Laukaan Peurunkagolf. jäsenlehti 1/2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Laukaan Peurunkagolf. jäsenlehti 1/2012"

Transkriptio

1 Laukaan Peurunkagolf jäsenlehti 1/2012 1

2 LPG 1/ vuosikerta Ville Väliaho Tässä lehdessä Kentällä tapahtuu Kohtaamisia Toimikunnat Henkilökunta Toimitus Eero Paananen, Heikki Hokkanen, Maarit Järvinen Kuvat Eero Paananen Paino Jyväskylän Siirto-paino Oy 2

3 Kapteeni Olli Minun LPG Historian tutkija lähtee tietysti menneisyydestä liikkeelle. Vuonna 1989 olin työnantajani tahdosta juuri siirtynyt Savosta Keski-Suomeen ja golf-sivistykseni oli yhden kesän pituinen, hankittu Tarinaharjussa. Tuolloin vallinneen valtavan golfboomin vallassa hankin tietysti heti siirtoni varmistuttua perheosakkeen Laukaan kentälle. Ensimmäisessä yhtiökokouksessa johon osallistuin, tulin käyttäneeksi puheenvuoron perustettavan seuran toimintalinjasta. Sen seurauksena jouduin valituksi seuran hallitukseen, josta alkaen olenkin lähes yhtäjaksoisesti ollut joko seuran tai osakeyhtiön tehtävissä mukana. Viime vuodet kapteenina. Seuran jäsenmäärä on jo kolminkertaistunut alkuvuosien luvuista, josta seikasta on aiheutunut muutamia luonnollisia muutoksia luvun alussa vaikutti siltä, että kaikki tunsivat toisensa, nykyään voi käydä pelaamassa kierroksen tapaamatta muita keskustelututtuja kuin kentän henkilökuntaa. Kesässä pelattujen kierrosten määrä oli parina ensimmäisenä vuonna reilu puolet nykyisestä määrästä, mutta klubilla pyörivien ihmisten määrä oli omien mielikuvien mukaan samaa luokkaa kuin nykyäänkin. Olemmeko siis menettäneet jotakin yhteisöllisyydestä, jota monestakin syystä nykyään kovasti painotetaan. Jäsenmäärän kasvusta on tietysti myös hyötyä, kun kustannukset jakautuvat useammille. Tein joskus seuran puheenjohtajana tutkintaa kustannusten jakautumisesta koko golfyhteisömme osalta. Tuolloin kaikista tuloistamme 75% tuli suoraan jäsenistön ja osakkeenomistajien kukkaroista. Velkaa oli yhtiön puolella paljon, sekin oli muodostunut hallitsemattomasti ilman tietoista suunnittelua. Siitä aiheutui pahoja rajoituksia kykyymme investoida, joka näkyi esimerkiksi kentänhoidossa. Kentän kunto olikin alkuvuosina melko vaatimaton, onneksi innostusta kuitenkin riitti. Talkoisiin osallistui parhaimmillaan kolminkertainen määrä ahkeria työläisiä viime vuosien määriin verrattuna, jolla pystyttiin hieman paikkaamaan rahoituksen vajetta. ollut negatiivisia, mutta ylivoimainen enemmistö toki myönteisiä. Erittelemättä sen enempää yksittäisiä kokemuksia voin todeta niiden kyllä kehittäneen miestä. Parhaimpana piirteenä omalla kohdallani pidän kuitenkin sitä, että koko perhe on aina voinut olla tässä harrastuksessa mukana. Alun perin vaimo ja tyttäret, nyt myös vävyt. Parhaillaan odottelen pääseväni lastenlapsien kanssa pelaamaan myös oikealle kentälle. Toinen hyvä piirre pakkosiirron alaiselle virkamiehelle oli mahdollisuus löytää golfin kautta uusia ystäviä ja sidosryhmiä. Mitä siis minun LPG:ni on nykyisin, verrattuna alkuvuosiin. Ehkä ainut ongelma piilee juuri tuossa sanassa minun. Yhteisöllisyyden kunnollinen toteuttaminenhan perustuu sanaan meidän. Olemmeko kasvaneet liikaa ulos kotoisasta perhepiiristä, rajoitumme vain pelkkään pelaamiseen omassa tutussa porukassa ja oman kalenterin vakituisella paikalla. Minun LPG:ni on nimenomaan urheiluseura, jossa on mukana sekä liikunta että liiketoiminta sulassa sovussa. Perusta tälle on kenttä, josta voimme olla ylpeitä. Olavi Salla Golffariurani aikana Laukaassa eri tehtävissä on kohdalle sattunut paljon mieleen jääneitä kokemuksia. Osa näistä kokemuksista on 3

4 Reijo Räsänen LPG ry:n puheenjohtaja Puheenjohtajalta Seuramme 23. pelikausi alkaa toivottavasti myös säiden osalta myönteisissä merkeissä, vaikka nyt viikko ennen vappua kevät näyttääkin olevan selvästi myöhässä. Mutta aurinko voi tehdä ihmeitä. Pari viikkoa sitten olimme seuran pelimatkalla Turkin Belekissä, suorilla lennoilla Tikkakoskelta, yli 60 hengen ryhmällä. Aurinko paistoi taivaalla ja sielussa. Matka oli kaikin puolin suorastaan upea, ja kentät olivat huippukunnossa. Ja syksyllä on jälleen tiedossa Petrin järjestämä matka Portugaliin. Arvelenkin, että seuramme on melko vahva golfmatkailussa ja tarjoaa helpon vaihtoehdon omatoimimatkailulle, kun haluaa käydä etelän kentillä. Toimintamme päähuomio on luonnollisesti omalla kentällämme, oman seuran jäsenten palvelut, pelaaminen ja pelitaitojen kehittäminen unohtamatta kilpapelaamistakaan. Talvikautena onnistuimme seudun kahden muun seuran kanssa yhteistoimin luomaan monien kiittelemän talviharjoittelupaikan Hutunkiin. Tämä olkoon myönteisenä esimerkkinä Jyväskylän seudun golfseurojen yhteistyöhaluisuudesta. Sille voisi toki mielellään nähdä jatkokehitystä palvelemaan entistä monipuolisemmin seudun golffareita ja vahvistamaan seudun golfyhteisöjen vetovoimaa muualtakin tuleville pelaajille. Maantieteellisesti nämä kentät ovat hyvässä solmukohdassa. Tämä vuosi näyttänee suuntaviivoja Suomen golfille, seuraammeko Ruotsin kehitystä, jossa golfareiden määrä on kääntynyt laskuun. Viime vuonna Suomessa vielä jäsenmäärä nousi, mutta nousu on hiipunut parhaista ajoista. Ja taloustilanteetkin helposti heijastuvat lajiin. Keskeinen havainto Ruotsista on, että korkean tasoituksen omaavat pelaajat helpoimmin lopettavat. Siksipä otetaan LPG:ssä tärkeäksi tavoitteeksi Suomen golfliiton viesti, että seurojen tulee voimakkaasti keskittyä uusien lajin aloittajien ohella korkean tasoituksen omaavien jäsenten pelitaitojen kehittämiseen. Toivottavasti tämä nähdään seuran tarjoamana mahdollisuutena. Pelkästään yksin ei kannata yrittää lyöntiään kehittää, kun käytössämme on kaksi erinomaista ammattiopettajaa, ja opetukselle seuran taloudellista tukea. Toivon, että kausi tuo kaikille seuran jäsenille iloa, nautintoa ja onnistumisia lajin parissa. Golfyhteisössä työtä tekeville toivon työniloa ja jaksamista. Se näkyy hymynä ja hyvä tuulena meille pelaajille teidän tärkeässä työssänne. Ja etukäteen jo esitän parhaimmat kiitokseni lukuisille seuran jäsenille toiminnastanne pelinjohtajina, kenttävalvojina, toimikuntien tehtävissä ja talkootyössä. 4

5 Heikki Hokkanen Toiminnanjohtaja Onko ruoho vihreämpää? Aika lentää kuin onnistunut draivi, suoraan ja nopeasti. Pian tulee viisi vuotta täyteen siitä, kun aloitin työskentelyn tässä yhteisössä. Sitä ennen olin aktiivipelaaja 15 vuoden ajan pääsääntöisesti kotiseuranani LPG. Kiersin ja matkustin kenttäbongarina usein yksinkin eri kenttiä Suomessa ja jonkin verran ulkomaillakin aistien ja havainnoiden uteliaana eri kenttäkokonaisuuksia kaikilla mahdollisilla mittareilla alkaen kentän yleisilmeestä, sen kunnosta, klubin palveluista ja palvelusta päätyen lähes aina tilanteeseen, jossa parhaimmat muistot jäivät elämään niistä kentistä, joilla peli sillä hetkellä kulki hyvin. Yhtä kaikki haastavat yksittäiset väylät kentiltä ovat jääneet mieleen, vaikkei onnistumisia olisi tullutkaan. Tällä hetkellä teen samoja havaintoja työkseni seuraten ja kuunnellen korva herkkänä Teidän mielipiteitänne ja kokemuksianne ensisijaisesti omasta kentästämme, mutta myös vieraspelikokemuksianne. Niillä 12 klubimatkalla, joihin olen osallistunut ja päässyt juttelemaan kanssanne enemmänkin, kuuluu kaikkialla sama viesti. Ihmiset ovat positiivisella tavalla ylpeitä kentästämme. Maisemat kentällämme ovat huikeat, uskaltaisin sanoa, jopa kansainvälistä tasoa. Viime vuonna tehty maisemointityö kerää edelleenkin kiitosta ympäri Suomen. Tässä lehdessä toisaalla yhtiömme puheenjohtaja kertoo investoinneistamme ja kentän kehittämisestä nyt ja tulevaisuudessa. Talven aikana rakennettujen bunkkereiden viimeistelytöitä tehdään vielä alkukesällä, ja ne tullaan rauhoittamaan pelaamiselta toistaiseksi. Henkilökuntamme on vuosien saatossa pysynyt käytännössä lähes samana kesätyöntekijätkin mukaan lukien. Se on merkki yhteenkuuluvuuden tunteesta. Kiitos kaikista vuosista heille. Aina yhtä arvokas vapaaehtoistyö seuran eri toimikunnissa, kilpailunjohtajatehtävissä ja talkoissa mahdollistavat yhteiselomme sujuvuuden ja antavat resursseja toteuttaa suuriakin ponnistuksia, olivatpa ne kilpailuja tai metsän raivausta. ISO KIITOS TEILLE KAIKILLE! Tehdään ja toteutetaan yhteisiä asioita jatkossakin sopiva pilkekin silmäkulmassa. Meillä on hyvä olla hyvässä seurassa. Hyviä, antoisia ja sujuvia kierroksia hyvässä seurassa! 5

6 Veijo Hämäläinen Kenttämestari Kenttämestarin palsta 2012 Kevät keikkuu, hieman ontuen, mutta varmasti tulee kuitenkin. Talvella oli kentällä viralliset hiihtoladut eka kertaa käytössä. Ei tuolla nyt mitään massoja liikkunut, mutta jokunen hiihtelijä kuitenkin. Hanki kantoi lopputalvesta pitkästä aikaa kunnolla, ja sekös ihmetytti meidän Valtteria nuorinta koiraamme. Pystyi liikkumaan metsissä ja jäillä ennen kokemattomalla tavalla. Ehkä nämä hankikelit houkutteli hiihtäjätkin sitten omille laduille, kun pystyi liikkumaan missä vain. Kovista ja paksuistakin hangista johtuen hiekotus alkoi vasta huhtikuun puolella, ja näin ollen myös lumien sulaminen kentältä hieman viivästyi. Parempihan lumen on olla nurmen suojana ja kosteuden antajana mahdollisimman pitkään, jos vaan pakkasia on. Kentän kannalta talvi ei poikennut edellisistä. Syksy oli muistaakseni pidempi ja märempi. Syksyllä ojitettiin 13. ja 14. väylien märät kohdat, ja nyt keväällä sitten siistitään jäljet. 4. ja 8. väylille on rakennettu uudet bunkkerit. Ympäristöt kylvetään keväällä, joten ne eivät ole alkukaudesta vielä käytössä. Talven aikana rakennettiin golfautoille oma säilytystila, jonka toiseen päähän tulee varastotilaa meidän koneille ja laitteille. Kentälle tulee yksi henkilö lisää avuksemme, muuten porukka on sama kuin edellisinä vuosinakin. Jari Hyvönen opiskelee kentänhoitajaksi Lepaalla, ja kesän näyttökokeiden jälkeen on sitten virallinen kentänhoitajamme. Henkilökunnan lisäyksen ja koulutuksen kautta uskomme, että pystymme tarjoamaan entistä paremman kentän teidän käyttöönne. 6

7 Hannu Koskinen LPG Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kenttäalueen kehittäminen ja rahoitus Näin kauden alussa on hyvä luoda katsaus yhteisömme toiminnan kannalta tärkeisiin investointeihin. Kenttäyhtiömme on saatettu viimeisten vuosien aikana velattomaksi eli yhtiöllä ei ole pitkäaikaista rahalaitoslainaa. Tämä antaa vapaampia valintamahdollisuuksia kenttäyhteisön tarvitsemiin investointien suunnitteluun. Investointeihin liittyen merkittävä strateginen periaatepäätös oli esillä kevään yhtiökokouksessa. Sen mukaan investoinnit hoidetaan vastaisuudessa tulorahoituksella. Tämä asettaa investointien laajuudelle ja toteuttamisaikataululle omat haasteet. Yhtiön investointitarpeet muodostuvat pääsääntöisesti kolmesta osa-alueesta; kentän hoitoon liittyvistä kone- ja laitehankinnoista, kentän perusparannuksista ja kiinteistöjen ylläpitoinvestoinneista. Nämä kaikki toteutetaan jatkossa vuosittain hyväksytyn tulossuunnitelman pohjalta. Kentän hoitoon liittyvät kone- ja laitekantaa on uudistettu vuosittain siten, että hoitotoimenpiteet voidaan toteuttaa asianmukaisesti kentän tason edellyttämällä tavalla. Tätä menettelyä tullaan jatkamaan. Kiinteistöjen ylläpidon osalta on toteutettu välttämättömät huoltotyöt, joten kiinteistöjen osalta lähivuosina tulee olemaan tarvetta lisäpanostukseen. Tällä hetkellä ja lähitulevaisuudessa päähuomio kohdistuu kentän perusparannukseen. Nämä työt ovat käynnissä. Viime vuoden aikana aloitetut investoinnit tähtäävät entistä pelattavampaan ja turvallisempaan sekä säävaihteluja paremmin kestävämpään kenttään. Perusparannuksessa noudatetaan vuosien aikana laadittua Master Planin yleislinjausta. Kohteina ovat mm. väylien kuivatuksia, pelaamista haittaavien esteiden ja vaaranpaikkojen poistamisia, layoutin saattaminen kenttäarkkitehti Ronald Freamin suunnitelman mukaiseksi ja maisemallisesti sijaintipaikan mukaiseen tasoon. Työkohteiden toimenpiteet valmistellaan aikaisemmin sovitulla tavalla niin, että pelaajien mielipiteitä kuullaan saatujen palautteiden kautta sekä ns. isomman työryhmän palavereissa. Itse työn teettäminen on hallituksen ja sen valitseman kenttätoimikunnan vastuulla. Työkohteiden suunnittelussa, toteutuksessa ja töiden valvonnassa käytetään tarvittavissa määrin asiantuntijavoimia kuten esim. kenttäarkkitehtia. Edellä mainitulla tavalla tulorahoituksen turvin toimien kentän peruskorjaukset toteutetaan mahdollisimman paljon omana työnä em. asiantuntijoiden valvonnan alaisena. Tämä toimintatapa johtaa siihen, että uudistus- / peruskorjaustyöt tehdään rahoituksen sallimassa aikataulussa useamman vuoden aikana. Työt tehdään niin, ettei siitä koidu pelaamiselle kohtuutonta haittaa. 7

8 TesTaa suomen uusin kylpylä! VieTä rentouttava päivän pikaloma 28 (norm. 45 ) Tarjous sisältää kuntosalien ja kylpylän käytön sekä ravintolan Food Garden ruokailun. Lapset 4-14-v. 17 (norm. 21,50 ). Tarjous voimassa golkauden 2012 loppuun saakka, ei Aikataulut ja muut kylpylätarjoukset kylpylän panorama-kabinetti jälkipeleihin Käytössänne kokoustila ja sauna 10 henkilölle, poreallas yksityiskäyttöön, omat sauna-, suihku- ja pukutilat sekä uuden avaruuskylpylän käytön. Hinta 140 /3 tuntia + 15 /henkilö Peurungantie 85, Laukaa Myyntipalvelu puh tai peurunka@peurunka.fi 8

9 Kohtaamisia Kausi 2011 oli monivivahteinen. Talvi katkaisi kauden jo varhain syksyllä ja moni suuntasi pelaamaan lämpimille kentille. Hanna Viinikka ja Kari Mononen viettivät joulun aikaa Thaimaassa Hua Hinin rannoilla ja kentillä. Klubimatkalla Turkin Belekissä oli 68 matkalaista. Mutta kotimaassakin on voinut harjoitella ja hyväksi havaittu Hutungin uusi talviharjoittelupaikka on ollut kovassa käytössä. Joulun lehdessä ollut arvoitus jäi ratkaisematta. Tureholms Nya Golfklubin kenttä on Matarengissä vain muutaman kilometrin päässä Aavasaksalta. Uusi arvoitus pitää ratkaista vain yhden, tällä sivulla olevan kuvan perusteella. Missä maassa on tämä kenttä? Vastaukset osoitteeseen ja nopein tietäjä palkitaan. 9

10 Hanna Viinikka ja Kari Mononen Pelimuistoja Hua Hinista Vuoden 2010 joulu oli hyvin kylmä, joten joulun jälkeen päätimme, että seuraava joulu vietetään lämpimässä. Heti, kun tammikuussa oli mahdollista, varasimme lennot Helsingistä Bangkokiin ja aloitimme majapaikan etsinnän Hua Hinista, jossa olimme käyneet jo neljä kertaa golfaamassa ja nauttimassa Thaimaan auringosta. Majapaikka löytyi kivuttomasti, joten sitten vain odottelimme, että vuosi kuluisi nopeasti. Saavuimme Bangkokiin kymmenen tunnin lennon jälkeen. Matka Bangkokista Hua Hiniin kesti vielä viisi tuntia normaalin noin kolmen tunnin sijaan. Ajomatkalle mahtui tällä kertaa kolme pysähdystä moottoritien varteen auton maakaasun ja bensansyöttöön liittyvien ongelmien vuoksi ja loppujen lopuksi kävimme kuskin kanssa vaihtamassa vielä auton, jotta matkamme ei kokonaan tyssäisi ennen määränpäätä. Pääsimme viimein majapaikkaamme eli vantaalaiselta pariskunnalta netin kautta vuokraamaamme taloon Orchid Palm Homes -lomakylässä, joka sijaitsee noin viisi kilometriä Hua Hinin keskustassa sijaitsevan Market Villagen takana. Vuokrasimme talon, koska halusimme lomaamme myös hieman luksusta, omaa rauhaa ja oman uima-altaan. Aamiaiset teimme itse, mutta pari kertaa valmistimme myös thai-ruokaa jo ruoka-aineiden ostaminen paikallisesta kaupasta oli hauskaa, sillä aineiden englanninkielisten sanojen tulkinta ei välttämättä ole ihan helppoa paikallisten kanssa, kun ei itsekään ole ihan varma, mitä on ostamassa. Päivän verran matkan rasituksista toivuttuamme, kävimme varaamassa ensimmäiset lähtöajat Hua Hin Golf Toursista (jatkossa HGT), jonka toimisto sijaitsee keskustassa Hilton-hotellia vastapäätä. Toimistossa työskentelee kanadalainen kaveri, jolla on sukujuuria Vaasassa. Matkan aikana varasimme kaikki lähdöt tämän toimiston kautta. Ensimmäisen varauksen hoidimme paikan päällä, mutta 10 sen jälkeen kaikki hoitui helposti ja kohteliaasti sähköpostilla. HGT:n kautta saa green feen lisäksi meno-paluu -kuljetuksen kaikille HuaHinin kentille ja useimpiin gf-hintoihin kuljetus kuuluukin. Kunkin kierroksen kustannukset maksettiin kuskille maksupäätteen avulla vastaavalla tavalla kuin taksimatka maksetaan Suomessa. Gf-hinnat vaihtelevat kahdelle hengelle sesonkiaikaan 4500 bahtista 7500 bahtiin eli euroissa noin euroa per kierros. Edellä mainitut hinnat sisälsivät 500 bahtin caddie feen. Kalleimmalla kentällä eli Banyan Golfissa hinta sisälsi caddiefeen lisäksi kaksi golfautoa. Greenfeen keskimääräinen hinta kahdelta hengeltä oli 5700 bahtia sisältäen caddien feen eli noin 140 euroa. Hinnat ovat nousseet jonkin verran vuosien varrella, ja Hua Hin on aina ollut kalliimpi paikka golfarille kuin esimerkiksi Pattaya, jossa kenttiä myöskin on enemmän, mutta halvempi kuin Phuket. Thaimaan kentillä on caddie-pakko, mutta on tunnustettava, että heidän golfosaamisensa taso vaihtelee melko paljon osa tuntee pelin luonteen ja kentän erittäin hyvin ja osaa neuvoa puttilinjat ja jopa mailavalinnat seurattuaan hetken pelaajan osaamistasoa, osa taas ei. Pelaajien ja kenttien määrä on lisääntynyt Hua Hinin seudulla, joten uusia caddieitakin on kentille tullut paljon. Caddieille kierroksen jälkeen annettava tippi vaihtelee bahtia, kentän kalleuden ja tietysti myös pelaajan saaman avun tason mukaan. Caddien englannin kielen parempi taitaminen helpottaisi pelikierroksen kulkua, mutta yleensä heillä on vain välttämättömin golfsanasto hallinnassa. Mutta näin lomagolfarin näkökulmasta ei haittaa vaikka vasen ja oikea, metrit ja jaardit ja reikätulokset menevät välillä sekaisin - caddiet ovat iloisia ja auttavaisia ja tarpeellinen apu Thaimaan lämpimään tottumattomille. Kentät Palm Hills on suosittu lähikenttä ja se näkyi aamulähdöissä melkoisina ruuhkina - lähdössä oli parhaimmillaan yhtä aikaa 5-6 neljän hengen ryhmää, joten odotusaika saattoi joskus venyä. HGT:n kuljetus tuli majapaikkaan aina noin puoli tuntia sovittua hakuaikaa aiemmin ja siitä johtuen kentällä oltiin hyvissä ajoin. Sitten vaan jonotettiin omaa lähtöä - varsinaisesti omalla lähtöajalla ei ollut isoakaan merkitystä eli minuuttiaikataululla ei lähdöissä eletä. Palm Hills on miellyttävä, kotoisan oloinen kenttä, jossa on välitön ja iloinen tunnelma. Väylät ovat pitkiä ja leveitä ja ne ovat kohtuullisen hyvässä kunnossa, greenit ovat isoja ja niiden kunto hieman vaihteli, yleensä ne olivat erinomaisia. Black Mountain on tällä hetkellä Hua Hinin seudun paras kenttä, jossa pelataan myös Aasian isoja kisoja. Kenttä on ruotsalaisten rakentama ja ruotsalaisomistuksessa, se on erinomaisessa kunnossa, kaunis, vaihteleva ja viimeistelty. Black Mountainissa on paljon korkeuseroja ja bunkkereita, greenit ovat erittäin liukkaat ja vaike-

11 at näin tavalliselle klubigolffarille, mutta muuten se on upea paikka pelata. Suuressa klubitalossa oli myös ruotsalainen sauna, tosin emme tällä kertaa kokeilleet, osaavatko ruotsalaiset tehdä kunnon saunan, sillä lämpöä oli ihan riittävästi ulkonakin. Mikko Ilostakaan ei tälläkään kertaa kotikentällään näkynyt. Banyan Golf on lähes vastaavaa tasoa kuin Black Mountain, mutta ei ihan. Kenttä on rakennettu viidakon keskelle muutama vuosi sitten. Se on vaihteleva, paljon korkeuseroja sisältävä, greenit ovat kohtuulliset eli eivät ihan yhtä liukkaat kuin Black Mountainissa. Palloa ei tällä kentällä kannata hakea heinikoista tai kivikoista - alueella on jonkin verran käärmeitä, kuten kobria. Banyan on sekin kaunis kenttä ja siellä on periaatteessa autopakko käytännössä ei, mutta korkeuserojen ja kuuman ilmaston vuoksi auton käyttö onkin ehdottoman suositeltavaa. Kaunis, tiikkinen klubitalo on tehty paikallista arkkitehtuuria noudattaen pienelle mäelle. Se sopii maisemaan kauniisti ja talon kahden ravintolan terassilta on hulppea näkymä kentälle. Täällä vietimme jouluaaton pelaten ja nauttien hyvän, paikallisen aterian pelin päätteeksi. Sea Pine on Hua Hinin alueen uusin ja ainoa merenrantakenttä, joka on avattu vuonna Sea Pine on kohtuuhintainen, armeijan urheilukeskuksen kenttä, jossa myös turistit voivat pelata. Se sijaitsee noin kymmenen kilometriä Hua Hinin keskustasta Suan Son-rannan välittömässä läheisyydessä. Kenttä on kaunis ja tasainen, mutta tuulinen links-kenttä, joten tuulen huomioimista pelissä on täällä hyvä harjoitella. Etenkin meren rannan välittömässä läheisyydessä olevat väylät, esimerkiksi väylä 16, ovat silmää hivelevän kauniita. Sea Pinen klubitalossa on erittäin siistit pukuhuoneet, suihkut ja ravintola kaikki hyvin uudenkarheita. Tälle kentälle kuljetukset maksetaan erikseen. Springfield on edelleen kaunis ja perinteikäs golfkenttä Hua Hinin lähialueella. Sekin on hyvässä kunnossa, kuten muutkin alueen kentät. Springfield on sopivan vaihteleva, vettä ja bunkkereita on riittävästi, mutta ei liikaa. Nykyään Black Mountain ja Banyan Golf ovat jo tasossa menneet Springfieldin ohitse. Tämä näkyy myös kentän greenfeen hinnassa, joka ei tänä päivänä enää ole alueen kallein, kuten vielä muutama vuosi sitten. Uuden vuoden aaton pelikierros sujui täällä mukavasti pienen kisan merkeissä siitä, kumpi joutuu tiskaamaan päivän tiskit. Hanna voitti tiskivuoron - taas. Pelasimme kaikkiaan kymmenen kierrosta viidellä eri Hua Hinin alueen kentällä kolmen ja puolen viikon aikana, noin 3 kierroksen viikkotahtia. Kokemuksesta tiesimme, että välipäivä tasoittaa mukavasti nestehukkaa ja lomallahan on kiva nauttia myös rantaelämästä ja nähtävyyksistä pelaamisen ohessa. Thaimaan vanhin kenttä, Hua Hinin keskustassa sijaitseva Royal Hua Hin jäi tällä kertaa väliin, samoin remontissa ollut Majestic ja kuulemma tänä vuonna hieman huonossa kunnossa ollut Lake View. Kotimatkalle lähdimme 4.1. ja matka Hua Hinista Bangkokin lentokentälle sujui tällä kertaa ennätyksellisessä 2,5 tunnissa. Matkamme sai pisteen iin päälle, kun ilmeisesti päällekkäisistä buukkauksista johtuen päädyimme lentämään kotiin Finnairin business-luokassa. Mikäs siinä, kyllähän se kelpasi, enemmän kuin hyvin - ja tulomatkan vaivathan oli unohdettu heti seuraavana päivänä ja viimeistään tässä vaiheessa. 11

12 Belek 2012 Neljännen kerran peräkkäin LPG:n kevään klubimatka rantautui Turkin Belekiin. Mukana oli ennätyksellinen 68 hengen ryhmä. Ensimmäinen pelipäivä avattiin rohkeasti, sillä PGA Sultan isännöi syksyllä 2012 Eisenhower Trophya. Kenttä on pitkä ja vaativa, mutta meille tuttu, sillä kotikentän tapaan vesiesteitä on paljon. Haaste näin kauden alussa oli kova. Eikä jatkokaan aivan helppoa ollut. Vaikka Pashan kenttä tuntuu lyhyeltä, vesiesteet ja Maritta Ruotsala, Reijo Räsäsen ja Heikki Hokkasen onniteltavana monet bunkkerit sekä kumpuilevat viheriöt tekevät kentästä haasteellisen. Kauden aluksi kenttä tarjoaa mahdollisuuden monipuoliseen valmistautumiseen alkavaan kauteen. Matkan mestaruuskilpailu pelattiin kahden päivän kilpailuna Pashalla. Pilvipouta kannusti mukavia tuloksia ja ensimmäisen päivän jälkeen kärjessä oli Antti Siekkinen tuloksella 42 ennen tasatuloksen 36 pelanneita Tuomas Yli-Jaskaria ja Jarkko Heimosta. Toisen päivän tuulessa Maritta Ruotsala teki 41 pistettä ja nousi neljänneltä sijalta voittoon yhteistuloksella 74 vain pisteellä ennen Antti Siekkistä. Tasaiset kierrokset pelannut Juha Yli-Jaskari vei kolmannen tilan ennen saman tuloksen 68 tehnyttä Kari Ikosta. LPG:n joukkue PGA Sultanin pitkän kolmosen avauspaikalla 12

13 Seuraottelu Tarinan kanssa Viimeisen pelipäivän huipentumassa seuraottelussa Tarinagolfin kanssa meitä edustivat mestaruuskilpailujen seitsemän parasta miestä ja kolme parasta naispelaajaa Maritta Ruotsala, Maija Kaijalainen ja Leena Honkonen. Seuraottelussa nuori Juho Ehrola pelasi LPG:n joukkueen henkiseksi johtajaksi ja tuloksellaan 42 takatiiltä nosti LPG:n komeaan voittoon pistein Juhon lyöntitulos oli 74. Tarinagolfin paras oli pro Janne Eskola tuloksella 37. Hyvin alkanut yhteistoiminta jatkuu tällä kaudella Tarinagolfin isännöimänä. Juho Ehrola, Janne Eskola, Tarinan toimitusjohtaja Ari Kärki ja LPG:n Heikki Hokkanen palkintojen jaossa Tulokset 1. Maritta Ruotsala Antti Siekkinen Juha Yli-Jaskari Kari Ikonen Tuomas Yli-Jaskari Juho Ehrola Jarkko Heimonen Esa Pellinen Timo Sarkkinen Kyrö Kalmari 62 Seniori Veikko Kokko ja juniori Lauri Pulkkinen illallisella. 13

14 Kuva Antti Siekkinen Kuva Antti Siekkinen Kuva Paavo Hokkanen Kuva Antti Siekkinen 14

15 Kuva Antti Siekkinen 15

16 Kestävää kauneutta pihallesi! HB-Pihakivet säilyttävät värikkyytensä vuodesta toiseen.tutustumalla rauhassa omaan pihaasi, pinnoitevaihtoehtoihin ja väreihin,voit suunnitella elämäsi pihan. HB-Pihakivillä onnistut! 16

17 Kyrö Kalmari senioritoimikunta Seniorien talvi Hutungissa Keski-Suomen kolmen seuran (JG LPG MGS) yhteistyö synnytti viime vuodenvaihteessa kauniin kukkasen eli Hutungin harjoitushallin. Paikat tehtiin talkootöillä ja paikat saatiin kuntoon vuoden vaihteen tienoilla, jolloin tila oli valmis käytettäväksi. Tiloihin mahdutettiin kymmenkunta lyöntipaikkaa sekä ihan kohtuullisen kokoinen harjoitusviheriö kallistuksineen, jolle oli myös mahdollisuus chippailla usealta matolta. Koska ilmassa oli ollut toivetta saada senioreille ohjattua harjoittelua, Peten ja Hessun kanssa istuimme ideoimaan tapaa toteuttaa asia ja niin saimme kasaan paketin, jota lähdimme tarjoamaan kiinnostuneille. Harjoituspäiväksi varattiin Hutungista keskiviikon vuoro ja kymmenen kerran paketti. Suosio olikin niin hyvä, että oikeastaan yhtään enempää ei olisi kerralla sopinutkaan hallille. Noin parikymmentä ilmoitti kiinnostuksensa ja ilmestyikin ensimmäisellä kerralla paikalle. Kaikkihan eivät tietenkään päässeet joka kerta, mutta suurin osa kuitenkin. Koska 20 tuntia oli kuitenkin melko rajallinen, aika harjoittelussa keskityttiin aivan tärkeimpiin perusasioihin. Pete yritti saada meitä ymmärtämään mistä tässä itseasiassa on kyse erilaisista urbaaneista huhuista huolimatta. Sitten opetettua kokeiltiin välillä pareittain toisen valvovan silmän alla ja välillä yritettiin yksinään. Ja Pete takapiruna seuraili ja antoi henkilökohtaista neuvontaa tarpeen tullen. En tiedä, opinko mitään, sen näkee ehkä ensi kesänä, mutta mukava tunne jäi. Tätä varmaan kannattaa jatkaa seuraavinakin vuosina. 17

18 Eino Asunmaa junioritoimikunta Toimintaa monella tasolla Golfarin urapolku alkaa tutustumisesta lajiin leikinomaisten harjoitteiden avulla. Lajiin perehtyminen jatkuu taitojen kehittämisellä. Harjoittelumäärien lisääntyessä ja pelitaitojen kehittyessä juniori alkaa osallistua tasonsa mukaisiin kilpailuihin. Meillä LPG:ssä on tarjolla junioreille toimintaa koko tämän polun matkalle. Mukaan toimintaan voi tulla missä vaiheessa tahansa polun varrella. Kilpailevat juniorimme aloittivat kautensa vuoden alussa Hutungin talviharjoittelutilassa. Harjoituksissa ovat viikoittain käyneet lähes kaikki harjoitusryhmään kuuluvat juniorit. Monet juniorit ovat käyttäneet aktiivisesti hallia ja sen suomia harjoittelumahdollisuuksia myös omatoimiseen harjoitteluun. Huhtikuun alkuun mennessä on ahkerimmille harjoittelijoille kertynyt jopa kuusikymmentä hallikäyntiä. Uskon, että parantuneet harjoittelumahdollisuudet näkyvät myös pelaajien taidoissa ja menestymisessä tulevan ja tulevien kausien aikana. Junioreitamme osallistuu liiton eri kilpailuihin: Finnish Tourille, haastajakiertueelle, aluetourille ja tsemppitourille. Kahdella juniorillamme, Arto Pehkosella ja Joonas Yli-Jaskarilla on hankittuna pelioikeus Finnish Tourille. Toivon, että saamme lisää kovia kilpailumahdollisuuksia useille junioreillemme ja sitä kautta kokemusta haastavista tilanteista. Aloittelevien golfareiden perinteiset leirimme ovat kesäkuun alussa. Nyt huhtikuun puolivälissä ensimmäinen aloittelijoiden leiri on jo täynnä. Muokkasimme toisen leirin ohjelmaa siten, että voimme ottaa sillekin leirille kaksi ryhmää aloittelevia junioreita. Nämäkin paikat täyttyivät nopeasti. On kerrassaan hienoa, että lajista kiinnostuneita aloittelevia junioreita osallistuu leireille runsaasti. Haaste onkin, miten saamme jatkettua näiden innokkaiden lasten golfharrastusta. Tulemme kehittämään edelleen kesän harjoituksia resurssiemme mukaan. Mietimme, miten voimme auttaa eritasoisia, eri-ikäisiä ja lajitaidoiltaan eri vaiheessa olevia lapsia kehittymään haastavassa lajissa. Jotta lapset pääsisivät kunnolla tutustumaan lajiin, toivoisimme mahdollisimman aktiivista ja sitoutunutta osallistumista kesän mittaan järjestettäviin harjoituksiin. Toivomme myös vanhempia mukaan ideoimaan aloittelevien junioreiden toimintaa ja osallistumaan sen toteutukseen. Arto Pehkonen Joonas Yli-Jaskari Viime kauden tapaan PAR 3 -rata on ilmainen kaikille junioreille. Mukana on oltava kuitenkin aina greencard-pelaaja, joka huolehtii turvallisesta ja muut huomioivasta pelitavasta. Toivottavasti mahdollisimman moni juniori hyödyntää hyvää harjoituskenttää. Se on mainio paikka perheen yhteisen harrastuksen kehittämiseen. 18

19 19

20 Ulla Järvinen naistoimikunta Tervetuloa Golfkausi 2012 Näin kauden alussa on aika siirtää ajatukset tulevaan kauteen. Mukavat muistot viime kesästä ja odotukset tulevasta ovat päällimmäisenä. On jälleen hienoa päästä kentälle kokeilemaan, miltä maila tuntuu kädessä, kuinka pallo lentää ja tavata vanhoja tuttuja ja tutustua uusiin ihmisiin. Odotan jännittyneenä myös, kuinka kenttä on muuttunut viime kesästä. Naistoimikunta on uudistunut. Kiitos Riitta Räsäselle aiemmista kausista ja tervetuloa uusi ladykapteeni Tuija Karhila. Tuijan varmaan tunnette ahkerana pelaajana ja kilpailijana. Naistoimikuntaan liittyivät uutena Johanna Kalho ja Sinikka Siekkinen. Jollette ole tutustuneet näihin iloisiin naisiin aiemmin, tulevat he tutuksi naisten illoissa tulevana kesänä. Viimekesänä naistoimikunta järjesti peli-iltoja tiistaisin ja lisäksi kävimme Mikkelin Annilassa vierailulla. Jatkamme samaan malliin. Naisten kauden avajaiset pidetään toukokuun lopulla Peli-iltoja on yhteensä seitsemän, kesäkuussa saamme lähipelikoulutusta, heinäkuussa lomailemme ja kauden päättäjäiset ovat syyskuun lopussa. Annilan ladyt tulevat heinäkuussa vierailulle. Tulevana kesänä pelaamme uutena naisten viikkokisaa. Kierrokset pelataan tasoituksellisina kierroksina ja syksyllä päättäjäisissä on voittaja selvillä. Kisasta lisää avajaisissa. Naisten rundi pelataan jälleen tänä kesänä. Kilpailut ovat pääasiassa viikonlopulla, joten toivottavasti se sopii mahdollisimman monelle pelaajalle. Haluamme tarjota naisgolfareille mukavaa pelikesää, uusia mielenkiintoisia haasteita, erilasia pelimuotoja ja mukavaa seuraa. Kuten viime kesänä, tuemme uusia pelaajia kummikierroksin ja toivomme, että uudet pelaajat rohkaistuisivat osallistumaan toimintaan. Naisten illoissa on helppo aloittaa kilpaileminen ja saada oppia kokeneimmilta pelaajilta. Tulevan kesän teemana on Hyvä käytös. Etiketti on tärkeä osa pelikierrosta ja viihtyvyyttä kentällä, toisten huomioiminen on osa golffia. Nähdään kentällä. 20

21 Tuija Karhila ladykapteeni Ladykapteenin tervehdys Minulla on kunnia toimia ladykapteenina tulevana kautena. Golf on ollut meidän perheessä vuodesta Muutimme kentän viereen ja sanoin aloittavani golfin, kun lapset kasvat, Veera oli silloin 7 ja Visa 3 vuotta. Mutta toisinpa kävi: meni muutama vuosi ja golfkärpänen pääsi puraisemaan, ja siitä olen onnellinen. Saat etuja K-Plussa-kortilla yli 3000 ostopaikasta. Kaikki mitä tarvitset K-Plussa on Suomen monipuolisin kanta-asiakasjärjestelmä. Lähtöjä on tullut viime vuosina rapiat sata per kesä, elämä on pyörinyt valkean pallon ympärillä perheessämme. Ja nyt koko perhe harrastaa golfia. Menestys tarkoittaa sitä, että on rohkeutta, päättäväisyyttä ja tahtoa tulla siksi ihmiseksi, joksi uskomme olevamme tarkoitettuja eli uuden kauden alussa ja uutena ladykapteenina päätavoitteeni on Marita Ruuska, Tuija Karhila ja Eila Järvelin innostaa ja kannustaa naisjäseniämme pelaamaan, osallistumaan tapahtumiin ja kilpailuihin sekä auttaa tarvittaessa pelaajia tutustumaan kenttään, peliin ja myös toisiin naispelaajiin. Omalla mielialalla ja fiiliksellä on suuri merkitys, siihen kuinka ihanaksi oma ja peliryhmän kierros muodostuu, ja sen vuoksi naistoimikunnan kanssa yhdessä laitammekin tämän kesän tavoitteeksi hyvän pelikäytöksen ja sujuvan pelin. Raja periksi antamattomuuden ja jääräpäisyyden välillä on ohut, joten muistakaamme golfin upea meditatiivinen puoli: omaan itseensä tutustuminen, hermojen hallinta, muiden huomioon ottaminen ja sääntöjen noudattaminen. K-Plussa-verkosto 2/2012. Lisätiedot 21

22 Liisa Kauppinen klubitoimikunta Ilon kautta, rennolla fiiliksellä! Tässä teema, jolla aion lähteä liikkeelle. Olen vastaanottanut hallitukselta pestin klubitoimikunnan puheenjohtajana ja totesin, että tästä ei selvitä kuin hurtilla huumorilla ja avoimella työteliäällä asenteella. Saappaat ovat suuret, joihin minun pitää astua, mutta toivon, että saan teiltä kaikilta hyviä ideoita, tukea ja kannustusta muuten voidaan mennä metsään niin että rytisee! Onneksi minulla on kuitenkin toimikunnassa mukana tosi vankan kokemuksen omaavat Riitta, Hessu ja Hytsä, sekä uutena tulokkaana Pölläsen Janne. Päässäni risteilee jo ajatuksia sinne tänne, ja yritän saada ne jonkinlaiseen järjestykseen ja vielä toteuttamiskelpoisiksi ideoiksi. Talvi on onneksi taas selätetty ja kuntoa ylläpidetty hiihtämällä sekä lenkkeilemällä. Pelihimoa on taltutettu lastenlasten kanssa wii-golfin avulla! Koskaan ei ole ketään tarvinnut houkutella mukaan! Olen miettinyt mitä itse toivoisin klubitoiminnalta ja päädyin tulokseen - luovaa hulluutta ja rentoa asennetta. Haluaisin, että jokainen, jolla on jonkinlainen talentti, uskaltaisi tulla esiin ja tarjoutua mukaan. Uskon, että teitä on monta ja siksi pyydänkin, että lähestyisitte rohkeasti toimikuntaa ideoidenne ja taitojenne kanssa. Näin saisimme tehtyä juhlistamme meidän näköisiämme niin, että siellä viihtyisivät kaikki junioreista senioreihin. Tiedän, että me kaikki voisimme oppia toisiltamme jotakin juniorit senioreilta elämänkokemusta ja seniorit junioreilta leikkimielisyyttä! klubitoimintaan. On varma, että jos he jo nyt tuntevat kuuluvansa joukkoon, niin heistä saadaan aikanaan sitoituneita ja innokkaita vastuunkantajia ja tekijöitä. Ajattelen niin, että klubitoimikunnan tehtävä on muutakin kuin vain järjestää pelimatkoja, juhlia ja tapaamisia. Uskon, että meidän tulisi myös pitää yllä klubihenkeä sellaista, että sinusta ja minusta on kiva kuulua nimenomaan LPG:n joukkoon ja viihtyä klubilla myös pelikierroksen jälkeen. Tätä joukkohenkeä olisi tarkoitus osaltaan ylläpitää tulevana kautena ainakin kevään klubimatkalla Kotkan Mussaloon ja avajaisissa parikilpailussa ja illanvietossa. Juhannuksena yökisa pelataan pukeutuen 60-luvun henkeen. Kesäkuu lopetellaan PR-openiin ja siinä yhteydessä pidettävään jazztapahtumaan, johon meillä on ilo saada taas Petreskun veljekset esiintymään. Syksyn klubimatkalle lähdetään jo syyskuun alkupuolella. Paikka ja aika tarkentuvat myöhemmin kesän kuluessa. Kauden päättäjäisiä juhlitaan toivottavasti cross-countryn merkeissä. Muista tapahtumista tarkemmin kilpailukalenterissa, sekä omilla nettisivuillamme. Toivotan teille kaikille antoisaa ja rentoa fiiliskesää. Itse olen yrittänyt opetella rentoutta ja fiilistelyä jo kohta neljätoista vuotta, mutta vasta viime kesänä oivalsin jotain tärkeää. Seurasin silloin 3-vuotiaan tyttärentyttäreni harjoituksia rangella ja tapahtuipa lyönnissä mitä tahansa ja lensipä pallo lähelle tai kauas, hän katsoi kaukaisuuteen ja sanoi: Heeppo nakki! Niin yksinkertaista se on, kun on asenne kohdallaan! 22 Olen ollut havaitsevinani, että meillä on menossa jonkinlainen murros jäsenistön keskuudessa. Vanhempia, alusta asti mukana olleita on jäänyt tai jäämässä pois ja uusia nuoria perheellisiä on tullut mukaan lastensa kanssa. Itseäni ainakin suuresti mummina ilahduttaa se, että näitä pieniä golfarinalkuja näkyy harjoitusalueillamme enenevässä määrin. Toivoisin myös, että saisimme heidät mukaan

23 Petri Parvianen koulutustoimikunta Koulutustoimintaa Kesä on vihdoin täällä ja sitä myöten pääsemme vihdoin pelaamaan! Koulutustoiminta on tänäkin vuonna saanut uutta pontta, onhan takana ensimmäinen talvi, jolloin meillä on ollut käytössämme kunnolliset talviharjoitteluolosuhteet. Hutungin kausi meni todella hienosti ja kävijöitä hallissa oli yli kaikkien odotusten. Koulutustoiminnassa kaudella 2012 jatketaan suosittua jäsenkoulutustamme osin vanhoin ja osin uusin kujein. Vanhat tutut klinikat, ryhmätunnit ja peliopetukset jatkuvat tänäkin kesänä täydellä höyryllä. Käytännöt ovat samat kuin ennenkin, eli jokainen voi aikataulujen mukaan ilmoittautua tapahtumiin siten kun niissä tilaa on. Ryhmätuntien osalta tulee muistaa, että niitä ei laiteta pääsääntöisesti mihinkään kalentereihin, vaan niitä voi varata ominen tarpeiden mukaan. Jatkamme myös viime kesänä tutuksi tulleita treeniryhmiä. Treeniryhmät kokoontuvat 4-5 kertaa ja tarkoituksena on harjoitella kokonaisvaltaisesti greeniltä avauspaikalle. Jäsenkoulutus on tullut vankaksi osaksi LPG:n toimintaa ja se herättää huomiota koko Suomessa aina Golfliittoa myöden. Talvella järjestetyissä Golfliiton seurakiertue- tapahtumissa olin mukana kertomassa eri alueiden golfseurojen ihmisille, kuinka meillä tätä systeemiä pyöritetään. Ja missään ei vastaan tullut vastaavaa. Vastaan tuli kyllä hämmästyneitä ihmisiä ja todella kiinnostunutta seuraväkeä. Kysymyksiä aiheesta suorastaan sateli. Toukokuun lopussa Yhdysvaltalainen Mark Sweeney tulee Laukaaseen ja järjestämme yhdessä AimPoint-klinikoita. AimPoint on greeninluku -menetelmä, jonka avulla pelaaja ymmärtää miten pallo käyttäytyy viheriöllä ja ennen kaikkea miksi se niin tekee. Markin vierailun jälkeen minusta tulee sertifioitu AimPoint -valmentaja ja klinikat jatkuvat siten Laukaassa kesälläkin. On hienoa päästä osaksi AimPoint porukkaa, Suomeen ei minun ja Antti Vaalaksen lisäksi tule muita sertifioituja valmentajia. Lisää tietoa aiheesta minun kotisivuillani. Näillä ja muilla kujeilla koulutuskesä alkaa, hienoa että se on tullut, sillä on sitä odotettukin. Muistakaa ihmiset, että golf on kivaa ja niin sen pitää ollakin. Hienoa pelikesää ja hyviä pelejä. Tulkaa juttelemaan ja kentällä nähdään! blogi.golfvalmentaja.com facebook: golfvalmentaja Petri Parviainen PGA 23

24 Arto Teittinen Kilpailutoimikunta Golfin tärkeimmät sääntömuutokset 2012 Golfsääntökirja uusitaan aina neljän vuoden välein. Sääntömuutokset osuvat aina kesäolympialaisten kanssa samalle vuodelle, mikä toimii hyvänä muistisääntönä uuden sääntökirjan hankkimiselle. Muutokset astuivat voimaan tänäkin vuonna heti tammikuun ensimmäisenä päivänä ja uudet suomenkieliset sääntökirjat ovat jo saatavana, vaikka olympialaisiin on vielä aikaa. Helpoimmin huomattavissa oleva muutos tehtiin sääntökirjan ulkoasuun. Golfin sääntökirjat ovat nykyään ulkoasultaan (kansi ja takakansi) samanlaiset kaikkialla maailmassa. Ainoastaan kansilehtien tekstit ovat kussakin maailmankolkassa mahdollisesti paikallisella kielellä. Suurin golfin harrastajaa koskeva muutos lienee säännön 13-4 muuttaminen hiekkaesteen hiekkaan koskemisen osalta. Aiemminhan pelaaja ei ole saanut tasoittaa minkään hiekkaesteen hiekkaa millään lailla, jos hänen pallonsa oli jossakin hiekkaesteessä. Sääntömuutoksen jälkeen pelaaja saa tasoittaa milloin tahansa minkä tahansa hiekkaesteen hiekkaa edellyttäen, että hän tekee sen kentän siistimistarkoituksessa, ei paranna pallonsa asemaa ja ei viivytä peliä. Hiekkaesteen testaaminen ja kokeileminen sekä pelilinjan ja pallon aseman parantaminen on edelleen kielletty. Näin pelaajalle on annettu mahdollisuus huolehtia kentän kunnosta golfetiketin mukaisesti ilman pelkoa rangaistuksista. Määritelmiin on myös tehty pieniä hienosäätöjä. Suomennosta termille Loose Impediment on tarkistettu. Entinen irrallinen haittatekijä on nykyään Irrallinen luonnonhaitta, joka toivottavasti kuvaa hieman paremmin millaisista asioista on kyse. Irralliset luonnonhaitathan ovat niitä luonnosta peräisin olevia irrallisia asioita, kuten kiviä, käpyjä, katkenneita oksia ja puista pudonneita lehtiä. Myös määritelmää Palloon tähtääminen on muutettu. Uusien sääntöjen mukaan pelaajan katsotaan tähtäävän palloa, jos hän on asettanut mailansa maahan välittömästi pallon eteen tai taakse riippumatta siitä onko hän ottanut lyöntiasentoa. Määritelmän muutoksella ei ole klubigolfissa kovinkaan usein merkitystä. Hauskana piirteenä tällä muutoksella ehkä on, että vastedes esteestä täytyy lyödä palloa tähtäämättä sitä golfsääntöjen mukaisesti tai muuten pelaaja saa kahden lyönnin rangaistuksen. Kilpaileville golfareille vaikuttava sääntömuutos on tullut sääntöön, kun pelaaja myöhästyy lähtöajastaan (Sääntö 6-3a). Aiemmin pelaaja, joka myöhästyy lähtöajastaan, on suljettu kilpailusta, ellei toimikunta ole kilpailumääräyksissä sallinut korkeintaan viiden minuutin myöhästymistä kahden lyönnin tai reiän menetyksen rangaistuksella. Sääntömuutoksen jälkeen tuo viiden minuutin myöhästyminen on sallittu edellä mainituin rangaistuksin aina ilman toimikunnan erillismääräystä. Toinen ehkä enemmän kilpagolfia koskeva muutos tulee rangaistukseen, kun pallo liikkuu tähtäämisen jälkeen (Sääntö 18-2b). Enää pelaajaa ei rangaista, jos pallo liikkuu tähtäämisen jälkeen, mikäli on selvää, ettei pelaaja itse aiheuttanut pallon liikkumista. Tällainen tilanne syntyy esimerkiksi silloin, kun voimakas tuulenpuuska aiheuttaa pallon liikkumisen. Sääntömuutos vaikuttaa kilpagolfissa enemmän, sillä viheriöt ovat major-turnauksissa ja muissa suurissa kilpailuissa todella liukkaita ja pallo voi tuulenpuuskan voimasta lähteä vierimään jopa ylämäkeen, kuten kävi Padraig Harringtonille U.S. Masters-turnauksessa vuonna Omalla kentällämme ja muuallakin Suomessa tuuli tuskin kovinkaan usein liikuttaa palloa. Kovimpien tuulten aikaan keväisin ja syksyisin kenttämme eivät vielä ole auki tai ovat jo suljettuja. Onnistunutta sääntöjenmukaista golfkesää kaikille. 24

25 LPG Kilpailutoimikunnan joulupähkinän oikeat vastaukset O nnistumisia, oivalluk sia ja hyvin nukuttuja öitä. 1. Lyöntipelissä pelaaja lyö pallonsa niin, että se osuu kentän ulkopuolella olevaan sähköpylvääseen, josta se kimpoaa väylälle. V: Pelaaja jatkaa peliä väylältä ilman rangaistuksia. Sääntö Kuinka monta pelin jatkamistapaa pelaajalla on, kun hän on lyönyt pallonsa väylän reunassa kulkevaan sivuvesiesteeksi merkittyyn ojaan? V: Viisi. Sääntö 26-1, Sääntö Lyöntipeli. Pelaaja chippaa rautakasilla pallonsa aivan reiän viereen. Pelaaja nostaa lipputangon reiästä toiseen käteensä ja napauttaa pallon rautakasillaan reikään pitäen mailaa vain toisessa kädessä. V: Pelaaja ei saa rangaistusta. Sääntö Pelaaja lyö par-3:lla avauslyöntiään tiiauspaikalta, mutta ei osu palloon. Pallo kuitenkin tipahtaa tiiltä ja jää aivan tiin viereen. Sanomatta mitään pelaaja nostaa pallon takaisin tiille ja lyö tästä pallonsa reikään. Mikä on pelaajan tulos tällä väylällä? V: Kolme. Sääntö 27-1a 5. Lyöntipeli. Antti puttaa palloaan viheriöllä. Putti menee hieman ohi ja osuu Mikon viheriöllä olevaan palloon. V: Antti saa kahden lyönnin rangaistuksen ja Mikon pallo siirretään takaisin. Sääntö Mikä seuraavista ei ole irrallinen luonnonhaitta? (käärme / kuollut lintu / puusta pudonnut lehti hiekkaesteessä / hiekka viheriöllä) V: Käärme. Määritelmä Irrallinen haittatekijä, Sääntö Reikäpelissä Petri lyö avauslyöntinsä niin, että se osuu hänen vastustajansa Heikin bägiin. V: Ei rangaistusta, Petri voi uusia lyönnin tai jatkaa sieltä mihin pallo meni. Sääntö Pelaaja lyö pallonsa lyöntipelikilpailussa hiekkaesteeseen niin, että se häviää näkyvistä. Pelaaja kauhoo bunkkeriharavalla hiekkaa löytääkseen pallonsa ja osuu haravalla palloon, joka liikkuu 30 senttimetriä. Pelaaja siirtää pallon takaisin ja hautaa sen takaisin hiekkaan. V: Ei rangaistusta. Sääntö Pistebogeykilpailussa pelaaja palauttaa tuloskortin, jossa on reikäkohtaiset lyöntipelitulokset ja molemmat allekirjoitukset, mutta reikäkohtaisia pisteitä ei ole laskettu. V: Pelaajan tuloskortti hyväksytään sellaisenaan. Sääntö 6-6d Huomautus 1, Sääntö 32-1b Jyväskylä - Helsinki puh Lyöntipelissä pelaaja lyö avauslyöntinsä epähuomiossa hieman tiimerkkien etupuolelta ja lyönti osuu pelaajan omaan bägiin ja kimpoaa ulos kentältä. Pelaaja lyö seuraavan lyöntinsä tiiauspakalta. Monesko tämä lyönti on? V: Kolmas. Sääntö 11-4b 25

26 26 Toshiba Stores Jyväskylä

27 27

28 Kenttämiehet Kuvassa vasemmalta Keijo Friman, Aimo Lahtinen, Janne Valkonen, Juha Pellinen, Veijo Hämäläinen, Jari Hyvönen, Mikko Drake, Auvo Häkkinen. Lisäksi töissä Mirja Niemijärvi, Janne Lehtomäki, Jyrki Vilkman ja Jensen Benjamin. 28

29 Caddiemasterit 2012 Aino Räsänen Palasin vuosi sitten asumaan takaisin Jyväskylään, Turun ja Rovaniemen vuosien jälkeen. Viime syksystä alkaen olen tehnyt töitä Budget Sportissa ja nyt kun kesä koittaa palaan takaisin Laukaaseen caddiemasteriksi. Opinnot olivat noin vuoden verran tauolla ja nyt tauon jälkeen motivaatio onkin korkea ja ammatinvalintakin selkeänä mielessä. Mukavaa golfkesää kaikille! Jani Linna Kesä tekee tuloaan ja neljäs kesäni caddiemasterina alkaa! Talveen mahtui töitä Laajavuoren laskettelukeskuksessa ja muutto tyttöystävän kanssa Jyväskylään. Innolla odotan kesän tuomia tapahtumia ja töitä loistavassa yhteisössä! Mukavaa kesää kaikille, tavataan kentällä :) Tuomas Yli-Jaskari Aloitan uutena caddiemasterina tänä kesänä ja olenkin innoissani alkavista töistä. Opiskelut Jyväskylän yliopiston Kauppakorkeakoulussa ovat alkaneet mukavasti ja opinnot ovat tämän lukuvuoden puolelta jo loppusuoralla. Onkin siis aika keskittyä jo tulevaan kesään. Pyrin löytämään myös riittävästi aikaa golfille töiden ohella, jotta pystyn edelleen kehittymään pelaajana ja kilpailemaan säännöllisesti. Eevan Yli-Jaskari Aloitin golfin pelaamisen 14 vuoden tauon jälkeen 2004, kun pojat eivät enää tarvinneet kärryjen vetäjää. Caddiemasteriksi tulin 2008 eli viides kausi on jo alkamassa. Kiva on taas aloittaa työt tutussa paikassa mukavien ihmisten parissa. Odotan innolla kauden alkua ja toivotan kaikki golfarit tervetulleiksi kauniille kentällemme. Nähdään klubilla. Anna Paalanen Kolmas vuosi opettajankoulutuslaitoksella on takana, ja valmistun tänä vuonna kasvatustieteen kandidaatiksi. Peurunkagolfilla minulla alkaa jo viides kesä. Niin se vain on, että leppoisa työympäristö ja hyväntuuliset golfarit houkuttavat joka kevät takaisin Laukaaseen! 29

30 30 Pro shopista huipputuotteet

31 Pro shopista huipputuotteet CUTTER & BUCK laadukkaat tekstiilit urheiluun ja vapaa-aikaan 31

32 32

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang 1 Uusien jäsenten perehdyttäminen Seuran kapteeni Hanno Strang 5.7.2011 Espoo Ringside Golf Oy Espoo Ringside Golf Ry Golfyhteisö 2 Muut toimijat Ringside Golf Klubiravintola Merja ja Harry Wegelius Pro-shop

Lisätiedot

THAIMAA SPECIAL. Päivä 1. Päivä 2

THAIMAA SPECIAL. Päivä 1. Päivä 2 THAIMAA SPECIAL BANGKOK - KWAI-JOKI HUA HIN GOLF KIERROS 14 päivää / 13 yötä Upea yhdistelmämatka, jossa koet Thaimaan eri puolet ja pelaat Thaimaan upeimmilla kentillä. Voit hankkia edullisia golfvarusteita

Lisätiedot

TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ SENIORITREFFIT HARRI HONKATUKIA.

TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ SENIORITREFFIT HARRI HONKATUKIA. TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ SENIORITREFFIT 6.3.2018 HARRI HONKATUKIA harri.honkatukia@kolumbus.fi Tiiauspaikka PALLO PELATTAVA PAIKALTAAN SÄÄNTÖ 13. PALLO PELATTAVA PAIKALTAAN Pelaaja ei saa parantaa eikä sallia

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan b) Olen liikkumatta ja puhumatta c) Katson mihin hänen pallonsa menee Oikea vastaus B ja

Lisätiedot

Olikohan se siinä sitten? Kausi tuli ja meni vai menikö? Päättäjäiskekkerit ainakin pidettiin ja hauskaa oli. Kiitos kaikille yli 100 osaanottajalle.

Olikohan se siinä sitten? Kausi tuli ja meni vai menikö? Päättäjäiskekkerit ainakin pidettiin ja hauskaa oli. Kiitos kaikille yli 100 osaanottajalle. 14.12.2009 Tervehdys Klubilaiset! Olikohan se siinä sitten? Kausi tuli ja meni vai menikö? Päättäjäiskekkerit ainakin pidettiin ja hauskaa oli. Kiitos kaikille yli 100 osaanottajalle. Kauden viimeinen

Lisätiedot

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut Junioritoimikunta Tavoitteena on tarjota laadukasta, iloista, mielekästä, motivoivaa ja monipuolista opetusta. Treeniryhmät ja treenien sisältö suunnitellaan ikä- ja osaamistason mukaan. Lisäksi tavoitteena

Lisätiedot

AURINKO GOLF RY

AURINKO GOLF RY AURINKO GOLF RY 21.2.2017 JOHTOKUNNAN KÄSIKIRJA Käsikirja on tarkoitettu seuran johtokunnan ja toimikuntien jäsenille luomaan yhteiselle toiminnalle suuntaviivat ja toimintamallit. Johtokunnan toiminta

Lisätiedot

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä!

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä! Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen Naistoimikunta Sari Sarahonka Ladykapteeni ja naistoimikunnan puheenjohtaja Karita Ahlstrand Airi Kilpiäinen Riitta Kouhia Anne Mäntylä Sirpa Oksanen Naisten

Lisätiedot

SÄÄNTÖOSIO. Kirjallinen sääntö- ja etikettikoe VASTAUKSET. Golfpelissä sääntöjen noudattamisesta on vastuussa

SÄÄNTÖOSIO. Kirjallinen sääntö- ja etikettikoe VASTAUKSET. Golfpelissä sääntöjen noudattamisesta on vastuussa GREEN CARD Kirjallinen sääntö- ja etikettikoe Nimi: VASTAUKSET Kysymykset ovat monivalintakysymyksiä, joihin voi olla yksi tai useampi oikea vastaus. Oikea vastaus on tummennettu. Vastaukset kannattaa

Lisätiedot

TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ SENIORITREFFIT HARRI HONKATUKIA,

TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ SENIORITREFFIT HARRI HONKATUKIA, TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ SENIORITREFFIT 2.3.2017 HARRI HONKATUKIA, harri.honkatukia@kolumbus.fi SISÄLTÖ Uusi paikallissääntö Kentän merkinnät, ulkorajat, vesiesteet Vesiesteiden sillat Pickalassa Pelinopeus

Lisätiedot

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (golfjooga ja kauden golfvaatetrendit) Golfjooga

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista b) Olen oman pelini tuomari c)huomioin toiset pelaajat GOLFIN ETIKETTI 2 Mitä seuraavista asioista teet

Lisätiedot

Suorita Green Card! Löydä tapasi pelata!

Suorita Green Card! Löydä tapasi pelata! Tutustu Lajiin! Golfmaailma Tutustu lajiin! Tutustu lajiin! Golfmaailma Tutustu lajiin Oletko innostunut kokeilemaan golfia? Ota lähin golfseura rohkeasti suunnaksi ja lähde kokeilemaan! Tarvitset vain

Lisätiedot

Merkittäviä tapahtumia 2009

Merkittäviä tapahtumia 2009 18.-19.4. Golfohjaajan peruskurssi Merkittäviä tapahtumia 2009 Golfliiton järjestämä koulutus jossa annetaan perusteet golfohjaamiseen. Tarkemmat tiedot ja aikataulu ilmoitetaan lähempänä nettisivuilla.

Lisätiedot

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 JOHTOKUNTA Peter Mattson (pj.), Eeppo Haukka, Matti Haukka, Peter Immonen, Petri Kansi, Jari Mieskonen, Jan- Erik Sarparanta ja Mikko Heinonen. Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA GOLF Harrastuksena Tietoa vanhemmille Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA 2 SisälTÖ Golf on edullinen harrastus Golfia voi mennä kokeilemaan Miksi golf on hyvä harrastus? Golf Hieno harrastus koko perheelle

Lisätiedot

Peltolan uutiset 3/2011

Peltolan uutiset 3/2011 Peltolan uutiset 3/2011 Syksyllä golfkausi alkaa olla lopuillaan, mutta ei vielä ohi. Golfkauden lopuksi on hyvä kaivella aivojen muistisopukoita ja kerrata golfin sääntöjä. Sääntöopas, golffarin paras

Lisätiedot

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS Aktivoidaan seniorijäseniä järjestämällä sekä seuran sisäisiä senioritapahtumia ja -kilpailuja että senioreiden seuraotteluita muiden seurojen kanssa. Järjestetään valmennusta

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE Loka-/Marraskuu 2012 SEURATIEDOTE LOKA-/MARRASKUU 2012 Tässä seuratiedotteessa: Green Card suoritukset liittoon IT- ja Viestintäseminaari Golfseurojen seuratuki Juniorigolfohjelman

Lisätiedot

Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia. SGL aluekierros Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry

Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia. SGL aluekierros Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia SGL aluekierros 10.11.2016 Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry Kurk Golf pähkinänkuoressa 629 C-osakasta (yksityishenkilöt) ja 100 B-osakasta (yritykset)

Lisätiedot

Oulun Golf SYYSKOKOUS

Oulun Golf SYYSKOKOUS Oulun Golf SYYSKOKOUS 22.11.2017 Oulun Golfkerho / Oulun Golf Oy Klubirakennuksen remontti käynnistyi tammikuussa, Kustannusarvio 250.000 eur=> 238.000 eur Aikataulu: valmistui kevätkokouksiin Rahoitus:

Lisätiedot

Päivitetty 23.7.2012. Yleiset kilpailumääräykset

Päivitetty 23.7.2012. Yleiset kilpailumääräykset Yleiset kilpailumääräykset 1 Sisällys Ilmoittautuminen 3 Tapa 3 Maksut 3 Jälki-ilmoittautuminen 3 Yli-ilmoittautuminen 3 Sarjan peruuttaminen 3 Toimenpiteet kilpailun keskeyttämiseksi 4 Kilpailua ei voida

Lisätiedot

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avajaistapahtuma: kauden toiminnan esittely,, hyvä tilaisuus tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa uusille jäsenille 34 Kisat Avauskisa Naisten

Lisätiedot

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle Bodomin kartanon väki toivottaa sinut tervetulleeksi! Master Golf toimii Bodom-järven rannalla, historiallisen Bodomin kartanon ympärillä, Espoossa. Yhtiö on perustettu vuonna 1987 ja sillä on kaksi erilaista

Lisätiedot

JUNIORI! ALOITA GOLF HELPOMMIN KUIN USKOTKAAN.

JUNIORI! ALOITA GOLF HELPOMMIN KUIN USKOTKAAN. JUNIORI! ALOITA GOLF HELPOMMIN KUIN USKOTKAAN. MEILLÄ JUNIORIT SAAVAT HYVÄT EVÄÄT GOLFIIN! Tule kokeilemaan golfia lajia, jossa saat nauttia ulkoilmasta kavereiden seurassa. Espoon Golfseura on Golfliiton

Lisätiedot

YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET

YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET Tuusulan Golfklubi 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. ILMOITTAUTUMINEN Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty. Tapa 3 Maksut 3 Jälki-ilmoittautuminen 3 Yli-ilmoittautuminen 3 Sarjan peruuttaminen

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE YLEISTÄ Club Finlandia Golf ei ole mihinkään kansalliseen liittoon kuuluva virallinen golfseura, vaan epävirallinen yhdistys, joten järjestämämme

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ.

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. 18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. PARAS PALVELU 2007 GOLF DIGEST -LEHTI PAY & PLAY PREMIUM Minämäki Aura Masku Naantali Kultaranta Golf Turku Sauvo

Lisätiedot

Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (mm. kauden 2019 säännöt, Golf Talman kuulumiset)

Lisätiedot

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf Ry:n Seniorikysely Ajankohta: Helmikuu 2015 Sähköpostiosoitteet: Kytäjä Golf Ry:n jäsenrekisteri Jäsenrekisterissä 1.2.2015 273 senioria (miehet 55v,

Lisätiedot

Home of White Nights Golf

Home of White Nights Golf 1 GORKI Golf & Resort GORKI Golf Club ainoa alueensa championship-tason kenttä (18 reikää avattiin syyskuussa 2015). Golfklubilla on oma golfakatemia. Klubin ohjelmassa on vuosittain 70 ikonista turnausta

Lisätiedot

Peltolan uutiset 2/2011

Peltolan uutiset 2/2011 Peltolan uutiset 2/2011 Peltolan uutisten toisessa numerossa luodaan katsaus kentänhoitoon. Mitä kaikkea goflkentän hoitaminen vaatii? Haastattelussa kenttämestari Mikko Eskelinen. Lopuksi katsotaan taas

Lisätiedot

Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa

Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa Simulaattorin perusasetukset alkusarjaan marraskuu 2013 - huhtikuu 2014 Valitaan jompikumpi pelattava kenttä - Linna Golf ja etu9 -

Lisätiedot

Golf Talma ry. HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS

Golf Talma ry. HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS Golf Talma ry HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS TOIMINTAA KAIKILLE JÄSENILLE Laadukas junioritoiminta Omat tapahtumat

Lisätiedot

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 MATKAPÄIVÄKIRJA Suomen palloliitto järjestää vuosittain valioerotuomareille ja Veikkausliigan avustaville erotuomareille koulutus- ja harjoitusleirin. Tänä vuonna

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ LADYKAPTEENIT TIMO HUVINEN,

TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ LADYKAPTEENIT TIMO HUVINEN, TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ LADYKAPTEENIT 21.1.2017 TIMO HUVINEN, timo.huvinen@ramboll.fi Tiiauspaikka PALLOA ON LYÖTÄVÄ KUNNOLLA SÄÄNNÖT KITEYTETTYNÄ Pallo pelattava paikaltaan SÄÄNTÖ 13. PALLO PELATTAVA PAIKALTAAN

Lisätiedot

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolf Nuorten hinnasto 2019 Laukaan Peurunkagolfissa golfin harrastaminen on edullista ja helppoa. Kaikkien nuorten ikäluokkien pelioikeushintoja on alennettu

Lisätiedot

Sotilasurheiluliiton mestaruuskilpailuissa kilpaillaan seuraavissa sarjoissa.

Sotilasurheiluliiton mestaruuskilpailuissa kilpaillaan seuraavissa sarjoissa. 1(5) GOLF 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton golfmestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Golfliiton (SGL) sääntöjä näissä säännöissä mainituin poikkeuksin ja lisäyksin. Sääntökirjoja saa golfkentiltä ja niitä

Lisätiedot

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 Tervetuloa 26. kaupunkiotteluun 3.-4.9.2010 Lappeenrantaan Itä-Suomen kaikki golfseurat ja lisäksi kaksi aikaisemmin mukana ollutta golfseuraa on kutsuttu 26:een golfseurojen

Lisätiedot

SÄÄNTÖJEN IHMEELLINEN MAAILMA LADYKAPTEENIT TIMO HUVINEN,

SÄÄNTÖJEN IHMEELLINEN MAAILMA LADYKAPTEENIT TIMO HUVINEN, SÄÄNTÖJEN IHMEELLINEN MAAILMA LADYKAPTEENIT 20.1.2018 TIMO HUVINEN, timo.huvinen@ramboll.fi SÄÄNNÖT ERITASOISILLE PELAAJILLE 45 % kaikista golfaajista omaa aktiivisen tasoituksen Golfin lopettaneista enemmistö

Lisätiedot

Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu. HGK:n valmennus 2012

Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu. HGK:n valmennus 2012 Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu HGK:n valmennus 2012 Mitä pelitaktiikalla tarkoitetaan? Omien vahvuuksien hyödyntämistä maksimaalisesti. Omien heikkouksien välttämistä pelissä. Pelin, kentän

Lisätiedot

Trafficars - Ruuhkaara

Trafficars - Ruuhkaara 760104 Trafficars - Ruuhkaara 2 5 pelaajaa Ikäsuositus 5+, 8+ Peliaika 10 15 minuuttia Pelipaketin sisältö 50 autokorttia 12 erikoiskorttia ohjevihko Pelissä: Opitaan liikkumaan lukualueella 0 50. Harjoitellaan

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015 Espoo Ringside Golf ERG ry Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2015 26.4.2015 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu

Lisätiedot

Tarinan strategia 2020

Tarinan strategia 2020 Tarinan strategia 2020 Suomen golfin strategia Visio Parasta vapaa aikaa Missio Golf yhdistää terveysvaikutukset ja yhdessä luonnossa liikkumisen Strateginen tahtotila Golfyhteisöjen toimintatapoja uudistamalla

Lisätiedot

Green Golf Events Social Golf Days

Green Golf Events Social Golf Days Green Golf Events Social Golf Days Hill Side Golf & Country Club Hill Side Golf & Country Club sijaitsee Vihdin Jokikunnalla, perinteikkäässä uusmaalaisessa maisemassa. Kentät sijaitsevat historiallisen

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0

REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 en versiot: Versio Pvm Muuttaja / Muutos 1.0 1.5.2004 RRu / luotu 4.5.2004 RRu / Muutokset 2.0 18.5.2015 RRu / JymyGolf versio Sisälysluettelo 1 JYMYGOLF REIKÄPELI... 2

Lisätiedot

Golf sääntöjen kertausta. Jarmo Siekkinen Tarina Golf 2016

Golf sääntöjen kertausta. Jarmo Siekkinen Tarina Golf 2016 Golf sääntöjen kertausta Jarmo Siekkinen Tarina Golf 2016 Sisältö GOLF SÄÄNNÖT 2016 ALKAEN SÄÄNTÖKIRJA HTTP://GOLF.FI/WP-CONTENT/UPLOADS/SITES/4/2016/03/RULES2016_FIN_FINAL_VER040316.PDF (Golfsääntöjen

Lisätiedot

HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA Sivu 1 / 6 HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 1.11.2016-31.10.2017 JÄSENET Seuran jäsenmäärä kauden 2017 lopussa oli 591. Edellisen kauden päättyessä jäseniä oli 578. Kasvua kaudesta 2016 siis

Lisätiedot

2015 Senioritapahtumat

2015 Senioritapahtumat 2015 Senioritapahtumat Viikkokilpailut - maanantaisin klo 10 1/10 Kaikki pelaamaan mukavassa seurassa - kilpailit tai et! Kilpailusäännöt: Naisilla pelimuotona on pb ja miehillä pelimuoto vaihtelee pb

Lisätiedot

Kysely PGK:n naisjäsenille. Luotu :49

Kysely PGK:n naisjäsenille. Luotu :49 Kysely PGK:n naisjäsenille Luotu 19.04.2017 18:49 Vastaajasta1s1ikat Nimi Arvioijat Vastaamassa Vastannut PGK:n naiset 55 36 24 Yhteensä 55 36 24 Vastausprosen@ 65.5% LopeBaneet 43.6% Kesken jäbäneet 21.8%

Lisätiedot

TORNA GOLF REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0

TORNA GOLF REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 TORNA GOLF REIKÄPELIN PELIOHJEET en versiot: Versio Pvm Muuttaja / Muutos 1.0 1.5.2004 RRu / luotu 1.1 4.5.2004 RRu / Tuomaritoimikunnan tarkastama versio 1.2 27.4.2005 RRu / Muutettu mm. tasoitustenlaskentaa

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan b) Olen liikkumatta ja puhumatta c) Katson mihin hänen pallonsa menee GOLFIN ETIKETTI 2 Miksi

Lisätiedot

YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET

YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET Tuusulan Golfklubi 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. ILMOITTAUTUMINEN Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty. Tapa 3 Maksut 3 Jälki-ilmoittautuminen 3 Yli-ilmoittautuminen 3 Sarjan peruuttaminen

Lisätiedot

Winter Tour 2014 Sports Coach Joukkue Scramble Open - golf simulaattorissa

Winter Tour 2014 Sports Coach Joukkue Scramble Open - golf simulaattorissa Winter Tour 2014 Sports Coach Joukkue Scramble Open - golf simulaattorissa Simulaattorin perusasetukset alkusarjaan marraskuu 2013- huhtikuu 2014 Valitaan jompikumpi pelattava kenttä - Linna Golf ja etu9

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan!

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Kortteliliiga 2018 Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Viime kesänä aloitettu Kortteliliiga sai kaikilta siihen osallistuneilta erittäin myönteisen palautteen. Ensi kesänä kesänä

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

SHG. Lakisto. Par 71 5 944 m 5 553 m 5 107 m 4 470 m. golfkenttäopas

SHG. Lakisto. Par 71 5 944 m 5 553 m 5 107 m 4 470 m. golfkenttäopas SHG Lakisto Par 71 5 944 m 5 553 m 5 107 m 4 470 m golfkenttäopas Tervetuloa golfkentälle! Tämä kenttäopas kehittää sinua nopeasti tekemään parempia päätöksiä golfkierroksen aikana. Hyvä pelitulos perustuu

Lisätiedot

TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ LADYKAPTEENIT 16.1.2016 TIMO HUVINEN, timo.huvinen@ramboll.fi

TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ LADYKAPTEENIT 16.1.2016 TIMO HUVINEN, timo.huvinen@ramboll.fi TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ LADYKAPTEENIT 16.1.2016 TIMO HUVINEN, timo.huvinen@ramboll.fi SISÄLTÖ Golfin sääntömuutokset 2016 Mailan ankkurointi Kielletään mailan tukeminen vartaloon kyynärvarsia lukuun ottamatta

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Peliohje 20.4.2011 1(6)

Peliohje 20.4.2011 1(6) 1. Rakentaja Cup, reikäpeli 2 1.1. Yleistä reikäpelistä 2 1.2. Arvonta ja pelaajien sijoittaminen ottelukaavioon 2 1.3. Tasoitukset ja tiit 3 1.4. Pelikentät ja kustannukset 3 1.5. Tuomaritoiminta 4 1.6.

Lisätiedot

Winter Tour 2015 PariScramble Open ja Personal Open

Winter Tour 2015 PariScramble Open ja Personal Open Winter Tour 2015 PariScramble Open ja Personal Open Sports Coach -golfsimulaattoreissa Simulaattorin perusasetukset PariScambleen (Personal kisassa normaali lyöntipeli) Valitaan pelattava kenttä - Linna

Lisätiedot

KESKEISIÄ GOLFSÄÄNTÖJÄ KÄYTÄNNÖSSÄ. Jarmo Siekkinen

KESKEISIÄ GOLFSÄÄNTÖJÄ KÄYTÄNNÖSSÄ. Jarmo Siekkinen KESKEISIÄ GOLFSÄÄNTÖJÄ KÄYTÄNNÖSSÄ MÄÄRITELMIÄ (tärkeimpiä) Neuvo Sääntökirjan käyttäminen Neuvo on ohje tai ehdotus, joka saattaa vaikuttaa pelaajan pelisuunnitelmaan, mailan valintaan tai lyöntiin. Neuvoksi

Lisätiedot

HELSINGIN GOLFKLUBIN YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISTÄ

HELSINGIN GOLFKLUBIN YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISTÄ HELSINGIN GOLFKLUBIN YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISTÄ Helsingin Golfklubin kilpailuissa noudatetaan Suomen Golfliiton kilpailukäsikirjaa, tasoitusmääräyksiä, paikallissääntöjä ja soveltuvin osin ohjetta

Lisätiedot

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan!

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Kortteliliiga 2018 Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Viime kesänä aloitettu Kortteliliiga sai kaikilta siihen osallistuneilta erittäin myönteisen palautteen. Ensi kesänä on

Lisätiedot

PGA PRO Tuomas Pollarin Fustra opetus-ja pelimatka Pattana Golf Club & Resort Thaimaa 23.01-02.02.2015

PGA PRO Tuomas Pollarin Fustra opetus-ja pelimatka Pattana Golf Club & Resort Thaimaa 23.01-02.02.2015 PGA PRO Tuomas Pollarin Fustra opetus-ja pelimatka Pattana Golf Club & Resort Thaimaa 23.01-02.02.2015 Pattana Golf Club & Resort on kaiken kattava urheilu ja vapaa-ajan keskus. Resort sijaitsee vain 90

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

N= N=367

N= N=367 Master Golf Jäsentyytyväisyystutkimus vertailu 2010 vs 2011 14.10.2011 2010 N=517 2011 N=367 (vastaamisen aloittaneet) 1 Taustatiedot 2010: 2011: Vastaajan sukupuoli Ikäjakautuma Olen Masterin Tasoitus

Lisätiedot

Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat

Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat Koulutus Toukokuun alkupuoliskolla koululaisten tutustuminen golfiin 13 Sipoon koulua (kaikki koulut mukana) 3-4 luokkalaiset 551

Lisätiedot

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006.

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. TEAMGOLF-KUTSU Ajankohta Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. Lähtöaika Ensimmäinen lähtö klo 10.00. Pelitapa Kierrokset Parikilpailu

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) 1.6.2009 1. Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä

Lisätiedot

Sääntöpähkinä 1 / 2013

Sääntöpähkinä 1 / 2013 Sääntöpähkinä 1 / 2013 1 Sääntöpähkinä 1 / 2013 Vastaukset kysymyksiin perusteluineen. Kysymys 1. Haitta vesiesteessä Pelataan reikää, jonka greenin toisella sivulla on lampi, jonka griinin puoleisella

Lisätiedot

NORDCENTER. Harrastejuniorit vanhempainilta 2011

NORDCENTER. Harrastejuniorit vanhempainilta 2011 NORDCENTER Harrastejuniorit vanhempainilta 2011 Vanhempainilta 14.5. agenda Nordcenterin nuorisotoiminnan tavoitteet ja toimintaperiaatteet / Johanna Maula Tie kilpagolfryhmiin / Tommi Stude Kesän golftoiminta

Lisätiedot

http://player.vimeo.com/video/110190145

http://player.vimeo.com/video/110190145 http://player.vimeo.com/video/110190145 Opettajat Toni Ari Juha-Pekka Jyry Sara Tomi Tuntien sisältö Alkukartoitus Swingi alkuasento Swingi taaksevienti Chipin perusteet Swingin yläasento Puumailat Avaus

Lisätiedot

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 JOHTOKUNTA Peter Mattson (pj.), Eeppo Haukka, Matti Haukka, Peter Immonen, Petri Kansi, Jari Mieskonen, Jan-Erik Sarparanta ja Mikko Heinonen. Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Kurk Golf osakkeenomistajat Golflomat 2012 Nueva Andalucía, Marbella, España

Kurk Golf osakkeenomistajat Golflomat 2012 Nueva Andalucía, Marbella, España Kurk Golf osakkeenomistajat Golflomat 2012 Nueva Andalucía, Marbella, España Marbella 30.11.2011 Arvoisa Kurk Golfin osakkeenomistaja. Kun junioritoiminnan kilparyhmävetäjä Heikki Atrila lähestyi minua

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE YLEISTÄ Club Finlandia Golf ei ole mihinkään kansalliseen liittoon kuuluva virallinen golfseura, vaan epävirallinen yhdistys, joten järjestämämme

Lisätiedot

Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015

Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015 Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015 Rayong Marriott Resort Rayongin alue tuli vähän yllättäen osaksi tämän kertaista Thaimaan matkaamme. Olemme niin intohimoisia hiekkarantakävelijöitä eli varpaistelijoita,

Lisätiedot

jäsenkysely asiakaspalaute The Erkko Trophy esim. J SM kilpailu Jäsenten ryhmäkoulutusta tuetaan

jäsenkysely asiakaspalaute The Erkko Trophy esim. J SM kilpailu Jäsenten ryhmäkoulutusta tuetaan JÄSENISTÖN EDUT HUOMIOIVA, ARVOSTETTU JA TOIMIVA GOLFYHTEISÖ STRATEGISET TAVOITTEET MENESTYSTEKIJÄT 1. Imago Klubihenki Käytös ja etiketti Ystävällisyys Greenfee Suurkilpailut Kilpailumenestys Laadunvarmistus

Lisätiedot

Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Talousarvio 2015 Tulot Kpl Yks.hinta sis. alv10% Yhteensä alv0% Jäsenmaksut aikuiset 320 75 21818 Jäsenmaksut nuoret 5 45 205 Jäsenmaksut

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Hill Side Golf & Country Club

Hill Side Golf & Country Club Green Golf Events Hill Side Golf & Country Club Hill Side Golf & Country Club sijaitsee Vihdin Jokikunnalla, perinteikkäässä uusmaalaisessa maisemassa. Kentät sijaitsevat historiallisen kulkureitin varrella,

Lisätiedot

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Summary1/2 59 vastausta (vastanneista naisia 8 ja miehiä 51) Kysely oli avoinna 2 viikkoa (11.2. 25.2.2015) 78% vastanneista kuului ikäryhmään 18-39 49% vastanneista

Lisätiedot

Kentän laajentamisen rakennustyöt 27-väyläiseksi aloitettiin kauden 2015 alussa.

Kentän laajentamisen rakennustyöt 27-väyläiseksi aloitettiin kauden 2015 alussa. Kankaisten Golfpuisto Oy:n osakkaille OSAKASTIEDOTE 24.11.2015 Ohessa on yhtiökokouskutsu. Sen mukaisesti viralliset yhtiökokousasiakirjat löytyvät yhtiön www-sivuilta. Seuraavassa tiivistettyjä poimintoja

Lisätiedot

Aura Golf. Yhteenveto N = 452

Aura Golf. Yhteenveto N = 452 Aura Golf Yhteenveto N = 452 07.01.2014 1 Sisällys Sivu Kyselyn mittari 3-5 Taustatiedot 6 Kuluneen kauden toiminta 7 Caddiemastertoiminta 8 Pelaaminen 8 Kentän kunto 9 Kilpailutoiminta 10 Klubitalo ja

Lisätiedot

H55 SM 2014 Ohjeet. AIKATAULU Perjantai 4.7. ja Lauantai 5.7. Aamupäivä Lähdöt 8.00-10.00 tiiltä B1 ja C1

H55 SM 2014 Ohjeet. AIKATAULU Perjantai 4.7. ja Lauantai 5.7. Aamupäivä Lähdöt 8.00-10.00 tiiltä B1 ja C1 AIKATAULU Perjantai 4.7. ja Lauantai 5.7. Aamupäivä Lähdöt 8.00-10.00 tiiltä B1 ja C1 Toimitsijat paikalla viimeistään Startterit ja aputuomarit klo 7.30 Forecaddie kuljettaja klo 7.30 Forecaddiet: B1

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Tarinassa alkaa bunkkeriremontti 2017

Tarinassa alkaa bunkkeriremontti 2017 Tarinassa alkaa bunkkeriremontti 2017 Bunkkeriremontti käynnistyy heti kun luonnonolosuhteet sen sallivat ja päättyvät viimeistään juhannukseen. Tule mukaan vaikuttamaan miten Uutta Tarinaa kehitetään.

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva URHEILU 25.11.2017 Päivitetty: 25.11.2017 Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva Holopaiset ja Kalliot vievät eteenpäin lahtelaista naistennistä. Yleensä tennis on koko perheen juttu ja Lahdessakin

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 25.6.2018 Aloitimme neljännen työviikkomme matkustamalla Suomenniemeen, jossa kävimme piristämässä asiakkaita Metsätähden toimintakeskuksella. Aloitimme ohjelman tuttuun tapaan yhteislauluilla,

Lisätiedot

North2north Winnipeg Kanada

North2north Winnipeg Kanada North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja

Lisätiedot