj. 15. Shintolaiset 3 milj. 15 Jeesus määritteli lähetystehtävän selkeästi: "Pelto minun todistajani sekä Jerusalemissa, että koko maan ääriin saakka. Matt. 13:38, Ap.t. 11:8" on maailma... te tulette olemaan Juudeassa ja Samariassa ja aina Apostoli Paavali Paavali oli suurkaupunkimissiomies. Maailman kartta Paavalin päiviltä poikkesi huomattavasti tämän päivän maailmasta. Suurkaupunkien asukasluvut olivat pieniä verrattuna nykypäivän keskuksiin. Silloisen maailman suurkaupugit sijaitsivat paljolti Vähäis-Aasiassa, eli nykyisen Turkin alueella. Etäisyydet eivät olleet suuria, mutta matkanteko saattoi oli hidasta ja vaarallista. Tänään suurin osa maailman jättiasutuskeskuksista sijaitsee Aasiassa ja Etelä-Amerikassa. Asukasluvat ovat huikeita. Nykyaikaiset kulkuneuvot ovat mahdollistaneet maailman kaukaisimpien kohteiden saavuttamisen nopeasti. Valtioiden rajat Paavalin päivinä maailmaa hallitsi suuri Rooman valtakunta. Kaikki tiet johtivat Roomaan. Paavalilla oli esteetön pääsy kaikkialle valtakunnassa. Tänään maailmassa on 193 istenäistä valtiota. Maailma on jakautunut uskonnollisesti, poliittisesti, kulttuurisesti. Säkhöisellä medialla on esteetön pääsy kaikkiin maihin. Se vie sanoman Jeesuksen sovitustyöstä maan ääriin saakka. Kielet Rooman valtakunnan pääkieli oli kreikka, joka oli imperiumin lingua franca. Tänään maailmassa on kahdeksan "suurkieltä". Suurkieliä puhuu yhteensä yli 2.4 miljardia ihmistä. Neljää suurkieltä puhutaan Aasiassa, neljää puhutaan muualla maailmassa. Lähetysstrategia Peltomies suuntaa järeimmät työkalunsa ja voimansa suurimmille pelloille, korjatakseen elon talteen. Seuraavassa "peltomiehen" lähetystyön strategisia kysymyksiä: 1) Missä ovat suurimmat elovainiot, eli mihin maanosiin keskittyvät suurimmat kansanjoukot? 2) Missä maissa on suurimmat asutuskeskukset, joista evankeliumi voi levitä voimalla lähialueille? 3) Mitä medioita kansat käyttävät? 4) Millä kielillä saavutetaan suurten "vainioiden" asukkaat? 5) Missä maissa tai maanosissa on julistettu vähiten evankeliumia? Hannu Haukka 10 11

7 Haastattelussa Olavi Syväntö Israel, paluumuuttajat, siirtokunnat ja Jumalan lupaukset Israelin ja palestiinalaisten välit nousevat uutisten otsikoihin vähän väliä. Israel vetäytyi Gazan alueen siirtokunnista aiheuttaen kyselyjä luvatun maan rajoista. Olavi Syväntö käsittelee näitä ja muita polttavia aiheita seuraavassa haastattelussa. Aloitamme pienestä historiikista: Millaista oli aloittaa raamattutyö Israelissa 55 vuotta sitten? - Se oli asia, jota eivät edes uskovaiset ymmärtäneet. Kun olimme olleet 10 vuotta Israelissa vuonna 1960, oli vain harvoja, jotka ymmärsivät työn merkityksen. Mistä se johtui? - Oli jotenkin syntynyt sellainen mielikuva, että juutalaisia ei tarvitse evankelioida. Ajateltiin, että juutalaiset tulevat uskoon, koska Raamatussa oli luvattu, että kaikki Israel on pelastuva. Sen takia ei tarvitsisi tehdä yhtään mitään tässä asiassa. Mitä Raamattu kertoo Israelin tulevaisuudesta? - Raamattu puhuu lopun ajasta ja viimeisistä päivistä. Nämä Vanhassa testamentissa esiintyvät käsitteet on laimennettu uudessa käännöksessä niin, että sanotaan vain tulee vielä aika. Se antaa lukijalle sen kuvan, ettei tässä ole mikään kiire. Ei siis ymmärretä, että ehkä juuri me olemme se sukupolvi, joka elää näitä päiviä, joista Raamattu näin puhuu. Haluan heti selvittää, ettei ole kysymys maailmanlopusta vaan erään aikakauden päättymisestä. Elämme nyt seurakunnan aikakautta. Seurakunnan aikakausi loppuu seurakunnan ylöstempaukseen. Ei ole mitään estettä Raamatun mukaan, etteikö se voisi tapahtua milloin vain. Israelin kansan tulevaisuus on se, että Jumala on luvannut palauttaa heidät omaan maahansa. Ei koskaan historiassa ole tapahtunut niin, että kansa, joka on ollut hajotettuna ympäri maailmaa, palaa omaan alkuperäiseen maahansa. Sujuuko paluumuutto Raamatun ennustusten mukaan? Kyllä, esimerkiksi venäjänjuutalaisia on palannut Israeliin toista miljoonaa. Raamatussa Jeremian luvussa 31 sanotaan: Minä tuon heidät pohjoisesta maasta. Maailmalla ei ole sen pohjoisempaa aluetta kuin Jäämeren rantaseudut, josta on myös tullut juutalaisia Israeliin. Vaikka Israelissa on vaikea taloudellinen aika, vuoden 2004 aikana sinne on tullut siirtolaista. Heitä on tullut Etiopiasta ja Argentiinasta, mutta eniten edelleen entisen Neuvostoliiton alueelta. Etiopiassa odottaa n falashajuutalaista pääsyä Israeliin. Heitä tuodaan Israeliin noin 600 kuukaudessa. Paluumuutto on eräs asia, jonka Raamattu on ennustanut Israelista. Jumalan päämäärä ei ole vain Israelin valtion fyysinen uudelleensyntyminen vaan heidän hengellinen uudistumisensa. Se on juuri se asia, jota me haluamme olla jouduttamassa siellä, koska Jumala on kiinnostunut jokaisen ihmisen sielusta ja iankaikkisesta elämästä. Jumala on antanut Israelin kansalle erikoislupauksen Hesekielin kirjassa 36:26 Minä annan teille uuden sydämen ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Jumala on luvannut Israelin kansalle hengellisen uudistuksen, mutta se ei ole vielä tapahtunut. Se tapahtuu vasta tulevaisuudessa. Horjuuko joillakin usko Raamatun lupauksiin, kun nähdään, että Israelin valtio jälleen kutistuu - tarkoitan siirtokuntien luovuttamista? - Varmasti ne, joilla ei ole uskoa Jumalan sanaan, kokevat tilanteen epävarmana, ja he horjuvat näkyvän tilanteen ja oman uskonsa välillä. Juutalaiset miettivät, onko heillä ja heidän lapsillaan tulevaisuutta siellä. Mutta uskossa olevat juutalaiset näkevät Jumalan suunnitelman, että Jumala sallii Israelille ahdistuksen ajan, koska mikään muu ei saa heitä kääntymään Jumalan puoleen. Näinhän se on valitettavasti yksityisten ihmistenkin kohdalla. Jumala joutuu sallimaan ahdistuksen tai vaikeuden, ja se ajaa ihmisen Jumalan luokse. Näin myös Israelin kansalle tulee näitä ahdistuksia. Raamatussa puhutaan jopa Jaakobin ahdistuksesta. Miten palestiinalaisvaltion hanke sopii Raamatun lupauksiin? - Uskon, että mitä Raamattu ei lupaa sitä ei myöskään tule. En ole löytänyt Raamatusta Palestiinalaisvaltiota ja sen olemassaoloa keskellä sitä aluetta, joka on luvattu Israelille. Usein kuulee, että Lähi-idässä on kyse uskonnollisesta sodankäynnistä... - Kyllä. Erityisesti kysymyksessä ovat islamin usko ja juutalaisuus. Jos katsomme taaksepäin historiaan, niin silloin kuin YK teki Palestiinan alueen jakopäätöksen marraskuussa 1947, englantilaisten vielä hallitessa alueella, ja englantilaiset lähtivät ja Israel julistautui itsenäiseksi 1948, arabivaltiot hyökkäsivät yhdessä Israelin kimppuun heti seuraavana yönä. Libanonin, Syyrian, Jordanian, Egyptin ja jopa Irakin joukot hyökkäsivät Israelia vastaan. Silloin ei ollut mitään aikomusta antaa itsenäisyyttä palestiinalaisväestölle, vaan jokaisen maan oli tarkoitus kaapata Israelista lisää alueita itselleen. Heillä ei ollut mitään huolta palestiinalaisista eikä Palestiinan valtiosta. Jordanian kuningas Abdullah halusi osia Israelista itselleen ja Egypti eteläosan. Sitä todistaa myös se, että kun Länsiranta eli Juudea ja Samaria oli 19 vuoden ajan Jordanian hallussa, ei sinne mitään valtiota perustettu vaan alue liitettiin sellaisenaan Jordaniaan

8 Haastattelussa Olavi Syväntö Israelista Siten tämä Palestiinan kansan itsenäisyys on hyvin myöhäsyntyinen asia. Ei ole olemassa varsinaista palestiinalaiskansaa, vaan he ovat arabeja, muslimeja, jotka ovat tulleet aikojen kuluessa asumaan Palestiinaan. Israelissa on orastava kristillinen seurakunta, joka vähitellen kasvaa? - Juutalaiset uskovat eivät käytä kristitty-sanaa sen takia, että kristityt ovat vainonneet ja tappaneet heitä. Uskovat juutalaiset käyttävät sen sijaan heprean kielen sanoja Messias, messiaaninen ja messiaaninen seurakunta jne. Muut kansat käyttävät kreikkalaisperäisiä sanoja Kristus ja kristityt. Jotkut sanovat, että seurakunta on ottanut Israelin paikan? - Jumala on tietenkin antanut Israelin kansalle määrätyn tehtävän ja hän on kutsunut heidät välittämään maailmalle hänen pelastussuunnitelmansa. Se alkoi siitä, kun Jumala kutsui Aabrahamin ja Israelin kansan kautta me olemme saaneet sekä Vanhan että Uuden Testamentin. Tietysti myös itse Jeesus syntyi Israelin kansasta. Näin Jumala on antanut meille hengellisen siunauksen juuri tämän kansan kautta. Nyt sitten sen jälkeen, kun Jeesus oli kuollut ja ylösnoussut ja astunut taivaaseen, perustettiin ns. kristillinen seurakunta Jerusalemiin. Noin 300 vuoden kuluttua suurin osa näistä kristityistä ei ollutkaan enää juutalaisia. Juutalaiset oli hajotettu ympäri maailmaa ja Jerusalemin kaupunki ja temppeli oli tuhottu. Näin ollen silloiset uskonnolliset johtajat ja kirkkoisät ajattelivat, että ei Jumalalla ole enää mitään virkaa juutalaisille, he ovat jo tehtävänsä tehneet. Näin alkoi opetus, että kirkko on perinyt Israelin aseman. Kun luemme Raamattua, siellä mainitaan Vanhan Testamentin puolella hyvinkin usein Israel, kun siellä puhutaan siunauksista sekä Jumalan avusta ja varjeluksesta. Silloin opetettiin, että tämä koskee nyt kirkkoa. Israelille jätettiin tuomiot ja kiroukset, joita Raamatun sivuilla on yhtä lailla. Näin on jatkunut meidän päiviimme saakka. Näin on suuria kirkkokuntia, jotka ajattelevat ja opettavat tällä tavalla. He eivät näe, että Israelilla olisi enää mitään hengellistä merkitystä meidän päivinämme uuden liiton aikana. Minun mielestäni heillä on erittäin suuri merkitys, koska lopun ajan tapahtumat pyörivät Israelin kansan ympärillä ja toiset kansat mainitaan sikäli kuin ne ovat tekemisissä Israelin kanssa. Jopa Raamatun viimeisen luvun lähes viimeisessä jakeessa Ilmestyskirja 22:16 tulee ilmi Jeesuksen juutalaisuus. Siellä sanotaan: Minä olen Daavidin juurivesa, hänen suvustansa, se kirkas kointähti. Olette tehneet Raamattutyötä Israelissa vuosikymmenien ajan. Miten työ etenee? - Periaate on sama, joka oli jo isälläni. Vaikka juutalaiset ovat kirjan kansa, jonka kautta olemme saaneet Raamatun, heiltä puuttuu Raamatun tärkein osa, Uusi Testamentti. Heiltä puuttuu uusi liitto, josta puhutaan jo Jeremian kirjassa luvussa 31. He eivät tunne lainkaan Uuden Testamentin tapahtumia Jeesuksesta. On tärkeää, että ihminen voi lukea omalla äidinkielellään Raamattua. Voi sanoa, että oikeastaan koko suku, mukaanluettuna sisareni Mirja, on ollut mukana tässä raamatunkäännösasiassa niin, että ihmiset saisivat Jumalan sanaa omalla äidinkielellään. Painatamme jatkuvasti Raamattuja. Juuri lähti laivakontti Israeliin. Siinä on englannin-, heprean-, ja amharankielisiä Raamattuja ja Johanneksen evankeliumeita. Kontissa menee myös aivan uusi tuote: pokkari-uusi Testamentti hepreankielellä. Se on pienikokoinen ja pehmeäkantinen ja sopii esim. taskuun. Sitä on helppo jakaa evankelioimistilanteissa. Viikkoa ennen kuin lähdin käymään täällä Suomessa, saimme painatettua uuden painoksen Matteuksen evankeliumista, jonka kansilehdellä lukee: Elävää vettä. Tämä Matteuksen evankeliumi on sellainen, että sitä on helppo jakaa yleisötilaisuuksissa. Sain viestin Israelista muutama päivä sitten, että tämän kirjasen kappaleen painoksesta on jaettu jo Israelissa on kesän aikana suuria festivaaleja. Paikallisten messiaanisten seurakuntien nuoret ovat mukana näissä tilaisuuksissa. He keskustelevat siellä ihmisten kanssa ja antavat kiinnostuneille tällaisen evankeliumikirjasen. Kirjasessa on kuponki, jonka he voivat lähettää, jos he haluavat koko Uuden Testamentin millä kielellä tahansa. Muistatko tapauksia, jolloin juutalainen on saanut käteensä koko Raamatun, ja on ymmärtänyt vanhan ja uuden liiton välisen yhteyden? - Olen ollut Beershebassa jo 45 vuotta. Näiden vuosien aikana olen jakanut paljon Raamattuja. Pari vuotta sitten meidän seurakuntaamme Beershebassa tuli mies, jota en tuntenut. Hän tunsi minut ja kysyi: Muistatko, kun annoit minulle Raamatun 25 vuotta sitten? Hän oli ollut ulkomailla ja palannut takaisin Israeliin. Hän oli ottanut Jeesuksen vastaan elämäänsä. Toinen tapaus sattui Tiberiaassa, jossa veljeni Kalervo asuu. Siellä on uskovainen mies, joka oli aikoinaan kibbutsissa. Hän koki silloin elämänsä tylsänä, eikä tiennyt mikä oli hänen elämänsä tarkoitus. Sitten hän löysi kibbutsin kirjastosta Uuden Testamentin. Nimittäin olemme alusta alkaen jakaneet Raamattuja ja Uusia Testamentteja eri kielillä kibbutsien kirjastoihin. Tämä mies otti Uuden Testamentin, mutta hän ei kahdannut lukea sitä vaimonsa läsnäollessa. Hän meni vessaan lukemaan sitä. Hän luki tunnin ja toisen, hän luki neljä tuntia. Silloin vaimo alkoi ihmetellä, minne mies on hävinnyt. Vaimo alkoi kolkutella vessan oveen ja kysyi: Mitä ihmettä sinä teet siellä? Kun mies oli päässyt alkuun, hän halusi lukea koko tarinan. Nimenomaan Uusi Testamentti alkaa juutalaisille tärkeästä asiasta; siinä puhutaan Jeesuksesta Messiaana. Jeesuksen Kristuksen, Aabrahamin pojan, Daavidin pojan syntykirja. Ja sitten siinä on sukuluettelo. Siinä todistetaan, että Jeesus oli suoraan alenevassa polvessa Aabrahamin ja Daavidin jälkeläinen. Tämähän on edelleen perusvaatimus juutalaiselle Messiaalle. Tänäkin päivänä juutalaiset odottavat Messiasta, jonka täytyy olla Daavidin sukua. Näin ollen, kun juutalaiset jatkavat Matteuksen evankeliumin lukemista, he alkavat kysyä, kuka oli tämä mies ja mitä hän teki. Matteuksen evankeliumi esittää Jeesuksen kuninkaana. Se on evankeliumeista ehkä paras juutalaiselle lukijalle. Jumala on johtanut näin, että se on Uuden Testamentin ensimmäinen kirja. Suurin osa juutalaisista uskovista ei ole tullut uskoon saarnan kautta vaan tutkimalla Jumalan sanaa ja vertaamalla, että Vanha Testamentti antaa selviä viitteitä siitä millainen Messias on ja mitä hän tekee. Siellä tulevat sitten esiin Jesaja 53 ja Psalmi 22 sekä monet paikat, joissa puhutaan Jumalasta, Pojasta ja Jumalan Hengestä. Nämä kaikki löytyvät Uuden Testamentin puolelta paljon selvempinä. Mutta ne ovat myös Vanhan Testamentin lehdillä, ne vain täytyy etsiä ja löytää sieltä. Haastattelu: Markku Tenhunen 14 15

9 Juutalaistyö Kuvissa vasemmalta: IRR-TV:n juutalaistyöhön strateginen laajennus - Leirin ryhmäkuva, - Tuhlaajapoika-näytelmä, - Raamattutunti, - Raamattuleirillä uskoon tullut muusikkopariskunta Mihail ja Lena Savitski, - TV-työn oppitunti. IRR-TV:n lähetystyö juutalaisten parissa laajenee. Tähän asti olemme lähettäneet Israeliin TV-ohjelmiamme Star World TV:n välityksellä. IRR-TV:llä on kaksi pariskuntaa Israe lissa. Neuvottelut yhteistyöstä ovat käynnistyneet TV-yhtiöiden kanssa. Tarkoituksemme on avata nettisivut, joilla voi katsella TV-ohjelmia hep rean kielellä. Tämä on avoin kanava lähes kaikkiin maan koteihin. Venäjällä ja Suomessa IRR- TV on järjestänyt juutalaisille tarkoitet tuja evankelioimistapahtumia ja leiritoimintaa. Raamattuleiri juutalaisille Kesäkuussa 2005 Oripään kunnassa Satakunnassa Rauhan Majan leirikeskuksessa pidettiin raamattuleiri aikuisille juutalaisille. Leirin järjesti Israelin Ystävät ry. Koordinaattoreina toimivat Kimmo Tepora ja IRR-TV:n juutalaistyöstä vastaava Vladimir Karttunen. Leirille saapui 32 henkilöä Pietarista, joista 25 oli ei-uskovaisia juutalaisia. Leirillä pidettiin raamattutunteja aiheena Jumalan pelastussuunnitelma sekä opiskeltiin videoluentojen avulla. Ohjelmassa oli varatu paljon aikaa myös rentoutumiselle sekä käynneille seurakunnissa. Leirillä Jumala ilmestyi ihmeellisellä tavalla. Leirin päätyttyä jäi jäljelle vain kolme ihmistä, jotka eivät vielä olleet valmiit ottamaan vastaan Jeesusta Messiaanaan. Leirillä saimme kokea esimakua siitä, mistä Paavali Roomalaiskirjeessä kirjoittaa, että paatumuksen aika Israelin kohdalla lähestyy loppuaan (Room. 11:25). Leirillä oli Venäjällä tunnettuja muusikkoja ja laulajia, historioitsijoita, opettajia sekä juutalaisten kulttuurijärjestöjen edustajia. Nuorin leiriläinen oli 25-vuotias ja vanhin 86-vuotias. Muusikkopariskunta Mihail ja Lena Savitski saapuivat leirille halunaan tuoda esille omia musiikillisia taitojaan. Jumala muutti heidän suunnitelmansa. Kesken raamattutunnin Lena tunsi Jumalan voimakkaan läsnäolon. Hän kertoi, että hänen lävitseen kulki voimakas lämpövirta, sillä hetkellä, kun hän avasi Raamatun ensimmäistä kertaa elämässään. Hän alkoi itkeä ja kohtasi siinä konkreettisesti Jeesus Messiaansa. Lenan olemus ja käyttäytyminen muuttui. Yhdessä miehensä kanssa he olivat olleet ortodoksijuutalaisia, ja alkupäivinä he olivat olleet tyytymättömiä ja valittaneet monista heille epämiellyttävistä asioista leirillä. Uskoontulokokemuksen jälkeen Lena halusi vain halata ja suudella kaikkia, koska Jumala oli täyttänyt hänet rakkaudellaan toisia ihmisiä kohtaan. Lena kuitenkin pelkäsi, miten mies suhtautuisi tähän uuteen asiaan. Kun Vladimir rohkaisi häntä kertomaan uskostaan Lena vastasi, että hän voi kertoa siitä kaikille muille paitsi miehellensä, koska pelkäsi häntä. He päättivät rukoilla, että Jumala ratkaisisi tämän ongelman. Seuraavana päivänä Mihail tyytymättömänä ja ärtyneenä siitä, että leirillä koko ajan puhuttiin Jeesuksesta, lähti kävelylle. Ilma oli aurinkoinen ja hän asetti aurinkolasit silmilleen. Kävellessään hän näki edessään voimakkaan valon. Hän luuli, että oli pudottanut aurinkolasinsa, mutta koetellessaan huomasi, että ne olivat paikallaan. Valo vain oli niin äärettömän voimakas. Samaan aikaan hän tunsi ympärillään lämpöä. Silloin Mihail sanoi ymmärtäneensä, että Jumala oli tullut kohtaamaan häntä ja hän tunsi itsensä lapseksi, jota Jumala rakasti paljon. Hän päästi suustaan sanat: Jeesus, sinä olet Vapahtajani. Näin lahjakas muusikkoperhe muuttui yhdessä yössä, ja he alkoivat lauluillaan ylistää Herraa. Vähän myöhemmin Pietarissa, Lena ja Mihail esiintyivät juhlassa, johon osallistui noin 70 ei-uskovaista juutalaista. Tämä ihmeellinen esimerkki leirin alkuvaiheessa sekä monet muut tapaukset antoivat impulsin muille ihmisille tutustua Messiaaseen. Shavuot-juhla Pietarissa IRR-TV:n Vladimir Karttunen järjesti perinteisen juutalaisen Shavuot-juhlan (helluntai) pietarilaisessa ravintolassa Majakovskajan metroaseman lähellä. Juhlaan oli kutsuttu 70 juutalaista. Juhlan aikana kerrattiin Raamatun tapahtumia Siinain vuorella Mooseksen saatua Jumalalta kansalle 10 käskyä. Juhlassa oli todistuksia eri muodoissa, paljon musiikkia, tanssiesityksiä sekä hyvää ruokaa. Shavuot-juhlaan saapui myös eräs juutalainen Trans World Radion toimittajana. Hän kertoi 16 17

10 Juutalaistyö Palaute Viestejä IRR-TV:n kohdemaista Shavuot-juhlan viettoa pietarilaisessa ravintolassa Majakovskajan metroaseman lähellä. Juhlaan oli kutsuttu 70 juutalaista. Juhlan aikana kerrattiin Raamatun tapahtumia Siinain vuorella Mooseksen saatua Jumalalta kansalle 10 käskyä. Juhlassa oli todistuksia eri muodoissa, paljon musiikkia, tanssiesityksiä sekä hyvää ruokaa. saaneensa erittäin selvän näyn, että Venäjällä nousee vuonna 2008 valtaan fasistinen ryhmä. Maahan tulee kriisi, ja silloin paljon juutalaisten verta tulee vuotamaan Venäjällä. Shavuot-juhlassa hän itkien pyysi, että juutalaiset lähtisivät nopeasti Israeliin. Ennen Hitlerin valtaannousua myös Saksassa oli profeettoja, mutta suurin osa kansaa ei halunnut uskoa heitä. Toimittaja vetosi kuulijoihin sanomalla, että uskoivatpa he Messiaaseen tai ei, he voisivat estää historian tapahtumien toistumisen ottamalla hänen sanansa vakavasti. Yleisö kuuntelikin hievahtamatta, ja profeetallisen sanan jälkeen kaikki nousivat ylös laulamaan Israelin kansallislaulua Hatikvaa. Aikain merkit kertovat Tilanne Venäjällä kiristyy. Shavuot-juhlan seuraavana päivänä eräällä Venäjän TV-kanavalla oli keskusteluohjelma, johon osallistui mm. Isänmaa-puolueen edustaja Rogozin. Hän vakuutti katselijoille puolueensa pääsevän pian valtaan. Sama puolue antoi aloitteen antisemitistiselle kirjeelle Venäjän syyttäjälle keväällä. Puolue on kerännyt nimiä Venäjän eri kulttuurin ja taiteen edustajilta juutalaisia vastaan. TV-katselijat antoivat asialle suuren tukensa. Nuorten leiritoiminta Heinäkuussa järjestettiin nuorten leirin Ristiinassa ja elokuussa Oripäässä. Leireille saapui yhteensä n. 40 nuorta ja aikuista ei-uskovaista juutalaista. Leireillä pidettiin raamattutunteja, kilpailuja ja medialuentoja. Pelattiin pelejä Raamatun pohjalta ja kuvattiin videolle yhdessä heidän kanssaan raamatullinen näytelmä tuhlaajapojasta. Samalla opittiin kameran ja muiden mediavälineiden käyttöä kristillisessä työssä. Leiriin tietysti kuuluivat myös lepo ja retket. Viime vuoden leirillä oli 12- vuotias poika Israelista, joka oli joutunut raketti-iskujen uhriksi. Hän oli masentunut, pelokas ja kärsi unettomuudesta. Leirin aikana hän palautui takaisin iloiseksi, terveeksi pojaksi. Hän esittikin pääosaa kuvatessamme Johannes Kastajan elämää videolle. Vladimir ja Pirjo Karttunen Pietarilainen Jelena Hamazova opiskeli ravintolapäälliköksi. Hänestä tuli erään Nevan rannalla sijaitsevan ravintolan johtaja. Aviomieskin oli lahjakas pääkokki, jota pidettiin Venäjän parhaana. Aviomies voitti toistuvasti erilaisia kokkikilpailuja. Elämä järjestyi hyvin uomiinsa ja perhe oli varakas. Ensimmäinen isku Jelenalle oli, kun hän sai kuulla, että hänen Tatjana tyttärensä oli joutunut huumeiden koukkuun. Jelena yhdessä miehensä kanssa käyttivät kaikki mahdolliset keinot vapauttaakseen tyttären huumeriippuvuudesta. Tuhannet dollarit, jotka oli saatu kasaan vuosien aikana, upposivat tytön lääkehoitoon ja astrologiaan. Kiev Tänään katsoin ohjelmanne ja oivalsin, että pystytte kertomaan minulle Jumalasta enemmänkin. Siitä, miksi minä elän ja miten tulisi elää. Ymmärsin myös, että Jumala on luonut sisimpääni sellaisen tyhjän paikan, jonka vain Hän pystyy täyttämään. Ja että kaikki nämä yritykseni ilahduttaa ja rikastuttaa itseäni muilla keinoilla vaan tuhoavat sieluani ja johtavat ikuiseen kadotukseen. Tämä tieto oli todella tarpeellinen minulle. Jos on mahdollista, voisitteko kertoa minulle lisää Jumalasta. Suurella kiitollisuudella, Oksana Martshuk Sumy, Ukraina Arvoisat ihmiset! Minä haluan tulla uskoon! Auttakaa minua ja lähettäkää minulle Raamattu. Kiitän teitä jo etukäteen! Kunnioittaen, Pavel Ivanovitsh Saudi Arabia Haluaisin kertoa, että olen vastaanottanut Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaisena Pelastajana. Minulla ei ole Raamattua, mutta luen sitä nettisivuiltanne. Tarvitsen apuanne, jotta voisin kasvaa Kristuksessa. Vanhemmat kääntyivät noitien puoleen. Pienen tauon jälkeen tytär palasi uudelleen huumeisiin. Perheelämä muuttui painajaiseksi. Tytär alkoi varastaa tavaroita kotoa ja myydä niitä saadakseen huumeita. Lisäksi Jelenan aviomies alkoi juoda. Stressi vaikutti Jelenan terveyteen. Hänellä alkoi voimakas päänkipu, joka johti joskus tajuttomuuteen asti. Tutkimuksissa hänellä havaittiin aivokasvain. Lääkärit katsoivat, ettei kannattanut enää tehdä leikkausta ja hänelle julistettiin vain 3-4 kuukautta elinaikaa. Isku oli raju koko perheelle. Mies lähti kesämökille ja alkoi juoda holtittomasti. Tytär lähti narkomaaniystäviensä luokse eikä palannut. Epätoivossaan Jelena syöksyi itsemurhan partaalle. Kotona yksinäisenä ja toivottomana Jelena avasi television karkottaakseen yksinäisyyden metelillä. Eräänä iltana hän kuuli televisiosta, että Jumala voi pelastaa ja parantaa, että Jumalalle ei ole mikään mahdotonta. Ohjelman lopussa kutsuttiin katsojia tapaamiseen. Hyvin heikkona Jelena meni sinne. Hän tutustui uskoviin, jotka ottivat hänet vastaan lämpimästi. Jelenaa yleensä pyörrytti, mutta tuossa hetkessä hän ei tuntenut minkäänlaista kipua. Hänelle sanottiin, että hänen itsensä on käännyttävä Pelastajansa Jeesuksen puoleen. Jelena kääntyi ensi kertaa elämässään Jumalan puoleen, vaikka hän ei vielä oikein hyvin ymmärtänyt kuka tällainen Jumala on. Mutta sanat: Jeesus on kuollut sinun puolestasi. Hän kantoi sairautesi ja ongelmasi ja hän on ylösnoussut antaakseen sinulle iankaikkisen elämän ja toivon. Sinua rakastetaan ja sinua ei jätetä, sai Jelenan itkemään ja rukoilemaan. Muut kokoontuivat hänen ympärilleen rukoillen ja siunaten. Myöhemmin Jelena sai tietää, että ohjelma, jota hän oli katsonut televisiosta oli IRR-TV:n evankelioiva ohjelma, ja että ihmiset, jotka rukoilivat hänen puolestaan, olivat IRR-TV:n Pietarin toimiston väkeä. On kulunut kaksi vuotta ja Jelena on elossa ja terve. Tytär on vapautunut huumeista äidin ja uskovien rukouksien avulla. Mies on lakannut juomasta. Jumala on korjannut ja uudistanut kaiken. Jelena on onnellinen ja kiitollinen Jumalalle, että Jumala tuli hänen elämäänsä TV-ruudun kautta, onhan Jumala kaikkivoipa - hänelle ei ole esteitä eikä rajoja. Algeria Eräänä päivänä kuuntelin Raamatun lukua teidän kanavallanne. Samalla, kuin salama olisi leimahtanut, sain vastauksen kysymyksiini ja aloin itkeä. En kuvitellut, että kokisin niin suurta rakkautta, rauhaa ja anteeksiantamusta. Kanavallanne ihmiset puhuvat lähimmäisen rakkaudesta. Palestiina Tahdon kertoa, että katselen kanavaanne ja pidän siitä kovasti. Rukoukseni on, että jatkaisitte ihanaa työtänne kertoen ihmisille Jeesuksesta. Lähettäkää minulle kirjasen:"miten lukea Raamattua." Kiitos teille Jeesuksen nimessä. Arabiankielinen katsoja Arabiankielinen katsoja Näin ohjelmanne ja ymmärsin, kuinka kaukana olen Jeesuksesta. Omistan jo kaiken ja unelmia ei enää ole. Kanavanne kautta ymmärsin, että kaiken mitä omistan on arvotonta, ellei Jumalaa ole elämässäni

11 Lähi-itä Ismael, Iisak ja israelilais-palestiinalaiskonfliktin synty Arabien ja juutalaisten esi-isät Ismael ja Iisak tuskin osasivat arvata omien jälkeläistensa väkivaltaisia suhteita vuosituhansien kuluessa. Musalahan Sovintotyö -järjestön Salim Munayer kertoo: Usein ihmiset sanovat: 'Se kaikki alkoi Aabrahamista, Iisakista ja Ismaelista. Siksi Lähi-idässä on konflikti arabien ja juutalaisten välillä, eikä ole toivoa lopettaa sitä'. Selitys on yksinkertainen. Seuraavassa otteita Munayerin haastattelusta. Määräsivätkö patriarkat todella arabien ja juutalaisten kohtalon ja nykyisen konßiktin? Munayer kysyy. Tämä asia on pitkään sallinut ihmisten hylätä toisen osapuolen, alistua fatalistiseen ja toivottomaan näkemykseen rauhasta ja olla apaattinen sovinnon suhteen. Tietyt myytit, jotka koskevat Ismaelia, ylläpitävät tätä ikuista jakoa ja estävät sovinnon ja evankelioinnin. Myyttejä käytetään oikeuttamaan kansallismielisiä tai etnisiä asenteita. Huolellinen Ismaelin luonnetta ja kokemuksia koskevien heprealaisten tekstien lukeminen voi muuttaa näitä olettamuksia. On tärkeää käsitellä näitä kysymyksiä. Kristittyinä saatamme epäröiden käsitellä Ismaelin asemaa, koska se voidaan nähdä islamin puolustamisena. Muslimit yhdistetään Ismaeliin pääasiassa Koraanin jälkeisessä perinteessä, joka johtaa Muhammedin juuret Ismaeliin. Arabit, jotka ovat pääasiassa muslimeja, ovat lähtöisin Arabian niemimaan paimentolaisheimoista. Heidät voidaan jäljittää Ismaelin jälkeläisiin. Sen lisäksi keskustelu Ismaelista voidaan ymmärtää puolen valitsemiseksi keskustelussa maan teologiasta, kirjoittaa Munayer. Hylkäsikö Jumala Ismaelin? Eräs myytti on se, että Jumala hylkäsi ja kirosi Ismaelin, koska tämä ei ollut lupauksen poika. Munayer kertoo, että Glen Skirvin asettaa kyseenalaiseksi tämän käsityksen: Usein Raamatun kommentoijat eivät huomaa sitä hellää huolenpitoa ja rakkautta, jota Jumala osoitti Ismaelille ja hänen äidilleen Haagarille läpi heidän elämänsä. Herra antoi heille erityisiä lupauksia, sellaisia, joita hän antoi vain harvoille ihmisille, nimittäin että Hän siunaisi häntä ja tekisi hänestä suuren ja kukoistavan kansan. Toinen oppinut, Tony Maalouf, kertoo yleisestä väärinkäsityksestä, että koska Ismaelia ei valittu johtamaan kansaa, josta Messias tulisi, hän on vieras Jumalalle. Mutta Ismaelia ei irrotettu liiton siunauksesta. Maalouf kirjoittaa: Ismael sai Aabrahamin siunauksen ympärileikkauksen kautta. Sen jälkeen, kun Israel kutsuttiin Kanaanin maahan, jotta siitä voisi tulla ʼpakanoiden valoʼ (2. Moos. 19:6, Jes. 42:6, 49:6), Ismael ja hänen jälkeläisensä olivat ensimmäiset ihmiset, jotka saivat kokea Israelin perinnön hengellisen hyödyn. Huolimatta joistakin riidoista laidunmaasta, ajanjakso, jota kutsuttiin ʼIsraelin valkeudeksiʼ, osoitti ismaelilaisten liittymisen Israelin sosiaaliseen ja teologiseen elämään. Se kulminoitui Salomon aikaan. Ismaelin lapset olivat osa Jumalan kansaa, kuninkaallista sukua ja valtakunnan hallintoa. Vihollisuus ei ollut arkipäivää Munayer sanoo, että Ismael ja hänen jälkeläisensä eivät eläneet jatkuvassa vihollisuudessa veljiensä naapureiden kanssa. Ismael ympärileikattiin osana Aabrahamin liittoa, ja on selvää, että hän tuli yhdessä Iisakin kanssa hautaamaan isänsä (1. Moos. 25). Ismaelin luonnetta koskeva myytti perustuu jakeeseen, joka nimittää häntä mieheksi kuin villiaasi. Tämä jae loihtii lukijan mieleen negatiivisen kuvan, joka heijastuu arabeihin ja vihjaa, että Ismael on ʼsuuren, villin ja vihamielisen heimon isäʼ. Tarkempi katse asiayhteyteen kertoo toista, Munayer osoittaa. Vapaa paimentolainen Nimitys ʼpere-adamʼ hepreaksi viittaa enemmän hänen vapauteensa paimentolaiselämässä. Jobin kirja käyttää samaa termiä klassisessa kuvauksessa itsenäisestä erämaan selviytyjästä, joka välttelee paikallaan pysyvää elämää. Tämä on vastoin läntistä arkikielistä kuvaa villistä miehestä, eikä vihamielisyys tai negatiivisuus sisälly siihen. Kirjoitus myös osoittaa, että Ismael asuu erillään veljistään. Jotkut tulkitsevat tämän ʼkohtaamiseksiʼ tai ʼläsnäoloksiʼ, kun taas jotkut lisäävät tulkintaan uhman mitan. Varmasti joku niin raivokkaan itsenäinen joutuu riitoihin naapuriensa ja veljiensä kanssa. Kuitenkin asiayhteydessä oli kysymys heimojen ja sitten kansojen suhteista, eikä siitä, että Jumala oli hyljännyt yhden puolen (Ismaelin) ja valinnut toisen puolen (Iisakin). Munayer sanoo: Nämä ovat lyhyitä esimerkkejä väärinkäsityksistä Ismaelista, jotka voivat vaikuttaa ihmisten asenteisiin arabeja ja muslimeja kohtaan. Ne voivat laajentua koskemaan nykypäivän konßikteja arabien ja juutalaisten välillä, ja ne voivat aiheuttaa fatalistisia näkemyksiä heidän väliseen suhteeseen. Ne voivat myös johtaa muslimien epäinhimillistämiseen niin, että heidän ajatellaan olevan Jeesuksen ristin lunastustyön ulkopuolella. Maalouf kirjoittaa: Lähi-idän tämänhetkinen konflikti Aabrahamin aineellisista siunauksista ei heijasta stereotypiaa, jota Raamatun historia ja profetiat pitävät yllä. Se ei edes heijasta arabien ja juutalaisten suhteiden Raamatun ajan jälkeistä mallia vaan paljastaa historian ja teologian tulkinnan kriisin. Investoitava arabien ja juuta- laisten heräämiseen Kristittyjen joukossa pitäisi jättää poliittiset ohjelmat ja investoida arabien ja juutalaisten hengelliseen heräämiseen. Sama Jumala, joka ennusti Messiaan kunnian uskollisen juutalaisten jäännöksen joukossa (Jes. 60:1-3), sääti ennakolta arabien uskollisen jäännöksen viemisestä pelastuksen valoon (60:5-7). Jumalan käyntiä Jerusalemissa messiaanisina aikoina ei voi erottaa hänen käynnistään kansansa luona Midianin ja Sheban arabiheimojen luona (60:6) tai Ismaelin lasten kristillisestä palvelemisesta (60:7). Helluntaina puhuttiin arabiaa Yhteenvetona Munayer sanoo: Jesajan kirjan 60. luvun huolellinen lukeminen paljastaa ismaelin jälkeläisten nimet ja sen tosiasian, että he olivat osa Jumalan lupauksia. Apostolien tekojen 2. luvussa arabia oli yksi helluntaipäivänä puhutuista kielistä. Paavali vietti kolme vuotta Arabian erämaassa. Evankeliumi saavutti arabit ja paimentolaiskansat hyvin varhain kirkon historiassa pääasiassa heidän maantieteellisen läheisyytensä takia. Siten arabikristillisyys on ollut olemassa seurakunnan alusta alkaen. Hän lisää: Jumalan Iisakille ja Ismaelille antamien lupausten luonteen ymmärtäminen voi saada aikaan parantumisen ja jälleenrakentamisen Lähi-idän mutkikkaaseen konfliktiin sekä rakentaa sovinnon ja evankeliumin välittämisen siltoja. Kun yritämme ymmärtää Jumalan pelastustarkoituksia kaikkien kansojen suhteen, joihin kuuluvat myös Iisakin ja Ismaelin jälkeläiset, voimme elää todeksi raamatullisia lupauksia, jotka poistavat jakavat muurit kansojen ja ihmisryhmien väliltä. ANS News Service 22 23

12 Arabityö Tappajasta Jumalan käyttöön Abdo Ibrahem on arabityön tiimimme jäsen ja vastaa palautekirjeiden käsittelystä. Hän toimii ruotsalaisesta vankilasta käsin, jossa hän kärsii tuomiota v tekemästään taposta. Abdon väkevä tarina kertoo Jumalan muuttavasta ja eheyttävästä voimasta. Abdon elämän varhaisimmat vaiheet Synnyin Irakissa muslimiperheeseen. Nuoruudessani kapinoin vanhempiani vastaan, olin tottelematon ja aiheutin paljon surua ja murhetta vanhemmilleni. Teini-ikäisenä menetin haluni opiskella ja erosin lukiosta. 20- vuotiaana minut pidätettiin ensimmäisen kerran, elin tuolloin vielä Irakissa. Vuonna 1980 menin mukaan sotaan, jota Irak kävi Irania vastaan. Sota oli rankka kokemus, ja olin monesti lähellä kuolemaa. Viimein pakenin rintamalta, ensin Turkkiin ja sitten Syyriaan. Syyriassa minut kuitenkin pidätettiin. Sikäläisessä vankilassa oli todella vaikeaa, minua piestiin ja pahoinpideltiin pääsin muuttamaan Libanoniin, ja siellä liityin erääseen uskonnolliseen ryhmään. Tuohon aikaan en ollut varsinaisesti kuullut Jeesuksesta, mutta minua kiinnosti kovasti vierailla jossakin seurakunnassa, koska olin halukas näkemään, miten kristityt elävät ja toimivat. Se oli käsittämätön, syvä halu, jota en osaa selittää. Vierailin seurakunnissa, ja joka kerta ollessani jumalanpalveluksessa tuntui todella hyvältä sisimmässäni. Muutto Ruotsiin Vuonna 1993 muutin Ruotsiin, jossa veljeni asui. Hän auttoi minua elämisen alkuun siellä. Pari vuotta myöhemmin tapahtui jotakin todella murheellista - tapoin miehen. Riitelimme ja kiivastuksissani ammuin liikekumppanini. Tarkoitukseni ei ollut tappaa, mutta se tapahtui. Aluksi en tuntenut lainkaan syyllisyyttä, ja olin täysin välinpitämätön tapahtuneen suhteen. Kuitenkin, jouduttuani vankilaan kärsimään rangaistustani, myös syyllisyyteni heräsi. En saanut tämän henkilön muistoa mielestäni, ja syyllisyyteni kasvoi kasvamistaan. Etsin apua Koraanista, mutta hämmästyksekseni sitä ei sieltä löytynyt. Löysin sattumalta Hanin osoitteen, ja aloitin kirjeenvaihdon hänen kanssaan. Käsittelimme kirjeissämme Jeesusta, kristillisyyttä ja Raamattua. Seitsemän kuukauden jälkeen kirjeenvaihtomme kuitenkin päättyi. Eräänä iltana en saanut unta. Avasin pöytälaatikkoni etsiäkseni jotakin, ja Hanin osoitelappu osui käteeni. Suljin laatikon ja laskeuduin vuoteelleni. Yritin nukkua uudelleen, mutta turhaan. Oli jo myöhäinen yö. Otin Raamatun esille, avasin sen, ja se aukeni Johanneksen evankeliumin kohdalta. Yhtäkkiä kuulin äänen puhuvan minulle. Katsahdin ympärilleni huoneessa, mutta en havainnut ketään. Niinpä kysyin: ʼKuka täällä puhuu?ʼ Ääni vastasi minulle: ʼOlen Hän, josta sinä luet. Olen Jeesus, lähde seuraamaan minua, kuten Hanikin tekee.ʼ Varhain seuraavana aamuna soitin Hanille ja kerroin, että haluan antaa elämäni Jeesukselle. Pojan menetys Vuosi 2000 oli minulle hyvin vaikeaa aikaa. Veljeni oli saanut tietoonsa, että minusta on tullut kristitty. Hän vihastui silmittömästi ja sanoi, että jos en jätä Jeesusta, niin en ole enää hänen veljensä. Vastasin hänelle, etten voisi hyljätä Jeesusta, joka oli antanut minulle uuden elämän. Tuon keskustelun jälkeen en ole kuullut veljestäni. Samalla tavoin menetteli vaimoni. Hän otti avioeron sanoen, että ei voi olla vaimoni, koska olen kristitty mies. Hän lupasi kuitenkin huolehtia ainoasta pojastamme, Janista. Poikamme oli tuolloin 6-vuotias ja kävi tapaamassa minua säännöllisesti kahden viikon välein. Eräänä maaliskuisena päivänä entinen vaimoni oli viemässä Jania autolla kouluun. Hän joutui liikenteessä jarruttamaan äkillisesti, ja Jan, joka oli vilkas poika eikä ollut tahtonut kiinnittää turvavyötään, loukkasi pysähdyksessä päänsä hyvin vakavasti. Kaksi viikkoa tuon onnettomuuden jälkeen vankilanjohtaja salli minun mennä katsomaan poikaani sairaalaan. Menin Janin huoneeseen, ja hän avasi silmänsä. Jan katsoi minua sanoen heikolla äänellä ʼisäʼ ja kuoli pois. Saatana yritti käyttää tilaisuutta hyväkseen saadakseen minut luopumaan uskosta Kristukseen. Muutamat läheiset ihmiset sanoivat minulle, että tämä oli Allahin rangaistus, koska käännyin kristityksi. Jeesus kuitenkin lohdutti minua voimallisesti ja vahvisti minua täyttäen sisimpäni rauhalla. Hän sanoi, että Jan on hänen luonaan turvassa. Ja Jumala käyttää häntä voimakkaasti. Lähti syötävä syömäristä, tuli väkevästä makea Abdon tarina on vaikuttava. Entinen rikollinen, tappaja, on nyt auttamassa ihmisiä kuolemasta Elämän tielle. Olemme saaneet useita kirjeitä ja puhelinsoittoja henkilöiltä, jotka ovat tulleet uskoon Abdon elämän kautta. Hänestä tulee mieleen katkelma Simsonin elämästä, jota Tuomarien kirja kuvaa sanoilla: Lähti syötävä syömäristä, tuli väkevästä makea. (Tuom.k. 14:14) Herra on johdattanut niin, että hänellä on käytössään kaikki tarvittavat apuvälineet; tietokone, printteri, skanneri, puhelin ja kopiokone. Abdo on lahjakas kirjoittaja, ja hänellä on myös lahja kommunikoida ihmisten kanssa. Hän on hyvin onnellinen saadessaan olla omalta osaltaan rakentamassa Jumalan valtakuntaa. Kristuksessa, Hani H. Tiedätkö IRR-TV:n työstä islamilaisessa maailmassa? IRR-TV on tehnyt lähetystyötä IVY:n islamilaisissa maissa v TV-ohjelmia on toimitettu yli 10 eri kielellä: adygein, avarin, azerin, baskiirin, kazakhin, kumukin, lezginin, tabassaranin, tataarin, ja uzbekinkielellä. IRR-TV:n medialähetystyö Lähiitään alkoi vuonna Arabiankielistä TV-työtä johtaa egyptiläissyntyinen Hani H. Keravan studiolla tuotetaan TV- ohjelmia arabian, farsin, urdun ja hindustanin kielillä Vuonna 2004 tuotettiin 28-osainen erityisohjelmasarja perheille arabiankielellä. IRR-TV:n arabiankielisille nettisivuille avattiin helmikuussa Vuoden 2005 ensimmäisellä vuosipuoliskolla kirjattiin yli vierailua, mikä tarkoittaa yli 3 miljoonaa "osumaa". Palautteen kärkimaat: Israel, Egyp- ti, Syyria, Saudi-Arabia, Jordan, Libanon, Marokko, Qatar, Oman, Espanja. IRR-TV toimittaa arabiankielisiä hengellisiä musiikkivideoita eri TV kanaville. IRR-TV tuottaa kymmenen käskyä TV-sarjaa Pohjois-Intian islamilaisille alueilla hindustaninkielellä. Tuotannosta vastaa Amarjit Chugh. IRR-TV julkaisee arabiankielistä lehteä. Painos: kpl

13 Uutisia Hyökkäys Jeesus-filmiä vastaan Intia (ANS) Jeesus-Þlmin esitys Pohjois-Intiassa keskeytyi, kun äärihindua hyökkäsi filmiä esittävien henkilöiden kimppuun, repi valkokankaan ja pieksi ihmisiä. Tiimin johtajaa Karan Bahaduria hakattiin pahoin, ja hän menetti tajuntansa. Bahadur otettiin vangiksi, häntä kidutettiin ja häneltä kysyttiin yksityiskohtia perheestä ja työstä. Kun elokuvan esittäjät tekivät valituksen paikalliselle poliisille, nämä kieltäytyivät rekisteröimästä valitusta. Eri puolilla Intiaa toimii 900 Jeesus-Þlmitiimiä. Uttar Pradeshin osavaltiossa asuu 167 miljoonaa ihmistä, joista alle yksi prosentti tuntee Jeesuksen Kristuksen. Viime vuosina militantit ryhmät ovat nousseet puolustamaan hindurotua ja -kulttuuria vaatien, että Uskoontulleita hakattiin Intiassa Elokuun 15. päivän iltana noin 40 hiljattain uskoon tullutta kokoontui seurakunnan vanhimman taloon Rajasthanissa Intiassa. He kiittivät Jumalaa vapautumisestaan orjuudesta ja uuden elämän siunauksista Kristuksessa. Noin 20 äärihinduiksi epäiltyä käveli taloon ja lukitsi oven. He ilmoittivat, että nyt me kiitämme meidän jumalaamme. Aseinaan kivet, painavat seipäät ja jopa kirves he alkoivat pahoinpidellä uskovaisia. Noin 20 ihmistä hakattiin pahoin, ja heistä 11 haavoittui vakavasti. Paikallinen poliisi tutkii tapausta. Seurakunnan pastori on pyytänyt rukoilemaan tilanteen ja erityisesti loukkaantuneiden puolesta sekä rohkeutta uusille uskoville. hindulaisuus pitää tunnustaa viralliseksi valtionuskonnoksi. He hyökkäävät sekä muslimeja että kristittyjä vastaan, koska näiden sanotaan seuraavan ulkomaista uskontoa. Vuonna 1997 poliiseiksi naamioituneet hindunationalistit tappoivat belgialaisen papin. Samana vuonna toinen pappi pahoinpideltiin vakavasti, ja häntä marssitettiin alastomana kaduilla poliisin nähden. Kaksi vuotta myöhemmin australialainen lähetystyöntekijä ja hänen kaksi poikaansa poltettiin elävältä autoonsa. Yli 100 väkivaltatapausta kristittyjä vastaan on dokumentoitu vuodesta 1998 lähtien, mukaan lukien neljän nunnan raiskaukset ja yhden nunnan kasvoihin ampuminen. Monet kristityt ovat loukkaantuneet, kuolleet tai jääneet kodittomiksi näissä hyökkäyksissä. Kaksi lähetystyöntekijää murhattu Bangladeshissa Lähetysjärjestö Campus Crusade For Christ on menettänyt kaksi työntekijää Bangladeshissa noin 150 km maan pääkaupungista Dhakasta. Yöllä 29. heinäkuuta ääri-islamilaiset murtautuivat Tapan Kumar Royn (30) ja Liplal Marandin (35) kotiin. Islamistit lukitsivat ovat ketjuilla estäen pelastustoimet ja puukottivat, hakkasivat ja paloittelivat uhrinsa hengiltä. Surmansa saaneet miehet järjestivät Jeesus-Þlmin esityksiä maassa oman toimensa ohella. Miehet olivat mukana opetuksellisessa työssä, Pakistan Intia HIV:n torjunnassa sekä äitien ja lasten sosiaalihuoltotyössä. Huolimatta takaiskusta seurakunta Bangladeshissa kasvaa. Joka viikko perustetaan neljä uutta seurakuntaa. Jokaiseen seurakuntaan kuuluu kastettua jäsentä, jotka palvovat Jumalaa mangopuiden alla. Kirkkorakennukset ärsyttäisivät vihamielisiä voimia yhteiskunnassa. Kovan linjan islamistit pyrkivät tekemään Bangladeshista radikaalin, islamilaisen, arabialaisen yhteiskunnan. Bangladesh Egyptissä avattiin uusi Raamattu-kuumalinja (ANS) Egyptin Raamattuseura avasi uuden palvelunumeron, johon soittamalla soittajat yhdistetään lähimpään Raamattuseuran kirjakauppaan. Soittaja voi keskustella virkailijan kanssa tai tilata kirjan itselleen. Numero toimii kaikkialla Egyptissä. Ajatus palvelunumeron avaamisesta syntyi Kairon kansainvälisillä kirjamessuilla 2005, missä Raamattujen ja muun kristillisen kirjallisuuden myynti nousi 26%. Nousu on rohkaissut Raamattuseuraa kokeilemaan muita luovia markkinointimenetelmiä sano- Kristillinen media läpimurrossa Lähi-idässä Persianlahdella siirtolaistyövoimasta koostuva kristillinen yhteisö kasvaa kasvamistaan. Samoin kristillisille mediajärjestöille tuleva ohjelmapalaute on kasvanut merkittävästi. Erityisesti satelliitti-tv-lähetykset ja internetevankeliointi ovat osoittautuneet tehokkaiksi tavoiksi julistaa evankeliumia alueen kansoille. Eräs merkittävä satelliitti-tv-kanava ilmoittaa, että nyt eletään erityistä kristillisen median läpimurron aikaa Lähi-idässä, Pohjois-Afrikassa ja arabiankielisessä maailmassa. Kanavalla on noin kolme miljoonaa säännöllistä katsojaa viikossa, ja ajoittaisia kanavan katsojia on kuusi miljoonaa lisää. Kiinan viranomaiset ovat käynnistäneet valtakunnallisen kampanjan Kiinan kotikirkkoliikettä vastaan. Kesäkuun alussa Kiinan rajaviranomaiset pidättivät 34 kristittyä Xinjiang ja Uigurin läänin rajalla. Heidät pidätettiin, kun yksi ryhmän jäsenistä tunnustautui lähetyssaarnaajaksi. Kesäkuun lopulla vangittiin 100 pastoria seurakuntajohtajille tarkoitetussa koulutustilaisuudessa Henanin maakunnassa. Pidätetyiltä takavarikoitiin rahat, tuolit, televisiot, kirjat, huovat ja riisi. Heinäkuun 1. päivänä Henanissa pidätettiin 70 kotikirkon jäsentä tilaisuudessa, jossa kastettiin 60 uskovaa. Heinäkuun 7. päivänä Pekingismalleen. Vetoavat palvelupuhelimen mainokset näkyvät mm. jättikokoisissa ulkomainoksissa. Uusi vainon aalto riehui kesällä eri puolilla Kiinaa sä pastori Zhuohua odotti tuomiota Raamatun ja kristillisen kirjan painattamisesta. Kirjallisuus oli tarkoitettu ilmaisjakeluun. Heinäkuun 26. päivänä Shanghaissa 400 jäseninen kotikirkko määrättiin suljettavaksi. Heinäkuun 22. päivänä Hebein läänissä pidätettiin 100 raamattukoululla kokoontunutta ylioppilasta. Heiltä kiellettiin kokoontumiset. Elokuun 7. päivänä Kotimaan Turvallisuuden Suojeluyksikko pidätti 30 kotikirkon jäsentä Xinjiangin maakunnassa. Kymmenen läsnäollutta naista riisuttiin ja marssitettiin yleisön edessä. Ne jotka kieltäytyivät riisuutumasta hakattiin raa'asti. Elokuun 11. päivänä 35 lukion ja yliopiston opiskelijaa pidätettiin pyhäkouluopettajien koulutustilaisuudessa Jiangxin maakunnassa. Elokuun 15. päivänä viisi amerikkalaista pastoria ja 27 kotikirkon pastoria pidätettiin. He olivat koolla rakentamassa keskinäistä uskovien yhteyttä. Heidän sijainnistaan ei ole tietoa. Asiantuntijoiden mukaan vainojen merkittävällä kiihdyttämisellä on yhteys Venäjän, Kiinan ja Keski- Aasian tiivistyneeseen turvallisuusyhteistyöhöön ja ei-rekisteröityjen protestanttisten kristittyjen vainoihin kyseisissä maissa. ANS News Service 26 27

14 Kuuntele tuoreet uutiset Radio Dein taajuuksilla! IRR-TV:n tuottama Itäraportti torstaisin klo 20:30 ja lauantaisin klo 15:00 sekä Itäraportti Special sunnuntaisin klo 15:00. Voit kuunnella ohjelmia myös osoitteessa Leikkaa tästä irti ja laita postiin. Haluan tilata veloituksetta Itäportti-lehden Nimi: Vastaanottaja maksaa postimaksun Osoite: 28 Puhelin: Soita tilauksesi: (09) Faksaa tilauksesi: (09) Tilaus sähköpostilla: Tilaus kotisivuiltamme: IRR-TV RY VASTAUSLÄHETYS SOPIMUS KERAVA ISSN

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17 Vainoista herätykseen Ap t. 8:1-17 Jumalan sanallinen ilmoitus on lisääntyvää ja se huipentuu Jeesuksen ihmiseksi tulemiseen. Pelastusilmoitus loppuu apostolien ajan päättyessä. Jeesuksen antaessa lähetyskäskyn

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SADANPÄÄMIEHEN USKO 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Meille jo tutussa Jeesuksen kotikaupungissa, Kapernaumissa b) Kertomuksessa

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA 2 RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ISMMN Johtajuuskonferenssi 2014 jumalan miehen, pastori Chrisin, kanssa oli historiallinen ja elämää muuttava. Se oli erityisen muutoksen ja Pyhän Hengen välittämisen

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Yksi seurakunta ja kaksi elämäntapaa

Yksi seurakunta ja kaksi elämäntapaa Yksi seurakunta ja kaksi elämäntapaa 1 Isak Penzev Shalom hyvät ystävät. Meillä alkaa uusi teema nimeltä Juutalaisuus ja Uusi testamentti. Tämän oppitunnin aiheena on yksi seurakunta ja kaksi elämäntapaa.

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus Herodeksen

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

opettaja Isak Penzev 4.10.2012

opettaja Isak Penzev 4.10.2012 1 Herran juhlat 4: Shemini Atzeret - Simchat Toora opettaja Isak Penzev 4.10.2012 Shalom, hyvät ystävät. Jatkamme oppituntia, jonka aiheena haluan käsitellä Herran juhlia. Olemme edelleen 3. Mooseksenkirjassa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa Reijo Telaranta Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

ENSIMMÄINEN APOSTOLIKOKOUS

ENSIMMÄINEN APOSTOLIKOKOUS Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ENSIMMÄINEN APOSTOLIKOKOUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin kiista syntyi Antiokiassa, sitten apostolit kokoontuivat Jerusalemissa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.)

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) 1 Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) rabbi J.Melamed Israelista. Mikkeli 19.04.2012 Olen hyvin iloinen, että pääsin tulemaan tänne. Meillä Israelissa on nyt todella kuuma. Kun lähdin,

Lisätiedot

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Nehemia rakentaa muurin

Nehemia rakentaa muurin Nettiraamattu lapsille Nehemia rakentaa muurin Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA HALVAANTUNEEN MIEHEN

JEESUS PARANTAA HALVAANTUNEEN MIEHEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANTAA HALVAANTUNEEN MIEHEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, Jeesuksen kotikaupungissa, jossa Pietarilla

Lisätiedot

Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa

Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa 1972-2010 Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa,,ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu. (Mat 24:14)

Lisätiedot

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ISMAEL SYNTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Radion ortodoksinen aamuhartaus

Radion ortodoksinen aamuhartaus 1 / 5 Rovasti Veikko Purmonen Radion ortodoksinen aamuhartaus 21.9. 2002 Luuk. 5: 1-11 Kirkon luovuttamaton tehtävä ja kaikkien kristittyjen yhteinen kutsumus on lähetystyön tekeminen, todistaminen Jumalan

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupungin lähellä. Jeriko on Juudeassa oleva kaupunki

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija

Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Mikkeli, syyskuu2011 rabbi J.Melamed Israel

Mikkeli, syyskuu2011 rabbi J.Melamed Israel Suomen Messiaaninen yhdistys www.messiaaninen.net 1 Mikkeli, syyskuu2011 rabbi J.Melamed Israel KYSYMYS: Jeshua antoi uusia asioita rukoilla minun nimessäni. Onko tämä juutalaisille uusi asia? Miksi Jeshuan

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 18/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Evankeliumi leviää. Reino Saarelma Apt. 8:18-40 23.2.2014

Evankeliumi leviää. Reino Saarelma Apt. 8:18-40 23.2.2014 Evankeliumi leviää Reino Saarelma Apt. 8:18-40 23.2.2014 Jumalan sanan kylvö Joh. 4:34 Apt. 8 pelastushistoriallinen käännekohta Kolme suurta murroskohtaa - Jeesuksen todistajina: Jerusalemissa ja koko

Lisätiedot

Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa

Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, (1 Moos.17:7) Jumalan lupaukset Israelille

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot