Sysky Hyvää alkavaa talvea sekä voimia ja iloa elämääsi! Pidetään yhteyttä! Ystäväterveisin, Hannu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sysky 2013. Hyvää alkavaa talvea sekä voimia ja iloa elämääsi! Pidetään yhteyttä! Ystäväterveisin, Hannu"

Transkriptio

1 Hyvä Ystävä, Syksy on vaihtunut talveksi pohjoisessa Suomessa ja Brysselinkin puut seisovat sateessa miltei lehdettöminä. Mutta ei hätää, valon juhla kurkistaa jo nurkan takaa, eli kohta voi jo lapsen tapaan alkaa laskea päiviä jouluun! Sitä ennen on kuitenkin vielä edessä muutama kova ponnistus, niin täällä parlamentissa kuin yksityiselläkin rintamalla. Aika siis rientää, ja päivät ovat täynnä tekemistä. Päällimmäisenä täällä parlamentissa ovat tulevan ohjelmakauden rahoitusasiat ja budjetti. Monien vaiheiden jälkeen asiat on saatu loppusuoralle, ja marraskuun täysistunnossa budjetti on tarkoitus lopultakin hyväksyä. Tällaisen taloudellisen taantuman olosuhteissa on oltava todella tarkka siinä, että yhteiset rahat käytetään tehokkaasti EU:n kansalaisten hyvinvointia palvelemaan, ja parantamaan kilpailukykyä. Löysät on karsittava ja velaksi eläminen lopetettava, jotta tuleville sukupolville voimme taata mahdollisuudet hyvään ja turvattuun elämään. Tämä toki koskettaa enemmän jäsenmaita kuin EU:ta itsessään, mutta myös EU:n budjetin on kestettävä tältä osin kriittinen tarkastelu. Mitä sitten tulee henkilökohtaisen elämän ponnistuksiin, niin tällä tarkoitan ensisijaisesti vanhenemistani... ;) Tässä marraskuussa tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Kainuun korvessa Sysky 2013 ensimmäistä kertaa parkaisin. Ajatukseni on juhlistaa tuota merkkipäivää, (joka virallisesti on ) viikonvaihteessa syntymäpäiväkonserteilla, Rovaniemellä ja Oulussa. Hyvät ystävät, olette kaikki sydämellisesti tervetulleita konsertteihini! Tuossa samassa yhteydessä on myös tarkoitus julkistaa uusi CD:ni: "Matkan varrelta", jonka äänitin kesällä ystävieni kanssa. Laulut, jotka pääosin ovat omiani, ovat syntyneet vuosien varrella, ja nyt oli sitten mielestäni aika tuoda niitä päivänvaloon. Liekö tämä sitä viidenkympin villitystä? Hyvä ystävä, nyt käsissäsi olevassa parlamenttikatsauksessani on muutamia poimintoja viimeisten viikkojen tapahtumista työn ääressä Brysselissä ja Strasbourgissa. Toivon, että sieltä löytyy jotain juuri Sinua kiinnostavaa. Ja niin kuin ennenkin, otan mielelläni vastaan palautetta ja viestejä tärkeäksi katsomista asioista ja kysymyksistä! Hyvää alkavaa talvea sekä voimia ja iloa elämääsi! Pidetään yhteyttä! Ystäväterveisin, Hannu

2 Pyörät pyörivät kohti vaaleja Euroopan parlamentin toimikausi on lähestymässä loppuaan. Ensi kesänä, tällä kertaa poikkeuksellisen aikaisin, jo 25. toukokuuta, odottavat Euroopan parlamentin vaalit. Suomi on yksi harvoista jäsenmaista, joissa koko maa toimii yhtenä vaalipiirinä, ja kuka tahansa suomalainen äänestäjä voi asuinpaikastaan riippumatta äänestää ketä tahansa suomalaista ehdokasta. Tämä tekee vaalikampanjan ehdokkaalle haasteelliseksi, mutta varmistaa myös, että jokainen valituksi tullut uusi europarlamentaarikko edustaa paitsi omaa poliittista ryhmäänsä, myös koko Suomea. Vaikka olen jo viime talvena ilmoittanut aikeestani pyrkiä kolmannelle parlamenttikaudelle ensi kesän vaaleissa, olen halunnut vielä käyttää syyskauden täysitehoiseen parlamenttityöhön. Varsinainen vaalikampanjani käynnistyy siksi vasta keväällä. Olen kuitenkin jo nyt pyrkinyt mahdollisimman paljon tapaamaan kansalaisia viikonloppuisin tapahtumissa eri puolilla Suomea. Näistä tiedotan nettisivuillani Nettisivuillani ja tulevissa uutiskirjeissä tulen myös kertomaan tarkemmin, miten voit olla mukana tukemassa ehdokkuuttani vaalikampanjan aikana. Tervetuloa mukaan tapahtumiin ja toimintaan talven ja kevään mittaan! Lähi-idän asiat jatkuvan huomion kohteena Asiat, jotka liittyvät jollakin tavalla Lähi-itään, ovat jatkuvasti esillä Euroopan parlamentissa, mutta sinne liittyvät kysymykset ja haasteet ovat erityisen tärkeä osa omaa toimintaani ja toimistoni työtä. Syyrian pakolaisongelma on puhuttanut runsaasti parlamentin jäseniä viime aikoina, ja sitä koskeva päätöslauselma oli esillä lokakuun toisessa täysistunnossa. Olin myös käsittelemässä tätä teemaa TV1:n A-talk:ssa aivan äskettäin. Samoin Egyptin levottomuudet ja epävakaat olot ovat herättäneet keskustelua, ja EU onkin vaatinut toimenpiteitä demokratian, ihmisoikeuksien ja yhteiskuntarauhan puolesta. Minua kutsutaan jatkuvasti puhumaan eri puolelle Suomea tilaisuuksiin, joiden aihepiiri liittyy Lähiitään ja varsinkin Israeliin sekä sen turvallisuuteen. Israeliin liittyvät teemat tulevat varmasti pysymään myös parlamentin keskusteluissa, koska Yhdysvaltain toimesta on saatu lopulta liikkeelle prosessi, joka tähtää rauhaan israelilaisten ja palestiinalaisten välillä. Euroopan parlamentin Israeldelegaation jäsenenä velvollisuutenani on seurata erityisen tarkasti juuri Israelia koskevia asioita ja olla selvillä niistä kehityslinjoista, joilla voi katsoa olevan merkitystä Israelin kehityksen, turvallisuuden ja vakaan kansainvälisen aseman kannalta. Lähi-idässä kulminoituvat monet teemat, jotka ovat keskeisiä Euroopan unionin arvopohjan kannalta: Näyttää siltä, että taannoinen arabikevät synnytti vielä suuremman demokratiavajeen monissa alueen maissa kuin mitä se oli diktaattorien pitäessä siellä ohjaksia vahvasti käsissään. Lähi-itä on ongelmallista aluetta myös monien perustavaa laatua olevien ihmisoikeuksien suhteen. Mainitsen tästä esimerkkinä mm. vakavat ongelmat uskonnonvapauden alueella: kristittyjä on tapettu Egyptissä ja Syyriassa, ja heidän kirkkojaan on poltettu. Myös mielipiteenvapauden toteutumiseen liittyy

3 vakavia kysymyksiä. Lähi-idässä ollaan vielä kaukana kansalaisyhteiskunnan ja oikeusvaltioperiaatteen täydestä toteutumisesta. Toisaalta huomiomme on Lähi-idässä, koska eurooppalaisen kulttuurin juuret juontavat nimenomaan sinne. Olisi toivottavaa, että EU:n lähinaapurissa olisi turvallinen ja rauhallinen Lähi-itä, jonne voisimme riskittömästi matkustaa vaikkapa tutustumaan merkittäviin kulttuurimuistomerkkeihin. Myös EU:n talouden ja kaupan kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että Lähi-idässä vallitsevat sellaiset olot, jotka takaavat kestävälle, pitkäjänteiselle toiminnalle riittävät toimintaedellytykset. Monikielisyyden tukeminen palkittiin Monikielisyyden ja vähemmistökielten tukeminen on ollut pitkäaikainen tavoitteeni Euroopan parlamentissa. Taustalla on toiveeni, että Lapin saamen kielet voisivat vahvistua ja palautua alkuperäiseen asemaansa saamelaisväestön luontevana, arjessa ja juhlassa käytettynä äidinkielenä. Olikin rohkaisevaa, että parlamentti hyväksyi syyskuun täysistunnossa mietinnön, joka kehottaa jäsenmaita tukemaan uhanalaisia kieliä entistä paremmin. Olen vuosittain järjestänyt parlamentissa kieliviikon yhteistyössä Euroopan parlamentin varapuheenjohtajan Miguel Martinezin ja Cambridgen yliopiston kielentestausyksikön kanssa. Tänä vuonna yhteistyökumppanini halusi palkita minut Outstanding Contribution -palkinnolla. Palkinto jaettiin pidetyn, tällä kertaa yksipäiväisen tapahtuman yhteydessä. Iltapäivän mittainen seminaari kokosi kuitenkin salin aivan täyteen väkeä kuulemaan asiantuntijoiden puheenvuoroja, joissa tuotiin esille Euroopan kaikkien kielten tärkeä merkitys sekä puhujiensa ilmaisun pohjana että kulttuurin säilyttäjinä. Suomalaista asiantuntemusta edusti Yle Saamen päällikkö Pirita Näkkäläjärvi. Videoviestit katsottavissa Monipuolinen tiedottaminen parlamentissa tehtävästä työstä on tärkeätä ja täta tukien julkaisen viikoittain lyhyitä videoita ajankohtaisista aiheista. Näitä videoita voit seurata kotisivuiltani, Keskustan sivuilta tai Facebookin kautta. Viime viikolla haastattelin MTK:n Brysselin toimiston johtajaa ajankohtaisista maatalouskysymyksistä ja sitä

4 ennen keskustelin "lobbauksesta". Esimerkiksi monilla on lobbauksesta melko kielteinen käsitys, mutta onko varautuneelle asenteelle perusteita? Keskustelen lyhyellä videolla kahden lobbarin kanssa, ja mielestäni heidän näkökulmansa on hyvin valaiseva. Videot löytää You-tubesta ja linkit löytyvät esim omien nettisivujeni -kautta tai Keskusta TV:n sivuilta: Vastaan myönteisesti jos joku kysyy: "Ookko nää Oulusta?" Kuten olen jo eri yhteyksissä tiedottanut, olen todella muuttanut Ouluun. Yksi tärkeimmistä syistä on se, että haluan tässä elämänvaiheessa olla lähempänä vanhempiani. Työni vuoksi joudun toki matkustamaan koko ajan eri puolilla ja muiden perhesiteiden vuoksi vietän edelleen aikaa Etelä- Suomessa, mutta haluan erityisesti, että minulla on nyt selkeä kiintopiste siellä, missä vanhempani ovat. Pysyvä asunto Oulussa tekee tiiviimmän yhteydenpidon vanhempiini mahdolliseksi. He kokevat samoin kuin minä, että läheisempi vuorovaikutus välillämme on juuri nyt erityisen tervetullut asia. Sydänääniä Euroopasta Aloitin syksyllä tekemään "Sydänääniä Euroopasta" nimistä, noin 15-minuutin mittaista radioohjelmaa. Radio Patmos lähettää ohjelman viikoittain vuoden loppuun saakka. Käsittelen ohjelmissani ajankohtaisia teemoja Euroopan Unionin näkökulmasta, mutta samalla tarkastelen ajankohtaisia ilmiöitä ja tärkeitä asioita kristillisen uskon pohjalta. Radio Patmos kuuluu pääkaupunkiseudulla taajuudella 107,4 MHz. Ohjelmien ensilähetysajankohta on perjantaisin klo välillä, uusinnat sunnuntaisin. Tarkemmat tiedot Radio Patmoksen ohjelmista ja kuuntelumahdollisuuksista nettiosoitteesta Harjoittelijamme kokemuksia Koska kuulun Euroopan parlamentin Australia- ja Uusi-Seelanti valtuuskuntaan, olen joskus ottanut lyhytaikaisia harjoittelijoita toiselta puolelta maailmaa. Lue tästä englanniksi uusiseelantilaisen Henriettan kokemuksia. Coming all the way from New Zealand to intern in the European Parliament is an exciting opportunity for me, so I was delighted when I learnt that Hannu Takkula's office would be taking me under their wing for six weeks. Interning here is both fun and educational: being able to see amendments in draft form and discuss issues that will soon be put into legislation, it is fascinating to see things in action that I have only previously read about in university textbooks.

5 The team of policy advisors and assistants in Mr Takkula's office have been very welcoming and willing to show me the ropes, and teach me words of Finnish along the way. Despite being so far away from home, I am able to see the work that Mr Takkula does on the Delegation for Relations with Australia and New Zealand, and partake in international relations between New Zealand and Europe (the photo is myself on the left, the New Zealand politicians, and the other Kiwi intern, at the NZ-EU Interparliamentary Meeting this month). I am sincerely grateful to Hannu and his office for helping me enjoy and experience the European Parliament. Kiitos! "Matkan varrelta..." Politiikan lisäksi kiinnostus musiikkiin ei ole ajan myötä kadonnut ja sen tuloksena julkaisen merkkipäivänäni pitkäsoiton "Matkan varrelta...". Kuten jotkut lukijani ehkä muistavat, noin puolivälissä tähänastista taivaltani tein Karavaaninimisen äänitteen, jonka nimikkolaulun olen ottanut myös uudelle levylleni. Muut kappaleet olen valinnut vuosien varrella kertyneistä pöytälaatikkolauluista, joiden lisäksi olen valinnut kolme ystäväni Lasse Heikkilän kappaletta. Tämä levy on läpileikkaus elämästäni ja tästä johtuen mukaan on valittu myös vaikuttavin kappale elämäni varrelta: Amazing Gracen. Toivon sinun löytävän tältä levyltä myös jotain itsellesi läheistä ja näin jakavan kokemuksen kanssani. Levyni julkaistaan Levyjä voi ostaa esimerkiksi syntymäpäivä-konserttini yhteydessä, mutta omasi voit tilata myös sähköpostin kautta (hannu.takkula@ep.europa.eu), hintaan 20,00 +toimituskulut.

6 Tervetuloa syntymäpäiväkonserttiini! Järjestän pari konserttia marraskuun lopussa ja haluan kutsua sinut mukaan. Olet sydämellisesti tervetullut "Matkan varrelta...", 50 vuotta, syntymäpäiväkonserttiini! Lauantaina Korundi, Rovaniemi, klo Sunnuntaina Oulun Madetojan -sali, klo Ei lahjoja, ei puheita, vaan ajatuksena on nauttia yhdessä musiikista ja yhdessäolosta, sekä kakkukahvista. Molempiin konsertteihin on vapaa pääsy. Ota ystäväsi mukaan, sillä kaikkien yhteystietoja minulla ei ole. Mahdolliset muistamiset voi osoittaa Lapin Tulevaisuuden Tekijöiden, LTT ry:n tilille: FI Viesti: Hannu 50v. Syntymäpäivieni tuotto menee Romaniaan perustamani Suomi-koulun romani- ja katulasten koulutyön tukemiseen. Toivottavasti nähdään konsertissa, Hannu

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Europarlamenttivaalit

Europarlamenttivaalit Europarlamenttivaalit 25.5.2014 Vaalijärjestelyt Parlamentin toiminta ja tehtävät Äänestysaktiivisuus 1 Europarlamenttivaalit Järjestetään joka 5. vuosi Parlamentti on ainoa unionin toimielin, jonka kokoonpanosta

Lisätiedot

Sipoon Sanomat on Sipoon ykköslehti, sillä millään muulla lehdellä ei ole yhtä suurta levikkiä Sipoossa.

Sipoon Sanomat on Sipoon ykköslehti, sillä millään muulla lehdellä ei ole yhtä suurta levikkiä Sipoossa. Kuntavaalit 0 Kuntavaalit 0 Sipoon Sanomat on täysillä mukana kuntavaaleissa ja vaalikoneemme on taatusti puheenaihe! Sipoon Sanomat käy tiivistä keskustelua kuntalaisille tärkeistä asioista, heidän kanssaan.

Lisätiedot

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon!

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Jo vuodesta 2007 lähtien Euroopan Unionin Komissio on järjestänyt EU-maiden 17-vuotiaille lukiolaisille käännöskilpailun,

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus Kävijäkysely 6.-7.9.2007 Liikelahjat-messut t Helsingin Messukeskus Business to Business Mediat Oy Kävijäkysely Liikelahjat-messut 6.-7.9.2007, Helsingin Messukeskus Vastaajia 242 Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

Tavoita 37 000 äänestysikäistä lukijaamme! Kuntavaalit

Tavoita 37 000 äänestysikäistä lukijaamme! Kuntavaalit Tavoita 37 000 äänestysikäistä lukijaamme! Kuntavaalit 0 Kuntavaalit 0 Uusimaa on täysillä mukana kuntavaaleissa ja vaalikoneemme on taatusti puheenaihe! Uusimaa käy tiivistä keskustelua kuntalaisille

Lisätiedot

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 14. helmikuuta 2013 Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) IKÄRYHMIEN LÄHEMPI TARKASTELU Ikäryhmien lähempi tarkastelu

Lisätiedot

Etusivu Miksi tulisin kurssille? Kuuntele erään kurssilaisen haastattelu Radio Deissä: Erikan haastattelu

Etusivu Miksi tulisin kurssille? Kuuntele erään kurssilaisen haastattelu Radio Deissä: Erikan haastattelu CHC RY:N YLIMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS TORSTAINA 28.12 VANTAALLA PATOTIE 4 A KLO 18.00 asiat: hallituksen kokoonpanon valinta toiminnantarkastajan valinta taloudellinen tilanne Miksi tulisin kurssille? Kuuntele

Lisätiedot

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 14. helmikuuta 2013 Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) SUKUPUOLINÄKÖKULMA Tämä miesten ja naisten välisten erojen

Lisätiedot

anna minun kertoa let me tell you

anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa I OSA 1. Anna minun kertoa sinulle mitä oli. Tiedän että osaan. Kykenen siihen. Teen nyt niin. Minulla on oikeus. Sanani voivat olla puutteellisia mutta

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Osallistuja: Eräkeskus Wildernes Lodge Nurmijärvi-Sveitsi Northern Star Wildernes Lodge Vieki-Sveitsi Kaatrahovi Hotelli- Lieksan keskusta-venäjä

Osallistuja: Eräkeskus Wildernes Lodge Nurmijärvi-Sveitsi Northern Star Wildernes Lodge Vieki-Sveitsi Kaatrahovi Hotelli- Lieksan keskusta-venäjä Osallistuja: Eräkeskus Wildernes Lodge Nurmijärvi-Sveitsi Northern Star Wildernes Lodge Vieki-Sveitsi Kaatrahovi Hotelli- Lieksan keskusta-venäjä Master Pizza- Lieksan Keskusta-Turkki Pizzeria Slemani

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

FRA. Ihmisten oikeus asua itsenäisesti. Suomen tapaustutkimus raportti *** *** EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS * *

FRA. Ihmisten oikeus asua itsenäisesti. Suomen tapaustutkimus raportti *** *** EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS * * *** FRA * * *** EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS Ihmisten oikeus asua itsenäisesti Suomen tapaustutkimus raportti Sisältö Sivu dlfra... EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS Johdanto

Lisätiedot

Seurakuntien tunnettuuskysely 2018: Oulu. Kirkon tutkimuskeskus

Seurakuntien tunnettuuskysely 2018: Oulu. Kirkon tutkimuskeskus Seurakuntien tunnettuuskysely 2018: Oulu 1 Tietoa vastaajista 36% 3 16% 16% 1 1 16% mies nainen 1 20% Yhteensä 50% 50% 0% 20% 40% 60% 80% 100% 2 K4. Millainen Oulun seurakunnat on? Mainitse yksi adjektiivi

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

EVALUATION FOR THE ERASMUS+-PROJECT, STUDENTSE

EVALUATION FOR THE ERASMUS+-PROJECT, STUDENTSE #1 Aloitettu: 6. marraskuuta 2015 9:03:38 Muokattu viimeksi: 6. marraskuuta 2015 9:05:26 Käytetty aika: 00:01:47 IP-osoite: 83.245.241.86 K1: Nationality Finnish K2: The program of the week has been very

Lisätiedot

KirjautuminenPro+ PIKA OPAS PRO+ KÄYTTÖÖN

KirjautuminenPro+ PIKA OPAS PRO+ KÄYTTÖÖN KirjautuminenPro+ 1) Ammattiliitto Pro:n sivuilla, sivun oikeassa reunassa on Pro+ jäsenille. 1) Klikkaamalla logoa, pääset kirjautumaan Pro+ sivuille. Oman profiilin julkaisu Pro+ 2) 2) Kun olet kirjautunut

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EU:N KESKEINEN PÄÄTÖKSENTEKIJÄ Euroopan unionin neuvosto epävirallisesti myös EU:n neuvosto tai pelkkä neuvosto on EU:n keskeinen päätöksentekijä. Tässä toimielimessä kokoontuvat

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan. Jäsenkirje 2/12 SUOMEN RAVINAISTEN LIITTO RY:N JÄSENYHDISTYKSILLE Hyvät Ravinaiset Kesä on jo takanapäin, mutta voimme vielä muistella hienoja Mikkelin kuninkuusraveja ja muita tapahtumia. Syksy on tullut

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Kansalaisneuvonta ja järjestöt sosiaalinen media

Kansalaisneuvonta ja järjestöt sosiaalinen media Kansalaisneuvonta ja järjestöt sosiaalinen media Yhteistyö7laisuus Helsinki 10.9.2014, Salla Halme Sosiaalinen media MIELETÖN MAHDOLLISTAJA vuorovaikumeinen verkkovies7ntäväline tai - kanava jokainen voi

Lisätiedot

Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja

Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja Euroopan komissio - Lehdistötiedote Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja Bryssel 21. joulukuuta 2018 Tänään julkaistun uuden Eurobarometri-kyselyn

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

EU-hankkeiden onnistumistarinat esille!

EU-hankkeiden onnistumistarinat esille! EU-hankkeiden onnistumistarinat esille! EU-näkyvyyden huomioiminen hankkeissa 10.05.2017 Susanne Ekvall Euroopan komission Suomen-edustusto Kansalaisviestinnän päällikkö -Euroopan komission edustustot

Lisätiedot

1. Liikkuvat määreet

1. Liikkuvat määreet 1. Liikkuvat määreet Väitelauseen perussanajärjestys: SPOTPA (subj. + pred. + obj. + tapa + paikka + aika) Suora sanajärjestys = subjekti on ennen predikaattia tekijä tekeminen Alasääntö 1: Liikkuvat määreet

Lisätiedot

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Yhteistyöstä menestystä Forma messut on Taito Shopketjun myymälöille tärkein sisäänostotapahtuma ja paikka kohdata tavarantoimittajia. Siksi se

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Hyvät sukuseuran jäsenet ja muut sukuun kuuluvat! Lähestymme TEITÄ näin ensimmäisellä sukuseuratiedotteella. Tiedotteessa

Lisätiedot

Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio

Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Päättääkö opettaja ohjelmasta? Vai voisivatko opiskelijat itse suunnitella

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Hankeviestintää - miksi ja miten? Ilmari Nokkonen Viestinnän asiantuntija

Hankeviestintää - miksi ja miten? Ilmari Nokkonen Viestinnän asiantuntija Hankeviestintää - miksi ja miten? Ilmari Nokkonen Viestinnän asiantuntija Ilmari.nokkonen@oph.fi Aiheita Euroopan unionin ja Erasmus+ -ohjelman näkyvyys Miksi viestintä on tärkeää? Viestintäsuunnitelma

Lisätiedot

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. ääripäistä tasapainoon Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. Tekemisestä saa nauttia. Oikeasti. mutta jos rentoutuminen ja "vain oleminen" ahdistaa, voi olla että suorittamisen

Lisätiedot

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. lokakuuta 2012 (10.10) (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2010/0197 (COD) 11917/1/12 REV 1 ADD 1 WTO 244 FDI 20 CODEC 1777 PARLNAT 324 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia:

Lisätiedot

Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa:

Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa: Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa: Koulutukseen ja Te-toimiston rooliin liittyviä kysymykset: 1. Olen yli 30-vuotias mutta

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

HALLITTUA VERKKOVIESTINTÄÄ

HALLITTUA VERKKOVIESTINTÄÄ Lions Clubs International MD 107 Finland HALLITTUA VERKKOVIESTINTÄÄ Thorleif Johansson Suomen Lions-liitto ry Viestintäjohtaja Blogit Muu Kotisivut YouTube Skype Facebook Twitter Lähde: Harto Pönkä Sosiaalisen

Lisätiedot

Jotta voit käyttää Facebookia täytyy sinun ensiksi luoda sinne käyttäjätili. Käyttäjätilin luominen onnistuu noudattamalla seuraavia ohjeita.

Jotta voit käyttää Facebookia täytyy sinun ensiksi luoda sinne käyttäjätili. Käyttäjätilin luominen onnistuu noudattamalla seuraavia ohjeita. Facebook-pikaopas Mikä Facebook on? Facebook on internetissä toimiva sosiaalinen palvelu, jonka avulla sen käyttäjät voivat olla yhteydessä ystäviinsä ja sukulaisiinsa, jakaa kuvia ja videoita sekä liittyä

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

8. Miten EU toimii? III EU:n tavoitteet ja toiminta

8. Miten EU toimii? III EU:n tavoitteet ja toiminta 8. Miten EU toimii? EU:n toimielimet EU:n tärkeimmät toimielimet ovat: 1) Ministerineuvosto eli Euroopan unionin neuvosto 2) Eurooppa-neuvosto eli huippukokous 3) Euroopan parlamentti 4) Euroopan komissio.

Lisätiedot

Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla. Holopainen, Mika.

Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla. Holopainen, Mika. https://helda.helsinki.fi Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla Holopainen, Mika 2016 Holopainen, M & Koskinen, K 2016, ' Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla ' Verkkari

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Arjen ankkurit selviytymisen mittarit Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Mitä tarvitaan? Mistä riippuu? Kuka määrittää? Turvallisuus Mistä riippuu? Turvallisuus Katse eteenpäin Katse hetkessä Mistä riippuu?

Lisätiedot

ASK QK3a IF "VOTED", CODE 1 IN QK1 OTHERS GO TO QK3b

ASK QK3a IF VOTED, CODE 1 IN QK1 OTHERS GO TO QK3b QK Europarlamenttivaalit pidettiin 7. kesäkuuta. Jotkut suomalaiset eivät syystä tai toisesta äänestäneet näissä vaaleissa. Äänestittekö Te itse äskeisissä? Äänesti Ei äänestänyt FL Q TREND MODIFIED ASK

Lisätiedot

Expression of interest

Expression of interest Expression of interest Avoin hakemus tohtorikoulutettavaksi käytäntö Miksi? Dear Ms. Terhi virkki-hatakka I am writing to introduce myself as a volunteer who have the eagerness to study in your university.

Lisätiedot

Tukea viestintääsi. AYY.fi kalenteri Lukuvuosikalenteri. Apu on lähellä

Tukea viestintääsi. AYY.fi kalenteri Lukuvuosikalenteri. Apu on lähellä Tukea viestintääsi Viestintä- ja järjestösektorit avustavat yhdistyksiä viestinnässä AYY auttaa sinua tavoittaa muut yhdistykset ja aaltolaiset Viikkotiedote Yhdistystiedote Erityiset-lista Facebook AYY

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Tällä kertaa äänestän EU-vaalit 2019 jo kohta ovella

Tällä kertaa äänestän EU-vaalit 2019 jo kohta ovella Europe Direct Pohjois-Satakunta Uutiskirje Lokakuu, 7/2018 Tällä kertaa äänestän 26.05.2019 EU-vaalit 2019 jo kohta ovella Seuraavat Eurooppa-vaalien ajankohta on jo sovittuna eri jäsenmaissa. Suomessa

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Kohtele minua samanarvoisesti, älä korosta erityisyyttäni

Kohtele minua samanarvoisesti, älä korosta erityisyyttäni Valtakunnalliset lastensuojelupäivät 2012 4.10.2012 Finlandia-talo Johanna Barkman & Pipsa Vario Pesäpuu ry Kohtele minua samanarvoisesti, älä korosta erityisyyttäni Selviytyjät lastensuojelun kehittäjäryhmä..on

Lisätiedot

OHJEET KEHITYSKESKUSTELULLE ÅBO AKADEMIN PSYKOLOGIHARJOITTELIJOIDEN KANSSA

OHJEET KEHITYSKESKUSTELULLE ÅBO AKADEMIN PSYKOLOGIHARJOITTELIJOIDEN KANSSA OHJEET KEHITYSKESKUSTELULLE ÅBO AKADEMIN PSYKOLOGIHARJOITTELIJOIDEN KANSSA Hyvät harjoittelunohjaajat, Åbo Akademin psykologian ja logopedian laitos (IPL) työskentelee projektin parissa, jonka tavoitteena

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

ALKAVAN ISYYDEN TUKEMINEN HELSINKI 24.9.2015

ALKAVAN ISYYDEN TUKEMINEN HELSINKI 24.9.2015 ALKAVAN ISYYDEN TUKEMINEN HELSINKI 24.9.2015 Ilmo Saneri Isätyöntekijä työnohjaaja Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi Miessakit ry miehiä tukevaa

Lisätiedot

PU:NC Participants United: New Citizens

PU:NC Participants United: New Citizens PU:NC Participants United: New Citizens 2013 PU:NC Participants United: New Citizens * Kolmas Loimaan teatterin (Suomi) & County Limerick Youth Theatren (Irlanti) yhteinen Youth in Action projekti * CIMOn

Lisätiedot

Laura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018

Laura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018 Laura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa 14.11.2018. STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018 Tervetuloa State of World Population 2018 raportin julkaisutilaisuuteen. Tämän vuoden raportti kertoo

Lisätiedot

Vanhemmuussuunnitelma

Vanhemmuussuunnitelma Vanhemmuussuunnitelma Yhteinen lapsemme on / Yhteisiä lapsiamme ovat: Kunnioitamme toisiamme vanhempina, hyväksymme toistemme merkityksen lastemme elämässä ja toimimme yhteistyökumppaneina lastemme kasvattamisessa.

Lisätiedot

TEKNO-uutiskirje 2/2018

TEKNO-uutiskirje 2/2018 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä TEKNO uutiskirje 2/2018 TEKNO-uutiskirje 2/2018 TEKNO - Terveys- ja hyvinvointiteknologiaosaaminen sujuvaksi -hankkeessa kehitetään koulutusta ja verkostoja,

Lisätiedot

Joomla pikaopas. Yksinkertainen opas, jossa neuvotaan esimerkkisivuston teko Joomla julkaisujärjestelmällä vaihe vaiheelta.

Joomla pikaopas. Yksinkertainen opas, jossa neuvotaan esimerkkisivuston teko Joomla julkaisujärjestelmällä vaihe vaiheelta. Joomla pikaopas Yksinkertainen opas, jossa neuvotaan esimerkkisivuston teko Joomla julkaisujärjestelmällä vaihe vaiheelta. Paavo Räisänen www.ohjelmoimaan.net Tätä opasta saa vapaasti kopioida, tulostaa

Lisätiedot

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Tiistilän koulu English Grades 7-9 Heikki Raevaara MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Meeting People Hello! Hi! Good morning! Good afternoon! How do you do? Nice to meet you. / Pleased to meet you.

Lisätiedot

North2north Winnipeg Kanada

North2north Winnipeg Kanada North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja

Lisätiedot

Aamukahvit à la Moniheli. to klo

Aamukahvit à la Moniheli. to klo Aamukahvit à la Moniheli to 6.3. 14 klo 9.00 11.30 Kerro minulle ja minä unohdan, opeta minulle ja minä muistan, osallista minua ja minä opin. Benjamin Franklin OTA MUT MUKAAN! KUUNTELETKO? Eurovaaleissa

Lisätiedot

Horisontti 2020 mistä on kyse? Marja Nykänen 19.11.2014

Horisontti 2020 mistä on kyse? Marja Nykänen 19.11.2014 Horisontti 2020 mistä on kyse? Marja Nykänen 19.11.2014 Seuraavaksi aiheena: Mikä? Puiteohjelmien kunniakas historia Miksi? Kenelle Horisontti 2020 sopii? Mitä? Horisontin hankerahoituksen filosofia ja

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Miten me teemme arjesta antoisampaa?

Miten me teemme arjesta antoisampaa? Miten me teemme arjesta antoisampaa? Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi Jyväskylä 25.-26.3.2015 Rinnakkaissessio 26.3.2015 Hanna Rousku / varhaiskasvatuksen esimies, Masku kasv.. kandidaatti (KM-opiskelija),

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Lapset ensin. MLL:n vapaaehtoisena toimiminen Tule mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoimintaan. Juuri sinä voit antaa lasten ja nuorten

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Eurooppalaista kunnostusyhteistyötä ja hyviä käytäntöjä

Eurooppalaista kunnostusyhteistyötä ja hyviä käytäntöjä Eurooppalaista kunnostusyhteistyötä ja hyviä käytäntöjä RESTORE-hanke Jukka Jormola, SYKE Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari 26.1.2012 RESTORE Rivers: Engagement, Support and Transfering

Lisätiedot

Toimintatehtävä: Mene puhelimellasi osoitteeseen

Toimintatehtävä: Mene puhelimellasi osoitteeseen Missio Rasti 1. Kirkon uusi lähetyksen peruslinjaus on nimeltään Yhteinen todistus. Kuinka monta lähetysjärjestöä kirkossamme toimii? A. Kaksi B. seitsemän C. yhdeksän Mene puhelimellasi osoitteeseen www.sakasti.evl.fi/yhteinentodistus

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi?

Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi? Kansalliskielistrategia-hanke Valtioneuvoston kanslia Projektisihteeri Karin Hautamäki VNK009:00/2011 Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi? Kansalliskielistrategia-hanke

Lisätiedot

Hei kuka puhuu? lapsen kohtaaminen ja tukeminen

Hei kuka puhuu? lapsen kohtaaminen ja tukeminen Hei kuka puhuu? lapsen kohtaaminen ja tukeminen Maarit Engberg vt. Perhekonsultti 16.03.2015 Tampere Esityksen rakenne: 1) Ensi kieli ja kehittyvä minuus 2) Kuulon merkitys ja huomioiminen arjessa 3) Tukea

Lisätiedot

Tiedotejakelun trendit 2014!

Tiedotejakelun trendit 2014! Tiedotejakelun trendit 2014 Riina Vasala Toimitusjohtaja epressi.com epressi.com epressi.com on kotimainen yksityisesti omistettu yritys. Tarjoaa yritysviestinnän ammattilaisille työkalun mediajulkisuuden

Lisätiedot

Kirjoituskilpailu. "Niin samanlaisia, niin erilaisia, niin eurooppalaisia."

Kirjoituskilpailu. Niin samanlaisia, niin erilaisia, niin eurooppalaisia. Kirjoituskilpailu "Niin samanlaisia, niin erilaisia, niin eurooppalaisia." Tiesitkö, että Euroopan unioni (EU) on peräkkäisten laajentumisten ansiosta maailman suurin talousalue, jossa on yli 500 miljoonaa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin osana

Lisätiedot

PALAUTEKYSELYN TULOKSET

PALAUTEKYSELYN TULOKSET Mentorointiohjelma 2014 PALAUTEKYSELYN TULOKSET 18.11.2014, n=72 Mentorointiohjelma 2014 0 FAKTAT 18.11.2014 31 paria Helsingissä 20 paria Tampereella 9 paria Oulussa 120 ammattilaista 6-11/2014 RILin

Lisätiedot

EU-ASIAT TUTUIKSI VIESTINTÄPALVELUITA TOIMITTAJILLE

EU-ASIAT TUTUIKSI VIESTINTÄPALVELUITA TOIMITTAJILLE EU-ASIAT TUTUIKSI VIESTINTÄPALVELUITA TOIMITTAJILLE Valtioneuvoston viestintä Eurooppatiedotus Eduskunta Euroopan komission Suomen-edustusto Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimisto Dokumentti löytyy

Lisätiedot

Arvoisat Hyvinkään Venlan kaupunginosan asukkaat. Hyvät ystävät.

Arvoisat Hyvinkään Venlan kaupunginosan asukkaat. Hyvät ystävät. Käsikirjoitus Yhdistyksen kokouksen -video -esitykseen. Kaupunginosayhdistyksen perustamiskokouksen asialista: Kop, kop, kop 1. Kokouksen avaus Avaaja Arvoisat Hyvinkään Venlan kaupunginosan asukkaat.

Lisätiedot

Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua

Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua ERASMUS KOULUISSA Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua suomalaiseen kouluun? Erasmus kouluissa Erasmus

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

Duodecim- Osaamisen kehittämisen seminaari

Duodecim- Osaamisen kehittämisen seminaari Duodecim- Osaamisen kehittämisen seminaari 26.4.2018 Laura Ihamuotila SUOMEN MENTORIT RY Perustettu 2013 TEHTÄVÄMME: Työtä korkeakoulutetuille ja raikasta uudistusta työelämään yhdistämällä koulutetut

Lisätiedot

WWW.Janakkala.fi. Uudet www.janakkala.fi- sivut palvelevat sinua entistä. paremmin ja tehokkaammin. Tässä muutamia vinkkejä sivujen tarjonnasta.

WWW.Janakkala.fi. Uudet www.janakkala.fi- sivut palvelevat sinua entistä. paremmin ja tehokkaammin. Tässä muutamia vinkkejä sivujen tarjonnasta. WWW.Janakkala.fi Uudet www.janakkala.fi- sivut palvelevat sinua entistä paremmin ja tehokkaammin. Tässä muutamia vinkkejä sivujen tarjonnasta. 5.3.2009 1 Etusivulta löydät: Tekstin suurentaminen Hakutoiminto

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO EU-TALLEKIRJASTO LIITE III KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET

EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO EU-TALLEKIRJASTO LIITE III KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO Kansalaisviestintä Kansalaissuhteet EU-TALLEKIRJASTO LIITE III Bryssel COMM.C.3.002/RCA KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET Tässä asiakirjassa annetaan ohjeita

Lisätiedot

Tähtiseurakahvit. Elokuu

Tähtiseurakahvit. Elokuu Tähtiseurakahvit Elokuu Tervetuloa Tähtiseurakahville! Ohjelma Tilannekatsaus syksyyn Työkaluja Tähtiseurojen verkkopalveluun Huippu-urheilun ja aikuisliikunnan Tähtiseuratoiminnan klinikat Tähtiseura-päivät

Lisätiedot

Uusimaa-viikko. Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto

Uusimaa-viikko. Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto Uusimaa-viikko Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto Nostaa esille maakunnan hyväksi tehtävää työtä ja tekijöitä Yhdistää uusmaalaisia toimijoita vuosittain vaihtuvan

Lisätiedot

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14098/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella 1 (5) KILPAILUKUTSU AIKA: 1.-2.11.2014 Lämpimästi tervetuloa Aerobic Cup 4 kilpailuihin Nokialle! PAIKKA: Nokian palloiluhalli, Kankaantaankatu 4, 37100 Nokia SARJAT ja alustava aikataulu: Lauantai 1.11.

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD3189 TIEDON JA YHTEISKUNNALLISEN PÄÄTÖKSENTEON VUORO- VAIKUTUS 2017

KYSELYLOMAKE: FSD3189 TIEDON JA YHTEISKUNNALLISEN PÄÄTÖKSENTEON VUORO- VAIKUTUS 2017 KYSELYLOMAKE: FSD3189 TIEDON JA YHTEISKUNNALLISEN PÄÄTÖKSENTEON VUORO- VAIKUTUS 2017 QUESTIONNAIRE: FSD3189 INTERACTION BETWEEN KNOWLEDGE AND DECISION-MAKING 2017 Tämä kyselylomake on osa yllä mainittua

Lisätiedot

Vanhemmuussuunnitelma

Vanhemmuussuunnitelma Vanhemmuussuunnitelma Yhteinen lapsemme on / Yhteisiä lapsiamme ovat: Kunnioitamme toisiamme vanhempina, hyväksymme toistemme merkityksen lastemme elämässä ja toimimme yhteistyökumppaneina lastemme kasvattamisessa.

Lisätiedot

PUBLIC 9489/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9489/17 LIMITE PV/CONS 27 RELEX 440

PUBLIC 9489/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9489/17 LIMITE PV/CONS 27 RELEX 440 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9489/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 27 RELEX 440 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3540. istunto (ulkoasiat/kehitys),

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot