Meijän Perä 1. Meijän Perä. Sarvenperän kylälehti 3/ etsivää Sarvenperällä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Meijän Perä 1. Meijän Perä. Sarvenperän kylälehti 3/2007. 3 etsivää Sarvenperällä"

Transkriptio

1 1 Sarvenperän kylälehti 3/ etsivää Sarvenperällä

2 2 Tämä kesä on ollut ennätysmäisen vilkas Sarvenperällä. Tapahtumia on ollut joka lähtöön: saunamaratonia, kylätoimikunnan syntymäpäiviä, patikointia, juhannusjuhlia, hevosriehaa ynnä muuta. Rallisirkus jätti kylämme armeliaasti tällä kertaa väliin, mutta kylän aktiivisimmat pakkasivat teltan ja keittimet mukaan ja painelivat läheiselle Vellipohjan erikoiskokeelle talkoisiin. Saunamaratonin äärirajat alkavat tulla vastaan - enempää saunojia ei todennäköisesti pystytä yh- Pääkirjoitus den päivän aikana talkoovoimin palvelemaan. Tapahtuma on myös kansainvälistynyt. Tämän kesän riennoista on kuvattu pätkää ainakin saksalaisille televisiokanaville, josta se levinnee ties mihin asti. Riuttasen Matti on luvannut opetella japania välittömästi, kun ensimmäiset japanilaiset ilmoittautuvat mukaan. Tänä vuonna kansainvälisiä vieraita auttoi Paunilan Asko, joka on varmasti Sarvenperän kokenein maailmanmatkaaja. Ensi vuonna meno saattaa kuitenkin vain yltyä. Saunamaratonin aikoihin järjestetään Korpilahden pohjoisilla kylillä Kylä Kelpaa -asumismessut, ja julkisuus on taattu. Monia kiinnostaa asumismahdollisuudet tulevassa Jyväskylän kaupunginosassa. Pohjoisten kylien yhteistyöyhdistys eli tuttavallisemmin PoKo täyttää viisi vuotta. Sen toiminta on yksi osoitus siitä, että täällä keskellä ei-mitään on sekä intoa että taitoa toteuttaa asioita, joita moni ei olisi uskonut mahdolliseksi. Oikein lämpimästi onnea! Elokuun 2007 lopulla MH Ajan hengessä Lämmin kiitos kaikille jotka eri tavoin muistitte 30-vuotiasta kyläyhdistystämme Sarvenperäset ry Vesa Pihlajamäki 3/2007 Sarvenperän kylätoimikunnan lehti Ilmestyy neljä kertaa vuodessa: helmi-, touko-, elo- ja marraskuussa. Paino: Jyväskylän yliopistopaino. Lehden painos 200 kpl. Seuraavaan lehteen aineistot mennessä päätoimittajalle tai toimittajille. Julkaisija: Sarvenperäset ry / puheenjohtaja Vesa Pihlajamäki p , sihteeri Seija Halinen p , rahastonhoitaja Riitta Kuusela p Päätoimittaja: Mari Hakkarainen, Päivärinteentie 30, Kuohu, p , mari.hakkarainen@nic.fi Lehden ulkoasu: Petri Hakkarainen p , pera.sarvi@kolumbus.fi Toimittajat: Seija Halinen p , seija.halinen@elisanet.fi, Oiva Lahtinen p , Paavo Vehkala p , Kaarina Riuttanen p , kaarina.riuttanen@elisanet.fi, Vesa Pihlajamäki (kylätoimikunnan edustaja), p Kuvat: Seija Halinen, ellei muuta mainita Tilaushinnat: Sarvenperän asukkaille ilmainen, muille vuosikerta 10 euroa, irtonumerot 2,5 euroa Tilaukset: Seija Halinen, Sarvenperäntie 480, Kuohu, p Ilmoitushinnat: koko sivu 50 euroa, ½ sivu 33 euroa, ¼ sivu 20 euroa, 1/8 sivu 13 euroa; rivi-ilmoitukset kyläläisille ilmaisia max 20 sanaa. Aineistot: Kirjoitukset toimitetaan mieluiten sähköisesti. Kirjoittaa voi myös nimimerkillä, mutta nimen on oltava päätoimittajan tiedossa (ei kerro eteenpäin). Juttuja voidaan lyhentää ja oikeinkirjoitusta korjata asiasisältöön puuttumatta. Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään. Kansikuva: Geokätköilyä kutistamon läheisyydessä. Kuvasi Seija Halinen ISSN Kuuselan Juhani tekemässä merkittäviä huomioita nykyaikaisella GPS-paikantimella. Kansikuvassa ei etsitä korsusaunan kutistamolta sateenkaaren päätä, vaan kätkettyä aarretta. Nykyaikainen aarteenetsintä eli geokätkentä on saavuttanut jo Sarvenperänkin. Toukokuun lopulla saimme Minna Rajalinin johtaman ryhmän Suolahdesta valaisemaan geokätkennän saloja. Paikalle oli saapunut kymmenkunta asiasta enemmän tai vähemmän kiinnostunutta. Minnan esitelmän jälkeen oli vuorossa ryhmän etukäteen laatimien harjoituskätköjen etsiminen GPS-paikantimien avulla. Tämänhetkisten tietojen mukaan kätköllä on vierailut parikymmentä henkilöä. - SH

3 Ulkomailla Uuraisilla 3 Varttuneen väen virkistyspäivä, Kustaan päivä kesäkuun kuudentena, valkeni erittäin kauniina ja aurinkoisena. Luvassa oli oikea hellepäivä. Neljällä henkilöautolla lähdettiin matkaan ja ensiksi ajoimme Hirvaskankaan uudelle ABC:lle tankkaamaan. Erittäin maittavan lounaan jälkeen suuntasimme Uuraisille ja siellä ensiksi Kauppamuseoon. Paikalle kutsuttu museon omistaja Lauri Heinänen olikin monelle entuudestaan tuttu. Hän on aikoinaan ajanut Valion maitoautoa Sarvenperällä. Museossa vierähtikin aikaa enemmän kuin oli suunniteltu ja seuraavassa kohteessa eli Uuraisten kirkossa saimme heti alkajaisiksi kirkkoherran nuhteet viivästymisestä. Emme ymmärtäneet mennä ensin kirkkoon joka hänen mielestään olisi ollut mielenkiintoisempi tutustumiskohde kuin joku kauppamuseo. Jalkapuulta sentään säästyttiin ja pääsimme nauttimaan päiväkahvit kuuluisalla 60-luvun tyylisenä säilytetyllä entisellä Essolla. Helteinen päivä alkoi jo joitakin väsyt- Kyllä sitä miehistäkin löytyy shoppailuviettiä, kunhan pääsee asiallisen valikoiman kauppaan. Ja sitten kirkkoon... tää ja kotiin teki jo mieli. Pieni pysähdys vielä tulomatkalla Hannosen puutarhalla, sitten jokaiselle kukka kainaloon ja kukin kotiinsa, ehkä hiukan helteestä väsyneenä mutta yhtä muistoa rikkaampana. - SH Pärekopan tekokurssilla Aiemmin keväällä oli jo sovittu että kun ilmat lämpenevät niin kokeilemme pärekopan valmistusta. Opettajaksi saimme ystäviemme Onnin ja Reinon tuttavan, kopantekijä Armas Raitasen Petäjävedeltä. Toistakymmentä henkilöä ja neljä tuntia siinä meni ennen kuin saatiin valmiiksi - yksi koppa!. Ei ole niin helppoa kuin näyttää. - SH Mestari Armas Raitanen näyttää mallia ja nöyrät oppilaat seuraavat.

4 4 Hevosrieha houkutti väkeä Ensimmäistä kertaa järjestetty hevosrieha Kalliokylän Tasasellakankaalla oli yllättävä menestys. Hevosen eri käyttötarkoituksiin oli tutustumassa 4.7. iltapäivällä yli sata henkeä. Tapahtuman aikana nähtiin mm. ravurien reipasta menoa, työhevosen urakointia, koulu- ja esteratsastusta, hevoshierontaa sekä shiatsu-hierontaa hevoselle. Suosituimpia kohteita tuntuivat olevan shetlanninponi Corneliuksen tarjoama kärrykyyti sekä Jyri Hellevuon toteuttama kengitys, jossa hän teki kengät suorasta raudasta. Suomenhevosen kantakirjan 100-vuotisjuhlavuotta huomioitiin esittelemällä eri toimintoja erityisesti suomenhevosilla. Järjestäjät pohtivat vielä, tuleeko riehasta perinne. -MH Valokuvat: Petri Hakkarainen Kuvissa hevoshierontaa, työhevosen Vinkale-Tytön vetonäytöstä ja wanhan ajan kippautuva sontakärry Tilsalan Niilon ja Kilpiojan Oivan esittelemänä. Riihikirkko Perinteinen Jaakonpäivämessu toteutettiin taas Marjomäen riihikirkossa. Hyvissä ajoin ennen Jaakonpäivää siivosimme talkoilla kirkon ja Marjomäen pihan. Saukkolan seurakuntapiiri hankki kahvitarpeet, mutta Pirkko M. keitteli kahvit. Hyvissä ajoin alkoi väkeä kertyä Marjomäen pihaan. Autoja tuli sekä Kellomäen että Myllyn kautta. Jotkut kävelivät. Kirkolta ei tullutkaan linja-autoa, kuten oli odotettu. Siitä huolimatta ihmisiä tuli aina Putkilahtea myöten. Jotkut arvioivat, että kirkossa oli noin 80 henkeä. Seurakunnasta tuli kirkkoherra Iskala, pastori Seppo Viljasjärvi, kanttori Sakari Torkki ja suntio Tuula Liukko. Seppo Viljasjärvi saarnasi., Timo Iskala hoiti alttaripalvelut. Tunnelma oli taas ainutlaatuinen, kuten aina. Kirkonmenojen jälkeen kokoonnuttiin Marjomäen tupaan kirkkokahville. Iloinen puheensorina täytti tuvan, kun tuttavat kertoivat kuulumisiset ja uusia tuttavuuksia solmittiin. Eeva Oravuo ja Maarit Orilahti tarjoilivat. Jäätiinpä odottelemaan ensi kesää. Antero vakuutti, että tie eikun paranee. OLa

5 Paloharju Tuttuja ja kylänmiehiä 5 Saapuessamme haastattelemaan Paloharjun asukkaita Matikaisen Mattia ja Kalteenmäen Eijaa meitä tervehtii ensimmäiseksi salarakkauden tulos Cona isänsä, 14-vuotiaan Mustin kera. Ihmettelimme ensin taloa ulkoapäin, miten iso, tieltä käsin vaikeasti havaittava laajennus siihen on tehty. Ulkovuoraus on toki vielä hiukan kesken varsinkin vanhan osan puolelta. Sisällä ihastelimme varsinkin uuden osan valoisuutta, paljon oli käytetty vaaleaa antiikkipaneelia, jonka Matti kertoi itse höyläyttäneensä. Paljon on isäntä tehnyt itse, mutta apuakin on ollut. Nytkin oli Haapajärvellä asuva Esko-veli tullut auttamaan ulkovuorauksessa. Matti on syntyisin oman kylän poikia ja asunut paria vuotta lukuun ottamatta Sarvenperällä, Karjalasta muuttaneiden Lempi ja Kusti Matikaisen 8-lapsisessa perheessä, joista kuusi on elossa ja ajautuneet eri puolille Suomea. Yksi veljistä asuu Ruotsissa. Eija puolestaan on syntyisin Uuraisten tyttöjä, Kalteenmäen 4-lapsisesta perheestä. Kalevan lavalta Petäjävedeltä alkoi parin seurustelu liki 30 vuotta sitten. Aluksi he asuivat Tuppelassa Matin kotona muutaman vuoden ja siellä ollessa syntyi ainoa tytär Kirsi. Myöhemmin nuoret asuivat pari vuotta Uuraisilla, kunnes vuonna 1985 ostivat nykyisen asuntonsa Järvisen Pekalta. Tila tunnettiin aiemmin Palomäkenä mutta Järvisen myytyä osan Metsähallitukselle tontti ja talo sai nimekseen Paloharju. Matti on työskennellyt aiemmin mm. rakennuksilla, mutta nyt he Eijan kanssa ovat syksyisin Metsähallituksella käpyjä keräämässä ja vapaa-aika kuluu tietenkin taloremontissa sekä kotieläinten, kahden koiran, kolmen sian ja kissan hoitamisessa. Tosin Eijan käsityökopasta löytyy mm. kauniita Karjalan tähtimallilla kudottuja villasormikkaita. Matin harrastukseksi voidaan kalastuksen lisäksi mainita aikuisiällä opeteltu hanurinsoitto. Hän Cona ja Eija virittymässä isäntä Matin hanurin soittoon. kertoi saaneensa käsiinsä Pihlajamaan musiikkikoulun opasvihkosen ja opiskeli siitä ensin nuotit, kouluajoilta kun ei ollut jäänyt mieleen kuin nuottiavain! Näin pääsi aiemmin kaverilta hetken mielijohteesta ostettu hanuri virkaansa.tänä päivänä menee jo tuttuja kipaleita korvakuuloltakin. Ehkä omena ei ole kuitenkaan pudonnut kauaksi puusta, isä-kusti on myös omannut hanurin soittotaidon, mutta ei ollut antanut Matin tai muidenkaan opetella. Haastattelun lopuksi saimme vielä kuulla hanurimusiikkia. S.H. & K.R. KUTSU Kyläyhdistyksen30v.juhlien, Saunamaratonin, Hevosriehan ja Rallien talkoolaisille ja yhteistyökum aneille perheineen Olette lämpimästi terv ulleita YHTEISEEN ILLANVIETTOON Kuohun M särantaan pe 7.9. klo 18. Aloitamme ruokailulla, jonka jälkeen on mahdollisuus saunoa. Tarjoilun vuoksi ilmoittautuminen 1.9. menn ä, ilmoita myös mahdollis ruoka-allergiat: V a , Seija Sarvenperäs ry

6 6 Saunamaraton jälleen menestys Viidettä kertaa järjestetty saunamaraton meni jälleen kerran mutkattomasti. Pilvinen sää suosi saunojia, ja kymmenen ryhmää kiersi yhdeksäntoista saunaa päivän aikana ilman suurempia nestehukkia tai uupumisia. Vain karkailevat eläimet ja katoavat lapset aiheuttivat välillä sydämentykytyksiä. Sarvenperästen ensivaikutelma tapahtuman päättyessä taisi olla, että saunamaraton on nyt saavuttanut kasvunsa äärirajat. Seitsemisenkymmentä osallistujaa ja kutakuinkin yhtä monta järjestäjää on sellainen määrä väkeä, että suuremman joukon muonittaminen ja saunojen lämpimänä pitäminen alkaisi ehkä jo tuntua työteliäältä. Tulijoita mukavaan tapahtumaan kyllä olisi niin paljon kuin vain haluttaisiin mukaan ottaa. - MH Huomio! Kuvissa esiintyvät ihmiset eivät ole kuvatekstien mukaisessa järjestyksessä. Hattulan Paavokin oli tehnyt tilaisuutta varten varasaunan. Vaikka mille saunalle tahansa. RYHMÄ 1. Opas Matti Riuttanen. Teemu Tarkiainen, Martti Muhonen, Mikko Rantanen, Marko Riepponen, Janne Nurmi, Mikko Lamminen, Jani Pöllänen RYHMÄ 2. Opas Tarja Ahonen. Antero Manninen, Kalervo Laukia, Raimo Rantanen, Erkki Pursiainen, Jari Kovanen, Marko Kivelä, Jami Liukko RYHMÄ 3. Opas Kalevi Halinen, Heikki Tyrväinen, Kaarlo Nevala, Tapani Nislin, Juha Nokelainen, Tapio Kaura-aho, Reijo Hannula, Marko Rintamäki RYHMÄ 4. Opas Veli Minkkinen, Markku Ponkkala, Ari Jalas, Aimo Härkönen, Ilmo Hykkönen, Keijo Naukkarinen, Markku Urpelainen

7 7 RYHMÄ 5. Opas Oiva Lahtinen, Riitta Parkkola, Seija Sarava, Marjatta Komulainen, Päivi Parkkola, Anniina Levänen, Kristiina Levänen, Hanna Salonen, Aino Kaikuranta RYHMÄ 6. Märkäopas Juhani Kuusela, Timo Vuojolainen, Matti Herranen, Juha Koljonen, Mika Friman, Jari Böhm, Kaisa Nissi, Johanna Lystilä RYHMÄ 7. Opas Oiva Kilpioja, Paula Määttä, Päivi Kovanen, Sirkka Hirsjärvi, Anna-Liisa Hännikäinen-Uutela, Anneli Mörä-Leino, Paula Korkalainen, Marita Lehtonen RYHMÄ 8. Märkäopas Sanna Tarkiainen, Kirsti Sipponen, Minna Häkkinen, Tuula Saukkola, Ulla Tamminen, Sari Viinikainen, Mervi Säynätmäki RYHMÄ 9. Opas Riitta Kuusela, Anne Mari Koskenranta, Arja Koskenranta, Emmi Jokinen, Ritva Ahtikallio, Timo Koskinen, Arto Koskenranta, Vesa Koskinen, Mikko Niemi RYHMÄ 10. Märkäopas Marja Mustaniemi, Mirjam Kuusela, Eila Kilpioja, Kaija Länsimäki, Pirjo Hyvärinen, Arja Lakkala, Henna Salmi

8 8 Kylätoimikunta 30 vuotta Valokuvat: Petri Hakkarainen Kaikki palkitut mahtuivat juuri ja juuri kuvaan. Kukitetut vasemmalta lähtien Veikko Minkkinen, Esko Pihlajamäki, Paavo Vehkala, Kalevi ja Seija Halinen, Pirkko ja Veli Minkkinen, Arja ja Ari Salonen, Osmo Pihlajamäki ja Oiva Lahtinen. Sarvenperän kyläneuvosto perustettiin muuttuen nimeltään Sarvenperän kylätoimikunnaksi. Rekisteröitymisen jälkeen nimi on ollut Sarvenperäset ry. Kesäkuun 17. päivä sunnuntai oli hyvä juhlapäivä: aurinko paistoi lämpimästi. Koululle kertyi juhlijoita 80 henkeä. Juhla aloitettiin klo 14 Keski- Suomen Kotiseutulaululla Jyri Hellevuon kitaran säestyksellä ja esilaululla, johon juhlaväki osallistui täysin rinnoin. Vesa Pihlajamäen tervetulotoivotuksen ja pienen historiikin jälkeen perustajajäsenet kutsuttiin kukitettaviksi. Suomen Kylätoiminta ry:n kylätalologolla varustetut hopeiset ansiomerkit yhdistys anoi yhdistystoiminnassa pitkään vaikuttaneille ja maaseudun elinvoimaisuutta edistäneille Paavo Vehkalalle puheenjohtajana, Arja Saloselle rahastonhoitajana ja Seija Haliselle sihteerin tehtävistä. Oiva Lahtinen kukitettiin varapuheenjohtajan pitkäaikaisesta toiminnasta. Tervehdykset aloitti kirkkoherra Timo Iskala muistuttaen kyläyhteisön tärkeydestä. Pohjoisten kylien edustajat vuorollaan muistivat yhdistystä ja Keski- Suomen Kylät ry:n tervehdyksen toi Reena Laukkanen. Kuohun Nuorisoseura ja kyläyhdistys yhdessä toivat pihtakuusen, josta toivottiin jopa rahapuuta. Koulun tervehdyksen toi Pirkko Virtanen laakakatajan kanssa. Kuohun VPK muisti yhdistystä numeroidulla viirillä ja Anssi Mäkisen tervehdyssanoissa todettiin, että viirin luovutus on tarkkaan harkittu. Lepomäen Pensasmustikkatilalta Hannele Mäntyjärvi lahjoitti pensasmustikan. Toiveena kasveille oli istutus korsun ympäristöön ja näin on tehty. Veljekset Lahtisen esiintymistä odotettiin jännittyneenä, mitä näyttelijäkonkarit saisivat aikaan kylätoimikunnan 30-vuotisesta toiminnasta. Tulihan sieltä nauruhermoja kutkuttavia vertailuja Sarvenperän ja muun maailman tapahtumista lähes vuosittain. Virallisen ohjelman jälkeen alkoi täytekakkukahvitus ja sisällä koululla Maiju Riihisen kokoama powerpoint-esitys: lähes 160 valokuvaa kylän tapahtumista 30 vuoden aikana. Seija Halisen lehtileikkeistä koostui kattava läpileikkaus median kiinnostuksesta kylän tapahtumiin. Kiitokset kuohulaisille ja talkooväelle tarjoilusta - näin saimme kyläläiset olla juhlavieraina. KR Kunnia-arvoista herraseuraa omalta ja naapurikyliltä.

9 9 Tässä Veljekset Lahtinen -viihdetaiteilijaryhmän esitys sensuroimattomana ja lyhentämättömä: 1977 Rockin kuningas Elvis Presley kuolee. Sarvenperän Kyläneuvosto perustetaan koulun säilyttämiseksi ja pelastamaan Sarvenperä kyläkuolemalta. Ensimmäiseksi sihteeriksi valitaan Seija Halinen ja kyläpäälliköksi monilahjakkuus Onni Virtanen, tuo junantuoma Tuuhelainen. Samana kesänä kunnostetaan Eerolanmäen lentopallokenttä ja Torvilammen uimaranta. Kunta suhtautuu kylätoimintaan periaatteessa myönteisesti, tosin kunnanjohtaja pelkää kyseessä olevan ohimenevä muoti-ilmiö Uusi paavi, puolalaissyntyinen Karol Wojtyła otti nimen Johannes Paavali II astuessaan virkaansa. Sarvenperän koulusta tulee täysimittainen ala-aste Persian shaahi lähtee maanpakoon. Sittemmin perinteeksi muodostuneen tavan mukaan Sarvenperästen kuoro käy laulamassa onnittelulaulun 50-vuotiaalle Osmolle. VirtasOnni säestää haitarilla Moskovan valoja kuoron laulaessa Paljon onnea vaan Saddam Husseinista tulee Irakin presidentti. Antero hankkii ensimmäisen traktorinsa Englannissa Lady Diana Spencer ja Walesin prinssi Charles vihitään. Sarvenperällä vihitään käyttöön vanhan Eerolaisen rakentama voimavasara ja Korpilahti-päivää vietetään hyvässä säässä Argentiina ja Iso-Britannia sotivat Falklandin saarten herruudesta. Maaherra Sipponen vierailee pohjoisilla kylillä VirtasOnnin toimiessa oppaana. Kulttuurilautakunta ei järjestä pyynnöstä huolimatta kyläläisille kyyditystä paikallisen kesäteatterin esitykseen vaan tasokkaaseen kuluttuuritapahtumaan naapurikunnassa. VirtasOnni soittaa itsensä suohon Sarvenperästen juhannuskokolla Björn Borg jää eläkkeelle voitettuaan viisi peräkkäistä Wimbledonin mestaruutta. Seija Halinen jatkaa kylätoimikunnan sihteerinä. Voimavasaran rakentaja Aarne Minkkinen täyttää 80 vuotta Hattulan savusaunaa EI mainita korpilahtelaisia savusaunoja käsittelevässä jutussa. Neuvostoliitto boikotoi Los Angelesin kesäolympialaisia Mihail Gorbatsovista tulee Neuvostoliiton johtaja. Kylätoimikunnan puheenjohtaja saapuu uudenvuodenjuhliin poliisisaattueessa Tshernobylissä tapahtuu historian vakavin ydinvoimalaonnettomuus. Torvelan rantasaunan lauteet romahtavat juhannussaunojien alla Mathias Rust lentää pienkoneellaan Punaiselle torille Moskovassa. Sarvenperällä järjestetään ensimmäiset joulumarkkinat ja pidetään kyläkuntien yhteiset pikkujoulut Kesäolympialaiset järjestetään Soulissa Etelä-Koreassa. Sarvenperäset miehittävät Ahvenanmaan kesäretkellään Berliinin muuri murtuu, kylmä sota päättyy Sarvenperän köntykset aloittavat äimistelynsä Itä-Saksasta tulee osa Saksan liittotasavaltaa. Sarvenperäsyys edelleen korpilahtelaisuutta voimakkaampaa Palvipäivillä Sarvenperästen voimavasara paukkuu kilpaa Miljoonasateen rumpujen kanssa. Neuvostoliitto lakkaa lopullisesti olemasta Paavi Johannes Paavali II pyytää anteeksi inkvisition antamaa tuomiota Galileo Galileille. Kymppiuutisissa nähdään kun Sarvenperäset käyvät laulamassa 30- vuotiaalle Perho-tammalle Aholassa Dinosaurus-elokuva Jurassic Park kohahduttaa maailmaa. Paavo Vehkala esitellään kuohulaisena Suur-Jyväskylän lehdessä Englannin kanaalin alittava Britannian ja Ranskan välinen tunneli avataan. Sarvenperäset polttavat vainovalkeita EU-vastaisuuden merkiksi. Tässäpä ite paikallisen tietotoimiston ankkurit eli Jarmo ja Kari Lahtinen Suomi, Ruotsi ja Itävalta liittyvät Euroopan unioniin. Sarvenperästen mansikan EU-direktiivejä julistava variksenpelätin saavuttaa kunniakkaan kolmannen sijan (G8-maiden) 4H-yhdistyksen järjestämässä kauheuskilpailussa Britanniassa Dianan ja Charlesin 15 vuoden avioliittoputki päättyy. Hattulanmäellä hiihtoputki vihitään käyttöön Malesiassa nousee maailman korkein rakennus, 452 m korkea Petronasin kaksoistorni. Saukkojärvelle nousee Sarvenperän maallikkoarkkitehtien suunnittelema lintutorni, joutsenet suorittavat ohilennon Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton myöntää harrastaneensa epäsopivaa fyysista kanssakäymistä Monica Lewinskyn kanssa. Sarvenperällä rallikansa saa mitä haluaa Maailman väkiluku ylittää kuusi miljardia. Sarvenperällä olkipukkiperhe muuttaa pois Hattulan talosta Venäläinen sukellusvene Kursk uppoaa Barentsinmerellä vieden 118 merimiestä mukanaan. EU-rahat uppoavat Saukkojärveen, Parkkolan pommi haavoittaa RiuttasMattia, mutta korsu valmistuu ilman miehistötappioita WTC-tornit romahtavat New Yorkissa Sarvenperäset huolissaan koulukiinteistöjen kohtalosta Euro otetaan käyttöön käteisvaluuttana. Sarvenperäset pystyttävät mar-

10 10 kan muistomerkin. Seija Halinen on ollut kauemmin kylätoimikunnan sihteerinä kuin Kekkonen presidenttinä George Bush lähtee Irakiin järjestämään selkäsaunaa Saddamille. Sarvenperäset järjestävät saunamaratonin 22 osanottajalle Euroopan unioni kieltää siipikarjan tuonnin Thaimaasta. Sarvenperäset ottavat kummilapsen Ghanasta Vatikaanissa uudeksi paaviksi valitaan Jumalan verikoira Joseph Razinger. Sarvenperällä uudeksi paavoksi valitaan koiramies Vesa Pihlajamäki Pohjois-Korea väittää tehneensä ensimmäisen ydinkokeensa. Sarvenperäset vahvistavat korsun aseistusta venäläisellä pikakiväärillä Virossa Pronssisoturin siirto sotilashautausmaalle aiheuttaa mellakoita ja diplomaattisen selkkauksen. Sarvenperällä kullankaivajan siirtyminen Kutturaan ei herätä minkäänlaisia intohimoja Maailmalla valmistaudutaan Sydneyn olympialaisiin. Sarvenperäset valmistautuvat kaupunkilaisuuteen; joulumarkkinat muutetaan Turhuuden markkinoiksi Korpilahden kunta osoittautuu ohimeneväksi ilmiöksi. Sarvenperä jättäytyy EU:n ulkopuolelle. Sarvenperäset oikaisevat Pisan kaltevan tornin talkoilla. Seija Halinen harkitsee vetäytymistä sihteerin tehtävistä. RiuttasMatti tilaa kännykkänsä soittoääneksi Hard Rock Hallelujan. Sarvenperäset aloittavat avaruusturismin lähettämällä tämän esityksen pitäjät maata kiertävälle radalle - voimavasaralla - lopullisesti. Virtapiirit kesälaitumille Sarvenperällä ja Moksissa kokoontuvat Elvi-hankkeen virtapiirit ottivat lähtölaukauksen kesänviettoon Sarvenperän korsulta toukokuun lopulla. Silloin tällöin aamupäivällä ropsahdelleet pienet sadekuurotkaan eivät säikäyttäneet tilaisuuteen saapuneita, paikalla oli viitisenkymmentä henkilöä eri kyliltä. Yhteislaulujen lomassa paisteltiin makkarat ja letut, vaihdettiin kuulumiset ja seurusteltiin toistemme kanssa. Suunniteltiin myös alustavasti ensi syksyn ohjelmaa. Sarvenperän kerho sai kutsun vuorostaan moksilaisten vieraaksi syyskuussa ja myös Vesangan virtapiiri on esittänyt vastaavan kutsun. Joten toiminta tulee jatkumaan mukavissa merkeissä. Antero Kinnunen ja Markku Välivaara ihmettelemässä tunnelmaa ja kasvavaa lahjapöytää. Vieraita oli myös viihdyttämässä Leppäsen Make.

11 Kesäretki 11 Kuvat: Seppo Lehtonen ja Seija Halinen Sarvenperästen kesäretken jylhin nähtävyys oli Bengstkärin majakka. Retki järjestettiin kesä-heinäkuun vaihteessa; kohteena oli Turun saaristo. Mielenkiintoisia kohteita olivat myös Kärsälän ruusutila ja Turun keskiaikaiset markkinat. Nähtiinpä matkalla laukkuryssäkin; aitoudesta ei tosin ole aivan täyttä varmuutta. Muuratjärven erämiehet ry 40 vuotta Reijo Leinonen ja Seppo Hormalainen luovuttavat Vanhan Korpilahden riistanhoitoyhdistyksen puolesta viirin juhlivalle metsästysseuralle. Muuratjärven erämiehet ry juhli 40-vuotista taivaltaan Sarvenperän korsulla Juttu seuran historiasta julkaistaan seuraavassa ssä. Kuvat Arsi Välivaara Vanhan Korpilahden riistanhoitoyhdistys on myöntänyt Metsästäjäin Keskusjärjestön pronssisen ansiomerkin osoittaakseen kiitollisuuttaan ja tunnustustaan metsästyksen ja riistanhoidon edistämiseksi suoritetusta arvokkaasta työstä seuraaville, kuvassa vasemmalta: Erkko Heiskanen, Osmo Pihlajamäki, Oiva Kilpioja sekä Heikki Hallamäki. Kuvasta puuttuu Matti Sulasalmi. Paavo Vehkala

12 12 SARVILASTUJA Teatteriretki Mikkeliin lauantaina Näytelmä Myrskyluodon Maija, päivänäytös. Hinta euroa / henkilö, sisältää ruokailun. Ilmoittautuminen viimeistään Seijalle puh Korpijotos patikoidaan klo 10 alkaen. Kokoontuminen aluksi Saukon päiväkodin pihaan, josta siirrytään yhdessä reitin alkupisteeseen. Patikoitavaa matkaa kertyy noin 13 km, ja retken vetäjä Pekka Välivaara on suunnitellut vievänsä joukon mm. Jyväskylän ja Korpilahden tulevaisuudessa yhdistävälle Kirkkokankaan alueelle. Myös Suomen korkein kuusi osuu matkan varrelle. Omat retkieväät mukaan. Virtapiirin syyskausi alkaa 7.9. klo koululla. Toiminta on tarkoitettu varttuneelle väelle. Tervetuloa! Postiosoite Valokuva: Pekka Suomäki Pohjoisten kylien yhteistyöyhdistys täyttää jo viisi vuotta! PoKon synttäreitä vietetään Tikkalan Harjulassa sunnuntaina Ohjelmaa on pitkin päivää: klo 13 elofestarit: myyntiä, esittelyjä, paellapata, kahvila, musiikkia; klo 18 Sirkus Uusi Maailma: KUUMU uutta sirkusta (vapaa pääsy); klo karaokeilta ja tanssit. Tervetuloa mukaan! Seurakuntapiirit järjestävät retken Mutasen leirikeskukseen Ilmoittautuminen retkelle on kylänvanhimmille 7.9. mennessä ruokailun vuoksi. Sivulan tilan menestysperheestä vuorossa Hanna Mäkinen. Juhannuskokkoa Torvilammen rannalla kävi illan aikana ihailemassa kaikkiaan 121 henkilöä. Kyläyhdistys tarjosi kahvia ja täytekakkua, makkaraa ja mehua. Anja Hallamäen lahjoittama poppanaliina arvottiin kävijöiden kesken ja liina somistaa nyt Tampereella Riitta Yrjösen pöytää. Vessapaperirullan heiton parhaat: Miehet: Tommi Oksanen 14.7 m Naiset: Hanna Mäkinen 10.3 m Nuoret: Antti Yrjönen 9.5 m Lapset: Elli Oksanen 5.3 m Kisa suoritettiin jalkojen välistä taaksepäin heittäen, näin katsojat säästyivät Merikukka - vahingoilta. Köntysten voimistelu alkaa jälleen koululla syyskuussa. Tarkempaa tietoa on tulossa kansalaisopiston ohjelmassa. Juhannuksen patikkaretkellä uudella luontopolulla oli mukana näin iloista väkeä. Neste Rallissa ei ajettu tänä vuonna Kuohun Ek: ta, joten oli lähdettävä muualle euroja tienaamaan. Perjantaina 3.8. aamuyöstä parikymmenpäinen joukkue suuntasi Moksin Vellipohjaan, joka ajettiin kahteen kertaan. Kymmenen henkilöä oli lupautunut järjestyksenvalvojiksi ja loput hoitivat puhvetin puolta. Yleisöä oli liikkeellä vähemmän kuin odotimme, tosin viereinen VIP-teltta kahmaisi isoimman osan yleisöstä. P.S. Pakastettua rallimakkaraa myynnissä Halisessa. Ensi vuoden suurtapahtuma pohjoisilla kylillä on Kylä Kelpaa! asumismessut Lisää tietoa mm. osoitteessa Tervetuloa Metsäpirtille la klo 15 alkaen. - Kalevi, melkein 60 Perhekerho teki retken uuteen Nokkakiven huvipuistoon Lievestuoreella Mukaan pääsi neljä perhettä ja hauskaa oli. Kotimatkalla vilvoiteltiin vielä uimarannalla. Tikkalan Harjulassa järjestetään karaokeilta pe klo 20. Pääsymaksu 3 euroa, joka sisältää pullakahvit. Tervetuloa laulamaan tai vain kuuntelemaan! Valokuva: Mari Hakkarainen

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 Homenokka-turnauksessa Istumalentopallon Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 TULOKSET ry 31. SUOMEN CUP Jyväskylässä 26.-27.9.2015 L O P P U T U L O K S E T NAISTEN

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS Karhulan liikuntahallilla lauantaina 6.2.2016 KANSAINVÄLINEN ISTUMALENTOPALLOTURNAUS VUODESTA 1983 Kuva: KSI/Juha Parkko 34. Kotka-turnauksen voittajat - KSI Kotka T

Lisätiedot

SAUL SM -rullahiihdot /Nokia: Tulokset Kunto-Pirkat

SAUL SM -rullahiihdot /Nokia: Tulokset Kunto-Pirkat SAUL SM -rullahiihdot 11.9.2016/Nokia: Tulokset Kunto-Pirkat (Kaikissa sarjoissa ensiksi sprinttimatka, sitten pitkä matka ja joukkuekilpailu: Sija Nimi Seura Loppuaika Ero) M30H Miehet 30 vuotta 7.2 km

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat Joukkuekisassa naiset lisäpisteitä 8 p/srj # Nimi Syntymävuosi Yhdistys Hyvitys/srj Hyvitys 6 srjjoukkue Torstai 9.00 1 Tamminen Matti 1928

Lisätiedot

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi 17.2.2019 päivitetty 17.9.2019 klo 19.40 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 39 46 40 39 44 208 2. Lehtonen Seppo JST 39 41 42 42 43 207 3. Tammi

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola TULOS. MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola TULOS. MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta 1 MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta 1 1948 Heiskanen Veijo Pohjois-Pohjanmaan piiri alle 70 2 1881 Lindberg Kari Keski-Suomen piiri alle 70 3 1786 Neuvonen Mikko Etelä-Savon piiri alle 70 4 1374 Myyry Pertti

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Saarijärven Lossi 74/6 vuotta

Saarijärven Lossi 74/6 vuotta Saarijärven Lossi 74/6 vuotta 25.3.2017 Saarijärven Lossi juhli syntymäpäiväänsä ravintola White Ladyssa Helsingissä lauantaina 25.3. 2017 aiheenaan edesmennyt näyttelijä Tarmo Manni. Seuraavat henkilöt

Lisätiedot

Keski-Suomen vapaa-ajan kalastajapiirin pilkkimestaruus kilpailut Äänekoski, Mämmen SEO-asema 24.3.2013 Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg

Keski-Suomen vapaa-ajan kalastajapiirin pilkkimestaruus kilpailut Äänekoski, Mämmen SEO-asema 24.3.2013 Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg 1. Marko Pollari YKK Miehet yleinen YKK yleinen 2. 10723 2. Esko Naukkarinen IPK Miehet yleinen IPK yleinen 1. 10089 3. Pekka Korhonen YKK Miehet yleinen YKK yleinen

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Kansalliset kilpailut , Loimaa, Metsämaa Järj. Metsämaan Urheilijat

Kansalliset kilpailut , Loimaa, Metsämaa Järj. Metsämaan Urheilijat Kansalliset kilpailut 24.9.2016, Loimaa, Metsämaa Järj. Metsämaan Urheilijat päivitetty 24.9.2016 klo 22 25 tikkaa MM 1. Mäkinen Mauno VaaTi 41 39 44 41 44 209 2. Leskinen Veikko VaaTi 41 41 42 42 42 208

Lisätiedot

POP UP kahvilapäivä

POP UP kahvilapäivä POP UP kahvilapäivä 20.5.2017 POP UP -kahvilapäivä Kansainvälisenä ravintolapäivänä 20.5 Järjestettiin toista kertaa Osa Suomi100 ohjelmaa Mukana 24 paikallisyhdistystä Mukana olleet yhdistykset: Laukaan

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Kansalliset kilpailut Forssassa Kilpailupaikka Tölön koulu 25 tikan kilpailu päivitetty klo 20.30

Kansalliset kilpailut Forssassa Kilpailupaikka Tölön koulu 25 tikan kilpailu päivitetty klo 20.30 Kansalliset kilpailut Forssassa 5.5.2019 Kilpailupaikka Tölön koulu 25 tikan kilpailu päivitetty 5.5.2019 klo 20.30 MM 1. Tammi Aimo TurTi 42 41 42 41 43 209 2. Vuori Kauko FST 43 40 40 41 40 204 3. Leskinen

Lisätiedot

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 6.3.2016 päivitetty 19.4.2016 klo 7.50 MM 1. Lehtonen Seppo JST 40 37 46 48 41 212 7*10 2. Nokelainen Eino ÄST 40 46 44 39 43 212 5*10 3. Jäntti Reijo SST 43

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni

Lisätiedot

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V Tulokset / El Pilkit Kuusamo 08.04.2016 N Alle 70 V 1. Heiskanen Aila Pohj Pohjanmaa 4164 G 2. Nuora Maila Pohj Pohjanmaa 4060 G 3. Aalto Eila Pirkanmaa 3608 G 4. Kurvinen Vuokko Pohj Pohjanmaa 3214 G

Lisätiedot

N-20 SIJ SARJA PIIRI SUKUNIMI ETUNIMI AIKA AIK ARV AMM OSUM YHT 1 N-20 VS Onnela Iida 0:24:

N-20 SIJ SARJA PIIRI SUKUNIMI ETUNIMI AIKA AIK ARV AMM OSUM YHT 1 N-20 VS Onnela Iida 0:24: S-16 1 S-16 Sa Viitanen Risto 0:25:27 270 208 492 82 970 2 S-16 Sa Hakala Ville 0:24:28 276 200 480 80 956 3 S-16 PH Siukola Teemu 0:22:56 285 230 420 70 935 4 S-16 Sa Hakala Kalle 0:28:07 254 182 468

Lisätiedot

Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut

Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Ikaalinen, 04.08.2017 Joukkuekilpailu - Hirvikävely SML:n SM 2017 Joukkue Pisteet Juoksu Arviointi Ammunta Sarja 1. Pohjanmaa 11192 Puoliväli Tarmo 1148-578 (+1m/-4m/+6m/0m)

Lisätiedot

Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139.

Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139. Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan 24.3.2013. Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139. NU12 NU15 NU18 1. Issakainen Iida PKUK 656 g 2. Lintunen Riku PP 246 g 1. Väistö Jalmari

Lisätiedot

SAUL Rullahiihdot ja Rullaluistelut

SAUL Rullahiihdot ja Rullaluistelut SAUL Rullahiihdot ja Rullaluistelut Tampereen Pyrintö T U L O K S E T Kilpailun sarjat: M40LS; M45LS; M50LS; M55LS; N45LS; N50LS; M65LS; M70LS; M75LS ; N55LS; N65LS; N75LS; M35HS; M40HS; M45HS; M50HS;

Lisätiedot

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Työntekijän nimi Nykyinen virka- tai toiminimike 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 1.1.2011 Virka- tai toiminimike 1.1.2011

Lisätiedot

Tieyksikkölaskelma Rakentamiskustannusten osittelu. Toimitusnro

Tieyksikkölaskelma Rakentamiskustannusten osittelu. Toimitusnro 1(20) TK1 Rantala 614-407-12-10 Rantala Kynsijärvi Jari Vesa Rainer Kynsijärvi Jaakko Matti Metsä MeL 21,6 4 86 86 TK2 Kunnari 614-407-12-17 Kunnari Kynsijärvi Ossi Henrik Metsä MeL 13,4 4 54 54 TK3 Keskitalo

Lisätiedot

Testi Testi Testi

Testi Testi Testi Testi 20 13.1.1990 Pentti Hiirijoki 48:48:00 11 Juha Haapamäki 41:19:00 11 Timo Santamäki 42:12:00 11 Pasi Ulven 48:55:00 11 Toivo Paunuvuori 35:57:00 7 Taisto Haapamäki 31:08:00 7 Juhani Ketamo 33:27:00

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat 1. Niemi-Aro Antti 2. Saari Aapo 3. Kinnari Sirpa 4. Koskinen Eila 5. Lähdesmäki Liisa 6. Niemi Anne 7. Palojoki Ulla 8. Hyvönen Juhani 9. Peltola Asko 10. Saunamäki Raimo 11.

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M 1 Sami Heikkilä M PH 96 98 194 10 2 Lauri Seppälä M Po 96 98 194 5 3 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 97 94 191 4 Vesa Saviahde M PH 96 94 190 5 Kari Äikäs M KS

Lisätiedot

Linkopallo 2018 Naiset. Linkopallo 2018 Miehet

Linkopallo 2018 Naiset. Linkopallo 2018 Miehet Linkopallo 2018 Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 41,30 16.5.2018 Ylämylly 2 Eija Isaksson Korska 27,23 8.5.2018 Vantaa 3 Seija Kurki Mikkeli 24,58 22.5.2018 Mikkeli 4 Merja Vainio Korska 22,40 8.5.2018 Vantaa

Lisätiedot

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Kunnanhallitus 94 05.06.2017 Kunnanvaltuusto 49 12.06.2017 Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi 1.6.2017-31.5.2021 Kh 05.06.2017 94 Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Alla lueteltuja

Lisätiedot

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 LOPPUTULOKSET 13.9.2017 1(5) NAISET Pistebogey 1 Latvala Päivi 280 36 36 36 35 35 34 34 34 2 Lyytikäinen Saila 265 38 36 35 34 32 30 30 30 3 Koikkalainen

Lisätiedot

Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot

Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot METSÄSTYSHIRVI Erä 1 klo 1030 Sarja M60/50 1. Vahala Matti M50 Kymenlaakso 2. Väistö Martti Pohjois-Karjala 3. Havukainen Pekka Pohjois-Karjala 4. Hollmen Ilkka

Lisätiedot

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA 5.3.2019 NAISET Y 80 1. HALINEN HANNA OTAVAN SEUDUN ELÄKKEENS 0,198 2. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKEENSAAJAT 0,152 3. VENÄLÄINEN EEDIT HAUKIVUOREN ELÄKKEENSAAJAT

Lisätiedot

Kansalliset tikkakisat Humppila

Kansalliset tikkakisat Humppila Kansalliset tikkakisat Humppila 25.10.2015 25 tikkaa päivitetty 25.10.2015 klo 19.40 MM 1. Mäkinen Mauno VaaTi 41 42 41 44 37 205 2. Tammi Aimo TurTi 35 40 38 44 46 203 3. Varsaluoma Kosti ITK 39 40 39

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M 1 Vesa Saviahde M PH 96 98 194 2 Sami Heikkilä M PH 95 98 193 3 Mikko Autio M Po 92 96 188 4 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 91 96 187 5 Kari Koskinen M PH 95 90

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 + 125 tikkaa 27.1.2018 Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 28.1.2018 klo 17 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 42 41 40 40 40 203 2. Vaarala Simo PaavT 38 43 36 39 45 201 (4x10,

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen

Lisätiedot

SM-maantiejuoksu. SAUL SM puolimaraton Joukkuetulokset. 3 jäsenten määrä joita käytetään tuloksissa. Joukkue: Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1

SM-maantiejuoksu. SAUL SM puolimaraton Joukkuetulokset. 3 jäsenten määrä joita käytetään tuloksissa. Joukkue: Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1 M35 Joukkue: Runners Club Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1 1 4 3 Mikko Järvinen 01:16:10 2 21 39 Timo Jääskeläinen 01:23:12 3 25 59 Ahti Salo 01:23:55 Joukkue: Aika: Hämeenlinnan Tarmo Joukkue sija: 1 66

Lisätiedot

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI 13.6.2015 NUORET ALLE 12 V 1. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 170 NUORET ALLE 15 V. 1. SIMO TORNACK KLAUKKALAN KALASTUSKERHO 750 NUORET ALLE 19 V.

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Äänestys 17. Esitys kaupunginhallitus = Jaa Karnisto-Toivonen Saija, nykyinen malli = EI. (n) (%) 32 62,7% JAA 18 35,3% EI 0 0% TYHJÄÄ 1 2% POISSA

Äänestys 17. Esitys kaupunginhallitus = Jaa Karnisto-Toivonen Saija, nykyinen malli = EI. (n) (%) 32 62,7% JAA 18 35,3% EI 0 0% TYHJÄÄ 1 2% POISSA Salon kaupunginvaltuusto Dnro 117/12.06/2016 7.3.2016 Äänestysluettelot 17, varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 Äänestys 17 Esitys kaupunginhallitus = Jaa Karnisto-Toivonen Saija, nykyinen malli = (n)

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

MAB. MAB mest 2-mj. Lopputulokset

MAB. MAB mest 2-mj. Lopputulokset TUL:n mestaruuskilpailut Kemissä 2007 Henkilökohtainen MAB Seura 1. Björkman Arto Kemi Into M 1332 2. Rantanen Jari Turku Tuwe A 1265 3. Impivaara Kari Turku Tuwe B 1259 4. Kauramaa Tommi Eurajoki EuKi

Lisätiedot

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016 Tulokset ILMAHIRVI Sarja S15 1. Antti Santakangas EH 183 2. Jesse Pöyliö La 164 3. Miko Mäkitalo La 159 4. Emmi Jauhiainen KS 157 5. Juuso Ahola La 156 Sarjassa

Lisätiedot

PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA

PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA 1.9.2018 NUORET ALLE 12 V 1. ANNA ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 710 2. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 335 NUORET ALLE 15 V. 1. OSKARI USMAS

Lisätiedot

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81 Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju

Lisätiedot

Taikinan kylän asukkaat

Taikinan kylän asukkaat Taikinan kylän asukkaat 197 Turtiainen Eino ja Liisa (kanttiini) 198 Turtiainen Mikko ja Väinö (veljekset, poikamiehiä) 199 (Vanha tupa) Turtiainen Salomon (Sakkeus) ja Ulla, Juho, Anton, Onni, jatoivo

Lisätiedot

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Sukuseuran kesäretki 12.8.2017 Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Pitkän sateisen jakson jälkeen vihdoin oli luvassa puolipilvistä ja jopa aurinkoistakin säätä. Tätä viikonloppua oli jo odoteltukin

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Linkopallo 2018 Naiset

Linkopallo 2018 Naiset Linkopallo 2018 Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 47,83 4.6.2018 Leppävirta 2 Heidi Korkalainen Savon Saapas 45,90 12.6.2018 Ylämylly 3 Asta Kankaala LepU 43,76 10.6.2018 Juankoski 4 Piia Aaltokoski Lepu 42,41

Lisätiedot

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015 Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015 päivitetty 8.3.2015 klo 23.30 MM 1. Lehtonen Seppo JST 39 44 43 42 38 206 2. Mäkinen Mauno VaaTi 44 39 45 40 36 204 3. Ylönen Niilo JST 40 35 45 43 39

Lisätiedot

SM-RAUTUPILKKI 2011 TUULISPÄÄJÄRVI 16.04.2011 Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S

SM-RAUTUPILKKI 2011 TUULISPÄÄJÄRVI 16.04.2011 Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S MIEHET SIJA NIMI TULOS(g) 1 Tuovinen Aki 3178 2 Karppinen Eino 2705 3 Känsälä Heikki 2303 4 Olkkola Elmo 2250 5 Heinonen Jaakko 1407 6 Heikkinen Jari 1317 7 Marjanen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011 sijoitus Miehet Tulos Tulos Tulos Tulos Tulos osakisat tulos g osakilpailun sijoitus 1. Heikki Matikainen PKUK 9 2900 8 1710 4 325 2,5 565 9 3014 32,5 8514 30 1. 2. Juuso Piiroinen PKUK 7 2820 10 2262

Lisätiedot

Endurance Ultrarunning Team Finland ry

Endurance Ultrarunning Team Finland ry Aika: klo 14.00 Paikka: Urheiluopisto Solvalla, Espoo 1. Arto Ahola avasi kokouksen 2. Valittiin kokoukselle puheenjohtajaksi Arto Ahola sihteeriksi Mikael Heerman pöytäkirjan tarkastajiksi Tero Hyppölä

Lisätiedot

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu

Lisätiedot

SML L-S läänin mestaruuskilpailut

SML L-S läänin mestaruuskilpailut Turku Ilmahirvi, sarja M 1. Marko Laine VS 89 90 179 2. Tommi Juvander VS 89 88 177 3. Mika Laarimo SA 91 84 175 U 20 4. Jari Laaksonen VS 90 85 175 U 18 5. Mattias Rönn SÖ 89 84 173 6. Ari Lindstedt PH

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n jäsentiedote. Julkaisija: Piiritoimisto, osoite: Keskuskatu 12 B 12 04600 Mäntsälä Puhelin 019 -- 6871

Lisätiedot

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015 Jäsentiedote 2 JÄÄHDYS-JM Kilpailun johtaja antoi tehtäväksi kirjoittaa hänen ajatuksiaan, minun kirjoittamana, joten tässä niitä nyt sitten tulee. 9.5.2015 kaasuteltiin jälleen kerran Jäähdysradalla jokkis-kisa,

Lisätiedot

ISM ja SM-esikisat 2016

ISM ja SM-esikisat 2016 ISM ja SM-esikisat 2016 Vesanto, 10.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Seppä Timo 9 SS 300 (20:19) 292 (0m/-4m) 564 (94) 1156 2. Hiltunen Petri 29 PK 283 (23:09) 278 (+5m/+6m) 594 (99) 1155 3. Mikkonen Harri

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1

Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1 Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 1311 Sirpa Martins

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TKEK = Työväen Kala- ja Eräkerho Kirkkonummi = Kirkkonummen Kala- ja Metsämiehet H-linna = Hämeenlinnan Kala ja Erä ry TEM = Tesoman Erämiehet ry TULOKSET

Lisätiedot

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET Rantaonginta Savonlinna 1.8.2017 Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET 1 1,746 ANDERSIN ANNI 0,898 TYNKKYNEN KAIJA 0,432 VAJANTO AILA 0,416 2 MIKKELIN 1,586 MESIÄINEN SATU 0,888 AHONEN PIRKKO 0,216 HÄKKINEN

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI 29.6.2019 NUORET ALLE 12 V 1. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 170 NUORET ALLE 15 V. 1. JERE KASTE NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 745 2. OSKARI URMAS

Lisätiedot

Nu Homin Joonas OKY 890 g. Nu Kärkkäinen Jussi-Pekka NKM 450 g 2. Tertsunen Aki NKM 8 g. Nu18

Nu Homin Joonas OKY 890 g. Nu Kärkkäinen Jussi-Pekka NKM 450 g 2. Tertsunen Aki NKM 8 g. Nu18 1 Bomba-pilkki, joka oli samalla piirinmestaruuskilpailu, pilkittiin aurinkoisessa säässä 6.3.2011. Suurimman saaliin kiertopalkinto meni PKUK:n Matti Jyrkiselle. Osallistujia 141 kilpailijaa. Nu12 Nu15

Lisätiedot

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset Lista 1 ( 6 ) Oulu toimitukset 2012-10-19 1) K1 Alatalo Pertti Antero 2) K2 Alatalo Pertti Antero Alatalo Arto Tapio 3) K3 Teerinkoski Ritva Leena Teerinkoski Raimo Ilmari Ahonen Minna Maria Ahonen Marko

Lisätiedot

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT 14.-15.3.2015 SUININLAHDEN KOULU, TOIVALA TURNAUSPAIKKA: SUININLAHDEN KOULU, TOIVALANTIE 60, TOIVALA (SIILINJÄRVI) TURNAUKSEN JOHTAJA: MARKKU AUMAKALLIO JÄRJESTÄVÄN SEURAN

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2005 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2005 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 121. HALLITUS Alho Maritta Lehtonen Erkki Malin Arvo Mäntylä Taimi

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

SM-KIISKIPILKKI 2017, OULUNJÄRVI MIEHET NIMI SEURA TULOS

SM-KIISKIPILKKI 2017, OULUNJÄRVI MIEHET NIMI SEURA TULOS MIEHET NIMI SEURA TULOS 1 Jani Orava Rautaruukin Urheilukalastajat 2799 2 Raine Kortet Pohjois-Karjalan Urheilukalastajat 2569 3 Ismo Karhunen Rautaruukin Urheilukalastajat 92 4 Tomi Etelä-Aho Lapuan Seudun

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

SAUL SM KP Tampere

SAUL SM KP Tampere SAUL SM 2015 - KP Tampere Tampereen Pyrintö L Ä H T Ö L I S T A Kilpailun sarjat: N30; N35; N40; N45; N50; N55; M30; M35; M40; M45; M50; M55; M60; M65; M70; M75; N60; N65; N70; M80; M85; N30 Naiset 30

Lisätiedot

Metsästyshirvi sarja M60: 1) Ilkka Hollmen Satakunta 176, 2) Markku Rintala Etelä - Pohjanmaa 169, 3) Asko Alatalo Etelä - Pohjanmaa 164, 4) Veijo

Metsästyshirvi sarja M60: 1) Ilkka Hollmen Satakunta 176, 2) Markku Rintala Etelä - Pohjanmaa 169, 3) Asko Alatalo Etelä - Pohjanmaa 164, 4) Veijo Metsästyshirvi sarja M60: 1) Ilkka Hollmen Satakunta 176, 2) Markku Rintala Pohjanmaa 169, 3) Asko Alatalo Pohjanmaa 164, 4) Veijo Pakkanen Kymenlaakso 154, 5) Ari Hämäläinen Kymenlaakso 152, 6) Jouko

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa Pikkujoulussa oli teemana Haapavesi 150-vuotta Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa 11.11.2016 Pikkujoulua vietettiin 11.11.2016 Helsingissä Ostrobotnialla. Ostrobotnia on

Lisätiedot

Piirin rantaonki Rantasalmi

Piirin rantaonki Rantasalmi Piirin rantaonki 7.6.2018 Rantasalmi EKL:n Mikkelin Piirin rantaonkikilpailut pidettiin tänä vuonna Rantasalmella 7.6. torstaina. NAISET YLI 80 1. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKKEENSAAJAT 0,288 LAAKKONEN

Lisätiedot

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Turku Järj.TurTi päivitetty klo 8.50

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Turku Järj.TurTi päivitetty klo 8.50 Kansallinen 25 ja 125 tikkaa 07.02.2015 Turku Järj.TurTi päivitetty 18.1.2016 klo 8.50 25 tikkaa MM 1. Lehtonen Seppo JST 39 43 41 42 42 207 2. Tammi Aimo TurTi 41 37 39 41 42 200 3. Rantanen Asko MU 41

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt EL Pm 2017 ei rekisteröidyt Naiset kilpailija yhdistys tulos Kaadot viim.srj 1. Helena Saarimaa Lapua 676 2. Eila A Rajamäki Kauhava 668 3. Kaarina Tuuri Lapua 642 4. Pirkko Rissa Lapua 617 5. Sirkka Kangas

Lisätiedot

SML HIRVI PM Jurvan Metsästysseura ry

SML HIRVI PM Jurvan Metsästysseura ry SML HIRVI PM Jurvan Metsästysseura ry. 1.4.-17 M Seura Sarja Nro. Alkuk. Loppuk. Uus. Yhteensä 1 Autio Mikko 91 95 186 2 Parkkamäki Jukka 89 90 179 3 Luomala Arto 94 84 178 4 Passi Mika 89 87 176 5 Kivelä

Lisätiedot

Veikon toimituskunnat 1935-1975

Veikon toimituskunnat 1935-1975 Veikon toimituskunnat 1935-1975 1935-1936 Esko R. Joki Opettajamatrikkeli Veikko Itkonen 3330 Harri Wendelin 3319 Erkki Kario 3530 Eino Salmi 3283 Ola Österholm 3557 Kauko Pennanen 3347 Ukko Saraste 3473

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset 1(5) SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset Rullaluistelu 300m, miehet 1)Tommi Lahti If Femman 50,7 1) Jukka Korpi Kristiinan Urheilijat 31,2 1) Urmas Leirost Lahden

Lisätiedot

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Teht. Pist. Ikä Hyv. Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10

Lisätiedot

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta Altian Rajamäen Seniorit 28.9.2007 alk ent. Alkon Rajamäen Eläkeläiset/Historiatiedot keränneet Hilkka Rajala/Pentti Lehtovaara 1 Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi-

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot