LAUANTAI VIIKKO 38 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. suurlähettiläs. Adams kertoi pyrkivänsä
|
|
- Aki Melasniemi
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI VIIKKO 38 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Messutapahtumassa kansainvälinen vieras ELLINOORA LESKINEN Pyhäjoen Monitoimitalo muuntui jo 22. kerran messunäyttämöksi. Tapahtuma oli taas kerran lukion toisen vuosikurssin oppilaiden taidonnäyte yhteistyössä kymmenien yrittäjien ja näytteilleasettajien kanssa. Perinteiseen tapaan yleisölle oli tarjolla monipuolisesti ohjelmaa, pihamarkkinat myyjineen sekä yritysten esittelemää tarjontaa, arvontoja ja tietoiskuja. Uutuutena messuilla oli lapsille ja nuorille suunnattu aktiviteettialue, jossa oli mahdollista kokea muun muassa vauhdin hurmaa ympärikeinussa sekä vierailla viihtyisässä peliluolassa. Päivän aikana kuultiin muun muassa ajankohtaisia aiheita käsittelevä Inkeri Kerolan vetämä paneelikeskustelu sekä Kitsh-bändin esittämää musiikkia. Tapahtuman vetonaulana olivat taas kerran muotinäytökset, jotka esittelivät alueellisten vaateyritysten tuotteita. Tämänvuotisten messujen avaajana toimi kansainvälisyysteemaan liittyen Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Charles C. Adams Jr. Hän kertoi halunneensa tulla tapahtumaamme vierailulle, koska Suurlähetystön järjestämään viime vuoden Ambassador s Entrepreneurial Challenge -yritysideakilpailun finaaliin pääsi joukkue Pyhäjoen lukiosta. Hän halusi tulla vielä onnittelemaan menestyksestä ja tutustua samalla suomalaisen koulutuksen yrittäjyyskasvatukseen. Suurlähettiläs Adams käsitteli avauspuheessaan yrittäjyyskasvatusta amerikkalaisessa koulutuksessa sekä yritystoiminnan aloittamista. Hän kertoi yrittäjyysaiheisten koulutusohjelmien määrän kasvaneen Yhdysvalloissa huimasti viime vuosina. Adamsin mukaan koulujen ja koulutuksen tavoitteena on kasvattaa nuorista itsenäisiä ja omatoimisia ajattelijoita Suurlähettiläs Charles C.Adams Jr. ja lukion rehtori Tauno Rajaniemi ovat hyvin tyytyväisiä suurlähetystön ja lukion yhteistyöhön. sekä auttaa maksimoimaan potentiaali heissä. Yrittäjyyskasvatus valmentaa nuoria tekemään perusteltuja ja vastuuntuntoisia päätöksiä tulevaisuuden suhteen tuli heistä yrittäjiä tai ei, kertoo suurlähettiläs. Adams kertoi pyrkivänsä vierailemaan mahdollisimman monissa kouluissa Suomessa. Puheessaan hän kannusti nykypäivän nuoria uskaltamaan ja olemaan rohkeita: Älkää pelätkö epäonnistumista. Älkää pelätkö epäonnistumista uudelleen. Aloittakaa alusta ja käyttäkää sitä motivaationa. Epäonnistuminen opettaa ja on tärkeä osa yrittäjyyttä. Teillä on kaikki työkalut onnistumiseen, täytyy vain löytää itsestä sisu ja energia. Messuorganisaatio haluaa lämpimästi kiittää vierailijoita, näytteilleasettajia ja mainosten ostajia sekä kaikkia sponsoreita ja yhteistyökumppaneitamme. Erityiskiitos vanhemmille, opettajille ja kunnalle tuesta. Messuprojekti ei olisi onnistunut ilman teitä! Messuorganisaatio 2016
2 sivu 2 Pyhäjoen Kuulumiset Ikimuistoisia hetkiä Yksi hienoimmista tunteista on se, kun suunnitelmat alkavat konkretisoitua. Kun on haaveillut, tehnyt hulluna töitä, jopa nähnyt unta - ja sitten se tapahtuu. Se tunne on tuntemisen arvoinen, ja Pyhäjoen lukio antaa siihen mahdollisuuden. Puhun kokemuksella, sillä meidän näytön paikkamme koitti. Viime lauantaina yli puoli vuotta kestänyt työ tuli kaikkien näkyville. Tunnelmat olivat jännittyneet ja odottavat. Pyhäjoen Syysmessujen tekeminen on ollut hieno matka. Välillä kesken työn touhun on täytynyt pysähtyä paikoilleen miettimään, kuinka onnekasta on saada olla mukana tässä. Rehellisesti sanottuna en koskaan edes kuvitellut, että Messujen järjestäminen voisi olla näin kivaa. Todellisuus kuitenkin yllätti. Tämän kaltaisen tapahtuman suunnittelu ja toteutus ovat todellakin ryhmätyötä parhaimmillaan. Pieni lukio luo tällaiseen mitä mahtavimmat puitteet, jopa paremmat kuin mihin isot koulut pystyisivät. Messujen päätoimittajana minulla on ollut suuri kunnia tehdä Pyhäjoen Messulehteä. Lähikuntiin jaettava lehti tehtiin alusta loppuun asti itse, hyvällä tiimihengellä. Prosessiin kuului suunnittelutyötä, juttujen kirjoittamista, mainosten myymistä, valokuvaamista sekä tietysti lehden taittaminen. Kun tein lehteä, muistin ajan, kun lapsena itse selailin postilaatikkoon kolahtanutta julkaisua. Tuolloin en osannut kuvitellakaan, että jonain päivänä toimittaisin itse samaa lehteä. Pienellä opiskelijaporukalla saa aikaan suuria asioita. Kukaan ei olisi pystynyt tähän yksin, vaan kaikkia on tarvittu. Messupäivänä jokainen saa pukea ylleen hienot vaatteet, katsella ympärilleen ja ajatella: Vau, minä olin tekemässä tätä. Vaikka Messut ovat jo yli kaksi vuosikymmentä jatkunut perinne, ovat ne aina tekijöidensä näköiset. Se tuo turvaa ja antaa vapautta: perusasiat ovat jo vakiintuneet, mutta rinnalle voi kehitellä vaikka mitä uutta. Rohkeus ottaa vastuuta ja uskallus yrittää ovat kasvaneet projektin aikana. Ryhmähenki on tiivistynyt entisestään. Voisin jopa väittää kasvaneeni ihmisenä Veera Röyttä oli toinen messujen päätoimittajista. Rohkeus ottaa vastuuta ja uskallus yrittää ovat kasvaneet projektin aikana. Ryhmähenki on tiivistynyt entisestään. Voisin jopa väittää kasvaneeni ihmisenä ja saaneeni vihiä tulevaisuuden ammatista. En voi sanoa, että kaikki olisi aina mennyt täysin suunnitelmien mukaan, sillä se ei ole totta. Mutta sen voin sanoa, että kaikesta on selvitty positiivisella asenteella ja hymy huulilla. Ja sen takia voikin olla ylpeä koko luokasta. Veera Röyttä, Pyhäjoen Messujen päätoimittaja Hanna-Sofia Luoto ja Vilma Kunnasmäki haastattelivat bloggaaja Marianne Sendenalia. Suurlähettiläs Charles C. Adamas Jr. kehotti nuoria uskaltamaan ja olemaan rohkeita. Aktiviteettialue oli menestys, väkeä riitti.
3 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 3 Oman kylän urheiluseura VEETI TIIROLA Jyrki Takala on ollut Pyhäjoen Wirran puheenjohtaja jo vuoden 2012 keväästä. Ennen puheenjohtajan virkaa hän toimi seuran sihteerinä vuodesta 2007, Wirran alkuajoista lähtien. Wirta perustettiin Pyhäjoelle sen takia, että nuorille oli niin vähän organisoitua yleisurheilutoimintaa ja uuden urheiluseuran arveltiin auttavan tilannetta. Wirrassa on mukana noin 200 jäsentä; määrä vaihtelee vuosittain. Kuka vaan voi liittyä seuran jäseneksi maksamalla jäsenmaksun sekä noudattamalla seuran ohjeita. Tällä hetkellä seuralla on toimintaa vuosina syntyneille. Yli 16 vuoden ikäryhmälle tai aikuisille ei ole omaa ryhmää. Toki kysyntäkin on ollut vähäistä. Vetäjäpula Wirralla on ratkaistu värväämällä nuoria ohjaajiksi. Nuoret pääsevät ohjaaja- ja valmentajakursseille, ja treenien pitämisestä maksetaan palkkaa. Aikuisista ohjaajista on ollut pula jo monia vuosia. Tällä hetkellä aikuisia ohjaajia on 4, nuoria taas 6. Valmennus pyrkii tuottamaan mahdollisimman monipuolista ja laadukasta harjoittelua. Innokkaimmat ja korkealle tähtäävät urheilijat pystyvät saamaan laadukasta harjoittelua aina 16 ikävuoteen asti, jonka jälkeen olisi järkevintä pyrkiä urheiluoppilaitoksiin. Syyskuun loppuun asti treenejä pidetään vielä ulkona tiistaisin ja torstaisin. Keiju Junior Juoksukoulu pyörii syyskuun loppuun asti torstaisin vuonna syntyneille urheilukentällä. Parhalahdella ja Yppärissä on parasta aikaa käynnissä Nestlé Healthy Kids liikunnallinen iltapäiväkerho. Lokakuussa Wirran toiminta siirtyy ulkoa koulun vieressä olevaan monitoimitaloon. Harjoitusvuoroja on tiistaisin, keskiviikkoisin sekä torstaisin. Kuulumisissa tulee olemaan vielä tarkempia tietoja ryhmistä ja siitä, kuinka uudet harrastajat voivat liittyä mukaan. Kesäisin Wirta yleensä järjestää muutamat yleisurheilukisat. Talvella taas järjestetään seuran sisäiset kilpailut monitoimitalolla. Tänä syksynä Wirta järjestää maastojuoksut, joista ilmoitetaan tarkemmin Kuulumisissa. Wirta on kerännyt joka vuosi joukkueita piirinmestaruusviesteihin. Paikkakunnan ulkopuolella kilpaileminen on yleensä jätetty harrastajan oman harkinnan varaan. Muihin kuin Wirran omiin järjestämiin kilpailuihin osallistuminen maksaa 5-10 euroa per laji. Suurimmat ylpeyden aiheet ovat Kittilän Vesan nuorten Suomen mestaruudet vuosilta 2014 (P m aidat) ja 2015 (M m aidat). Kittilän esimerkki osoittaa, että pieneltäkin paikkakunnalta voi edelleen päästä Suomen huipulle. Mikkosen Vaula on samankaltainen esimerkki jääkiekon puolelta. Takavuosilta löytyy paljon muitakin menestyneitä pyhäjokisia urheilijoita. Jyrki Takala on toiminut Pyhäjoen Wirran puheenjohtajana vuodesta H TIEDOTTAA Kerhot 2016 syksy Maanantaina: Liikuntakerho monitoimitalolla klo 16:30-18; Inga ja Kristiina Monitoimikerho Yppärissä pienille 6-9v klo 16:30 18, Eerika ja Ilona Monitoimikerho Yppärissä 9-12v klo 16:30 18, Lotta ja Emmiina Heppakerho vanhalla koululla klo 17:00-18:30, Taija Tiistaina: Kokkikerho opetuskeittiöllä klo 15 17; Saana ja Janette Monitoimikerho vanhalla koululla klo 16:30-18; Milla ja Jenny Parhalahdella monitoimikerho klo 16-17:30, Ulle Keskiviikkona: Topin toivekerho klo vanhalla koululla; Maire ja Sari Monitoimikerho Keskikylänkoululla Aada ja Milla Leikkikerho vanhalla koululla klo , Jennika Torstaina: Monitoimikerho klo vanhalla koululla; Maire, Elina, Sofia ja Siru Eläinkerho vanhalla koululla klo , Vivian Perjantaina: Monitoimikerho pienille 6-10 v klo vanhalla koululla TERVETULOA MUKAAN!
4 sivu 4 Pyhäjoen Kuulumiset vuotta silmälasien myyntiä Pyhäjoella MILJA KAURALA Vesa Rödlinin ensimmäinen oma optikkoliike avattiin Pyhäjoelle 22. syyskuuta vuonna 2006, kymmenen vuotta sitten. Pyhäjokiset ottivat uuden yrityksen mainiosti vastaan. Silloinen kunnanjohtajakin kävi toivottamassa onnea yritykselle, kertoo Rödlin. Hänen mukaansa liikkeen pyörittäminen Pyhäjoella on mukavaa: Pyhäjokiset ovat oikein mukavia ja täällä on rauhaisa ja leppoisa tunnelma. Liikkeen kautta olen oppinut tuntemaan paljon pyhäjokisia ihmisiä. Kymmenen vuoden aikana liiketoiminta on muuttunut jonkin verran - uusia digitaalisia laitteita on tullut alalle, silmäterveydenhuolto on laajentunut optikon työhön kuuluvaksi sekä tuotteet ovat parantuneet. Muoti näkyy kovasti silmälaseissa, sillä huippusuunnittelijoilta, muun muassa Guccilta ja Pradalta tulee mallisto kahdesti vuodessa ja kehysmallit vaihtuvat tiheästi. Nykyään monenlaiset lasit ovat muotia; on isoja kehyksiä, muovisia ja kausittain erilaisia värejä. Uutena juttuna yrittäjälle on tullut myös Fennooptikkoketjuun liittyminen. Fennoketju on kotimainen verkosto optikkoyrittäjiä, jotka tarjoavat optikkoalan palveluita sekä merkkituotteita ja laadukkaita näönhuollon tuotteita. Fennoketju kuitenkin antaa yrittäjälle vapaat kädet toimia parhaalla mahdollisella tavalla asiakkaan näön vuoksi. Pyhäjoen liikkeessä apuna toimii Parhalahdelta kotoisin oleva Anni Mattila. Hän opiskelee Oulun ammattikorkeakoulussa toista vuotta optikoksi. Kokonaisuudessaan opinnot kestävät kolme ja puoli vuotta. Mattila on oppimassa ja tekemässä töitä Pyhäjoella. Hän auttaa tekemällä pieniä korjauksia, kertoo näönhuollosta sekä esittelee kehyksiä. Silmälääkäripäivinä varsinkin tarvitaan apua, kun asiakkaat saapuvat tarkistuttamaan silmiään ja valitsemaan uusia kehyksiä. Rödlinin mukaan optikoiden työtarjonta on heikentynyt, jos vertaa, millaista oli esimerkiksi viisi vuotta sitten. Kuitenkin, jos on valmis lähtemään muuallekin kuin Ouluun tai Helsinkiin, jossa sijaitsee toinen optometrian koululaitos, töitä saattaa olla helpompi saada. Espoossa asuva Seija Juva oli aikoinaan ensimmäinen asiakas Pyhäjoen Optikossa. Kymmenen vuotta myöhemmin hän tuli ostamaan uudet lasit heti, kun vieraili Pyhäjoella. Juvan mukaan pienessä liikkeessä palvelu on henkilökohtaisempaa sekä silmälasien valinta on helpompi tehdä. Rödlinin mielestä mukavaa on, kun Seija oli ensimmäinen asiakas ja halusi ostaa kymmenen vuoden kuluttua uudet lasit juuri Pyhäjoen liikkeestä. Olemme Vesan kanssa vitsailleet, että tulen taas kymmenen vuoden kuluttua uudestaan silmälasikaupoille, kertoo Juva. 10 -vuotiaalle yritykselle hän toivottaa menestystä. Liikkeessä on kakkutarjoilu, kun Optikko Pyhäjoki sekä itse optikko juhlivat syntymäpäivää perjantaina 30. syyskuuta. Entiset ja uudet asiakkaat ovat tervetulleita, toivottaa Vesa Rödlin. Anni Mattila opiskelee optikoksi. Seija Juva oli ensimmäinen asiakas 10 vuotta sitten. Silmälasit hän haluaa aina ostaa Pyhäjoelta. Trio Akolada Ukrainasta esiintyy Tiistaina klo lukion Pauhasalissa. Lesja Stefanko (bandura, laulu) Iryna Plahtij (bandura, laulu) Igor Matseljuh (sopilka, panhuilu, okariina, kaksikanavahuilu jne.) Liput 5 Tervetuloa
5 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 5 Jääkiekko elämäntapana JENNY TIIKKAJA Markku Tiikkaja, 39, on Raahessa syntynyt ja nuoruutensa elänyt perheenisä. Hän muutti perheineen Pyhäjoelle vuonna Jääkiekkoa hän on harrastanut kahdeksanvuotiaasta asti ja innostui lajista kavereidensa kautta: Osa kavereista pelasi jo jääkiekkoa ja osa aloitti samaan aikaan. Hän aloitti pelaamisen Raahen Kiekko- Vesassa. Lajeista, joita olen harrastanut, jääkiekko on aina ollut kiinnostavin ja mieluisin, hän kertoo. Vuonna 1996 Tiikkaja siirtyi pelaamaan Raahe-Kiekon miesten edustusjoukkueeseen. Raahe-Kiekossa hän pelasi yhteensä 15 kautta pelaten 486 ottelua, joissa hän teki yhteensä 271 pistettä. Hän on edelleen Raahe-Kiekon eniten otteluita pelannut pelaaja ja seuran kaikkien aikojen tehokkain puolustaja. Raahe-Kiekon vuosien väliin mahtui kaksi kautta Kalajoen JHT:ssä. Pyhäjoen Joki- Kiekossa hän pelasi kaudet Kaudella Tiikkaja pelasi sekä Raahe-Kiekossa ja Pyhäjoen Joki-Kiekossa. Otteluita on kertynyt kolmosdivisioonassa 48, kakkosdivisioonassa 73 ja Suomi-sarjassa 410. Tiikkaja on toiseksi eniten Suomi-sarja -otteluita pelannut pelaaja. Laji ei ole muuttunut kovin paljoa hänen peliuransa aikana, mutta joitain muutoksia on tapahtunut: Esimerkiksi kahden viivan syöttö on poistunut, varusteet kehittyneet ja peli on nopeutunut. Hän kertoo saaneensa jääkiekon kautta kymmeniä ystäviä. Nyt Tiikkaja on päättänyt lopettaa aktiivisen peliuransa ja keskittyä muihin asioihin: Vuorotyö, viiden lapsen perheen pyörittäminen ja jääkiekon yhdistäminen alkavat tuntua vaikealta. Hän kertoo, että lopettamispäätös ei ole kuitenkaan ollut helppo. Kyllä sitä olen jo monia vuosia miettinyt, mutta aina kauden alkaessa on pelaaminen jatkunut. Kokonaan Tiikkaja ei kuitenkaan jääkiekkoa jätä, sillä hän aikoo edelleen käydä Pyhäjoella jäällä Issiaksen ja Kylätupa Yppärissä torstaina klo koululla Kokoontuminen joka toinen torstai Kahvitellaan ja keskustellaan Kaikille avoin Tervetuloa Markku Tiikkaja on päättänyt lopettaa aktiivisen peliuransa. harrasteen vuoroilla. Lisäksi hänen nuorin poikansa Antti, 5, on aloittanut jääkiekon, joten valmennustehtäviäkin saattaa olla tiedossa. Kaikenlainen urheilu on aina ollut lähellä Tiikkajan sydäntä, ja hän harrastaakin viikoittain sählyä ja tennistä silloin tällöin. Kesäaikaan harrastuksiin kuuluu myös kalastus. Päivän retki Ouluun kädentaito -ja hyvinvointimessuille la Lähtö Yppärin Nesteeltä klo 8.00, Pirttikosken koululta klo 8.20, shell klo 8.45 ja Parhalahti Myös välipysäkeiltä voi nousta kyytiin. Paluu noin klo Matk an hinta 20e/hlö, sisältää messulipun. Lähdetään joukolla messuilemaan! Ilmoittautumiset Astalle p tiistaihin mennessä. Retken järjestää Pirttikosken, Kirkonkylän ja Yppärin maaseutunaiset sek ä Parhalahden ja Limink akylän kyläyhdistykset TASAUSPÄIVÄN MYYJÄISET SEURAKUNTATALOLLA SUNNUNTAINA JUMALANPALVELUKSEN JÄLKEEN Myynnissä syksyn satoa, käsitöitä ja pika-arpoja. Lähetyskahvila. Oma maatilkku on kehitysmaan ihmisille elinehto. Lahjoittamalla mahdollistat omavaraisen elämän. JOKAISELLA ON OIKEUS OMAAN MAAHAN. Suomen Lähetysseura keskittyy kaksivuotisella kampanjallaan maattomien auttamiseen. Osallistumalla Tasauspäivään voit auttaa. Tervetuloa Tasauspäivän tuotteita lahjoittamaan ja ostamaan sekä viihtymään lähetyskahvilassa.
6 sivu 6 Pyhäjoen Kuulumiset Senioriviikko Pyhäjoella Tekee mieli oppia Sunnuntai * Klo Enkelikirkko, perhemessu ja vanhusten kirkkopyhä Maanantai * Klo Keppijumppa Monitoimitalolla * Klo Porinapiiri Parhalahden alakoululla * Klo Eläkeliiton vapaaehtoiset Iltaruskossa * Klo Eläkeliiton naisten juttutupa Iltaruskossa * Klo Kielosaaren luontopolulla sukupolvet kohtaavat: kahvittelua, makkaranpaistoa. Mukana päivähoitoikäisiä ja vanhuksia * Klo Eläkeliiton Äijäkööri Iltaruskossa Tiistai * Klo Vanhustenviikon pääjuhla Raahessa, Raahesalissa. Kahvit kello 12 * Klo Trio Akodan (Ukraina) konsertti Pauhasalissa, 5 Keskiviikko * Virkistyspäivä vanhemmalle väelle Pirttikosken koululla klo 11-15: klo Ruokailu 5 /hlö, käteinen, tasaraha klo RAS:n palvelupisteellä verenpaineen ja verensokerin mittausta, tietoa kotipalveluista ja Senioripassista klo Jumppahetki venytellen paikat vetreäksi Kahviosta suu makiaksi, arpoja koulun luokkaretken hyväksi. Musiikkiesityksiä ja mukavaa yhdessä oloa Lisäksi ajanvarauksella: Pirjo Kangas tekee jalkahoitoja 20 euroa / 30 min (sis. kynsien leikkuun ja jalkojen rasvauksen), puh Sirpa Luoto leikkaa hiuksia euroa (koululla ei ole hiusten pesumahdollisuutta), puh Torstai * Klo Yleisöluento Pyhäjoen seurakuntatalolla. Yhteiskuntatieteiden maisteri Erkki Kujala Toholammilta alustaa aiheesta: Sodan pitkä varjo; sota-ajan lasten kokemuksia ja merkitys tähän päivään. * Klo Kylätupa aloittaa Yppärin koululla (joka toinen viikko) * Klo Eläkeliiton Karaokekerho Iltaruskossa, isäntinä Jouni ja Rauno Perjantai * Klo Kuntopiiri Monitoimitalolla Kirjaston galleriassa Lahja Kyllösen maalauksia: ma, to 11-16, ti, ke, pe Järjestelyissä mukana mm. Pyhäjoen kunta, Pyhäjoen seurakunta, Jokikartano, RAS, Nouseva Rannikkoseutu, Eläkeliiton Pyhäjoen yhdistys, Parhalahden, Pirttikosken ja Yppärin kyläyhdistykset
7 Seurakunta tiedottaa Kuollut: Terttu Esteri Muikkula e Översti Yppäristä 92 v 27 pv Jumalanpalvelus ja HPE kirkossa sunnuntaina klo 10. Kirkkokuoron lauluryhmä. Tasauspäivän myyjäiset ja tasauskahvila sunnuntaina jumalanpalveluksen jälkeen seurakuntatalolla. Tervetuloa lahjoittamaan, ostamaan, juomaan kirkkokahvit ja viihtymään yhdessä. Raamattupiiri maanantaina klo 18 Sarpatissa. Perhekerho keskiviikkona klo 10 Sarpatissa. Aiheena Mikkelinpäivä, enkeliaskartelua. Kirkkokuoro keskiviikkona klo seurakuntatalolla. Uudet laulajat tervetulleita. Jumalanpalvelusryhmien kokous torstaina klo 18 seurakuntatalolla. Isä-lapsi sähly monitoimitalolla lauantaisin klo Enkelikirkko - Mikkelinpäivän perhemessu ja vanhusten kirkkopyhä su klo 11. Päiväkerholaiset ja lapsikuoro mukana. Enkelinäyttely kirkossa. Ruokailu seurakuntatalolla jumalanpalveluksen jälkeen: makaronilaatikko lisukkeineen ja pullakahvit (aikuinen 5, alle 12-v. 3 alle 4-v. ilmaiseksi samoin pullakahvit ). Vanhempi väki voi tilata kyytiä taksiasemalta p la mennessä. Ruoka-apua (kaupan hävikkiruokaa) jaetaan ti klo Iltaruskosta työttömille ja ruoka-avun tarpeessa oleville. Ota kassi mukaan. Ystäväkerhoa ei ole Osallistutaan yhteiskuntatieteiden tohtorin Erkki Kujalan yleisötilaisuuteen Sodan pitkä varjo to klo seurakuntatalolla. Kahvitarjoilu. Taksia voi tilata taksiasemalta p Lapsikuorot torstaisin: - Yppärissä klo 11 - Parhalahdella klo Seurakuntatalolla klo 17. Huom. ilmoittautuminen Outille puh tai outi.krank@evl.fi Ryhmän toteutumiseen tarvitaan 10 lasta. Nuorisotyö: Gospelcafe Sarpatissa lauantaisin klo Kasvuryhmiin rippikoulun käyneet nuoret voivat ilmoittautua Hannulle. Sählyä nuorille aikuisille (K18) monitoimitalolla torstaisin klo Jatkoripari Törmänhovilla Oulaisissa. Leirin hinta 15. Mukava tapaaminen menneen kesän ripariporukan kesken. Nuorten ja nuorten aikuisten rovastikunnallinen leiri SOKEA TOISTAAN TALUT- TAA Ylivieskan Törmälässä viikonloppuna syysloman alussa Uusia tuttavuuksia, mukavaa yhdessä tekemistä, pelailua, valokuvaus-, videointi- ja blogi-työpajat, raamista, askartelua ja muuta huikeaa. Maata näkyvissä -festarit tulossa Turussa Ilmoittautumiset lokakuun aikana ja lisätietoa tapahtumista Hannulta p TULOSSA: Sanajumalanpalvelus kirkossa sunnuntaina klo 10. MTK:n kirkkopyhä. Jumalanpalveluksen jälkeen Maataloustuottajien tarjoamat kirkkokahvi ja uutispuuro seurakuntatalolla. RY: Pyhäkoulut su klo 12 Eetu Nikillä ja Risto Kalliokoskella. Kerho pe klo 17 ry:llä. Raamattuluokka la klo Tero Hummastilla. Seurat su klo 13 ry:llä, Erkki Tölli, Aarno Haho. Kirkkoherranvirasto p , avoinna ma klo 8-12, ti klo ja ke klo Tarvittaessa voitte ottaa yhteyden papistoon: kirkkoherra Jukka Malinen p tai seurakuntapastori Olli Luhtasela p Kaikille avoin ryhmämatka Tallinnaan (pe-su) Vielä muutama paikka vapaana! Tarkemmat tiedustelut ja ilmoittautumiset 26.9 klo 15 mennessä Tarja: Jari: järj: Pyhäjoen Näyttelijät RY Pyhäjoen Kuulumiset sivu 7 Järjestöt toimivat Eläkeliiton Pyhäjoen Yhdistys ry ma klo Harmaahapset Iltaruskossa. ti klo Päiväkahvit Seurakuntatalolla. Saamme vieraan Härmän Kuntokeskuksesta. Arvontaa. to klo Vapaaehtoisten ryhmä 2 Jokikartanoon. ma klo Vapaaehtoistoiminnanpiiri Iltaruskossa. ma klo Naisten juttutupa Iltaruskossa. ma klo Äijäkööri Iltaruskossa. Lisätietoja toiminnastamme: Helluntaiseurakunta: Hengellisten laulujen ilta Iltaruskossa torstaina klo Kahvitarjoilu!Tervetuloa! Partiolippukunta Hanhikiven Kiertäjät ry Syysretki KRYSSI Rajaniemessä. Retki alkaa lauantaina klo 10 ja päättyy sunnuntaina klo Lauantaina HIILLOS Roihun jälkitapaaminen Lännenrannalla. Ilmoittautumiset mennessä kuksan kautta. Sähköpostissa tarkempia tietoja sekä maksuohjeet. Tarpojien Taitopäivät Muhoksella. Ilmoittautumiset kuksan kautta mennessä. Pirttikosken maaseutunaiset Illan retki Himangalle Kahvila - vaatepuoti Kievarila Kissankelloon to Lähtö Pirttikosken koululta klo yhteiskyydein! Ilmoita lähdöstäsi Astalle ti 27.9 mennessä p (Viikkoa aiemmin aiottu reissu ei toteutunut, kun ei ollut lähtijöitä) Syysmessuilla arvonnassa voittaneet: Satokassit Marjatta Karkulahti, Eija Myllylä, Linnea Korpela ja Daniel Soronen. Virkattu kassi : Teija Ukonsaari, Piha maalla - kirja: Anna- Liisa Virta. Onnittelut voittajille ja kiitos arvontaan osallistujille! Pyhäjoen maa-ja kotitalousnaiset Aloitetaanpa syksyn kökkäillat Maritta Pehkosen luona. Ma 26.9 klo 18.30! Tervetuloa! Lukion syysmessujen arpavoitot menivät seuraaville. Ison herkkukorin voitti Riitta Mämmelä Pienen herkkukorin voitti Maija Ojalehto Perunapussi painoi 10kg Oikein vastanneita oli 4kpl ja arpaonni suosi Oona Nissistä Kiitos kaikille osallistujille! Pyhäjoen Martat ry Pyhäjoen Martat järjestävät Makkaranteko-kurssin lauantaina klo Saaren koulun kotitalousluokassa. Teemme kana-, possu-, chorizo- ja joulumakkaroita ja näille kastikkeet. Osallistumismaksu 15 euroa, jolla saa makkaraa, kastiketta ja ohjeet. Ilmoittautumiset 2.10 mennessä Marja Viirteelle puh Tervetuloa kaikki makkaranteosta kiinnostuneet, ei tarvitse olla Marttayhdistyksen jäsen. Pyhäjoen SILMU Aloitamme syksyn kahvitilaisuudet klo Eila ja Pekka Smolanderin luona Kangastiellä. Kaikki mukaan suunnittelemaan syksyn toimintaa. Tervetuloa! Raahen Kuulonhuoltoyhdistys ry. Kuulon lähipalvelu Pyhäjoen Jokikartanossa tiistaina 27.9 klo Ohjausta ja neuvontaa kuulokojeen käytössä. Saatavana mm. paristoja. Poristaan kuuloasioista. MIELIPIDE Olemme Saaren koulun kolmannen luokan oppilaita. Seurasimme pyöräilijöiden kypärän käyttöä torstaina iltapäivällä ja illalla eri puolella Pyhäjokea. Näimme 232 lasta kypärä päässä ja 167 ilman kypärää. (Osittain saatoimme havaita samoja henkilöitä). Näimme 39 aikuista kypärä päässä ja 147 ilman kypärää. Yli puolet lapsista käytti kypärää. Aikuisista vain harvat käyttivät kypärää. Kypärä suojaa päätä törmäystilanteissa. Pyhäjoella liikenne on nyt tosi vaarallista ja kylällä kulkee paljon autoja ja rekkoja. Kehotamme aikuisia ja lapsia käyttämään kypärää! Saaren koulun 3.luokka ja Paula -ope Onko kypärän käyttö noloa? Miksi sinä et käyttäisi kypärää? Me Saaren koulun neljäsluokkalaiset olemme alkaneet käyttää pyöräilykypärää koulumatkoilla ja monet meistä pitävät sitä myös vapaa-ajalla. Laki velvoittaa käyttämään kypärää pyöräillessä. Kypärä suojaa päätä ja se voi jopa pelastaa henkesi. Muut paikat on helpompi korjata, mutta päähän tulleet vauriot ovat vaikeammin hoidettavissa. Kypärä kaapissa ei vielä ole auttanut ketään. Päässä se voi auttaa. Haastamme erityisesti teidät aikuiset käyttämään pyöräilykypärää ja näyttämään esimerkkiä meille lapsille. Huolehdittehan myös, että lapsenne laittaa kypärän päähän, kun hän lähtee pyöräilemään. Olemme tarkkailleet Kirkonkylällä pyhäjokisten pyöräilykypärän käyttöä. Ohitsemme pyöräili 447 henkilöä, joista 239:llä oli kypärä päässään. Kypäräpäisistä vain 19 oli aikuisia. Siis lapset käyttivät tarkkailumme mukaan useammin kypärää kuin aikuiset. Onko aikuisten pää kestävämpi kuin lasten? Peittääkö kypärä hienon lakin? Onko kypärä tyhmän näköinen? Näytätkö sinä tyhmältä kypärä päässä? Kypärää voi tuunata. On tärkeintä, että kypärä suojaa päätä. Ei sen ole tarkoituskaan suojata kampausta vaan sitä, mitä pään sisällä on. Kaikille päille löytyy sopiva ja hyvännäköinen kypärä. Käytä kypärää! Saaren koulun neljäsluokkalaiset Pyhäjoki 151 vuotta Sunnuntaina Annalassa klo Seelarit soittavat tuvassa klo museokierros klo kahvi- ja makkaratarjoilu klo 17 kunnanjohtaja Matti Soronen kertoo ajankohtaisista asioista, järjestöt kertovat toiminnastaan Tervetuloa! P YHÄJOEN KUULUMISET PÄÄTOIMITTAJAT Sari Hidén Arvo Helanti TOIMITUS Roni Ohvo Eemil Soronen Milja Kaurala kuulumiset@pyhajoki.fi Puh Toimitus: Päätoimittaja: Taloussihteeri: Julkaisija: Pyhäjoki Data Oy ISSN Seuraava lehti (39) ilmestyy >> lauantaina Aineisto toimitettava >> tiistaina klo mennessä Painosmäärä >> vko 38:2600 kpl >> vko 39:2600 kpl Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 24%) >> 0,45 50 /pmm, toistohinta 0,35 0,40 /pmm, minimikoko 35 pmm >> puoli sivua: 120 >> koko sivu: 180 >> järjestöpalsta: /vuosi Ilmoitusehdot Lehteen tarkoitettu aineisto on toimitettava vasemmalla olevan aikataulun mukaisesti. Aineiston voi toimittaa myöhemminkin, mikäli siitä on toimituksen kanssa sovittu. Mikäli ilmoitusaineisto saapuu myöhässä, eikä siitä ole ennalta sovittu, perimme kaksinkertaisen hinnan. Myös järjestöpalstalle tulevat ilmoitukset pitää toimittaa ajoissa, myöhästyneestä aineistosta perimme 10 lisämaksun. Emme voi taata myöhässä saapuneen aineiston ilmestymistä. Emme vastaa puhelimitse tulleiden ilmoitusten virheistä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään maksetun määrän palauttamiseen. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä seitsemän vuorokauden kuluessa julkaisupäivästä. Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Lehden jakelu: SSM Cityjakely Oy, ilmoitukset jakeluhäiriöistä puh (Matti Kinnula)
8 sivu 8 Pyhäjoen Kuulumiset
LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015
LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja
Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016
Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9
KUULUMISET LAUANTAI VIIKKO 37
P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 17.9.2016 VIIKKO 37 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Bloggaaminen elämäntapana HENNA MÖTTÖNEN Sosiaalisen median käyttö on kasvanut viime vuosina räjähdysmäisesti,
PERJANTAINA Open Air Disco. KLO monikkarin pihassa Ikärajaton ja Maksuton
Pyhäjoen Lasten ja Nuorten syystiedote 2016 PERJANTAINA 21.10. Open Air Disco KLO 17-19 monikkarin pihassa Ikärajaton ja Maksuton Elokuvia lukion Pauhasalissa TORSTAINA 20.10.2016 klo 16.30 Rölli ja kaikkien
Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:
Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen
SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10
HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita
KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B
Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu
Tapanilan kirkko. Kevät 2015
Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule
HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA
Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista
Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin
Kunnan ja seurakunnan tiedostuslehti syys lokakuu 2019 47. vuosikerta Vapaana 180m2 toimitila Ypäjän keskustassa Lepolantie 2. Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin Yhteisellä asialla 2 Vanhustentalojen peruskorjaus
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)
SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014
1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:
Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1
Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman
lapset - nuoret - perheet
lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu
Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä
Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin
PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016
PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja
Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta
Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita
PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016
1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää
Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa
Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna
Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1
Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä
Poimintoja kesän ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.
Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina
JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10
HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten
LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014
LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15
ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi
YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Tuomas Niskanen 050 5546531 kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat: Marja Salo 050 33 99 128
Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa
Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi
Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke
TYLSYYDENTORJUNTAVIRASTO SUOSITTELEE: Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke Pitelet käsissäsi uunituoretta KESÄKIMARA 2018-vihkoa, johon
Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!
Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.
LAUANTAI 10.5.2014 VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Ei yhtäkään samanlaista päivää
P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 10.5.2014 VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Ei yhtäkään samanlaista päivää ÄITI Jotkut saattavat ajatella, että äitinä oleminen on pelkkää työtä ja tuskaa,
Miten minä voisin ansaita rahaa
Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella
1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,
JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019
Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo
KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016
KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,
Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.
Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä
NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016
NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 Oma Malk (6.lk) NUUKSION KOULUSSA TAPAHTUU: Menemme Solvallaan vielä keskiviikkona 30.11. Vietämme koululla Hyvät käytöstavat -teemaviikkoa 16.-25.11. Harjoittelemme
SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE
Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Sovellettu kuntosali klo. 9-10 sekä klo.10-11. Ohjattua kuntosaliliikuntaa pienryhmässä. Eläkeliiton Jaalan yhdistyksen kerho klo. 12, parittoman viikon
Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.
KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12
Toimintaa toukokuussa 2019
Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe
TERVETULOA RIPPIKOULUUN!
TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla
VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA
VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja
Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2013
Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2013 Lisätietoja: kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 HUOM! Yli 75-vuotiaat jämsäläiset ja kuhmoislaiset saavat käyttää uimahalli Koskikaran ja Mäntän
LAUANTAI 5.12.2015 VIIKKO 49 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU
P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 5.12.2015 VIIKKO 49 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Isoäiti vuosikymmenien kokemuksella ERJA SAUKKO Toukokuussa vuonna 1929 Merijärven Ylipäässä syntyi pieni tyttö.
Jaguars Spirit Athletes ry
Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2014 Syyskausi käynnistyy pian Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2014 neljäs jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta
KUULUMISET P YHÄJOEN. Presidentinvaalit Käytä äänioikeuttasi! Ensimmäinen kierros Laura Huhtasaari.
P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 20.1.2018 VIIKKO 3 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Presidentinvaalit 2018 Tuula Haatainen Pekka Haavisto Laura Huhtasaari Merja Kyllönen Sauli Niinistö Nils Torvalds
LAUANTAI VIIKKO 9. leipomon ja kuljetuksen puolella sekä kiinteistönhoitopuolella, toteutuu.
P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 5.3.2016 VIIKKO 9 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Pyhäjoelta virtaa -päivään osallistuu jälleen satoja yrityspäättäjiä Pyhäjoen kunnan hallinnoima ja pääosin Pohjois-Pohjanmaan
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9
Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS
Syyskuu 2016 NAANTALIN SEURAKUNTA Syksyn toimintaa Velkualla Messu kirkossa su 11.9. klo 16.30. Risto Räty ja Tiina Lustig Kummelissa: Ehtoollishartaus ke 14.9. ja 12.10. klo 17. Marja Saantola ja Reini
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä
KUULUMISET P YHÄJOEN. Arvoisat Parhalahden koulun ystävät, lapset ja aikuiset! Puhe Parhalahden koulun 100-vuotisjuhlassa. Hyvät läsnäolijat!
P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 30.11.2013 VIIKKO 48 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Puhe Parhalahden koulun 100-vuotisjuhlassa Arvoisat Parhalahden koulun ystävät, lapset ja aikuiset! Laitoin tätä
SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010
SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 Terveisiä Mikkelistä yläkuvassa kevätgolfin voittaja joukkue Anna-Leena ja Esa Laakkonen. Alakuvassa sunnuntain arvotuilla pareilla pelatun
Salon Palloilijat ry seurayhteistyötä koulujen ja päiväkotien kanssa
Salon Palloilijat ry seurayhteistyötä koulujen ja päiväkotien kanssa Salon Palloilijat ry Viisi jaostoa: jalkapallo, jääkiekko, koripallo, salibandy ja taitoluistelu. Vuonna 2016 noin 1300 lapsi- ja aikuisharrastajaa.
Jaguars Spirit Athletes ry
Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.
Näkövammaistyö Kevät
Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.
KOULUIKÄISTEN talvi 2016
Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN talvi 2016 ILLAT KERHOT PARTIO LEIRI TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset
Vanhustenviikko Kotkassa
Vanhustenviikko 2.-9.10.2016 Kotkassa Sunnuntai 2.10.2016 Vanhusten viikon pääjuhla Seuratalo Sampo, Sampokuja 6. Tilaisuus alkaa kahvituksella kello 13. Juhla klo 14-15.30. Juhlassa monipuolinen ohjelma.
Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila
Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 23.10.2017 OivaHetki kokeiluna jatkuu Toimintakalenteriin merkittyinä maanantai-päivinä työntekijä on paikalla Olohuoneessa klo 9.00-11.00 välisenä aikana. Lisäksi samoille
HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015
HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ SYKSYN ohjelma 2015 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340
JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14
JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden
www.paltamo.fi PALTAMON KUNNAN JA SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI Huhtikuu 2O14 Inforakennukselle etsitään toimijaa
www.paltamo.fi PALTAMON KUNNAN JA SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI Huhtikuu 2O14 Inforakennukselle etsitään toimijaa vapaita/vapautuvia p vuokra-asuntoja Pelaa koko kesä Paltamossa! Vuokraa asunto ja työhuone.
Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta
Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017 Tiistai 1.8. 13.30-15.00 Filmikammari, katsotaan yhdessä elokuvaa lähitorin olohuoneessa Keskiviikko 2.8. Torstai 3.8. 12.45-13.30 Yhteislaulua ryhmäkodissa
Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.
Rippikoulut 2016 Vuonna 2016 rippikouluikäisiä ovat vuonna 2001 syntyneet nuoret. Rippikouluun voivat ilmoittautua myös ne, joilla rippikoulu on jäänyt käymättä tai jos on aloittanut koulun 6-vuotiaana
PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2010
Valtuuston kokouskutsu... 1 Kuulutus Leiviskänkankaan kaavasta... 1 Jätevesiasiaa... 2 Vanhustenviikko 3.-10.10.2010... 2 Hiljaiset taiteilijat Siikalatvalla ja Pyhännällä.. 2 Kirjaston aukioloajat...
LAUANTAI 5.4.2014 VIIKKO 14 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. oman messu-urakkansa päätökseen, meidän aherruksemme. Tänä vuonna aiomme
P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 5.4.2014 VIIKKO 14 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Juhlamessut tulossa JOSEFIINA NUORALA, MESSUJEN VIESTINTÄPÄÄLLIKKÖ Kevään tulo innostaa kaikkia, erityisesti meitä
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun
Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat
AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo
Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto
Kevään 2019 info 12.4.2019 kello 18.00 KankU Voimistelujaosto NTV-kisat Isokyrössä la 13.4 Akron kisat Tampereella: La 27.4 1 lk(akrostara) Su 28.4. 3 lk Tutor-tapaaminen ti 23.4 Nuoret ohjaajat Aiheena
Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä
TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina
Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015
Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon
16. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen alkuhartauden jälkeen klo
1 Aika Perjantai 12.5.2017 klo 17.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Anne Palonen puheenjohtaja Aarne Heinonen jäsen Liisa Hosike jäsen Heikki Koivula jäsen Helinä Ylikännö Anni Rantalan varajäsen
Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla.
YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA Kaudella 2018-2019 Viikkoharjoitukset: Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo 17-18 alle 10-vuotiaille Valmennusryhmät: Keskiviikkoisin klo 18-19.30 Vetelin urheilutalolla Sunnuntaisin
Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!
Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 Seuraava Yhdessä vireä arki -kehittämisiltapäivä on 6.2.2019 klo 13.30 Tule mukaan suunnitelmaan ja toteuttamaan Keinupuiston lähitoria! Tiistai
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat
PELIKAANIT F-JUNIORIT 2015 2016
PELIKAANIT F-JUNIORIT 2015 2016 HARJOITUSRUNKO o Maanantai: Kiekonhallinta kiekon käsittely, kiekon kuljettaminen ja harhauttaminen o Tiistai: Taitojäät - pääpaino luistelussa o Keskiviikko: Pääpaino pelaamisessa
Halli Toimintakalenteri Syyskuu 2013
Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 HUOM! Yli 75-vuotiaat jämsäläiset ja kuhmoislaiset saavat käyttää uimahalli Koskikaran ja Mäntän uimahallin palveluita kerran viikossa maksutta
KUULUMISET P YHÄJOEN. Pekka Jaatinen kertoo sisällissodan Raahesta. Antoisa yrittäminen. Raahelainen kirjailija Pekka
P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 15.10.2016 VIIKKO 41 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Pekka Jaatinen kertoo sisällissodan Raahesta Raahelainen kirjailija Pekka Jaatinen vierailee Pyhäjoen kirjastolla
Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010:
Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Leirit: Pro-Sporttileiri Kulho 14.-16.7. Kolme vuorokautta mukavaa toimintaa liikunnan parissa. Hinta: 60 Sisältää: ruokailut, majoituksen, vakuutuksen ja
Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk
Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää
Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä!
Otamme vastaan sinulle ylimääräiseksi jääneitä tavaroita joka sunnuntai ennen Jumalanpalvelusta. Lahjoitukset voi tuoda alakerran käytävänpäähän. Opastus aulasta Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia.
HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus
HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä
YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30
Kurun kappelineuvosto 13.4.2016-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja,
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa
TOIMINTA- KALENTERI
TOIMINTA- KALENTERI 1.10.2019 31.1.2020 *************************************************************************** YHTEYSTIETOJA: Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry OmaisOiva Loimaan seutu Toimisto
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.
Orimattilan seurakunnassa ja Artjärven kappeliseurakunnassa
YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Katja Kerkkänen 050 5546531 katja.kerkkanen@evl.fi kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat:
KEVÄÄN 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE
Sovellettu kuntosali klo. 10-11. Terveyskeskuksen jatkoryhmä, ilmoittautuminen. Kuntosaliryhmä klo. 13-14, ei Tasapainoryhmä klo. 14:45-15:45. Monipuolista tasapaino- ja lihasvoimaharjoittelua. Ei Paikka: