ENSIAVUKSI SISÄILMAAN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ENSIAVUKSI SISÄILMAAN"

Transkriptio

1 ENSIAVUKSI SISÄILMAAN

2 Vedä henkeä ilmasta virkeyttä! ENSIAVUKSI SISÄILMAAN -kumppanuuspalvelu Sisäilmalähetit auttavat havaitsemaan, löytämään ja hallitsemaan väliaikaisesti sisäilmahaittoja, pienentäen samalla virheinvestointien riskiä. Nopeat toimenpiteet sekä oikea tilannearviointi antavat aikaa oleelliseen enemmän aikaa suunnitteluun ja kestävien ratkaisujen tekoon. Jani Moberg toimitusjohtaja, Sandbox Oy ENSIAVUKSI SISÄILMAAN -palvelu on palkittu Innosuomen 2. sijalla (2011). Case: Ilma parani Vantaalla Olemme hyödyntäneet Sisäilmalähetti-palvelun ilmanpuhdistimia selvittely- ja suunnittelutyön aikana ja perus parannus hankkeen alkamista odotettaessa. Puhdistimia on käytetty esimerkiksi tekstiilityön luokissa, joissa on runsaasti kangaspölyä % ilmanpuhdistimilla varustetuissa tiloissa työskentelevistä koki vointinsa parantuneen laitteen käyttöönoton jälkeen. Sisäilma ongelmat eivät ainakaan vähene julkisella sektorilla. ENSIAVUKSI SISÄILMAAN -palvelu on hyvä ensiapu, kunhan muistetaan, että ilmanpuhdistimet ovat väliaikainen ratkaisu. Juha Vuorenmaa, Vantaan kaupungin tilakeskus

3 ENSIAVUKSI SISÄILMAAN -kumppanuuspalvelu: henkilöiden ja tilojen väliaikainen suojaus sisäilmatyöryhmien konsultointi ja koordinointi erityisasiantuntijapalvelut sisäilmatutkimukset vähemmän virheinvestointeja palkittua* ja tutkittua** palvelua tiedotus- ja viestintäapu työryhmäohjaus (mm. kriisiviestintä, sparraus, dialogi, konfliktiviestintä) lisää aikaa ja työrauhaa tutkimuksille, suunnittelulle sekä korjausrakentamiselle Sisäilmahaitan selvitystyö sekä nopea ensiapu meiltä saat molemmat! ** VTT:n tutkimuksiin perustuva mallinnus * Innosuomi palkittu 2011 SISÄILMALÄHETTI avuksesi kun tiedät, epäilet tai haluat lisää tietoa... kosteusvauriot: mm. sisäilman mikrobit pienhiukkaset ja pölyt voimakkaat hajut materiaaliemissiot (mm. 2-etyyliheksanoli) muut kemikaalit (mm. VOC) mineraalivillakuidut tuloilmassa liian korkea lämpötila korkea tai matala ilmankosteus ilmanvaihdon tarkistukset SISÄILMALÄHETTI -palvelut ovat ainoa todellinen ensiapu sisäilmaongelmiin.

4 Tunnista lähtötilanne Oikean palvelun valitseminen tilanteen mukaan varmistaa sujuvan liikkeelle lähdön, ilman ajan ja resurssien tuhlaamista vääriin asioihin. Asiantuntijamme opastavat sekä suosittelevat lisäpalveluitamme projektin kuluessa tarpeen mukaan. Tilaajan kannaltahan tärkeintä on tavoitteellinen, asiantunteva ja sujuva projekti eli Fiksu Diili Aikaa Oleelliseen! Hyödynnä yhdessä tai erikseen Tutkimuspalvelut Erityisasiantuntija, koordinoija Viestintä ja työryhmäohjaus Kohdetutkimukset sisäilmasta ja materiaaleista, haastattelut, jne. Konsultoi ja toimii sisäilmatyöryhmien tukena Mm. tiedotus- ja viestintäapu, konfliktiviestintä, työryhmäohjaus (lisätietoa seuraavalla aukeamalla) Lähtötilanne kohteessa Sisäilmassa on todettu haitta Sisäilmassa epäillään haittaa Toimenpiteet Väliaikainen ensiapu suojaamistoimet (P1) Kohdetutkimukset ja ennakoiva suojaaminen (P2) Tutkimuspalvelut Sisäilmatutkimukset (VOC, DNA ja kuitu), vastetutkimukset, viljelyt, DNA-tutkimukset, uusintatutkimukset, seurantatutkimukset sekä kosteuskartoitukset. Viestintä ja työryhmäohjaus Kriisiviestintä, sparraus, dialogi, viestintäapu, luottamuksen rakentaminen, konfliktiviestintä ja työryhmäohjaus. Palvelukuvaukset seuraavalla aukeamalla.

5 Väliaikainen ratkaisu sisäilmahaittojen hallitsemiseksi 1. FIKSUDIILI (P1) Väliaikainen ensiapu Tilojenkäyttäjien suojaamiseksi aloitetaan väliaikaiset suojaamistoimet, ensiapuna altistumisen minimoimiseksi. Työtehokkuuden ja turvallisuudentunteen nopealla palauttamisella on merkittävä vaikutus hyvän lopputuloksen kannalta korjaustoimenpiteistä riippumatta. Toimintatavoillamme voidaan vähentää tiloissa sisäilman epäpuhtauksia jopa prosenttisesti. Sisäilmakoordinaattorit: kartoittavat tilat ja antavat toimenpidesuosituksen sekä toimivat projektin vetäjinä ja kohdevastaavina Tiloihin asennetaan riittävä määrä ilmanpuhdistimia puhdistimet asennetaan ja ohjelmoidaan kohdetilan mukaan sekä ylläpidetään koko sopimuskauden ajan 2. FIKSUDIILI+ (P2) Kohdetutkimukset ja ensiapu Mikäli sisäilmassa epäillään haittaa aloitetaan tarpeelliset kohdetutkimukset sekä väliaikaiset suojaamistoimet tilojenkäyttäjien suojaamiseksi. Peruspalveluiden (P1) lisäksi: Kohdetutkimukset valittujen menetelmien mukaan: sisäilman mikrobit (DNA) ja VOC materiaalinäytteet (mikrobit ja VOC) viljely (Andersen), kuidut pinnoilta aistinvaraiset tutkimukset, jne. Erityisasiantuntija: täyttää viranomaisten antamat pätevyysvaatimukset raportoi selkokielellä tutkimustulokset tekee tarvittaessa kohdekäynnin avustaa SI-työryhmää case-kohtaisesti 3. TUTKIMUSTYÖT JA ERITYISASIANTUNTIJA Kokonaisvaltaisia sisäilmatutkimuksia pienistä kohteista laajoihin rakennuskomplekseihin. Käytössä yleisimmät ja nykyaikaisimmat tutkimusmenetelmät sekä laboratoriot. Myös materiaaliemissiotutkimukset sekä seurantatutkimukset korjaustyön onnistumisen selvittämiseksi. Asiantuntijan selkokielinen konsultointi ja neuvonta. 4. VIESTINTÄ JA TYÖRYHMÄOHJAUS Selkeitä viestintäohjeita ja tapoja viestiä asiasta tarvitaan niin oman henkilöstön kuin muiden sidosryhmien välillä. Viestintädiilimme tarjoaa ammattilaisten apua niin sparraukseen, rakentavaan dialogiin, kriisi- ja konfliktiviestintään, luottamuspulaan kuin työryhmäohjaukseenkin.

6 Minimoi viive sekä altistus Sisäilmahaitan havaitsemisen ja sen korjaamisen välillä on yleensä valitettava viive. Toiminnan on kuitenkin jatkuttava keskeytyksettä eikä väistötiloja aina ole osoittaa. Terveyden kannalta kriittisintä on minimoida altistuminen korjaustoimenpiteitä odottaessa. Sisäilmahaitan selvitys TUTKIMUS 1. havainto korjaus ENSIAVUKSI SISÄILMAAN ENSIAPU 2. Tiedämme, että sitten kun sairastuminen on tapahtunut, siitä seuraa yksilötasolla paljon haittaa ja paljon kustannuksia myös yhteiskunnalle. TIEDOTUS 3. Tuula Putus, hometutkija, työterveyden erikoislääkäri, dosentti, IndoorAid Selvitystyön kokonaiskesto n. 2 kk

7 Pienempi marmatusindeksi Kun sisäilma on kunnossa, lisääntyvät sekä tilankäyttäjien tyytyväisyys että työtehokkuus. Vältyt turhilta valitussoitoilta ja lisäselvityksiltä. 150% 100% 50% Marmatusindeksi: CASE Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri: Yksikin sisäilmasta sairastunut on liikaa Arvostan korkealle Sisäilmalähetin osaamisen. Väliaikaisten suojaamistoimien ansiosta saimme heti alussa lisäaikaa oikeiden ratkaisujen tekemiseen. Myös henkilökuntamme on ollut todella tyytyväinen Sisäilmalähetin asiantuntijan pitämiin infotilaisuuksiin. Mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin saatiin vastaukset ja väärät olettamukset korjattiin. Sisäilmakoordinaattorin asiantuntemus ja toiminta ovat olleet tukenamme koko prosessin ajan.tämän hetkisen tiedon ja tehtyjen toimenpiteiden perusteella näyttäisi siltä, että todetut sisäilmaongelmat ratkeavat lähitulevaisuudessa. CASE Oulun yliopistokiinteistöt: Nopeat toimenpiteet puhdistivat ilmaa Oulun ylipoiston kampuksella sisäilmaongelmien syyksi paljastui alapohjan rakennevirheistä johtuvat mikrobivauriot. Korjaussuunnittelun ajaksi turvauduttiin Sisäilmalähetti -palveluun ja ensimmäiset laitteet olivat käytössä parissa viikossa. Tilojen käyttäjiltä saatu palaute on erittäin hyvää, ihmiset ovat kokeneet, että laitteet puhdistavat ilmaa ja helpottavat työskentelyä. Voin vilpittömästi suositella palvelua muillekin. 0% ENSIAVUKSI SISÄILMAAN Turvallisuuspäällikkö Harri Iskala Etelä-Pohjanmaan Sairaanhoitopiiri Kampusmanageri Seppo Wiik Suomen yliopistokiinteistöt Oy, Oulu Lue tämä ja muita tarinoita osoitteessa sisäilmalähetti.fi

8 CASE sairaanhoitopiiri: Henkilöstö- ja potilasturvallisuuden ehdoilla Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä korjaustöiden priorisointi on haastavaa, mutta henkilöstö- ja potilasturvallisuus on HUS:ssa ykkössijalla eli sisäilmaongelmien korjaustytöt aloitetaan heti, kun niiden syy on selvitetty. Olemme olleet todella tyytyväisiä Sandboxin ENSIAVUKSI SISÄILMAAN -palveluun. Toiminta on helppoa ja nopeaa Sisäilmalähettien huolehtiessa kaikesta. Ja mikä tärkeintä, laitteiden vaikutus sisäilman laatuun on ollut selkeästi havaittavissa. Karl-Johan Wennerström, HUS-Tilakeskus Lue tämä ja muita tarinoita osoitteessa sisäilmalähetti.fi CASE Lahden kaupunki: Särkylääke ilmanpuhdistukseen Lahdessa esiintyi useissa kohteissa sisäilmaongelmia. Avuksi otettiin siirreltävät ilmanpuhdistuslaitteet. Olemme siirtäneet laitteita paikasta toiseen sitä mukaa kun tiloja on saatu korjatuksi. Ilmanpuhdistuslaitteet ovat mahdollistaneet työskentelyn tiloissa korjausta odotettaessa. Meille on selvää, että kyse on väliaikaisesta ratkaisusta, ja olenkin verrannut ilmanpuhdistuslaitetta särkylääkkeeseen. Kiinteistöpäällikkö Jouni Arola, Lahden Tilakeskus ENSIAVUKSI SISAILMAAN -palveluiden yhteydessä käytettäviä IQAir ja Clair -ilmanpuhdistimia: Asiantuntijamme valitsee ominaisuuksiltaan sopivimmat ilmanpuhdistimet tapauskohtaisesti. IQAir HyperHEPA -suodatinteknologia on luokiteltu tiukimman HEPA-testin EN1822 mukaisesti. Se poistaa sisäilmasta jopa 0,003 μm:n pienhiukkaset yli 99 %:sti. Valmistaja takaa yli 90 %:n puhdistustehon koko mallistolle. HealthPro 250 GC VOC Cleanroom H13 CleanZone C-6000 ERILLINEN ESITE Esimerkkikohde koulut, toimistot... koulut, toimistot... terveydenhuolto suuret tilat suuret tilat Poistaa mm hiukkaset ja kaasut hiukkaset ja kaasut hiukkaset hiukkaset ja kaasut hiukkaset (ja kaasut) Ilmanvirtaus max. 440 m 3 /h max. 400 m 3 /h max. 470 m 3 /h max m 3 /h max m 3 /h Hiukkasten erotuskyky (0,003µm).. 99,5 % 99,0 % 99,5 % 99,5 % 95 % (E11) Suodatusluokka H12/13 E11 H13 H12 F7 E11 Ohjelmoitava kyllä kyllä kyllä kyllä lisätoiminto Paino kg 20 kg 21 kg kg kg Mitat (korkeus x leveys x syvyys cm).. 71 x 38 x x 38 x x 38 x x 63 x x 77 x 87 Ilmanpuhdistimien tehokkuudesta saatavilla kansallista sekä kansainvälistä tutkimustietoa, kysy lisää!

9 Onko rakennus terve, jos viljelystä ei tulosta? Mikäli viljelytulos ei anna viitteitä vaurioista ja oireilu jatkuu, tulee rakennus silti tutkia. Piilevien vaurioiden selvittämiseen tarvitaan tutkittua tietoa sisäilmasta. Pitkäaikainen altistus heikentää ihmisen puolustusmekanismia ja pienempikin määrä epäpuhtauksia sisäilmassa saattaa laukaista oireilua. Kosteusvaurioiden ja homeiden aiheuttamien hengityssairauksien suorat terveyden hoitokustannukset vuosittain ovat 100 miljoonaa euroa ja menetettyä työpäivää vuodessa (STAKES). Sisäilman tutkiminen rakennuksissa? Sisäilmalähettien toimintamallissa sisäilmasta tutkitaan elävät, kuolleet sekä anaerobiset mikrobit (DNA) sisä ilman kokonaislaadun selvittämiseksi. Lisäksi voidaan käyttää perinteistä viljely menetelmää avustamaan viranomaisten päätelmiä kohdetiloista. Lisäksi kohdetilasta tutkitaan haihtuvat orgaaniset yhdisteet (VOC) sekä kuidut tasoilta kahden viikon aikana laskeutuneesta pölystä. Näillä tutkimuksilla saadaan kokonais valtainen näkemys sisäilman laadusta sekä mahdollisista kosteustai mikrobi vaurioista. Tutkimuksia seuraa aina selkokielinen raportointitilaisuus. Käytettävissämme ovat nykyaikaisimmat tutkimusmenetelmät sekä laboratoriot. Lasten ja nuorten kehittyvien keuhkojen altistaminen epäpuhtauksille on merkittävä taloudellinen rasite yhteiskunnalle. Tuula Putus, hometutkija, työterveyden erikoislääkäri, dosentti, IndoorAid Kokonaisvaltaisen selvitystyömme avulla: 1. Löydämme mahdolliset kosteus- ja mikrobivauriot tai muut sisäilmahaitat. 2. Arvioimme sisäilman vaikutusta tilankäyttäjiin, ihmisiin.

10 Sandbox Oy Hiekkalaatikon sankarit vasemmalta: Noora, Mika, Elisa, Pete, Nenne, Kimmo, Jani, Juha ja Tomi Tarjolla pelkkää hyvää ilmaa! Helpoiten saat ENSIAVUKSI SISÄILMAAN -palvelut käyttöösi ottamalla yhteyttä Sisäilmalähettien päivystysnumeroon p tai yhteydenottolomakkeella osoitteessa Sandbox Oy on tamperelainen yritys, joka kehittää innovatiivisia ratkaisuja parempaan sisäilmaan, valaistukseen sekä puhtauteen. Palvelumme: Sisäilmalähetti Puhtaampaa sisäilmaa Valolähetti Parempaa valaistusta Sandbox Oy palveluja ammattilaisille Sandbox Oy Tulli Business Park Åkerlundinkatu 11 A Tampere sisäilmalähetti.fi SISÄILMALÄHETTI on Sandbox Oy:n rekisteröimä tuotemerkki

11 Aikaa olennaiseen Sandbox Oy toimii alan merkittävimpänä palveluntuottajana sisäilmaongelmien vähentämiseksi Suomessa. ENSIAVUKSI SISÄILMAAN -palvelu on osa Sandbox Oy:n Fiksu Diili -konseptia.

www.sisailmalahetti.fi

www.sisailmalahetti.fi www.sisailmalahetti.fi Sisäilmalähetti-palvelun tuottaa Sandbox Group. Sandbox Oy on valtakunnallisesti toimiva tamperelainen yritys, joka kehittää innovatiivisia ratkaisuja parempaan sisäilmaan, valaistukseen

Lisätiedot

www.sisailmalahetti.fi

www.sisailmalahetti.fi 10 VUOTTA PUHDASTA SISÄILMAA www.sisailmalahetti.fi Sandbox Oy on valtakunnallisesti toimiva tamperelainen yritys, joka kehittää innovatiivisia ratkaisuja paremman sisäilman tuottamiseksi kiinteistöissä.

Lisätiedot

Kiratek Oy Jyrki Pulkki, puh. 0207 401 011 28.3.2011. Kaivokselan koulu Tilat 213b (kuraattori) ja 216 (koulusihteeri)

Kiratek Oy Jyrki Pulkki, puh. 0207 401 011 28.3.2011. Kaivokselan koulu Tilat 213b (kuraattori) ja 216 (koulusihteeri) Kiratek Oy Jyrki Pulkki, puh. 0207 401 011 28.3.2011 SISÄILMATUTKIMUS Kaivokselan koulu Tilat 213b (kuraattori) ja 216 (koulusihteeri) 2 Sisällysluettelo 1. KOHTEEN YLEISTIEDOT... 3 2. TUTKIMUKSET... 3

Lisätiedot

SISÄILMA. 04.10.2011 Rakennusfoorumi. Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy

SISÄILMA. 04.10.2011 Rakennusfoorumi. Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy SISÄILMA 04.10.2011 Rakennusfoorumi Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy Sisäilman merkitys Sisäilman huono laatu on arvioitu yhdeksi maamme suurimmista

Lisätiedot

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2016

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2016 Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2016 1 Sisäilma on hyvää, jos käyttäjät ovat siihen tyytyväisiä tai siinä ei ole epäpuhtauksia, jotka voivat

Lisätiedot

TEOLLISUUSRAKENNUSTEN TOIMISTOTILOJEN ILMAN LAATU (INDOOR AIR QUALITY IN OFFICES ADJACENT TO INDUSTRIAL HALLS)

TEOLLISUUSRAKENNUSTEN TOIMISTOTILOJEN ILMAN LAATU (INDOOR AIR QUALITY IN OFFICES ADJACENT TO INDUSTRIAL HALLS) TEOLLISUUSRAKENNUSTEN TOIMISTOTILOJEN ILMAN LAATU (INDOOR AIR QUALITY IN OFFICES ADJACENT TO INDUSTRIAL HALLS) Liisa KUJANPÄÄ 1, Sirpa RAUTIALA 1, Helmi KOKOTTI 2, and Marjut REIMAN 1,* 1 Finnish Institute

Lisätiedot

Sisäympäristöprosessit HUS:ssa. Marja Kansikas sisäilma-asiantuntija HUS-Kiinteistöt Oy

Sisäympäristöprosessit HUS:ssa. Marja Kansikas sisäilma-asiantuntija HUS-Kiinteistöt Oy Sisäympäristöprosessit HUS:ssa Marja Kansikas sisäilma-asiantuntija HUS-Kiinteistöt Oy HUS-Sisäympäristöohjausryhmä v toimii ns. ohjausryhmänä v työryhmä koostuu v HUS-Työsuojelusta v HUS-Työterveyshuollosta

Lisätiedot

Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia

Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia Kiinteistöjen ja Rakentamisen Tietopäivä 2015 2.9.2015 Wallenius Kaisa HS 11.11.13 HS 30.1.15 2 3 Mitä tarkoittaa hyvä

Lisätiedot

Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen.

Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen. Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen. Jukka-Pekka Kärki Rakennusterveysasiantuntija Suomen Sisäilmakeskus Oy Sisäilmaongelmiin liittyvissä korjaushankkeissa

Lisätiedot

Satomäen päiväkoti Akanapolku 2 01370 VANTAA

Satomäen päiväkoti Akanapolku 2 01370 VANTAA 17.3.2006 KOSTEUSVAURIOKARTOITUSRAPORTTI Satomäen päiväkoti Akanapolku 2 01370 VANTAA ASB-YHTIÖT, ASB Consult Oy Ab, Helsinki Timo Salonen (GSM 040 5111 453) Rakennusarkkitehti KOSTEUSVAURIOKARTOITUS/

Lisätiedot

Kun koulun sisäilma sairastuttaa

Kun koulun sisäilma sairastuttaa Kun koulun sisäilma sairastuttaa Sisäilmapaja 3 Forssassa 17.11.2011 Teija Meklin Homekoulu romahdutti opettajan terveyden Homekoulu kuohuttaa tunteita Ruotsinpyhtäällä julkaistu 16.8.2011 klo 09:14, http://yle.fi/alueet/teksti/

Lisätiedot

Tutkimusraportti, Pähkinänsärkijän päiväkoti, Vantaa

Tutkimusraportti, Pähkinänsärkijän päiväkoti, Vantaa Delete Tutkimus Oy 14.09.2012 Hämeentie 105 A 00550 Helsinki p. 09-394 852 f. 09-3948 5721 Tutkimusraportti Vantaan Tilakeskus Jouni Räsänen Kielotie 13 01300 Vantaa Tutkimusraportti, Pähkinänsärkijän

Lisätiedot

Tutkimusraportti Hiekkaharjun paloaseman sisäilman hiukkaspitoisuuksista

Tutkimusraportti Hiekkaharjun paloaseman sisäilman hiukkaspitoisuuksista Tutkimusraportti Hiekkaharjun paloaseman sisäilman hiukkaspitoisuuksista sivu 1/6 Päiväys: 18.05.2006 Asiakas: Laatija: Vantaan kaupungin tilakeskus Kielotie 13 01300 VANTAA Yhteyshenkilö: Pekka Wallenius

Lisätiedot

LAITE-ESITE AMMATTIKÄYTTÖÖN

LAITE-ESITE AMMATTIKÄYTTÖÖN LAITE-ESITE AMMATTIKÄYTTÖÖN 05 Ratkaisut ammattilaiselta ammattilaiselle. Kumppanisi paikallisesti ja globaalisti. Sandbox Oy on keskittynyt parantamaan sisäympäristöä eniten tutkituilla teknisillä ratkaisuilla

Lisätiedot

SISÄILMATUTKIMUSRAPORTTI SEURANTAMITTAUS

SISÄILMATUTKIMUSRAPORTTI SEURANTAMITTAUS Sivu 1 / 6 SISÄILMATUTKIMUSRAPORTTI SEURANTAMITTAUS MATTILAN PÄIVÄKOTI Hirsitie 2, 04340 Tuusula 1.4.2012 TILAAJA: Pertti Elg, Rakennusmestari, Tuusulan kunta TUTKIJA: Jari Järveläinen, Jakitec Ky Sivu

Lisätiedot

Kirkkokadun koulu Nurmes Sisäilmaongelmat & mikrobit 13.9.2012. Minna Laurinen, Rakennusterveysasiantuntija Marika Raatikainen, Sisäilma-asiantuntija

Kirkkokadun koulu Nurmes Sisäilmaongelmat & mikrobit 13.9.2012. Minna Laurinen, Rakennusterveysasiantuntija Marika Raatikainen, Sisäilma-asiantuntija Kirkkokadun koulu Nurmes Sisäilmaongelmat & mikrobit 13.9.2012 Minna Laurinen, Rakennusterveysasiantuntija Marika Raatikainen, Sisäilma-asiantuntija Rakennuksiin liittyvät sisäympäristöongelmat ovat yleisiä,

Lisätiedot

Muut yhteyshenkilöt: Päiväkodin johtaja Eija Järveläinen 09-8393 0871 Kouluisäntä Jukka Huippu 040-5138594

Muut yhteyshenkilöt: Päiväkodin johtaja Eija Järveläinen 09-8393 0871 Kouluisäntä Jukka Huippu 040-5138594 VANTAAN KAUPUNKI Sisäilmatutkimukset 1 (5) 1 TOIMEKSIANTO Tutkimuskohde: Itä-Hakkilan päiväkoti Keskustie 1 01260 Vantaa Tutkimusajankohta: 13.12.2011 27.12.2012 Tilaaja: Vastuuhenkilö Rakennesuunnittelijainsinööri

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. Yrttitien päiväkoti, sisäilmatutkimus Tutkimusselostus 22.12.2010

TIIVISTELMÄ. Yrttitien päiväkoti, sisäilmatutkimus Tutkimusselostus 22.12.2010 TIIVISTELMÄ Yrttitien päiväkodin laajennuksen sisäilmatutkimus. Tutkimuksen tilaajana oli rakennesuunnitteluinsinööri Jouni Räsänen Vantaan kaupungin tilakeskuksesta. Sisäilmatutkimukset suoritettiin lokakuussa

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Homekoulu haisee Eero Palomäki vanhempi asiantuntija, arkkitehti SAFA Miksi sisäilmasto-ongelmat ovat usein niin vaikeita ratkaista? Sisäilmasto-ongelmat ovat monimuotoisia ja yksinomaan

Lisätiedot

RAKENNUSVALVONTA. Krista Niemi 27.2.2013

RAKENNUSVALVONTA. Krista Niemi 27.2.2013 Krista Niemi 27.2.2013 Kosteudenhallinnalla tarkoitetaan niitä toimenpiteitä, joilla pyritään estämään haitallisen kosteuden kertyminen rakennukseen Kosteudenhallinnan tavoitteena on Estää kosteusvaurioiden

Lisätiedot

Milloin on syytä epäillä sisäilmaongelmaa

Milloin on syytä epäillä sisäilmaongelmaa Milloin on syytä epäillä sisäilmaongelmaa Tiedossa olevat puutteet rakenteissa, pinnoilla tai LVI-tekniikassa Aistinvaraisesti havaittavat merkit Käyttäjien poikkeava oireilu Tiedossa olevat puutteet Sisäilmaston

Lisätiedot

SISÄILMARYHMÄN TOIMINTAMALLI

SISÄILMARYHMÄN TOIMINTAMALLI Haapajärven kaupungin sisäilmaryhmä SISÄILMARYHMÄN TOIMINTAMALLI SISÄILMARYHMÄN TOIMINTA ON KESKITTYNYT KUNNAN OMISTAMIEN JULKISTEN TILOJEN TERVEYSHAITTOJEN SELVITTÄMISEEN Julkisella tilalla tarkoitetaan

Lisätiedot

SISÄILMAMITTAUKSET. Koivukoti 1I Kuriiritie 24 01510 Vantaa

SISÄILMAMITTAUKSET. Koivukoti 1I Kuriiritie 24 01510 Vantaa SISÄILMAMITTAUKSET Koivukoti 1I Kuriiritie 24 01510 Vantaa Raportin päiväys 31.10.2012 Vetotie 3 A FI-01610 Vantaa p. 0207 495 500 www.raksystems-anticimex.fi Y-tunnus: 0905045-0 SISÄILMAMITTAUKSET 2 KURIIRITIE

Lisätiedot

Sisäilman pienhiukkasten suodatusratkaisut. Suomen Työhygienian Seuran XXXVIII koulutuspäivät 4.- 5.2.2014 Seppo Enbom Erikoistutkija VTT

Sisäilman pienhiukkasten suodatusratkaisut. Suomen Työhygienian Seuran XXXVIII koulutuspäivät 4.- 5.2.2014 Seppo Enbom Erikoistutkija VTT Sisäilman pienhiukkasten suodatusratkaisut Suomen Työhygienian Seuran XXXVIII koulutuspäivät 4.- 5.2.2014 Seppo Enbom Erikoistutkija VTT Taustaa ihmiset oleskelevat pääosin sisätiloissa, jolloin myös sisäilman

Lisätiedot

Tutkimusraportti, Kulomäen koulu, Vantaa

Tutkimusraportti, Kulomäen koulu, Vantaa HB Sisäilmatutkimus Oy 2.3.2012 1 Hämeentie 105 A 00550 Helsinki p. 09-394 852 f. 09-3948 5721 Tutkimusraportti Tutkimusraportti, Kulomäen koulu, Vantaa Johdanto Tutkimuksen kohteena on Kulomäen koulun

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun infrapalvelujen seutuseminaari III 4.6.2014. Kosteusongelmiin liittyviä korjauksia on tehty jo lähes kaksi vuosikymmentä.

Tampereen kaupunkiseudun infrapalvelujen seutuseminaari III 4.6.2014. Kosteusongelmiin liittyviä korjauksia on tehty jo lähes kaksi vuosikymmentä. Kaupunki kasvaa rapautuuko infra? Tampereen kaupunkiseudun infrapalvelujen seutuseminaari III 4.6.2014 Mistä sisäilmaongelmat johtuvat? Professori Ralf Lindberg Kosteusongelmiin liittyviä korjauksia on

Lisätiedot

Uuden sukupolven ilmanpuhdistusteknologiaa Suomesta

Uuden sukupolven ilmanpuhdistusteknologiaa Suomesta Ilmasta nautintoa Uuden sukupolven ilmanpuhdistusteknologiaa Suomesta Sisäilma kaipaa puhdistusta Vietämme 90% ajastamme sisätiloissa kotona, työpaikalla, koulussa jne. Hengitämme vuorokauden aikana 15

Lisätiedot

Kosteus- ja homevaurioiden tutkiminen ja korjaaminen Ympäristöopas 28: Kosteus- ja homevaurioituneen

Kosteus- ja homevaurioiden tutkiminen ja korjaaminen Ympäristöopas 28: Kosteus- ja homevaurioituneen Kosteus- ja homevaurioiden tutkiminen ja korjaaminen Ympäristöopas 28: Kosteus- ja homevaurioituneen rakennuksen Kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus päivittyy kuntotutkimus Miia Pitkäranta FT [mikrobiologi],

Lisätiedot

Rakennusten sisäilmaongelmat. Ulla Lignell

Rakennusten sisäilmaongelmat. Ulla Lignell Rakennusten sisäilmaongelmat Ulla Lignell Kysymykset Millä perusteella ja kuinka usein sisäilmakartoituksia/sisäilmaselvityksiä Vantaan omistamissa kiinteistössä tehdään?- onko esimerkiksi tehty kartoitussuunnitelma

Lisätiedot

Genano Oy. Sisäilmaseminaari Tampere 13.5.2014

Genano Oy. Sisäilmaseminaari Tampere 13.5.2014 Genano Oy Sisäilmaseminaari Tampere 13.5.2014 Genano sisäilmaseminaari ohjelma 08:30 Ilmoittautuminen ja aamiainen 09:00 Seminaarin avaus Jaakko Salminen, Genano Oy, toimitusjohtaja 09:15 Sisäilman laatu

Lisätiedot

SISÄILMAONGELMIEN HALLINTA KORJAUSRAKENTAMISESSA. Juhani Pirinen TkT Hengitysliiton korjausneuvonta

SISÄILMAONGELMIEN HALLINTA KORJAUSRAKENTAMISESSA. Juhani Pirinen TkT Hengitysliiton korjausneuvonta SISÄILMAONGELMIEN HALLINTA KORJAUSRAKENTAMISESSA Juhani Pirinen TkT Hengitysliiton korjausneuvonta SISÄILMATEKIJÖITÄ FYSIKAALISET TEKIJÄT MM. VETO, LÄMPÖTILA, KOSTEUS KEMIALLISET AINEET MM. CO2, CO, ERILAISET

Lisätiedot

Sisäilmatutkimus Limingan toimintakeskus

Sisäilmatutkimus Limingan toimintakeskus Kuormatie 9 91900 Liminka Hanke nro: 8964 / 23.2.2015 Inspecta Puh. 010 521 600 Y-tunnus: 1787853-0 Sörnäistenkatu 2 Fa. 010 521 6002 00580 Helsinki asiakaspalvelu@inspecta.com 2 (6) Sisällysluettelo 1

Lisätiedot

SISÄILMATUTKIMUS 23.3.2015 1 (8) Tilaaja: Limingan kunta Simo Pöllänen Kauppakatu 4 91900 Liminka LIMINGAN PALOASEMAN

SISÄILMATUTKIMUS 23.3.2015 1 (8) Tilaaja: Limingan kunta Simo Pöllänen Kauppakatu 4 91900 Liminka LIMINGAN PALOASEMAN 1 (8) Tilaaja: Limingan kunta Simo Pöllänen Kauppakatu 4 91900 Liminka LIMINGAN PALOASEMAN SISÄILMATUTKIMUS 2 (8) TIIVISTELMÄ Limingan paloasema sijaitsee Limingassa, osoitteessa Kramsuntie 3, 91900 Liminka.

Lisätiedot

Liite 1 C. Tutkimuksessa käytetyt menetelmät

Liite 1 C. Tutkimuksessa käytetyt menetelmät Sivu 1 / 8 Liite 1 C. Tutkimuksessa käytetyt menetelmät Sisäilmaongelman mittakaavaa ja luonnetta ei voida mitata luotettavasti yhdellä menetelmällä, koska sisäilmaa heikentäviä tekijöitä voi olla monia.

Lisätiedot

Kosteusvaurioiden korjaaminen Tie terveelliseen asumiseen? 12.11.2013

Kosteusvaurioiden korjaaminen Tie terveelliseen asumiseen? 12.11.2013 Kosteusvaurioiden korjaaminen Tie terveelliseen asumiseen? 12.11.2013 Korjausneuvoja Rakennusterveysasiantuntija Tapio Rokkonen Hengitysliiton korjausneuvontapalvelut/itä-suomi 1 Hengitysliiton korjausneuvojat

Lisätiedot

Hyvä, paha sisäilma. Merja Järvelä Thermopolis Oy

Hyvä, paha sisäilma. Merja Järvelä Thermopolis Oy Hyvä, paha sisäilma Merja Järvelä Thermopolis Oy Käsitteitä Sisäilma Rakenteiden rajaamalla alueella oleva ilma Sisäilmasto Sisäilman epäpuhtaudet Ilmastointijärjestelmä ja lämpöolosuhteet Sisäympäristö

Lisätiedot

Uusilla suodatusratkaisuilla ilmastointijärjestelmien kyky hallita sisäilman hiukkaspitoisuutta moninkertaiseksi

Uusilla suodatusratkaisuilla ilmastointijärjestelmien kyky hallita sisäilman hiukkaspitoisuutta moninkertaiseksi Uusilla suodatusratkaisuilla ilmastointijärjestelmien kyky hallita sisäilman hiukkaspitoisuutta moninkertaiseksi Sisäilmastoseminaari 2014 Seppo Enbom, Kimmo Heinonen, Tapio Kalliohaka, Matti Lehtimäki,

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma

Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma Riippumaton asiantuntija Terveydellisen merkityksen arvioija Työntekijöiden tutkiminen Työntekijöiden seuranta tth erikoislääkäri Seija Ojanen 1 Yhteys työterveyshuoltoon

Lisätiedot

Tutkimusraportti, Koisotie 5, Helsinki

Tutkimusraportti, Koisotie 5, Helsinki 20.8.2012 Tutkimusraportti Koisotie 5 Sivu 1 Vantaan kaupunki, Tilakeskus, rakennuttaminen Ulla Lignell Kielotie 13, 01300 Vantaa puh. 050 304 1141 e-mail. ulla.lignell@vantaa.fi Tutkimusraportti, Koisotie

Lisätiedot

12.4. JY SISÄILMAINFO OPISKELIJOILLE

12.4. JY SISÄILMAINFO OPISKELIJOILLE 12.4. JY SISÄILMAINFO OPISKELIJOILLE Kampusmanageri Riitta Pirilä, SYK Oy Kuva: Jyväskylän yliopisto, Ruusupuisto 12.4.2016 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy 1 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Suomen Yliopistokiinteistöt

Lisätiedot

RÖYLÄN KOULU- JA PÄIVÄKOTIRAKENNUS Terveellisyyden arviointi

RÖYLÄN KOULU- JA PÄIVÄKOTIRAKENNUS Terveellisyyden arviointi LAUSUNTO 1 (5) RÖYLÄN KOULU- JA PÄIVÄKOTIRAKENNUS Terveellisyyden arviointi Tässä lausunnossa arvioidaan Röylän koulu- ja päiväkotirakennuksen nykyinen terveellisyys. Rakennuksissa on tehty sekä kuntoarvio

Lisätiedot

TAVOITTEENA HYVÄ SISÄILMA HAMMASLABORATORIOSSA

TAVOITTEENA HYVÄ SISÄILMA HAMMASLABORATORIOSSA TAVOITTEENA HYVÄ SISÄILMA HAMMASLABORATORIOSSA Jani Moberg Sandbox Oy/ Sisäilmalähetti 28.9.2013 2 3 Fakta Aikuisen hengitystiheys 12-16 x minuutissa Jopa 10-20 kuutiometriä vuorokaudessa Aikuinen hengittää

Lisätiedot

Mittauspöytäkirja. Sivuja:1/10. Vastaanottaja: Gun Adamsson. Mätsästäjänkuja 7 A 3, Tammisaari. Tutkimus pvm: 14.8.15. Raportointi pvm: 14.

Mittauspöytäkirja. Sivuja:1/10. Vastaanottaja: Gun Adamsson. Mätsästäjänkuja 7 A 3, Tammisaari. Tutkimus pvm: 14.8.15. Raportointi pvm: 14. Sivuja:1/10 Vastaanottaja: Gun Adamsson Mittauspöytäkirja Kohde: Toimeksianto: Mätsästäjänkuja 7 A 3, Tammisaari Pintamittaus Tutkimus pvm: 14.8.15 Raportointi pvm: 14.815 Yhteyshenkilö: Gun Adamsson Tutkijat:

Lisätiedot

Terveystarkastajan rooli sisäilmaongelmissa. Antti Kreko, Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitos

Terveystarkastajan rooli sisäilmaongelmissa. Antti Kreko, Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitos Terveystarkastajan rooli sisäilmaongelmissa Antti Kreko, Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitos Oulun seudun ympäristötoimen nykyinen toiminta-alue 60 km 35 km 25 km Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitos

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Sisem 11.3.2015 Päivi Isokääntä 1. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Sisem 11.3.2015 Päivi Isokääntä 1. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Sisem 11.3.2015 Päivi Isokääntä 1 KÄYTÄNNÖNLÄHEINEN TOIMINTAMALLI PIENILLE JA KESKISUURILLE TYÖPAIKOILLE SISÄILMAONGELMIEN RATKAISEMISEKSI ISOKÄÄNTÄ PÄIVI, REIMAN MARJUT, RAUTIALA SIRPA

Lisätiedot

HAKEMUS. Ulkopuolisen asiantuntijan asiantuntemuksen ja pätevyyden selvittäminen ja käytettävien tutkimusmenetelmien luotettavuuden osoittaminen

HAKEMUS. Ulkopuolisen asiantuntijan asiantuntemuksen ja pätevyyden selvittäminen ja käytettävien tutkimusmenetelmien luotettavuuden osoittaminen HAKEMUS Hakemus_TsL49_ulkasiant/r3/20.11.2012 Sivu 1 (8) Ympäristökeskus terveydensuojelulain (763/1994) 49 :n mukaiseksi hyväksytyksi ulkopuoliseksi asiantuntijaksi Kotkassa Kotkan ympäristökeskus Kotkantie

Lisätiedot

Miten parannan sisäilman laatua?

Miten parannan sisäilman laatua? Miten parannan sisäilman laatua? Tuula Syrjänen DI, rakennusterveysasiantuntija 17/05/2014 Mitä on hyvä sisäilma? Sisäilma on hyvää, jos suurin osa rakennuksen käyttäjistä on tyytyväisiä sisäilman laatuun

Lisätiedot

Terveydensuojelulainsäädän nön muutokset ja asuntojen terveyshaittojen arviointi

Terveydensuojelulainsäädän nön muutokset ja asuntojen terveyshaittojen arviointi Terveydensuojelulainsäädän nön muutokset ja asuntojen terveyshaittojen arviointi Sisäilmapaja 5 Nurmes 12.11.2013 Ylitarkastaja Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö 1 Yleisperiaate rakennuksen

Lisätiedot

Toimisto- ja opetusrakennuksen sisäilmastoselvitys.

Toimisto- ja opetusrakennuksen sisäilmastoselvitys. Toimisto- ja opetusrakennuksen sisäilmastoselvitys. Rakennusterveysasiantuntijan koulutusohjelman opinnäytetyö. 23.9.2015 Marko Koivisto Sirate Group Oy Sisäilmastoselvityksen lähtökohdat, toimeksianto

Lisätiedot

Sisäilmatutkimusraportti, Kaunialan Sairaala, Kylpyläntie 19, 02700 Kauniainen

Sisäilmatutkimusraportti, Kaunialan Sairaala, Kylpyläntie 19, 02700 Kauniainen Delete Tutkimus Oy 16.7.2012 p. 09-394 852 f. 09-3948 5721 Tutkimusraportti Kaunialan Sairaala Oy Markku Kiuru Talous- ja hallintopäällikkö Kylpyläntie 19 02700 Kauniainen puh: 09-505 922 29 mp: 0500 711

Lisätiedot

2.12.2015 KOKO TOTUUS. Sisäilmahankkeen tiedottaminen. 2.12.2015 Toimitusjohtaja Miika Natunen

2.12.2015 KOKO TOTUUS. Sisäilmahankkeen tiedottaminen. 2.12.2015 Toimitusjohtaja Miika Natunen KOKO TOTUUS Sisäilmahankkeen tiedottaminen Toimitusjohtaja 1 Viestintä Mitä? Oikean tiedon välittäminen, oikea-aikaisesti, oikeaan paikkaan. Tärkeät kysymykset: 1. MITÄ? ( oleellinen tieto, aikataulut

Lisätiedot

Asumisterveyteen liittyvät laboratoriotutkimukset mitä testausseloste kertoo?

Asumisterveyteen liittyvät laboratoriotutkimukset mitä testausseloste kertoo? Asumisterveyteen liittyvät laboratoriotutkimukset mitä testausseloste kertoo? Ylitarkastaja Pertti Metiäinen Valvira 15.10.2010 Pertti Metiäinen 1 Asumisterveystutkimukset Akateemiset tutkimukset perustutkimukset

Lisätiedot

Laadukas, ammattitaitoisesti ja säännöllisesti toteutettu siivous vaikuttaa turvalliseen, terveelliseen työympäristöön ja rakenteiden kunnossa

Laadukas, ammattitaitoisesti ja säännöllisesti toteutettu siivous vaikuttaa turvalliseen, terveelliseen työympäristöön ja rakenteiden kunnossa Laadukas, ammattitaitoisesti ja säännöllisesti toteutettu siivous vaikuttaa turvalliseen, terveelliseen työympäristöön ja rakenteiden kunnossa pysymiseen kiinteistössä. Siivouksen laatuvaatimuksia ja tarpeita

Lisätiedot

KOSTEUS-, KUITU- JA IV-KARTOITUS

KOSTEUS-, KUITU- JA IV-KARTOITUS S i v u - 1 - RAPORTTI KOSTEUS-, KUITU- JA IV-KARTOITUS KOy Korson toimistokeskus Naalipolku 6 01450 Vantaa 12.7.-10.8.2011 RAPORTIN NUMERO: 21140 TILAAJA: Jari Porthén, Realco Oy VASTAAVA TUTKIJA: Mikko

Lisätiedot

192-0330-9701 ALUSTILAN TIIVEYS- JA KUNTOSELVITYS 1 (7) Teemu Männistö, RI (09) 887 9248 tma@ako.fi

192-0330-9701 ALUSTILAN TIIVEYS- JA KUNTOSELVITYS 1 (7) Teemu Männistö, RI (09) 887 9248 tma@ako.fi 1 (7) K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/nro Viranomaisten merkintöjä Rakennustoimenpide Asiakirjan nimi Juoks.nro KUNTOSELVITYS RAPORTTI Rakennuskohde Asiakirjan sisältö MYYRMÄEN AMMATTIKOULU ASUNTOLA Ojahaantie

Lisätiedot

Miksi sisäilmaongelmat eivät aina poistu rakennusta korjaamalla?

Miksi sisäilmaongelmat eivät aina poistu rakennusta korjaamalla? Miksi sisäilmaongelmat eivät aina poistu rakennusta korjaamalla? Kokonaisvaltaisuus sisäilmaongelmien ratkaisemisessa Mitä se on? Espoon kaupungin Tilakeskus ja Sisäilmayhdistys ry 14.5.2014 Hotelli Kuninkaantie

Lisätiedot

Uuden sukupolven ilmanpuhdistusteknologiaa Suomesta

Uuden sukupolven ilmanpuhdistusteknologiaa Suomesta Ilmasta nautintoa Uuden sukupolven ilmanpuhdistusteknologiaa Suomesta Sisäilma kaipaa puhdistusta Vietämme 90% ajastamme sisätiloissa kotona, työpaikalla, koulussa jne. Hengitämme vuorokauden aikana 15

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemat uudet säännökset. Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemat uudet säännökset. Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemat uudet säännökset Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö Asumisterveysohje asetukseksi Soveltamisalue asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisten

Lisätiedot

Jukka Korhonen Tervontie 4 72210 TERVO. Kiinteistön huoltajat, Pekka Ruotsalainen, Jussi Timonen ja Jouni Tissari

Jukka Korhonen Tervontie 4 72210 TERVO. Kiinteistön huoltajat, Pekka Ruotsalainen, Jussi Timonen ja Jouni Tissari MittaVaT Oy MUISTIO 1/6 KOHDE TILAAJA TUTKIJA Tervon kunta Opettaja asuntola Tervon kunta Jukka Korhonen Tervontie 4 72210 TERVO MittaVaT Oy Jouni Tissari ja Jussi Timonen P. 040-7606243 AIKA 26.2.2014

Lisätiedot

Kiteen kaupungin toimintaohjeet sisäilmaongelman selvittämisessä

Kiteen kaupungin toimintaohjeet sisäilmaongelman selvittämisessä Kiteen kaupungin toimintaohjeet sisäilmaongelman selvittämisessä Sisäilmatyöryhmä 10.4.2014 Yhteistyötoimikunta 22.4.2014 Kaupunginhallitus 28.4.2014 Toimintaohjeet sisäilmaongelmissa 2 (12) Sisällys 1.

Lisätiedot

Pataluodon koulu Pataluodonkatu 2, 80160 Joensuu. Vaurioituneiden rakenteiden korjaus. Hankesuunnitelma 28.5.2014. Joensuun Tilakeskus

Pataluodon koulu Pataluodonkatu 2, 80160 Joensuu. Vaurioituneiden rakenteiden korjaus. Hankesuunnitelma 28.5.2014. Joensuun Tilakeskus Pataluodon koulu Pataluodonkatu 2, 80160 Joensuu Vaurioituneiden rakenteiden korjaus Hankesuunnitelma 28.5.2014 Joensuun Tilakeskus 2 1. JOHDANTO Rakennuksen käyttäjät ovat kokeneet ajoittain huonoon sisäilmaan

Lisätiedot

Kartanonkosken koulun tekniset

Kartanonkosken koulun tekniset Kartanonkosken koulun tekniset selvitykset Infotilaisuudet koulun henkilökunnalle ja oppilaiden huoltajille Pekka Wallenius, tilakeskusjohtaja Osittainen kuntotutkimus Tekijä: Sisäilmatalo Kärki Oy Ajankohta:

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin sisäilmatyöryhmän toiminta

Lappeenrannan kaupungin sisäilmatyöryhmän toiminta Lappeenrannan kaupungin sisäilmatyöryhmän toiminta L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I Leena Jormanainen 7.10.2014 1 Sisäilmaryhmän kokoonpano kaupunginjohtaja nimennyt 23.2.2009 TILAKESKUS - Sisäilmatyöryhmän

Lisätiedot

MAJALAN KOULU tekninen riskiarvio ja kuntotutkimus. Tähän tarvittaessa otsikko

MAJALAN KOULU tekninen riskiarvio ja kuntotutkimus. Tähän tarvittaessa otsikko MAJALAN KOULU tekninen riskiarvio ja kuntotutkimus Tähän tarvittaessa otsikko TAUSTAA JA TUTKIMUKSEN TEKIJÄT Tutkimuksen tekijä Insinööritoimisto K-S Kitapa Oy / Hannu Leisimo (RI, Rakennusterveysasiantuntija,

Lisätiedot

Milloin on syytä ryhtyä selvittämään sisäilman laatua?

Milloin on syytä ryhtyä selvittämään sisäilman laatua? Milloin on syytä ryhtyä selvittämään sisäilman laatua? 1. AsOy vastaa siitä, että huoneistot soveltuvat käyttötarkoitukseensa. 2. Osakkaan, vuokralaisen tai muun huoneiston haltijan ilmoitus heikosta sisäilman

Lisätiedot

21.3.2013 Vanamontie 24, 15610 Lahti

21.3.2013 Vanamontie 24, 15610 Lahti 21.3.2013 Vanamontie 24, 15610 Lahti 21.3.2013 VANAMONTIE 24, 15610 LAHTI 2 1.YLEISTIETOA Kohde: Muistion laatija: Sisältö: Omakotitalo Vanamontie 24 15610 Lahti Jarmo Sarja, rkm Anticimex Försäkringar

Lisätiedot

SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS

SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS 11.4.2013 Isännöitsijätoimisto Maikoski Oy Jari Vainio Vernissakatu 6 01300 Vantaa jari.vainio@maikoski.fi Tutkimuskohde Uudenmaan TE-toimiston tilat, Vernissakatu 6, Vantaa SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN

Lisätiedot

Rakennuksen painesuhteiden ja rakenneliittymien tiiveyden merkitys sisäilman laatuun

Rakennuksen painesuhteiden ja rakenneliittymien tiiveyden merkitys sisäilman laatuun Rakennuksen painesuhteiden ja rakenneliittymien tiiveyden merkitys sisäilman laatuun Sisäilma-asiantuntija Saija Korpi WWW.AINS.FI Syvennytään ensin hiukan mikrobiologiaan Lähtökohta: Tavanomaisia mikrobimääriä

Lisätiedot

Julkisivukorjaamisen tarve jatkuu - mistä työkalut vastata haasteeseen?

Julkisivukorjaamisen tarve jatkuu - mistä työkalut vastata haasteeseen? Toimitusjohtaja, tekniikan tohtori Suomen Betoniyhdistys ry JULKISIVU 2011 Messukeskus 12.11.2011 Julkisivukorjaamisen tarve jatkuu - mistä työkalut vastata haasteeseen? 1(17) Esityksen teemat Asiantuntijoiden

Lisätiedot

Työterveyslaitoksen työhygieeniset asiantuntijapalvelut

Työterveyslaitoksen työhygieeniset asiantuntijapalvelut LIITU päivä 4.5.2006 Työterveyslaitoksen työhygieeniset asiantuntijapalvelut Markku Linnainmaa, FT, dos., laboratoriopäällikkö Työterveyslaitos, työhygienian ja toksikologian laboratorio Työterveyslaitos

Lisätiedot

Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset 2011-2012

Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset 2011-2012 Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset 2011-2012 Minna Laurinen, Rakennusterveysasiantuntija Marika Raatikainen, Sisäilma-asiantuntija Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset

Lisätiedot

Ilmanvaihtojärjestelmien kunto terveysnäkökohdat

Ilmanvaihtojärjestelmien kunto terveysnäkökohdat Ilmanvaihtojärjestelmien kunto terveysnäkökohdat Kari Reijula professori, teemajohtaja IV-järjestelmät ja terveys Riittävä ilmanvaihto, tunkkaisuus vs. veto, kosteuden kertyminen Kanavien, järjestelmien,

Lisätiedot

YRTTITIEN PÄIVÄKOTI JA LISÄRAKENNUS KOSTEUSKARTOITUS

YRTTITIEN PÄIVÄKOTI JA LISÄRAKENNUS KOSTEUSKARTOITUS 3.3.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1 TUTKIMUKSEN KOHDE JA LÄHTÖTIEDOT 3 1.1 Yleistiedot 3 1.2 Tehtävä ja lähtötilanne 3 1.3 Aikaisemmat korjaukset ja tutkimukset 3 2 KOSTEUSKARTOITUKSEN TULOKSET 4 2.1 Havainnot

Lisätiedot

SISU-interventiotutkimus kosteusvaurioituneissa kouluissa

SISU-interventiotutkimus kosteusvaurioituneissa kouluissa ... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä SISU-interventiotutkimus kosteusvaurioituneissa kouluissa Dos. Anne Hyvärinen Esityksen sisältö SISU-tutkimuksen kuvaus Alustavia tutkimustuloksia oireista Lyhyesti

Lisätiedot

Mikrobimenetelmät ja homevaurion vakavuuden arviointi

Mikrobimenetelmät ja homevaurion vakavuuden arviointi Mikrobimenetelmät ja homevaurion vakavuuden arviointi Kaisa Jalkanen, tutkija Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 26.8.2015 Ympäristöterveyshuollon alueelliset koulutuspäivät 1 Sisäilmaongelmia voivat aiheuttaa

Lisätiedot

SANEERAUS PROJEKTIALLIANSSINA RATKAISUNA AIKAINEN INTEGROINTI

SANEERAUS PROJEKTIALLIANSSINA RATKAISUNA AIKAINEN INTEGROINTI TEKES KORJAUSRAKENTAMISEN KEHITTÄMISEN RYHMÄHANKE LOPPUSEMINAARI SANEERAUS PROJEKTIALLIANSSINA RATKAISUNA AIKAINEN INTEGROINTI 27.1.2015 Finlandia-talo Helsinki Marjatta Roth, KOy Jyrkkälänpolku Jyrkkälä

Lisätiedot

Sisäilman mikrobitutkimus 27.8.2013

Sisäilman mikrobitutkimus 27.8.2013 Sisäilman mikrobitutkimus 27.8.2013 2 1 Tutkimuksen tarkoitus 2 Tutkimuskohde Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Genano 310 ilmanpuhdistuslaitteiden vaikutus pahasti mikrobivaurioituneen omakotitalon

Lisätiedot

Elisan palveluilla lisää aikaa hoitotyölle

Elisan palveluilla lisää aikaa hoitotyölle Elisan palvelut esillä osastolla nro 40. Tervetuloa! Keskity terveydenhuoltoon älä teknologian hoitoon Elisan palveluilla lisää aikaa hoitotyölle Kalevi Westerlund Myyntijohtaja, julkishallinto Yritysasiakkaat,

Lisätiedot

Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys

Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys Yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäri. Oulun kaupungin opetuspalveluja hoitavan tiimin palveluesimies. Työterveyslääkärinä vuodesta

Lisätiedot

2.1 Huoneen lämpötila

2.1 Huoneen lämpötila 2.1 Huoneen lämpötila Mittaustulos mittauspaikat 1. 2. 3. 4. Huoneen lämpötila C C C C Ohje: Mittaa ilman lämpötila kalibroidulla lämpömittarilla 1,1 m korkeudelta lattiasta. Tilan laajuudesta riippuen

Lisätiedot

VESIKATON JA YLÄPOHJAN KUNTOTUTKIMUS

VESIKATON JA YLÄPOHJAN KUNTOTUTKIMUS VESIKATON JA YLÄPOHJAN KUNTOTUTKIMUS Seuraavassa käsitellään vesikaton ja yläpohjan kuntotutkimusta. Kuntotutkimuksessa tarkastellaan vesikatteen ja sen alusrakenteen lisäksi mahdollista tuuletustilaa

Lisätiedot

PÄÄSKYVUOREN KOULU, B-siipi. (Talvitie 10, Turku)

PÄÄSKYVUOREN KOULU, B-siipi. (Talvitie 10, Turku) 1 PÄÄSKYVUOREN KOULU, B-siipi (Talvitie 10, Turku) B-siiven rakennetekninen tutkimus, tutkimustulokset 1.3.2016 2 Kohdetiedot Kohde: Pääskyvuoren koulu, B-siipi Talvitie 10, 20610 Turku Tilaaja: Tilaajan

Lisätiedot

Helena Lemminkäinen Johtava konsultti, Kevi Consulting Oy (www.kevicon.fi)

Helena Lemminkäinen Johtava konsultti, Kevi Consulting Oy (www.kevicon.fi) Helena Lemminkäinen Johtava konsultti, Kevi Consulting Oy (www.kevicon.fi) Valt. tri (viestintä), Certified Business Coach Pitkä kokemus viestinnän johtotehtävistä, konsultointiapua viestinnän suunnitteluun,

Lisätiedot

TECHNOPOLIS OYJ 9.3.2011. Toimivat tilat luovat energian säästöjä ja tilatyytyväisyyttä

TECHNOPOLIS OYJ 9.3.2011. Toimivat tilat luovat energian säästöjä ja tilatyytyväisyyttä Toimivat tilat luovat energian säästöjä ja tilatyytyväisyyttä Faktoja Technopoliksen kiinteistökannasta 451 200 m2 Suomessa 24 100 m2 Pietarissa 79 200 m2 Tallinnassa >90% toimistotilaa 2011 taloudellinen

Lisätiedot

Rakennusvalvonnan ajankohtaisseminaari 2.12.2014 Haitta-aineiden huomioiminen korjausrakentamisessa Hyvät toimintatavat korjaushankkeessa

Rakennusvalvonnan ajankohtaisseminaari 2.12.2014 Haitta-aineiden huomioiminen korjausrakentamisessa Hyvät toimintatavat korjaushankkeessa Rakennusvalvonnan ajankohtaisseminaari Haitta-aineiden huomioiminen korjausrakentamisessa Hyvät toimintatavat korjaushankkeessa Timo Keskikuru Talotekniikan asiantuntija, FL Rakennusterveysasiantuntija

Lisätiedot

RAKENNUSTEN LÄMPÖKUVAUS. sauli@paloniitty.fi 1

RAKENNUSTEN LÄMPÖKUVAUS. sauli@paloniitty.fi 1 RAKENNUSTEN LÄMPÖKUVAUS sauli@paloniitty.fi 1 Lämpökuvauksen historia Unkarilainen fyysikko Kálmán Tihanyi keksi lämpökameran 1929 Kameroita käytettiin aluksi sotilastarkoituksiin Suomessa rakennusten

Lisätiedot

Sisäilmaongelma tulehdusta elimistössä vai tulehtunut työilmapiiri. LT Riitta-Liisa Patovirta Keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri KYS

Sisäilmaongelma tulehdusta elimistössä vai tulehtunut työilmapiiri. LT Riitta-Liisa Patovirta Keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri KYS Sisäilmaongelma tulehdusta elimistössä vai tulehtunut työilmapiiri LT Riitta-Liisa Patovirta Keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri KYS 1 Ei osakkeita Sidonnaisuudet: Yksittäisiä luentopalkkioita:

Lisätiedot

Case: Martinlaakson uimahalli

Case: Martinlaakson uimahalli Case: Martinlaakson uimahalli RIL Rakennusten sortumat miten estetään Kuparisali Pekka Wallenius, tilakeskusjohtaja Turvallisuussyistä Martinlaakson uimahalli on suljettu rakennustutkimuksen ajaksi! www.vantaa.fi

Lisätiedot

Kartanonkosken koulun ja päiväkodin sisäilmatilanne ja korjaukset

Kartanonkosken koulun ja päiväkodin sisäilmatilanne ja korjaukset Kartanonkosken koulun ja päiväkodin sisäilmatilanne ja korjaukset Infotilaisuudet 6.5.2015 Pekka Wallenius, tilakeskusjohtaja Sisäilmasto ja kosteustekninen kuntotutkimus Sisäilmatutkimukset 28.11.2014.

Lisätiedot

Sisäilman terveellisyyden varmistaminen korjausrakentamisessa

Sisäilman terveellisyyden varmistaminen korjausrakentamisessa Sisäilman terveellisyyden varmistaminen korjausrakentamisessa Korjausrakentamisen terveellisyys 9.4.2013 Rakennusfoorumi, Rakennustietosäätiö RTS Tuomo Ojanen VTT 2 Esityksen sisältö Enersis- hankkeen

Lisätiedot

KOSTEUS- JA HOMEVAURIOIDEN VALVONTA

KOSTEUS- JA HOMEVAURIOIDEN VALVONTA Työsuojeluvalvonnan ohjeita 3 / 2010 KOSTEUS- JA HOMEVAURIOIDEN VALVONTA SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sisällys Ohjeen tarkoitus... 5 Säädösperusta... 5 Kosteus- ja homevaurioiden määrittely ja tunnusmerkit...

Lisätiedot

Asumisterveysasetuksen soveltamisohje. Anne Hyvärinen, Johtava tutkija, yksikön päällikkö Asuinympäristö ja terveys yksikkö

Asumisterveysasetuksen soveltamisohje. Anne Hyvärinen, Johtava tutkija, yksikön päällikkö Asuinympäristö ja terveys yksikkö Asumisterveysasetuksen soveltamisohje Anne Hyvärinen, Johtava tutkija, yksikön päällikkö Asuinympäristö ja terveys yksikkö 8.2.2016 Soterko tutkimusseminaari 5.2.2016 1 Elin- ja työympäristön altisteisiin

Lisätiedot

RS-1 KOSTEUSKARTOITUS

RS-1 KOSTEUSKARTOITUS RS-1 KOSTEUSKARTOITUS Ollilantie 1 A 6, 90440 Kempele Kosteuskartoituspäivä 03.12.2014 Paavo Havaksen Tie 5 F FI-90570 Oulu p. 0207 495 674 www.raksystems-anticimex.fi Y-tunnus: 0905045-0 RS-1 KOSTEUSKARTOITUS

Lisätiedot

YLEISILMANVAIHDON JAKSOTTAISEN KÄYTÖN VAIKUTUKSET RAKENNUSTEN PAINE-EROIHIN JA SISÄILMAN LAATUUN

YLEISILMANVAIHDON JAKSOTTAISEN KÄYTÖN VAIKUTUKSET RAKENNUSTEN PAINE-EROIHIN JA SISÄILMAN LAATUUN YLEISILMANVAIHDON JAKSOTTAISEN KÄYTÖN VAIKUTUKSET RAKENNUSTEN PAINE-EROIHIN JA SISÄILMAN LAATUUN Vesa Asikainen (Envimetria Oy) Pertti Pasanen (Itä-Suomen yliopisto, ympäristötieteen laitos) Helmi Kokotti

Lisätiedot

Tilitoimistojen Asiakkuudet helmikuu 2012

Tilitoimistojen Asiakkuudet helmikuu 2012 Tilitoimistojen Asiakkuudet helmikuu 2012 Raportin kohderyhmä: Yrityspalvelu Pirjo Lundeqvist Oy Vastaajia yhteensä: 19 1 Raportin lukuohjeet - Raportin alussa näytetään tää indeksit: it Indeksi tarkoittaa

Lisätiedot

Hiilidioksidimittausraportti

Hiilidioksidimittausraportti Hiilidioksidimittausraportti 60 m2 kerrostalohuoneisto koneellinen poistoilmanvaihto Korvausilmaventtiileinä 2 kpl Biobe Thermoplus 60 (kuvassa) Ongelmat: Ilman tunkkaisuus, epäily korkeista hiilidioksidipitoisuuksista

Lisätiedot

Kortepohjan koulu. Kunnostustoimenpiteet koululla 2000-luvulla VAHANEN JYVÄSKYLÄ OY

Kortepohjan koulu. Kunnostustoimenpiteet koululla 2000-luvulla VAHANEN JYVÄSKYLÄ OY Kortepohjan koulu Kunnostustoimenpiteet koululla 2000-luvulla 1 Yleistietoja rakennuksesta Kortepohjan koulu on valmistunut pääosin 1970-luvulla Kohde on rakennettu neljässä vaiheessa, joista ensimmäisessä

Lisätiedot

Sisäilmasto ja kiinteistöpalveluiden järjestäminen elinkaarihankkeissa

Sisäilmasto ja kiinteistöpalveluiden järjestäminen elinkaarihankkeissa Sisäilmasto ja kiinteistöpalveluiden järjestäminen elinkaarihankkeissa Sisäilmastoseminaari 11.3.2015 toimitusjohtaja Tarja Andersson Elinkaarihanke (1) Hankintatapa, joissa tilaajan valitseman palveluntuottajan

Lisätiedot

Håkansbölen pyykkitupa Ratsumestarintie 5 01200 VANTAA. Rakennetutkimus Alapohja, ulkoseinärakenteet

Håkansbölen pyykkitupa Ratsumestarintie 5 01200 VANTAA. Rakennetutkimus Alapohja, ulkoseinärakenteet Rakennetutkimus Alapohja, ulkoseinärakenteet Håkansbölen pyykkitupa Ratsumestarintie 5 01200 VANTAA Vetotie 3 A FI-01610 Vantaa p. 0207 495 500 www.raksystems-anticimex.fi Y-tunnus: 0905045-0 Rakennetutkimus

Lisätiedot