OSAVUOSIKATSAUS 3. olennainen joensuusta 8 kylterin horoskooppi 12 täydellinen opettaja 17

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OSAVUOSIKATSAUS 3. olennainen joensuusta 8 kylterin horoskooppi 12 täydellinen opettaja 17"

Transkriptio

1 Q OSAVUOSIKATSAUS 3 Optimi ry:n virallinen äänenkannattaja 5. vsk nro 3 elokuu 2007 olennainen joensuusta 8 kylterin horoskooppi 12 täydellinen opettaja 17

2 .:Pääkirjoitus:. Hitti vai huti? Tavallisesti tähän lehteen olisi helppo lähteä rakentamaan pääkirjoitusta onnittelemalla fukseja valinnastaan ja menestyksestään pääsykokeissa. Samoin asiaan kuuluisi Joensuun kehuminen viriilinä opiskelijakaupunkina ja Optimin ylenpalttinen ylistys ainejärjestönä. Ja vatut minä teille niistä mitään kerro. Tulevilla sivuilla on sitä tarinaa kuitenkin sillä mitalla, että herkimmillä tippuu hunajaa pöksyistä heidän päästyään takasivun Raimo.-mainokseen. Ja tätä kirjoittaessani en ole saanut lehteen vielä riviäkään tekstiä toimitukseltani. Olenkin suuri meedio ja kansanparantaja. Dedis ois muuten niinku kohta. Päätoimittaja lähtee huoltamaan ruoskaansa Monia meistä kuitenkin askarruttaa (vissiin) alkava lukukausi ja laajemmassa mittakaavassa oma tulevaisuutemme. Fuksit ja myös edelleen muutamat vanhemmat opiskelijat ovat tutkalla siitä seikasta, onko Joensuu ja kauppatieteet heidän juttunsa (toistanko muuten hieman itseäni näissä pääkirjoituksissa?). Älkää vain tulko minulta kysymään. Kysykää jotain muuta. Nykyaikana varmuus ja pysyvyys ovat luksushyödykkeitä, joihin ainakaan meillä opiskelijoilla ei ole varaa. Nytkin kauppatieteissä opiskelunsa aloittavista palleroista löytyy jos minkälaisen tulevaisuuden omaavia hittejä ja huteja. Pohditaan asiaa lähemmin, ihan vain huvin vuoksi. Joku teistä valmistuu maisteriksi kolmessa vuodessa käymättä töissä tai missään opiskelijariennoissa, suorittaen toistasataa opintopistettä lukukaudessa. Kukaan opiskelijatoveri ei tunne tätä tyyppiä. Miten tuo olisi mahdollistakaan kun se aika, joka ei kulu luennoilla, toimii oivana mahdollisuutena tehdä käsitekarttoja ja muita kryptisiä muistiinpanoja. Arvosanat määrittävät hänen itsetuntonsa ja tohtorin hattu kiiluu jo silmissä kun opiskelijatoverit hajoavat graduihinsa. Sitten hän liukastuu keväisenä päivänä koirankakkaan, lyö päänsä katukiveykseen ja loput voitte arvata. Paskaa sattuu. Toinen teistä nakkaa ne paskat opiskeluille alusta alkaen, viihtyy Optimin tapahtumissa enemmän kuin kotonaan ja keskittyy sosiaalisten kontaktien luomiseen, joskus siinä onnistuenkin. Hän hakee ensimmäisenä vuotena hallitukseen ja pääsee sinne. Toisena vuotena hänet valitaan Optimin puheenjohtajaksi. Kahden hallitusvuotensa aikana hän alkoholisoituu pahasti ja opintopisteet voidaan laskea metsurin sormilla. Tilanteen korjaaminen ei onnistu, vituttaa vain. Kaksoisleukakin kasvaa päivä päivältä komeammaksi. Pari vuotta rimpuiltuaan tämän jälkeen tyhjän päällä, hänen päähänsä alkaa syntyä epätoivoisia ajatuksia katon, narun ja solmun käyttömahdollisuuksista. Sitten hän voittaa lotossa 4,6 miljoonaa euroa, ostaa talviasunnon välimereltä ja pääsee valmistuneen naisopiskelijakollegan isän firmaan töihin. Tämä naikkonen on, totta kai, retkussa tähän renttuun ja suosittelee häntä papalleen. Niitä sosiaalisia kontakteja Kumpi näistä on sitten se hitti ja kumpi huti? Asian määrittämiseen eivät minun lomakaljoittelussa kostuneet sahanpuruni kykene. Tyydyn toteamaan, että tulevaisuuttaan ei voi luoda varmaksi, teki sitten niin tai näin. Oma näkemykseni on kuitenkin se, että tällaisessa maailmassa ei kannata jättää kiviä kääntämättä. Oli kyse sitten ainejärjestötoiminnasta tai kiinnostavasta sivuaineesta toisessa tiedekunnassa. Osa fukseistakin tulee tänne omien epäilystensä kanssa. Osa ei vain pidä Joensuusta, olivat sitten ennakko-odotukset olleet millaiset tahansa. En minäkään pidä Helsingistä, mutta Pohjanmaalla on vilja-aikaan mielestäni aivan käsittämättömän hienot maisemat. Voi olla että jonain päivänä käännytän itseni körttiläiseksi, ostan jenkin ja muutan Kurikkaan viljelemään peltoja. Vähemmän ekonomihommia siis. Mutta ennen kuin se tapahtuu, aion zekata läpi juttuja ja paljon. Tehkää tekin niin ja kokeilkaa Optimin teille tarjoamia mahdollisuuksia. Tulevaisuuttanne ette voi tässä ja nyt päättää. Jussi Asikainen Päätoimittaja Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus q3/2007.:puheenjohtajan palsta:. PIDÄ KATSEESI HORISONTISSA JA VERKKOSI VESILLÄ! 4.:Kyllin hyvää:. HEI UUSI KYLTERI! 6.:Kaupunki:. 10 x JOENSUU 8 10 KONVEHTIA RASIASTA NIMELTÄ JOENSUU 10.:Tähdet:. HOROSKOOPPI LUKUVUODELLE :Ainejärjestö:. OPTIMIN TIIMIT 14.:Opetus:. TÄYDELLISEKSI 15 OSASSA 17.:Tapahtumat:. BEACH PARTY 19 YRITYSMESSUT 19.:Kopo-asiaa:. SYKSYN MENU 20 ALKAVAT KURSSIT JA YLEISET TENTTIPÄIVÄT 21.:X-files:. TOTUUS PALJASTUU? 22.:Optimilaiset:. DOUBLE NATURE 23.:Tulevaisuus:. OPTIMILAISET TYÖELÄMÄSSÄ 24.:Kvartaalin kasvot:. OLLI-PEKKA PIRHONEN 25 Kuningaskortti 27 Päätoimittajan kommentti Fuksien tulo mökkiin on luonnollisesti sen verran suuri tapaus, että tähän lehteen valikoitui monia opiskelijaelämän ensiaskeleitaan ottaville suunnattuja juttuja. Vuoden neljästä lehdestä yhden uhraaminen ainoastaan fukseille tuntuisi hieman kohtuuttomalta, joten toteutus on tästä syystä monessa näistä jutuista riittävän yleisinformatiivinen, että vanhempienkin opiskelijoiden kannattaa lukea nämä läpi. Joensuuta esitellään kahden jutun voimalla, joista löytynee täällä pidempäänkin asuneelle hyödyllistä kertausta tai uuttakin tietoa. Kansantaloustieteelliset mallintamismenetelmät heitettiin kesälomaksi nurkkaan ja tilasimme tulevan lukuvuoden horoskoopit vastuunsa tuntevalta ennustajalta. Vuoden kolmannen Osavuosikatsauksen tekeminen oli huomattavasti kivuttomampaa kuin kahden aikaisemman, mutta toivottavasti tämä ei tarkoita lopputuloksen veltostumista. Itse ainakin olen sokea omien lapsieni puutteille ja vahvuuksille pitkän aikaa, joten palautetta saa edelleen antaa. Tehän sen päätätte, tuliko paskaa vai marmeladia. PÄÄTOIMITTAJA Jussi Asikainen KIRJOITTAJAT Hanna Antikainen Satu Hakola Kirsi Hokkila Heidi Luoto JetS Jukka Moilanen Kalle Nordström Santtu Pulli Risto Salminen Anne Vesanka Laura Vireä TAITTO Lauri Kyöttinen KANSI Juha Mieto Posti valmistautuu suoritukseen - vain parta puuttuu PAINOPAIKKA Kopijyvä Oy, Joensuu PAINOS 200 kpl JULKAISIJA Optimi ry COPYRIGHT 2007 OPTIMI RY Osavuosikatsaus on Joensuun yliopiston kauppatieteiden opiskelijain ainejärjestö Optimin neljännesvuotisjulkaisu 2 3

3 .:Puheenjohtajan palsta:..:pääyhteistyökumppanit 2007:. VALMISTUNEITA valmistuneet: Yhdeksän maisteria: KTM, oikeustaloustiede Sami Hukkanen Mikkeli KTM, markkinointi Joonas Ihalainen Joensuu KTM, markkinointi Anne Keränen Eno KTM, johtaminen Heidi Markkanen Joensuu KTM, markkinointi Olli Naumanen Joensuu KTM, markkinointi Mari Räsänen Joensuu KTM, johtaminen Jonne Soininen Joensuu KTM, laskentatoimi Jukka Toivanen Joensuu KTM, markkinointi Petri Virtanen Joensuu Neljä kandidaattia: KTK, laskentatoimi Marjo Keskitalo Kitee KTK, markkinointi Maria Mononen Joensuu KTK, oikeustaloustiede Simo Penttinen Joensuu KTK, laskentatoimi Jukka Toivanen Joensuu tapahtumakalenteri Minigolf Minigolfia Palloilukeitaalla - sijaitsee alle kilometrin päässä yliopistosta. Jatkot Jokiasemalla sään salliessa Kolin reissu Vain fukseille tarkoitettu reissu Kolilla Future Freetimen leirikeskuksessa Fuksisitsit Ensisijaisesti fukseille. Jäljelle jäävät liput nopeimmille! Back to School Riversiden puolella klo soittelee Raimonkin suosikkibändi Kung-Fu Fighters Foo Fighters-orkesterin biisejä Golf-kisa Karelia Golfin 18-reikäisellä championship-kentällä. Osallistuminen edellyttää green cardia Pyöräralli 2007 Jo perinteeksi muodostunut karttaseikkailu ympäri Joensuuta Raimo. goes Bepopissa, teema avoin. Pidä katseesi horisontissa ja verkkosi vesillä! Joskus kauan aikaa sitten törmäsin eräässä persoonallisuustestissä kysymykseen kumpi merkitsee enemmän: se mitä tiedät vai se ketä tunnet?. Olin siinä sitten, että-mitähäh, tottakai se, mitä tietää, on tärkeämpää. Kuitenkin - parin viimeisen vuoden aikana - olen pakostakin joutunut muokkaamaan vastaukseni äärimmäisyyttä liikkuessani liike-elämän rajapinnassa totaalisesti toisistaan poikkeavien ihmisten seurassa. Tuleville kaupallisen alan ammattilaisille syötetään jatkuvasti ajatusta verkostoitumisen tärkeydestä. Monen korviin tuo maaginen verkostoituminen jää usein soimaan pelkkänä sanahelinänä, eikä synnytä pienen mielen syövereissä kummoistakaan kuvaa ihmisten tuntemisen lisäarvosta. Fakta on kuitenkin on, että verkostoitumisesta on syntynyt suosittu käsite informaatiokeskeisessä liike-elämässä. Ja se, mikä on liike-elämässä suosittua, on usein myös jonkun bisnes. LinkedIn.com on eräs verkostoitumiseen suunniteltu työkalu verkossa. Sen käyttäminen perustasolla on maksutonta, mutta halutessaan käyttöön laajemman työkalupaletin verkkoverkostoitumiseen saa jo maksaakin hieman. Suosittelen tutustumaan. Mitä verkostoituminen sitten tarkoittaa? Verkostoituminen voidaan vapaasti tulkata tarkoittavan uusiin ihmisiin tutustumista. Eli kaikessa karrikoitavuudessaan kyse on siis kaikkien tuntemasta itsensä esittelystä, jonka jokainen ihminen on oppinut jo lapsena. Moi. Mikä siun nimi on? Mie oon Santtu ja asun tuossa naapurissa. Mennäänkö potkii palloo yhdessä? Yksikertaista. oman kaupunkinsa kiinteistövälittäjistä, voi tyhmempikin arvottaa kumman välittömät kontaktit ovat arvokkaampia liiketoiminnan kannalta... Tässä kuitenkin piilee myös toinen puoli, joka nimenomaan on hieno asia verkostoitumisessa. Nimittäin se, että joku tuntee aina jonkun toisen. Entä jos, tämän em. rakennusalan yrittäjän kontaktien joukossa onkin pelaaja, jonka isä omistaa puolet yrittäjän kotikaupungin kiinteistöistä ja sattuu etsimään omistamiensa kiinteistöjen remontointiin alihankkijaa.. Niinpä, aina ei voi tietää kenet kannattaa tuntea... Seuraava kysymys kuuluukin: kuinka tulla taitavaksi verkostoitujaksi? Taitava verkostoituja ei ole tyrkky, vaan älykäs, hyväkäytöksinen ja sanavalmis tilanteen herra. Olennaista on myös olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Usein mahdollisuudet verkostoitumiselle tulevat eteesi jokseenkin sattumanvaraisesti. Kuten allekirjoittaneelle kävi täyteen buukatulla Joensuu-Helsinki -lennolla, kun viereeni istui herrasmies, jonka yrityksen tarjousta oli juuri tarkoitus käsitellä ko. päivän kokouksessa Helsingissä. Ihmiset ja kohtaamiset siis ovat uniikkeja, mistä johtuen kaiken kattavaa ohjenuoraa verkostoitumiseen on mahdoton antaa. Bisneksen pelikentällä Suomi on kokonsa puolesta kuin pieni klubi ja kotikaupunkisi tuon klubin kulmapöytä, jossa kaikki tuntevat toisensa. Kun tapaa uuden ihmisen, perustuu mielikuva hänestä usein ensivaikutelmaan. Niinpä verkostoitumisessa, jos jossain, on oleellista onnistua tekemään positiivinen ensivaikutelma - your five minutes in highlight. 4 Vko. 38 Fuksiaiset Sen minkä muistat, muistat näistä myös lopun ikääsi Yritysmessut Yritysmessut Carelialla klo Lisää sivulla Hämeenkadun Appro Suurin ja kaunein. Ja kostein Raimo. goes Bepopissa, teema avoin. Liike-elämässä laajasti verkostoituneet henkilöt ovat vähemmän verkostoituneita kollegoitaan todennäköisempiä saamaan tarjouksia työpaikoista, uusista liiketoiminnan mahdollisuuksista tai vaikkapa kutsuja eri firmojen vuosijuhlista. Yhteys laajan verkostoitumisen ja työelämässä menestymisen välillä ei tietenkään ole itsestäänselvyys, mutta todennäköisyydet kuitenkin puhuvat sen puolesta. Verkostoitumisessa kuten monessa muussakin asiassa laatu korvaa määrän. Ok, onhan se hieno tuntea puolet SMliigassa pelaavan jääkiekkojoukkueen pelaajista, mutta tuskin ylettömästi esim. rakennusalan yrittäjän liiketoimintaa edistää. Jos toinen saman alan yrittäjä sen sijaan tuntee edes puolet Kannustan teitä olemaan rohkeita ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Koskaan ei voi tietää, missä elämän vaiheessa tienne kohtaavat uudelleen. Ja vaikka sen suurempia bisneksiä ei välillenne syntyisikään, aina voi mennä istuskelemaan terassille ja ihan vaan vaihtamaan kuulumisia. Minä ainakin odotan suurella mielenkiinnolla tapaamistanne. Joten verkostoidutaan, kun tavataan! Santtu Pulli Puheenjohtaja Optimi ry. 5

4 .:Kyllin hyvää:. Hei uusi kylteri! Onnittelut! Olet tullut valituksi opiskelemaan kauppatieteitä Joensuun yliopistoon. Olet tehnyt erinomaisen valinnan. Haluan toivottaa Sinut omasta ja Suomen Ekonomiliitto SEFEn puolesta lämpimästi tervetulleeksi joensuulaisten kylterien iloiseen joukkoon! Joensuussa Sinua odottaa hyvätasoinen kauppatieteellinen koulutus ja aktiivinen opiskelijaelämä paikallisen kauppatieteiden opiskelijoiden ainejärjestön Optimin johdolla. Sana kylteri tulee Sinulle nopeasti tutuksi. Kyltereitä olemme me kaikki kauppatieteiden ylioppilaat ympäri Suomen. Minä olen kylteriyhdyshenkilö, eli kylli, Joensuun ja Kuopion yliopistoissa ja toimin linkkinäsi SEFEen. Olen itsekin kauppatieteiden opiskelija täällä Joensuussa. Vielä kerran onnittelut hyvästä valinnastasi, hyvää alkanutta syksyä ja menestystä opintoihisi! Terveisin, Kylli-täti Satu SEFEn opiskelijajäsenenä saat mm. Ekonomi-lehden ja Kauppalehden 5-7 kk vuosittaisen ilmaisjakson sekä paljon muitakin etuja. Satu Hakola Suomen Ekonomiliitto - SEFE ry Kylteriyhdyshenkilö, Joensuun ja Kuopion yliopistot puh SEFE on ekonomien ja kylterien palveluja vaikuttajajärjestö, joka pitää huolta mm. kauppatieteellisen koulutuksen kilpailukyvystä ja toimii tukenasi silloin kun tarvitset esimerkiksi työsuhteisiin liittyvää neuvontaa. Voit tarvita neuvoja, kun menet kesätöihin tai teet osa-aikaisesti töitä. SEFEstä saat apua, kun mietit esimerkiksi, paljonko voit pyytää palkkaa tai täyttääkö työsopimus lain pykälät. Lisäksi SEFEn opiskelijajäsenenä saat mm. Ekonomilehden ja Kauppalehden 5-7 kk vuosittaisen ilmaisjakson sekä paljon muitakin etuja. Paikallinen opiskelijayhdistys Optimi on yksi SEFEn jäsenyhdistys. Liittyessäsi Optimin jäseneksi, olet samalla myös SEFEn opiskelijajäsen. SEFEn opiskelijajäsenyys on ilmainen, maksat ainoastaan Optimin jäsenmaksun. Jäseneksi liittyminen onnistuu helposti SEFEn nettisivujen kautta osoitteessa Jäsenyyden myötä SEFEn etujen lisäksi myös kaikki Optimin tarjoamat etuudet ovat Sinun. Tutorisi opastaa Sinua liittymisessä perehdytyspäivien aikana. Mekin tapaamme orientaatioviikolla, jolloin tulen kertomaan SEFEstä, sen eduista ja palveluista. Minä olen siis paikallinen linkkisi SEFEen ja olen palveluksessasi kaikissa SEFEen liittyvissä asioissa, joten ota rohkeasti yhteyttä! Löydät lisätietoja SEFEn palveluista myös netistä ja Optimin nettisivuilta SEFEosiosta. 6 7

5 Lenkille keskustan liepeille.:kaupunki [OSA 1]:. 10 x Joensuu Aika moni on jossain vaiheessa muuttanut Joensuuhun opintojen perässä. Usea tutustuu nopeasti kaupungin ydintarjontaan, mutta moni kiinnostava ja hyödyllinen paikka saattaa jäädä bongaamatta. Koska koko kylän kattavaa kuvastoa on hankalaa mahduttaa kiinnostavaan kokonaisuuteen, on syytä selailla omia mielenkiinnon kohteita internetin ihmeellisessä maailmassa - tai ihan raikkaassa ulkoilmassa. Kauppaan yhdeksän jälkeen Jos ei ehdi käydä kaupoilla niiden aukiolon aikana, on turvauduttava kioskiin tai ABC-liikennemyymälään. Joensuussa liian 1monet lähikioskit pistävät ovensa kiinni viimeistään 21.30, joten yleensä on turvauduttava ABC: n tyydyttävän runsaaseen tarjontaan. Joensuussa on kaksi ABC-myymälää, joista toinen on keskustan kupeessa Siihtalassa rautatiesillan vieressä ja toinen kauempana Marjalassa, joka on kuitenkin noljakkalaisille läheisempi vaihtoehto. Huonekalukaupoille Mikäli uudelle sängylle tai työpöydälle on tarvetta, kannattaa suunnata kohti teollisuusaluetta. Siellä on muutakin kuin teollisuuskauppoja 4 ja -laitoksia. Huonekaluja saa eniten Siilaisen liittymän tuntumasta. Pilkontiellä taitaa olla Asko, Isku, Sotka ja Stemma, joilla pääsee hyvään alkuun oman maun ja kukkaron mukaan. Tokmannin kupeessa Kajaanintien varressa on myös muutama suurempi huonekalukauppa, joten paikkojen kiertely onnistuu helposti vaikka polkupyörällä. Siilaisen liittymän nurkilla on viiden huonekalukaupan keskittymä. Uusia huonekaluja voi käydä katselemassa pyörällä tai vaikka bussilla, sillä liikkeet ovat hyvien kulkuyhteyksien varrella. Kaupungissa on hyvät Keskustan kupeessa on pari pururadoin koristettua lenkkipätkää. Yliopiston vierestä alkavat kolmiolenkit ja ruutukaavan pohjoisosan takana Kanervalassa on erinomainen rauhallisempi pururata, jonne pääsee hyvin myös Kaislakadulta. Rullaluistelijoiden lempipätkiin kuuluu keskustan puoleinen joenvarsi, jossa on tasainen asfalttipinta. Myös Noljakkaan johtavat tiet ovat rullille suotuisia. lenkkeilymahdollisuudet. 5 Lenkille suksilla tai pyörällä Joensuun seudulta on tullut paljon kansallisen tason hiihtäjiä. Osasyy siihen on alueen loistavat hiihtomahdollisuudet. Pärnävaara, Lykynlampi, Repokallio sekä Utran- ja Lehmonharju 6ovat erinomaisia mäkisiä ladustoja. Kukin näistä paikoista on alle 10 kilometrin päässä Joensuun keskustasta. Ainakin Lykynlammelle ja Pärnälle pääsee hiihtämällä yliopistolta, joten autoakaan ei tarvita. Samat reitit toimivat lumettomana aikana mainioina maastopyöräilylenkkeinä, ja kesällähän on vielä paljon helpompaa poiketa pääväyliltä pienemmille poluille. Kun kaupat eivät ole auki, ABC auttaa. Keskustan ABC sijaitsee rautatiesillan liepeillä Rantakadun varressa. Kaupoille, osa 1 Pilkon Citymarket on suosittu ostospaikka. Tuoreimmassa kuluttajaviraston Joensuun kattaneessa ruokakorien hintavertailussa (11/2001) tavaratalosta sai kaupungin toiseksi edullisimmat ruuat heti Niinivaaran Eväskontin jälkeen. Joensuuhun on tuoreeltaan avattu iso kauppakeskus, jonka liikkeistä suurin osa avaa ovensa tänä syksynä. Torin vieressä sijaitseva Iso Myy on 2 kuitenkin jo nyt usein vierailun arvoinen kohde. Sieltä saa muun muassa rahaa, vaatteita, koruja, kahvia ja pizzaa. Ison Myyn sisäänkäynnit sijaitsevat torin laidan lisäksi kävelykadulla ja Sokoksen vieressä, joten Iso Myy on kaupungin keskeisimmällä paikalla. Kävelykadun liepeiltä löytyy suurin osa kiinnostavista kaupoista, joten sieltä on hyvä lähteä. Kaupoille, osa 2 Moni kaupunkiin muuttanut autoton asukas ei ole välttämättä käynyt ensimmäisen vuoden aikana keskustan ulkopuolisissa kauppakeskuksissa. Prisma sijaitsee pyöräilymatkan päässä Kajaanintien varressa. Prisman seudulla on paljon muitakin kukkaroystävällisiä kauppoja, kuten Jysk, Lidl, Markantalo ja halpakaupat 3Wihonen ja Tavaratalo. Ale Jussi Wihonen on tunnettu joensuulainen ekonomi, joka näkyy paljon lehtien palstoilla. Hän myy aika vähän laatutuotteita, mutta tarjoaa silloin tällöin isoja siideri- ja olutalennuksia. Myös Pilkossa moottoritien varressa sijaitseva Citymarket on hyvä kauppa. Olikohan vuonna 2001, jolloin kyseinen kauppa oli ruokakorivertailussa kaupungin halvin tai toiseksi halvin. Sieltä kuitenkin löytyy muutama muukin kauppa, ja tietysti yksi kaupungin kolmesta Alkosta. Muut löytyvät Prismasta ja keskustasta Anttilan korttelista. Elokuvateattereita löytyy Joensuusta yksi, mutta siellä on neljä salia, joten tarjonta on paljon suurempaa kuin aiemmin. Urheilutapahtumaan Joensuun urheilutapahtumat keskittyvät harkitusti Mehtimäen alueelle aivan yliopiston kupeeseen. Lähimpänä yliopistoa on pesäpallokenttä, jossa miesten Superpesistä tahkoavan Joensuun Mailan pelit loppuvat yleensä ennen mitaliotteluita. JoMan lukkari Jaakko 7Hirvonen on muuten markkinoinnin opintojensa loppusuoralla Joensuun yliopistossa. Mehtimäeltä löytyy toki myös jäähalli ja keskuskenttä, jossa pelataan jalkapalloa ja harrastetaan yleisurheilua. Kentän viereinen iso lato on Joensuun Areena, jossa pelataan muun muassa huipputason koripalloa ja salibandya. Kun jäähallilta mennään etelään rantaan päin, päädytään Ilosaarirockin toiminta-alueen viereiselle raviradalle. Tiedoksi vaan, mikäli kovaa pinkovat konit ja eläimellinen uhkapeli kiinnostavat. Ulos hengaamaan Varttitunnissa pääsee keskustasta useaan miellyttävään maastopyöräilykohteeseen, kuten Hukanhaudan Repokalliolle. Leffaan Elokuvateattereita löytyy Joensuussa yksi, mutta siellä 9on neljä salia, joten tarjonta on paljon suurempaa kuin aiemmin. Tapio sijaitsee kävelykadulla Anttilan puoleisessa päässä. Usein paikat kannattaa käydä varaamassa etukäteen, mikäli on aavistus siitä, että suunnitelmissasi oleva elokuva on ruuhkainen. Auringonottoa ja muita joutavia mutta miellyttäviä rentoutumiskeinoja harrastaville on tarjolla muutama 8 erittäin potentiaalinen vaihtoehto. Linnunlahden uimaranta ruutukaavan lounaisnurkassa on kaupungin suosituin uimaranta, mutta siellä uiminen voi olla joskus likaista hommaa. Noljakassa sijaitsevalla Aavarannalla käy myös runsaasti väkeä. Siellä on suuri nurmikkoalue ja melko mukava uimarannan tynkä. Hiukan vähemmän kesäistä vapaapäivää voi viettää keskustassa rautatieaseman ja ruutukaavan välisissä saarissa. Niin sanotuilla teletappikukkuloilla tavattiin aiemmin paljon teinejä juomassa Ofeliaa, mutta nykyisin poliisi on siistinyt viheriöt picnic-käyttöön sopiviksi. Keikalle Aika hiljaista tällä sektorilla. Joensuussa käy vähän merkittäviä yhtyeitä, kun Ilosaarirockia ei lasketa mukaan. Yökerhot BePop ja Night tarjoavat välillä jotain bändejä, mutta luvattuja vähintään vahvan kansallisen tason nimiä on näiden paikkojen puolesta kaupungissa korkeintaan kerran kuukaudessa. 10 Yksittäisiä isompia keikkoja saattaa olla kaupungissa jatkossa enemmän. Tänä vuonna nähtiin päänavaus, kun toukokuussa Areenassa nähtiin vanhemman väen suosikit Deep Purple ja Thin Lizzy. Joulukuun 12. päivä Areenassa esiintyvät Nightwish ja Paradise Lost. Risto Salminen 9

6 .:Kaupunki [OSA 2]:. 10 konvehtia rasiasta nimeltä Joensuu Pääruoan sulahdettua hieman vatsassa ja päässä primääristen menovinkkien muodossa, on aika siirtyä toiseen kattaukseen tässä kaupungin kokoisessa ateriassa. Jälkiruokana makeimpia poimintoja kaupungin tarjonnasta. Joitakin et voi olla välttämättä, toisia pääset maistelemaan vain oman uteliaisuutesi kautta. Bon appétit! Hasaniemen huvila Aavaranta Liikenne Moni juoru on 3saanut täältä tuulta purjeisiinsa. Pukkia jos jonkinlaista on vuosien varrella nähty. Optimin pj:t on bongattu sikahatussa, ikkunoita rikkomassa ja itseään kehumassa. Allekirjoittanut ei ole täältä koskaan selvinnyt 100m päähän kotia. Optimi sykkii myös 4kesällä. Tämä paikka toimii näyttämönä heinäntäytteisille bileille, jotka ovat jatkoiltaan taatusti Suomen kovimmat. Rocktähdet ja tuhannet ihmiset virtaavat kaupunkiin irrottelemaan kanssamme viikonlopuksi. Wanha Jokela Tarjolla on humanisteja 6ja yksi hassusti hekottava oikeustaloustieteen proffa. Tupakkalaki vei osan tunnelmasta, mutta edelleen varteenotettava paikka filosofisille mietinnöille, ellei päätänsä ole jo kokonaan täyttänyt integraaleilla ja sydäntänsä suhdannekäyrillä. Kahvilat Yksi kahvila houkuttelee ja toinen assosioituu Amsterdamin kapeille kujille. Riippuvaisuutta on monenlaista, mutta kiitollisena 7otamme vastaan kahvilakulttuurin päännoston kunnes valtio keksii, että kofeiinikin pitää kitkeä suomalaisista. Mikä parasta, hintataso ei vielä ole suurten metropolien tasoa ja opiskelija saa lisäksi yleensä alennusta. Jos kotona haluaa järjestää eksoottisemman kahvittelu-/ teehetken vaikka käsintehdyn suklaan kera, kannattaa puolestaan suunnata Mokkamaahan (ks. kuningaskortti). Alkukivet Ymmärrän taiteesta yhtä paljon kuin sika satelliiteista. Siksi varmaan en käsitä miksi kampuksen sisäpihalle 8 eksyneet epämääräiset kivenjärkäleet ovat saaneet jäädä paikalleen. Ovat tainneet rakennusmiehet Joensuun yliopiston perustuksia valaessaan ottaa Kiteen kirkasta ja tuotos on sitten jätetty varoittavaksi esimerkiksi tuleville sukupolville. Vappuna voi osallistua tilanteen simulointiin porukalla. Joensuu on kuin italialainen suurkaupunki. Risteyksissä ajaa ensin kuka uskaltaa, 1 jalankulkijat ovat vapaata riistaa, liikennemerkit siroteltu sattumanvaraisesti, liikennevalot aina punaisella, pysäköintitila kortilla ja lappuliisat kärppiä. Miten Joensuu ja Italia sitten eroavat? Täällä kaaos saadaan aikaiseksi ilman autoja. Tiedepuisto Lennokkaasta ja ylväästä nimestään huolimatta paikka on tuttu valtaosalle lähinnä muita 9Amican ruokaloita paremmasta ruoastaan. Tutustumassa kannattaa silti käydä, paikalta löytyy paljon infoa esim. yrityksen perustamisesta kiinnostuneelle. Vaihtoehto kiireiselle päivälle löytyy kadun toiselta puolelta, bisse ja pizza Gaudessa kuuluvat yleissivistykseen. Tuijotus Yo-kunta 10 Menet mihin tahansa niin kohtaat tämän ilmiön. 2Se voi ahdistaa, kummastuttaa, naurattaa tai herättää varsinkin pääkaupunkiseudulta tulleessa impulsiivisia vastareaktioita. Älä välitä, sinussa ei ole mitään vikaa. Opit nopeasti itsekin tavoille. Ja hyväksymään, että Laakkonen omistaa kaiken, oikeasti. Pub Palaveri Monenlaisia kokouksia 5on olemassa, mutta täällä vietetään varmaan ne rennoimmat. Optimin olohuoneeksikin tituleeratussa paikassa voi kandidaatin ja maisterin papereitaan täydentää 40 opintosuoritteella irtoavalla neuvoksen tittelillä ihmisen kollektiivi, johon kuuluminen on opiskelijalle pakollista ja maksullista. Aloittelevan opiskelijan kannattaa suunnata Niskakadulle. Sieltä sai ainakin viime vuonna 93 eurolle vastinetta starttipaketin - 10 kaupallisten mainosten, kalenterin ja suolapähkinöiden- muodossa. Jos Optimin tarjonnan jälkeen vielä riittää potkua muuhunkin kuin opiskeluun, voi aktiviteetteja katsastaa osoitteessa www. joyy.fi Nautinnollisia hetkiä Joensuussa! Kalle Nordström 11

7 .:Tähdet:. Horoskooppi lukuvuodelle Osavuosikatsauksen viimeisimmän osavuosikatsauksen katsastettuaan totesi lehden johtoryhmä ( MINÄ, päätoim. huom.) että käytössä on tähtitieteellisiä summia liikaa rahaa. Joten kilpailutettuamme valtakunnallisessa ilmoituskampanjassamme maamme hinta/laatusuhteeltaan parhaan astrologin, tilasimme häneltä hieman tähtimerkkien luonnekuvauksia ja tulevan lukuvuoden horoskoopin. Emme muuten aio paljastaa, että leijonanosa siitä ylimääräisestä rahasummasta meni päätoimittajan Caribia-projektiin. Oinas Maaliskuun 21 - Huhtikuun 19 Kunnianhimoinen oinas aloittaa tehokkaasti uuden jakson. Opintojen etenemistä jarruttaa kuitenkin oinaan itsepäisyys ja välinpitämättömyys muista. Oinas ei halua kuunnella muiden ihmisten neuvoja (ei myöskään opetustyötä tekevien sellaisten), ja näin ollen joulua kohti oinas päätyy enemmänkin väheksymään muita, kuin edistymään omissa toimissaan. Oinaalla on myös taipumusta olla kärsimätön, mikä ei auta oinasta sen enempää työelämässä kuin vapaa-ajallakaan. Ihmissuhderintamalla oinaalle on koittamassa tavallinen syksy, eli hiljainen. Yksinäisyys ei oinasta haittaa, sillä oinas en erittäin itseriittoinen. Oinas työllistyy helposti syksyllä tehokkuutensa avulla, mutta joutuu kuluttamaan tilinsä sakkoihin ja verorästeihin, joita oinaalle syntyykin helposti, tämä kun näkee olevansa normien ja säännösten yläpuolella. Härkä Huhtikuun 20 - Toukokuun 20 Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä. Härät tekevät paljon töitä, mikä aiemman toteamuksen pohjalta kertookin riittävästi häristä. Härkä uurastaa ja suorastaan hautaa itsensä työhön, mikä sopiikin hyvin epäsosiaaliselle härälle. Härkä ei osaa tehdä päätöksiä ja on hidas. Hitaudesta härkä pitää, sillä kun työ sujuu hitaasti, on enemmän ja pidempään tehtäviä töitä. Syksy on siis härälle opintoja, auton korjausta, puutarhatöitä yms. Ihmissuhderintamalla härkä jahkailee loputtomiin. On hyvin mahdollista, että härät pääsevät treffeille joskus ensilumien jälkeen. Härän hitaus kostautuu myös sijoituksissa. Ennen kuin härkä uskaltaa toimia ovat kurssit ehtineet muuttua moneen kertaan. Härän on turha odotella osakeantia tai oikeastaan mitään muutakaan antia Kaksonen Toukokuun 21 - Kesäkuun 20 Orastava syksy on onnellista aikaa yltiösosiaaliselle kaksoselle. Kaksonen hihkuu innoissaan uusia ihmisiä, uusia opiskelijoita, uusia yhden illan juttuja. Viimeisenä mainittujen kanssa kaksosen kannattaa olla varuillaan. Kaksoset kun tuppaavat viihteellä ottamaan reippaasti ja saattavat juovuspäissään flirttailla jopa omalle peilikuvalleen. Koska kaksoset ovat lahjakkaita valehtelijoita, saattavat he jopa onnistua siinä, jolloin kaksonen huomaa lähteneensä jatkoille itsensä kanssa. Opiskelu ei ole edes heti lukuvuoden alussa kaksosen vahva laji. Vaikka kaksoset ovatkin nopeita ja älykkäitä, sortuvat ne helposti kuluttamaan luentonsa kahvioissa ja käytävillä, koska siellä on ystäviä, tuttavia ja ylipäätään muita ihmisiä. Kaksosen tunnistaa parhaiten siitä, että joko se on suuren ihmisjoukon keskipisteenä, tai siten puhelin tiiviisti korvalla. Talouden kaksonen hoitaa kuntoon mieluiten jollakin työtä karttavalla menetelmällä. Älykkyydellään kaksonen onnistuu elämään leveästi vaikka sitten huijaamalla tyhmempiään. Rapu Kesäkuun 21 - Heinäkuun 22 Rapu aloittaa syksynsä kumppanin metsästyksellä. Mikäli rapu onnistuu löytämään itselleen puolison, valtaa ravun valtava menetyksen pelko ja mustasukkaisuus. Rapu sortuukin helposti ripustautumiseen sekä hysteeriseen mustasukkaisuuteen. Kaikista horoskooppimerkeistä ainoastaan rapu ehdottaa puolisolleen siveysvyön käyttöä. Rapujen kannattaakin tunnustaa horoskooppimerkkinsä vasta alttarilla käväisyn jälkeen, jos edes silloinkaan. Empaattiselle ravulle perhe on kaikki kaikessa, eikä tästä johtuen ravun taloudellinen tilanne näytä hyvältä. Ravulla on aina jokin apua tarvitseva täti, setä, serkku, kummi tai mummi, jota rapu kokee velvollisuudekseen hoivata. Opiskeluihin rapu ei osaa suhtautua samalla panoksella kuin ihmissuhteisiin. Rapu jättää kaiken viimetinkaan tai siirtää seuraavaan päivään. On mahdollista että rapu luopuu kauppatieteilijän urastaan ja työllistyy jollekin ihmisläheisemmälle alalle, kuten nuorten auttavaan puhelimeen. Neitsyt Elokuun 23 - Syyskuun 22 Neitsyen syksy alkaa juhannuksesta, jolloin neitsyt ryhtyy järjestelemään lyijykyniään kokojärjestykseen ja kiillottamaan pölyjä luentokansiosta. Neitsyt on suunnitellut lukujärjestyksen kokovuodelle jo heinäkuun alkupuolella ja luo käytävillä paheksuva katseita niitä kohtaan, jotka eivät tiedä vielä syyskuun alussa mitä kursseja käyvät toisessa periodissa. Neitsyen opintojen ohella myös talous on luonnollisesti hyvässä kunnossa, koska useimmat neitsyet alkoivat säästää opintoihin jo esikouluiässä. Ihmissuhdepuolella neitsyen kannattaa etsiä toisia neitsyitä, sillä muiden tähtimerkkien on vaikea ymmärtää neitsyen ylivietyä pikkutarkkuutta. Suurin osa sekasuhteista joissa neitsyt on osallisena, johtaa perheväkivaltaan (neitsyt kärsivänä osapuolena). Onkin turvallisinta, että neitsyet pysyvät suhteissa keskenään, tai keskittyvät 100 % opintoihin. Vaaka Syyskuun 23 - Lokakuun 22 Vaaka on epätasapainossa koko syksyn. Vaaka tasapainottelee velvollisuuksiensa ja vapaa-ajan välillä onnistumatta missään kunnolla. Vaa an vahva alue on vaaka-asento, jossa vaaka on hämmästyttävän mielikuvituksellinen ja taitava. Erityistaitojensa ansiosta vaa alla kulkee mukavasti ihmissuhderintamalla. Jotkut vaa at saattavat soveltaa tietojaan myös työelämässä, mikä saattaa johtaa nopeaan etenemiseen (tai sitten potkuihin). On suositeltavaa, että vaaka ei edes yritä käyttää taitojaan yliopistolla, vaan lukee kiltisti tenttikirjat niin kuin muutkin tekevät. Vaaka on turhamainen ja saattaa myöhästyä töistä tai luennolta, kun unohtuu ihailemaan itseään peilistä. Vaaka on mielestään huomion keskipiste, ja kuvittelee, että myös muut ajattelevat niin. Vaaka välttelee ryhmätöitä, sillä ne tuovat mukanaan ihan oikeasti tehtäviä asioita. Skorpioni Lokakuun 23 - Marraskuun 21 Ovela skorpioni suunnittelee ja taktikoi kaikilla elämän osa-alueilla pitkin. Skorpioni menestyy syksyllä hyvin sekä taloudellisesti että opinnoissa, mutta se ei todellakaan johdu rehellisyydestä tai luotettavuudesta. Skorpioni on valmis myymään mummonsa tekohampaat seuraavan tentin oikeista vastauksista. Suhdepuolella seksuaalisesti aktiivinen skorpioni on aina haku päällä. Skorpioni kiertää kaikki mahdolliset mahdollisuudet saada (uusi ystäviä tietty), metsätieteilijöiden pikkujouluja myöten. Yleensä skorpionilla käykin hyvä tuuri. Skorpionien kannattaa kuitenkin olla varuillaan, sillä moni skorpioni on kuollut vuoteeseen, harvempi omaansa.. Jousimies Marraskuun 22 - Joulukuun 21 Levoton jousimies ei viihdy paikallaan, vaan lähtee matkustelemaan jo muutaman opiskeluviikon jälkeen. Jousimiehet ovat erityisen arvostettuja muiden horoskooppimerkkien keskuudessa. Siis silloin kun ovat matkoilla. Jousimies viihtyy hyvin ihmisten parissa. Jousimiesten kannalta on ikävää, etteivät muut ihmiset juuri viihdy heidän seurassaan. Jos jousimies huomaa koko keskusteluseuransa nauravan, seurue nauraa todennäköisemmin jousimiehelle kuin hänen kanssaan. Ylitsevuotavan optimistinen Jousimies ei kuitenkaan anna asioiden masentaa, vaan luottaa itseensä ja onneensa, joista jälkimmäistä hänelle ei ole juuri siunattu. Jousimiehen talous on huonolla mallilla, sillä jousimies yrittää rahoittaa opintonsa lottoamalla. Myös opinnoissa jousimies luottaa arvauksiin. Jousimiehet joutuvat usein selittelemään kelalle, miksi eivät ole saaneet kasaan riittävästi opintopisteitä. Kauris Joulukuun 22 - Tammikuun 19 Kauris on totaalisen pessimistinen luonne, joka välttelee riskejä viimeiseen asti. Syksy onkin kauriille uusi masentava taistelu täynnä vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia. Kauris pyrkii aina laskemaan varmanpäälle ja päätyy siksi usein jäämään tyhjin käsin. Kauris on myös totaalisen laiska, eikä saavuta elämässään suuria. Opinnoissaan kauris pyrkii hyötymään muista ja myötäelämään muiden menestystä. Jos kauris joutuu yrittämään omillaan, eikä (tietenkään) siinä onnistu, näkee hän sen aina toisten henkilöiden syynä. Ihmissuhderintamalla kauris ei ole erityisen haluttua tavaraa. Vanhoillisena nipottajana kauris kerää ympärilleen suuremmalla todennäköisyydellä kärpäsiä kuin deitti seuraa. Kauriin kannattaa yrittää löytää edes jokin valoisa asia elämästään, sillä keskimäärin syksy ei vaikuta kovin lupaavalta. Vesimies Tammikuun 20- Helmikuun 18 Muista riippuvainen vesimies ei ole mitään mieltä syksystä. Vesimies kysyy ensin ystäviltään, mitä he ajattelevat, ja on sitten samaa mieltä muiden kanssa. Vesimies katkoisi sormensa irti yksi kerrallaan, mikäli se auttaisi tätä säilyttämään ystävänsä. Vesimiehet ovat mielestään boheemeja taiteilijoita, mutta todellisuudessa he ovat ainoastaan epäkäytännöllisiä. Vesimies opiskelee omalla tavallaan, mikä johtaa ainoastaan siihen, ettei esimies etene urallaan, vaan toistaan samoja virheitä uudelleen ja uudelleen kuin rikkinäinen cd-soitin. Vesimiehen talous on huonolla mallilla, mutta vesimies ei näe sitä omana syynään. Hänestä yhteiskunnan pitäisi avustaa intellektuelleja taiteilijoita, joihin vesimies itsensä lukee koulutusalasta riippumatta. Rakkaudessa Vesimies on mustasukkainen ja omistushaluinen, vaikka uskotteleekin jotain muuta. Vesimies pärjää hyvin lyhyissä suhteissa, jolloin toinen ei ehdi vielä huomata millainen tyyppi vesimies todellisuudessa on. Mikäli vesimies onnistuu löytämään uuden ystävän voi tuleva syksy olla vesimiehen elämän onnellisinta aikaa. Leijona Heinäkuun 23 - Elokuun 22 Leijona on syntynyt johtajaksi, ainakin omasta mielestään. Useimmat leijonat ovat kuitenkin lähinnä muita syrjiviä sadisteja. Leijonat menestyvät hyvin Suomen armeijassa, joka onkin työllistänyt erityisen paljon leijonia. Harhaluuloissaan leijona valitsee erityisen paljon kursseja, jotka sisältävät ryhmätyötä. Leijonan diktatuurisessa otteessa työskentely on yhtä ihanaa kuin tervanjuonti räntäsateessa. Ihmissuhteissa jalopeuraa auttaa lähinnä (tai rehellisesti sanoen ainoastaan) tämän hämmentävä kyky rikastua. Leijona onnistuu kuin ihmeen kautta vakuuttamaan juuri oikeat henkilöt omasta loistavuudestaan. Leijonat ovat taipuvaisia liioitteluun mikä saattaa tänä syksynä koitua erityisesti miespuoleisten leijonien kohtaloksi. Leijonan tuleekin pitää mielessä, että koosta valehtelusta jää lopulta kiinni. Kalat Helmikuun 19 - Maaliskuun 20 Kalat elää jalat tukevasti ilmassa. Omassa pienessä haavemaailmassaan kalat on suuri tekijä ja suunnan näyttäjä. Valitettavasti suoritukset tapahtuvat ainoastaan kalojen haaveissa, ja ennen kuin kalat huomaakaan, on syksy jo mennyttä elämää ja suuret teot tekemättä. Kalat on epätoivoinen romantikko, joka odottaa prinssiä saapuvaksi valkoisella ratsulla. Todellisuudessa kalat eivät omaa ollenkaan itseluottamusta, mistä johtuen ne suhtautuvat epäluuloisesti aivan kaikkeen. Kaloilla on myös erittäin vilkas mielikuvitus, mikä yhdistettynä epäluuloon on vaarallinen sekoitus. Kalat uskoo, että lähes kaiken takana on salaliitto ja yrittää varoitella myös muita. Kalat pelkäävät, että markkinoinnin kirjoihin on piilotettu valtion järjestämää aivopesua. Tyypillinen kalat on myös pöyhkeä, koska kuvittelee omaavansa korkeampaa tietoa. Opinnoissaan kalat yrittää edetä lähinnä kiristyksellä, joten valtaisaa opintomenestystä on turha odottaa. Tulossa on mielenkiintoinen jakso kaloille, ja vielä mielenkiintoisempi näiden lähipiireille JetS

8 .:Ainejärjestö:. Bileitä, bisnestä, raportteja ja vuoden hienoimmat kinkerit Optimin tiimit Optimi ry:n toiminnan laajuuden ja aktiivisuuden huomioiden olisi mahdotonta pitää sitä nykyisessä laajuudessaan elossa ilman ainejärjestönsä toiminnasta kiinnostuneita opiskelijoita. Tämä joukko ei kuitenkaan koostu pelkästään hallituksesta, vaan mukana häärii aina myös muita aktiivisia mirkkuja ja markkuja. Näitä ihmisiä varten Optimiin on perustettu erilaisia tiimejä. Nämä Optimin käsikassarat saavat asiat tapahtumaan ja tuottavat lisäarvoa jäsenistölleen. Seuraavassa tiiminvetäjät esittelevät omat tiiminsä ja vakuuttavat toivon mukaan sinutkin oman panoksesi tarpeellisuudesta. Biletiimi Biletiimi on tapahtumavastaavan vetämä porukka joka järjestää Optimi ry: n monenkirjavat pippalot. Näitä ovat esimerkiksi sitsit ja Raimo.-bileet. Sitsit ovat juhlat missä on tarjolla ruokaa sekä juomaa laulun ja ohjelman kanssa höystettynä. Optimin omaan Raimoon voit taas törmätä ravintola BePopissa. Tapahtumia on tasaisesti ympäri lukuvuoden, mutta erityisesti keväällä vapun aikoihin vipinää riittää enemmän kuin tarpeeksi. Järjestämämme bileet ovat tunnetusti parhaat, ja näitä tapahtumia järjestämään tarvitsemmekin aktiivisia tiimiläisiä! Bileiden järkkäys alkaa suunnittelukokouksella jossa ideoidaan ja suunnitellaan tulevaa. Kun teema on päätetty, voidaan aloittaa tarjoilujen, koristelujen ja muiden yksityiskohtien miettiminen. Kiire alkaa yleensä päivää kahta ennen varsinaista H-hetkeä jolloin Optimin toimistolta voikin tavata varsin stressaantuneen tapahtumavastaavan, joka miettii mihin mahdollisesti voisi varastoida 40 hot dogia tai että kuka kantaa 10 lavaa kaljaa paikasta A paikkaan B. Biletiimissä työskentely on toisinaan ahkeraa aherrusta, mutta työ tekijäänsä kiittää ja hommien ohessa saa paljon uusia kavereita. Hommia on tarjolla laidasta laitaan, aina kuskina toimimisesta juontotehtäviin, joten mikäli olet kaunis ja rohkea, tai ainakin ahkera, haluamme mukaan juuri Sinut! Laura Arvaa ketä kiitellään eniten? Arvaa kuka on illan tärkein henkilö? Arvaa kuka on kaikkein tyytyväisin ja ylpein itsestään kun juhlat ovat onnistuneet? Vuosijuhlatiimi Mitkä vuosijuhlat? Vuosijuhlat ovat vuoden hienoimmat bileet. Tai oikeastaan niitä ei edes voi nimittää alentavasti bileiksi vaan ne ovat juhlat. Ja ehdottomasti jokaisen optimilaisen ja hänen seuralaisensa vuoden kohokohta. Optimi juhlii vuosiaan aina maaliskuun lopulla. Vuosijuhlat koostuu neljästä osasta. Juhla alkaa cocktail-tilaisuudella eli tuttavallisemmin kokkareilla. Paikalla ovat kutsuvieraat ja nykyinen hallitus sekä illan isäntä eli seremoniamestari. Kutsuvieraiden onnittelujen jälkeen siirrytään itse juhlaan. Varsinainen juhla on täynnä erilaisia perinteitä, niin lauluja kuin puheita, rennompia ja juhlallisia. Sekä tietysti juhlaväki syö ja juo kuin kuninkaalliset. Ruokailun jälkeen seuraa tanssia ja vapaata seurustelua. Juhlaan kuuluu ehdottomasti jatkot, joissa on tarjolla hyvää yöpalaa, hyvää musiikkia ja hyviä juomia. Jatkot voivat jatkua seuraavan aamun sillikseen asti. Sillis eli silliaamiainen alkaa puolilta päivin, jolloin herätellään porukkaa taas juhlimaan ruuan ja musiikin merkeissä. Sillistä odotetaan yhtä hartaasti kuin itse juhlia. Ainakin Optimin perinteisesti mahtavaa sillistä. Sillistäkin seuraa yleensä jatkot ja kestävimmillä baariilta. Tosin viime vuonna juhlista yritettiin toipua vielä silliksen jatkojen silliksen jatkojen jälkeisenä aamuna... (Huom! Lauseessa ei ole kirjoitusvirhettä) Mikä vuosijuhlatiimi? Kaksipäiväiset sadan hengen juhlat vaativat aikaa, rahaa sekä kovasti työtä. Tätä varten on olemassa vuosijuhlatiimi. Ei tosin rahoittamiseksi. Vuosijuhlatiimi aloittaa työnsä vuoden vaihteen aikoihin. Ensimmäinen ja tärkein ja usein aikaa vievin tiimin tehtävä on luonnollisesti etsiä ja päättää juhlapaikka. Toinen tärkeä iso tehtävä on silliksen suunnittelu. Vuosijuhlatiimillä on muutama iso ja miljoona pientä asiaa tehtävänään - menun valinta, juhlan ulkoasun suunnittelu, koristeiden ja kutsukorttien askartelu, pöytäohjelmien ja lauluvihkojen suunnittelu, taittaminen ja tekeminen, vieraiden kutsuminen, illalliskorttien myynti, bändin tilaaminen, tavaroiden roudaus, minuuttiaikataulun laatiminen, seremoniamestarin ja puhujien hankinta, kyytien järjestäminen, näin alkajaisiksi. Tärkeitä tehtäviä ovat myös vuosijuhlasponsoreiden hankinta, mutta se on viime vuosina ollut yrityssuhdepuolen harteilla, mutta siihenkin voi tietenkin osallistua. Nuo edelliset siis koskivat ennen juhlia tehtäviä järjestelyjä. Itse juhlapäivänä tehtävää on myös paljon- paikkojen koristelusta viinan myyntiin. Mitä siitä saa? Kun sadan ihmisen naama loistaa sillisiltapäivänä kuin Hangon keksi (ei pelkästään uuden nousuhumalan takia) ja voit todeta, että olet omalta osaltasi vaikuttanut siihen, että kaksi viimeistä päivää ovat mahdolliset olleet heille vuoden hauskimmat, et voi muuta kuin olla vilpittömästi iloinen. Kun ne sata ihmistä vielä tulee kädestä pitäen kiittämään loistavista juhlista, saat olla erittäin ylpeä itsestäsi. Niin, ja saa niistä juhlista ihan tuntuvan alennuksenkin. Vuosijuhlavastaavan pestiin? Arvaa ketä kiitellään eniten? Arvaa kuka on illan tärkein henkilö? Arvaa kuka on kaikkein tyytyväisin ja ylpein itsestään kun juhlat ovat onnistuneet? Niin, ja arvaa kuka pääsee juhliin ilmaiseksi? Tarvitset vain organisointikykyä, hyvän muistin, paljon stressinsietokykyä ja hyvän tiimin. Ja jos haluat, saat samana vuonna paimentaa seuraavan fuksilauman ja auttaa heidät alkuun akateemisen maailman kynnyksellä. Se onkin jo sitten oma tarinansa... Jos vuoden parhaat juhlat tai fuksien hoiteleminen kiinnostaa, ota yhteyttä rohkeasti Kirsiin! Kirsi

9 Yrityssuhdetiimi Mitä? Yrityssuhdetiimi vastaa Optimin yrityssuhteista miettien uusia kuvioita ja syventäen vanhoja suhteita. Vuoden ensimmäisellä puolikkaalla hankimme uusia kuningaskorttiyrityksiä ja tukijoita vuosijuhlillemme. Loppuvuosi tiimillä kuluu yritysmessuja järjestellessä, ekskursioita (yritysvierailu, eksku) suunniteltaessa, haalareihin tukijoita hankkiessa sekä kuningaskortin (kuningaskorttimainokset lehden viimeisellä sivulla) parissa. Lokakuulle olemme suunnitelleet yritysvierailua pääkaupunkiseudulle, vaikka tietysti vierailemme syksyn aikana myös Joensuulaisissa yrityksissä. Tiimiläinen voi järjestää ekskursioita yrityksiin, jotka itseä kiinnostavat. Fuksit hankkivat itse kauniit oranssit haalarit ja niihin mainostilaa ostavat sponsorit. Miksi? Yrityssuhdetiimi tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa Optimin yrityssuhteisiin konkreettisesti. Tiimissä toimiessasi saat mahdollisuuden hankkia arvokasta kokemusta yrityskontaktien luomisesta sekä yritysten kanssa toimimisesta. Yrityssuhdetiimin toiminnassa voit ottaa vastuuta oman halusi mukaan. Halusitpa sitten olla aktiivisesti mukana toiminnassa tai pysytellä taustalla. Tätä kautta on helppo tulla mukaan Optimin toimintaan ja tutustua järjestötoimintaan lähemminkin. Miten? Optimin kotisivuilla ja foorumilla ilmoittelemme tiimikokousten ajankohdista. Tiimikokouksessa jutellaan yritysvierailuista, yhteistyösopimuksista, kuningaskortista ja ihan kaikesta enemmän tai vähemmän Optimin yrityssuhteisiin liittyvistä asioista. Seuraava tiimikokous pidetään tiistaina 18.9 Auroran kahviossa. Tulkaa jututtamaan! Voit tulla tiimiin, vaikket pääsisikään kokouksiin mukaan. Läsnäolo kokouksissa on kuitenkin suotavaa, jotta pysyisit mukana ajan tasalla toiminnassa. Terveisin, Heidi ja Jukka Lehtitiimi Hienompi nimi samalle instituutiolle on Osavuosikatsauksen toimitus. Termit ovat kuitenkin vain sanahelinää, sillä kyse on yksinkertaisesti siitä porukasta, joka julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Optimin omaa ainejärjestölehteä, Osavuosikatsausta. Käsissäsi juuri hypistelemäsi Osari on järjestyksessään vuoden kolmas ja viimeisen lehden tekeminen aloitetaan pian aktiivisimpien fuksiviikkojen pölyn laskeuduttua campuksella. Sivuja Osavuosikatsauksessa on kpl ja painos vaihtelee kappaleen välillä. Miten? Lehden tekeminen aloitetaan yhteisellä kokouksella, jossa kerätään ja jalostetaan ideoita tulevaan julkaisuun. Osavuosikatsaus käsittelee kyltereille ajankohtaisia ja mielenkiintoisia aiheita ja lähestyy niitä niin asiapitoisesta, kuin huumorillakin höystetyistä näkökulmista. Juttujen kirjoittaminen on luonnollisesti olennaisin osa lehden tekemistä. Raportit, haastattelut, arvostelut, kolumnit, pakinat, esittelyt, runot jne... Tyyli on vapaa, mutta pakollinen. Tekeminen ei kuitenkaan rajoitu pelkkään kynän heiluttamiseen, sillä lehden graafisesta ulkoasusta vastaavat kuvaajat ja taittaja. Jos siis omaat mielestäsi graafista silmää tai valokuvaus kiinnostaa niin tätä kautta pääset näyttämään osaamistasi. Miksi? Kuten kaikessa ainejärjestötoiminnassa, tutustuu lehtitiimissä helposti uusiin ihmisiin ja luo itselleen arvokkaita kontakteja. Nämä seikat auttavat etenkin opiskelujaan aloittavaa henkilöä pääsemään sisään niihin sosiaalisiin verkostoihin, joista on hyötyä koko lopun opiskeluaikaa ja sen jälkeenkin. Erityistä mielihyvää lehtitiimissä toimiminen tuo työpanoksensa konkreettisen lopputuloksen näkeminen valmiin julkaisun muodossa. Päätoimittajan tehtävät pähkinänkuoressa Päätoimittaja kantaa vastuun lehden sisällöstä. Tähän kuuluu juttujen ideoiminen, kehittely ja delegointi tiimiläisille. Oma lukunsa on valmiiden juttujen asettelu lehteen parhaaseen mahdolliseen järjestykseen ja täten selkeään lopputulokseen pyrkiminen. Tänä vuonna ko. tehtävässä apuna on toiminut erillinen taittaja, mutta päätoimittajan on hyvä myös itse opetella taiton perusasiat. Päätoimittaja valvoo myös, että pyörät pyörivät Osavuosikatsauksen teon osalta ja lehti valmistuu ajoissa. Mikäli Optimin julkisen sanan sisältöön tai ulkomuotoon vaikuttaminen kiinnostaa, tavoittaa Jussin näistä: Jussi :Opetus:. Täydelliseksi 15 osassa Kukaan meistä ei ole täydellinen. Ei, vaikka olisi valmis väikkäri kainalossa ja tohtorinhattu peittämässä orastavaa kaljua. Opettajillakin on puutteensa, jopa täällä kauppatieteissä. Mutta se täydellisyys ajatuksella voidaan ja sillä pitää leikitellä. Osavuosikatsaus asettui tohtori Frankensteinin rooliin ja kokosi taloustieteiden opettajista pala palalta sen täydellisen opettajan. Naisen valinta - Sasu Tuominen [1] Jokaisen opiskelijaneidon sankari, joka ei vieläkään ole vieraantunut opiskelijaelämästä! Tämä kaveri on reilu ja ymmärtää usein yskän. Ilmeisesti usein ymmärtää myös opettamansa asian ydintä myöten ja osaa antaa paljon rakentavia kehitysehdotuksia ja vinkkejä. Sasun kanssa juttelisi mieluusti markkinoinnin kiemuroista pitkälle iltaan. Ääni - Timo Tammi [2] Heti kun siesta laillistetaan Suomessakin, tulee sympaattinen Timpsa saada lukemaan iltasatuja siestatiloihin ihanan möreällä, pehmoisella äänellään! Timo on myös ymmärtänyt, että isoissa tiloissa itse kunkin olisi suotavaa käyttää äänenvahvistinta. Perusteellisuus - Helen Reijonen Suloinen Helen menee meillä ihan hukkaan (mutta ei kyllä vaihdetakaan)! Hän osaa vääntää rautalankaa niin että idioottikin sisäistää. Omiaan hän olisi esimerkiksi elektronisyklotroniresonanssi-ionilähdeopin opettajana. Opiskelijoista välittäminen - Kati Pajunen [3] Kati on ihanan empaattinen ja ajattelee aina opiskelijan parasta. Katin kaltaiset opettajat ajaisivat toimistotarvikebudjetin ahtaalle kopioimalla kaikille opiskelijoille prujut, jotta opiskelijat olisivat taatusti tyytyväisiä. Titteli - Taina Savolainen [4] Johtamisen professori. Jo se yksistään kuulostaa niin kunnioittavalta, että oikeuttaa pääsyyn tälle listalle. Huumori - Kalle Määttä [5] Hulvattomilla jutuillaan usein riemastuttava ja varsinaisen opetuksen toisinaan sivuosaan unohtava Kalle on varmasti kaikkien lempiopettaja. Sillä sipuli joo ja noin, Vauxhall Viva! Sormiakrobatia - Matti Turtiainen Matti on viihdyttäjänä omimmillaan. Katse ei voi olla kiintymättä siloisissa käsissä pyöriskeleviin lukuisiin kalvotusseihin. Välillä yllättää itsensä lähes hurraamasta vuosien saatossa taitaviksi hiotuille pyörittelytempuille! Masa voisi milloin vain osallistua kalvotussinpyörityksen Suomenmestaruuskisoihin ja tuoda voiton kotiin! Lifestyle - Raija Komppula [6] Tässä emännässä on asennetta! Raijan elämästä tulee kateelliseksi, säkenöivä metropoliitti singahtelee haasteista toiseen. Mielenkiinto pysyy taatusti yllä Raijan tunneilla, sen verran hyvin hän kuulijansa osaa vangita. Kuka tahansa karatea ja moottoripyöräilyä harrastava opettaja voi olla vain vahvistus akateemisessa maailmassa. Ilo silmälle - Anu Puusa [7] Anu on jämäkkä tahtonainen, joka ymmärtää kansantaloudellisen edun rahan kierrättämisestä ja jalosti tuhlaa tilipussinsa koruliikkeisiin, hän siis elää täysin liiketalouden alan opeille omistautuen. Kuka tahansa karatea ja moottoripyöräilyä harrastava opettaja voi olla vain vahvistus akateemisessa maailmassa. Käytännönläheisyys - Liisa Huusko [8] Liisa on aina hymyileväinen ja aktiivisesti monessa mukana. Mukavalta luennoilla tuntuu se, että Liisa ymmärtää käytännönkin kautta sen, mitä opettaa ja on innostunut siitä. Asialleen omistautuminen - Urho Paakkunainen [9] Urho on sympaattinen lintubongari, joka on ehdottoman omistautunut aihepiirilleen. Muistaa korostaa, että saavutukset eivät tule itsestään. Bleiseri means business! Älyn lahjat - Matti Estola [10] Tämä mies on nero. Jopa siinä määrin, että ainakaan matematiikasta paljoa ymmärtämätön ei pääse perille hänen ajatuksistaan. Ne, jotka selviävät Estolan tollofiltterin läpi, pääsevät Matin matkaan maailmaa pyörittävien voimien alkulähteille ja vähän muuallekin. Loput saavat tyytyä harhailemaan Bengalin viidakossa. Elämä ja matematiikka on kovaa. Kotikonnut Anssi Keinänen [11] Savolainen. Jos tätä ei tässä mainita niin Anssi tulee ja Anssi tappaa! Rikostaloustieteen spesialistina ja savolaisena tosin kävelisi todennäköisesti vapaana miehenä vielä sen jälkeenkin. Pätevä ja rento kaveri, jonka luennoilla usein välitön tunnelma. Erityismaininnan saavat: Mikään ei ole mahdotonta - Raija Elsinen [12] Hämmentävää todeta, että on todellakin mahdollista, että joku onnistuu tekemään ruotsin opiskelusta mukavaa. On mahtava tunne, kun opettajan naama pysyy peruslukemilla, vaikka ei ymmärrä itsekään mitä yrittää selittää på svenska (itkun ja naurun väliltä on kai vaikea valita). Vaikkei aihetta ehkä olisikaan, Raija osaa olla todella kannustava ja löytää kaivamallakin positiivisia asioita vaikkapa aineesta, jossa ei ole päätä eikä häntää (eikä edes parhaita selkäpaloja). Raija vain on vilpittömästi ihana. paitsi suomen kielioppi - Inga Suoniemi-Taipale [13] Kirpaiseehan se, kun ymmärtää, ettei oikeasti osaakaan äidinkieltään, vaikka sitä on sujuvasti palttiarallaa parikymmentä vuotta käyttänyt. Inga kuitenkin osaa selittää asiat suomeksi, eikä vain lingvistiikaksi. Inga löytää asioista aina hyvät puolet ja upottaa huonot hyvien väliin, loppujen lopuksi mieleen jäävät vain kehut. Inga on aidosti hersyvä ja lämmin persoona

10 .:Tapahtumat: Sillä sipuli - joo ja noin, Vauxhall Viva! A B C Beach Party Aika ja paikka: Torstai Aavarannan uimarannalla Osallistujia: Reilut parikymmentä Perusidea: Viettää rentoa kesäpäivää rannalla opiskelijakollegoiden ja näiden kavereiden kesken ja aloittaa valmistautuminen tulevaan rokkiviikonloppuun. Valitettavan moni erehtyi tulemaan autolla, sillä Optimin hehtaarin kokoisesta viinavarastosta löytyneet parasta-ennenpullot ja tölkit olivat ilmaisessa käytössä. Tosin nämäkin taisivat illan mittaan löytää loppusijoituspaikkansa, sisältö ainakin. Iltapäivää ja iltaa vietettiin kesäisten pelien seurassa ja niitä näitä seurustellen. Sen kummempaa järjestettyä ohjelmaa ei ollut ja kukin sai tulla ja mennä oman halunsa mukaan. Ajan mittaan paikalla kävi menoa ihmettelemässä reilusti kolmattakymmentä kylteriä ja jokunen näiden kaverikin oli rohkaistunut mukaan. Hieman isommalla porukalla olisi saatu kunnon pelit aikaan lajissa kuin lajissa, mutta keskellä viikkoa järjestetty tapahtuma ei löytänyt kaikkia potentiaalisia osanottajiaan. Yhtä kaikki, nyt toista kertaa järjestetty tapahtuma voi ajan mittaan kasvaa suurempiinkin mittoihin Yritysmessut Joensuun yliopisto, Carelia Optimi ry järjestää torstaina 4.10 järjestyksessään neljännet yritysmessut opiskelijoille sekä paikallisen yritysmaailman edustajille. Viime vuoden messujen teema liittyi yrittäjyyteen, tänä vuonna aihealueena on johtaminen ja messuilla pureudutaankin tulevaisuuden haasteisiin johtajuuden sektorilla. Messut tarjoavat mahdollisuuden tutustua paikallisiin yrityksiin Carelian ala-aulassa olevilla ständeillä klo Ständeillä on edustettuna laaja skaala yrityksiä, jotka esittelevät toimintaansa vaikkapa mahdollisena työnantajana tai palveluiden tarjoajana Tapahtuman teema on rakennettu siten, että messut tarjoavat niin mielenkiintoista ja hyödyllistä kuultavaa jokaiselle tulevalle ekonomille, kuin mahdollisuuden toimia vuorovaikutuksessa asiantuntijoiden kanssa. Messujen neljä luentoa käsittelevät johtajuutta ja yrityksen paineita muuttuvassa maailmassa. Luentojen pitäjinä on paikallisen yrityselämän tärkeitä vaikuttajia. Paneelikeskustelussa pureudutaan yritysten odotuksiin työtehtävää hakevaa ekonomia kohtaan, eli aihe koskettaa jokaista ekonomiksi opiskelevaa ja miksei muidenkin alojen tulevia ammattilaisia. Optimi ry toivottaa kaikki tervetulleiksi yritysmessuille, tehdään yhdessä päivästä antoisa sinunkin urallesi! Hei, psst. Illalla on vapaamuotoinen iltama kaikille messuille osallistuneille Auroran saunatiloissa

11 .:Kopo-asiaa:. Syksyn menu Psykologian laitoksella on mielenkiintoinen vessa. Siellä valot syttyvät automaattisesti. Tulet siistin näköiseen paikkaan, joka suorastaan houkuttelee rentoutumaan tarpeidesi mukaan. Istuttuasi alas ja keskittyessäsi itse asiaan sinua kuitenkin odottaa elämäsi yllätys. Viiden minuutin kuluttua kaikki valot sammuvat. Housut nilkoissa huidot kopin ovi auki ilmaa, jotta liikkeentunnistin antaisi sinulle armollisesti jatkoaikaa. Tietenkin joku avaa ulko-oven juuri silloin ja näkee puolialastoman olennon lähestyvän pimeästä kädet ojossa. Ei kiva. Hyväkin asia saadaan pilattua kiireellä. Miksi kummassa sitten yliopistosta pitää valmistua juuri viidessä vuodessa? Opiskelijoita piiskataan eteenpäin koska yliopistojen laatua mitataan tänä päivänä määrällä. Tavoitteena on kitkaton ja tasalaatuinen maisteritehdas, josta pikaisesti sännätään kollektiivisen aivopesun jälkeen työelämään palvelemaan ihmiskuntaa ja isänmaata. Mitä tapahtui henkiselle kasvulle? Kriittiselle ajattelulle? Uuden etsinnälle? Milloin avoimesta keskustelusta, virheiden tekemisestä, löytämisen riemusta ja akateemisesta vapaudesta tuli kirosanoja? Yliopistosta on muodostumassa koulu, jossa on valvovia opettajia ja oppilaita, ei opiskelijoita. Kehotankin kaikkia lämpimästi arvioimaan opiskeluaikansa uudelleen. Kääntymällä valtatieltä paikallisille pikkuteille ei ehkä pääse perille niin nopeasti, mutta saattaa nähdä muutakin kuin valleja. Palaan asiaan. Syksyllä on luvassa paljon mielenkiintoista koulutuspolitiikassa. Elokuun lopulla julkistetaan kauppatieteellisen koulutusalan yleisselvitys. Tällöin on paljon pelissä. Paikallisestikin on uutta tulossa. Weboodin yhteyteen luodaan standardoitu kurssipalautejärjestelmä, jota lämpimästi kehoitamme kaikkia käyttämään. Opetuksen kehittäminen ja opiskelijoiden mielipiteen huomioon ottaminen siinä on meidän kaikkien etu. Toinen projekti on Optimin oma opiskelijatyytyväisyystutkimus, jolla pyrimme arvioimaan omaa toimintaamme ja suuntaamaan ainejärjestön tarjontaa tehokkaammin kohderyhmälleen eli teille. Ensin kuitenkin lähdetään liikkeelle lennokkaasti uusien opiskelijoiden kera. Alkuviikoille on luvassa toimintaa ja hauskanpitoa taas roppakaupalla. Uusien kasvojen virratessa luentosalien ovista noteeraa kesän loppumista paremmin taas vuoden kuluneen. Itselläni alkaa neljäs opintovuosi Joensuun yliopistossa. Opintopisteitä on rekisterin mukaan tosin lähes yhtä vähän kuin kanalla hampaita ja maaginen viiden vuoden tavoitevalmistumisaika alkaa tuntua korkeammalta matematiikalta. Noin seitsemällekymmenelle joukkoomme tulleelle tämä on kuitenkin suuri harppaus uuteen elämään. Onnea teille ja menestystä valitsemallenne tielle. On ilo tavata teidät (viimeistään laskentatoimen peruskurssilla)! Muistakaa liittyä Optimiin. Kuluneet kolme vuotta ovat olleet melkoista sopeutumista. Ensin vaihtuivat opintoviikot opintopisteisiin, sitten rakennus Metriasta Auroraan, taloustieteiden laitos oppiaineryhmäksi ja nyt vielä tehdään Joensuun yliopistosta osa Itä-Suomen yliopistoa. Kauppatieteiden tutkintomme antaa silti virallisesti (ja käsittämättömästi) yhä Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu. Tämän kaiken myllerryksen Tämän kaiken myllerryksen keskellä ei saa unohtaa olennaista: tulevaisuuden epävarmuudet eivät saa heijastua opetustarjontaan ja opiskelijoiden mahdollisuuksiin opiskella täysipainoisesti. keskellä ei saa unohtaa olennaista: tulevaisuuden epävarmuudet eivät saa heijastua opetustarjontaan ja opiskelijoiden mahdollisuuksiin opiskella täysipainoisesti. Kauppatieteiden opetuksen laadun ja monimuotoisuuden säilyttäminen aikana jolloin olemme monen intressiryhmän suurennuslasin alla, on elintärkeää. Tässä vaaditaan sitoutumista henkilökunnalta, yliopiston johdolta, yhteistyökumppaneilta ja opiskelijoita. Joensuun ja Kuopion yhteinen kauppatieteellinen tiedekunta ja oma tutkinnonanto-oikeus ovat haaveita, joita kannattaa tavoitella ylämäkeenkin pinnistelemällä. Maailma on kuitenkin arvaamaton paikka. Kesälle jäähyväisiä jättäessään voi kuitenkin iloita siitä, että tylsää ei syksyllä ainakaan tule olemaan. Kalle Nordström Juuri ennen lehden painoon menoa julkistettiin ym. selvitys nk. Neilimon raportti. Muutama asiavirhe ja erikoinen johtopäätös olivat livahtaneet joukkoon, mutta toimenpide-ehdotukset ovat selkokielisiä. Itä-Suomen osalta selvitysryhmä toteaa, että ensin on luotava Kuopioon ja Joensuuhun riittävät liiketoimintaosaamisresurssit koulutukseen ja tutkimukseen Tällä hetkellä riittäviä edellytyksiä tutkinnonanto-oikeuden myöntämiselle ei ole. Kyseisten yliopistojen omat kehittämispäätökset tulevat siten olennaisesti vaikuttamaan siihen, miten Kuopion ja Joensuun kauppatieteellinen koulutus ja tutkimus kehittyvät pitkällä tähtäyksellä. Neilimon raportissa siis suositellaan Joensuun tutkinnonanto-oikeuden säilyttämistä toistaiseksi Lappeenrannalla. Jatko on osittain omissa käsissä. Paikallinen verkostoituminen ja erikoistuminen alueen yliopistojen erityisosaamisten mukaan soveltuvat malliksi myös Itä-Suomen kauppatieteelliselle koulutukselle. Kauppatieteellinen koulutus voidaan toteuttaa liittoyliopistomallilla Lappeenrannan, Kuopion ja Joensuun kesken. Ottaen huomioon, että Joensuun ja Kuopion yliopistot ovat jo kokonaisuudessaan yhdistymässä Lappeenrantaa paljon suuremmaksi kokonaisuudeksi ja että toinen Opetusministeriön asettama työryhmä vasta vuosi sitten totesi, ettei yhteistyö Lappeenrannan kanssa nykymuotoisena toimi voinemme jäädä odottamaan Lappeenrannan integrointia osaksi Itä-Suomen yliopistoa. Tällöin tutkinnonantooikeus olisi Itä-Suomen yliopistolla, jolla olisi kampuksia useammalla paikkakunnalla. Tämä olisikin ihan fiksu kuvio. En ole koskaan tarvinnut Lappeenrantaa opinnoissani mihinkään, enkä muutenkaan koe kaupunkia kovin houkuttelevana. Vain kuulumalla samaan organisaatioon vältytään turhalta keskinäiseltä kyräilyltä ja saadaan itäsuomalaiset resurssit tehokäyttöön. Tämä olisi myös Lappeenrannan etu, jonka vetovoimaisuus tekniikan ja kaupan osaajana kärsii entisestään pääkaupunkiseudulle syntyvän huippuyliopiston samojen alojen ylivoimaisuudesta johtuen. Pientä sisäistä tyydytystä voi tuntea työryhmän näkemyksestä, että KTM-tutkintojen aloituspaikkamääriä on syytä jossain määrin vielä lisätä, jotta liiketoimintaosaamisen taso todella nousee Suomessa. Optimi on tällaista näkemystä uskaltanut tuoda esille jo aikaisemmin ja monesti seissyt ainoana opiskelijajärjestönä sillä barrikadilla. ELOKUU Johdatus rikos- ja prosessitaloustieteeseen Matemaattinen taloustiede Mikrotalousteoria Tilinpäätösanalyysi Matemaattinen taloustiede Organisaatiopsykologian perusteet Kandidaatin tutkielma ja seminaari, johtaminen Markkinoinnin johtaminen Kandidaatin tutkielma ja seminaari, laskentatoimi Tutkielmaseminaari ja informaatiolukutaito, laskentatoimi SYYSKUU 3.9. Research and Informational Studies in Law and Economics 3.9. Tilastotieteen peruskurssi Environmental Economics 4.9. Talousmatematiikan yleiskurssi 4.9. Tutkielmaseminaari ja informaatiolukutaito, kansantaloustiede 6.9. Liiketaloustieteen tutkimusmenetelmät 7.9. Kandidaatin tutkielma ja seminaari, kansantaloustiede 7.9. YLEINEN TENTTIPÄIVÄ Kandidaatintutkielma ja seminaari, oikeustaloustiede Tiimijohtaminen Organisaatioiden johtamisen perusteet Consumer Behaviour in Asia Laskentatoimen perusteet, kirjanpito Tutkielmaseminaari ja informaatiolukutaito, johtaminen Tourism Marketing Tutkielmaseminaari ja informaatiolukutaito, markkinointi YLEINEN TENTTIPÄIVÄ Current trends in ethical business practices and human rights Kandidaatin tutkielma ja seminaari, markkinointi LOKAKUU Prosessiajattelu ja -johtaminen Yrityksen liiketoiminnan suunnittelu ja kehittäminen YLEINEN TENTTIPÄIVÄ Kilpailuoikeuden perusteet YLEINEN TENTTIPÄIVÄ Investment Theory and Financial Markets Johdon laskentatoimen jatkokurssi Keksinnöt, teollisoikeudet ja innovaatiotoiminta Suomessa Projekti ja sen toteuttaminen Veroteorian perusteet Marketing Theory Kansantaloustieteen peruskurssi Tilintarkastus Työoikeuden taloustieteen perusteet MARRASKUU YLEINEN TENTTIPÄIVÄ Budjetointi Business-to Business Marketing Quality Management 20 21

12 .:X-files:. TOTUUS PALjASTUU? Osavuosikatsauksen toimitus sai käsiinsä hiukan merkillisiä tekstinkappaleita, jotka vaikuttavat vähän siltä kuin olisivat peräisin jostain pöytäkirjasta... Double nature CLASSIFIED SALAINEN Paikka: Joensuun yliopisto, uusin tiililaatikko Aika: ajankohtana, jolloin useimpien hallituksen jäsenten pitäisi olla luennolla/tentissä/opiskelemassa/töissä/äidin luona Osallistujat: Hallituksen jäsen A B C D E, poistui kohdassa 8, kun piti päästä meseen F, jossain palmun alla (stressilomalla) G H, kotona(?) nukkumassa(?) I J VS. Yksi ja sama henkilö, kaksi elämää. Päättäkää itse kumpi on se aito. Gene Simmons: Kiss-yhtyeen basisti Ari-Pekka Pakarinen: Viime syksyn fuksiaisissa 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Esitys: Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Todettiin lain olevan läsnä tässä lafkassa ainoastaan proffan Ä luennoilla ja päätösvaltaisuuden kaukana täältä. Sihteeri, älä kirjoita sitä pöytäkirjaan. Hups. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi kaikesta huolimatta. 10 Lehtinen Qn/2007 Esitys: Päätoimittelija patistelee hallitusta ottamaan mallia kunnon kansalaisista ja kirjoittamaan juttunsa vihdoinkin valmiiksi. (Deadline eilen.) Päätös: Pohdittiin, viedäänkö lusmuilijat saunan taakse opastettaviksi. Hallituksen varajäsen Y:n kaverin kaveri selvittää halvimmat haulikot. Keskustelua jatketaan joka ikisessä kokouksessa tästä lähtien, jos porukasta palaa saunan takaa useampi kuin yksi. 37 Talousasiat Esitys: Onko rahhaa? Mihin käytetään? Päätös: Rahhoo eiku rahoo eiku rahhaa on, mutta sitä ei käytetä mihinkään, jotta sitä olisi tulevaisuudessakin. Paljon. Erittäin paljon. Lisääkin olisi hyvä saada. Kysytään, josko pappa betalaisi. 48 Liikunta-asiat Esitys: Keskustellaan liikuntatapahtumien järjestämisestä. Päätös: Jäsenten ohjaaminen kohti liikunnallista elämäntapaa ja alkoholin kohtuukäyttöä ei onnistu kuitenkaan, joten pohdittiin juoksukilpailun järjestämistä teemalla baarista baariin. Juoksemisen voi suorittaa taksilla. Pohdittiin myös kabinetin järjestämistä saman tapahtuman yhteyteen. Kabinetissa voitaisiin juoksennella limusiinillä kuohuviiniä ja sikareita nauttien. 78 Kopo-asiat Esitys: Tahdotko sinä X ry ottaa tämän Y ry:n aviopuolisoksi ja rakastaa häntä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä? Päätös: En mie oikein tiiä... No ehkä jos ei tarvii muuttaa saman katon alle ja muitaki saapi treffailla. Savvookaan ei tekis mieli opetella. Jos oltas vaan kavereita? Hyviä sellaisia:) Ehkä jopa ihan bestiksii... Fuck hesari, get osari. 100 Muut esille tulevat asiat 22 Ei tänään. Osavuosikatsauksen laajaa lukijakuntaa - MONA, 7kk 23

13 .:Tulevaisuus:. Optimilaiset työelämässä olen ollut tyytyväinen niin entiseen kuin nykyiseenkin työpaikkaani kaupungilla. Laaja työnkuva on hyvä juttu esim. siinä mielessä, että tältä paikalta saa hyvän kokonaisnäkemyksen kaupungin tilanteesta ja kehityksestä..:kvartaalin kasvot:. 24 Optimilaiset työelämässä on Osavuosikatsauksen jatkosarja, jossa haastatellaan jo työelämään siirtyneitä entisiä optimilaisia. Satu Huikuri, 28, työskentelee Joensuun kaupungilla kehityspäällikkönä talous- ja strategiayksikössä. Satu on suorittanut kaksi eri tutkintoa, sillä hän valmistui ensin hallintotieteiden maisteriksi vuonna 2001, jonka jälkeen tie vei kauppatieteisiin ja Optimiin. Hänen aloittaessaan opiskelunsa yliopistossa, ei kauppatietieteitä voinut lukea vielä pääaineena Joensuussa. Satu tiesi kuitenkin opintojensa alusta alkaen, että hän haluaa opiskella myös kauppaa ja lukikin sitä jonkin verran HTM-tutkinnon sivussa. Kun ensimmäinen kauppatieteiden opiskelijavalinta järjestettiin vuonna 2001, haki ja pääsi Satu myös saman tien sisään ja suoritti KTM-tutkinnon valmiiksi vuonna 2003, ollen näin ensimmäisiä Joensuun yliopistosta valmistuneita kauppatieteiden maistereita. Satu kertoo, että hän sai HTMaikaisista kaupan opinnoistaan niin paljon hyväksilukuja täältä, että Joensuuhun opiskelemaan jääminen oli fiksuinta. Pääaineena Satu luki oikeustaloustiedettä. Lisäksi laskentatoimesta opintoja kertyi cumun verran ja vero- sekä ympäristöoikeudesta molemmista approt. Lisäksi HTM-tutkintoa tehdessään hän luki melko laajalti liiketaloustieteestä markkinointia ja johtamista. Laskentatoimen opiskelusta on ollut eniten hyötyä ja konkreettista sellaista. Kurssit, joissa käsiteltiin raakaa laskentatoimen substanssiosaamista, olivat hyödyllisimpiä. Lisäksi vero-oikeus yhdistettynä laskentatoimeen on toimiva ja hyödyllinen oppiainepari. Satu on KTM:ksi valmistuttuaan suorittanut myös lisensiaatin tutkinnon kauppatieteissä. Suurin motivaation lähde jatko-opiskeluun on ollut oma tiedonhalu ja jatko-opintojen tuntuminen mielekkäältä vaihtoehdolta. Aihe löytyi kilpailu-oikeudesta, tarkemmin yhteisyritysten yrityskauppavalvonnasta. Takaraivossa oli myös ajatus omien mahdollisuuksien parantamisesta työmarkkinoilla, etenkin kilpailuoikeuden osaamista arvostavien työnantajien silmissä. Sadun ajatuksissa on suorittaa aikanaan myös tohtorin tutkinto. Työllistyminen sivuaineen opeilla Satu oli töissä yliopistolla projektikoordinaattorina vuodesta 2001 lähtien ja teki näitä hommia opintojensa ohessa. Muutama kuukausi ennen kauppatieteen gradunsa valmistumista hän huomasi Joensuun kaupungilla vapaana olevan taloussuunnittelijan viran, johon hän haki ja tuli myös valituksi. Taloussuunnittelijana Satu toimi muutaman vuoden ja tämän jälkeen hän siirtyi kehityspäälliköksi kaupungin talous- ja strategiayksikköön. Tässä tehtävässä hän on toiminut kohta kaksi vuotta. Nykyinen työnkuva on varsin laaja. Siihen kuuluu mm. kaupungin talousarvion laadinta ja sen toteutumisen seuranta. Talouden puolelta työtehtäviin kuuluu em. lisäksi tarvittaessa erilaisten talousselvitysten tekeminen ja kustannuslaskennan ja tuotteistamisen ohjaus. Laskentatoimen oppeja on siis kysytty ahkeraan. Lisäksi työhön kuuluu mm. kaupungin strategioiden valmisteluun osallistumista ja kaupungin kehitystä kuvaavan tiedon keräämistä. Työssään Satu on siis käyttänyt eniten laskentatoimen osaamistaan, mutta myös oikeustaloustieteen opiskelusta on ollut hyötyä, esim. kilpailuoikeuden tunteminen on auttanut mm. julkisissa hankinnoissa. Vaikka istuisit kuinka paljon koulun penkillä, ei siellä Sadun mukan voi oppia soveltamaan opittua tietoa kuten työelämässä. Toinen osaalue, mitä ei suoranaisesti koulun penkiltä opita, ovat luonnollisesti vuorovaikutustaidot. Nämä ovat kuitenkin erittäin tärkeitä seikkoja työelämässä pärjäämisen ja menestymisen kannalta. Satu Huikuri myöntää, että koulutusta vastaavien töiden saaminen Pohjois- Karjalasta on KTM:lle harvinaista. Hän onkin siinä mielessä ollut onnekas. Työpaikka löytyi hieman erilaiselta työnantajalta kuin hän oli alun perin miettinyt. En opiskeluaikana ajatellut työllistyväni kuntapuolelle, mutta Optimia pystyttämässä Satu Huikuri oli mukana perustamassa Optimia ja toimi ainejärjestömme historian ensimmäisessä hallituksessa tiedotusvastaavana vuonna Legiossa ollessaan ja HTM-tutkintoa tehdessään hän ei ollut toiminut ainejärjestössä vastuuhenkilönä ja halusi nyt kokeilla sitäkin puolta. Se aika meni toiminnan suunnittelemisessa, sillä kaikessa joutui lähtemään tyhjältä pöydältä. Ei ollut nettisivuja, ei lehteä eikä mitään muutakaan. Tiedotusvastaavana Satu mm. loi kontakteja muihin ainejärjestöihin, niin joensuulaisiin muiden alojen opiskelijoihin kuin muihin kauppatieteilijöihinkin ympäri Suomea. Hallituskausi oli tavallista lyhyempi, sillä Optimi ry perustettiin keväällä 2002 ja hallitus vaihtui seuraavassa vuodenvaihteessa. Valmistuminen alkoi Sadulla häämöttää näköpiirissä, joten hän ei enää nähnyt sopivana jatkaa hallituksessa oloaan pidempään, vaikka muutoin mielenkiintoa olisi riittänytkin. Kurssit, joissa käsiteltiin raakaa laskentatoimen substanssiosaamista, olivat hyödyllisimpiä. 1. Onko sinulla antaa vinkkejä opiskeluun? Oikeustaloustiedettä pääaineenaan lukevalle hyviä sivuaineita ovat ainakin laskentatoimi ja oikeustieteet. Tärkeintä kuitenkin on valita opintokokonaisuus oman mielenkiintonsa mukaan. 2. Mitä taitoja työnantaja odottaa valmistuneelta KTM:lta? Kyky itsenäiseen työskentelyyn ja halu itsensä sekä organisaation kehittämiseen ovat yleisiä, minkä tahansa oppiaineen maisterin odotettuja ja toivottuja taitoja. Yksityiskohtaisemmat taidot riippuvat hyvin laajalti minkälaisesta työtehtävästä on kyse. Ainakin laskentatoimen osaaminen on kuitenkin hyvin kysyttyä. 3. Mitä teet mieluiten vapaa-ajallasi? Urheilen monipuolisesti, laji riippuu vuodenajasta. Opiskelujen päätyttyä on ollut lisäksi aikaa kaunokirjallisuuden lukemiselle. Myös kavereille jää aikaa näiden lisäksi. Olli-Pekka Pirhonen, 24 Morjens Olli-Pekka, tiivistäpä kesäsi yhteen lauseeseen. Suomen kesä jaksaa aina yllättää. Mitä näistä kului eniten kesän aikana: maito, olut vai hart-sport? Olut, aina varma ja turvallinen valinta. Sopii jokaiseen tilanteeseen Mikä on sulle paras tapa rentoutua kesällä? Ehdottomasti parhaiten rentoudun veden äärellä, sillä veneily ja kalastus kuuluvat aina kesään. Mitä aineita luet ja missä vaiheessa opinnot ovat tällä hetkellä? Pääaineena minulla on johtaminen ja sivuaineet muodostuvat markkinoinnista ja laskentatoimesta. Viime keväänä sain tehtyä kandin tutkielman alta pois ja nyt syksyllä pitäisi käynnistellä vähitellen gradua. Luit kaksi vuotta liiketaloutta ammattikorkeakoulussa ennen kuin vaihdoit yliopistoon kauppatieteisiin. Miksi vaihdoit maisemaa ja onko amk:n opinnoista ollut hyötyä täällä? Kaikista painavin syy koulun vaihtoon löytyi akateemisesta vapaudesta. On huomattavasti rennompaa opiskella, kun voi itse päättää opintojensa kohteen ja aikataulun. Amk:n lukiomainen lukujärjestys ei antanut juurikaan valinnan vapautta opiskelijalle. Amkopinnoista on ollut ehdottomasti hyötyä, sillä se antoi hyvän pohjan liiketalouden eri aihealueista. Kuluuko tuleva lukukausi nenä kirjassa vai aiotko jättää aikaa myös töille tai vapaa-ajalle? Olen työskennellyt viime tammikuusta lähtien Osuuspankin yhteyskeskuksessa myyntineuvottelijana, joten useasti illat menevät ihmisten kanssa pankkiasioista jutellessa. Syksyllä opintoja kertyy todella vähän, mutta suunnitelmissa olisi gradun teon aloitus. Lisäksi suunnitelmiin kuuluu vapaa-ajan maksimointia, sillä harrastukset pitävät kehon ja mielen kunnossa. Nähdäänkö sinua myös Optimin tapahtumissa tulevana lukuvuonna? Osallistumiseni Optimin tapahtumiin painottui fuksivuoteen, josta erityisen lämmöllä mieleen on jäänyt Mekrijärven reissu. Eniten kiinnostaisi osallistua Optimin ja Ylioppilaskunnan kovatasoisiin joukkuepeleihin, mutta polvien kunto vastaa valitettavasti tällä hetkellä 80-vuotiaan sotaveteraanin nivelien tasoa. 25

14 Kuningaskortti Kuningaskortti on Optimi ry:n ja joensuulaisten yritysten yhteistyömuoto, joka tuo Optimin jäsenille ainutlaatuisia hyötyä. Hankkeeseen mukaan tulevia yrityksiä kartoitetaan jatkuvasti vuoden aikana. Optimin kuningasedut saat käyttöösi ainoastaan Optimin jäsenenä eli näyttämällä liikkeissä opiskelijakorttia, jossa on Optimin oranssi tai vihreä tarra merkkinä jäsenyydestä. KESKUSTAN PIZZAPOJAT PUH Yläsatamankatu 9 - NormAALI PIZZA kolmella täyteellä 5,5 tai - NormAALI PIZZA kolmella täyteellä+0,35l limppari 6 ma-pe la-su 12-22(21) LISÄTÄYTTEET NORMAALI 0,7 / PERHE 1,

15 Raimo.fi

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015-2016 AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS

KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015-2016 AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015- AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) perusopinnot

Lisätiedot

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Meidän koulu -kysely. Isojoen Koulukolmio 6-9.lk Niko Halkola 8.lk

Meidän koulu -kysely. Isojoen Koulukolmio 6-9.lk Niko Halkola 8.lk Meidän koulu -kysely Isojoen Koulukolmio 6-9.lk Niko Halkola 8.lk Sisällysluettelo 1. Johdanto...3 2. Tulokset...4 2.1 Sukupuoli...4 2.2 Luokka...4 2.3 Silmien väri... 2.4 Koulumatkan pituus... 2. Horoskooppi...6

Lisätiedot

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää KADUILLA, PUISTOISSA 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää 2. Omissa, vieraissa kämpissä yksin tai ystävän kanssa aamuun

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Kuuttiset. Tiistai. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Tiistai. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Tiistai Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Hiphei kaikki ihanat leiriläiset! Eilen saatiin leiri avattua leiri komeasti leiripäällikkö Marko Pousin ja kunnallisneuvos

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin?

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin? TYÖPAIKKAHAASTATTELU Voit käyttää tätä työpaikkahaastattelun käsikirjoitusta apuna haastattelutilanteessa. Tulosta käsikirjoitus ja tee omia merkintöjä ennen haastattelua, sen kuluessa ja haastattelun

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 EPSILON RY 1 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan vuoden 2015 sääntöjä 2 ja 3 mukaillen. Epsilon ry:n tärkeimpänä tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä, tukea

Lisätiedot

KUINKA KIRJOITAT E-KIRJAN päivässä

KUINKA KIRJOITAT E-KIRJAN päivässä KUINKA KIRJOITAT E-KIRJAN päivässä Valmentaja-Akatemia opettaa sinulle kuinka valmentajana pystyt kasvattamaan bisnestäsi, auttamaan useampia ihmisiä ja ansaitsemaan enemmän. www.valmentaja- akatemia.fi

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset sanat selkeät sanat CC Kirsi Alastalo 2016 Kuvat: Papunetin kuvapankki, www.papunet.net, Sclera

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen Aito HSO ry Hyvä sijoitus osaamiseen Aidossa elämässä tarvitaan oikeaa kumppania Työelämä on iso osa elämäämme. Se kulkee aivan samoin periaattein kuin muukin meitä ympäröivä maailma. Siellä on haasteita,

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

uudenvuoden kirjoittamishaaste

uudenvuoden kirjoittamishaaste uudenvuoden kirjoittamishaaste Unelmointi on yksi suosikkiasioistani. Toki tässä hetkessäkin on ihana ja hyvä olla. Elämä on nyt. Mutta tämä hetki pohjustaa seuraavaa. Se mitä ajattelet nyt, se mihin uskot

Lisätiedot

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa?

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa? Mitä on MLM! Monitasomarkkinoinnin perusasioita: -Historia -Mistä raha tulee? -mitä on 'vivuttaminen'? -miksi siitä puhutaan?(6 kk esimerkki) -organisaatimalli *binäärinen organisaatiomalli *ylivuoto -palkkiojärjestelmä

Lisätiedot

Jesse Saarinen & Jaakko Jänis

Jesse Saarinen & Jaakko Jänis Jesse Saarinen & Jaakko Jänis Amazing Race Amazing racessa kilpailijat toimivat joukkueina, joissa on kaksi henkeä, jotka jotenkin tuntevat toisensa. Joillakin tuotantokausilla on ollut enemmänkin henkilöitä

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 MATKAPÄIVÄKIRJA Suomen palloliitto järjestää vuosittain valioerotuomareille ja Veikkausliigan avustaville erotuomareille koulutus- ja harjoitusleirin. Tänä vuonna

Lisätiedot

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20 fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Tehtävä: Lämmittely

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus 1 (9) Pikatreffit Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille ja työnantajille - matchmaking-viestipohjat treffien jälkeen lähetettäväksi - treffikorttipohjat

Lisätiedot

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014

Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014 Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014 Suvi von Becker Miksi yhdessä tekeminen? Johtoporras: Ymmärrys valuu kuin vesi hanhen selästä Ovat niin hankalia, asennevamma. Eikö sana kuulu vai eikö se mene perille?

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Bremenistä bussi Groningeniin (Public Express), joka maksaa

Lisätiedot

15.2.2012. 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

15.2.2012. 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirja 3/2012 1(6) Hallituksen kokous Aika 8.2.2012 klo 17.30 Paikka Itä-Suomen yliopisto, AU101 Osallistujat: Petri Makkonen Puheenjohtaja Jenni Soininen Sihteeri Eeva Kalliomaa Poissa Petteri Lauronen

Lisätiedot

1. Oppilaat (ja ope) etsivät ja leikkaavat lehdestä itseään kiinnostavan kuvan. (Ihminen, eläin, esine, )

1. Oppilaat (ja ope) etsivät ja leikkaavat lehdestä itseään kiinnostavan kuvan. (Ihminen, eläin, esine, ) ALAKOULUT Luokat 1 2 Kuvasta tarinaksi Tarvikkeet: Sanoma- ja aikakauslehtiä, sakset 1. Oppilaat (ja ope) etsivät ja leikkaavat lehdestä itseään kiinnostavan kuvan. (Ihminen, eläin, esine, ) 2. Oppilaat

Lisätiedot

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä VAIHDA MUKAVAMPAAN. Oikeanlainen koti kaikkiin elämäntilanteisiin Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä Sp-Koti on perustettu juuri sinua ja sinun asuntoasioitasi varten. Meidän arvomaailmamme lähtee

Lisätiedot

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.

Lisätiedot

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 36. vuosikerta JULKAISIJA Ä-tervehdys... 3 www.kalevankarhut.net... 4 Ötökän elämää... 5 Silppusäkki... 6 Virkailijat...

Lisätiedot

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme.

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. Etsi lehdestä vastaukset seuraaviin kysymyksiin: a) Mikä on lehden nimi? b) Mikä on lehden ilmestymisnumero? c) Kuka on lehden päätoimittaja? d)

Lisätiedot

VALITSE LUKIO-OPINNOT

VALITSE LUKIO-OPINNOT VALITSE LUKIO-OPINNOT OVI MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMAAN. Lukio on tärkeä ponnahduslauta tulevaisuuteesi. Se tarjoaa Sinulle hyvät valmiudet ja suoran väylän eri alojen jatko-opintoihin sekä lisäaikaa tulevaisuutesi

Lisätiedot

portfolion ohjeet ja arviointi

portfolion ohjeet ja arviointi 2015 portfolion ohjeet ja arviointi EIJA ARVOLA (5.10.2015) 2 Sisällysluettelo 1. TYÖPORTFOLIO (ei palauteta opettajalle)... 3 2. NÄYTEPORTFOLIO (palautetaan opettajalle)... 3 3. NÄYTEPORTFOLION SISÄLLÖN

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Muurahaisia pöksyissä ja päässä.

Muurahaisia pöksyissä ja päässä. Lasten Muurahaisia pöksyissä ja päässä. Vaikka adhd ei välttämättä näkyisikään päällepäin, niin usein se kyllä tuntuu koko kehossa. Adhd voi aiheuttaa sen, että on vaikea istua paikoillaan, kuunnella tai

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI TYÖKALUPAKKI eli sosiaalisen median pikaopas nenäilijälle Nenätapahtuman tueksi. Näiden ohjeiden avulla tempaiset verkostosi mukaan sosiaalisessa mediassa. MISTÄ LIIKKEELLE?

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011

Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011 Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011 Nuoret journalistit -tutkimus Nuoret journalistit -tutkimuksessa kiinnostuksen kohteena ovat journalismin uudet sukupolvet. Millainen on tulevien

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN

MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN OPISKELIJAELÄMÄÄ UUDENMAAN INSINÖÖRIOPISKELIJAT UIO RY Onnittelut opiskelupaikasta! Aloittavien opiskelijoiden infossa kannattaa käväistä Opiskelun ei

Lisätiedot

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Tarjoamme lapsille niin kodinomaista elämää kuin se on mahdollista laitoksessa.säännöllisen päivärytmin avulla luomme lapsille turvallisuutta.

Lisätiedot

Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5. x x. x x x x x. x x

Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5. x x. x x x x x. x x Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5 Hallituksen kokous 24/2015 Aika: Maanantai 21.9.2015 16.15 Paikka: MaD259 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu Magnus Jyrkkänen

Lisätiedot

Tehtäviä. Teemu Saarinen: Pallosankari Unski

Tehtäviä. Teemu Saarinen: Pallosankari Unski Teemu Saarinen: Pallosankari Unski JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi 2012

Lisätiedot

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Perustiedot a) Ikä 12 vuotta 67 % 6 13 vuotta 33 % 3 b) Kuinka monetta vuotta olet oppilaana kuvataidekoulussa? 1. vuotta 22 % 2 3. vuotta 11 % 1 4. vuotta

Lisätiedot

Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus

Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus Kauppatieteellinen ala Väylä - Erillisvalinta Kauppakorkeakoulun kandidaattiohjelmaan - Hakijoille, joilla ei

Lisätiedot

Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät!

Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät! OPPILAS 1 Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät! Kurssi oli superhyvä, juuri sellainen mitä halusin, jopa parempi! Tietokoneohjelma oli loistava opiskeluapuri

Lisätiedot

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TALENTUM HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Terhi Majasalmi ISBN: 978-952-14-1884-6 ISBN:978-952-14-1883-9 Ulkoasu: Lapine Oy Paino: BALTO print 2012

Lisätiedot

Kanada 2015. Gea Schumann Merkonomi

Kanada 2015. Gea Schumann Merkonomi 1 Kanada 2015 Gea Schumann Merkonomi 2 Perustietoa Lähdin 31.12 kuukauden kestävälle matkalle Kanadaan. Olimme osallisena FinAl 2.0 projektissa ja pääsimme mukaan muutamiin isoihinkin tehtäviin. Majoituksena

Lisätiedot

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen.

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen. SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: 1. -ko/-kö -kysymys; vastaus alkaa aina kyllä- tai ei-sanalla esim. Asutko sinä Lahdessa? Autatko sinä minua? Oletko sinä iloinen? Kyllä, minä asun. (positiivinen)

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi. Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö

KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi. Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö KUARA 2/2013 Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi PIKKUJOULUT Kuopion Urheiluautoilijoiden pikkujoulut vietetään lauantaina 23.11.2013 Hotelli Savoniassa,

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf Ry:n Seniorikysely Ajankohta: Helmikuu 2015 Sähköpostiosoitteet: Kytäjä Golf Ry:n jäsenrekisteri Jäsenrekisterissä 1.2.2015 273 senioria (miehet 55v,

Lisätiedot

MOTIVAATIO 1/5 10 100 MIKÄ KORTIN OTSIKKO MILLOIN. pakka MITÄ VAHVUUDET. coaching. www.ideapakka.fi HEIKKOUDET URATAIVAL

MOTIVAATIO 1/5 10 100 MIKÄ KORTIN OTSIKKO MILLOIN. pakka MITÄ VAHVUUDET. coaching. www.ideapakka.fi HEIKKOUDET URATAIVAL 1/5 10 100 MOTIVAATIO pakka ++ ++ ++ www.ideapakka.fi coaching URATAIVAL KORTIN OTSIKKO 3/5 15 40 MOTIVAATIO Menetelmä, jossa kirjoitetaan henkilökohtainen tulevaisuuden tavoite, motivoiva unelma Esimerkiksi

Lisätiedot

Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense. Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B

Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense. Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B Valmistelut ja hakeminen Haku Etelä-Tanskan yksikköön tehtiin kokonaisuudessaan yliopistosivuilta löytyvällä lomakkeella kv-toimiston

Lisätiedot

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015 REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ Tero Lausala, 24.9.2015 TYÖN MUUTOS JA MURROS TYÖPAIKOISTA TYÖTEHTÄVIIN: MONIMUOTOISET TAVAT TEHDÄ TYÖTÄ TYÖN TARJONNAN JA KYSYNNÄN KOHTAANTO-ONGELMA

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

ERIKOISKAUPAN AUKIOLOAIKAKOKEMUKSET 2010 SELVITYS. Taulukot (numeroitu raportin tekstin mukaisesti)

ERIKOISKAUPAN AUKIOLOAIKAKOKEMUKSET 2010 SELVITYS. Taulukot (numeroitu raportin tekstin mukaisesti) ERIKOISKAUPAN AUKIOLOAIKAKOKEMUKSET 2010 SELVITYS Taulukot (numeroitu raportin tekstin mukaisesti) 1. Yrityksemme päätoimiala on Fotokauppa 8,7 % Huonekalukauppa 3,7 % Kirjakauppa 9,5 % Kulta ja kellokauppa

Lisätiedot

Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä,

Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä, Nina Kivirasi Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä, mutta hänen mielestä ammattikoulu on paljon

Lisätiedot

ENNAKKOTEHTÄVÄT / JAKSO A VALMISTAUTUMINEN. Otteita vetäjän ohjeista

ENNAKKOTEHTÄVÄT / JAKSO A VALMISTAUTUMINEN. Otteita vetäjän ohjeista 1 Otteita vetäjän ohjeista ENNAKKOTEHTÄVÄT / JAKSO A Tarkista että o aikataulut on sovittu ja koulutustila on varattu o osallistujat ovat saaneet kutsun ajoissa o sinulla on nimilista, jonka avulla sijoitat

Lisätiedot

TEKSTIÄ YLEISÖLLE - tarina viestinnässä

TEKSTIÄ YLEISÖLLE - tarina viestinnässä TEKSTIÄ YLEISÖLLE - tarina viestinnässä Lionspiirin viestintäkoulutus Erkki Hujanen, Oulu 8.10.2015 WWW.KALEVA.FI KALEVA-KONSERNI Pohjois-Suomen suurin media-alan konserni, joka tarjoaa asiakkailleen tuoreita

Lisätiedot