k u u l u m i s i a Kiipulan ammattiopiston J o u l u k u u Sähäkkää sählyä Kiipulassa! s. 9 Pienpihaa rakentamassa s.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "k u u l u m i s i a Kiipulan ammattiopiston J o u l u k u u 2 0 1 0 Sähäkkää sählyä Kiipulassa! s. 9 Pienpihaa rakentamassa s."

Transkriptio

1 Kiipulan ammattiopiston k u u l u m i s i a J o u l u k u u Sähäkkää sählyä Kiipulassa! s. 9 Pienpihaa rakentamassa s Oppia ja opiskelua 120 vuotta s. 4

2 Vilkaisu menneeseen ja tulevaan - Lyhyt oppimäärä Syksy on jälleen kulunut vauhdilla ja ainakin tätä kirjoittaessani voisi puhua jo talvesta. Kuluvan vuoden aikana on juhlistettu monia asioita: Perttulan toiminnan aloittamisesta tuli kuluneeksi 120 vuotta, Kiipulasäätiön perustamisesta 65 vuotta, Kiipulan kuntoutuskeskus täytti 40 vuotta ja ammattiopisto 10 vuotta. Lokakuussa Vanajanlinnassa pidetyssä 120-vuotisjuhlaseminaarissa oli puhumassa opetus- ja kulttuuriministeri Henna Virkkunen. Hän kiitti Kiipulaa ja Perttulaa uraauurtavasta työstä erityisryhmien kanssa työskentelemisessä. Opiskelijoille järjestettiin avoimien ovien yhteydessä juhlakonsertti, jossa pääesiintyjänä oli Signmark. Hän ehti Kiipulaan Sidneyn ja Ateenan keikkojensa välissä! Juhlavuoden eri tapahtumista voi lukea tarkemmin tämän julkaisun sivuilta. Tänä vuonna on vahvistettu yhteistyötä erityisesti muiden oppilaitosten kanssa sekä Hämeenlinnan seutukunnalla, niin alueellisesti kuin valtakunnallisesti ja kansainvälisestikin. Yhteistyötä tehdään johdon ja henkilökunnan kesken, mutta jatkossa pyritään hakemaan lisää yhteistyön muotoja myös opiskelijoille. Nyt jo on meneillään mm. useita kansainväliseen toimintaan liittyviä hankkeita Koulutuskeskus Tavastian ja muiden ammatillisten erityisoppilaitosten kanssa ja näissä hankkeissa opiskelijat ovat mukana. Ensi vuonna on tarkoitus järjestää myös yhteistä virtuaalista koulutustarjontaa. Virtuaaliset ympäristöt, www-sivumme, opiskelijainfo ja tulevaisuudessa myös sosiaalisen median hyödyntäminen ovat keskeisellä sijalla kehittämistoiminnassamme. Yhtenä tavoitteena on laajentaa opiskelijahallintojärjestelmäämme, Primusta, palvelemaan sekä opiskelijoita että koteja. Tulevina vuosina verkon käyttö laajenee varmasti mm. opiskelijavalintaan. Yhteistyö työelämän suuntaan on vilkasta ja monipuolista: työssäoppimista, työelämään valmentautumista ja henkilökunnan työelämäjaksoja toteutetaan kasvavissa määrin. Tulevana vuonna ammattiopiston henkilökunnasta 25 työntekijää menee kolmesta viikosta kahteen kuukauteen kestävälle työelämäjaksolle. Tällainen toiminta on välttämätöntä jatkossakin, jotta parannamme työelämäosaamistamme. Se tukee myös opiskelijoiden mahdollisuuksia kiinnittyä työhön niin opiskelun aikana kuin opiskelujen päättyessä. Oppimisesta entistä suurempi osa tapahtuu työpaikoilla; esimerkkinä tästä vaikkapa tässä lehdessä esiteltävä Lahden Terrakoulutus. Edelleen elämme muutosten aikaa, jolloin henkilökunta joutuu venymään tavallista enemmän. Suuret kiitokset koko henkilökunnalle hyvin tehdystä työstä. Syksy on ollut myös opiskelijoilla työntäyteinen ja ansaittu joululoma on edessä. Oikein hyvää joulua ja onnea uudelle vuosikymmenelle Teille kaikille Kiipulan eri toimipisteissä ja verkostoissa! Markku Aunola, rehtori Kiipulan ammattiopiston kuulumiset kertoo 2-4 kertaa vuodessa ammattiopiston ajankohtaisista asioista. Sisältöä julkaisuun tuottavat niin opiskelijat kuin henkilökuntakin. Joulukuun 2010 numero jaetaan erityisopetuksen opiskelijoille syyslukukauden päättäjäispäivänä. Julkaisu on luettavissa myös aikuiskoulutuksen asiakastiloissa kaikissa Kiipulan toimipaikoissa ja ladattavissa Kiipulan ammattiopiston www-sivuilta. Jakelu: kpl Taitto: Minna Leino Painopaikka: Esa Print Oy 2

3 VALINNAISKARUSELLI ON PYÖRINYT VINHASTI SYYSLUKUKAUTENA 2010 Ammattitaitoa täydentävät valinnaiset tutkinnon osat ja vapaasti valittavat tutkinnon osat toteutetaan tänä lukuvuotena samalla tavalla Kiipulan ja Perttulan toimipaikoissa. Opinnot toteutetaan syksyllä ja keväällä intensiiviviikkoina, arki-iltoina ja perjantai-iltapäiväisin. Näihin toteutusajankohtiin on suunniteltu valinnaistarjottimet, joista opiskelija voi valita sekä atto-valinnaisia että vapaasti valittavia tutkinnon osia. Tavoitteena on, että ensimmäisen opiskeluvuoden opiskelijalle kertyy yksi opintoviikko ammattitaitoa täydentäviä valinnaisia ja kaksi opintoviikkoa vapaasti valittavia opintoja. Toisen opiskeluvuoden opiskelijan kohdalla tavoitteena on kertyä yksi opintoviikko ammattitaitoa täydentäviä valinnaisia ja kolme opintoviikkoa vapaasti valittavia opintoja. Valitsemalla opintoja eri tarjottimista nämä tavoitteet on mahdollista saavuttaa. Atto-valinnaisten karuselli muodostuu seuraavista atto-valinnaisista opinnoista: Liikunta, taide ja kulttuuri, terveystieto, matematiikka, tieto- ja viestintätekniikka ja kulttuurien tuntemus. Vapaasti valittavien opintojen tarjonta jakautuu seuraaviin opintoihin: Harrastuksia tukevat, yhteiskunta-valmiuksia lisäävät ja ammatillisuutta laajentavat tai syventävät opinnot. Valinnaistarjottimilla oli tarjolla runsaasti erilaisia valinnaisia, tässä niistä joitakin poimintoja: Perttulan toimipaikka Pieneläinten hoito Mutkia matikassa? Arjen matematiikka Neulenurkkaus Ympäristö ja yhteiskunta tutuksi näkemällä ja kokemalla Nuisku = Nuorten ihmissuhdekurssi Ompelua ja tuunausta Digikuvauksen alkeet Sarjakuvapaja Taidemaalaus Kohti aikuisuutta! Luonto- ja erätaidot Tehdään käsitöitä maailmalta Tartu moppiin! Kunnon väelle kunnon eväät - Kotitalous Työturvallisuuskortti Viittomakieleen tutustumista ja alkeita Kierrätystä Autohuollon perustyöt Terveysliikunta Retkelle elämään - kulttuuria ja liikuntaa omaksi iloksi TUTOR Työelämän pelisäännöt Ajokorttiopetusta teoriakoetta varten Uimataitoja jo pinnalla pysyville Kulttuurimatka maailmalle (englanniksi) Teatteria, tanssia ja ilmaisua Bändisoitto, alkeet Omat eväät omaan elämään - Kotitalous Elintarvikehygienia Kiipulan toimipaikka Ammattitaitoa täydentäviä valinnaisia ovat: Iloa ja kuntoa liikunnasta Terveysliikunta Terveys- ja toimintakyky Musiikin monet mahdollisuudet Pajutöiden perusteet Kuvataidepaja Valokuvauksen perusteet Verkko-opiskelun perusteet Perusmatematiikka ja pelit Kulttuurien tuntemus Moodlen käytön ja verkko-oppimisympäristön perusteet Vapaasti valittavia opintoja ovat: Espanjan alkeet Kreikan alkeet Musiikkidemon tekeminen Omaan asuntoon Uutta ja vanhaa musiikkia Elektroniikkarakentaminen tutuksi Lego Robotics Trukilla ajamisen perusteet Nahkatyöt Itsenäistymisen kiemurat Taulu mosaiikkitekniikalla Eleistä viittomiksi Eväät reppuun ja ulos luontoon Helppoa huovutusta Skräppäys- ja korttipaja Musiikkidemon tekeminen Kevään valinnaistarjotinta on jo ryhdytty valmistelemaan ja opiskelijat pääsevät tekemään uusia valintoja heti joululoman jälkeen. Marja Savolainen Marja Mylly 3

4 Oppia ja opiskelua 120 vuotta juhlavuoden tapahtumia ja tunnelmia Kiipulassa juhlittiin koko kuluneen vuoden ajan kehitysvammatyön 120-vuotista taivalta. Vuonna 1890 Edvin ja Emma Hedman perustivat kasvatuslaitoksen, jonka tavoitteena oli toimia sillanrakentajana suomalaisen yhteiskunnan ja kehitysvammaisten välillä. Hedmanien perustama koulu tunnettiin myöhemmin Perttulan erityisammattikouluna. Nykyisin Perttula on osa Kiipulan ammattiopistoa Kiipulassa järjestettiin juhlavuoteen liittyviä tapahtumia niin nykyisille kuin entisillekin opiskelijoille, yhteistyökumppaneille ja henkilöstölle. Juhlavuoden teemaan liittyen Kiipulan ammattiopisto oli lanseeraamassa myös Vähän kunnioitusta elokuvaa. Elokuvan ennakkonäytös pidettiin Hämeenlinnan Verkatehtaalla kesäkuun alussa. Juhlahumu jatkui kesäkuisissa entisten opiskelijoiden alumnipäivillä eli Toveripäivillä. Myös Kiipulan kiltalaiset kokoontuivat samaan aikaan. Toveripäivien ohjelmassa oli mm. toiminnallisia pajoja, menneiden muistelua sekä tietenkin latotanssit. Syyslukukauden alussa ammattiopisto järjesti avoimien ovien tapahtuman Kiipulan ja Perttulan kampuksilla. Avoimien ovien sulkeuduttua omille opiskelijoille järjestettiin konsertti, jonka esiintyjinä olivat Swamp Queen ja Signmark. Kiipulan tontille saapuivat myös kaikki lähikoulujen opiskelijat nauttimaan juhlatunnelmasta. Viileähkö sää ei haitannut menoa! Kiipulan yhteistyökumppaneille järjestettiin lokakuun alussa juhlaseminaari, jonka ohjelmaan opiskelijat toivat oman osansa. Seminaarissa nähtiin mm. opiskelijoiden rap-ryhmä, paneelikeskustelu sekä taidenäyttely. Muita seminaarin esiintyjiä olivat mm. opetusministeri Henna Virkkunen, näyttelijä Kari- Pekka Toivonen ja erityispedagogiikan professori Jarkko Hautamäki. Lisäksi juhlaseminaarissa julkaistiin kirja nimeltä Pitkän päivän punon. Se koostuu opiskelijoiden runoista ja kuvataiteesta runoja on peräti 28 eri kirjoittajalta ja kuvia 11 taitelijalta. Lisäksi kirjassa on kolme opiskelijoiden tarinaa, jotka kertovat opiskelijoiden matkasta kohti itsenäistä elämää. Juhlavuosi huipentui marraskuiseen sählyturnaukseen, joka oli tarkoitettu kaikille ammatillisten erityisoppilaitosten opiskelijoille. Sählyturnaukseen osallistui yhteensä kymmenen joukkuetta eri puolilta Suomea. Ottelut sujuivat innokkaissa ja välillä hyvinkin latautuneissa tunnelmissa. Turnauksen voiton vei Bovallius-ammattiopisto. Hopea ja pronssi jäivät kuitenkin kiipulaisille. Joululomalle siirryttäessä muistetaan vielä juhlavuoden kunniahenkilöitä Emma ja Edvin Hedmania. Perttulan toimipaikan joulukirkon yhteydessä lasketaan seppele Hedmanien haudalle. Kiitos kaikille juhlavuoden tapahtumiin osallistuneille ja tapahtumia toteuttaneille! Tehdään jatkossakin yhdessä arvokasta ja mielenkiintoista historiaa! 120-vuotisjuhlatoimikunnan puolesta Piia Kokko-Parikka yhteyspäällikkö 4

5 Juhlavuoden kuvasatoa Carolina Lehto: 5

6 Ruotsalaisen vävyn, pitkän lounaan ja Qatarin yhteys - konferenssikokemuksia Madridista Osallistuin marraskuussa kansainväliseen koulutus- ja tutkimuskonferenssiin Madridissa, Espanjassa. ICERI2010 on maailman suurimpia kasvatusalan konferensseja ja järjestettiin tänä vuonna kolmatta kertaa. Meitä osallistujia oli noin 700 ja tulimme 55 eri maasta. Aksenttien, ihonvärien, uskontojen ja kokemusten kirjo oli kiehtova. Konferenssin kielenä oli englanti ja sillä tulimme kaikki ymmärretyiksi ääntämyseroista ja termivalinnoista riippumatta. Esittelin konferenssissa pedagogisten opintojeni kehittämishankkeen, joka käsitteli työssäoppimisen kehittämistä ammatillisessa aikuiskoulutuksessa. Oma esitykseni oli yksi 460 suullisesta esityksestä, lisäksi 160 tutkijaa tai tutkimusryhmää esitteli tutkimuksiaan julisteena galleriakävelyssä. Samanaikaisesti oli siis useita esityksiä seitsemässä eri konferenssihuoneessa. Jokainen esitys kesti 15 minuuttia ja aikaa oli myös kysymyksille. Osallistujilla oli mahdollisuus valita itseään kiinnostavat aiheet ja siirtyä huoneesta toiseen esitysten välillä. Osa tutkimuksista oli kansainvälisiä, osa kansallisia. Vaikka osa kuulemistani esityksistä ei suoranaisesti liittynyt alaani, sain niistä silti ideoita ja ajatuksia omaan työhöni. Lounaallekin toki ehdittiin, sille oli espanjalaisittain varattu aikaa puolitoista tuntia. Parasta konferenssissa oli kuitenkin erilaisten ihmisten kohtaaminen. Tapasin ruotsalaisen professorin, jonka kanssa keskustelimme historian tapahtumien vaikutuksesta ihmisiin. Harvardin professorin kanssa juttelimme siitä, miten aikuisopiskelijoiden määrä kasvaa maailmalla. Kanadalaisen, Qatarissa asuvan luennoitsijan kanssa keskustelimme oppilaiden motivaatiosta ja skotlantilainen professori kertoi tanskalaisesta miniästään ja ruotsalaisesta vävystä. Keskustelut risteilivät aiheesta toiseen, mutta olennaisinta oli omien käsitysten ja näkemysten avartuminen. Suosittelen lähtemistä mukaan kansainvälisiin tapahtumiin ja kerron kiinnostuneille mielelläni lisää kokemuksestani. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksen, CIMO:n, sivuilta löytyy lisätietoa eri mahdollisuuksista ja rahoituksesta. Kiipulan kansainvälisistä asioista vastaa yhteyspäällikkö Piia Kokko-Parikka, jolta saa lisätietoa Kiipulan omista kansainvälisistä hankkeista ja mahdollisuuksista. Ilona Suojanen, aikuiskouluttaja, Lahti Osallistujat merkitsivät nuppineulalla kotikaupunkinsa maailman karttaan. Konferenssin nimi ICERI tulee sanoista International Conference on Education and Research. 6

7 Välkommen till Lahtis! Lahden toimipaikassa järjestetään erityisopetuksena AVA eli ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavaa ja kuntouttavaa opetusta ja ohjausta sekä TYVA eli työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaa koulutusta. Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus on tarkoitettu vaikeammin vammaisille ja strukturoitua opetusta tarvitseville. Näissä molemmissa erityisopetuksen koulutuksissa on Lahden toimipaikassa kaksi ryhmää. Ava-opiskelijoiden kommentointia syyslukukaudesta: Avalla on ollut todella hauskaa. Täältä on saanut hyviä kavereita. Luokkamme on hauska ja luokkahenki on todella hyvä. Olemme tehneet retkiä ja vierailleet eri paikoissa. Täällä avalla on jotenkin alkanut suhtautua asioihin aikuismaisemmin. Kiia Silloin, kun tulin tänne kouluun ekaa kertaa niin mua jännitti aika paljon, kun ei tuntennu ketään, no paitsi jotain meidän vanhoja luokkalaisia. Rose Syyslukukausi on ollut täynnä matkoja koulutuskokeiluihin. Näitä on ollut lähes joka viikko peräkkäin, lomienkin jälkeen. Iiro. Ava -vuoden tavoitteena on suuntautua koulutuksen jälkeen kiinnostustaan ja edellytyksiään vastaavaan ammatilliseen koulutukseen tai työelämään. Koulutuksessa onkin yhtenä tärkeänä osana koulutuskokeilut ja työelämään valmentautumisjaksot. Monipuolisia oppimisympäristöjä Lahden keskustassa sijaitseva toimipaikka mahdollistaa opiskelun monipuolisissa ympäristöissä. Yritykset, tutustumiskohteet ja monet työelämään valmentautumispaikat sijaitsevat lähellä, lisäksi opiskelijoiden käytössä on Lahden kaupungin tarjoamat monipuoliset liikuntamahdollisuudet. Olemme käyneet eri paikoissa tutustumassa, olemme käyneet Hartwallilla, sitten kävimme Iskun tehtaalla ja kaatopaikalla tutustumassa Joona Paloturvallisuuskoulutusta palolaitoksella Työhön ja itsenäiseen elämään valmentavien ryhmien oppimisympäristöjä: Täällä tyva-luokassa opiskelemme siivousta, tietotekniikkaa ja kotitaloutta. Opiskelemme kotitaloutta jotta kun muutamme kotoa pois, osaisimme itse valmistaa ruokaa. Atte. Koulussa on mukavinta englannintunnit ja musiikin tunnit. Iira Parasta koulussa on tietotekniikka. Marika Aamuinfossa on kiva kertoa kuulumisia kotoa ja Aatu-kissasta. Laura Aistimonivammaisten luokkatila Strukturoitua opetusta autisminkirjonluokassa 7 Tänä syksynä alkoi oppilaitoksessa sisäinen työelämään valmentautuminen. Avan ja tyvan opiskelijoilla on mahdollisuus opiskella työelämätaitoja Lahden toimipaikan info-pisteessä. Työt ovat aikuiskoulutuksen ja erityisopetuksen toimistotöitä sekä muita laaja-alaisia työtehtäviä. Ruotsin opiskelua yhdessä Victorian ja Danielin kanssa Meillä oli suuri ilo nähdä hänen kuninkaallinen korkeutensa Victoria ja prinssi Daniel, Lahdessa marraskuun alussa. Det är en stor glädje för att få se Ers kungliga höghet kronprinsessan Victoria och prins Daniel - oli yksi avainlauseista, joita harjoiteltiin siltä varalta, että pääsisimme keskusteluetäisyydelle kuninkaallisten kanssa. Ruotsin kielen ja kulttuurin opiskelu sujui luontevasti prinsessahuumassa. Tilanne huipentui Lahden Sibeliustalon edustalle, jossa vilkutimme kaikki yhdessä Victorialle ja Danielille. Tämän lähemmäksi prinsessaa Matti ei päässyt! Tarja Rikkinen opettaja

8 Suomalaistaiteilijat esillä Budapestissä Suomalaiset kehitysvammaiset taiteilijat olivat näkyvästi esillä marraskuussa Budapestissä The beauty of Outsider Art taidenäyttelyssä. Suomalais-unkarilaiseen näyttelyyn valittiin yhteensä 24 pääosin Kehitysvammaisten taidekeskus Kettukin valtakunnallisen taidekokoelman teosta. Mukana oli yksi teos myös Kiipulan opiskelijalta Harri Blombergilta. Harri opiskelee Perttulassa taidepainotteisessa valmentavassa koulutuksessa. Hän on aiemmin maalannut vuoden Kettukin taideateljeessa Verkatehtaalla ja sinä aikana mm. voittanut Virvelinrannan logo-kilpailun. Budapestin näyttely järjestettiin yhteistyössä Kettukin, Unkarin tiedeakatemian ja Kulttuuri- ja tiedeinstituutti FinnAgoran kanssa. Näyttely liittyi Unkarin tiedeakatemian järjestämään tapahtumaan Suomalaisen tieteen päivät (Finnish Science Days). Näyttelyssä oli esillä suomalaisten töiden lisäksi teoksia Unkarin tiedeakatemian ylläpitämästä mielisairaiden taiteen kokoelmasta (Collection of Psychiatric Art). Harri Blomberg: Suuri ihminen, akryyli 65x50, Jarkko Ollikainen

9 KIRPPUTORITUOTTOA LAHJOITTAMASSA Kiipulassa oli avoimien ovien päivä. Silloin Perttulan toimipaikassa järjestettiin kirpputori, jossa myytiin koululta opetuskäytöstä poistettua tavaraa: astioita, siivousvälineitä, lankoja, linnunpönttöjä, toimistotarvikkeita. Jo ennen kirpputoria päätimme, että emme pidä kirpputorin tuottoa itse, vaan lahjoitamme tuoton hyväntekeväisyyteen. Halusimme lahjoittaa sen lähialueella toimivalle kohtalaisen pienelle toimijalle, joka tekee meidän mielestämme tärkeää työtä. Opiskelijat sanoivat, että mielenterveys on tärkeä asia. Tämän pohdinnan tuloksena löytyi Omaiset mielenterveystyön tukena Kanta-Häme ry. Otimme yhteyttä yhdistykseen ja kävimme luovuttamassa kirpputorilta keräämämme tuoton. Lahjoituksen vastaanottivat Hannu Lehto (puheenjohtaja), Irene Laurila (järjestösihteeri) ja Minna Hotta (toiminnan ohjaaja). Perttulasta lahjoitusta oli luovuttamassa kirpputorilla myymässä olleet opiskelijat Jenna Laitinen ja Petteri Kröger cateringlinjalta sekä Anais Santahuhta ja Sari Kataja käsi- ja taideteollisuuslinjalta. Omaiset mielenterveystyön tukena on yhdistys, jolla on 128 jäsentä. Yhdistyksen toiminta-alue on Hämeenlinna, Hattula ja Janakkala. Lahjoitetun tuoton avulla yhdistys järjestää tänä vuonna pikkujoulun jäsenilleen. SÄHÄKKÄÄ SÄHLYÄ KIIPULAN TOIMIPAIKASSA! Kiipulan juhlavuoden tapahtumana järjestettiin ammatillisten erityisoppilaitosten opiskelijoiden sählyturnaus Kiipulan toimipaikassa. Sählyturnaukseen osallistui yhteensä kymmenen eri joukkuetta eri puolilta Suomea. Ottelut sujuivat innokkaissa ja välillä hyvinkin latautuneissa tunnelmissa. 120-juhlavuoden sählyturnauksen voiton vei Bovallius-ammattiopisto. Kiihkeässä finaalissa olivat vastakkain Bovallius ja Kiipula. Pokaali lähti Turkuun luvuin 5-4. Hopea ja pronssi jäivät kuitenkin kiipulalaisille. Pronssiottelu venyi rangaistuslaukauskisaan asti, ja voiton sinetöi Perttulanmäen joukkue. Mukava ja urheiluhenkinen tapahtuma poikii toivottavasti jatkoa! Turnauksen tulokset: 1. Bovallius/Turku 2. Kiipula 3. Perttulanmäki 4. Luovi/Muhos 5. IJKK Osaajat 6. IJKK Taitavat 7. HekiLuovi 8. IJKK Nopeat 9. Kaarisilta 10. Aitoo 9

10 CIAO Italialaisessa kuulonäkövammaisten kuntoutuskeskuksessa oppimi Dream college -hankkeen asiantuntijavaihdon matka suuntautui Italiaan keväällä Hanke on osa Kiipulan ammattiopiston kansainvälistä toimintaa. Ryhmämme tutustui Osimossa, Keski-Italiassa Marchen alueella sijaitsevaan, Lega del Filo d`oro:n kuntoutuskeskuksen toimintaan, lähinnä integraation ja esteettömyyden näkökulmasta. Kuntoutuskeskus tarjoaa kuntoutus- ja koulupalveluja kuulonäkövammaisille ja monivammaisille kuulonäkövammaisille henkilöille. Toiminta alkoi vuonna 1967 aluksi kuulonäkövammaisten lasten parissa. Nykyään suurin osa asiakkaista on vaikeimmin monivammaisia, kuulonäkövammaisia lapsia, nuoria ja aikuisia. Organisaatio paikkaa julkisen sektorin puutteita sekä tarjoaa diagnoosi-, arviointi- ja kuntoutuspalveluja. Italiassa on kahdeksan Filo d`oro: n yksikköä. Henkilökuntaa on 400, joista Osimossa toimii 200, opettajia henkilökunnasta on 100. Lisäksi toiminnassa on mukana runsaasti vapaaehtoisia toimijoita. Asiakkaita ja opiskelijoita on n. 350, joista opiskelijoita on 56 vuosittain. Toiminnan tavoitteena on kuulonäkövammaisten ja vaikeimmin monivammaisten kuulonäkövammaisten henkilöiden, heidän perheidensä ja heidän kanssaan toimivien ammattilaisten ohjaus, konsultointi ja 10 kouluttaminen sekä kuntouttavan toiminnan kehittäminen. Toiminnalla pyritään - varhaiseen interventioon - tukemaan vanhempia kasvattajina ja lasten koulunkäynnin tukijoina -luomaan vanhemmille tulevaisuuden uskoa ja luottamusta siihen, että eteen tuleville vaikeillekin asioille löytyy ratkaisu - kartoittamaan ja ohjaamaan asiakkaita erilaisiin tukimuotoihin - ohjaamaan integraatioon ja edistämään integraatiota yhteiskunnassa - integraation tukeminen - tuki opettajille tavallisissa kouluissa maanlaajuisesti - tuki kuntien sosiaalityöntekijöille ja muille verkostoille Keskeistä toiminnassa on perheiden kanssa tehtävä yhteistyö. Tämä korostuu erityisesti moniammatillisella diagnosointijaksolla, joka kestää 1-3 viikkoa, jolloin perheen toivotaan olevan mukana koko ajan. Perhe asuu diagnosointikeskuksessa ja on päivittäin yhteydessä erityistyöntekijöihin. Ratkaisukeskeisyys ja sitoutuneisuus Henkilökunta oli hyvin sitoutunutta asiakkaaseen ja hänen tavoitteisiinsa. Pitkä työura etenkin koululla oli tyypillistä. Moniammatilliset tiimit ovat myös siellä työskentelyn pohjana. Asiakas / opiskelija on toiminnan keskiössä. Tavoitteena on löytää ja kuvata oppimisympäristön kehittämisalueet, arviointimenetelmät, etenemisen ja onnistumisen alueet

11 ITALIA! sympäristöt tukevat vuorovaikutusta ja onnistumisen kokemista sekä opiskelijalle sopivat kuntoutusmuodot, ja mahdollisuuksien mukaan integroitua tavalliseen kouluun omalle kotipaikkakunnalle. Opiskelijoiden onnellisuus koettiin merkittäväksi ja sitä mitattiin erillisellä mittarilla. Keskuksessa oli myös käytössä lemmikkiterapiakoiria, joiden avulla oli saatu mitattavia tuloksia aggressiivisuuden vähenemisessä. Henkilökunnan toiminta oli ratkaisukeskeistä ja innovatiivista. Käytössä oli paljon teknisiä tietokonepohjaisia apuvälineitä sekä itse rakennettuja apuvälineitä, ettei esimerkiksi jokin fyysinen rajoitus estänyt tehtävän suorittamista. Opetusmenetelmät eivät poikenneet meillä käytettävistä menetelmistä; käytössä olivat mm. AAC, PCS-kuvat, esinekommunikaatio, strukturoituopetus sekä viittomat. Tavallisen viittomakielen lisäksi Italiassa on käytössä malossi-tekniikka, jossa kirjaimet sijaitsevat käden eri kohdissa, näitä kohtia koskettamalla muodostetaan sanoja. Esimerkkinä ratkaisukeskeisyydestä voisi mainita erään asumisyksikön johtajan keksintö kirjoittaa kirjaimet käsineeseen, niin että myös malossia osaamaton henkilö pystyy keskustelemaan kuurosokean henkilön kanssa. Ennen kuin asumisyksikkö aloitti toimintansa, johtaja kävi kertomassa lähialueen kaupoissa, baareissa ja muissa asioimispaikoissa, miten kuurosokean henkilön kanssa voi keskustella ja olla vuorovaikutuksessa. Aistit käyttöön Eri aistien käyttöä tukeva, monipuolisesti rakennettu ympäristö on pyritty tekemään mahdollisimman esteettömäksi. Tämä fyysinen ja tekninen oppimisympäristö tukee vuorovaikutusta ja itsenäisyyttä. Sekä sisä- että ulkotiloissa hyödynnetään kaikkia aistikanavia käyttäen tuoksuja, värejä, ääniä ja erilaisia pintamateriaaleja. Sopivat kalusteet tukevat mahdollisimman itsenäistä toimintaa ja vuorovaikutusta. Lattioissa ja portaissa on käytetty erilaisia materiaaleja ja struktuureja, jotka tuntoaistin kautta antavat informaatiota tilasta, missä kohtaa huonetta olet, milloin portaat alkavat jne. Esine huoneen oven vieressä kertoo, mistä huoneesta on kyse. Diagnosointikeskus ja koulu sijaitsivat vuoren rinteellä, joten korkeusero paikkojen välillä oli huomattava. Koululle johti pitkät portaat ja luiska. Portaiden ja luiskan materiaali ja struktuuri oli informatiivista. Portaiden vieressä oli rakennettu puro ja tietyissä kohdissa oli myös suihkulähde kertomassa sijainnista ja esim. portaiden kääntymisestä. Portaiden viereen oli istutettu tuoksuvia ja kosketeltavia kasveja, kaiteet olivat maalattu selkeästi erottuvalla värillä. Näin myös ulkotiloissa oli huomioitu mahdollisimman monen aistin avulla saatava informaatio. Erityisesti mieleen jäi Kaikkien ympäristöjen tehtävänä on vuorovaikutuksen tukeminen ja ylläpitäminen sekä onnistumisen kokemusten löytäminen. Keskuksen toiminta oli hyvin avointa ja perhekeskeistä kuten italialainen kulttuurikin; sosiaaliset taidot korostuvat. Henkilökunta oli ystävällistä ja kontakti opiskelijoihin oli läheistä. Vapaaehtoistyö oli suuressa osassa toimintaa. Vielä kiitokset mahdollisuudesta osallistua vaihtoon; kokemus antoi uuden peilauspinnan ja avasi uusia näkökulmia myös omaan työhön. Marjo Peltola kouluttaja Kouvolan toimipaikka 11

12 Floristiikan valmennusrinki kokoontui Kiipulassa Taitaja -ammattitaitokilpailut ovat tulleet monelle tutuiksi kansallisella tasolla Suomessa, mutta jo vuosia on kilpailtu myös kansainvälisellä tasolla. Maailmalla suomalainen kukkasidonnan ammattitaito on tuonut usein menestystä. Oulun Taitaja-kilpailuissa viime keväänä kokoontuivat ensimmäisen kerran seitsemän eri oppilaitoksen valmentajat suunnittelemaan valmennusrinkiä kukkasidonnan lajipäällikkö Kirsi Vesalaisen johdolla. Tuolloin perustettiin floristiikkalajin valtakunnallinen valmennusryhmä, jossa ovat mukana kaikki kansainväliset lajit: WorldSkills, EuroSkills ja Abilympics. EuroSkills on parilaji, jossa osallistuja saa täyttää kilpailuvuonna 25 v. Kisat ovat joka toinen vuosi; seuraavat kisat järjestetään Lis- sabonissa Kilpailijapariksi valittiin kuluvan vuoden maaliskuussa Jenniina Tiikkainen ja Heini Aunola (Keuda, Mäntsälästä). Heitä valmentaa Euroskills -ekspertti Leila Alamiekkaoja (Keuda Mäntsälästä). Nukketeatterilaiset tauolla. WorldSkillsissä osallistuja saa kilpailuvuonna täyttää 22 v. Kisat ovat joka toinen vuosi, seuraavat kisat ovat Lontoossa Maajoukkuevalmennuskarsinta on Mäntsälässä Joulumaa Cupin yhteydessä. Abilymbicsin ikäraja on vähintään 15 v. ja yläikärajaa ei ole. Abilympics -kilpailuihin osallistumisen perusteena on jokin jokapäiväistä elämää haittaava vamma, josta on esitettävä lääkärintodistus. Vammaluokituksia on kaiken kaikkiaan kahdeksan kappaletta. Kilpailut ovat joka neljäs vuosi ja seuraavat kisat ovat Etelä-Korean Soulissa Lajivastaavana on Heidi Stubb Kiipulasta. Maajoukkuevalmennuskarsinta on Keuda Mäntsälässä Joulumaa Cupin yhteydessä. Nyt perustettu kukkasidonnan valmennusrinki on tarkoitettu tukemaan harjoittelua ja laajentamaan huippuosaajien määrää - samalla alan osaajat verkostoituvat. Kiipulan kokoontumisen teemana olivat asetelmat ja pöytäkoristeet. Niihin tutustuttiin kukkasidonnan suomenmestarin Pirjo Kopin johdolla. Kiipulaan kerääntyi viiden oppilaitoksen valmentajia, valmennettavia ja entisiä maajoukkuevalmennettavia. Suomen kukkakauppiasliitto ry:n ja Interflora-Suomi Ry: n edustajana oli Suomen mesta- Sympaattinen possuressu Sympaattinen possuressu Jakomäen Eemeli Eemelin äiti ja Pöperö-Maija 12

13 ruuskilpailussa menestynyt uusi tulokas Eine-Maria Kücükpala. Eine valmentautuu kukkasidonnan Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin yhtenä Suomen edustajista. Valmennusrenkaan tavoitteena on levittää tietoa ja kohottaa alan opetuksen tasoa sekä saada alalle laaja huippuosaajien ryhmä sekä valmentajiin että valmennettaviin. Toimintaa kehitetään jatkuvasti. Kahden vuoden kierrolla järjestetään kuusi valmennuskertaa ja siihen voi osallistua nonstop-periaatteella. Valmennusrinki kokoontui ensimmäistä kertaa Tuorlassa Tuorlassa, Turun etelä puolella Piikkiössä. Kokoonnuimme Varsinais- Suomen maaseutuoppilaitoksen hienoon floristiikkataloon seuraamaan moninkertaisen Suomen mestarin Elise Antisen havaintoesitystä kimpuista. Esityksen jälkeen valmennettavat kokeilivat uusia teknisiä ratkaisuita käytännössä ja valmentajat paneutuivat kilpailutöiden arviointiin WorldSkills ekspertin Hanne Heikkisen opastuksella. Ryhmässä on valmennettavien lisäksi entisiä kilpailijoita sekä WorldSkills että EuroSkills lajeista. Ensimmäiseen kokoontumiseen kerääntyi Suomesta seitsemästä eri oppilaitoksesta 20 valmennettavaa ja 10 valmentajaa. Kiipulasta valmennusringin valmennukseen osallistuvat kukka- ja puutarhakaupan opiskelijat Jenna Sipponen, Mirjam Karhu ja Krista Oksman. Ammattitaitokilpailut ovat kaikille ammatillisessa koulutuksessa oleville - myös erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille tarkoitettu kilpailu. Kilpailujen tarkoituksena on edistää kilpailutoiminnan esteettömyyttä ja yhdenvertaisuutta, ammatillista osaamista ja ammatillisen erityisopetuksen laatua ja arvostusta. Ammattitaitokilpailut ovat arvokas työelämän ja ammatillisen koulutuksen yhteistyömuoto, josta hyötyvät kaikki siihen osallistuvat. Elinkeinoelämä, ammatillisen koulutuksen järjestäjät, opetushallinto ja keskeiset työmarkkinajärjestöt ovat mukana kehittämässä ammattitaitokilpailutoimintaa. Kevätlukukausi Kiipulan ammattiopiston erityisopetuksessa joululoma kevätlukukausi

14 Pienpihaa rakentamassa Viheralan koulutusohjelmassa puutarhureiksi opiskelevat toisen vuoden opiskelijat (Vila09) olivat syksyn aikana Turengissa uudistamassa Kiipulasäätiön omistaman kerrostalon pihaa. Paikka on monille kiipulalaisille tuttu Juttilantie 15:ssä sijaitseva Puisto-Harjunrinne. Projekti sai alkunsa jo viime keväänä, kun puutarhakoululta tiedusteltiin, voitaisiinko pihan kunnostusprojekti tehdä opiskelijatyönä. Päätimme ottaa haasteen vastaan. Työt alkoivat Turengissa heti koulun alettua elokuussa ja syyslomaa edeltäneellä viikolla työmaalla vietettiin harjakaisia. Silloin saimme ylpeinä ihailla uudistettua pihaa, jolla oli tapahtunut melkoinen muodonmuutos. Työmaa toteutettiin Pienpihan rakentaminen -nimisen opintokokonaisuuden puitteissa. Pienpihan rakentaminen on viherrakentamisen opintoihin kuuluva osa, jossa opitaan viherrakentajalta vaadittavien mittaustöiden tekemistä, pihan päällysteiden rakentamista, kasvien istutustöitä, nurmikon perustamista ja monien muiden ammattitaitoon liittyvien asioiden hallintaa. Myös koneiden ja laitteiden käyttöä harjoiteltiin työmaaolosuhteissa. Projektiin sisältyi uusien asioiden opiskelun lisäksi myös ammattiosaamisen näyttö, jonka kaikki vilalaiset antoivat viherrakentamisesta. Vila09 ryhmään kuuluu 11 opiskelijaa. Työmaalla käytiin kolmena päivänä viikossa ja luokka oli jaettu kahteen pienempään ryhmään, jotka kävivät vuoroviikoin tekemässä pihaprojektia henkilökunnan johdolla. Muutamien Vila 09 ryhmän opiskelijoiden mietteitä Juttilantien kerrostalopihan uudistamisprojektista. Joni pienpihaa rakentamassa Olen Joni Hiisivirta, 20, Salosta, ja opiskelen Kiipulassa viheralaa toista vuotta. Kiipula on minulle erittäin rakas paikka ja kuin toinen koti. Opintoihimme kuuluu pienpihan rakentaminen, ja taitava luokkamme sekä sen upeat ohjaajat, olimme saaneet tehtäväksemme uudistaa alun perin surkeakuntoisen nurmikkopihan, jolla ei ollut selviä rajoja kapeiden kivituhkakäytäviensä kanssa. Kirkas, paahteinen elokuun päivä. Kerrostalon seinä hohtaa valkoisena Turengissa, kun Vila09-tiimimme on tullut katsomaan sen tulevaa taitavuuden työmaata. Ensimmäisinä päivinä rakensimme taukotilat, joissa myös tavarat säilytettiin lukkojen takana. Teimme alustavat, loputtoman tuntuiset mittaukset. Kaivinkone tuli kaivamaan maan pois muutettavista kohdista. Työmaalla puhuimme välillä myös ammattienglantia. Kun istutusaltaat alkoivat hahmottua, oli lopputulos yhä helpommin näkyvissä kaaoksesta. Mittavirheille ei annettu sijaa syntyä ja virheet korjattiin huolellisesti. Käytävien pohjalle levitettiin soraa, joka tärytettiin tiiviiksi, ja sen päälle kivituhkaa. Kiveykset laitettiin rajaamaan käytävät sieltä, missä ei ollut muurinreunaa rajana. Altaat täytettiin mullalla, jonka päälle asetettiin katekangas estämään rikkakasveja. Kasvit istutettiin tämän juurimaton reikiin ja myös kohdevalaisimet tulivat rei istä esille. Näkyvissä olleen kankaan peitoksi levitettiin koristekivikerros. Oven eteen tehdyn kiveyksen kaartuva reuna oli jatkeena oven vieressä olevan pienen istutusaltaan kaartuvalle reunalle. Koska myös ympäröivä nurmikko vahingoittui niin työkoneista kuin kulkijoistakin, otettiin Kiipulasta siirtonurmea altaiden ja käytävien reunojen viereen. Koska siirtonurmi eivät riittäneet kauemmas, nurmikko kylvettiin sinne. Jätimme lehtikuvaajia varten yhden nurmialueen viimeistä aamua varten hoidettavaksi. Myös pensaiden ympärys kantattiin ja sinne levitettiin kuorikate. Kun vain puolet Vila09-ryhmästä oli vuoroviikoin Turengissa ja toinen puoli teki Kiipulassa töitä, oli mukava palata Turenkiin omalla vuorolla, kun sinne oli tehty lisää omasta viime kerran kädenjäljestä. Lounas mentiin syömään Kiipulaan, mutta maailman parhaat kahvitau- 14

15 ot keksien kera pidettiin työmaan taukotilassa kerrostalon kellarissa! Työskentely tapahtui täydellisessä tiimityöskentelyn ja talkootunnelman hengessä. Kun harjakaisissa toimittajat kyselivät ja kuvasivat ympäriinsä, niin kerroin heille, että Työmaa 2 (ja 3, 4, ja 5 ) saa tulla ilomielin! Lopulta, valitettavasti, harjakaisten kahvi ja kakku oli loppu, toimittajien oli lähdettävä ja meidän ryhdyttävä siivoamaan kellaritilojen välinevarastoa Kiipulaan vietäväksi. Haikea olo oli palana kurkussa ja silmäkulma kostui, kun katsoin loistavaa pihaa viimeisen kerran auton ikkunan läpi, ja vähitellen se jäi näkymättömiin. Joni Hiisivirta Villen mietteitä työmaalta Eri työvaiheista minulle jäi mieleen muurin teko, mittaus ja erityisesti kiveyksen tekeminen. Projekti oli hyvin opettavainen, nyt ymmärrän paremmin viherrakentamisen työvaiheet. Kommelluksiakin sattui: alin muuri jouduttiin purkamaan ja tekemään uudestaan mittausvirheen takia. Kivireunuksen tekeminen oli tarkkaa työtä. Kivien asentaminen oli millintarkkaa työtä, asennustyö piti tarkistaa käyttämällä vatupassia eli vesivaakaa. Kylvönurmikon teko oli hauskaa, mutta kylvön tulos on nähtävissä vasta keväällä. Mittaustyöt olivat mielenkiintoisia ja haastavia. Oli hauskaa tehdä töitä reilujen kavereiden kanssa. Ville Lehtihaka Heidin mietteitä työmaalta Työmaalla oli mielestäni hyvä ja rento tunnelma alusta loppuun, josta iso kiitos opettajille Anjalle ja Annelle! Työskentely oli myös haastavaa, koska suurin osa töistä oli sellaisia, mitä ei aikaisemmin ole päässyt tekemään. Mutta tämän kokemuksen jälkeen varmasti joitain asioita tuli opittua, esim. muurien rakentamisesta, istutusten tekemisestä sekä työkoneiden käytöstä. Heidi Niemelin Matiaksen mietteet Pihanrakentaminen oli uusi ja mukava työkokemus. Opimme paljon uutta viherrakentamisesta, kuten muurien rakentamisesta, mittauksesta, nupukivien asennuksesta, kasvien istuttamisesta ja monesta muusta työstä. Maisema muuttui nopeasti päivissä ja sitten viikoissa, kunnes lopulta saimme valmiiksi työn, joka aloitettiin ja loppui Matias Mäntylä Sannan mietteitä Mielestäni työmaalla oli välillä tosi rentoa ja hauskaakin koko se aika, kun siellä niitä töitä yhdessä tehtiin. Se oli hieno kokemus päästä tekemään tuollaista työmaata. Haastaviakin vaiheita oli, mutta hyvin niistä selvittiin, vaikka välillä tuntui, ettei olisi yhtään jaksanut. Istutustyöt ja muurin teko oli mukavaa puuhaa. Ja siellä tuli opittua kaikenlaista uutta. Sanna Honkanen Jeren muistot pienpihan rakentamisesta Elokuussa aloitettiin Turengin työmaan teko. Aluksi tuli tasaamista ja lapiohommia. Myös kaivuri hoiti kovimman homman työstä, muuten olisi mennyt liian kauan. Muurin rakentaminen oli mukavaa ja hyvin aikaa kuluttavaa työtä. Jouduttiin kyllä purkamaan monta kertaa muuria, muttei se haitannut meitä ollenkaan. Kivialtaisiin meni monta tonnia multaa. Sitä kuljetettiin kotikäryillä ja Bobcatilla. Altaiden multa tasoitettiin. Erilaisia kivimuurauksia tehtiin kivialtaiden jälkeen. Istutuksia tehtiin myös, esim. orapihlajien laittoa. Kukkien istutus, siirtonurmikon asennus, tuolien laitto oli mahtavaa työtä kuten kaikki muutkin työt. Jyrällä hommia riitti enemmän kuin tarpeeksi, samoin kastelua, haravointia ja uuden nurmikon laittoa. siinä riitti hommaa. Mutta, oli ilo ja kunnia tehdä näin hienoa työmaata. En muuta sano. Jere Komulainen 15

16 TERRAN MYYMÄLÄTYÖNTEKIJÖIDEN KOULUTUS Kahdeksan oppilasta, kaksi naista ja kuusi miestä, aloittivat opiskelun myyjän ammattiin Lahdessa. Opiskelijoilla on syyslukukauden ajan maanantaisin ja perjantaisin teoriaa Lahden toimipisteen tiloissa ja tiistaista torstaihin työssäoppimista Lahden Kodin Terrassa. Ensi vuoden puolella teoriapäiviä on vain yksi viikossa. Työpäivät ovat olleet aluksi kuuden tunnin pituisia ja oppilaat ovat olleet tauoilla kaikki yhtä aikaa. Oppilaat tekevät pääosin ns. päivävuoroja mutta ovat kokeilleet muutaman iltavuoronkin. Työskentely iltavuorossa eroaa jonkin verran päivävuorosta ja näin he ovat päässeet sitäkin kokeilemaan. Työhönvalmentaja Pirkko Louhelainen on oppilaiden kanssa yhtä aikaa työpaikalla heitä ohjaamassa. Myös opettaja Teemu Vesalainen on osan viikosta paikalla Kodin Terrassa. Hän vastaa myös teoriapäivien opetuksesta. Tuula Lahti ja Arto Vehkomäki ovat syksyn aikana kouluttaneet Kodin Terran henkilökunnasta kahdeksan vapaaehtoista työpaikkaohjaajaa oppilaidemme tueksi. Yhteistyö yhdessä Kodin Terran henkilökunnan kanssa on sujunut hyvin. Opiskelijoiden motivaatio on ollut hyvä ja he ovat lähteneet liikkeelle rohkealla asenteella. Ensimmäisestä päivästä lähtien oppilaat ovat saaneet tottua asiakkaiden kysymyksiin. Kuulumisia Terrasta Tervehdys ystävät! Onkin siirrytty jo talviaikaan. Lumet tulevat ja menevät. Välillä sataa ja välillä ei, mutta kylmä on. Ja niin on myös täällä Lahdessa ja etenkin Kodin Terrassa, jossa kaikkien jaloissa pyörivät Lahden Kiipulan Terra-koulutuksen oppilaita. Kodin Terra on siis S-ryhmään kuuluva sisustamisen, rakentamisen, pihan ja puutarhan tavaratalo, jossa useimmiten tekemistä riittää. Sen tarjonta on keskittynyt puutarha tuotteisiin, ja kodin rakentamiseen, remonttiin, sekä sisustamiseen. Kodin Terran tuotteisiin kuuluvat myös sahauspalvelu, pihasuunnittelu ja erilaiset omakotitalopaketit. Tällä hetkellä Suomessa sijaitsee yksitoista Kodin Terraa mm. Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Kokkolassa, Kuopiossa, Rovaniemellä, Porissa ja täällä Lahdessa. Kiipulan Lahden toimipaikka sijaitsee Vesijärvenkadulla. Siellä järjestetään aikuiskoulutusta ja erityisopetusta. Koulutusaiheet ovat mm. yrittäjyys, markkinointi ja muuhun kaupalliseen alaan liittyvät asiat. Mukana on myös aikaisemmin mainittu Terra-koulutus, eli me. Kahdeksan hengen luokka, yhden opettajan ja työhönvalmentajan voimin johtamaan koulutukseen sisältyy suurimmaksi osaksi tuolla Kodin Terrassa työssä oppimista. Siitä siis nimi Terra-koulutus. Opintoviikot ovat loppujen lopuksi hyvinkin monipuolisia. Kaksi varsinaista koulupäivää ja kolme työpäivää. Arkipäivien väliset päivät (tiistai, keskiviikko ja torstai) ovat tehokkaita kuuden tunnin päiviä. Kuukausittain luokka jaetaan kolmelle eri osastolle (puutarha, sisustus, tai rakennus), useimmiten 2-3 henkeä per osasto. Joskus taas jako voi mennä niinkin hassusti että jääkin yksinään satunnaiselle osastolle työskentelemään. (kirjoittaja huom.) Eipä tuo työskentelyä tunnu estävän. Maanantait ja perjantait ovat siis koulupäiviä, joissa käydään enemmänkin kulunutta työviikkoa läpi oppimispäiväkirjoilla, kuka mitäkin on tehnyt, missä ja miten voi parantaa, mitä on jäänyt mieleen ja etenkin mitä on tullut opittua. Myös 16 opetus on monipuolista, ehkä juuri siksi että on pieni luokka ja helpottaakin opetusta, ainakin opettaja pääsee helpommalla. Näin luulisi. Opetus sisältää suurimmaksi osaksi kaupallista alaan, mikä on sinänsä ymmärrettävää, onhan kyseessä sentään myyjän koulutus. Asiakaspalvelun alkeet, miten myyminen olisi tehokkaampaa, markkinointi, ja kaupan avaamisesta sulkemiseen väliset toimenpiteet tulevat vahvasti esille Teemun ja Pirkon johtamilla oppitunneilla. Perjantain koulupäivä päättyy liikuntatunnin merkeissä Finnbody- nimisellä kuntosalilla josta on aina mukava lähteä viikonlopun viettoon palauttamaan kalorit takaisin tavalla tai toisella. Ehkäpä tämän koulutuksen tärkeimmät päivät, eli Kodin Terran työpäivät ovatkin yllättävän mieluisia meille jokaiselle. Tähän asti ei ole koskaan ollut toista samanlaista työpäivää. Vaikka työtehtävät pysyvät samoina, tehtävän toteutus on joka kerta erilainen, mikä tuo uskomatonta jännitystä päivään (tai sitten ei). Yleisin tehtävä on tietyn lavan purkaus, josta löytyy lähetyslista. Sen läpikäyminen onko kaikki

17 tullut. Siitä tuotteiden hyllyttäminen, ja lista tarkastettujen listojen joukkoon. Eli aika perustehtäviä kuten monissa muissa tavarataloissa. Myös liikkeen siisteydestä huolehtiminen eli pahvit ja roskat roskiin ja muu tuotteiden järjestely ovat yleisiä työtehtäviä Kodin Terrassa. Silloin tällöin yllätystehtävät, kuten trukeilla ajo ovat yleisiä, varsinkin niillä harjoittelijoilla, jotka toimivat varastomyymälän puolella, mutta miksei myös ihan myymälän puolella, jossa toukalla ajo on ehkäpä yleisempää. Asiakaspalvelu ei ole ainoastaan se suurin syy miksi päivät eivät ole koskaan samanlaisia, vaan ehkäpä myös niitä tärkeimpiä asioita, jotka kuuluvat työtehtäviin ja joita harjoittelemme päivittäin. Se on myös se avain myyntitykiksi pääsemiselle. Luokaltamme lähes jokainen on aikaisemminkin ollut joko ruokakaupassa, tai tavaratalossa työharjoittelussa, jossa on tullut jonkinlaista kokemusta asiakaspalvelusta. Ja se näkyy. Sillä jokaisella meistä on asiakaspalvelu hallussaan omalla mutta asiallisella tyylillään. Lähes täydellisellä asiakaspalvelulla emme ainoastaan pidä asiakkaita tyytyväisinä, vaan myös itsemme. Positiivista palautetta satelee lähes päivittäin eikä sekään vielä riitä, koska aina voi parantaa. Ja mehän parannamme. Luokkamme yhteishenki on mitä loistavin. Parin ensimmäisen päivän jälkeen kaikki olivatkin jo kaikkien kavereita (ei pelkästään facebookissa). On mukavaa ettei keskuudessamme ole minkäänlaista syrjintää, eikä tahallista kiusaamista. Oli myös iloinen yllätys että luokallani on entuudestaan joku tuttu, myös jo peruskoulusta tuttu kasvo. Erinomainen huumorintaju piristää työpäiviämme sisäpiirivitseillä (mm. työpaikka koijaaminen ym.). Opettajiinkin on helppo samastua hyvillä jutuilla. Sehän se on, mitä mukavampi opettaja, sitä paremmin opetus jää mieleen. Näin ainakin asian luulisi. Tälläkin hetkellä, työnteko on jatkunut mitä iloisimmin merkein opetuksen alkamisesta lähtien. Uusia asioita on kuitenkin vielä luvassa. Esim. erilaiset työvuorot, kuten iltavuorot ja kahdeksan tunnin työpäivät tuovat uutta väriä varsinaiseen työelämään tutustumiseen. Ilman palkkaa tietysti. Suurella kauhulla odotamme Kodin Terran inventaariota joka tapahtuu yllättäen lauantaina. Eipähän ole suositeltavaa lähteä hurjaan yöelämään edeltävänä iltana. Myös muita yllätyksiä on luvassa, niistä enemmän ensi vuoden puolella. Syyskuusta lähtien alkanut koulutus on sujunut hienommin kuin alun perin oli tarkoitus. Voin myös kuvitella suurta keskustelua (ja aivan varmasti myös jonkinlaista vedonlyöntiä) Kiipulan opettajien kesken, kuinka ihmeessä tuo Ville suorittaa tämänkin koulutuksen? Kyseinen henkilö on tullut tutuksi uskomattomalla laiskuudella ja huonoista herätyksistä. Kaverille on annettu monenlaisia mahdollisuuksia suorittaa jotenkin merkonomi-tutkinto, mutta aina se on pysähtynyt hänen omaan hölmöyteensä. Viimeinen vaihtoehto olikin nyt tämä Kodin Terra-koulutus, jos hän tämän mokaa niin homma oli siinä. Ja monille opettajille tämä asia olikin jo selvä. Eipä ollut. Hieno mahdollisuus suorittaa vaikkapa tällä tavalla pitkään jatkunut merkonomi-kurssi ja kaiken lisäksi vielä käynytkin säännöllisesti, hienoin tuloksin. Eli alahan Veli-Pekka kaivaa lompakkoasi, taisit hävitä vedon, heh! Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Kaikille tutuille lämpimiä terveisiä 17 ja opiskeluintoa. Ystävänne Ville Granqvist Työpaikkaohjaaja Jussi Humalisto Olen positiivisesti yllättynyt miten hyvin pojat ja tytöt tekevät töitä. sanoo Jussi Humalisto. Jussi on yksi kahdeksasta Kiipulan kouluttamasta työpaikkaohjaajasta. Hän on itsekin lähtenyt ns. puhtaalta pöydältä viime joulukuussa aloittaessaan Lahden Kodin Terrassa myyjän työt rakennusosastolla. Lahden Kodin Terra on iso yritys ja opittavaa on paljon. Yksinomaan tuotteiden opettelussa menee oma aikansa. Jussin mielestä koulutuksemme on passeli tapa oppia myyjän ammattiin. Jos vertaa valmistuneita merkonomeja tämän koulutuksen oppilaisiin, he eivät ole paljoakaan sen valmiimpia. Samalla lailla joutuvat oppimaan talon tavoille ohjelmistoineen päivineen. Jussin terveiset oppilaillemme ovat Onnea ja menestystä oppilaille! Toivottavasti paikka aukeaisi täällä.

18 Kiipulassa työssäoppimassa eli topissa Toppi on Kiipulan kieltä ja tarkoittaa työpaikalla tapahtuvaa oppimista eli työssäoppimista. Kiipulan oppimis- ja työympäristö on mahdollisuus monenlaiseen oppimiseen. Henkilökunta on kouluttautunut työpaikkaohjaajiksi ja ohjaa opiskelijaa työskentelemällä opiskelijan kanssa yhdessä. Työpaikkaohjaaja oppii opiskelijan kanssa työskennellessään. Kiipulan ja Perttulan toimipaikoissa voi olla topissa lähes kaikilla ammattiopiston koulutusaloilla kuten puutarhan eri tehtävissä, vihertöissä puistossa tai viherkasvien hoitotehtävissä, kiinteistön hoidossa, puhdistuspalvelualalla, keittiön aputehtävissä, myynti- tai toimistotyössä Miinantorilla, toimistossa tai kirjastossa, varastonhoitotehtävissä ja metsänhoitotöissä Kiipulan alueella. Kiipulalaisten toppiohjaajien toiveena on, että toppi suunnitellaan yhdessä opiskelijan ja opettajan kanssa. Ohjaaja haluaa tietää opiskelijan taidoista, kiinnostuksesta ja oppimisen tavoitteista. Topin ajankohta on parasta sopia hyvissä ajoin ennakkoon ja siten varmistaa se, että topin aikana on sopivia työtehtäviä. Toppipaikan kysyminen on hyvä mahdollisuus valmentautua työpaikan hakutilanteisiin ja toiveena onkin, että opiskelija itse tulee toppipaikkaa kysymään. Ohjaaja ehkä haluaa tavata opiskelijan ennen topin alkua ja valmistautua hyvään alkuun silläkin tavalla. Työpaikalla noudatettavia työelämän pelisääntöjä noudatetaan Kiipulan toppipaikoissakin. Silloin kun ollaan topissa, noudatetaan työaikoja samalla tavalla kuin ohjaajakin. Tosin henkilökohtaiset työajat ja tauot voidaan silti sopia. Esim. ystävien kanssa tapaamiset ja jutustelu tai tietokoneella viestittäminen hoidetaan omalla ajalla taukojen aikana tai työajan jälkeen. Työturvallisuusohjeita ja pukeutumisohjeita noudatetaan ohjaajan neuvojen mukaan. Topin aikana kuultu ja nähty työpaikan elämä tai asiakkaiden asioiminen eivät kuulu työpaikan ulkopuolelle. Opiskelija ei saa puhua vapaa-ajallaan työtehtävien asioista tai kuulemistaan keskusteluista. Monelle Kiipulan opiskelijalle toppi on ensimmäinen kokemus työelämästä ja Kiipulan ohjaajat haluavat auttaa sen onnistumisessa. Ohjaaja tekee sekä omat työnsä että ohjaa opiskelijan tekemistä ja päivä voi tuntua kiireiseltä. Ohjaajan on työskenneltävä nopeasti muuttuvien tilanteiden mukaan. Opiskelijaa pyydetään silloin odottamaan rauhassa lisäohjeita. Anne Heikkinen tietopalvelusihteeri 18

19 Adventure: Finland This wonderful adventure started on August 28, It was a Saturday afternoon when I arrived in Kiipula, totally a whole new world for me. First of all, my name is Aprilia Kurniawati and use to be called as Lia. I come from Indonesia; it s a country in South East Asia with nearly 300 million people. Last April I was graduated from university, where I studied English Literature. I am a voluntary worker in Kiipula for the period of August 2010 to May To be a volunteer here in Finland - and Kiipula especially- is a really big deal for me. I have been a volunteer in Indonesia since Together with Dejavato Foundation (Voluntary Organisation in Indonesia, or.id), we work for peace, international understanding and solidarity, education, social sustainable development and respect to the culture and environment through international voluntary work, educational and cultural activities. Early this year, I was introduced to ICYE stand for International Cultural Youth Exchange (www. icye.org) and I got interested in the programe which they have. This programme is called the European Voluntary Service or EVS. The aim of this programme itself is to provide experiences in several area for the young people and to encourage them to make an active contribution to the society. For me joining this EVS programme means really a lot. I was hoping to be able to experience something new. And indeed, this last three months have been very interesting to me. The weather, the language, the culture, the people, the food and the nature are completely different. Then the story goes on. Saturday afternoon in Kiipula was a little bit quiet (when you are coming from the city with 2 million people, then you know how it feels). I went into my room and found the door opening in a different direction, it was the first confusion for me. Feeling so tired and tried to get some rest but then I realized that we have a different way to make the bed. Small things could be very confusing when we have no idea of how to do it. More and more question marks come to my head every single day: why Finns drink from the tab, why do the cars stop when there is someone about to across the road, why Finns do not peal the potatoes, why Finns talk when they eat, why do Finns have two coffee breaks every day and lots of other things. But through those little things, I learn a lot. Monday finally arrived and the students came. It was a little bit of a shock when the students call the teacher by name which will never ever happen in Indonesia, but in fact it makes the teacher and students more open to each other. Working with the students is so much fun for me, though sometimes they are too shy to speak to me. During my stay in Kiipula and Finland in general, I have learnt a lot of new things that are completely different to my home country. Things are not always going on the right track but that is how I learn, so I am enjoying my stay here in Finland with all the new things to learn. Aprilia Kurniawati 19

20 Kettuki kehittelee uusia taidetuotteita yhteistyössä Hamkin tekstiiliverstaan kanssa Taidekeskus Kettukin ja Hämeen Ammattikorkeakoulun muotoilun Tekstiiliverstaan yhteistyön tuloksena on valmistumassa ainutlaatuinen kehitysvammaisten taiteilijoiden teoksiin pohjautuva tuoteperhe. Ensi vuonna tuotantoon tulevaan mallistoon kuuluu pussukoita, sateenvarjoja, kalenterin kansia, kyniä ja tarjottimia. Tuotekehittelyyn liittyvät kuvalliset teemat on poimittu neljän Hämeenlinnan seudulla asuvan taiteilijan Elina Niemelän, Kimmo Tolvasen, Jukka Sunin ja Antti Korkeilan teoksista. Elina opiskelee Kiipulassa Perttulan toimipaikassa ruokatuotannon koulutuksessa ja on opiskellut ja harrastanut maalausta jo useita vuosia. Kettukin ja Hamkin yhteistyö käynnistyi keväällä 2009 Hämeen liiton rahoittaman Wellbeing hankkeen puitteissa. Tuotteiden ideoinnin pohjaksi valittiin seitsemän taideteosta neljältä eri taiteilijalta. Tekstiiliverstaalla tuotekehittelyn ohjaajina ovat toimineet lehtori Aija Lundahl ja tekstiilin assistentti Tiina Saivo. Kehittämishanketta ovat tukeneet Tukilinjafoorumi ja Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen säätiö. teksti: Jaana Isomäki kuva: Jonna Kainulainen Kuvassa Elina Niemelän taulun Kissa ja koira pohjalta suunniteltu sateenvarjo. Saara Tuukkanen vuoden aikuisopiskelijaksi Vuoden 2010 aikuisopiskelijaksi on valittu Saara Tuukkanen Janakkalasta. Saara Tuukkanen on osoittanut ennakkoluulottomuutta opiskeluvalinnoissaan sekä rohkeutta ja pitkäjänteisyyttä yhdistäessään perheen ja opinnot. Hän ei ole lannistunut, vaikka työllisyysnäkymät ovat olleetkin välillä heikot hänen alallaan, vaan on määrätietoisesti ja innokkaasti kehittänyt osaamistaan. Saara Tuukkanen väittää olevansa enemmän kumisaapasihmisiä. Siksi nuorena tehty ammatinvalintakin liittyi enemmän metsään kuin ihmisiin. Pohjakoulutuksekseen Saara opiskeli metsätalousinsinööriksi. Kun hän oli ollut viitisen vuotta pienten lasten kanssa kotona, olivat työnäkymät alalla kuitenkin aika mahdottomat. Siksi hän motivoituikin opiskelemaan lisää. Perhevapaan aikana hän opiskeli Hämeen ammattikorkeakoulussa paikka- tiedonhallinnan erikoistumisopinnot, Koulutuskeskus Tavastialla maanmittausalan perustutkinnon, päivitti tietojaan AutoCad ja Inventor -työapajassa Kiipulan ammattiopistossa sekä aloitti vielä opinnot Hämeen ammattikorkeakoulussa lasertekniikan hyödyntämisestä luonnonvaratiedon keräämisessä. Tällä hetkellä Saara on monena päivänä metsässä tai ainakin sen tuntumassa. Hän tekee töitä kartoittajana Outokumpulaiselle Kotikaupungin Puhelin -yhtiölle. Kartoittajan työ on vähän yksinäistä puuhaa, varsinkin kun työyhteisö on Itä-Suomessa. Silti Saara on tyytyväinen, kun saa itse pitkälti suunnitella päivänsä ja tehdä muuten mieluisaa työtä. Kaikki opiskelut ovat olleet kannattavia. Niissä on oppinut erilaisia, mielenkiintoisia asioita. Ellei kaikkea oppimaansa voi käyttää heti, jatkossa voi. Uuden opiskelussa motivoivinta 20 onkin se, kun oivaltaa miten joku asia tehdään. Tai kun tulee ymmärrys, miksi asiat ovat kuten ovat, hehkuttaa vuoden aikuisopiskelija Saara Tuukkanen. Perheelleen, isoäidille ja lasten kummitädille Saara antaa runsaat kiitokset siitä, että he ovat mahdollistaneet hänen opiskelunsa lasten ollessa pieniä ja kotona. En kyllä tiedä miksi sain tämän palkinnon, kun olen vaan ihan tavallinen opiskelija. Jatkossakin opinnot kiinnostavat, mutta nyt on ihan kiva tehdä työtä, toteaa vielä lopuksi vaatimaton metsänystävä. Kuva: Aikuisopiskelijaliitto

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Verkkoalusta erityisopiskelijan työssäoppimisen ohjaamisessa

Verkkoalusta erityisopiskelijan työssäoppimisen ohjaamisessa Erityisopiskelijoiden työssäoppimisen kokeilu- ja kehittämishanke Verkkoalusta erityisopiskelijan työssäoppimisen ohjaamisessa Pirkko-Liisa Iivari Omnian ammattiopisto 9.11.2006 Työssäoppimisen ohjaus

Lisätiedot

Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua

Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua ERASMUS KOULUISSA Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua suomalaiseen kouluun? Erasmus kouluissa Erasmus

Lisätiedot

AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN SUUNNITELMA

AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN SUUNNITELMA 0 AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN SUUNNITELMA Toimitilahuoltajan perustutkinto Hyväksytty Bovallius- ammattiopiston ja koulutuskeskus Agricolan Pieksämäen ammatillisen koulutuksen toimielimessä 29.3.2011. 1

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

HELBUS CONDUCT. Welcome to HELBUS. We are happy you are here!

HELBUS CONDUCT. Welcome to HELBUS. We are happy you are here! HELBUS CONDUCT Welcome to HELBUS. We are happy you are here! Our mission is to offer young people a path to a career in international business. Let us be your steppingstone for global opportunities! Explore

Lisätiedot

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 1 TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 Oulun Yliopisto / Tieteen päivät 2015 2 TIETEEN PÄIVÄT Järjestetään Oulussa osana yliopiston avajaisviikon ohjelmaa Tieteen päivät järjestetään saman konseptin mukaisesti

Lisätiedot

Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015

Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015 Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015 TOP palaute Työssäoppimisesta palautetta antoi yhteensä 431 opiskelijaa ja 16 työpaikkaohjaajaa Kokonaisarvio työssäoppimisesta asteikolla 1-5: opiskelijat 4,19

Lisätiedot

perustutkinnon uudistaminen

perustutkinnon uudistaminen P t h t l d tilli Puutarhatalouden ammatillisen perustutkinnon uudistaminen Puutarhatalouden perustutkinto Työskenteleminen puutarha alalla Yrittäminen puutarha alalla Puutarhatuotannon koulutusohjelma/osaamisala

Lisätiedot

VAASAN AMMATTIOPISTO

VAASAN AMMATTIOPISTO VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA Elektroniikka-asentaja, ICT-asentaja Dokumentin tiedot Dokumentin nimi Laatija Tila Tieto- ja tietoliikennetekniikan

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio

Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Päättääkö opettaja ohjelmasta? Vai voisivatko opiskelijat itse suunnitella

Lisätiedot

Ammatillisten erityisoppilaitosten asiantuntijapalvelut ja kehittämiskumppanuus

Ammatillisten erityisoppilaitosten asiantuntijapalvelut ja kehittämiskumppanuus Ammatillisten erityisoppilaitosten asiantuntijapalvelut ja kehittämiskumppanuus Seija Eskola Asiantuntijapalveluiden työryhmän pj Kehittämispäällikkö Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus Ammatillisen

Lisätiedot

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen Terttu Virtanen Aikuiskoulutusjohtaja Helsingin tekniikan alan oppilaitos Ammatillisen aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen oleellinen osa oppilaitosten

Lisätiedot

Skills-toiminnasta hyötyjä ja Työkaluja opettajan arkeen. Vesa Iltola Valmennuspäällikkö

Skills-toiminnasta hyötyjä ja Työkaluja opettajan arkeen. Vesa Iltola Valmennuspäällikkö Skills-toiminnasta hyötyjä ja Työkaluja opettajan arkeen Vesa Iltola Valmennuspäällikkö Työkaluja opettajan arkeen Tule mukaan kehittämään ammatillista koulutusta ja skills-toimintaa Kilpailuissa näet

Lisätiedot

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Kaija Miettinen FT, johtaja Bovallius-ammattiopisto Opetushallitus 17.1.2012 Klo 10.20 11.30 16.1.2012 kaija.miettinen@bovallius.fi

Lisätiedot

Ekspertin työn ja kansainvälisen kilpailutoiminnan hyödyntäminen. WSC2015-eksperttikoulutus Hämeenlinna 4.11.2015 Eija Alhojärvi toiminnanjohtaja

Ekspertin työn ja kansainvälisen kilpailutoiminnan hyödyntäminen. WSC2015-eksperttikoulutus Hämeenlinna 4.11.2015 Eija Alhojärvi toiminnanjohtaja Ekspertin työn ja kansainvälisen kilpailutoiminnan hyödyntäminen WSC2015-eksperttikoulutus Hämeenlinna 4.11.2015 Eija Alhojärvi toiminnanjohtaja Skills Finland ry Yleishyödyllinen yhdistys, perustettu

Lisätiedot

G. Musiikkialan perustutkinto. Opetussuunnitelma 2013-14 1. AMMATILLISET OPINNOT 90 OV. 1.1. Työtehtävän suunnittelu 10 ov

G. Musiikkialan perustutkinto. Opetussuunnitelma 2013-14 1. AMMATILLISET OPINNOT 90 OV. 1.1. Työtehtävän suunnittelu 10 ov G. Musiikkialan perustutkinto Opetussuunnitelma 2013-14 1. AMMATILLISET OPINNOT 90 OV 1.1. Työtehtävän suunnittelu Yrittäjyysosaaminen ja työelämätaidot Yrittäjyyden perus 3 ov - yrittäjyys ja yrittäjyyden

Lisätiedot

AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN SUUNNITELMA. Kiinteistöpalvelujen perustutkinto

AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN SUUNNITELMA. Kiinteistöpalvelujen perustutkinto AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN SUUNNITELMA Kiinteistöpalvelujen perustutkinto Sisältö 1 JOHDANTOA... 3 2 TUTKINNON MUODOSTUMINEN... 6 3 AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN KUVAUKSET... 7 4 TUTKINNON OSIEN ARVIOINTIMENETELMÄT...

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa:

Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa: Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa: Koulutukseen ja Te-toimiston rooliin liittyviä kysymykset: 1. Olen yli 30-vuotias mutta

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta

Koululaisten oma yhteiskunta Koululaisten oma yhteiskunta Yrityskylä on peruskoulun kuudensille luokille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden opintokokonaisuus. Yrityskylä-opintokokonaisuus sisältää opettajien koulutuksen,

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO

LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO Lastenohjaaja 1 TUTKINNON RAKENNE Pakolliset tutkinnon osat 70 ov - Lapsen kasvun ohjaus ja huolenpito 30ov - Perhelähtöinen ja yhteisöllinen kasvatustyö 25 ov - Koululaisten

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

VAASAN AMMATTIOPISTO

VAASAN AMMATTIOPISTO VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA KULTTUURIALA Media-assistentti Dokumentin tiedot Dokumentin nimi Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinnon tutkintokohtainen opetussuunnitelma

Lisätiedot

LUONNONTIETEIDEN ALA Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto Datanomi

LUONNONTIETEIDEN ALA Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto Datanomi N TUTKINTOKOHTAINEN OSA LUONNONTIETEIDEN ALA Datanomi Dokumentin tiedot Dokumentin nimi Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnon tutkintokohtainen opetussuunnitelma OPH:n määräys 85/011/2014 (sisältää

Lisätiedot

Kansainvälinen neulontapäivä 12.6.2010 Taito Helskyssä!

Kansainvälinen neulontapäivä 12.6.2010 Taito Helskyssä! Kansainvälinen neulontapäivä 12.6.2010 Taito Helskyssä! Vaaleanvihreä patalappu asuu nyt Kruununhaassa Meritullinkadulla, vanhan jugendtalon sisäpihalle antavan huoneiston keittiössä. Lappu roikkuu kavereineen

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Jari Vesterinen & työryhmä Hamk, Muotoilun ko, lasi- ja keramiikka

Jari Vesterinen & työryhmä Hamk, Muotoilun ko, lasi- ja keramiikka 1 (13) Jari Vesterinen & työryhmä Hamk, Muotoilun ko, lasi- ja keramiikka Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen säätiö Visamäentie 35 A, 1. krs 13100 HÄMEENLINNA Raportti apurahan käytöstä

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Etelä-Savon RAMPE osahankkeessa toteutettiin moniammatillisen tiimityön valmennusta simulaatio oppimisympäristössä

Lisätiedot

Vallataan varainhankinta. Salla Saarinen 24.2.2014

Vallataan varainhankinta. Salla Saarinen 24.2.2014 Vallataan varainhankinta Salla Saarinen 24.2.2014 1 Salla Saarinen Varainhankinnan Kampanjoinnin Markkinoinnin Sparrausta * Koulutusta * Suunnittelua * Toteutusta Lisää tunnetta ja tulosta järjestökentälle

Lisätiedot

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa?

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa? Kuvallinen viikkotiedote Mitä se tarkoittaa? Taustaa Työskentelen Ammattiopisto Luovin Liperin yksikössä. Olen tehnyt työtä erityisopettajana ja kotitalousopettajana kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAT. Vaasan ammattiopisto

OPETUSSUUNNITELMAT. Vaasan ammattiopisto OPETUSSUUNNITELMAT Oppimista tavalla tai toisella - Opintopolut Vaasan ammattiopistossa Vaasan ammattiopisto Kivelä Koulutustakuu NYT!, Helsinki Suunnittelun lähtökohdat (2008) Vaasan ammattiopistossa

Lisätiedot

asiakaspalvelun ja myynnin koulutusohjelma

asiakaspalvelun ja myynnin koulutusohjelma Opetussuunnitelma 3.0 /30.5.2014 1 (10) LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 1 Opintopolku asiakaspalvelun ja myynnin työtehtäviin asiakaspalvelun ja myynnin koulutusohjelma 1. vuosi 2. vuosi 3. vuosi

Lisätiedot

EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN

EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN TYÖSSÄOPPIMINEN 1. Neuvottele ensin opettajan kanssa Kerro opettajalle minne työpaikkaan aiot soittaa. Työpaikka: Puhelinnumero: Varaa itsellesi - rauhallinen

Lisätiedot

Hyria Koulutus Oy esittäytyy. HYRIA / Leena Hietanen

Hyria Koulutus Oy esittäytyy. HYRIA / Leena Hietanen Hyria Koulutus Oy esittäytyy 1 HYRIA / Leena Hietanen 25.11.2014 Toimipisteet Hyvinkäällä: HYRIA HYVINKÄÄ Karankatu 3 5 rautatieasema HYRIA HYVINKÄÄ Uudenmaankatu 20 muuttamassa Karankadulle, mahdollisesti

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Kiltakoulut-uutisia, mitä tapahtuu eri killoissa? Jari Välkkynen

Kiltakoulut-uutisia, mitä tapahtuu eri killoissa? Jari Välkkynen Kiltakoulut-uutisia, mitä tapahtuu eri killoissa? Jari Välkkynen Kiltakoulut-toimintamalli, lyhyesti: Blogi = vihko, laite = kynä, avoin materiaali pilvipalvelussa = kirja Tiimityöskentelyä, motivointia,

Lisätiedot

Millainen on onnistunut ICT-projekti?

Millainen on onnistunut ICT-projekti? Millainen on onnistunut ICT-projekti? Ohjelmistotuotannon lehtori Tero Tensu Ahtee Ohjelmistotekniikan laitoksella 1990- Projektityö-kurssilla 1991- pesunkestävä yliopistohampuusi ei päivääkään oikeissa

Lisätiedot

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011-2016 on edellytetty, että

Lisätiedot

Osaavia. eri aloille. tekijöitä. Ammattitaitovalmennus on kaikkien etu

Osaavia. eri aloille. tekijöitä. Ammattitaitovalmennus on kaikkien etu Osaavia tekijöitä eri aloille Ammattitaitovalmennus on kaikkien etu Ammattitaitovalmennus kuuluu kaikille Valmennuksella koulutetaan entistä osaavampaa työvoimaa. Tavoitteena on tehdä Suomesta maailman

Lisätiedot

Digitalisoituminen, verkottuminen ja koulutuksen tulevaisuus. Teemu Leinonen teemu.leinonen@taik.fi Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu

Digitalisoituminen, verkottuminen ja koulutuksen tulevaisuus. Teemu Leinonen teemu.leinonen@taik.fi Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu Digitalisoituminen, verkottuminen ja koulutuksen tulevaisuus Teemu Leinonen teemu.leinonen@taik.fi Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu The future is already here - it is just unevenly distributed.

Lisätiedot

Kehityskeskustelulomake

Kehityskeskustelulomake Kehityskeskustelulomake Täytetty: PERUSTIEDOT Henkilötiedot Nimi: Syntymäaika: Osoite: Puhelin: E-mail: Huoltajan yhteystiedot: Opiskelu Ryhmänohjaajan/luokanvalvojan nimi: Mitkä asiat ovat hyvin elämässäsi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Kummiyritystoiminta on konseptoitu ja pilotoitu Tulevaisuuden ammattiosaajat pk-yrityksissä Etelä-Pohjanmaalla -hankkeessa vuosina 2012-2014 Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

CASE LASTEN JA NUORTEN ERITYISOHJAAJAN AMMATTITUTKINTO. Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy Paula Helakari ja Marja Keväjärvi 10.2.2015

CASE LASTEN JA NUORTEN ERITYISOHJAAJAN AMMATTITUTKINTO. Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy Paula Helakari ja Marja Keväjärvi 10.2.2015 CASE LASTEN JA NUORTEN ERITYISOHJAAJAN AMMATTITUTKINTO Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy Paula Helakari ja Marja Keväjärvi 10.2.2015 KOULUTTAJAN MERKITYS Tiedän omaavani taidot, joita ohjaamiseen tarvitaan

Lisätiedot

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Syyskuu 2015 Koonnut Irma Kettunen

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Syyskuu 2015 Koonnut Irma Kettunen VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA Syyskuu 2015 Koonnut Irma Kettunen Sisällys 1. Opiskelu peruskoulussa... 3 2. Opiskelu lukiossa... 4 3. Opiskelu ammattioppilaitoksessa ja ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op

Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op 17.1. 12.12.2008 Palveluohjaaminen on sosiaali- ja terveysalalla käytetty asiakaslähtöinen

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammattistartti on valtakunnallisesti ja paikallisesti suunnattu ratkaisemaan ongelmia, jotka syntyvät nuoren uravalinnan

Lisätiedot

Kanada 2015. Gea Schumann Merkonomi

Kanada 2015. Gea Schumann Merkonomi 1 Kanada 2015 Gea Schumann Merkonomi 2 Perustietoa Lähdin 31.12 kuukauden kestävälle matkalle Kanadaan. Olimme osallisena FinAl 2.0 projektissa ja pääsimme mukaan muutamiin isoihinkin tehtäviin. Majoituksena

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön!

Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön! Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön! Ammattistartin kokeilun päätösseminaari Jyväskylä 13.4.2010 Opetusneuvos Ulla Aunola OPH/Ammattikoulutus/Tutkinnot Osaamisen ja sivistyksen asialla Valmistavien

Lisätiedot

INSINÖÖRI INSINÖÖRIKOULUTUS 100V. Leo Ilkko 19.3.2013 Pehr Brahen rotaryklubi

INSINÖÖRI INSINÖÖRIKOULUTUS 100V. Leo Ilkko 19.3.2013 Pehr Brahen rotaryklubi INSINÖÖRI INSINÖÖRIKOULUTUS 100V Leo Ilkko 19.3.2013 Pehr Brahen rotaryklubi INSINÖÖRIKOULUTUKSEN HISTORIAA SUOMESSA Insinöörikoulutusta 100 v Suomessa 41 vuotta Raahessa, kampuksen historiaa INSINÖÖRI

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja

ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja ARVIOIJAKOULUTUS Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ NÄYTTÖTUTKINNOISTA 2. TUTKINTORAKENNE 3. AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN 1. Tutkintotilaisuuden suorittamissuunnitelma

Lisätiedot

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle? Opiskelijoiden liikkuvuus Pohjoismaissa seminaari 3.12.2009 Kuopio Merja Kuokkanen/Kansainväliset opiskelijapalvelut, Itä Suomen yliopisto, Joensuun kampus Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Lisätiedot

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen

Lisätiedot

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa 1.2.2009-31.12.2012 Toimintalinja 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen Tilannekatsaus

Lisätiedot

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke 2 Pedagoginen kehittäminen Ilmiöperusteinen oppiminen Learnig by doing tekemällä oppiminen Kokemuksellinen oppiminen 3 Toteuttajataho

Lisätiedot

YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA

YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA Kiipulassa toteutuvia hyviä opetuksen käytänteitä ja opiskelijahyvinvointia opiskelijanäkökulmasta Yhteisöllisyys ja osallisuus on Ammattiopiston toiminnan

Lisätiedot

Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus

Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus InnoOmnia tarjoaa vuonna 2011 seuraavat koulutuskokonaisuudet uusi osaajaverkostolle opetushallituksen rahoittamana maksuttomana täydennyskoulutuksena.

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteuttaminen

Työssäoppimisen toteuttaminen Työssäoppimisen toteuttaminen 1 Sisällöt Määritelmät Valmistautuminen työssäoppimisen ohjaamiseen Mitä meidän työyhteisössä voi oppia? Yhteistyö oppilaitoksen kanssa Tutkinnon perusteiden merkitys työssäoppimisessa

Lisätiedot

OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015

OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015 OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015 Uudet määräykset Voimaan 1.8.2015 koskee myös jatkavia opiskelijoita! Opetuskeskeisyydestä

Lisätiedot

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Ympäristöraadin terveiset Viikolla 13 kiinnitimme ruokalassa huomiota hyvään ruokalakäyttäytymiseen ja ruokahävikin

Lisätiedot

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Perustiedot a) Ikä 12 vuotta 67 % 6 13 vuotta 33 % 3 b) Kuinka monetta vuotta olet oppilaana kuvataidekoulussa? 1. vuotta 22 % 2 3. vuotta 11 % 1 4. vuotta

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä? Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kotkan perusopetuksen pajapäivä, 10.10.2015 Tuija Metso Suomen Vanhempainliitto Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö noin 1350

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Helmikuu 2015 Koonnut Irma Kettunen

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Helmikuu 2015 Koonnut Irma Kettunen VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA Helmikuu 2015 Koonnut Irma Kettunen Sisällysluettelo 1. Opiskelu peruskouluissa... 3 2. Opiskelu lukioissa... 4 3. Opiskelu korkeakouluissa... 6 4. Opiskelu

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa 1.2.2009-31.12.2012 Toimintalinja 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen Tilannekatsaus

Lisätiedot

Kamwene. käytämme tervehtiessämme ihmisiä Njomben alueella. On hauska. miten ihmiset ilostuvat kun tervehdimme heitä heidän omalla

Kamwene. käytämme tervehtiessämme ihmisiä Njomben alueella. On hauska. miten ihmiset ilostuvat kun tervehdimme heitä heidän omalla Tikkasten nimikkokirje maaliskuu 2013 Kamwene! Kamwene on Maaliskuu 2013 bena-heimon kibenankielinen tervehdys, jota käytämme tervehtiessämme ihmisiä Njomben alueella. On hauska miten ihmiset ilostuvat

Lisätiedot

TERVETULOA EuroSkills 2014 EKSPERTTIKOULUTUKSEEN. Koulutuspäivän 6.2.2014 ohjelma

TERVETULOA EuroSkills 2014 EKSPERTTIKOULUTUKSEEN. Koulutuspäivän 6.2.2014 ohjelma TERVETULOA EuroSkills 2014 EKSPERTTIKOULUTUKSEEN Koulutuspäivän 6.2.2014 ohjelma Lämpimät onnittelut valituille EuroSkills -eksperteille! A dream at hand Wellcome to Euroskills Competition HAMK Skills

Lisätiedot

11.12.2012. Ammattistarttilaisen polku - Starttaako moottori

11.12.2012. Ammattistarttilaisen polku - Starttaako moottori Ammattistarttilaisen polku - Starttaako moottori 1 APUA MULLA EI OO OPISKELUPAIKKAA! MITÄ MÄ TEEN? Zoomausopas opiskelijoille jotka eivät saaneet 2 asteen koulutuspaikkaa Hakuaikaa myöhennettiin heinäkuulle

Lisätiedot

Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään

Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään KUNTOUTUSPÄIVÄT 19.3.2010 Juhani Pirttiniemi opetusneuvos, KT Opetushallitus Säädöstaustaa: L 631/1998 8 : Ammatillista

Lisätiedot

keho ja mieli Oulun Diakoniaopisto Innostavaa opiskelua Oulussa ja Ylitorniolla

keho ja mieli Oulun Diakoniaopisto Innostavaa opiskelua Oulussa ja Ylitorniolla Oulun Diakoniaopisto Innostavaa opiskelua Oulussa ja Ylitorniolla Ajankohtaiset koulutukset, kurssit ja hakuohjeet: www.oulundiakoniaopisto.fi keho ja mieli Monien mahdollisuuksien opisto Ammattikoulutus

Lisätiedot