Pedagoginen mentorointi (4 op)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pedagoginen mentorointi (4 op) 16.3.2012"

Transkriptio

1 Pedagoginen mentorointi (4 op)

2 Ohjelma Päivän avaus Lounas Katsaus viime kertaan Yhteisten pedagogisten käytänteiden luomista Ryhmien ohjauksen käytänteet: yhteistoiminnallisuus ja yhteisöllisyys, Riikka Rissanen, Taito Training Kahvittelu työskentelyn lomassa Päivän yhteenvetoa ja jatkosuunnitelmat

3 Mitä tehtiin helmikuun kokoontumisessa? Tutustelua, alkutunnelmista ja odotuksista keskustelua Koulutustoteutuksen, sisältöjen ja blogin esittely (ja hiominen) Asiantuntija-alustukset 2 kpl Pienryhmätyöskentelyä: Pedagogisen ohjauksen nykytila opistoissa Loppukeskustelu päivän annista ja etäjakson tekemisten sopiminen

4 Pedagoginen johtaminen kansalaisopistoissa, Arto Willman Mitä se on? Kehittämisen kuusi ulottuvuutta Pedagogisen johtamisen näkökulmat luvun oppimisessa korostuvat Oppimisympäristöjen kehittämishaasteita Koulutuksen perinne pedagogisen johtamisen haasteena Koulutusalan osaamisalueet Johtamisen muutoshaaste Muutos on tulevaisuuden tekemistä Muutoksen kolme näkökulmaa Miksi yhdessä? Muutosprosessi kahdeksan askelta Ratkaisukeskeisen lähestymistavan hyödyntäminen muutoksen johtamisessa Mitä ajatuksia on herännyt Arton osiosta ja esitettyjen asioiden soveltamisesta omaan työyhteisöön/sen johtamiseen/pedagogisten käytänteiden ohjaamiseen ja kehittämiseen?

5 Mentoroinnin periaatteet ja hyvät käytänteet, Saara-Leena Kaunisto Mentoroinnin määrittelyä Taustaa Vertaisryhmämentorointimalli Mitä vertaisryhmä mahdollistaa? Alkusopimus Istunnon kulku Miten virittäytyä? Toiminnalliset menetelmät Työskentelyvaihe Haasteita Keskustelun sävystä Muutoskysymyksiä Metaforia mentorista Mentorointi muutoksen välineenä Mentoroinnin lähikäsitteet Matkalla Mitä ajatuksia on herännyt Saara-Leenan osiosta ja esitettyjen asioiden soveltamisesta omaan työyhteisöön/sen johtamiseen/pedagogisten käytänteiden ohjaamiseen ja kehittämiseen?

6 Ryhmäporina n. 15 min. Pedagoginen johtaminen ja mentorointi

7 Keskusteluyhteenveto 30 min. Pedagoginen johtaminen ja mentorointi

8 Yhteenvetoa Pedagoginen johtaminen Opistoissa toiminta tilojen suhteen aika rajallista, rajoittavat omalta osaltaan toimintoja (opetus / opetusmenetelmät) Tilat uudistetaan Kokkolassa Muunneltavat tilat / erikoistilat esim. mediapaja / atkluokka, märkätilat jne.

9 Yhteenvetoa Pedagoginen johtaminen Miten pedagoginen johtaminen eroaa muusta johtamisesta? Ei tiedetä mikä on muutos laajasti opistojen rakenteissa, selkeä suunta puuttuu, sen vuoksi haastavaa pohtia opistojen pedagogisen johtamisen käytänteitä Opistoissa voidaan vaikuttaa paljon oman opetussuunnitelman sisältöihin lukuun ottamatta taiteen perusopetusta (ks. laki vapaasta sivistystyöstä)

10 Yhteenvetoa Mentorointi Menetelmää pystytään suoraan soveltaa opistoihin Syksyllä ryhmätapaaminen: aloittavat opettajat + mentorit Miten sisällöt rakentuvat ja millaista materiaalia hyödynnetään? Kansalaisopistot yksi toimija kunnassa, tarvitaan tilaisuuksia, joissa tavataan muiden opistojen edustajia Yhteisen tekemisen kulttuuri puuttuu opettajapiirissä Tulossa kesällä 2012 viikon koulutus kädentaidon opettajille - Raaheopisto (2 vuoden jakso Osaava-rahoituksella) Ideapäivät Meän opistossa, syksyllä Ranualla, vuorotellen järjestetään Hyviä yhteisöllisiä käytänteitä jäänyt pois esim. oppia kollegalta pedagogisten käytänteiden vaihtamiseen

11 Yhteenvetoa Mentorointi Oman alan tapaamisia yksin ja ryhmässä, epäviralliset tapaamiset joustavia ja luontevia esim. kädentaidot Vaihtelevuus opetuspäiviin luo mahdollisuuden laajempaan vuorovaikutukseen muiden opettajien kanssa tavataan eri ihmisiä eri aikoina

12 Pedagoginen mentorointi 1. Pohdinta: Pedagogisen ohjauksen nykytila opistoissa - Miten toteutettu? - Mitä hyviä käytäntöjä olemassa? - Mitä ongelmia?

13 Miten on toteutettu? Mitä hyviä käytäntöjä on olemassa? Mitä haasteita / ratkaisuja? Päätoimiset opettajat / vastuuopettajat perehdyttävät uusia opettajia. Pienemmissä opistoissa ei olemassa käytännettä vastuualueet olisi määriteltävä. Säännöllisiä palavereita (ryhmät / pariporinat) päätoimisen opettajan ohjauksessa, kokoontumisia 2 x /vuosi, max. 2h. Oppaita opiston käytäntöihin opettajan työn tueksi Haasteena saada opettajat perehtymään niihin. Esim. opas kuvataideopettajille. Opettajan paperinen kansio olemassa (kova työ päivittää). Tuntiopettajien sitoutumattomuus / osallistumattomuus. Pitäisi olla selkeät pelisäännöt tuntiopettajien osallistumiseen opiston toimintaan perehdytetään sellaiset, joilla on yli 16 h opetusta, (tuntimäärä suuri, voisiko olla alempi? Miten huolehditaan kaikista?) Miten saadaan opiston työntekijät tuntemaan kuuluvansa johonkin opistoon? Viikkoinfoja henkilöstölle (eivät koske tuntiopettajia). Luotu kurssisuunnittelulomakkeita opettajan työn tueksi. Opettajien kokoukset, oman alan palavereita. Luotu tiimejä tiiminvetäjät pitävät kehittämiskeskustelut yli 16h opetettavien kanssa, tarpeen mukaan n. 2-3 x / vuosi Opettajille muistilista (perehdyttämisopas) netissä. Lähetetään opettajille kirjeitä. Tulisi olla suunnitelma eri kohderyhmien perehdyttämiseen. Ei luoda yhtä mallia, vaan sellainen, jota voidaan soveltaa opistojen käytäntöön. Haasteena, että keskustelua käydään liian myöhään ja liian vähän lisää ennakoivaa ja säännöllistä keskustelua hyvä olisi muodostaa tiimejä tuntiopettajista tuntiopettajien ajatusten ja tuntemusten purkupäivä Toimitaan tilanteen mukaan.

14 2. Pohdinta: Pedagoginen mentorointi Tulevaisuuden tavoitetila (kehityksen suunta) Pedagogiset käytänteet ja ohjaus opettajan työn tukena Listataan asiat, joihin luodaan käytänteitä tässä koulutuksessa Miten pedagoginen ohjaus toteutetaan jatkossa? - Mitä käytäntöjä? - Mikä on johtajan rooli ja tehtävät? - Miten huomioidaan eri opettajaryhmät? - Miten hyödynnetään verkkoa?

15 Kansalaisopistopedagogiikka Iloiten opittu on parhaiten opittu mentorointiopas Vinkkejä, ideoita, ohjeita arkeen Ajankohtaiset aiheet ja teemat opettajan työn tueksi huomioiden seuraavat kohderyhmät Lapset Nuoret Aikuiset Ikäihmiset Oppiaineesta riippumatonta verkkomateriaalia yhteiseen käyttöön Kansalaisopistopedagogiikan hyvien käytänteiden käsikirja

16 Kansalaisopistopedagogiikka Kansalaisopistopedagogiikan hyvien käytänteiden käsikirja Mitä on kansalaisopistopedagogiikka? Kansalaisopistojen opettajien osaaminen ja sen jakaminen Mentoroinnin monet ulottuvuudet (toimintaa kokeneille opettajille) Millaisia ovat kansalaisopistojen opiskelijat? Miten heidät kohdataan oppijoina? Pedagogiset käytänteet Hyvät käytänteet, ideat ja ohjeet Verkkovideopuheenvuorot: Henkilöiden haastatteluja (tuntiopettajat ja muut) Inspiroivia, monipuolisia esimerkkejä (sarjakuvat, verkkovideopuheenvuorot jne.) Kootaan asiat yhteiseen verkkomateriaalipankkiin esim. PowerPoint tai muu vastaava, kyvyt.fi?

17 3. Pohdinta: Pedagoginen mentorointi Konkreettiset askeleet tavoitetilaan pääsemiseksi - Miten pedagoginen ohjaus organisoidaan omassa työyhteisössä? (tiedottaminen, osallistaminen jne.) ( jatketaan )

18 Pedagogisen ohjauksen nykytila opistoissa - Miten toteutettu? - Mitä hyviä käytäntöjä olemassa? - Mitä ongelmia? Pedagoginen mentorointi Tulevaisuuden tavoitetila (kehityksen suunta) - Miten pedagoginen ohjaus toteutetaan jatkossa? Konkreettiset askeleet tavoitetilaan pääsemiseksi - Miten pedagoginen ohjaus organisoidaan omassa työyhteisössä?

19 Menetelmämyllyn yhteenvetoa Opetuksen monipuolistaminen menetelmäkorttien avulla luo vaihtelevuutta käytänteisiin Voi käyttää kertauksessa menetelmäkortteja Materiaaleja voi ottaa käyttöön ja jakaa työyhteisössä Ryppäästä ryhmäksi -kirjaa voi hyödyntää opistojen kursseilla Pitää pohtia miten saa ihmiset hyödyntämään ryhmäytymiseen liittyvää materiaalia? (Palavereihin ja kokouksiin yhteistoiminnallisuutta) Menetelmien valinta haastavaa, pitää osata löytää oikeat menetelmät oikeaan tilanteeseen Videot uudenlaisen ajattelun herättäjänä (seniorit), mistä sopivia videoklippejä eri yhteyksiin? Yhteinen materiaalipankki opetuksen tueksi?

20 Menetelmämyllyn yhteenvetoa Korttipakka kulkee kätevästi mukana Uusi termi: ihmisiä kollitaan (kolliminen = ryhmäytymistä), kollistaminen = ryhmäyttäminen

Pedagoginen mentorointi (4 op)

Pedagoginen mentorointi (4 op) Pedagoginen mentorointi (4 op) 16.3.2012 Ohjelma 10.00 12.00 Päivän avaus 12.00 13.00 Lounas Katsaus viime kertaan Yhteisten pedagogisten käytänteiden luomista 13.00 15.00 Ryhmien ohjauksen käytänteet:

Lisätiedot

Pedagoginen mentorointi (4 op)

Pedagoginen mentorointi (4 op) Pedagoginen mentorointi (4 op) 11.4.2012 Ohjelma 10.00 10.30 Päivän avaus ja katsaus edelliseen kertaan 10.30 12.00 Aivoriihityöskentelyä / Learning Cafe 12.00 13.00 Lounas 13.00 15.00 Aivoriihityöskentelyä

Lisätiedot

Pedagoginen mentorointi (4op)

Pedagoginen mentorointi (4op) Pedagoginen mentorointi (4op) 1 Pedagoginen johtaminen Opistoissa toiminta tilojen suhteen aika rajallista, rajoittavat omalta osaltaan toimintoja (opetus / opetusmenetelmät) - Kokkola poikkeus. Ei tiedetä,

Lisätiedot

Pedagoginen mentorointi (4 op)

Pedagoginen mentorointi (4 op) Pedagoginen mentorointi (4 op) 2012 Esittelyt ja alkutunnelmia Kuka olen, mistä ja millaisesta opistosta tulen ja mitä siellä teen työkseni? Tuntemukset tällä hetkellä/odotukset tälle koulutukselle? Miten

Lisätiedot

Pedagoginen johtaminen

Pedagoginen johtaminen Pedagoginen johtaminen Pedagogisten johtajien koulutus 30.10.2006 Pedagoginen johtaminen Opetustoiminnan tukeminen Yhteisöllisyyden muodostumisen tukeminen Tavoite I Tavoite II Oppimisen edistäminen Laadukas

Lisätiedot

Mentoroinnin periaatteet ja hyvät käytänteet

Mentoroinnin periaatteet ja hyvät käytänteet Mentoroinnin periaatteet ja hyvät käytänteet Pedagoginen mentorointi-koulutus 10.2.2012 Saara-Leena Kaunisto Oulun yliopisto "Ei yksikään ihminen ole saari, täydellinen itsessään; jokainen ihminen on osa

Lisätiedot

Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen

Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen Opetuksen suunnittelun lähtökohdat Keväällä 2018 Johanna Kainulainen Shulmanin (esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: 1. sisältötietoon 2. yleiseen

Lisätiedot

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri

Lisätiedot

Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt. Pepe Vilpas

Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt. Pepe Vilpas Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt Pepe Vilpas Digitalisaatiolla tarkoitetaan laajasti toimintatapojen uudistamista ja prosessien ja palveluiden sähköistämistä

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan:

Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: 1. sisältötietoon 2. yleiseen pedagogiseen tietoon 3. opetussuunnitelmalliseen

Lisätiedot

Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä. Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö

Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä. Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö Osaava-ohjelma 2010-2017 lyhyt tausta Kolmas osa opettajista ilmoitti

Lisätiedot

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus

Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus Yrittäjyysskasvatuspäivät 7.10.2011 Minna Riikka Järvinen Toiminnanjohtaja, KT, FM, MBA Kerhokeskus Kerhokeskus Edistää lasten ja nuorten

Lisätiedot

Elämänkatsomustieto- Juhlakulttuuri-verkkokurssi - Marika Dufva

Elämänkatsomustieto- Juhlakulttuuri-verkkokurssi - Marika Dufva Elämänkatsomustieto- Juhlakulttuuri-verkkokurssi - Marika Dufva Tämä verkkokurssi toteutetaan Verkkokurssin tuotantoprosessi kurssin TIES463 harjoitustyönä Milloin? Verkkokurssi valmistuu kevään 2014 aikana

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

Renkomäen koulun ½ veso Laaja-alainen osaaminen

Renkomäen koulun ½ veso Laaja-alainen osaaminen Renkomäen koulun ½ veso Laaja-alainen osaaminen Keskiviikkona 8.10. klo 13.30-16.30 Rehtorin alkusanat ja katsaus tulevaisuuden kouluun, opettajuuteen ja laaja-alaiseen osaamiseen (diat) Ryhmiin jakautuminen:

Lisätiedot

OPETTAJANKOULUTUSLAITOS, RAUMA

OPETTAJANKOULUTUSLAITOS, RAUMA OPETTAJANKOULUTUSLAITOS, RAUMA Verme-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi TURUN YLIOPISTO, OPETTAJANKOULUTUSLAITOKSEN RAUMAN YKSIKKÖ JÄRJESTÄÄ VERME VERTAISRYHMÄMENTOROINNIN

Lisätiedot

Koulutuspoliittisen ohjelman mittarit

Koulutuspoliittisen ohjelman mittarit Koulutuspoliittisen ohjelman mittarit Oppimisen ja opetuksen oppijakeskeinen uudistaminen Mittari 1: Oppijat voivat vaikuttaa opetuksen suunnitteluun Kuvaus: Oppijoita kuunnellaan säännöllisesti opetuksen

Lisätiedot

Flipped classroom (2op) Käänteinen opetus/luokkahuone Lähipäivä

Flipped classroom (2op) Käänteinen opetus/luokkahuone Lähipäivä Flipped classroom (2op) Käänteinen opetus/luokkahuone Lähipäivä 6.10.2015 Learning services / OPIT Timo Ovaska Keskeinen sisältö ja osaamistavoitteet Käänteisen opetuksen suunnittelu ja elementit Erilaisten

Lisätiedot

YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus

YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus 2.10. 2007 Ohjelma 13.15-13.25 Tervetuloa ja tavoite 13.25 YPE opintojen esittely 13.40 TVT 8 op opintojen esittely 13.55 Koulutusten kytkennät ja suorittamismallit

Lisätiedot

Rakennetaan yhdessä verkkokurssi Pulkkilan peruskoulu, modulikoulu, Mäkeläntie 2, Pulkkila

Rakennetaan yhdessä verkkokurssi Pulkkilan peruskoulu, modulikoulu, Mäkeläntie 2, Pulkkila Rakennetaan yhdessä verkkokurssi 14.12.2016 Pulkkilan peruskoulu, modulikoulu, Mäkeläntie 2, 92600 Pulkkila Verkko-opetuksen äärellä TVT-strategia opetuksen kehittämisen tukena Verkko-oppimisen pedagogiset

Lisätiedot

Opetus- ja kasvatusalan johtamisen akatemia Tukipalveluja ammatillisen osaamisen kehittämiseen

Opetus- ja kasvatusalan johtamisen akatemia Tukipalveluja ammatillisen osaamisen kehittämiseen Opetus- ja kasvatusalan johtamisen akatemia Tukipalveluja ammatillisen osaamisen kehittämiseen Ohjausryhmän palaveri 27.8.2013 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2. Lyhyt katsaus hankkeen toimintaan

Lisätiedot

Leena Nuutila & Eija Honkanen Haaga-Helia AOKK. Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 3.0 Ei sovitettu -lisenssillä.

Leena Nuutila & Eija Honkanen Haaga-Helia AOKK. Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 3.0 Ei sovitettu -lisenssillä. Leena Nuutila & Eija Honkanen Haaga-Helia AOKK Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 3.0 Ei sovitettu -lisenssillä. Suomenkielen oppiminen ja oppimisvaikeudet Tämä on otsikkodia, kirjoita

Lisätiedot

TIIMINVETÄJÄN JA TUTOR-VALMENTAJAN TAIDOT

TIIMINVETÄJÄN JA TUTOR-VALMENTAJAN TAIDOT KUTSU ESAVI/1/05.12.01/2018 Etelä-Suomi 5.1.2018 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennusseminaariin 5. 6.2.2018

Lisätiedot

Avoin toimintakulttuuri. SotePeda 7/24 Hanna Lahtinen

Avoin toimintakulttuuri. SotePeda 7/24 Hanna Lahtinen Avoin toimintakulttuuri SotePeda 7/24 Hanna Lahtinen 6.11.2018 Avoimuus on luonteva osa elämäämme Jaamme vapaaehtoisesti omaa henkilökohtaista elämäämme verkossa mm. somen kautta Osaamme valita, osaamme

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Limingan työpajan keskustelun teemoja

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Limingan työpajan keskustelun teemoja Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue Limingan työpajan keskustelun teemoja Tulevaisuuden osaamistarpeet ja osaamisen vahvistaminen Tiedon hankinnan ja soveltamisen taidot, kriittisen

Lisätiedot

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 4.10.2013 Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Anneli Rautiainen

Lisätiedot

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017 TOIMINTASUUNNITELMAN TAUSTAT Luova ja energinen taideorganisaatio edellyttää kirjastoa, joka elää innovatiivisesti ajassa mukana sekä huomioi kehysorganisaationsa ja sen edustamien taiteen alojen pitkän

Lisätiedot

TieVie koulutuksen mentorointi

TieVie koulutuksen mentorointi TieVie koulutuksen TieVie kouluttajakoulutus Turun seminaari 21.-22.3. Hanke-esittely Minna Vuorela Tutkija Turun yliopisto, Opetusteknologiayksikkö Oppimisympäristöjen monitieteinen tutkijakoulu TieVie

Lisätiedot

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Fasilitointi: Kati Korhonen-Yrjänheikki, TEK; Dokumentointi työpajassa: Ida Mielityinen, TEK; Fläppien dokumentointi tulosraporttia varten:

Lisätiedot

Laatusampo 2 - hankkeen käytänteitä. Laatuseminaari 7.12.2015

Laatusampo 2 - hankkeen käytänteitä. Laatuseminaari 7.12.2015 Laatusampo 2 - hankkeen käytänteitä Laatuseminaari 7.12.2015 Hankeverkosto Sammosta ammennetaan Hankkeen tavoitteet Kehittää toimintamalleja ja tietovarastoja, joilla vahvistetaan johdon roolia ja osallistumista

Lisätiedot

Pääteemat osaamisalueen pohjalta - Onko olemassa olevaa valmista aineistoa - Mikäli on, onko se hyödynnettävissä sellaisenaan

Pääteemat osaamisalueen pohjalta - Onko olemassa olevaa valmista aineistoa - Mikäli on, onko se hyödynnettävissä sellaisenaan Aineistokartoitustehtävä 1 - Työelämäpedagoginen osaamiskartta, osaava työelämäpedagogi ammatillisessa koulutuksessa, 6 op - Valmiina käytettävissä oleva aineistojen sekä puuttuvan aineiston valmistaminen

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (7-9 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (7-9 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS 1/5 Koulu: Yhteisön osaamisen kehittäminen Tämä kysely on työyhteisön työkalu osaamisen kehittämistarpeiden yksilöimiseen työyhteisön tasolla ja kouluttautumisen yhteisölliseen suunnitteluun. Valtakunnallisen

Lisätiedot

LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6

LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 14.3 Vuosiluokkien 3-6 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 14.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta

Lisätiedot

Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston vieraiden kielten opetusta verkossa ja integroituna ammattiaineisiin. Johanna Venäläinen

Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston vieraiden kielten opetusta verkossa ja integroituna ammattiaineisiin. Johanna Venäläinen Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston vieraiden kielten opetusta verkossa ja integroituna ammattiaineisiin Johanna Venäläinen Kenelle ja miksi? Lähtökohtana ja tavoitteena on - tarjota opiskelijoille vaihtoehtoinen

Lisätiedot

Opetus- ja kasvatusalan johtamisen akatemia Tukipalveluja ammatillisen osaamisen kehittämiseen

Opetus- ja kasvatusalan johtamisen akatemia Tukipalveluja ammatillisen osaamisen kehittämiseen Opetus- ja kasvatusalan johtamisen akatemia Tukipalveluja ammatillisen osaamisen kehittämiseen Ohjausryhmän palaveri 27.1.2014 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2. Katsaus hankkeen toimintaan 3. Ensimmäisen

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI!

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! 1. Työyhteisön osaamisen johtamiseen 2. Lasten liikunnan lisäämiseen toimintayksikössä 3. Työhyvinvoinnin parantamiseen 4. Henkilökunnan ammatillisuuden

Lisätiedot

Arviointikulttuuri. Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Katriina Sulonen

Arviointikulttuuri. Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Katriina Sulonen Arviointikulttuuri Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Katriina Sulonen Hyvä arviointikulttuuri keskeisiä piirteitä ovat yhteisesti laaditut selkeät tehtävät ja periaatteet

Lisätiedot

OSAAVA KANSALAISOPISTON TUNTIOPETTAJA OPPIMISYMPÄRISTÖÄ RAKENTAMASSA

OSAAVA KANSALAISOPISTON TUNTIOPETTAJA OPPIMISYMPÄRISTÖÄ RAKENTAMASSA OSAAVA KANSALAISOPISTON TUNTIOPETTAJA OPPIMISYMPÄRISTÖÄ RAKENTAMASSA SVV-seminaari Tampere 18.-19.1.2013 Päivi Majoinen! TUTKIMUKSELLISET LÄHTÖKOHDAT Kansalaisopistoissa paljon tuntiopettajia, jopa 80

Lisätiedot

Sulautuva yliopisto opetus, syksy 2009

Sulautuva yliopisto opetus, syksy 2009 Sulautuva yliopisto opetus, syksy 2009 Opettaja: verkkopedagogiikan asiantuntija Taina Joutsenvirta Aika: keskiviikkoina klo 16 18 4.11., 18.11., 2.12., 16.12.2009 Paikka: Metsätalo U40, sali 27 Kurssin

Lisätiedot

Teoriasta käytäntöön- Ongelmalähtöinen oppiminen verkossa

Teoriasta käytäntöön- Ongelmalähtöinen oppiminen verkossa Teoriasta käytäntöön- Ongelmalähtöinen oppiminen verkossa TieVie (5 ov) 24.9.2004 Minna Pesonen, Kasvatustieteiden tiedekunta Oulun yliopisto Mistä kaikki alkoi? Idea PBL:n soveltamisesta syntyi Ongelmalähtöisen

Lisätiedot

Ympärivuotisen opiskelun edistäminen keskustelutilaisuus Johtaja Hannu Sirén

Ympärivuotisen opiskelun edistäminen keskustelutilaisuus Johtaja Hannu Sirén Ympärivuotisen opiskelun edistäminen keskustelutilaisuus 17.4.2015 Johtaja Hannu Sirén Mitä ympärivuotisen opiskelun edistämisellä tarkoitetaan? Korkeakoulupoliittisena tavoitteena ollut jo pitkään, että

Lisätiedot

Teematyöskentely ryhmissä Hakeutuminen ja opiskelijaksi ottaminen

Teematyöskentely ryhmissä Hakeutuminen ja opiskelijaksi ottaminen Oma polku osaamiseen -seminaari 3.-4.5.2018 Teematyöskentely ryhmissä Hakeutuminen ja opiskelijaksi ottaminen Action Grant 2017 - Support to the European Quality Assurance in Vocational Education and Training

Lisätiedot

Nuoret ja aikuiset, yhdessä osaamista hankkimassa Kirsi Malmstedt, Etelä-Savon ammattiopisto

Nuoret ja aikuiset, yhdessä osaamista hankkimassa Kirsi Malmstedt, Etelä-Savon ammattiopisto Nuoret ja aikuiset, yhdessä osaamista hankkimassa Kirsi Malmstedt, Etelä-Savon ammattiopisto 23.11.2017 Nuorten ja aikuisten yhdessä oppiminen Reformi kannustaa yhdessä oppimiseen Yksi laki, jossa lähtökohtana

Lisätiedot

Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? Sirkka Hulkkonen

Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? Sirkka Hulkkonen Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? 25.3.2010 Sirkka Hulkkonen Vaikuttavuus alkaa ideasta Mihin hanke perustuu? Onko taustalla Teknologian kehittyminen Rakenteiden muuttuminen

Lisätiedot

Mitä on kontaktiopetus?

Mitä on kontaktiopetus? Mitä on kontaktiopetus? Linda Hart, Erkki Pesonen, Jarkko Toikkanen 15.-16.8.2017 Kuinka digitalisoituvan opetuksen työajan käyttöä suunnitellaan? Yliopistoissa kokonaistyöaika 1620 tuntia. Sen käytöstä

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö KUTSU ESAVI/5963/2016 Etelä-Suomi 21.6.2016 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään

Lisätiedot

I MITÄ ON VERTAISRYHMÄMENTOROINTI? 1 Työssä oppimisen monet muodot... 17

I MITÄ ON VERTAISRYHMÄMENTOROINTI? 1 Työssä oppimisen monet muodot... 17 Sisältö Tämä kirja... 11 Alkutehtävä... 13 I MITÄ ON VERTAISRYHMÄMENTOROINTI? Hannu L. T. Heikkinen ja Päivi Tynjälä 1 Työssä oppimisen monet muodot... 17 Mitä ja miten työssä opitaan?... 17 Oppimisen

Lisätiedot

LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9

LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 15.3 Vuosiluokkien 7-9 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 15.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta

Lisätiedot

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig n taustaa Hallitusohjelman tavoite "Opettajan työn houkuttelevuutta parannetaan kehittämällä työolosuhteita. Koulutuksen järjestäjille säädetään velvoite huolehtia siitä, että henkilöstö saa säännöllisesti

Lisätiedot

ARJEN PELASTAJAT: ATK-OHJAUSTA IKÄIHMISILLE

ARJEN PELASTAJAT: ATK-OHJAUSTA IKÄIHMISILLE ARJEN PELASTAJAT: ATK-OHJAUSTA IKÄIHMISILLE Arjen pelastajat - Klubitalo Tönäri Tönäri valitsi kehittämisen kohteeksi ikäihmisten atk-kurssin Valmistelu: Pilotti 8.10. 3.12.2015 Idean esittely mahdolliselle

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (1-6 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (1-6 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS 1/4 Koulu: Yhteisön osaamisen kehittäminen Tämä kysely on työyhteisön työkalu osaamisen kehittämistarpeiden yksilöimiseen työyhteisön tasolla ja kouluttautumisen yhteisölliseen suunnitteluun. Valtakunnallisen

Lisätiedot

Pitkäjänteistä arviointia lukiokoulutuksessa (B4)

Pitkäjänteistä arviointia lukiokoulutuksessa (B4) Pitkäjänteistä arviointia lukiokoulutuksessa (B4) Tiina Tähkä, Mikko Hartikainen OPPIMISEN ARVIOINNIN KANSALLINEN KONFERENSSI 10. 11.4.2017, Helsinki, Messukeskus Kysymyksiä Miten arviointi vahvistaa opiskelijan

Lisätiedot

Matikka on mun juttu! Hankematka kuvin ja sanoin

Matikka on mun juttu! Hankematka kuvin ja sanoin Matikka on mun juttu! Hankematka kuvin ja sanoin Opetushallitus valitsi vuonna 2008 Kokkolan perusopetuksen koulut mallintamaan uusia ja innovatiivisia tapoja toteuttaa matematiikan opetusta opetussuunnitelman

Lisätiedot

Työpajat. Doodlaus - tarinallistaminen - dialogi. Torstai 27.8.2013 3x50min, (8.30, 9.30 ja 11.00)

Työpajat. Doodlaus - tarinallistaminen - dialogi. Torstai 27.8.2013 3x50min, (8.30, 9.30 ja 11.00) Työpajat Torstai 27.8.2013 3x50min, (8.30, 9.30 ja 11.00) Doodlaus tarinallistaminen dialogi Ag C234 Mitä piirteitä haluaisin vahvistaa itsessäni ja tuoda näkyväksi työssäni? Valokuvan käyttö verme- tapaamisissa

Lisätiedot

Esimiestyö muutoksessa - oppimisverkosto

Esimiestyö muutoksessa - oppimisverkosto Esimiestyö Kevan Kaari-työpaja & Kunteko2020 14.4.2016 Helsinki, Paasitorni Oppimisverkosto Open space työskentelyn tulokset Kokemuksia verkostoista: olen ollut Hyödyllisissä verkostoissa Hyödyttömissä

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN TILANNEKATSAUKSET JA ANALYYSIT AJANKOHTAISISTA KOULUTUSPOLIITTISISTA AIHEISTA

OPETUSHALLITUKSEN TILANNEKATSAUKSET JA ANALYYSIT AJANKOHTAISISTA KOULUTUSPOLIITTISISTA AIHEISTA OPETUSHALLITUKSEN TILANNEKATSAUKSET JA ANALYYSIT AJANKOHTAISISTA KOULUTUSPOLIITTISISTA AIHEISTA Kari Nyyssölä Koulutustutkimusfoorumin kokous 18.5.2011 Opetushallituksen tutkimusstrategia 2010 2015 Lähtökohdat:

Lisätiedot

Koulutusta omiin tarpeisiinne

Koulutusta omiin tarpeisiinne KOULUTUSTARJONTA Sisällys Koulutusta omiin tarpeisiinne 3 Tukea kaikissa vaiheissa 4 Pääkäyttäjäkoulutus 5 Pedagoginen peruskoulutus 6 Pedagogiset lisäkoulutukset 7 Esimerkkejä pedagogisten lisäkoulutusten

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN LAADINTA Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN LAADINTA Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN LAADINTA 2012-2016 15.3.2012 Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS KOULUN OPETUSSUUNNITELMA ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma KUNNAN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille 2015-2020 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.9.2015 Kaarinan strategia Visio Maailma muuttuu Kaarina toimii! Toiminta-ajatus Järjestämme

Lisätiedot

Matkailun muuttuva maailma kulttuuritietous ja kansainvälisyys (3 osp) Opintokokonaisuuden teema: (kirjatkaa työnimi tähän)

Matkailun muuttuva maailma kulttuuritietous ja kansainvälisyys (3 osp) Opintokokonaisuuden teema: (kirjatkaa työnimi tähän) Matkailun muuttuva maailma kulttuuritietous ja kansainvälisyys (3 osp) Opintokokonaisuuden teema: (kirjatkaa työnimi tähän) Tekijät: opiskelija 1 (kirjoita tähän oma nimesi) opiskelija 2 (kirjoita tähän

Lisätiedot

Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena

Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena kaisa vähähyyppä, opetusneuvos, opetushallitus Oppiminen on tapahtuma tai tapahtumasarja, jossa oppija saavuttaa uusia taitoja tai tietoja jostain aiheesta. Opittu

Lisätiedot

Ketterän korkeakouluoppimisen malli HAMK/YAMK

Ketterän korkeakouluoppimisen malli HAMK/YAMK Ketterän korkeakouluoppimisen malli HAMK/YAMK Pirjo Valokorpi, Helena Turunen, Mikko Mäntyneva, Miikka Ruusunen, Irma Kunnari Kuvat: HAMK PEDAGOGISET LÄHTÖKOHDAT yhteisöllinen tiimioppiminen työssä sekä

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit n kriteerit 1. Oman opetus- ja ohjausosaamisen jatkuva kehittäminen Erinomaisuus näkyy mm. siten, että opettaja arvioi ja kehittää systemaattisesti opettamiseen ja ohjaukseen liittyvää omaa toimintaansa

Lisätiedot

Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin

Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin Johdanto Opetussuunnitelman avaamiseen antavat hyviä, perusteltuja ja selkeitä ohjeita Pasi Silander ja Hanne Koli teoksessaan Verkko-opetuksen työkalupakki oppimisaihioista

Lisätiedot

PAJA-HANKE JA MEDIAPAJA

PAJA-HANKE JA MEDIAPAJA Heinolan kansalaisopisto Jyränkölän Setlementti PAJA-HANKE JA MEDIAPAJA Sirkka Suomi, rehtori Mikko Kallio, koulutussuunnittelija Kuvat: Anne Heilman / Mediapaja Heinolan kansalaisopiston Mediapaja Työllistämiseen

Lisätiedot

VAPAUS OPPIA JA SIVISTYSOSAAMISEN HYÖDYT. Esa Poikela KSL:n 50-vuotisjuhlaseminaari Kirjantalo 28.10.2014 Helsinki

VAPAUS OPPIA JA SIVISTYSOSAAMISEN HYÖDYT. Esa Poikela KSL:n 50-vuotisjuhlaseminaari Kirjantalo 28.10.2014 Helsinki VAPAUS OPPIA JA SIVISTYSOSAAMISEN HYÖDYT Esa Poikela KSL:n 50-vuotisjuhlaseminaari Kirjantalo 28.10.2014 Helsinki OMA OPPIMINEN JA KSL - palveluksessa 1981 1984 - koulutussuunnittelija, lyhytkursseista

Lisätiedot

ALUEELLISET TYÖPAJAT. Ulla Ilomäki-Keisala

ALUEELLISET TYÖPAJAT. Ulla Ilomäki-Keisala ALUEELLISET TYÖPAJAT Alueellisten työpajojen työskentelylle on tunnusomaista: 1. Osallistava ja vuorovaikutteinen kouluttaminen opsprosessin käynnistämiseen ja ohjaamiseen, 2. Uusien toimintatapojen etsiminen

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Aija Rinkinen Opetushallitus

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Aija Rinkinen Opetushallitus Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma Aija Rinkinen Opetushallitus For Osaamisen learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi kansaksi 2020 Koulutukseen on panostettava

Lisätiedot

YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio

YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio Pienryhmäohjauksen mahdollisuuksia lukiossa - kokemuksia Itäkeskuksen lukiosta YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio Lukion

Lisätiedot

Arviointikäytänteiden kehittäminen opettajayhteisössä

Arviointikäytänteiden kehittäminen opettajayhteisössä Arviointikäytänteiden kehittäminen opettajayhteisössä Ryhmien muodostaminen 6-8 henkeä/ryhmä mielellään uusia tuttavuuksia eri kouluista ja koulumuodoista Esittätyminen Kerro yksi mieleenpainuva arviointikokemus

Lisätiedot

LYSEON TIIMIEN PUHEENJOHTAJIEN HAASTATTELUT 5 / Tilatiimi Laatutyön osa-alueet: henkilöstö + kumppanuudet ja resurssit

LYSEON TIIMIEN PUHEENJOHTAJIEN HAASTATTELUT 5 / Tilatiimi Laatutyön osa-alueet: henkilöstö + kumppanuudet ja resurssit OULUN LYSEON LUKION LAATUTYÖ Omaa tarinaa laadusta Mitä koulu edustaa sinulle? Mitä haluat saada aikaan omassa työssäsi? Miksi laatutyötä tarvitaan? Miten haluat itse olla mukana laatutyössä? Miten sinun

Lisätiedot

Ope.fi koulutusmalli Helsingin yliopistossa

Ope.fi koulutusmalli Helsingin yliopistossa Ope.fi koulutusmalli Helsingin yliopistossa Viisi opintoviikkoa tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöä vuodesta 2000 lähtien http://ok.helsinki.fi/opefi Pauliina Kupila ja Mari Jussila Opetusteknologiakeskus

Lisätiedot

Aloitusta odotellessasi

Aloitusta odotellessasi Aloitusta odotellessasi Jos sinulla on käytettävissä jokin nettiin menevä laite, mene osoitteeseen m.socrative.com Anna huoneen numeroksi 533877 Vastaa ensimmäiseen kysymykseen. Ohjelmaa tarvitaan myöhemminkin,

Lisätiedot

ESIMERKKI ARVIOINNIN TYÖKALUSTA LUKUVUODELLE, JOKA SISÄLTÄÄ 5 JAKSOA.

ESIMERKKI ARVIOINNIN TYÖKALUSTA LUKUVUODELLE, JOKA SISÄLTÄÄ 5 JAKSOA. ESIMERKKI ARVIOINNIN TYÖKALUSTA LUKUVUODELLE, JOKA SISÄLTÄÄ 5 JAKSOA. Aloituspalaveri x.8.xxxx Käydään läpi opettajille muokatut tehtävä- ja tulostoimenkuvat. Keskustelu työelämälähtöisistä oppimisympäristöistä

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op Pedaopas 2016-2017 KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus

Lisätiedot

Opettajakelpoisuus. Kasvatustieteilijän toimintakenttä

Opettajakelpoisuus. Kasvatustieteilijän toimintakenttä 7.10.2011 Marjatta Pakkanen Kasvatustieteilijän toimintakenttä Hallintoon liittyvät tehtävät (henkilöstöhallinto) Suunnittelutehtävät Opettaminen ja ohjaustehtävät Tutkimuksen tekeminen ja tutkimustuloksista

Lisätiedot

Hyvät käytännöt seminaari Lappeenrannassa 18.12.2007. työelämäsuhteiden ja osaamisen kehittämisvälineenä

Hyvät käytännöt seminaari Lappeenrannassa 18.12.2007. työelämäsuhteiden ja osaamisen kehittämisvälineenä Hyvät käytännöt seminaari Lappeenrannassa 18.12.2007 MENTOROINTI työelämäsuhteiden ja osaamisen kehittämisvälineenä Ullamaija Kauppinen Marja'Liisa Vesterinen KM, SHO fil.toht., kauppatiet.lis. projektipäällikkö

Lisätiedot

Korkeakouluoppiminen muutoksessa Tule ja Parasta seminaari HAAGA-HELIA opetusneuvos Aija Töytäri

Korkeakouluoppiminen muutoksessa Tule ja Parasta seminaari HAAGA-HELIA opetusneuvos Aija Töytäri Korkeakouluoppiminen muutoksessa Tule ja Parasta seminaari HAAGA-HELIA 30.9.2019 opetusneuvos Aija Töytäri 1.10.2019 1 Edellisen hallituksen panostukset korkeakoulutuksen kehittämiseksi Nopeutetaan siirtymistä

Lisätiedot

Jokihelmen opisto Meri-Pohjolan opistopiirin kansalaisopistot

Jokihelmen opisto Meri-Pohjolan opistopiirin kansalaisopistot Jokihelmen opisto Meri-Pohjolan opistopiirin kansalaisopistot Verkosto MERI-POHJOLAN OPISTOPIIRI - 16 jäsenopistoa: Iin kansalaisopisto, Jokihelmen opisto, Jokilatvan opisto, Kalajoen kansalaisopisto,

Lisätiedot

Verkko-opetus - Sulautuva opetus opettajan työssä PRO-GRADU KAUNO RIIHONEN

Verkko-opetus - Sulautuva opetus opettajan työssä PRO-GRADU KAUNO RIIHONEN Verkko-opetus - Sulautuva opetus opettajan työssä PRO-GRADU KAUNO RIIHONEN Opettajan näkökulma sulautuvaan opetukseen verkkooppimisympäristössä Hyödyllisintä opettajan näkökulmasta on verkkoympäristön

Lisätiedot

Seppo Salmivirta, Santahaminan ala-aste Minna Lakkala, Helsingin yliopisto. ITK 2011 Seppo Salmivirta & Minna Lakkala

Seppo Salmivirta, Santahaminan ala-aste Minna Lakkala, Helsingin yliopisto. ITK 2011 Seppo Salmivirta & Minna Lakkala Kahdenkeskinen tutorointi keinona perehdyttää digitaalisen teknologian opetuskäyttöön - FICTUP-hankkeen kokemuksia (Fostering ICT Usage in Pedagogical Practices) Seppo Salmivirta, Santahaminan ala-aste

Lisätiedot

10 teesiä verkko-opetuksen suunnittelusta. Leena Hiltunen Tutkijatohtori Tietotekniikan Aineenopettajankoulutus

10 teesiä verkko-opetuksen suunnittelusta. Leena Hiltunen Tutkijatohtori Tietotekniikan Aineenopettajankoulutus 10 teesiä verkko-opetuksen suunnittelusta Leena Hiltunen Tutkijatohtori Tietotekniikan Aineenopettajankoulutus Leena.r.k.Hiltunen@jyu.fi Teesi 1: Suunnittele! Aloita pienillä parannuksilla Mieti mikä on

Lisätiedot

Oppijat uratiedon etsijöinä ja rakentajina

Oppijat uratiedon etsijöinä ja rakentajina Oppijat uratiedon etsijöinä ja rakentajina Opetushallituksen rahoittama koulutushanke 2011-2013 Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, Liisa, Marianne Terkki-Mallat ja Leena Tervonen 23.2.2012 1 Esittäytyminen

Lisätiedot

KuntaKesu 2020: Osaava Espoolainen- Oppiva Espoo

KuntaKesu 2020: Osaava Espoolainen- Oppiva Espoo KuntaKesu 2020: Osaava Espoolainen- Oppiva Espoo Espoo on osaavien ihmisten kunta, joka tunnetaan oikeudenmukaisena, asukas- ja asiakaslähtöisenä sekä vastuullisena edelläkävijänä nyt ja tulevaisuudessa.

Lisätiedot

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Ohjeet opiskelijalle Vaihtoehdoissa A ja B opiskelija harjoittelee joko

Lisätiedot

Pia Vataja Pohjoismainen erityiskasvatuksen konferenssi Turku 21.9.2013. Pia Vataja 2013

Pia Vataja Pohjoismainen erityiskasvatuksen konferenssi Turku 21.9.2013. Pia Vataja 2013 Pia Vataja Pohjoismainen erityiskasvatuksen konferenssi Turku 21.9.2013 On yhteinen koulu kaikille Hyväksyy että kaikki ovat erilaisia ja että kaikilla on erilaisia tarpeita ja erilaisia edellytyksiä Tarjoaa

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Teematyöpaja III. Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Teematyöpaja III. Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017 Teematyöpaja III Opetushallitus 22.1.2016 TEEMATYÖPAJAN 22.1.2016 OHJELMA / PROGRAM 9.30 10.00 Ilmoittautuminen ja kahvi/ Anmälan och kaffe, Monitoimisalin aula

Lisätiedot

Pedagoginen muutos -verkkojakson avaus. Tytti Tenhula Soile Jokinen

Pedagoginen muutos -verkkojakson avaus. Tytti Tenhula Soile Jokinen Pedagoginen muutos -verkkojakson avaus Tytti Tenhula Soile Jokinen 9.5.2003 Kehittämishankkeen riskianalyysi Organisatorinen Johtamiskulttuuri E D C B A Pedagoginen Opettajien ja opiskelijoiden kokemus

Lisätiedot

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 Krisse Sulonen ja Minna Taivassalo-Salkosuo Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen -yksikkö Opetushallitus RAHOITUSKEHYKSET 2011 RAHOITUSALUE VASTUUVIRANOMAINEN

Lisätiedot

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke 2 Pedagoginen kehittäminen Ilmiöperusteinen oppiminen Learnig by doing tekemällä oppiminen Kokemuksellinen oppiminen 3 Toteuttajataho

Lisätiedot

Ropeka. Taustakysymykset

Ropeka. Taustakysymykset Ropeka Kysely koostuu taustakysymyksistä ja neljästä eri teemasta koostuvasta osiosta. Jokaisessa osiossa pyydetään ensin arvioimaan oppilaitoksesi tämän hetkistä tilannetta neljän kuvauksen perusteella

Lisätiedot

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2 Opetusharjoittelu 3 OKLS3039 (8 op) Kevät 2018 Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2 Harjoittelun osaamistavoitteet/ops Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa arvioida ja antaa palautetta

Lisätiedot

Ilmiöpohjainen oppiminen ja BYOD

Ilmiöpohjainen oppiminen ja BYOD Ilmiöpohjainen oppiminen ja BYOD Anne Rongas 7.4.2015 Anne Rongas 2015, Creative Commons Nimeä-Tarttuva 4.0 Suomi Esitys löytyy: bit.ly/ilmioppibyod Jotain vanhaa, jotain uutta Tässä esityksessä: 1. Mitä

Lisätiedot

Koulutuksen sähköisten palveluiden kehittäminen kuntien ja valtion yhteistyönä. Tuula Haatainen, varatoimitusjohtaja

Koulutuksen sähköisten palveluiden kehittäminen kuntien ja valtion yhteistyönä. Tuula Haatainen, varatoimitusjohtaja Koulutuksen sähköisten palveluiden kehittäminen kuntien ja valtion yhteistyönä Tuula Haatainen, varatoimitusjohtaja Yhteinen tahtotila oppilaat hallitsevat tieto- ja viestintätekniikkaa teknologia on läsnä

Lisätiedot