Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan TOIMINTAKERTOMUS 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan TOIMINTAKERTOMUS 2015"

Transkriptio

1 Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan TOIMINTAKERTOMUS 2015

2 JOHDANTO Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (OSAKO) on Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) opiskelijoiden etu- ja palvelujärjestö, jonka toiminta perustuu ammattikorkeakoululakiin (932/2014). Vuosi 2015 oli opiskelijakunnan yhdestoista toimintavuosi lakisääteisenä opiskelijakuntana. Toimintakertomus on laadittu strategisen tason kuvauksena toimikauden toiminnasta ja tuloksista. Toimintakertomus esitellään opiskelijakunnan ydinprosessien mukaisesti. Pääpaino toiminnassa oli edelleen Oamkin opiskelijoiden etujen ajamisessa ja palvelutyössä. Toimikuntia järjestettiin ympäri vuoden. Edustajisto kokoontui toimintavuoden aikana yhdeksän kertaa. OSAKOn edustajistovaaliin asettautui ehdolle 50 ehdokasta ja äänestysaktiivisuus laski lähes 10 prosenttiyksikköä. Edustajisto perusti alkuvuodesta työryhmän työstämään OSAKOn ammattikorkeakoulupoliittista ohjelmaa ja hallitus perusti edustajiston valtuuttamana brändityöryhmän opiskelijakunnalle. Ammattikorkeakoulupoliittinen poliittinen ohjelma hyväksyttiin syksyllä. Henkilöstössä tapahtui vuoden aikana muutoksia, kun koulutussihteerinä toiminut Jari-Pekka Kanniainen, Osakolaisen päätoimittajana toiminut Daniel Wallenius ja Osakolaisen taittajana toiminut Sara Kananen erosivat tehtävistään ja uudeksi koulutussihteeriksi palkattiin Anne Kurkela, Osakolaisen päätoimittajasi Juuso Taipale ja lehden taittajaksi Katja Dianoff.

3 1 TOIMINNAN OHJAUS 1.1 Päätöksenteko Edustajisto järjestäytyi ja kokoontui vuoden 2015 aikana yhdeksän kertaa, neljästi kevätlukukaudella ja viisi kertaa syyslukukauden aikana. Keväällä edustajisto päivitti opiskelijakunnan varsinaisia sääntöjä vastaamaan vuoden vaihteessa voimaantullutta ammattikorkeakoululakia, edustajisto oli esittänyt toiveen tarkentaa myös hallitusvaaliin liittyviä kirjauksia ja lisäksi vaalilautakunnan toimikausi muutettiin aiemmasta kevätkokouksesta kevätkokoukseen -mallista kalenterivuosittaiseksi. Keväällä edustajisto valitsi uuden vaalilautakunnan kevätkokouksessa toimimaan vuoden loppuun saakka, koska rehtorin ei kerennyt vahvistamaan uusia sääntöjä ennen kevätkokousta. Kevätkaudella perustettiin työryhmä päivittämään OSAKOn ammattikorkeakoulupoliittista ohjelmaa ja OSAKOn brändityöryhmä, lisäksi hyväksyttiin viestintästrategia ja täydennettiin Oamkin tutkintolautakuntaa. Kevätkokouksessa myönnettiin tili- ja vastuuvapaus vuoden 2014 hallitukselle ja käsiteltiin kaikki muut sääntömääräiset asiat, lisäksi kokouksessa annettiin hallituksen myöntämät ansiomerkit Pinja Laukkaselle, Kirsi Rannikko-Korhoselle, Niina Luomajoelle, Eero Räsäselle ja Tuomas Tikkalalle. Syksyllä edustajisto valitsi ensimmäisessä kokouksessa Saana Annalan opiskelijakunnan varapuheenjohtajaksi Kirsi Kärkkäisen valmistuttua. Syksyn aikana hyväksyttiin OSAKOn ammattikorkeakoulupoliittinen ohjelma, käytiin läpi ja muodostettiin OSAKOn kannat OLL:n ja SAMOKin liittokokousmateriaaleihin, nimettiin edustajat liittokokouksiin, valittiin Matthew O Loughlinin ehdokkaaksi SAMOKin liittohallitukseen vuodelle 2016 ja valittiin uudet edustajat Oamkin opintotukilautakuntaan. Syyskokouksessa edustajisto kävi läpi kaikki sääntömääräiset asiat ja kokouksessa julkistettiin hallituksen myöntämät ansiomerkit Arto Latvalalle, Anssi Ketopaikalle, Heta Jyrälälle, Eemeli Kyröläiselle, Kirsi Kärkkäiselle, Katariina Pylväälle ja Sami Niemelälle. Uusien sääntöjen mukaisesti edustajiston 2016 järjestäytymiskokouksessa valittiin uusi vaalilautakunta. Hallitus kokoontui vuoden aikana 23 kertaa, kokouksia on pidetty tarpeen mukaan. 1.2 Liittokokoukset Opiskelijoiden liikuntaliiton liittokokouksessa Espoossa OSAKOn edustajiston nimeäminä edustajina toimivat EPJ O Loughlin, HVPJ Karhunen ja HJ Vairio. Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n Lahdessa järjestetyssä liittokokouksessa OSAKOn edustajiston nimeäminä edustajina toimivat EPJ O Loughlin, EVPJ Annala ja koko hallitus, käyttäen yhteensä yhdeksää ääntä. 1.3 Toiminta- ja taloussuunnitelmaprosessi Ydinprosessitiimit loivat alkuvuodesta operatiiviset toiminta- ja taloussuunnitelmat, joita seurattiin ja päivitettiin vuoden mittaan ydinprosessien tiimipalavereissa. Hallituksen puheenjohtaja esitteli hallituksen toimintaa edustajistolle hallituksen tilannekatsauksissa. 1.4 Laadunvarmistus Toimintaa dokumentointiin verkkolevylle sekä suunnittelumuistioihin ja yhteisen Google -kalenterin käyttäminen on vakiintunut osaksi toimintaa. Dokumentointiin tulee kuitenkin vielä tulevaisuudessa kiinnittää huomiota.

4 Hallitus ja henkilöstö kokoontuivat kevätevakkoon kulttuurikeskus Valveelle suunnittelemaan strategian toteuttamissuunnitelmaa ja kirjoittamaan puolivuotiskertomusta. 1.5 Osaamisen johtaminen Hallituksen uusien toimijoiden perehdyttäminen aloitettiin joulukuun 2013 loppupuolella ja sitä jatkettiin tammikuun ensimmäisillä viikoilla. Perehdytyksen yleiset ja yhteiset osiot koettiin pääosin hyviksi. Perehdytykset vaativat kuitenkin vielä kehittämistä. Vuoden aikana päivitettiin perehdyttämisen suunnittelumuistiota. Edustajiston perehdyttämiskoulutus Predari järjestettiin Uusi vaalilautakunta valittiin opiskelijakunnan kevätkokouksessa Vaalilautakunnalle luotiin operatiivinen toimintasuunnitelma ja se hyväksyttiin ensimmäisessä varsinaisessa kokouksessa. Kehityskeskustelut hallituksen ja työntekijöiden osalta käytiin keväällä toukokuussa. Syksyn kehityskeskustelut käytiin joulukuun aikana. Sihteerit pitivät kehityskeskustelut yhteisesti ryhmässä keväällä, mutta erikseen syksyllä. Kehityskeskustelukierrosten jälkeen edustajiston puheenjohtaja, hallituksen puheenjohtajisto ja pääsihteeri kävivät keskusteluissa esiin nousseet seikat läpi ja tekivät yhteenvedot keskusteluissa läpikäydyistä asioista. Hallitus ja henkilökunta ovat edistäneet ja kehittäneet osaamistaan mm. SAMOKin tapahtumiin Oamkin järjestämiin koulutuksiin osallistumalla. 1.6 Sidosryhmäyhteistyö Hallitus tapasi OLL:n varapuheenjohtaja Teemu Palkkia Oulussa Palkki puhumassa myös Predarissa. Hallitus ja edustajisto tapasivat SAMOKin hallituksen jäsentä Sini Heinoa Predarin yhteydessä Hallitus tapasi ja vietti iltaa OYY:n hallituksen jäsenten kanssa OSAKOn toimistolla HPJ Heikkinen ja HVPJ Karhunen tapasivat STTK:n puheenjohtaja Antti Palolaa ja Oamkin Rehtoria yhteisessä palaverissa SAMOKin hallituksen jäsen Sini Heino vierailemassa OSAKOn toimistolla 9.4. HVPJ Karhunen ja KOS Kanniainen tapasivat OYY:n sopo -sihteeriä HPJ Heikkinen, PS Korhonen, KS Vallo ja KOS Kanniainen tapasivat Oulun seurakunnan oppilaitostyön henkilöstöä lounaspalaverissa 2.6. HPJ Heikkinen ja PS Korhonen tapasivat Kalevan markkinoinnin Pia-Maria Penttistä ja Mikko Ronkaista PS Korhonen tapasi Oulun innovaatioallianssin toimijoita HPJ Heikkinen ja PS Korhonen tapasivat Oulun kaupunginjohtajan ja kaupunginhallituksen puheenjohtajan kaupungintalolla 8.9. HPJ Heikkinen ja PS Korhonen tapasivat Frankin Sara Miettusta 9.9.

5 Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja Jemi Heinilä vierailemassa OSAKOn toimistolla HJ Vairio ja KOS Kurkela tapasivat OLL:n Haanna Laaksoa Toimielimet Opiskelijakunnan puheenjohtajana toimi Matthew O Loughlin ja varapuheenjohtajana Kirsi Kärkkäinen ja hänen valmistuttuaan Saana Annala. Edustajisto kokoontui järjestäytymiskokous mukaan lukien kymmenen kertaa. Alkuvuoden vaalilautakunnan puheenjohtajana toimi Tuukka Koirikivi pidetyssä kevätkokouksessa puheenjohtajaksi valittiin Vesa-Ville Väänänen. Vaalilautakunta kokoontui vuoden aikana yhdeksän kertaa. Edustajistovaaleissa ehdolle asettui 50 jäsentä, 20 vähemmän kuin vuonna Ehdokkaat olivat järjestäytyneinä neljään vaaliliittoon ja kahteen vaalirenkaaseen. Äänestysprosentti laski edellisestä vuodesta lähes 10 prosenttiyksikköä 17,25 prosenttiin. OSAKOn ammattikorkeakoulupoliittista ohjelmaa päivittämään perustettiin työryhmä edustajiston kokouksessa Työryhmän puheenjohtajaksi valittiin ja jäseniksi Sanna Väisänen, Joni Huttula, Joni Karvosenoja, Eero Räsänen ja Toni Hyvönen. Ohjelma käsiteltiin ja hyväksyttiin edustajiston kokouksessa Edustajisto valtuutti kokouksessaan hallituksen perustamaan OSAKOlle brändityöryhmän. Brändityöryhmä perustettiin hallituksen kokouksessa ja siihen nimettiin Jenni Isokoski, Patricia Virsinger, Anssi Vieruaho, Panu Räisänen, Tanja Vallo ja Tapio Korhonen. Työryhmää täydennettiin hallituksen kokouksessa kun Ellamari Koutonen nimettiin työryhmään.

6 2 OPISKELIJOIDEN EDUSTAMINEN Seuraavilla sivuilla ovat kuvattuina opiskelijakunnan edustajiston, hallituksen ja vaalilautakunnan kokoonpanot taulukoissa 1. ja 2. Taulukossa 3. on kuvattuna Oamkin opiskelijoiden ja opiskelijakunnan edustukset ammattikorkeakoulun ja muiden sidosryhmien toimielimissä ja työryhmissä. Taulukko 1. EDUSTAJISTO 2015 Hyvä tekniikka Varsinaiset jäsenet Perttu Shemeikka Sanna Jaakkola Eemeli Kyröläinen Joni Karvosenoja Miika Kärki Matti Haarala Opiskelijoiden Luvalla Varsinaiset jäsenet Hulda Achrén Tradenomiopiskelijat Varsinaiset jäsenet Patricia Virsinger Jori Karjalainen Aleksi Rankka Mikko Suomalainen Ville Komulainen Varajäsenet Henna Kants Sini Tamminen Sami Tuominen Joni Huttula Iida Majava Hanna-Maija Ilmola Varajäsen Sara Salo varajäsenet Saana Mankila Ella Laitinen Heikki Leppänen Veera Koli Anssi Ketopaikka Jasmiina Salin Sairaan hyvä Varsinaiset jäsenet Panu Räisänen Saana Annala Kirsi Kärkkäinen (10.9. saakka) Niina Tiri Fiia Tryyki Kulttuurin vaalilliitto Varsinaiset jäsenet Anssi vieruaho Muutoksen puolesta Varsinaiset jäsenet Irina Korva Laura Simontaival Anna Irjala varajäsen Sanna Tamminen Varajäsenet Pinja Laukkanen Heta Jyrälä Arto Latvala

7 Vihreä vasemmisto varsinaiset jäsenet Matthew O Loughlin Riina Isomursu Vesa-Ville Väänänen Camilla Koljonen Varajäsenet Sami Jauhiainen Tuukka Koirikivi Monika Strand Elina Vironen Salla Simonaho Juuso Taipale (kevätkauden) Jukka Kanniainen Anna-Reetta Kytölahti Taulukko 2. HALLITUS Juha Heikkinen Juhana Karhunen Sami Heinonen Valtteri Törmänen Tuure Vairio Sanna Väisänen VAALILAUTAKUNTA saakka Tuukka Koirikivi (PJ) Pinja Laukkanen Toni Parkkinen Matti Haarala Matthew O Loughlin Ville Komulainen Saana Annala varajäsenet: Tuomas Tikkala Eemeli Kyröläinen Johanna Väyrynen Heikki Leppänen Vesa-Ville Väänänen valittu vaalilautakunta Vesa-Ville Väänänen (PJ) Aleksi Rankka (VPJ) Irina Korva Joni Huttula Mikko Suomalainen Toni Hyvönen Sami Tuominen varajäsenet nousujärjestyksessä: Sini Tamminen Anssi Ketopaikka Perttu Shemeikka Anna Irjala Katriina Pylväs Taulukko 3. Ammattikorkeakoulun hallitus Valtteri Törmänen Tutkintolautakunta Markus Mäkitalo (varajäsen Valtteri Törmänen) Pinja Laukkanen (varajäsen Sanna Väisänen)

8 Opintotukilautakunta Opiskelijapalveluiden laajennettu johtotiimi Opiskelijapalvelujohtotiimi Oamkin johtoryhmä Laatukoordinaattoreiden työryhmä Valintaperustetyöryhmä Tki -kokous Esimieskokous Opinnäytetyö -työryhmä Kv -koordinaattoreiden työryhmä Oamkin kestävän kehityksen tiimi OY ja Oamk -johtoryhmä Korkeakoululiikunnan työryhmä Viestintävastaavien työryhmä Oamk&OY opiskelijarekrytointityöryhmä Oamk&OY kv -palveluiden ohjausryhmä Arviointi-/tutkintosäännön uudistus -työryhmä Nuorisoasiain työryhmä Tk -julkaisuneuvosto Valtti -ohjausryhmä Opinto-ohjaajien työryhmä ICF -työryhmä Opiskelijaravintola -ohjausryhmä Mirva Saarelainen (varajäsen Pinja Laukkanen) Heikki Leppänen (varajäsen Juho Koskelainen) Valtteri Törmänen (varajäsen Juho Paaso-Rantala) Juha Heikkinen, Sanna Väisänen, Jari-Pekka Kanniainen Juha Heikkinen, Sanna Väisänen Juha Heikkinen, Juhana Karhunen Sanna Väisänen, Juha Heikkinen Jari-Pekka Kanniainen, Juha Heikkinen Sanna Väisänen, Juha Heikkinen Juha Heikkinen, Juhana Karhunen Juha Heikkinen, Sami Heinonen Tanja Vallo, Sami Heinonen Juhana Karhunen, Tuure Vairio Juha Heikkinen, Valtteri Törmänen Tuure Vairio, Juhana Karhunen Tanja Vallo, Valtteri Törmänen Tanja Vallo, Valtteri Törmänen Tanja Vallo, Sami Heinonen Sanna Väisänen, Jari-Pekka Kanniainen Juha Heikkinen, Matthew O Loughlin, Kirsi Kärkkäinen, Tuure Vairio Juhana Karhunen Sanna Väisänen, Tuure Vairio Jari-Pekka Kanniainen, Sami Heinonen, Anne Kurkela Juha Heikkinen, Matthew O Loughlin, Kirsi Kärkkäinen Juhana Karhunen, Valtteri Törmänen

9 Opetussuunnitelmien kehittäminen -työryhmä OsNan kokoukset Alumniyhdistyksen kokoukset Professorintien kampuksen opiskeluhyvinvointiryhmä TPK:n kampuksen opiskeluhyvinvointiryhmä Kotkantien kampuksen opiskeluhyvinvointiryhmä Jari-Pekka Kanniainen, Sanna Väisänen, Juha Heikkinen Juhana Karhunen, Tuure Vairio Juhana Karhunen, Valtteri Törmänen Juhana Karhunen Valtteri Törmänen Tuure Vairio

10 3 KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN Koulutuksen kehittämisen ydinprosessitiimin toimintaa on määritellyt vuonna 2015 suurelta osin Oamkissa tapahtuneet isot muutokset mm. organisaatiomuutosten ja opetussuunnitelmamuutosten kautta. Prosessitiimi kokoontui keväällä 5 kertaa ja syksyllä 3 kertaa, yhteensä koko vuoden 2015 aikana 8 kertaa. Vuonna 2015 koulutuksen kehittämisen prosessitiimissä toimivat HPJ Heikkinen, HJ Heinonen, HJ Väisänen, KOS Kanniainen asti ja KOS Kurkela alkaen. Maalis- ja huhtikuun aikana koulutuksen kehittämisen prosessitiimin toimintaan osallistui vahvasti myös sosionomiharjoittelija Panu Räisänen. Maalishuhtikuun aikana koulutuksen kehittämisen prosessitiimin toimintaa väritti myös kiire tuutorikoulutusten järjestämisessä. Maaliskuun puolen välin aikoihin HPJ Heikkinen oli yhteydessä alueen kansanedustajiin eduskunnassa käsiteltävästä opintoaikojen rajauksesta. Oamkin osakeyhtiöhallituksessa aloitti lakisääteinen opiskelijaedustaja Valtteri Törmänen. Opiskelijaedustus ylimmän tason päätöksentekoelimessä auttoi selvästi opiskelijoiden äänen kuulumisessa Oamkin yhteisössä. Kevään 2015 päätteeksi Oamk ilmoitti isosta organisaatiomuutoksesta. Koulutusyksikköjen lakkauttaminen ja siirtyminen koulutusosastopohjaiseen malliin aiheutti paljon keskustelua. Oamkin rehtori Jouko Paaso kävi puhumassa OSAKOn järjestökoulutuksessa muutoksista. Koulutuksen kehittämisen tiimi osallistui alkuvuoden opiskelijapalautekyselyn toteuttamiseen. Kyselyn markkinoimiseksi järjestettiin Laatukiertue kaikilla kampuksilla yhteistyössä koulutusalajärjestöjen kanssa. HJ Heinonen kävi keskusteluita Professorintien kampuksen luokkatilaongelmista yksikönjohtaja Kari Virolaisen ja tila- ja turvallisuusvastaava Jari Jokisen kanssa. Sisätilaongelmien vuoksi Honkaa remontoitiin kesän aikana. Tenttiakvaarion vuoksi OSASTO ry:n oli muutettava. Aluksi korvaavien tilojen löytäminen oli vaikeaa. Kun uusi tilajohtaja Risto Kimari aloitti elokuussa, käytiin hänen kanssaan keskusteluja, joiden seurauksena OSASTO ry:lle löydettiin korvaavat tilat. Uusi toimisto avattiin marraskuussa Louhen pääaulassa. Syksyllä tuli ilmi että myös Kotkantiellä on tarvetta tiivistää tilojen käyttöä informaatiotekniikan muuton vuoksi Teuvo Pakkalan kadulta Kotkantielle. Risto Kimari järjesti asiasta keskustelutilaisuuden, johon osallistui HJ Heinonen sekä OTE:n, Kultin, Luvan ja OIOn puheenjohtajat. OIOn toimistolle etsitään korvaavat tilat kampukselta. Muiden järjestöjen tilat säilyvät entisillä paikoillaan. Keväällä 2015 tuli esille Oamkin johdon suunnitelmat järjestää tulevan informaatioteknologian koulutusosaston it-järjestelyt siten, että jokaisella aloittavalla opiskelijalla tulisi olla oma kannettava tietokone. HPJ Heikkinen oli yhteydessä SAMOKiin asiasta ja selvitti järjestelyiden oikeudellista perustetta ja pohjaa. Lokakuussa HPJ Heikkinen, HJ Väisänen ja KOS Kurkela kommentoivat kätilökoulutuksen rakennemuutosta Opetus- ja kulttuuriministeriön pyynnöstä. Kätilöopiskelijoiden näkökulman esille tuomiseksi järjestettiin kuulemisilta. Joulukuussa tehtiin kannanotto kaupungin suunnitelmista siirtää Oamkin Kotkantien ja Teuvo Pakkalan kadun toiminnot Linnanmaalle yliopiston tiloihin.

11 3.1 Tuutoritoiminta Tuutoritoiminnan vastuut jakautuivat keväällä 2015 pääosin koulutussihteerille sekä perus- ja kansainvälisen tuutoroinnin osalta myös HJ Heinoselle sekä liikuntatuutoroinnin osalta HJ Vairiolle ja HVPJ Karhuselle. Uutena tuutoroinnin muotona suunniteltiin kulttuurituutorointia, johon haettiin myös rahoitusta Oulun kaupungilta sitä saamatta. Alkuvuonna 2015 kävi selväksi, että myös monimuoto- ja e-tuutorointi on otettava osaksi tuutoroinnin kokonaisuutta, koska Oamk teki päätöksiä siirtyä kohtia monimuotoisempaa koulutuksen toteutustapaa. Syksyllä KOS Kurkela ja opiskelijapalvelupäällikkö Hanna Ylönen sopivat, että monimuototuutoroinnin koulutus tullaan järjestämään Oamkin verkko-ohjaushankkeen kautta vuodesta 2017 alkaen. Monimuototuutoreille on suunniteltu lisäkoulutusta keväälle 2016 OSAKOn järjestämänä. Monimuototuutoroinnin kehittämiseksi KOS Kurkela on ohjannut monimuototuutorointia käsittelevää opinnäytetyötä, jota tekee sosinomiopiskelija Panu Räisänen. KOS Kurkela osallistui joulukuussa verkkoohjaushankkeen ensimmäiseen ohjausryhmään. Uutena asiana sovittiin myös että kv-tuutorivastaavat ovat vastuussa englanninkielisten tutkinto-ohjelmien ryhmätuutoroinnista. Aiemmin heitä ei ole tuutoroitu ryhminä. Tuutorirekrytointi aloitettiin tammikuussa ja toteutettiin lähes pelkästään nettilomakkeella. Tuutorirekrytointia tehtiin muun muassa rekrytointiständeillä Tuutorointirekrytointi meni hyvin. Kampusten infonäytöillä mainostamisen, henkilökunnan ja opiskelijoiden intran kautta tiedottamisen sekä tuutoreiden avulla tuutoreita saatiin kaikkiin tutkinto-ohjelmiin. Edellisen vuoden 2014 kokemusten perusteella tehtiin hakuprosessista entistä avoimempi muun muassa kirjoittamalla ylös prosessikuvaus sekä tarkistetuin kriteerein. Myös yhteistyö opintojen ohjaajien kanssa tehtiin selvemmäksi. Perustuutoreille järjestettiin yksi iltakoulutuskokonaisuus (24.3. ja 31.3.) ja yksi viikonloppukoulutus ( ) sekä kansainvälisille tuutoreille yksi iltakoulutus (1.4. ja 3.4.). Poikkeuksena edellisiin vuosiin perustuutorikoulutukset järjestettiin kahtena erilaisena koulutuksena. Viikonloppukoulutukseen osallistui 16 koulutettavaa, jonka vuoksi koulutus oli intensiivinen (sai hyvän kontaktin osallistujiin) sekä kokemukset ja palautteet erittäin hyviä. Kv-tuutorikoulutuksen osana järjestettiin kv-tuutoreille oma tutustumisilta. Kaikille uusille koulutetuille sekä lukuvuoden tuutoreille järjestettiin yhteinen illanvietto kiltatalo Walhallassa perjantaina 17.4., johon paikalle saapui ennätysmäärä tuutoreita, yhteensä noin 150 tuutoria. Vuonna 2015 perustuutoreita koulutettiin 125 ja kansainvälisiä tuutoreita 74. Jatkavia tuutoreita eli kokemustuutoreita lähti mukaan aikaisemman lukuvuoden tuutoreista yhteensä 23. Uusille tuutoreille luotiin sosiaaliseen mediaan Facebookkiin yhteiset ryhmät, yksi perustuutoreille ja toinen kansainvälisille tuutoreille. Tuutoreihin oltiin yhteydessä myös sähköpostilistojen kautta. KOS Kanniainen informoi tuutoreita kevään aikana muutamalla sähköpostiviestillä (tuutoriuutiset). Syksyn aikana KOS Kurkela käytti säännöllisenä kuukausittaisena tietonvälityksen kanavana tuutoriuutisia. Tuutoreita tiedotettiin tuutoreille tärkeistä tapahtumista (kuten tuutoripiknikistä ja syystapaamisesta), tuutorirekrytoinnin aikataulusta, kokemustuutoroinnista ja tuutoroinnin kannalta ajankohtaisista asioista. Kokemustuutoreille järjestettiin tapaaminen Tuutoritiimi kokoontui keväällä 2 kertaa. Tiimissä suunniteltiin rekrytointia ja koulutuksia. Kevätkauden päätteeksi vanhat kuluvan vuoden tuutorit kutsuttiin kaikkien tuutoreiden yhteiseen illanviettoon perjantaina Syksyllä tuutoritiimi kokoontui 4 kertaa. Tiimissä käytiin läpi tuutorointisuunnitelmia ja keskusteltiin tuutoroinnin kehittämiskohteista. Tiimissä keskusteltiin myös tuutorikahvien käytäntöjen kehittämisestä ja suunniteltiin tuutoreiden pikkujoulut.

12 Tuutoreiden kevättapaaminen järjestettiin ja siihen osallistui n. 25 tuutoria. Tapaamisessa käsiteltiin tuutorirekrytointia ja kokemuksia tuutoroinnista (ryhmätöinä) sekä markkinoitiin muun muassa tutkintoohjelmatiimikoulutusta. Tuutoreiden syystapaaminen järjestettiin Osallistujia oli 22 tuutoria. Syystapaamisessa käytiin läpi ajankohtaiset asiat, tehtiin harjoituksia ja kerättiin kokemuksia alkusyksyn tuutoroinnista, annettiin vinkkejä tuutorointiin ja mahdollistettiin yhteistyötä eri kampusten tuutoreiden välillä. Tuutoreiden pikkujoulut pidettiin Arkkitehtien kiltatalolla ja niihin osallistui noin 55 tuutoria. Vuoden tuutoreiksi valittiin Saku Tonteri ja Iina Torppa. Joulukuussa KOS Kurkela kävi kouluttamassa opinto-ohjaajia tuutoreiden ja tuutoriopettajien välisestä yhteistyöstä. Tuutorointia pyrittiin kehittämään osana Oamkin opintojen-ohjausta erityisesti yhteistyössä opinto-ohjaajien kanssa mm. osallistumalla opinto-ohjaajien työryhmään, tuutoriopettajien kokouksiin ja tuutorikahveille. 3.2 Laatutyö yhteistyössä Oamkin kanssa OSAKO ja Oamk järjestivät yhdessä opiskelijakyselyn markkinoimiseksi laatukiertueen HJ Väisänen osallistui Oamkin laatukoulutukseen, jossa teemana oli opiskelijakyselyn tulokset ja toimenpiteet. HPJ Heikkinen, HJ Väisänen, KOS Kanniainen ja KOS Kurkela osallistuivat laatutyöhön laatukoordinaattoreiden työryhmän jäseninä. HJ Väisänen kirjoitti Oamkin laatublogiin keväällä opiskelijapalautteesta ja syksyllä katsauksen kuluneesta vuodesta. KOS Kurkela osallistui Karvin laatutyön kehittämisen seminaariin OSAKO on osallistunut sisäisen auditoinnin suunnitteluun ja opiskelijajäsenten rekrytointiin. HJ Väisänen, HJ Törmänen ja KOS Kurkela osallistuivat laatukoulutukseen sisäisestä auditoinnista. HJ Väisänen ja HJ Törmänen ovat mukana opiskelijaedustajina auditointiryhmissä. 3.3 Koulutus- ja tutkinto-ohjelmatiimitoiminta Vuonna 2015 OSAKOn tutkinto-ohjelmatiimien toiminnan koordinoinnista vastasi HJ Väisänen. HJ Väisänen ja harjoittelija Räisänen järjestivät tutkinto-ohjelmatiimien opiskelijajäsenille tarkoitetun koulutuksen ja illanvieton 8.4. Paikalla oli noin 15 osallistujaa ja tilaisuudesta saatiin hyvää palautetta. Syksyn koulutus peruttiin vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Tutkinto-ohjelmatiimien opiskelijajäsenten koulutuksissa vierailevina kouluttajina olivat OSAKO-alumni Noora Nousiainen sekä vararehtori Jyrki Laitinen. Kevään aikana tutkinto-ohjelmatiimitoimintamallin päivittämisestä keskusteltiin vararehtori Jyrki Laitisen ja koulutussuunnittelija Marianne Isolan kanssa. Uusi toimintamalli tuli voimaan syksyllä.

13 3.5 Koulutuksen kehittämistoimikunta Kevään 2015 aikana koulutuksen kehittämistoimikunta kokoontui noin viisi kertaa, syksyllä kahdesti. Toimikunnan tapaamisissa on ollut mukana keskimäärin viisi henkilöä per tapaaminen. Toimikunnassa käsiteltiin muun muassa koulutusalajärjestöjen koulutuspoliittisten vastaavien tehtävänkuvia, opiskelijakyselyä ja sen tulosten käsittelyä, OSAKOn ammattikorkeakoulupoliittista ohjelmaa, to-tiimikoulutuksen sisältöä, osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen käytäntöjä yksiköittäin. 3.6 Kansainvälinen toimikunta ja edunvalvonta Toimikunta kokoontui keväällä kertaa. Toimikunnan puheenjohtajana on toiminut HJ Heinonen. Toimikunta kokoontui OSAKOn toimiston olohuoneen lisäksi Otokylän vaihto-opiskelijoiden asuntolassa klubihuoneessa. Keväällä 2015 toimikunta muun muassa järjesti rastin OSAKOn Wappu-tapahtumaan. Syksyllä toimikunta kokoontui kerran. Kansainvälisille tuutoreille järjestettiin kolme ekskursiota osana kv-tuutorikoulutusta Otokylään toukokuussa 2015 ja yksi elokuussa. Oamkissa opiskelevia nepalilaisia opiskelijoita tuettiin Nepalissa huhtikuussa sattuneen maanjäristyksen vuoksi. OSAKO auttoi opiskelijoita hakemaan SPR:ltä keräyslippaita, joiden kanssa nepalilaiset opiskelijat keräsivät rahaa kriisirahastoon. Lisäksi OSAKO järjesti rahakeräyslippaat toimistolle sekä kampuksille ja lahjoitti hallituksen päätöksellä 100 euroa kriisirahastoon. Kevään aikana suunniteltiin yhteistyösopimusta ESN Oulu ry:n kanssa. Oamkilta saatiin rahoitusta ja sopimus allekirjoitettiin alkusyksystä. OSAKO rahoittaa ESN Oulu ry:tä lukuvuoden Tavoitteena on tuoda ESN aidosti osaksi Oamkia. Vastineeksi rahoitukselle ESN sitoutuu järjestämään joka kolmannen kokouksensa Oamkin tiloissa sekä mm. järjestää Cafe Lingua -kielikahvilaa Oamkin kampuksilla 6 kertaa. Cafe Lingua on lähtenyt hyvin käyntiin, mutta kehittämisen varaa on vielä. Mahdollisuutta käyttää Cafe Linguaa kielikurssien poissaolojen korvaamiseen ollaan tiedusteltu. OSAKO kirjoitti kannanoton EU- ja ETA-alueiden ulkopuolisille opiskelijoille suunniteltua lukukausimaksua vastaan. HJ Heinonen piti puheen vieraskielisen koulutuksen kehittämispäivillä Oulussa. Puheenaiheena oli kansainvälisten opiskelijoiden työelämätaidot sekä harjoittelun tärkeys osana opintoja ja työllistymistä. Myös KS Vallo osallistui tapahtumaan. 3.7 Työryhmät ja muu toiminta Koulutuksen kehittämisen prosessitiimin jäsenet osallistuivat vuonna 2015 aktiivisesti opiskelijapalveluiden laajennettuun johtotiimiin, opetussuunnitelmien uudistusta valmisteleviin työryhmiin, laatukoordinaattoreiden työryhmään, opintojen ohjaajien työryhmään, kansainvälisten koordinaattoreiden kokouksiin, Oivan kehittämisen ohjausryhmään, TKI-kokouksiin sekä muutaman kerran kutsuttaessa opiskelijapalveluiden johtotiimin kokouksiin. Syksyllä HJ Heinonen osallistui Oamkin kansainvälisyyskehittämisteeman ohjausryhmään. Työryhmä jatkaa toimintaansa vielä tammikuussa. HPJ Heikkinen, HJ Heinonen ja HJ Väisänen osallistuivat SAMOKin Lähtölaukaus-risteilylle, kevätseminaariin sekä hallitusevakkoon, kesäseminaariin ja hallitusevakkoon sekä liittokokoukseen. Lisäksi HJ Väisänen osallistui Palapeliin.

14 HPJ Heikkinen ja KOS Kanniainen tapasivat keväällä vararehtori Jyrki Laitisen käydäkseen läpi ajankohtaisia asioita. HPJ Heikkinen, HJ Heinonen ja HJ Väisänen ovat osallistuneet aktiivisesti opetussuunnitelmien kehittämistyöhön kevään aikana. KOS Kanniainen osallistui kaikille Oamkin opiskelijoille yhteisten opintojaksojen kehittämiseen OSAKOn kiertävän ständin teemana oli tutkinto-ohjelmatiimien opiskelijajäsenet ja tuleva koulutus. Koulutuksen kehittämisen tiimi suunnitteli yhdessä Oamkin kanssa Rehtorin viikko opiskelijana haasteen, joka toteutui viikolla 40. OSAKO on osallistunut Oamkin Valtti-erityisohjaustoimintaan muun muassa markkinoimalla Valtti-ryhmiä ständeillä ja opiskelijatiedotteessa sekä suunnittelemalla ja koordinoimalla toimintaa yhdessä Oamkin kanssa.

15 4 OPISKELUHYVINVOINNIN EDISTÄMINEN Opiskeluhyvinvoinnin edistämisen prosessitiimiin nimettiin vuoden 2015 alussa HVPJ Karhunen, HJ Vairio, HJ Törmänen ja KS Vallo. Prosessinomistaja HVPJ Karhunen on toiminut aiemmin OSAKOn hallituksessa tapahtumavastaavana, ja näin ollen hänellä oli entuudestaan kokemusta OHE-tiimin toiminnasta. OHE-tiimi on panostanut vuoden aikana suunnitelmallisuuteen ja erityisesti yhteistyöhön Oamkin kanssa. Kevään toimintaan hyvinvoinnin ja liikunnan osalta vaikutti hallituksen sosiaalipoliittisen vastaavan poissaolo. Kulttuurituutoritoiminnan käynnistäminen on ollut yksi kuluneen vuoden virstanpylväistä. OSAKOn projektiavustukset ovat tavallisen tapaan olleet HVPJ:n vastuulla. Vuoden aikana on keskusteltu millä perusteilla avustuksia hakemuksiin myönnetään. Esimerkiksi jäsenyys on ollut ratkaiseva tekijä avustusten myöntämisessä. Avustuksia on pyritty jakamaan enemmänkin per henkilö kuin yhtä kokonaissummaa, eli avustusten vaikutusta opiskelijaa kohden on mietitty. Vuoden aikana hakemuksia tuli 16 ja avustuksia jaettiin 15 kappaletta. 4.1 Kansainvälisyys Erityisesti kansainvälisille opiskelijoille suunnattuja tapahtumia järjestettiin keväällä kuusi ja syksyllä neljä. Kaikki tapahtumat suunniteltiin lähtökohtaisesti eri opiskelijaryhmät huomioiden (esim. kansainväliset ja päihteettömät opiskelijat). Oamk myönsi OSAKOlle rahoitusta yhteistyöhön ESN Oulun (Erasmus Student Network) kanssa lukuvuodelle OSAKO kanavoi rahoituksen ESN:lle, joka sitoutui laajentamaan palvelunsa koskemaan kokonaisuudessaan ja virallisesti myös Oamkin opiskelijoita. Yhteistyötä ESN Oulun kanssa on lisätty erityisesti tapahtumien suhteen. ESN Oulun edustajat ovat osallistuneet sekä kulttuuri- että kansainvälisyystiimiin, ja yhteisellä tapahtumasuunnittelulla on pyritty välttämään päällekkäisyydet teemojen ja tapahtumien ajankohtien osalta. OSAKO on kannustanut koulutusalajärjestöjä sekä ESN Oulua yhteisten tapahtumien järjestämiseen resurssien säästämiseksi ja tapahtumien kasvattamiseksi. ESN Oulu huomioitiin sekä OSAKOn vappusuunnistuksessa että Tour d Oulussa. Lisäksi ESN järjesti syksyn aikana kolme Café Lingua -tapaamista Oamkin kampuksilla. Ystäväperhetoiminnasta kerättiin välipalaute keväällä sekä loppupalaute elokuussa kierroksen päätyttyä. Mukana oli viisi opiskelijaa ja kaksi perhettä. Toiminta on tauolla lukuvuonna , jonka aikana mallia uudistetaan kerätyn palautteen perusteella. Toiminnan on tarkoitus jatkua syksyllä Liikkuvuusmarkkinointiin on panostettu aiempaa enemmän. Going Abroad -kampanja toteutettiin alkuvuodesta erilaisina tempauksina kampuksilla, ja aiemmasta poiketen myös marraskuussa järjestettiin tapahtuma jokaisella kampuksella. Going Abroad -apuraha (200 ) jaettiin huhtikuussa viestinnän opiskelija Katja Haapalaiselle ja marraskuussa viestinnän opiskelija Elisa Kinnuselle. Lisäksi KS Vallo on osallistunut aktiivisesti Oamkin kansainvälisen viestintätiimin toimintaan. Paluuorientaatio vaihdosta palanneille järjestettiin lokakuun alussa. Viestinnässä on huomioitu kansainväliset opiskelijat kääntämällä kaikki myös heitä koskevat tiedotteet ja uutiset englanniksi. Sosiaalisessa mediassa englantia on käytetty tapauskohtaisesti.

16 4.2 Liikunta ja hyvinvointi Liikuntatuutorointi Opiskelijakunta järjesti liikuntatuutoroinnin kokonaisuudessaan, ja sen järjestämisestä vastasivat HJ Vairio ja HVPJ Karhunen. Liikuntatuutorointiin suunniteltiin keväällä liitettävän uutena osana kulttuurituutorointi. Liikuntatuutorin opas päivitettiin ja tehtiin karsittu ja lyhennetty vihkoversio, jonka ulkoasua parannettiin myös paljon. Päivityksen pohjana käytettiin HAMKOn liikuntatuutorin opasta ja Opiskelijoiden liikuntaliiton opasta. Liikuntatuutoriopas päivitettiin edellisvuodesta vastaamaan vuoden 2015 liikuntatuutorikoulutusta ja - suunnitelmaa mm. liikuntatuutorikorvauksen osalta. Koulutuksiin rekrytoitiin osallistujia perustuutorikoulutuksissa, joissa esiteltiin liikuntatuutorointia ja korkeakoululiikuntaa. Liikuntatuutoroinnin ohella esiteltiin myös syksyllä pilotoitavaa kulttuurituutorointia. Liikunta- ja kulttuurituutoroinnista kiinnostuneita opiskelijoita oli noin 60, ja itse koulutuksiin osallistuneita 14. Koulutetuista liikuntatuutoreista yksikään ei suorittanut kansainvälistä liikuntatuutorikoulutusta (sports tutors). Vanhojen liikuntatuutoreiden aktivointi osoittautui haastavaksi, vaikka muutamia tapahtumia järjestettiinkin heidän toimestaan. Suomenkielinen koulutus liikunta- ja kulttuurituutoreille järjestettiin Professorintien kampuksella, kulttuuritalo Valveella ja Oulun kiipeilykeskuksessa. Koulutukseen oli kutsuttu ulkopuolisia puhujia Opiskelijoiden liikuntaliitosta ja Oulun korkeakoululiikunnalta, mutta kukaan ei päässyt paikalle. Englanninkieliselle koulutukselle ei ollut tarvetta Opiskelijoiden liikuntaliitto (OLL) Opiskelijakunta osallistui OLL:n sektoritapaamisiin, joissa OSAKOn edustajina toimivat HJ Vairio, HJ Törmänen ja HVPJ Karhunen. OLL:n varapuheenjohtaja Teemu Palkki vieraili OSAKOn toimistolla sekä edustajiston koulutusviikonlopussa Predarissa tammikuussa. Tapaamiseen toimistolla osallistuivat HVPJ Karhunen, HJ Vairio, HJ Törmänen, HJ Heinonen ja KS Vallo. OLL:a on pyydetty puhumaan koulutuksissa, mutta valitettavasti kukaan heistä ei ole päässyt tulemaan Oulun korkeakoululiikunta Oulun korkeakoululiikunnan työryhmä kokoontui joulukuun alussa. Käsiteltäviä asioita olivat muun muassa liikuntatuutoroinnin kampanjointi yhdessä ylioppilaskunnan kanssa sekä OKKL:n nettisivujen uudistaminen sekä uuden ilmeen saaminen syksyllä Haasta itsesi! Opiskelijakunta on ollut yhteistyössä kuukausittaisessa Kaikille avoin ja maksuton Haasta Itsesi! - liikuntatapahtumakampanjassa. Tapahtuma sisältää Cooper-, UKK- ja lihaskuntotestit. Tapahtuman järjestäjinä toimivat MPK, Oulun kaupunki, Alueesi Reserviläiset, Oulun Pyrintö, Oulun Korkeakoululiikunta ja SPR. Haasta itsesi! -tapahtumasta on tiedotettu tuutoreille sosiaalisessa mediassa ja opiskelijatiedotteessa, ja heitä on kannustettu osallistumaan erilaisin palkinnoin.

17 4.2.5 Hyvinvointi Opiskelijakunta tiedotti opiskelijoita keväällä kesätoimeentuloon liittyvistä asioista sekä opintotuen muutoksista eri viestintäkanavissa ja ständeilemällä kampuksilla. Kesätoimeentuloa koskevat materiaalit päivitettiin sekä sisällöllisesti että visuaalisesti HJ Vairion toimesta. OSAKO osallistui aktiivisesti Teuvo Pakkalan kadun kampuksen hyvinvointipäivän suunnitteluun tapaamalla hyvinvointipäivän opinnäytetyönä järjestänyttä opiskelijaa ja osallistui tapahtumaan omalla ständillään. Kotkantien kampuksen hyvinvointipäivän osallistuminen ulkoistettiin OSAKOn osalta koulutusalajärjestöille sekä OKKL:lle, eli liikuntatuutoreille. Hyvinvointipäivänä OSAKOn ständillä oli jaettavissa aiemmin mainittuja kesätoimeentulomateriaaleja. OSAKOn edustajat (HVPJ Karhunen, HJ Vairio, HJ Törmänen) osallistuivat yksiköiden opiskeluhyvinvointiryhmien kokouksiin. Yksikkökohtaisista työryhmistä esitettiin huoli Oamkin johdolle organisaatiouudistuksen aikaan. Opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtajisto tapasi opiskeluterveysaseman henkilöstöä vuoden alussa. Tapaamisessa keskusteltiin mm. opiskelijoiden mielenterveyspalveluista. OSAKO julkaisi keväällä kannanoton Oamkin opiskelijoiden mielenterveyspalveluiden riittämättömyydestä. Kannanotto huomioitiin hyvin paikallismediassa. Häirintäyhdyshenkilöt rekrytoitiin kevään 2015 aikana kampuskohtaisesti. Teuvo Pakkalan kadulla tehtävää hoitaa Veera Koli, Professorintiellä Juhana Karhunen ja Kotkantiellä Sanna Jaakkola ja Tuure Vairio. 4.3 Tapahtumat OSAKOn Sauna Night uusille kv-opiskelijoille Järjestettiin Arkkitehtien kiltatalolla. Paikalla oli noin 15 tuutoria ja noin 30 vaihto-opiskelijaa. Ohjelmassa oli tutustumista, saunomista ja lumihangessa pyöriskelyä. Go Abroad -päivät 21.1., 3.2., 4.2. ja Sekä tammi-helmikuun että marraskuun tempaukset toteutettiin yhteistyössä kampusten kv-henkilöstön kanssa, kampukselle sopivalla tavalla. Keväällä Teuvo Pakkalan kadulla ja Professorintiellä toteutettiin kvklinikka ja Kotkantiellä kilpailu parhaasta lomaposeerauksesta. Marraskuussa perinteisen iltatapahtuman sijaan jokaisella kampuksella järjestettiin elävän kirjaston konseptia mukaileva Kansainvälinen kirjasto tempaus. Tapahtumien tavoitteena on ollut sekä tarjota tietoa vaihtomahdollisuuksista että innostaa opiskelijoita vaihtoon toisten opiskelijoiden kokemuksia hyödyntäen ja 7.2. OSAKOn pilkkiretket Järjestettiin jälleen yhteistyössä Oulun erä- ja kalamiesten kanssa. Tervetulleita olivat kaikki kansainväliset opiskelijat. Ensimmäisellä kerralla osallistujia oli n. 25, toisella n Lumilinnan rakennus OSAKO järjesti päihteettömän perheellisille opiskelijoille tarkoitetun lumilinnan rakennustapahtuman yhdessä ARKKO ry:n kanssa ennen laskiaisriehaa. Tapahtumaan osallistui vain yksi lapsiperhe Talvirieha OSAKOn perinteinen mäenlaskutapahtuma Välkkylän mäellä. Ennen mäenlaskua perheellisille opiskelijoille suunnattu lumilinnan rakennus Välkkylän mäen päällä. Itse mäenlaskukisassa oli ennätykselliset 23 joukkuetta (parannusta viime vuodesta 9 joukkuetta). Mäessä osallistujille jaettiin ilmaiseksi kuumaa mehua sekä laskiaispullia. Iltatapahtuma Tivolissa tuotti huomattavasti enemmän viime vuoteen verrattuna.

18 21.2. Retki Kemin Lumilinnaan Tapahtuma oli avoin kaikille oululaisille opiskelijoille. Yliopiston (kansainväliset) opiskelijat huomioitiin pysähdyksellä Linnanmaalle. Osallistujia retkelle oli 56. Tapahtuman taloudessa päästiin omille STTK:n ja OSAKOn vaalipaneeli Vaalipaneeli yhteistyössä STTK:n kanssa Holiday Innissä. Vaalipaneeliin osallistui hyvin ihmisiä, mutta opiskelijoiden näkyvyys olisi voinut olla parempi. Paneelissa muutama kysymys opiskelijoiden asioista Opiskelijoiden eduskuntavaalikampanjan startti Rotuaarilla Ehdokkaille järjestettiin Rotuaarin lavalla leikkimieliset pääsykoekahvit, jossa testattiin ehdokkaiden koulutuspoliittista osaamista sekä heistä otettiin #koulutuslupaus-kuvia. Paikalla parikymmentä ehdokasta eri puolueista ja hyvin kaupunkilaisia. Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä OYY:n kanssa Laskettelureissu Rukalle Reissulle osallistui 40 opiskelijaa. Tapahtuman markkinointi sekä suunnittelu kannattaa aloittaa jatkossa jo tammikuussa, jotta tapahtumassa päästäisiin tulevaisuudessa omilleen. Kannattaa myös miettiä yhteistyötä esimerkiksi ESN, NISO, OYY, O Diako, yms. järjestöjen kanssa, sillä laskettelureissun (bussi, välinevuokrat) kulut ovat viime vuonna nousseet OSAKOn ja OYYn vaalipanneeli Järjestettiin menestyneesti yhteistyössä OYY:n kanssa Oulun kaupungintalolla. Tilaisuus kiinnosti laajasti opiskelijoita sekä ehdokkaita keräten valtuustosalin täyteen. Tapahtuman lopuksi halukkaista otettiin kuvia valtakunnalliseen #koulutuslupaus-kampanjaan Retki Ranuan eläinpuistoon Retkelle osallistui 34 henkilöä, joista kaksi oli lapsia ja suurin osa kv-opiskelijoita. Matkasta tuli positiivista palautetta osallistujilta, mutta markkinointia kampuksilla tulisi muuttaa suunnitelmallisemmaksi, jotta bussi saataisiin varmasti jatkossa täyteen OSAKOn Wappu 2015 Opiskelijakunnan vapputapahtuma järjestettiin jo 13. kerran rastisuunnistuksena. Tapahtuma starttasi Rotuaarilta yhteistyössä Oamkin kanssa (jota kiiteltiin kovasti opiskelijoiden ja hallinnon puolelta) ja jatkobileet pidettiin Hupisaarten kesäteatterilla. Rastisuunnistukseen osallistui noin 160 joukkuetta eli yli tuhat suunnistajaa. Rasteja oli yhdeksän kappaletta ja lisäpisteen sai Burger Kingissä asioimalla. Tapahtuma oli medianäkyvyydeltään yksi OSAKOn kaikkien aikojen onnistuneimmista Tour d Oulu 2015 Päihteetön rastisuunnistus veti paikalle yli 70 joukkuetta ja yli 700 suunnistajaa. Rasteja oli yhteensä 12, jotka olivat ympäri Oulun kaupungin keskustaa ja lähtö tapahtui Rotuaarilta. Hyvä sää auttoi tapahtumassa, mutta markkinointi aloitusinfoissa ja tuutoreiden kautta oli onnistumisen kannalta elintärkeää. Jatkoja varten oli varattu koko Kaarlenholvi, joka myytiin täyteen illan aikana. Tällä katettiin tapahtumasta tulleet kustannukset. Yhteistyössä tapahtumassa olivat: Oulun ammattikorkeakoulu (vesipullot), Ravintola Kaarlenholvi (jatkot), Burger King (palkinnot), Oulun seurakunta, Oulun kaupunki, Oulun seudun Nuorisoasuntoyhdistys, ESN Oulu, Kultti, Luva, OIO, Otro, Ultra, Trapesti, OSASTO ja OTE Oamkin lukuvuoden avajaiset OSAKO ja Oamk järjestivät yhdessä ensimmäistä kertaa koko ammattikorkeakouluyhteisön yhteiset avajaiset Ouluhallissa. Ilmainen päivätapahtuma kokosi Ouluhalliin peräti yli kaksituhatta kävijää ja yli 40 yritystä/yhteisöä/toimijaa pöytäpaikoille esittelemään toimintaansa. Tapahtuman alussa oli noin tunnin mittainen korkeakoulun esittely, jonka juonsi viestinnän opiskelija Riku Määttä. Aloituksen jälkeen opiskelijoille

19 avautui Oamk-kylä, josta löytyivät 41 esille asettelijaa. Henkilökunnalle pidettiin rehtorin tiedotustilaisuus. Opiskelijakävijöitä Oamk-kylässä kiinnosti lähinnä Preludin ranneke, mutta kylän tarjontaa myös muilta osin kiiteltiin. Tapahtumaa kiiteltiin henkilökunnan sekä opiskelijoiden puolelta ja sille toivottiin jatkoa. Ensi vuodelle kerätty ideoita ja palautteita, mutta ne ovat lähinnä olleet vain hiomista nykyiseen konseptiin Preludi 2015 Kaikkien aikojen suurin Preludi: kävijöitä yli 3000 ja samalla koko Pohjois-Suomen suurin opiskelijatapahtuma. Tapahtuman juonsi Riku Määttä, DJ:nä toimi DJ Santtos eli Juuso Vehmas ja pääesiintyjänä toimi Günther & The Sunshine Girls. Palaute esiintyjistä oli positiivista ja valintoja kiiteltiin. Oamkin rooli oli Preludin järjestämisessä todella suuri, sillä se tarjosi tapahtuman fasiliteetit. Vastineeksi Oamk sai erittäin suurta näkyvyyttä. Tapahtuman kuluja katettiin lipputuloilla, mutta huomattava määrä tuloja tuli myös päivätapahtuman (Oamkin lukuvuoden avajaisten) pöytäpaikkojen myynnistä eri yrityksille ja toimijoille. Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli hyvin onnistunut, ja varsinkin viestintää ja markkinointia kiiteltiin, kuten myös paikkaa ja koko luokkaa. Ensi vuodelle kerätty ideoita ja palautteita, mutta ne ovat lähinnä olleet vain hiomista nykyiseen konseptiin. Huomioitavia asioita ensi vuodelle ovat suunnittelun ja käytännön tekemisen aloittaminen hyvissä ajoin Oamkin kanssa ja mm. rannekkeiden jako, jonotus (useampi sisääntulo?), narikka, wc-tilat, tupakointialue sekä piha-alueen siivous. Tapahtuma tuotti voittoa reilusti yli odotusten Paluuorientaatio Keskustelutilaisuus vaihdosta palanneille opiskelijoille yhdessä opintopsykologin kanssa. Pieni, mutta onnistuneeksi koettu tapahtuma OSAKOn Halloween Kävijöitä oli lähes 1300 onnistuneen markkinoinnin sekä hyvän sään ansiosta. Tapahtuma pidettiin Tivolissa, joka hoiti myös lipunmyynnin, mikä tarkoitti KAJ-toimijoiden vapautumista oheisohjelman järjestämiseen. Jatkossa baarikisat mietittävä kuitenkin tarkemmin niin, etteivät ne keskeytä bileitä. Valokuvaaja ja valokuvauspiste olivat erittäin paljon kiitettyjä ja niihin sijoittamista kannattaa harkita myös muissa tapahtumissa (esim. Preludi, Laskiainen, Wappu). Tapahtuma tuotti voittoa reilusti yli odotusten OSAKOrock Esiintyjien valinnat (Tiina P, Temple Balls ja Apina) menivät nappiin, ja tapahtuma oli menestynyt sisällön ja tunnelman puolesta. Taloudellisesti tapahtuma pysyi osapuilleen budjetissaan, mutta tulevaisuutta ajatellen tapahtuman konseptia pitää miettiä. Haasteena on pitää lippujen hinta edelleen opiskelijaystävällisinä ja hankkia mielenkiintoisia bändejä pienen budjetin puitteissa. Ongelma on myös ettei Oulussa ole tarpeeksi kävijöitä vetäviä tiloja ( ), joissa livemusiikin esittäminen on mielekästä ja pienemmillä kävijämäärillä (alle 200) ei tapahtuman pitäminen ole taloudellisesti mielekästä. Ylöspäin tapahtuman skaalaaminen ei ole tässä tilanteessa järkevää, sillä on pohdittava onko rock-tapahtumille tarpeeksi tilausta opiskelijoiden keskuudessa. Toki OSAKOrockin voi nähdä myös opiskelija- ja kulttuuripalveluna, jolloin on myös perusteltua tavoitella pienempää taloudellista tulosta tai nollatulosta Perheellisten opiskelijoiden olohuone Perheellisille opiskelijoille järjestettiin tapaamisilta yhdessä KOS Kurkelan ja HJ Vairion kanssa. Perheitä oli paikalla yhteensä neljä. Tapahtumaa kannattaa jatkossa kehittää ja kokeilla uudestaan Oamk Joulutori OSAKO ja Oamk järjestivät yhdessä hyväntekeväisyysmielessä joulutapahtuman, jolla oli myös tarkoitus lisätä yhteisöllisyyttä koulussamme sekä perinteitä opiskelijoiden ja henkilökunnan välille. Tapahtuma pidettiin Kotkantien kampuksen ala-aulassa ja sen avasi Ynnin Tiernapoikien esitys. Kuka tahansa Oamkin opiskelija tai henkilökunnan jäsen pystyi ostamaan myyntipaikan. Myyjiä oli yhteensä 13. Torilla järjestettiin myös ensimmäistä kertaa Oamkin piparkakkutalokilpailu, jossa oli 16 osallistujaa. Lisäksi torilla oli mahdollista

20 otattaa jouluvalokuva pientä maksua vastaan. Rahaa hyväntekeväisyyteen kerättiin yli 500 euroa. Tapahtuman kulut laitettiin puoliksi OSAKOn ja Oamkin kesken. OSAKOn ompelukerhot OSAKOn tapahtumia kehitettiin 2014luomalla uusi konsepti: haalarimerkkien ompelukerhot OSAKOn toimistolla. Keväällä ompelukerhoja järjestettiin kolme kertaa ennen isoimpia tapahtumaryppäitä. Ompelukerhoissa oli aina noin ompelijaa paikalla. Tapahtumat olivat rentoja ja tykätty tapa saada vertaistukea haalarimerkkien ompelu-urakkaan. Ompelukerhoissa oli tarjolla teeman mukaista evästä. Docventures-leffakerho OSAKO järjesti yhdessä Kultti ry:n kanssa Docventures-leffakerhon yhdeksän kertaa syksyn aikana. Osallistujia oli jokaisella kerralla lähemmäs parikymmentä. Muuta tapahtumiin liittyvää Bilepaketti (kaikki OSAKOn syksyn tapahtumat samalla lipulla) oli onnistunut idea, joka kannattaa toteuttaa myös jatkossa. Perheellisten opiskelijoiden Facebook-ryhmä perustettiin syksyllä. Ryhmän tarkoitus on löytää Oamkissa opiskelevat perheelliset opiskelijat, informoida heitä ajankohtaisista asioista ja ideoida perheellisiä kiinnostavaa toimintaa. Ryhmään liittyi kahden kuukauden aikana noin 66 jäsentä. 4.4 Opiskelijoiden edustaminen Vuoden aikana OHE-tiimin jäsenet ovat osallistuneet seuraaviin työryhmiin: HVPJ Karhunen: - Tk-julkaisuneuvosto - Sodexon ohjausryhmä - Soten opiskeluhyvinvointiryhmä - Opiskeluhyvinvointiryhmien kehittämistyöryhmä - Oamkin kestävän kehityksen tiimi - OsNan kevätkokous - Alumni hallitus - Oamkin ja OSAKOn viestintätapaamiset HJ Törmänen: - Liiketalouden opiskeluhyvinvointiryhmä - Rehtorin tiedotustilaisuus - Oamk Oy hallitus - Alumni hallitus - Oamkin ja OSAKOn viestintätapaamiset - Kulttuuri opiskeluhyvinvointiryhmä HJ Vairio: - Kotkantien opiskeluhyvinvointiryhmä - Korkeakoululiikunnan johtoryhmä - Oamkin kestävän kehityksen tiimi - OsNA - Pohjois-Pohjanmaan liiton nuorisoasian työryhmä - Valtti KS Vallo: - Viestintävastaavat - Kv-koordinaattorit

21 - Oamkin englanninkielisten nettisivujen kehittämistyöryhmä - Oamkin kansainvälinen viestintä - Oamkin ja OSAKOn viestintätapaamiset - Oamkin opiskelijarekrytointi Ei kokoontuneet: Valintaperustetyöryhmä, Opinnäytetyö-työryhmä ja Oulun yliopiston ja Oamkin johtoryhmä. 4.5 Tiimit Kulttuuritiimi Tiimi kokoontunut vuoden aikana kuusi kertaa. Kevät vilkkaampi kuin syksy vapun rastisuunnistuksen vuoksi. Aktiivisimmat osallistujat Otro, Ultra, OIO ja OSASTO. ESN Oulu uutena mukana, ollut tosi aktiivinen. Tapahtumakalenterin päivittäminen tärkeää tapahtumien, eri kokousten sekä muun yhteistyön kannalta. Myös Diakin opiskelijat haluavat mukaan ensi vuonna kulttuuritiimiin. HJ Törmänen, HJ Karhunen Liikunta- ja hyvinvointitiimi Liikunta- ja hyvinvointitiimi kokoontui kerran kevät- ja syyslukukaudella. Tiimiin on kutsuttu erikseen koulutusalajärjestöjen liikuntavastaavat (sopovastaavat), liikuntatuutorit ja korkeakoululiikunnan edustaja. HJ Vairio, HVPJ Karhunen Ympäristötiimi Ympäristötiimin vetovastuuta palloteltiin syksyyn saakka henkilöltä toiselle, ja sen kokoontumista ei kevään aikana saatu aikaiseksi. Syksyllä vetovastuu otti HJ Vairio. Tiimi kokoontui kahdesti. 4.6 Kansalaisaktiivisuus Edustajistovaalit OSAKOn edustajistovaalien ehdokasasettelu oli Sekä ehdokkaiden että vaaliliittojen määrä laski edellisvuodesta. Ehdokkaita oli neljässä vaaliliitossa yhteensä 50. Äänestys käytiin Äänestysprosentti oli 17,3 %, mikä tarkoittaa 9,2 % laskua viime vuodesta. Vaaleja varten laadittiin oma markkinointi- ja viestintäsuunnitelma. Käytettyjä mainoskeinoja olivat muun muassa julisteet, kampusravintoloiden pöytämainokset, inforuutumainokset, kuvat ja videot sosiaalisessa mediassa, vaalisivu (sekä osakoweb.fi:ssä että Facebookissa), vaalikone ja vaaliständit. Lisäksi järjestettiin erillinen tapaaminen ehdokasrekrytointiin liittyen Eduskuntavaalit Eduskuntavaalit olivat , ja vaalityön suunnittelu aloitettiin jo vuoden 2014 puolella. HPJ Mäkitalo ja HVPJ Komminaho pitivät marraskuussa palaverin OYY:n kanssa yhteisten vaalitavoitteiden ja kampanjoinnin suunnittelemiseksi. SAMOK ja SYL järjestivät yhteistyössä valtakunnallisen #koulutuslupaus-kampanjan, johon OSAKO osallistui aktiivisesti. HPJ Heikkinen teki soittokierroksen Oulun vaalipiirin eduskuntavaaliehdokkaille ja keräsi mielipiteitä neljästä ydinteemasta (koulutuksesta ei leikata, opintotukea ei heikennetä, YTHS kaikille

22 korkeakouluopiskelijoille ja koulutus on maksutonta). Tulokset kerättiin valtakunnalliseen tilastoon, jota käytetään hyväksi hallitusneuvotteluihin osallistumisesta. OSAKO järjesti yhteistyössä OYY:n kanssa Rotuaarin vaalistartin ja vaalipaneelin Oulun kaupungintalolla Toinen vaalipaneeli järjestettiin yhteistyössä STTK:n kanssa HPJ Heikkinen kirjoitti kolumnin kampanjan teemoista Forum24:ään ja Kalevaan sekä kävi Helsingissä osallistumassa eduskuntapuolueiden puheenjohtajien vaalitenttiin, josta tehtiin myös Kalevaan juttu.

23 5 OPISKELIJA- JA JÄRJESTÖPALVELUT 5.1 Järjestökoulutukset ja opintojaksot OSAKO on järjestänyt järjestökoulutuksia osana Järjestötoiminta I ja II -opintojaksoja. Järjestökoulutukset on tarkoitettu koulutusalajärjestöjen ja opiskelijakunnan hallituksien jäsenille. Tavoitteena on ollut, että koulutuksiin ja koulutusalajärjestön hallitustoimintaan osallistunut opiskelija osaa toimia aktiivisena opiskelijayhteisön jäsenenä. Hän osaa soveltaa oppimiaan kokous- ja neuvottelutekniikoiden tietoja ja taitoja vastaaviin tilanteisiin. Lisäksi hän osaa kertoa yhdistystoiminnan vaikuttamisen keinot. Opiskelijakunnan hallituksessa toiminut opiskelija osaa toimia aktiivisena opiskelijayhteisön ja yhteiskunnan jäsenenä. Hän osaa soveltaa oppimiaan kokous- ja neuvottelutekniikoiden tietoja ja taitoja vastaaviin tilanteisiin. Lisäksi hän osaa kertoa opiskelijan, opiskelijakuntatoiminnan ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinot. Keväällä järjestettiin kolme ja syksyllä kolme järjestökoulutusiltaa. Koulutuksien aiheina olivat keväällä opiskelijajärjestötoiminnan perusteet 28.1, tapahtumien järjestäminen ja face to face -markkinointi ja yhdistyksen talous 6.5. Syksyn aiheita olivat jäsenrekrytointi ja esiintymistaito 8.9. jaksaminen järjestötyössä sekä perinteensiirto Koulutuksiin osallistui vuoden aikana 140 osallistujaa. Koulutukset on järjestetty Ravintola Tubassa ja Oamkin kampuksilla. Kaikista koulutuksista on kerätty palautetta koulutuksien kehittämiseksi. Koulutussuunnitelma päivitettiin alkuvuodesta ja siihen lisättiin havaintoja aiheista ja puhujista vuoden mittaan. 5.2 Uuden opiskelijan opas KOS Kanniainen koordinoi Uuden opiskelijan oppaan päivittämistä sisällön osalta maalis - kesäkuussa. Hallitus ja sihteerit kävivät sisällön lävitse vastaten omista aihealueistaan. Opas toteutettiin vuonna 2015 ensimmäistä kertaa pelkästään täysin sähköisenä. OSAKOn hallitus ja työntekijät toimivat julkaisun ilmoitusmyyjinä ja taittajana kulttuurinalan opiskelija Anton Orava. 5.3 Jäsenpalvelut OSAKOn jäsenet ovat pystyneet hakemaan projektiavustuksia jatkuvasti. Hakemuksia vastaanotettiin vuoden aikana 15 kappaletta ja hallitus myönsi avustuksen 12 projektille. Opiskelijat ovat voineet lainata suksia, makuupusseja ja -alustoja opiskelijakunnan toimistolta. Palvelu kiinnosti etenkin kansainvälisiä opiskelijoita. Toimistolta oli lainattavissa muun muassa 20 paria hiihtosuksia, useampia laskettelusuksia ja luistimia. OSAKO jakoi jäsenmaksua maksamattomille kannatusjäsenilleen yleisavustusta maalis- ja huhtikuiden aikana laadittujen sopimusten perusteella toukokuun lopussa.

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS Aika 31.1.2015 klo 15:00 Paikka Hietasaaren leirikeskus, Oulu Hietasaarentie 19, 90500 Oulu Edaattorit Matthew O Loughlin Kirsi Kärkkäinen

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika 10.12.2015 klo 16:30 Paikka Oamk, Professorintien kampus, A2082 Kiviharjuntie 8, 90220 OULU Paikalla Joonas Vikström Sami

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS Aika 6.10.2014 klo 16.30 Paikka Oamkin Kotkantien kampus, Kotkantie 1, auditorio 3. Paikalla Matti Haarala Tuomas Tikkala Johanna Väyrynen

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS Aika 11.9.2014 klo 17:00 Paikka Oamkin sosiaali- ja terveysalan yksikkö, Paasi, luokka D1191 Kiviharjuntie 8, Oulu Paikalla Noora Nousiainen

Lisätiedot

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan TOIMINTAKERTOMUS 2016

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan TOIMINTAKERTOMUS 2016 Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan TOIMINTAKERTOMUS 2016 JOHDANTO Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (OSAKO) on Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) opiskelijoiden etu- ja palvelujärjestö, jonka

Lisätiedot

Toni Hyvönen Eero Räsänen Patricia Virsinger Valtteri Törmänen

Toni Hyvönen Eero Räsänen Patricia Virsinger Valtteri Törmänen OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN SYYSKOKOUS Aika 30.11.2016 kello 16:30 Paikka Oamk, Teuvo Pakkalan kadun kampus, A214 Teuvo Pakkalan katu 19, 90130 OULU Paikalla Sami Heinonen Essi Lassila Emma

Lisätiedot

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan TOIMINTAKERTOMUS 2014

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan TOIMINTAKERTOMUS 2014 Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan TOIMINTAKERTOMUS 2014 JOHDANTO Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (OSAKO) on Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) opiskelijoiden etu- ja palvelujärjestö, jonka

Lisätiedot

Noora Nousiainen Heikki Leppänen Toni Lyytikäinen Pinja Laukkanen Kiril Kotikangas Juho Koskelainen

Noora Nousiainen Heikki Leppänen Toni Lyytikäinen Pinja Laukkanen Kiril Kotikangas Juho Koskelainen OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN SYYSKOKOUS Aika 27.11.2013 kello 16.15 Paikka Oamk, Liiketalouden yksikkö, auditorio B353 Teuvo Pakkalan katu 19, 90130 OULU Paikalla Matti Haarala Vesa-Ville

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS Aika 29.9.2014 klo 16.30 Paikka OSAKOn toimisto, Kajaanintie 32 D 61 Paikalla Matti Haarala Tuomas Tikkala Saana Annala Eemeli Kyröläinen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA. Johtaminen ja toiminnan ohjaus

TOIMINTASUUNNITELMA. Johtaminen ja toiminnan ohjaus TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA Johtaminen ja toiminnan ohjaus - Laaditaan yhteistyö- ja rahoitussopimus Oulun ammattikorkeakoulun kanssa vuodelle 2016 - Neuvotellaan liikuntatuutoroinnin,

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS Aika 30.9.2015 klo 17:00 Paikka Kotkantien kampus, auditorio 2 Kotkantie 1, 90250 Oulu Paikalla Panu Räisänen Patricia Virsinger Perttu Shemeikka

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika 8.12.2016 klo 16:30 Paikka Oamk, Kontinkankaan kampus, A2082 Kiviharjuntie 8, 90220 OULU Paikalla Monica Pirttilä Joonas

Lisätiedot

Tervetuloa tuutorikoulutuksiin! 24.3., ja illanvietto 17.4.

Tervetuloa tuutorikoulutuksiin! 24.3., ja illanvietto 17.4. Tervetuloa tuutorikoulutuksiin! 24.3., 31.3. ja illanvietto 17.4. Jari-Pekka Kanniainen & Sami Heinonen 24.3.2015 Koulutusten ohjelma Tiistai 24.3 Kotkantien auditorio 1 15:00 Tervetulosanat, Jari-Pekka

Lisätiedot

Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan TOIMINTAKERTOMUS 2008

Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan TOIMINTAKERTOMUS 2008 Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan TOIMINTAKERTOMUS 2008 JOHDANTO Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (OSAKO) on Oulun seudun ammattikorkeakoulun (Oamk) opiskelijoiden etu-

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA. Johtaminen ja toiminnan ohjaus

TOIMINTASUUNNITELMA. Johtaminen ja toiminnan ohjaus TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA Johtaminen ja toiminnan ohjaus - Laaditaan yhteistyö- ja rahoitussopimus Oulun ammattikorkeakoulun kanssa vuodelle 2017 - Neuvotellaan liikuntatuutoroinnin,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA. Johtaminen ja toiminnan ohjaus

TOIMINTASUUNNITELMA. Johtaminen ja toiminnan ohjaus TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA Johtaminen ja toiminnan ohjaus - Laaditaan sopimus avustuksista Oulun ammattikorkeakoulun kanssa vuodelle 2017 - Neuvotellaan Oamkin ESN-toiminnan

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA Johtaminen ja toiminnan ohjaus - Laaditaan sopimus avustuksista Oulun ammattikorkeakoulun vuodelle 2018 - Tavataan säännöllisesti ja vaikutetaan

Lisätiedot

Anttijussi Ripaoja Emma Salminen Mikko Suonvieri Sami Tuominen Emma Hannonen Tapio Korhonen

Anttijussi Ripaoja Emma Salminen Mikko Suonvieri Sami Tuominen Emma Hannonen Tapio Korhonen OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN SYYSKOKOUS Aika 27.11.2018 klo 16:30 Paikka Oamk, Kotkantien kampus auditorio 2 Kotkantie 1, 90250 OULU Paikalla Essi Leinonen Ville Nikupeteri Valtteri Korpela

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika 4.12.2017 klo 16:30 Paikka Oamk, Kontinkankaan kampus, A2082 Kiviharjuntie 8, 90220 OULU Paikalla Emma Salminen Essi Lassila

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS Aika 17.4.2018 klo 16:30 Paikka Oamk, Teuvo Pakkalan kampus Luokka A106 Teuvo Pakkalan katu 19, 90130 OULU Paikalla Essi Lassila Ville Nikupeteri

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS Aika 8.10.2018 klo 16:30 Paikka Oamk, Kontinkankaan kampus Auditorio A2082 Kiviharjuntie 4, 90220, OULU Paikalla Ville Nikupeteri Valtteri

Lisätiedot

Hallitus kokoontui vuoden aikana 27 kertaa, kokouksia on pidetty tarpeen mukaan.

Hallitus kokoontui vuoden aikana 27 kertaa, kokouksia on pidetty tarpeen mukaan. Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan TOIMINTAKERTOMUS 2013 JOHDANTO Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (OSAKO) on Oulun seudun ammattikorkeakoulun (Oamk) opiskelijoiden etu-

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

OSAKOn syyskokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat.

OSAKOn syyskokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan TOIMINTAKERTOMUS 2017 JOHDANTO Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (OSAKO) on Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) opiskelijoiden etu- ja palvelujärjestö, jonka

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 29/2012. Oulun yliopisto, Linnanmaan kampus, vihreät naulakot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 29/2012. Oulun yliopisto, Linnanmaan kampus, vihreät naulakot OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 29/2012 Aika: 7.11.2012 klo 12.00 Paikka: Oulun yliopisto, Linnanmaan kampus, vihreät naulakot Jäsenet: Eero Manninen (PJ) Aino-Kaisa Manninen Veera

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmän toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden mukainen

Lisätiedot

Hallitus kokoontui kevään aikana 14 kertaa ja 13 kertaa syksyllä. Kokouksia on pidetty tarpeen mukaan.

Hallitus kokoontui kevään aikana 14 kertaa ja 13 kertaa syksyllä. Kokouksia on pidetty tarpeen mukaan. Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan TOIMINTAKERTOMUS 2011 JOHDANTO Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (OSAKO) on Oulun seudun ammattikorkeakoulun (Oamk) opiskelijoiden etu-

Lisätiedot

Liikuntatuutorointi vinkkejä järjestäjälle ja case Oulu. Ismo Miettinen liikuntasuunnittelija ismo.miettinen@oamk.fi Oulun korkekoululiikunta / Oamk

Liikuntatuutorointi vinkkejä järjestäjälle ja case Oulu. Ismo Miettinen liikuntasuunnittelija ismo.miettinen@oamk.fi Oulun korkekoululiikunta / Oamk Liikuntatuutorointi vinkkejä järjestäjälle ja case Oulu Ismo Miettinen liikuntasuunnittelija ismo.miettinen@oamk.fi Oulun korkekoululiikunta / Oamk Seinäjoki 20.4.2012 Liikuntatuutorointi (synty) www.opiskelijaliikunta.fi

Lisätiedot

13.5.2015 PÄÄTÖSLUETTELO 1(6) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 8/2015. Aika: Keskiviikko 13.5.2015 Kello 16:59-18:15.

13.5.2015 PÄÄTÖSLUETTELO 1(6) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 8/2015. Aika: Keskiviikko 13.5.2015 Kello 16:59-18:15. 1(6) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 8/2015 Aika: Keskiviikko 13.5.2015 Kello 16:59-18:15. Paikka: Läsnä: K-rakennus, Visamäki Emma Heinänen, puheenjohtaja Lauri Säilä, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Elokuussa opiskelijakunnassa aloitti työnsä uusi kulttuurisihteeri Tanja Vallo. Tanja on syksyn aikana perehtynyt ja perehdytetty työtehtäviinsä.

Elokuussa opiskelijakunnassa aloitti työnsä uusi kulttuurisihteeri Tanja Vallo. Tanja on syksyn aikana perehtynyt ja perehdytetty työtehtäviinsä. Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan TOIMINTAKERTOMUS 2012 1 TOIMINNAN OHJAUS 1.1 Päätöksenteko Edustajisto kokoontui yhdeksän kertaa vuoden aikana, neljästi keväällä ja viidesti syksyllä.

Lisätiedot

12.2.2012. Varsinaiset edustajat: 1 Teemu Tiilikainen EPJ Paikalla 2 Julia Anjala EVPJ Paikalla 3 Janne Kuikka Paikalla 4 Jani Savolainen Paikalla

12.2.2012. Varsinaiset edustajat: 1 Teemu Tiilikainen EPJ Paikalla 2 Julia Anjala EVPJ Paikalla 3 Janne Kuikka Paikalla 4 Jani Savolainen Paikalla PÖYTÄKIRJA 1(7) EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 12.2.2013 Klo 17.30 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1205 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Teemu Tiilikainen EPJ Paikalla 2 Julia Anjala EVPJ Paikalla 3 Janne Kuikka

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012 Aika: 22.2.2012 klo 11:00 Paikka: Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja)

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 16/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 16/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 16/2012 Aika: 10.5.2012 klo 12:00 Paikka: Luentosali KO148, Oulun yliopiston, Linnanmaa Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa Manninen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 26/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, X-ovi, 2.

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 26/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, X-ovi, 2. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 26/2012 Aika: 4.10.2012 klo 12:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, X-ovi, 2. Krs 90570 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ)

Lisätiedot

EDAATTORIN KÄSIKIRJA Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta OSAKO

EDAATTORIN KÄSIKIRJA Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta OSAKO EDAATTORIN KÄSIKIRJA 2018 Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta OSAKO Tervehdys! Onnittelut valinnastasi luottamustehtävään. Uusi tehtävä tuo eteesi varmasti paljon uutta ja ihmeellistä. Sen vuoksi

Lisätiedot

Selostus valtuustoaloitteeseen opiskelijoiden yhteisöllisyyden lisäämisestä oppilaitoksissa

Selostus valtuustoaloitteeseen opiskelijoiden yhteisöllisyyden lisäämisestä oppilaitoksissa Selostus 1 (5) Selostus valtuustoaloitteeseen opiskelijoiden yhteisöllisyyden lisäämisestä oppilaitoksissa Koulutuskuntayhtymän opiskelijakunta Pyro ja kuntayhtymän edustajat ovat kartoittaneet nykyisen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

STRATEGIA 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

STRATEGIA 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta 1( 9) 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Hyväksytty edustajiston kokouksessa 05/2012 2( 9) Yleistä Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (HAMKO) on lakisääteinen, julkisoikeudellinen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014-2015

TOIMINTAKERTOMUS 2014-2015 TOIMINTAKERTOMUS 2014-2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 2. KOKOUKSET... 3 3. TAPAHTUMAT... 4 5. VAIKUTTAMINEN... 5 6. SOSIAALINEN MEDIA... 6 TOIMINTAKERTOMUS 2014-2015 3(6) 1. YLEISTÄ Tehyn opiskelijayhdistyksen

Lisätiedot

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus Aika: 1.2.2012 klo 13:00 Paikka: Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu Jäsenet: Lisäksi: Eero Manninen (PJ) Aino-Kaisa Manninen

Lisätiedot

Esitettiin kokouksen puheenjohtajaksi Miika Länsi-Seppänen. Oli käytettävissä. Valittiin Miika Länsi-Seppänen kokouksen puheenjohtajaksi.

Esitettiin kokouksen puheenjohtajaksi Miika Länsi-Seppänen. Oli käytettävissä. Valittiin Miika Länsi-Seppänen kokouksen puheenjohtajaksi. Asteriski ry Pöytäkirja 2015 1 (6) ASTERISKIN RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika Tiistaina 17.11.2015 klo 17.00 Paikka Luentosali Beta, ICT-talo Läsnä Miika Länsi-Seppänen, Janne Iltanen, Arttu

Lisätiedot

Järvenpään Vasemmisto

Järvenpään Vasemmisto Toimintakertomus vuodelta 2013 1. Yleistä Järvenpään Vasemmisto onnistui 2012 kunnallisvaaleissa hyvin ja sai yhden lisäpaikan eli kolme valtuutettua kaupunginvaltuustoon. Onnistunut tekninen vaaliliitto

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki PÖYTÄKIRJA 1(10) EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS AIKA Klo 17.00 PAIKKA Pasila, tila 2004 KUTSUTUT 1 Salla Korhonen paikalla 2 Juhani Sillanpää paikalla 3 Teemu Tiilikainen paikalla 4 Tiina Hiltunen paikalla

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 1/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 2.1.2006

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 1/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 2.1.2006 1(6) Aika 2.1.2006 Paikka Läsnä Poissa Suomen Lakimiesliitto Finlands Juristförbund ry:n (SLML) Ylähuone, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen

Lisätiedot

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2011 Aika: Keskiviikkona 10.10.2011 kello 18.00 Paikka: Opinkiven sauna, Keskussairaalantie

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17. PÖYTÄKIRJA 1(7) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1207 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj paikalla 3 Salla Korhonen paikalla

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 1 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - METKA Bulevardi 31 00180 Helsinki Edustajiston säätömääräinen kevätkokous Esityslista Aika: 20.4.2017 klo 17:00 Paikka: Metropolia, Bulevardi 31 00180

Lisätiedot

Oulun kaupunki PÖYTÄKIRJA 7/2016 Maahanmuuttajaneuvosto

Oulun kaupunki PÖYTÄKIRJA 7/2016 Maahanmuuttajaneuvosto Aika Maanantai 19.12 klo 12:18 16:50 Paikka Villa Victor, Torikatu 23 Kokouksen osanottajat Fischer Erwin, puh.joht. Suorsa Angela, varapuh.joht. Dolinšek Saša El Hassane Kazza Györgyne Szanto Bernadett

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

TUUTORIN KÄSIKIRJA Tiivistelmä. Opas vertaisohjauksen tueksi Oulun ammattikorkeakoulussa

TUUTORIN KÄSIKIRJA Tiivistelmä. Opas vertaisohjauksen tueksi Oulun ammattikorkeakoulussa TUUTORIN KÄSIKIRJA Tiivistelmä Opas vertaisohjauksen tueksi Oulun ammattikorkeakoulussa Hei uusi tuutori! Hienoa, että päätit hakea Oulun ammattikorkeakoulun tuutoriksi! Uskomme, että sinulla on edessä

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs 90570 Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs 90570 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 7/2013 Aika: 8.2.2013 klo 11.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs 90570 Oulu Jäsenet:

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 9/2016. Aika: 3.3.2016 klo 8.00

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 9/2016. Aika: 3.3.2016 klo 8.00 0 O Y ( KUNTA Hallituksen kokouks. YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 9/2016 Aika: 3.3.2016 klo 8.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto, Erkki Koiso Kanttilan

Lisätiedot

Seurakuntayhtymän kokoustila, Yo-talo B, Rehtorinpellonkatu 4 Turku

Seurakuntayhtymän kokoustila, Yo-talo B, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Sivu 1/5 Pöytäkirja 20/2016 Aika: 2. kesäkuuta 2016 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Seurakuntayhtymän kokoustila, Yo-talo B, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Riina Lumme, puheenjohtaja Miika Tiainen,

Lisätiedot

3.12. Uuden edustajiston järjestäytymiskokous Itsenäisyyspäivän soihtukulkue

3.12. Uuden edustajiston järjestäytymiskokous Itsenäisyyspäivän soihtukulkue Sivu 1 / 5 EDUSTAJISTON MARRASKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 25.11.2015 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 267 Kokouksen avaaminen 268 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 269 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 3/2017. AIKA: , klo 08:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 3/2017. AIKA: , klo 08:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 10.2.2017 HALLITUKSEN KOKOUS 3/2017 AIKA: 14.2.2017, klo 08:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Matias Kassala, hallituksen

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala Julkinen Janne Parri Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYS 10TUJohdantoU10T... 3 10TUPalautteiden tiivistelmäu10t... 4 10TU5. Mitä

Lisätiedot

13.9.2012. Varaedustajat: 21 Tino Valo 22 Kari Katajainen 23 Yrjö Kärkkäinen 24 Saara Asikainen

13.9.2012. Varaedustajat: 21 Tino Valo 22 Kari Katajainen 23 Yrjö Kärkkäinen 24 Saara Asikainen ESITYSLISTA 1(7) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA 13.9..2012 Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1010 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki EPJ 2 Eetu Salminen EVPJ 3 Salla Korhonen este

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17. ESITYSLISTA 1(6) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA 7.5..2012 Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 2002 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj myöhässä 3 Salla

Lisätiedot

Opiskelijakunta OSAKO VIESTINTÄSTRATEGIA 2015 2017

Opiskelijakunta OSAKO VIESTINTÄSTRATEGIA 2015 2017 Opiskelijakunta OSAKO VIESTINTÄSTRATEGIA 2015 2017 Viestintästrategian rooli Opiskelijakunta OSAKOssa viestintä ymmärretään osaksi kaikkea opiskelijakunnan toimintaa. OSAKO viestii erityisesti rekrytoidakseen

Lisätiedot

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa Edustajiston kokouksessa Lahdessa 21.03.2015 Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto kokoontui vuoden 2015 ensimmäiseen kasvokkaintapaamiseen Lahdessa 21.03.2015. Kokouksen lisäksi paikalla olleet edustajat

Lisätiedot

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Sivu 1/5 Pöytäkirja 20/2017 Aika: 18. toukokuuta 2017 klo 9.30 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja Inari Harjuniemi,

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Palauteraportti Kulttuuriala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Pekka Mannermaa. Opiskelijakunta JAMKO

JUPINAVIIKOT Palauteraportti Kulttuuriala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Pekka Mannermaa. Opiskelijakunta JAMKO JUPINAVIIKOT 2019 Palauteraportti Kulttuuriala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Pekka Mannermaa Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 2 Johdanto 3 Palautteiden

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Asteriski ry Syyskokous (7) Vesilinnantie Turku

Asteriski ry Syyskokous (7) Vesilinnantie Turku Asteriski ry Syyskokous 2016 1 (7) ASTERISKI RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2016 Aika 3.11.2016 klo 16.15 Paikka Sali XXI, Agora Läsnä Juha Jaaksi, Janne Iltanen, Jesse Rauha, Arttu Laitinen (poistui

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS 2016 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmien toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden

Lisätiedot

1 YLEISTÄ 2 ORGANISAATIO. Jäsenet

1 YLEISTÄ 2 ORGANISAATIO. Jäsenet 1 YLEISTÄ Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (myöhemmin O Diako) on Diakonia-ammattikorkeakoulun (myöhemmin Diak) sitoutumaton opiskelijoiden etujärjestö, opiskelijakunta. O Diakon tarkoitus

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007 1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

19.8.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 16.18. Myönnettiin David Hauserille läsnäolo- ja puheoikeus.

19.8.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 16.18. Myönnettiin David Hauserille läsnäolo- ja puheoikeus. PÖYTÄKIRJA 12 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA 12/2010 Aika: 17.8.2010 kello 16.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Kutsutut: Räsänen Joona puheenjohtaja läsnä Oksanen Riku varapuheenjohtaja läsnä

Lisätiedot

Oulun Nuorten Edustajiston vuoden 2016 puheenjohtaja Petteri Strömberg avaa kokouksen.

Oulun Nuorten Edustajiston vuoden 2016 puheenjohtaja Petteri Strömberg avaa kokouksen. Aika: 23.1.2017 klo 16.30 Paikka: SiKu-talo, Kakaravaara 1 Kokouksen avaus Oulun Nuorten Edustajiston vuoden 2016 puheenjohtaja Petteri Strömberg avaa kokouksen. Päätös: Oulun Nuorten Edustajiston vuoden

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 35/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 35/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 35/2012 Aika: 13.12.2012 klo 09.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570 Oulu Jäsenet: Eero Manninen

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 3.2.2005

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 3.2.2005 1(6) Aika 3.2.2005 Paikka Läsnä Poissa Ravintola Teatteri, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Suvi Hirvonen, hallituksen jäsen

Lisätiedot

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014 ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat Järjestökoulutus 11.2.2014 Keskustelun teemoja Kansainvälisyys yliopistossa ja ylioppilaskunnassa Miten kansainvälisyys tällä hetkellä näkyy ainejärjestöissä?

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 11.5.2005

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 11.5.2005 1(5) Aika 11.5.2005 Paikka Läsnä Poissa Asianajotoimisto Auhto Laitinen Tuominen Oy:n toimitilat, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen

Lisätiedot

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen AVUSTUSOHJESÄÄNNÖT 1 (6) YLEISAVUSTUS 1 Avustuksen hakeminen Yleisavustusta voidaan myöntää Jyväskylän ammattikorkeakoulussa koulutusalajärjestöinä tai vastaavassa asemassa toimiville rekisteröidyille

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2015 Yleistä Vuosi 2015 oli pelastusliiton 86. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011

Toimintasuunnitelma 2011 Toimintasuunnitelma 2011 YLEISTÄ Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toiminnasta vastaavat hallitus, edustajisto ja opiskelijakunnan palkkaamat työntekijät. Opiskelijakunnan aatteellinen toiminta

Lisätiedot

Elinvoimaa ja hyvinvointia pohjoiseen

Elinvoimaa ja hyvinvointia pohjoiseen Elinvoimaa ja hyvinvointia pohjoiseen Korkeakouluverkko ja sen kehittäminen (Visio 2030) Monipuolinen koulutustarjonta Oamk tarjoaa AMK-tutkintoon ja ylempään AMK-tutkintoon (YAMK) johtavaa koulutusta,

Lisätiedot

Ainejärjestöjen kansainvälisyyskoulutus. 2.2.2013 Jaana Romppainen, JYYn hallituksen kv-vastaava

Ainejärjestöjen kansainvälisyyskoulutus. 2.2.2013 Jaana Romppainen, JYYn hallituksen kv-vastaava Ainejärjestöjen kansainvälisyyskoulutus 2.2.2013 Jaana Romppainen, JYYn hallituksen kv-vastaava Kv-opiskelijat yliopistossamme Toukokuussa 2012 JY:ssa opiskeli 1117 ulkomaalaista opiskelijaa 92 eri maasta

Lisätiedot

Salon kaupunki / /2017

Salon kaupunki / /2017 Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(14) Salon kaupunki 207/00.02.12.02/2017 Kokousaika 11.1.2017 klo 16.59 18.44 Kokouspaikka Salon kaupungintalo (kokoustila Mänty), Tehdaskatu 2 Käsitellyt asiat Otsikko

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla:

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla: Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu Paikalla: Buket Yüksel Tuulia

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014

JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014 JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Kulttuuriala Julkinen Minna Koivisto & Anna Tarvainen-Illi Opiskelijakunta JAMKO 1 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 Johdanto... 3 Palautteiden

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009. Yleistä

TOIMINTASUUNNITELMA 2009. Yleistä 1(5) TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä (Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) opiskelijoiden edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Opiskelijoita TAMKissa edustaa opiskelijakunta. HALLINTO Opiskelijakunnan

Lisätiedot

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti MLL:n paikallisyhdistyksen hallinnon vuosikello (Lähde: MLL /Yhdistysnetti) TAMMIKUU Yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokous Varan, sihteerin, rahastonhoitajan, jäsenvastaavan ja muiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

Päätös: Puheenjohtaja Petteri Strömberg avasi kokouksen ajassa

Päätös: Puheenjohtaja Petteri Strömberg avasi kokouksen ajassa Aika: 22.1.2018 klo 16.30 Paikka: Oulu10, Torikatu 10 A, Neuvotteluhuone 142 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Petteri Strömberg avaa kokouksen. Päätös: Puheenjohtaja Petteri Strömberg avasi kokouksen ajassa

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 21/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 21/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 21/2012 Aika: 17.8.2012 klo 09:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) Aino-Kaisa Manninen

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(7) Edustajisto 5/12 26.3.2012 EDUSTAJISTON KOKOUS. AIKA 26.3.2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(7) Edustajisto 5/12 26.3.2012 EDUSTAJISTON KOKOUS. AIKA 26.3.2012 Klo 17. ESITYSLISTA 1(7) EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA Klo 17.00 PAIKKA Haagan toimipiste, G 318 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj paikalla * 3 Salla Korhonen paikalla

Lisätiedot

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 6/2012

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 6/2012 Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 6/2012 Aika: 23.10.2012 klo 16:00 Paikka: Kuopio, Lukeman kokoushuone, Yliopistonranta 3. Osallistujat: Läsnä: Olli-Pekka Sartanen puheenjohtaja Suvi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Tuutorivastaavan käsikirja 2017

Tuutorivastaavan käsikirja 2017 Tuutorivastaavan käsikirja 2017 1 Hei uusi tuutorivastaava! Hienoa, että olet ryhtynyt tuutorivastaavaksi! Toivomme, että vuosi tuo sinulle uusia haasteita ja ikimuistoisia hetkiä opiskelijatuutoroinnin

Lisätiedot