: I : KERAVAN HYVINVOINTI JHL ry : I :

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download ": I : KERAVAN HYVINVOINTI JHL ry : I :"

Transkriptio

1 : I : KERAVAN HYVINVOINTI JHL ry : I :

2 sisällysluettelo kansilehti 1 sisällysluettelo 2 yhdistyksen esittely 3 puheenjohtajan palsta 4-5 vierailijan palsta: kaupunginjohtaja 6 pääluottamusmiehen palsta 7-8 virikkeen palsta 9 kesäretki Valamoon 10 henkilöhaastattelu hallitus ja luottamusmiehet 13 liiton ja etujen esittely 14 liiton kursseja luottamusmiehille ja aktiiveille alkuvuodesta 15

3 yhdistyksemme esittely Kaupungin työntekijöiden ja viranhaltijoiden etuja ajamaan perustettu yhdistys on matkan varrella muuttanut nimeään Keravan KTV:sta Keravan JHL:ksi. Ja liiton Etelä-Suomen aluetoimistokin toimi Keravalla ennen muuttoaan Riihimäelle. Perustamisvuoden lopussa jäseniä oli vain 48 ja vuonna 2010 n.700. Yhdistyksemme jäseniä ahertaa kaupungin työntekijöiden lisäksi seurakunnassa, Etelä-Suomen energiassa, ammattiopistossa ja yksityisellä sosiaalialalla. Yhdistys toimii jäsenistönsä hyväksi: avustaa edunvalvonta-asioissa, tukee edunvalvontakoulutusta, järjestää retkiä ja vuokraa jäsenilleen yhdistyksen kesänviettopaikkaa sekä tukee lehti- ja liikuntasetelein. Olemme ainoa ammattiyhdistys Keravalla, joka tarjoaa jäsenilleen liikuntasetelitukea. Mukaan aktiivitoimintaan tarvitaan lisää innokasta väkeä osan nykyisistä aktiiveista siirtyessä viettämään antoisia eläkepäiviään kauden jälkeen. Tule mukaan vuoden 2011 syyskokouksessa. Postiosoite: Keravan hyvinvointi JHL ry Kauppakaari 13 T KERAVA Käyntiosoite: Kauppakaari 13 A 11 Yhdistyksen sähköposti: Tai sovi tapaaminen: pääluottamusmies Tuula Komokallio

4 puheenjohtajan palsta Jäsenet Vuosi sitten tehtiin päätös siirtää jäsentiedote sähköiseen muotoon yhdistyksemme kotisivuille. Muutoksella pyrimme saamaan tiedotteeseen enemmän tietoa sekä parantamaan ulkoasua ja luettavuutta. Kehitämme kotisivuja ja tulemme siirtämään sinne tapahtumat ja koulutukset ym. Toivonkin jäsentemme ottavan tavaksi käydä katsomassa, mitä uutta yhdistyksemme kotisivuilla on. Jäsenten toiveita kotisivuista sekä jäsentiedotteesta voi laittaa yhdistyksen sähköpostiin (osoite esittelysivulla). Jäsentiedotteen muuttamisessa sähköiseen muotoon on tehnyt suuren työn yhdistyksemme sihteeri Merja Elo sekä ATK-vastaavamme Keijo Haanpää. Tästä työstä esitän heille suuret kiitokset. Yhdistyksemme jäsenasiainhoitaja/ sihteeri Irene Vatjus päätti työnsä syksyllä. Irene kehitti ja uudisti aktiivisesti yhdistyksemme toimintatapoja. Esitän vielä kerran suuret kiitokset Irenelle omasta ja hallituksen puolesta siitä työstä, jonka hän teki yhdistyksemme kehittämiseksi. Irenen tilalle valittiin sihteeriksi Merja Elo ja jäsenasiainhoitajaksi Kaisa Ylinenpää. Vuoden 2011 alussa yhdistyksemme ottaa käyttöön liiton uudet säännöt, joka tuo jonkin verran muutoksia yhdistyksen toimintaan. Nykyisellä hallituksella on vielä toinen vuosi kaksivuotiskautta edessä. Hallituksen jäsenet ovat jäseniemme edustajia, joten ota heihin yhteyttä, jos haluat tuoda asioita hallituksen kuukausikokouksien tietoon ja käsiteltäväksi (yhteystiedot hallitus & luottamusmies sivulla). Vuoden 2011 toimintasuunnitelmassa olemme kiinnittäneet huomiota aktiivien koulutuksen lisäämiseen. Asetetun tavoitteen saavuttamiseksi olemme varanneet koulutukseen määrärahan. Hallituksen järjestäytymiskokouksessa valitaan yhdistykselle opintosihteeri, jonka vastuulle koulutuksen kehittäminen kuuluu. Koulutuksesta saa tietoa yhdistyksen opintosihteeriltä. Liiton sivuilta löytyy laaja koulutusohjelma käsittäen myös SAK: Kiljavan opiston sekä TSL:n (työväen sivistysliitto) järjestämiä koulutuksia. Toisena tavoitteena on yhdistyksen näkyvyyden ja aktiivisuuden parantaminen. Pyrimme tavoitteeseen yhteistyössä vapaa-aika jaoksen (Virike) kanssa. Ensi vuonna tulemme järjestämään useita pienimuotoisia tapahtumia, joilla pyrimme parantamaan näkyvyyttä. Hallituksen jäsenet ja yhdistyksen aktiivit toivovat jäseniltämme ehdotuksia toiminnan kehittämiseksi. Muistathan, että yhdistys on toimintatavoiltaan sellainen kuin sen jäsenet haluavat.

5 Pusulan kesänviettopaikan käyttö on lisääntynyt vuonna 2010 huomattavasti. Uudistettu varaus-menettely on ollut onnistunut, joka näkyy käytön lisääntymisenä. Toivon jäsentemme löytävän Pusulan kesänviettopaikan sekä sen hyvät marja- ja kalastusmahdollisuudet. Varausmenettelyn löydät tästä jäsentiedotteesta. Pusulan korjaamisesta ja huoltamisesta ovat vastanneet Virikkeen aktiivit. Ilman heitä meillä ei olisi niin hyvää ja kunnossa olevaa lomapaikkaa. Kiitokset heille tekemästään työstä. Virike järjestää myös tulevana vuonna erilaisia retkiä ja matkoja entiseen tapaan. Virikkeen puheenjohtaja Tuula Salminen, jolle myös ilmoittautumiset tehdään, tietää retkistä ja tapahtumista tarkemmin. Toivon runsasta osanottoa näille retkille. Retket tuovat vastapainoa kiireiseen työelämään, sekä mukavaa yhdessäoloa sekä irtaantumista arjen kiireestä. Haluan lopuksi kiittää yhdistyksemme aktiiveja menneestä vuodesta ja jaksamista vuodelle Toivon, että voimme palvella ja auttaa jäseniämme vähintään yhtä hyvin kuin menneenä vuonna. Toivotan kaikille jäsenillemme, hyvää alkavaa vuotta Jukka Partanen Puheenjohtaja

6 vierailijan kirjoitus Toimintatavat luupin alle Ensimmäiset kuukauden Keravan kaupunginjohtajana ovat menneet vauhdilla. Varsinaista perehtymisjaksoa en ole voinut totutussa merkityksessä pitää. Johtamistyöni alkoi välittömästi virkakauteni käynnistyttyä. Osittain tätä puutetta korjaa se seikka, että kaupunki on minulle aiemmin kehitysjohtajan tehtävästä tuttu. Olen myös herkällä korvalla kuunnellut minulle esitettyjä toivomuksia ja pyrkinyt kiinnittämään huomioni olennaisiin seikkoihin. Kaupungissa on hyviä työntekijöitä ja taitavia virkamiehiä. Toimintatavoissamme on kuitenkin paljon kehitettävää. Voimme aina parantaa sitä miten toimimme. Ymmärrän hyvin, että mahdollisia muutoksia kohtaan tunnemme aina hieman pelkoa, ja muutokset voidaan helposti kyseenalaistaa. Kaikki ovat kuitenkin sitä mieltä, että niitä tarvitaan myös Keravalla. Kysymys on muutosten suunnasta. Vaikka kehittämiskohteita on monia, niin tämän lehden lukijoita mahdollisesti kiinnostavat eniten henkilöstöasiat. Keravan kaupungin palveluksessa olevilla työntekijöillä on tilastojen mukaan sairauspoissaoloja lähes 18 päivää/ työntekijä/vuosi. Luku on huolestuttavan korkea. Ensi vuonna on ryhdyttävä entistä suunnitelmallisemmin toimenpiteisiin, jotta sairauspoissaolot saadaan vähenemään. Keskeiseen rooliin nousee ennaltaehkäisevät toimenpiteet sekä selkeät poissaoloihin liittyvät pelisäännöt. Kaupungissa on myös monenlaisia käytänteitä, joilla henkilöstöasioita hoidetaan. Ensi vuoden aikana esimiesten ja muunkin henkilökunnan työkaluksi tehdään "Henkilöstöhallinnon käsikirja" Käsikirjan tavoitteena on luoda kaupunkiin aiempaa yhtenäisemmät toimintatavat henkilöstöhallinnon hoitoon. Kolmas, ehkä eniten yksittäistä työntekijää kiinnostava henkilöstöhallinnon asia on, että keskustelut lomarahojen maksun palauttamisesta kesäkuun palkan yhteyteen on aloitettu. Asia päätettäneen alkuvuodesta. Henkilöstöhallinnon näkökulmasta tulevat vuodet ovat haasteellisia. Kaupungissa on parhaillaan menossa valtuuston hyväksymä henkilöstöohjelma, jonka tavoitteena on vähentää henkilöstöä vuosina yhteensä 75 henkilöä. Ohjelma on edennyt kohtalaisen hyvin. Samalla kuitenkin vuodenvaihteessa tulee voimaan lakimuutoksia esimerkiksi opetuksessa ja neuvolatoiminnassa, jotka edellyttävät lisähenkilökunnan palkkaamista. Myös varhaiskasvatuksessa lisääntynyt kysyntä edellyttää rekrytointeja. Tulevina vuosina henkilökuntaa ei ole yhtään enempää ja mahdolliset henkilöstölisäykset liittyvät siihen, että lain edellyttämä velvoite täytetään. Käytettävissä oleva voimavarat saadaan kuitenkin riittämään, kun itse toimintaa kehitetään. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon Kasvatus- ja opetusvirasto, joka toimintaansa ja rakenteitaan muuttamalla tekee tänä vuonna hienon tuloksen ja saa mahtumaan tarvittavat henkilöstölisäykset annettuun budjettiraamiinsa. Toivotan kaikille Keravan hyvinvointi JHL ry:n jäsenille rauhallista joulua sekä hyvää uutta vuotta Petri Härkönen kaupunginjohtaja

7 Pääluottamusmiehen puheenvuoro Tämä vuosi on ollut Keravan kaupungilla joustojen ja säästöjen vuosi. Henkilöstöä on vähentynyt enimmäkseen luonnollisen poistuman kautta. Monesti tämä on tiennyt töihin jääville lisätöitä, koska kaikissa töissä työn määrä ei vähene, vaikka tekijät vähenisivätkin. Töiden uudelleen järjestelyillä ja priorisoinneilla on usein saatu järkevöitettyä toimenkuvia ja työmääriä, mutta joissakin ammateissa henkilöstön väheneminen on lisännyt muiden kuormitusta. Sairaslomatilastoista voi päätellä uupumuksen ja kuormituksen lisääntyneen. Olemme kaikki kaupungin työntekijät omalta osaltamme olleet säästöjä aikaansaamassa, siitä kiitos meille kaikille! Ensi vuonna kaupungin taloudellinen tilanteen odotetaan parantuvan, joten säästötoimia on jo lievennetty. Yksittäisen työntekijän kannalta iloisin uutinen on varmaankin kesälomarahojen maksatuksen siirtyminen takaisin kesäkuulle paikallisella sopimuksella. (Työehtosopimuksen mukainen maksatusaika on elokuu, mutta paikallisella sopimuksella ne on Keravan kaupungilla maksettu kesäkuussa. Tänä vuonna työnantaja irtisanoi paikallisen sopimuksen, jolloin lomarahojen maksu siirtyi elokuulle.) Myös muilla työnantajilla työskentelevien jäsentemme vuosi on ollut muutosten ja kehittämisten vuosi, lama on tuntunut kaikilla työpaikoilla. Edunvalvonta on yhteistyötä monen ihmisen ja tahon kanssa, joista yksi pääluottamusmiehen työhön läheisimmin liittyvä on varapääluottamusmies, jonka roolia halutaan nyt muiden asioiden ohessa tuoda esille. Pääluottamusmies hoitaa jäsenten edunvalvontaa yhdessä ammattiyhdistyksen paikallisosaston hallituksen ja alakohtaisten luottamusmiesten, muiden ammattijärjestöjen, työnantajan edustajien sekä työsuojeluorganisaation kanssa. Pääluottamusmiehen lomaillessa tai sairastaessa, hänen sijaisekseen tulee varapääluottamusmies, jotta jäsenten edunvalvonta olisi kunnossa ympärivuotisesti.

8 Edunvalvonnassa jäsenten ensisijainen auttaja on alakohtainen luottamusmies, jolla on tietämys juuri kyseisen ammatin erityispiirteistä. Pääluottamusmiehellä voi olla suurempi tietämys pykälistä, joten hänen roolinsa on auttaa ja tukea alakohtaista luottamusmiestä. Toki kaikki jäsenten yhteydenotot ovat tervetulleita! Pääluottamusmies Tuula Komokallio Varapääluottamusmies Kaisa Ylinenpää

9 Virikkeen palsta Pusulan lomanviettopaikka on jäsentemme käytettävissä. Pusulan talkoisiin toivotaan ahkeria työmyyriä. Varaukset ja avaimet: Maire Mononen, Mairen loma - aikoina varaukset hoitaa Tuula Komokallio, Huomioi avainten haku ajoissa kesäaikana. Pusulan kuulumisia 2010 oli harvinaisen vilkas vuosi mökillämme. On ilo, että uusiakin jäseniä on löytänyt Pitkänokan. Aluetta on raivattu, että näkisi järven ja tuulikin pääsisi alueelle. Saunaan on uusittu kiuas ja nyt on tarjolla kipakoita löylyjä. Keväällä on uuden kompostorin hankinta, jonka sijoitamme pidemmälle metsän siimekseen. PUSULAN VUOKRAUS JA HINNAT Etusijalla jäsenet, jotka eivät ole aiemmin käyneet. Touko-syyskuussa yksi varaus/ jäsen/viikko. Varauksen peruutus viimeistään viikkoa ennen. Tätä myöhemmin peruttu tai käyttämätön varaus maksetaan kokonaisuudessaan. MÖKIT: 6e/vrk, 15e/viikonloppu, 30e/viikko AITAT: 2e/vrk, 7e/viikonloppu, 14e/viikko TELTTAPAIKAT: 1e/käyntikerta KOKO ALUE: varaukset maalis-huhtikuussa, vähimmäisvaraus kahdet avaimet eli neljä vuodepaikkaa. Lisäavaimet 35e/avain. Kaikki kuusi avainta (12 vuodepaikkaa) 300e/viikko. VIRIKKEEN TOIMINTASUUNNITELMA - teatteri keväällä, teatteriretki yöpymisen ja tutustumiskäynnin kera, Valamon retki, tiedotus JHL:stä kahvitarjoilun kera, Zumbaa sekä pikkujoulu Kevään teatteriretki: LAVA-AMMUNTAA 111; ; klo 19.00; Riihimäen teatteri. Ulla Tapanisen stay home - komiikkaa, joka pistää nauramaan. Bussimatkat + teatterilippu 15. Keravan aseman tilausajopysäkiltä klo Ilmoittautumiset mennessä, Tuulalle:

10 KESÄRETKI 2011 VALAMOON Lähtö Pe Kahvitauko Majoitus Lauantai Sunnuntai Keravan rautatieaseman tilausajopysäkiltä klo Lahden ja Mikkelin kautta kohti Savonlinnaa ja Kerimäkeä. Kahvitauko n. puolessa välissä matkaa, ABC Kuortti. Saapuminen Kerimälle ja majoittuminen Hotelli Herttuaan, iltasauna ja illallinen noutopöydästä. klo aamiainen klo lähtö Sortavalaan hotellista eväät mukaan klo lähtö Sortavalasta kantosiipialuksella Valamoon klo Valamossa 2 tunnin opastettu kierros klo lähtö Valamosta Sortavalaan klo lounas Hotelli Piipun pihassa klo kiertoajelu Sortavalassa klo paluumatka Kerimäelle alkaa n.klo illallinen Herttuassa Aamiaisen jälkeen huoneiden luovutus. Kotimatka alkaa Parikkalan, Imatran ja Lappeenrannan ja Lemin kautta kohti Helsinkiä. Lounas n. klo 13 kuuluisassa Lemin Säräpirtissä: Särä on tuhatvuotisen perinteen mukaisesti valmistettua lammasherkkua Lemiläiseen tapaan hitaasti nauttien ja niin monta kierrosta kuin maistuu. Etelä-Karjalan tunnettu perunapitäjä Lemi sijaitsee monen matkan varrella. Säräpirtti Kippurasarvi, jota isännöi Hietarannan perhe toisessa polvessa, on Suomen ainoa yhteen ruokalajiin erikoistunut ravintola. Matkan hinta 380 / jäsen, ei jäsen 425 /hlö. Ilmoittaudu 30.5 mennessä Tuulalle puh Hintaan sisältyy bussikuljetus Hki-Kerimäki-Hki bussikuljetus retkille majoitus valitussa huonetyypissä 2vrk aamiainen illallinen aamu- ja iltasauna+kuntosalin käyttö ohjelman retket ohjelman opastus ja kiertoajelut ohjelma hotellissa retkellä lounas+retkieväät menomatkan kahvi+sämpylä paluumatkan lounas ryhmäviisumi risteily Valamoon

11 Henkilöhaastattelussa Irene Vatjus Irene valikoitui haastattelun kohteeksi monivuotisena ammattiyhdistysaktiivina, joka nyt on "hylkäämässä" yhdistyksemme toiminnan. Haastattelijana Kaisa Ylinenpää. -Milloin tulit Keravan kaupungin palvelukseen? Aloitin työt Keravan kaupungilla vuoden 1980 alussa toimistovirkailijana. -Oletko syntyperäinen keravalainen vai muualta muuttanut? Muualta muuttanut, olen syntynyt Rovaniemen maalaiskunnassa 1957 ja muuttanut sieltä työn perässä etelämmäksi vuonna Keravalle muutin kesällä 1978 ja olen viihtynyt täällä oikein hyvin. -Mikä sai sinut kiinnostumaan ammattiyhdistystoiminnasta? Havaitsin työpaikallani edunvalvonnan tärkeyden ja halusin itsekin osallistua siihen. Jäsenasiainhoitajan "pestin" aloitin vuoden 2001 alussa. Alkuun kaikki oli tietenkin minulle vierasta, mutta koulutus luottamustehtävän hoitoon on ollut hyvää. Haluankin tässä kiittää JHL:n koulutustarjontaa, mielestäni se on erittäin laaja ja tukee paitsi edunvalvontaa, myös ammatillista osaamista. -Oletko toiminut aktiivina muuten? Olin välillä muutaman vuoden myös sihteerinä jäsenasioiden ohella. -Millaisena koet aktiivitoimijan roolin ay-liikkeessä? Se on antoisaa ja kehittävää. Uuden oppiminen pitää virkeänä, olen tutustunut uusiin ihmisiin, joita en ehkä olisi tavannut ilman aktiivin rooliani ja saanut paljon tietoa yhdistystoiminnan periaatteista ja käytännöistä. -Mikä sai sinut lopettamaan aktiivitoiminnan? Irtisanomiseni jälkeen olen alkanut harkitsemaan muuttoa takaisin pohjoiseen, juurilleni, enkä siksi voinut enää sitoutua jäsenasioiden hoitoon. Muut harrastukseni ovat helpommin mukana muuttavia. -Haluaisitko sanoa vielä jotain terveisiä? Kiitokset jäsenistölle, teidän kanssanne on ollut ilo työskennellä. Erittäin suuret kiitokset pääluottamusmies Tuula Komokalliolle, joka neuvotteli puolestani irtisanomisasiassani, samoin kuin kaikille liiton henkilöille, jotka minua auttoivat. Me puolestamme kiitämme Ireneä yhdeksän vuoden urakasta. Kanssasi on ollut mukava työskennellä ja toivotamme sinulle onnea ja menestystä jatkossa. Ehkäpä jonain päivänä törmäämme nimeesi jonkin pohjoisen yhdistyksen aktiivien joukossa.

12 Irtisanominen heikentyneen työkyvyn perusteella. Monet jäsenemme muistanevat lukeneensa lehdistä Irenen irtisanomisjutusta, mutta kaikille asia ei ole tuttu, joten tässä pieni kertaus tapahtuneesta. Irene työskenteli liikuntatoimessa toimistosihteerinä, työpaikkanaan jäähallin toimisto. Jäähallin ilma (kylmyys, vetoisuus) aiheutti hänelle fyysisiä oireita, joiden vuoksi hän joutui olemaan pois töistä. Sairauslomien syihin tai sairauksiin ei tässä kannata sen kummemmin syventyä, ne eivät ole olennaisia, vaan olennaista on tapahtumien järjestys / avunsaantikanavat ongelmien ilmetessä. Kun Irene alkoi epäillä työolojen pahentavan fyysisiä oireitaan, hän otti ensin yhteyttä työsuojeluasiamieheen ja työsuojeluvaltuutettuun. Työsuojelutarkastuksessa ei silloin todettu työympäristön olevan terveydelle haitallinen, myöhemmin jäähallin työskentelyolosuhteita on pidetty puutteellisina. Työnantajan halutessa irtisanoa Irenen heikentyneen työkyvyn perusteella, Irene otti yhteyttä pääluottamusmieheen, joka neuvotteli työnantajan edustajien kanssa. Neuvottelujen tarkoituksena oli löytää Irenelle sopivampi työpaikka kaupungin organisaatiosta. Neuvotteluavuksi pyydettiin myös JHL:n Etelä-Suomen aluetoimiston aluetoimitsija, mutta neuvottelut eivät johtaneet Irenen kannalta myönteiseen lopputulokseen, vaan Keravan kaupunki irtisanoi hänet. Irene pyysi paikalliselta ammattiyhdistysosastolta oikeusapua ja yhdistyksen hallitus päätti sitä hänelle anoa liiton lakiosastolta. Lakiosasto otti asian hoitaakseen ja riitautti irtisanomisen. Tuusulan käräjäoikeus tuomitsi syyskuussa 2010 irtisanomisen laittomaksi ja määräsi Keravan kaupungin maksamaan Irenelle korvauksena 16 kuukauden palkan. Tuomio ei ole vielä saanut lainvoimaa, koska Keravan kaupunki valitti tuomiosta. Juttu siis siirtyi hovioikeuteen, joka aikanaan tulee tekemään päätöksen asiasta.

13 208:n hallitus ja luottamusmiehet sekä yhteistyöjärjestöt hallitus : Partanen Jukka, pj Julkunen Taisto, varapj --- Komokallio Tuula, plm Ylinenpää Kaisa, varaplm Elo Merja, sihteeri (jätä viesti!) Lahtinen Olavi --- Pakarinen Terho --- Taskinen Riitta --- Tolonen Kirsi --- varajäsenet: Salminen Tuula Törmänen Eija --- Sairanen Merja jäsenasiainhoitaja: taloudenhoitaja: työsuojeluvaltuutettu: Ylinenpää Kaisa Hoffren Anne Sairanen Merja Luottamusmiehet Kaupunkitekniikka kuukausipalkkalaiset Ylinenpää Kaisa, Kaupunkitekniikka tuntipalkkalaiset Lahtinen Olavi, Kaupunkiympäristö / Kiinteistöhuolto Törmänen Eija, Keittiöhenkilöstö Kuusela Mirja, Päivähoito Liukolampi Marja, Perhepäivähoitajat Tolonen Kirsi, Koulunkäyntiavustajat Elo Merja, Keskushallinto Uimonen Tarja, Sosiaali- ja Terveysvirasto pääluottam.mies, Vapaa-aika ja ympäristövirasto pääluottam.mies, Keravan Energia Oy Yli-Villamo Joni, Seurakunta Marjamaa Kaija, SAK:n paikallisjärjestö edustaa Komokallio Tuula, varalla Pakarinen Terho JHL:n yhteisjärjestö edustaa Komokallio Tuula, varalla Pakarinen Terho ja Ylinenpää Kaisa, varalla Taskinen Riitta TSL:n opintojärjestö edustaa Partanen Jukka, varalla Elo Merja Tuusulan työläiskotimuseon kannatusyhdistys edustaa Komokallio Tuula, Partanen Jukka ja Salminen Tuula

14 Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry Vaihde: Käyntiosoite: Faksi: Sörnäisten rantatie HELSINKI Puheenjohtaja Tuire Santamäki - Vuori JHL:ssä on jäseniä n Meitä työskentelee järjestöissä, kunnissa, kuntayhtymissä, liikelaitoksissa, oppilaitoksissa, seurakunnissa, valtiolla ja yhtiöissä. Edunvalvonta on ykkösetu Oikeusapua jäsenille Vähennyskelpoinen jäsenmaksu Vakuutettu jäsen Kaikki jäsenet Turvassa: sisältää matkustajavakuutuksen ja tapaturmavakuutuksen. Mahdollisuus lomailla edullisesti liiton omissa lomapaikoissa. Runsaasti muita alennuksia ja etuja (ks. jäsenlehdestämme) Erilaisia koulutuksia: edunvalvontaa sekä harrastustoimintaa (näkyvät koulutusoppaassa, joka löytyy kokonaisuudessaan liiton nettisivuilta ja ilmestyy osina jäsenlehti Motiivissa) LISÄKSI OMAN YHDISTYKSEN TARJOAMIA ETUJA: - edullinen kesänviettopaikka Pusulassa - ns. lehtiseteli - liikuntasetelien tukeminen ainoana ammattiyhdistyksenä Keravalla - jäsenhintaisia retkiä Virikkeen järjestämänä - jäseniltoja teemoineen KERAVA KUULUU JHL:N ETELÄ-SUOMEN ALUETOIMISTOON Hämeenkatu 25-27, Riihimäki, p ; KERAVAN HYVINVOINTI JHL:N JÄSENNUMERO LIITOSSA ON 208

15 JHL KURSSIT 2011 alkuvuosi * TALOUDENHOITAJA - taloud.hoitajalle & hänen varalle/pj:lle -Raseborg * LUOTTAMUSMIES III - I- ja II- osion käyneille - Raseborg.. * LUOTTAMUSMIES I / ETELÄ-SUOMI - aloittaville - Scandic hotelli, Riihimäki * OPINTOSIHTEERI - Raseborg * SIHTEERI - Raseborg * KOULUTIEDOTTAJAN VERKKOKURSSI *LUOTTAMUSMIES II; KUNTA - Raseborg (seuraava ) * JÄSENASIAINHOITAJA - Raseborg * LUOTTAMUSMIES IIIB; KUNTA rakennemuutokset - Raseborg * LUOTTAMUSMIESTEN AJANKOHTAISPÄIVÄ - Järvenpää talo LUOTTAMUSMIES III C; KUNTA paikallinen sopiminen - Raseborg * TYÖSUOJELUN PERUSKURSSI - Raseborg * KIRKON LUOTTAMUSMIESTEN TÄYDENNYSKURSSI -Raseborg * LUOTTAMUSMIES II; YKSITYISET (EK, LTY, PTY) -Raseborg * LUOTTAMUSMIES; PERUSKURSSI; tuntipalkkaisten TES -Raseborg * EDUNVALVONNAN JA YHTEISTOIMINNAN JOHDANTOKURSSI -Raseborg

Keravan hyvinvointi JHL ry os. 208 JÄSENTIEDOTE 2010

Keravan hyvinvointi JHL ry os. 208 JÄSENTIEDOTE 2010 Keravan hyvinvointi JHL ry os. 208 JÄSENTIEDOTE 2010 Syystapahtuma järjestettiin Keinukalliolla 19.9.2009 Kuva: Terho Pakarinen JÄSENTAPAHTUMA KEINUKALLIOLLA 19.9.2009 Kauniina syyskuisena lauantaina kokoonnuimme

Lisätiedot

HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN ammattiosasto 005 ry:n

HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN ammattiosasto 005 ry:n HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN ammattiosasto 005 ry:n TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTA-AJATUS TARKOITUSTAAN VARTEN AMMATTIOSASTO; Hoitaa sääntöjen määräämien asioiden lisäksi jäsenasioiden, vapaa-ajan ja

Lisätiedot

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3.

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3. JYTT ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 JYTT ry toimii jäsentensä ammatillisten, taloudellisten, sosiaalisten, koulutuksellisten ja oikeudellisten etujen puolesta. Osaston toiminnan tavoitteena on inhimillinen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 877 henkilöä (12.11.14 tilanne) Jäsenten ammattialat Jäsenten työpaikat: toimisto, puhtauspalvelu, tekniikka, ravintohuolto, hoitotyö, Tikkamäki,

Lisätiedot

17.12.2010. JÄRJESTÄJÄ AIKA PAIKKA KURSSI LUOTTAMUSMIESKOULUTUS JHL ry 10.01. 14.01. Raasepori Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdantokurssi, 5 pv

17.12.2010. JÄRJESTÄJÄ AIKA PAIKKA KURSSI LUOTTAMUSMIESKOULUTUS JHL ry 10.01. 14.01. Raasepori Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdantokurssi, 5 pv 1 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL RY AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2011 KUNTASEKTORIN SOPIMUSKOULUTUS VUONNA 2011 JÄRJESTÄJÄ AIKA PAIKKA KURSSI LUOTTAMUSMIESKOULUTUS 10.01. 14.01. Raasepori Edunvalvonnan

Lisätiedot

Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015

Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015 14.11.2014 Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015 Yksityinen sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2015 - JHL YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ

Lisätiedot

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry Ay-koulutustilaisuudet vuonna 2010

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry Ay-koulutustilaisuudet vuonna 2010 9.12.2009 1 (13) Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry Ay-koulutustilaisuudet vuonna 2010 Kuntasektorin sopimuskoulutus vuonna 2010 JHL ry Luottamusmieskoulutus 2010 JHL 11. 13.1.2010 Raasepori

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 22/2008 liite 4. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n ay-koulutustilaisuudet vuonna 2009

KT Yleiskirjeen 22/2008 liite 4. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n ay-koulutustilaisuudet vuonna 2009 18.12.2008 1 (10) Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n ay-koulutustilaisuudet vuonna 2009 Luottamusmieskoulutus 12. 16.1. Raasepori johdantokurssi, 5 pv 25. 29.5. Raasepori johdantokurssi, 5

Lisätiedot

28.11.2012 Yleiskirjeen 16/2012 liite 4

28.11.2012 Yleiskirjeen 16/2012 liite 4 Kunta-alan Unioni/ JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL RY AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2013 KUNTASEKTORIN SOPIMUSKOULUTUS VUONNA 2013 LUOTTAMUSMIESKOULUTUS 14.01. 18.01. Raasepori Edunvalvonnan

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 Hyvääsyksynalkuakaikillejäsenillemme! KävimmeelokuunlopussaretkelläPorvoossajaHangossa.Oliupeasääjamuutenkin reissuolionnistunut.kuvassaistunmustionlinnankartanonportaikolla.enollutkäynytsiellä

Lisätiedot

JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237

JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237 JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237 jäsentiedote 1/2016 KOTISIVUT: www.janakkala.jhlyhdistys.fi HALLITUS puheenjohtaja NIINA LAAKSONEN 0400 882568 niina.laaksonen@janakkala.fi varapuheenjohtaja HEIDI VILKMAN

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

KTV RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2006 Kunta-alan ammattiliitto KTV ry (JHL-Julkisten ja hyvinvointialojen liitto)

KTV RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2006 Kunta-alan ammattiliitto KTV ry (JHL-Julkisten ja hyvinvointialojen liitto) KTV RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2006 Kunta-alan ammattiliitto KTV ry (JHL-Julkisten ja hyvinvointialojen liitto) Luottamusmieskoulutus JHL " 16.-20.1. KarjaaL Luottamusmiestiedon peruskurssi, 5

Lisätiedot

JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237

JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237 JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237 jäsentiedote 1/2015 KOTISIVUT: www.janakkala.jhlyhdistys.fi HALLITUS puheenjohtaja NIINA LAAKSONEN 0400 882568 niina.laaksonen@janakkala.fi varapuheenjohtaja HEIDI VILKMAN

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimisto-, hallinto- ja IT-alan ammattilaiset Toimintasuunnitelma 2014 Carita Bardakci 14.11.2013 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Toimisto-, hallinto ja IT-alan ammattilaiset 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. JOHDANTO

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 20.11.2014

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 20.11.2014 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 EK - SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2015 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 26.01. 30.01. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ 16.12.2009 1 (13)

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ 16.12.2009 1 (13) KESKUSJÄRJESTÖ 16.12.2009 1 (13) EK - SAK -KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2010 Luottamusmiesten peruskurssi (5 päivää ja 3 päivää) 1. 25.01. 29.01. Yleinen 2. 01.02. 05.02. Kemianliitto

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Kokoava voima, joka nostaa hyvinvoinnin ammattilaiset arvoonsa. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Kokoava voima, joka nostaa hyvinvoinnin ammattilaiset arvoonsa. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2013 Kokoava voima, joka nostaa hyvinvoinnin ammattilaiset arvoonsa Joensuun seudun JHL 310 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1 (10) TOIMIHENKILÖT 2012-2013 (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1.10.2015 Kuopion kaupungin JHL 862 toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallinen tila Yhdistyksen toiminnallinen tila Jäsenmäärä Yhdistyksen

Lisätiedot

KT 3.12.2014 Yleiskirjeen 14/2014 liite 2

KT 3.12.2014 Yleiskirjeen 14/2014 liite 2 Luottamusmieskoulutus Johdantokurssit /JHL ry 12.1. - 16.1. Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdanto, 5 pv /JHL ry 1.6. - 5.6. Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdanto, 5 pv /JHL ry 23.3. - 25.3. Edunvalvonnan

Lisätiedot

KT 30.11.2015 Yleiskirjeen 15/2015 liite 2

KT 30.11.2015 Yleiskirjeen 15/2015 liite 2 Luottamusmieskoulutus Johdantokurssit 18.1. - 22.1. JHL-opisto, Helsinki Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdanto, 5 pv 30.5. - 3.6. JHL-opisto, Helsinki Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdanto, 5 pv

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

28.11.2013 Yleiskirjeen 18/2013 liite 4

28.11.2013 Yleiskirjeen 18/2013 liite 4 Kunta-alan Unioni 13.1. 17.1. JHL-opisto, 24.3. 26.3. JHL-opisto, 2.6. 4.6. JHL-opisto, 25.8. 27.8. JHL-opisto, 8.12. 10.12. JHL-opisto, 27.1. 31.1. JHL-opisto, 3.3. 7.3. JHL-opisto, 7.4. 11.4. JHL-opisto,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Työmarkkinoiden pelikenttä

Työmarkkinoiden pelikenttä Työmarkkinoiden pelikenttä Luennon sisältö Työmarkkinajärjestöt Palkansaajien keskusjärjestöt Työnantajien keskusjärjestöt Ammattiliitto Luottamusmiesjärjestelmä Paikallinen toiminta Toimihenkilökeskusjärjestö

Lisätiedot

JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL RY AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2012

JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL RY AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2012 1 (13) JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL RY AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2012 KUNTASEKTORIN SOPIMUSKOULUTUS VUONNA 2012 JÄRJESTÄJÄ ALKAA LOPPUU PAIKKA KURSSI LUOTTAMUSMIESKOULUTUS /JHL ry 16.01.

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 6.11.2015

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 6.11.2015 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2016 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 01.02. 05.02. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto

Lisätiedot

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. 2 (7) Yleistä Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. Lisäksi hallituksen tavoitteena oli kehittää yhdistystoimintaa

Lisätiedot

Jäsentiedote 4 Toukokuu 2014

Jäsentiedote 4 Toukokuu 2014 Jäsentiedote 4 Toukokuu 2014 865 Vantaan JHL ry Tikkuraitti11 A 10, 3. krs 01300 Vantaa www.vantaanjhl865.jhlyhdistys.fi Puheenjohtajan ajatuksia Keväinen aurinko lämmittää mukavasti ja pääsiäinen tulossa,

Lisätiedot

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jäsentiedote 1 Hallituksen kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Jyty Varkaus ry:n jäsenkampanja 4 Itä-Suomen alueen Työhyvinvointi-seminaari 22. - 23.11.2014 Vuorelan

Lisätiedot

Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin:

Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin: Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin: Sinä olet jäsen ammattiosastossa eli Jyväskylän Kirjatyöntekijäin Yhdistyksessä (JKY) JKY ja noin 300 muuta ammattiosastoa ovat

Lisätiedot

edustajistovaalit 2012 Ja Hyvinvointi Lisääntyy

edustajistovaalit 2012 Ja Hyvinvointi Lisääntyy edustajistovaalit 2012 AANESTa Ja Hyvinvointi Lisääntyy edustajistovaalit koko suomessa Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n edustajistovaalit järjestetään 12. - 28.3.2012. Vaaleissa Suomen suurin

Lisätiedot

Yksityinen sosiaalipalveluala. Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2010 26.11.2009 YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ KURSSEISTA

Yksityinen sosiaalipalveluala. Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2010 26.11.2009 YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ KURSSEISTA 26.11.2009 Yksityinen sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2010 YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ KURSSEISTA 1. LUOTTAMUSMIESKOULUTUS Peruskurssit, 2 kpl - Luottamusmieskurssi

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1 / 2012

JÄSENTIEDOTE 1 / 2012 JÄSENTIEDOTE 1 / 2012 208 Keravan hyvinvointi JHL ry EDUSTAJISTOVAALIT 12. - 28.3.2012 - Äänestä ja voita! Vaaleissa arvotaan äänestäneiden JHL 208 jäsenten kesken kolme 50 euron arvoista lahjakorttia

Lisätiedot

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015 Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015 2 Hyvä jäsen Nykyinen hallitus on toiminut kaksi vuotta, joten meillä on edessä syyskokouksessa 4.11.2015 toimihenkilöiden valinta vuosille

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010

Lisätiedot

Ilmoitus poliittisesta työtaistelusta, JHL:n yhdistykset Päivitetty 17.9. klo 12

Ilmoitus poliittisesta työtaistelusta, JHL:n yhdistykset Päivitetty 17.9. klo 12 Ilmoitus poliittisesta työtaistelusta, JHL:n yhdistykset Päivitetty 17.9. klo 12 Etelä-Suomi Kiljavan opiston henkilökunta JHL ry 440 18.9. klo 7.00-19.00 Kattaa JHL:n sopimusalat, ei koske virkamiehiä

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa.

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa. Liittymällä Sähköliiton jäseneksi olet hyvässä seurassa. Meitä sähköliittolaisia on noin 36 000 ajamassa parempia työehtoja kaikille. Meitä on niin rakennustyömailla, voimalaitoksissa ja tehtaissa kuin

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA TORJUNTAVOITTOJA JA BANAANIPOTKUJA ROHKEITA PELINAVAUKSIA JYTY PELAA SUJUVASTI MONILLA PELIKENTILLÄ JA TEKEE ROHKEITA PELINAVAUKSIA JÄSENTENSÄ HYÖDYKSI. ME EMME TYYDY VAIN TURVAAMAAN

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 11.11.2013

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 11.11.2013 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2014 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 20.01. 22.01. Rakennusliitto 1. jakso (Tampere,

Lisätiedot

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta HOLLOLAN JHL Jäsenkirje 2016 Puheenjohtajalta Vuosi alkoi muutoksin yhdistyksessämme, uusina jäseninä aloitti Padasjoen JHL:läiset TERVETULOA! Työnantaja vaihtui Hämeenkoskelaisilla kuntaliitoksen myötä

Lisätiedot

YHTEISTOIMINNAN JA TYÖSUOJELUN JÄRJESTÄMINEN ITÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1.2014 ALKAEN

YHTEISTOIMINNAN JA TYÖSUOJELUN JÄRJESTÄMINEN ITÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1.2014 ALKAEN 2 1. YHTEISTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT Yhteistoiminnan taustaa Yhtymähallituksen päätös 21.6.2006/ 82 vanha sopimus irtisanottiin 31.7.2007 tilalle valtakunnallinen yhteistoimintalaki 2007 / 449

Lisätiedot

RAAHEN JHL ry 055 TOIMINTAKERTOMUS 2014

RAAHEN JHL ry 055 TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Yhdistyksen 74. toimintavuosi pyörähti käyntiin osaavien aktiivitoimijoiden johdolla. Hallitukseen on kuulunut puheenjohtajan lisäksi kymmenen (10) jäsentä; Pyhäjoelta, Vihannista,

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNKI 1/5. Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt.

KAJAANIN KAUPUNKI 1/5. Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt. KAJAANIN KAUPUNKI 1/5 SOPIMUS YHTEISTOIMINTAORGANISAATIOSTA Sopijaosapuolet: Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt. Tällä sopimuksella sovitaan työnantajan

Lisätiedot

Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015

Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015 Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015 Yhteisökoordinaattori Soile-Maria Linnemäki / Yhdistysverkosto Pj. Jonna Marttinen / Kinnarin koulun vanhempainkerho Pj. Terttu Kanninen / Luodaan Yhdessä ry OTA KORTTI

Lisätiedot

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY Monta hyvää syytä liittyä Jytyyn! Turvasi on taattu lomautus- ja työttömyystilanteissa. Ammatillinen edunvalvonta. Palkka- ja muita työsuhdeasioitasi edistetään

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2016 Hyvinkään Sähköalantyöntekijäin ammattiosasto ry Kokoustila: Kutomokatu 5 H 33-34, 05820 Hyvinkää E-Mail: ammattiosasto013@gmail.com

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 (12) SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ 15.11.2010

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 (12) SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ 15.11.2010 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 (12) EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2011 Luottamusmiesten peruskurssi (5 pv, 3 pv, 3+2 pv) 1. 24.01. 28.01. Auto- ja Kuljetusalan

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

2 Luottamusmiehet ja luottamusmiespalkkiot (palkkatekijätunnus TI:315, YK:04258)

2 Luottamusmiehet ja luottamusmiespalkkiot (palkkatekijätunnus TI:315, YK:04258) 1 (6) Tiehallinnon luottamusmiessopimus 1 Sopimuksen soveltamisala Tiehallinnon ja tämän sopimuksen allekirjoittajajärjestöjen välisessä luottamusmiestoiminnassa noudatetaan tämän sopimuksen määräyksiä.

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

Super TYKS:n ao 607 VUOSISUUNNITELMA 2015

Super TYKS:n ao 607 VUOSISUUNNITELMA 2015 Super TYKS:n ao 607 VUOSISUUNNITELMA 2015 SUPER TYKS:n ao 607 VUOSISUUNNITELMA 2015 2(5) AO:N HALLITUS JA KOKOONTUMINEN Hallitus toiminnan suurin haaste vuoden 2015 aikana on saada uusia toimijoita ammattiosaston

Lisätiedot

Löydä oma ammattiliittosi. www.liitot.fi

Löydä oma ammattiliittosi. www.liitot.fi Löydä oma ammattiliittosi www.liitot.fi Miksi juuri sinun kannattaa liittyä ammattiliittoon? Ammattiliiton toiminnan ydin on työpaikoilla, jossa ammattiliittojen ja työnantajien yhdessä sopimia työehtoja

Lisätiedot

YLEISKIRJEN 24/2007 LIITE 4 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL RY AY KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2008

YLEISKIRJEN 24/2007 LIITE 4 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL RY AY KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2008 KT 1 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL RY AY KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2008 Luottamusmieskoulutus 21.1.-25.1.2008 Karjaa Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan 19.5.-23.5.2008 Karjaa Edunvalvonnan ja

Lisätiedot

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous 24. 25.10.2015 Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi Kokouksen asialista on tämän kutsun liitteenä. A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 24. 25.10.2015

Lisätiedot

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin tekijöiden yhteinen edunvalvoja. Raahen JHL 055 on perustettu joulukuussa vuonna 1940 (KTV).

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin tekijöiden yhteinen edunvalvoja. Raahen JHL 055 on perustettu joulukuussa vuonna 1940 (KTV). 22.3.2011 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 YLEISTÄ Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin tekijöiden yhteinen edunvalvoja. Raahen JHL 055 on perustettu joulukuussa vuonna 1940 (KTV). Yhdistyksen

Lisätiedot

JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013

JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013 JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013 KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY Lähetettiin syyskuussa kaikille Jytyn jäsenille, joiden sähköpostiosoitteet olivat jäsenrekisterissä. Vastauksia yhteensä

Lisätiedot

- Raahen seutukunnan paikallisjärjestön ( RAPJ ) toiminnasta tiedottaminen ja sen toiminnan kehittämiseen osallistuminen

- Raahen seutukunnan paikallisjärjestön ( RAPJ ) toiminnasta tiedottaminen ja sen toiminnan kehittämiseen osallistuminen 14.11.2011 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Toiminnan painopisteitä ja tavoitteita - paikallisen edunvalvonta- ja työsuojeluorganisaation toimintaedellytysten ja toimintakyvyn kehittäminen ja vahvistaminen,

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN!

TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN! KOKOUSKUTSU 16.9.2008 TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN! 30 vuotta täyttävä Keski-Uudenmaan Sukeltajat isännöi tänä vuonna Liiton syyskokousta. Ohjelmaa on luvassa koko viikonlopulle juhlaseminaarin,

Lisätiedot

TTYHY:n jäsenkysely 2014

TTYHY:n jäsenkysely 2014 TTYHY:n jäsenkysely 2014 1. Oletko saanut yhdistyksestä tarvitsemaasi apua tai palvelua? Kerrotko missä onnistuimme tai mitä jäit kaipaamaan. en Rakenneuudistus: työsopimukseen lisätty koeaika tiettyyn

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin

Lisätiedot

Yhdistys tukee virastojen yt-elimissä toimivien jäsentensä työtä. Kaupunginkirjastossaalkaa kokoontua järjestöneuvottelukuntaa (JN) vastaava elin.

Yhdistys tukee virastojen yt-elimissä toimivien jäsentensä työtä. Kaupunginkirjastossaalkaa kokoontua järjestöneuvottelukuntaa (JN) vastaava elin. HELSINGIN KIRJASTO- J A KULTTUURITYÖNTEKIJÄT JHL ry / JHL 121 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Syyskokous 24.11.2010 - käsitelty hallituksen kokouksessa 16.11. Yleistä Helsingin kirjasto- ja kulttuurityöntekijät

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

Raahen JHL ry 055 TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Raahen JHL ry 055 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Toiminnan painopisteitä ja tavoitteita - paikallisen edunvalvonta- ja työsuojeluorganisaation toimintaedellytysten ja toimintakyvyn kehittäminen ja vahvistaminen, tavoitteena pitää mahdollisimman kattava

Lisätiedot

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta! Puheenjohtaja Sihteeri Taiteellinen johtaja Helena Toivanen Irma Pakarinen Rita Varonen Laulutalo, Kauppakatu 51 Laulutalo, Kauppakatu 51 Kilpisenkatu 14 a 13 80100 Joensuu 80100 Joensuu 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

TSN:n luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät

TSN:n luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Ammattiyhdistyskoulutukset sosiaalipalvelualalla 2014 Ohessa ovat palkanmaksun piiriin hyväksytyt ammattiyhdistyskurssit, joista on sovittu sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen allekirjoittajajärjestöjen

Lisätiedot

Osastojen sihteerien, jäsensihteerien ja urheiluvastaavien koulutuspäivät 1 pv

Osastojen sihteerien, jäsensihteerien ja urheiluvastaavien koulutuspäivät 1 pv Koulutus 2016 VML:n järjestämät koulutukset Puheenjohtajapäivät 2 pv Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen koulutuspäivät 2 pv Osastojen sihteerien, jäsensihteerien ja urheiluvastaavien koulutuspäivät

Lisätiedot

Muutokset hyväksyttyyn vuoden 2015 ay-koulutukseen/ JUKO ry

Muutokset hyväksyttyyn vuoden 2015 ay-koulutukseen/ JUKO ry Yleiskirjeen 8/2015 liite 1 Muutokset hyväksyttyyn vuoden 2015 ay-koulutukseen/ JUKO ry JUKO 23. 24.4. peruutettu Tampere Plm- peruskurssi JUKO JUKO 7.-8.5. peruutettu Hämeenlinna Yhteistoimintakurssi

Lisätiedot

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Tutkija Jouni Puumalainen 20.01.2015 27.1.2015 1 Selvityksen toteuttaminen - Sähköinen kysely - Neljässä maassa: Suomi, Norja, Ruotsi, Islanti

Lisätiedot

Sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2016 - JHL

Sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2016 - JHL 18.11.2016 Sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2016 - JHL YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ KURSSEISTA 1. LUOTTAMUSMIESKOULUTUS Peruskurssit, 3 kpl - Uuden luottamusmiehen

Lisätiedot

6. Käsitellään yhdistyksen tilit edelliseltä tilikaudelta ja toiminnantarkastajan

6. Käsitellään yhdistyksen tilit edelliseltä tilikaudelta ja toiminnantarkastajan VUOSIKOKOUKSEN ASIALISTA I Kokouksen järjestäytyminen 1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri. 2. Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja ääntenlaskijaa. 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

Lisätiedot

Vantaan JHL ry Tikkuraitti11 A 10, 3. krs 01300 Vantaa www.vantaanjhl865.jhlyhdistys.fi. Jäsentiedote 2 Helmikuu 2014

Vantaan JHL ry Tikkuraitti11 A 10, 3. krs 01300 Vantaa www.vantaanjhl865.jhlyhdistys.fi. Jäsentiedote 2 Helmikuu 2014 Vantaan JHL ry Tikkuraitti11 A 10, 3. krs 01300 Vantaa www.vantaanjhl865.jhlyhdistys.fi Jäsentiedote 2 Helmikuu 2014 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Ajatuksia puheenjohtajalta Vantin Pääluottamusmies ja luottamusmiesten

Lisätiedot

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta

Lisätiedot

Tiedote 3/2014 Julkaisija JHL 567 hallitus

Tiedote 3/2014 Julkaisija JHL 567 hallitus Tiedote 3/2014 Julkaisija JHL 567 hallitus Puheenjohtajan tervehdys Hei jäsen! Kuntataloudet ovat kautta maan kovassa myllerryksessä valtakunnan työllisyystilanteen edelleen heikentyessä ja laman/taantuman

Lisätiedot

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 11.11.2015 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 11.11.2015 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 11.11.2015 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Edunvalvontajaoston perinteinen tehtävä on toimia ammattiosaston

Lisätiedot

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Paremman avioliiton jatkoseminaari Hartolassa 26.-27.11.2011 Ilmoittaudu www.parempiavioliitto.fi www.hnmky.fi Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Linna-hotelliin ja Hartolaan 26.-27.11.2011. Nyt on

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 71 vuotta 15.12.2011 www.rkl.fi 1(4) 29.08.2011 Jäsentiedote 3 / 2011 Syksyn 2011 toiminta Kuukausikokoukset ja vuosikokous on keskiviikkoisin Scandic Hotels,

Lisätiedot

8:30 10:00 Moottoritekniikan uusin kehitys ja keinot päästöjen hillitsemiseksi, tekniikan tohtori Juhani Laurikko

8:30 10:00 Moottoritekniikan uusin kehitys ja keinot päästöjen hillitsemiseksi, tekniikan tohtori Juhani Laurikko Perjantai 13.03.2009 Ympäristöystävällinen autotekniikka koulutuspäivä: Koulutuskeskus Salpaus Auditorio, Vipusenkatu 5 A, 15230 Lahti Kurssin hinta SATL:n jäsenille 150 euroa ja muille 180 euroa (alv

Lisätiedot

KirjautuminenPro+ PIKA OPAS PRO+ KÄYTTÖÖN

KirjautuminenPro+ PIKA OPAS PRO+ KÄYTTÖÖN KirjautuminenPro+ 1) Ammattiliitto Pro:n sivuilla, sivun oikeassa reunassa on Pro+ jäsenille. 1) Klikkaamalla logoa, pääset kirjautumaan Pro+ sivuille. Oman profiilin julkaisu Pro+ 2) 2) Kun olet kirjautunut

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2015 Hyvinkään Sähköalantyöntekijäin ammattiosasto ry Kokoustila: Kutomokatu 5 H 33-34, 05820 Hyvinkää E-Mail: ammattiosasto013@gmail.com

Lisätiedot

Hyvä JHL:n jäsen, TERVETULOA TSL:n koulutuksiin myös vuonna 2016

Hyvä JHL:n jäsen, TERVETULOA TSL:n koulutuksiin myös vuonna 2016 Hyvä JHL:n jäsen, TERVETULOA TSL:n koulutuksiin myös vuonna 2016 Ilmoittautumiset http://www.tsl.fi/koulutus/kurssit/ tai puh. 020 745 7611 tai neuvonta@tsl.fi JHL tukee jäsentensä osallistumista maksamalla

Lisätiedot

on hyvinvoinnin tekijöiden yhteinen edunvalvoja. Raahen JHL ry 055 on perustettu joulukuussa vuonna 1940 (KTV).

on hyvinvoinnin tekijöiden yhteinen edunvalvoja. Raahen JHL ry 055 on perustettu joulukuussa vuonna 1940 (KTV). 24.3.2012 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 on hyvinvoinnin tekijöiden yhteinen edunvalvoja. Raahen JHL ry 055 on perustettu joulukuussa vuonna 1940 (KTV). Yhdistyksen toimintakausi 2011 alkoi syyskokouksessa

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...

Lisätiedot

HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN ammattiosasto 005 ry:n TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Osaston puheenjohtaja Arto Suutarinen Varapuheenjohtaja Juha Konttinen

HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN ammattiosasto 005 ry:n TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Osaston puheenjohtaja Arto Suutarinen Varapuheenjohtaja Juha Konttinen 1 HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN ammattiosasto 005 ry:n TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Osaston puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Juha Konttinen Sihteeri Varasihteeri Pekka Tiimo Hillevi Lehmusjärvi Taloudenhoitaja

Lisätiedot

TSN koulutus 2015 /Yksityinen terveyspalveluala. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät. 26.11.2014 Neuvottelutulos

TSN koulutus 2015 /Yksityinen terveyspalveluala. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät. 26.11.2014 Neuvottelutulos 26.11.2014 Neuvottelutulos TSN koulutus 2015 /Yksityinen terveyspalveluala PAIKKA KURSSI Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Super 24.-25.3. Yksityissektorin neuvottelupäivät Super 12.-13.11.

Lisätiedot

VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) AMMATTIOSASTO 250 RY. 13.10.2014

VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) AMMATTIOSASTO 250 RY. 13.10.2014 VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) VANAJAN METALLITYÖVÄEN 2(6) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 SISÄLLYS 1 AMMATTIOSASTO 250 2 EDUNVALVONTA 3 TYÖSUOJELU 4 SISÄISET JÄRJESTÖTEHTÄVÄT 5 NEUVOTTELUKUNTA 6 KONSERNIYHTEISTYÖ

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/20

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/20 SYYSKOKOKOUS Tiistai 24. marraskuuta 2015 klo 18.00 Valtuustotalon kahvio, Espoon keskus KOKOUSILLAN AVAUS, Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokousillan. VIERAILIJAN PUHEENVUORO Juhana Harju, viestintäpäällikkö

Lisätiedot

KILJAVAN OPISTON KURSSiKALENTERI 2015

KILJAVAN OPISTON KURSSiKALENTERI 2015 KILJAVAN OPISTON KURSSiKALENTERI 2015 Ota talteen! Runsaasti työelämän kehittämiseen, edunvalvontaan ja erilaisia harrastustoimintaan liittyviä koulutuksia. Ilmoittaudu heti! KILJAVAN OPISTON KURSSIT 2015

Lisätiedot