Luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma

Transkriptio

1 M o n i s t e s a r j a 61 Teija Virola Luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma Saarijärven reitti JYVÄSKYLÄ KESKI-SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUS

2 ISSN Valokuvat: Teija Virola Hetimonex Oy Jyväskylä Keski-Suomen ympäristökeskuksen monistesarja 61

3 Sisällys 1 Johdanto Luonnon monimuotoisuus maatalousalueilla Suunnittelun tavoitteet Menetelmät Suunnittelualue Eliölajisto Luonnon monimuotoisuuskohteiden hoidon periaatteita Hoidon toteutus ja rahoitus Luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma...12 Kohdekuvaukset Kohteet Kohteet Kohteet Kohteet Kohteet Lähteet Keski-Suomen ympäristökeskuksen monistesarja

4 Keski-Suomen ympäristökeskuksen monistesarja 61

5 1 Johdanto 1.1 Luonnon monimuotoisuus maatalousalueilla Maatalousympäristö koostuu pelloista, maatiloista ympäristöineen sekä perinteisen niitty- ja karjatalouden muovaamista ympäristöistä. Maatalous on luonut maisemaan avoimuutta, muovannut erilaisia puu- ja pensassaarekkeita sekä muuttanut metsien reunavyöhykkeitä. Laidunnus ja niitto ovat muovanneet perinnebiotoopeille tunnusomaista, monipuolista kasvi- ja eläinlajistoa. Luonnon monimuotoisuus maatalousalueilla koostuu erilaisista elinympäristöistä sekä niissä elävistä eliölajeista. Lajistoon kuuluu viljelykasvien ja kotieläinten lisäksi paljon luonnonvaraisia kasvi- ja eläinlajeja, jotka ovat sopeutuneet maatalouden muovaamaan elinympäristöön. Perinnebiotoopit ovat perinteisten maankäyttötapojen, erityisesti niiton ja laidunnuksen muovaamia elinympäristöjä, eli muun muassa hakamaita, metsälaitumia ja erilaisia luonnonniittyjä. Niitto ja laidunnus ovat vaikuttaneet siihen, että näille biotoopeille on kehittynyt monipuolinen ja arvokas kasvi-, eläin- ja sienilajisto. Periaatteena on, että perinnebiotooppeja niitetään tai laidunnetaan säännöllisesti, maata ei lannoiteta eikä muokata, eikä alueella laiduntavalle karjalle anneta lisäruokaa. Näin maaperä pysyy ravinteiltaan köyhänä ja kasvillisuus matalana, jolloin paikalla menestyvät sellaiset kasvilajit, jotka muutoin syrjäytyisivät vahvempien reheväkasvuisten "jokapaikanlajien" (esim. monet heinät, voikukka, maitohorsma, lupiini) tieltä. Paitsi kasveille, nämä ympäristöt ovat elintärkeitä myös monille sieni- ja hyönteislajeille. Viimeisten vuosikymmenten aikana maatalousmaisema on yksipuolistunut ja luonnon monimuotoisuus on vähentynyt. Viljelykset ovat suurentuneet, luonnonniityt ja -laitumet pensoittuneet ja pientareet sekä puustosaarekkeet viljelymaisemassa ovat vähentyneet. Maatalousalueiden merkitystä ja muutosta eliölajiston kannalta kuvaa hyvin se, että perinneympäristöt ja muut kulttuuriympäristöt ovat ensisijainen elinympäristö 28 prosentille uhanalaisista lajeistamme ja Suomesta hävinneistä eliölajeista 39 % on tällaisten ympäristöjen lajeja (Rassi ym. 2001). Avoimen viljelymaiseman umpeenkasvu aiheuttaa suurimmat muutokset maaseutumaisemassamme. Siksi tärkeintä olisi säilyttää pellot, laitumet ja niityt edelleen monipuolisessa käytössä. Tavanomaisen viljelyn ja laidunnuksen yhteydessä voidaan luonnon monimuotoisuus ottaa huomioon ja lisätäkin sitä. Tällä hetkellä maatalousalueiden luonnon monimuotoisuutta edistetään lähinnä maatalouden ympäristötukijärjestelmän avulla, johon on sitoutunut lähes 95% viljelijöistä. Luonnon monimuotoisuus on otettu huomioon ympäristötuen perus- ja lisätoimenpiteissä sekä erilaisissa erityistukimuodoissa. Keski-Suomen ympäristökeskuksen monistesarja

6 1.2 Suunnittelun tavoitteet Vuonna 2003 maa- ja metsätalousministeriö myönsi alueellisille ympäristökeskuksille määrärahan, jonka avulla oli tarkoitus laatia jokaisen ympäristökeskuksen alueella vähintään yksi maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma. Yleissuunnittelun tavoitteena on ohjata ja tehostaa luonnon monimuotoisuuden suojelua ja hoitoa maatalousympäristössä. Yleissuunnittelussa selvitetään suunnittelualueen merkittävät monimuotoisuuskohteet ja esitetään niiden hoidolle ja kunnostukselle toimenpidesuositukset. Yleissuunnitelmaan ei valittu kohteita, joiden arvo perustuu vain maisemallisiin seikkoihin (maiseman kehittäminen ja hoito -erityistukimuoto), vaikka sellaisia alueelta löytyy paljonkin. Monimuotoisuuskohteiden valinnassa on kuitenkin myös maisemallinen merkitys otettu huomioon yhtenä valintakriteerinä. Yleissuunnitelma ohjaa tarkempia tilakohtaisia suunnitelmia, joita laaditaan esimerkiksi maatalouden ympäristötuen erityistukia haettaessa. Kohteiden hoito ja tuen hakeminen on maanomistajalle vapaaehtoista. Lumo-yleissuunnittelun tavoitteena on myös parantaa viranomaisten, neuvojien ja viljelijöiden välistä vuorovaikutusta sekä luoda innostusta ja lisätä tietämystä luonnon monimuotoisuuden edistämisestä. Tarkoituksena on, että alueen viljelijät saavat lumo-suunnitelman käsiinsä ja hyödyntävät sitä maatalouden harjoittamisen yhteydessä. Keski-Suomessa lumo-suunnitteluhankkeen ohjausryhmään nimettiin Pekka Ilén Keski-Suomen maaseutukeskuksesta, Kalle Laitinen ja Markku Rimmi Saarijärven kaupungilta, Merja Lehtinen Keski-Suomen TE-keskuksesta, Pertti Ruuska Keski-Suomen mtk:sta sekä Ansa Selänne, Päivi Halinen ja Teija Virola Keski- Suomen ympäristökeskuksesta Keski-Suomen ympäristökeskuksen monistesarja 61

7 2 Menetelmät Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelman kohteet valittiin paljolti alueellisen merkityksen mukaan: koska suunnittelualueella on paljon vesistöä, ei järvien ja vesireittien rantavyöhykkeille annettu niin paljon painoa, kuin olisi annettu alueella, jossa vesielementtiä on vähän. Kohteita valittaessa käytettiin lajistollisena kriteerinä lähinnä kasvilajistoa, mutta myös esimerkiksi kääpälajien ja vanhan puuston runsautta, joka epäsuorasti ilmaisee myös runsasta hyönteislajistoa. Niin ikään hyönteislajistoa ajatellen kohteiksi valittiin joitakin paahteisia hiekkapaljastumia. Lintujen kannalta tärkeistä kohteista kyseltiin tietoa lintuharrastajilta. 60-luvun kartoista etsittiin tietoa vanhoista niittyalueista. Suurin osa suunnitelmaan valituista kohteista on metsän ja pellon reunavyöhykkeitä sekä peltojen metsäsaarekkeita. Koska perinnebiotooppien määrä alueella on vähäinen, edellä mainitut reunavyöhykkeet ovat hyvin tärkeitä keto- ja niittylajiston elinympäristöinä. Kaikki kohtuullisessa kunnossa olevat löydetyt perinnebiotoopit otettiin mukaan lumo-suunnitelmaan. Mukaan otettiin myös joitakin pakettipeltoja tai nurmilaitumia, joiden arvo elinympäristönä ei nykyisellään ole kovin suuri. Kriteereinä pidettiin tällöin myös maisemallista merkitystä ja sitä, jos maanomistaja on ilmaissut olevansa kiinnostunut hoitamaan kohdetta. Lisäksi entiset pellotkin vaihtelevat ominaisuuksiltaan siinä suhteessa, kuinka helposti niille hoidon myötä voi kehittyä monimuotoista eliölajistoa: esimerkiksi kuivilla ja paahteisilla paikoilla sijaitseville entisille pelloille kehittyy hoidon avulla perinnebiotoopeille ominainen lajikoostumus helpommin, kuin reheville ja kosteille pelloille. Keski-Suomen ympäristökeskuksen monistesarja

8 Suunnittelualue 3 Keski-Suomen ensimmäinen maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma laadittiin Saarijärven reitin valtakunnallisesti arvokkaalle maisema-alueelle (kuva 1). Valintakriteereinä pidettiin paitsi maisemallista arvoa, myös maatalouden elinvoimaisuutta, karjatilojen määrää, luonnonarvoja sekä alueen sopivaa kokoa suunnittelua ajatellen. Saarijärven reitin maisema-alue on pinta-alaltaan laajin Keski-Suomen kahdeksasta valtakunnallisesti arvokkaasta maisema-alueesta. Alue on maisemakuvaltaan hyvin monimuotoinen ja säilyttänyt omaleimaisen pienipiirteisyytensä. Maiseman peruselementti on vesireitti, johon kuuluu useita merkittäviä koskia, jokia, sekä Mahlujärvi, Vartejärvi, Horonalanen ja Kalmarinselän eteläosaa. Vesireitti rantoineen kuuluu lähes kokonaan rantojensuojeluohjelmaan ja vesistöluontotyypit osittain Natura verkostoehdotukseen. Maatalous on melko elinvoimaista, vaikkakin laajalti entisiä viljely- ja laidunalueita onkin jo kasvanut tai kasvamassa umpeen. Alueella on melko paljon karjatiloja. Karja on kuitenkin pääosin lypsykarjaa, jota on vaikea laiduntaa perinnebiotoopeilla, joten laidunnettujen perinnebiotooppien määrä alueella on aika vähäinen. 3.1 Eliölajisto Alueen metsät ovat hyvin lehtomaisia. Muun muassa näsiää, lehtokuusamaa ja kevätlinnunhernettä kasvaa metsissä suhteellisen yleisinä. Alueen uhanalaisista kasveista oli (hyvin vanhoja havaintoja lukuun ottamatta) aiemmin tiedossa vain Muittarinkoskelta löydetty jokileinikki. Yleissuunnittelun yhteydessä löydettiin useita esiintymiä silmälläpidettäväksi luokiteltua musta-apilaa (Trifolium spadiceum). Laji vaikuttaa olevan tällä alueella yleisempi kuin uhanalaisluokituksesta voisi päätellä. Yksi valtakunnallisesti uhanalaisen, vaarantununeen hirvenkellon (Campanula cervicaria) esiintymä löydettiin suunnittelualueelta, vaikkakin vain yksi kukkimaton lehtiruusuke. Valtakunnallisesti uhanalaiset ahonoidanlukko (Botrychium multifidum) ja ketonoidanlukko (Botrychium lunaria) löydettiin samalta edustavalta ketokohteelta, jossa sielläkin oli hoito jo loppunut. Huomionarvoisiksi luokitelluista lajeista löydettiin peurankelloa (Campanula glomerata), nurmitatarta (Bistorta vivipara), aholeinikkiä (Ranunculus polyanthemos), kissankäpälää (Antennaria dioica), lehtovirmajuurta (Valeriana sambucifolia) ja isolaukkua (Rhinanthus serotinus). Peurankello, aholeinikki ja nurmitatar ovat ilmeisesti suhteellisen yleisiä näillä seuduilla, mutta esiintymät ovat yleensä pienialaisia. Edellä mainittujen lajien, kuten musta-apilankin esiintyminen rajoittuu yleensä aurinkoisille ja kuiville, useimmiten niitettäville tai laidunnettaville kasvupaikoille. Nämä ovat lähinnä tien pientareita, pellon ja metsän reunoja tai entisiä perinnebiotooppeja. Kyseiset niittylajit tukehtuvat ennen pitkää voimakkaamman kasvillisuuden joukossa, ellei kasvupaikkoja niitetä tai laidunneta, tai ellei kasvupaikka ole hyvin kuiva ja karu. Eläimistöstä mainittakoon alueella pesivinä tavatut liito-orava ja viirupöllö Keski-Suomen ympäristökeskuksen monistesarja 61

9 Luonnon monimuotoisuuskohteiden hoidon periaatteita 4 Arvokkaimpia maatalouden luomia elinympäristöjä ovat perinnebiotoopit. Ne ovat pääasiassa niiton, laidunnuksen ja lehdestyksen muovaamia ja ylläpitämiä, luonnoltaan monimuotoisia alueita. Perinnebiotooppeja ovat niityt, kedot, lehdesniityt, hakamaat, metsälaitumet ja nummet. Perinnebiotooppien hoidon tavoitteena on säilyttää monipuolista kasvistoa ja eläimistöä sekä pitkäaikaiseen maankäyttöön liittyvää kulttuuriperintöä ja maisemallisia arvoja. Hoitotoimia voivat olla niitto, niittojätteen keruu ja poiskuljetus, laidunnus, lehdestys, aitojen rakentaminen ja kunnostus, laiduneläinten kuljetus, valvonta ja juomaveden järjestäminen, puuston ja pensaiden raivaus ja kulotus sekä rakennelmien kunnostus. Perinnebiotooppia ei saa lannoittaa, muokata, käsitellä torjunta-aineilla, ojittaa tai metsittää. Niiton paras ajankohta on yleensä elokuu. Niitetty kasvillisuus korjataan pois. Laidunnus ei saisi aiheuttaa alueen haitallista rehevöitymistä tai eroosiota, ja eläinten lukumäärän tulee olla sellainen, että eläimet pääsääntöisesti elävät laitumen tuotolla ilman lisärehua. Jos laitumen kasvillisuus syödään loppuun, eläimet siirretään toiselle laitumelle. Perinnebiotooppi tulisi yleensä erottaa aidalla nurmilaitumista, eikä sitä tule käyttää pelkästään yölaitumena. Puustoa hoidettaessa suositaan erityisesti kookkaita ja vanhoja lehtipuita sekä katajia. Voimakkaita harvennuksia vältetään, eikä harvennuksia tehdä tasavälein. Pystyyn jätetään eri ikäisiä ja erilajisia puuyksilöitä. Jos perinnebiotooppisopimuksen ehtoja ei pystytä täysin toteuttamaan (esim. aitaaminen erilleen nurmilaitumesta tekisi laitumesta kohtuuttoman pienen), voidaan alueelle usein tehdä sen sijaan sopimus joko luonnon monimuotoisuuden hoidosta tai maiseman hoidosta ja kehittämisestä. Peltojen ja metsien reunavyöhykkeille jää usein vaihteleva ja lajistollisesti monimuotoinen kaistale. Reunavyöhyke voi olla niittymäinen, puoliavoin tai sulkeutunut. Reunavyöhyke tarjoaa suojaa pölyttäville hyönteisille ja tuholaisia syöville pedoille, toimii riistaeläinten elin- ja suojapaikkana, tarjoaa pesäpaikkoja viljelyalueiden linnustolle ja tekee maisemasta vaihtelevan. Reunavyöhykkeitä on usein aiemmin laidunnettu tai niitetty, joten niiltä voi löytyä myös perinnebiotooppien kasvilajistoa. Reunavyöhykkeitä hoidetaan esimerkiksi puiden ja pensaiden harvennuksilla, niitolla tai laidunnuksella. Matalakasvuisia ja marjovia lajeja sekä lehtipuita suositaan ja varjostavia havupuita poistetaan. Vaihtelevuutta pyritään luomaan raivaamalla aukkopaikkoja, paljastamalla kiviä ja kiviaitoja sekä vapauttamalla yksittäisiä puita maisemapuiksi. Vanhat lehtipuut, maapuut ja pökkelöt säästetään. Niittämiselle paras aika on heinä-elokuussa. Raivaus ja niittojäte tulisi kerätä pois. Pelloilla sijaitsevia metsäsaarekkeita hoidetaan samaan tapaan kuin reunavyöhykkeitä. Kosteikot ovat maatalousympäristössä vesistöjen ranta-alueita tai pieniä lampareita, jotka ainakin osan vuodesta ovat veden peitossa ja pysyvät kosteina. Hoidon tavoitteena on kosteikkojen säilyttäminen luonnontilaisina tai hoitaminen niin, että luonnon monimuotoisuus säilytetään. Pensoittuvia ja metsittyviä kosteikkoja ja niitä ympäröiviä alueita avarretaan puita ja pensaita raivaamalla sekä mahdollisesti niittämällä. Keski-Suomen ympäristökeskuksen monistesarja

10 Luonnon monimuotoisuuden edistämisen sopimuksia voidaan tehdä myös esimerkiksi lintuvesien rantojen tulvapeltojen muuttamiseksi laitumiksi, perattujen ja suoristettujen purouomien ennallistamiseksi tai avo-ojien hoitamiseen. Entisen pellon muuttamiseksi niityksi voidaan solmia joko luonnon monimuotoisuuden edistämisen tai maiseman hoidon ja kehittämisen sopimus. Tällöin entisen pellon täytyy olla ollut pois viljelykäytöstä pidemmän aikaa ja sillä tulisi olla maisemallisia tai biologisia arvoja. Hoitona on niitto tai laidunnus ilman lannoitteita, torjunta-aineita, uudistamista, muokkaamista tai karjan lisäruokintaa. Kun kyseessä on rehevöitynyt kasvillisuus, niitto kannattaa tehdä aluksi kahdesti vuodessa. Niittojäte korjataan aina pois. Kuva 14. Peltojen reunavyöhykkeitä ja puustosaarekkeita hoidettaessa kannattaa tuoda komeita kiviä ja vanhoja puita näkyville pusikoiden takaa. Vanhat lehtipuut, erityisesti haapa, ovat arvokkaita luonnon monimuotoisuuden kannalta Keski-Suomen ympäristökeskuksen monistesarja 61

11 Hoidon toteutus ja rahoitus 5 Suurin osa maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuskohteista sijaitsee maanviljelijöiden omistamilla mailla. Tällöin ensisijaisena rahoituskeinona hoidon toteuttamiselle ovat maatalouden ympäristötuen erityistuet. Kohteelle, jonka omistajan ei ole mahdollista saada erityistukea, voidaan ajatella esimerkiksi vuokraamista sellaiselle maanviljelijälle, joka voi saada erityistukea vuokraamansa kohteen hoitamiseen. Monien kohteiden hoito jää kuitenkin maanomistajan tai yhteisöjen oman vapaaehtoisen aktiivisuuden varaan. Erityistuet on tarkoitettu ympäristön hoitotoimenpiteisiin, jotka voivat kohdistua peltoalalle tai muihin maatilan elinympäristöihin. Laadittava erityistukisopimus voi olla viisi- tai kymmenvuotinen. Erityistuen saaminen edellyttää, että viljelijä on sitoutunut maatalouden ympäristötuen perustoimenpiteiden ehtoihin. Sopimusalan on oltava vähintään 0,15 hehtaaria, ja se voi koostua useammasta, vähintään 0,05 hehtaarin kokoisesta lohkosta. Kun on kyse vuokrapelloista, pitää muistaa, että vuokraajan hakiessa tukea esimerkiksi metsän ja pellon reunavyöhykkeen hoitamiseen, myös reunavyöhykkeen pitää sisältyä vuokrasopimukseen. Vuokrasopimuksen pitää myös kattaa koko sopimuskausi. Yleissuunnitelmassa esitetyille kohteille haettavia tukimuotoja ovat luonnon monimuotoisuuden edistäminen, perinnebiotoopin hoito sekä maiseman kehittäminen ja hoito. Tuen hakeminen on vapaaehtoista eikä alueen maininta yleissuunnitelmassa velvoita erityistuen hakemiseen. Muita luonnon monimuotoisuuteen, ympäristön kuormituksen vähenemiseen ja avoimen viljelymaiseman säilymiseen tähtääviä erityistukimuotoja ovat suojavyöhykkeiden perustaminen ja hoito, kosteikkojen ja laskeutusaltaiden perustaminen ja hoito, luonnonmukainen tuotanto sekä alkuperäisrotujen kasvattaminen. Luonnon monimuotoisuuskohteista, perinnebiotooppikohteista ja maisemanhoitokohteista rahoitetaan ensisijaisesti yleissuunnittelualueilla, inventoiduilla perinnebiotoopeilla, arvokkailla maisema-alueilla, hoito- ja maisemasuunnitelmaalueilla sekä Natura-alueilla sijaitsevia kohteita. Luonnon monimuotoisuuden edistämissopimuksissa ja perinnebiotooppisopimuksissa tuen enimmäismäärä vuonna 2003 oli 420,47 euroa/ha ja maiseman kehittämisen ja hoidon sopimuksissa 336,38 euroa/ha. Erityistukihakemukset toimitetaan TE-keskuksen maaseutuosastolle, joka pyytää alueelliselta ympäristökekukselta lausunnon alueen sopivuudesta luonnonarvojen tai maisemallisten arvojen osalta. Tukihakemukseen on liitettävä suunnitelmakartta, riittävän tarkka hoitosuunnitelma sekä kustannuslaskelma. Hoitosuunnitelma sisältää mm. kohteen ja mahdollisen hoitohistorian kuvauksen, selvitykset lohkoista pinta-aloineen, selostuksen hoidon tavoitteista ja vaikutuksista sekä peruskunnostustoimenpiteiden ja vuosittaisten hoitotoimenpiteiden kuvauksen ja aikataulun. Maksettavan erityistuen määrä riippuu hoidosta aiheutuneista kuluista tai tulonmenetyksistä. Periaatteena on kuitenkin, että tukea maksetaan ympäristön hoitamisesta, ei luonnontilaisena säilyttämisestä. Enemmän tietoa tukien hakemisesta ja hoidon suunnittelusta löytyy tukioppaista ja esitteistä, joita saa mm. kuntien maaseutuviranomaisilta, alueellisista ympäristökeskuksista ja TE-keskuksista. Apua hoitosuunnitelmien laadintaan antavat esimerkiksi maaseutukeskuksen maisemanhoidon neuvojat. Keski-Suomen ympäristökeskuksen monistesarja

12 Luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma 6 Yleissuunnitelmaan valitut kohteet on luokiteltu mm. kasvillisuuden, kosteusolojen, maisematekijöiden sekä nykyisen tai aiemman maankäytön mukaan erilaisiin elinympäristötyyppeihin. Kohteiden yleiskuvauksessa on kuvattu alueen keskeisiä ominaisuuksia ja siellä esiintyviä kasvilajeja sekä mahdollisesti muita eliölajeja. Kohteiden merkitys luonnon monimuotoisuudelle on arvioitu, ja annettu yleisluonteiset hoitosuositukset. Kartoituksessa löydettiin kaikkiaan 49 kpl luonnon monimuotoisuuskohteita, joiden yhteispinta-ala on n. 57 ha. Perinnebiotooppikohteita löydettiin 8 kappaletta (n. 12 ha), saarekkeita ja reunavyöhykkeitä yhteensä 17 kappaletta (n. 9,5 ha; osa alueista sijaitsi hyvin lähellä toisiaan ryhminä, jotka tulkittiin yhdeksi kohteeksi). Vesiuomia valittiin suunnitelmaan kolme kappaletta (n. 3,7 ha). Uhanalaisesiintymiä löydettiin 11, joista suurin osa sijaitsee muiden lumo-kohteiden yhteydessä. Erillään muista lumo-kohteista sijaitsevia uhanalaisesiintymiä löydettiin 4 kappaletta. Luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittäviä teitä pientareineen valittiin suunnitelmaan kolme kappaletta ja kosteikkoja yksi (n. 10 ha). Muita luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittäviä kohteita, kuten lajistoltaan merkittäviä entisiä peltoja ja autiotalojen pihapiirejä löydettiin 16 kappaletta (n. 16,1 ha). Kartoissa on esitetty luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävät kohteet sekä hoitosuositukset, joilla monimuotoisuusarvoja voidaan ylläpitää tai parantaa. Kohteita, jotka on aiemmin inventoitu esim. perinnebiotooppi-inventoinnin (Kivelä 1996) yhteydessä, tai jotka jo saavat erityistukea, ei muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta inventoitu tässä yhteydessä Keski-Suomen ympäristökeskuksen monistesarja 61

13 Kuva 1. Saarijärven reitin lumo-yleissuunnittelualue Keski-Suomen ympäristökeskuksen monistesarja

14 Kohdekuvaukset Kohteet 1 5 (kuvat 2 3) 1. Pellon ja metsän reunavyöhyke Kohde sijaitsee maisemallisesti tärkeällä paikalla. Pellon ja metsän reunavyöhyke on umpeutunut, mutta siinä olisi potentiaalia monimuotoiseksi kohteeksi. Metsää on joskus laidunnettu, mikä näkyy siitä, että kenttäkerroksesta löytyy mm. runsaasti ahomansikkaa, pensaskerroksesta katajaa ja piikkilanka-aidasta on jäänteitä. Metsänrajassa on mukavannäköistä mutkittelua. Puu- ja pensaslajisto on monimuotoisuuden kannalta hyvä: valtalajien kuusen ja koivun lisäksi haapa, harmaaleppä, raita, koiranheisi ja kataja. Purojuotti ja padottu vesiallas ympäröivine pensaineen tarjoavat elinympäristön monille linnuille ja kosteikkoeliöille. Kasvilajistoa: mesiangervo, järvikorte, viiltosara ja jouhivihvilä. Hoito: monimuotoisuutta voitaisiin lisätä raivaamalla metsän reunavyöhykkeeltä jonkin verran pensaita ja puustoa, ja luomalla metsänreunaan enemmän niittymäistä vyöhykettä tai niittymäisiä kohtia, joita hoidetaan niittämällä ja korjaamalla niittojäte pois. Kohde sopii erityistuella hoidettavaksi. Kuva 2. Kohteiden 1 5 elinympäristötyypit Keski-Suomen ympäristökeskuksen monistesarja 61

15 2. Muu luonnon monimuotoisuuskohde Riekonkosken rantametsiköt ja pensoittunut entinen pelto Riekonkosken taukopaikan tienhaarassa ovat linnuille merkittävää elinympäristöä, ja kohde onkin rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi. Metsikössä pesii monimuotoinen lintulajisto ja siellä on tavattu uhanalaista liito-oravaa. Hoito: Rantametsien merkitys luonnon monimuotoisuudelle perustuu metsän luonnontilaisuuteen. Rantametsät eivät tarvitse hoitoa. 3. Metsäsaarekkeet Tien ja pellon välissä sijaitsevissa metsäsaarekkeissa on molemmissa vanha lato. Pohjoisempi saareke on kapea kaistale kuivempaa, lehtomaista kangasta, josta on raivattu puustoa. Puusto on koivua, kuusta, haapaa ja raitaa. Pensaskerroksesta löytyy katajaa. Kenttäkerroksessa kasvaa varpujen lisäksi runsaasti lillukkaa, nuokkuhelmikkää, metsälauhaa ja kultapiiskua. Eteläisempi saareke on lehtometsää, jonka kenttäkerroksen kasvillisuudessa on hyvää lehtolajistoa. Puusto on lähinnä lehtipuuta: koivua, haapaa, pihlajaa, harmaaleppää ja vähän kuusta. Kenttäkerroksessa on kieloa, paljon mustakonnanmarjaa, lillukkaa, mustikkaa ja nuokkuhelmikkää. Pensaskerroksen merkittäviä lehtokasveja ovat näsiä ja lehtokuusama. Metsikössä on myös pieni niittylaik- Kuva 3. Kohteiden 1 5 hoitosuositukset. Keski-Suomen ympäristökeskuksen monistesarja

16 ku, jossa on paljon kukkivia mesikasveja: koiranputki, metsäkurjenpolvi, ojakellukka, poimulehdet, maitohorsma ja rönsyleinikki. Vanhat ladot elävöittävät maatalousmaisemaa ja tarjoavat elinympäristöjä mm. hyönteisille ja jäkälille. Hoito: pohjoisenpuoleinen kaistale kannattaisi pitää harvapuustoisena, jotta näkymät järvelle säilyisivät. Lehtosaarekkeella voi pusikoita ja kuusia osittain raivata, mutta lehtokasvien suosima varjoisa elinympäristö pitäisi säilyttää. Pienelle niitylle kannattaa raivata lisää valoa, ja sen kasvillisuutta hoitaa niittämällä. Kohde sopii erityistuella hoidettavaksi, vaikkakin pinta-ala jää melko pieneksi. 4. Pellon ja metsän reunavyöhyke Metsä on ollut viimeksi ilmeisesti 60-luvulla laidunnuksessa, mistä kertovat haaraiset vanhat puut ja kuivilla paikoilla kasvavat niittylajit. Nyt metsä on hyvin vaikeakulkuista ryteikköä ja mm. mesiangervo-, hiirenporras- ja vadelmapusikkoa. Reunavyöhykkeellä on enemmän niittylajeja, ja sen rakenne on hyvä niittymäisine vyöhykkeineen sekä monikerroksisine pensaineen ja puustoineen. Kenttäkerroksen lajeja ovat mm. nurmirölli, niittynätkelmä, ahomansikka ja nurmitädyke. Pensaita ovat mm. pihlaja, koiranheisi ja paatsama. Puustokin on monilajinen: tuomi, pihlaja, koivu, haapa ja kuusi. Pellon keskellä olevaa kaunista koivuvaltaista puustosaareketta kannattaa hoitaa maiseman takia. Hoito: reunavyöhykkeen niitto syksyisin ja niittojätteen korjaaminen pois. Jonkin verran pensaiden raivausta. Pellon keskellä olevalla koivusaarekkeella estetään pensoittuminen. Kohde sopii erityistuella hoidettavaksi. 5. Muu luonnon monimuotoisuuskohde Entinen pelto sijaitsee maisemallisesti hienolla paikalla, ja sen avoimena pysyminen olisi maiseman kannalta hyvin tärkeää. Kasvillisuus koostuu lähinnä tavanomaisista rehevyyttä ilmentävistä lajeista. Maitohorsma, valkoapila, piha- ja peltosaunio, hiirenvirna ja niittyleinikki ovat runsaimpia. Harvinaisehko laji on peltovirvilä. Kohde sijaitsee etelään päin avautuvalla rinteellä, joten hoidon myötä kasvillisuus todennäköisesti kehittyisi niittymäiseksi. Hoito: laidunnus tai niitto alkuvaiheessa kahdesti kesässä ja niittojätteen korjaaminen pois. Entisten peltojen niittohoitoon on mahdollista saada erityistukea, jos pellon viljelykäytöstä on kulunut niin kauan aikaa, että pellon maankäyttölaji on muuttunut, ja jos muut tukiehdot täyttyvät Keski-Suomen ympäristökeskuksen monistesarja 61

17 Kohteet 6 7 (kuvat 4 5) 6. Metsäsaarekkeet ja reunavyöhykkeet Rieskaniemessä on komeapuustoisia, aikanaan laidunnettuja metsäsaarekkeita sekä pellon ja metsän reunavyöhykkeitä. Puusto koostuu isoista koivuista ja kuusista sekä haavoista, männyistä ja pihlajista. Pensaskerroksesta löytyy mm. katajaa. Metsikön puolella kenttäkerroksen lajiston valtalajina on metsäkastikka. Muita runsaita lajeja ovat oravanmarja, ahomansikka, metsäkurjenpolvi, mustikka, kielo ja kevätlinnunherne. Reunavyöhykkeellä on hyvät leveät niittymäiset kaistaleet, joissa kasvillisuus on tosin rehevöitynyttä ja yksipuolista; valtalajeina metsäkastikka, hiirenvirna, maitohorsma ja metsäkurjenpolvi. Vielä 60-luvulla Rieskaniemestä on tavattu uhanalainen ahonoidanlukko, mutta todennäköisesti se on umpeenkasvun myötä hävinnyt. Hoito: laidunnus sopisi hyvin, mutta jos se ei ole mahdollista, reunavyöhykkeitä kannattaa hoitaa niittämällä, korjaamalla niittojäte pois ja pitämällä pensoittuminen kurissa. Kohde sopii erityistuella hoidettavaksi. Kuva 4. Kohteiden 6 7 elinympäristötyypit. Keski-Suomen ympäristökeskuksen monistesarja

18 7. Perinnebiotooppi Vaimolahden tienhaarassa on entinen luonnonlaidunalue, jonka kasvilajisto on hyvin arvokasta. Laidunnusta ei ole ilmeisesti ollut vähään aikaan, mutta kasvillisuus on säilynyt vielä hyvin. Osa laitumesta on avointa kivistä ketoa, osalla taas kasvaa n. 8 metriä korkeita mäntyjä ja koivuja. Kohde sijaitsee näkyvällä paikalla teiden risteyksessä, tosin isomman tien varressa näkyvyyttä estävät puut ja pensaat. Ketomaisella osalla ja sen lähistöllä on hyvin merkittävää kasvilajistoa. Valtalajeja ovat siankärsämö, nurmilauha, aho-orvokki ja ahomansikka. Ahonoidanlukko ja ketonoidanlukko ovat molemmat valtakunnallisesti uhanalaisia, silmälläpidettäviä lajeja, jotka ovat riippuvaisia kuivista niityistä tai hakamaista. Myös aholeinikki ja kissankäpälä ovat huomionarvoisia kasvilajeja, jotka ovat perinnebiotooppien häviämisen myötä harvinaistuneet. Isomman tien varressa on rehevöityneempää osaa, jossa niitty on korkeakasvuista ja lajisto yksipuolisempaa; koiranputkea, mesiangervoa, nurmipuntarpäätä ja ojakellukkaa. Puustoisella osalla löytyy pensaskerroksesta kauniita katajia, jotka vielä sinnittelevät puiden varjossa. Kenttäkerroksesta löytyy rehevöitymisestä kertovaa lajistoa: koiranheinää ja koiranputkea, mutta edelleen paljon hyvääkin niittylajistoa, kuten ahomansikkaa, siankärsämöä ja nurmitädykettä, sekä huomionarvoista aholeinikkiä. Hoito: laidunnus olisi paras hoitotapa. Vaihtoehtoisesti voidaan niittää ja korjata niittojäte pois. Mäntyjä pitäisi poistaa, jotta aluskasvillisuus ja katajat saisivat valoa. Näkyvyyttä tielle kannattaa avata poistamalla osa puista ja pensaista. Kohde sopii erityistuella hoidettavaksi. Kuva 5. Kohteiden 6 7 hoitosuositukset Keski-Suomen ympäristökeskuksen monistesarja 61

19 Kohteet 8 12 (kuvat 6 7) 8. Muu luonnon monimuotoisuuskohde Jousiniemessä Hietalahden rannalla on pensoittuvaa niittyä/ entistä peltoa, joka sijaitsee maisemallisesti tärkeällä paikalla järven rannan ja tien välissä. Niittylajeja on vielä paljon jäljellä, mutta vähitellen pensaat ovat valtaamassa alaa. Valtalajeja niityllä ovat heinät nurmilauha, nurmirölli ja timotei. Paljon löytyy myös nurmitädykettä, ahomansikkaa, niittyhumalaa, siankärsämöä ja metsäkurjenpolvea. Niittohoidolla alueelle kehittyisi kaunis kukkiva niitty, varsinkin rinteen kuivalle yläosalle. Hoito: raivaus ja laidunnus tai niitto. Niittää pitäisi aluksi kaksi kertaa vuodessa ja niittojäte korjata pois. Entisille pelloillekin on joissain tapauksissa mahdollista saada erityistukea, jos pelto on ollut kauan pois käytöstä, ja jos siellä on lajistollisia arvoja. Tällöin kohteesta täytyy tukea haettaessa antaa maankäyttölajiselvitys. Kuva 6. Kohteiden 8 12 elinympäristötyypit. Keski-Suomen ympäristökeskuksen monistesarja

20 9. Muu luonnon monimuotoisuuskohde Maisemallisesti näkyvällä paikalla sijaitseva laidun ei ole perinnebiotooppia, mutta hevoslaidunnus on kuitenkin tärkeää tiettyjen eliöryhmien säilymisen kannalta. Tien lähellä kasvaa ryhmä komeita lehtikuusia. Hoito: jos aluetta halutaan kehittää monimuotoisempaan suuntaan, laidunta ei saisi lannoittaa eikä kylvää sinne uutta nurmea. Laidunpaine tulisi pitää sopivana, siten että hevoset eivät kalua kaikkea kasvillisuutta. 10. Perinnebiotooppi Silmäkoskella puron varrella on laidunnettua perinnebiotooppia, joka on kuitenkin aidattu nurmilaidunten yhteyteen. Puro on maisemallisesti kaunis ja lajistollisesti monimuotoinen elinympäristö. Puron penkoilla viihtyy mm. monimuotoinen sammallajisto. Rannalla kasvaa purolitukkaa ja huomionarvoista lehtovirmajuurta. Laitumeen kuuluu metsäistä osaa, jonka puuston valtalajina on harmaaleppä sekä kuusta ja koivua. Kenttäkerros on karjan tallaamaa ja kasvillisuus melko vähäistä, lähinnä mesiangervoa, ojakellukkaa ja nokkosta. Avoin laidun on melko kosteaa, runsaslajista niittyä. Kasvilajeja ovat mm. mesiangervo, pietaryrtti, oja- Kuva 7. Kohteiden 8 12 hoitosuositukset Keski-Suomen ympäristökeskuksen monistesarja 61

21 kellukka, nurmilauha, siankärsämö ja huomionarvoinen lehtovirmajuuri. Osa alueesta on rehevöitynyttä voikukan, nokkosen, leskenlehden ja heinien valtaamaa laidunta. Hoito: laidunnus on hyvää hoitoa alueelle. Parasta olisi aidata luonnonlaidun erilleen nurmilaitumista, tai yrittää kehittää myös nurmilaitumia luonnonlaitumen tyyppisiksi siten, että nurmea ei uudisteta, ei lannoiteta eikä eläimille anneta laitumelle lisäruokaa. Kohde sopii erityistuella hoidettavaksi. 11. Kosteikko Entisille pelloille perustettu kosteikkoalue, joka on hyvin merkittävä linnuille, mm. kahlaaja- ja sorsalintujen muutonaikaisena levähdysalueena. Hoito: Erityistuen hoitosuunnitelman mukainen hoito. 12. Perinnebiotooppi Vielä 90-luvulla laidunnettua metsälaidunta, jossa on vielä hyvää perinnebiotooppien kasvilajistoa. Rantaan viettävine koivikkorinteineen paikka olisi maisemallisesti todella upea, jos se saataisiin laidunnuksen kautta pysymään avoimena. Pellon ja tien välissä on kaunis kapea metsäkaistale komeine puustoineen ja vanhoine harmaine hirsirakennuksineen. Aiemmin laidunnettu alue jatkuu pellon eteläpuolta rantaan asti. Länsiosassa laidunnuksen jäljet ovat enää melko vähäisiä. Puustona on komeita koivuja, kuusta, mäntyä, ja pellon laidassa myös tuomea ja pihlajaa. Pensaskerroksessa on mm. katajaa, paatsamaa ja runsaasti näsiää sekä koiranheittä. Rannassa puustoa on harvennettu aurinkoiseksi koivikoksi. Kenttäkerros kertoo laidunnuksen lisäksi lehtomaisuudesta. Valtalaji on metsäkastikka, myös nurmirölli, metsälauha, metsäkurjenpolvi ja kielo ovat runsaita. Rantarinteessä on runsaasti ahomansikkaa ja muita niittylajeja, kuten nurmitädyke, niittyhumala ja särmäkuisma. Hyvin merkittävä laji on hirvenkello, joka on luokiteltu valtakunnallisesti uhanalaiseksi, vaarantuneeksi lajiksi. Hirvenkelloa löytyi vain yksi kukkimaton, mutta hyvävoimaisen oloinen yksilö. Huomionarvoisia lajeja ovat myös aholeinikki ja erityisesti purtojuuri, jota kasvaa kohteella harvakseltaan siellä täällä. Purtojuuri on eteläinen laji, jota tavataan hyvin harvoin näin pohjoisessa. Jos tätä kohdetta ei hoideta, myös hirvenkello ja purtojuuri todennäköisesti häviävät paikalta ennen pitkää metsälajien, ja pellon reunoilla horsman, vadelman ja pensaiden vallatessa alaa. Hoito: Laidunnus olisi ehdottoman tärkeä tälle kohteelle. Varsinkin hirvenkellon kasvupaikan ympäristössä pensoittuminen ja heinittyminen tulisi estää. Kohde sopii erityistuella hoidettavaksi. Keski-Suomen ympäristökeskuksen monistesarja

22 Kohteet (kuvat 8 9) 13. Muu luonnon monimuotoisuuskohde Pellon keskellä tien vieressä on paahteinen hiekkakuoppa. Kasvilajisto on tavanomaista. Pieniä männyn ja koivun taimia on jonkin verran. Kenttäkerroksen valtalaji on maitohorsma. Myös mm. siankärsämöä, hietakastikkaa, sarjakeltanoa ja nurmirölliä on runsaasti. Perhosista paikalla havaittiin pikkukultasiipi ja neitoperhonen. Tällaiset paahteiset hiekkapaljastumat ovat monille hyönteisille arvokkaita elinympäristöjä. Hoito: säilytetään kasvillisuus avoimena, eli estetään liika pensoittuminen. Kuva 8. Kohteiden elinympäristötyypit Keski-Suomen ympäristökeskuksen monistesarja 61

23 14. Muu luonnon monimuotoisuuskohde Ähtävänlahden pohjoisrannalla on entistä metsälaidunta. Laidunnuksen jäljet ovat jo paljolti hävinneet. Laidunnuksesta kertovat vanhat piikkilangat ja vähäiset niittykasvit, joista kuitenkin ahomansikkaa löytyy melko paljon. Tien lähellä kenttäkerroksen ruohoisuus on paremmin säilynyt, sieltä löytyy mm. vähän nurmitädykettä ja niittyhumalaa. Muuten kenttäkerros on jo kangasmetsämäistä, valtalajina mustikka, metsälauha ja oravanmarja. Puusto on melko kookasta, valtalajina kuusi. Komeita vanhoja koivujakin löytyy. Nuorempaa vuosikertaa on kasvamassa mm. harmaaleppä, pihlaja ja paatsama. Hoito: laidunnus. Puustoa voisi hiukan harventaakin, jotta katajat eivät nuutuisi varjossa. Kohde sopii erityistuella hoidettavaksi. Kuva 9. Kohteiden hoitosuositukset. Keski-Suomen ympäristökeskuksen monistesarja

24 Peltojen metsäsaarekkeita ja reunavyöhykkeitä sekä vanha pihapiiri Ähtävän autiotila kauniine rakennuksineen sijaitsee tien vieressä, ja sen ympäristössä on hienoja pienelinympäristöjä. Rehevöityneessä pihapiirissä kasvaa lähinnä vadelmaa, horsmaa ja metsäkurjenpolvea, mutta myös vanhaa perinnekasvia humalaa. Reunavyöhykkeillä ja pellon puustoisilla saarekkeilla on todella komeaa puustoa: suuria vanhoja koivuja ja lahopuutakin löytyy. Rantaan johtavan tien risteyksessä olevassa saarekkeessa on suuri siirtolohkare ja mahtavia koivuja. Puusto on monilajista: koivu, kuusi, pihlaja, tuomi, raita ja harmaaleppä. Saarekkeiden aluskasvillisuus on lehtomaista; valtalajeina mustikkaa, kieloa, lillukkaa ja nuokkuhelmikkää. Laidunnuksesta kertoo katajan runsaus sekä ahomansikka, jota kasvaa hyvin paljon varsinkin pohjoisimmassa metsäsaarekkeessa. Itäisimmästä pellolle työntyvästä metsäniemekkeestä löytyi huomionarvoista aholeinikkiä. Myös kartalle länsi- ja pohjoispuolelle merkityt metsänlaidat ovat komeapuustoisia ja aikanaan laidunnettuja. Saarekkeet ja reunavyöhykkeet ovat osittain pensoittuneita. Hoito: Pensaita kannattaisi maisemankin takia raivata. Niittymäiset osat, mm. pihapiiri, niitetään ja niittojäte korjataan pois. Vanhat puut ja lahopuut tulee säästää. Myös kaatuneet puut ovat tärkeitä hyönteisille ja sienille. Kohde sopii erityistuella hoidettavaksi. 17. Metsäsaarekkeet Pohjoisempi metsäsaareke on mahdollisesti entistä pihapiiriä tai perinnebiotooppia. Kasvillisuus on saarekkeen keskiosasta avointa ja aluskasvillisuus ruohovaltaista. Ainakin eteläisempää metsäkaistaletta on todennäköisesti aiemmin laidunnettu. Laidunnuksesta kertovat vanhat piikkilangat ja kenttäkerroksessa esiintyvät niittylajit eli lähinnä ahomansikka sekä huomionarvoinen nurmitatar. Yleisesti ottaen kasvilajisto on kuitenkin jo metsälajivaltaista varsinkin tienreunan kapealla metsäkaistaleella. Valtalajeja ovat mustikan lisäksi metsäimarre ja metsäkastikka. Puusto on komeaa; lahopuuta ja kääpiäkin löytyy. Hoito: Laidunnus sopisi hyvin. Tietä reunustavaa metsäkaistaletta voisi vähän harventaa, niin että sen läpi näkyisi takana oleville pelloille. Lahopuut jätetään paikalleen. Metsäsaarekkeet sopivat erityistuella hoidettaviksi. 18. Muu luonnon monimuotoisuuskohde Kotirannan entinen pelto on maisemallisesti hyvin kaunis. Osa alueesta on rehevöitynyt ja heinien vallassa. Varsinkin itä- ja pohjoisosa niitystä kuitenkin kukkii upeana metsäkurjenpolvi-, mesiangervo- ja ojakellukkamerenä. Pensoittumista ei vielä ole ehtinyt juurikaan tapahtua. Siellä täällä on hienoja kivisiä puu- ja pensassaarekkeita. Laiduntamalla kohteesta saisi upean! Vieressä on myös vanha rehevöitynyt pihapiiri, jonka lähistöltä löytyi huomionarvoista perinnebiotooppikasvia nurmitatarta. Paikka on syrjässä tieltä, mutta vesillä kulkeville näkyvällä paikalla. Hoito: Laidunnus sopisi kohteelle hyvin! Vaihtoehtoisesti niittokin käy. Pusikoita pitäisi poistaa varsinkin rannasta, jotta niitty näkyisi vesillä kulkeville. Erityisympäristötukia ei pääsääntöisesti myönnetä entisten peltojen niittämiseen. Tuen saaminen on kuitenkin mahdollista, jos peltokäytöstä on kulunut pitkä aika (maankäyttölaji muuttunut), jos kasvilajisto on alkanut muuttua niittymäiseksi, ja/ tai kohde on maisemallisesti keskeinen. 19. Metsän ja pellon reunavyöhyke sekä peltotie pientareineen Muittarinkosken länsirannalla on komeita vanhoja koivuja ja pihlajaa kasvava rinnemetsikkö. Metsän ja pellon välillä on niittymäistä vyöhykettä, jolla kasvaa hyviä niittykasvilajeja. Pohjoisemmalla osalla maapohja on kuivempaa ja lajisto Keski-Suomen ympäristökeskuksen monistesarja 61

25 kin on merkittävämpää. Lajistoa: metsäkurjenpolvi, nurmilauha, maitohorsma, niittynätkelmä, päivänkakkara, nurmikohokki sekä uhanalaisluokituksessa silmälläpidettäväksi taantuneeksi luokiteltu musta-apila. Eteläisempi osa on rehevämpää, ja niittyvyöhyke on kapea. Mm. koiranputki, puna-ailakki ja metsäkurjenpolvi kuitenkin kukkivat komeasti ja ovat hyönteisille hyviä mesikasveja. Myös peltotien pientareilla on niittykasvillisuutta, vaikka osin pientareet ovatkin pensoittuneet. Hoito: Niittymäisiä osia ja peltotien pientareita tulisi niittää ja niittotähde korjata pois, jotta harvinaistuneet niittylajit, mm. uhanalainen musta-apila menestyisivät paremmin. Niitto tulee suorittaa vasta syksyllä musta-apilan siemennyksen jälkeen. Kohde sopii erityistuella hoidettavaksi. 20. Uhanalaisesiintymä Muittarinkosken yläpuolella pienessä saaressa kasvaa alueellisesti uhanalaista jokileinikkiä. Hoito: Saari ja ympäröivät rannat tulee antaa olla luonnontilassa. Itäpuolen pellolle on suojavyöhykkeiden yleissuunnitelmassa merkitty suojavyöhyke erittäin tarpeelliseksi. 21. Pellon ja metsän reunavyöhyke Kohteella on mukavan mutkittelevat ja monipuolisen näköiset reunavyöhykkeet, sekä kaksi kaunista vanhaa latoa. Pellon ja metsän reunassa on melko paljon niittyvyöhykettä ja matalaa pensaikkoa (harmaaleppä, pihlaja). Taustalla on komeita suuria kuusia sekä koivua ja haapaa. Kenttäkerros on melko rehevää. Kukkivia mesikasveja on paljon: maitohorsma, metsäkurjenpolvi ja koiranputki. Hoito: pensaikkoa saisi raivata pois, ja tilalle kehittää niittykasvillisuutta. Lounaispuolella puustoakin voisi joissain kohdin poistaa ja tehdä reunavyöhykkeeseen niittymäisiä kohtia. Niittymäistä reunaa hoidetaan niittämällä ja korjaamalla niittojäte pois. Reunavyöhyke sopii erityistukikohteeksi Metsäsaareke, reunavyöhykkeitä ja peltotie pientareineen Maisemallisesti keskeinen metsäsaareke kahden tien risteyksessä. Metsäsaareketta on jo raivattukin, mikä on hyvä maiseman näkyvyyden kannalta. Puuston valtalaji on koivu, myös mäntyä ja haapaa löytyy. Pensaskerros on melko avoin. Saareke on mahdollisesti ollut metsälaitumena aiemmin. Pensaskerroksesta löytyy katajaa ja kenttäkerroksessa on mustikan lisäksi paljon ruohokasveja: metsälauha, metsäkastikka, lillukka. Etelälaidassa kasvaa melko harvinaista kangaskortetta. Etelä- ja länsilaitoihin saisi kehittymään hyvää niittykasvillisuutta, jos pusikoita vielä raivattaisiin ja niitettäisiin niitä kohtia, joilla niittäminen onnistuu. Kivisyys ja paahteelle altis ilmansuunta suosivat niittykasveja ja perhosia. Osittain saarekkeen laitaa reunustava peltotie pientareineen on hiekkapohjaisena ja aurinkoisena hyvä elinympäristö niittykasveille ja hyönteisille. Niittämällä kasvilajisto vielä monipuolistuisi. Nytkin lajeja löytyy paljon: mm. siankärsämö, hiirenvirna, niittynätkelmä, päivänkakkara, ahopukinjuuri, maitohorsma sekä huomionarvoinen aholeinikki. Muittarintien itäpuolen metsänlaidassa on mukavan leveä niittyvyöhyke. Sitä ja ladon ympäristöä kannattaisi hoitaa niin ikään niittämällä, jotta kasvilajisto monipuolistuisi. Hoito: reunavyöhykkeiden ja tienpiennarten niittoa ja raivausta. Saareke sopisi hyvin laidunnukseenkin. Kohde sopii erityistuella hoidettavaksi. Keski-Suomen ympäristökeskuksen monistesarja

26 24. Pellon ja metsän reunavyöhykkeet Pääasiassa kaakkoon päin avautuvat pellon ja metsän reunavyöhykkeet, joista hoidolla saataisiin monimuotoiset ja maisemallisesti merkittävät. Niitty- ja pensasvyöhykettä on leveälti, joten edellytykset hyvälle reunavyöhykkeelle ovat olemassa. Puusto on nuorehkoa koivua, harmaaleppää ja kuusta. Pensasto on monipuolinen: harmaaleppä, tuomi, kiiltopaju ja pihlaja. Kenttäkerros on rehevä (lähinnä horsmaa ja metsäkurjenpolvea), mutta kuivempaakin niittyä löytyy, ja niittohoidolla saataisiin lajisto monipuolistumaan. Hoito: pensaikon raivausta, niittymäisten osien niitto ja niittojätteen korjaaminen pois. Näkymiä järvelle voisi vähän avata. Kohde sopii erityistuella hoidettavaksi. 25. Perinnebiotooppi Kohde on lähitienoilla ainoa edelleen laidunnuksessa oleva laajahko perinnebiotooppi. Puusto on koivua ja kuusta; melko kookasta, mutta kovin tasakokoista, eikä lahopuuta tai vanhaa puustoa ole. Rinteen yläosassa kenttäkerros on hyvin rehevöitynyttä; nokkosta, maitohorsmaa ja rönsyleinikkiä, mutta alaosa ja reunaosat ovat edustavaa hienoa metsälaidunta. Runsaina kasvavat mm. metsälauha, nurmilauha, metsäkurjenpolvi, ahomansikka, nurmitädyke, ketunleipä ja kangasmaitikka. Lehtomaisuutta ilmentäviä lajeja ovat mm. sudenmarja ja kevätlinnunherne. Huomionarvoinen aholeinikki löytyi myös. Hoito: laidunnus. Yläosan rehevyys johtuu ilmeisesti lisäruokinnasta, jota ei pitäisi perinnebiotoopille antaa. Laitumella ollessaan karjan pitäisi tulla toimeen laitumen tuotolla, eikä laidunta pitäisi käyttää esim. pelkästään jaloittelulaitumena. Puustoa hoidettaessa vältetään voimakasta ja tasavälein tehtyä harvennusta ja jätetään pystyyn eri ikäisiä ja erilajisia puuyksilöitä. Erityisesti kookkaita lehtipuita ja katajia suositaan. Kohteelle kannattaa hakea erityistukea. Kuva 15. Vanhoilla pihapiireillä on usein sekä rakennushistoriallisia, maisemallisia, että luontoarvoja. Pihapiirejä on perinteisesti niitetty tai laidunnettu, joten vanhoilta pihoilta löytyy usein perinnebiotooppien kasvilajistoa. Kuvassa Ähtävän autiotilan kaunis aittarakennus Keski-Suomen ympäristökeskuksen monistesarja 61

27 Kohteet (kuvat 10 11) 26. Muu luonnon monimuotoisuuskohde Kaksi vanhaa hirsistä talousrakennusta niittymäisine ympäristöineen sijaitsevat tien molemmin puolin. Vanhat hirsirakennukset ovat paitsi maiseman, myös luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita kohteita (jäkälät, hyönteiset). Rakennusten ympärillä on rehevöitynyttä niittyä, jolla kasvaa mm. maitohorsmaa, mesiangervoa, metsäkurjenpolvea ja huopaohdaketta. Kohteesta saisi niittohoidolla kauniin ja hyönteisillekin tärkeän elinympäristön. Hoito: pensaiden raivausta, niitto kahdesti kesässä ja niittojätteen korjaaminen pois. Kohde sopii erityistuella hoidettavaksi. 27. Muu luonnon monimuotoisuuskohde Maisemallisesti upea niitty/ entinen pelto, joka sijaitsee järvelle näkyvällä rinteellä. Rinteen paahteinen yläosa avautuu lounaaseen päin, joten siellä on hyvät edellytykset merkittävälle ketolajistolle. Heinäisen niityn valtalaji on nurmilauha. Paljon on myös niittynätkelmää, harakankelloa, siankärsämöä ja niittyhumalaa. Kuivilla kohdilla, erityisesti rinteen yläosassa on paljon ahomansikkaa ja uhanalaista musta-apilaakin jonkin verran. Rinteen alaosassa on rehevöitynyttä ja yksipuolisempaa kasvillisuutta, mm. juolavehnää. Rantojensuojeluohjelman rajaus ulottuu niitylle. Hoito: Laidunnus tai niittohoito sopisivat hyvin. Niitto tulee suorittaa syksyllä niittykasvien siemennyksen jälkeen ja niittojäte tulee korjata pois. Entisten peltojen niittohoitoon on mahdollista saada erityisympäristötukea, jos kohde on ollut pitkään pois viljelykäytöstä ja/ tai lajisto on arvokasta ja maisema merkittävä, kuten tällä kohteella. 28. Pellon ja metsän reunavyöhykkeet (ja heinäniitty) Tälläkin kohteella on maisemallisesti hyvin kaunis, järven rantaan viettävä entinen pelto. Heinän seassa kasvaa melko runsaasti kukkivia niittykasveja, kuten hiirenvirnaa, aitovirnaa, päivänkakkaraa, niittyhumalaa, harakankelloa ja siankärsämöä. Rantojensuojeluohjelman rajaus ulottuu pellolle. Metsän reuna on kuivaa ja avautuu lounaaseen päin. Reunavyöhykkeen kasvillisuus onkin merkittävää: mm. päivänkakkaran, ahomansikan ja harakankellon lisäksi löytyi uhanalaista musta-apilaa ja huomionarvoista aholeinikkiä. Puusto ja pensaikko on monikerroksista ja ilmeisesti aiemmasta laidunnuksesta on jäänteenä lehtipensaiden ja puuston takana katajaa. Hoito: Erityisesti hienon maiseman takia kohteen säilyminen avoimena on tärkeää. Pellon ja metsän reunan niittyvyöhyke olisi tärkeää hoitaa säännöllisesti niittämällä syksyllä niittykasvien siementämisen jälkeen ja korjata niittojäte pois. Reunan monimuotoisuutta lisätään raivaamalla pensaikkoa osittain pois, jolloin myös katajat saisivat tarvitsemaansa valoa. Suojavyöhykkeiden yleissuunnitelmassa rantaan on merkitty suojavyöhyke tarpeelliseksi. Koko peltoa kannattaisi hoitaa perinnebiotoopin tapaan niittämällä ja korjaamalla niittojäte pois. Entisten peltojen niittohoitoon voidaan myöntää erityisympäristötukea, jos kohde on ollut pitkään pois viljelystä ja/ tai siellä on arvokasta lajistoa ja maisemallista merkitystä, kuten tällä kohteella uhanalainen musta-apila. Keski-Suomen ympäristökeskuksen monistesarja

28 29. Vesiuoma pientareineen Vartejärveen laskevan Heinäpuron kaltaiset luonnontilaiset purot ovat arvokkaita elinympäristöjä monille eliöille. Puro kulkee monin paikoin piilossa kivien välissä. Virtaavasta vedestä riippuvaisten eliöiden lisäksi puro tarjoaa elinympäristöjä kosteasta pienilmastosta hyötyville lajeille, kuten monille sammalille, sienille ja kääville. Puroa reunustavasta metsiköstä löytyy myös lahopuuta, joka on niin ikään tärkeää erityisesti hyönteisille ja kääville. Tehokkaan metsänhoidon takia monet lahopuusta riippuvaiset eliölajit ovat nykyään uhanalaisia. Hoito: annetaan olla luonnontilassa. Purojen reunoille pitäisi jättää riittävän leveät luonnontilaiset reunavyöhykkeet, jotta kostea pienilmasto säilyisi. 30. Perinnebiotooppi Entisellä metsälaitumella on valoisa, harvahko ja melko kookas koivuvaltainen puusto, sekä kuusta, mäntyä ja haapaa. Pensaskerrosta ei ole juurikaan, mutta pientä katajaa löytyy. Kenttäkerros on melko ruohoista. Mustikan lisäksi löytyy mm. lillukkaa, metsäkurjenpolvea, nuokkuhelmikkää, nurmirölliä ja kultapiiskua, sekä vähäisessä määrin niittykasveja kuten ahomansikkaa, särmäkuismaa ja ahoorvokkia. Aluetta ei enää laidunneta, mutta metsälaitumen piirteet ovat vielä selvästi nähtävissä puustossa ja aluskasvillisuudessa. Varsinkin aurinkoisilla ja kuivilla etelään ja länteen aukeavilla metsänreunoilla on mm. hiirenvirnan, harakankellon ja puna-ailakin lisäksi kuivienkin niittyjen lajeja ahomansikkaa ja ahopukinjuurta. Metsälaidun rajautuu tiehen, joten sen hoitaminen olisi maisemallisesti tärkeää. Kuva 10. Kohteiden elinympäristötyypit Keski-Suomen ympäristökeskuksen monistesarja 61

29 Hoito: Laidunnus säilyttäisi alueen puustorakenteen, lajiston ja kauniin maiseman. Tien reunasta voisi raivata vähän puustoa, jotta metsälaidun näkyisi paremmin tielle. Kohteen hoitoon kannattaa hakea erityisympäristötukea. 31. Muu luonnon monimuotoisuuskohde Lehtolan kauniin vanhan koulun pihaniitty on kukkivaa aurinkoista rinnettä, ja siitä saisi hoitamalla arvokkaan perinnebiotoopin. Etupihalla on tallattua matalakasvuista nurmikenttää ja osittain paljasta hiekkakenttää, joka on monille hyönteislajeille tärkeää elinympäristöä. Huomionarvoista nurmitatarta kasvaa runsaimmin etupihan tallatulla nurmella, mutta myös takapihan niityllä. Kuivilla kohdilla kasvaa paljon ahomansikkaa, kissankelloa ja siankärsämöä. Suurin osa niitystä on kuitenkin rehevöitynyttä, voikukan, koiranputken, paimenmataran, maitohorsman, juolavehnän ja osin jopa lupiinin vallassa. Puustona on komea iso vaahtera, koivuja ja mäntyjä. kenttäkerroksessa kasvaa katajaa. Hoidon avulla niitystä saisi lajistollisesti arvokkaan ja maisemallisesti upean paikan. Hoito: Nuoria mäntyjä ja koivuja kannattaisi poistaa. Niitty kaipaisi ehdottomasti niittoa, reheviltä osilta aluksi kaksikin kertaa vuodessa. Niittotähde tulee poistaa alueelta, jotta maaperää saataisiin köyhdytettyä ja arvokas niittylajisto kukoistamaan. Kuva 11. Kohteiden hoitosuositukset. Keski-Suomen ympäristökeskuksen monistesarja

30 32. Pellon metsäsaarekkeet sekä peltotie pientareineen Metsäsaarekkeilla on niittymäistä ja kehityskelpoista reunavyöhykettä. Lähemmin tarkasteltiin Kuuselan tilan viereistä saareketta. Siitä löytyi etelään ja länteen aukeavilta paahteisilta reunoilta hyvää niittykasvillisuutta. Huomionarvoista peurankelloa oli melko runsaasti, samoin mm. kissankelloa, hiirenvirnaa, ahomansikkaa ja ahopukinjuurta. Tien vierestä löytyi toinen huomionarvoinen laji, aholeinikki. Aurinkoisen peltotien pientareet kukkivat kauniisti. Valtalajeja ovat mesiangervo ja nurmilauha. Hoito: Metsäsaarekkeista kannattaisi raivata pensaita pois, ja niittää niittymäisiä reunaosia. Niittojäte tulee korjata pois. Huomiota kannattaa kiinnittää erityisesti aurinkoisiin ilmansuuntiin aukeaviin reunoihin, koska ne ovat ketokasvillisuuden ja hyönteislajiston kannalta parhaita. Myös peltotien piennarten kasvilajisto monipuolistuisi entisestään niittohoidolla. Jättiukonputki tulisi hävittää, koska se syrjäyttää alkuperäistä suomalaista niittykasvilajistoa. Saarekkeet sopivat erityistukikohteiksi. 33. Uhanalaisesiintymä Marjomäen tien varressa kasvaa pitkällä matkalla melko runsaasti uhanalaista musta-apilaa molemmin puolin tietä. Myös huomionarvoista nurmitatarta löytyi pientareelta muutamia yksilöitä. Runsaimpia lajeja pientareilla ovat niittyleinikki, harakankello, huopaohdake, puna-apila ja hietakastikka. Ojasta työntyy myös pajun taimia. Ilman hoitoa musta-apila ja nurmitatar saattavat tukehtua rehevämpikasvuisten kasvilajien alle. Hoito: niitto ja niittojätteen korjaaminen pois. Niitto pitäisi suorittaa vasta mustaapilan siementämisen jälkeen syksyllä. 34. Vesiuoma pientareineen. Lehtolankoskeen laskevan Kalapuron kaltaiset pienvesistöt ovat arvokkaita ja monimuotoisia elinympäristöjä suurelle joukolle virtaavasta vedestä riippuvaisia eliöitä. Vaikka alueella on paljon vesistöä, tällaisissa pienvesistöissä elää joukko eliöitä, mm. vesihyönteisiä, sammalia ja kosteaa pienilmastoa vaativia sieniä ja kääpiä, jotka eivät välttämättä viihdy isompien vesistöjen olosuhteissa. Lahoava puuaines on edellä mainituille lajiryhmille niin ikään arvokas resurssi. Puronvarren puustona on haapaa, kuusta ja harmaaleppää, aluskasvillisuutena mm. saniaisia, metsäkastikkaa ja monia sammallajeja. Hoito: annetaan olla luonnontilassa. Purojen reunoille pitäisi jättää riittävän leveät luonnontilaiset reunavyöhykkeet, jotta kostea pienilmasto säilyisi. 35. Uhanalaisesiintymä Läskipakan komeapuustoinen, kuusivaltainen rantametsikkö, josta on tavattu uhanalaista liito-oravaa. Metsää on aiemmin laidunnettu, mutta laidunnus ei enää näy kasvillisuudessa juuri lainkaan. Alue kuuluu rantojensuojeluohjelmaan. Hoito: annetaan olla luonnontilaisena. Metsälaidunnuskin sopii. 36. Muu luonnon monimuotoisuuskohde Todennäköisesti aiemmin laidunnettu, hakamainen mäennyppylä sijaitsee Lehtolan entisen kaupan lähellä, maisemallisesti keskeisellä paikalla. Alue on puustoltaan melko avointa ja koivuvaltaista. Pensaskerroksesta löytyy katajaa. Mäellä on paljon kiviä ja pellon reunassa on vanhoja kivikasoja. Aluskasvillisuus on ruohovaltaista; runsaita lajeja ovat mm. metsäkastikka, peltokorte, metsäkurjenpolvi, Keski-Suomen ympäristökeskuksen monistesarja 61