HISTORIIKKIA KYLMÄLÄN ERÄMIEHISTÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HISTORIIKKIA KYLMÄLÄN ERÄMIEHISTÄ"

Transkriptio

1 HISTORIIKKIA KYLMÄLÄN ERÄMIEHISTÄ

2 2

3 Sisällys Alkupuhe, Timo Mustonen s. 4 Metsästäjäorganisaation historiaa s. 5 Toimihenkilöt 50-vuoden aikana s. 7 Viisi Vuosikymmentä s. 11 Haastattelussa Taisto Väisänen s. 25 Metsästysseuran rakennukset s. 27 Ampumajaosto s. 28 Kenneljaosto s. 30 Tarina 2000-luvun alusta s. 31 Kuvia menneiltä vuosilta s. 33 Vuoden hirvimiehet s. 40 Teksti: Risto Näppä Suunnittelu ja ulkoasu: Heidi Pöykiö Kuvat: Heidi Pöykiö / Harri Haapasalo / Jarmo Haapasalo / Jari Karhula Painopaikka: Painomiehet / Haipeli Oy, Oulunsalo

4 Alkupuhe Olen Kylmälän Erämiehet ry.:n puheenjohtaja Timo Mustonen. Seuramme 50-vuotisjuhla on käsillä, samassa tilaisuudessa vietämme myös vuotuiset kyläläisille, seuran jäsenille ja maanvuokraajille osoitetut hirvipeijaat. Johtokunta päätti, että juhlassa tulee julkaista seuramme 50- vuotishistoriikki. Kirjasta on työstänyt ansiokkaasti Heidi Pöykiö ja Risto Näppä. Tiukalla aikataululla saatiin kuitenkin tehtyä kattava paketti metsästysseuramme ajanjaksoista, jotain jää kuitenkin aina puuttumaan mutta pyrkimys on ollut, että kaikki jotka ovat toimineet seuramme toimintaperiaatteiden mukaisesti ja hyväksi, ovat mainittu kirjasessa. Vuosikymmenet ovat vierähtäneet välillä tuulisissa olosuhteissa, välillä tyynemmässä, kuitenkin seuran tarkoituksena on korostaa yhteishenkeä ja koko kylän yhteneväisyyttä, pienen kylän voima piilee samaan suuntaan soutamisessa. Seura on pyrkinyt pienentämään metsätuhovahinkoja, verottamaan pienpetokantaa mutta tekemällä myös riistanhoitotyötä lintukannan ym. eläinten hyvinvoinnin takaamiseksi. Suuret kiitokset maanvuokraajille, kyläläisille ja metsästysseuramme jäsenille, että mahdollistatte metsästyksen ja sen jatkuvuuden! Hyviä lukuhetkiä ja makoisaa hirvikeittoa! Timo Mustonen Kylmälän Erämiehet ry. puheenjohtaja 4

5 Metsästäjäorganisaation historiaa Kylmälän Erämiesten taival on lähes tarkalleen yhtä vanha ja pitkä kuin Suomen virallisen ja lakisääteisen metsästäjäorganisaation - Metsästäjäin Keskusjärjestön ja riistanhoitopiirien sekä riistanhoitoyhdistyksien - historia. Metsästäjäin Keskusjärjestö, riistanhoitopiirit ja -yhdistykset perustettiin vuoden 1962 metsästyslailla. Sitä ennen koulutusta ja neuvontaa oli hoitanut Suomen Metsästäjäliitto. Näihin tehtäviin kuului jo silloin hirvenmetsästyksen liittyvien ampumakokeitten järjestäminen. Silloinen metsästäjäorganisaatio myönsi jo käytännössä hirven kaatoluvat. Lakiteksti vuodelta 1962 nimittäin määräsi, että varsinainen luvanmyöntäjä (lääninhallitus yksityismailla ja Metsähallitus valtion mailla) ei saanut poiketa riistanhoitopiirin lausunnosta. Kyseessä oli sinällään varsin erikoinen ja varmasti Suomen lakihistoriassa ainutlaatuinen menettely. Varsinainen luvanmyöntäjä ei voinut muuta kuin siunata riistanhoitopiirin lausunnon. Päätöksentekijä alistettiin todelliseksi kumileimasimeksi. Vuoden 1993 metsästyslain suurremontissa hirven kaatolupien myöntäminen, kuten lupahallinto yleensä, siirrettiin riistanhoitopiireille. Työt, jotka aikaisemmin oli hoidettu kahdessa eri laitoksessa (lääninhallitus ja Metsähallitus) runsaalla henkilökunnalla, jouduttiin nyt tekemään riistanhoitopiireissä kolmen toimihenkilön voimin. Ilman tietohallinnon voimakasta kehittämistä se ei olisi ollut mahdollista. Tällä hetkellä on meneillään suurin muutos sitten metsästäjäorganisaation perustamisen. Metsästäjäin Keskusjärjestö ja riistanhoitopiirit lakkautetaan ja ne muodostavat yhdessä uuden Suomen riistakeskuksen, jos eduskunta niin päättää. Muutos 5

6 tehdään viranomaistoiminnan selkeyttämiseksi. Nykyinen menettely ei täytä uusitun perustuslain vaatimuksia viranomaispäätösten osalta. Tulevaisuus näyttää kuitenkin organisaation osalta valoisalta niin kuin voisi ajatella metsästysseuratoiminnan ja metsästyksen tulevaisuutta yleensäkin. Luonnonvaraisten eläinkantojen (etenkin hirvi ja suurpedot) säätelyssä tarvitaan nykymuotoisia metsästysseuroja. Keijo Kapiainen Riistapäällikkö Oulun Riistanhoitopiiri 6

7 Toimihenkilöt 50-vuoden aikana Puheenjohtajat Veikko Kärsämä Heikki Kärsämä Jari Haapasalo Jouni Rautakoski Jari Haapasalo Timo Mustonen Sihteerit/rahastonhoitajat Saukkonen Martti / Oiva Karppinen Pertti Nisula / Oiva Karppinen Pertti Nisula / Einari Väyrynen Seppo Henrikson / Einari Väyrynen Pertti Nisula / Einari Väyrynen Leevi Mustonen / Einari Väyrynen Leevi Mustonen / Risto Näppä Risto Näppä / Kauko Tuhkanen Kari Kukkohovi / Risto Näppä Niilo Kukkohovi / Risto Näppä Risto Näppä Heidi Pöykiö Risto Näppä Johtokunnan jäsenet Martti Saukkonen, Väinö Juvani, Eino Männistö, Vihtori Piippo Martti Saukkonen, Väinö Juvani, Eino Männistö, Vilho Näppä, Martti Saukkonen, Eino Männistö, Vilho Näppä, Leo Mustonen Erkki Tillman, Leo Mustonen, Pertti Nisula, Eino Männistö, Vilho Näppä 7

8 Erkki Tillman, Leo Mustonen, Pertti Nisula, Seppo Henrikson, Erkki Tillman, Leo Mustonen, Pertti Nisula, Seppo Henrikson, Erkki Tillman, Leo Mustonen, Pertti Nisula, Niilo Kukkohovi Erkki Tillman, Leo Mustonen, Pertti Nisula, Samuli Karhula Erkki Tillman, Lauri Tuppurainen, Leevi Mustonen, Samuli Karhula Leevi Piippo, Lauri Tuppurainen, Leevi Mustonen, Samuli Karhula Risto Näppä, Lauri Tuppurainen, Leevi Mustonen, Samuli Karhula Jari Haapasalo, Risto Näppä, Lauri Tuppurainen, Samuli Karhula Kari Kukkohovi, Risto Näppä, Lauri Tuppurainen, Samuli Karhula Kari Kukkohovi, Risto Näppä, Lauri Tuppurainen, Olavi Puhakka Kari Kukkohovi, Timo Mustonen, Lauri Tuppurainen, Olavi Puhakka Esko Lehto, Timo Mustonen, Niilo Kukkohovi, Olavi Puhakka Esko Lehto, Timo Mustonen, Tapio Henrikson, Olavi Puhakka Esko Lehto, Timo Mustonen, Sami Kylmänen, Olavi Puhakka Esko Lehto, Timo Mustonen, Sami Kylmänen, Jouni Rautakoski Esko Lehto, Sami Kylmänen, Timo Mustonen, Raimo Haapasalo Veli-Pekka Porola, Ari Alakylmänen, Sami Kylmänen, Raimo Haapasalo 8

9 Veli-Pekka Porola, Ari Alakylmänen, Olavi Puhakka, Raimo Haapasalo Olavi Puhakka, Raimo Haapasalo, Jouni Porola, Hannu Pöykiö Hirviporukan johtajat Veikko Kärsämä Leevi Mustonen Olavi Korva Leevi Mustonen Timo Kärsämä 1989 Kari Kukkohovi Timo Mustonen Risto Näppä Raimo Haapasalo Risto Näppä Harri Haapasalo Risto Näppä 2004 Kari Kukkohovi 2005 Jari Haapasalo Harri Haapasalo Hannu Pöykiö Ampumajaosto Olavi Korva, Lauri Tuppurainen, Vilho Näppä Olavi Korva, Vilho Näppä, Lauri Tuppurainen, Risto Näppä Olavi Korva, Risto Näppä, Lauri Tuppurainen, Samuli Karhula, Reino Kukkohovi, Keijo Kankaala, Jarmo Lyttinen, Tapio Itkonen, Pertti Kukkonen, Pekka Kukkohovi Olavi Korva, Risto Näppä, Tapio Itkonen, 9

10 Lauri Tuppurainen, Samuli Karhula, Reino Kukkohovi, Keijo Kankaala, Jarmo Lyttinen, Pekka Haapasalo, Pertti Kukkonen, Pekka Kukkohovi, Kauko Tuhkanen, Toivo Portaankorva Risto Näppä, Tapio Itkonen, Heikki Kärsämä, Lauri Tuppurainen, Samuli Karhula, Reino Kukkohovi, Keijo Kankaala, Jarmo Lyttinen, Pekka Haapasalo, Pertti Kukkonen, Pekka Kukkohovi, Kauko Tuhkanen, Toivo Portaankorva Risto Näppä, Tapio Itkonen, Heikki Kärsämä, Lauri Tuppurainen, Samuli Karhula, Reino Kukkohovi, Keijo Kankaala, Jarmo Lyttinen, Pekka Haapasalo, Pertti Kukkonen, Pekka Kukkohovi, Kauko Tuhkanen, Toivo Portaankorva, Kari Kukkohovi, Jari Haapasalo Risto Näppä, Tapio Itkonen, Heikki Kärsämä, Lauri Tuppurainen, Samuli Karhula, Reino Kukkohovi, Keijo Kankaala, Jarmo Lyttinen, Pekka Haapasalo, Pertti Kukkonen, Pekka Kukkohovi, Kauko Tuhkanen, Toivo Portaankorva, Timo Mustonen Risto Näppä, Tapio Itkonen, Heikki Kärsämä, Lauri Tuppurainen, Samuli Karhula, Reino Kukkohovi, Jarmo Lyttinen, Pekka Haapasalo, Pertti Kukkonen, Pekka Kukkohovi, Kauko Tuhkanen, Toivo Portaankorva, Timo Mustonen Toivo Portaankorva, Risto Näppä, Heikki Kärsämä, Kauko Tuhkanen, Timo Mustonen (Esko Kankaala) Toivo Portaankorva, Risto Näppä, Kauko Tuhkanen, Timo Mustonen, Kari Kukkohovi (Esko Kankaala) Toivo Portaankorva,Risto Näppä, Kari Kukkohovi, Jarmo Lyttinen, Timo Mustonen, Esko Kankaala, Jari Kovalainen Toivo Portaankorva, Lehto Esko, Jarmo Lyttinen, Timo Mustonen, Esko Kankaala Toivo Portaankorva, Esko Lehto, Jarmo Lyttinen, Timo Mustonen, Esko Kankaala Toivo Portaankorva, Esko Lehto, Jarmo Lyttinen, Timo Mustonen, Esko Kankaala, Risto Näppä 10

11 Jouni Rautakoski, Timo Mustonen, Esko Lehto, Tapio Kukkohovi Jouni Rautakoski, Timo Mustonen, Esko Lehto, Tapio Kukkohovi, Sami Kylmänen 2008 Jouni Rautakoski, Timo Mustonen, Esko Lehto Kenneljaosto 2008 Heidi Pöykiö, Hannu Pöykiö, Jarmo Haapasalo, Raimo Haapasalo, Sami Kylmänen, Jari Karhula KYLMÄLÄN ERÄMIEHET ry Viisi - Vuosikymmentä Kylmälänkylään päätettiin perustaa metsästysseura 1960-luvulla, tarkemmin paikkana oli kylällä sijaitseva Tapanilan koulu. Puuhamiehinä perustavassa kokouksessa oli Vihtori Piippo, Väinö Juvani, Veikko Kärsämä, Simo Kärsämä, Eino Männistö, Eino Kukkonen, Viljo Galla, Taisto Väisänen ja Martti Saukkonen. Veikko Kärsämä hirvimetsällä. 11

12 Lisäksi tilaisuuteen oli kutsuttu Erik Nyholm, hän edusti Suomen Metsästäjäliittoa Pohjois-Pohjanmaan piiristä. Kokousväki oli yksimielinen perustaessaan metsästysseuraa Muhoksen Kylmälänkylään, yhdistyksen nimeksi tuli Kylmälän Erämiehet ry. Kyseisessä kokouksessa valittiin seuralle johtokunta joka velvoitettiin hoitamaan tarvittavat toimenpiteet yhdistyksen perustamisen ja rekisteröinnin eteenpäin viemiseksi. Vielä samana päivänä pidetyssä johtokunnan kokouksessa valittiin henkilöt, jotka hoitivat metsästysmaiden vuokraukset perustetulle seuralle. Maat vuokrattiin ilman korvausta kuitenkin siten, että maanvuokraajalle annettiin ilmainen jäsenkortti v Seurassa oli maksavia jäseniä 26 kpl, eli ne henkilöt jotka tilasivat Metsästäjälehden. Pinta-ala oli viikon sisällä perustamisesta jo 7515 ha, joten todettakoon, että vuokraajat olivat toimineet ripeästi. Seuran aluetta päätettiin vuokrata myös kenneltoimintaan, koska metsästyksen ja koirien kehittäminen tulee kulkea käsi kädessä. Kokouksessa päätettiin myydä viisikymmentä vuorokausikorttia metsästyskaudelle 1960, kortista perittiin 300 mk henkilöltä ja 200 mk koiralta. Seuran jäsenkortti voitiin antaa Kylmälänkylässä vakituisesti asuvalle tai Kylmälän Erämiehet ry:lle vuokrattujen metsästysmaiden omistajille. Syksyllä pidetyssä johtokunnan kokouksessa tehtiin päätös siitä, että Kylmälän Erämiehet ry ja Alakylän metsästysseuran maat yhdistettiin hirvenmetsästyksen ajaksi, siten että kaato voidaan suorittaa toisenkin asianosaisen alueella. Samalla päätettiin hankia kartta seuran metsästysalueista. Vuosikokous Tapanilassa teki tiettäväksi että ulkopuolisia jäseniä ei oteta yhdistykseen, mutta vuorokausikortteja voidaan myydä riistakannan mukaan, joka päätetään kesäkokouksessa. Nuorisoseuran talossa huhtikuussa 1961 päätettiin hakea kuuden hirven kaatoluvat. (luvat henkilök.) Hirvikoeammunnat järjestettiin Hanhinevan soramontulla klo 16:00. 12

13 hirvikokeensäännöt: Ammunta suoritetaan radalla, jossa ampumaetäisyys on 100 m ja kuviona seisova kotimainen tai kansainvälinen hirvikuvio. Kokeessa käytettävä metsästyslain määräämiä hirven metsästykseen tarkoitettuja patruunoita ja asetta. Vaihtoehtoisesti kuitenkin voidaan käyttää saman painoista täysvaippaluotia kustannusten alentamiseksi. Kokeessa ammutaan vapaalta kädeltä pystyasennosta 6 laukausta kahtena kolmen laukauksen sarjana, joita kumpaakin varten on 20 sekuntia laskettuna ensimmäisestä laukauksesta. Suoritusvaatimuksena on vähintään 18 pistettä. Jos ammunta-aika ylitetään tai joku laukauksista ei ole osunut numerokuvioihin, hylätään tulos. Osumat näytetään vasta kaikkien 6 laukauksen jälkeen. Suoritusmaksu on kultakin yritykseltä 100 mk. Lokakuussa päätettiin myöntää nimismiehelle, riistapäällikölle ja aluevalvojalle metsästyskortti vuodeksi kerrallaan. Maaliskuussa 1962 keskusteltiin hirvikoeammunnoista ja päätettiin hakea sisäasiainministeriöltä ampumalupa ja tehdä sääntöihin muutos joka kuuluu kehittää jäsenistönsä keskuudessa metsästysaseiden oikeaa käyttöä. Riistapoliisille annettiin myös lupa valvoa koirakuria seuran alueella. Vuonna 1962 Suomeen saatiin vuosia valmisteltu uusi metsästyslaki. Tässä laissa saatettiin voimaan uusi metsästäjäin kattojärjestö eli Metsästäjäin keskusjärjestö. Toiminnan kohokohta oli ns. hirvipeijaiset, jotka pidettiin pyhäinpäivänä marraskuussa. Yleisö menestys oli taattu ja palvihirvi oli maukasta, olihan asiantuntijana palvimestari Niilo Jurvakainen. Seuran varoilla lunastetun hirven kaatoi Taisto Kankaala. Vuosikokouksessa 1963 todettiin riistakantojen olevan metsäkanalintujen osalta runsas, jänisten kohdalta hyvä samoin kuin hirvien osalta, kettukanta todettiin heikoksi. Samassa kokouksessa päätettiin lopettaa jäsenmaksun perintä. 13

14 Hallitusta evästettiin myös siitä että koirakuriin kiinnitettäisiin suurempaa huomiota. Elokuussa 1963 päätettiin erota Suomen metsästäjäliiton Pohjois-Pohjanmaan piiristä. Vuorokausilupia myydään vain henkilöille a) 3 mk ja korttien määrä pudotettiin 25 kpl, koirien luvat lopetettiin. Samoin tehtiin esitys sääntöjen muuttamisesta ampumaradan ja ampumatoiminnan osalta. Riistanhoitoyhdistyksen vuosikokouksen lähestyessä oli Lanton Erämiehet ry.:n johtokunta oli pitänyt kokouksen ja oli tehnyt ehdotuksen Muhoksen kunnan yleisen riistanhoitoyhdistyksen kokoonpanosta, josta pöytäkirjanote mukana. Ehdotus oli lähetetty Muhoksen Eränkävijät ry:lle, Holapan Riistamiehet ry:lle, Kylmälän Erämiehet ry:lle, Laitasaaren Erätoverit ry:lle ja Sanginjoen Metsästysseura ry:lle tavattu luvatonta metsästystä suorittava Oululainen auto Kalettomankankaalta 20.10, metsällä olijat velvoitettiin suorittamaan lain määräämä 50 mk rikkomuksesta vuosikokous päätti maksaa seuran puolesta ketuista 5 mk tapporahaa valtion myöntämän korvauksen lisäksi kokouksessa päätettiin hankkia seuralle savikiekkoheitin. Valittiin ampumajaosto johon kuuluivat E. Kankaala, P. Nisula ja M. Saukkonen. Hanhinevan soramontulle raivattiin ja rakennettiin ampumakoju lähinnä hirvirataa ajatellen. Tämä tapahtui vasta harjoitusmielessä sillä radalle ei oltu vielä saatu ministeriöstä lupaa päätettiin myydä vuorokausilupia 60 kpl ja joista 15 olisi koirille, metsästys tapahtuisi seuranjäsenen matkassa. Samassa kokouksessa perustettiin myös ensimmäinen rauhoitusalue seuran alueelle pienriistan osalta, alueen pinta-ala oli n. 600 hehtaaria. Aluetta vaihdeltiin myöhempinä vuosina eri paikkoihin todettiin riistakannat jäniksen ja metson osalta olevan huolestuttavan pienet ja kettujen osalta kohtuuttoman suuret. 14

15 Päätettiin että tulevassa syyskokouksessa pyritään selvittämään seuran jäsenmäärä ja jokaista jäsentä kehotettiin hankkimaan voimassa oleva seuran jäsenkortti tämän selvittämiseksi. Syksyllä todettiin, että jokainen seuran metsästävä jäsen on velvollinen lunastamaan seuran jäsenkortti 2 mk:lla. Ketuista maksetaan seuran puolesta 10 mk tapporahaa valtion maksaman 20 mk lisäksi. Vieraskortteja kyseisenä vuonna ei myyty. Pidettiin yhdet savikiekkoammunnat, sekä osallistuttiin Ahmaksella haasteammuntoihin sijoittuen siellä joukkueena toiseksi. Syyskokouksessa Päätettiin myös että ensimmäisenä ammutun hirvenlihat palvautetaan Niilo Jurvakaisella ja niistä pidetään peijaat kyläläisille oli Muhoksen rhy asettanut harkittavaksi tulevan syksyn metsästyksen tavat, josta päätettiin ettei koko alueen yhteislupaan mennä vaan otetaan Holapan riistamiehet ry mukaan yhteiseen metsästysalueeseen Lanton Erämiesten lisäksi. Jäniskannat edelleen heikot joten jäniksen pyynti vain välisen ajan. Seuraavana vuonna myös ruton takia rajoituksia pyyntiaikoihin siten, että aloitus vasta lokakuun puolivälin jälkeen päätettiin aloittaa riistapeltojen teko joista järjestettiin talkoita. Päätettiin hommata seuralle jäsentunnus reppumerkiksi joka kuvaa valkeaa ukkoteertä istumassa mustalla oksalla punaista taustaa vasten valkea muistuttaa metsästäjiä siitä, ettei koskaan kävisi niin, että alue tyhjenisi riistasta. Merkkejä tilattiin alkuun 50 kpl:tta heikkojen riistakantojen vuoksi otettiin käyttöön metsästyksessä saalis kiintiöt, jolloin metsästys kiintiöt olivat ruokakuntaa kohti. 70- luvun alkupuolella heikot hirvikannat jolloin ei hirvenkaatolupia myönnetty. Jäsenmäärä 41 henkilöä päätettiin aloittaa neuvottelut yhteisen vesilinnustus alueen saamiseksi Tyrnävän ja Pelson ja Kylmälän metsästysseurojen 15

16 kanssa, josta myös sopimus yhteisestä vesilinnustusalueesta syksyllä Johtokunnan tietoon tullut useita tapauksia siitä, että metsästyskuria ja kesäkokouksessa päätettyjä rauhoitusaikoja ei oltu noudatettu korotettiin jäsenmaksu 2mk:sta 5 mk:n. Leppi- ja Muhosjoessa tavattu vieraan paikkakunnan kalastajia käymässä kalastamassa luvattomasti ja koska kalastuskuntaa ei ollut päätti vuosikokous ryhtyä seuran alueella valvomaan luvatonta kalastusta alueillaan. Todettiin että yhdistyksen jäsenet Olavi Korva, Lauri Tuppurainen ja Vilho Näppä olivat omilla kustannuksillaanja työllään rakentaneet savikiekkoradan tarpeellisineen laitteineen ja rakennuksineen O. Korvan omistamalle maalle. He lupasivat että seuranjäsenet saavat käydä siellä harjoittelemassa rakentajien valvonnassa ja opastuksella. Sovittiin myös että ensimmäiset haulikkokilpailut pidettäväksi 16.6 klo Ampumarata toiminta oli vilkasta ja ratalla järjestettiin harjoitusammuntoja sekä haulikkokilpailuja naapuriseurojen kesken sekä metsästäjäliiton sm-katsastuksia aina 90 luvun puoliväliin saakka, jonka jälkeen toiminta ollut hiljaisenpaa. Rauhoituksen jälkeen oltiin taas saamassa yksi hirvenkaatolupa yhteisesti Lanton erämiesten kanssa. Hirven puolikkaasta sovittiin myös pidettäväksi hirvipeijaat kyläläisille ja maanvuokraajille. Kokonaislupamäärä oli Muhoksella 4 hirveä. Lauri Tuppurainen osallistui SM-kilpailuihin haulikossa. Osa jäsenistä maksoi henkilökohtaisen jäsenmaksun Suomen Metsästäjäliiittoon, että saivat osallistua piirin kilpailuihin nostettiin seuran jäsenmaksu 10 mk. Käsiteltiin Sml:n jäsenmaksu asiaa ja todettiin että jokainen saa omilla kustannuksillaan maksaa ed.mainitun maksun, maksu suoritettiin jäsenmaksun yhteydessä. Muhoksen rhy:n hirviradan käyttöä ja koeammuntoja varten seuran puolesta nimettiin ammunnan valvojat. Päätettiin muuttaa seuran 16

17 sääntöjä siltä osin, että vuosikokous pidettäisiin tästä eteenpäin aina tammikuun aikana. Syksylle saatiin seuralle oma hirven pyyntilupa Yhdistyksen johtokunnassa siirryttiin erovuoroisuus periaatteeseen mutta tämäkin vaati seuran sääntöjen muutoksen. Perustettiin Muhoksen Riistanhoitoyhdistyksen alueelle metsästysseurojen kesken hirvenpyyntiin yhteislupa-alue, johon päätettiin ruveta sillä edellytyksellä että pyynti tapahtuu seuran hallussa olevilla omilla metsästysvuokramailla alkaen seuran yleinen kokous käsitellyt uudet jäsenanomukset, joita vuosikokous 1976 käsitteli ja teki selväksi että jäsenyyttä haettava aina kirjallisesti yhdistykseltä anottiin lääninhallitukselta lupaa haulikkoradan rakentamiseen ja ylläpitämiseen yhdistyksen alueella savikiekkoammuntaa varten Seuran periaatteen mukaan kun muuttaa kylältä pois tai metsästysvuokrasopimus lakkaa niin tällöin lakkaa myös seuran jäsenyys, tämän sai myös seuransihteeri kokea kun muutti pois kylältä joten hänen jäsenyytensä seuraan lakkasi Keskusteltiin jälleen koirakurista. Riistanhoitoyhdistyksestä muistutettiin hirvien talviruokintakampanjasta. Jäsenmäärä 75 henkilöä Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja vaihtui ja A. Murtoniemi jäi pois ja tilalle tuli A. Kaiponen jäniksen osalta saaliskiintiöistä luovuttiin kun todettiin jäniskantojen vahvistuneen ja myös jäniksen pyytäjien määrä oli kutistunut muutamaan jäniksen metsästäjään seuran jäsenmaksu 20 mk. 17

18 Oulun riistamiehet ry:n lahjoitti pokaalin joka luovutettiin parhaasta riistanhoitotyöstä, palkinto päätettiin antaa vuodeksi kerrallaan ja palkinnon saa kolmesta kiinnityksestä omakseen, v sen sai haltuun Samuli Karhula. Pelson ampujat ry oli tehnyt esityksen että pantaisiin hirven metsästysalueet yhteen ja pyydettäisiin hirvet yhteisesti. Tähän esitykseen otettiin kielteinen kanta ja sovittiin että kukin pyytää omilta alueiltaan. Keskusteltiin erilaisten tapausten varalta kaadetun hirvensarvien osalta ja tehtiin päätös, että ne kuuluvat aina ampujalle paitsi silloin kun ammutaan sarvipää vasoja pyydettäessä tai muutoin toimitaan vastoin annettuja ohjeita. Tällöin sarvet arvotaan eikä ampuja pääse osallistumaan arvontaan. Vuoden lopussa oli aktiivisesti ampumarata toiminnassa mukana ollut Olavi Korva poistunut joukostamme sairauden saattamana Seuran uudeksi puheenjohtajaksi valittiin seuran perustamisesta saakka puheenjohtajana olleen Veikko Kärsämän tilalle Heikki Kärsämä Tehtiin päätös siitä että, mikäli maanomistaja vuokraa metsästysoikeuden yksityiselle henkilölle, on tämä mahdollista ottaa seuraan, mutta vain hän ja silloin maanomistajalla oikeus jäsenyyteen lakkaa eikä tämän sopimuksen mukana tule muita. Muhoksen riistanhoitoyhdistykseltä saatiin vanha hirviradan laitteisto joka päätettiin laittaa haulikkoradan yhteyteen ja hankkia lupa sen rakentamiseen. Hirvi lupamäärä samoin kuin metsästäjä määräkin kasvanut isoksi, joten päätettiin kokeilla pyyntiä kahtena eri porukkana. Porukka jaot tehtiin kokouksessa Samuli Karhulalle luovutettiin katkolla ollut riistanhoidon pokaali jonka hän oli saanut haltuunsa kahtena edellisvuonna. Tehtiin päätös hirvitallin rakentamisesta päätettiin vuokrata siihen maa Muhoksen kunnalta Tapanilasta, joka on myös nykyisen hirvitallin paikka. Saatiin lääninhallituksen päätös hirviradan rakentamiseksi ja rakentaminen voitiin aloittaa. 18

19 Metsäkanalintu kannat todettiin heikoksi ja tämän takia kanalinnut rauhoitettiin kokonaan tältä syksyltä päätettiin ostaa Samuli Karhulalta kunnalta vuokratulla alueella oleva autotalli lihavarastosi hirvenlihoille. Käytiin keskustelua kuulumisesta kahteen eri hirviporukkaan ja tultiin siihen tulokseen, että jokaiselle pitäisi riittää kun kuuluu yhteen porukkaan asiasta päättää kuitenkin hirviporukka. Porukan päätös oli ettei pidetä sopiva kuulumista useampaan hirviporukkaan. Tehtiin päätös että ruvetaan jakamaan maanomistajille määrävuosittain hirvenlihaa eikä vain aina niille joiden maalle hirvi kaatuu Päätettiin tilata vanhan kuvion mukaisia reppumerkkejä keltaisella pohjalla. Jokainen seuranjäsen olisi velvollinen ostamaan merkin tunnukseksi kuulumisesta seuraan. Päätettiin hankkia vesiliittymä hirvitallille hirvenlihojen pesun helpottamiseksi seuran jäsenmaksu nostettiin 30 mk. Seuran metsästys pintaala oli suurimmillaan mitä se on ollut, eli ha päätettiin että myös maanomistajien lapset ja lapsenlapset voidaan ottaa seuran jäseneksi, siltä osin kun ovat tehneet seuralle metsästysvuokrasopimuksen. Jäsenmaksu nostettin 40 mk. Seuran sääntöjä muutettiin nimenkirjoittajien osalta siten, että myös sihteerillä on nimenkirjoitus oikeus puheenjohtajan ollessa estyneenä. Seuran puheenjohtajaksi valittiin Jari Haapasalo. Myös koirilla pyyntiä alettiin harrastaa hirvenpyynnissä ja sovittiin että koirilla on mahdollista käydä metsällä viikolla, muttei viikonloppuna porukan yhteisinä pyyntipäivinä Tilattiin seuralle viiri Tunnustuote oy:ltä jota voidaan luovuttaa ansioituneille seuran jäsenille tai muuten seuratoiminnassa ansioituneille henkilöille. Päätettiin ostaa kunnalta vuokralla oleva alue hirvitallin paikaksi. Tontille saatiin 19

20 Oulujoki oy:n entinen varastorakennuksen elementit, josta pystytettiin tilat hirviporukan käyttöön pidettiin seuran 30 v. juhlat hirvipeijaitten yhteydessä, tilaisuudessa luovutettiin seuran viiri elossa oleville seuran perustajajäsenille (Esko Kankaala,Veikko Kärsämä,Eino Männistö ja Taisto Väisänen). Jäsenmäärä 78 henkilöä jäsenmaksu nostettiin 50 mk ja samalla jäsenmaksu ruvetaan suorittamaan suoraan seuralle avattavalle tilille jolloin tosite käy jäsenkortista. Maksamatta jättäminen katsotaan seurasta eroamiseksi ja hänen on myöhemmin anottava seuranjäsenyyttä tai maksettava rästiin jääneet jäsenmaksut niiltä vuosilta joilta niitä ei ole maksettu. Tehtiin päätös lopettaa ylimääräisten hirvien ampumisesta eri yhteisöille niiden suureksi kasvaneen määrän takia. Metsästäjäliiton koulutuspäällikkö T. Halla mukana hirvimetsällä Halla piti koulutusluennon Saarelan koululla 1.10 tiistai-iltana Sovittiin että uudet hirviporukkaan uudet tulijat maksavat ns. kynnysrahan 1000 mk jonka toiset olivat jo sijoittaneet hirvitiloihin ja tarpeisiin. Uusiksi jäseniksi katsottiin henkilöt jotka eivät aikaisemmin olleet hirviporukassa ja tulevat täydellä lihaosuudella mukaan. Maksun voi suorittaa myös kahtena eränä peräkkäisinä syksyinä. ( kynnysraha nykyisin 200 ). Hirviporukan jäsenet myös velvoitettiin käymään ampumassa harjoitusammunnoissa tai suorittamassa hirvimerkki tulevalle syksylle. Tätä velvoitetta käytetään edelleenkin. Sovittiin rajan oikaisuista Rimpisuon Riistamiesten ja Kylmälän Erämiesten rajojen välillä niiltä osin kun yhdistysten rajat ovat vastakkain Laadittiin hirviporukalle omat toimintasäännöt jotka vahvistetaan vuosittain seuran yleisessä kokouksessa. Valittiin seuran ensimmäiseksi kunniapuheenjohtajaksi seuran pitkäaikainen puheenjohtaja Veikko Kärsämä, josta hänelle 20

21 kunniakirja sekä metsästyksen seitsemän vuosikymmentä. Veikko oli täyttänyt keväällä 70-vuotta ja on ollut seuran puheenjohtajana perustamisesta lähtien vuoteen 84 yhteensä 23 vuotta. Seura Järjesti Erätuli-tapahtuman syksyllä hirvitallilla seuran jäsenmaksu 60 mk. Päätettiin osallistua Kylmälänkylän metsäautotien raivauksiin hoitokunnan ehdottamalla tavalla. Rokuan metsäautotien osalta samoin kuin Hyrkkäänkankaantien varsilta myös raivattu tienpientareita. Päätettiin osallistu Kantojärvelle toteutettavan ja sinne rakennettavan venelaiturin rakennuskustannuksiin 1000 mk:lla, samoin kuin osallistuttiin myös tietä varten järjestettyihin kunnostustalkoisiin. 18 seuranjäsentä vaatinut V. Männistön jäsenyyden selvittämistä seuran jäsenyyden suhteen, Männistö tehnyt vuokrasopimuksen seuralle maista, joihin hänellä ei ole ollut enää hallintaoikeutta vaan maat olivat hänen ex- vaimon omistuksessa ja tämä oli vuokrannut ne naapuriseuralle Rimpisuon Riistamiehet ry:lle Kokous erotti V. Männistön seuranjäsenyydestä. Samassa kokouksessa keskusteltiin yhteistoiminnasta kalastuskunnan edustajan kanssa päätös seuran koejäsenyyden käyttöön otosta tarvittaessa otettaessa uusia jäseniä seuraan. Vanhojen ja pitkäaikaisten hirvimiesten osalta päätettiin että voidaan tehdä poikkeus sääntöihin velvoitteista ja hirviporukkaan osallistumisesta porukan yhteisellä päätöksellä päätettiin lopettaa käytössä olleiden rauhoitus alueiden pito, koska pienriistalle on määrätty kiintiöt. Päätettiin osallistua edellisvuonna pannoitettujen hirvien vasojen pyyntiin jolloin tutkija Samuli Heikkinen mukana metsällä porukan mukana. Käsiteltiin hovioikeudesta tullutta päätöstä V. Männistö / Kylmälän Erämiehet ry joka oli pysynyt muuttumattomana ja näin ollen metsästysseura hävisi jutun oikeuden vedotessa yhdistyslakiin ja näin vääryydellä saatu hyöty oli muuttunut oikeaksi kun sitä ei 21

22 tarpeeksi varhaisessa vaiheessa oltu katkaistu. Esitettiin että korvaukset maksetaan ja seura pidetään toiminnassa lainan turvin. Lainan tarve n mk viideksi vuodeksi lopullinen laskelma ja suunnitelma vuosikokoukseen mennessä Lopullinen lasku kuluista oli vakuutuksen myötä pienentynyt ja saatiin Vakuutusyhtiö Sammon kanssa sovittua että hoidetaan summa yhtiölle kolmessa erässä ja ensimmäinen erä suoritettiin tänä vuonna. Seuranjäsenmaksu oli kuitenkin nostettava 100 mk ja samassa kokouksessa päätettiin myös kokeilla vieraskorttimyyntiä johtokunnan jäsenten kautta. Pyynti seuran jäsenen matkassa ja hänen kiintiöistään. Myös hirvenlihan myynti, arpajaiset ja seuran jäsenten talkoina tekemät työt maksettiin seuran tilille rahoitustilanteen korjaamiseksi tehtiin päätös ryhtyä koko seuran maksavalla jäsenmäärällä Sml:n jäseneksi. Ympäristösihteeri oli myös ilmoittanut että ampumaradalle oli haettava ympäristölupa. Seuralla olleet oikeudenkäynti kulut oli saatu myös suoritettua. Jäsenmäärä 101 henkilöä valuutta vaihtui euroiksi seuran jäsenmaksu katsottiin 16. Pidettiin hirvipeijaat seurantalolla 2.11, jossa illalla jatkettiin tanssimalla orkesterin tahdittamana. Aloitettiin suunnittelu / toteutus Muhoksen rhy:n ampumaradan monitoimitilan rakentamiseksi Jomman rahoituksella, mutta työt seurojen yhteisellä talkootöillä vapautettiin 65 v täyttäneet seuran jäsenet jäsenmaksusta. Hankittiin hirvitallille sähköliittymä. Kansainvälisiä koululaisvieraita Tapanilan koululla 8.11, jotka osallistuivat metsästäjien mukana hirvenmetsästykseen päätettiin ostaa Airikki Korvalta ampumarata-alueen maapohja ampumarataa varten. 22

23 2005 Korjattiin ampumarata- alueen aita ja penkkaa korotettiin samoin kuin hirviradan kiskotuskin. Keskusteltiin myös palvisaunan rakentamisesta hirvitallille mutta asia jäi vielä hautumaan. Metsäkauris vapautui pyyntiluvasta mutta seura on katsonut aina v.2010 asti kannan olevan alueellaan sellainen että se on pidetty rauhoitettuna ja sen talviruokintaan on panostettu. Ampumaradalle saatiin ympäristölupa ja Muhoksen riistanhoitoyhdistyksen radalla aloitettiin monitoimirakennuksen rakentaminen Seuran puheenjohtajaksi valittiin Jouni Rautakoski. Käytiin keskustelua kuulumisesta hirviporukkaan mikäli ei ole ollut mahdollista saada hirvikoeammuntaa suoritettua terveydellisistä syistä. Tultiin siihen tulokseen ettei ole mahdollista tulla lihaosuudelle ilman suorittamatta mainittua ampumakoetta. Tästä seurauksena että osa maanomistajista ottanut maat pois seuran käytöstä mikä myös repinyt yhteishenkeä kylällä. Ympäristökeskukselle myös lausunto hirvestä tulevasta jätteestä kun kuulosti että suolet ym. tulisi toimittaa ongelmajätelaitokselle hävitettäväksi seura liittyi kennelpiirin jäseneksi, haettiin sudenpyyntilupaa seuran alueella sattuneen susi vahingon takia susi käynyt Paavo Nykäsen lammaslaumassa. Lupa jäi kuitenkin saamatta Tyrnävän Riistansuojelijat irtisanovat vesilinnustussopimuksen Pitkä-, Niska- ja Valkeisjärveltä, Pelson Metsästysseuran ja Kylmälän Erämiesten kanssa Seuran puheenjohtajana Jari Haapasalo. Vuoden 2006 seurausta, että kylällä edelleenkin yhteishengen repeytymistä. Jäsenmäärä 110 henkilöä vuosikokouksessa valittiin uudeksi seuran puheenjohtajaksi Timo Mustonen. Tilanne kylällä tasoittunut ja irtisanottuja maita tullut takaisin. Hirvilupia myönnetty 15 aikaista ja 16 vasaa. 23

24 Hirviporukan jäseniä 19 henkilöä. Päätettiin julistaa pienpetokilpailu seuranjäsenille, jonka voittaja palkitaan seuraavassa vuosikokouksessa jonkun liikkeen ostokortilla. Kesäkokous päätti kokeilla ensimmäistä kertaa kauriin pyyntiä seuran alueella, pyynnistä laadittiin omat säännöt ja se tapahtuu tarkasti kontrolloidusti ettei tulisi mitään hankaluuksia maanomistajien kanssa. Saatiin uusittua vesilinnustus sopimus Tyrnävän Riiistansuojelijain ja Pelson Metsästysseuran kanssa muutaman vuoden tauon jälkeen. Syksyn aikana pidettiin tallin pihan kunnostustalkoot mm. soran levitys, varastorakennuksen lattianpinnoitus ja halontekoa. Seuranjäsenillä jotka ovat halunneet tehdä riistapeltoja on ollut mahdollista saada seuran hankkimana riistapellon siemeniä ja apulannat pellon tekoon ettei ole tarvinnut itse kaikkia ostaa. Lisäksi seura on hankkinut nuolukiviä hirville maastoon laitettaviksi joilla on ollut ruokintapaikka käytössä. Metsäkauriiden ruokinta-paikkoja on ollut muutamilla paikoilla johon on hankittu ruokaa talveksi kauriiden syötäviksi ruokkijoiden talkootyönä. Riistapellon tekoa seurantalon takana. 24

25 Haastattelussa Taisto Väisänen Milloin aloitit metsästyksen ja mitä metsästit ensimmäisenä? Olen 68-vuotias kylmälänkyläläinen metsästäjä. Aloitin pienriistametsästyksen vuonna 1954 Eno-Einon mukana. Ensiksi pyytelimme jopa oravia, pääsääntöisesti kuitenkin lintuja ja jäniksiä, kun taidot kehittyivät. Vuonna 1956 annoin kisällinäytteen hirvenmetsästyksessä, sen jälkeen muun riistan metsästys sai jäädä. Mistä saitte kipinän perustaa metsästysseuran Kylmälänkylään? Kipinä seuran perustamisesta alkoi kesällä 1960 kun Kylmälänkylässä oli käynyt Oululaisia miehiä kyselemässä Pontolta Vihtorilta maiden vuokrausta pienriistalle. Kun Männistön Eino kuuli asiasta, hän antoi minulle juoksupojan tehtävän kysellä ja kerätä seuran perustamisesta innostuneita mukaan. Näin seura sai alkunsa ja perustava kokous oli Tapanilan koululla. Minkälaisia kommelluksia on sattunut 50-vuoden aikana metsästysseuran historiassa? Vuoden 1960 syksyllä haavakkohirven juostua naapuriseuran puolelle, lihat meni valtiolle ja tuli lähes 40-vuoden tauko hirvimetsälle. Poissaoloaikaa en kommentoi. 25

26 Metsästysseuran rakennukset Hirvitallin pihalla sijaitseva kota. Lihavaja. 26

27 Metsästysseuran rakennukset Varastorakennus. Ampumarata. 27

28 Ampumajaosto Haulikkoammunta alkanut -70 luvun alussa, jolloin katseltiin ampumaradan paikkaa ja alkuun ammuttiin Tyrnävän tien varressa siinä Laukkalan pellon kohdalla suon puolella. Tämän jälkeen tultiin nykyiselle paikalle johon laitettiin ampumapaikat ja alettiin ampumaan kiekkoja seuralla olevalla käsiviritteisellä heittimellä. Pian tämän jälkeen Korva Olavi, Tuppuraisen Lauri, Näppä Vilho ja Risto Näppä tilasivat heittimen osat Tampereen ammattikoululta ja rakensivat nykyiset heittimet joihin muutama vuosi myöhemmin laitettiin nykyiset ajoitinlaitteet. Metsästysseura ei silloin osallistunut mitenkään radan rakennuskustannuksiin vaan tarvikkeet jouduttiin hankkimaan omilla kustannuksilla. Radalla ruvettiin järjestämään Sml:n Sm-katsastuksia haulikossa vuosittain. Alkuun ammuttiin 20 kiekkoa kahtena kierroksena matalasta tornista (B-torni) ja myöhemmin kun säännöt muuttuivat ammuttiin 25 kiekkoa kummastakin tornista yhtenä kierroksena nykyisin säännöin. Kisoja pidettiin aina tuonne 90- luvun loppupuolelle saakka jolloin se alkoi muodostua liian rankaksi, kun ei tahtonut enää saada toimitsijoita kilpailuihin mukaan ja myöhemmin tuli katsastuksiin mukaan metsästäjätrap eikä meillä ole siihen rataakaan. Pääsiäiskisoja on pidetty aina viimeisiin vuosiin saakka, sekä O.Korvan muistokilpailut olivat elokuussa Olavin kuolemasta lähtien tuonne -90 luvun loppupuolelle asti. Radalla oli mahdollista ampua myös skeetammuntaa mutta kisoja siinä ei ollut. Radalla ollut myös alku aikoina ampumahiihtokilpailuja haulikossa ja pienoiskiväärillä ratalle haettiin virallisesti haulikkoampumarata lupa ja silloin se jouduttiin hakemaan seuran nimiin. Radalla on ollut alusta lähtien seuranjäsenillä mahdollista harrasta ammuntaa kenenkään sitä rajoittamatta. Seuran jäseniä osallistui aikoinaan haulikossa jopa SM- kilpailuihin useina vuosina. O.Korva oli Sml:n piirihallituksessa jäsenenä kuolemaansa saakka jonka jälkeen Risto Näppä kymmenkuntavuotta sen jälkeen. 28

29 Alkuun oltiin jäsenenä Sml:ssä henkilökohtaisesti kun seura ei alkanut piirin jäseneksi ja silloin piirillä oli myös mahdollista ottaa henk.kohtaisia jäseniä toisin kuin nykyään. Uusitalon Veikko on ollut myös yhtenä veturina alkuaikoina kun hommaa aloitettiin saatiin Muhoksen vanha hirvirata lahjoituksena seuralle ja silloin jouduttiin hakemaan radalle uusi ampumaratalupa myös kivääriammuntaan. Olavin kuoleman jälkeen oltiin vielä muutama vuosi vuokralla nykyisellä maapohjalla joka sitten myöhemmin ostettiin Airikilta seuralle. Veikko Uusitalo ja Esko Lehto palkintojen jaossa. 29

30 Kenneljaosto Kylmälän Erämiehet ry:n kenneljaosto päätettiin perustaa vuonna 2007, syyskokouksessa todettiin, että olisi aika liittyä Pohjois-Pohjanmaan Kennelpiirin jäseneksi. Jäsenanomus tehtiin vuonna 2008 keväällä ja samalle vuotta tuli piirin hyväksyntä jäsenyydestä. Jo saman vuoden maaliskuussa päätettiin anoa hirvenhaukun kahden viikon avokoe. Ensimmäiseen kokeeseen osallistui yksitoista hirvikoiraa. Vuonna 2009 kahden viikon avokokeeseen osallistui 17 hirvikoiraa. Kenneljaosto yhdessä hirviporukan johtajan kanssa sopii vuotuisista Kylmälän Erämiesten alueilla olevista hirvenhaukku-, jäniksenajo- ja kanakoirakokeista vuosikokouksen hyväksynnän jälkeen. Maastoja käytetään koetarkoituksessa useampia kymmeniä kertoja. Kenneljaoston tarkoituksena on ollut lisätä tietoutta koirankäytöstä metsästyksessä kuin myös neuvoa, opastaa ja kannustaa seuran jäseniä kokeissa käyntiin. Seuramme jäsenet ovat kilpailleet aktiivisesti omilla koirillaan ja menestystä on tullut niin piirin kuin myös valtakunnan tasolla. Aktiivisimpina kennelharrastajina mainittakoon Sami Kylmänen (beagle), Jari Karhula ja Veli-Pekka Porola (saksanseisoja), Jarmo Haapasalo, Raimo Haapasalo, Jesse Pyykkö, Heidi ja Hannu Pöykiö, (hirvikoirat). Aktiivihenkilöt ovat myös toimineet luottamustehtävissä paikallisella kuin myös valtakunnallisella tasolla mm. Oulun seudun hirvikoirayhdistyksessä ja Suomen Harmaahirvikoirajärjestössä. 30

31 Tarina 2000-luvun alusta Oli joulukuun 27. päivä, vuosi oli joskus 2000-luvun alussa. Päätettiin lähteä kinkunsulatuksen nuoren hirvikoiran alun kanssa. Reput pakattiin täyteen evästä, olihan viimeisiä haukutusaikoja käsillä ja luntakin vain hieman yli polven. Eipäs aikaakaan kun Hanhinevan turvesuonlaidalta reilun puolenkilometrin päässä tiestä alkoi kumea ja tiheä haukku. Löytö jäi paikalleen ja alkoi makkaratulien teko. Haukku jatkui löytöpaikalle muutamia tunteja. Nuotiolla miettiessä tuli manailtua, että onpas hyvä haukku mutta muutamia kuukausia liian myöhässä, hirvenpyynti oli jo aikaa sitten loppunut. Maha täynnä makkaraa ja muuta evästä, hyvin kahvien kera todettiin, että lähdetään hiipimään haukulle alkoihan päivä olla jo puolessa ja koira pitää saada pois ennen pimeää. Hyvin nuorikoira haukkui ja haukulle päästiinkin nopeasti, samalla maassa huomattiin pieniä veritäpliä siellä täällä kauttaaltaan polkujen varsilla. Sitten koira katsoi kymmenen metrin päästä ja siinä samassa hirvi yritti nousta ylös mutta kaatui takaisin maahan. Samalla huomattiin, että hirven takajalka oli korkealta poikki, siitähän se veri valui. Peruutimme muutamia satoja metrejä taaksepäin haukun jatkuessa samassa paikassa. Oli soitettava vahingoittuneesta hirvestä niille kuuluville tahoille. Hetken päästä paikalle saatiin passirinki, ihan kaiken varalta. Taisto Väisänen hiipi haukun tuntumaan muiden ollessa lähimaastossa passissa, niin kuului pamaus ja toista ei tarvinnutkaan, ammattitaidolla Taisto päästi vahingoittuneen hirven päiviltään ja koira sai onnistuneen ensimmäisen kaadon, vaikkei niin ajateltukaan aamulla irti löysätessään. Hirvi oli vahingoittunut Hanhinevan louhikkoisessa maastossa, upottaen jalkansa kivilouhikon väliin ja kun ei irti lähtenyt oli väkisin repinyt jalkansa poikki. 31

32 Kuvia menneiltä vuosilta Kyläkoulun lapset mukana hirvenpyynnissä. 32

33 Kuvia menneiltä vuosilta Suomenajokoira Jerry ja Hannu Pöykiö. Pitkäjärven auringonlasku. 33

34 Kuvia menneiltä vuosilta Suuren kettukannan verotusta. Ketun seuruemetsästystä. 34

35 Kuvia menneiltä vuosilta Majavanpolku kantokanavan penkassa. Pihan kunnostustalkoissa lihatallilla. 35

36 Kuvia menneiltä vuosilta Harri ja Raimo Haapasalo kaadolla. Harri Haapasalo ja FIN KVA jämtlanninpystykorva Nissas Kira. 36

37 Kuvia menneiltä vuosilta Jari Karhulan karkeakarvainen saksanseisoja työssään. Niskajärvi. 37

38 Kuvia menneiltä vuosilta Ammunnat radalla. Esko Kankaala makkaranpaistossa ammuntojen välissä. Hirvenpyynnissä. Vasemmalta: Timo Mustonen, Harri Haapasalo, Raimo Haapasalo, Toivo Portaankorva, Tapio Kukkohovi, Kyösti Kukkohovi, Esko Tuohimaa ja edessä Pekka Repo. 38

39 Kuvia menneiltä vuosilta Jarmo Haapasalo ja harmaanorjanhirvikoira FIN KVA & MVA Lazutiinan Poke Toivo Portaankorva. 39

40 Vuoden hirvimiehet Syksyllä 2006 Harri Haapasalo valittiin hirvenmetsästyksenjohtajaksi. Samana vuonna hän ideoi Vuoden Hirvimies-palkinnon, joka jaetaan hirvenmetsästyksessä ja siihen liittyvässä oheistoiminnassa aktiivisesti mukana olleelle henkilölle. Palkinto jaetaan hirvipeijaisten yhteydessä. Palkitut henkilöt: 2007 Toivo Portaankorva 2006 Jarmo Haapasalo 2008 Taisto Väisänen 2009 Timo Mustonen 40

41 41

42 42

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi.

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi. Pöytäkirja Jalasjärven Alapään Eränkävijät Ry Vuosikokous 22.02.2009 Aika 13.00 14.20 Paikka Seuran Maja Läsnä 39 jäsentä 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Riistanhoitoyhdistyksen no ja nimi: 279 Taivalkoski TOIMINTA AJATUS: Riistanhoitoyhdistys on metsästäjäorganisaation paikallistason metsästysviranomainen, jonka tehtävänä

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 03.08.2014 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 18 Jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 03.08.2014 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 18 Jäsentä Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 03.08.2014 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 18 Jäsentä 2. 1 Kesäkokouksen avaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.00 2 Kokouksen puheenjohtajan

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 06.08.2015 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 22 Jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 06.08.2015 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 22 Jäsentä Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 06.08.2015 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 22 Jäsentä 2. 1 Kesäkokouksen avaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.00 2 Kokouksen puheenjohtajan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4)

TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) HIMANGAN METSÄTYSSEURA Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet : Himangan kunnassa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet

Lisätiedot

Mattila-Harjan kyläosasto. Kauriin ja Peuran metsästys

Mattila-Harjan kyläosasto. Kauriin ja Peuran metsästys Mattila-Harjan kyläosasto Kauriin ja Peuran metsästys Metsäkauris : Ei kesäjahtia. Metsästysaika 1.9.2014 31.1.2015. Ajavaa koiraa käyttäen 28.9.2014 31.1.2015. Mattila-Harjan kyläosaston yhteinen saaliskiintiö

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 11.02.2011 klo 18:00 Läsnä 17 jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 11.02.2011 klo 18:00 Läsnä 17 jäsentä Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 11.02.2011 klo 18:00 Läsnä 17 jäsentä 2 1 Kokouksen avaus: Puheenjohtaja P. Lähdevuori avasi kokouksen ja toivotti kaikki tervetulleeksi. 2 Palkitsemiset ja muistamiset.

Lisätiedot

Yhteensä 46 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo

Yhteensä 46 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo KESÄKOKOUS Aika: Paikka: Läsnä: 17.07.2014 klo 18.00 19.20 Kalimen maja Yhteensä 46 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo 1 KOKOUKSEN AVAUS Matti Roivainen avasi kokouksen 2 KOKOUKSEN TOIMIHENKILÖIDEN

Lisätiedot

AIKA 18.12.2001 kello 16.30. Ala-Ounasjoen Erästäjien toimitalo

AIKA 18.12.2001 kello 16.30. Ala-Ounasjoen Erästäjien toimitalo ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 18.12.2001 RIISTANHOITOYHDISTYS JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA AIKA 18.12.2001 kello 16.30 PAIKKA SAAPUVILLA Ala-Ounasjoen Erästäjien toimitalo Hannu Lukkarila Pentti Hyvärinen

Lisätiedot

Ruhassa 8. 1.1959. Paavo Knuuttila Helge Haiminen Seppo Ojala Matti Kuusisaari Jaakko Paavola Esko Riihimäki

Ruhassa 8. 1.1959. Paavo Knuuttila Helge Haiminen Seppo Ojala Matti Kuusisaari Jaakko Paavola Esko Riihimäki Ruhan Metsästysseura Ry 50 vuotta Lapuan Metsästäjät muodosti 1940 luvulla koko Lapuaa kattavan metsästysseuran,josta 1950-luvulta lähtien erosi alueita omiksi seuroikseen. 1950-luvun puolivälissä alkoivat

Lisätiedot

3 KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS Todettiin, että kokouksesta oli tiedotettu sääntöjen mukaisesti, joten se oli päätösvaltainen.

3 KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS Todettiin, että kokouksesta oli tiedotettu sääntöjen mukaisesti, joten se oli päätösvaltainen. KESÄKOKOUS Aika: Paikka: Läsnä: 12.07.2012 klo 18.00 19.50 Ampumarata Yhteensä 43 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo 1 KOKOUKSEN AVAUS Matti Roivainen avasi kokouksen 2 KOKOUKSEN TOIMIHENKILÖIDEN

Lisätiedot

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00.

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. VUOSIKOKOUS Aika 10.2.2009 klo 19.00 Paikka Lappeenrannan Upseerikerho Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja

Lisätiedot

Pirttijärven Erä 50 vuotta

Pirttijärven Erä 50 vuotta Pirttijärven Erä 50 vuotta Pirttijärven Erä on tullut miehen ikään, kuten monet sen jäsenistä jo aikaisemmin. Vietämme Pirttijärven Erän 50-vuotisjuhlaa nyt loppusyksyisenä lauantaina, 12. päivä marraskuuta.

Lisätiedot

16.07.2015 klo 19.30 20.10 Kellon Nuorisoseura Yhteensä 59 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo

16.07.2015 klo 19.30 20.10 Kellon Nuorisoseura Yhteensä 59 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo KESÄKOKOUS Aika: Paikka: Läsnä: 16.07.2015 klo 19.30 20.10 Kellon Nuorisoseura Yhteensä 59 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo 1 KOKOUKSEN AVAUS Matti Roivainen avasi kokouksen, joka pidettiin seuran

Lisätiedot

Hirvijohtajien koulutus 2011

Hirvijohtajien koulutus 2011 Hirvijohtajien koulutus 2011 Suomen riistakeskus Lappi Kemijärvi 19.9.2011 21.9.2011 Suomen riistakeskus 1 Metsästyksenjohtajan tehtävät (Ma 23 ) 1. Suunnitella käytännön metsästystapahtumat Passitus,

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1)

RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1) LIPERIN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1) Toimintavuodelta 2010 Riistanhoitoyhdistyksen alue käsittää LIPERIN kunnan / kunnat 1. HALLINTO Hallitus (nimi, ammatti ja kotipaikka) Henkilökohtainen

Lisätiedot

Hyvinkään rhy. Radan valvontapalaveri 2014

Hyvinkään rhy. Radan valvontapalaveri 2014 Hyvinkään rhy Radan valvontapalaveri 2014 Yleistä Viimeaikaiset aseiden väärinkäytöt esim kouluissa ovat luoneet kielteistä asennoitumista aseita ja myös ampumaratoja kohtaan. Yhteiskunnan kielteinen asenne,

Lisätiedot

YPÄJÄN RIISTAMIEHET ry. metsästysseuran säännöt

YPÄJÄN RIISTAMIEHET ry. metsästysseuran säännöt YPÄJÄN RIISTAMIEHET ry. metsästysseuran säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Ypäjän Riistamiehet ry. ja kotikunta Ypäjän kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on harjoittaa järkiperäistä metsästystä ja riistanhoitoa

Lisätiedot

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt.

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt. Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt. 1. Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Kameraseura ry, ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. Seura toimii Hämeenlinnassa. 2. Seuran tarkoituksena on edistää ja kohottaa

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2015

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2015 Sivu 1 / 12 Kuivajärven Eränkävijät ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN 2015 Aika klo 10.13-11.27 Paikka Kuivajärventie 195, 89840 Yli-Vuokki (Domnan pirtti) Läsnä Tommi Niskanen puheenjohtaja Mika Karhunen sihteeri Ari

Lisätiedot

PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY. Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja. 14.8.2015 klo 19.00 Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala

PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY. Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja. 14.8.2015 klo 19.00 Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja 14.8.2015 klo 19.00 Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Ari Tapanainen avasi kokouksen

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 01.02.2013 klo 18:00 Läsnä 18 jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 01.02.2013 klo 18:00 Läsnä 18 jäsentä Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 01.02.2013 klo 18:00 Läsnä 18 jäsentä 1 Kokouksen avaus: Puheenjohtaja Pertti Lähdevuori avasi kokouksen toivottaen osallistujat tervetulleeksi. 2 2 Palkitsemiset

Lisätiedot

RATAKORTTI 53. Kemihaaran ampumarata Salla - - - - - Ei tiedossa Paikallinen - - - - - - - - Muuta: Radan tiedot puuttuvat.

RATAKORTTI 53. Kemihaaran ampumarata Salla - - - - - Ei tiedossa Paikallinen - - - - - - - - Muuta: Radan tiedot puuttuvat. 52 RATAKORTTI 52. Yhdistyksen jäsenmäärä: Pintaala: Huoltotilat Ampumakokeita, ei kilpailutoimintaa Sähköverkkoliitäntä ympäristölupaa (ei vaadittu) Savukosken riistanhoitoyhdistyksen ampumarata Savukoski

Lisätiedot

2. Kokouksen järjestäytyminen, Sihteeriksi valittiin Henry Ollila Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Mikko Niemelä ja Kauko Kesälahti

2. Kokouksen järjestäytyminen, Sihteeriksi valittiin Henry Ollila Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Mikko Niemelä ja Kauko Kesälahti KEMIJÄRVEN RIISTANHOITOYHDISTYS 10.5.2010 3 / 2010 Hallituksesta ja toimihenkilöistä läsnä: Esko Törmänen, pj Minna Hamara Kauko Kesälahti Mikko Niemelä, vpj Henry Ollila Pertti Sarajärvi Sauli Särkelä

Lisätiedot

Hirvikosken Eränkävijät HISTORIA 1961-2011. Laatinut Arto Vuorela

Hirvikosken Eränkävijät HISTORIA 1961-2011. Laatinut Arto Vuorela Hirvikosken Eränkävijät HISTORIA 1961-2011 Laatinut Arto Vuorela JOHDANTO Kunnollisen historian kirjoittaminen vaatii aikaa ja pitkää tutkimustyötä eri arkistoista. Samoin haastatteluja tulisi suorittaa

Lisätiedot

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1 (5) SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on South West Karting Fin ry ja sen kotipaikkana on Raision kaupunki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen

Lisätiedot

MYLLYMAAN ERÄMIEHET Metsästysseura/seurue. TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Pentti Haapahuhta.

MYLLYMAAN ERÄMIEHET Metsästysseura/seurue. TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Pentti Haapahuhta. MYLLYMAAN ERÄMIEHET Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet Sastamalan ja Kiikoisten kunnissa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja

Lisätiedot

Jurvan Metsästysseura Ry SÄÄNNÖT

Jurvan Metsästysseura Ry SÄÄNNÖT Jurvan Metsästysseura Ry SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Jurvan metsästysseura Ry ja kotipaikka Jurvan kunta. 1 2 Yhdistyksen tarkoituksena on järjestää jäsenilleen mahdollisimman laajat ja monipuoliset metsästysharrastusmahdollisuudet

Lisätiedot

Pöytäkirja. Jalasjärven Alapään Eränkävijät Ry Vuosikokous 24.02.2008 Aika 14.00 15.55

Pöytäkirja. Jalasjärven Alapään Eränkävijät Ry Vuosikokous 24.02.2008 Aika 14.00 15.55 Pöytäkirja Jalasjärven Alapään Eränkävijät Ry Vuosikokous 24.02.2008 Aika 14.00 15.55 Paikka Seuran Maja Läsnä 36 jäsentä 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti

Lisätiedot

TUNNUKSET, SUORITUSMERKIT, KUNNIAKIRJAT JA ANSIOMERKIT

TUNNUKSET, SUORITUSMERKIT, KUNNIAKIRJAT JA ANSIOMERKIT Suomen riistakeskuksen hallitus on kokouksessaan 4.10.2012 tekemällään päätöksellä vahvistanut Suomen riistakeskuksen ja riistanhoitoyhdistysten ansiomerkkiohjesäännön seuraavasti: TUNNUKSET, SUORITUSMERKIT,

Lisätiedot

Rajavartiolaitoksen tilat, Rovaniemi

Rajavartiolaitoksen tilat, Rovaniemi ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 27.3.2001 RIISTANHOITOYHDISTYS JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA AIKA Kello 18.00 PAIKKA SAAPUVILLA Rajavartiolaitoksen tilat, Rovaniemi Hannu Lukkarila Juha Seurujärvi Pentti Hyvärinen

Lisätiedot

OTAVAN ERÄMIEHET ry 60 VUOTTA 4.11.2011

OTAVAN ERÄMIEHET ry 60 VUOTTA 4.11.2011 OTAVAN ERÄMIEHET ry 60 VUOTTA 4.11.2011 KATSAUS OTAVAN ERÄMIESTEN TOIMINTAAN LÄHTÖKOHDAT: Pitkät ja ansiokkaat perinteet metsästyskulttuurin saralla. Seura on perustettu v.1951 ja toiminut aktiivisesti

Lisätiedot

Puheenjohtaja avaa kokouksen ja toivottaa osallistujat tervetulleiksi.

Puheenjohtaja avaa kokouksen ja toivottaa osallistujat tervetulleiksi. ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 11.2.2003 RIISTANHOITOYHDISTYS JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA AIKA Kello 18.00 PAIKKA PAIKALLA PUHEENJOHTAJA ESITTELIJÄ PÖYTÄKIRJANPITÄJÄ City- hotelli Hannu Lukkarila Juha Seurujärvi

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2015

TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2015 LEPPÄVEDEN METSÄSTYSSEURA r.y TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2015 YLEISTÄ (jäsenistö, kokoukset, maanvuokraus) Seuran hallituksen kokous pidettiin 19.01.2015 Pertti Parkkosella. Toimintavuoden 2015 vuosikokous

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. Kososten Sukuseura ry:n SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on: 1) ylläpitää yhteyttä Kososten suvun jäsenten

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 3.3.2016. Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06

PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 3.3.2016. Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06 1 (5) 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06 Kokouksen aluksi lahjoitettiin kolmelle eniten pienpetoja pyytäneelle jäsenelle loukku. Loukun saivat Vesa-Matti

Lisätiedot

PAIKKA City-hotelli, os. Pekankatu 9

PAIKKA City-hotelli, os. Pekankatu 9 ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 5.11.2002 RIISTANHOITOYHDISTYS JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA AIKA Kello 18.00 PAIKKA City-hotelli, os. Pekankatu 9 PAIKALLA Hannu Lukkarila Juha Seurujärvi Ari Lohiniva Martti

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

PETÄJÄISEN PYYTÖMIEHET RY PÖYTÄKIRJA 1 (3) 25.2.2015

PETÄJÄISEN PYYTÖMIEHET RY PÖYTÄKIRJA 1 (3) 25.2.2015 PETÄJÄISEN PYYTÖMIEHET RY PÖYTÄKIRJA 1 (3) VUOSIKOKOUS Aika 22.2.2015 klo 18.00 19.10 25.2.2015 Paikka Läsnä Jaatilan ent. koulu, kylätoimikunnan tilat, Jaatila Jorma Tourunen, Juha Suomalainen, Martti

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 Riistanhoitoyhdistyksen no ja nimi: 372 RUOVESI TOIMINTA-AJATUS: Riistanhoitoyhdistys on metsästäjäorganisaation paikallistason metsästysviranomainen, jonka tehtävänä

Lisätiedot

Ehdotus: Puheenjohtaja avaa kokouksen ja toivottaa osallistujat tervetulleiksi.

Ehdotus: Puheenjohtaja avaa kokouksen ja toivottaa osallistujat tervetulleiksi. ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 14.5.2002 RIISTANHOITOYHDISTYS JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA AIKA Kello 18.00 PAIKKA SAAPUVILLA PUHEENJOHTAJA ESITTELIJÄ PÖYTÄKIRJANPITÄJÄ Vaattunkiköngäs Hannu Lukkarila Juha

Lisätiedot

YLIVIIRTEEN METSÄSTYSSEURAN HISTORIIKKI / TOIMINTAKERTOMUS 1.12.2002 / S.AHO

YLIVIIRTEEN METSÄSTYSSEURAN HISTORIIKKI / TOIMINTAKERTOMUS 1.12.2002 / S.AHO YLIVIIRTEEN METSÄSTYSSEURAN HISTORIIKKI / TOIMINTAKERTOMUS 1.12.2002 / S.AHO Yliviirteen metsästysseuran perustava kokous Kannuksen Ylivirteen metsästysseuran perustava kokous pidettiin tammikuun 11 päivänä

Lisätiedot

LÄMSÄN ERÄMIEHET RY HIRVENMETSÄSTYSSÄÄNNÖT

LÄMSÄN ERÄMIEHET RY HIRVENMETSÄSTYSSÄÄNNÖT LÄMSÄN ERÄMIEHET RY HIRVENMETSÄSTYSSÄÄNNÖT LÄMSÄN ERÄMIEHET RY:N HIRVENMETSÄSTYSSÄÄNNÖT OSALLISTUMISOIKEUS Hirviseurueeseen pääsevät halutessaan kaikki metsästysseuran jäsenet täyttäessään kaikki metsästyslain

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien

Lisätiedot

MIKKELIN ERÄMIEHET ry:n SÄÄNNÖT

MIKKELIN ERÄMIEHET ry:n SÄÄNNÖT MIKKELIN ERÄMIEHET ry:n SÄÄNNÖT 1. SEURAN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Mikkelin Erämiehet ry ja kotipaikka Mikkelin kaupunki. 2. SEURAN TARKOITUS Yhdistyksen tarkoituksena on järjestää jäsenilleen

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:

1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys: POHJOIS-SUOMEN TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIT r.y. FÖRETAGSLÄKARNA I NORRA FINLAND r.f. SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti. SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Helsingin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Ruoveden metsästysseurassa oli vuoden lopussa 109 varsinaista maksanutta jäsentä, joista 13 oli vapaajäsentä. Johtokunnan puheenjohtajana toimi Juhani Sillanpää varapuheenjohtajana

Lisätiedot

RUOVEDEN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS

RUOVEDEN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS RUOVEDEN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS Toimintavuodelta 2009 Riistanhoitoyhdistyksen alue käsittää Ruoveden kunnan. 1. HALLINTO, Hallitus Puheenjohtaja Martti Mäki tuotantopäällikkö, Ruovesi

Lisätiedot

Karhupalaveri 19.7.2011 Ristijärven Metsästysseuran majalla klo 18.00

Karhupalaveri 19.7.2011 Ristijärven Metsästysseuran majalla klo 18.00 Karhupalaveri 19.7.2011 Ristijärven Metsästysseuran majalla klo 18.00 Läsnä: Erkki Leinonen Paltamon Metsästysseura ry. Arto Moilanen Mieslahden Metsästysseura ry Kari Suutari, Salokylän Erä ry. Marja-Maija

Lisätiedot

(RHY- työjärjestys 3 Riistanhoitoyhdistyksen vuosikokouksessa käsiteltävät asiat)

(RHY- työjärjestys 3 Riistanhoitoyhdistyksen vuosikokouksessa käsiteltävät asiat) 1 Kemijärven riistanhoitoyhdistys (RHY- työjärjestys 3 Riistanhoitoyhdistyksen vuosikokouksessa käsiteltävät asiat) KEMIJÄRVEN RIISTANHOITOYHDISTYS Vuosikokous 2013 Pöytäkirja Aika: 05.02.2013 klo 18.00

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015. Värriön yhteismetsä. TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2015

Toimintakertomus 2015. Värriön yhteismetsä. TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2015 Värriön yhteismetsä TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2015 Yleistä Yhteismetsä on tilojen yhteinen alue, joka on tarkoitettu kestävän metsätalouden harjoittamiseen osakastilojen hyväksi. Yhteismetsät

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 26.01.2014 klo 15:00 Läsnä 12 jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 26.01.2014 klo 15:00 Läsnä 12 jäsentä Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 26.01.2014 klo 15:00 Läsnä 12 jäsentä 1 Kokouksen avaus: Puheenjohtaja Pertti Lähdevuori avasi kokouksen toivottaen osallistujat tervetulleeksi. 2 2 Palkitsemiset

Lisätiedot

ROVANIEMEN SEUDUN 1 RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1)

ROVANIEMEN SEUDUN 1 RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1) ROVANIEMEN SEUDUN 1 RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1) Toimintavuodelta 2002 Riistanhoitoyhdistyksen alue käsittää Rovaniemen kaupungin ja maalaiskunnan. 1.HALLINTO Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja

Lisätiedot

RIISTAMAALIJAOSTO RIISTAMAALI HIRVI 2010

RIISTAMAALIJAOSTO RIISTAMAALI HIRVI 2010 RIISTAMAALIJAOSTO Puheenjohtaja Martti Renfors 0400-188 638 Rah. hoitaja Mika Honkiniemi 040-8458 644 Ratavastaava Jouko Luoma 0500-621 270 Esko Eerilä 050-3286 345 Pentti Humaloja 040-5454 486 Hannu Järvenpää

Lisätiedot

RIISTAMAALI HIRVI 2015

RIISTAMAALI HIRVI 2015 RIISTAMAALI HIRVI 2015 RIISTAMAALIJAOSTO Puheenjohtaja Martti Renfors 0400-188 638 Rahaston hoit. Eino Pelkonen 040-5897 513 Ratavastaava Jouko Luoma 0500-621 270 Esko Eerilä 050-3286 345 Pentti Humaloja

Lisätiedot

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 Ala-Ounasjoen Erästäjät PÖYTÄKIRJA Johtokunta Rovaniemi 17.2.2010 ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 AIKA 17.2.2010 klo 18.00 PAIKKA Toimitalo, Erästäjänpolku OSALLISTUJAT Seuran jäseniä 25 liitteenä

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 22.01.2012 klo 15:00 Läsnä 20 jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 22.01.2012 klo 15:00 Läsnä 20 jäsentä Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 22.01.2012 klo 15:00 Läsnä 20 jäsentä 1 Kokouksen avaus: Puheenjohtaja Pertti Lähdevuori avasi kokouksen toivottaen osallistujat tervetulleeksi. 2 2 Palkitsemiset

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN AVAUS Juha Soralahti avasi kokouksen ja toivotti osallistujat tervetulleiksi kokoukseen.

1 KOKOUKSEN AVAUS Juha Soralahti avasi kokouksen ja toivotti osallistujat tervetulleiksi kokoukseen. KELLON METSÄSTYSSEURA RY KESÄKOKOUS Aika: 7.07.2011 klo 18.00 21:00 Paikka: Kalimen ampumarata Läsnä: 58 seuran jäsentä 1 KOKOUKSEN AVAUS Juha Soralahti avasi kokouksen ja toivotti osallistujat tervetulleiksi

Lisätiedot

1. Yhdistys järjesti metsästäjätutkintotilaisuuksia vuonna 2008 kpl. 2. Yhdistyksessä metsästäjätutkintoon osallistui vuonna 2008 henkilöä

1. Yhdistys järjesti metsästäjätutkintotilaisuuksia vuonna 2008 kpl. 2. Yhdistyksessä metsästäjätutkintoon osallistui vuonna 2008 henkilöä Metsästäjien vapaaehtoistyö 2008 Metsästäjätutkinto 1. Yhdistys järjesti metsästäjätutkintotilaisuuksia vuonna 2008 kpl 2. Yhdistyksessä metsästäjätutkintoon osallistui vuonna 2008 henkilöä 3. Yhdistys

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 26.3.2004 RIISTANHOITOYHDISTYS HALLITUS PÖYTÄKIRJA

ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 26.3.2004 RIISTANHOITOYHDISTYS HALLITUS PÖYTÄKIRJA ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 26.3.2004 RIISTANHOITOYHDISTYS HALLITUS PÖYTÄKIRJA AIKA Kello 18.00 PAIKKA PAIKALLA PUHEENJOHTAJA ESITTELIJÄ PÖYTÄKIRJANPITÄJÄ Sky-hotelli Ounasvaara Juha Seurujärvi

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti.

Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti. 1 SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toimialue 2 Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti. Yhdistyksen

Lisätiedot

ROVANIEMEN SEUDUN RI ISTANHOITOYHDISTYS, (lyhennet tynä rliy) SAARENKYLÄN NUORI SOSEURAN TOIMI TALO

ROVANIEMEN SEUDUN RI ISTANHOITOYHDISTYS, (lyhennet tynä rliy) SAARENKYLÄN NUORI SOSEURAN TOIMI TALO Rhy pöytiikirja. Sivu 1. ( 5) ROVANIEMEN SEUDUN RI ISTANHOITOYHDISTYS, (lyhennet tynä rliy) KOKOUS PÖYTÄKIRJA AIKA: 26.02.2005 kello 12.10-15.20 PA 1 KKA : SAARENKYLÄN NUORI SOSEURAN TOIMI TALO LÄSNÄ:

Lisätiedot

Kristillinen Eläkeliitto ry

Kristillinen Eläkeliitto ry Kristillinen Eläkeliitto ry Piirin mallisäännöt Mallisäännöt Hyväksytty PRH 1 Sisällys I PERUSSÄÄNNÖKSET... 2 Nimi, kotipaikka... 2 Tarkoitus... 2 Toiminta... 2 II JÄSENYYS... 3 Jäsenet... 3 Jäsenen velvollisuudet...

Lisätiedot

Poston Erä ry:n historiaa

Poston Erä ry:n historiaa 1(9) Poston Erä ry:n historiaa 1984 Lehdissä kirjoitettiin että Metsähallitus aikoo lopettaa vapaan metsästysoikeuden, nämä sanat saivat aikaan Harjun Erkillä ajatuksen metsästysseuran perustamisesta.

Lisätiedot

Ala-Ounasjoen Erästäjien toimitalo

Ala-Ounasjoen Erästäjien toimitalo ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 17.12.2002 RIISTANHOITOYHDISTYS JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA AIKA Kello 17.00 PAIKKA PAIKALLA PUHEENJOHTAJA ESITTELIJÄ PÖYTÄKIRJANPITÄJÄ Ala-Ounasjoen Erästäjien toimitalo Juha

Lisätiedot

22 Hirvieläinten metsästyksessä käytettävät varusteet Kuusipeuran, saksanhirven, japaninpeuran, hirven, valkohäntäpeuran ja metsäpeuran

22 Hirvieläinten metsästyksessä käytettävät varusteet Kuusipeuran, saksanhirven, japaninpeuran, hirven, valkohäntäpeuran ja metsäpeuran RHY 22 Hirvieläinten metsästyksessä käytettävät varusteet Kuusipeuran, saksanhirven, japaninpeuran, hirven, valkohäntäpeuran ja metsäpeuran metsästyksessä metsästykseen osallistuvien on käytettävä oranssinpunaista

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Vuosikokouksen pöytäkirja 2012

Vuosikokouksen pöytäkirja 2012 1/8 ALA-KEITELEEN RIISTANHOITOYHDISTYS Vuosikokouksen pöytäkirja 2012 Kokouspaikka: kokoustila Majakka, Torikatu 6, Äänekoski Aika: 20.2.2012 Kokous alkoi kello 18.01 1. Kokouksen avaus Rhy:n puheenjohtaja

Lisätiedot

Nämä metsästyssäännöt on hyväksytty tarkennukseksi seuran säännöille ja ohjeeksi seuran toiminnalle.

Nämä metsästyssäännöt on hyväksytty tarkennukseksi seuran säännöille ja ohjeeksi seuran toiminnalle. PYHÄ-SAUKKO r.y METSÄSTYSSÄÄNTÖ 2015 1. YLEISTÄ Nämä metsästyssäännöt on hyväksytty tarkennukseksi seuran säännöille ja ohjeeksi seuran toiminnalle. 1. Metsästyksen suunnittelussa ja toteutuksessa noudatetaan

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta. TVA- Pori ry:n Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on TVA Pori ja sen kotipaikka on Pori Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 24.01.2016 klo 17:00 Läsnä 18 jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 24.01.2016 klo 17:00 Läsnä 18 jäsentä Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 24.01.2016 klo 17:00 Läsnä 18 jäsentä 1 Kokouksen avaus: Puheenjohtaja Pertti Lähdevuori avasi kokouksen klo 17.00 toivottaen osallistujat tervetulleeksi. 2 2 Palkitsemiset

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 25.01.2015 klo 18:00 Läsnä 19 jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 25.01.2015 klo 18:00 Läsnä 19 jäsentä Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 25.01.2015 klo 18:00 Läsnä 19 jäsentä 1 Kokouksen avaus: Puheenjohtaja Pertti Lähdevuori avasi kokouksen klo 18.00 toivottaen osallistujat tervetulleeksi. 2 2 Palkitsemiset

Lisätiedot

European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt

European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on European Law Students Association ELSA Turku ry. 2 Kielet Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi, mutta rekisteröimis-

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n jäsentiedote. Julkaisija: Piiritoimisto, osoite: Keskuskatu 12 B 12 04600 Mäntsälä Puhelin 019 -- 6871

Lisätiedot

9) esitetään ja hyväksytään riistanhoitoyhdistyksen vuoden 2014 toimintakertomus

9) esitetään ja hyväksytään riistanhoitoyhdistyksen vuoden 2014 toimintakertomus 1) kokouksen avaaminen Rhy:n puheenjohtaja Asko Autio avasi kokouksen. Asko kertoi ajankohtaisista tapahtumista rhy:ssä. Vuoden 2014 pienpetokilpailun palkitut olivat 1 Ari hautakangas, 26 pienpetoa 2.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Riistanhoitoyhdistyksen no ja nimi: 407 LIPERIN RIISTANHOITOYHDISTYS TOIMINTA-AJATUS: Riistanhoitoyhdistys on riistanhoitomaksun maksaneiden metsästäjien omatoimisuuteen

Lisätiedot

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5)

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lyömätön Linja Espoossa ry ja sen kotipaikka on Espoo. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Tarkoitus:

Lisätiedot

2 Kokouksen puheenjohtajaksi kutsuttiin Janne Halunen ja sihteeriksi Henri Kinnunen.

2 Kokouksen puheenjohtajaksi kutsuttiin Janne Halunen ja sihteeriksi Henri Kinnunen. Kempeleen Metsästys- ja Kennelyhdistys r.y. PÖYTÄKIRJA Asia Vuosikokous Aika 28.03.2014 klo 18.30. Paikka Läsnä Kempeleen Kunnanvaltuustosali 23 osallistujaa. Liite1 1 Janne Halunen avasi kokouksen klo18:38

Lisätiedot

PETÄJÄISEN PYYTÖMIEHET RY PÖYTÄKIRJA 1 (4) 11.2.2008

PETÄJÄISEN PYYTÖMIEHET RY PÖYTÄKIRJA 1 (4) 11.2.2008 PETÄJÄISEN PYYTÖMIEHET RY PÖYTÄKIRJA 1 (4) VUOSIKOKOUS Aika 10.2.2008 klo 18.00 18.55 Paikka Jaatilan ent. koulu, kylätoimikunnan tilat, Jaatila Läsnä Juha Suomalainen, Pentti Kela, Martti Tiuraniemi,

Lisätiedot

Toimintakertomus v. 2013 Toimintavuosi 51.

Toimintakertomus v. 2013 Toimintavuosi 51. Toimintakertomus v. 2013 Toimintavuosi 51. Seuran tilikauden tulos oli ylijäämäinen 2957,76. Merkittävimmät tulot muodostuivat hirvenlihan ja - nahkojen myynnistä ja liittymis- ja jäsenmaksuista. Yksittäisenä

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN RIISTANHOITOYHDISTYS

KEMIJÄRVEN RIISTANHOITOYHDISTYS PÖYTÄKIRJA 9.2.2012/28.2.2012 KEMIJÄRVEN RIISTANHOITOYHDISTYS Vuosikokous: 09.02.2012, klo 18.00 ja jatkokokous 28.02.2012 klo 18.00 Paikka: Kemijärven Kulttuurikeskus 1) Kokouksen avaaminen Riistahoitoyhdistyksen

Lisätiedot

Hirvikantojen verotus

Hirvikantojen verotus & Hirvikantojen verotus Kari Nurmi 2 SISÄLLYSLUETTELO ALKULAUSE...3 HISTORIAA...4 HIRVIEN ELINOLOSUHTEET...7 HIRVIKANTOJEN KEHITYS...9 METSÄSTYSMUOTOJEN KEHITYS...10 HIRVIVAHINGOT...11 MUUT VAIKUTTAVAT

Lisätiedot

SUININGIN METSÄSTYSSEURA RY:N HIRVISEURUEEN SÄÄNNÖT

SUININGIN METSÄSTYSSEURA RY:N HIRVISEURUEEN SÄÄNNÖT SUININGIN METSÄSTYSSEURA RY:N HIRVISEURUEEN SÄÄNNÖT 1. Hirvenmetsästykseen ovat oikeutettuja osallistumaan seuran äänivaltaiset jäsenet. Alaikäisen jäsenen osallistuminen edellyttää kuitenkin holhoojan

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSKOKOUS Aika: 31.01.2013 klo 18.00 Paikka: Ampumarata Läsnä: 30 jäsentä Ks. liitteenä olevan osallistujaluettelo

VUOSIKOKOUSKOKOUS Aika: 31.01.2013 klo 18.00 Paikka: Ampumarata Läsnä: 30 jäsentä Ks. liitteenä olevan osallistujaluettelo VUOSIKOKOUSKOKOUS Aika: 31.01.2013 klo 18.00 Paikka: Ampumarata Läsnä: 30 jäsentä Ks. liitteenä olevan osallistujaluettelo 1 KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja avasi kokouksen ja toivotti osallistujat tervetulleiksi

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2016

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2016 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2016 Kiimingin jäälihalli Jäälintie 6 90900 Kiiminki 1.3.2016 klo 18.00 Kokouspöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja Harri Sanaksenaho avasi

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund r.y. Metsästysoikeus ja metsästysseura - Metsästysmaiden vuokraamisen keskeiset kysymykset

Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund r.y. Metsästysoikeus ja metsästysseura - Metsästysmaiden vuokraamisen keskeiset kysymykset Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund r.y. Metsästysoikeus ja metsästysseura - Metsästysmaiden vuokraamisen keskeiset kysymykset Esityksen rakenne 1. Metsästysoikeus ja metsästysvuokrasopimus Metsästysoikeuden

Lisätiedot