LETKU. Tampereen aluepelastuslaitoksen henkilöstölehti 4/4 2007/joulu LETKU & LAASTARI

Transkriptio

1 LETKU & LAASTARI Tampereen aluepelastuslaitoksen henkilöstölehti 4/4 2007/joulu LETKU & LAASTARI 1

2 Tässä lehdessä : Sivu 3 Päätoimittajan palsta Sivu 4 Eläkejuhlia Sivu 5 Ansioituneiden nuorten palkitseminen Sivu 6 Pelastusjohtajan joulutervehdys Sivu 7 Mwanzalaisia vieraita Sivu 8 Joulu - valon aika. Elja-Pekka Erkkilän joulutervehdys Sivu 10 Kun Tampere Bobrikoville palokunnan mallia näytti Sivu 12 Entisajan jouluna ei oltu uusavuttomia Sivu 13 Keskuspaloaseman henkilöstöjärjestelyt Sivu 14 Tulikettu turvaa -tapahtuma Sampolassa Sivu 16 Henkilöstöfoorumi Ikaalisissa Sivu 17 Palomiehen työssä jaksaminen Sivu 18 Poliisin ja palokunnan yhteistyö Sivu 21 Hannun palsta Sivu 22 Kahvakuula Sivu 23 Savusukellustestaajat koulutuspäivillä Sivu 25 Kaakon-Pirkanmaan päällystö Sivu 26 Taittajan taival Sivu 26 Sivu 7 Sivu 12 Sivu 14 Letku & Laastari Tampereen aluepelastuslaitoksen rahoittama henkilöstölehti Päätoimittaja: tiedotuspäällikkö Veijo Kajan Toimituskunta: palomestari Mika Kupiainen, palopäällikkö Hannu Tähtö, palomestari Tapio Liesko, palomies Harri Puttonen, palomestari Risto Salonen, ensihoitaja Sanna Kauppinen Ulkoasu ja taitto: paloesimies Matti Syrjä Kansikuva/takasivu: palomies Petri Remsu / paloesimies Matti Syrjä Paino: ColorOffset Painomäärä: 900 kpl Ilmestymiskuukaudet: maaliskuu, kesäkuu, lokakuu ja joulukuu 2

3 vastuunsa kantamaan. Ja ennen kuin lopulliset vastuunkantajat löydetään, joutuu moni syytönkin julkisen paineen alaiseksi Miksi me ehdoin tahdoin lisäisimme tuota taakkaa? Kuka haluaa heittää ensimmäisen kiven? Tiedotuspäällikkö Veijo Kaján Suomen itsenäisyyden 90-vuotista taivalta juhlittiin täällä Tampereen naapurikunnassa melko eri tavalla kuin muina vuosina. Ihmiset jonottivat vettä. Se miksi he sitä jonottivat on mediassa jo moneen kertaan tullut esille. En halua enää hämmentää juttua enkä halua arvioida mikä ja miksi meni pieleen. Minua jutun käsittelyssä ihmetytti se raivo, jolla yleisö reagoi vahingon aiheuttaneisiin henkilöihin. Tuo kostonhalu oli luettavissa paikallisesta valtamediasta. Lehden gallupissa kysyttiin johdattelevasti, riittääkö kaupungin julkinen anteeksipyyntö kuittaamaan aiheutetut vahingot. 90 % vastasi ei, 10 % kyllä. En tiedä, miksi tuota kannatti edes kysellä. Kyllähän jokainen sen ymmärtää, että ei julkinen anteeksipyyntö tarkoita sitä, että vastuunkantajat tällä selviävät. Tuo julkinen anteeksipyyntö oli nyt vähintä, mitä siinä tilanteessa voitiin tehdä. Lehden kyselyinto osoitti, että tekivätpä Nokian viranomaiset mitä tahansa, se oli väärin. En tarkoita tällä kannanotolla sitä, että puolustaisin vastuunkantajia. Tarkoitan tällä sitä, että asiat täytyy ensin tutkia ja selvittää, mikä oli lopullinen syy ja kuka oli vastuussa. Kun gallup tehtiin, mitään varmaa tietoa ei ollut. Oli vain Aamulehden toimittajien oma päätelmä syyllisistä. Kannattaako tiedotusvälineiden lietsoa kostonhenkeä jo etukäteen? Asian halusin ottaa esille näin joulun aikaan, jotta osaisimme aina välillä asettua toisten asemaan. Kaikille sattuu virheitä ja jokainen varmaan joutuu Tästä kostonhalusta tulee mieleen tapahtuma, kun kaksi pikkupoikaa sytyttimillä leikkiessään polttivat Virtain urheilijoiden omistaman Kisapirtin. Raivo oli paikkakunnalla valtava, ainakin lehtikirjoitusten perusteella. Toisenlainen viesti julkisuuteen tuli tuon kerhorakennuksen omistavan Virtain Urheiluseuran taholta. Urheiluseuran hallitus kirjoitti paikallislehdessä rakentavan kirjoituksen, jossa se pyysi kaikkia kuntalaisia suhtautumaan asiaan ymmärtäväisesti ja olla syyttämättä noita poikia. Minua lämmitti erityisesti kohta Toivomme näihin koteihin voimia ja jaksamista, sekä ennen kaikkea toivomme anteeksiannon ilmapiiriä näitä lapsia ja koteja kohtaan, sillä elämä jatkuu. Tämä kirjoitus osoittaa sitä oikeaa asennetta, jolla voidaan rakentaa tulevaisuutta. Nokian ja Virtain tapaus eivät ole yhdistettävissä toisiinsa, mutta ainakin yksi yhteinen tekijä niissä on: elämä jatkuu näidenkin onnettomuuksien jälkeen. Onnettomuudet ja laiminlyönnit on otettava opiksi: miten toimitaan, jotta vastaavaa ei tapahtuisi. Näin joulun aikaan, kun meillä on toivottavasti enemmän aikaa ajattelulle, niin asioihin kannattaa suhtautua kenties hieman pehmeämmin kuin arjen puristuksessa. Jokainen kyllä löytää itsestään sen pehmeän puolen, joka sallii erehdyksiä ja virheitä toisille mutta myös itselle. Ehkä se kivien viskomisen vimmakin hieman hellittää. Rauhallista joulunaikaa kaikille lehtemme lukijoille LETKU & LAASTARI 3

4 Eläkejuhlia Palomestari Yrjö Nevala jäi eläkkeelle Hänellä oli pelastustoimessa pitkä ura, joka alkoi palomiehenä Ylöjärvellä Yrjö Nevala siirtyi Tampereen aluepelastuslaitoksen palvelukseen liitoksen yhteydessä. Aluksi hän oli palopäällikkönä, mutta alueiden uudelleenorganisoinnin yhteydessä hän toimi palomestarina alkaen eläkkeelle siirtymiseensä asti. Yrjö Nevalalle on myönnetty kultainen ansiomitali 33 vuoden palveluksesta. Kaikkiaan hän palveli melkein 36 vuotta. Ylipalomies Jarmo Kauppinen jäi eläkkeelle Jarmo Kauppinen tuli ensimmäisen kerran kesämieheksi Tampereen palokuntaan Palomiehen viran hän sai ja palvelusvuosia kertyi reilut 35 vuotta. Jarmo Kauppinen oli arvostettu työntekijä, joka toimi vastuullisesti pelastuslaitoksen kalustohuollossa. 4

5 Heikki Ketven siirtyi eläkepäiville Virtain aluepaloasemalta Heikin palokuntaura alkoi Virtain VPK:n poikaosastosta palomieheksi Virtain kunnan palvelukseen hän meni ja Tampereen aluepelastuslaitoksen vahvuuteen. Nuoria pelastajia muistettiin Tampereen aluepelastuslaitos järjesti huomioimistilaisuuden kuudelle nuorelle, joiden toiminta on pelastanut ihmishenkiä tänä syksynä. Mukana tilaisuudessa oli pelastusjohtaja Olli-Pekka Ojanen sekä Tampereen kaupungin edustajana apulaispormestari Sirkkaliisa Virtanen. Viisi nuorista oli tamperelaisia ja yksi Lempäälästä. Tampereen Hallilassa marraskuussa olivat nainen ja pieni tyttö poikenneet kävelyreitiltä ja joutuivat suolle. Koulusta kotiin menossa olevat kymmenvuotiaat pojat - Elias Kuronen, Arttu Salminen ja Ron Sitrish - kuulivat hetken päästä avunhuutoja ja mennessään paikalle he näkivät naisen olevan jo kainaloita myöden suossa ja lapsi istui märkänä läheisellä kivellä. Pojat päättivät heti soittaa hätänumeroon, mutta miettivät mihin osoitteeseen he hälyttävät avun. He soittivat kavereilleen Jere Niemelle ja Toni Wikströmille, jotka neuvoivat, että hälytysajoneuvot pitää ohjata läheiselle parkkipaikalle ja siitä opastaa suolle. Lokakuussa Vesilahden Heinälahdella oli mies kokemassa verkkoja, kun vene kaatui. Mies yritti uida läheiseen saareen, mutta kova aallokko vei häntä loitommalle. Hän huusi apua, mutta voimat alkoivat ehtyä. Läheisessä saaressa oli 12-vuotias Aki Jokinen käymässä äitinsä kanssa mökillä. Poika otti kanoottinsa ja meni uhrin luo, joka otti kiinni kanootista ja Aki Jokinen toi hänet rannalle. Pelastettu Pentti Rautanen kertoi, että ilman pojan apua hän olisi jäänyt järveen. Erittäin merkittävää Aki Jokisen toiminnassa on myös se, että hän lähtiessään pelastamaan ihmistä vedestä, muisti ottaa pelastusliivit mukaansa. Kuinka moni sen olisi muistanut? Tampereen aluepelastuslaitos on perinteisesti muistanut ansioituneita kansalaisia Tampereen päivänä, mutta koska aluepelastuslaitoksen erityisenä kohderyhmänä turvallisuusvalistuksessa ovat lapset ja nuoret, niin nämä tapaukset haluttiin nostaa nyt esille nuorten neuvokkaasta toiminnasta. Asia oli myös siksi ajankohtainen, että järvet olivat jäätymässä ja haluttiin tuoda esille se, että ihmiset noudattaisivat erityistä varovaisuutta vesillä liikuttaessa. Teksti Veijo Kajan LETKU & LAASTARI 5

6 Pelastusjohtajan joulutervehdys Viihtyisä työympäristö ei ole itsestäänselvyys Tampereen aluepelastuslaitoksella lähestyy loppuaan viides koko Pirkanmaata käsittävä toimintavuosi. Paljon on muutoksia viiden vuoden aikana tapahtunut. Organisaatio ja toimintaympäristö on kasvanut paljon. Tällainen kasvava muutos tuo mukanaan aina haasteita, joihin organisaation täytyy kyetä vastaamaan. Yksi suurista haasteista on työilmapiirin muodostaminen sellaiseksi, että työntekijät kokevat olevansa tasa-arvoisia ja tekevät työtä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Yksi suurista aluepelastuslaitoksen tavoitteista onkin tehdä ihmisille turvallinen Pirkanmaa ja tämä turvallinen Pirkanmaa syntyy vain, jos meillä koko aluepelastuslaitoksen henkilöstöllä on sama päämäärä. Meillä on työpaikoilla perusasiat kunnossa ja hyvät mahdollisuudet selvitä tästä haasteesta. Se käy ilmi Ikaalisten henkilöstöpäiviltä tehdystä yhteenvedosta. Vaikka paikalla oli vain kymmenen prosenttia koko henkilökunnasta, voidaan heidän mielipiteistään kuitenkin tehdä joitain johtopäätöksiä. Henkilöstöpäivillä työntekijät nimesivät työympäristönsä hyviä puolia ja sen kehittämiskohteita. Tällä tavoin samalla ihmiset miettivät oman työyhteisönsä merkitystä itselleen. Oli hienoa huomata, että Tampereen aluepelastuslaitoksen henkilöstöstä löytyi sellaisia hyviä ominaisuuksia, joiden varaan on hyvä työyhteisö rakentaa. Otan esille kolme perusasiaa, jotka mielestäni jo sellaisinaan antavat hyvät eväät tulevaisuuteen: hyvät työkaverit, työn arvostus ja auttamisen halu. Nuo kaikki elementit löytyivät vastauksista ja ne ovat äärettömän tärkeitä pelastusalalla, jossa tärkein pelastettava on ihminen. Pelastaja, joka ymmärtää työkavereiden merkityksen, pystyy omalta osaltaan rakentamaan sellaista työyhteisöä, jossa on kaikin puolin turvallista työskennellä; niin henkisesti kuin fyysisesti. Pelastaja, joka arvostaa omaa työtään, osaa suhtautua myönteisesti työn asettamiin haasteisiin. Pelastaja, jolla on auttamisen halu, saa tyydytyksen työstään ja sisältöä elämäänsä. Hyviä puolia toki löytyi muitakin ja se on aina positiivinen asia. Kehittämisen kohteitakin aluepelastuslaitoksen organisaatiosta löytyy. Sitä ei kiistä kukaan. Mutta kehittämisen kohteita on huomattavasti helpompi parantaa, kun meillä on myönteinen työilmapiiri ja me kaikki siihen sitoudumme. Lähestymme taas joulua. Se on juhla, jolloin meillä on toivottavasti aikaa hetkeksi rauhoittua ja antaa aikaa läheisillemme. Toivonkin koko aluepelastuslaitoksen henkilökunnalle rauhallista joulun aikaa ja myönteistä suhtautumista tuleviin työelämän haasteisiin. 6

7 Mwanzalaisia vieraita aluepelastuslaitoksessa Tampereen aluepelastuslaitoksen vieraana marraskuun alussa oli kaksi afrikkalaista pelastusviranomaista. Palopäällikkö Erasto Ikobagoye ja apulaispalotarkastaja Augusto Mageren tutustuivat Tampereen aluepelastuslaitoksen toimintaan reilun viikon ajan. Vierailu liittyi Tampereen kaupungin ja Tansanian Mwanzan kaupungin väliseen yhteistyöhön. Tampereen ja Mwanzan kaupunkien välinen yhteistyö alkoi jo vuonna Yhteistyötä on monella eri toimialalla, joista yksi on palotoimi. Joidenkin mielestä Tampereen aluepelastuslaitoksen yhteistyö Tansanian Mwanzan kaupungin palotoimen kanssa saattaa olla merkityksetöntä ja kenties ajan haaskausta. Yhteistyöstä kun pitäisi molempien saada jotain hyötyä. Mitä hyötyä Tampereen aluepelastuslaitos saa Mwanzan palotoimesta? Ennen kuin vastaan kysymykseen, esittelen lyhyesti Mwanzan palotoimen ja sen toimintaympäristön. Mwanzan kaupungin alueella on asukkaita laskentatavasta riippuen noin Paloasemia on yksi. Henkilökuntaa on 21, joista kolme on naisia. Paloautoja on kolme kappaletta, joista yksi on Tampereen aluepelastuslaitoksen vuonna 2006 lahjoittama Mercedes Benz 917. Hälytyksiä on ollut tänä vuonna tammikuusta lokakuuhun mennessä 107. Mwanzan palotoimessa on puute lähes kaikesta. Palomiehillä ei ole henkilökohtaisia suojavarusteita, palokalustoa on rajallisesti, radiokalusto lähes olematon. Tästä osittain johtuen heidän ammatillinen kouluttautumisensa työpaikalla ei ole mahdollista. Hyvä esimerkki palotoimen mahdollisuuksista kehittyä on se, että tähän mennessä palotoimelle on rahaa kaupungin budjetista myönnetty vain palkkarahoihin. Kaluston kehittämiseen ei rahaa liikene. Yhteistyön hyöty Tampereen aluepelastuslaitos jatkaa yhteistyötä Mwanzan palotoimen kanssa. Se ei tarkoita sitä, että tulevaisuudessa aina lahjoitamme palokalustoa Mwanzaan. Se tarkoittaa sitä, että koulutamme mwanzalaisia paloviranomaisia, että he kykenisivät tulevaisuudessa aloittamaan oman sisäisen henkilöstökoulutuksensa. Yhteistyön yksi tarkoitus on myös edistää onnettomuuksia ennaltaehkäisevää työtä. Mwanzalaisten paloviranomaisten on ymmärrettävä itse tämä ennalta ehkäisevän työn merkitys, jotta he voivat viestittää sitä myös muille ihmisille. Tämä turvallisuuskulttuurin markkinoiminen onkin suunniteltu aloitettavaksi lapsista ja nuorista. Palomiehet jalkautuvat kouluihin, aivan kuten Suomessa. Mielestäni yksi suuri hyöty yhteistyössä on se, että osaamme arvostaa, miten hyvin Suomessa pelastustoimi on järjestetty. Meille itsestäänselvyydet ovat mwanzalaisille tavoittamattomia haaveita. On syytä myös muistaa, että vaikka meille yhteistyö on vain yksi osa kansainvälistä toimintaa, niin me olemme melkein ainoa kansainvälinen yhteistyökumppani mwanzalaisille. Teksti: Veijo Kajan LETKU & LAASTARI 7

8 Joulu valon aika Ajatukset viivähtävät menneessä. On Joulun odotuksen aika. Ulkona sataa tuiskuttamalla uutta lunta. Luonto valmistautuu suureen juhlaan. Mielessä vilahtelevat kuvat menneestä. Tietoisuus siitä, että mennyttä elettyä ei takaisin saa, ei muuttaa voi on toisaalta lohduttavaa. Toivo elää tulevassa. 8

9 Vuoden takaisiin ajatuksiin mietteet kuitenkin palaavat. Tuolloin valon juhlan aattona tuo jo monen pitkän polun ja elämän ala- ja ylämäen nähnyt vielä mieleltään pojankoltiainen, mutta pitkälle kypsään ehtinyt miehenköriläs vaimonsa kanssa tuona hiljaisuuden ja muistojen Jouluaattoiltana jo vuosien saatossa tutuksi tulleeseen tapaan hautausmaalle kulkivat. Sytyttivät kynttilät vanhempien ja heidän vanhempiensa haudoille. Nyt kuitenkin tilanne oli jotenkin toinen. Askel oli raskas. Sydäntä raastoi kaipaus. Siinä seistessä, lumihiutaleiden laskeutuessa hautakivien ja haudan päälle ajatukset viivähtivät viimeisen vuoden tapahtumissa. Niin paljon oli tapahtunut. Sydäntä särkevintä oli kuitenkin se, että tuon ukkopahasen veli oli äkisti otettu pois. Lumisade taisi välillä tauota. Eivät he sitä silloin huomanneet. Eivät he kiinnittäneet katsettaan muihin tuona iltana kalmistossa vaeltaviin. Lapsuuden yksinkertaiset, mutta tunnelmaltaan niin rakkaat joulut soljuivat tajunnan virtana mielen sopukoista. Kynttilät syttyivät muistaen niitäkin, jotka olivat lepäsivät jossakin kaukana, ehkä tuntemattomassa. Sanat tarttuivat kurkkuun. Nuo kaksi puristivat vain toisiaan lujasti kädestä. Sanat eivät olisi kertoneet kuitenkaan sitä tunnetta, joka tuolloin sisimmästä nousi. Lumihiutaleet laskeutuivat jostakin tuolta korkeudesta tasaisena peittäen puut ja haudat vaippaansa. Sadat ja tuhannet kynttilät valaisivat muutoin hämärää puistoa ja saivat uuden lumen kimaltelemaan tuhansien valojen loisteessa. Niin moni vaelsi varmasti samoin miettein ja askelin. Kuinka monta äkisti poisotettua elämää näiden puuvanhusten alla lepääkään. Monen sukupolven ne ovat nähneet tämän rakkaan maan poveen laskeutuvan. Niin monet kukat, kyynelten kastelemat ovat rakkaat saaneet. Kuinka monta pitkää elettyä elämää, elämäntyötä siellä lepääkään, ehkä vailla maallista kunniaa ja loistoa, mutta täynnä sielun ja sydämen täyteyttä ja hyvyyttä. Vähitellen askelet veivät perinteiseen tapaan hiljaisen ihmisvirran saattelemana kohti sankarihautoja. Reserviläisten kunniavartio seisoi ryhdikkäänä sankariristin neljällä kulmalla. Moni nuori mies oli menettänyt terveytensä, nuoressa mielessään siintäneen tulevaisuuden, niin moni henkensä noina kohtalokkaina sodan vuosina. Niin paljon kuolemaa ja tuskaa. Niin monta inhimillisesti ajatellen hukattua elämää. Ja kuitenkin, he lunastivat omalta osaltaan tämän maan meille. Hetken he seisoivat hiljaa, lähettivät hiljaisen kiitoksen noille jokaiselle, jotka kirkkomaan syleilyssä lepäsivät. Lumisade näytti huomaamatta jälleen tauonneen. Kynttilämeri Jouluaaton illassa valaisi tietä kohti porttia. Sinne he jäivät lepäämään. Tunne siitä, että heidän on hyvä olla ja, että emme unohtaisi heitä antoi voimaa. Elämän rajallisuus, mutta myös sen meille antamat mahdollisuudet kertautuivat mielen virrassa. Yksikään elämä ei ole tarkoitustaan vailla. Meille on annettu ainutlaatuinen mahdollisuus olla juuri sitä, mikä meistä tekee Ihmisen. Ihminen ihmiselle, ymmärtäen auttaen ja tukien. Olemalla läsnä. Jouluaatto vaihtui hiljalleen joulupäivään. Aamu valkeni kauniin lumivalkoisena. Tuona Joulupäivän aamuna he istuivat tavallista hiljaisimpina aamun kahvihetkessä. Kynttilä valaisi hiljalleen Jouluyöstä heräävää vielä hämärää aamua. Radio lähetti jouluista ohjelmaa. Luonto-ohjelmista tuttu radioääni kertasi Zacharias Topeliuksen elämäntarinaa ja runoa Varpunen Jouluaamuna. Olihan tuo ohjelma tullut tutuksi jo aikaisempinakin jouluina. Oli se tuolloinkin koskettanut. Nyt vain sillä oli vain aivan erilainen, koskettavampi sointi. Oli kuunneltu joulun musiikkia. Tunnelma oli harras. Mieli oli virittynyt sen herkimmille tunnoille. Topeliuksen lapsista niin moni menehtyi jo varhain. Topelius kuvasi tapahtumia tuossa laulussa käyttäen varpusta viestintuojana. Varpunen, linnuista ehkä vähiten arvostettu sai laulussa pääosan. Tuo varpunen, jolle sisar antoi jyväsen olikin kuollut veli enkeleiden maasta. Montaa sanaa ei ollut vielä vaihdettu. Nuo kaksi kuuntelivat hartaana tuota jo niin tuttua tarinaa. Tuon jo miehen ikään ehtineen pojan sydämen pato murtui. Suru oli pakahduttavaa. Oli pakko poistua makuukammariin. Kyynelet valuivat valtoimenaan. Muistojen ja kaipauksen hyökyaallot löivät yli. Ja kuitenkin hän tiesi sisimmässään, että veljellä oli hyvä olla. Hän oli enkelten maassa. Joulun valojen ja sävelten tunkeutuessa siihen tietoisuuteen, joka yhä uudelleen ja uudelleen on nostanut tuonkin ukkopahasen murheen ja tuskan aallokosta, ahdingosta, valoon ja rauhaan, sai rauhan laskeutumaan hänenkin mieleensä ja sydämeensä. Lumisade oli yöllä koristellut maiseman entistä kauniimmaksi. Puiden oksat olivat saaneet jouluisen lumivalkean koristuksen. Maisema henki syvää rauhaa. Naapureissa oli hiljaista. Tuuli oli tyyntynyt. Pikkupakkanen hyväili poskipäitä. He astuivat lumiseen, pyhän tuntua ja hiljaisuutta henkivään maisemaan. Pihan puissa ja pensaissa hypähtelivät varpuset, nuo Luojan luomista huomaamattomimmat. Olivat tulleet tervehtimään, hakemaan jyvästä. Tuomaan viestiä enkelten maasta. Yht äkkiä tuntui niin hyvältä. Joulu oli lopulta tullut. Haluan omasta ja Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveystoimen puolesta kiittää Teitä jokaista Aluepelastuslaitoksella työskentelevää sekä kaikkia yhteistyökumppaneita kuluneesta vuodesta ja toivottaa Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta. Teksti: Elja-Pekka Erkkilä LETKU & LAASTARI 9

10 Kun Tampere Bobrikoville Teksti: Juhani Katajamäki Kuvat: Aluepelastuslaitos Kenraalikuvernööri Bobrikov tuhahteli, suuriruhtinas Wladimir sai suihkusta Ennen itsenäistymistään Suomi oli Venäjän suuriruhtinaskunta. Pahimpina sortokauden vuosina ja 1900-lukujen taitteessa maata johti tsaari Nikolai II:n nimittämä Suomen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov. Hänen komennossaan Suomen erillisasema Venäjän rajamaana joutui jälleen kerran uhatuksi. Kenraalikuvernööri vieraili Tampereella Tuon matkan aikana hänelle esiteltiin mm. Tampereen vuotta aikaisemmin perustettu palokunta. Esittelyn hoiti poliisimestari von Kraemer venäjäksi. Palokunta hälytettiin Vanhan Kirkon nurkalle. Bobrikov seurasi palokunnan toimintaa. Mitä enemmän hän näki, sen tyytymättömämmältä hän näytti. Palokunta siis tyri? Ei todellakaan. Silminnäkijä, ruiskumestari K.A. Niemi, Tampereen tuleva palopäällikkö on kertonut, ettei Bobrikov koko aikana pukahtanut sanaakaan - kiitoksesta puhumattakaan - vaan käänsi selkänsä ja näytti tyytymättömältä. Syy käyttäytymiseen oli Niemen mielestä kaikessa karuudessaan se, että palokunta kalustoineen oli hyvässä kunnossa, kalusto kiilteli uutuuttaan ja miehet olivat hyvin puettuja. Niin ei tainnut olla Pietarissa, jonka sotilaspiirin esikunnasta Bobrikov oli Suomeen komennettu. Ei ihme, että Bobrikovia harmitti, kun tällaisen komean joukon työskentelyä seurasi. Palokunnan ensimmäinen miehistö poseeraa yhteiskuvassa Puutarhakadun paloaseman edustalla Eturivissä kolmas oikealta ruiskumestari K.A.Niemi, Tampereen tuleva palopäällikkö

11 palokunnan mallia näytti Ruiskumestari K.A. Niemen sadan vuoden takainen arvio kuuluisi nykypäivän termistöllä jotensakin näin: Aiheettomien palokellohälytysten suuren kasvun vuoksi täyslähtö kevennettiin yhden hevosen lähdöksi. Historia on toistanut itseään Tampereella mm. vuonna 1967 ja viimeksi tänä vuonna. Suuriruhtinaan kastelu Toinen korkea venäläisvierailu oli vuorossa muutama kuukausi myöhemmin. Tsaari Aleksanteri III:n veli, suuriruhtinas Wladimir Aleksandrovitsh oli Finlaysonin puuvillatehtaan isännöitsijä von Nottbeckin vieraana. Jälleen kerran palokunta haluttiin esitellä korkealle vieraalle, ja palokunta sai koehälytyksen paikalle. Tampereella oli jo tuolloin palopostiverkosto. Palokunta selvitti Rongankadun palopostin rivakasti. Hieman liiankin rivakasti. Suihkunjohtaja laski suihkun suoraan päin suuriruhtinaan vaunua. Suuriruhtinas ei siitä kuitenkaan tehnyt mitään numeroa, sanoi ainoastaan: huh-huh. Näin kertoi silminnäkijänä jälleen ollut ruiskumestari Niemi. Suihkumies selitti myöhemmin vahingon johtuneen horjahtamisesta. Mahdollista kuitenkin on, että mies teki sen tahallaan, sillä myöhemmin sama mies osoittautui aina valmiiksi kujeiluihin. Virallisesti ei koko asiasta hiiskuttu mitään, vaan palokunta sai kiitokset ripeydestään, Niemi on muistellut. Vanhemman polven lukijalle jälkimmäinen kertomus saattaa kuullostaa tutulta. Imatran palopäällikkö Veikko Korhonen oli Tampereella kollegansa Einar V. Nurmen vieraana tutustumassa uuteen säiliöpaloautoon 1950-luvun lopulla. Esittelyssä voimakas suihkupaine yllätti kolmentuuman pääjohdon suihkumiehet, ja Korhonen sai ruoho- ja mutaroiskeet poplarilleen. Palopäällikkö Nurmi paljasti taas kerran kahdet kasvonsa. Viedään Amerikkalaiseen (=pesulaan), kyllä siellä puhdistuu, hän sanoi kollegalleen osaaottavasti ja hetkeä myöhemmin iski silmää syyllisille: Ostakaa pullo pilsneriä kioskista minun laskuuni. Historia toistaa itseään Ylläoleva otsikko ei ole omaperäinen. Vaan minkäs mahtaa, kun se on niin osuva, jatkuvasti tarpeellinen ja perin naseva. Niinkuin tässäkin yhteydessä. Tampere sai valmiin palokelloverkon jo samana vuonna kun palokunta aloitti, siis Lennätin palokelloineen oli mallia Ericsson, ja sen asensi kaupungin sähkölaitos. Ilkivalta oli tuttu ilmiö jo tuolloin. Nuoret miehet pitivät tapanaan hälyttää palokunnan ilkivaltaisesti vallankin lauantaisin jopa 5-6 kertaa illassa. Lopulta pahimpina aikoina lähetettiin enää vain yksi hevonen hälytykseen, ruiskumestari Niemi on muistellut. Niitä palokelloja, joista ilkivaltaa tehtiin, ruvettiin lauantai-iltaisin vartioimaan. Tekijöitä saatiin kiinni, ja loppui tämä vallattomuus. Ei hälytyksiä tietenkään etukäteen ilkivaltaisiksi tiedetty, mutta kun ne sellai- siksi useimmiten paljastuivat, täyslähtö muuttui yhden hevosyksikön lähdöksi (vertaa kuvateksti). Kuullostaa omakohtaisen tutulta meikäläisellekin, 1960-luvun kesurille. Vuosisadan vaihteen palolennätin palokelloineen uusittiin ennen sotia 1930-luvun lopulla. Tiensä päähän ne tulivat 1960-luvulla, jolloin kaikki palokellot uusittiin hälytyspuhelimilla: avaa puhelinkaapin ovi, nosta luuri. Palo- ja onnettomuusilmoituksen ja tarkan osoitteen voi nyt antaa suusanallisesti. Kun kaapin kahvan väänsi auki, hälytys pirahti palokunnan hälytyskeskuksessa. Jos kukaan ei vastannut päivystäjän tiedusteluun luurin toisessa LETKU & LAASTARI 11

12 päässä, paikalle lähetettiin varmuuden vuoksi täyslähtö. Ehkä avuntarvitsija ei ymmärtänyt tarttua luuriin, ajateltiin. Kun kahvaukset säännöllisesti paljastuivat ilkivallaksi tai uteliaisuudeksi, lähetettiin paikalle enää yhden auton lähtö. Kun turhat lähdöt yhä lisääntyivät, paikalla lähetettiin lopulta kevein mahdollinen yksikkö, sairasauto. Minäkin kävin ykköskyydin matkassa monta kertaa laittamassa luurin paikalleen ja paiskasemassa puhelinkaapin oven kiinni. Enää ei ole hätäpuhelinkaapeja. Kotipuhelimien ja erityisesti matkapuhelimien raju kasvu on mullistanut hätäilmoituksen teon. Suomessa on tällä hetkellä ainakin kaksi miljoonaa kävelevää ja autoilevaa hälytyskaappia, sillä jokainen kännykänkantaja on potentiaalinen tulipalon, muun onnettomuuden tai sairauskohtauksen ilmoittaja kotona, työssä, liikenteessä tai vapaa-aikana. Toki käytössä on yhä paikalleasennettua hälytystekniikkaa. Teollisuus- ja liikelaitosten automaattisia paloilmoitinlaitoksia on tuhatmäärin. Valitettavasti niistä on hyvän tarkoituksen ohessa tullut palokuntien uusi ilkivallantekijä. Herkiksi asennetut, kohteeseen vääränlaiset, vain halvan hinnan hinnan perusteella valitut, epäasianmukaisesti sijoitetut tai huonosti huolletut laitteet ja huolimaton ajelu kohteessa ovat johtaneet turhien automaattihälytysten hurjaan lisääntymiseen. Keskimäärin joka 30. minuutti jossakin päin Suomea kiitää palokunta hälytystehtävään, joka osoittautuu aiheettomaksi. Siksi yhä useammalla paikkakunnalla on päädytty keventämään automaattikeikkojen vastetta. Niin Tampereellakin. Erityiskohteita lukuunottamatta automaattihälytykseen kaupunkialueelle ei riennä enää täyslähtö vaan yksi hevonen : kaksi kohdetta lähinnä olevaa ajoneuvoyksikköä. Entisajan jouluna ei oltu uusavuttomia Lopuksi jouluinen tositarina. Siitä piti alunperin tulla pääjuttu, mutta niin ei yllättävästä syystä johtuen tapahtunutkaan. Vaan eipä mennä asioiden edelle. Ehdotin Veijo Kajánille, että pengon arkistosta joulunpyhien paloselostuksia yhden vuosikymmenen ajalta ja vertailen tulosta 2000-luvun joulunajan tulipalojen lukumääriin ja laatuun. Olisi mielenkiintoista vertailla jouluisia palonsyitä tänään ja runsaat puoli vuosisataa sitten. Sehän tiedetään, että viime vuosien joulunpyhinä palokunnilla on ollut kiireitä. Kävin Googlen sivuilla ja annoin hauksi tulipalo jouluna. Tuloksena oli osumaa. Eihän se palojen lukumäärää kerro, ei sinne päinkään. Haku yhdistelee etsittyjä sanoja hyvinkin mielivaltaisesti silloin, kun haettavat sanat ovat tiedostossa lähellä toisiaan. Mutta kun haku tulipalo juhannuksena antoi , tulipalo vappuna ja tulipalo pääsiäisenä osumaa, niin kyllä joulun iso osumaluku jouluisten palojen yleisyydestä muihin juhlapyhiin verrattuna jotakin kertoo. Valtaosa nettiin syötetystä aineistosta on lähivuosikymmenten tietoa, vanhaa tietoaineistoa verkosta löytyy niukasti. Mutta ensin piti kaivella esiin se vanhempi vertailutieto luku on viimeinen vuosikymmen, jolta Tampereen palolaitoksen päiväkohtaiset hälytystiedot ovat helposti poimittavissa. Tiedot on yksityiskohtaisesti painettu vuosikertomuksiin, ja nehän löytyvät arkistosta raskaan ja lukitun metallioven takaa. Ette ikinä arvaa, kuinka monta jouluista tulipalokeikkaa Tampereella tuon 10-vuotiskauden aikana oli. Vain sanoiko joku, että yhteensä neljä? Näin se vain on: Joulun viettoon valmistautuva 1930-luvun tamperelainen oli onnellisen tietämätön allaspalon uhasta. Tapaninpäivänä 1930 palokunta sammutti hiilihapporuiskulla Kaupinojankatu 1:ssä asuinrakennuksen permantotäytteet (palonsyy vesijohdon sulatus avotulella), jouluaattona 1933 Pellavatehtaankatu 25:ssä saunarakennuksessa valvottiin nokipalo (ilmoitus oli tullut tulipalona) ja jouluaattona 1934 AsOy Keskuskeittiön talossa paloi ilmanvaihtojärjestelmässä pöly. Jouluaattona 1939 palokunta sammutti Penttilän asunnossa Puutarhakatu 36:ssa syttyneen palon kahdella työsuihkulla. Palonsyy on merkitty tuntemattomaksi, joten tässä on tutkitun vuosikymmenen ainoa tulipalo, jonka syy voisi olla joulun viettoon liittyvä! Kun lähtötiedot olivat näin niukat, yksityiskohtaiselta vertailulta nykypäivään oli pohja pois. Marginaaliset luvut on tietysti hieno asia 30-luvulla eläneiden tamperelaisten kannalta. Vertailua voi tehdä vain yleisellä tasolla Entisaikaan avotuli oli aina läsnä. Puita tai hiiliä polttamalla keitettiin ja paistettiin ruuat ja lämmitettiin asunnot. Sähköhelloista ja lämpöpattereista ei ollut tietoa. Eikä hirvittävän pitkä aika ole siitä, kun päre seinähirren raossa tai kynttilä pöydällä oli ainoa valonlähde syys- ja talvipimeillä. Tuli oli ja pysyi renkinä. Ellei olisi ollut, tulipaloluvut ja palokuolemat olisivat olleet aivan toista luokkaa. Myös käden taidot olivat kunniassa. Arjen käytännöt ja tietous siirtyivät automaattisesti vanhemmilta lapsille, ja tulta opittiin kunnioittamaan pienestä pitäen. Ei oltu uusavuttomia. Edes sellaista sanaa ei ollut olemassa 1930-luvulla. 12

13 KESKUSPALOASEMAN HENKILÖSTÖJÄRJESTELYT Tampereen aluepelastuslaitos on lisäämässä päiväsairaankuljettajien määrää vuonna 2008 keskuspaloasemalla. Tarkoituksena on palkata kuusi uutta toimenhaltijaa, jotka pyörittävät T-191, T-192 ja T-193 sairaankuljetusyksikköjä arkipäivisin maanantaista torstaihin klo ja perjantaina klo Lisäresursointi muuttaa keskuspaloaseman sairaankuljetusyksiköiden kiertoa arkipäivisin siten, että henkilöstöä vaihdetaan kolmesti vuorokauden aikana, vaihdot tapahtuvat klo 08.00, (pe 14.15) ja Asemapäivystäjän tulee kiinnittää erityistä huomiota vaihtojen sujuvuuteen. Viikonloppuisin ja arkivapaina ko. yksiköt miehitetään vuorokausirytmitystä tekevästä henkilöstöstä ja vaihdot tapahtuvat klo h työaikajaksotuksin. Työvuorolistalla henkilöitä tulee kierrättää siten, että muodostetaan kolme eri ryhmää, jotka ovat sijoitettu vuorollaan palo- ja pelastus-, valistus- ja sairaankuljetustehtäviin. Päivän valistus ja tarkastustehtävissä toimineet on suositeltavaa sijoittaa lopputyövuoroksi palo- ja pelastustehtäviin, eikä saman työvuoron aikana enää sairaankuljetustehtäviin. Kuudesta päiväsairaankuljetuksesta vapautuneesta henkilöstä kaksi henkilöä on varattuna lisävahvuutena keskuspaloaseman miehitykseen, joita tullaan käyttämään alueasemi- Teksti: sairaankuljetuspäällikkö Matti Isotalo en palo- ja pelastushenkilöstön ja keskuspaloaseman sairaankuljetushenkilöstön (T-191,T-192,T-193) tilapäisien henkilöstövajauksien paikkaamiseen. MA TI KE TO PE LA SU T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 T191,T192,T193 LETKU & LAASTARI 13

14 TULIKETTU Teksti: Veijo Kajan TURVAA Sampolassa pidettiin Tulikettu turvaa hyväntekeväisyystapahtuma marraskuun 17. päivä. Tapahtuman tarkoitus oli kerätä rahaa Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:lle ja kertoa turvallisuusasioita. Tapahtuman osallistujat olivat mukana talkoomielellä. Sampolassa pidetty tapahtuma oli näyttävä tapahtuma, jota varjosti yleisön puute. Samaisena lauantaipäivänä oli Tampereella paljon joulun aloitukseen liittyviä tapahtumia ja Sampolan tapahtuma kärsi tämän takia. Ohjelma oli korkeatasoinen ja kommentit olivat kiittäviä. Tapahtumassa oli myös ihka oikean Tuliketun ensi esiintyminen yleisölle. Tuliketun hahmon oli ottanut vs. palotarkastaja Elina Kontula. Matti Heinivaho juonsi ohjelman, joka oli rakennettu siten, että turvallisuusasioita käsiteltiin kalenterikuukausittain: jokaisella kuukaudella oli omat turvallisuusteemansa. Apuna turvallisuusasioiden kertomisessa oli tiedotuspäällikkö Veijo Kaján. Tanssia ja musiikkia Hot Pois oli tapahtuman kantava voima. He olivat räätälöineet omasta ohjelmistostaan tätä tilaisuutta varten tehdyn esityksen, joka oli hienosti toteutettu. Ohjelma alkoi palovaroitin kappaleella, jossa kuusi savuksi ja kipinöiksi pukeutunutta lasta esittivät alkavaa tulipaloa. Myös perinteinen 112-räppi sai uuden tulkinnan, kun 112-räppiryhmä tanssi kappaleen. Lasten ja nuorten esitystä katseltaessa ei olisi uskonut, että takana oli vain yksi todellinen harjoituskerta. Otteet olivat kuin ammattilaisilla. Mukana oli myös tanssiryhmä Vanha- Havanna, joka näytti, miten salsa sujuu suomalaisilta. Varsinainen juhlatanssi nähtiin, kun nuoret vakiotanssin Suomen mestarit Visa Moisio ja Iida Hilska tanssivat juhlavalssin. Ohjelmassa muistettiin myös Suomen 90- vuotista taivalta. Lavalle asteli palomiesten saattelemalla viisi upeaan juhlapukuun pukeutunutta nuorta naista. Puvut esitykseen oli lahjoittanut Boutique Oona. Tapahtuma uusitaan Hyväntekeväisyystapahtuma oli ohjelmistoltaan ja järjestelyiltään onnistunut. Yleisön puute oli huono asia, mutta kaikkien talkoisiin osallistuneiden mielestä tapahtuma kannattaa uusia. Nyt on ohjelmarunko tehty, testattu ja hyväksi havaittu. Ensi syksyn tapahtuman suunnittelu aloitetaan heti tammikuussa. 14

15 Nyt tapahtumassa aktiivisesti oli mukana: Tampereen Lastenklinikan Tuki ry, FiNPR, Boutique Oona, Tampereen aluepelastuslaitos ja tietysti kaikki esiintyjät. Talkoisiin osallistuivat myös lahjoitusten muodossa Tammed Oy, Varalan urheiluopisto sekä metallityöliike Juholat Oy. 112-räppiryhmä: Veera Tähkävuori, Annu Moilanen, Fanny Teivaala, Hanna Poutanen, Peppi Kirjalainen. Lapsiryhmä Savu ja Kipinät: Minja Lahti, Pauliina Mäkinen, Riina Salonen, Petronella Hannus, Sanna Polvinen, Joonas Niemi. LETKU & LAASTARI 15

16 Henkilöstöfoorumi Ikaalisissa Tampereen aluepelastuslaitos järjesti henkilöstölle suunnatun keskustelutilaisuuden Ikaalisten kylpylässä marraskuun alussa. Tarkoituksena oli kertoa ajankohtaisia asioita henkilöstölle sekä keskustella työyhteisön kehittämisestä. Edustajia paikalla oli jokaiselta toimialueelta ja jokaisesta ammattiryhmästä. Ikaalisissa järjestetty kaksipäiväinen henkilöstöfoorumi oli laatuaan ensimmäinen ja eräänlainen kokeilu, kannattaako vastaavanlaisia tilaisuuksia järjestää. Mukana oli hieman yli neljäkymmentä osallistujaa, sillä kaikille avointa tilaisuutta ei aluepelastuslaitoksen kokoisessa organisaatiossa pystytä järjestämään. Tilaisuuden aloitti Olli-Pekka Ojanen, joka kertoi tilaisuuden tavoitteen. Tarkoituksena oli käydä läpi ajankohtaisia asioita ja pohtia yhdessä työyhteisön kehittämiseen liittyviä asioita. Tämä tarkoitti nimenomaan sellaisia asioita, joihin työyhteisö itse voi vaikuttaa. Tottahan toki myös asioita valtakunnan tasolla käsiteltiin, mutta vain informatiivisessa tarkoituksessa. Palkkaus ja eläkeikä ovat näitä kestoaiheita, mutta niiden pohtimiseen ei tällainen henkilöstöfoorumi ollut tarkoitettu. Palkasta kyllä voitiin puhua sillä tasolla, millä aluepelastuslaitos siihen voi vaikuttaa. Kohonneen eläkeiän tuomista muutoksista puhuttiin myös. Nyt ei perusteemana ollut eläkeiän laskeminen vaan se, miten ikääntyvä palomies selviää tulevaisuuden haasteista. Tätä ongelmaa pohtimaan on Tampereen aluepelastuslaitokselle perustettu jaksamistyöryhmä, jonka alustava raportti kuultiin pelastuspäällikkö Seppo Männikön esittämänä. Tivistelmä raportista löytyy seuraavalta sivulta. Työyhteisön kehittäminen Päivän lopuksi tehtiin pienimuotoinen ryhmätyö, jossa ensimmäinen kysymys oli: Miksi olen töissä Tampereen aluepelastuslaitoksessa? Toinen kysymys oli: Mitkä ovat niitä asioita, joita kehittäisin tulevaisuuden työympäristössäni ja työtavoissani. Jokaisen henkilön oli ensin mietittävä henkilökohtaisesti asiaa, jonka jälkeen ryhmässä tehtiin yhteenveto asiasta. Vaikka ryhmätyö oli kohtalaisen lyhytkestoinen, tuli niiden yhteenvedossa selkeästi ilmi asioita, jotka nousivat esille. Hyvä työyhteisö Monessa paperissa luki hyvä työyhteisö yhtenä kohtana. Se oli siis nostettu esille. 16 Mutta mistä tuo hyvä työyhteisö muodostuu? Se selvisi, kun paperit käytiin tarkasti läpi ja noukittiin yksityiskohdat. Hyvän työyhteisön yhtenä selvänä tunnusmerkkinä pidettiin aluepelastuslaitoksessa työkavereita. Yhteenkuuluvuuden tunne yhdistää pelastusalan henkilöstöä. Toinen selvästi esille noussut asia oli työn haastavuus ja auttamisen halu. Tämä auttamisen halu saattaa kuulostaa fraasilta, mutta se nousi esille niin selvästi, että sen aitoutta ei voi epäillä. Työn haasteellisuuden rinnalla oli myös mainittu vaihteleva ja mielenkiintoinen työ. Varsinkin palomiehen ammatissa jokainen työvuoro on omanlaisensa. Selvästi esille tuli myös työn arvostus. Tämä koostui sekä työntekijän oman työn arvostuksesta sekä siitä, että ulkopuoliset arvostavat pelastusalan työntekijöitä. Suurimman arvostuksenhan ulkopuolisilta saa nimenomaan palomies. Hyvä työyhteisö tarjoaa myös puitteet, joissa on hyvä työskennellä. Toimiva kalusto, henkilökohtaiset työvarusteet sekä työvaatetus ovat asioita, jotka eivät ole itsestäänselvyys jokaisessa työpaikassa. Myös sosiaaliset edut, kuten sairauskassan jäsenyys, oli vastauksissa huomioitu. Hyvinä asioina voidaan myös mainita muutamia irrallisia kommentteja: työaika, saa olla ihmisten kanssa tekemisissä, pysyvä työpaikka ja pitkät lomat. Kehittämisen kohteita Kysymykseen kehittämisen kohteita omassa työyhteisössään sekä omissa työtavoissaan tuli myös asioita, jotka nousivat esille. Eniten kehittämistä on yhteistyössä. Tämä tarkoittaa yhteistyötä kaikella tasolla. Eri toimialueiden tulisi lisätä yhteistyömuotoja. Myös eri toimijoiden tulisi lisätä yhteistyötä. Operatiivinen toiminta ja palonehkäisy nähdään usein vielä toisistaan irrallisina. Tähän yhteistyöhön liittyi kiinteästi myös esille tullut vuorovaikutus. Kiinnittämällä vuorovaikutukseen huomiota, voidaan asioiden perillemenoa tehostaa. Pelkkä yksipuolinen viestimi-

17 nen aiheuttaa sen, että asia saadaan itseltä pois, mutta ei välttämättä toiselle ihmiselle perille. Tähän vuorovaikutuksen puuttumiseen voidaan kytkeä myös arvostelua saanut johtaminen: kommenttien mukaan henkilöstöjohtamisessa on puutteita. Palkkauksesta tuli myös paljon kommentteja. Eniten arvostelua aiheutti palkkauksen epäoikeudenmukaisuus. Vastaajat arvioivat, että palkkausta täytyisi muuttaa enemmän yksilön todellista työtaitoa palkitsevaksi. Jos työntekijällä on jokin vastuualue, niin se pitäisi näkyä myös palkassa. Kommenteista tuli myös ilmi, että koko nykyinen palkkausjärjestelmä täytyisi uusia aivan kokonaan. Tottahan toki palkan määrästäkin oli arvioita, mutta pääosin oli ymmärretty, että palkkauksesta kommentoitiin siltä osin, miten aluepelastuslaitos siihen voisi vaikuttaa. Omaan työhönsä vaikuttamien nähtiin myös kehitettävänä asiana. Mahdollisuus sanoa mielipiteensä ja tunne siitä, että tulee kuulluksi on merkittävä asia työntekijälle. Tähän omaan työhön vaikuttamiseen kuuluu myös koulutus. Oman ammattitaidon ylläpitoa koulutuksen avulla arvostettiin ja koulutusta pitäisi lisätä. Kehittämisen paikka vastausten mukaan olisi myös erilaisten työyhteisöä parantavien suunnitelmien toteuttaminen. Ei riitä, että puhutaan ja nostetaan aina välillä jokin parannuskeino esille, on myös määrätietoisesti toteutettava se. Työyhteisön hyvinvointikyselyihin on reagoitava ja osoitettava se henkilöstölle. Tästä eteenpäin Henkilöstöfoorumi oli ensimmäinen laatuaan. Siellä puhuttiin avoimesti ja esitettiin kritiikkiä. Mutta siellä myös kiitettiin ja nostettiin hyviä asioita esille. Yhteisessä illanvietossa, seuraavan päivän kommenteissa ja seuraavan viikon muutamassa käytäväkeskustelussa myönnettiin, että nyt oltiin yhdessä asioiden takana. Ne tuotiin niin avoimesti esille kuin osattiin. Tulevaisuus näyttää, miten vastaavanlaiset tilaisuudet järjestetään. On hyvä muistaa myös, että hyvä ja viihtyisä työyhteisö käsitteenä ei ole konkreettinen esine, jota voidaan kuskata paikasta toiseen tarpeen vaatiessa. Se ei ole myöskään työnantajan omistama taikakalu, joka voidaan ottaa käyttöön nappia painamalla. Työyhteisön hyvinvointi riippuu sen jokaisen jäsenen asenteesta omaan työhönsä ja työyhteisöönsä. Palomiehen työssä jaksaminen Pelastusjohtaja nimesi keväällä 2006 Tampereen aluepelastuslaitokselle työryhmän, jonka tehtäväksi tuli suunnitella, miten aluepelastuslaitos voisi tarjota mielekkäitä työtehtäviä pelastushenkilöstölle työuran eri vaiheissa. Ryhmän vetäjäksi nimettiin pelastuspäällikkö Seppo Männikkö. Työryhmän konkreettinen tavoite oli yrittää helpottaa työtehtävien rasittavuutta keskuspaloasemalla sekä pelastustoimen operatiivisessa toiminnassa että sairaankuljetuksen tehtäväkentässä. Samalla haluttiin selkeyttää turvallisuusvalistuksen, koulutuksen ja palotarkastusten tehtäväkenttää. Nämä olivat tämän hetken ajankohtaisimpia asioita. Aluepelastuslaitoksen toimintakykyä ei tässä työtyhmässä käsitelty. Työryhmä käsitteli kokouksissaan mm. millaisia kelpoisuuksia henkilöstöltä tulevaisuudessa voidaan vaatia, miten seurataan henkilöstön toimintakykyä operatiivisessa työssä, millaisia muutoksia on henkilöstörakenteessa tapahtunut ja keskuspaloaseman sairaankuljetuksen työaikarytmitystä. Toimenpide-ehdotuksia Ryhmä kokoontui kaikkiaan yhdeksän kertaa ja viimeinen kokous oli joulukuun alussa Työryhmä laati raportin, Työryhmän jäsenet: pelastuspäällikkö Seppo Männikkö, palvelussuhdepäällikkö Jukka Lehtonen, palopäällikkö Ari Vakkilainen, sairaankuljetuspäällikkö Matti Isotalo, paloesimies Jouni Lammi, ylipalomies Kari Nikkilä, ensihoitaja Markku Salmijärvi, ylipalomies Markku Savilahti. Työryhmää täydennettiin keväällä 2007 ja jäseniksi tulivat tiedotuspäällikkö Veijo Kaján, johtava palotarkastaja Pekka Mutikainen ja koulutusmestari Timo Halme. joka luovutettiin pelastusjohtajalle. Tätä kirjoitettaessa kaikkia ryhmän allekirjoituksia ei vielä paperissa ollut, koska viimeisestä kokouksesta puuttui muutamia ryhmän jäseniä. Työryhmän esityksessä oli otsikko, jossa ehdotettiin vaihtoehtoisia työtehtäviä henkilöille, joilla on este tai rajoite operatiiviseen pelastustoimintaan osallistumiselle. Tämä otsikko sisälsi konkreettisen suunnitelman, millaisia tehtäviä tulevaisuudessa aluepelastuslaitos pystyy tarjoamaan. Turvallisuusneuvontaan ja -koulutukseen tulee 5-6 henkilölle työtä. Palotarkastustehtäviin sijoittuu 3-4 henkilöä. Valvomoon kaksi henkilöä, sairaankuljetusvaraston hoitajaksi yksi henkilö sekä yksi päivätyö alipäällystöhenkilöstölle. Muiden toimialueen mahdollisuudet tarjota vaihtoehtoisia työtehtäviä olivat pienempiä, ja raportissa esitettiinkin jokaiselle toimialueelle yhtä henkilöä. Raportti sisälsi myös esityksen keskuspaloaseman sairaankuljetuksen työajan rytmityksen muutoksesta sekä henkilöstölisäyksestä. Tuo esitys löytyy toisen jutun yhteydessä tästä lehdestä. Työryhmän raportti julkaistaan kokonaisuudessaan heti alkuvuodesta. LETKU & LAASTARI 17

18 YhteistyöTampereenaluepela Teksti: komisario Ismo Nykopp Tampereen kihlakunnan poliisilaitos Poliisina olen tyytyväinen yhteistyöhön Tampereen aluepelastuslaitoksen kanssa. Yhteistyön kehittämisen jarruna on kuitenkin ollut organisaatiomme rajat ja sitä kautta erilaiset toimintamallit eri puolella Pirkanmaata. Kuva: Mutikainen keskellä ylikomisario Jari Näkki vasemmalla ja lääninpoliisijohtaja Mikko Paatero oikealla Poliisilla on ollut tähän asti Pirkanmaalla 7 eri kihlakuntaa, joilla kaikilla hieman erilaiset toimintamallit ja -kulttuurit Valtioneuvosto teki päätöksen, jonka mukaan Poliisin hallintouudistus toteutetaan. Koko maahan jää vain 24 poliisilaitosta, joista yksi suurimmista tulee olemaan Pirkanmaan Poliisilaitos. Pirkanmaan Poliisilaitos aloittaa toimintansa , eli meillä on vain vuosi aikaa yhdistää voimavaramme yhdeksi toimivaksi suureksi organisaatioksi. Tämän jälkeen kaksi tärkeintä turvallisuuspalvelujen tuottajaa, poliisi ja pelastuslaitos, työskentelevät samalla alueella, jonka jälkeen on varmaan vielä helpompaa löytää kulloinkin asiasta vastaava yhteistyötaho ja muodostaa yhteinen toimiva malli koko Pirkanmaalle. Yhteistyö moniviranomaistehtävillä Päivittäin on tehtäviä, jonne Pika lähettää poliisin ja pelastuslaitoksen yksiköitä. Näillä tehtävillä on tärkeää, että jokainen mieltää oman roolinsa. Vaikka tehtävät sujuvat hyvin ja ammattimiehet hoitavat hyvin oman tehtävänsä, on kuitenkin hyvä miettiä, kenellä tilanteessa on kokonaisjohtovastuu. Johtovastuuhan määräytyy sen mukaan, kenen toimialaan kuuluu sillä hetkellä olevan tehtävän suorittaminen. Kun kyseessä on tulipalo, on selkeää, että johtovastuu on pelastustoimintaa johtavalla palomestarilla (P3) tai palopäälliköllä (P2). Erilaiset onnettomuudet ovat hieman monimutkaisempia tilanteita, koska tilanteen yleisjohtajuus saattaa vaihtua tilanteen aikana. Alussa, kun toiminnan painopiste on pelastamisessa, johtaa toimintaa pelastuslaitos. Myöhemmin kun siirrytään onnettomuuden syiden tutkintaa ja erityisesti, kun siirrytään rikostutkintaan, siirtyy johtovastuu poliisin kenttäjohtajalle (K1) ja yleisjohtajalle (Johto1). Jotta johtovastuiden siirtyminen ja toisen viranomaisen tarpeiden huomioiminen toteutuisi mahdollisimman hyvin, on syytä hakeutua yhteisiin johtamispaikkoihin. Kentällä toimintaa johtavat K1 ja P3 voivat muodostaa yhteisen johtopisteen ajamalla ajoneuvonsa vierekkäin tai isommassa tilanteessa etsimällä muun johtamistoimintoja tukevan tilan. Hiemankin isommassa tilanteessa myös toiminnan yleisjohtajien Johto1 ja P2 on hyvä olla samoissa tiloissa tai vähintään yhteydessä toisiinsa. On myös hyvä muistaa, että vastuu tiedottamisesta kuuluu tilannetta johtavalle viranomaiselle. Isommissa tilanteissa on järkevää järjestää yhteinen tiedotustilaisuus tai laatia yhteinen tiedote, jolloin 18 tiedottaminen pysyy yhdenmukaisena ja jäntevänä. Näin poliisina ei ole mukava lukea lehdestä, kun hätäkeskus tai pelastusviranomainen arvuuttelevat vaikka liikenneonnettomuuden syytä, kun samanaikaisesti asiasta on rikostutkinta käynnissä. Suurien tapahtumien yhteydessä yhteistyö korostuu jo suunnitteluvaiheessa. Viimeisten vuosien aikana suuria yleisötilaisuuksia Tampereella on ollut Jääkiekon MM-kisat 2003, Eppujen konsertti 2004, sekä EU-kokoukset Tapahtumat olivat kaikki hyvin eriluontoisia, mutta kaikissa on ollut omat riskinsä, jotka yhteisellä toimivalla suunnitteluyhteistyöllä on onnistuneesti väistetty. Kaikkien näiden tapahtumien yhteydessä pidettiin useita palavereja, kohteisiin tutustumisia ja laadittiin kattavat toimintasuunnitelmat. Kaikissa näissä oli myös yhteinen johtokeskus, jonne oli kerätty kaikkien viranomaisten ja yhteistyötahojen edustajat. MM-kisoissa johtokeskuksena toimi Tampereen aluepelastuslaitoksen vanha T10, mikä oli toimiva ratkaisu niihin olosuhteisiin. Eppujen konsertissa käytettiin hyväksi Ratinan suomia tiloja ja olimme yläorrelle rakennetussa kuuluttamossa, josta oli loistavat näkymät tapahtumien keskipisteeseen. EU-kokousta varten Tampereen poliisilaitoksen neuvottelutiloihin oli rakennettu erityinen

19 stuslaitoksenjapoliisinvälillä johtokeskus, jossa toimi poliisin, pelastuslaitoksen, rajavartiolaitoksen puolustusvoimien yleisjohtajat. Tähän johtokeskukseen saimme ajantasaista kuvaa kaikilta kokous- ja majoituspaikoilta sekä saattueiden reiteiltä. Päivittäisempää johtamista varten Tampereen poliisilaitoksella on rakennettuna yksi pysyvä johtokeskus, siellä on myös atk-yhteyksillä varustettu paikka pelastuslaitoksen yleisjohtajalle. Tiedon kulku ja riskien minimoiminen yhteisissä tehtävissä Toisin kuin pelastuslaitoksen henkilökunta, poliisin on varustautunut väkivaltaisia asiakkaiden takia erilaisilla passiivisilla suojavälineillä ja voimankäyttövälineillä. Kaikilla kenttämiehillä on henkilökohtaiset suojaliivit ja viiltosuojahanskat. Voimankäyttövälineinä ovat virka-ase, teleskooppipatukka ja OC-pippurikaasu. Muutamilla miehillä on käytössä myös Suomen poliisille uusia laitteita, etälamauttimia. Näiden ohella tärkeää on oikea ja huolellinen asenne, jolla pystytään hoitamaan väkivaltaisemmatkin asiakkaat mahdollisimman pienillä vaurioilla. Onnistuneen tehtävän suorittaminen lähtee käyntiin riittävistä ja oikeista ilmoitustiedoista, joiden pohjalta tehtävää lähdetään suorittamaan. Tässä Pika on tärkeässä roolissa, mutta usein poliisipartio vielä täydentää matkalla ilmoitustietoja soittamalla ilmoittajalle. Kenttäjohtaja määrää tehtävälle useampia partioita, mikäli ilmoittajan mukaan, tai muiden tietojen perusteella kohdehenkilöllä on puukko, ase tai muutoin on odotettavissa poikkeuksellisen voimakasta vastarintaa. Näillä ns. kovilla keikoilla sattuu harvemmin työtapaturmia, koska tilanteeseen on osattu varautua ja se hoidetaan ajan kanssa keräten paikalle parhaat saatavilla olevat suorittajat sekä kaikki käytettävissä oleva kalusto. Lisäksi toiminta on suunnitelmallista ja johdettua. Mikäli tilanne muodostuu ns. VATI-tilanteeksi, voimme varautua tilanteeseen kutsumalla paikalle myös Taktisen Ensihoidon (TEMS), joka koostuu kuudesta erikoiskoulutuksen saaneesta Tampereen aluepelastuslaitoksen ensihoitajasta. Tätä TEMS-ryhmää on käytetty muutamissa rikollisliigan kotietsinnässä ja ns. Kiinalaisammuskelijan tapauksessa. Yhteistyökokemukset olivat positiivisia. Vaarallisemmaksi on kuitenkin osoittautuneet ne tehtävät, jotka ensitietojen perusteella eivät ole käynnistäneet tällaista erityistä valmistautumista. Poliisin kuolemaan ja vammautumiseen johtaneet tehtävät ovat lähes kaikki olleet sellaisia, että on menty hoitamaan aivan peruskeikkaa ja mahdollisesti vielä tuttuun kohteeseen. Varautuminen ja valmius kohdata jotakin yllättävää on ollut aivan nollissa. Tämän johdosta poliisitaktiikassa opetetaan nykyään, että jokaiselle tehtävälle mennessä tulee mennä siten, kun olisit menossa tarkistamaan vaarallista ajoneuvoa, menossa vaaralliseen kämppään jne. Siitä on helppo muuttaa toimintamallia löysempään suuntaan. Usein kohdehenkilö ei edes huomaa, että poliisi oli varautunut mahdollisen väkivallan kohtaamiseen. Samoin mielestäni pitäisi toimia myös pelastuslaitoksen henkilökunnan niillä tehtävillä, kun mennään ihmisten asuntoihin, ravintoloihin tai muihin paikkoihin, joissa voidaan kohdata yllättävää vastarintaa. Väkivaltaisen asiakkaan tunnistaminen ja oma provosoimaton toiminta ovat tärkeitä tehtävän onnistuneen suorittamisen kannalta. Tunnistamisessa on tärkeää saada tiedot henkilön entisyydestä ja siitä miten hän on aikaisemmin käyttäytynyt vastaavissa tilanteissa. Henkilöt, joiden historiassa on väkivaltarikollisuutta, mahdollisesti henkirikoksia, turvautuvat aina helpommin väkivaltaiseen käyttäytymismalliin. Kohdehenkilön kuuluminen rikollisjärjestöihin antaa viitteitä heidän toimintamalleistaan. Onko henkilö selvin päin, onko hän humalassa, onko hän käyttänyt huumausaineita. Nämä ovat tietoja, joiden pitää vaikuttaa omien toimintamallien valintaa ja nostaa omaa varautumista. Hätäkutsu Liian harvoin kuulee PirVir kutsulla kutsuttavan poliisia. Virve on hyvä väline vaihtaa tietoja ja sopia yhteistyöstä, kun pelastuslaitos ja poliisi ovat matkalla sa- LETKU & LAASTARI 19

20 malle keikalle. Pitempiä puheita varten on POPE-puheryhmä, jonne siirtymisestä voi sopia PirVir-puheryhmässä. Poliisilla saattaa olla tietoa kohdeasunnosta tai henkilöstä. Voidaan keskustella yksikköjen sijainnista ja sijoittamisesta kohteelle. Toimiva malli on se, että poliisi käy varmistamassa kohteen turvallisuuden, jonka jälkeen pelastuslaitoksen henkilökunta voi keskittyä täysipainoisesti omaan tehtäväänsä. P3 ja K1 voivat olla myös puhelinyhteydessä ja sopia johtopisteen muodostamisesta ja muusta tarpeellisesta yhteistyön toimivuuden varmistamisesta. Lopuksi Toivon, että tämä poliisin ja pelastuslaitoksen välillä oleva hyvä yhteistyö jatkuu ja saa vielä uusia muotoja. Viralliset työryhmät ovat niitä paikkoja, joissa tehdään tärkeitä päätöksiä ja turvataan toimintamme. Kuitenkin yhteistoiminta kaikilla tasoilla turvaa yhteistyön kattavuuden ja käytännön tulokset. Epäviralliset yhteistyömuodot ja keskustelut vievät yhteistyötä vinhalla vauhdilla eteenpäin. Näistä hyviä esimerkkejä ovat yhteiset jääkiekkotreenit, saunaillat, tapaamiset yhteisillä tehtävillä jne. Kuitenkin on tärkeää, että kaikilla on tuttuja hyviä kontakteja naapuriorganisaatiossa, joille voi matalalla kynnyksellä ehdottaa parannuksia toimintamalleihin, kysyä vähän tyhmältäkin tuntuvaa asiaa tai vaan kutsua kahville. Mahdollisia vaaran ja alkavan hyökkäyksen merkkejä: käsien puristelu nyrkkiin käsien pitäminen taskussa tai selän takana; ei ole avoin ja saattaa piilotella jotakin hampaiden yhteen pureminen; puree kuolaimia hikoilu ja hengityksen kiihtyminen pälyilevä katse; hakee mahdollista pakotietä pyrkii hakeutumaan kosketusetäisyydelle asennon muuttaminen, jännittyminen istuva henkilö siirtää jalat alleen puhetyylin muuttuminen aggressiivisempaan suuntaan voimakkaat mielialan vaihtelut lopettaa puhumisen kokonaan; keskittyy hyökkäyksen suunnitteluun. Toiminta uhkaavan henkilön kanssa älä työskentele yksin turvaa pakotiesi, sijoittukaa parinne kanssa rinnakkain, ei peräkkäin hälytä apua jo ennen väkivallan alkamista puhu selkeästi, rauhallisesti ja käytä lyhyitä lauseita pidä omat kämmenesi avoinna ja näkyvillä yritä saada asiakas istumaan pidä riittävä etäisyys ja varaudu tarvittaessa liikkumaan pyri pitämään esteitä itsesi ja kohdehenkilön välissä esim. huonekaluja älä päästä uhkaavaa henkilöä silmistäsi älä päästä häntä missään vaiheessa taaksesi kulje asiakkaan takana vältä nopeita liikkeitä, varsinkin harhaisen kohdehenkilön kanssa 20