syksy 2011 Keski-Suomen maaseutu Ihmisten kokoinen Leader Uudet yritykset tuovat kyliin elämää Tietoa rahoituksesta: keskisuomenmaaseutu.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "syksy 2011 Keski-Suomen maaseutu Ihmisten kokoinen Leader Uudet yritykset tuovat kyliin elämää Tietoa rahoituksesta: keskisuomenmaaseutu."

Transkriptio

1 Keski-Suomen maaseutu Ihmisten kokoinen Leader Uudet yritykset tuovat kyliin elämää Tietoa rahoituksesta: keskisuomenmaaseutu.fi

2 Pääkirjoitus Kierros Keski-Suomen maaseudulle 2 Tämä lehti kertoo Keski-Suomen maaseudusta ja sen asukkaista. Lehdessä suunvuoron saavat ne mainiot yritykset ja hankkeet, jotka osaltaan saavat keskisuomalaisen maaseudun pysymään elinvoimaisena ja houkuttelevana. Lehdessä esitellyt yrittäjät toimivat mitä erilaisimmilla aloilla: on leipomoita, sahanterän valmistajia, käsityöläisiä sekä ilmapallolla lentäjiä. Kaikille näille yrityksille on yhteistä se, että ne ovat saaneet toimintaansa Leadertukea, joka on helpottanut yritystoiminnan pyörittämistä. Esitellyille hankkeille yhteistä on yhdessä tekemisen riemu. Sillä saavutetaan jotain, josta koko yhteisö saa hyötyä pitkäksi aikaa. Asiantuntijalta -lehti ilmestyy kerran vuodessa. Lehteä julkaisee Viestinnästä voimaa -hanke, joka saa rahoitusta Keski-Suomen ELYkeskukselta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta. Hankkeen tavoitteena on nostaa yleistä tietoisuutta Keski-Suomen maaseudusta ja sen kehittämisestä. Lisäksi tavoitteena on kehittää uusia viestintämalleja eri toimijoiden käyttöön. Keski-Suomen maaseudun kehittämisasioita voi seurata myös keskisuomenmaaseutu.fi -sivuilta. ohjelmatiedottaja hanna.luoma@jyvasriihi.fi Ihmisten kokoinen LEADER Leader-toiminnalla on Suomessa melkein 15 vuoden historia. Leader-ohjelmien avulla on alueille saatu kanavoitua rahoitusta paikallisten toimijoiden tarpeista ja toiveista nouseviin hankkeisiin. Kannen kuva: Keijo Penttinen/PS-Studio, Lutunen I -hanke Suomessa on jo aloitettu Euroopan unionin tulevan ohjelmakauden ja Leader-toiminnan tulevaisuuden suunnittelu. Tässä yhteydessä nousee esiin myös kysymys siitä, mikä olisi Leader-ryhmien rooli oman alueensa kehittämisessä jatkossa. EU:n alustavien linjausten mukaan tulevan kauden kehittämisvälineiden tulisi olla paremmin toimijoiden tarpeita palvelevia ja vähemmän byrokraattisia. Tässä työssä Leader -toimintatapa on ollut ja tulee jatkossakin olemaan erittäin toimiva työkalu. Leader-ohjelmat ja yhdistysten toiminta tulee esille paikallisten toimijoiden aktiivisuuden ja osallisuuden kautta. Leader-ryhmien toiminnan on jatkossakin pystyttävä palvelemaan paikallisten yhteisöjen, yritysten ja asukkaiden tarpeita sekä edistämään heidän omista lähtökohdistaan lähtevää omaehtoista maaseudun kehittämistyötä. Paikallistuntemus, läheisyys ja joustavuus ovat Leadertoiminnan tavaramerkkejä ja nämä tulee pystyä säilyttämään toiminnassa myös tulevaisuudessa. Siksi Leader-ryhmät pitävät edelleen tärkeänä sitä, että muun laajemman maakunnan kehittämistyön ja rahoitustyökalujen rinnalla säilyy paikallisiin ruohonjuuritason tarpeisiin vastaava toimintatapa, joka mahdollistaa ihmisten kokoisia hankkeita ja paikalliset olosuhteet huomioon ottavan toiminnan kehittämisen. Tiina Seppälä toiminnanjohtaja Maaseutukehitys ry

3 Keski-Suomen maaseutu Sisällys Julkaisija: Viestinnästä voimaa -hanke Vastaava toimittaja: Ulkoasu ja taitto: Kimmo Tossavainen Mainostoimisto Dekko Painopaikka: PunaMusta Oy Painosmäärä: kpl Pääkirjoitus...2 Asiantuntijalta...2 Maaseutuun kohdistuu uudenlaista kysyntää...4 Masterointia maaseudun rauhassa...6 Kattava hankerekisteri keskisuomenmaaseutu.fi-sivuilla...7 Leader-toimistot hakijoiden tukena...8 Leipää ja leivoksia...10 Timanttiporanteriä Muuramesta...12 Lutunen kehittää luontomatkailua pohjoisessa Keski-Suomessa...13 Jämsänjoki Virtaa!...14 Maaseututoimijoita Keski-Suomessa...15 Lämpökuvaus paljastaa rakennusten lämpövuodot...16 Emalipuu yhdistää emalin ja puun...17 Lievestuoreen kylässä toimitaan yhdessä...18 Nyt on hyvä aika hankkia kylälle kyläsuunnitelma tai päivittää vanha!...19 Metsä-Jakolan tila vaihtoi luomuun!...20 Salvian tilalla on tilaa juhlia...22 Aeronaut vie ilmapalloajelulle...23 Mennyttä etsimässä Hankasalmella...24 Turvallisuutta arkeen ja juhlaan...25 Amaze Me Leader kokosi nuoria ympäri Eurooppaa

4 4 Chilin kasvatuksesta liiketoimintaa: Suomi on siellä missä pippuri kasvaa. (Brändää Provinssi -valokuvauskilpailun satoa)

5 Maaseutuun kohdistuu uudenlaista kysyntää Maaseudun mahdollisuudet kiinnostavat täysin uusia ihmisryhmiä. Globalisaatio, ikääntyminen ja kaupungistuminen ovat viime vuosina muuttaneet ihmisten tarpeita voimakkaasti. Samalla myös maaseutu on noussut keskusteluun uudella tavalla. Maaseutuun ei kohdistu vain yhden tyyppistä kysyntää, vaan ihmiset hakevat maaseudulta eri asioita. Yhdelle maaseutu on rauhallinen paikka elää ja asua, toiselle se on viljelypalsta kaupungin keskustassa. Osa asuu maalla ympäri vuoden, osa viettää siellä vain kesäkuukaudet. Maaseudusta eivät ole kiinnostuneita ainoastaan maalla asujat, vaan suomalaiset asuinpaikasta riippumatta. Sitran maaliskuussa 2011 julkaistun Maamerkit-barometrin valossa suomalaiset toivovat maaseudulta ennen kaikkea tilaa ja rauhaa sekä latautumista ja virkistymistä. Luomuja lähiruoan parempi saatavuus on tärkeysjärjestyksessä korkealla. Barometritulosten perusteella maaseutuun kohdistuu kahdenlaista kysyntää. Maaseutuympäristöstä haetaan pitkälti yksilöllistä hyvinvointia, toisaalta maaseudulta odotetaan ratkaisuja myös globaaleihin vihreän talouden haasteisiin. Suomalaisella maaseudulla ja sen toimijoilla on erinomainen mahdollisuus hyötyä kasvaneesta maaseutuoptimismista ihmisten muuttuneista tarpeista ja uudenlaisesta globaalista kysynnästä. Tarjonnasta ihmislähtöiseen liiketoimintaan Maaseudun liiketoiminta on lähtenyt perinteisesti liikkeelle tarjonnasta liiketoimintaa on tehty esimerkiksi metsistä ja pelloista. Toisenlainen lähestymistapa olisi lähteä liikkeelle kiinnostuksesta. Jotta maaseutuun kohdistuva kiinnostus voidaan kääntää kysynnäksi, on tärkeää pystyä tunnistamaan uudenlaisia maaseutuun mieltyneitä kuluttajaryhmiä. Trendianalyytikko Kati Hienonen on tunnistanut Sitralle tekemässään tutkimuksessa yhdeksän erilaista tulevaisuuden kuluttajaryhmää. Hienonen esittelee muun muassa maalla harrastajan, joka käy sananmukaisesti harrastamassa maalla ja odottaa lomakohteelta hyviä liikunta- ja harrastusmahdollisuuksia. Tyylikkäiden hidastajien valinnoissa yhdistyvät puolestaan tehokkuus ja nautinto. He ovat lähi- ja luomuruoan suurkuluttajia. Uudenlaiset kuluttajaryhmät kohdistavat maaseutuun aiempaa vaativampia ja monimuotoisempia toiveita. Massapalvelujen sijaan hyvinvoinnista ja terveydestä kiinnostuneet kuluttajat haluavat juuri itselleen sopivia palveluja. Jokaisella suomalaisella on oma, henkilökohtainen hyvinvointireseptinsä, jonka toteuttamisessa yhdistellään sekä maaseutuun että kaupunkiin liittyviä elementtejä. Kuluttajien toiveet ovat hyvin samansuuntaisia sen kanssa, mitä yritykset, päättäjät ja maaseutuasiantuntijat ajattelevat maaseudun toimintaalojen kehitysmahdollisuuksista. Maamerkit-barometrissä yritysten edustajat ja asiantuntijat pitivät tärkeimpänä juuri maaseutuympäristöstä ja luonnonvaroista nousevia liiketoimintamahdollisuuksia. Erityisesti kiinnostusta herättävät elämys- ja virkistyspalvelut ja luontoon liittyvät hyvinvointipalvelut sekä uusiutuvan energian tuotanto ja lähiruoka. Liiketoimintaa voidaan jatkossakin tehdä luonnosta ja luonnonvaroista, mutta kysyntälähtöisesti. Kuluttajien maaseutuun kohdistamaa kiinnostusta kannattaa tarkastella ennakkoluulottomasti. Tämän jälkeen palvelut ja tuotteet tulee paketoida niin, että ne vastaavat sekä käyttäjien tarpeita että palvelun tarjoajan liiketoiminnallisia tavoitteita. Nuorissa potentiaalia maaseutuyrittäjiksi Maamerkit-barometrin mukaan uutta maaseutuyrittäjyyden potentiaalia on eniten nuorissa. Tulevaisuuden nuoret maaseutuyrittäjät haluavat kuitenkin todennäköisesti harjoittaa aivan erilaista liiketoimintaa kun mitä nykypäivänä harjoitetaan. Tulevaisuuden maaseutuyrittäjyys voisi olla yrittäjyyttä, jossa maaseudulla on mahdollistajan rooli. Maaseutuyrittäjyyden ei tarvitse tapahtua maaseudulla, eikä yrittäjän tarvitse välttämättä asua maaseudulla. Bisnesideoita voidaan kehittää sekä maaseudulla kävijöille, siellä olijoille tai muuten vaan maaseudusta ammentaville. Teksti: Hanna-Leena Ottelin Sitran Maamerkit-ohjelma Kuva: Milla von Konow Sitran Maamerkit -ohjelma on selvittänyt suomalaisten maaseutusuhdetta maamerkit-barometrillä. Lisätietoja: 5

6 Masterointia maaseudun rauhassa Virtalähde Mastering -yrityksen toimiala on masterointi. Yrittäjä Jaakko Viitalähde muutti yrityksensä maalle Kuhmoisiin ja haki studion rakentamiseen Leader-tukea Vesuri-ryhmältä. Virtalähde Masteringin studio on rakennettu piharakennukseen. Se sijaitsee viehättävässä pihapiirissä, jossa kolme kesälammasta määkii aitauksessa vierailijan tervetulleeksi. Masterointi viimeistelee äänitteen Masterointi on viimeinen ketju äänitetuotannossa. Työni on tarkistaa, että kaikki musiikkimateriaali on linjassa keskenään ja soi hyvin kaikissa kuunteluvälineissä, Viitalähde tiivistää työnkuvaansa. Ammatti on varsin harvinainen, sillä Suomessa on vain kuusi täysaikaisesti masterointia tekevää yrittäjää. Masterointityöhön kouluttaudutaan sitä tekemällä. Viitalähteellä on peruskoulutus Tampereen taiteen- ja viestinnän oppilaitoksen äänipuolelta, mutta masterointialan hän on opetellut itse. Olen ollut äänestä ja musiikista kiinnostunut pienen ikäni, Viitalähde perustelee uravalintaansa. Tämä sopii minun tapaani kuunnella musiikkia, hän vielä tarkentaa. Viitalähde perusti yrityksensä vuonna Yritys toimi ensin Tampereella, sitten Helsingissä ja vuoden 2011 alusta Kuhmoisissa. Hän oli pitkään miettinyt maalle muuttoa. Viitalähde on maalta kotoisin, ja halusi pääkaupungin humusta takaisin maalle. Tärkeää oli tila, johon studion pystyi rakentamaan. Asiat loksahtivat paikoilleen, kun Viitalähteen vaimo löysi työn Kuhmoisista. Pian löytyi myös sopiva talo. En kaipaa kaupungista mitään, 12 vuotta kaupungissa riitti, Viitalähde toteaa. Perhe on asunut maalla kaksi vuotta, ja he ovat viihtyneet mainiosti. Studio valmistui vasta vuosi myöhemmin, joten Viitalähde kävi vuoden Helsingissä töissä. Kyläläiset ovat ottaneet uudet asukkaat hyvin vastaan. Asiakkailta positiivista palautetta Media-alan työ on tyypillisesti kaupungissa, vaikka sitä voi usein käytännössä tehdä missä vaan. Asiakkaita muutto Kuhmoisiin ei ole haitannut, palaute on ollut pääosin positiivista. Suurimman osan töistä Viitalähde tekee yksin, asiakkaan ei välttämättä tarvitse tulla paikalle. Minulla käy paljon asiakkaita täällä, Viitalähde hämmästelee. Asiakas on saattanut tehdä levyään parikin vuotta, siinä ei enää parin tunnin ajomatka merkkaa mitään, hän kertoo. Kuhmoinen sijaitsee hyvällä paikalla, sinne ei ole pitkä matka isoista kaupungeista. 6 Jaakko Viitalähteen työpäivät venyvät usein 10-tuntisiksi. Asiakkaat ovat pääosin omakustannetyyppistä musiikkia julkaisevia artisteja. Yhden levyn masterointi kestää noin päivän. Viime vuonna Viitalähde teki 250 projektia kirkkomusiikista heavymetalliin. Asiakkaita on riittänyt hyvin, tällä hetkellä Virtalähde Masteringillä on kuukauden jono. Markkinointi tapahtuu puskaradiotyylillä. Viimeiseksi tehty työ on paras käyntikortti, yrittäjä sanoo.

7 Leader-rahoituksesta Viitalähde tiesi jo aikaisemmin, mutta Vesuri-ryhmästä hän luki paikallislehdestä. Investointituki studion rakentamiseen nopeutti investointia: Tuki oli älyttömän hyvä, koska pystyin sen avulla lähtemään nopeasti liikkeelle, Viitalähde sanoo. Vesurin kanssa yhteistyö toimi hyvin, hän kiittelee. Yrittäjänä ololle Viitalähteellä ei ole vaihtoehtoa, koska tätä työtä ei oikein muuten voi tehdä. Yrittäjyys sopii hänelle, koska hän voi tehdä sellaista työtä mitä hän haluaa. Uteluun tulevaisuuden suunnitelmistaan hän sanoo yksiselitteisesti: Haluan kehittyä tässä mahdollisimman hyväksi. Yritystukia myönnetään mikroyrityksille, jotka työllistävät alle 10 työntekijää. Teksti ja kuvat: Viitalähteen studion ulkopuolella määkivät kesälampaat. Kattava hankerekisteri keskisuomenmaaseutu.fi -sivuilla Nyt on mahdollista selata lähes kaikkia nykyisestä maaseutu-ohjelmasta rahoitettuja tukia Keski-Suomessa yhdestä paikasta, sillä keskisuomenmaaseutu.fi-sivuilla olevaan hankerekisteriin on koottu JyväsRiihen, Maaseutukehityksen, Vesuri-ryhmän ja Keski-Suomen ELY-keskuksen kaikki hankkeet. Keskisuomenmaaseutu. f i- portaali avattiin huhtikuussa Sivuilla on Keski-Suomen kolmen Leader-ryhmän (Jyväs- Riihi ry, Maaseutukehitys ry ja Vesuri-ryhmä ry) kotisivut ja yhteiset sivut, joista löytyy tietoa rahoituksen hausta ja hankerekisteri. Yhteistä hankerekisteriä on toivottu useaan otteeseen ja se onkin sivuston suosituin sivu. Sivulta voi hakusanoilla etsiä kunnittain tai tukityypeittäin kolmen Leader-ryhmän ja alueiden välisten hankkeiden tietoja. Maaseudun Kehittämisyhdistys VIISARI ry:n hankkeet löytyvät ryhmän omilta nettisivuilta Viisaankivi-portaalista. keskisuomenmaaseutu.fi 7

8 Leader-toimistot hakijoiden tukena Leader-ohjelmien rahoituksella pyritään lisäämään maaseutukylien elinvoimaisuutta, asuinviihtyvyyttä, toimintamahdollisuuksia ja resursseja. Leader-työn kautta tavoitteena on myös tarjota maaseutukylien yhteisöille mahdollisuuksia omaehtoiseen kehittämistyöhön. Koska Leader-hankkeissa kehittämistoiminta on asukaslähtöistä alusta loppuun, alueen asukkaiden mahdollisuudet vaikuttaa oman alueensa elämänlaatuun ja kehittämiseen lisääntyvät aidosti. Asukaslähtöinen toimintatapa sekä hankkeiden paikallisuus tarkoittaa yleensä kustannuksiltaan realistisia ja vaikuttavuudeltaan tehokkaita hankkeita, joissa toteutuu sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä kehitys. Kun tehdään itselle, omista tarpeista lähtien, tehdään yleensä hyvin, kohtuullisin kustannuksin ja todelliseen tarpeeseen. Silloin toimenpiteiden vaikuttavuus kohdentuu juuri siihen, mihin ne ovat tarkoitettukin. Hanketoimintaan yhdistetään usein rakentamista talkoovoimin ja paperipinojen kasvattamista. Sen kautta syntyy toki paljon konkreettista: kunnostettuja kylätaloja, latureittejä, uimarantoja tai laitureita. Yhdessä tehdessä syntyy usein paljon muutakin. Talkoot saavat ihmiset tapaamaan toisiaan, vaihtamaan kuulumisia ja ajatuksia. Tämä kaikki synnyttää yhteishenkeä, lisää kyläläisten viihtyvyyttä ja sosiaalista pääomaa. Hanketoiminta ja varsinkin rahoituksen haku vaatii tietoa ja osaamista, eikä sitä vielä kaikilla kylien yhdistyksillä tai yrityksillä välttämättä ole. Keski-Suomessa Leader-ryhmät tuovat hanke- ja yritystukineuvonnan ruohonjuuritasolle. Leader-ryhmien työntekijät ovat hankehakijoiden tukena hankeprosessin ideavaiheesta lähtien ja ohjaavat hakijoita hankesuunnittelussa ja toteutuksessa hakijan tarpeiden mukaan, kuitenkin ohjeita ja säädöksiä noudattaen. Hankkeiden toteutuksessa voi tulla monta mutkaa, vaikka suunnitelmat olisi laadittu kuinka hyvin tahansa. Vanhojen rakennusten kunnostuksessa voi tulla esiin yllättäviäkin muutostarpeita tai kehittämissuunnitelmat voivat useamman vuoden hankkeissa muuttua. Näiden muutosasioiden kanssa täytyy olla yhteydessä Leadertoimistoon, jossa työntekijät ovat perehtyneet rahoituksen vaatimiin byrokratian koukeroihin. Ohjauksen tavoitteena on, että hanketoimijat pystyvät keskittymään paremmin hankkeen toteuttamiseen. EU-rahoitukseen usein yhdistyvän byrokratian kanssa työskenteleminen vaatii kaikilta hanketoimijoilta tietoa ja reipasta tekemisen asennetta. Hankkeita tehdessä oppii kaikenlaista. Joistakin opeista on hyötyä myös muille ja tämän vuoksi Leader-ryhmät järjestävät hanketoimijoille koulutuksia tai hanketreffejä, joilla edistetään verkostoitumista ja hyvien käytäntöjen siirtämistä. Samalla hankevetäjät pääsevät tutustumaan hankekohteisiin naapurikylässä ja tutustuvat uusiin tapoihin tehdä asioita. Teksti: Pirjo Ikäheimonen Kuva: Lisätietoa Leader-toiminnasta ja rahoituksesta: Leader-ryhmät ja ryhmien hallitukset kokoontuivat Viestinnästä voimaa -hankkeen järjestämään ajankohtaispäivään syyskuussa Tiina Seppälä (vas.), Lahja Mehto ja Erkki Laakso pohtimassa hallitustyöskentelyn kehittämistä. 8

9 Leader-ryhmien yhteystiedot: Maaseudun Kehittämisyhdistys VIISARI ry Arja-Leena Peiponen toiminnanjohtaja puh Kyyjärvi Marjatta Ruuska talouspäällikkö puh Karstula Mari Puro talous-/hankesihteeri puh Pihtipudas Kinnula Kivijärvi Viitasaari Kannonkoski Saarijärvi Äänekoski Keski-Suomessa toimii neljä Leader-toimintaryhmää. JyväsRiihi ry Pirjo Ikäheimonen toiminnanjohtaja puh Lahja Mehto talouspäällikkö puh Konnevesi Multia Uurainen Laukaa Hankasalmi Keuruu Petäjävesi Jyväskylä Vesuri-ryhmä ry Raisa Saarilahti-Kulju toiminnanjohtaja puh Tiina Löfqvist toimistosihteeri puh Jämsä Kuhmoinen Muurame Jyväskylä (Korpilahti) Luhanka Toivakka Joutsa Maaseutukehitys ry Tiina Seppälä toiminnanjohtaja puh Anja Kauppinen talouspäällikkö puh Jaana Suhonen toimistonhoitaja puh

10 Leipää ja leivoksia Purolan kotileipomon Sanna-Maija Niemisen ja Glutenikan Eeva Ylösen syy yrittäjäksi ryhtymiselle oli hyvin samanlainen: löytää itselleen mieleinen työ pieneltä paikkakunnalta. Kumpikaan ei ryhtynyt yrittäjäksi ihan kylmiltään, vaan molemmilla oli yrittäjyyteen sopivaa pohjaa. Molemmat saivat myös Leader-käynnistystukea ulkopuolisen työntekijän palkkaamiseen. Purolan kotileipomo Purolan kotileipomo sijaitsee Joutsassa teollisuusalueen viimeisessä sopukassa. Yrittäjä Sanna-Maija Nieminen ottaa vieraansa vastaan leipomon myymälässä. Haastattelutuokio keskeytyy tuon tuosta, kun asiakkaat käyvät myymälässä ostamassa kuka pullaa, kuka leipää, käypä pari asiakasta hakemassa isot säkilliset vanhaa leipää hieman erikoisemmille asiakasryhmillekin kuten lampaille ja villisioille. Leipomon kompostiastia onkin kuulemma ihan tyhjä. Kaikki leipä menee, ensin myydään tuoreena, sitten alennuksella päivän vanhoja, sitten myydään eläimille ja jos jotain vielä jää, vievät Niemisen pojat leivät riistapelloille metsän eläinten popsittaviksi. Ruisleivän suosio kasvussa Purolan kotileipomon perusti Malinin perhe lähes 30 vuotta sitten Joutsassa. He ovat säilyttäneet ja kehittäneet eteenpäin perinteisen ruisleivän valmistusta. Purolan leipomossa valmistuu sekä ruis- että vaaleaa leipää. Ruisleivän menekki on lisääntynyt, koska se on 100 prosenttisesti ruista ja säilöntäaineetonta ja nykyään suosittua lähiruokaa. Vaalean leivän osuus on tuotannosta hiljalleen laskenut, mutta kesäisin se hiukan nousee, koska Joutsan loma-asukkaat syövät paikallisia asukkaita enemmän vaaleaa leipää. Nieminen osti leipomon keväällä Edelliset omistajat olivat lopettaneet toiminnan puoli vuotta aikaisemmin, eikä seuraajia ollut löytynyt. Nieminen kuuli ostettavasta yrityksestä yrittäjäkurssilla, jota hän juuri kävi. Asiaa kypsyteltyään ja saatuaan miehensä innostumaan leipäkuskin hommasta ja juuri alalle valmistuneen tyttärensä vielä puhuttua mukaan yritykseen ratkaisu ostamisesta syntyi. Nykyään leipomossa on myös kaksi ulkopuolista työntekijää. Edellisen omistajan omakotitalon kellari on vaihtunut teollisuusalueella sijaitsevaan leipomorakennukseen ja valikoima laajentunut muutamasta leivästä laajaan valikoimaan leipiä sekä pullia, ja valmistuupa tilauksesta kakut ja voileipäkakutkin tarvittaessa. Leader -tukea uunin ostoon Rahoitusmahdollisuudet olivat Niemiselle tuttuja Pappisten kyläyhdistyksestä, jossa hän Sanna-Maija Nieminen kokeilee onko arinauunissa paistetut ruisleivät kypsiä. oli toiminut aktiivisesti monta vuotta. Toiminnan laajentumiseen Leader-tuki on ollut tarpeen. Käynnistystukea Maaseutukehitys ry:ltä on saatu ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen, investointitukea uusien laitteiden, mm. uuden uunin ostamiseen ja kehittämistukea mm. nettisivujen tekemiseen. Kyllähän sitä oltaisiin ilman tukeakin laajennettu, mutta tuen avulla laajennuspäätökset tuli tehtyä nopeammin, Nieminen toteaa. Rahoitussääntöjen selvittämiseen ei tosin pienellä yrittäjällä ole liiemmälti aikaa, minkä Nieminen koki hankalaksi. Purolan kotileipomon kultaaikaa on kesä, koska Joutsa on suosittu loma-asukaspitäjä. Kesällä pärjättäisiin pelkällä Joutsan myynnillä, mutta talvella on pakko lähteä kauemmas, Nieminen sanoo. Purolan leipomon leipää myydään Hartolasta Korpilahdelle ja Jyväskylään. Markkinointiponnisteluja ei alussa paljon tarvinnut, koska toimivat kauppasuhteet olivat jo edellisten omistajien jäljiltä. Myyntipaikat ovat sittemmin lisääntyneet ja niissä on jonkin verran vaihtelua koko ajan. Leipomoyrittäjän työ on raskasta: Niemisen työpäivä alkaa heti puolenyön jälkeen, jolloin hän tulee tekemään taikinat valmiiksi. Toinen työntekijä 10

11 tulee parin tunnin päästä ja leipien leivonta voi alkaa. Vaikka leipien teossa on koneita apuna, on siinä vielä paljon käsityötä. Esimerkiksi leivät paistetaan arinauunissa, johon ne yksitellen ladotaan. Aikaisin onkin lähdettävä, sillä tuoreet leivät ovat Joutsan kaupoissa jo kahdeksalta ja Jyväskylässäkin ennen kymmentä. Erikoistilaukset, täytekakut ja voileipäkakut tehdään sitten aamupäivällä. Yrittäjän työssä parasta on Niemisen mukaan oma aikatauluttaminen ja itselle tekeminen. Raskainta leipomoyrittäjälle on luonnollisesti yöheräämiset, joihin kyllä kuulemma tottuu. Glutenika Oy Hankasalmella toimiva Glutenika-leipomo valmistaa pelkästään gluteenittomia leivonnaisia, joista suurin osa on maidottomia ja osa ilman kananmunaa. Glutenikan historia alkaa vuodesta 1995, jolloin Anneli Kaksonen perusti leipomon. Kaksosen jäätyä eläkkeelle kesällä 2010, yrittäjänä aloitti Eeva Ylönen. Leivontapaikka vaihtui Kaksosen keittiöstä Niemisjärvelle leipomoksi valmistuneeseen piharakennukseen. Samalla tuotanto on lähes tuplaantunut ja yrityksen vahvuus kasvanut kahteen. Totesin hyvin pian, että yksin ei ehdi kuin leipomaan ja yrittäjällä on muitakin velvollisuuksia, joten palkkasin toisen työntekijän, Ylönen kertoo. Toisen työntekijän palkkaamiseen Ylönen sai Leader-käynnistystukea Maaseutukehitys ry:ltä. Tuki pehmentää mukavasti uuden yrittäjän alkua, Ylönen toteaa. Glutenikassa työ on päivätyötä, koska tuote ei tarvitse olla joka aamu kaupoissa tuoreena. Päivät eroaa toisistaan, osana päivistä valmistetaan tuoretuotteita kuten torttuja ja leivoksia ja osana pakastetuotteita. Ylönen kuljettaa leivonnaiset Valiolle, jolta hän on ostanut tuotteiden jakelun. Yksin olisikin turha lähteä tuotteita kuskaamaan, koska niitä menee Kuopiosta Keuruulle ja Jyväskylästä Viitasaarelle asti. Leivonnaiset paistetaan kotiuuneilla Gluteeniton leivonta on oma taiteenlajinsa, johon on pitänyt opetella ihan omat niksit. Leipominen on hyvin käsityövaltaista ja tapahtuu varsin pienillä yleiskoneilla ja paistaminen tavallisilla uuneilla, koska isoilla koneilla ja uuneilla ei tullut tarpeeksi ilmavaa jälkeä. Alun jälkeen ovat rutiinit tosin kehittyneet ja nyt leivontaan menee vähemmän aikaa. Yksi uusi oma tuotekin on kehitelty tämän vuoden aikana ja myynnissä on rommikuulia, joiden raaka-aineena käytetään ylijääneet palat unelmatortusta ja Sacher -leivoksista. Uusia ideoita on yrittäjällä pää täynnä. Ideoita on tullut mm. elintarvikealan tuotteistamiskoulutuksesta, jota hän on käynyt. Tekeillä on keskisuomalainen liikelahja, johon tulisi eri yrittäjien lähituotteita ja myös Glutenikan rommikuula. Lähiruoka ja aitous ovat pienen yrittäjän kilpailuvaltteja, koska hinnalla ei pieni yrittäjä esim. korkeiden kuljetuskulujen takia voi kilpailla. Mainonnassa vähennetään gluteenittoman korostamista, koska tuote maistuu hyvin kaikille. Keliaakikoissa on keliakialiiton mukaan pieni osa maitoallergisia. Laktoosi-intolerantikkoja sen sijaan löytyy, joten olemme siirtymässä kasvirasvoista laktoosittoman voin käyttöön. Saadaan aikaiseksi puhtaampia makuja huomattavasti vähemmällä määrällä lisäaineita, Ylönen iloitsee. Yrittäjyydessä Ylönen näkee parhaana puolena sen perinteisen yrittäjän vapauden. Minua myös kiinnosti selättää se yrittäjyyden peikko, jota pelätään, Ylönen selittää valintaansa. Se on huipputunne, kun saa tuotteen markkinoille ja menestymään, hän lisää. Raskainta yrittäjyydessä on se, että on miljoona hommaa hoidettavana yhtä aikaa, hän toteaa. Teksti ja kuvat: Leader-käynnistystukea voidaan myöntää ensimmäisten työntekijöiden palkkaamiseen. Eeva Ylönen pakkaa rommikuulia myytäväksi. 11

12 Timanttiporanteriä Muuramesta Suomen Timanttituote Oy on Muuramessa toimiva timanttiporien- ja sahanterien valmistaja ja myyjä. Yritys on saanut Leader-tukea tuotekuvaston suunnitteluun ja ensimmäisen uuden työntekijän palkkaukseen. Suomen Timanttituote Oy on perustettu vuonna Alkuun yritys toimi urakoitsijana, mutta vuodesta 1996 sen erikoisalaa on ollut timanttiporan- ja sahanterien valmistus ja myynti kiviteollisuudelle. Poran- ja sahanterien valmistuksen myötä myyntiin on tullut teriä käyttäviä koneita, joita yritys tuo maahan. Maahantuonti on keskittynyt sellaisiin tuotteisiin, joita Suomesta ei ole saatu. Asiakkaina ovat rakennusalan yrittäjät. Erikoisteriä betoniteollisuuteen Suomen Timanttituote valmistaa perustuotteiden lisäksi myös asiakkaille suoraan räätälöityjä teriä. Varsinkin betonipuolelle menee paljon erikoisteriä, yrittäjä Janne Maunuksela kertoo. Yritys myös korjaa ja huoltaa myymänsä koneet ja laitteet. Uusina tuotteina yritys on alkanut tuoda maahan pölynhallintaan liittyviä laitteita, koska rakennussaneeraustöiden myötä pölynhallintatyöt ovat lisääntyneet. muutama asiakas Ruotsissa ja Virossakin. Muurameen yritys päätyi löydettyään kaupungista hyvät tilat. Myös Muuramen yrittäjäystävällinen maine vaikutti tilojen hankintaan, Maunuksela kertoo. Yhteistyö muiden yrittäjien kanssa Muuramessa toimii hyvin. Myyntiedustajan palkkaukseen Leader-tukea Asiakaskuntaa on pyritty laajentamaan myyntiedustajan palkkauksella vuonna Myyntiedustajan palkkaukseen yritys sai JyväsRiihi ry:ltä käynnistystukea. Lisäksi yritys sai kehittämistukea yrityksen tuotekuvaston suunnitteluun ja osallistumiseen rakentajamessuille. Leader-tuesta Maunuksela sai tietää Muuramen yrittäjiltä. Yhteistyöhön Maunuksela on enemmän kuin tyytyväinen: Kukaan ulkopuolinen taho ei ole auttanut minua yrittäjänä yhtä hyvin kuin JyväsRiihi, Maunuksela kehuu. Pienellä yrittäjällä on jatkuva ajan puute, eikä tiedon kaivamiseen ole aikaa, mutta JyväsRiihi hoiti asiaani hyvin alusta loppuun, hän vielä jatkaa. Myyntiedustajan avulla yritys on pystynyt laajentamaan asiakaskuntaansa. Myyntiedustajia olisi tarkoitus myös palkata lisää. Yrittäjällä itsellä ei aika riitä kiertämään ja markkinointiin on jäänyt vähän aikaa. Markkinointi toimii lähinnä viidakkorummun kautta ja siihen pitäisi panostaa. Parannusta on tulossa, kun yrityksellä on valmistumassa verkkok auppa ja tuoteluettelo. Suunnitteilla on myös laajentaa erikoiskoneiden vuokraustoimintaan, jonka pyörittämiseen on tarkoitus palkata yksi henkilö. Maunukselalla on monta rautaa siis tulessa, mutta hän nauttii siitä ja ylipäänsä yrittäjänä olemisesta: Asiakkailta saatu hyvä palaute on yrittäjänä olossa parasta, hän tuumaa lopuksi. Teksti ja kuva: Kehittämistuen avulla yritys voi etsiä uusia markkinoita. 12 Suomen Timanttituotteella on kilpailijoita Suomessa kymmenkunta. Keski- Suomi sijaitsee hyvällä paikalla, koska kaikki kovimmat kilpailijamme sijaitsevat kehätien sisäpuolella, Maunuksela sanoo. Varsinkin asiakkaat pohjoisesta ovat iloisia, kun tuotteita saa lähempää kuin Etelä-Suomesta, hän jatkaa. Yrityksellä on silti asiakkaita kaikkialla Suomessa ja onpa yrityksellä Erikoistimanttiporanterät rakennetaan tällaiseen Janne Maunukselan kannattelemaan aihioon.

13 Lutunen kehittää luontomatkailua pohjoisessa Keski-Suomessa Yritysryhmän kehittämishanke koostuu yritysten yhteisistä ja kunkin yrityksen omista kehittämistoimenpiteistä. Pohjoisen Keski-Suomen luontomatkailun kehittäminen on edennyt reitistön kuntoon laittamisesta luontomatkailuyritysten palvelutuotteiden tuotteistamiseen. Pohjoisessa Keski-Suomessa on luontomatkailun kehittämisessä päästy hienoihin tuloksiin. Kehittäminen alkoi luontoreitistöhankkeella, jossa laitettiin luontoreittejä kuntoon. Luontoreiteistä valmistettiin kartat, jotka vietiin myös nettiin, josta niitä on kätevä selata. Hankkeen avulla alueen luontoreitit ja niiden läheisyydessä olevat alan yrittäjät tulivat suuren yleisön tietoisuuteen. Sähköisestä reittikarttapalvelusta sopiva luontoreitti kulkijalle Reitistöä ja karttaa on markkinoitu ja tuotteistettu Lutunen I -hankkeessa. Reitiltä otetuista valokuvista on luotu kuvapankki. Hankkeeseen osallistuneet 19 yritystä olivat mm. ohjelma-, majoitus- ja melontayrityksiä. Sähköisen reittikarttapalvelun yhteyteen on koottu kohdeja tarinapankki, josta löytyy 500 eri tarinaa ja kohdeselostusta. Hanke laati myös reittien tuotteistamista tukevan tuotteistamismallin. Hankkeen tuottama aineisto löytyy osoitteessa net/luontoreitit. Reitistöjen käyttöaste ja tunnettuus ovat hankkeen myötä nousseet. Resurssipankki yritysten verkostoitumiseen SSYP Kehitys Oy:n hallinnoimasta hankkeesta on poikinut uusia hankkeita: Lutunen II A ja Lutunen II B. Lutunen II A- elinkeinojen kehittämishankkeessa suurin panostus on ollut matkailun resurssipankki, joka on matkailuyritysten käytössä. Resurssipankki on yritysten välinen, johon yritys pääsee, kun sen tuotteet on tuotteistettu eli määrätty esimerkiksi hinta ja kesto, Himanen kertoo. Eli ei riitä, että yrityksen sivuilla lukee, että meillä on kanootteja, pyydä tarjous, vaan että kahden tunnin melontaretki maksaa sen ja sen verran, Himanen valaisee tuotteistamista esimerkillään. Lutunen II A -hankkeessa on tehty luontoreittien virallinen reittiluokitus, joilla ne mm. pääsevät mukaan Matkailun edistämiskeskuksen MEKin markkinointiin. Hankkeessa on tehty myös englanninkielinen versio nettikartasta. Matkailuhallituksen kanssa tehdään matkailuyrittäjille laadun tarkistuslistaa. Lutunen II B on yritysryhmän kehittämishanke, jossa on mukana 11 yritystä. Tässä hankkeessa yritetään yhdessä konsultin avulla tuotteistaa jokaiselle yritykselle ainakin yksi tuote, Himanen selvittää. Sen avulla on saatu 20 tuotetta, joita ollaan valmiita myymään, Himanen kertoo tuloksista. Esimerkki tuotteesta on kristillisen eräopaspalvelun virkistyspäivä seurakuntien henkilöstölle. Asiakkaat haluavat enenevässä määrin varata tuotteet netistä, joten jos yritys haluaa pysyä mukana, on sen tuotteistettava palvelunsa, Himanen selventää. Luontomatkailun keskusvaraamoa pyörittää Villi Peura Oy Kivijärveltä. Lutunen I -hankkeen tyyppinen hanke on myös perustettu naapurimaakuntaan, jossa on Pirityiset ry:n rahoittama Peura-Lutunen-hanke. Peura- Lutusessa on koottu myös nettikartta, josta klikkaamalla pääsee tutustumaan kohteisiin ja lukemaan tarinoita. Mainiota on myös se, että samalla sivulla voi Peura-Lutusen alueelta siirtyä suoraan Saarijärven karttasivuille, koska reitit sijaitsevat samalla karttapohjalla. Kehittämishankkeiden rahoittajana on ollut Maaseudun Kehittämisyhdistys Viisari ry. Viisarin mukaan Lutunenhankekokonaisuus on täyttänyt hienosti hankkeille asetetut yleiset edellytykset. Hankekokonaisuuden hyödyllisyyttä kuvastaa hyvin myös se, että Lutunen I palkittiin vuonna 2010 Vuoden Leaderhankkeena valtakunnallisessa Parhaat käytännöt -kilpailussa. Hankkeen ideat ovat kypsyneet ajan myötä ja jatkumo on ollut tärkeää. On edetty infrasta eli reitistön kuntoon laitosta yksittäisten yritysten tuotteisiin eli yleisestä yksityiseen, Himanen selventää hankkeiden loogista etenemistä. Teksti: Kuvat: Keijo Penttinen/PS-Studio LUTUNEN I hanke. Pohjoisen Keski-Suomen luontoreittien tunnettuus on kasvanut niitä kehittävien hankkeiden myötä. 13

14 Jämsänjoki Virtaa! Jämsänjoki Virtaa! -hankkeen avulla jämsäläiset ovat tutustuneet uudelleen Jämsänjokeen, jonka varrella on hienoa luontoa ja hyviä harrastuspaikkoja. Jämsänjoki Virtaa! -hankkeen Ryöni-retken kokoontumispaikka pullistelee ihmisiä - lähes 90 ihmistä odottaa lähtöä vanhan vihkotehtaan parkkipaikalla. Tällaista on ollut koko hankkeen ajan, tapahtumia on järjestetty solkenaan ja joka tapahtumaan on löytynyt runsaasti osanottajia. Jämsänjoki uuteen nousuun Jämsänjoki on vuosisatojen ajan ollut keskeinen osa jämsäläistä elämää, mutta sen merkitys ja käyttö on vuosikymmenien aikana vähentynyt. Joesta pyritään saamaan jälleen osa jämsäläistä elämää erilaisien tapahtumien ja palvelujen avulla. Hankkeen keskeinen ajatus on tarjota paikallisille asukkaille ja vierailijoilla mahdollisuuksia tutustua jokivarren monimuotoiseen ja mielenkiintoiseen ympäristöön ja ottaa se käyttöön uudella tavalla tarjoamalla monenlaista nähtävää ja koettavaa. Ja kyllä hanke onkin tarjonnut: lauluiltoja, jokitansseja, syysmarkkinoita, jokizumbaa, historiakuvauksia ja luontoretkiä, kuten tämä Ryöniretki Myllymäen Isoryönille. Olemme saaneet hienosti asiantuntijoita mukaan tapahtumiimme, niin kuin tänään retken vetäjän emeritusprofessori Seppo Eurolan, hankepäällikkö Jenni Tiainen iloitsee. Muutenkin yhteistyö eri tahojen, kuten kunnan, eri asukasyhdistysten, yhdistysten ja seurakunnan kanssa on ollut todella hienoa, Tiainen lisää. Hankkeen takana on aktiivinen asukasyhdistys Kaksivuotinen hanke alkoi heinäkuussa Hanketta hallinnoi Arvenmäki-Asemamäki asukasyhdistys ry. Hanketta oli suunniteltu jo pitkään, ennen kuin siihen haettiin hankerahoitusta, kertoo asukasyhdistyksen puheenjohtaja Teuvo Vuorenpää. Tehdashistorian takia Jämsänjoella on ollut aiemmin negatiivinen maine, hän kertaa hankkeen perustamisen syitä. Jämsänjoki Virtaa! -hankkeen yhtenä tarkoituksena on muuttaa tätä käsitystä. Vaikka hanke on toiminut vasta vuoden, on lista tapahtumista hyvin vaikuttava. Meno ei tästä suinkaan hyydy, vaan uusia ideoita pulppuaa hankkeen vetäjän Jenni Tiaisen päästä. Hankkeen takana on aktiivinen asukasyhdistys, josta löytyy talkoolaisia erilaisiin tapahtumiin. Ja hyvä, että löytyy, sillä hankkeen omarahoitus täyttyy osaksi juuri talkootyöllä. Hankerahoitus on haettu Vesuri- Ryöni-retkellä tutustuttiin jääkaudella muodostuneisiin ryöneihin emeritusprofessori Seppo Eurolan johdolla. 14

15 ryhmä ry:ltä, joka on alueella toimiva Leader-toimintaryhmä. Yhteistyö Vesurin kanssa on toiminut hienosti ja olen saanut paljon apua vesurilaisilta, Tiainen kiittelee. Parannusehdotukset ovat tuottaneet tulosta Vaikka hanke ei itse voi varsinaisesti tehdä mitään parannustoimenpiteitä, on se tehnyt parannusehdotuksia ja osa niistä on toteutunut. Esimerkiksi joen varren luontokohteisiin on saatu kaupungin kanssa yhteistyöllä opastaulut ja ELY-keskus on syvyyskartoittanut joen. Jämsänjoen ympäristötilaa on kartoitettu ja siitä on tiedotettu ja hälvennetty samalla epäluuloja jokea kohtaan. Ihmiset ovat tosi hämmästyneitä, kun kuulevat, että joessa voi uida ja kalastaa, Tiainen kertoo. Hanke on onnistunut kaikin puolin. Ainoa, mikä huolettaa on, että kuinka saadaan nämä kaikki hyvät tapahtumat elämään hankkeen jälkeenkin, Tiainen murehtii. Uskon silti, että ne yhteistyökumpanit, joiden kanssa näitä tapahtumia on järjestetty, jatkavat tapahtumien järjestämistä jatkossakin, Tiainen sanoo. Niin kuin Jämsän Seudun Luonnonystävät, jonka kanssa tämänpäiväinen Ryöni-retki järjestettiin, Tiainen lisää. Hankkeen aikana on koottu myös Jämsänjoen tapahtumakalenteri, josta kaikki Jokitapahtumat löytyy. Kalenteri löytyy hankkeen nettisivuilta. Teksti ja kuva: Yleishyödyllistä kehittämishanketukea voidaan myöntää mm. paikallisyhteisön vetovoimaisuuden ja toiminnallisuuden edistämiseen. Maaseututoimijoita Keski-Suomessa Keski-Suomen ELY-keskus Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) tarjoaa yrittäjille monipuolisia neuvonta-, koulutus-, kehittämis- ja rahoituspalveluja. Palvelutarjotin kattaa yrityksen koko elinkaaren aloittamisesta omistajanvaihdokseen. ELY-keskus rahoittaa Manner-Suomen maaseutuohjelman ja muun EU-rahoituksen kautta maatalouden kilpailukykyä, maaseudun kehittämistä ja yrittäjyyttä tukevia hankkeita. Keski-Suomen liitto Keski-Suomen liitto on maakunnan yhteisen kehittämistahdon muodostaja, strateginen suunnittelija ja kehittäjä sekä aktiivinen edunvalvoja. Sen vetovastuulla on mm. maakuntasuunnitelman ja -ohjelman laadinta sekä maakuntakaavoitus. Niissä tavoitteena on keskisuomalaisten hyvinvointi: työ ja toimeentulo, viihtyisä asuinympäristö, sujuvat palvelut ja liikenneyhteydet, elävä kulttuuri ja puhdas, monimuotoinen luonto. Keski-Suomen liitto kanavoi maakunnan kehittämiseen rahoitusta EU-ohjelmista ja kansallisista kehittämisvaroista. Se pyrkii myös vaikuttamaan valtion tulo- ja menoarvion laadintaan maakunnan edun mukaisesti. Keski-Suomen Kylät ry Keski-Suomen Kylät ry vastaa keskisuomalaisten kylä- ja asukasyhdistysten edunvalvonnasta, koulutuksista, kylärekisteristä ja neuvonnasta. Suomessa kylien yhteenliittymiä on 19 kpl. Toimintaa koordinoi Suomen Kylätoiminta ry eli SYTY. Kylätoimikunnat ovat rekisteröityneet yhdistyksiksi, jotka pyörittävät paikallistason yhteisötalouksia ja kylätaloja, hallinnoivat kehittämishankkeita ja huolehtivat maaseudun hyvinvoinnista. Kylätoiminnalla on paikallistietoutta ja asiantuntemusta oman alueen kehittämistarpeista. ProAgria Keski-Suomi ProAgria Keski-Suomi on maanviljelijöitä ja muita maaseutuyrittäjiä palveleva neuvontajärjestö. Se toimii Keski-Suomessa yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa ja valtakunnallisesti osana ProAgria-yhtymää. Alueellisesti ProAgria tarjoaa tilakohtaista neuvontaa ja järjestää koulutustilaisuuksia, valtakunnallisesti se hoitaa mm. palvelujen ja ohjelmien tuotekehitystä. Neuvonta on maksullista. Tilakohtainen neuvonta on talous-, kotieläin- ja kasvinviljelyneuvontaa. Rakennussuunnittelijat suunnittelevat tuotanto-, toimitila- ja asuinrakennuksia maaseudulle ja taajamiin. ProAgrian jäseniä ovat yritykset ja henkilöt sekä yhdistykset, mm. maamiesseurat. Maa- ja kotitalousnaiset toimivat osana ProAgriaa. ProAgria Keski-Suomi järjestää valtakunnallisen konenäyttelyn, KoneAgrian, yhdessä ProAgria Farman kanssa ja Ween Maan Wiljaa -markkinat. Maaseudun hankkeita Keski-Suomessa Maaseudun hankkeet löytyvät osoitteesta 15

16 Lämpökuvaus paljastaa rakennusten lämpövuodot Fenerko Oy on vuonna 2009 perustettu lämpökuvauksiin erikoistunut yritys Pihtiputaalta. Yritys on saanut Leader-tukea kone- ja laitehankintoihin. 16 Kimmo Järvelin näyttää, kuinka ikkunan päästämä lämpö näkyy lämpökamerassa. Idea yrityksestä alkoi kypsyä yrittäjä Kimmo Järvelinin päässä hänen työskennellessään aikaisemmin rakennusalan töissä. Aloin miettimään, että voi kun olisi laite, jolla voisi tämänkin asian tutkia, hän kertoo idean syntymisestä. Kun olin tutkinut lämpökuvausta, innostus vei mennessään, Järvelin jatkaa. Leader-tukea lämpökameran hankintaan Investointitukea lämpökameran, tietokonekaluston ja mittauslaitteiden hankintaan Järvelin sai Maaseudun Kehittämisyhdistys VIISARI ry:n kautta. Hakeminen tuntui alkuun hankalalta, mutta alkuun päästyään se sujui hyvin. Hakuprosessi oli hyödyllinen, koska se laittoi ajattelemaan asioita tarkemmin, Järvelin myöntää. Ilman tukea olisin miettinyt uuden yritystoiminnan aloittamista pitempään, hän jatkaa. Järvelin on maallemuuttaja, hän työskenteli aikoinaan pääkaupunkiseudulla ja Varsinais-Suomessa, josta muutti Pihtiputaalle Kaipasin rauhaa ja uutta alkua eli halusin hypätä oravanpyörästä pois ja muutimme etelästä Keski-Suomeen, Järvelin kertoo. Pihtipudas on hyvä paikka yrittää, nelostie pitää kylän vireänä, hän jatkaa. Yritystoiminnan alussa Järvelin sai tehdä paljon töitä, sillä lämpökuvaus ja siitä saatavat hyödyt ovat ihmisille vieraita. Järvelin teetti esitteen ja jakoi sen jokaiseen pihtiputaalaiseen talouteen. Lisäksi hän kiersi kaikki mahdolliset tapahtumat ja vieraili rautakaupoissa esittelemässä lämpökuvausta. Tehokkain markkinointitapa on ollut kyllä viidakkorumpu, Järvelin myöntää. Lämpökuvaus yleisintä kiinteistöissä Fenerko tekee eniten lämpökuvauksia kiinteistöissä, pääasiassa yksityiskotitalouksissa. Esimerkkinä tyypillisestä tapauksesta on esim. sisäilmaongelmien selvittäminen ensin muilla mittauksilla ja sitten nee putki rikki, tulee iso säästö, kun lämpökamera kertoo tarkasti missä vuoto on, eikä tarvitse piikata koko lattiaa rikki, Järvelin selittää. Lämpökameraa voi käyttää myös eläinten tutkimiseen. Käytännössä esimerkiksi hevosen verikokeesta selviää, että tulehdus on olemassa, mutta hevonen ei kerro mistä kolottaa, Järvelin naurahtaa. Lämpökamera näyttää missä tulehdus on. Eläinten tutkiminen on kuitenkin Järvelinillä vasta opettelussa, koska se on hänelle vieraampi ala kuin rakennuspuoli. Järvelinillä on yksi osa-aikainen työntekijä. Laajennushaluista hän ei ole varma: Toisaalta haluaisin laajentaa, mutta toisaalta en halua samanlaista kiirettä kuin etelässä asuessani aikoinaan oli, Järvelin puntaroi. Työ on tällä hetkellä tarpeeksi monipuolista, sillä kesäisin kun lämpökuvauspuolella on hiljaisempaa, hän tekee mm. saneeraustöitä ja korjaa matkailuautoja. Yrittäjyydessä Järvelin pitää itsemääräämisoikeudestaan ja siitä, että voi itse asettaa omat tavoitteet ja haasteet ja kantaa itse hedelmää hyvistä onnistumisista. Yrittäjyyden tuoma taloudellinen epävarmuus on hänestä yrittäjyyden ainoa huono puoli: Henkilökohtaisia pitkälle meneviä suunnitelmia ei yrittäjänä uskalla aina tehdä. Teksti ja kuva: tutkimalla lämpökuvauksella onko rakenteissa kosteutta. Lämpökuvaukset tehdään yleensä talvella ja jos eristeissä on kosteutta, johtaa se eri tavalla lämpöä ja näkyy lämpökameran kuvissa punaisena. Kuvauksia tehdään myös putkistoissa. Jos isossa lattialämmitteisessä omakotitalossa me- Investointitukea saa myös koneiden ja laitteiden hankkimiseen.

17 Emalipuu yhdistää emalin ja puun Korpilahden satamassa, kauniissa vanhassa tiilirakennuksessa, sijaitsee Emalipuun myymälä ja Höyry-galleria. Paikkaa pitävät käsityöyrittäjät Ulla Huttunen ja Arto Salminen, joiden yhteinen kädenjälki näkyy kauniissa puu- ja emaliesineissä. Yrittäjät saivat Leader-tukea myymälä- ja galleriarakennuksen kunnostamiseen. Huttunen ja Salminen ovat toimineet käsityöläisinä 90-luvulta lähtien. Yhteistyön he aloittivat avoimena yhtiönä vuoden 2000 alusta ja Emalipuu-nimen alla vuodesta Molemmat ovat tehneet uraa muualla ja veri veti käsityöläiseksi: Salmisen puuseppäkouluun ja Huttusen metalliseppäkouluun. Huttunen aloitti ensin emalikorujen valmistamisen, jonka jälkeen yhteistyö alkoi rasioiden valmistamisella. Heistä on mukava tehdä käyttöesineitä, uniikkiesineitä valmistuu lähinnä näyttelyihin. Oma myymälä täytti haaveen Maalle pariskunta muutti jo 90-luvun alussa. Korpilahdelta löytyi myynnissä oleva vanha kyläkoulu, jossa oli kodin lisäksi verstastilaa molemmille. Yrittäjien koululla pitämä näyttelyhuone vaihtui myöhemmin paremmalle paikalle Korpilahden satamassa sijaitsevan Satamakapteenin rakennukseen. Pieneksi käynyt tila vaihtui keväällä 2011 vanhaan höyrysahan voimalaan Korpilahden satamassa, jonka Emalipuu osti Jyväskylän kaupungilta. Myymälä täytti Huttusen ja Salmisen pitkäaikaisen haaveen tilasta, jossa olisi tilaa esitellä myös isompia esineitä, jotka ennen olivat olleet esillä vain näyttelyissä. Myymälässä on esillä Emalipuun tuotteiden lisäksi myös muutaman keskisuomalaisen käsityöläisen tuotteita. Rakennuksen kunnostamiseen Emalipuu sai Leader-investointitukea Vesuri-ryhmältä. Rakennus olisi kunnostettu muutenkin, mutta tuki tuli tarpeen, sillä suunnitteluvaiheessa ei osattu edes ajatella kaikkea ja lisäkustannuksia tuli. Kyllähän se tuen hakeminen oli vähän hankalaa, Vesurilta saimme ohjeistusta ja olisimme varmasti saaneet lisää apua, jos olisimme älynneet kysyä, Huttunen harmittelee. Yläkertaan valmistui taidegalleria, jonka varauskirja on täynnä pitkälle syksyyn. Ensi kesäkin on jo varattu. Kesä onkin oivaa kautta, koska Korpilahden satama on vilkas satama Päijänteen rannalla ja siellä liikkuu paljon turisteja. Talvi on haastavampaa aikaa, mutta Huttusen mielessä liikkuu jo paljon uusia ideoita, joilla satamaan ja myymälään saisi talvella elämää. Hän loihtii kuulijan silmiin kuvan hohtavista hangista, kynttilälyhdyistä, höyryävästä kaakaosta ja punaposkisista ulkoilijoista hiihtämässä ja rusettiluistelemassa järven jäällä. Ja jos kaikki ideat eivät kanna, niukkuuteenkin on totuttu: Käsityöläiseksi lähtevä tietää, että leipä on tiukassa, Huttunen toteaa. Maaseudulla asuminen tuo ideoita töihin Maaseudulla asuminen tuo varsinkin Huttusen töihin oman leimansa. Istutan pihaan hyviä mesikasveja, että pääsen seuraamaan erilaisia hyönteisiä, Huttunen kertoo. Hyönteisaihe näkyykin Huttusen emalitöissä. Salminen toteaa raaka-aineen hankinnan olevan maaseudulla helpompaa kuin kaupungissa. Naapurit saattavat vinkata hyvistä kohteista, joista voin puuta käydä hakemassa, Salminen kertoo. Vielä kun nettiyhteydet toimisivat kunnolla, ei maaseudulla asumisesta löydy kummallakaan moitittavaa. Itsenäisenä yrittäjänä oleminen on molempien mieleen. Pidän meitä etuoikeutettuna, Käsityöyrittäjät Ulla Huttunen ja Arto Salminen ovat ylpeitä uudesta myymälästään Korpilahden satamassa. kun saamme tehdä mitä haluamme, Huttunen huokaa. Huonona päivänä kaipaan ke-sälomaa ja säännöllistä palkkaa, mutta se tunne tulee harvoin, hän naurahtaa. Yrittäjänä ei ole koskaan viimeistä työssäolopäivää ennen lomaa, mutta eipä viimeistä lomapäivääkään, Salminen lisää naurahtaen. Teksti ja kuva: Leader-ryhmä neuvoo tuen hakemisessa. 17

18 Lievestuoreen kylässä toimitaan yhdessä Yhteistyöllä voidaan kylässä saada paljon aikaiseksi. Tämä on todettu Lievestuoreella, jossa Lyhde-hankkeen johdolla on luotu toimiva yhteistyöverkko eri toimijoiden kanssa ja järjestetty kyläläisten kanssa monia mukavia tapahtumia. Lievestuore on entinen tehdaspaikkakunta Laukaassa, joka on historiansa aikana kokenut sekä ylä- että alamäkiä. Nyt kylä elää nousukautta, siellä on uusia työllistäviä yrityksiä, uusia asukkaita ja yhteisöllisyys on korkealla. Järjestöt mukana toiminnassa Yhteistoiminnan edistämiseen ja verkostoitumiseen on perustettu Lyhde-hanke. Hanketta hallinnoi Lievestuoreen Setlementti ry. Hanke saa yleishyödyllistä hanketukea 85 % JyväsRiihi ry:ltä. Hankkeen omarahoitusta kerätään osittain talkootyöllä. Hankkeessa parannetaan Lievestuoreen kylän viihtyisyyttä ja asukkaiden osalli suutta sekä lisätään huomiota uusiin asukkaisiin. Hankkeen tarkoituksena on myös tarjota nuorille uusia harrastus- ja ajanviettotapoja. Mukana yhdistyksen toiminnassa on 14 järjestöä. Heidän kanssaan on järjestetty kyläläisten yhteisiä toritapahtumia, joissa yhdistykset pääsevät esittelemään toimintaansa ja paikalliset pienyritykset myymään tuotteitaan. Olemme saaneet yhdistykset hyvin liikkeelle ja tilaisuudet ovat olleet onnistuneita, projektikoordinaattori Piia Kovanen iloitsee. Lyhde-hanke on jatkoa useille työllistymisprojekteille, joita Lievestuoreella on ollut käynnissä. Näiden projektien tavoitteena on ollut varsinkin nuorten työllistyminen. Lievestuoreella on luotu mm. palveluohjausmalli, joka on ollut pohjana etsivälle nuorisotyölle, hankkeessa aktiivinen Helena Pihlajasaari kertoo. Lievestuoreen Liisasta nimensä saanut Liisan Tarinat -kulttuuriviikoilla marraskuussa järjestetään kyläläisille erilaisia tapahtumia. Mukana on useita järjestöjä. Varsinkin Mannerheimin lastensuojeluliitto on ollut aktiivisesti mukana. Uusille asukkaille Lyhde-hanke on järjestänyt asukasillan, johon kutsuttiin henkilökohtaisesti kaikki kylälle muuttaneet uudet asukkaat. Uusien asukkaiden huomioimista aiotaan kehittää vielä, sillä kylään muuttaa paljon varsinkin nuoria lapsiperheitä, jotka halutaan mukaan kylän toimintaan. 18 Helena Pihlajasaari (vas.), Piia Kovanen ja Joonas Hokkanen esittelemässä Lievestuorepaitoja syystorilla. Hanketuet kannustavat maaseudun asukkaita, yrittäjiä ja organisaatioita omaehtoiseen kehittämistyöhön ja niillä edistetään mm. maaseudun palveluita ja asumisviihtyvyyttä.

19 Lapset ja nuoret mukaan kylän toimintaan Lapsiin ja nuoriin panostetaan muutenkin Lievestuoreella paljon. Lievestuoreen Setlementillä on käynnissä NuoKuhanke eli nuorisokulttuuri kyläyhteisön voimavarana, jonka tavoitteena on saada lapset ja nuoret mukaan kyläyhteisön toimintaan varsinkin kulttuurin ja taiteen avulla. Hankkeen päätapahtuma on nuorten itse tekemä näytelmä, johon he itse tekevät kaiken käsikirjoitusta ja lavasteita myöten. Nuoria on aktivoitu muutenkin ja kesän alussa järjestettiin koulun lopettamispäivänä Summer Start Party, jonka järjestelyissä oli hankkeen lisäksi kunta, koulu ja muutama yritys. Tapahtuma oli ilmainen ja se keräsi yli 100 nuorta Nokkakiven huvipuistoon, NuoKun projektikoordinaattori Joonas Hokkanen kertoo. Aiomme tehdä tapahtumasta jokavuotisen, hän jatkaa. Hankkeen tuloksena pyritään saamaan toimiva malli, jossa kunta, yritykset ja yhdistykset saadaan toimimaan yh dessä ja pitämään Lievestuore elinvoimaisena kylänä. Näistä yhteistyöverkostoista ja tapahtumista hyötyy kaikki kylän yhdistykset ja asukkaat. Jo tehdyistä asioista esimerkkinä ovat -sivusto sekä koko kylää palvelevat kyläillat. On yhdistysten omakin etu, että yhteistyö ja tapahtumat jäävät elämään hankkeen päätyttyä. Näin uskon että tapahtuukin, Kovanen toteaa lopuksi. Syystorilla askarreltiin Mannerheimin lastensuojeluliiton osastolla. Teksti ja kuvat: Nyt on hyvä aika hankkia kylälle kyläsuunnitelma tai päivittää vanha! Ajankohtaisesta ja toimivasta kyläsuunnitelmasta hyötyy koko kylä. Kylä kiinnostaa -hankkeen yhtenä tavoitteena on aktivoida kylät tekemään kyläsuunnitelmia Jyväskylän maaseutualueella, Muuramessa, Laukaassa ja Uuraisilla. Kylät ovat erilaisia ja toimivat kukin tavallaan. Kylähanke katsoo lähtökohdaksi millaisia tarpeita kylällä on ja sen perusteella kehittää toimintaa yhteistyössä kyläläisten kanssa. Hankkeen kyläkehittäjä Seija Lemmetti on kiertänyt kylillä kyläilloissa. Ne ovat osoittautuneet hyviksi starttitilaisuuksiksi ajatellen sekä kylien eri kehittämistoimia että yhteistyötä kylien ja viranhaltijoiden välillä. Kyläläiset ovat voineet tulla kertomaan iltoihin millaista toimintaa he haluavat kotiseudulleen ja keskustelemaan kylien ajankohtaisista asioista. Uusia kyläsuunnitelmia on ryhdytty työstämään jo usealla eri kylällä ja pari suunnitelmaa on jo valmistunutkin. Suunnitelmat on muokattu kyläesitteiksi yhteistyössä Viestinnästä voimaa -hankkeen kanssa. Hankkeessa voidaan myös kartoittaa mm. kylien liikunta-, kokoontumis-, tai muita kyliltä nousevia tarpeita. Hanke on tukenut myös uusien kyläyhdistysten perustamista alueille, joissa ei sellaista ole tai toimivan yhteistyön kannalta uuden yhteistyöyhdistyksen perustaminen on ajankohtaista. Hankkeeseen voivat osallistua kylissä toimivat yhdistykset, asukkaat, yritykset ja muut kehittämiseen liittyvät toimijat hankkeen toiminta-alueella. Hankkeen vastuullinen toteuttaja on JyväsRiihi ry. Jyväskylän Korpilahdella hanke toteutetaan yhteistyössä Vesuri-ryhmä ry:n kanssa ja osatoteuttajana hankkeessa toimii Keski-Suomen Liikunta ry (KesLi). Hanke saa rahoitusta Keski-Suomen ELYkeskukselta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta. Lisätietoja: kyläkehittäjä Seija Lemmetti puh Kylä kiinnostaa -hanke auttaa tekemään kyläsuunnitelmasta kätevän kyläesitteen. Yritykset ja palvelut Laukaan vankila MTT:n tutkimusasema Huttulan puutarha Ruusulan marjatila Parturi kampaamo Maija Laine Vuonteen kolaripaja Pietilän lomamökit Finn Marja Vuonteen seudun kyläyhdistys ry ota yhteyttä: Tauno Liimatainen Riikka Voipio puheenjohtaja sihteeri puh puh Kyläesite ja suunnitelma on laadittu osana JyväsRiihi ry:n Kylä kiinnostaa hanketta. 19 Kylän elämää Vuonteen seudun kyläyhdistys ry SWOT HYVÄT PUOLET kyläkoulu neuvolapalvelut väestörakenteen nuorentuminen talkoohenki sijainti: Jyväskylä, Laukaa ja Lievestuore lähellä yhteistoiminta laitosten kanssa yritykset satama harrastustoiminta elävä maalaismaisema uimapaikka ja kyläkota HAAVEET kevyen liikenteen väylä laajakaistayhteydet elintarvikekioski vanhustenkerhon jatkuminen lisää harrastustoimintaa lisää jäseniä kylätoimintaan invaluiska koululle Kehittämistarpeet HARMIT heikot tiet ja Vuonteensalmen kapea silta kevyen liikenteen väylän puuttuminen jätehuollon riittämättömyys paikoin huonot laajakaistayhteydet huonot joukkoliikenneyhteydet heikentyneet terveyspalvelut Historiallisesti merkittävällä Pernasaaren tilalla toimii nykyisin Laukaan vankila, joka on ns. vapauteen valmistava laitos. Vankila on kyläyhdistykselle tärkeä kumppani tapahtumien tai tilaisuuksien järjestämisessä. Toimivaa yhteistyötä tehdään myös kylällä toimivan MTT:n tutkimusaseman kanssa. Bongareiden ja retkeilijöiden suosima Vuonteen lintutorni ja sen viereinen kyläkota sijaitsevat MTT:n maalla ja vankilan väki on ollut mukana niiden rakennus ja kunnostustöissä. Laitokset ovat myös kylämme suurimmat työllistäjät. Vuonteen kyläsuunnitelma ja kyläesite 2011 Vuontee kylä virran varrella Vuonteen kylän kauniit, rauhalliset maalaismaisemat hellivät niin asukkaita kuin vierailijoitakin. Kylän sijainti on erinomainen: Jyväskylän, Laukaan ja Lievestuoreen taajamiin on matkaa on vain n. 20 km. Kylän läpi kulkeva Keitele Päijännekanavareitti suo laajat harrastusmahdollisuudet veneilijöille ja kalastajille. Kylällä on myös oma venesatama. HUOLET Mörkökorpi / liikennemäärän kasvu vanhusväestön palvelujen puute vähäinen osallistuminen toimintaan MTT:n kohtalo Vuonteen koulu on tervehenkinen kaksiopettajainen alakoulu. Oppilasennuste on kasvava, vuoteen 2017 mennessä koulua käy noin koululaisen terhakka joukko. Pienessä, idyllisessä kyläkoulussa on turvallista aloittaa opiskelu. Koululla järjestetään lapsille kerhotoimintaa. Vuoden aikana järjestetään useita jo perinteisiksikin muodostuneita tapahtumia ja toimintaa, esim. vankilan tiloissa viikoittainen venyttelyjumppa, pilkkikisat/ talvitapahtuma Lintulammella, pääsiäiskokko kyläkodalla ja suosittu metsäkirkko Moision montulla. Kesällä montulla pelataan myös lentopalloa. Viereisellä Lapinlammella on kylän uimalaituri hyppytorneineen. Koulun ja kylän yhteinen kuusijuhla päättää hienosti toiminnallisen vuoden. Vuonteen Martat tekevät tiivistä yhteistyötä kyläyhdistyksen kanssa. Vuonteen seudun kyläyhdistys ry:n tarkoituksena on luoda asukkailleen entistäkin viihtyisämpi asumisympäristö ja toimia kylän asukkaitten edunvalvojana yhteisissä asioissa kunnan ja muiden kylää koskettavien toimijoiden suuntaan. Kylän historiasta voit lukea osoitteesta Kyläyhteisö Uusien kyläläisten aktivoiminen kylätoimintaan Yhteistyön lisääminen lähikylien, erityisesti Vihtasillan, kanssa Vanhenevan väestön kotona asumisen mahdollistaminen hoito ja neuvontapalvelut esim. koulun tiloissa Terveyspalvelujen saatavuus omalääkäripalvelu toimimaan Infrastruktuuri Kevyen liikenteen väylät Saviontie Tarvaalantie, kapea Vuonteensalmen silta Laajakaistayhteyksien parantaminen Päivittäistavaroiden saatavuus kuljetuspalvelujen kehittäminen, elintarvikekioski kylälle Maisema ja luonto Hevosharrastajille oma maastorata, esim. Lintuharjun hiekanottoalue Lenkkipolut ja hiihtoladut Vakituisia asukkaita kylällä on vajaat kolmesataa ja loma asukkaita muutamia kymmeniä. Kylä kiinnostaa erityisesti lapsiperheitä. Niin uudet kuin vanhatkin asukkaat ovat tervetulleita mukaan kylätoimintaan

20 Metsä-Jakolan tila vaihtoi luomuun! Lähi- ja luomuruoka kiinnostavat kuluttajia myös Keski-Suomessa. Keski-Suomen ELY-keskuksen tilastojen mukaan Keski- Suomessa on noin 160 luomutilaa. Maakunnan luomutilat ovat pääasiassa kasvinviljelytiloja. Yksi tulevista luomutiloista on Metsä-Jakolan tila Laukaan Kuusan kylässä. Tila teki sukupolvenvaihdoksen kolme vuotta sitten ja tuotantosuunta muuttui viljatilasta emolehmätilaksi. Tänä keväänä tila siirtyi kokonaan luonnonmukaiseen tuotantoon. Luomussa ovat niin pellot kuin eläimetkin. Tilaa pitävät Anna ja Matti Oksanen. Mikä oli kipinänä luomutuotantoon siirtymisessä, tilan emäntä Anna Oksanen? Siirtyminen oli monien asioiden summa. Emolehmätuotanto soveltuu tuotantotavaltaan erinomaisesti luomuun. Lisäksi kimmokkeena oli hyödyntää luonnon omia konsteja lannoituksessa väkilannoitteiden sijaan, eikä kasvinsuojeluaineiden kanssa pelaaminen tuntunut meille sopivalta. Viljelykierrossa hyödynnetään typensitojakasveja kuten apilaa, hernettä ja virnaa. Edellä mainitut kasvit myös lisäävät rehun valkuaispitoisuutta, joiden avulla on mahdollista tyydyttää kasvavien eläinten valkuaisen tarve. Kuinka pitkä prosessi tämä oli? Luomutuotantoon siirtyminen on ollut suunnitteilla sukupolvenvaihdoksesta saakka eli kolme vuotta. Viime talven aikana suunnitelmat etenivät toteutuksen tasolle saakka, ja tänä keväänä sitten hakeuduimme luomuvalvontaan. Millaista palautetta olette saaneet kuluttajilta onko luomuruoalle kysyntää? Palaute on ollut yksinomaan positiivista. Sen perusteella, mitä ihmisten kanssa on tullut asiasta keskusteltua, on syntynyt vaikutelma, että luomuruoalle olisi kysyntää. Tavanomaista tuotetta korkeampi hinta hillitsee kuitenkin kysyntää jonkin verran. Miten markkinoitte tuotteitanne ja miten niitä voi ostaa? Luomutuotteita tulee meillä olemaan vasta kahden vuoden siirtymävaiheen päätyttyä, eli aikaisintaan toukokuussa Markkinointi tulee tapahtumaan samoja kanavia pitkin kuin on tämän hetkisen tavanomaisenkin naudanlihan markkinointi. Markkinointikanavina toimivat pääasiassa kotisivumme sekä osallistumisemme erilaisille markkinoille. Lisäksi säilykkeitä voi ostaa markkinoilta sekä muutamasta kaupasta. 20 Laukaalaiset Matti ja Anna Oksanen vaihtoivat koko maatilansa tuotannon luomuun.

Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet

Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet Keski-Suomessa Maaseudun paikalliset toimintaryhmät voivat rahoittaa mikroyritysten kehittämistoimintaa Rahoitus tulee Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta

Lisätiedot

Leader rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa. Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry

Leader rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa. Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry Leader 2014-2020 - rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry Sivu 1 17.11.2014 ü Leader-ryhmät kaikille avoimia maaseudun kehittämisyhdistyksiä. ü Tavoitteena yritysten ja yhdistysten

Lisätiedot

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto 942 538 965 729 1 908 267 63,3 % 716 038 784 229 1 500 267 49,8 % 226 500 181 500 408 000 13,5 % 492 298 468 783 961 081 31,9 % 253 750 188 750 442 500 14,7 % 7 000 5 000 12 000 0,4 % 24 278 20 763 45

Lisätiedot

YRITYSPALVELUJA VAKKASUOMALAISILLE MONIALAYRITTÄJYYDEN UUDET TRENDIT MAASEUDULLA GREEN CARE BIOTALOUS LUONNON- JA MAISEMANHOITO HYÖTYHAMPPU SITRA

YRITYSPALVELUJA VAKKASUOMALAISILLE MONIALAYRITTÄJYYDEN UUDET TRENDIT MAASEUDULLA GREEN CARE BIOTALOUS LUONNON- JA MAISEMANHOITO HYÖTYHAMPPU SITRA MONIALAYRITTÄJYYDEN UUDET TRENDIT MAASEUDULLA GREEN CARE BIOTALOUS LUONNON- JA MAISEMANHOITO HYÖTYHAMPPU SITRA Ulla Kallio GREEN CARE LÄHDE: http://www.gcfinland.fi Green Care on luontoon ja maaseutuympäristöön

Lisätiedot

Viisari. Saarijärven kyläilta 24.4.2014

Viisari. Saarijärven kyläilta 24.4.2014 Viisari Saarijärven kyläilta 24.4.2014 Viisari 2007-2013 RAHOITUKSESTA -Ohjelmakaudelle 2007-2013 indikatiivinen rahoituskehys julkinen raha 5 mio euroa, yksityinen arvio 2,6 mio euroa -Rahoitusjakauma:

Lisätiedot

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013 Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013 Voimaa luonnosta ja yhteisöllisyydestä Innovaatioita eri toimijoiden yhteistyöstä Sivu 1 2.3.2011 Sivu 2 2.3.2011 Aktiivinen Pohjois-Satakunta

Lisätiedot

NUOTTA II KOORDINOINTIHANKE 19310 LOPPURAPORTTI

NUOTTA II KOORDINOINTIHANKE 19310 LOPPURAPORTTI NUOTTA II KOORDINOINTIHANKE 19310 LOPPURAPORTTI YHTEENVETO HANKKEESTA JyväsRiihen NUOTTA II -koordinointihankkeella edistettiin maaseutualueilla toimivien yhteisöjen harrastustoimintaa ja kylien kokoontumispaikkojen

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 YRITYSRAHOITUS

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 YRITYSRAHOITUS Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 YRITYSRAHOITUS Kevät 2015 Heikki Moilanen Lapin Ely-keskus Maaseutu- ja energia yksikkö 17.2.2015 OHJELMAKAUDEN RAHOITUS LAPIN ELY:LLÄ KÄYTÖSSÄ YRITYSTUKIIN

Lisätiedot

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Juhlatalo Majakoski 30.1.2014 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Valtion aluehallinto Elinkeinot, työvoima, osaaminen, kulttuuri Liikenne ja infrastruktuuri

Lisätiedot

Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry

Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry KYLIEN TOIMINNALLINEN KEHITTÄMINEN - esimerkkinä Nurmijärvi Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry Leader-ryhmä Keski-Uudenmaan ja Etelä- Hämeen alueelta. Kehittää maaseutua pääasiassa rahoittamalla Manner-Suomen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi MAASEUTUOHJELMAN TUET. Riitta Bagge Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi MAASEUTUOHJELMAN TUET. Riitta Bagge Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi MAASEUTUOHJELMAN TUET Riitta Bagge Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry 2015 1 Tavoite Tavoitteena on kestävän kehityksen periaatteita noudattaen monipuolistaa, uudistaa

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla

Lisätiedot

on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi

on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi Leader-ryhmät - Rekisteröityjä yhdistyksiä, jotka kannustavat asukkaita kehittämään omaa kotiseutuaan, lisäämään sen viihtyisyyttä sekä synnyttämään

Lisätiedot

LEADER-rahoituksen mahdollisuudet kulttuuriympäristötyössä

LEADER-rahoituksen mahdollisuudet kulttuuriympäristötyössä LEADER-rahoituksen mahdollisuudet kulttuuriympäristötyössä LEADER-toimintaryhmät Maaseudun kehittämisyhdistyksiä, jotka aktivoivat, neuvovat ja rahoittavat Maaseudun toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen

Lisätiedot

Maaseutuviestintää ja verkostotyötä kokeilevassa hengessä. Jenni Tiainen Sykettä-viestintähanke, JyväsRiihi ry

Maaseutuviestintää ja verkostotyötä kokeilevassa hengessä. Jenni Tiainen Sykettä-viestintähanke, JyväsRiihi ry Maaseutuviestintää ja verkostotyötä kokeilevassa hengessä Jenni Tiainen Sykettä-viestintähanke, JyväsRiihi ry Pari pointtia Sykettä-hankkeesta Viestitään maaseutuohjelmasta, lisätään viestintäosaamista

Lisätiedot

MAAKUNNAN TILA JA LÄHIAJAN HAASTEET

MAAKUNNAN TILA JA LÄHIAJAN HAASTEET 5.10.2012 MAAKUNNAN TILA JA LÄHIAJAN HAASTEET Anita Mikkonen 1 KESKI-SUOMEN VISIO Yhteistyön, yrittäjyyden ja osaamisen Keski-Suomi Maakuntavaltuuston hyväksymä 8.6.2010 1. Uusimpia tilastoja ja ennakointia:

Lisätiedot

Verkkolöydettävyys laajensi asiakaskuntaa CASE Kymppitien Vaihto-osa

Verkkolöydettävyys laajensi asiakaskuntaa CASE Kymppitien Vaihto-osa Verkkolöydettävyys laajensi asiakaskuntaa CASE Kymppitien Vaihto-osa Toimiala: Autopurkamot Yritys: Kymppitien Vaihto-osa Asiakkaat löytävät palvelumme paremmin, kysyntää ja asiakkaita tulee nyt koko Suomen

Lisätiedot

Maaseutuohjelma vartissa. Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto

Maaseutuohjelma vartissa. Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto Maaseutuohjelma vartissa Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015

Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2016 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015 ELY-keskuksen rahoitus Hämeen maakuntiin 72 milj. euroa Hämeen ELY-keskuksen toimialueen maakuntien työllisyyden, yritystoiminnan

Lisätiedot

13.05.2013. 13.05.2013 Markku Savolainen. Jykesin Sijoittumispalvelut 7.5.2013. Markku Savolainen, yhteyspäällikkö

13.05.2013. 13.05.2013 Markku Savolainen. Jykesin Sijoittumispalvelut 7.5.2013. Markku Savolainen, yhteyspäällikkö 13.05.2013 Markku Savolainen Jykesin Sijoittumispalvelut 7.5.2013 Markku Savolainen, yhteyspäällikkö 1 Kiinnostaako seudulle sijoittuminen nyt tai ensi vuonna? Markkinatutkimus keväällä 2011: noin 3000

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille Ruralia-instituutti 2018 1 OSA 4B: KYLÄYHDISTYS JA YRITTÄJYYS MIELIPIDEVÄITTÄMÄT Ruralia-instituutti

Lisätiedot

Maaseuturahasto syksyn hakuteemat

Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Syyskuu 2019 ELY-keskus rahoittaa syksystä 2019 alkaen yleishyödyllisiä hankkeita seuraavin painotuksin: ELY-keskus osallistuu investointeihin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite)

Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite) Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite) Kuntakartat liittyvät Keski-Suomen liiton Defris-hankkeen Palveluselvitykseen. Jokaisesta

Lisätiedot

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...

Lisätiedot

Innostu yhteistyöstä!

Innostu yhteistyöstä! Innostu yhteistyöstä! 19.2.2019 Pihtipudas Anu Hätinen Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry Tuemme järjestöjä maakunta- ja sote-uudistuksen mukaan tuomassa toimintaympäristö muutoksessa Tarjoamme Järjestöille

Lisätiedot

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla. Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla. Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia Maaseutuverkostotoiminnan painopisteet vuonna 2013 Yhteistyön ja verkostoitumisen

Lisätiedot

Leaderrahoituksen. yritystuet

Leaderrahoituksen. yritystuet Leaderrahoituksen yritystuet Millainen yritys voi saada leader - tukea Yrityksellä on oltava edellytykset kannattavaan liiketoimintaan Yritystoiminta on päätoimista ja ammattimaista yrityksen on annettava

Lisätiedot

Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku

Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku 12.2.2015 Mitä Leader on? Kannustetaan paikallisia toimijoita omaehtoiseen kehittämistyöhön. Neuvotaan ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi. Myönnetään

Lisätiedot

PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT

PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto Jyväskylä 18.6. Arvoisa Vastaanottaja KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT 2020-2025 1 Yleistä 2 Maanpuolustusjuhlat Tämän

Lisätiedot

Hanketoiminta Keski-Suomen maatalouden kehittämisen apuna

Hanketoiminta Keski-Suomen maatalouden kehittämisen apuna Hanketoiminta Suomen talouden kehittämisen apuna Saarijärvi 10.4.2013 Juha Lappalainen MTK 1 Kansallinen politiikka -liikkumavara -kohdentaminen Kansallinen politiikka -liikkumavara -kohdentaminen EU-politiikka

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

Joutsenten reitti ry. Sastamalan, Huittisten, Hämeenkyrön ja Punkalaitumen kuntien alueella toimiva Leader-toimintaryhmä (LAG = Local Action Group)

Joutsenten reitti ry. Sastamalan, Huittisten, Hämeenkyrön ja Punkalaitumen kuntien alueella toimiva Leader-toimintaryhmä (LAG = Local Action Group) Joutsenten reitti ry Sastamalan, Huittisten, Hämeenkyrön ja Punkalaitumen kuntien alueella toimiva Leader-toimintaryhmä (LAG = Local Action Group) Yksi Suomen 55 Leader-ryhmästä, joka toteuttaa maa- ja

Lisätiedot

Tähän kalvosarjaan on koottuna elinkeinotilastoja keväällä 2013 käytettävissä olevista tiedoista

Tähän kalvosarjaan on koottuna elinkeinotilastoja keväällä 2013 käytettävissä olevista tiedoista Tähän kalvosarjaan on koottuna elinkeinotilastoja keväällä 213 käytettävissä olevista tiedoista Laatija kunnanjohtaja elinkeino- ja työllisyyspoliittisen ohjelman laadinnan yhteydessä Kunnan väestön jakautuminen

Lisätiedot

maatilojen suorat tuet

maatilojen suorat tuet TOIMEKSIANTO Johtoryhmän evästykset Maakuntapalveluista laaditaan ehdotus 9.6. mennessä Hankitaan asiantuntijapalveluna tukea maakuntakonsernin suunnitteluun ja tiedolla johtamisen - tiekartan hahmotteluun

Lisätiedot

Koulutuspäivä Hippos/ProAgria ProAgria

Koulutuspäivä Hippos/ProAgria ProAgria Koulutuspäivä Hippos/ProAgria ProAgria 9.4.2008 Vesa Niskanen Yksikönpäällikkö Uudenmaan TE-keskus/maaseutuosasto Sivu 1 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 (MAKE) Unohtakaa kaikki se mitä

Lisätiedot

Leader-tuet yhdistysten investointi- ja kehittämishankkeisiin Taina Sainio Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry

Leader-tuet yhdistysten investointi- ja kehittämishankkeisiin Taina Sainio Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry Leader-tuet yhdistysten investointi- ja kehittämishankkeisiin Taina Sainio Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry Mitä Leader tarkoittaa? Leader on toimintatapa, jonka ydin on paikallinen ja asukkaiden

Lisätiedot

HÄMEEN UUSI MAASEUTUOHJELMA JA MATKAILUN KEHITTÄMISEN PAINOPISTEET

HÄMEEN UUSI MAASEUTUOHJELMA JA MATKAILUN KEHITTÄMISEN PAINOPISTEET MAASEUDUN KEHITTÄMINEN OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 HÄMEEN UUSI MAASEUTUOHJELMA JA MATKAILUN KEHITTÄMISEN PAINOPISTEET Timo Kukkonen, Hämeen ELY-keskus Päijät-Hämeen maaseutumatkailun teemapäivä 19.11.2013

Lisätiedot

Konginkankaan IDEAILTA

Konginkankaan IDEAILTA Konginkankaan IDEAILTA Konginkankaan kyläsuunnitelma 2010-2015 2009 Vihreän väylän kehittämishanke Mt 637 matkailulliseksi maisematieksi - 2013 Leader-hanke käynnistetty 12/2010 hakijana ja hallinnoijana

Lisätiedot

ITU-kylät. Kyläsuunnittelu. Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf

ITU-kylät. Kyläsuunnittelu. Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf Kyläsuunnittelu Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf 1 Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf Perustettu vuonna 2000 Itäisen Uudenmaan alueen kylien edunvalvoja sekä kyläyhdistysten etujärjestö

Lisätiedot

Yleistä maaseutuohjelmasta

Yleistä maaseutuohjelmasta Yleistä maaseutuohjelmasta -Hankehallinnointikoulutus 15.1.2018 Maria Konsin-Palva Uudenmaan maaseutuohjelmavastaava Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Hankehallinnointikoulutus 15.1. Leader-ryhmät ja ELY-keskukset

Lisätiedot

Rahoitus ja verkostot. Katariina Pylsy

Rahoitus ja verkostot. Katariina Pylsy Rahoitus ja verkostot Katariina Pylsy Mistä rahoitusta? Aluehallintovirastolta Euroopan Unionilta Kaupungeilta Maakuntien liitoilta Ministeriöiltä Opetushallitukselta Säätiöiltä ja rahastoilta Taiteen

Lisätiedot

Kestävän energian kuntatiedotus ja Kestävä kylä selvitystyö

Kestävän energian kuntatiedotus ja Kestävä kylä selvitystyö Kestävän energian kuntatiedotus ja Kestävä kylä selvitystyö Kestävän energian päivä III 27.10.2014 Asikkala Petra Korkiakoski, HAMK Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus -hanke Esityksen sisältö Kestävän

Lisätiedot

Keski-Suomen alueellinen maaseudun kehittämissuunnitelma

Keski-Suomen alueellinen maaseudun kehittämissuunnitelma Keski-Suomen alueellinen maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020 Sykettä Suomen sydämestä Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus 12.2.2015 Sivu 2 Maaseudun kehittämisen perusperiaatteet Keski- Suomessa

Lisätiedot

Kylien kehittäminen, kyläsuunnitelma ja niistä nousseet hankkeet

Kylien kehittäminen, kyläsuunnitelma ja niistä nousseet hankkeet Leader-toiminta - Leader-yhdistykset perustettu vuosina 1995-1997 - Alkamassa on neljäs ohjelmakausi - Yhdistyksissä on jäseniä yli 650 - Hallitustyöskentelyyn on osallistunut yli 200 henkilöä - Leader-ryhmien

Lisätiedot

Keski-Suomen ELY-keskuksen rooli virkistystoiminnoissa

Keski-Suomen ELY-keskuksen rooli virkistystoiminnoissa Keski-Suomen ELY-keskuksen rooli virkistystoiminnoissa Virkistyksen miniseminaari 13.6.2011 Merja Tissari Luonto ja kulttuuri- ympäristöt -yksikkö Kimmo Olkio Vesivarat -yksikkö YM:n hallinnonalan keskeisiä

Lisätiedot

Peräpohjolan kehitys ry

Peräpohjolan kehitys ry Peräpohjolan kehitys ry Peräpohjolan kehitys ry Rekisteröity maaseudun kehittämisyhdistys = toimintaryhmä Toiminta-alue: Keminmaa, Ranua, Simo, Tervola, Kemin asemakaavan ulkopuoliset alueet, Rovaniemen

Lisätiedot

Matkailu nähdään maailmanlaajuisesti merkittäväksi maaseudun elinvoimaisuuden lisääjäksi.

Matkailu nähdään maailmanlaajuisesti merkittäväksi maaseudun elinvoimaisuuden lisääjäksi. 1 Matkailu nähdään maailmanlaajuisesti merkittäväksi maaseudun elinvoimaisuuden lisääjäksi. OECD on tehnyt Suomen maaseutupolitiikasta kaksi ns, maatutkintaa. Viimeisin on vuodelta 2006-2008. Sen johtopäätöksenä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

9 Keski-Suomi. 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

9 Keski-Suomi. 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 9 Keski-Suomi 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 9.1. KESKI-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 5 kpl Maaseutumaiset: 17 kpl Keski-Suomi

Lisätiedot

Pirityiset ry Sivu

Pirityiset ry Sivu Pirityiset ry Sivu 1 21.11.2016 Rahoitusta ja toimintaa vuodesta 1997 Hyvin olisi vaikka jokainen metsäperäläinen tarvinnut tontun taikka pirityisen, joka muutamilla isoisilla rikkailla tiedettiin olevan...

Lisätiedot

Lohjan Kylät ry:n historia ja kyläsuunnittelun tulevaisuus

Lohjan Kylät ry:n historia ja kyläsuunnittelun tulevaisuus Lohjan Kylät ry:n historia ja kyläsuunnittelun tulevaisuus Salo 31.1.2012 Katja Ranta Lohjan Kylät ry Lohjan ja siihen yhdistymispäätöksensä tehneiden kuntien kylä- ja asukasyhdistysten yhteistyöelin Perustettu

Lisätiedot

Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020

Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Valtakunnalliset museopäivät Lappeenranta 19.5.2015 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus .Salpapolku, Parikkalan

Lisätiedot

ALUEELLISET VERKOSTOPÄIVÄT 2016

ALUEELLISET VERKOSTOPÄIVÄT 2016 ALUEELLISET VERKOSTOPÄIVÄT 2016 Uusimaa Kimmo Kivinen ja Janica Wuolle Tapahtumatalo Bank, Helsinki Capful Oy ALUEELLISET VERKOSTOPÄIVÄT 2016 OSA 2 Haastatteluiden huomiot 5 Haastatteluiden keskeiset löydökset

Lisätiedot

Tukirahoitusinfo- ja keskusteluilta

Tukirahoitusinfo- ja keskusteluilta Tukirahoitusinfo- ja keskusteluilta Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Jaana Paananen, toiminnanjohtaja Siilinjärven kyläparlamentti 11.1.2018 Yrityskeskus Innocum SIILINJÄRVI Rahoituksen 4,6 M jakautuminen

Lisätiedot

HEVOSVOIMAA -ESISELVITYSHANKE

HEVOSVOIMAA -ESISELVITYSHANKE HEVOSVOIMAA -ESISELVITYSHANKE 13.04. 15.10.2010 1 Hevosvoimaa -esiselvityshanke Rahoittaja Maaseudun Kehittämisyhdistys Viisari ry., hallinnoija Saarijärven Seudun Yrityspalvelu Oy Esiselvityshanke 13.4.

Lisätiedot

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta Sata matkaa maalle! Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta 1.9.2013 31.12.2014 Projektipäällikkö Soile Vahela Sata matkaa maalle! Miksi? Maaseutumatkailun kehittäminen on

Lisätiedot

Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013. Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus

Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013. Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013 Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus 1 Kehittämismahdollisuuksia yrityksille Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset

Lisätiedot

Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista

Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista Hoitopalvelujen myyntitulot eli laskutus kunnilta sisältävät: Erikoissairaanhoidon palvelut, joihin kuuluvat omana toimintana tuotetut palvelut ja hoito muissa

Lisätiedot

AVAIMET YRITTÄJYYTEEN -Sparrausta ja tukea yritystoiminnan alkuun ja muutostilanteisiin

AVAIMET YRITTÄJYYTEEN -Sparrausta ja tukea yritystoiminnan alkuun ja muutostilanteisiin UUSIA YRITTÄJIÄ, YRITYSTEN KEHITTÄMISTÄ JA TÄHÄN LISÄOTSIKKO, Kuva: maaseutuverkosto; Contum O ja Jyrki Vesa -Sparrausta ja tukea yritystoiminnan alkuun ja muutostilanteisiin Hankkeen hallinnoija: ProAgria

Lisätiedot

Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020

Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020 Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020 Biotalous Pirkanmaalla 27.1.2015 Anne Värilä Maaseudun kehittämisen ohjelmavastaava Pirkanmaan ELY-keskus Alueelliset kehittämistoimenpiteet Koulutus

Lisätiedot

Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys

Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Leader toiminta koostuu kolmesta osa-alueesta Leader-rahoitus Paikalliset päättävät alueensa yhteisöjen ja yritysten ideoiden rahoittamisesta.

Lisätiedot

Neuvontaa Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi

Neuvontaa Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi on Rahoitusta Paikalliset päättävät alueensa yhteisöjen ja yritysten ideoiden rahoittamisesta. Leader-tuki muodostuu EU:n, valtion ja kuntien rahoituksesta Neuvontaa Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä

Lisätiedot

Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso

Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso Verkosto: Hankasalmi Joutsa Jyväskylä Jämsä Kannonkoski Karstula Keuruu Kinnula

Lisätiedot

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti 1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun yritysten ja muiden yhteisöjen hankkeisiin toiminta-alue

Lisätiedot

Miten välttää päällekkäisiä toimia hankkeissa?

Miten välttää päällekkäisiä toimia hankkeissa? Miten välttää päällekkäisiä toimia hankkeissa? Sirpa Pussinen, Hämeen ammattikorkeakoulu Hevosyritys huippukuntoon -hanke Miten välttää päällekkäisyyksiä hankkeissa? Vastakysymyksiä: Tarvitseeko päällekkäisyyksiä

Lisätiedot

Hevospalveluiden tuotteistaminen ja asiakaslähtöinen markkinointi Susanna Lahnamäki

Hevospalveluiden tuotteistaminen ja asiakaslähtöinen markkinointi Susanna Lahnamäki Hevospalveluiden tuotteistaminen ja asiakaslähtöinen markkinointi Susanna Lahnamäki Tällä mennään Tuotteistaminen & asiakaslähtöinen markkinointi Vähän teoriaa, enemmän käytäntöä. http://www.youtube.com/watch?v=uk0zrvzvtb4

Lisätiedot

ankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jyväs

ankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jyväs Keski-Suomen maakuntakokoelman aineistovalinnan periaatteet ankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jyväsylän maalaiskunta, Jämsä, Jämsänoski, Kannonkoski, Karstula, Keuuu, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, orpilahti,

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2018

Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Tilanne 31.12.2017 #keskisuomi vakaan #kasvunmaakunta kasvu jatkui hyvänä 2017 vientiteollisuus oivassa vedossa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto 2010= 125 120 Keski-Suomen

Lisätiedot

Kyllä maalla on mukavaa!

Kyllä maalla on mukavaa! Kyllä maalla on mukavaa! Kotimaan vapaa-ajan markkinat Kotimaan matkailun nykytrendit ja tulevaisuuden näkymät Jyväskylä 1.9.2016 Kimmo Aalto Toiminnanjohtaja Lomalaidun Ry 15.12.2016 kimmo.aalto@lomalaidun.fi

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 TE-keskus Maaseutuosasto. Maaseutuosasto/Lapin TE-keskus

Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 TE-keskus Maaseutuosasto. Maaseutuosasto/Lapin TE-keskus Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 TE-keskus Maaseutuosasto Sivu 1 syys 2007 Kehittämisen lähtökohdat Ohjelmallista toimintaa: Euroopan maaseuturahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Lisätiedot

Viisari. Saarijärven kyläilta

Viisari. Saarijärven kyläilta Viisari Saarijärven kyläilta 4.12.2014 Viisari 2014-2020 OHJELMAKAUDEN 2014+ VALMISTELUSTA -Linkki Viisarin strategiaehdotukseen: http://www.keskisuomenmaaseutu.fi/files/1046/viisarin_strategialuonnos_mmm.pdf

Lisätiedot

Rahoitusmahdollisuudet tulevalla ohjelmakaudella

Rahoitusmahdollisuudet tulevalla ohjelmakaudella Rahoitusmahdollisuudet tulevalla ohjelmakaudella Matkailuyritysverkosto Myyntiä, markkinointia, edunvalvontaa 3.10.2013 Survon kartano Ulla Mehto-Hämäläinen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Kehittämisohjelmasta

Lisätiedot

MITÄ HANKEALUEILLA ON TEHTY? Katsaus paikalliseen kehittämistyöhön Johanna Lång & Saara Perälä KAMPA-hanke

MITÄ HANKEALUEILLA ON TEHTY? Katsaus paikalliseen kehittämistyöhön Johanna Lång & Saara Perälä KAMPA-hanke MITÄ HANKEALUEILLA ON TEHTY? Katsaus paikalliseen kehittämistyöhön Johanna Lång & Saara Perälä KAMPA-hanke 12.2.2013 Kokkola ja Kruunupyy Kehittämisen painopistealueet: 1. Vuorovaikutuksen lisääminen sosiaali-

Lisätiedot

Rahoitus ja kehittäminen

Rahoitus ja kehittäminen Rahoitus ja kehittäminen Pohjois-Savon ELY-keskus, Jari Vitikainen 5.4.2018 1 Yritysten kehittämispalvelut 2 Analyysi Tavoitteena on aktivoida pk-yritystä suunnitelmalliseen ja pitkäjänteiseen kehittämistoimintaan.

Lisätiedot

Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020

Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Satakunnan rahoitusinfo Pori 5.6.2014 Satakunnan ELY-keskus, Aluekehitysyksikkö, Timo Pukkila 6.6.2014 1 Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus

Lisätiedot

Maaseutupolitiikka Suomessa. Maa- ja metsätalousministeriö

Maaseutupolitiikka Suomessa. Maa- ja metsätalousministeriö Maaseutupolitiikka Suomessa Maa- ja metsätalousministeriö Lähes puolet suomalaisista asuu maaseudulla Lähes puolet väestöstä asuu maaseudulla. Suomi on myös hyvin harvaan asuttu maa. Asukastiheys on keskimäärin

Lisätiedot

- tulevaisuuden kunta - a municipality with a bright future. Juha Valkama, kunnanjohtaja 9.2.2016

- tulevaisuuden kunta - a municipality with a bright future. Juha Valkama, kunnanjohtaja 9.2.2016 - tulevaisuuden kunta - a municipality with a bright future Juha Valkama, kunnanjohtaja 9.2.2016 Väestönmuutos 2014 2015 (enn.) Kinnula -25 Pihtipudas -40 Kyyjärvi -21 Karstula -18 Kivijärvi -43 Kannonkoski

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Menestyvän kylän resepti ennen, nyt ja tulevaisuudessa. kaisu.kumpulainen@jyu.fi

Menestyvän kylän resepti ennen, nyt ja tulevaisuudessa. kaisu.kumpulainen@jyu.fi Menestyvän kylän resepti ennen, nyt ja tulevaisuudessa kaisu.kumpulainen@jyu.fi Kylän muutos/ Kylän määrittelyä Kylien luonteen muutos: Perinteisistä maatalousyhteisöistä kehittämisyhteisöiksi Ihmisten

Lisätiedot

Paikallisen kehittämisen toimintamalli ja paikallinen kehittämispolku Helsingissä ehdotus

Paikallisen kehittämisen toimintamalli ja paikallinen kehittämispolku Helsingissä ehdotus Paikallisen kehittämisen toimintamalli ja paikallinen kehittämispolku Helsingissä ehdotus Eeva Kuuluvainen, Pirjo Tulikukka Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helka eeva@kuuluvainen.fi pirjo.tulikukka@helka.net

Lisätiedot

Maaseutuohjelma. vesistökunnostusten rahoituslähteenä. Vesistökunnostusverkoston seminaari Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Maaseutuohjelma. vesistökunnostusten rahoituslähteenä. Vesistökunnostusverkoston seminaari Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Maaseutuohjelma vesistökunnostusten rahoituslähteenä Vesistökunnostusverkoston seminaari 7.6.2016 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Pisara, Retkisatamat Geopark kuntoon, Kivijärven venereitti, Rauhan

Lisätiedot

Keski-Suomi nyt entä tulevaisuudessa?

Keski-Suomi nyt entä tulevaisuudessa? Keski-Suomi nyt entä tulevaisuudessa? Keskisuomalaistaustaisten vaikuttajien tapaaminen 8.12.2015, Botta, Helsinki Maakuntajohtaja, Anita Mikkonen Keski-Suomessa on 23 kuntaa, joissa asuu 5 % koko maan

Lisätiedot

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kulttuuriympäristö on ihmisen muokkaamaa luonnonympäristöä ja ihmisten jokapäiväinen

Lisätiedot

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015 EK-Kylät Jotta ohjelman sisältö vastaisi myös kylien/asuinalueiden ajatuksia ja toiveita, haluaisimme sinunkin mielipiteesi maakuntamme kylätoiminnan kehittämisestä. Mitkä

Lisätiedot

Saarijärven elinkeinostrategia.

Saarijärven elinkeinostrategia. Saarijärven elinkeinostrategia www.ssypkehitys.fi Sisällys 1. Strategian iso kuva 2. Visio 3. Asiakkaat 4. Toiminnan tärkeimmät fokukset 5. Toimintatapa 6. Isot strategiset muutokset 7. Strategian sisällölliset

Lisätiedot

Ideasta totta Vaala Pirjo Oikarinen

Ideasta totta Vaala Pirjo Oikarinen Ideasta totta Vaala 17.3.2015 Pirjo Oikarinen Perustietoa Leaderista Kainuussa 2 ryhmää Oulujärvi LEADER: Paltamo, Puolanka, Vaala, Kajaanin maaseutualueet Elävä Kainuu LEADER: Hyrynsalmi, Kuhmo, Ristijärvi,

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLIYHDISTELMÄ

KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLIYHDISTELMÄ KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLIYHDISTELMÄ YHTEENVETO MOTIIVISEMINAAREISTA 16.8.2013 Keski-Suomen rakennemalliyhdistelmästä Keski-Suomessa laaditaan strategiaa, jossa yhdistyvät maakuntasuunnitelman ja maakuntaohjelman

Lisätiedot

Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet

Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet BIOKAASU JA BIODIESEL Uusia mahdollisuuksia maatalouteen - seminaari 15.11.2007 Juha S. Niemelä Keski-Suomen TE-keskus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

2017/TR. Ideat lentoon, investoinnit käyntiin

2017/TR. Ideat lentoon, investoinnit käyntiin 2017/TR Ideat lentoon, investoinnit käyntiin Tukimuodot Yrityksen investointituki, tukitaso 20 30% Rakennuksen, rakenteen tai rakennelman rakentaminen, laajentaminen, korjaaminen tai hankkiminen Uusien

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

Hanke- ja yritystukien myönnön ja maksatuksen koulutuspäivät

Hanke- ja yritystukien myönnön ja maksatuksen koulutuspäivät Hanke- ja yritystukien myönnön ja maksatuksen koulutuspäivät Haikon Kartano, Porvoo 15.-16.1.2013 Päivi Kujala, maaseutuverkostoyksikön johtaja Toimintasuunnitelma 2013 Maaseutuverkostotoiminnan tavoitteet

Lisätiedot

Sote-uudistus ja Keski-Suomen kuntien talous

Sote-uudistus ja Keski-Suomen kuntien talous Sote-uudistus ja Keski-Suomen kuntien talous 27.1.2015 Ari Hirvensalo Talousjohtaja 27.1.2015 2 27.1.2015 3 27.1.2015 7 Reunaehtoja: Sote-laki hyväksytään maaliskuussa SHP:n toiminta lakkaa 31.12.2016

Lisätiedot

Millainen on asiakkaan suhde luontoon; tunnistatko ekoturistin ja etnomaalaisen? 25.3.2014 Taulun Kartano

Millainen on asiakkaan suhde luontoon; tunnistatko ekoturistin ja etnomaalaisen? 25.3.2014 Taulun Kartano Millainen on asiakkaan suhde luontoon; tunnistatko ekoturistin ja etnomaalaisen? 25.3.2014 Taulun Kartano Maisemasuunnittelija Jutta Ahro MKN Maisemapalvelut Sitra 2013: Luonnonlukutaito. Luo liiketoimintaa

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN MATKAILUPARLAMENTTI

ETELÄ-POHJANMAAN MATKAILUPARLAMENTTI ETELÄ-POHJANMAAN MATKAILUPARLAMENTTI Rahoitusmahdollisuudet mikroyrityksen sähköisen liiketoiminnan kehittämisessä Kuortanen 1.9.2009 Jarmo Kallio MIKROYRITYS Yritys joka työllistää alle 10 työntekijää

Lisätiedot

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Etelä-Karjalan MYR Koulutustilaisuus 13.11.2017 Kaakkois-Suomen ELY-keskus Maaseudun kehittäminen Manner-Suomen

Lisätiedot