1. PÄÄTIE- JA PÄÄKATUVERKKOLUONNOS 2020

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. PÄÄTIE- JA PÄÄKATUVERKKOLUONNOS 2020"

Transkriptio

1 1. PÄÄTIE- JA PÄÄKATUVERKKOLUONNOS 2020 Maankäyttömuutosten vaikutukset liikenteeseen ovat suuret ja liikkumisen palvelutaso ja tasaarvo nykyisen kaltaisella liikennejärjestelmällä ja liikennekäyttäytymisellä muuttuu. Menneeseen kehitykseen verrattuna tilanne on uusi: tähän asti joko vanhat liikenneväylät ovat sietäneet liikenteen kasvun tai uusille väylille on ollut tilaa. Tilannetta havainnollistaa seuraava kuva, jossa on esitetty Oulujoen ylittävän liikenteen kehittymistä vuodesta 1960 nykypäivään ja edelleen ennustettu kehitys vuoteen Ennusteen mukaan liikenteen kysyntä kasvaa likimain samaa vauhtia kuin vuodesta 1960 nykypäivään. Ennusteen perusteet muuttuvat siten, että autokannan kasvun vaikutus pienenee ja kasvuvauhtia ylläpitää entistä enemmän voimakas seudun asukas- ja työpaikkamäärän kasvu ajoneuvoa vuorokaudessa Kuva: Oulujoen ylittävän autoliikenteen kehityksestä ja kehitysennuste Silta v 2000 v 2020 v 2020, Hiukkavaarassa as. v 2020, Ritaharjussa as. Merikosken sillat Rautasilta Pohjantien silta Erkkolansilta Poikkimaantien silta Sanginsilta Yhteensä Taulukko: Oulujoen ylittävän autoliikenteen määrä eri silloilla ja kehitysennuste

2 Seuraavassa on analysoitu seudun yleiskaavaluonnoksen liikenne-ennusteeseen tukeutuen Oulun seudun tie- ja katuverkon kehittämistarvetta. Liikenne-ennuste ei ole viimeisen päälle fiilattu, koska mm. monien uusien alueiden asukas- ja työpaikkamääräennusteet elävät vielä päivittäin. Mitään merkittäviä muutoksia seuraavassa esitettävään tuskin kuitenkaan on tulossa. Seuraavassa esitettäviä liikennemääriä katsottaessa on hyvä pitää mielessä, että ennusteessa ei ole otettu huomioon mm. joukkoliikennejärjestelmän kehittämisellä saatavia vaikutuksia. Tie- ja katuverkkoluonnos kehittämistarpeineen on esitetty yleiskaavaluonnoskartassa.

3 Kuva: Oulun seudun päätie- ja pääkatuverkon liikenne-ennuste 2020

4 Kuva: Oulun päätie- ja pääkatuverkon liikenne-ennuste 2020

5 Valtatie 4 Liikennetilanne Valtatien 4 liikennemäärä kasvaa koko Oulun seudulla. Laanilan ja Kajaanintien liittymien välillä liikennemäärä nousee ennustetilanteessa yli autoon vuorokaudessa (vilkkaimman tunnin aikana n. 80 autoa minuutissa). Pohjantien sillat ylittää nykyisin parhaimmillaan/pahimmillaan yli autoa vuorokaudessa (KVL 2000 noin autoa/vrk). Ennustetilanteessa pahimpina aikoina voidaan arvioida yli auton pyrkivän käyttämään siltoja. Linnanmaan ja Ritaharjun alueiden maankäytön kasvu lisää myös Linnanmaan ja Raitotien eritasoliittymien liikennekuormitusta. Kellon eritasoliittymästä pohjoiseen liikennemäärän ennustetaan nousevan yli autoon vuorokaudessa. Haukiputaan liittymästä pohjoiseen liikennemäärä tullee olemaan autoa vuorokaudessa. Oulun eteläpuolella liikennemäärän ennustetaan olevan autoa vuorokaudessa. Toimenpiteet Laanilan ja Oulun eritasoliittymien välille tarvitaan lisäkapasiteettia, jotta Pohjantien toimivuus ei vaarannu. Toimenpiteenä voisi olla lähinnä kolmansien kaistojen rakentaminen. Linnanmaan ja Raitotien eritasoliittymien toimivuuden varmistamiseksi on varauduttava rakentamaan etelästä tulevalle liikenteelle suora ramppi, jotta silmukkarampista johtuva vasemmalle kääntyvät liikennevirrat saadaan oikealle kääntyviksi. Oulun pohjoispuolella Kellon eritasoliittymästä eteenpäin koko moottoriväyläjaksolla on tarpeen varautua kapasiteetin lisäämiseen. Lisäkapasiteettia saadaan esimerkiksi toinen ajorata rakentamalla välille Kello Haukipudas. Oulun eteläpuolella valtatien 4 kapasiteetti riittää tien rakentuessa moottoritieksi Limingan Haaransillalle saakka. Lähinnä liikenneturvallisuussyistä valtatietä 4 esitetään kehitettäväksi moottoriliikennetienä Haaransillalta etelään aina Temmeksen taajamaan saakka. Valtatie 20 Liikennetilanne Valtatien 20 liikennemäärä kasvaa merkittävästi. Hintan ja Hönttämäen välillä liikennemäärä on ennusteen mukaan autoa vuorokaudessa (vilkkaimman tunnin aikana n autoa minuutissa). Eniten liikennettä on Raitotien ja Liitintien liittymien välillä. Ylikiimingintien ja Kiimingin välillä liikennemäärä on ennustetilanteessa autoa vuorokaudessa. Toimenpiteet Hintan ja Hönttämäen välillä liikennemäärät ovat jo nyt niin suuret, että lisäkapasiteettia tarvitaan. Ennustetilanteen liikennekin voidaan hoitaa turvallisesti ja sujuvasti, jos Hintan ja Ylikiimingintien liittymien välille toteutetaan toinen ajorata. Raitotien liittymä tulee rakentaa eritasoliittymäksi. Liitintien eritasoliittymä tulee toteuttaa, jotta mm. Ruskon alueen saavutettavuuden parantamiseksi ja Parkkisenkankaantien turhan läpikulkuliikenteen estämiseksi.

6 Kiimingin puolella tarvitaan valtatielle lisäkapasiteettia kirkonkylään saakka. Lisäkapasiteetti saadaan tekemällä valtatie Jäälissä aiempien suunnitelmien mukaisesti uuteen paikkaan. Jäälin ohitustien liikennemäärä olisi ennustetilanteessa autoa vuorokaudessa. Ohitustien mitoitukselle ennuste antaa lähtökohdan. Kirkonkylän kohdalla valtatien toimivuus turvataan toteuttamalla aiempien suunnitelmien mukainen valtatien siirto ja eritasojärjestelyt.

7 Valtatie 22 Liikennetilanne Valtatien 22 liikennemäärän ennustetaan olevan vuonna 2020 Pohjantiestä itään jopa yli autoa vuorokaudessa (väli Joutsentie Poikkimaantie, vilkkaimman tunnin aikana n. 40 autoa minuutissa). Liikenteen määrä on Poikkimaantien liittymän ja Maikkulan välillä ennustetilanteessa noin autoa vuorokaudessa. Kainuuntien liikennemäärien merkittävään kasvuun vaikuttaa tarve toteuttaa Poikkimaantien silta Oulujoen yli. Sillan tarvetta on kuvattu tarkemmin kohdassa Poikkimaantie. Toimenpiteet Liikenne-ennusteen perusteella tulee varautua hyvinkin nopealla aikavälillä rakentamaan Kainuuntien ja Joutsentien liittymä eritasoliittymäksi. Kasvavien liikennemäärien hoitaminen edellyttää myös Poikkimaantien ja Kainuuntien liittymässä varautumista eritasoratkaisuun. Myös Oulunlahdentien liittymässä on syytä varautua eritasoratkaisuun. Ainakaan sen toteuttamismahdollisuuksia ei kannattaisi kaavoituksella estää. Liittymien parantaminen voidaan tehdä vaiheittain. Ainoastaan Joutsentien liittymässä on tarpeen mennä ympäristöön soveltuvaan eritasoratkaisuun jo ensimmäisessä kehittämisvaiheessa. Eritasojärjestelyjen lisäksi Kainuuntie tulee rakentaa kaksiajorataiseksi Joutsentien ja Oulunlahdentien välisellä osuudella. Liikenteen toimivuus edellyttää tätä viimeistään siinä vaiheessa, kun Poikkimaantien silta on toteutettu Hiukkavaaran asuntorakentamisen alettua. Maantie 815 Liikennetilanne Maantien 815 (yhteys lentoasemalle) kapasiteetti ylittyy maankäytön lisääntyessä Oulunsalossa, Kempeleessä ja Oulun puolella Kaakkurissa. Lentoliikenteen kasvu lisää myös liikennemääriä. Maantien 815 liikennemäärä kasvaa vuoteen 2020 niin, että se on Oulun alueella noin autoa vuorokaudessa. Oulunsalon alueella liikennemäärä on vilkkaimmilla kohdilla noin autoa vuorokaudessa riippuen ennusteen pohjana käytettävästä lentomatkustajien määrästä. Toimenpiteet Liikenteen sujuvuuden turvaaminen edellyttää tien kapasiteetin lisäämistä. Lentoasemayhteyttä esitetään kehitettäväksi seuraavan kehittämispolun mukaisesti - nykyisen Lentokentäntien parantaminen Oulunsalon kohdalla vuosina Limingantien / Lentoasemantien liittymän eritasojärjestelyt ja Rantavainion eritasojärjestelyt aikavälillä ja toinen ajorata välille Limingantie valtatie 4 (Kaakkurin eritasoliittymä) - Lentoasemantien toinen ajorata välillä Limingantie Vihiluoto ja linjauksen 1 mukainen uusi tielinjaus aikavälillä Seudun tavoitteena on, että nykyinen Lentokentäntie voisi toimia Oulunsalon keskustan kohdalla mahdollisimman pitkään. Tavoitetta voidaan edesauttaa käynnistämällä pikaisesti myös Oulunsalon / lentoaseman joukkoliikenneyhteyksien merkittävä kehittäminen. Kehittämisen lähtökohdaksi otetaan lentoasemantien varrella olevien yritysten työntekijöiden ja lentomatkustajien joukkoliikennepalvelujen tarpeet.

8 Linnanmaantie Liikennetilanne ja toimenpiteet Linnanmaantielle ennustetaan vuoden 2020 liikennemääräksi noin autoa vuorokaudessa. Liikenteellisiä toimivuusongelmia tullee Linnanmaantien ja eritasoliittymän rampin liittymässä. Ongelmat tullevat esiin jo Linnanmaan kauppakeskuksen toteutuessa. Liittymien ongelmien ratkaisu edellyttää valo-ohjausten toteuttamista. Pitemmällä aikavälillä tulee varautua myös tekemään Linnanmaantien eritasoliittymään uusi ramppi etelästä tulevalle ja Linnanmaan suuntaan menevälle liikenteelle. Toisen ajoradan tekemiseen koko Linnanmaantielle kannattaa myös varautua. Itseasiassa se toteutuu lähes kokonaan jo liittymäjärjestelyt toteuttamalla. Oulunlahden maantie Liikennetilanne ja toimenpiteet Kaakkurin kasvu, Oulunsalon suunnan liikenteen kasvu yms. lisäävät maantien kuormitusta erityisesti Kaakkurin kohdalla sekä Kaakkurin ja Perävainion välisellä alueella. Liikennemäärä nousee jopa yli autoon vuorokaudessa. Kaakkurin eritasoliittymän ja Oulunlahdentien toimivuuden turvaaminen edellyttää tien kapasiteetin lisäämistä. Toinen ajorata tarvitaan Oulunlahdentielle ainakin Metsokankaantien liittymään saakka. Liittymät Limingantieltä Pirttilammentielle valo-ohjataan. Limingantie Liikennetilanne ja toimenpiteet Limingantien liikennemäärä kasvaa ennustetilanteessa niin, että se on yli autoa vuorokaudessa Rantavainionkin kohdalla. Liikennemäärä kasvaa merkittävästi lähestyttäessä Oulun keskustaa. Tien toimivuuden turvaamiseksi liittymiä joudutaan valo-ohjaamaan ja lisäksi tielle tulee toteuttaa toinen ajorata Kallisentieltä Lentokentäntien liittymän ohi Kaakkurin uuden työpaikka-alueen liittymään saakka. Lisäksi kannattaa varautua toiseen ajorataan Iinatintien liittymään saakka. Poikkimaantie Liikennetilanne ja toimenpiteet Oulujoen ylittävä liikennemäärän ennustetaan kasvavan nykyisestä noin autosta vuorokaudessa noin autoon vuorokaudessa. Tämä tarkoittaa, että nykyiset sillat eivät enää riitä välittämään kyseistä liikennemäärään ilman, että tie- ja katuverkolle syntyy vakavia toimivuusongelmia. Tästä syystä tarvitaan uusi silta Oulujoen yli. Silta esitetään toteutettavaksi kaavavarausten mukaisesti Poikkimaantien jatkeelle. Mikäli silta toteutetaan on sille tuleva liikennemäärä ennustetilanteessa yleiskaavassa vuodelle 2020 esitetyssä maankäyttötilanteessa noin autoa vuorokaudessa. Käytännössä tämä on sama määrä kuin Erkkolansillalla nykyään. Erkkolansillan liikennemäärä pysyy suurin piirtein samana johtuen siitä, että sen kapasiteetti on jo nyt täydessä käytössä. Uudelle sillalle tuleva liikennemäärä edellyttää tarkkaa pohtimista sillalle toteutettavien kaistojen määrästä, koska nyt

9 on jo arvioitavissa Hiukkavaaran alueen kehittyvän myös vuoden 2020 jälkeen. Alustavissa kaavailuissa Hiukkavaaraan tulisi vielä vuoden 2020 jälkeen 8000 uutta asukasta. Tavoitteena tulisi kuitenkin pitää Poikkimaantien sillan toteuttamista yksiajorataisena. Tämä asettaa kovan haasteen joukkoliikennejärjestelmän kehittämiselle. Tehtyjen tarkastelujen perusteella sillan toteuttaminen on välttämätöntä. Alakyläntie, Raitotie ja kehäyhteys vt 20 Alakyläntie ( Kellon eritasoliittymä) Liikennetilanne ja toimenpiteet Alakyläntien liikennemäärä on ennustetilanteessa Puolivälinkankaan ja Linnanmaantien välillä noin autoa vuorokaudessa. Kaijonharjun ja Kuivasjärven kohdilla liikennettä on jonkin verran vähemmän. Tien liikennemäärän kasvun johdosta tielle pääsy sivusuunnilta vaikeutuu entistäänkin. Ennustettu liikennetilanne edellyttää tien kapasiteetin lisäämistä. Käytännössä tämä tarkoittaa liittymien valo-ohjausten lisärakentamista ja Oinaansuon/Jylkynkankaan kohdalla liittymien kanavointeja. Lisäksi on tarpeen säilyttää varaus toiselle ajoradalle ainakin välillä Puolivälinkangas Linnanmaantie. Raitotien liikennemäärän ennustetaan olevan vuonna 2020 kohdasta riippuen autoa vuorokaudessa. Ritaharjun tullessa asumiskäyttöön (vuoteen 2020 mennessä 5500 asukasta) tulee liikennemäärä olevaan tiellä Pohjantien liittymien kohdalla reilut autoa vuorokaudessa. Ritaharjun asukasmäärän noustessa vähitellen asukkaaseen, nousee liikennemäärä vastaavasti autoon vuorokaudessa em. kohdalla. Suurin liikennekysyntä Raitotiellä on Hiukkavaaran päässä sekä ja Ruskon ja Kuivasjärven välillä. Raitotiehen vaikuttaen liikennemallilla on tutkittu tilannetta, jossa Alakyläntien varteen sijoitetaan jätteenkäsittelylaitos. Malliin on laitettu uusi tieyhteys vt 20 ja Alakyläntien välille. Tieyhteydelle tulevan liikennemäärän ennustetaan olevan noin 3000 autoa vuorokaudessa. Noin puolet liikennemäärästä on Raitotieltä siirtyvää. Mikäli kehää jatketaan Alakyläntieltä valtatielle 4 Kellon eritasoliittymään, on liikennemäärä noin 2000 autoa vuorokaudessa Alakyläntien ja valtatien 4 välillä. Tehtyjen tarkastelujen tulosten perusteella Alakyläntien ja vt 20 välisen yhteyden toteuttamiseen on syytä varautua kaavassa. Yhteys Poikkimaantie Hiukkavaara Raitotie Liikennetilanne ja toimenpiteet Hiukkavaaran liikenteellisiä vaikutuksia on tutkittu yhdellä rakennemalliluonnoksella. Hiukkavaaran läpi Poikkimaantien jatkeelta Raitotielle mahdollisesti toteutuvalle alueelliselle pääväylälle ennustetaan vuoden 2020 liikennetilanteessa ( asukasta) noin 7500 autoa. Liikennemäärästä arvioidaan koko Hiukkavaaran alueen läpi ajavaa liikennettä olevan noin 10% (nopeusrajoitus 60 km/h). Mikäli Hiukkavaarasta ei toteuteta yhteyttä Poikkimaantien jatkeen lisäksi Raitotielle noussee Vaalantien liikennemäärä yli autoon vuorokaudessa. Kehäyhteyden ansiosta liikennemäärä jäisi alle autoon vuorokaudessa.

10 Yhteys Linnanmaa - Ritaharju Liikennetilanne ja toimenpiteet Kuivasjärven länsipuolen ja Ritaharjun käyttöönotto lisää tarvetta kehittää Kaijonharjun suuralueen joukkoliikennepalveluja. Ritaharjun alueen joukkoliikennepalvelut on edullisinta järjestää samoilla bussilinjoilla kuin Linnanmaan alueen. Tästä syystä on tutkittu uuden Linnanmaan ja Ritaharjun välisen katuyhteyden liikenteellistä merkitystä. Liikennemalli ennustaa katuyhteyden liikennemääräksi vuonna 2020 (Kuivasjärven länsirannalla ja Ritaharjussa yhteensä noin 5500 asukasta) 1000 autoa vuorokaudessa (nopeusrajoitus 40 km/h). Katuyhteys tarvitaan ehdottomasti joukkoliikenteen järjestämisen kannalta. Tie- katuverkon kapasiteettisyistä katuyhteyttä ei tarvita, koska liikennemäärä jää yhteydellä aika vähäiseksi. Pienen liikennemäärän vuoksi katuyhteyden toteuttamisesta ei myöskään näyttäisi olevan haittaa esimerkiksi Linnanmaan alueen liikenneturvallisuudelle. Kokkokankaantie Eteläsuomentie yhteys Liikennetilanne Ouluntullin eritasoliittymän tulevaan vapauttamiseen Kaakkurin ja Linnankankaan maankäyttöä palvelevaksi liittyen tutkittiin yhteyden Ouluntullin eritasoliittymä Etelä-Suomentie liikenteellistä merkitystä. Liikenne-ennusteen mukaan kyseiselle yhteydelle tulisi vuoden 2020 tilanteessa noin 7500 autoa vuorokaudessa. Yhteys keventäisi Oululahdentien liikennekuormitusta Kaakkurin työpaikka-alueen kohdalla. Ennustetilanteen liikennekuormitus kevenisi myös Iinatintiellä ja Ketolanperäntiellä. Virpiniemen yhteys Virpiniemi on seudullinen virkistysalue. Palvelujen kehittyessä alueella tarve tieyhteyden parantamiseen nousee entistä voimakkaammin esille. Kellon osayleiskaavassa on tietä varten tehty tilavaraus Holstinmäeltä Virpiniementien päähän. Tie- ja katuverkon kapasiteetin kannalta uuden tieyhteyden toteuttamisella ei ole kiirettä. Sen sijaan liikenneturvallisuus- ja ympäristösyistä tieyhteyden parantamien on tarpeen. Seudun yleiskaavaluonnoksessa esitetään tieyhteyden kehittämistarvetta. Tupos lentoasema yhteys Tutkitaan aikana. Tulokset esitellään seuturakennetyöryhmän neuvottelussa Hailuodon yhteys Seudun yleiskaavaluonnoksessa yhteyden kehittämistarve esitetään merkinnällä tieyhteystarve.

11 2. JOUKKOLIIKENNEJÄRJESTELMÄLUONNOS Tavoite Oulun seudulla päätetään panostaa joukkoliikenteeseen nykyistä voimakkaammin. Tavoitteena on joukkoliikenteen kulkumuoto-osuuden selkeä kasvattaminen. Käytännössä tämä tarkoittaa henkilöautoliikenteen kanssa kilpailukykyisen joukkoliikennejärjestelmän kehittämistä o seudulle määritellään nykyistä selkeämmät asuntoalueiden ja työpaikka-alueiden luonteeseen (asukasmäärä, työpaikkojen määrä ja laatu) sidotut palvelutasotavoitteet o palvelutasotavoitteiden asettelun lähtökohtana on mm. asukkaiden tasapuolinen kohtelu. Joukkoliikennejärjestelmän kehittämisvaiheessa ensimmäiseksi lähtökohdaksi EI OTETA liikenteen itsekannattavuutta Mahdollisuudet asukas- ja työpaikkamäärien kasvaminen antaa mahdollisuuden lisätä joukkoliikenteen linjojen kokonaismäärää. Mm. Oulun uusien kasvualueiden kuten Hiukkavaaran ja Ritaharjun joukkoliikennepalvelut vaativat lisää linjoja maankäytön kasvu ympäristökunnissa antaa mahdollisuuden parantaa kuntakeskusten välisiä yhteyksiä Oulun ja kuntakeskusten välillä pystyttäneen tarjoamaan henkilöauton kanssa kilpailukykyistä (vuoroväli min.) liikennettä jopa itsekannattavana Linjastoperiaate joukkoliikennejärjestelmän perustan muodostaa nykyisen kaltainen itsekannattavuusperiaatteella toimiva linja-autolla hoidettava liikenne linjaston rungon muodostavat nykyisen kaltaiset Oulun kaupunginosien väliset keskustan kautta kulkevat heilurilinjat ja naapurikunnista tuleva paikallisliikenne sekä lähiliikenne/seutuliikenne tavoitteen saavuttamiseksi linjastoon lisätään vaiheittain nopeita pääteitä hyödyntäviä yhteyksiä, erityisesti Pohjantielle. Pohjantien linjoista voi tulevaisuudessa tulla koko linjaston runko Pohjantietä liikennöi min tai jopa vieläkin tiheämmällä vuorovälillä vuoroja esim. reitillä Haukipudas Ritaharju Linnanmaa Kontinkangas Kaakkuri Oulunsalo. Tämä liikenne kohtaisi eritasoliittymien yhteyteen tehtävissä vaihtoterminaaleissa Pohjantietä risteävän joukkoliikenteen lähiliikenne ja seutuliikenne hyödyntävät myös nykyistä enemmän Pohjantietä mm. suorissa yhteyksissä OYSiin, yliopistolle, Oulun keskustaan vaihtoterminaaleja toteutetaan esimerkiksi Kaakkurin, Kajaanintien, Laanilan, Linnanmaan ja Raitotien eritasoliittymien yhteyteen (terminaalien hinnat 3 15 milj.mk/kpl) Cityliikenne ja palveluliikenne Cityliikenne ja palveluliikenne täydentävät järjestelmää. Cityliikenne on perinteistä linja-autoa pienemmällä kalustolla hoidettavaa tiheävuoroista liikennettä. Palveluliikenne on säännöllistä aikatauluun sidottua myös pienellä kalustolla hoidettavaa liikennettä. Palveluliikenne voi toimia myös kutsuohjattuna

12 Cityliikenne ja palveluliikenne suunnitellaan palvelemaan alueita, joille ei voida tarjota varsinaisia paikallisliikenne-/seutuliikennepalveluja ilman, että siitä syntyy haittoja etäämmältä tuleville matkustajille mm. matka-aikojen kasvamisella Cityliikennettä suunnitellaan täydentämään paikallisliikennettä mm. Oulun keskustassa alueilla, jotka jäävät etäälle paikallisliikenteestä mm. joukkoliikennekadun toteuttamisen yhteydessä. Oulun keskustassa ja sen läheisyydessä tällaisia alueita ovat mm. Intiö, Etu-Lyötty, Toppila palveluliikenne täydentää paikallisliikennettä/seutuliikennettä Kempeleessä, Oulunsalossa, Haukiputaalla, Kiimingissä ja Muhoksella palveluliikenne keräilee matkustajia kuntien haja-asutusalueilta tai muuten liian kauas joukkoliikennereittien varsilta jääviltä alueilta ja syöttää matkustajia kuntien välisiin joukkoliikennevuoroihin silloin kun palveluliikenteellä on aikataulullisesti mahdollista järjestää näitä syöttöyhteyksiä palveluliikenteen pääasiallinen tehtävä on tarjota joukkoliikennepalvelut väestöryhmille, joille tavanomainen linja-autoliikenne ei sovellu (mm. sosiaalitoimen kuljetusten hoitamisessa) sekä asiointiyhteyksien järjestämisessä haja-asutusalueilta kuntakeskuksiin Haukipudas Nopea yhteys 30 min Linnanmaa 15 min (nopea yhteys 30 min, keskustan kautta 30 min) 30 min OYS Nopea yhteys 30 min 30 min 30 min Oulunsalo VE 3 30 min Kuva: Oulunsalon yhteydet mm. Pohjantien hyödyntäminen

13 Haukipudas 60 min Linnanmaa 30 min OYS 60 min 60 min 60 min 30 min palveluliikenteellä liityntäyhteyksiä Oulunsalo VE 2 palveluliikenteellä liityntäyhteyksiä työmatkavuorot Kuva: Palveluliikenne runkoliikenteen täydentäjänä.

14 3. KEVYEN LIIKENTEEN PÄÄVERKKOLUONNOS Kaavaluonnosvaiheessa on suunniteltu alustava kevyen liikenteen pääverkko. Tavoitteena on ollut löytää kaavoitustakin silmällä pitäen kaikkein tärkeimmät väylät. Kaavaehdotusvaiheeseen liittyvässä liikennejärjestelmäsuunnitelmassa tullaan esittämään kevyen liikenteen verkon luokittelu. Tällöin myös monet nyt verkkokuvasta puuttuvat yhteydet tulevat näkyviin.

KEMPELEEN LINNAKANKAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ

KEMPELEEN LINNAKANKAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ 21.3.2011 / VVe KEMPELEEN LINNAKANKAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ KATUVERKKO Linnakankaan halkaisee alueellinen pääväylä Linnakaarto, joka johtaa Oulun Metsokankaalle. Alueen katuverkkoa täydentävät ajan kanssa

Lisätiedot

MUISTIO J. Rinta-Piirto 4.6.2008 Seinäjoen Itikanmäki Liikenne-ennuste ja arvioita toimivuuksista Lähtökohtia Seinäjoen Itikanmäen alueelle on suunnitteilla uutta maankäyttöä. Tavoitteena on muuttaa joen

Lisätiedot

Raitotien toimenpideselvitys YLEISTÄ HANKKEESTA

Raitotien toimenpideselvitys YLEISTÄ HANKKEESTA Raitotien toimenpideselvitys YLEISTÄ HANKKEESTA Suunnittelukohde ja -tehtävä Raitotie välillä Haukiputaantie Kuusamontie Noin 9 km osuus Osa tiejaksosta katua ja osa yleistä tietä Yleissuunnitelmatasoinen

Lisätiedot

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1(10) 15.11.2010 MUISTIO PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1. Yleistä Painokankaan-Karanojan osayleiskaava-alue (kuva 1) sijaitsee valtatien 10, Orsitien ja valtatien 3 eteläpuolella. Alueen toteutuneen

Lisätiedot

Oulu. Perustietoa!Oulusta! Suunnittelualue:!Kaukovainion! kaupunginosa! Kaukovainio!

Oulu. Perustietoa!Oulusta! Suunnittelualue:!Kaukovainion! kaupunginosa! Kaukovainio! Oulu Kaukovainio PerustietoaOulusta Oulussaasui1.1.2009yhteensä137061henkilöä asukastiheyson97,2asukastaperkm 2 henkilöautotiheyson457ajoneuvoa/tuhattaasukasta kohden Suunnittelualue:Kaukovainion kaupunginosa

Lisätiedot

Vt4 Oulu-Kemi, Kempele - Kello moottoritien parantaminen Pennasentien alikulkukäytävä Teräsbetoninen laattakehäsilta

Vt4 Oulu-Kemi, Kempele - Kello moottoritien parantaminen Pennasentien alikulkukäytävä Teräsbetoninen laattakehäsilta Pennasentien alikulkukäytävä Pennasentien alikulkukäytävä Hl 18,0 + 15,75 m Kokonaispituus 14,15 m Vinous 0 gon > 3,782 m 124 300 (i=136,3) Siltapaikka sijaitsee Oulun kaupungin Kaakkurissa Vt4:n paalulla

Lisätiedot

VOIMALANTIE 5-6 VANTAA Asemakaavan muutos nro LIIKENNE SUUNNITTELUALUE

VOIMALANTIE 5-6 VANTAA Asemakaavan muutos nro LIIKENNE SUUNNITTELUALUE SUUNNITTELUALUE MAANKÄYTTÖSUUNNITELMAT 1.VAIHE Murata Electronics Oy:n laajennus noin 8500 kem2 Voimalantie 6:n alueelle Muratan työntekijöiden pysäköinti, noin 500 autopaikkaa. Nykyisin autopaikkoja on

Lisätiedot

Lapinrauniontie 3, Kaakkuri

Lapinrauniontie 3, Kaakkuri Lapinrauniontie 3, Kaakkuri Oulu Kuva: Microsoft Corporation 20.3.2018 Alkusanat Lapinrauniontie 3:n liikenneselvitys on laadittu alueen asemakaavoituksen yhteydessä. Selvityksessä on esitetty kohteen

Lisätiedot

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 LIIKENNE-ENNUSTEET ja LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT Kivistön kaupunkikeskuksen suunnittelun yhteydessä on laadittu HSL:n tuoreimpia liikennemalleja hyödyntäen

Lisätiedot

Joukkoliikenteen tarjonta muuttui vuonna 2014 useilla seuduilla

Joukkoliikenteen tarjonta muuttui vuonna 2014 useilla seuduilla Joukkoliikenteen tarjonta muuttui vuonna 2014 useilla seuduilla Muutosten vaikutukset matkustajamääriin, palvelutasoon ja kustannuksiin. Kannattiko muutos? Joukkoliikennepäällikkö Minna Soininen, Oulun

Lisätiedot

Valtateiden 2 ja 9 risteysalueen liikenneselvitys. Humppila

Valtateiden 2 ja 9 risteysalueen liikenneselvitys. Humppila Valtateiden 2 ja 9 risteysalueen liikenneselvitys Humppila 12.1.2011 Työn tavoitteet Työn tavoitteena on tutkia valtateiden 2 ja 9 risteysalueelle ja sen läheisyyteen kaavaillun uuden maankäytön synnyttämän

Lisätiedot

Vapaudentien jatkeen liikennetarkastelu 10.11.2015

Vapaudentien jatkeen liikennetarkastelu 10.11.2015 Vapaudentien jatkeen liikennetarkastelu 10.11.2015 Liikenne-ennusteen päivittäminen Liikenne-ennuste pohjautuu Keski-Nurmon osayleiskaavatyön yhteydessä laadittuun ennusteeseen vuodelle 2040 Ennusteen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.11.2008

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.11.2008 KEMPELEEN KUNTA KAAVOITUKSEN TULOSYKSIKKÖ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.11.2008 KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS VIHILUODON YRITYSALUEEN LIIKENNEJÄRJESTELYJÄ VARTEN VIHILUODON OSA-ALUE

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS Projekti Kirkonseudun asemakaavan muutos ja laajennus Vastaanottaja Kempeleen kunta Päivämäärä 4.10.2018 Laatija Erkki Sarjanoja ä 1. Taustaa Kirkonseudun asemakaava-alueen

Lisätiedot

OULUNPORTTI TARKENTAVA LIIKENNESELVITYS

OULUNPORTTI TARKENTAVA LIIKENNESELVITYS OULUNPORTTI TARKENTAVA LIIKENNESELVITYS LIIKENNETUOTOKSET JA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT Projekti Oulunportin liikenne Vastaanottaja Virpi Rajala, Erkki Martikainen Päivämäärä 18.1.2019 Laatija Tuomo

Lisätiedot

Rantaväylän tulevaisuus puntarissa. Esittelymateriaali Rantaväylän nykytilanteeseen ja vaihtoehtoisiin skenaarioihin

Rantaväylän tulevaisuus puntarissa. Esittelymateriaali Rantaväylän nykytilanteeseen ja vaihtoehtoisiin skenaarioihin Rantaväylän tulevaisuus puntarissa Esittelymateriaali Rantaväylän nykytilanteeseen ja vaihtoehtoisiin skenaarioihin Valtakunnan päätieverkkoon kuuluva valtatie 4 kulkee Vaajakoskelta Tikkakoskelle. Jyväskylässä

Lisätiedot

Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä

Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä Ramboll Knowledge taking people further --- Jyväskylän kaupunki Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä Lokakuu 2008 Sisällys Tiivistelmä 1 1. Johdanto 5 2. Osayleiskaava-alue

Lisätiedot

Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma

Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen kaupunki/ Kaavoitus 2013 1 KAUPUNGINLAHDENRANTA LIIKENNE ALUEEN LIIKENTEELLINEN SIJOITTUMINEN Yhdyskuntarakenne vaikuttaa sekä liikkumistarpeisiin

Lisätiedot

Vt 6 Kouvolan kohdalla YS. Vt 6 YS, vt 15 aluevaraussuunnitelma Esittelytilaisuus 1,

Vt 6 Kouvolan kohdalla YS. Vt 6 YS, vt 15 aluevaraussuunnitelma Esittelytilaisuus 1, Vt 6 Kouvolan kohdalla YS Vt 6 YS, vt 15 aluevaraussuunnitelma Esittelytilaisuus 1, 12.3.2013 3 VT 6 KOUVOLAN KOHDALLA - ESITTELYTILAISUUS 12.3.2013 Suunnittelualue 4 Työn aikataulu ja päävaiheet Kerätty

Lisätiedot

Nurmi-Sorilan ja Tarastenjärven osayleiskaavat

Nurmi-Sorilan ja Tarastenjärven osayleiskaavat Nurmi-Sorilan ja Tarastenjärven osayleiskaavat - liikennemallitarkastelujen tuloksia Työraportti 18.2.29 1 Johdanto... 2 2 Maankäyttö- ja liikenneverkkovaihtoehdot... 2 2.1 Osa-aluejako ja maankäyttö...

Lisätiedot

LIITE 5 BASTUKÄRRIN LOGISTIIKKA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS

LIITE 5 BASTUKÄRRIN LOGISTIIKKA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS LIITE 5 BASTUKÄRRIN LOGISTIIKKA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS MUISTIO 16.10.2007 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 1 TARKASTELUALUE 2 1.1 Tarkastelukohde ja liikennemäärät... 2 1.2 Liittymäjärjestelyt... 3

Lisätiedot

Oulun pääteiden ja keskeisimpien pääkatujen toteuttamis- ja suunnitteluhistoria

Oulun pääteiden ja keskeisimpien pääkatujen toteuttamis- ja suunnitteluhistoria Oulun pääteiden ja keskeisimpien pääkatujen toteuttamis- ja suunnitteluhistoria Esipuhe Käsillä olevassa muistiossa on kuvattu Oulun seudun päätie- ja katuverkon kehitystä sekä toteutuneita ja toteuttamatta

Lisätiedot

KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS

KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KUNNALLISTEKNIIKKA 1 SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUKOHDE... 2 Taustaa... 2 Kaavatilanne... 2 2. LIIKENNEVERKKO... 3 Autoliikenne... 3 Jalankulku

Lisätiedot

16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE. 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc

16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE. 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc 16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc 2 (5) VT 6 TAAVETTI - LAPPEENRANTA TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE Yleistä Tiesuunnitelman liikenne-ennuste

Lisätiedot

ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS

ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS LIIKENNE-ENNUSTE LÄHTÖKOHDAT Liikenteellisiä tarkasteluita varten laadittiin liikenne-ennuste Ylöjärven keskustan alueelta. Ennusteessa on otettu huomioon Ylöjärven

Lisätiedot

TUUSULAN KUNTA KUNTAKEHITYS / KAAVOITUS

TUUSULAN KUNTA KUNTAKEHITYS / KAAVOITUS 16X161127 27.3.2014 TUUSULAN KUNTA KUNTAKEHITYS / KAAVOITUS LAHELANPELTO II ASEMAKAAVAN TOIMIVUUSTARKASTELU Esipuhe Tämä toimivuustarkastelu on tehty Tuusulan kunnan toimeksiannosta. Selvitys käsittää

Lisätiedot

Oulun pääteiden ja keskeisimpien pääkatujen toteuttamis- ja suunnitteluhistoria

Oulun pääteiden ja keskeisimpien pääkatujen toteuttamis- ja suunnitteluhistoria Oulun pääteiden ja keskeisimpien pääkatujen toteuttamis- ja suunnitteluhistoria 1960-1975 Vuonna 1960 valtatie 4 kulki etelästä Limingan Haaransillalta nykyisen seututien 847 ja Limingantien reittiä Oulun

Lisätiedot

KOSKEN Tl KUNTA. Keskustaajaman ja Koivukylän osayleiskaavojen liikenneselvitys LUONNOS. Työ: 26478. Tampere 7.11.2013

KOSKEN Tl KUNTA. Keskustaajaman ja Koivukylän osayleiskaavojen liikenneselvitys LUONNOS. Työ: 26478. Tampere 7.11.2013 KOSKEN Tl KUNTA Keskustaajaman ja Koivukylän osayleiskaavojen liikenneselvitys LUONNOS Työ: 26478 Tampere 7.11.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 Y-tunnus

Lisätiedot

LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA

LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA Intended for Jouko Kunnas Document type Muistio Date Kesäkuu 2014 LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA Date 2014/05/30 J. Nyberg, J. Räsänen Made

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016

Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016 Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016 Taustat ja tavoitteet Tavoitteena kehittää menetelmä ja määrittää maantieverkon henkilöliikenteelle ja kuljetuksille tarjoama

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: 26725. Tampere 20.1.2014

NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: 26725. Tampere 20.1.2014 NOUSIAISTEN KUNTA Kaitaraisten yritysalueen asemakaavan liikenneselvitys Työ: 26725 Tampere 20.1.2014 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 Y-tunnus: 0564810-5

Lisätiedot

LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA

LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA Intended for Jouko Kunnas Document type Muistio Date Lokakuu 2014 LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA Date 2014/10/27 J. Nyberg, J. Räsänen Made

Lisätiedot

VALTATIEN 2 FRIITALAN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN, ULVILA ESISELVITYS

VALTATIEN 2 FRIITALAN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN, ULVILA ESISELVITYS VALTATIEN 2 FRIITALAN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN, ULVILA ESISELVITYS 2016 4 1. LÄHTÖKOHDAT JA NYKYTILA 1.1 Suunnittelukohde Suunnittelukohteena on valtatien 2 ja maantien 2444 (Siltatie) eritasoliittymä

Lisätiedot

VT 19 Hankearviointi. Alustavat tulokset. Sito Parhaan ympäristön tekijät

VT 19 Hankearviointi. Alustavat tulokset. Sito Parhaan ympäristön tekijät Alustavat tulokset Sito Parhaan ympäristön tekijät Lähtökohdat ja tarkastellut vaihtoehdot Tässä hankearvioinnissa on tarkasteltu valtatien 19 parantamista välillä Seinäjoki- Lapua ja siihen liittyviä

Lisätiedot

Valtatien 5 liikennekäytävä osana Kuopion seudun kehittämistä

Valtatien 5 liikennekäytävä osana Kuopion seudun kehittämistä Valtatien 5 liikennekäytävä osana Kuopion seudun kehittämistä Esittelyaineisto 12.10.2017 Lähtökohtia Valtatie 5 on osa Itä-Suomen tärkeintä kehityskäytävää. Suunnittelukohde sijoittuu valtatien 5 vilkkaimmalle

Lisätiedot

Outlet-kylän liikenneselvitys

Outlet-kylän liikenneselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA HUMPPILAN KUNTA Outlet-kylän FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 15.1.2014 P22086 1 (5) Miettinen Tuomas 15.1.2014 Sisällysluettelo 1 Kaava-alueen sijainti... 2 2 Lähtökohdat... 2

Lisätiedot

Päivittämistarpeen taustalla

Päivittämistarpeen taustalla Päivittämistarpeen taustalla Strategisten painopisteiden hahmottaminen Laajan toimenpidejoukon jäsentäminen ja selkeämpien kehittämiskokonaisuuksien muodostaminen niiden sisällä erilaisia ja eri toteuttamis-

Lisätiedot

Mäskälän alueen kaavarunko

Mäskälän alueen kaavarunko S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Mäskälän alueen kaavarunko Liikennetarkastelu FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 23.10.2012 P17620 Liikennetarkastelu 1 (10) Miettinen Tuomas 23.10.2012

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA

PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA Liite 16 PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA VT 7 MELUALUEEN LEVEYS 6.10.2005 SUUNNITTELUKESKUS OY RAPORTTI Turku / M. Sairanen VT 7, melualueen leveys 6.10.2005 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. LASKENNAN

Lisätiedot

MUSTASAAREN KUNTA. Logistiikka-alueen ja Laajametsän alueiden liikennetuotos. Tampere, 7.11.2011. Työ: 23687

MUSTASAAREN KUNTA. Logistiikka-alueen ja Laajametsän alueiden liikennetuotos. Tampere, 7.11.2011. Työ: 23687 MUSTASAAREN KUNTA Logistiikka-alueen ja Laajametsän alueiden liikennetuotos Työ: 23687 Tampere, 7.11.2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 TAMPERE Puhelin 010 241 4000 Telefax 010 241 4001 www.airix.fi

Lisätiedot

Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki

Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki Liikenteelliset tarkastelut välillä Ruukintie-Törnäväntie-Itäväylä 31.8.2016 Juha Mäkinen Sito Oy Sito Parhaan ympäristön tekijät Työn sisältö Työssä

Lisätiedot

Oulujoen etelärannan pyörätieyhteys. Suunnitelmien esittely Tapio Siikaluoma

Oulujoen etelärannan pyörätieyhteys. Suunnitelmien esittely Tapio Siikaluoma Oulujoen etelärannan pyörätieyhteys Suunnitelmien esittely 4.6.2014 Tapio Siikaluoma Pyöräilyn merkitys liikennemuotona Oulussa 1962 1989 2009 27 % 42 % 17 %9 % 16 % 28 % 48 % 6 % 19 % 21 % 54 % 5 % Kävely

Lisätiedot

KAUKLAHDENVÄYLÄN KEHITTÄMISSELVITYS, 2007

KAUKLAHDENVÄYLÄN KEHITTÄMISSELVITYS, 2007 Kauklahden alueella on käynnissä useita maankäytön kehittämiseen tähtääviä suunnitelmia. Kauklahdenväylän kehittämisselvitys Länsiväylän ja Kehä III:n välillä on laadittu, jotta maankäytön suunnittelussa

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KESKUSTAN KEHÄN TOIMIVUUSTARKASTELU

JÄRVENPÄÄN KESKUSTAN KEHÄN TOIMIVUUSTARKASTELU JÄRVENPÄÄN KESKUSTAN KEHÄN TOIMIVUUSTARKASTELU LUONNOS 5.1.2012 1(8) 1 LÄHTÖKOHDAT Työn tarkoituksena on tutkia Järvenpäässä Helsingintielle rautatien länsipuolelle tehtävien katuverkon uudistamistoimenpiteiden

Lisätiedot

Lohjan liikenne-ennusteen päivitys 2035

Lohjan liikenne-ennusteen päivitys 2035 Lohjan liikenne-ennusteen päivitys 2035 Muistio 10.3.2011 Linea Konsultit Oy 1. Työn tausta ja sisältö Lohjan liikennejärjestelmä- ja liikenneturvallisuussuunnitelma valmistui helmikuussa 2007. Suunnitelmassa

Lisätiedot

Liite 1. Lottelundin liitymävaihtoehtojen vertailu Liite 2. Valtateiden aluevarauskartat

Liite 1. Lottelundin liitymävaihtoehtojen vertailu Liite 2. Valtateiden aluevarauskartat 8 Liitteet Liite 1. Lottelundin liitymävaihtoehtojen vertailu Liite 2. Valtateiden aluevarauskartat 30 Pohjoisväylä Lottelundin risteysalue Vanhan Veistämöntien ja Kaarlelankadun liittymiä on tutkittu

Lisätiedot

Niskanperän liittymäselvitys

Niskanperän liittymäselvitys LAPIN ELY-KESKUS Niskanperän liittymäselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P28789 Raportti 1 (7) Saara Aavajoki Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 2 Nykytilanteen liikennejärjestelyt... 1 2.1

Lisätiedot

Tuusulan yleiskaavaehdotuksen ennusteet

Tuusulan yleiskaavaehdotuksen ennusteet Tuusulan yleiskaavaehdotuksen ennusteet 22.12.2016 1 Ennusteiden taustat ja analyysit 2 Yleistä Tuusulan liikennemallilla on tuotettu yleiskaavaehdotuksen mukainen ennuste vuodelle 2040 Yleiskaavaehdotuksen

Lisätiedot

Kaupunkimaisten sisääntuloväylien suunnittelua yhteistyössä case Vihdintie

Kaupunkimaisten sisääntuloväylien suunnittelua yhteistyössä case Vihdintie Kaupunkimaisten sisääntuloväylien suunnittelua yhteistyössä case Vihdintie Valtion näkökulma Liikenne ja maankäyttö 9.10.2019, johtava asiantuntija/ Helsingin seutu Esityksen sisältö o Vihdintien (seututie

Lisätiedot

MUISTIO. Kyllösen asemakaava Limingassa liikenneselvitys

MUISTIO. Kyllösen asemakaava Limingassa liikenneselvitys MUISTIO Projekti Asiakas Limingan maankäytön kehittäminen vaikutukset valtatien Sweco Ympäristö Päivämäärä 30.9.2014 Laatija Tuomo Vesajoki, Jouko Hintsala, Vesa-Pekka Saunakangas Kyllösen asemakaava Limingassa

Lisätiedot

Lahdenväylä (vt 4) Jokiniementien vaihtopysäkki Aluevaraussuunnitelma

Lahdenväylä (vt 4) Jokiniementien vaihtopysäkki Aluevaraussuunnitelma Lahdenväylä (vt 4) Jokiniementien vaihtopysäkki Aluevaraussuunnitelma 2 3 Suunnittelun lähtökohtia 4 Lahdenväylän pysäkit, esiselvitys 1998 Valtatie 4 ja sen rinnakkaistiet välillä Kehä III Koivukylänväylä,

Lisätiedot

Niemenharjun asemakaavan muutoksen ja laajennuksen liikenteellisten vaikutusten arviointi Pihtiputaan kunta

Niemenharjun asemakaavan muutoksen ja laajennuksen liikenteellisten vaikutusten arviointi Pihtiputaan kunta LIITE 9 Niemenharjun asemakaavan muutoksen ja laajennuksen liikenteellisten vaikutusten arviointi Pihtiputaan kunta Luonnos 13.5.2015 SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT... 4 2 NYKYTILA... 4 2.1 Liikenneverkko... 4

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4310/10.00.00/2014 107 Tiedonanto Turuntien aluevaraus- ja maankäyttösuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Pauliina Kuronen, puh. 046 877 3006 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Asemakaava 8489 liikennevaikutukset

Asemakaava 8489 liikennevaikutukset 12.1.2018 Asemakaava 8489 liikennevaikutukset Tampereen keskustan liikenneverkkosuunnitelma 2013 Keskustan liikenneverkkosuunnitelman (TAKLI) mukaisesti Teiskontie ja Kalevantie ovat pääkatuja, jotka toimivat

Lisätiedot

Ajankohtaista tienpidosta

Ajankohtaista tienpidosta Ajankohtaista tienpidosta Pro Ysitie ry 28.9.2018 Lehtinen Jukka 28.9.2018 Perusväylänpito Runkoverkko Vt 9 Keski-Suomessa 2 Lehtinen Jukka 9/2018 25.9.2018 3 25.9.2018 4 Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma

Lisätiedot

LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS 24.2.2014 24.2.2014 YLEISÖTILAISUUS, LUOSTARINKYLÄ

LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS 24.2.2014 24.2.2014 YLEISÖTILAISUUS, LUOSTARINKYLÄ LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS TIESUUNNITELMAN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Tiesuunnitelma liittyy osana Lakarin teollisuus- ja logistiikkaalueen kehittämiseen. Uusi

Lisätiedot

FOCUS-ALUEEN LIIKENNETARKASTELUT

FOCUS-ALUEEN LIIKENNETARKASTELUT FOCUS-ALUEEN LIIKENNETARKASTELUT Lähtökohdat ja oletukset Liikenteellinen toimivuustarkastelu on laadittu Paramics-mikrosimulointiohjelmalla. Tarkastelualue on esitetty kuvassa 1. Toimivuustarkasteluissa

Lisätiedot

Oulun kaupungin ajankohtaiset infrahankkeet. Otsikko tähän. 5.10.2011 kaupungininsinööri Jaakko Ylinampa. Päivämäärä. Esittelijän tiedot

Oulun kaupungin ajankohtaiset infrahankkeet. Otsikko tähän. 5.10.2011 kaupungininsinööri Jaakko Ylinampa. Päivämäärä. Esittelijän tiedot Oulun kaupungin ajankohtaiset infrahankkeet Otsikko tähän 5.10.2011 kaupungininsinööri Jaakko Ylinampa Päivämäärä Esittelijän tiedot 1 2 Oulun seudulliset kä rkiha nkkeet Oulu Seinä joki Oulu rata Rahoituksen

Lisätiedot

Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut

Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut Ennakkoaineisto 13.1.2015 Sito Oy Ympäristösi parhaat tekijät 2 Liikenneselvityksen sisältö Työssä on tarkasteltu Niiralan asemakaava-alueelle

Lisätiedot

Tuusulan itäväylän uuden eritasoliittymän tarkastelu

Tuusulan itäväylän uuden eritasoliittymän tarkastelu Tuusulan itäväylän uuden eritasoliittymän tarkastelu 11.05.2011 Sisältö Esipuhe... 2 1. Työn tavoitteet ja lähtökohdat... 3 2. Nykytilanne ja maankäyttösuunnitelmat... 4 3. Liittymän toteuttamismahdollisuudet...

Lisätiedot

KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla

KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla KAS ELY L Seutukuntakierrokset 2016 Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla Lähtökohdat Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan liikennealue

Lisätiedot

Genimap Oy, lupa L4377. Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii. Mika Räsänen

Genimap Oy, lupa L4377. Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii. Mika Räsänen Genimap Oy, lupa L4377 Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii Mika Räsänen Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii 1 1 LÄHTÖKOHDAT Tehtävä Tehtävänä on tarkastella liittymän toimivuutta

Lisätiedot

LIIKENNE-ENNUSTE JA SEN PERUSTEET

LIIKENNE-ENNUSTE JA SEN PERUSTEET LIIKENNE-ENNUSTE JA SEN PERUSTEET Liikenne-ennuste on laadittu vuonna 2015 valmistuneen yleissuunnitelman Valtatien 6 parantaminen Kouvolan kohdalla yhteydessä. Valtateiden 6 ja 15 suunnittelua varten

Lisätiedot

SIPOON MASSBYN RATSASTUSKESKUKSEN JA OMAKOTIALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS, LIIKENNE

SIPOON MASSBYN RATSASTUSKESKUKSEN JA OMAKOTIALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS, LIIKENNE 4.8.2015 SIPOON MASSBYN RATSASTUSKESKUKSEN JA OMAKOTIALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS, LIIKENNE LIIKENNE Tarkastus 01 Päivämäärä 4/8/2015 Laatija Mari Kinttua Tarkastaja Jukka Räsänen Hyväksyjä Tuomas Lehteinen

Lisätiedot

Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy 27.11.2014

Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy 27.11.2014 LIITE 6 Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut Strafica Oy 27.11.2014 Kantasataman lopputilanne 6.11.2014 2 Liikenne-ennuste Keväällä 2014 laadittua liikenne-ennustetta päivitettiin

Lisätiedot

Maantien 8155 Poikkimaantien parantaminen välillä Oulun Satama Vt22, Oulu

Maantien 8155 Poikkimaantien parantaminen välillä Oulun Satama Vt22, Oulu Hyväksymisesitys 1 (7) 25.8.2017 Maantien 8155 Poikkimaantien parantaminen välillä Oulun Satama Vt22, Oulu Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus lähettää asiakohdassa mainitun 31.5.2017

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu

FCG Finnish Consulting Group Oy ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu 1.11.2011 Liikenneselvitys 1 (3) M. Karttunen Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja

Lisätiedot

Valtatien 24 parantaminen Pasolan kohdalla Liittymäselvitys. Asikkala

Valtatien 24 parantaminen Pasolan kohdalla Liittymäselvitys. Asikkala Valtatien 24 parantaminen Pasolan kohdalla Asikkala 2011 Valtatien 24 parantaminen Pasolan kohdalla 1 SISÄLTÖ 1. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3 1.1 SUUNNITTELUKOHDE JA TIEVERKKO 3 1.2 MAANKÄYTTÖ JA KAAVOITUS

Lisätiedot

Oulun seudulla kiertävien nopeusnäyttötaulujen mittaukset ajalla 8/2015-7/2016. Oulun kaupungin katuverkon kohteet

Oulun seudulla kiertävien nopeusnäyttötaulujen mittaukset ajalla 8/2015-7/2016. Oulun kaupungin katuverkon kohteet Oulun seudulla kiertävien nopeusnäyttötaulujen mittaukset ajalla 8/2015-7/2016 Oulun kaupungin katuverkon kohteet Mittauspisteet: MittausID Suuralue Sijainti Tietoja 256 Kaijonharju Kaitoväylä Normaalikoulu

Lisätiedot

OULUN SEUDUN LIIKENNE. 11.2.2015 Pasi Heikkilä

OULUN SEUDUN LIIKENNE. 11.2.2015 Pasi Heikkilä 11.2.2015 Pasi Heikkilä SISÄLTÖ Seudulliset kärkihankkeet Vt4, Vt8, satama ja ratapihat Oulun seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma Oulun seudun liikenteen johtoryhmä POHJOIS-POHJANMAAN LIIKENTEEN KÄRKIHANKKEET

Lisätiedot

Hervantajärven osayleiskaava

Hervantajärven osayleiskaava Hervantajärven osayleiskaava liikennemallitarkastelujen tuloksia Työraportti 16.10.2008 Hanna Kalenoja 1 Johdanto...2 2 Maankäyttö ja liikenneverkkovaihtoehdot...3 2.1 Osa aluejako...3 2.2 Maankäyttövaihtoehdot...3

Lisätiedot

PYHÄTUNTURIN ASEMAKAAVA, OSA-ALUE B

PYHÄTUNTURIN ASEMAKAAVA, OSA-ALUE B FCG Planeko Oy LIITE 4 PELKOSENNIEMEN KUNTA PYHÄTUNTURIN ASEMAKAAVA, OSA-ALUE B Liikenneselvitys 25.3.2009 0545-D1019 FCG Planeko Oy Liikenne LIITE 4 1(5) Pelkosenniemi Pyhätunturin asemakaava, Osa-alue

Lisätiedot

KAUPIN KAMPUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYT

KAUPIN KAMPUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYT KAUPIN KAMPUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYT 22.10.2013 SELVITYKSEN SISÄLTÖ Nykyliikenteen liikennemäärät Liikenne-ennuste 10v ja 20v päähän Liikenteen toimivuustarkastelut Pääoven edustan liikennejärjestelyt

Lisätiedot

Mustolan asemakaavan liikenneselvitys Liikenteellinen toimivuustarkastelu

Mustolan asemakaavan liikenneselvitys Liikenteellinen toimivuustarkastelu Mustolan asemakaavan liikenneselvitys Liikenteellinen toimivuustarkastelu Tarkastelussa Lappeenrannan Mustolan asemakaava-alueen liikenteellinen toimivuus ja liiketilan kasvun vaikutukset nykyisen ja vuoden

Lisätiedot

KORVENKYLÄN LIIKENNE- ENNUSTE STRATEGINEN MALLI (EMME4) JA MIKROSIMULOINTIMALLI (VISSIM)

KORVENKYLÄN LIIKENNE- ENNUSTE STRATEGINEN MALLI (EMME4) JA MIKROSIMULOINTIMALLI (VISSIM) KORVENKYLÄN LIIKENNE- ENNUSTE STRATEGINEN MALLI (EMME4) JA MIKROSIMULOINTIMALLI (VISSIM) STRATEGINEN MALLI Nykytilan 2014 ennuste laadittiin ruutuaineistosta (250m) saatujen asukas- ja työpaikkatietojen

Lisätiedot

Oulun tiepiiri VT 20:N JA MT 848:N LIITTYMÄN TOIMIVUUS: SIMULOINTITARKASTELU JA LIIKENNEVALO-OHJAUKSEN TARVE

Oulun tiepiiri VT 20:N JA MT 848:N LIITTYMÄN TOIMIVUUS: SIMULOINTITARKASTELU JA LIIKENNEVALO-OHJAUKSEN TARVE Oulun tiepiiri VT 20:N JA MT 848:N LIITTYMÄN TOIMIVUUS: SIMULOINTITARKASTELU JA LIIKENNEVALO-OHJAUKSEN TARVE MUISTIO 22.2.2005 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 1 TARKASTELUALUE JA MENETELMÄT 2 2 TOIMIVUUS

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma MOR 29.10.2013 Tapio Ojanen Taustat ja lähtökohdat Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen on ollut käynnissä laajana sidosryhmien välisenä

Lisätiedot

KORVENKANNAN KAAVA-ALUE, LIIKENNEVAIKUTUKSET

KORVENKANNAN KAAVA-ALUE, LIIKENNEVAIKUTUKSET KORVENKANNAN KAAVA-ALUE, LIIKENNEVAIKUTUKSET MALLINNUKSEN MAANKÄYTÖN TUNNUSLUVUT KM-1-alueiden kokonaispinta-ala on 394 560 m², josta 40 % on varattu työpaikkaalueeksi. KM-1-alueiden kokonaisrakennusoikeus

Lisätiedot

HARVIALAN ALUEEN LIIKENNE RAKENNUSKESKUS CENTRA 30.9.2011

HARVIALAN ALUEEN LIIKENNE RAKENNUSKESKUS CENTRA 30.9.2011 HARVIALAN ALUEEN LIIKENNE RAKENNUSKESKUS CENTRA 30.9.2011 1 AIKAISEMMAT SUUNNITELMAT Vuonna 2010 tehtiin Harvialan alueen liikenneselvitys Selvityksessä tutkittiin v. 2030 ennustetilannetta, jossa alueelle

Lisätiedot

KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla

KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla KAS ELY L Seutukuntakierrokset 2016 Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla Lähtökohdat Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan liikennealue

Lisätiedot

Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys, yhteenveto. Johdanto. Liikenneselvitys. Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys Yhteenveto 4.5.

Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys, yhteenveto. Johdanto. Liikenneselvitys. Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys Yhteenveto 4.5. 4.5.2016 1 (5) Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys, yhteenveto Johdanto Tampereen kaupunki kehittää uutta Hiedanrannan asuin- ja työpaikka-aluetta kaupungin länsiosaan nykyisen Lielahden kaupan alueen

Lisätiedot

MÄSKÄLÄN KAAVARUNKOALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS

MÄSKÄLÄN KAAVARUNKOALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS 1(7) 19.9.2014 MUISTIO MÄSKÄLÄN KAAVARUNKOALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS 1. Yleistä Tässä Mäskälän kaavarunkoalueen liikenteellisessä selvityksessä tarkastellaan kaavakaavarunkoalueen synnyttämän liikenteen

Lisätiedot

RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS

RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS 1/5 Kaavoitus RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS Tehtävä Tehtävänä oli tarkastella asemakaava-alueen liikennejärjestelyjä, asemakaavan vaikutusta liikenneverkkoon sekä uuden maankäytön

Lisätiedot

MALPE OULUN SEUDUN LIIKENNE SEURANTAKOKOUS IIN KUNNANTALO OULUN SEUDUN LIIKENTEEN JOHTORYHMÄ SEUTURAKENNETIIMI

MALPE OULUN SEUDUN LIIKENNE SEURANTAKOKOUS IIN KUNNANTALO OULUN SEUDUN LIIKENTEEN JOHTORYHMÄ SEUTURAKENNETIIMI MALPE 2016 2019 SEURANTAKOKOUS 21.12.2017 IIN KUNNANTALO OULUN SEUDUN LIIKENTEEN JOHTORYHMÄ SEUTURAKENNETIIMI SEURANNAN PERIAATTEET MALPE sopimuksen lähtökohtana ovat Oulun seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma

Lisätiedot

VALTATIEN 9 ITÄISEN KEHÄTIEN ERITASOLIITTYMÄTARKASTELU, TAMPERE

VALTATIEN 9 ITÄISEN KEHÄTIEN ERITASOLIITTYMÄTARKASTELU, TAMPERE VALTATIEN 9 ITÄISEN KEHÄTIEN ERITASOLIITTYMÄTARKASTELU, TAMPERE 27.1.2017 JOHDANTO Selvityksessä on tutkittu uuden eritasoliittymän toteuttamista Tampereen itäiselle kehätielle valtatielle 9 Hallilan eritasoliittymän

Lisätiedot

Liikennejärjestelmäsuunnitelma

Liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikennejärjestelmäsuunnitelma on laadittu Iisalmen ja Kiuruveden kaupunkien sekä Vieremän, Sonkajärven, Varpaisjärven, Lapinlahden, Keiteleen, Pielaveden ja Rautavaaran

Lisätiedot

VALTATIE 3 HÄMEENKYRÖ-YLÖJÄRVI LINJAUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU

VALTATIE 3 HÄMEENKYRÖ-YLÖJÄRVI LINJAUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU VALTATIE 3 HÄMEENKYRÖ-YLÖJÄRVI LINJAUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU HÄMEENKYRÖ-YLÖJÄRVI LINJAUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU Tarkastus Päivämäärä 3.4.2010 Laatija Jouni Lehtomaa Tarkastaja Hyväksyjä Kuvaus Valtatien

Lisätiedot

KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN

KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN 1. Lähtökohdat 2. Liikenteen rauhoittaminen 2 LÄHTÖKOHDAT Vetovoimakeskuksen kaavaluonnoksesta saadussa Liikenneviraston ja asukkaiden palautteessa on tuotu

Lisätiedot

Haukiputaan Keiskan alueen alustava liikenneselvitys. Oulu

Haukiputaan Keiskan alueen alustava liikenneselvitys. Oulu Haukiputaan Keiskan alueen alustava liikenneselvitys Oulu LUONNOS 15.12.2016 2 Selvitys on valmistunut XXXXkuussa 2016. Selvityksen ovat tehneet Plaana Oy:ssä Juha Raappana, Jorma Hämäläinen ja Riina Isola.

Lisätiedot

Taulukko 1 Talviliikenteen määrälliset palvelutasotekijät. HUOM: Tässä taulukossa esitetty ruuhka-aika poikkeaa julkaisun 31/2015 mukaisesta!

Taulukko 1 Talviliikenteen määrälliset palvelutasotekijät. HUOM: Tässä taulukossa esitetty ruuhka-aika poikkeaa julkaisun 31/2015 mukaisesta! UUDELY/xxxx/2017 Etelä-Savo TARJOUSPYYNNÖN LIITE 3 KILPAILUKOHTEEN MÄÄRITTELY Nurmijärven sisäisen, Nurmijärven ja Hyvinkään välisen sekä Nurmijärven ja Helsingin/Vantaan/Espoon välisen linja-autoliikenteen

Lisätiedot

Työnumero Maantien 8155 (Poikkimaantien) parantaminen välillä Oulun Satama valtatie 22 Tiesuunnitelman laatiminen (Oulu)

Työnumero Maantien 8155 (Poikkimaantien) parantaminen välillä Oulun Satama valtatie 22 Tiesuunnitelman laatiminen (Oulu) Työnumero 1510029670 Maantien 8155 (Poikkimaantien) parantaminen välillä Oulun Satama valtatie 22 Tiesuunnitelman laatiminen (Oulu) Ramboll Finland Oy Kiviharjunlenkki 1 A FI-90220 Oulu Puh. 020 755 611

Lisätiedot

Työpajatilaisuudet Oulunsalon maankäytön kehittämisestä

Työpajatilaisuudet Oulunsalon maankäytön kehittämisestä Työpajatilaisuudet Oulunsalon maankäytön kehittämisestä Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut järjestivät 2.6. ja 10.6.2015 kaksivaiheisen työpajatilaisuuden Oulunsalon keskustan ja asemakaavoitetun alueen

Lisätiedot

LIITE 4. / BILAGA 4. LIIKENNESELVITYS SIPOON KUNTA NEVAS GÅRDIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS. 4.9.2014 Sweco Ympäristö Oy Helsinki

LIITE 4. / BILAGA 4. LIIKENNESELVITYS SIPOON KUNTA NEVAS GÅRDIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS. 4.9.2014 Sweco Ympäristö Oy Helsinki LIIKENNESELVITYS SIPOON KUNTA NEVAS GÅRDIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS 4.9.2014 Sweco Ympäristö Oy Helsinki 1. LIIKENNEVERKKO JA LIIKENNEMÄÄRÄT NYKYTILANTEESSA Nykytilanteessa kaava-alueelle johtavina

Lisätiedot

NUMMELAN ETELÄOSIEN OSAYLEISKAAVAN LIIKENNESELVITYKSEN PÄIVITYS

NUMMELAN ETELÄOSIEN OSAYLEISKAAVAN LIIKENNESELVITYKSEN PÄIVITYS NUMMELAN ETELÄOSIEN OSAYLEISKAAVAN LIIKENNESELVITYKSEN PÄIVITYS 15.3.2013 2 1 JOHDANTO Etelä-Nummelan alueelle laadittiin liikenneselvitys vuonna 2009. Liikenneselvityksen tavoitteena oli osoittaa alueen

Lisätiedot

SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21

SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21 SOKLI JA -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA TYÖN TAVOITTEET JA TEHTÄVÄN KUVAUS Hankkeen tavoitteena on tuottaa Savukosken kirkonkylän liikennejärjestelyjen toimenpidesuunnitelma

Lisätiedot

1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila Katuverkko ja liikennemäärä Jalankulku ja pyöräily Joukkoliikenne...

1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila Katuverkko ja liikennemäärä Jalankulku ja pyöräily Joukkoliikenne... Sisältö 1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila... 1 Katuverkko ja liikennemäärä... 1 Jalankulku ja pyöräily... 2 Joukkoliikenne... 3 2. Nykyinen ja tuleva maankäyttö... 4 Kortteli 60... 6 3. Asemakaavan

Lisätiedot

p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen ys_ doc

p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen ys_ doc Jalasjärven kunta Asemakaavan muutos Liikenteen yleissuunnitelma Koulukeskus Rajalanmäki Vt3 Vt3 Rajalantie H-as, Oikotie 27.02.2006 Juha Raappana p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen

Lisätiedot

Myyrmäen katuverkon toimivuustarkastelu

Myyrmäen katuverkon toimivuustarkastelu Myyrmäen katuverkon toimivuustarkastelu 3.1.2018 Tarkastelumenetelmä ja liikenneverkko Simuloimalla tutkittiin Myyrmäen keskusta-alueen katuverkon liikenteen toimivuutta vuoden 2040 iltahuipputunnin ennustetilanteissa,

Lisätiedot

AIRISMAAN-AASLAN OSAYLEISKAAVAN LAAJENNUS

AIRISMAAN-AASLAN OSAYLEISKAAVAN LAAJENNUS FCG Finnish Consulting Group Oy Naantalin kaupunki AIRISMAAN-AASLAN OSAYLEISKAAVAN LAAJENNUS Liikenneselvitys 3.9.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy Liikenneselvitys I 3.9.2010 SISÄLLYSLUETTELO 1 NYKYTILANNE...

Lisätiedot

Teräsmäen teollisuusalueen liikenteen vaikutusten arviointi osana Ylistaron yleiskaavaa 2020

Teräsmäen teollisuusalueen liikenteen vaikutusten arviointi osana Ylistaron yleiskaavaa 2020 FCG Planeko Oy YLISTARO Teräsmäen teollisuusalueen liikenteen vaikutusten arviointi osana n yleiskaavaa 2020 31.10.2008 1 (9) FCG Planeko Oy 30.10.2008 Teräsmäen teollisuusalueen liikenteen vaikutusten

Lisätiedot