Terveisiä kunnantuvalta! 1/2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Terveisiä kunnantuvalta! 1/2011"

Transkriptio

1 SAVITAIPALEEN KUNTA Terveisiä kunnantuvalta! 1/2011 Vuosi on alkanut kunnon talvella. Päivän valoisa aika on pidentynyt niin, että ulkoilu valoisaan aikaan on mahdollista useimmilla koulu- tai työpäivän jälkeen. Nyt on hyvä hoitaa mieltään ja kehoaan hiihdellen tai muutoin ulkoillen, kukin voimiensa ja mahdollisuuksiensa mukaan. Savitaipale tarjoaa poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet liikuntaan - voi valita mieleisensä liikuntamuodon avannosta ja uimahallista sisäliikuntapeleihin. Kuntosaleilla ja ryhmäliikunnassa vaikka zumbaten on hyvä kehittää ja ylläpitää hyvää kehon hallintaa. Se auttaa pysymään pystyssä sitten kun liukkaat väistämättä joskus tulevat. Kevääseen kuuluvat, yhtä varmasti kuin lintujen aamuinen voimistuva viserrys, kouluun ja esikouluun ilmoittautuminen. Kouluun ja esikouluun tulevalle ikäluokalle on lähetetty kotiin ohjeet ilmoittautumisesta. Sivistyslautakunta on päättänyt esikouluryhmän minimikooksi viisi esikoululaista. Sen pienemmällä ryhmällä ei oikein voi esikoulusta puhua. Myös aamu- ja iltapäivätoimintaan on haku meneillään. Koulutulokkaiden kouluun tutustuminen on kirkolla tiistaina Kirkolla tulevat koululaiset aloittavat koulutiensä vielä Kivikoululla siten, että Kivikoululla ovat 1-2 luokat. Kaikki muut luokat aloittavat uudessa koulurakennuksessa Europaeuksella. Sinne siis siirtyvät syyslukukauden alusta 3-9 luokat sekä lukio. Uusi koulurakennus ei toki ole kaikilta osin tuolloin valmis ja osa tunneista pidetäänkin Kirkonkylän koulun tiloissa. Myös kaikkien uudessa koulurakennuksessa opiskelevien ruokailu tapahtuu tulevana lukuvuotena Kirkonkylän koulun ruokalassa. Syksyllä koulunsa aloittavien lisäksi nykyisillä 9-luokkalaisillan on valinnan paikka. Mihin suunnistaa jatkoopintoihin. Paikkakunnan oma lukio on pärjännyt hyvin valtakunnallisissa lukiovertailuissa niin kirjoitusten kuin jatko-opiskelupaikkoihin sijoittumisenkin perusteella. Lukion käyminen ei sulje nuorelta yhtään ovea, se antaa niin työelämässä kuin jatko-opiskelussakin tarvittavaa yleissivistystä. Se on hyvä pohja jatkaa ammattiin valmistaviin opintoihin yliopistosta keksiasteen muihin kouluihin. Yhteishaku alkaa 28. helmikuuta ja päättyy 18 maaliskuuta. Nyt on nuorten ja heidän vanhempiensa aika miettiä nuorten tulevaisuutta. Kevään eduskuntavaaleissa on jälleen aika ja mahdollisuus vaikuttaa. Ennakkoäänestyspaikkana on entiseen tapaan kirjasto. Käytetään mahdollisuutta vaikuttaa valtakunnan tasolla. Ensi vuonna 2012 onkin jo kunnallisvaalien aika. Helmi-maaliskuun vaihteessa meillä savitaipalelaisilla on toivon mukaan taas mahdollisuus retkiluisteluun Kuolimolla. Toivotaan, että sää suosii STU:n luistelujaoston järjestämää luistelutapahtumaa. Kesää ja mökkikautta ja mökkiläisiä odotellessa käytetään niitä monia harrastusmahdollisuuksia mitä savitaipalelaiset yhdistykset, yritykset ja kunta tarjoavat. Ne palvelut ovat lähellä ja kohtuuhinnalla saavutettavissa. Vain palveluja käyttämällä turvaamme niiden säilymisen paikkakunnalla. Yhteisvastuukeräyksen yhtenä kohteena on yksinäisyyden torjuminen. Sitä yksinäisyyden torjumista voimme kukin omalta osaltamme toteuttaa haastamalla naapuri vaikka yhteisen harrastuksen pariin, on se sitten liikuntaa tai vaikkapa kansalaisopiston toimintaa. Mahdollisuuksia Savitaipaleella on moneen. Terveisin Marja-Leena Silvennoinen hallintojohtaja

2 Varhaiskasvatukseen kaivataan lisää työntekijöitä ja tiloja Kaikki päivähoidon yksiköt pullistelevat lapsia. On tietenkin hyvä asia, että lapsia riittää, mutta ei se kerro syntyvyyden noususta, vaan päivähoitopaikkojen vähenemisestä. Uusia perhepäivähoitajia eläkkeelle siirtyneiden tilalle ei ole löytynyt kuin yksi. Hänkin toistaiseksi määräaikainen omasta tahdostaan. Kunnan päivähoitokelloissa (Kissankello, Tuulikello ja Sinikello) tulevat seinät vastaan, vaikka pätevää henkilökuntaa löytyisikin. Vuorohoidon tarve on kasvanut viime vuoden aikana ja vuorohoidon yksiköstä on jouduttu siirtämään pois miltei kaikki lapset, jotka eivät tarvitse vuorohoitoa. Vuoropäiväkoti Tuulikellossa on lapsipaikkoja 24 ja tällä hetkellä lapsia on 25,5. (Kaikki lapset eivät ole yhtä aikaa paikalla.) Kaksi lastentarhanopettajaa haussa Tulevan kesän aikana tulee kuntaan haettavaksi kaksi lastentarhanopettajan paikkaa. Toisen opettajan sijoituspaikka on Tuulikello ja toisen Heituinlahden ryhmäpäiväkoti. Heituinlahden lastentarhanopettajan työhön tulee kuulumaan esiopetus. Heituinlahdessa tulee näillä näkymin täyttymään ensi syksynä esiopetusryhmän minimikoko, 5. Opetus toteutetaan Heituinlahden ryhmäpäiväkodin integroidussa esiopetusryhmässä. Toivokaamme, että pätevää henkilökuntaa löytyy. Lastentarhanopettajista on huutava pula koko maassa (heitä koulutetaan liian vähän) ja pieneen kuntaan kahden pätevän opettajan saaminen yhtä aikaa tuntuu melko haastavalta. Kivikoulun mäelle varhaiskasvatuksen keskus Kun uusi ja upea koulu valmistuu, on varhaiskasvatus jo kärkkymässä tyhjenevää Kivikoulua varhaiskasvatuksen käyttöön. Siinäpä hieno vanha rakennus, mikä kohtuullisella remontoinnilla saadaan muutettua päiväkodiksi. Kissankellon päiväkoti olisi samassa pihapiirissä ja piha-alueen voisi rakentaa hienoksi varhaiskasvatuksen mäeksi, mikä palvelisi myös muita kuntalaisia päiväkotien ollessa kiinni. Samalla päästäisiin eroon vuokrakiinteistöistä, mitkä vievät ikävästi rahaa eivätkä ole käyttötiloiltaan tarkoituksenmukaisia. Huolimatta suurista ryhmistä ja epätarkoituksenmukaisista tiloista, varhaiskasvatuksen henkilökunta on motivoitunutta ja työstään innostunutta. Tutustu blogiin! Varhaiskasvatuksella on ajan hengen mukaisesti oma blogi: Laatulapsuus. Sinne löytää: hallinto=> varhaiskasvatus tai suoraan osoitteesta: Blogia päivitetään kerran kuussa ja kirjoitusten lisäksi sieltä löytyy valokuvia lapsista päivähoidossa ja eskarissa. Varhaiskasvatuspäällikkö Virve Niemelä p Vanhojen opetustaulujen myynti lauantaina kello Kirkonkylän koululla. Käytöstä poistettavien opetustaulujen myyntitapahtuma pidetään Taulut on hinnoiteltu aihepiirin ja kunnon mukaan. Myyntitilana on Kirkonkylän koulun aulatilat. Taulujen myynnin tuotto menee koulujen toiminnan tukemiseen. Ruokalassa on MLL:n Savitaipaleen osaston kahvio ja lastentarvikekirpputori klo ja salissa klo lastenkonsertti yhteistyössä kulttuuritoimen kanssa. Tervetuloa koko perheen voimin! Lukion kevätohjelmaa Ylioppilaskirjoitukset maaliskuussa: Äidinkieli, esseekoe Reaali I Englanti, kirjallinen koe Ruotsi, kirjallinen koe Matematiikka Reaali II Ranska, kirjallinen koe Kaikki kokeet järjestetään lukion tiloissa, joten Kirkonkylän koulun sali on normaalissa liikunta- ja harrastuskäytössä ilman katkoksia. Lukion tukiyhdistyksen 6. Kukanpäivän tanssiaiset lauantaina Olkkolan Hovissa. Illalliskorttien myynti alkaa 1.4. Lukion kevätjuhla 4.6. klo 11 liikuntatalolla.

3 Oma lukio on hyvä vaihtoehto Toisen asteen yhteishaku on ovella ja perusopetuksensa päättävät ysit tekevät valintansa tulevasta opiskelupaikasta. Oman paikkakunnan lukio uudessa koulukeskuksessa on monella tavalla hyvä ja kilpailukykyinen vaihtoehto. 1) Lyhyet koulumatkat 2) Tutut opettajat ja koulukaverit 3) Hyvä opetus ja ohjaus 4) Uudet tilat ja välineet (myös opiskelijoiden miniläppärit) 5) Pienet ja tehokkaat opetusryhmät 6) Taattu valmistuminen ja hyvä jatkoonpääsyennuste Siinä joitakin keskeisiä oman lukion valintaa tukevia perusteluja. Lukion toiminta paikkakunnalla on myös tärkeä osa kunnan hyvän palvelutason säilyttämisessä ja sitä kautta kuntaan muuton lisäämisessä. Uuteen koulukeskukseen Uuden koulukeskuksen harjannostajaiset pidetään Europaeuksen koululla Pakkastalvesta huolimatta koulukeskuksen ensimmäinen vaihe valmistuu kesällä. Toisen vaiheen rakentaminen alkaa heti ensimmäisen valmistuttua. Toisessa vaiheessa saneerataan keittiö ja auditorio ja rakennetaan uudet aula-, kirjasto- ja hallintotilat. Syyslukukauden alussa 2011 perusluokat ja erikoisluokat musiikkia lukuun ottamatta ovat valmiina vastaanottamaan suurimman osan koululaisista. Muutama luokka joudutaan varaamaan väliaikaisiksi hallinto- ja opettajainhuonetiloiksi. Perusopetuksen kuulumisia Kirkonkylän ja Europaeuksen koulujen väki valmistautuu uuteen kouluun muuttoon. Opetus- ja kasvatustyö hoidetaan asianmukaisesti kevätlukukaudella opetus- ja työsuunnitelmien mukaisesti. Perusopetuslain muutos edellyttää opetussuunnitelman muutoksia erityisopetuksen ja oppilashuollon osalta. Opetussuunnitelmatyöryhmä valmistelee kuntakohtaiset osiot siten, että ne ovat käytössä syyslukukauden 2011 alkaessa uusien 7. luokkien vanhempainilta Lisäksi järjestetään luokkakohtaisia vanhempainiltoja ja vanhempainvartteja. Kerhotoiminta jatkuu syksyn suunnitelman mukaisesti. Liikkuva koulu-hankkeeseen liittyen järjestetään yläkoulun oppilaille luokka-asteittain kerran viikossa pidennetty liikuntavälitunti liikuntatalolla. Lisäksi kouluihin on hankittu uusia liikuntavälineitä hankkeen tuella. Koulujen tapahtumia: helmikuussa Kirkonkylän koululla vierailee seurakunnan ja poliisin edustajat liikuntatapahtuma Kirkonkylän koulun laskiaistapahtuma Liikuntatalon maastossa 8.3. yhteistyössä Maamiesseuran kanssa 7. luokkien yhteinen pilkkipäivä Lemin oppilaiden kanssa Liikuntaseikkailu 1-6.luokilla luokkien ammattioppilaitosvierailu oppilaiden kulttuuritempaus luokkien luokkaretket uusien 1. ja 7. luokkalaisten kouluun tutustuminen Power move - tapahtuma Helsingissä 1.6. Koulujen kotisivut: KULTTUURIA KOULUUN! Kivikoulun, Kirkonkylän koulun, Europaeuksen koulun ja Savitaipaleen lukion kulttuuritempaus kutsuu oppilaitaan ANNA KAIKKESI! tapahtuman esiintyjiksi. Vanhemmat: kannustakaa lapsianne osallistumaan tapahtumaan! Perjantaina liikuntatalossa järjestetään finaalitapahtuma, jossa tanssin, teatterin, musiikin, käsityön ja kuvataiteen tuotokset esitellään. Mielenkiintoisimmat esitykset palkitaan lahjakortein! Oppilaat valmistavat esitykset ja työt vapaaaikanaan, mutta vinkkiapua voi pyytää niin vanhemmilta kuin opettajiltakin. Nyt kaikki suunnittelemaan ja treenaamaan ilmoittautumisaikaa on asti! Kulttuuritoimisto, Europaeuksen koulu ja METKU järjestävät 7. luokan oppilaille kolme musiikin työpajaa 17.3., joiden ohjaajaksi saadaan muusikko, säveltäjä ja taiteilija Sari Kaasinen. Päivän päätteeksi kuullan vielä Sari Kaasisen konsertti. Kirkonkylän koulun oppilaille on tarjolla maaliskuussa kirjavinkkaushetkiä kirjastossa ja samalla tutustutaan muutenkin kirjaston toimintaan ja tarjontaan.

4 Savitaipaleen kunnan toimielinten kokousten pitäminen ja pöytäkirjojen nähtävilläpito v Savitaipaleen kunnanhallituksen sääntömääräiset kokoukset pidetään pääsääntöisesti jokaisen kuukauden 2. ja 4. maanantaina klo Tarkastettu pöytäkirja yleisesti nähtävillä: kokousta seuraavana torstaina hallintotoimistossa (2.krs). Kunnanhallituksen elinkeinojaosto kokoontuu tarvittaessa ja pöytäkirja pidetään nähtävänä kokousta seuraavana torstaina hallintotoimistossa. Perusturvalautakunnan kokoukset pidetään tarvittaessa. Tarkastettu pöytäkirja yleisesti nähtävillä: seuraavan viikon maanantaina kunnanviraston hallintotoimistossa. Sivistyslautakunnan kokoukset pidetään pääsääntöisesti kerran kuukaudessa tiistaisin klo Tarkastettu pöytäkirja yleisesti nähtävillä: kokousta seuraavana perjantaina hallintotoimistossa. Teknisen lautakunnan kokoukset pidetään pääsääntöisesti kuukauden 3. torstaina klo Tarkastettu pöytäkirja yleisesti nähtävillä: kuukauden viimeisenä viraston aukiolopäivänä teknisessä toimistossa. Valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakuntien tarkastetut pöytäkirjat ovat myös nähtävillä Savitaipaleen pääkirjastossa ja kunnan www-sivuilla: Viranhaltijapäätöspöytäkirjat pidetään yleisesti nähtävänä, ellei asiakirjan julkisuudesta annetuista säännöksistä muuta johdu, viikon viimeisenä arkipäivänä asianomaisessa toimistossa. Tarkastuslautakunnan pöytäkirjat pidetään nähtävillä kokousta seuraavan viikon perjantaina hallintotoimistossa. Jos kunnanvirasto on suljettu nähtävänäolopäivänä, pöytäkirja on nähtävänä seuraavana arkipäivänä. Tarvitsetko nopeita tietoliikennepalveluita? - Laajakaista kaikille 2015 Valokuituverkko on vastaus tulevaisuuden tietoliikennetarpeisiin yrityksille, lapsiperheille ja asukkaille. Kuituverkon kautta onnistuu kaikki: netti, verkkopalvelut, etätyöskentely ja videoiden katselu nyt ja tulevina vuosikymmeninä. Valtakunnallinen 100 megan laajakaistahanke on edennyt maakunnassamme hitaammin kuin naapurimaakunnassa Kymessä. Tämän kevään aikana kartoitetaan Savitaipaleellakin laajakaistan haluavat kotitaloudet ja yritykset. Kymen hankkeeseen voi tutustua nettiosoitteessa: Savitaipaleella on aivan alustavasti arvioitu, että kustannukset valtion ja kunnan tuen päälle olisivat noin 2000 euroa liittymiskuluina ja 40 euroa/kk käyttäjäkuluina liittymää kohti. Tämä on hyvinkin alustava arvio ja saattaa halventua mikäli liittyjiä on runsaasti verrattuna kuituverkon pituuteen. Maksu voi olla kalliimpikin jos vain harva haluaa liittyä. Alustavan kartoituksen jälkeen voidaan maakunnallisesti kysyä operaattoreilta tarjoukset ja jos niitä saadaan, maksut tarkentuvat. Näiden myötä myös kunnan tulee tehdä päätös ollako mukana vai ei. Kunnan osuus tullee olemaan useampi satatuhatta euroa. Etelä-Karjalan hankkeesta löydät tietoa Etelä- Karjalan liiton sivuilta : -> valitse: Suunnittelu ja kehittäminen -> Aluekehittäminen, josta otsikko Laajakaista kaikille Voit myös merkitä karttaan liittymänopeutesi ja tarpeesi seuraavassa linkissä: Tämä ei ole sitova ilmoittautuminen vaan sen avulla toimijat voivat arvioida tarvekehitystä. Näet myös itse kuinka missäkin on nopeustarvetta. Savitaipaleen kunta tulee laittamaan tulevan kesälehden sivuille ilmoittautumislomakkeen tarjouskilpailutusta varten. Tämänkään lomakkeen täyttö ei ole ilmoittautujaa sitova vaan sitovuus tulee vasta kilpailutuksen jälkeen, kun asiakkaalla on tiedossa tarkka hinta. Tapio Iso-Mustajärvi, kunnanjohtaja p tapio.iso-mustajarvi@ savitaipale.fi

5 KUNNANVALTUUSTO Nimi puhelin Sähköposti Byckling Leena Bäcklund Johanna Eteläpää Pentti Hatakka Pekka pj Havo Heikki Hjerppe Tero Hölsä Maiju Hölsä Susanna Jukkara Sirpa Jäkälä Tuula Jäkälä Vesa Mäkelä Lea ei Kilpi Liisa Korhonen Sami Kylliäinen Laila Kyllönen Markku ei Käyhty Matti Nikkilä Rauno / työ rauno.nikkila@ekamo.fi Näivä Tuija tuija.naiva@gmail.com Ponto Tero tero.ponto@gmail.com Pöllönen Pirjo II vpj pirjo.pollonen@ely-keskus.fi Rahikainen Juha juha.rahikainen@mobiili.net Suurkaulio Tuula tuula.suurkaulio@netti.fi Suutari Teppo tepposuutari@yahoo.com Toura Pirkko pirkko.toura@pp.inet.fi Valassaari Satu I vpj satu.valassaari@eksote.fi Viiru Timo timo.viiru@suomi24.fi Kunnanhallitus Sirpa Jukkara (pj.); Heikki Havo (1.vpj.); Maiju Hölsä (2.vpj.); Ota yhteyttä! Teppo Suutari; Tuija Näivä; Vesa Jäkälä; Johanna Bäcklund; Juha Rahikainen; Laila Kylliäinen EDUSKUNTAVAALIT 2011 Eduskuntavaalit toimitetaan huhtikuussa 2011 sunnuntaina Vaalien ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa Savitaipaleen yleisenä ennakkoäänestyspaikkana toimii Savitaipaleen kirjasto, Keskustie 2. Ennakkoäänestyspaikka (ja kirjasto) on avoinna seuraavasti: Keskiviikko 6.4. klo Torstai 7.4. klo 9-16 Perjantai 8.4. klo Lauantai 9.4. klo Sunnuntai klo Maanantai klo Tiistai klo Yleisessä ennakkoäänestyspaikassa voi äänestää kuka tahansa äänioikeutettu riippumatta siitä, missä kunnassa hän asuu. Ota mukaasi ennakkoäänestyspaikalle ehdottomasti henkilöllisyystodistus, joka voi olla ajokortti tai passi tai vastaava kuvallinen asiakirja. Eduskuntavaalien vaalipäivän äänestyspaikkoina toimivat: Kirkonkylän äänestysalueen nro: 1 osalta kunnanvirasto, Kirkkotie 6. Välijoen äänestysalueen 2 osalta Välijoen Männistö, Männistöntie 10. Pettilän äänestysalueen nro 3 osalta Pettilän kyläkeskus, Kuivasensaarentie Heituinlahden äänestysalueen nro 4 osalta Heituinlahden koulu, Tuohikotintie 1141 A. Vaalipäivänä äänestyspaikat ovat auki klo

6 NUORTEN KESÄTYÖTUKI 2011 Vuoden 2011 talousarvioon on varattu käytettäväksi savitaipalelaisten nuorten kesätyöpaikkojen tukemiseen. Tukea on maksettu vuodesta 1993 lähtien. Viime vuonna tuella työllistettiin 89 savitaipalelaista nuorta. Nuorten kesätyötuen jakoperusteet: Työllistettävän nuoren tulee olla ennen työsuhteen alkamista peruskoulunsa päättänyt, syntynyt v ja henkikirjoitettu Savitaipaleella. Nuorten kesätyötuen piiriin sisällytetään myös ne ko. vuosina syntyneet nuoret, jotka on sijoitettu Savitaipaleelle perheisiin tai hoitokotiin, vaikka eivät ole kirjoilla Savitaipaleella. Nuori voi olla savitaipalelaisen yrityksen, maatalousyrityksen, yhdistyksen ja jonkin muun julkisyhteisön, jolla ei ole verotusoikeutta kuin kunnan palveluksessa. Työllistetty nuori ei saa syrjäyttää vakinaisessa työsuhteessa olevaa työntekijää. Työllistetty nuori solmii työsuhteensa itsenäisesti. Tuettavaan työpaikkaan ei voi saada samanaikaisesti muuta tukea. Kesätyöksi lasketaan tehty työ. Tuettavan työjakson pituus on 2-7 viikkoa. Kunnan korvaama osuus on 50 % bruttopalkasta. Korvattavat enimmäispalkat lasketaan seuraavasti: * tuntipalkka 4 /h, tuki 2 /h * viikkopalkka 160 /vko, tuki 80 /vko * kuukausipalkka 640 /kk, tuki 320 /kk * korvattava työaika voi olla enintään 8 t/päivä ja 40 t/viikko. Mikäli työnantaja maksaa työntekijälle korkeampaa palkkaa, korvattavien enimmäispalkkojen ylittävä osa ei oikeuta tukeen. Kunta maksaa työnantajalle työllistämistuen jälkikäteen työnantajan tekemien selvitysten perusteella. Selvityksessä (palkkatodistus) on oltava työllistetyn nimi, henkilötunnus, osoite, työskentelyaika (mikäli työ on tehty useammassa jaksossa, kukin jakso on selvitettävä tilityksen yhteydessä), palkkaperuste sekä työnantajan tietoina nimi, osoite, pankkiyhteystiedot ja selvitys tehdystä työstä. Selvitys on jätettävä kunnan taloustoimistoon viimeistään Työnantajan on ilmoitettava kirjallisesti (lomake saatavana kunnan keskuksesta) tuettavat työpaikat viikkoa ennen työsuhteen alkamista, kuitenkin viimeistään mennessä kunnan taloustoimistoon. Savitaipaleen Nuorison Tuki ry Monitoimikeskus Morova, Hallitie 3, Savitaipale, p , snty.morova@pp.inet.fi, Avoinna: Työpaja ma-to klo pe klo Myymälä ma-to klo 8-15, pe 8-12 Nuorisotila ti ja to klo ke klo pe klo 18-21, lisäksi jos on vapaaehtoisia valvojia, auki klo 23 saakka la jos on vapaaehtoisia auki klo Nuorisotilan viikonloppujen aukiolot voit tarkistaa nettisivun ilmoituksista. VAPAAEHTOISIA NUORISOKAHVILAN VALVOJIA TARVITAAN Ilmoittautua voit Morovaan p Riikka Kylliäinen KESÄTYÖ MOROVASSA Noin 10:lle vuotiaalle, kunnan kesätyötukeen oikeutetuille 2-7 viikkoa ( syntyneet, peruskoulun suorittaneet, Savitaipaleella kirjoilla olleet). Palkka 150 / viikko. Huom: TÄNÄ KESÄNÄ KESÄTYÖTÄ MYÖS NUOREMMILLE vuotiaille ( syntyneet) 1-2 viikoksi, palkka 100 / viikko Hakemukset mennessä, lomakkeita saa Morovasta. Otamme lahjoituksena rikkinäisiäkin polkupyöriä työpajalle PÄRNUUN ja silmälaseja tai pelkkiä pokiakin NAMIBIAAN Yhdistyksen vene (Big Buster 60HV, takahytti) myynnissä. Tarjousten mukaan, lähtöhinta YHDISTYKSEN MÖKKIÄ KITTILÄSSÄ VOI VUOKRATA savitaipalelaisille ja yhteistyökumppaneille 350 euroa/viikko, muille 500 euroa / viikko Savitaipaleen Nuorison Tuki ry etsii työvalmentajaa määräaikaiseen työsuhteeseen monitoimikeskus Morovaan. Odotamme hakijalta sosiaali-terveys-kasvatusalan tai jotain muuta soveltuvaa koulutusta. Haettavalla henkilöllä tulee olla hyvät yhteistyötaidot ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Hakemukset mennessä, Hallitie 3, SAVITAIPALE.Tiedusteluihin vastaa kehittämissuunnittelija Leena Hyvärinen tai toiminnanjohtaja Kaj Wahlroos Yhdistyksen toimintaan voi tutustua

7 Kunnan tuottamien palvelujen tuotantokustannukset sivistystoimessa Kunnanvaltuusto päätti iltakoulussaan syksyllä avata kuntalaisille palvelutuotantonsa kokonaishintoja. Kuntien palvelutuotannossa on myös asiakasmaksuja, mutta pääsääntöisesti palveluita ei pystytä pelkillä asiakasmaksuilla tuottamaan. Suuri osa kunnan palveluista on lisäksi itse palvelun osalta ilmaisia ja ne maksetaan kunnallisveroina. Nyt kuitenkin halutaan esitellä kuntalaisille, mitä eri palvelut maksavat kokonaisuudessaan. Savitaipaleen kunta saa myös kuntakentässä huomattavat valtionosuudet/asukas, johtuen väestö- ym. rakenteestamme. Tässä ensimmäisessä osiossa käsitellään joitakin sivistysosaston palveluita, joista koulutus on oppilaille ilmaista, lukuun ottamatta lukion henkilökohtaisia opiskelutarvikkeita. Lukionkin tarvikkeisiin kunta osallistuu mm. miniläppäreinä. Tulevissa kuntatiedotteissa avataan lisää kunnan kulurakennetta. Oppilaskohtaiset kustannukset yleisopetuksessa talousarvion 2011 mukaan: Heituinlahden koulu (1-6 lk) * /oppilas/vuosi Kirkonkylän koulu (1-6 lk) * /oppilas/vuosi Europaeuksen koulu (7-9 lk) * /oppilas/vuosi Savitaipaleen lukio * /opilas/vuosi Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut määräytyvät vanhempien tulojen mukaan. Seuraavassa tilastossa ovat palveluiden tuottamisen kustannukset. Läsnäolopäivän hinta varhaiskasvatuksen yksiköissä talousarvion 2011 mukaan: Esiopetus 43 /käyttöpäivä Tuulikello, vuoropäiväkoti 69 /käyttöpäivä Kissankello, päiväkoti 61 /käyttöpäivä Perhepäivähoito, ryhmäpäiväkodit ja kotona 53 /käyttöpäivä Koululaisten iltapäivätoiminta 13 /käyttöpäivä. 4H-kerhot Savitaipaleella Kokkikerho Europaeuksen koululla torstaisin klo H-kerho Välijoen Männistössä keskiviikkoisin klo Monitoimikerho Pettilän kylätalossa maanantaisin klo Monitoimikerho Heituinlahden talolla torstaisin klo Tied. p , savsuo@4h.fi LOMITUSPALVELUKUULUMISIA MAATALOUSLOMITTAJAT KÄNNYKKÄAIKAAN Kuluvan vuoden helmikuun alusta lukien on lomituspalveluissa otettu käyttöön mobiili-järjestelmä. Vakinaisessa työsuhteessa olevat kuukausipalkkaiset maatalouslomittajat ovat saaneet käyttöönsä matkapuhelimet. Maatalouslomittajat aloittivat työaikojensa kirjaamisen matkapuhelimen välityksellä. Järjestelmän ensisijaisena tarkoituksena on luoda turvaa yksintyöskentelevien työpäivään. Järjestelmästä tulee viesti lomahallintoon mikäli maatalouslomittaja ei lähetä viestiä työvuoron alkamisen tai päättymisen merkiksi. Järjestelmä on ollut vasta vähän aikaa käytössä, mutta lomituspalvelujohtaja Virpi Kallion mukaan kokemukset ovat olleet hallinnon näkökulmasta pelkästään myönteisiä. Hallinnon päivystyspuhelimeen ei ole tullut kovinkaan montaa hälytysviestiä, kun ajattelee, että maakunnassa on käytössä yli 50 puhelinta. Mobiili-järjestelmään siirtyivät kuukausipalkkaiset maatalouslomittajat, lyhytaikaisissa työsuhteissa olevat maatalouslomittajat täyttävät edelleen paperiset työselosteet. Yrittäjät pääsevät seuraamaan omien lomitustapahtumien toteutumista lomanetti-ohjelmasta tai sitten voivat niin halutessaan pyytää toteutuneista lomituksista tulosteet lomahallinnolta. Lomituspalvelun asiakastiloille laaditaan palvelusuunnitelmat ja maatalousyrityskohtaiset perehdyttämiset Vuosilomaan oikeutetun maatalousyrittäjän lomituspalvelujen toteuttamiseksi on lomahallinnon yhteistyössä maatalousyrittäjän kanssa laadittava maatalousyritykselle palvelusuunnitelma. Palvelusuunnitelman laatiminen edellyttää lomahallinnon tekemää tilakäyntiä. Johtavat maatalouslomittajat aloittavat maaliskuun alusta lukien tilakäyntien tekemisen palvelusuunnitelmien valmistumista varten. Johtavat maatalouslomittajat ottavat tilalle yhteyttä ja sopivat tilanväen kanssa heille sopivan ajankohdan suunnitelman tekemiseen. Palvelusuunnitelmassa käydään hyvinkin tarkkaan läpi tilan työolosuhteet ja sen mitä maatalouslomittajan työtehtäviin kuuluu lomituksen aikana. Maatalousyrityskohtaiset perehdyttämiset on tarkoitettu toteutettavaksi siten, että lomituspalveluja käyttävä maatalousyrittäjä neuvoo maatalouslomittajaa omaksumaan tilan työtehtävien ja laitteiden perusteellisen hallinnan. Näitä perehdyttämisasioita tilalla kartoitetaan tilakäynnin yhteydessä.

8 KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kaavoituskatsaus 2010 on hyväksytty kunnanhallituksessa Katsaus on kokonaisuudessaan luettavissa kunnantalolla, kirjastossa tai kunnan nettisivuilla osoitteessa Kaavoituksesta tiedottaminen ja osallistumisen järjestäminen tapahtuu oheisen kaavion osoittamalla tavalla: Vaihe Kunta Osallinen 1. Vireille Kunnanhallitus tekee laatimispäätöksen 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Aloitusvaiheessa laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3. Laatimisvaihe Valmisteluaineisto nähtäville vähintään 14 päiväksi 4. Julkinen nähtävilläolo Kaavaehdotus nähtäville vähintään 30 päiväksi Osallinen voi tehdä aloitteen kaavan laatimisesta Osalliset voivat tehdä muutosesityksiä Huomautuksen voi tehdä sähköisesti, kirjallisesti tai suullisesti Muistutuksen voi tehdä kirjallisesti 5. Kaavan hyväksyminen Valtuusto hyväksyy Valitusmahdollisuus Kouvolan hallinto-oikeuteen 6.Kaavan voimaantulo Kaava saa lainvoiman sinä päivänä, kun siitä on kuulutettu Osallisia ovat: Kaavoitettavan alueen maanomistajat ja haltijat, naapurit ja asukkaat, yritykset ja työntekijät. Lisäksi kaikki ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa kaava koskee, esim. luonnonsuojelu- ja asukasyhdistykset sekä liikuntajärjestöt. YLEISKAAVOITUS Yleiskaavan tarkoituksena on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen ja toimintojen yhteen sovittaminen. Yleiskaava on ohjeena laadittaessa tai muutettaessa asemakaavaa. Yleiskaava voi olla rakennusluvan perusteena ranta-alueilla, kylä-alueilla ja muilla maaseutualueilla. Savitaipaleella kaikki muut ranta-alueet on oikeusvaikutteisen rantayleiskaavan piirissä lukuun ottamatta Kuolimon ranta-alueita Kirkonkylän läheisyydessä sekä niin sanottuja pienvesistöjen alueita. Pienvesistöjen kaavoitus on aloitettu vuonna Kaavan perustiedot ja tavoitteet sekä kaavaluonnos olivat nähtävillä syksyllä Kaavaehdotus valmistuu vuoden 2011 aikana ja lopullisesti kaava hyväksytään kunnanvaltuustossa vuoden 2011 lopulla tai vuoden 2012 alkupuolella. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt Kuolimon osayleiskaavan muutoksen Anne ja Jarmo Svennin omistamalla tilalla. Päätöksestä valitettiin hallinto-oikeuteen, joka kumosi kaavapäätöksen. Kunta valitti hallinto-oikeuden päätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Lopullinen päätös tullee vuoden 2011 aikana. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt Pettilän kyläyleiskaavan alkuvuonna Kaava on kokonaisuudessaan lainvoimainen. Kuolimon osayleiskaavaan on tarpeen tehdä lukuisia teknisiä muutoksia ja ajantasaistusta. Kaavamuutokset on käynnistetty vuoden 2011 alussa.

9 ASEMAKAAVOITUS Asemakaava laaditaan alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä varten. Asemakaava huomioi paikalliset olosuhteet, kaupunki- ja maisemakuvan, hyvän rakentamistavan ja olemassa olevan rakennuskannan. Vireillä olevat ja vireille tulevat asemakaavahankkeet: 1. Peltoinlahdentien asemakaavamuutoksen laadinta käynnistyi v alussa. Kaavaehdotus tulee nähtäville keväällä 2011 ja lopullisesti kaava hyväksytään syksyllä Pöksänlahden alueen asemakaavoitus käynnistetään 2011 alkupuolella 3. Peiponpesän korttelin 41 asemakaavan ajantasaistus ja kaavamuutos käynnistetään vuoden 2011 aikana. 4. Pappilanrannan asemakaavamuutos käynnistetään 2011 loppupuolella. ALUEARKKITEHTITOIMINTA Lemin ja Savitaipaleen kunnat ovat käynnistäneet vuoden 2010 alusta valtion tukeman yhteisen aluearkkitehtitoiminnan. Toiminta jatkuu vuonna LISÄTIETOJA: Lisätietoja kaavoitukseen ja maankäyttöön liittyvissä asioissa saa aluearkkitehti Antti Hirvikalliolta, puh , Koivukoti ja Peiponpesä ovat valmistuneet Viime vuonna aloitetut kaksi mittavaa rakennushanketta, mielenterveyspotilaiden Peiponpesä ja kehitysvammaisten Koivukoti ovat valmistuneet. Asukkaiden muutto on käynnissä ja täydellä teholla palvelutalot toimivat maaliskuun alusta. Koivukoti oli kvr-urakkana (= kokonaisvastuurakentaminen) tilattu rakennushanke. Urakoitsijana oli Cramo Produktions Oy, joka toteutti hankkeen tilaelementteinä. Hanke valmistui hieman myöhässä, mutta muuten yhteistyö urakoitsijan ja kunnan välillä toimi erittäin hyvin. Hanketta valmisteltiin ja suunniteltiin yhdessä käyttäjän kanssa rakennustoimikunnassa. Kokemus oli opettavainen varmaan sekä käyttäjälle,että tilaajalle. Paljon muutoksia, joita ei muuten olisi ehkä huomattu pystyttiin ottamaan käyttäjän kommenteista huomioon ja saatiin siten tilat, jotka palvelevat hyvin tarvetta. Sama toimintatapa oli myös Peiponpesän suunnittelussa. Hankkeen pääurakoitsijana toimi paikallinen rakennusliike Jopracon Oy. Peiponpesässä on toteutettu hieman normaalista poikkeava lämmitysjärjestelmä, sillä talo lämpiää maalämmöllä, jota varten porattiin neljä n. 170 metristä reikää. KORJAUS- JA ENERGIA - AVUSTUKSET VUODELLE 2011 Korjaus- ja energiaavustukset ilmoitetaan haettaviksi mennessä. Korjausavustuksia voidaan hakea mm. seuraaviin toimenpiteisiin: Vanhusväestön ja vammaisten asuntojen korjaustoimintaan sosiaalisin perustein ( avustuksen enimmäismäärä 40 % hyväksytyistä kustannuksista, rintamaveteraaneilla 70 % ) Kiinteistökohtaisten talousvesijärjestelmien parantamiseen sosiaalisin perustein ( avustuksen enimmäismäärä 35 % hyväksytyistä kustannuksista ) Energia-avustukset: Avustukset uusiutuvaa energiaa käyttöön otettaessa ( enintään 20 % hyväksyttävistä kustannuksista ) Pientalojen tarveharkintaiset energiaavustukset sosiaalisin perustein ( enintään 25 % hyväksytyistä kustannuksista, huom! työkustannusten osuuteen avustusta ei myönnetä ) Muut energia-avustukset ( pääsääntöisesti vähintään kolmeasuntoinen asuinrakennus, avustusmäärä on toimenpidekohtainen / katto 15 % kustannuksista ) Avustus terveyshaitan poistamiseen: Haku on jatkuva, ARA myöntää käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa, terveys-haitan poistamisesta aiheutuvien arvioitujen korjauskustannusten tulee olla vähintään 7 000, asunnon terveyshaitan arvioinnin suorittaa kunnan terveydensuojeluviranomainen Hakulomakkeita ja opastusta saa teknisestä toimistosta sekä netistä kohdasta Lomakkeet.

10 Keskuskeittiön rakennustyöt käynnissä Kunnan keittiötoiminnat keskitetään yhteen, terveysaseman yhteyteen rakennettavaan yksikköön. Työt alkoivat syksyllä ja etenevät kovan talven takia hieman myöhässä. Urakoitsija vakuuttaa, että hanke kuitenkin valmistuu aikataulussa. Tällä hetkellä keittiö toimii Europaeuksen koulun keittiössä väliaikaisissa tiloissa. Kun Europaeuksen koulun rakentamisen II-vaihe alkaa, on keittiön päästävä siirtymään uusiin tiloihin. Keittiöön valmistuu n. 280 m 2 uutta tilaa ja vanha keittiö ja ruokasali peruskorjataan. Maittavia ruokia odotellessa! Europaeuksen koulun I-vaihe on suunnitellusti käynnissä ja sopimuksen mukainen valmistumisaika I-vaiheelle on tulevan kesäkuun loppu. UUSIA TYÖNTEKIJÖITÄ TEKNISELLÄ osastolla: - Lämpö ja vesihuollon laitosmiehenä aloitti joulukuun alussa Timo Rötkö. Hänen päätoimenaan ovat vesihuollon ja kunnan kiinteistöjen putkimiehen tehtävät. HIIHTOLATUJEN AJO Kunnan MOOTTO- RIKELKKA kärsi konerikon ja aiempien hankintapäätösten mukaan kelkkaa ei korjata eikä sen tilalle hankita uutta. Tulevaisuudessa alkutalven latupohjien polkemiset tehdään urakoitsijoiden koneilla. Varsinainen latukone PAANA pysyy kunnalla ja sillä hoidetaan latutyöt pääosin hiihtokauden aikana. Hiihtolatujen kunnosta löydät ajankohtaista tietoa StU:n sivuilta: Katso : Jaostot ja osastot -> hiihtojaosto. Notkuuko kattosi lumesta? Savitaipaleen Palomiehet ry hoitaa erilaisia työtilauksia; mm. lumenluontia katoilta, vesikourujen puhdistusta, pihan pesuja. Ota yhteys: pj. Tero Hjerppe p tai tero.hjerppe@luukku.com. Ajankohtaista asiaa Savitaipaleen paloasemalta Palovaroittimet Viime vuoden alussa astui voimaan uusi määräys palovaroittimien määrästä asuntoa kohti. Uudessa määräyksessä sanotaan, että yksi palovaroitin on oltava asunnon jokaista alkavaa 60m 2 kohti. Eli jos asunnon pinta-ala on esimerkiksi 87 m 2 tarvitaan asuntoon kaksi palovaroitinta. Jokaisessa kerroksessa, joissa majoitutaan, on myös oltava omat palovaroittimet, vaikkei 60 m 2 ylittyisikään. Lisäksi monessa asunnossa ainoan palovaroittimen ikä saattaa hipoa kymmentä vuotta tai olla jopa jo yli sen. Palovaroittimen käyttöikä on noin kymmenen vuotta, joten mikäli palovaroittimen ikä on tuota luokkaa, on syytä vaihtaa se uuteen ja toimintavarmempaan varoittimeen. Palovaroitin on sijoitettava kattoon, vähintään puolen metrin päähän seinästä. Sijoituspaikkana hyviä ovat mm. poistumisreitit ja makuuhuoneet. Pelastussuunnitelmat Epäselvyyttä on ollut myös talosuojeluvelvoitteissa. Niiden taloyhtiöiden on laadittava pelastussuunnitelma, joissa on yli neljä asuntoa. Pelastuslaitos haluaa korostaa, että pelastussuunnitelma on tehtävä taloyhtiöiden omaan tarpeeseen ja ohjeeksi siitä, kuinka toimitaan onnettomuudessa tai muuten poikkeuksellisissa tilanteissa (rajut myrskyt, pitkäkestoiset sähkökatkokset yms.). Pelastussuunnitelmasta on toimitettava yhteenvetolomake alueen paloasemalle. Ne taloyhtiöt, joilla pelastussuunnitelmat on tehty, on pelastussuunnitelmaa pidettävä yllä ja ajan tasalla, jotta suunnitelma palvelee asukkaita mahdollisimman tehokkaasti. Pelastussuunnitelma on annettava tiedoksi ja tutustuttavaksi kaikille asukkaille. Pelastussuunnitelmapohjia löytyy esimerkiksi Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen Internet sivuilta Turvallista alkanutta vuotta toivottaa Savitaipaleen paloaseman henkilöstö! * Esa Viiru, palopäällikkö; p * Markku Lopperi, palotarkastaja p * Atte Aarnio, palotarkastusmies; p etunimi.sukunimi@ekpelastuslaitos.fi

11 TALOJA, TONTTEJA ja KYLÄSUUNNITTELUA Länsi-Saimaan kehittämisyhdistys ry on käynnistänyt "Kyläsuunnitelmat käyttöön - Onni muuttaa Länsi-Saimaalle" - hankkeen. Tarkoituksena on maaseudun elinvoimaisuuden vahvistaminen maallemuuttoa ja kyläsuunnittelua apuna käyttäen. Kun julkisuudessa puhutaan muuttoliikkeestä, keskitytään yleensä joko ulkomaalaisten maahantuloon tai sitten kotimaiseen maaltapakoon. Pienelle huomiolle jää se, että jatkuvasti muutetaan myös kaupungeista maalle. On selvitetty, että ns. suurten ikäluokkien vähitellen eläköityessä, osa haluaa muuttaa takaisin omille synnyinseuduilleen. He eivät kaipaa enää työpaikkoja vaan toimivia palveluja. On myös sellaisia muuttajia, jotka voivat tehdä työtään missä tahansa. Joissakin perheissä ns. kakkosasunto on poikkeuksellisesti kaupungissa, missä ollaan viikot töissä. Viikonlopuksi ja lomilla tullaan "kirjoillaolokuntaan", ykkösasunnolle maaseudulle. Maallemuuttajia saattaisi olla enemmänkin, jos vain olisi kattavasti ja riittävästi tarjolla sopivia paikkoja, mihin muuttaa. Nyt toteutettavassa hankkeessa etsitään tyhjillään olevia taloja sekä rakennuspaikaksi soveltuvaa maata hajaasutusalueelta Länsi-Saimaan kehittämisyhdistyksen toiminta-alueelta. Kohteita markkinoidaan hankkeen aikana mm. valtakunnallisissa messutapahtumissa. Kyläsuunnittelua voidaan tehdä monella tapaa, mutta tärkeintä on kuitenkin, että sitä tavalla tai toisella tehdään. Suunnittelun yhteydessä asukkaat listaavat oman alueensa hyviä ja huonoja puolia, miettivät parannuskeinoja ongelmakohtiin, sekä kehittämismahdollisuuksia. Prosessin aikana tietoa välittyy viranomaistahoille mm. kuntaan. Valmis napakka kyläsuunnitelma on käyttökelpoinen esite matkailijoille tai aluetta markkinoitaessa uusille asukkaille. Lisäksi saattaa löytyä sellaisia selkeitä kehittämiskohteita, joista voidaan muokata julkista hankerahoitusta saavia kehittämishankkeita. Kyläsuunnittelun hyödyt ovat moninaiset! Maaseudulla asuu yleensä hyvin omatoimista väkeä, joka käyttää uusiutuvia luonnonvaroja, syö lähiruokaa ja luonnonantimia, harrastaa hyötyliikuntaa=trendikästä väkeä! Tämän väen kannattaa ehdottomasti tuoda omien alueidensa hienoudet, ongelmat ja kehittämistarpeet esille ja päättäjien tietoon. Kyläsuunnitelma on oikea väline tähän! Ota yhteyttä: Pekka Wallén, Länsi-Saimaan kehittämisyhdistys ry, pekka.wallen@taipalsaari.fi, PEIJONSUON JÄTEASEMALLE UUSI YMPÄRISTÖLUPA Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta myönsi Peijonsuon uudistetulle jäteasemalle ympäristöluvan Jäteasema siirtyi v alusta Savitaipaleen kunnalta Etelä-Karjalan Jätehuollon haltuun ja toiminnan muutosten vuoksi ympäristölupaa uudistettiin vastaamaan nykyistä toimintaa. Peijonsuon jäteasemalla otetaan ympäristöluvan mukaisesti vastaan kotitalouksilta tulevia pieneriä erilaisia jätteitä, kuten rakennusjätettä, huonekaluja, metallia, lasia, vaarallisia jätteitä eli ongelmajätteitä, sähkö- ja elektroniikkaromua sekä puutarhajätettä. Jätteiden vastaanotto tapahtuu aukioloaikoina eli maanantaisin klo ja torstaisin klo Jäteaseman porttien ulkopuolella on paperinkeräysastia sekä kuivajätteiden aluekeräyspiste niitä lähialueiden kotitalouksia varten, joilla ei ole kiinteistökohtaista jätteenkuljetusta. Erityyppiset jätteet lajitellaan lavoille tai kontteihin välivarastoon ja ne toimitetaan eteenpäin eri hyödyntäjätahoille. Esimerkiksi metalliromut toimitetaan kierrätysraaka-aineeksi metalliteollisuudelle ja polttokelpoiset energiajätteet sähkön- ja lämmöntuotantoon. Vaaralliset jätteet eli ongelmajätteet toimitetaan Riihimäelle Ekokemin käsittelylaitokselle. Risut ja haravointijätteet otetaan vastaan erikseen lajiteltuina erilliselle kentälle. Risuista tehdään haketta ja haravointijätteet kompostoidaan. Ainoastaan hyötykäyttöön kelpaamattomat jätteet kuljetetaan Lappeenrantaan Kukkuroinmäen jätekeskuksen kaatopaikalle. Vastaanottohinta peräkärrykuormalliselle jätettä on 15 ja yksittäisille huonekaluille 7 /kpl. Maksutta otetaan vastaan kotitalouksien vaaralliset jätteet eli ongelmajätteet, sähkö- ja elektroniikkaromut, puutarhajätteet ja hyötyjätteet eli metalliromut, kartonki ja pakkauslasi. Jos oma kompostori jäätyy pakkasella, Peijonsuolla on biojäteastia, johon voi aukioloaikoina käydä viemässä biojätteitä. Jäteaseman hoitaja hinnoittelee biojätteet määrän mukaan. Lisätietoja asiakaspalvelu@ ekjh.fi tai p (ma-pe klo 8-16) Tervetuloa asioimaan Peijonsuon jäteasemalla!

12 SAVITAIPALEEN JÄTETAKSAT VUONNA 2011 Savitaipaleen kunnanhallitus hyväksyi vuoden 2011 jätetaksat kokouksessaan Kuivajätteen tyhjennysmaksuihin sekä aluekeräyspisteiden käyttömaksuihin tuli vuoden alusta pieni korotus (4,5 6,6 %), sillä valtion perimä jätevero kaatopaikalle sijoitettavasta jätteestä nousi 30 eurosta / tonni 40 euroon/tonni. Biojäteastian tyhjennyshintoihin ei tullut muutosta. Alla on esitetty vuoden 2011 hinnat yleisimmistä jätemaksutyypeistä Kuivajätteen astiatyhjennyshinnat (yleisimmät käytössä olevat jäteastiatyypit) Astian koko Tyhjennyshinta / kerta (sis. alv 23 %) 140 litraa 5, litraa 6, litraa 11,06 säkkiteline n. 200 l 6,58! Asiakkaita suositellaan poistamaan käytöstä vanhanaikaiset jätesäkkitelineet. Säkkien käsittely aiheuttaa jätteenkuljettajille työturvallisuusriskin, sillä esimerkiksi terävät esineet voivat viiltää säkin läpi. Asianmukainen jäteastia on pyörällinen ja kannellinen, ja sen tulee soveltua jäteauton koneelliseen tyhjennykseen. Biojätteen astiatyhjennyshinnat Astian koko Tyhjennyshinta / kerta (sis. alv 23 %) 140 litraa 7, litraa 9,30 Biojätteen lajitteluvelvoite koskee Etelä-Karjalan alueella kaikkia kiinteistöjä. Itsenäinen kompostointi asianmukaisessa kompostorissa on mainio tapa hyödyntää biojätteet omalla tontilla. Aluekeräysmaksut ovat kiinteistökohtaisia vuosimaksuja Niiltä kiinteistöiltä, joilla ei ole kiinteistökohtaista jätteenkuljetusta, peritään vuosimaksu aluekeräyspisteiden käytöstä. Kuivajätteiden aluekeräyspisteet on tarkoitettu tavanomaisille kotitalouden kuivajätteille, ja aluekeräyspisteiden käyttöoikeus on vuosimaksun maksavilla kiinteistöille. Aluekeräyspisteisiin ei saa laittaa biojätteitä, vaarallisia jätteitä (ongelmajätteitä) tai suurikokoisia jätteitä, kuten rakennusjätettä tai huonekaluja. Hyötyjätteet, kuten pakkauslasi ja metalli, tulee laittaa mahdollisuuksien mukaan omiin jäteastioihin. Kiinteistön tyyppi Aluekeräyspisteen käyttömaksu / vuosi (sis. alv 23 %) Ympärivuotinen vakituinen asunto 52,31 Ympäri vuoden käytettävä yhden hengen 36,66 vakituinen asunto Vapaa-ajan asunto 32,70 Asuinhuoneistokohtaisilla ekomaksuilla katetaan hyöty- ja ongelmajätehuollon palveluita Ekomaksu on asuinhuoneistokohtainen vuosimaksu, jolla katetaan muun muassa kotitalouksien hyötyjätteiden, kuten pakkauslasin ja metallin, keräys sekä vaarallisten jätteiden vastaanottopalvelut kunnan alueella. Asuntotyyppi Aluekeräyspisteen käyttömaksu / vuosi (sis. alv 23 %) Asuinhuoneisto kerros-, rivi- ja paritaloissa 12,60 Omakotitalo 12,60 Loma-asunto 8,87 Lisätietoja: Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy, asiakaspalvelu@ekjh.fi, puh

13 LÄÄKÄREIDEN VASTAANOTTO Syksyn kuntatiedotteessa kerroimme, että meillä on tarkoitus siirtyä omahoitajajärjestelmään. Jokaiselle kuntalaiselle nimetään oma sairaanhoitaja, jonka kanssa hän voi ensisijaisesti asioida. Omahoitajiksi nimetyt sairaanhoitajat ovat saaneet tehtäväänsä erityiskoulutuksen. Tuttu hoitaja toimii linkkinä muun terveydenhuoltojärjestelmän kanssa, arvioi hoidon tarvetta ja ohjaa tarvittaessa lääkäriin, fysioterapeutille tai muun terveydenhuollon ammattilaisen luo. Pitkäaikaissairaille tehdään yhdessä hoitosuunnitelma, jonka mukaan omahoitaja toimii, seuraa itse potilaan vointia kontrollikäynneillä tai varaa lääkäriajan sovitusti tai jos ilmenee jotain odottamatonta terveydentilassa. Omahoitajajärjestelmän käynnistyminen kuitenkin viipyi puhelinjärjestelmän vuoksi, mutta 7.3. päästään aloittamaan. Omahoitajat on jaettu alueittain seuraavasti: Alue 1: Sairaanhoitaja Eeva Ukkonen, p * postinumeroiden Välijoki, Solkei, Laksiainen, Pettilä, sekä Savitaipale-Savitaipaleentien itäpuolella ja Valtatie 13 eteläpuolella ja Tuohikotintien itäpuolella asuvat Lemi (vain Savitaipaleen kunnan puolella asuvat). Alue 2: Sairaanhoitaja Ilona Hänninen p * postinumeron Heituinlahti, kirkonkylällä Savitaipale-Savitaipaleentien länsipuolella ja Valtatie 13 pohjoispuolella ja Tuohikotintien länsipuolella ja Suomenniemi (Savitaipaleen puolella) asuvat. Päivystysvastaanotto on tarkoitettu potilaille, joiden sairaus on alkanut äkillisesti ja jotka tarvitsevat nopeata kannanottoa sairauden pahenemisen estämiseksi. Terveysasema on avoinna Ma - to klo 8-16, pe klo Muina aikoina päivystys Etelä-Karjalan Keskussairaalassa p Katso: Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin nettisivuilta löytyvät ajankohtaiset tiedot ja palvelut. LÄÄKÄREIDEN JA OMAHOITAJAN AJANVARAUS PUHELIMITSE Kaikki vastaanoton ajanvarauspuhelut toivotaan soitettavan omahoitajan numeroon. Mikäli omahoitaja on estynyt vastaamasta, puhelu kääntyy toiselle hoitajalle. Tarvittaessa omalle hoitajalle voi tuolloin jättää soittopyynnön, jos asia ei toisen hoitajan kanssa selvinnyt. Puhelinliikenne tulee kaikille joustavammaksi ja paremmin palvelevaksi, jos noudatettaisiin seuraavia ohjeita: sairaanhoitaja Eeva Ukkonen sairaanhoitaja Ilona Hänninen klo 8-10 VAIN PÄIVYSTYSPOTILALLE - klo muut ajanvaraukset, laboratoriovastausten kyselyt (Ei INR) - INR -vastausten kyselyt seuraavana päivänä klo Vanha numero, toimii, mutta puhelut ohjautuvat automaattisesti numeroon eli jos haluatte asioida sh Eeva Ukkosen kanssa, säästyttäisiin turhalta puhelinliikenteeltä, jos uusi numero jäisi jo mieleen. Länsi-Saimaan aluetta (Lemi, Luumäki, Savitaipale) on vaivannut viime kuukausina merkittävä lääkäripula, mikä on tarkoittanut vastaanotolle pääsyn vaikeutumista kaikilla terveysasemilla, kun lääkärit ovat käyneet myös naapurikuntien vajetta paikkaamassa. Sopeutuminen tilanteeseen ei ole ollut helppoa enempää potilaille kuin henkilöstöllekään, mutta uskomme, että kaikkein välttämättömimmät asiat on kuitenkin toistaiseksi pystytty hoitamaan. Lääkäreille sovitut soittopyynnöt ajanvarauksella omahoitajan kautta. Tullessanne lääkärin vastaanotolle, ottakaa mukaan kaikki käytössänne olevat reseptit ja lääkeluettelo (annosteluohjeet), koska kaikki lääkkeet eivät välttämättä näy terveyskeskuksen tietokannassa. Lääkkeillä voi olla yhteisvaikutuksia ja lääkärin tulee tietää täsmällisesti, mitä lääkkeitä potilas käyttää. Lääkkeen nimessä voi olla myös tärkeä lisämääre, mikä helposti lääkkeen nimiä vastaanotolla muistellessa unohtuu. VASTAANOTOLLA KÄYDESSÄSI huolehdi käsihygieniastasi. Käsidesinfektio on tärkein infektioiden estossa. Flunssaisille on tarjolla odotustilassa myös suusuojuksia.

14 SAIRAANHOITAJAN VASTAANOTTO Päivystävä sairaanhoitaja hoitaa vain päivystysasioita. Muissa asioissa : Ajanvaraus klo puh. omahoitajan kautta sh Eeva Ukkonen ja sh Ilona Hänninen Lisäksi on tarjolla seuraavat palvelut: Sairausloman tarve äkillisessä sairaudessa 1-3 (-5) pv: * terveydenhoitaja Sirpa Jukkara p Puhelinaika ma-pe klo 8-9 * terveydenhoitaja Pirjo Alaoutinen, puhelinaika klo ma, ke, to, pe, puh erilaiset sairaanhoidolliset toimenpiteet (ompeleiden poistot, haavahoidot ym.) ja arviot. Vastaanotolta lainatut apuvälineet: Esim. verenpaine- ja Pef -mittari laina-aika 2 vk-3kk. Palautathan apuvälineen laina-ajan päätyttyä vastaanotolle. Karhuaminen työllistää meitä turhaan ja voi olla asiakkaallekin kiusallista! Avannepotilaidenhoitovälineiden jakelu: ajanvaraus toistaiseksi omahoitajan kautta, perushoitaja Liisa Kilpi RESEPTIEN UUSINNASTA Reseptit jätetään apteekkiin tai lääkäreiden vastaanottotilan aulassa olevaan postilaatikkoon. Reseptit voi noutaa viikon kuluttua apteekista. Joudumme viemään jokaisen reseptin lääketiedostoon ja toiminto on aikaa vievä. Laita viesti mukaan jos haluat hakea reseptisi terveyskeskuksesta. * Verenpainelääkitystä uusivat, laittakaa kotiseurantakortti mukaan! Haluamme tietää, onko tavoiteltu verenpainetaso saavutettu ja pyydämme tarvittaessa vastaanotolle, jos näin ei ole. * Astmareseptin uusija: täytä kyselykaavake! Myös huonossa hoitotasapinossa oleville astmapotilaille varaamme tarvittaessa vastaanottoajan kyselykaavakkeen perusteella. TERVEYSKESKUKSEN VUOSIMAKSU * Lääkärin vastaanotolla 27,40 / kalenterivuosi. Jos asiakas ei suorita vuosimaksua, peritään 13,70 :n käyntimaksu käyntikerroista riippumatta. * Veteraanitunnuksen omaaville ja alle 18- vuotiaille maksuton * Lääkärin ja hammaslääkärin todistus tai lausunto 33,80 silloin, kun lausuntoa ei ole erillisellä säädöksellä määritelty maksuttomaksi * Ajokorttitodistus 40,70 LABORATORIO *Ajanvarausnumero laboratoriotutkimuksia varten klo 8-15 p Tullessanne laboratorioon varatkaa kela-kortti mukaan. * Laboratoriovastauksia voi kysyä ma-pe klo vastaanoton hoitajilta 3-10 päivää näytteen ottamisen jälkeen ellei erikseen ole muuta sovittu. INR vastaukset seuraavana päivänä klo ja RÖNTGEN Ajanvaraus ma-to klo 8-15, pe 8-13 p MIELENTERVEYSTOIMISTO Esh Eeva-Riitta Sinkko p Puhelinaika ma-pe klo 8-9. Tarvittaessa keskukseen voi jättää soittopyynnön, puhelimeen tekstiviestin tai sähköpostiviestin: eeva-riitta.sinkko@eksote.fi Päihdeasiat: esh Eeva-Riitta Sinkko, ajanvaraus ma-pe klo 8-9. HALLINTOASIAT Ylilääkäri Leena Saramies, p Osastonhoitaja Toini Sokkanen, p NEUVOLATOIMINTA on säädetty asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskelijaterveydenhuollosta sekä ehkäisevästä suun terveydenhuollosta. Siirtymäajan jälkeen alkaen tulevat voimaan uudet tarkastusten määräajat. Osa tarkastuksista on laaja-alaisia, missä kartoitetaan moniammatillisesti lasten ja nuorten hyvinvointia yhdessä vanhempien kanssa. Tämä näkyy mm. siinä, että neuvolaan on saatu uusi perhetyöntekijä, joka on yhteinen Länsi-Saimaan alueella. Tarkempia tietoja voi kysyä neuvolakäynneillä tai kouluterveydenhoitajalta. ÄITIYS- JA PERHESUUNNITTELUNEUVOLA Terveydenhoitaja Pirjo Alaoutinen p Ajanvaraus/ puhelintunti klo Myös tekstiviestit ja viestit vastaajaan. Th Pirjo Alaoutinen toimii myös reumahoitajana LASTENNEUVOLA Terveydenhoitaja Sirpa Jukkara puh Ajanvaraus/ puhelintunti klo Myös tekstiviestit/viestit vastaajaan. Verenpaineenmittauksen itsepalvelupiste Terveyskeskuksessa on mahdollisuus mitata itse verenpaine neuvolan käytävän päädyssä (pääovesta vasemmalle). Pöydällä on verenpainemittari ja ohjeet. Tarvittaessa neuvoja saa terveydenhoitajilta tai vastaanoton hoitajilta. Laitathan verenpainelukemasi muistiin, sillä myöhemmin lukemia voidaan tarvita esimerkiksi lääkkeiden erityiskorvausta haettaessa. Verenpaineenmittaus ajanvarauksella klo 12-13, puh , terveydenhoitaja Sirpa Jukkara tai sh Marja Lavikka p klo

15 Aikuisrokotukset, aikuisten kuulontutkimukset, matkailijoiden terveysneuvontaja rokotukset: terveydenhoitajat Pirjo Alaoutinen p ja Sirpa Jukkara p Kausi-influenssarokotukset ovat toteutuneet Savitaipaleella talven aikana suunnitelman mukaan. Maksuttomaan influenssarokotukseen ovat tänä vuonna oikeutetut seuraavat ryhmät: * Infektiopotilaita, infektioherkkiä tai iäkkäitä potilaita hoitava sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunta * Raskaana olevat naiset * Kaikki 65 vuotta täyttäneet * Kaikki 6-35 kk ikäiset lapset * vuotiaat, sairautensa vuoksi lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat Sekä A- että B influenssaa on ollut maakunnassa liikkeellä jonkin verran. A-virus on ollut H1N1- kantaa eli sikainfluenssaa. KOULUTERVEYDENHOITO Kouluterveydenhuollossa tarkastetaan tänä vuonna asetuksen mukaisesti 1-, 5-, ja 8-luokkalaiset. 2-luokkalaisille järjestetään lääkärintarkastus silloin, jos se on tarpeen kouluterveydenhoitajan arvion perusteella tai vanhemmat sitä toivovat jonkun lapsen terveyshuolen vuoksi. Kouluterveydenhoitajana toimii toistaiseksi terveydenhoitaja Johanna Munne puh DIABETESHOITAJA Marja Lavikka : Vastaanotto ajanvarauksella p Puhelinaika ma-pe klo > puhelinajalla kysytään diabeteshoitajan pyytämien laboratoriokokeiden vastaukset. Diabeetikkojen hoitotarvikejakelu maanantaina klo ja torstaina klo 8-9. MUISTIHOITAJA Muistihoitajan palveluita tarvitsevia pyydetään soittamaan Rauni-Maaria Kesälahdelle tai vastaanotolle puh Kohdunkaulansyöpä -eli PAPA- seulonnat Vuonna 2011: 1981, -76, -71, -66, -61, -56, -51 syntyneille naisille. Terveydenhoitaja lähettää kutsun. Mammografiakuvaukseen rintasyövän varhaistoteamiseksi kutsutaan vuonna 2011 kunnan maksavina seuraavat ikäluokat: vuonna 1947, - 49, -51, -53, -55, -57, -59 ja 1961 syntyneet naiset. Itsemaksavat ikäluokat: vuonna 1943 ja 1945 syntyneet naiset, hinta 73 euroa. Edellä mainittuihin ryhmiin kuulumaton pääsee kuvauksiin lääkärin lähetteellä.ajanvaraus: Suomen Terveystalo Oy Brahenk. 3, 2. krs (Iso Kristiina)Lappeenranta p Savitaipaleen terveysasema FYSIOTERAPIA on AVOINNA ma to klo 8-16, pe 8-14 Puhelinnumeromme on jaettu henkilökohtaisiksi työnumeroiksi: * Fysioterapeutti Tarja Hyrkkänen puh Voit soittaa numerooni, mutta jollen ole tavattavissa jätä viesti vastaajaan tai tekstiviesti. Sähköpostilla tarja.hyrkkanen@eksote.fi voit ottaa myös minuun yhteyttä. Hoitotilanteiden välillä voin tarvittaessa soittaa myös asiakkaalle päin. * Kuntohoitaja Linnea Korhola puh Apuvälinelainaus ja hoitoaikojen varaus: päivittäin klo , ja , tai sopimuksen mukaan. HUOM! Apuvälinepalautukseen nimilappu välineeseen. Tieto kenen käytöstä palautuu! Savitaipaleen terveysaseman fysioterapian järjestämät liikuntaryhmät Sali- ja vesivoimisteluryhmiä, jotka järjestetään Toimintakeskus Suvannossa. Ryhmään pääsee mukaan, jos on lääkärin toteama tukiranka- tai nivelvaiva, sairaus tai lääkärin suositus muusta syystä. Terveysasemalla fysioterapiatiloissa on käynnistetty myös pienryhmiä, joissa harjoitteet hyvin helppoja ja asiakas saa yksilöllistä ohjausta. Ryhmän koko 2-5 henkilöä. Fysioterapeutti tutkii asiakkaat ja valitsee heistä ryhmään soveltuvat. Tällaisia ryhmätoimintoja on olkapääryhmä (kokoontuu 10 x) sekä kehonhallintaryhmä (kokoontuu 5x). *Kaikissa ryhmissä kausimaksu 22,50/ ryhmä. Eksoten alueen terveysasemilla on alkanut vastaanotto alaselän vaivoista kärsiville. Tälle vastaanotolle hakeudutaan terveysaseman ajanvarauksen hoidon arvion kautta. Sairaanhoitaja arvioi avun tarpeen ja ohjaa asiakkaan tarvittaessa asiantuntijafysioterapeutin vastaanotolle.

16 TERVEYSKESKUKSEN VUODEOSASTO Vuodeosaston puhelinnumerot: * Osastonhoitaja Marja Matilainen p * Vs.apulaisosastonhoitaja Karoliina Rötkö puh * Hoitajat p * Kanslia, terveyskeskusavustaja p * Potilailla on henk.kohtaiset puh. numerot Vuodeosastolla voi vierailla päiväaikaan lähes rajoituksetta - hoitotoimenpiteiden aikana pyydämme vieraita ystävällisesti odottamaan tapaamista. Vierailija: käytä käsihuuhdetta! HUOM! Kaikki yhdistykset, esiintyjäryhmät ja harrastajat; yksittäiset soittajat, laulajat ja lausujat: Terveysaseman vuodeosasto on 42 paikkainen ja n. puolet potilaista on pitkäaikaispotilaita. Heistä moni on vuoteen omina ja kontaktit muihin ihmisiin ja ulkomaailmaan rajoittuvat lähinnä hoitajiin ja hoitotoimenpiteisiin. Sairaanhoitaja Tiina Tuuva on opiskelujensa yhteydessä kehittelemässä osastolle virkistys- ja viriketoimintaa. Olisi suunnattoman tärkeää saada osastolla asustavien elämään enemmän sisältöä ja saada heidät pysymään jollain tasolla mukana vuodenaikojen ja juhlapäivien kiertokulussa. NYT tarvitaan siis kaikkien teidän osaamista ja ideoita: tule edes kerran vuodessa vierailemaan osastollamme ja tuo jotain pientäkin - ohjelmaa ja elämää mukanasi! Lausuit sitten runoa, soitit pianoa tai hyppää urheiluseuran tms. merkeissä viemään potilaita pyörätuoleissa ulkoilemaan! Kaikki ideat otetaan ilolla vastaan! Ota yhteys: *osastonhoitaja Marja Matilainen marja.matilainen@eksote.fi tai sairaanhoitaja Tiina Tuuva tiina.tuuva@eksote.fi SUUN TERVEYDENHUOLTO Savitaipaleen hammashoitolan ajanvaraus p. (05) ma - pe klo (ajanvaraustoiminta tullaan keskittämään Eksoten alueella tämän vuoden aikana). Hoitoajan peruminen on tehtävä viimeistään edellisenä päivänä: sähköisessä ajanvarauksessa klo mennessä tai puhelimitse klo mennessä. Sähköinen palvelu suun terveydenhuollossa: Hammashoitoaikoja voi peruuttaa tai unohtunutta aikaa voi tiedustella Internetin kautta tai tekstiviestillä ympäri vuorokauden kaikkina viikonpäivinä. * Asiointi Internetissä: hammas.eksote.fi tai kännykän tekstiviestillä. Tekstiviestin lähettäminen: * lähetä viesti numeroon * kirjoita viestiin: EVI välilyönti viestisi (nimesi, asia, varattu aika, hammashoitola) * saat viestiisi kuittauksen paluuviestinä * uusi aika tai vastaus tekstiviestinä lähetetään puhelimeesi myöhemmin. Hammaslääkärin arkipäivystys ma-pe omassa hammashoitolassasi. Hammaslääkärin viikonloppupäivystys lauantaisin klo Viikonloppupäivystykseen ei ole ajanvarausta. Helmi-, maalis-, kesäkuu 2011 Mansikkalan hammashoitolassa Imatralla (Kauppakatu 7) ja huhti-, touko- ja heinäkuu 2011 keskushammashoitolassa Lappeenrannassa (Pohjolankatu 14). Tarkemmat tiedot Länsi-Saimaan Sanomissa kerran kuussa ja Eksoten kotisivuilla: ->Palvelut ->Hammashuolto Jonotilanne hammashoitolassa: Tällä hetkellä meillä ei ole jonoa. Muuta tiedotettavaa Suun terveydenhuollossa yhtenäistetään lasten ja nuorten määräaikaistarkastusten toteutumista ns. neuvola-asetuksen mukaiseksi. Hammashoitolasta kutsutaan seuraavat ikäryhmät ja vuosiluokat tarkastuksiin: * Hammashoitajan/suuhygienistin tarkastus: - 0,5 v., 2 v. ja 5 v. * Hammaslääkärin tutkimus: - 1. lk, 5 lk, 8 lk ja 17 v. * Oikomishoidon erikoishammaslääkärin seulonta: - 1. lk Opiskelija (17 v.) varaa itse ajan hammaslääkärin vastaanotolle. Hän voi varata ajan koti- tai opiskelijapaikkakunnastaan. Ennen 18 ikävuotta, tarkastus ja hoito ovat maksutonta. Lapset ja nuoret, joilla on helposti reikiintyvät hampaat, oikomishoidon tarvetta tms. käyvät hammashoitolassa yksilöllisin hoitovälein. Terveydenhoitaja ohjaa neuvolakäynnin yhteydessä lasta odottavat vanhemmat suuhygienistin vastaanotolle, jos vanhemmilla on suussa hoidon tarvetta tai edellisestä käynnistä on kulunut vuosia. Suuhygienisti keskittyy vanhempien ennaltaehkäisevään suun hoitoon ja tekee kliinisen suun terveystarkastuksen, joka on maksullinen.

17 NEUVOLAN PERHETYÖ voimaan tullut asetus neuvolatoiminnasta ja koulu- ja opiskelijaterveydenhuollosta korostaa moniammatillista yhteistyötä ja koko perheen hyvinvoinnin selvittelyä neuvolakäyntien yhteydessä. Avoterveydenhuolto on saamassa perhetyöntekijän tavanomaisen neuvolatyön tueksi. Tarkoitus on, että perhetyöntekijä tulee mukaan kotikäynneille terveydenhoitajan kanssa ja tutustuu perheisiin. Hän voi tulla auttamaan ja tukemaan tavanomaisissa lapsiperheen ongelmatilanteissa, joissa vanhemmat uhkaavat väsyä vaikkapa unettoman, syömättömän, levottoman tai ylivilkkaan lapsen kanssa tai jos perheen voimavarat ovat jostain muusta syystä ehtymässä. Toiminnan tarkoituksena on ehkäistä ennalta ongelmien kasautumista. Neuvolan perhetyöntekijä valitaan lähiaikoina ja aloittaa työt Länsi-Saimaan alueella PERHE- JA SOSIAALIPALVELUT Sosiaalijohtaja: Taina Porthen, p vastaa henkilöstöä koskevista asioista (yhteinen Länsi-Saimaan alueella) Johtava sosiaalityöntekijä: Ritva Nikkilä, p (myös lasten huolto-, tapaamis- ja elatussopimukset) (yhteinen Länsi-Saimaan alueella) Sosiaalityöntekijä Helena Japola, p. (05) klo Sosiaalityöntekijä Katriina Kunttu, p tekee Savitaipaleen vammaispalvelua koskevat päätökset. Lisäksi sosiaalitoimistossa on etuuskäsittelijä Tuija Kuurne, p Ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön sosiaalijohtaja on Anne Reponen, p VANHUSTEN PALVELUT: Mistä ikääntyvät saavat tietoa vanhusten palveluista? Eksote (Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri) helpottaa ikääntyneiden tiedonsaantia mm. palveluoppaiden, kotisivujen, palveluneuvontapisteiden (IsoApu) sekä Mallun liikkuvan palveluyksikön avulla. Ikääntyvien palveluoppas 2 on tehty Lemin, Luumäen lisäksi Savitaipaleen alueelle. Palveluopas sisältää mm. perustietoa kotona asumista tukevista palveluista sekä yhteystiedot lähialueen palvelupisteisiin. Tämän vuoden palveluopas on saatavissa helmikuun aikana. Opasta voi tiedustella esimerkiksi oman alueen kotihoitokeskuksesta. Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy julkaisee samaan aikaan oppaan, johon on koottu tietoa alueen yksityisistä palveluntuottajista. Länsi-Saimaan (Savitaipale, Lemi, Luumäki, Suomenniemi) alueelta on tuotettu oma oppaansa. Kotisivuja hyödyntävät erityisesti ikääntyneiden omaiset, mutta internetiä käyttävät myös ikääntyneet itse yhä enemmän. Eksoten vanhusten palvelujen kotisivuilla ( > Palvelut > Vanhusten palvelut) tiedonsaantia on helpotettu linkittämällä sivusto Etelä-Karjalan Seniori-infosivustoon. Tältä sivustolta tiedot löytyvät kunnittain. Oman alueen kotihoitokeskusten lisäksi myös Lappeenrannassa sijaitsevasta IsoApu palveluneuvontapisteestä voi saada henkilökohtaista ohjausta ja apua. IsoApuun voi soittaa tai mennä käymään arkisin klo Yhteystiedot: IsoApu palveluneuvontapiste, Lönnrotinkatu 7, Lappeenranta. P ja Kotihoito ja palveluasuminen Kotihoito Henkilömuutoksia: kotisairaanhoidon avoimiin toimiin on valittu sh Tiina Melander Lappeenrannasta ja toiseen avoimeen toimeen on valittu terveydenhoitaja Annukka Koistinen Savitaipaleelta alkaen. Kotihoitoon on hankittu jonkin verran apuvälineitä mm. pieni polkulaite. Jatkossa kehitetään kuntoutusta kotihoidon alueella ja tarkoitus on saada siihen rekrytoitua asiantuntija tekemään kotihoidon asiakkaille kuntoutusta varten omat suunnitelmat. Palvelutalo Valkama Palvelutalo Valkamassa on tehostetun palveluasumisen yksikkö ja siellä on ympärivuorokautinen hoito. Valkaman kehittäminen on erittäin tärkeätä asiakkaiden hyvinvoinnin sekä elämänlaadun parantamiseksi. Tiimityö, omahoitajuus sekä kuntouttava työote ovat kehitettäviä asioita. Palvelutalo Valkamaan on avoimiin toimiin on valittu: lähihoitaja Anne Ikonen Savitaipaleelta sekä lähihoitaja Annika Salo Savitaipaleelta. Kuntouttava toimintatapa on otettu myös Valkaman palvelutalossa käyttöön ja sitä kehittämässä Valkamassa ovat Sanna Rajala sekä Annika Salo yhdessä tulevan kuntoutuksen asiantuntijan kanssa. Asiakkaiden päivätoiminnan kehittäminen: kuntoutustuokio, SPR:n vapaaehtoisten järjestämät pelit ja ulkoilutus kerran viikossa. Kevään aikana Valkaman pihalle on tehty ns. grillipaikka, jossa asukkaat voivat grillata makkaraa omaisten kanssa; grilliä käytetään myöskin yhteisissä tilaisuuksissa. Palvelutalo Valkamaan on hankittu laitossänkyjä ja apuvälineitä asukkaiden tarpeen mukaisesti. Toimintaa on tarkoitus myöhemmin kehittää palkkaamalla fysioterapeutti Valkaman ja kotihoidon kuntoutuksen parantamiseksi. Asian selvitellään yhdessä kotihoitokeskuksen kanssa. Lisätietoja: vanhustyönjohtaja Rauni-Maaria Kesälahti, puh rauni.kesalahti@eksote.fi

18 MALLU-auto liikkeellä jälleen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) jatkaa liikkuvien palvelujen kokeilua maakunnassa. Mallu-auto on liikkuva palveluyksikkö, jossa vanhustenpalvelujen palveluohjaajan ja avoterveydenhuollon sairaanhoitajan palveluja viedään maakuntaan. Mallu-autossa on sekä sairaanhoitajan että vanhustenpalvelujen palveluohjaajan vastaanotot. Sairaanhoitaja pitää vastaanottoa ja antaa monipuolista terveysneuvontaa, tekee pieniä toimenpiteitä, kuten tikkien poistoa ja korvahuutelua, rokottaa tarvittaessa, ottaa vastaan uusittavia lääkereseptejä sekä ottaa pikalaboratoriotutkimuksia. Hänellä on käytössään potilastietojärjestelmä. Vanhustenpalvelujen palveluohjaajan toimintaan kuuluu mm. palveluneuvonta, esim. Kelan etuudet, eläkkeensaajan hoito- ja asumistuki, omaishoidontukiasiat, neuvonta yksityisistä palveluntuottajista, kotitalousvähennyksestä, kotihoitokeskuksen toiminnasta ja päivätoiminnasta sekä avustaminen lomakkeiden täyttämisessä ja ohjaaminen apuvälineiden hankinnassa. Pysähdyspaikkojen valinnassa ja oheistoiminnan järjestämisessä tehdään yhteistyötä alueen kolmannen sektorin toimijoiden esim. kyläyhdistysten kanssa. Kevään aikana kerätään tietoa toiminnan kehittämiseksi. Mallun aikataulut löytyvät Eksoten nettisivuilta osoitteessa Terveydenhoitajan/sairaanhoitajan ajanvaraus puh. (05) ; 7.3. alkaen omahoitajien numerot , Palveluohjaajan ajanvaraus: palveluohjaaja Riikka Värtö puh Kuulumisia Koivukodilta Evakossa olleet Koivukodin porukat ovat muuttaneet Savitaipaleelle uusiin tiloihin, terveysaseman viereen. Loput asukkaat muuttavat huhtikuuhun mennessä. Koivukoti tarjoaa ympärivuorokautista hoitoa ja huolenpitoa autettaville, ohjattaville sekä tuettaville aikuisille kehitysvammaisille henkilöille. Koivukoti on koti, jossa asukkaille taataan mahdollisimman normaali elämä. Jokaiselle asiakkaalle on tehty oma hoito/ palvelusuunnitelma. Päivän ohjelmaan kuuluvat esim. kaupassa käynnit, harrastukset ja työ- ja päivätoiminta. Asukkaat ja hoitajat ovat tyytyväisiä uusiin tiloihin. Kaikilla asukkailla on nyt omat huoneet. Saunaankin on jo päästy löylyttelemään. Samassa rakennuksessa toimii päivätoiminta, mutta kokonaan omana yksikkönään. Koivukodin puhelimet: ja Keväisin terveisin: Koivukodin henkilökunta Kehitysvammaisten päivätoiminta Uuden koivukodin vihdoin aloitettua toimintansa "privaattipaikalla" keskellä kirkonkylää, aloitamme uusissa tiloissa myös kehitysvammaisille suunnatun päivätoiminnan. Päivätoiminta on Eksoten alaista toimintaa, joka on tarkoitettu paikkakunnalla asuville kehitysvammaisille. Toiminnan tarkoituksena on vahvistaa vammaisen henkilön arkielämässä selviytymistä joko tuettuna omatoimisesti, tai hoitokodissa. Toiminnalla pyritään edistämään mm. asiakkaan sosiaalista vuorovaikutusta, motorisia taitoja ym arkielämään liityviä asioita. Osana toimintaamme ovat myös talon ulkopuoliset tapahtumat, retket ja kansalaisopiston järjestämät kurssit. Päivätoiminta on maksutonta, mutta aterioista peritään maksu. Työosuusrahaa tai muuta korvausta ei päivätoiminnassa makseta. Avohuollon/päivätoiminnan ohjaaja Anitta Loisa, P ETELÄ-KARJALAN TYÖKUNTO OY Etelä-Karjalan Työkunto Oy on Lappeenrannan kaupungin ja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin yhdessä omistama työterveyshuollon palveluita tuottava yritys. Yritys on toiminut alkaen koko Etelä-Karjalassa kymmenessä toimipisteessä. Henkilökuntaa on noin 50. Etelä-Karjalan Työkunto Oy tuottaa työterveyshuoltopalveluja Länsi-Saimaan alueella seuraavissa toimipisteissä: Luumäki, Savitaipale, Lemi ja Taipalsaari. Työterveyshuollon palveluita on kahta tyyppiä, lakisääteinen ja kokonaisvaltainen. Lakisääteinen työterveyshuoltosopimus kattaa lain määrittelemät toiminnot. Kokonaisvaltainen sopimus sisältää myös työterveyspainotteisen yleislääkäritasoisen sairauksien hoidon. Yhteystiedot: Savitaipaleen toimipiste Peltoinlahdentie 30, Savitaipale Ajanvaraus, puh (akuutisti sairastuneet) (ei kiireelliset ajanvaraukset esim. ajat terveystarkastuksiin) Työterveyshoitajana toimii Heini Heikka p , puhelinaika ma - pe Tiistaisin ja perjantaisin paikalla työterveyslääkäri Matti Meuronen

19 ELÄINLÄÄKINTÄHUOLTOASIAA Lappeenrannan seudun ympäristötoimen eläinlääkärin vastaanottopiste toimii Savitaipaleella edelleen osoitteessa Tuuliniementie 14. Eläinlääkärin tavoittaa numerosta arkisin klo Sairaskäyntitilaukset, ajanvaraus pieneläinvastaanotolle ja tiedustelut mieluiten arkiaamuisin puhelinaikana klo Keväällä on käynnissä lyhennetyn työnajan kokeilu, jolloin keskiviikkoisin kello hätätapaukset ohjautuvat toiselle seututoimen eläinlääkärille. Kello sekä pyhinä ja viikonloppuisin kiireellisille tapauksille päivystystiedote edelleen numerossa Keväällä seututoimessa aloittanee uudessa virassa valvontaeläinlääkäri, jonka vastuulle siirtyvät koko alueen eläinsuojeluasiat ja eläintautivalvonta. Oma kunnaneläinlääkäri toimii välikätenä kunnes yhteystiedot selviävät. Pieneläinvastaanoton varustelu paranee Savitaipaleen pieneläinvastaanoton varustelu paranee talven aikana: kliinisen kemian laboratoriotulokset saa jo käynnin aikana, narkoosipotilaille turvallisempi inhalaatioanestesialaitteisto tulee käyttöön ja myös röntgentutkimukset mahdollistuvat tilojen laajentumisen jälkeen. Koska laitteistot ovat yksityishankintoja, muilla seututoimen eläinlääkäreillä tai viransijaisilla ei ole käyttökoulutusta eikä vakuutuksia laitevahinkojen varalta. Tämän takia esimerkiksi röntgentutkimukset ovat toistaiseksi mahdollisia vain oman eläinlääkärin ollessa paikalla. SAVITAIPALEEN KUNNALTA HAETTAVAT AVUSTUKSET julistetaan haettaviksi mennessä LIIKUNTATOIMEN AVUSTUKSET ( ) paikallisille urheiluseuroille liikuntapalvelujen tarjoamiseen kuntalaisille LIIKUNTATILOJEN AVUSTUKSET (7.000 ) (kunnossapito, kalusto ja kyläkentät) hakemukseen tulee liittää erittely kunnossapitokustannuksista ja kalustohankinnoista NUORISOTOIMEN PERUSAVUSTUKSET (3.300 ) nuorisotyötä harjoittaville yhdistyksille KULTTUURITOIMEN AVUSTUKSET (1.200 ) kulttuuritoimintaa harjoittaville yhdistyksille erilaisten tapahtumien yms. toteuttamiseen MUUT YHTEISÖAVUSTUKSET ( ) yleishyödyllisille yhteisöille Hakulomakkeita ja avustusten jakoperusteita saa kunnan neuvonnasta, kirjastosta ja kunnan www-sivuiltaosoitteesta Hakemukseen tulee liittää talousarvio (rahoitussuunnitelma), toimintasuunnitelma (suunnitelma avustuksen käytöstä) sekä toimintakertomus (selvitys edellisen vuoden avustusten käytöstä) ja tilinpäätös. Hakemukset liitteineen tulee toimittaa osoitteella: Savitaipaleen kunta, Hallinto-osasto/avustukset, Kirkkotie 6, Savitaipale Lisäksi on haettavissa seuraavat avustukset ja tuet: (hakuaika koko vuosi tai erikseen mainittu aika) LIIKUNTATOIMEN KOHDE- JA KOULUTUSAVUS- TUSTEN hakuaika on loka-marraskuu 2011 KYLÄTOIMINTAMÄÄRÄRAHAT (3.500 ) Avustukset kylätoimintamäärärahasta myöntää elinkeino- ja maaseutuasiamies. Kylätoimintamäärärahat on ilmoitettu haettavaksi ilman erillistä hakuaikaa vuoden 2011 aikana. Tästä myönnetään kylätaloavustusta seuraavin ehdoin: Kylätalolle kiinteistöveron suuruinen avustus. Avustusta maksetaan vain yhtä taloa kohden/kylä. VUODEN 2011 LIIKUNTATAPAHTUMAT: Seurat ja järjestöt voivat tehdä kunnalle tarjouksen liikuntatapahtuman järjestämisestä vuonna Tarjoukset tulee toimittaa sivistystoimistoon. Sekä harkinnanvaraista kohdeavustusta seuraavin ehdoin: Harkinnanvaraista kohdeavustusta voidaan maksaa erilaisiin hankkeisiin. Tuki on aina suuruudeltaan alle 100 % hankkeen kustannuksista. Hakijan on huolehdittava pääosasta kustannuksista mm. käyttökorvauksilla, muilla tuloilla ja talkoovoimin. Harkinnanvaraista avustusta haettaessa on mukaan liitettävä toimintasuunnitelma avustuksen käytöstä sekä kokonaisrahoitussuunnitelma. Avustus voidaan sitoa maksettavaksi kuitteja vastaan.

20 SAVITAIPALEEN LIIKUTAKESKUKSELLA TAPAHTUU UIMAHALLIN YLEISÖVUOROT: * MA, PE klo * TI,TO klo * KE klo * LA klo Lippujen hinnat: aikuiset lapset alle 12v. Kertalippu 4 2,50 Sarjalippu (10) Perhelippu 2 aik. + 2 lasta 11 Ryhmälippu 1½h 80 * Lapset alle 5v. ilmaiseksi. Alle kouluikäiset vanhempien seurassa ja vastuulla. Lisätiedot ja varaukset kahviosta (05) Uinnin jälkeen syömään! Suvannon keittiön KOTILOUNAS arkisin (6 ) FYSIOTERAPIAA lääkärin lähetteellä tai ilman. * Joka 5. Fysioterapiakäynnistä saat liikuntaryhmäsetelin fysioterapian järjestämään kunto- tai venyttelyjumppaan tai lipun uimahalliin. Tiedustelut: p. (05) tai sähköposti: fysioterapia@toimintakeskus-suvanto.fi Lentopallo Savitaipaleella on varsinkin lasten ja nuorten lentopalloharrastus ollut viime vuosina nousussa. Harjoitusten päävetäjinä ovat Heikki Rytkönen ja Vesa Toivola. Vastuuta on siirretty vähitellen nuorille. E-junioreiden harjoituksista päävastuun kantavat Emma Toura ja Henna Alatalo. Sarjajoukkueita on kauden aikana ollut naisten aluesarjassa, jossa joukkue on sarjataulukon puolivälin paikkeilla. E-tyttöjen innokas joukkue aloitti tiikerisarjan tammikuussa. Salivuorot liikuntatalolla Tiistaina juniorit Keskiviikko naiset Torstaina juniorit Kurkista Savitaipaleen Naisvoimistelijoiden uusille nettisivuille: Senioreiden kansalliset tenniskilpailut. Sarjat:M35,M45,M55,N40,N50, ja 4-peli M35,M Kansallinen tennisturnaus. Sarjat: MB3,MC2,NC ja 4-p MB3,NC Savitaipaleen Tennisseuran mestaruuskilpailut. Sarjat: Miehet 2-peli, Naiset 2- peli,juniorit Salibandyn puulaakiturnaus Tenniksen kansallinen junioriturnaus Maaliskuussa Terveysliikunta tavaksi tapahtuma. TENNIKSEN VIIKONLOPPUKURSSIT: sekä Kummallakin kurssilla 8 tuntia valmennusta + 8 henkilön ryhmissä. Opetellaan pelin perustaidot (peruslyönnit, syöttö) Kurssihinta 90e Ilmoittautumiset 1.3 mennessä. slh@slhpalvelut.fi / LIIKUNTAVUOROT: Palloiluhallista vuorojen varaukset sulkapalloon, tennikseen, salibandyyn tai futsal.iin voit tehdä osoitteesta tai puhelimitse Liikuntahallin yksittäiset varaukset vain puhelimitse. Talven liikuntariemua! Runsasluminen ja kylmä talvi on teettänyt ihmisillä paljon ylimääräistä työtä, mutta on samalla mahdollistanut monenlaiset talviset liikuntamahdollisuudet. Savitaipaleen hiihtoladut ovat taas hyvässä kunnossa. Tietoa latuverkon kunnosta voi hakea StU:n hiihtojaoston sivulta. Sivu löytyy myös kunnan kotisivujen ajankohtaista osion kautta. Kuolimojärven jäälle on aurattu retkiluisteluun ja potkukelkkailuun 5 km:n mittainen rata. Savitaipaleen retkiluistelutapahtumaa 2011 vietetään (jos sää- ja jäätilanne ei estä) lauantaina klo Luisteluliiton Ice Skating Tour ryhmä vauhdittaa tapahtumaa ja illan huipennus on roihuluistelu. Infoa tapahtumasta ja radoista löytyy StU:n luistelujaoston sivulta: Olkkolan rannan talvisauna lämpiää kuntalaisille joka keskiviikko. Suvannon uimahalli tarjoaa mahdollisuuksia viettää vapaa-aikaa vaikkapa perheen kanssa. Savitaipaleen Areena jäähallin curlingrata tarjoaa yleisöluistelun lisäksi oivan mahdollisuuden kokeilla tätä huippusuosittua lajia. Liikutu talven riemuista Savitaipaleella! Lisätietoja: timo.mikkola@savitaipale.fi

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 SAVITAIPALEEN KUNTA YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 15.1.2018 7 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2018 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2018 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2018 SAVITAIPALEEN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 21.1.2019 2 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2019 LEMIN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS 2019 LEMIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2019 LEMIN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 25.3.2019 34 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016 SAVITAIPALEEN KUNTA YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

Jätehuolto Etelä-Karjalassa

Jätehuolto Etelä-Karjalassa Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy on yhdeksän eteläkarjalaisen kunnan Imatran, Lappeenrannan, Lemin, Luumäen, Parikkalan, Rautjärven, Ruokolahden, Savitaipaleen ja Taipalsaaren omistama jäteyhtiö. Tehtävänämme

Lisätiedot

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ETELÄINEN RANTATIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018 LEMIN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS 2018 LEMIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2018 LEMIN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 19.3.2018 37 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO: 1. JÄTEASEMIEN VASTAANOTTOHINNAT 3 2. KIINTEISTÖN JÄTEMAKSUT 4-6 Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Ankkurikatu 8, 06100 Porvoo Asiakaspalvelu, puh.

Lisätiedot

RAUTJÄRVEN KUNTA TEKNINEN KESKUS Rakennusvalvonta

RAUTJÄRVEN KUNTA TEKNINEN KESKUS Rakennusvalvonta 1 RAUTJÄRVEN KUNTA TEKNINEN KESKUS Rakennusvalvonta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN 1. LÄHDÖKOHDAT Peruste rakennusjärjestyksen uudistamiseksi Alue Rautjärven

Lisätiedot

Kouvolan ja Iitin uudet jätteenkuljetusurakat alkavat 1.1.2014

Kouvolan ja Iitin uudet jätteenkuljetusurakat alkavat 1.1.2014 Sivu 1 / 5 TIEDOTE KOUVOLAN JA IITIN ISÄNNÖITSIJÖILLE 20.11.2013 Kouvolan ja Iitin uudet jätteenkuljetusurakat alkavat 1.1.2014 myös entiset Kuusankoski ja Anjalankoski yhtenäisen jätteenkuljetuksen ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORNAINEN Päiväys 24.11.2016 Asemakaavan muutos KOTOJÄRVENRANTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan osana kaavatyön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2018 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2016 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kärpäsen koulun tontti Kärpänen. Lahti.fi OAS A (5) D/757/ /2017. Puh.

A Asemakaavan muutos. Kärpäsen koulun tontti Kärpänen. Lahti.fi OAS A (5) D/757/ /2017. Puh. OAS A-2705 1 (5) A-2705 Asemakaavan muutos 28.3.2017 Kärpäsen koulun tontti Kärpänen Lahti.fi OAS A-2705 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599406201501 1. Innehåll SANDSUNDIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS... 1 1. SUUNNITTELUALUE...

Lisätiedot

Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavan laadinnan yhteydessä

Lisätiedot

HINNASTO 1/2009. 1.1.2009 alkaen

HINNASTO 1/2009. 1.1.2009 alkaen HINNASTO 1/2009 1.1.2009 alkaen YHTEYSTIEDOT: DOMARGÅRDIN JÄTEASEMA Ritamäentie 20, 06200 PORVOO AVOINNA: ma-pe 7.00-19.00 Puh 020 637 7080, fax 020 637 7050 la 9.00-14.00 PIENJÄTEASEMAT MÖMOSSENIN PIENJÄTEASEMA

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut 1(5) LUKIONTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 249 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3

SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) SIMON KUNTA

Lisätiedot

JA ARVIOINTISUUNNITELMA , MUUTETTU

JA ARVIOINTISUUNNITELMA , MUUTETTU KH 6.6.2017 Liite 2 1 PYHÄRANTA RANTA-ASEMAKAAVANMUUTOS Pyhärannan Kukolan Salmelan ym tilat OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2016, MUUTETTU 25.4.2017 Tämä ranta-asemakaavanmuutos koskee Pyhärannan,

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

BÖLE Sveden, asemakaavan muutos korttelissa 42

BÖLE Sveden, asemakaavan muutos korttelissa 42 S i v u 1 Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 2.9.2013 Päivitetty 16.11.2015 BÖLE Sveden, asemakaavan muutos korttelissa 42 S i v u 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄIVÄYS: 16.12.2013, TARK. 9.4.2014, 30.11.2015 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYNÄMÄEN KUNTA 1.1 KATTELUKSEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E27437 PÄIVÄYS: 8.1. 2015, TARK. 4.9. 2015 Sweco Ympäristö Oy MYNÄMÄEN KUNTA Katteluksen

Lisätiedot

Liedon Portin muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1

Liedon Portin muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Liedon Portin muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / ASEMANSEUTU 2.14 LIEDON PORTIN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2018 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.09.2016 Ote rantaosayleiskaavasta, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. Sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelin 721 tontilla 3

SEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelin 721 tontilla 3 O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, k o r t t e l i 7 2 1 S e p ä n k y l ä s s ä Sivu 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 7.4.2015 SEPÄNKYLÄ,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 250 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 208 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksessä annetaan rakentamista

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut sivu 1(5) ASPELUNDIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 257 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut 11.12.2014, päivitetty 1.6.2015 Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Aloite Asemakaavan

Lisätiedot

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos 1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa

Lisätiedot

Masankujan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1

Masankujan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Masankujan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / ILMARINEN 3.18 MASANKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2018 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kemijärven kaupunki 1 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Suopursunmutkan varrella. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Suunnittelualue sijaitsee Pyhätunturin

Lisätiedot

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS 1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI

Lisätiedot

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS 29.10.2012 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT... 2 3.1. VALTAKUNNALLISET

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Kemijärven kaupunki 1 (7)

Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 2 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asemakaavamuutoksesta Savukosken kunnan asemakaava-alueella koskien mm. vanhusten

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

J U V A N K U N T A T I E D O T T A A

J U V A N K U N T A T I E D O T T A A K U U L U T U S J U V A N K U N T A T I E D O T T A A Kunnanvirasto on avoinna ma - pe klo 9.00-16.00 Lähiosoite: Juvantie 13, 51900 Juva Puh. 040 755 1100, telefax 015 651 601 Sähköpostiosoite: juva.kunta@juva.fi

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KESKUSKATU PALVELUTALOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KESKUSKATU PALVELUTALOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) KESKUSKATU PALVELUTALOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 245 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia lukuvuoden 2011 2012 alusta toteutettavasta koulupiiriuudistuksesta

Kysymyksiä ja vastauksia lukuvuoden 2011 2012 alusta toteutettavasta koulupiiriuudistuksesta Kysymyksiä ja vastauksia lukuvuoden 2011 2012 alusta toteutettavasta koulupiiriuudistuksesta MUUTOKSEN TAUSTA 1. Miksi uudistus tehdään? 2. Millä perusteella koulupaikka 3. Mitkä ovat lähikoulun osoittamisen

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNNAN NUORTEN KESÄTYÖPAIKAT

POLVIJÄRVEN KUNNAN NUORTEN KESÄTYÖPAIKAT POLVIJÄRVEN KUNNAN NUORTEN KESÄTYÖPAIKAT Kesätöihin otetaan: v. 1994-1997 syntyneitä polvijärveläisiä koululaisia ja opiskelijoita, jotka jatkavat opintojaan syksyllä 2013 ja jotka eivät ole saaneet muuta

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888

Lisätiedot

Rakennusjärjestyksen uusiminen

Rakennusjärjestyksen uusiminen Rakennusjärjestyksen uusiminen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Yleistä tietoa rakennusjärjestyksestä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017

KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017 1 Taivalkosken kunta, Kirkkotie 6, PL 25, 93401 TAIVALKOSKI Sähköposti: taivalkoski.kunta@taivalkoski.fi Internet: www.taivalkoski.fi KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017 Taivalkosken

Lisätiedot

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli) KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017

KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017 1 Taivalkosken kunta, Kirkkotie 6, PL 25, 93401 TAIVALKOSKI Sähköposti: taivalkoski.kunta@taivalkoski.fi Internet: www.taivalkoski.fi KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017 Taivalkosken

Lisätiedot

Oheismateriaali: sivistyslautakunnan päätös

Oheismateriaali: sivistyslautakunnan päätös Kunnanhallitus 385 21.11.2016 Kunnanhallitus 404 05.12.2016 Sivistyslautakunnan päätös 26.10.2016 81 (Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2017-2018),

Lisätiedot

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.1 SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E26662.30 PÄIVÄYS: 16.12. 2013, TARK. 9.4. 2014 Sweco Ympäristö Oy S w e co Y m p ä r is t ö O

Lisätiedot

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 10.12.2008, 20.02.2009 SIPOON KUNTA KEHITYS-

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos Tela 17.4.2012 Valmistelija: Kuntatekniikka, rakennuspäällikkö Risto Lehtonen, puh. 234 4384 Jätelain mukaan jätehuollosta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 4.9.2014 VIKBY, ASEMAKAAVAN MUUTOS VIKBYN YRITYSALUEEN KORTTELISSA 7 OAS, asemakaavan muutos Vikbyn yritysalueen korttelissa 7 ~ 2 ~ OAS,

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 260 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

Tuulissuontien_jatko_2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1

Tuulissuontien_jatko_2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Tuulissuontien_jatko_2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / LITTOINEN / TUULISSUONTIEN JATKO 2 ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.8.2017 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita 7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden

Lisätiedot

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 504. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kemijärven kaupunki 1 (6) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Teuvontien varrella. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Suunnittelualue sijaitsee Pyhätunturin

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA päivitetty 1.6.2015 hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 28.1.2014 2 TEKNISEN TOIMEN VUODEN 2014 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA

Tekninen lautakunta 28.1.2014 2 TEKNISEN TOIMEN VUODEN 2014 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA Tekninen lautakunta 28.1.2014 2 TEKNISEN TOIMEN VUODEN 2014 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA Tekn. ltk. 1 Lavian kunnanvaltuusto on kokouksessaan 19.12.2013 hyväksynyt talousarvion vuodelle 2014, taloussuunnitelman

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, RAUTAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PÄLKÄNEEN KUNTA, RAUTAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PÄLKÄNEEN KUNTA, RAUTAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 C Maanmittauslaitos SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 1 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto ,

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , Liite A OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 4.9.2014, 3.2.2017 VIKBY, ASEMAKAAVAN MUUTOS VIKBYN YRITYSALUEEN KORTTELEISSA 4, 7 JA 12 OAS, Asemakaavan muutos Vikbyn yritysalueen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 635 osa puistosta VP ja osa katualueesta Kaavan laatija REJLERS

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS A-2666 - D/3466/10.02.03.00.04/2015 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2666, Ajokatu 197 (Sulonkuja 4) ALOITE/HAKIJA Asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

LIETO / LITTOINEN / LITTOISTEN LAAJENNUS JA MUUTOKSET ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

LIETO / LITTOINEN / LITTOISTEN LAAJENNUS JA MUUTOKSET ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Littoisten laajennus ja muutokset Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / LITTOINEN / LITTOISTEN LAAJENNUS JA MUUTOKSET ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.5.2018

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 11.12.2013 OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 11.12.2013 OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 236 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.11.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 326 ja 327. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen

Lisätiedot

PÄLKÄNE HARHALA. KUUSIKKO RN:o 5:14 PINTELEEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2012

PÄLKÄNE HARHALA. KUUSIKKO RN:o 5:14 PINTELEEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2012 PÄLKÄNE HARHALA KUUSIKKO RN:o 5:14 PINTELEEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 12.11.2012 Tunnistetiedot Kaavan nimi: Pinteleen ranta-asemakaavan muutos Kunta: Pälkäne

Lisätiedot