s. 11 s. 16 Yleisötilaisuus lavialaisille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "www.pori.fi/karhunpalvelus s. 11 s. 16 Yleisötilaisuus lavialaisille 11.11.2014"

Transkriptio

1 Porin kaupungin henkilöstölehti Lavia-numero PORI + LAVIA Identiteetti vahvistuu? s. 11 Oikeuskansleri on Lavian poikia s. 16 Yleisötilaisuus lavialaisille Kaikki Lavian kunnan asukkaat ovat tervetulleita yleisötilaisuuteen Suomelan koulun Akatemia-saliin tiistaina kello Kahvitarjoilu alkaa kello Lavian liittymistä Poriin ovat esittelemässä kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen ja kunnanjohtaja Pekka Heinonen sekä runsas joukko muita virkamiehiä. Tervetuloa! Porin kaupunki

2 2 Pääkirjoitus Yhdessä eteenpäin! Kuntien velvoitteet laajenevat valtiovallan päinvastaisista lupauksista huolimatta. Kuntien valtionosuuksia leikataan. Taloudellinen tilanne niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti on huolestuttava. Kaikesta tästä johtuen on selvää, että pakkoliitosten määrä suomalaisessa kuntakentässä lisääntyy tulevina vuosina. Tämän vuoksi meidän pakkoliitostamme seurataan tarkasti: miten onnistumme järjestämään palvelut tulevassa Lavian kaupunginosassa, miten lavialaiset kokevat itsensä porilaisiksi muiden porilaisten joukossa. Useille teistä tuleva muutos aiheuttaa Lavian kunnan asukkaana tai työntekijänä huolia ja pelkoa siitä, miten palvelujemme käy tai miten minun itseni käy. Useimmat palvelut tuotetaan samojen henkilöiden toimesta kuin aiemminkin. Kohtaatte ennestään tutut opettajat, terveydenhuoltohenkilöstön tai kirjaston väen. Työtoverit ovat ehkä samoja kuin ennenkin. Henkiseen sopeutumiseen on kuitenkin annettava aikaa porilaiseksi muuttuminen ei välttämättä tapahdu uudenvuodenyönä, jolloin Lavia muuttuu Porin kaupunginosaksi. Me Porin kaupungin edustajat annamme teille aikaa, mutta toivomme myös, että te suotte meille ymmärrystä. Porilla on kokemusta Noormarkku liitoksesta muutaman vuoden takaa. Siitä me olemme ottaneet opiksemme niin hyvässä kuin pahassa ja tulemme soveltamaan oppejamme myös Laviaan. Lavian alueelta valittava Lavia-toimikunta tulee toimimaan lavialaisten silminä ja korvina kaupungin johdon ja hallintokuntien suuntaan. Lavian kirjastoon avataan yhteispalvelupiste. Lavia ei häviä mihinkään. Sen keskustan kaunis vanha rakennuskulttuuri ja luonto järvineen tulee säilymään myös tuleville sukupolville. Kantakaa ylpeydellä lavialaisuutta sydämissänne niin kuin ahlaislaiset tai noormarkkulaisetkin tekevät huolehtimalla omasta paikalliskulttuuristaan siitä huolimatta, että olemme kaikki porilaisia. Aino-Maija Luukkonen Kaupunginjohtaja Kuntaliitos ei jätä ketään kylmäksi. Päällimmäisenä meillä kaikilla on joukko tunteita ja tuntemuksia, niin myönteisiä kuin kielteisiä. Kun liitos ei ole päättäjien yhdessä sopima, vaan valtion määräämä, voivat emootiot olla erityisen voimakkaita. Ajan kuluessa tunteiden merkitys hiipuu ja tosiasiat ottavat tilaa. Porin ja Lavian liitoksessa keskeistä on, että tuleva yhteiselämämme porilaisina on sellaista, että kumpikin osapuoli voi todeta enemmän hyviä kuin huonoja asioita kuntaliitoksesta. Me lavialaiset saamme ison kaupungin palvelutarjonnan, alhaisemman veroprosentin, parantuneet julkisen liikenteen yhteydet Poriin, vahvan elinkeinoelämän kehittämisvoiman, mahdollisuuden laajentaa harrastus- ja vapaa-aikatoimintaamme ja paljon, paljon muuta myönteistä. Pori saa luonnonkauniin Lavian järvineen, lisää asukkaita, uutta näkökulmaa päätöksentekoon ja joukon hyviä ja sitoutuneita työntekijöitä ja kuten Laviakin paljon, paljon muuta myönteistä. Nyt meidän kaikkien on katsottava eteenpäin. Autoa ei ajeta eteenpäin peruutuspeiliin katsomalla, vaan tuulilasin läpi. Tosiasiat on hyväksyttävä ja sisäistettävä sekä yhdessä rakennettava mahdollisimman hyvä elämä tulevan, entistä suuremman ja monipuolisemman Porin asukkaille. Me ihmiset voimme tehdä oman hyvinvointimme eteen paljon. Kuitenkin voimamme ovat rajoitetut; Tuntemattoman sotilaan mukaan: ei soo ihmises, soon korkeemmas käres! Eli luottakaamme myös Porin vaakunan tekstiin: Deus protector noster eli Jumala on suojelijamme. Pekka Heinonen Lavian kunnanjohtaja Kuva Jouni Koivukoski Valmiina kohti tulevaa Kiivetessäni lapsuudenkotini kuivurin katolle ja kääntäessäni katseeni länteen, näen Laviaa. Tammikuussa sama maisema on paitsi talvinen, myös osa Poria. Jos alusniemenkyläläisten tahto toteutuu, saattaa siellä näkyä puolentoista vuoden päästä Kankaanpää. Suuria muutoksia pienessä ajassa. Muistan omasta lapsuudestani televisio-ohjelman, jonka tunnusmusiikissa laulettiin: maailma muuttuu, niin minäkin. Kiistämätön totuus on, että maailma on aina muuttunut ja tulee aina muuttumaan. Meidän ihmisten on helpoin selvitä, jos muutumme sen mukana. Lavialaiset tuskin luopuvat tavastaan kutsua itseään lavialaisiksi ja onhan synnyinseudun vaaliminen tärkeää. Tehtyä päätöstä on turha jäädä murehtimaan. Itse olen kotoisin Sastamalan Suodenniemeltä, jossa me olemme viimeisten vuosien aikana kokeneet useita muutoksia. Ensin liityimme Vammalaan, sen jälkeen Vammalasta tuli Sastamala ja viime vuonna olemme saaneet vielä kiikoislaiset mukaan joukkoomme. Yläasteen sekä lukion Laviassa käyneenä ja jatko-opintojen perässä Poriin muuttaneena voin sanoa, että molemmista löytyy paljon hyviä puolia. Pian lavialaiset saavat kaupunkiinsa merenrantaa, upouuden kauppakeskuksen ja ammattikorkeakoulun. Porilaiset puolestaan pääsevät nauttimaan euron kolikkoonkin kuvatuista kauniista järvimaisemista, linja-automuseosta sekä suuresta määrästä puhdasta luontoa. Toki jokaisella asialla on kääntöpuolensa, aina on jotain mikä huolestuttaa. Nuorena opiskelijana minua harmittaa etenkin Lavian lukion lakkauttaminen. Itse koulun käyneenä ja siitä suuresti nauttineena, on minulla siihen tietynlainen tunneside. Yksi pienuuden tuoma etu Lavian lukiossa on se, että kaikki tuntevat toisensa ja jokainen henkilökohtaista apua tarvitseva sitä myös saa. Itselleni nämä asiat olivat lukioaikana todella tärkeitä, mutta abivuonna muistan myös harmitelleeni kurssitarjonnan suppeutta isompiin lukioihin verrattuna. Onhan selvää, että ylioppilaskirjoituksissa pärjäämisen pohja on vankempi yhdeksän kuin neljän käydyn kurssin jälkeen. Vaikka kuntaliitos saattaa tuntua ikävältä ja koko Lavian lopulta, olen sitä mieltä, että tässä vaiheessa katse kannattaa kääntää positiiviseen tulevaisuuteen. Lavia ja Pori tulevat varmasti olemaan yhdessä entistä vetovoimaisempi kokonaisuus. Vaikka en olekaan poliitikko, kunta-aktiivi tai päättäjä, voin itse päättää suhtautumiseni uusiin asioihin. Aion suhtautua avoimin ja odottavin mielin, suositellen sitä aivan jokaiselle! Anna Seppä Kirjoittaja on käynyt yläasteen ja lukion Laviassa. Kuva Laura Seppä

3 Henkilöstöasioita Henkilöstön siirtyminen Lavian kunnan palveluksesta Porin kaupungille Kaiken takana on valtiovalta valtioneuvosto päätti , että Lavian kunta lakkaa ja yhdistyy Porin kaupunkiin. Molempien kuntien valtuustot ovat hyväksyneet yhdistymissopimuksen, jossa on selvitetty sopimuksen lähtökohtia, tavoitteita, toteutusta, yhdistymisavustuksen käyttöä ja yhdistymisestä aiheutuvia muita järjestelyitä. Henkilöstön sijoittumisesta Porin kaupungin palvelukseen on sovittu seuraavaa: [1] Kuntajaon muutos on henkilöstön kannalta kuntarakennelain 29 :n mukainen liikkeen luovutus. Tämä tarkoittaa sitä, että henkilöstö siirtyy uuden työnantajan palvelukseen entisin palvelussuhteen ehdoin. Henkilöstön asema ei siirron vuoksi huonone eikä parane. [2] Kaikki palvelusuhteet jatkuvat katkeamatta. Porin kaupunki perustaa tarvittavat virat niitä tehtäviä varten, joissa käytetään julkista valtaa, muut siirtyvät työsuhteisiin. Työsopimukset uusitaan, mikäli työtehtävät muuttuvat. Määräaikaiset palvelussuhteet päättyvät määräajan kuluttua umpeen. [3] Henkilöstön sijoittamisessa Porin kaupungin palvelukseen on lähtökohtana se, että työntekijä jatkaa entisessä tehtävässään ja entisessä toimipaikassaan, mikäli työn teettämisestä ei muuta aiheudu. [4] Henkilöstöllä on kuntarakennelain 29 :n mukainen viiden vuoden irtisanomissuoja alkaen. [5] Lavian kunnan yksipuolisiin päätöksiin perustuvat henkilöstöpalvelut, työaika- ja muut järjestelyt, kuten työpaikkaruokailun tai työterveydenhuollon järjestelyt lakkaavat. Tilalle tulevat Porin kaupungin menettelyt ja järjestelyt. Esimerkiksi työterveyshuolto järjestetään Satakunnan Työterveyspalvelut liikelaitoksen palveluna, henkilöstöön sovelletaan kaikkia Porin kaupungin henkilöstön etuuksia ja määräyksiä liittyivätpä ne muistamiseen tai sisäiseen koulutukseen. [6] Siirtyvän henkilöstön palkat harmonisoidaan mennessä. Yhdistyvän kunnan asioita hoitaa yhdistymishallitus. Lavian kunnan henkilöstön edustajille on pidetty yhteistoimintalain mukainen ytneuvottelu Tässä neuvottelussa henkilöstölle esitettiin muun muassa henkilöstön sijoittumista. Tämän jälkeen Porin virastopäälliköt käyvät kaikkien kanssa yksityiskohtaisemmin läpi mahdolliset tehtävämuutokset ja muut asiat. Valtaosa henkilöstöstä jää ensivaiheessa Laviaan vanhoihin tehtäviin. Olosuhteet muuttuvat ja me sen mukana. Muutos on aina myös mahdollisuus, mahdollisuus saada uusia kiinnostavia tehtävä, uusia työtovereita ja oppia uusia asioita. Teksti Helena Metsälä Lavian kunnan työntekijät lukuina Laviassa on viranhaltijoita ja työntekijöitä yhteensä noin 140. Perusturvassa työskentelee noin puolet, eli 70 henkeä, kun mukaan lasketaan kotipalvelun, puhtauden ja ravitsemisen työntekijät. Teknisessä toimessa on tällä hetkellä 5 työntekijää. Keskushallinnossa ja -toimistossa on 5 henkilöä, kunnanjohtaja mukaan lukien. Kasvatuksen ja opetuksen parissa toimii 52 henkilöä. Tähän kuuluu päiväkotien ja koulujen koko henkilökunta. Ekopajalla 3, nuorisotoimessa 1 ja kirjastossa 2 työntekijää. Teksti ja kuva Anniina Korpi Lähipalvelupiste Lavian kirjastoon Lavian kirjaston tiloihin avataan vuoden 2015 alussa lähipalvelupiste. Pistettä tulee pyörittämään kirjaston henkilökunta muun toimensa ohella. Kirjasto on paikkana keskeinen ja se on auki joka arkipäivä. Aivan kuten Porinakin, tulee lähipalvelupiste tarjoamaan muun muassa tietoa Porin kaupungin erilaisista palveluista, kertoo Lavian kirjastonjohtaja Tarja Jansson. Jansson jatkaa, että opastusta tullaan myös antamaan kaupungin verkkopalveluiden osalta. Laviassa asuu vanhusväkeä paljon, jotka eivät esimerkiksi käytä nettiä lainkaan, Jansson toteaa. Lähipalvelupisteen palvelutarvetta tullaan arvioimaan säännöllisesti. Johanssonin mukaan tarve ei ole vielä tiedossa, mutta on kuviteltu, että tarve tulisi olemaan suurempi kuin esimerkiksi Noormarkussa. Matka Poriin kun on huomattavasti pidempi. Kesällä asukasmäärä kaksinkertaistuu kesämökkiläisten myötä. Asiat tulevat uutena myös heille ja tämä tulee ottaa huomioon, Jansson jatkaa. Virallisesta alkamispäivästä sekä lähipalvelupisteen tarjonnasta kokonaisuudessaan tullaan tiedottamaan lähitulevaisuudessa. Lavialaisten keskuudessa palvelupiste on tervetullut. Asia on tärkeä myös henkisesti ja siihen on suhtauduttu mielenkiinnolla. Palvelupisteen tuloa pidetään hyvänä kädenojennuksena Lavian suuntaan. Ihmiset kokevat, että heitä ei jätetä pimentoon ja että heille tarjotaan mahdollisuus tutustua Porin kaupunkiin, Jansson sanoo. Teksti Kalle Aaltonen

4 4 Henkilöstöasioita Keskeiset säästöt saadaan toimintatapoja järkeistämällä Samalla kun Lavian kunnasta tulee osa Poria, sulautuu myös sen talous osaksi Porin budjettikokonaisuutta. Lavian taloudesta on puhuttu paljon siihen liittyvät huolethan ovat perimmäinen syy siihen, että kunnat nyt yhdistyvät. Valtioneuvosto katsoi, että muutos parantaa alueen toimintakykyä, asukkaiden palveluja, yhdyskuntarakenteen toimivuutta, alueen elinkeinojen toimintamahdollisuuksia sekä elinvoimaa kun se on osa isompaa kokonaisuutta, Porin kaupunkia. Katsottiin, että isommassa kokonaisuudessa koko alueen palvelut pystytään järjestämään niin, että talous pysyy tasapainossa. Miten liitos siis käytännön tasolla vaikuttaa taloudenpidon kannalta, Porin kaupungin taloussuunnittelupäällikkö Tuomas Hatanpää? Jos uuden kunnan toiminta saadaan nopealla aikataululla toimimaan niin, että Lavian alueella ja Lavialaisille järjestetyt palvelut ja investoinnit pystytään kattamaan entisen Lavian kunnan tasoa vastaavilla juoksevilla tuloilla, ei negatiivinen vaikutus siltä osin ole suuri. Porin kaupunki saa liitoksen myötä avustusta noin 4,3 mil- joonaa euroa. Lavian kunnalla oli viimeisen vahvistetun tilinpäätöksen mukaan velkaa noin 4,8 miljoonaa euroa. Kaupunkitasolla talouden tasapainottamisen lähtökohtana on, että Porin kaupungin velkamäärän kasvu katkaistaan, eikä Lavia-liitos tuo tavoitteeseen muutosta. Suoria säästöjä saadaan välittömästi muun muassa hallinnosta, koska osa Lavian hallintokustannuksista katoaa. Keskeiset suuret säästöt tullaan kuitenkin saamaan isojen palvelusektoreiden toimintatapoja järkeistämällä. Juuri tässä tulee esiin suuremman kokonaisuuden hyödyt. Palvelut voidaan järjestää uusilla tavoilla eikä säästökeinona tarvitse käyttää kuntalaisten kannalta ikävää palveluiden alasajoa, Hatanpää sanoo. Valtuustosopimus antaa raamit taloudelle Porissa solmittiin valtuustokauden aluksi valtuustoryhmien yhteinen sopimus, jonka tavoitteena on tervehdyttää Porin kaupungin talous ja turvata kuntalaisten hyvinvointi. Valtuustoryhmät ovat sitoutuneen sopimukseen, jossa määritellään valtuustokauden taloudelliset tavoitteet sekä toimenpiteet, joilla tavoitteisiin voidaan päästä. Porin ja Lavian yhdistymissopimuksen mukaan tavoitteena on asettaa kuntalaisille kohtuullinen veroaste, joiden tuotolla on tarkoituksena myös pitää väestön vanhenemisesta johtuva palvelutaso kilpailukykyisenä. Tulevan vuoden veroprosentit vahvistaa syksyn aikana Porin kaupunginvaltuusto. Lavian osalta kunnallisveroprosentti laskenee joka tapauksessa nykyisestä 21:stä, huolimatta siitä, mitä Porissa syksyn aikana tulevan vuoden verotuksesta päätetään. Valtuustosopimuksen mukaan kunnallisveroprosenttia ei voida korottaa 0,25-prosenttiyksikköä maan keskiarvoa enempää. Porin kunnallisveroprosentti on kuluvana vuonna 19,25 ja maan keskiarvo 19,75. Kaupungin sisällä pyritään jatkuvasti entistä suunnitelmallisempaan taloudenpitoon. Viime vuosina on siirrytty toimintatapaan, jossa kaupunginhallitus määrittelee kesän kynnyksellä kullekin toimialalle taloussuunnittelua ohjaavan kehyksen aina kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Kehyksessä määritellään käytettävissä olevien varojen rajat, jonka perusteella budjetointi tapahtuu. Taloussuunnittelun ideana on, että tulevalle vuodelle määritelty kehys on sitova ja kaksi seuraavaa vuotta antavat suuntaviivoja ja selkänojaa suunnittelulle. Tämä toimii perustana pitkäjänteiselle taloussuunnittelulle. Menettely on usein vieras pienille kunnille, joissa toimialakohtaista taloussuunnittelua ei yleensä tehdä kuin vuosi kerrallaan, Hatanpää selittää. Porin kaupungin internet-sivuille on koottu kaikki asiakirjat kuntaliitokseen liittyen. Osoitteesta pori.fi/lavia löytyy muun muassa vuoden 2017 loppuun voimassa oleva yhdistymissopimus. Osoitteesta pori.fi/asiakirjat löytyy muita Porin kaupunkiin ja sen taloudenpitoon liittyviä asiakirjoja, kuten esimerkiksi yllä mainittu valtuustosopimus. Teksti Anna Kyhä-Mantere Kuva Kalle Aaltonen Lavian yhdistykset ja yhteisöt avustusten piiriin Porin ja Lavian yhdistymisen jälkeen myös Lavialaiset rekisteröidyt yhdistykset ja yhteisöt, jotka ovat toimineet vähintään yhden kalenterivuoden, voivat hakea toiminta-avustusta Porin kaupungilta. Kaupunginhallitus myöntää avustuksia yleissivistävään kansalaistoimintaan ja perinnetyöhön, hyvinvoinnin ja vertaistuen edistämiseen, asukas- ja aluetyöhön, kansainväliseen toimintaan sekä määräaikaisten hankkeiden kuntaosuuksiin. Vapaa-aikalautakunta myöntää avustuksia liikuntaan ja nuorisotyöhön. Kulttuurilautakunta myöntää taiteilija-apurahoja, yhdistysten ja yhteisöjen kohde- ja toimintaavustuksia sekä taide- ja kulttuurialan opiskelijoiden apurahoja. Porin kaupunki tulee ilmoittamaan vuoden 2015 talousarviosta myönnettävät vuosittaiset avustukset haettaviksi alkuvuonna Päivämäärä vahvistuu tammikuussa 2015, mutta esimerkiksi tänä vuonna hakemusten viimeinen jättöpäivä oli , kertoo varainhallintapäällikkö Jouni Lampinen. Teksti Anna Kyhä-Mantere Kuva Anniina Korpi

5 Henkilöstöasioita Muutosta ja laatua "Sote-palvelut edelleen lähipalveluna" Porin perusturvakeskus on järjestänyt sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut lavialaisille huhtikuusta 2014 alkaen, jolloin Lavian kunta liittyi jäseneksi Porin perusturvan yhteistoiminta-alueeseen. Lavian ja perusturvan yhteistyö ulottuu kuitenkin tuota ajanjaksoa pidemmälle, ja työntekijät ja organisaatioiden toimintatavat ovat tuttuja molemmin puolin jo useamman vuoden takaa. Perusturvalla on ollut viimeisten kuukausien aikana Lavian osalta kaksi tavoitetta: väestötarpeiden mukaisten laadukkaiden sosiaalija terveyspalveluiden järjestäminen sekä muutoksen läpivienti hyvässä järjestyksessä niin työntekijöiden kuin palveluidenkin näkökulmasta. Perusturvajohtaja Terttu Nordman sanoo, että perusturvan on määrä jatkaa molempien tavoitteiden toteuttamista edelleen. Yhdistymispäätöksen myötä Itä-Pori Ulvilan lähipalvelualue kasvaa Lavialla. Itse kuntaliitos ei kuitenkaan tuo varsinaisia suuria muutoksia lavialaisten sosiaali- ja terveyspalveluihin ja ne tuotetaan jatkossakin pääosin lähipalveluina. Liikkuvat yksiköt uutena Vanhuspalvelut rakennetaan kaikilla perusturvan lähipalvelualueilla vastaamaan aina kunkin alueen ikärakennetta. Laviassa se tarkoittaa, että tehostetun palveluasumisen yksikkö Aleksin Hovi jatkaa toimintaansa ja kotihoitopalvelut tuotetaan lähipalveluna. Myös palveluneuvontaa ja esimerkiksi omaishoidontukiin ja hoitotukiin liittyvää ohjausta on saatavissa jatkossakin lähellä, palvelujohtaja Pirjo Rehula kertoo. Terveys- ja hyvinvointipalveluiden alueella palveluiden perusrakenne ja tilat säilyvät ennallaan, eikä lääkärin, terveydenhoitajan, sairaanhoitajan, kouluterveydenhoitajan tai hammashuollon palveluihin ole tulossa muutoksia. Niitä vielä täydentämään saadaan vuoden 2015 alusta terveydenhoitajan liikkuva yksikkö, palvelujohtaja Esko Karra sanoo. Mielenterveys- ja päihdepalveluissa lavialaiset ovat käyttäneet Kankaanpään palveluita. Karran mukaan näitä palveluita voidaan ostaa sieltä jatkossakin läheisyysperiaatteen mukaisesti. Sähköisiä asiointipalveluja kehitetään Kuntoutus- ja sairaalapalvelut on uudistanut viime aikoina toimintaansa ja kehittänyt osana sitä muun muassa arviontiyksikkömallin. Ehkäisevää arviointijaksoa tarvitessaan lavialaiset ohjataan Itä-Pori Ulvilan arviointiyksikköön ja kuntouttavaa hoitoa tarvitessaan edelleen Maantiekadulle Poriin saneerattuun uuteen kuntouttavaan sairaalaan. Esimerkiksi diabeteksen hoitoon tai ravintoneuvontaan liittyvää erityisosaamista taas on saatavissa osaamiskeskuksen poliklinikoilta. Kuntoutuspalveluiden fysioterapeutit sen sijaan liikkuvat vanhuspalveluiden yksiköissä Laviassa ja apuvälineitä on saatavissa lähipalveluna. Kehitämme jatkuvasti liikkuvia yksiköitä ja esimerkiksi mobiililääkäritoimintaa on tarkoitus ulottaa myös Laviaan, johtava lääkäri Anna-Liisa Koivisto kertoo. Sosiaali- ja perhepalveluiden virka-aikainen päivystys hoidetaan keskitetysti Porista. Muilta osin aikuissosiaalityön ja vammaispalveluiden palvelut ovat saatavissa lähipalveluina ajanvarauksella ennalta ilmoitettuina päivinä. Osa lastensuojelun palveluista tuotetaan keskitetysti Porista, mutta esimerkiksi perhetyö toteutetaan lähipalveluna. Kasvatus- ja perheneuvolan palvelut on keskitetty Poriin. samalla tietojärjestelmällä, palvelujohtaja Mari Levonen kertoo. Tuttu henkilöstö säilyy Kuntaliitoksen myötä sosiaali- ja terveysalaan liittyvä hallintokenttä kevenee Laviassa ja esimerkiksi tietohallintoon ja maksupäätöksiin liittyvät tehtävät hoidetaan jatkossa keskitetysti Porista. Ympäristöterveydenhuolto siirtyy Porin kaupungin hallintorakenteen mukaisesti perusturvalta ympäristövirastolle, siivous- ja ruokahuollon henkilöstö Porin palveluliikelaitokselle ja palkkahallinto ja kirjapito Satu Oy:ltä KuntaPro:lle. Varsinaisesta sosiaali- ja terveysalan henkilöstöstä valtaosa toimii jatkossakin vastaavissa tehtävissä Lavian alueella kuin ennen liitosta. Osa työntekijöistä on kuitenkin siirtynyt omasta tahdostaan jo syksyn 2014 aikana työskentelemään muihin yksiköihin perusturvan yhteistoiminta-alueella. Kehitämme koko ajan myös sähköisiä asiointipalveluja ja esimerkiksi toimeentulotuki- ja vammaispalveluhakemukset voi jättää verkossa sitten, kun toimitaan Teksti Salla Rajala Kuvat Anniina Korpi

6 6 Kuinka koulunkäyntiä jatketaan Laviassa? Vastaukset viimeistään tammikuussa Tammikuussa 2014 lähdettiin selvittämään mahdollista Lavian kuntaliitosta kasvatus- ja opetustoimen näkökulmasta. Tehtävänä oli tarkastella asiaa päivähoidon, perusopetuksen, iltapäivätoiminnan, lukiokoulutuksen ja vapaan sivistystyön näkökulmista. Lähtötilanteessa selvitettiin miten Lavia tuottaa kyseiset palvelut ja miltä tulevaisuus niiden osalta näyttää. Merkittävää oli heti alussa huomioida selkeä kokoero, josta esimerkkinä henkilöstömäärä, joka tammikuussa oli Porin kasvatus- ja opetustoimessa noin 1700 ja Laviassa noin 50. Porissa päiväkoti- ja koulurakennuksia oli noin 100 ja Laviassa 3. Toinen merkittävä huomio oli Lavian väestörakenteen selkeä muutos. Verrattaessa muutosta viimeisen 20 vuoden aikana huomattiin, että lasten ja nuoreten määrä ja suhteellinen osuus Lavian väestöstä on ollut jyrkässä laskussa. Tällä on suora vaikutus siihen, mitä palveluja Lavian alueella tullaan tarvitsemaan lisää ja mitä vähemmän. Vuoden 2013 viimeisenä päivä oli 0-16-vuotiaiden ikäluokat keskimäärin 16 lasta. Vastaavasti vuotiaiden ikäluokat oli 25 seniorikansalaista. Vuosien 1990 ja 2013 välisenä ajanjaksona alakouluikäisten oppilaiden määrä laski 219 oppilaasta 95 oppilaaseen. Tilastot puhuvat puolestaan Yhdistymissopimuksessa on sovittu muun muassa se, että Lavian kunta sitoutuu perustamaan yhtenäiskoulun ja lopettamaan lukion. Menneiden vuosien aikana Lavialla on ollut tiivis koulutusyhteistyö Suodenniemen ja Kiikoisten kanssa. Laviaan rakennettiin ajanmukainen ja suuri yläkoulu ja lukio, jonka oppilasmäärästä reilu puolet tuli naapurikunnista. Koulun oppilasmäärä on pudonnut huomattavasti ja tästä syystä Lavia teki keväällä päätöksen perustaa Lavian yhtenäiskoulun, joka käsittää koko koulupolun esikoulusta ylioppilaskirjoituksiin saakka. Tällä ratkaisulla haluttiin vahvistaa koulun olemassaoloa ja sitä, että päteville opettajille löytyy riittävästi tunteja. Tänä syksynä lukion opiskelijoita on yhteensä 25, yläkoulun oppilaita 109 ja alakoulussa luokilla oppilasta. Lukion oppilaista 18 ja yläkoulun oppilaista 55 on lavialaisia. Lukion lopettamiselle on siis olemassa selkeä peruste. Kuntaliitos aiheuttaa monenlaista keskustelua ja huolta tulevaisuudesta. Tällä viikolla sain soiton, jossa ihmeteltiin sitä, miksi sastamalaiset oppilaat joutuvat lopettamaan yläkoulun Laviassa ensi jouluna? Näin ei suinkaan ole. Kuluvan lukuvuoden toiminta jatkuu nykyisellään ja seuraavia vuosia mietitään siten, että periaatteet ja toimintakulttuuri on kaikilla tiedossa ensi tammikuun aikana. Uusiin ratkaisuihin yhdessä Lähtökohtana on kehittää esi- ja perusopetusta toimivassa yhtenäiskoulussa. Ulkopaikkakuntalaisten kuljetus yläkouluihin on uusi asia Porille ja siksi päättäjien täytynee pohtia mahdollisuutta siirtymäkauden kuljetuksiin esimerkiksi kahden seuraavan lukuvuoden ajan. Tällä ratkaisulla saadaan lisäaikaa selvittää Lavian yhtenäiskoulun oppilasmäärän kehitys ja taata pätevien opettajien saatavuus hyvän yhtenäiskoulun pyörittämiseksi. Lavian kunta on perustanut myös Lavian ensimmäisen päiväkodin entisen kunnantalon tiloihin. Tilat ovat hienosti remontoitu ja vastaavat ajan vaatimuksia. Tästä on hyvä lähteä kehittämään myös lavialaisten varhaiskasvatuspalveluja. Vapaan sivistystyön osalta toiminta jatkuu tämän lukuvuoden nykyisten palvelutuottajien toimesta ja seuraavien lukuvuosien osalta käydään neuvotteluja parhaillaan. Porin kaupungilla on hyvät mahdollisuudet lähteä kehittämään myös kansalaisopiston ja konservatorion palveluja. Tiedän kokemuksesta, että leveämpien hartioiden avulla pystymme yhdessä tuottamaan hyvät palvelut tiukkenevan taloudenkin aikana. Teksti Esa Kohtamäki Kuvat Anniina Korpi ja Sauli Saarihuhta Lavian lukion oppilaita syyskesällä 2014.

7 Lavian joukkoliikenne Yhteys Porin keskustaan säilyy Hinnat alenevat reilusti Lavian ja Kankaanpään väliset yhteydet palvelevat pääasiassa opiskelijoita, Poriin on yksi asiointiyhteys arkipäivisin. Kiikoisista Laviaan on koulumatkayhteydet ja Mouhijärveltä pääsee asioimaan Laviaan kerran päivässä. Tampereelle ja muihin isompiin kaupunkeihin ovat lähimmät yhteydet Kankaanpäästä ja Sastamalasta. Laviasta Poriin lähtee arkipäivisin klo 8.50 yksi asiointivuoro, joka on Porin linja-autoasemalla klo Paluuvuoro Laviaan lähtee maanantaista torstaihin klo ja perjantaisin klo 12.15, joten asiointiaikaa Porissa jää reilusti yli 2 tuntia. Liikennettä hoitaa A. Lamminmäki Oy. Linja-auto lähtee Lavian Matkahuollosta (Nahkurintie 1) ja ajaa Keskustien, Porintien, Koskin, Kullaan keskustan, Harjunpään, Ruosniementien ja Puuvillan kautta Porin Kauppatorille ja sieltä edelleen Porin linjaautoasemalle. Paluuvuoro lähtee linja-autoaseman laiturilta neljä ja ajaa takaisin samaa reittiä. Kuntaliitoksen toteutuessa kaikki Porin kaupungin lipputuotteet tulevat käyttöön myös Laviassa, joten matkustaminen Porin keskustan ja Lavian välillä tulee lavialaisille selvästi nykyistä edullisemmaksi. Kertalipun hinnaksi Laviasta Porin keskustaan tulee taksakaton ansiosta aikuisilta 5,50 ja lapsilta 2,80. Useammin matkustaville tätäkin edullisemmaksi tulevat erilaiset sarja- ja kausiliput. Sarja- ja kausilippujen myyntipiste on Palvelukeskus Porinassa, osoitteessa Yrjönkatu 6B (Kauppatorin laidalla). Lipunmyyntipiste on avoinna arkisin klo ja Avaimenperä, johon lipputuotteet ladataan, hankitaan ensimmäisen kerran Porinasta. Lisälatauspiste tultaneen järjestämään myös Laviaan. Muutokset mahdollisia Asiointivuoro Laviasta Poriin tulee säilymään nykyisellään ainakin toukokuun 2015 loppuun, jolloin Varsinais-Suomen ELYkeskuksen kanssa tehty liikennöintisopimus päättyy. Silloin sopimuskumppaniksi tulee Porin seudun joukkoliikennelautakunta. Asiointiyhteys Porin keskustaan tullaan varmasti säilyttämään, mutta järjestämistapaan saattaa jossain vaiheessa tulla muutoksia. Perinteinen, isolla autolla ja kiinteällä reitillä ajettava bussiyhteys ei ehkä ole enää pitkällä tähtäimellä järkevä tapa palvelun järjestämiseen jos matkustajamäärät ovat kovin alhaiset. Mahdollisten lisävuorojen tarpeeseen Lavian ja Porin keskustan välillä vaikuttavat erityisesti kouluverkkomuutokset, joista ei toistaiseksi ole päätöksiä tehty. Porissa joukkoliikenteen reiteistä, aikatauluista, taksoista ja järjestä- Joukkoliikenteen käyttäjälle Laviasta on tällä hetkellä varsin heikot yhteydet sekä lähikuntiin että kaupunkeihin. mistavasta päättää Porin seudun joukkoliikennelautakunta. Toimivalta-alueeseen kuuluvat Pori, Ulvila, Nakkila, Harjavalta ja Kokemäki. Lisätietoa Porin joukkoliikenteestä on nettisivuilta osoitteessa Aikataulukirjat jaetaan kaikkiin kotitalouksiin aina elokuussa ennen koulujen alkua. Monet joukkoliikennettä koskevat asiat ovat siis vielä tätä kirjoittaessa auki ja niistä päättää aikanaan joukkoliikennelautakunta. Omasta puolestani toivotan lavialaiset lämpimästi tervetulleiksi Poriin. Teksti Sanna Välimäki Kuva Marjatta Isokorpi Jätevaakun periaatteet Kohta myös Laviassa Kun ammattina on jäteneuvoja, mielikuva saattaa johtaa kaatopaikalle lokkeja hätistelemään kammottavaan hajuun. Valitettavasti jäteneuvojan toimenkuva ei ole ollenkaan niin liikunnallinen. Lokkien hätistelyn sijaan jäteneuvoja istuu puhelimen ja tietokoneen kanssa työhuoneessa vastailemassa asukkaiden kysymyksiin: mihin voi viedä rikkinäisen leivänpaahtimen, mitä tehdä vanhalla maalipurkilla, mistä löytyy lähin kierrätyskeskus ja miten biojäteastiaan tulleista valkoisista madoista pääsee eroon Kahden täyttä työpäivää tekevän jäteneuvojan lisäksi jätteiden lajittelua edistää oma maskotti, mustavaristen lintulajiin kuuluva JäteVaakku. Se on töissä oppisopimuksella: työtehtävät vaihtelevat kompostikehikon laidalla keikkumisesta päiväkotivierailuihin. JäteVaakku opiskelee uusia taitoja tapahtumissa yhdessä muiden untuvikkojen kanssa. Esimerkiksi kompostointia JäteVaakku vasta harjoittelee. Jäteneuvojat ja lintu ovat erimielisiä ruokajätteen kompostoinnin tarpeellisuudesta. Jäteneuvojien mielestä puutarhajätteestä saa parasta oman pihan multaa, ja talikon heiluttaminen antaa hyvän syyn viihtyä poissa jääkaapilta. Talikolla kuntoilun JäteVaakkukin hyväksyy, mutta jääkaapin antimiin lintu tahtoo nokkansa työntää. Jäteneuvojat ovat kuitenkin tiukkoja. Ruokajäte laitetaan vain haittaeläinsuojattuun kompostoriin, jotta JäteVaakun tavoin ilmaista ateriaa kärkkyvät linnut, ketut ja rotat eivät asettuisi alivuokralaisiksi pihapiiriin. Jäteneuvojat vierailevat kouluissa ja päiväkodeissa. Joskus töihin laitetaan JäteVaakku, joka viihtyy erityisesti pienten lasten kanssa. Vieras tuo mukanaan kierrätysaskarteluja, lajitteluleikkejä tai rakentaa jäterastiradan. Tuttu leikki maa-meri-taivas muuttuu jätteiden kilpajuoksuksi, kun pelin pesät nimetään uudelleen: kompostori-metalliastia-sekajäte. Vuosittain koulun nelosluokalle vedetään oma oppitunti jätteiden lajittelusta ja kierrättämisestä. Keväisin JäteVaakku metsästää roskia lumen alta paljastuvasta kaupunkiluonnosta. Jäteneuvojat tempaisevat toukokuussa ja keräävät talkoolaiset siivoamaan yleisiä alueita: puistoja, tienpieliä ja pysäköintialueita. Tällöin asukkaat saavat yhdessä parantaa oman asuinalueensa viihtyisyyttä keräämällä roskat pois maasta. Odota kevään JäteVaakku tiedotuslehteä; siinä julkaistaan ohjeet miten omat roskienkeruutalkoot järjestetään. Lehti jaetaan myös Laviaan. JäteVaakku touhuaa mielellään lasten tapahtumissa, mutta jätteiden kanssa tarvitaan myös totisempaa otetta. Kun aikuisille pitää muistuttaa jätteiden lajittelun säännöistä, jäteneuvojan saa maksutta kutsua asukasyhdistyksen, kyläyhdistyksen tai taloyhtiön kokoukseen mukaan. Jäteneuvojaa saa lähestyä myös puhelimitse, sähköpostilla tai vierailemalla työhuoneella Porin Valtakadulla. Teksti Merika Lanne Kuva Jäteneuvonta Kun näet JäteVaakun liihottelevan oppaissa tai nettisivuilla, neuvot on tarkoitettu sinulle! Laviassa jätehuolto jatkuu lähes entisellään ainakin seuraavan vuoden. Aluekeräysastiat säilyvät Lavian alueella, ja kiinteistöt voivat tehdä omat jätteenkuljetussopimukset kuljetusyrityksen kanssa saapuu postin mukana ekomaksu kaikkiin koteihin ja vapaa-ajanasunnoille. Ekomaksulla katetaan vaarallisten jätteiden keräyksestä, hyötyjätepisteiden hoidosta, jäteneuvonnasta ja Porin seudun jätelautakunnan toiminnasta syntyvät kulut. Vaarallisten jätteiden vastaanotto on vuoden 2015 alusta maksutonta kotitalouksille. Vastaanottoaikoihin saattaa tulla muutoksia. Ympäristövalvonnan päivystyspuhelin Kaikille porilaisille Porin kaupungin ympäristövalvonnalla on käytössä info-/päivystyspuhelin, josta saa ajantasaista tietoa palveluista sekä neuvoa yleisissä ympäristöasioissa kuten jätevesien käsittelyä, roskaantumista, ruoppauksia ja ulkomelua koskevissa asioissa. Tarvittaessa asia ohjataan asiaan erikoistuneelle viranhaltijalle. Puheluihin vastataan arkisin klo välisenä aikana numerossa

8 8 Porin Päivä - Ystävät tehdään 54. Porin Päivää vietetään Neljään päivään mahtuu kymmeniä tapahtumia ja tilaisuuksia ympäri kaupunkia. 54. Porin Päivän teema linkittyy useisiin satakuntalaisiin kuntiin. Teemassa mukana ovat Harjavalta, Kokemäki, Lavia, Luvia, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Siikainen, Ulvila, Pori ja Rauma. Kyseessä ei siis ole vain porilaisten, vaan kaikkien satakuntalaisten juhla. Torstai Kirjatreffit - Tapaa samanmielinen kirjan ystävä pääkirjastossa, Porin kaupunginkirjasto, Porin pääkirjasto Rotisseurs-lounas, Ahlströmin ruukit, Kauttuan Klubi, Sepänt Seminaari: Mielenterveystyön kokonaisuus Porissa (maksuton), Satakunnan Mielenterveysseura ry - Seura täyttää 40 v , Porin Nuorisotalo, Isolinnankatu Avoimet ovet, Satakunnan Yhteisökeskus, Isolinnankatu Kirjaesittely: Sisua ja mañanaa - Suomalaiset Espanjan Aurinkorannikolla, KTT, YTM Paula Könnilä esittelee kirjansa, Porin Suomi-Espanja-Seura ry., Porin kaupunginkirjasto, Porin pääkirjaston kokoustila Rotisseurs-illallinen, Ahlströmin ruukit, Noormarkun Klubi, Laviantie Diivat, Porin Teatteri, päälava, Porin Teatteri, Hallituskatu Kvartetti, Porin Teatteri, pieni näyttämö, Porin Teatteri, Hallituskatu Suomi - hulluu touhuu, Rakastajat-teatteri, Kulttuuritehdas Kehräämö Lähellä -kirjailijavisa, Näyttely lähialueella asuvien tai asuneiden kirjailijoiden teoksista. Samassa yhteydessä kilpailu, jossa kirjailijan nimi pitää yhdistää valokuvaan. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kirja Elämänmakuinen Pori. Av. Ma, to 12-19, ti, ke, pe 12-17, Käppärän kirjasto, Kalevanpuisto 56. Perjantai Ystävät tehdään -tapahtuma, tapaa ystävätoimintaa ja vertaistukea tarjoavia toimijoita, Porin kaupunginkirjasto, Porin pääkirjaston aikuisten osasto Avoimet ovet. Veistospihalla nähtävissä myös Raatihuoneen veistokset, Porin Taidemuseo, Eteläranta Vapaa sisäänpääsy Satakunnan Museon näyttelyihin. Taavin tulia klo 20 voi seurata myös Museon kahvilasta. Satakunnan Museo, Hallituskatu Tietoisku varhaiskasvatuksesta, UC Pori, Porin yliopistokeskus, auditorio Kampuskierros kävellen. Kampuskahvila & tiedekirjaston poistokirjamyynti, UC Pori, Porin yliopistokeskus, pääaula Puuvilla eilen ja tänään. UC Pori, Porin Yliopistokeskus, auditorio Lasten yliopistoluento: Lepakoiden jännittävä yöelämä. UC Pori, ilmoittaudu menn. Porin Yliopistokeskus, auditorio 125 Muutokset mahdollisia Filosofia Goes Kapakka. Kapakkakeskustelu: Oliko ensin muna vai kana? Porin filosofinen seura, Ravintola KulttuuriKulma Syyskauden näyttelyiden avajaiset. Veistospihalla nähtävissä myös Raatihuoneen veistokset, Porin Taidemuseo Eteläranta Stipendiaattinäyttely, Antti Johannes Kääriäinen, Frida Moukulainen, Porin Saskiat ry. Poriginal Galleria Ässät-Sport. Porin Ässät, Isomäen Jäähalli Karkkipäivä. Porin Teatteri, päälava, Hallituskatu Parisuhdetta - vai pari suhdetta? Rakastajat-teatteri, Kulttuuritehdas Kehräämö Science Slam. Tutkijat kilvoittelevat yleisön suosiosta 10-minuuttisilla esityksillä. UC Pori, Ravintola KulttuuriKulma Taavin tulet -tulitaidetapahtuma. Teemana koneet, Tuliveistoksensa aset- tavat tänä vuonna esille: Porin taide- koulu, Lyseon koulu, Porin kaupunki/nuorten työpaja/ Etsivä nuorisotyö, Porin taidemuseo & Porin lastenkulttuurikeskus - Satakunnan lastenkulttuuriverkosto yhdessä Länsi-Porin lukion kanssa sekä Kulttuuritalo Annankatu 6. Porin Taidekoulu, Annis, Porin Videotuki, Porin kulttuuriasiankeskus, Kirjurinluodon uimaranta, esitys seurataan Etelärannasta Tiedeareenan Iltajuhla. UC Pori, Porin yliopistokeskus, auditorio Kiitos Vasemmistonuoret ry. 70 vuotta -kiertonäyttely. Vasemmistonuoret, Porin pääkirjaston aikuisten osasto Tutkijoiden julistenäyttely. UC Pori, Porin yliopistokeskus, pääaula. Lauantai Hernekeiton, ohrakryynivellin ja rusinasopan myyntiä omiin astioihin. Porin VPK:n Naisosasto, Porin VPK:n paloasema, Itäpuisto Porin VPK:n kahvio avoinna. Porin VPK, Porin VPK:n paloasema, Itäpuisto Porin Päivän markkinat. Porin Seudun Matkailu Oy Maisa, Pysäköinninvalvonta, Torikauppiasyhdistys. Kävelykatu ja kauppatori Ohrankryynivellin, rusina- ja tyrnisopan myynti alkaa. Klo 10 riikalainen orkesteri esiintyy Kauppatorilla. Pori-Seura ry. Kauppatori Porin VPK:n Soittokunta soittaa. Porin VPK, Porin VPK:n paloasema, Itäpuisto Wanhojen puuvillalaisten Porin Päivän pullakahvit. Oletko työskennellyt joskus Puuvillan alueella? Tule käymään ja kurkista samalla tulevaisuuteen. Tuo mukana tarinasi tai valokuva Puuvillan historiasta. Porin Puuvilla Oy Ravintola Sofia, Siltapuistokatu Avoimet ovet, Porin VPK, Porin VPK:n paloasema, Itäpuisto Avoimet ovet, * mm. maanäyttelyssä lentokoneita ja kuumailmapallo * tutustumiskierroksia lennonjohtotorniin * Yleisölennätystä helikopterissa, 60 /hlö * NextJetin maskottikani menossa mukana Satakunta siiville -hanke, Porin lentoasema Maksuttomat kaupunkijunakuljetukset Porittarella Rakennuskulttuuritalo Toivon, Rosenlew-museon, Satakunnan Museon ja Luontotalo Arkin välillä. Lähdöt alkaen Kauppatorilta noin puolen tunnin välein. Kauppatorin pysäkki Yrjönkadun ja Nortamonkadun kulma (Bar Passionin kulma), museoilta paluulähdöt noin puolen tunnin välein. Porin Yrittäjät ry yhteistyössä Satakunnan Museon kanssa Tule seuraamaan murremagneettien tekoa, toivo omaa lempisanaa, Savisiipi Savisiipi, Isolinnankatu Avoimet ovet, Rakennuskulttuuritalo Toivo ja Korsmanin talo * Poria ja porilaisia luvuilla, diaesityksiä non-stopina, Varvinkatu 19 - Juhana Herttuankatu Ohjusvene Porin avoimet ovet yleisölle. Reposaari Vapaa sisäänpääsy Rosenlew-museoon * Pori-filmejä eri ajoilta non-stopina, Satakunnan Museo, Rosenlew-museo, Kuninkaanlahdenkatu Vapaa pääsy Luontotalo Arkin näyttelyihin, Pohjoispuisto Avoimet ovet. Veistospihalla nähtävissä myös Raatihuoneen veistokset, Porin Taidemuseo, Eteläranta Vapaa sisäänpääsy Satakunnan Museon näyttelyihin, * Satakunnan Museon ystävät -yhdistys esittelee toimintaansa klo * Muistelemaan Pori Jazzia, aulassa esitellään -sivustoa klo Satakunnan Museo, Hallituskatu Porin Päivän torijuhla, mukana mm. riikalainen orkesteri, raumalainen bändi, Liisa Nojosen tanssikoululaiset, palkitaan Porin Vuoden Yritys 2014, juontajina ystävyyskaupunkikaksikko Elina Wallin ja Heli Laaksonen, Pori-Seura ry. ja Porin Yrittäjät ry. Kauppatori Avoimet ovet, Porin ortodoksinen kirkko, Maantiekatu Canet I -tykkiaseman esittely, mukana asepukuja, lotta ja kahvia, Satakunnan Asehistoriallinen seura, Reposaari, Pursimiehentie Laulu- ja soittoryhmä esiintyy, Eläkeläiset Satakunnan Aluejärj., Eetunaukion lava Peukaloisen retket, Porin Teatteri, päänäyttämö, Hallituskatu Johannes ja Kyllikki -näytelmä, Tapio Liinoja ja Maarit Peltomaa. Porin Karjala-Seura ry., Porin Nuorisotalo, Isolinnankatu 12, liput: Pärekorinheiton epäviralliset MM-kilpailut, Satakunnan Viikko, Kauppatori Sprinttisuunnistus, Rastikarhut ry., Kirjurinluoto Porin Lyseon Seniorit ry:n syyskokous, Vuoden lyseolainen. Suomalainen Klubi Konsertti ja swing-tanssiaiset, The Jazz Society of Pori, Suomalainen Klubi Diivat, Porin Teatteri, päänäyttämö Luolamies, Porin Teatteri, pieni näyttämö, Hallituskatu Mu Pori veden äärellä -näyttely, Mu Pori o kaunis -yhteisö, Porin pääkirjaston näyttelytila Nalle Puh ja Ystävät tehdään. Porin kaupunginkirjasto, Lasten ja nuorten osasto Stipendiaattinäyttely Antti Johannes Kääriäinen, Frida Moukulainen. Porin Saskiat ry. Poriginal Galleria. Sunnuntai Lasten päivä Pelle Hermannissa, koko perheen tapahtuma, * mm. Poritar-kaupunkijuna-ajelua puolen tunnin välein 11-15, poniajelua ja ratsastusta, Nukke Maddaleena Kahvila Koivun terassi 11.30/12.30/13.30 * myynnissä mm. Marttojen lettuja * pomppulinna, hattaraa, ilmapalloja * poliisi-, ambulanssi- ja paloautoesittelyä (hälytysvarauksella) * Liikennepuisto avoinna 11-15, vuoroliput jaetaan. * JäteVaakku vierailee klo 11/12/13 * SAMK Palvelukeskus Soteekin opiskelijat leikittävät ja tekevät kasvomaalauksia, Porin Yrittäjät ry. ja Pori- Seura ry. yhteistyökumppaneineen, Pelle Hermannin puisto, Kahvila Koivun terassi Avoimet ovet. Veistospihalla nähtävissä myös Raatihuoneen veistokset. Porin Taidemuseo, Eteläranta Vapaa sisäänpääsy Satakunnan Museon näyttelyihin. Satakunnan Museon ystävät -yhdistys esittelee toimintaansa klo * Muistelemaan Pori Jazzia, aulassa esitellään -sivustoa klo Satakunnan Museo, Hallituskatu Avoimet ovet Museohinaaja Santulla. Tutustu laivan ohjaamoon ja kansitiloihin. Santtuun pääsee vain tikkaita kiipeämällä ja tilat ovat ahtaat, joten paikka ei sovelias liikuntarajoitteisille. Satakunnan Museo Reposaari Avoimet ovet Rakennuskulttuuritalo Toivo ja Korsmanin talo. * Poria ja porilaisia luvuilla diaesityksiä non-stopina, Varvinkatu 19 - Juhana Herttuankatu Vapaa pääsy Luontotalo Arkin näyttelyihin, Pohjoispuisto Vapaa sisäänpääsy Rosenlew-museoon, * Pori-filmejä eri ajoilta non-stopina. Satakunnan Museo, Rosenlew-museo, Kuninkaanlahdenkatu Yyterin piikki. Rastikarhut ry., lähtö Yyterin Kylpylähotellilta Puoli Piikki. Rastikarhut ry., lähtö Preiviikin urheilukentältä Porin historiaa 1950-luvun linja-autolla ajellen, opastettu kiertoajelu keskustassa, viikkarissa ja kuukkarissa. Liput etukäteen Satakunnan Museon lipunmyynnistä lauantaina ja sunnuntaina 28.9., 5 /hlö. Satakunnan Museo. Lähtö Satakunnan Museon edestä, Hallituskatu Reposaari-kierros kävellen klo 12. Lapsille: Miniliikuntamaa puukoulussa, Kirkkokatu 20, kierrätysaskartelupaja, lautapelejä, lastentarvikkeiden vaihtopiste Reposaari-talolla ja pihassa grillimakkaraa, kahvia ja Reposaari-tuotteita, Kirkkokatu 19. Reposaari-yhdistys ry Avoimet ovet, Porin ev. lut. seurakuntayhtymä, Juseliuksen mausoleumi Taidenäyttelyn esittely (maksuton). Porin Taidemuseo, Eteläranta Autonpesutempaus, Keski-Porin nuorisotyö, Ruosniemen kirkon piha Porin historiaa 1950-luvun linja-autolla ajellen, opastettu kiertoajelu keskustassa, Viikkarissa ja Kuukkarissa. Liput etukäteen Satakunnan Museon lipunmyynnistä lauantaina ja sunnuntaina 28.9., 5 /hlö. Satakunnan Museo. Lähtö Satakunnan Museon edestä, Hallituskatu Luotojen uusi sauvakävelyreitistö, * soittokunta antaa avajaistahdit * reittien pituudet 7,3/4,4/3,3km * mahdollisuus lainata kävelysauvoja * mehu- ja makkaratarjoilu, arvontaa * vihkii Aino-Maija Luukkonen * juontajana Positiivisin Porilainen Elina Wallin. Porin kaupunki: puistotoimi, vapaa-aikavirasto, kaupunkisuunnittelu. TUL Satakunta, Preiviikin Kiri. Ystävyyden aukio, Hanhipuisto, Kirjurinluoto Haastekävely 15 /5 /20. Porin Kristillisen koulun kannatusyhdistys ry. Kirjurinluoto, Lokkilavan edestä Porin historiaa 1950-luvun linja-autolla ajellen, opastettu kiertoajelu keskustassa, viikkarissa ja kuukkarissa. Liput etukäteen Satakunnan Museon lipunmyynnistä lauantaina ja sunnuntaina 28.9., 5 /hlö. Satakunnan Museo. Lähtö Satakunnan Museon edestä, Hallituskatu Keski-Porin kirkon Iltamusiikki-konsertti. Lauluyhtye Schola, Cantorum Aboensis, urut Heikki Suokivi, hinta 10. Porin ev. lut. seurakuntayhtymä, Keski-Porin kirkko SYKE-messu, päättyy iltapalaan. Porin ev. lut. seurakuntayhtymä, Teljän kirkko.

9 Puolen vuosisadan ystävyys Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta Porin sekä Latvian pääkaupungin Riian ystävyyskaupunkisuhteiden solmimisesta. Vuosikymmenten aikana ystävyys on kehittynyt ja syventynyt delegaatioiden tutustumismatkoista konkreettisiin projekteihin muun muassa ympäristön ja vanhojen rakennusten suojelun nimissä. Ikkuna länteen Ensimmäiset merkinnät ystävyyskaupunkisuhteen perustamisesta löytyvät Porin kaupunginhallituksen pöytäkirjasta vuodelta Kaupunginjohtajan aloitteesta otettiin keskusteltavaksi ystävyyskaupungin valitseminen Neuvostoliitosta. Ystävyyskaupungiksi pyydettiin Riikaa, jolta Pori seuraavana vuonna vastaanotti kirjeen koskien kaupunkien välistä kulttuurinvaihtoa. Ystävyyssuhde oli syntynyt. Latvia oli aluksi osa Neuvostoliittoa, sittemmin itsenäinen tasavalta ja nyt EU:n sekä Naton jäsen. Nähdäkseni Pori oli aluksi heille ikkuna länteen ja sittemmin ystävyyskaupunkisuhteen ohella EU-hankekumppani, kertoo Porin kaupunginjohtaja Aino- Maija Luukkonen. Puolen vuosisadan ystävyyttä juhlistetaan Porin Päivän aikaan. Pori Sinfonietta konsertoi 25. syyskuuta yhdessä Riga Professional Symphonic Bandin kanssa. Riian delegaatio osallistuu Porin Päivän tapahtumiin ja perinteinen Boxing Night vietetään nyrkkeilyn merkeissä. Porin ja Riian 50-vuotinen ystävyyskaupunkisuhde näkyy myös molempien kaupunkien joukkoliikenteessä, eli busseihin ja raitiovaunuihin kiinnitetyissä tarroissa, Luukkonen lisää. Samasta puusta Luukkosen mukaan yhteistyö erilaisten hankkeiden ja projektien kautta on tullut perinteisten ystävyyskaupunkisuhteiden tilalle sen jälkeen, kun Suomesta tuli EU:n jäsen. Perinteisten delegaatioiden vaihdon sijaan tehdään konkreettista hankeyhteistyötä. Tänä päivänä suuri osa kansainvälisestä yhteistyöstä tehdään ammattikorkeakoulujen ja yliopistokeskuksen kautta tutkimus- ja kehittämistyön sekä opiskelija- ja henkilökuntavaihdon kautta, Luukkonen kertoo. Porin ja Riian ystävyyssuhde lienee säilynyt ja syventynyt myös siksi, että kaupungeista löytyy samankaltaisuuksia. Molemmat ovat Itämeren satamakaupunkeja. Pori on kokenut teollisen murroksen sekä ja 1990-luvun laman. Latvia on kokenut suuren yhteiskunnallisen muutoksen ja itsenäistymisen lisäksi taloudellisesti hyvin vaikeita aikoja, joista on kuitenkin selvitty. Uskon, että molempien kaupunkien asukkailla on kyky selvitä vaikeista ajoista ja suunnata katseet eteenpäin, Luukkonen toteaa. Teksti Kalle Aaltonen Logo Heli Koskela SYKSY 2014 VAPAA SARJA 2 PORIN PÄIVÄN KONSERTTI YSTÄVIEN SEURASSA TORSTAI PROMENADISALI KLO 19 RAITIS AŠMANIS, KAPELLIMESTARI IEVA KERĒVICA & DAUMANTS KALNIŅŠ, LAULU Taavin tulet liekehtivät Kirjurinluodossa Taavin tulien veistokset leimahtavat liekkeihin tutussa paikassa Kirjurinluodon uimarannalla perjantaina kello 20. Tänä vuonna seitsemättä kertaa järjestettävän tapahtuman teemana ovat koneet. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Turvallisuussyistä yleisöä pyydetään seuraamaan tulia Etelärannasta, joka on suljettu liikenteeltä Teatterikadun ja Hallituskadun väliseltä osuudelta. Jazzstandardeja ja latvialaisten säveltäjien musiikkia. Yhdessä The Bigband of the Riga Professional Symphonic Bandin kanssa. Riika - vuoden 2014 kulttuuripääkaupunki. Tulitaidetapahtuma tarjoaa aisteja hivelevän tuli- ja äänimaiseman, kun Kirjurinluodon jokirantamaisemassa käynnistetään illan hämärtyessä tulitehdas laitteineen. Teksti Jan-Kristian Kivi Kuva Porin Taidekoulu Liput 23,50 / 18,50 / 7,50 ellei toisin mainita. Hinnat sisältävät Lippupalvelun toimitusmaksun. Lippupalvelu , (1,98 /min+pvm), Porissa Promenadikeskus ja Sokos Ryhmävaraukset (02) ja

10 10 Lavia Yli 30 vuotta puotiaan pitänyt Sinikka Mäkelä toivoo lisää asiakkaita kuntaliitoksen myötä. Lars Tötterman sekä Ilmari Vaahtera haluavat pitää Lavian rauhallisena maaseutuna. Kotiranta 2:n asukas Taimi Kivistö askartelupuuhissa lähihoitaja Pirkko Rantasen kanssa. "Kyllä me lavialaisia ollaan liitoksen Lavialaisten keskuudessa tunnelma on odottavainen. Mielipiteitä on, mutta jyrkkää jakautumista ei ole havaittavissa. Aika näyttää, mitä muutoksia kuntauudistus tuo lavialaisten arkeen. Kauppa käy liitoksesta huolimatta Sinikan Puodin omistaja Sinikka Mäkelä pitää itseään kahden kunnan asukkaana. Mäkelä on kotoisin Kiikoisista, mutta liike ja kesämökki ovat Laviassa. Sinikan Puoti myy naisten ja miesten vaatteita sekä posliinia. Mäkelä tekee liikkeessään myös posliinimaalausta. Kesä oli todella vilkas, mutta koulujen alku ja syksy yleensä hiljentävät kaupankäyntiä, Mäkelä kertoo. Uutisointia Lavian liittämisestä Poriin Mäkelä on seurannut melko vähän. 35 vuotta Laviassa puotiaan pitänyt Mäkelä odottaa tulevaisuudelta positiivista vaikutusta liiketoimintaansa. Mäkelän mukaan porilaisia asiakkaita käy paljon jo nyt. Yrittäjän toive on totta kai, että asiakasvirtaan ei tulisi isoja muutoksia. Valkoposliini, posliinimaalaus sekä erikoisvaatteiden myynti on kuitenkin sellaista, mitä ei joka paikassa ole tarjolla. Se, että onko tulevaisuudessa riittävästi ostovoimaa, jää nähtäväksi. Eivätköhän naiset osta vaatteita vielä tulevaisuudessakin, Mäkelä pohtii. Poriin liitytään, lavialaisina pysytään Palvelukoti Kotiranta 2:n keittiössä puheensorina on iloisen vilkasta. Kodin asukkaat istuvat pöydän ääressä askarrellen lautasliinoja. Seitsemän kuukautta palvelukodissa asunut Taimi Kivistö on ollut varsin tyytyväinen saamaansa palveluun. Aikaisemmin sain kotiapua, mutta täällä asuessani kunta on pitänyt minusta huolta ja hoitajat ovat kohdallani olleet hyviä, Kivistö kiittelee. Paljasjalkaisena lavialaisena 92-vuotias Kivistö on ehtinyt seuraamaan kotipaikkakuntansa kehitystä vuoden jos toisenkin. Nuorena me kiinnitimme enemmän huomiota oman kuntamme asioihin, toisin kuin ehkä nuoret nykyään. Lasten ja nuorten asioihin kiinnitetään muutenkin nykyään paljon huomiota, mutta jonkun pitäisi huolehtia myös meistä vanhoista, Kivistö toteaa. Puhuttaessa kuntaliitoksesta ja sen vaikutuksesta omaan arkeen, Kivistö hieman vakavoituu. Nousee huoli oman paikkakunnan jättämisestä. Nuoremman veljeni keuhkokuumetta hoidettiin useampaan kertaan Porin kaupunginsairaalassa. Minua pelottaa ajatus, että joutuisin joskus itse sinne makaamaan, Kivistö sanoo. Lars Tötterman ja Ilmari Vaahtera istuskelevat palvelukodin terassilla ja nauttivat viimeisistä kesäpäivistä. Äijäpari on lyhytsanainen, mutta hekin ovat tyytyväisiä Lavian tarjoamiin palveluihin. Ei puutu mitään vikoja, Tötterman sanoo lakonisesti. Puheet kuntaliitoksesta eivät hetkauta kumpaakaan. Tötterman toteaa, että kun asiat ovat toimineet tähän asti, niin mikseivät ne voisi toimia tulevaisuudessakin. Yhdessä asiassa pysytään kuitenkin jyrkkänä. Kyllä me lavialaisia ollaan senkin jälkeen, Vaahtera toteaa. Tämä on maaseutua ja täällä on rauhallista. Lavialainen mielentila on rauhallisempi, kun taas Porissa on paljon hässäkkää ja kuhinaa kuin muurahaispesässä, Tötterman kuittaa. Maaseudun rauhaan Porilaislähtöinen Anne Pöllänen päätyi asumaan Laviaan muutaman koukkauksen kautta. Pöllänen asui ensin Helsingissä ja tapasi siellä nykyisen puolisonsa, porilainen hänkin. Muutto takaisin Satakuntaan tehtiin perhesyistä. Tähän asti Pöllänen perheineen on viihtynyt Laviassa hienosti. Toiveena on, että nykyinen talo pysyisi kotina loppuelämäksi asti. Haimme tarkoituksella asuntoa maaseudulta. Laviassa oli talo myynnissä. Tulimme katselemaan paikkoja ja ihastuimme sekä taloon että alueeseen, Pöllänen muistelee. Muuttaminen ison kaupungin vilinästä rauhalliselle maaseudulle ja toisinpäin ovat isoja muutoksia. Pöllänen jatkaa tarkoituksellisuuden korostamista. Vuodet Helsingissä vain vahvistivat tunnetta, että minä haluan asua maalla. Varsinaiset syyt Helsingissä asumiseen olivat vakavia, joihin liittyi epäonnea ja vastoinkäymisiä.

11 Joni Ojalalle Lavian urheilukenttä on tuttu treenipaikka. Anne Pöllänen sekä pieni Anttipoika viihtyvät Lavian kauniissa luonnossa. jälkeenkin" Suvi Jokinen on tyytyväinen, koska hän saa käydä lukion loppuun kotipaikkakunnallaan. Viimeinen naula arkkuun oli menetys perhepiirissä. En enää kestänyt tuttuja kasvoja kadulla ja tuli tunne, että Porista oli päästävä pois, Pöllänen sanoo. Pölläsen mukaan Helsingissä pystyi olemaan tuntematon muiden joukossa ilman, että kukaan tiesi mitä hän aiemmin oli kokenut. Mutta nykyään hän odottaa kolmatta lastaan ja toteaa, ettei enää viihtyisi pääkaupungissa. Siellä puuttuisi oma rauha. Se, että saa olla keskellä kaunista luontoa ja luonnonvaraisia eläimiä. Se, että saa toteuttaa itseään kaukana liikenteen melusta ja ihmismassoista. Kaikki tämä on mahdollista Laviassa, Pöllänen toteaa. Myöskään Pöllänen ei ole liiemmin seurannut uutisia kuntaliitoksesta, mutta tarpeeksi tiedostaakseen, miten se tulee vaikuttamaan omaan arkeen. Eniten jännittää peruspalveluiden suhteen, että mitä niiden kohdalla päätetään. Täältä on esimerkiksi tunnin matka synnyttämään, viimeisillään oleva Pöllänen hymähtää. Kaikesta huolimatta meidän perhe on liitoksen kannalla. Pori on meille tuttu kaupunki. Ojala juoksee Lavian kartalle Yleisurheilu on ollut osa lavialaisen nuoren, Joni Ojalan elämää jo pienestä pitäen. Urheilu on vienyt pojan mukanaan ja hänen myötä myös koko Lavian. Juokseminen ei ollut Joni Ojalan ykköslaji pienenä. Hän liittyi Kankaanpään seudun Leiskuun, jotta voisi kehittyä pituushypyssä. Leiskussa hän kokeili pikajuoksua ja huomasi olevansa lähes luonnonlahjakkuus siinä kesällä Ojala juoksi SM-hopeaa 14. sarjassa. - Käyn 2-3 kertaa viikossa Kankaanpäässä treeneissä. Muina päivinä treenaan itsenäisesti Laviassa ohjelman mukaan. Kisoja on parhaimmillaan viikoittain, Ojala kertoo. Lajit ovat suhteellisen edullisia eivätkä vie nuoren miehen koko vapaa-aikaa, jolloin lepäämiselle ja kavereillekin jää aikaa. Ojala suosittelee lajeja muillekin ikäisilleen. Häntä harmittaa, miten hänen ikäisten harrastajien määrä on laskenut. - Pienenä menestyminen on lahjoista kiinni. Jos kasvaa liian hitaasti tai nopeasti eikä pysy ikäistensä mukana, se saattaa vaikuttaa harrastuksen lopettamiseen, Ojala pohtii. Ojala toimii mallina nuoremmille lavialaisille. Hän saa paljon kannustusta lavialaisilta ja huomiota paikallismedioilta. Lavian kunta muisti nuorta urheilijaa reilulla stipendillä. - Lavialaiset ovat mukavia ja he uskaltavat tulla kehumaan. Minulla on vaikutusta Laviaan ja paikallisen yleisurheilun kehittämiseen. Pururata on ihan ok. Urheilukenttä kaipaisi vielä kunnostusta. Ainakin uusi päällyste olisi hyvä, Ojala toteaa. Suvi Jokinen, Lavian viimeinen abiturientti Suvi Jokinen on mukana lukion oppilaskunnan hallituksessa ja kirjoittaa ensi keväänä ylioppilaaksi. Vaikka lukion loppuminen Laviasta harmittaakin Jokista, hän on tyytyväinen liitospäätökseen. - Poriin liittyminen on järkevämpi vaihtoehto taloudellisesti. Ei näin pieni lukio voi säilyä vaikka olisihan se hienoa, jos pystyisi, Jokinen pohtii. Jokinen on tyytyväinen, että hän ehtii käydä lukion loppuun Lavialla. Joustavuus, lyhyt matka kouluun ja tuttuus ovat Jokisen mielestä pienen lukion etuja verrattuna isoon lukioon. Kun oppilasmäärä pieni ja henkilökuntaa on vähän, kaikki tuntevat toisensa ja asioista on helpompi sopia. Lukion jälkeen Jokinen haluaisi opiskella Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tai Tampereen Poliisiammattikorkeakoulussa. Tuleville opiskelutovereilleen Jokinen aikoo kertoa kotikunnastaan hyvää ja jättää kriisikuntatermin pois puheistaan. - Lavia on pieni, lämmin ja tunnelmallinen kunta, jossa saa apua kun pyytää. Kaikki on helppoa, kun kaikki tuntee toisensa. Ihmiset auttavat toisiaan ja esimerkiksi jonkun lainaaminen on uskoakseni helpompaa kuin isossa kaupungissa, Jokinen kertoo. Teksti ja kuvat Anniina Korpi & Kalle Aaltonen

12 12 Värikkäitä vaiheita Pakkoliitosten riemumarssia Porin kaupunki ei ole ensi kertaa kuntaliitoskyydissä. Pori on palasista kasattu. Tammikuun alussa 1941 Poriin liitettiin Ulvilasta kaupunkia merkittävästi kasvattaneet Toejoki ja Uusikoivisto. Samassa rytinässä tuli Vanhakoivisto ja osia Harjunpäästä. Porin maalaiskunnasta kaupunkiin liitettiin Vähärauma, Tuorsniemi, Ruosniemi ja Hyvelä. Kaikki tuli kerralla, ronskina pakkoliitoksena. Villiä menoa Jos asia sanotaan suoraan, esimerkiksi Toejoki ja Uusikoivisto kasvoivat Porin kylkeen kahdesta syystä. Teollisuus oli kasvanut kiihtyvällä vauhdilla vuoden 1860 tienoilta. Kaupungin rajan ulkopuolella oli halpaa ja vapaata rakentaa: ei ollut asemakaavaa, ei ollut määräyksiä. Alueet kasvoivat kuin Villin lännen kaupungit, ja elämä joskus olikin niissä kuin villissä lännessä. Vapauteen liittyi vielä yksi näkökohta: monet teollisuuden palveluksessa olleet olivat samalla vuokraviljelijöitä ja pitivät kotieläimiä. Työt erityisesti naisten - olivat usein sesonkiin sidottuja, pienimuotoinen maanviljelys sopi mainiosti kylkeen. Kekkosen käsi On turhauttavaa lukea, että silloinen tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkonen lopetti Kokemäenjoen tulvan vuonna Sisäministeri Kekkosella on ollut paljon dramaattisempi ja runnovampi ote Porin historiaan. Hänen vierailunsa 37 vuotta aikaisemmin Poriin ja Ulvilaan lopetti rimpuilun liitosasiassa. Ilmeisesti käynti villisti rakentuneella Toejoella oli Kekkoselle liikaa. Liitokset olisi tehty jo runsas vuosi myöhemmin , mutta talvisota siirsi niitä vuodella. Jussi Koivuniemi kirjoittaa Porin kaupungin maapinta-ala lähes kolminkertaistui 94 neliökilometriin ja väkimäärä kasvoi noin 70 %. Ulvilasta tuli 7350 ja Porin maalaiskunnasta 5057 uutta porilaista. Ulvila menetti liitoksessa 68 prosenttia asukkaistaan, maalaiskunta 44 %. Heikki Tokilan mukaan sisäministeri Kekkosen ote Porin raatihuoneella pidetyssä neuvottelussa oli väkevä. Kun hän ei saanut selviä vastauksia, kykenevätkö Ulvila ja Porin maalaiskunta huolehtimaan esikaupunkialueista, Kekkonen ilmoitti pakkoliitoksen astuvan voimaan Liitosta alun perin vastustanut Pori sai tahtonsa läpi ja kaupunkiin liitettiin alueita laajimman esityksen pohjalta. Talvisota siirsi päätöksen toimeenpanoa vuodella. Kuva Satakunnan Museon kokoelmat. Ja sitten uutisia! Liitoksia valmisteltiin pitkällä kaavalla, vuosikymmeniä. Erimielisyyksiä ja epäluuloa oli runsaasti, käänteitä paljon kuin huonossa toimintaleffassa. Valtiolta haluttiin suurempaa rahapottia liitosten tueksi. Politiikalla oli vahva rooli. Voimasuhteita laskettiin, muutoksia pelättiin. Asukkaiden kannat olivat iloisesti ristissä. Tuntuuko tutulta? Kohti Suur-Poria Liitokset jatkuivat. Vuonna 1967 Porin maalaiskunta liittyi Poriin, 1971 Nakkilasta ja Ulvilasta Lattomeri ja Niittymaa ja Ahlainen Näillä liitoksilla Pori sai asukasta ja ja pinta-ala kasvoi viisinkertaisesti. Elettiin aikoja, jolloin Porin väkiluvun oletettiin simsalapim kasvavan yli sadan tuhannen. Elämme kuntaliitosten aikaa. Historian kulmasta tuntuu, että kaikki esitettävät argumentit ovat tuttuja. Niin tai näin, säätämistä lienee tarjolla riittämiin. Teksti Tapio Furuholm Lähteenä käytetty Jussi Koivuniemen Pori historiaa , Juhani Saarisen Porin kaupungin historiaa III ja Heikki Tokilan Se assuu Toejoe rannal. Rakkauden lukot jäivät Porin silta korjattu Koko kesän pohjoista kaupunkiliikennettä hankaloittanut Porin sillan remontti on saatu päätökseen. Vaikka sillan korjaus aiheutti omat hankaluutensa, sen tekeminen oli välttämätöntä. - Porin sillan kautta kulkee noin ajoneuvoa vuorokaudessa ja Kauppakeskus Puuvillan avaaminen tulee lisäämään sillan käyttäjämäärää merkittävästi. Sillan tekninen kunto oli sellainen, että se oli syytä korjata, kertoo suunnitteluinsinööri Markku Rantamäki Teknisen palvelukeskuksen katu- ja puistosuunnittelusta. Destia Oy:n urakoima siltaremontti valmistui etuajassa. Alkuperäisen aikataulun mukaan remontin piti valmistua lokakuussa, mutta silta saatiin liikennöitävään kuntoon jo kuukautta aikaisemmin. - Remontin osalta kaikki meni suunnitellulla tavalla. Silta voitiin avata liikenteelle jo syyskuun puolessa välissä, eli hyvissä ajoin ennen kauppakeskuksen avaamista, kertoo satamapäällikkö Jukka Latva Porin kaupungin teknisestä palvelukeskuksesta. Remontin yhteydessä vanha kevyenliikenteenväylä purettiin pois ja uusittiin. Sillan kanteen tehtiin vesieristys, jota siinä ei aiemmin ole ollut. Myös vanhoja teräsrakenteita korjattiin ja osin maalattiin. Tavallisesti saneerausprojekteissa joudutaan varautumaan ikäviinkin yllätyksiin, mutta Porin sillan remontti sujui ilman suurempia ongelmia. Sillan korjauksen yhteydessä suurin yllätys löytyi pohjoisrannalta vanhan avausmekanismin kohdalta. - Silta on ollut alun perin avattava nk. läppäsilta. Vanhojen avauslevyjen päällä oli pelkästään paksu kerros asvalttia. Se oli meille yllätys. Nyt asvaltti on poistettu ja avausmekanismin tilalle on valettu betonilaatta. Siltaa ei saa enää auki vaikka haluaisi, sanoo Latva. Kaupunkilaiset olivat keväällä huolestuneita siltaan kiinnitettyjen rakkauden lukkojen kohtalosta, mutta miten lukoille lopulta kävi? - Vaikka korjausbudjetissa pysyttiin, rahaa ei silti riittänyt koko sillan maalaamiseen. Siksipä lukot saivat jäädä paikoilleen. Me emme ainakaan osaltamme aiheuttaneet niitä keväällä pelättyjä avioeroja, naureskelee Jukka Latva. Entistä ehompi saneerattu Porin silta tulee olemaan käytössä vielä pitkään. Siltaa tulevat käyttämään niin Pohjois-Poriin kulkevat kaupunkilaiset kuin turistitkin, jotka voivat ihailla sillalta ainutlaatuisen kaunista jokimiljöötämme. Teksti Päivi Valkonen Kuvat Päivi Valkonen ja Kalle Aaltonen

13 Mielipide Lavia ei ole yksin Lavian Karhijärven rannoilla on ollut asutusta kivikaudelta lähtien. Kaivauksista on löydetty esineistöä pronssikaudelta saakka. Lavia on monessa mielessä edustava esimerkki sekä suomalaista että satakuntalaista asutus-, väestö- ja kuntahistoriaa. Lavia kuului Sastamalan kirkkopitäjään 1630-luvulta alkaen. Lavian omat kirkonkirjat alkavat vuodesta Lavian alueesta tuli itsenäinen seurakunta vuodesta 1870 lähtien. Nykyinen kuntajako noudattaa vanhaa seurakuntajakoa. Lavian maantieteelliset ja hallinnolliset rajat ovat eläneet historian muutosten mukana. Vuosi 2014 on yksi lenkki historian pitkässä ketjussa. Lavia on ollut kuluvan vuoden aikana julkisuuden valokeilassa enemmän kuin ehkä koskaan historian aikana. Julkisuus on ollut lavialaisten kannalta armoton, kielteinen ja leimaava. Ilmapiiri on ollut sakeana lentäviä pilkkakirveitä. Kritiikki on ollut kohtuutonta tavallisten lavialaisten kannalta. Lavia teki epäilemättä itsenäisenä kuntana huonoja päätöksiä ja ratkaisuja, mutta samalla unohtuu se, että toimintaympäristön faktat kunnan ympärillä muuttuivat vähitellen sietämättömiksi. Faktat kertovat olennaisen Ensiksi- Lavian taloudellinen tilanne oli pitkään kestämätön. Lavialla ei ollut minkäänlaisia taloudellisia edellytyksiä jatkaa kauempaa itsenäisenä kuntana. Toiseksi. Lain edellyttämien palveluiden tarjoaminen lavialaisille kävi koko ajan kriittisemmäksi. Kolmanneksi. Lavian sijainti pääreittien ulkopuolella ja syvällä maaseudulla on ongelmallinen. Kunta sijaitsi Tampereen ja Porin vaikutusalueen ulkoreunalla. Työpaikkaomavaraisuus jäi alhaiseksi. Neljänneksi. Väestö- ja ikärakenne on ollut pitkään sellainen kuin se tulee olemaan koko maassa vasta 2030-luvulla. Viidenneksi. Lavia ei ole ainoa lajissaan tai ainutlaatuinen poikkeus 320 kunnan joukossa. Eri puolella Suomea on kypsymässä useita lavioita, jotka ovat ajautuneet tai ajautumassa samankaltaiseen tilanteeseen. Lavialaisuus säilyy Lavian pakkoliitospäätös Poriin oli ennen muuta hallinnollinen päätös. Lavia, Tarvasjoki ja Jalasjärvi olivat uusvanhan lainsäädännön ennakkotapauksia. Julkisessa keskustelussa on unohtunut se, että pakkoa on käytetty aiemminkin, jos tärkeän yleisen edun on katsottu sitä vaativan. Hallitukset ovat turvautuneet pakkoon 22 kertaa vuoden 1946 jälkeen. Lavia, lavialaiset ja monet muut ovat käyneet kuluvan vuoden aikana runsaasti vaihtoehtoiselle historialle tyypillistä entä-jos keskustelua. Olisiko Lavia säilynyt itsenäisenä, jos olisi toimittu tai tehty toisin aikaisemmin? Entä jos suuri kouluinvestointi olisi jätetty tekemättä 2000-luvun alussa? Entä jos talouden tervehdyttäminen olisi aloitettu aikaisemmin? Yhtä oikeaa vastausta ei ole eikä tule. Varmaa on vain se, ettei jossittelu ei johda mihinkään hyvään. Vaikka vuosi 2014 jää historian kirjoihin Lavian viimeisenä vuotena itsenäisenä kuntana, ei Lavia paikkaan liittyvinä tarinoina tai lavialaisuus identiteettinä häviä mihinkään. Päinvastoin. Olen varma, että tulevina vuosina lavialaisuuteen liittyvä tunne ja identiteetti entisestään vahvistuvat riippumatta hallinnollisista rajoista. Tunnettu sanonta pitää edelleen paikkansa: ihminen voi lähteä paikasta, mutta paikka ei ihmisestä. Teksti Timo Aro Kartta Heli Koskela Historialliset tunnukset Kunnan vaakuna on heraldinen tunnus, jonka suunnittelua ja käyttöä ohjaavat monet erilaiset säännöt, muun muassa kuntalaki. Porin kaupungin ja Lavian kunnan yhdistymissopimuksessa sovittiin, että "yhdistyneen uuden kunnan nimi on Porin kaupunki ja kaupungin vaakunaksi tulee Porin kaupungin nykyinen vaakuna." Noormarkun vaakuna jäi epäviralliseksi kotiseutuvaakunaksi Noormarkun liityttyä Poriin vuonna Lavia Pori Lavian kunnanvaakunan on piirtänyt Ahti Hammar vuonna Vaakunaselitys: Sini-hopeakatkoinen kilpi. Porin kaupungin nykyinen vaakuna otettiin käyttöön kaupunginvaltuuston päätöksellä ja sen on piirtänyt taiteilija Olof Eriksson. Nykyinen vaakuna perustuu taiteilija Eric O.W. Ehrströmin piirtämään vaakunaan, jonka sisäasiainministeriö hyväksyi Vaakunan karhuaihe on peräisin 1600-luvun sinetistä ja tunnus- lause on kaupungin perustajan, Juhana Herttuan vaakunasta. Vaakunaselitys: Kultakentässä punaisella kruunulla kruunattu musta, punavaruksinen kohtikatsova karhunpää. Vaakunan yläpuolella kultainen muurikruunu ja alapuolella sininen nauha, jossa hopeakirjaimin vaalilause: DEUS PROTECTOR NOSTER. Teksti Heli Koskela Lähteet Porin kaupungin vaakunan käyttöohjeet, Kunnat.net ja Wikipedia

14 14 Ympäristötoimella kuuma kesä Haavojen kautta parannuksiin Nikkelipäästö heinäkuussa. Kuparipäästö kolme viikkoa myöhemmin. Simpukkakuolemia. Uutinen kuolleista suutareista. Käyttörajoituksista keskustelua, varoittelua. Voiko käyttää kasvien kasteluun? Entä saunavetenä? Paljon kysymyksiä. Vastausten saaminen kestää aikansa. Yhdestä asiasta voitaneen olla yhtä mieltä: Kokemäenjoelle mennyt kesä oli surullinen. Taannoinen Pori-sloagan, joen ja meren kaupunki sai vähintäänkin haavoja. "...vesistöön kiloa nikkeliä, mikä on yli 30 kertaa enemmän kuin Talvivaaran kipsisakka-altaan vuodossa..." Taloussanomat, Kaikesta edellä sanotusta seurasi Porin ympäristövirastolle raskas, työntäyteinen kesä. - Pitkä hyvä kehitys kääntyi. Otettiin taka-askeleita. Maineen menetys on pidempi kuin vahingot luonnolle, aloittaa ympäristöjohtaja Matti Lankiniemi kesän arvioinnin. - Tilanne ajautui julkisuudessa sellaiseksi kuin Pori olisi valvova viranomainen. Olemme kyllä vierailleet Harjavallankin teollisuuslaitoksissa, mutta ne eivät ole meidän valvonnassamme, muistuttaa Salonen. - Tilannekuvan rakentaminen kesti. Se vaan otti aikansa, Norilsk Nickel on meille outo laitos. Meiltä vaadittiin firman tuomitsemista. Ei, me aloimme hoitaa seurauksia, selvittää Lankiniemi. Lisämausteita tuli, koska nikkelin vaikutuksia on tutkittu yllättävän vähän. Salonen kuitenkin muistuttaa, että nikkeli ei ole pahoista pahin. Ely-keskus myöntää: nikkelivuodon tiedotus epäonnistui alussa pahasti Satakunnan radio, sana sanalta samaa joka suunnasta, syntyi epätietoisuutta. Lausunnon antajatkin puhuivat toisistaan poikkeavalla tavalla. Mikä verbi: välttää, korvata tai kieltää - Pahimmillaan ihmiset saivat kolmenlaista tietoa. Kyse voi olla käytettävästä verbistä: välttää, korvata tai kieltää, puntaroi Lankiniemi. Ympäristökeskuksen edustaja sanoi, että vettä ei pitäisi käyttää kasteluun ja kehoitti etsimään vaihtoehtoja. Lankiniemi muistuttaa, että perunanviljelijällä ei ollut vaihtoehtoa. - Erilaisten viestien ongelma on yhdessä todettu ja se pyritään vastaisuudessa yhteisvoimin poistamaan, lupaa Salonen. Hän käy pitkän yksinpuhelun Kokemäenjoen lähihistoriasta. Joen rasituksen peruskuorma oli vuosikymmenet rankka. Päästöt hukkuivat tasaiseen kuormitukseen. Happikatoa oli jopa kesäisin. Lentäväksi lauseeksi jäänyt "haiseva viemäri" ei ole enää totta. Onneksi. Yllä lainatut vuoden 2014 "otsikot" eivät riitä kuvaamaan kaikkia menneen kesän uhkia. Lankiniemi pohtii koko palettia, kaikkea mitä vesiluonnossa on: veden laatu, eliöstö, sedimentti, kasvillisuus, kalat. - Ja simpukka, se on hyvin olennainen. Naapureissa ovet säpissä Uusi Aika-lehti kirjoitti syyskuun puolivälissä, että Pori on "peikko" harjavaltalaisille poliitikoille. Kun kuuntelee Matti Lankiniemeä ja hänen oikeaa kättään, suunnittelupäällikkö Seppo Salosta, jää sellainen kuva, että Porin ympäristötoimi oli kesällä 2014 pelastaja. Osoitteita ovat Harjavallan lisäksi Nakkila ja Ulvila. Kaikissa kunnanviraston ovet olivat visusti säpissä, työntekijät lomilla. Yksi monista Lankiniemen ja Salosen mielenkiintoisista näkökulmista on ihmisten odotukset, ihmisten mieli. - Teollisuus koetaan eri tavalla kuin Kokemäenjoen surullisimpina vuosina. Nyt ollaan irti teollisuudesta, vertailee Lankiniemi. Toisin oli vuosikymmeniä sotien jälkeen. Työntekijät, poliitikot, asukkaat, kaikki hyväksyivät teollisuuden, myös sen aiheuttamat rasitteet. Yhteistä oli halu elintason nousuun. - Nyt on shokki, kun asiat eivät suju odotetulla tavalla. Silloin likaaminen oli itsestään selvää, nyt puhdistaminen on itsestään selvää. Sitä odotetaan sekä kunnilta että teollisuudelta, sanoo Salonen. Edellä sanottu on taustaa. On selvää, että tavallisilla kansalaisilla oli epätietoisuutta, miten päästöön pitäisi suhtautua. Mistä se tuli? Oli kolme viranomaista, joilta haluttiin lausuntoja: Elykeskus (Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus!! - suomalainen nimidino), Suomen ympäristökeskus ja Porin ympäristövirasto. Kun viestintä ei ollut prikulleen Herrat huomauttavat myös ihmisten reaktioista. Toiset eivät tule käyttämään joen vettä missään muodossa vuosikausiin, toiset soittavat saanensa pahimman ryöpyn aikana jalokaloja. - Itse näin, kun kaverit yrittivät kuhaa aivan kaupungin keskustan kohdalla, sanoo Salonen. Ja kaikista meistä tulee asiantuntijoita, kun on vaikea tilanne. Lankiniemeä naurattaa vieläkin, että hän sai aapistason ohjeita: kalibroikaa mittalaitteenne, ottakaa näytteitä useasta paikasta - ja sitä rataa. Oli positiivisellakin asenteella avustavia. Kun tarvittiin eläviä suutareita, kalat toimitettiin. "Ympäristöhallinto tekee tiivistä yhteistyötä vaikutusten selvittämiseksi" Satakunnan Kansa, Heti haastattelun aluksi Seppo Salonen nostaa esille johtopäätökset. Nikkelipäästön vaikutukset saattavat olla pitkäaikaisia, osa on valunut merelle. Nyt tehdään seurantaohjelma, jonka Ely hyväksyy. Pohjatyön tekee Kokemäenjoen vesiensuojeluyhdistys. Maksaja Herroja hymyilyttää, heinäkuussa oli totisempiakin hetkiä. Suunnittelupäällikkö Seppo Salonen vasemmalla ja ympäristöjohtaja Matti Lankiniemi Suomen Pankin parvekkeella. on Norilsk Nickel. Ohjelma saa sinetin näinä päivinä. Syksyn aikana setvitään valtiollisten kumppanien kanssa myös viestintä ja työnjako. Matti Lankiniemi toivoo, että myös Harjavalta, Nakkila ja Ulvila olisivat mukana. Yksi tärkeä osa on saada oma viesti perille nykyistä paremmin. Ratkaisua etsitään nettisivujen ja sosiaalisen median suunnalta. Meidän pitää tarkentaa entisestään meidän toimintatapoja Toimitusjohtaja Joni Hautojärvi, MTV uutiset, Seppo Salonen muistuttaa, että jopa kalanäytteiden saaminen tutkittavaksi yski. Oli kesä, paras loma-aika ja laboratoriot suljettuina. - Asiat eivät sujuneet kuin amerikkalaisissa superleffoissa, joissa tieto on samantien tutkijoiden käytössä, virnuilee Lankiniemi. Opetus yli muiden on, että valtion hälytysjärjestelmä on oltava selkeämpi ja nopeampi. Sen nimi on Vahti, mutta vahtii onnahdellen. Teollisuudelle mennyt kesä on toivottavasti opettanut huolellisuutta. Ei ole muuta vaihtoehtoa. Ongelmia ei toivo kukaan. Matti Lankiniemi ja Seppo Salonen lupaavat, että heidän virastonsa suunnitelmat ja yhteistyö ovat aiempaakin parempia tulevaisuudessa. Toivottavasti aparaattia ei tarvitse testata kesän 2014 tapaan. Teksti Tapio Furuholm Kuva Kalle Aaltonen

15 Kaupungin osat Lassila Traktorilla ja ponilla pääsee Linja-autolla ei Lassila, Noormarkun ja Lavian välissä, kuntaliitoksen kannas. Kuin keskipiste, sama matka molempiin, 23 kilometriä. Porin torilta urbaanilla silmällä katsoen tuomio lienee: erämaata, välimatka 37 kilometriä. Kaksisataa asukasta, kesällä määrä kerrotaan kahdella. Moni kakku päältä katsoen kuollut, pieni kauhaisu ja elämä pilkottaa. Pasi Taipalmaa, nuori mies, pörähtää kyläkaupan tankkauspisteelle. Täällä tankkailen. Ei tartte pitää varastoo, tulee meriselitys kysymättä. Kyläkauppa on yksi sydän. Reino Lehto on istunut kassalla 23 vuotta, joka päivä, myös joulupäivänä. Aukioloaikojen suhteen on siis liberaali tyyli, niin myös tavaravalikoiman. Kauppias painottaa sanaa sekatavarakauppa, ja sen näkee torvimpikin oitis. Rivitalon pihalla Emmi Ikävalko työntää tytärtään Venlaa rattaissa. Täällä haluan lapseni kasvattaa, sanoo nuori äiti, joka on asunut myös Sampolassa ja Mäntyluodossa. Sukulaisten läheisyys on yksi iso asia. Kyllä täällä nuorta väkeä viikonloppuisin on, on toinen. Tien toisella puolella on yksi keskipiste, Maamiesseuran talo. Suojeluskuntatalo 85 vuoden takaa, upeaa hirsityötä, hienot pystyuunit, tosin koristeina nykyisin. Meriitit ovat vastaansanomattomat: kylän ainoa kokoontumistila, äänestyspaikka, naisten jumppaa, sählyä, huutokauppoja, syntymäpäiviä, ja häävalssiinkin on toistuvasti vääntäydytty. Ei ihme, että maanviljelijä Pertti Koskirannan äänessä on vissiä ylpeyttä. Ja tyyli säilyy. Ajankuluun on Lassilassa runsaasti mahdollisuuksia. Linja-autovuoro pitäisi olla ja nettiyhteydet saisivat toimia. Metsän istutukseen menevä Henry Ihanakangas on saman ammatin harjoittaja. Kuusikymmentä hehtaaria, ohraa ja kauraa, ja munituskanala vielä till. Ei ihme, että hymyilevä mies vaikuttaa puuhakkaalta. Tykkään maalaisympäristöstä, mielenkiintoista ja monipuolista. Traktoriakin loikoisammat olot on Heta Nordlundilla. Neiti istuu rattailla, vetovastuu on Lottalla, Shetlandin ponilla. Välil o tylsää. Ei oo mun ikäisiä. Ponien kanssa aika kuluu. Meno Lassilassa ei ole kuin Sedu Koskisen kapakoissa. Mutta elämää on, omilla ehdoilla. Teksti Tapio Furuholm Kuvat Kalle Aaltonen

16 16 Juuret Laviassa Jaakko Jonkka: Ylin laillisuuden valvoja Laviasta Suomen valtioneuvoston oikeuskansleri Jaakko Jonkan taival Lavian kirkonkylältä Helsingin senaatintorin laidalle on kunnioitettava. Pitkästä matkasta huolimatta kotikunta on aina pysynyt mielessä. Jonkka varttui 50- ja 60-luvun Laviassa. Silloin 5000 asukkaan Lavia oli Jonkan mukaan varsin vilkas. Kyläkaupat kukoistivat, joukkoliikenne toimi tunnin välein joka ilmansuuntaan ja kouluja oli kymmenkunta. Kasvualusta oli siis ihanteellinen. Talvella pelailtiin jääkiekkoa ja kesällä harrastin yleisurheilua, pääasiassa keihäänheittoa. Kirjasto oli minulle tärkeä, Jonkka muistelee. Älä poika ryhdy opettajaksi Lavian lukio oli Jonkan mukaan tärkeä tekijä uranvalinnan kannalta. Ylioppilaslakki olisi ehkä jäänyt saamatta taloudellisista syistä, mikäli koulua olisi pitänyt käydä toisella paikkakunnalla. Silloin kiinnostivat historia ja äidinkieli. Abiturienttivuonna mainitsin asiasta jollekin opettajalle ja sain vastaukseksi, että Älä hyvä poika vain opettajaksi lähde lukemaan, Jonkka hymähtää. Juridiikka oli toisena vaihtoehtona, mitä Jonkka lähtikin lukemaan Turun yliopistoon. Vuoden jälkeen tiedekunta kuitenkin vaihtui ja Jonkka ryhtyi lukemaan historiaa ja kotimaista kirjallisuutta. Juridiikka oli mielenkiintoista mutta pelkäsin, että minusta tulee joku lääninhallituksen paperinpyörittäjä. Pian kuitenkin päädyin jatkamaan lakiopintojani, Jonkka kertoo. Järjen käyttö sallittua Jonkan juna lähti toden teolla liikkeelle hänen valmistuttua oikeustieteen kandidaatiksi vuonna Samana vuonna hän toimi opettajana ja tutkijana Turun yliopistossa. Turusta matka jatkui syyttäjäksi Jyväskylään sekä Lahteen. Lahdesta Jonkka muutti Helsinkiin vuonna 1985, missä hän ensin opetti Helsingin yliopistossa. Opettajan viran jouduttua lakkautuslistalle Jonkka siirtyi eduskunnan oikeusasiamiehen kansliaan. Kun ansioluetteloon lisätään vielä kansliapäällikön, apulaisoikeusasiamiehen varamiehen sekä apulaisoikeusasiamiehen ja apulaisoikeuskanslerin virat, voidaan heinäkuusta 2007 valtioneuvoston oikeuskanslerina toimineen Jonkan työhistoriaa pitää vähintään järkälemäisenä. Jonkka on uransa aikana päässyt seuraamaan Suomen oikeusjärjestelmän kehitystä aitiopaikalta. Esimerkiksi 1970-luvulla lainsäädäntöä oli paljon vähemmän mitä nykyään. Kansainvälinen ulottuvuus, EU-oikeus ja Euroopan ihmisoikeussopimus, on muuttanut juridiikkaa ja oikeuslähdeoppia paljon. Ennen riitti se, että katsoi lakikirjasta pykälät. Nykyään pitää myös tuntea kansainväliset sopimukset ja niiden tulkintakäytännöt, Jonkka jatkaa. Vaikka pykäläjuridiikka on nykyään perusteellisempaa, ei se ole tulkintojen ainoa perusta. Kantelut yhteiskunnan peilinä Juridiseen tulkintaan kuuluu terve järki. Vanhat Olaus Petrin tuomarinohjeetkin sanovat, että Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei voi olla lakikaan, Jonkka veistelee. Valtioneuvoston oikeuskanslerina Jonkka valvoo valtioneuvoston ja tasavallan presidentin virkatointen lainalaisuutta. Kaikki asiat, jotka menevät valtioneuvoston päätettäväksi yleisistunnossa kiertävät oikeuskanslerin kautta. Jonkka on myös mukana valvomassa aina, kun valtioneuvosto kokoontuu virallisiin tai epävirallisiin istuntoihin. Lisäksi Jonkka antaa ministereille oikeudellisia lausuntoja, mutta ei osallistu päätöksentekoon. Oikeuskanslerinviraston käsiteltäväksi tulee myös yksittäisten ihmisten kanteluita, joita kertyy vuodessa noin Kantelut koskevat useimmiten sosiaali- ja terveyspuolta, poliisia sekä tuomioistuinta. Kun kanteluita on käsitellyt yli 20 vuotta huomaa, miten ne heijastavat yhteiskunnan ongelmia. Ahtaina aikoina, kun ihmisillä menee huonommin, lisääntyvät sosiaalipuolen kantelut, Jonkka toteaa. Medioissa korruptio sekä järjestäytynyt rikollisuus puhuttavat isoin kirjaimin, mutta Jonkan mukaan suurempi uhka löytyy muualta. Nuorten syrjäytyminen on yksi pahimmista. On tärkeää, että nuoret löytävät paikkansa yhteiskunnassa. Ei ole pelkästään julkisen puolen resurssikysymys, Oikeuskansleri Jaakko Jonkan työympäristö on merkittävä. Hänen selkänsä takana tasanteella tapahtui Suomen ehkä tunnetuin poliittinen murha: Kenraalikuvernööri Bobrikovin murha vuonna vaan myös asennekysymys, millä keinoin syrjäytymistä ryhdytään ehkäisemään, Jonkka sanoo. Kesät Laviassa Vaikka työ on vienyt Jonkkaa pitkin Suomea, on Lavia pysynyt hänen elämässään. Kotipaikkakunnalta löytyy paljon tuttuja ja Jonkka viettää edelleen kesälomansa perheensä kanssa mökillään Laviassa. Kuntaliitosta on tullut seurattua jo pelkän virankin puolesta. Kuntaliitosasiat menevät valtioneuvoston kautta. Minulla ei ole asiaan omia intohimoja. Ymmärrän niin, että Lavian liittäminen Poriin oli ainoa oikeudellisesti realistinen vaihtoehto, Jonkka toteaa. Osoitteet ovat vaihtuneet, mutta välillä vahvastikin satakuntalaisittain murtavalla Jonkalla ei ole epäselvyyksiä, kun kysytään mistä hän on kotoisin. Olen Laviasta ja tunnen itseni perin pohjin satakuntalaiseksi, Jonkka heittää. Teksti ja kuva Kalle Aaltonen

17 Postia Porin kaupungilta Porin kaupunki tiedottaa ja esittelee toimintaansa usealla asiakaslehdellä. JäteVaakku asiaa ympäristöstä Aina kevätsiivouksen aikaan ilmestyy Porin jäteneuvonnan JäteVaakku. Yli kymmenen vuotta ilmestynyt lehti jaetaan Porin seudulla, kertoo Merika Lanne Porin ympäristövirastosta. Lehti tehdään taittoa lukuun ottamatta ympäristötoimen voimin ja lehdessä seikkailee jo monelle tutuksi tullut Jätevaakku. Huumorin keinoilla kerrotaan tärkeistä asioista ja annetaan ympäristötietoutta, kuvailee Lanne. Lehdestä löytyy kattavasti asiaa jäteneuvonnasta, kierrättämisestä ja ympäristön hoidosta. Ensi vuodesta lähtien lehti jaetaan myös Lavian asukkaille. Wattiviesti asiaa sähköstä Pori Energian asiakaslehti Wattiviesti on ilmestynyt jo parikymmentä vuotta. Tällä hetkellä lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. Myyntiyksikön johtajan Jouko Katajan mukaan paperilehdessä halutaan pysyä. Nopeat uutiset kerrotaan yhtiön nettisivuilla ja lehdessä keskitytään asiakkaita kiinnostaviin asioihin kuten uusiin investointeihin ja sähkön hinnoitteluperusteisiin. Lehti on suunnattu kotitalouksille, mutta se jaetaan myös yrityksille. Wattiviestiä suunnittelee markkinointisuunnittelija yhdessä mainostoimiston kanssa. Toimituskunta hyväksyy lehden juttuaiheet. Alkuvuosina lehtijutut kirjoitettiin itse, kuvailee Kataja. Asiakaskyselyjen mukaan lukijoita kiinnostavat eniten energiansäästövinkit. Paperista lehteä luetaan ahkerasti, joten siitä ei ole luovuttu. Neljästä numerosta on siirrytty tänä vuonna kahteen. Lehti jaetaan Porin alueella kaikkiin talouksiin huolimatta siitä, mihin sähköyhtiöön talous kuuluu. Lavian liittyessä Poriin siis myös Lavian asukkaat saavat automaattisesti Wattiviestin. Liikuntaa ja nuorisotoimintaa Porin vapaa-aikavirasto on koonnut jo lähes kahdenkymmenen vuoden ajan kattavan tietopaketin lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksista Porissa. Nuori Pori lehti ilmestyy kerran vuodessa. Paperilehden lisäksi jo muutaman vuoden ajan lehdestä on tehty sähköinen versio. Lehti jaetaan kaikille 6-18-vuotiaille porilaisille, kertoo Anne Leppänen Porin vapaa-aikavirastosta. Nuori Pori lehden tekevät kesätyöntekijät. Lehti on löytänyt paikkansa porilaisten nuorten käsissä ja sitä kysellään jo aina ennen ilmestymistä. Lehti toimii myös työvälineenä nuorten kanssa työskentelevillä. Seuraava työnsarka onkin kartoittaa Lavian harrastusmahdollisuudet, toteaa Leppänen. Liikuntaa ja nuorisotoimintaa -tiedotuslehti ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Lehdestä löytyy vapaa-aikaviraston ja nuorisotoiminnan tiedotusasiat kuten toimipisteiden aukioloajat ja harrastusryhmät. Joka lehdessä esitellään myös jotain ajankohtaisia asioita kuten tänä syksynä muun muassa etsivänuorisotyö, kertoo Leppänen. Makea vesi, Agora sekä Prizz.Uutiset Konsernin lehtiä ovat myös myös Satakunnan ammattikorkeakoulun AGORA ja elinkeinoyhtiö Prizztechin Prizz. Uutiset. Porin veden Makea vesi -lehti ilmestyi muutama vuosi sitten. Kustannussyistä uusia numeroita ei ole tällä hetkellä suunnitteilla. Asiakaslehti sai hyvää palautetta, joten toiveissa on, että Makea vesi jatkaisi ilmestymistään lähivuosina, kertoo Ilkka Mikkola Porin vedestä. Teksti Arja Palonen Kuva Kalle Aaltonen Henkilöstön koulutus kuuluu kaikille Keväällä järjestetty kysely koulutustarpeesta on ollut ohjenuorana suunniteltaessa syksyn 2014 sisäistä koulutusta. Kaikkia hallintokuntien esittämiä toiveita ei ole mahdollista täyttää kerralla. Myös uusia osaamistarpeita nousee koko ajan. Sen vuoksi koulutuksen järjestäjien ja henkilöstön välisen vuoropuhelun pitää olla jatkuvaa. Toiveita saa esittää milloin tahansa. Kyselyn perusteella syksyn aikana järjestetään koulutusta muun muassa asiakaspalvelusta, erilaisuuden ymmärtämisestä, aggressiivisen henkilön kohtaamisesta, palvelussuhdeasioista, sähköpostiviestinnästä, ajankäytön hallinnasta, motivoivasta kohtaamisesta, työyhteisötaidoista ja esimiestyön kehittämisestä. Tilauskoulutuksessa on tarjontaa työhyvinvointiin liittyviin toiveisiin. Esimiesvalmennus Lähijohtamisen merkitys on viimeaikaisten tutkimusten mukaan vahvassa kasvussa. Vaasan yliopiston Läike-hankkeen tutkimustulosten mukaan toimivat kahdenväliset esimies alaissuhteet ovat selvästi yhteydessä työhyvinvointiin. Työhyvinvointi puolestaan parantaa työntekijöiden suoriutumista ja näkyy organisaation tuloksellisuudessa. Lähijohtajuus on tämänvuotisen Esimiestreffit-iltapäivän ajankohtainen aihe. Kaupunki on mukana Kuntatyönantajien hallinnoimassa Uudistuva esimiesosaaminen kuntakonsernissa -hankkeessa, jossa pilotoidaan uudenlaista esimiesvalmennusta erityisesti kuntaalan keskijohdolle. Joka syksy järjestetään uusille esimiehille perehdytyskoulutus Esimiestaitojen perusteet. Tätä koulutusta suositellaan kaikille esimiestehtävään siirtyville tai hiljattain siirtyneille. Esimiesvalmennuksen tavoitteena on antaa käytännön työkaluja johtamiseen sekä auttaa esimiehiä verkostoitumaan muiden esimiesten kanssa. Tietotekniikkaa myös hitaille oppijoille Yhä useampi työntekijä käyttää päivittäin tietokonetta työvälineenä työtehtävissään. Lähes kaikkien on hallittava ainakin tietotekniikan perusteet. Vuoden 2014 alussa voimaan tullut laki ammatillisen osaamisen kehittämisestä muistuttaa siitä, että kaikille oppiminen ei ole yhtä helppoa. Uutuutena järjestetään peruskurssi otsikolla Maltillisesti etenevä tietokoneen käyttö, jossa opetus on normaalia hitaampaa ja yksilöllisempää. Maksulliset koulutukset Länsi-Suomen kesäyliopisto siirtyi Porin kaupungin koulutusorganisaatioksi vuoden alussa. Kokonaan uutta on siis Porin kesäyliopiston tarjonta. Kesäyliopisto antaa mahdollisuuden esimerkiksi kielikurssien järjestämisen, mihin henkilöstöpalveluiden resurssit eivät ole riittäneet. Kesäyliopiston maksulliset koulutukset esitellään koulutusoppaassa omana osionaan. Niihin ilmoittaudutaan suoraan kesäyliopistoon, kuten myös avoimen yliopiston koulutuksiin myös kyseisen yliopiston järjestelmään. Osaamisella on merkitystä Osaaminen on työntekijän tärkein pääoma työelämässä. Osaamisen kehittäminen perustuu johdon linjauksiin, esimiehen rooliin alaisten osaamisen tukijana, mutta myös jokaisen yksilön oma-aloitteisuuteen. Tärkeää on myös oppimismyönteinen ilmapiiri: mitä enemmän ihminen saa osallistua oman työnsä kehittämiseen, sitä parempaa hänen osaamisensa on. Koulutusohjelmaan pääset helpoimmin tutustumaan Patarummun etusivulta. Teksti Riitta Saarinen

18 18 Henkilöstöasioita Työterveyspalveluihin uusi johtaja Pidetään käpälät liikkeessä Pidetään yhdessä Porin pyörät pyörimässä, vai pitäisikö sanoa karhun käpälät jatkuvassa liikkeessä, innostaa Satakunnan Työterveyspalveluiden erikoislääkäri ja nykyinen johtaja Petri Kiippa. Satakunnan työterveyspalvelut tarjoaa toiminta-alueensa kuntien ja sopimusyritysten työntekijöille työterveyshuollon palveluja, painottaen toiminnassaan ennaltaehkäisevää työterveyshuoltoa. Työterveyshuollon osalta olemme varsin laaja toimija. Asiakkaanamme on kuntien lisäksi noin 830 yritystä ja vastaamme yhteensä noin henkilön työterveyshuollosta. Olemme erikoistuneet nimenomaan työterveyshuoltoon. Porin Perusturva tarjoaa muut terveydenhuollon palvelut kuten äitiyshuollon palvelut ja vapaa-ajan matkailijoiden rokotukset, tarkentaa Kiippa. Useita toimipisteitä, yksi Laviaan Suurin toimipiste sijaitsee Porin Puuvillassa, tulevan kauppakeskuksen tiloissa, vanhan Värjäämörakennuksen toisessa kerroksessa. Lisäksi toimipisteitä on Luvialla, Merikarvialla, Ulvilassa ja Noormarkussa. Vuoden 2015 alussa avaamme toimipisteen myös Laviassa, jonka suhteen suunnitelmat etenevät hyvää vauhtia. Tarkoitus on, että työterveyshoitaja olisi tavoitettavissa Laviassa ainakin kerran viikossa ja työterveyslääkäri kysynnän mukaan. Kiippa jatkaa, että myös työfysioterapeutin tai työterveyspsykologin palveluita on mahdollista saada Työterveyspalveluiden kautta, mikäli niihin on tarvetta. Työterveyspalveluita voivat käyttää toimialueen kuntien työntekijät eli myös Lavian kunnan palveluksessa olleet vuoden 2015 alusta. Yritysten työntekijät tai yrittäjät voivat käyttää palveluita siinä tapauksessa, että työnantaja tai yrittäjä on tehnyt sopimuksen työterveyshuoltopalveluiden käytöstä, jossa myös määritellään työterveyshuollon palveluiden laajuus. On aina mukava tutustua uusiin ihmisiin. Tervetuloa nykyisen Lavian kunnan työntekijät työterveyshuoltomme palveluiden piiriin ensi vuoden alusta alkaen. Tavoitteenamme on olla luotettava kumppani työkyvyn tukena ja ylläpidossa, elämän ja työuran eri vaiheissa, johtaja Petri Kiippa toteaa. Teksti Petri Kiippa ja Kalle Aaltonen Kuva Kalle Aaltonen Satakunnan Työterveyspalvelut Satakunnan Työterveyspalvelut on Porin kaupungin organisaatiossa toimiva kunnallinen liikelaitos, joka aloitti toimintansa Porin lisäksi liikelaitoksessa mukana olevat kunnat ovat Luvia, Merikarvia, Pomarkku ja Ulvila. Henkilöstöä on yhteensä 46, joista 10 työterveyslääkäriä, 19 työterveyshoitajaa, 4 työfysioterapeuttia ja 2 työterveyspsykologia. Satakunnan Työterveyspalveluiden uusi johtaja Petri Kiippa. Nouse jaloillesi Istumisen terveyshaittoihin ollaan heräämässä 150 vuotta sen jälkeen, kun Aleksis Kivi kirjasi asian Seitsemään Veljekseen. Työn ja koko elämämme teknistyminen pakottaa meidät liian usein istumaan. Autojen, hissien, päätetyön ja kaukosäätimien yhteiskunnassa yli miljoona suomalaista liikkuu liian vähän terveytensä ylläpitämiseksi. Se liikunta, mikä ennen syntyi työn sivutuotteena, vaatii nykyisin erillistä päätöstä lähteä liikkumaan vapaa-ajalla. Yhä enemmän on näyttöä siitä, että paikallaan oleskelu koti- ja työoloissa on diabeteksen ja sydän-verisuonisairauksien riskitekijä. Painonpudotusta seisomalla Välittömästi istuutuessasi elimistösi energiankulutus laskee lähes lepotilan tasolle ja kyky polttaa rasvaa hidastuu. Istumisen haittoja voi kuitenkin ehkäistä nousemalla säännöllisin väliajoin seisomaan. Jos ottaa tavaksi katkaista istumaputki, on yksittäistapauksissa painokin laskenut jo muutamassa kuukaudessa. Pienikin hetken seisominen saa suuret reisilihakset työhön, mikä aktivoi aineenvaihduntaa. Seisominen parantaa verensokeriarvoja ja laskee kolesterolia. Ylösnousu saa veren kiertämään tehokkaammin myös aivoihin. Lyhyet tauot ennaltaehkäisevät tehokkaasti istumisen aiheuttamia niska-, hartia- ja selkävaivoja. Seisomisen ja liikkumisen pitäisi olla hyväksyttävää työpäivän aikana. Hissin voi ohittaa ja nousta portaita, kahvin voi juoda seisten, puhelimessa voi puhua seisten, palaverinkin voi pitää seisten, paperin voi tulostaa kauempana olevaan tulostimeen, sähköpostin lähettämisen sijaan voi piipahtaa juttelemassa työkaverin kanssa. Jos vielä kävelee tai pyöräilee työmatkan ja kauppamatkat, voi kulkea diabetesta karkuun. Käveleminen kuluttaa energiaa 3-5 kertaa enemmän kuin istuminen. Porin kaupungin ja Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan yhteistyönä käynnistyy tänä syksynä PORTAAT-tutkimus. Tavoitteena on kartoittaa työntekijöiden terveyden riski- ja suojatekijöitä mukaan lukien työpaikkojen sisäiset liikuntamahdollisuudet. Koti, kaupunki ja työpaikka olkoot kuntosalimme! Teksti Päivi Korhonen ma yleislääketieteen professori Turun yliopisto, Porin yksikkö PORTAAT-tutkimus Turun yliopiston Porin yksikkö ja kaupungin henkilöstöpalvelut ovat sopineet Porin osallistumisesta syksyllä käynnistyvään POR- TAAT-tutkimukseen. Tutkimuksella pyritään selvittämään jo tunnettujen riskitekijöiden lisäksi psykososiaalisten kuormitustekijöiden merkitystä henkilön alttiudessa sairastua valtimotauteihin, diabetekseen, mielenterveyden- ja käyttäytymisen häiriöihin sekä tuki-ja liikuntaelinsairauksiin. Tavoitteena on myös luoda uusi toimintatapa edellä mainittujen riskitekijöiden seulontaa ja hoitoa varten. Tutkimukseen osallistuminen Tutkimukseen pääsee mukaa 1000 Porin kaupungin työntekijää. Tutkimusryhmäksi on valittu perusturvakeskuksen sosiaali- ja perhepalveluiden henkilöstö, teknisen palvelukeskuksen ja kulttuuritoimen henkilöstö. Tutkimukseen kuuluu kolme tutkimuskäyntiä, joihin sisältyy laboratorionäytteiden ottoa, terveystottumusten kartoittamista, pienimuotoinen terveystarkastus ja toimintakykytestaus sekä henkilökohtaista neuvontaa. Käynnit toteutetaan Puuvillan opetusterveyskeskuksessa sekä työpaikoilla Satakunnan ammattikorkeakoulun hoitotyön ja fysioterapiaopiskelijoiden toimesta. Vuoden kuluttua tehdään seurantatutkimus ja tutkimuksessa mukana olleiden sairastavuutta tarkastellaan rekisteritietojen pohjalta vielä 5-10 vuoden kulutta. Tutkimukseen osallistujille järjestetään infotilaisuudet keskiviikkona ja tiistaina klo Yliopistokeskuksen isossa auditoriossa osoitteessa Pohjoisranta 11. Teksti Ulla Roininen Kuva Kalle Aaltonen Hissin voi ohittaa ja nousta välillä portaita.

19 Porin kaupungin henkilöstölle: Ohjatun liikunnan viikko-ohjelma 1. syyskuuta 12. joulukuuta 2014 Pori, Suomen huippukuntoisin kunta? Nyt on näytön paikka Maanantai Niska-hartia-selkäryhmä naiset ja miehet, klo , Nuorisotalon peilisali. Kuntosali naiset ja miehet, klo , keskustan uimahalli. Vesijumppa naiset ja miehet, klo / radat 7 ja 8, keskustan uimahalli. Tiistai Kahvakuula naiset ja miehet, klo , Tekniikkaryhmä, jossa hiotaan tarkemmin tekniikkaa ja perehdytään liikkeiden oikeaan suoritukseen. Nuorisotalo, isosali Kuntosali Keskiviikko Kahvakuula naiset ja miehet, klo , tempoltaan vaativa. Sopii kokeneille harrastajille, Nuorisotalo, isosali. Kehonhuolto naiset ja miehet, klo Erilaisia keho huoltoon liittyviä harjoitteita, kuten venyttelyä, Nuorisotalo, isosali. Torstai Tanssillinen zumba naiset ja miehet, klo , Nuorisotalo, alasali. Kuntosali naiset ja miehet, klo , Meri-Porin uimahallin kuntosali. Vesijumppa naiset ja miehet, klo / rata 6, Meri-Porin uimahalli. Oma osuus Energy Puls Center Herralahdenkatu 1 ei kertakäyntejä, vain jäsenyys Joogasali Valtakatu 4 5 Piukat Paikat Itsenäisyydenkatu 42 3,5 PoriHalli Paanakedonkatu 18 *) 4 LadyLine Eteläpuisto 9 *) ei kertakäyntejä, vain jäsenyys Friitala Sport Center Tehtaantie 1, Ulvila 4 Porin Kunnon Fiilis Kalevanpuisto 54 5 Porin Kuntokeskus Sampsantie 8 4 Power Team Pori Satakunnankatu A 3 krs. 5, vain ryhmäliikunta Seniori Center Isolinnankatu 22 5 FysioCenter Mikael Mikonkatu Wellness Friski Karjalankatu 16, Rauma 10 Kuntosumppu, Karjalankatu 29, Rauma 6 *) Muutto uusiin tiloihin Kuninkaanlahdenkadulle loppusyksyn aikana. Kaikissa ryhmissä osallistujilla on oltava henkilökortti tai esimiehen antama kirjallinen todistus siitä että henkilö on Porin kaupungin palveluksessa. Kortit kontrolloidaan. Henkilöiden on tarvittaessa kyettävä osoittamaan henkilöllisyytensä ryhmään saapuessa. Mikäli korttia ei ole mukana, voidaan henkilön osallistuminen estää. Kuntosalit Tuettuja kuntosalikäyntejä enintään 8 kertaa kuukaudessa, jolloin sopimus on voimassa. Muista aina laittaa nimesi kuittauslistaan! Henkilöstöpalvelut on ilmoittanut Porin kaupungin henkilöstön mukaan loka-marraskuussa järjestettävään Suomen Huippukuntoisin Kunta -liikuntakampanjaan. Kampanjasta on saatu hyviä kokemuksia monella työpaikalla. Liikuntakampanjan tavoitteena on lisätä työhyvinvointia hauskalla ja yhteisöllisellä kisalla. Kampanjassa kisataan kahdella tasolla. Omat työyhteisöt kisaavat Porin kaupungin aktiivisimman työporukan tittelistä ja me kaikki yhdessä huippukuntoisimman kunnan arvonimestä. Porin kanssa huippukuntoisimman kunnan arvonimestä ovat nyt kilpailemassa ainakin Seinäjoki, Kokkola, Kouvola, Forssa, Porvoo ja Pirkkala. Kampanja toteutetaan verkossa toimivan Hymis-Liikuntapäiväkirjan avulla. Jokainen osallistuja kirjaa päiväkirjaan liikuntasuorituksensa. Päiväkirjan avulla voi seurata omaa liikunta- aktiivisuuttaan ja sinne voi asettaa vaikka omia painonhallintatavoitteita. Merkkaamalla suorituksensa Hymikseen kerryttää samalla sekä oman työyksikön että Porin kaupungin liikuntapottia. Liikunnaksi kampanjassa hyväksytään kaikki liikuntasuoritukset, jotka vaikuttavat positiivisesti kuntoon siivouksesta uintiin ja työmatkoista lenkkeilyyn. Eli nyt 1. Muodostakaa joukkue keksikää joukkueelle vauhdikas nimi valitkaa joukkueenjohtaja 2. Joukkueenjohtaja ilmoittautuu mukaan kampanjaan osoitteessa fi/shk/ilmoittautuminen 3. Joukkueenjohtaja saa osoitteesta fi sähköpostin, jonka lopussa on linkki, jonka kautta pääsee luomaan joukkueen klikkaa linkin auki ja kirjoittaa vaaditut tiedot antaa joukkueen nimen kohdassa uusi joukkue kutsuu osallistujat mukaan lisäämällä joukkueen jäsenten sähköpostiosoitteet listalle kohdassa joukkueen hallinta (sähköpostiosoite voi olla myös kotisähköpostiosoite) 4. Kutsutut joukkueen jäsenet saavat joukkueenjohtajan kutsun mukana linkin, jonka kautta rekisteröityvät Hymikseen Työ tukee terveyttä Olemme töissä suuren osan päivästämme. Miksemme antaisi työn tuoda meille terveyttä? Jo työssä käyminen itsessään vaikuttaa monella tapaa myönteisesti terveyteemme. Sopivasti fyysisesti kuormittava työ on hyväksi liikuntaelimille, sillä onhan ihminen luotu liikkumaan. Liiku työssä. Työpaikalla voi liikuntaelimistön hyvinvointia parantaa huolehtimalla hyvästä ergonomiasta, työmenetelmistä ja työjärjestelyistä. Työssä liikuntaelinten kuormittuminen voi kuitenkin olla liiallista jos työasennot tai -menetelmät ovat epämukavia sekä palautuminen työn rasituksista on puutteellista. Toisaalta liian vähäinen kuormittaminen johtaa liikuntaelimistön heikkenemiseen ja sitä kautta erilaisiin vaivoihin. Työterveyshuollosta saa apua työasentojen ja työolosuhteiden tarkistamiseen ja neuvoja kehon hyvästä käytöstä. Työfysioterapeutit auttavat ratkaisemaan erilaisia ergonomisia pulmia ja antavat työpaikoilla myös opastusta hyvistä työasennoista. Kun työfysioterapeutin apua tarvitaan, pitää työntekijän tai esimiehen olla ensin yhteydessä työterveyshoitajaan tai työterveyslääkäriin (Satakunnan Työterveyspalvelut ajanvaraus p ). Kannattaa huolehtia liikuntaelimistön kunnosta työssä ja vapaaajalla. Porin kaupungin tarjoamia tuettuja liikunta mahdollisuuksia on hyvä käyttää hyödyksi. Kysele myös onko hallintokuntasi jo osallisena hymis-liikuntakampanjassa (www.hymis.fi). Teksti Sirkku Heilä-Aaltonen Nyt on ajankohtaista perustaa työpaikoille joukkueita Puuvillan värikkäät ja Otavan tähtöset kisaavat jo harjoitusmielessä Hymiksen sivuilla. Varsinainen kisa alkaa ja silloin pitää joukkueiden olla valmiina toimimaan. Joukkueen voi muodostaa työyhteisö tai jokin muu yhdessä toimiva ryhmä. Alkutoimenpiteiden jälkeen Hymikseen kirjaudutaan aina osoitteessa Suoritusten vienti on helppoa ja niitä voi harjoitusmielessä alkaa viemään välittömästi. Harjoitussuoritukset nollautuvat kisan alettua, mutta joukkueet säilyvät. Lisätietoa kampanjasta ja siihen osallistumisesta löytyy henkilöstöpalveluiden kirjeistä 34/2014 ja 46/2014. Liikutaan yhdessä Pori huippukuntoon! Teksti Ulla Roininen Porin kaupungin henkilöstölehti Ilmestymispäivä: Lehti löytyy netistä: Karhunpalvelus ilmestyy seuraavaksi Aineistot seuraavaan lehteen mennessä. Osoite- ja henkilötietomuutokset henkilöstöpalvelutyksikköön: Karhunpalveluksen toimituksen osoite: Taitto: Heli Koskela, viestintä Painopaikka: Sata-Pirkan Painotalo Oy, Pori Päätoimittaja Toimituspäällikkö Toimitusneuvoston puheenjohtaja Anna Kyhä-Mantere viestintä Tapio Furuholm viestintä Helena Metsälä henkilöstöpalvelut Toimitusneuvosto: Piia Hellsten, porin palveluliikelaitos, Inna Saarinen, satakunnan ammattikorkeakoulu, Jan-Kristian Kivi, kulttuuriasiainkeskus, Esa Kohtamäki, koulutusvirasto, Ulla Kudjoi, ympäristövirasto, Tarja Rastas, perusturvakeskus, Hannele Wallin, vapaa-aikavirasto, Päivi Valkonen, tekninen palvelukeskus. KANSIKUVA Lavian ilmakuva. Kuva Mika Karppinen 2008

20 20 Framilla Osastonhoitaja Jeskanen Hoitaa ihmistä, ei sairautta Lavian terveyskeskuksen osastonhoitaja Pia Jeskanen hallinnoi, hoivaa ja kuuntelee sekä työntekijöitä että potilaita. Jeskasen ura alkoi isänsä kyläkaupan kassalta. Jeskanen piti kauppaa myös itse, kunnes kaupan toiminta loppui ja hän aloitti lähihoitajaopinnot. Opintojen jälkeen hoitoala vei Jeskasta pitkin Satakuntaa. Työn ohessa hän myös kouluttautui ja valmistui sairaanhoitajaksi vuonna Osastonhoitajan pätevyyden Jeskanen kuittasi myöhemmin Tampereelta. Sairaanhoitajana työskentelin Merikarvian vanhuspalveluiden esimiehenä. Lähdin opiskelemaan johtajuutta, koska koin sellaisen työn olevan minua varten, Jeskanen muistelee. Lavia kutsui Jeskasta alkuvuodesta 2013, kun terveyskeskuksella oli osastonhoitaja paikka auki. Lavia Jeskanen kuvailee sanalla vauhdikas. Alkuvuodesta Laviassa toteutettiin rakennemuutos Lavian vuodeosastolla. Vuodeosasto muutettiin tehostetun palveluyksikön asumisyksiköksi Aleksin Hoviksi. Täällä tapahtuu koko ajan jotakin, eikä pelkästään pahassa mielessä. Olen viihtynyt täällä todella hienosti, Jeskanen sanoo. Hallintoa ja hoitotyötä Osastonhoitajana Jeskanen vastaa koko Lavian terveyskeskuksen toiminnasta. Työnkuva koostuu muun muassa henkilöstön ja toiminnan johtamisesta, talouden hallinnasta sekä kehittämistoiminnasta. Tarpeen tullen onnistuvat myös hoitotyöt. Periaatteessa minun pitäisi keskittyä hallintoon ja olla osastolla mahdollisimman vähän. Kesällä kuitenkin osallistun hoitotyöhön ja paikkailen sairaslomalaisia, Jeskanen kertoo. Hoitoalalla eri tehtävissä toiminut Jeskanen on vuosien varrella pannut merkille, miten potilaan itsemääräämisoikeutta korostetaan enenevissä määrin. Toisin sanoen hoitaja ei voi enää yksin päättää potilaan hoitoon liittyvistä asioista. Potilaalla on oikeus vaikka sanoa, että tänään ei mennä pesulle. Nykyään asioista keskustellaan enemmän. Myös tietynlainen kelloon tuijottelu on lopetettu ja mukaan on tullut joustavuus aikataulujen suhteen, Jeskanen sanoo. Jeskanen jatkaa, että ihmisiä ja asukkaita tulee kunnioittaa ja heidän toiveitaan pitää kuunnella. Hoitaja ei enää ole se mekaaninen välikäsi vian ja potilaan välissä, joka hoitaa pelkän hoitamisen vuoksi. Hyvän osastonhoitajan resepti Vaikka Jeskasen työ painottuu nykyään enemmän hallintopuolelle, pitää hän tärkeänä sitä, että osastonhoitaja osallistuu hoitotyöhön. Se pitää osastonhoitajan kartalla siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Esimerkiksi tehostetussa palveluasumisessa on erittäin tärkeää, että osastonhoitaja tekee muutamia vuoroja jotta hän näkee, miten kuormitettua työ on muilla hoitajilla, Jeskanen selventää. Lavian terveyskeskuksen noin 40 työntekijän yhteisöä Jeskanen luonnehtii toimivaksi ja henkeä hyväksi. Töihin on mukava tulla joka päivä. Toki minun täytyy osata vetää tietty raja, että olen esimies ja tuon esille ikäviäkin asioita. Koko ajan pitää miettiä, että edustan tässä työnantajaa, Jeskanen sanoo. Jeskasta motivoivat haasteet sekä työpäivien monipuolisuus. Monipuolisuutta Jeskanen pitää myös vahvana puolenaan. Olen ollut töissä monissa eri paikoissa ja nähnyt eri käytäntöjä, joita olen pystynyt tuomaan mukanani Laviaan. Osaan olla myös tarvittaessa kovaluonteinen, mikä on hyväksi esimiehen työssä, Jeskanen pohtii. Myös luotto työkavereita kohtaan on vilpitön. Osastonhoitajan vastuu on laaja, joten hän ei ehdi joka paikkaan samanaikaisesti. Jeskasen mukaan osastojen pitää pyöriä ilman, että hän on koko ajan valvomassa. Jeskasen työhuoneesta löytyy niin sanottu stressituoli, johon työntekijät voivat istahtaa ja purkaa tuntojaan osastonhoitajalle. Jos ei voi alaisiinsa luottaa, niin homma ei toimi. Meidän väen kanssa se toimii hyvin, Jeskanen toteaa. Peruspalvelut turvattava Kuten aiemmin todettiin, Jeskanen viihtyy työssään ja Laviassa. Työ pienen kunnan yksikössä takaa Jeskasen mukaan myös sen, että hoitoa saa nimenomaan ihminen. Isommissa yksiköissä törmää välillä siihen, että hoidetaan pelkkää sairautta. Meillä hoidetaan koko asukasta, Jeskanen toteaa. Marraskuussa Jeskasta odottavat uudet haasteet Porin kaupunginsairaalan vanhuspalveluiden esimiestehtävissä. Porista puhuttaessa Jeskanen pitää kuntaliitosta vain hyvänä asiana. Minusta se on järkevä ratkaisu, etenkin kun katsoo lukuja. Oma Kullaan kotikunta liitettiin aikoinaan Ulvilaan, enkä nähnyt siinäkään mitään negatiivista. Tärkeää on saada turvattua terveydenhuollon peruspalvelut, Jeskanen sanoo. Teksti ja kuva Kalle Aaltonen

Torstai 25.9.2014 Järjestäjä Tapahtumapaikka Lisätietoja

Torstai 25.9.2014 Järjestäjä Tapahtumapaikka Lisätietoja 54. Porin Päivän tapahtumia 25.-28.9.2014 "Ystävät tehdään" Torstai 25.9.2014 Järjestäjä Tapahtumapaikka Lisätietoja 10-19.00 Kirjatreffit - Tapaa samanmielinen Porin kaupunginkirjasto Porin pääkirjasto

Lisätiedot

Torstai 25.9.2014 Järjestäjä Tapahtumapaikka Lisätietoja

Torstai 25.9.2014 Järjestäjä Tapahtumapaikka Lisätietoja 54. Porin Päivän tapahtumia 25.-28.9.2014 "Ystävät tehdään" Torstai 25.9.2014 Järjestäjä Tapahtumapaikka Lisätietoja 10-19.00 Kirjatreffit - Tapaa samanmielinen Porin kaupunginkirjasto Porin pääkirjasto

Lisätiedot

PORIN KUNTAJAKOSELVITYS

PORIN KUNTAJAKOSELVITYS Pomarkku Pori Ulvila Luvia Nakkila Kokemäki PORIN KUNTAJAKOSELVITYS Kuntauudistukseen liittyvä kuntalaistilaisuus Luvia 5.3.2015 Porin selvitysalueen kuntajakoselvityksen vaiheet vuosina 2013-2015 KUNTARAKENNELAKI

Lisätiedot

Torstai 24.9.2015 Järjestäjä Tapahtumapaikka Lisätietoja

Torstai 24.9.2015 Järjestäjä Tapahtumapaikka Lisätietoja 55. Porin Päivän tapahtumia 24.-27.9.2015 "Elämää vuosiin" Torstai 24.9.2015 Järjestäjä Tapahtumapaikka Lisätietoja 9.00- Vanhusneuvoston ja Perusturvakeskuksen Porin perusturvakeskus ja Porin kauppatori

Lisätiedot

LAVIAN JOUKKOLIIKENNE. Linjojen 68 ja 69 aikataulut ja reitit. Kertalipun ostaminen ja vaihtoaika TIEDOTE 20.8.2015

LAVIAN JOUKKOLIIKENNE. Linjojen 68 ja 69 aikataulut ja reitit. Kertalipun ostaminen ja vaihtoaika TIEDOTE 20.8.2015 TIEDOTE 20.8.2015 LAVIAN JOUKKOLIIKENNE Lavian ja Porin keskustan välistä liikennettä palvelee kaksi linjaa: Lyttylän Liikenne ajaa linjaa 68 perjantaisin ja Porin Linjat ajaa linjaa 69 maanantaista perjantaihin.

Lisätiedot

Osallistavaa tiedotusta Porin malliin Heli Nukki, Porin kaupunkisuunnittelu

Osallistavaa tiedotusta Porin malliin Heli Nukki, Porin kaupunkisuunnittelu Osallistavaa tiedotusta Porin malliin Heli Nukki, Porin kaupunkisuunnittelu Näyttely- kokonaisuus Osarahoitus: Euroopan aluekehitysrahasto Länsi-Suomi Toimintalinja 3: Alueiden saavutettavuuden ja toimintaympäristön

Lisätiedot

Kuninkuusravit Porissa 1-3.8.2014

Kuninkuusravit Porissa 1-3.8.2014 Kuninkuusravit Porissa 1-3.8.2014 Kuljetusopas KAUPUNKILIIKENNE Pysäköintikuljetukset lentokentällä Yksi bussi siirtää lentokentän sisällä parkkipaikka-ajona asiakkaita terminaaliin. Lauantaina 8:00 20:00

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat. 1.2. Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo. 1.3. Kuntajaon muutoksen toteutustapa

1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat. 1.2. Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo. 1.3. Kuntajaon muutoksen toteutustapa 1 KAUHAJOEN KAUPUNKI TEUVAN KUNTA YHDISTYMISSOPIMUS 1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat 1.1. Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on liitteineen kuntajakolain (1698/2009) 8 :n tarkoittama yhdistymissopimus,

Lisätiedot

Liite 1 Kaupunginhallitus 3.11.2014. Ulvila MERIKARVIA PORI LAVIA ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS

Liite 1 Kaupunginhallitus 3.11.2014. Ulvila MERIKARVIA PORI LAVIA ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS Kaupunginhallitus 3.11.214 MERIKARVIA PORI LAVIA ULVILA KUNTAKORTTI 215 Kaupunginhallitus 3.11.214 Väestöennuste 212-24 Vuosi 212 22 225 23 235 24 9 8-6 199 1 176 136 113 117 7-14 136 1329 1336 1315 1278

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN VAPAA AJAN LAUTAKUNTA KOKOUS 3/2008 Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 3. 10 TALOUDEN TOTEUMA 4. 11

Lisätiedot

Kysymyksiä yhdistymissopimuksesta. Johtoryhmä 8.2.2010 Nastola

Kysymyksiä yhdistymissopimuksesta. Johtoryhmä 8.2.2010 Nastola Kysymyksiä yhdistymissopimuksesta Johtoryhmä 8.2.2010 Nastola Toteuttamistapa ja ajankohta Nykyiset kunnat lakkautetaan 31.12.2012 Uusi Kunta perustetaan 1.1.2013 Yhdistymissopimus voimassa 2015 loppuun

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Porin seudun kuntajako-selvitys

Porin seudun kuntajako-selvitys Porin seudun kuntajako-selvitys Pomarkku Alustavan suunnitelma yhdistymissopimusneuvotteluvaiheen prosessista, toteuttamisesta ja aikataulusta Pori Ulvila Luvia Nakkila Lavia 13.10.2014 Kehitysjohtaja

Lisätiedot

PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS

PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS Merikarvia Siikainen PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS Työryhmien toimeksianto II Uuden kunnan palvelujen järjestäminen, organisointi ja kehittäminen Luvia Pori Nakkila Pomarkku Ulvila Harjavalta Lavia 17.1.2014

Lisätiedot

OSAAVA SATAKUNNAN SEUDULLINEN TÄYDENNYSKOULUTUSSOPIMUS. 1. Sopijapuolet. 2. Sopimuksen sisältö. 3. Hallinto ja talous

OSAAVA SATAKUNNAN SEUDULLINEN TÄYDENNYSKOULUTUSSOPIMUS. 1. Sopijapuolet. 2. Sopimuksen sisältö. 3. Hallinto ja talous OSAAVA SATAKUNNAN SEUDULLINEN TÄYDENNYSKOULUTUSSOPIMUS 1. Sopijapuolet Tämän täydennyskoulutuksen sopijapuolet ovat kunta ja Porin kaupunki. Tähän sopimukseen sitoutuneet kunnat ovat Pori, Ulvila, Nakkila,

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

AVOIMET OVET OHJELMA

AVOIMET OVET OHJELMA AVOIMET OVET OHJELMA Perjantai 14.9.2012 ja Lauantai 15.9.2012 Toimintojen yleisesittelyjä seuraavissa toimipisteissä: - KAUPUNGINTALOLLA - PÄIVÄKODEISSA - PERUSKOULUISSA - NUORISOTILOISSA - PÄÄKIRJASTOLLA

Lisätiedot

Panelian museo Paneliantie 36 Avoinna 2.5. 30.9. ma klo 12 16 sekä sopimuksesta. Puh. 050 572 7304 Heiska

Panelian museo Paneliantie 36 Avoinna 2.5. 30.9. ma klo 12 16 sekä sopimuksesta. Puh. 050 572 7304 Heiska SATAKUNNAN MUSEOT EURA Hinnerjoen museot Luotteenperäntie, Hinnerjoki Avoinna 5.6 3.8 ti pe klo 10 16 3.6 26.8 su klo 13 15 sekä sopimuksen mukaan. Puh. (050) 365 0341 Heikkilä, (0500) 592 226 Nummela

Lisätiedot

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA Kuva: Antero Saari Kuva: Toni Mailanen Kuva: Toni Mailanen MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA IV neljännes (loka-marraskuu) 2014 Kuva: Marianne Ståhl 23.2.2015 KONSERNIHALLINTO Timo Aro ja Timo Widbom Kuva: Toni

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Sosiaali -ja terveydenhuollon ja potilasyhdistysten, ehkäisevän päihdetyön, eläinsuojelutyön ja

Lisätiedot

CADDIES asukaskyselyn tulokset

CADDIES asukaskyselyn tulokset CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) KULTTUURITOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU KULTTUURILAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Toimiala

Lisätiedot

Jäteneuvonta vaikuttaa valistamalla

Jäteneuvonta vaikuttaa valistamalla Jäteneuvonta vaikuttaa valistamalla Itämerihaaste 22.1.2014 Tiina Toivonen jäteneuvoja Valtakatu 11, 28100 p. 02 621 2521 tiina.m.toivonen@pori.fi n Jätehuollon yhteistyöalue alueellisen jätehuollon suunnittelu

Lisätiedot

Porin kaupunkiseudun kuntarakenneselvitys

Porin kaupunkiseudun kuntarakenneselvitys Porin kaupunkiseudun kuntarakenneselvitys Varhaiskasvatus ja perusopetus Puheenjohtajapalaveri 10.1.2014 Nykytilan kuvaus / Varhaiskasvatus Kunta Päiväkodit Ryhmikset PPH kotona Kust. / lapsi / vuosi /

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Ympäristö, asuminen ja rakennusvalvonta

Ympäristö, asuminen ja rakennusvalvonta Ympäristö, asuminen ja rakennusvalvonta Väliraportti 13.1.2014 Ympäristö, asuminen ja rakennusvalvonta 1 Ympäristö, asuminen ja rakennusvalvontatyöryhmä Ympäristö- asuminen ja rakennusvalvontatyöryhmän

Lisätiedot

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla.

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Pellon ikäihmisten palvelut Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Kansalaisopisto: Eri kursseja mm. Joogan senioriryhmä vanhalla koululla, sekä musiikillinen viriketoiminta

Lisätiedot

Maaseutuvaikutusten arviointi Kuopio seudun pilotti. Kuntajakoselvittäjien työseminaari 12.3.2015 Tarja Pöyhönen, Kuntaliiton MVA-pilotti

Maaseutuvaikutusten arviointi Kuopio seudun pilotti. Kuntajakoselvittäjien työseminaari 12.3.2015 Tarja Pöyhönen, Kuntaliiton MVA-pilotti Maaseutuvaikutusten arviointi Kuopio seudun pilotti Kuntajakoselvittäjien työseminaari 12.3.2015 Tarja Pöyhönen, Kuntaliiton MVA-pilotti Asiantuntijan rooli ja tausta Yritysneuvoja: monipuoliset tehtävät

Lisätiedot

I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA

I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA SISÄLTÖ Sivu I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA 1 Tehtävä 1 2 Toimiala 1 3 Toimivalta 1 4 Toimivallan siirtäminen 3 5 Lautakunnan kokoonpano 3 6 Esittely lautakunnassa 3 II PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy

Lisätiedot

SATAKUNNAN MUSEOT 2015

SATAKUNNAN MUSEOT 2015 SATAKUNNAN MUSEOT 2015 EURA Hinnerjoen museot Luotteenperäntie, Hinnerjoki Avoinna 7.6. 30.8. su klo 13 15 Lisäksi 16.6 14.8. ti pe klo 10 16 sekä sopimuksen mukaan. Puh. 050-365 0341 Heikkilä, 0400-125971

Lisätiedot

Taustaa VANHEMPAINILTARUNKO

Taustaa VANHEMPAINILTARUNKO VANHEMPAINILTA Valintojen stoori -menetelmän läpi käyneiden oppilaiden huoltajille järjestetään Valintojen stoori - viikon aikana vanhempainilta, jossa heillä on mahdollisuus tutustua Valintojen stooriin

Lisätiedot

Eläkeläiset ry:n kulttuuri- ja retkeilypäivät Porissa 9.-11.6.2015

Eläkeläiset ry:n kulttuuri- ja retkeilypäivät Porissa 9.-11.6.2015 Eläkeläiset ry:n kulttuuri- ja retkeilypäivät Porissa 9.-11.6.2015 TIISTAI 9.6. Herralahden koulu Kahvipysäkki, ruokasali (Eläkeläiset ry:n Satakunnan aluejärjestö) Näytteilleasettajat: luokat G-1, G-2,

Lisätiedot

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRI TÄNÄÄN

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRI TÄNÄÄN 15.2.2012 Kunnallisjohtajat Maakuntajohtaja SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRI TÄNÄÄN Sairaanhoitopiirin johtaja Ahti Pisto Toimialueet ja toimipisteet 1.1.2012 - Kaskinen Kristiinankaupunki 98 km Vaasa 190

Lisätiedot

Kuntoutus- ja sairaalapalvelut Porin perusturva Kaupunginsairaalasta kuntouttavaksi sairaalaksi

Kuntoutus- ja sairaalapalvelut Porin perusturva Kaupunginsairaalasta kuntouttavaksi sairaalaksi Kuntoutus- ja sairaalapalvelut Porin perusturva Kaupunginsairaalasta kuntouttavaksi sairaalaksi 15.1.2015 Anna-Liisa Koivisto, johtava lääkäri Maritta Salonoja, geriatrian ylilääkäri Tavoite Iäkkään selviytyminen

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

Kokemäen kansalaisopisto

Kokemäen kansalaisopisto Kokemäen kansalaisopisto LUKUVUODEN 2014 2015 TOIMINTASUUNNITELMA Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2014 31.7.2015 Syyskausi 8.9. 13.12.2014 Kevätkausi 7.1. 11.5.2015 Syysloma 20.

Lisätiedot

KAARINAN JA PIIKKIÖN KUNTALIITOS

KAARINAN JA PIIKKIÖN KUNTALIITOS KAARINAN JA PIIKKIÖN KUNTALIITOS Hyvinvointipalvelut Info 29.2.2008 Mitä muutos tarkoittaa Minulle? (Niskanen ja Murto 2000) Mitkä ovat muutoksen vaikutukset minuun? Miten muutos vaikuttaa työhöni? Miten

Lisätiedot

Jatkuvat tapahtumat. saan. Paja on auki 24.9. -25.9.2011 kello 11-15. Tervetuloa! Grafi ikan Paja & Galleria, Valtakatu 22, Pori.

Jatkuvat tapahtumat. saan. Paja on auki 24.9. -25.9.2011 kello 11-15. Tervetuloa! Grafi ikan Paja & Galleria, Valtakatu 22, Pori. Jatkuvat tapahtumat PORIN SEURAKUNTA La 24.9. kirkkovaellus Onnenkallion leirikeskuksesta Noormarkun kirkolle, matka 15 km. Lähtö Onnenkalliolta klo 10, Noormarkun kirkolle saavutaan n. klo 17. Bussikuljetus

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

Varissuo 3.9. - 9.9.2012

Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Naapurilähiö - digitaalista tarinankerrontaa Työpajoissa tehdään kollaasitekniikalla digitaalinen esitys siitä, miltä Varissuo näyttää asukkaan silmin. Toiminta on kaikille avointa!

Lisätiedot

YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOS. Punaisella asioita, jotka eivät lain mukaan välttämättä tarvitse olla sopimuksessa Sinisellä asioita joista sovittava

YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOS. Punaisella asioita, jotka eivät lain mukaan välttämättä tarvitse olla sopimuksessa Sinisellä asioita joista sovittava YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOS ASKOLA, LAPINJÄRVI, LOVIISA, MYRSKYLÄ, PORVOO JA SIPOO Punaisella asioita, jotka eivät lain mukaan välttämättä tarvitse olla sopimuksessa Sinisellä asioita joista sovittava 1.

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Kokemäen kansalaisopisto 25.6.2013 LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2013 31.7.2014 Syyskausi 9.9. 15.12.2013 Kevätkausi 7.1. 18.5.2014

Lisätiedot

PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT SYKSY 2014

PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT SYKSY 2014 PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT SYKSY 2014 PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI / SENIORIPALVELUT Porissa on tarjolla runsaasti senioriväestölle suunnattuja kulttuuripalveluja. Porin kaupungin

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus 1 Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita,

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 9/2015 88 96

Tekninen lautakunta 9/2015 88 96 SIIKAISTEN KUNTA ESITYSLISTA Tekninen lautakunta 9/2015 88 96 Aika Keskiviikko 25.11.2015 klo 18.00 Paikka Kunnanvirasto Läsnä Harju Tero puheenjohtaja Söderbacka Sari varapuheenjohtaja Järvenpää Susanna

Lisätiedot

Perusturvan palvelu- ja vastuualueet Perusturvalautakunta. Perusturvakeskus Terttu Nordman

Perusturvan palvelu- ja vastuualueet Perusturvalautakunta. Perusturvakeskus Terttu Nordman Perusturvan palvelu- ja vastuualueet Perusturvalautakunta Talous- ja resurssi Vs. talous Karolina Hentunen Sisäiset Tutkimus- ja kehittäminen Kehittämis Sirkka-Liisa Varjus Hallinto Laatu Pirkko Levola

Lisätiedot

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

Kuntalaisaloite/Pohjois-Kuoreveden asukkaille Ylä-Pirkanmaan terveydenhuoltoalueen palveluja

Kuntalaisaloite/Pohjois-Kuoreveden asukkaille Ylä-Pirkanmaan terveydenhuoltoalueen palveluja Kaupunginhallitus 76 07.03.2011 SoTe -tilaajalautakunta 30 28.04.2011 Kuntalaisaloite/Pohjois-Kuoreveden asukkaille Ylä-Pirkanmaan terveydenhuoltoalueen palveluja 1651/06.00.00/2010 Khall 76 Valmistelija:

Lisätiedot

Kuntauudistus on lasten ja nuorten asia

Kuntauudistus on lasten ja nuorten asia Tiedätkö, mitkä palvelut ovat lasten ja nuorten arjessa tärkeitä? Tiedottaako kuntasi suunnitelmista ja palveluista lapsille ja nuorille? Suunnitellaanko kunnassasi kuntaliitosta? Oletko kysynyt lapsilta

Lisätiedot

VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT

VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT - KOHTI PERHEKESKUSTA 11.6.2013 Pori, lastenpsykiatri Antti Haavisto RAUMA Asukkaita vajaa 40 000 Ikäluokka n 450 Alle kouluikäisiä n 3000, 7-14-v n 3000 PERUSTAA Lapsen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Perusturvan palveluverkkosuunnitelma vuoteen 2025. Veikkolan kyläyhdistyksen tilaisuus 12.1.2011 Liisa Ståhle perusturvajohtaja Kirkkonummen kunta

Perusturvan palveluverkkosuunnitelma vuoteen 2025. Veikkolan kyläyhdistyksen tilaisuus 12.1.2011 Liisa Ståhle perusturvajohtaja Kirkkonummen kunta Perusturvan palveluverkkosuunnitelma vuoteen 2025 Veikkolan kyläyhdistyksen tilaisuus 12.1.2011 Liisa Ståhle perusturvajohtaja Kirkkonummen kunta Miten haasteet otetaan haltuun? lapsiperheiden %-osuus

Lisätiedot

Palveluverkkotyö Jyväskylässä

Palveluverkkotyö Jyväskylässä Palveluverkkotyö Jyväskylässä Erityinen kuntajakoselvitys Selvitystyöryhmä 29.10.2013 Risto Kortelainen muutosjohtaja risto.kortelainen@jkl.fi 30.10.2013 1 Palveluverkkosuunnittelun lähtökohdat Kokonaisvaltainen

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2016 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien

Lisätiedot

Valmistelut avajaisia varten

Valmistelut avajaisia varten POISTARIPAJA -hanke 10.6.2014 Oona Salo Texvex Forssan avajaiset 3.6.2014 juhlistettiin Forssan Texvexin virallisia avajaisia iloisissa tunnelmissa. Päivään sopi niin lasten askartelua, tekstiilin lajittelua

Lisätiedot

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 2/2016

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 2/2016 Pöytäkirja 1 (8) Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 2/2016 Aika 1.3.2016 kello 18:00-19:10 Paikka n kaupunginvaltuuston istuntosali Allekirjoittajat Juha Vasama puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen sihteeri

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y..

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y.. Kuva: YLE Etelä-Karjala TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN KYLPYLÄVIIKONLOPPU...2 SYKSYN KAHVITILAISUUDELLE JATKOA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA...3 JUHLAVUOSI 2016...4 MUUTTUNEISTA

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja

Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 408/08.01.00/2015 47 Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja historia Kaupunginvaltuusto 20.10.2008 156 Valtuutettu Heikki

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Syyskuun 2015 ohjelma Viikko 37 Maanantai 7.9 8.30 16.00 *Perhekerhoon

Lisätiedot

Ohjausryhmän tiedotustilaisuus 27.3.2015

Ohjausryhmän tiedotustilaisuus 27.3.2015 Ohjausryhmän tiedotustilaisuus 27.3.2015 Ohjausryhmä Laatija: Aleksi Saukkoriipi Prosessi Selvitys aloitettu lokakuussa Päättynyt maaliskuussa Seuraavaksi alkaa huomautusaika kuntalaisille 30 päivää (huhtikuussa)

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Elämänlaatu-prosessin toimien täyttö 305/01.01.00/2012

Elämänlaatu-prosessin toimien täyttö 305/01.01.00/2012 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 48 24.04.2012 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 64 30.05.2012 Henkilöstöjaosto 75 05.06.2012 Yhdistymishallitus 37 06.08.2012 Elmnlaatu-prosessin toimien tyttö 305/01.01.00/2012

Lisätiedot

Kuva: Jan Virtanen MIKSI PORIN SEUTU ON ALUEENA OTOLLINEN KUNTAUUDISTUKSELLE?

Kuva: Jan Virtanen MIKSI PORIN SEUTU ON ALUEENA OTOLLINEN KUNTAUUDISTUKSELLE? Kuva: Jan Virtanen MIKSI PORIN SEUTU ON ALUEENA OTOLLINEN KUNTAUUDISTUKSELLE? Tämä taustalla Alvar Aallon aluesuunnitelma Kokemäenjokilaaksosta 1940-luvulla Suomen ensimmäinen ylikunnallinen seutusuunnitelma

Lisätiedot

2015 Loviisalainen sterstjernan Pa P kettijahti Österstjerna www.osterstjernan.fi Ö2STERSTJERNAN V00 UOTTA 18 ÅR 14 2014

2015 Loviisalainen sterstjernan Pa P kettijahti Österstjerna www.osterstjernan.fi Ö2STERSTJERNAN V00 UOTTA 18 ÅR 14 2014 Loviisalainen 2015 Österstjernan Pakettijahti www.osterstjernan.fi 200 ÖSTERSTJERNAN VUOTTA ÅR 1814 2014 Purjehdukset 2015 TILAUSPURJEHDUKSET Tilauspurjehduksilla alus miehistöineen on tilaajan käytössä

Lisätiedot

PALOMA- projekti 2013-2015

PALOMA- projekti 2013-2015 Toimintamalli ikääntyvien maahanmuuttajien hyvinvoinnin lisäämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi Jyvässeudulla asuinalueittain PALOMA- projekti 2013-2015 PÄÄTAVOITE Pysyvän asuinalueittaisen toimintamallin

Lisätiedot

KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN. 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula,

KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN. 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula, KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula, NOORMARKKU-TOIMIKUNTA Peruskirjana kuntaliitossopimus Noormarkun alueellisen edustavuuden lisäämiseksi ja asukkaiden vaikutusvallan

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2012

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2012 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.4.2012 klo 9.00 Työttömyys laskenut Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

KINGI ON TÄÄLLÄ! TERVETULOA HELSINGIN HAUSKIMPAAN KAUPUNGINOSAAN.

KINGI ON TÄÄLLÄ! TERVETULOA HELSINGIN HAUSKIMPAAN KAUPUNGINOSAAN. KINGI ON TÄÄLLÄ! TERVETULOA HELSINGIN HAUSKIMPAAN KAUPUNGINOSAAN. Pohjoismaiden laajin laitevalikoima on saanut uuden odotetun hurjimuksen. Uskallatko kokea kesän uutuuslaitteen KINGIn ja 75 metrin vapaapudotuksen?

Lisätiedot

SAMMATIN KUNTA ASIALISTA 5/2008. Sivistyslautakunta 11.08.2008

SAMMATIN KUNTA ASIALISTA 5/2008. Sivistyslautakunta 11.08.2008 ASIALISTA 5/2008 Sivistyslautakunta 11.08.2008 **************************************************************************************** Kokousaika Ma 11.08.2008 klo 16:30 Kokouspaikka Paloaseman johtokeskus

Lisätiedot

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ PIKKU-VETURI Pikku-Veturi on perheiden kohtaamispaikka Perhekeskus Pikku-Veturissa toimii maksuton, kaikille avoin päiväkoti. Avoin päiväkoti on perheiden kohtaamispaikka,

Lisätiedot

Kysymyksiä yhdistymissopimuksesta. Johtoryhmä 8.3.2010

Kysymyksiä yhdistymissopimuksesta. Johtoryhmä 8.3.2010 Kysymyksiä yhdistymissopimuksesta Johtoryhmä 8.3.2010 Väestörakenteen historia 1970 luku maatalouden alasajo Teollisuutta taajamiin Teollisuus väheni Muutto suuriin kaupunkeihin Tietoyhteiskunta Muutto

Lisätiedot

Fiksulla kunnalla on. Oikeat kumppanit. parhaat palvelut

Fiksulla kunnalla on. Oikeat kumppanit. parhaat palvelut Fiksulla kunnalla on Oikeat kumppanit & parhaat palvelut Fiksusti toimiva pärjää aina. Myös tiukkoina aikoina. Fiksu katsoo eteenpäin Kuntien on tuotettava enemmän ja laadukkaampia palveluita entistä vähemmällä

Lisätiedot

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito Kaamanen Kaamasen kylään on Ivalosta matkaa noin 70 km. Kylässä asuu vajaa 200 kuntalaista, joista ikäihmisiä

Lisätiedot

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA -seminaari, projektikoordinaattori, th TtM Salon kaupungin vanhuspalvelut Vanhuspalveluiden palvelurakenteen

Lisätiedot

Pä ä tö ksentekö jä hällintö (päätöksenteko, hallinto, talous, henkilöstö ja tietojärjestelmät)

Pä ä tö ksentekö jä hällintö (päätöksenteko, hallinto, talous, henkilöstö ja tietojärjestelmät) Maaningan kuntalaisillat Keskusta 12.3.2012 Pä ä tö ksentekö jä hällintö (päätöksenteko, hallinto, talous, henkilöstö ja tietojärjestelmät) Mikä huolettaa eniten, jos Maaninka ja Kuopio liittyvät yhteen?

Lisätiedot

MUSEON AVAIN. Satakunnan Museo

MUSEON AVAIN. Satakunnan Museo MUSEON AVAIN Satakunnan Museo Marraskuu 2013 MIKÄ ON MUSEON AVAIN? Museon avain on Satakunnan Museon etukortti yrityksille ja yhteisöille. Museon avaimella saat käyttöösi lukuisia etuja ja mahdollisuuden

Lisätiedot

Kuntarakenneselvitys. Kuntalaiskysely 2015 yhteenveto. Kysely toteutettiin 20.3.2015-8.4.2015 ja siihen vastasi yhteensä 1325 henkilöä

Kuntarakenneselvitys. Kuntalaiskysely 2015 yhteenveto. Kysely toteutettiin 20.3.2015-8.4.2015 ja siihen vastasi yhteensä 1325 henkilöä Kuntarakenneselvitys Kuntalaiskysely 2015 yhteenveto Kysely toteutettiin 20.3.2015-8.4.2015 ja siihen vastasi yhteensä 1325 henkilöä Hausjärvi 203 Loppi 757 Riihimäki 365 1. Hausjärven, Lopen ja Riihimäen

Lisätiedot

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN OPETTAJUUS MUUTOKSESSA opetustoimen Luosto Classic 13.11.2010 Tuija Metso Kodin ja koulun yhteistyö Arvostavaa vuoropuhelua: toisen osapuolen kuulemista ja arvostamista,

Lisätiedot

NAKKILAN KUNTA VÄESTÖNSUOJELUJÄRJESTYS

NAKKILAN KUNTA VÄESTÖNSUOJELUJÄRJESTYS NAKKILAN KUNTA VÄESTÖNSUOJELUJÄRJESTYS 1 NAKKILAN KUNNAN VÄESTÖNSUOJELUJÄRJESTYS, JONKA NAKKILAN KUNNANVAL- TUUSTO ON HYVÄKSYNYT 27. PÄIVÄNÄ TAMMIKUUTA 1992/4 1 VÄESTÖNSUOJELUN PERUSTEET Väestönsuojelun

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi.

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 21/2014 16.11.2014 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja

Lisätiedot

Lehmusreitti. www.lahtitravel.fi. 2 of 20

Lehmusreitti. www.lahtitravel.fi. 2 of 20 1 of 20 Lehmusreitti Patikointireitti kiertää kaupungin keskustaa maisemapaikalta toiselle luonnonmukaisissa puistometsissä: Salpausselän harjulla, lehdoissa, kallioilla, kuusikoissa ja Vesijärven rannalla.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) 3 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätösehdotus päättää 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot