Ystävyys! SAATESANAT. Ystäviä matkallesi! Gelingende Wege in guter Gesellschaft wünscht. RITVA PRINZ Renkaan toimittaja / Rengas-Redakteurin

Transkriptio

1 SAATESANAT Ystävyys! Olen siinä suhteessa onnekas, että minulla on aina ollut hyviä ystäviä. Elämänvaiheiden ja monien muuttojen mukana paras ystävä on vaihdellut. Syvänä on kuitenkin säilynyt opiskeluaikojen ystävyys Terttuun, jonka kanssa aikoinaan yökaudet pohdimme niin saksan kieliopin kummallisuuksia, rakkauden onnea ja tuskaa kuin elämän tarkoitustakin. Kun muutin Saksaan, jäi yhteydenpito vuosiksi vähiin. Mutta sitten Terttu perheineen tuli käymään, ja toisilleen vieraat lapsemme alkoivat leikkiä keskenään kuin parhaat kaverit! Vieläkään emme pidä yhteyttä viikoittain, mutta juttu jatkuu aina yhtä suurella luottamuksella siitä, mihin se edellisellä kerralla jäi. Kohtaamisten verkoksi kuvaa Aulikki Mäkinen ystävyyttä artikkelissaan sivulta 10 alkaen. Ystävyys voi säilyä vuosikymmeniä, se voi rakentua uudelleen välirikosta huolimatta ja rohkeus lähteä liikkeelle omien seinien sisältä kannattaa. Näin kertovat haastattelemamme ystävyyden matkaa tekevät. Ja Aulikki rohkaisee: Koskaan ei ole liian myöhäistä saada ystävää. Die Freunde, die man um vier Uhr morgens anrufen kann, die zählen, soll Marlene Dietrich gesagt haben. Ich habe Gertrud noch nie um vier Uhr morgens angerufen, aber ich weiß, ich könnte es. Stattdessen sind wir im Laufe der Jahre Hunderte von Kilometern durch den Schiffenberger Wald gelaufen, leichtfüßig froh oder tagelang über das gleiche Problem brütend. Vertrauen und Gleichberechtigung sind bezeichnend für Weggefährten, mit denen sich neue Perspektiven auftun und man sich gegenseitig auf dem Lebensweg weiterbringt, schreibt Aulikki Mäkinen in ihrem Artikel ab Seite 10. Ohne die Wege mit Gertrud wäre auch ich ein anderer Mensch. Für eine neue oder neu belebte - Freundschaft ist es nie zu spät! Ystäviä matkallesi! Gelingende Wege in guter Gesellschaft wünscht RITVA PRINZ Renkaan toimittaja / Rengas-Redakteurin

2 Tässä lehdessä / In dieser Ausgabe Danke, Anssi! Die Amtszeit des jetzigen finnischen Pfarrers für Südwestdeutschland, Anssi Elenius, endet nach 12 Jahren Ende April. Wir danken Anssi für seinen treuen Dienst in der finnischen kirchlichen Arbeit in Deutschland und wünschen ihm für die neue Arbeit als finnischer Pfarrer in Norwegen alles Gute! (mehr auf Seite 4). 4 Vuosikokousviikonloppu 2015 Suomalaisen kirkollisen työn keskus ry:n vuosikokousviikonloppu järjestetään Chorinissa. Vuosikokouksessa valitaan uudelleen puolet johtokunnan jäsenistä. Erovuorossa olevat johtokunnan jäsenet summaavat tähänastista ja pohtivat tulevaa sivuilla 6 ja 7. 6 Im Herzen noch jung Ein Altern in Würde ist das, was jeder Mensch verdient. Diesen Gedanken von Lea Luttenberger bejahen vermutlich alle. Der Alltag im Altenheim sieht nach Leas Erfahrung jedoch oft anders aus. Warum ein Glas Orangensaft schon ein Geschenk sein kann, erzählt sie auf S Suomea Suomen suvessa Kesälukioseuran suomen kielen ja kulttuurin kursseilla ulkosuomalaisnuori löytää samanikäistä seuraa eri puolilta maailmaa. Oppimisen lomassa ehditään myös nauttia Suomen luonnosta ja muusta kesäkivasta. Kesällä 2015 järjestetään taas viisi kurssia ulkosuomalaisille. Lue lisää sivulta kuvat/fotos: Radka Schöne / pixelio.de, Ritva Prinz, Manfred Schimmel /pixelio.de, Outi Tuulari Ystävyys! Ystävyys kantaa. Mutta ystävyys myös muuttaa ihmistä. Hyvä ystävä on peili, joka tukee itsetuntoa, mutta uskaltaa myös näyttää asioita, joissa on muuttamisen tarvetta. Ystävyyssuhteita voi solmia missä elämänvaiheessa tahansa. Alku voi olla yhteinen bussimatka, kirje, askel oman kynnyksen yli. Lue ajatuksia ja kokemuksia ystävyydestä sivulta 10 alkaen.

3 Ajankohtaista / Aktuelles Kiitos! Danke! Saksan suomalaisten seurakuntien ja yksityishenkilöiden lähetyksen ja kansainvälisen diakonian hyväksi tekemät lahjoitukset ylsivät vuonna 2014 peräti ,09 euron summaan. Tämä on 1,92 jäsentä kohti ja ylittää reilusti vuosikokouksen asettaman tavoitteen (1,50 jäsentä kohti). Lahjoitukset on välitetty lahjoittajien ilmoittamiin kohteisiin. Suurkiitos kaikille tukijoille! Die Zuwendungen für Mission und internationale Diakonie betrugen in 2014 insgesamt ,09. Das bedeutet 1,92 pro Mitglied und übersteigt bei weitem das von der Mitgliederversammlung gesetzte Ziel von 1,50 pro Mitglied. Die Spenden wurden gemäß Zweckbestimmung weitergeleitet. Allen Spenderinnen und Spendern herzlichen Dank! Tukikohteemme ovat Namibiassa sijaitseva Nkurenkurun koulu ja Naisten Pankki. Myös yksityishenkilöiden maksamat lahjoitukset välitetään SKTK:n kautta em. kohteisiin. Wir unterstützen die Schule in Nkurenkuru / Namibia und Women s Bank. Auch Spenden von Privatpersonen werden gern entgegengenommen. Tiliyhteystiedot / Kontoverbindung: S. 64. Lisätietoa / weitere Informationen: Lähetystyöstä vastaava pappi / verantwortliche Pfarrerin: Päivi Lukkari, pappi.lukkari@gmx.de Seminaari Ystäväpalvelun uudet tuulet Hannover Pitkään odotettu naapuriapuseminaari järjestetään Hannoverissa. Sen aiheena on Ystäväpalvelun uudet tuulet. Tilaisuus on luonteeltaan työseminaari, johon kutsutaan erityisesti naapuriaputyössä jo mukana olevia seurakuntalaisia ja muita ystäväpalvelusta kiinnostuneita. Ohjelmassa on myös leppoisaa yhdessäoloa spiritualiteettiakaan unohtamatta. Seminaaripaikkana on Hanns-Lilje-Haus (Knochenhauerstr. 33, Hannover). Tarkempaa tietoa ohjelmasta lähiaikoina Renkaan kotisivuilla. kuvat/fotos: Marija Skara, Dron - Fotolia.com Itse seminaari on maksuton. Matkakulut tulee kunkin hoitaa itse. Ilmoittautumiset mennessä osoitteessa Lisätietoja pastori Matti Nikkaselta (Matti.Nikkanen@elkb.de). Lämpimästi tervetuloa! Rengas 5-6/2015 ilmestyy KV 18 touko-kesäkuun tapahtumatiedot artikkelit: seurakuntien tapahtumatiedot oman seurakunnan tiedottajalle: Rengas 7-9/2015 ilmestyy KV 26 heinä-syyskuun tapahtumatiedot artikkelit: seurakuntien tapahtumatiedot oman seurakunnan tiedottajalle:

4 Lämmin kiitos, Anssi! Huhtikuussa lounaisen Saksan seurakuntia täydet kaksitoista vuotta palvellut Anssi Elenius vaihtaa Taunus-vuoriston maisemat ja nopeusrajoituksettomat autobaanat vuonoihin ja vuoristoteihin siirtyessään ulkosuomalaispapiksi Norjaan. Anssi, työsi jälkiä tarkastellessa huomaa, miten monipuolisia kiinnostuksesi kohteet ovat olleet. Puhut mielelläsi suurista linjoista ja työn tarkastelemisesta laajemmassa kontekstissaan, ja oletkin pitänyt esillä strategia- ja arviointityöskentelyn merkitystä johtokunnassa ja pappien keskuudessa. Olet ollut papeille atk-tukihenkilö, joka on kannustanut ja opastanut uusien, työtä helpottavien teknisten apuvälineiden käytössä. Ihailtavaa on myös kykysi verkostoitua. Euroopan ulkosuomalaispappien sekä Saksan ulkomaalaispappien yhteistyön kehittämisessä ja kokousten järjestämisessä roolisi on ollut keskeinen. Verkostojen rakentamista on varmasti helpottanut se, että olet puhelias seuramies, joka osaa rikkoa jään seurassa kuin seurassa. Hyväntuulisuutesi on tarttuvaa. Jäämme kaipaamaan myös energisyyttäsi ja innovatiivisuuttasi. Olet ehtymätön ideariihi jopa siinä määrin, että hitaammat eivät meinaa pysyä perässä. Erityisen omistautunut olet ollut nuorisotyölle. Olet ollut ennätykselliset kaksitoista peräkkäistä vuotta yhtäjaksoisesti vetämässä saksalais-suomalaisia rippikouluja Suomessa ja sen lisäksi kehittänyt aktiivisesti rippikoulutoimintaa sekä isoskoulutusta. Jäämme kiinnostuksella odottamaan, millaiset uudet tuulet tulevat puhaltamaan Norjan suomalaisessa nuorisotyössä sinun myötäsi. Koet selvästi ulkosuomalaistyön omaksi jutuksesi siinä määrin, että haluat jatkaa sitä uusissa maisemissa. Toivomme sinulle siunausta uusiin haasteisiin, uuteen kotimaahaan ja uuteen kieleen (sekä kevyempään kaasujalkaan) totutellessa! Saksan suomalaisten seurakuntien, suomalaispappien ja SKTK:n puolesta, PÄIVI VÄHÄKANGAS Saksan suomalaispappien työn koordinaattori Die Amtszeit des jetzigen finnischen Pfarrers für Südwestdeutschland, Anssi Elenius, endet nach 12 Jahren Ende April. Er ist als finnischer Pfarrer für Norwegen gewählt worden. Anssi, wir danken dir besonders für dein innovatives und strategisches Denken, für deinen Beitrag im Bauen von Netzwerken und für deine Treue in der Jugendarbeit (ganze 12 Konficamps!). Wir wünschen dir für deine neue Arbeit und dein Leben im neuen Heimatland Gottes Segen! kuva/foto: Miika Rosendahl

5 Pyhiinvaeltajan laulu kuva/foto: Ritva Prinz Pyhiinvaellus on monissa uskonnoissa esiintyvä tapa etsiä Jumalaa. Keskiajalla pyhiinvaellukselle lähti vuosittain jopa puolet Euroopan aikuisväestöstä. Protestanttisissa kirkoissa pyhiinvaellusperinne katkesi reformaattorien vastustukseen, mutta on kokenut renesanssin viime vuosikymmeninä ja saanut innostuneen vastaanoton myös Suomen luterilaisten keskuudessa. Yllättävän moni on taivaltanut osan matkasta tai koko matkan Santiago de Compostelaan tai ainakin tuntee jonkun, joka on niin tehnyt. Myös Suomessa on useampia pyhiinvaellusreittejä. Pyhiinvaeltajan tunnistaa yksinkertaisesta asusta. Hattu suojaa paahteelta ja viitta sateelta, sauva tuo tukea ja tarjoaa turvaa vihollisia vastaan. Matkaa tehdään hitaasti, kiirettä ei ole. Tärkeää ei ole vain perille pääseminen, vaan itse matkanteko on oleellista. Kävelemisen tai pyöräilemisen konkreettisuus ja monotonisuus karistaa mielen päältä päivittäiset asiat ja antaa tilaa hiljaisuudelle ja omille ajatuksille. Moni pyhiinvaellukselle lähtenyt odottikin matkalta ennen kaikkea yksinoloa ja hiljaisuutta, mutta yllättyi matkanteon yhteisöllisyydestä. Juuri vuorovaikutus, ajatustenvaihto ja elämän jakaminen tuntemattomien kulkijoiden kanssa saattoikin olla matkan puhuttelevinta antia. Pyhiinvaellus on konkreettisen, yksittäisen matkan lisäksi symboli kristityn koko elämänmittaiselle taivallukselle. Monissa kielikuvissa kristityt tekevät matkaa kohti pysyvää kotia, sitä, jossa kyyneleet pyyhitään ja jossa kuolema ei enää hallitse. Matka voi olla vaivalloista, kivikkoista ja kompuroivaa, mutta sen mieltäminen pyhiinvaellukseksi tuo matkaan tarkoituksen. Emme ole kulkureita, jotka vaeltavat paikasta toiseen tietämättä minne päätyvät, vaan olemme matkalla, jolla on sekä sisältö että päämäärä. Kulkureittimme vaihtelevat, eikä mutkien takaa aina näe eteenpäin, mutta tie vie varmasti perille. Elämänmittainen pyhiinvaellus muistuttaa myös siitä, että pyhä on läsnä arjessamme. Joko arvaat, mihin pyhiinvaeltajan lauluun viittaan otsikossa? Rippikouluikäiset tuntevat Pekka Simojoen samannimisen kappaleen, mutta varmasti jokaiselle on tuttu Toivioretkellä-nimelläkin kulkeva pyhiinvaellushymniksi kirjoitettu virsi, jota lauletaan yleensä joulunaikaan. Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas. Ihana on sielujen toiviotie. Maailman kautta kuljemme laulain, taivasta kohti matka vie. PÄIVI VÄHÄKANGAS

6 Vuosikokousviikonloppu 2015 Suomalaisen kirkollisen työn keskus ry:n vuosikokousviikonloppu järjestetään Chorinissa. Das Wochenende mit der ordentlichen Mitgliederversammlung des Zentrums der finnischen kirchlichen Arbeit e. V. findet vom 13. bis in Chorin statt. Nach der Satzung unseres Vereins wird jeweils die Hälfte der Vorstandmitglieder jährlich neu gewählt. Dieses Jahr endet die Wahlperiode des 1. Vorsitzenden Karl-Friedrich von Knorre (Frankfurt), der Vorstandsmitglieder Anna- Liisa Diestelhorst (Ruhrgebiet) und Felix Tölle (Köln) sowie von Ersatzmitglied Eeva Moilanen (Frankfurt). Alle genannten Personenstellen sich erneut zur Wahl. Neben der ordentlichen Mitgliederversammlung bietet das Wochenende Gelegenheit zum Austausch und geselligen Beisammensein. Herzlich willkommen! Weitere Informationen: Vuosikokous JWD Arjen keskeltä irrottautuminen tuo uutta puhtia, antaa uusia virikkeitä, piristää ja voimaannuttaa. Kauemmas lähteminen luo uuden perspektiivin tarkastella tuttua. Vuosikokous JWD janz weit draußen tarjoaa uudenlaisen näkövinkkelin ja paljon virikkeitä: brandenburgilaista luontoa, perinteisen nuotioillan makkaroineen ja lauluineen, mahdollisuuden saunoa ja tutustua sekä keskiaikaiseen luostariin että muiden seurakuntien vastuunkantajien ajatuksiin. Vuosikokous JWD on vuoden tärkein kokous kaikilla mausteilla. Tervetuloa! PÄIVI LUKKARI Itä- ja keski-alueen pappi Kysyimme erovuorossa olevilta johtokunnan jäseniltä: 1. Mikä oli mielestäsi johtokunnan tärkein päätös päättyvällä kaudellasi? 2. Mikä on haaste, johon johtokunnan seuraavaksi tulisi käydä käsiksi? 3. Asetutko uudelleen ehdokkaaksi? Miksi? Ja näin he vastaavat kuva/foto: Ritva Prinz

7 Anna-Liisa Diestelhorst Karl-Friedrich von Knorre Eeva Moilanen Felix Tölle kuvat/fotos: Ritva Prinz, privat, Outi Tuulari, privat Anna-Liisa Diestelhorst: 1. Kaikki päätökset olivat tärkeitä, jokainen tärkein päätöshetkellä, päätöksistä on keskusteltu perin pohjin eikä mitään ole päätetty hätiköiden. 2. Varmasti erittäin tärkeä haaste on huolenpito vanhenevista seurakuntien jäsenistä. 3. Asetun uudelleen ehdokkaaksi, koska pysyn näin itsekin ajan tasalla joutuessani ottamaan selvää asioista. Minulla on myös tällä hetkellä aikaa osallistua johtokunnan istuntoihin. Karl-Friedrich von Knorre: 1. Meillä ei ole ollut yhtä tärkeintä päätöstä, mutta päätöksistä tärkeimmät koskivat säästämistä. Kulutimme tietoisesti viimeiset vuodet enemmän rahaa ja vähensimme sillä omaa pääomaamme. On selvää, että tätä ei voitu jatkaa ikuisesti, eli säästämme nyt, ja olemme siinä vasta alkuvaiheessa. 2. Tänä vuonna hyvästelemme lounaan alueen pappi Anssi Eleniuksen. Näin ollen hänen seuraajansa mukaan lukien kolme viidestä papista on tullut Saksaan hyvin lyhyellä aikavälillä. Tämä tuo mukanaan monta hyvää ideaa heiltä, mutta myös sopeutumishaasteita uusille tulokkaille. Papin työ täällä Saksassa poikkeaa tavallisen papin arjesta Suomessa. Olemme yhdessä papiston kanssa vuosien varrella kehittäneet hyvän systeemin, miten pyöritämme suomenkielistä kirkollista työtä Saksassa. Siitä emme halua luopua. Positiivisen säilyttäminen ja jatkuva kehitystyö, yhdessä uuden papiston kanssa, tulee olemaan seuraavien vuosien päämäärä. Jäsenseurakunnille maksettu vuokratuki ja työoikeudelliset haasteet pappien palkkauksen yhteydessä ovat teemoja, joita työstetään edelleen. 3. Asetun mielelläni uudestaan ehdokkaaksi ja jatkaisin vielä vuoden verran. Näen tulevat neuvottelut kaikilla tasoilla ja uskon, että minulla on vielä paljon annettavaa. Tosiasia tietysti on, että työ ei lopu koskaan, eli seuraajille jää aina riittävästi tekemistä, vaikka jatkaisin vielä kuinka pitkään. Sen lisäksi: kirkollinen vapaaehtoistyö antaa itselleenkin paljon mielihyvää, se on mielestäni tärkeä mainita. Eeva Moilanen: 1. Johtokunnan hyvin alustetuissa kokouksissa olen ollut varajäsenenä viime vuoden aikana jo kaksi kertaa tekemässä päätöksiä. Koska laajempi näkemykseni johtokunnan työskentelyyn on vielä kehittymässä, en osaa nostaa yhtä päätöstä ylitse muiden. 2. Johtokunnan tulisi panostaa seurakuntien väliseen yhteistyöhön. Minusta olisi hienoa, jos johtokunta voisi tukea seurakuntalaisten sitoutumista toimintaan. 3. Haluan tehdä yhdessä hyviä päätöksiä Saksan suomalaisen kirkollisen työn hyväksi ja siksi asetun uudelleen ehdokkaaksi. Felix Tölle: 1. Tärkeimmät päätöksemme liittyvät säästötoimenpiteisiimme. Niistä on pitkään keskusteltu johtokunnassa, ja monenlaista palautetta on kuulunut myös seurakunnilta. Kulut nousevat kaikkialla, eli myös kirkollisessa toiminnassa, ja tukirahoista saa aina uudelleen taistella. 2. Isoin haaste liittyy edelliseen vastaukseeni. Yritämme rakentaa turvallista taloutta pysyvälle toiminnalle, jota haastaa nykyajan monipuolinen vapaa-ajan tarjonta. Kilpailemme seurakuntalaisen ajasta ja huomiosta. Tehtävämme on modernisoida ja nuorentaa suomalaista kirkollista työtä Saksassa. 3. Mielellään asetun uudelleen ehdokkaaksi, koska iloitsen yhteistyöstä johtokunnassa

8 Luonnossa liikkuva viulunsoittaja Die neue finnische Pfarrerin für Südwestdeutschland macht Sport und spielt Geige Lounaan uusi suomalaispappi Hanna Savukoski (34) aloittaa tehtävässään Jyväskylästä kotoisin oleva Hanna harrastaa mm. liikuntaa ja musiikkia ja toivoo seurakuntalaisiltaan avointa mieltä ja rohkeaa palautetta. Kuka olet? Olen Hanna Savukoski, 34-vuotias teologian maisteri ja seurakuntapastori. Valmistuin Helsingin yliopistosta vuonna 2005 ja olen työskennellyt sen jälkeen pappina eri puolilla Suomea. Olen kotoisin Jyväskylästä ja asun tällä hetkellä Helsingissä. Mitä olet tehnyt ennen tätä tehtävääsi? Mikä sai sinut lähtemään ulkosuomalaistyöhön? Olen toiminut noin 10 vuoden ajan seurakuntapastorina, neljässä eri seurakunnassa. Erityisenä vastuualueenani ovat olleet kasvatustyön erilaiset tehtävät. Viimeiset neljä vuotta olen toiminut Porvoon suomalaisessa seurakunnassa, erityisenä vastuunani rippikoulu-, nuoriso- sekä erityisnuorisotyö. Ulkosuomalaistyö on ollut haaveenani opiskeluajoista lähtien. Kansainvälisyys, kulttuurien välinen vuorovaikutus sekä ekumenia ovat olleet minulle aina tärkeitä ja keskeisiä asioita ja toivon, että voin omassa työssäni olla edistämässä niihin liittyviä arvoja. Luterilaisuus on iso osa suomalaisuutta ja haluan oman työni kautta olla mahdollistamassa perinteiden ja suomalaisen identiteetin säilymistä myös ulkomailla asuvien suomalaisten keskuudessa. Onko Saksa sinulle tuttu maa ennestään? Lukioikäisenä olin lyhyessä kuukauden mittaisessa oppilasvaihdossa Saksassa, Potsdamissa. Papin työssä olen saanut myös mahdollisuuden olla järjestämässä kansainvälisiä ekumeenisia nuortenleirejä sekä osallistua nuorisoryhmän kanssa kansainväliselle leirille Münchenissä. Frankfurt am Main on kuitenkin minulle uusi kaupunki ja odotan kovasti, että pääsen tutustumaan Frankfurtiin, sen ympäristöön sekä ihmisiin. Mitä teet vapaa-aikanasi? Olen harrastanut laulua sekä viulun soittoa lapsuudesta asti ja pidän myös paljon musiikin kuuntelemisesta ja käyn mielelläni konserteissa. Tykkään liikkua luonnossa, lenkkeilen ja käyn salilla. Lukeminen sekä käsityöt ovat minulle myös tapoja rentoutua ja teen mielläni ruokaa myös isommalle porukalle ja vietän aikaa ystävien seurassa. Mitä haluat työssäsi toteuttaa, mikä näky sinulla on? Toivon, että voin työssäni olla ylläpitämässä suomalaisia perinteitä ja arvoja, mutta samalla myös edistää ekumeniaa ja uskontojen välistä vuoropuhelua. Toivon, että voin luoda seurakuntalaisille mahdollisuuksia arkipäiväisille kohtaamisille ja että eri-ikäiset sekä eri elämäntilan

9 teissa olevat ihmiset voisivat löytää paikkansa seurakunnassa. Mitä toivot seurakuntalaisiltasi? Toivon, että seurakuntalaiset ottavat minut vastaan avoimin mielin, uskaltavat ehdottaa uudistuksia toimintaan ja antavat rohkeasti palautetta tehdystä työstä. Seurakunta tarvitsee vapaaehtoisia toimijoita ja toivon, että yhdessä saamme luotua ilmapiirin, joka on avoin, uudet ihmiset tervetulleeksi toivottava ja positiivinen. Eine offene und positive Atmosphäre, die auch neue Menschen willkommen heißt, wünscht sich Hanna Savukoski für ihre Gemeinden. Kuva/Foto: privat Die neue finnische Pfarrerin für Südwest Hanna Savukoski (34) tritt ihr Amt am an. Sie ist aufgewachsen in Jyväskylä und hat in Helsinki studiert. Anschließend war Hanna in verschiedenen Gemeinden in Finnland tätig, zuletzt in der finnischen Gemeinde in Porvoo mit dem Schwerpunkt Jugend- und Konfirmandenarbeit. Ihre Hobbies sind u.a. Sport, Kochen und Musik, sie spielt seit vielen Jahren Geige. Seit meiner Studienzeit träume ich davon, unter den Finnen im Ausland arbeiten zu können, sagt die neue Pfarrerin. Internationale Beziehungen, zwischenkulturelle Kommunikation und Ökumene waren für mich schon immer wichtige und zentrale Themen und ich möchte in meiner Arbeit die damit zusammenhängenden Werte fördern. Hanna hat auf der Oberstufe als Austauschschülerin einen Monat in Potsdam verbracht und besuchte mit ihrer Jugendgruppe ein internationales Camp in München. Sie freut sich sehr darauf, jetzt Südwestdeutschland und ihre neuen Gemeindeglieder kennen zu lernen. In ihrer Arbeit möchte sie Gelegenheiten zur Begegnung im Alltag schaffen und Menschen unterschiedlichen Alters und in verschiedenen Lebenssituationen den Weg in die Gemeinde ebnen. Ich hoffe, dass ich helfen kann, die finnischen Traditionen und Werte zu erhalten, aber auch die Ökumene und den interreligiösen Dialog zu fördern, sagt sie und wünscht sich von ihren Gemeindegliedern Offenheit und Mut, neue Ideen vorzubringen und ihr Feedback zu geben. Haastattelu/Interview: RITVA PRINZ

10 Ystävyys on kohtaamisten verkko Ympärillämme on monenlaisia ihmisiä. Sieltä löytyy sukulaisia ja tuttavia, rakastettu tai puoliso, työtovereita ja paljon muita ihmisiä. Jos olemme olleet onnekkaita, matkan varrella olemme saaneet myös muutaman hyvän ystävän. Mikä erottaa heidät elämämme muista ihmisistä? Tuttavien kanssa vaihdamme kuulumisia, puhumme arkipäivän asioista, kuulemme heidän lapsistaan ja suunnitelmistaan ja usein tiedämme heistä aika paljon. He ovat naapureita ja työtovereita. Heitä tapaamme harrastuksissa ja toisinaan ehkä myös seurakunnassa. Ja tuttavat ovat ihania. Ilman heitä päivät olisivat pitkiä ja moni apu jäisi saamatta ja antamatta. Tuttavia tulee ja menee. Muuttaessamme toiselle paikkakunnalle tuttavat jäävät ja joudumme luomaan uusia tuttavuuksia. Ystävät ovat pysyvämpiä. Heidän kanssaan jaamme elämämme asioita, omia tunteitamme ja pelkojamme, sisimpämme ahdistusta ja salaisia toiveita. Mutta ystävyys voi myös perustua yhdessä tekemiseen ja olemiseen. Ystävyyden merkkejä ovat luottamus ja tasa-arvoisuus, rinnalla kulkeminen. Siinä ihmiset avaavat toisilleen uusia ikkunoita ja uusia näkökulmia ja auttavat näin toisiaan käsittelemään omaa elämäänsä ja pääsemään siinä eteenpäin. Kuva/Foto: Lupo / pixelio.de, Ben Dobrunz /pixelio.de

11 Minuuden peili Perheenjäseniltä kysymme, mitä he ovat tehneet. Näin täytämme tyhjän tilan ajan kudoksessa. Tuttavilta kysymme heidän suunnitelmistaan, mutta ystävän kanssa olemme kiinnostuneita nykyisyydestä. Tahdomme tietää, mitä hänelle kuuluu, onko hän onnellinen ja mitä hän ajattelee elämästään. Rakastetun luokse kaipaamme koko ajan ja kannamme häntä mukanamme, mutta ystävän kanssa riittää yhteinen hetki, jonka saamme. Siksi tapaamisten välillä voi olla pitkäkin aika, ja kohdatessamme aloitamme siitä, mihin viime kerralla jäimme. Ystävä näkee minut suunnilleen samanlaisena kuin itse näen. Tosin jokainen ystävä näkee toisesta vain osan, mutta tuo osa on kuitenkin aito ja totta. Itse asiassa ystävän käsitys minusta itsestäni on positiivisempi kuin omani. Siksi ystävyys tukee itsetuntoa ja auttaa meitä luottamaan itseemme ja elämäämme. Ystävyyssuhteita solmitaan usein elämän käännekohdissa. Monet ovat löytäneet ystäviä opiskeluaikoina, muuttaessaan maasta tai kaupungista toiseen, hiekkalaatikolla ja aloittaessaan uudessa työpaikassa. Usein muutto aikuisiällä on kuitenkin haaste, sillä uudella paikkakunnalla olevien ihmisten ihmissuhdekiintiöt saattavat olla jo täynnä, eikä tilaa uusille ystäville enää ole. Ystävystymme useimmiten ihmisten kanssa, jotka ovat samanikäisiä ja joilla on samankaltainen sosiaalinen tausta. Omaa ystäväpiiriä katsoessa voikin hätkähtää, jos huomaa, että se koostuu oikeastaan samalla lailla ajattelevista ja ehkä myös samaan ammattiin kuuluvista ihmisistä. Erilaisilla vähemmistöillä, siis myös Saksan suomalaisilla, on valtaväestöä moninaisempi ystäväpiiri. Tämä johtuu siitä, että samankaltaisia ihmisiä on vähemmän ja ystävyyssuhteita on pakko luoda omien reviirien yli. Näin ollen myös ikkunoita todellisuuteen on enemmän kuin ihmisillä keskimäärin. Aina ei jaksa Tutkijat puhuvat ystävyysbudjeteista. Persoonan piirteistämme ja omasta elämäntilanteestamme johtuen meillä on erikokoisia ystävyysbudjetteja. Sosiaalinen työ ja kotona odottava perhe saattaa kutistaa sosiaalisenkin ihmisen ystävyysbudjetin melko pieneksi monen vuoden ajan. Ihmisellä ei ole aikaa eikä voimia pitää yllä ystävyyssuhteitaan ja tavata ystäviä, vaikka heistä kuinka pitääkin. Ystävyysbudjettiin sisältyy myös käsityksemme ystävyyden laadusta. Yksi kaipaa kaikkien asioiden jakamista, toinen taas haluaa säilyttää itsellään myös salaisuuksia. Toinen osapuoli kokee kiusallisena sen, jos täytyy kertoa liikaa, toinen tuntee jääneensä vain puolitiehen. Elämän aikana ystävyysbudjettimme koko vaihtelee. Harmillista vain, joskus vaihtelu ei osu yksiin ystävämme ystävyysbudjetin kanssa. Silloin on syytä ottaa asia puheeksi ja kertoa, mitä ystävyydeltä juuri nyt toivoo ja mitä sille pystyy antamaan. Ystävä yleensä kyllä sen ymmärtää. Katkenneet välit Ystävyys ei aina onnistu. Toisinaan luulemme jo olevamme ystävyyden ovella, mutta tuo ovi ei aukea ja yhteistä suuntaa ei löydy. Vika saattaa olla ajoituksessa tai elämäntilanteissa tai näin käy muuten vaan. Mutta ystävyyssuhteet saattavat myös kariutua ja katketa. Syitä voi olla monia,

12 mutta tavallisesti ystävyys kariutuu luottamuspulaan, väärinkäsityksiin tai liian suureen riippuvuuteen. Luottamus on ystävyyssuhteen kulmakivi, eikä tuo suhde kestä luottamuksen pettämistä. Asiaa voidaan selvitellä, mutta harvoin luottamus enää palautuu ennalleen. Etenkin naisten ystävyyssuhteissa on tutkimusten mukaan vaikea käsitellä konflikteja. Riitelyn ja selvittelyn sijasta ystävykset usein vaikenevat ja loittonevat ja suhde saattaa katketa kokonaan. Se on harmi, sillä usein on kyse myös väärinkäsityksistä, jotka voitaisiin oikaista. Ystävyyssuhde elää vapaudesta ja riippumattomuudesta. Siksi ystävän ripustautuminen toiseen tai rajaton tarvitsevuus rikkoo hyvänkin ihmissuhteen. Energiavarkaat alkavat käyttää hyväksi energian antajan hyväntahtoisuutta, ja tasaarvoisesta ystävyyssuhteesta alkaa muodostua hyväksikäyttösuhde. Oman hyvinvointinsa tähden ihmisen on hyvä tunnistaa tämä ja asettaa omat rajansa. Die Menschen, die uns umgeben, haben verschiedene Rollen: es gibt die Familie, den Partner oder die Partnerin, Kolleginnen, Kollegen und Bekannte. Wohl dem, der auch einige gute Freunde hat! Mit einer Freundin oder einem Freund kann ich mein Leben, meine Gefühle, meine Ängste und Hoffnungen teilen. Gemeinsames Tun kann auch eine Grundlage für eine Freundschaft sein. Vertrauen und Gleichberechtigung sind bezeichnend für Weggefährten, mit denen sich neue Perspektiven auftun und man sich gegenseitig auf dem Lebensweg weiterbringt. Freundschaft ist nicht selbstverständlich und in manchen Lebensphasen kann die Zeit für Freundschaften sehr knapp bemessen sein. Manchmal geht auch eine Freundschaft zu Bruch, wenn z. B. das Vertrauen gebrochen wurde. Eine Freundschaft lebt von Freiheit, braucht aber auch Grenzen, die gemeinsam gesetzt werden sollen. Es wäre gut, wenn jeder Mensch mindestens eine gute Freundin oder einen guten Freund hätte. Und dafür ist es nie zu spät! Rakkaat arkunkantajat Ystävyys on kohtaamisten verkko. Ystävyys lujittuu ja kasvaa hyvien kohtaamisten kautta. Jokainen meistä tarvitsisi ainakin yhden ihmisen, jolle voi uskoa sisimpänsä ajatukset ja jonka kanssa jakaa elämäänsä. Arkunkantajiksi kutsutaan ihmisiä, joihin luotan ja jotka seisovat rinnallani ja puolellani. Heille voin kertoa salaisuuksiani ja heidän apuunsa voin luottaa. Olet onnellinen, jos sinulla on tällaisia ihmisiä arkunkantajia. Jos he puuttuvat, asialle voi tehdä jotain. Koskaan ei ole liian myöhäistä saada ystävää AULIKKI MÄKINEN Aulikki Mäkinen (47) on Kuopion Männistön seurakunnan kirkkoherra. Hän toimi Pohjois-Saksan suomalaispappina kuva/foto: Kuopion seurakunta / Timo Hartikainen, S.G.S /pixelio.de, Ben Dobrunz /pixelio.de

13 Uskalla lähteä matkaan Naisten seminaari , Kloster Höchst Seisot tien alussa. Liikkeelle lähteminen, ensimmäinen askel, merkitsee muutosta. Labyrintti on siinä, edessäsi ja kutsuu sinua: lähde matkaan. Lähes 50 suomalaista naista, teemana ystävyys ja aikaa koko viikonloppu vain yksi viikonloppu. Pelaamme ystävyyskorttipeliä ja mietimme miten pitkälle ystävyys venyy. Opimme uusia suomalaisia sanoja ja nauramme yhdessä omalle saksansuomellemme, kielelle, joka yhdistää meidät toisiimme. Laulamme ystävyyden lauluja, itkemme haikeudesta ja nauramme kyyneleet silmissä. Minä kohotan katseeni vuoria kohti. Mistä saisin avun? Ps. 121, 1 kuva/foto: Eva Otremba, Asta Flegler, Ben Dobrunz /pixelio.de Labyrintti on arvoitus salaisuutta se, mitä se tuo elämäämme. Labyrintti on sielun peili, elämän vertaus. Joka lähtee matkalle labyrinttiin, suostuu muutokseen. Kuljemme labyrinttiin. Tie keskipisteeseen on yllättävän pitkä. Matka sieltä pois osoittautuu vaikeaksi. Joku turhautuu ja loikkii polkuja reunustavien pensasaitojen yli takaisin alkuun. Joku voittaa oman tuskastumisensa ja hymyilee lopulta tyytyväisenä: onneksi en luovuttanut. Matka sisälsi niin paljon monenlaisia kokemuksia ja tunteita. Labyrintti toistaa ikivanhaa Pyhän Hengen kutsua: Tule, etsi sitä, mikä on kaikkein keskeisintä. Älä pysähdy. Uskalla lähteä muutoksen tielle. Herra varjelee kaikki sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi, nyt ja aina. Ps. 121 PÄIVI LUKKARI

14 Ilman ystävääni olisin eri ihminen Eira Weißenburg ja Sanna Suvanto-Harsaae ystävystyivät yläasteella. Intensiivinen ystävyys kuitenkin katkesi ja alkoi 20 vuotta myöhemmin uudestaan. Miksi aikoinaan ystävystyitte? Eira: Tutustuimme toisiimme pikkusiskojemme kautta, jotka olivat luokkakavereita. Siirryttyäni yläasteelle kuljimme Sannan kanssa kouluun samalta bussipysäkiltä ja siitä ystävyys jotenkin alkoi. Meillä oli mielestäni samanlainen ajatusmaailma. Sanna: Olimme aika suurisuisia ja kovaäänisiä molemmat meidät kuultiin kyllä kortteleiden päähän. Yhdessä koettiin ekat kännit, pyörittiin keskustassa ja pelattiin futista. Varmasti meitä yhdisti myös se, että olimme vähän erilaisia kuin muut normaalit kiltit tytöt. Kirjoittelimme todella paljon toisillemme ja luimme koko ajan myös toistemme päiväkirjoja. Olimme melkein yliluonnollisen avoimia toisillemme. Intensiteetti ystävyydessä oli juuri sellainen, kuin joskus kuvataan näitä teiniystävyyksiä. Vanhemmilta paloi käämit pariinkin kertaan meidän pulinoista. Ystävyys Eiran kanssa sattui sille aikavälille nuoruusvuosissa, jolloin henkistä kasvua tapahtuu paljon ja ystävyydellä Eiraan ja etenkin sen loppumisella on ollut suuri vaikutus siihen, minkälainen minusta on tullut. Miksi yhteydenpitonne sitten jäi vähemmälle? Sanna: Ensiksi ihan se klassinen eli väliin tuli poika tai kaksikin. Ensin toisesta ihastuksesta tuli kinaa ja sitten lähes heti perään Eira löysi poikakaverin. Se oli sellainen aika radikaali läheisen kaveruuden loppuminen, vaikka me olimmekin kevyessä yhteydessä tämän jälkeen. Välirikoissamme oli myös aikoja, jolloin olimme aika kamalia toisillemme. Nyt jälkeenpäin ajateltuna olisimme voineet satuttaa toisiamme vieläkin pahemmin, koska tiesimme niin paljon toisistamme. Ehkä juuri se, että emme koskaan satuttaneet toisamme niin pahasti kuin olisimme voineet, teki ystävyyden rakentamisen uudelleen mahdolliseksi. Arvet eivät olleet niin syviä. Eira: Minä olin sitten USA:ssa vaihto-oppilaana ja muutin koulun jälkeen Saksaan. Sanna lähti aika pian koulun jälkeen Ruotsiin ja päätyi sitten useamman mutkan kautta Tanskaan. Alkuaikoina kirjoitimme toisillemme vielä pitkiäkin kirjeitä ja kerroimme arjestamme, mutta molempien saatua lapsia aika vain tavallaan loppui. Silloin ei vielä ollut kaikilla kännyköitä eikä siis tekstareitakaan, Whatsappista tai Facebookista puhumattakaan. Sanna: Perustavaa luontoa olevasta samanlaisuudestamme kertovat silti ne useat ulkoiset yhtäläisyydet meidän elämässämme. Olemme molemmat päätyneet pysyvästi ulkomaille ja naimisiin ulkomaalaisen kanssa. Minulle oli selvää, että kutsuin Eiran häihini, vaikka emme olleet juurikaan nähneet edellisinä vuosina. Mikä sai teidät viime kesänä sitten ikään kuin aloittamaan uudelleen? Eira: Ensimmäinen joulukorttia pidempi yhteydenotto oli jo kesällä Siskoni siivosi varastoaan ja sieltä löytyi täysin yllättäen laatikollinen minun ystäviltäni saamiani kirjeitä. Suurin osa niistä oli Sannalta; oikeita kirjeitä ja koulutuntien aikana kirjoitettuja lippu-lappuja. Soitin San

15 Sanna ja Eira Sannan rippijuhlapäivänä kesällä Oikealla jälleennäkeminen 20 vuoden jälkeen kesällä kuvat/fotos: privat, Ben Dobrunz /pixelio.de nalle ja kerroin löydöstä. Hän sanoi säästäneensä myös kaikki mun viestini ja toivoi, että voisimme tavata ja vaihtaa sekä kirjeet että ajatuksia. Kesällä 2014 sitten matkustin viikonlopuksi hänen luokseen. 48 tunnista nukuttiin 8; oli niin paljon asiaa! Ja koska juttu jäi kuitenkin kesken, olemme sen jälkeen tavanneet jo kolme kertaa. Tapaamiset ovat olleet vain muutaman tunnin mittaisia, mutta lähentäneet meitä taas kunnolla. Ja nykyaikana yhteydenpito on niin helppoa. Lyhyet viestit kulkevat nettimaailmassa todella nopeasti. Sanna: Se uusi alku oli ehkä poreillut jossain jo jonkin aikaa. Ja oli varmasti aika luonnollista. Molempien lapset olivat aikuistumassa ja olivat suurin piirtein samassa iässä kuin me silloin, kun me oltiin tosi ystäviä. Omalla kohdallani siihen vaikutti myös se, että olin löytänyt vanhoja nuoruudenkavereita uudelleen Facebookin kautta. Viime kesän tapaaminen oli ikimuistoinen viikonloppu aurinkoisessa, kesäisessä Kööpenhaminassa. Edellisestä tapaamisesta kuluneet 20 vuotta olivat kuin pois pyyhkäistyt. Onko ystävyytenne nyt erilainen kuin 30 vuotta sitten? Sanna: Itse asiassa ei. Vaikka olemmekin kokeneet paljon ja varmasti muuttuneet aikojen saatossa, tutustuimme toisiimme sellaisina raakileina, että sitä on ihan turha olla mitään muuta kuin se, joka pohjimmaltaan on. Ja se on sitä aitoa ystävyyttä, jota on lähes mahdoton kehittää myöhemmin elämässä samalla tavalla. Tietenkin me olemme ihmisinä kehittyneet paljon vuosien aikana. Kotirintamalla tosin on paljon yhteistä: ulkosuomalaisuus, avara maailmankatsomus, samanikäiset lapset ja liitot. Parasta on, että uskon, että se raakuus joka tuhosi meidän alkuperäisen ystävyyden, on poissa. Tiedän, että tällä uudella ystävyydellä on jokin tarkoitus, en vain tiedä mikä se on vielä. Kamalia vanhoja noitia meistä kyllä tulee yhdessä! Eira: Nuorena ystävyydestä puuttui jonkinlainen syvyys, se oli enemmän sellaista kikattelua. Toki jo silloin kävimme monta tärkeää ja kypsää keskustelua, joita ilman minusta olisi varmasti kasvanut erilainen ihminen kuin olen tänään. Tämä nykyinen ystävyys ei ole kaikkien vapaahetkien viettämistä yhdessä. Toisaalta perusasiat eivät ole muuttuneet. Voin edelleen sanoa mielipiteeni Sannalle suoraan. Se on oikeastaan kaikkein parasta meidän ystävyydessämme, oli silloin 30 vuotta sitten ja on tänäänkin: Voimme olla - ja olemme - 100%:sti rehellisiä toisillemme. Haastattelu: RITVA PRINZ

16 Olemme kuin sisarukset Gun di Bernhardt und Outi Anttila lernten sich als Schulmädchen durch eine Brieffreundschaft kennen. Das ist jetzt über 40 Jahre her. Warum habt ihr euch damals angefreundet? Mikä sai teidät aikoinaan ystävystymään? Gundi: Bei mir war es am Anfang Neugier. Zu meiner Jugendzeit gab es ja kein Internet und wir konnten unser Wissen über andere Länder eigentlich nur aus Zeitschriften, Büchern oder persönlichen Kontakten beziehen. Outis Adresse erhielt ich damals vom International Youth Service in Turku und zwar genau an meinem 13. Geburtstag. Als ich meinen ersten Brief wegschickte, erreichte er Outi an ihrem 13. Geburtstag! Wir sind nämlich nur 14 Tage auseinander. Wir wuchsen sehr ähnlich auf, mit den Eltern und einer mehrere Jahre jüngeren Schwester. Jede lebte in einem Haus mit großem Garten und wir waren gerne in der Natur. Outi hatte Klavierund ich Orgelunterricht und wir liebten das Fotografieren und natürlich Briefe schreiben. Beide besuchten wir das Gymnasium und machten im selben Jahr das Abitur. Und wir lernten uns relativ früh persönlich kennen. Nach einem kurzen Besuch von Outi als 16-Jährige besuchte ich mit 19 Jahren ihre Familie für 3 Wochen. Outi kam ein Jahr später auch für mehrere Wochen zu uns. Dadurch lernten wir das ganze persönliche Umfeld und die gesamte Familie des anderen kennen. kotiinsa, jossa asuivat myös isovanhemmat. Ylioppilaskesänä Gundi tuli kuukaudeksi Suomeen ja seuraavana kesänä minä vietin kuukauden Saksassa. Matkustelimme tietysti katselemassa lähipaikkakuntien nähtävyyksiä. Suomessa alkukesä oli kylmä ja sateinenkin ja lämmin sää alkoi sinä päivänä, kun vilkutin Gundille hyvästejä Eteläsatamassa. Seuraavana kesänä Saksassa oli helteistä. Gundilla oli tuore ajokortti ja me seikkailimme lähiseuduilla tutustumassa nähtävyyksiin. Perheen kanssa matkustimme Harz-vuoristoon ja sukuloimme Ala-Saksissa. Kirjeenvaihto ja tapaamiset jatkuivat luvun alusta alkaen Gundin vanhemmat kävivät ensin joka toinen vuosi ja myöhemmin joka kesä mökkilomalla Suomessa ja perheet tutustuivat toisiinsa. Yhteydenpito on säilynyt, vaikka vanhempiemme sukupolvi on jo yhdeksänkymmenen molemmin puolin. Gundi und Outi 1973 Outi: Kolmetoistavuotissyntymäpäivänäni vuonna 1970 sain kirjeen Saksasta Gundi-nimiseltä tytöltä. Hänen kirjeensä oli kiva, ja tuntui heti, että meillä on paljon yhteistä: ikäeroa vain kaksi viikkoa, molemmat kävimme oppikoulua, lähes samanikäiset pikkusiskot ja oli yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Vastasin hänelle pian ja siitä alkoi kirjeenvaihtomme ja ystävyytemme. Olimme 16-vuotiaita, kun tapasimme ensimmäisen kerran. Olin Reinin varrella tyttöleirillä ja Gundin perhe haki minut parin päivän vierailulle Kuva/Foto:

17 Wie hat sich eure Freundschaft im Laufe der Zeit verändert? Miten ystävyytenne on vuosien saatossa muuttunut? Gundi: Früher hat man oft vom Alltag geschrieben - der neue Stundenplan in der Schule, eine Geburtstagsfeier etc., also eher banale Dinge. Und es gingen viele Briefe hin und her. Heute kann es vorkommen, dass wir eine Woche lang täglich schreiben oder auch 2 bis 3 Monate nichts voneinander hören. Trotzdem ist da eine innere Verbindung. Wir kennen uns quasi unser ganzes Leben und wenn bei einem etwas passiert (Krankheit in der Familie, Unfall im Freundeskreis), dann wissen wir, um wen es geht und können uns da gut hineinversetzen. Wir sind beruflich und ehrenamtlich beide ziemlich beschäftigt und beschränken uns in den letzten Jahren oft auf das Wesentliche. Andererseits sind wir nicht mehr nur auf Briefe angewiesen, sondern schreiben s oder telefonieren. Gundi und Outi heute Was ist es, warum ihr noch nach über 40 Jahren Freunde seid? Miksi olette ystäviä vielä yli 40 vuoden jälkeen? Gundi: Das hat sicher mit unserem relativ frühen Kennenlernen zu tun. Die Chemie zwischen uns stimmte einfach. Und wichtige Dinge verbinden uns. Outi war meine Trauzeugin, wir haben meinen 40. und 50. Geburtstag und auch einige von Outis Geburtstagen zusammen gefeiert. Wir verbrachten einige Sommerurlaube gemeinsam in Finnland. Und: Outi lernte ihren Mann auf der Fähre kennen, als sie unterwegs zu einem Besuch bei mir war! Man hat das ganze Leben der anderen miterlebt, das verbindet. Und Outi hat eine Nichte, die genau 14 Tage älter ist als meine Tochter. Die beiden kennen sich auch schon seit sie 14 Monate alt sind. In spätestens 10 Jahren sind wir beide Rentner. Wir planen schon jetzt, dass wir uns dann öfter sehen. Mit dem Flugzeug ist das ja heute kein Problem mehr. Und Zeit haben wir dann auch. Wenn wir beide noch leben, werden wir in 8 Jahren unser 50-Jähriges mit Sicherheit gemeinsam feiern! kuvat/fotos: Kuva/Foto: privat, Ben Dobrunz /pixelio.de Outi: Gundi tapasi tulevan miehensä ja minä opin tuntemaan hänet. Minulle oli suuri kunnia olla heidän toinen vihkitodistajansa. Kirkollinen vihkiminen ja hesseniläiset polttarit olivat tietysti ainutlaatuisia elämyksiä nekin. Gundin tytär syntyi ja hän lomaili Suomessa ensimmäisen kerran 1-vuotiaana. Minä olin myös tavannut tulevan mieheni, ja Gundin tyttärellä ja mieheni vanhimmalla veljentyttärellä on myös vain kaksi viikkoa ikäeroa. Koulutyttöjen kirjeenvaihdosta kehittyi kahden samanlaisia elämänvaiheita elävän naisen ystävyys. Miksi olemme edelleen ystäviä? Miksi emme olisi?! Minulla on vain yksi ystävä kouluajoilta, jonka kanssa edelleen jatkuva ystävyys on alkanut aiemmin kuin Gundin kanssa. Olemme kaiketi melkein kuin sisarukset. Tuntuu uskomattomalta, että ensimmäisestä kirjeestä on pian kulunut aikaa 45 vuotta! Haastattelu/Interview: RITVA PRINZ

18 Im Herzen noch jung Sie sind dran! So macht das keinen Sinn, Sie müssen eine Karte legen. Ich habe eine Nudel gelegt, jetzt spielen Sie doch endlich ein Ass oder einen König! Ich bin im Altenheim und schmiere Stullen für die Bewohner. Am Tisch sitzt eine der alten Damen, ich habe ihr gerade ihr Abendbrot hingestellt. Es gibt Nudelsalat und Bouletten. Ihr gegenüber sitzt eine andere Dame im Rollstuhl, die mich gerade gefragt hat, ob ich für sie hätte. Die beiden spielen zusammen Mau Mau. Die erste erschwerende Bedingung ist, dass eine der Beteiligten nicht weiß, dass sie mitspielt. Die zweite erschwerende Bedingung: die beiden haben kein Kartenspiel. Das Alter ein Schicksal, das uns alle irgendwann ereilt. Demenz, Alzheimer, Schlaganfälle Das sind Horrorszenarien unserer Zukunft. Alt sein bedeutet, eine Last zu sein für seine Umgebung, nutzlos, ein Kostenfaktor. Die deutschen Pflegeheime quellen über bei einem immensen Mangel an Fachpersonal. Die Pfleger sind pausenlos im Stress, immer beschäftigt. Ein Todesfall bedeutet Arbeit, zusätzlichen Aufwand, für den keine Zeit ist. Und die Bewohner, die Alten, sitzen in ihren Rollstühlen und warten warten, dass jemand sie morgens aus dem Bett holt, sie auf die Toilette setzt, sie zum Essen bringt, ihnen Medikamente gibt; warten, dass jemand Zeit für sie hat. Wenn ich zur Arbeit ins Altenheim komme, sehe ich überall einsame Menschen sitzen. Menschen, die niemand besucht, die kaum einmal etwas Anderes sehen als das Altenheim, weil eben niemand Zeit hat, mit ihnen irgendwo hin zu fahren. Entweder haben diese Menschen keine Kinder, oder die Kinder haben einfach Besseres zu tun, als ihre alten Eltern zu besuchen, die sie endlich erfolgreich abgeschoben haben. Das Alter eine Zeit, die uns alle irgendwann erwartet. Demenz, Alzheimer, Schlaganfälle... Das sind Schicksalsschläge, die unser Leben drastisch verändern. Sie verändern unser Leben, aber nicht das, was wir sind, nämlich wir selbst, ein einzigartiges Individuum mit einer Persönlichkeit, Gefühlen, einer Geschichte. Wir haben eine alte Frau im Heim, die nicht sprechen kann und im Rollstuhl sitzt, weil sie einen Schlaganfall hatte. An einem Abend mache kuva/foto: sokaeiko / pixelio.de, Ben Dobrunz /pixelio.de

19 kuva/foto: Manfred Schimmel /pixelio.de ich für die Alten Musik an Die Flippers. Die alte Frau lächelt und wippt im Takt der Musik mit dem Kopf. Tanzen Sie gern? frage ich. Sie nickt. Waren sie oft mit ihrem Mann auf Bällen? will ich weiter wissen. Sie nickt wieder und lächelt dabei. Und so erzählt sie mir von Abenden voller Lachen und Musik, von bunten Kleidern, vom Leben. Das heißt: ich erzähle und sie nickt mit Tränen in den von Lachfältchen umgebenen Augen. Ein Altern in Würde ist das, was jeder Mensch verdient. Ein Altern ohne das Gefühl, eine Last zu sein. Am Tisch sitzen keine Pflegefälle. Am Tisch sitzen ein Boxer, ein Doktor, eine fünffache Mutter, eine Tänzerin Die Geschichten, die sie zu erzählen haben, sind versteckt hinter einem Rollator und grauen Haaren. Sie können sie nicht erzählen, weil ihr Gebiss auf dem Tisch liegt. Wir haben Angst vor der Hilflosigkeit des Alters. Also füllen wir unsere Zeit bis es soweit ist mit allen möglichen Dingen, damit kein Raum bleibt, über unser Leben mit 70, 80, 90 Jahren nachzudenken. Unser Leben, wenn wir in einem Altenheim sitzen und uns niemand besucht, dem wir erzählen könnten, was wir damals alles erlebt haben, weil alle zu sehr mit ihrer Jugend beschäftigt sind. Das Kartenspiel ist mittlerweile beendet, weil offensichtlich jemand die Karten geklaut hat. Ich habe leider auch keine für die alte Dame von vorhin. Stattdessen gebe ich ihr einen Orangensaft. Dankesehr! sagt sie und drückt meine Hand. LEA LUTTENBERGER Lea ist eine Berliner Abiturientin und jobbt seit fast 2 Jahren in einem Altersheim. Der Beitrag wurde veröffentlicht in der Zeitschrift der Theresienschule in Berlin Catho- Leaks, Abdruck mit freundlicher Genehmigung

20 Tiskillä riittää juttuseuraa Tuula Ristola on asunut Kölnissä vuodesta Hänen toinen olohuoneensa on yli 30 vuotta ollut kantaravintola. Miten päädyit Saksaan? Tulin Jyväskylästä Kölniin vuonna 1967 opiskelemaan vuodeksi saksaa. Matkailukoulutuksen saaneena sain heti töitä täkäläisessä lentoyhtiössä ja jäin hyvien olojen seurauksena tänne. Ei tullut koti-ikävää, kun pääsi lentämään niin usein kun halusi, ja täällä Kölnissä oli DFG:n meille suomalaisille ja ystävillemme järjestämä kantapöytä. Miten löysit kantaravintolasi? Kun kantapöytä Berriksen avaamisen jälkeen loppui, tarvitsin uusia kansainvälisiä ihmisiä ympärilleni. Ja niin löytyi Niko, kreikkalainen, jonka ravintola oli seuraavat yli 30 vuotta toinen olohuoneeni. Toin sinne mukanani muitakin suomalaisia, joista muutamat löysivät sieltä avio-/ avopuolisonsa. Kannattaa lähteä liikkeelle omien seinien sisältä, rohkaisee Tuula Ristola. Nikon lähdettyä eläkkeelle siirryimme suoraan Mannis Rästorangiin, joka on viimeisiä ravintoloita tässä ympäristössä, sillä asun suoraan yliopiston vieressä ja täällä on muuten vain bistroa, döneriä ja cocktailloungea - nuorison tarpeiden mukaan. Miksi kantaravintola on niin tärkeä? Yksineläjällä ei aina iltaisin ole seuraa. Kantaravintola on kölniläisille elintapa. Sinne mennään seurustelemaan tuttujen ja tuntemattomien kanssa tiskille töitten jälkeen. Taikka syömään, kuten itse teen. Manille voi mennä eläkeläisenäkin yksin eikä kukaan kysy: Mitä tuo täällä tekee? Siellä on hyvä ja vaihteleva ruoka, joka tehdään tuoretuotteista ja asiakkaat voivat esittää toivomuksia ruokalistan suhteen. Jos ei ole kauhea ryysis, voi tarjoilijoidenkin kanssa jutella. He ovat kaikki nuoria opiskelijoita, jotka osaavat mukavasti jutella asiakkaiden kanssa, joten ei tarvitse tuppisuuna istua, jos ei muita tuttuja tiskillä ole. Tosin kukaan ei myöskään katso pitkään, jos käy puheisiin tuntemattomien kanssa. Juuri juttelemaanhan meistä useimmat ulos vielä illalla lähtevät. Kävijät ovat hyvin eri-ikäisiä, opiskelijoita, työssä käyviä ja eläkeläisiä. Nykyisin Mannis Rästorangissa on myös live-musiikkia, mikä tuo uusia ihmisiä ja puheenaiheita. Kantaporukka huolehtii toisistaan. Olemme vaihtaneet puhelinnumeroita ja jos jotakuta ei vähään aikaa näy, niin soitetaan ja kysytään, mitä kuuluu. Olen löytänyt kantakapakastani mm. ortopedin ja lampun korjaajan. Ja jotkut tarjoilijoista tulevat suomalaisiin joulumyyjäisiin. Mannis on vain parin kulman päässä kodistani, joten matka kotiinkaan ei - edes yöllä - ole vaikeaa, koska joka kulmassa on joku pikkuravintola, joka on nuorison kansoittama aamuyöhön asti. Kadutkaan eivät siis ole autioita. Haastattelu: RITVA PRINZ kuva/foto: Ben Dobrunz /pixelio.de, Vuokko Hosia

21 Kun mistään ei voi enää olla varma On oikeastaan uskomatonta, että ennen kuin Jussi Valtonen sai marraskuussa Finlandia-palkinnon, hänestä ei juuri ollut kuultu. He eivät tiedä, mitä tekevät on kuitenkin jo Valtosen kolmas romaani, ja kaksi aikaisempaakin ovat olleet kriitikoiden ylistämiä vaikkakin kaikelle kansalle tuntemattomia. Romaani sai tammikuussa myös myyntilukujen perusteella jaettavan Varjo-Finlandian. He eivät tiedä, mitä tekevät on tarina yhdestä perheestä, mutta kolmesta erilaisesta maailmasta. Amerikkalainen neurotieteilijä Joe Chayefski asuu nuoruudessaan suomalaisen vaimonsa kanssa Suomessa, mutta palaa sitten amerikkalaiseen elämäänsä jättäen jälkeensä isättömän pojan. Sittemmin Joesta tulee palkittu professori, entisestä vaimosta Alinasta suosittu asiantuntija ja pojasta aktivisti, joka kaataa pörssiyrityksiä. Tarina seuraa yhden kesän tapahtumia, mutta kiertyy samalla menneisyyteen ja kertoo tarkkaan päähenkilöidensä kehityskulun tapahtumahetkeen asti. Valtosen tekstiä lukiessa on turvallinen olo. Kielellisesti hiottu ja monisyinen tarina kantaa ja sen vietäväksi voi heittäytyä. Ainoastaan loppupuolella tarina alkaa kiertää kehää, kuin kirjoittaja ei uskaltaisi saattaa tekstiään sinne, minne lukija jo arvaa sen olevan menossa. He eivät tiedä, mitä tekevät on tärkeä kirja. Se peilaa aikalaisyhteiskuntaa ja arvioi sitä, mihin sen kehitys on johtamassa. Tulevaisuudessa suurkonsernit pyörittävät maailmaa ja teineille syötetään mielialaoptimoijia kuin karkkeja ilman, että kukaan varsinaisesti tietää niiden vaikutuksista. Internet voidaan heijastaa suoraan ihmisen aivokuoreen laitteella, jonka nimi on ironisesti iam, mutta joka on eettisesti hyvin kyseenalainen. Valtonen ei anna valmiita vastauksia, vaan esittää eettiset ja moraaliset kysymyksensä rivien väleissä. Pelottavinta on se, ettei kirjan todellisuus ole enää niin kaukana nykymaailmasta, jonka rakenteita yksilön on jo nyt vaikea ymmärtää ja hallita ja jonka mediatilasta kamppaillaan jossain kulissien takana. kuva/foto: Kustannusosakeyhtiö Tammi Erityisen mielenkiintoisen teoksesta tekee se, että sen kirjoittaja asuu Yhdysvalloissa. Teos tapahtuukin kahden maan ja kulttuurin, Suomen ja Yhdysvaltojen, välillä ja peilaa siten monen ulkosuomalaisen tuntoja. Ehkä teoksen globaalius on vaikuttanut siihen, ettei se heti lyönyt läpi Suomessa. Valtosen analyysi kotimaastaan on viiltävää ja monessa kohtaa niin totta, että allekirjoitan siitä paljon. Tällaisen kirjan kirjoittaakseen tarvitsee laajemman näkökulman kuin yhden kylänraitin. Suosittelen lämpimästi. HEIDI VIHERJUURI Jussi Valtonen: He eivät tiedä, mitä tekevät Tammi 2014 ISBN

22 TORIPAIKKA / MARKTPLATZ Vuokrataan hyviä, lämpimiä rantamökkejä. H. Laurila Lempäälä p , fax , Yöpymismahdollisuus Berliinin Suomikeskuksessa. Schleiermacherstr. 24 a, Berlin, alk. 30 /yö, booking@finnlandzentrum.de Kansallispuku. Myydään naisten Munsalan kansallispuku, vain kerran käytetty, koko nojomaa@gmx.de, puh Finnland Schule Greifswald Finnisch für Deutschsprachige GOOD NIGHT, BETTER DAY. Finnisch-Schwedisch-Englisch Spanisch-Deutsch u.a. Sprachen WM Dolmetsch- und Übersetzungsbüro Ökon.mag./KTM Gunn Wasenius-Mahn vereidigte Dolmetscherin und Übersetzerin/ valantehnyt kielenkääntäjä Spittweg 3, Bad Zwischenahn Tel Fax Mobiltel service@wm-uebersetzungsbuero.de Psychologische Beratung und Psychotherapie Psykologista neuvontaa ja psykoterapiaa Suomeksi, saksaksi ja englanniksi Marita Helkimo -Hauser Heilpraktikerin Psychotherapie Frankfurt am Main -maritahelkimohauser.com Mobil Runkosängyt Jenkkisängyt Petauspatjat Sängynpäädyt Helmalakanat Pussilakanat Hanauer Landstrasse Frankfurt Puh Fax info@fennobed.de Frankfurt München Düsseldorf Berlin Stuttgart Hamburg Wien Zürich