MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ. Luonnos Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaksi

Transkriptio

1 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Luonnos Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaksi

2 Sisällysluettelo 1 Maaseudun kehittämisohjelman nimi Jäsenvaltio ja hallinnollinen alue Ohjelman kattama hallinnollinen alue Alueiden määrittely Ennakkoarviointi Kuvaus arviointiprosessista Katsaus suosituksiin Suositukset Ennakkoarviointiraportti SWOT ja tarpeiden tunnistaminen SWOT Nykytilanteen yleiskuvaus Vahvuudet Heikkoudet Mahdollisuudet Uhat Tarpeiden tunnistaminen Osaamisen lisääminen Epäsuotuisilla alueilla toimivien tilojen toimintakyvyn turvaaminen ja kilpailukyvyn edistäminen Maataloustuotannon jatkuvuuden turvaaminen edistämällä nuorten yrittäjien aloittamista Maatalouden rakenteen kehittäminen Suomalaisten tuotantoeläinten ennaltaehkäisevän terveydenhuollon ylläpitäminen ja tuotantoeläinten hyvinvoinnin edistäminen Maatalouden riskien hallinnan kehittäminen Yhteistyön lisääminen elintarvikeketjussa Elintarvikealan pk-yritysten kasvu Elintarvikealan markkina- ja kuluttajalähtöisyyden vahvistaminen Uusien elintarvikealan yritysten perustaminen ja toimivien kehittäminen Maataloustuotteita ja elintarvikkeita jalostavien maatilojen kehittäminen Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden markkinoinnin kehittäminen Elintarvikealan yrittäjien liiketoimintaosaamisen kehittäminen Energia- ja ympäristöinnovaatioiden lisääminen elintarvikealalla Puun käytön lisääminen energialähteenä Biotalouden osaamisen ja palvelumarkkinoiden kehittäminen

3 Biotalouden raaka-ainepohjan laajentaminen ja saatavuuden parantaminen Pienten innovatiivisten biotalousyritysten monialainen kehittäminen Vesistöihin kulkeutuvan typpi- ja fosfori kuormituksen vähentäminen maa- ja puutarhataloudessa Ravinteiden kierrättämisen edistäminen ja yhteistyön edistäminen kotieläin- ja kasvinviljelytilojen välillä Huuhtoutuneiden ravinteiden kulkeutumisen ehkäiseminen ja hidastaminen Happamien sulfaattimaiden happamien huuhtoumien vähentäminen Peltomaan vesitalouden, kasvukunnon ja ravinnetaseiden parantaminen Peltomaan eroosion vähentäminen Talviaikaisen kasvipeitteisyyden edistäminen Kemiallisen kasvinsuojelun vähentäminen Peltomaan orgaanisen aineksen ylläpitäminen ja lisääminen Maatalousalueiden lajien ja luontotyyppien monimuotoisuuden säilyttäminen ja edistäminen perinnebiotoopeilla, luonnonlaitumilla ja muulla peltojen ulkopuolisella maatalousvaikutteisilla kohteilla Maatalousalueiden lajien edistäminen peltoviljelyssä Haitallisten vieraslajien leviämisen ehkäiseminen Alkuperäisrotujen geneettisen monimuotoisuuden säilyttäminen ja edistäminen in situ ja ex situ Viljelykasvien geneettisen monimuotoisuuden säilyttäminen ja edistäminen Maaseutumaiseman ylläpitäminen ja edistäminen Kasvihuonekaasujen vähentäminen maataloudessa lannankäsittelyssä ja orgaanisten maiden viljelyssä Ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutumisen edistäminen Ammoniakkipäästöjen vähentäminen maataloudessa Maaseutualueiden talouden monipuolistaminen Tuotteiden ja palveluiden laadun ja lisäarvon kehittäminen Pienten yritysten kilpailukyvyn vahvistaminen osaamisen ja innovaatioiden avulla Monialaisten maatilojen kehittäminen Biotalouden ja uusien mahdollisuuksien hyödyntäminen Uusien innovaatioiden ja liiketoiminta-alueiden kehittäminen sekä kansainvälistyminen Ilmastonmuutoksen huomioon ottaminen kilpailutekijänä Maaseutualueiden resurssitehokkuuden kehittäminen Paikallisen kehittämisen vahvistaminen Sosiaalisen pääoman vahvistaminen Paikallisen elinkeinotoiminnan edistäminen Strategian kuvaus

4 5.1 Maaseudun kehittämisohjelmaan SWOT-analyysin ja tarpeiden arvioinnin perusteella valittujen tarpeiden, tavoitteiden, prioriteettien ja kohdealueiden valintojen perustelut Maaseudun kehittämisohjelmaan valitut toimenpiteet ja perustelut valinnalle Maaseudun kehittämisohjelmaan valitut toimenpiteet Perustelut toimenpiteiden yhdistelmälle Kuvaus poikkileikkaavien teemojen (ympäristö, ilmasto ja innovaatiot) kohdistamisesta Interventiologiikka Toimeenpanon yksinkertaistamiseen tavoittelevien toimien kuvaus ja kuvaus neuvontakapasiteetista Ennakkoehtojen analyysi Soveltavien ennakkoehtojen tunnistaminen ja analyysi niiden täyttämisestä Kuvaus ennakkoehtojen täyttämisestä, vastuutahoista ja toimien aikatauluista Toimet, jotka on tehtävä yleisten ennakkoehtojen täyttymiseksi Toimet, jotka on tehtävä maaseudun kehittämisen ennakkoehtojen täyttymiseksi Tuloskehyksen kuvaus Tuloskehyksen kuvaus Valittujen toimenpiteiden kuvaus Useita toimenpiteitä koskevat yleiset ehdot Toimenpiteiden kuvaus Koulutus ja tiedonvälitys Säädösperusta Yleinen toimenpiteen kuvaus Vaikutus kohdealueisiin ja läpileikkaaviin tavoitteisiin Laajuus, tyyppi, korvauksen taso ja tuensaajat Todennettavuus ja valvottavuus Riskit toimenpiteen toteutuksessa Riskien hallintakeinot Toimenpiteen yleisarvio Tukitasojen laskentametodologia (missä tarpeen) Muut asiat Neuvonta Säädösperusta Yleinen toimenpiteen kuvaus Vaikutus kohdealueisiin ja läpileikkaaviin tavoitteisiin Laajuus, tyyppi, korvauksen taso ja tuensaajat Todennettavuus ja valvottavuus Riskit toimenpiteen toteutuksessa Riskien hallintakeinot Toimenpiteen yleisarvio Tukitasojen laskentametodologia (missä tarpeen) Muut asiat Investoinnit fyysiseen omaisuuteen Säädösperusta

5 Yleinen toimenpiteen kuvaus Vaikutus kohdealueisiin ja tavoitteisiin Laajuus, tyyppi, korvauksen taso ja tuensaajat Todennettavuus ja valvottavuus Riskit toimenpiteen toteutuksessa Riskien hallintakeinot Toimenpiteen yleisarvio Tukitasojen laskentametodologia Muut asiat Tila- ja yritystoiminnan kehittäminen Säädösperusta Yleinen toimenpiteen kuvaus Vaikutus kohdealueisiin ja läpileikkaaviin tavoitteisiin Laajuus, tyyppi, korvauksen taso ja tuensaajat Todennettavuus ja valvottavuus Riskit toimenpiteen toteutuksessa Riskien hallintakeinot Toimenpiteen yleisarvio Tukitasojen laskentametodologia Muut asiat Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Säädösperusta Yleinen toimenpiteen kuvaus Vaikutus kohdealueisiin ja läpileikkaaviin tavoitteisiin Laajuus, tyyppi, korvauksen taso ja tuensaajat Todennettavuus ja valvottavuus Riskit toimenpiteen toteutuksessa Riskien hallintakeinot Toimenpiteen yleisarvio Tukitasojen laskentametodologia (missä tarpeen) Muut asiat Ympäristökorvaukset Säädösperusta Yleinen toimenpiteen kuvaus Vaikutus kohdealueisiin ja läpileikkaaviin tavoitteisiin Laajuus, tyyppi, korvauksen taso ja tuensaajat Ravinteiden tasapainoinen käyttö Lietelannan sijoittaminen peltoon Ravinteiden ja orgaanisten aineiden kierrättäminen Vähennetty lannoitus yksivuotisilla puutarhakasveilla Valumavesien hallinta Ympäristönhoitonurmet Peltojen talviaikainen kasvipeitteisyys Orgaanisen katteen käyttö puutarhakasveilla ja siemenperunalla Peltoluonnon monimuotoisuus Puutarhakasvien vaihtoehtoinen kasvinsuojelu Kosteikkojen hoito Maatalousluonnon monimuotoisuuden ja maiseman hoito Kurki-, hanhi- ja joutsenpellot Alkuperäisrotujen kasvattaminen

6 Alkuperäiskasvien viljely Alkuperäiskasvien varmuuskokoelmat Alkuperäisrotujen perimän säilytys Todennettavuus ja valvottavuus Riskit toimenpiteen toteutuksessa Riskien hallintakeinot Toimenpiteen yleisarvio Tukitasojen laskentametodologia Muut asiat Luonnonmukainen tuotanto Säädösperusta Yleinen toimenpiteen kuvaus Vaikutus kohdealueisiin ja läpileikkaaviin tavoitteisiin Laajuus, tyyppi, korvauksen taso ja tuensaajat Sitoumus luonnonmukaisesta tuotannosta Sitoumus luonnonmukaisesta kotieläintuotannosta Todennettavuus ja valvottavuus Riskit toimenpiteen toteutuksessa Riskien hallintakeinot Toimenpiteen yleisarvio Tukitasojen laskentametodologia (missä tarpeen) Muut asiat Luonnonhaittakorvaukset Säädösperusta Yleinen toimenpiteen kuvaus Vaikutus kohdealueisiin ja läpileikkaaviin tavoitteisiin Laajuus, tyyppi, korvauksen taso ja tuensaajat Todennettavuus ja valvottavuus Riskit toimenpiteen toteutuksessa Riskien hallintakeinot Toimenpiteen yleisarvio Tukitasojen laskentametodologia Muut asiat Eläinten hyvinvointi Säädösperusta Yleinen toimenpiteen kuvaus Vaikutus kohdealueisiin ja läpileikkaaviin tavoitteisiin Laajuus, tyyppi, korvauksen taso ja tuensaajat Todennettavuus ja valvottavuus Riskit toimenpiteen toteutuksessa Riskien hallintakeinot Toimenpiteen yleisarvio Tukitasojen laskentametodologia Muut asiat Yhteistyö Säädösperusta Yleinen toimenpiteen kuvaus Vaikutus kohdealueisiin ja läpileikkaaviin tavoitteisiin Laajuus, tyyppi, korvauksen taso ja tuensaajat

7 Todennettavuus ja valvottavuus Riskit toimenpiteen toteutuksessa Riskien hallintakeinot Toimenpiteen yleisarvio Tukitasojen laskentametodologia (missä tarpeen) Muut asiat LEADER Säädösperusta Yleinen toimenpiteen kuvaus Vaikutus kohdealueisiin ja läpileikkaaviin tavoitteisiin Laajuus, tyyppi, korvauksen taso ja tuensaajat Todennettavuus ja valvottavuus Riskit toimenpiteen toteutuksessa Riskien hallintakeinot Toimenpiteen yleisarvio Tukitasojen laskentametodologia Muut asiat Lisätiedot toimenpiteitä koskien Arviointisuunnitelma Tavoitteet ja tarkoitus Hallinnointi ja yhteistyö Arviointien aiheet ja arviointitoimet Vaikuttavuusindikaattorit ja aineisto Aikataulu Viestintä Resurssit Rahoitussuunnitelma Indikaattorisuunnitelma Kansallinen lisärahoitus toimenpiteittäin Elementit joita tarvitaan valtiontukien käsittelyyn Tiedot täydentävyydestä Täydentävyyden arvio ja keinot: Euroopan rakenne- ja investointirahastojen täydentävyys Toimenpiteet, jotka on rahoitettu muilla yhteisen maatalouspolitiikan välineillä tai muilla välineillä kuin mitä on lueteltu maaseutuasetuksen liitteessä I LEADERin kautta toteutettujen paikallisten strategioiden täydentävyys Ohjelman toimeenpanon järjestelyn kuvaukset Toimivaltaiset viranomaiset ja toimielimet Seurantakomitean suunniteltu kokoonpano Ohjelman julkistamisjärjestelyt Tietoa mahdollisille tuensaajille ja kaikille sidosryhmille ohjelman tarjoamista mahdollisuuksista ja säännöistä rahoituksen saamiseksi

8 Tieto julkiselle yleisölle EU:n roolista ohjelman rahoituksessa Kansallisen maaseutuverkoston rooli ohjelmatiedon ja viestinnän aktiviteeteissa Miten varmistetaan paikallisten strategioiden ja ohjelman toimenpiteiden yhteensovitus Tuensaajien hallinnollisen taakan vähentämiseksi tehdyt toimet Teknisen avun käytön kuvaus Toteutetut toimet kumppanien mukaanottamiseksi Luettelo toimista kumppanien mukaan ottamiseksi Selitykset tai lisäinformaatio täydentämään toimien luetteloa Kansallinen maaseutuverkosto Kansallisen maaseutuverkoston perustaminen ja aikataulu Verkoston suunniteltu rakenne ja eri organisaatioiden ja hallinnon osallistuminen verkostoon Kuvaus toiminnan painopisteistä Maaseutuverkoston tukiyksikön perustamisen suunniteltu rakenne ja prosessi Ennakkoanalyysi toteutettavuudesta, valvottavuudesta ja virheriskeistä Siirtymäjärjestelyt Kuvaus Alustava siirtymävaihetaulukko LÄHTEET LIITTEET TAULUKOT Taulukko 1 Maatalousmaan käyttö hehtaareina (Tike 2013) (Indikaatori 18. Maatalousmaa) Taulukko 2 Maatilojen lukumäärä peltosuuruusluokittain koko maassa (Tike 2013) (Indikaattori 17. Maatilat) Taulukko 3 Maatilojen taloudellinen koko (Eurostat 2013) (Indikaattori 17. Maatilat) Taulukko 4 Maatilojen lukumäärä päätuotantosuunnittain v. 1995, 2007 ja 2012 sekä muutos (Tike 2013) Taulukko 5 Maataloutta harjoittavien yhtiöiden määrän kehitys (Tike 2012) Taulukko 6 Keskimääräinen kotieläinmäärä maatilaa kohti päätuotantosuunnan mukaan (Tike 2012) Taulukko 7 Tuotannon kehitys eräillä kotieläintuotannon aloilla ajanjaksolla (Tike 2013) Taulukko 8 Tilojen työvoima (Tike 2011) (Indikaattori 22. Tilojen työvoima) Taulukko 9 Typpi- ja fosforitaseen kehitys (Maa- ja metsätalousministeriö 2012) (Indikaattori 40. Vedenlaatu) Taulukko 10 Rekistereissä olevien eri alkuperäisrotujen lisääntyvien naaraiden lukumäärät Taulukko 11 Alkuperäiskasvilajikkeiden rekisterissä olevien lajikkeiden määrä lajeittain

9 Taulukko 12 Suomalaiset maatiaiskannat NordGenissä Taulukko 13 Väestön ja asutuksen rakenteita maaseututyypeittäin vuonna 2010 ja 1990, vuoden 2011 kuntajaolla (Tilastokeskus 2013) (Indikaattorit 1. Väestö, 3. Pinta-ala ja 4. Väestöntiheys) Taulukko 14 Väestöennuste vuoteen 2040 maaseudun kolmijako -luokituksella vuoden 2009 kuntajaolla (Tilastokeskus 2013) Taulukko 15 Viljelijöiden koulutustaso ikäryhmittäin (Eurostat 2013) (Indikaattori 24. Tilallisten koulutustaso) Taulukko 16 Muuntokertoimet eläinten muuttamiseksi eläinyksiköiksi Taulukko 17 Ympäristösitoumuksen toimenpiteiden kohdentamisen periaatteet Taulukko 18 Viljan, öljy- ja teollisuuskasvien sekä palkokasvien, sokerijuurikkaan ja perunan typpilannoituksen enimmäismäärät (kg/ha/v) Taulukko 19 Nurmien ja muiden kasvien typpilannoituksen enimmäismäärät (kg/ha/v) Taulukko 20 Puutarhakasvien typpilannoituksen enimmäismäärät vihanneksilla ja maustekasveilla (kg/ha/v) Taulukko 21 Fosforilannoituksen enimmäismäärät (kg/ha/v) viljavuusluokan perusteella Taulukko 22 Puutarhakasvien fosforilannoituksen enimmäismäärät (kg/ha/v) viljavuusluokan perusteella Taulukko 23 Typen käytön enimmäismäärärajat puutarhakasveilla (kg/ha/v) Taulukko 24 Fosforin käytön enimmäismäärärajat puutarhakasveilla (kg/ha/v) Taulukko 25 Toimenpiteen tavoitemäärät Taulukko 26 Kasvukauden ja lämpösumman luokitus Taulukko 27 Muun luonnonhaitta-alueen talous- ja kannattavuustulokset ilman osarahoitteista luonnonhaittakorvausta, sen kansallisesti rahoitettua lisäosaa ja kansallista 141-tukea maakunnittain 2011 (lähde: MTT:n kannattavuuskirjanpitoaineisto) Taulukko 28 Muun luonnonhaitta-alueen talous- ja kannattavuustulokset ilman osarahoitteista luonnonhaittakorvausta ja sen kansallisesti rahoitettua lisäosaa maakunnittain 2011 (lähde: MTT:n kannattavuuskirjanpitoaineisto) Taulukko 29 Luettelo toimista kumppanien mukaan ottamiseksi (List of actions to involve partners) KUVAT Kuva 1 Pintavesien ekologinen luokka tai muu arvio tilasta (Suomen ympäristökeskus 2013a) 28 Kuva 2 Ympäristökorvausten alueellisesti rajattavien ympäristösitoumuksentoimenpiteiden kohdentamisalue. Siniset viivat kuvaavat vesistöjen ensimmäisen jakovaiheen rajoja ja ohuemmat viivat kuvaavat kuntarajoja Kuva 3 Hehtaaria kohti laskettu Total output Total intermediate consumption -indikaattori FADN aineiston kasvinviljelytiloilla keskiarvona vuosina Kuva 4 Tehoisa lämpösumma Suomessa Kuva 5 Kasvukauden pituus Suomessa Kuva 6 Eläinyksikkötiheys hehtaaria kohti vuonna 2007 EU-jäsenmaissa (lähde: Eurostat / Eurostat_Table_tsdpc450FlagDesc.xls) Kuva 7 Eläinyksiköt hehtaaria kohti 2007 Suomen NUTS 2 -alueilla. (lähde: KVAAREG)

10 Kuva 8 Eläinyksikkömäärä jaettuna kunnan peltohehtaarien määrällä kunnittain muulla luonnonhaitta-alueella vuonna 2011 (lähde: Tiken maatalouden rakenneaineisto) Kuva 9 Ohjelman arviointijärjestelmä Kuva 10 Vuoristoalueen raja. Vihreä osa kuvaa muuta luonnonhaitta-aluetta (xx/xx artikla 32.3) ja valkoinen osa vuoristoaluetta (xx/xx artikla 32.2) KUVIOT Kuvio 1 Maatalouden nettoyrittäjätulo vuoden 2005 hinnoin (milj. ) Kuvio 2 Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi ja tuottajahintaindeksi, 2000=100 (Tilastokeskus 2013) Kuvio 3 Maatalouden yrittäjätulo ei-palkattua henkilötyövuotta kohden, 1000 vuoden 2005 hinnoin. (Eurostat 2013) Kuvio 4 Tulotason kehitys maataloudessa ja koko kansantaloudessa sekä näiden suhde (Eurostat 2013) Kuvio 5 Tuotannontekijätulo maataloudessa työpanosyksikköä kohti vuoden 2005 hinnoin (1000 ) (Eurostat 2013) Kuvio 6 Maatalouden osa- ja kokonaistuottavuus vuosina (vuosi 2005=100)

11 1 MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMAN NIMI Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma JÄSENVALTIO JA HALLINNOLLINEN ALUE 2.1 OHJELMAN KATTAMA HALLINNOLLINEN ALUE Maantieteellinen alue Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma kattaa Suomen valtion Ahvenanmaata lukuun ottamatta (NUTS1-taso, koodi F11) Kuvaus 2.2 ALUEIDEN MÄÄRITTELY Aluemääritys perustuu koko maan kattavien paikkatietoaineistojen hyödyntämiseen. Suomen ympäristökeskus ylläpitää Yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmää (YKR), johon on koottu aikasarjaa 250x250 metrin ruudukkoon koko maasta. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen ruututietokantaan sekä väestörekisterikeskuksen rakennus- ja huoneistorekisterin tietoihin. Ruutupohjaiset tietoaineistot mahdollistavat hallinnollisista rajoista riippumattoman luokituksen, johon voidaan liittää muita hallinnollisista rajoista riippumattomia tietoaineistoja. Koko ohjelma-alue kuuluu luokkaan 65 (3) b -Muu alue Ohjelman harkinnanvarainen rahoitus painottuu ydin- ja harvaan asutulle maaseutualueelle ks. kartta liite XX (lisätään liitteisiin myöhemmin) 3 ENNAKKOARVIOINTI 3.1 KUVAUS ARVIOINTIPROSESSISTA 3.2 KATSAUS SUOSITUKSIIN 11

12 3.2.1 Suositukset Ennakkoarviointiraportti 4 SWOT JA TARPEIDEN TUNNISTAMINEN 4.1 SWOT Nykytilanteen yleiskuvaus Suomi sijaitsee 60. ja 70. leveysasteen välissä. Neljäsosa Suomen pinta-alasta on napapiirin pohjoispuolella. Suomella on maarajat Venäjän, Norjan ja Ruotsin kanssa. Lännessä ja etelässä Suomi rajoittuu Itämereen: Pohjanlahteen, Saaristomereen ja Suomenlahteen. Suomen kokonaispinta-ala on km², josta maa-alaa on km² (78 %) ja vesistöalaa (merta ja sisävesiä) km² (22 %) (Indikaattori 3. Pinta-ala). Maa-alasta 86 % on metsän peitossa ( ha) (Indikaattori 29. Metsä ja muu metsäinen maasto) ja 7,6 % maatalousmaata ( ha) (Indikaattori 18. Maatalousmaa). Metsien, peltojen, asutuksen, teiden ja vesien ulkopuolelle jäävät muut alueet ovat lähinnä puuttomia soita ja kalliomaita. Soita on noin 29 % maa-alasta. Rakennettua ympäristöä Suomessa on vähän, noin 3 % kokonaispinta-alasta (Indikaattori 31. Maankäyttö). Manner-Suomessa oli vuoden 2011 lopussa asukasta (Indikaattori 1. Väestö). Asukkaista vuotiaiden osuus oli 16,5 %, vuotiaiden 65,4 % ja yli 65-vuotiaiden 18,1 %. Vastaavat osuudet harvaan asutulla maaseudulla olivat 13,7 %, 60,3 % ja 25,9 % (Indikaattori 2. Ikärakenne). Suomi on EU:n harvimmin asuttu jäsenvaltio (13,7 asukasta/km²) (Indikaattori 4. Väestötiheys). OECD:n maaseutuluokittelun mukaan maa on kokonaan joko hallitsevasti tai merkittävästi maaseutumaista aluetta. Vuonna 2011 Suomen bruttokansantuote oli 192 miljardia euroa ( euroa/asukas) (Indikaattori 8. Talouskehitys). Suomen talous kasvoi 2,7 % vuonna Kasvu oli pitkälti yksityisen kotimaisen kysynnän varassa. Yksityinen kulutus kasvoi 2,5 % ja yksityiset investoinnit 7,7 % edellisestä vuodesta. Tuonti kasvoi vientiä enemmän ja kauppatase kääntyi negatiiviseksi. Bruttoarvonlisäys vuonna 2010 oli ,4 miljoonaa euroa. Tästä alkutuotannon osuus oli 2,9 %, teollisuuden 28,3 % ja palveluiden 68,8 % (Indikaattori 10. Talouden rakenne). Vuonna 2009 työn tuottavuus oli Suomessa /henkilö. Alkutuotannossa työn tuottavuus oli /henkilö, teollisuudessa /henkilö ja palveluissa /henkilö (Indikaattori 12. Työvoiman tuottavuus taloussektoreittain). Työllisyysaste vuoden 2011 lopussa ikäluokassa vuotiaat oli 67,1 % ja vuoden 2010 lopussa 65 % (Indikaattori 5. Työllisyysaste). Työllisyysaste vuoden 2010 lopulla harvaan asutulla maaseudulla oli 58,4 %, ydinmaaseudulla 65,1 % ja kaupunkien läheisellä maaseudulla 68,3 %. Kaupungeissa työllisyysaste oli 65,2 % (Tilastokeskus 2013). Työttömyysaste vuonna 2011 oli 7,8 % ja vuonna ,5 %. Harvaan asutulla maaseudulla työttömyysaste vuoden 2010 lopussa oli 13,8 %, ydinmaaseudulla 9,3 % ja kaupunkien läheisellä maaseudulla 8,8 %. Kaupungeissa työttömyysaste oli 10,6 %. (Tilastokeskus 2013). Työttömyys on vähentynyt suurimmassa osassa maata. Pitkäaikaistyöttömyys ja joillakin alueilla myös nuorisotyöttömyys on lisääntynyt (Indikaattori 7. Työttömyysaste). Työntekijöiden määrä Suomessa vuonna 2009 oli henkilöä. Heistä alkutuotannossa työskenteli (4,9 %), teollisuudessa (24,7 %) ja palvelusektorilla (70,4 %) (Indikaattori 11. Työllisyyden rakenne). 12

13 Maa-, elintarvike- ja metsätalous Maatalouden tuotanto-olosuhteet Suomen maatalouden harjoittamiseen vaikuttaa keskeisesti pohjoinen ilmasto. Kasvukauden pituus vaihtelee vuorokauden välillä (kuva 5, kts. luku 7.9.). Laidunkausi kestää enintään 120 päivää. Tehoisa lämpösumma vaihtelee 500 ja C:n välillä (kuva x, kts. luku XX.) Tästä koituu merkittävä luonnonhaitta suhteessa vertailukelpoisiin maataloustuotanto alueisiin EU:ssa (Peltonen-Sainio & kump. 2009a ja 2009b; Peltonen-Sainio 2012). Erilaisten ilmasto- ja maaperäolosuhteiden vuoksi tuotanto on eriytynyt alueellisesti. Tuotanto keskittyy Etelä- ja Länsi-Suomen vilja- ja erikoiskasvituotantoon sekä sika- ja siipikarjatalouteen ja Itä- ja Pohjois- Suomen lypsykarjatalouteen. Saaristo-olosuhteissa maataloutta harjoitetaan lähinnä Turun saaristossa Saaristomaataloutta rajoittaa maaperä, ilmasto, viljelylohkojen hajanaisuus ja pienimuotoisuus, vaikeat kuljetusolosuhteet sekä korkeat kuljetuskustannukset markkinoille. Saaristoalueet soveltuvat lähinnä erikoiskasvien viljelyyn, puutarhatuotantoon sekä laiduntavien nautojen ja lampaiden kasvatukseen. Kasvukauden sademäärä on Etelä-Suomessa mm ja Pohjois-Suomessa mm (Ilmatieteenlaitos 2013). Vuotuinen sadanta ylittää selvästi haihdunnan ja vain keskikesällä haihdunta on sadantaa suurempi. Koska pellot ovat yleensä suhteellisen tasaisia, ne vaativat tehokkaan peruskuivatuksen ja paikalliskuivatuksen. Useimpien viljelykasvien kannalta sateet ajoittuvat epäedullisesti. Niukkasateinen kasvukauden alku aiheuttaa ongelmia etenkin maan lounaisosissa. Kasvien kasvun kannalta kriittisimpään aikaan keväällä sataa keskimäärin noin 45 % optimaalisesta ja parhaimmillakin alueilla keskimäärin vain 63 % (Peltonen-Sainio & kump. 2010). Syksy on puolestaan sadonkorjuun ja muiden syystöiden kannalta usein haitallisen runsassateinen, mistä johtuen tarvitaan runsaasti korjuu- ja kuivatuskalustoa. Pitkä talvikausi ja routaantuminen sekä peltojen maalajit vaikuttavat viljelyalueiden vesitalouteen. Viljellyistä pelloista 58 % on salaojitettu ja 27 % on avo-ojitettu (Salaojayhdistys 2011). Suomessa avomaan kastelun merkitys on koko maataloustuotannon kannalta vähäinen ja alueellisesti painottunut. Kastelua käytetään lähinnä vain puutarhakasvien ja perunan viljelyssä. Vaikka alkukesän kuivuus voi hidastaa kasvua, muilla viljelykasveilla kuin puutarhakasveilla ja perunalla kastelu ei kuitenkaan ole kannattavaa. Kasteltavissa oleva ala oli vuonna 2010 Manner-Suomessa noin hehtaaria eli alle 3 % käytössä olevasta maatalousmaasta ja kasteltu ala oli 19 % kasteltavissa olevasta alasta (Tike 2012) (Indikaattori 20. Kasteluala). Kastelu on mahdollista tilalla (alle 7 % maatalousja puutarhayrityksistä).. Sadetuksella torjutaan myös hallaa. Kastelu on tietyissä tilanteissa luvanvaraista. Kasteluveden arvioitu käyttö oli vuonna 2010 noin m3 (Indikaattori 39. Kasteluveden käyttö). Maatalouden rakenne Suomalainen maatalous perustuu edelleen pääosin perheviljelmämuotoiseen maatalouteen. Maatilojen lukumäärä on suhteellisen suuri ja tilakoko pieni suhteessa vertailukelpoisiin alueisiin (Eurostat 2013). Maatalousmaan osuus maan kokonaiskäytöstä on pysynyt samana eikä pysyvien nurmien ja monivuotisten kasvien osuuksissa ole tapahtunut merkittävää vaihtelua ohjelmakauden aikana (Taulukko 1). Avoimet pellot ovat tärkeitä maaseudun luonnon- ja kulttuuriympäristöjä (kts. Luonnon monimuotoisuus maatalousympäristöissä). 13

14 Taulukko 1 Maatalousmaan käyttö hehtaareina (Tike 2013) (Indikaatori 18. Maatalousmaa) Viljelykasvi ennakkotieto ha % ha % Viljakasvit 1 168,00 50, ,9 51,7 josta syysviljat 60,9 2,7 25,9 1,1 Nurmet alle 5 vuotta 653,8 28,5 651,1 28,5 josta laidun 89,8 3,9 72,6 3,2 Muut viljelykasvit 201,7 8,8 143,2 6,3 josta puutarhakasvit 11,9 0,5 12,1 0,5 Viljelty ala yhteensä 2 023,80 88, ,2 86,5 Kesantoala 272,0 11,9 Kesannot 121,2 5,3 79,2 3,5 Luonnonhoitopellot 143,1 6,3 Viherlannoitusnurmi 49,7 2,2 Hoidettu viljelemätön pelto 110,4 4,8 Viljelty ala ja kesanto yhteensä 2 255,30 98, ,3 98,4 Muu käytössä oleva maatalousmaa 39,7 1,7 37,1 1,6 Nurmet vähintään 5 vuotta 33,8 1,5 31,6 1,4 Monivuotiset puutarhakasvit 4,2 0,2 4,0 0,2 Kasvihuoneviljely 0,5 0 0,4 0 Kotitarvepuutarha 1,2 0,1 1,1 0,0 KÄYTÖSSÄ OLEVA MAATALOUSMAA YHTEENSÄ 2 295, ,3 100 Vuonna 2012 Suomessa oli maatilaa. Vuosina maatilojen määrä on vähentynyt yli 38 %, keskimäärin 2,8 %:n vuosivauhdilla. Tilamäärä on suhteellisesti eniten vähentynyt Itä-Suomessa (41 %) ja vähiten Pohjois-Suomessa (32 %). Tilamäärän vähentyessä tilojen keskikoko on kasvanut). Vuosina tukea saaneiden tilojen keskikoko on kasvanut lähes 70 %: 22,8 peltohehtaarista 38,6 hehtaariin. (MTT 2013) Yli 150 hehtaarin tiloja on 2,5 % tiloista, mutta niiden osuus kasvaa (taulukko 2). Käytössä olevan maatalousmaasta 53 % oli luonnonhaittakorvauksen vuoristoaluetta, 21 % muuta luonnonhaitta-aluetta ja 26 % erityisistä rajoitteista kärsivää aluetta (Indikaattori 32. Epäsuotuisat alueet). Vuonna 2010 laajaperäisiä rehuntuotantoalueita oli ha (Indikaattori 33. Laajaperäisen maatalouden ala). 14

15 Taulukko 2 Maatilojen lukumäärä peltosuuruusluokittain koko maassa (Tike 2013) (Indikaattori 17. Maatilat) Peltoala (ha) Yhteensä Suomen peruslohkojen keskikoko oli 2,43 hehtaaria vuonna 2012, eikä se ole kasvanut tilakoon kasvamisen myötä (MTT 2013). Pohjoiseen siirryttäessä peltolohkojen keskikoko pienenee ja lohkot muuttuvat entistä epäsäännöllisemmän muotoisiksi. Hajanaisesta tilusrakenteesta ja pitkistä etäisyyksistä aiheutuvat korkeat kuljetuskustannukset rasittavat maataloustuotantoa etenkin Itä- ja Pohjois-Suomessa sekä saaristossa. Rakennekehityksen seurauksena on syntynyt myös etätiloja, jotka saattavat olla kymmenien kilometrien päässä viljelijän asuinpaikasta ja varsinaisesta talouskeskuksesta. Pellon siirtyminen tuotannosta luopuvilta tiloilta tuotantoaan jatkaville tiloille on kyllä suurentanut tilakokoa, mutta pieni lohkokoko ja etäisyydet vaikeuttavat edelleen viljelytöitä, millä on tuotantokustannuksia nostava vaikutus. Vuokralohkojen keskimääräinen talouskeskusetäisyys on suurempi kuin omien lohkojen. Vuokralohkot ovat myös keskikooltaan tilojen omia lohkoja pienempiä. Tilusrakenneominaisuuksiltaan epäedullisimpien lohkojen tuotanto on laajaperäisintä ja ne ovatkin usein kesantona. Epäedulliset tilussuhteet rajoittavat myös tilojen tuotantomahdollisuuksia. (Myyrä 2000). Tuotantotoiminta ja tuotteiden kuljetus asettavat yleiselle tiestölle ja yksityisteille uusia vaatimuksia. Vuonna 2010 tilojen mediaanituotto oli välillä ja noin 61 %:lla maatiloista vakiotuotot jäivät alle (Taulukko 3). Taulukko 3 Maatilojen taloudellinen koko (Eurostat 2013) (Indikaattori 17. Maatilat) 2010 Vakiotuotto ( ) Maatilaa (kpl) < Yhteensä

16 Vuonna 2012 tiloista 45,0 % ( tilaa) oli päätuotantosuunnaltaan viljatiloja ja 16,6 % (9 781 tilaa) lypsykarjatiloja (taulukko 4). Muun nautakarjatalouden osuus oli 6,0 % ja sika- ja siipikarjatalouden osuus 3,8 % tiloista. Taulukko 4 Maatilojen lukumäärä päätuotantosuunnittain v. 1995, 2007 ja 2012 sekä muutos (Tike 2013) Tilojen lukumäärä Muutos kpl % Lypsykarjatalous % Muu nautakarjatalous % Sikatalous % Siipikarjatalous % Lammas- ja vuohitalous % Hevostalous % Viljanviljely % Erikoiskasvituotanto % Puutarhakasvien viljely % Muu kasvintuotanto % Muu tuotanto % Yhteensä % Vuonna 2012 luonnonmukaisesti viljeltyä peltoalaa oli ha eli 9 % peltoalasta (Indikaattori 19. Luomu). Valvotun luomutuotannon piiriin kuului tilaa vuonna 2012 (Evira 2012). Luomutilojen keskipinta-ala oli noin 46 ha, mikä on hieman keskitilakokoa suurempi. Useimpina 2000-luvun vuosina luomutilojen kannattavuus on ollut keskimäärin tavanomaisia tiloja parempi. Tämä näkyy luomupeltoalan jatkuvana kasvuna vuodesta 2008 lähtien, johon on vaikuttanut erityisesti ohjelmakaudella maksettu luonnonmukaisen tuotannon erityistuki. Kotieläintuotannolla ja siihen liittyvällä nurmiviljelyllä ja laiduntamisella on merkittävä rooli eroosion estämisessä sekä luonnon monimuotoisuuden edistämisessä. Laidunala on vähentynyt, mikä on johtunut mm. nauta-, lypsykarja- ja lammastilojen vähenemisestä. Maatalouden rakennemuutos on johtanut myös luonnonlaitumien laidunnuksen loppumiseen, jolloin laitumet umpeen kasvaessaan menettävät monimuotoisuusarvonsa. Nurmiviljely ja laiduntaminen lisäävät maaperän orgaanisen aineksen määrää, mikä parantaa maaperän rakennetta ja vähentää eroosiota ja hiilidioksidipäästöjä verrattuna viljan viljelyyn (viite). Rakennemuutoksen seurauksena tilakoko on kasvanut tasaisesti. Tuotannon kokonaisarvolla mitattuna lypsykarjatalous on edelleen Suomen maatalouden merkittävin tuotantosuunta. Vuonna 2011 maitotilojen karjakoko oli keskimäärin 27,2 lypsylehmää (taulukko 6). Maitotiloilla oli vuonna 2011 yhteensä lypsylehmää (Tike 2012). Sikatilojen määrä on vähentynyt voimakkaasti ja tuotanto on keskittynyt Varsinais-Suomeen ja Pohjanmaalle. Maan kokonaiseläinyksikkömäärä on hiukan vähentynyt vuosien aikana (Indikaattori 21. Tuotantoeläinyksiköt). Vuonna 2010 eläinyksikköjä oli Tilakoon kasvaessa myös maataloudessa toimivien yhtiöiden lukumäärä on noussut vuodesta 1995 vuoteen 2011 noin 2,5-kertaiseksi. Vuonna 2011 toimi 750 maataloutta harjoittavaa yhtiötä (taulukko 5). Niistä vähintään kaksi kolmasosaa oli muodostettu yhtiöittämällä yksittäinen tila (PTT 2012). Yhtiöittämisen taustalla on usein taloudelliset syyt, riskien hallinta, mutta yhteisyrityksissä erittäin tärkeänä myös vastuun jakaminen useamman yrittäjän kesken. 16

17 Taulukko 5 Maataloutta harjoittavien yhtiöiden määrän kehitys (Tike 2012) Vuosi kpl kpl kpl Osakeyhtiöt Muut yhtiöt Yhteensä Muut yhtiöt = rekisteröity avoin tai kommandiittiyhtiö, toiminimiyritys Kotieläintuotanto jatkaa keskittymistä, mutta sen aiheuttamia haittoja pyritään ennaltaehkäisemään ympäristölupamenettelyllä, jossa tilan eläinmäärä suhteutetaan tilan käytettävissä olevaan peltoalaan, jotta ehkäistään peltojen ravinnekuormitusriskiä. Voimakkaimpien kotieläinkeskittymien haasteena on lannan levitysalan niukkuus Taulukko 6 Keskimääräinen kotieläinmäärä maatilaa kohti päätuotantosuunnan mukaan (Tike 2012) Vuosi Lypsylehmä 27 Lihanauta / emakko 151 Lihasika 523 Kana Broileri Lammas 141 Vuohi 111 Hevonen 10 Tuotantorakennusinvestointien yhteydessä tilat ovat kasvattaneet tuotantovolyymiaan ja samalla ajanmukaistaneet tuotantomenetelmiä. Uuden teknologian ja tuotantomenetelmien käyttöönotolla pyritään saavuttamaan positiivisia vaikutuksia esimerkiksi eläinten hyvinvointiin, maataloustyön fyysiseen kuormittavuuteen, energiatehokkuuteen ja sekä ympäristöpäästöihin. Esimerkiksi lypsykarjataloudessa on investoitu usein automaattisiin lypsyjärjestelmiin, joita vuoden 2012 lopussa oli käytössä yli 700 (7 %) tilalla (MTT 2012c). Uusia parsinavetoita ei juuri rakenneta ja yhä suurempi osa lehmistä pidetään pihattonavetoissa, joissa eläimet voivat paremmin toteuttaa lajinmukaista käyttäytymistä ja liikkua vapaammin. Kotieläintuotanto on jäsenyysaikana pysynyt kaiken kaikkiaan suhteellisen vakaana (taulukko 7). Maidon ja erityisesti naudanlihan tuotanto on alentunut ja siipikarjanlihan noussut. Vuosina sianlihan tuotanto on vähentynyt, mutta kananmunien lisääntynyt. Taulukko 7 Tuotannon kehitys eräillä kotieläintuotannon aloilla ajanjaksolla (Tike 2013) Vuosi Maito Nauta Sika Broileri Kalkkuna Lammas Hevonen Kanamuna l milj. kg milj. kg milj. kg milj. kg milj. kg kg milj.kg ,17 167,55 38,22 1,09 1, , ,57 213,32 82,35 11,39 0, ,18 192,94 98,18 8,09 0, ,2 Muutos % -4,7-15,6 15,2 156,9 642,2-39,5 13,3-16,7 Maataloustuotannossa käytettävä automaatio ja kaikki muukin yritystoiminta maaseudulla edellyttää toimivia tietoliikenneyhteyksiä. 17

18 Maatalouden työllisyysvaikutukset Maataloudessa päätoimisesti työskentelevien määrä vuonna 2012 oli noin henkeä, eli 3,1 % työllisestä työvoimasta (Indikaattori 13. Työllisyys taloudellisen aktiviteetin mukaan). Vuodesta 2007 määrä on vähentynyt henkilöllä. (MTT 2013). Vuonna 2010 tilan töihin osallistuvien perheenjäsenten osuus oli merkittävä verrattuna vakituisesti palkattuun työvoimaan (Indikaattori 22. Tilojen työvoima; taulukko 8). Suomessa palkatun ulkopuolisen työvoiman osuus kuitenkin alati kasvaa rakennemuutoksen seurauksena. Maatalous työllistää myös välillisesti. Hoidettu maaseutu mahdollistaa myös maaseudun elinkeinojen monipuolistamisen esimerkiksi matkailun avulla (Kuhmonen ym. 2010) Taulukko 8 Tilojen työvoima (Tike 2011) (Indikaattori 22. Tilojen työvoima) Vuosi 2010 Miehet Naiset Yhteensä Viljelijät Viljelijäperheen jäsenet (tilan töihin osallistuvat) Vakituisesti palkatut Viljelijöiden keski-ikä on vuosina noussut 47,7 vuodesta 50,7 vuoteen. Alle 35-vuotiaiden viljelijöiden suhteellinen osuus verrattuna yli 55-vuotiaiden osuuteen oli vuonna % ja nuorten osuus on lievästi pienentynyt (27 % vuonna 2007) (Indikaattori 23. Viljelijöiden ikärakenne). Suomen viljelijöiden keskimääräinen ikä on korkeampi kuin EU27 keskiarvo (EU27 14 % vuonna 2010). Suomessa on tehty vuosittain noin tuettua sukupolvenvaihdosta. Viljelijöiden ikärakenteen parantamiseksi tarvitaan toimia sukupolvenvaihdosten edistämiseen. Esimerkiksi nykyisen maaseutuohjelman väliarvioinnissa todetaan, että noin 40 % sukupolvenvaihdoksista jäisi toteuttamatta ilman tukea. Lähes kolmannes Suomen maa- ja puutarhatiloista harjoittaa maatalouden ohella muuta yritystoimintaa. Vuonna 2000 monialaisten tilojen osuus kaikista maatiloista oli 25 %. Monialaisten tilojen määrä jatkoi kasvuaan vuoteen 2005, jolloin niiden osuus oli 35 %. Vuonna 2010 monialaisia maatiloja oli noin 20 % vähemmän, yhteensä tilaa. Monialaisten maatilojen osuus on maassamme EU:n korkein. Monialaisten tilojen yritystoiminta on useimmiten pienimuotoista ja luonteeltaan osa-aikaista tai kausiluonteista. Vuonna 2010 toimineista monialaisista tiloista noin 87 % työllisti kaikkiaan viljelijää, osakasta tai perheenjäsentä. Suurimman osan työstä tekevät edelleen viljelijäperheet itse. Muun yritystoiminnan tehtävissä tiloilla työskenteli lisäksi noin palkattua työntekijää. Toimialoittain tarkasteltuna palvelut muodostivat suurimman osuuden kaikissa liikevaihtoluokissa. Palveluala oli päätoimialana noin tilalla ja suurin yksittäinen toimiala tilalla oli urakointi. (Tike 2012a). Muun yritystoiminnan liikevaihdon osuus vaihtelee tilakohtaisesti. Tiloista 15 %:lla muun yritystoiminnan liikevaihto ylitti euroa vuonna Maatiloista 6 7 % lopettaa vuosittain maataloustuotannon. Tavallisesti pellot joko myydään tai vuokrataan. Maatiloilla on rakennuskantaa eri käyttötarkoituksiin. Maaseudun asukkaiden ikärakenteesta ja muuttoliikkeestä johtuen myös asuinrakennuksia jää tyhjilleen. Olemassa olevaan rakennuskantaan ja sitä palvelevaan infrastruktuuriin sitoutuu taloudellisia, ympäristöön sekä kulttuuriin liittyviä arvoja. Rakennuskannan vajaakäyttö tai käytön loppuminen on monella tavalla menetys alueelle. Yhteisöllisyyden, palveluverkoston säilymisen ja yhdyskuntarakenteen toimivuuden sekä ilmastonäkökohtien kannalta on tarkoituksenmukaista, että maaseudun kehittämisessä hyödynnetään ensisijaisesti olemassa olevaa infrastruktuuria. Esimerkiksi maaseutuyritys saa olemassa olevien rakennusten uusiokäytöllä teknisiä, taloudellisia ja ympäristöön sekä yhteisöllisyyteen liittyviä hyötyjä. Maaseudun rakennuskannan uusiokäytöllä on lisäksi keskeinen merkitys alueen kulttuuristen arvojen säilyttämisessä ja kehittämisessä. 18

19 Maatalouden kannattavuus Maatalouden yrittäjätulo on laskenut pitkällä aikavälillä (kuvio 1). Viime vuosina lasku on taittunut lieväksi nousuksi. Vuonna 2012 yrittäjätulo oli n miljoonaa euroa, kun se kymmenen vuotta aiemmin oli n milj. euroa. Vuotuiset vaihtelut ovat olleet suhteellisen suuria. Vaihtelua aiheuttavat satotasojen vaihtelut sekä tuottajahintojen ja tuotantopanosten hintojen muutokset. Alimmillaan yrittäjätulo oli n. 778 miljoonaa euroa vuonna 2008, jolloin tuottajahinnat olivat erityisen alhaisella tasolla ja tuotantopanosten, kuten lannoitteiden ja energian hinnat nousivat voimakkaasti (kuvio 2) Kuvio 1 Maatalouden nettoyrittäjätulo vuoden 2005 hinnoin (milj. ). (LÄHDE) Energia ja voiteluaineet Tuottajahintaindeksi Lannoitteet ja maanparannusaineet Kuvio 2 Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi ja tuottajahintaindeksi, 2000=100 (Tilastokeskus 2013) 19

20 18,00 16,00 14,00 12,00 10,00 8,00 6,00 4,00 2,00 0, Kuvio 3 Maatalouden yrittäjätulo ei-palkattua henkilötyövuotta kohden, 1000 vuoden 2005 hinnoin. (Eurostat 2013) Vaikka yrittäjätulo on kokonaisuutena alentunut, niin yrittäjätulon kehitys ei-palkattua työpanosyksikköä kohti on ollut nousujohteista viime vuosina, koska tilakoon kasvun ja maatilojen määrän alenemisen myötä ei-palkatun työvoiman määrä on pienentynyt voimakkaasti. Pitkällä aikavälillä se on kasvanut n eurosta vuonna 2003 n euroon vuonna 2012 (kuvio 3) (Indikaattori 26). Tulotason säilyttäminen tietyllä tasolla tai sen parantaminen merkitsee yhä suuremman pääoman sitomista maatalouteen, kun tuottavuuden ja kilpailukyvyn parantamiseksi otetaan käyttöön uutta teknologiaa, kasvatetaan yksikkökokoa ja korvataan työtä pääomalla. Maatilojen taloudellisen kehittämisen näkökulmasta maatalouteen sitoutuneen pääoman määrän huomioiminen on tärkeää, sillä tulojen tulisi riittää korvaukseksi sitoutuneelle pääomalle eikä vain tulotason säilyttämiseen Erot pääomaintensiivisyydessä vaikuttavat maatalouden harjoittamisella saavutettuun tulotasoon. Suomen kaltaisissa maissa, joissa maataloustuotanto perustuu pitkälti perheviljelmiin ja palkatun työvoiman osuus tuotannontekijänä on vähäinen, yrittäjätulon tulisi olla suhteellisen korkea verrattuna maihin, joissa tuotanto tapahtuu pääosin palkattua työvoimaa käyttäen kuten muilla toimialoilla toimivissa yrityksissä. 20

21 tulotaso, ,00 25,00 20,00 15,00 10,00 5,00 0,00 Kuvio 4 Tulotason kehitys maataloudessa ja koko kansantaloudessa sekä näiden suhde (Eurostat 2013). suhde, % 100 Vuodesta 2003 vuoteen 2009 maatalouden yrittäjätulo ei-palkattua henkilöä kohti laski lievästi, kun keskimääräinen palkkatulo oli samaan aikaan selvästi nouseva (kuvio 4) (Indikaattori 26). Kuvioon 4 on laskettu myös maatalouden työpanosyksikköä kohti lasketun yrittäjätulon prosentuaalinen osuus keskimääräisestä bruttopalkasta. Vuodesta 2009 lähtien yrittäjätulon nousu on ollut nopeampaa kuin palkkatulojen. Maatalouden yrittäjätulon taso vuonna 2012 oli kuitenkin vain n. 61 % keskimääräisestä palkkatulosta. Alimmillaan ko. suhde oli vuonna 2008, jolloin yrittäjätulo jäi selvästi alle puoleen keskimääräisestä palkkatasosta. Yrittäjätulon alhaisuus suhteessa palkkatuloihin kertoo maatalouden heikosta kannattavuudesta. Yrittäjätulon ja palkkatulojen välisen suhteen hienoinen nousu puolestaan kertoo toisaalta maatalousyrittäjien sopeutumisesta sekä ponnisteluista kannattavuuden parantamiseksi. Toisaalta se johtuu myös viime vuosien alhaisen talouskasvun myötä hyvin hitaasti kasvaneesta keskimääräisestä palkkatasosta. 30, Bruttopalkka/työllinen Yrittäjätulo/työpanosyks. Yrittäjätulo % palkkatulosta ,00 20,00 15,00 10,00 5,00 0, Kuvio 5 Tuotannontekijätulo maataloudessa työpanosyksikköä kohti vuoden 2005 hinnoin (1000 ) (Eurostat 2013). 21

22 Tuotannontekijätulo työpanosyksikköä kohti on noussut eurosta euroon vuosina (Kuvio 5) (Indikaattori 25). Tuotannontekijätulo maataloudessa työpanosyksikkö kohti antaa yleiskuvan siitä, missä määrin maatalous toimialana tuottaa enemmän kuin kuluttaa. Vuoden 2008 erityisen alhaiset tuottajahinnat näkyvät selvänä notkahduksena myös tuotannontekijätulon kehityksessä. Indikaattorin alhainen taso heijastaa maataloustuotannon heikkoa kannattavuutta, mikä taas on Suomen oloissa seurausta mm. pohjoisista luonnonoloista, epäedullisista tuotteiden ja panosten hintasuhteista sekä luonnonolojen ja keskimäärin melko epäedullisen tila- ja tilusrakenteen aiheuttamista korkeista kone- ja rakennuskustannuksista. Heikon kannattavuustason vallitessa myös oman pääoman muodostuminen on hidasta. Sen vuoksi tuottavuuden parantaminen tuotantoteknologiaa uudistamalla ja uutta teknologiaa käyttöön ottamalla tapahtuu hyvin hitaasti. Työvoiman tuottavuus maataloudessa oli vuonna 2010 Suomessa ,7 /AWU (Indikaattori 14. Työvoiman tuottavuus maataloudessa). Maatalouden kiinteän pääoman bruttomuodostus (gross fixed capital formation) kertoo kuinka paljon enemmän maatalouteen investoidaan kuin kulutetaan. Vuonna 2009 kiinteän pääoman bruttomuodostus oli miljoonaa ja se on vähentynyt vuodesta ,7 % vuosivauhdilla (Indikaattori 28. Kiinteän pääoman bruttomuodostus maataloudessa). Maatalouden osa- ja kokonaistuottavuudesta on esitetty tietoja kuviossa 6 (Indikaattori 27. Maatalouden tuottavuus). Tuottavuus (TFP) on kokonaistasolla tarkastelujakson ajan kasvanut melko tasaisesti. On kuitenkin otettava huomioon, että Suomessa tuottavuuden taso on tilarakenteen ja luonnonolosuhteiden vuoksi lähtökohtaisesti esimerkiksi Tanskan ja Ruotsin alapuolella (Sipiläinen & kump 2008). Pääoman ja maan tuottavuus ei ole juurikaan parantunut tarkastelujakson aikana. Maan ja pääoman tuottavuus jopa aleni 80 -luvun lopulla. EU -jäsenyyden aikana maan ja pääoman tuottavuus on pysynyt vakioisella tasolla. Työn tuottavuus on kasvanut voimakkaasti koko tarkastelujakson ajan. Työpanosta on tarkastelujaksolla korvattu pääomapanoksella, jonka vuoksi työntuottavuutta on pystytty kasvattamaan, mutta pääomapanoksen tuottavuuden kasvu on jäänyt vaatimattomaksi. Sovelletulla rakenne- ja tulotukipolitiikalla on siis saavutettu positiivista tuottavuus kehitystä. Tosin luonnollisesti ei voida tarkkaan arvioida, millainen merkitys sovelletulla politiikalla on ollut tuottavuuteen. Tuottavuuskehitys ei EU -jäsenyys aikana ole poikennut aiemmasta eikä tuottavuuden kehityksessä ole ollut merkittäviä eroja eri ohjelmakausien välillä. Tosin muutamana viimeisenä vuotena ennen Suomen liittymistä EU:n oli tuottavuuskehitys hieman hitaampaa. Tämän voidaan arvioida liittyneen tuotannon rajoituspolitiikkaan (esimerkiksi maitokiintiöt ja yksimahaissektorin perustamislupajärjestelmä) ja yleiseen epävarmuuteen maatalouden toimintaedellytysten säilymisestä. 22

23 Finland Intermediate Cons. Labour Land Capital TFP Kuvio 6 Maatalouden osa- ja kokonaistuottavuus vuosina (vuosi 2005=100) Alkutuotannon toimijoiden organisoituminen ruokaketjussa Lihasektorilla toimii neljä tuottajaosuuskuntaa, jotka hallitsevat kahta yritystä (80 % lihamarkkinoista). Suurin osa naudan- ja sianlihan tuotannosta on sopimustuotantoa ja tuotteet myydään elintarviketeollisuudelle. Vain pieni osa tuotteista myydään suoraan kaupalle. Kysyntää suoramyynnille olisi, mutta vaatimukset tilojen, laitteiden, valvonnan ja käsittelyn suhteen tekevät suoramyyntiyrityksen perustamisen kalliiksi (Kilpailu- ja kuluttajavirasto 2013). Hinnoitteluperusteisiin vaikuttavat laatu, tuotantomäärä, kuljetusetäisyydet sekä kuljetus- ja lastauskustannukset. Toimialaorganisaatioihin rinnastettavaa vertikaalista yhteistoimintaa ruokaketjussa ei ole liha-alalla. Selvitysten mukaan vaikuttaa epätodennäköiseltä, että isot ja pienet tuottajat järjestäytyisivät yhteen ja samaan organisaatioon intressieroista johtuen. Sen sijaan tuotantosuuntakohtaisen yhteistyön kautta tarpeet ja vaatimukset voisivat tulla paremmin huomioon otetuksi. Suomalaisten maidontuottajien osuustoiminnallinen järjestäytymisaste on Euroopan- ja maailmanlaajuisesti katsottuna korkea. Osuuskuntien yhteenlaskettu markkinaosuus on noin 97 %. Suurin yksittäinen maitoalan yritys on osuuskuntien omistama ja sen markkinaosuus tuotetusta maidosta on noin 86 %. Lisäksi toimii joukko yksityisiä meijereitä. Tuottajaosuustoiminta on käynyt läpi rakennemuutoksia. Enimmällään 1930-luvulla Suomessa toimi noin 600 osuusmeijeriä, joilla kaikilla oli omaa jalostusta (PTT). Vuodesta 2012 alkaen on ollut mahdollista hakea hyväksyntää maito- ja maitotuotealan tuottajaorganisaatioksi. Toistaiseksi yhtään hakemusta ei ole tehty. Maitoa jalostavien yritysten lukumäärä on viime vuosina laskenut. Uusia, maitoa jalostavia pienyrityksiä on perustettu esimerkiksi suomenkarjaa ja kuttuja pitäville tiloille. Pää- tai sivuelinkeinona maidonjalostusta harjoittavat yritykset hankkivat raaka-aineensa pääasiassa hankintaosuuskunnilta tai itsenäisiltä osuuskunnilta. Sivutoimiset jalostajat käyttävät myös oman tilan maitoa (Pienmeijerien kehittämisohjelma -esiselvitys , Agropolis Oy). Hedelmä- ja vihannesalalla on voitu perustaa tuottajaorganisaatioita vuodesta 1997 alkaen. Suomessa toimii kolme tuottajaorganisaatioksi järjestäytynyttä yritystä, joilla on toimenpideohjelma. Viljasektorille on syntynyt pienimuotoista yhteistoimintaa kuten yrityksiä, jotka pyrkivät kokoamaan isoja myyntieriä ja siten parantamaan neuvotteluasemaansa viljanostajien kanssa. Viljantuottajista suuri osa on suhteellisen pienten tilojen osa-aikaviljelijöitä. Kananmuna-alan suurin pakkaamo on tuottajaosuuskunnan omistama. 23