Tiina Lehtoketo. Retoriikka ja argumentointi vuoden 2008 kunnallisvaaliehdokkaiden blogeissa

Transkriptio

1 Tiina Lehtoketo Retoriikka ja argumentointi vuoden 2008 kunnallisvaaliehdokkaiden blogeissa Tampereen yliopisto Politiikan tutkimuksen laitos Valtio-oppi Pro gradu -tutkielma Marraskuu 2009

2 Tampereen Yliopisto Politiikan tutkimuksen laitos LEHTOKETO, TIINA: Retoriikka ja argumentointi vuoden 2008 kunnallisvaaliehdokkaiden blogeissa Pro gradu -tutkielma, 112 s. Valtio-oppi Marraskuu 2009 Tutkielmani käsittelee vuoden 2008 kunnallisvaaliehdokkaiden blogeissa esiintyvää argumentointia ja retoriikkaa. Blogien kirjoittaminen on viime aikoina lisääntynyt koko yhteiskunnassa, joten tutkimusaihe on ajankohtainen ja mielenkiintoinen. Blogien käyttäminen osana vaalikampanjointia on lisääntymässä ja se luo uudenlaisia muotoja sekä mahdollisuuksia poliittisen identiteetin muodostamiselle ja koko poliittiselle viestinnälle. Työssä vertaillaan kahta ehdokasryhmää: politiikan ammattilaisia ja niin sanotusti politiikan uusia kasvoja, joilla ei vielä ole laajaa poliittista kokemusta ja tietotaitoa. Tarkoituksen on selvittää, onko kahden ryhmän välillä eroja argumentoinnissa. Teoriataustana työssä on niin kutsutun uuden retoriikan teorioita, joita esimerkiksi Chaïm Perelmanin, L. Olbrechts-Tytecan ja Stephen Toulminin ajatukset edustavat. Teoreettiseen viitekehykseen kuuluu myös Yhdysvalloissa 1960-luvulla syntynyt Informal Logic -koulukunta, jota tässä työssä käytetty Douglas Walton edustaa. Uusi retoriikka keskittyy luonnollisella kielellä tapahtuvan argumentoinnin tutkimiseen, jossa perinteisellä logiikalla ei ole roolia. Siinä otetaan huomioon niin kielessä esiintyvät virheet kuin ne retoriset keinot, joilla pyritään vaikuttamaan yleisön mielipiteisiin ja toimintaan. Työssä keskitytään käytettyyn kieleen ja sen perusteisiin. Tutkimus alkaa puheiden ja kirjoitusten määrittelyllä, jonka jälkeen luodaan katsaus retoriikan ja argumentoinnin historiaan ja kehitykseen. Tämän jälkeen siirrytään tutkimaan argumentoinnin kohteena olevaa yleisöä ja keskitytään erityisesti universaali- ja erityisyleisön käsitteisiin. Seuraavaksi tutkielmassa perehdytään argumentoinnin lähtökohtiin, retorisiin kuvioihin ja virheelliseen argumentointiin. Ennen varsinaista analyysiä luodaan lyhyt katsaus aikaisempaan tutkimukseen aiheesta. Analyysin tuloksena voidaan sanoa, että argumentointi vaihtelee hyvin paljon kirjoittajasta riippuen. Määräävänä tekijänä ei ole poliittinen kokemus, vaan ennemminkin henkilökohtainen maailmankuva ja tapa konstruoida ympäröivää maailmaa. Kahden tutkittavan ryhmän välillä ei löytynyt suuria eroja. Erot tulevat esiin yksilötasolla, ei ryhmänä.

3 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO TUTKIMUSASETELMA JA MENETELMÄLLISET VALINNAT Tutkimuskysymykset Aineisto ja metodi ARGUMENTOINNIN JA RETORIIKAN HISTORIAA JA MÄÄRITTELYÄ Argumentointi- ja retoriikantutkimuksen historiaa Aristoteleen puheen kolmijako Oikeuspuhe Poliittinen puhe Epideiktinen puhe Argumentointi väittelynä ja kriittisenä keskusteluna Argumentointi suostutteluna Looginen päättely ja luonnollinen argumentaatio TEKSTIN YLEISÖ, LÄHTÖKOHDAT JA KIELELLISET OMINAISUUDET Universaaliyleisö ja erityisyleisöt Argumentoinnin lähtökohdat Todellisuutta koskevat premissit: tosiseikat, totuudet ja otaksumat Suotavuutta koskevat premissit: arvot, hierarkiat ja päättelysäännöt Retoriset kuviot Virhepäätelmät Monimutkaiset kysymykset ja irrelevantit johtopäätökset Vallan auktoriteetin ja tunteiden virheellinen käyttö Henkilökohtainen hyökkäys ja tilastolliset virheet Virheet lauserakenteissa ja termeissä INTERNET JA POLITIIKKA KATSAUS AIKAISEMPAAN TUTKIMUKSEEN Kansalaisten poliittinen Internetin käyttö Mobilisointiteoria... 42

4 Vahvistusteoria Kampanjointi Internetissä Demokratia ja politiikka verkossa Blogit RETORIIKKA JA ARGUMENTOINTI BLOGEISSA Blogien määrittelyä Oikeus-, poliittisen ja epideiktisen puheen piirteitä Väittelyä ja kriittistä keskustelua sekä suostuttelevaa argumentointia Yleisön määrittyminen blogeissa Universaaliyleisö Erityisyleisö Yleisöistä kokonaisuudessaan Argumentoinnin lähtökohdat Todellisuutta koskevat premissit: tosiseikat, totuudet ja otaksumat Suotavuutta koskevat premissit: arvot, hierarkiat ja päättelysäännöt Retoriset kuviot Virhepäätelmät Virheet asiasisällössä Virheet sanoissa, termeissä ja lauserakenteissa Ehdokkaiden blogien ja Kuntavaaliblogin vertailua Yhtenevät teemat Eriävät teemat Erot ja yhteneväisyydet argumentoinnissa ja retoriikassa Ehdokkaiden blogit aikaisemman tutkimuksen valossa LOPUKSI LÄHDELUETTELO

5 1. JOHDANTO Tämä tutkielma käsittelee Internetin blogeja ja niissä esiintyvää kieltä. Suomessa blogeja nimitetään usein verkkopäiväkirjoiksi ja ilmiö on kohtuullisen nuori, verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltojen blogikulttuuriin. Blogien kirjoittaminen on kuitenkin viime aikoina lisääntynyt, eivätkä ne enää ole pelkästään viihdettä niin kirjoittajalle itselle kuin niitä lukevalle yleisöllekään. Yhä useampi poliitikko, yhteiskunnallinen vaikuttaja ja kansanedustaja kirjoittavat blogeja poliittisista tarkoitusperistä. Eri tieteen alojen tutkijat kirjoittavat blogeja ja myös moni kirjailija on perustanut Internetiin oman verkkopäiväkirjansa, toisinaan nimimerkin alaisuudessa. Blogeista voidaankin erottaa kaksi päälinjaa: yleispäiväkirjat ja johonkin tiettyyn aihealueeseen keskittyvät kirjoitukset. Yksi luetuimmista yleispäiväkirjan tyyppisestä blogista on kansanedustaja Jyrki J. J. Kasvin blogi. Osmo Soininvaaran blogi vastaavasti tunnetaan yhtenä ajankohtaisimmista suomalaisista blogeista, samoin Erkki Tuomiojan. Tiettyyn aihealueeseen keskittyvät blogit ovat kasvattaneet suosiotaan, josta esimerkkinä on juuri vaaleissa kampanjointikeinona käytetyt blogit, jotka fokusoituvat politiikkaan ja erityisesti kyseessä oleviin vaaleihin. Usein toiset blogi-kirjoittajat kommentoivat omassa blogissaan toisten blogi-kirjoittajien tekstejä ja viittaavat niihin suoraan muodostaen oman ja ajoittain hyvinkin tiiviin yhteisön. Tällaista blogikirjoittajien ja heidän välistä interaktiivisuuden muotoa kutsutaan blogosfääriksi. Blogi-ympäristö muodostaa uudenlaisen ympäristön, jossa seurata esimerkiksi kollegoiden toimintaa ja lausuntoja. Enää ei tarvitse seurata perinteistä painettua mediaa ja televisio-lähetyksiä, kun halutaan olla ajan tasalla esimerkiksi poliitikkojen toiminnasta ja ajatusmaailmasta. Erittäin suosittuja ovat tavallisten kansalaisten ylläpitämät blogit, liittyen esimerkiksi harrastuksiin ja perhe-elämään. Tällaiset blogit ovat interaktiivisuudessaan suositumpia kuin poliittisten päättäjien ja vaikutusvaltaisten henkilöiden blogit, joilla taas on oma, erilainen yleisö. On selvää, että yhä useampi lukee blogeja saadakseen selville kirjoittajan mielipiteitä, näkemyksiä ja toimenpiteitä, aivan kuin muutama vuosi sitten henkilökohtaisia kotisivuja. Blogit ovat reaaliaikainen ja nopea väline poliittiselle toiminnalle. Tieteen kannalta aihe on kiinnostava, sillä poliittinen toiminta yhdistettynä nopeasti päivitettäviin ja periaatteessa kaikkien saatavilla oleviin blogeihin on yksi nopeasti kasvava poliittisen vaikuttamisen muoto. Mutta kuinka niitä tulisi 1

6 käyttää, jotta niistä saisi kaiken mahdollisen hyödyn irti? Blogien yhtenä vahvuutena painettuun mediaan verrattuna on erilaisten grafiikoiden ja interaktiivisuuden muotojen hyödyntäminen, jolloin viestintä on käyttäjäystävällistä ja dynaamista. Mediassa blogit ovat saaneet huomiota ja ajoittain lehdistä voidaan lukea mitä kansanedustajat ja poliitikot olivat kirjoittaneet blogeissaan. Blogeja seuraavat kansalaisten lisäksi myös media, jolloin kirjoittajan täytyy paneutua sanomaansa, ellei halua päästää suustaan sammakoita ja saada negatiivista julkisuutta. Tämä on erityisen tärkeä seikka poliittisten vaikuttajien kohdalla, sillä heidän tekemisiään seurataan tänä päivänä hyvinkin tarkkaan niin mediassa kuin kansan keskuudessa. Joten ei ole yhdentekevää miten kirjoituksissaan argumentoi ja millaisia mielipiteitä esittää. Blogit eivät kuitenkaan ole väline pelkästään jo politiikan piirissä oleville, vaan niiden avulla jokainen voi ajaa omia mielipiteitään ja pyrkiä politiikkaan levittämällä sanomaansa ja hankkimalla asialleen muita kannattajia. Poliittisten blogien yksi tärkeimmistä piirteistä tulisi olla vakuuttavuus ja asiantuntevuus, sillä blogien kautta voidaan rakentaa poliittista imagoa, jolloin argumentointi ja retoriikka nousevat avaintekijöiksi. Tutkimalla käytettyä kieltä ja sen tekniikoita, voidaan paneutua syvällisemmin kirjoittajan ajatus- ja arvomaailmaan, sillä kieli on se väline, jolla ilmaistaan omaa yksilöllistä maailmankuvaa. Se, kuinka ajatuksiaan esittää ja ilmaisee mielipiteitään, merkitsee siis vähintään yhtä paljon kuin itse teemat ja aiheet. Blogeissa voidaan painottaa henkilökohtaista näkökulmaa ja omia mielipiteitä muuta mediaa ja puolueviestintää enemmän. Toisinaan se voi olla kanava, jolla erottua puolueesta ja muusta valtaväestöstä. Blogien tuoma vapaus asettaa kuitenkin vastuita, sillä blogi-kirjoittamista seurataan myös muiden poliitikkojen ja oman puoleen taholta. 2. TUTKIMUSASETELMA JA MENETELMÄLLISET VALINNAT 2.1. Tutkimuskysymykset Tutkimuksen tavoitteena on tutkia blogeissa käytettyä kieltä ja sitä, millä perusteella argumentit rakentuvat. Työssä selvitetään kuka niissä puhuu ja kenelle, mistä näkökulmista argumentoidaan, mihin kirjoituksilla pyritään ja kuinka pyrkimyksiä perustellaan. Peruslähtökohtana on, että 2

7 blogeihin kirjoittamisella on poliittisia päämääriä. Politiikka tulee ensisijaisesti esille kyseessä olevien blogien luonteen vuoksi, sillä niissä käsitellään kunnallisvaaleihin liittyviä asioita ja yritetään saada lukijat mukaan poliittiseen toimintaan, josta äänestäminen nousee tavoitelluimmaksi toimintamuodoksi. Teoriataustaksi on valikoitunut niin sanotut uuden retoriikan teoreetikot, jotka tutkivat luonnollisella kielellä tapahtuvaa argumentointia ja sivuuttaa perinteisen logiikan. Teoriataustan selkeyttämiseksi työn alussa luodaan katsaus retoriikan ja argumentoinnin historiaan ja kehitykseen. Tutkimuksessa perehdytään siihen, vievätkö taitavat blogien kirjoittajat hyväuskoista lukijaa vai ovatko argumentit hyvin ja asiallisesti perusteltuja, jolloin niihin voi uskoa ja niitä kannattaa? Ovatko perustelut pinnallisia, vai otetaanko niissä huomioon eri näkökulmat ja todisteet? Käytetäänkö vain sellaisia perusteluita ja lähtökohtia, jotka tukevat omaa kantaa ja jätetään muu huomioimatta? Käytetyn kielen tutkiminen on antoisaa, sillä juuri kieltä tutkimalla saadaan selville kuinka asioita politisoidaan ja vedotaan tiettyyn osaa kansalaisia. Työssä keskitytään siis argumentoinnin lähtökohtiin, yleisöön ja kielellisiin tekniikoihin. Kuinka kirjoittajat ottavat yleisön huomioon ja määrittelevät ne henkilöt, joita haluavat kirjoituksillaan puhutella? Entä minkälaisista lähtökohdista argumentointia rakennetaan: kuinka suuri merkitys esimerkiksi arvoilla on argumentoinnissa? Työssä luodaan myös katsaus kieleen ja sen tekniikoihin, tutkimalla retorisia ja argumentatiivisia tekniikoita, joilla pyritään vakuuttamaan yleisö tehokkaasti mutta, jotka väärinkäytettyinä muodostavat virheellistä argumentointia, jolloin argumentointi on harhaanjohtavaa ja perusteetonta. Tämän kaltaisia argumentteja kutsutaan virhepäätelmiksi. On olemassa myös sellaisia tehokeinoja, jolla omaa sanomaa voidaan oikeudenmukaisesti tehostaa ja painottaa. Näitä kutsutaan retorisiksi keinoiksi. Kaikki kuitenkin alkaa blogien määrittelyllä. Mitä ne oikeastaan ovat argumentoinnin ja retoriikan kannalta? Mitä niillä halutaan saada aikaan? Jokaisella argumentilla on tarkoitus, joko se tukee pääargumenttia ja on osa kokonaisvaltaisempaa argumentointia tai se on itsessään pääargumentti, jolloin sillä halutaan saada jotain aikaan. Osa lukijoista valitsee luettavansa teemojen perusteella kun taas toiset itse kirjoittajasta johtuvista syistä. Teemat määrittelevät siis yleisön, mutta samalla myös käytettävissä olevat argumentit ja perustelut. Tutkimukseni kannalta tärkeitä ovat juuri kunnallisvaaleissa 2008 käytetyt teemat. Puhuvatko henkilöt samoista teemoista, vaalien kannalta relevanteista teemoista vai 3

8 henkilökohtaisesti merkittävistä teemoista? Tutkin blogeissa esiintyviä teemoja ja vertaan niitä Helsingin sanomien Kunnallisvaaliblogissa käytyyn keskusteluun. Ehdokkaiden teemojen relevanttius määrittyy siten Kunnallisvaaliblogin teemojen myötä. Keskustellaanko kyseisissä kahdessa ympäristössä samoista teemoista ja samalla intensiteetillä? Työssä keskitytään kahteen kirjoittajaryhmään: politiikan ammattilaisiin ja politiikan uusiin kasvoihin. Tutkimuksessa selvitetään käyttävätkö varttuneet poliitikot erilaista kieltä kuin ne ehdokkaat, jotka ovat vasta pyrkimässä esimerkiksi juuri kunnanvaltuustoon? Perustelevatko uudet kasvot pyrkimyksiään eri tavalla kuin politiikan ammattilaiset, joilla on jo poliitikon status ja kokemusta? Työssä siten tutkitaan sitä, kiinnittävätkö tuntemattomammat ehdokkaat enemmän huomiota kielenkäyttöön, koska heidän on saatava oma kannattajakuntansa, kun taas politiikan ammattilaisilla saattaa olla jo oma kannattajajoukkonsa ja siten voivat käyttää vapaampaa kieltä. Onko asia kuitenkaan näin? Entä tekevätkö uudet kasvot enemmän virheitä kuin ammattilaiset? Osaavatko ammattilaiset vastaavasti johdattaa lukijoita harhaan salakavalasti vai onko argumentointi kummankin ryhmän osalta reilua ja perusteltua? Tutkimuksessa selvitetään ja tuodaan esille myös aikaisempaa tutkimusta. Blogien tutkimus on itsessään vielä alkuvaiheessa, sillä ilmiö on suhteellisen nuori, joten työssä otetaan huomioon aikaisempi tutkimus myös Internetin käytöstä poliittisen toiminnan välineenä. Kansalaisten poliittinen verkon käyttö ja poliitikkojen vaalikampanjointi Internetissä tulee siten tarkastelun kohteeksi. Lopuksi verrataan tämän tutkimuksen tuloksia aikaisempien tutkimusten tuloksiin. Tukeeko tässä tehdyt havainnot aikaisemmin muodostettuja teorioita ja tuloksia ja missä määrin? 2.2. Aineisto ja metodi Aineistoksi on valittu kymmenen helsinkiläisen kunnallisvaaliehdokkaan blogia. Kymmenen blogia on jaettu lisäksi kahteen ryhmään: politiikan ammattilaiset, jotka ovat olleet tai ovat korkeissa poliittisissa viroissa ja politiikan keskiössä sekä tehneet pitkän tai näyttävän poliittisen uran sekä politiikan uudet kasvot, haastajat, jotka ovat uusia politiikan alalla, tai ovat olleet politiikassa mukana, mutta paikallistasolla tai hyvin vähän. Valinta on tehty sen mukaan, kuinka pitkiä blogit ovat, sillä lyhyet blogit eivät sovellu tutkimuksen teemaan ja metodiin, vaan tässä työssä tutkitaan blogeja, jotka ovat suhteellisen pitkiä ja joita päivitetään kohtuullisen usein. Valinnassa on otettu huomioon sivuavasti puoluekanta, sillä kaikki suurimmat puolueet ovat edustettuina ja mukana on 4

9 myös keskisuurten puolueiden ehdokkaita. Puoluevalinta ei kuitenkaan ollut määräävänä tekijänä, sillä tutkimuksen tarkoituksena ei ole tutkia ehdokkaiden puoluevalintoja tai puoleen roolia argumentoinnissa. Blogeja politiikan uusien kasvojen ryhmään oli vaikeampi löytää kuin ammattilaisten ryhmään, sillä moni uusi kasvo politiikassa kirjoittaa blogiaan enemmän päiväkirja-tyyliin kuin poliittisen keskustelun tyyliin. Siksi politiikan uusien kasvojen ryhmässä on kaksi Kokoomuksen ja kolme Sdp:n ehdokasta: blogin sisältö oli valintatilanteessa tärkeämpi kuin ehdokkaan puoluekanta. Blogeja tarkastellaan elo-, syys- ja lokakuulta eli juuri vaaleja edeltävältä ajalta, jolloin vaalikampanjointi on huipussaan sekä ajalta, joka on juuri vaalien jälkeen. Se, jatkuuko blogien kirjoittaminen vaalien jälkeen, kertoo siitä, onko blogi pelkästään kunnallisvaaliblogi ja osa kampanjointia vai onko se osa kirjoittajan poliittista toimintaa ja identiteettiä. Politiikan ammattilaisiin kuuluu viisi ehdokasta: Jan Vapaavuori, Osmo Soininvaara, Paavo Arhinmäki, Reijo Vuorento ja Mika Rossi. Vapaavuori on Kokoomuksen ehdokas ja Vanhasen hallituksen asunto- ja pohjoismainen yhteistyöministeri. Hän on koulutukseltaan oikeustieteiden kandidaatti ja ollut eduskunnassa vuodesta 2003 lähtien. Ennen sitä, Vapaavuori on tehnyt uraa Kokoomuksen puoluejohdossa ja eri ministereiden erityisavustajina. Hän on ollut Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 1997 ja toiminut lukuisissa luottamustoimissa. Soininvaara on valtiotieteen lisensiaatti, kirjailija ja yrittäjä, joka on ollut Vihreiden kansanedustaja vuosina ja Soininvaara toimi Lipposen II:n hallituksen peruspalveluministerinä ja on tehnyt pitkän uran Vihreän liiton johtotehtävissä. Hän on ollut Helsingin kaupunginvaltuutettu vuodesta 1985 ja kaupunginhallituksen jäsen kahdesti. Soininvaara on toiminut useissa valtiollisessa ja kunnallisissa luottamustehtävissä, kuten esimerkiksi Kuntaliiton hallituksen jäsenenä vuosina Paavo Arhinmäki on, nuoresta iästään huolimatta yksi tunnetuimmista ja näkyvimmistä suomalaisista poliitikoista. Tällä hetkellä hän toimii Vasemmistoliiton puheenjohtajana, kansanedustajana ja kaupunginvaltuutettuna. Vuodesta 2001 hän on ollut Helsingin kaupunginvaltuustossa ja vuodesta 2007 eduskunnassa. Ennen Vasemmistoliiton puheenjohtajuutta Arhinmäki toimi vasemmistonuorten puheenjohtajana ja Vasemmistoliiton ensimmäisenä varapuheenjohtajana. Arhinmäki toimii aktiivisesti kansalaisjärjestötoiminnassa. Vuorento on Sdp:n ehdokas ja toiminut Eero Heinäluoman talouspoliittisena erityisavustajana edellisessä hallituksessa. 5

10 Vuorento on toiminut myös lukuisissa luottamustoimissa esimerkiksi HUS:ssa ja on tällä hetkellä Kuntaliiton kuntatalousyksikössä suunnittelupäällikkö. Rossi on puolestaan Keskustan ehdokas ja valtiotieteiden maisteri, joka on tällä hetkellä Keskustan Helsingin piirijohtaja, Keskustan puoluehallituksen jäsen ja Helsingin kaupungin asuntolautakunnan jäsen. Rossi toimii tällä hetkellä Vanhasen talouspoliittisena neuvonantajana aikaisemmin hänen ollessa valtiovarainministeriön neuvotteleva virkamies. Politiikan uusien kasvojen ryhmän ehdokkaat ovat Mari Huusko, Ville Kopra, Satu Kouvalainen, Pasi Ylitalo ja Satu Laine. Huusko on Kokoomuksen ehdokas ja ammatiltaan yhteiskuntatieteiden maisteri ja toimii tällä hetkellä opettajana sekä on Kokoomusyrittäjien jäsen. Kopra on Sdp:n ehdokas, kauppatieteiden maisteri ja tällä hetkellä SAK:n ekonomisti. Kopra on tämän ryhmän ehdokkaista poliittisin, sillä hän on Helsingin kaupunginhallituksen varajäsen ja kaupunkisuunnittelulautakunnan seuraajajäsen sekä Haagan työväen yhdistyksen puheenjohtaja. Kouvalainen on ensimmäistä kertaa ehdokkaana kunnallisvaaleissa ja Kokoomuksen ehdokas. Ammatiltaan hän on varatuomari ja toiminut vaativissa pankki- ja arvopaperialan juristin tehtävissä sekä julkisella että yksityisellä puolella. Ylitalo on ehdokas Sdp:n listoilla ja ammatiltaan toiminnanjohtaja. Hän on toiminut erilaisissa paikallistason politiikan luottamustoimissa, kuten esimerkiksi Herttoniemen Sosialidemokraattisen yhdistyksen puheenjohtajana vuodesta Laine on ammatiltaan äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ja ehdokkaan Helsingissä Sdp:n jäsenenä. Hän toimii omien sanojensa mukaan aktiivisesti eri järjestöissä, kuten Haagan työväenyhdistyksessä. Tutkimuksen toisena aineistona on Kuntavaaliblogi, joka on Helsingin sanomien verkkosivuilla oleva interaktiivinen kohtaamispaikka, jossa Helsingin sanomien kaupunkitoimittajat kirjoittavat vaaleihin liittyvistä ajankohtaisista aiheista, joihin lukijoilla, niin äänestäjillä kuin ehdokkailla, on mahdollisuus kommentoida ja käydä keskustelua aiheista. Blogissa käydään keskustelu liittyen pääkaupunkiseudun kaikkien kolmen kunnan vaaleihin, mutta tässä työssä keskitytään Helsinkiin, jonka osalta artikkeleita blogiin kirjoitti Riku Jokinen. Jokainen artikkeli alkaa toimittajan kirjoituksella, jota lukijat kommentoivat ajoittain hyvinkin vilkkaasti. Kuntavaaliblogia tarkastellaan samalla ajanjaksolla kuin ehdokkaiden blogeja, eli syys- ja lokakuulta, jolloin Kuntavaaliblogi oli aktiivinen. Tällä ajanjaksolla artikkeleita kirjoitettiin 30, joihin kommentteja kirjoitettiin 5-60 kommenttia per artikkeli. Kuntavaaliblogi heijastaa paljon myös itse Helsingin sanomien uutisointia, sillä useassa artikkelissa viitataan kyseisen julkaisun uutisiin ja artikkeleihin. 6

11 Mikä ensinnäkin voidaan määritellä argumentoinniksi ja miten se eroaa muista julkilausumista? Argumentoinnilla yritetään todistaa väitteen paikkaansa pitävyys tuomalla esiin erilaisia todisteita, jotka pohjautuvat premisseihin. Argumentoinnin tarkoituksena on aina päätyä johonkin lopputulokseen. Argumentti ei ole sama asia kuin mielipide: argumentoimalla yritetään todistaa oman mielipiteen paremmuus ja oikeudenmukaisuus, niin kuin kunnallisvaaliehdokkaiden blogeissa yleisesti tehdään. Argumentti ei ole kuvailua, selittämistä, matemaattisten faktojen julkilausumista tai tunteiden esilletuomista, vaan se on väittämistä, suostuttelua ja todistelua. (Govier, 2010, 1-2- ja 9) Argumentit eroavat selityksestä ja kuvauksesta, sillä argumentin tehtävä on antaa tukea itse väitteelle, joten pelkkä väite ei itsessään muodosta argumenttia eikä siten ole argumentointia. Argumentointi muodostuu itse väitteestä, perusteluista ja premisseistä. (Kakkuri-Knuuttila ja Halonen, 1999, 61 ja 63) Tässä työssä tutkitaan kunnallisvaaliehdokkaiden blogeja argumentointi ja retoriikka teorioiden valossa ja verrataan kahta eri kirjoittajaryhmää toisiinsa sekä Helsingin sanomien Kuntavaaliblogiin. Tutkimusmetodi on siten osin sisällönanalyysiä ja osin vertailevaa tutkimusta. Koska blogi-otos on varsin suppea, kymmenen blogia, ei tutkimuksella ole tarkoitus saada aikaan yleistettäviä tuloksia vaan päämääränä on tutkia blogeja argumentatiivisina ja retorisina ilmiöinä ja selvittää, onko kahden ryhmän välillä merkittäviä eroavaisuuksia. Blogeja tutkitaan laadullisen tutkimuksen tapaan kokonaisuuksina. Ensiksi aineistoa tarkastellaan tietyn teoriataustan ja muun tutkimuksen valossa jonka jälkeen niitä verrataan toisiinsa ja vertailuaineistoon eli Kuntavaaliblogiin. Tutkimuksessa keskitytään teoreettisen viitekehyksen kannalta olennaiseen, toisin sanoen argumentoinnin lähtökohtiin, retorisiin kuvioihin ja virhepäätelmiin. Ensiksi kuitenkin määritellään, minkälaisia tekstejä blogit ovat ja mitä niillä pyritään saamaan aikaan. Erot havaintoyksiköiden välillä tulevat ensisijaisiksi ja ne pyritään suhteuttamaan kokonaisuuteen. (Alasuutari, 1999, ja 51) Sisällönanalyysiä käytetään Silvermanin mukaan eniten massamedian tutkimisessa, jota blogit osaltaan edustavat. Yksi sisällönanalyysin vahvoista piirteistä on eri kategorioiden luominen ja niiden laskeminen aineistosta. Tässä työssä kategoriat määrittyvät argumentointi ja retoriikka teorioiden pohjalta, joita etsitään aineistoista. (Silverman, 1993, 59) Lähestymistapa on tavallaan passiivinen, sillä tässä työssä ei useimpien laadullisten tutkimusten tapaan lähdetä kentällä eikä tehdä haastatteluja. Berg kuvailee tapaa hienotunteiseksi ja ei- 7

12 tunkeilevaksi, jota käytetään esimerkiksi erilaisten arkistojen tutkimisessa. Sisällönanalyysissä vastaavasti tutkitaan sosiaalisen ja verbaalisen kommunikaation ilmentymistä aineistoissa, sen perusteita ja rakentumista. Sisällönanalyysi voi keskittyä sekä aineiston näkyviin ja laskettaviin tekijöihin että näkymättömiin. Ensiksi mainittuja tässä työssä ovat esimerkiksi virhepäätelmät ja retoriset kuviot, kun taas argumentoinnin premissit kuten arvot voidaan lukea jälkimmäiseen, mutta osin myös ensimmäiseen ryhmään. Samoin itse argumentoinnin validius ja relevanttius sekä toimivuus voidaan katsoa kuuluvan jälkimmäiseen ryhmään. Tässä työssä siis käytetään sisällönanalyysin näkyvää ja piilostrategiaa. Kommunikoinnin tutkimisessa voidaan fokusoitua viestin lähettäjää, itse tekstiin ja yleisöön, joista kaksi jälkimmäistä ovat tämän tutkimuksen pääasiallisia kohteita. (Berg, 1989, 85, 105, ) Alasuutari määrittele laadullisen aineiston luonteenpiirteiksi ilmaisullisen rikkauden, monitasoisuuden ja kompleksisuuden, mikä on totta myös blogien kohdalla, sillä ne kaikki ovat omia kokonaisuuksia ja heijastavat kirjoittajan tapaa rakentaa ja ymmärtää ympäröivä maailma. Aineisto koostuu individualistista näytteistä, jotka ovat osa suurempaa kokonaisuutta, mutta tässä tutkimuksessa ei siis pyritä jäsentämään tuota perusjoukkoa vaan tarkastelemaan havaintoyksiköitä yksilöinä luonnollisen kielen näkökulmasta. Metodi on siis näytenäkökulmallinen, jossa materiaalia ei pidetä väittämänä tai heijastumana todellisuudesta, vaan tutkittavan todellisuuden osana. (Alasuutari, 1999, 84, 87 ja 114) Tutkimuksen metodi voidaan määritellä myös retoriikantutkimukseksi, jossa teoreettisena viitekehyksenä on erityisesti Perelmanin synnyttämä niin sanottu uusi retoriikka, joka tutkii niitä keinoja ja strategioita, joilla kirjoittaja haluaa vaikuttaa yleisöön. Retoriikassa erotetaan kaksi puolta toisistaan argumentaatio ja poetiikka, ensimmäisen ollessa tämän tutkimuksen lähtökohta. Argumentaatioanalyysissä yleisön merkitys korostuu, joka tutkimuksessa tulee esille itse tekstissä implisiittisesti tai suoraan eksplisiittisesti. Vihjeiden ollessa implisiittisiä, tutkijan tulkinnan merkitys korostuu. Retoriikantutkimuksessa alleviivataan myös merkitysten tilannesidonnaisuutta sekä tilanteiden ja interaktion merkitystä. (Alasuutari, 1999, ) Havaintoyksiköiden vertailu vaatii niiden kuvaamista yhteisellä käsitteistöllä (Alapuro ja Arminen, 2004, 9), joka tässä tutkimuksessa on retoriikan ja argumentoinnin käsitteet, kuten retoriset kuviot, arvot ja virhepäätelmät. Vertaaminen on kohtuullisen helppoa, sillä blogit sijoittuvat samaan aikaan ja paikkaan. Usein vertailevatutkimus on numeerista vertailua ja yhteiskunnallisia asioita 8

13 voidaankin erilaisten tutkimusmetodien avulla saattaa numeerisesti mitattavaksi. Vertailua helpottaa se, että havaintoyksiköt ovat samasta yhteiskunnasta, jolloin heillä on yhteisesti konstruoitu kieli ja käsitteistö, mikä on taas ongelmana kansainvälisissä vertailuissa. (Pöntinen, 1999, 41 ja 45). Tässä työssä vertailu keskittyy kuitenkin itse sisällön vertailuun ja tutkimuksessa ei mitata muuttujia numeerisessa vaan teoreettisessa mielessä. Tutkimusotetta voidaankin kuvailla laadulliseksi vertailevaksi tutkimukseksi, jossa tekstin konteksti otetaan huomioon ja se on tärkeä osa tulkintaa. Tutkimuksessa keskitytään luonteeltaan samankaltaisten yksiköiden analysointiin ja keskitytään niihin yhdessä nimenomaisessa kontekstissa (Gordon ja Lahelma, 1999,99), joka tässä työssä on vuoden 2008 kunnallisvaalit. Arvioitaessa yksilön rationaalisuutta, ei voida päätöstä perustaa pelkkiin argumentteihin ja lausuntoihin, vaan täytyisi ottaa huomioon yksilön toiminta kokonaisuudessaan argumentointitilanteenkin ulkopuolella (Habermas, 1984, 3). Siten pelkästään blogien perusteella tehty päätös kirjoittajan rationaalisuudesta ei olisi perusteltu ja on vaikeaa tehdä johtopäätöksi kirjoittajan todellisesta luonteesta ainoastaan blogien perusteella. Asennoitumista tiettyihin asiakysymyksiin toki voi tehdä. Blogi-kirjoitusten arvioiminen tässä työssä on siis kommunikatiivisen rationaalisuuden arviointia (emt., 75) eikä henkilöön itseensä kohdistuvan rationaalisuuden arviointia. 3. ARGUMENTOINNIN JA RETORIIKAN HISTORIAA JA MÄÄRITTELYÄ 3.1. Argumentointi- ja retoriikantutkimuksen historiaa Retoriikan synnyn voidaan sanoa ajoittuvat antiikin ajalle, jolloin filosofien ja sofistien väliset keskustelut inspiroivat muun muassa Aristoteleen analysoimaan harjoitettua puhetta ja vakuuttavan puheen elementtejä Haapasen mukaan Cicero oli antiikin ajan paras puhuja, jolle puhetaito oli suurin inhimillinen taito, kulttuuria vaaliva voima. Antiikin ajalle luonteenomaista oli käytäntöön ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen suuntautuva toiminta, mutta puheen ja esityksen tuli silti olla kaunista. Retoriikka ja argumentointi olivat myös oveluuteen perustuvaa käytäntöjen harjoittamista, joukkojen manipulointia puheen välityksellä, vaikuttamista tunnetiloihin ja mieleen, propagandan ase ja samalla hyve, järkeen vetoamista ja se omasi kiinteän yhteyden etiikkaan ja politiikkaan. 9

14 Retoriikan harjoittaminen oli pääasiassa puhetaidon harjoittamista, eikä kirjallisen viestinnän kuten esimerkiksi modernin retoriikan kohteena, koska antiikin kulttuuria hallitsi kieli. Puhetapahtuma nojasi todennäköisyyksiin ja kuulijoiden odotettavissa oleviin reaktioihin rajallisessa puhujan ohjailemassa tilanteessa. Tarkoituksena oli siis vain näyttää joku asia toteen, ei välttämättä kertoa totuutta. Oppi puhetaidosta kuitenkin normitti myös kirjallista tyyliä jo hellenistisellä ajalla. (Haapanen, 1998, ja 28-29). Nykyään kulttuuria hallitsee enimmäkseen kirjoitettu materiaali: lait, puolueohjelmat, kirjat, lehdet ja niin edelleen. Aristoteles erotti kolme suostuttelun keinoa: puhujan luonteesta nousevat keinot (ethos), keinot, joilla kuulijat johdatetaan puhujan haluamaa tunnetilaa kohden (pathos) ja keinot, joilla argumentoinnin kautta osoitetaan tietty asia todeksi tai ainakin siltä näyttäväksi (logos). Ethos sisältää siis ne tavat, joilla argumentoija ilmentää luonnettaan tai uskottavuuttaan, logoksen käsittäessä argumentin asiasisällön. Pathos vastaa yleisön vastaanottokykyä, mielentilaa tai tunnetta, jotka vaikuttavat argumentin vastaanottamiseen. Puhujan on tilanteesta riippuen kyettävä kontrolloimaan kuulijoiden tunteita, joko lietsomalla tai taltuttamalla niitä. Erilaisiin tunteisiin tulee suhtautua kuitenkin omalla tavallaan siten, että puhujan tulee olla samassa tunnetilassa, johon haluaa kuulijat johdattaa. Samoin kirjoittajan tulee uskoa esittämäänsä asiaansa, jotta saisi lukijan vakuuttuneeksi ja samaan tunnetilaan, tuntemaan samaa paatosta tiettyä asia kohden ja tekemään jotain, mitä lukija haluaa. Järkeen vetoava argumentti tulee kumota samalla tavalla eli osoittamalla argumentin pätemättömyys tai parempi vasta-argumentti, samoin tunteisiin on vastattava vastatunteella. (Aristoteles, 2000, 10; Haapanen, 1998, ja Kakkuri-Knuuttila, 1999b, 233) Puhujalla ja kirjoittajalla on Haapasen mukaan ollut retoriikan ja argumentoinnin tutkimuksen alusta alkaen kolmiosainen tehtävä. Hänen tulee osoittaa asiansa oikeaksi (tai siltä näyttäväksi) tai hyväksyttäväksi, hänen tulee miellyttää kuulijoita ja lukijoita sekä hänen tulee saada heidät innostumaan ja taipumaan. Haapasen tehtäväjako on vastaava Aristoteleen suostuttelun keinojen kanssa. Voidaan kuitenkin sanoa, että puhujalla ja kirjoittajalla on myös monia muita tehtäviä tilanteesta riippuen. Osa pyrkii kirjoituksillaan provosoimaan, toisinaan yritetään mustamaalata vastustaja, joskus halutaan saada lukija tekemään jotakin ja joskus jättämään tekemättä jotakin. Todistelu oli jo antiikin ajalla hyvin tärkeää. Hyvä puhuja osaa valita omat aiheeseen liittyvät todisteet ja sijoittaa ne oikein argumentointilanteessa. Puhujan tulee valita todisteleeko hän omaa argumenttiaan vai yrittääkö kumota vastapuolen argumentin, sillä kumpikin tilanne vaatii omat argumenttitapansa. (Haapanen, 1998, 3, ja 41) 10

15 Retoriikan ja argumentoinnin juuret ovat siis antiikin Ateenassa. Keskiajalla antiikin oppi puhumisen taidosta muokkaantui saarnataidoksi ja sanallisessa muodossa proosa- ja runotyyliksi. Teologia ja logiikka nousivat kouluopetuksessa retoriikan ohi. Italian renessanssi nosti antiikin retoriikan taas keskeiseen asemaan tieteissä. (Haapanen, 1998, 45) Retoriikan 1500-luvulla alkanut alamäki liittyi selvyyksien ja totuuksien nousemiseen ajattelun yleispäteviksi lähtökohdiksi. Analyyttiset päätelmät syrjäyttivät dialektisen päättelyn, eikä argumentaatiota enää tarvittu, sillä totuuksista ja selvyyksistä ei tarvitse kiistellä. (Perelman, 1996, 14) 1950-luvulla alkanutta retoriikan tutkimusta Summa kutsuu muiden tutkijoiden tapaan retoriikan kunnianpalautukseksi, sillä ennen kyseistä ajanjaksoa retoriikan tutkimukseen ei ollut yleistä mielenkiintoa ja se oli menettänyt asemaansa kouluissa oppiaineena. Teoreetikot Kenneth Burke, Perelman ja Toulmin alkoivat tutkia ja kyseenalaistaa luonnollisella kielellä tapahtuvaa argumentointia Burken keskittyessä inhimillisen toiminnan yleisehtojen ja motiivien ymmärtämiseen Perelmanin ja Toulminin ollessa kiinnostuneita itse argumentoinnin tutkimisesta ja siitä, kuinka tietoisesti pyritään vakuuttamaan kuulijat/lukijat kielen avulla. (Summa, 1998, 51-52) Uusi retoriikka tutkii dialektisen päätelmien perusteluita eli argumentteja, joilla pyritään tietyn kiistanalaisen väitteen hyväksymiseen tai hylkäämiseen. Uusi retoriikka tutkii kaikentyyppisille yleisöille tarkoitettua argumentointia ja tutkimuskohteena ovat kaikki vakuuttamisen ja suostuttelun keinot yleisöstä ja käsitellyistä asioista riippumatta. Ns. vanhan retoriikan tutkimuskohteena olivat julkisen puhujan tekniikat, joita hän käytti yleisön ollessa maallikkoyleisö, joka ei pysty seuraamaan mutkikkaampaa päättelyä. (Perelman, 1996, 11) Uusi retoriikka on enemmän kuvailevaa kuin normatiivista ja sen painopiste on tekstin analyysissä, ei sen tuottamisessa. Sen lähentymistapa argumentointiin ja retoriikkaan on empiirinen ja yhteisöllinen, ottaen siis aina huomioon sen yhteisön kontekstin, jossa argumentointi tapahtuu. (Kakkuri-Knuuttila, 1999b, 241) Retorisen analyysin kohteena ovat itse teksti ja sen vaikutuskeinot. Kiinnostus kohdistuu niin asiasisältöön kuin ilmiasuun, missä argumentaatioanalyysi on enemmän kiinnostunut lähinnä asiasisällöstä. Retorisen analyysin tutkimuskohteita ovat erityisesti metaforat, kielikuvat, luokittelut ja ilmiasujen tunnelataukset. Se ottaa huomioon laajemman sosiaalisen kontekstin, ei vain argumentaatiotilannetta, kuten argumentaatioanalyysi. Puhuja, yleisö ja retorinen foorumi muodostavat yhdessä tutkittavana olevan retorisen tilanteen. (Kakkuri-Knuuttila, 1999b, 234) 11

16 Informal logic -koulukunta syntyi 1960-luvulla Amerikassa suuntautuneena tutkimaan arkipäivän kielenkäyttöä, erityisesti politiikassa, oikeudellisessa toiminnassa, sosiaalisessa yhteiskunnassa (televisio, lehdet ja internet) ja henkilökohtaisessa vuorovaikutuksessa. Sen juuret ovat poliittisissa ja sosiaalisissa liikkeissä, jotka vaativat ajantasaisen ja relevantin sekä kriittisen tulkinnan opettamista muun muassa yliopistoissa. Tutkimussuuntaus painottaa analysoinnin, kritiikin sekä induktiivisen ja deduktiivisen vakuuttelun merkitystä. Tarkoituksena on kehittää yleiset, hyvän argumentoinnin kriteerit. Usein tutkimussuuntaus esitetään formaalin logiikan vastakohdaksi, jolloin luonnollinen kieli esittää merkittävää roolia. ( 2-3) Tutkimussuuntaus on erityisen kiinnostunut kielessä esiintyvistä virhepäätelmistä, jotka ovat sellaisia argumentteja, jotka näyttävät hyviltä ja perustelluilta, mutta jotka todellisuudessa eivät ole. Virhepäätelmän määritelmä ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, sillä se mitä joku näkee hyväksi ja perustelluksi, ei välttämättä ole sitä toisten mielestä. Virhepäätelmät yleisesti ottaen kuitenkin alentavat kriittisen keskustelun tasoa. Erityisesti Douglas Walton on tutkinut virhepäätelmiä ja niiden esiintymistä argumentoinnissa. ( 5-7) 3.2. Aristoteleen puheen kolmijako Aristoteleen mukaan retoriikka on kyky havaita se, mikä on vakuuttavaa kunkin asian kohdalla. Retoriikan tehtävä on käsitellä asioita, joita harkitaan ilman tieteellistä vastausta ja jonka yleisö on kykenemätön seuraamaan monimutkaisia yhteyksiä ja pitkiä päättelyketjuja. Retoriikka on olemassa päätösten tekemisen vuoksi ja kullakin retoriikan lajilla on oma siihen sopiva tyylinsä kirjoitetun tyylin ollessa täsmällisin. Oleellisinta kuitenkin on aiheen esittely ja todistelut, toisin sanoen aiheen tunnetuksi tekeminen ja vakuuttaminen. (Aristoteles, 2000, 10-13, 139 ja 141) Puhujan on tilanteesta riippuen kyettävä kontrolloimaan kuulijoiden tunteita, joko lietsomalla tai taltuttamalla niitä. Erilaisiin tunteisiin tulee suhtautua kuitenkin omalla tavallaan siten, että puhujan tulee olla samassa tunnetilassa, johon haluaa kuulijat johdattaa. Samoin kirjoittajan tulee uskoa esittämäänsä asiaansa, jotta saisi lukijan vakuuttuneeksi ja samaan tunnetilaan, tuntemaan samaa paatosta tiettyä asia kohden ja tekemään jotain, mitä lukija haluaa. Järkeen vetoava argumentti tulee kumota samalla tavalla eli osoittamalla argumentin pätemättömyys tai parempi vasta-argumentti, samoin tunteisiin on vastattava vastatunteella. (Haapanen, 1998, 31, 35 ja 37) Vakuuttava puhuja 12

17 on sellainen, joka pystyy päättelyyn, kykenee hyveiden ja luonteiden teoreettiseen tarkasteluun ja tuntee tunnetilat sekä niihin johtava syyt (Aristoteles, 2000, 10). Aristoteles erotti kolme puheen tyyppiä toisistaan. On olemassa poliittisia puheita, joissa neuvotaan, varoitetaan ja suositellaan lopuksi parhaalta näyttävää vaihtoehtoa. Oikeuspuheessa sen sijaan syytetään ja puolustetaan sekä lopulta selvitetään mikä on oikein. Ylistyspuhe on nykyään keskeinen, sillä sen tehtävänä on vahvistaa kuulijoiden hyväksyntää tietyille arvoille. Poliittisen puheet ja oikeuspuhe olivat antiikissa juuri käytännön puhetaidon kannalta oleellisia. (Perelman, 1996, 26) Oikeuspuhe Oikeuspuhe suuntautuu menneeseen, jo tapahtuneeseen, sillä sekä syyttäjä että vastaaja puhuvat tehdyistä asioista. Oikeuspuheen päämääränä on oikeus tai vääryys. Puhujan on osoitettava asiansa paikkansa pitäväksi tai pitämättömäksi, tapahtuneeksi tai tapahtumattomaksi. Tuomari päättää lopulta asian tärkeyden, oikeuden ja merkittävyyden. Puhujan tarkoituksena on saada kuulija tiettyyn tunnetilaan, jossa päätös tehdään (Aristoteles, 2000, 7, 8 ja 16) Blogien kohdalla tuomari on lukija, joka lopulta tekee omat johtopäätöksensä kirjoittajan esittämien todistelujen pohjalta. Oikeuspuhe voi olla syyttävä tai puolustava. Puhujan tulee miettiä kolmea kysymystä ja esittää niihin vastauksia, jotta puhe olisi vakuuttava: mistä ja kuinka monista syistä ihmiset tekevät väärää, minkälaisia ovat heidän mielentilansa ja minkälaisille ja missä tilanteessa oleville ihmiselle he tekevät vääryyttä. Vääryyden tekeminen Aristoteleen mukaan on vapaaehtoista lainvastaista vahingoittamista. Laki määritellään joko yleiseksi, jolloin se perustuu luontoon tai erityiseksi, jolloin kukin yhteisö määrittelee itseään koskevat lait joko kirjoitettuna tai kirjoittamattomana. Yleinen laki siis määrää mikä on luonnostaan oikein ja mikä väärin. Väärinteko voi kohdistua yhteen tai useampaan yksilöön tai yhteisöön kokonaisuutena. Väärinteko on aina määriteltävä oikeuspuheessa. (Aristoteles, 2000, 39 ja 50-52) Blogeissa syytellään toisia ja puolustellaan omia näkemyksiä yritettäessä saada oma näkökulma voittamaan ja saamaan ääniä kunnallisvaaleissa itselleen, minkä takia blogien voidaan sanoa olevan oikeuspuheita. Kuitenkin suurimmaksi osaksi argumentointi on tulevaisuuteen suunnattua erilaisen lupauksien antamisen muodossa tulevan toiminnan ollessa argumentoinnin päätavoitteena. 13

18 Poliittinen puhe Poliittinen puhe voi olla kehottava tai varoittava. Poliittinen eli neuvova puhe suuntautuu tulevaan, koska siinä neuvotaan ryhtymään tuleviin asioihin tai neuvotaan olla ryhtymättä niihin. Päämääränä on siten hyödyllisyys tai vahingollisuus, koska neuvot kehottavat pitämään jotakin asiaa parempana tai huonompana kuin jotakin toista asiaa. Poliittisessa puheessa on todettava mistä asioista neuvoja annetaan, sillä kaikista asioista ei voida puhua. Aristoteleen mukaan sellaisista asioista voidaan antaa neuvoja, jotka riippuvat meistä ja joiden olemassaolon syy on itsessämme. (Aristoteles, 2000, 16 18) Waltonin mukaan poliittinen puhe perustuu suosioon. Puhe on kohdistettu tietylle osasta ihmisiä. Argumenteilla voi olla heikot premissit, mutta vahva retorinen luonne. Poliittisissa puheissa ei saa kuitenkaan olettaa, että yleinen mielipide sama asia kuin totuus asiasta. Yleiseen suosioon vetoavassa argumentoinnissa on yleistä ryhmäpaineen käyttäminen, mikä sinällään on sallittua, jos ryhmäarvot ja standardit ovat perusteltuja ja oikeutettuja. (Walton, 1989, ja 91) Poliittisen puheen tärkeimpiä aiheita Aristoteleen mukaan ovat valtiontalous, sota ja rauha, maanpuolustaminen, vienti- ja tuontikauppa sekä lainsäädäntö. Puhujan on siten hallittava laajasti premissit liittyen omaan aiheeseensa. Kehottavat ja kieltävät puheet käsittelevät loppu peleissä onnellisuutta ja asioita, jotka edistävät onnellisuutta tai onnettomuutta. Onnellisuutta ei voida kuitenkaan tarkasti määritellä vaan se on laaja käsite joka voi olla esimerkiksi hyveisiin perustuva elämä tai turvattu ja miellyttävä elämä. Neuvovan puheen kohde on edullisuus, jossa harkinta koskee keinoja, joilla päästään päämäärään. Edullinen on jotakin hyvää, joka on sellaista, mikä valitaan oman itsensä vuoksi ja jota kaikki järjelliset olennot tavoittelevat. Jokaiselle on hyvää se, mitä järki määrää yleisesti ja mitä se määrää jokaiselle erikseen. (Aristoteles, 2000, 19-24) Poliittinen puhetoiminta on Aristoteleen mukaan jalompaa ja enemmän yhteisiä asioita koskevaa kuin oikeuspuhe. Poliittisissa puheissa on vähemmän hyötyä puhua asian ulkopuolelta, sillä ne käsittelevät juuri yhteisiä asioita ja niissä on vähemmän tilaa huonoille tehokeinoille, koska vakuutettavana on suuri yleisö ja kuulijat itse valvovat puheen oikeudenmukaisuutta. Poliittisissa puheissa on vaikeampaa olla vakuuttava kuin oikeuspuheissa, sillä poliittisissa puheissa on kyse tulevaisuudesta ja oikeuspuheissa menneisyydestä. (Aristoteles, 2000, 8 ja 150) 14

19 Blogit voidaan Habermasin kategorisoinnissa sijoittaa käytännöllisen diskurssin alle, joka vastaa Aristoteleen poliittista puhetta. Käytännöllinen diskurssi koskee toimintanormien oikeudenmukaisuutta, kuten politiikkalinjausten tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Siten argumentoinnin kohteena on sellainen toiminta, joka perustuu normisääntelyyn. Tällöin argumenttien luonne on moraalis-käytännöllinen. Toisaalta blogeissa argumentointi on eettistä, jolloin argumentointi on itse arvoja ja normeja arvioivaa. (Habermas, 1984, 23) Blogit ovat myös poliittisia puheita, koska niissä neuvotaan kuinka kunnallispolitiikkaa tulisi hoitaa, jotta asiat yhteiskunnassa olisi mahdollisimman hyvin. Blogeissa myös varoitellaan huonoista politiikkalinjauksista. Päämääränä on siten kehottaa äänestäjiä valitsemaan paras vaihtoehto ja varoitellaan väärän valinnan tekemisestä. Blogeissa vedotaan toistuvasti erilaisiin normeihin, siihen mikä on hyväksyttävää ja mikä ei Epideiktinen puhe Epideiktinen puhe on ylistävä tai moittiva. Se tapahtuu nykyhetkessä, sillä ylistys tai moite valitaan vallitsevan tilanteen perusteella. Epideiktisen puheen päämääränä on kunniallisuus tai häpeällisyys. Puheen aiheita ovat hyvä ja paha, hyve ja pahe sekä jalo ja ruma. Ihmisiä arvioidaan luonteen perusteella. Luonteesta johtuu jokin toiminta, jota epideiktisessä puheessa arvioidaan tilanteen mukaan. Kiitettäessä tai moitittaessa joitakin ominaisuuksia, voidaan niitä lähellä olevia ominaisuuksia pitää samoina, esimerkiksi vihastumaton on lempeä. Jokaista henkilöä voi kuvailla valitsemalla ominaisuuksia lähellä olevista parhaat jolloin esimerkiksi uhkarohkea on rohkea ja tuhlaileva antelias. (Aristoteles, 2000, 16 ja 34-36) Epideiktisessä puheessa erityisesti on huomioitava kiitosten ja ylistysten kuulijakunta, sillä on huomattavasti helpompaa kehua ryhmään kuuluvaa muille ryhmäläisille kuin ryhmän ulkopuolisille. Olosuhteiden mainitseminen vaikuttaa vakuuttamiseen, sillä esimerkiksi korkeasti koulutettua saatetaan arvostaa enemmän tietyissä piireissä kuin alemman koulutuksen saanutta. Suurentelu- ja vertailutekniikat ovat erittäin tärkeitä epideiktisessä puheessa, jolloin kohdetta voidaan kuvailla paremmin ja tuoda hyvät sekä pahat puolet korostetusti esiin. (Aristoteles, 2000, 38) Blogeissa voidaan nähdä myös epideiktisen puheen piirteitä, sillä omia auktoriteetteja ja ihanteita ylistetään ja vastustajien vastaavia moititaan. Valinnat ja teot ovat myös ylistyksien ja moitteiden 15

20 kohteena, mutta pääasiassa ne kohdistuvat tekojen tekijöihin, kuten edeltäviin päättäjiin. Moitteilla ja ylistyksillä yritetään luoda positiivista tai negatiivista mielikuvaa, joka vaikuttaa äänestämiseen kunnallisvaaleissa Argumentointi väittelynä ja kriittisenä keskusteluna Todistelevaa ja perustelevaa kielenkäyttöä kutsutaan argumentoinniksi ja sitä tarvitaan silloin, kun joku kiistää väitteen uskottavuuden (Halonen ja Siitonen, 1997, 35). Blogeissa tapahtuva argumentointi on tällaista, vaikka kukaan käytännössä ei kyseenalaista väitettä. Poliittiset aiheet ja argumentit tarvitsevat argumentatiivista tukea, koska ne voidaan periaatteessa kyseenalaistaa aina, vaikka sitä eksplisiittisesti ei tapahtuisikaan. Kirjoittaja siten olettaa, että joku lukijoista kiistää väitteen totuusarvon tai uskottavuuden. Argumentatiivinen keskustelu on aina vuorovaikutusta yhden tai useamman tekijän välillä. Douglas Walton erottaa viisi merkittävää argumentatiivisen keskustelun muotoa, jotka ovat henkilökohtainen riita, väittely, suostutteleva dialogi, josta käytetään useammin termiä kriittinen keskustelu, tiedustelu ja neuvottelu. Usein argumentointi sisältää piirteitä useammasta kategoriasta ja viiden päätyypin lisäksi on olemassa muitakin alamalleja, kuten koulutuksellinen dialogi. (Walton, 1989, 3 ja 9) Väittelyssä on tiukat säännöt menettelytavoista. Se on henkilökohtaisen riidan yläpuolella loogisen luonteensa ansioista. Väittelyssä tuomarit päättävät lopputuloksesta ja siitä kuka voittaa. Väittelyn tavoitteena on verbaalinen voitto vastustajasta vakuuttamalla kolmas osapuoli. (Walton, 1989, 4) Blogeilla on väittelyn piirteitä, sillä niissä väitellään joskus näkymättömän ja joskus helposti identifioitavissa olevan vastustajan kanssa, mutta väittely ei sinänsä ole välttämättä suoraa, paitsi, jos blogeissa on lukijalla mahdollisuus kommentoida kirjoituksia. Tällöin väittely tapahtuu blogin kirjoittaja ja sen lukijan kanssa. Jos blogit nähdään väittelyinä, tuomareina toimivat äänestäjät, jotka äänestämällä ilmaisevat tuomionsa. Halosen ja Siitosen (1997, 59) argumentoivan keskustelun, tärkeimpiä piirteitä ovat näkemyksellisyys, mielipide-erot ja kamppailullisuus, jotka kaikki kuvaavat osuvasti poliittista debattia ja vaalikampanjointia sekä sopivat kyseessä olevien blogien profiileihin. Kriittisessä keskustelussa kaikilla osapuolilla on teesinsä todistamispakko. Teesin todistaminen tapahtuu premisseistä käsin, jolloin on osoitettava oman väitteensä paremmuus, ei niinkään oikeellisuus, kuten väittelyssä. Todisteet voivat olla sisäisiä, jolloin osoitetaan toisen teesi huonoksi 16

21 ja tuhotaan sen todisteet. Todisteiden ollessa ulkoisia turvaudutaan uusiin faktoihin ja vedotaan esimerkiksi tieteeseen. Kriittinen keskustele perustuu Waltonin mukaan myönnytyksiin vastapuolen esittämiä premissejä kohtaan. Kriittisessä keskustelussa kaikilla on vapaus esittää mielipiteitään ja vapaus haastaa toisten mielipiteet. Hyvin muodostettu kritiikki siirtää todistustaakan vastapuolen edustajalle, mutta tällöin kritiikki vaatii hyvät perustelut. Useimmiten kritiikki kohdistuu argumentoinnissa ilmentyviin virhepäätelmiin ja harhaluuloihin eli väitteiden perusteisiin, jolloin ne osoitetaan kyseenalaisiksi ja puutteellisiksi. (Walton, 1989, 5-6, 17, 19 ja 24-25) Periaatteessa kritiikki voi kuitenkin kohdistua kaikkiin argumentoinnin osiin mukaan lukien arvostelussa noudatettavat perustelut (Halonen & Siitonen, 1997, 49). Blogeissa todistellaan omien teesien paremmuutta ja yritetään tuhota vastapuolen käyttämät argumentit ja premissit. Vastapuolena voi toimia esimerkiksi joku toinen ehdokas, poliittiset päättäjät ja muut yksityiset henkilöt. Todistamisen on oltava tarpeeksi uskottava, jotta saadaan haluttu lopputulos eli lukijat äänestämään itseään. Uskottavuus riippuu premissien vahvuudesta ja retorisesta taidosta esittää itsensä luotettavana asiantuntijana Argumentointi suostutteluna Suostuttelu tähtää toiminnan aikaansaamiseen antamalla loogiset, emotionaaliset ja kulttuuriset syyt, jolloin suostuttelu perustuu suostuttelijan ja suostuteltavan yhteisesti tunnustamiin kulttuurillisiin symboleihin, joita ovat esimerkiksi kieli, normit ja arvot. Sanoilla ja termeillä on usein vankka tunnelataus, joten valitsemalla tietyt termit voidaan herättää erilaisia tunteita ja samalla osoittaa omaa suhtautumista asiaan. Toisaalta väärinkäytettynä termit voivat toimia tehokkaasti, jos vastaanottaja ei ole tietoinen väärinkäytöstä. Symboleiden käyttöön liittyy vahvasti identifikaatio, jolloin suostuttelija identifioituu ympäröivään yhteiskuntaan ja suostuteltava suostuttelijan näkemyksiin. Identifikaatiossa jaetaan yhteinen symbolimaailma, joka on suostuttelun lähtökohta. (Larson, 2001, 1, 10 ja 84-92) Suostuttelun ensimmäinen askel on tutkia yleisöä, jonka jälkeen voidaan alkaa muokkaamaan viestiä ja valita kanava, jonka kautta viesti tulee välittää. Yleisöön tehoaa Larssonin mukaan samanlainen suostuttelu, jota he itsekin käyttävät. Demografiset piirteet, esimerkiksi ikä, sukupuoli, uskonto ja poliittinen vakaumus vaikuttavat siihen, minkälainen suostuttelu toimii ja miten asioita ylipäätään kannattaa esittää. Tavat, arvot ja mieltymykset määrittävät mistä asioista on kiinnostuttu 17

22 ja missä asioissa suostuttelu toimisi. Tarpeiden kartoittamisella määritellään kohderyhmä, jolla on omat aika- ja kulttuurisidonnaiset tarpeensa. Kaikille on vaikea luvata jotakin, erityisesti politiikassa, joten oman kohderyhmän määrittely on ensisijaista.(larson, 2001, ) Kunnallisvaaliehdokkaiden blogien voidaan katsoa olevan enimmäkseen suostuttelua, ainakin Perelmanin mukaan, sillä niille, joille toiminta eli tässä tapauksessa äänestäminen on tärkeää, on suostuttelu vakuuttelua merkittävämpää. Vakuuttelussa tärkeämpää on argumenttien rationaalisuudessa pysyminen kuin toiminnan aikaansaaminen. Vakuuttelussa tarvitaan kokonaiskuva tilanteesta, kun taas suostuttelussa voidaan käyttää henkilökohtaisempia argumentteja, jotta saataisiin yleisö tekemään haluttuja tekoja. Suostuttelussa yleisönä on erityisyleisö ja vakuuttelussa kaikki rationaaliset ihmiset. Vakuuttelulla ja suostuttelulla on käytännössä kuitenkin vain pieni ero ja sekin on melko epämääräinen. (Perelman ja Olbrechts- Tyteca, 1971, 26-27) Suostuttelua tarvitaan erityisesti politiikassa, koska onnistunut suostuttelu on eräs niistä perusteista, jolla esimerkiksi ääniä annetaan vaaleissa. Poliittinen suostuttelu on arvoihin nojautuvaa, mikä tarkoittaa, että onnistuakseen suostuttelun on nojattava hyväksyttäviin kulttuurinormeihin ja olla kohdeyleisön arvojen mukainen. Suostuttelussa luottamus on olennaista ja luottamussuhde saattaa olla jo olemassa, mutta toisinaan se voidaan joutua luomaan itse argumentointitilanteessa. Luottamuksen tärkein synnyttäjä on asiantuntijuus, jolla tarkoitetaan omaa tai jonkin ulkopuolisen auktoriteetin käyttämistä luottamuksen synnyttäjänä. (Larson, 2001, 10, 34 ja 276) Luottamuksen synnyttäminen alusta asti blogien välityksellä ei ole välttämättä helppoa, sillä pelkästään tekstiä tulkitsemalla ei saada todellista kuvaa kirjoittajasta ja hänen luotettavuudestaan Looginen päättely ja luonnollinen argumentaatio Perelman erottaa loogisen päättelyn ja luonnollisen argumentaation toisistaan. Looginen päättely on tietyistä lähtökohdista lähtevä prosessi, jossa päädytään varmasti oikeaan lopputulokseen, kunhan noudatetaan ennalta päätettyjä päättelysääntöjä, joilla väitteitä todennetaan. Luonnollisessa argumentaatiossa sen sijaan pyritään lisäämään tai vähentämään väitteen uskottavuutta todennäköisyyksien maailmassa. Argumentoinnissa lähtökohdat ja päättelysäännöt ovat jatkuvan kiistelyn kohteina. Sen tavoitteena on kuitenkin yleisön hyväksynnän saavuttaminen. Argumentoinnissa on kyse siitä, mikä voisi olla hyväksyttävää kun taas loogisessa päättelyssä on 18