PAULO COELHO. accran kirjoitukset. Suomentanut Sanna Pernu

Transkriptio

1 PAULO COELHO accran kirjoitukset Suomentanut Sanna Pernu

2

3 Miten mielelläni sanoisinkaan tämän tarinan aluksi: Nyt kun olen tullut elontieni päähän, jätän kaikille jälkeeni tuleville sen minkä olen oppinut tämän maallisen vaellukseni aikana. Käyttäkööt sen hyödyksi taiten. Valitettavasti niin en voi kuitenkaan sanoa. Olen vasta 21-vuotias. Vanhempani ovat antaneet minulle rakkautta ja mahdollisuuden käydä koulua, vaimoni rakastaa minua ja minä häntä, mutta elämä erottaa meidät jo huomenna, jolloin jokaisen meistä tulee lähteä etsimään omaa tietään, omaa kohtaloaan tai omaa tapaansa kohdata kuolema. Minun perheelleni tämä päivä on 14. heinäkuuta Jaakobin perheen mukaan, lapsuudenystäväni jonka kanssa leikin näillä Jerusalemin kaupungin kaduilla, elämme vuotta 4859 hänestä on aina yhtä hienoa kehuskella, että juutalaisuus on vanhempi kuin minun uskontoni. Kunnianarvoinen Ibn al-athir, joka on yrittänyt koko ikänsä merkitä muistiin nyt päättyvää historiaa, sanoo että lopullaan on vuosi 492. Me emme ole samaa mieltä ajanlaskusta ja palvelemme Jumalaa eri tavoin, mutta muuten olemme eläneet rinta rinnan kaikessa sovussa. 3

4 Meidän sotapäällikkömme kokoontuivat viikko sitten ja totesivat, että ranskalaisten joukot ovat äärettömästi ylivoimaisemmat ja paremmin aseistautuneet kuin meidän joukkomme. Meille annettiin vaihtoehto: joko lähtisimme kaupungista tai taistelisimme kuolemaan saakka, sillä meidät voitettaisiin aivan varmasti. Suurin osa päätti jäädä. Muslimit ovat paraikaa al-aqsan moskeijassa, juutalaiset ovat päättäneet keskittää joukkonsa Daavidin torniin, ja eri kaupunginosiin hajaantuneet kristityt ovat saaneet tehtäväkseen puolustaa Jerusalemin eteläosaa. Muurien ulkopuolella näemme jo hyökkäystornit, jotka on rakennettu laivoista varta vasten puretuista parruista. Vihollisjoukot liikehtivät siihen tapaan, että arvelemme niiden hyökkäävän huomisaamuna ja veri on virtaava paavin, kaupungin vapauttamisen ja jumalallisen tahdon nimessä. Tänä iltapäivänä ryhmä meitä eri-ikäisiä miehiä ja naisia lähti aukiolle, jolla tuhat vuotta sitten roomalainen maaherra Pontius Pilatus luovutti Jeesuksen väkijoukon ristiinnaulittavaksi. Menimme kuuntelemaan kreikkalaista joka tunnetaan täällä nimellä Kopti. Kopti on outo tyyppi. Hän lähti jo nuorena kotikaupungistaan Ateenasta etsimään seikkailua 4

5 ja rikkauksia. Hän päätyi kolkuttamaan kaupunkimme portteja lähes nälkäkuoleman partaalla, hänet otettiin avosylin vastaan, ja pikkuhiljaa hänessä kypsyi ajatus, että hän ei lähdekään jatkamaan matkaa vaan jää asumaan tänne. Hän sai töitä kenkäverstaasta ja alkoi Ibn al-athirin tavoin merkitä jälkipolville muistiin kaikkea näkemäänsä ja kuulemaansa. Hän ei pyrkinyt minkään uskontokunnan jäseneksi eikä kukaan yrittänyt käännyttää häntä. Hänen mielestään tämä ei ole vuosi 1099 eikä 4859, vielä vähemmän vuoden 492 loppu. Hän uskoo pelkästään nykyhetkeen ja tuntemattomaan jumalaan Moiraan, jumalalliseen voimaan jonka ainutta lakia ei saa rikkoa, koska silloin maailma lakkaisi olemasta. Koptin rinnalla olivat Jerusalemin kolmen eri uskontokunnan patriarkat. Yksikään valtaapitävä ei ilmestynyt paikalle väenkokouksen aikana he valmistelivat vielä vastarintaa, jota me pidämme täysin turhana. Vuosisatoja sitten eräs mies tuomittiin tällä aukiolla kuolemaan, kreikkalainen aloitti. Kävellessään tuota oikeanpuoleista katua kohti kuolemaa hän ohitti matkallaan ryhmän naisia. Kun hän näki heidän itkevän, hän sanoi: Jerusalemin tyttäret, älkää minua itkekö, vaan itkekää itseänne. Hän ennusti sen mikä nyt tapahtuu. Huomisesta lähtien 5

6 entinen sopusointu muuttuu eripuraisuudeksi, ilon korvaa suru, rauhan tilalle tulee sota joka on jatkuva niin pitkään, että me emme pysty edes kuvittelemaan sen loppua. Kaikki olivat hiljaa, koska kukaan meistä ei oikein tiennyt miksi oli tullut paikalle. Joutuisimmeko me taas kerran kuuntelemaan saarnan hyökkääjistä jotka kutsuvat itseään ristiretkeläisiksi? Kopti seurasi hämmennystämme. Vasta pitkän hiljaisuuden jälkeen hän päätti selittää: He voivat tuhota kaupungin mutteivät sitä mitä se on opettanut meille. Sen vuoksi on tärkeää, ettei sille tiedolle käy samoin kuin kaupunkimme muureille, taloille ja kaduille. Mutta mitä se tieto on? Kukaan ei vastannut, joten hän jatkoi: Se ei ole absoluuttista totuutta elämästä ja kuolemasta, vaan jotain mikä auttaa meitä elämään ja kohtaamaan arkipäivän haasteet. Se ei ole kirjaviisautta, joka ruokkii vain hyödyttömiä keskusteluja menneestä tai tulevasta, vaan syvällistä tietämystä joka on jokaisen hyvään pyrkivän miehen ja naisen sydämessä. Kopti lisäsi: Minä olen oppinut mies, ja vaikka olen kaikki nämä vuodet pelastanut muinaisia kirjoituksia, luokitellut esineitä, merkinnyt muistiin vuosilukuja ja 6

7 puhunut politiikkaa, en tiedä tarkkaan mitä sanoa. Niinpä pyydänkin, että jumalallinen voima puhdistaisi sydämeni. Esittäkää te minulle kysymyksiä, niin minä vastaan. Muinaisessa Kreikassa mestarit oppivat niin, että heidän oppilaansa kyselivät heiltä asioita, joita he eivät olleet tulleet koskaan ennen ajatelleeksi, mutta joihin he joutuivat vastaamaan. Mitä me teemme niillä vastauksilla? joku kysyi. Yhdet kirjoittavat sanani muistiin, toiset painavat mieleensä mitä puhun. Tärkeintä kuitenkin on, että te lähdette tänä iltana kaikkialle maailmaan levittämään sitä minkä olette täällä kuulleet. Sillä tavalla me saamme säilytetyksi Jerusalemin sielun, ja jonain päivänä voimme rakentaa sen uudestaan, eikä se ole oleva ainoastaan uusi kaupunki vaan myös paikka, jonne tieto löytää jälleen tiensä ja jossa vallitsee taas rauha. Me kaikki tiedämme mikä meitä odottaa huomenna, joku toinen sanoi. Eikö olisi parempi pohtia sitä, miten neuvottelemme rauhasta tai valmistaudumme taisteluun? Kopti vilkaisi vieressään istuviin patriarkkoihin ja kääntyi sitten puhumaan väkijoukolle: Kukaan ei tiedä, mitä huominen tuo tullessaan, koska jokaisella päivällä on omat ilonsa ja murheensa. Joten unohtakaa kysyessänne ulkopuolella 7

8 olevat joukot ja sisimmässänne asuva pelko. Meidän viimeinen tehtävämme ei ole kertoa tämän maan perijöille mitä tänään tapahtui, historia pitää siitä huolen. Puhukaamme siis jokapäiväisestä elämästä, niistä vaikeuksista joita olemme joutuneet kohtaamaan. Yksinomaan se kiinnostaa tulevaisuutta, sillä tuskinpa monikaan asia muuttuu seuraavan tuhannen vuoden aikana. 8

9 Naapurini Jaakob pyysi: Puhu meille tappiosta. Voiko lehti talvella puusta pudotessaan tuntea kärsineensä tappion kylmyydelle? Puu sanoo lehdelle: Tämä on elämän kiertokulkua. Sinä luulet kuolevasi, mutta todellisuudessa sinä olet yhä minussa. Sinun ansiostasi olen elossa, sillä olen pystynyt hengittämään, ja sinua on kiittäminen myös siitä että olen tuntenut itseni rakastetuksi, koska olen voinut tarjota varjopaikan väsyneelle matkamiehelle. Sinun mahlasi on minun mahlassani, me olemme yhtä. Voiko mies valmistautua ensin vuosia nousemaan maailman korkeimmalle vuorelle ja tuntea hävinneensä saapuessaan vuoren juurelle ja nähdessään, että luonto on langettanut sen ylle myrskyn? Hän sanoo vuorelle: Et halua minua nyt, mutta sää muuttuu vielä ja jonain päivänä pääsen kiipeämään sinun huipullesi, odota siis minua. Voiko nuorukainen, joka tulee torjutuksi ensirakkaudessaan, väittää että rakkautta ei ole olemassa? Hän sanoo itselleen: Löydän vielä jonkun joka ymmärtää tunteeni ja elän onnellisena päivieni loppuun saakka. 9

10 Luonnon kiertokulussa ei ole voittoja eikä tappioita vaan liikettä. Talvi pyrkii kaikin keinoin hallitsemaan yksinvaltiaana, mutta lopulta sen on pakko antaa periksi keväälle joka tuo tullessaan kukat ja riemun. Kesä haluaa venyttää aurinkoisia päiviään loputtomiin, koska se on varma että lämpö on hyödyksi maalle, mutta viimein se hyväksyy syksyn tulon, koska syksy antaa maan levätä. Gaselli syö ruohoa ja päätyy leijonan kitaan. Kysymys ei ole vahvemmuudesta vaan kuoleman ja ylösnousemuksen kiertokulusta, jonka Jumala meille näyttää. Siinä kiertokulussa ei ole voittajia eikä häviäjiä vaan ainoastaan etappeja jotka tulee kulkea. Sen ymmärrettyään ihmissydän on vapaa. Se hyväksyy vastoinkäymisen hetket murtumatta eikä anna riemullisten hetkien pettää itseään. Molemmat hetket menevät ohi. Toinen seuraa toistaan, ja kiertokulku jatkuu, kunnes me vapaudumme lihan kahleista ja kohtaamme jumalallisen voiman. Kun siis taistelija on taistelukentällä joko omasta tahdostaan tai siksi että arvaamaton kohtalo on asettanut hänet sinne iloitkoon hänen henkensä tulevasta koitoksesta. Jos hän säilyttää omanarvontuntonsa ja kunniansa, häntä ei voi voittaa, 10

11 sillä vaikka hän häviäisikin taistelun, hänen sielunsa säilyy koskemattomana. Eikä hän syytä ketään kohtalostaan, sillä siitä saakka kun hän rakastui ensimmäistä kertaa saamatta vastarakkautta, hän on ymmärtänyt että torjunta ei tapa hänen kykyään rakastaa. Rakkauden säännöt pätevät myös sotaan. Kun häviämme taistelun tai menetämme kaiken minkä kuvittelemme omistavamme, olemme hetken aikaa surun murtamia. Mutta kun suru haihtuu, löydämme itsestämme voiman joka yllättää ja saa meidät kunnioittamaan itseämme entistä enemmän. Se voima piilee meissä jokaisessa. Me katsomme ympärillemme ja sanomme: Säilyin hengissä, ja nuo sanat tuottavat meille iloa. Vain ne jotka eivät tunnista tuota voimaa itsessään sanovat: Minä hävisin, ja masentuvat. Toiset saattavat murehtia kaikkea menettämäänsä ja tuntea itsensä nöyryytetyiksi, kun voittajat levittävät heistä tarinoita. He saattavat antaa itselleen luvan vuodattaa pari kyyneltä, mutta he eivät koskaan sääli itseään. He tietävät, että taistelu on kesken ja että hetkellisesti he ovat alakynnessä. He kuuntelevat sydämensä lyöntejä ja panevat merkille oman jännityksensä ja pelkonsa. He käyvät läpi elämäänsä ja huomaavat, että pelosta 11

12 huolimatta usko palaa yhä heidän sielussaan ja ajaa heitä eteenpäin. He yrittävät selvittää, missä tekivät virheen ja missä onnistuivat. He käyttävät hyväkseen sen hetken, jolloin he makaavat lyötyinä maassa, voidakseen levätä, parantaa haavoja, keksiä uusia taktiikoita ja varustautua paremmin. Viimein koittaa päivä jolloin uusi taistelu on ovella. Pelko ei hellitä, mutta heidän on pantava toimeksi tai muuten he jäävät makaamaan maahan loppuiäksi. He nousevat ja kohtaavat vastustajansa, sillä he muistavat aiemman kärsimyksensä eivätkä halua kokea sitä uudestaan. Aiempi tappio pakottaa heidät voittamaan, koska he eivät halua tuntea samaa tuskaa toistamiseen. Jos he eivät saavuta voittoa sillä kerralla, he saavuttavat sen seuraavalla, ja elleivät he saavuta sitä silloinkaan, se koittaa myöhemmin. Pahinta ei ole kaatuminen vaan se että jää maahan makaamaan. Häviäjä on vain se joka antaa periksi, kaikki muut ovat voittajia. Ja koittaa sekin päivä, jolloin vastoinkäymiset ovat muuttuneet pelkiksi tarinoiksi, joita he kertovat ylpeinä jokaiselle joka haluaa kuulla. Ja kaikki kuuntelevat kunnioittavasti ja oppivat kolme tärkeää seikkaa: 12

13 On odotettava kärsivällisesti oikeaa hetkeä toimia. On osattava varoa, ettei seuraava tilaisuus livahda käsistä. On oltava ylpeä omista arvistaan. Arvet ovat tulisella raudalla lihaan poltettuja mitaleita, jotka saavat vihollisen kavahtamaan, sillä ne ovat hänelle merkki siitä että hänen edessään on ihminen joka tietää kaiken taistelusta. Ne saavat monesti vihollisen etsimään sovintoa, ja yhteenotto vältetään. Arvet tekevät syvemmän vaikutuksen kuin miekan terä joka on saanut ne aikaan. 13

14 Kerro millaisia ovat häviäjät, eräs kauppias pyysi huomatessaan, että Kopti oli lopettanut. Hän vastasi: Häviäjät eivät ole epäonnistujia. Tappio tarkoittaa sitä, että olemme menettäneet taistelun tai sodan, epäonnistuminen lamaannuttaa taistelukykymme. Olemme kärsineet tappion silloin, kun emme ole onnistuneet saavuttamaan jotain kiihkeästi haluamaamme. Epäonnistuminen ei anna meidän unelmoida. Sen tunnuslause on: Älä toivo mitään, niin et joudu kärsimään. Tappion kierre päättyy, kun keskitymme uuteen taisteluun. Epäonnistumisella ei ole päätepistettä, se on elämänvalinta. Tappio sopii niille, joiden elämä on pelosta huolimatta täynnä intoa ja uskoa. Tappio sopii rohkeille, sillä vain he voivat hävitä kunniakkaasti ja iloita voitosta. Tarkoitukseni ei ole sanoa, että tappio kuuluu elämään, koska sen me kaikki tiedämme. Vain tappion kärsineet tuntevat rakkauden, koska rakkaudessa me käymme ensimmäiset taistelut ja yleensä häviämme. 14

15 Tarkoitukseni on sanoa, että jotkut eivät ole kärsineet koskaan tappiota, mutta he ovatkin niitä jotka eivät ole koskaan taistelleet. He ovat onnistuneet välttämään arvet, nöyryytykset, avuttomuuden tunteen ja ne hetket jolloin soturi epäilee Jumalan olemassaoloa. Sellaiset ihmiset voivat sanoa ylpeinä: En ole koskaan hävinnyt ainuttakaan taistelua, mutta he eivät voi milloinkaan sanoa: Voitin taistelun. Yksinkertaisesti he eivät piittaa sellaisesta. He elävät maailmassa, jossa uskovat olevansa aina vaaran ulottumattomissa. He ummistavat silmänsä epäoikeudenmukaisuudelta ja kärsimykseltä ja tuntevat olonsa turvalliseksi, koska heidän ei tarvitse huolehtia samoista päivittäisistä haasteista kuin niiden jotka uskaltavat ylittää omat rajansa. He eivät ole koskaan kuulleet toisen jättävän hyvästejä tai sanovan: Minä palasin. Purista minut syliisi kuin ihminen joka luuli menettäneensä minut ja löysi minut uudestaan. Voittamattomat näyttävät tyytyväisiltä yli-ihmisiltä ja tuntuvat pitävän hallussaan totuutta, jonka puolesta he eivät ole koskaan panneet tikkua ristiin. He ovat aina vahvemman puolella. He ovat kuin hyeenoja jotka ahmivat suuhunsa sen mikä jää leijonalta tähteeksi. He opettavat lapsiaan: Älkää menkö mukaan selkkauksiin, koska niissä on pelkkää hävittävää. 15

16 Kätkekää epäilykset sisimpäänne, niin ette joudu koskaan vaikeuksiin. Jos joku hyökkää sanoin teitä vastaan, älkää loukkaantuko älkääkä alentuko vastaamaan samalla mitalla. Elämässä on tärkeämpiäkin asioita. Yön hiljaisuudessa he käyvät omia sisäisiä taistelujaan ja kohtaavat toteutumattomat haaveensa, epäoikeudenmukaisuuden jota he eivät ole olleet huomaavinaan, pelkuruuden jonka he ovat onnistuneet salaamaan muilta paitsi itseltään ja rakkauden, joka on tullut Jumalan johdattamana heitä vastaan silmät loistaen, mutta jota heillä ei ole ollut rohkeutta lähestyä. He lupaavat itselleen: Huomenna teen toisin. Mutta huominen koittaa ja esittää heille kysymyksen joka jähmettää heidät paikoilleen: Entä jos kaikki meneekin vikaan? Niinpä he eivät tee mitään. Voi niitä joita ei ole koskaan voitettu, sillä heistä ei tule koskaan voittajia tässä elämässä. 16