Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Kouvolassa Ajankohtaista aluehallintovirastosta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Kouvolassa Ajankohtaista aluehallintovirastosta"

Transkriptio

1 Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Kouvolassa Ajankohtaista aluehallintovirastosta Ritva-Liisa Juntunen

2 Aluehallintoviraston tehtävä sosiaalihuollossa ohjaus, valvonta ja lupahallinto Sosiaalihuollon ylitarkastajat Jaana Jokiniitty ja Jaana Lohvansuu 1

3 Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000) 4 Asiakkaalla on oikeus saada sosiaalihuollon toteuttajalta laadultaan hyvää sosiaalihuoltoa ja hyvää kohtelua ilman syrjintää. Asiakasta on kohdeltava siten, ettei hänen ihmisarvoaan loukata sekä että hänen vakaumustaan ja yksityisyyttään kunnioitetaan. Sosiaalihuoltoa toteutettaessa on otettava huomioon asiakkaan toivomukset, mielipide, etu ja yksilölliset tarpeet sekä hänen arkikielensä ja kulttuuritaustansa. Ritva-Liisa Juntunen

4 Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000) Sosiaalihuollon laatuun tai siihen liittyvään kohteluunsa tyytymättömällä asiakkaalla on oikeus tehdä muistutus sosiaalihuollon toimintayksikön vastuuhenkilölle tai sosiaalihuollon johtavalle viranhaltijalle Muistutus tulee tehdä kirjallisesti Toimintayksikön tai johtavan viranhaltijan on kirjattava muistutus ja käsiteltävä se asianmukaisesti ja annettava siihen kirjallinen vastaus kohtuullisessa ajassa muistutuksen tekemisestä. Vastaus on perusteltava Kantelu Jos asiasta ei ole tehty muistutusta ja valvontaviranomainen arvioi, että kantelu tarkoituksenmukaisinta käsitellä muistutuksena viranomainen voi siirtää asian asianomaiseen toimintayksikköön tai sosiaalihuollon johtavan viranhaltijan käsiteltäväksi. Toimintayksikön on annettava tieto siirrettyyn asiaan annetusta vastauksesta siirron tehneelle viranomaiselle Ritva-Liisa Juntunen

5 Laki yksityisistä sosiaalipalveluista 922/ Lain tarkoituksen on varmistaa, että yksityisiä sosiaalipalveluja käyttävän asiakkaan oikeus laadultaan hyviin sosiaalipalveluun toteutuu. Laki sosiaalihuollon asiakkaan oikeuksista ja muu sosiaalipalveluja koskeva lainsäädäntö Ritva-Liisa Juntunen

6 Laki yksityisistä sosiaalipalveluista 922/2011 TOIMINTAEDELLYTYKSET 4 Toimintayksikössä tulee olla riittävät ja asianmukaiset toimitilat ja varusteet sekä toiminnan edellyttämä henkilöstö. Toimitilojen tulee olla terveydellisiltä ja muilta olosuhteiltaan siellä annattavalle hoidolle, kasvatukselle ja muulle huolenpidolle sopiva Henkilöstön lukumäärän tulee olla riittävä palvelujen tarpeeseen ja asiakkaiden lukumäärään nähden. OMAVALVONTASUUNNITELMA 6 Yksityisen sosiaalipalvelujen tuottajan on laadittava asianmukaisuuden varmistamiseksi omavalvontasuunnitelma, joka kattaa kaikki palvelujen tuottajan sosiaalipalvelut. Palvelujen tuottajan on pidettävä omavalvontasuunnitelma julkisesti nähtävänä ja seurattava sen toteutumista Ritva-Liisa Juntunen

7 Laki yksityisistä sosiaalipalveluista 7 Luvanvaraiset palvelut Yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajan, joka jatkuvasti tuottaa ympärivuorokautisia sosiaalipalveluja, on saatava lupaviranomaiselta lupa palvelujen tuottamiseen ennen toiminnan aloittamista ja olennaista muuttamista. 11 Ilmoituksenvaraiset palvelut Yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajan, joka tuottaa muita kuin ympärivuorokautisia sosiaalipalveluja, on tehtävä kirjallinen ilmoitus toiminnasta ennen sen aloittamista tai olennaista muuttamista kunnan toimielimelle siinä kunnassa, jossa palveluja tuotetaan. Ilmoituksessa on mainittava vastaavat tiedot kuin lupahakemuksessa [Tekijän nimi ja osasto]

8 Laki yksityisistä sosiaalipalveluista Toimenpiteet valvonnassa 19 Huomautus ja huomion kiinnittäminen virheellinen menettely tai jättänyt velvollisuutensa täyttämättä 20 Määräys puutteiden korjaamisesta luvanhakuvelvollisuus rikkominen, asiakasturvallisuutta vaarantavat puutteet tai toiminta on lainvastaista, määräaika 21 Toiminnan keskeyttäminen ja käyttökielto jos asiakasturvallisuus sitä edellyttää toiminta voidaan kieltää tai keskeyttää 22 Pakkokeinot uhkasakko, toiminnan keskeytys, käyttökielto 23 Luvan peruuttaminen Ritva-Liisa Juntunen

9 Sosiaalihuoltoyksikön tehtävät Julkisen sosiaalihuollon ohjaus ja valvonta Yksityisten sosiaalipalvelujen ohjaus, valvonta, luvat ja rekisteröinti Erityishuollon muutoksenhaun valmistelu ja päätöksenteko Talous- ja velkaneuvonnan tehtävät (TEM) Romanien aseman edistäminen Valtionosuuksien maksatus (toimeentulotuen perusosa) Maahanmuutto- ja kotouttamistehtävät Sosiaalihuollon varautumisen ja valmiuden tehtävät Peruspalveluiden arviointi Etelä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue

10 Henkilökuntavahvuus 4 Sosiaalihuollon johtavaa ylitarkastajaa, joista yksi yksikön päällikkö 6 Sosiaalihuollon ylitarkastajaa 5 Ylitarkastajaa, joista 2 juristia 1 Erikoissuunnittelija (romaniasiat) 1,5 Tarkastajaa 1 Suunnittelija 4,5 Osastosihteeriä Yhteensä 23, joista Helsinki 13, Hämeenlinna 5, Kouvola 5 sosiaalihuollon ylitarkastajilla määritellyt asiantuntijavastuut Etelä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue

11 LUVAT JA ILMOITUKSET lupa 2000 (uusi) 3 10 muutoslupa 1500 (toim.yks) muutoslupa 400 (muu muutos) toiminnan aloittaminen toiminnan muuttaminen 100 (kunta) toiminnan muuttaminen 200 (muu) toiminnan lopettaminen vastuuhenkilön muutos lausunnot Valviralle (lupa/muutoslupa) palvelujen tuottajakohtainen lupa 14 3 toiminnan keskeyttäminen 2 muut Etelä-Suomen aluehallintovirasto, peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -

12 Näkymiä lupahallinnosta kehitysvammahuollossa Uusia, julkisia ja yksityisiä tehostetun palveluasumisen (autettu asuminen) yksiköitä perustettu lisää laajennettu olemassa olevia yksiköitä ryhmämuotoista asumista Jaana Jokiniitty

13 Asiakkaiden hoidon ja asumisen tuen tarpeen arviointi sekä riittävän henkilöstömäärän määrittely lupavaiheessa usein vaikeaa - hoidon ja tuen tarpeet vaihtelevat suurestikin Henkilökohtainen apu tulee esiin lupahakemuksissa Henkilökohtaisen avun tarkoitus on auttaa vaikeavammaista henkilöä omien valintojensa toteuttamisessa niin kotona kuin kodin ulkopuolella työssä ja opiskelussa, harrastuksissa, yhteiskunnallisessa osallistumisessa ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä. Henkilökohtainen apu tukee itsemääräämisoikeuden toteutumista eikä sitä voida käyttää osana yksikön henkilöstömitoitusta Jaana Jokiniitty

14 Lupahallinnossa esiinnousseita asioita Asumisyksiköihin muutti entistä vaativahoitoisempia asiakkaita -> edellyttää henkilökunnalta laaja-alaista kehitysvammahuollon osaamista Asiakkailla myös vaativaa terveydenhuollon osaamista edellyttävää hoivan tarvetta -> osaamisen turvaaminen etenkin pienissä yksiköissä haasteellista Jaana Jokiniitty

15 Ohjaus- ja valvontatyöstä 2016 Oma-aloitteiset ohjaus- ja arviointikäynnit Ohjaus-ja arviointikäynnit Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon yksiköissä Suunnitelmaperusteinen valvonta yhdessä Valviran kanssa Päivystystoiminta Kotiin annettavat palvelut Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sekä lasten ja nuorten palvelut Toimeentulotuen ja lastensuojelun määräajat Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollossa Ohjaus- ja arviointikäynnit; sosiaalipäivystys, kotiin annettavat palvelut Alueelliset tilaisuudet Etelä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue

16 Ohjaus- ja valvontatyöstä Kantelut Valmisteluvastuuta keskitetty juristeille Uusia valmistelutapoja: Kevennetty menettely Tavoitteet: kirjevastauksena 25 % Muistutuksena siirto kunnalle 10 %. Käsittelyajan maksimi 8 kk Valvontailmoitukseen perustuva valvonta Valvottavaksi ottamisen arviointi määriteltyjen kriteereiden mukaan. Valmisteluvastuuta keskitetty Lyhyt käsittely kirjevastauksena Perusvalmistelu asiakirjapohjainen ja tarvittaessa tarkastuskäynti Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue

17 Kanteluiden vuositilastot Vireille tulleet sosiaalihuollon kantelut Ratkaistut sosiaalihuollon kantelut Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue

18 Valvonta-asioiden vuositilastot Vireille tulleet sosiaalihuollo n valvonnat Ratkaistut sosiaalihuollo n valvonnat Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue

19 Kehitysvammahuollon valitukset Aluehallintovirasto toimii kehitysvammahuollon oikeusturvaviranomaisena Ratkaisee erityishuolto-ohjelmien oikaisua koskevat valitukset Erityishuollon antamista, lopettamista tai erityishuoltoohjelmien hyväksymistä koskevat valitukset Päättää tahdonvastaiseen erityishuoltoon liittyvän tutkimusajan pidentämisestä Vuosittain tehdään noin 30 päätöstä, käsittelyaika keskimäärin 10,8 kk (tavoite 8 kk) Valitusten käsittely keskitetty sosiaalihuollon ylitarkastaja Jaana Jokiniitty Hämeenlinnan toimipaikka Ritva-Liisa Juntunen

20 Valituksissa aiheina: Kuntouttava päivähoito Erityishuollon asiakkuus Tilapäishoito, lyhytaikaishoito- myönnetyn tilapäishoidon määrä ja toteutuspaikka Valituksissa tuodaan esiin myös kohtelua, neuvonnan ja ohjauksen puuttumista, asiakkaan kuulemista, päätöksenteon monimutkaisuutta Jaana Jokiniitty

21 Valitusratkaisuja Erityishuolto-ohjelmien päivittäminen Palvelusuunnitelmat Omatyöntekijä Päivätoiminnan määrä Hoitopaikan valinta Kohtelu Hoito- tai asumispaikan muutokset Muutos annettavissa palveluissa Ritva-Liisa Juntunen

22 Havaintoja kanteluista, valituksista ja valvonnasta Lainsäädännön monimutkaisuus (oikeus palveluihin, lakien soveltamisjärjestys) asiakkaan näkökulmasta hankala hahmottaa ja vaikeus saada neuvontaa ja ohjausta Erityishuolto-ohjelma/palvelusuunnitelma (VPL) /asiakassuunnitelma (SHL) suunnitelmien suhde ja palveluista tehtävät päätökset ja muutoksenhaku Asiakkaan kohtelu Erilaiset asiakasmaksut esim. tilapäishoidossa ja omaishoidossa Jaana Jokiniitty

23 Aluehallintoviraston toiminnalliset haasteet Käsittelyajassa pysyminen (kantelut ja tarkastuskäynnit) ja valmisteluajan pitkittyminen (valvonta- ja keva valitusasiat). Uutena valvontakohteena v sosiaalihuollon ammattihenkilöt (sosiaalityöntekijä, sosionomi ja geronomi) sekä ammattihenkilöt (lähihoitaja) Yksityisen sosiaalipalvelulainsäädännön muutos Hallitusohjelman tuomat mahdolliset muutokset -ohjaus ja valvontatyön sisältö -normien purku Digitalisaatio ja toiminnan sähköistäminen; sähköinen lupahakemus Viestintävälineiden monipuolisempi hyödyntäminen Vuorovaikutuksellisuuden lisääminen Sote-uudistus, aluehallintouudistus Etelä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue normien 23

24 Itsemääräämisoikeus kehitysvammahuollossa Ritva-Liisa Juntunen

25 Valviran kyselyn taustaa Valviran ja aluehallintovirastojen yhdessä laatima Sosiaali- ja terveydenhuollon valvontaohjelma vuosille Vuoden 2016 painopistealueena itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollossa Kyselyllä haluttiin selvittää asiakkaiden itsemääräämisoikeuden toteutumista ja rajoitustoimenpiteiden käyttöä yksityisissä ja julkisissa asumispalveluissa ennen kehitysvammaisten erityshuollosta annetun lain muuttamista Yksityisiltä palveluntuottajilta tiedot vuoden 2015 toimintakertomusten osalta Julkisilta palveluntuottajilta tiedot kerättiin kyselyllä Tekijän nimi tähän

26 Rajoitustoimenpiteiden käyttö 70% 80% 60% 64% 64% 70% 70% 50% 60% 50% 58% 50% 50% 40% 36% 36% Ei käytetty 40% 42% Ei käytetty 30% On käytetty 30% 30% On käytetty 20% 20% 10% 10% 0% Yksityinen Julkinen 0% 1-7 asiakaspaikkaa 8-15 asiakaspaikkaa 16+ asiakaspaikkaa 26

27 Rajoitustoimenpiteiden käyttö julkisissa ja yksityisissä yksiköissä koon mukaan jaoteltuna 80% 74% 74% 70% 60% 64% 60% 58% 66% 50% 40% 36% 40% 42% 34% Ei raj.toimenpiteitä 30% 26% 26% Käytetty raj.toimenpiteitä 20% 10% 0% 1-7 asiakaspaikkaa 8-15 asiakaspaikkaa 16+ asiakaspaikkaa 1-7 asiakaspaikkaa 8-15 asiakaspaikkaa 16+ asiakaspaikkaa Yksityinen Julkinen 27

28 Ohjeet ja rajoitustoimenpiteiden käyttö ohjeet laadittu 78 % ohjeet puuttuivat 22 % 100% 90% 90% 80% Suurimmassa osassa yksiköistä, joissa on käytetty rajoitustoimenpiteitä, on myös rajoitustoimenpiteitä koskevat ohjeet 70% 60% 50% 40% 34% 66% Yksikössä on käytetty rajoitustoimenpiteitä - Ei ohjeita Yksikössä on käytetty rajoitustoimenpiteitä - On ohjeet 30% 20% 10% 10% 0% Yksityinen Julkinen 28

29 Käytetyt rajoitustoimenpiteet 2016 Rajoitustoimenpidekerrat ja henkilöt mukana kaikki yksiköt Kiinnipitäminen Aineiden ja esineiden haltuunotto Henkilöntarkastus Yhteydenpidon rajoittaminen Eristäminen Rajoittavien välineiden tai asusteiden käyttö Kerrat 4252 Hlöt 265 Kerrat 8356 Hlöt 127 Kerrat 21 Hlöt 7 Kerrat 1811 Hlöt 39 Kerrat 5569 Hlöt 173 Kerrat Hlöt 186 Hoidolliset ja lääketieteelliset Kerrat 5741 toimenpiteet Hlöt 105 Asiakkaan huoneen tarkiastaminen Muu Kerrat 504 Hlöt 42 Kerrat 6678 Hlöt

30 Rajoitustoimenpiteet keskimäärin henkilöä kohden

31 Kehitysvammalakiin tehdyt muutokset (381/2016) 1. Uudet säännökset itsemääräämisoikeuden vahvistamisesta, itsenäisen suoriutumisen tukemisesta sekä rajoitustoimenpiteiden vähentämisestä 2. Uudet säännökset rajoitustoimenpiteiden käytön edellytyksistä sekä menettelystä, jota noudatetaan rajoitustoimenpiteestä päätettäessä 3. Uudet säännökset rajoitustoimenpiteiden kirjaamisesta ja jälkiselvittelystä, rajoitustoimenpiteitä koskevasta selvitys-ja tiedoksiantovelvollisuudesta, virka- ja vahingonkorvausvastuusta sekä tehostetusta viranomaisvalvonnasta 4. Muutetut säännökset tahdosta riippumattomasta erityishuollosta Ritva-Liisa Juntunen

32 Kehitysvammalain soveltamisala Kehitysvammalaissa säädetään erityishuollon antamisesta henkilölle, jonka kehitys tai henkinen toiminta on estynyt tai häiriintynyt synnynnäisen tai kehitysiässä saadun sairauden tai vamman vuoksi ja joka ei muun lain nojalla voi saada tarvitsemiaan palveluja. (1 ) Sosiaalihuollon ammattihenkilöihin rinnastetaan sosiaalihuollon ammattihenkilön tehtäviä vastaavia tehtäviä hoitavat, soveltuvan sosiaalihuollon ammatillisen koulutuksen suorittaneet henkilöt (esim. kehitysvamma-alan ammattitutkinnon suorittaneet) 1 a Itsemääräämisoikeuden vahvistamista koskevia säännöksiä (42 ja 42 a ) sovelletaan kaikkiin kehitysvammaisten erityishuollon palveluiden piirissä oleviin henkilöihin, joille on laadittu erityishuolto-ohjelma Ritva-Liisa Juntunen

33 Itsemääräämisoikeuden vahvistaminen 42 Erityishuoltoa on järjestettävä ja erityishuollossa olevaa henkilöä on kohdeltava siten, ettei hänen ihmisarvoaan loukata sekä että hänen vakaumustaan ja hänen yksityisyyttään kunnioitetaan. Erityishuoltoa toteutettaessa on otettava huomioon erityishuollossa olevan henkilön toivomukset, mielipide, etu ja yksilölliset tarpeet. Erityishuollossa olevalle henkilölle on turvattava mahdollisuus osallistumiseen ja vaikuttamiseen omissa asioissaan. Erityishuollossa olevan henkilön hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta on ylläpidettävä ja edistettävä Ritva-Liisa Juntunen

34 Itsemääräämisoikeuden vahvistaminen Erityishuollon toimintayksikössä edistetään rajoitustoimenpiteille vaihtoehtoisten ja kuntouttavien toimintatapojen käyttöön ottamista. Erityishuollossa olevien henkilöiden itsenäistä suoriutumista ja itsemääräämisoikeutta tuetaan ja edistetään asianmukaisin kalustein, välinein ja tilaratkaisuin. Ritva-Liisa Juntunen

35 Palvelu- ja hoitosuunnitelmien laatiminen ja tarkistaminen (42 a ) Palvelu-ja hoitosuunnitelma laaditaan, ellei siihen ole ilmeistä estettä Palvelu- ja hoitosuunnitelma on tarkistettava tarvittaessa, kuitenkin vähintään kuuden kuukauden välein, ellei se ole ilmeisen tarpeetonta -arvioitava erityisesti käytetyn rajoitustoimenpiteen vaikutusta palvelu-ja hoitosuunnitelmaan sekä erityishuolto-ohjelmaan Ritva-Liisa Juntunen

36 Palvelu-ja hoitosuunnitelmaan toimenpiteet (42 a ) Henkilön palvelu-ja hoitosuunnitelmaan on kirjattava toimenpiteet, joilla tuetaan ja edistetään henkilön itsenäistä suoriutumista ja itsemääräämisoikeuden toteutumista: 1)toimenpiteet henkilön itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi ja edistämiseksi sekä itsemääräämisoikeuden vahvistamiseksi 3)henkilön käyttämät kommunikaatiomenetelmät 3)kohtuulliset mukautukset henkilön täysimääräisen osallistumisen ja osallisuuden turvaamiseksi 4)keinot, joilla henkilön erityishuolto toteutetaan ensisijaisesti ilman rajoitustoimenpiteitä 5)rajoitustoimenpiteet, joita henkilön erityishuollossa arvioidaan jouduttavan käyttämään Ritva-Liisa Juntunen

37 Erityishuollon palvelujen järjestäjän ja tuottajan toimenpiteet (42 a ) Erityishuollon toimintayksikössä on oltava sen toimintaan ja erityishuollossa olevien henkilöiden erityisiin tarpeisiin nähden riittävä määrä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöitä ja muuta henkilökuntaa. Henkilökunta perehdytetään ja ohjeistetaan työmenetelmiin ja keinoihin, joiden avulla tuetaan ja edistetään erityishuollossa olevien henkilöiden itsenäistä suoriutumista ja itsemääräämisoikeuden toteutumista. Sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilöt koulutetaan rajoitustoimenpiteiden käyttöä edellyttävien tilanteiden ennalta ehkäisemiseen ja rajoitustoimenpiteiden asianmukaiseen käyttämiseen Ritva-Liisa Juntunen

38 Rajoitustoimenpiteiden käytön yleiset edellytykset (42 d ) Erityishuollossa voidaan käyttää rajoitustoimenpiteitä ainoastaan silloin, kun: 1) erityishuollossa oleva henkilö ei kykene tekemään hoitoaan ja huolenpitoaan koskevia ratkaisuja eikä ymmärtämään käyttäytymisensä seurauksia, 2) rajoitustoimenpiteen käyttäminen on välttämätöntä hänen terveytensä tai turvallisuutensa taikka muiden terveyden tai turvallisuuden suojaamiseksi taikka merkittävän omaisuusvahingon ehkäisemiseksi, ja 3) muut, lievemmät keinot eivät ole tilanteeseen soveltuvia tai riittäviä. Ritva-Liisa Juntunen

39 Rajoitustoimenpiteitä koskevien säännösten soveltamisala (42 b ) Rajoitustoimenpiteitä voidaan käyttää tahdosta riippumattomassa ja vapaaehtoisessa erityishuollossa järjestettäessä tehostettua palveluasumista tai laitospalveluja julkisessa tai yksityisessä toimintayksikössä -tehostettu palveluasuminen ja laitospalvelut on määritelty uuden sosiaalihuoltolain (1301/ 2014) 21 ja 22 :ssä -toimintayksikössä on oltava käytettävissä riittävä lääketieteen, psykologian ja sosiaalityön asiantuntemus vaativan hoidon ja huolenpidon toteuttamista ja seurantaa varten Pidempikestoista poistumisen estämistä (42:n 3 momentti) voidaan käyttää vain tahdosta riippumattomassa erityishuollossa. Ritva-Liisa Juntunen

40 Rajoitustoimenpiteiden käytöstä Osaa säädetyistä rajoitustoimenpiteistä voidaan käyttää järjestettäessä erityishuollossa päivä- tai työtoimintaa julkisessa tai yksityisessä sosiaalihuollon toimintayksikössä, jossa on riittävä määrä sosiaali-tai terveydenhuollon ammattihenkilöitä Kiinnipitämistä Aineiden ja esineiden haltuunottoa Henkilöntarkastusta Päivittäisissä toiminnoissa käytettäviä rajoittavia välineitä ja asusteita Voidaan täytäntöönpanna rajoituspäätöstä, joka on tehty tehostetun palveluasumisen yksikössä tai laitoksessa ja joka koskee rajoittavien välineiden ja asusteiden toistuvaa käyttöä päivittäisissä toiminnoissa, valvottua liikkumista tai pidempiaikaista poistumisen estämistä Toimintayksiköllä on oltava käytettävissään riittävä lääketieteen, psykologian ja sosiaalityön asiantuntemus Ritva-Liisa Juntunen

41 Rajoitustoimenpiteiden käytön edellytykset ja virkavastuu Erityishuoltoa toteutetaan ensisijaisesti yhteisymmärryksessä erityishuollossa olevan henkilön kanssa. Erityishuollossa voidaan käyttää 42 f 42 n :ssä tarkoitettuja rajoitustoimenpiteitä ainoastaan silloin, kun laissa säädetyt rajoitustoimenpiteiden käyttöä koskevat yleiset edellytykset ja kutakin rajoitustoimenpidettä koskevat erityiset edellytykset täyttyvät. Rajoitustoimenpiteitä toteuttavat toimintayksikön henkilökuntaan kuuluvat sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilöt (sosiaalihuollon ammattihenkilöön rinnastetaan esim. kehitysvamma-alan ammattitutkinnon suorittaneet) Julkista valtaa (rajoitustoimenpiteitä) käyttävään henkilöön sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä. Vahingonkorvausvastuusta säädetään vahingonkorvauslaissa (412/1974). Ritva-Liisa Juntunen

42 Rajoitustoimenpiteitä käytettäessä sovellettava muu lainsäädäntö Hallintoasiassa sovelletaan hallintolakia (434/2003) -hyvän hallinnon periaatteet -asianosaisten kuuleminen -tulkitseminen ja kääntäminen -päätöksen sisältö -päätöksen tiedoksianto Kielilaki (423/2003) -kielelliset oikeudet Muutoksenhakuun hallintoasioissa sovelletaan hallintolainkäyttölakia (586/1996) -valitusoikeus ja valitusosoitus -päätös voidaan tätäntöönpanna muutoksenhausta huolimatta(hallintolainkäyttölaki 31 2 momentti) Ritva-Liisa Juntunen

43 Tehostetussa palveluasumisessa ja laitospalveluissa voidaan käyttää laissa säädettyjen yleisten ja erityisten edellytysten täyttyessä seuraavia rajoitustoimenpiteitä: kiinnipitäminen (42 f ) aineiden ja esineiden haltuunotto (42 g ) henkilöntarkastus (42 h ) lyhytaikainen erillään pitäminen (42 i ) välttämättömän terveydenhuollon antaminen vastustuksesta riippumatta (42 j ) rajoittavien välineiden tai asusteiden käyttö päivittäisissä toiminnoissa (42 k ) rajoittavien välineiden tai asusteiden käyttö vakavissa vaaratilanteissa (42 l ) valvottu liikkuminen (42 m ) poistumisen estäminen (42 n ) 16 Ritva-Liisa Juntunen

44 Rajoitustoimenpiteen kirjaaminen (42 o ) Erityishuollossa olevaa henkilöä koskeviin asiakas- tai potilasasiakirjoihin on kirjattava: 1) rajoitustoimenpiteen käyttö ja sen perusteet 2) henkilön näkemys rajoitustoimenpiteen käytöstä ja sen perusteista 3) rajoitustoimenpiteen vaikutukset erityishuollossa olevaan henkilöön 4) rajoitustoimenpiteen alkamis- ja päättymisajankohta 5) rajoitustoimenpidettä koskevan ratkaisun tai päätöksen tehnyt ja toimenpiteen suorittanut hen Ritva-Liisa Juntunen

45 Rajoitustoimenpidettä koskeva selvitys ja rajoitustoimenpidepäätöksen tiedoksianto (42 Henkilölle on viipymättä annettava selvitys rajoitustoimenpiteen sisällöstä ja perusteista sekä käytettävissä olevista oikeusturvakeinoista. Jos henkilöön on kohdistettu rajoitustoimenpide hänen ollessaan tilassa, jossa hän ei ole kyennyt ymmärtämään toimenpiteen merkitystä, hänelle on annettava selvitys heti, kun hän kykenee ymmärtämään asian merkityksen. Henkilön lailliselle edustajalle taikka hänen palvelujensa suunnitteluun ja toteuttamiseen osallistuvalle omaiselleen tai muulle läheiselleen selvitys on annettava vähintään kuukausittain. Selvitys on annettava ymmärrettävässä muodossa ja saavutettavalla tavalla ottaen huomioon vastaanottajan käyttämät kommunikaatiomenetelmät Ritva-Liisa Juntunen

46 Selvityksen antaminen Selvitys käytettyjen rajoitustoimenpiteiden sisällöstä ja perusteista on annettava lisäksi sosiaalihuoltolain 42 :ssä tarkoitetulle henkilön omatyöntekijälle kuukausittain. Rajoitustoimenpidettä koskeva kirjallinen valituskelpoinen päätös on annettava hallintolain mukaisesti tiedoksi niille, joilla on oikeus hakea siihen muutosta henkilölle itselleen - henkilön lailliselle edustajalle jollei täysi-ikäisellä henkilöllä ole laillista edustajaa, hänen palvelujensa suunnitteluun ja toteuttamiseen osallistuvalle omaiselleen tai muulle läheiselleen Ritva-Liisa Juntunen

47 Rajoitustoimenpiteiden käytön arviointi (42 e ) Jos rajoitustoimenpidettä on käytetty, toimintayksikössä on viipymättä arvioitava rajoitustoimenpiteen käyttöön johtaneita syitä ja keinoja, joiden avulla voidaan jatkossa vähentää rajoitustoimenpiteiden käyttöä yksikössä. Toimintayksikössä on arvioitava, täyttyvätkö vapaaehtoisessa erityishuollossa olevan henkilön kohdalla tahdosta riippumattoman erityishuollon edellytykset ja saatettava kysymys tarvittaessa sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen arvioitavaksi, jos on käytetty toistuvasti tai pitkäaikaisesti seuraavia rajoitustoimenpiteitä: välttämättömän terveydenhuollon antaminen vastustuksesta riippumatta rajoittavien välineiden tai asusteiden käyttö vakavissa vaaratilanteissa valvottu liikkuminen lyhytkestoinen poistumisen estäminen Ritva-Liisa Juntunen

48 Rajoitustoimenpiteiden käytön valvonta (75 a ) Aluehallintoviraston on erityisesti valvottava rajoitustoimenpiteiden käyttöä. Aluehallintovirasto voi valvontaa toteuttaessaan varata erityishuollossa olevalle henkilölle tilaisuuden luottamukselliseen keskusteluun aluehallintoviraston edustajan kanssa. - Jos toimintayksikössä on käytetty sitomista, toimintayksikön on tehtävä siitä kahden viikon kuluessa ilmoitus aluehallintovirastolle. - Ilmoituksessa on mainittava henkilön tunnistetiedot, tiedot toimenpiteestä ja sen syystä sekä toimenpiteestä päättäneen lääkärin nimi. - Aluehallintoviraston tulee hävittää henkilöä koskevat tunnistetiedot kahden vuoden kuluttua tietojen saamisesta. Ritva-Liisa Juntunen

49 Omavalvonta Omavalvonnalla tarkoitetaan palvelujen tuottajan omatoimista laadun varmistamista siten, että toiminnassa toteutuvat lainsäädännön ja laatusuositusten sekä palvelujen tuottajan itse omalle toiminnalleen asettamat vaatimukset. Valviralla valtuutus antaa määräykset omavalvontasuunnitelman sisällöstä, laatimisesta ja seurannasta (1/2014) Koskee kaikkia sosiaalihuoltolain14 :ssä mainittuja palveluja Tekijän nimi tähän

50 Omavalvonta: asiakkaan kohtelu Omavalvontasuunnitelmaan kirjataan: miten asiakkaiden itsemääräämisoikeutta vahvistetaan itsemääräämisoikeuden rajoittamista koskevat periaatteet miten varmistetaan asiakkaan asiallinen kohtelu miten toimitaan, jos epäasiallista kohtelua todetaan miten asiakkaalle annetaan tietoa ja tukea hänen kokemansa haittatapahtuman jälkeen Tekijän nimi tähän

51 Ammattihenkilöiden valvonta Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki voimaan Laillistetut ammattihenkilöt sosiaalityöntekijä, sosionomi ja geronomi Nimikesuojatut ammattihenkilöt lähihoitaja, kodinhoitaja, kehitysvammahoitaja Valvonnan perusta: Asiakaslain 4 : Sosiaalihuollon asiakkaalla on oikeus laadultaan hyvään sosiaalihuoltoon ja hyvään kohteluun ilman syrjintää. Asiakasta on kohdeltava siten, ettei hänen ihmisarvoaan loukata sekä että hänen vakaumustaan ja yksityisyyttään kunnioitetaan. Tekijän nimi tähän

52 Työntekijän ilmoitusvelvollisuus ShL 48 Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 48 ja 49 :t voimaan velvollisuus koskee sekä yksityisissä että julkisissa palveluissa toimivia työntekijöitä palveluntuottajan velvollisuus on tiedottaa henkilöstölle menettelyohjeet omavalvontasuunnitelmaan Ilmoitus on tehtävä viipymättä toiminnasta vastaavalle jos huomaa tai saa tietoonsa epäkohdan tai ilmeisen epäkohdan uhan asiakkaan sosiaalihuollon toteuttamisessa. ilmoituksen vastaanottaneen on ilmoitettava asiasta kunnan sosiaalihuollon johtavalle viranhaltijalle. Ilmoituksen tekijään ei saa kohdistaa kielteisiä vastatoimia Tarvittaessa on tehtävä ilmoitus aluehallintovirastolle Valvira

53 Kiitos ja Hyvää Kesää! Etelä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue

Kehitysvammalain muutokset

Kehitysvammalain muutokset Kehitysvammalain muutokset Sanna Ahola Erityisasiantuntija 31.1.2017 Kehitysvammalain muutokset/sanna Ahola 1 Lainsäädännön tilanne Eduskunta hyväksyi vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen

Lisätiedot

Laki kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttamisesta

Laki kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttamisesta Laki kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttamisesta Itsenäisen toimijuuden rakentaminen, tukeminen ja rajoittaminen erityishuollossa Ari-Matti Saari 8.11.2016 Lakimuutos Kehitysvammaisten

Lisätiedot

Kehitysvammalain muutokset mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Oili Sauna-aho

Kehitysvammalain muutokset mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Oili Sauna-aho Kehitysvammalain muutokset mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Oili Sauna-aho Keskeiset sisällöt Kehitysvammalakiin tehdyt muutokset voimaan 10.6.2016 Laki säätelee erityishuollossa olevan kehitysvammaisen

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumispalveluissa

Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumispalveluissa Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumispalveluissa Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollossa - koulutuspäivä uudesta lainsäädännöstä Varkaus 30.8.2016 Ylitarkastaja

Lisätiedot

Lainsäädäntö kaltoinkohteluun puuttumisessa ja ennaltaehkäisyssä Kätketyt äänet Hanna Ahonen Sosiaalineuvos Valvira

Lainsäädäntö kaltoinkohteluun puuttumisessa ja ennaltaehkäisyssä Kätketyt äänet Hanna Ahonen Sosiaalineuvos Valvira Lainsäädäntö kaltoinkohteluun puuttumisessa ja ennaltaehkäisyssä Kätketyt äänet 15.6.2015 Hanna Ahonen Sosiaalineuvos Valvira 22.6.2015 Tähän esityksen nimi/tekijä 1 Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeushanke - kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttaminen. Kuntamarkkinat 9-10.9.2015 Sami Uotinen Johtava lakimies

Itsemääräämisoikeushanke - kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttaminen. Kuntamarkkinat 9-10.9.2015 Sami Uotinen Johtava lakimies Itsemääräämisoikeushanke - kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttaminen Kuntamarkkinat 9-10.9.2015 Sami Uotinen Johtava lakimies HE 108/2014 Itsemääräämisoikeustyöryhmä luovutti loppuraporttinsa

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeuslaki - nykytilanne ja tulevaisuus. Oili Sauna-aho Kuntoutus- ja kehittämisjohtaja Psykologian erikoispsykologi, PsL

Itsemääräämisoikeuslaki - nykytilanne ja tulevaisuus. Oili Sauna-aho Kuntoutus- ja kehittämisjohtaja Psykologian erikoispsykologi, PsL Itsemääräämisoikeuslaki - nykytilanne ja tulevaisuus Oili Sauna-aho Kuntoutus- ja kehittämisjohtaja Psykologian erikoispsykologi, PsL Miksi IMO-laki? Tarkoituksena vähentää itsemääräämisoikeuden rajoittamista

Lisätiedot

Laki. kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttamisesta

Laki. kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttamisesta Laki kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain (519/1977) 7, 40 ja 41, sellaisina kuin niistä

Lisätiedot

Mikkeli 3.11.2015. Sirkka Koponen Sosiaalihuollon ylitarkastaja

Mikkeli 3.11.2015. Sirkka Koponen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Mikkeli 3.11.2015 Sirkka Koponen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto, Sirkka Koponen, PEOL 3.11.2015

Lisätiedot

Kehitysvammalain muuttaminen / taulukko rajoitustoimenpiteistä (HE 96/2015 vp) ja STM:n vastineet ja

Kehitysvammalain muuttaminen / taulukko rajoitustoimenpiteistä (HE 96/2015 vp) ja STM:n vastineet ja Kehitysvammalain muuttaminen / taulukko rajoitustoimenpiteistä (HE 96/2015 vp) ja STM:n vastineet 29.1.2016 ja 25.2.2016 Rajoitustoimenpide Ratkaisija Ratkaisija kiireellisessä tilanteessa Päätöksenteko

Lisätiedot

1 luku. 1 a. Perustelut

1 luku. 1 a. Perustelut 1 luku 1 a Mitä tässä laissa säädetään sosiaalihuollon ammattihenkilöistä, sovelletaan myös sosiaalihuollon ammattihenkilön tehtäviä vastaavia tehtäviä hoitaviin, soveltuvan sosiaalihuollon ammatillisen

Lisätiedot

NÄKÖKULMIA KEHITYSVAMMAISTEN HENKILÖIDEN ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDEN TOTEUTUMISEEN

NÄKÖKULMIA KEHITYSVAMMAISTEN HENKILÖIDEN ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDEN TOTEUTUMISEEN NÄKÖKULMIA KEHITYSVAMMAISTEN HENKILÖIDEN ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDEN TOTEUTUMISEEN 31.10.2018 Paula Mäkiharju-Brander, ylitarkastaja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Paula Mäkiharju-Brander 2.11.2018

Lisätiedot

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 15.2.2012 1 YKSITYINEN SOSIAALIPALVELU: Laki yksityisistä

Lisätiedot

Kehitysvammaisten itsemääräämisoikeuden tukeminen ja valvontaohjelma

Kehitysvammaisten itsemääräämisoikeuden tukeminen ja valvontaohjelma Kehitysvammaisten itsemääräämisoikeuden tukeminen ja valvontaohjelma Kehitysvammaisten itsemääräämisoikeuden vahvistaminen ja rajoitustoimenpiteiden käyttö erityishuollossa Oulu 12.12.2016 Ylitarkastaja

Lisätiedot

Ajankohtaista aluehallintovirastosta

Ajankohtaista aluehallintovirastosta Ajankohtaista aluehallintovirastosta Sosiaalihuollon ylitarkastajat Marja-Leena Alanko ja Jaana Jokiniitty Etelä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat Sosiaalihuollon ylitarkastajat

Lisätiedot

Riitta Burrell, STM,

Riitta Burrell, STM, Itsemääräämisoikeuden vahvistaminen, tahdosta riippumaton erityishuolto ja rajoitustoimenpiteiden käyttö erityishuollossa - Laki kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttamisesta Riitta Burrell,

Lisätiedot

Liite eduskunnan oikeusasiamiehen lausuntoon 10.2.2016 Kehitysvammalain muuttaminen / taulukko rajoitustoimenpiteistä (HE 96/2015 vp) ja STM:n vastine 29.1.2016 Rajoitustoimenpide Ratkaisija Ratkaisija

Lisätiedot

KEHITYSVAMMALAIN MUUTOKSET. Itsemääräämisoikeus vahvistuu. Uusia määräyksiä rajoitustoimenpiteistä.

KEHITYSVAMMALAIN MUUTOKSET. Itsemääräämisoikeus vahvistuu. Uusia määräyksiä rajoitustoimenpiteistä. KEHITYSVAMMALAIN MUUTOKSET Itsemääräämisoikeus vahvistuu. Uusia määräyksiä rajoitustoimenpiteistä. LUKIJALLE Tässä esitteessä kerrotaan muutoksista, joita on tehty kehitysvammalakiin. Kehitysvammalaissa

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeus ja rajoittamistoimenpiteet Kehitysvammaisten työ- ja päivätoiminta Navikka Toimintakeskus, Kivilouhoksen päivätoiminta 2017

Itsemääräämisoikeus ja rajoittamistoimenpiteet Kehitysvammaisten työ- ja päivätoiminta Navikka Toimintakeskus, Kivilouhoksen päivätoiminta 2017 Itsemääräämisoikeus ja rajoittamistoimenpiteet Kehitysvammaisten työ- ja päivätoiminta Navikka Toimintakeskus, Kivilouhoksen päivätoiminta 2017 Ajattele ensin tavallisesti ja vasta sitten erityisesti 1

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumis- ja laitospalveluissa

Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumis- ja laitospalveluissa Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumis- ja laitospalveluissa Sari Mehtälä Ylitarkastaja @smehtalas Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeus ja sen rajoittaminen erityishuollossa Laki kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttamisesta

Itsemääräämisoikeus ja sen rajoittaminen erityishuollossa Laki kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttamisesta Itsemääräämisoikeus ja sen rajoittaminen erityishuollossa Laki kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttamisesta hallitusneuvos Pirjo Kainulainen, sosiaali- ja terveysministeriö, 24.8.2016

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumis- ja laitospalveluissa

Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumis- ja laitospalveluissa Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumis- ja laitospalveluissa Sari Mehtälä Ylitarkastaja Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin,

Lisätiedot

Kehitysvammalain toimeenpano

Kehitysvammalain toimeenpano Kehitysvammahuollon ajankohtaista: Kehitysvammalain toimeenpano 26.3.2019 Sari Mehtälä @mehtalas Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin

Lisätiedot

Sosiaalihuollon asiakkaan kohtelusta, osallisuudesta ja oikeusturvasta. OTM, VT Kaisa Post

Sosiaalihuollon asiakkaan kohtelusta, osallisuudesta ja oikeusturvasta. OTM, VT Kaisa Post Sosiaalihuollon asiakkaan kohtelusta, osallisuudesta ja oikeusturvasta OTM, VT Kaisa Post 8.2.2016 Hyvä hallinto Perusteet PL 21 :ssä: Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja

Lisätiedot

Sosiaalipalveluiden ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä kunnille ja yksityisille palvelujen tuottajille

Sosiaalipalveluiden ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä kunnille ja yksityisille palvelujen tuottajille Sosiaalipalveluiden ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä kunnille ja yksityisille palvelujen tuottajille 22.4.2015 Lakimiehen laatikko Ylitarkastaja Riikka Jackson 1 Kysymys: Tuottaja on merkitty kunnan

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumis- ja laitospalveluissa

Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumis- ja laitospalveluissa Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumis- ja laitospalveluissa Sari Mehtälä ylitarkastaja Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin,

Lisätiedot

Rajoitustoimenpiteistä päättäminen kehitysvammaisten erityishuollossa

Rajoitustoimenpiteistä päättäminen kehitysvammaisten erityishuollossa 1 Rajoitustoimenpiteistä päättäminen kehitysvammaisten erityishuollossa Taulukossa kuvattuja rajoitustoimenpiteitä voidaan käyttää kehitysvammaisten erityishuollosta annetussa laissa säädettyjen edellytysten

Lisätiedot

Vammaissopimus, itsemäärääminen ja kehitysvammalaki

Vammaissopimus, itsemäärääminen ja kehitysvammalaki Vammaissopimus, itsemäärääminen ja kehitysvammalaki Sanna Ahola Erityisasiantuntija 9.9.2016 Kehitysvammalain muutokset/sanna Ahola 1 Lainsäädännön tilanne Eduskunta hyväksyi vammaisten henkilöiden oikeuksista

Lisätiedot

Ajankohtaista aluehallintovirastosta

Ajankohtaista aluehallintovirastosta Ajankohtaista aluehallintovirastosta Sosiaalihuollon ylitarkastaja Marja-Leena Alanko Etelä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat OikeusHyvään ESAVI, Marja-Leena Alanko 19.4.2017

Lisätiedot

Ajankohtaista lainsäädännössä

Ajankohtaista lainsäädännössä Ajankohtaista lainsäädännössä Etelä-Suomen aluehallintoviraston ja Kehitysvammaisten Tukiliiton järjestämä kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Kouvolassa 8.6.2016 Sirkka Sivula Johtava lakimies, Tukiliitto

Lisätiedot

Omavalvonnan rooli valvontajärjestelmässä

Omavalvonnan rooli valvontajärjestelmässä Omavalvonnan rooli valvontajärjestelmässä Oulu/Rovaniemi 21.9.2016 Sosiaalineuvos Hanna Ahonen, Valvira Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin

Lisätiedot

Kehitysvammalain muutokset

Kehitysvammalain muutokset Kehitysvammalain muutokset Sanna Ahola Erityisasiantuntija 24.05.2016 Kehitysvammalain muutokset/sanna Ahola 1 Yleistä muutoksista 24.05.2016 Kehitysvammalain muutokset/sanna Ahola 2 1 Lainsäädännön tilanne

Lisätiedot

Laatua luvalla. HYVÄ-kehittäjäristeily 1.10.2014. Hanna Ahonen. Valvira. 1.10.2014 Hanna Ahonen 1

Laatua luvalla. HYVÄ-kehittäjäristeily 1.10.2014. Hanna Ahonen. Valvira. 1.10.2014 Hanna Ahonen 1 Laatua luvalla HYVÄ-kehittäjäristeily 1.10.2014 Hanna Ahonen Sosiaalineuvos Valvira 1.10.2014 Hanna Ahonen 1 Luvan ja ilmoituksenvaraiset sosiaalipalvelut - Ympärivuorokautinen (asiakkailla säännöllinen

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeus ja rajoittamistoimenpiteet Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma 2016

Itsemääräämisoikeus ja rajoittamistoimenpiteet Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma 2016 Perusturvalautakunta 15.12.2016 143, liite 1 Itsemääräämisoikeus ja rajoittamistoimenpiteet Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma 2016 Ajattele ensin tavallisesti ja vasta sitten erityisesti 1 RUNOKULMAN

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumis- ja laitospalveluissa

Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumis- ja laitospalveluissa Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumis- ja laitospalveluissa 26.3.2019 Sari Mehtälä @mehtalas Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin,

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus kehitysvammahuoltoon

Ajankohtaiskatsaus kehitysvammahuoltoon Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Ajankohtaiskatsaus kehitysvammahuoltoon 26.5.2016 1 Vaasa Tampere Jyväskylä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Etelä- Pohjanmaa Keski- Pohjanmaa Pohjanmaa

Lisätiedot

Pitäisikö olla huolissaan?

Pitäisikö olla huolissaan? Pitäisikö olla huolissaan? - Sosiaali- ja terveysalan ajankohtaisia valvontahavaintoja Sosiaalihuollon asiakkaan etu valvontahavaintojen valossa 25.9.2017 klo 12-15 Vireille tulleiden valvonta- ja kanteluasioiden

Lisätiedot

YKSITYISET SOSIAALIPALVELUT. Ilmoituksenvarainen toiminta ja luvanvarainen toiminta

YKSITYISET SOSIAALIPALVELUT. Ilmoituksenvarainen toiminta ja luvanvarainen toiminta YKSITYISET SOSIAALIPALVELUT Ilmoituksenvarainen toiminta ja luvanvarainen toiminta Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, ylitarkastaja Paula Mäkiharju-Brander 2.3.2017 1 Valvira ja aluehallintovirastot

Lisätiedot

Asumisen palveluiden laatu ja valvonta

Asumisen palveluiden laatu ja valvonta Asumisen palveluiden laatu ja valvonta 15.3.2018 Sari Mehtälä, ylitarkastaja sari.mehtala@valvira.fi @mehtalas Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin,

Lisätiedot

Lapin aluehallintoviraston strateginen tulossopimus ja Kuntakysely kevät 2012

Lapin aluehallintoviraston strateginen tulossopimus ja Kuntakysely kevät 2012 Lapin aluehallintoviraston strateginen tulossopimus 2012 2015 ja Kuntakysely kevät 2012 SOSIAALIHUOLTO 1 Tavoitteen arviointi: Aluehallintovirasto on valvonut seuraavia kuntien toimia: Vammaisen henkilön

Lisätiedot

Mikä ihmeen tuottajalaki? Kirsi Markkanen Kehittämispäällikkö Tehy

Mikä ihmeen tuottajalaki? Kirsi Markkanen Kehittämispäällikkö Tehy Mikä ihmeen tuottajalaki? Kirsi Markkanen Kehittämispäällikkö Tehy 28.1.2017 Miksi minun pitäisi tietää lainsäädännöstä? Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä: Ammattieettiset velvollisuudet ( 15) sovellettava

Lisätiedot

Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 3.2.2011 1 YKSITYINEN SOSIAALIPALVELU: Laki yksityisten

Lisätiedot

LAPIN KIRJAAMISVALMENTAJIEN VERKOSTOPÄIVÄ Valvontaviranomaisen puheenvuoro Rovaniemi

LAPIN KIRJAAMISVALMENTAJIEN VERKOSTOPÄIVÄ Valvontaviranomaisen puheenvuoro Rovaniemi LAPIN KIRJAAMISVALMENTAJIEN VERKOSTOPÄIVÄ Valvontaviranomaisen puheenvuoro 30.10.2017 Rovaniemi Sari Husa Sosiaalihuollon ylitarkastaja Lapin aluehallintovirasto Toimintaa ohjaavista säännöksistä Laki

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeus -oikeuden toteutuminen asumisyksiköissä ja lainsäädännön tavoitteet

Itsemääräämisoikeus -oikeuden toteutuminen asumisyksiköissä ja lainsäädännön tavoitteet Itsemääräämisoikeus -oikeuden toteutuminen asumisyksiköissä ja lainsäädännön tavoitteet Vammaispalveluiden neuvottelupäivät 18-19.2.2016 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Esityksen sisältö

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu ja erityishuolto osana palvelusuunnittelua. KVTL Salla Pyykkönen 9.11.2012

Henkilökohtainen apu ja erityishuolto osana palvelusuunnittelua. KVTL Salla Pyykkönen 9.11.2012 Henkilökohtainen apu ja erityishuolto osana palvelusuunnittelua KVTL Salla Pyykkönen 9.11.2012 Palvelujen suunnittelun olemassa oleva säädöspohja Perustuslaki yhdenvertaisuus, sosiaaliturva, oikeusturva

Lisätiedot

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta HE 96/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttamisesta Eteva kuntayhtymä Toimitusjohtaja Katrina Harjuhahto-Madetoja

Lisätiedot

Ajankohtaista aluehallintovirastosta. Pohtimolammella Lakiasiainpäällikkö Keijo Mattila, Lapin aluehallintovirasto

Ajankohtaista aluehallintovirastosta. Pohtimolammella Lakiasiainpäällikkö Keijo Mattila, Lapin aluehallintovirasto Ajankohtaista aluehallintovirastosta Pohtimolammella 26.5.2016 Lakiasiainpäällikkö Keijo Mattila, Lapin aluehallintovirasto 1 2019 aluehallintouudistuksesta Alueellisesti toimivaltaisten aluehallintovirastojen

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumis- ja laitospalveluissa vuonna 2017

Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumis- ja laitospalveluissa vuonna 2017 Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumis- ja laitospalveluissa vuonna 2017 Ylitarkastaja Sari Vuorilampi & ylitarkastaja Mari Saramaa Twitter: @ValviraViestii, @sarivuorilampi Valvira.fi,

Lisätiedot

Omavalvonta sosiaalihuollossa. Omavalvontaseminaari

Omavalvonta sosiaalihuollossa. Omavalvontaseminaari Omavalvonta sosiaalihuollossa Omavalvontaseminaari 21.9.2016 Marjut Eskelinen, Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue 22.9.2016 1 Omavalvontasuunnitelma (SospaL 922/2011)

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita lakiuudistuksesta ja kehitysvammahuollon valvonnasta

Ajankohtaisia asioita lakiuudistuksesta ja kehitysvammahuollon valvonnasta Ajankohtaisia asioita lakiuudistuksesta ja kehitysvammahuollon valvonnasta Kehitysvammahuollon yhteistyökokous 8.11.2011 23.11.2011 1 Laki yksityisistä sosiaalipalveluista voimaan 1.10.2011 Lain keskeisimmät

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumispalveluissa

Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumispalveluissa Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumispalveluissa Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin

Lisätiedot

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 13.12.2010 1 YKSITYINEN SOSIAALIPALVELU: Laki

Lisätiedot

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto. Kehitysvammahuolto

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto. Kehitysvammahuolto Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Kehitysvammahuolto Ylitarkastaja Saija Kujansuu 22.11.2016 1 LSSAVI, kehitysvammahuolto Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, kehitysvammahuollon paikantaminen

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN VALVONTAOHJELMA JA OMAVALVONTA Riitta Husso, LM Valvira

VALTAKUNNALLINEN VALVONTAOHJELMA JA OMAVALVONTA Riitta Husso, LM Valvira VALTAKUNNALLINEN VALVONTAOHJELMA JA OMAVALVONTA 28.10.2015 Riitta Husso, LM Valvira 1 SO-TE VALVO 2015-2018 Valvonnan kohteet 1. Palvelurakenteet 2. Palvelujen saatavuus 3. Palvelujen sisältö ja laatu

Lisätiedot

Yksityisten sosiaalipalvelujen toimintaedellytykset, sosiaalipalvelujen määrittely sekä lupa- ja rekisteröintimenettely

Yksityisten sosiaalipalvelujen toimintaedellytykset, sosiaalipalvelujen määrittely sekä lupa- ja rekisteröintimenettely Yksityisten sosiaalipalvelujen toimintaedellytykset, sosiaalipalvelujen määrittely sekä lupa- ja rekisteröintimenettely Järvenpään seurakuntaopisto 9.11.2017 1 Aluehallintovirastot Peruspalvelut, oikeusturva

Lisätiedot

Omavalvontasuunnitelma yksityissektorilla

Omavalvontasuunnitelma yksityissektorilla Omavalvontasuunnitelma yksityissektorilla Yksityissektorin edunvalvonnalliset päivät 2017 Tehy Yhteiskuntasuhteet ja kehittäminen toimiala 15.9.2017 1 Keskustele naapurisi kanssa: Onko työpaikallasi omavalvontasuunnitelma?

Lisätiedot

Aluehallintoviraston sosiaalihuollon ohjaus ja valvonta

Aluehallintoviraston sosiaalihuollon ohjaus ja valvonta Aluehallintoviraston sosiaalihuollon ohjaus ja valvonta Sosiaalihuollon ylitarkastaja Jaana Jokiniitty Etelä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat Sosiaalihuollon ylitarkastaja

Lisätiedot

AVIn rooli infektioiden torjunnassa ja laadun varmistamisessa

AVIn rooli infektioiden torjunnassa ja laadun varmistamisessa AVIn rooli infektioiden torjunnassa ja laadun varmistamisessa Lääninlääkäri Katja Paakkola, Lounais-Suomen aluehallintovirasto Infektioiden torjunnalla turvaa ja laatua hoitolaitoksiin Terveydenhuolto/sosiaalihuolto

Lisätiedot

Ilmoituksenvaraisen yksityisen varhaiskasvatuksen rekisteröinti ja omavalvontasuunnitelma

Ilmoituksenvaraisen yksityisen varhaiskasvatuksen rekisteröinti ja omavalvontasuunnitelma Ilmoituksenvaraisen yksityisen varhaiskasvatuksen rekisteröinti ja omavalvontasuunnitelma Jyväskylä 25.10.2016 Marja-Liisa Keski-Rauska Ylitarkastaja (varhaiskasvatus) 1 Ilmoitus yksityisestä sosiaalipalvelutoiminnasta

Lisätiedot

OMAVALVONTA ON RISKIENHALLINTAA

OMAVALVONTA ON RISKIENHALLINTAA OMAVALVONTA ON RISKIENHALLINTAA Omavalvonnan tilaa koskevan selvitys vanhusten ympärivuorokautisissa toimintayksiköissä sekä lastensuojelulaitoksissa Omavalvontaseminaari 22.11.2017 Omavalvonnan tarkastelu

Lisätiedot

VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä

VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät 8.11.2018 Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä Mikä on julkinen hallintotehtävä ja mitä vaatimuksia sen hoitamiseen liittyy? Julkinen

Lisätiedot

Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet

Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet 24.2.2015 Rovaniemi Lakimies Timo Mutalahti Sininauhaliitto Asuminen ja päihteet Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista

Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista Kehitysvammaliiton opintopäivät 4.11.2015 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista Itsemääräämisoikeus Kehitysvammalain

Lisätiedot

Sijaishuollon valvonnasta aluehallintovirastossa

Sijaishuollon valvonnasta aluehallintovirastossa Sijaishuollon valvonnasta aluehallintovirastossa Näkökulmia sijaishuollon lastensuojelutyöhön Petrea 29.10.2014 1 Toimivaltapykäliä SHL 3.2 : aluehallintovirastolle kuuluu sosiaalihuollon suunnittelu,

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeuden edistäminen ja ennakolliset toimet rajoitustoimien käytön ehkäisemiseksi

Itsemääräämisoikeuden edistäminen ja ennakolliset toimet rajoitustoimien käytön ehkäisemiseksi Itsemääräämisoikeuden edistäminen ja ennakolliset toimet rajoitustoimien käytön ehkäisemiseksi Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL 18.11.2016 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Itsemääräämisoikeus

Lisätiedot

Potilaan asema ja oikeudet

Potilaan asema ja oikeudet Potilaan asema ja oikeudet Lakimies, VT Heli Kajava 12.9.2018 1 Potilaan oikeudet potilaslaissa (laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992) oikeus laadultaan hyvään terveydentilan edellyttämään hoitoon

Lisätiedot

OMAVALVONTA. Valviran näkökulmasta. Riitta Husso

OMAVALVONTA. Valviran näkökulmasta. Riitta Husso OMAVALVONTA Valviran näkökulmasta Riitta Husso 2.11.2015 1 OMAVALVOTA sote-palveluissa Yksityinen sosiaalihuolto Laki yksityisistä sosiaalipalveluista (922/2011) 6 Julkiset vanhuspalvelut Vanhuspalvelulaki

Lisätiedot

UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI

UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI Sanna Ahola Erityisasiantuntija Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö 5.11.2018 Uudistuva vammaispalvelulaki / Sanna Ahola 1 VAMMAISPALVELUJA KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUN JA KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA. 20.11.2014 Kehitysvammaisten Tukiliiton tilaisuus / Jyväskylä 20.11.

VAMMAISPALVELUN JA KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA. 20.11.2014 Kehitysvammaisten Tukiliiton tilaisuus / Jyväskylä 20.11. VAMMAISPALVELUN JA KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA 20.11.2014 Kehitysvammaisten Tukiliiton tilaisuus / Jyväskylä 20.11.2014 PM-B 1 Aluehallintovirastot - Toimialueet maakuntajakoon pohjautuvia -

Lisätiedot

YKSITYISEN PALVELUJEN TUOTTAJAN TOIMINTAKERTOMUS 2018 LUVANVARAISET SOSIAALIPALVELUT

YKSITYISEN PALVELUJEN TUOTTAJAN TOIMINTAKERTOMUS 2018 LUVANVARAISET SOSIAALIPALVELUT YKSITYISEN PALVELUJEN TUOTTAJAN TOIMINTAKERTOMUS 2018 LUVANVARAISET SOSIAALIPALVELUT 1. Perustiedot palvelujen tuottajasta Palvelujen tuottajan nimi (yhtsön rekisteriotteen mukainen nimi) Y-tunnus Toiminimi

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA 15.5.2014 1

KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA 15.5.2014 1 KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA 15.5.2014 1 Aluehallintoviraston ohjaus ja valvonta Aluehallintoviraston ohjauksen eri muodot: seminaarit, ohjeet, kannanotot, Internet, sähköposti- ja puhelinohjaus,

Lisätiedot

Omavalvonnan toimeenpano vanhustenhuollon palveluissa

Omavalvonnan toimeenpano vanhustenhuollon palveluissa Omavalvonnan toimeenpano vanhustenhuollon palveluissa Ikäihmisten kotiin annettavat palvelut Rovaniemi 10.10.2017 Hanna Ahonen Sosiaalineuvos, Valvira 1 Säädöspohja Yksityiset ja julkiset sosiaalihuollon

Lisätiedot

Asiantuntijatiimin rooli ja tehtävät Itsemääräämisoikeuden rajoittaminen, ratkaisut ja päätökset

Asiantuntijatiimin rooli ja tehtävät Itsemääräämisoikeuden rajoittaminen, ratkaisut ja päätökset Asiantuntijatiimin rooli ja tehtävät Itsemääräämisoikeuden rajoittaminen, ratkaisut ja päätökset AVI:n ja Valviran koulutuspäivä 6.11.2017 Kehitysvammaisten itsemääräämisoikeus Nykytilanne ja kehitysvammalain

Lisätiedot

Kunta ja aluehallintovirasto yksityisten sosiaalipalvelujen valvojina Lupaviranomaisten yhteistyö ja velvoitteet

Kunta ja aluehallintovirasto yksityisten sosiaalipalvelujen valvojina Lupaviranomaisten yhteistyö ja velvoitteet Kunta ja aluehallintovirasto yksityisten sosiaalipalvelujen valvojina Lupaviranomaisten yhteistyö ja velvoitteet 1 Yksityinen sosiaalipalvelu? Laki yksityisistä sosiaalipalveluista (922/2011) 3 Sosiaalihuoltolain(1301/2014)

Lisätiedot

Uuden lain huomiointi Kolpeneen palvelukeskuksessa

Uuden lain huomiointi Kolpeneen palvelukeskuksessa Kehitysvammalain muutos tuli voimaan kesäkuussa 2016. Lakia kehitysvammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeuden vahvistamisesta oli odotettu pitkään. Kuntayhtymässä oli silloin voimassa v. 2010 valmistuneet

Lisätiedot

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2 Luo luottamusta Suojele lasta 16.11.2016 Jaana Tervo 2 1 Lasten suojelemisen yhteistyötä ohjaavat periaatteet sekä tiedonvaihtoa ja yhteistyötä ohjaava lainsäädäntö Suojele lasta Varmista lapsen aito osallisuus

Lisätiedot

Asiakkaan ja potilaan oikeudet ja oikeusturva kotihoidossa

Asiakkaan ja potilaan oikeudet ja oikeusturva kotihoidossa Asiakkaan ja potilaan oikeudet ja oikeusturva kotihoidossa Ikäihmisten kotiin annettavat palvelut Tampere 9.11.2017 Ylitarkastaja Päivi Ahvenus [Ylitarkastaja Päivi Ahvenus 13.11.2017 1 Kotihoito sisältää

Lisätiedot

SOSIAALIPALVELUIDEN OHJAUKSEN JA VALVONNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ KUNNILLE JA YKSITYISILLE PALVELUJEN TUOTTAJILLE KUNTA JA ALUEHALLINTOVIRASTO

SOSIAALIPALVELUIDEN OHJAUKSEN JA VALVONNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ KUNNILLE JA YKSITYISILLE PALVELUJEN TUOTTAJILLE KUNTA JA ALUEHALLINTOVIRASTO SOSIAALIPALVELUIDEN OHJAUKSEN JA VALVONNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ KUNNILLE JA YKSITYISILLE PALVELUJEN TUOTTAJILLE 15.4.2015 KUNTA JA ALUEHALLINTOVIRASTO YKSITYISTEN SOSIAALIPALVELUJEN VALVOJINA LUPAVIRANOMAISTEN

Lisätiedot

Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille

Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt Helsingin sosiaalivirasto Vammaisten sosiaalityö 26.1.2010 www.hel.fi Sosiaalityö ja palveluohjaus Sosiaaliturvaa

Lisätiedot

Vanhuspalveluiden valvonnan toimeenpano

Vanhuspalveluiden valvonnan toimeenpano Vanhuspalveluiden valvonnan toimeenpano 2014-2017 Ylitarkastaja Lilli Autti Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin

Lisätiedot

Vanhuspalvelulain toimeenpanon valvonta

Vanhuspalvelulain toimeenpanon valvonta Vanhuspalvelulain toimeenpanon valvonta Ylitarkastaja Lilli Autti Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin

Lisätiedot

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET Merja Karinen lakimies 02112017 OIKEUS SOSIAALITURVAAN JA TERVEYSPALVELUIHIN Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus

Lisätiedot

Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä

Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015 HE 354/2014 Vp Lakiklinikka Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 lakimies Maria Porko Taustaa Lain valmistelu» Pohja valmistelulle pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmassa

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeuslaki

Itsemääräämisoikeuslaki Itsemääräämisoikeuslaki Oma elämä omannäköiset palvelut -seminaari 27.11.2014 Liisa Murto oikeuksienvalvontalakimies Näkövammaisten Keskusliitto ry Taustaa lainsäädännölle Perusoikeudet ja perustuslain

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollossa -

Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollossa - Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollossa - Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain toimeenpanon seuranta koulutustilaisuus 3.11.2017 Kehitysvammahuollon ajankohtaista Lakimies Pirjo

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan itsemääräämisoikeus työryhmän alustavat linjaukset Koske X juhlii positiivista polkua Jyväskylä 10.5.

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan itsemääräämisoikeus työryhmän alustavat linjaukset Koske X juhlii positiivista polkua Jyväskylä 10.5. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan itsemääräämisoikeus työryhmän alustavat linjaukset Koske X juhlii positiivista polkua Jyväskylä 10.5.2012 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON LÄHTÖKOHTINA UNIVERSAALIT

Lisätiedot

Uusi itsemääräämisoikeuslaki

Uusi itsemääräämisoikeuslaki Uusi itsemääräämisoikeuslaki Sujuvat palvelut, täysivaltainen elämä Kuopio 29.10.2014 Sirkka Sivula Itsemääräämisoikeuslaki Laki sosiaalihuollon asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeuden vahvistamisesta

Lisätiedot

VUONNA 2017 KÄSITELLYT SOSIAALIHUOLLON VALVONTA- ASIAT

VUONNA 2017 KÄSITELLYT SOSIAALIHUOLLON VALVONTA- ASIAT VUONNA 7 KÄSITELLYT SOSIAALIHUOLLON VALVONTA- ASIAT Sosiaalihuollon käsiteltäväksi tulleet ja ratkaistut valvonta-asiat vuonna 7 8 77 35 46 4 7 Vireille tulleet Ratkaistut 6 4 Valvontaohjelmiin perustuva

Lisätiedot

Palvelujen hyvän laadun varmistaminen omavalvonnan ja viranomaisvalvonnan avulla

Palvelujen hyvän laadun varmistaminen omavalvonnan ja viranomaisvalvonnan avulla Palvelujen hyvän laadun varmistaminen omavalvonnan ja viranomaisvalvonnan avulla Vanhustyön vastuunkantajat 15.5.2014 Hanna Ahonen Sosiaalineuvos Valvira 15.5.2014 Hanna Ahonen 1 Omavalvonta Palveluntuottaja

Lisätiedot

ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUSLAKI Yhteisvoimin pakkoa vähentämään

ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUSLAKI Yhteisvoimin pakkoa vähentämään ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUSLAKI Yhteisvoimin pakkoa vähentämään Koulutuspäivä ja verkostotapaaminen Biomedicum 6.11.2014 J. Moring 1 Mielenterveys- ja päihdeasioita koskevat lakiuudistukset osa isompaa kokonaisuutta

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Päivi Lauri paivi.lauri@ppshp.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Kehitysvammaisen henkilön itsemääräämisoikeus ja sen rajoittaminen

Kehitysvammaisen henkilön itsemääräämisoikeus ja sen rajoittaminen Kehitysvammaisen henkilön itsemääräämisoikeus ja sen rajoittaminen Kehitysvammapsykiatrian koulutuspäivä Helsinki 10.4.2014 Sirkka Sivula Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Peruste: Perusoikeudet Yhdenvertaisuus

Lisätiedot

Omavalvonnan toimeenpano vanhustenhuollon palveluissa. Ikäihmisten kotiin annettavat palvelut Turku Riitta Husso Lakimies, Valvira

Omavalvonnan toimeenpano vanhustenhuollon palveluissa. Ikäihmisten kotiin annettavat palvelut Turku Riitta Husso Lakimies, Valvira Omavalvonnan toimeenpano vanhustenhuollon palveluissa Ikäihmisten kotiin annettavat palvelut Turku 8.11.2017 Riitta Husso Lakimies, Valvira 1 Säädöspohja Yksityiset ja julkiset sosiaalihuollon palveluyksiköt

Lisätiedot

Sosiaalipalveluiden ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä kunnille ja yksityisille palvelujen tuottajille

Sosiaalipalveluiden ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä kunnille ja yksityisille palvelujen tuottajille Sosiaalipalveluiden ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä kunnille ja yksityisille palvelujen tuottajille 15.4.2015 Lakimiehen laatikko Ylitarkastaja Riikka Jackson Kysymys: Kuinka mielestänne parhaiten

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaispalveluissa henkilökohtainen apu ja vammainen lapsi

Ajankohtaista vammaispalveluissa henkilökohtainen apu ja vammainen lapsi Sosiaalipalvelut -tulosalue 1 Ajankohtaista vammaispalveluissa henkilökohtainen apu ja vammainen lapsi Päivi Nurmi-Koikkalainen 21.10.2008 Rovaniemi Oikeudenmukaisuus = normit + käytäntö H.T. Klami 1990

Lisätiedot

Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue. Itä-Suomen aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue. Itä-Suomen aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Palvelujen ja tukitoimien yksilöllinen järjestäminen palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Riskinarviointi vanhustenhuollon palveluiden valvonnassa

Riskinarviointi vanhustenhuollon palveluiden valvonnassa Riskinarviointi vanhustenhuollon palveluiden valvonnassa Ylitarkastaja Elina Uusitalo Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista.. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus ja Rosendahl eija.o.rosendahl@oikeus.f

Lisätiedot

Miten varmistetaan palvelujen hyvä laatu ja lainmukainen toiminta

Miten varmistetaan palvelujen hyvä laatu ja lainmukainen toiminta Miten varmistetaan palvelujen hyvä laatu ja lainmukainen toiminta Sosiaalihuoltolain toimeenpanon aluekierros 2015 14.1.2015 Valvira 1 Valvonta ja ohjaus Sosiaalihuoltolaista (710/1982) jäävät voimaan

Lisätiedot

Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet. Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet

Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet. Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2001:1 Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Sosiaali- ja terveysministeriö Helsinki 2001 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-0892-6 Sosiaalihuollon asiakkaan asema

Lisätiedot