Paluumuuttaja Tiina Honkanen on Pirkkalan :s asukas

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Paluumuuttaja Tiina Honkanen on Pirkkalan 15.000:s asukas"

Transkriptio

1 Pirkkala Härmälä Hatanpää Keskiviikko 29. maaliskuuta vsk, nro 13 Paluumuuttaja Tiina Honkanen on Pirkkalan :s asukas Maija-Riitta Näreikkö Pirkkalasta Tampereelle kahdeksan vuotta sitten muuttanut ja helmikuun lopussa paikkakunnalle takaisin tullut Tiina Honkanen on kunnan :s asukas. Kunnan tervehdyksen viime viikolla merkkipaalumuuttajalle vieneet valtuuston puheenjohtaja Raimo Lehtinen ja hallintojohtaja Juhani Flinkkilä tapasivat Partolan upouudessa kerrostalokaksiossa tutun henkilön. Olen työskennellyt Pirkkalan kunnan palveluksessa kulttuuritoimistossa, palkanlaskennassa ja kirjastossa. Kirjastovirkailijana olen täällä edelleenkin, Honkanen kertoo. Nokialta lähtöisin oleva Honkanen rakensi perheensä kanssa omakotitalon Pirkkalaan vuonna -82. Uusi koti löytyi nyt sattumalta Partolasta. Kuulin autoradiosta, että alueelle aletaan rakentaa rivitaloja. Otin saman tien selvää, tuleeko tänne kerrostaloja ja kun sain myöntävän vastauksen, ilmoittauduin asuntojen varauslistalle. Pääsinkin sitten ensimmäisenä valitsemaan itselleni mieluisen asunnon, Honkanen kertoo. Salamakasvua myös 1970-luvulla Paluumuuttaja kehuu Partolaa asuinpaikaksi, jossa ovat kaikki Pirkkala on entuudestaan tuttu kunnan :lle asukkaalle Tiina Honkaselle, jonka uuden kodin seinällä on Pirkkala-ryijykin. Kunnan tervehdyksen merkkipaaluasukkaalle toivat valtuuston puheenjohtaja Raimo Lehtinen (keskellä) ja hallintojohtaja Juhani Flinkkilä. hänelle tärkeät asiat kohdallaan. Palvelut ja bussireitit ovat ihan vieressä ja lenkkeilijänä arvostan läheltä löytyviä ulkoilumahdollisuuksia. Työhönkään ei ole pitkä matka, toteaa Honkanen ja kehuu samalla muutenkin Pirkkalan palveluja. Pirkkalan väkiluvun hurjaa nousua on taivasteltu viime vuosina, mutta Juhani Flinkkilällä oli tervehdyskäynnillä kerrottavanaan mielenkiintoista tietoa reilun 30 vuoden takaa. Museovirasto tarkentaisi Reipin kaavaa Liisa Raipala Pirkkalan pitäisi tarkentaa Pirkkalankylän ja Reipin asemakaavaa. Näin toteaa Museovirasto kaavaluonnoksesta antamassaan lausunnossa. Pirkkalankylä kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin kulttuuriympäristöihin. Alue on lähivuosina mahdollisesti jäämässä luettelosta pois, mutta lausunto annetaan alueen nykyisen aseman perusteella. Reippiä on tarkoitus kehittää virkistys- ja ulkoilualueena ja kansanpuistona. Alueelle on suunniteltu muun muassa siirtolapuutarhaa. Vuoden 1973 alussa kunnassa oli 7533 asukasta. Vuotta myöhemmin väkiluku oli kasvanut 8004:ään ja vuonna 1975 se oli jo Kahdessa vuodessa tänne tuli siis lähes tuhat uutta asukasta, joten palveluiden järjestämisessä on oltu ennenkin lujilla, Flinkkilä tiesi. Väestörekisterin tuoreiden tilastojen mukaan Pirkkalassa oli helmikuun viimeisenä päivänä asukasta. Museovirasto kaipaa kaavasuunnitelmiin mainintaa, miten kulttuuriympäristö aiotaan ottaa huomioon. Reipin tilan rakennusten suojelusta halutaan merkintä kaavaan. Ympäristön historia pitää ottaa paikallisesti huomioon. Aluetta pitää kehittää se ominaispiirteiden pohjalta, ja rakentamisen pitää sopia kultuuriympäristöön, selvittää Museoviraston tutkija Jouni Marjamäki. Siirtolapuutarhan ilmeen pitäisi olla sellainen, että se sopii päärakennuksen pihapiiriin. Parkkialueille esimerkiksi sopisi parhaiten nurmikenttä, ei asfaltti- tai edes hiekkakenttää. Suomen kolmas Koti-Idea avataan Partolassa Antti Jokinen Uuden suomalaisen huonekaluketjun Koti-Idean kolmas liike avataan perjantaina Partolassa kauppakeskus Veskassa. Aiemmat liikkeet ovat Kuopiossa ja Jyväskylässä, mutta laajenemissuunnitelmat ovat nopeat. Tarkoitus on avata kolmessa vuodessa 50 liikettä, niistä tänä vuonna parikymmentä, kertoo Koti-Idea -ketjun markkinointijohtaja Tapani Alenius. Tampereen seudulle tulee toinen Koti-Idea Tampereelle Pelkosen paikalle. Kunhan keritään, nyt on aikamoinen vauhti päällä ketjun pystyttämisessä, Alenius tiedotti Partolan liikkeen viimeistelytöiden keskeltä. Ketjumme idea täytyy todeta itse kaupassa käymällä. Olemme erilainen liike, Alenius lupaa. Koti-Idean isä on Mauri Ikola, Sotkan ja Indoorin entinen omistaja. Hän palasi useilla yritysostoilla vuoden lopulla huonekalukaupan vaikuttajaksi. Koti-Ideasta on tarkoitus tulla Ikolan kokoaman Vepsäläinen-ryhmän toinen valtakunnallinen huonekaluketju. Myös Motonet Partolaan Autovaraosien, -tarvikkeiden ja työkalujen erikoisliike Motonet avaa tammikuun alussa mittavan 5000 neliön tavaratalon Partolassa, S- marketin lähellä. Tällä hetkellä liikkeen Tampereen myymälä on Nekalassa. Motonetilla on Suomessa nykyisin kahdeksan tavarataloa. Sää Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai Nimipäivät Auringon nousut ja laskut Usko klo 6:58/20:05 Nokia Tampere Nokia Tampere Nokia Tampere Nokia Tampere Irma, Irmeli klo 6:55/20: Raita, Pulmu 1.4. klo 6:52/20:10 Pirkkala Pirkkala Pirkkala Pirkkala 2.4. Pellervo 2.4. klo 6:49/20: Sampo 3.4. klo 6:45/20: Ukko 4.4. klo 6:42/20: Irene, Irina, Ira, Iro 5.4. klo 6:39/20:21 Pirkkalan 3 vrk:n sää? Näppäile tekstiviesti SÄÄ 3 PIRKKALA ja lähetä se numeroon (0,84 e) Maanmittauslaitos, lupa nro 30/MMY/02

2 2 Pirkkalainen Nro Seurakunnassa tapahtuu: Kirkossa Perkiöntie 40: Su 2.4. klo 10 jumalanpalvelus ja seurakunnan uusien työntekijöiden tehtävään siunaaminen, toimittavat Juhani Husa, Arto Köykkä, avustavat Riitta Kunnas, Juhani Miilunpohja ja Tapani Urvanta, musiikki Liisa Aaltola ja Lux parva-kuoro. Kirkkokahvit. Ma 3.4. klo 19 Kansanlähetyksen vastuuryhmän 10 v synttäriseurat, mukana Viestiveljet, Juhani Husa, Lasse Jussila. Aulakahvit klo alkaen. Ti 4.4. klo 19 Sanan ja rukouksen ilta, mukana pastori Seppo Juntunen, viulisti Maarit Rajamäki, Salme Hillukka, laulu, kanttorina Pirkko Leponiemi-Pirhonen, rukouspalvelua. Ke 5.4. Kirkon keskiviikko, klo hartaus, klo ruokailu (2e/1e), klo lauluhetkessä Ruotsin kirkon virsiä. Paastonajan iltarukoukset kirkossa keskiviikkoisin klo , ke 5.4. mukana Jukka Jormanainen. To klo 18 yksinhuoltajien ilta kerhotalossa. Kirkkoveräjän srk-talolla Kirkkoveräjäntie 2: Pe klo perjantaipiiri. Ti 4.4. Tiistaitupa Kirkkoveräjällä, klo hartaus, jonka jälkeen ruokailu (2e/1e) ja ohjelmahetki Ikonin hiljainen puhe. Ti 4.4. klo 19 miesten raamattupiiri. Pihlajaniemessä Pappilantie 100: Ti 4.4. klo 18 naisten sauna. Lähetysmyymäläkahvila Sirpakassa Suupantie 10: Ti 3.4. klo 11 pelaamme shakkia tai dominoa. Ma 3.4. (Huom. päivä!) klo kirkkoherra Juhani Husa nurkkapöydässä tavattavissa juuri sinua varten. Muuta toimintaa: La 1.4. Pirkkala-foorum, järjestävät Pirkkalan kunta ja seurakunta. Klo kahvit kunnantalolla, klo 14 valtuustosalissa alustukset kunnan edustajana Tampereen yliopiston politiikan tutkimuslaitoksen johtaja Jyrki Käkönen ja seurakunnan edustajana hiippakuntadekaani, teologian tohtori Ari Hukari puheenjohtajana kunnanjohtaja Risto Koivisto. Keskustelua alustusten pohjalta. La 1.4. PYHISPARKKI Pereen päiväkodilla, Isomäentie 3, seurakunnan kerhotilassa klo 10-12, ja Kurikankulman kerhotilassa, Aittokorventie 2 klo Su 2.4..Sunnuntaipyhikset kirkolla klo 10, Puuhkalakin Tervetuloa mukaan seurakuntasi toimintaan! Seurakuntatoimisto ja taloustoimisto (Suupantie 10) avoinna ma-pe klo 9-13, lisäksi ma klo 15-17, puh Kotisivut: kerholla klo 17-18, Kirkkoveräjän seurakuntatalolla klo 15-16, Toivion koulun kerhotilassa klo Ti 4.4. klo 14 Kyöstinkodon kerho alueen eläkeläisille. Perheuutiset: Kuollut: Lempi Hellin Laamanen 96v. Kastettu: Elias Jaakko Hack, Nooa Rudolf Willberg, Sini Anniina Niska ja Sebastian Eerik Faltin. Sana Nordea on asumisen pankki Meiltä saat kilpailukykyisen lainan, palvelut päivittäisten raha-asioiden hoitamiseen ja kauttamme saat myös palvelut asumisesi turvaksi kaikki yhdestä paikasta. Toteuta unelmasi asuntoneuvojiemme kanssa! Pirkkala, Suupantie 4, puh (03) Kynnyskyttä Tallinnan 5. taidekeskikoulun oppilastöiden näyttelystä jää mieleeni kuva pojasta, joka esittelee suomalaiselle vieraalleen tuotostaan. Työn pohjana on vanha ruosteenpunainen markiisikangas, jonka päälle on kiinnitetty käytössä kulunut vaalea pellavapaita ristinmuotoon -oikea hiha on revitty rikki ja vasen osoittaa suoraan vasempaan. Nuori taiteilija kertoo ujosti, että vahva Eesti voittaa naapurin vallan. Eletään aikaa ennen rahvarinteen nousua. Pohjois-Savossa katson nuoren lähtöä hoitokodista, jonne hän aikanaan tuli suuren raivon vallassa huutaen: En mä oo tehny mitään väärää, tänne pitäis tuoda mun mutsi tai faija! En mä niitä rikoksii oo tehny! Parin vuoden kuluttua hänestä näkyy kierteen pysäytys ja hän kääntyy sanoen: Tänään mä laitan sinne kämppään valot... et sä oo mua kusettanut. Saa mun puolesta rukoilla. Täs on mun osoite, jos tarviit. Kumpikaan meistä ei tiennyt, että amfetamiinipsykoosi oli vielä tulossa ja palauttamassa lähtijää takaisin. Korpilahdella hiihtoloman aikaan tapaan pirkkalaisia nuoria, jotka elävät oman rippikoulunsa internaattijaksoa. Kysymykseeni seuraavasta ohjelmasta saan vastauksen: JiiKoo -ryhmät. Mietin, enkä heti keksi, mistä on kysymys, joten saan lisäselvityksen: Jeesus Kristus. Olen kuullut evankeliumin. Seurakuntaan uusi nuorisotyöntekijä Taru Lossi aloitti Pirkkalan seurakunnan nuorisotyönohjaajana parisen viikkoa sitten. Hänen työkenttänään ovat erityisesti Pirkkalan seurakunnan yli 18-vuotiaat nuoret aikuiset. Työtehtäviin kuuluvat myös osallistuminen rippikoulutyöhön ja muuhun nuorisotyöhön. Asuntoasioissa sinua palvelevat Arja Lehtonen, Tiina Heikkilä, Tiina Hoikkala, Jaana Ahokangas, Pirjo Juusela ja Herkko Saari Teemme sen mahdolliseksi Nordea Pankki Suomi Oyj Taru on koulutukseltaan kirkon nuorisotyönohjaaja. Hänen työhistoriansa koostuu sekä seurakunnallisten että yksityisten työnantajien työsuhteista. Pääasiassa hän on työskennellyt kasvatus- ja hoitotöissä lasten ja nuorten parissa. Edellinen työpaikka oli Keiteleellä, jossa Taru työskenteli lastensuojelulaitoksessa vastuuohjaajana päihteillä ja rikoksilla oireilevien nuorten parissa. Nuorisotyö seurakunnassa on vuorovaikutustyötä nuorten ihmisten kanssa, jotka elävät aktiivisinta elämänvaihettaan. Haastavinta on tavoittaa nuorten aikuisten luottamus, joka ei synny automaattisesti, vaan sen eteen on Vaikka muuttoliike tuokin Pirkkalaan hyvin toimeentulevaa väkeä, rakennemuutoksen kääntöpuolena on asunnottomien määrän kasvu. Viime vuonna Pirkkalassa oli sosiaali- ja terveysviranomaisten tiedossa 29 asunnotonta. Vuonna 2004 luku oli 15. Tilanne on sama koko kaupunkiseudulla. Koko Tampereen seudulla asunnottomia oli tehtävä työtä. Itselleni arvokkainta on saada tehdä työtä nuorten ihmisten kanssa, kertoo Taru. Onko merkkipäivä? Pirkkalaisessa on kolme ilmaista lukijoiden juhlapäivistä kertovaa palstaa: Vihitty, Paljasjalkaiset sekä Merkkipäiviä. Tiedot palstoille viimeistään maanantaina kello 12 os. Pirkkalainen, Pl 23, Pirkkala. Sähköposti: konttori@pirkkalainen.com Ilmaispalstat ovat lyhyttä tiedottamista ja onnitteluja varten. Kutsut kellonaikoineen, kiitokset yms. ovat erillisten maksullisten ilmoitusten aineistoja. Asunnottomien määrä tuplaantui 729, ja määrä kasvoi 11,3 prosenttia, kertoo Pirkkalan asuntosihteeri Juha Sipilä. Kyse on kasvukeskusten ilmiöstä. Ihmiset muuttavat työn perässä aina varmistamatta asunnon saantia. Moni joutuukin majailemaan tuttavien nurkissa. Asunnottomuutta aiheuttavat myös avioerot ja muut elämänmuutokset. Uusi ihminen tuo aina yhteisöön muutoksen mahdollisuuden, kun hän tullessaan muuttaa ihmissuhdeverkoston tehdessään siihen tilaa itselleen. Hän ei tiedä, miten asioihin on totuttu suhtautumaan ja mikä on yhteisössä sallittua ja mikä ei. Jotakin tulee näkyväksi, kun vastatullut tekee yksinkertaisia kysymyksiä yhteisössä, johon tulokkaana on tullut. Tulijan osana on ihmettelijän rooli. Ihmisten katsomisen paikka. Merkkipäiviä Tainalle paljon onnea tänään olevan merkkipäivän johdosta toivottavat pirvalaiset. Mummi ja Vaari onnittelevat Kristaa, joka tänään täyttää 8 vuotta. Marianne Viteli Toiviosta täyttää 7 vuotta 1.4. Aprilli-tyttöä onnittelee Teemu, Tommi, Äiti ja Isi Lastu 40 v u o t t a Lämpöiset onnentoivotukset äidiltä ja sisaruksilta perheineen. Luca Parkko 5 vuotta Kotiväki onnittelee vauhdikasta epe- Taru Lossi

3 Pirkkalainen Nro Sotaveteraanit onnitteli 99-vuotiasta Frans Lamminrantaa Pirkkalan vanhimman lisäksi myös muu yhdistysväki sai huomiota Maija-Riitta Näreikkö Pirkkalan vanhin asukas Frans Lamminranta täytti viime viikolla 99 vuotta. Sotaveteraanien puolesta häntä onnitteli yhdistyksen puheenjohtaja Eero Syvänen. Sotaveteraaniveljien ja -sisarten lahjoittamat villasukat lämmittävät nyt mukavasti viime viikolla 99 vuotta täyttäneen Frans Lamminrannan jalkoja. Pirkkalan vanhin asukas sai pehmeän syntymäpäivälahjan Pirkkalan sotaveteraanien vuosikokouksessa viime perjantaina. Lamminranta oli myös tilaisuudessa jaettujen ansiomerkkien saajien joukossa. Sotaveteraanien kultaisen ansioristin vastaanotti Oiva Kulo, sotaveteraanien ansioristin Annikki Koivumäki, sotaveteraanien kultaisen ansiomerkin Rauni Halme ja Mauno Mäenpää sekä sotaveteraanien pronssisen ansiomerkin Jouko Lehikoinen. Viime itsenäisyyspäivänä myönnetyt ansiomitalit jaettiin samassa yhteydessä. SVR m. I kr: Reino Pellikka. SVR m. I: Kurt Fröman, Rauni Halme, Usko Härmä, Leo Kankaanpää, Antero Koppila, Frans Lamminranta, Mauno Mäenpää, Veikko Mäntynen, Osmo Pyhältö, Anton Pynnönen, Urho Tamminen ja Aili Virtanen. Sotaveteraanien jäsenmäärä oli Pirkkalassa vuoden alussa 126, joista kannattajajäsenien osuus oli 28. Kuluneen vuoden aikana nukkui pois 14 jäsentä, joita veteraanit kunnioittivat vuosikokouksen alussa sytyttämällä jokaiselle kynttilän. Pirkkalan sotaveteraanien vuosikokous alkoi huomionosoituksin.

4 4 Pirkkalainen Nro Antti Jokinen Pirkkalassa Maija-Riitta Näreikkö Pirkkalan valtuutetut saivat maanantaina tietoiskun Tampereen seudulle suunnitellusta, kallion sisään rakennettavasta keskusjätevedenpuhdistamosta,.jota heille esitteli hankkeesta esiselvityksen teettäneen Tampereen Veden toimitusjohtaja Reijo Kuivamäki. Laitoksen yhtenä sijoituspaikkavaihtoehtona on lentokentän pohjoispuoli, mikä pani valtuuston pohtimaan muun muassa laitoksesta mahdollisesti aiheutuvia hajuhaittoja. Haju on hallinnassa. Sen suhteen nyt suunniteltu kalliovaihtoehto on paljon parempi kuin nykyiset puhdistamot. Puhdistuksessa syntyvät kaasut puretaan piippua pitkin taivaalle. Esimerkiksi Turussa, jonne vastaavaa laitosta rakennetaan keskelle kaupunkia, tulee 60 metriä korkea piippu, selvitti Kuivamäki asiasta kysyneille Mikko Kuopalle (vas) ja Hannu Vallakselle (kok). Toimittajalta Partolaan tukku uusia liikkeitä vuoden aikana Pirkkalan Partolaan on kevään aikana ilmoittautunut tulijoiksi useita uusia kauppaliikkeitä. Suurimmat ovat ensi vuonna avattava autotarvikekauppa sekä vielä tänä vuonna aloittava atk-alan tavaratalo. Myös vaateliike, pyöräkauppa ja ylihuomenna aloittava uusi huonekalukauppa Koti- Idea ovat tulossa tai tulleet. Partolan menestyksen kannalta uudet avaukset ovat tietenkin hyvä juttu. Partolan Kallion sisällä haju on hallinnassa Pirkkalan valtuusto sai tietoa keskusjätevedenpuhdistamosta Valtuusto hyväksyi sisustusarkkitehti Tuija Pallaksen (oik.) esittelemät valtuustosalin muutossuunnitelmat tuoleja lukuunottamatta. Helena Rissanen ja Mikko Kuoppa koeistuivat tuoliehdokkaita. Jos piippu ei riitä, puhdistamoon tehdään tilavaraus paremmalle hajunpoistotekniikalle. Laitoksessa puhdistettujen vesien purkuputken sijoituspaikka kiinnostaa niin Pirkkalassa kuin Nokiallakin, jossa Koukkujärven ja Melon alueet ovat mukana puhdistamon sijoituspaikkakaavailuissa. Kuivamäen mukaan parhaillaan tehdään selvitystä siitä, miten näiden vesien purku vaikuttaa eri pisteissä vesistön laatuun. Mahdollisia purkupaikkoja voisivat olla Papinkarin luoteispuoli, Melo tai Kulovesi. Rakentamisesta häiriöitä Tampereen Veden toimitusjohtaja Reijo Kuivamäki esitteli valtuustolle Tampereen seudulle suunniteltua jättimäistä jätevedenpuhdistamohanketta. Jos puhdistamo rakennetaan Pirkkalaan, siitä aiheutuisi melkoista riesaa lähellä sijaitsevalle asutukselle. Puolitoista vuotta kestävä louhinta olisi melkoinen melulähde, minkä lisäksi maaaineksen poiskuljetus merkitsisi ajoneuvon murskerallia vuorokaudessa. Niiden mahdollisimman esteetön liikkuminen vaatii Kuivamäen mukaan alueelle kaksi toimivaa tieyhteyttä. Puhdistamon toiminnan alettua ajoneuvoliikenne vähenisi kymmeneen vuorokaudessa. Niitä tarvitaan kemikaalikuljetuksiin ja käsitellyn lietteen poiskuljetukseen, Kuivamäki totesi Kari Talasmäelle (vihr). Ritva Kangasniemi (kd) halusi tietää, mikä on koko hankkeen heikoin lenkki tällä hetkellä. Kuivamäen mukaan asiassa on niin aikataulu- kuin kustannusriskejä, joista suurimman aiheuttaa epävarmuus kallionlaadusta. Nyt onkin panostettava kalliotutkimuksiin. Esiselvityksessä keskuspuhdistamon toiminnan realistisena aloittamisajankohtana pidetään vuotta Antero Saksalaa (kok) kiinnosti, milloin viimeistään kuntien pitäisi tehdä asiasta päätöksiä? Tarkkaa aikataulua ei ole. Tänä vuonna olisi hyvä aloittaa yleissuunnittelulla ja päästä yksimielisyyteen sijoituspaikasta. Sitten olisi ympäristövaikutusten arvioinnin aika ja sen jälkeen kuntien pitäisi päättää puhdistamoyhtiön perustamisesta. Luvan rakentamiseen hakee yhtiö. Rakentaminen kestää viisi vuotta. Suunnitteluun pitäisi päästä vuonna 2012, sillä lupaprosessi voi olla valitusmahdollisuuksineen arvaamaton, Kuivamäki totesi. Ensimmäistä kertaa valtuuston kokouksessa. Koulutovereineen sen toimintaan tutustuneet yläasteen yhdeksäsluokkalaiset Janne Koskinen (oik.), Turo Lehtelä, Jani Soini, Jasse Salmi ja Mika Oksman pääsivät yllätyksekseen mehulle ennen kokousta. Valtuustosali uusiksi Valtuusto hyväksyi kunnantalon valtuustosalin muutossuunnitelmat. Työ tehdään ensi kesänä ja valtuutetut myönsivät sitä varten euroa. Salin saneeraus on osa koko kunnanviraston laajennusta ja uudistusta, johon on varattu vuosien taloussuunnitelmassa yhteensä 3,9 miljoonaa euroa. Valtuusto edellytti kuitenkin yksimielisesti, että kunnanviraston muutostöiden yhteydessä on kiinnitettävä erityistä huomiota Valtuusto lyhyesti Perusturvatoimen johtosääntö hyväksyttiin. Se tulee voimaan toukokuun alusta lähtien. Hallinto- ja sivistysosaston virkanimikkeitä muutettiin siten, että huhtikuun alusta alkaen elinkeinotoimenjohtaja elinkeinojohtaja, henkilöstöpäällikkö henkilöstöjohtaja, kehittämispäällikkö kehittämisjohtaja pioneeriliikkeet ovat saaneet tehdä vuosien ajan aluetta tutuksi kuluttajille. Väestön lisääntyminen lähialueilla ja uusien vetovoimaisten liikkeiden tulo on nyt tekemässä Partolasta valmiin kauppapaikan. Kilpailu on kauppakeskittymien välillä kuitenkin kovaa. Voipa sanoa, että Tampereen seudulla on viiden kilometrin välein jättikeskittymä, joka ilmoittaa haalivansa asiakkaat ympäri Pirkanmaata. Mitä enemmän näitä keskittymiä tulee, sitä kinkkisemmäksi tavoite tietenkin karkaa. Seuraava Partolan kilpailija on Ideapark Lempäälässä. Sitten ovat tulossa Lahdesjärvi, Kalkku ja mitä niitä onkaan. Partolan etu on tietenkin se, että alue on jo olemassa. esteettömyyteen muun muassa saniteettitilojen osalta. Valtuuston vihreät olisivat halunneet kunnallistekniikan hankkeille lisää rahaa Toivioon, katujen saneeraukseen ja liikennejärjestelyihin, mutta äänestyksessä he hävisivät äänin 5-29 Timo Tuomisen (sd) äänestäessä tyhjää. ja sivistystoimenjohtaja sivistysjohtaja. Vuoden 2006 kaavoituskatsaus hyväksyttiin. Toisen asteen koulutusta koskevan Pirkanmaan koulutuskonserni -kuntayhtymän perus- ja yhdistyssopimus hyväksyttiin. Paikkakunnalta pois muuttaneen Sami Antilan tilalle nuoriso- ja liikuntalautakunnan jäseneksi valittiin työnjohtaja Tero Lahti (sdp). Mistä lehdessä sopii kirjoittaa Viime aikojen mediakohut pääministeri Matti Vanhasen tekstiviesteistä ja profeetta Muhammedin pilakuvista ovat saaneet kadunmiehetkin ottamaan kantaa siihen, mitä lehdessä sopii kirjoittaa. Matti Vanhasen tapauksessa on mietitty erityisesti, missä menee yksityishenkilö-vanhasen ja julkisuuden pääministeri-vanhasen raja. Alan oppineet kertovat, että mitä tärkeämmässä asemassa henkilö on, sitä vähemmän hänessä on yksityistä, salassa pidettävää persoonaa. Perustelu on ihan järkeenkäypä. En tuntisi suurta luottamusta vaikkapa EU:n nopean toiminnan joukoista päättävään suomalaisedustajaan, joka olisi siviilissä harkitsematon pöhkö. Asian voi nähdä myös yksinkertaisemmin: lehdet kirjoittavat asioista, joista ihmiset ovat kiinnostuneita. Paikallislehdessäkin joudutaan pohtimaan julkaisukysymyksiä viikoittain ei tietysti ihan pääministeritasolla. Kuka on esimerkiksi Pirkkalassa henkilö, jota voi julkisesti arvostella tekemisistään yleisönosastossa? Entä miten ankaria moitteita tai syytöksiä lehdessä voi esittää? Asia ratkaistaan tapauskohtaisesti maalaisjärjellä. Ensi alkuun arvostelulla pitää olla perusteita ja todellisuuspohjaa: ei ihan puuta heinää sentään sovi kirjoitella. Rajuimmat Pirkkalaiseen tulevat arvostelut ovat yleensä nimimerkillä kirjoitettuja. Kun oma nimi on alla, itsekontrolli ja myös jutun juoni lisääntyy kummasti. Joskus saa toimittajan työssä syytteitä siitä, että on sensuroinut uutisia. Jokin aika sitten en laittanut lehteen kirjoitusta, jossa haukuttiin Pirkkalassa koulun järjestämää liikuntakerhoa sukupuolisesti jotenkin epäsiveelliseksi. Idea oli, että liikuntakerhossa lapset alkaisivat harrastaa parinmuodostusta liian varhain. Minusta epäsiveellinen oli kyseinen kirjoitus itsessään, ei lasten normaali liikunnallinen tanssikerho. Se olisi lisäksi epäoikeudenmukaisesti loukannut kerhon järjestäjiä, mikä oli mielestäni tärkein syy jättää kirjoitus julkaisematta. Yleensä sensuroinnissa on kuitenkin kyse normaalista toimittajan työhön sisältyvästä valinnasta. Kaikkea lehteen tulevaa aineistoa ei voida julkaista: lehden sivutila on määräävä tekijä. Jos loukkaavat kirjoitukset ja hankalimmat riita-aiheet lasketaan pois, niin paikallislehden toimittajana on kiitollista olla. Uutiskynnys on hyvin matala. Ylpeyttä tuntien katselen vaikkapa urheilusivuamme, josta pienet hiihtäjäpiipertäjät vanhempineen saavat lukea menestyksestään ladulla tai kulttuuriuutista koulun näytelmäkerhon toiminnasta. Riittää niitä juttuja paikallisesti ilman Vanhastyyppisiä kohujakin. Antti Jokinen

5 Pirkkalainen Nro PIRKKALA 5-VUOTTA! TARJOUKSET OVAT VOIMASSA TO LA Kakkukahvitarjoilu perjantaina klo 11 17, tervetuloa! Hartwall JAFFAT 1,5 l 0,57 /l 3 4 PL 5.-erä Hinta sis. pantit 1,60 60 kg erä torstaina: Teivon Liha Oy MUSTA- MAKKARA 75 kg Findus favouritas PASTA BOLOGNESE tai CHICKEN 2 3 CURRY PS 5.-erä g 3,33 3,57 /kg KarkkIkadun IRTO- MAKEISET 95 kg PYSYVÄSTI EDULLISET HINNAT Teivon Liha Oy LIHAPYÖRYKÄT 8 50 TALO TÄYNNÄ SYNTTÄRI- TARJOUKSIA! Vipset OMENA- tai APPELSIINITÄYSMEHU 1 l 0,50 /l, yks. 0,59 /tlk 2.- Tyttöjen tai poikien COLLEGE- PUSERO useita värejä, koot: cm -61% 5.-12,95) Poikien COLLEGE- HOUSUT tai tyttöjen LEGGARIT useita erilaisia, koot: cm -37% 5.-(7,95) Lasten KUMI- SAAPPAAT myymälässä useita eri malleja Jopa -62% 6 95 (9,95 20,00) 4TLK kg 3.- erä KÄYTTÖTAVARATARJOUKSET VOIMASSA KE LA Maxim Coolgirl ja Thunder 20 /3-vaihteiset PYÖRÄT tytöille ja pojille 3-vaihteinen SRAM vaihdenapa, turvallinen jalkajarru, lokasuojat, taakkateline, tukevat V-rungot, poikien pyörässä etujoustohaarukka Joonas LASTEN RYHMÄ: pöytä ja 2 tuolia valkoinen runko, pöydän kansi ja istuin luonnonvärinen, pöydän koko 56 x 42 cm ja korkeus 47,5 cm, tuolin koko 27 x 27 cm ja korkeus 53 cm, selkänojan korkeus 53 cm. PLUSSA-ETUSI 23 % Hinta ilman Plussa-korttia 49,90 HK porsaan marinoitu tai hunajainen KINKKUSUIKALEET 300 g 5,00 /kg, yks. 1,79 /rs erä Oolannin RANSKANPERUNAT 1 kg 1 59 NÄMÄ TARJOUKSET VAIN PIRKKALAN K-CITYMARKETISTA 2RS Fazerin siniset MAITOSUKLAALEVYT 200 g 7,50 /kg ps % (199.-) SÄÄSTÖHINTA Joonas LASTENSÄNKY jatkettava malli, valkoiseksi maalattua mäntyä, mitat: 86 x 55 x cm 99.- Hinta ilman Plussa-korttia PLUSSA-KORTILLA Momentum Daisy ja Rocket 16 LASTENPYÖRÄT tytöille ja pojille laakeroidut navat, jalkajarru, tukeva runko, takuu 1 vuosi Lasten HUPI- JATKOPALA-PATJA cm x 75 cm + jatkopala 30 x 77 PLUSSA-ETUSI 19 % Hinta ilman Plussa-korttia 45,90 Vain tällä kupongilla, leikkaa irti erä (129.-) 90 LASTEN LAUANTAI 1.4. Pirkkalan K-citymarketissa Kaikista lasten normaalihintaisista VAATTEISTA, KENGISTÄ, LELUISTA ja NATUSAN-TUOTTEISTA -20% Kuponki on voimassa vain Pirkkalan K-citymarketissa 2KPL -30% Lisätiedot Vastuullisuus PIRKKALA puh ARK. 9 21, LA 9 18.

6 6 Pirkkalainen Nro TV1 torstai Ykkösen aamu-tv Kyläsairaala Uutismixi Tv-uutiset Koulu-tv: Onnimanni Etälukio: Biologia Uutismixi Tv-uutiset Ulkolinja: Kosovo - Kosova A-talk Tv-uutiset Diagnoosi: Murha Paikan kertomaa: Helsingin yliopiston observatorio Vierivät kivet Tosi tarina: Pirssin kyydissä Tv-uutiset ja Viiden talous Tutkittu juttu: Kasvamisen ihme Viittomakieliset uutiset FST: BUU-klubben: Oppåner å hitådit FST: TV-nytt Uutisotsikot 18.36: Rauhoitettu: Suoneidonvaippa Minun perheeni Kuningaskuluttaja Kotikatu Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu A-plus Atlas Runoraati : Tuolit puhuvat Tv-uutiset Kulttuuriuutiset FST: Kvällsnytt Euronews TV2 torstai Tänään otsikoissa Oikeuden puolesta Akuutti Se on siinä TV2: Farmi TV2: Uutismixi TV2: Farmi TV2: Käännekohdassa: Tivolin tahdissa TV2: Farmi TV2: Pop Klubi Vekarat! TV2: Pikku Kakkonen Alueellinen uutislähetys Tv-uutiset ja Kuuden talous Kakkosen kevätsää Kamera kiertää Tinan keittiössä Haaveena lapsi TV-VIIKKO Olen. Ajattelenko? Näkemiin vaan, muru! Ohukainen & Paksukainen: Parhaat palat Onnen päivät Leikin varjolla Tv-uutiset, sää ja urheilu Poliisi-tv Silminnäkijä: Sotilaskarkurit Hädän hetkellä MTV3 torstai Huomenta Suomi Ihana aamu Soittopeli Ostoskanava MTV3 Chat Koulussa Drop Power Rangers: Dino Thunder Oliver B Boxi Chicagon lääkärit Ruokala Soittopeli Emmerdale Kauniit ja rohkeat Kuuden uutiset, sää ja urheilu Viihdeuutiset Liemessä Seitsemän Uutiset Kauppalehden talousuutiset Päivän sää Salatut elämät Everwood Teho-osasto Kymmenen Uutiset Tulosruutu MTV3.doc: Pedofiilin jäljillä Hunley Viihdeuutiset Nelonen torstai Beyblade Disney esittää: Nalle Puhin uudet seikkailut Tuomas-veturi Tuomas-veturi Buusteri Nanny Ostosruutu Talk Ostosruutu Laivaromansseja Charlien enkelit Buusteri Nelosen uutiset ja sää Päivien viemää Dr. Phil Pulmuset Nelosen hiihtosää Hurja muodonmuutos Kahdeksan uutiset Nelosen sää IS Urheilu-uutiset Keno ja Ässä-arpa Kohti unelmakämppää Lost (K15) Tuomas & Juuso Experience Myöhäisuutiset ja sää IS Urheilu-uutiset Nelosen hiihtosää Duudsoneiden Törkytorstai Törkytorstai: Häiritsevä tekijä Törkytorstai: Jackass (K15) Ei Blondeille Freestyle Motocross -show TV1 perjantai Ykkösen aamu-tv Kyläsairaala FST: Avaruuskansiot FST: Ramppi historiaan Tv-uutiset Go Yoyo Go Pique-nique Tv-uutiset Ammattilainen Tutkittu juttu: Kasvamisen ihme Kotipuutarhurin pihapiiri A-plus Atlas Tv-uutiset Diagnoosi: Murha Tähtihetki Prisma Studio Historian huoneissa Tv-uutiset ja Viiden talous Maan povesta - Suomen arkeologiaa Viittomakieliset uutiset FST: BUU-klubben: Peppi Pitkätossu FST: TV-nytt Uutisotsikot Pisara Laakson kuningas Pääroolissa SF-studio Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu A-studio Kerran vielä Tv-uutiset Kulttuuriuutiset FST: Kvällsnytt Annie Oakley - mestariampuja Euronews TV2 perjantai Onnen päivät Tänään otsikoissa Silminnäkijä: Sotilaskarkurit Jumppa: Ryhtijumppa Elämäni eläimet Noora Benin salainen maailma TV2: Pikku Kakkonen Alueellinen uutislähetys Tv-uutiset ja Kuuden talous Kakkosen kevätsää Provinssi FST: OBS Steve ja ääriolojen eläimet Puskuri: Suomen paras nuori kuski Pressiklubi Maan mainiot Satuhäät Tv-uutiset, sää ja urheilu Kova laki: Erikoisyksikkö Eurodekkari: Bella Block MTV3 perjantai Huomenta Suomi Ihana aamu Soittopeli Ostoskanava MTV3 Chat Koulussa Drop Teini-ikäiset Mutantti Ninja Kilpikonnat Sisko ja sen sisko Boxi Arki vaivaa Ruokala Soittopeli Emmerdale Kauniit ja rohkeat Kuuden uutiset, sää ja urheilu Viihdeuutiset Joka kodin asuntomarkkinat Seitsemän Uutiset Kauppalehden talousuutiset Päivän sää Formula 1: vapaat harjoitukset Suurin pudottaja Ilman johtolankaa Kymmenen Uutiset Tulosruutu Sorainen (Harkimo) Verikosto (K15) Reba Viihdeuutiset Soittopeli Nelonen perjantai Mahdottomat marsilaiset Paavo Pesusieni Noddy - Lelumaan Niksu Pikku väkeä Buusteri Boston Common Ostosruutu Talk Ostosruutu Kellarin kunkku Hope Island Buusteri Nelosen uutiset ja sää Päivien viemää Dr. Phil Pop-ikoni: The Cardigans Pulmuset Illuusio Kahdeksan uutiset ja sää IS Urheilu-uutiset Krisse Show Keno Elokuva: Bad Boys - pahat pojat (K15) Myöhäisuutiset ja sää IS Urheilu-uutiset Taisteluplaneetta Galactica Elokuva: Pimeän uhka (K15) TV1 lauantai Tv-uutiset Kiehtova maailma: Elää heimon kanssa Tv-uutiset Kirppis Tv-uutiset Lauantaiseura Itse Valtiaat Tv-uutiset Venäjää matkailijoille Es español A wie Österreich Yhteisvastuu 2006: Parasta ennen Ammattilainen Basaari: Mundo Basaari: Jäämeren Niskavaarat Tv-uutiset Naisen rajat: Somalisisua Ihmiskunnan aarteita Kansakunnan perilliset Kaikenkarvaiset ystäväni Holby Cityn sairaala Tv-uutiset FST: Bumerang FST: Bengt FST: Iver FST: Lisää Huulipunaa FST: Fribby: Malli- ja tanssikoulu FST: Bussi FST: TV-nytt Viittomakieliset uutiset Ykköskatsomo Avara luonto: Mantelipuu ja papukaijat Midsomerin murhat Tv-uutiset ja sää Lotto Urheiluruutu Itse Valtiaat Uutisvuoto William & Mary Frasier Sydän karrella Tähtihetki Euronews TV2 lauantai TV2: LASTEN AAMU: Veera TV2: Poko TV2: Simon Taikateltta: Outoja tötteröitä TV2: Katinkontti TV2: GALAXI TV2: Roni Neutroni: Ne tulivat taivaalta, 2/ TV2: Hetkinen Veran kera Lista Nuori nainen Berliinissä Mr Bean Peliuutiset Puskuri: Suomen paras nuori kuski FST: Globaali ympäristöhistoria FST: Soolo: Anne Sofie von Otter FST: Eläinmaailman kirjo FST: Don Robainan suuri rakkaus Nummisuutarit V75 Ravit FST: Käsipalloa Tv-uutiset Urheiluruutu Taitoluistelun MM-kilpailut Eurovision 2006: Muistathan Laulava sydän: Euroviisut Nolojen tilanteiden mies Kahden keikka Tv-uutiset, sää ja urheilu Vaarojen maa (K15) Pelin henki (K15) Maapallomatka MTV3 lauantai Formula 1: aika-ajot World Circuit Sinisen talon nalle Tomi Traktori Pokémon Duel Masters Disneyn piirretyt: Nokkapokka Disneyn klassikkopiirretyt Kids Top Lumilautailua: Frontside Freestylen maailmancup Soittopeli Ostoskanava Musiikin taikaa - Kelly Clarkson Salatut elämät Salatut elämät Salatut elämät Tilt.tv Lauantain perheleffa: Egyptin prinssi Simpsonit Motor Forum Extra: Enduron MM-sarja Ajoneuvos Nitrokabinetti Seitsemän Uutiset Tulosruutu Haluatko miljonääriksi? Huuma Eri planeetalta Lotto ja Lauantai-Jokeri Kymmenen Uutiset Tulosruutu LauantaiAction: Tuhannen tilanteen mies (K15) Good Morning, Miami Nelonen lauantai Sporttipalat Nelosen urheiluaamu SM-liiga: PreGame Start! Volvo Ocean Race UCL-viikkomakasiini Captured tv - skateboarding Veneilykoulu NRJ Top Osbournes Inno Unelmakämppä Elokuva: Sydänten tanssi Kuka pelkää puntaria? Lapset vai ura? Kahdeksan uutiset ja sää IS Urheilu-uutiset SM-liiga: TimeOut Keno Elokuva: Rakkauden värit - Punch-Drunk Love Myöhäisuutiset ja sää IS Urheilu-uutiset Veikkauksen pelit American Chopper Elokuva: Isä ja me muut TV1 sunnuntai Tv-uutiset Avara luonto: Mantelipuu ja papukaijat Tv-uutiset Sunnuntaivekkari Kotipuutarhurin pihapiiri Tv-uutiset Jumalanpalvelus: Metodistit Tv-uutiset Maailmannäyttämöllä Etälukio: Kestävä kehitys Maan povesta - Suomen arkeologiaa Eurooppa rakentaa Venäläinen musiikkimatka Euronews Uutisikkuna Ihmiskunnan aarteita Prisma: Elämä ennen syntymää Kaikenkarvaiset ystäväni Keisari Hirohito Tv-uutiset FST: Strömsö FST: Kipinä: Birgitta Boucht FST: TV-nytt Viittomakieliset uutiset K-reppu: Poikatanssin uudistaja Kiehtova maailma: Elää heimon kanssa Arto Nyberg Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu Naisen rajat: Ei pelkkää Pushkinia Komisario Winter (K15) Uusi Kino: Yötarina Uusi Kino: Love & Death TV2 sunnuntai FST: BUU-klubben: Babar TV2: LASTEN AAMU: Veera TV2: Huvitutti TV2: Pipsa Possu: Polli Papukaija TV2: GALAXI TV2: Antti Aamunen: Antti egyptiläinen TV2: Poinzi TV2: Sakke: Huono häviäjä TV2: Vasikantanssi: Pottuilua Suuri kupla Eläimellistä menoa Corneil & Bernie Meren salaisuudet Jumppa: Ryhtijumppa Kotimaan viikko Kamera kiertää Elämää linnassa McLeodin tyttäret Makujen matkassa: Pohjoiset herkut Voimistelua: Telinevoimistelua Inhimillinen tekijä Pallo Hallussa Tv-uutiset Kakkosen kevätsää Urheiluruutu Pohjantähden alla: Mikä mies? Ruutulippu Monsteri-talli Taivaanranta Lentokenttä Se on siinä Tv-uutiset, sää ja urheilu Ihana Elisa Yle Live: Jimi Tenor Salainen agentti 86 MTV3 sunnuntai F1 Pre Race Formula 1: Grand Prix F1 Palkintojenjako F1 Yhteenveto Bambukarhut Winx-klubi Bratz Battle B-Daman Joka kodin asuntomarkkinat T.i.l.a Unisex Salatut elämät Pilanpäiten Saman katon alla Jack & Jill Simpsonit High Fidelity - uskollinen äänentoisto Elixir Motor Forum Perheen kalleudet Miehen puolikkaat Seitsemän Uutiset Tulosruutu Päivän sää Tanssii Tähtien Kanssa Amazing Race Kymmenen Uutiset Viikon sää Tulosruutu Bones Soluttautujat Nelonen sunnuntai Tyttökullat Tylerin keittiössä Alaston tiede Discovery: Eläinlapset Dr. Phil Huippumalli haussa Kasarikeikka Totally Frank Kyyhkyläiset Jessica ja Nick Unelmien poikamiestyttö Strong Medicine - kovaa lääkettä Rouva Presidentti Unelmakämppä Kahdeksan uutiset ja sää IS Urheilu-uutiset Noora menee naimisiin Keno Elokuva: Bad Boys II (K15) Myöhäisuutiset ja sää IS Urheilu-uutiset Asema 62 (K15) Benny Hill TV1 maanantai Ykkösen aamu-tv Kyläsairaala Koulu-tv: Onnimanni Tv-uutiset FST: Pussel FST: Taidetta, taidetta! FST: Koulu-tv: Minun sukupuuni Koulu-tv: Ihmiskunnan aarteita Tv-uutiset Kirppis K-reppu: Poikatanssin uudistaja Sunnuntaivekkari Tv-uutiset Murhasta tuli totta Jazz A-studio Kuningaskuluttaja Tv-uutiset ja Viiden talous Basaari: Mundo Basaari: Båtsfjordin Hilja Viittomakieliset uutiset FST: BUU-klubben: Pussel FST: TV-nytt FST: Tärningen Uutisotsikot Uutisvuoto Prisma: Näkymätön tappaja A-raportti: Veteraanien perinnönjako Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu A-piste Kotikatsomo: Uudisraivaaja Kansakunnan perilliset Tv-uutiset Kulttuuriuutiset Lauantaiseura Euronews TV2 maanantai Tänään otsikoissa Oikeuden puolesta Pallo Hallussa TV2: Hetkinen TV2: Farmi TV2: Suuri kupla Maikki ja pelottava Pontso TV2: Pikku Kakkonen Alueellinen uutislähetys Tv-uutiset ja Kuuden talous Kakkosen kevätsää Kotimaan kasvot FST: Liikkeellä luonnossa: Viides vuodenaika FST: Hiljaisuus FST: Spotlight FST: Ratatosk FST: TV-nytt FST: Käsipalloa Tv-uutiset FST: Kvällsnytt FST: Dokumentti: Porvoonmitalla FST: Jox MTV3 maanantai Huomenta Suomi Ihana aamu Formula 1: Grand Prix Ostoskanava Downhill Challenge Fievel Kukkulan kuningas Boxi Chicagon lääkärit Ruokala Soittopeli Emmerdale Kauniit ja rohkeat Kuuden uutiset, sää ja urheilu Viihdeuutiset Elixir Seitsemän Uutiset Kauppalehden talousuutiset Päivän sää Salatut elämät Käenpesä Yhdeksän Uutiset Tulosruutu One Hour Photo Lumilautailua: Frontside Pisnesmies Toni Viihdeuutiset Nelonen maanantai Odysseuksen seikkailut Popsikkaat Pikku väkeä Buusteri Tyttökullat Ostosruutu Talk Ostosruutu Paparazzi vasten tahtoaan NRJ Top Buusteri Nelosen uutiset ja sää Päivien viemää Dr. Phil Kaikki rakastavat Raymondia Siskoni on noita Kahdeksan uutiset Nelosen sää IS Urheilu-uutiset Keno ja Ässä-arpa Lapsuuteni luuserina Näkijä Las Vegas Chappelle s Show Myöhäisuutiset ja sää IS Urheilu-uutiset Huff- terapian tarpeessa TV1 tiistai Ykkösen aamu-tv Kyläsairaala Koulu-tv: Ekolokero Tv-uutiset Jumalanpalvelus: Metodistit Go Yoyo Go Pique-nique Tv-uutiset Arto Nyberg Pisara Yle foorumi 2006: Eduskunta 100 vuotta Tv-uutiset Murhasta tuli totta Kansallismaisemat: Tammerkoski Ykköskatsomo A-piste TV1 keskiviikko Ykkösen aamu-tv Kyläsairaala Koulu-tv: Ihmiskunnan aarteita Tv-uutiset FST: Extra en franáais FST: Living Room Koulu-tv: Ekolokero Tv-uutiset Venäjää matkailijoille Es español A wie Österreich K-rappu Tv-uutiset Oi, muistatkos Metsäpalon jälkeen Tv-uutiset ja Viiden talous Prisma Studio Viittomakieliset uutiset A-raportti: Veteraanien perinnönjako Tv-uutiset ja Viiden talous Vierivät kivet Viittomakieliset uutiset FST: BUU-klubben FST: TV-nytt Uutisotsikot Vielä virtaa K-rappu Tosi tarina: Antiikkimies Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu FST: Sportmagasinet FST: Kulkurin Eurooppa: Balkan FST: Hermania hersyvästi FST: Huipulla tuulee FST: Norjaa ristiin rastiin FST: BUU-klubben FST: TV-nytt Uutisotsikot Ihmeelliset eläimet Luontohetki: Borneon suurin nenä Ulkolinja: Saddam - tie tuomiolle Sukupuu Tv-uutiset ja sää Vikinglotto Urheiluruutu ja V5-ravipeli A-talk Kaukaiset rannat Tv-uutiset Kulttuuriuutiset FST: Kvällsnytt Linda Green Euronews Tv-uutiset Kulttuuriuutiset FST: Kvällsnytt FST: Leffafestarit Euronews TV2 tiistai Tänään otsikoissa Pohjantähden alla: Mikä mies? Orpopojan valssi TV2: Farmi TV2: Seitsemän taikarengasta Rakkain terveisin Felix TV2: Pikku Kakkonen Alueellinen uutislähetys Tv-uutiset ja Kuuden talous Kakkosen kevätsää TV2 keskiviikko Tänään otsikoissa Oikeuden puolesta Ajankohtainen kakkonen: Jumala-ilta Mr Bean TV2: Farmi MM-uinnit Harri ja dinot Karvakuonovideot: Karvakuonojen matkassa TV2: Pikku Kakkonen Alueellinen uutislähetys Tv-uutiset ja Kuuden talous Kakkosen kevätsää Kansakunnan lisämuisti: Pysykää kanavalla Hiki Lista Paavo ja Raili Akuutti Lapsityrannit Eläimellistä menoa Kummeli Retro Kaukana kaikesta Elämäni eläimet Sorin sirkus esittää Ajankohtainen kakkonen: Jumala-ilta Tv-uutiset, sää ja urheilu Ajankohtainen kakkonen: Jumala-ilta Pressiklubi Hädän hetkellä MTV3 tiistai Huomenta Suomi Ihana aamu Soittopeli Pop Klubi Kirjava silta Eläinten tahtiin Tv-uutiset, sää ja urheilu Dokumenttiprojekti: Ramones ja vuosisadan loppu Yle Live: Jimi Tenor MTV3 keskiviikko Huomenta Suomi Ihana aamu Soittopeli Ostoskanava MTV3 Chat Drop Downhill Challenge Beethoven Yhä vedossa Boxi Chicagon lääkärit Ostoskanava MTV3 Chat Drop Downhill Challenge Hamtaro Jäniksen kyydissä Boxi Chicagon lääkärit Ruokala Soittopeli Emmerdale Kauniit ja rohkeat Kuuden uutiset, sää ja urheilu Viihdeuutiset Unisex Seitsemän Uutiset Kauppalehden talousuutiset Päivän sää Ruokala Soittopeli Emmerdale Kauniit ja rohkeat Kuuden uutiset, sää ja urheilu Viihdeuutiset T.i.l.a Seitsemän Uutiset Kauppalehden talousuutiset Päivän sää Salatut elämät minuuttia C.S.I. New York Vikinglotto Kymmenen Uutiset Tulosruutu Myytinmurtajat Luova luokka Poliisipäällikkö Mannion Salatut elämät O.C Todistettavasti syyllinen Kymmenen Uutiset Tulosruutu Muodon vuoksi Salaiset arkistot Viihdeuutiset Nelonen tiistai Disney esittää: Kaapo Disney esittää: 101 dalmatialaista Tuomas-veturi Tuomas-veturi Buusteri Tyttökullat Ostosruutu Talk Viihdeuutiset Nelonen keskiviikko Trollz Disney esittää: Aladdin Puuha-Pete Buusteri Nanny Ostosruutu Talk Ostosruutu Laivaromansseja Starsky ja Hutch Buusteri Nelosen uutiset ja sää Päivien viemää Dr. Phil Huonosti käyttäytyvät miehet Tylerin keittiössä Ostosruutu Tuho-osasto Kilpakosijat näytillä Buusteri Nelosen uutiset ja sää Päivien viemää Dr. Phil Nuorennusleikkaus Huippumalli haussa Kahdeksan uutiset Nelosen sää IS Urheilu-uutiset Keno ja Ässä-arpa Start! Shield - Lain varjolla (K15) D: Sisarusrakkautta Myöhäisuutiset ja sää IS Urheilu-uutiset Deadwood (K15) Inno Kahdeksan uutiset Nelosen sää IS Urheilu-uutiset Keno ja Ässä-arpa Sillä silmällä UEFA Champions League Myöhäisuutiset ja sää tai UEFA Champions Leaguen jatkoaika IS Urheilu-uutiset tai UEFA Champions Leaguen jatkoaika Veikkauksen pelit tai UEFA Champions Leaguen jatkoaika Stephen King: Tulessa syntynyt tai UEFA Champions Leaguen jatkoaika (K15)

7 Pirkkalainen Nro VINKIT Lost: Toisen kasvattama. Kuvassa Emilie de Ravin (Claire), Dominic Monaghan (Charlie). Nelonen to klo Teho-osasto Sarja jatkuu: MTV3 to klo 21.00: Kateissa. Sarja palaa tauolta uusin 12. jaksoin. Pirkkala-foorumissa aiheena ihminen kansainvälistyvässä maailmassa Maija-Riitta Näreikkö Pirkkalan kunta ja seurakunta järjestävät ensi lauantaina jo viidennen kerran yhteisen keskustelutilaisuuden, Pirkkala-foorumin. Tällä kertaa aiheena on Ihminen kansainvälistyvässä maailmassa. Tilaisuudessa toimivat alustajina Jean Monnet -professori Jyrki Käkönen ja hiippakuntadekaani, teologian tohtori Ari Hukari. Käkönen pohdiskelee omassa puheenvuorossaan, miten globalisaatio vaikuttaa ihmisen identiteettiin ja maailman kokemiseen. Samalla aihe sivuaa myös kansallista identiteettiä, Käkönen toteaa. Jyrki Käkönen on aiemmin toiminut muun muassa Rauhanja konfliktintutkimuslaitoksen johtajana. Nykyisin hän on Tampereen yliopiston Jean Monnet -professori ja politiikan tutkimuksen laitoksen johtaja sekä Jean Monnet Eurooppakeskuksen johtaja. Kimmo Lämsä pilkki ykköseksi ahvenilla Pirkkala-foorumin alustajat: Jyrki Käkönen (vasemmalla) on Jean Monnet Eurooppa-keskuksen johtaja. Ari Hukari on juuri kirjoittanut teoksen "Islam kuvastimessa". Islam ja länsi kohtaavat Hukari puolestaan käsittelee tilaisuuden teemaa kulttuurien kohtaamisen näkökulmasta. Emme elä enää Suomessa yhtenäiskulttuurissa. Tulevaisuus Pirkanmaallakin on entistä monikulttuurisempi ja moniuskontoinen. Peruskysymykseni kuuluu, millä edellytyksillä eri kulttuuripiirien ihmisten rauhanomainen rinnakkaiselo ja keskinäinen kunnioitus ja vuorovaikutus on mahdollista, Hukari selvittää. TT Ari Hukari on perehtynyt erityisesti islamin kohtaamisen kysymyksiin sekä kristittynä pappina ja lähetystyöntekijänä Lähi-idässä että tutkijana. Hänen uusi kirjansa Islam kuvastimessa käsittelee islamin ja lännen kohtaamista. Pirkkala-foorumi la 1.4. klo 14 valtuustosalissa. Vapaa pääsy. Kahvitarjoilu klo Kerran vielä TV1 pe (Once Around/USA1999) O: Lasse Hallström. N: Richard Dreyfuss, Holly Hunter, Danny Aiello, Gena Rowlands. Puskuri: Suomen paras nuori kuski TV2 pe Juontaja Tommi Lempinen ja go go -tytöt pitävät tahtia yllä, kun Puskurissa jatketaan Suomen parhaan nuoren kuskin etsimistä luvun Euroviisuja muistelevat Jaanan ja Heikin kanssa Markku Aro, Marion Rung, Matti Siitonen, Monica Aspelund ja Ossi Runne. TV2 la 1.4. Jotain huumaavaa on mielessä Nina Heralalla. Huumassa MTV3:lla la 1.4. klo Raili Naskali jakoi palkinnot Sankilna pilkkikisassa. Pokkaamassa päivän voittajaksi yli kilon saaliilla päässyt Kimmo Lämsä. Kisa oli kireä. (Kuva: Tuomo Kinnunen) Kuoppa haluaa opintorahan korotuksen lakiin Kansanedustaja Mikko Kuoppa (vas) esittää opintotuen korottamista opintotukilakia muuttamalla. Jättämässään lakialoitteessa Kuoppa esittää 15 prosentin tasokorotusta ja vuosittaista indeksitarkistusta opintorahaan. Opintorahan ostovoima on 20 prosenttia alempi kuin vuonna Opintoraha on osa suomalaista sosiaaliturvaa, jolla opiskelijoiden on kustannettava elämisensä. Opintoraha on sidottava indeksiin sen jatkuvan jälkeenjääneisyyden poistamiseksi, sanoo Kuoppa. Moni opiskelija elää köyhyysrajan alapuolella. Opiskelijat joutuvat myös täydentämään Sankilan kyläyhdistys järjesti jo perinteiseksi tulleet pilkkikilpailut su Rajasalmen sillan kupeessa. Hieno ja aurinkoinen sää suosi niin kilpailijoita, tilaisuuteen osallistujia kuin järjestäjiäkin. Tuloksia: Naisten sarja: 1. Anna-Maija Pohja 476 g, 2. Aino Auvinen 392 g, Miesten sarja: 1.Kimmo Lämsä 1150 g, 2. Pekka Rintamaa 1136 g, 3. Heikki Leuku 566 g, 4. Seppo Nieminen 427 g, 5. Pauli Järvenpää 411 g, 6. Matti Lämsä 355 g, 7. Kauko Kettunen 215 g, 8. Esa Koro 146 g, tulojaan työnteolla, mikä viivästyttää valmistumista, eikä näin ole yhteiskunnalle edullista. Korkeakouluopiskelijoiden opintorahaan ei ole tehty tasokorotusta vuoden 1992 jälkeen, vaan opintorahaa laskettiin vuonna Toisen asteen opiskelijoiden opintorahaa ei ole tarkistettu vuoden 1994 jälkeen. Luettu lähilehti Repe ja Romu kierros lähestyy... Kuormurikaksikko poimii kyytiinsä kodin ongelmajätteet, metalliromut ja sähkö- ja elektroniikkalaitteet. Kurkkaa ohjeet vuoden vaihteessa jaetusta R&R -kalenterista tai kotisivuiltamme: R&R pysäkit / Pirkkala: Lauantai 1.4. klo Hyrsinki, Sorkkalantie 368, koulu klo Keskusta, Koulutie 8, koulukeskus klo Nuoliala, Jaakontie 5, koulun kenttä klo Toivio, Saukontie/Korpitie, koulun piha

8 8 Pirkkalainen Nro Päivyri Yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen tarkoitettu maksuton palsta. Aineistot viimeistään maanantaina klo 12. Puhelin Sähköposti: Elokolo/Elopilkku: to klo 12 ruoka ja yhteislaulu, suikalelihakastike, pe klo 9 perjantaipuheet, su 2.4. klo 15 Kevätlaulajaiset valtuustosalissa, ma 3.4. klo 9 kuntosali jäsenille, klo lauluryhmän harjoitukset, ke 5.4. klo 13 verenpaineen mittaus. Pirkkalan Eläkkeensaajat: Luupissa ma 3.4. klo 8.45 boccia, klo 10 tanhut, klo 11 laulu, klo 12 omat ohjelmat. Ke 5.4. klo 10 lausunta-näytelmäk., klo askartelu Ke 5.4. liikuntatalolla klo 9-10 kuntoilu. To autolla retki jäähallille ja sieltä Välkkymaan kodalle tai patikoiden kotoa. Klo Timo Konttinen esittelee tiloja ja juodaan kahvit. Makkaranpaisto mahdoll. sisällä kodassa. Jutellaan retkiasioita Raunon johdolla. Kaikki mukaan. Jäsenmaksuja otetaan vastaan Luupissa maanantaisin ja keskiviikkoisin klo Jos sinulle on jäänyt esiintymisasuja (laulu, tanhu, lausunta), voitko palauttaa ne Luuppiin. Pirkkalan Eläkeläiset: Jäsenkokous 4.4. klo 14 Luupissa. Pirkkalan Seniorit: Jäsentilaisuus Luupissa to 6.4. klo 12. Vierailijamme professori Ilmari Palvan esityksen aiheena on Virolainen ystävyysseurakuntamme Valjala. Hallitus klo Ruskat: 5.4. klo kokous Sirpakassa. Pirkkalan Sotaveteraanit/Naisjaosto: Jäsentilaisuus ma 3.4. klo 15 Sirpakassa. Jäsenmaksuja kerätään alle 80 vuotiailta. Pirkkalan Pingviinit: Ma 3.4. klo 19 hallituksen kokous jäähallilla. Pirkkalan Hiihtäjät: Talvikauden päätös ma 3.4. klo 18 kahvila Mäkisellä. Ilves Pirkkala Futis-liigan 1. ilmoittautuminen Pirkkalan keskuskentällä ti 4.4. klo ja 2. ilmoittautuminen to klo MLL: Perhekahvila keskiviikkoisin Kyöstin kerhotalolla klo Uusi äiti-vauva-ryhmä aloittaa tapaamiset joka kuukauden ensimmäinen arkimaanantai alkaen 3.4. klo päiväkoti Puuhkalakin kerhotilassa, os. Lähdekuja 2. Lisätietoja Mirka Arvinen, p Lapsiperhetapahtuma su Naistenmatkan koululla. Pirkkalan Näkövammaiskerho: Kokoonnumme ti 4.4. Luupissa klo Käsitellään tärkeitä asioita, jokaisen läsnäolo tärkeä! Pirkkalan Kuluttajat: Avoin hallituksen kokous ke 5.4. klo 18 Luupissa. Pirkkalan Kädentaitajat: Vuosikokous to klo 18 kahvila Mäkinen, Suupantie 6. Pirkkalan-Lempäälän 4H-yhdistyksen vuosikokous to klo Pirkkalan ABC-asemalla. Hallituksen järjestäytyminen heti kokouksen jälkeen. Naistenmatkan koulun vanhempainyhdistys kokoontuu to klo 18 ABC tieliikenneasemalla Pirkkalassa. Tilaisuus on avoin kaikille koulun oppilaiden vanhemmille. Toivion koulun vanhempainyhdistys: Ti 4.4. klo 18 hallituksen kokous koulun ruokala Mäyränkolossa. Kokous on avoin kaikille oppilaiden vanhemmille. Hyrsingin koulun vanhempainyhdistys: Kokous to 6.4. klo 18 Hyrsingin koululla. Kokous on tarkoitettu kaikille oppilaiden vanhemmille. Pirkkalan Motoristit: kevätvuosikokous 8.4. kello 17 kerhotalolla. Pirkkalan Työttömät: Kevätkokous to Työpalassa klo 12. Työpala, Koulutie 3, p. (03) , avoinna ark. klo Kuntosalivuorot jäsenille ma ja to klo Pirkkalankylän kyläyhdistys: Vuosikokous to 6.4. klo Ty Toivon talolla. Kahvitus klo 18 alkaen. Pirkkalankylän kalastus- / osakaskunnan vuosikokous Ty Toivon talossa Ropposissa ti 4.4. klo 18. Johtokunta klo Pilkkikisat su 2.4. klo Hirvisaaren laavulla. Vuoden 2006 pyydysmerkkien myynti alkaa Korupirkassa, Suupantori 4. Pirkkalan ympäristöyhdistys: kokous ma 3.4. klo 18:45 Luupissa. Pirkkalan Maamiesseura: Vuosikokous klo Rantaniityn juhlatalolla. Paikalla Jori Syvänen Berner Oy:stä. Aiheena kasvinsuojeluaineet. Johtokunta klo 18. Pirkkalan Hevosyhdistyksen kokous Pirkkalan Liikuntatalolla, Koulutie 9, pe klo 19. Pirkkalan Silmu/Tampereen Hengitysyhdistys: Ti 4.4. klo 13 Me yhdessä -kerho Mummon kammarissa, Otavalankatu 12 A, päivän teema: Ikääntyneen selviäminen astman kanssa arjessa. Kotihoito Tampereella, alustajana Terhi Kallonen. Klo 18 Pirkanmaan uniapneetikkojen tarinatupa toimistolla, Mariankatu 28. Aiemmin ilmoitetun liikuntapainotteisen terveysloman Hoikan aluekeskuksessa ajankohta muuttunut. Uusi ajankohta Lisätietoja toimistolta. AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19 os. Suupankuja 8-10 D, käynti talon takaa. Puh. Jari Ruokalistat Palvelukeskus Pirkankoivu MA puna-ahven, paprika - seesamkastike, perunat, basilikakurkut, päärynä - ruusunmarjakiisseli. TI tomaatti siskonmakkarakeitto, kaurasämpylät, juusto, marjasalaatti, mokkavanilja. KE jauheliha kasvispata, perunasose, tomaatti ananassalaatti, aurinkoinen hedelmärahka. TO kinkku makaronivuoka, appelsiini hunajakaalisalaatti, kanelinen ruishiutalepuuro. PE broilerimureke, mango - persikkakastike, pariisinperunat, mehevä kiinankaalisalaatti, omena tiikerijogurtti. Päiväkotiruoka MA jauhelihapihvi, perunat, kastike, kaalisalaatti. TI talon oma lounas. KE kinkkukiusaus, tuoresalaatti. TO broilerkastike, riisi, salaatti, mustaherukkahillo. PE kalakeitto, leikkele, tuoreannos. Kouluruoka MA lihapullat / -pihvit, perunat, tomaatti - hernesalaatti. TI sydänystävän ohrapuuro, kiisseli / hillo, salaatti. KE broilerpastavuoka, kurkku - tomaattisalaatti. TO kalamurekepihvi, perunat, kermaviilikastike, tuoresalaatti. PE siskonmakkarakeitto, pehmeä leipä, tuorepala. Lintuinfluenssassa ei syytä hysteriaan Eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja toppuutteli pelkoja Maija-Riitta Näreikkö Kansanedustaja, eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Pentti Tiusanen (vas) toppuutteli lintuinfluenssaan liittyviä pelkoja viime sunnuntaina Pirkkalassa. Hän alusti ympäristöön ja terveyteen liittyvää keskustelua Naistenmatkan koululla järjestetyssä kulttuurikahvilassa. Lintuinfluenssaan liittyy valtavasti hysteriaa. Sitä aiheuttavat lukuisat erilaiset virustyypit, joista ihmiseenkin tarttuva H5N1 tulee varmasti myös Suomeen. Tartunta vaatii kuitenkin intensiivisen kosketuksen virusta kantaviin lintuihin, muistutti Tiusanen, joka on siviiliammatiltaan lääkäri. Koko maailmassa on rekisteröity parisataa tartuntaa ja näissä tapauksissa ihmiset ovat asuneet kanalassa! Lintuinfluenssaan on kuollut yhteensä alle sata ihmistä, kun keskivertokuolleisuus influenssaan on Suomessa tuhat ihmistä vuodessa. Taudin etenemistä on Tiusasen mukaan toki syytä seurata luonnon linnuissa ja kiinnittää erityistä huomiota suojautumiseen, kun kuolleitten lintujen kanssa ollaan tekemisissä. Pandemian eli maailmanlaajuisesti leviävän kulkutaudin ilmaantumista ei voi hänen mielestään ennustaa, mutta siihenkin on varauduttava ja mietittävä etukäteen esimerkiksi rokotuskäytännöt. Ilmastomuutokset väistämättömiä Ympäristöstä ja asumisesta puhuessaan Tiusanen kiinnitti Antti Jokinen Hinta 1-5 riviä 9 e, 6-10 riviä 12,5 e. Löydetty-ilmoitukset ilmaiseksi. Eduskunnan ympäristövaliokunnassa puhetta johtavan Pentti Tiusasen mukaan kunnan on huolehdittava siitä, että asukkaat voivat vaikuttaa maankäyttöön ja rakentamiseen kyllin aikaisessa vaiheessa. Pirkkalalainen Timo Fernelius oli saapunut kuuntelemaan serkkupoikansa alustusta kulttuurikahvilaan. huomiota erityisesti väistämättömiin ilmastomuutoksiin. Yksi suuria tulevaisuuden haasteita on ilmastomuutosten vaikutusten huomioiminen kaavoituksessa ja maankäytön Pirkkalan kunta selvittää Pirkkalassa Pyhäjärveen virtaavan Sikojoen nykytilaa, käyttömahdollisuuksia sekä suojelutarpeita. Opinnäytetyönä tehtävän hoito- ja käyttösuunnitelman tavoitteena on kerätä yhteen tietoa vesistön ja luonnon tilasta alueella sekä laatia suositukset alueen tulevaa hoitoa ja käyttöä varten. Tarkoitus on selvittää asenteita ja haluja muun muassa jokialueen ruoppauksiin ja hoito- ja suojelutoimiin. Työhön kuuluu mm. kunnostettavien ja suojeltavien kohteiden määrittäminen, toimenpiteiden suunnittelu, alustavien kustannusarvioiden teko ja toteutusvaiheen rahoitusvaihtoehtojen kartoitus. Kysely suunnataan Sikojoen alueen asukkaille ja maanomistajille sekä muille suunnittelusta ja toteutuksesta kiinnostuneille. Tarkoitus on hakea mielipiteitä Ostetaan 2 h+k+p kerrostalosta kuntakeskuksen välittömästä läheisyydestä. Ota yhteyttä pikaisesti! Oma myyty, asunnon tarve viim. kesäk. alussa! P tai Myydään Akvaario, 100 l, hyväkuntoinen tarvikkeineen ja kaloineen. Monneja, tetroja, miljoonakaloja. H. 50 e. Puh Löydetty Avaimet Heikkiläntieltä Kysellä voi numerosta suunnittelussa, samoin kuin rakentamismääräyksissä ja ohjeissa. Kosteus lisääntyy meillä Suomessakin. Jo 50 vuoden kuluttua maailma on erilainen. Asenteiden on Sikojoen hoidosta kysytään asukkailta muututtava,sillä ympäristö todella vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Kanoottiretkelle? Pyhäjärveen rauhallisesti kiemurtelevan Sikojoen varressa on harvinaisia kasveja - toisaalta umpeenkasvu haittaa virkistyskäyttöä. Hoitotoimiin pitäisi löytää sekä suojelua että virkistyskäyttöä palveleva linja.

9 Pirkkalainen Nro Urheilu Pirkkahallissa tehtailtiin ennätyksiä Pirkkahallissa kisailtiin jälleen valtavassa nuorten yleisurheilun hallitapahtumassa. Tampere Junior Indoor Games kilpailuihin otti osaa yli vuotiasta kilpailijaa, joista kaukaisimmat olivat saapuneet Saksasta saakka. Täysi tunnustus täytyy antaa kilpailujen johtajalle pirkkalalaiselle Pasi Oksaselle ja Pyrinnön talkooväelle. Pirkkalan Pirkat oli kilpailuissa mukana useissa yksilölajeissa ja kahdessa viestissä. Kimmo Kilpi heitti alle 10- vuotiaitten keihäskisassa kolme kilpailun pisintä heittoa. Voittotulos oli 27,02. Kovakätinen Kimmo täyttää tänä keväänä vasta 9 vuotta. Jo tammikuussa huomattiin Noora Kauhasen mahtavasti parantunut korkeushyppyvauhti. Noora otti kolmannen sijan alle 14 v. sarjassa tuloksella 153. Alle 10-vuotiaitten 60 m:llä loppukilpailussa Tuuli Potila oli kuudes ja Hilma Kauhanen kahdeksas ajalla Samassa sarjassa pituushypyssä Anniina Tuurna oli kahdeksas ja Tuuli Potila yhdeksäs. Molemmilla oli sama tulos 375. Muut Pirkkain urheilijat tekivät lähes kaikki omat ennätyksensä. Erittäin kovatasoisissa kilpailuissa 10 parhaan joukkoon pääseminen on todella vaikeaa. Alle 11 v. tyttöjen 4 x 100m viestijoukkueen sijoitus oli 10., ja alle 15 vuotiaat tytöt saivat samalla matkalla 19. sijan. Tärkeintä on kuitenkin osallistumisen tuoma jännittävä kokemus ja porukkahenki. Ville Peltola Pirkkalan Pirkat Pirkkain Kimmo Kilpi sai keihäskäden kuntoon ja Noora Kauhasen korkeushyppy kulki Pirkkahallissa. Nordea-hiihdoissa on palkintojen aika Viime viikon tiistaina hiihdettiin viimeinen osakilpailu Nordea-nuorisohiihdoista. Kisaan osallistui jälleen runsas joukko lapsia. Päätöstilaisuutta vietetään ke 29.3 pankin tiloissa klo Siellä palkitaan kolmen parhaan osakilpailun perusteella kolme parasta joka sarjasta. Nordea Nuorisohiihdot Osa IV. Ht. perinteinen T6 0.7km: 1) Ronja Kulmala 3:50, 2) Aino Mäenpää 3:52, 3) Siiri Puuska 4:17, 4) Aada Pajula 4:44, 5) Olivia Palmroos 5:15, 6) Meri Hämäläinen 5:22, 7) Pihla Hosiokangas 6:22, 8) Sofia Sainio 6:51, 9) Nora Mattila 7:06, 10) Minttu Törnblom 7:36, 11) Matilda Timperi 10:44. P6 0.7km: 1) Leevi Helander 3:50, 2) Rasmus Makkula 3:53, 2) Luka Makkula 3:53, 3) Ossi Mustonen 3:58, 4) Veikka Heikkinen 4:01, 5) Sampo Suihkonen 4:11, 6) Jaakko Lammassaari 4:33, 7) Emil Piippo 4:50, 8) Lauri Valorinta 5:14, 9) Miko Halkola 5:19, 10) Onni Riekkola 5:50, 11) Vilhelm Toivonen 7:43. T8 1km, 1) Eveliina Piippo 3:48, 2) Unna Paavolainen 4:01, 3) Suvi Hämäläinen 4:07, 4) Liisa Roihupalo 4:12, 5) Annika Pajula 4:13, 6) Ronja Kontkanen 4:31, 7) Johanna Kitiniemi 4:42, 8) Lotta Törnblom 5:09, 9) Vilja Partanen 5:16, 10) Iida Timperi 5:43, 11) Nelli Alijoki 5:47. P8 1km, 1) Topias Haapanen 3:34, 2) Jere Heino 3:55, 3) Juho Heikkinen 4:05, 4) Aarni Hosiokangas 4:14, 5) Antti Valorinta 4:57, 6) Elmer Mattila 5:09, 7) Eetu Suvinen 5:12, 8) Tuomas Hassinen 5:14, 9) Teemu Mäntylä 5:24. Kunnanmestaruuskisa käytiin yhteislähtönä, mikä toi oman värinsä niin katsojille kuin hiihtäjille. Jarmo Jamalainen vaihtoi kiinalaiset kokkolalaisiin Killossa varttunut jääkiekkovalmentaja haaveilee yhä SM-liigapestistä Teksti: Santtu Silvennoinen Kuva: Mika Kanerva Jarmo Jamalainen, 46, on varmasti ainut pirkkalalainen, joka on työskennellyt ammattivalmentajana kiinalaisessa jääkiekkojoukkueessa. Killossa varttunut valmentaja palkattiin viime syksynä pekingiläisjoukkue Nordic Vikingsien päävalmentajaksi. Joukkue pelaa Aasian mestaruussarjaa, johon osallistuu kiinalaisia, korealaisia ja japanilaisia joukkueita. Kiinan keikka kehitti minua etenkin peluuttajana, kun runkomiehiä oli vain muutama, Jamalainen kertoo. Pesti Kiinassa katkesi Jamalaisen aloitteesta joulutauolla. Se oli raskas projekti. Perhe asui Tampereella ja seuralla oli rahavaikeuksia. Kun Kokkolasta tarjottiin paikkaa, se kannatti ottaa. Oman uran kannalta oli varmempi vaihtoehto valmentaa Mestiksessä kuin Kiinassa. Raskasta myös Kokkolassa Raskas savotta Jamalaisella on ollut myös Kokkolan Hermeksessä, jonne mies tuli potkut Pirkat haluaa lisää tyttöjä salibandyn pariin Pirkkalan Pirkat järjesti lauantaina ensimmäisen tyttöjen salibandyturnauksen Pirkkalassa. Turnauksessa mukana oli Nokialta NoPS, jonka Pirkat voitti 9-1. Tamperelaisen Christian Starsin tuli 3-3 -tasapeli. Aloitimme tyttöjen kanssa viime syksynä. Mukana on ollut aktiivisia pelaajia 18 ja lisää kaivattaisiin. Jos vaikka saisimme kaksi tyttöjoukkuetta ensi kaudelle, suunnittelevat tyttöjä valmentavat Tuomo Hoikkala ja Jori Heikkilä. Jarmo Jamalainen asuu viikot Kokkolassa ja vapaa-ajat perheensä luona Tampereella. Perheeseensä kuuluvat avovaimo Liisa sekä tyttäret Noora ja Riikka. Hänen vanhempansa asuvat yhä Killossa. saaneen Pasi Arvosen tilalle joulukuussa. Valtakunnan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla menestykseen tottunut kokkolalaisseura on rämpinyt tällä kaudella pahasti. Joukkuetta uhkaa tippuminen Suomi-sarjaan, vaikka kokkolalaiset tavoittelivat runkosarjassa sijoittumista neljän parhaan joukkoon. Toinen joukkue olisi nuoremmille ja toinen vanhemmille tytöille. Ikärajojakaan ei ole vielä päätetty, kertoo Hoikkala, jonka tavoittaa numerosta Turnauksessa kaikki palkittiin osallistumismitalilla ja lisäksi kaikista joukkueista raati palkitsi kaksi tsempparityttöä pokaalilla. Pirkoista pokaalit saivat maalivahti Lotta Heikkilä ja hyökkääjänä kunnostautunut Piia Vilonen. Pirkkalan Pirkat järjesti seuran historian ensimmäisen tyttöjen salibandyturnauksen. Emäntäjoukkue on valkoisissa paidoissa turnauksen päätteeksi otetussa potretissa. Kunnanmestaruudet ratkottiin Aikuisten kunnanmestaruudet on hiihdetty vapaalla tyylillä Toivion mäkisissä maastoissa. Markus Sinijärvi näyttää olevan tällä hetkellä Pirkkalan nopein mies suksilla, sillä yleisen sarjan voitto irtosi vauhdikkaalla hiihdolla selvästi. JK Tulokset: Miehet 5km: 1.Markus Sinijärvi 13:29, 2. Joonas Julkunen 15:09, 3. Jouni Kokkila 15:11, 4. Jarkko Mattila 17:08. M35 5km: 1.Timo Narvinen 14:44, 2. Mikko Toivonen 14:56, 3. Vesa Jokela 17:21, 4. Marko Maksimoff 17:43, 5.Jari Puuska 18:45. N35 5km: 1.Sirra Toivonen 17:21, 2. Marita Hietikko 27:01. Nyl 5km: 1. Sanna Stoltze 18:48. M45 5km: 1. Markus Siitonen 14:47, 2. Heikki Merikoski 16:41. Kunnanmestaruuksia lähdettiin tavoittelemaan yhteislähdöllä. Sataa, ei sada Oikukas keli saatteli 158 hiihtäjää kilpaladulle Toivion koululla kun hiihdettiin perinteisiä Pirkkalan hiihtoja. Suurimman osallistujamäärän toi kilpailuihin Ylöjärven Ryhti, peräti 24 hiihtäjää. Viialan Viri ja järjestävä seura Pirkkalan Hiihtäjät olivat hyvinä kakkosina 15 osallistujan voimin. Tavoite oli helkkarin epärealistinen. Tuossa kunnossa olevalta joukkueelta ei voi parempaa peliä odottaa. Peliurallaan 1990-luvun alussa 25 ottelua Hermeksessä pelanneen Jamalaisen sopimus kattaa ensi kauden. Jos putoamme, pitää katsoa mitä tapahtuu. Seuralla on kuitenkin talous kunnossa, koska tämä on ainoa Mestis-seura, joka on kolmen viime kauden aikana maksanut palkat päivälleen sovitusti. Curre Lindström, kärttyisä pappa? Kaksi edellistä kautta Ilveksen liigajoukkueen kakkosluotsina toiminut Jamalainen olisi viime kaudella halunnut tupsukorvien ykkösluotsiksi, kun päävalmentaja Vaclav Sykora jätti paikkansa syksyllä Tilalle valittiin kuitenkin maailmanmestari Curt Lindström. Tavoitteet täytyy olla korkealla, mutta pääasia on kehittyä hyväksi valmentajaksi. Hyvä valmentaja voi olla muuallakin kuin liigassa. Lindströmiä on kritisoitu rankasti tällä epäonnistuneen Jokerit pestinsä vuoksi. Häntä on kuvattu kärttyisäksi ruotsalaispapaksi, jolla ei ole mitään ymmärrystä tämän päivän jääkiekkoilusta. Rehellisyyden nimissä meidän seitsemäs sija oli täysin Patrick Stefanin ansiota. Minulla ei ollut Curren kanssa mitään ongelmia, mutta pelaajille olin liian löysä. Olisi pitänyt vaatia enemmän. Jere ja Eveliina isäntäseuran parhaat Pirkkalan hiihdoissa keli ei ollut paras mahdollinen, mutta lumipyrykään ei estänyt Pauliina Pitkästä starttaamasta matkaan. Sarjassaan kolmanneksi sijoittunut Jere Heino oli paras pirkkalalainen Pirkkalan hiihdoissa. Vaikka välillä sakea lumisade peitti koko kilpailupaikan, niin kisat sujuivat mallikelpoisesti. Erityisesti reaaliaikainen tulospalvelu ja kahvion juuri paistetut pullat saivat kiitosta. Parhaiten Pirkkalan Hiihtäjistä menestyivät M8-sarjan Jere Heino (3.) ja N8-sarjan Eveliina Piippo (5.). Tulokset ja kuva-albumi löytyvät Pirkkalan Hiihtäjien kotisivuilta. Samana viikonloppuna hiihdettiin valtakunnallinen Koululiikuntaliiton mestaruuskilpailu Valkeakoskella. Lauantaina hiihdettiin perinteinen ja sunnuntaina vapaa takaa-ajo -menetelmällä. Markus Sinijärvi pystyi nousemaan perinteisen 10.sijalta vapaalla viidenneksi viiden kilometrin matkan kolmanneksi nopeimmalla ajalla.

10 10 Pirkkalainen Nro Elämä alkaa sykkiä Partolan uudella alueella Asukkaita on nyt vajaat sata, ja uusia muuttaa kevään aikana n - - n - Päivällä näkyy järvi ja yöllä kaupungin valot. Matti Nurmala on ihastunut uuden kotinsa näköalaparvekkeeseen. Liisa Raipala Partolan uusi asuntoalue on vielä työmaata: kaivurit mylläävät ja rakentajat tekevät töitä täyttä päätä. Alueella on kuitenkin ollut uutta elämää viime vuodesta asti. Visuran rakentama Pereen päiväkoti aloitti toimintansa kesällä, ja ensimmäiset asukkaat muuttivat joulukuussa. Matti Nurmala toi kimpsunsa Isomäentien varressa sijaitsevaan rivitaloasuntoon joulukuun 16:ntena. Vaimo halusi Pirkkalaan jo pitempään, koska hänellä on täällä lapsuuden ystäviä, Tampereen Nirvasta muuttanut Nurmala kertoo. Ensimmäisen kerran Nurmalat kävivät uuden kotinsa luona, kun paikalla oli vasta asennetusta kunnallistekniikasta kertovia mustia tötteröitä. Seurasimme töitä, kuin olisi taloa rakentanut. Itse vain ei tarvinnut asioihin puuttua. Nurmalat ovat viihtyneet uudella alueella. Tästä on kävelymatka marketteihin. Parvekkeelta on järvinäkymät, ja myös kaupungin valot näkyvät, Matti Nurmala kehuu. Yli 200 asuntoa Helmikuun lopussa asukkaat pääsivät myös yhteen kerrostaloyhtiöön, ja alueella asuu nyt vajaat sata ihmistä. Kesän aikana nähdään, millaiseksi naapurusto muovautuu, Nurmala arvelee. Toivelistalla ovat vielä liikennevalot Naistenmatkantien risteykseen. Vaimokin sanoi, että tämähän on kuin Italiassa, ihastelee Partolassa asuva Matti Nurmala uusien talojen väriratkaisuja. Visura Oy rakentaa Partolaan yhteensä noin 120 asuntoa, jotka sijoittuvat kolmeen kerrostaloon ja neljään rivitaloyhtiöön. Peab Seicon Oy rakentaa 6 paritaloa ja kolme kerrostaloa. Asuntoja tulee yhteensä Hartela Oy:n kolmeen rivitaloon tulee 15 asuntoa. Tänä keväänä valmistuu yksi Visuran kerrostalo ja rivitaloyhtiö ja syksyllä kolme Hartelan rivitaloa. Ensi keväänä valmistuu Visuran rivitaloyhtiö ja kerrostalo sekä Peab Seiconin kuusi paritaloa ja kerrostalo. Myöhemmin alueelle nousee vielä Visuran rivitaloyhtiö ja Peab Seiconin kaksi kerrostaloa. Alue on osoittautunut vetovoimakseksi. Esimerkiksi Visuran ensi keväänä valmistuvissa taloissa on vain muutama asunto myymättä. Tavoitteena kylämäisyys Harvoin pääsee tekemään kokonaista aluetta. On haastavaa päästä suunnittelemaan uutta Partolan uudelle alueelle tulee parisataa asuntoa. Ensimmäisissä rivitaloissa ja yhdessä kerrostalossa asutaan jo. asuntoaluetta yhdessä kunnan ja maanomistajan kanssa, Visuran laskentapäällikkö Juha Anttila sanoo. Uuden alueen rakentamisessa on kaikki mahdolliset haasteet. Jos jokin menee pieleen, ei voi kuin katsoa peiliin. Tällä alueella kaikki näyttää onnistuneen, Anttila sanoo. Rakennukset on pyritty sijoittamaan rypälemäisesti, mutta ei liian tiiviisti. Tavoitteena on ollut kylämäinen tunnelma. Kaavoitusjohtaja Pekka Harstilan visio oli, että alue olisi Pirkkalan portti, joka säväyttäisi tulijoita. Tähän olemme pyrkineet, tyytyväisenä aluetta katseleva Anttila sanoo. Partolaan on tavoiteltu viihtyisää yleisilmettä. Rivitalon pihaa tutkailevat Visura Oy:n Juha Anttila (vas.) ja vastaava mestari IIkku Riepponen sekä asukas Matti Nurmala

11 Pirkkalainen Nro Härmälä & Hatanpää Rantaperkiön ja Hatanpään koulujen muutostyöt etenevät Rantaperkiön koulukiinteistön peruskorjauksen ja Hatanpään koulun tilatarpeiden hankesuunnitelma on valmistunut. Se esittää Hatanpään koulun yhteyteen 910 neliömetrin suuruista laajennusta, johon sijoittuvat tekstiilityön ja puutyön opetustilat sekä teorialuokkia. Rantaperkiön kiinteistö peruskorjataan täydellisesti ja se on siirtymässä jatkossa Hatanpään lukion käyttöön. Kustannusarvio on yhteensä 4,97 miljoonaa euroa. Alustavan aikataulun mukaan toteutuksen ensimmäinen vaihe aloitetaan kesällä 2007 laajennustyöllä, joka helpottaa tilajärjestelyitä sitä seuraavan peruskorjauksen aikana. Kaikilta osin hanke valmistuu kesällä Hatanpään koulukiinteistössä tehtävien laajennus- ja muutostöiden jälkeen rakennus jää lähes kokonaan perusopetuksen käyttöön. Kkiinteistöön sijoittuvat Hatanpään koulu (7.-9. vuosiluokat) sekä Härmälän koulun kaksi luokkaa. Näin kaikki perusopetuksen tilat sijaitsevat jatkossa Hatanpään koulutalossa. Hatanpään lukio käyttää kuitenkin koulun ruokailutiloja sekä mm. kuvataiteen ja liikunnan opetustiloja. Rantaperkiön kiinteistö peruskorjataan ja sen yhteydessä muutetaan tilojen käyttötarkoituksia rakentamalla mm. lukion tarvitsemia aineopetustiloja. Samassa yhteydessä parannetaan myös oppilaiden ja opettajien sosiaalitiloja. Kiinteistön tekniikka uusitaan ja kouluun rakennetaan hissi. Salli-Maria ja Sirja tapasivat Lipposen Hatanpään koulu oli edustettuna nuorten parlamentissa Nuorten parlamentti kokoontui eduskunnassa viidennen kerran toissa perjantaina. Hatanpään koulun parlamenttikerho valitsi edustajikseen tähän merkittävään tapahtumaan yhdeksäsluokkalaiset kansanedustajat Salli- Maria Saarisen ja Sirja Relanderin sekä toimittajaksi Mika Etelänsaaren. Mukana oli myös kerhonohjaaja Pirkko Veiranto. Ilmoittautumisen, aamiaisen ja taloon tutustumisen jälkeen alkoi kyselytunti puhemies Paavo Lipposen johdolla. Nuorten kysymyksiin olivat vastaamassa lähes kaikki ministerit. Kerhot olivat lähettäneet etukäteen eduskuntaan kukin kaksi kysymystä. Kaikkiaan niitä kertyi 182, joista ehdittiin käsitellä parikymmentä. Aiheet vaihtelivat lintuinfluenssasta ympäristökysymyksiin. Puhemies äänestytti syysloman pituudesta. Enemmistö halusi viikon loman ja oli val- Salli-Maria Saarinen (vas.) ja Sirja Relander tapasivat nuorten parlamentissa itsensä eduskunnan puhemiehen Paavo Lipposen, joka kertoi tytöille nuoruudestaan Tampereella. (Kuva: Mika Etelänsaari) mis luopumaan parista kesälomapäivästä. Tilaisuus päättyi puhemiehen vastaanottoon valtiosalissa. Siellä oli mahdollisuus tavata ministereitä ja kansanedustajia. Muun muassa puhemies Lipponen muisteli nuoruuttaan Tampereella ja uintireissuja koulumme lähellä Pyhäjärvessä. Ben Zyskowics puolestaan kysyi, tunnemmeko Kimmo Sasin. Vastasimme myöntävästi, Pirkko Veiranto muisteli matkaa. Sirja Relander halusi kuvan itsestään presidentti Relanderin patsaan luona, sillä hän on sukua presidentille. Kotimatkalla pendolinossa totesimme päivän antoisaksi. Varmaan päivän tapahtumia muistellaan vielä monta kertaa, Veiranto vakuutti matkan jälkeen.

12 12 Pirkkalainen Nro Takka tuo kotiin mökkitunnelmaa Takan saa pystyyn vanhaankin taloon Liisa Raipala Kyöstillä asuvat Anu ja Tomi Eerola ovat pari kuukautta saaneet nautiskella oman takan tuomasta tunnelmasta. Takan hankkiminen oli ensimmäisiä asioita, joihin he tarttuivat 1970-luvun alussa rakennetun talon remontissa. Kaikkein pölyisin työ haluttiin tehdä ennen, kuin pian 10-kuukautinen Josefina oppi konttaamaan. Luovuimme talon ostaessamme mökistä, ja takan mukana halusimme palan mökkiä kotiin, Anu Eerola sanoo. Monet vaiheet yllättivät Takoissa on vaihtoehtoja ja valmistajia on paljon. Vuolukivi kiinnosti, koska se päästää pehmeää lämpöä huoneistoon pikkuhiljaa, Tomi Eerola sanoo. Takan hankkiminen alkoi tiedonhaulla netissä ja eri takantoimittajien luona kiertelemällä. Takan asensi valmistajan oma muurari, joten Eeroloille jäi pohjatöiden järjestäminen ja lupien hakeminen. Ongelmia ei ollut, mutta se yllätti, mitä kaikkea piti tehdä, Tomi Eerla kertoo. Takan alle piti valaa sementtikakku pohjavaluun asti, ja takan taakse muurattiin siporex-harkoista kuumuutta eristävä muuri. Olohuoneessa ei ollut aikaisemmin ollut takkaa saati savuhormia, joten kattoon piti puhkaist reikä ja takalle rakentaa oma piippu. Eerolat päätyivät metalliseen valmispiippuun, joka on valmiiksi paloeristetty. Kustannuksia takan ja savupiipun rakentamisesta syntyi reilut 6000 euroa. Lupa tarvitaan Takan rakentaminen vaatii toimenpideluvan. Tulisija voidaan tehdä myös taloon, jossa ei ennestään ole savuhormeja. Takan rakentamiselle ei yleensä ole esteitä. Luvassa konrolloidaan, että savupiippua ja tulisijoja koskevia paloturvallisuuteen liittyviä määräyksiä noudatetaan, selvittää Pirkkalan kunnan rakennustarkastaja Juhani Ruponen. Asunnon lattian tulee ensiksikin kestää takan ja mahdollisten hormien paino. Tulipesästä pitää olla myös suojaetäisyys palaviin materiaaleihin kuten puuseiniin. Jos takan ja seinän väliin ei haluta jättää vaadittavaa ilmarakoa, seinään voidaan muurata harkoista tai tiilestä suojamuuri. Vielä 50-luvun rintamamiestaloissa tulisija rakennettiin yleensä joka huoneeseen. Sähkölämmityksen yleistyessä 60- ja 70-luvuilla valmistui paljon tulipesättömiä taloja. Vanhoista taloista takkoja on myös purettu paljon pois. Vanhan talon hormien kunto kannattaa myös tarkistuttaa esimerkiksi nuohoojalla, ettei niistä aiheudu palovaaraa, Rupponen sanoo. Nykyään harva uusi talo rakennetaan takattomaksi. Varalämmönlähde kannattaa olla. On ikävää, jos esimerkiksi putket pääsevät sähkökatkon aikaan jäätymään, Ruponen sanoo. Parma-keittiöt pitää huhtikuun lopulla keittiöesittelyn Anu ja Tomi Eerolan talossa Leppätie 1:ssä ja rivitaloasunnossa Kartanonkujalla. Samalla takan rakentamisesta kiinnostuneet voivat kysellä Eeroloiden takanrakennuskokemuksista. Betonia, pumppausta, asiantuntemusta Käytä hyväksesi Lohja Ruduksen laatu ja palvelu sekä monipuolinen kuljetus- ja siirtokalustomme. Ennen takan asentamista seinään muurattiin siporex-harkoista lämpöä eristävä muuri ja lattiaan valettiin uusi betonijalusta. Koska hormia ei takan paikalla ennestään ollut, kattoon piti puhkaista reikä savupiipulle. Töissä Anu Eerolan isä Toimi Pannula. TILAUKSET: Nekala, Nokia, Holvasti. Myllypuro Valkeakoski

13 Pirkkalainen Nro LAMINAATTI Super Action 7 mm, KL 31, LUKKOPONTTI Y M P Y R Ä 7 90 tammi, kirsikka, pyökki, vaahtera KUOKKAMAANTIE LIIKENNE- Värisilmä 45 MÄNTYHAANTIE /m 2 Starkki VIINIKANKATU Rauta- sisäänkäynti Teboil Otra VIINIKAN K-Suurjako MÄNTYHAANTIEN puolelta Grilli LEMPÄÄLÄNTIE Esso Rata Shell TAMPERE Viinikankatu 45, puh Av. ma-pe 8-18, la 9-14 Anu ja Tomi Eerola aloittivat taloremontin takan hankinnalla. Pian 10-kuukautinen Josefina oppi konttaamaan juuri kun pölyiset työt oli tehty. Kerran vuodessa kunnon potti.

14 14 Pirkkalainen Nro Pirkkalan asuntojen hinnat tavo Rakennemuutos on tuonut Pirkkalaan hyvätuloisia asukkaita Liisa Raipala Pirkkala on haluttu asuinkunta, ja se näkyy asuntojen hinnoissa. Uudet asunnot maksavat jo saman verran kuin monet Tampereen uudiskohteet. Pirkkalan ja Pirkanmaan asuntojen hinnat ovat kehittyneet Suomessa nopeimmin. Kysyntä ja tarjonta eivät ole edenneet samaa tahtia, arvioi Kari Leuku Pirkkalassa paljon asuntokauppaa tekevästä Kiinteistötoimisto Seppo Leuku Oy LKV:stä. Asunnon hintaan vaikuttavat etenkin sen sijainti, ikä, kunto ja varustelutaso. Esimerkiksi uusien ja uudenkarheiden kerros- ja rivitaloasuntojen keskimääräisen neliöhinnan Leuku arvioi liikkuvan reilussa 2000 eurossa. Vanhempien asuntojen hintahaitari sen sijaan on suuri. Vanhasta rivitaloasunnosta kauppoja tehdään 1700 euron neliöhinnan molemmin puolin. Hissittömässä kerrostalossa neliöhinta Anna kodillesi sydän Tervetuloa tutustumaan GASTRO keittiömalleihin. PIRKKALAN KALUSTEPALVELU OY (03) Taitajankuja 1, Pirkkala. Palvelemme ark Pirkkala on suosittua seutua, mikä on nostanut asuntojen hintoja. Uusia asuntoja on viime vuosina noussut muun muassa Kurikkaan. VAHVAA TUULENSUOJAA PUUKESKUKSESTA Skaalan tuoteperheeseen kuuluvat kotimaiset puu- ja puualumiini-ikkunat. Mitoituksen, muodot, värit ja lasituksen voit valita tarpeesi ja makusi mukaan vaihtoehtoja kyllä riittää. Muista myös Skaala-ulko-, -parveke- ja -varastonovet. Tuulileijona on 12 mm paksu, hartsilla kyllästetty ja tummapintainen tuulensuojalevy. Sitä käytetään ristirunkorakenteissa, yläpohjissa sekä lämmöneristeen kannattajana rossipohjissa. Valitse Skaala ja asut kotoisen lämpimästi!...yhtä perhettä Runkoleijonan paksuus on 25 mm. Se on erityisesti 1-runkojärjestelmiin suunniteltu tuulensuojalevy, joka toimii myös rungon jäykistäjänä. Pysy suojassa tuulelta - tule Puukeskukseen! Avoinna ma-pe la Pyhäojankulma 3, Puh

15 Pirkkalainen Nro ttelevat jo Tamperetta voi liikkua euron vaiheilla. Pirkkalassa asuvat seudun hyvätuloisimmat Muokkaako asuntojen hintakasvu Pirkkalasta vähitellen yhä rikkaampien ihmisten asuinkunnan? Vuonna 2004 pirkkalalaisten tulot olivat keskimäärin Pirkanmaan suurimmat, reilut euroa henkeä kohden Vuonna 2004 verotulot kasvoivat ennätykselliset kahdeksan prosenttia, kertoo rahoitusjohtaja Anssi Koski. Väestönkasvu lisää veropohjaa, mutta myös ansiotaso on kasvanut. Pirkkalassa asuu Pirkanmaan koulutetuin väestö. Kosken mukaan kunnan saama raha on myös mennyt. Kasvava vestö vaatii lisää palveluita, mikä edellyttää investointeja. Ei meillä ole mitään sitä vastaan, että tänne muuttaa hyviä veronmaksajia. Se ei kuitenkaan saa olla itsetarkoitus, vaan palveluiden pitää olla kunnossa kaikille, Koski sanoo. Tonttitarjonnalla ei asuntojen hintoja kannata yritä säädellä. Kaavoitusjohtaja Pekka Harstilan mukaan tonttien luovutusta säädellään, koska kunta ei halua kasvaa määräänsä enempää. Tavoitteena on pitää vuosikasvu 1,5 prosentissa, jotta kuntalaisten palvelut pystytään järjestämään. Myös vuokra-asuntoja kaivataan Tulijoita on myös vuokraasuntoihin. Asuntosihteeri Juha Sipilän mukaan viime vuonna kunnan vuokra-asunnon sai noin joka kolmas sitä hakeva ruokakunta. Vuokra-asuntotilanne on periaatteessa tasapainossa. Ensi vuonna pitää kuitenkin saada seuraava asuntokohde liikkeelle. Kaikki ihmiset eivät halua asua omistusasunnossa, eikä se ole kaikille järkevääkään. Tarvitaan omistus-, vuokra- ja asumisoikeusasuntoja. Vuokralle vai omaan? Liisa Raipala Pirkkalan poliittisen kentän laidoilla ollaan eri mieltä asuntopolitiikan oikeasta suunnasta. Kokoomus kannattaa omistusasuntojen suosimista. Pirkkalan kokoomuksen puheenjohtaja Esko Mälkönen muistuttaa, että omistusasuminen on tyypillinen suomalainen asumistapa, vaikka muitakin asumismuotoja tarvitaan. Yleensä omistusasunnoissa myös asuu parempia veronmaksajia kuin muissa asuntotyypeissä, ja tämä näkyy pirkkalalaisessa asumisessa. Vaikka olemme satsanneet infrastruktuuriin, olemme pärjänneet kohtuullisesti, Mälkönen muistuttaa. Vasemmistoliiton Eriikka Magnusson-Vainio sen sijaan on huolestunut kotitalouksin lainakannan kasvusta, joka johtuu suurelta osalta asuntolainojen kasvusta. Ihmisille pitäisi olla kohtuuhintaisia asuntoja. Tässä maassa on pakko asua paksujen seinien sisällä, ja on väärin, että sitä käytetään hyväksi. Magnusson-Vainio kannattaakin vuokra-asuntojen rakentamista. Hän kritisoi suomalaista ajattelutapaa, joka suosii omistusasumista. Jostain syystä vuokralla asuvia ihmisiä pidetään jotenkin epäilyttävinä, hän ihmettelee. Sampo Pankki Koskikeskus, Tampere puh Suomen uusin huonekalukauppa avaa ovensa Pirkkalassa. Nyt se tapahtuu! Tervetuloa tupaantuliaisiin alkaen perjantaina klo 10! Iloisia yllätyksiä, oivia ostoksia pe-la koko perheelle. Avoinna ma-pe la Kauppakeskus Veska, Saapastie 2, Pirkkala Meriittihallit ja -autotallit sekä Plannja-kattopellit Tampereen Agrimarketista. Nuutisarankatu 35 TAMPERE Rakennustarvikemyynti Lauri Järvinen, puh

16 16 Pirkkalainen Nro As Oy Pirkkalan Kullaan Rinne Kurikan Liuksialaan alkaa nousta koteja 400 asukkaalle Villa Tommila puretaan kerrostalon alta elokuussa Maija-Riitta Näreikkö As Oy Pirkkalan Kullaan Rinne rakennetaan viihtyisälle alueelle Pirkkalan kuntakeskukseen. Omalle, m2:n tontille nousevat 4- ja 6-asuinkerroksiset kt-talot, jotka käsittävät yhteensä 56 asuinhuoneistoa. Betonirakenteiset, modernit talot on varustettu hissein. Yhtiössä käytetään energiaystävällistä kaukolämpöä, ja asuinhuoneistoissa on vesikiertoinen patterilämmitys. Ilmanvaihto on asunnoissa järjestetty koneellisella tuloja poistoilmajärjestelmällä. Huoneistoihin kuuluu lasitetut, tilavat parvekkeet. Yhtiö liitetään kaapeli-tv-verkkoon. Yhtiölle kuuluu sähköpistokkeellisia autopaikkoja pihaalueelta sekä osakkeina myytäviä autokatospaikkoja ja autotalleja. Kullaan Rinne sopii asumisen helppoutta ja luonnonläheisyyttä arvostaville ihmisille. Se sijaitsee ihanteellisella etäisyydellä keskeisistä palveluista. Lisäksi läheisen Vähäjärven ympäristössä on uimarannat sekä harrastus- ja virkistysmahdollisuudet alueen valaistuilla ulkoilureiteillä ympäri vuoden. Lisätietoja myös. Myynti: Rakentaja: Kurikassa väliaikaisesti lasten päiväkotikäytössä muutaman vuoden toiminut Villa Tommila puretaan elokuussa. Aiemmin Liuksialana tunnetun komean omakotitalon ympäristöön alkaa nousta ihmisen asuinalue, johon tulee muutaman seuraavan vuoden aikana viisi kerrostaloa, kaksi rivitaloa ja neljä paritaloa. Ensimmäisen rakennusvaiheen kaksi kerrostaloa valmistuvat kesällä Ne muodostavat As. Oy Pirkkalan Kullaan Rinteen, johon tulee yhteensä 56 asuntoa. ENNAKKOMARKKINOINTI. Kurikan alueelle, Kullaantien varrelle, omalle tontille, lähelle Pirkkalan palveluita valmistuu 18 huoneiston rivi- ja paritaloyhtiö. Huoneistoissa on etelään ja länteen suuntautuvat pihaalueet sekä parvekkeet. Rivitalohuoneistoille kuuluu 1 autokatospaikka ja paritalohuoneistoille 1 ovella varustettu autosuojapaikka/huoneisto. Lisäksi yhtiöllä on 18 lämpötolpallista autopaikkaa.yhtiö liitetään kaukolämpöön ja kaapeli-tv-verkkoon. Ilmanvaihdosta huolehtii huoneistokohtainen, lämmön talteenotolla varustettu tulo-/poistoilmajärjestelmä. Asunnoissa on huoneistokohtainen yleiskaapelointi. Talojen ulkoseinät ovat pääosin kivirakenteisia, mikä omalta osaltaan parantaa paloturvallisuutta ja edesauttaa rakenteiden pitkäikäisyyttä.lapsiystävällisen alueen lähistöllä sijaitsevat sekä koulu (1. ja 2. luokka) että päiväkoti. Rakennustyöt alkavat huhtikuussa 2006, valmistuminen on kesäkuussa Rivitalo 4h, k, s, 108,0 m2 mh alk vh h, k, s, 114,0 m2 mh alk vh h, k, s, 119,5m2 mh alk vh Paritalo 4h, k, s, 115,5 m2 mh vh h, k, s, 120,5 m2 mh vh Rakentaja: Rahoitus: Asunto Oy Pirkkalan KULLAAN NIITTY Kullaantie 5, PIRKKALA ESITTELY TYÖMAALLA (LÄMMIN ESITTELYTILA) SUNNUNTAINA Asunto Oy Partolan PEHTORI Isomäentie 5, PIRKKALA Rakentaja: Rahoitus: Hyllilänkatu 12, Tampere puh. (03) , fax. (03) ESITTELY TONTILLA SU Yksilöllistä asumista Pirkkalan Par artolassa. Isomäentien viimeinen kerrostalohanke käynnistyy kesällä 2006 ja valmistuu keväällä Omalle tontille, palvelujen välittömään läheisyyteen, vain 6 km Tampereen keskustasta ja 0,5 km Pyhäjärven rannasta valmistuu kivirakenteinen 5-kerroksinen uudenajan kerrostalo. Huoneistokohtainen ilmanvaihto ja lämmöntalteenotto, kaukolämpö. Hyvät ja toimivat pohjaratkaisut. Autopaikat: 18 lämpöpistokepaikkaa ja ostettavissa 11 ovellista autosuojaosaketta. 2h, k, s, p 57,50 m2 mh alk vh alk h, k, s, p 65,50 m h, k, s, p 69,00 m2 mh alk vh alk h, k, s, p 70,00 m h, k, s, p 76,00 m2 mh alk vh alk h, k, s, p 88,50 m2 mh alk vh alk h, k, s, p 89,50 m Taustalla näkyvä Villa Tommilan päiväkotirakennus puretaan elokuussa, ja heti sen jälkeen alkaa uuden asuinalueen rakentaminen Kullaantiellä. Suunnitelmia tutkivat kiinteistövälittäjä Tuukka Salomaa (vas.) sekä aluetta rakentavasta Pirkanmaan Mestari-Rakentajista Seppo Jussila ja Jarmo Ruusila. Talojen rakentaminen käynnistyy elokuussa, kun osittain B- talon paikalla sijaitseva Villa Tommila on purettu. Maatöihin A-talon osalta päästään jo aikaisemmin, kertoo kvr-päällikkö Seppo Jussila aluetta rakentavasta Pirkanmaan Mestari-Rakentajista. Talojen huoneistot vaihtelevat noin kaksioista viiden huoneen ja keittiön asuntoihin, joissa neliöitä on hulppeasti noin 140. Kummankin kerrostalon ylimpään kerrokseen tulee tällaisia isoja asuntoja kaksine parvekkeineen. Kovin tyypillisiä ne eivät ole kerrostaloissa. Huhtikuussa alkavat myös maatyöt As. Oy Pirkkalan Kullaan Niityn tontilla. Kahdesta rivitalosta ja neljästä paritalosta muodostuvaan yhtiöön tulee 18 perheasuntoa. Alueen kakkos- ja kolmosvaiheen rakentamisen käynnistyminen riippuu kerrostaloasuntojen kysynnästä. Seppo Jussila arvelee, että Liuksialan alue on kokonaisuudessaan valmis 3-5 vuoden kuluttua. Asuntoja sinne tulee yhteensä 130. Kullaan Rinteeseen ja Kullaan Niittyyn kuljetaan Kullaantien kautta. Kakkos- ja kolmosvaiheen kolmeen kerrostaloon tulee puolestaan käynti Kurikantien puolelta. KEVÄT ON VILKASTA RIVI- JA OMAKOTITALOJEN MYYNTIAIKAA! KAUTTAMME KOVA KYSYNTÄ ERI KOKOISISTA ASUNNOISTA PIRKKALASTA. SOITA JA TARJOA OMAASI, TEHOKKAASEEN VÄLITYKSEEMME! Terveisin: Pitkäaikainen paikkakuntasi välittäjä RIVI-PARITALOT PIRKKALA KYÖSTI Perkiöntie 9, 5 h +k +vth +wc +pesuh +sauna 100 m 2 +autokatos. Hyväkuntoinen huoneisto II-tasossa. Taloyhtiöllä suojaisa piha. Kuntakeskuksen palvelut ja koulut lähietäisyydellä. Vapautuu nopeasti. Mh lo monipuoliset palvelut ja koulut vieressä. Yhtiön arvioitu valmistuminen on tammikuussa Mh lo PIRKKALA Keskusta Perkiöntie 36,uudisrivitalon pääty 4 h + k + vth + wc + khh + pesuh + sauna 100 m 2 + irtaimistovar. + lämminvar. + autokatos ja pihapaikka. Kivirakenteinen yhtiö, hyvä varustelutaso, sekä viistot sisäkatot, joka tuo asuntoon avaruutta. Kuntakeskuksen monipuoliset palvelut ja koulut vieressä. Yhtiön arvioitu valmistuminen on tammikuussa Mh lo PIRKKALA Keskusta Perkiöntie 36, uudisparitalo 4 h +k +vth +2 wc +khh +pesuh +sauna 102 m 2 +parveke +irtaimistovar. +lämminvar. +autokatos ja pihapaikka. Kivirakenteinen yhtiö, hyvä varustelutaso. Kuntakeskuksen Seppo Leu ku Kiinteistönvälittäjä Kari Leuku Kiinteistönvälittäjä Vesa Mäki Edustaja Pirkan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Hämeenkatu 12 A, Tampere, puhelin Possijärvenkatu 1, Tampere, puhelin Härkitie 14, Nokia, puhelin Asuntokauppaa 60 vuoden kokemuksella.

17 Pirkkalainen Nro Haikkalaisten talkooporukka kävi paistamassa makkarat vielä keskeneräisellä Selkäsaaren grillipaikalla. Joku oli jo ehtinyt tiilikasan kumota, mutta tulipaikka muurataan kuntoon kesällä. Loppurutistuksessa meillä on ollut tällainen huru-ukkojen porukka töissä, naureskelivat Markus Laitila (vas.), Kari Koivunen, Pentti Kulonpää, Matti Värälä, Henrik Kilpi ja Pentti Lindberg. Selkäsaareen nuotiopaikka ja virkistystä lähirannoille Haikkalaisten EU-rahoitteinen hanke päättyi Oma saari. Puolet Pyhäjärven keskellä olevasta Selkäsaaresta on haikkalaisten yhteisomistuksessa. Antti Jokinen Juuri nyt kevätauringon loistaessa taitaa Selkäsaareen rakennettu nuotiopaikka olla Haikan EU-projektin käytetyin aikaansaannos. Kolmen vuoden aikana Haikan omakotiyhdistys on Leader+ rahoituksen avulla pykännyt monenlaisia virkistysrakenteita haikkalaisten yhteisomistuksessa oleville rannoille. Suurin työ on ollut yhteisen rantasaunan kunnostaminen Haikan lahden rannalla. Haikan tanssilava on sähköistetty ja muutenkin remontoitu, tehty uimakoppi ja kolme laituria, joista yksi on invalaituri. Talkootunteja on kertynyt kolmessa vuodessa tarkalleen Mantereen puolelta löytyvät EU-rahoituksen turvin toteuttaman projektin isommat työkohteet laitureineen, tanssilavoineen ja saunoineen. Matti Värälä esittelee vanhasta pesutuvasta remontoitua saunaa, joka on ollut todella ahkerassa käytössä. 1628,5. Hankkeen kustannukset ovat reilut euroa, mistä omakotiyhdistys on maksanut neljänneksen, kertoo Matti Värälä omakotiyhdistyksestä. Talkoisiin on ottanut osaa yhteensä 42 haikkalaista. Yhteiselle tekemiselle toivat pohjan Haikan erikoisuus: 500 asukkaan omakotialueen laajat yhteisomistusalueet Pyhäjärven rannoilla. Asukkaat omistavat yhdessä myös kauniin Haikanniemen, jossa omakotiyhdistyksellä on Tampereen seudulla tunnettu Haikan tanssilava pyöritettävänään. Haikan saunan käyttö on rajattu omakotiyhdistyksen jäsenille. Selkäsaaren nuotiopaikalla voivat retkeläiset käydä vapaasti jokamiehenoikeuden perusteella, kunhan ovat siivolla. Omat puukalikat on syytä ottaa reppuun mukaan. Polttopuun kaato saaresta on luonnollisesti ehdottoman kiellettyä. Grillikatos on rakennettu sitä varten, että muu osa saaresta säästyy retkeilijöiden kulutukselta, Värälä ja muut talkoomiehet muistuttavat. Projekti on mennyt kaiken kaikkiaan hyvin. Mitä nyt jäät kaatoivat laiturin ja se jouduttiin tekemään uudelleen. Eri kohteissa on vielä hiukan viimeistelytöitä tekemättä. Selkäsaaressa vielä muuraillaan ja maalaillaan, talkoolaiset tiedottavat. Yhdessä ympäristön hyväksi Kantri ry:n toiminnanjohtaja Heikki Konsala kertoo Kauppakadun toimistostaan Tampereelta, että Leader+ -rahoitus jatkuu ja koko Pirkkala kuuluu alueeseen, jossa voi saada hankkeisiin rahoitusta. Tuki on yleensä noin puolet investointityyppisistä hankkeista, jotka tähtäävät asuinalueiden parantamiseen. Tavoitteita on täsmennetty siten, että tärkeitä ovat kaksi yytä: ympäristö ja yhdessä tekeminen, Konsala kertoo. Varsin monet Pirkanmaan Leader+ -hankkeista ovatkin asukasyhdistysten lähiympäristöön ja järvien rannoille sijoittuvia projekteja. Tälle vuodelle on rahoitusta vielä vähäsen jäljellä ja ensi vuodella on taas uusi rahoituspotti haettavissa, Konsala kertoo. Haikan EU-rantojen lisäksi Pirkkalassa on tehty Leaderin tuella Martanpihan leikkipaikkoja ja suunniteltu MLL: turvaverkkoja. PUUTAVARAA! sahatavarat paneeleja (kuusi, mänty, leppä), eri malleja listoja kestopuuta puusepille mäntyä, koivua, leppää ym., myös uunikuivana erikoisprofiileja ja aihioita tilauksesta rahtisahaus ja -kuivaus, -halkaisu polttopuuta kuljetuspalvelu KUORIKATETTA PAIKALLINEN PUUNJALOSTAJA - PALVELEVA PUUTAVARALIIKE METSÄ-TAPPURA OY Puh Avoinna ark. 8 17, la 9 14 AJO-OHJE: Lento-asemalta n. 10 km Lempäälään päin. PIRKKALA - KESKUSTA Asunto Oy Pirkkalan Kupariseppä Koulutie, Pirkkala Suunnitteilla 5-kerroksinen talo aivan Pirkkalan keskustaan. Arvioitu rakentamisen aloitus syksyllä YIT Koti Asuntomyynti YIT Rakennus Oy, Asuntomyynti, Kihlmaninraitti 1 E, Tampere Avoinna ma-pe klo 8-16, yitkoti.fi Tulossa ennakkomarkkinointiin Mari Lindholm Myyntineuvottelija, LKV , mari.lindholm@yit.fi Kupariseppä Hinnat vahvistamatta. Alustava huoneistojakauma: 2h+kk+s 46,0 m 2 2h+kk+s 48,0 m 2 2h+kk+s 54,5 m 2 2h+k+s 60,5 m 2 3h+k+s 75,0 m 2 3h+k+s 76,5 m 2 Leni Saastamoinen Myyntineuvottelija, LKV , leni.saastamoinen@yit.fi

18 18 Pirkkalainen Nro 13 BUFFETLOUNAS arkisin klo Härän ulkofilepihvi Cafe de Paris -kastikkeella JUHLA- JA PITOPALVELU 12,90 Kenkätie 2 I Pirkkala I Puh. (03) I Fax (03) Avaamme Ma-Pe 8.30 I La I Su sulj

19 Pirkkalainen 19 PROFESSIONAL HAIRCARE Nro Huolehdimme hiuksistasi Suupantori 4 Puhelin Sarankulman Citymarket Puh ParturiKampaamo Tällä kupongilla ILMAINEN PESU leikkauksen yhteydessä.

20 20 Pirkkalainen Nro Lukijalta Mielipiteet yleisönosastoon maanantaihin kello 15 mennessä soittaen tai kirjallisena os. Pirkkalainen, Pl 23, Pirkkala. Puhelin Sähköposti: Myös nimimerkillä julkaistaviin kirjoituksiin tulee liittää kirjoittajan nimi ja osoite tiedoksi toimitukselle. Pirkkalaan vuoden urheilija Koskahan Pirkkalaan valitaan vuoden urheilija? Jääköhän tämäkin asia kunnanjohtajan hommaksi niin kuin tekonurmen saaminen jaliksen pelaajille? Ihmettelen myös, miksei Sami Antilan tilalle ole valittu liikuntatoimeen henkilöä, koska Sami on ollut kirjoilla Nokialla viime kesästä lähtien? Mooses H AAVE ISSA UUSI Seuraaja valittiin Kyseinen kirjoittajan tarkoittama nuoriso- ja liikuntalautakunnan jäsen on vastikään anonut eroa lautakunnasta paikkakunnalta pois muuton takia. Uusi jäsen hänen tilalleen nimettiin valtuustossa maanantaina. Johannes Turunen Liikuntasihteeri MEN OPE LI? Korko 2 vuotta 3,95 % Ajan hermolla Toimita menotiedot ma kello 15 mennessä. Pirkkalainen, Pl 23, Pirkkala. Puhelin Sähköposti: toimitus@pirkkalainen.com Tänään: Tänään keskiviikkona 29. päivänä maaliskuuta onnittelemme Jounia, Jonia, Joonasta, Joonaa, Jonnea ja Jonnia! Kuhmossa tiedettiin ennen muinoin, että keväillä, kun sataa ensikerran vettä, niin pitää seistä avopäin sateessa niin kauvan että kastuu pää, niin kasvaa hiukset eikä päivety kesällä Onni ja Onni Jopas sattui: Pientaloja urakoiva kirvesmiesporukka haki joukkoonsa yhtä ammattitaitoista kirvesmiestä lisää. Lehti-ilmoituksen perusteella puolenkymmentä tarjokasta tuli näytille. Porukan nokkamies lykkäsi kaikille tarjokkaille kourallisen nelituumaisia nauloja, mainitsematta sen kummemmin tarkoitusta. Siinä porukan jutellessa miehet hieman ihmeissään hypistelivät nauloja, mutta yksi miehistä käänteli kaikki naulat käteensä samoin päin. Jonkun aikaa juteltuaan nokkamies ilmoitti, että valinta oli tehty. Uudeksi timpuriksi tuli se naulat samoin päin käännellyt, siltä ilmeisesti työhommat sujuvat järjestelmällisesti ja reippaasti! (TM) 40 vuotta sitten: Maatalouskerhotyön eri harrastusalat ovat edelleen avoinna eri muodoissaan kuntamme nuorisolle. Toivottavaa onkin, että että monet nuoret löytäisivät itselleen sopivaa vapaaajan harrastusta maatalouskerhotoiminnasta, jossa työskennellen, opiskellen ja urheillen voi saavuttaa terveet ja raittiit elämäntavat. (Pirkkalainen nro 1, 1966). Viikkokalenteri: Ihminen kansainvälistyvässä maailmassa. Pirkkalafoorum kunnantalon valtuustosalissa la 1.4. klo 14. Järj. Pirkkalan kunta ja Pirkkalan seurakunta. Pirkkalan VPK:n nuorisoosaston kevättapahtuma VPK:n asemalla, Rasitie 13, su 2.4. klo Pirkkalan Elokolon lauluryhmän ja Nokian harmonikkakerhon kevätlaulajaiset su 2.4. klo 15 kunnantalon valtuustosalissa, Suupantie 11. Viestiveljet julistavat ilosanomaa laulaen Pirkkalan kirkossa ma 3.4. klo 19. Sanan ja rukouksen ilta Pirkkalan kirkossa ti 4.4. klo 19. Pastori Seppo Juntunen, viulisti Maarit Rajamäki. Järj. Rukouspalvelu ry ja Pirkkalan seurakunta. Näyttelyt: Anian koulu- 15 vuotta sitten valmistuneet esittäytyvät. Taidenäyttely kunnantalon alasalissa, Suupantie 11, saakka. Avoinna ma-to 15-19, la-su 12-16, pe sulj. Pirkkalan taideyhdistys ry:n huhtikuun taiteilijat: terveyskeskuksessa Hilkka Kansola ja Sisko Keskinen, maalauksia, kahvila- ravintola Mäkisellä Ulla Toijanniemen Matkamuistoja! -maalauksia, Pirkankoivun taidekäytävällä Ahti Möttösen maalauksia. Uusi näyttelytilla: Työrengas, Palkeet-projekti, Aleksanterinkatu 24 A 4, Lea Kiven ja Kalevi Sinisalon maalauksia asti. Tays- naistentautien poliklinikalla näytteilleasettajina Marja-Liisa Hietalahti, Katri Nahkuri ja Irene Ehrlund astti. Raili Ulasen taidetta Luupissa maaliskuun loppuun asti. jonka jälkeen 3-7v. Sp Prime + 1,9 % Lainamäärä enintään Avauskulut 2 %, normaalit vakuudet. (todellinen vuosikorko ,22 % ,7 vuotta) Tarjous voimassa toistaiseksi Kangasala: puh. (03) Luopioinen: puh. (03) Pirkkala: puh. (03) Pälkäne: puh. (03) Tampere: Insinöörinkatu 23, puh. (03) Valkeakoski: puh. (03) Kirkonkylän kentästä evakkopaikka yleisurheilulle Liikuntaväki haluaa Loukonlahteen kunnon yu-kentän Pirkkalan liikuntaväki ehdottaa Loukonlahtea Pirkkalan uuden yleisurheilukentän tekopaikaksi. Kesällä rakennettava tekonurmi tekee kuvan Keskuskentästä jalkapallon ykkösareenan. Väliaikaisratkaisuna kunnostetaan pienille yleisurheilijoille suorituspaikkoja Kirkonkylän koululle. Antti Jokinen Nuoriso- ja liikuntalautakunta esittää, että Kirkonkylän koulun kentän yleisurheilupaikkoja kunnostetaan ensi kesäksi. Taustalla on tekonurmen rakentaminen keskuskentälle. Nurmi hankaloittaa erityisesti heittolajien harjoittelua siellä ja vie tilaa myös muulta yleisurheilulta. Juoksuradat ja hyppypaikat kyllä säilyvät Keskuskentällä, mutta täysipainoisesti ei kentällä voi esimerkiksi lasten urheilukoulua pitää. Pirkkalan Pirkat oli toivonut Kirkonkylän kentän kunnostusta. Mikäli kenttä saadaan nopeasti kohtuulliseen kuntoon, voisi seura siirtää sinne urheilutoimintaansa kesän ajaksi. Kunnostaminen koskisi heittopaikkojen lisäksi 60 metrin juoksusuoraa, pituushyppypaikkaa, korkeushyppypaikkaa ja kuntopolkua. Lisäksi tarvitaan varustekoppi. Liikuntalautakunta suostui Pirkkain esitykseen ja asiaa menee teknisen lautakunnan päätettäväksi. Tämähän on vain väliaikaisratkaisu: paikkoja laitettaisiin noin eurolla kuntoon esimerkiksi kumimatoilla ja tiilimurskaa lisäämällä. Pirkkala tarvitsee ehdottomasti uuden yleisurheilukentän vielä tämän vuosikymmenen aikana Loukonlahteen. Sitä liikuntapoliittinen työryhmäkin on esittänyt, sanoo liikuntasihteeri Johannes Turunen. Pirkkalan Pirkat ei ollut tekonurmen sijoittamispäätökseen talvella tyytyväinen. Yleisurheiluväki olisi pistänyt jalkapalloilijat mieluummin Loukonlahteen. Urheilukoulu Kurikassa ja Kirkonkylän kentällä Pirkkain yleisurheiluvalmentaja Ville Peltola kertoo nyt, että kesän suosittu lasten urheilukoulu on tarkoitus pitää pienten lasten kanssa Kurikan kentällä, ja isompien kanssa kirkonkylän koulun kentällä. Kunnalta on anottu jo kentille käyttövuorot.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

Oppitunti 9 - osa 1. lihaa ja perunasose perunasose = perunamuusi perunasoseuttaja ja kolme perunaa perunamuusi ja kanaa (kanankoipi) kurpitsasose

Oppitunti 9 - osa 1. lihaa ja perunasose perunasose = perunamuusi perunasoseuttaja ja kolme perunaa perunamuusi ja kanaa (kanankoipi) kurpitsasose Oppitunti 9 - osa 1 numeroita ehjä - rikki sata kaksisataa kolmesataa neljäsataa tuhat kaksituhatta kolmetuhatta neljätuhatta kymmenentuhatta kaksikymmentätuhatta satatuhatta miljoona 1 lihaa ja perunasose

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

Yhteislukio kaipaa lisää oppilaita

Yhteislukio kaipaa lisää oppilaita www.pirkkalainen.com Pirkkala Härmälä Hatanpää Keskiviikko 15. helmikuuta 2006 45. vsk, nro 7 Yhteislukio kaipaa lisää oppilaita Kevään kirjoitukset alkoivat: valkolakkia tavoittelee 72 kirjoittajaa Kevään

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

TIEDOTTAA /

TIEDOTTAA / Keilaseura POLE ry TIEDOTTAA 2008-2009 / 3 29.01.09 POLE tiedottaa 2008-2009 / 3 29.01.09 1(4) Tiedottajan palsta Helmikuun kk-kisa käydään Talissa la 21.2. klo 13:30 alkaen, ohjeet tarkemmin tässä tiedotteessa.

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit Pöytäkirja: Tehty E-P Senioripoliisien kevätkokouksesta Aika: tiistai 15.4.2008 klo 11.00 Paikka: Seinäjoki ABC:n tilat Läsnä: 57 jäsentä, liite osanottajista ohessa. 1 Puheenjohtaja Veli-Jussi Pouttu

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS Karhulan liikuntahallilla lauantaina 6.2.2016 KANSAINVÄLINEN ISTUMALENTOPALLOTURNAUS VUODESTA 1983 Kuva: KSI/Juha Parkko 34. Kotka-turnauksen voittajat - KSI Kotka T

Lisätiedot

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS-KILPAILU KEVÄT 2010 PYYKÖSJÄRVEN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKERHO NEULASET PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI Pyykösjärven päiväkoti on mukana kansainvälisessä

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: 3.9.2017 klo:15.00 Paikka: Helluntai SRK hartaus Helluntai srk kaikille avoin - Tapahtuma: Ajankohta: Paikka: Palvelupäivä

Lisätiedot

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Kenguru 2018 Benjamin (6. ja 7. luokka)

Kenguru 2018 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 0 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saat 3, 4 tai 5 pistettä.

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

WILHELMIINASSA TAPAHTUU

WILHELMIINASSA TAPAHTUU VANHUSTEN VIIKON teema: Ikäpolvet yhdessä. RAVINTOLASSA SADONKORJUUN MAKUJA! MAANANTAINA 2.10. Valio 10.30-15.00 JALAT LÄPIMIKSI! Myynnissä jokaiselle sopivia käsinkudottuja sukkia!. Venla, 1kerros. 13.30-15.00

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 AIKATAULU BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 PERJANTAI 11.4.2014, MATINKYLÄN JÄÄHALLI Matinkartanontie 9-11,

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan Sivu 1/5 Lempäälä Ehdokkaat Äänestysalueet Äänestysprosentti 61, % Tiedot päivitetty 01:19 (11.10.2017) Äänistä laskettu 100,0 % Puolueiden kannatus - Lempäälä Vaalitulos PUOLUE PROSENTTIA PAIKKOJA KOK

Lisätiedot

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

KEVÄTNÄYTÖS 2016 VSK-U:N LELUJEN IHMEMAA

KEVÄTNÄYTÖS 2016 VSK-U:N LELUJEN IHMEMAA LUE HUOLELLA! NÄYTÖSHARJOITUKSET ALKAVAT VIIKOLLA 20! NORMAALIT HARRASTERYHMIEN HARJOITUKSET LOPPUVAT 15.5! KEVÄTNÄYTÖS 2016 VSK-U:N LELUJEN IHMEMAA Kevätnäytös Tuusulan Jäähallilla keskiviikkona 25.5.2015

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Ajankohta: 7.6.2017 Ohjelma: Palvelupäivän sauna, jumppa, lehtienluku ja kummiheppa Hiski vierailee Hallin Palvelutalo Kenelle: Palvelupäivässä kävijöille

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Tilastojen tulkintatehtävät kuudesluokkalaisille

Tilastojen tulkintatehtävät kuudesluokkalaisille Tilastojen tulkintatehtävät kuudesluokkalaisille Yhteystiedot: Tilastokeskus tilastokoulu@tilastokeskus.fi Oppilaan nimi: Tarkastele alla olevaa viivadiagrammia vastasyntyneiden elinajanodotteesta ja vastaa

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 Homenokka-turnauksessa Istumalentopallon Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 TULOKSET ry 31. SUOMEN CUP Jyväskylässä 26.-27.9.2015 L O P P U T U L O K S E T NAISTEN

Lisätiedot

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7.1. 12.1. 21.1. 26.1. 4.2. 9.2. 18.2. 23.2. 3.3. 8.3. 16.3. 14.1. 28.1. 9. -10.2. 25.2. 10.3. 17.3.

Lisätiedot

arjen aakkoset a c luku- ja kirjoitustaidon opiskeluun Petra a u t i o e va Lönnbäck Arjen aakkoset turun kristillinen opisto 2012

arjen aakkoset a c luku- ja kirjoitustaidon opiskeluun Petra a u t i o e va Lönnbäck Arjen aakkoset turun kristillinen opisto 2012 arjen aakkoset b a c luku- ja kirjoitustaidon opiskeluun Petra a u t i o e va Lönnbäck turun kristillinen opisto 2012 1 { Tekijät: Julkaisija: isbn 978-952-5803-23-5 Paino: 2 SISÄLTÖ Opettajalle...7 Aakkoset

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Pirkkalassa tarvitaan naapuritaksien apua Taksiyhdistys yrittää löytää uusia kuskeja kuljettajakurssilta

Pirkkalassa tarvitaan naapuritaksien apua Taksiyhdistys yrittää löytää uusia kuskeja kuljettajakurssilta www.pirkkalainen.com Pirkkala Härmälä Hatanpää Keskiviikko 30. elokuuta 2006 45. vsk, nro 35 Pirkkalassa tarvitaan naapuritaksien apua Taksiyhdistys yrittää löytää uusia kuskeja kuljettajakurssilta Maija-Riitta

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA

MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA EKL:n ulkoboccian henkilökohtaisista mestaruuksista kilpaili ennätysmäärä osallistujia 5.-6.8.2012 Virtain urheilukeskuksessa, kun 27 naista ja 42 miestä

Lisätiedot

Klubin kevätkokous 15.3.

Klubin kevätkokous 15.3. 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 16.3.2018 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Klubin kevätkokous 15.3. Klubin kevätkokous kutsui johtokunnan esityksestä Jens Stormbomin Klubin kunniajäseneksi.

Lisätiedot

North2north Winnipeg Kanada

North2north Winnipeg Kanada North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja

Lisätiedot

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html sunnuntai 8.11. ISÄNPÄIVÄLOUNAS KLUBILLA ISILLE, PERHEILLE, SUVULLE Koko perheen ja ystävien tilaisuus.

Lisätiedot

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa Paloaukean päiväkoti Eläimet mukana päiväkodin arjessa Heti sisään astuessa me isin ja äidin kanssa tiedämme, mitä päiväkodissa tapahtuu tällä viikolla. Seinällä, melkein katossa asti on iso näyttö. Näytöllä

Lisätiedot

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta. 2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun

Lisätiedot

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS SANATYYPIT LÄMMIN TAKKI LÄMPIMÄT TAKIT KAUNIS NAINEN KAUNIIT NAISET SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen?

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. ASUNTO JA ASUMINEN ASUMINEN 1. Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. 2. Missä kaupungissa sinä asut? Asun Lahdessa.

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot