Perustiedot ja kohdetietoluettelo medialle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Perustiedot ja kohdetietoluettelo medialle"

Transkriptio

1 Perustiedot ja kohdetietoluettelo medialle Kohdetietoluettelo on tarkoitettu vain toimittajien käyttöön taustamateriaaliksi. Aineistoa ei saa käyttää luettelomaisesti eikä henkilötietoja julkaista. Kohdetietoluettelo perustuu rakennuttajilta ja näytteilleasettajilta saatuihin tietoihin. Kaikki tiedot ovat mukaisia ja muutokset ovat mahdollisia.

2 Perustiedot Loma-asuntomessuista Lappeenrannassa 2012 Loma-asuntomessut Lappeenrannan Rauhassa ovat 10. valtakunnalliset Loma-asuntomessut. Järjestäjinä yhteistyössä ovat Osuuskunta Suomen Asuntomessut ja Lappeenrannan kaupunki. Messut ovat avoinna juhannuksen jälkeiset kaksi viikkoa, , päivittäin klo Loma-asuntomessut palveluiden äärellä Saimaan rannalla Maisemallisesti hieno messualue Saimaan äärellä tarjoaa mahdollisuudet monipuoliseen lomarakentamiseen. Loma-asuntomessualueen ympäristö on luonnonläheinen. Lähes kymmenen hehtaarin messualueella on innovatiivisia, energiatehokkaita ja ekologisia loma-asuntoja ja sisustuksia. Alue tarjoaa hyvät puitteet myös monipuoliselle piha- ja saunarakentamiselle. Autolla, junalla, bussilla ja veneellä Yhteydet messualueelle ovat hyvät. Matkaa Lappeenrannan keskustasta on 35 km Valtatie 6:tta pitkin. Pysäköintialueelta on matkaa messualueelle vain kaksi kilometriä ja välillä on non-stop-bussikuljetus. Kuuden kilometrin päässä sijaitsevalla Imatralla on lähin rautatieasema. Paikallinen lähilinja-autoliikenne palvelee noin tunnin välein Lappeenranta-Korvenkylä-Imatra -reitillä. Korvenkylän pysäkiltä on 2 kilometriä matkaa messualueelle. Messuille on mahdollista myös risteillä Lappeenrannan ja Imatran satamista. New Port Saimaa Gardensin vierasvenelaituri messualueen läheisyydessä palvelee kaikkia veneilijöitä. Messukohteet rakennuskohteita 17 kpl, joissa on yhteensä 21 näyttelykohdetta kohteiden koot vaihtelevat 20 neliöisestä saunasta 216 neliöiseen hirsiunelmaan tonttien hinnat tonttien koot ovat välillä 468 m 2 ja 868 m 2 oheiskohteena kelluvat loma-asunnot Saimaa Gardensin laiturilla Saunamaailma, väliaikaisina näyttelykohteina erillissaunoja Messutapahtumassa mukana mm. Etelä-Karjalan Kiviklusterin rakennuskivinäyttely vihreän teknologian Green Campus Lappeenrannan Teknilliseltä yliopistolta Lappeenrannan kaupungin Salpalinjan mahdollisuudet -hanke Etelä-Karjalan Yritystori noin 30 paikallista messuteemallista pienyrittäjää Etelä-Karjalan Pelastuslaitos toiminnallisella seikkailuteltalla lapsille Muumi-aiheinen leikkipuisto, talutusratsastusta ja Lasten Loma-asuntomessujen esittelymökki Suomen Saunaseura ry:n Saunaseminaari lauantaina Holiday Club Saimaassa

3 Kohde 1 Omatalo Sofia Vipelenpelto 8 4h+k+s ja erillinen autosuoja/varasto Energiatehokasta loma-asumista Saimaan rannalla Huoneistoala: 123 m 2 Kerrosluku: 1 Rakennuttaja: T.T. Rauta Oy Lappeenranta, Timo Tersa, p , timo.tersa@k-rauta.fi Näytteilleasettaja: T.T. Rauta Oy Lappeenranta, Timo Tersa, p , timo.tersa@k-rauta.fi Arkkitehtisuunnittelu: Omatalo, arkkitehti SAFA Yrjänä Vuojala, p , Pääsuunnittelu: Timo Määttänen, p Rakennesuunnittelu: Omatalo, Jorma Berg, p , Sähkösuunnittelu: Sähkösirte, Teuvo Sorvali, p , teuvo.sorvali@sirte.inet.fi LVI-suunnittelu: Eero Toivola, p , eero.toivola@gmail.com Sisustussuunnittelu: Vepsäläinen Oy Lappeenranta, Sanna Lahtivesi, p , sanna.lahtivesi@vepsalainen.com, Pihasuunnittelu: K-Rauta Kristina Huuhanmäki, p , kristina.huuhanmäki@kesko.fi, Julkisivumateriaali: puu Katemateriaali: teräs Energialuokka: B Kohteen luonnehdinta: Omatalo Sofia on laadukkaaseen vapaa-aikaan suunniteltu moderni lomakoti Saimaan kauniissa maisemassa. Energiatehokas Sofia tarjoaa viimeistellyt puitteet ympärivuotiseen asumiseen ja vapaa-ajan viettoon. Avara ja sisustuksellinen olohuone/ruokailu/keittiö muodostaa Omatalo Sofian sielun ja sydämen. Yhteyshenkilö: Janne Airas, p , talomyynti.lappeenranta@k-rauta.fi Kohde 2 Spa Villa Rock 'n' Relax Vipelenpelto 10 4h+k+khh+s+kph+autotalli+varasto Elämyksiä, hyvinvointia ja vaivatonta vapaa-aikaa Huoneistoala: 143,5 m 2 Kerrosluku: 1 Rakennuttaja: Karjalan Rakennus ja Maalaus Oy, Jouni Siitonen, p , jouni.siitonen@karama.fi Näytteilleasettaja: Karjalan Rakennus ja Maalaus Oy, Jouni Siitonen, p , jouni.siitonen@karama.fi Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehti SAFA, Janne Kantee, , janne.kantee@honkatalot.fi, Pääsuunnittelu: Arkkitehti SAFA Janne Kantee, , janne.kantee@honkatalot.fi, Rakennesuunnittelu: Honkatalot, Sähkösuunnittelu: Imatran Sähköasennus Oy, Tapio Miettinen, p LVI-suunnittelu: Kei-Cad Ky/ Keijo Laamanen, p Sisustussuunnittelu: Sakke Järvenpää, Kaluste Vepsäläinen Oy, Sanna Lahtivesi Pihasuunnittelu: Karjalan Rakennus ja Maalaus Oy, Jouni Siitonen, p , jouni.siitonen@karama.fi Julkisivumateriaali: puu, liuskekivi Katemateriaali: konesaumapelti Lämmitysratkaisu: sähkö Kohteen luonnehdinta: Vuoden- tai vuorokaudenajasta riippumaton loma-asunto, jonka käyttäjäystävällisyydestä rakentuu vaivaton vapaa-aika ja mahdollisuuksia rentoutumiseen. Yhteyshenkilö: Jouni Siitonen, , jouni.siitonen@karama.fi,

4 Kohde 3 Lootos Vipelenpelto 12 5huonetta + keittiö + sauna + eteinen + aula + tekn.tila + WC + 3 pesuhuonetta + 2 varastoa Luonnollisesti lomailemassa Huoneistoala: 140 m 2 Kerrosluku: 1,5 Rakennuttaja: Pärisilla Oy/ Kiur Lootus p , info@modernhomes.eu, Näytteilleasettaja: Pärisilla Oy/ Kiur Lootus p , info@modernhomes.eu, Arkkitehtisuunnittelu: Lootusprojekt Oy/ Kiur Lootus ja Kersti Lootus p , info@lootusprojekt.ee, Pääsuunnittelu: Aarne Ilves, p , aarne.ilves@msoynet.com Rakennesuunnittelu: Lootusprojekt Oy/ Kiur Lootus ja Kersti Lootus p , info@lootusprojekt.ee, Sähkösuunnittelu: Heikki Kallio, p , heikki.kallio@ksc.inet.fi LVI-suunnittelu: Augur Oy, augur@augur.ee Sisustussuunnittelu: DisainiJaam Oy/ Krista Roosi, p , krista@disainijaam.ee, Pihasuunnittelu: Pärisilla Oy/ Kiur Lootus p , info@modernhomes.eu, Julkisivumateriaali: puu Katemateriaali: - Kohteen luonnehdinta: Kohden idea on luonnonystävällinen ja monikäyttöinen loma-asunto. Yhteyshenkilö: Pärisilla Oy/ Kiur Lootus p , info@modernhomes.eu, Kohde 4 Kimara Anastasia Vipelenpelto 14 4h+k+sauna+parvi, autosuoja/varasto Ekologista ja terveellistä asumista, jossa on huomioitu myös suomalainen luonto. Huoneistoala: 110 m 2 Kerrosluku: 2 Rakennuttaja: T.T. Rauta Oy Lappeenranta, Timo Tersa, p , timo.tersa@k-rauta.fi Näytteilleasettaja: T.T. Rauta Oy Lappeenranta, Timo Tersa, p , timo.tersa@k-rauta.fi Arkkitehtisuunnittelu: Kimara Jani Ikkala Pääsuunnittelu: Timo Määttänen, LVI-suunnittelu: Eero Toivola, p , eero.toivola@gmail.com Sähkösuunnittelu: Sähkösirte, Teuvo Sorvali, p , teuvo.sorvali@sirte.inet.fi Sisustussuunnittelu: Riitta Vanhaoja Pihasuunnittelu: K-rauta, Kristiina Huuhanmäki, p Runkomateriaali: hirsi Julkisivumateriaali: hirsi Kohteen luonnehdinta: Kimara Anastasia on suunniteltu laadukkaaseen ympärivuotiseen loma-asumiseen. Perinteisellä rakennusmateriaalilla on saavutettu huvilaan menneen ajan tunnelma. Paljon parvi tilaa ja todella mahtava torni makuuhuoneeksi tai jopa ateljeeksi. Yhteyshenkilö: Janne Airas, , talomyynti.lappeenranta@k-rauta.fi

5 Kohde 5 Korsusauna Pärtynkuja 7 Maanalainen sauna pesuhuoneella Puhtauden ja löylynautinnon nerokas yhdistäminen poikkeusoloissa Talotyyppi: sauna Huoneistoala: 12,5 m 2 Kerrosluku: 1 Rakennuttaja: Lappeenrannan kaupunki, Tekninen keskus, p , Näytteilleasettaja: Lappeenrannan kaupunki, Tekninen keskus, p , Arkkitehtisuunnittelu: alkuperäiset 1940-luvun piirustukset Pääsuunnittelu: Lappeenrannan kaupunki, Pekka Oksman, p pekka.oksman@lappeenranta.fi Rakennesuunnittelu: Lappeenrannan kaupunki, Pekka Oksman, p pekka.oksman@lappeenranta.fi Sähkösuunnittelu: Lappeenrannan kaupunki, Tekninen keskus, p LVI-suunnittelu: Lappeenrannan kaupunki, Tekninen keskus, p Sisustussuunnittelu: - Pihasuunnittelu: - Runkomateriaali: Puu Julkisivumateriaali: Kohde on kokonaan maan alla. Katemateriaali: Raakatukki näkyviltä osin Lämmitysratkaisu: Puukiuas Kohteen luonnehdinta: Perinnesuunnitelman vuodelta 1940 mukaan rakennettu ja sisustettu korsusauna. Yhteyshenkilö: Eijaleena Mikkonen, p , eijaleena.mikkonen@lappeenranta.fi Kohde 6 Saunamaja Pärtynkuja 3, sauna+ph+takkatupa Se perinteinen pihasauna Talotyyppi: sauna+ saunatupa Huoneistoala: 25 m 2 Kerrosluku: 1 Rakennuttaja: Saimaan Trukkityö Oy, Kari Kesseli, p , saimaa.trukkityo@elisanet.fi Näytteilleasettaja: Talotehdas Finnlamelli, p , Arkkitehtisuunnittelu: Talotehdas Finnlamelli, Pääsuunnittelu: Finnlamelli, Lena Piiparinen, p Rakennesuunnittelu: Perustussuunnittelija Petri Mustapää Sähkösuunnittelu: Novoka, p LVI-suunnittelu: Timo Kaplas Sisustussuunnittelu: - Pihasuunnittelu: Anne Veijovuori, p Runkomateriaali: hirsi Julkisivumateriaali: hirsi Lämmitysratkaisu: sähkö Kohteen luonnehdinta: Perinteinen ja toimiva erillissauna omalla takkatuvalla. Yhteyshenkilö: Marjut Voutilainen, p , marjut.voutilainen@pp2.inet.fi

6 Kohde 7 Pärtynmaja Pärtynkuja 1, 3h+k+khh+parvi+saunaos Moderni ja näyttävä lamellihirsihuvila Huoneistoala: 109 m 2 Kerrosluku: 1+parvi Rakennuttaja: Saimaan Trukkityö Oy, Kari Kesseli, p , saimaa.trukkityo@elisanet.fi Näytteilleasettaja: Talotehdas Finnlamelli, p , Arkkitehtisuunnittelu: Talotehdas Finnlamelli, p , Pääsuunnittelu: Ka-Ke -tiimi, Kari Kesseli, p , saimaa.trukkityo@elisanet.fi Rakennesuunnittelu: Perustussuunnittelija Petri Mustapää, p Sähkösuunnittelu: Novoka, p LVI-suunnittelu: Timo Kaplas Sisustussuunnittelu: Sari Latvala, p Pihasuunnittelu: Anne Veijovuori, p Runkomateriaali: hirsi Julkisivumateriaali: hirsi Lämmitysratkaisu: maalämpö Kohteen luonnehdinta: Erillisellä saunaosastolla varustettu kodikas lamellihirsihuvila Yhteyshenkilö: Marjut Voutilainen, p , marjut.voutilainen@pp2.inet.fi Kohde 8 Villa Gardens Pärtynkuja 2, 4h+tpk+s+khh Korkeatasoista loma-asumista palveluiden äärellä Huoneistoala: 136 m 2 Kerrosluku: 2 Rakennuttaja: Suomen Arkkitehtitalot Oy, p Näytteilleasettaja: Suomen Arkkitehtitalot Oy, p , kimmo@arkkitehtitalot.fi, Arkkitehtisuunnittelu: Seppo Mäntylä, p , mmseppo@gmail.com Pääsuunnittelu: Arto Vahtero, p , arto.vahtero@gmail.com Rakennesuunnittelu: Honkatalot, Mikko Setälä, p , mikko.setala@honkatalot.fi, LVI-suunnittelu: Vantaan Talotekniikka Oy, Pekka Nieminen, p , pekka.nieminen@vantaantalotekniikka.fi Sähkösuunnittelu: Tapio Hannus, p , tapio.hannus@gmail.com Sisustussuunnittelu: Suomen Arkkitehtitalot Oy/ Onerva Aakko, p , onerva.aakko@gmail.com, Pihasuunnittelu: Concept In Green Oy, , harry@plus3000.com Julkisivumateriaali: puu, kivi Katemateriaali: pelti Lämmitysratkaisu: kaukolämpö Kohteen luonnehdinta: Villa Gardensissa on panostettu talon muotokieleen ja yksityisyyteen huomioon ottaen tiivis messualuerakentaminen ja muu ympäristö Yhteyshenkilö: Kimmo Aakko, , kimmo@paasikivitalot.com

7 Kohde 9 Saimaan Valo Vipelentie 86, 5h+k+s+autotalli 2 autolle Valoisaa ja rentouttavaa lomaa Saimaalla Huoneistoala: 149 m 2 Kerrosluku: 3 Rakennuttaja: Miriensis Oy, Jari Mutikainen, p , jari.mutikainen@saimaagardens.com, Näytteilleasettaja: Rantasalmi Hirsitalot, Ilpo Moilanen, p , ilpo.moilanen@rantasalmi.com, Arkkitehtisuunnittelu: Lameco LHT Oy, Jukka Silvennoinen Pääsuunnittelu: Ilves Group Oy, Aarne Ilves Rakennesuunnittelu: Lameco LHT Oy, Jukka Silvennoinen LVI-suunnittelu: Lappeenrannan LVI tekniikka, Markku Vainikka Sähkösuunnittelu: - Sisustussuunnittelu: Isku koti Oy/ Leena Lähteenoja, Isku keittiöt/ Maija Kärkinen, p , leena.lahteenoja@isku.fi Pihasuunnittelu: Puutarhamestarit/ Marja Partinen, p , posti@puutarhamestarit.com, Runkomateriaali: lamellihirsi Julkisivumateriaali: lamellihirsi Katemateriaali: konesaumapelti Kohteen luonnehdinta: Lämminhenkiseksi ja valoisaksi rakennettu kohde jossa tilavat huoneet ja parvekkeelta sekä teranssilta näkymät saimaalle, hyvät varastotilat sekä alakerrassa 2-auton talli. Yhteyshenkilö: Ilpo Moilanen, , ilpo.moilanen@rantasalmi.com Kohde 9a osoite? 2h+sh KUVA? Valoisaa ja rentouttavaa lomaa Saimaalla Huoneistoala: 39 m 2 Kerrosluku: 1 Rakennuttaja: Domitalo, Anne Kosonen, p , anne.kosonen@sisustussuunnittelu.inet.fi Näytteilleasettaja: Domihouse, Anne Kosonen, p , anne.kosonen@sisustussuunnittelu.inet.fi Arkkitehtisuunnittelu: Anne Kosonen Pääsuunnittelu: Domihouse Rakennesuunnittelu: Simo Hakkarainen, p LVI-suunnittelu: Markku Saari Sähkösuunnittelu: Markku Saari Sisustussuunnittelu: Maria Kivijärvi ja Anu Leinonen Pihasuunnittelu: - Runkomateriaali: CLT-levy Julkisivumateriaali: puu Lämmitysratkaisu: - Kohteen luonnehdinta: Talo on suunniteltu 1-2 henkilölle. Suunnittelussa huomioitu kuljetus rakennustyömaalta tontille jo kuljetettaessa talo valmis kokonaisuus, ainoastaan terassi ja päädyssä oleva puutarharakenne kootaan tontilla. Visuaalisesti on jätetty puun alkuperäinen materiaali esille. Tilasuunnittelussa on hyödynnetty vinon katon yläosa säilytys/nukkumaparvena. Yhteyshenkilö: Domitalo, Anne Kosonen, p , anne.kosonen@sisustussuunnittelu.inet.fi

8 Kohde 10 Villa Adele Vipelentie 84, 6 h + keittiö + sauna + khh/tekn.tila + autokatos/varasto Hirsi tuo suomalaisen luonnon sisälle, sitä on kaunis katsoa ja hyvä hengittää Huoneistoala: 216 m 2 Kerrosluku: 1½+kellari Rakennuttaja: K-Rauta Rautapertti, Ismo Lahtela Oy, Riitta Iivonen, p , riitta.ilvonen@k-rauta.fi Näytteilleasettaja: K-Rauta Rautapertti, Ismo Lahtela Oy, Riitta Iivonen, p , riitta.ilvonen@k-rauta.fi Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtuuritoimisto Juha Paldanius, Juha Paldanius, p , toimisto@arkdesign.fi Pääsuunnittelu: Riitta Ilvonen, p , riitta.ilvonen@k-rauta.fi Rakennesuunnittelu: Kimara, Mika Tuomivaara, p , mika.tuomivaara@kontio.fi LVI-suunnittelu: Kari Lankinen, p , lviala.lankinen@co.inet.fi Sähkösuunnittelu: Martti Ylönen, p ,martti.ylonen@pp.inet.fi Sisustussuunnittelu: Päivi-Laitinen-Slotte, Tarja Tarima ja Miia Hämäläinen Pihasuunnittelu: Hanna Hentinen, Piha- ja Puistosuunnittelu Hanna Hentinen, p , hanna.hentinen@maisematiimi.fi Runkomateriaali: hirsi+harkko Julkisivumateriaali: hirsi Kohteen luonnehdinta: Perinteisellä tekniikalla rakennettu ekologinen hirsitalo, joka on varustettu ja sisustettu ylelliseksi nykyaikaiseksi kakkoskodiksi. Yhteyshenkilö: Riitta Ilvonen, p , riitta.ilvonen@k-rauta.fi Kohde 11 Villa Graniitti Vipelentie 82, 3h+k+rt+s+khh Kivi on ikuista Huoneistoala: 91,5 m 2 Kerrosluku: 1 Rakennuttaja: Jukka Tielinen ja Marju Ahola, jukka.tielinen@ylamaangraniitti.fi, p Näytteilleasettaja: Ylämaan Graniitti Oy, Jukka Tielinen, p , Arkkitehtisuunnittelu: Marko Kaija, , marko.kaija@kymp.net Pääsuunnittelu: KW-TEK/ Krister Wollsten, , urakointi@kw-tek.fi, Rakennesuunnittelu: KW-TEK/ Krister Wollsten, , urakointi@kw-tek.fi, Sähkösuunnittelu: Sähköpalvelu Tilli & Hakulinen, Jorma Tilli, p , LVI-suunnittelu: Insinööritoimisto K.Kakko Ky, Joni Kakko, p , toimisto@lvikakko.fi Sisustussuunnittelu: Arki Home, Iida Oksanen, p , iida@arki-home.fi, Pihasuunnittelu: Pihasuunnittelu Laura Talo, p , piha.laura.talo@gmail.com, Julkisivumateriaali: puu Katemateriaali: pelti (Kastellin Lämpö+ -malli) Kohteen luonnehdinta: Kohteessa on pyritty käyttämään Ylämaan Graniitin kivituotteita mahdollisimman monipuolisesti sekä sisällä että ulkona. Kohde on tarkoitettu viihtyisään sekä rentoon vapaa-ajan viettoon Saimaan ja palveluiden äärellä. Yhteyshenkilö: Jukka Tielinen, , jukka.tielinen@ylamaangraniitti.fi

9 Kohde 12 Kesätuuli Vipelentie 80, 2h+tpk+s+khh+parvi Kymppitalojen muuttovalmismalliston esimerkkitalo Kerrosluku: 2 Rakennuttaja: Kymppitalot, Pekka Syrjä, p , pekka@kympinrakentajat.fi, Näytteilleasettaja: Kymppitalot, Pekka Syrjä, p , pekka@kympinrakentajat.fi, Arkkitehtisuunnittelu: Puutalokymppi, Antti Taipale, p , antti.taipale@puutalokymppi.fi Pääsuunnittelu: Puutalokymppi, Antti Taipale, p , antti.taipale@puutalokymppi.fi Rakennesuunnittelu: Puutalokymppi, Antti Taipale, p , antti.taipale@puutalokymppi.fi Sähkösuunnittelu: - LVI-suunnittelu: Insinööritoimisto Vesitaito Oy Sisustussuunnittelu: AAVA/Lennol, Jokipiin Pellava, VM-Carpet/ Pirjo Pystykoski-Sopanen, p , pirjo.pystykoski-sopanen@lennol.fi, Pihasuunnittelu: - ja betoniharkko Julkisivumateriaali: ulkoverhouspaneeli/puu Katemateriaali: pelti Lämmitysratkaisu: - Kohteen luonnehdinta: Avaruutta ja valoisuutta yläkerrassa, tunnelmallisuutta alakerrassa. Yhteyshenkilö: Pekka Syrjä, p , pekka.syrja@puutalokymppi.com Kohde 13 - Punainen rantasauna Kiurukiventie 11, Rantasauna tuvalla Peruskorjausten helmi aito 40-luvun rantasauna Talotyyppi: rantasauna Kerrosluku: 1 Rakennuttaja: 1940-luvun peruskorjauskohde Näytteilleasettaja: Miriensis Oy, Jari Mutikainen, p , jari.mutikainen@saimaagardens.com, Pääsuunnittelu: Imatran Arkkitehtuuritoimisto Lempinen ja Partinen, Pekka Partinen, p Perustukset ja alapohja: Maanvarainen betonilaatta. Ulkoseinät: Hirsipaneeli. Eristeenä vanhanajan purutäyte. Sisäseinät: Paneeli Kattorakenne: Tiilikatto Terassi: Lunawood Oy Sauna: Puulämmitteinen kiuas. Laituri: Marinetek Oy Kohteen luonnehdinta: Vanhan rantasaunan peruskorjaus, kunnostetaan alkuperäiseen käyttötarkoitukseen. Saunan ympärille rakennetaan nykyaikainen kesäkeidas ja grillikota. Yhteyshenkilö: Ari Heinonen, p , ari.heinonen@saimaagardens.com

10 Kohteet 14 ja 15 Kiurunlehto Kiurunkiventie 1a A ja B, 4h+k+s+varasto Modernia ympärivuotista loma-asumista Saimaa-maisemin Huoneistoala: 104,5+2,5 m 2 Kerrosluku: 2 Rakennuttaja: Miriensis Oy, Ari Heinonen, p , ari.heinonen@saimaagardens.com, Näytteilleasettaja: Saimaa Gardens/ Ari Heinonen, p , ari.heinonen@saimaagardens.com, Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtitoimisto Satu Juvanen, p Pääsuunnittelu: - Rakennesuunnittelu: Nowotop Oy, Jari Jämsä, p , Sähkösuunnittelu: Novoka Oy, p , LVI-suunnittelu: - Sisustussuunnittelu: Kohde 14: Heli Nieminen, Katja Soininen, Hanna Markkanen, Maija Gustafsson, p , heli.nieminen2@gmail.com ja Kohde 15: Minna Piitulainen, Jaana Mykkänen ja Säde Kangas, p , piitmi@gmail.com Pihasuunnittelu: Puutarhamestarit tmi, Marja Partinen, p , posti@puutarhamestarit.fi Julkisivumateriaali: puu Kohteen luonnehdinta: Puurunkoinen kaksikerroksinen ympärivuotiseen loma-asumiseen tarkoitettu moderni kohde. Yhteyshenkilö: Ari Heinonen, p , ari.heinonen@saimaagardens.com Kohteet 16 ja 17 Saimaa Peippo Kiurunkiventie 2 A ja B 4h+tpk+s Huoneistoala: 94,5 m 2 Kerrosluku: 2 Rakennuttaja: Finnsawtimber & Loghouse Co. Oy, Raisio, Näytteilleasettaja: Finnsawtimber & Loghouse Co. Oy, Raisio, Arkkitehtisuunnittelu: Aarne Timonen, p Pääsuunnittelu: Aarne Timonen, p Rakennesuunnittelu: Aarne Timonen, p Sähkösuunnittelu: - LVI-suunnittelu: - Sisustussuunnittelu: - Pihasuunnittelu: - Julkisivumateriaali: harkko, tiili ja puu Lämmitysratkaisu: Kohteen luonnehdinta: Yhteyshenkilö: Esa Honkanen, p , fstimber@gmail.com

11 18 Villa Kielo Kiurukiventie 4, 3 mh+oh+k+kh+s+tekninen tila Ympärivuotiseen asumiseen soveltuva loma-asunto Huoneistoala: 121,2 m 2 Kerrosluku: 2 Rakennuttaja: 4Walls OÜ, Tõnu Lauk, , info@4walls.ee, Näytteilleasettaja: 4Walls OÜ, Tõnu Lauk, , info@4walls.ee, Arkkitehtisuunnittelu: 4Walls OÜ, Tõnu Lauk, , info@4walls.ee, Pääsuunnittelu:4Walls OÜ, Marko Lauk, , info@4walls.ee, Rakennesuunnittelu: - Sähkösuunnittelu: - LVI-suunnittelu: - Sisustussuunnittelu: Pille Suikkanen, OKASKROON OÜ, p , pille.suikkanen@gmail.com, Pihasuunnittelu: 4Walls OÜ, Marko Lauk, , info@4walls.ee, Julkisivumateriaali: puu Katemateriaali: tiili Kohteen luonnehdinta: Ympärivuotiseen asumiseen soveltuva loma-asunto perheelle. Yhteyshenkilö: 4Walls OÜ, Marko Lauk, , info@4walls.ee Kohteet 19 ja 20 Kiurunniitty Kiurunkiventie 6 A ja B, Kohde 19: 4h + k + s + varasto Kohde 20: 3h+k+s Modernia ympärivuotista loma-asumista Saimaan läheisyydessä, Lapponia House Oy Huoneistoala: Kohde 19: 91,5 m 2 ja 20: 80,5 m 2 Kerrosluku: 2 Rakennuttaja: Miriensis Oy, Ari Heinonen, p , ari.heinonen@saimaagardens.com, Näytteilleasettaja: Saimaa Gardens/ Ari Heinonen, p , ari.heinonen@saimaagardens.com, Arkkitehtisuunnittelu: Lapponia House Oy/ Arkkitehtitoimisto Anne Mäkinen Pääsuunnittelu: Arkkitehtitoimisto Anne Mäkinen Rakennesuunnittelu: Lapponia House Oy, Pasi Lassila Sähkösuunnittelu: - LVI-suunnittelu: Lappeenrannan LVI-tekniikka Oy,Markku Vainikka, p , Sisustussuunnittelu: Kohde 19: Sanna Kemppi, Reetta Sinkkonen, p / , slaitila@luukku.com ja Kohde 20: Etelä-Karjalan Aikuisopisto, Sari Meuronen, p , s.meuronen@gmail.com Pihasuunnittelu: Puutarhamestarit tmi, Marja Partinen, , posti@puutarhamestarit.fi, Julkisivumateriaali: puu Kohteen luonnehdinta: Puurunkoinen kaksikerroksinen ympärivuotiseen loma-asumiseen tarkoitettu moderni kohde. Yhteyshenkilö: Ari Heinonen, p , ari.heinonen@saimaagardens.com

12 Kohde 21 Aluelämpökeskus Vipelentie 117 Aluelämpöä uusiutuvista energialähteistä ja yhteisöpalvelut asukkaille Näytteilleasettaja: One1 Oy/Harri Kemppi Rakennuttaja: Lappeenrannan Lämpövoima Oy, Tuomo Parviainen, , Pääsuunnittelija, toteuttaja: One1 Oy Runkomateriaali: Energiayksikkö, tilaelementti, teräs Energiatehokkuusluokka: Uusiutuvaa energiaa tuottava aluelämpökeskus, tehokkuusluokka rakennelmilla poikkeava. Aluelämpökeskus parantaa koko alueen kiinteistöjen ekotehokkuutta tuottamalla niiden tarvitseman lämpöenergian pääosin uusiutuvista energialähteistä. Kohteen luonnehdinta: Aluelämpökeskus tuottaa uusiutuvaa lämpöenergiaa alueen kiinteistöille kaukolämpömäisesti. Hybridiyksikkö käyttää useita energialähteitä kuten geotermistä lämpöä Saimaasta, aurinkoenergiaa ja maakaasua sekä hyödyntää uusiutuvista energianlähteistä tuotettua sähköä Metsä voimaa. Lisäksi asukkaille tulee alueen oma energia- ja yhteisöpalveluja ylläpitävä palveluportaali, jonka kautta he voivat seurata energian kulutustaan ja hankkia itselleen asumista tukevia palveluja. Kohde on osa voimakkaasti kehittyvää kansainvälistä loma-aluetta ja asettaa erityisvaatimuksia ympäristön huomioimiseen erityisesti ekologisuuden kannalta. Lisäksi alueen viihtyisyys ja palvelut on otettava huomioon niin suunnittelussa kuin kohteen koko elinkaaren ajan. Näihin haasteisiin on pyritty vastaamaan tuomalla alueelliseen energiajärjestelmään uutta ajattelua uusiutuvan energian tuotannolla ja palveluilla. Yhteyshenkilö: One1 Oy/Harri Kemppi, ,

13 Oheiskohde Kelluvat loma-asunnot Joutsenon Helmi New Port Saimaa Gardens, Alminraitti 15, Rauha A: 1h+tk+s B: 2h+tpk+s+2kh+työskentelytila+2 terassia Urbaania lomailua keskellä kauneinta Suomen järviluontoa. Kelluva rakentaminen on ekologista ja kestävän kehityksen mukaista. Huoneistoala: 61 m 2 Kerrosluku: 1,5 Rakennuttaja: Joutsenon Helmi Oy, Marinetek Construction Oy, p , ari.levaaho@marinek.net, Näytteilleasettaja: Joutsenon Helmi Oy, Marinetek Construction Oy, p , ari.levaaho@marinek.net, Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehti SAFA Timo Urala. p , timo.urala@marinetek.net Pääsuunnittelu: Ilkka Seppälä, p , ilkka.seppala@marinetek.net Rakennesuunnittelu: Urmas Merila Sähkösuunnittelu: Heldell Oy, Ari Miettinen, ari.miettinen@hendell.fi LVI-suunnittelu: - Sisustussuunnittelu: A: BoConcept, Sofia Kallio, p , sofia.kallio@vepsalainen.com, ja B:Kaani Oy, Anne Oljemark, p , anne.oljemark@kaani.net, Pihasuunnittelu: - Julkisivumateriaali: rakennuslevy ja puu Katemateriaali: Lämmitysratkaisu: ilmavesilämpöpumppu Kohteen luonnehdinta: Moderni, mutta käytännöllinen sisustus, joka mahdollistaa viihtyisän lomailun sekä pariskunnalle että lapsiperheelle. Joutsenon Helmi on veneilyyn ja rantaelämään suunniteltu ympärivuotinen vapaa-ajan asunto. Yhteyshenkilö: Ilkka Seppälä, p , ilkka.seppala@marinetek.net Tervetuloa Loma-asuntomessuille Lappeenrantaan! Suomen Asuntomessut Osuuskunta Suomen Asuntomessut Pasilankatu Helsinki p Messupäällikkö Heikki Vuorenpää p Markkinointi ja viestintäjohtaja Kari Salmi p Tiedottaja Leena Honkajuuri p Sähköpostit: etunimi.sukunimi@asuntomessut.fi Lappeenrannan kaupunki Loma-asuntomessut Lappeenrannassa 2012 Messutoimisto Valtakatu 44, 3.krs Lappeenranta Projektipäällikkö Kari Karell p Tiedottaja Kirsi Nordman p

14 Sähköpostit:

15 messukartta LOMA-ASUNTOMESSUT LAPPEENRANNASSA Rauhassa Saimaan rannalla

Toimitusjohtaja Pasi Heiskanen, Suomen Asuntomessut

Toimitusjohtaja Pasi Heiskanen, Suomen Asuntomessut PÄIVÄN OHJELMA: Klo 10.00 Tiedotustilaisuus, messuravintola Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva, Lappeenrannan kaupunki Toimitusjohtaja Pasi Heiskanen, Suomen Asuntomessut Klo 11.00 16.00 Tutustuminen omatoimisesti

Lisätiedot

Aluekartta. Huom. Aluekartan muutokset ovat mahdollisia. Kohdenumerointi voi muuttua. Ua7. Ua8. Ua6. Ua9. Ua5. Ua10. Ua11. Ua4. Ua12. Ua3.

Aluekartta. Huom. Aluekartan muutokset ovat mahdollisia. Kohdenumerointi voi muuttua. Ua7. Ua8. Ua6. Ua9. Ua5. Ua10. Ua11. Ua4. Ua12. Ua3. Kohdetietoluettelo Huom. Kohdetietoluettelo on tarkoitettu vain toimittajien käyttöön taustamateriaaliksi ja avuksi juttujen teossa. Aineistoja ei saa käyttää luettelomaisesti eikä henkilötietoja saa julkaista.

Lisätiedot

HOIDETTU LUONTO JA MAISEMA MATKAILUSSA Seminaari 27.6.2012 Apulaiskaupunginjohtaja Kari Korkiakoski LOMA-ASUNTOMESSUT LAPPEENRANNASSA 2012

HOIDETTU LUONTO JA MAISEMA MATKAILUSSA Seminaari 27.6.2012 Apulaiskaupunginjohtaja Kari Korkiakoski LOMA-ASUNTOMESSUT LAPPEENRANNASSA 2012 HOIDETTU LUONTO JA MAISEMA MATKAILUSSA Seminaari 27.6.2012 Apulaiskaupunginjohtaja Kari Korkiakoski LOMA-ASUNTOMESSUT LAPPEENRANNASSA 2012 LAPPEENRANTA ON KANSAINVÄLINEN YLIOPISTOKAUPUNKI Kuningatar Kristiina

Lisätiedot

Kohde ja tuoteluettelo. www.sunsystems.fi

Kohde ja tuoteluettelo. www.sunsystems.fi Kohde ja tuoteluettelo 38. Tervakukka 25. Aurinko-Tuulia 22. Ruislaine Sunsystems-aurinkosuojia on esillä kolmessa eri Asuntomessujen kohteessa. 22. Ruislaine, näytteilleasettaja: Greenbuild Oy 25. Aurinko-Tuulia,

Lisätiedot

Pontuksen päiväkoti ja koulu Päivämäärä 15.7.2014 Kokonaissuunnittelutarjousvertailu

Pontuksen päiväkoti ja koulu Päivämäärä 15.7.2014 Kokonaissuunnittelutarjousvertailu Pontuksen päiväkoti ja koulu Päivämäärä 15.7.2014 Kokonaissuunnittelutarjousvertailu Amhold As Pääsuunnittelija Ark Tarmo Kööp, pätevyys ja kokemus hankkeeseen riittäviä Arkkitehtisuunnittelijana Indrek

Lisätiedot

Tuira PIRKANMAALAINEN HIRSIKOTI VUOREKSEEN TERVEELLISTÄ ASUMISTA PARAS PUUTALO ASUNTOMESSUT 2015 LUOTETTAVAA LAATUA PARAS RTS-TUTKII

Tuira PIRKANMAALAINEN HIRSIKOTI VUOREKSEEN TERVEELLISTÄ ASUMISTA PARAS PUUTALO ASUNTOMESSUT 2015 LUOTETTAVAA LAATUA PARAS RTS-TUTKII Tuira PIRKANMAALAINEN HIRSIKOTI VUOREKSEEN LUOTETTAVAA LAATUA PARAS 2015-2017 RTS-TUTKII PARAS PUUTALO ASUNTOMESSUT 2015 TERVEELLISTÄ ASUMISTA Pitkät perinteet hirsirakentamisessa Kari Ollikaisen vuonna

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

Juttuvinkit ja. haastateltavien yhteystiedot. Medialle 19.6.2012

Juttuvinkit ja. haastateltavien yhteystiedot. Medialle 19.6.2012 Juttuvinkit ja haastateltavien yhteystiedot Medialle 19.6.2012 www.loma-asuntomessut.fi 1. LOMA-ASUNTOMESSUT JA MESSUJEN SISÄLTÖ Loma-asuntomessut Lappeenrannassa 2012 Loma-asuntomessut Lappeenrannan Rauhassa

Lisätiedot

Lauritsalan uusi koulu Päivämäärä 15.7.2014 Kokonaissuunnittelutarjousvertailu

Lauritsalan uusi koulu Päivämäärä 15.7.2014 Kokonaissuunnittelutarjousvertailu Lauritsalan uusi koulu Päivämäärä 15.7.2014 Kokonaissuunnittelutarjousvertailu Arkkitehtuura Oy Pääsuunnittelija arkkiteht SAFA Jarmo Sulonen, pätevyys ja kokemus hankkeeseen riittäviä Arkkitehtisuunnittelu

Lisätiedot

HELMI-vapaa-ajantalot 2007. Unelmista tehty

HELMI-vapaa-ajantalot 2007. Unelmista tehty HELMI-vapaa-ajantalot 2007 Unelmista tehty 21 Helmi Sisällysluettelo Helmi 68..... s. 4 Helmi 99.... s. 14 UUTUUS Helmi 69..... s. 6 Helmi 111... s. 16 Helmi 63..... s. 8 Kärkimallit.......s. 18 Toimitussisällöt...s.

Lisätiedot

Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 40800 Vaajakoski

Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 40800 Vaajakoski Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 1 Nyt ennakkomarkkinoinnissa upea rivitalo järven rannalla! As Oy Kotaranta rakennetaan omalle tontille Leppäveden rantaan. Yhtiö on vapaarahoitteinen ja käsittää yhden

Lisätiedot

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 1 Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 H21 3.0 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aaro Asikainen Kalevan Rasti 15.57 2. Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 16.55 +58 3.

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Vipelentie 86 55320 Rauha Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Lamellihirsi

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

Vanha kenttä: 1987-1992

Vanha kenttä: 1987-1992 JYVÄS-GOLF HOLE-IN-ONE 1978-2010 Vanha kenttä: 1987-1992 1987 1 Matti Tikkinen väylä 6 1988 2 Tuomo Kilpeläinen väylä 8 1989 3 Jaakko Nieminen väylä 6 4 Pertti Virtanen väylä 4 5 Sami Rantakari väylä 6

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Terveellistä asumista modernissa hirsitalossa

Terveellistä asumista modernissa hirsitalossa Terveellistä asumista modernissa hirsitalossa Aito puu on luonnollinen ja ekologinen valinta. Hirsitalosta on helppo sisustaa lämmin ja ajattoman tyylikäs koti. Rakennamme kaksi modernia hirsitaloa Soittajankankaalle

Lisätiedot

Tervetuloa kansainväliseen yliopistokaupunkiin Lappeenrantaan!

Tervetuloa kansainväliseen yliopistokaupunkiin Lappeenrantaan! Tervetuloa kansainväliseen yliopistokaupunkiin Lappeenrantaan! LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Lappeenranta lyhyesti Kuningatar Kristiina perusti kaupungin vuonna 1649. Kansainvälinen

Lisätiedot

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 72 osallistujaa, yhteissaalis 150355 g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 2 Eino Karppinen 6465 Puuliitto Kuhmon os. 752 ry 3 Mikko Kuusimaa

Lisätiedot

ASKO LAX DESIGN JÄRVITAIMEN 100

ASKO LAX DESIGN JÄRVITAIMEN 100 TALOT ASKO LAX DESIGN JÄRVITAIMEN 100 JÄRVITAIMEN 100 kompakti tilaihme selkeä design innovatiivinen eteis- ja kodinhoitotila valoisa ja avara pohjaratkaisu JÄRVITAIMEN 100 Huoneistoala 99 m², Kerrosala

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 5. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 5. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 5 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Vipelenpelto 14 55320 Rauha Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Lamellihirsi

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

TERVETULOA. tutustumaan kiehtovaan

TERVETULOA. tutustumaan kiehtovaan Pentti KOSKENRANTA, toimitusjohtaja,ikihirsi Oy TERVETULOA tutustumaan kiehtovaan IKIHIRSI talojen maailmaan. Jo yli 30 vuoden perinteillä valmistamme Lapissa yksilöllisiä ja laadukkaita hirsitaloja vaativien

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN

TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN TEHTY ELÄMÄÄN AINOA KAARI on suunniteltu joustamaan asukkaansa elämän mukana. Se on tilava ja toimiva kaikissa elämäntilanteissa. Kaaren käytännölliset

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

# Pelaaja Seura Yhteensä

# Pelaaja Seura Yhteensä Teerenpeli Tour 2015 kokonaistilanne - 3 parasta tulosta lasketaan mukaan SCR # Pelaaja Seura 1 2 3 4 5 6 Yhteensä 1 El- Ghaoui Mohamed MeG 79 86 80 84 243 2 Lehtikangas Jari LG 85 76 85 85 246 3 Lindqvist

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

SAVO-KARJALA CUP 2013

SAVO-KARJALA CUP 2013 4 Partanen Joona Parikkala 35 24 29 5 35 128 1 3 Muhonen Tuomo Kirjavala 31 27 5 15 44 122 2 5 Timonen Osmo Uukuniemi 23 23 25 5 41 117 3 10 Seppänen Raimo Savonlinna 15 5 31 29 33,5 113,5 4 24 Bäck Kari

Lisätiedot

Porrastetut. Kuvassa Törmäpääsky 120. Törmäpääsky

Porrastetut. Kuvassa Törmäpääsky 120. Törmäpääsky Porrastetut Kuvassa Törmäpääsky 120 Törmäpääsky 20 Suunnittelimme sinulle selkeän ja toimivan kodin. Törmäpääsky on tulvillaan valoa aamusta iltaan. Sen olohuone, ruokailutila ja keittiö muodostavat viihtyisän

Lisätiedot

Tulokset Honkasaari parikilpailu

Tulokset Honkasaari parikilpailu Tulokset 20.1.2013 Honkasaari parikilpailu 1 Pekka Turunen 7305 Pekka Leskinen 2733 10038 gr 2 Jaakko Villanen 5949 Terttu Huhtiniemi 1847 7796 gr 3 Jaakko Pöntinen 4449 Jari Karhu 3030 7479 gr 4 Leo Korhonen

Lisätiedot

Asuntomessut Kuopiossa 16.7.-15.8.2010 Koti järven rannalla keskellä kaupunkia. Projektipäällikkö Mervi Heiskanen Kuopion asuntomessut

Asuntomessut Kuopiossa 16.7.-15.8.2010 Koti järven rannalla keskellä kaupunkia. Projektipäällikkö Mervi Heiskanen Kuopion asuntomessut Asuntomessut Kuopiossa 16.7.-15.8.2010 Koti järven rannalla keskellä kaupunkia Projektipäällikkö Mervi Heiskanen Kuopion asuntomessut MESSUALUEEN MALLINNUS Kuopio 2010: Aluesuunnitelma Näytteilleasettajat:

Lisätiedot

LOMA-ASUNNOT, OLLUKKA, ISO-SYÖTE

LOMA-ASUNNOT, OLLUKKA, ISO-SYÖTE LOMA-ASUNNOT, OLLUKKA, ISO-SYÖTE Tupasluikantie 10 Uusia loma-asuntoja valmistuu Iso-Syötteen tunturin juurelle. Loma- asunnossa on korkea varustelutaso ja laadukkaat sisustusmateriaalit. Energiatehokas

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 6 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Simpukankatu 11 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Lamellihirsi

Lisätiedot

Kouvolassa keilatut 300-sarjat Vuodesta 2002 alkaen

Kouvolassa keilatut 300-sarjat Vuodesta 2002 alkaen Kouvolassa keilatut 300-sarjat Vuodesta 2002 alkaen Nimi: Seura: Jäsenliitto: Rata: 05052019 Rami Mukkula All Stars Kouvola 5/6 23032019 Jukka Poutiainen Hutungin Keilaajat Jyväskylä 1/2 09022019 Niko

Lisätiedot

ESITYS LIITTOVALTUUSTON / TYÖTTÖMYYSKASSAN VALTUUSTON JÄSENIKSI

ESITYS LIITTOVALTUUSTON / TYÖTTÖMYYSKASSAN VALTUUSTON JÄSENIKSI ESITYS LIITTOVALTUUSTON / TYÖTTÖMYYSKASSAN VALTUUSTON JÄSENIKSI / 1. Teemu Honkanen Tuomo Heinonen os. 390 os. 390 2. Helmut Jurgensson Martin Adorf maa- ja vesirakennusalan työntekijä 3. Esko Karhu Matti

Lisätiedot

Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020. Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta

Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020. Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020 Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta Stefan Borgman, pj Mauri Nousiainen Mikael Rosenberg Samuli Hujo Antero Lehti Erkki Penkari Markus Niemelä Kimmo

Lisätiedot

THE DESIGN OF GOOD LIVING

THE DESIGN OF GOOD LIVING VILLA PELICAN 2019 THE DESIGN OF GOOD LIVING Villa Pelican 3 VILLA PELICAN Tämä moderni ja uudenveroinen asunto huippusijainnilla puhuttelee arkkitehtuurillaan ja toiminnallisuudellaan ja sopii niin sijoittajille

Lisätiedot

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS Poliittisen ohjausryhmän jäsenet Poliittisen ohjausryhmän jäsenet kategorioittain (3) 1. Ohjausryhmän jäsenet kunnittain Harjavalta, Kokemäki, Lavia, Luvia, Merikarvia,

Lisätiedot

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 7. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 7. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Painikuja 5 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Tiilirunko-tiiliverhous

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 6 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Painikuja 7 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Puurunko-lautaverhous

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Lähtöaika Nimi Seura Sukupuoli Sarja Painoluokka

Lähtöaika Nimi Seura Sukupuoli Sarja Painoluokka Lähtöaika Nimi Seura Sukupuoli Sarja Painoluokka Lava Erä 1 12.00 1 Riikka Viiala K4 Center naiset LC 1 kg -3 kg 2 Minna Silvennoinen Hakalanmäen Ryhti ry naiset LC 1 kg -3 kg 3 Johanna Soiluaho Tahdonvoiman

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 6 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Helminauha 9 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Harkkorunko-rappaus

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

172,0 m², 7h, 2x k, 2x...,

172,0 m², 7h, 2x k, 2x..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Samu Saarnio Puh: 0407215991 Aurea LKV Kempeleentie 7 B 90400 Oulu Puh: 08 370 900 Tämä kodikas puutalokoti sijaitsee rauhallisella Yläsiirtolan alueella kaupungin välittömässä

Lisätiedot

Vapaa-ajan asunto. Puumala, Junninmäki Kohdenumero h,k,kph/wc, 107,0 m²/132,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh.

Vapaa-ajan asunto. Puumala, Junninmäki Kohdenumero h,k,kph/wc, 107,0 m²/132,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh. Vapaa-ajan asunto Puumala, Junninmäki Kohdenumero 595261 4h,k,kph/wc, 107,0 m²/132,0 m² Kov. 1998 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 397 000,00 Lintusalontie 15. Saimaan rannalla, Puumalan kauniissa maisemissa

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Merilokinkaari 27 67200 Kokkola Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto

Lisätiedot

Poolhouse Piccolo Uno

Poolhouse Piccolo Uno POOLHOUSE MALLISTO - KUN HALUAT JOTAIN MUUTA Uusi Poolhouse mallisto vastaa ihmisten erilaisiin tarpeisiin pelkistetyllä ja toimivalla designilla joka erottuu joukosta tyylikkäästi edukseen. Mallistosta

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Sisällys: CITY 130... 4 CITY 140... 6 CITY 164... 8 CITY 180... 10

Sisällys: CITY 130... 4 CITY 140... 6 CITY 164... 8 CITY 180... 10 MALLISTO CITY 2 HB Kivitalojen kivitalomallisto on syntynyt tarpeista kehittää kivitalokonsepti, joka vastaa suomalaisen perheen tarpeita hyvin suunnitellusta, energia- ja kustannustehokkaasta sekä sopivan

Lisätiedot

Simpukkakatu 1, Kuopio

Simpukkakatu 1, Kuopio Simpukkakatu 1, Kuopio Keittiökaapistojen korkeakiiltoiset ovet ja musta kiiltävä kivitaso luovat keittiöön voimakkaan kontrastin. Olohuoneessa keskeisellä paikalla on Uuniseppien kaunis yksinkertainen

Lisätiedot

Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE

Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE Tietoa kohteesta Helsingin Vartiokylään, loistavien kulkuyhteyksien, palveluiden ja virkistysmahdollisuuksien äärelle rakennetaan kaksi paritaloa, osoitteeseen

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Vipelenpelto 12 55320 Rauha Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Puurunko-lautaverhous

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Poliisien sm-hiihdot sprintti Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 6. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 6. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 6 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Meriharakantie 2 67200 Kokkola Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto

Lisätiedot

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Sami Päiväniemi Veljmiehet 742 (3) + 732 (3) 1474 (6) 2. Samuli Haverinen Veljmiehet 750 (54) + 681 (54) 1431 (108) 3. Joonas Jehkinen Mainarit 719 (0) + 702 (0) 1421 (0) 4. Tomas Käyhkö Mainarit

Lisätiedot

Tulokset morrikisa Ruokonen

Tulokset morrikisa Ruokonen Tulokset morrikisa Ruokonen 20.4.2009 1. Pekka Kesälä 795 2. Juha Mälkiäinen 525 3. Kimmo Hyvärinen 420 4. Varpu Korhonen 155 5. Pekka Turunen 105 6. Onni Mykkänen 100 7. Esko Japola 95 8. Raimo Hakonen

Lisätiedot

104,0 m², 3h, k,

104,0 m², 3h, k, Kohteen ilmoittaja Nimi: Teppo Tuijula Puh: 0500 530 942 Solid House Oy LKV, Turku Eerikinkatu 13, 3 krs. 20100 Turku Puh: 044 282 0038 MAASEUDUN RAUHAA JA VÄLJÄÄ ASUMISTA Tässä paikassa voit yhdistää

Lisätiedot

Suunnistusmestaruuskilpailut Suunnistusmestaruuskilpailut Tulokset radoittain

Suunnistusmestaruuskilpailut Suunnistusmestaruuskilpailut Tulokset radoittain Masku, Naantali, Nousiainen ja Raisio Masku, Naantali, Nousiainen ja Raisio Suunnistusmestaruuskilpailut 20.9.2017 Suunnistusmestaruuskilpailut 20.9.2017 Tulokset radoittain Tulokset sarjoittain 2,1 km

Lisätiedot

nuottaniemen portti, ESPOO

nuottaniemen portti, ESPOO AUNTO OY nuottaniemen portti, EOO Etuniementie 3, 02230 EOO 10.9.2013 ENNAKKOMARKKINOINTI KUVAA IARYTIÖ NUOTTANIEMEN UITO. TAITEILIJAN NÄKEMY. arasta mahdollista arkea loistavien yhteyksien, palveluiden

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet 1. Sosiaali- ja terveysryhmä Aulis Laaksonen, pj. Pori Terttu Nordman Eija Kuokka Hanna-Leena Markki Harjavalta Jaana Karrimaa Eero Mattsson Pomarkku

Lisätiedot

Äänestys 17. Esitys kaupunginhallitus = Jaa Karnisto-Toivonen Saija, nykyinen malli = EI. (n) (%) 32 62,7% JAA 18 35,3% EI 0 0% TYHJÄÄ 1 2% POISSA

Äänestys 17. Esitys kaupunginhallitus = Jaa Karnisto-Toivonen Saija, nykyinen malli = EI. (n) (%) 32 62,7% JAA 18 35,3% EI 0 0% TYHJÄÄ 1 2% POISSA Salon kaupunginvaltuusto Dnro 117/12.06/2016 7.3.2016 Äänestysluettelot 17, varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 Äänestys 17 Esitys kaupunginhallitus = Jaa Karnisto-Toivonen Saija, nykyinen malli = (n)

Lisätiedot

Cup final results Kalakukko SRA 2017 (Cup is completed)

Cup final results Kalakukko SRA 2017 (Cup is completed) Cup final results Kalakukko SRA 2017 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoCup 1/17 Siilinjärvi 2. KalakukkoSRA 3/2017 Rautalampi Open results #. Name Points DIV CAT CLS REG SRA 1 Jorma

Lisätiedot

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4 1 Vettenranta Jari B 192,32 13 221 266 513 2 Ilkka Nenonen M 213,97 0 262 245 507 3 Nurmilo Panu M 218,81 0 277 221 498 4 Jere-Petteri Lehtinen B 185,4 18 204 257 497 5 Pasi Paalosalo M 206,98 2 242 224

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 6. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 6. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 6 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Meriharakantie 4 67200 Kokkola Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 7. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 7. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Helminauha 20 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Harkkorunko-rappaus

Lisätiedot

KUNNAN EDUSTAJAT ERI YHTIÖISSÄ JA YHTEISÖISSÄ KH MUUT YHTIÖT JA YHTEISÖT

KUNNAN EDUSTAJAT ERI YHTIÖISSÄ JA YHTEISÖISSÄ KH MUUT YHTIÖT JA YHTEISÖT 1 Asunto Oy Nakkilan Tarhakoto 100 % Janika Löfbacka Kirsi-Marja Auvinen (Sakipa Oy Isännöinti) Eero Rantala pj. Eeva-Anneli Pulska (asukasjäsen) Petri Nurminen vast. toimii Aino Lepistö varsinaisessa

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011 TULOSPALVELU Lions SM-pilkki 27.3.2011 Järjestäjä: LC Parikkala/Siikalahti. Paikka: Parikkala Simpelejärvi Kilpailijoita yhteensä: 143 Kilpailukala: Ahven Yhteiskalamäärä: 95.8 kg Sarjat: M60 (Miehet alle

Lisätiedot

myös kellarikerroksen maanpaineseinissä. LakkaLaineen harkkoulkoseinien pinnat on rapattu Lakkarappauslaastilla.

myös kellarikerroksen maanpaineseinissä. LakkaLaineen harkkoulkoseinien pinnat on rapattu Lakkarappauslaastilla. Vantaan asuntomessujen voittaja Kivitalo LakkaLaine Maritta Koivisto, arkkitehti SAFA, päätoimittaja Betoni Talo LakkaLaine voitti sekä Paras Piha- että Paras Talo-yleisöäänestykset Vantaan vuoden 2015

Lisätiedot

LAPPEENRANTA 2010 JOUKKUETULOKSET

LAPPEENRANTA 2010 JOUKKUETULOKSET LAPPEENRANTA 2010 JOUKKUETULOKSET Sij. Seura Nimi Slope Out In Yht. J-tulos 1 Golf Porrassalmi Seppo Jantunen 18 13 20 33 Alice Virtanen, kapt. 19 15 16 31 Anne Kulju 12 17 14 31 Lasse Miettinen 9 16 14

Lisätiedot

tarjosi tämän tulosteen - yhteistyössä Visual Computing Oy

tarjosi tämän tulosteen - yhteistyössä Visual Computing Oy 1 / 6 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot 34. LämpöHelmi-paritalo, Asunto B Helminauha 10 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali

Lisätiedot

Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016)

Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016) Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016) 1 Kiviharju Jani Helsingin normaalilyseo 2 Hyvönen Olli Helsingin normaalilyseo 3 van den Berg Marko Helsingin normaalilyseo

Lisätiedot

95,0 m², 3 mh, oloh, k...,

95,0 m², 3 mh, oloh, k..., Kohteen ilmoittaja Huom! Heinola, Kiinteistötoimisto Kekkonen & Surakka LKV Oy Torikatu 3 18100 Heinola Puh: 0456920460 Hieno kodin ja vapaa-ajan asumisen yhdistelmä vain n. 20 km Heinolan keskusta! Kokonaisuus

Lisätiedot

Äänestys 42: Esitys kaupunginhallitus = Jaa, Sanna Lundström, tuntikehitys opetuslautakunnalle = Ei. (n) (%) 25 49% JAA 24 47,1% EI 0 0% TYHJÄÄ

Äänestys 42: Esitys kaupunginhallitus = Jaa, Sanna Lundström, tuntikehitys opetuslautakunnalle = Ei. (n) (%) 25 49% JAA 24 47,1% EI 0 0% TYHJÄÄ Salon kaupunginvaltuusto Dnro 621/00.01.01.00/2016 22.5.2017 Äänestysluettelo 42, hallintosäännön hyväksyminen Äänestys 42: Esitys kaupunginhallitus = Jaa, Sanna Lundström, tuntikehitys opetuslautakunnalle

Lisätiedot

Hirrensyöksy ranking 2014 Hirrensyöksy Naiset 15 kg

Hirrensyöksy ranking 2014 Hirrensyöksy Naiset 15 kg Hirrensyöksy ranking 2014 Hirrensyöksy Naiset 15 kg 1 Asta Kankaala LepU 6,59 1.5.2014 Juankoski 2 Piia Aaltokoski LepU 6,57 3.8.2014 Varkaus 3 Pirjo Saukkonen LepU 6,00 21.9.2014 Leppävirta 4 Ulvi Jurikivi

Lisätiedot

Hämeenlinna, Keskusta Kohdenumero h,tk,s, 121,0 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00

Hämeenlinna, Keskusta Kohdenumero h,tk,s, 121,0 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Hämeenlinna, Keskusta Kohdenumero 616558 3h,tk,s, 121,0 m² Kov. 1900 Energialuokka C 2018 Mh. 185 000,00 Vh. 449 990,00 Raatihuoneenkatu 3. Asunto Oy Hämeenlinnan Kultakino peruskorjataan kunnioittaen

Lisätiedot

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos:

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: Poliisien SM suunnistuskilpailut 22.8.2013 Raaseporissa Lähtöluettelo N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: M 61 10:30 Risto Vesaluoma 97688 Jokilaaksojen poliisilaitos 62 10:32 Janne Vasenius

Lisätiedot

Hassen 7/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin tulokset ( ) Maraton

Hassen 7/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin tulokset ( ) Maraton Hassen 7/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin tulokset (10.03.2018) Maraton 1.Uusitalo Janne 3.55.28 (M 45/1) 2.Halmeenpää Marko 4.34.34 (M 55/1) 3.Koskinen Heikki 4.41.10 (M 65/1) 4.Moilanen Martti 4.45.51

Lisätiedot

Lopputulokset / Final Results

Lopputulokset / Final Results -trap Energia- Trap...0..0.0 :: N Sija Nro Nimi Seura Yht. S-off Huom: Alatalo Monna P-HA Korhonen Merja KurA /0 Könönen Päivi OSU /0 Halminen Sirpa ESF Uusitalo Marjo YMS Rantasalo Jaana PHC Elmroos Anne

Lisätiedot

Lopputulokset / Final Results

Lopputulokset / Final Results RIO-TRAP 7.9.206 7.09.206 7:0:52 Luokka/Category Y Sija Nro Nimi Seura 2 3 Yht. S-off Fin Yht. S-off 83 Nissilä Timo RMY 25 23 2 72 2 96 2 38 Yliluoma Juha MKMS 2 2 25 70 22 92 /5 3 20 Bäckman Marcus RS

Lisätiedot

Pilkkikilpailut v Vilkjärvi. NAISET 1 Pirjo Huopainen 2500gr 2 Martta Huuskonen 1585gr 3 Varpu Korhonen 925gr

Pilkkikilpailut v Vilkjärvi. NAISET 1 Pirjo Huopainen 2500gr 2 Martta Huuskonen 1585gr 3 Varpu Korhonen 925gr Pilkkikilpailut v. 2007 29.12.2007 Vilkjärvi 1 Pirjo Huopainen 2500gr 2 Martta Huuskonen 1585gr 3 Varpu Korhonen 925gr 1 Juha Pohjonen 2520gr 2 Matti Hiltunen 1855gr 3 Timo Tujula 1750gr 4 Mika Kärmeniemi

Lisätiedot

ROVANIEMEN KOTIRANTA

ROVANIEMEN KOTIRANTA ASUNTO-OSAKEYHTIÖ ROVANIEMEN KOTIRANTA Upealla ja rauhallisella sijainnilla, Kemijoen rannassa korkeatasoinen viiden huoneiston Kontio-hirsitalo. Suunnittelussa on huomioitu joen ja luonnon läheisyys.

Lisätiedot

Tulokset LAITURIPILKKI Halkosaari

Tulokset LAITURIPILKKI Halkosaari Pilkkikilpailut syksy v. 2007- kevät 2008 Tulokset 23.4.2008 LAITURIPILKKI Halkosaari 1 Ritva Turkki 870gr 2 Seija Mäkirinta 680gr 3 Edith Teräväinen 270gr 4 Aili Jäppinen 205gr 5 Mirja Huotilainen 185gr

Lisätiedot

ResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut Satakunnan lennosto, Pirkkala. PA1 Henkilökohtaiset tulokset

ResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut Satakunnan lennosto, Pirkkala. PA1 Henkilökohtaiset tulokset ResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut 23.7.2011 Satakunnan lennosto, Pirkkala PA1 Henkilökohtaiset tulokset Sij. Ampuja Piiri S1 S2 Tulos Vertailuarvo 1 Nieminen Markku HRESP 86 100 100 0100-02-08-00-00-00-00-00-00-00-00-00-00--0086-01-01-02-06-00-00-00-00-00-00-00-00

Lisätiedot

3. syyskuuta 2016 KAUPUNKIOTTELU Henkilökohtainen PB TULOSLISTA

3. syyskuuta 2016 KAUPUNKIOTTELU Henkilökohtainen PB TULOSLISTA Henkilökohtainen PB 1 TURUNEN, Janne Holiday Club Golf +6p 42 2 HEDMAN, Pirjo Lampila Golf +4p 40 3 KOVANEN, Pentti Rantasalmi Golf Par 36 4 KORHONEN, Ari Rantasalmi Golf -1p 35 5 LAAMANEN, Olli Kerigolf

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Tomas Käyhkö Mainarit 824 (0) + 752 (0) 1576 (0) 2. Kari Hurri Ysisata 734 (0) + 723 (0) 1457 (0) 3. Tommi Oinonen St. Michel Bowlers752 (42) + 696 (42) 1448 (84) 4. Risto Sankilampi Ysisata

Lisätiedot

Tammelan uudet ja korkeat - Luminary ja PMK-Torni rakennusvaiheessa. Petri Tavilampi, arkkitehti SAFA

Tammelan uudet ja korkeat - Luminary ja PMK-Torni rakennusvaiheessa. Petri Tavilampi, arkkitehti SAFA Tammelan uudet ja korkeat - Luminary ja PMK-Torni rakennusvaiheessa LUMINARY Rakennuttaja ja rakentaja: Skanska Talonrakennus Oy Suunnittelijat: Pääsuunnittelu ja arkkitehtisuunnittelu: BST-Arkkitehdit

Lisätiedot

Nimi Seura Sarja Painoluokka Riitta Evisalmi kiilat hockey LC 16 kg -63 kg Riikka Viiala K4 Center LC 16 kg -63 kg Ida Maasalo Ryhti LC 16 kg -63 kg

Nimi Seura Sarja Painoluokka Riitta Evisalmi kiilat hockey LC 16 kg -63 kg Riikka Viiala K4 Center LC 16 kg -63 kg Ida Maasalo Ryhti LC 16 kg -63 kg Nimi Seura Sarja Painoluokka Riitta Evisalmi kiilat hockey LC 16 kg -63 kg Riikka Viiala K4 Center LC 16 kg -63 kg Ida Maasalo Ryhti LC 16 kg -63 kg Minna Salokannel Lahden Gentai LC 16 kg -63 kg Heli

Lisätiedot

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed)

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoSRA KKC 1/2018 Nilsiä 2. KalakukkoSRA KKC 2/18 Outokumpu 3. KalakukkoSRA KKC 3/2018 Siilinjärvi Open results

Lisätiedot

Etelän auringon lumoa: Topline 440

Etelän auringon lumoa: Topline 440 Etelän auringon lumoa: Topline 440 Esite ja hinnat 1/2015 Hiottua laatua yksilölliseen asumiseen Välimeren ylellisyyttä: Top line 440 tarjoaa moderneja ratkaisuja asumiseen Talo kuin kameleontti: toteutettiinpa

Lisätiedot