KANSANPARANNUS JA TÄYDENTÄVÄT HOITOMUODOT KOKKOLAN JA KAUSTISEN SEUTUKUNNISSA Alan taitajien osaaminen ja työ osana asiakkaan terveyttä

Transkriptio

1 Sanna Ahopelto, Elina Lahtinen, Maria Palm & Jonna Tikkala KANSANPARANNUS JA TÄYDENTÄVÄT HOITOMUODOT KOKKOLAN JA KAUSTISEN SEUTUKUNNISSA Alan taitajien osaaminen ja työ osana asiakkaan terveyttä Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma Marraskuu 2007

2 KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaali- ja terveysalan koulutusohjelma Hoitotyön koulutusohjelma, Sairaanhoitaja TIIVISTELMÄ Työn tekijät: Sanna Ahopelto, Elina Lahtinen, Maria Palm ja Jonna Tikkala Työn nimi: Kansanparannus ja täydentävät hoitomuodot Kokkolan ja Kaustisen seutukunnissa - alan taitajien osaaminen ja työ osana asiakkaan terveyttä Päivämäärä: Sivumäärä: liitteitä Työn ohjaaja: KM, SHO, Tuula Huhta Työn tarkastaja: KL, Yliopettaja Marja-Liisa Hiironen Terveyden tavoittelusta on tullut aikamme näkyvämpiä sosiaalisia liikkeitä ja virallisen lääketieteen rinnalla yhä useampi suomalainen turvautuu nykyään vaihtoehtoisiin ja täydentäviin hoitomuotoihin sekä kansanparannukseen. Opinnäytetyön tarkoituksena oli tuoda esille kansanparantajien ja täydentävien hoitomuotojen taitajien osaaminen terveyspalveluiden tuottajina ja kehittäjinä Kokkolan ja Kaustisen seutukunnissa. Tavoitteena oli saada aikaan perusrekisteri kansanparannuksen ja täydentävien hoitomuotojen osaajista sekä lisätä asiakkaiden, kuntien ja terveydenhuollon henkilöstön tietoutta täydentävistä palveluista. Kartoitimme työssämme alan koulutustaustoja, selvitimme millaisia hoitomenetelmiä alan harjoittajat käyttävät sekä millaisiin vaivoihin asiakkaat ovat hakeneet apua. Lisäksi halusimme selvittää alan kehittämistarpeita. Opinnäytetyö liittyy Kansanlääkintä-hankkeeseen, mikä on osa Keski- Pohjanmaan ammattikorkeakoulun Mikroyritykset-hanketta. Keräsimme kohderyhmään kuuluvista taitajista perusrekisterin, johon kuului 122 osaajaa. Opinnäytetyöhömme lupautui mukaan 108 henkilöä. Tiedot keräsimme postitse lähetetyillä kyselykaavakkeilla. Vastauskaavakkeita saimme takaisin 65 kappaletta, joten vastausprosentiksi muodostui 60,2 %. Kyselyyn vastanneista 38 % oli miehiä ja 62 % naisia. Opinnäytetyömme mukaan kansanparannuksen ja täydentävien hoitomuotojen koulutus on erittäin kirjavaa. Tästä huolimatta suurin osa vastaajistamme oli sitä mieltä, että heidän saamansa koulutus vastaa heidän ammattiaan. Tutkimuksessamme selvisi, että kansanparantajat ja täydentävien hoitomuotojen taitajat ovat monen hoitomuodon osaajia. Suurin osa heistä käytti yhtenä hoitomenetelmänään hierontaa. Toiseksi käytetyin hoitomenetelmä oli jäsenkorjaus. Viiden käytetyimmän joukossa olivat myös vyöhyketerapia, akupunktio ja hermoratahieronta. Tutkimustulosten mukaan niska-, hartia- ja kädenseudun vaivat sekä selkäsäryt ovat yleisimpiä kansanparantajien ja täydentävien hoitomuotojen osaajien hoitamia ongelmia. Hoidoissa käydään myös terveyden edistämisen vuoksi. Tutkimuksemme mukaan suurin osa alan harjoittajien saamasta palautteesta on positiivista. Alan kehittämistarpeista yhteistyön kehittäminen julkisen terveydenhuollon kanssa muodostui suurimmaksi haasteeksi. Avainsanat: terveys, elämänlaatu, kokonaisvaltainen hoitaminen, kansanparannus, täydentävät hoitomuodot

3 CENTRAL OSTROBOTHNIA UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES Degree Programme of Social and Health Care Nursing Education Nurse ABSTRACT Authors: Sanna Ahopelto, Elina Lahtinen, Maria Palm and Jonna Tikkala Name of Final Thesis: Folk Medicine and Complementary Methods of Treatment in Kokkola and Kaustinen area the experts work and knowledge as a part of customer s health. Date: 19. November 2007 Pages: Appeces Counselor: MEd Tuula Huhta Inspector: Lic (Marketing) Marja-Liisa Hiironen In pursuit of health has become the most conspicuously social movement of our time and in addition to official medicine ever more Finn trust in alternative and comlementary medicine and folk medicine. The purpose of final thesis was to bring up the experts knowledge of folk medicine and complementary medicine as producers and developers of health service in Kokkola and Kaustinen area. The goal was to achieve a register of the experts of folk medicine and complementary medicine and add customers, municipalities and healthcare personnels knowledge of complementary medicine. In this work, we charted the experts educational possibilities, we defined what kind of care methods the entrepreneurs use and in what kind of troubles the customers have looked for help. As well we wanted to explore the needs of advancement of the branch. This final thesis is a part of the Folk medicine project that is a part of Mikrocorporation project at Central Ostrobothnia Univercity of Applied Sciences. We collected a register from the experts of the target groups that belonged to 122 experts. To the research promised to answer 108 persons. Information was collected by a questionnaire that was sent to the experts. 65 replies were received so the reply percent was 60,2 %. There were 38 % men and 62 % women in the research. According to the results folk medicine and complementary medicine education is very varied. Besides that most of the participants thought that the education they have corresponds to their occupation. By the results of the research Folk Medicine and complementary medicine competents are experts in many alternative nursing methods and most of them use massage as one nursing method. Second was limb remedy. In group of five there were also zone therapy, acupuncture and nerve path massage. By the results of the research neck-, shoulder- and hands trouble and backache are the most common problems that folk medicine and complementary medicine experts take care of. People use these methods also for advancing their health. According to the research results most of the feedback that the experts get is positive. About the needs of advancement developing of the co-operation with the public health care became the biggest challenge. Keywords: Health, Quality of life, Comprehensive nursing, Folk Medicine, Complementary Medicine

4 1 1 JOHDANTO Terveys, elämänlaatu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi ovat yhä useammalle ihmiselle keskeisiä elämänarvoja. Terveyden tavoittelusta on tullut aikamme näkyvämpiä sosiaalisia liikkeitä. Nykyään yhä useampi suomalainen turvautuu vaihtoehtoisiin ja täydentäviin hoitomuotoihin sekä kansanparannukseen. Opinnäytetyömme on ajankohtainen, koska kansanparantajien ja täydentävien hoitomuotojen toteuttajien määrästä sekä hoitotuloksista ei ole tarkkaa tietoa. Opinnäytetyöllämme on suuri merkitys juuri Keski-Pohjanmaan alueella, koska Kokkolan ja Kaustisen seutukunnissa on pitkät perinteet ja juuret kansanparannuksen ja täydentävien hoitomuotojen alalta. Opinnäytetyö on osa Kansanlääkintä-hanketta, mikä kuuluu Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun Mikroyritykset-hankkeeseen. Mikroyrityshankkeen tarkoituksena on tunnistaa Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun toimialueella toimivat mikroyritykset ja kartoittaa niiden erilaisia tarpeita. Tavoitteena tällä hankkeella on luoda malli, jolla ammattikorkeakoulun eri yksiköiden ja alueen mikroyritysten välinen yhteistyö toimisi luonteeltaan pysyvästi hyödyntäen molempia osapuolia mahdollisimman tehokkaasti. Opinnäytetyön tarkoituksena oli tehdä peruskartoitus Kokkolan ja Kaustisen seutukunnissa, 12 kunnan alueella toimivista kansanparantajista ja täydentävien hoitomuotojen toteuttajista. Halusimme kartoittaa heidän koulutustaustaansa ja edellytyksiään toimia alalla. Kartoitimme heidän tuottamiaan palveluja sekä asiakkaiden ongelmia, joiden vuoksi he hakeutuvat hoitoihin. Selvitimme myös asiakkaiden suhtautumista hoitoihin kansanparantajien ja täydentävien hoitomuotojen osaajien näkökulmasta. Lisäksi halusimme tietää alan koulutus- ja kehittämistarpeista. Mukana olleet kunnat olivat: Himanka, Kannus, Kokkola, Kälviä, Lohtaja, Halsua, Kaustinen, Lestijärvi, Perho, Toholampi, Ullava ja Veteli. Opinnäytetyömme tavoitteena on lisätä asiakkaiden, kuntien ja terveydenhuollon henkilöstön tietoutta julkista terveydenhuoltoa täydentävistä palveluista. Tarkoituk-

5 2 senamme on myös tuoda esille kansanparantajien ja täydentävien hoitomuotojen taitajien osaaminen. Kansanparannuksen ja täydentävien hoitomuotojen aloista olivat mukana akupunktio, bioenergiahoito, henkiparannus, hermoratahieronta, hieronta, homeopatia, jäsenkorjaus, kiropraktiikka, kuppaus, naprapatia, osteopatia, shiatsuterapia, vyöhyketerapia ja yrttihoito. Lisäksi otimme mukaan hierontaa harjoittavat fysioterapeutit. Opinnäytetyömme teoriaosassa käsittelemme kansanparannuksen ja täydentävien hoitomuotojen suhdetta perinteiseen lääketieteeseen. Käsittelemme esimerkiksi alojen historiaa ja kulttuurista asemaa Kokkolan ja Kaustisen seutukunnissa. Lisäksi määrittelemme aiheeseen kuuluvia käsitteitä, kuten terveys, elämänlaatu ja kokonaisvaltainen hoitaminen. Kerromme pääpiirteissään opinnäytetyössämme mukana olleista hoitomenetelmistä sekä Kalevalaisesta kansanparannuksesta.

6 3 2 KANSANPARANNUS JA TÄYDENTÄVÄT HOITOMUODOT SUHTEESSA PERINTEISEEN LÄÄKETIETEESEEN 2.1 Kansanparannuksen ja täydentävien hoitomuotojen historia ja merkitys Kansanparantamisen perinteet ovat tuhansia vuosia vanhoja. Luonnonlääkintää on käytetty esimerkiksi kiinalaisessa ja intialaisessa lääketieteessä jo vuoden ajan. (Tuomola 1998, 12.) Ennen lääketieteen kehittymistä perinteisillä, kansanomaisilla sekä vaihtoehtoisilla ja täydentävillä hoitomuodoilla oli suuri merkitys. Perinteiset hoitamisen ja parantamisen käytännöt ovat eläneet ja kulkeneet rinnan lääketieteen kanssa. Vaikka kansanparannus ja täydentävät hoitomuodot ovat monilta osin ikivanhoja, ne on tänä päivänä ikään kuin keksitty uudelleen. Ihmiset eivät enää usko yhteen ja ainoaan totuuteen terveyden ja sairauden hoidossa, vaan ovat alkaneet etsiä vaihtoehtoja perinteiselle lääketieteelle. (Lindfors 2005, 36.) Kansanparannuksen ja täydentävien hoitomuotojen merkitys entisaikoina on ollut suuri, koska virallisia lääkäreitä ei ole ollut useinkaan saatavilla. Kautta aikojen ihmiset ovat käyttäneet lääkintätaitoja, jotka ovat peräisin muualta kuin lääkäreiltä. Täydentäviä tai perinteisiä hoitomuotoja on arveltu maailmassa käyttävän jopa 4/5 väestöstä. (Kulmala 1998, 3.) Erilaisten parannus- ja hoitomuotojen määrää ei ole pystytty arvioimaan tarkasti, koska vaihtoehtoisten ja täydentävien hoitomuotojen kokonaisuus on pirstaleinen. Britanniassa on arvioitu olevan vähintään 160 erilaista täydentävää hoitomuotoa. Määrissä on kuitenkin huomattaviakin kansallisia eroja. (Lindfors 2005, 37.) Kansanparantajien hoitokeinoina entisaikaan olivat kasveilla parantaminen, magia, taikuus ja noituus. Erilaisten loitsujen lukeminen auttoi parantajaa keskittymään ja parannettavalle ne toimivat suggestiona. Elias Lönnrot on selittänyt tiedon jakautuvan yö- ja päiväpuoleen, joista muodostuu tiedon kokonaisuus. Nykyaikana päi-

7 4 väpuoli, ymmärrys ja järki, on valta-asemassa, joten tieto on vaillinaista. Lönnrot oivalsi useiden sairauksien olevan ns. psykosomaattisia. (Rautavaara 1983, 55.) Suomessa kansanparantajat olivat usein runonlaulajia, jotka paransivat pääasiassa sanan voimalla. Koska tiede ei voi selittää tällaista, monet pitävät tällaista parantamista toimimattomana. Monet vanhemmat ihmiset ovat kuitenkin itse kokeneet loitsujen voiman ja saattavat kertoa siitä kokemuksiaan jälkipolville. (Tuomola 1998, 13.) Kun lääkärien, sairaaloiden ja apteekkien määrä maassamme lisääntyi, ihmiset vähitellen lakkasivat uskomasta kansanparantajien hoitokeinoihin. Potilaan usko hoitoihin vaikutti hoitojen tehoon. Kansanparannus ei kuitenkaan loppunut, vaan kuuluisimpien kansanparantajien hoitoja tultiin hakemaan ulkomailta saakka. Pohjanmaan jäsenkorjaajien apua käyttivät myös lääkärit. (Rautavaara 1983, 56.) Sauna on ollut entisaikaan monien suomalaisten kansanparantajien hoitopaikka. Saunassa kupattiin, hierottiin ja käytettiin yrttihoitoja. Myös saunan merkitys on muuttunut parannusperinteen häviämisen myötä. Saunasta on tullut lähinnä peseytymispaikka. (Rautavaara 1983, 57.) Nykyään vanhoja parannusperinteitä on alettu tutkia ympäri maailmaa. Maailman Terveysjärjestö (WHO) on mm. kerännyt arkistoihinsa yli rohdoskasvin tiedot sekä kehottanut kehitysapuun lähteviä lääkäreitä tutustumaan paikallisiin parantajiin ja heidän toimintaansa. Tutkimuksissa juuri rohdoskasveja on tutkittu tehokkaimmin. Saksassa on mm. kymmeniä lääketehtaita, jotka valmistavat mietoja rohdoksia. (Rautavaara 1983, ) Vaihtoehtoisten hoitomuotojen koulutuksen kehityksestä kirjoittaa Antti Pietikäinen kirjassa Täydentävät vaihtoehdot terveydenhoidossa (Saarinen 1998, ). Pietikäisen mukaan laajempi täydentäviin hoitoihin tähtäävä koulutus alkoi Suomessa vasta 1980-luvulla. Tällöin Kairon-instituutti Helsingissä ja Frantsilan yrttitila Hämeenkyrössä kehittivät useita laajempia koulutusohjelmia, joissa keskityttiin mm. fytoterapiaan, shiatsuun ja moderniin vyöhyketerapiaan. Ensimmäiset osteo-

8 5 patian ja homeopatian koulutukseen johtavat kokonaisuudet kehitettiin Kaironissa vuonna (Pietikäinen 1998, ) Suomessa koulutus kehittyi nopeasti, vaikka saapuikin tänne yli 100 vuotta myöhemmin kuin Keski-Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin ja 25 vuotta myöhemmin kuin Ruotsiin. Nykyään Suomessa on tarjolla korkeatasoista koulutusta jo usealla täydentävien hoitomuotojen alueella. Suomessa on myös kehitetty ainakin kaksi uutta terapiamuotoa vyöhyketerapian alueella, nimittäin moderni ja psykologinen vyöhyketerapia. Näin ollen voidaan todeta Suomen olevan kärkimaita tällä alueella kansainvälisessä vertailussa. (Pietikäinen 1998, ) Myös kiropraktikkoja ja osteopaatteja on alettu kouluttaa. Opistojen ohjelmassa ei kuitenkaan toistaiseksi ole vielä ollut henkiparannusta, koska lääketiede ei pysty sitä selittämään, saati opettamaan. (Rautavaara 1983, 59.) Kansanparannus ja täydentävät hoitomuodot ovat säilyneet Suomessa erityisesti Pohjanmaalla hyvin vahvana. Parannuksen taidot ovat siirtyneet mestareilta oppipojille ja taitajia on runsaasti. Keski-Pohjanmaalla, Kaustisella sijaitsee Kansanlääkintäkeskus, jossa annetaan Suomen Kansanparantajat ry:n lisäksi koulutusta kansanparannukseen ja täydentäviin hoitomuotoihin. Kansanlääkintäkeskus on mukana myös tutkimus- ja kehittämistoiminnassa. (Pietikäinen 1998, ) Kansanlääkintäkeskus on perustettu vuonna 1987, ja se tarjoaa useanlaisia hoitoja. Kansanterveyden edistäminen sekä terveisiin elämäntapoihin liittyvän tutkimuksen suorittaminen ovat osa Kansanlääkintäkeskuksen toimintaa. Kansanlääkintäkeskus tekee koululääketieteen kanssa yhteistyötä. (Känsäkoski & Riihimäki 2003, 13.) 2.2 Perinteisen lääketieteen historia ja merkitys Länsimaisen lääketieteen isänä pidetään Hippokratesta (s. 400 ekr.). Hippokrates piti luontoa ja luonnonmukaisuutta tärkeänä sairauksien hoidossa. Hippokrateen vaikutus on nähtävissä vielä nykyäänkin mm. lääkärinvalan muodossa.

9 6 Vähitellen Hippokrateen opit ovat korvautuneet erilaisilla tieteellisillä lähtökohdilla, mukana mm. Aristoteleen, Galenoksen ja professori Vesaliuksen käsitykset. (Tuomola 1998, ) Lääketieteen on arvioitu alkaneen 1500-luvulla. Aluksi se on ollut nopeaa kehityskulkua, sitten hitaampaa kahdella seuraavalla vuosisadalla ja sitten taas ripeämpää kasvua 1800-luvun puolivälin vaiheilla. Lääketieteen historia on monien yksittäisten havaintojen merkitysten ymmärtämistä kulloinkin vallinneessa kulttuurissa, ei niinkään johdonmukaista kehityshistoriaa. Ihmisruumiin tuntemus on lisännyt olennaisesti mahdollisuuksia kirurgian kehittymiseen. Ennen varsinaista kirurgian läpimurtoa on kuitenkin tarvittu vielä aseptiikan ja nukutusaineiden keksiminen. Tieteenä lääketiede on korkeintaan muutaman sadan vuoden ikäinen. Lääketieteen kehittymistä on edeltänyt pitempi ajanjakso, jolloin ovat vallitsevina olleet magiikkaan perustuva primitiivinen lääkintä sekä kokemukseen ja perinteeseen perustuva kansanlääkintä. (Saarinen 1998, 24.) Eri maissa lääketieteellisen hoidon rinnalla on runsaasti kansanparannusta ja täydentäviä hoitomuotoja. Muun lääkinnän ja lääketieteellisen hoidon välinen rajapinta on useissa maissa epätarkka ja muuttuva. Suomessa omahoidot tukeutuvat yleensä lääketieteen tietoperustaan tai käyttävät kansanlääkinnän tietoa. (Saarinen 1998, ) Suomalaisten lääkäreiden näkemykset voidaan tiivistää kahden laajan tutkimuksen perusteella. Ihmiset voivat lääkäreiden mielestä käyttää vaihtoehtoista terveydenhoitoa, kun siitä ei ole haittaa terveydelle tai muulle hoidolle. Noin neljännes lääkäreistä taas suhtautuu kielteisemmin vaihtoehtoiseen terveydenhuoltoon. (Saarinen 1998, 26.) Eri hoitojen kohdilla lääkäreiden näkemykset vaihtelevat. Esimerkiksi akupunktuuria pidetään useammin hyväksyttävinä kuin vyöhyketerapiaa ja henkiparannusta. Kolmannes lääkäreistä pitää lisätietojen saamista tärkeänä vaihtoehtoisista hoitomuodoista. Suomessa useat lääkärit ovat sisällyttäneet vaihtoehtoisia terveydenhoidonmenetelmiä omaan lääkärintyöhönsä. Akupunktuuria käyttää lääkäreistä noin 8 % ja muita hoitomuotoja alle 1 %. (Saarinen 1998, 26.)

10 7 2.3 Kansanparannuksen ja täydentävien hoitomuotojen asema Suomessa ja Kokkolan ja Kaustisen seutukunnissa Kansanparannukseen ja täydentäviin hoitoihin hakeutuvat yhä useammat. Suomessa näistä hoidoista tai näiden hoitojen harjoittamisesta ei ole virallisia sääntöjä eikä määräyksiä. Niitä ei myöskään valvota. (Lampinen & Haapio 2000, 229.) Laki potilaan oikeuksista sanoo, että potilaalla on oikeus saada hyvää ja turvallista hoitoa sekä valita hoitomuotonsa (Lampinen & Haapio 2000, 229; Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 1992). Muissa Pohjoismaissa on jo laki vaihtoehtoisten hoitomuotojen asemasta. Tällä hetkellä peruspalveluministeri Paula Risikko on perustamassa työryhmää, joka pohtii, tarvittaisiinko myös Suomessa lainsäädäntöä vaihtoehtoisille ja täydentäville hoitomuodoille. Työryhmän tarkoituksena on myös selvittää mm. terapeuttirekisterin tarvetta. (Mäkinen 2007, 10, Tehy-lehti 12/2007) Suomessa jäsenkorjaus on yleistä etenkin Pohjanmaalla, missä tieto ja taito ovat siirtyneet perimätietona sukupolvelta toiselle (Läspä, Peltoniemi & Vörlin 2006, 4). Tutkimukset ovat osoittaneet, että nikamankäsittely ja hieronta kuuluvat oleellisesti Pohjanmaan väestön kansanlääkintään. Antti Hernesniemen (1988) kyselytutkimus vahvistaa hyvin sitä kuvaa, että jäsenkorjausperinne on parhaiten säilynyt juuri Kaustisen ympäristökunnissa (Känsäkoski & Riihimäki 2003, 13). Keski- Pohjanmaalla on pitkät perinteet kansanparannuksesta ja sen suosio on suuri (Läspä, Peltoniemi & Vörlin 2006, 6). Pohjanmaan jäsenkorjaaja hoitaa potilaitaan käsin ja potilas yleensä osallistuu kehonsa liikuttelulla hoitoon. Jäsenkorjaaja suorittaa katseensa avulla tarkastelun, tunnustelee sormin potilasta sekä tekee yksilöllisiä hoitoliikutteluja, manipulaatioita. Pohjanmaan jäsenkorjaajilla on alueellisia ja yksilöllisiä hoitotapoja (Hernesniemi 1998, 71).

11 8 3 IHMISEN TERVEYDEN, ELÄMÄNLAADUN JA KOKONAISVALTAISEN HOITAMISEN MERKITYS 3.1 Terveys-käsite Terveys on sairauden puuttumista, toimintakykyisyyttä, elämänhallintaa, tasapainoisuutta ja hyvää oloa. Sairaus taas on edellisten vastakohta. Terveys mielletään myös ihmisen henkilökohtaiseksi voimavaraksi ja kyvykkyydeksi. Usein terveys ja elämänlaatu sekä hyvinvointi rinnastetaan keskenään. (Hillman 1999, 13.) On mahdollista ymmärtää terveys ja hyvinvointi itsensä toteuttamisen ideaalitilana. Saavuttaakseen ideaalitilan ihminen tarvitsee rakentavaa elinvoimaisuutta ja joustavuutta selviytyä erilaisista elämäntilanteista. (Bäckman 1987, 158) WHO:n laaja terveyden määritelmä on: Terveydellä tarkoitetaan täydellisen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilaa, ei ainoastaan sairauden puuttumista. (Läspä ym. 2006, 8; Stakes.) Kansanparannuksen ja täydentävien hoitomuotojen piirissä ei pyritä hoitamaan oireita vaan ihmistä ja hänen sairauksiensa syitä. Sairaus ei aina ole paha ja poistettava asia, vaan se voi olla myös tie terveyteen, kun se hoidetaan oikein. Lääketiede taas näkee sairauden poikkeamana normaalista ja pyrkii löytämään yhä pienempiä vaikuttajia sairauden tekijäksi. (Tuomola 1998, ) 3.2 Elämänlaatu Elämänlaatu on subjektiivinen, moniulotteinen käsite. Siihen vaikuttavat monet asiat, kuten fyysinen hyvinvointi ja toimintakyky, kommunikointikyky, sosiaalinen tilanne, terveys, sairaus ja kipu. (Elämänlaatu 2006.) Ihmisen näkemykseen elämänlaadusta ja sen merkityksestä vaikuttavat hänen taustansa, sosiaalinen tilanne, kulttuuri, ympäristö sekä ikä. Elämänlaatu koostuu osatekijöistä ja sillä katsotaan usein olevan neljä ulottuvuutta: tyytyväisyys elämään, käsitys itsestä, terveys ja toimintakyky sekä sosioekonomiset tekijät. (Hyvinvointi 2005.)

12 9 Monissa tutkimuksissa elämänlaatu jaetaan kahtia, objektiiviseen ja subjektiiviseen. Objektiivinen elämänlaatu tarkoittaa mm. toimintakykyä ja elinolosuhteita, subjektiivinen taas tarkoittaa hyvinvointia, onnellisuutta, tyytyväisyyttä elämään sekä yksilön omaa arviota elämästään. (Hyvinvointi 2005.) Elämänlaadun tutkimiseen on kehitetty useita mittareita, joita on sovellettu esimerkiksi tutkimuksissa syöpäpotilaiden elämänlaadusta. Tällaisia mittareita ovat esimerkiksi vanhat Spitzerin ja Karnofskyn skaalat (Spitzer Quality of Life Index, Karnofsky Performance Status) sekä uudempi, monipuolisempi EORTC QoL (European Organization for Research and Treatment of Cancer Quality of Life Questionnaire). Muita elämänlaadun keskeisiä osa-alueita mittaavia mittareita ovat Nottingham Health Profile-, SF-36-, EuroQol-, SIP- ja WHOQol- mittarit. (Vainio 2002, 221.) 3.3 Kokonaisvaltainen hoitaminen Kansanparannuksessa ja täydentävissä hoitomuodoissa painottuu ihmisen kokonaisvaltainen hoitaminen (Hillman 1999, 10). Kokonaisvaltaisuus merkitsee ihmisen eri alueet huomioon ottavaa tai siihen pyrkivää lähestymistapaa. Kokonaisvaltaisuus on yksi keskeinen asia kansanparannuksen ja täydentävien hoitomuotojen alalla. (Saarinen 1998, 149; Hillman 1999, 15.) Kokonaisvaltaisessa hoitamisessa ihminen nähdään kehollisena sekä henkisenä ja sosiaalisena yksilönä. (Henkinen hoito 2002.) Kansanparannuksessa ja täydentävissä hoitomuodoissa kokonaisvaltaisuus korostuu ihmisnäkemyksessä. Ihmistä ei jaeta kahtia, sieluun ja ruumiiseen. Ihminen myös nähdään osana luonnonjärjestelmää. Kokonaisvaltaisuus korostuu ihmisnäkemyksen lisäksi myös sairastumisessa ja hoidoissa. (Vaskilampi 1983, 63.)

13 10 4 KANSANPARANNUS JA TÄYDENTÄVÄT HOITOMUODOT KOKKOLAN JA KAUSTISEN SEUTUKUNNISSA Seuraavassa esittelemme kuvauksen tutkimuksessamme mukana olleista menetelmistä. 4.1 Akupunktio hoitomenetelmänä Akupunktio on perinteinen kiinalainen hoitomuoto, jossa kehon akupunktiopisteitä stimuloidaan pistelemällä ihoon hyvin ohuita neuloja (Johnson & Pilkington 2000, 35). Kaivauksista tehdyistä löydöistä päätellen akupunktiota on harjoitettu Kiinassa jo tuhansia vuosia. Länsimaihin akupunktio saapui ensimmäisen kerran jo luvulla Kiinassa lähetystyötä tehneiden jesuiittojen mukana, mutta levisi laajemmin vasta luvulla. Alpeilta on löytynyt 4000 vuotta vanha Jäämies Öz, jonka iholla oli tatuoituina akupunktiopisteiden paikat. (Suomen Fysioterapeuttien Akupunktuuriyhdistys ry ) Suomessa akupunktio tuli lääkärikunnan käyttöön vasta luvulla. Vuonna 1975 lääkintöhallitus totesi akupunktion lääketieteelliseksi fysikaaliseksi hoitomenetelmäksi ja rajasi sen käyttäjiksi laillistetut lääkärit, hammaslääkärit ja myöhemmin myös eläinlääkärit. Vuodesta 1995 lähtien länsimaista akupunktiota ovat saaneet antaa myös akupunktiokoulutuksen saaneet fysioterapeutit. (Suomen Fysioterapeuttien Akupunktuuriyhdistys ry ) Muinaiset kiinalaiset uskoivat, että energia eli qi virtaa jokaisessa elävässä olennossa. Qi jakautuu yin/yang- energioihin, jotka ovat vastakkaisten, toisiaan täydentävien voimien, positiivisen ja negatiivisen alati muuttuva, dynaaminen tila. Qi kulkee ihmiskehossa erityisiä kanavia, meridiaaneja pitkin. Meridiaaneja on 12 parillista (6 ylä- ja 6 alaraajoissa) ja kaksi paritonta kanavaa sekä ekstrakanavat. Kiinalaisen teorian mukaan ihminen on terve, kun energia kulkee kanavissa vapaasti ja

14 11 sitä on riittävästi. Meridiaanit ovat hermopäätteiden muodostamia ratoja, joilla noin 400 merkittävää akupunktiopistettä sijaitsevat. Meridiaanien katsotaan olevan yhteydessä suuriin sisäelimiin, joiden energiat ohjaavat kehon toimintaa. (Suomen Fysioterapeuttien Akupunktuuriyhdistys ry ) Jos qi-energian virtaus on estynyt tai epätasapainoinen, seurauksena on väsymys, stressiperäiset ongelmat tai sairastuminen. Sairauksia hoidetaan tasapainottamalla qi`n virtausta. (Alexander ym. 2002, 24.) Nykypäivänä akupunktiota käytetään lähinnä kivun ja säryn hoidossa sekä lihasten rentouttamisessa. Yleisimpiä hoitoindikaatioita ovat niska- ja hartiaseudun ja selän kiputilat, erilaiset päänsäryt ja migreeni. Lisäksi akupunktiolla hoidetaan allergista nuhaa, astmaa, ihottumia, säärihaavoja, kuukautis- ja synnytyskipuja sekä erilaisia toiminnallisia vatsavaivoja. Hemiplegian eli toispuolihalvauksen hoidossa ja kuntoutuksessa akupunktiolla on saatu hyviä hoitotuloksia. Akupunktiota käytetään yleisesti myös tupakka-, alkoholi- ja huumeriippuvuushoidon yhtenä osana. Akupunktiolla voidaan hoitaa myös unettomuutta, väsymystä sekä masennusta. Akupunktiohoitoon liittyy usein myönteisiä oheisvaikutuksia, kuten unen laadun, vastustuskyvyn ja aistitoimintojen parantuminen, yleinen rentoutuminen, stressin ja ummetuksen poistuminen, luovuuden lisääntyminen, hormonitoiminnan normalisoituminen ja allergiaoireiden väheneminen. (Suomen Fysioterapeuttien Akupunktuuriyhdistys ry ) Akupunktio toimii ärsyttämällä akupisteitä neuloin, jolloin elimistön toiminta normalisoituu ja energian kulku vapautuu (Akupunktio ja perinteinen kiinalainen lääketiede.) Neurofysiologinen tieto tukee käsitystä, että akupunktio vaikuttaa hermojärjestelmän kautta. Voimakas perifeerinen ärsyke estää kipuviestin kulkua aivoihin. Akupunktio vaikuttaa verisuonia laajentavasti ja toimii tulehdusta lievittävästi. Akupunktio vapauttaa mm. noradrenaliinia ja serotoniinia saaden aikaan hyvin miellyttävän, pehmeän, kevyen ja kivuttoman olon. Akupunktio saa aikaan samankaltaisia vaikutuksia lihaksessa kuin voimakas lihassupistus. Akupunktio lisää verenvirtausta kudoksissa, minkä seurauksena lihaksisto rentoutuu. (Suomen Fysioterapeuttien Akupunktuuriyhdistys ry )

15 12 Akupunktion haittavaikutuksia voivat olla verenvuoto pistoskohdasta tai mustelma pistoskohdassa, kipu pistettäessä, huimaus ja aiemmin olemassa olevien oireiden pahentuminen, yleensä vain väliaikaisesti. Vakavia ja harvinaisia haittavaikutuksia ovat erilaiset infektiot, ilmarinta, aivojen tai selkäytimen hermovaurio, verisuonen vaurioituminen, sydänpussin vaurioituminen, pyörtyminen ja pahoinvointi, neulojen katkeaminen tai unohtuminen hoitoa saavan henkilön kehoon. (Akupunktio.) 4.2 Bioenergiahoito hoitomenetelmänä Ympäristön tuottama energia voi olla positiivisesti tai negatiivisesti latautunutta ja sen laatu vaikuttaa elimistömme kaikkiin elintoimintoihin. Elimistö toimii oikein, kun positiiviset ja negatiiviset tekijät ovat tasapainossa keskenään. Näitä tekijöitä nimitetään Yin- ja Yang- energiaksi. Bioenergiahoito perustuu energioiden tasapainon saavuttamiseen. (Nieminen, S.) Energiaverkostossa ihmisellä on seitsemän energiakeskusta eli chakraa. Ne sijaitsevat pystysuorassa ihmisen kehon keskellä. Chakrat välittävät energiavirtauksia. Jokaisella chakralla on oma heijastusalueensa ihmisen kehossa. Poikkeamat energiavirtauksissa vaikuttavat tiettyjen elinten sairastumisalttiuteen. Tämä ilmenee ensin toimintahäiriönä ja myöhemmin fyysisenä sairautena. (Nieminen, S.) Bioenergiahieronnassa käsitellään hoidettavan henkilön oman energiaverkoston meridiaaneja. Meridiaaneja eli kehon päävirtauskanavia on yhteensä 14. Iholla olevat aktiiviset pisteet ammentavat ympäristöstä energiaa, joka virtaa meridiaaneja pitkin chakroihin ja niistä sisäelimiin ja kaikkiin ruumiinosiin. Meridiaanit muodostavat akupisteiden verkoston, jota pitkin energia kulkeutuu sisäelimiimme, tuoden voimaa niiden soluihin. (Nieminen, S.) Bioenergiahoidon päätarkoitus on elvyttää ihmisen vaurioitunut energiarakenne, joka ilmenee sairautena tai häiriönä fyysisellä tasolla. Hieronnalla vaikutetaan fyysisen kehon soluihin, elvytetään niiden toimintaa ja tällä tavoin vahvistetaan ihmisen elinvoimaa kokonaisuudessaan. Energiahieronnalla vapautetaan lihaksia jännityksestä ja samalla vapautetaan energiaa henkisen puolen tarpeisiin. Hieronta

16 13 tapahtuu hierontapöydällä, vaatteiden läpi. Nivelalueita käsitellään hellästi pyöritellen, ravistellen ja keinutellen. Hoito aktivoi kehon omat voimat ja opettaa henkilöä itse tunnistamaan ja laukaisemaan omat jännitystilansa. (Nieminen, S.) 4.3 Henkiparannus hoitomenetelmänä Henkiparantaminen eli healing on Jumalan tai hengen voimaan perustuvaa parantamista (Johnson & Pilkington 2000, 150). Ihminen on terve silloin, kun hän elää sopusoinnussa itsensä, toisten ihmisten ja koko luomakunnan kanssa. Tällöin elämänvoima virtaa vapaasti fyysisessä kehossa. Ihmisen tasapaino voidaan palauttaa, kun vallitsevana ovat positiiviset mielentilat, kuten rakkaus, ystävällisyys, epäitsekkyys, anteeksianto ja hyväntahtoisuus. (Hanski, T. (suom).) Henkiparannuksella tarkoitetaan sellaista parannusmuotoa, jossa käytetään henkisistä lähteistä tulevia voimia ja energioita. Tavallisimmat henkiparannuksen muodot ovat kontaktiparannus, kaukoparannus ja rukousparannus. Kontaktiparannuksessa voimia ja energioita kanavoidaan henkiparantajan käsien päälle panemisen kautta. Kaukoparannuksessa energiat ja voimat kulkevat rukouksen ja ajatuksen kautta. Henkiparantajalla tarkoitetaan henkilöä, joka kanavoi henkisistä lähteistä tulevia energioita parannettavaan. Piilevä parannuskyky, joka on jokaisella ihmisellä, herää, kasvaa ja kehittyy, henkilöillä, jotka syvästi välittävät kanssaihmisistään ja haluavat auttaa heitä heidän sairauksissaan. (Hanski, T. (suom).) Kättenpäällepanemis -tekniikkaa käytetään henkiparannuksessa ja muissa sellaisissa parannusmenetelmissä, joissa jumalan tai hengen parantava voima yritetään kanavoida parantajan käsien kautta potilaaseen. Muinaisen Egyptin papit paransivat käsillä, samoin tekivät buddhat, messiaat, shamaanit, kuninkaat ja heidän seuraajansa, jotka antoivat monesti siunauksia asettamalla kätensä parannettavan pään päälle. Hyvin tunnettu kyvystään parantaa kättenpäällepanemisella oli Jeesus Nasaretilainen. (Johnson & Pilkington 2000, 151). Kaukoparannus on parantamista matkan päästä. Joskus se kuuluu osana henkiparantamiseen, jossa parantavana energiana toimii jumalan tai hengen voima. Kau-

17 14 koparantamisen vaikutusmekanismia ei tunneta. Toiset kaukoparantajat uskovat, että kun he heijastavat ajatuksensa sekä potilaaseen että henkimaailmaan, he samalla avaavat kanavan, jota pitkin parantavat voimat pääsevät virtaamaan. Toiset uskovat, että parantavia voimia voi välittää ilman jumaluuden vaikutusta. Potilaan oma usko paranemiseen saattaa vaikuttaa sairaudesta toipumiseen, mikä on tullut ilmi plasebo-lääkkeitä käytettäessä. Kaukoparannusta kokeillaan monesti, kun kaikki muut hoitokeinot ovat pettäneet. Kaukoparantajat tarjoavat hoitoa kaikenlaisiin fyysisiin, henkisiin ja hengellisiin vaivoihin, mutta tärkeimmät kohderyhmät ovat seuraavat; eläimet, henkisesti sairaat, tajuttomat, vakavasti sairaat, vauvat ja pikkulapset. (Johnson & Pilkington 2000, 151.) 4.4 Hermoratahieronta hoitomenetelmänä Hermoratahieronta on menetelmä, jolla käsitellään ääreishermostoa. Tarkoituksena on herättää kehon oma puolustusmekanismi ja näin vapauttaa keho kivuista ja kroonisista vaivoista. Hermoratahierontaa on kahta eri alkuperää: toinen menetelmä on saanut alkunsa Venäjältä, toinen Kiinasta. Näissä kahdessa lähestymistavassa on eroja käsittelytavassa ja koulutuksessa. (Saarinen 1998, 165.) Noin 300 vuotta sitten Venäjällä syntynyt hermoratahieronta pyrkii auttamaan kroonisissa särky- ja kiputiloissa sekä päänsäryn, migreenin ja silmäsäryn hoidossa. Selvään hoitotulokseen pyritään 3-5 käyntikerran jälkeen. Jokainen käyntikerta kestää 45 minuutista 75 minuuttiin. Tämän hoitomenetelmän harjoittamiseen tarvitaan hermoratahieronnan jatkokoulutuksen saanut koulutettu hieroja. (Saarinen 1998, 165.) Kiinalainen hermoratahieronta hoitaa koko kehon ääreishermostoa kevyesti sormenpäillä hieroen, painaen ja pyörittäen. Menetelmä pyrkii kuntouttamaan ääreishermostoa, elvyttämään kehoa, puhdistamaan elimistöä kuona-aineista, auttamaan ravintoaineiden imeytymisessä, hormonitoiminnan tasapainottumisessa, lihasvaivoissa ja särky- ja kiputiloissa. Hoidossa kiinnitetään huomiota myös ravitsemukseen ja tarpeen mukaan korjataan sitä. (Saarinen 1998, 165.)

18 Hieronta hoitomenetelmänä Hieronnan historian alkamiskohtaa ei periaatteessa voida sitoa mihinkään tiettyyn ajanjaksoon. Kipeän kohdan painamista tai sivelyä on luultavasti käytetty jo ihmiskunnan kehityksen alkuajoista lähtien. Hieromista voidaan pitää perustellusti yhtenä maailman vanhimmista hoitomenetelmistä. Luultavasti vanhimmat kirjalliset merkinnät hieronnasta ja manipulaatiosta löytyvät kiinalaisten Kong Fun kirjoista, joiden oletetaan olevan peräisin ajalta 2700 ekr. Muistakin vanhoista kiinalaisista aikakirjoista löytyy merkintöjä hieronnasta. (Arponen & Airaksinen 2001, 16.) Antiikin kreikkalaiset ovat käyttäneet hierontaa moniin tarkoituksiin. Toisille hieronta oli ylellistä nautintoa rentouttavan kylvyn jälkeen. Joillekin hieronta taas oli keino edistää toipumista sairauden jälkeen. Melko yleisesti hierontaa käytettiin fyysisten voimamittelöiden yhteydessä kudosten lämmittämiseksi ja väsyneiden lihasten kunnon palauttamiseksi. Gladiaattoreiden keskuudessa hierontaa käytettiin kivun lievitykseen ja voimien palauttamiseen. Tähän aikaan hierojia oli kirjava ammattiryhmä, hierontaa antoivat sekä lääkärit että papit ja orjat. (Arponen & Airaksinen 2001, 17.) Hippokrates ( ekr.) oli ensimmäinen joka osasi nimetä sairauksia, joihin katsoi hieronnalla olevan positiivisia tai negatiivisia vaikutuksia. Hän suositteli hierontaa nivelten nyrjähdysten ja sijoiltaan menojen hoitomenetelmäksi. (Arponen & Airaksinen 2001, 17.) Suomessa hieronnalla on pitkät perinteet ja se muodostaa osan suomalaista kansanlääkintää (Arponen & Airaksinen 2001, 21). Kansanparannusmenetelmistä hieronta on tavallisin. Hierontaa harjoitetaan pienimuotoisesti perhepiireissä kuin virallisestikin hyväksyttynä ammattina. Tyypillisesti hieronta on suomalainen ilmiö, vaikka maailmalla se tunnetaan historiallisista syistä parhaiten nimellä Swedish massage. Kansanparannuksen menetelmänä hieronta on vaihtelevampaa kuin virallisissa oppilaitoksissa opetettava alun perin ranskalainen menetelmä. Hieronnan vaikutusta voidaan tehostaa käyttämällä eteerisiä öljyjä tai lämpö- ja kylmäpakkauksia. Itämaisista anatomian ja elintoimintojen käsityksistä, kuten shiatsu- tai akuhieronnasta, voidaan hakea vaikuttavuutta. (Hemmilä 2006).

19 16 Hieromiseen liittyy useita hierontaotteita, joilla voidaan aktivoida tai rentouttaa lihaksia, parantaa verenkiertoa ja lievittää monenlaisia vaivoja. Ihmisen satuttaessa itseään, on vaistomaista painaa käsillä kipeää kohtaa tai hieroa kolottavia jäseniään. Kehon osien painelemista ja hieromista on käytetty kaikissa kulttuureissa jossakin muodossa tuhansia vuosia. Esimerkiksi Kiinassa on hieronta osa perinteistä lääketiedettä. Suomessa hieronta on ollut käytössä satoja vuosia kansalääkinnän yhteydessä. Ensimmäinen hierontakoulu perustettiin Suomessa yli sata vuotta sitten. Ruotsalaisen Per Henrik Lingin ansiosta hieronnasta on tullut hyvin suosittua. Hän kehitti 1800-luvun alkupuolella ruotsalaisena hierontana tunnetun hieronta- ja voimistelumenetelmän. (Alexander, McLaughlin, Ostrov, Selby, Teasdill & Wilkinson 2004, 32.) 1900-luvulla kehitetyistä hierontamuodoista osa pohjautuu Lingin klassiseen hierontaan, osa taas on saanut vaikutteita kiinalaisesta ja japanilaisesta lääketieteestä. Kaikille hierontamuodoille on yhteistä se, että ne elvyttävät lihaksiston toimintaa rentouttamalla kireitä ja jäntevöittämällä harjoittamattomia lihaksia. Hieronta myös tehostaa veren ja imunesteiden kiertoa ja rentouttaa kokonaisvaltaisesti. Rauhallisen hieronnan eräs tärkeimmistä vaikutuksista on keskushermostoa rauhoittava vaikutus, joka on erinomainen hoitomuoto stressiperäisten vaivojen hoitoon. (Alexander ym. 2004, 32.) Hierontaa voidaan antaa joko osa- tai kokovartalohierontana. Yleensä osahierontaan kuuluu joko hartioiden ja niskan, tai sitten selän ja raajojen käsittely. Kokovartalohieronnassa myös raajat sekä mahdollisesti myös pää käsitellään. Puolihierontaan taas voi kuulua joko hartiat ja yläraajat tai alaselkä ja alaraajat. (Alexander ym. 2004, 32.) Hieromista on käytetty sen pitkän historian aikana mitä moninaisimpiin tarkoituksiin. Antiikin aikana hieronta oli merkittävä lääkärien käyttämä hoitomenetelmä useisiin sairauksiin. Hieromalla hoidettiin niin ruumiin kuin sielunkin sairauksia. Hieronta on kuulunut myös kylpyläkulttuuriin aina olennaisena osana. Antiikin tarustoissa taas on hierontaa kuvattu sodan uuvuttamien sankareiden mielihyvän ja virkistyksen lähteenä. Hierontaan on liittynyt keskiajalla paljon maagisia uskomuk-

20 17 sia ja luonnonmukaisten parannusmenetelmien käyttäjiä vainottiin ja syytettiin jopa noituudesta. (Arponen & Airaksinen 2001, 145.) Nykyään hieronta on yksi maailman vanhimmista virallisenkin lääketieteen hyväksymistä hoitomenetelmistä. Mutta hieronnan arvostusta vähentää tieteellisesti todistetun näytön vähyys sen vaikuttavuudesta yhtenä hoitomenetelmänä. (Arponen & Airaksinen 2001, 145.) Suomalaisessa hierontaperinteessä jokaiseen taloon ja torppaan on kylähieroja ollut aina tervetullut vieras. Hierojan saavuttua sauna laitettiin lämpiämään ja kaikki talon aikuiset, niin terveet kuin sairaatkin, keskeyttivät päivittäiset työnsä antautuakseen hierojan taitavien sormien käsittelylle. Usein hieronnan yhteydessä myös kupattiin. Hieronnan jälkeen olo oli kevyt sekä ruumiillisesti että henkisesti. Nykyäänkin usea asiakas hakeutuu hierojalle, vaikka asiakkaalla ei olisikaan mitään erityisiä sairauksia tai vaivoja. Näissä tapauksissa asiakas kokee hieronnan lähinnä terveyttä edistävänä ja usein myös sairautta ehkäisevänä hoitona. Toiset taas tarvitsevat hierontaa kiireisen elämän vastapainoksi. Hieronnassa käytetyn kosketuksen ja aktiivisen kuuntelun myötä luodun tasa-arvoisen vuorovaikutuksen merkitys niin psyykkisiä kuin fyysisiäkin paineita helpottavana tekijänä on ilmeinen. (Arponen & Airaksinen 2001, 146.) Hieronnalla voidaan harvemmin vaikuttaa sairauden perussyyhyn. Usein hieronnalla on selvästi kuitenkin sairauden ja vaivojen oireita lievittävä vaikutus. Tämän vuoksi hieronta muodostaa usein osan asiakkaan kokonaishoidosta tai kuntoutumisprosessista. (Arponen & Airaksinen 2001, 147.) Hieroja kohtaa työssään tavallisimmin sellaisia asiakkaita, joilla on jokin tuki- ja liikuntaelimistön sairaus tai vaiva. Ongelmat ovat usein työperäisiä, ja johtuvat huonoista työasennoista tai muuten väärästä tai yksipuolisesta lihaskuormituksesta. Oireena on tavallisimmin kipu. Kipua lievittävä vaikutus hieronnassa perustuu mm. elimistön omien kipua lievittävien aineiden vapautumiseen. Hieronta myös rentouttaa jännittyneitä lihaksia, jolloin hermoihin ja verisuoniin kohdistuva paine hellittää ja lihaksen aineenvaihdunta paranee. Tämä lisää lihaksen hapen saantia ja lihakseen kertyneet ns. jäteaineet kulkeutuvat lihaksesta pois. Psyykkisellä rentoutumisella, joka tapah-

21 18 tuu keskushermoston kautta, on luonnollisesti oma merkityksensä kivun kokemisessa. (Arponen & Airaksinen 2001, 147.) 4.6 Homeopatia hoitomenetelmänä Homeopatiassa käytetään lääkeaineiden ravistuslaimennoksia sairauksien ennaltaehkäisyssä ja hoidossa. Aine, mikä aiheuttaa terveelle ihmiselle oireen voi sairaalta ihmiseltä parantaa samantyyppisen oireen. Samuel Hahnemannia pidetään homeopatian perustajana. Hahnemann ( ) oli saksalainen farmakologi ja lääkäri. Hän tuli siihen tulokseen, että lääke joka suurena annoksena aiheuttaa tietyn sairauden tapaisia oireita, parantaa pieninä annoksina. Homeopaattisten valmisteiden arvellaan toimivan siksi, että moninkertaisesti laimennetuissa rohdoksissa katsotaan informaation, voiman tai energian olevan jäljellä, jota tarvitaan taistelussa taudinaiheuttajia vastaan. Homeopatialla hoidetaan sairauden tai yksittäisten oireiden sijaan sairastunutta ihmistä. Lääkevalmisteilla pyritään vahvistamaan vastustuskykyä ja elämänvoimaa. Lääkkeet määrätään yksilöllisesti. Homeopatialla hoidetaan lisäksi myös lapsia ja eläimiä. (Saarinen 1998, ). Klassisessa homeopatiassa määrätään hoidettavalle vain yhtä homeopaattista ainetta kerrallaan. Kliinisessä homeopatiassa valitaan homeopaattinen aine kliinisen oireen tai taudin mukaan. Kompleksihomeopatia yhdistää useita valmisteita. Suomessa homeopaattisia hoitoja antavat useat lääkärit ja homeopaatit. Homeopatia on yleinen hoitomuoto muualla Euroopassa virallisen lääketieteen rinnalla. (Saarinen 1998, ). Homeopaattisten lääkeaineiden raaka-aineita ovat kasvit, mineraalit, kemialliset aineet ja joskus myös eläinperäiset tuotteet (Friedrich 2004, 16). Valmiissa lääkelaimennoksessa ei ole alkuperäistä lääkeainetta jäljellä edes yhden molekyylin vertaa (Kulmala 1998, 16).

22 Jäsenkorjaus hoitomenetelmänä Jäsenkorjauksessa on kaksi suuntausta: Kalevalainen ja Kaustislainen. Kalevalainen jäsenkorjaus on kokonaisvaltaista ja Kaustislainen jäsenkorjaus tekee osahoitoja. Kalevalainen jäsenkorjaus on Suomessa kehitetty hoitomuoto (Pohjois- Kymen Luontaishoitajat ry.) Jäsenkorjaus perustuu ikivanhoihin kansanparannusperinteisiin. Nämä parannustaidot ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle erityisesti Pohjanmaan alueella (Kansanlääkintäseura). Jäsenkorjauksella pyritään hoitamaan kipua, muuta epämiellyttävää tuntemusta tai elimistön toimintahäiriötä. Hoito tehdään käsin suoritettavin toimenpitein tuki- ja liikuntaelimistössä tai hoidettavan koko kehossa. Jäsenkorjauksella vapautetaan kehossa olevia lukkotiloja ja lihasjännityksiä, tunnustellen, suostutellen ja niksauttaen nikama oikealle paikalleen. Jäsenkorjaajat ovat käytännön kautta tutustuneet ihmisen anatomiaan ja tuntevat sen hyvin. Jäsenkorjaajilla on niin sanotusti tieto sormenpäissä. (Läspä ym. 2006, 4-5.) Kalevalainen jäsenkorjaus perustuu koko tukirakenteen tasapainottamiseen mobilisaatiokäsittelyn avulla jalkapohjista kallonrajaan saakka. Kalevalainen jäsenkorjaus on lihaksien ja jäsenien paikalleen asettelua. Tilanteen määrittäminen aloitetaan aina jaloista, koska mahdolliset ongelmat heijastuvat ylöspäin. (Kansanlääkintäseura.) Hoidossa vapautetaan lihakset, sidekudokset, kudosnestekierto, verenkierto ja hermotoiminta luonnolliseen tilaan. Aluksi on selvitettävä aiheuttaja ja kaikki tukija liikuntaelinten anatomiset poikkeavuudet. (Erkoma, K.) Kalevalainen jäsenkorjaus on parantajan ja asiakkaan välistä yhteistyötä (Pohjois-Kymen Luontaishoitajat ry.). Kaustislaiselle jäsenkorjaukselle on tyypillistä ns. perskynkkä menetelmä, jossa potilas ja jäsenkorjaaja istuvat peräkkäin, jolloin potilaan eteentaivutuksen ja selänojennuksen aikana käsitellään nikamia peukaloilla painamalla. Tämä hoitotapa on syntynyt 1950-luvulla kaustislaisen jäsenkorjaaja Ina Känsälän toimesta (Känsäkoski & Riihimäki 2003, 18).

23 20 Jäsenkorjauksen koulutusta järjestää mm. Kansanlääkintäseura. Sen avulla pyritään lisäämään erityisesti kalevalaisen jäsenkorjauksen tietoisuutta ja pitämään seuran taloudellinen asema vakaana. (Kansanlääkintäseura.) Koulutusta järjestää myös Kansanlääkintäkeskus Kaustisella. (Kansanlääkintäkeskus.) 4.8 Kiropraktiikka hoitomenetelmänä Kiropraktiikka kuuluu manipulaatiohoitoihin (Saarinen 1998, 172). Kiropraktiikalla tarkoitetaan käsin tapahtuvaa selkärangan ja ruumiin muiden nivelien käsittelyä. Kansan kielellä puhutaan selän ja nivelien niksautuksesta. (Heikkilä ym. 1994, 7.) Kiropraktikko pyrkii palauttamaan selkärangan luonnolliseen tilaan, jotta hermosto pääsee toimimaan normaalisti ja jotta hermoston virtauksen katkeamisesta johtuvat häiriöt poistuvat. (Saarinen 1998, 172.) Selkärangan käsittely on ikivanha hoitomuoto, jota Hippokrateenkin tiedetään harjoittaneen. Nykyisen kiropraktiikan kehitti 1800-luvun alussa Amerikassa D. D. Palmer, vaihtoehtoisena hoitona osteopatialle. (Saarinen 1998, 172; Heikkilä ym. 1994, 78; Furman 1983, 70.) Suomessa toimii lukuisia itseoppineita selkärankaa käsitteleviä parantajia (Furman 1983, 70). Suomen Kiropraktikkoliitto ry hyväksyy kuitenkin jäsenikseen vain korkeakoulututkinnon suorittaneet, Doctor of Chiropractic (D.C.) nimikkeen saaneet, kiropraktikot. Koulutus kestää 5-6 vuotta ja sitä järjestetään pääasiassa Yhdysvalloissa ja Englannissa. (Saarinen 1998, 172.) Pohjoismaissa koulutusta annetaan toistaiseksi vain Tanskassa Odensen yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa. (Kiropraktikon koulutus.) 4.9 Kuppaus hoitomenetelmänä Vanhimmat tunnetut merkinnät kuppauksesta ovat jo vuodelta 3300 ekr. Kuppaus on yksi maailman vanhimmista hoitomuodoista. Kautta aikojen on ollut tapana imeä vahingoittunutta kohtaa ja poistaa näin haavasta likaa ja myrkyttynyttä verta,

24 21 näin ollen eräänlaisena kuppauksen esiasteena voidaan pitää imemistä. (Tuulensuu & Hemmilä 1998, 7.) Kuppauksen historiasta tiedetään, että kuppaus-menetelmä tuli luvulla Eurooppaan Kiinasta. Kuppaus on tunnettu Suomessa 1400-luvulta, ja ensimmäiset kirjatiedot löytyvät 1500-luvun puolelta väliltä. Nykyään kuppaus on lisääntymässä ja ammattia harjoittavat koulutetut kupparit ja hierojat. (Suomen kupparit ry. Kuppaus eli venesektio.) Nykyisin kuppauksessa käytetään muovisia sarvia, joiden päissä on kumiset imupallot. Haavat voidaan tehdä haavaleikkurilla tai kuppauskirveellä. (Suomen kupparit ry. Kuppaus eli venesektio.) Kuppaus luetaan nykyisen tietämyksen mukaan ns. ärsytyshoitoihin, jossa kipuärsytyksen lisäksi vapautuu elimistössä myös endorfiineja. Endorfiinit ovat elimistössä olevia morfiinin kaltaisia aineita. (Suomen kupparit ry.) Kuppauksesta voi saada apua seuraaviin vaivoihin: korkea verenpaine, niska- ja hartiakivut, päänsärky ja migreeni, puutuvat yläraajat, kylmät ja särkevät levottomat alaraajat, akne, ihottumat, psoriasis, astma ja vaihdevuodet. (Suomen kupparit ry.) 4.10 Naprapatia hoitomenetelmänä Naprapatia tarkoittaa manipulaatiohoitoa, joka on erikoistunut tuki- ja liikuntaelinsairauksien sekä toimintahäiriöiden tutkimiseen, ennaltaehkäisemiseen ja hoitoon. Naprapatiahoidon perustana on potilaan sairaushistorian tunteminen. Naprapaatti analysoi mm. potilaan ryhtiä, lihasvoimia ja lihastasapainoa. Hoitomenetelmiä ovat mm. nivelen käsittely- ja pehmytkudostekniikka ja lääkinnällinen harjoitusterapia. (Luonnonlääketieteen keskusliitto lkl ry. Naprapatia.) Naprapatialla tarkoitetaan nivelten ja nikamien liikeratojen tutkimus- ja hoitomuotoa. Se soveltuu erityisesti akuutteihin niska- ja selkävaivoihin. (Ronkainen, A.)

25 22 Hoidossa käytetään passiivisina hoitomenetelminä mobilisaatio-, manipulaatio- ja pehmytkudostekniikoita. Aktiivisina menetelminä käytetään mm. lääkinnällistä harjoitusterapiaa ja ergonomista neuvontaa. Nikamakäsittely eli manipulaatio on nikaman facettiniveliin kohdistuva nopea kivuton liike. Manipuloitaessa kuuluu napsahtava ääni facettinivelistä, jolloin nivelen liikkuvuus normalisoituu. Tavoitteena manipulaatiossa on nikaman toimintahäiriöstä johtuvan hermopuristuksen vapautuminen sekä kivun lievittyminen. Mobilisaatiolla tarkoitetaan niveliin tehtävää hitaampaa liikettä, jolla on useampi toistokerta. Mobilisaation tavoitteena on saavuttaa nivelten normaali liikkuvuus (esim. olkapää ja lonkka). (Naprapatia.) 4.11 Osteopatia hoitomenetelmänä Osteopatialla pyritään hoitamaan tuki- ja liikuntaelimistön vaurioita ja sairauksia. Osteopatia on peräisin 1800-luvun puolivälin Amerikasta. Sen perustaja oli Andrew Taylor Still. Hänen mukaansa, veren jatkuva virtaaminen hermostoon ylläpitää terveyttä ja kehon toimintoja hallitsee kehon rakenne. Osteopatian tarkoituksena on palauttaa kehon rakenne normaaliksi, jotta keho voi itse korjata häiriötilansa. (Saarinen 1998, 179.) Klassinen osteopatia katsoo yksittäisen häiriön liittyvän koko kehon tasapainoon, ryhtiin ja nostovoimaan. Näiden toimintakyvyn palauttaminen korjaa täten yksittäisen häiriön. Sisäelinvaivat voivat aiheuttaa häiriöitä myös liikuntaelimistöön. Kehon itseparannusmekanismin avulla vaikutetaan myös muihin kuin tuki- ja liikuntaelimistön sairauksiin. (Saarinen 1998, 179.) Ortopedinen osteopatia on osteopatian erikoisala, jonka koulutus on Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen hyväksymä koulutus. Kehon nivelten virheasentoja ja toimintahäiriöitä korjataan manuaalisesti manipuloimalla ja mobilisoimalla eli liikehoidolla. (Osteopatia.) Osteopatia jakaa selkävaivat akuutteihin ja kroonisiin. Akuuteissa selkävaivoissa elvytetään häiriöalueen verenkiertoa ja lisätään kudosten joustavuutta. Kroonisissa selkävaivoissa koko keho käydään läpi erilaisilla tekniikoilla. Osteopatia hoitaa

26 23 muun muassa selän vaivoja, niska- ja hartiakipuja, jännityspäänsärkyä, urheiluvammoja. Yhdysvalloissa osteopatia katsotaan lääketieteelliseksi hoitomuodoksi (Saarinen 1998, 179.) 4.12 Shiatsuterapia hoitomenetelmänä Shiatsu on yli tuhat vuotta vanha japanilainen sormilla painamis- ja parantamistekniikka, joka pohjautuu pitkälti kiinalaiseen lääketieteeseen (Mitä shiatsu on?). Shiatsu kehittyi ikivanhasta itämaisesta Amna-hieronnasta, jossa jalkoja ja käsiä hierottiin ja manipuloitiin. Amnaa harjoittivat etupäässä sokeat ja sitä harrastettiin enemmän mielihyvän, kuin terapian vuoksi. Amnan taito meni perintönä sukupolvelta toiselle ja perheenjäsenet antoivat Amnaa toisilleen auttaakseen toisiaan. Shiatsu alkoi kehittyä itsenäiseksi hoitomuodoksi ja sen teki tunnetuksi Tokujiro Namikoshi. (Johnson & Pilkington 2000, 350.) Hoidossa käydään rytmikkäästi peukaloilla ja muilla kehon osilla; kyynärpäillä, polvilla, rystysillä ja jalkaterillä, painaen läpi kaikki ihmiskehon meridiaanit eli energiakanavat. Potilas makaa tyypillisesti lattialla futonin päällä vaatetettuna, sillä hoitaja pyrkii saamaan yhteyden hoidettavan energiaan eikä vain hänen kehoonsa. (Mitä shiatsu on?.) Koska hoito annetaan vaatteiden läpi, paras materiaali on vaalea puuvilla, jotta energian kulku tapahtuisi mahdollisimman häiriintymättä. Painallukset tehdään hoidettavan hengityksen tahdissa. (Alexander ym. 2004, 24.) Hoidon tarkoitus on säädellä kehon energioita siten, että todellinen paraneminen käy mahdolliseksi. Shiatsussa käytetään hyväksi akupisteitä, samoja kuin akupunktiossa, mutta ilman neuloja. Uskotaan, että kun energia saadaan virtaamaan vapaasti, keho tasapainottuu ja tulee elinvoimaisemmaksi pystyen näin poistamaan kehoa vaivaavat häiriöt. Shiatsu rentouttaa kehoa ja mieltä sekä laukaisee jännitystiloja. Shiatsu antaa apua päänsärkyyn, väsymykseen, stressiin, selkäkipuihin, unettomuuteen, kuukautisvaivoihin, ruuansulatushäiriöihin, masennukseen sekä moniin muihin vaivoihin. Sen on todettu parantavan verenkiertoa sekä kehon nesteiden aineenvaihduntaa. (Mitä shiatsu on?.)