Toimintakertomus ja tilinpäätös Tasekirja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus ja tilinpäätös 2013. Tasekirja"

Transkriptio

1 Toimintakertomus ja tilinpäätös 2013 Tasekirja

2 2

3 3 MUUTOSTEN TUULET PUHALTAVAT Muutosten tuulet puhaltavat kaikkialla. Muutosten tuulet ovat puhaltaneet myös kaikkina aikoina maailmankaikkeuden ja ihmiskunnan historiassa. Ei ole ollut sellaista aikaa, että kaikki pysyisi ennallaan. Ihmisinä saatamme toivoa että kaikki pysyisi entisellään ja muuttumattomuus toisi eräänlaista turvaa ja elämän hallinnan tunnetta. Muutos on kuitenkin luonnonlaki myös ihmiselämässä ja seurakunnassa. Olipa muutos sitten hidasta tai nopeaa, on yksi, jonka varaan voimme kuitenkin ankkuroida elämämme. Hänen varaansa, joka on Luoja ja joka edelleen jatkaa luomistaan (eli muutosta), mutta aina Jumalana, joka rakastaa luomakuntaansa. Yksi muutos seurakuntamme elämässä tapahtui 2013, kun kirkkoherra Pekka Rehumäki tuli valituksi kirkkohallitukseen jumalanpalvelus- ja yhteiskunnallisen työn johtajaksi. Hänen aloittama tiimiorganisaation rakentaminen, jumalanpalveluksen kehittäminen ja vapaaehtoistyön vahvistaminen ovat sellaiset alueet, joissa muutoksen tuulet toivat mukanaan paljon hyvää koko seurakuntaa ajatellen. Näissä tuulissa olemme jatkaneet. Ja tulemme jatkamaan. Seuraavat sivut antavat kuvaa siitä, mitä kaikkea vuoden 2013 aikana on tapahtunut niin toiminnassa kuin taloudessa. Nämä sivut ovat kuitenkin vain yksi näkökulma kaikkeen. Toinen tärkeä näkökulma on yksittäisen seurakuntalaisen näkökulma, kokemus ja kosketus seurakuntamme elämään. Se tulee esille kaikissa kohtaamisissa seurakuntalaisten välillä, olimmepa päiväkerhossa tai messussa. Seurakuntamme tehtävä toteutuu silloin, kun toimintaa ohjaa kristillinen rakkaus ja palvelu: Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko (Gal. 5:6). Kristus on uskomme sisältö ja kohde. Hän on myös esikuva siitä, miten meidän tulee kohdata toinen toisemme. Tämä on hyvä muistaa silloin, kun alamme ajatella liikaa jäsen- tai muita lukumääriä. Meidän tehtävämme on asettaa toiminnan tavoitteet siten, että tuo Galatalaiskirjeen kohta toteutuu. Saamme antaa Jumalan huolehtia luvuista. Toivon seurakuntamme välittävän kokemuksen seurakunnasta, joka haluaa elää ihmisten keskellä, tuoden sille sanoman elävästä Jumalasta, jonka varassa jokainen voi tehdä elämän matkaansa, kun muutosten tuulet jatkavat puhaltamistaan. Vesa Äärelä vt.kirkkoherra

4 4

5 5 Talousjohtajan katsaus Seurakunnan jäsenet Seurakunnan jäsenmäärä lisääntyi 82 jäsenellä vuoteen 2012 verrattuna, ollen vuoden vaihteessa Seurakuntaan liittyi 33 uutta jäsentä (vuonna 2012: 40) ja erosi 173 jäsentä (vuonna 2012: 148). Koko kunnan väestöstä seurakunnan jäseniä on 84,9 %, vähennystä vuoteen 2012 verrattuna 0,7 %-yks. Koko kirkon jäsenet Vuoden vaihteessa Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuului läsnäolevasta väestöstä 75,2 % (vuonna 2012: 76,4 %). Väkiluvultaan (läsnäolevat) suurin seurakunta oli Jyväskylän seurakunta (96 782) ja pienin Bergö (415). Kirkosta eronneita oli 43,5 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Kirkosta erotaan useimmiten maailmankatsomuksellisten tekijöiden vuoksi sekä kirkon yleiseen linjaan ja kannanottoihin liittyvistä syistä. Kirkkoon liittyneitä oli Useimmiten kirkkoon liitytään elämävaiheeseen liittyvistä syistä. Suurimpina syinä ovat kummiksi pyytäminen, rippikoulun käyminen tai kirkollinen vihkiminen. Lapsia kastettiin , mikä on 75,2 % syntyneistä. Edellisenä vuonna syntyneistä lapsista kastettiin 75,3 %. Avioliittoja, joissa jompikumpi puolisoista oli evankelis-luterilaisen seurakunnan jäsen, solmittiin yhteensä , eli 14,4 % vähemmän kuin viime vuonna. Kirkollisten vihkimisten osuus kaikista Suomessa solmituista avioliitoista oli 49 % (vuonna 2012: 51 %). Kirkollisia vihkimisiä oli (vuonna 2012: ) ja solmittuja avioliittoja koko maassa (vuonna 2012: ). Kirkollinen vihkiminen on 2000-luvulla menettänyt suosiotaan merkittävästi. Vuonna 1995 aviopareista 78 % vihittiin kirkollisesti (Lähde: Tilastokeskus ja Kirkkohallitus) Seurakunnan henkilöstö Kuva Pekka Rehumäki Kuva Pekka Rehumäki Seurakunnan palveluksessa oli 35 toistaiseksi voimassa olevassa virka- tai työsuhteessa olevaa työntekijää ja kuusi pidempiaikaista, määräaikaisessa kokoaikaisessa virka- ja työsuhteessa olevaa työntekijää Seurakuntamme kanttorina vuodesta 1984 alkaen toiminut Marja-Liisa Jääskeläinen jäi eläkkeelle keväällä Uudeksi kanttoriksi 1.5 alkaen valittiin Raimo Paaso. Hänen tultua valituksi samaan aikaan vt. hiippakuntasihteeriksi, valittiin vs. kanttoriksi Eija Savolainen. Samoin keväällä 2013 jäi eläkkeelle seurakuntamme diakonissana vuodesta 1987 alkaen toiminut Sirkka-Liisa Määttä. Uudeksi diakoniatyöntekijäksi alkaen valittiin Jaana Helistèn-Heikkilä. Kirkkoherra Pekka Rehumäen tultua valituksi Kirkkohallituksen Jumalanpalvelus ja yhteiskunta -yksikön johtajan virkaan alkaen vs. kirkkoherrana toimi ajalla kappalainen Vesa Äärelä. Hän jatkaa vt. kirkkoherrana siihen saakka kunnes uusi kirkkoherra ottaa viran vastaan. Kiinteistöt Vuonna 2013 kiinnitimme erityistä huomiota Pyhän Kolminaisuuden kirkon kuvan- ja äänentoiston parantamiseen ja nykyaikaistimme laitteistot vastaamaan tämän päivän tarpeita.. Lisäksi uudistimme Keskustan seurakuntakeskuksen kaukolämmön vanhemman alajakokeskuksen sekä hankimme leirikeskus Luurinmutkan yhden hengen huoneisiin uudet sängyt. Seurakunnan talous Seurakunnan verotulot vuonna 2013 olivat yhteensä Talousarviossa verotulokertymäksi oli arvioitu Kirkollisverotulojen määrä kasvoi 11,3 % ja yhteisöverojen 7,7 %. Yhteensä verotulot kasvoivat 11,1 %. Joulukuussa seurakunnalle tilitettiin kirkollisveroa , joka on 78,3 % (koko kirkossa 63,8 %) enemmän kuin vuotta aiemmin. Yhteisöveroa tilitettiin , joka on 61,7 % ( koko kirkossa 62,2 %) vähemmän kuin edellisen vuoden joulukuussa. Kirkollisverotilityksen yhteydessä tilitettiin veronsaajille jäännösverojen joulukuun osuus. Aikaisemmin tilitys on suoritettu seuraavan vuoden tammikuussa. Vuoden 2013 tuloveroprosentti oli 1,45 ja yhteisöveron jako-osuus 2,35 % (vuonna 2012: 2,30 %).

6 Kaikkien seurakuntien kirkollisverotulot kasvoivat yhteensä 6,1 % (vuonna 2012: 0,8 %) ja yhteisöverot 6,8 % (vuonna 2012: -26,2 %), yhteensä verotulokertymät kasvoivat 6,2 %. Toimintatuottoja seurakunnalle kertyi yhteensä , vähennystä vuoteen 2012 verrattuna 9,7 %. Toimintakulujen määrä oli , kasvua vuoteen 2012 verrattuna 1,5 %. Käyttötalouden toimintakate oli ja vuosikate Tilikauden tulos ennen poistoeron, varausten ja rahastojen muutosta osoittaa ylijäämää Vuonna 2013 investointeihin käytettiin yhteensä Kokkokankaan hautausmaahankkeen ensimmäisen vaiheen toteutus aloitettiin Seurakunnalla ei tilinpäätösvuonna ole lainaa. Suunnitelmanmukaisten poistojen määrä tilinpäätösvuonna oli ja vuosikatteen osuus poistoista (%) on 179,9 %. Seurakunnan rahavarojen riittävyys päivinä on 29 pv. Seurakunnan omavaraisuusaste, joka mittaa seurakunnan vakavaraisuutta, alijäämän sietokykyä ja kykyä selviytyä sitoumuksista pitkällä aikavälillä on 93 %. 6 Seurakunta siirtyi Kirkon palvelukeskuksen asiakkaaksi alkaen. Palvelukeskus tuottaa seurakunnille sähköisiä talous- ja henkilöstöhallinnon palveluita. Yleinen talouskehitys Euroframen ryhmän raportin mukaan kotimainen kysyntä alkaa vähitellen parantua euroalueella. Suomen kokonaistuotannon on ennustettu kasvavan 1,3 % vuonna 2014 ja vuonna 2015 kasvua on ennustettu kertyvän 1,6 %. Lähde: Euroframe, Economic Assessment of the Euro Area: Winter 2013/2014

7 7 Seurakunnan talouden kehitys TP 2009 TP 2010 TP 2011 TP 2012 TP 2013 Seurakunnan jäsenmäärä Jäsenmäärän muutos-% 1,42-0,01 1,06 0,91 0,58 Kunnan asukasluku Kunnan väestöstä seurakunnan jäseniä 87,8 % 86,6 % 85,9 % 85,6 % 84,9 % Tuloveroprosentti 1,35 1,45 1,45 1,45 1,45 Kirkollisverotulot Yhteisöverotulot Verotulot yhteensä verotulot / jäsen Toimintatuotot Toimintakulut toimintatuottojen osuus toimintakuluista, % 6 % 5 % 5 % 7 % 6 % Toimintakate / jäsen Vuosikate / jäsen vuosikatteen osuus poistoista, % 169 % 176 % 188 % 79 % 180 % Investointimenot Investointitulot Investoinnit netto / jäsen Investointien tulorahoitus-% 35 % 63 % 100 % 100 % 100 % Suunnitelmanmukaiset poistot

8 Tilikauden tulos Kassavarat Taseen loppusumma Lainat / jäsen Anneli Salo TALOUSJOHTAJA

9 9 MEIDÄN KIRKKO KEMPELEESSÄ 2020 UNELMIEN TYÖPAIKKA Kempeleen seurakunta tunnetaan vilkkaasta toiminnasta ja rikkaasta jumalanpalveluelämästä. Vuosikymmeniä jatkunut väestönkasvu on tuonut alueelle niin vaurautta kuin juurettomuutta. Meidän Kirkolla on oma tehtävänsä tässä haastavassa ympäristössä. Lisäksi se tarvitsee innostavan tavoitteen ja tulevaisuuteen kantavan arvopohjan. AUTAMME USKOON JA PALVELUUN Seurakunta on uskon ja rakkauden yhteisö, ja toimimme sen rakentamiseksi kaikissa ikäryhmissä. Uskosta kasvaa palvelu, siksi edistämme kaikessa sekä osallistumista että osallisuutta. Kristillinen palvelu alkaa alttarilta ja palaa alttarille. KASVAMME LÄHIMMÄISVASTUUN EDELLÄKÄVIJÖIKSI Vuonna 2020 vapaaehtoistoiminta on innostava ja keskeinen osa Kempeleen seurakunnan toimintaa. Sitä rakentaa kasvava vapaaehtoisen joukko. Yhdessä työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa he ovat kaikki lähimmäisvastuun kantajia ja toimivat omassa tehtävässään yhteiseksi hyväksi. Kirkko täyttyy jumalanpalveluksissa. OPIMME KUNNIOITTAMAAN TOISIAMME Otamme vakavasti vastuun luomakunnasta. Työyhteisössä ja sen ulkopuolella kunnioitamme toinen toistamme. Erityistä huolta kannamme kaikkein pienimmistä ja heikoimmista. Kehitämme seurakunnan rakenteet ja työvälineet palvelemaan työntekoa. Kunnioituksesta kasvaa luottamus ja keskinäiselle luottamukselle rakentuu työ yhteiseksi hyväksi. Meidän Kirkko on uskoa ja rakkautta. Olemme sitä, mitä teemme; elämme sanomasta jota välitämme. Tärkeintä meille on yhteinen jumalanpalvelus, lähimmäisvastuussa kasvamme edelläkävijöiksi. Kunnioitamme Jumalan luomaa maailmaa kokonaisuudessaan: ihmisiä, inhimillistä järjestystä ja luontoa. Meidän Kirkosta rakentuu tavoiteltu työpaikka ja paikka työstää lähimmäisyyden unelmaa.

10 10

11 11 SEURAKUNNAN HALLINTO Luottamushenkilöorganisaatio KIRKKOVALTUUSTO 27 jäsentä pj. Reino Laitinen TILINTARKASTAJA Aarne Pohjola JHTT, HTM KIRKKONEUVOSTO 10 jäsentä pj. Kirkkoherra Yleisen seurakuntatyön johtokunta 6 jäsentä pj. Hannu Parviainen Diakoniatyön johtokunta 6 jäsentä pj. Suvi Silvola Lähetystyön johtokunta 6 jäsentä pj. Kaisu Tauriainen Kasvatustyön johtokunta 9 jäsentä pj. Tiina Rajala

12 12 Kirkkovaltuusto Seurakunnan ylimpänä päättävänä hallintoelimenä on toiminut vuosiksi valittu kirkkovaltuusto. Kirkkovaltuuston puheenjohtajana on toiminut Reino Laitinen ja varapuheenjohtajana Hillevi Huovinen sekä sihteerinä hallintosihteeri Tarja Karppinen. Kokouksiin ovat lisäksi osallistuneet kirkkoneuvoston jäsenet, kirkkoherra sekä talousjohtaja. Kirkkovaltuuston jäsenet: läsnäolo-% kokouksissa läsnäolo-% kokouksissa Hahl-Marjokorpi Pirita Hannila Kerttu ( >) Holma Sisko Huovinen Hillevi Hänninen Kristiina Jarva Taavi Jokelainen Tommi Juvani Kaisu Järvenpää Lasse Kesti Riikka Kivelä Maria Laava Jarkko Lahtinen Sakari Laitinen Reino Markkanen Anneli Määttä Pauli Parviainen Hannu Pulkkinen Ulla Rajala Tiina Rauma Tuula Rundgren Ritva Savela Seppo Siira Anni-Maija Silvola Suvi Tahkola Maija Taskila Paula Tauriainen Kaisu Kirkkovaltuusto on kertomusvuoden aikana käsitellyt kolmessa kokouksessaan kirkkolain ja järjestyksen edellyttämät asiat (yhteensä 41 ): Kirkkovaltuusto on käsitellyt seuraavat asiat: Laajaa yliopistotutkintoa edellyttävän kanttorin viran täyttäminen Taloussihteerin lakkauttaminen Eron myöntäminen Elina Könöselle seurakunnan luottamustoimista ja uuden jäsenen nimeäminen kirkkovaltuustoon valtuustokauden loppuun Diakoniatyön johtokunnan jäsenen Mauri Aikion eronpyyntö johtokunnasta Kirkkovaltuuston puheenjohtajan valinta vuosiksi Kirkkovaltuuston varapuheenjohtajan valinta vuosiksi Lisäys kirkkoneuvoston kirkkovaltuustolle tekemään esitykseen kirkkoneuvoston kokoonpanovalinnoista Yleisen seurakuntatyön johtokunnan puheenjohtajan, jäsenten ja varajäsenten valinta vv Diakoniatyön johtokunnan puheenjohtajan, jäsenten ja varajäsenten valinta vv Lähetystyön johtokunnan puheenjohtajan, jäsenten ja varajäsenten valinta vv Kasvatustyön johtokunnan puheenjohtajan, jäsenten ja varajäsenten valinta vv Tilinpäätös 2012 Määräaikaisen seurakuntapastorin viran perustaminen Tilintarkastuskertomus ja vastuuvapauden myöntäminen Kempeleen seurakunnan johtosäännöt Kokkokankaan hautausmaakaavan ja käyttösuunnitelman hyväksyminen Kirkollisveron tuloveroprosentin vahvistaminen vuodelle 2014 Hankesuunnitelma / Ääni- ja kuvajärjestelmien uudistaminen Maa-alueen myynti / Kauppakirjan esisopimuksen hyväksyminen Hautapaikkamaksut vuodelle 2014 Talousarvio vuodelle 2014 sekä toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille ja hautainhoitorahaston talousarvio vuodelle 2014 Eron myöntäminen varavaltuutettu Saija Taavettilalle seurakunnan luottamustoimista ja uuden

13 13 varajäsenen valitseminen kirkkoneuvoston jäsenelle ja ympäristödiplomityöryhmään Seurakunnan hallinnolle tehdyt aloitteet: Seurakunnan jäsenet: ei aloitteita. Luottamushenkilöaloitteet: kirkkovaltuuston kokous : Tiina Rajalan, Kristiina Hännisen, Tuula Rauman ja Pirita Hahl- Marjokorven aloite seurakunnan luottamushenkilöintranet -sivujen kehittämisestä, tietosisällön päivittämisestä ja luottamushenkilöiden aktivoimisesta intranetin käyttöön koulutuksen avulla. Kirkkovaltuuston käyttötalouden toteutumisvertailu: Talousarvio: Tilinpäätös: v v v v Kokousten määrä yhteensä 3/37 3/41 Toimintamenot Toimintatuotot Toimintakate /kokous /käsitelty pykälä /seurakunnan jäsen 1,35 1,33

14 14 Kirkkoneuvosto Kirkkoneuvoston puheenjohtajana on toiminut kirkkoherra Pekka Rehumäki ( alkaen vs. khra Vesa Äärelä) varapuheenjohtajana Pauli Määttä. Kirkkoneuvoston Läsnäolo-%: Henkilökohtaiset varajäsenet: jäsenet: kokouksissa Holma Sisko Jarva Taavi Juvani Kaisu Laava Jarkko Lahtinen Sakari Määttä Pauli Pulkkinen Ulla Tahkola Maija Rauma Tuula Silvola Suvi Ollikainen Antti Kivelä Maria Kaikkonen Keijo Jokelainen Tommi Parviainen Hannu Taskila Paula Taavettila Saija ( asti), Rundgren Ritva ( alk.) Rajala Tiina Kirkkoneuvosto on valmistellut ja hoitanut ohjesäännön mukaan toimivaltaansa kuuluvat asiat. Kirkkoneuvosto kokoontui 13 kertaa ja kokouksissa kirjattiin yhteensä 181 pykälää ja käsiteltiin seuraavat asiat: Kirkkoneuvoston pöytäkirjojen 1/ /2013 asiasisällöt Kokous Laajaa yliopistotutkintoa edellyttävän kanttorin viran täyttäminen Kempeleen seurakunnan II diakonian viran täyttö ja kelpoisuusvaatimukset Medialähetys Sanansaattajat ry:n jäsenanomus Kempeleen seurakunnan papiston työnjakokirja vuodelle 2013 Jumalanpalveluksen viettäminen Kempeleen seurakunnassa Kirkonkylän koulukeskus / Vihiluodontien katujärjestelyt sekä asemakaavamuutos Lisäys kirkkoneuvoston kirkkovaltuustolle tekemään esitykseen kirkkoneuvoston kokoonpanovalinnoista Diakoniatyön johtokunnan jäsenen Mauri Aikion eronpyyntö johtokunnasta II diakoniatyöntekijän viran täyttäminen Rekrytointityöryhmä vuosille Rauhan Tervehdys ry:n vuosikokousedustajien nimeäminen vuosiksi Rakenneselvitystyöryhmä Diakoni Arvo Yrjölän sivutoimilupa-anomus Valtuustoaloite / Luottamushenkilöintran kehittäminen Kokkokankaan hautausmaahankkeen rakennusurakkaa (pääurakka) koskeva hankintapäätös Kokkokankaan hautausmaahankkeen sähköurakkaa (sivu-urakka) koskeva hankintapäätös Kokkokankaan hautausmaahankkeen valvojan valinta Uuden jäsenen valinta Kokkokankaan hautausmaahankkeen projektityöryhmään Sakari Lahtisen tilalle Vuoden 2013 vuosilomasuunnitelman hyväksyminen Tilinpäätös 2012 Kokkokankaan hautausmaahankkeen ensimmäisen vaiheen päätösvaltuudet ja rakentamispäätös Vokaatiopyyntö tuomiokapitulille: kirkkoherra Pekka Rehumäen vuosiloman ja virkavapauden sijaisuus Määräaikaisen seurakuntapastorin viran perustaminen Nuorisotyönohjaaja Antti Ristkarin sivutoimilupahakemus Kanttori Raimo Paason virkavapausanomus ajalle Kirkon virkamieslainsäädännön uudistus ja voimaantulo alkaen Kempeleen seurakunnan johtosäännöt, lähetekeskustelu Tilintarkastuskertomus ja vastuuvapauden myöntäminen

15 15 Yleisen palkkausjärjestelmän paikallinen järjestelyerä Kanttori Raimo Paason virkavapausanomus ajalle Kirkkoherra Pekka Rehumäen virkavapauspyyntö alkaen ja pyynnön aiheuttamat muutokset papiston osalta Seurakuntapastorin rekrytointi Kirkkokolehdit Kempeleen seurakunnassa kesäkaudella Jumalanpalveluksen viettäminen Kempeleen seurakunnassa Rauhan Sanan suvijuhla Kempeleessä Uudenheräyksen kesäseurojen vietto Kempeleessä : anomus Kempeleen seurakunnan johtosäännöt Kokkokankaan hautausmaakaavan ja käyttösuunnitelman hyväksyminen Kirkollisveron tuloveroprosentin vahvistaminen vuodelle 2014 Hankesuunnitelma / ääni- ja kuvajärjestelmien uudistaminen Kaukolämmön alajakokeskuksen uusinta / keskustan seurakuntakeskus Keittiötoiminnan periaatteet seurakunnan tilavuokrauksessa Ulkopuolisen pitopalvelutoiminnan periaatteet Kempeleen seurakunnassa Ei julkinen asia / päätös hautaoikeuden haltijasta Kirkkoneuvoston lausunnon antaminen tuomiokapitulille seurakuntapastorin viransijaisuuden hakijoista : Diakoniatyöntekijä Elisa Metsänheimon nimittäminen diakonissa Leena Hintsalan hoitovapaan sijaiseksi ajalle Perhetyön tiimin perustaminen ja tiiminvetäjän valinta Kanttori Eija Savolaisen nimittäminen kanttorin viransijaisuuteen ajalle Sopimus yhdyskuntapalvelun palvelupaikan järjestämisestä Hankesuunnitelma/ääni- ja kuvajärjestelmien uudistaminen Kirkossa kerättävien kolehtien keräämismenettelystä Kempeleen seurakunnassa Kaukolämmön alajakokeskuksen uusinta/keskustan seurakuntakeskus Valtuustoaloite/ luottamushenkilöintra Diakoniatyön taloudellisen avustamisen periaatteiden ja käytännön hyväksyminen Diakoniatyöntekijä Elisa Metsänheimon vuosiloman hyväksyminen ajalle Työsuojelupäällikön valitseminen alkaen Kappalaisen viran (yleisen seurakuntatyön lähiesimiestehtävä) vaativuusryhmään sijoittaminen ja tehtäväkohtainen palkanosa seurakuntapastorin viran (koulu- ja oppilaitostyön pastori) vaativuusryhmään sijoittaminen ja tehtäväkohtainen palkanosa Perhetyön tiiminvetäjän lisä Hautausmaan katselmus Varhaiskasvatuksen lähiesimies Saija Kivelän sivutoimiluvan jatkoanomus Vs. nuorisotyönohjaaja Matias Jurmun sijaisuuden jatkaminen Jumalanpalveluksen viettäminen Kempeleen seurakunnassa ajalla Kempeleen seurakunnan kirkkokolehdit syyskaudella Rippikoulun paikallissuunnitelman hyväksyminen Sopimus kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä Osuuskunta Utakuidun telekaapelin rakentaminen leirikeskus Luurinmutkan maa-alueelle Syyria-keräyksen tukeminen Joulukorttiavustuksen myöntäminen Hautausmaakatselmuksen pöytäkirjan hyväksyminen

16 Vs. kirkkoherra Vesa Äärelän sivutoimen puolto Eron myöntäminen varavaltuutettu Saija Taavettilalle seurakunnan luottamustoimista ja uuden varajäsenen valitseminen kirkkoneuvoston jäsenelle ja ympäristödiplomityöryhmään Henkilöstön kehittämissuunnitelma vuodelle 2014, esikäsittely / Seurakuntamestari Tapani Rappanan koulutusesitys auditoijakoulutukseen osallistumisesta Henkilöstön kehittämissuunnitelma vuodelle 2014, esikäsittely / Seurakuntamestari Tapani Raappanan peruutusilmoitus koulutusesitykseen: Oulun hiippakunnan kirkonpalvelijoiden koulutuspäivät Henkilöstön kehittämissuunnitelma vuodelle 2014, esikäsittely / Vs. khra Vesa Äärelän raamattuteologisen kurssin kurssimatkan hyväksyminen Kempeleen seurakunnan henkilöstön kehittämissuunnitelman hyväksyminen vuodelle Hautapaikkamaksut vuodelle 2014 Hautauspalvelumaksut vuonna 2014 Haudanhoitomaksut vuonna 2014 Muut perittävät maksut ja korvaukset v Kasvatuksen työalojen perittävät maksut ja korvaukset vuonna 2014 Kasvatuksen työalojen maksamat palkkiot vuonna 2014 Kempeleen seurakunnan kirkkokolehdit kaudella Maa-alueen myynti / Kauppakirjan esisopimuksen hyväksyminen Talousarvio vuodelle 2014 sekä toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille ja hautainhoitorahaston talousarvio vuodelle 2014 Työterveyden myyntipalvelusopimuksen allekirjoittaminen Seurakunnan ja Oulun diakonissalaitoksen säätiön, Oulun Diakoniaopiston välinen koulutuskäyttösopimus sopimus harjoittelusta, työssäoppimisesta ja kehittämisyhteistyöstä Kirkkoherran viran erityistarpeiden määrittely Uuden varajäsenen valitseminen ympäristödiplomityöryhmään Saija Taavettilan tilalle Kirkkoneuvoston pöytäkirjan korjaaminen Arvio metsämaan arvosta liitteen osalta Esitys kirkkoneuvostolle Kempeleen seurakunnan edustajasta Kempeleen kunnan lapso- ja nuorisopoliittisen toimenpideohjelman toteuttamisen seurantaryhmään Kokkokankaan seurakuntakeskuksen (myöh. siunauskappelin) kellojen ja soittoautomatiikan hankinta 16 Kirkkoneuvoston käyttötalouden toteutumisvertailu: Talousarvio Tilinpäätös v v v.2012 v.2013 Kokousten määrä yhteensä 11/177 13/181 Toimintamenot Toimintatuotot Toimintakate /kokous /käsitelty pykälä /seurakunnan jäsen 3,51 3,30

17 17 Johtokunnat Yleisen seurakuntatyön johtokunta kokoukseen osallistumis% Varajäsenet Parviainen Hannu, puheenjohtaja 100 Sakko Tarja Hänninen Kristiina 0 Hanski Pia Jokelainen Tommi 50 Rautiala Elina Könönen Elina 50 Markkanen Anneli 100 Moilanen Vesa 50 Kirkkoneuvoston edustajana johtokunnassa: Rauma Tuula, osallistuminen 100 %. Johtokunnan kokouksia pidettiin yhteensä 2 kpl ja pykäliä käsiteltiin yhteensä 17. Diakoniatyön johtokunta kokoukseen osallistumis% Suvi Silvola, puheenjohtaja 100 Varajäsenet Kesti Riikka 50 Kiljo Hilkka Kähkölä Oiva 100 Hannila Kerttu Laurila Veijo 50 Homa Sisko Rauma Tuula 100 Rundgren Ritva 100 Kirkkoneuvoston edustajana johtokunnassa: Juvani Kaisu, osallistuminen 0 %. Johtokunnan kokouksia pidettiin yhteensä 2 kpl ja pykäliä käsiteltiin yhteensä 22. Lähetystyön johtokunta kokoukseen osallistumis% Tauriainen Kaisu, puheenjohtaja 100 Varajäsenet Hilli Riitta-Liisa 100 Ahola Mikael Jarva Taavi 50 Hanski Pia Laava Jarkko 100 Kähkölä Oiva Markkanen Anneli 100 Okkonen Jaakko 0 Kirkkoneuvoston edustajana johtokunnassa: Holma Sisko, osallistuminen 100 %. Johtokunnan kokouksia pidettiin yhteensä 2 kpl ja pykäliä käsiteltiin yhteensä 23. Kasvatustyön johtokunta kokoukseen osallistumis% Rajala Tiina, puheenjohtaja 100 Varajäsenet Huovinen Hillevi 100 Laava Jarkko Järvenpää Lasse 50 Kesti Riikka Kaisto Martti 100 Hahl-Marjokorpi Pirita Kivelä Maria 100 Mäkäräinen Juha 50 Savela Seppo 50 Siira Anni-Maija 50 Taskila Paula 100 Kirkkoneuvoston edustajana johtokunnassa: Pulkkinen Ulla, osallistuminen 100 %. Johtokunnan kokouksia pidettiin yhteensä 2 kpl ja pykäliä käsiteltiin yhteensä 20.

18 18 Rovastikuntakokouksen edustajat, yksi kokous/vuosi Laitinen Reino kirkkovaltuuston puheenjohtaja Rehumäki Pekka kirkkoherra Salo Anneli talousjohtaja Eri työalojen rovastikuntavastaavina ovat seurakunnastamme vuonna 2013 toimineet: Pakkanen Soile rovastikuntavastaava/diakonia Rättyä Pia rovastikuntavastaava/kasvatus Edustajat/jäsenet kirkon yhteisissä hallintoelimissä v Ei edustajia/jäseniä

19 19 Tilintarkastus ja valvonta Tilintarkastaja Pohjola Aarne (JHTT, HTM) varatilintarkastaja Hellén-Toivanen Paula (JHTT) Varainhoitovuoden 2013 aikana tilintarkastusta on suoritettu yhteensä 4 työpäivää. Tilintarkastuksen käyttötalouslaskelman toteutumisvertailu: Talousarvio Tilinpäätös v v v v Tarkastuspäivien määrä 5 4 yhteensä/vuosi Toimintatuotot Toimintakate /srk:n jäsen 0,17 0,15 Tarkastuspäivä/ Muu yleishallinto Muun yleishallinnon Talousarvio Tilinpäätös käyttötalouslaskelman toteutumisvertailu v v v v Toimintamenot Toimintatulot Toimintakate /srk:n jäsen 4,17 3,43

20 20

21 21

22 22

23 23

24 24

25 25 HENKILÖKUNTA Vakinainen henkilökunta Nimi nimike tulovuosi 1. Anttila Erja lastenohjaaja Arola Helinä toimistonhoitaja Haataja Hannele lastenohjaaja Hattunen Mari lastenohjaaja Helenius Tanja lastenohjaaja Helisten-Heikkilä Jaana diakoni 2013 ( alk.) 7. Hintsala Leena diakonissa 2006 (virkavapaa ) 8. Irjala Marjo C-kanttori Jarva Pasi emäntä Karppinen Tarja hallintosihteeri Karvonen Sari tiedotussihteeri Kelhä Markku kiinteistöhoitaja-suntio Kivelä Saija varhaiskasvatuksen lähiesimies Korhonen Sari lastenohjaaja Pakkanen Soile diakonissa Paaso Raimo A-kanttori 2013( alk. ja virkavapaalla ) 17. Pelttari Eila lastenohjaaja Pikkarainen Paulus seurakuntapastori 2011 ( alk. yleisen seurakuntatyön lähiesimies, vs. kappalainen) 19. Pisilä Arto nuorisotyönohjaaja Puustinen Juha leirikeskusemäntä Pyykkönen Tuula lastenohjaaja Raappana Tapani seurakuntamestari Rantasuomela Anni toimistosihteeri Ravander Enni lastenohjaaja Riihimäki Teemu diakoniatyön lähiesimies, 2012 kappalainen 26. Ristkari Antti nuorisotyönohjaaja Rättyä Pia nuorisotyönohjaaja Salo Anneli talousjohtaja Sorvala Minna lähetystyön ja 2005 vapaaehtoistoiminnan koordinaattori 30. Tuisku Jaakko perhetyön tiiminvetäjä, 2005 kappalainen 31. Törmikoski Aila lastenohjaaja Vasala Hilkka lastenohjaaja Veikkolainen Merja nuorisotyönohjaaja 2007 ( virkavapaa ) 34. Yrjölä Arvo diakoni Äärelä Vesa yleisen seurakuntatyön lähiesimies, kappalainen 2011 ( alk. vs. kirkkoherra ja alk. vt. kirkkoherra)

26 26 Kokoaikainen, määräaikainen henkilökunta Nimi nimike 1. Anttila Erja oppisopimussuhteinen lastenohjaaja Cadenius Catharina vs. taloussihteeri Cadenius Catharina toimistonhoitaja, talous- ja kiinteistötiimin lähiesimies 4. Haapasalo Anita leirikeskus apuemäntä Iso-Junno Elisa vs. diakonissa Jarva Saga nuorisotyön kesätyöntekijä Jurmu Matias vs. nuorisotyönohjaaja Kutilainen Noora nuorisotyön kesätyöntekijä Kärkinen Janne teologiharjoittelija Maalismaa Juha nuorisotyön lähiesimies, seurakuntapastori Mattila Janne oppisopimussuhteinen seurakuntamestari Sassi Else kesäkanttori Savolainen Eija vs. B- kanttori Seikkula Olli vs. seurakuntapastori Siljander Jenni seurakuntapastori Siuvatti Jenni vs. diakoniatyöntekijä Tikkinen Reino seurakuntapastori Turpeinen Emmi lastenohjaaja Keskiviikko on seurakunnan työntekijöille kokouspäivä. Kokousrakenne koko vuodeksi hahmotellaan kirkkoherran työhuoneen ilmoitustaululla

27 27 Tiimirakenne: Tiimiesimiehet: Tiimiesimies/kirkkoherra Tiimien lähiesimiehet Tiiminvetäjä Talousjohtaja Yleisen seurakuntatyön tiimi: Tiimiesimies/kirkkoherra 1 1 Tiimiesimies/III kappalainen yleisen seurakuntatyön lähiesimies teologit kanttorit lähetyssihteeri lähetystyön- ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattori kirkonpalvelija (toissijainen tiimi) tiedotussihteeri (toissijainen tiimi) Diakoniatyön tiimi: Tiimiesimies: I kappalainen diakoniatyön lähiesimies Diakoniatyön tiimiesimies: diakoniatyön viranhaltija Diakonian viranhaltijat Nuorisotyön tiimi: Tiimiesimies: seurakuntapastori nuorisotyön lähiesimies nuorisotyöntekijät Varhaiskasvatuksen tiimi: Tiimiesimies: varhaiskasvatuksen lähiesimies lastenohjaajat II kappalainen (toissijainen tiimi) Seurakuntapalvelutiimi: Tiimiesimies: toimistonhoitaja seurakuntapalvelutiimin lähiesimies toimistosihteeri, tiedotussihteeri ja hallintosihteeri Talous- ja kiinteistötiimi: Tiimiesimies: talousjohtaja Tiimiesimies: taloustoimiston toimistonhoitaja, talous- ja kiinteistötiimin lähiesimies kirkonpalvelijat taloussihteeri emäntäpalvelut

28 28 Henkilöstön ammattijakauman kehitys Päätoimiset virka- ja työsuhteet Teologit 6 6 Kanttorit 2 2 Diakonian viranhaltijat 4 4 Nuorisotyöntekijät 4 4 Toimisto ja hallinto 6 6 Kirkonpalvelijat ja emäntäpalvelut 5 4 Lapsityöntekijät Lähetyssihteeri 1 1 Hautaustoimen henkilöstö 0 0 Yhteensä Vakinaisesta henkilökunnasta oli vuoden lopussa töissä 32 ja määräaikaisia oli 7. Henkilökunnasta naisia oli 24 ja miehiä 15. Henkilöstön keski-ikä oli 42,8 vuotta. 38 päivän vuosilomaoikeus oli 21 työntekijällä. Sairauslomapäiviä oli v yhteensä kalenteripäiviä 261, työpäiviä 199 ja edellisenä vuonna 456. Perhevapailla oli kolme henkilöä, yhteensä 647 kalenteripäivää. Ikäryhmätaulukossa vakinaisesta henkilökunnasta alle 30-vuotiaita on 9 % ja yli 50-vuotiaita on 25 % henkilökunnasta. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne Ikärajat Hlö määrä %-jakauma % % % % % % % % % yht %

29 29 Henkilöstön vaihtuvuus: TOISTAISEKSI VOIMASSAOLEVASSA VIRKA-/TYÖSUHTEESSA VUONNA 2013 ALOITTANEET Henkilö Virka/toimi Palvelusuhteen alkamisaika Helistén-Heikkilä Jaana diakoniatyöntekijä Paaso Raimo kanttori /virkavapaalla TOISTAISEKSI VOIMASSAOLEVASTA VIRKA-/TYÖSUHTEESTA VUONNA 2013 ERONNEET Henkilö Virka/toimi Palvelusuhteen alkamisaika - palvelusuhteen päättymispäivä Jääskeläinen Marja-Liisa kanttori Määttä Sirkka-Liisa diakonissa Rehumäki Pekka kirkkoherra Eläkkeelle jäi 2 henkilöä ja yksi henkilö siirtyi kirkkohallituksen palvelukseen.

30 30 Kempeleen seurakunnan palvelusvuosimuistamiset vuonna 2013: 10 vuotta: kiinteistöhoitaja-suntio Markku Kelhä 5 vuotta: kanttori Marjo Irjala varhaiskasvatuksen lähiesimies Saija Kivelä kappalainen Jaakko Tuisku diakoni Arvo Yrjölä sekä koko Suomen ev.lut kirkon palvelusta jaettiin seuraavat työntekijäansiomerkit: seurakuntatyön pronssinen ansiomerkki (10 vuoden palveluksesta). kiinteistöhoitaja-suntio Markku Kelhä kappalainen Jaakko Tuisku TILAPÄINEN HENKILÖKUNTA VUONNA 2013 Isoset, leirien yövalvojat/kesäisännät ja kerhonohjaajat: 70 isosta 9 leirien yövalvojaa/kesäisäntää 38 kerhonohjaajaa Sijaiset ja tarvittaessa töihin tulevat: 1 toimituspalkkioperusteinen kanttorisijainen 2 apuemäntää Projektityöntekijät: 3 tarvittaessa tulevaa hautausmaahallinnon projektityöntekijää Työharjoittelijat: 3 työharjoittelijaa diakoniatyö 1 työharjoittelija nuorisotyö 1 teologiharjoittelija yleinen seurakuntatyö SEURAKUNNAN VAPAAEHTOISTOIMINTA Seurakunnan eri tehtäväalueilla toimii 304 vapaaehtoista + isoset ja kerhonohjaajat. Monet vapaaehtoiset palvelevat useammassa eri työalan vapaaehtoistehtävässä.

31 31 HENKILÖSTÖN OSAAMINEN JA SEN KEHITTÄMINEN Vakinaisen henkilökunnan pohjakoulutus Tieteellinen jatkotutkinto (lisensiaatti tai tohtori) 0 kpl Ylempi korkeakouluaste 6 kpl Alempi korkeakouluaste 12kpl Toisen asteen tutkinto 15 kpl Ylempi perusaste 2 kpl Alempi perusaste 0 kpl Henkilöstökoulutus 2013 Koulutukseen osallistuneiden lukumäärä Koulutuskustannukset, sis. matkat, majoitus- ja ravitsemuspalvelut Kustannukset koulutettua henkilöä kohti Oppisopimuskoulutuksessa 36 työntekijää euroa n. 565 euroa/työntekijä 1 työntekijä, suntion ammattitutkinto 1 työntekijä, lapsityönohjaaja (päättyi )

32 32 Henkilöstökulut: Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot , ,12 Eläkekulut , ,78 Muut henkilösivukulut , ,92 Yhteensä , ,82 Matka-, majoitus- ja ravitsemikulut , ,61 Koulutuskulut , ,63 Koulutus matka-, majoitus- ja ravitsemiskulut 5 010, ,14 Työterveyshuolto , ,85 Yhteensä , ,23

33 33 YHTEISTYÖTOIMIKUNTA 2013 Yhteistyötoimikunnassa (YTT) käsitellään laajakantoiset ja työpaikkaa yleisesti koskevat asiat. Erityisenä tehtävänä on huolehtia työntekijöiden henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, työolosuhteiden turvallisuudesta ja henkilöstön kehittämisen periaatteista. Toimikunnassa on seurakunnan koosta riippuen 4 12 jäsentä. Vähintään neljäsosan jäsenistä tulee edustaa seurakuntaa työnantajana. Kempeleen seurakunnan yhteistyötoimikunnan jäseninä toimivat vuonna 2013: Työnantajan edustajina: Pekka Rehumäki työsuojelupäällikkö (Vesa Äärelä sijaisena ajalla ja vakinaisena alkaen ) Anneli Salo, talousjohtaja Työntekijöiden edustajina: Soile Pakkanen työsuojeluvaltuutettu, puheenjohtaja Arto Pisilä I työsuojeluvaravaltuutettu Tapani Raappana II työsuojeluvaravaltuutettu Pasi Jarva luottamusmies ( Kirkon Alat ry) Antti Ristkari luottamusmies (Akava) Toimikunta kokoontui vuoden 2013 aikana neljä kertaa. Työterveyshuolto Työnantajalla on työterveyshuoltolain perusteella velvollisuus järjestää työsopimus- ja virkasuhteessa oleville työntekijöilleen ehkäisevä työterveyshuolto. Työterveyshuolto on työntekijöiden terveyden ja työolojen kehittämiseen tähtäävää toimintaa, jolla tuetaan henkilön työkykyisyyttä koko työuran ajan. Työterveyshuolto on työnantajalta investointi tuottavuuteen ja henkilöstön hyvinvointiin. Työterveyshuollon kustannukset vuonna 2013 olivat euroa. Vastaavat kustannukset vuonna 2012 olivat euroa. Työterveyshuollon kustannuksia vuonna 2012 nostavana tekijänä oli mm. työterveyshuollon kautta tehdyt työpaikkaselvitykset. Vuonna 2011 työterveyshuollon kustannusten määrä oli euroa. Työhyvinvointi Vuoden 2013 aikana järjestettiin kolme työyhteisön kehittämispäivää. Kaksi keväällä ja yksi syksyllä. Varhaisen tuen mallia on otettu käyttöön vuonna Varhaisen tuen keskusteluja on käytetty eri yhteyksissä, ja kokemukset ovat olleet myönteiset. Kesäkuussa 2012 tuli voimaan sairausvakuutus- ja työterveyshuoltolakien muutos, jossa tavoitteena on kannustaa työnantajaa, työntekijää ja työterveyshuoltoa pohtimaan yhdessä sairastuneen työntekijän tilannetta ja työjärjestelyjä työhön paluun helpottamiseksi. Muutosten myötä pyritään parantamaan mahdollisuuksia havaita pitkittyvät työkyvyttömyydet riittävän varhain sekä helpottaa toipumista ja paluuta työhön sairauspoissaolon jälkeen. On tärkeää, että työnantaja ja työntekijä toimivat riittävän varhain, jos työntekijän työkyky heikkenee. Työhyvinvointikysely toteutettiin EraPron toimesta marraskuussa Kyseessä oli seurantatutkimuksen kolmas osa (aikaisemmat kyselyt vuonna 2008 ja 2010). Kyselyiden tuloksia käsiteltiin yhdessä työntekijöiden kanssa tammikuussa Keskeisimmiksi kehittämisalueiksi keskustelujen ja kyselyn perusteella nousivat organisaation kehittäminen (erityisesti työnjaon tasaisen jakautumisen tunne), tiedon kulku ja sisäinen viestintä, yhteistyön edistäminen, työntekijöiden oman ajankäytön hallinta ja seurakuntalaispalautteen hankkiminen. Tulosten perusteella työilmapiirin paranemista oli selvästi havaittavissa. Koko työyhteisön opintopäivät olivat Rovaniemellä. Opintopäivien työryhmässä olivat Teemu Riihimäki, Janne Mattila, Erja Anttila ja Marjo Irjala. Opintopäivillä kävimme Rovaniemen kirkossa, jossa osallistuimme englanninkieliseen messuun ja tutustuimme mm. kuuluisaan alttarimaalaukseen. Vierailimme myös Arktikumissa, jossa oppaan johdolla tutustuimme lapin kulttuuriperintöön. Rovaniemen kaupunkikierroksella kuulimme Lapin

34 34 sodan ajoista tähän päivään. Opintopäivät on koettu yleisesti työyhteisön yhteishenkeä ylläpitäväksi. Vuosittain työyhteisöstä valitaan työryhmä, joka suunnittelee ja valmistelee opintopäivien ohjelman. Vuonna 2013 yksi työntekijöistä osallistui Odl:n Aslak-kuntoutukseen. Työntekijöiden jouluruoka nautittiin ensimmäisenä adventtina Kokkokankaan seurakuntakeskuksessa. Päivä alkoi yhteisellä messulla Pyhän Kolminaisuuden kirkossa, jossa siunattiin uudet työntekijät tehtäviinsä. Jouluruoan yhteydessä pitkään palvelleita työntekijöitä muistettiin ansiomerkeillä. Samassa yhteydessä muistettiin työntekijöitä henkilökunnan muistamiskäytännön mukaisesti. Jouluruokailuun kutsuttiin työntekijöiden perheet sekä eläkkeelle jääneet seurakunnan työntekijät kutsuttiin puolisoineen mukaan. Seurakunta on tukenut työntekijöiden työpaikkaruokailua lounasseteleillä 1689 eurolla. Virkistystoimintaan käytettiin määrärahoja yhteensä 9344 euroa. Liikunta- ja kulttuuriseteleitä eli Smartum seteleitä käytettiin yht 8895 e edestä ( 250 e/hlö) Henkilökunnan naisista 7 osallistui naisten kympille ja miehistä 5 tervahiihtoon. Työntekijät osallistuivat yhteiseen ulkoiluiltapäivään Pilpansuon virkistysalueelle. Ensiapukoulutusta päivitettiin tarpeen mukaan. Koko työyhteisölle ei ollut yhteistä EA-koulutusta tänä vuonna.

35 35

36 36 SEURAKUNNAN JÄSENET Seurakunnan jäsenmäärä: jäsentä, lisäystä edelliseen vuoteen 82 henkilöä Seurakuntaan kuuluminen ikäryhmittäin: Kirkkoon liittyminen vuoden 2013 aikana: kirkkoon liittyi 33 henkilöä vuonna 2012 kirkkoon liittyi 40 henkilöä vähennystä vuoteen 2012 verrattuna 17,5 %

37 37 Kirkosta eroaminen vuoden 2013 aikana: kirkosta erosi 173 jäsentä vuonna jäsentä lisäystä vuoteen 2012 verrattuna n. 17 % vuonna 2013 eronneista naisia oli 71 ja miehiä 102 Seurakuntaan muutti: 938 henkilöä vuonna 2012 seurakuntaan muutti henkilöä Seurakunnasta muutti: 867 henkilöä vuonna 2012 seurakunnasta muutti henkilöä

38 Kunnan asukasluku : henkilöä seurakuntaan kuulumisprosentti 85 % vuonna 2012 kunnan asukasluku oli seurakuntaan kuulumisprosentti oli 84,9 % 38

39 39

40 40 Seurakunnallinen toiminta 55 % Hautaustoimi 5 % Jumalanpalveluselämä Yleishallinto 15 % Kiinteistötoimi, sis. emäntäpalvelut 25 %

41 41 Taloushallintopalvelut talousjohtaja Anneli Salo Seurakunta on olemassa, että ihmiset löytäisivät armollisen Jumalan ja elämän hänen yhteydessään. Jumalanpalveluksen viettämisessä tämä seurakunnan tarkoitus toteutuu yhteisöllisesti, kaikkien koettavalla tavalla. Siksi joka sunnuntainen messu on seurakunnan ydin ja sydän, Jumalan pelastavan läsnäolon juhla. Talousjohtajan tehtävänä on suunnitella, toteuttaa, johtaa ja kehittää seurakunnan talous-, kiinteistö- ja hautausmaahallinnon palveluita osana seurakunnan perustehtävää. Talous- ja kiinteistötiimi vastaa siitä, että seurakunnan kiinteistöt ja niihin liittyvät piha-alueet sekä emäntä-, kiinteistöja seurakuntamestaripalvelut toimivat parhaalla mahdollisella tavalla sekä seurakunnan omissa että vuokratilaisuuksissa ja että tiimin tuottamat palvelut toteutetaan sekä laadukkaasti että kustannustehokkaasti. Taloushallinnon työalan tarkoituksena on suunnitella, toteuttaa, johtaa ja kehittää seurakunnan taloushallinnon palveluita osana seurakunnan perustehtävää. Taloustoimiston työntekijöiden tavoitteena on rakentaa mahdollisimman monipuolista, laadukasta ja toimivaa sekä työaloja helpottavaa ja heidän tietotaitoaan lisäävää yhteistyötä kaikkien seurakunnan työntekijöiden kanssa. Laaditut talouden vuosikellot ovat aikatauluttaneet ja rytmittäneet hyvin toiminnan ja talouden suunnittelua sekä tilinpäätöksen laadintaa työaloillamme. Seurakunta siirtyi Kirkon palveluksen (Kipa) asiakkaaksi Siirtyminen on vaatinut runsaasti aika- ja henkilöresursseja sekä pitkäjänteisyyttä taloustoimiston työntekijöiltä sekä erityistä joustavuutta ja muutoshalukkuutta kaikilta työyhteisömme työntekijöiltä. On kuitenkin ollut ilo huomata, kuinka hyvin ja vastaanottavaisesti työntekijämme ovat muutoksen suhtautuneet. Tämä on huomioitu myös Kirkon palvelukeskuksessa, johon meidät on kutsuttu kertomaan muutosprosessimme toteutuksesta ja siihen liittyvistä käytännön toimenpiteistä. Toivottuja aika- ja resurssisäästöjä ei Kipaan siirtymisestä ole syntynyt, joka tarkoittaa sitä, että taloustoimiston toimistonhoitajalle suunniteltua tehtäväkuvausta ei ole voitu kaikilta osin ottaa käyttöön. Kipa-tehtävät vievät toimistonhoitajan työajasta saman verran kuin vastaavat taloushallinnon tehtävät aiemmin taloussihteerin työajasta. Toimistonhoitajan paikallisena Kipa-tukena ja työn jakajana jatkaa edelleen seurakunnan tiedotussihteeri. Kipaan siirtymisen tavoitteena oli myös vähentää talousjohtajan ja tiedotussihteerin taloushallinnon perustehtäväosuutta, mutta vielä tätä vähennystä ei ole voitu suunnitellussa mittakaavassa toteuttaa. Myös seurakunnan eri työalat ovat ottaneet Kipa-tehtäviä hoitaakseen, esim. yhtenä kokonaisuutena työaloihin liittyvien laskutuspyyntöjen tekeminen. Kirkon yhteisen kehittämishankkeen, Kipan tavoitteena on tuoda seurakunnille "osaamista ja kustannustehokkuutta niin, että seurakunnat voivat keskittyä ydintehtäviensä hoitamiseen". Tämä päämäärä on tavoittelemisen arvoinen, mutta menetelmät ja ohjelmat ovat tällä hetkellä kovin työläitä, jäykkiä ja osittain toimimattomiakin. Taloushallinnon työalan tulevaisuuden suurimmat haasteet liittyvät tuleviin seurakuntien rakennemuutoshankkeisiin, Kipan vaatimiin resurssitarpeisiin ja sitä kautta taloustoimiston työntekijätarpeen määrittämiseen työssäjaksamista tukien. SEURAKUNNAN PAINOPISTEET Pyhä kehitämme jumalanpalveluselämää yhteisöllisesti. Lähimmäisyys edistämme vapaaehtoisuutta kaikilla työaloilla. Rakenteet vahvistamme toimintarakenteita tiimityön ja johtamisen kautta. Ympäristö- tulemme tunnetuksi ympäristöseurakuntana periaatteella kunnioitus, kohtuullisuus ja kiitollisuus. TYÖALAN TAVOITTEET (TA 2013) 1. Varmistamme ja kehitämme toimivaa Kipa-yhteistyötä päivittäisellä tasolla. 2. Arvioimme ja kehitämme seurakunnan eri sidosryhmien kanssa tekemäämme talousyhteistyötä. 3. Määrittelemme oman toiminnan ja ulkoistettujen palveluiden kokonaisuudet sekä tarkennamme näiden rajapinnat (tavoite ). TOTEUTUS TYÖALALLA - olemme sitoutuneet jumalanpalvelusyhteisön rakentamiseen - tuemme vapaaehtoistoiminnan kehittymistä seurakunnassamme - tuemme ja osoitamme määrärahoja tiimityön ja johtamisen toteuttamiseen seurakunnassamme - seuraamme ympäristödiplomin osa-alueiden toteutumista seurakunnassamme TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN - Olemme tehneet monipuolista yhteistyötä Kipan kanssa: pitäneet yhteisiä palavereita, kouluttaneet seurakunnassamme Kipan henkilöstöä, olleet mukana Kipan asiakastapahtumissa kertomassa siirtymiseen liittyvistä haasteista, lähettäneet kehittämispalautetta, osallistuneet aktiivisesti koulutuksiin, kouluttaneet ja ohjanneet omaa henkilöstöämme ja tukeneet toinen toistamme tässä yhteisessä muutoksessa. - Olemme valmistelleet taloudellisen avustamisen periaatteita sekä tehneet monipuolista yhteistyötä eri yhteisöjen kanssa. - Olemme päivittäneet tehtäväkuvauksemme. 4. Työyhteisömme osaa paremmin hyödyntää Microsoft Office 2010 perustyökaluohjelmien käyttöä omassa työssään (tavoite Olemme ohjanneet ja opastaneet eri ohjelmien käytössä. 2014). TYÖALA TUNNUSLUKUINA TALOUS TOIMINTA omavaraisuusaste % rahavarojen riittävyys päivinä Kipa-yhteistyö 2011 TP , TP , TP , TA TTS TTS Vuosien tilinpäätösluvut pitävät sisällään myös seurakunnan henkilöstöhallinnosta aiheutuneet tulot ja menot. Tilinpäätöksestä 2013 alkaen kyseiset luvut ovat omalla henkilöstöhallinnon kustannuspaikallaan.

42 42 HENKILÖSTÖHALLINTO Vesa Äärelä Kempeleen seurakunta on olemassa, että ihmiset keskuudessamme löytäisivät armollisen Jumalan ja elämän hänen yhteydessään. Seurakunnan työntekijöiden tehtävänä on auttaa ihmisiä uskoon ja palveluun, ja henkilöstöhallinto vastaa siitä, että seurakunnalla on tähän tehtävään sitoutunut ja motivoitunut työntekijäkunta. Henkilöstöhallinto huolehtii työntekijöiden rekrytoinnista, koulutuksesta ja kehittämisestä tavoitteenaan ajan ja toimintaympäristön haasteisiin vastaava työntekijäkunta. Khra Pekka Rehumäen siirtyminen toisiin tehtäviin elokuun alusta voidaan katsoa olleen eräänlainen testi, miten tiimiorganisaatio kantaa itseään, kun khra vaihtuu. Kempeleen tiimiorganisaatio osoitti toimivuutensa myös tässä tilanteessa ja työ niin seurakuntakuntalaisten kanssa kuin työyhteisön sisällä on jatkunut sujuvasti. Uutena tilanteena tulee olemaan uuden kirkkoherran valinta SEURAKUNNAN PAINOPISTEET TOTEUTUS HENKILÖSTÖHALLINNOSSA Pyhä - kehitämme jumalanpalveluselämää yhteisöllisesti. Lähimmäisyys - edistämme vapaaehtoisuutta kaikilla työaloilla. Rakenteet - vahvistamme toimintarakenteita tiimityön ja johtamisen kautta. Ympäristö - Tulemme tunnetuksi ympäristöseurakuntana TAVOITTEET - Koko henkilökunnan sitoutumista jumalanpalvelusyhteisön rakentamista jatkettiin sisällyttämällä yhteisiin kokouksiin ja suunnitteluun opetusta ja suunnittelua jumalanpalveluksesta. - Työntekijöiden tukeminen vapaaehtoistyön perustiedoissa ja taidoissa, sekä oman työyhteisön vahvistaminen työyhteisön koulutuspäivillä. - Rakennamme toimivan työyhteisön peruspilareita, luomme kannustavan ja kilpailukykyisen palkkausjärjestelmän ja seuraamme säännöllisesti työhyvinvoinnin edistymistä. Henkilöstöhallinto 2013 TOTEUTUMINEN 1. Edistämme jatkuvasti työntekijöiden jumalanpalvelusosaamista ja vapaaehtoistyön taitoja. 2. Kehitämme merkittävästi työyhteisöosaamista ja ymmärrystä toimivasta työyhteisöstä. 3. Luomme vuoden aikana kannustavan palkkausjärjestelmän. - Jumalanpalveluksen keskeisyys ollut mukana suunnittelussa ja yhteisissä kokoontumisissa. Vapaahehtoistyön rakenteiden vahvistaminen, esim vapaaehtoispankin perusaminen. - Järjestimme vuoden mittaan kolme työyhteisöpäivää, opintomatkan ja kiitostilaisuuden (kts YTT 2013) - Olemme ottaneet käyttöön uudet tehtävänkuvat palkkausperiaatteineen. Havan alustavaa kehittelyä jatkettiin, mutta toteutusta siirrettiin vuoteen 2015 uuden khran aikaan. TALOUS HENKILÖSTÖHALLINTO TUNNUSLUVUT TOIMINTA Työyht.päiviä Työhyvinvointikysely 2010 TP 5 x 2011 TP TA 3 x 2013 TA TTS x 2015 TTS

43 43 KIRKONKIRJOJENPITO Seurakuntapalvelutiimi / Helinä Arola Seurakunta on olemassa, että ihmiset löytäisivät armollisen Jumalan ja elämän hänen yhteydessään. Kirkonkirjojenpidon tarkoitus on ylläpitää seurakunnan jäsentietojärjestelmää, jotta seurakuntalaisista säilyy kattava tieto syntymästä kuolemaan. Kirkonkirjojenpito seurakuntapalvelutiimin osana vastaa siitä, että seurakuntalaiset saavat hyvää palvelua ja työntekijät tukea arjen töissä. Jäsentietojärjestelmä Kirjuri on tullut käyttöön kaikissa seurakunnissa vuoden alusta. Kempeleessä kirjurioikeudet ovat tällä hetkellä vielä seurakuntakohtaiset. Valtakunnallisia käyttöoikeuksia on syytä hakea vasta, kun Kirjurin valmiudet ovat hyvät. Kirkkohallitus on myöntänyt Oulun IT-alueen seurakunnille Kirjurin valtakunnalliset selailuoikeudet määräaikaisesti 2014 vuoden loppuun saakka. Kirkon Palvelukeskuksen kautta olemme tehneet laskutuspyynnöt sukuselvityksistä. Lähivuoden haasteena on saada vanhojen kirkonkirjojen digitoitu aineisto hyödynnettäväksi valtakunnallista käyttöä varten. Rovastikunnallista yhteistyötä jatkamme tukemaan virastontyöntekijöitä muuttuneissa toimintatavoissa. (Kirjuri, Kirkon Palvelukeskus, ohjeistukset). SEURAKUNNAN PAINOPISTEET Pyhä - jumalanpalveluselämää kehitetään yhteisöllisesti. Lähimmäisyys - vapaaehtoisuutta edistetään kaikilla työaloilla. TOTEUTUS KIRKONKIRJOJENPIDOSSA Kirkkoherranvirastossa on laadittu kirkolliset ilmoitukset (kasteista, aviokuulutuksista ja kuolleista) kirkkopäiväkirjaan jumalanpalvelukseen. Rakenteet - toimintarakenteita vahvistetaan tiimityön ja johtamisen kautta. Ympäristö tulemme tunnetuksi ympäristöseurakuntana periaatteella kunnioitus, kohtuullisuus ja kiitollisuus KIRKONKIRJOJENPIDON TAVOITTEET (TA 2013) 1. Kirjuri tutuksi 2. Seurakuntalaisten palveleminen laajaalaisesti Skanneria on käytetty asiakirjojen arkistoinnissa. Paperin kulutuksessa on huomioitu uusiokäyttö. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Kirjuri on tullut tutuksi ja sen käyttö on selkeää. Väestötietoaineistossa on edelleen korjattavaa. Sukuselvitykset on toimitettu tavoitteiden mukaisesti viikon sisällä. KIRKONKIRJOJENPITO TUNNUSLUKUINA TALOUS TOIMINTA Sukuselvitysten lukumäärä 2011 TP TP TP TA TTS TTS

44 44 KIRKKOHERRANVIRASTO Seurakuntapalvelutiimi / Helinä Arola Seurakunta on olemassa, että ihmiset löytäisivät armollisen Jumalan ja elämän hänen yhteydessään. Kirkkoherranviraston ja koko seurakuntapalvelun tiimin tarkoitus on toimia tukipalveluna muulle toiminnalle, jotta seurakuntalaiset saavat mahdollisimman kattavaa palvelua ja tietoa seurakunnasta. Kirkkoherranvirasto vastaa myös siitä, että seurakuntalaiset saavat hyvää palvelua ja työntekijät tukea arjen töissä. Tiimi tukee seurakunnan kaikkea toimintaa. Kirkkoherranvirastossa palvellaan kaikkien työalojen asiakkaita kohtaamalla ja puhelimitse. Tunnuslukuna käytetyt asiakasmäärät pitävät sisällään hoidettujen asioiden lukumäärän, mutta kohdattuja asiakkaita on ollut enemmän, esim. toimituksia varaamassa on yleensä useita henkilöitä. Puhelinjärjestelmä on uudistunut mobiilivaihteen tulon myötä. Tämä on monipuolistanut asiakaspalvelua (puhelun välittäminen matkapuhelimeen, tekstiviestit, vastaajapalvelu). Varausjärjestelmä Katrina on otettu käyttöön. Myös sähköposti on uudistunut. Lähivuosien haasteena on säilyttää seurakuntalaisen lähellä oleva monipuolinen ja kohtaava asiakaspalvelu huolimatta ympärillä olevasta rakennemuutossuunnitelmasta. SEURAKUNNAN PAINOPISTEET Pyhä - jumalanpalveluselämää kehitetään yhteisöllisesti. Lähimmäisyys - vapaaehtoisuutta edistetään kaikilla työaloilla. Rakenteet - toimintarakenteita vahvistetaan tiimityön ja johtamisen kautta. Ympäristö tulemme tunnetuksi ympäristöseurakuntana periaatteella kunnioitus, kohtuullisuus ja kiitollisuus KIRKKOHERRANVIRASTON TAVOITTEET (TA 2013) 1. Seurakuntalaisten palveleminen laaja-alaisesti ja laadukkaasti. TOTEUTUS KIRKKOHERRANVIRASTOSSA Kirkkoherranvirastossa on osallistuttu yhteiseen jumalanpalvelukseen tiedotuksen ja kirkkopäiväkirjojen toimittamisen kautta. Kirkkokahvien koordinointi on tehty yhdessä emäntäpalveluiden kanssa. Seurakuntapalvelutiimin työntekijät osallistuivat vapaaehtoisina jumalanpalveluselämään (sielunhoitoavustustehtäviin, suntion tehtävien avustus ja mukana kirkkokahvituksissa). Säännöllisissä tiimikokouksissa ideoidaan ja tuetaan toimintarakenteita. Tiedotussihteeri on osallistunut yleisen seurakuntatyön tiimin työhön. Paperin kulutuksessa olemme ottaneet huomioon uusiokäytön. Varausvahvistusten lähettäminen sähköisesti ei vielä toteutunut. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Seurakuntalaiset ovat saaneet laadukkaan ja kattavan palvelun. Erityisesti omaisten kohtaamisessa tämä toteutuu, koska kaikki hautajaisjärjestelyt on voinut tehdä samasta toimipisteestä. Autamme omaisia pyytämällä sukuselvityksiä myös toisista seurakunnista ja maistraatista. TALOUS KIRKKOHERRANVIRASTO TUNNUSLUKUINA TOIMINTA Asiakkaat ulkoinen Asiakkaat sisäinen Puhelut ulkoinen Puhelut sisäinen 2011 TP TP /9 kk 652/9 kk 1956/9 kk 671/9kk 5,5 hlö/päivä 3,4 hlö/päivä 10 3,5/päivä 2013 TP / 4,8 asiointi/päivä 2014 TA TTS TTS ,2 asiointi/päivä puhelua/päivä puhelua/päivä 724 2,9 puhelua/päivä

45 Seurakuntatyön työpanos, tilinpäätös 2013: 45

46 46 Seurakuntalaisten ikäjakauma, tilinpäätös 2013: Seurakuntatyön annettujen talousarvioavustusten määrä oli yhteensä , joista nimikkoavustusten osuus Tämän lisäksi seurakunnan diakoniatyö jakoi diakonia-avustuksia yhteensä ja muita avustuksia Yhteisvastuukeräyksen tuotto oli yhteensä ,90 (v yhteensä euroa). Seurakuntaan jäävä 10 % yhteisvastuukeräysosuus (1 167 ) käytetään oman seurakunnan diakoniatoimintaan. Annetut talousarvioavustukset vuonna 2013/jakauma:

47 47

48 48

49 49

50 50 JUMALANPALVELUSELÄMÄ Yleisen seurakuntatyön tiimi / Vesa Äärelä Jumalanpalveluselämän tarkoitus on viettää Jumalan kohtaamisen yhteistä juhlaa. Päämessua kehitetään seurakuntalaisten ja työntekijöiden yhteisenä hankkeena, samoin eri työmuotojen kutsumessuja. Kutsumessujen lisäämiseen on syytä kiinnittää uudelleen huomiota. Syksyllä 2013 vietettiin Pyhän Kolminaisuuden kirkon 20-vuotisjuhlaa. Suuria tapahtumia olivat myös Rauhan Sanan kesäseurat ja alueellinen Veteraanipyhä. Juhlat onnistuivat erinomaisesti. Vanhan kirkon juhlavuoden 2016 (325 vuotta) hankesuunnittelun aloitus on siirtynyt vuodelle Näyttää siltä että hanke tulee olemaan niin laaja, että 2016 juhlien toteuttaminen on harkittava uudelleen. Päämessun kävijämäärät nousivat vuonna 2013 n. 5% edellisvuoteen verrattuna. Näyttäisi siltä, että tavoitteeksi asetettu kävijää on saavutettu ja tavoite voidaan nostaa kävijään. Konfirmaatiomessuihin osallistui nyt lähes 3000 henkeä ja perhemessuihin yli 1700 henkeä. Erityisesti on nostettava uutena muotona yhdessä kunnan kanssa toteutettu Itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelus Kokkokankaan seurakuntakeskuksessa. Juhlapuheet oli sijoitettu sanajumalanpalveluksen kaavaan onnistuneesti niin rakenteellisesti kuin sisällöllisesti. Palaute oli erittäin positiivinen. On toistettava vuoden 2012 toimintakertomuksen mukaan, että kävijämäärien kasvu on vuodesta 2008 ollut jatkuvaa. Ratkaisevaksi on osoittautunut työntekijöiden ja seurakuntalaisten yhteinen sitoutuminen messun suunnitteluun ja viettoon. Joka keskiviikko kokoonnutaan suunnittelemaan 1,5 viikon päässä olevaa messua. YST:ssä jokaisesta messusta käsitellään palaute. SEURAKUNNAN PAINOPISTEET Pyhä - jumalanpalveluselämää kehitetään yhteisöllisesti. Lähimmäisyys - vapaaehtoisuutta edistetään kaikilla työaloilla. Rakenteet - toimintarakenteita vahvistetaan tiimityön ja johtamisen kautta. Ympäristö tulemme tunnetuksi ympäristöseurakuntana periaatteella kunnioitus, kohtuullisuus ja kiitollisuus. JUMALANPALVELUSELÄMÄN TAVOITTEET Vuosittainen kävijämäärä vakiintuu yli tasolle. Rohkaisemme vastuunkantajia kutsumaan messuun ystäviään. 2. Opettelemme käyttämään monipuolisesti uusia teknisiä välineitä, erityisesti kuvaa. 3. Koulutamme työntekijöitä yhdessä ja tiimeittäin. Ideoimme työalojen kanssa uusia kutsujumalanpalveluksia. 4. Järjestämme mieleenpainuvat PKK:n 20-vuotisjuhlat. TOTEUTUS JUMALANPALVELUSELÄMÄSSÄ - Jumalanpalvelusten suunnittelussa kiinnitetty edelleen huomiota yhdessä suunnitteluun seurakuntalaisten kanssa. - Uusia ryhmiä messussa ehtoollisavustajat ja apusuntiot. - Messun suunnittelussa käytetään Modéuksen minuutti-mallia (teksti/saarna rukousaiheet tehtävät/virret) - Luomakunnan sunnuntaita ei vietetty Ilmeisesti työtehtävien vaihtumisen tuomien muutosten takia jäi huomioimatta. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 1. Jumalapalvelusten kokonaiskävijämäärä nousi edelleen, nyt Nousu n. 5%. 2. PKK:hon saatiin uusi AV-laitteisto käyttöön. Toimintahäiriöiden takia on pidetty vasta normaalia käyttöopetusta. 3. Järjestettiin ehtoollisavustajien kurssi, jossa mukana sekä työntekijöitä että seurakuntalaisia. Uutena aloitettiin yhteiskunnallisen työn järjestämä työhyvinvointiin liittyvä messu. 4. PKK:n juhlat onnistuivat erinomaisesti. JUMALANPALVELUSELÄMÄ TUNNUSLUKUINA TALOUS TOIMINTA jp lkm /jp vertailujp ka konfirmaatio perhejp 2011 TP / / TP / / TP / / TA / / TTS / / TTS

51 51 HAUTAAN SIUNAAMISET Yleisen seurakuntatyön tiimi / Teemu Riihimäki Yleiskatsaus hautaan siunaamisiin vuonna 2013 Seurakunta on olemassa, että ihmiset löytäisivät armollisen Jumalan ja elämän hänen yhteydessään. Jumalanpalveluksen viettämisessä tämä seurakunnan tarkoitus toteutuu yhteisöllisesti, kaikkien koettavalla tavalla. Siksi joka sunnuntainen messu on seurakunnan ydin ja sydän, Jumalan pelastavan läsnäolon juhla. Yleisen seurakuntatyön tiimi vastaa siitä, että mahdollisimman moni pääsee Sanan ja sakramenttien osallisuuteen myös hautaan siunaamisissa. Hautaan siunaamiset järjestetään omaisten pyynnöt toimittajasta ja tiloista huomioon ottaen ja hyvin palvellen. Yleisen seurakuntatyön tiimi keskusteli ja koordinoi seurakuntamme hautaan siunaamisia. Keskeiseksi työalalla nähtiin tavoite: Läheisiään hautaan siunatessaan saattava seurakunta saa elää armollisen Jumalan yhteydessä. Kempeleen seurakunnassa toimitettiin vuonna 2013 yhteensä 75 hautaan siunaamista (vuonna 2012 yhteensä 44 hautaan siunaamista). Hautaan siunaamisista 51 toimitettiin arkkuhautauksina ja 10 uurnahautauksina Kempeleen kirkkomaahan. 14 vainajaa siunattiin Kempeleen kirkossa, mutta haudattiin muualle. Tässä näkyy Kempeleen seurakunnan jäseninä kuolleiden yhteys aikaisempaan kotipaikkakuntaan, johon he usein toivovat tulevansa haudatuiksi. Tavoitteena oli, että seurakunta kohtaisi lähiomaiset vähintään viisi kertaa. Seurakunta kohtasi kuolleen läheiset virastokäynnillä kuoleman kohdattua, toimituskeskustelussa, sanomakellojen kuulemisessa, hautajaisissa ja Messussa, jossa omaiset kuulivat läheisensä kiitoksen. Lisäksi useat omaiset osallistuivat rovastikunnalliseen läheisensä menettäneiden iltaan Alustajana tilaisuudessa oli sairaalapastori Juha Rauhala Oulusta. Seurakunnassa järjestettiin myös sururyhmä, joka kokoontui syksyllä Hautaan siunaamisissa seurakunta on kohdannut jäseniään. Surevilla on ollut mahdollisuus kokea armollisen Jumalan läsnäoloa sanassa ja sakramenteissa. Menetyksen keskellä lähiomaiset ovat saaneet pysähtyä kirkon perussanoman äärelle. Hautajaisissa kohdattiin entistä laajemmin saattavan seurakunnan moninaisuus. Vanhusväestön määrällinen lisääntyminen Kempeleessä näkyy tulevaisuudessa entistä suurempana hautaan siunaamisten määränä. SEURAKUNNAN PAINOPISTEET Pyhä - jumalanpalveluselämää kehitetään yhteisöllisesti. TOTEUTUS HAUTAAN SIUNAAMISISSA - Hautaan siunaamisissa saattava seurakunta pysähtyi alttarin äärelle yhteisönä, jota sana ja sakramentit ruokkivat. Lähimmäisyys - vapaaehtoisuutta edistetään kaikilla työaloilla. Rakenteet - toimintarakenteita vahvistetaan tiimityön ja johtamisen kautta. Ympäristö tulemme tunnetuksi ympäristöseurakuntana periaatteella kunnioitus, kohtuullisuus ja kiitollisuus HAUTAAN SIUNAAMISEN TAVOITTEET (TA 2012) 1.Lähiomaisten kohtaaminen vähintään 5 kertaa. - Saattava seurakunta otettiin mukaan hautaan siunaamisen toimittamiseen (virsivalinnat, siunaustoimituksen jumalanpalvelusluonne ja vuorovaikutuksellisuus) sekä sitä rohkaistiin palvelutehtäviin muistotilaisuudessa (muistopuhe, laulu, runot jne.). - Hautaan siunaamisista keskusteltiin Yleisen seurakuntatyön tiimissä ja kehitettiin toimituksia yhteisten tavoitteiden mukaisesti. Saadut kokemukset ja palautteet huomoitiin. - Hautausmaan hoito toteutettiin suunnitellusti ja siivoustalkoot pidettiin keväällä. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Lähiomaiset onnistuttiin kohtaamaan hyvin tavoitteen mukaisesti. Tavoite vähintään viisi kertaa täyttyi. HAUTAAN SIUNAAMINEN TUNNUSLUKUINA TOIMINTA TALOUS uurnahauta uksia siunausten lkm arkkuhautauk sia Kempeleessä siunatut, muualle haudatut 2011 TP TP TP TA TTS TTS

52 52 MUUT KIRKOLLISET TOIMITUKSET Yleisen seurakuntatyön tiimi / Jaakko Tuisku Seurakunta on olemassa, että ihmiset löytäisivät armollisen Jumalan ja elämän hänen yhteydessään. Kirkollisilla toimituksilla eli kasuaalitoimituksilla tarkoitetaan lähinnä kasteita ja avioliittoon vihkimisiä. Kirkollisissa toimituksissa seurakunnan tarkoitus toteutuu kirkkoa vahvistavalla tavalla. Kirkollisissa toimituksissa seurakunta tavoittaa jäsenensä elämän käännekohdissa, kun lapset kastetaan seurakunnan jäseniksi ja avioliitot solmitaan Jumalan silmien alla. Kirkolliset toimitukset ovat osa seurakunnan jumalanpalveluselämää. Yleisen seurakuntatyön tiimi vastaa siitä, että toimitukset hoidetaan hartaudella ja lämmöllä. Kempeleessä kirkollisten toimitusten kautta tavoitetaan suuri määrä seurakuntalaisia. Toimituskeskustelujen tavoitteena on vahvistaa seurakuntalaisten sidettä seurakuntaan. Tavoitteeksi asetettu seurakuntalaisen kohtaaminen kolme kertaa toimitusten yhteydessä on toteutunut normaalin työnteon yhteydessä. Ensimmäinen kohtaaminen syntyy yhteydenotossa ja tapaamisen sopimisesta, toinen tapaamisesta kasvotusten ja kolmas tapaaminen itse toimituksessa. On luontevaa ja tärkeää, että papit kohtaavat seurakuntalaiset henkilökohtaisesti. Näin suhde seurakuntaan syntyy luontevasti. Tapaamiset auttavat seurakuntalaisia kohtaamaan toimitukset Jumalan suomina elämän käännekohtina. Vuonna 2013 aloitettiin kastepuun hankkimisen suunnittelu sekä ideoitiin perhetyön tiimissä uusia viemisiä kastekirjan sijaan kastetuille seurakuntalaisille. Toimituskeskusteluissa on hyvä edelleenkin tiedostaa seurakuntayhteyden mahdollisuudet. Toimituskeskusteluissa on mahdollisuus kokeilla myös uudenlaisia työtapoja, kuten parisuhteen tai vanhemmuuden palikoita. Kastekoteihin on hyvä olla yhteydessä vähintään toimitusta edeltävänä viikkona. Vihkiparien kanssa yhteys voi muodostua jo aiemmin, usein vihkiparin ottaessa yhteyttä hyvissä ajoin. Kastejuhlan yhteydessä on mahdollisuus toimittaa myös kodin siunaus. Tämän mahdollisuuden esillä pitämiseen tulee pappeja edelleen kannustaa. Kirkollisten avioliittoon vihkimisten määrä on laskenut. Seurakuntalaisia tulee kannustaa kirkollisen avioliittoon vihkimisen järjestämisessä, korostaen kirkon omia vahvuuksia, kuten hengellistä syvyyttä ja toimituksen juhlavuutta. SEURAKUNNAN PAINOPISTEET Pyhä - jumalanpalveluselämää kehitetään yhteisöllisesti. Lähimmäisyys - vapaaehtoisuutta edistetään kaikilla työaloilla. Rakenteet - toimintarakenteita vahvistetaan tiimityön ja johtamisen kautta. Ympäristö tulemme tunnetuksi ympäristöseurakuntana periaatteella kunnioitus, kohtuullisuus ja kiitollisuus TYÖALAN TAVOITTEET (TA 2012) TOTEUTUS TYÖALALLA Liitetään vihkimisten lisäksi kasteet tiiviimmin osaksi seurakunnan jumalanpalveluselämää. Kehitetään kirkollisia toimituksia portiksi seurakunnan elämään ja toimintaan. Vastuu kustannuspaikasta siirretään lapsi ja perhetyön papille. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 1. Toimitusta tarvitsevat seurakuntalaiset kohdataan kolme kertaa 1. Pääsääntöisesti tavoite on toteutunut. Erityisesti vihkimisten osalta vihkiharjoitus ja keskustelu käydään säännönmukaisesti. Kasteen osalta kasvotusten tapahtuva kohtaaminen seurakuntalaisten kanssa toimituskeskustelussa on antoisa ja tärkeä. TYÖALA TUNNUSLUKUINA TALOUS TOIMINTA kasteita vihkimisiä tunnusluku 2011 TP TP TP TA TTS TTS

53 AIKUISTYÖ Yleisen seurakuntatyön tiimi / Paulus Pikkarainen Tärkeä osa seurakunnan aikuistyötä on erilaisten perheiden parissa tehtävä työ. Tämän työn koordinoimiseksi perustettiin seurakunnassa vuonna 2013 Perhetyön tiimi, johon kuuluu edustajia eri työaloilta. Aikuistyön toimintaan kuului vuonna 2013 myös parisuhdetyö (pizzaa ja parisuhdetta illat, enneagrammikurssi, jouluinen ilta pariskunnille), naisten retki Helsinkiin, katekumenaattiryhmä ja raamatturetriitit. Seurakunnan alueella kokoontuu myös neljä aikuisille suunnattua ja vapaaehtoisten ohjaamaa raamattupiiriä. Kokkokankaalla järjestetyt Yhteys-illat on lakkautettu vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Katekumenaattiryhmät sekä loppuvuodesta aloittanut Avoin keskustelupiiri tarjoavat korvaavan keskustelufoorumin. Aikuistyön haasteina tulevina vuosina on työikäisten kempeleläisten tavoittaminen sekä erityisesti miesten osallistaminen seurakunnan eri toimintoihin ja tapahtumiin. Haasteisiin vastataan kuuntelemalla seurakuntalaisten toiveita sekä etsimällä aktiivisesti uusia tavoittavia toimintamuotoja (esim. miesten retki vuonna 2014). 53 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET TOTEUTUS AIKUISTYÖSSÄ Pyhä - kehitämme jumalanpalveluselämää yhteisöllisesti. Lähimmäisyys - edistämme vapaaehtoisuutta kaikilla työaloilla. Rakenteet - vahvistamme toimintarakenteita tiimityön ja johtamisen kautta. Ympäristö tulemme tunnetuksi ympäristöseurakuntana periaatteella kunnioitus, kohtuullisuus ja kiitollisuus TAVOITTEET 1. Yhteys illat käsittelevät ajankohtaisia kirkollisia ja yhteiskunnallisia teemoja. 2. Vapaaehtoisten tukeminen jatkuu. 3. Perhetyön ja parisuhdetyön rakenteet selkeytyvät. 4. Katekumenaatti-toiminnan vakiintuminen ja siihen osallistuvien aktiivinen osallistuminen seurakunnan toimintaan. Aikuistyö Yhteys illat + HPE kerran kuussa. Katekumenaatti-ryhmän toiminta liittyy myös jumalanpalveluselämään (1 ryhmä jossa 9+2) - Vapaaehtoiset miesten ja naistenpiireissä, sekä Yhteys-illoissa, joiden kanssa toiminnan arviointia, suunnittelua ja toteutusta. - Aikuistyössä (perhe ja parisuhdetyö) mukana YST:n lisäksi lapsityön vastaava ja varhaiskasvatuksen teologi. - Kaikessa toiminnassa toteutamme ympäristöystävällisiä periaatteita. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN - Yhteys-illat ovat lopetettu. Katekumenaattiryhmä sekä Avoin keskustelupiiri tarjoavat mahdollisuuden teemoista keskustelulle. - Vapaaehtoisilta on kerätty palautetta sekä keskusteluaiheita ryhmien kokoontumisiin. - Perhetyön tiimi aloitti toimintansa vuonna Seurakunnan parisuhdetyöstä vastaavat varhaiskasvatuksen lähiesimies sekä teologi. - Katekumenaattiryhmä on löytänyt oman paikkansa seurakunnan aikuistyössä. Ryhmän jäsenet ovat osallistuneet myös seurakunnan muihin vapaaehtoistehtäviin. AIKUISTYÖ TUNNUSLUKUINA TALOUS TOIMINTA Raamatturetriitit (retriitit/osallis.) Raamattu- ja keskusteluryh. Parisuhdetyö (kerrat/osallis.) 2011 TP ryh / osal 5 / TP TP /21 4/ / TA /20 4/ / TTS /30 4/ / TTS /40 4/ /145 TALOUSARVIOPERUSTELUT

54 MUUT SEURAKUNTATILAISUUDET Yleisen seurakuntatyön tiimi / Olli Seikkula Kempeleen seurakunnan tarkoitus on auttaa ihmisiä löytämään armollinen Jumala ja elämä hänen yhteydessään. Seurakuntatilaisuuksien kautta tarjoamme raamattuopetusta, musiikkia ja henkilökohtaista rukouspalvelua. Erityisesti Sanan ja rukousten illat ovat esirukouspalvelua sairaiden ja kärsivien puolesta. Seurakuntatapahtumat järjestetään Sanan ja rukousten iltojen ympärille. Vuonna 2013 järjestämme sekä keväällä että syksyllä viikonlopun mittaisen seurakuntatapahtuman. Syys- ja kevätkaudella pidettiin Sanan ja rukouksen iltoja kerran kuussa, näistä kaksi oli yhteiskristillisiä. Lokakuussa järjestetty Pirkko Jalovaaran rukousilta keräsi runsaasti ihmisiä, koolla oli yhteensä 403 henkilöä. Marraskuussa seurakuntatapahtuman paikalla järjestetty viikonlopun mittainen armolahjakoulutus kokosi yhteen väkeä yli seurakunta- ja kirkkokuntarajojen. Muilla seurakuntatilaisuuksilla on tärkeä paikkansa seurakunnan toiminnassa, sillä ne kokoavat sielunhoitoa ja esirukouspalvelua kaipaavia seurakuntalaisia sekä toteuttavat osaltaan myös käytännön ekumeniaa. Tulevien vuosien haasteena on toteuttaa tapahtumia ja niiden sisältöä enenevissä määrin seurakunnan omin, paikallisin ja lähialueen voimin. 54 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET Pyhä - kehitämme jumalanpalveluselämää yhteisöllisesti. Lähimmäisyys - edistämme vapaaehtoisuutta kaikilla työaloilla. Rakenteet - vahvistamme toimintarakenteita tiimityön ja johtamisen kautta. Ympäristö tulemme tunnetuksi ympäristöseurakuntana periaatteella kunnioitus, kohtuullisuus ja kiitollisuus TOTEUTUS MUUT SEURAKUNTATILAISUUDET - Säännölliset Sanan ja rukouksen illat ja seurakuntatapahtumat - Vapaaehtoisten sielunhoitoavustajien kutsuminen, kouluttaminen ja tukeminen - Sanan ja rukouksen iltoja ja seurakuntatapahtumia suunnittelee työntekijöistä ja vapaaehtoisista koottu työryhmä TAVOITTEET 1. Pidämme kaikkiaan seitsemän Sanan ja rukouksen iltaa, joista yhteiskristillisiä on kaksi. MUUT SEURAKUNTATILAISUUDET 2013 TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN - Sanan ja rukouksen illat suunniteltiin ja toteutettiin työryhmän kanssa suunnitellusti. 2. Järjestämme keväällä raamattuopetustilaisuuden. 3. Järjestämme viikonlopun mittaisen seurakuntatapahtuman keväällä ja syksyllä - Raamattuopetustilaisuutta ei järjestetty vuonna Resurssipulan vuoksi on päätetty järjestää vain yksi tapahtuma vuodessa. Vuonna 2013 tapahtuman paikalla järjestettiin Armolahjakoulutus. MUUT SEURAKUNTATILAISUUDET TUNNUSLUKUINA TALOUS TOIMINTA Sanan ja rukouksen illat Osallistujat Armolahjakoulutus 2011 TP TP TP TA TTS TTS TALOUSARVIOPERUSTELUT

55 55 TIEDOTUS JA VIESTINTÄ Seurakuntapalvelutiimi / Sari Karvonen Seurakunta on olemassa, että ihmiset löytäisivät armollisen Jumalan ja elämän hänen yhteydessään. Tiedotuksen ja viestinnän tarkoitus on jakaa seurakuntalaisille ajankohtaista tietoa ja materiaalia seurakunnan toiminnasta eri viestintävälineiden kautta. Tiedotus seurakuntapalvelutiimin osana vastaa siitä, että seurakuntalaiset saavat hyvää palvelua ja työntekijät tukea arjen töissä. Tiimi tukee seurakunnan kaikkea toimintaa. Pyhän Kolminaisuuden kirkon 20-vuotisjuhlan ja Kokkokankaan seurakuntakeskuksen 10-vuotisjuhlan tiedotus onnistui hyvin. Kutsuja juhlaan lähetettiin hiippakuntien seurakuntiin ja yhteistyökumppaneille noin 100 kpl. Näkyvyyttä juhlat saivat Rauhan Tervehdys lehdessä, jossa oli Kempeleen seurakunnan aukeama ja juttu juhlaviikolla. Myös paikallislehdessä kerrottiin juhlista ja juhlatunnelmista ennakkoon ja jälkikäteen. Seurakunnan kotisivujen ja Facebook-sivujen kautta tiedotettiin juhlista ja ohjelmasta hyvissä ajoin. Juhlapäivän piispanmessuun osallistui 317 ja Kokkokankaalla pidettyyn juhlaan 277 henkilöä. Kempeleen seurakunnan kotisivujen kävijämäärät kasvoivat edellisestä vuodesta. Kävijätilastojen mukaan sunnuntaisin on klo 10 kävijäpiikki, eli seurakunnan jumalanpalveluksia kuunnellaan paljon netin kautta. Nettisivuilla oli eniten kävijöitä syys-lokakuussa sekä joulukuussa. Kempeleen seurakunnan Facebook-sivuja päivitettiin alkuvuodesta harvakseltaan, lähinnä isommista tapahtumista tiedotettaessa. Loppuvuodesta päivitykset tapahtuivat säännöllisesti noin kerran viikossa. Keskiössä Facebooktiedotuksessa on ollut jumalanpalveluselämä. Kempeleen seurakunnan Facebook-sivuista tykkäsi vuoden lopussa 158. Keskimäärin päivitykset tavoittavat noin 100 henkilöä, suosituimmat yli 400. Sosiaalisen median haasteisiin on perustettu viestintätyöryhmä. Ryhmän tavoitteena on kehittää vuorovaikutteista viestintää. SEURAKUNNAN PAINOPISTEET Pyhä - jumalanpalveluselämää kehitetään yhteisöllisesti. Lähimmäisyys - vapaaehtoisuutta edistetään kaikilla työaloilla. Rakenteet - toimintarakenteita vahvistetaan tiimityön ja johtamisen kautta. TOTEUTUS TIEDOTUKSESSA Tiedotus osallistui jumalanpalveluselämän suunnitteluun yleisen seurakuntatyön tiimin kautta. Evankeliumia vietiin tiedotuksen keinoin kaikenikäisille. Tiedotus osallistui vapaaehtoisten koordinointiin, yhteydenpitoon ja kutsumiseen yhteisiin tilaisuuksiin. Säännöllisissä tiimikokouksissa ideoidaan ja tuetaan toimintarakenteita. Tiedotussihteeri on osallistunut yleisen seurakuntatyön tiimin työhön. Ympäristö tulemme tunnetuksi ympäristöseurakuntana periaatteella kunnioitus, kohtuullisuus ja kiitollisuus Sähköinen tiedotus tehostui ja vähensi paperin kulutusta. TIEDOTUKSEN TAVOITTEET (TA 2013) TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 1. PKK:n 20-vuotisjuhlien näkyvä tiedottaminen PKK:n 20-vuotisjuhlien ja Kokkokankaan seurakuntakeskuksen 10-vuotisjuhlien tiedotus onnistui hyvin. TIEDOTUS TUNNUSLUKUINA TALOUS TOIMINTA Tiedotteet kpl/vuosi Seurakunnan kotisivujen kävijätilasto/vuosi Seurakunnan Facebooksivut/tykkääjiä/suosituimman päivityksen nähneet 2011 TP (vanhat sivut) TP TP / TA TTS TTS

56 MUSIIKKITYÖ Yleinen seurakuntatyö / Eija Savolainen Yleiskatsaus musiikkityöhön Musiikkityö julistaa kristillistä sanomaa jumalanpalveluksissa, toimituksissa ja muissa seurakunnan tilaisuuksissa. Pyrimme rikastuttamaan jumalanpalveluselämää ja koko seurakunnan musiikkielämää monipuolisella ja laadukkaalla musiikkitarjonnalla. Keväällä 2013 kanttori Marja-Liisa Jääskeläinen jäi eläkkeelle. A-kanttorin virkaan valittin Raimo Paaso. Hän anoi virkavapaata ja sijaisena toimi Eija Savolainen 1.3. lähtien. Else Sassi oli kesälomittajana. Vuonna 2013 oli monia juhlia, jotka työllistivät erityisesti musiikkityötä. Marja-Liisan läksiäiskonsertti oli Siellä esiintyivät kaikki seurakunnan kuorot sekä musiikkiryhmiä. Konsertti oli monipuolinen katsaus musiikkityön laajuuteen. Läsnä oli 321 henkeä. Syksyllä oli veteraanien alueellinen kirkkopyhä. Messuun koottiin lauluryhmä. Pyhän Kolminaisuuden kirkon 20- vuotisjuhlassa lauloivat Askeleet ja Kirkkokuoro ja huilistina oli Hanna Mutka. Kokkokankaan seurakuntakeskuksen 10-vuotisjuhla oli iltapäivällä musiikkipainotteisella juhlaohjelmalla, jossa oli mukana myös Varhaisnuorten kuoro. Kauneimmat joululaulut-messua vietettiin Kempeleessä toisen kerran. Soitinyhtye sekä Askeleet avustivat messussa. Askeleet-kuoron ja Oulunsalolaisen Uusi ääni-kuoron yhteistyö oli tiivistä. Yhteinen psalmimusiikin konsertti järjestettiin Oulunsalon ja Kempeleen kirkossa. SEURAKUNNAN PAINOPISTEET TOTEUTUS MUSIIKKITYÖSSÄ 56 Pyhä - kehitämme jumalanpalveluselämää yhteisöllisesti. Lähimmäisyys - edistämme vapaaehtoisuutta kaikilla työaloilla. Rakenteet - vahvistamme toimintarakenteita tiimityön ja johtamisen kautta. Ympäristö tulemme tunnetuksi ympäristöseurakuntana periaatteella kunnioitus, kohtuullisuus ja kiitollisuus - Suunnittelemme jumalanpalveluksia yhdessä työntekijöiden ja vapaaehtoisten kanssa. Kuorojen aktiivinen käyttö jumalanpalveluksissa. - Kuorotoiminta niveltyy osaksi vapaaehtoistyötä. Teemme myös yhteistyötä lähialueiden seurakuntien kuorojen ja lähialueen muiden kuorojen kanssa. - Tiimityön kautta musiikkikasvatuksesta vastaaminen. - Musiikkityön tilaisuuksissa huomioimme ympäristöseurakunnan periaatteet mm. tarjoiluja järjestettäessä. Musiikkityö 2013 TAVOITTEET TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 1. Kehitämme jumalanpalvelusten musiikkia pyrkien löytämään musiikkiavustajia mukaan erityisesti juhlaaikoina. - Avustajia oli runsaasti mukana jumalanpalveluksissa, sekä kuoroja että soittajia (39 krt). - kuorojen yhteiskonsertti oli kuorolaisille 2. Ylläpidämme monipuolista kuorotoimintaa eri-ikäisille seurakuntalaisille. Uuden kuoron kokoaminen innostava projekti, koulutusta: kirkkokuorolla oli kuoroleiri ja Varhaisnuorten kuorolla laulujuhlat Ouluhallissa, Askeleet ja Uusi ääni 3. Järjestämme edelleen Yhteisvastuun hyväksi pidettäviä musiikkitilaisuuksia, kesäkonserttisarjan sekä muita konsertti- ja musiikkitilaisuuksia ympäri vuoden. yhteiskonsertteja, vapaaehtoispäivässä kuorokanavat -tavoitteissa ollutta uutta kuoroa ei koottu sijaisjärjestelyistä johtuen - kesäkonserteissa oli vähemmän kävijöitä kuin vuosi sitten. Koululaiskonsertit ja Kauneimmat joululaulut keräsivät runsaimmat kävijämäärät, YV-konsertteja oli kolme. MUSIIKKITYÖ TUNNUSLUKUINA TALOUS TOIMINTA Musiikkiryhmät / jäsenet Kesäkonsertit / kävijät Musiikkitilaisuudet Kuorot / soittajat/laulajat osall. su jumalanpalv. kpl/kävijät 2011 TP / 95 4 / / TP /104 4 / / TP /95 4/187 36/ TA TTS TTS

57 57

58 58

59 59 PÄIVÄKERHOTYÖ Varhaiskasvatuksen tiimi / Saija Kivelä Seurakunta on olemassa, että ihmiset löytäisivät armollisen Jumalan ja elämän hänen yhteydessään. Päiväkerhotyössä tämä toteutuu kasteopetuksen keinoin päiväkerhoissa ja koululaisten kesäkerhoissa sekä tukemalla päivähoidon uskontokasvatusta mentoroinnin avulla. Varhaiskasvatuksen tiimi vastaa siitä, että mahdollisimman monella lapsella on mahdollisuus osallistua kasteopetukseen. Siksi varhaiskasvatuksen tiimi on tukemassa kotien kristillistä kasvatusta ja päivähoidon uskontokasvatusta. Kasteopetus toteutuu seurakunnan päiväkerhoissa tavoitteellisesti ja lapsilähtöisesti. Päiväkerhoryhmien muodostamisessa on kiinnitetty huomiota tarkoituksenmukaisten ryhmien perustamiseen sekä lasten ikärakenne että alueelliset lapsimäärät huomioiden. Päivähoidon uskontokasvatuksen mentorointia on jatkettu itäisellä päivähoitoalueella viidessä päiväkodissa. Kotikirkkoviikolla Kempeleen kirkkoihin ja kirkonseutuun tutustuivat päiväkerholaiset, esiopetuksen, 3. ja 6. luokkien oppilaat. Opetuksessa hyödynnettiin viiden aistin pedagogiikkaa. Kotikirkkoviikko toteutettiin yhteistyössä muiden tiimien kanssa. Vanhemmuuden tukemisessa on ollut käytetyin menetelmä päiväkerhoissa toteutetut vanhempainvartit. Päiväkerhotyötä on kehitetty usean vuoden ajan. Päiväkerhojen suunnitteluun ja toteutukseen on kiinnitetty erityistä huomiota. Päiväkerhotyössä nopeasti muuttuva toimintaympäristö luo paineita joustaviin ryhmien sijoitusratkaisuihin. Yleinen vaikea taloudellinen tilanne on tuonut lisää lapsia päiväkerhoihin syksystä 2013 alkaen. Koululaisten kesäkerhotoiminta on vakiinnuttanut paikkansa ja antaa perheille mahdollisuuden viettää yhteistä kesälomaa. Haasteena kesäkerhotoiminnassa on jatkossa kehittää isostoimintaa yhdessä nuorisotyön kanssa. Kotikirkkoviikolla tiimien yhteistyö toimii hyvin. Vanhempainvartit ovat osa säännöllistä vuositoimintaa päiväkerhotyössä. SEURAKUNNAN PAINOPISTEET Pyhä - jumalanpalveluselämää kehitetään yhteisöllisesti. Lähimmäisyys - vapaaehtoisuutta edistetään kaikilla työaloilla. Rakenteet - toimintarakenteita vahvistetaan tiimityön ja johtamisen kautta. Ympäristö tulemme tunnetuksi ympäristöseurakuntana periaatteella kunnioitus, kohtuullisuus ja kiitollisuus TOTEUTUS PÄIVÄKERHOTYÖSSÄ - Kerhotoiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa huomioitiin jumalanpalveluskasvatus ja lasten ehtoolliskasvatus nuorta työskenteli vapaaehtoisena kesäkerhoisosena. - Lapset toimivat vapaaehtoisena perhemessussa laulamalla sekä avustamalla vapaaehtoisia kolehdinkantamisessa ja kirkon ovella tervehtimisessä. - Tiimipäivissä oli lastenohjaajille koulutusta ehtoolliskasvatuksesta. - Ympäristökasvatus on luonteva osa kerhotoimintaa. PÄIVÄKERHOTYÖN TAVOITTEET (TA 2013) 1. Kehitämme päiväkerhoryhmiä tarkoituksen mukaisiksi. 2. Kehitämme toiminnan laatua. 3. Autamme kempeleläisiä lapsia muodostamaan juuret Kempeleen seurakuntaan. 4. Kehitämme yhteistyötä kasvatuksen työalalla. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN - Päiväkerhoryhmät on sijoitettu sinne missä lapset haluavat ilmoittautumisten perusteella kerhoon osallistua. Lastenohjaajat vaihtavat tarvittaessa paikkaa. - Toiminnan laatua on kehitetty tiimipäivien koulutusten avulla. - Kotikirkkoviikolla 908 päiväkerholaista, 0.-, 3.- ja 6. luokkalaista opettajineen tutustui Kempeleen kirkkoihin. - Kesäkerhot sekä Kotikirkkoviikko toteutettiin yhteistyössä muiden tiimien kanssa. PÄIVÄKERHOTYÖ TUNNUSLUKUINA TALOUS TOIMINTA Päiväkerholaisia Kesäkerholaisia Mentorointikertoja 2011 TP TP TP TA TTS TTS

60 60

61 61 PYHÄKOULUTYÖ Varhaiskasvatuksen tiimi / Saija Kivelä Seurakunta on olemassa, että ihmiset löytäisivät armollisen Jumalan ja elämän hänen yhteydessään. Pyhäkoulutyössä tämä toteutuu kasteopetuksen keinoin pyhäkoulussa. Varhaiskasvatuksen tiimi yhdessä vapaaehtoisten pyhäkoulunopettajien kanssa vastaa siitä, että lapsilla on mahdollisuus kokea lapsen kokoista pyhää aikuisten jumalanpalveluksen keskellä. Kempeleen seurakunnan messun yhteyteen nivoutuu saarnan aikana vapaaehtoisten pyhäkoulunopettajien ohjaama lasten pyhäkoulu. Pikkulapsityötä seurakunnassa tehdään lähettämällä syntymäpäiväkortit 1-, 2- ja 3- vuotiaille seurakuntalaisille sekä järjestämällä vuosittain 4- vuotiaille yhteiset syntymäpäiväjuhlat. Pyhäkoulutoimintaa on kehitetty osana Kempeleen seurakunnan jumalanpalveluselämää. Vapaaehtoiset pyhäkoulunopettajat toimivat aktiivisesti vastuunkantajina myös muissa vapaaehtoistehtävissä. Haasteena on löytää tulevaisuudessa uusia pyhäkoulunopettajia. Pyhäkoulun toteuttaminen aikuisten jumalanpalveluksessa antaa lapselle mahdollisuuden ihmettelyyn ja pohdintaan lapsen tasoisesti. Pikkulapsityön kautta tavoitamme kaikki seurakunnan pienimmän jäsenet. Seurakunnan omien syntymäpäiväkorttien valmistelu on edennyt hieman. SEURAKUNNAN PAINOPISTEET Pyhä - jumalanpalveluselämää kehitetään yhteisöllisesti. Lähimmäisyys - vapaaehtoisuutta edistetään kaikilla työaloilla. Rakenteet - toimintarakenteita vahvistetaan tiimityön ja johtamisen kautta. Ympäristö tulemme tunnetuksi ympäristöseurakuntana periaatteella kunnioitus, kohtuullisuus ja kiitollisuus PYHÄKOULUTYÖN TAVOITTEET (TA 2013) 1. Järjestämme pyhäkoulun opettajille koulutusta. 2. Aloitamme seurakunnan omien syntymäpäiväkorttien suunnittelu. 3. Kehitämme pyhäkoulujen suunnittelua ja toteutusta. TOTEUTUS PYHÄKOULUTYÖSSÄ - Pyhäkoulut ovat osa yhteisöllistä jumalanpalvelusta niin messussa kuin Yhteys- illoissa. - Pyhäkoulunopettajat ovat vapaaehtoisia seurakuntalaisia. - Pyhäkoulunopettajille on tarjottu hiippakunnan ja seurakunnan järjestämää koulutusta. - Ympäristökasvatus on osa pyhäkoulutyötä. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN - Pyhäkoulunopettajille on tarjottu hiippakunnan järjestämään koulutusta sekä seurakunnan omaa vapaaehtoisten koulutusta. - Seurakunnan omien syntymäpäiväkorttien suunnittelu on aloitettu. - Pyhäkoulujen suunnittelua on kehitetty koulutuksen avulla. PYHÄKOULUTYÖ TUNNUSLUKUINA TALOUS TOIMINTA Pyhäkoululaisten määrä Vapaaehtoisia pyhäkoulunopettajia 2011 TP TP TP TA TTS TTS

62 62 VARHAISNUORISOTYÖ Nuorisotyöntiimi / Matias Jurmu Seurakunta on olemassa, että ihmiset löytäisivät armollisen Jumalan ja elämän hänen yhteydessään. Nuorisotyön tiimin tehtävänä on auttaa niin nuoria kuin varhaisnuoria kristilliseen uskoon, vastuuseen ja yhteyden kokemiseen seurakunnassa. Varhaisnuorisotyössä pyritään kasvattamaan lapsia seurakuntayhteyteen ja autetaan heitä löytämään oma paikkansa ja tehtävänsä omassa seurakunnassa sekä Jumalan luomassa maailmassa. Viikkotoiminnassa ja kaikissa muissakin toiminnoissa varhaisnuorella on mahdollisuus oman uskonelämänsä hoitamiseen; hän saa kokea Jumalan läsnäolon ja olla sanan äärellä omana itsenään yhdessä muiden samanikäisten kanssa. Kempeleen seurakunnan varhaisnuorisotyön toiminta on vakiintunut. Varhaisnuorten osallistujamäärät niin viikko-, leiri- kuin tapahtumatoiminnoissakin ovat pysyneet lähes samana. Erityissuosio vuonna 2013 oli varhaisnuorten kokkikerhoissa, joihin olisi tullut enemmän lapsia kuin pystyimme ottamaan. Varhaisnuorisotyön toiminnan osallistujamäärän vakiintumisen uskomme johtuvan toiminnan tietoisuuden tehostumisesta sekä siitä, että kerhotoiminta ja leirit ovat tulleet varhaisnuorille ja heidän vanhemmilleen tutuiksi. Isosten ja kerhonohjaajien tehokkaassa ja monipuolisessa koulutuksessa olemme onnistuneet sekä varhaisnuorisotyön toimintojen sisältöjen ja ohjelmien suunnittelussa. Tulevaisuudessa on tärkeää taata kerhotoiminnan, erityisesti kokkikerhojen ohjelmien laatu ja toimivuus, jotta lapset osallistuisivat jatkossakin yhtä paljon. SEURAKUNNAN PAINOPISTEET Pyhä - jumalanpalveluselämää kehitetään yhteisöllisesti. Lähimmäisyys - vapaaehtoisuutta edistetään kaikilla työaloilla. Rakenteet - toimintarakenteita vahvistetaan tiimityön ja johtamisen kautta. Ympäristö tulemme tunnetuksi ympäristöystävällisenä seurakuntana. TYÖALAN TAVOITTEET (TA 2013) 1. Varhaisnuorten osallistujamäärän kasvattaminen kirkkopyhissä, ja kirkkopyhien saaminen luonnolliseksi osaksi kerhotoimintaa. 2. Kerhonohjaajien sitouttaminen tehtävään pidemmäksi ajaksi kuin yhdeksi vuodeksi 3. Poikien mukaan saaminen sekä kerho- että leiritoimintaan TOTEUTUS TYÖALALLA - Varhaisnuorten kirkkopyhät, jotka toteutetaan perhemessuina, järjestetään 4:sti vuodessa. Varhaisnuoret osallistuvat yhdessä kerhonohjaajiensa kanssa messun toteutukseen. - Kerhonohjaajia ja heidän vanhempiaan kutsutaan yhteiseen iltakirkkoon. Korostetaan kerhonohjaajien tärkeyttä ja paikkaa seurakunnassa ja lähetyskäskyyn perustuvassa toiminnassa. - Vahvistetaan toimintarakenteita nuorisotyön tiimipäivillä ja vapaaehtoisten koulutuksilla. - Luontoteema kulkee kerhokauden ohjelmissa sekä leiritoiminnassa läpi vuoden. Kierrätys kuuluu luontevana osana toimintaan. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 1. Varhaisnuoria on osallistunut varhaisnuorten kirkkopyhiin vuoden 2012 tavoin eikä osallistujamäärä ole kasvanut paljoa. 2. Puolet kerhonohjaajista on toiminut kerhonohjaajina pidempään kuin yhden vuoden. 3. Varhaisnuorten kesäleireillä poikia ja tyttöjä on ollut lähes saman verran. Poikien leiriosallistuminen on ollut nousussa, mutta kevät- ja syysleirillä heitä on selvästi vähemmän verrattuina tyttöihin. Kerhotoiminnassa poikien määrä on nousussa, mutta tytöt osallistuvat silti enemmän. TYÖALA TUNNUSLUKUINA TALOUS TOIMINTA Kerhonohjaajia Kerholaisia Leiriosallistumiset Uudet/vanhat 2010 TP / TP / TP / TP / TA TTS TTS

63 63 PARTIO Nuorisotyön tiimi / Antti Ristkari Seurakunta on olemassa, että ihmiset löytäisivät armollisen Jumalan ja elämän hänen yhteydessään. Nuorisotyön tiimin tehtävänä on auttaa niin nuoria kuin varhaisnuoria kristilliseen uskoon, vastuuseen ja yhteyden kokemiseen seurakunnassa. Partio on vapaaehtoisesti toteutettua toimintaa. Seurakunta on partiolippukunta Samposten taustayhteisö. Seurakunta tukee lippukunnan toimintaa antamalla käyttöön toimitiloja, osan yhden työntekijän työpanoksesta sekä toiminta-avustusta. Partiolippukunta Samposten jäsenmäärä kasvoi vuonna Tähän vaikutti osaltaan ohjelmauudistus, joka mahdollistaa partion aloittamisen myöhemmin. Lippukunnasta osallistui vartio Partiomestarit tv sarjaan. Retki ja leiritoiminta oli vilkasta. Tulevaisuudessa haasteena on pitää partiotoiminta Kempeleessä laadukkaana ja kaikille avoimena harrastuksena. SEURAKUNNAN PAINOPISTEET Pyhä kehitämme jumalanpalveluselämää yhteisöllisesti. Lähimmäisyys edistämme vapaaehtoisuutta kaikilla työaloilla. Rakenteet vahvistamme toimintarakenteita tiimityön ja johtamisen kautta. Ympäristö tulemme tunnetuksi ympäristöystävällisenä seurakuntana. TYÖALAN TAVOITTEET (TA 2013) 1. Lippukunnan uskontokasvatuksen tukeminen. TOTEUTUS TYÖALALLA - Toteutetaan partiolaisten kanssa partiomessu Pyhän Kolminaisuuden kirkossa sekä leirijumalanpalveluksia. - Partiolaiset osallistuvat seurakunnan vapaaehtoistoimintaan. - Vahvistamme toimintarakenteita nuorisotyön tiimipäivillä sekä vapaaehtoisten koulutuksella. - Partiolaisen ihanteena on suojella luontoa. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 1. Hartauselämää on harjoitettu kokoontumisissa. Ikäkausiohjelmissa on toteutettu seurakuntaaktiviteetteja. TYÖALA tunnuslukuina TALOUS TOIMINTA partiokirkot partiotyöntekijän ryhmävapaaehtoisina seurakunnassa kokoontumiset 2011 TP TP TP TA TTS TTS

64 64 RIPPIKOULUTYÖ nuorisotyöntiimi / Pia Rättyä Seurakunta on olemassa, että ihmiset löytäisivät armollisen Jumalan ja elämän hänen yhteydessään. Nuorisotyön tiimin tehtävänä on auttaa niin nuoria kuin varhaisnuoria kristilliseen uskoon, vastuuseen ja yhteyden kokemiseen seurakunnassa. Rippikoulutyön tarkoitus on antaa nuorille tilaa ja rakennusaineita oman uskon rakentamiseen sekä uskonelämän hoitamiseen. Rippikoulu ja konfirmaatio saavat merkityksensä pyhän kasteen ja ehtoollisen sakramenteista, joiden välissä ne ovat niin kirkon uskon kuin ihmisen elämänkaarenkin näkökulmasta. Ne mahdollistavat löytämään seurakuntayhteyden ja nuori saa kokea Pyhän Jumalan läsnäoloa yhdessä toisten nuorten kanssa luontevana osana rippikoulua ja sen jälkeen. Kempeleen seurakunnan rippikoulutyö on vahvalla perustalla ja siihen käytetään aikaa yhdessä kaikkien rippikoulutyössä mukana olevien kanssa arvioiden toteutuneita ja suunnitellen tulevia rippikouluja. Lisäksi opetustiimeissä tehdään ryhmäkohtaiset opetussuunnitelmat. Rippikoulun suosio näkyy seurakunnassamme. Rippikoulun kävi vuonna 2013 kotiseurakunnassa yhteensä 225 rippikoululaista. Kotiseurakunnan ulkopuolella eri järjestöjen ja harrastuspainotteisen rippikoulun kävi kaikkiaan 48 nuorta. Kempeleen rippikoulut olivat joko leiririppikouluja (7) tai päivärippikouluja (2). Vanhemmille suunnattuja ryhmäkohtaisia tapaamisia järjestettiin kaksi kertaa ryhmää kohden. Uskomme, että olemme saaneet rakennettua hyvin järjestetyt rippikoulut. Uskomme, että tähän on vaikuttanut: elämä usko rukous oppikokonaisuudet, kotiseurakuntajakso, hyvät puitteet, resurssit, tilat sekä osaavat työntekijät ja koulutetut isoset ovat luoneet rippikouluistamme myönteisen kuvan rippikoululaisille ja perheille. Tämä myönteisyys on näkynyt isostoiminnassa, johon ilmoittautui mukaan rippikouluista 66 nuorta. Pitkäjänteisen kahden vuoden koulutuksen aikana karsiutumista isostoiminnassa tapahtuu vuosittain jonkin verran. Rippikouluissa mukana olevien isosten ison tehtävänkuva muotoutuu ja tarkentuu toimintakauden palautteiden ja arvioinnin myötä. Pitkän uran isosen paikalla tehnyt isosen iso saa tuoda tukensa ja kokemuksensa nuoremmille isosille sekä rippikoululaisille. Sähköinen rippikouluilmoittautuminen toteutettiin toisen kerran seurakunnan omien nettisivujen kautta. SEURAKUNNAN PAINOPISTEET Pyhä - jumalanpalveluselämää kehitetään yhteisöllisesti. Lähimmäisyys - vapaaehtoisuutta edistetään kaikilla työaloilla. Rakenteet - toimintarakenteita vahvistetaan tiimityön ja johtamisen kautta. TOTEUTUS TYÖALALLA - Suunnitellaan konfirmaatiomessut yhdessä nuorten kanssa. Jokaisella nuorella on kummit/läheinen siunaamassa konfirmaatiossa. - Gospelmessujen/-hartauksien myötä jumalanpalvelukset tutummaksi nuorille. - Vahvistetaan toimintarakenteita nuorisotyön tiimipäivillä ja vapaaehtoisten koulutuksilla. Ympäristö tulemme tunnetuksi ympäristöystävällisenä seurakuntana. TYÖALAN TAVOITTEET (TA 2013) 1. Järjestetään 7 (8) leiririppikouluryhmää ja 2 päivärippikoulua. Leirit pidetään Luurinmutkassa (talvi/kesä), päiväkoulut seurakunnan tiloissa Kempeleessä. 2. Luodaan päivärippikoulusta elämyksellinen ja päiväleiri tyyppinen kokonaisuus. 3. Isostoiminnan kehittäminen: gospelhartaudet/-messut, koulutukset, tapahtumat, leirit, toimintapäivät, toimiminen osana seurakunnan toimintoja. Isosten tehtävään siunaaminen järjestetään huhtikuussa. - Rippikouluissa ja isostoiminnassa huomioidaan ympäristö, luonto ja kierrätys. Jokaisella rippikoululeirillä on yksi kasvisruokapäivä. Luurinmutkaan on järjestetty yhteiskuljetukset. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 1. Rippikoulujen ryhmäkohtaiset toteutukset kirjataan rippikoulujen päiväkirjaan. Leiririppikouluja pidettiin 7 Luurinmutkassa ja päivärippikouluja 2 Kempeleessä. 2. Päivärippikoulujen päivärakennetta muutettiin osittain päiväleirityyppiseksi kokonaisuudeksi. Isosten osallisuus olla opetuksessa mukana sekä toiminnalliset tuokiot luovat mahdollisuuden päiväleirityyppiseen päivärippikouluun. 3. Gospelhartaudet toteutettiin 7 kertaa, joihin osallistui yhteensä 381 nuorta. Isokoulutusta järjestettiin ennen gospelhartauksia, joka on todettu toimivaksi käytänteeksi. Isosleirit, retket ja toimintapäivät ovat tärkeä osa isostoimintaa. Niihin osallistuminen on lähes 100% isosista. Osallistuminen muuhun seurakunnan toimintaan on hyvin vaihtelevaa. Isosten tehtävään siunaaminen pidettiin huhtikuussa, johon osallistui 58 isosta. TYÖALA TUNNUSLUKUINA TALOUS TOIMINTA Rippikoululaiset Kotisrk:n ulkopuolella käyneet 2010 TP TP TP P/81, T/92 = 173 P/30, T/26 = 56 P/3, T/1 = TP P/119, T/106 = 225 P/30, T/18 = 48 P/3, T/- = TA TTS TTS Ikäluokkaa vanhempia rippikoululaisia

65 65 NUORISOTYÖ Nuorisotyön tiimi / Arto Pisilä Seurakunta on olemassa, että ihmiset löytäisivät armollisen Jumalan ja elämän hänen yhteydessään. Nuorisotyön tiimin tehtävänä on auttaa niin nuoria kuin varhaisnuoria kristilliseen uskoon, vastuuseen ja yhteyden kokemiseen seurakunnassa. Nuorisotyö antaa nuorille mahdollisuuden henkilökohtaiseen uskonelämään ja kristillisen yhteyden kokemiseen. Nuorisotyö tukee nuorta ottamaan myös vastuuta seurakunnan tehtävästä ja Jumalan tahdon toteuttamisesta maailmassa. Nuorisotyön viikkotoiminta on ollut säännöllistä. Viikoittaiset nuortenillat, kerran kuukaudessa pidetyt raamikset ja kesäajan nuotioillat ovat koonneet keskimäärin 15 nuorta. Tämä on sama määrä kuin edellisvuonna. Kokkokospel-tapahtumassa oli mukana ennätykselliset 387 nuorta. Kouluvierailut Kirkonkylän ja Ylikylän yhtenäiskouluissa ja lukiolla ovat olleet merkityksellisiä. Niissä nuoria on kohdattu ja kutsuttu mukaan toimintaan. Myös sosiaalisen median aktiivisella käytöllä on ollut suora yhteys viikkotoiminnan kävijämääriin. Tulevien vuosien haasteet ovat edelleen samat pitää näkyä siellä missä nuoretkin ovat, ja antaa nuorille tilaa ja mahdollisuuksia tehdä asioita itse. SEURAKUNNAN PAINOPISTEET Pyhä - jumalanpalveluselämää kehitetään yhteisöllisesti. Lähimmäisyys - vapaaehtoisuutta edistetään kaikilla työaloilla. Rakenteet - toimintarakenteita vahvistetaan tiimityön ja johtamisen kautta. Ympäristö tulemme tunnetuksi ympäristöystävällisenä seurakuntana. TYÖALAN TAVOITTEET (TA 2013) 1. Nuoret löytävät oman paikkansa viikkotoiminnoissa. 2. Toimintapäivissä ja eri tapahtumissa nuoret ovat koolla runsain joukoin. 3. Syntyy uusia bändejä, jotka pääsevät esiintymään nuorten tapahtumissa ja viikkotoiminnoissa. TOTEUTUS TYÖALALLA - Hartaudet ovat olennainen osa kaikkea nuorisotyön toimintaa. - Nuorille annetaan mahdollisuus vastuun ottamiseen viikkotoiminnoissa ja tapahtumissa. - Vahvistamme toimintarakenteita nuorisotyön tiimipäivillä sekä vapaaehtoisten koulutuksilla. - Ympäristöteema on mukana viikkotoiminnoissa. Kierrätys on luonteva osa toimintaa. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 1. Nuoret kokoontuivat viikkotoimintaan edellisvuosien tavoin. 2. Kokkokospel keräsi ennätysyleisön. Myös pääsiäisen illanvietto ja Maata Näkyvissäfestarit olivat merkittävät tapahtumat nuorisotyön vuodessa. 3. Uusia bändejä ei ole syntynyt. Bändikämppä nuorisotilan yhteydessä on kuitenkin aktiivisessa käytössä nuorteniltojen ja yöpappiloiden aikana. TYÖALA TUNNUSLUKUINA TALOUS TOIMINTA Nuortenillat/ osallistujat Raamiset/ osallistujat Leirit ja matkat/ osallistujat 2011 TP /494 4/8 8/ TP /381 3/25 8/ TP /614 9/48 1/ TA TTS TTS

66 66 ERITYISNUORISOTYÖ nuorisotyön tiimi / Antti Ristkari Seurakunta on olemassa, että ihmiset löytäisivät armollisen Jumalan ja elämän hänen yhteydessään. Nuorisotyön tiimin tehtävänä on auttaa niin nuoria kuin varhaisnuoria kristilliseen uskoon, vastuuseen ja yhteyden kokemiseen seurakunnassa. Erityisnuorisotyö on etsivää, kohtaavaa ja läsnä olevaa työtä, jossa toimitaan yhdessä niiden lasten, nuorten ja perheiden kanssa, jotka tarvitsevat elämässään syystä tai toisesta erityistä tukea. Erityisnuorisotyön periaatteisiin kuuluu ihmisten kohtaaminen omana itsenään, arjen keskellä ja ilman ehtoja. Erityisnuorisotyön kokoavana työmuotona toimivassa yöpappila toiminnassa ovat kävijämäärät vähentyneet, tämä suuntaus näkyy myös kunnan järjestämissä avoimissa ovissa. Kunnan ja koulujen kanssa toimittiin yhdessä pienryhmien ja kouluissa toimivien ystävä kahviloiden järjestämisessä. SEURAKUNNAN PAINOPISTEET Pyhä - jumalanpalveluselämää kehitetään yhteisöllisesti. Lähimmäisyys - vapaaehtoisuutta edistetään kaikilla työaloilla. Rakenteet - toimintarakenteita vahvistetaan tiimityön ja johtamisen kautta. Ympäristö tulemme tunnetuksi ympäristöystävällisenä seurakuntana. TYÖALAN TAVOITTEET (TA 2013) 1. Yökahvilatoiminta jatkuu tavoittavana ja kokoavana toimintana 2. Vapaaehtoisten koulutukset ja tapaamiset säännöllisiksi kuusi kertaa vuodessa. 3. Pienryhmä- ja leiritoiminnan jatkaminen TOTEUTUS TYÖALALLA - Mahdollistetaan Pyhän kosketus keskellä arkea kohtaamalla erityistukea tarvitsevat ainutkertaisina Jumalan luomuksina - Kannustetaan vapaaehtoisia osallistumaan jumalanpalveluselämään aktiivisina toimijoina - Vahvistamme toimintarakenteita nuorisotyön tiimipäivillä sekä vapaaehtoisten koulutuksilla. - Järjestetään luontoretkiä erityisryhmille. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 1.Yökahvilan kävijämäärä laski edellisvuodesta. 2. Vapaaehtoisten tapaamiset ja koulutustilanteet eivät toteutuneet suunnitellusti. 3. Pienryhmätoimintaa oli 3 ryhmän kanssa. Leirikoulu syksyltä peruuntui. Pienryhmien nuoret eivät kyenneet lähtemään kotoaan yöksi pois. TALOUS TYÖALA TUNNUSLUKUINA TOIMINTA Vapaaehtoiset Yöpappila kävijät pienryhmiä/osallistujia 2011 TP / TP / TP / TA TTS TTS

67 67 PERHETYÖN TIIMI 2013 Jaakko Tuisku Seurakunta on olemassa, että ihmiset löytäisivät armollisen Jumalan ja elämän hänen yhteydessään. Perhetyön tiimi on matriisitiimi, jonka tehtävä on koordinoida seurakunnassamme tapahtuvaa perhetyötä eri työmuodoissa. Perhetyön tiimi kehittää ja vahvistaa perhelähtöistä työotetta Kempeleen seurakunnassa. Perhetyön tiimi tukee perheiden hyvinvointia koordinoimalla, verkostoitumalla ja mahdollistamalla vapaaehtoisten osallistuminen perhetyöhön. Perhetyön tiimin toiminta käynnistyi elokuussa Perhetyön tiimiin kuuluivat Saija Kivelä, Aila Törmikoski, Tuula Pyykkönen, Paulus Pikkarainen, Matias Jurmu, Soile Pakkanen, Minna Sorvala ja tiiminvetäjänä Jaakko Tuisku. Vuonna 2013 perhetyön tiimi kokoontui neljä kertaa. Perhetyön tiimi etsi aloittaessaan paikkaansa ja toimintatapojaan. Tässä tehtävässä seurakunnan tiimiorganisaatio antoi tukensa. Tiimi löysi paikkansa tiimikalenterin tyhjästä kohdasta. Tiimikokoontumisissa käytiin läpi menneet perhetyöntapahtumat ja tilanteet, pohdittiin niiden onnistumista, suunniteltiin uutta ja etsittiin perhetyön merkitystä Kempeleen seurakunnassa. Eräs perhetyön merkitystä avaava lause löytyi kirkon jumalanpalvelusten oppaasta: Perhe on seurakunnan tärkein yhteistyökumppani. Vuodelle 2013 ei ollut vielä olemassa tavoitteita, joita voitaisiin arvioida. Perhetyön tiimi kokosi erilaiset perhetyön tapahtumat ja omana hedelmänään jo marraskuussa 2013 yhden kerran kokoontuneen iltaperhekerhon. Perhetyön tapahtumia Kempeleen seurakunnassa vuonna 2013 olivat perhekerhot ja iltaperhekerho, perhemessut, kodin illat, parisuhdetoiminta (pitsaa ja parisuhdetta -illat, jouluinen illallinen pariskunnille, enneagrammi-kurssi), äitienpäivä ja isänpäivälounaat, retket (isovanhempi-lapsenlapsi leiripäivä, perheretki Oulun kaupunginteatterin Ronja Ryövärintytär -esitykseen), lasten kauneimmat joululaulut, diakonisen perhetyön joulujuhla ja perherieha. Tiimin haaste vuodelle 2014 on koko perheen mukaan saaminen perhetyön tapahtumiin, erityisesti perhemessuun. Tiimissä on tiedostettu perheiden tavoittamisen vaikeus. Toiminnassa tulee keskittyä siihen, kuinka tapahtumista ja perhemessusta saadaan tieto perheille sekä miten lapsia voisi saada mukaan perhemessuihin sopiviin tehtäviin. SEURAKUNNAN PAINOPISTEET Pyhä - jumalanpalveluselämää kehitetään yhteisöllisesti. TOTEUTUS TYÖALALLA - Perhemessuista tulee perheille luonteva paikka olla mukana ja toteuttamassa Lähimmäisyys - vapaaehtoisuutta edistetään kaikilla työaloilla. Rakenteet - toimintarakenteita vahvistetaan tiimityön ja johtamisen kautta. Ympäristö tulemme tunnetuksi ympäristöseurakuntana periaatteella kunnioitus, kohtuullisuus ja kiitollisuus TYÖALAN TAVOITTEET (TA 2013) - perhetyön tiimin paikka vahvistuu seurakunnassamme -Perhetyö huomioi ympäristön toiminnassaan TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Vuodelle 2013 ei ollut vielä olemassa tavoitteita, joita voitaisiin arvioida. TYÖALA TUNNUSLUKUINA TALOUS TOIMINTA Perhetapahtumia Parisuhdetapahtumia Perheretkiä Iltaperhekerhoja 2013 TP / TA sisältyy eri työalojen budjetteihin 2015 TTS sisältyy eri työalojen budjetteihin 2016 TTS sisältyy eri työalojen budjetteihin

68 68 PERHEKERHOTYÖ Varhaiskasvatuksen tiimi / Saija Kivelä ja Jaakko Tuisku Seurakunta on olemassa, että ihmiset löytäisivät armollisen Jumalan ja elämän hänen yhteydessään. Perhekerhotyö käsittää seurakunnassa perhetyön sen laaja-alaisuudessaan. Perhekerhotyö ei ole vain perhekerhoja, vaan jokaisen työmuodon tehtävä. Perhetyö on ennen kaikkea työalat ylittävää yhteistyötä. Se on perhelähtöisen työotteen esiin tuomista ja verkostoitumista. Varhaiskasvatuksen tiimi tukee kempeleläisten perheiden hengellistä elämää, jaksamista ja yhteyttä seurakuntaan. Varhaiskasvatustiimistä valitut jäsenet osallistuvat seurakunnan perhetyön tiimin toimintaan. Kempele on aktiivinen lapsiperhevoittoinen kunta. Seurakunnan haaste on kutsua perheet seurakunnan yhteyteen. Perhemessuja ja jumalanpalveluselämää yleensä on pohdittu perheiden osallistumisen näkökulmasta. Perhekerhojen hartauselämä sisältää jumalanpalveluksen liturgian osia ja toimii jumalanpalveluskasvatuksena perheille. Yhteiskunnan yleisen taloudellisen tilan heikettyä, on tärkeää tarjota perheille matalankynnyksen avointa ja edullista/ maksutonta toimintaa, mihin on helppo tulla. Perinteisten perhekerhojen rinnalla on aloitettu kädentaito- ja musiikkipainotteiset perhekerhoryhmät. Loppusyksystä aloitettiin kuukausittainen iltaperhekerho, joihin myös työssäkäyvillä perheillä on mahdollista osallistua. Matalankynnyksen toiminta tavoittaa hyvin ja laajasti kempeleläiset perheet. Haasteena on edelleen kehittää perhemessua siten, että lapsiperheet kokisivat sen tärkeäksi ja mielekkääksi. Vanhemmuuden tukeminen toteutuu verkostoitumalla sekä vanhempien ja työntekijöiden kohtaamisissa niin perhekerhoissa kuin muissakin tilanteissa. SEURAKUNNAN PAINOPISTEET Pyhä - jumalanpalveluselämää kehitetään yhteisöllisesti. Lähimmäisyys - vapaaehtoisuutta edistetään kaikilla työaloilla. Rakenteet - toimintarakenteita vahvistetaan tiimityön ja johtamisen kautta. Ympäristö tulemme tunnetuksi ympäristöseurakuntana periaatteella kunnioitus, kohtuullisuus ja kiitollisuus PERHEKERHOTYÖN TAVOITTEET (TA 2013) 1. Kehitämme uusia malleja ja tapoja perhekerhojen järjestämiseen. Kiinnitämme huomiota toiminnan laatuun. 2. Tuemme vanhemmuutta. 3. Autamme uusia kempeleläisiä perheitä kotoutumaan Kempeleen seurakuntaan. 4. Pohdimme mahdollisuutta kehittää vapaaehtoistyötä perhekerhotyön työmuodoissa. TOTEUTUS PERHEKERHOTYÖSSÄ - Perhekerhotyön suunnittelussa ja toteutuksessa on huomiotu jumalanpalveluskasvatus ja lasten ehtoolliskasvatus. - Perhekerhoissa seurakunnan työntekijät ovat kertoneet erilaisista mahdollisuuksista toimia vapaaehtoisena Kempeleen seurakunnassa. - Perhetyön verkostoihin on osallistuttu, kun ne ovat kokoontuneet. - Ympäristökasvatus on osa päivittäistä kerho- ja retkitoimintaa. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN - Perhekerhotoimintaa on kehitetty perustamalla erilaisia ja eri aikaan kokoontuvia perhekerhoryhmiä. Toiminnan laatua on kehitetty tiimipäivien koulutusten avulla. - Vanhemmuutta on tuettu verkostoitumalla muiden toimijoiden kanssa sekä vanhempien ja työntekijöiden kohtaamisissa. - Perhekerhot ja perhetapahtumat ovat matalankynnyksen toimintaa, johon myös uusien perheiden on helppo tulla mukaan. - Perhetyössä on löydetty vapaaehtoistyön mahdollisuuksia mm. perhetapahtumien toteuttamisissa. PERHEKERHOTYÖ TUNNUSLUKUINA TALOUS Perhekerhojen osallistumiskertoja TOIMINTA Kohdennettuja/ painotettuja ryhmiä Perhetapahtumia 2011 TP TP TP TA TTS TTS

69 69 DIAKONIATYÖ 2013 / Diakoniatiimi / Teemu Riihimäki Yleiskatsaus diakoniatyöstä vuonna 2013 Diakoniatyö liittyi seurakuntamme perustehtävään: Auttaa uskoon ja palveluun. Työ kohtasi hädänalaisia lähimmäisiä palvellen heitä yhtäältä akuuteissa elämänkriiseissä ja toisaalta pitkittyneissä elämänvaikeuksissa. Tämä tapahtui vuonna 2013 TTS:n tavoitteiden mukaisesti entistä enemmän neuvoen ja rohkaisten: Asiakkaiden tarve keskustella luottamuksellisesti lisääntyi. Myös diakoniaviranhaltijoiden kotikäynnit lisääntyivät. Tämän asiakastyön uuden suunnan todentaa myös seuraava: Asiakasmäärien lisääntymisestä huolimatta taloudellinen tuki asiakkaille väheni verrattuna vuoteen Työn painopiste siirtyi TTS 2013 tavoitteen mukaisesti suurimmassa hädässä olevien auttamiseen. Tämä näkyi työssä monella tasolla. Ensinnäkin diakoniaviranhaltijan taloudellisen avustaminen yhdelle asiakkaalle max. 4 kertaa/vuosi raamitti haettuja avustuksia vuositasolla. Toiseksi uutena toimintona toteutettiin kolmen vuorokauden diakoniaretki, joka palveli vähävaraisia seurakuntalaisia. Kolmanneksi vähävaraisten joulujuhlan osallistujamäärä kohosi 140 ihmiseen (vuonna henkilöä), mikä kertoo osaltaan vähävaraisten lukumäärän kasvusta Kempeleessä. Diakoniatyössä toteutui viikoittaiset tiimikokoontumiset. Tiimikokouksissa tuettiin yksittäisiä viranhaltijoita työn tekemisessä, erityisesti asiakastyössä. Kerran kuukaudessa pidettiin ns. voimavaratiimi, jonka tavoitteena oli työntekijöiden voimavarojen vahvistaminen. Voimavaratiimien suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi vuorollaan kukin tiimin jäsen. Tulevaisuuden haasteena on yli 80-vuotiaiden kasvava määrä seurakunnassa. Ystäväpalvelun merkitys lisääntyy. Myös mahdollisuutta 80-vuotiaiden yhteiseen syntymäpäiväjuhlaan on harkittava (nyt 70- ja 70- vuotiailla yhteiset syntymäpäiväjuhlat)." DIAKONIATYÖN TAVOITTEET VUONNA 2013 (TTS): Pyhä - kehitämme jumalanpalveluselämää yhteisöllisesti. Lähimmäisyys - edistämme vapaaehtoisuutta kaikilla työaloilla. Rakenteet - vahvistamme toimintarakenteita tiimityön ja johtamisen kautta. Ympäristö tulemme tunnetuksi ympäristöseurakuntana periaatteella kunnioitus, kohtuullisuus ja kiitollisuus ARVIOINTIA TAVOITTEIDEN TOTEUTUMISESTA: - Suunniteltiin ja toteutettiin syntymäpäivämessut 70-vuotiaille ja 75-vuotiaille sekä kolmen sukupolven messu mikkelinpäivänä. Lähimmäisen päivän messu ei toteutunut. -Ystäväpalvelukurssi siirtyi vuodelle Diakonian viranhaltijat tukivat vapaaehtoisia seurakuntalaisia kahdenkeskisissä keskusteluissa (ei organisoidusti). Vapaaehtoisten koulutuspäivä vahvisti vapaaehtoisia tehtävissä. - Tiimikokoontumiset pidettiin viikoittain, pääsääntöisesti keskiviikkoisin. Voimavaratiimit koettiin työtä tukeviksi. - Ympäristöarvot olivat esille vanhustenviikon juhlan kattauksessa. Erillistä kotiruokaa ja säästövinkkejä kurssia ei toteutettu. Ilonpisaran toiminta tuki ympäristöarvoja. DIAKONIATYÖ TUNNUSLUKUINA TALOUS TOIMINTA asiakaskontaktit kotikäynnit vapaaehtoiset 2011 TP TP TP TA TTS TTS TALOUSARVIOPERUSTELUT Diakoniavustukset vuoden 2013 TTS:ssä euroa. Sama budjetointi vuodelle 2014.

70 70

71 71 YHTEISKUNNALLINEN TYÖ/ Diakoniatyön tiimi / Teemu Riihimäki Yleiskatsaus yhteiskunnalliseen työhön vuonna 2013 Kempeleen seurakunta on olemassa, jotta ihmiset löytäisivät armollisen Jumalan ja elämän hänen yhteydessään. Seurakunta rohkaisi jäseniään elämään tämän yhteiskunnan jäseninä hyvän omantunnon ihmisinä. Tätä tarkoitusta varten seurakunta pyrkii kohtamaan ihmisiä työpaikoilla, kodeissa ja vapaa-aikana. Yhteistyötä Kempeleen kunnan kanssa haluttiin rakentaa entistä vahvemmaksi. Kempeleen seurakunnan yhteiskunnallisessa työssä tehtiin uusia avauksia. Yhteistyössä Kempeleen yrittäjien ja kunnan kanssa toteutettiin ensimmäisen kerran työhyvinvoinnin kirkkopyhä Kirkkopyhän yhteydessä toteutettiin seurakuntatilaisuus työhyvinvointi tänään, jossa kuultiin puheenvuorot seurakunnasta, Kempeleen yrittäjiltä ja yläkoulun rehtorilta sekä käytiin lyhyt vapaa keskustelu. Kempeleen yrittäjien puheenjohtaja vieraili seurakunnassa iltapäiväkahveilla yrittäjänpäivänä Tilaisuudessa käytiin vuoropuhelua seurakunnan ja yrittäjien välillä (kuulemis- ja informaatiotilaisuus.). Seurakunnan ja kunnan johdon välillä käytiin vuoropuhelua myös perhetyön tulevaisuudesta Kempeleessä. Eteenpäin menneen yhteistyön hedelmät näkyivät osaltaan itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalveluksena, joka toteutettiin ensimmäisen kerran sanajumalanpalveluksen rakenteella yhdessä kunnan ja seurakunnan kanssa Kokkokankaan seurakuntakodissa. Itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelus oli samalla Kempeleen kunnan ja seurakunnan järjestämä yhteinen itsenäisyyspäiväjuhla. Tilaisuudesta saatiin hyvä palaute. Yhteiskunnallisen työn kautta seurakunta auttoi ja vahvisti jäseniään elämään kristittynä heidän arkiympäristössään. Samalla seurakunta kutsui jäseniään osallistumaan Messuun, seurakuntaelämän keskukseen. Tulevaisuuden haasteena on osallistua yhteiskunnallisiin tilaisuuksiin, joissa kirkko kohtaa ihmisiä yhdessä kunnan ja eri järjestöjen kanssa. SEURAKUNNAN PAINOPISTEET TOTEUTUS YHTEISKUNNALLISESSA TYÖSSÄ Pyhä - kehitämme jumalanpalveluselämää yhteisöllisesti. Lähimmäisyys - edistämme vapaaehtoisuutta kaikilla työaloilla. Rakenteet - vahvistamme toimintarakenteita tiimityön ja johtamisen kautta. - Järjestettiin 8.9 työhyvinvoinnin kirkkopyhä yhteistyössä Kempeleen kunnan ja Kempeleen yrittäjien kanssa. - Kutsuimme ja saimme uusia ihmisiä mukaan seurakunnan yhteiseen toimintaan heidän arkensa keskeltä huomioiden heidän ikänsä ja kutsumuksensa. -Diakoniatyön kappalainen vastasi yhteiskunnallisesta työstä. Työn tukena toimi diakoniatyön tiimi sekä yleisen seurakuntatyön tiimi (Jumalanpalvelukset). Ympäristö tulemme tunnetuksi ympäristöseurakuntana periaatteella kunnioitus, kohtuullisuus ja kiitollisuus -Pidimme esillä ympäristöseurakunnan periaatteita. Kohtuullisuus ja kiitollisuus näkyi itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalveluksen sanomassa ja työhyvinvoinnin kirkkopyhän keskusteluissa. Tavoitteiden toteutuminen Yhteiskunnallinen työ 2013 TAVOITTEET 1. Kymmenen diakoniapapin vierailua Kempeleläisissä työpaikoissa. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN - Diakoniapappi vieraili vuoden aikana viidessä Kempeleläisessä työpaikassa ja keskusteli työntekijöiden kanssa (kunnan vanhustenhuollon yksiköt, yksityisen sektorin vanhustenhuollon palveluyksiköt sekä kaksi yritystä.) 2. Diakoniapappi on yhteydessä Kempeleen yrittäjiin ja rakentaa yhteyttä seurakunnan ja yrittäjien välillä. 3. Yrittäjänpäivän huomiointi seurakunnassa. - Diakoniapappi tutustui Kempeleen yrittäjien toimintaan ja kävi keskusteluja Kempeleen yrittäjien puheenjohtajan kanssa. Yhteistyötä käynnistettiin. -Yrittäjien puheenjohtaja vierailu Kempeleen seurakunnan työyhteisössä ja kertoi Yrittäjien

72 72 toiminnasta. Seurakunta informoi yrittäjiä seurakunnan palveluista. 4. Diakoniapappi vierailee kunnanvirastolla ja esittäytyy kunnan johtaville viranhaltijoille. -Yhteiskunnallisen työn kappalainen keskusteli vapaamuotoisesti kunnanjohtajan kanssa yhteistyöstä ja seurakunnan ja kunnan kuulumisista. Kirkkoherra suunnittelu ja toteutti yhteistyössä kunnan johdon kanssa itsenäisyyspäivän juhlan. YHTEISKUNNALLINEN TYÖ TUNNUSLUKUINA TALOUS TOIMINTA tapaamiset kunnan tapaamiset viranhaltijoiden Kempeleen kanssa yrittäjien kanssa -budjettimäärärahat työhyvinvoinnin kirkkopyhään Vierailut kempeleläisillä työpaikoilla (muut kuin koulut) 2012 TP 2013 TA 2013 TA TP TA TTS TTS TALOUSARVIOPERUSTELUT Yhteiskunnallisen työn budjettimäärärahoina määräraha kirkkokahveihin työhyvinvoinnin kirkkopyhässä (diakoniatyön määrärahat) sekä yhteiskunnallisen työn kappalaisen työ (henkilöstön palkat).

73 SIELUNHOITO Yleisen seurakuntatyön tiimi / Paulus Pikkarainen Vuonna 2013 seurakunnassa tehtiin päätös kahden työntekijän lähettämisestä sielunhoidon jatkokoulutukseen. Päätöksellä ennakoidaan tulevaisuudessa mahdollisesti tapahtuvaa sielunhoitokeskustelujen määrän kasvua. Oulun seurakuntien Perheasiainneuvottelukeskuksen tekemän periaatepäätöksen mukaan Oulun ulkopuolella asuvilla ei ole entisen kaltaista mahdollisuutta päästä neuvonnan piiriin. Tämä voi tarkoittaa sielunhoidollisten keskustelujen määrän kasvua myös Kempeleessä. Koulutuksen lisäämisen ohella tilanteen muuttumiseen on varauduttu myös sopimalla työnjaosta kunnan mielenterveystoimiston kanssa. Seurakunnan tekemä sielunhoitotyö koostui vuonna 2013 työntekijöiden sekä vapaaehtoisten seurakuntalaisten (sielunhoitoavustajat) käymistä sielunhoitokeskusteluista. Merkittävä osa keskusteluista käytiin jumalanpalvelusten sekä Sanan ja rukousten iltojen yhteydessä. Yksittäisenä merkittävänä sielunhoidollisena tilaisuutena oli Pirkko Jalovaaran johtama rukousilta lokakuussa. Illan aikana seurakunnan työntekijät ja sielunhoitoavustajat kävivät kymmeniä sielunhoidollisia keskusteluja. Vuonna 2013 sielunhoitoavustajien joukkoon liittyi muutamia uusia vapaaehtoisia ja kaksi avustajaa osallistui koulutukseen Kalajoen kristillisellä opistolla. Vastuu sielunhoitoavustajien ohjauksesta siirtyi vuoden 2014 alusta diakoni Jaana Helisten Heikkilälle. 73 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET Pyhä - jumalanpalveluselämää kehitetään yhteisöllisesti. Lähimmäisyys - vapaaehtoisuutta edistetään kaikilla työaloilla. SIELUNHOIDON TOTEUTUS - Mahdollisuus henkilökohtaiseen sielunhoitoon ja esirukoukseen on osa yhteisöllistä jumalanpalvelusta. - Merkittävä osa seurakunnan sielunhoitotyötä tapahtuu koulutetun vapaaehtoisryhmän kautta. Rakenteet - toimintarakenteita vahvistetaan tiimityön ja johtamisen kautta. Ympäristö tulemme tunnetuksi ympäristöseurakuntana periaatteella kunnioitus, kohtuullisuus ja kiitollisuus. TAVOITTEET 1. Jumalanpalvelusten yhteydessä tapahtuva esirukous ja sielunhoito organisoidaan entistä paremmin. 2. Järjestämme sielunhoitoavustajille vuoden aikana koulutusta ja työnohjausta. SIELUNHOITO Vastuu kustannuspaikasta ja vapaaehtoista siirretään kirkkoherralta joko yleisen seurakuntatyön tiimille tai diakoniatyön tiimille. TOTEUTUMINEN - Sielunhoitoavustajat ovat kutsuttu messujen suunnittelupalavereihin. Lisäksi avustajat kokoontuvat 3 kertaa vuodessa jakamaan messujen palveluvuorot sekä kerran vuodessa kiitosiltaan. - Kevään kiitosillan yhteydessä järjestettiin koulutusta sekä työnohjausta. Työnohjauksen mahdollisuutta pidetään esillä. 3. Pidämme itseämme tietoisina sielunhoitomahdollisuuden tarpeellisuudesta. - Sielunhoitokeskustelujen tilastointiin kiinnitettiin entistä enemmän huomiota. SIELUNHOIDON TUNNUSLUVUT TALOUS TOIMINTA Vapaaehtoisia Keskusteluja Ohjauskertoja 2011 TP TP TP TA TTS TTS

74 LÄHETYSTYÖ Yleisen seurakuntatyön tiimi / Minna Sorvala YLEISKATSAUS LÄHETYSTYÖHÖN Seurakunta on olemassa, että ihmiset löytäisivät armollisen Jumalan ja elämän hänen yhteydessään. Jumalanpalveluksen viettämisessä tämä seurakunnan tarkoitus toteutuu yhteisöllisesti, kaikkien koettavalla tavalla. Siksi joka sunnuntainen messu on seurakunnan ydin ja sydän, Jumalan pelastavan läsnäolon juhla. Lähetystyön tiimi vastaa siitä, lähetystietous, -innostus ja kannatus vahvistuvat kotiseurakunnassa. Työala on olemassa, jotta Jeesuksen antamaa lähetystehtävää toteutetaan kaikissa työmuodoissa. Vapaaehtoinen lähetyskannatus oli vuonna ,37 euroa/asukas (2011 3,39 euroa/asukas vuonna ,55 euroa/asukas). Vuoden 2013 aikana järjestettiin äitienpäivä- ja isänpäivälounaat sekä lähetyslounas kirkon juhlan yhteydessä. Myyjäistuotot olivat yht euroa. Lähetyssihteeri on tehnyt lähetysnäyttelyvierailuja päiväkodeissa, esikouluryhmissä ja perhekerhoissa vuoden aikana 39 kertaa. Keväällä järjestettiin Sanaa ja sumppia tapahtuma vapaamuotoisen kohtaamisen merkeissä torilla. Tapahtumassa jaettiin Raamattuja, Virsikirjoja ja Katekismuksia. 74 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET Pyhä - kehitämme jumalanpalveluselämää yhteisöllisesti. Lähimmäisyys - edistämme vapaaehtoisuutta kaikilla työaloilla. Rakenteet - vahvistamme toimintarakenteita tiimityön ja johtamisen kautta. Ympäristö tulemme tunnetuksi ympäristöseurakuntana periaatteella kunnioitus, kohtuullisuus ja kiitollisuus TOTEUTUS LÄHETYSTYÖ - Missionaarisuus on läsnä jumalanpalveluksissa. - Tuemme vapaaehtoisia ja autamme heitä löytämään mielekkäitä tehtäviä lähetystyön parissa. - Lähetystyö on osa kaikkien työalojen toimintaa. - Lähettivierailujen yhteydessä pidetään esillä kestävän kehityksen näkökulmaa lähetyskentillä ja kotimaassa. TAVOITTEET 1. Pääjumalanpalveluksissa vierailee lähetystyön asiantuntijoita. LÄHETYSTYÖ 2013 TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN - Pääjumalanpalveluksessa on vieraillut Oulun Pipliaseuran puheenjohtaja Riku Korkeamäki. 2. Tasaus kampanja saa näkyvän paikan seurakunnan lähetystyön toiminnassa. 3. Seurakuntaan laaditaan lähetyskasvatussuunnitelma. - Tasaus-kampanja on ollut esillä syksyn lähetyspyhässä ja seurakunnan piireissä, perhekerhoissa sekä Facebook-viestinnässä. - Lähetyskasvatussuunnitelma on laadittu ja se sisältää eri ikäluokille toteutettavan lähetystyötä koskevan opetuksen sisällön. TALOUS LÄHETYSTYÖ TUNNUSLUKUINA TOIMINTA Vapaaehtoinen Kauneimmat lähetyskannatus joululaulut per jäsen tilaisuudet/osallistujat Lähetyspyhien lähetystilaisuuksiin osallistuneiden lkm tilaisuudet/osallistujat 2010 TP ,55 5/ TP ,39 7/2451 2/ TP ,37 8/2141 3/ TP ,50 7/2049 2/ TA ,60 7/2600 3/ TTS ,75 7/2650 3/ TTS TALOUSARVIOPERUSTELUT

75 75

76 76 KANSAINVÄLINEN DIAKONIATYÖ Diakoniatiimi / Soile Pakkanen Yleiskatsaus kansainväliseen diakoniatyöhön vuonna 2013 Seurakunta on olemassa, että ihmiset löytäisivät armollisen Jumalan ja elämän hänen yhteydessään. Kansainvälinen diakoniatyö luo uusia näköaloja kehitysmaiden ihmisten elämään ja pitää esillä ajankohtaisia teemoja. Seurakuntalaisille annetaan mahdollisuus auttaa kaukana asuvia lähimmäisiä yhteisvastuukeräyksen ja Kirkon ulkomaanavun tapahtumien kautta. Diakoniatyö vastaa Yhteisvastuukeräyksestä, jonka järjestämiseen osallistuvat eri työalat yhdessä vapaaehtoisten kanssa. Yhteisvastuukerääjinä toimivat vapaaehtoiset. Yhteisvastuukeräyksen tuotto Kempeleessä oli ,90. Keräystavoite ylittyi. Vuoden 2013 Yhteisvastuun kohde oli yksinäiset vanhukset suomessa ja kansainvälinen kohde Kambodzhassa tuki köyhien maaseutualueiden kehityshanketta. Yhteisvastuukeräyksen uusia tapahtumia olivat ystävänpäivän kahvikonsertti ja kirpputoritapahtuma Kokkokankaalla, jotka keräsivät osallistujia yhteensä noin 450 henkilöä. Syyskaudella Kempeleessä järjestettiin Kirkon Ulkomaanavun lipaskeräys Syyrian kriisin uhreille. Nuorten illoissa ja eläkeläisten kerhoissa teemaa pidettiin esillä ja niissä kerättiin myös vapaaehtoinen kahviraha syyrialaisten auttamiseksi. SEURAKUNNAN PAINOPISTEET Pyhä - kehitämme jumalanpalveluselämää yhteisöllisesti. -Lähimmäisyys - edistämme vapaaehtoisuutta kaikilla työaloilla. -Rakenteet - vahvistamme toimintarakenteita tiimityön ja johtamisen kautta. -Ympäristö tulemme tunnetuksi ympäristöseurakuntana periaatteella kunnioitus, kohtuullisuus ja kiitollisuus TYÖALAN TAVOITTEET (TA 2013) 1. Tutustuminen eri kulttuureihin ja kehitysyhteistyön esillä pitäminen. 2. Aktivoidaan luottamushenkilöt ja työntekijät Yhteisvastuukeräyksen toteuttamiseen 3. Herättää diakonista vastuuta kaukana asuvista lähimmäisistä TOTEUTUS TYÖALALLA - Kirkon ulkomaanavun kirkkopyhä. Yhteisvastuukeräyksen avaus jumalanpalveluksessa. - Mahdollistetaan yhteisvastuukerääjänä toimiminen. - Yhteisvastuukeräyksen organisoinnista vastaa kaksi työntekijää. - Kierrätyksen esillä pitäminen Kirpputori Ilonpisaran tapahtumissa TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN - Ruokakurssit eivät toteutuneet, mutta kehitysyhteistyö oli esillä Yhteisvastuun- ja Syyrian keräysten yhteydessä - Työntekijät osallistuivat aktiivisesti Yhteisvastuutapahtumien toteuttamiseen - Syyrian tilanne oli teemana monissa seurakunnan ryhmissä ja tilaisuuksissa. Esirukouksissa huomioimme kaukaiset lähimmäisemme. KANSAINVÄLISEN DIAKONIATYÖN TUNNUSLUVUT 2013 TALOUS TOIMINTA yv-keräystuotto yv-kerääjiä tunnusluku 2011 TP , TP , TP , TA , TTS , TTS

77 77 VAPAAEHTOISTOIMINTA Yleisen seurakuntatyön tiimi / Minna Sorvala Seurakunta on olemassa, että ihmiset löytäisivät armollisen Jumalan ja elämän hänen yhteydessään. Jumalanpalveluksen viettämisessä tämä seurakunnan tarkoitus toteutuu yhteisöllisesti, kaikkien koettavalla tavalla. Siksi joka sunnuntainen messu on seurakunnan ydin ja sydän, Jumalan pelastavan läsnäolon juhla. Vapaaehtoistoiminta vastaa siitä, että vapaaehtoistoiminta on yksi, selkeä kokonaisuus yhteisine toimintatapoineen, mutta jossa kunkin työalan erityispiirteet säilyvät. Seurakunnan yhteiset kokoavat tilaisuudet ovat vapaaehtoisten tehtävään siunaaminen ja jouluruokailu sekä 1,5 v. välein toteutettava vapaaehtoispäivä. Messuvapaaehtoiset kokoontuivat vuoden aikana 3 kertaa laatimaan tulevan kauden työvuorolistat. Syyskuussa vapaaehtoiset siunattiin tehtäväänsä. Vapaaehtoispäivä järjestettiin lokakuussa. Syksyllä alkoi kaksi uutta messuvapaaehtoisten ryhmää: suntion apulaiset ja ehtoollisavustajat. Syksyn aikana otettiin käyttöön Vapaaehtoispankki-ohjelma, jossa oli vuoden lopussa 304 vapaaehtoista. SEURAKUNNAN PAINOPISTEET Pyhä - kehitämme jumalanpalveluselämää yhteisöllisesti. Lähimmäisyys - edistämme vapaaehtoisuutta kaikilla työaloilla. Rakenteet - vahvistamme toimintarakenteita tiimityön ja johtamisen kautta. Ympäristö tulemme tunnetuksi ympäristöseurakuntana periaatteella kunnioitus, kohtuullisuus ja kiitollisuus TOTEUTUS (VAPAAEHTOISTOIMINNASSA) - Lisäämme vapaaehtoisten mahdollisuuksia toimia messussa eri tehtävissä. Vapaaehtoiset osallistuvat messun suunnitteluun. - Jokainen työntekijä on vapaaehtoistoiminnan mahdollistaja, vapaaehtoisten tukija ja valmentaja omalla työalallaan. - Seurakunnan vapaaehtoiset tuntevat oman tehtävänsä osalta seurakunnan ympäristötavoitteet ja toimivat niiden mukaan. VAPAAEHT.TOIMINNAN TAVOITTEET (TA 2013) 1. Jokainen uusi vapaaehtoinen löytää oman paikkansa vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin ohjaamana. 2. Vapaaehtoisia kutsutaan ehtoollisavustajiksi ja heidät koulutetaan tehtäväänsä. 3. Huolehdimme vapaaehtoisten jaksamisesta. TALOUS Vapaaehtoistoiminta 2013 TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN - Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori on haastatellut uudet vapaaehtoiset ja ohjannut vapaaehtoiset heitä kiinnostavalle työalalle. - Ehtoollisavustajille järjestettiin kahden illan koulutus, joka sisälsi opetusta ehtoollisen teologiasta sekä käytännön harjoitusta. - Työntekijät ovat pitäneet yhteyttä omiin vapaaehtoisiinsa. Työaloittain on järjestetty retkiä tai muita kokoontumisia, joissa on ollut mahdollista keskustella omasta tehtävästä ja virkistyä. VAPAAEHTOISTOIMINTA TUNNUSLUKUINA TOIMINTA Vapaaehtoisia Kokoavat tilaisuudet lkm Kokoavat tilaisuudet osallistujia yht TP TP TP TA TTS TTS TALOUSARVIOPERUSTELUT

78 78

79 KOULU- JA OPPILAITOSTYÖ Nuorisotyön tiimi / Paulus Pikkarainen Vuonna 2013 koulu ja oppilaitostyössä pyrittiin kiinnittämään erityistä huomiota lasten ja nuorten virsilaulantaan sekä raamattutuntemukseen. Tavoitteiden saavuttamiseksi alakoululaisille tarjottiin mahdollisuutta hopeisten virsimerkkien suorittamiseen ja Raamatun keskeiset kertomukset nostettiin päivänavausten teemoiksi. Lisäksi tavoitteeksi asetettiin uusien Kirkonkylän ja Ylikylän yhtenäiskoulujen kouluyhteistyön säännönmukaistaminen. Tavoitteen mukaisesti koulujen kanssa onnistuttiin rakentamaan vakiintuneet päivänavaus ja jumalanpalveluskäytänteet. Vuonna 2013 koulu ja oppilaitostyössä iloittiin myös onnistuneista koulukinkereistä sekä nuorisotyön yläkoululaisille, lukiolaisille ja ammattikoululaisille järjestämistä koulukonserteista. Huhtikuussa toteutettiin myös ensimmäinen opettajille suunnattu keskustelufoorumi. Kokkokankaan seurakuntakeskuksessa järjestetyn foorumin aiheena oli Lapsen ja nuoren suru. Keskustelutilaisuus järjestetään jälleen ensi keväänä aiheella Lapsen ja nuoren elämä eron jälkeen työalalla ei onnistuttu tavoitteiden mukaisesti lisäämään merkittävästi oppitunti ja kirkkovierailuiden määrää. Myös seurakunnan eri työalojen edustajien kutsuminen koulun ja seurakunnan yhteistyöpalavereihin jäi toteutumatta. Toteutumatta jääneisiin tavoitteisiin kiinnitetään huomiota vuonna SEURAKUNNAN PAINOPISTEET TOTEUTUS KOULU- JA OPPILAITOSTYÖ Pyhä - kehitämme jumalanpalveluselämää yhteisöllisesti. 1. Kouluja kutsutaan osallistumaan koulujumalanpalveluksiin sekä niiden toteuttamiseen. Mahdollisimman suuri osa jumalanpalveluksista pidetään kirkossa. 79 Lähimmäisyys - edistämme vapaaehtoisuutta kaikilla työaloilla. Rakenteet - vahvistamme toimintarakenteita tiimityön ja johtamisen kautta. 2. Koulujen yhteishenkilöiden kanssa tehdään entistä tiiviimpää yhteistyötä. 3. Kaksi kertaa vuodessa järjestettäviin koulun ja seurakunnan yhteistyöpalavereihin kutsutaan entistä laajempi joukko seurakunnan työntekijöitä. Ympäristö tulemme tunnetuksi ympäristöseurakuntana periaatteella kunnioitus, kohtuullisuus ja kiitollisuus TAVOITTEET 1. Oppilaiden virsituntemusta ja laulantaa kehitetään yhteistyössä opettajien ja kanttoreiden kanssa. 2. Lisätään oppilaiden raamattutuntemusta. 3. Kirkonkylän ja Ylikylän yhtenäiskouluilla löydetään toimivat toiminta- ja yhteistyömallit. KOULU- JA OPPILAITOSTYÖ Koulutyössä pidetään esillä luonnon ja toisten ihmisten kunnioittamisen näkökulmaa. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN - Alakoulujen oppilaille tarjottiin mahdollisuus virsimerkkien suorittamiseen. Merkin suoritti n.90 oppilasta, 5 luokkaa. - Päivänavausten teemoina olivat Raamatun keskeiset kertomukset. - Päivänavaukset ja jumalanpalvelukset ovat löytäneet oman ajankohtansa koulujen kanssa tehtävässä yhteistyössä. KOULUTYÖ TUNNUSLUKUINA TALOUS TOIMINTA Virsimerkkejä Kirkkovierailut Koulukinkerit keränneet luokat (pl.kotikirkkoviikko) 2011 TP TP TP TA TTS TTS TALOUSARVIOPERUSTELUT

80 80 Hautausmaahallinnon palvelut talousjohtaja Anneli Salo Seurakunta on olemassa, että ihmiset löytäisivät armollisen Jumalan ja elämän hänen yhteydessään. Jumalanpalveluksen viettämisessä tämä seurakunnan tarkoitus toteutuu yhteisöllisesti, kaikkien koettavalla tavalla. Siksi joka sunnuntainen messu on seurakunnan ydin ja sydän, Jumalan pelastavan läsnäolon juhla. Talousjohtajan tehtävänä on suunnitella, toteuttaa, johtaa ja kehittää seurakunnan talous-, kiinteistö- ja hautausmaahallinnon palveluita osana seurakunnan perustehtävää. Talous- ja kiinteistötiimi vastaa siitä, että seurakunnan kiinteistöt ja niihin liittyvät piha-alueet sekä emäntä-, kiinteistöja seurakuntamestaripalvelut toimivat parhaalla mahdollisella tavalla sekä seurakunnan omissa että vuokratilaisuuksissa ja että tiimin tuottamat palvelut toteutetaan sekä laadukkaasti että kustannustehokkaasti. Hautausmaahallinnon palvelut vastaavat siitä, että hautaukset ja hautausmaan hoito toteutetaan kristillisiä arvoja, vainajia ja heidän omaisiaan kunnioittaen. Toukokuussa järjestetyt hautausmaan siivoustalkoot järjestettiin nyt kolmannen kerran peräkkäin ja talkoille on löytynyt oma palvelupaikkansa seurakunnassamme. Työntekijöiden osallistuminen talkoisiin yhdessä seurakuntalaisten kanssa on koettu työyhteisössä tärkeäksi yhteiseksi palvelutehtäväksi. Yhteinen tavoitteemme on, että siivoustalkoot muodostuvat vähitellen perinteeksi ja että ne toteutetaan myös myöhemmin käyttöönotettavalla Kokkokankaan hautausmaalla. Marraskuussa, vuoden pimeimpään aikaan vietettävän pyhäinpäivän iltakirkon lämmin tunnelma ja vainajien muistaminen sekä siihen liittyvä seurakunnan tukipalveluiden palvelutehtävä tuohus- ja hautakynttilän sytyttämisen muodossa on koettu tärkeäksi palvelutehtäväksi sekä omaisten että työntekijöiden keskuudessa. Olemme palkanneet hautatoimen projektin nopeampaa etenemistä varten yhden tarvittaessa tulevan tuntipalkkaisen työntekijän ajalle Hänen tehtävänään on syöttää loput vainajatiedot ja hautojen hallinta-aikatiedot sähköiseen järjestelmään. Lisäksi seurakunnassa harjoittelussa oleva henkilö on syöttänyt vainajatietoja sähköiseen muotoon muun harjoittelunsa ohella. Tämän projektiosan valmistuttua seuraava vaihe on hautojen haltijatietojen sekä hautojen, joiden hallinta-aika on päättynyt, jatkolunastuksien selvittäminen. Hautaustoimen työalan tulevaisuuden tavoitteet liittyvät Kokkokankaan hautausmaahankkeen ensimmäisen vaiheen loppuun saattamiseen ja uuden hautausmaan käyttöönottoon sekä hautapaikka-, vainaja- ja haltijatietojen sähköiseen hallintaan. SEURAKUNNAN PAINOPISTEET Pyhä kehitämme jumalanpalveluselämää yhteisöllisesti. Lähimmäisyys edistämme vapaaehtoisuutta kaikilla työaloilla. Rakenteet vahvistamme toimintarakenteita tiimityön ja johtamisen kautta. Ympäristö - tulemme tunnetuksi ympäristöseurakuntana periaatteella kunnioitus, kohtuullisuus ja kiitollisuus TYÖALAN TAVOITTEET (TA 2013) 5. Jatkamme hautatoimen projektia ( ). 6. Aloitamme Kokkokankaan hautausmaahankkeen 1. vaiheen toteutuksen ( ). 7. Tiedotamme Kokkokankaan hautausmaahankkeen etenemisestä. 8. Määritämme oman toiminnan ja ulkoistettujen palveluiden kokonaisuudet sekä tarkennamme näiden rajapinnat (tavoite ). TOTEUTUS TYÖALALLA - Pyhäinpäivän iltakirkossa luettavien vainajien nimen yhteydessä jokaiselle vainajalle sytytetään tuohuskynttilä ja iltakirkon päätteeksi omaisille annetaan valmiiksi sytytetty hautakynttilä vainajan haudalle tai muualle haudattujen muistomerkille vietäväksi. - Talous- ja kiinteistötiimi organisoi keväisin järjestettävät hautausmaan siivoustalkoot. - Valmistelemme hautausmaahallinnon palvelut vastaamaan Kokkokankaan hautausmaan käyttöönottoa sekä nykyisellä hautausmaalla tarvittavia hautatoimen palveluita. - Seuraamme hautausmaalta tulevan jätteen määrää ja edesautamme jätteiden oikeaa lajittelua. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN - Kaikki hautapaikat ovat sähköisessä muodossa sekä n. 2/3 vainaja- ja hautojen hallinta-aikatiedoista. - Hautausmaahanke on edennyt tavoitteiden mukaisesti. Hankkeen 1. vaihe on valmis vuoden 2014 loppuun mennessä. - Kokkokankaan hautausmaahankkeen etenemisestä on informoitu seurakunnan kotisivuilla, lehdistössä sekä seurakunnan työntekijöiden ollessa vuorovaikutuksessa seurakuntalaisten kanssa. - Olemme päivittäneet oman henkilöstömme tehtäväkuvaukset vastaamaan hautausmaahallinnon palveluiden tavoitteita ja työtehtäviä. TALOUS TYÖALA TUNNUSLUKUINA TOIMINTA Arkkuhautauksia Uurnahautauksia Haudanhoitosopimuksia 2011 TP TP TP TTS TTS TTS

81 81

82 82

83 83 Kiinteistöpalvelut 2013 Talousjohtaja Anneli Salo Seurakunta on olemassa, että ihmiset löytäisivät armollisen Jumalan ja elämän hänen yhteydessään. Jumalanpalveluksen viettämisessä tämä seurakunnan tarkoitus toteutuu yhteisöllisesti, kaikkien koettavalla tavalla. Siksi joka sunnuntainen messu on seurakunnan ydin ja sydän, Jumalan pelastavan läsnäolon juhla. Talousjohtajan tehtävänä on suunnitella, toteuttaa, johtaa ja kehittää seurakunnan talous-, kiinteistö- ja hautausmaahallinnon palveluita osana seurakunnan perustehtävää. Talous- ja kiinteistötiimi vastaa siitä, että seurakunnan kiinteistöt ja niihin liittyvät piha-alueet sekä emäntä-, kiinteistöja seurakuntamestaripalvelut toimivat parhaalla mahdollisella tavalla sekä seurakunnan omissa että vuokratilaisuuksissa ja että tiimin tuottamat palvelut toteutetaan sekä laadukkaasti että kustannustehokkaasti. Kiinteistöpalveluiden tehtävänä on seurakunnan perustehtävää tukien vastata seurakunnan kiinteistöistä, niihin liittyvästä korjausrakentamisesta ja hankinnoista sekä taloudellisesta ja tarkoituksenmukaisesta käytöstä. Vuonna 2013 kiinnitimme erityistä huomiota Pyhän Kolminaisuuden kirkon kuvan- ja äänentoiston parantamiseen ja nykyaikaistimme laitteistot vastaamaan tämän päivän tarpeita. Lisäksi uudistimme Keskustan seurakuntakeskuksen kaukolämmön vanhemman alajakokeskuksen sekä hankimme leirikeskus Luurinmutkan yhden hengen huoneisiin uudet sängyt. Kiinteistöpalveluiden tulevaisuuden tavoitteet liittyvät kiinteistöjemme tehokkaampaan ja monipuolisempaan käyttöön sekä vuokrauskertojen ja - tulojen lisäämiseen sekä ympäristöasioiden kehittämiseen seurakunnassamme. SEURAKUNNAN PAINOPISTEET Pyhä kehitämme jumalanpalveluselämää yhteisöllisesti. Lähimmäisyys edistämme vapaaehtoisuutta kaikilla työaloilla. Rakenteet vahvistamme toimintarakenteita tiimityön ja johtamisen kautta. Ympäristö tulemme tunnetuksi ympäristöseurakuntana periaatteella kunnioitus, kohtuullisuus ja kiitollisuus. TYÖALAN TAVOITTEET (TA 2013) 9. Kiinteistöt pysyvät hyvässä kunnossa ja niiden arvo säilyy. 10. Kiinteistöjen käyttö on tehokasta. 11. Toimitilat vastaavat eri työalojemme käyttötarpeisiin. 12. Voimassaolevat kiinteistöpalvelusopimukset tarkistetaan ja kilpailutetaan tarvittaessa. TOTEUTUS TYÖALALLA - pidämme huolta kirkkorakennuksistamme, jotta kirkoissamme järjestettävään Jumalanpalvelukseen voitaisiin tulla arjen keskeltä, sen monien kysymien ahdistamina ja sieltä palattaisiin taas arjen keskelle Pyhän Jumalan koskettamina. - tarjoamme tiloissamme seurakuntalaisille mahdollisuuden osallistua ja palvella Jumalaamme ja lähimmäisiämme - kehitämme tiimitoimintaa avoimen vuorovaikutuksen ja osallistuvan toiminnan sekä uusien toimintatapojen avulla - kiinnitämme erityistä huomiota kiinteistöjemme energiatehokkuuden parantamiseen korjausrakentamisen yhteydessä TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN - Vuoden 2014 talousarvion laadinnassa tehtiin määrärahavaraukset kiinteistöjen remonttitarpeiden selvitysvaihetta varten. - Joulukuussa 2013 käyttöönotettu Katrina-kalenteriohjelma mahdollistaa tilojen käyttöasteen paremman mittaamisen. - Kaikki kiinteistömme toimivat useamman kuin yhden työalan käytössä. - Voimassaolevat kiinteistöpalvelusopimukset irtisanottiin päättymään sopimuskauden loppuun ja tarvittavat kiinteistöpalvelut kilpailutetaan vuoden 2014 aikana. TALOUS vuokratulot /vuosi TYÖALA TUNNUSLUKUINA TOIMINTA korjausrakentaminen /vuosi kulttuuriperinnön hoito /vuosi 2010 TP TP TP TP TA TTS TTS Keittiötoiminta on siirtynyt vuoden 2013 tilinpäätöksessä hallinnon ja seurakunnallisen toiminnan kustannuspaikoilta omalle keittiötoiminnan työalalleen kiinteistöpalveluiden pääluokan alle. Kustannusvaikutus kiinteistöpalveluiden pääluokkaan on Vuokratulojen lasku vuoden 2013 osalta johtui kiinteistöjen käyttökorvausmuutoksista, joissa kiinteistöistä perittäviä käyttökorvausmaksuja alennettiin.

84 84 KIINTEISTÖTOIMEN PALVELUT Talous- ja kiinteistötiimi / kiinteistöhoitaja-suntio Markku Kelhä Yleiskatsaus Seurakunta on olemassa, että ihmiset löytäisivät armollisen Jumalan ja elämän hänen yhteydessään. Jumalanpalveluksen viettämisessä tämä seurakunnan tarkoitus toteutuu yhteisöllisesti, kaikkien koettavalla tavalla. Siksi joka sunnuntainen messu on seurakunnan ydin ja sydän, Jumalan pelastavan läsnäolon juhla. Kiinteistönhoidon ja huollon tehtävänä on ylläpitää seurakuntalaisten sekä asiakkaiden vierailuolosuhteet, työntekijöiden työskentelyolosuhteet sekä työnteon edellytykset lakien, asetusten ja säännösten mukaisessa kunnossa. Huolehtia kiinteistöistä, jotta niiden arvot säilyvät sekä vastata ja huolehtia seurakunnan kiinteistöjen ja tonttien yleisestä kunnossapidosta. Kiinteistönhoitaja suntio sitoutuneena omaan työhönsä antoi laadukkaan panoksensa Jumalanpalvelusten toteuttamiseen. Kehittyneempään tiimitoimintaan olemme päässeet syksyn aikana, autamme ja tuemme toisiamme tiimi tasolla. Kehitämme edelleen tiimitoimintaa vuoden 2014 aikana. Siivoustalkoot toteutettiin hautausmaalla ja pappilassa onnistuneesti, jatkamme siivoustalkoita tulevina vuosina. Ympäristöseurakunnan tavoin seuraamme ympäristöohjelmassa laadittujen tavoitteiden toteutumista. Huomioimme muuttuneet jätehuoltosäännökset omassa toiminnassamme ja päivitämme jätehuoltosuunnitelman vuoden 2014 aikana. Tehtävänkuvapäivityksen , toimintaohjeiden laatimisen ja systemaattisen työskentelyn ansiosta, työtehtävät ovat selkiintyneet ja kunnossapidon taso on noussut syyskaudella Toimintaohjeiden laatimista jatkamme vuoden 2014 aikana. Seurakuntamestarin / suntion tarve tilaisuuksissa on kasvanut viime vuoden aikana. Seurakuntamestari / suntio, ovat huolehtineen tilaisuuksien jälkeen siivouksesta sovitulla tavalla, lisäsiivousten todellista tarvetta on arvioitu tarkemmin. Jätehuollonkulut ovat vähentyneet vuoden 2013 aikana. Kipaan liittyminen ja paperisilppurin hankinta keskustan seurakuntakeskukseen, on vähentänyt tuhottavaa paperijätettä huomattavasti. Osallistuimme Earth Hour ilmastotapahtuman suunnitellusti. Tulevaisuuden haasteena on toteuttaa tarvittavat ja laadukkaat seurakunnan painopisteiden mukaiset ja Jumalanpalvelusten toteuttamista tukevat, kustannustehokkaat palvelut. SEURAKUNNAN PAINOPISTEET Pyhä - kehitämme jumalanpalveluselämää yhteisöllisesti. Lähimmäisyys - edistämme vapaaehtoisuutta kaikilla työaloilla. Rakenteet - vahvistamme toimintarakenteita tiimityön ja johtamisen kautta. Ympäristö tulemme tunnetuksi ympäristöseurakuntana periaatteella kunnioitus, kohtuullisuus ja kiitollisuus TOTEUTUS TYÖALALLA - Kiinteistöhoitaja-suntio on työhönsä sitoutunut ja antaa oman laadukkaan panoksensa jumalanpalvelusten toteuttamiseen. - Toteutimme yhteistyössä nuorten ja nuorisotyön kanssa pappilan ja Keskustan seurakuntakeskuksen piha-alueiden siivoustalkoot. - Kehitimme tiimitoimintaa avoimen vuorovaikutuksen ja osallistavan toiminnan avulla. - Otamme muuttuneet jätehuoltosäännökset huomioon seurakunnan toiminnassa. TAVOITTEET 1. Lisäämme siivoustalkoiden määrää. 2. Päivitämme seurakunnan jätehuoltosuunnitelman TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN - Toteutimme hautausmaan siivoustalkoot onnistuneesti toukokuussa ja nuorisotyö toteutti Pappilan siivoustalkoot. - Kiinteistöhoitaja-suntio osallistui Lassila - Tikanojan järjestämään jätehuoltokoulutukseen. Koulutus ei vastannut odotuksia ja jätehuoltosuunnitelman päivitys siirtyy tehtäväksi vuoden 2014 aikana. 3. Määritellemme oman toiminnan ja ulkoistettujen palveluiden kokonaisuudet sekä tarkennamme näiden rajapinnat (tavoite ) - Olemme määritelleet oman toiminnan sekä ulkoistettujen palveluiden kokonaisuudet, sekä näiden rajapinnat laatimalla toimintaohjeita syksyllä Nostamme piha-alueiden kunnossapidon tasoa entisestään (tavoite ). 5. Seurakuntamestarit huolehtivat kirkkotilojen siisteydestä niin, että ulkopuolisten siivouspalveluiden osuutta voidaan vähentää lisäsiivousten osalta. - Olemme nostaneet piha alueiden kunnossapidon tasoa. - Olemme huolehtineet kirkon siivouksesta sovitulla tavalla ja arvioineet lisäsiivoustarvetta ennen siivouksen tilaamista. TYÖALA TUNNUSLUKUINA TALOUS TOIMINTA Ulkoalueiden siivoustalkoot Kirkkojen lisäsiivoustarve Jätehuoltokulujen vähentyminen /vuosi h/vuosi 2013 TP sisältyy eri työalojen budjetteihin 2-5 h TTS sisältyy eri työalojen budjetteihin 2-3 h TTS sisältyy eri työalojen budjetteihin 2-3 h TALOUSARVIOPERUSTELUT Talous- ja kiinteistötiimi osallistuu kansainvälisen Earth Hour ilmastotapahtuman toteuttamiseen.

85 85 SEURAKUNTAMESTARI- JA VAHTIMESTARIPALVELUT Talous- ja kiinteistötiimi / seurakuntamestari Tapani Raappana Seurakunta on olemassa, että ihmiset löytäisivät armollisen Jumalan ja elämän hänen yhteydessään. Jumalanpalveluksen viettämisessä tämä seurakunnan tarkoitus toteutuu yhteisöllisesti, kaikkien koettavalla tavalla. Siksi joka sunnuntainen messu on seurakunnan ydin ja sydän, Jumalan pelastavan läsnäolon juhla. Seurakunta- ja vahtimestaripalveluiden tarkoituksena on seurakunnan perustehtävää tukien, huolehtia kirkon palveluihin ja kiinteistöihin liittyvistä tehtävistä. Yhteistyötä lisätään vapaaehtoisten kanssa motivoimalla heitä seurakuntamestarin avuksi messuihin. Seurakuntamestarin työn laatua parannetaan yhdessä seurakuntalaisten ja työntekijöiden kanssa. Laadun parantuminen lisää seurakuntalaisten tyytyväisyyttä seurakuntaa kohtaan. Tiimiin tuotujen asioiden määrä on suunnilleen sama kuin v Tiimikokouksissa pääpaino on ollut erilaisten projektien seuraamisessa, työvuorosuunnittelussa sekä Kipan käytössä. Kartoitimme vapaaehtoisten halukkuutta osallistua seurakuntamestarin avuksi messuihin. Halukkuutta oli ja saimme seitsemän vapaaehtoista suntion apulaisiksi. Nyt suntion apulaiset ovat Kempeleen seurakunnan uusi vapaaehtoistyön muoto. Pyhäkouluun tulevat lapset koristelivat PKK:n aulaa luonnonkukilla oma-aloitteisesti seurakuntamestarin tukemana. Talven vaihtelevien sääolosuhteiden vuoksi emme ole vielä pystyneet toteuttamaan lumi- ja jäälyhty projektia. Syksyllä voimaan tulleet uudet tehtäväkuvat muuttivat ja lisäsivät seurakuntamestarin työtehtäviä. Marras- joulukuun kiireet hoidettiin kahden henkilön voimin. Kiireestä huolimatta olemme pystyneet vastaamaan palvelutarpeeseen. Työaikasuunnittelumme vastaa työalan tarpeita. Emme siirtyneet vielä työaikasuunnittelussa Katrina ohjelmaan. Ympäristökoulutuksen järjestäminen henkilökunnalle ja vapaaehtoisille peruuntui vähäisen osanottajamäärän vuoksi. Tiimien esimiehet ovat käyneet tiimeissään läpi tiimien ympäristötavoitteita ja seuranneet niiden toteutumista. Tiimit ovat ottaneet ympäristöohjelman mukaan päivittäisen työnsä rinnalle. Seurakunnan ympäristöasioista on tiedotettu Kempeleen seurakunnan kotisivuilla ja Facebookissa. Ympäristövastaava jatkaa ympäristötoiminnan kehittämistä ja suunnittelemista v Henkilökunnan pelastautumisharjoitus toteutettiin syksyllä Kokkokankaan seurakuntakeskuksessa. Seurakuntalaisille suunnattu harjoitus peruuntui ja siirrettiin pidettäväksi v Tulevaisuuden haasteena on toteuttaa tarvittavat ja laadukkaat seurakunnan painopisteiden mukaiset ja Jumalanpalvelusten toteuttamista tukevat palvelut. SEURAKUNNAN PAINOPISTEET TOTEUTUS Pyhä - kehitämme jumalanpalveluselämää yhteisöllisesti. - seurakuntamestari on mukana Yleisen seurakuntatyöntiimissä suunnittelemassa jumalanpalveluselämää Lähimmäisyys - edistämme vapaaehtoisuutta kaikilla työaloilla. - selvitämme mahdollisuutta vapaaehtoisten osallistumisesta seurakuntamestarin avuksi Rakenteet - vahvistamme toimintarakenteita tiimityön ja johtamisen kautta. - seurakuntamestarit vaikuttavat seurakuntalaisten ympäristökäyttäytymiseen omalla esimerkillään Ympäristö tulemme tunnetuksi ympäristöseurakuntana periaatteella kunnioitus, kohtuullisuus ja kiitollisuus - ympäristövastaavana toimiva seurakuntamestari jakaa ympäristötietoutta talous- ja kiinteistötiimissä sekä vastaa seurakunnan ympäristötoiminnasta TAVOITTEET 1. tuomme enemmän asioita tiimin asialistalle 2. saamme vapaaehtoisia mukaan seurakuntamestarin avuksi messuun 3. uudistamme Pyhän Kolminaisuuden kirkon koristelua niin, että kesällä pyhäkoululaiset voivat tuoda luonnonkukkia eteisen pöydillä oleviin maljakoihin sekä talvella rakentaa lumi- tai jäälyhtyjä kirkon piha-alueelle 4. kartoitamme ja mitoitamme seurakuntamestari- ja vahtimestaripalveluiden resurssitarpeet palvelutarvetta vastaavaksi 5. uudistamme työmuodon työaikasuunnittelun vastaamaan työalan tarpeita 6. seurakuntamme toimii ympäristöseurakuntana, joka näkyy sekä seurakunnan sisällä että ulospäin ( ) v TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN - vertailu osoittaa, että asialistalle tuotujen asioiden määrä on suunnilleen sama kuin edellisvuonna - kartoitimme vapaaehtoisten halukkuuden osallistua seurakuntamestarin avuksi messuun ja nyt vapaaehtoisia toimii apusuntioina seurakuntamestarin apuna - kesällä lapset toivat luonnonkukkia PKK:n aulan pöydille. Talven säistä johtuen emme ole vielä päässeet toteuttamaan lumi- ja jäälyhtyjen tekoa - seurakunta- ja vahtimestaripalvelut vastaavat palvelutarvetta - työaikasuunnittelumme vastaa työalan tarpeita - ympäristöohjelmassa asetetut tavoitteet toteutuivat pääosin. Jatkamme tavoitteiden toteuttamista v TYÖMUOTO TUNNUSLUKUINA TALOUS TOIMINTA Henkilökunnan ympäristökoulutus Pelastusharjoitus seurakuntalaisille ja työntekijöille Ulkoinen tiedottaminen ympäristöasioista eri medioissa 2013 TA sisältyy eri työalojen budjetteihin TTS sisältyy eri työalojen budjetteihin TTS sisältyy eri työalojen budjetteihin TALOUSARVIOPERUSTELUT Osassa ympäristökoulutuksista käytetään ulkopuolista luennoitsijaa (kustannusarvio n. 400 ).

86 86 KEITTIÖTOIMI Talous- ja kiinteistötiimi / emäntäpalvelut Pasi Jarva Seurakunta on olemassa, että ihmiset löytäisivät armollisen Jumalan ja elämän hänen yhteydessään. Jumalanpalveluksen viettämisessä tämä seurakunnan tarkoitus toteutuu yhteisöllisesti, kaikkien koettavalla tavalla. Siksi joka sunnuntainen messu on seurakunnan ydin ja sydän, Jumalan pelastavan läsnäolon juhla. Talous- ja kiinteistötiimin tehtävänä on suunnitella, toteuttaa, johtaa ja kehittää seurakunnan talous-, kiinteistö- ja hautausmaahallinnon palveluita osana seurakunnan perustehtävää. Tiimi vastaa siitä, että seurakunnan kiinteistöt ja niihin liittyvät piha-alueet sekä emäntä-, kiinteistö- ja seurakuntamestaripalvelut toimivat parhaalla mahdollisella tavalla sekä seurakunnan omissa että vuokratilaisuuksissa ja että tiimin tuottamat palvelut toteutetaan sekä laadukkaasti että kustannustehokkaasti. Seurakunnan emäntäpalvelut ovat monipuolisesti mukana seurakunnan toiminnassa seurakunnan perustehtävän ja strategiset linjaukset sisäistäen ja niitä omassa toiminnassaan toteuttaen. Emäntäpalvelut toteuttavat yhdessä vapaaehtoisten kanssa vuoden aikana Jumalanpalvelusten yhteydessä järjestettävät kirkkokahvitukset sekä kesäaikana järjestetyt Vanhan kirkon tapulikahvitukset jotka ovat olleet todella odotettuja ja pidettyjä. Emäntäpalvelut järjestivät vuoden aikana yhteistyössä vapaaehtoisten kanssa useat myyjäiset sekä neljä leivontapäivää eri tapahtumia ja myyjäisiä varten. Emäntäpalvelut olivat toteuttamassa myös vanhustenviikon juhlaa, veteraanijuhlaa, sotiemme veteraanien kirkkopyhää, itsenäisyyspäivän juhlaa, isänpäivälounasta, äitienpäivälounasta sekä vapaaehtoisten jouluruokailua. Seurakunnan omat emäntäpalvelut ovat lunastaneet paikkansa seurakunnan tilaisuuksien tarjoilujen laadukkaina ja kustannustehokkaina toteuttajina sekä seurakunnan omissa kiinteistöissä että seurakunnan tiloja vuokraavien keskuudessa. Uskomme että emäntäpalveluiden yhteistyö vapaaehtoisten, eri järjestöjen ja tavarantoimittajien kanssa on ollut avointa ja kannustavaa. Mm. kevään ja syksyn jumalanpalvelusten kahvikeittovuorot olemme päättäneet yhteisessä tilaisuudessa vapaaehtoisten kanssa. Tulevaisuudessa on tärkeää saada vapaaehtoistyö jatkumaan yhtä hienona kokonaisuutena kuin millaisena se seurakunnassamme tällä hetkellä toteutuu sekä entisestään lisäämään yhteistoimintaa lähialueen toimijoiden kanssa. Vuonna 2013 emäntäpalveluiden ja oppilasyhteistyö kasvoi yhteisten isompien tilaisuuksien järjestämisessä ja se on koettu molemmin puolin hyödylliseksi. Seurakunnan omat emäntäpalvelut ovat aloittaneet toimintansa Vielä tilinpäätösvuonna 2012 emäntäpalveluilla ei ole ollut omaa kustannuspaikkaa vaan emäntäpalveluiden tulot ja menot ovat mukana eri työalojen toteutumissa. SEURAKUNNAN PAINOPISTEET Pyhä - kehitämme jumalanpalveluselämää yhteisöllisesti. Lähimmäisyys - edistämme vapaaehtoisuutta kaikilla työaloilla. Rakenteet - vahvistamme toimintarakenteita tiimityön ja johtamisen kautta. Ympäristö tulemme tunnetuksi ympäristöseurakuntana periaatteella kunnioitus, kohtuullisuus ja kiitollisuus TAVOITTEET 1. Kehitämme yhteistyössä eri työalojen kanssa vapaaehtoistoimintaa ja seurakunnan muita tilaisuuksia. 2. Jatkamme alan oppilaitosyhteistyötä ja etsimme uusia yhteistyömahdollisuuksia. 3. Noudatamme ympäristödiplomin sisältöä ja vakiinnutamme luomu- ja lähialuetuottajayhteistyön osaksi seurakuntayhteistyötä. v TOTEUTUS - organisoimme ja toteutamme kirkkokahvitukset ja muut tapahtumatarjoilut yhteistyössä vapaaehtoisten ja seurakunnan työntekijöiden kanssa. - aktivoimme, motivoimme ja organisoimme vapaaehtoistoimintaa omalla ammattitaidollamme ja perehdyttämisen avulla - osallistumme aktiivisesti tiimin yhteistyön kehittämiseen - noudatamme ympäristödiplomissa luvattuja kierrätys- ja muita asioita sekä käytämme alueellisia tuottajia mahdollisuuksien mukaan TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN - Emäntäpalvelut ovat tehneet useampia myyjäisiä ja tapahtumia yhdessä vapaaehtoisten ( vappumyyjäiset, joulumyyjäiset, neljä leivontapäivää, YV- tapahtumat, konsertit Kempeleen kunnan isoja tapahtumia sekä yksityisten ja yrityksien juhlia). Lisäksi olemme toteuttaneet lähetyslounaita kuten isän, äitienpäivänä ja jouluruokailuja. - Emäntäpalvelut ovat tehnyt yhteistyötä Kempeleen kunnan alueella toimivan oppilaitoksen kanssa yhteistyössä isojen tilaisuuksien hoitamista kuten vanhustenviikonjuhla, veteraanijuhla, sotiemme veteraanien kirkkopyhä. Yhteistyötä emäntäpalvelut ja oppilaitos on tehnyt somistus asioissa kuten tilaisuuksiin suunnitellessa kukkia teeman mukaan. - Emäntäpalvelut ovat käyttäneet säännöllisesti 4-7 lähialueen tuottajan raaka-aineita/

87 87 luomutuotteita ja noudattanut myös ympäristödiplomissa luvatuista kierrätys asioista sekä hankkimalla reilun kaupan tuotteita. SEURAKUNNAN EMÄNTÄPALVELUT TUNNUSLUKUINA TALOUS TOIMINTA myyjäiset / kpl lähialueen tuottajien pitopalvelutoiminnan tulot / määrä / kpl 2013 TP TA TTS TTS TALOUSARVIOPERUSTELUT Seurakunnan omat emäntäpalvelut ovat aloittaneet toimintansa Tätä ennen palvelu toteutettiin ostopalveluna. Vuodesta 2013 alkaen keittiötoimi toimii omana työalanaan, omalla kustannuspaikalla numero 550. Tätä ennen keittiötoiminnasta toteutuneet tulot ja menot ovat olleet mukana seurakunnan eri työalojen omissa talousarvio- ja tilinpäätösluvuissa.

88 88

89 89 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN KÄYTTÖTALOUSOSAN TOTEUTUMINEN PÄÄLUOKITTAIN VUONNA 2013 Talousarvio+ muutos Toteutuma Poikkeama Käyttö% Pääluokan osuus kaikkien työmuotojen toimintakatteesta Yleishallinto: Tulot , ,65 61,2 % Menot , ,78 98,7 % Toimintakate ,87 0, % 15 % Seurakunnallinen toiminta: Tulot , ,94 102,2 % Menot , ,37 94,9 % Toimintakate , ,31 94,6 % 55 % Hautaustoimi: Tulot , ,00 115,8 % Menot , ,09 97,2 % Toimintakate , ,09 93,4 % 5 % Kiinteistötoimi: Tulot , ,51 118,9 % Menot , ,80 101,4 % Toimintakate ,29 13, % 25 % Käyttötalous yhteensä: Tulot , ,80 102,8 % Menot , ,41 96,7 % Toimintakate , ,21 96,4 % Sitovuustaso kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvostoon nähden on kunkin pääluokkatason toimintakate.

90 90 TALOUSARVION TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMINEN TA 2013 TA muutokset 2013 TA toteuma 2013 Yli-ali T-% Korvaukset , , ,62 74,57 Myyntituotot , , ,38 123,34 Maksutuotot , , ,39 103,09 Vuokratuotot , , ,34 92,44 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat , , ,20 77,29 Tuet ja avustukset , , ,56 122,33 Muut toimintatuotot ,00-348, ,37 23,24 Toimintatuotot , , ,80 102,76 Henkilöstökulut , , ,61 97,62 Palvelujen ostot , , ,97 86,73 Vuokrakulut , , ,65 72,73 Aineet ja tarvikkeet , , ,32 109,81 Annetut avustukset , , ,59 109,79 Muut toimintakulut , ,91-370,91 100,88 Toimintakulut , , ,41 96,74 TOIMINTAKATE , , ,21 96,39 Verotulot , , ,58 102,61 Verotuskulut , ,63-675,63 100,97 Keskusrahastomaksut , , ,98 99,15 Korkotuotot , , ,20 69,04 Muut rahoitustuotot -700,00-525,00-175,00 75,00 Korkokulut 297,09-297,09 0,00 Rahoitustuotot ja -kulut , , ,51 67,22 VUOSIKATE , , ,63 181,22 Poistot ja arvonalentumiset , , ,39 102,30 Tuotot , ,37 0,00 Kulut , ,13 0,00 Siirrot rahastosta/rahastoon -836,76 836,76 0,00 Erilliskirjanpitona hoidetut rahastot 0,00 0,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS , , , ,04 TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ (ALIJÄÄMÄ) , , , ,04

91 91 VEROTULOT Vuosi 2013: talousarvio verotulojen kertyminen tuloarvion ylitys/alitus Kirkollisvero , ,44 Yhteisövero-osuus , ,14 Yhteensä , ,58 Verotulojen kehitys Kempeleen seurakunnassa: Kirkollisverot 8,2 % 3,6 % - 2,8 % 11,3 % Yhteisöverot 19,7 % 17,4 % - 28,1% 7,7 % Verotulot yhteensä 9,0 % 4,6 % - 4,9 % 11,1 % Tuloveroprosentti 1,45 1,45 1,45 1,45 Verotulojen kehitys kaikissa seurakunnissa yhteensä: Kirkollisverot -2,0 % 1,7 % 0,8 % 6,1 % Yhteisöverot 18,1 % 18,2 % - 26,2 % 6,8 % Verotulot yhteensä 0,0 % 3,7 % -2,8 % 6,2 %

92 92 TALOUSARVION INVESTOINTIOSAN TOTEUTUMINEN Tehtäväalue Edell. vuosien käyttö Alkuperäinen talousarvio Talousarvio muutokset Toteuma 2013 Ylitys/Alitus Kustannusarviosta käytetty Kokkokankaan hautausmaahanke Tulot 0 Menot , , ,40 Nettomenot , , ,40 74 % Keskustan seurakuntakeskuksen kaukolämmön vanhemman alajakokeskuksen uusinta Tulot 0,00 Menot 1649, , ,35 Nettomenot 1 649, , ,35 72 % Pyhän Kolminaisuuden kirkko: Äänen- ja kuvantoiston parantaminen Tulot 0,00 Menot , ,47 Nettomenot 0, , , % Vanha kirkko: Sähkölaitteiston uusiminen ja hälytyslaitteiston siirto Tulot 0,00 Menot , ,00 Nettomenot 0, , ,00 0 % Kokkokankaan seurakuntakeskus: Äänen- ja kuvantoiston parantaminen Tulot 0,00 Menot , ,00 Nettomenot 0, , ,00 0 % Irtaimistojen hankinnat Tulot 0,00 Menot , ,00 Nettomenot 0, , ,00 23 % Yhteensä Tulot ,00 Menot , , ,28 Nettomenot , , ,28 78 % Investointiosan sitovuustaso kirkkovaltuustoon, kirkkoneuvostoon ja talousjohtajaan nähden on investointimäärärahavaraukset yhteensä eli

93 93 TALOUSARVION RAHOITUSOSAN TOTEUTUMINEN Rahoituslaskelma Talousarvio 2013 Toteuma 2013 Yli-ali Tulorahoitus , Vuosikate , Investoinnit , Investointimenot , Varsinaisen toiminnan ja investointien nettorahavirta , Muut maksuvalmiuden muutokset , Pitkäaikaisten saamisten muutos Lyhytaikaisten saamisten muutos , Korottomien pitkä- ja lyhytaikaisten velkojen muutos , Rahoitustoiminnan nettorahavirta , Rahavarojen muutos , Rahavarojen kokonaismäärä ,

94 94

95 95 TILIKAUDEN TULOKSEN MUODOSTUMINEN TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT Tuloslaskelma/ulkoinen Toimintatuotot , ,49 Maksutuotot , ,60 Vuokratuotot , ,90 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat , ,77 Tuet ja avustukset , ,46 Muut toimintatuotot 348, ,60 Toimintakulut , ,27 Henkilöstökulut , ,82 Palkat ja palkkiot , ,28 Henkilösivukulut , ,70 Henkilökulujen oikaisuerät , ,16 Palvelujen osto , ,38 Vuokrakulut , ,32 Aineet ja tarvikkeet , ,07 Ostot tilikauden aikana , ,07 Annetut avustukset , ,63 Muut toimintakulut , ,05 TOIMINTAKATE , ,78 Verotulot , ,59 Kirkollisverotulot , ,44 Osuus yhteisöveron tuotoista , ,15 Verotuskulut , ,05 Keskusrahastomaksut , ,04 Rahoitustuotot ja -kulut , ,77 Korkotuotot 9 906, ,80 Muut rahoitustuotot 525,00 455,00 Arvon muutokset sijoituksista -21,02 128,22 Korkokulut -297,09-42,54 Muut rahoituskulut -30,20-89,71 VUOSIKATE , ,49 Poistot ja arvonalentumiset , ,46 Suunnitelman mukaiset poistot , ,46 Erilliskirjanpitona hoidetut rahastot Tuotot 9 595, ,02 Kulut , ,28 Siirrot rahastosta/rahastoon 836,76-0,74 TILIKAUDEN TULOS , ,97 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) , ,97 Tuloslaskelman tunnusluvut: Toimintatuottojen osuus toimintakuluista, % 5,9 % 6,7 % Vuosikatteen osuus poistoista, % 180 % 79 % Vuosikate, eur/jäsen 30,04 13,26

96 96 RAHOITUSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT Rahoituslaskelma Tulorahoitus Vuosikate , , ,00 Investoinnit , , ,00 Investointimenot , , ,00 Varsinaisen toiminnan ja investointien nettorahavirta , , ,00 Muut maksuvalmiuden muutokset , , ,00 Pitkäaikaisten saamisten muutos Lyhytaikaisten saamisten muutos , , ,00 Korottomien pitkä- ja lyhytaikaisten velkojen muutos , , ,00 Rahoitustoiminnan nettorahavirta , , ,00 Rahavarojen muutos , , ,00 Rahoituslaskelman tunnusluvut Investointien tulorahoitus % 30, Rahavarojen riittävyys / pv Lainanhoitokate 0 0 0

97 97 TASE JA SEN TUNNUSLUVUT Tase VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT , , , ,73 Aineelliset hyödykkeet , , , ,10 Maa- ja vesialueet , , , ,41 Hautaustoimen aineelliset hyödykkeet , , , ,87 Rakennukset , , , ,86 Kiinteät rakenteet ja laitteet , , , ,46 Koneet ja kalusto , , , ,76 Muut aineelliset hyödykkeet , , , ,19 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat , , , ,55 Sijoitukset 7 366, , , ,63 Osakkeet ja osuudet 7 366, , , ,63 TOIMEKSIANTOJEN VARAT , , , ,64 VAIHTUVAT VASTAAVAT , , , ,23 Saamiset , , , ,43 Pitkäaikaiset saamiset 9 505, , , ,90 Siirtosaamiset 9 505, , , ,90 Lyhytaikaiset saamiset , , , ,53 Rahoitusarvopaperit , , , ,84 Osakkeet ja osuudet , , , ,84 Rahat ja pankkisaamiset , , , ,96 VASTAAVAA YHTEENSÄ , , , ,60 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA , , , ,35 Peruspääoma , , , ,51 Edellisten tilikausien ylijäämä/alijäämä , , , ,95 Tilikauden ylijäämä/alijäämä , , , ,89 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT , , , ,64 VIERAS PÄÄOMA , , , ,61 Lyhytaikainen vieras pääoma , , , ,61 Ostovelat ,64 0, , ,90 Muut velat , , , ,21 Siirtovelat , , , ,50 VASTATTAVAA YHTEENSÄ , , , ,60 Taseen tunnusluvut Omavaraisuusaste, % 93,4 95,1 95,6 96,1 Rahoitusvarallisuus, eur/jäsen -12,87 55,4 52,9 20,8 Suhteellinen velkaantuneisuus, % 15,9 12,7 11,0 10,0 Lainakanta, eur/jäsen 0,00 0,00 0,00 0,00

98 98

99 99 HAUTAINHOITORAHASTON TULOSLASKELMA Toimintatuotot , , ,90 Maksutuotot , , ,90 Toimintakulut , , ,52 Henkilöstömenot 381,26 931,99 808,29 Palvelujen ostot 8 901, , ,48 Aineet, tarvikkeet 1 148, , ,75 TOIMINTAKATE 842,71 149,26 189,62 Rahoitustuotot -5,95-150,00-191,62 Korkotuotot -5,95-150,00-191,62 VUOSIKATE 836,76-0,74-2,00 TILIKAUDEN TULOS 836,76-0,74-2,00 Uusia viiden vuoden pitkäaikaissopimuksia tehtiin 5 kpl (8 kpl vuonna 2012). Pitkäaikaissopimuksia on yhteensä 29 kpl (45 kpl vuonna 2012) ja kesähoitosopimuksia 34 kpl (40 kpl vuonna 2012). HAUTAINHOITORAHASTON TASE VASTAAVAA TOIMEKSIANTOJEN VARAT Muut toimeksiantojen varat VAIHTUVAT VASTAAVAT , , ,37 Siirtosaamiset 5 775, ,88 Rahat ja pankkisaamiset , , ,49 VASTAAVAA , , ,37 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA 459,69-377,07-376,33 Edellisten tilikausien yli/alijäämä -377,07-376,33-374,33 Tilikauden ali-/ylijäämä 836,76-0,74-2,00 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT Muut siirtovelat -19,50-2,50-2,00 VIERAS PÄÄOMA , , ,04 Pitkäaikaiset sopimusosuudet , , ,62 Lyhytaikaiset sopimusosuudet , , ,42 Muut velat ,73 VASTATTAVAA , , ,37

100 100 HAUTAINHOITORAHASTON RAHOITUSLASKELMA Rahoituslaskelma 2013 Kuluva vuosi Tulorahoitus -836,76 Vuosikate -836,76 Varsinaisen toiminnan ja investointien nettorahavirta -836,76 Muut maksuvalmiuden muutokset 7 405,76 Lyhytaikaisten saamisten muutos 5 775,45 Korottomien pitkä- ja lyhytaikaisten velkojen muutos 1 630,31 Rahoitustoiminnan nettorahavirta 7 405,76 Rahavarojen muutos 6 569,00 Rahavarojen kokonaismäärä 6 569,00 HAUTAINHOITORAHASTON TALOUSARVION TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMINEN Tuloslaskelma ulkoinen TP edellinen vuosi 2012 TA kuluva 2013 TA muutokset 2013 TA toteuma 2013 Toimintatuotot , ,42-510,58 94,9 Maksutuotot , ,42-510,58 94,9 Toimintakulut , ,13-182,13 101,8 Henkilöstökulut 931,99 381,26-381,26 0,0 Palkat ja palkkiot 705,73 290,00-290,00 0,0 Yli-ali Henkilösivukulut 226,26 91,26-91,26 0,0 Palvelujen ostot 8 625, ,95-161,95 101,9 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 1 218, ,92 361,08 76,1 Ostot tilikauden aikana 1 218, ,92 361,08 76,1 TOIMINTAKATE 149, ,71-692,71 561,8 Rahoitustuotot- ja kulut -150, ,95-144,05 4,0 Korkotuotot -150, ,95-144,05 4,0 VUOSIKATE -0, ,76-836,76 0,0 TILIKAUDEN TULOS -0, ,76-836,76 0,0 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) -0, ,76-836,76 0,0 T-% : 148 hautaa = 70,49 /hauta (yhden haudan keskimääräiset hoitokulut vuonna 2013) Seurakunnan jäljellä oleva haudanhoitovastuu on 70,49 * 76 haudanhoitovuotta = 5 357,24 Hautainhoitorahaston varat ovat ,14 ja hautainhoitorahaston ylikate on 6 653,90.

101 101

Kirkkoherran katsaus kuluneeseen vuoteen

Kirkkoherran katsaus kuluneeseen vuoteen 2 Kirkkoherran katsaus kuluneeseen vuoteen Vuosi 2014 kiteytti konkreettisesti muutoksen monet kasvot. Kahdet vaalit syksyllä kirkkoherranvaalit ja seurakuntavaalit toivat uusia kasvoja vanhojen rinnalle.

Lisätiedot

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015. Keskustan seurakuntakeskus, kokoushuone Toppelius. Läsnä Holma Sisko kirkkoneuvoston jäsen

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015. Keskustan seurakuntakeskus, kokoushuone Toppelius. Läsnä Holma Sisko kirkkoneuvoston jäsen 1 KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 PL 28, 90441 KEMPELE KIRKKONEUVOSTO p. 08-561 4500 kempeleen.seurakunta@evl.fi Aika Tiistaina 15.10.2015 klo 18:00-19.28 Paikka Keskustan seurakuntakeskus, kokoushuone

Lisätiedot

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015. Läsnä Eklöf Maria kirkkovaltuuston jäsen

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015. Läsnä Eklöf Maria kirkkovaltuuston jäsen 1 KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 PL 28, 90441 KEMPELE KIRKKOVALTUUSTO p. 08-561 4500 Aika Torstaina 15.1.2015 klo 18.00 19.17 Paikka Kokkokankaan seurakuntakeskus, Sali Läsnä Eklöf Maria Ervasti

Lisätiedot

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017. Läsnä Hanski Pia kirkkovaltuuston varajäsen E. Ervastin tilalla. kirkkovaltuuston jäsen

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017. Läsnä Hanski Pia kirkkovaltuuston varajäsen E. Ervastin tilalla. kirkkovaltuuston jäsen 1 KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 PL 28, 90441 KEMPELE KIRKKOVALTUUSTO p. 08-561 4500 Aika Torstaina 12.1.2016 klo 18.00 18.53 Paikka Kokkokankaan seurakuntakeskus, Sali Läsnä Hanski Pia kirkkovaltuuston

Lisätiedot

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017. Läsnä Hannila Kerttu kirkkovaltuuston varajäsen A-M Siiran tilalla. kirkkovaltuuston jäsen

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017. Läsnä Hannila Kerttu kirkkovaltuuston varajäsen A-M Siiran tilalla. kirkkovaltuuston jäsen 1 KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 PL 28, 90441 KEMPELE KIRKKOVALTUUSTO p. 08-561 4500 Aika Torstaina 21.9.2017 klo 20.58-21.20 Paikka Kokkokankaan seurakuntakeskus, Sali Läsnä Hannila Kerttu kirkkovaltuuston

Lisätiedot

PIDETÄÄNKÖ JUMALANPALVELUS?

PIDETÄÄNKÖ JUMALANPALVELUS? 2 3 PIDETÄÄNKÖ JUMALANPALVELUS? Kourallinen seurakuntalaisia viettää ehtoollista. Suntio on etupenkissä, kanttori urkuparvella. Kirkkoherra yskii ja mielii kotiin kuumetta potemaan. Puheille pyrkii seurakuntalainen,

Lisätiedot

YLEISKATSAUS. Kirkkoherran katsaus NÄMÄ OVAT OLLEET KEIDASHETKIÄ

YLEISKATSAUS. Kirkkoherran katsaus NÄMÄ OVAT OLLEET KEIDASHETKIÄ YLEISKATSAUS Kirkkoherran katsaus NÄMÄ OVAT OLLEET KEIDASHETKIÄ Kempeleen seurakunnassa on vuoden 2011 aikana vietetty monia unohtumattomia hetkiä. Niistä on talletettu kuvia, tunnelmia ja lukuja tämänkin

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018 Soile Luukkainen 7.11.2017 1 Talousarvion laadinta Vertailtavuuden puute aiempiin vuosiin verrattuna Kipaan liittyminen Vyörytystiedot puuttuvat

Lisätiedot

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015. Keskustan seurakuntakeskus, kokoushuone Toppelius. Läsnä Holma Sisko kirkkoneuvoston jäsen

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015. Keskustan seurakuntakeskus, kokoushuone Toppelius. Läsnä Holma Sisko kirkkoneuvoston jäsen Kirkkoneuvoston kokous 4.11.2015, 8/2015 1 KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 PL 28, 90441 KEMPELE KIRKKONEUVOSTO p. 08-561 4500 kempeleen.seurakunta@evl.fi Aika Keskiviikkona 4.11.2015 klo 18.00-19.08

Lisätiedot

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015. Keskustan seurakuntakeskus, kokoushuone Toppelius. Läsnä Hintsala Pirkko kirkkoneuvoston jäsen

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015. Keskustan seurakuntakeskus, kokoushuone Toppelius. Läsnä Hintsala Pirkko kirkkoneuvoston jäsen 1 KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 PL 28, 90441 KEMPELE KIRKKONEUVOSTO p. 08-561 4500 s-posti: kempeleen.seurakunta@evl.fi Aika Torstaina 26.2.2015 klo 18:00 20.27 Paikka Keskustan seurakuntakeskus,

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2016

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2016 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Tilinpäätös 2016 Soile Luukkainen 26.6.2017 1 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Jäsenistö 2016 26.6.2017 Soile Luukkainen 2 Jäsenet 2016 Jäsenten ikäjakauma 1790 1804 1470 1429 1430 1427

Lisätiedot

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015. Keskustan seurakuntakeskus, kokoushuone Toppelius. Läsnä Hintsala Pirkko kirkkoneuvoston jäsen

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015. Keskustan seurakuntakeskus, kokoushuone Toppelius. Läsnä Hintsala Pirkko kirkkoneuvoston jäsen 1 KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 PL 28, 90441 KEMPELE KIRKKONEUVOSTO p. 08-561 4500 kempeleen.seurakunta@evl.fi Aika Tiistaina 16.6.2015 klo 18:00 20.25 Paikka Keskustan seurakuntakeskus, kokoushuone

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 13 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 13 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 13 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Ke klo 19.00 20.20 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Ulla Jokinen Hannu Luostarinen

Lisätiedot

Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 7/2017 Kirkkoneuvosto 1 (9)

Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 7/2017 Kirkkoneuvosto 1 (9) Kirkkoneuvosto 1 (9) Aika: Keskiviikko 27.9.2017 kello 16.30-17.38 Paikka: Kotkan seurakuntakeskus, kokoushuone 1 Läsnä: Kaisa Rönkä puheenjohtaja Seppo Eerola jäsen Onni Hämäläinen Jukka Lemmetyinen Ville

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Kirkkoneuvosto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Kirkkoneuvosto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 19.55 Paikka: Seurakuntakoti Läsnäolo: Jäsenet: Läsnä Poissa Henkilökoh. varajäsen Läsnä Karjalainen Esa x Kiljunen

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KOKOUSAIKA 24.9.2014 klo 18-18.45 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Kuivalainen Eila varapuheenjohtaja Hassinen Arja Puhakka

Lisätiedot

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018. Läsnä Hannila Kerttu kirkkovaltuuston varajäsen A-M. Siiran tilalla. kirkkovaltuuston jäsen

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018. Läsnä Hannila Kerttu kirkkovaltuuston varajäsen A-M. Siiran tilalla. kirkkovaltuuston jäsen 1 KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 PL 28, 90441 KEMPELE KIRKKOVALTUUSTO p. 08-561 4500 Aika Tiistaina 13.2.2018 klo 18.00-19.51 Paikka Kokkokankaan seurakuntakeskus, Sali Läsnä Hannila Kerttu kirkkovaltuuston

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 16.7.2015 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 16.7.2015 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 16.7.2015 klo 18 Tyrnävän seurakuntatalon kerhohuone. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45. Tervetuloa!

Lisätiedot

Pöytäkirja Nro 3/2018

Pöytäkirja Nro 3/2018 Pöytäkirja Nro 3/2018 1 Kokoustiedot Aika To 26.04.2018 klo 18.00-18.42 Paikka Simon seurakuntakeskus Osallistujat Päätöksentekijät Varsinaiset jäsenet vs. kirkkoherra, pj Matti Salminen Johanna Leinonen-Simoska

Lisätiedot

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017. Läsnä Hintsala Pirkko kirkkoneuvoston jäsen. kirkkoneuvoston jäsen

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017. Läsnä Hintsala Pirkko kirkkoneuvoston jäsen. kirkkoneuvoston jäsen KN pöytäkirja 2/2017, 23.2.2017 1 KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 PL 28, 90441 KEMPELE KIRKKONEUVOSTO p. 08-561 4500 s-posti: kempeleen.seurakunta@evl.fi Aika Torstaina 23.2.2017 klo 18:00 19.27

Lisätiedot

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019. Kumpulainen Rita kirkkovaltuuston jäsen. Lyytikäinen Anni kirkkovaltuuston jäsen

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019. Kumpulainen Rita kirkkovaltuuston jäsen. Lyytikäinen Anni kirkkovaltuuston jäsen 1 KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 PL 28, 90441 KEMPELE KIRKKOVALTUUSTO p. 08-561 4500 Aika Torstaina 10.1.2019 klo 18.00-18.58 Paikka Kokkokankaan seurakuntakeskus, Sali Läsnä Hakkarainen Timo Heikkala

Lisätiedot

TAMMELAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Kirkkoneuvosto. 19 Pöytäkirjantarkastajien nimeäminen ja pöytäkirjan nähtävillä pitäminen

TAMMELAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Kirkkoneuvosto. 19 Pöytäkirjantarkastajien nimeäminen ja pöytäkirjan nähtävillä pitäminen TAMMELAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Kirkkoneuvosto Kokousaika 22.3.2018 klo 17.00 Kokouspaikka Kirkkoherranvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016. Läsnä Hintsala Pirkko kirkkoneuvoston jäsen

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016. Läsnä Hintsala Pirkko kirkkoneuvoston jäsen 1 KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 PL 28, 90441 KEMPELE KIRKKONEUVOSTO p. 08-561 4500 s-posti: kempeleen.seurakunta@evl.fi Aika Torstaina 25.2.2016 klo 18:00-19.51 Paikka Kirkonkylän seurakuntakeskus,

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.03.2017 klo 18 Tyrnävän seurakuntatalossa. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45. Tervetuloa!

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 6

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 6 Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 11.10.2017 klo 17-18.15 Kokouspaikka Läsnä Seurakuntatalon kokoushuone Ulvinen Heli, kirkkoherra, puheenjohtaja Huostila Anja, jäsen Huostila Mari, jäsen Kanerva Esa, varajäsen

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2015

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2015 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Tilinpäätös 2015 Soile Luukkainen 3.6.2016 1 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Tilikauden tuloksen muodostuminen 2015 3.6.2016 Soile Luukkainen 2 Tilinpäätös 2015 Toimintatuotot 201.160,30

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja.

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja. Tilinpäätös 2017 Tunnuslukuja: Toimintakate - 944 712 = Toimintakate ilmoittaa, paljonko käyttötalouden nettokuluista jää katettavaksi verotuloilla ja mahdollisilla rahoitustuotoilla. Tuomintatuotot (219

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja.

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja. Tilinpäätös 2016 Tunnuslukuja: Toimintakate - 770 297 = Toimintakate ilmoittaa, paljonko käyttötalouden nettokuluista jää katettavaksi verotuloilla ja mahdollisilla rahoitustuotoilla. Tuomintatuotot (322

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 27.06.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 04.07.2016-05.08.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

TAMMELAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Kirkkoneuvosto

TAMMELAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Kirkkoneuvosto TAMMELAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Kirkkoneuvosto Kokousaika 26.3.2015 klo 18.00 19.40 Kokouspaikka Kirkkoherranvirasto Läsnä olleet jäsenet Teijo Peltola Kauko Kenttä Antero Mäkinen Eija Mänki Sinikka

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunta Kirkkoneuvosto Esittelylista/pöytäkirja 3/ Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen!

Tyrnävän seurakunta Kirkkoneuvosto Esittelylista/pöytäkirja 3/ Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 22.2.2018 klo 19.30 tai heti, kun kirkkovaltuuston kokous on päättynyt talossa. Tervetuloa!

Lisätiedot

Akaan seurakunnan strategia

Akaan seurakunnan strategia Akaan seurakunnan strategia 2017-2021 ARVOT Pyhä: Kunnioitamme kolmiyhteistä Jumalaa, näemme Jumalan kuvan ihmisessä Vastuullisuus: Huolehdimme lähimmäisistämme ja varjelemme luomakuntaa Oikeudenmukaisuus:

Lisätiedot

Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 2/2018 Seurakuntatyön johtokunta 1(8)

Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 2/2018 Seurakuntatyön johtokunta 1(8) Seurakuntatyön johtokunta 1(8) Aika: Torstai 13.9.2018 klo 16.30-18.21 Paikka: Kotkan seurakuntakeskus, kokoushuone 1 Läsnä: Pirjo Romppanen puheenjohtaja Jouko Koivukoski varapuheenjohtaja, poistui 16

Lisätiedot

1/2013 2.1.2013 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 2 Kokouspöytäkirjan tarkastajien valitseminen 3 Kirkkovaltuuston puheenjohtajiston valitseminen vuosiksi 2013 2014 4 Kirkkoneuvoston

Lisätiedot

Kirkkovaltuuston 27 jäsenestä varajäsenet mukaan lukien oli paikalla 27.

Kirkkovaltuuston 27 jäsenestä varajäsenet mukaan lukien oli paikalla 27. KAUHAVAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 22015 1(11) Aika: Ti 12.05.2015 klo 19.00 21.20 Paikka: Läsnä: Kauhavan seurakuntakoti Aaramaa Simo Alatalkkari Anna-Maija Annala Marja-Liisa Erkinheimo Heikki Erkkilä Leena

Lisätiedot

HELSINGIN MIKAELIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2011 SEURAKUNTANEUVOSTO

HELSINGIN MIKAELIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2011 SEURAKUNTANEUVOSTO HELSINGIN MIKAELIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2011 SEURAKUNTANEUVOSTO Aika maanantai 7.11.2011 klo 17.30 Paikka Mikaelinkirkon takkahuone, Emännänpolku 1, Helsinki Läsnä Poissa Häkkänen Martti, puh.johtaja

Lisätiedot

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS lista kokous 7/2016 Seurakuntaneuvosto 22.9.2016 sivu 1 (6) REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstai 22.9.2016 klo 18.00 Paikka Rekolan Pyhän Andreaan kirkko, kerhohuone 1 Kustaantie

Lisätiedot

Kiuruveden seurakunta Esityslista/pöytäkirja 14/2018 Kirkkoneuvosto

Kiuruveden seurakunta Esityslista/pöytäkirja 14/2018 Kirkkoneuvosto Esityslista/pöytäkirja 14/2018 Kirkkoneuvosto Kokousaika Maanantai 17.12.2018 klo 16 16.58 Kokouspaikka Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8 A, 74700 Kiuruvesi Saapuvilla olleet jäsenet Oikarinen

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 20.4.2016 klo 18 Tyrnävän seurakuntatalossa. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45. Tervetuloa! Käsiteltävät

Lisätiedot

EURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 2/ 2013. Kirkkovaltuusto 10.4.2013 Sivu 1. AIKA 10.4.2013 Keskiviikko klo 18.30 19.35

EURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 2/ 2013. Kirkkovaltuusto 10.4.2013 Sivu 1. AIKA 10.4.2013 Keskiviikko klo 18.30 19.35 NRO 2/ 2013 Kirkkovaltuusto 10.4.2013 Sivu 1 KOKOUSTIEDOT AIKA 10.4.2013 Keskiviikko klo 18.30 19.35 PAIKKA Euran seurakuntakeskus, iso sali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Juhola Seppo, puheenjohtaja Koivunen

Lisätiedot

HANKASALMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8 / 2018 Sivu 1 / 8 KIRKKONEUVOSTO Seurakuntatalon nuorisotila, Pappilantie 4, Hankasalmi

HANKASALMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8 / 2018 Sivu 1 / 8 KIRKKONEUVOSTO Seurakuntatalon nuorisotila, Pappilantie 4, Hankasalmi HANKASALMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8 / 2018 Sivu 1 / 8 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai 4.12.2018 klo 15-17.30 Paikka Seurakuntatalon nuorisotila, Pappilantie 4, 41520 Hankasalmi Osallistujat Jäsen Läsnä

Lisätiedot

KUOPION ALAVAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7/2017 Keihäskatu 5 B PÖYTÄKIRJA 7/2017 p SEURAKUNTANEUVOSTO

KUOPION ALAVAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7/2017 Keihäskatu 5 B PÖYTÄKIRJA 7/2017 p SEURAKUNTANEUVOSTO Aika Keskiviikko 20.9.2017 klo 16.30 18.20 Paikka Alavan seurakuntasalissa, Keihäskatu 5 Kokoonpano ja läsnäolo Hannu Koskelainen puheenjohtaja läsnä Upi Heinonen jäsen läsnä Sakari Kainulainen jäsen poissa

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Pirkko Mensonen Marjut Niemelä Aira Pöllänen

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Pirkko Mensonen Marjut Niemelä Aira Pöllänen MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Ke klo 19.00 21.15 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Matti Loponen Hannu Luostarinen

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto (9) Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6

Kirkkoneuvosto (9) Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6 Kirkkoneuvosto 18.5.2016 1 (9) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Keskiviikkona 18.5.2016 klo 16.30-17.40 Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6 Ennen varsinaista kokousta, klo 16 alkaen

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KOKOUSAIKA 29.11.2016 klo 18-19.06 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula Kontturi Eeva-Liisa Hassinen

Lisätiedot

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2018. kirkkoneuvoston jäsen, vpj., 107 :n pj Siira Anni-Maija kirkkoneuvoston jäsen, saapui 104

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2018. kirkkoneuvoston jäsen, vpj., 107 :n pj Siira Anni-Maija kirkkoneuvoston jäsen, saapui 104 1 KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2018 PL 28, 90441 KEMPELE KIRKKONEUVOSTO p. 08-561 4500 s-posti: kempeleen.seurakunta@evl.fi Aika Tiistaina 19.6.2018 klo 18:00 20:17 Paikka Kirkonkylän seurakuntakeskus,

Lisätiedot

Kiuruveden seurakunta Esityslista/pöytäkirja 3/2019 Kirkkoneuvosto

Kiuruveden seurakunta Esityslista/pöytäkirja 3/2019 Kirkkoneuvosto Esityslista/pöytäkirja 3/2019 Kirkkoneuvosto Kokousaika Tiistai 19.3.2019 klo 18-20.18 Kokouspaikka Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8 A, 74700 Kiuruvesi Saapuvilla olleet jäsenet Oikarinen Matti

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kirkkoneuvosto 25.3.2014. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Lassila Mirja jäsen, läsnä 38-45

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kirkkoneuvosto 25.3.2014. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Lassila Mirja jäsen, läsnä 38-45 Aika 25.3.2014 klo 17.30-18.45 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Veijo jäsen Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Lassila Mirja jäsen, läsnä 38-45 Pihkala Isto

Lisätiedot

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna. Anniina Iivonen Taisto Jantunen Jorma Lundström. Markku Salmisaari

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna. Anniina Iivonen Taisto Jantunen Jorma Lundström. Markku Salmisaari YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO Sivu 1 Kokousaika Tiistai 12.2.1.2015 kello 18.00 Kokouspaikka Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna Läsnä Timo Kalaja puheenjohtaja Heikki Kilpeläinen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 1/5 KIRKKOVALTUUSTO Konttinen Sirkka puheenjohtaja. LÄSNÄ Haapsaari Tuula Korhonen Pekka

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 1/5 KIRKKOVALTUUSTO Konttinen Sirkka puheenjohtaja. LÄSNÄ Haapsaari Tuula Korhonen Pekka ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 1/5 KOKOUSAIKA 1.11.2017 klo 18 18.40 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Konttinen Sirkka puheenjohtaja Sorjonen Liisa varapuheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18 Tyrnävän kirkossa, käynti sakastin ovesta. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.

Lisätiedot

Kiuruveden seurakunta Esityslista/pöytäkirja 9/2017 Kirkkoneuvosto

Kiuruveden seurakunta Esityslista/pöytäkirja 9/2017 Kirkkoneuvosto Esityslista/pöytäkirja 9/2017 Kirkkoneuvosto Kokousaika Maanantai 28.8.2017 klo 16 17.18 Kokouspaikka Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8 A 74700 Kiuruvesi Saapuvilla olleet jäsenet Häyrynen Mirita

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Kirkkoneuvosto 15.4.2014. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Kirkkoneuvosto 15.4.2014. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen ,Aika 15.4.2014 klo 17.30 - Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Veijo jäsen Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Kangas Anja varajäsen Pihkala Isto jäsen Selinummi

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 4/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 4/2016 Kirkkovaltuusto 22.9.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA torstaina 22. päivänä syyskuuta 2016 klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen Markku

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkoneuvosto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkoneuvosto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 20.20 Paikka: Seurakuntakoti, sali Läsnäolo: Jäsenet: Läsnä Poissa Henkilökoh. varajäsen Läsnä Karjalainen Esa

Lisätiedot

Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 3/2018 Kirkkoneuvosto 1 (13)

Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 3/2018 Kirkkoneuvosto 1 (13) Kirkkoneuvosto 1 (13) Aika: Keskiviikko 21.3.2018 kello 16.30-17.55 Paikka: Kotkan seurakuntakeskus, kokoushuone 1 Läsnä: Kaisa Rönkä puheenjohtaja Seppo Eerola jäsen Onni Hämäläinen Reino Korhonen Jukka

Lisätiedot

46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen

46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen 22/2018 46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen Yhteinen kirkkovaltuusto päättää 1) vahvistaa Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2017

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 23 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 23 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 23 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstai klo 18.30 20.10 Paikka Virastotalo Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Petri Jurkka Marjut

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 7 ) KIRKKONEUVOSTO 3/ 2013 13.3.2013. Läsnä Petri Tervo kirkkoherra, puheenjohtaja Jarmo Heinonen

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 7 ) KIRKKONEUVOSTO 3/ 2013 13.3.2013. Läsnä Petri Tervo kirkkoherra, puheenjohtaja Jarmo Heinonen SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 7 Aika Keskiviikko 13.3.2013 klo 18.30 Paikka Olavin toimintakeskus, Kokoustila Katiska, Uotintie 7 Läsnä Petri Tervo kirkkoherra, puheenjohtaja Jarmo Heinonen Raimo Honkanen

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 50 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 50 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 50 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Maanantai klo 18.00 20.00 Paikka Virastotalo Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Hannu Luostarinen

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ (5) KIRKKONEUVOSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ (5) KIRKKONEUVOSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2016 1 (5) KOKOUSAIKA 23.11.2016 klo 17 19.05 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon alasali JÄSENET Kuosmanen Seppo kirkkoherra, puheenjohtaja Hassinen Arja Hämäläinen

Lisätiedot

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015. Keskustan seurakuntakeskus, kokoushuone Toppelius

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015. Keskustan seurakuntakeskus, kokoushuone Toppelius 1 KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 PL 28, 90441 KEMPELE KIRKKONEUVOSTO p. 08-561 4500 kempeleen.seurakunta@evl.fi Aika Tiistaina 24.3.2015 klo 18:00-21.20 Paikka Keskustan seurakuntakeskus, kokoushuone

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO 2/2014

KIRKKOVALTUUSTO 2/2014 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA-PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 2/2014 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 7.5.2014 6. Tulos- ja rahoituslaskelma sekä talousarvion toteutumisvertailu 1.1. 31.3.2014... 2 7. Toimintakertomus

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 7/2015 SIVU 52/2015. Oriveden seurakuntakeskus, kokoushuone. LÄSNÄ Tapiolinna Mika puheenjohtaja

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 7/2015 SIVU 52/2015. Oriveden seurakuntakeskus, kokoushuone. LÄSNÄ Tapiolinna Mika puheenjohtaja KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 7/2015 SIVU 52/2015 AIKA Tiistai 11.8.2015 klo 18 21.25 PAIKKA Oriveden seurakuntakeskus, kokoushuone LÄSNÄ Tapiolinna Mika puheenjohtaja Aakula Kari jäsen Hjerppe Ilkka Jokinen

Lisätiedot

ESITYSLISTA 1 (11) Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto

ESITYSLISTA 1 (11) Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 1 (11) KOKOUSKUTSU Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto Aika maanantai 3. kesäkuuta 2019 klo 18 Paikka Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 b, 2. kerros Lisätietoja Henna

Lisätiedot

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä taloustoimiston ilmoitustaululla edellä mainitun ajan.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä taloustoimiston ilmoitustaululla edellä mainitun ajan. SULKAVAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1 / 2019 Kirkkoneuvosto Sulkavan seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään TIISTAINA 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2019 SEURAKUNTATALOSSA ALKAEN KLO 17.00 Kokouksessa käsitellään

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2018 Kirkkoneuvosto

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2018 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTO Kokous 3/2018 Aika Tiistai 3.4.2018 klo 17.30 19.50 Paikka Mäntyharjun seurakuntakeskus Läsnä Poissa Jäsenet Ann-Maarit Joenperä, puheenjohtaja Ari Hartonen Kristiina Häkkänen Panu Karjalainen,

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 6/2016 Kirkkoneuvosto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 6/2016 Kirkkoneuvosto 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA keskiviikkona 14. päivä syyskuuta 2016 klo 18:00 Kahvitarjoilu klo 17:30 alkaen KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo/takasali ESITYSLISTA 65 Kokouksen avaus 66 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Verotulot vuosina Kirkollisvero Yhteisövero Valtionrahoitus

Verotulot vuosina Kirkollisvero Yhteisövero Valtionrahoitus Rovaniemen seurakunta Tasekirja Tilinpäätös Toimintakertomus 31.12.2018 TALOUSKATSAUS Yleistä Vuonna 2018 talouskehitys oli kaikkinensa hivenen ennakoitua parempaa. Syksyllä 2017 laaditussa vuoden 2018

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 2 / Läsnä Viitapohja, Salla-Maria puheenjohtaja. Järvenpää, Pertti Kotiranta, Pirjo

Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 2 / Läsnä Viitapohja, Salla-Maria puheenjohtaja. Järvenpää, Pertti Kotiranta, Pirjo Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 2 / 2012 Aika Paikka 28.2.2012 klo 19.00 Klo 17.30 Espoon kaupungin Kaupunkikehitysyksikön tutkimusjohtaja Teuvo Savikko kertoo seurakunnan alueesta tilastojen valossa. Klo

Lisätiedot

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2018. kirkkoneuvoston pj.

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2018. kirkkoneuvoston pj. 1 KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2018 PL 28, 90441 KEMPELE KIRKKONEUVOSTO p. 08-561 4500 s-posti: kempeleen.seurakunta@evl.fi Aika Tiistaina 17.4.2018 klo 18:00 20.18 Paikka Kirkonkylän seurakuntakeskus,

Lisätiedot

JÄMSÄN SEURAKUNTA Esityslista/pöytäkirja 3/ (10)

JÄMSÄN SEURAKUNTA Esityslista/pöytäkirja 3/ (10) JÄMSÄN SEURAKUNTA Esityslista/pöytäkirja 3/2018 1 (10) Aika Keskiviikko 14.3.2018 klo 17.00 19.30 Paikka Jämsän seurakuntakeskuksen takkahuone KOKOUKSEN ASIALISTA 24 Kokouksen avaus 3 25 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 2/2011 PÖYTÄKIRJA

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 2/2011 PÖYTÄKIRJA 1 KOKOUSAIKA 13.6.2011 kello 18.30 20.15 Kahvitarjoilu kello 18.00-18.30 KOKOUSPAIKKA Seurakuntasali, Sontulantie 1, Toijala OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Ahlfors Sirpa Aronen Hannele Haavisto Tuija Holkeri-Rokkanen

Lisätiedot

Liite 1: Määrärahojen ylitykset tehtäväalueittain

Liite 1: Määrärahojen ylitykset tehtäväalueittain Kirkkovaltuuston 8.6.2010 päätöksiä 6 VUODEN 2009 TALOUSARVION MÄÄRÄRAHOJEN YLITYSOIKEUS Liite 1: Määrärahojen ylitykset tehtäväalueittain Vuoden 2009 talousarvion käyttötalousosassa oli budjetoitu toimintatuloihin

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 11 Kirkkovaltuusto 01.12.2008 PÖYTÄKIRJA 17.12.2008. Hannu Luostarinen

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 11 Kirkkovaltuusto 01.12.2008 PÖYTÄKIRJA 17.12.2008. Hannu Luostarinen MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 11 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Ke klo 19.00 20.30 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Pauli Hujanen Matti Loponen

Lisätiedot

KUOPION ALAVAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2018 Keihäskatu 5 B PÖYTÄKIRJA 8/2018 p SEURAKUNTANEUVOSTO

KUOPION ALAVAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2018 Keihäskatu 5 B PÖYTÄKIRJA 8/2018 p SEURAKUNTANEUVOSTO 1(5) Aika Keskiviikko19.9.2018 klo 16.30 18.40 Paikka Alavan seurakuntasalissa, Keihäskatu 5 B Kokoonpano ja läsnäolo Hannu Koskelainen puheenjohtaja läsnä Mirja Kontio varapuheenjohtaja läsnä Upi Heinonen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 1 16.10.2017 ARVIOINNIN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 23.10.2017 AIKA maanantaina 23.10.2017 klo 16.00 PAIKKA Innova, Piippukatu 11 JÄSENET/LÄSNÄ Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Keskiviikko klo Kirkkokatu 10, neuvotteluhuone 3. krs, Lappeenranta.

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Keskiviikko klo Kirkkokatu 10, neuvotteluhuone 3. krs, Lappeenranta. Lappeenrannan evankelisluterilaiset seurakunnat Kirkkokatu 10 A, 3. krs. / PL 45 53101 Lappeenranta 040 3126 301 lappeenranta.seurakunta@evl.fi Aika Keskiviikko 7.10.2015 klo 18.00 20.31 Paikka Kirkkokatu

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm /2018

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm /2018 ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm 04.12.2018 3/2018 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 04.12.2018 1 Aika 04.12.2018 klo 18.00 19.00 OSALLISTUJAT Jäsenet Buska Matti jäsen Rundgren Marjatta jäsen Gammelin Pertti jäsen

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 07.04.2015 3/2015. Gammelin Pertti. Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 07.04.2015 3/2015. Gammelin Pertti. Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen LISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 07.04.2015 3/2015 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 07.04.2015 1 Aika Tiistaina 07.04.2015 klo 16.00 16.58 Jäsenet Pelkonen Mikko puheenjohtaja Kitkiöjoki Erkki kn varapuheenjohtaja Gammelin

Lisätiedot

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015. Keskustan seurakuntakeskus, kokoushuone Toppelius. Kutsutut Hintsala Pirkko kirkkoneuvoston jäsen

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015. Keskustan seurakuntakeskus, kokoushuone Toppelius. Kutsutut Hintsala Pirkko kirkkoneuvoston jäsen 1 KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 PL 28, 90441 KEMPELE KIRKKONEUVOSTO p. 08-561 4500 kempeleen.seurakunta@evl.fi Aika Torstaina 19.11.2015 klo 18.00 20.08 Paikka Keskustan seurakuntakeskus, kokoushuone

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 14 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 14 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 14 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Ke 12.12.2007 klo 19.00 20.30 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Ulla Jokinen Johanna Koistinen Hannu Luostarinen

Lisätiedot

Kokouspaikka: Kestilän seurakuntatalo

Kokouspaikka: Kestilän seurakuntatalo KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2015 Sivu 1 Kirkkovaltuusto ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------ Kokousaika: Keskiviikko 3.6.2015

Lisätiedot

Kirkkovaltuuston pj Pulli Veikko x

Kirkkovaltuuston pj Pulli Veikko x HATTULAN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA Kokous N:o 11-2015 Aika 09.12.2015 kello 18.00 19.30 Paikka Virastotalo Läsnä Puheenjohtaja Järvinen Virpi Varapuheenjohtaja Lilja Lasse J Jäsenet Ahonen Arto,

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 13/2014 Kirkkoneuvosto 13.11.2014 150. KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 13/2014 Kirkkoneuvosto 13.11.2014 150. KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014 150 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 13/2014 KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014 KOKOUSPAIKKA JÄSENET Seurakuntatalo/takasali Sari Heiskanen Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula Karppinen Ellen

Lisätiedot

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 6.3.2018 KOKOUSAIKA 14.3.2018 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, toimitusten huone KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. Kokouksen avaus ja alkuhartaus 2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

JÄMSÄN SEURAKUNTA Esityslista/pöytäkirja 3/ (7)

JÄMSÄN SEURAKUNTA Esityslista/pöytäkirja 3/ (7) JÄMSÄN SEURAKUNTA Esityslista/pöytäkirja 3/2019 1 (7) Aika Keskiviikko 20.2.2019 klo 16.00 Paikka Jämsän seurakuntakeskuksen takkahuone KOKOUKSEN ASIALISTA 32 Kokouksen avaus 3 33 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 2/

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 2/ Aika Ti 6.6.2017 klo 18.00 19.17 Paikka Mäntyharjun seurakuntakeskus Läsnä Jäsenet: Kristiina Häkkänen Miia Hämäläinen Panu Karjalainen Matti Kemppainen Liisa Kuoksa Pertti Lahti Sari Lantta Jukka Lehtonen

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Kokouskutsu ja Esityslista 1/2015 Sivu 1 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Kokouspäivä 12.1.

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Kokouskutsu ja Esityslista 1/2015 Sivu 1 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Kokouspäivä 12.1. Sivu 1 Seurakuntaneuvoston kokous pidetään 12.1.2014 Lapinlahden seurakuntatalossa. Ennen kokousta klo 18-19 on uuden seurakuntaneuvoston perehdytystilaisuus, jossa kirkkoherran johdolla käsitellään seurakuntaneuvoston

Lisätiedot

VARKAUDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015. Aro Jorma Heinonen Riitta-Leena Hynninen Kati Jumppainen Pauli Laitinen Pertti (vpj) Paatsola Pauli

VARKAUDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015. Aro Jorma Heinonen Riitta-Leena Hynninen Kati Jumppainen Pauli Laitinen Pertti (vpj) Paatsola Pauli Päivämäärä KIRKKONEUVOSTO 7.5.2015 1 Sivu KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 6.5.2015 klo 17.00 18.00 Paikka Majakan takkahuone, Ahlströminkatu 19 OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aro Jorma Heinonen Riitta-Leena

Lisätiedot

keskiviikkona 10.9.2014 klo 18

keskiviikkona 10.9.2014 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 10.9.2014 klo 18 Tyrnävän seurakuntatalon takkahuoneessa. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.

Lisätiedot

Keskiviikko klo Seurakuntakeskus, kokoussali, Hämeenkatu 16

Keskiviikko klo Seurakuntakeskus, kokoussali, Hämeenkatu 16 ESITYSLISTA N:o 7/2017 Kirkkoneuvosto PÖYTÄKIRJA Sivu 1 (8) 170 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Keskiviikko 26.7.2017 klo 16 18.10 Seurakuntakeskus, kokoussali, Hämeenkatu 16 Järvinen

Lisätiedot

Kirkon työmarkkinalaitos /5. Seurakunnissa maksettu keskimääräinen peruspalkka ja varsinainen palkka desiileittäin

Kirkon työmarkkinalaitos /5. Seurakunnissa maksettu keskimääräinen peruspalkka ja varsinainen palkka desiileittäin Kirkon työmarkkinalaitos 2019 1/5 Seurakunnissa maksettu keskimääräinen peruspalkka ja varsinainen palkka desiileittäin 30.6.2018 Seurakunnissa maksettu keskimääräiset peruspalkka ja varsinainen palkka

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 5 ) KIRKKONEUVOSTO 7.12.2009 10/2009

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 5 ) KIRKKONEUVOSTO 7.12.2009 10/2009 SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 5 ) Aika Maanantai 7.12.2009 klo 16.00 16.40 Paikka Hautausmaat, Olavin toimintakeskus, Kokoustila Katiska, Uotintie 7 Läsnä Matti Kurvinen puheenjohtaja Hannu Hyttinen

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 16.3.2016 klo 18 Tyrnävän seurakuntatalossa. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45. Tervetuloa!

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/ Aika Ti 22.2.2017 klo 17.35 18.23 Paikka Mäntyharjun seurakuntakeskus Läsnä Jäsenet: Kristiina Häkkänen Miia Hämäläinen Panu Karjalainen Matti Kemppainen Liisa Kuoksa Pertti Lahti Sari Lantta Jukka Lehtonen

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Marjut Niemelä

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Marjut Niemelä MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika klo 18.30 19.50 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Matti Solehmainen puheenjohtaja Erja Blom Pauli Hujanen Minna Immonen Hannu Luostarinen Marjut

Lisätiedot