U 24/2016 vp. Helsingissä 26 päivänä toukokuuta Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka. Kaupallinen neuvos Heli Honkapää

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "U 24/2016 vp. Helsingissä 26 päivänä toukokuuta Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka. Kaupallinen neuvos Heli Honkapää"

Transkriptio

1 Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Japanin välisen vapaakauppasopimuksen neuvottelemisesta (Japanin kanssa tehtävä vapaakauppasopimus) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti lähetetään eduskunnalle muistio Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Japanin välisen vapaakauppasopimuksen neuvottelemisesta. Helsingissä 26 päivänä toukokuuta 2016 Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka Kaupallinen neuvos Heli Honkapää

2 ULKOASIAINMINISTERIÖ MUISTIO EUROOPAN UNIONIN JA SEN JÄSENVALTIOIDEN SEKÄ JAPANIN VÄLISEN VA- PAAKAUPPASOPIMUKSEN NEUVOTTELEMISESTA 1. Tausta EU ja Japani käynnistivät neuvottelut vapaakauppasopimuksesta huhtikuussa Samalla käydään myös strategista kumppanuutta koskevia neuvotteluita. Japani on EU:n toiseksi suurin kauppakumppani Aasiassa. EU ja Japani vastaavat yhteensä noin kolmanneksesta maailman BKT:stä. EU-Japani vapaakauppaneuvottelut lukeutuvat EU:n prioriteetteihin, ja sopimusneuvotteluissa käsitellään kaikkia keskeisiä kaupankäynnin osa-alueita. Kunnianhimoisella ja kattavalla vapaakauppasopimuksella voidaan syventää EU:n ja Japanin välisiä kauppasuhteita. Japani on korkean ostovoiman ja laatuvaatimusten markkina. Samalla Japanin markkinoita pidetään vaikeapääsyisinä. Japanin osallistuminen Tyynenmeren kumppanuus vapaakauppasopimukseen (TPP) korostaa entisestään Euroopan tarvetta turvata vähintään vastaavat kaupankäynnin ehdot Japanin kanssa. Vapaakauppaneuvotteluiden kautta markkinoita voidaan avata esimerkiksi poistamalla tulleja ja ratkaisemalla muita kaupankäyntiä hankaloittavia tai kustannuksia lisääviä esteitä. 2. Sopimusneuvottelut ja käsittely EU:ssa Neuvoston annettua komissiolle neuvottelumandaatin marraskuussa 2012, ensimmäinen neuvottelukierros EU:n ja Japanin välillä käytiin huhtikuussa Tähän mennessä neuvottelukierroksia on pidetty yhteensä 15, kuudestoista kierros käydään vielä huhtikuussa Neuvottelut ovat asiakysymysten tasolla edenneet odotettua hitaammin. Tavoitteena oli, että neuvottelut olisi saatu päätökseen vuoden 2015 aikana. Vuoden 2015 aikana neuvotteluiden hitaaseen edistymiseen vaikuttivat Tyynenmeren kumppanuutta koskevat neuvottelut, jotka olivat Japanin päätavoite. Tällä hetkellä arvioidaan, että rivakalla etenemistahdilla neuvottelut on mahdollista saada päätökseen vuoden 2016 aikana, ja tämä on myös EU:n tavoitteena. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää kuitenkin kompromissien etsimistä molemmilta osapuolilta, sillä kaikki keskeiset neuvottelukysymykset ovat edelleen auki. 3. Asian kansallinen käsittely Ulkoasiainministeriö on valmistellut asiaa yhteistyössä muiden sektoriministeriöiden kanssa. U-kirjettä on käsitelty kauppapoliittisen jaoston kirjallisessa menettelyssä Kauppapoliittinen jaosto on säännöllisesti käsitellyt neuvotteluja koskevia kantoja. Eduskunnalle on toimitettu tietoa neuvotteluiden käynnistämisestä E-kirjeellä (E 137/2012 vp) vuonna Neuvotteluiden etenemisestä ensimmäisen vuoden osalta on toimitettu tietoa eduskunnalle E-jatkokirjeellä (UM ). 2

3 4. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta Komissio antaa ehdotuksensa sopimuksen allekirjoittamiseksi ja väliaikaiseksi soveltamiseksi neuvotteluiden päätyttyä. Neuvottelujen ollessa kesken käytettävissä ei ole komission ehdotusta sopimuksen allekirjoituspäätökseksi eikä sen mahdolliseksi väliaikaiseksi soveltamiseksi. Sopimusluonnoksen sisällön perusteella voidaan tässä vaiheessa arvioida, että sopimuksen allekirjoittamista ja väliaikaista soveltamista koskevien päätösten perustana olisi ainakin SEUT 207 artikla (yhteinen kauppapolitiikka) yhdessä menettelyä koskevan SEUT 218 artiklan kanssa. Sopimuksen oikeusperustaa voidaan arvioida tarkemmin, kun sopimuksen lopullinen sisältö on selvillä. Sopimus tulee valtioneuvoston alustavan arvion mukaan, tämän hetkiseen toimivaltajakoon perustuen, sisältämään yksittäisiä, jaettuun toimivaltaan kuuluvia kysymyksiä. Näin ollen sopimus olisi sekasopimus, ja se edellyttäisi jäsenvaltioiden allekirjoitusta ja kansallista hyväksyntää. Toimivaltajako unionin ja jäsenmaiden välillä ei ole kuitenkaan yksiselitteinen. Siltä osin kuin on kyse neuvoston päätösten tekemisestä sopimuksen allekirjoittamisesta ja tekemisestä unionin puolesta ja jos aineellisena oikeusperustana käytetään mainittua SEUT 207 artiklaa, tehdään päätökset neuvostossa määräenemmistöllä. Sopimuksen tekeminen edellyttää Euroopan parlamentin hyväksyntää. 5. Pääasiallinen sisältö Neuvoteltavana olevan vapaakauppasopimuksen on määrä sisältää keskeiset kaupankäynnin osa-alueet, ja tavoitteena on Maailman kauppajärjestö WTO:n sääntöjä pidemmälle menevät määräykset. Niin EU:lla kuin Japanilla on samanaikaisesti muita vapaakauppaneuvotteluita käynnissä. Japani on mukana Yhdysvaltojen ja kymmenen muun Tyynenmeren valtion kanssa Tyynenmeren kumppanuussopimuksessa. Niin kutsutut TPP-neuvottelut saatiin päätökseen lokakuussa TPP-sopimus vaikuttaa EU-Japani -vapaakauppaneuvotteluihin sekä EU:n ja Japanin väliseen kauppaan. EU:n ja Japanin välistä vapaakauppasopimusta tarvitaan varmistamaan EU:n aseman säilyttäminen Japanin kilpailluilla markkinoilla. TPP-sopimus allekirjoitettiin helmikuussa 2016, minkä jälkeen osapuolet ovat aloittaneet kansalliset voimaansaattamistoimenpiteet. Japanin osalta hyväksymismenettelyt käynnistyvät keväällä Tämän hetkisten tietojen valossa voidaan arvioida, että Tyynenmeren kumppanuus sopimus voisi tulla voimaan vuonna 2018, mutta se ei kuitenkaan tule voimaan ilman sopimuksen suurimpia talouksia, USA:ta ja Japania. Tavarakauppa Tavarakaupan markkinoillepääsyssä neuvotteluissa tavoitellaan mahdollisimman laajaa tullien poistamista joko heti sopimuksen voimaantulon yhteydessä tai eripituisten siirtymäaikojen kautta. Tavarakauppaa koskevissa neuvotteluissa keskeiset neuvottelukysymykset ovat edelleen avoinna. Etenkin maataloudesta odotetaan haastavia neuvotteluita. Tullineuvotteluissa taustalla vaikuttaa TPP-sopimuksen tulos, joka sisältää verrattain pitkiä siirtymäaikoja. Japanin osalta siirtymäaikoja löytyy etenkin maataloustuotteista ja puusta. Alkuperäsäännöt Alkuperäsäännöissä määrätään, millä edellytyksillä viejämaassa tuotettava tai valmistettava tuote voi saavuttaa alkuperäaseman, jonka perusteella tuotteelle myönnetään sopimuksen mukaiset tullietuudet. EU tavoittelee kaupankäyntiä tukevia alkuperäsääntöjä, jotka ottavat huomioon eurooppalaisen elinkeinoelämän tarpeet ja perustuvat mahdollisimman pitkälle EU:ssa 3

4 voimassa olevien sopimusten alkuperäsääntöihin. Neuvottelut ovat edenneet teknisellä tasolla horisontaalisissa alkuperäsäännöissä ja alkuperän todentamisessa. Neuvottelut ovat käynnistyneet myös tuotekohtaisissa alkuperäsäännöissä. Julkiset hankinnat Japanin julkisten hankintojen markkinoiden avaaminen lukeutuu EU:n keskeisiin neuvottelutavoitteisiin näissä vapaakauppaneuvotteluissa. Julkisten hankintojen markkinoillepääsytarjoukset vaihdettiin marraskuussa Tarjousten vaihtoa edelsi pitkä valmisteluvaihe, jolla haluttiin huolehtia siitä, että tarjoukset ovat vertailukelpoiset keskenään. Osana julkisia hankintoja keskustellaan myös rautateiden hankintoihin liittyvistä erityispiirteistä. Japanin tarjousta ei pidetä vielä viimeisenä tarjouksena vaan ns. välivaiheen tarjouksena, joka sallii jatkoneuvottelut. Julkisten hankintojen neuvotteluista odotetaan haasteellisia. Palveluiden kauppa Palvelukaupassa ja investoinneissa neuvotellaan niin markkinoillepääsystä kuin sääntöaiheista. Markkinoillepääsyn osalta tavoitteena on vähentää esteitä, jotka liittyvät esimerkiksi yrityksen tytäryhtiön perustamiseen, yritystoimintaan liittyvien henkilöiden maahantuloon sekä palveluiden rajat ylittävään kauppaan Japanissa ja EU:ssa. Sopimuksessa sovitaan siitä, millä ehdoin yritykset voivat toimia ja tarjota palveluja EU:n alueella tai Japanissa. Tavoitteena on syrjimättömyys eli se, että toisen osapuolen yritykset voivat toimia samoin ehdoin markkinoilla kuin maan omat yritykset, eikä lainsäädäntö sisältäisi merkittävässä määrin ulkomaista yritystoimintaa hankaloittavia syrjiviä vaatimuksia (kuten esimerkiksi ulkomaalaisomistusrajoitukset, kansalaisuusvaatimukset tai yritysten ulkomaista omistusta koskevat enimmäisrajoitukset). Jos tällaisia rajoituksia halutaan ylläpitää, ne tulee ilmoittaa sopimuksessa. Japani ja EU vaihtoivat ehdotuksia (nk. tarjouksia) näistä ehdoista ja rajoituksista heinäkuussa Sääntöaiheiden osalta neuvotellaan muun muassa lupavaatimusten ja menettelyiden läpinäkyvyydestä sekä tiettyjen palvelualojen (kuten merikuljetukset, posti- ja kuriiripalvelut, rahoituspalvelut ja televiestintä) kilpailua edistävistä toimista. Neuvotteluissa on yleisesti edetty verkkaisesti. Joissakin aiheissa ollaan pidemmällä. Tällaisia aiheita ovat muun muassa neuvottelut pätevyyden vastavuoroista tunnustamista koskevista raameista sekä televiestinnästä. Monissa muissa aiheissa on vielä paljon neuvoteltavaa. Viime aikoina on neuvotteluja käyty muun muassa meriliikennettä, posti- ja kuriiripalveluja, maahantuloa (erityisesti yritysten sisäiset siirrot) ja digitaalista taloutta koskevista aiheista sekä tarjousten sisällöstä. TPP-sopimus vaikuttaa Japanin kantojen ja tavoitteiden taustalla myös palveluiden kaupan alalla. Japani ja EU neuvottelevat samanaikaisesti palveluiden kaupasta myös useanvälisen palvelukauppasopimuksen (Trade in Services Agreement, TiSA) puitteissa. Investoinnit Investointien osalta osapuolet vaihtoivat tarjouksia heinäkuussa Muun muassa reilun ja tasapuolisen kohtelun standardeista sekä investoija-valtio -riitojenratkaisumenettelystä on käyty EU:n tekstiehdotuksiin pohjautuvaa näkemysten vaihtoa. EU on ottanut tavoitteeksi järjestää sijoittajan ja sopimusvaltion välisen riitojenratkaisun tuomioistuimen ja muutoksenhakumekanismin kautta. Pohjana on unionin ehdotus TTIP-neuvotteluissa. Japani taasen on juuri neuvotellut TPP-sopimuksen ja tyytyväinen siinä olevaan perinteiseen välimiesmenettelyyn. Tämä saattaa hidastaa neuvotteluita. 4

5 Tullien ulkopuoliset kaupanesteet ja tekniset kaupanesteet Tullien ulkopuoliset kaupanesteet ovat neuvotteluiden keskeisimpiä kysymyksiä. Ne voivat aiheuttaa ylimääräistä työtä ja lisäkustannuksia, minkä vuoksi markkinoillepääsy koetaan vaikeaksi ja kalliiksi. Tavoitteena on parantaa vaatimusten ja menettelytapojen läpinäkyvyyttä ja johdonmukaisuutta sekä varmistaa, etteivät ne ole ulkomaisia toimijoita syrjiviä. Sekä EU että Japani ovat koostaneet kumpikin kaksi luetteloa konkreettisista kaupanesteistä, joille haetaan ratkaisua neuvotteluissa. Ensimmäisten esteluetteloiden työstämisessä on edetty varsin pitkälle, kun taas kakkoslistojen käsittelyssä keskustelu on vielä taustoittavaa. Monien esteiden ratkaiseminen tulee vaatimaan pitkäjänteistä työtä vapaakauppaneuvotteluiden jälkeenkin. Vapaakauppasopimus on väline keskustella kaupanesteistä ja niiden ennaltaehkäisystä myös jatkossa. Teknisten kaupanesteiden osalta tavoitteena on lujittaa WTO:n teknisten kaupanesteiden sopimuksessa sovittuja velvoitteita. Neuvotteluita käydään yhteisen neuvottelutekstin pohjalta. Edistyminen on ollut verkkaista, mutta tavoitteena on edelleen kunnianhimoinen lopputulos. Merkintöjä koskeva kappale on saatu teknisellä tasolla viimeisteltyä, ja neuvotteluissa on edistytty myös transparenssin, markkinavalvonnan ja hyvien sääntelykäytäntöjen osalta. Kansainvälisten standardien ja vaatimusten mukaisuuden suhteen keskustelut jatkuvat edelleen. Sääntely-yhteistyö Neuvotteluissa keskustellaan myös sääntely-yhteistyön sisällyttämisestä sopimukseen. Keskustelut ovat edelleen alkuvaiheessa, eikä neuvottelutekstejä ole vielä vaihdettu. Tulliyhteistyö ja kauppamenettelyt Kaupan menettelyiden helpottamista koskevissa keskusteluissa hyödynnetään WTO:n puitteissa neuvoteltua sopimusta kaupan menettelyiden helpottamisesta. Osapuolet ovat edistyneet tekstipohjaisissa neuvotteluissa, ja useita tämän kokonaisuuden alaisia määräyksiä on pystytty teknisellä tasolla jo sopimaan. Keskustelu jatkuu edelleen etenkin kappaleen katteesta ja tavoitteista, jossa osapuolten näkemykset vielä eroavat. EU:n tavoitteet katteen suhteen ovat laajemmat, kun taas Japani painottaa tullikysymyksiä. Terveys- ja kasvinsuojatoimet (SPS) SPS-kysymyksissä neuvotteluiden tahti on vaihdellut johtuen osittain osapuolten näkemyserosta SPS-kappaleen laajuudesta. EU tavoittelee laajaa WTO-sääntöjä pidemmälle menevää SPS-kappaletta, kun taas Japani on halunnut pitää tekstin suppeana ja lähellä WTOtekstiä. Tekstipohjaisissa neuvotteluissa on kuitenkin edistytty ja joidenkin artiklojen osalta on pystytty teknisellä tasolla sopimaan. Teollis- ja tekijänoikeuksien suoja (IPR) Neuvotteluissa on edetty tekstiesityksiin, sekä osittain niistä myös jo käytävään tekstineuvotteluun osapuolten luonnosten yhdenmukaistamiseksi. EU on valmistellut tekstiluonnokset koskien tavaramerkkejä, kansainvälisiä sopimuksia, yleisiä määräyksiä, teollisia malleja, yhteistyötä, välityspalvelun tarjoajien vastuuta, lääkkeiden ja kasvinsuojeluaineiden tietosuojaa sekä näiden markkinointilupamenettelyjen keston vuoksi mahdollistettavaa patenttien suojaajan jatkoa (viimeksi mainitun perustana ovat EU-asetukset lisäsuojatodistuksista). Neuvottelujen edistyminen on teollis- ja tekijänoikeuksissa ollut toistaiseksi kuitenkin varsin rajallista. 5

6 Kilpailupolitiikka Kilpailupolitiikan osalta neuvotteluissa keskustellaan hyvän kilpailun periaatteista, monopoleista ja yritysfuusioista, valtiontuista ja valtionyrityksistä. Neuvottelut ovat käynnistyneet osapuolten vallitseviin käytäntöihin perehtymällä. Japanin yrityskulttuuri mielletään haasteelliseksi ulkomaisille sijoituksille, ja tilannetta halutaankin selkeyttää mm. näiden neuvotteluiden kautta. Säännöt Tuontisuojainstrumenttien osalta neuvotteluiden tavoitteena on parantaa näiden instrumenttien käyttöön liittyvää läpinäkyvyyttä. Sääntöjen osalta edistyminen on ollut melko tasaista ja useissa määräyksissä onkin edistytty teknisellä tasolla. Kauppa ja kestävä kehitys Kestävän kehityksen osalta neuvottelut ovat edenneet hitaan alun jälkeen rakentavassa hengessä, ja joitakin kohtia tekstistä on pystytty teknisellä tasolla sopimaan. Avoimia kohtia ovat edelleen mm. ILO:n perussopimusten ratifiointia koskevat kohdat ja riitojenratkaisu. EU tavoittelee kunnianhimoista kestävän kehityksen lukua. Tavoitteena on, että osapuolet säilyttäisivät oikeutensa säätää omista työelämää ja ympäristöä koskevista normeistaan kansainvälisten sopimusten ja standardien mukaisesti. Lisäksi sopimukseen sisällytettäisiin myös sitoumus olla heikentämättä työelämän sääntöjä tai ympäristönormeja tai jättää toimeenpanematta niitä kaupan tai investointien houkuttelemiseksi. Muissa aiheissa käsitellään yritysten hallintoa, riitojenratkaisua, eläinten hyvinvointia ja läpinäkyvyyttä. Läpinäkyvyyttä koskevissa määräyksissä keskustelut ovat edistyneet varsin pitkälle. Eläinten hyvinvoinnin osalta on keskusteltu yhteistyöstä. Myös yleisiä, institutionaalisia ja loppumääräyksiä koskevissa neuvotteluissa keskustelut ovat edenneet konsolidoidun neuvottelutekstin pohjalta, mutta keskusteluja jatketaan edelleen mm. verotusta ja velvoitteiden täytäntöönpanoa koskevista kysymyksistä. Riitojenratkaisua koskevat keskustelut ovat edistyneet hyvin. 6. Sopimuksen allekirjoittaminen, väliaikainen soveltaminen ja voimaantulo Neuvotteluiden ollessa kesken sopimuksen allekirjoittamisen ajankohdasta ei ole vielä tietoa. Näin ollen myöskään sopimuksen väliaikaisesta soveltamisesta ei ole neuvoteltu. 7. Taloudelliset ja muut vaikutukset Sopimuksella ei ole merkittäviä suoria vaikutuksia valtion talousarvioon. EU:n ja Japanin välisen vapaakauppasopimuksen vaikutuksista ei voida neuvotteluiden ollessa käynnissä antaa vielä yksityiskohtaisia arvioita, sillä vaikutukset riippuvat lopputuloksesta. Kunnianhimoisen sopimuksen odotetaan tuovan taloudellisia hyötyjä parantamalla suomalaisten yritysten markkinoillepääsy- ja toimintamahdollisuuksia sekä oikeudellista toimintavarmuutta Japanissa. Sopimus parantaisi suomalaistoimijoiden tilannetta niin tavarakaupan, julkisten hankintojen kuin palvelujen ja investointien osalta. Se auttaa turvaamaan eurooppalaisten ja siten myös suomalaisten toimijoiden tasaveroisen kilpailuaseman suhteessa kilpailijamaihin, joilla jo on, tai jotka neuvottelevat vapaakauppajärjestelyistä Japanin kanssa. 6

7 Japani on ollut Suomelle perinteisesti tärkeä kauppakumppani Aasiassa. Kauppa on ollut Suomelle ylijäämäistä. Suomen tavarakaupan viennin arvo vuonna 2015 oli 1,08 miljardia euroa, ja tuonnin arvo ylsi 652 miljoonaan euroon. Luvut olivat samaa luokkaa myös vuoden 2014 kauppavaihdon osalta. Japani lukeutuu metsäteollisuuden tuotteiden osalta tärkeimpien vientimaiden joukkoon. Vuonna 2015 sen osuus alan viennistämme oli 3,9 prosenttia. Japani on ollut keskeinen vientikohde etenkin suomalaiselle sahapuulle. Vuonna 2015 sen viennin arvo ylsi 191 miljoonaan euroon. Muita keskeisiä vientituotteita ovat paperiteollisuuden tuotteet, maitotaloustuotteet ja sianliha, viljat ja muovi- ja kemianteollisuuden tuotteet. Suomi tuo Japanista etenkin autoja, koneita ja laitteita, kemian- ja muoviteollisuuden aineita sekä lääketeollisuuden tuotteita. Japanin markkinoilla nähdään olevan enemmän potentiaalia suomalaisten yritysten kannalta. Tilastokeskuksen ulkomaisia tytäryhtiöitä Suomessa käsittelevän tilaston (2014) mukaan Japani oli liikevaihdolla tarkasteltuna viidenneksi merkittävin ulkomainen toimija. Edelle menivät Yhdysvallat ja muutama EU-jäsenvaltio. Japani on merkittävä kauppakumppani myös EU:n laajuisesti tarkastellen. Se on Kiinan jälkeen EU:n toiseksi suurin kauppakumppani Aasiassa. Japani on maailman kolmanneksi suurin kuluttajamarkkina, mutta EU:n ulkopuolisesta viennistä se on sijaluvulla 7 kolmen prosentin osuudella. Japani on myös merkittävä investoija Euroopassa. Japani vie Eurooppaan lähinnä koneita ja kuljetusvälineitä sekä kemianteollisuuden tuotteita, ja EU-maat puolestaan vievät Japaniin näiden tuotteiden lisäksi maataloustuotteita. EU:n alustavan vaikutusarvion mukaan EU:n ja Japanin välinen vapaakauppasopimus voisi lisätä EU:n talouskasvua 0,76 prosenttiyksiköllä. Tämä edellyttäisi täyttä tullienpoistoa ja symmetristä tullien ulkopuolisten kaupanesteiden poistamista. Kun sopimus olisi täysimääräisesti voimassa, EU-maiden viennillä Japaniin olisi mahdollisuudet kasvaa yli 30 prosenttia, ja sillä voisi olla 4 prosentin vaikutus EU:n globaaliin vientiin. Kasvulla olisi vaikutusta etenkin elintarvikevientiin. Japanin vienti EU-markkinoille voisi puolestaan lisääntyä noin 20 prosentilla. Japani tavoittelee etenkin autoteollisuudelleen parempia vientimarkkinoita Euroopasta. Japani myös investoi yhä aktiivisemmin ulkomaille, ja vapaakauppasopimus voisi houkutella uusia japanilaisinvestointeja Eurooppaan. Tämä tukisi välillisesti EU:n investointien houkuttelua ja työpaikkojen luomista koskevia tavoitteita. 8. Suhde Suomen lainsäädäntöön Sopimus tulee valtioneuvoston alustavan arvion mukaan sisältämään myös määräyksiä, jotka kuuluvat kansalliseen toimivaltaan tai jaettuun toimivaltaan, jota unioni ei ole vielä käyttänyt. Näin ollen sopimus tultaneen tekemään sekasopimuksena. Kansalliseen toimivaltaan kuuluvia määräyksiä voi sisältyä ainakin sopimuksen palvelujen kauppaa ja investointeja koskevaan osaan. Sopimuksen määräysten suhdetta Suomen lainsäädäntöön arvioidaan tarkemmin sopimuksen lopullisen sisällön valossa. Suomella ei ole kahdenvälistä investointisuojasopimusta Japanin kanssa. 9. Ahvenanmaan asema Valtioneuvoston arvion mukaan sopimukseen voi sisältyä aloja, jotka kuuluvat Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 18 :n mukaan Ahvenanmaan toimivaltaan. Näihin toimialoihin lukeutuu muun muassa elinkeinotoiminta liikenteen alalla. Sopimuksen määräysten suhdetta Ahvenanmaan toimivaltaan arvioidaan tarkemmin sopimuksen lopullisen sisällön valossa. 7

8 10. Valtioneuvoston kanta Monenkeskiset neuvottelut Maailman kauppajärjestö WTO:n piirissä ovat aina olleet Suomelle ensisijaisia. Monenkeskiset neuvottelut, ennen kaikkea Dohan kauppaneuvottelukierros eivät ole edenneet, joten kahdenvälisten ja alueellisten sopimusten merkitys on kasvanut kauppapoliittisten intressien ja tavoitteiden turvaamisessa. Osaltaan alueelliset ja kahdenväliset järjestelyt täydentävät WTO:n sopimuksia. Valtioneuvosto pitää tärkeänä kunnianhimoisen ja kattavan vapaakauppasopimuksen neuvottelemista Japanin kanssa. Valtioneuvosto tavoittelee sopimusta, joka olisi sisällöltään osapuolten WTO:ssa tekemiä sitoumuksia pidemmälle menevä, ja joka parantaisi suomalaisten toimijoiden markkinoillepääsy- ja toimintamahdollisuuksia Japanissa. Vapaakauppasopimus on tärkeä väline EU:n ja Suomen Japani-suhteiden vahvistamiseksi. Japanin markkinoilla on paljon kasvupotentiaalia Suomen viennin näkökulmasta. Valtioneuvosto kannattaa mahdollisimman kattavaa kaupan vapauttamista, eli tullien mahdollisimman laajamittaista poistamista sopimuksen voimaantulon jälkeen tai mahdollisimman lyhyiden siirtymäaikojen kautta. Viennissä Suomen intresseissä on kaupan vapauttaminen erityisesti puun, paperin, joidenkin metallien, muovien ja kemianteollisuuden tuotteiden osalta sekä sianlihan, maitotuotteiden ja viljan kaupassa. Alkuperäsääntöjen tulisi olla mahdollisimman selkeät, jotta sopimuksen mukaisten tullietuuksien hyödyntäminen toteutuu mahdollisimman tehokkaasti. Valtioneuvosto pitää tärkeänä pyrkimyksiä yksinkertaistaa tulli- ja kauppamenettelyjä ja lisätä tulliyhteistyötä. Valtioneuvosto kannattaa kunnianhimoista sopimusta, jossa pyrittäisiin mahdollisuuksien mukaan WTO:n kaupan helpottamissopimusta pidemmälle meneviin sitoumuksiin. Valtioneuvosto tavoittelee julkisten hankintojen osalta merkittävää markkinoillepääsyä EUlainsäädännön asettamissa rajoissa siten, että WTO:n julkisten hankintojen sopimuksen (Agreement on Government Procurement, GPA) piiriin kuuluvia sitoumuksia laajennetaan. Valtioneuvosto tukee kunnianhimoista lopputulosta palveluiden kaupassa yleisesti, ja erityisesti viennin kannalta tärkeillä sektoreilla, joita ovat mm. huolto- ja insinööripalvelut, ympäristöpalvelut, konsulttipalvelut, televiestintäpalvelut, arkkitehti- ja kaupunkisuunnittelupalvelut sekä tutkimus- ja kehitys ja testauspalvelut. Valtioneuvosto kannattaa kunnianhimoista ja nykyaikaista sopimusta investointien suojasta ja markkinoillepääsystä, jossa huomioidaan vastuullisen yritystoiminnan periaatteet, mutta ei estetä osapuolia sääntelemästä esimerkiksi terveyden tai työntekijöiden suojeluun, sosiaaliseen suojeluun, kuluttajansuojaan tai ympäristönsuojeluun liittyvien politiikkatavoitteiden saavuttamiseksi. Tavoitteena on saada aikaan moderni sijoittajan ja sopimusvaltion välinen riitojenratkaisumenettely, joka huomioi viimeaikaisen kehityksen, erityisesti Kanadan kanssa neuvotellun tuomioistuinmenettelyn. Valtioneuvosto pitää tärkeänä, että tullien ulkopuolisten kaupanesteiden purkamiseen ja syrjivien käytäntöjen poistamiseen kiinnitetään erityisesti huomiota näissä neuvotteluissa. Suomen viennin kannalta on tärkeää, että EU ja Japani lisäävät yhteistyötä teknisten määräysten, standardien ja vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyjen osalta ja parantavat avoimuutta näi- 8

9 tä laadittaessa. Osapuolten tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen, etteivät menettelyt syrji ulkomaisia toimijoita. Valtioneuvosto pitää tärkeänä, että Japanin kanssa saadaan aikaan sopimus, joka täydentää riittävän kunnianhimoisesti WTO:n sopimusta terveys- ja kasvinsuojelutoimista ja, että sopimuksen kautta voidaan vaikuttaa mahdollisiin Japanin asettamien terveys- ja kasvinsuojelurajoitusten aiheuttamiin kaupanesteisiin. Valtioneuvosto kannattaa neuvotteluja kunnianhimoisista teollis- ja tekijänoikeuksia koskevista määräyksistä, jotka ovat EU-lainsäädännön mukaisia. Valtioneuvosto kannattaa sopimusmääräyksiä, joilla edistetään tosiasiallisesti kansainvälisten ympäristösopimusten ja työelämän oikeuksia koskevien sopimusten ja standardien noudattamista sekä toimeenpanoa. Valtioneuvosto pitää tärkeänä, että sopimus ei estä kehittämästä tai turvaamasta korkeaa terveyden, turvallisuuden, kuluttajien, työntekijöiden ja ympäristön suojelun tasoa EU:ssa ja Suomessa. 9

EUROOPAN UNIONIN JA SEN JÄSENVALTIOIDEN SEKÄ JAPANIN VÄLISEN VAPAAKAUPPASOPIMUKSEN NEUVOTTELEMISESTA

EUROOPAN UNIONIN JA SEN JÄSENVALTIOIDEN SEKÄ JAPANIN VÄLISEN VAPAAKAUPPASOPIMUKSEN NEUVOTTELEMISESTA Ulkoasiainministeriö E-JATKOKIRJE UM2014-01611 TUO-20 Poikonen Elina(UM) 16.12.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia EUROOPAN UNIONIN JA SEN JÄSENVALTIOIDEN SEKÄ JAPANIN VÄLISEN VAPAAKAUPPASOPIMUKSEN

Lisätiedot

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201700964 TUO20 Hurtta Mia(UM) 13.09.2017 Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja

Lisätiedot

Asia Komission suositus neuvostolle neuvottelujen aloittamisesta Uuden-Seelannin kanssa vapaakauppasopimuksen tekemiseksi

Asia Komission suositus neuvostolle neuvottelujen aloittamisesta Uuden-Seelannin kanssa vapaakauppasopimuksen tekemiseksi Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-01204 TUO-10 Friman Aino(UM) 30.10.2017 Asia Komission suositus neuvostolle neuvottelujen aloittamisesta Uuden-Seelannin kanssa vapaakauppasopimuksen tekemiseksi

Lisätiedot

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 20.6.2013 B7-****/2013 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS suullisesti vastattavan kysymyksen B7-****/2013 johdosta työjärjestyksen 115 artiklan 5 kohdan mukaisesti EU:n

Lisätiedot

U 20/2017 vp. Helsingissä 23 päivänä helmikuuta Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen. Kaupallinen neuvos Maria Pohjanpalo

U 20/2017 vp. Helsingissä 23 päivänä helmikuuta Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen. Kaupallinen neuvos Maria Pohjanpalo Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle Euroopan unionin ja Myanmarin välisen investointisuojasopimuksen neuvottelemisesta (Myanmarin kanssa tehtävä investointisuojasopimus) Perustuslain 96 :n 2 momentin

Lisätiedot

U 45/2014 vp. Services Agreement, TiSA) Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka

U 45/2014 vp. Services Agreement, TiSA) Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka U 45/2014 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle useanvälisen palvelukauppasopimuksen neuvottelemisesta (Trade in Services Agreement, TiSA) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti lähetetään eduskunnalle

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö U-JATKOKIRJE UM ASA-10 Kyröläinen Saana(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö U-JATKOKIRJE UM ASA-10 Kyröläinen Saana(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö U-JATKOKIRJE UM2015-00013 ASA-10 Kyröläinen Saana(UM) 16.01.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Uuden-Seelannin kumppanuutta ja yhteistyötä

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö MINVA UM

Ulkoasiainministeriö MINVA UM Ulkoasiainministeriö MINVA UM2016-01146 POL-30 Lee Stefan(UM) 12.10.2016 Viite Asia ylimääräinen ulkoasiainneuvosto kauppaministerikokoonpanossa 18.10.2016;tavoitemuistio Ylimääräinen ulkoasiainneuvosto

Lisätiedot

Asia Euroopan unionin ja Meksikon välisen globaalisopimuksen modernisointi; neuvottelujen eteneminen

Asia Euroopan unionin ja Meksikon välisen globaalisopimuksen modernisointi; neuvottelujen eteneminen Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-00670 ASA-30 Korppi Anu(UM) 20.06.2017 JULKINEN Asia Euroopan unionin ja Meksikon välisen globaalisopimuksen modernisointi; neuvottelujen eteneminen Kokous U/E/UTP-tunnus

Lisätiedot

KAUPPAPOLITIIKAN UUDET SUUNTAUKSET

KAUPPAPOLITIIKAN UUDET SUUNTAUKSET KAUPPAPOLITIIKAN UUDET SUUNTAUKSET Aiempaa näkyvämpi osa EU:n ulkoista toimintaa; kauppapolitiikan politisoituminen Aiempaa enemmän esillä EU:n kilpailukykypolitiikassa johtuen globaaleista arvoketjuista

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta LAUSUNTOLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta LAUSUNTOLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2014/0086(NLE) 5.9.2014 LAUSUNTOLUONNOS kansainvälisen kaupan valiokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan

Lisätiedot

U 12/2014 vp. Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori

U 12/2014 vp. Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori U 12/2014 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Vietnamin välisen vapaakauppasopimuksen neuvottelemisesta (Vietnamin kanssa tehtävä vapaakauppasopimus) Perustuslain

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0220 (NLE) 10974/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: WTO 196 SERVICES 21 FDI 17 CDN 13 NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan

Lisätiedot

EU Japani vapaakauppasopimus ja muut ajankohtaiset neuvottelut. Lähde: EU commission

EU Japani vapaakauppasopimus ja muut ajankohtaiset neuvottelut. Lähde: EU commission EU Japani vapaakauppasopimus ja muut ajankohtaiset neuvottelut Lähde: EU commission WTO-neuvottelut vs. vapaakauppaneuvottelut WTO: maailmankaupan yleinen sääntöperusta sekä neuvottelu- ja riitojenratkaisufoorumi

Lisätiedot

U 56/2016 vp. Helsingissä 13 päivänä lokakuuta Puolustusministeri Jussi Niinistö. Lähetystöneuvos Sami Leino

U 56/2016 vp. Helsingissä 13 päivänä lokakuuta Puolustusministeri Jussi Niinistö. Lähetystöneuvos Sami Leino Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Japanin välisen strategisen kumppanuussopimuksen neuvottelemisesta (Japanin kanssa tehtävä strateginen kumppanuussopimus)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.10.2015 COM(2015) 483 final 2015/0234 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön ministerikokouksessa esitettävästä Euroopan unionin kannasta siltä osin kuin on

Lisätiedot

U 23/2017 vp. ja Kiinan sekä Japanin kanssa sekä Euroopan unionin ja Amerikan Yhdysvaltojen välisen lentoturvallisuussopimuksen

U 23/2017 vp. ja Kiinan sekä Japanin kanssa sekä Euroopan unionin ja Amerikan Yhdysvaltojen välisen lentoturvallisuussopimuksen Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle neuvotteluista kattaviksi lentoliikennesopimuksiksi Euroopan unionin ja jäsenvaltioiden sekä Kaakkois-Aasian valtioiden liiton (ASEAN), Qatarin ja Yhdistyneiden arabiemiirikuntien,

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM TUO-10 Pohjanpalo Maria(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM TUO-10 Pohjanpalo Maria(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-01203 TUO-10 Pohjanpalo Maria(UM) 30.10.2017 Asia Komission suositus neuvoston päätökseksi luvan antamisesta aloittaa neuvottelut yleissopimuksesta investointiriitojen

Lisätiedot

Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen

Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ ASIANTUNTIJALAUSUNTO Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen 24.11.2015 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle E 65/2015 vp Komission tiedonanto "Kaikkien

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-1230/5. Tarkistus. Klaus Buchner Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-1230/5. Tarkistus. Klaus Buchner Verts/ALE-ryhmän puolesta 23.11.2015 B8-1230/5 5 Johdanto-osan B kappale B. toteaa, että EU on kannattanut johdonmukaisesti vankkaa monenvälisiin sääntöihin perustuvaa lähestymistapaa kauppaan tunnustaen samalla, että myös kahdenvälisten,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Kanadan ja EU:n ja sen jäsenvaltioiden välinen nk. CETA-sopimus on kattavin EU:n

Kanadan ja EU:n ja sen jäsenvaltioiden välinen nk. CETA-sopimus on kattavin EU:n Hallituksen esitys eduskunnalle Kanadan ja EU:n ja sen jäsenvaltioiden välisen laaja-alaisen talous- ja kauppasopimuksen (CETA) hyväksymiseksi ja voimaan saattamiseksi Asiantuntijalausunto eduskunnan talousvaliokunnalle

Lisätiedot

U 70/2010 vp. Ministeri Paula Lehtomäki

U 70/2010 vp. Ministeri Paula Lehtomäki U 70/2010 vp Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Kanadan välisen vapaakauppasopimuksen neuvottelemisesta (EU:n ja sen jäsenvaltioiden sekä Kanadan välinen

Lisätiedot

Kansainvälinen kauppa ja kasvun rajat

Kansainvälinen kauppa ja kasvun rajat Kansainvälinen kauppa ja kasvun rajat Osastopäällikkö Markku Keinänen 30.9.2015 Kauppasopimukset on trendi EU-USA -sopimus (TTIP) : 50 % maailman bkt:sta USA-Tyynimeri sopimus (TPP) : 40 % maailman bkt:sta

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM TUO-10 Nojonen Mary-Anne(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM TUO-10 Nojonen Mary-Anne(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-00805 TUO-10 Nojonen Mary-Anne(UM) 20.09.2016 Asia Ehdotukset neuvoston päätöksiksi EU:n ja sen jäsenvaltioiden sekä Kanadan välisen CETAsopimuksen allekirjoittamisesta,

Lisätiedot

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. lokakuuta 2012 (10.10) (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2010/0197 (COD) 11917/1/12 REV 1 ADD 1 WTO 244 FDI 20 CODEC 1777 PARLNAT 324 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia:

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta LAUSUNTOLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta LAUSUNTOLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2014/0083(NLE) 5.9.2014 LAUSUNTOLUONNOS kansainvälisen kaupan valiokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0156 (NLE) 11206/15 WTO 157 SERVICES 25 COMER 104 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Tällä E-jatkokirjeellä annetaan tietoa eduskunnalle EU:n ja Australian välisten vapaakauppasopimusneuvottelujen etenemisestä.

Tällä E-jatkokirjeellä annetaan tietoa eduskunnalle EU:n ja Australian välisten vapaakauppasopimusneuvottelujen etenemisestä. Ulkoministeriö PERUSMUISTIO UM2019-00443 TUO-10 Friman Aino(UM) 02.05.2019 JULKINEN Asia EU-Australia vapaakauppasopimusneuvottelut; neuvottelujen eteneminen Kokous U/E/UTP-tunnus E 87/2017 vp Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 25.9.2017 JOIN(2017) 36 final 2017/0236 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/2149(INI) 23.6.2017 TARKISTUKSET 1-13 Franz Obermayr (PE602.824v01-00) perussopimusten määräysten täytäntöönpanosta kansallisten parlamenttien

Lisätiedot

Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11)

Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-01340 TUO-10 Ritola Leena(UM) 04.12.2017 Asia Valmistautuminen 10.-13.12.2017 järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.10.2014 COM(2014) 664 final 2014/0307 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön yleisneuvostossa esitettävästä Euroopan unionin kannasta Seychellien tasavallan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.1.2016 COM(2016) 9 final 2016/0004 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS yhteistyötä ja vastavuoroista hallinnollista avunantoa tulliasioissa koskevan Euroopan unionin ja Uuden-Seelannin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final 2016/0155 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.8.2018 COM(2018) 580 final 2018/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välisellä laaja-alaisella talous- ja kauppasopimuksella

Lisätiedot

Osastopäällikkö, taloudellisten ulkosuhteiden osasto, ulkoasiainministeriö

Osastopäällikkö, taloudellisten ulkosuhteiden osasto, ulkoasiainministeriö Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00548 TUO-10 Sell Malena(UM) 24.04.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Suositus neuvoston päätelmiksi neuvottelujen aloittamisesta vihreiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.6.2010 KOM(2010)264 lopullinen 2010/0142 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0250/4. Tarkistus. Anne-Marie Mineur, Rina Ronja Kari, Stelios Kouloglou GUE/NGL-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0250/4. Tarkistus. Anne-Marie Mineur, Rina Ronja Kari, Stelios Kouloglou GUE/NGL-ryhmän puolesta 23.2.2016 B8-0250/4 4 Anne-Marie Mineur, Rina Ronja Kari, Stelios Kouloglou Johdanto-osan A kappale A. ottaa huomioon, että Australia ja Uusi- Seelanti kuuluvat EU:n vanhimpiin ja läheisimpiin kumppaneihin,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella

Lisätiedot

Valtioneuvosto tukee neuvotteluvaltuuksien antamista komissiolle.

Valtioneuvosto tukee neuvotteluvaltuuksien antamista komissiolle. Ulkoministeriö PERUSMUISTIO UM2019-00065 TUO-20 Kauko Maria(UM) 08.02.2019 Asia Komission suositus neuvoston päätökseksi aloittaa neuvottelut Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välisestä sopimuksesta teollisuustuotteiden

Lisätiedot

Muistio: WTO:n julkisten hankintojen sopimuksen uudistaminen; markkinoillepääsyneuvottelut

Muistio: WTO:n julkisten hankintojen sopimuksen uudistaminen; markkinoillepääsyneuvottelut 2 (5) Ulkoasiainministeriö E-KIRJELMÄ UM2005-01189 KPO-05 SuV viite: E 30/2005 vp Eduskunta Suuri valiokunta 10.05.2005 Viite Asia WTO:n julkisia hankintoja koskevan sopimuksen uudistaminen; neuvottelut

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2015 COM(2015) 501 final 2015/0240 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Maailman kauppajärjestön palvelukauppaneuvostossa hyväksynnän

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2018 COM(2018) 837 final 2018/0425 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Japanin välisellä talouskumppanuussopimuksella perustetussa viinityöryhmässä Euroopan

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 7.6.2016 JOIN(2016) 26 final 2016/0166 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM ASA-30 Korppi Anu(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM ASA-30 Korppi Anu(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-00072 ASA-30 Korppi Anu(UM) 21.01.2016 Asia Komission suositus neuvostolle Euroopan komission ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan

Lisätiedot

PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402

PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 23 RELEX 402 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3463. istunto (ULKOASIAT/KAUPPA),

Lisätiedot

Tällä E-jatkokirjeellä annetaan tietoa eduskunnalle EU:n ja Uuden-Seelannin välisten vapaakauppasopimusneuvottelujen etenemisestä.

Tällä E-jatkokirjeellä annetaan tietoa eduskunnalle EU:n ja Uuden-Seelannin välisten vapaakauppasopimusneuvottelujen etenemisestä. Ulkoministeriö PERUSMUISTIO UM2019-00491 TUO-10 Friman Aino(UM) 02.05.2019 JULKINEN Asia EU-Uusi-Seelanti vapaakauppasopimusneuvottelut; neuvottelujen eteneminen Kokous U/E/UTP-tunnus E 88/2017 vp Käsittelyvaihe

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0009/55. Tarkistus. Marine Le Pen ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0009/55. Tarkistus. Marine Le Pen ENF-ryhmän puolesta 27.1.2016 A8-0009/55 55 Johdanto-osan A kappale A. toteaa, että TiSA-neuvotteluilla olisi tehostettava kansainvälistä sääntelyä, ei heikennettävä kansallista sääntelyä; A. toteaa, että TiSA-neuvotteluissa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0317 (NLE) 15374/17 COLAC 134 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Näkymiä maailmantaloudesta ja kauppapolitiikasta

Näkymiä maailmantaloudesta ja kauppapolitiikasta Näkymiä maailmantaloudesta ja kauppapolitiikasta Elinkeinoelämän Foorumi Kouvolassa 31.10.2018 Janica Ylikarjula Protektionismin kasvu huolestuttaa Protektionismin harmaa alue kasvaa Vaikea tunnistaa,

Lisätiedot

Euroopan parlamentti 2015/0079(COD) LAUSUNTOLUONNOS

Euroopan parlamentti 2015/0079(COD) LAUSUNTOLUONNOS Euroopan parlamentti 2014 2019 Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta 2015/0079(COD) 25.6.2015 LAUSUNTOLUONNOS maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalta kansainvälisen kaupan valiokunnalle

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.8.2016 COM(2016) 523 final 2016/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Islannin välisen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.8.2015 COM(2015) 407 final 2015/0181 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisten hankintojen komiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Ukrainan liittymiseen

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 22.9.2016 JOIN(2016) 45 final 2016/0299 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2012 COM(2012) 449 final 2012/0217 (COD)C7-0215/12 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS puun vientiin Venäjän federaatiosta Euroopan unioniin sovellettavien tariffikiintiöiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.9.2015 COM(2015) 426 final 2015/0190 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön TRIPS-neuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta,

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0197(COD) ulkoasiainvaliokunnalta. kansainvälisen kaupan valiokunnalle

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0197(COD) ulkoasiainvaliokunnalta. kansainvälisen kaupan valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Ulkoasiainvaliokunta 14.1.2015 2014/0197(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansainvälisen kaupan valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

Kauppapolitiikan keinot suomalaisten yritysten kilpailukyvyn parantamisessa. Alivaltiosihteeri Markku Keinänen, Ulkoministeriö

Kauppapolitiikan keinot suomalaisten yritysten kilpailukyvyn parantamisessa. Alivaltiosihteeri Markku Keinänen, Ulkoministeriö Kauppapolitiikan keinot suomalaisten yritysten kilpailukyvyn parantamisessa Alivaltiosihteeri Markku Keinänen, Ulkoministeriö 11.10.2017 Kauppapolitiikan uudet suuntaukset Aiempaa näkyvämpi osa EU:n ulkoista

Lisätiedot

Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse?

Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse? Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse? 19.3.2019 Hämeen vaalipiiri, Suomen Lasimuseo Suomen kauppapolitiikan johdonmukainen perusta Suomen etuna monenkeskinen yhteistyö, sääntöpohjainen kv.

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Täytäntöönpanoasetuksen soveltamisalaa koskeva alustava tarkastelu

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Täytäntöönpanoasetuksen soveltamisalaa koskeva alustava tarkastelu EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.7.2017 COM(2017) 373 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Täytäntöönpanoasetuksen soveltamisalaa koskeva alustava tarkastelu FI FI KOMISSION KERTOMUS

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö MINVA UM

Ulkoasiainministeriö MINVA UM Ulkoasiainministeriö MINVA UM2017-01361 TUO-10 Sorsimo Tiina(UM) 04.12.2017 Viite Asia Ulkoasiainneuvosto kauppaministerien kokoonpanossa 10.-13.12.2017 Buenos Airesissa WTO:n 11. ministerikokouksen (MC11)

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 4.8.2016 JOIN(2016) 37 final 2016/0241 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Malesian hallituksen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin

Lisätiedot

EU:n ja Kuuban välisen poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä koskevan sopimuksen neuvoteltu teksti parafoitiin 11. maaliskuuta 2016.

EU:n ja Kuuban välisen poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä koskevan sopimuksen neuvoteltu teksti parafoitiin 11. maaliskuuta 2016. Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-01244 ASA-30 Milano Sanna(UM) 25.10.2016 Asia Euroopan Unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Kuuban tasavallan välisen poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä koskevan

Lisätiedot

SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen tekemisestä

SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen tekemisestä EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. elokuuta 200 (OR. en) 8505/0 Toimielinten välinen asia: 200/0075 (NLE) WTO 09 SERVICES 7 COMER 58 COASI 64 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Vänskä Antti JULKINEN. VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Vänskä Antti JULKINEN. VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2009-01553 ITÄ-10 Vänskä Antti 25.08.2009 JULKINEN VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan unionin ja Venäjän välinen uusi perussopimus U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

U 24/2016 vp. Ulkoministeriö PERUSMUISTIO UM TUO-20 Hurtta Mia(UM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

U 24/2016 vp. Ulkoministeriö PERUSMUISTIO UM TUO-20 Hurtta Mia(UM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoministeriö PERUSMUISTIO UM2018-00276 TUO-20 Hurtta Mia(UM) 05.03.2018 JULKINEN Asia EU:n ja Japanin väliset vapaakauppaneuvottelut Kokous U/E/UTP-tunnus U 24/2016 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Asia Mallioikeuslakisopimus - Maailman henkisen omaisuuden järjestö (WIPO)

Asia Mallioikeuslakisopimus - Maailman henkisen omaisuuden järjestö (WIPO) Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2016-00123 TMO Huhtala Liisa(TEM) 20.04.2016 Asia Mallioikeuslakisopimus - Maailman henkisen omaisuuden järjestö (WIPO) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.10.2016 COM(2016) 629 final 2016/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS vuoden 1994 tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT) XXIV artiklan 6 kohdan ja XXVIII artiklan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.5.2015 COM(2015) 197 final 2015/0102 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi)

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi) Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM2014-00869 HSO Schulman Markus 11.09.2014 KÄYTTÖ RAJOITETTU perustuslaki 50 liitteenä olevien EUdokumenttien osalta Suuri valiokunta Asia Neuvoston päätös komission

Lisätiedot

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2015 (OR. fr)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2015 (OR. fr) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2015 (OR. fr) 14761/15 LIMITE PUBLIC PV CONS 68 RELEX 984 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3430. istunto (ULKOASIAT),

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.4.2016 COM(2016) 172 final 2016/0090 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisten hankintojen komiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta tarkistetun julkisia hankintoja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.8.2016 COM(2016) 524 final 2016/0251 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Islannin välisen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.10.2017 COM(2017) 574 final 2017/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian välisellä assosiaatiosopimuksella

Lisätiedot

U 39/2011 vp. Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja

U 39/2011 vp. Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja U 39/2011 vp Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle EU:n ja sen jäsenvaltioiden sekä Singaporen tasavallan välisen kumppanuutta ja yhteistyötä koskevan sopimuksen neuvottelemisesta (EU:n ja Singaporen välinen

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-10 Männistö Esko VASTAANOTTAJA. Suuri valiokunta. ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-10 Männistö Esko VASTAANOTTAJA. Suuri valiokunta. ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2012-01235 ASA-10 Männistö Esko 15.11.2012 VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta. ulkoasiainvaliokunta Viite Asia Komission suositus neuvostolle neuvottelujen aloittamisesta Euroopan

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-20 Kostiainen Anna-Maija JULKINEN SUURI VALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-20 Kostiainen Anna-Maija JULKINEN SUURI VALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2009-01089 ASA-20 Kostiainen Anna-Maija 11.06.2009 JULKINEN SUURI VALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA Viite Asia EU; Kauppapolitiikka; E-kirje; EU:n neuvottelut kokonaisvaltaista

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM VAO Valtonen Terhi(STM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM VAO Valtonen Terhi(STM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2015-00089 VAO Valtonen Terhi(STM) 01.04.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Suositus neuvoston päätökseksi luvan antamisesta Euroopan unionin ja Amerikan

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-20 Ohls Sara(UM) EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-20 Ohls Sara(UM) EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00097 TUO-20 Ohls Sara(UM) 24.01.2013 EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA Viite U/E-tunnus: EUTORI-numero: EU/2013/0461 Ohessa lähetetään perustuslain 97

Lisätiedot

U 65/2017 vp. Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Meksikon välisen globaalisopimuksen modernisoinnista

U 65/2017 vp. Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Meksikon välisen globaalisopimuksen modernisoinnista Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Meksikon välisen globaalisopimuksen modernisoinnista Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti lähetetään eduskunnalle

Lisätiedot

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM)

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO OKM2015-00149 NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) 31.08.2015 Asia Euroopan neuvoston urheilukilpailujen manipuloinnista

Lisätiedot

YRITYSKYSELY EU:N VAPAAKAUPPASOPIMUSNEUVOTTELUISTA USA:N JA JAPANIN KANSSA

YRITYSKYSELY EU:N VAPAAKAUPPASOPIMUSNEUVOTTELUISTA USA:N JA JAPANIN KANSSA YRITYSKYSELY EU:N VAPAAKAUPPASOPIMUSNEUVOTTELUISTA USA:N JA JAPANIN KANSSA Euroopan unioni on aloittelemassa neuvotteluita kaupan vapauttamisesta USA:n ja Japanin kanssa. Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 21.6.2018 L 158/5 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/886, annettu 20 päivänä kesäkuuta 2018, Amerikan yhdysvalloista peräisin olevia tiettyjä tuotteita koskevista tietyistä kauppapoliittisista toimenpiteistä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 84 final 2016/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen, vuosia 2014

Lisätiedot

Suomi on tyytyväinen neuvottelutulokseen ja kannattaa sopimuksen allekirjoittamista.

Suomi on tyytyväinen neuvottelutulokseen ja kannattaa sopimuksen allekirjoittamista. Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-00068 ASA-40 Jokinen-Gavidia Johanna(UM) 25.01.2017 Asia Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Afganistanin islamilaisen tasavallan yhteistyösopimus kumppanuudesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.2.2017 COM(2017) 73 final 2017/0027 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavan kannan vahvistamisesta osapuolten konferenssissa Rotterdamin yleissopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2018 COM(2018) 199 final 2018/0097 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 110/2008 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse panostislauksella

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0029 (NLE) 6040/15 WTO 41 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön perustamisesta

Lisätiedot

Asia EU-tuomioistuimen lausunto 2/15 EU:n ja Singaporen välisestä vapaakauppasopimuksesta

Asia EU-tuomioistuimen lausunto 2/15 EU:n ja Singaporen välisestä vapaakauppasopimuksesta Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-00708 TUO-20 Siikaluoma Heli(UM) 30.06.2017 Asia EU-tuomioistuimen lausunto 2/15 EU:n ja Singaporen välisestä vapaakauppasopimuksesta Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 14.4.2016 JOIN(2016) 8 final 2016/0113 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 14.4.2016 JOIN(2016) 6 final 2016/0112 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2010 KOM(2010) 426 lopullinen 2010/0231 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton osallistumista

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00076 NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) 28.01.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Neuvottelut Euroopan unionin ja Albanian tasavallan sekä Euroopan unionin

Lisätiedot