Tekesin ohjelmaraportti 8/2012. Loppuraportti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tekesin ohjelmaraportti 8/2012. Loppuraportti"

Transkriptio

1 Tekesin ohjelmaraportti 8/2012 Loppuraportti Tuli-ohjelman loppuraportti

2 10

3 Jorma Helin (toim.) Tuli-ohjelman loppuraportti w Loppuraportti Tekesin ohjelmaraportti 8/2012 Helsinki

4 Tekes rahoitusta ja asiantuntemusta Tekes on innovaatiorahoittaja. Rahoitamme kasvuun ja uuteen liiketoimintaan tähtäävien innovaatioiden kehittämistä ja uuden osaamisen luomista. Kannustamme edelläkävijyyteen. Asiakkaitamme ovat yritykset, tutkimusorganisaatiot ja julkisten palvelujen tarjoajat. Tekesillä on vuosittain käytettävissä avustuksina ja lainoina noin 550 miljoonaa euroa tutkimus- ja kehitysprojektien rahoitukseen. Tekesin ohjelmat valintoja suomalaisen osaamisen kehittämiseksi Tekesin ohjelmat ovat laajoja monivuotisia kokonaisuuksia, jotka on suunnattu elinkeinoelämän ja yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta tärkeille alueille. Ohjelmilla luodaan uutta osaamista ja yhteistyöverkostoja. Copyright Tekes Kaikki oikeudet pidätetään. Tämä julkaisu sisältää tekijänoikeudella suojattua aineistoa, jonka tekijänoikeus kuuluu Tekesille tai kolmansille osapuolille. Aineistoa ei saa käyttää kaupallisiin tarkoituksiin. Julkaisun sisältö on tekijöiden näkemys, eikä edusta Tekesin virallista kantaa. Tekes ei vastaa mistään aineiston käytön mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. Lainattaessa on lähde mainittava. ISSN ISBN Kannen kuva: Tekes Taitto: DTPage Oy 4

5 Alkusanat Kansainvälinen kilpailu on kiristynyt entisestään. Suomen kaltaisen pienen innovaatiovetoisen maan on kyettävä jatkossa entistä paremmin hyödyntämään resurssinsa, etenkin innovaatiokykynsä. Julkinen tutkimus on ollut merkittävässä roolissa tukemassa elinkeinoelämän kehittymistä. Yhteistyö yritysten ja tutkimusorganisaatioiden kanssa on luonut vahvan pohjan yritysten menestymiselle kansainvälisillä markkinoilla. Julkiseen tutkimukseen sisältyy kuitenkin enemmän mahdollisuuksia kuin mitä olemassa olevat yritykset kykenevät hyödyntämään. Siksi on yhä tärkeämpää, että tutkimuksen pohjalta syntyy Suomeen myös kokonaan uutta liiketoimintaa ja uusia kansainvälisiltä markkinoilta kasvua hakevia yrityksiä. Tekes on jo vuosien ajan määrätietoisesti tehnyt työtä julkisen tutkimuksen laajemman hyödyntämisen edistämiseksi. Nyt päättyvä Tuli-ohjelma edustaa tärkeää askelta tällä tiellä. Sen myötä toimien painopistettä siirrettiin kohti pysyvämpien ja vahvempien kaupallistamis- ja hyödyntämisrakenteiden synnyttämistä ja kehittämistä julkista tutkimusta harjoittaviin organisaatioihin. Tässä raportissa hahmotetaan ohjelman taustoja, sen aikaista toimintaa ja ohjelman keskeisiä tuloksia. Kehitys Tuli-ohjelman aikana on ollut monella tavalla myönteistä, vaikka osin epätasaista. Kaupallistaminen ja muu tutkimustulosten hyödyntäminen ovat saamassa yhä vahvempaa jalansijaa tutkimusorganisaatioissa. Tuli-ohjelma on vahvistanut tätä kehitystä useassa yliopistossa ja tutkimuslaitoksessa. Erityisen maininnan ansaitsevat monet ammattikorkeakoulut, joiden kaupallistamistoiminta on vahvistunut Tuli-ohjelman myötä merkittävästi. Tuli-ohjelmaa tulee tarkastella osana laajempaa uuden liiketoiminnan ja uusien yritysten syntymistä edistävää kokonaisuutta. Päättyvän Tuli-ohjelman tilalle onkin jo kehitetty ja käynnistetty uusia toimintamalleja varmistamaan, että ekosysteemin kehitys jatkuisi oikean suuntaisena. Tutkimusorganisaatiolla on tässä merkittävä rooli ja etenkin opiskelijoiden oma aktiivisuus ja kasvava mielenkiinto yrittäjyyttä kohtaan näyttää lupaavalta. Jatkossa Tekesin ja muiden toimijoiden keskeinen tehtävä onkin pyrkiä kaikin keinoin vahvistamaan uuden liiketoiminnan ja uusien kasvuyritysten syntymistä. Yhtenä keskeisenä lähtökohtana tälle on yliopistoissa, tutkimuslaitoksissa ja ammattikorkeakouluissa harjoitettava tutkimustoiminta. Uskomme, että Tuli-ohjelma on omalta osaltaan tukenut tutkimusorganisaatioissa välttämätöntä kulttuurin muutosta kohti myönteisempää suhtautumista kaupallistamiseen ja yrittäjyyteen sekä parantanut niiden edellytyksiä kaupallistaa tutkimustoimintansa tuloksia. Haluamme kiittää ohjelman johtoryhmää ja koordinaattoreita sekä kaikkia ohjelmaan osallistuneita arvokkaasta työstä Tuli-ohjelman ja sen tavoitteiden hyväksi. Marraskuu, 2012 Tekes 5

6 Tiivistelmä Tuli-ohjelma käynnistyi vuonna 2008 tilanteessa, jossa yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten toivottiin tarttuvan entistä voimallisemmin kaupallistamisen haasteisiin ja vaikuttavan tutkimuspanosten kaupallistamisen tuloksiin. Aiemmin Tuli-toimintamalli perustui palvelujen ostoon teknologiakeskuksilta ja konsulteilta. Uudessa ohjelmassa Tekesin rahoitus myönnettiin suoraan yliopistoille, korkeakouluille ja tutkimuslaitoksille. Tuli-rahoitusta käytettiin kaupallistamishankkeita tukevien asiantuntijapalvelujen ostoon, minkä lisäksi rahoitus mahdollisti myös oman organisaation kaupallistamistoiminnan kehittämisen ja konkreettisen työn hankkeiden hyväksi. Ohjelman alussa rahoitusta sai yhteensä 46 organisaatiota, 18 yliopistoa, 23 ammattikorkeakoulua ja viisi tutkimuslaitosta. Ohjelman aikana osa organisaatioista jäi pois omaan päätökseen perustuen, joitakin yliopistoja yhdistyi ja lisäksi jaksorahoituspäätöksiä tehtiin valikoidusti ohjelman aikaisiin tuloksiin perustuen. Viimeisessä vaiheessa mukana oli 10 yliopistoa 13 ammattikorkeakoulua ja kaksi tutkimuslaitosta. Kaikki mukana olleet organisaatiot kuuluivat useamman toimijan konsortioihin, mikä edisti toimijoiden välistä verkottumista, yhteistyötä ja hyvien käytäntöjen jakamista. Tuli-rahoitusta sai vuosina aikana yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa ja ammattikorkea koulussa 875 hanketta. Suhteessa rahoitettujen hankkeiden määrään, Tuli-yhteyshenkilöille esiteltiin n. 2,5-kertainen määrä ideoita hankeaihioiksi kaupallisen potentiaalin arviointiin. Vuosina perustettiin yliopistoista ja tutkimuslaitoksista yhteensä 135 yritystä ja ammattikorkeakouluista 52 yritystä. Tuli-ohjelma tuki merkittävästi kaupallistamisosaamisen kehittymistä tutkimus- ja innovaatiopalveluissa, tutkijoissa ja opiskelijoissa. Se myös lisäsi laajasti toimijoiden ja sidosryhmien näkemystä kaupallistamisen kokonaisuudesta ja toimintaympäristön vaatimuksista. Toimijat kehittivät omissa organisaatioissaan tarkoituksenmukaisia kaupallistamisen edellyttämiä rakenteita, prosesseja ja verkostoja. Kaupallistamistoiminnan tunnettuus ja myönteisyys sitä kohtaan lisääntyi ohjelman aikana. Tutkimustulosten hyödyntäminen on organisaatioiden suunnitelmissa ja käytännön työssä enemmän esillä. Keskustelu tutkimusja innovaatiopalvelujen henkilöstön ja johdon välillä lisääntyi ja systematisoitui useimmissa organisaatioissa. Merkittävä kulttuurin muutos tapahtui myös opiskelijayrittäjyyden huomioinnissa ja uusia yrittäjyysyhteisötyyppisiä aktiviteetteja lisääntyi ohjelman aikana yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa. Tuli-ohjelma sijoittui Tekesin tutkimusrahoituksen uudistuksen ajankohtaan, jolloin kaupallistamiseen tähtäävä tutkimusrahoitus muuttui merkittävästi. Tuli-ohjelman aikana lisättiin kaupallistamisosaamista ja edistettiin osaltaan organisaatioiden kyvykkyyttä toimia uudessa tilanteessa ja vastata sen tuomiin haasteisiin. 6

7 Sisältö Alkusanat...5 Tiivistelmä Tuli-ohjelman tausta, tavoitteet ja toimintamalli Ohjelman tavoitteet Uudistunut Tulin toimintamalli Tuli-konsortiot Ohjelman palvelut tukea verkostoitumiseen ja kehittämiseen Tuli-ohjelman keskeisiä tuloksia Tulin numeerisia tuloksia Yhteenveto yliopistojen ja tutkimuslaitosten tuloksista Yhteenveto ammattikorkeakoulujen tuloksista Tuli-rahoitusta saaneiden hankkeiden toimialajakauma Organisaatiot verkottuivat Kulttuurin muutos Osaaminen kehittyi Kaupallistamisprosesseja tehostettiin Tekesin tutkimusrahoituksen uudistus ja ohjelman aikaiset muutostekijät Ammattikorkeakoulut Keksintösäätiön Tuoteväylä-palvelun yhteyteen Ohjelman resursoinnista ja organisaatiosta Rahoitus Johtoryhmä ja ohjelmatiimi...25 Tekesin ohjelmaraportteja

8 1 Tuli-ohjelman tausta, tavoitteet ja toimintamalli Tekesillä on ollut julkisen tutkimuksen tulosten kaupallistamista edistäviä erityistoimenpiteitä jo vuodesta 1993 alkaen. Tänä aikana Suomen kansantalous on kohdannut historiallisen laajan ja nopean rakennemuutoksen. Tekes tunnisti kansantalouden merkittävän uudistustarpeen vuonna 2006, jonka johdosta Tuli-toimintamallia lähdettiin kehittämään merkittävästi vuonna Merkittävän tutkimuspanoksen haluttiin tuottavan tuloksia kaupallistamisessa ja Tulin osalta siirryttiin toimintamalliin, jossa yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten toivottiin tarttuvan voimakkaammin kaupallistamisen haasteisiin. Aiempi Tuli-toimintamalli ( ) perustui palvelun ostoon teknologiakeskuksilta ja kaupallistamiskonsulteilta. Aiemmassa toimintamallissa yliopistojen ja korkeakoulujen oma toiminta keskittyi pääasiallisesti keksintöilmoitusprosessin hoitamiseen ja minimipalveluiden tarjoamiseen. Uudessa ohjelmassa Tekesin rahoitus päätettiin myöntää suoraan korkeakouluille ja tutkimuslaitoksille. Alussa ohjelma oli avoin, siihen osallistuikin parhaimmillaan yli 40 organisaatiota. Aiempaan Tuli-ohjelmaan verrattuna toteutettiin kolme merkittävää muutosta: 1. ennen Tuli-ohjelmassa yksittäisen innovaatioaihion kehittäminen oli rajattu enintään euron arvoisten palvelujen ostoon. Varsinaisen kaupallistamisvaiheen ja aihion kehittämisvaiheen välille jäi rahoitusaukko. 2. aiemmassa Tuli-toimintamallissa ei yritetty muuttaa julkisen tutkimuksen kaupallistamisen rakenteita ja rahoituspohjaa, joka taas oli uudessa ohjelmassa keskeinen sisältö. Tuli-ohjelman rahoitus ja palvelut päätettiin kohdentaa erityisesti sellaiseen toimintaan, joka edisti julkisen tutkimuksen hyödyntämisrakenteiden kehittymistä. 3. uudessa Tuli-ohjelmassa rahoitusta kohdistui myös yliopiston, korkeakoulun tai tutkimuslaitoksen omiin henkilöstökuluihin, jolla mahdollistettiin keksijöiden, innovaattoreiden ja innovaatiopalveluiden konkreettinen työ hankkeiden hyväksi. Viime vuosien aikana yhtenä vaikuttajana julkisen tutkimuksen tehostamisvaateille on ollut muuttunut lainsäädäntö (Korkeakoulukeksintölaki 2007, Laki julkisista hankinnoista 2007, Talousarviolaki 2004, Yliopistolakiin tehty muutos yliopistorahastoista 2006). Lakimuutoksilla on kahdensuuntaista vaikutusta, ne ovat tuoneet velvoitteita, mutta ovat myös antaneet uusia mahdollisuuksia kaupallistamisen tehostamiseksi. 1.1 Ohjelman tavoitteet Tarkasteltaessa taloudellista potentiaalia omaavien ideoiden kaupallistamista tukevien toimenpiteiden kokonaisuutta voidaan todeta, että Tuli-ohjelma asemoitui osaksi laajempaa innovaatiopolitiikan toimenpiteiden kokonaisuutta. Politiikkatoimenpiteisiin liittyy useita lainsäädännöllisiä, koulutuksellisia ja organisaatioiden toimintaan liittyviä tekijöitä. Tästä johtuen eri toimijoiden yhteisellä näkemyksellä ja tahtotilalla on suuri merkitys julkisen tutkimuksen tulosten hyödyntämisessä. Tuli-ohjelman avulla tavoiteltiinkin toimijoiden yhteistä tahtotilaa ja julkisen tutkimuksen kaupallistamisprosessien tehostamista. Ohjelman visioksi/missioksi määritettiin: Suomessa on hyvää kansainvälistä tasoa olevat julkisen tutkimuksen kaupallistamisprosessit ja niitä tukevat rakenteet. Taloudellista potentiaalia sisältävät julkisen tutkimuksen tulokset siirtyvät nopeasti ja tehokkaasti kaupallisesti hyödynnettävään muotoon. 8

9 Ohjelmasuunnitelmassa määriteltiin ohjelmalle seuraavat tavoitteet: 1. Julkisen tutkimuksen kaupallistamisvalmiuksien, -prosessien, -rakenteiden ja osaamisen pitkäjänteinen kehittäminen, tehostaminen ja nostaminen kansainväliselle tasolle. 2. Saada yliopistot ja korkeakoulut asemoimaan ja resursoimaan tutkimustulosten kaupallistamisen strategisesti tärkeäksi osaksi toimintaansa. 3. Saattaa yliopistot, korkeakoulut ja ammattikorkeakoulut tiiviiseen yhteistyöhön ja yhteisiin toiminnallisiin konsortioihin kaupallistamiseen tähtäävässä toiminnassa. 4. Saada huipputason tutkijat ja liiketoiminnan kehittämisen ammattilaiset yhteistyöhön sekä luoda tehokkaasti toimivia teknologiansiirtoverkostoja tutkimusorganisaatioiden ja yksityisten palvelutarjoajien välille potentiaalisten aihioiden kaupallistamisessa. 5. Saattaa julkisen tutkimuksen tulosten lisensointi ja teknologian myynti kansainväliselle tasolle. 6. Vahvistaa edellytyksiä sille, että julkisen tutkimuksen tuloksista, osaamisesta ja osaajista tulee merkittävä uuden liiketoiminnan ja kasvuyritysten lähde. Tuli-toimijat raportoivat Tekesille ohjelman vaikuttavuuden arviointia tukevista asioista. Lisäksi Tuli-ohjelmassa mukana olleilta toimijoilta edellytettiin raportointia tietyistä toiminnan tuloksellisuutta ja volyymia kuvaavista tulosindikaattoreista. Näitä on esitelty luvussa 2.2. Ohjelman vaikuttavuuden seurantaan oli tarkoitus toteuttaa myös väliarviointi. Tätä ei kuitenkaan nähty tarpeelliseksi, sillä ohjelma päätettiin lopettaa suunniteltua aikaisemmin. 1.2 Uudistunut Tulin toimintamalli Ohjelma koostui seuraavista keskeisistä osa-alueesta: 1. Vaiheistetut kaupallistamispotentiaalin selvittämisprojektit (ns. perus- Tulin rahoitusprojektit). Yksittäiselle rahoitettavalle projektille määritettiin alla olevan taulukon mukaiset vaiheet ja rahoituksen tasot. Pääsääntöisesti hankkeet etenivät vaiheittain, erityisesti ensiarviointivaihe edellytettiin lähes poikkeuksetta. Ensiarviointivaiheessa tuotettiin nopeasti idean hyödyntämismahdollisuuksien arviointia tukevaa tietoa. Usein tähän vaiheeseen liittyi ennakkouutuustutkimus ja alustavat markkinaselvitykset. Arviointivaiheessa syvennettiin idean potentiaalisten markkinoiden ja kilpailukyvyn tietoa sekä määriteltiin hyödyntämispolku. Edellä mainittujen vaiheiden toteuttamisessa oli pääsääntöisesti mukana konsultteja ostopalveluna. Jalostamisvaiheessa selvitettiin edelleen kaupallistamisen kannalta kriittisiä tekijöitä sekä edettiin tyypillisesti prototyypin valmistamiseen. Alle 5000 euron ensiarviointivaiheen päätöksistä vastasi muodollisesti kunkin organisaation Tuli-yhteyshenkilö. Luonnollisesti oman organisaation käytännön mukaisesti päätöksentekoon saattoi osallistua laajempi tiimi. Arviointi- ja jalostusvaiheen rahoitusta koskeva päätöksenteon vastuu oli kunkin konsortion projektiryhmällä (ks. kappale 1.3) Tuli-ohjelman suunnitteluvaiheessa yhdeksi rahoitusprojektien vaiheeksi määriteltiin Proof of Concept -rahoitus (PoC) eli yli euron hankkeet suurempina kokonaisuuksina jalostusvaiheen jälkeen. PoC-tyyppinen rahoitus eli Tutkimustulosten kaupallistamisen valmistelurahoitus eriytettiin kuitenkin Tekesissä omaksi projektiluokaksi osaksi normaalia tutkimusrahoitusprosessia ja näin ollen irti Tuli-ohjelmasta. Tätä rahoitusta oli mahdollista hakea ensimmäisen kerran syksyllä Sittemmin Tekesin tutkimusrahoituksen yhteydessä laajemmat kaupallistamiseen tähtäävät hankkeet jalostuivat osaksi Tutkimustuloksista uutta tietoa ja liiketoimintaa -rahoitusta (TUTL), jota on käsitelty luvussa 3. Ensiarviointivaihe Arviointivaihe Jalostusvaihe Raha/idea Alle 5000 eur Alle eur Alle eur Päättäjä Tuli-yhteyshenkilö Projektiryhmä Vasteaika asiakkaalle Välittömästi Alle kuukausi Vaiheen kesto Muutamia viikkoja 1 3 kk 1 6 kk 9

10 2. Organisaatioiden kaupallistamisosaamisen ja -kyvykkyyksien kasvattaminen sekä kaupallistamistoiminnassa mukana olevien toimijoiden kansallinen ja kansainvälinen verkottaminen sekä eri toimijoiden yhteisen tahtotilan ja näkemyksen synnyttäminen ja vahvistaminen. Tähän kohdistettiin Tuli-rahoitusta ja ohjelman palveluita. Ohjelman kohderyhmänä olivat yliopistot, korkeakoulut ja julkiset tutkimusorganisaatiot. Ensisijaisesti ne organisaatiot, joilla oli valmiuksia ja resursseja kehittää kaupallistamiseen tähtäävää toimintaansa ja muodostaa Tuli-konsortioita Tuli-konsortiot Jokainen Tuli-rahoitusta saanut organisaatio kuului konsortioon. Niiden tavoitteena oli lisätä alueellista toimijoiden välistä yhteistyötä, hyvien käytäntöjen jakamista ja toisilta toimijoilta oppimista sekä mahdollisuus laajemman kokonaiskuvan muodostamiseen hankkeiden arvioinnissa. Konsortioilla oli operatiivisen tason toimijana projektiryhmät, jotka päättivät arviointi- ja jalostushankkeiden rahoituksesta, ja jotka saivat tiedon konsortiotasolla hankevirrasta ja kehittämistoimenpiteistä laajemminkin. Projektiryhmissä oli mukana rahoitusta saaneiden organisaatioiden lisäksi elinkeinoelämän edustajia, kaupallistamisosaajia ja pääomasijoittajia. Ohjelman alkuvaiheessa oli toimijoina 18 yliopistoa ja 5 sektoritutkimuslaitosta, joista muodostettiin 5 konsortiota. Myöhemmin konsortioiden määrä pieneni neljään toimijoiden määrän vähennyttyä. Vuonna 2012 ohjelmassa oli mukana 10 yliopistoa ja 2 sektoritutkimuslaitosta. Tuli-ohjelman yliopistokonsortiot MetropoliTuli Teknillinen korkeakoulu Taideteollinen korkeakoulu Helsingin kauppakorkeakoulu Handelshögskolan Sibelius-Akatemia Teatterikorkeakoulu Lappeenrannan teknillinen yliopisto Helsingin yliopisto HelsinkiTuli Helsingin yliopisto Ilmatieteenlaitos Kansanterveyslaitos Tuli, Länsi-Suomi Tampereen tekninen yliopisto Tampereen yliopisto Jyväskylän yliopisto Turun yliopisto Turun kauppakorkeakoulu Åbo Akademi Vaasan yliopisto Tuli, Pohjois- ja Itä-Suomi Oulun yliopisto Kuopion yliopisto Joensuun yliopisto Tutkimuslaitosten Tuli VTT Mikes MTT 10

11 Ammattikorkeakoulujen Tuli-konsortiot Pohjois-Suomi: Oulun amk, Kemi-Tornio amk, Rovaniemen amk Itä-Suomi: Savonia, Pohjois-Karjalan amk, Mikkelin amk, Kymen amk, Kajaanin amk, Etelä-Karjalan amk Länsi-Suomi: Satakunnan amk, Seinäjoen amk, Turun amk, Tampereen amk, Pirkanmaan amk, Vaasan amk, Jyväskylän amk, Keskipohjanmaan amk Etelä-Suomi: Laurea, Haaga-Helia, Hämeen amk, Lahden amk, Metropolia, Humanistinen amk Ohjelman alkuvaiheessa muodostettiin neljä ammattikorkeakoulujen konsortiota 23 korkeakoulusta. AMKtulin loppuvaiheessa vuonna 2011 mukana oli 13 korkeakoulua kolmessa konsortiossa. Tuli-ohjelmaan osallistuneiden organisaatioiden lukumäärä pieneni ohjelman aikana. Tähän vaikuttivat muun muassa yliopistojen yhdistyminen, joidenkin organisaatioiden jättäytyminen pois omaan päätökseen perustuen sekä rahoittajan päätös kohdentaa jatkorahoitusta valikoidusti ohjelman aikaisiin tuloksiin perustuen. 1.4 Ohjelman palvelut tukea verkostoitumiseen ja kehittämiseen Tuli-ohjelman alussa järjestettiin laajalle yleisölle suunnattu avausseminaari. Ohjelman ajan järjestettiin vuosi- ja teemaseminaareja, jotka oli suunnattu Tulitoimijoille ja sidosryhmille. Seminaarien keskeistä sisältöä olivat toimijoiden kokemuksien, käytäntöjen ja tulosten esittely sekä luonnollisesti verkottuminen, joka aktivoi toimijoiden välistä vuoropuhelua ja kokemusten vaihtoa hyvistä käytännöistä. Ohjelmassa mukana olleet organisaatiot järjestivät omia Tuli-seminaareja ja -tiedotuskampanjoita valitsemallaan tavalla ja eri kohderyhmille. Ohjelmapalvelu tuotti markkinointimateriaalia Tuli-toimijoiden käyttöön. Tuli-ohjelman alkuvaiheessa toteutettiin Tuli-toimijoille suunnattu koulutus kaupallistamis- ja kansainvälistymisosaamisen vahvistamiseksi yhteistyössä Finpron ja kansainvälisten alan osaajien kanssa. Myöhemmin ohjelman aikana järjestettiin useampia koulutus- ja teematilaisuuksia eri ajankohtaisista aihepiireistä, joita nousi esille Tuli-toimijoiden kanssa käydyissä keskusteluissa. 11

12 Kuva 1. Ohjelman vuosi- ja teemaseminaarit kokosivat yhteen Tuli-toimijoita ja sidosryhmiä. Kuva 2. Seminaareissa esiteltiin toimijoiden käytäntöjä ja kokemuksia. 12

13 Kansainväliseen toimintaan panostettiin ohjelman ensimmäisen rahoitusjakson aikana merkittävästi myös järjestetyillä matkoilla, joita ohjelmapalvelut organisoi. Ensimmäisen toimintavuoden aikana otettiin käyttöön Tuli-toimijoiden yhteinen tietojärjestelmäratkaisu, Optima. Se toimi alustana erityisesti dokumenttien hallinnassa ja tiedonvälityksessä. Tietojärjestelmään koottiin mm. pöytäkirjat, seminaarien aineistot sekä ohjelman yhteydessä tehtyjen selvitysten aineisto. Optimaan tallennettiin projektiryhmien käsittelyyn tulleiden hanke-esitysten tiedot hyvissä ajoin ennen kokouskäsittelyä. Tämä mahdollisti hankkeen valmistelun yhteydessä asianomaisen projektiryhmän ja hanke-esittelijän kesken lisäarvoa tuoneen keskustelun. Ohjelman ulkoinen viestintä toteutettiin pääsääntöisesti omalla tuli. info www-sivustolla. Tuli.info -sivuston painopisteenä oli Tuli-rahoituksen markkinointi tutkijoille. Sivusto sisälsi muun muassa ideoiden kaupallistamista harkitseville suunnattua tietoa Tuli-rahoituksesta yleisesti, ohjeita käytännön toimenpiteisiin, esimerkkejä perustetuista yrityksistä sekä muuta ohjelman käytännön toteutukseen liittyvää tietoa. Tuli-ohjelman puitteissa toteutettiin muutamia selvityksiä, joiden tavoitteena oli tuottaa toiminnan kehittämistä tukevaa aineistoa. Seuraavassa lyhyesti joistakin selvityksistä: Hankejalostuksen prosessin ja hyvien käytäntöjen kehittämiseksi konsepti ja auditointirunko. Tavoitteena oli esittää näkökohtia ja käytäntöjä, joiden avulla hankejalostusta voidaan tehostaa. Ajatuksia esitettiin muistilistoina, joista toimijat voivat poimia heille sopivia parhaita käytäntöjä. Auditointirungon tarkoituksena oli toimia korkeakoulujen hankejalostuksen hyvien käytäntöjen kehittämiseksi. Tarkasteltavia osa-alueita olivat 1. Hankejalostuksen ja kaupallistamisen johtaminen, 2. Osaamisen kehittäminen ja verkottuminen, 3. Prosessit ja hyvät toimintatavat ja 4. Tuloksellisuus. Aineisto laadittiin siten, että sitä voitiin hyödyntää yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa itsearvioinnin apuna. Mielipidekysely kesäkuussa 2009 eli keskimäärin 1 1,5 vuotta toiminnan aloittamisen jälkeen. Kysely suunnattiin tutkijoille, Tuli-toimijoille ja konsulteille. Palautteen yleissävy oli positiivinen ja Tuli-ohjelman kokemuksia kyselyn aikoihin myönteisinä. Laajassa vapaan sanan joukossa kehitettävääkin tuotiin esille, mikä täytti osaltaan kyselyn tavoitteet. Kyselyn ajankohtana useat Tuli-toimijat toivat esille ohjelman jatkuvuutta koskevan epävarmuuden. Kansainvälisesti tunnistettuihin, kaupallistamisen ja kasvuyritysten alueilla menestyneisiin ympäristöihin suuntautunut benchmarking. Selvityksessä tarkasteltiin arvon luontia yliopistolähtöisestä tutkimuksesta, analysoitiin kansainvälisiä toimintamalleja sekä huomioitiin erityisesti kasvuyritysten syntyyn vaikuttaneita ekosysteemitekijöitä, muun muassa opiskelijoiden ja alumnien merkitystä. Selvityksen tuloksia esiteltiin mm. vuosiseminaarissa 2010 ja se aktivoi runsasta keskustelua Tuli-toimijoiden keskuudessa. Tuli-ohjelman aikana koordinaattori osallistui ohjelmapäällikön kanssa sovitun mukaisesti VTT:llä ja Aalto-yliopistossa käytännönläheiseen työhön Tulihankkeissa ja prosessien kehittämisessä. 13

14 2 Tuli-ohjelman keskeisiä tuloksia 2.1 Tulin numeerisia tuloksia Tuli-ohjelman suunnitteluvaiheessa yhdeksi tavoitteeksi asetettiin, että ohjelmassa tuotetaan tietoa julkisen tutkimuksen kaupallistamisen tuloksista, joita ei Suomessa ole kovin hyvin saatavissa. Tässä kappaleessa on esitettynä joitakin ohjelmassa raportoituja tietoja ja välittömiä vaikutuksia kvantitatiivisten tulosten muodossa muissa kappaleissa esitettyjen välillisten vaikutusten lisäksi. Tuli-toimijoilta edellytettiin toiminnan tulosta kuvaavien tietojen täyttämistä. Se toteutettiin vuosina kunkin rahoitusta saaneen organisaation osalta systemaattisesti puolivuotisraportointina tätä tarkoitusta varten laaditulla lomakkeella. Siihen sisällytettiin tulosindikaattoreita, joita tyypillisesti käytetään myös kansainvälisissä tilastoissa. Ennen tätä kaikille toimijoille yhtenäistä raportointikäytäntöä tulokset raportoitiin erilaisessa muodossa vuoden 2008 osalta. Vuoden 2012 osalta tuloksia ei edellisten vuosien tapaan raportoitu. Vuonna 2008 osalta ohjelman toteutus ei käynnistynyt täysipainoisesti vielä vuoden alussa. Useiden ammattikorkeakoulujen osalta Tuli-toiminta käynnistyi siten, että ne raportoivat tuloksia vajaalta puolelta vuodelta. Innovaatiotoimintaan liittyvissä ohjeistuksissa ja käytännöissä on eroja organisaatioiden välillä. Niin on myös tutkimuslöydösten kaupallistamiseen Keksintöilmoituksia liittyvässä sisäisessä tiedon välityksessä. Niissä yliopistoissa, joissa päätöksentekoa on hajautettu laitoksille, kaikki tieto esimerkiksi patenttihakemuksista, patenteista ja perustetuista yrityksistä ei aina kulje tutkimus- ja innovaatiopalvelun kautta, eikä tavoittanut seurantaraportin täyttäneitä Tuli-yhteyshenkilöitä. Näin ollen tilastoiduissa luvuissa voi olla joitakin epätarkkuuksia Yhteenveto yliopistojen ja tutkimuslaitosten tuloksista Yliopistojen ja tutkimuslaitosten tuloksia vuodelta 2008 Tuli-hankkeita Patenttihakemuksia 640 kpl 594 kpl 385 kpl Lisenssi- ja teknologianmyyntitulot 2,60 M josta Tuli-hankkeina olleiden osuus 0,87 M Perustettuja yrityksiä 28 kpl josta Tuli-hankkeina olleiden osuus 15 kpl Keksintöilmoitukset ovat tutkimus- ja innovaatiopalvelujen henkilöstön vastaanottamia ilmoituksia. Tuli-hankkeet ovat Tuli-rahoitusta saaneita hankkeita. 14

15 Yliopistojen ja tutkimuslaitosten tuloksia vuosilta Keksintöilmoitukset kpl kpl kpl Hankeaihioita (Tuli-yhteyshenkilöille esiteltyjen ideoinen määrä) kpl kpl kpl Tuli-rahoitusta saaneet hankkeet Keksintöilmoitusten määrään vaikuttaa lyhyellä tähtäimellä organisaation sisäiset toimenpiteet, kuten esimerkiksi aktivointi ja erilaiset palkitsemismenettelyt. Ne vaikuttavat suuresti yksittäisten organisaatioiden tasolla ohjelman tulosseurannassa saatuihin kokemuksiin perustuen. Rahoitusta saaneiden yliopistojen hankkeiden jakauma osoittaa, että ensiar viointivaiheen hankkeita on määrällisesti eniten, mutta jalostusvaiheen hankkeiden suhteellinen osuus kasvoi ohjelman aikana. kpl yht < 5ke 5 20 ke > 20 ke Patenttihakemuksia kpl Myönnetyt patentit kpl Lisenssi- ja teknologianmyyntitulot M Kaikki yhteensä Tuli-hankkeina olleita ,76 1, ,00 1, ,03 1,38 Perustetut yritykset Kaikki yhteensä Tulihankkeina olleita Perustetuissa uusissa yrityksissä on mukana tapaukset, joissa ennen niiden perustamista tehtiin päätöksentekoa tukevia taustaselvityksiä Tuli-rahoituksella eli Tuli-hankkeina olleet tai jotka ovat Tuli-yhteyshenkilöille muutoin esitelty omasta organisaatiosta. Kokonaisluvuissa on mukana joitakin opiskelijoiden ideoista Tuli-rahoituksen avulla jalostettuja tapauksia. Käytäntö opiskelijoiden ideoiden tukemisessa vaihteli jossain määrin eri organisaatioiden välillä perustuen esimerkiksi yliopiston linjauksiin Tuli-rahoituksen käytöstä. 15

16 2.1.2 Yhteenveto ammattikorkeakoulujen tuloksista Ammattikorkeakoulujen tuloksia vuodelta 2008 Ammattikorkeakoulujen tuloksia vuosilta Keksintöilmoituksia 18 kpl Tuli-hankkeita 99 kpl Perustettuja yrityksiä 1 kpl Keksintöilmoitukset kpl kpl kpl Hankeaihioita (Tuli-yhteyshenkilöille esiteltyjen ideoinen määrä) kpl kpl kpl Tuli-rahoitusta saaneet hankkeet kpl yht < 5ke 5 20 ke > 20 ke Patenttihakemuksia kpl Myönnetyt patentit kpl Lisenssi- ja teknologianmyyntitulot e Kaikki yhteensä Tuli-hankkeista , Perustetut yritykset Kaikki yhteensä Tulihankkeina olleita

17 2.1.3 Tuli-rahoitusta saaneiden hankkeiden toimialajakauma Seurantaraportoinnin yhteydessä koottiin myös tieto Tuli-rahoitusta saaneiden hankkeiden toimialasta Tekesin vakiintuneen toimialaluokituksen mukaisesti. Merkittävä ero on havaittavissa palvelujen ja hyvinvointi -toimialan suuressa osuudessa ammattikorkeakouluissa ja vastaavasti bio-, lääke- ja elintarviketuotannon osuus tiedekorkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa. Tuli-hankkeiden toimialajakauma 25 Yliopistot ja tutkimuslaitokset % Bio, lääkeja elintarviketuotanto (BILE) Ohjelmistot ja digitaalinen media (OHME) Tietoliikenne ja elektroniikka (TIEL) Metsä & kemia (MEKI) Energia ja ympäristö Metalli ja kappaletavara (MEKA) Palvelut ja hyvinvointi (HYPA) Muu Kiinteistöt ja rakentaminen 30 Ammattikorkeakoulut % Palvelut ja hyvinvointi (HYPA) Ohjelmistot ja digitaalinen media (OHME) Metalli ja kappaletavara (MEKA) Muu Tietoliikenne ja elektroniikka (TIEL) Energia ja ympäristö Kiinteistöt ja rakentaminen Metsä & kemia (MEKI) Bio, lääke- ja elintarviketuotanto (BILE) 17

18 2.2 Organisaatiot verkottuivat Tuli-ohjelman osatavoitteena oli toimijoiden verkottaminen. Ohjelman toteutukseen valittu konsortiomalli osoittautui hyväksi ratkaisuksi tämän tavoitteen kannalta. Ohjelman alkuvaiheessa oli paljon erilaisia käytännön asioita, joissa valitulla toimintamallilla oli merkittävä lisäarvo. Useiden toimijoiden osalta kyseessä oli uudenlaisen toiminnan käynnistäminen. Konsortioissa toimijoiden välisissä keskusteluissa ja kokouksissa oli luontaisesti esillä erilaiset kokemukset ja käytännöt, mikä auttoi toiminnan ylösajossa ja ohjelman aikaisessa kehittämisessä. Lisäksi Tuli-toimijoiden kesken järjestettiin useita benchmarkingtilaisuuksia hyvistä käytännöistä. Muodostetuilla Tuli-konsortioilla ja projektiryhmillä oli laaja-alainen ja objektiivinen näkökulma yksittäisten hankkeiden potentiaaliin ja kehittämiseen sekä yleisemmin Tuli-toiminnan kokonaisuuteen. Tämän myötä muodostunut näkemys palvelee jatkossakin kaupallistamista toteuttavissa organisaatioissa ja sidostyhmissä. Tuli-toimijoiden välisen verkottumisen lisäksi useat organisaatiot edistivät yhteistyötä alueidensa muiden palvelun tarjoajien kanssa kulloinkin tarkoituksenmukaisella tavalla. Niissä tapauksissa, joissa Tuli-toimijalla ei ollut omaa intressiä panostaa hankkeeseen, tuotettiin kuitenkin neuvontapalvelua, jolloin keskeisessä roolissa olivat alueen muut toimijat. Yhteistyö Keksintösäätiön Tuoteväyläpalvelun kanssa kehittyi ohjelman aikana niin ammattikorkeakoulujen kuin yliopistojenkin osalta. Lisäksi hyviä kokemuksia saatiin yksityishenkilöiden omistuksessa olleiden ideoiden jalostamisesta yhteistyössä muun muassa eri puolilla maata toimintaansa vakiinnuttaneen Protomon kanssa. Ohjelmakokemukset osoittivat, että pienempien yliopistojen kohdalla omien resurssien kasvattaminen kaupallistamistoimintaan ei ole käytännössä mahdollista. Kun kuitenkin on olemassa tahtotila toiminnan ylläpitämiseen ja kehittämiseen, se tehdään yhteistyöverkoston kanssa. Tästä esimerkkinä ovat Vaasan yliopisto, joka on verkottunut vahvasti alueen toimijoiden, muun muassa ammattikorkeakoulun ideahautomon kanssa, Sibelius Akatemia, joka on tehnyt hankkeissa yhteistyötä Aalto-yliopiston kanssa sekä Åbo Akademin Turun yliopiston välinen yhteistyö. Kaupallistamisen prosessia ja toimenpiteitä kehitetään tällöin yhteistyössä, joissa kullakin toimijalla on oma roolinsa ja vastuunsa. Muutamat yliopistot aktivoivat alumnitoimintaa siten, että start up -yrityksistä kokemusta omaavia alumneja kutsuttiin mukaan esimerkiksi liikeideoiden sparraustilaisuuksiin hankkeiden jatkojalostusvaiheissa. Eri tavoin organisoitujen tilaisuuksien kokemus osoitti, että oman korkeakoulun potentiaalisten yritysten menestystä kohtaan on runsaasti mielenkiintoa. Yhtenä yliopistojen tutkimustulosten ja IPR:n kaupallistamista tukevana toimintamallina pilotoitiin erään suuren suomalaisen yrityksen ja muutaman Tuli-toimijan verkottamista erillisessä tilaisuudessa. Siinä oli esillä yliopistojen ja tutkimuslaitosten vahvuusalueita, projekteja sekä patentoituja innovaatioita. Tuli-toimijat kuulivat myös teollista toimijaa kiinnostavista aihealueista. Tilaisuuden tiimoilta syntyi joitakin jatkokeskusteluja. Tällaisesta foorumista ei muodostunut jatkuvaa käytäntöä ohjelmassa. Kaupallistettavina olevia suojattuja innovaatioita tarjotaan suoraan yrityksille ja T&K-yhteistyötä tehdään toimijoiden omien käytäntöjen mukaan. Kansainvälistä verkottumista Ohjelmapalvelut organisoi joitakin myynti- ja markkinointimatkoja kansainvälisiin teknologia- ja messutapahtumiin ja patenttihuutokauppoihin muun muassa Kiinaan, Japaniin ja USA:han. Lisäksi ohjelman aikana tehtiin tutustumis- ja verkottumismatkoja yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin Ruotsiin, Hollantiin, USA:han ja Israeliin. Kansainvälisissä tutustumismatkoissa saatiin tietoa käytännön toimenpiteistä ja kokemuksista, joita kaupallistamista menestyksekkäästi toteuttaneilla organisaatioilla oli. Näilläkin tutustumismatkoilla myös keskinäinen Tuli-toimijoiden välinen kokemusten ja näkemysten vaihto käytäntöihin liittyen osoittautui hyödylliseksi. Kukin toimija hyödyntää kansainvälisestä toimintaympäristöstä saamaansa tietoa ja virikkeitä tarkoituksenmukaisella tavalla omiin lähtökohtiinsa ja mahdollisuuksiinsa perustuen. Suora kansainvälinen yhteistyö on sittemmin toteutunut riippuen kunkin toimijan omista tavoitteista, halusta ja valmiuksista. Ohjelman alkupuolella järjestettyihin kansainvälisiin teknologia- ja messutapahtumiin suuntautuneisiin myynti ja markkinointimatkoihin osallistui joitakin organisaatioita. Erityisesti VTT ja Aalto-yliopisto (ohjelman alkupuolella vielä TKK) olivat tässä aktiivisia ja tekivät yhteistyötä. Kansainvälisissä tapahtumissa on usein yliopistojen teknologiansiirtotoimistojen (TTO) kautta IPR -salkun tarjontaa esillä. Näissä tapahtumissa voi parhaimmillaan syntyä hyviä asiakas- ja yhteistyösuhteita. Saa- 18

19 Kasvuyrittäjyyden ja teknologiansiirron markkinoinnista Aalto-yliopistossa toteutettiin kansainvälistä markkinointia ja myyntiä monella eri tasolla osana Aallon Tuli-projektia. Eräänä kantavana periaatteena uusien yritysten kehittämisessä oli lähettää potentiaalinen yrittäjätiimi kohdemarkkinoille tai sinne, missä alan uusin tutkimus ja kehitys tapahtuu. Yksittäisten projektien lisäksi, Aalto osallistui eri teknologisten alojen kärkitapahtumiin osana suomalaista delegaatiota: mm. SXSW Austinissa, Mobile World Congress Espanjassa, HTIA Israelissa ja London Design Festival. Edellä mainittuihin messuihin osallistui eri kehitysvaiheessa olevia Tuli-rahoitusta saaneita projekteja, jotka tapasivat ko. tilaisuuksissa sijoittajia, potentiaalisia kumppaneita ja potentiaalisia asiakkaita. Start-upien ulosviemisen lisäksi Aalto markkinoi patentteja ja teknologista osaamistaan keskeisimmissä tapahtumissa Kiinassa, Japanissa, Koreassa, Yhdysvalloissa ja UK:ssa. Neljäntenä ulottuvuutena Aallon kansainvälistymisessä oli teknologiansiirtotoimiston osaamisen kasvattaminen alan parhaiden toimijoiden kanssa, joista esimerkkeinä ovat mm. Japaniin solmitut teknologiansiirtotoimistojen väliset yhteistyösopimukset. Edellä mainittujen Tuli-rahoitettujen toimenpiteiden tulokset ovat mitattavissa osaamisen lisääntymisenä, tuotteiden ja palveluiden parantumisena, kansainvälisen rahoituksen saamisena ja kumppanuuksina. Kansainvälinen markkinointi lisää Suomen, yliopistojen ja yritysten mainetta ja parantaa siten koko kansantaloutemme mahdollisuuksia. Luonnollisesti ei sovi unohtaa viivan alle jäänyttä lisääntynyttä myyntiä. tujen kokemuksen mukaan tämä ei ole välttämättä nopea kanava kaupalliseen menestykseen. Se palvelee kuitenkin osaltaan organisaation kansainvälisen tunnettuuden lisäämisessä. 2.3 Kulttuurin muutos Kun tarkastellaan kansainvälisiä tutkimuksen kaupallistamisen alueella tunnettuja toimijoita esimerkiksi USA:ssa ja Israelissa, voidaan niiden osalta eri selvityksiin perustuen todeta, että teknologiansiirtotoimintojen ylösajo on vienyt aikaa noin 15 vuotta. Toimintakulttuurin muutos tapahtuukin yleensä hitaasti ja siihen vaikuttavat monet organisaatioissa vallitsevat hallinnolliset, tavoitteelliset ja asenteelliset seikat. Teemu Seppälä, Aalto-yliopisto Tuli-toimintaan mukaan lähteneissä organisaatioissa kaupallistamistoimintojen perinteet, tavoitteet, toimintatavat ja asenteet vaihtelivat ohjelman käynnistyessä ja vaihtelevat edelleen. Kulttuurin muutos kaupallistamista enemmän ja tehostetusti huomioivaan suuntaan on ohjelman aikana ollut kuitenkin merkittävä. Tutkimustulosten hyödyntäminen on entistä enemmän esillä organisaatioiden strategioissa ja toimintasuunnitelmissa. Keskustelu tutkimus- ja innovaatiopalvelujen henkilöstön ja organisaatioiden johdon välillä on Tuli-toimijoilta saadun tiedon mukaan lisääntynyt ja systematisoitunut uudelle tasolle. Kaupallistamistoiminta on saanut ohjelman aikana korkeakouluissa suuremman painoarvon. Käytännössä sen toteuttaminen vaatii monien tekijöiden yhteensovittamista. Kokonaisvaltainen prosessin hallinta on tässä luonnollisesti tärkeätä, mutta usein kysymykseen tulee henkilöistä riippuvaiset asiat, asenteet ja osaaminen, joihin Tuli-ohjelman toimenpiteillä vaikutettiin. Ohjelman jaksorahoituskäsittelyn yhteydessä syksyllä 2009 pyydettiin yliopistoja ja tutkimuslaitoksia täsmentämään tutkimustulosten hyödyntämisen toimintamallia ja rakenteita koskevaa suunnitelmaa. Tässä yhteydessä Tuli-toimijoiden tehtävänä oli määritellä tutkimustulosten hyödyntämisen tavoitteet, linjaukset ja toimintamalli 1,5 vuoden päähän. Rahoittaja edellytti strategisen tason sitoutumista asetettuun tavoitetilaan. Useiden toimijoiden kohdalla suunnitelmaa koskevat keskustelut vahvistivat ja joissain tapauksissa avasivat kaupallistamistehtävissä toimineiden henkilöiden keskusteluyhteyttä organisaatioiden strategiseen johtoon. Kaupallistoimintojen tunnettuus korkeakouluissa ja sektoritutkimuslaitoksissa on Tulin myötä lisääntynyt merkittävästi. Tuli-yhteyshenkilöt ovat jalkautuneet henkilöstön ja opiskelijoiden suuntaan erilaisilla kampanjoilla, teematilaisuuksilla ja ideakilpailuilla. Tiedottamisen kanavana ovat toimineet lisäksi sisäiset ja ulkoiset internetsivustot. Sivustoilla on tyypillisesti kuvaus innovaatiopalveluista henkilökunnan ja opiskelijan tukena sekä joissain tapauksissa oman organisaation kaupallistamisen toimintaperiaatteita käsittelevää tietoutta. Kun sivustojen sisältöä verrataan yleisellä tasolla kansainvälisten toimijoiden vastaaviin, ei niissä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ole läpinäkyvästi kuvattu esim. tulonjakomalleihin ja yritysten perustamiseen liittyviä linjauksia. 19

20 Kaupallistamistoiminnassa on vakiintuneita tulonjaon käytäntöjä Suomessa ja ulkomailla. Toimintaan liittyy harvoin kannustinjärjestelmiä eri organisaatiotasoille. Erityisesti Suomessa toiminta on valtaosin resurssilähtöistä eikä niinkään tulostavoitteellista. Yliopistot ja omistus yrityksissä Yliopistojen omistus tutkimuslähtöisissä yrityksissä on laaja kysymys. Omistukseen liittyvää periaatekeskustelua käytiin useissa yliopistoissa sekä joissain ammattikorkeakouluissa Tuli-ohjelman aikana. Tämä aihe tunnistettiin ajankohtaiseksi ja siihen liittyen järjestettiin erillinen teematilaisuus Yliopistolähtöinen Start up -yritys keväällä 2011, missä toimijoille esiteltiin mahdollisia malleja omistukseen liittyen. Lisäksi toimijat jakoivat kokemuksia ja näkemyksiä aiheeseen liittyen, mikä jatkui useiden toimijoiden välillä myöhemmin. Tuliohjelman loppuvaiheeseen mennessä useimmissa yliopistoissa oli omistamiseen liittyen vähintäänkin periaatteellisia keskusteluja käyty, mutta muutamassa yliopistossa ja korkeakoulussa on tehty linjauksia ja päätöksiä omistajuuteen ja sijoitustoimintaan liittyen. Opiskelijat osana kaupallistamisen toimintaympäristöä Kaupallistamiskulttuurin myönteinen kehitys aktivoi uusia aloitteita erityisesti opiskelijoiden keskuudessa, mistä hyviä esimerkkejä ovat AaltoES (Entrepreneur Society) ja Aalto Venture Garage. Tuli-ohjelman tuki oli alkuvaiheessa erilaisten toimenpiteiden kuten ideoiden esittelytilaisuuksien järjestämisessä. Opiskelijayrittäjyyden huomioivan ajattelun merkitys kasvoi ohjelman aikana ja siihen liittyviä yrittäjyysyhteisötyyppisiä aktiviteetteja, kuten AaltoES levisi Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT) perusti Tuli-hankkeen aikana oman sijoitusyhtiön rahoittamaan yliopiston tutkimuksesta alkunsa saavia spin off -yrityksiä. Sijoitusyhtiön perustaminen tukee yliopiston strategiaa, jossa tiedeyhteisön jäseniä rohkaistaan edistämään innovaatiotoimintaa ja myötävaikuttamaan tutkimuslähtöisten yritysten perustamista. Yhtiön osakkaina ovat samansuuruisilla osuuksilla yliopisto, Viipurin taloudellinen korkeakouluseura (Vitako) ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston Tukisäätiö. Yhtiön perustaminen tuli ajankohtaiseksi, kun innovaatiojärjestelmää kehitettäessä huomattiin, että yhä useammin tutkimuksessa syntyy osaamista, jolla olisi kaupallista potentiaalia, muttei suoraa lisensointikanavaa teollisuudessa. Tarkoituksena on, että sijoitusyhtiö rahoittaa osan spin off -yritysten tarpeesta ja auttaa yrityksiä keräämään ulkopuolista rahaa muualta. Yrityksen hallituksessa istuu sijoitusalan ammattilaisia, joilla on hyvät kontaktit alan muihin toimijoihin ja kokemusta ja uskottavuutta ulkopuolisten sijoittajien silmissä. Perustettu yhtiö on otettu hyvin vastaan niin tutkijoiden, kuin ulkopuolisten rahoittajien toimesta. Sijoitusyhtiön nimi on Lureco Oy. Nimi on lyhenne sanoista Lappeenranta University Research Company. Tero Lehikoinen, Lappeenrannan teknillinen yliopisto Oulun yliopistossa Tuli-hankkeen aikana arviointiin 106 tutkimuslähtöisen (ei opiskelijoiden ideoita) keksinnön tai liikeidean kaupallista hyödyntämistä. Tulitoiminta mahdollisti nopean tavan (<6kk) arvioida idean kaupallinen potentiaali. Oulun yliopiston tavoitteena oli ensisijaisesti uusien tutkimusosaamiseen perustuvien yritysten aikaansaaminen. Arviointityö ja yritysaihion liikeidean kehitys tehtiin yhteistyössä yksityisten toimijoiden (esim. Vigo, seed-rahoittaja, business-enkeli) kanssa. Tällä tavoin varmistettiin yritysaihioiden kehittyminen laadultaan hyviksi start up -yrityksiksi. Tällöin myös Tuli-investointi kohdistettiin potentiaalisimmille aihioille. Toisaalta Tuli-ohjelmana mahdollisti kehittää yliopiston innovaatiopalvelun toimintatapaa ja kehittää yksityisten toimijoiden verkostoa, joiden kanssa hankevirtaa voitiin luottamuksellisesti arvioida ja tunnistaa kaupallisesti kiinnostavimmat aihiot. Tuli-toiminnan aikana syntyi 12 kpl tutkimukseen perustuvaa yritystä. Näistä neljässä yliopisto on osaomistajana. Yliopisto on teknologian siirtoon liittyvästä omistajuudesta linjannut seuraavasti: Yliopisto voi osallistua omistajana uuden tutkimuslähtöisen yrityksen toimintaan. Tällöin yrityksen liikeidea perustuu olennaisesti Oulun yliopistossa tehtyyn tutkimukseen ja avaintutkijat sitoutuvat tutkimuksen tulosten kaupallistamiseen. Yliopistolla on passiivinen rooli yrityksen toiminnassa ja yliopistolla ei ole esimerkiksi jatkorahoitusvelvollisuutta. Yliopisto on aina vähemmistöosakas. Yliopiston omistusosuuteen vaikuttaa se, miten paljon yliopisto on investoinut esim. keksinnön patentointiin tai sen toimivuuden testaamiseen eli ns. proof-ofconcept hankkeen kustannuksiin. Pekka Räsänen, Oulun yliopisto 20

21 laajemmin myös muissa yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa. Erityisesti ammattikorkeakouluissa kaupallistamisen teemaa sisällytettiin opetussuunnitelmiin. Joissain ammattikorkeakouluissa opiskelijaryhmät olivat mukana kaupallistamisprojekteja tukevissa selvityksissä, mikä osaltaan edesauttoi omaksumaan kaupallistamisen kulttuuria ja toimintamallia. Opiskelijanäkökulma vaihteli eri organisaatioiden välillä pohjautuen niiden omiin periaatepäätöksiin. Joissakin yliopistoissa panostettiin erityisesti tutkimuslähtöisiin, laitoksilta tuleviin hankkeisiin, joissa yliopistolla oli jatkotoimenpiteiden kannalta mielenkiintoa. Näissä tapauksissa opiskelijalähtöisiin ideoille tarjottiin lähinnä neuvontapalveluja ja niitä ohjattiin tapauskohtaisesti Keksintösäätiön Tuoteväylä-palveluun. 2.4 Osaaminen kehittyi Tuli-ohjelman suunnitteluvaiheessa tutkimus- ja innovaatiopalvelujen haasteiksi tunnistettiin kokonaisnäkemys tulosten kaupallistamisen kentästä, muun muassa myynnin hallinta koskien aineettomia oikeuksia, kansainvälisyys ja sen mukanaan tuomat erityispiirteet sekä kaupallistamista tukevien verkostojen rakentaminen, missä yksityinen sektori olisi mukana kumppanina. Näihin liittyy usein haasteena osaamisen, uskalluksen ja halun puute. Näillä alueilla Tuli-ohjelman aikana tapahtui paljon myönteistä kehitystä. Näkemys kaupallistamisen kokonaisuudesta ja osaaminen konkreettisten toimenpiteiden toteuttamiseen ja hallintaan lisääntyi ohjelman aikana tekemisen myötä. Tämä koski luonnollisesti Tuli-yhteyshenkilöitä ja Tuli-tiimejä sekä kaupallistettavana olleiden ideoiden avainhenkilöitä. Immateriaalioikeuksien suojaukseen liittyen tutkimus- ja innovaatiopalvelujen henkilöstöllä on ollut valtaosin hyvät lähtökohdat ja hyvää osaamista. Yliopistojen tutkimuspalveluorganisaatiot ovat yhdessä Keksintösäätiön kanssa luoneet 2000-luvun alun aikana palvelukokonaisuuden, joka on käsittänyt suojaukseen liittyvät toiminnot. Suojaukseen liittyvä strateginen puoli on laaja kysymys, mitä tarkasteltiin useissa Tuli-ohjelman hankkeessa kaupallistamisen onnistumisen yhtenä perusedellytyksenä. Tällä osa-alueella näkemys ja ymmärrys sen tärkeydestä kasvoivat. Useat toimijat laativat tutkijoille ja opiskelijoille suunnattuja IPR -oppaita, joissa ohjeistettiin mm. keksinnön suojauksen pääperiaatteista, vaadittavista toimenpiteistä sekä mahdollisista oman organisaation linjauksista niihin liittyen. Joissakin yliopistoissa panostettiin oman toiminnan roolin vahvistamiseen Tuli-prosessi on vahvistanut VTT:n valmiuksia ja kilpailukykyä niin, että hankkeiden kaupallistaminen on mahdollista tehdä kustannustehokkaasti ja nopeasti suoraan globaaleille markkinoille. Tuli-projekti on tuottanut erittäin arvokasta tietoa teknologioiden IPR-suojausstrategian laadintaan ja kaupallisen potentiaalin arviointiin. Saadun tiedon avulla on voitu tehostaa hankevirran seulontaa ja kerätty tieto on ollut hyödynnettävissä sekä markkinoinnissa että konkreettisissa kaupallistamishankkeissa. Tuli-projektin kestäessä VTT sopi vuosittain yhä useampia lisenssisopimuksia samoin kuin lisenssisopimuksista saatava odotettu tuotto kasvoi. Kaikissa näissä hankkeissa Tuli-rahoituksella oli merkittävä rooli. Vastaavasti VTT Venturesin hallinnoimat VTT:n start up -yritykset pystyivät vuosi vuodelta hankkimaan yhä enenevissä määrin ulkopuolista vierasta pääomaa, mikä osoittaa niiden yhä parempaa valmiutta toimia kaupallisilla markkinoilla. Mika Naumanen, VTT Laurea on ollut mukana Tekesin Tuli-ohjelmassa vuodesta 2008 lähtien yhtenä ensimmäisistä ammattikorkeakouluista; alkuvaiheessa Laurea oli mukana TKK Innovaatiokeskuksen muodostamassa metropolialueen korkeakoulujen Tuli-konsortiossa ja vuodesta 2009 Laurea on toiminut Etelä-Suomen AMK-Tuli-konsortion veturiammattikorkeakouluna. Ohjelma siirtyi vuoden 2012 alusta osaksi Keksintösäätiön Tuoteväylä-palvelua. Laurea osallistui aktiivisesti ohjelman kansalliseen kehittämistyöhön ja uuden rahoitushakemuskauden valmisteluun. Tuli-ohjelman toteutuksen tuloksena Suomen ammattikorkeakouluihin on rakentunut aivan uudenlainen tietoisuus ja kulttuuri innovaatioiden kaupallistamisesta ylipäätään; ohjelman avulla on viime vuosien aktivoitu suuri määrä ammattikorkeakoulujen toimijoita sekä henkilöstöä, että opiskelijoita. Ammattikorkeakouluihin on myös luotu innovaatioiden kaupallistamisen edellyttämät prosessit ja rakenteet ja verkostot, sekä synnytetty hankevirta käytännössä nollatasosta ja saatu aikaan lukuisia toimivia kaupallistamisratkaisuja. Antti Vettenranta, Laurea 21

22 hankejalostuksessa esimerkiksi tietokantoja hyödyntämällä. Toimintaa kehitettiin osana Tuli-toimintaa toimijoiden oman valinnan mukaisesti. Käytössä oli erityisesti patenttimaisemaa ja patentoitavuusselvityksiä tukevia tietokantoja sekä markkinatietokantoja. Tällä tavalla kumuloidaan osaamista omaan organisaatioon, mikä auttaa osaltaan tutkimussuunnitelmien hyödyntämisosioiden laadinnassa jatkossa. 2.5 Kaupallistamisprosesseja tehostettiin Kaupallistettaviin aihioihin liittyvä dokumentointi on ollut tyypillisesti hajanaista erilaisiin tallennusmuotoihin ja -paikkoihin perustuen ja tiedon hallinta kokonaisuutena on ollut melko pirstaleista. Tuli-ohjelman aikana useissa organisaatioissa kehitettiin ideoiden käsittelyprosessia, kuten lakisääteisten keksintöilmoitusten hallintaa. Prosessien kehittämisen yhteydessä kiinnitettiin huomiota toimintatapoja ja dokumentaatiota tukeviin työkaluihin. Monet Tuli-toimijat hankkivat ohjelman aikana käyttöönsä projektihallinnan ohjelmistotyökaluja hanketoimintaa tehostamaan. Yksi ohjelman aikaisista aktiivisista keskustelun aiheista oli hanketyöhön liittyvien asiantuntijapalvelujen hankinta. Esillä oli muun muassa se tulisiko organisaation ulkopuolelta hankitun selvityksen sijaan panostaa enemmän omaan hankejalostustyöhön. Asia nousi muutamien organisaatioiden kohdalla esille, kun ansiokkaastikin laadittujen konsulttiselvitysten anti saattoi prosessien puutteessa jäädä pirstaleiseksi organisaation omien resurssien suuntautuessa hajanaisesti erilaisiin toimenpiteisiin. Selvitysten sisältöä ei osattu aina hyvin määritellä eikä niiden tuloksia kytkeä hankkeisiin oikein tai oikeaaikaisesti. Ohjelman aikana prosesseja kehitettiin mm. toisten kokemuksista oppien ja hankkeisiin suunnattujen resurssien käyttö selkeästi tehostui. Joidenkin toimijoiden kohdalla kehityttiin siihen suuntaan, että kaupallistamisprojektit eivät ole joukko irrallisia hankkeita, vaan hyödyntämisnäkökulma tuli enenevässä määrin integroiduksi osaksi organisaation toimintaa. Tuli-toiminnan merkityksestä ja vaikutuksesta Niissä yliopistoissa, joiden laitoksilla on perinteisesti ollut vahva itsenäinen asema, oli yhtenä tavoitteena sitouttaa laitoksia hyödyntämisen strategiaan. Tällöin voitaisiin parantaa kaupallistamisen prosessia sekä vahvistaa innovaatiopalvelujen, tutkijoiden ja tutkimusryhmien osaamisen kumuloitumista koko organisaation tasolla. Tämä on luonnollisesti haasteellinen tehtävä, mutta myös tällä alueella oli havaittavissa muutosta tavoitteen suuntaan. Edisti keksintöaihioiden hyödyntämismahdollisuuksien arviointia Toi yliopistolle lisää henkilöresursseja, jotka nykyään on vakinaistettu yliopiston perusbudjetissa Lisäsi yliopistojen välistä yhteistyötä kaupallistamistoimintoihin liittyen Tuli-kauden päättymisen jälkeenkin yhteistyötä ja vuorovaikutusta yliopistojen välillä Myötävaikutti erittäin merkittävästi kaupallistamisstruktuurin kehittämiseen yliopistossa Tulin kautta tunnistettiin kaupallistamistoimintaan liittyviä pullonkauloja ja kehittämiskohteita Vaikuttavuus ennen kaikkea rakenteellisessa uudistumisessa, ei yksittäisissä kaupallistamistuloksissa Matti Höytö, Itä-Suomen yliopisto Tuli-ohjelma mahdollisti Kaupallistamisprosessin rungon kehittämisen ja työkalujen pilotoinnin (aktivointi, arviointi, jalostaminen, myynti) Osaamisen kasvattaminen (sekä tukipalvelut että rahoituksen saaneet tutkijat) Kulttuurin muutoksen liikkeelle saannin Yritysten tarpeiden tuomisen lähelle tutkimusta Matalalla byrokratialla ensimmäiset askeleet kaupallistamisen edistämisessä Tuli-ohjelmasta jäi elämään Kaupallistamisprosessin jota edelleen kehitetään muuttuvan toimintaympäristön vaatimuksia vastaavaksi Onnistuneet kaupallistamiset, joita voidaan käyttää erimerkkeinä toiminnan markkinoinnissa jatkossakin Riikka Reitzer, Jyväskylän yliopisto 22

Tekesin ohjelmaraportti 8/2012. Loppuraportti

Tekesin ohjelmaraportti 8/2012. Loppuraportti Tekesin ohjelmaraportti 8/2012 Loppuraportti Tuli-ohjelman loppuraportti 2008 2012 10 Jorma Helin (toim.) Tuli-ohjelman loppuraportti 2008 2012 w Loppuraportti Tekesin ohjelmaraportti 8/2012 Helsinki 2012

Lisätiedot

TULI. TULI rahoituksella tutkimuksesta liiketoimintaa. Ideasta liiketoiminnaksi 11.10.2011, Turku Harri Ojansuu, V-S ELY -keskus, Tekes

TULI. TULI rahoituksella tutkimuksesta liiketoimintaa. Ideasta liiketoiminnaksi 11.10.2011, Turku Harri Ojansuu, V-S ELY -keskus, Tekes TULI TULI rahoituksella tutkimuksesta liiketoimintaa Ideasta liiketoiminnaksi 11.10.2011, Turku Harri Ojansuu, V-S ELY -keskus, Tekes TULI Tutkimuksesta liiketoimintaa Tutkijoille, tutkijayhteistöille

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa

Lisätiedot

Innovaatiopankki. Tässä dokumentissa kuvataan ensimmäisen vaiheen toimenpiteet palvelun kokonaistarpeen arvioimiseksi.

Innovaatiopankki. Tässä dokumentissa kuvataan ensimmäisen vaiheen toimenpiteet palvelun kokonaistarpeen arvioimiseksi. Innovaatiopankki Hallituksen kevään 2016 yrittäjyyspakettiin sisältyy tavoite perustaa Suomeen innovaatiopankki tehostamaan tutkimustulosten, hyödyntämättömien tai hyödynnettäväksi tarjottavien teknologioiden,

Lisätiedot

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa 8.6.2017 Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen

Lisätiedot

lähtijöistä EU EUC YLIOPISTOT Lappeenrannan teknillinen yo ,

lähtijöistä EU EUC YLIOPISTOT Lappeenrannan teknillinen yo , ERASMUS OPISKELIJA-APURAHAT (SMS) 2008-09 170 / vaihtokk, kk Keskim EU lähtijöistä (2v (2v vaihdon 08/09 lähtijöistä 2007-08 EU toteuma) toteuma) kesto, kk 07/08 + OPM 29582 Helsingin kauppakorkeakoulu

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,

Lisätiedot

ERASMUS-OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 3 KORKEAKOULUITTAIN

ERASMUS-OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 3 KORKEAKOULUITTAIN ERASMUS-OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 3 3.5.2010 200 / vaihtokk, kk YO 177925 Aalto-yliopisto 221 1 243 248 600 255 000-6 400 Helsingin kauppakorkeakoulu 94 200 Taideteollinen korkeakoulu 26 400

Lisätiedot

Arvio lähtijöistä. Arvio, kk. lähtijöistä (2v (2v Tuki 09/10. (2v

Arvio lähtijöistä. Arvio, kk. lähtijöistä (2v (2v Tuki 09/10. (2v ERASMUS OPISKELIJA-APURAHAT (SMS) 2009-10 200 / vaihtokk, kk toteuma + toteuma + haettu, ka) haettu, ka), kk 29582 Helsingin kauppakorkeakoulu 102 471 94 200 105 502 85 340 8 860 29604 Helsingin yliopisto

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa

Lisätiedot

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes palveluksessasi Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes on innovaatiotoiminnan asiantuntija, jonka tavoitteena on edistää yritysten

Lisätiedot

Ideasta innovaatioksi. Panu Kuosmanen Aalto-yliopisto, Innovaatiopalvelut

Ideasta innovaatioksi. Panu Kuosmanen Aalto-yliopisto, Innovaatiopalvelut Ideasta innovaatioksi Panu Kuosmanen Aalto-yliopisto, Innovaatiopalvelut Esittelyä Teknologiansiirtopäällikkö ja johtava innovaatioasiantuntija, Aalto-yliopisto, 2010 IPR Specialist, Outotec Oyj, 2008

Lisätiedot

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Ilona Lundström Johtaja, verkostoyritykset ja tutkimus, Tekes Riitta Maijala Johtaja, temaattinen tutkimusrahoitus, Suomen Akatemia 1

Lisätiedot

Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa

Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa Enemmän irti innovaatiopolitiikasta - Ammattikorkeakoulujen osaaminen täysmittaiseen käyttöön Eduskunta 22.2.12 Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa Eero Silvennoinen Yksikön johtaja, TkT

Lisätiedot

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Tekesin ohjelma 2009 2012 Miksi Sapuska? Tekesin Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista -ohjelma on suunnattu Suomessa toimiville

Lisätiedot

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Tekesin ohjelma 2006 2013 Serve luotsaa suomalaista palveluosaamista kansainvälisessä kärjessä Palveluliiketoiminnan kehittäminen vahvistaa yritysten

Lisätiedot

Projektien rahoitus.

Projektien rahoitus. Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto

Lisätiedot

INNOVAATIOTOIMINNAN RAHOITUS

INNOVAATIOTOIMINNAN RAHOITUS INNOVAATIOTOIMINNAN RAHOITUS Mistä rahoitusta Pekka Kantola Mitä on oltava kunnossa, Mikko Pesonen MISTÄ RAHOITUSTA RAHOITUS KOOSTUU MONISTA PALASISTA Oma rahoitus Raha, selkänahka, harvemmin apportti

Lisätiedot

risto.lustila@tekes.fi

risto.lustila@tekes.fi risto.lustila@tekes.fi MIKÄ ON TUOTEVÄYLÄ-PALVELU? Tuoteväylä-palvelu on Tekesin ohjaama valtakunnallinen asiantuntijapalvelu, joka auttaa alkavia ja mikroyrityksiä kehittämään kansainvälistä kasvupotentiaalia

Lisätiedot

Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta

Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta 1 : Yksityiset toimijat yrittäjien tärkein voimavara Kysely toteutettiin yhteistyössä Suomen Yrittäjien

Lisätiedot

CLEANTECH-INNOVAATIOIDEN KAUPALLISTAMINEN EAKR-HANKE A30069

CLEANTECH-INNOVAATIOIDEN KAUPALLISTAMINEN EAKR-HANKE A30069 INNOVAATIOPUTKESTA YRITYSTOIMINTAA CLEANTECH-INNOVAATIOIDEN KAUPALLISTAMINEN EAKR-HANKE A30069 INNOVAATIOPUTKESTA YRITYSTOIMINTAA Cleantech-innovaatioiden kaupallistaminen Antti Herlevi Loppuseminaari

Lisätiedot

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Esa Panula-Ontto 27.8.2010 DM 694324 Julkisen tutkimusrahoituksen asiakkaat asiakas =Tutkimusorganisaatio Yliopistouudistus ei vaikuta yliopistojen asemaan

Lisätiedot

ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009

ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 Ritva Heikkinen Asiantuntija, Energia ja ympäristö Innovaatiot ja kansainvälistyvä liiketoiminta Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus ClimBus Climbus Business Breakfast

Lisätiedot

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska. Mitä ohjelman jälkeen?

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska. Mitä ohjelman jälkeen? Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Mitä ohjelman jälkeen? Tekesin ohjelma 2009 2012 Sapuska loppuu, elämä jatkuu! Tekesin Sapuska-ohjelmasta on muodostunut koko elintarvikealan tuntema

Lisätiedot

VTT:n arviointi Esitys julkistustilaisuudessa

VTT:n arviointi Esitys julkistustilaisuudessa VTT:n arviointi Esitys julkistustilaisuudessa 31.1.2019 Gaia Consulting Oy Mari Hjelt, Solveig Roschier, Tuomas Raivio, Susanna Sepponen, Diane Palmintera, Jenni Mikkola 31.1.2019 31/01/2019 2 Arvioinnin

Lisätiedot

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut 1.1.2018 alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA OECD:n maaraportti 2017: Suomen suurimpia haasteita on tutkimustulosten ja uusien ideoiden muuntaminen innovaatioiksi

Lisätiedot

Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari

Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari Rakennettu ympäristö ohjelman tulosseminaari Finlandiatalo Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari 27.1.2015 Tekesin Rakennettu ympäristö ohjelma 2009-2014 Tekes Innovaatiorahoituskeskus Ohjelmapäällikkö

Lisätiedot

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 Aluekeskusohjelman toteutus Aluekeskusohjelman kansallisesta koordinoinnista vastaa työ- ja elinkeinoministeriöministeriö

Lisätiedot

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina Kestävä yhdyskunta Tekesin ohjelma 2007 2012 Kestävä yhdyskunta Rakennus- ja kiinteistöalan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Toimialalla on myös

Lisätiedot

Hyvä Tekesin asiakas!

Hyvä Tekesin asiakas! RAPORTOINTIPYYNTÖ 5.6.2009 «Organisaatio» «Yksikko» «Etunimet» «Sukunimi» «Postiosoite» «Postinumero» «Postitoimipaikka» Hyvä Tekesin asiakas! Pyydämme teitä ystävällisesti täyttämään jälkiraportointilomakkeen

Lisätiedot

ERASMUS-OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 5 KORKEAKOULUITTAIN

ERASMUS-OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 5 KORKEAKOULUITTAIN ERASMUS-OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 5 KORKEAKOULUITTAIN 9.5.2012 245 / vaihtokk - KK YO 257712 Aalto-yliopisto 263 1,494 366,030 273,600 92430 29604 Helsingin yliopisto 438 2,771 678,895 554,200

Lisätiedot

Yliopisto (palvelu)innovaatioiden kehittäjänä

Yliopisto (palvelu)innovaatioiden kehittäjänä Yliopisto (palvelu)innovaatioiden kehittäjänä Turun yliopisto 11.10.2011 Antti Hautamäki Tutkimusprofessori Johtaja Agora Center Mitä innovaatiot ovat? Innovaatio on uusi hyödyllinen asia, joka on otettu

Lisätiedot

Tekesin tutkimushaut 2012

Tekesin tutkimushaut 2012 Tekesin tutkimushaut 2012 Marko Heikkinen, Tekes 01-2012 Sisältö Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu Tutkimusrahoituksen projektityypit 2012 lukien Rahoituksen hakeminen 2012 Linkit lisätietoihin Julkisen

Lisätiedot

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA. 17.05.2013 Juha Elf, innovaatioasiantuntija, ELY-keskus Jani Jokitalo, innovaatioasiantuntija, ELY-keskus

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA. 17.05.2013 Juha Elf, innovaatioasiantuntija, ELY-keskus Jani Jokitalo, innovaatioasiantuntija, ELY-keskus KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA 17.05.2013 Juha Elf, innovaatioasiantuntija, ELY-keskus Jani Jokitalo, innovaatioasiantuntija, ELY-keskus TUOTEVÄYLÄ Oletko tehnyt hyvän keksinnön? TUOTEVÄYLÄ-PALVELU Neuvomme

Lisätiedot

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Tytteli Karvonen-Juntura Team Finland-koordinaattori Lapin ELY-keskus 05.09.2018 2 Tietoa, työkaluja ja verkostoja suomalaisten yritysten ja muiden toimijoiden

Lisätiedot

Yliopiston Innovaatiokeskus - University Innovation Centre

Yliopiston Innovaatiokeskus - University Innovation Centre Yliopiston Innovaatiokeskus - University Innovation Centre Tutkimuksesta syntyvät innovaatio, yritysyhteistyö ja liiketoiminnan kehittämisen palvelut 26.2.2019 Arto Maaninen Yliopiston Innovaatiokeskus

Lisätiedot

Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen. Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala

Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen. Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala TUOTEVÄYLÄ Oletko tehnyt hyvän keksinnön? TUOTEVÄYLÄ-PALVELU Käynnistyi v. 2010 Keksintösäätiön valtakunnallisena

Lisätiedot

Onko sinun ideasi seuraava menestystarina? Pyydä asiantuntija-arvio alueesi Tuoteväylä-tiimistä

Onko sinun ideasi seuraava menestystarina? Pyydä asiantuntija-arvio alueesi Tuoteväylä-tiimistä Onko sinun ideasi seuraava menestystarina? Pyydä asiantuntija-arvio alueesi Tuoteväylä-tiimistä Tuo ideasi Tuoteväylän asiantuntijoiden arvioitavaksi Onko sinulla uusi innovatiivinen idea, josta voisi

Lisätiedot

SOPIMUSNEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN. Opetusneuvos Ari Saarinen

SOPIMUSNEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN. Opetusneuvos Ari Saarinen SOPIMUSNEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN Opetusneuvos Ari Saarinen 20.11.2008 KORKEAKOULUJEN OHJAUS JA RAHOITUS 2010 Sopimuskausi rytmitetään eduskunta/hallituskausiin siten, että tavoitteet sovitaan nelivuotiskaudelle

Lisätiedot

CEMIS-seminaari 2012

CEMIS-seminaari 2012 CEMIS-seminaari 2012 CEMIS - Mittaus- ja tietojärjestelmien tutkimus- ja koulutuskeskus 1.11.2012 Risto Oikari CEMISin rakenne Mittaustekniikan Tutkimusyksikkö CEMIS-OULU Tietojärjestelmät osaamisalue

Lisätiedot

1 Hakuaika Haku aukeaa ja päättyy

1 Hakuaika Haku aukeaa ja päättyy Tekesin Innovation Scout rahoitus julkisille tutkimusorganisaatioille kansainvälisen innovaatio-osaamisen kehittämiseksi korkeakouluissa ja tutkimusorganisaatioissa (ent. KINO) 1 Hakuaika Haku aukeaa 15.8.2016

Lisätiedot

VIHREÄN KASVUN KESKUS HANKE

VIHREÄN KASVUN KESKUS HANKE VIHREÄN KASVUN KESKUS HANKE Hanketreffit, Metsäkeskus 11.2.2016 Niina Huikuri HANKETIEDOT Toteutusaika: 1.1.2015-31.12.2016, 2v. Toteuttajat: PIKES, KETI, Joensuun Tiedepuisto (hallinnoija), LuKe Henkilöstö:

Lisätiedot

Innovation Scout -rahoituksen haku julkisille tutkimusorganisaatioille. Kimmo Kanto / Markku Lämsä , Helsinki

Innovation Scout -rahoituksen haku julkisille tutkimusorganisaatioille. Kimmo Kanto / Markku Lämsä , Helsinki Innovation Scout -rahoituksen haku julkisille tutkimusorganisaatioille Kimmo Kanto / Markku Lämsä 21.9.2016, Helsinki Hallituksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä

Lisätiedot

Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa

Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa Polina Kiviniemi Vapaa-ajan palvelut ohjelma / FCG Finnish Consulting Group Oy Etelä-Karjalan matkailun kehittämispäivä 12.10.2010 Imatra

Lisätiedot

Mikä on Keksintösäätiö? Perustiedot.

Mikä on Keksintösäätiö? Perustiedot. Mikä on Keksintösäätiö? Perustiedot. Perustettu vuonna 1971 Yksityinen säätiö; rahoitus työ- ja elinkeinoministeriön budjetista Toimipaikka: Innopoli, Espoo, alueverkosto: Innovaatioasiantuntijat ELY-keskuksissa

Lisätiedot

LUT Saimia Innovation Scout. BRIDGE to the MARKETPLACE B2M

LUT Saimia Innovation Scout. BRIDGE to the MARKETPLACE B2M LUT Saimia Innovation Scout BRIDGE to the MARKETPLACE B2M Miksi Tutkimus tuottaa paljon innovaatioaihioita, mutta: Tiimien liiketoimintaosaaminen välttävää tasoa Yrittäjä saattaa puuttua Liikeidean kannalta

Lisätiedot

UEF KINO- hanke kaupallistamisen ratkaisut

UEF KINO- hanke kaupallistamisen ratkaisut Kuvallinen aloitussivu, kuvan koko 230 x 68 mm UEF KINO- hanke kaupallistamisen ratkaisut Mikko Juuti, PhD, liiketoiminnan kehityspäällikkö 7.6.2016 1 Itä- Suomen yliopisto 3 kampusta (Joensuu, Kuopio,

Lisätiedot

Tekesin palvelut teollisuudelle

Tekesin palvelut teollisuudelle DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani

Lisätiedot

RDI Preparing for the breakthrough in 2020 s

RDI Preparing for the breakthrough in 2020 s RDI Preparing for the breakthrough in 2020 s RDI Preparing for the breakthrough in 2020 s 1 Sisältö 1. Osallistujien esittäytyminen 2. Yrityskonsortiot esimerkkejä 3. Teknologiainnovaatioiden kaupallistaminen

Lisätiedot

INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA

INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA KOKONAISHANKKEEN KOLME PÄÄTEHTÄVÄÄ Osakokonaisuuden yksi tavoitteena oli selvittää, miten korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten

Lisätiedot

Käyttäjälähtöinen yhdistetty todellisuus

Käyttäjälähtöinen yhdistetty todellisuus Strateginen tutkimusavaus Käyttäjälähtöinen yhdistetty todellisuus Keskustelutilaisuus Tekesissä 21.8.2012 Eero Silvennoinen Yksikön johtaja, TkT Käyttäjälähtöinen yhdistetty todellisuus Keskustelutilaisuus

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ. Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi

BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ. Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi RAKENNETTU YMPÄRISTÖ LUO HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYÄ Kuva: Vastavalo Rakennetulla ympäristöllä

Lisätiedot

KANSAINVÄLISYYTTÄ JA KILPAILUKYKYÄ TEKESIN EAKR-PROJEKTEILLA

KANSAINVÄLISYYTTÄ JA KILPAILUKYKYÄ TEKESIN EAKR-PROJEKTEILLA KANSAINVÄLISYYTTÄ JA KILPAILUKYKYÄ TEKESIN EAKR-PROJEKTEILLA Tekesin toiminta-ajatus Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes edistää teollisuuden ja palvelujen kehittymistä teknologian

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin

Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013 visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen

Lisätiedot

Protomo. Uusi suomalainen innovaatioapparaatti. Petri Räsänen Hermia Oy

Protomo. Uusi suomalainen innovaatioapparaatti. Petri Räsänen Hermia Oy Protomo Uusi suomalainen innovaatioapparaatti Petri Räsänen Hermia Oy Mielestäni Suomen innovaatiojärjestelmän suurin haaste on tämä: Meillä on valtavasti tietopotentiaalia. Kuitenkaan tämä potentiaali

Lisätiedot

Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa

Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa Miten julkiset hankinnat voivat tukea rakentamisen cleantechratkaisuja? Motiva / Tekes seminaari 10.2.2015 Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa Tekesin Rakennettu ympäristö ja Huippuostajat

Lisätiedot

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista Aki Parviainen 7.11.2017 Business Finland 1.1.2018 alkaen Finpro ja Tekes yhdistyvät uudeksi Business Finland -organisaatioksi. Saman katon alla kaikki innovaatiotoiminnan,

Lisätiedot

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät Innovaatioyhteistyöstä maailmanluokan läpimurtoja Tiede Hyvinvointi Strategia Huippuosaaminen Yhteistyö Kehitys Kasvu Talous innovaatiot Tulevaisuus Tutkimus

Lisätiedot

FISS -teolliset symbioosit Suomessa. Henrik Österlund 10.9.2015

FISS -teolliset symbioosit Suomessa. Henrik Österlund 10.9.2015 FISS -teolliset symbioosit Suomessa Henrik Österlund 10.9.2015 Tarve teolliselle muutokselle Suomessa Yhteiskunnallinen tarve Suomi tarvitsee uusia tukijalkoja talouteen, globaaleilla markkinoilla toimivaa

Lisätiedot

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU KEKSINTÖSÄÄTIÖ JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU 18.1.2011 / Avainklubi Pekka Rantala, Kusti Alasalmi Riitta Ahola, Timo Kilpinen, Antti Niemi, Pauliina Sievänen Maailma tarvitsee keksintöäsi Keksijätutkintoa sjä

Lisätiedot

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa 2 Osaamiskeskusohjelma (OSKE) luo edellytyksiä uutta luovalle, liiketaloudellisesti kannattavalle yhteistyölle, jossa korkeatasoinen tutkimus yhdistyy teknologia-,

Lisätiedot

Kasvu- ja omistajayrittäjyyden edistäminen

Kasvu- ja omistajayrittäjyyden edistäminen Kasvu- ja omistajayrittäjyyden edistäminen EK:n yrittäjävaltuuskunnan kesäkokous 14.8.2009 Valtiosihteeri Riina Nevamäki Työ- ja elinkeinoministeriö Kasvu- ja omistajayrittäjyyden seurantatyöryhmä Asetettu

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus

Tekesin innovaatiorahoitus Tekesin innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Tuoteinnovaatiot Palveluinnovaatiot Prosessi-

Lisätiedot

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA Jouni Hynynen Keski-Suomen ELY-keskus: innovaatioasiantuntija Tuoteväylä-palvelun ensiarviointivaihe Pekka Rantala Keksintösäätiö: Liiketoiminnan kehittämispäällikkö Tuoteväylä-palvelun

Lisätiedot

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta Projektin loppuseminaari 18.11.2016 Lapin yliopisto Risto Mäkikyrö Haemme visionäärejä Tekesin strategia Toimintatapa- ja sisältöpainotukset ovat Luonnonvarat ja

Lisätiedot

Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki 13.11.

Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki 13.11. Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki 13.11.2006 Miksi huippuosaamisen keskittymä? Hyödyt kansalaisille Hyödyt

Lisätiedot

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK Mikä on innovaatio innovaatiostrategia innovaatiopolitiikka???

Lisätiedot

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 16.4.2013 Tekniikka&Talous 5.4.2013 ManufacturingNet 4/17/201 Tekes uudistamassa digitaalista liiketoimintaa Käynnissä olevia ohjelmia:

Lisätiedot

Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä

Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä Kari Penttinen 12.3.2013 Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Perustelut Organisaatioiden kokonaisvaltainen uudistaminen prosesseja tehostamalla,

Lisätiedot

Markkinointiautomaation haltuunotto toi lisää liidejä CASE DNA BUSINESS

Markkinointiautomaation haltuunotto toi lisää liidejä CASE DNA BUSINESS Markkinointiautomaation haltuunotto toi lisää liidejä CASE DNA BUSINESS + Toimiala: viestintä- ja asiakasverkkopalveluiden tarjoaminen Yritys: DNA "Markkinointiviestien tarkan kohdennuksen ansiosta voimme

Lisätiedot

Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.

Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes. RESCA-hankkeen työpaja 23.9.2013 Pääposti Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.fi/huippuostajat Kasvua ja hyvinvointia

Lisätiedot

Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia

Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia Sosiaali- ja terveysvaliokunta 10.10.2017 Teollisuusneuvos Antti Valle Elinkeino- ja innovaatio-osasto #kasvustrategia @tem_uutiset Terveystoimialojen

Lisätiedot

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä

Lisätiedot

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tuomo Suortti 25.10.2011 DM Esityksen runko Vihreän kasvun palikat ja ohjelman tavoitteet Ohjelman kohderyhmät Sparrauskysymyksiä: Mistä

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

Mittausteknologian tutkimuksen kaupallistamisen haasteellisuus

Mittausteknologian tutkimuksen kaupallistamisen haasteellisuus Mittausteknologian tutkimuksen kaupallistamisen haasteellisuus Oulu kaivoskaupungiksi 30.1.2014 Eine Pöllänen Projektiasiantuntija Cemis / KAMK Cemis (Centre for Measurement and Information Systems) on

Lisätiedot

Tampere Grow. Smart. Together.

Tampere Grow. Smart. Together. Tampere Grow. Smart. Together. Grow. Smart. Together. Visio Kansainvälisesti tunnustettu, vetovoimainen, kestävän kehityksen älykaupunki Missio Menestymisen ja elämänlaadun parantaminen yhteistyön ja kilpailun

Lisätiedot

Tero Oinonen

Tero Oinonen Tekes ja Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä -ohjelma 15.6.2011 Tero Oinonen DM 797721 Tekesin strategia DM 797721 Tekesin strategia Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Tekes rahoittaa

Lisätiedot

Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa

Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa DM 1127464 2013 Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa 21.8.2013 Minna Hendolin DM 1127464 2013 1950 1980 2000 2013 Konepaja Palvelu Konekauppa Kemppi Oy konserni - Liikevaihto 120 miljoonaa euroa,

Lisätiedot

WWW-osoite Virallinen sähköpostiosoite Emoyhtiön konsernin nimi Yksikön nimi. Diaari /0/2014

WWW-osoite Virallinen sähköpostiosoite Emoyhtiön konsernin nimi Yksikön nimi. Diaari /0/2014 Hakemuksen tiedot Onko kyseessä Tutkimusorganisaatio Rahoitus yliopistoille, ammattikorkeakouluille ja muille tutkimusorganisaatioille Strategiseen tutkimusavaukseen Organisaation tiedot Perustiedot Y-tunnus

Lisätiedot

Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009

Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009 Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009 Hankkeessa on lukuisia toimijoita: tutkimusorganisaatioita, rahoittajia ja välittäjäorganisaatioita, joiden roolit ja työn tulokset tulee saada sopivalla tavalla

Lisätiedot

Tekesin tunnusluvut DM

Tekesin tunnusluvut DM Tekesin tunnusluvut 2015 2015 DM 1572568 Tunnuslukuja Tekesin rahoituksesta 2015 Rahoitus yrityksille ja tutkimukseen 575 M 2 400 rahoitustunnustelua 3 080 rahoitushakemusta Hakemusten käsittelyaika 54

Lisätiedot

Smart Tampere

Smart Tampere Smart Tampere 06.04.2017 SRV/Studio Libeskind Kestävän kehityksen älykaupunki Älykkään, kestävän kehityksen kaupungin tavoite on parantaa kaupunkilaisten elämänlaatua, kaupungin palveluiden ja toimintojen

Lisätiedot

Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10.

Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10. Talousarvioesitys 2017 - vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen Tulevaisuusvaliokunta 5.10.2016 T&K&I - määrärahat talousarvioesityksessä T&K&I politiikan

Lisätiedot

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Yleistä Osaamiskeskittymien ja kaupunkien merkitys korostuu Harvaan asutun alueen kilpailukyvyn kehittämisessä hyödynnetään

Lisätiedot

Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani

Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani 13.10.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut

Lisätiedot

Tekesin rahoittaman julkisen tutkimusprojektin ohjausryhmä

Tekesin rahoittaman julkisen tutkimusprojektin ohjausryhmä Tekesin rahoittaman julkisen tutkimusprojektin ohjausryhmä Periaatteet ja käytännöt Elinkeinoelämän kanssa verkottunut julkinen tutkimus Sisältö Tekesin rahoittaman tutkimusprojektin roolit ja tehtävät

Lisätiedot

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.

Lisätiedot

Korkeakoulujen talouden tunnusluvut Johtaja Hannu Sirén

Korkeakoulujen talouden tunnusluvut Johtaja Hannu Sirén 1 Korkeakoulujen talouden tunnusluvut 2015-2016 Johtaja Hannu Sirén Vakavaraisuus, ammattikorkeakoulut Omavaraisuusaste Centria ammattikorkeakoulu 74 % 73 % Diakonia ammattikorkeakoulu 79 % 82 % Haaga

Lisätiedot

Auditointiprosessin vaiheet ja auditointivierailun toteutus

Auditointiprosessin vaiheet ja auditointivierailun toteutus Auditointiprosessin vaiheet ja auditointivierailun toteutus Auditoinnin informaatio- ja keskustelutilaisuus Oulun yliopistossa 29.10.2009 Suunnittelija MuT Marja-Liisa Saarilammi Korkeakoulujen arviointineuvosto

Lisätiedot

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto Suomi nousuun Aineeton tuotanto Maailman talous on muutoksessa. Digitalisoituminen vie suomalaiset yritykset globaalin kilpailun piiriin. Suomen on pärjättävä tässä kilpailussa, jotta hyvinvointimme on

Lisätiedot

Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle

Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle KIVi Kajaani 29.11.2011 Mikko Kiiskinen Tekesin palveluja yrityksen kansainvälistymispolulla Rahoitus Tekesin T&K&I rahoitus kv. strategia (innovaatiopalveluiden

Lisätiedot

TERVETULOA TIEDOTUSTILAISUUTEEN

TERVETULOA TIEDOTUSTILAISUUTEEN TERVETULOA TIEDOTUSTILAISUUTEEN Kainuun Etu Oy - yritysten kehittämistä vuodesta 2001 - Palvelualojen (B-to-B) esiselvitys 2009 Lehdistötilaisuus 30.12.2009 klo 10.00 Harri Mähönen, Suomen Osaamistalo

Lisätiedot

Menestyvät yliopistot. Elinkeinoelämän näkemyksiä yliopistojen kehittämiseksi ja menestyksen saavuttamiseksi

Menestyvät yliopistot. Elinkeinoelämän näkemyksiä yliopistojen kehittämiseksi ja menestyksen saavuttamiseksi Menestyvät yliopistot Elinkeinoelämän näkemyksiä yliopistojen kehittämiseksi ja menestyksen saavuttamiseksi Laadukkaat yliopistot tärkeä kilpailukykytekijä Elinkeinoelämälle ja koko Suomelle laadukas ja

Lisätiedot

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serven julkisen tutkimuksen haun 2012 tiedotustilaisuus

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serven julkisen tutkimuksen haun 2012 tiedotustilaisuus Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serven julkisen tutkimuksen haun 2012 tiedotustilaisuus Sanna Piiroinen 1.2.2012 Esityksen sisältö 1. Tekesin julkisen tutkimusrahoituksen uudistuksen suhde

Lisätiedot

1 / klo Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta

1 / klo Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta 1 / 6 14.11.2018 klo 12.30 Euroopan unionin rakennerahastokauden 2007 2013 jälkiä Pirkanmaalta 2 / 6 14.11.2018 klo 12.30 Innovaatioverkostojen luominen vaatii pitkäjännitteistä työtä. Verkostojen avulla

Lisätiedot

Yhteenveto ja johtopäätökset AMO-asiakirjojen analyysistä ja asiantuntijahaastatteluista. Kehittämistyöryhmän kokous

Yhteenveto ja johtopäätökset AMO-asiakirjojen analyysistä ja asiantuntijahaastatteluista. Kehittämistyöryhmän kokous Yhteenveto ja johtopäätökset AMO-asiakirjojen analyysistä ja asiantuntijahaastatteluista Kehittämistyöryhmän kokous 13.3.2008 Heli Saarikoski, 13.3.2008 Tarkastelunäkökulma Mitä kehittämistarpeita AMO-prosessissa

Lisätiedot

Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin

Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin Kari Penttinen 12.3.2013 Katsaus päättyneeseen ohjelmaan, jossa tavoitteina oli eri toimialoilla: Kilpailukyvyn parantaminen samanaikaisesti ICT:tä hyödyntämällä

Lisätiedot