SERVIS. Pumppaamoille uusi. automaatiojärjestelmät. Uutiskirje Toukokuu Kokkolan Teollisuusvesi on uusinut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SERVIS. Pumppaamoille uusi. automaatiojärjestelmät. Uutiskirje Toukokuu 2015. Kokkolan Teollisuusvesi on uusinut"

Transkriptio

1 SERVIS Uutiskirje Toukokuu 2015 Pumppaamoille uusi automaatiojärjestelmä Kokkolan Teollisuusvesi on uusinut pintavesi- ja merivesipumppaamoiden automaatiojärjestelmät. Uudet järjestelmät otettiin pumppaamoilla käyttöön vaiheittain toukokuussa. - Entinen järjestelmä oli rakennettu noin 20 vuotta sitten. Laajennusvaraa ei enää ollut ja varaosien saatavuus oli käynyt niin huonoksi, että käytimme viimeisiä saatavilla olleita varaosia. Sen lisäksi oli entistä vaikeampi löytää vanhan järjestelmän osaajia, KIP Servicen verkostopäällikkö Jorma Palomaa perustelee syitä järjestelmän uusimiseen. Hanke käynnistyi vuosi sitten kesällä, jolloin kartoitettiin investoinnin laajuutta sekä toimittajavaihtoehtoja. Tarkempaan suunnitteluun ryhdyttiin vuodenvaihteessa. Vesilaitosta sekä pumppaamoita operoi Kokkolan Energia Oy:n voimalaitos, joka vastaa myös automaatiojärjestelmän ylläpidosta. - Ahti Rantala Kokkolan Energialta toimi projektissa pääsuunnittelijana sekä asennusvalvojana. Projekti toteutui aikataulussa ja myös asennus onnistui todella hyvin. Ahdilla oli tässä kaikessa iso rooli ja hän tiesi mitä teki, Palomaa kiittää Rantalaa hyvästä yhteistyöstä. - Uusi automaatiojärjestelmä parantaa toimintavarmuutta minkä lisäksi järjestelmä on huomattavasti helpommin laajennettavissa, Ahti Rantala (vas.) ja Jorma Palomaa sanovat. Palomaan mukaan projekti oli myös järjestelmätoimittajalle poikkeuksellinen. Järjestelmätoteutuksen toimintafilosofia poikkeaa automaatiojärjestelmien yleisestä toimintatavasta, minkä takia tarvittiin järjestelmän normaalirutiineista poikkeavia ratkaisuja. Lopputulos oli kuitenkin onnistunut. Tätä ennen järjestelmän toimivuus oli jo testattu FAT-tehdaskoestuksella järjestelmätoimittajan testaustiloissa huhtikuussa. Järjestelmän toimitti Valmet Automation käyttöön otettuna. Järjestelmän kenttäasennus tehtiin paikallisesti. - Uuden järjestelmän ansiosta toimintavarmuus paranee huomattavasti, järjestelmä on helpommin laajennettavissa ja päivitykset sekä muutokset sujuvat aikaisempaa paremmin. Samoin tarvittava järjestelmätuki ja järjestelmäosaaminen ovat laajemmin saatavilla. Vesilaitoksella on käytössä sama järjestelmä, johon nyt asennettu järjestelmä on liitetty. Kaiken kaikkiaan investointi turvaa pumppaamoiden toiminnan pitkälle tulevaisuuteen, Palomaa listaa hyötyjä.

2 2 Uusi hälytysjärjestelmä tiedottaa, varoittaa ja hälyttää Merlot hälytysjärjestelmä tavoittaa yhdellä kertaa kaikki tärkeät vastaanottajat Kokkolan suurteollisuusalueella ja Kokkolan Satamassa. Sen avulla voi lähettää erilaisia tiedotukseen ja turvallisuuteen liittyviä viestejä. Kip Service on ottanut vuoden 2015 alusta käyttöön uuden hälytysjärjestelmän, joka palvelee entistä paremmin koko suurteollisuusaluetta ja Kokkolan Satamaa. Merlot hälytysjärjestelmän etu on Kip Servicen turvallisuuspäällikkö Jussi Långin mukaan ensinnäkin sen laajuus. - Merlot on käytössä todella isolla alueella, voimme hälyttää numeroon. Järjestelmän hallinnointi on Port Towerissa vartijoilla, ja sitä kautta lähetetty viesti saavuttaa koko suurteollisuusalueen henkilöstön tai tietyn ryhmän tarpeen mukaan, Lång kertoo. Kaaviokuva operatiivisesta hälytysohjeesta. Kip Servicen uuden hälytysjärjestelmän avulla tärkeät viestit lähtevät yhden henkilön kautta kaikille vastaanottajille. Järjestelmä voi toimia myös täysin itsenäisesti automaattisissa palohälytinilmoituksissa. Merlot hälytysjärjestelmän avulla voi lähettää erilaisia alueen turvallisuuteen liittyviä viestejä. Hälytysten, varoitusviestien ja tiedotusviestien lähettämisessä käytetään Virve- tai GSMpuhelinta. Virve on viranomaiskäytössäkin toimiva suojattu viranomaisverkko. - Virve on luotettava joka tilanteessa. Vaikka gsm-verkko kaatuisi, Virve toimii, Lång painottaa. Uudelle järjestelmälle tuli tarve vuonna Vanhaa järjestelmää ei ollut Långin mukaan hyödynnetty parhaalla mahdollisella tavalla. - Vanha versio tuli tiensä päähän. Tarvittiin uusi järjestelmä, jolla voi lähettää erityyppisiä viestejä eri vastaanottajille, Lång kertoo. Testaus kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina Varoitusviestillä voidaan esimerkiksi varoittaa henkilöstöä joutumasta onnettomuuden vaara-alueelle. Tiedotusviestin tarkoituksena on viestittää tapahtuneesta joko koko henkilöstölle, tai rajatuille vastaanottajille. Hälytysviestillä saadaan paikalle teollisuuspalokunta ja ensiapuryhmä. Hälytys menee myös esitietona ensihoidolle ja pelastuslaitokselle. Vartijat Port Towerissa lähettävät varoitus-, tiedotus- tai testausviestin. Jussi Lång kertoo, että järjestelmä toimii myös täysin itsenäisesti automaattisissa paloilmoitinhälytyksissä. Automaatin kautta se lähtee heti kaikille tarpeellisille vastaanottajille. - Uusi järjestelmä voisi hyvin toimia suurteollisuusalueen hätäkeskuksena, Lång toteaa. Lång kertoo, että järjestelmän toimintaa testataan joka kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina samaan aikaan väestöhälyttimen kokeilun kanssa. - Jos joku tuntee tarvitsevansa alueella hälytyksiin, varoituksiin tai tiedotukseen liittyviä viestejä, niin voi ottaa yhteyttä, Lång kehottaa.

3 3 Palo- ja pelastustoimen uudistus ei toteudu Suurteollisuusalueen palo- ja pelastustoimeen suunniteltu ammattimaisen tehdaspalokunnan perustaminen ei toteudu. KIP Servicen toimitusjohtajan Olli- Matti Airiolan mukaan esitetyllä toimintamallilla ei ollut taloudellisia edellytyksiä toteutua sen jälkeen kun kävi ilmi, etteivät alueen kaikki huomattavimmat toimijat lähde mukaan hankkeeseen. - Totta kai olen tilanteesta pahoillani, koska meillä olisi ollut ainutlaatuinen mahdollisuus parantaa KIPin alueen kokonaisturvallisuutta tavalla, jossa olisi muodostettu laaja kokonaisuus edulliseen hintaan. - Tämä laskuharjoitus on nyt kuitenkin tässä, ja jatkossa keskitymme kehittämään nykyistä mallia. Laajempaan kokonaisuuteen voidaan palata myöhemmin uudestaan, kun asiakasyritykset ovat siihen valmiita, hän sanoo. Jatkossa tarjolla kevennetty malli Ammattimaisen tehdaspalokunnan perustamisella haettiin uudenlaista laajaa palvelukokonaisuutta KIP Service selvitti viime vuoden lopulta saakka mahdollisuuksia ammattimaisen palokunnan perustamiseen. Ajatuksena oli yhdistää vartiointi ja palokuntatoiminta siten, että vartijat olisivat toimineet myös palomiehinä. Palokuntalähdöllä vahvuus olisi ollut 1+3 ja Port Toweriin olisi jäänyt aina yksi henkilö. - Tämä olisi edellyttänyt henkilöresurssien lisäämistä sekä kouluttautumista pääosan kustannuksista aiheutuessa nimenomaan henkilöresurssien lisäämisestä. Meillä oli tarjous Securitakselta, jolla on vastaavaa toimintaa Raahessa ja Olkiluodossa. Suunnitellussa mallissa kustannuksia olisi ollut jakamassa 17 tahoa, ja jakoperusteet olisivat olleet luonnollisesti kaikille samat, Airiola kertoo. Hänen mukaansa laaditussa mallissa yhdistetty vartiointi ja palokuntatoiminta kattoivat hyvin laajan palvelukokonaisuuden KIPin alueella satama mukaan lukien. Sen lisäksi vakituisen palokunnan etuihin luettiin esimerkiksi suurempi lähtönopeus hälytyksissä sekä entistä parempi Koulutusta konsultti- ja suunnittelusopimuksista tuntemus yksittäisten yritysten erityispiirteistä. - Palokunta-asiaan palataan kesälomien jälkeen. Siihen mennessä olemme laatineet tarkennetun mallin, jossa asiakkaille tarjotaan kevennettyä palvelua hieman nyt esitettyä edullisemmalla hinnalla. Nykyisille asiakkaille kevennetty malli tarjoaa aikaisempaa jonkin verran laajemman palvelukokonaisuuden, Airiola toteaa. Koulutuksen pääpaino oli uudistuneissa KSE 2013-sopimusehdoissa. KIP Service järjesti huhtikuussa konsultti- ja suunnittelusopimuksia koskeneen koulutustilaisuuden. Koulutuksen pääpaino oli uudistuneissa KSE 2013-sopimusehdoissa ja niiden soveltamisessa konsultti- ja suunnittelusopimuksissa. Petri Nevalainen Asianajotoimisto Applex Oy:stä kertoi, että yleisten ehtojen käyttämisessä on hyvä varmistua huolellisesti siitä, että ne liitetään asianmukaiseksi osaksi konsultin ja tilaajan välillä tehtävää sopimusta. - KSE 2013-ehdot rajaavat konsultin korvausvastuuta siten, että konsultti ei vastaa välillisistä vastuista suhteessa tilaajaan, hän totesi. Nevalaisen mukaan sisällöllisesti KSE 2013-ehtojen merkittävimmät muutokset verrattuna KSE 1995-ehtoihin koskevat vastuuaikoja sekä viivästyssakkoja. Koulutustilaisuuden palautteessa koulutuksen parhaana antina pidettiin muun muassa eri sopimustyyppien läpikäyntiä ja käytännön esimerkkejä. Aihealueen todettiin myös tukeneen oman työn aihepiiriä.

4 4 - Osallistumme mielellämme esimerkiksi suurteollisuusalueen pelastusharjoituksiin, Kokkolan merivartioaseman esimiehenä toimiva vartioupseeri Petri Kippola sanoo. Merellinen moniviranomainen muutti tullin naapuriin Länsi-Suomen merivartiostoon kuuluva Kokkolan merivartioasema muutti viime lokakuussa tullin naapuriksi saman katon alle. Merivartioasema toimi sitä ennen vuosikymmenien ajan Öjassa sijainneesta toimipisteestä käsin. Merivartioston kalusto siirtyi samalla Finnpilotin luotsiaseman yhteyteen Ykspihlajaan. - Muuton taustalla ovat valtion rajavartiolaitokselle kohdistamat säästövelvoitteet, kertoo Kokkolan merivartioaseman esimiehenä toimiva vartioupseeri Petri Kippola. Rajavartiolaitoksen palveluksessa työskentelee tällä hetkellä reilut työntekijää. Kokkolan merivartioaseman vahvuus on kymmenen merivartijaa sekä emäntä. - Avovesiaikana meillä on vuorossa vähintään kolme työntekijää. Keskimäärin töitä tehdään viikko kerrallaan, jonka jälkeen on viikko vapaata. Kauimmaiset työntekijät asuvat Oulussa, ja Kokkolasta sekä lähialueelta tulee puolet väestä. Viranomaisyhteistyö kansainvälistä huippua Rajavartiolaitoksen päätehtävä on luonnollisesti rajojen valvonta, minkä lisäksi työhön kuuluvat rajaturvallisuuden ylläpito sekä rajatarkastukset, jotka siirtyivät poliisilta pari vuosikymmentä sitten. - Yleisesti voi todeta, että olemme merellinen moniviranomainen, jonka työn laaja-alaisuus on huomioitu myös kalustossa, Kippola sanoo. Lakisääteisiä tehtäviä ovat meripelastuksen lisäksi esimerkiksi vesiliikenteen, kalastuksen, metsästyksen ja maastoliikenteen valvonta. - Jos aluksen epäillään päästäneen esimerkiksi pilssivetensä mereen, silloin rajavartiolaitos suorittaa öljynäytteiden otot, tutkii tapauksen ja määrää mahdollisesti tapauksesta hallinnollisen maksun. Kansainvälisten sopimusten perusteella meillä on myös yhteisiä meripelastustehtäviä ruotsalaisten kanssa. Oma lentävä kalustomme sijaitsee Turussa ja Rovaniemellä, joista molemmista lentää Kokkolaan säästä riippuen pari tuntia. Uumajasta päivystävä helikopteri pääsee paikalle reilussa puolessa tunnissa. Kippolan mukaan yksi erityisyys on kansainvälistä huippua edustava rajavartiolaitoksen, tullin ja poliisin yhteistyö. Näiden lisäksi tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat pelastuslaitos ja ensihoito. - Toukokuussa teimme tullin kanssa kolmen päivän valvontaiskun rahtialuksiin Merenkurkun satamissa. Nyt kun olemme tullin kanssa naapureina, yhteis-

5 5 työ lisääntyy entisestään. Merivartijoilla on lähes samat toimivaltuudet kuin poliiseilla. Jos saaristossa on vaikkapa väkivaltatapaus ja merivartiosto liikkuu sopivasti lähistöllä, merivartijat voivat mennä paikalle poliisin sijasta. - Ruorijuopumustapauksissa hinaamme veneen rantaan, viemme epäillyn verikokeeseen sekä hoidamme tutkinnan ja kevennämme tällä tavalla poliisin työtaakkaa, Kippola kuvaa merivartijoiden tehtäväkenttää. Samoin paikallinen meripelastusseura lukeutuu yhteistyökumppaneihin. - Meripelastusseuran toiminta on aktivoitunut paremman kaluston myötä ja on tosi järkevää, että meillä on heidän kanssaan työnjakoa meripelastustehtävissä. Tuttu näky myös suurteollisuusalueella KIPin alueella merivartioston henkilöstö on aikaisempaa enemmän näkyvillä jo siitä syystä, että heillä on nyt ajettavanaan siirtymä toimitiloista veneille. - Toki meitä kiinnostaa erityisesti se, mitä satamassa tapahtuu. Kun rahtialuksilla tehdään Petri Kippolan mukaan yhteistyö tullin kanssa lisääntyy entisestään merivartioaseman muutettua samaan kiinteistöön tullin kanssa. miehistönvaihtoja, tulli hoitaa pääsääntöisesti rajatarkastukset, mutta meillekin saattaa tulla niihin liittyviä tehtäviä. Teemme myös aika ajoin tarkastuksia rahtialuksiin yhteistyössä tullin kanssa. Mikäli suurteollisuusalueella tapahtuu isompi onnettomuus, silloin merivartioston tärkein tehtävä on estää lisävahingot meren puolelta esimerkiksi evakuoinneilla. - Olemme jo osallistuneet suurteollisuusalueen pelastusharjoituksiin ja on hyvä, jos saamme niihin kutsun jatkossakin. Virve-verkossa meillä on yhteiset kanavat KIPin alueen toimijoiden kanssa, minkä ansiosta tieto kulkee nopeasti eikä liikkeelle lähdössä synny viiveitä. Kippolan mukaan muutto Öjasta lähemmäksi keskustaa helpottaa monia käytännön asioita. - Täältä pääsee venetrailerin kanssa huomattavasti nopeammin isoille teille. Myös muut viranomaiset kuten poliisi, tulli ja pelastuslaitos ovat nyt lähempänä. Puitteet kaluston säilytyksellekin paranevat tulevaisuudessa, kun saamme sitä varten lisää säilytystilaa. Kokkolan merivartioaseman kalusto Merivartioston työn laaja-alaisuus on huomioitu merivartioaseman kalustossa. Kokkolan merivartioaseman kalusto koostuu seuraavista veneistä ja muista kulkuneuvoista: PV-276 partiovene, RV-241 rannikkovartiovene, NV-320 nopeavene, AV-246 apuvene (trailerivene), JK-202 jääkulkuneuvo (hydrokopteri). Moottorikelkkoja kolme kappaletta, autoja kaksi kappaletta. NV-320 nopeavene. PV-276 partiovene.

6 6 Turvallisuusopas ilmestyi laajennettuna KIP Service on julkaissut uuden suurteollisuusaluetta ja satamaa koskevan turvallisuusoppaan. Turvallisuuspäällikkö Jussi Långin mukaan opas sisältää paljon uusia asioita. - Vanhat turvallisuusoppaat on syytä hävittää samantien. Nyt julkaistu turvallisuusopas löytyy digitaalisena netistä (turvallisuusopas.kip.fi) sekä painettuna Port Towerin Infosta ja KIP Servicen toimistosta. Opas päivitetään vähintään kerran vuodessa, Lång kertoo. Seuraavassa versiossa on lisäksi uudet ajantasaistetut opaskartat oppaaseen kiinnitettynä. Oppaasta on jo nyt myös A5-koon versio, jossa kartta on painettuna. Esimerkiksi hälytysohje on turvallisuusoppaan takakannessa uudessa muodossa. Hälytysohje painetaan myös kennolevyille, joita voi kiinnittää kiinteistöjen seiniin sekä merkitä varatulle paikalle kyseisen tilan kohdetiedot. - Turvallisuusryhmä kokoontui vuodenvaihteen jälkeen useita kertoja työstämään turvallisuusopasta ja teki hyvää työtä. Siitä kaikille kiitos, Lång sanoo. Tower Bistron aukioloajat Tower Bistro on suljettuna kesällä heinäkuuta, muuten ravintola palvelee normaalisti. Yrittäjä Tiina Forsnaballa riittää kuitenkin kiireitä, sillä hän avaa kesäkuussa leirintäalueella Beach cafe & bar-kahvilan. Se on avoinna joka päivä iltayhdeksään saakka. Ilmoittaudu ympäristöpäivään KIP-ympäristöpäivä pidetään 12. kesäkuuta Päivän ohjelma löytyy osoitteesta ja samassa osoitteessa voi myös ilmoittautua mukaan ympäristöpäivään. Tervetuloa! Terminaalipäällikkö Petri Lempiälän mukaan rakentamisessa on tärkeää tunnistaa eri tahojen erityispiirteet, koska satama on hektinen paikka ja liikenne alueella vilkasta. Taustalla uutta putkisiltaa Syväsatamantien varrella. Neste Oil rakennuttaa uutta putkilinjaa Suurteollisuusalueella toteutetaan parhaillaan Neste Oilin ja Huoltovarmuuskeskuksen yhteisinvestointia, jossa Neste Oil (kesäkuun alusta Neste) rakennuttaa uuden putkilinjan sataman ja Huoltovarmuuskeskuksen kalliosäiliön välille. - Kyseessä on kunnossapitoinvestointi, koska satamakentän alla kulkeva linja todettiin huonokuntoiseksi, kertoo Neste Oilin Keski-Suomen alueen terninaaleista vastaava terminaalipäällikkö Petri Lempiälä. Samassa yhteydessä uusitaan Baltic Tankin kanssa putkisilta syväsatamasta Baltic Tankin terminaaliin. Huhtikuussa käynnistyneiden töiden on määrä valmistua pääosiltaan heinäkuun alussa. Putkirakentamista tapahtuu monen toimijan alueella. Lempiälän mukaan rakennuttajan haasteena onkin ollut toteuttaa hanke niin, ettei yhdellekään toimijalle koidu tuotantoon tai tuotevirtoihin katkoja, ja että haitat normaalitoimintoihin ovat mahdollisimman vähäiset. - Satama on hektinen paikka ja liikennöinti siellä vilkasta. Sen takia rakentamisessa on tärkeää tunnistaa eri tahojen erityispiirteet. Maanomistajien sekä alueella operoivien kanssa olemme sopineet etukäteen pelisäännöistä, jotta töitä voidaan viedä eteenpäin mahdollisimman sujuvasti ilman häiriöitä alueen normaalitoimintaan. Turvallisuus huomioitu monin eri tavoin Maaliskuussa Neste Oil kutsui alueen toimijat riskienarviointitilaisuuteen. Töiden käynnistyttyä on lisäksi osallistuttu joka viikko sataman operatiiviseen viikkopalaveriin. Siinä käydään läpi tulevat työt ja niiden mahdolliset vaikutukset toimijoille, jos esimerkiksi tieosuuksia joudutaan sulkemaan liikenteeltä. - Turvallisuuteen liittyen olemme myös laatineet urakoitsijan ja projektiorganisaation kesken eri työkokonaisuuksille riskien arvioinnit. - Kaikille rakennushankkeessa toimiville on hankittu työluvat kyseiselle työlle alueen eri toimijoilta päivittäisen lupakäytännön kulkiessa Neste Oilin kautta, Lempiälä kertoo. Viikko-ohjelmat käsittävät lisäksi työmaatarkastukset ja turvallisuuskierrokset sekä turvallisuuskeskustelut. - Vaikka työt ovat vielä meneillään, haluan jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia toimijoita yhteistyöstä. He ovat suhtautuneet rakentamiseen positiivisesti, mikä on edesauttanut suuresti töiden etenemistä, Lempiälä toteaa.

7 7 Jukkola Systems muutti lähelle suurteollisuusasiakkaitaan KIPin alueella ja sen läheisyydessä toimii monia suuryritysten tuotantoa eri tavoin tukevia yrityksiä. Yksi esimerkki on uusiin toimitiloihin Kokkolan Jänismaalle muuttanut Jukkola Systems Oy, jonka asiakkaista huomattava osa sijaitsee suurteollisuusalueella. Viimeisimpänä työnä Jukkola Systemsiltä valmistui Neste Oilille toimitettu pumppu- ja ohjausyksiköiden uusiminen avaimet käteen-periaatteella. - Halusimme Lohtajalta lähemmäksi suurteollisuusaluetta, jotta pystymme vastaamaan entistä paremmin siellä toimivien asiakkaiden tarpeisiin. KIPin alueen lisäksi olemme saaneet vahvan jalansijan muuallakin Kokkolassa, sillä toimitamme palveluita muun muassa Kokkolan Energialle, Kokkolan Vedelle sekä paikallisille urakoitsijoille. - Nyt pystymme tarjoamaan nopean palvelun, huollon ja varaosat, koska uudet toimitilat sijaitsevat vain viiden minuutin päässä KIPin alueesta, Jukkola Systemsin toimitusjohtaja Joonas Jukkola kuvaa logististen yhteyksien toimivuutta. Kattava yhteistyöverkosto Jukkola Systemsin henkilökunnasta kuvassa toimitusjohtaja Joonas Jukkola (vas.), KSB-myyntipäällikkö Kalevi Ketonen, huoltovastaava Jukka-Pekka Pajunpää sekä Siemens-myyntipäällikkö Aleksi Huhtala. Jukkola Systems aloitti yhteistyön KIPin toimijoiden kanssa vuonna 2008 KSB:n edustuksen myötä. - Vastaamme KSB:n myynnistä ja huollosta vanhan Vaasan läänin alueella. Tämän vuoden alussa allekirjoitimme lisäksi koko maan kattavan sopimuksen Siemensin sähkö- ja vaihdemoottoreiden myynnistä sekä huollosta. Meillä on Jänismaalla yksi Suomen laajimmista Siemensin sähkömoottoreiden varastoista. Yrityksen palvelukokonaisuuden täydentää 3D-suunnittelu Siemens Solid Edge-ohjelmistolla. Sillä voidaan tehdä kokonaisvaltaista ja yksilöllistä suunnittelua pienestä kappaletavarasuunnittelusta muun muassa laajoihin pumppaamoiden kokonaisratkaisuihin asti. - KSB- ja Siemens-konsernien osaamisen lisäksi meillä on käytössämme kattava yritys- ja yhteistyöverkosto. Verkostojen ja korkeasti koulutetun henkilöstön ansiosta pystymme tuottamaan asiakkaille ratkaisuja kaikkein vaativimmissakin tilanteissa sekä takaamaan korkean palvelutason, toimitusjohtaja korostaa. Jukkola Systems Oy on perustettu vuonna Yhtiön edellisen tilikauden liikevaihto oli lähes kolme miljoonaa euroa ja - Jukkola Systems oli venttiilitoimittajana kun Kokkolan Energian voimalaitosten välille rakennettiin höyryputkiverkosto, Joonas Jukkola kertoo. yrityksessä työskentelee kuusi vakituista työntekijää. Sen lisäksi Jukkola Systems työllistää osa-aikaisia työntekijöitä ja paikallisia alihankkijoita kuten metallipajoja sekä sähkö- ja koneasennusurakoitsijoita. Joonas Jukkola on nähnyt yrittäjänä suurteollisuusalueen merkityksen Kokkolalle ja koko maakunnan elinvoimalle. - KIP on ollut pitkään yksi Kokkolan talouden kulmakivistä. Me olemme yrityksenä esimerkki siitä, miten suuryritykset tuovat työtä monille pienemmille yrityksille. Erityisen hienoa on se, että suuret toimijat luottavat paikallisiin yrityksiin ja että ne haluavat hankkia palvelunsa läheltä silloin kun se on mahdollista. Woikosken suurinvestoinnit kertovat alueen vetovoimaisuuden jatkuvan vahvana. - Me puolestaan kehitämme varastoinnin laajuutta siten, että se palvelee mahdollisimman kattavasti asiakkaiden tarpeita, Jukkola toteaa.

8 8 Timo Vuorinen tietää vuosikymmenien kuljettajakokemuksensa ansiosta turvallisten toimintatapojen tärkeyden. Kuljetuksissa käyttöön kuljettajakortti Eteläiselle alueelle uusi saniteettiviemäri Eteläiselle suurteollisuusalueelle ollaan toteuttamassa uutta saniteettivesiviemäröintiä. - Suunnitelmat on tehty ja parhaillaan on menossa sekä suunnitelmiin että käytännön asioihin liittyvä tarkentaminen ennen urakkalaskentavaihetta. Mikäli asiat etenevät kuten on ajateltu, Suurteollisuusalueella liikennöivistä ajoneuvokuljettajista osa on käynyt alueturvakoulutuksen. Huhtikuun alussa otettiin käyttöön lisäksi vuodeksi kerrallaan myönnettävä kuljettajakortti niiden kuljettajien kohdalla, joilla ei ole alueturvakoulutusta. - Kuljettajakortti varmistaa, että jokaisella kuskilla on tiedossaan yhteiset säännöt, joiden mukaan suurteollisuusalueella toimitaan, Securitas Oy:n kohdepäällikkö Jarkko Vähälä kertoo. Hän muistuttaa muitakin alueella liikkuvia varmistamaan, mihin saakka heidän alueturvakoulutuksensa on voimassa. - Kun koulutus on käyty, se on voimassa seuraavat kolme vuotta. Uusi koulutus kannattaa suorittaa riittävän ajoissa, sillä kulunvalvonta-avaimen käyttö edellyttää voimassa olevaa alueturvakoulutusta. Alueella työskentelevien kannattaa päivittää muutkin koulutustietonsa Port Towerin Infopisteessä, jos he ovat esimerkiksi suorittaneet koulutuksia jossain muualla kuin KIPin alueen koulutuksissa. rakentamaan päästään kuluvan vuoden syksyllä, kertoo KIP Infra Oy:n toimitusjohtaja Jari Heino. Uuden saniteettiviemärin ansiosta saniteettivedet pystytään ohjaamaan samalle jätevedenpuhdistamolle mihin myös kaupungin jätevedet ohjautuvat. Kokkolan Vedeltä on tulossa samanaikaisesti reilun puolentoista kilometrin pituinen viemäri, johon nyt rakennettava viemäri liittyy. - KIP Infra toteuttaa hankkeen yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa. Saniteettiviemärin kustannusarvio on noin 1,4 miljoonaa euroa, Heino kertoo. - Päivitys koskee muun muassa työturvallisuuskorttia ja tulityökorttia, koska suurteollisuusalueella tietyt työtehtävät edellyttävät näitä kortteja, Vähälä sanoo. Tietoa tulevista koulutuksista saa KIP Servicen kotisivuilta, Servis Uutiskirje Julkaisija: KIP Service Oy Päätoimittaja: Olli-Matti Airiola puh Jakelu: KIP Service Oy:n asiakkaat ja sidosryhmät. Ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Tuottaja: T:mi CommJob/ Jorma Uusitalo

Pelastusharjoitus M/S Ahti ravintolalaivalta 7.6.2012

Pelastusharjoitus M/S Ahti ravintolalaivalta 7.6.2012 Pelastusharjoitus M/S Ahti ravintolalaivalta 7.6.2012 Hankeverkoston harjoitukset 2012-2013 11 harjoitusta (mm. Ahti tulipalo, hotellien evakuoinnit x 4, kanootti onnettomuus/vesipelastaminen, koskenlasku

Lisätiedot

Kotimaaliikenteen matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä. MRCC Turku Ltn Jani Salokannel

Kotimaaliikenteen matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä. MRCC Turku Ltn Jani Salokannel Kotimaaliikenteen matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä MRCC Turku Ltn Jani Salokannel Meripelastus Rajavartiolaitos on johtava meripelastusviranomainen, joka vastaa meripelastustoimen järjestämisestä

Lisätiedot

Päivin öin. Kehitä yrityksesi osaamista yhteishankintakoulutuksella

Päivin öin. Kehitä yrityksesi osaamista yhteishankintakoulutuksella Päivin öin Kehitä yrityksesi osaamista yhteishankintakoulutuksella Suomen Kaukokiito Oy Kuljetusliike I. Lehtonen Oy Kuljetusliike Kantola & Koramo Oy Auramaayhtiöt Kuljetusliike Taipale Oy Kuljetusliike

Lisätiedot

VAPEPA:N 164 MHZ:N PEPA-VHF

VAPEPA:N 164 MHZ:N PEPA-VHF VAPEPA:N 164 MHZ:N PEPA-VHF Vak Timo Ärlig, oh3fn 1.8.2006 Ver 3.1 Vanha pelastustoimen (Peto-) radiokalusto Valtakunnallisia yhteiskanavia kolme: K1, K2 ja K5 K1: Valtakunnallinen yhteiskanava 164,100/159,500

Lisätiedot

MYYNTIESITE. KALAJOEN R10 DRIVE-IN LIIKETILAT 50 m2 1500 m2

MYYNTIESITE. KALAJOEN R10 DRIVE-IN LIIKETILAT 50 m2 1500 m2 MYYNTIESITE KALAJOEN R10 DRIVE-IN LIIKETILAT 50 m2 1500 m2 VARAA UUDET TOIMITILAT KALAJOEN NÄKYVIMMÄLTÄ LIIKEPAIKALTA ONKO TÄSSÄ PAIKKA YRITYKSESI UUSILLE TOIMITILOILLE? Kalajoen keskusta Pyhäjoki Raahe

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenne

Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenne Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenne Miksi uudistus? - EU:n palvelusopimusasetus - Joukkoliikennelaki (2009) Toimijat 1.7.2014 alkaen Joukkoliikennejaosto - joukkoliikenteen toimivaltainen viranomainen

Lisätiedot

Liikenneturvan rooli kuntien liikenneturvallisuustyössä Rainer Kinisjärvi Oulu 2018

Liikenneturvan rooli kuntien liikenneturvallisuustyössä Rainer Kinisjärvi Oulu 2018 Liikenneturvan rooli kuntien liikenneturvallisuustyössä Rainer Kinisjärvi Oulu 2018 Liikenneturva Keskusjärjestö, joka edistää tieliikenteen turvallisuutta vaikuttamalla ihmisten liikennekäyttäytymiseen.

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Tavoitteet Tämän toimintamallin avulla opit määrittelemään kiireen. Työyhteisösi oppii tunnistamaan toistuvan, kuormittavan kiireen sekä etsimään sen syitä

Lisätiedot

RAAHEN SATAMA TOIMINTAKERTOMUS 2013 PORT OF RAAHE ANNUAL REPORT 2013

RAAHEN SATAMA TOIMINTAKERTOMUS 2013 PORT OF RAAHE ANNUAL REPORT 2013 RAAHEN SATAMA TOIMINTAKERTOMUS 2013 PORT OF RAAHE ANNUAL REPORT 2013 RAAHEN SATAMA 2 TOIMINTAKERTOMUS 2013 1. Yleistietoja Suomen satamista ja niiden liikenteestä Suomen satamien ulkomaanliikenne v. 2013

Lisätiedot

ecome Markkinoiden kehittynein julkaisujärjestelmä

ecome Markkinoiden kehittynein julkaisujärjestelmä ecome Ecome Finland Oy Itämerenkatu 3 p. 020 7749 580 00180 Helsinki p. 020 7749 585 Suomi - Finland ecome@ecome.fi y. 2193874-3 www.ecome.fi Ecome-järjestelmä pähkinänkuoressa Ecome on suomalaisen yhtiön

Lisätiedot

Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon

Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon Avaa ovet varasto- ja logistiikkatilaan osoitteessa Äimäkuja 6, Oulu. TERMINAALIT 2,5 KM KESKUSTA 3,5 KM ORITKARIN SATAMA 1 KM LIMINGANTIE 700 M POIKKIMAANTIE

Lisätiedot

YRITYKSEN TOIMITILOJEN KAIKKEIN TÄRKEIN OMINAISUUS ON... Saammeko esitellä talon, jonka tärkein ominaisuus on tyytyväiset käyttäjät?

YRITYKSEN TOIMITILOJEN KAIKKEIN TÄRKEIN OMINAISUUS ON... Saammeko esitellä talon, jonka tärkein ominaisuus on tyytyväiset käyttäjät? YRITYKSEN TOIMITILOJEN KAIKKEIN TÄRKEIN OMINAISUUS ON... Saammeko esitellä talon, jonka tärkein ominaisuus on tyytyväiset käyttäjät? Tervetuloa! Atomitie 5, pitäjänmäki Suomalainen Mirasys Oy on kansainvälisesti

Lisätiedot

Ammattilaisen elämä helpommaksi

Ammattilaisen elämä helpommaksi Ammattilaisen elämä helpommaksi Kaikki tuotteet saman katon alta, LVI, Teollisuus, Koneet ja Työkalut, Sähkö, Kylmä ja Tee-Se-Itse. Helppoa, vaivatonta ja kustannustehokasta, eikö totta! Ahlsell minuutissa

Lisätiedot

Healthcare Security Terveydenhuollon turvallisuuspalvelut

Healthcare Security Terveydenhuollon turvallisuuspalvelut Healthcare Security Terveydenhuollon turvallisuuspalvelut Terveydenhuollon toimintaympäristössä korostuvat ihmisläheisyys, luottamuksellisuus ja kyky toimia ripeästi tilanteiden muuttuessa. Nämä ominaisuudet

Lisätiedot

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa heti AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON Autosalpa Oy ja Renor Oy ovat sopineet torstaina, 19.6.2008, tonttikaupasta Lahden Asemantaustan kaupunginosassa olevasta

Lisätiedot

7:30 Aamuvuoro alkaa yhteisellä palaverilla yövuoron kanssa. Tällöin käydään läpi yön keikat ja jaetaan muuta tärkeää tietoa. 8:30 Tarkistetaan ja huolletaan autot. Täydennetään hoitotarvikkeet, kuten

Lisätiedot

TYÖKALU HYVÄN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEKUNTOUTUSPALVELUN TUOTTAMISEEN

TYÖKALU HYVÄN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEKUNTOUTUSPALVELUN TUOTTAMISEEN TYÖKALU HYVÄN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEKUNTOUTUSPALVELUN TUOTTAMISEEN HYVÄT MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEKUNTOUTUSPALVELUT TARVITSEVAT PÄIVITTÄISTÄ TYÖTÄ HELPOTTAVAN ASIAKASTIETOJÄRJESTELMÄN NAPPULA TUKEE LAADUKASTA

Lisätiedot

Miten Kanta-Hämeen työllisyys entistäkin paremmaksi?

Miten Kanta-Hämeen työllisyys entistäkin paremmaksi? Miten Kanta-Hämeen työllisyys entistäkin paremmaksi? Kanta-Häme kartalle! Eduskuntavaaliehdokkaiden tilaisuus 12.3.2019 Hämeenlinna Eija Mannisenmäki, johtaja, Hämeen TE-toimisto p. 0295 041 840, eija.mannisenmaki@te-toimisto.fi

Lisätiedot

Pelastuslain onnettomuuksien ennaltaehkäisyn uudistukset pelastuslaitoksen kannalta

Pelastuslain onnettomuuksien ennaltaehkäisyn uudistukset pelastuslaitoksen kannalta Pelastusalan neuvottelupäivät SN27 9. 11.12.2009, Silja Serenade Pelastuslain onnettomuuksien ennaltaehkäisyn uudistukset pelastuslaitoksen kannalta Pelastusjohtaja Veli-Pekka Ihamäki Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos

Lisätiedot

Rakennusalan tiedonantovelvollisuus

Rakennusalan tiedonantovelvollisuus Rakennusalan tiedonantovelvollisuus Päätoteuttajan nimeäminen Työntekijätietojen kuukausittaista tiedonantovelvollisuutta ei ole yksityishenkilön omaan käyttöön rakennuttamassa kohteessa, mikäli työmaalle

Lisätiedot

Kohti palveluliiketoiminnan. Case: Chiller Oy. Raimo Pöntys Asiakkuuspäällikkö

Kohti palveluliiketoiminnan. Case: Chiller Oy. Raimo Pöntys Asiakkuuspäällikkö Kohti palveluliiketoiminnan tehokkaampaa soveltamista Case: Chiller Oy Raimo Pöntys Asiakkuuspäällikkö Chiller Oy Pääkonttori Tuusulassa Liikevaihto n. 18 milj. (2010) Henkilöstö n. 55 henkilöä Valmistus

Lisätiedot

Työvaatepalvelut Hyvää tyyliä Hyvää fiilistä Parasta työtä

Työvaatepalvelut Hyvää tyyliä Hyvää fiilistä Parasta työtä Työvaatepalvelut Hyvää tyyliä Hyvää fiilistä Parasta työtä TYÖVAATE- PALVELUMME pitää huolta Ihmisistä Turvallisuus on taitolaji. Työstä Paras suoja työllesi. Tyylistä Tyylipuhtaasti töihin. 2 Monta hyvää

Lisätiedot

Mikä oli vesihuollon tila ennen osuuskuntaa? Kaikilla oli omat kaivot ja jätevesijärjestelmät. Pitkäaikainen kuivuus tyhjensi noin 50 talouden kaivot.

Mikä oli vesihuollon tila ennen osuuskuntaa? Kaikilla oli omat kaivot ja jätevesijärjestelmät. Pitkäaikainen kuivuus tyhjensi noin 50 talouden kaivot. PUNKAN NUMMENPÄÄN VESIOSUUSKUNNAN VESI- JA JÄTEVESIVERKOSTON RAKENTAMINEN 2005 PUNKAN NUMMENPÄÄN VESIOSUUSKUNNAN VESI- JA JÄTEVESIVERKOSTON RAKENTAMINEN Mikä oli vesihuollon tila ennen osuuskuntaa? Kaikilla

Lisätiedot

Verkkoperehdytyksen kehittäminen SOL konsernissa

Verkkoperehdytyksen kehittäminen SOL konsernissa Verkkoperehdytyksen kehittäminen SOL konsernissa Tausta SOL konserni on Suomen suurimpia palvelualan työllistäjiä. SOLIssa työskentelee tällä hetkellä lähes 10 000 työntekijää, joista n 7500 Suomessa.

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys kohdallaan

Asiakastyytyväisyys kohdallaan Asiakastyytyväisyys kohdallaan 94 % asiakkaista suosittelee Maestroa Syksyllä 2012 teimme laajan asiakastyytyväisyyskyselyn ja selvitimme asiakkaidemme näkemyksiään Maestron myynnistä, asiakaspalvelusta

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2016 A. Talous Käyttötalous Pelastuslaitos 1 000 tot. 3/2015 Ta 2016 Tot 3/2016 % ta:sta muutos 15-16 Muutos 15-16 % Ennuste 31.12.2016 Toimintatulot 5 466 24097 5 566 23,1

Lisätiedot

Satakunnan pelastuslaitos

Satakunnan pelastuslaitos Satakunnan pelastuslaitos Satakunnan pelastuslaitos on yksi maamme 22 alueellisesta pelastuslaitoksesta. Apuamme tarvitaan erilaisissa palo-, pelastus-, vahingontorjunta- ja sairaankuljetustehtävissä keskimäärin

Lisätiedot

Mikä Eräverkko? Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta.

Mikä Eräverkko? Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta. Mikä Eräverkko? Eräverkko on eräihmisten ja -palveluiden kohtauspaikka, josta löydät helposti ja nopeasti metsästysmahdollisuudet sekä metsästyksen oheispalvelut. Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta.

Lisätiedot

RAJAVARTIOLAITOKSEN TALOUDEN SOPEUTTAMISOHJELMA. Tiedotustilaisuus 23.1.2013

RAJAVARTIOLAITOKSEN TALOUDEN SOPEUTTAMISOHJELMA. Tiedotustilaisuus 23.1.2013 RAJAVARTIOLAITOKSEN TALOUDEN SOPEUTTAMISOHJELMA Tiedotustilaisuus 23.1.2013 RAJAVARTIOLAITOKSEN TALOUDEN SOPEUTTAMISOHJELMA 2013 2017 Säästöpäätös 28,0 milj. ~19 milj. palkoista ~ 9 milj. muista tnta.menoista

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö 10.11.2014 Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Erheelliset ilmoitukset Matti Orrainen 10.11.2014 Kuva 1. Kuvassa on esitetty PRONTOon rekisteröityneet automaattisen paloilmoittimen kautta tulleet ilmoitukset

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Matti Lievonen. 3.4.2014 Yhtiökokous 1

Toimitusjohtajan katsaus. Matti Lievonen. 3.4.2014 Yhtiökokous 1 Toimitusjohtajan katsaus Matti Lievonen 1 Neste Oilin johtoryhmä Toimitusjohtaja: Matti Lievonen Yhteiset toiminnot Liiketoiminta-alueet Tuotanto ja logistiikka Ilkka Poranen Henkilöstö Hannele Jakosuo-Jansson

Lisätiedot

Kansainvälinen rekrytointi yritysesimerkki Kokkeja Filippiineiltä MAMU-Ennakointikamari 23.4.2015

Kansainvälinen rekrytointi yritysesimerkki Kokkeja Filippiineiltä MAMU-Ennakointikamari 23.4.2015 Kansainvälinen rekrytointi yritysesimerkki Kokkeja Filippiineiltä MAMU-Ennakointikamari 23.4.2015 Satu Vennala Henkilöstöresurssipäällikkö Ravintolatoimiala HOK-Elanto Liiketoiminta Oy Kokkeja Filippiineiltä,

Lisätiedot

Tervetuloa KOTOLAan, Adoptioperheet ry:n, Familia Club ry:n ja Sateenkaariperheet ry:n yhteisiin toimitiloihin!

Tervetuloa KOTOLAan, Adoptioperheet ry:n, Familia Club ry:n ja Sateenkaariperheet ry:n yhteisiin toimitiloihin! Tervetuloa KOTOLAan, Adoptioperheet ry:n, Familia Club ry:n ja Sateenkaariperheet ry:n yhteisiin toimitiloihin! Tilat: Yhdistyksen toimistohuoneiden lisäksi Kotolasta löytyy kaksi koulutustilaa; suurempi

Lisätiedot

Viikoilla työmaalla tehdään työvaiheita, joihin ei liity ennalta tiedossa olevaa kohonnutta vedenlaatuhäiriöiden mahdollisuutta.

Viikoilla työmaalla tehdään työvaiheita, joihin ei liity ennalta tiedossa olevaa kohonnutta vedenlaatuhäiriöiden mahdollisuutta. 23.10.2017 VIIKOT 43-48 (23.10.-3.12.2017): Päävesijohto Itkonniemi Kelloniemi saneeraustyöt jatkuvat viikkojen 43-48 aikana työvaiheilla, joihin ei liityy ennalta tiedossa olevaa kohonnutta vedenlaatuhäiriöiden

Lisätiedot

Viikolla 42 työmaalla tehdään työvaiheita, joihin ei liity ennalta tiedossa olevaa kohonnutta vedenlaatuhäiriöiden mahdollisuutta.

Viikolla 42 työmaalla tehdään työvaiheita, joihin ei liity ennalta tiedossa olevaa kohonnutta vedenlaatuhäiriöiden mahdollisuutta. 16.10.2017 VIIKKOTIEDOTE VIIKKO 42 (16.10.-22.10.2017): Päävesijohto Itkonniemi Kelloniemi saneeraustyöt jatkuvat viikolla 42 työvaiheilla, joihin ei liityy ennalta tiedossa olevaa kohonnutta vedenlaatuhäiriöiden

Lisätiedot

Löytyikö Salosta työpaikkoja? Tuloksia Yrityssalon työnetsinnästä. Juha Metsänoja, Elina Ilmanen

Löytyikö Salosta työpaikkoja? Tuloksia Yrityssalon työnetsinnästä. Juha Metsänoja, Elina Ilmanen Löytyikö Salosta työpaikkoja? Tuloksia Yrityssalon työnetsinnästä Juha Metsänoja, Elina Ilmanen Palvelun kohderyhmäyrityksiin kuuluivat Yritysharavan yhteydessä rekrytointitarpeista raportoineet yritykset

Lisätiedot

Liikenneviraston toimintaperiaatteet asemanseuduilla. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2018

Liikenneviraston toimintaperiaatteet asemanseuduilla. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2018 Liikenneviraston toimintaperiaatteet asemanseuduilla Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2018 Hyvä asemanseutu on kestävän liikennejärjestelmän ja kaupunkien verkoston vähähiilisten matka- ja kuljetusketjujen

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu Muistio 1 (5) Dnro: 2.2.2015 1309/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Keski-Suomen maakunnan liiton ilmoittamaa

Lisätiedot

Johtava merilogistiikan tuottaja irtolasteille. ESL Shipping Matti-Mikael Koskinen Toimitusjohtaja

Johtava merilogistiikan tuottaja irtolasteille. ESL Shipping Matti-Mikael Koskinen Toimitusjohtaja Johtava merilogistiikan tuottaja irtolasteille ESL Shipping Matti-Mikael Koskinen Toimitusjohtaja Kestävästi parempaa kannattavuutta Liikevaihto 2014 85 M Liikevoitto 2014 16,0 M Henkilöstö 226 2 Asiakaskuntamme

Lisätiedot

Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen!

Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen! Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen! Käyttöönoton vaiheet Yrityksen liiketoimintatavoitteet Yhteisöllisen toimintatavan käyttöalueet Työkalut Hyödyt yritykselle Hyödyt ryhmälle Hyödyt itselle Miten

Lisätiedot

YRITYSTURVALLISUUDEN NEUVOTTELUKUNTA YRITYSTURVALLISUUS EK OY SUOMEN PELASTUSALAN KESKUSJÄRJESTÖ

YRITYSTURVALLISUUDEN NEUVOTTELUKUNTA YRITYSTURVALLISUUS EK OY SUOMEN PELASTUSALAN KESKUSJÄRJESTÖ YRITYSTURVALLISUUDEN NEUVOTTELUKUNTA YRITYSTURVALLISUUS EK OY SUOMEN PELASTUSALAN KESKUSJÄRJESTÖ Keskiviikko 9.12.2009 11.30-12.00 Neuvottelupäivien avaus Poliisin ja pelastustoimen yhteistyön kehittäminen

Lisätiedot

Suomi English Русский

Suomi English Русский Suomi English Русский Nurmiselle kuljetettavan tuotteen koko tai määränpään kaukaisuus eivät ole ongelma. Kaikki logistiikka-alan palvelut yhdeltä tiskiltä Nurminen Logistics tarjoaa asiakkailleen kaikki

Lisätiedot

Tampereen Tilitoimisto Oy Tomas Ruotsalainen KOKEMUKSIA YRITYSTEN SEPA- PROJEKTEISTA

Tampereen Tilitoimisto Oy Tomas Ruotsalainen KOKEMUKSIA YRITYSTEN SEPA- PROJEKTEISTA Tampereen Tilitoimisto Oy Tomas Ruotsalainen KOKEMUKSIA YRITYSTEN SEPA- PROJEKTEISTA TAMPEREEN TILITOIMISTO OY Täyden palvelun tilitoimisto Kaikki taloushallinnon palvelut PK-yrityksille Kirjanpidot Palkanlaskennat

Lisätiedot

Liideri livenä Tampereella 4.6.2014. Pk-yritysten verkostokumppanuusmalli uudet mallit liiketoimintaan ja johtajuuteen Janne Aaltonen Kehitysjohtaja

Liideri livenä Tampereella 4.6.2014. Pk-yritysten verkostokumppanuusmalli uudet mallit liiketoimintaan ja johtajuuteen Janne Aaltonen Kehitysjohtaja Liideri livenä Tampereella 4.6.2014 Pk-yritysten verkostokumppanuusmalli uudet mallit liiketoimintaan ja johtajuuteen Janne Aaltonen Kehitysjohtaja Tampereen Puhelin Oy on vuonna 2003 perustettu tietoliikenne-

Lisätiedot

Turvallisuusasenteet ja turvalliset työtavat

Turvallisuusasenteet ja turvalliset työtavat Turvallisuusasenteet ja turvalliset työtavat erityisasiantuntija Jarmo Vorne http://www.tttdigi.fi/index.php?mid=15&pid=57&aid=2774 Miksi henkilöt työskentelevät ei turvallisesti? Henkilö ei usko joutuvansa

Lisätiedot

Ajoneuvojen romutus Trafin kumppaniseminaari 29-30.9.2011

Ajoneuvojen romutus Trafin kumppaniseminaari 29-30.9.2011 Ajoneuvojen romutus Trafin kumppaniseminaari 29-30.9.2011 Romuautojen kierrätys Suomessa Tuottajayhteisö Suomen Autokierrätys Oy hoitaa autojen valmistajien ja maahantuojien puolesta henkilö- ja pakettiautojen

Lisätiedot

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.

Lisätiedot

INNOVATIIVISET HANKINNAT. Kaarinan kaupunki / RUOKAKULJETUKSET

INNOVATIIVISET HANKINNAT. Kaarinan kaupunki / RUOKAKULJETUKSET INNOVATIIVISET HANKINNAT Kaarinan kaupunki / RUOKAKULJETUKSET Innovatiiviset hankinnat - projekti Kolme valmennuspäivää kevät/ kesä 2013 - hankkijat, käyttäjät, palveluntuottajat - yliopistolla Avoin foorumi

Lisätiedot

Vesihuollon avoin automaatioprojekti on VVY:n kehittämisrahaston tukema hanke

Vesihuollon avoin automaatioprojekti on VVY:n kehittämisrahaston tukema hanke Vesihuollon projekti on VVY:n kehittämisrahaston tukema hanke Hankkeen tavoitteena on saada vesihuoltoalalle soveltuvia - ja kaukovalvontatuotteita nykyistä edullisemmalla hinnalla. Avoimen n avulla saadaan

Lisätiedot

Yrityksen kilpailukyky vahvaksi: ensitietoa matkailun turvallisuusnormistosta. Seinäjoki 8.10.2013 Kouvola 9.10.2013 Eija Raasakka

Yrityksen kilpailukyky vahvaksi: ensitietoa matkailun turvallisuusnormistosta. Seinäjoki 8.10.2013 Kouvola 9.10.2013 Eija Raasakka Yrityksen kilpailukyky vahvaksi: ensitietoa matkailun turvallisuusnormistosta Seinäjoki 8.10.2013 Kouvola 9.10.2013 Eija Raasakka Esityksen sisältöä Taustaa matkailun turvallisuustyölle Matkailun turvallisuusverkosto

Lisätiedot

INHIMILLISESTI AMMATILLISESTI LUOTETTAVASTI. Lapin pelastuslaitos

INHIMILLISESTI AMMATILLISESTI LUOTETTAVASTI. Lapin pelastuslaitos INHIMILLISESTI AMMATILLISESTI LUOTETTAVASTI Lapin pelastuslaitos Sisältö Lapin pelastuslaitos Lapin hälytystilastot 2018 maastopalot Ruotsin virka-aputehtävä Pelastuslaitokset Pelastuslaki 379/2011 Asetus

Lisätiedot

ENSIHOITOKESKUS Satakunnan ensihoitopalvelut vuoteen 2013

ENSIHOITOKESKUS Satakunnan ensihoitopalvelut vuoteen 2013 Satakunnan ensihoitopalvelut vuoteen 2013 JYRI LILJA ensihoitopäällikkö Eduskunta on hyväksynyt uuden terveydenhuoltolain, joka tulee voimaan 1.5.2011. Lain mukaan ensihoitopalvelun järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita.

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita. SALON RAUTA OY Salon Rauta Oy:n perustivat 1.9.1998 Antti ja Timo Salo. Antti Salo toimii yrityksessä toimitusjohtajana sekä talousjohtajana ja Timo Salo hallituksen puheenjohtajana sekä myyntijohtajana.

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE VÄKIVALTATILANTEIDEN VARALLE RUOVEDEN KUNTA

TOIMINTAOHJE VÄKIVALTATILANTEIDEN VARALLE RUOVEDEN KUNTA TOIMINTAOHJE VÄKIVALTATILANTEIDEN VARALLE RUOVEDEN KUNTA 1. PEREHDYTYS Työturvallisuuslaki 14 Työnantajan on annettava työntekijälle riittävät tiedot työpaikan haitta- ja vaaratekijöistä sekä huolehdittava

Lisätiedot

Suoraveloituskatsaus. Baswaren suoraveloituskatsaus ja kyselytutkimus SEPA-foorum ydinryhmä 18.09.2013. Matti Luoto, Vice President Basware Oyj

Suoraveloituskatsaus. Baswaren suoraveloituskatsaus ja kyselytutkimus SEPA-foorum ydinryhmä 18.09.2013. Matti Luoto, Vice President Basware Oyj Suoraveloituskatsaus Baswaren suoraveloituskatsaus ja kyselytutkimus SEPA-foorum ydinryhmä 18.09.2013 Matti Luoto, Vice President Basware Oyj Australia Denmark Finland France Germany Netherlands Norway

Lisätiedot

KIINTEISTÖLIIKETOIMINNAN KOKONAISPALVELUA

KIINTEISTÖLIIKETOIMINNAN KOKONAISPALVELUA KIINTEISTÖLIIKETOIMINNAN KOKONAISPALVELUA ESITE 2015 Yritys Toimitalo on Suomessa toimiva toimitilakiinteistöjen markkinointiin, ylläpitoon, johtamiseen sekä kehittämiseen erikoistunut palveluyritys. Toimitalon

Lisätiedot

Satakunnan Tulevaisuuskäsikirja 2035 Rakennetaan yhdessä hyvää tulevaisuutta!

Satakunnan Tulevaisuuskäsikirja 2035 Rakennetaan yhdessä hyvää tulevaisuutta! Satakunnan Tulevaisuuskäsikirja 2035 Rakennetaan yhdessä hyvää tulevaisuutta! Satakunnan Tulevaisuuskäsikirja 2035, maakuntasuunnitelma, tehtiin satakuntalaisten yhteistyönä syksystä 2011 kevääseen 2012.

Lisätiedot

Sanoista tekoihin turvallisuutta yhteiselle työpaikalle

Sanoista tekoihin turvallisuutta yhteiselle työpaikalle Sanoista tekoihin turvallisuutta yhteiselle työpaikalle Mika Liuhamo, tuotepäällikkö https://fi.linkedin.com/in/liuhamo 2 Miksi? Lähtökohtia kehittämiselle Liiketoiminta Työn sujuvuus, tuottavuuden parantaminen

Lisätiedot

VAPEPA:N 164 MHZ:N PEPA-VHF

VAPEPA:N 164 MHZ:N PEPA-VHF VAPEPA:N 164 MHZ:N PEPA-VHF Vak Timo Ärlig, oh3fn 23.10.2007 Ver 4.0 Vanha pelastustoimen (Peto-) radiokalusto Valtakunnallisia yhteiskanavia kolme: K1, K2 ja K5 K1: Valtakunnallinen yhteiskanava 164,100/159,500

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1748/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala hankealue 42 (Nurmes) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi Meidän visiomme... Asiakkaittemme akunvaihdon helpottaminen...sinun tulevaisuutesi Uusia asiakkaita, lisää kannattavuutta ja kehitystä markkinoiden tahdissa Synergy Battery Replacement Programme The Battery

Lisätiedot

YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015

YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 Vesa Ullakonoja ü työpaikalla on yksi työpaikan kokonaisuutta hallitseva eli pääasiallista määräysvaltaa käyttävä

Lisätiedot

SUOMEN MERIPELASTUSSEURA

SUOMEN MERIPELASTUSSEURA SUOMEN MERIPELASTUSSEURA Valmiuspäällikkö Jori Nordström 26.9.2012 Esitys 1 SUOMEN MERIPELASTUSSEURA 65 meri- ja järvipelastusasemaa 58 jäsenyhdistystä 1780 aktiivista vapaaehtoista meripelastajaa 153

Lisätiedot

Petri J. Kokko / N-Clean

Petri J. Kokko / N-Clean 9.12.2011 Petri J. Kokko / N-Clean 1 Yhteistyöesitys Pieksämäen kaupunginhallitukselle 23.11.2011 N-Clean Oy Rauno Nurmi hallituksen puheenjohtaja 1. Keitä me olemme? N-Clean Oy on vuonna 2004 perustettu

Lisätiedot

POHJOIS-KUOREVEDEN VESIOSUUSKUNTA 8.3.2006 TOIMINTAKERTOMUS 2005. 1. Yleistä

POHJOIS-KUOREVEDEN VESIOSUUSKUNTA 8.3.2006 TOIMINTAKERTOMUS 2005. 1. Yleistä POHJOIS-KUOREVEDEN VESIOSUUSKUNTA 8.3.2006 TOIMINTAKERTOMUS 2005 1. Yleistä Pohjois-Kuoreveden vesiosuuskunnalle vuosi 2005 oli vilkkaan rakentamisen aikaa. Toisaaalta osuuskunnan jo valmistuneilla alueilla

Lisätiedot

Terveydenhuollon kuntayhtymä, pelastuslaitos, lähikunnat, Kela, hoito- ja palvelukodit ovat yleisimmät sidosryhmät.

Terveydenhuollon kuntayhtymä, pelastuslaitos, lähikunnat, Kela, hoito- ja palvelukodit ovat yleisimmät sidosryhmät. YRITTÄJYYSTARINA Rautalammin Sairaankuljetus Oy on osakeyhtiö, joka aloitti toimintansa 1.7.2001. Osakkaita oli aluksi kolme, joiden osakkuudet olivat 50%, 30% ja 20%. Tästä piti tehdä ilmoitus kaupparekisteriin.

Lisätiedot

(SLMV) Kalastuksenvalvojien valtakunnalliset jatkokoulutuspäivät 9.6.2015

(SLMV) Kalastuksenvalvojien valtakunnalliset jatkokoulutuspäivät 9.6.2015 Suomenlahden merivartiosto (SLMV) Kalastuksenvalvojien valtakunnalliset jatkokoulutuspäivät 9.6.2015 Kapteeniluutnantti Tuomas Luukkonen Sisällys Merivartiosto osana Rajavartiolaitosta Suomenlahden merivartiosto

Lisätiedot

POLIISIN ORGANISAATIO JA TEHTÄVÄT

POLIISIN ORGANISAATIO JA TEHTÄVÄT POLIISIN ORGANISAATIO JA TEHTÄVÄT Poliisin täytyy olla puolueeton ja asiallinen, kun hän valvoo yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Poliisi myös haluaa estää rikokset, häiriöt ja onnettomuudet etukäteen.

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Noljakantie 4 80140 Joensuu Ydintietoja pelastuslaitoksesta Ylimpänä päättävänä elimenä toimii

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Lappi hankealue 81 (Rovaniemi)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Lappi hankealue 81 (Rovaniemi) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1732/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Lappi hankealue 81 (Rovaniemi) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Lapin maakunnan liiton

Lisätiedot

EUROKOODI 2013 SEMINAARI. Siirtyminen eurokoodeihin pienemmän suunnittelutoimiston näkökulma toimitusjohtaja Pauli Oksman, Insinööritoimisto SRT Oy

EUROKOODI 2013 SEMINAARI. Siirtyminen eurokoodeihin pienemmän suunnittelutoimiston näkökulma toimitusjohtaja Pauli Oksman, Insinööritoimisto SRT Oy EUROKOODI 2013 SEMINAARI Siirtyminen eurokoodeihin pienemmän suunnittelutoimiston näkökulma toimitusjohtaja Pauli Oksman, Insinööritoimisto SRT Oy Insinööritoimisto SRT Oy Insinööritoimisto SRT Oy on perustettu

Lisätiedot

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan.

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan. TEKNISEN TOIMEN TOIMINNALLISET JA TALOUDELLISET TAVOITTEET 2014 TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen hallinto Vastuuhenkilö: Rakennusmestari Tehtävän toiminta-ajatus: Teknisen toimeen sijoittuvan teknisen lautakunnan

Lisätiedot

Me olemme AVARN Security

Me olemme AVARN Security Me olemme AVARN Security Arvoperustamme Liiketoiminta-ajatus Olemme täyden palvelun turvallisuusyhtiö, jonka sitoutuminen, osaaminen ja innovatiivinen ajattelutapa vahvistavat asiakkaidemme turvallisuutta

Lisätiedot

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella Pressi Leena Manner Markkinointipäällikkö SRV 11.12.2013 Pressi Kaikki palat kohdallaan Uutta ajattelua toimitiloihin Toimisto, tuotanto ja logistiikka

Lisätiedot

MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010. Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan

MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010. Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010 Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan MAKSULIIKEUUTISET 2 (5) E laskulla rahanarvoisia etuja Tässä Maksuliikeuutisten

Lisätiedot

VIIKKO 40 ( ): Päävesijohto Itkonniemi Kelloniemi saneeraustyöt ovat käynnistyneet, vedenlaatuhäiriöt mahdollisia

VIIKKO 40 ( ): Päävesijohto Itkonniemi Kelloniemi saneeraustyöt ovat käynnistyneet, vedenlaatuhäiriöt mahdollisia 29.9.2017 Sivu 1/1 VIIKKOTIEDOTE VIIKKO 40 (2.10.-8.10.2017): Päävesijohto Itkonniemi Kelloniemi saneeraustyöt ovat käynnistyneet, vedenlaatuhäiriöt mahdollisia Kuopion Vesi on aloittanut päävesijohdon

Lisätiedot

Kiinteistöautomaatio- ja turvallisuusjärjestelmä - palveluiden suojaaminen

Kiinteistöautomaatio- ja turvallisuusjärjestelmä - palveluiden suojaaminen Kiinteistöautomaatio- ja turvallisuusjärjestelmä - palveluiden suojaaminen Sonera Jari Kenttä Kiinteistöautomaatio- ja turvallisuusjärjestelmäpalveluiden suojaaminen Miksi asia on ajankohtainen? Arvoketjut

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 21 (Kankaanpää)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 21 (Kankaanpää) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1780/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 21 (Kankaanpää) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Satakunnan maakunnan

Lisätiedot

Vesihuoltolaitos toimii resurssit huomioon ottaen erittäin hyvin, ja valmius kehittää toimintaa taloudellisempaan ja toimintavarmempaan ovat hyvät.

Vesihuoltolaitos toimii resurssit huomioon ottaen erittäin hyvin, ja valmius kehittää toimintaa taloudellisempaan ja toimintavarmempaan ovat hyvät. Ot sikko 3 Toiminta 2016 Vesihuoltolaitoksen henkilöstö 2016: 1 Vesihuoltomestari sekä 2,75 vesi- ja viemärilaitoksen hoitajaa. Yksi ympäristötekniikanopiskelija sijaisti vuosilomia 2kk. Ulkopuolisia urakoitsijoita

Lisätiedot

TARVESELVITYS. Kuopion Vesi Liikelaitoksen toimitilat. hallinnon vastuualue suunnittelun vastuualue verkoston vastuualue

TARVESELVITYS. Kuopion Vesi Liikelaitoksen toimitilat. hallinnon vastuualue suunnittelun vastuualue verkoston vastuualue TARVESELVITYS Kuopion Vesi Liikelaitoksen toimitilat hallinnon vastuualue suunnittelun vastuualue verkoston vastuualue Kuopion kaupunki Kuopion Vesi 2 ryhmä SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. TAUSTATIEDOT...

Lisätiedot

SERVIS. Uutiskirje Helmikuu 2016. Toiminta alkaisi ensi kesäkuussa. KIPin alueella on ryhdytty toimiin. ammattipalokunnan

SERVIS. Uutiskirje Helmikuu 2016. Toiminta alkaisi ensi kesäkuussa. KIPin alueella on ryhdytty toimiin. ammattipalokunnan SERVIS Uutiskirje Helmikuu 2016 KIPin alueen ammattipalokunta toteutumassa? KIPin alueella on ryhdytty toimiin oman ammattipalokunnan perustamiseksi. - Kyseessä olisi 24/7 valmiudessa oleva palokunta,

Lisätiedot

Palveluverkkotyöryhmä. Viestintä

Palveluverkkotyöryhmä. Viestintä + Palveluverkkotyöryhmä Viestintä + Sisältö n Ymmärrämmekö sidosryhmiä? n Ymmärretäänkö meitä? n Mistä sidosryhmät saavat tietoa palveluverkkoasioista ja keneltä? n Mikä voi mennä pieleen jos viestintävastuu

Lisätiedot

Koulutuskysely esimiehille huhtikuu 2015 Koko Tervis- alue

Koulutuskysely esimiehille huhtikuu 2015 Koko Tervis- alue Koulutuskysely esimiehille huhtikuu 2015 Koko Tervis- alue Vastaajien määrä maakunnittain (N=17) Pohjois- Savo 11, vastannut 8 (53 % oman alueen osalta) Pohjois- Karjala 17, vastannut 6 (35 % oman alueen

Lisätiedot

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Toimiva tuotanto-, varasto- ja toimistotila/teollisuustila osoitteessa Konetie 33, Oulu. E8 5,8 KM VALTATIE 20 2 MIN LENTOASEMA 16 KM OULUN KESKUSTA 8,5 KM

Lisätiedot

DIGISIIRTYMÄN 2017 HAASTEET ANTENNIASENNUSALALLE

DIGISIIRTYMÄN 2017 HAASTEET ANTENNIASENNUSALALLE DIGISIIRTYMÄN 2017 HAASTEET ANTENNIASENNUSALALLE Antennilla on useita eri käyttötarpeita ANVIA TV Kesäpäivä 31.5.2013 DGISIIRTYMÄN 2017 HAASTEET Martti Kemppi 1 Tässä esityksessä keskityn lähinnä RF tekniikan

Lisätiedot

Maakuntien tilakeskus

Maakuntien tilakeskus Maakuntien tilakeskus Esitys Kiinteistöt-teemaryhmässä Pirkanmaalla 21.12.2016 Selvityshenkilö Olavi Hiekka SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS Palvelukeskuksen taustaa Palvelukeskuksen tehtävä on tukea ja tuottaa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2016 A. Talous Käyttötalous Pelastuslaitos 1 000 tot. 9/2015 Ta 2016 Tot 9/2016 % ta:sta muutos 15-16 Muutos 15-16 % Ennuste 31.12.2016 Toimintatulot 17 297 24 097 17 497 72,6

Lisätiedot

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi.

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi. TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Sähköisen liiketoiminnan mahdollisuudet: Sisäiset ja ulkoiset prosessit Toiminnan tehostaminen, reaaliaikaisuus Toiminnan raportointi ja seuranta,

Lisätiedot

Koulutus.fi:n palvelut sivuston käyttäjille

Koulutus.fi:n palvelut sivuston käyttäjille Koulutus.fi:n palvelut sivuston käyttäjille Koulutus.fi mahdollistaa sopivan työelämän koulutuksen löytämisen. Se ylläpitää Suomen kattavinta ja täysin maksutonta hakupalvelua työelämän täydennyskoulutuksia

Lisätiedot

Ulos toimistosta. Mikkelin kesäpäivä 11.-12.06.2015. Pasi Patrikainen Johtaja, Pohjois-Savon TE-toimisto

Ulos toimistosta. Mikkelin kesäpäivä 11.-12.06.2015. Pasi Patrikainen Johtaja, Pohjois-Savon TE-toimisto Ulos toimistosta Mikkelin kesäpäivä 11.-12.06.2015 Pasi Patrikainen Johtaja, Pohjois-Savon TE-toimisto Esityksen sisältö TE-palvelut Suomessa Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimistoksi 2013 Virkamiehestä

Lisätiedot

Auroran CAT-varavoimakoneet paljon vartijoina Nesteellä Sähkönsyötön katketessa varavoimakoneilla ajetaan prosessit turvallisesti alas

Auroran CAT-varavoimakoneet paljon vartijoina Nesteellä Sähkönsyötön katketessa varavoimakoneilla ajetaan prosessit turvallisesti alas Auroran CAT-varavoimakoneet paljon vartijoina Nesteellä Sähkönsyötön katketessa varavoimakoneilla ajetaan prosessit turvallisesti alas Nesteen tuotantolaitokset Porvoossa, Kilpilahden teollisuusalueella

Lisätiedot

Sähkö- ja energia-alan yrityksiä palvelevan toiminnan kehittäminen

Sähkö- ja energia-alan yrityksiä palvelevan toiminnan kehittäminen Ydinosaajat Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa (S20136) 19. huhtikuuta 2017 / 1 Sähkö- ja energia-alan yrityksiä palvelevan toiminnan kehittäminen 1. Tehtävän kuvaus Hankkeen aikana selvitettiin

Lisätiedot

Pohjois-Espoon ratsastuspolut Kiti Santamala

Pohjois-Espoon ratsastuspolut Kiti Santamala Pohjois-Espoon ratsastuspolut 29.08.2018 2 Sijainti Pohjois-Espoo kartat.espoo.fi/ 3 Sijainti Pohjois-Espoo Oittaa Nupuri Röylä Reitti kulkee pääsääntöisesti Bodom-järven ympärillä ja sen varrella asustelee

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ Lentoaseman liikennöinti 1.7.2018 alkaen Lentoaseman taksiuudistus on saatu käyntiin, ja tässä vielä

Lisätiedot

Tutkimuslaitosseminaari

Tutkimuslaitosseminaari Tutkimuslaitosseminaari Rakennushankkeen suojaustason vaikutus hankkeeseen Case ST III Luottamuksellinen tasoisen hankkeen käynnistämis- ja suunnitteluvaihe. Tu o m m e t i l a l l e r a t k a i s u t

Lisätiedot

Lääkärihelikopteritoiminta

Lääkärihelikopteritoiminta Lääkärihelikopteritoiminta Jorma Penttinen, hallituksen puheenjohtaja FinnHEMS Oy Lääkäri- ja pelastushelikopteritoiminta Työryhmäraportti 4.12.2007 Hallinnointiyksikkö: STM + YO-SHP:t Lääkäriyksikkö Ei

Lisätiedot

LIIKKUJAN POLKU -VERKOSTO. Esittelydiat

LIIKKUJAN POLKU -VERKOSTO. Esittelydiat LIIKKUJAN POLKU -VERKOSTO Esittelydiat Oletko koskaan miettinyt? Sinä teet, minä teen Voisiko tekemisiä yhdistää ja saada isompia tuloksia aikaiseksi? Kohderyhmä tiedossa, kanavat kunnossa Keneltä löytyisi

Lisätiedot

Kuntainfran palveluiden. organisoitumista vat Vaihtoehtojen edut ja haitat. organisoitumistavat Vaihtoehtojen edut ja haitat

Kuntainfran palveluiden. organisoitumista vat Vaihtoehtojen edut ja haitat. organisoitumistavat Vaihtoehtojen edut ja haitat Kuntainfran palveluiden organisoitumistavat Vaihtoehtojen edut ja haitat Kuntainfran palveluiden organisoitumista vat Vaihtoehtojen edut ja haitat Mikko Belov, Projekti-insinööri Sisältö Kuntien kadunpidon

Lisätiedot

Markkinaosapuolten velvoitteet REMIT-keskustelutilaisuus

Markkinaosapuolten velvoitteet REMIT-keskustelutilaisuus Markkinaosapuolten velvoitteet REMIT-keskustelutilaisuus 9.9.2015 Timo Lankinen, Energiavirasto Sisältö Energian tukkumarkkinat Markkinaosapuolten tunnistaminen Rekisteröityminen Raportointi Sisäpiirintiedon

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot