Talouden tasapainotus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Talouden tasapainotus"

Transkriptio

1 Talouden tasapainotus Kun vuoden 2013 talouden ennusmerkit keväällä osoittivat kaupungin talouden heikentyneen olennaisesti talousarviossa suunnitellusta ja toimitilastrategia valmistui luottamushenkilökäsittelyyn, kaupunginhallitus nimesi toukokuussa kuusihenkisen talouden tasapainotustyöryhmän. Ensimmäisessä vaiheessa työryhmän tuli puuttua vuoden 2013 toiminnan ja talouden sopeuttamiseen. Työryhmä teki joukon esityksiä menojen kasvun pysäyttämiseksi. Keväällä tehtiin kaupungin oman toiminnan määrärahoihin 1 prosentin leikkaus, jonka vaikutus määrärahoihin oli runsaat euroa. Koko organisaatiolta on kaupunginhallituksen päätöksellä edellytetty, että sitoudutaan vain kaikkien välttämättömimpiin menoihin ja näin keskitytään kaikkien olennaisimpaan. Henkilöstöpäätöksissä ja määrärahojen käytössä ja mahdollisissa ylitys- ja alitustilanteissa on noudatettava tarkoin annettuja ohjeita ja määrärahaseurantaa on lisättävä. Kaupunginhallitus ehti jo työryhmän esityksestä käynnistämään koko henkilökuntaa koskevat yt-neuvottelut henkilöstöjärjestöjen kanssa, mutta se myös keskeytti ne ennen neuvottelujen päättymistä. Kaupunginhallitus ei pitänyt lomautuksilla saatavaa todellista säästöä riittävänä, kun koko henkilöstöä ei voitu toiminnan jatkumisen turvaamiseksi lomauttaa yhtä pitkäksi aikaa. Arviolta kuluvan vuoden alijäämä tullee asettumaan välille 1,5-1,9 miljoonaa euroa. Mikäli nykyisen toiminnan arvioidaan jatkuvan sellaisenaan, on vuodelta 2014 odotettavissa arviolta 2,2 miljoonan alijäämä. Arvio lähtee olettamasta, että palkankorotukset ovat 0,9 prosenttia ja Karvaisien ja erikoissairaanhoidon kustannukset ovat niiden ilmoittamien alustavien suunnitelmien mukaiset. Vuoden 2012 tilinpäätöksen jälkeen kaupungin taseessa on kattamatonta alijäämää 1,6 miljoonaa euroa ja kuluvalta vuodelta sitä kertyy lisää vähintään 1,5 miljoonaa euroa. Vuosina katettavaa alijäämää tulee näin ollen olemaan vähintään 3,1 miljoonaa euroa. Koska kattamaton alijäämä tulee kattaa kolmen seuraavan suunnitelmavuoden aikana, on tavoitteeksi asetettu, että vuonna 2014 pyritään nollatulokseen ja vuosina 2015 ja 2016 katettaisiin kertynyt alijäämä (1,55 miljoonaa euroa/vuosi). Hallinto- ja talousjohtajan laatiman talouden kehyksen mukaan vuoden 2014 taloutta tulisi em. lukujen valossa tasapainottaa 2,2 miljoonalla eurolla ja seuraavina vuosina vielä 1,55 miljoonalla eurolla lisää. Säästöjen aikaansaaminen edellyttää pysyviä rakenteellisia muutoksia, joiden vaikutus ulottuisi vähintään vuoteen Säästötoimien käynnistäminen lähtee liikkeelle hitaasti eivätkä kaikki vaikutukset ehdi ensi vuoden alkuun, mistä johtuen säästöjä tulisi ohjelman alussa tehdä myös tilapäisratkaisuin. Liitteenä on esitys säästötoimiksi , missä on pääsääntöisesti kaikki talouden tasapainotustyöryhmässä esitetyt keinot talouden tervehdyttämiseksi. Vaikutuksiltaan mittavin on organisaatiouudistuksen yhteydessä toteutettavaksi esitetty henkilöstötyövuosien vähentäminen, joka toteutuessaan tarkoittaisi noin euron pysyvää säästöä pääsääntöisesti vakinaisen henkilökunnan välittömistä henkilöstömenoista.

2 Henkilötyövuosina mitattuna vähennys tarkoittaisi virka- tai työsuhteen päättämistä. Koska vakinaista henkilökuntaa esitetään vähennettäväksi yt-neuvottelumenettelyn myötä, on samaan aikaan vaikeaa työllistää työllisyysmäärärahoin työllistettyjä tai muita sijaisia ja määräaikaisia. Tästä johtuen myös henkilöstömenot näiltä osin pienenevät arviolta euroa. Lisäksi esitykseen sisältyy vuosille 2014 ja 2015 vaikutuksiltaan euroa/vuosi lomautukset. Kaupunginhallituksen talousseminaarin jälkeen talouden tasapainotustyöryhmä sekä toimialajohtajat ja kaupunginjohtaja kokoavat esityksen kaupunginhallituksen käsittelyyn lisäevästyksiä varten. Esitys: Talouden tasapainotustyöryhmä esittää kaupunginhallituksen talousseminaarille liitteenä olevan säästöohjelman käsittelyä osana vuosien talouden suunnittelua ja ohjeistaa säästöohjelman valmistelua työryhmälle sekä toimialajohtajille ja kaupunginjohtajalle.

3 Säästötoimet /Esitys Henkilöstö 1.1. henkilöstöravintolan lopettaminen kaupungintalolla vuokrien säästö henkilöstömenojen leikkaus 1.2. Lomien ajoitus kuluvalle vuodelle vähentää kuluksi kirjattavaa lomapalkkavelan kasvua - toimintojen hallittu sulku joulukuussa 1.3. Ylityökielto vähentää palkkamenoja - henkilöstön suunnitelmallinen käyttö 1.4. Organisaatiouudistuksen henkilöstömenojen bruttosäästö kumulatiivinen säästö 1.5. Lomautukset ja vapaaehtoiset järjestelyt koko henkilöstön osalta vuosina Työllistäminen ja sijaisten yms. käyttö(nettosäästö) määräaikaisten ja tilapäisten henkilöiden työllistäminen vaikeutuu ja vähenee mahd. lomautusten ja irtisanomisten vuoksi

4 2 Toimitilat 2.1. Ruukinpajan tiloista luopuminen siirto varikolle selvitetään 2.2. Työväenopiston ja musiikkikoulun siirto kaupungintalon ja kirjaston yhteyteen - toimiva yhteistyö työväenopiston, kirjaston ja museon sekä taidekoulujen kesken - käyttökustannusten säästö - henkilöstöresurssin joustava ja tehokas käyttö - ratkaisevaa kulujen kannalta on Anttilan talon tuleva käyttö 2.3. Henkilöstöravintolan uudet käyttäjät valimomuseo ja työäenopiston kädentaidot Rautapataan - tilaa vapautuu Nyhkälän kodilta - palvelukeskuksen "uima-allas" on uusiokäytettävissä - vuodeosasto 2:n tilat ovat vapaina 2.4. Optimaalisen omistajapolitiikan hoito - vuosittainen kiintestöjen ja tonttien myyntivoittotavoite pidetään eurossa vuosittain 3 Yksittäiset toimialoilla tehtävät muutokset 3.1. Kaupunginhallituksen alaisten avustuen puolittaminen avustuksia myönnetty KaU, Omakotiyhdistys, Beach Party, Sotainvalidit, seura- ja työväentalot,

5 3.2. Kaluston myynti ulkoistamistilanteissa myyntivoitto ja ylläpitokulut 3.3. Katujen ylläpitokulujen leikkaus lumenauraustason alentaminen 3.4. Yksityisteiden avustusten ja kunnossapidon puolittaminen jakokriteerit uudistetaan 3.5. Opetustoimen säästötavoite toimiala tekee erillisen esityksen säästöistä siten, ettei vaaranneta ryhmäkokojen pienentämiseen saatua avustusta 3.6. Ostojen kokonaismäärän leikkaaminen vuoden tasolle toimialoittain ja "Muiden ostopalvelujen" kasvun puolitus 4 Karviaisen talouden, toiminnan ja hallinnon sopeuttaminen 4.1. Johdon uudelleen järjestelyt ja talousraami (18,5 milj. euroa) Hoivakodin valmistumisen aiheuttama rakennemuutos Veronkorotukset 5.1. Veroprosenttia korotetaan 0,5 %-yksiköllä Ostopalvelujen lisäys (auraus yms.) Yhteensä Tavoite

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarviosta ja suunniteltavista säästötoimenpiteistä informoitiin yhteistyötoimikuntaa pidetyssä kokouksessa.

Vuoden 2016 talousarviosta ja suunniteltavista säästötoimenpiteistä informoitiin yhteistyötoimikuntaa pidetyssä kokouksessa. Kaupunginhallitus 7 18.01.2016 Yhteistyötoimikunta 6 25.01.2016 Yhteistyötoimikunta 10 17.02.2016 Yhteistyötoimikunta 0 14.03.2016 Kaupunginhallitus 59 14.03.2016 Yhteistoimintaneuvottelujen aloittaminen

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Hallinnon toimialan talousarvio 2019 Kh

Hallinnon toimialan talousarvio 2019 Kh Hallinnon toimialan talousarvio 2019 Kh 24.9.2018 KH:n päätökset 25.6.2018 Käyttötalousraamiksi päätettiin 366,7 M =>Leikattavaa 7,6 M Hallinnon toimialan alkuperäinen raamiehdotus oli 18,64 M ja KH:n

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon

Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon Kaupunginhallitus 297 26.11.2012 Kaupunginvaltuusto 77 03.12.2012 Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon Karviaisessa on

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi

Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 877/02.02.00/2013 393 Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kuntalain 65 :n mukaan taloussuunnitelman

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015 Siilinjärven kunta Muutostalousarvio 2015 Tuloslaskelma (ulkoinen, 1000 euroa) Muuto Muuto Muutos s s Muutos % TP 2013 TA 2014 TA 2015 TA 2015 euroa % MB-15/Ta-14 TOIMINTATULOT 19 489 18 856 18 920 18

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman.

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman. Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelma Khall. 22.10.2015 394 Khall. 23.10.2015 399 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Talousarviomuutokset 2013 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Kaupungin talousarvion sitovuusmääräysten mukaan bruttobudjetoiduilla

Lisätiedot

Lomautusten vaikutukset ruokapalveluissa. Kiinteistöpalveluliikelaitos Johtokunta 7.5.2009 Paula Juvonen

Lomautusten vaikutukset ruokapalveluissa. Kiinteistöpalveluliikelaitos Johtokunta 7.5.2009 Paula Juvonen Lomautusten vaikutukset ruokapalveluissa Kiinteistöpalveluliikelaitos Johtokunta 7.5.2009 Paula Juvonen Hoivalaitosten ateriapalvelut 2 Toiminta 365 päivää vuodessa, 4 ateriaa päivässä Sisäiset asiakkaat

Lisätiedot

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Vuoden 2009 talousarvion toteutuma 31.8.2009 Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Budjettivertailua vuoteen 2008 25.9.2009 Ulkoinen laskelma 2008 2009 Muutos % Tilanne 31.8.2009 8kk 8kk Toimintatuotot 36 536

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013 Asianro 191/02.06.01/2014 Tiivistelmä Teknisen lautakunnan talouden sopeutustoimenpiteet sisältävä talousarvio toteutui laaditun

Lisätiedot

Tarve henkilöstömenosäästöihin jatkuu kuntasektorilla

Tarve henkilöstömenosäästöihin jatkuu kuntasektorilla Tarve henkilöstömenosäästöihin jatkuu kuntasektorilla Tiedotustilaisuus KT:n henkilöstömenosäästötiedustelun tuloksista 17.12.2014 Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen KT:n henkilöstömenosäästötiedustelu

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan selvitys talouden sopeuttamisen mahdollisuuksista vuonna 2013

Sivistyslautakunnan selvitys talouden sopeuttamisen mahdollisuuksista vuonna 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 276/02.02.00/2012 45 Sivistyslautakunnan selvitys talouden sopeuttamisen mahdollisuuksista vuonna 2013 Raision kaupungin alustavan vuoden 2012 tilinpäätöksen mukaan

Lisätiedot

Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille

Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille Kaupunginhallitus 229 22.06.2015 Kaupunginhallitus 334 05.10.2015 Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille 2016-2019 307/04/041/2015 KH 22.06.2015 229 Valtuuston talousarvioseminaari

Lisätiedot

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET / OMAISUUDEN MYYNNIT. (Valmistelija kunnanjohtaja puh. 044 417 5401)

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET / OMAISUUDEN MYYNNIT. (Valmistelija kunnanjohtaja puh. 044 417 5401) Kunnanhallitus 312 13.12.2010 Kunnanvaltuusto 54 16.12.2010 Kunnanhallitus 10 11.01.2011 Kunnanhallitus 35 25.01.2011 Kunnanhallitus 72 08.03.2011 Kunnanhallitus 85 28.03.2011 Kunnanhallitus 148 28.06.2011

Lisätiedot

Talousarvion 2014 kehys. Kh , 202

Talousarvion 2014 kehys. Kh , 202 Talousarvion 2014 kehys Kh 20.5.2013, 202 Ensi vuoden talousarvioehdotuksen valmistelu käynnistyy varsin epävarmassa taloudellisessa tilanteessa. BKT:n kasvukehitys on ollut hyvin vaimeaa ja työttömyystilanne

Lisätiedot

Kunnanhallitus 291 03.11.2014 Kunnanhallitus 3 12.01.2015. Henkilöstösäästöt 2015 634/02.02.00/2014. Kunnanhallitus 03.11.2014 291

Kunnanhallitus 291 03.11.2014 Kunnanhallitus 3 12.01.2015. Henkilöstösäästöt 2015 634/02.02.00/2014. Kunnanhallitus 03.11.2014 291 Kunnanhallitus 291 03.11.2014 Kunnanhallitus 3 12.01.2015 Henkilöstösäästöt 2015 634/02.02.00/2014 Kunnanhallitus 03.11.2014 291 Lautakuntien talousarvioehdotuksessa vuodelle 2015 toimintakate kasvaa -103,7

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys

Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 409 18.11.2013 Asianro 15/02.02.02/2013 145 Tilausten toteutuminen 30.9.2013 ja lisämäärärahaesitys Päätöshistoria Kaupunginhallitus 18.11.2013 409 Talousjohtaja

Lisätiedot

Kunta-alan työmarkkinakatsaus. Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen 23.8.2013

Kunta-alan työmarkkinakatsaus. Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen 23.8.2013 Kunta-alan työmarkkinakatsaus Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen 23.8.2013 KT Kuntatyönantajat KT Kuntatyönantajat on kunta-alan työnantajajärjestö. Se ajaa kuntien ja kuntayhtymien etuja työmarkkinoilla.

Lisätiedot

Henkilöstösäästöjen vaikutusten arviointi

Henkilöstösäästöjen vaikutusten arviointi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 59 Henkilöstösäästöjen vaikutusten arviointi Asianro 313/02.02.01/2013 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 2.6.2014 195: "Kaupunginjohtaja Ari Korhonen: Raision kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 58 16.06.2015. 58 Asianro 8413/02.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 58 16.06.2015. 58 Asianro 8413/02.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) 58 Asianro 8413/02.02.00/2014 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden vuoden 2015 käyttötalouden tasapainottaminen Kuopion kaupungin vuoden 2015 talousarvio

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino

Lisätiedot

HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.1.27 Liite nro: 1 TOIMINTATUOTOT Maakunnan talousarvion (MV 23.4.7) (ilman liikelaitoksia) mukaan toimintatuotot ovat vuodelle 27

Lisätiedot

Kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimet KT:n ajankohtaistiedustelu

Kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimet KT:n ajankohtaistiedustelu Kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimet 2018 KT:n ajankohtaistiedustelu 30.1.2019 KT:n tiedustelu kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimista Tiedustelussa selvitettiin vuoden 2018 sopeutustoimien

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus

TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus Käyttötalousosa Yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka Malin TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 146 898 1 121 390 1

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.212 ALUSTAVA ARVIO Maakunnan talousarvio 212 ja toimintasuunnitelma 213 215 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 28.11.211 62. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 Kunnanhallitus 111 27.03.2013 Kunnanhallitus 134 15.04.2013 Kunnanvaltuusto 38 25.04.2013 JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 179/02.05.01/2013 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimet KT:n ajankohtaistiedustelu

Kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimet KT:n ajankohtaistiedustelu Kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimet 2017 KT:n ajankohtaistiedustelu 7.3.2018 KT:n tiedustelu kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimista Tiedustelussa selvitettiin vuoden 2017 sopeutustoimien

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

Työryhmä on pitänyt nyt yhteensä 5 kokousta. Näiden kokousten perusteella raportoidaan seuraavaa:

Työryhmä on pitänyt nyt yhteensä 5 kokousta. Näiden kokousten perusteella raportoidaan seuraavaa: 1 Väliraportti (Luonnos) Karkkilan vuoden 2012 talousarvion sopeuttaminen Karkkilan kaupunginhallitus nimesi 7.11.2011 pitämässään kokouksessa työryhmän valmistelemaan esitystä PTKY Karviaisen toiminnan

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2018

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2018 LEMIN KUNTA 5.11.2018 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2018 Toteutuma lokakuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin lokakuun kirjauksista 5.11.2018. Tulopuolelta

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus ja talouden sopeuttaminen

Ajankohtaiskatsaus ja talouden sopeuttaminen Ajankohtaiskatsaus ja talouden sopeuttaminen Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin valtuuston seminaari 18.9.2019 Risto Miettunen Sairaanhoitopiirin johtaja 19.9.2019 1 Palvelujen kysyntä on maan korkein Potilaita

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma

Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Sosiaali- ja terveyslautakunta 103 13.10.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 110 19.10.2015 Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

Vuoden 2015 kiinteistöveroprosentit on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään 17.11.2014.

Vuoden 2015 kiinteistöveroprosentit on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään 17.11.2014. Kaupunginhallitus 522 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 111 10.11.2014 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2015 KH 522 Selostus: Vuoden 2015 kiinteistöveroprosentit on ilmoitettava verohallinnolle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät 20.03.2013 Sivu 1 / 1 890/00.01.01/2013 30 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät Valmistelijat / lisätiedot: Hietanen Tommi, puh. (09) 816 23001 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %. TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien

Lisätiedot

Loimaan kaupunki 1 Kh Liite Käyttötalouden muutokset vuoden 2019 talousarvioon

Loimaan kaupunki 1 Kh Liite Käyttötalouden muutokset vuoden 2019 talousarvioon Loimaan kaupunki 1 Kh 8.4.2019 Liite Loimaan kaupunki Käyttötalouden muutokset vuoden 2019 talousarvioon Sosiaali- ja terveyspalvelut -palveluala 1. Toimintakulujen vähennys vuositasolla vuonna 2019 Toimenpideesitykset

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 30 Asianro 4790/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvion valmistelu Vuoden 2016 talousarviovalmistelu on käynnistetty kevään 2015 aikana kaupunginjohtajan johtoryhmässä,

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007 Kaupunginhallitus 87 08.04.2008 Kaupunginhallitus 123 06.05.2008 Kaupunginvaltuusto 43 04.06.2008 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007 918/02/021/2008 KHALL 87 Liite

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset hallituksen toimivallan osalta

Kuntayhtymän hallitus Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset hallituksen toimivallan osalta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 12/2018 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 151 19.11.2018 161 107/02.02.00.00/2017 Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset hallituksen toimivallan

Lisätiedot

Tilinpäätösennuste 2014

Tilinpäätösennuste 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 46 Tilinpäätösennuste 2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Raision kaupungin tilinpäätös on valmistumassa. Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden ylijäämäksi on muodostumassa

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Ohjausryhmän yksimielinen esitys talouden tasapainottamiseksi Eero Laesterä, HT Heli Silomäki

Heinolan kaupunki Ohjausryhmän yksimielinen esitys talouden tasapainottamiseksi Eero Laesterä, HT Heli Silomäki Heinolan kaupunki Ohjausryhmän yksimielinen esitys talouden tasapainottamiseksi 28.5.2018 Eero Laesterä, HT Heli Silomäki Prosessin aikataulu MAALISKUU 2018 7.3.2018 Ohjausryhmän kokous sopeutustavoite,

Lisätiedot

Valtuustoseminaarin 22.4.2013 antia, yksilötehtävät ja ryhmätyöt

Valtuustoseminaarin 22.4.2013 antia, yksilötehtävät ja ryhmätyöt 1 LOIMAAN KAUPUNKI 25.4.2013 Valtuustoseminaarin 22.4.2013 antia, yksilötehtävät ja ryhmätyöt Yhteiset säästökohteet, konsernia koskevat kohteet Vuokra-asuntojen määrän hallittu alasajo. /määrän vähentäminen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Selvityspyyntö / sivistystoimi

Kunnanhallitus Selvityspyyntö / sivistystoimi Kunnanhallitus 12.9.2016 Selvityspyyntö 27.6.2016 / sivistystoimi - v. 2016 Tähän meno- tarvittaessa ja tulokehitys otsikko - palveluiden ostojen kehitys varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen osalta erilliset

Lisätiedot

Reino Hintsa http://www.reinohintsa.com/

Reino Hintsa http://www.reinohintsa.com/ Isonkyrön kunnan talous 2009-2010 tilannekatsaus 24.8.2009 ja 9.9.2009 Reino Hintsa http://www.reinohintsa.com/ www.reinohintsa.com 1 Kuntataloudessa vaikeat ajat Laman johdosta työttömyys lisääntyy Kunnan

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupunki 12.9.14 VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016 2017 LAADINTA

Lappeenrannan kaupunki 12.9.14 VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016 2017 LAADINTA Lappeenrannan kaupunki 12.9.14 VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016 2017 LAADINTA Yleistä Kaupunginhallitus päättää ensi vuoden ja taloussuunnittelukauden kehysten tarkistuksesta kokouksessaan

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 286 30.09.2013 Kaupunginhallitus 373 03.12.2013 Yt-menettelyn päättyminen henkilöstömenojen säästämiseksi KHAL 286 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Lisätietoja antaja: talousasiantuntija

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Tilinpäätös 2013 Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen Tilikauden tulos 2013 Tilinpäätös on 3,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen sen jälkeen, kun on huomioitu kunnille palautettava maksuosuus 3,4 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2012 Sivu 1 18.01.2012

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2012 Sivu 1 18.01.2012 Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2012 Sivu 1 Kokoustiedot Aika Keskiviikko klo 18.25-19.09 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet et Moilanen Pekka Lahti Jari Airas

Lisätiedot

Kunnan kulttuuritoiminnan hallinto- ja palvelurakenne: (Kuvaus hallinnosta, palvelurakenteesta ja palveluvalinnoista.)

Kunnan kulttuuritoiminnan hallinto- ja palvelurakenne: (Kuvaus hallinnosta, palvelurakenteesta ja palveluvalinnoista.) Tehhään yhessä hanke / Kuntien kulttuurin talous Hankkeen tavoite Selvitetään kuntien kulttuuritoiminnan ja talouden nykytilanne vertailukelpoisella tavalla, otetaan käyttöön ja vakiinnutetaan yhteinen

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUS NETTO

KÄYTTÖTALOUS NETTO Jyväskylän kaupungin tilinpäätös 2004 TP 2003 TP 2004 Muutos Veroprosentti 18,50 % 18,50 % 0,00 % Asukasluku 82 409 83 582 1173 Verotulot, milj. euroa 218,4 220,3 1,9 Vuosikate, milj. euroa 5,7 5,1-0,6

Lisätiedot

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018 Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018 Taloustilanne marraskuun lopussa Laskennallinen toteutuma 91,6% Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMENPITEISTÄ V. 2007 TALOUSARVIOSSA PYSYMISEKSI

RAPORTTI TOIMENPITEISTÄ V. 2007 TALOUSARVIOSSA PYSYMISEKSI 1 RAPORTTI TOIMENPITEISTÄ V. 2007 TALOUSARVIOSSA PYSYMISEKSI Hallituksen alainen toiminta Suunnittelu- ja kehittämisyksikkö Yhteiset palvelut Toiminta sopeutuu talousarvion 2007 voimavaroihin vähentämällä

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 Kaupunginhallitus 101 28.03.2019 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 151/04.047/2019 KH 28.03.2019 101 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 21 12.2.2013 Asianro 183/02.02.00/2013 105 Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Päätöshistoria Tekninen lautakunta 12.2.2013

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottamissuunnitelma ja toimenpideohjelma vuosille 2014-2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottamissuunnitelma ja toimenpideohjelma vuosille 2014-2018 Kiteen kaupungin talouden tasapainottamissuunnitelma ja toimenpideohjelma vuosille 2014-2018 Kiteen kaupunki Talouden tasapainottamissuunnitelma ja toimenpideohjelma vuosille 2014-2018 1 (5) Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2014

Vuoden 2014 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 98 30.3.2015 Asianro 356/02.02.01/2015 59 Vuoden 2014 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2014

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 20.4.2016 Yleistä Pääluokan määrärahataso nousee

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta 75 23.10.2014 ESITYS SIVISTYSTOIMEN VUODEN 2015 TALOUSARVIOKSI KUVLA 75

Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta 75 23.10.2014 ESITYS SIVISTYSTOIMEN VUODEN 2015 TALOUSARVIOKSI KUVLA 75 Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta 75 23.10.2014 ESITYS SIVISTYSTOIMEN VUODEN 2015 TALOUSARVIOKSI KUVLA 75 Sivistysjohtaja: Kaupunginkanslia on antanut hallintokunnille ohjeet vuoden 2015 talousarvion

Lisätiedot

VUODEN 2014 SÄÄSTÖT - RAKENNEMUUTOSOHJELMA

VUODEN 2014 SÄÄSTÖT - RAKENNEMUUTOSOHJELMA VUODEN 2014 SÄÄSTÖT - RAKENNEMUUTOSOHJELMA Kaupunkirakenneyksikön toimenpiteet 260 000 puistojen ja katujen tuottavuuden parantaminen (191 00 ) yksityistieavustuksien leikkaus (32 000 ) lupa- ja viranomaistoiminnot

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2016 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2016 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään Kaupunginhallitus 508 04.11.2015 Kaupunginvaltuusto 110 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 582/03/032/2015 KH 508 Selostus: Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2016 on ilmoitettava

Lisätiedot

Tilaajan arvion tarkistus

Tilaajan arvion tarkistus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 341 Tilaajan arvion tarkistus Asianro 709/02.02.00/2013 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kaupunginhallitus päätti 17.6.2013 259, että tilaajan

Lisätiedot

bruttosäästönä 1.835.300 euroa veromenetyksenä 441 600 euroa yhteensä 1.393.700 euroa

bruttosäästönä 1.835.300 euroa veromenetyksenä 441 600 euroa yhteensä 1.393.700 euroa Kaupunginhallitus 585 08.12.2014 Kaupunginvaltuusto 122 15.12.2014 Mahdollinen henkilökunnan lomautus ja sen vaikutuksia KH 585 Selostus: Kaupunginhallitus on 2.12.2014 :n 564 kohdalla päättänyt esittää,

Lisätiedot

Talouden tasapainottamisohjelma 2014-2016 (tarkistettu, 18.11.2013)

Talouden tasapainottamisohjelma 2014-2016 (tarkistettu, 18.11.2013) 1.3 Strategiset kehittämishankkeet 2014 Talouden tasapainottamisohjelma 2014-2016 (tarkistettu, 18.11.2013) Valtuustokauden tavoitteena on tehtyjen linjausten mukaisesti talouden tasapainon saavuttaminen

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Raision kaupungin sopeuttamistoimenpiteet vuodelle 2013

Raision kaupungin sopeuttamistoimenpiteet vuodelle 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 313/02.02.01/2013 224 Raision kaupungin sopeuttamistoimenpiteet vuodelle 2013 Tiivistelmä Raision kaupunginvaltuusto päätti 15.4.2013 83, että kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017 Sivistystoimialan kuukausiraportti Syyskuu 2017 Talousraportti Syyskuu 2017 Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTANEUVOTTELU

YHTEISTOIMINTANEUVOTTELU SOTK AMON KUNTA YHTEISTOIMINTANEUVOTTELU Kokousaika Tiistai 18.3.2014 klo 9.00-10.30 Kokouspaikka Paikalla Kunnanvirasto, valtuustosali Työnantaja Petri Kauppinen Paula Halonen Pentti Piirainen Mika Kilpeläinen

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

o(z 28.08.2012 SALON KAUPUNKI

o(z 28.08.2012 SALON KAUPUNKI SALON KAUPUNKI SIVISTYSTOIMEN LUOTTAMUSMIESTEN KUULEMINEN = t o i 28.08.2012 o(z Aika: Maanantai 27.8.2012 klo 10.00-11.00 Paikka: Läsnä: Kokoustila Haapa, kaupungintalo Ekman Marjo, JHL 087 pääluottamusmies

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Sosiaali- ja terveysvaliokunta (StV) VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 18.4.2016 Yleistä Pääluokan määrärahataso nousee

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Lisätiedot

Kustannukset, ulkoinen

Kustannukset, ulkoinen Kunnanjohtajan talousarvioehdotus 2010 Kunnanjohtajan talousarvioehdotus 2010 on tasapainoinen, mutta lisää säästöjä tarvitaan ja kaikki säästötoimenpiteet, joihin on ryhdytty, ovat välttämättömiä. Talousarvioehdotuksen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖVÄHENNYKSIÄ KOSKEVAN YT-NEUVOTTELUN NEUVOTTELUTULOS

HENKILÖSTÖVÄHENNYKSIÄ KOSKEVAN YT-NEUVOTTELUN NEUVOTTELUTULOS Kaupunginhallitus 424 19.11.2013 Kaupunginhallitus 437 26.11.2013 Kaupunginhallitus 448 09.12.2013 Kaupunginhallitus 104 10.03.2014 Kaupunginhallitus 199 27.05.2014 HENKILÖSTÖVÄHENNYKSIÄ KOSKEVAN YT-NEUVOTTELUN

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 38 14.6.2016 50 24.8.2016 57 21.9.2016 67 Asianro 4590/02.02.00/2016 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2017 talousarviolaadinnan tilannekatsaus historia

Lisätiedot

Pihtiputaan kunnan vuoden 2017 talousarvio, palvelusopimus ja vuosien taloussuunnitelma. Kuntalain 110 talousarviosta on seuraavanlainen:

Pihtiputaan kunnan vuoden 2017 talousarvio, palvelusopimus ja vuosien taloussuunnitelma. Kuntalain 110 talousarviosta on seuraavanlainen: Kunnanhallitus 210 21.11.2016 Pihtiputaan kunnan vuoden 2017 talousarvio, palvelusopimus ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 418/200/2016 Kunnanhallitus 21.11.2016 210 Kuntalain 110 talousarviosta on

Lisätiedot

Väestörakenteen muutoksen lisäksi uudet valtion asettamat velvoitteet ovat lisänneet jatkuvasti kuntien menoja.

Väestörakenteen muutoksen lisäksi uudet valtion asettamat velvoitteet ovat lisänneet jatkuvasti kuntien menoja. Kaupunginhallitus 14 14.01.2013 Sopeuttamisohjelma 624/02/02/00/2012 KH 14 Lähtökohdat Yleinen taloudellinen kehitys on kiristänyt kuntataloutta nopeasti. Ns. kestävyysvaje ja arvioitu jatkuva kansantalouden

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottamissuunnitelma ja toimenpideohjelma vuosille

Kiteen kaupungin talouden tasapainottamissuunnitelma ja toimenpideohjelma vuosille Kiteen kaupungin talouden tasapainottamissuunnitelma ja toimenpideohjelma vuosille 2014-2018 1 (5) Karsinnat ulkoisesta toimintakatteesta KAUPUNGIN YHTEISET Kaupunki lomauttaa henkilöstöään vuoden 2015

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2016 1 (1) 38 14.6.2016 50 24.8.2016 57 21.9.2016 67 26.10.2016 74 Asianro 4590/02.02.00/2016 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2017 talousarviolaadinnan tilannekatsaus

Lisätiedot

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 109 31.3.2014 Asianro 337/02.02.01/2014 52 Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI HEINÄKUU 1 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT JOHTAMINEN, OSAAMINEN JA HENKILÖSTÖ Tammi-heinäkuussa 1 on kirjattu henkilöstökuluja n., milj. euroa (, %) viimevuotista enemmän. Muutos johtuu työllistämistuella

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. TALOUSARVION MUUTOS kaupunginjohtaja Ilkka Salminen. Jämsä elämäsi tarina

JÄMSÄN KAUPUNKI. TALOUSARVION MUUTOS kaupunginjohtaja Ilkka Salminen. Jämsä elämäsi tarina JÄMSÄN KAUPUNKI TALOUSARVION MUUTOS 19.4.2017 kaupunginjohtaja Ilkka Salminen Jämsä elämäsi tarina 1 Tilaisuuden ohjelma Avaus Yleiskatsaus kaupunginjohtaja Ilkka Salminen kaupunginjohtaja talousjohtaja

Lisätiedot

Talouden osavuosikatsaus 1-8 2015 ja lisämääräraha-anomus Ekonomisk delårsrapport 1-8 2015 och anhållan om tilläggsanslag

Talouden osavuosikatsaus 1-8 2015 ja lisämääräraha-anomus Ekonomisk delårsrapport 1-8 2015 och anhållan om tilläggsanslag Sosiaali- ja terveyslautakunta 180 23.09.2015 Talouden osavuosikatsaus 1-8 2015 ja lisämääräraha-anomus Ekonomisk delårsrapport 1-8 2015 och anhållan om tilläggsanslag 985/02/02/02/2014 SosTe 180 Valmistelija:

Lisätiedot

SOPEUTTAMISTOIMENPITEET VUODELLE 2017 Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito

SOPEUTTAMISTOIMENPITEET VUODELLE 2017 Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito SOPEUTTAMISTOIMENPITEET VUODELLE 2017 Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito Palveluvaliokunta 20.6.2017 21.6.2017 Raija Inkala 1 Talouden toteuma: toukokuu 2017 (5kk) KOKO IKÄHOIVAN KOKONAISUUS/SISÄISET JA

Lisätiedot

Talousarvion 2015 laadinnan ohjelukujen hyväksyminen

Talousarvion 2015 laadinnan ohjelukujen hyväksyminen Kaupunginhallitus 248 02.06.2014 Saaristolautakunta 13 10.06.2014 Talousarvion 2015 laadinnan ohjelukujen hyväksyminen 461/02.02.00/2014 KH 248 Kaupunginkamreeri Juha Heinonen: Taloussuunnitelman 2015-2018

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 18.5.2009 1999/nro 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN KESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 Sivistystoimen lautakunnan alaisen sivistystoimen keskuksen toimintaan

Lisätiedot

Toimintakate ,4. TA 2014 TP 2014 Jäljellä Tot. % Toimintakate ,5

Toimintakate ,4. TA 2014 TP 2014 Jäljellä Tot. % Toimintakate ,5 Sos.- ja terv.lautakunta 12 23.02.2016 Sosiaali- ja terveysosaston talousarvion toteutuma 438/04/041/2014 STL 12 1.TOIMINTAKATTEEN SITOVUUS VALTUUSTOON NÄHDEN Tulosalue Hallinto ja projektit Työllisyyden

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Julkaistu 18.6.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot