Puutavarakuljettajan koulutus 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Puutavarakuljettajan koulutus 2015"

Transkriptio

1 Puutavarakuljettajan koulutus 2015 Puunkorjuu- ja kuljetusseminaari , Imatran Kylpylä Pasi Kuuluvainen, Asiakkuuspäällikkö, Logistiikka Kaakkois-Suomi

2 C- tai CE-ajokorttipohjalta Valitaan ryhmä tai yksittäisiä kuljettajia puutavara-autonkuljettajaksi Toteutus Kaakkois-Suomi Pääsyvaatimus: opiskelijoilla on CE-ajolupa ja ammattipätevyys ennen koulutuksen alkua, täydennyspäivät mahdollisia, kokemusta omaavat kuljettajat käytännössä ryhmä. TTS:n omien koulutusten kautta poimitaan puutavarakuljettajaksi soveltuvat / pyrkivät Koulutetaan tarvittaessa (henkilökohtaistamisen perusteella) lisää ajokokemusta raskaalla yhdistelmäajoneuvolla sekä mahdollisesti tarvittava ammattipätevyys. Opiskelijalta edellytetään kiinnostus puutavarakuljettajan työtehtäviin, motivaatio opiskeluun ja soveltuvat ominaisuudet puutavarakuljettajaksi Koulutuksen tavoitteena on hankkia osaaminen puutavara-auton kuljettajan tehtävään. Osaaminen todennetaan suorittamalla yhdistelmäajoneuvonkuljettajan ammattitutkinnosta osa puutavaran kaukokuljetukset. Vähintään 11 viikon moduli - voi olla pidempikin. 2

3 Moduuli 1oo Opintojen ohjaus --> Aloitusinfo, HOPS, näyttötutkinnot,tilanne työmarkkinoilla Työlainsääntö ATK, logistiikan telemaattiset järjestelmät Trukkikoulutus, teoria + käytäntö Trukkikoulutus, teoria + käytäntö Moduuli 2 Työnhakuvalmennus: Työllisyystilanne, osaamiskartoitus, työnhakumenetelmät Työnhakuvalmennus: Yhteydenotot työnantajiin, hakemus, haastattelu Yritysesittelyt / vierailut Terminaalitoiminnot / Rahditus, rahtikirja, tavaran käsittely, vastaanotto ja luovuttaminen Tieturva 1 Ajoneuvoihin tutustuminen, hallintalaitteet, ajoonlähtötarkastus, peruskäsittely, peruskäsittely, PV kytkentä ja irrotusharjoituksia CE 1 - CE 5 ajokorttiteori CE 6 - CE 10, peruskäsittely, PV kytkentä ja irrotusharjoituksia CE 1 - CE 5 ajokorttiteori Työssä oppiminen AIHE 1: Tutustuminen kuljettajan erilaisiin työtehtäviin yrityksessä AIHE 2: Ammattikuljettajan ajoneuvon kuljettamisen analysointi. Reittivalinnat, aikataulutus, ym. ETÄTEHTÄVÄ: Ajoneuvon ajoonlähtö- ja turvallisuustarkastus. Kirjallinen tuotos + valokuvat / video Moduuli 3 Jalkalavalaitteet + Dolly Jalkalavalaitteet + Dolly Kuormaus ja kuorman sijoittaminen sekä varmistaminen Kuormaus harjoitukset Kuormaus harjoitukset Moduuli 4 Koukku- ja vaijerilaitteet Koukku- ja vaijerilaitteet Kappaletavaranosturin käyttö Kappaletavaranosturin käyttö Työnhakuvalmennus: Työnantajien rekrytointitavat, CV-netti, paikkahaku, työhönottovaatimukset Työssä oppiminen AIHE 1: Kuorman sijoittaminen ja varmistaminen AIHE 2: Erillaiset kuormankäsittelylaitteet ja niihin tutustuminen ETÄTEHTÄVÄ: Kuorman sijoittaminen ja varmistaminen. Kirjallinen tuotos + valokuvat / video CE-TOT CE-TOT CE-TOT CE-AOKOKEET CE-AOKOKEET CE-AOKOKEET Perustason ammattipätevyys 1 AMP 1 KA tekniikka, oppikirja s & KA tekniikka, oppikirja s KA tekniikka, oppikirja s Asiakaspalvelu, oppikirja s Taloudellinen ajotapa, teoria. Oppikirja s Perustason ammattipätevyys 2 AMP 2 Ajoneuvojen mitat ja massat, oppikirja s Kuormaaminen ja kuorman varmistaminen, oppikirja s Ylikuorma ja ylikuormamaksut, oppikirja s Työhyvinvointi, oppikirja s Erilaiset kuljetusmuodot, ULK, oppikirja s Taloudellinen ajotapa, testilenkki 1 & testilenkki 2, OPAL välipalautteet Perustason ammattipätevyys 3 AMP 3 Ajo-oikeus, ammattipätevyys, oppikirja s Kuljettajan työaikalaki, ajo- ja lepoaika-asetus, piirturin käyttö, oppikirja s Laki kaupallisesta tavarankuljetuksesta, TKSL, oppikirja s Ensiapu 1, oppikirja s Ensiapu 1, oppikirja s Perustason ammattipätevyys 4 AMP 4 Turvallinen ja ennakoiva ajotapa, teoria. Turvallinen ja ennakoiva ajotapa, teoria Turvallinen ja ennakoiva ajotapa, käytännön harjoitukset (rata, simulaattori, muu) Työturva 1, oppikirja s Kuljetusturvallisuus, oppikirja s ym1 ym2 CE 1 CE 1 CE 1 CE 1 AMP 1 TO/1 ym3 ym4 TO/2 AMP 2 Työssä oppiminen TO/3 Moduuli 1 Puutavaran kaukokuljetukset / valmistava tietopuolinen AIHE 1: Taloudellinen ajotapa AIHE 2: Kuormien määrittely / ylikuormat ETÄTEHTÄVÄ 1: Taloudellinen ajotapa. Kirjallinen tuotos + valokuvat / video ETÄTEHTÄVÄ 2: Ajopiirturien käyttö. Kirjallinen tuotos + valokuvat / video Kuorman määrittäminen / ylikuormamaksulaki Kuorman sijoittaminen ja varmistaminen Puutavaranosturin käyttö, työturvallisuus, peruskäyttö Puutavaranosturin käyttö + kuormausharjoitukset Puutavaranosturin käyttö + kuormausharjoitukset Työssä oppiminen TO/4 Moduuli 2 Puutavara ajoharjoitus / valmistava ajoharjoitus AIHE 1: Taloudellinen ajotapa AIHE 2: Kuormien määrittely / ylikuormat ETÄTEHTÄVÄ 1: Taloudellinen ajotapa. Kirjallinen tuotos + valokuvat / video ETÄTEHTÄVÄ 2: Ajopiirturien käyttö. Kirjallinen tuotos + valokuvat / video Työssä oppiminen TO/5 Moduuli 3 Puutavaran kaukokuljetukset / valmistava tietopuolinen AIHE 1: Taloudellinen ajotapa AIHE 2: Kuormien määrittely / ylikuormat ETÄTEHTÄVÄ 1: Taloudellinen ajotapa. Kirjallinen tuotos + valokuvat / video ETÄTEHTÄVÄ 2: Ajopiirturien käyttö. Kirjallinen tuotos + valokuvat / video, yhdistelmän peruskäsittely, yhdistelmän peruskäsittely, kaupunkiajoharjoitus, kaupunkiajoharjoitus, kaupunkiajoharjoitus Ajoneuvotekniikka: Puutavara ajoneuvon perusrakenne + nosturi Ajoneuvotekniikka: Puutavara ajoneuvon perusrakenne + nosturi PV: n lyhentäminen / jatkaminen, ketjut, lisälaitteet PV: n lyhentäminen / jatkaminen, ketjut, lisälaitteet Puutavara ajoneuvon navigointi- ja tietotekniikka järjestelmät Moduuli 5 ym5 Moduuli 4 Puutavara ajoharjoitus / valmistava ajoharjoitus ADR Kpl, oppikirja s ADR Kpl, oppikirja s ADR Kpl, oppikirja s ADR Kpl, oppikirja s Työkoneiden käyttö ja huolto Ajotaitokilpailu, maastoajoharjoitus tyhjällä ajoneuvolla, maastoajoharjoitus tyhjällä ajoneuvolla, maastoajoharjoitus kevyesti lastatulla ajoneuvolla, maastoajoharjoitus kevyesti lastatulla ajoneuvolla, maastoajoharjoitus hyötykuormaan lastatulla ajoneuvolla AMP 3 Moduuli 5 Puutavaran kaukokuljetukset / valmistava tietopuolinen Puutavaran mittausmenetelmät / puutavaran varastointi ja tuholaiset Kuljettajan ammatti / asiakaspalvelu Yritysvierailu Ajoneuvotekniikka: Puutavara ajoneuvon huolto, korjaus ja kunnon ylläpitäminen Ajoneuvotekniikka: Puutavara ajoneuvon huolto, korjaus ja kunnon ylläpitäminen Moduuli 6 ym6 Moduuli 6 Puutavara ajoharjoitus / valmistava ajoharjoitus ADR Säiliö ADR Säiliö Hygieniapassi Kuormaus, kippaus ja kasetointi / Tuotetuntemus kivi- ja maa-ainekset Kuormaus, kippaus ja kasetointi / Tuotetuntemus kivi- ja maa-ainekset, maastoajoharjoitus hyötykuormaan lastatulla ajoneuvolla, maastoajoharjoitus hyötykuormaan lastatulla ajoneuvolla, maastoajoharjoitus hyötykuormaan lastatulla ajoneuvolla, maastoajoharjoitus hyötykuormaan lastatulla ajoneuvolla, maastoajoharjoitus hyötykuormaan lastatulla ajoneuvolla Työssä oppiminen TO/6 Moduuli 7 Puutavaran kaukokuljetukset / Työssäoppiminen Tutkinnon näytöt: LogPT --> Kuorma-automtavarankuljetusten hallinta YA AT --> Yhdistelmäajoneuvon ajoneuvoteknikka AIHE1: Kuljetettavat vaaralliset aineet, merkintä ja sidonta ETÄTEHTÄVÄ: Mitä asiakas odottaa kuljettajalta. Kirjallinen tuotos + valokuvat / video AIHE 1: Kuorman sijoittaminen ja varmistaminen AIHE 2: Puutavaranosturin käyttäminen puutavaran lastauksessa Työssä oppiminen TO/7 Moduuli 8 Puutavaran kaukokuljetukset / Työssäoppiminen AIHE 1: Mitä asiakirjoja pitää olla kuljetuksissa mukana? Aihe 2: Kuljettajan työssä jaksaminen / viihtyminen ETÄTEHTÄVÄ: Miten kuljettaja voi itse ylläpitää tai parantaa työhyvinvointiaan? Kirjallinen tuotos + kuvat / video Perustason ammattipätevyyskokeet AIHE 1: Kuorman sijoittaminen ja varmistaminen AIHE 2: Puutavaranosturin käyttäminen puutavaran lastauksessa Työssä oppiminen TO/8 Moduuli 9 Puutavaran kaukokuljetukset / Työssäoppiminen AIHE 1: Mitä asiakirjoja pitää olla kuljetuksissa mukana? Aihe 2: Kuljettajan työssä jaksaminen / viihtyminen ETÄTEHTÄVÄ: Miten kuljettaja voi itse ylläpitää tai parantaa työhyvinvointiaan? Kirjallinen tuotos + kuvat / video AIHE 1: Puutavarayhdistelmän kuljettaminen Työssä oppiminen TO/9 Moduuli 10 Puutavaran kaukokuljetukset / Työssäoppiminen AIHE 1: Mistä kaikesta toiminnasta kuljettajan työpäivä muodostuu? ETÄTEHTÄVÄ: Mihin suomalainen raskas maantieliikenne tulee kehittymään lähivuosina? Kirjallinen tuotos + kuvat / video AIHE 2: Lastaus- ja purkaminen AIHE 1: Puutavarayhdistelmän kuljettaminen Työssä oppiminen TO/10 Moduuli 11 Puutavaran kaukokuljetukset / Työssäoppiminen Työnanatajapalautteet AIHE 2: Lastaus- ja purkaminen AIHE 1: Puutavarayhdistelmän kuljettaminen / YA AT:n osanäyttö Arvioinnit AIHE 2: Lastaus- ja purkaminen / YA AT:n osanäyttö Opiskelijan toimintasuunnitelman laadinta --> Sähköisesti TE-toimistolle ARVI-järjestelmän avulla Opiskelijan toimintasuunnitelman laadinta --> Sähköisesti TE-toimistolle ARVI-järjestelmän avulla Koulutuksen päätöstilaisuus: OPAL- päättöpalautteet YA AT:n puutavaran kaukokuljetukset osanäyttö YA AT:n puutavaran kaukokuljetukset osanäyttö Koulutuksen päätös / ARVI Erikoistuminen peruskoulutuksesta mutta myös omana modulinaan (11 ov) jos työkokemusta riittävästi Yhdistelmäkurssi 27 ov CE-ajo-oikeus Perustaso AMP Puutavarakuljettaja kurssi 11 ov Tietopuolinen 6 ov TO 5 ov 3

4 Koulutuksen sisällöt Moduuli 1 Puutavarakuljettaja / valmistava tietopuolinen Kuorman määrittäminen / ylikuormamaksulaki Kuorman sijoittaminen ja varmistaminen Puutavaranosturin käyttö, työturvallisuus, peruskäyttö Puutavaranosturin käyttö + kuormausharjoitukset Puutavaranosturin käyttö + kuormausharjoitukset Moduuli 7 Puutavarakuljettaja / Työssäoppiminen AIHE 1: Kuorman sijoittaminen ja varmistaminen AIHE 2: Puutavaranosturin käyttäminen puutavaran lastauksessa Moduuli 2, yhdistelmän peruskäsittely, yhdistelmän peruskäsittely, kaupunkiajoharjoitus, kaupunkiajoharjoitus, kaupunkiajoharjoitus Puutavara kuljettaja / valmistava ajoharjoitus Moduuli 8 Puutavarakuljettaja / Työssäoppiminen AIHE 1: Kuorman sijoittaminen ja varmistaminen AIHE 2: Puutavaranosturin käyttäminen puutavaran lastauksessa Moduuli 3 Ajoneuvotekniikka: Puutavara ajoneuvon perusrakenne + nosturi Ajoneuvotekniikka: Puutavara ajoneuvon perusrakenne + nosturi PV: n lyhentäminen / jatkaminen, ketjut, lisälaitteet PV: n lyhentäminen / jatkaminen, ketjut, lisälaitteet Puutavara ajoneuvon navigointi- ja tietotekniikka järjestelmät Moduuli 9 AIHE 1: Puutavarayhdistelmän kuljettaminen AIHE 2: Lastaus- ja purkaminen Puutavaran kaukokuljetukset / Työssäoppiminen Moduuli 4, maastoajoharjoitus tyhjällä ajoneuvolla, maastoajoharjoitus tyhjällä ajoneuvolla, maastoajoharjoitus kevyesti lastatulla ajoneuvolla, maastoajoharjoitus kevyesti lastatulla ajoneuvolla, maastoajoharjoitus hyötykuormaan lastatulla ajoneuvolla Moduuli 10 AIHE 1: Puutavarayhdistelmän kuljettaminen AIHE 2: Lastaus- ja purkaminen Puutavarakuljettaja / Työssäoppiminen Moduuli 5 Puutavaran mittausmenetelmät / puutavaran varastointi ja tuholaiset Kuljettajan ammatti / asiakaspalvelu Yritysvierailu Ajoneuvotekniikka: Puutavara ajoneuvon huolto, korjaus ja kunnon ylläpitäminen Ajoneuvotekniikka: Puutavara ajoneuvon huolto, korjaus ja kunnon ylläpitäminen Moduuli 11 Puutavarakuljettaja / Työssäoppiminen AIHE 1: Puutavarayhdistelmän kuljettaminen / YA AT:n osanäyttö AIHE 2: Lastaus- ja purkaminen / YA AT:n osanäyttö YA AT:n puutavaran kaukokuljetukset osanäyttö YA AT:n puutavaran kaukokuljetukset osanäyttö Koulutuksen päätös / ARVI Moduuli 6, maastoajoharjoitus hyötykuormaan lastatulla ajoneuvolla, maastoajoharjoitus hyötykuormaan lastatulla ajoneuvolla, maastoajoharjoitus hyötykuormaan lastatulla ajoneuvolla, maastoajoharjoitus hyötykuormaan lastatulla ajoneuvolla, maastoajoharjoitus hyötykuormaan lastatulla ajoneuvolla 4

5 5

6 REKRY-KOULUTUS KULJETUSYRITYS Tarjoaa työpaikan Osuus koulutuskustannuksista max. 30% - voi olla työpanosta, kalustoapua tms. laskennallista rahoitusta Vastaa omasta työhön perehdyttämisestä Osallistuu arviointiin kouluttajan ohjauksessa KOULUTTAJA Neuvottelee ja suunnittelee koulutuksen toteutuksen yritysten ja ELYn kesken Tekee rahoitushakemukset ELY-keskukseen, koulutuksen hinta Rekrytoi opiskelijat / työntekijät yhdessä yritysten kanssa Toteuttaa koulutuksen ja auttaa yrityksiä työntekijöiden ohjauksessa Auttaa yritystä raportoinnin toteuttamisessa ELY-KESKUS Käsittelee koulutusesityksen ja myöntää rahoituksen, min. 10 päivän koulutus Tarjoaa max. 70% rahoituksen Arvioi koulutuksen vaikuttavuutta ja palautteita Kerää raportoinnin toteutumasta K U L J E T T A J A

7 7

8 TTS Metsäkonekoulutus Heikki Syvälä Asiakkuuspäällikkö TTS Tuottavuus ja luonnonvara 8

9 Tutkimuksella tehoa myös koulutukseen Työtehoseura ry on perustettu 1924 tehostamaan työn tuottavuutta kouluttamalla koneiden ja laitteiden käytössä sekä kehittämällä työmenetelmiä TTS on tutkinut metsäalaa koko olemassa olonsa ajan Suomen ensimmäinen metsäalan kouluttaja - Metsätyöneuvoja

10 Metsä, suurin luonnonvaramme Teollisuus, työtavat sekä laitteet ovat kehittyneet valtavasti TTS Työtehoseura mukana kehityksessä saumattoman yhteistyön ansiosta: Metsäyhtiöt Työnantajat, urakoitsijat Kone- ja laitevalmistajat Liitot, järjestöt Työntekijät 10

11 Koulutuksen on pysyttävä kehityksen mukana Metsäalan ammattiosaaminen Nyt ja vuonna 2020 (2013) Tutkija Eila Lautanen Toimialajohtaja Vesa Tanttu 11

12 Koulutustarpeiden painopistealueita Työn tekeminen Työmenetelmien ja -tekniikoiden hallinta Koneiden ja laitteiden käyttö Kokonaisuuksien ymmärtämien Laatu Metsän käsittely ja muuttuvat ohjeet Yrittäjyys ja työnjohto Kustannustehokkuus ja työn tuottavuus Suorituskyvyn johtaminen Henkilöstöjohtaminen 12

13 Metsäkonekuljettaja Pro 13

14 TTS koulutusmalli Yrityksen tarpeet - Yhteinen tilanne- ja tarvekartoitus - Suunnitelmallisuudella paras hyöty Henkilöstön osaamistarpeet - Yksilöity koulutustarve - Laitekoulutukset, kalustouudistukset - Muutoskoulutus, eri työvaiheet, erikoistuminen - Korttikoulutukset, parasta ennen.pvm. Henkilökohtaiset opintosuunnitelmat - Täsmäkoulutukset 14

15 Esimerkkejä Yhteiset moduulit hakkuu- ja ajokoneen kuljettajille Korttikoulutukset ja muut pätevyyskoulutukset (sisällöltään ja toteutukseltaan määrättyjä) luonnonhoitokortti työturvallisuuskortti tulityökortti EA 1 kasvinsuojelututkinto Räätälöity CAP direktiivipäivä metsäkonealalle (koneiden kuljetus, kuorman sitominen, metsätiet kuljetusalustana, metsäkonealan ergonomia ja työhyvinvointi) Maantiekuljetusten lainsäädäntö: koneet, polttoaineet Työhyvinvointi ja ergonomia Energiapuun korjuu Yrityskohtaiset moduulit 15

16 Esimerkkejä: Hakkuukoneenkuljettaja moduulit Koneellisen hakkuun suunnittelu ja toteutus Työtekniikka ja tuottavuus hakkuussa (työn havainnointi, videointi ja yhdessä analysointi kouluttajan kanssa) Puunkorjuu eri-ikäisrakenteisessa metsässä Erikoiskohteiden hakkuu (myrskytuhot, sähkölinjanvarsihakkuut jne.) Puutavaran mittaus ja laadun seuranta Hakkuukoneen tekniikka, säädöt, käyttöhuolto ja ennakoiva kunnossapito Yrityskohtaiset moduulit 16

17 Esimerkkejä: Kuormatraktori moduulit Metsäkuljetuksen suunnittelu ja toteutus Työtekniikka ja tuottavuus metsäkuljetuksessa (työn havainnointi, videointi ja yhdessä analysointi kouluttajan kanssa) Erikoiskohteiden metsäkuljetus (myrskytuhot, sähkölinjanvarsihakkuut jne.) Kuormatraktorin tekniikka, säädöt, käyttöhuolto ja ennakoiva kunnossapito Yrityskohtaiset moduulit 17

18 Yritys ja työnjohtokoulutukset Räätälöityjä koulutuksia - Yrittäjille - Johtajille - Esimiehille - Työnjohtajille - Sukupolvenvaihdostilanteisiin - Perheenjäsenille 18

19 TTS helpottaa yrittäjän arkea Koko koulutustarjonta taimesta tuotantoon Koko organisaatiolle tyvestä latvaan Yksilöllinen koulutussuunnittelu yrityksille Nimetty yhteyshenkilö Raportointi, seuranta Yhteyshenkilö viranomaisten välillä Tiedotuskanava 19

Logistiikan perustutkinnon toteutus- ja arviointisuunnitelma Pori

Logistiikan perustutkinnon toteutus- ja arviointisuunnitelma Pori Logistiikan perustutkinnon toteutus- ja arviointisuunnitelma Pori Hyväksymispäätökset Työelämäjaos 4.11.2015 Johtokunta 22.12.2015 1 Sisällys Jaksosuunnitelma...2 Ammatilliset tutkinnon osat 135 osp...3

Lisätiedot

METSÄKONEENKULJETTAJA. Metsäkoneenkuljettaja käyttää, kuljettaa ja huoltaa puuntuottamiseen, -korjuuseen ja -kuljetukseen käytettäviä koneita.

METSÄKONEENKULJETTAJA. Metsäkoneenkuljettaja käyttää, kuljettaa ja huoltaa puuntuottamiseen, -korjuuseen ja -kuljetukseen käytettäviä koneita. METSÄKONEENKULJETTAJA Metsäkoneenkuljettaja käyttää, kuljettaa ja huoltaa puuntuottamiseen, -korjuuseen ja -kuljetukseen käytettäviä koneita. Metsäkoneita ovat mm. 1. harvesterit (kaato-, karsimis- ja

Lisätiedot

Perustason Ammattipätevyys, 10 osp

Perustason Ammattipätevyys, 10 osp LOGISTIIKKA JA KULJETUSALA OSAAMISTARJOTIN 1.8.2018 31.12.2018 29.6.2018 1 Sisällys Perustason Ammattipätevyys, 10 osp... 2 Perustason ammattipätevyys, 10 osp... 2 Kuorma-auton tavarankuljetusten hallinta,

Lisätiedot

40 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

40 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) Lentokoneasennuksen perustutkinto, kokeilu Koodi: LEK141 Päätös: LAO C99/20 Liikennöinti ja kunnossapito Opiskelija suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä kuljettamalla

Lisätiedot

METSÄN OSAAMISALA OSAAMISTARJOTIN

METSÄN OSAAMISALA OSAAMISTARJOTIN METSÄN OSAAMISALA OSAAMISTARJOTIN (METSÄKONEENKULJETTAJA) 1.8.2018 31.12.2018 15.1.2018 1 Sisällys Metsän hoito ja hyödyntäminen, 20 osp... 2 Metsänhoidon perustiedot, 5 osp... 2 Taimikon hoito, 5 osp...

Lisätiedot

Perustason Ammattipätevyys, 10 osp

Perustason Ammattipätevyys, 10 osp LOGISTIIKKA JA KULJETUSALA OSAAMISTARJOTIN 1.1.2019 31.7.2019 30.1.2019 1 Sisällys Perustason Ammattipätevyys, 10 osp... 2 Perustason ammattipätevyys, 10 osp... 2 Kuorma-auton tavarankuljetusten hallinta,

Lisätiedot

Mark Summary. Taitaja 2013. Skill Number 104 Skill Kuljetuslogistiikka. Competitor Name

Mark Summary. Taitaja 2013. Skill Number 104 Skill Kuljetuslogistiikka. Competitor Name Summary Skill Number 104 Skill Kuljetuslogistiikka ing Scheme Lock 07-05-2013 08:23:39 Final Lock 16-05-2013 12:42:51 Criterion Criterion Description s Day 1 Day 2 Day 3 Day 4 Total Award A B C D E F G

Lisätiedot

Logistiikan perustutkinnon toteutus- ja arviointisuunnitelma Rauma

Logistiikan perustutkinnon toteutus- ja arviointisuunnitelma Rauma Logistiikan perustutkinnon toteutus- ja arviointisuunnitelma Rauma Hyväksymispäätökset Työelämäjaos 4.11.2015 Johtokunta 22.12.2015 1 Sisällys Jaksosuunnitelma...2 Ammatilliset tutkinnon osat 135 osp...3

Lisätiedot

METSÄN OSAAMISALA, (METSÄENERGIAN TUOTTAJA)

METSÄN OSAAMISALA, (METSÄENERGIAN TUOTTAJA) METSÄN OSAAMISALA, (METSÄENERGIAN TUOTTAJA) OSAAMISTARJOTIN 1.8.2018 31.7.2019 15.1.2018 1 Sisällys Metsän hoito ja hyödyntäminen, 20 osp... 2 Metsänhoidon perustiedot, 5 osp... 2 Taimikonhoito, 6 osp...

Lisätiedot

Oppilaitoksen tarjonta metsämestarin erikoisammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen

Oppilaitoksen tarjonta metsämestarin erikoisammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen Oppilaitoksen tarjonta metsämestarin erikoisammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen Mallinnus rakenteesta, tuotekortteina kuvatusta sisällöstä ja toteutuksen vuosikellosta Henkilökohtaistamisen ja

Lisätiedot

Ammattipätevyyslainsäädäntö

Ammattipätevyyslainsäädäntö Kuljettajien ammattipätevyys Yli-insinööri Timo Repo Ammattipätevyyslainsäädäntö Laki 273/2007 Asetus 640/2007 Myös ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö ja Okm kirje 2015 OKM/232/531/2015 Trafi jatkokoulutuksen

Lisätiedot

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. käyttää jätteiden kuormaukseen

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. käyttää jätteiden kuormaukseen Hyväksymismerkinnät 1 (6) Logistiikan perustutkinto Koodi: LOG3901 Päätös: LAO C10/015 Ammaattiosaamisen näyttö Tutkinnon osan ammattiosaaminen arvoidaan jätekuljetus. Näytöön osallistumisen edellytys

Lisätiedot

METSÄN OSAAMISALA OSAAMISTARJOTIN

METSÄN OSAAMISALA OSAAMISTARJOTIN METSÄN OSAAMISALA OSAAMISTARJOTIN (METSÄKONEENKULJETTAJA) 7.1.2019 31.7.2019 15.1.2018 1 Sisällys Metsän hoito ja hyödyntäminen, 20 osp... 3 Manuaalinen puutavaran valmistus, 5 osp... 3 metsänviljely,

Lisätiedot

YHTEISHANKINTAKOULUTUS

YHTEISHANKINTAKOULUTUS Yhteishankintakoulutus on yritykselle sen eri muutostilanteisiin räätälöityä aikuiskoulutusta, joka suunnitellaan yhdessä Ely-keskuksen, yrityksen ja kouluttajan kesken. Koulutuksen toteuttaa aikuiskoulutukseen

Lisätiedot

Tampereen seudun ammattiopisto

Tampereen seudun ammattiopisto Tampereen seudun ammattiopisto Tämä on Tredu Opiskelijoita n.18 000 Ammatillinen peruskoulutus 8110 josta aikuisopiskelijoita 1200 Muu aikuiskoulutus 6500 josta tutkintotavoitteisessa koulutuksessa 2300

Lisätiedot

Yhteishankintakoulutukset/ monialat rekrytoinnin muotona

Yhteishankintakoulutukset/ monialat rekrytoinnin muotona Yhteishankintakoulutukset/ monialat rekrytoinnin muotona Työllistämisen tuet yrittäjälle 14.1.2016 Sirpa Kursula 1 Yhteishankintakoulutuksen muodot RekryKoulutus Tuki 70 % TäsmäKoulutus Tuki 50-70 % MuutosKoulutus

Lisätiedot

METSÄN OSAAMISALA OSAAMISTARJOTIN

METSÄN OSAAMISALA OSAAMISTARJOTIN METSÄN OSAAMISALA OSAAMISTARJOTIN 8.1.2019 31.7.2019 15.1.2018 1 Sisällys Metsän hoito ja hyödyntäminen, 20 osp... 2 Manuaalinen puutavaran valmistus, 5 0sp... 2 Metsänviljely, 5 osp... 3 Luonnonhoitotutkinto...

Lisätiedot

KESKI-UUDENMAAN AMMATTIOPISTO NÄYTTÖSUUNNITELMA. Logistiikan perustutkinto. Kuljetuspalvelujen koulutusohjelma Varastopalvelujen koulutusohjelma

KESKI-UUDENMAAN AMMATTIOPISTO NÄYTTÖSUUNNITELMA. Logistiikan perustutkinto. Kuljetuspalvelujen koulutusohjelma Varastopalvelujen koulutusohjelma KESKI-UUDENMAAN AMMATTIOPISTO NÄYTTÖSUUNNITELMA Logistiikan perustutkinto Kuljetuspalvelujen koulutusohjelma Varastopalvelujen koulutusohjelma LOGISTIIKAN PERUSTUTKINTO Ammatilliset Ammattiosaamisen näytöt

Lisätiedot

I Oppisopimuskoulutuksen järjestäjän toiminta (oppisopimuskeskus, oppisopimustoimisto tai muu järjestämisluvan omaava oppilaitos)

I Oppisopimuskoulutuksen järjestäjän toiminta (oppisopimuskeskus, oppisopimustoimisto tai muu järjestämisluvan omaava oppilaitos) 1 OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAPALAUTE 2017 Vastausprosentti 24,6 % I Oppisopimuskoulutuksen järjestäjän toiminta (oppisopimuskeskus, oppisopimustoimisto tai muu järjestämisluvan omaava oppilaitos)

Lisätiedot

digitalisaation mahdollisuudet

digitalisaation mahdollisuudet Metsäkonetiedon ja digitalisaation mahdollisuudet koulutuksessa koulutuspäällikkö Mikko Saarimaa Digitalisaatio tehostaa opetusta! Vai tehostaako? Digitalisaatio ja automaatio Yksinkertaisimmillaan digitalisaatio

Lisätiedot

Räätälöity TäsmäKoulutus yhteishankintana

Räätälöity TäsmäKoulutus yhteishankintana Räätälöity TäsmäKoulutus yhteishankintana Työ- ja elinkeinokeskus Arbets- och näringscentralen Yhteishankinnan kolme tuotetta RekryKoulutus uudelle henkilöstölle - kesto 10 pv 2 v. - työssäoppimisjakso

Lisätiedot

Oppilaitoksen tarjonta metsäalan perustutkintoon valmistavaan koulutukseen

Oppilaitoksen tarjonta metsäalan perustutkintoon valmistavaan koulutukseen Oppilaitoksen tarjonta metsäalan perustutkintoon valmistavaan koulutukseen Mallinnus rakenteesta, tuotekortteina kuvatusta sisällöstä ja toteutuksen vuosikellosta Henkilökohtaistamisen ja osaamisen arvioinnin

Lisätiedot

Ammattiopisto Livia. Peimarin koulutuskuntayhtymä

Ammattiopisto Livia. Peimarin koulutuskuntayhtymä Ammattiopisto Livia Peimarin koulutuskuntayhtymä Maaseutuopisto Paimio Maaseutuopisto Tuorla Sosiaali- ja terveysopisto Kalatalous- ja ympäristöopisto Maaseutuopiston toimipaikat Tuorla, Kaarina Paimio

Lisätiedot

Oppilaitoksen tarjonta audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen

Oppilaitoksen tarjonta audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen Oppilaitoksen tarjonta audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen Mallinnus rakenteesta, tuotekortteina kuvatusta sisällöstä ja toteutuksen vuosikellosta Henkilökohtaistamisen

Lisätiedot

C. Selvitys opetuksesta vastaava johtajan/johtajien kelpoisuudesta ja työkokemuksesta toimipisteittäin (hakemuslomakkeen liite 2).

C. Selvitys opetuksesta vastaava johtajan/johtajien kelpoisuudesta ja työkokemuksesta toimipisteittäin (hakemuslomakkeen liite 2). LIITTEEN OHJE Koulutuksen järjestäjien tulee toimittaa tämän kirjeen liitteen kohdissa A - F mainitut tiedot: hakemuslomake ja sen liitteinä kopiot mainituista asiakirjoista sekä pyydetyt selvitykset/suunnitelmat.

Lisätiedot

Vaihtoehto luokkaopetukselle. Englanti

Vaihtoehto luokkaopetukselle. Englanti Vaihtoehto luokkaopetukselle Englanti osaa hakea ja soveltaa tietoa monipuolisesti sekä arvioida löytämäänsä tietoa kriittisesti, mm. osaa kertoa itsestään, omasta alastaan ja koulutuksestaan ja tulevasta

Lisätiedot

Palveluntoimittajan rooli puolustusvoimien liikenneturvallisuuskoulutuksessa

Palveluntoimittajan rooli puolustusvoimien liikenneturvallisuuskoulutuksessa Palveluntoimittajan rooli puolustusvoimien liikenneturvallisuuskoulutuksessa 22. - 23.5.2013 Hämeenlinna Pekka Kari / www.cap.fi 1 CAP-YHTIÖT CAP-Yhtiöt Oy Hallinto CAP-Koulutus Oy Ammattipätevyyden jatkokoulutukset

Lisätiedot

BIOENERGIA JA PUUKULJETUSTEN TULEVAISUUS. 27.10.2010. Kemi. Kari Palojärvi Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry

BIOENERGIA JA PUUKULJETUSTEN TULEVAISUUS. 27.10.2010. Kemi. Kari Palojärvi Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry BIOENERGIA JA PUUKULJETUSTEN TULEVAISUUS 27.10.2010. Kemi Kari Palojärvi Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ Työpaikat ja koulutusmäärät olleet liian pitkään epätasapainossa: - Maanteiden

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja Oppisopimuskoulutus on käytännönläheistä Oppisopimuskoulutus on ammatillisen koulutuksen järjestämismuoto,

Lisätiedot

Mark Summary Form. Tulospalvelu. Competitor No Competitor Name Member

Mark Summary Form. Tulospalvelu. Competitor No Competitor Name Member Summary Form Skill Number 104 Skill Kuljetuslogistiikka Criterion Criterion Description s Day 1 Day 2 Day Day 4 Total Award A B C D E F G H Ennakoiva-ajosuorite Yhdistelmäajoneuvonkäsittely Jakelukuorman

Lisätiedot

Oulun Aikuiskoulutuskeskus. www.oakk.fi. Tervetuloa!

Oulun Aikuiskoulutuskeskus. www.oakk.fi. Tervetuloa! Oulun Aikuiskoulutuskeskus www.oakk.fi Tervetuloa! 1 2 OAKK:n maahanmuuttajakoulutukseen on osallistunut vuodesta 1989 alkaen lähes 3500 opiskelijaa 113 eri maasta 2010 maahanmuuttajatiimissä 51 486 opiskelijatyöpäivää,

Lisätiedot

Henkilöstön osaamisen kehittäminen Yhteishankintakoulutus: Rekry, Täsmä ja Muutos

Henkilöstön osaamisen kehittäminen Yhteishankintakoulutus: Rekry, Täsmä ja Muutos Henkilöstön osaamisen kehittäminen Yhteishankintakoulutus: Rekry, Täsmä ja Muutos Bioenergia ja puukuljetusten tulevaisuus -seminaari Kemi 27.10.2010 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Loimu-projekti,

Lisätiedot

Rakennamme yrityksesi menestystä.

Rakennamme yrityksesi menestystä. Ovi osaamiseen. Rakennamme yrityksesi menestystä. Hyvä asiakkaamme! Käsissäsi on Kaakkois-Suomen oppilaitosverkoston kokoama koulutuskalenteri. Tästä löydät alueellamme syksyllä 2014 alkavat matkailu-,

Lisätiedot

Kuljetuslogistiikka, 15 Trukin käsittely- ja kuormaustehtävä, osio A

Kuljetuslogistiikka, 15 Trukin käsittely- ja kuormaustehtävä, osio A Kuljetuslogistiikka, 15 Trukin käsittely- ja kuormaustehtävä, osio A Ka Umpikontti Trukin käsittely ja kuormaustehtävä, A: I Lastaus II Kuorman varmistaminen ja välitarkistus, III Kuorman purkaminen I

Lisätiedot

KIERRÄTYSPASSI- koulutus TOTEUTAMISSUUNNITELMA

KIERRÄTYSPASSI- koulutus TOTEUTAMISSUUNNITELMA KIERRÄTYSPASSI- koulutus TOTEUTAMISSUUNNITELMA 1 2 Koulutuksen osat Aikataulu Sisältö Toteutus Kierrätys- ja jäteneuvonta sekä alan lait ja määräykset 4 h 18.3.2015, riippuen sijainnista Yleisimmät kierrätys-

Lisätiedot

Kotoutumiskoulutus, moduulit 3-4. Opiskelijoiden info

Kotoutumiskoulutus, moduulit 3-4. Opiskelijoiden info Kotoutumiskoulutus, moduulit 3-4 Opiskelijoiden info 20.-21.6.2017 19.6.2017 Tampereen Aikuiskoulutuskeskus www.takk.fi Tekijä: Lisää tähän oma nimesi alatunnisteesta 1 TAKK eli Tampereen Aikuiskoulutuskeskus

Lisätiedot

Digitalisaatio tehostaa opetusta! RIVERIA.FI

Digitalisaatio tehostaa opetusta! RIVERIA.FI Digitalisaatio tehostaa opetusta! Vai tehostaako? Digitalisaatio mahdollistaa opetuksen ei tehosta sitä? Jokainen tekninen kehitysaskel on ollut voitto ihmiskunnan oppimiselle Luolamaalaukset Ihmisen muisti

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen laatuhankkeen loppuraportin keskeiset viestit koulutuksen järjestäjille

Oppisopimuskoulutuksen laatuhankkeen loppuraportin keskeiset viestit koulutuksen järjestäjille 11.5.2011 Oppisopimuskoulutuksen laatuhankkeen loppuraportin keskeiset viestit koulutuksen järjestäjille Pasi Kankare, Opetushallitus Oppisopimusten määrän kehitys Oppisopimuskoulutuksella koko tutkinnon

Lisätiedot

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen

Lisätiedot

Liikuttavan hyviä duuneja kuljetusalalla

Liikuttavan hyviä duuneja kuljetusalalla Liikuttavan hyviä duuneja kuljetusalalla Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Yhteistyössä: Kuljetusala.com Kuljetusala pitää Suomen pyörät pyörimässä Kuljetusala liikuttaa kaikkea Suomessa ja ulkomailla

Lisätiedot

Katsaus muuttuvaan työvoimakoulutukseen

Katsaus muuttuvaan työvoimakoulutukseen Katsaus muuttuvaan työvoimakoulutukseen 14.10.2016 Ohjauksen ajankohtaisfoorumi Pohjois-Karjalan ELY-keskus, työllisyys ja osaaminen -yksikkö Työvoimapalveluasiantuntija Ulpu Järviluoto Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

10 Autoalan perustutkinto OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

10 Autoalan perustutkinto OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) tutkinnon osan Näyttötyössäopp. toteuttamisesta Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa

Lisätiedot

Metsänomistajan omatoimisen puunkorjuun kehitysnäkymiä nykytilan ja historian valossa. Metsätieteen päivä 4.11.2009 Vesa Tanttu

Metsänomistajan omatoimisen puunkorjuun kehitysnäkymiä nykytilan ja historian valossa. Metsätieteen päivä 4.11.2009 Vesa Tanttu Metsänomistajan omatoimisen puunkorjuun kehitysnäkymiä nykytilan ja historian valossa Metsätieteen päivä 4.11.2009 Vesa Tanttu Esityksen sisältö Hankintakaupan historia Hankintahakkuiden nykypäivä Korjuumäärien

Lisätiedot

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen!

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! OPPISOPIMUS Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! KEUDA 1 1.4.2015 OPPISOPIMUS Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula sekä

Lisätiedot

Osaavaa työvoimaa yhteishankintakoulutuksella

Osaavaa työvoimaa yhteishankintakoulutuksella Osaavaa työvoimaa yhteishankintakoulutuksella Rekry Täsmä Muutos 8.10.2014 1 RekryKoulutus Työnantaja tarvitsee uusia ammattitaitoisia työntekijöitä, eikä heitä ole tarjolla työnhakijoina tai lähiaikoina

Lisätiedot

Kohderesursseja ja koulutusta tarvitaan - mutta mitä ja mistä?

Kohderesursseja ja koulutusta tarvitaan - mutta mitä ja mistä? Kohderesursseja ja koulutusta tarvitaan - mutta mitä ja mistä? Latvusten ja oksien keruu ja kantojen nosto = työlaji / raaka-aineen tuotanto sisältää merkittävästi yrittäjyyttä Sisä-Suomen metsäpäivä 2012,

Lisätiedot

!!!!!!!!! VIHREÄ'LINJA' AMMATTIPÄTEVYYSKOULUTUKSET!

!!!!!!!!! VIHREÄ'LINJA' AMMATTIPÄTEVYYSKOULUTUKSET! VIHREÄLINJA AMMATTIPÄTEVYYSKOULUTUKSET SuomenympäristöopistoSYKLI PL7211101Riihimäki www.sykli.fi/info@sykli.fi Koulutuspaketti 5D7koulutuspäivää sopivaanaikaan sopivassapaikassa sovittuunhintaan Otayhteyttähetiniinkeskustellaanlisää

Lisätiedot

AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov

AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov AMMATILLINEN PAIKALLISESTI TUOTETTU TUTKINNON OSA AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov Ammattitaitovaatimukset osaa: suunnitella ja laatia toiminnan tavoitteet asiakkaan tarpeet huomioiden ottaa huomioon

Lisätiedot

Uusiutuvan energian toimialan kysely 2014. Pohjois-Karjalan ELY-keskus TäsmäProto-hanke

Uusiutuvan energian toimialan kysely 2014. Pohjois-Karjalan ELY-keskus TäsmäProto-hanke Uusiutuvan energian toimialan kysely 2014 Pohjois-Karjalan ELY-keskus TäsmäProto-hanke Yrityksen toimiala Yrityksen liikevaihto Uusiutuvan energian osuus liikevaihdosta Henkilöstömäärän kehitys uusiutuvan

Lisätiedot

LIITE. C. Selvitys opetuksesta vastaava johtajan/johtajien kelpoisuudesta ja työkokemuksesta toimipisteittäin (hakemuslomakkeen liite 2)

LIITE. C. Selvitys opetuksesta vastaava johtajan/johtajien kelpoisuudesta ja työkokemuksesta toimipisteittäin (hakemuslomakkeen liite 2) 10 LIITE Koulutuksen järjestäjien tulee toimittaa tämän kirjeen liitteen kohdissa A - F mainitut tiedot: hakemuslomake ja sen liitteinä kopiot mainituista asiakirjoista sekä pyydetyt selvitykset/suunnitelmat.

Lisätiedot

TE-toimiston palvelut

TE-toimiston palvelut TE-toimiston palvelut Suvi Lindén Asiantuntija Uudenmaan TE-toimisto 1 TE-toimiston palvelut työllistymisen edistämiseksi Työllistymisen tueksi: Työkokeilu Palkkatuki Kurssit ja valmennukset: Uravalmennus

Lisätiedot

POHJOISEN KESKI-SUOMEN AMMATTIOPISTO

POHJOISEN KESKI-SUOMEN AMMATTIOPISTO POHJOISEN KESKI-SUOMEN AMMATTIOPISTO OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAPALAUTE kevät 2016 Vastausprosentti: 38,9 % Oppisopimuskoulutuksen järjestäjän toiminta (oppisopimuskeskus, oppisopimustoimisto tai

Lisätiedot

Tiemerkitsijän tutkinto. MAARAKENNUSALAN AMMATTITUTKINTO 2.3.2015 31.12.2015 Nro 3

Tiemerkitsijän tutkinto. MAARAKENNUSALAN AMMATTITUTKINTO 2.3.2015 31.12.2015 Nro 3 Tiemerkitsijän tutkinto MAARAKENNUSALAN AMMATTITUTKINTO 2.3.2015 31.12.2015 Nro 3 SISÄLTÖ AMIEDU Näyttötutkinnot Hyödyt yritykselle Hyödyt henkilöstölle Tutkintojen rahoitus AMIEDU kumppaniksi Maarakennusalan

Lisätiedot

Uusiutuvan energian toimialan osaamis- ja palvelutarvekartoitus 2014. Pohjois-Karjalan ELY-keskus TäsmäProto-hanke

Uusiutuvan energian toimialan osaamis- ja palvelutarvekartoitus 2014. Pohjois-Karjalan ELY-keskus TäsmäProto-hanke Uusiutuvan energian toimialan osaamis- ja palvelutarvekartoitus 2014 Pohjois-Karjalan ELY-keskus TäsmäProto-hanke Kartoituksen tausta ja tavoitteet TäsmäProto-projektin uusiutuvan energian toimialan osaamis-

Lisätiedot

Suunnitelma ammattiosaamisen näyttöjen toteuttamisesta ja arvioinnista metsäalan perustutkinto, metsäkoneenkuljettaja

Suunnitelma ammattiosaamisen näyttöjen toteuttamisesta ja arvioinnista metsäalan perustutkinto, metsäkoneenkuljettaja 1 Suunnitelma jen toteuttamisesta ja arvioinnista metsäalan perustutkinto, metsäkoneenkuljettaja Pakollinen tutkinnon osa Metsien hoito ja puunkorjuu (30 osp) Ammatillisen perustutkinnon perusteiden mukaiset

Lisätiedot

KULJETUSALAN TYÖNJOHTOKOULUTUKSEN PERUSTEET KOKEILUA VARTEN

KULJETUSALAN TYÖNJOHTOKOULUTUKSEN PERUSTEET KOKEILUA VARTEN TYÖNJOHTOKOULUTUSKOKEILU LIITE 2 1 KULJETUSALAN TYÖNJOHTOKOULUTUKSEN PERUSTEET KOKEILUA VARTEN 1. Koulutuksen kokonaistavoitteet n työnjohtokoulutuskokeilun tavoitteena on kouluttaa henkilöitä, jotka osaavat

Lisätiedot

Ammattipätevyysseminaari. Yli-insinööri Timo Repo

Ammattipätevyysseminaari. Yli-insinööri Timo Repo Ammattipätevyysseminaari Yli-insinööri Timo Repo Keskeiset säädökset Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee ammatilliseen koulutukseen liittyvän lainsäädännön ja valtioneuvoston päätökset sekä ohjaa

Lisätiedot

POHJOISEN KESKI-SUOMEN AMMATTIOPISTO

POHJOISEN KESKI-SUOMEN AMMATTIOPISTO POHJOISEN KESKI-SUOMEN AMMATTIOPISTO OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAPALAUTE vuosi 2016 Vastausprosentti: 33,5 % I Oppisopimuskoulutuksen järjestäjän toiminta (oppisopimuskeskus, oppisopimustoimisto tai

Lisätiedot

Logistiikan perustutkinto

Logistiikan perustutkinto Ammatillisen perustutkinnon opetussuunnitelma Logistiikan perustutkinto 2015 Kuljetuspalvelujen osaamisala, autonkuljettaja Kuljetuspalvelujen osaamisala, linja-autonkuljettaja Kuljetuspalvelujen osaamisala,

Lisätiedot

Muovialan tutkintoon valmistava koulutus

Muovialan tutkintoon valmistava koulutus Muovialan tutkintoon valmistava koulutus Tapio Hietaranta AEL on Suomen suurin tekniikan lisäkouluttaja Muoviteknologia kouluttaa Taito -kurssit ja Insko -seminaarit Yrityskohtaiset räätälöidyt koulutukset

Lisätiedot

TAKSINKULJETTAJAN AMMATTIPÄTEVYYSKOULUTUS OPETUSSUUNNITELMA (30 h) ÅLIUTTU LOGISTIIKKA OY

TAKSINKULJETTAJAN AMMATTIPÄTEVYYSKOULUTUS OPETUSSUUNNITELMA (30 h) ÅLIUTTU LOGISTIIKKA OY TAKSINKULJETTAJAN AMMATTIPÄTEVYYSKOULUTUS OPETUSSUUNNITELMA (30 h) ÅLIUTTU LOGISTIIKKA OY JOHDANTO Taksiliikennelaki (217/2007), laki taksinkuljettajien ammattipçtevyydestç ja valtioneuvoston asetus taksinkuljettajan

Lisätiedot

Perustason ensihoidon koulutuskokeilu. Seija Rannikko ja Anne Kokko Kontinkankaan yksikkö 19.9.2014

Perustason ensihoidon koulutuskokeilu. Seija Rannikko ja Anne Kokko Kontinkankaan yksikkö 19.9.2014 Perustason ensihoidon koulutuskokeilu Seija Rannikko ja Anne Kokko Kontinkankaan yksikkö 19.9.2014 Perustason ensihoidon osaamisen painopistealueita kokeilun suunnittelussa Ensihoitotyön osaaminen Itsearviointi,

Lisätiedot

Uudistuksen tuomat muutokset vuonna 2016

Uudistuksen tuomat muutokset vuonna 2016 Pelastustoimintaan osallistuvan vapaaehtois- ja sopimushenkilöstön opetussuunnitelmauudistus (2014-2015) Uudistuksen tuomat muutokset vuonna 2016 koulutuksen ohjaukselle ja suunnittelulle koulutuksen järjestäjälle

Lisätiedot

TURVALLISUUSALAN PERUSTUTKINTO

TURVALLISUUSALAN PERUSTUTKINTO TURVALLISUUSALAN PERUSTUTKINTO Opetussuunnitelma, 10 ov KÄSITELTY NEUVOTTELUKUNNASSA: Opetussuunnitelman laatija täyttää seuraavat kohdat perustuen neuvottelukunnan tai muun asiantuntijatyöryhmän kokouksen

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus, kuljetusala. Yli-insinööri Timo Repo

Ammatillinen koulutus, kuljetusala. Yli-insinööri Timo Repo Ammatillinen koulutus, kuljetusala Yli-insinööri Timo Repo Kuljettajatutkimuksen mukaan: Työni on... Yhteisöllistä (sosiaalista) Arvostettua 5 4 Fyysisesti (ruumiillisesti) raskasta Sopivan haasteellista

Lisätiedot

Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto. Reija Piilola Kirjastoautopäivät Jyväskylä

Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto. Reija Piilola Kirjastoautopäivät Jyväskylä Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto Reija Piilola Kirjastoautopäivät Jyväskylä 11.8.2018 Ammattitutkinto Ammattitutkinnossa osoitetaan työelämän tarpeiden mukaisesti kohdennettua ammattiosaamista,

Lisätiedot

Teoriakokeen kysymysten aihepiirit kysymyksittäin:

Teoriakokeen kysymysten aihepiirit kysymyksittäin: Teoriakokeen kysymysten aihepiirit kysymyksittäin: AV-koe (TOT4) 1. Saan ajaa suoraan tätä kaistaa. 2. Saan kääntyä oikealle tältä kaistalta. 3. Saan kääntyä vasemmalle tältä kaistalta. 4. Ajan suoraan.

Lisätiedot

Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Logistiikka-alan perustutkinto

Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Logistiikka-alan perustutkinto Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Logistiikka-alan perustutkinto Rehtorin hyväksymä logistiikan perustutkinnon opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa, joka sisältää arviointitoimikunnan hyväksymän

Lisätiedot

45 Opetussuunnitelma [TOP OSP] OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN.

45 Opetussuunnitelma [TOP OSP] OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. Hyväksymismerkinnät 1 (6) Näytön kuvaus Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa tekemällä ammattitaitovaatimusten mukaisia työtehtäviä

Lisätiedot

Arviointikooste Taitaja 2010 (Competition)

Arviointikooste Taitaja 2010 (Competition) Lomake 6 Arviointikooste Sivu 1 / 1 19-04-2010 15:19:51 Lajinumero 104 Laji Kuljetlogistiikka Osio Osio - kuva Päivä 1 Päivä 2 Päivä 3 Päivä 4 Yhteensä A B C D E F G H Ennakoiva ja taloudellinen ajaminen

Lisätiedot

Maatalousteknologia. Maatalouskoneiden huoltaminen ja korjaaminen moduli

Maatalousteknologia. Maatalouskoneiden huoltaminen ja korjaaminen moduli Maatalousteknologia Maatalouskoneiden huoltaminen ja korjaaminen moduli Maatalousteknologia - opintopiste (op): 18 1. Maatalouskoneet ja traktorit 4 op 2. Maatalouskoneiden huoltaminen ja korjaaminen 4

Lisätiedot

Ammattitaitoisia KONEISTAJIA SAATAVILLA

Ammattitaitoisia KONEISTAJIA SAATAVILLA Ammattitaitoisia KONEISTAJIA SAATAVILLA Usein kuultu väite on, ettei ammattitaitoisia koneistajia ole riittävästi Osaamista on mahdollista parantaa asiantuntevalla koulutuksella. Koulutamme koneistajista

Lisätiedot

Yhteistyö tutkinnon järjestäjän ja vankilan välillä. Näyttötutkintojen arviointi

Yhteistyö tutkinnon järjestäjän ja vankilan välillä. Näyttötutkintojen arviointi Yhteistyö tutkinnon järjestäjän ja vankilan välillä Näyttötutkintojen arviointi Sirpa Rintala Tekemällä oppii -projekti TEKEMÄLLÄ OPPII 1.8.2010-31.12.2013 Vankeudesta vapauteen ja opiskelusta työpaikalle

Lisätiedot

Arja Pietikäinen Savon ammatti- ja aikuisopisto

Arja Pietikäinen Savon ammatti- ja aikuisopisto ECVET Round Table 2016 Osaamisperusteisuus ja eurooppalaiset suositukset muutoksessa Arja Pietikäinen Savon ammatti- ja aikuisopisto Mitä tunnustettavaksi haettavat opinnot ja osaaminen voivat ammatillisessa

Lisätiedot

Työvoimakoulutus ja työssä oppiminen. Johanna Laukkanen 27.1.2010

Työvoimakoulutus ja työssä oppiminen. Johanna Laukkanen 27.1.2010 Työvoimakoulutus ja työssä oppiminen Johanna Laukkanen 27.1.2010 Ammatillinen työvoimakoulutus Ammatillinen työvoimakoulutus Pääosin tutkintotavoitteista koulutusta Myös lisä- ja täydennyskoulutusta Yrittäjäkoulutusta

Lisätiedot

OPAL: Laatuvertailun tulokset

OPAL: Laatuvertailun tulokset 1 / 6 5.4.2016 10:14 OPAL: Laatuvertailun tulokset Takaisin Koulutuksia Opiskelijoita Kansallinen, ESR, Ammatillinen, Nonstop, Rintamakoulutus, , Päättymispäivämäärä 01.01.2015 jälkeen, Päättymispäivämäärä

Lisätiedot

LOGISTIIKAN PERUSTUTKINTO

LOGISTIIKAN PERUSTUTKINTO LOGISTIIKAN PERUSTUTKINTO LOGISTIIKAN PERUSTUTKINTO AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON OPETUSSUUNNITELMA Satakunnan koulutuskuntayhtymän opetussuunnitelmatoimikunta 02.04.2015 Sisällysluettelo Johdanto... 3 1.

Lisätiedot

Kehittämispalvelut pk-yrityksille. Tuomo Palokangas Kehittämispäällikkö Ammattiopisto Lappia, aikuiskoulutuspalvelut

Kehittämispalvelut pk-yrityksille. Tuomo Palokangas Kehittämispäällikkö Ammattiopisto Lappia, aikuiskoulutuspalvelut Kehittämispalvelut pk-yrityksille Tuomo Palokangas Kehittämispäällikkö Ammattiopisto Lappia, aikuiskoulutuspalvelut Ammattiopisto Lappia Koulutukset Oppisopimus Näyttötutkinnot, ei-tutkintotavoitteinen

Lisätiedot

LIITE 1 HANKITTAVAT KOULUTUKSET POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Koulutuksen nimi ja koulutuskuvauksen numero. Tarjouspyyntö: 2/2015, T1 POPELY/449/2015

LIITE 1 HANKITTAVAT KOULUTUKSET POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Koulutuksen nimi ja koulutuskuvauksen numero. Tarjouspyyntö: 2/2015, T1 POPELY/449/2015 LIITE 1 HANKITTAVAT KOULUTUKSET POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS ja koulutuskuvauksen numero 8 Prosessi ja kuljetustyöntekijät 83 T1 Monitoimikoneenkuljettajankoulutus Taivalkoski tai Kuusamo Laajuus (otp)

Lisätiedot

POHJOISEN KESKI-SUOMEN AMMATTIOPISTO

POHJOISEN KESKI-SUOMEN AMMATTIOPISTO POHJOISEN KESKI-SUOMEN AMMATTIOPISTO OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAPALAUTE kevät 2017 Vastausprosentti: 35,8 % I Oppisopimuskoulutuksen järjestäjän toiminta (oppisopimustoimisto) eri 1. Saan tarvittaessa

Lisätiedot

3. Koulutuksen osien ammattitaitovaatimukset ja arviointikriteerit kolmiportaisen arvioinnin tyydyttävällä tasolla

3. Koulutuksen osien ammattitaitovaatimukset ja arviointikriteerit kolmiportaisen arvioinnin tyydyttävällä tasolla KOKEILUOHJELMA 1 (7) Kuljetusalan työnjohtokoulutus 9.3.2009 LIITE 2 KULJETUSALAN TYÖNJOHTOKOULUTUKSEN PERUSTEET KOKEILUA VARTEN 1. Koulutuksen kokonaistavoitteet Kuljetusalan työnjohtokoulutuskokeilun

Lisätiedot

TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto

TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto 01.03.2016 01.03.2016 Rakennusteollisuus RT 2 RAKENNUSTEOLLISUUS RT RY:N TURVALLISUUSKANNAOTTO VUOSILLE 2016-2017

Lisätiedot

MAATALOUSALAN PERUSTUTKINTO MAATILATALOUDEN OSAAMISALA MAASEUTUYRITTÄJÄ

MAATALOUSALAN PERUSTUTKINTO MAATILATALOUDEN OSAAMISALA MAASEUTUYRITTÄJÄ MAATALOUSALAN PERUSTUTKINTO MAATILATALOUDEN OSAAMISALA MAASEUTUYRITTÄJÄ YO pohjainen 6.10.2014 Maatalousalan perustutkinto, Maatilatalouden koulutusohjelma, Maaseutuyrittäjä, 2-vuotinen Laajuus Ohjeellinen

Lisätiedot

Mark Summary Form. Taitaja 2012. Skill Number 104 Skill Kuljetuslogistiikka. Competitor Name

Mark Summary Form. Taitaja 2012. Skill Number 104 Skill Kuljetuslogistiikka. Competitor Name Summary Form Skill Number 104 Skill Kuljetuslogistiikka ing Scheme Lock 23-04-2012 13:54:52 Final Lock 26-04-2012 13:04:01 Criterion Criterion Description s Day 1 Day 2 Day 3 Day 4 Total Award A B C D

Lisätiedot

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Yksi Suomen suurimmista ammatillisen perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksen järjestäjistä n. 8000 opiskelijaa Henkilöstöä n. 850 Koulutamme ammattilaisia neljällä eri paikkakunnalla

Lisätiedot

Meillä palvellaan PALVELUPOLKU

Meillä palvellaan PALVELUPOLKU Mun juttu! Meillä palvellaan PALVELUPOLKU Palvelupolun tavoitteena on, että opiskelija saa käytännön kokemusta palvelualan opinnoista ja työelämästä. Opintoihin liittyy kaksi työssäoppimisjaksoa. Työssäoppiminen

Lisätiedot

Henkilökohtaistamisen prosessi

Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistaminen ennen reformia

Lisätiedot

Opiskelijan arviointi liiketalouden perustutkinnossa Työpaja

Opiskelijan arviointi liiketalouden perustutkinnossa Työpaja Opiskelijan arviointi liiketalouden perustutkinnossa Työpaja 30.1.2013 Arvioinnin opas Arvioinnin suunnittelu Arvioinnista tiedottaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Oppimisen arviointi Osaamisen

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet:

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet: TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet: alan vaativissa tehtävissä. Hän hallitsee alan työt ja työtehtäväkokonaisuudet sekä laajan materiaalivalikoiman.

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Palvelinohjelmistojen ja virtualisointi 15 osp Työssäoppimisen keskeinen sisältö: työtehtävien suunnittelu ja valmistelu oman työn ja työn

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen koulutuksen reformi Reformi työelämän näkökulmasta Työpaikalla tapahtuva koulutus Sosiaali- ja terveysalan uusi tutkinnon peruste 1.8.2018 alkaen Uusi ammatillinen koulutus Henkilökohtainen

Lisätiedot

OPPISOPIMUS. www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen

OPPISOPIMUS. www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen OPPISOPIMUSKOULUTUS TYÖSSÄ OPPIMINEN TEORIAOPINNOT TUTKINTOTILAISUUDET työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettäviä

Lisätiedot

Metsäkonekoulu oppimisympäristöjen hyödyntäjänä. Tommi Anttonen

Metsäkonekoulu oppimisympäristöjen hyödyntäjänä. Tommi Anttonen Metsäkonekoulu oppimisympäristöjen hyödyntäjänä Tommi Anttonen Werkko Kirja Raha Opiskelijat Simulaattorit Luokka Kaveri Halli Koulun työmaa Opetuksen suunnittelija Kalusto Yrittäjän työmaa Opettajat Werkko

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan 1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Palvelujen käyttöönotto ja tuki Tutkinnon osaan kuuluvat opinnot: Työasemaympäristön suunnittelu ja toteuttaminen Kouluttaminen ja asiakastuki

Lisätiedot

AIKUISKOULUTUSKESKUS KOUVOLA. ROHKEUS menestyä

AIKUISKOULUTUSKESKUS KOUVOLA. ROHKEUS menestyä AIKUISKOULUTUSKESKUS KOUVOLA ROHKEUS menestyä Kouvolan Aikuiskoulutuskeskus on Pohjois-Kymenlaakson suurin ja monipuolisin toisen asteen ammatillista aikuiskoulutusta järjestävä oppilaitos. Päätoimialamme

Lisätiedot

1. Matkustaja- ja matkustusturvallisuus päivittäisessä työssä

1. Matkustaja- ja matkustusturvallisuus päivittäisessä työssä Koulutusohjelmat vuodelle 2015 1. Matkustaja- ja matkustusturvallisuus päivittäisessä työssä Sisältää henkilöliikenteen kuljettajan lainsäädännölliset oikeudet ja velvollisuudet häiriö-, vaara ja onnettomuustilanteissa.

Lisätiedot

TAMPERE TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 4.3.2009

TAMPERE TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 4.3.2009 TAMPERE TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) METSÄKONESIMULAATTORI Pyydämme tarjoustanne Tampereen ammattikorkeakoulun metsäja konetekniikan opetukseen tulevasta a) metsäkonesimulaattorista ja b) puunkorjuuketjun toimintojen

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA

HENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA HENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA 19 20.11.2009 Koulutuspäivien avauspuheenvuoro, Henkilökohtaistaminen säädöksissä Opetusneuvos Lea Lakio Lea Lakio 19.11.2009 www.oph.fi HENKILÖKOHTAISTAMINEN

Lisätiedot

Metsäalalla on työvoimapula. Metsäalan ammatillisen perustutkinnon suorittaneilla on hyvä työllisyystilanne lähitulevaisuudessa.

Metsäalalla on työvoimapula. Metsäalan ammatillisen perustutkinnon suorittaneilla on hyvä työllisyystilanne lähitulevaisuudessa. METSURI Metsurin työhön kuuluu puiden kaato moottorisahalla ja niiden pinoaminen vesakon raivaus ja taimikon hoito raivaussahalla puiden istutus hakkuualoille ja uudistuskohteille muut metsätyöt kuten

Lisätiedot

Trafi. / r-,-' r-- pänrös. Cl- ja C-luokan kuljettajaopetus. Ajokorttilaki 375, 1 momentti

Trafi. / r-,-' r-- pänrös. Cl- ja C-luokan kuljettajaopetus. Ajokorttilaki 375, 1 momentti Trafi Liikenteen turuallísuusvirasto Trafiksäkerhetsverket pänrös Suomen Autokoululiitto ry Ratamestarinkatu 11 00520 Helsinki Päiväys/ 5.4.20L6 Datum Dnro/Dnr TRAFI/ 108763/03.04.03.06/2076 viite/ Referens

Lisätiedot