ARMEKA-lattiapinnotteiden globaali valikoima

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ARMEKA-lattiapinnotteiden globaali valikoima"

Transkriptio

1 ARMEKA-lattiapinnotteiden globaali valikoima

2 Lattiapinnotteiden osaaja Vuodesta 1991 lähtien Armeka Engineering on tarjonnut ratkaisuja teollisuuden lattiapinnoituksiin. Aloitimme elektroniikkateollisuuden ESD -lattioista, mutta nykyisin valikoimastamme löytyy pinnoiteratkaisu kaikkiin teollisuuden vaatimuksiin. Voimme tarjota laajasta valikoimastamme epoksipinnoitteita elintarviketeollisuudesta konepajateollisuuteen. Epoksipinnoitteen ominaisuuksia voivat olla esimerkiksi antibakteerisuus, ESD kelpoisuus tai hyvä kulutuksen kesto. Toimitamme myös korotettuja lattioita eri variaatioina sekä ESD -mattoja. Meillä lattiapinnoitukseen kuuluu aina sekä materiaalit että asennustyö. Jatkuva tuotekehitystyö ja satojentuhansien lattianeliömetrien kokemus sekä omat ammattitaitoiset asennusryhmät takaavat, että lopputulos on asiakkaan tarpeiden mukainen. Lattia-asennuksia olemme tehneet ympäri Eurooppaa ja Aasiaa, lisäksi meillä on omat yritykset Suomen lisäksi Venäjällä, Romaniassa, Kiinassa ja Hong Kongissa. Lattiapinnoitteen valinnassa pitää aina huomioida tilojen käyttötarkoitus, kuormitus ja monia muita vaatimuksia. Tästä esitteestä löydät lisää tietoa pinnoitteistamme. Kun haluat tarkempia vastauksia tai tarjouksen, ota yhteyttä. 2

3 Sisältö Lattiapinnotteiden osaaja... 2 Yleistä hiertomassoista... 4 Armeka STB epoksihiertomassa (AE STB)... 5 Armeka ESD STB epoksihiertomassa (AE ESD STB)... 6 Armeka STBA antimikrobinen hiertomassa (AE STBA)... 7 Armeka STBW hengittävä epoksihiertomassa, märälle betonille (AE STBW)... 8 Armeka PUE kuumankestävä erikoispinnoite (AE PUE)... 9 Armeka SL itsesiliävä epoksimassa Armeka SL itsesiliävä epoksipinnoite (AE SL) Armeka ESD SL itsesiliävä epoksipinnoite (AE ESD SL) Armeka SLA antimikrobinen itsesiliävä epoksipinnoite (AE SLA) Armeka SLW itsesiliävä epoksipinnoite, märälle pinnalle (AE SLW) Armeka SLE itsesiliävä joustava epoksipinnoite (AE SLE) Armeka SLK karhennettu itsesiliävä epoksipinnoite (AE SLK) Armeka SL kitkapintainen itsesiliävä epoksipinnoite (AE SLKP) Armeka-epoksimaalit Armeka epoksimaali (AE PW) Armeka ESD epoksimaali (AE ESD P) Armeka WR antimikrobinen betonin suoja (AE WR) Pinnoitteen pohjustusprimerit Armeka SPR primer (AE SPR) Vesihöyryä läpäisevä primer (AE WL) STD primer (AE STD) Lattian kestävyys eri pinnoitteilla Armeka korotetut lattiat (sähköä johtavat ja tavalliset) Armeka Sigma ESD PVC -laatat (Sigma 9000) Torostat 9500 ESD PVC matto

4 Yleistä hiertomassoista Armeka STB epoksihiertomassat ovat erittäin kestäviä teollisuuspinnoitteita vaativaan käyttöön. Kaksikomponenttiset epoksihiertomassat koostuvat korkealaatuisesta epoksisideaineesta ja värjätyistä valikoiduista kvartsihiekkakiteistä. Armeka epoksihiertomassat kestävät erittäin hyvin raskasta liikennettä ja iskuja, sillä niiden puristus- ja vetolujuus on monta kertaa korkeampi kuin minkään betonilattian. Hiertomassapinnoitetta voidaan käyttää sekä ulko- että sisätiloissa, kuten lastauslaitureilla, trukkikäytävillä, logistiikkaalueilla ja raskaasti kuormitetuilla tuotantoalueilla. Armeka STB epoksin elinikä on vaativissa olosuhteissa vuotta. Kevyesti kuormitetuilla alueilla, kuten sairaalan leikkaussaleissa, normaaleilla tuotantoalueille, pesuloissa, laboratorioissa jne. Armeka STB epoksihiertomassapinnoitteet kestävät koko rakennuksen eliniän. Yleiset ominaisuudet: Täyttää M1-päästöluokituksen FDA-hyväksytty (elintarvikehyväksyntä) Liuotteeton, ei haise Kemiallisesti kestävä Liituuntumisen esto (pinnalle ei muodostu vaaleaa saostumaa vuosien saatossa) Edullinen ylläpitää Pintaimeytys Massakerros Tatuntaprimer Tatuntakivi Sulkuprimer Betoni 4

5 Armeka STB epoksihiertomassa (AE STB) Erittäin kestävä peruspinnoite kovan rasituksen alaisiin tiloihin. Pinnoitteen nimellispaksuus on 4,0mm, mutta se voidaan tarvittaessa tehdä myös paksumpana. Kestää rasvoja, öljyjä, maitohappoa, emäksisiä pesuaineita, bensiiniä, rikkihappoa jne. Käyttökohteet: tuotantoalueet logistiikka-alueet autohallit lentokonehallit autoteollisuus lastauslaiturit suurkeittiöt, elintarviketilat Trukin jarruttaminen ja taakan laskeminen aiheuttavat vaakasuoria voimia. STB-pinnoitteen kynsikivet ankkuroivat pinnoitteen lattiabetoniin, joten pinnoite kestää suuriakin voimia. Sideainetäyttö Massakivi Tartuntakivi Tartuntaprimer Sulkuprimer Betonilattia 5

6 Armeka ESD STB epoksihiertomassa (AE ESD STB) Armeka ESD STB sähköä johtava epoksihiertomassa on erittäin vahva teollisuuspinnoite vaativaan käyttöön staattiselta sähköltä suojattuihin tiloihin. Pinnoitteen sähkönjohtavuus ominaisuudet ovat huippuluokkaa ja täyttävät (IEC) EN /2 -standardin vaatimukset, sekä elektroniikkateollisuuden erityisvaatimukset. Pinnoitetta ei tarvitse vahata, jonka vuoksi sen ylläpitokustannukset ovat pienet. Pysyvät ESD-ominaisuudet. 1. Resistanssi maahan 3. Kehon jännite (Kävelytesti) Maadoitettu volttimittari Anturi ESD-lattia Maadoitettu pistoke Viisi nopeaa askelta ESD-lattia Standardin mukainen anturi. Anturin johtava kohtaktikumi lattian pintaa vasten. Halkaisija 63 mm, paino 2,27 kg Resistanssimittalaite: Mittausjännite 10 V ± 0,5 V < 1 x 10 6 Ω Mittausjännite 100 V ± 5 V 1 x 10 6 Ω 1 x 10 9 Ω Mittalaite: Volttimittari (ETS-216 / 3M-711 tai vastaava). Standardin mukainen maksimijännite ± 100 V, mutta käytännössä high-tech -yritysten vaatimus on max. ± 50 V. 2. Yhdistelmäresistanssi (Resistanssi kehon läpi) Resistanssimittalaite Resistanssimittalaite ESD-lattia Käyttökohteet: elektroniikan tuotanto- ja logistiikka-alueet kemian teollisuus räjähdysvaaralliset tilat sairaalojen leikkaussalit autokorjaamot AE ESD STB:n ESD-arvot: Resistanssimittalaite kuten kohdassa 1. Suositusresistanssi 7,5 x 10 5 Ω 3,5 x 10 7 Ω Mittaus suoritetaan seisoen lattialla ESD-kengät jalassa. Resistanssi maahan: < 10 MΩ Yhdistelmäresistanssi: < 35 MΩ Kehon varautuminen: < 100 V 6

7 Armeka STBA antimikrobinen hiertomassa (AE STBA) Armeka STBA antimikrobinen epoksihiertomassa on erittäin vahva teollisuuspinnoite vaativaan käyttöön korkean hygienian tiloihin. Armeka STBA on suomalainen patentoitu keksintö ja sen teho perustuu puun uuteaineisiin. Pinnoitteessa ei ole käytetty biosidejä, vaan pinnoitteen teho perustuu täysin luonnon omiin menetelmiin. Estää bakteerien, homeiden ja hiivojen kasvun, pinnoitteeseen ei pääse muodostumaan biofilmiä. Estää myös sairaalabakteerin leviämisen. Pinnoitteen antimikrobinen teho on tutkittu tarkoin ja siitä löytyy kattavat tutkimustulokset. Pinnoitteen nimellispaksuus on 4,0 mm, mutta se voidaan tarvittaessa tehdä myös paksumpana. Käyttökohteet: Bakteeriviljelmässä antibakteerisesti käsiteltyjä näytepaloja kiertää leveä bakteereista vapaa vyöhyke. Sairaalat Laboratoriot Puhdastilat Lääketeollisuus Elintarviketeollisuus Pesulat ja muut kosteat tilat Panimoteollisuus 7

8 Armeka STBW hengittävä epoksihiertomassa, märälle betonille (AE STBW) Armeka STBW vesipohjainen hiertomassaepoksi soveltuu kosteusongelmaisten lattioiden pinnoitukseen kohteissa joissa betoniin nousee kosteutta maaperästä ja tavallista pinnoitetta ei voida käyttää. Hengittävä epoksipinnoite voidaan asentaa vastavaletun betonin päälle heti kun se kestää kävellä, käytännössä noin viikon vanhalle betonille. Korjausrakentamisessa AE STBW:llä voidaan pinnoittaa kosteita betoneita ja pitkiä kuivausaikoja ei tarvita. Normaalisti ennen epoksiasennusta betonin suhteellisen kosteuden tulee olla max. 97%, mutta Armeka STBW voidaan asentaa jo betonin suhteellisen kosteuden ollessa max. 100%. Tällä epoksilla nopeutetaan huomattavasti rakennusaikataulua tai saadaan pysyvä pinnoite kosteusongelmaisille betonilattioille. Pinnoitteen vesihöyryn läpäisykyky noin 20 25g/m2/24h. Pinnoitteen nimellispaksuus on 4,0mm, mutta se voidaan tarvittaessa tehdä myös paksumpana. ARMEKA STBW -pinnoite Erikoisprimeri Haihtuva vesihöyry Kostea betoni 8

9 Armeka PUE kuumankestävä erikoispinnoite (AE PUE) Armeka PUE erikoispinnoite kestää erittäin hyvin korkeita lämpötiloja, kemikaaleja ja kulutusta. Oikea valinta suurkeittiöihin rasvapatojen ympärille, höyrypesualueille, uunien edustoille, pesukoneiden alle jne. Erikoistilojen lattioille, joissa käsitellään kuumaa vettä ja rasvoja. Soveltuu erinomaisesti elintarviketeollisuuden tarpeisiin. Armeka PUE on antimikrobinen ja pinnoite ei ole märkänäkään liukas. Pinnoitteen paksuus Lämmönkesto 6 mm kerrosvahvuus -25 C C 8 mm kerrosvahvuus -35 C C 9 mm kerrosvahvuus -45 C C Normaali ARMEKA STB -pinnoite Paksu ARMEKA PUE -pinnoite Sideainetäyttö Massakivi Tartuntakivi Tartunta-primer Sulku-primer Betonilattia Grilli Rasvakeitin Kippikattila Armeka PUE -pinnoite Armeka STB -pinnoite Keittiö: kuumuutta kestävä pinnoite tehdään sille alueelle, missä on kuumuutta tuottavia laitteita. Muu osa lattiaa on tavallista hiertomassaa. Yksityiskohta: Lattiapinnoite nostetaan seinälle, jolloin reunat on helppo puhdistaa. 9

10 Armeka SL itsesiliävä epoksimassa SL-epoksit (itsestään tasoittuvat) ovat perinteisin ja tunnetuin epoksilattian muoto. Armeka SL itse tasoittuvat epoksilattiat ovat kiiltäviä, kovia ja näyttävän näköisiä. Armeka SL-epoksit ovat liuotteettomia, epoksihartsin ja erilaisten täyteaineiden yhdistelmiä. Täyte- ja lisäaineet määräytyvät kunkin sovelluksen mukaan. SL-epoksilattia soveltuu tiloihin, joissa on kevyt kuormitus. Tyypillisesti SL:n materiaalipaksuus on 2 mm. Armeka SL -epoksia on saatavana monenlaisilla ominaisuuksilla, kuten antislippery-pinnalla, sähköä johtavana, antimikrobisena tai hengittävänä kosteille betoneille. Jos SL-epoksipinnoitteen pintaan halutaan elävyyttä, voidaan siihen lisätä hiutaleita. Massakerros Sulkuprimer Betoni Armeka SL -pinnoitteiden värivalikoimassa on kaikki RAL-värit. 10

11 Armeka SL itsesiliävä epoksipinnoite (AE SL) Armeka SL -epoksimassapinnoite on perinteinen, sileä epoksipinnoite, joka koostuu valikoiduista kvartsihiekkafilleristä sekä korkealaatuisista epoksiraaka-aineista. Armeka SL sopii tiloihin, joissa on kevyttä kuormitusta ja joissa ei vaadita suurta mekaanista kestävyyttä. Tämä pinnoite vaatii erittäin hyvän pohjabetonin, jolloin saavutetaan sileä ja näyttävä lattia. Käyttökohteet: Myymälät Toimistotilat Puhdastilat Näyttelytilat Edustustilat Eteisaulat Kevyesti kuormitetut tuotantoalueet Armeka ESD SL itsesiliävä epoksipinnoite (AE ESD SL) Armeka ESD SL on sähköä johtava SL-epoksipinnoite. Täyttää ESD-standardin IEC EN /2 vaatimukset. Tämä pinnoite soveltuu kevyesti kuormitettuihin staattiselta sähköltä suojattuihin tiloihin. Ei täytä sähköturvallisuusvaatimuksia. AE ESD SL epoksin ESD-arvot: Resistanssi maahan: Yhdistelmäresistanssi: Kehon varautuminen: < 100 MΩ < 35 MΩ < 100 V Käyttökohteita kevyesti kuormitetut: Elektroniikkatuotantoalueet Räjähdysvaaralliset tilat Autoteollisuus Kemianteollisuus Sairaalojen leikkaussalit Massakerros Puolijohtava primer Sulkuprimer Betoni 11

12 Armeka SLA antimikrobinen itsesiliävä epoksipinnoite (AE SLA) Armeka SLA on antimikrobinen itsesiliävä epoksipinnoite, joka soveltuu korkeaa hygieniaa vaativiin tiloihin. Armeka SLA on suomalainen patentoitu keksintö ja sen teho perustuu puun uuteaineisiin. Pinnoitteessa ei ole käytetty biosidejä, vaan pinnoitteen teho perustuu täysin luonnon omiin menetelmiin. Estää bakteerien, homeiden ja hiivojen kasvun, pinnoitteeseen ei pääse muodostumaan biofilmiä. Estää myös sairaalabakteerin leviämisen. Pinnoitteen antimikrobinen teho on tutkittu tarkoin ja siitä löytyy kattavat tutkimustulokset. Käyttökohteet: Sairaalat Laboratoriot Puhdastilat Lääketeollisuus Elintarviketeollisuus Pesulat ja muut kosteat tilat Panimoteollisuus Bakteeriviljelmässä antibakteerisesti käsiteltyjä näytepaloja kiertää leveä bakteereista vapaa vyöhyke. Armeka SLW itsesiliävä epoksipinnoite, märälle pinnalle (AE SLW) Armeka SLW on vesipohjainen, hengittävä SL epoksipinnoite. Tämä erikoispinnoite soveltuu kosteusongelmaisten lattioiden pinnoitukseen, sekä voidaan asentaa vastavaletun betonin päälle heti kun se kestää kävellä, käytännössä noin viikon vanhalle betonille. Tällä epoksilla nopeutetaan tarvittaessa huomattavasti rakennusaikataulua tai saadaan pysyvä pinnoite kosteusongelmaisille betonilattioille. Armeka SLE itsesiliävä joustava epoksipinnoite (AE SLE) Armeka SLE on joustava SL epoksipinnoite, kovuus n. 60 Sh. Tyypillisin käyttökohde IV-konehuoneet, joissa pinnoitus täytyy yleensä tapahtua hyvin nopeasti betonivalun jälkeen. Käyttämällä erikoisprimeria, tämä pinnoite voidaan asentaa märälle, käytännössä viikon vanhalle betonille. Armeka SLE sopii kaikkiin kevyesti kuormitettuihin tiloihin joihin halutaan sileä, joustava ja saumaton lattiapinnoite. Jos SLE joustoepoksipinnoitteen pintaan halutaan elävyyttä, voidaan siihen lisätä hiutaleita. 4 perusväriä. 12

13 Armeka SLK karhennettu itsesiliävä epoksipinnoite (AE SLK) Armeka SLK -epoksimassapinnoite on karhennettu itsesiliävä epoksipinnoite tiloihin joihin tarvitaan liukuestepinnoite. Itsesiliävän epoksimassan pinnalla oleva suurikokoinen kivi 1,2-1,8mm karhentaa pinnan ja estää liukastumista. Sopii tiloihin joissa on kevyttä kuormitusta ja joissa ei vaadita suurta mekaanista kestävyyttä. Käyttökohteet: Eteiset Tuulikaapit Luiskat Märkätilat Armeka SL kitkapintainen itsesiliävä epoksipinnoite (AE SLKP) Tässä itse tasoittuvassa epoksipinnoitteessa on täytehiekka jätetty pintaan jonka ansiosta pinnoite kestää enemmän kulutusta kuin sileä laatu. Tätä pinnoitetta voidaan käyttää tuotantoalueilla, kosteissa tiloissa, tiloissa joissa vaaditaan antislippery-ominaisuutta ja kulutuksen kestoa. 13

14 Armeka-epoksimaalit Armeka epoksimaalit ovat liuotteettomia kaksikomponenttisia vesiohenteisia epoksimaaleja. Saatavana tavallisena ja sähköä johtavana. Armeka epoksimaaleissa on erinomainen peittokyky ja riittoisuus, ja ne ovat VOC-vapaita. Armeka epoksimaali (AE PW) Soveltuu sekä uusille, että vanhoille betonipinnoille, sekä kostealle betonille. Hengittävä vesiohenteinen AE P on vesihöyryn läpäisevä. Voidaan käyttää myös sementtirappaus, tiili- ja mineraalilevypinnoilla. Soveltuu kevyen liikenteen tiloihin tai tilapäiseen käyttöön. Kalvon paksuus µm. Armeka ESD epoksimaali (AE ESD P) ARMEKA ESD P maali on kaksikomponenttinen, sähköä johtava, telalla helposti levitettävä kulutusta kestävä epoksimaali. Tuote sopii alueille joiden käyttö on joko väliaikaista tai kevyttä, ja joihin halutaan edullinen, mutta korkealuokkainen ESD-pinnoite. ARMEKA ESD P täyttää standardien IEC (2007) ja ANSI S20.20 (2007) vaatimukset. Soveltuu kevyen liikenteen tiloihin tai tilapäiseen käyttöön. Kalvon paksuus µm. Pakkauskoko: 30 kg:n setti (25 kg hartsi + 5 kg kovettaja). AE ESD epoksimaalin ESD-arvot: Resistanssi maahan: Yhdistelmäresistanssi: Kehon varautuminen: < 100 MΩ < 35 MΩ < 100 V 14

15 Armeka WR antimikrobinen betonin suoja (AE WR) Armeka WR on antimikrobinen betonin suojaepoksi. Tällä uudella yksikomponenttisella hengittävällä epoksipinnoitteella voidaan suojata betonirakenteita niin sisällä kuin ulkonakin. Soveltuu erinomaisesti kosteiden betonien pölynsidontaan, vesialtaiden (sprinklerivesialtaat), kosteiden tilojen seinien, lattioiden ja kattojen pinnoitukseen. Estää sienien ja homeen kasvun pinnalla. Pinnoite auttaa pitämään puhtaana kaikkia kivipintoja, patsaita, kivetyksiä jne. ulkona ja sisällä. Ei anna mekaanista suojaa. Käyttökohteet: luolien lattiat ja seinät patsaiden ja monumenttien suojaus ulkona olevat betonirakenteet suihkuallaskiveykset kattotiilet Kuiva käsittelemätön (vas) ja WR-käsitelty pinta. Pinnalle on pudotettu vesipisaroita. WR-käsitelty pinta ei ime vettä. 1 minuutin kuluttua vesi on selvästi imeytynyt käsittelemättömään pintaan. 2 minuutin kuluttua vesi on lähes täysin imeytynyt käsittelemättömään pintaan. AE WR -pinnoitteen levittäminen on niin yksinkertaista, että lapsikin sen osaa. AE WR tekee kattotiilistä niin tiiviitä, että vesi ei imeydy niihin ja aiheuta talvella rapautumista. AE WR -käsittely sopii kaikille huokoisille pinnoille. 15

16 Pinnoitteen pohjustusprimerit Primeria käytetään betonin ensimmäisenä pinnoitteena tartunta-alustana varsinaiselle pinnoitteelle. Armeka SPR primer (AE SPR) Tätä käytetään kostealle betonille, kun betonin pinta halutaan sulkea kosteudelta. Kun arvioidaan että vesihöyryn paine on pienempi kuin pinnoitteen kiinnipysyvyys betonissa, tämä on erinomainen ratkaisu betonin kosteusongelmien ratkaisuksi. Ongelmallisissa paikoissa pitää tehdä aina koealue jonka avulla tutkitaan pinnoitteen kiinnipysyvyys. Vesihöyryä läpäisevä primer (AE WL) Tämä primeri laitetaan aina silloin kun halutaan tehdä vesihöyryä läpäisevä lattiapinnoite, joko ARMEKA STB tai AR- MEKA SL. Tätä primeria voidaan käyttää sellaisenaan esim. pölynsidontana kosteille betonipinnoille. STD primer (AE STD) Tätä primeria käytetään kaikkien ARMEKA epoksipinnoitteiden pohjusteena silloin kun betonin suhteellinen kosteus on alle 97 % Rh < 97% Valintataulukko?? 16

17 Lattian kestävyys eri pinnoitteilla Arvioitu käyttöikä tuotantoalueella Arvioitu käyttöikä varastotiloissa Elinikä vuotta 30 Elinikä vuotta 30 Tuotantoalueella STB-lattian käyttöikä on noin 30 vuotta, SL-epoksin 10 vuotta ja maalin 2 vuotta STB-epoksi SL-epoksi Maali Varastotiloissa STB-epoksilattian käyttöikä on noin 20 vuotta, SL-epoksin vuosi ja maalin puoli vuotta STB-epoksi SL-epoksi Maali Iskuenergian jakautuminen ohuemmassa ja paksummassa pinnoitteessa Armeka SL -epoksipinnoite. Lattian pintaan osuva voimakas isku jakautuu melko pienelle alueelle betonipinnassa, jolloin siihen saattaa syntyä murtuma. Isku kohdistuu esim. ø 2,0 mm eli 3,14 mm 2 alalle => energia 31,8 yks/mm 2 Isku jakautuu ø 4,5 mm eli 15,5 mm 2 alalle => energia 6,5 yks/ mm 2 Iskuenergia, voima 100 yks. SL-epoksipinta, puristuslujuus N/mm 2 Paksuus 2 mm Betoni, puristuslujuus N/mm 2 STB-epoksipinta, puristuslujuus N/mm 2 Iskuenergia, voima 100 yks. Isku kohdistuu ø 2,0 mm => energia 31,8 yks/mm 2 Armeka STB -epoksipinnoite. Paksu 4 mm Pinnoitteen murtuminen alkaa tästä VÄÄRIN Paksuus hiertomassa Pinnoitteen murtuminen alkaa tästä VÄÄRIN jakaa iskun energian hyvin laajalle alueelle, joten betonin murtumisriski Pinnoitteen Betoni, Pinnoitteen Isku murtuminen murtuminen jakautuu alkaa alkaa tästä tästä on VÄÄRIN pieni. Teippi puristuslujuus ø 10,0 mm eli N/mm 2 Pinnoitteen 78,5 mm murtuminen 2 alalle => alkaa tästä VÄÄRIN Teippi energia 1,3 yks/mm 2 Lattiapinnoitteen päättäminen liikuntasauman ja lattiakaivon vieressä VÄÄRIN Pinnoitteen murtuminen alkaa tästä OIKEIN VÄÄRIN Pinnoitteen murtuminen alkaa tästä Teippi OIKEIN VÄÄRIN Pinnoitteen murtuminen alkaa tästä Teippi OIKEIN OIKEIN 17

18 Armeka korotetut lattiat (sähköä johtavat ja tavalliset) Armekan sementtitäytteisellä ja teräsrunkoisella asennuslattialla on erinomainen kuormituksen kestävyys. Vahvan rakenteensa ansiosta asennuslattialla on erittäin hyvä rullausja iskunkestävyys. Sementtitäyte tekee paneeleista kiinteät ja hiljaiset. Lisäksi lattia on täysin palamaton. Lattialaatat voidaan päällystää PVC-matolla tai laminaatilla. Paneeleja on saatavana myös rei itettynä tiloihin joissa tarvitaan optimaalista laminaarivirtausta ilman pyörteitä. Korotettu lattia sopii erinomaisesti ATK-tiloihin, toimistoihin, jne. Armeka korotettua lattiaa on saatavana myös sähköä johtavana ja sähköturvallisuusmääräykset täyttävänä. Tällöin laatan pintamateriaali on PVC-mattoa. Teräsrunkoinen asennuslattia johtaa sähköä erittäin hyvin ja se voidaan maadoittaa luotettavasti. Armeka sähköä johtava korotettu lattia täyttää kansainvälisen ESD-standardin (IEC) EN /2 vaatimukset. Sähköä johtavan korotetun lattian ESD-arvot: Resistanssi maahan: < 100 MΩ Yhdistelmäresistanssi: < 35 MΩ Kehon varautuminen: < 100 V Lisätiedot: Laatan koko: 600 x 600mm Kantavuus (max): 566kg per laatta Korkeus: mm 18

19 Armeka Sigma ESD PVC -laatat (Sigma 9000) ARMEKA SIGMA sarja on uusi, erittäin kestävä ESDlattiapinnoite jonka ESD-arvot ja palonkestävyysominaisuudet ovat huippuluokkaa. Sigma 9000 pinnoite on nopea asentaa ja se on helppo pitää puhtaana. ARMEKA SIGMA AE-9000 ESD lattiapinnoite toimitetaan laattoina, koot 600 x 600 mm (paksuus 2 mm) ja 900 x 900 mm (paksuus 3 mm). 10 eri värivaihtoehtoa. SIGMA-laatat Valinnainen PVC-hitsaus Kupariteippi Sähköä johtava liima Betoni AE-9010 Tyypilliset ESD-arvot: Resistanssi maahan: Yhdistelmäresistanssi: Kehon varautuminen: < 100 MΩ < 35 MΩ < 100 V AE-9001 AE-9002 AE-9003 AE-9004 AE-9005 AE-9006 AE-9007 AE-9008 AE-9009 Torostat 9500 ESD PVC matto TOROSTAT 9500 on edullista, kulutusta kestävää ESD-lattiapäällystettä, joka voidaan asentaa kiinteästi liimaamalla tai irrotettavalla teippikiinnityksellä. Matto on edullista asennuskustannuksiltaan, koska se voidaan liimata tavallisella dispersio mattoliimalla, vain kupariliuskojen kohdat liimataan puolijohtavalla dispersioliimalla. TOROSTAT 9500 puolijohtava lattiapinnoite täyttää ESD standardin IEC (2007) vaatimukset. TOROSTAT 9500 puolijohtava lattiapäällyste täyttää myös sähköturvallisuusvaatimukset, SFS standardin mukaan henkilösuojauksen osalta min. 50 kω kun asennuksen nimellisjännite on enintään 500 V AC ja 100 kω kun nimellisjännite ylittää 500 V AC. Nämä arvot täyttyvät TOROSTAT 9500 matolle sekä liimaasennettuna, irtopaloina ja teippiasennuksena. Torostat 9500 matossa on sähköä johtava PUR-pinta, jonka ansiosta mattoa ei tarvitse vahata, mikä osaltaan vähentää ylläpitokustannuksia. Lisätiedot: Resistanssi maahan <100 MΩ Yhdistelmä-resistanssi <35 MΩ Kehon varautuminen <100 V Materiaalin paksuus 2,0 mm Rulla 2 x 23 m (46 m 2 ), täyden rullan paino 138 kg 19

20 Kilonkallio 5, ESPOO Puh , fax (09)

Betonilattioiden pinnoitusohjeet

Betonilattioiden pinnoitusohjeet Betonilattioiden pinnoitusohjeet BLY 12 / by54 Betonilattioiden pinnoitusohjeet 2010 BLY 7 / by45 Betonilattiat 2002 PSK 2703 standardi: Betonilattioiden pintakäsittely. Käyttösuositus prosessiteollisuudelle

Lisätiedot

PiiMat - polymeeripinnoitteet

PiiMat - polymeeripinnoitteet PiiMat - polymeeripinnoitteet Tuotetietoa PIIMAT OY 14. lokakuuta 2013 PiiMat - polymeeripinnoitteet Tuotetietoa Polymeeripinnoitteet PiiMat Oy:n tuotevalikoimaan kuuluvat kattavasti eri raaka-ainepohjaiset

Lisätiedot

Antimikrobiset maalit

Antimikrobiset maalit Antimikrobiset maalit TIMANTTI CLEAN Antimikrobinen sisämaali Käyttötarkoitus: Pintamaali kohottamaan hygieniatasoa kuiviin, kosteisiin ja märkiin tiloihin Tyyppi: Vesiohenteinen akrylaattidispersiomaali

Lisätiedot

AE-asiaa. kovaan käyttöön ESD-suojalla tai ilman. Epoksihiertolattia. Oulun postikeskukseen. hiertomassalattiat

AE-asiaa. kovaan käyttöön ESD-suojalla tai ilman. Epoksihiertolattia. Oulun postikeskukseen. hiertomassalattiat AE-asiaa Nro 1 2009 Oulun postikeskukseen hiertomassalattiat Pitkä yhteistyö puolustushallinnon kanssa Oikea lattiapinnoite oikeaan paikkaan Epoksipinnoite toimii myös kosteassa Epoksihiertolattia kovaan

Lisätiedot

TEOLLISUUSPINNOITTEET

TEOLLISUUSPINNOITTEET TEOLLISUUSPINNOITTEET VRS-POLYDRIVE 95 65 ShA 10 25 mm, Tummansininen 90 kaikki kuivat vetotelapositiot VRS-POLYDRIVE on kulutusta erittäin hyvin kestävä polyuretaanipinnoite kaikkiin kuiviin vetotelapositioihin.

Lisätiedot

PST-LÄMMITYSKAAPELI PST-LÄMMITYSKAAPELI 20 W

PST-LÄMMITYSKAAPELI PST-LÄMMITYSKAAPELI 20 W PST-LÄMMITYSKAAPELI PST-LÄMMITYSKAAPELI 20 W PST-lämmityskaapeleilla toteutat helposti ja nopeasti omakotitaloissa, tehdaskiinteistöissä yms. vastaavissa betonilla valetuissa lattioissa nykyaikaisen ja

Lisätiedot

TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE

TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE Sivu 1 / 5 On tärkeää, että tekstiililaatat asennetaan oikein ja huolellisesti. Hyvän lopputuloksen varmistamiseksi noudata näitä ohjeita tarkasti. Yksi tekstiililaatan tärkeimpiä etuja on asennuksen nopeus

Lisätiedot

HINNASTO 2015 (ALV. 0 %)

HINNASTO 2015 (ALV. 0 %) HINNASTO 2015 (ALV. 0 %) Epoksimaalit, pohjusteet, sulkuepoksi Bio -pohjaiset epoksipinnoitteet Hengittävät epoksipinnoitteet Polyuretaanimaalit ja pinnoitteet Akryylituotteet Muut tuotteet Työkalut ja

Lisätiedot

M A A T A L O U S P I N N O I T T E E T MAATALOUSPINNOITTEET

M A A T A L O U S P I N N O I T T E E T MAATALOUSPINNOITTEET M A A T A L O U S P I N N O I T T E E T MAATALOUSPINNOITTEET Puhelin 03 780 2363 SIVU 2 l MAATALOUSPINNOITTEET www.solmaster.fi Kestävän kehityksen puolesta Solmaster Oy on Pohjoismaiden johtava pinnoitteiden

Lisätiedot

M A A T A L O U S P I N N O I T T E E T

M A A T A L O U S P I N N O I T T E E T M A A T A L O U S P I N N O I T T E E T M A A T A L O U S P I N N O I T T E E T Puhelin (03) 780 2363 SIVU 2 l MaaTaLOUSPINNOITTeeT www.solmaster.fi Kestävän kehityksen puolesta Solmaster Oy on Pohjoismaiden

Lisätiedot

BianCoat (B-BC-101b/bm) NESTEMÄINEN NANOLASIPINNOITE

BianCoat (B-BC-101b/bm) NESTEMÄINEN NANOLASIPINNOITE BianCoat (B-BC-101b/bm) NESTEMÄINEN NANOLASIPINNOITE PITKÄIKÄINEN SUOJA PINNOILLE KÄYTTÖKOHTEET: Lattiapinnat kuten puu-, laatta-, kivi- ja muovipintaiset lattiat Metallipinnat Posliiniset ja keraamiset

Lisätiedot

Cement Design. Osa kestävää kehitystä

Cement Design. Osa kestävää kehitystä Cement Design Cement Design tarkoittaa kirjaimellisesti sementillä suunnittelua ja muotoilua. Uudet mikrosementit ovat tehneet sementin- ja betoninoloisista pinnoista trendikkäitä niin yksityisissä kodeissa

Lisätiedot

Lattiapäällysteet. Lattiamattosetti... s. 2. Lattiamatto... s. 3. Maali... s. 7. Lattioiden hoito ja puhdistus... s. 8

Lattiapäällysteet. Lattiamattosetti... s. 2. Lattiamatto... s. 3. Maali... s. 7. Lattioiden hoito ja puhdistus... s. 8 Lattiamattosetti... s. 2 Lattiamatto... s. 3 Maali... s. 7 Lattioiden hoito ja puhdistus... s. 8 1 1 Irtoasenteiset ESD-lattiamatot Lattiamattosetti yksittäiselle työpisteelle Rakennettaessa irtomatoista

Lisätiedot

kaksi komponenttiset epoksilattiasysteemit

kaksi komponenttiset epoksilattiasysteemit kaksi komponenttiset epoksilattiasysteemit en ominaisuudet, ja tekniset tiedot Epokate SL lattiasysteemi Epokate KRUNT tuotetta käytetään pohjustukseen ennen kuin asennetaan EPOKATE SL itsestäänsiliävä

Lisätiedot

Vertaansa vailla olevaa puhdasta polyureateknologiaa. TEKNOPUR 300 elastomeeripinnoite

Vertaansa vailla olevaa puhdasta polyureateknologiaa. TEKNOPUR 300 elastomeeripinnoite Vertaansa vailla olevaa puhdasta polyureateknologiaa TEKNOPUR 300 elastomeeripinnoite Perinteinen epoksipinnoite ja TEKNOPUR 300-20 C:ssa suoritetun iskunkestotestin jälkeen. Vertaansa vailla olevaa puhdasta

Lisätiedot

Enketop Pitkäikäinen pinnoite parvekkeille ja terasseille

Enketop Pitkäikäinen pinnoite parvekkeille ja terasseille Pitkäikäinen pinnoite parvekkeille ja terasseille Yksikomponenttinen pinnoitusjärjestelmä. Pitkäikäinen pinnoite parvekkeille ja terasseille Parvekkeet ja terassit eivät ainoastaan altistu jatkuvasti kovalle

Lisätiedot

TEKNOPUR 300. elastomeeripinnoite. Vertaansa vailla olevaa puhdasta polyureateknologiaa

TEKNOPUR 300. elastomeeripinnoite. Vertaansa vailla olevaa puhdasta polyureateknologiaa TEKNOPUR 300 elastomeeripinnoite Vertaansa vailla olevaa puhdasta polyureateknologiaa PERINTEINEN EPOKSIPINNOITE JA TEKNOPUR 300-20 C:SSA SUORITETUN ISKUNKESTOTESTIN JÄLKEEN. Vertaansa vailla olevaa puhdasta

Lisätiedot

Degadur * -akryylipinnoitteet

Degadur * -akryylipinnoitteet Degadur * -akryylipinnoitteet Ready in no time - to last a lifetime! * DEGADUR on Evonik Röhm GmbH:n rekisteröity tavaramerkki. Degadur * - nopeampaan pinnoittamiseen Oli tavoitteesi uuden lattian pinnoittaminen

Lisätiedot

Betonirakentamisen talvituotteet VARAUDU TALVEEN. Meiltä saat tarvittavat betonirakentamisen talvituotteet

Betonirakentamisen talvituotteet VARAUDU TALVEEN. Meiltä saat tarvittavat betonirakentamisen talvituotteet VARAUDU TALVEEN Meiltä saat tarvittavat betonirakentamisen talvituotteet - Pakkassuojamatot - Roudansulatusmatot - Led työvalot - Betoninkovetuskaapelit - Betonilämpömittarit - Lumennostopeitteet - Muottiöljyt

Lisätiedot

Betonituotteet kemiallista kestoa vaativiin kohteisiin Ruskon Betoni Oy , Niko Riikonen

Betonituotteet kemiallista kestoa vaativiin kohteisiin Ruskon Betoni Oy , Niko Riikonen Betonituotteet kemiallista kestoa vaativiin kohteisiin Ruskon Betoni Oy 8.6.2018, Niko Riikonen Ruskon Betoni Oy Betonin suojaaminen erittäin aggressiivisia olosuhteita vastaan Olosuhteissa, jossa PH on

Lisätiedot

Huippuluokan sisämaalit ammattilaisille

Huippuluokan sisämaalit ammattilaisille ammattilaistuotteet Teknoksen uusi TeknosPro-tuotesarja sisältää laadukkaita ja teknisesti edistyksellisiä pintakäsittelyratkaisuja ammattirakentamiseen. TeknosPro kohottaa rakentamisen laatua. Sarjan

Lisätiedot

ACO STAINLESS Lattiakourut teollisuustiloihin ja suurtalouskeittiöihin

ACO STAINLESS Lattiakourut teollisuustiloihin ja suurtalouskeittiöihin 19.2.2009 Asennus ACO STAINLESS Lattiakourut teollisuustiloihin ja suurtalouskeittiöihin Lattiakouru vesieristämätön betonilattia Modular 1000 Modular 2000 Yleistä Modular-sarjan lattiakourut on tarkoitettu

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNIIKKA. Uponor Ultra Classic uuden sukupolven sileä maaviemärijärjestelmä

YHDYSKUNTATEKNIIKKA. Uponor Ultra Classic uuden sukupolven sileä maaviemärijärjestelmä YHDYSKUNTATEKNIIKKA Uponor Ultra Classic Uponor Ultra Classic uuden sukupolven sileä maaviemärijärjestelmä hyväksy vain uponor-laatua. Uponor Ultra Classic Uuden sukupolven PP-maaviemäri Uponor Ultra Classic

Lisätiedot

TIKKURILAN PINTAKÄSITTELYRATKAISUT Mikko Soini

TIKKURILAN PINTAKÄSITTELYRATKAISUT Mikko Soini TIKKURILAN PINTAKÄSITTELYRATKAISUT 25.9.2014 Mikko Soini Käytettyjä maalityyppejä ALKYDI OKSIRAANIESTERI EPOKSI POLYURETAANI (TEMALAC) (TEMACOAT) (TEMATHANE, TEMADUR) Alkydimaalit TEMAPRIME EUR TEMAPRIME

Lisätiedot

Tutkimusraportti Työnumero: 051121200197

Tutkimusraportti Työnumero: 051121200197 Vastaanottaja: Kimmo Valtonen Sivuja:1/7 Tutkimusraportti Kohde: Toimeksianto: Taipalsaaren sairaala Os. 13 huone 2 Kirjamoinkaari 54915 SAIMAANHARJU Kosteuskartoitus Tilaaja: Kimmo Valtonen 14.4 Läsnäolijat:

Lisätiedot

VASARAT 2008 www.magnum-tools.com

VASARAT 2008 www.magnum-tools.com VSRT 2008 www.manum-tools.com VSRT 2008 VSROIDEN VRSIEN TEKNIIKK Vasarat kuuluvat vanhimpiin ihmisten käyttämiin työkaluihin ja vasaroiden varret ovat perinteisesti olleet puuta vuosituhansien ajan. Erilaiset

Lisätiedot

Construction. Sikadur -Combiflex CF liima, tyyppi N ja tyyppi R. Kaksikomponenttinen epoksipohjainen rakenneliima Osa Sikadur -Combiflex -järjestelmää

Construction. Sikadur -Combiflex CF liima, tyyppi N ja tyyppi R. Kaksikomponenttinen epoksipohjainen rakenneliima Osa Sikadur -Combiflex -järjestelmää Tuotetietoesite Painos 24/04/2008 Tunnus no: 02 07 03 02 003 0 000002 Sikadur-Combiflex CF liima Construction Sikadur -Combiflex CF liima, tyyppi N ja tyyppi R Kaksikomponenttinen epoksipohjainen rakenneliima

Lisätiedot

Sairaalajalkineet ja niiden puhdistettavuuden kehittäminen

Sairaalajalkineet ja niiden puhdistettavuuden kehittäminen Sairaalajalkineet ja niiden puhdistettavuuden kehittäminen High-tech sairaala Vulcano Oy Laitosjalkine Oy Solepex Oy Tiinaliisa Tani-Lahtinen Solepex Oy Tehdas valmistaa jalkineen irtopohjia Kankaanpäässä

Lisätiedot

Nanten System TR. Suurkeittiöiden ja elintarviketeollisuuden lattioiden pinnoitus- ja vedeneristäminen

Nanten System TR. Suurkeittiöiden ja elintarviketeollisuuden lattioiden pinnoitus- ja vedeneristäminen Suurkeittiöiden ja elintarviketeollisuuden lattioiden pinnoitus- ja vedeneristäminen Nanten System TR 17.2.2017 VESIRASITUKSEN KESTÄVÄ KUUMUUDEN KESTÄVÄ LÄMPÖSHOKKIEN KESTÄVÄ PESUKEMIKAALIEN KESTÄVÄ KOVAN

Lisätiedot

Varausta poistavien lattioiden mittausohje. 1. Tarkoitus. 2. Soveltamisalue. 3. Mittausmenetelmät MITTAUSOHJE 1.6.2001 1 (5)

Varausta poistavien lattioiden mittausohje. 1. Tarkoitus. 2. Soveltamisalue. 3. Mittausmenetelmät MITTAUSOHJE 1.6.2001 1 (5) 1.6.2001 1 (5) Varausta poistavien lattioiden mittausohje 1. Tarkoitus Tämän ohjeen tarkoituksena on yhdenmukaistaa ja selkeyttää varausta poistavien lattioiden mittaamista ja mittaustulosten dokumentointia

Lisätiedot

PURISTIN www.vaahtogroup.fi

PURISTIN www.vaahtogroup.fi PURISTIN VRS-GUIDE 0 3 P&J 5-10 mm Tummanharmaa 85 Metalli- tai hiilipohjainen polymeerikaavin paperin- ja huovanjohtotelat VRS-GUIDE on erittäin hyvän kulutuksenkestävyyden ja kaavaroitavuuden ansiosta

Lisätiedot

HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO. Elävää, kaunista ja kestävää pintaa

HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO. Elävää, kaunista ja kestävää pintaa HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO Elävää, kaunista ja kestävää pintaa HB-JUHA tuo sävyjä julkisivuihin ja sisätiloihin HB-JUHA-harkko luo elävän, valon ja varjon sävyillä leikittelevän pinnan, joka on luonnollinen

Lisätiedot

Sisältö: Yleistä. Alustat ja rakenteet Käsittely-yhdistelmät Ongelmia ja ratkaisuja. Alan nykytila Pintakäsittelyn merkitys

Sisältö: Yleistä. Alustat ja rakenteet Käsittely-yhdistelmät Ongelmia ja ratkaisuja. Alan nykytila Pintakäsittelyn merkitys Puulattiat Sisältö: Yleistä Alan nykytila Pintakäsittelyn merkitys Alustat ja rakenteet Käsittely-yhdistelmät Ongelmia ja ratkaisuja 13.2.2014 2 Yleistä Alan nykytila Käsiteltäviä puuvalmiita pintoja entistä

Lisätiedot

Hydropanel. Nykyaikainen kuitusementtilevy Testatut ja monipuoliset ominaisuudet

Hydropanel. Nykyaikainen kuitusementtilevy Testatut ja monipuoliset ominaisuudet Hydropanel Nykyaikainen kuitusementtilevy Testatut ja monipuoliset ominaisuudet 1 Yksi levy monta käyttökohdetta Hydropanel on nykyaikainen kuitusementistä valmistettu rakennuslevy. Monipuolisten testattujen

Lisätiedot

PST-BETONINKOVETUSKAAPELI

PST-BETONINKOVETUSKAAPELI PST-BETONINKOVETUSKAAPELI PST BET -lämmityskaapelielementit on tarkoitettu vain betonivalujen kovettamiseen/kuivattamiseen. Ehkäisee valun jäätymisen ja nopeuttaa betonin kuivumista. Jälkikäteen voidaan

Lisätiedot

leijona- Julkisten tilojen kuningas vaativaan ammattikäyttöön www.plast-turf.fi

leijona- Julkisten tilojen kuningas vaativaan ammattikäyttöön www.plast-turf.fi leijona- Julkisten tilojen kuningas vaativaan ammattikäyttöön www.plast-turf.fi & Leijona Economic TUULIKAAPPIMATTO VÄRIVAIHTOEHDOT Seitsemällä eri värivaihtoehdolla Orginal avaa mahdollisuuden tuulikaapin

Lisätiedot

FINNEPS YLI 25 VUOTTA! OTA ROHKEASTI YHTEYTTÄ NIIN KATSOTAAN TARPEISIISI SOPIVA RATKAISU! FINNEPS-HARKKO tarjoaa rakennusmateriaalit

FINNEPS YLI 25 VUOTTA! OTA ROHKEASTI YHTEYTTÄ NIIN KATSOTAAN TARPEISIISI SOPIVA RATKAISU! FINNEPS-HARKKO tarjoaa rakennusmateriaalit FINNEPS YLI 25 VUOTTA! EPS BETONIVALUHARKKO on rakennusmateriaalina kymmeniä vuosia vanha keksintö maailmalla. Kokemäkeläisen Lasse Rannan 1989 perustama FinnEPS Oy on ensimmäinen EPS valuharkkovalmistaja

Lisätiedot

BETONILATTIOIDEN MAALAUS JA PINNOITUS

BETONILATTIOIDEN MAALAUS JA PINNOITUS BETONILATTIOIDEN MAALAUS JA PINNOITUS Tuotekehityksen kuulumisia 17.9.2015, Tikkurila Oyj, Vantaa Jenni Järvinen & Juha Nikkola Sisältö Yleistä vesiohenteisista epokseista Tikkurilan Fontefloor EP tuotteet

Lisätiedot

DIARC-pintakäsittelyillä uusia ominaisuuksia tuotteisiin

DIARC-pintakäsittelyillä uusia ominaisuuksia tuotteisiin Nanoteknologiaa koneenrakentajille DIARC-pintakäsittelyillä uusia ominaisuuksia tuotteisiin Juha Viuhko 1 kehittää ja valmistaa älykkäitä pintaratkaisuja parantamaan asiakkaiden tuotteiden ja palveluiden

Lisätiedot

KUIVATUSOSA www.vaahtogroup.fi

KUIVATUSOSA www.vaahtogroup.fi KUIVATUSOSA VRS-GUIDE Paksuus: 0 3 P&J 5-10 mm Tummanharmaa Maksimi lämmönkesto: 85 Metalli- tai hiilikuitukomposiittiterä paperin- ja kuivatushuovanjohtotelat VRS-GUIDE on taloudellinen pinnoitevaihtoehto

Lisätiedot

Asennusohje ColoRex SD och EC

Asennusohje ColoRex SD och EC Asennusohje ColoRex SD och EC ColoRex on sähköä johtava PVC-laatta, jonka mitat ovat 610 x 610 x 2 mm. ColoRex on ESD-hyväksytty (Sveriges Provnings- och Forskningsinstitut). ColoRex-asennuksessa käytetään

Lisätiedot

ULKOALUEIDEN SULANAPITOKAAPELI

ULKOALUEIDEN SULANAPITOKAAPELI ULKOALUEIDEN SULANAPITOKAAPELI PST 30 SULANAPITOKAAPELI PST30 sulanapitokaapelin ensisijaiset käyttökohteet ovat ulkoalueiden, ajoluiskien, lastauslaitureiden ja vastaavien sulanapitolämmitykset. PST 30

Lisätiedot

Kaksi komponenttinen haponkestävä epoksilaasti jolla kirkkaat kiiltävät värit. Ihanteellinen laatoituksille joilta vaaditaan hyvää puhdistettavuutta.

Kaksi komponenttinen haponkestävä epoksilaasti jolla kirkkaat kiiltävät värit. Ihanteellinen laatoituksille joilta vaaditaan hyvää puhdistettavuutta. Kaksi komponenttinen haponkestävä epoksilaasti jolla kirkkaat kiiltävät värit. Ihanteellinen laatoituksille joilta vaaditaan hyvää puhdistettavuutta. Saumaleveys 2 20 mm. 2/7 Ominaisuudet o Erittäin kestävä

Lisätiedot

LATTIAN MAALAUS AMMATTILAISILLE!

LATTIAN MAALAUS AMMATTILAISILLE! LATTIAN MAALAUS AMMATTILAISILLE! - Tarpeittesi mukainen maalausjärjestelmä Tuotteet vaativille alustoille ja ympäristöille! www.kenlin.fi LATTIAN MAALAUS Maalausjärjestelmä Hagmansin lattiatuotevalikoima

Lisätiedot

LEIJONA- JULKISTEN TILOJEN KUNINGAS VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN. www.plast-turf.fi

LEIJONA- JULKISTEN TILOJEN KUNINGAS VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN. www.plast-turf.fi LEIJONA- JULKISTEN TILOJEN KUNINGAS VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN www.plast-turf.fi Leijona Original & Leijona Economic TUULIKAAPPIMATTO VÄRIVAIHTOEHDOT Seitsemällä eri värivaihtoehdolla Orginal avaa mahdollisuuden

Lisätiedot

Betonilattiat ja pinnoittaminen 2013 15.3.2013

Betonilattiat ja pinnoittaminen 2013 15.3.2013 Betonilattiat ja pinnoittaminen 2013 Pinnoituscaset Sami Niemi Rakennusfysikaaliset asiantuntijapalvelut Pinnoituksen onnistuminen Epäonnistumisia liian usein Välillä toimii aivan märälläkin Välillä irtoaa,

Lisätiedot

KOSTEAN TILAN TUOTTEET - Vedeneristekynnykset - PW Erikoiskarmi sekä peitelistat kosteaan tilaan

KOSTEAN TILAN TUOTTEET - Vedeneristekynnykset - PW Erikoiskarmi sekä peitelistat kosteaan tilaan 1 KOSTEAN TILAN TUOTTEET - Vedeneristekynnykset - PW Erikoiskarmi sekä peitelistat kosteaan tilaan VEDENERISTEKYNNYKSET Vedeneristekynnykset ovat tarkoitettu tiloihin, joissa on lattiakaivo ja vesieristys.

Lisätiedot

BianCoat B (B-BC-101b/bm)

BianCoat B (B-BC-101b/bm) B BianCoat B (B-BC-101b/bm) Pinnat ovat keskeisessä asemassa kaikissa ympäristöissä joissa elämme ja työskentelemme; ne ympäröivät meitä kaikkialla. Pintojen yksilöllinen visuaalinen ilme ja tekniset ominaisuudet

Lisätiedot

PUHDISTUKSEEN HOMETTA VASTAAN KOSTEUDEN TORJUNTAAN KAPILLAARI- KATKO SAUMA- SUOJA JULKISIVU- SUOJA HOME- SUOJA DESI

PUHDISTUKSEEN HOMETTA VASTAAN KOSTEUDEN TORJUNTAAN KAPILLAARI- KATKO SAUMA- SUOJA JULKISIVU- SUOJA HOME- SUOJA DESI PUHDISTUKSEEN HOMETTA VASTAAN KOSTEUDEN TORJUNTAAN DESI HOME- SUOJA SAUMA- SUOJA JULKISIVU- SUOJA KAPILLAARI- KATKO Puhdistaa ja desinfioi Pitkäaikainen suoja homeita, hiivoja ja bakteereja vastaan Keittiöön,

Lisätiedot

saumaus- ja tiivistysaineet

saumaus- ja tiivistysaineet saumaus- ja tiivistysaineet POWERCOLOR Sementtipohjaisen saumalaastin uusinta sukupolvea sisältää hopea ioneja ja käytetään 1 5 mm leveisiin saumoihin. SILVER ACTIVE SYSTEM on oligodynaaminenhopea ionien

Lisätiedot

UUSI! 998:28468. VESITÄYTTEINEN KAIVONSULKULAITE Kätevä ja tehokas kaivonsulkulaite, joka täytetään tavallisella hanavedellä.

UUSI! 998:28468. VESITÄYTTEINEN KAIVONSULKULAITE Kätevä ja tehokas kaivonsulkulaite, joka täytetään tavallisella hanavedellä. UUSI! VESITÄYTTEINEN KAIVONSULKULAITE Kätevä ja tehokas kaivonsulkulaite, joka täytetään tavallisella hanavedellä. Ennaltaehkäisevään vuodontorjuntaan. Tiivistä kaivonkannet esim. ennen pesuja, huoltoa

Lisätiedot

Levykoko: 600 x 1200 mm Paksuus: 30 mm Pontti: ympäritäyspontattu Pinnoite: diffuusiotiivis alumiinilaminaatti levyn molemmin puolin

Levykoko: 600 x 1200 mm Paksuus: 30 mm Pontti: ympäritäyspontattu Pinnoite: diffuusiotiivis alumiinilaminaatti levyn molemmin puolin Levykoko: 600 x 1200 mm Paksuus: 30 mm Pontti: ympäritäyspontattu Pinnoite: diffuusiotiivis alumiinilaminaatti levyn molemmin puolin SPU Sauna-Satu soveltuu saunan seinien ja kattojen sekä kosteiden tilojen

Lisätiedot

kymppilattiat.fi Store & Web

kymppilattiat.fi Store & Web kymppilattiat.fi Laminaatit Katso kymppilattiat.fi paljon lisävaihtoehtoja 6,95 norm. 9,95 7,95 norm. 11,95 Tammi 3s laminaatti lukkopontti, kl31 7x192x1285 mm, pakkauskoko: 2,47 m² Tuiskusaarni laminaatti

Lisätiedot

Uponor Ultra Rib 2 Ylivoimaisen luotettava maaviemärijärjestelmä

Uponor Ultra Rib 2 Ylivoimaisen luotettava maaviemärijärjestelmä yhdyskuntatekniikka uponor ultra RIB 2 Uponor Ultra Rib 2 Ylivoimaisen luotettava maaviemärijärjestelmä hyväksy vain uponor-laatua. Uponor Ultra Rib 2 Ylivoimainen kestävyys Uponor Ultra Rib 2 on Ultra-tuoteperheen

Lisätiedot

MAATALOUSPINNOITTEET MAATALOUSPINNOITTEET

MAATALOUSPINNOITTEET MAATALOUSPINNOITTEET MAATALOUSPINNOITTEET MAATALOUSPINNOITTEET Puhelin 03 780 2363 SIVU 2 l MAATALOUSPINNOITTEET www.solmaster.fi Kestävän kehityksen puolesta Perinteinen perheyhtiö Solmaster Oy on Pohjoismaiden johtava teollisuuskemikaalien

Lisätiedot

WALL2FLOOR mikrosementtilaasti (aito mikrosementti)

WALL2FLOOR mikrosementtilaasti (aito mikrosementti) sivu 1/5 WALL2FLOOR mikrosementtilaasti (aito mikrosementti) Wall2Floor on nykyaikainen laadukas ja kestävä mikrosementtilaasti. Tuotteen ainutlaatuisen ominaisuuksien vuoksi sillä on helppo tehdä kestävää

Lisätiedot

KOSTEUSMITTAUSRAPORTTI Esimerkkitie 1 00100 Esimerkkilä 1234 Lattioiden kosteus ennen päällystämistä

KOSTEUSMITTAUSRAPORTTI Esimerkkitie 1 00100 Esimerkkilä 1234 Lattioiden kosteus ennen päällystämistä KOSTEUSMITTAUSRAPORTTI Esimerkkitie 1 00100 Esimerkkilä 1234 Lattioiden kosteus ennen päällystämistä Antti Kannala www.vertia.fi - 044 7500 600 1 YHTEENVETO Kohteessa tehtiin betonin suhteellisen kosteuden

Lisätiedot

asumisen mukavuutta Joustovinyylilattiat

asumisen mukavuutta Joustovinyylilattiat asumisen mukavuutta Joustovinyylilattiat Joustovinyylilattiat Kestävä ja helppohoitoinen valinta kotiin Joustovinyylit ovat kestäviä, joustavia ja helppohoitoisia asuintilojen lattianpäällysteitä. Lattian

Lisätiedot

HENSOTHERM 4KS - Palosuojamaali

HENSOTHERM 4KS - Palosuojamaali HENSOTHERM 4KS - Palosuojamaali OMINAISUUDET JA KÄYTTÖ: HENSOTHERM 4KS on paisuva, vesiohenteinen palosuojamaali. Maalin korkean viskositeetin ja hienojakoisuuden ansiosta palosuojamaalattu pinta on tasainen.

Lisätiedot

Mikrosementin asentaminen

Mikrosementin asentaminen Mikrosementin asentaminen 1. Pinnan valmistelu Pinnan tulee olla kauttaaltaan puhdas ja tasainen. Mikäli pinnassa on eri materiaalien yhtymäkohtia (materiaalien eri imukyky), lisää kaksi (2) kerrosta Impoxy

Lisätiedot

Pinnoitus. Siporex hallit. Maalaus. Ohjeita. www.kivira.fi

Pinnoitus. Siporex hallit. Maalaus. Ohjeita. www.kivira.fi Pinnoitus Siporex hallit Maalaus Ohjeita www.kivira.fi Siporex hallien pinnoitus Ohjeita Toukokuu 2015 Uudelleen pinnoitus tai maalaus Alustavat työt Selvitetään millä tuotteella / tuotteilla halli on

Lisätiedot

AMTICO CARPET TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE

AMTICO CARPET TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE Sivu 1 / 6 On tärkeää, että tekstiililaatat asennetaan oikein ja huolellisesti. Hyvän lopputuloksen varmistamiseksi noudata näitä ohjeita. Yksi tekstiililaatan tärkeimpiä etuja on asennuksen nopeus ja

Lisätiedot

Rakennusmaalit. kansi. Rakennusmaalit ja tasoitteet sisäseiniin ja -kattoihin. Rakennusmaaleja nyt valmissävyssä maalarinvalkoinen (G497)

Rakennusmaalit. kansi. Rakennusmaalit ja tasoitteet sisäseiniin ja -kattoihin. Rakennusmaaleja nyt valmissävyssä maalarinvalkoinen (G497) Rakennusmaalit Rakennusmaalit ja tasoitteet sisäseiniin ja -kattoihin Rakennusmaaleja nyt valmissävyssä maalarinvalkoinen (G497) kansi Laadukkaat, kestävät rakennusmaalit ammattilaisille LUJA Tikkurilan

Lisätiedot

Laukkarinne 4 01200 VANTAA. Vantaan Tilakeskus Kielotie 13 01300 VANTAA

Laukkarinne 4 01200 VANTAA. Vantaan Tilakeskus Kielotie 13 01300 VANTAA Kosteusvauriokartoitus ja pintakosteusmittaus Tarkastuskohde: Hakunilan nuorisotila Laukkarinne 4 01200 VANTAA Tilaaja: Mikko Krohn Vantaan Tilakeskus Kielotie 13 01300 VANTAA Vahinkonumero: Tarkastaja:

Lisätiedot

PANELTIM PANEELIT. 1200 x 800 x 51 mm 1200 x 1000 x 51 mm 2600 x 1000 x 51 mm. 51 mm. 50 mm

PANELTIM PANEELIT. 1200 x 800 x 51 mm 1200 x 1000 x 51 mm 2600 x 1000 x 51 mm. 51 mm. 50 mm PANELTIM PANEELIT 51 mm mm 1200 x 800 x 51 mm 1200 x 1000 x 51 mm 2600 x 1000 x 51 mm 100 10 kg/m2 11 kg/m2 13 kg/m2 14 kg/m2-20 /+80 C -40 /+60 C Paneltim paneelit ovat valmistettu polypropeenista (PP

Lisätiedot

RT Finn-tuotteet Finnritilä Oy. by MEISER TUOTTEET

RT Finn-tuotteet Finnritilä Oy. by MEISER TUOTTEET RT tuotetieto tuotetieto kesäkuu 2015 korvaa RT X33/321.5-374 1 (6) RT 682 221.6 Talo 2000 321.5 Talo 90 X33 SfB F34 Hoito- ja huoltokoodi Finn-tuotteet Finnritilä Oy by MEISER TUOTTEET puristeritilät

Lisätiedot

Katsaus kehitystarpeisiin ja mahdollisuuksiin. STAHA Materiaalityöryhmä Hannu Salmela

Katsaus kehitystarpeisiin ja mahdollisuuksiin. STAHA Materiaalityöryhmä Hannu Salmela Katsaus kehitystarpeisiin ja mahdollisuuksiin STAHA Materiaalityöryhmä 1.4.2009 Hannu Salmela Staattisen sähkön hallinnassa käytettävät materiaalit - yleisiä painopistealueita Loppukäyttäjien pyrkimyksenä

Lisätiedot

SOITA SÄÄSUOJAUSRATKAISUT OSANA RAKENNUSTYÖMAAN KOSTEUDEN HALLINTAA.

SOITA SÄÄSUOJAUSRATKAISUT OSANA RAKENNUSTYÖMAAN KOSTEUDEN HALLINTAA. SOITA 0800 171 414 SÄÄSUOJAUSRATKAISUT OSANA RAKENNUSTYÖMAAN KOSTEUDEN HALLINTAA www.ramirent.fi 1 Tarjoamme sääsuojaratkaisuja kaikkiin tilapäisiin suojaustarpeisiin, rakennus- ja korjaustyömaille sekä

Lisätiedot

Teolliset lattiapinnoitteet. Tuoteluettelo

Teolliset lattiapinnoitteet. Tuoteluettelo Teolliset lattiapinnoitteet Tuoteluettelo Tuoteluettelo sisältää lyhyen yhteenvedon Tikkurila Oyj:n teollisuuslattiamaalien ja -pinnoitteiden vakiotuotevalikoimasta. Tuotevalikoiman käyttöalue on laaja:

Lisätiedot

Profiilit kierrätysmuovista Tuotekuvasto

Profiilit kierrätysmuovista Tuotekuvasto Profiilit kierrätysmuovista Tuotekuvasto MUOVIX Ekokem muovinkierrätys Kierrätysmuovista valmistetut profiilit Muovix-profiileja voidaan käyttää monissa kohteissa, joissa yleensä on totuttu käyttämään

Lisätiedot

1(5) 615 Betonilattioiden 2-komponenttiset liuotteettomat pohjusteet, 648 Betonilattioiden 2- komponenttiset liuotteettomat lakat RL 04 n.

1(5) 615 Betonilattioiden 2-komponenttiset liuotteettomat pohjusteet, 648 Betonilattioiden 2- komponenttiset liuotteettomat lakat RL 04 n. 1(5) Kaksikomponenttinen liuotteeton epoksilakka. Ohennettuna tuote imeytyy hyvin betonin huokosiin tiivistäen pohjan ja varmistaen pinnoitteen ja massan tartunnan alustaan Soveltuu hiekalla täytettynä

Lisätiedot

RUBBER. Elastinen pinnoite Helppo irrottaa!

RUBBER. Elastinen pinnoite Helppo irrottaa! RUBBER comp Elastinen pinnoite Helppo irrottaa! RUBBERcomp KUMIMAALISPRAY RUBBERcomp kumimaalispray on helposti levitettävä, monikäyttöinen, ilmakuivuva erikoiskumipinnoite. Se suojaa käsiteltävän pinnan

Lisätiedot

JOINTS FIRE ACRYL PRO+ Paloakryyli läpivienteihin ja saumoihin

JOINTS FIRE ACRYL PRO+ Paloakryyli läpivienteihin ja saumoihin TUOTEKUVAUS laajenee kuumuuden vaikutuksesta yli +180 C lämpötilassa estäen palon, savun, ja palokaasujen etenemisen sekä toimii äänikatkona. saavuttaa EI240 palonkestoajan paloluokitelluissa sauma- ja

Lisätiedot

Uutta: Gyptone BIG-sarjaan ainutlaatuinen Sixto-kuvio ja uudet suuremmat tarkastusluukut. Harmoninen akustinen alakatto ilman näkyviä saumoja

Uutta: Gyptone BIG-sarjaan ainutlaatuinen Sixto-kuvio ja uudet suuremmat tarkastusluukut. Harmoninen akustinen alakatto ilman näkyviä saumoja Uutta: Gyptone BIG-sarjaan ainutlaatuinen Sixto-kuvio ja uudet suuremmat tarkastusluukut Harmoninen akustinen alakatto ilman näkyviä saumoja Gyptone BIG Sixto -tuotevalikoima UUTTA Gyptone BIG Sixto 63

Lisätiedot

Betonirakentamisen talvituotteet

Betonirakentamisen talvituotteet VARAUDU TALVEEN Meiltä saat tarvittavat betonirakentamisen talvituotteet Betonirakentamisen talvituotteet - Pakkassuojamatot - Roudansulatusmatot - Led työvalot - Betoninkovetuskaapelit - Betonilämpömittarit

Lisätiedot

N:o 837 4123 SOVELTAMISALAAN KUULUVAT MAALIT, LAKAT JA AJONEUVOJEN KOR- JAUSMAALAUSTUOTTEET

N:o 837 4123 SOVELTAMISALAAN KUULUVAT MAALIT, LAKAT JA AJONEUVOJEN KOR- JAUSMAALAUSTUOTTEET N:o 837 4123 Liite 1 SOVELTAMISALAAN KUULUVAT MAALIT, LAKAT JA AJONEUJEN KOR- JAUSMAALAUSTUOTTEET 1. Maalien ja lakkojen alaluokat a) Sisäseinien ja -kattojen himmeillä maaleilla ja pinnoitteilla tarkoitetaan

Lisätiedot

WALL2FLOOR mikrosementtilaasti (aito mikrosementti)

WALL2FLOOR mikrosementtilaasti (aito mikrosementti) sivu 1/5 WALL2FLOOR mikrosementtilaasti (aito mikrosementti) Wall2Floor on nykyaikainen laadukas ja kestävä mikrosementtilaasti. Tuotteen ainutlaatuisen ominaisuuksien vuoksi sillä on helppo tehdä kestävää

Lisätiedot

TONA. Taloudellinen ja ekologinen keraaminen savupiippujärjestelmä CERAMIC GUARANTEE

TONA. Taloudellinen ja ekologinen keraaminen savupiippujärjestelmä CERAMIC GUARANTEE TONA Taloudellinen ja ekologinen keraaminen savupiippujärjestelmä CERAMIC GUARANTEE TONA Johtava eurooppalainen keraamisten savupiippujen toimittaja TONA aloitti keraamisten tuotteiden valmistuksen vuonna

Lisätiedot

15. FESCOTOP-LATTIASIROTTEET

15. FESCOTOP-LATTIASIROTTEET Tulostettu 9.7.2016 1 / 9 15. FESCOTOP-LATTIASIROTTEET Fescotop F10 2 Fescotop F45K 5 Jälkihoitoaine 8 Fescotop F10 2 / 9 FESCOTOP F10 Tuotekuvaus Fescotop F10 on sementtipohjainen lattiakovete, joka levitetään

Lisätiedot

SPORTEC KUMIPÄÄLLYSTEET

SPORTEC KUMIPÄÄLLYSTEET SPORTEC KUMIPÄÄLLYSTEET UPOFLOOR SPORTEC KUMIPÄÄLLYSTEET UPOFLOOR SPORTEC KORKEATASOISET KUMIPÄÄLLYSTEET Oli kyse sitten vaativaan ammattikäyttöön suunnitellusta kilpaurheiluhallista, kovan kulutuksen

Lisätiedot

LUONNOLLISTA SUOJAA PUUPINNOILLE ULKONA 2013

LUONNOLLISTA SUOJAA PUUPINNOILLE ULKONA 2013 LUONNOLLISTA SUOJAA PUUPINNOILLE ULKONA 2013 SUOJAÖLJYT ULKOKÄYTTÖÖN Kestävää suojaa ulkopinnoille kasviöljyistä SUOJAAVA KUULTOÖLJY Kasviöljypohjainen Suojaava kuultoöljy imeytyy puun avoimeen pintasolukkoon

Lisätiedot

LATTIAN MAALAUS Kestävää kauneutta

LATTIAN MAALAUS Kestävää kauneutta OPAS GUIDE LATTIAN MAALAUS Kestävää kauneutta 1 Ideoi, innostu ja onnistu yhdessä Tikkurilan kanssa Helppo pitää puhtaana. Turvallinen liikkua. Kaunis ja kestävä. Näitä ominaisuuksia vaadimme hyvältä lattiapinnalta.

Lisätiedot

MCF HYGIENIAPAKETTI. Bakteerit, hiivat. Homeet, levät, sienet

MCF HYGIENIAPAKETTI. Bakteerit, hiivat. Homeet, levät, sienet Bakteerit, hiivat Homeet, levät, sienet Mitä Hygieniapaketti on ja miten se toimii? MCF Hygieniapaketti on käsittely- ja tuotekokonaisuus, jonka avulla hyvän hygienian ylläpito on taloudellista ja tehokasta!

Lisätiedot

Tasoitteiden alkaliselta kosteudelta suojaavat ominaisuudet

Tasoitteiden alkaliselta kosteudelta suojaavat ominaisuudet 1 (7) Tasoitteiden alkaliselta kosteudelta suojaavat ominaisuudet Kehityspäällikkö Gunnar Laurén, Saint-Gobain Weber Oy Ab Johdanto Lattiapäällysteiden kosteusherkkyys on ollut jo pitkään tiedossa, mm

Lisätiedot

Weland-välitasot. 2 www.finnrasti.fi 02-6343 900

Weland-välitasot. 2 www.finnrasti.fi 02-6343 900 Välitasot Lisää lattiapintaa Weland-välitasot Weland-välitasoilla voit hyödyntää tilan koko tilavuuden lattia-alan lisäämiseksi. Yksinkertainen ja kustannustehokas tapa hyödyntää tilojen mahdollisuudet.

Lisätiedot

Lattian pinnoitus suunnittelusta asennukseen

Lattian pinnoitus suunnittelusta asennukseen Lattian pinnoitus suunnittelusta asennukseen SCC Oy toimittaa betonilattioiden sekä asfalttilattioiden pinnoitukset kokonaistoimituksina. Olemme valtuutettu Flowcrete-pinnoitteiden maahantuoja ja asennusyritys.

Lisätiedot

AIR STYLE. Hiljainen. Erittäin ohut. Erinomainen Energialuokitus. Monipuolinen. Ilman ulkoyksikköä WWW.ILMALAMPOCENTER.FI

AIR STYLE. Hiljainen. Erittäin ohut. Erinomainen Energialuokitus. Monipuolinen. Ilman ulkoyksikköä WWW.ILMALAMPOCENTER.FI AIR STYLE ARKKITEHTUURINEN HELMI Hiljainen Erittäin ohut Erinomainen Energialuokitus Monipuolinen Ilman ulkoyksikköä WWW.ILMALAMPOCENTER.FI Toimisto tyyliin Järjestelmä on tehokas ja pystyy suorituskyvyltään

Lisätiedot

Kuivumiseen vaikuttavat kalvonpaksuus, lämpötila, ilman suhteellinen kosteus ja ilmanvaihto.

Kuivumiseen vaikuttavat kalvonpaksuus, lämpötila, ilman suhteellinen kosteus ja ilmanvaihto. 1(5) Kaksikomponenttinen, vähäliuotteinen, modifioitu, sävytettävä epoksihuoltomaali vaativille pinnoille. Ihanteellinen ratkaisu huoltomaalaukseen johtuen erittäin hyvästä tarttuvuudesta myös teräsharjattuun

Lisätiedot

KARTOITUSRAPORTTI. Rälssitie 13 01510 VANTAA 567/2609 25.9.2013

KARTOITUSRAPORTTI. Rälssitie 13 01510 VANTAA 567/2609 25.9.2013 KARTOITUSRAPORTTI Rälssitie 13 01510 VANTAA 567/2609 25.9.2013 KARTOITUSRAPORTTI 2 KOHDETIEDOT... 3 LÄHTÖTIEDOT... 4 RAKENTEET... 4 SUORITETUT TYÖT SEKÄ HAVAINNOT... 4 JOHTOPÄÄTÖKSET JA SUOSITUKSET...

Lisätiedot

Kaasu- ja vesitiiviit lattia-/huoltoluukut

Kaasu- ja vesitiiviit lattia-/huoltoluukut Kaasu- ja vesitiiviit lattia-/huoltoluukut Myynnin yhteystiedot Etelä-Suomi ja Kaakkois-Suomi: Robin Stigzelius puh. 040 868 2742 robin@lektar.com Länsi-Suomi ja Pohjois-Suomi: Aki Bergdahl puh. 0400 422

Lisätiedot

VÄLISEINÄT. Leca väliseinät. Leca EasyLex 88 Leca Lex. www.e-weber.fi 4-20/1.9.2012

VÄLISEINÄT. Leca väliseinät. Leca EasyLex 88 Leca Lex. www.e-weber.fi 4-20/1.9.2012 VÄLISEINÄT Leca väliseinät Leca EasyLex 88 Leca Lex 4-20/1.9.2012 www.e-weber.fi Leca väliseinät Leca EasyLex Leca Lex markkinoiden nopein väliseinäratkaisu Nopea rakentaa ja helppo tasoittaa Sisältö Leca

Lisätiedot

. Lattiapäällysteet. Uutuus! LATTIAMATTOSETTI YKSITTÄISELLE TYÖPISTEELLE Lattiamattosetti 30584-L LATTIAMATTO IRTO- TAI TEIPPIASENNUKSEEN

. Lattiapäällysteet. Uutuus! LATTIAMATTOSETTI YKSITTÄISELLE TYÖPISTEELLE Lattiamattosetti 30584-L LATTIAMATTO IRTO- TAI TEIPPIASENNUKSEEN ESD-lattiapinnoite on yksi tärkeimmistä elementeistä, kun rakennetaan ESD-suojattua (EPA) aluetta. ESD-lattiapinnoite poistaa henkilöön syntyvät staattisen sähkön varaukset. Tämä edellyttää henkilöllä

Lisätiedot

1(5) 615 Betonilattioiden 2-komponenttiset liuotteettomat pohjusteet, 648 Betonilattioiden 2- komponenttiset liuotteettomat lakat RL 04 n.

1(5) 615 Betonilattioiden 2-komponenttiset liuotteettomat pohjusteet, 648 Betonilattioiden 2- komponenttiset liuotteettomat lakat RL 04 n. 1(5) Kaksikomponenttinen, liuotteeton epoksilakka. Käytetään Temafloor 4000 hiertomassan ja epoksibetonin sideaineena Käytetään myös Temafloor pinnoitteiden ja massojen pintalakkaukseen Soveltuu pölynsidontalakkaukseen

Lisätiedot

-50 % alennukset jopa. Kaikki laattojen hinnat alennettu ENNENNÄKEMÄTTÖMÄT NETTOPÄIVÄT

-50 % alennukset jopa. Kaikki laattojen hinnat alennettu ENNENNÄKEMÄTTÖMÄT NETTOPÄIVÄT ENNENNÄKEMÄTTÖMÄT NETTOPÄIVÄT - Laatat - Vinyylilankut - Laminaatit - Kattopaneelit - Parketit - Kaikki laattojen hinnat alennettu alennukset jopa -50 % Parasta palvelua rakentajille jo vuodesta 1989 Oman

Lisätiedot

ULKOSEINÄ VÄLISEINÄ Teräs, alapohjassa Sokkelin päällä Lattiapinnan päällä

ULKOSEINÄ VÄLISEINÄ Teräs, alapohjassa Sokkelin päällä Lattiapinnan päällä PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN 29.07.13 7809 Joensuu Henri 0458814141 TILAAJA Euran kunta Sorkkistentie 10 27511 Eura Rantanen Markus 044 4224882 TYÖKOHDE Euran kunta Kotivainiontie 3 27400

Lisätiedot

EKOLOGINEN JA ELASTINEN, IHMISILLE JA YMPÄRISTÖLLE TURVALLINEN

EKOLOGINEN JA ELASTINEN, IHMISILLE JA YMPÄRISTÖLLE TURVALLINEN SUOJAAVA ELASTINEN PINNOITE EKOLOGINEN JA ELASTINEN, IHMISILLE JA YMPÄRISTÖLLE TURVALLINEN ELASTINEN, YKSIKOMPONENTTINEN ELAPROOF LUO ERITTÄIN PITKÄIKÄISEN JA VESITIIVIIN SUOJAKERROKSEN USEIMMILLE RAKENNUSPINNOILLE.

Lisätiedot

HYDROCORK Pressfit asennusohjeet

HYDROCORK Pressfit asennusohjeet HYDROCORK Pressfit asennusohjeet Lue nämä asennusohjeet tarkasti ennen asennuksen aloittamista. Asennuksessa tulee myös noudattaa SisäRYL 2013 ohjeistuksia. KULJETUS, VARASTOINTI JA SOPEUTTAMINEN OLOSUHTEISIIN

Lisätiedot

Ammattitason tuotteet vaativaan käyttöön

Ammattitason tuotteet vaativaan käyttöön Ammattitason tuotteet vaativaan käyttöön snmix.fi OSIENPESU AUTOT JA KULJETUS TEOLLISUUS Palvelua parhaissa merkeissä S&N Osakeyhtiö on satavuotisen historian omaava teknisen tukkukaupan monialayhtiö.

Lisätiedot

Martinlaaksontie VANTAA. Vantaan Tilakeskus Kielotie VANTAA

Martinlaaksontie VANTAA. Vantaan Tilakeskus Kielotie VANTAA Kosteusvauriokartoitus ja pintakosteusmittaus Tarkastuskohde: Martinussali Martinlaaksontie 16 01620 VANTAA Tilaaja: Mikko Krohn Vantaan Tilakeskus Kielotie 13 01300 VANTAA Vahinkonumero: Tarkastaja: Sami

Lisätiedot

HB-PRIIMA-VÄLISEINÄLEVY

HB-PRIIMA-VÄLISEINÄLEVY HB-PRIIMA-VÄLISEINÄLEVY Kestävä väliseinä kätevästi Valitse väliseinämateriaaliksi monipuolinen ja turvallinen HB-Priima Nykyaikaisena kivipohjaisena materiaalina HB-Priima-harkkolevyt soveltuvat erinomaisesti

Lisätiedot