jätevoimala nousee Vaasaan s. 3

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "jätevoimala nousee Vaasaan s. 3"

Transkriptio

1 Ramirentin asiakaslehti Nro Uuden sukupolven jätevoimala nousee Vaasaan s Kontit korvasivat palaneen SkiBistron Rukalla Sajos kurkottaa neljään ilmansuuntaan Inarissa

2 2 Ramirentin asiakaslehti Pääkirjoitus Dynaamisesti eteenpäin Toukokuussa 2011 julkaistu VTT:n suhdannekatsaus ennakoi konevuokrausalalle 10 prosentin kasvua tänä vuonna. Markkinat ovatkin vilkastuneet selvästi jo viime vuoden loppupuolelta lähtien. Asuntorakentaminen on erittäin vilkasta, ja se toimii tällä hetkellä rakennusalan kasvun selkeänä veturina. Myös korjausrakentaminen kasvaa tasaisesti. Markkinan aktivoituminen näkyy myös Ramirentin koneiden ja laitteiden kasvaneena kysyntänä; itse asiassa asuntorakentamisessa tarvittavista torninostureista on ollut jo osittain pulaakin. Ramirentin telineet ja logot ovat tuttu näky yhä useammassa rakennus- tai saneerauskohteessa eri puolilla maata. Esittelemme tässäkin lehdessä jälleen useita hyvin erilaisia rakennushankkeita, joissa hyödynnetään laitteitamme ja palvelujamme. Meidän liiketoimintamme perusta on dynaamisissa vuokrauspalveluissa, joiden tavoitteena on helpottaa asiakkaidemme omaa liiketoimintaa. Hyvä esimerkki kyvystämme palvella nopeasti ja joustavasti on Rukalle rakennettu konttikahvila, joka nousi muutamassa päivässä korvaamaan kevättalvella tulipalossa täysin tuhoutunutta bistroa. Myös juttu Rukan projektista on sisäsivuilla. Ramirent on solminut alkuvuonna useita merkittäviä yhteistyösopimuksia eri alojen organisaatioiden kanssa. Pitkien, usean vuoden mittaisten yhteistyösopimusten etuna on se, että molemmat osapuolet sitoutuvat pitkäjänteiseen yhteistyöhön, mikä on omiaan edistämään molempien organisaatioiden oman ydinliiketoiminnan kehittämistä. Uusi sopimus tiivistää yhteistyötämme muun muassa Suomen suurimman radan rakentajan, VR Trackin, kanssa. Myös maatalousyrittäjät ja omakotiasujat hyötyvät yhteistyöstämme MTK:n ja Suomen Omakotiliiton kanssa. Lisäksi kerromme tässä lehdessä, miten ja miksi Destia on ulkoistanut laite- ja konekantaansa ja niihin liittyviä palveluja Ramirentin hoidettavaksi. Mutta olipa kyseessä pitkä yhteistyösopimus tai yksittäisen koneen vuokraus palvelupisteessämme, haluamme on tarjota asiakkaillemme mahdollisimman kattavan valikoiman konevuokrauspalveluja riskittömästi ja helposti. Tavoitteenamme on helpottaa asiakkai demme omaa liiketoimintaa. Toivotan asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme aurinkoista kesää! Kari Aulasmaa toimitusjohtaja Ramirent Finland Oy Ramirent ja Destia tiivistävät yhteistyötään Destia keskittyy jatkossa entistäkin enemmän omaan ydinosaamiseensa. Yhtiö luopui omista työmaatiloistaan ja osasta pienkalustoaan ja myi ne Ramirentille. Samalla Destia teki Ramirentin kanssa viiden vuoden yhteistyösopimuksen, jolla haetaan molemmille osapuolille taloudellisia ja toiminnallisia hyötyjä. Teksti ja kuvat: Marko Enberg Maanrakennusalalla kausivaihtelut ovat niin suuria, että Destia piti järkevänä pohtia, mitä kannattaa omistaa ja mitä ei. Yhtiö haki myös työmaatilojen osalta järkevyyttä toimintaansa. Näin kertoo Destian hankintajohtaja Petri Roimela. Ramirent on ollut Destian yhteistyökumppani jo pitkään. Ramirentin kattava ja uudenaikainen kalusto on vastannut meidän tarpeitamme. Esimerkiksi valssijyrät ovat varsin tyypillinen tuote, joita vuokraamme Ramirentiltä. Työmaatilat näyttelevät aika isoa roolia erityisesti nyt tehdyn kaupan jälkeen, Roimela kertoo. Mika Pynttäri (vas.), Petri Roimela ja Kari Aulasmaa. Kumppanuus kehittää Ramirent Finlandin toimitusjohtaja Kari Aulasmaa korostaa, että tällaiset kumppanuudet kehittävät molempien toimintoja. Destia on yksi valtakunnan päärakentajista. Yhteistyöllämme on Destian kanssa hyvä jatkumo. Tällainen yhteistyö on paras tapa oppia ja kehittää toimintoja, Aulasmaa pohtii. Aulasmaan mukaan rakennuskonealan tehtävänä on edistää rakentajan toimintaa, sillä konealalla on asiakaskunnalleen paljon annettavaa. On kaikkien kannalta parasta, että työmaalla on oikean kokoinen kone. Sellainen, joka on työn suorittamisen kannalta järkevin. Uskon, että esimerkiksi teollisuudesta löytyy Ramirentin toteuttamia ratkaisuja, joita voisi enemmän hyödyntää meidänkin alalla. On hyvä miettiä yhdessä vaihtoehtoisiakin ratkaisuja, Roimela muistuttaa. Yhteistyötä jo suunnitteluvaiheessa Kun olemme jo suunnittelussa mukana, niin pystymme paremmin reagoimaan markkinatilanteeseen, Ramirent Finlandin varatoimitusjohtaja Mika Pynttäri toteaa. On meidänkin kannalta hyvä, kun Ramirent tietää ajoissa, mitä ja minkä tyyppisiä projekteja on tulossa. Se helpottaa heidänkin tulevien investointiensa suunnittelua. Me toimimme ympäri maata, joten Ramirentin tiheä palveluverkosto sopii meidän käyttöömme erittäin hyvin, Roimela muistuttaa. Meillä on yksittäisten vuokraamojen lisäksi isoja kalustokeskuksia eri puolilla maata. Näistä löytyy jo varsin kattavasti koko valikoimamme, Aulasmaa tuumaa. l

3 Ramirentin asiakaslehti Jätevoimala tuottaa pian energiaa Vaasassa Ramirentillä iso rooli rakennushankkeessa Ramirent on vahvasti mukana toteuttamassa uuden sukupolven jätevoimalaa Vaasan Mustasaareen. Tällä hetkellä Suomen suurimpiin rakennustyömaihin lukeutuvan jätevoimalan betonimuotit, holvituentakalusto, telineet ja lukuisat muut tuotteet tulevat Ramirentiltä. Teksti Marko Enberg/Kuvat: Marko Enberg ja Marko Lammentausta Tulevalla laitoksella hyötykäyttöön kelpaamattoman jätteen polttamisesta syntyvä energia käytetään sähkön ja kaukolämmön tuotantoon. Vastaavia jätevoimalaitoksia on Suomessa suunnitteilla kymmenkunta. Vuonna 2012 Vaasaan valmistuva Mustasaaren voimalaitos polttaa aikanaan jätettä noin kiloa tunnissa. Laitoksen tuottamalla energialla Vaasan Sähkö Oy kattaa kolmanneksen kaukolämpöverkon tarvitsemasta energiamäärästä. Lisäksi se tuottaa sähköä jopa kaupunkiasunnon tarpeiden verran. Massiivinen hanke Massiivinen voimalaitos nousee seitsemän hehtaarin kokoiselle alueelle. Jätevoimalasta tulee 160 metriä pitkä ja korkeuttakin on komeat 42 metriä. Voimalan päätyyn nousee 75 metriä korkea piippu. Betonityöt alkoivat kesällä Siinä oli heti alkuun mittava valu, kun teimme jätebunkkerin pohjalaatan. Siihen tuli noin kuutiota betonia. Päivän aikana meille ajettiin parhaimmillaan noin 300 kuormaa betonia, Lemminkäinen Talo Oy:n vastaava mestari Stefan Pellfolk kertoo. Meillä on oma Lemminkäinen Infran betoniasema tässä alueella, joten saimme hyvin tavaraa. Vilkkaimpaan aikaan betonia tuli myös toiselta asemalta. Aikataulu on ollut kireä, mutta työntekijät ovat joustaneet ja venyneet tosi hyvin. Täällä on tehty pitkiä päiviä. Välillä valuja on tehty iltaisin ja öisinkin. Meillä on kaikkiaan noin 70 Lemminkäisen työntekijää tässä kohteessa, Pellfolk laskee. Marko Lammentausta (vas.) ja Stefan Pellfolk Haastavat muottisuunnitelmat Ramirentin Manto-muottikalusto oli minulle entuudestaan tuttu, joten siihen on helppo luottaa. Lisäksi käytännössä lähes kaikki kohteen holvi- ja seinämuottisuunnitelmat ovat tulleet Ramirentiltä. Muottisuunnitelma on haastavan kohteen takia pitänyt teettää melkein joka seinästä erikseen. Se on helpottanut työtämme tosi paljon. Kirvesmiehemme ovat päässeet valmiiden kuvien kanssa työskentelemään. Ramirentin projektipäällikkö Jaakko Järveläinen on vastannut kohteen muottisuunnittelusta. Kippaushallin suuren oviaukon päälle tulevan palkin huippuvaativan tuennan suunnitelmissa Ramirent kallistui suoraan Ischebeckin englantilaisen suunnittelutoimiston puoleen. Ischebeckin Saksan tehtaalta tuli myös rekkalasteittain tuentakalustoa suoraan Vaasan työmaalle. Saimme käyttöömme Ischebeck Titan tuentakalustoa erittäin raskaaseen ja korkealle valettavaan palkkivaluun. Tuentaväli on peräti 24 metriä. Palkin korkeus on kolme metriä ja leveyttäkin kaksi metriä, Ramirentin myyntipäällikkö Marko Lammentausta sanoo. Myös kaikki raudoitus- ja valutelineet ovat tulleet Ramirentiltä, käytännössä Telineramilta. Yhteistyö on toiminut todella hyvin. Valuihin on käytetty noin 1,6 miljoonaa kiloa rautaa, Pellfolk arvioi. Kova talvi vaikeutti työtä Pellfolkin mukaan runsasluminen ja kylmä talvi toivat työmaalle oman lisämausteensa. Varsinkin helmikuu oli vaikea, kun aluksi tuli 40 senttiä lunta. Sen jälkeen oli parin viikon ajan yli 20 pakkasta. Töitä täällä on tehty silti kaiken aikaa. Työntekijät ovat olleet mukana hyvällä asenteella. Kylmimmillä keleillä ei tietenkään voitu valaa betonia, mutta tuolloin rakennettiin muotteja. Ja paksut valetut seinät tuovat myös lämpöä työskentelyyn. Höyrytyskoneita piti käyttää valujen aikaan paljon, ja välillä keli saattoi muuttua kesken valun. Olisihan raken- Westenergy Oy Vaasan lämpövoimalaitosta rakentava Westenergy Oy on kaupallista voittoa tavoittelematon jätteen hyödyntämisyhtiö. Westenergyn perustivat viisi kunnallista jätehuoltoyhtiötä. Uusi jätevoimalaitos on ainutlaatuinen monessakin suhteessa. Westenergyn osakkaat toimivat kahden läänin, neljän maakunnan ja yli viidenkymmenen kunnan alueella. Se vastaa yli asukkaan jätehuollon järjestämisestä. Yhtiö toimii omakustannusperiaatteella eli lämpövoimalaitoksen tuotto heijastuu aikanaan suoraan porttimaksuihin ja sitä kautta kuntalaisten jätteen käsittelymaksuihin. taminen helpompaa, jos aina olisi kesäkeli, Pellfolk toteaa. Muottikaluston, telineiden, tuentakaluston lisäksi me olemme toimittaneet tänne satoja metrejä työtasokonsoleita, höyrykontteja lumen ja jään sulatukseen, kompressoreja lumen poistoon, lämmittimiä valutelttoja varten, varastokontteja, saksilavoja ja kuukulkijoita, Lammentausta luettelee. l

4 4 Ramirentin asiakaslehti KonttiBistron 375 neliön ravintolasalissa oli 200 asiakaspaikkaa. KonttiBistro SkiBistron palossa jäljelle jäänyt kyltti pääsi tietysti myös KonttiBistron katolle. nousi nopeasti Rukalla Tulipalosta jäi jäljelle vain katolla ollut kyltti Rukan SkiBistro, Suomen ensimmäinen rinneravintola, paloi helmikuun alussa maan tasalle. Kauden hiihtosesonki oli ovella ja kaivattiin nopeita ratkaisuja. Mitä tilalle? Teksti ja kuvat Esko Räty Ramirent toimittaa huoltotilat Rukan Nordic Opening -kisaan Tulipalo sattui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Rukalla itsekin aikaisemmin työssä olleena tajusin heti, että nyt ei itku auta. Sunnuntaipäivän asia pyöri mielessä ja heti maanantaiaamuna soitin liiketoimintajohtaja Matti Parviaiselle Rukakeskukseen. Iltapäivällä meillä oli treffit ja neljän aikaan sopimus valmiina. Tiistaina kirjoitettiin nimet paperiin, kertaa nopeaa starttia Ramirentin Kuusamon toimipisteen esimies Jyrki Saarela. Keskiviikkona sorapeti sai päälleen lankkukoolauksen, puoli kilometriä 200 x 200 mm parrua. Niiden päälle rakennettiin Rami-tiloista 45 neliön jakelukeittiö, 75 neliön sosiaalitilat ja 375 neliön ravintolasali. Sähkölämmitteinen rakennus liitettiin kunnalliseen viemäriverkkoon ja vesihuolto vesijohtoverkkoon. Seuraavana maanantaina, yhdeksän vuorokautta palon jälkeen, jakelukeittiö ja vesivessat olivat toiminnassa ja salissa 50 asiakaspaikkaa. Ravintola avattiin tiistaina. Perjantaina KonttiBistrossa asiakaspaikkoja oli jo reilut 200 ja isolla terassilla lisää. Rakentaminen 33 kontista täyteen toimintakuntoon vei vain kahdeksan vuorokautta. Rakennusluvatkin saatiin tosi nopeasti. Siitä iso kiitos viranomaistaholle. Kokemus ruokaloiden rakentamisesta auttoi Ramirentin Pohjois-Suomen aluepäällikkö Timo Saarela pääsee kehumaan Rami-tiloja. Ne ovat joustavia ja helposti muunneltavissa, vähän joka suuntaan laajennettavissa. Olemme tehneet paljon ruokaloita, joten kokemusta on. Tätä Rukan projektia lähdimme kehittämään siltä pohjalta. Liiketoimintajohtaja Matti Parviainen Rukakeskuksesta lähettää viestiä sekä omalle väelle että yhteistyökumppaneille. Tästä uskomattomasta suorituksesta voi kiittää Remirentin ahkeria ja sisukkaita työmiehiä. Vapun jälkeen ravintola on tiensä päässä. Rakennamme uuden SkiBistron. Se on tarkoitus avata ensi helmikuussa, viikolla seitsemän, hiihtolomien kynnyksellä, Parviainen aikatauluttaa. l Marit Björgenillä oli suksiasiaa Norjan huoltokopilla ennen starttia. Rukalla aina marraskuun lopussa pidettävä pohjoismaisten hiihtolajien maailmancupin avauskisa Nordic Opening on iso urheilutapahtuma, suurin tässä sarjassa. E nsimmäisellä kerralla, kymmenen vuotta sitten, pohdimme Kuusamon kunnan Väinö Määtän kanssa, miten huoltotilat näin isoihin kisoihin olisi järkevä toteuttaa. Lähdimme tyhjästä liikkeelle. Kontteja kerättiin ympäri Suomea, ja sillä kerralla niitä oli 87, Ramirentin Pohjois-Suomen aluepäällikkö Timo Saarela muistelee yhteistyön starttia. Ramirentin Kuusamon toimipisteen esimies Jyrki Saarela kertoo, että kaksiin viimeisiin kisoihin kontit on toimitettu avaimet käteen -periaatteella, kaiken kattavana kokonaispakettina. Viimeksi meillä oli Rukalla 67 konttia. l Vauhdin huoltokontissa rasvamestari Raimo Kontion virityksiä kävivät viime kisoissa katsomassa kisatytöt Marika Rontti ja Aino Maaninka.

5 Sajos näkyy Inarin kyläkuvassa Ramirentin asiakaslehti Saamelaisten kulttuurikeskus kurkottaa neljään ilmansuuntaan Juutuanjoen rannalla Sajoksen parlamenttisalissa tulee kokoontumaan Saamelaiskäräjät. Matti Halonen toimii Sajos-työmaan vastaavana työnjohtajana. Sajos pähkinänkuoressa Keski-Suomen Betonirakenne Oy toteutti ensin Sajoksen perustus- ja runkourakan. Nyt sama yhtiö jatkaa töitä pääurakoitsijana. Kokonaiskustannusarvio on 14,9 miljoonaa euroa. Sajos tulee toimimaan Suomen saamelaisten hallinto- ja kulttuurikeskuksena. Sen parlamenttisalissa kokoontuu Saamelaiskäräjät. Pääsaliin saadaan enimmillään 520 paikkaa. Sajoksen arkkitehtisuunnittelun takana ovat arkkitehtuurikilpailun voittaneen HALO-Arkkitehdit Oy:n Janne Laukka ja Tuomas Niemelä. Hankkeen pääsuunnittelijana toimii Janne Pihlajaniemi Arkkitehdit m3 Oy:stä. Lapin Liitto on myöntänyt Sajoksen rahoittamiseen 5 miljoonaa euroa tukea EU:n aluekehitysrahaston varoja. Rakentamiseen kohdistuva tuen osuus on 3,5 miljoonaa euroa. Sajos valittiin keskuksen nimeksi nimikilpailussa. Sajosta ehdotti inarinsaamelainen Matti Morottaja. Nimi tarkoittaa vanhastaan tukikohtaa tai asentopaikkaa, jossa ollaan pitempikin aika. Rakennuttaja on Senaatti-kiinteistöt. Tilat valmistuvat lokakuun lopussa 2011 ja ne otetaan virallisesti käyttöön tammikuun 2012 alussa. l Kyllä 14,9 miljoonan euron (alv 0 %) kokonaiskustannusarvio on suuri summa muuallakin kuin pohjoisessa. Saamelaisten kulttuurikeskus Sajos on tuon kokoluokan projekti. Kokonaispinta-ala on lähes puoli hehtaaria eli bruttoneliömetriä. On se iso. Teksti ja kuvat Esko Räty Jo pienemmälläkin nenällä haistaisi, että Ramirent on tälläkin rakennustyömaalla monessa mukana. Siitä kertovat lämmittimet, sähkökeskukset ja monet nostimet. Lapin pakkasella osaa arvostaa lämmitystä ja tämän kohteen nähtyään ymmärtää humanistikin, että nostimia kaivataan moneen lähtöön. Työmaan vastaava työnjohtaja Matti Halonen on ollut rakentamassa muitakin mittavia kohteita, ympäri maata. Semmosia puolentoista vuoden savotoita ne ovat etupäässä olleet, esimerkiksi voimalaitoksia ja paperitehtaita. Turussa en ole ollut, mutta Raaheen meinasin joutua. Sitten sanoivat, että mee sinne Hämeenlinnaan sitä sinkityslinjaa rakentamaan. Pohjoisen etäisyydet eivät tätä Oulussa asuvaa oululaista haittaa. Hyvähän Oulusta on lähteä, se kun on niin keskellä tätä maata. Työmaan muut mestarit tulevat lähempää. Juha Salmi on naapurikunnasta Utsjoelta ja Vesa Pietikäinen Inarista, virkavapaalla oleva kunnan rakennustarkastaja. Työmaan henkilöstön vahvuus oli maaliskuun loppupuolella vajaat nelisenkymmentä. Haastattelua seuraavana päivänä oli tulossa kahdeksan lisää. Tämä väki on pitkälti paikallista, Kemijärven alapuolelta on vain yksi. Nämä ovat hyviä miehiä, Halonen kehuu samaan hengen vetoon, ihan pyytämättä. Yhteistyö pelaa hyvin myös Ramirentin suuntaan. Raimo Jämsän ja Erkki Jurmun nimet vilahtelevat Matti Halosen puheessa tuon tuostakin. Meillä on pitkä kokemus yhteistyöstä ja tuntuu siltä, että homma pelaa kuin junan vessa. Ramirentin Pohjois-Suomen aluepäällikkö Timo Saarela muistuttaa, että autot kulkevat Sajoksen rakennustyömaalle Inariin nopeasti Ivalosta ja Rovaniemeltä. Ja tarvittaessa pystymme nostamaan myös Ivalon toimipisteen valmiustilaa. l AOV-palvelu vähentää ylimääräisiä kuluja Ramirentin alennettu omavastuu -palvelu (AOV) pienentää asiakkaan kuluja, joita vuokratulle laitteelle sattunut vahinko voi aiheuttaa. AOV kattaa muun muassa tilanteet, joissa vahinko tapahtuu kuljetuksissa tai kuormaustilanteissa tuote rikkoutuu pudotessaan tai kaatuessaan tuote vahingoittuu tulipalossa tai jää pudonneen esineen alle. Sen sijaan esimerkiksi varkauksia, petoksia tai muita rikokseen liittyviä tapauksia AOV ei kata. Myöskään huolimattomuuden tai väärinkäytön seurauksena aiheutuneet vahingot eivät kuulu AOV:n piiriin. AOV:ta voi hyödyntää, kun vuokraa rakennuskoneita, henkilönostimia, sähköistys- ja lämmityslaitteita tai maarakennuskoneita. l Lisätietoa palvelusta saat palvelupisteidemme henkilökunnalta tai www-sivuiltamme: ramirent.fi. Rami-tilat taipuvat moneen käyttöön Rami-wood tilaelementit taipuvat moneen käyttöön, olipa kyseessä toimisto-, henkilöstö-, varasto- tai koulutila. Vahvat teräsrunkoiset Rami-tilat ovat käytössä mukavia ja käytännöllisiä. Tilojen rakenne perustuu vaihdettavissa oleviin seinäpaneeleihin. Tiloja voidaan liittää toisiinsa helposti ja asentaa kolmeen kerrokseen ilman väliperustuksia. Myös väliseinät ovat siirrettäviä elementtejä. Rami-tiloista saadaan aina optimaaliset tilaratkaisut asiakkaan tarpeisiin. Rami-tilojen kokonaispalveluihin kuuluvat tilojen ja konttien vuokraus ja myynti, suunnittelu-, asennus- ja logistiikkapalvelut sekä kalustaminen. Ramirent tekee yhteistyötä eurooppalaisten tilavalmistajien kanssa varmistaakseen, että se pystyy tarjoamaan asiakkailleen jatkuvasti kehittyvän ja nykyaikaisen tilaelementtitekniikan sekä palvelujen riittävän saatavuuden. l Lisätietoja:

6 6 Ramirentin asiakaslehti Uudet yhteistyösopimukset kehittävät Ramirentin toimintaa Ramirent on solminut kuluneen kevään aikana yhteistyösopimukset VR Trackin, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton sekä Suomen Omakotiliiton kanssa. Destia on puolestaan ulkoistanut konekantaansa Ramirentille (lue s. 2). Uudet sopimukset edistävät Ramirentin palveluiden kehittämistä ja auttavat yhtiötä laajentamaan toimintaansa entisestään. Asiakkaat, jotka ulkoistavat toimintaansa Ramirentille, pystyvät puolestaan paremmin keskittymään oman ydinliiketoimintansa tekemiseen. Teksti: Tuula Wäyrynen / Kuva: Marko Enberg VR Track ostaa konevuokrauspalveluja VR Track Oy on solminut kahden vuoden konevuokrasopimuksen Ramirent Finland Oy:n kanssa. VR Track on Suomen suurin radan rakentaja, jonka asiantuntemus kattaa rautatietekniikan aina suunnittelusta toteutukseen asti. VR Track osallistuu nykyään yhä enemmän myös ratojen ulkopuolisten infrastruktuurien rakennushankkeisiin. VR Trackin asiakkaita ovat valtio, kunnat, satamat ja yritykset. Hyödynnämme projekteissamme uusinta tekniikkaa ja erikoiskalustoa. Oman kalustomme ohella voimme hyödyntää nyt myös Ramirentin palveluja, mikä auttaa meitä turvaamaan huippukaluston saatavuuden tehokkaasti, sanoo VR Trackin kategoriapäällikkö Juha Kajander. Etuja MTK:n jäsenille Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n ja Ramirent Finland Oy:n allekirjoittama sopimus sisältää uusia jäsenetuja MTK:n jäsenille. Meillä on ratkaisu maatalousyrittäjän erilaisiin laitetarpeisiin. Maatiloilla tarvitaan esimerkiksi sähköistys- tai lämmityskalustoa, laajennus- tai saneerauskohteissa käytettäviä henkilönostimia tai vaikkapa tilapäisiä varastotiloja, toteaa Ramirent Finland Oy:n Etelä-Suomen myyntipäällikkö Kyösti Sandell. Yhteistyösopimus tehdään erikseen myös MTK:n sisarjärjestön Svenska Lantbruksproducenternas Centralförbund SLC ry:n kanssa. Laitteita ja neuvoja omakotiasujille Suomen Omakotiliitto ry:n ja Ramirentin tekemän sopimuksen mukaisesti yli Suomen Omakotiliiton jäsentä saa konkreettisia hyötyä alempina kustannuksina ja monipuolisina palveluina vuosina 2011 ja Vuokraaminen on erittäin kätevä tapa hankkia rakentamiseen ja remontointiin tarvittavia koneita ja laitteita. Asukkaat saavat Ramirentiltä myös neuvoja koneiden ja laitteiden turvalliseen käyttöön, kertoo Suomen Omakotiliiton projektipäällikkö Pentti Heikkurinen. Kaiken lisäksi vuokraaminen on myös vastuullista, koska samasta laitteesta hyötyy useampi. Suomen Omakotiliitto on valtakunnallinen pientalo- ja vapaa-ajan asukkaiden edunvalvonta- ja palvelujärjestö, joka edistää pientalovaltaista asumista. Omakotiliitto on muun muassa tuottanut Omakotitalon Huoltokirjan, joka ottaa kantaa sekä antaa hyviä vinkkejä omakotiasumiseen ja pientalojen kunnossaja ylläpitoon. Huoltokirja on tehty yhteistyössä Omakotitaloliiton kumppaneiden, muun muassa Ramirentin kanssa. l Tehokas tasokuivain nopeuttaa betonin kuivumista Kotimainen uutuustuote Ramirentin valikoimiin Kotimainen KorVent-tasokuivain on Ramirentin tuotevalikoimaan kuuluva uusi ratkaisu betonin kuivatukseen. Kiertoilmatekniikkaan perustuva järjestelmä kohdentaa lämmön juuri oikealle alueelle. Tehokas tasokuivain nopeuttaa huomattavasti betonin kuivumista ja vauhdittaa samalla remontteja omalta osaltaan. Teksti ja kuvat: Marko Enberg Juhani Vilhusen keksimä laite on täysin suomalainen tuote, jolla on kolme patenttia. Tasokuivaimeen perustuva pikakuivausmenetelmä on saanut tasavallan presidentin myöntämän Innosuomi-kunniamaininnan. Kuivausmenetelmä valitaan luonnollisesti aina kohteen mukaan. Tuoreen betonin kuivaukseen tämä ei sovellu, mutta remontti- ja saneerauskohteissa menetelmä toimii erinomaisesti, KorVent Oy:n toimitusjohtaja Vesa Laaksonen sanoo. Kylpyhuoneet, saunatilat, keittiöremonttien yhteydessä havaitut kosteusvauriot ja kaikki betoniset rakenteet, jotka vaativat nopeaa ja tehokasta kuivausta, voidaan kuivata KorVent-tasokuivaimella. KorVent- tasokuivaimilla toteutetaan myös vaativampia, laajojen alueiden täsmäkuivauksia esimerkiksi kylpylöiden ja uimahallien remonteissa. Me haluamme, että laitteet ovat kaikkien rakentajien ja remontoijien saatavilla, Ramirentin tuotelinjapäällikkö Sami Metso kertoo. Käyttövalmis moneen tarpeeseen Kevyesti siirreltävä alumiininen tasokuivain on suoraan käyttövalmis. Matalan kokonsa vuoksi se sopii mainiosti esimerkiksi keittiöremontin yhteydessä kaapiston sokkelin alle, jolloin kaapistoa ei tarvitse purkaa. Leveytensä puolesta tasokuivain mahtuu vaikkapa saunan oviaukkoon. Tästä ei lähde säteilyä, joten laite on turvallinen. Koneen ääni on hiljaisen astianpesukoneen luokkaa. Laite on myös energiatehokas, sillä lämpö kohdistuu vain tietylle alueelle. Optimilämpö kiertää laitteen sisällä puhaltimen ja muotoiltujen puhalluskanavien ansiosta tehokkaasti. Siten kuivatettava alue lämpenee tasaisesti, Laaksonen toteaa. Laaksonen kertoo, että laitteita voidaan yhdistää sarjoittamalla ne toisiinsa, jolloin pystytään kuivattamaan isompaa alaa yhdellä kertaa. Suurin kuivatuskohde on ollut 500 neliömetriä. Meidän laitteemme on ollut jopa puolta nopeampi kuin perinteinen kuivausmenetelmä, Laaksonen tarkentaa. Tämä säästää huomattavasti rakentamiseen käytettävää aikaa, mikä on selkä lisäarvo asiakkaillemme, Metso lisää. Ratkaisu kaikkien asiakkaiden tarpeisiin Perusajatuksenamme on ollut se, että tasokuivaimen tulee olla markkinoiden paras ja käyttäjän todellisiin tarpeisiin tehty. Sen pitää soveltua sekä hartiapankkirakentajille että ammattilaisille. Siksi Ramirent oli paras vaihtoehto meille yhteistyökumppaniksi. Ramirent hoitaa vuokrauksen ja me tuomme tietotaitomme asiakkaiden käyttöön, Laaksonen toteaa. Ramirentin valikoimaa rakennetaan asiakkaiden tarpeiden perusteella. Jotta pystymme jatkossakin ratkaisemaan asiakkaiden haasteet, meillä pitää olla tarjolla huippulaitteita ja -ratkaisuja, Metso muotoilee. Ramirentin työmaapalvelujen työnjohtaja Kari Aholan mukaan Ramirentistä löytyy VTT-sertifioitua mittausosaamista sekä markkinoiden arvostetuimmat kuivaimet. Näillä tasokuivaimilla nopeutetaan kuivumisprosesseja hallitusti ja varmistetaan rakenteiden pinnoitettavuus, KorVent-tasokuivaimet on helppo kiinnittää asennussarjan avulla myös kattoon tai seinään, mikä monipuolistaa laitteen käyttöä. Asennus onnistuu myös yhden miehen voimin. l KorVent 500: TEKNISET TIEDOT Mitat: 650 mm x 1180 mm Korkeus: 138 mm Paino: 13,5 kg Teho: 562 W (yksi kone kuluttaa 56 kwh/viikko) Ääni: alle 45 db

7 Ramirentin asiakaslehti Made like a gun Kun on tehnyt töitä 50 vuotta, eläkkeelle jääminen tuntuu oudolta ja vaatii opettelua. Nosturinhuoltajan tehtävistä Ramirentistä vuoden vaihteessa vapautunut Teuvo Teukka Tiainen nauttii kesästä ja sulista teistä. Silloin pääsee katselemaan maisemia Royal Enfieldin selästä. Teksti: Sanna-Mari Hovi / Kuvat: Pekka Kiirala Teuvo Tiainen ja 500-kuutioinen Royal Enfield, vuosimallia Teuvo Tiainen on aina ollut moottoripyörämies. Innostus syttyi lapsena naapuruston sällien kurvaillessa kotipuolessa Tuusulassa. Jo silloin erityisen hyvältä kuulosti brittipyörien aivan omanlaisensa, jyrisevä ääni. Pyörä oli saatava itsellekin, ja 14-vuotiaana alla olikin ensimmäinen mopo. Sen jälkeen nuorella miehellä oli ajossa vuosien mittaan monia pyöriä, muun muassa useita Jawoja. Projekti 1952 Brittipyörän ääni ei kuitenkaan jättänyt rauhaan. Vuonna 1978 Tiainen hankki Varpaisjärveltä projektin, 500-kuutioisen Royal Enfieldin, vuosimallia Osittain puretun ruosteisen romukasan. Maksoin siitä 1500 markkaa. Pyörän kunnostus ei tuolloin ollut helppoa. Varaosia piti hankkia Englannista, tilata kirjepostilla ja lähetellä rahaa perässä. Se, mitä ei saanut valmiina, piti tehdä itse. Siinä auttoi oma osaaminen metallipuolelta ja moottoreiden ja koneiden tuntemus. Välillä pyörä odotteli pitkään autotallissa. Kolmen lapsen isällä vapaa-aikaa ei juuri riitä omiin harrastuksiin. Kun lapset alkoivat aikuistua, projekti sai taas aikaa. Myös kunnostus oli sillä välin käynyt helpommaksi: varaosia sai maahantuojalta tai netistä etsimällä. Oman työn osuus ei silti vähentynyt. Voi vain kuvitella, kuinka pitkään vaikkapa alkuperäisten vanteiden hiominen ja hinkkaaminen nykyiseen peilikirkkaaseen kuntoon on vienyt. Työtunteja lienee turha arvioida, sillä siihen malliin huolellisesti ja laadukkaasti pyörä on entisöity. VMPK Upeasti kunnostettu pyörä kerää katseita. Kyllä siihen ympärille aina kerääntyy iso porukka pienempiä ja isompia miehiä, kun huoltoasemalla pysähtyy. Tiainen museokatsasti pyöränsä vuonna 2006 ja ajelee nyt museorekisterin määrittämät 30 ajopäivää vuodessa, kesäaikaan. Tärkeintä ei ole vauhti ja pikainen perillepääsy, vaan ajamisesta ja ajokista nauttiminen. Tiaisen pyörällä pääsee runsaat 100 km/h, mutta matka taittuu mieluiten noin kahdeksankympin tuntivauhtia. Ajokilometrejä kertyy vuodessa Monet ajelut liittyvät VMPK:n tapahtumiin. Vuonna 1975 perustetulla Veteraanimoottoripyöräklubilla on noin 8000 jäsentä, alakerhoja ja aluekerhoja, jotka järjestävät kesäaikaan kokoontumisia. Helsingin seudulla kokoonnutaan viikoittain Maunulan majalla ja Haltialan tilalla. Kesällä tehdään myös isompia yhteisiä ajeluita, kuten Veteraaniralli, joka suuntaa kesällä 2011 Joensuuhun. Brittipyörissä on tunnetusti paljon laittamista, ja huolellinen mies kuten Tiainen hoitaa asiat viimeisen päälle. Kaikki hiotaan keväällä kuntoon leppoisia kesäiltaisia ajeluita varten. Kyllä se luotettava pyörä on. Vain kerran on jättänyt tielle, mutta se tapahtuikin silloin ihan ensimmäisenä kesänä. Tiaisen tallista löytyy myös kiinalaisille riisipelloille tarkoitettu Mototractor, molempivetoinen leveäpyöräinen mönkiäinen. Mutta se olisikin jo ihan oman juttunsa aihe. l Korson vesitornit Telineramin telineiden suojassa Korson massiiviset vesitornit Vantaalla ovat lähes vuoden ajan Telineramin telineiden peitossa. Neljästä suuresta vesisäiliöstä koostuva kokonaisuus on näyttävän näköinen kohde keskeisellä paikalla. Kyseessä onkin Telineramin yksi suurimmista julkisivukohteista tällä hetkellä. Teksti ja kuvat: Marko Enberg S uunnittelut käynnistyivät vuoden alussa. Pääurakoitsija Skanska Infran työpäällikkö Samuli Halkosaari ja työmaapäällikkö Auvo Ahonen toivat omia hyviä ideoitaan mukanaan palavereihin. Näistä oli apua, kun haimme optimaalista telinettä kohteeseen, jossa on paljon pyöreitä muotoja, Telineramin aluepäällikkö Erkki Rutanen kertoo. Olosuhteet olivat alusta alkaen haastavat, koska lunta oli niin paljon. Lumet ja jäät piti aluksi sulattaa telineiden alta. Tiet olivat myös varsin ahtaat materiaalin kuljetuksia ajatellen. Alkuperäinen ajatus oli tuoda telinetavarat täysperävaunuilla paikalle, mutta kapeiden teiden vuoksi ajoimme tavarat nuppikuormilla. Näyttävästi korkealla Korkean mäen päällä sijaitsevat tornit ovat herkkiä myös tuulille. Teline kiilattiin jo rakennusvaiheessa tiukasti tornien väliin. Seinäankkurointia ei enää tarvittu, kun teline kiertää sen verran vankasti tornien välissä. Asennusvaiheessa meillä oli kymmenkunta miestä rakentamassa, Telineramin työnjohtaja Marko Aalto laskee. Säiliöiden keskelle rakennettiin vielä kahdeksan metriä korkea ristin muotoinen tukiasema. Aikaisemmin antennit ja muut laitteet olivat vesitorneissa kiinni, mutta nyt niille rakennetaan oma torni. Eli lähialueen nettiyhteydet ja televisiot toimivat tällä hetkellä meidän telineemme kautta, Aalto hymyilee. Telineet nousevat 40 metrin korkeuteen. Koko komeuden kruunaa vielä Telineramin katto ja huputus. Telineellä tehdään töitä kelissä kuin kelissä, Rutanen vakuuttaa. Korson vesitorni on rakennettu vuonna Neljästä tornista muodostuvan vesitornin saneeraustyöt jatkuvat kuluvan vuoden lopulle. Saneerauksen yhteydessä muun muassa julkisivut ja vesikatto uusitaan ja vesisäiliöiden alareuna vahvistetaan uudella rengaspalkilla. Myös huoltosiltoja, kulkuyhteyksiä ja näytteidenottopaikkoja parannetaan. l

8 8 Ramirentin asiakaslehti Kuvat: Antero Aaltonen Ramirentillä uusi messuilme Turussa Ramirent Finland osallistui uudella messuilmeellä Rakentaminen & Sisustaminen -messuille, jotka järjestettiin helmikuun alussa Turussa. Turun messu- ja kongressikeskuksessa vieraili messujen aikana yli kävijää, ja näytteilleasettajia oli yli 450. Ramirent esitteli messuilla toimintaansa ja laitteitaan laajasti. Esillä oli muun muassa erilaisia henkilönostimia, pesulaitteita sekä muita vuokrakoneita ja -laitteita. l Mika Eskola Telineramin toimitusjohtajaksi Mika Pynttäri siirtyi Ramirent Finlandin palvelukseen Ramirentin johdossa tapahtui keväällä muutamia henkilövaihdoksia. Telineramin pitkäaikainen toimitusjohtaja Mika Pynttäri siirtyi Ramirent Finlandin varatoimitusjohtajaksi. Kokenut rakennusalan osaaja Mika Eskola tuli puolestaan Telineramin toimitusjohtajaksi. Teksti ja kuvat: Marko Enberg R amirent Finlandin toimitusjohtaja Kari Aulasmaa tarvitsi oikean käden johtamaan Suomen operatiivista toimintaa. Aulasmaa on East-segmentissä erittäin paljon kiinni, sillä hänen vastuualueeseensa kuuluvat myös Venäjä, Viro, Latvia, Liettua ja Ukraina, Mika Pynttäri kertoo. Telineramin uudella toimitusjohtajalla, Mika Eskolalla, on parinkymmenen vuoden kokemus rakennusalalta. Hän on toiminut muun muassa Gyproc Oy:n toimitusjohtajana, ISS Palvelut Oy:n johtajana ja Icopalkonsernissa myynti- ja markkinointipäällikkönä. Myös telineala on minulle tuttu. Alan markkinajohtajan tarjouksesta ei voinut kieltäytyä. Ramirent kiinnosti konsernina todella paljon, Eskola sanoo. Eskola vakuuttaa, että konsernin johtavasta asemasta pidetään kiinni ja samalla haetaan kannattavaa kasvua. Teline- ja sääsuojausbisnes on erittäin vahvasti palveluliiketoimintaa. Lähtökohtana on tarjota teollisuudelle ja rakentajille turvallisia työoloja ja työympäristöjä. Palvelua pitää kehittää nimenomaan asiakkaaseen päin. Telinerami kuuluu Ramirent-konserniin, ja sen myötä yhtiöllä on tarjolla alan laajin ja monipuolisin kalusto ja palvelu. Koneet ovat kunnossa ja valmiina vastaamaan asiakkaiden toiveisiin. Nyt kun rakentaminen on hiljalleen lähtenyt taas viriämään ja teollisuuden investoinnitkin ovat käynnistymässä, niin Telinerami on asemoitunut hyvin markkinoille. Mika Pynttäri (vas.) ja Mika Eskola Omassa kehityksessämme on paljon positiivista potentiaalia. Alan vaisumpien vuosien myötä monen yrityksen organisaatiot ovat varsin kapealla. Siksi on tärkeätä, että asiakas saa yhdeltä meidän luukulta palvelua useampaan tarpeeseensa, Eskola muistuttaa. Näemme tulevaisuuden entistäkin enemmän kumppanuuden tienä. Siksi haluamme tarjota tulevaisuuden voittajille sellaista palvelua, että asiakas voi keskittyä omaan ydinosaamiseensa, Pynttäri ja Eskola vakuuttavat. l NIMITYSUUTISET Teline-rami Oy Mika Eskola on nimitetty Teline-Rami Oy:n toimitusjohtajaksi Rami-Cranes Oy Toni Vepsäläinen on nimitetty työnjohtajaksi Ramirent Finland Oy Mika Halonen on nimitetty maarakennuskoneiden tuotelinjapäälliköksi Niklas Heikkonen on nimitetty Etelä-Suomen palvelupäälliköksi Tapio Juntti on nimitetty ajojärjestelijäksi Turun palvelukeskukseen Niko Kivelä on nimitetty palvelukeskuspäälliköksi Ouluun Harri Kuivalainen on nimitetty Etelä-Suomen aluepäälliköksi Veikko Lehtola on nimitetty tietohallintopäälliköksi Raimo Pohjanen on nimitetty aluemyyjäksi Kemi- Tornion alueelle Jarmo Posio on nimitetty avainasiakaspäälliköksi Lapin alueelle Marjo Räisälä on nimitetty laatupäälliköksi Jarmo Sakko on nimitetty aluemyyjäksi Kuopioon Anni Seppänen on nimitetty controlleriksi Maaria Vesalainen on nimitetty laskentatiimin esimieheksi Toimipisteuutiset Espoon Koskeloon on avattu uusi toimipiste osoitteeseen Koskelontie 17 b, Espoo. Tervetuloa käymään! Helsinki Konalan toimipiste on suljettu. Tervetuloa Helsingin muihin toimipisteisiin! Päätoimittaja: Kari Aulasmaa Ramirent Finland Oy PL 31, Helsinki Puh kari.aulasmaa@ramirent.fi Toimitus, lehden osoitteenmuutokset ja tilaukset: Soile Pousár Ramirent Finland Oy PL 31, Helsinki Puh Faksi soile.pousar@ramirent.fi Toimituspäällikkö: Tuula Wäyrynen/Edita Publishing Oy Ulkoasu: Marjut Vikkula/Edita Publishing Oy Kannen pääkuva Koskelan toimipisteestä Espoosta. Kuvaaja: Marko Enberg Painopaikka: Edita Prima Oy, Helsinki, 2011 Painosmäärä: Pääkirjoitus: toimitusjohtaja Kari Aulasmaa

www.ramirent.fi TAPAHTUMAT

www.ramirent.fi TAPAHTUMAT www.ramirent.fi TAPAHTUMAT SUUNNITTELETKO TAPAHTUMAA? Meiltä saat kokonaisvaltaisen ratkaisun sen toteuttamiseen Kun järjestetään monimuotoisia ja isoja tapahtumia asioiden vaivaton kulku alusta loppuun

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Aktiivibioreaktori kasvi- ja eläintiloille. Miika Ilonen - Miilahti Oy

Aktiivibioreaktori kasvi- ja eläintiloille. Miika Ilonen - Miilahti Oy Aktiivibioreaktori kasvi- ja eläintiloille Miika Ilonen - Miilahti Oy Ratkaisun esittely Aktiivimenetelmään perustuva pienbioreaktori, joka voidaan toteuttaa joko kiinteänä tilalle tai toimia siirrettävänä

Lisätiedot

Mikä on rakennuskoneala ja mitkä ovat sen näkymät?

Mikä on rakennuskoneala ja mitkä ovat sen näkymät? Mikä on rakennuskoneala ja mitkä ovat sen näkymät? Pekka Pajakkala Asiakasjohtaja VTT, Kiinteistöt ja rakentaminen 13.12.21 12.12.21 2 Rakennuskoneala ja sen ennakointi - mitä haluttiin Määritellä markkina

Lisätiedot

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä

Lisätiedot

Näin rakennettiin Torkkolan tuulivoimapuisto

Näin rakennettiin Torkkolan tuulivoimapuisto Näin rakennettiin Torkkolan tuulivoimapuisto Merikaarrontie N Torkkola Vähäkyrö 7 Torkkolan tuulivoimapuisto sijaitsee Vaasassa, Merikaarrontien varrella, Kyrönjoen eteläpuolella. Pinta-ala: noin 1 000

Lisätiedot

AVOMAANKURKUN KASVATUS

AVOMAANKURKUN KASVATUS AVOMAANKURKUN KASVATUS Atte Ahlqvist 8 B Avomaankurkun kukkia ja kurkkuja heinäkuussa 2012 / oma kuva-arkisto Me viljelemme kotonani avomaankurkkua, nippusipulia ja perunaa. Tässä työssä kerron avomaankurkun

Lisätiedot

CRAMON TÄRKEIMMÄT YRITYSOSTOT JA -MYYNNIT, 2005-2010

CRAMON TÄRKEIMMÄT YRITYSOSTOT JA -MYYNNIT, 2005-2010 CRAMON TÄRKEIMMÄT YRITYSOSTOT JA -MYYNNIT, 2005-2010 Kohdeyhtiö 24.6.2010 Lemminkäinen Talo Oy Keskija Lounais- 12.4.2010 Lemminkäinen Talo Oy Itä- ja Pohjois- 22.12.2009 Cramo Finlandin timanttiporaus

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja 18.5.2005 Ramirent - konserni lyhyesti Ramirent on johtava rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraukseen keskittynyt yritys, joka toimii Suomen,

Lisätiedot

LÄMMITÄ, MUTTA ÄLÄ ILMASTOA. TUNNETKO KAUKOLÄMMÖN EDUT?

LÄMMITÄ, MUTTA ÄLÄ ILMASTOA. TUNNETKO KAUKOLÄMMÖN EDUT? LÄMMITÄ, MUTTA ÄLÄ ILMASTOA. TUNNETKO KAUKOLÄMMÖN EDUT? HYVÄN OLON ENERGIAA Kaukolämmitys merkitsee asumismukavuutta ja hyvinvointia. Se on turvallinen, toimitusvarma ja helppokäyttöinen. Kaukolämmön asiakkaana

Lisätiedot

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Lehdistötiedote 18.11.2011 Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Klippanin uusi lasten turvaistuin Triofix on markkinoiden monipuolisin: pienin säädöin se muuntuu sopivaksi

Lisätiedot

MALLISTO AUTOTALLIT JA KATOKSET MALLISTO

MALLISTO AUTOTALLIT JA KATOKSET MALLISTO MALLISTO AUTOTALLIT JA KATOKSET MALLISTO GARAAS AUTOTALLIT GARAAS AUTOTALLIT Garaas elementtiautotalli on valmiiksi mietitty ratkaisu autotallin rakentamista suunnittelevalle. Mallistomme tallit tarjoavat

Lisätiedot

NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO

NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO JAMAR TERASSIT - ASIAKKAAN EHDOILLA Terassin hankkiminen Jamarilta on ennenkuulumattoman helppoa ja turvallista. Toimitamme avo- ja lasiterassit

Lisätiedot

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Toimiva tuotanto-, varasto- ja toimistotila/teollisuustila osoitteessa Konetie 33, Oulu. E8 5,8 KM VALTATIE 20 2 MIN LENTOASEMA 16 KM OULUN KESKUSTA 8,5 KM

Lisätiedot

Jyrki Laurikainen, kiinteistöjohtaja, Wärtsilä OyJ Wärtsilän pääkonttori, kuva: Mahlum 2007. Case: Wärtsilä

Jyrki Laurikainen, kiinteistöjohtaja, Wärtsilä OyJ Wärtsilän pääkonttori, kuva: Mahlum 2007. Case: Wärtsilä Wärtsilä Oyj on tehnyt Workspacen kanssa yhteistyötä vuodesta 2011, jolloin aloitettiin globaalin työympäristökonseptin kehittäminen. Vuoden 2013 loppuun mennessä Workspace oli auttanut Wärtsilää ohjaamaan

Lisätiedot

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä 1 Stockmann-konserni lyhyesti Kansainvälinen vähittäiskaupan yritys, joka on perustettu vuonna 1862 Kolme liiketoimintayksikköä: tavarataloryhmä, Lindex

Lisätiedot

Oma koti kaukolämpöön. Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1

Oma koti kaukolämpöön. Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1 Oma koti kaukolämpöön Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1 Kaukolämpö on ympäristöystävällinen, taloudellinen ja turvallinen vaihtoehto omakotitalossa Raumalla 95 prosenttia

Lisätiedot

FINNEPS YLI 25 VUOTTA! OTA ROHKEASTI YHTEYTTÄ NIIN KATSOTAAN TARPEISIISI SOPIVA RATKAISU! FINNEPS-HARKKO tarjoaa rakennusmateriaalit

FINNEPS YLI 25 VUOTTA! OTA ROHKEASTI YHTEYTTÄ NIIN KATSOTAAN TARPEISIISI SOPIVA RATKAISU! FINNEPS-HARKKO tarjoaa rakennusmateriaalit FINNEPS YLI 25 VUOTTA! EPS BETONIVALUHARKKO on rakennusmateriaalina kymmeniä vuosia vanha keksintö maailmalla. Kokemäkeläisen Lasse Rannan 1989 perustama FinnEPS Oy on ensimmäinen EPS valuharkkovalmistaja

Lisätiedot

Kotien energia. Kotien energia Vesivarastot Norja

Kotien energia. Kotien energia Vesivarastot Norja Esitelmä : Pekka Agge Toimitusjohtaja Aura Energia Oy Tel 02-2350 915 / Mob041 504 7711 Aura Energia Oy Perustettu 2008 toiminta alkanut 2011 alussa. Nyt laajentunut energiakonsultoinnista energiajärjestelmien

Lisätiedot

4 ensimmäistä sähköpostiasi

4 ensimmäistä sähköpostiasi 4 ensimmäistä sähköpostiasi 1 Ohjeet Nyt rakennetaan neljä viestiä, jotka voit lähettää sähköpostilistallesi. Jos et vielä osaa rakentaa sähköpostilistaa, lue tämä kirjoitus: http://www.valmentaja-akatemia.fi/sahkopostilista/

Lisätiedot

Yhteistyö kanssamme avain menestykseen. Satmatic Oy Sammontie 9 28400 ULVILA 02 5379 800 etunimi.sukunimi@satmatic.fi www.satmatic.

Yhteistyö kanssamme avain menestykseen. Satmatic Oy Sammontie 9 28400 ULVILA 02 5379 800 etunimi.sukunimi@satmatic.fi www.satmatic. Yhteistyö kanssamme avain menestykseen Satmatic Oy Sammontie 9 28400 ULVILA 02 5379 800 etunimi.sukunimi@satmatic.fi www.satmatic.fi 15,5 milj. asukasta Olemme osa pörssiyhtiötä AS Harju Elekter Group,

Lisätiedot

www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja.

www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja. www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja. Uudiskohteiden asiantuntija palveluksessanne. Uudiskohde on palveluna ainutlaatuinen. Välittäjämme ovat keskittyneet nimenomaan uudiskohteiden myyntiin, mistä

Lisätiedot

TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA

TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA Valtakunnan vaivattomin ovi- ja ikkunaremontti palveluasenteella ja maankuululla Kaskilaadulla. MATTI KASKI, TOIMITUSJOHTAJA HELPOSTI JA KERRALLA KUNTOON Ovi- ja ikkunaremontti

Lisätiedot

The Warm Societyn ainutlaatuinen lämmitysratkaisujen valikoima takaa miellyttävät asuin- ja työskentelyolot. Ratkaisujemme laaja kirjo muodokkaita ja

The Warm Societyn ainutlaatuinen lämmitysratkaisujen valikoima takaa miellyttävät asuin- ja työskentelyolot. Ratkaisujemme laaja kirjo muodokkaita ja Inspiraatio The Warm Societyn ainutlaatuinen lämmitysratkaisujen valikoima takaa miellyttävät asuin- ja työskentelyolot. Ratkaisujemme laaja kirjo muodokkaita ja värikkäitä lämmittimiä mahdollistaa oman

Lisätiedot

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Abloy Oy Abloy Oy on johtavia lukko- ja rakennushelavalmistajia ja sähköisen lukitusteknologian edelläkävijä. Abloy Oy kuuluu maailman johtavaan ASSA ABLOY

Lisätiedot

HAXLOG RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE

HAXLOG RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA OPTIMAALINEN SIJAINTI PÄÄKAUPUNKI- ALUEELLA Tampereen Kehä lll

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

3/2014. Tietoa lukijoista

3/2014. Tietoa lukijoista 3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja

Lisätiedot

www.arcanova.ee, www.arcanova.no OMAKOTITALOT, SAUNAT, HUVILAT Norjalaisen puurakennuksen laatu Virossa

www.arcanova.ee, www.arcanova.no OMAKOTITALOT, SAUNAT, HUVILAT Norjalaisen puurakennuksen laatu Virossa OMAKOTITALOT, SAUNAT, HUVILAT Norjalaisen puurakennuksen laatu Virossa 2 ARCA NOVA ELEMENT OY on... Arca Nova Gruppen konserniin kuuluva talotehdas, joka sijaitsee Juurun maalaiskunnassa, Raplasta 12 km

Lisätiedot

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä VAIHDA MUKAVAMPAAN. Oikeanlainen koti kaikkiin elämäntilanteisiin Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä Sp-Koti on perustettu juuri sinua ja sinun asuntoasioitasi varten. Meidän arvomaailmamme lähtee

Lisätiedot

Vaivatonta mökin vuokrausta.

Vaivatonta mökin vuokrausta. Vaivatonta mökin vuokrausta. Tule mukaan Lomarenkaan iloisten omistajien joukkoon! Tarjoamme kattavan palvelukokonaisuuden, johon sisältyy kohteen: välitykseenottotarkastus ja luokittelu valokuvaus ja

Lisätiedot

ThermiSol Hallipaketit. Kotimaisuus on kova elementti

ThermiSol Hallipaketit. Kotimaisuus on kova elementti ThermiSol Hallipaketit Kotimaisuus on kova elementti ThermiSol Hallipaketti nousee nopeasti pystyyn. Listat viimeistelevät hallin ulkoasun. ThermiSol Hallipaketti nousee nopeasti. Se rakennetaan tilaajan

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Projekti: Koululaisenpolku. Kemi

Projekti: Koululaisenpolku. Kemi Projekti: Koululaisenpolku Kemi Sisältö Yritysesittely Koululaisenpolku Projektina Uusiomateriaalit Mitä opittiin? Muita kohteita Veljekset Toivanen Oy on perustettu vuonna 1989. Maanrakennusalan palveluista

Lisätiedot

Takeina turvallisuus ja. järkkymätön ammattitaito NOSTOPALVELUJA. Nostetta korkeuksiin. Nostamisen ammattilaiset

Takeina turvallisuus ja. järkkymätön ammattitaito NOSTOPALVELUJA. Nostetta korkeuksiin. Nostamisen ammattilaiset Takeina turvallisuus ja järkkymätön ammattitaito NOSTOPALVELUJA 1982 Nostetta korkeuksiin Nostamisen ammattilaiset 1 Nykyaikainen kalusto ja ammattitaitoinen henkilökunta. Takeina turvallisuus ja järkkymätön

Lisätiedot

PIHAPIIRI SUOMALAISTEN PIHARAKENNUKSET. www.kimara.fi 1

PIHAPIIRI SUOMALAISTEN PIHARAKENNUKSET. www.kimara.fi 1 www.kimara.fi 1 Kimara mallisto on laajentunut kattamaan myös hieman kevyemmistä hirsistä toteutetut piharakennukset. Tyylikkäät ja laadukkaat rakennukset on suunniteltu nimenomaan isompien Kimara rakennusten

Lisätiedot

KESKO OSTAA ONNISEN 1

KESKO OSTAA ONNISEN 1 KESKO OSTAA ONNISEN 1 KESKO OSTAA ONNISEN Velaton kauppahinta noin 369 milj. euroa Ostettavan liiketoiminnan liikevaihto 10/2014-9/2015 1,4 mrd euroa, käyttökate 39 milj. euroa Onninen toimii Suomessa,

Lisätiedot

Kokemuksia allianssimalleista erityyppisissä hankkeissa

Kokemuksia allianssimalleista erityyppisissä hankkeissa Kokemuksia allianssimalleista erityyppisissä hankkeissa Ari Bergström, yksikönjohtaja 3.3.2015 Infra 2015 Wanha Satama yit.fi/infra Kuva: Naantalin CHP-laitos Suomi 2014 Liikevaihto : 972 milj. e, 54 %

Lisätiedot

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita.

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita. SALON RAUTA OY Salon Rauta Oy:n perustivat 1.9.1998 Antti ja Timo Salo. Antti Salo toimii yrityksessä toimitusjohtajana sekä talousjohtajana ja Timo Salo hallituksen puheenjohtajana sekä myyntijohtajana.

Lisätiedot

Keittiöremontti putkiremontin yhteydessä. Juha-Pekka Reiss Novart Oy

Keittiöremontti putkiremontin yhteydessä. Juha-Pekka Reiss Novart Oy Keittiöremontti putkiremontin yhteydessä Juha-Pekka Reiss Novart Oy Novart Oy tehdas sijaitsee Nastolassa perustettiin vuonna 1989 yhdistämällä Puolimatkan kalustetehtaat: - Parma-Kaluste, Vilka-Kaluste

Lisätiedot

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F

Lisätiedot

kohti parempaa kannattavuutta

kohti parempaa kannattavuutta Tampere-talo sijoitusmessut kohti parempaa kannattavuutta Tapio Kolunsarka, toimitusjohtaja 4.4.2017 Johtava markkina-asema konevuokrauksessa Itämeren ympärillä Markkinajohtaja 8 maassa liikevaihto 665

Lisätiedot

Kampista kattoremonttiin, rautatiestä rivitaloon. Talvi kesäksi ja myrsky poudaksi kunnon sääsuojilla

Kampista kattoremonttiin, rautatiestä rivitaloon. Talvi kesäksi ja myrsky poudaksi kunnon sääsuojilla Sääsuojaratkaisut Kampista kattoremonttiin, rautatiestä rivitaloon Talvi kesäksi ja myrsky poudaksi kunnon sääsuojilla KH-sääsuoja kevyt ja edustavan näköinen pulpetti- tai harjakatto yhteensopiva Allround-

Lisätiedot

HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO. Elävää, kaunista ja kestävää pintaa

HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO. Elävää, kaunista ja kestävää pintaa HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO Elävää, kaunista ja kestävää pintaa HB-JUHA tuo sävyjä julkisivuihin ja sisätiloihin HB-JUHA-harkko luo elävän, valon ja varjon sävyillä leikittelevän pinnan, joka on luonnollinen

Lisätiedot

Tiemerkintä A & E Oy

Tiemerkintä A & E Oy Nro 1038 voimassa 30.4.2017 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Tiemerkintä A & E Oy Y-tunnus 0648365-6 kotipaikka

Lisätiedot

VAHVA OMASSA ELEMENTISSÄÄN

VAHVA OMASSA ELEMENTISSÄÄN www.thermisol.fi VAHVA OMASSA ELEMENTISSÄÄN THERMISOL-ELEMENTIT KEVYT MUTTA KESTÄVÄ KOTIMAINEN ThermiSol on sandwich-elementtien uranuurtaja ja pohjolan ykkösosaaja. Kokenut ja vastuunsa kantava seinä-

Lisätiedot

Kopadi Oy - Timanttilaikat ammattikäyttöön

Kopadi Oy - Timanttilaikat ammattikäyttöön Kopadi Oy - Timanttilaikat ammattikäyttöön Toisen sukupolven KX-SARJAN timanttisegmenttien valmistuksessa on käytetty uusinta KX-teknologiaa, jossa timanttihiukkaset ovat tasaisena rivistönä sideaineessa.

Lisätiedot

Jäähdytysjärjestelmän tehtävä on poistaa lämpöä jäähdytyskohteista.

Jäähdytysjärjestelmän tehtävä on poistaa lämpöä jäähdytyskohteista. Taloudellista ja vihreää energiaa Scancool-teollisuuslämpöpumput Teollisuuslämpöpumpulla 80 % säästöt energiakustannuksista! Scancoolin teollisuuslämpöpumppu ottaa tehokkaasti talteen teollisissa prosesseissa

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Suomi English Русский

Suomi English Русский Suomi English Русский Nurmiselle kuljetettavan tuotteen koko tai määränpään kaukaisuus eivät ole ongelma. Kaikki logistiikka-alan palvelut yhdeltä tiskiltä Nurminen Logistics tarjoaa asiakkailleen kaikki

Lisätiedot

ThermiSol Hallipaketit. Kotimaisuus on kova elementti

ThermiSol Hallipaketit. Kotimaisuus on kova elementti ThermiSol Hallipaketit Kotimaisuus on kova elementti ThermiSol Hallipaketti nousee nopeasti pystyyn. ThermiSol Hallipaketti nousee nopeasti. Se rakennetaan tilaajan suunnittelemille ja tekemille perustuksille.

Lisätiedot

Ammattilaisen elämä helpommaksi

Ammattilaisen elämä helpommaksi Ammattilaisen elämä helpommaksi Kaikki tuotteet saman katon alta, LVI, Teollisuus, Koneet ja Työkalut, Sähkö, Kylmä ja Tee-Se-Itse. Helppoa, vaivatonta ja kustannustehokasta, eikö totta! Ahlsell minuutissa

Lisätiedot

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen Pähkinänkuoressa Signal Partners on vuonna 2010 perustettu suomalaisessa omistuksessa oleva yritys. Toimimme pääasiallisesti Pohjoismaissa ja palvelemme kansainvälisesti toimivien asiakkaidemme koko organisaatiota

Lisätiedot

VAPAAT TOIMITILAT JA TONTIT VAPAAT TOIMITILAT SEKÄ TEOLLILSUUSTONTIT. Tilanne 17.11.2015

VAPAAT TOIMITILAT JA TONTIT VAPAAT TOIMITILAT SEKÄ TEOLLILSUUSTONTIT. Tilanne 17.11.2015 VAPAAT TOIMITILAT SEKÄ TEOLLILSUUSTONTIT Tilanne 17.11.2015 TOIMITILAT (kaikki kaupungin omistamien tilojen vuokrat alv 0%) 1. BERGSTRÖMIN KIINTEISTÖ, Keskuskatu 2 Oulainen - Vuokra sisältää veden ja lämmön

Lisätiedot

Ota kumppaniksi. A UTC Fire & Security Company

Ota kumppaniksi. A UTC Fire & Security Company Ota kumppaniksi paloturvallisuuden ammattilainen A UTC Fire & Security Company Paloturvallisuus yhteinen asiamme Onko kiinteistön paloturvallisuus varmasti kunnossa? Omistajan ja vuokralaisen asenteet

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 23.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

Turvallisuusasiat ovat tärkeitä meille ja automaattitrukit sisältävät paljon erilaisia turvalaitteita.

Turvallisuusasiat ovat tärkeitä meille ja automaattitrukit sisältävät paljon erilaisia turvalaitteita. Showajat: 11:30, 13:00 ja 14:30 ENSIMMÄINEN ESITELTÄVÄ Automaattitrukki Tervetuloa tänne Roclan osastolle hyvä yleisö! Minun nimeni on Markku Sivonen ja toimin tämän trukkiesittelyn assistenttina ja jututan

Lisätiedot

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi www.ramirent.fi Korkeat standardit Monipuolisiin High Class moduuleihimme sovelletaan standardeja, jotka ovat lähes yhtä tiukat kuin uusiin,

Lisätiedot

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi www.ramirent.fi Korkeat standardit Monipuolisiin High Class moduuleihimme sovelletaan standardeja, jotka ovat lähes yhtä tiukat kuin uusiin,

Lisätiedot

Hei, olen horatio Hertzin lähettiläs ja sinun edunvalvojasi!

Hei, olen horatio Hertzin lähettiläs ja sinun edunvalvojasi! Hei, olen horatio Hertzin lähettiläs ja sinun edunvalvojasi! Sain nimeni Horatio Nelson Jacksonin mukaan. Vuonna 1903 hän löi San Franciscossa 50 dollarin vedon siitä, että ajaa autolla Yhdysvaltain mantereen

Lisätiedot

Käsitelty versio: Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin sukulaisten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta</field>

Käsitelty versio: Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin sukulaisten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta</field> Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin enojen, serkkujen ja lasten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta Alaotsikko: Terrafamen kaivokselle tilauksen saanut

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

HydroHeater. HW HydroHeater. UUTUUS! Pyörillä kulkeva lämmin vesi. Tuotantokyky: 0-100 0 C. Jopa 6000 litraa lämmintä vettä tunnissa

HydroHeater. HW HydroHeater. UUTUUS! Pyörillä kulkeva lämmin vesi. Tuotantokyky: 0-100 0 C. Jopa 6000 litraa lämmintä vettä tunnissa HydroHeater HW HydroHeater UUTUUS! Pyörillä kulkeva lämmin vesi Tuotantokyky: 103 kw 0-100 0 C Jopa 6000 litraa lämmintä vettä tunnissa HW HydroHeater Liikkuva yksikkö lämpimän veden nopeaan toimitukseen

Lisätiedot

ADAX-LÄMMITTIMET. Saatavilla myös muita Adax-tuotteita, kysy! KOIRANKOPPILÄMMITIN

ADAX-LÄMMITTIMET. Saatavilla myös muita Adax-tuotteita, kysy! KOIRANKOPPILÄMMITIN ADAX-LÄMMITTIMET KOIRANKOPPILÄMMITIN Adax-koirankoppilämmitin soveltuu kotieläinten ulkotilojen lämmitykseen. Sisältää 5 m pitkän liitosjohdon. 200 W. Alhainen pintalämpötila. Soveltuu myös pakkasvahdiksi

Lisätiedot

5.12.2012 1 Nykyaikainen konekalusto on yhä tärkeämpi osa rakentamista Vuokrauksen markkina kehittyy vuonna 2013 rakentamista paremmin

5.12.2012 1 Nykyaikainen konekalusto on yhä tärkeämpi osa rakentamista Vuokrauksen markkina kehittyy vuonna 2013 rakentamista paremmin 5.12.2012 1 Nykyaikainen konekalusto on yhä tärkeämpi osa rakentamista Vuokrauksen markkina kehittyy vuonna 2013 rakentamista paremmin 5.12.2012 Pekka Pajakkala, Markku Riihimäki & Erkki Lehtinen,VTT Talous

Lisätiedot

Helsingin seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 7.2.2013 Ratkaisuita

Helsingin seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 7.2.2013 Ratkaisuita Helsingin seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu..013 Ratkaisuita 1. Eräs kirjakauppa myy pokkareita yhdeksällä eurolla kappale, ja siellä on meneillään mainoskampanja, jossa seitsemän sellaista ostettuaan

Lisätiedot

HAJAUTETTUA ENERGIANTUOTANTOA

HAJAUTETTUA ENERGIANTUOTANTOA HAJAUTETTUA ENERGIANTUOTANTOA METSÄPÄIVÄ OULU 1.4.2009 1 Toteutamme polttohaketoimituksia leimikon suunnittelusta aina haketoimituksiin voimalaitoksen siiloon. Sekä suunnittelemme ja rakennamme polttohakkeella

Lisätiedot

2/05. Tulisija tuo tunnelmaa. Koti kuntoon. Valoa kattoikkunasta. Rakentajan, remontoijan ja sisustajan tietopaketti

2/05. Tulisija tuo tunnelmaa. Koti kuntoon. Valoa kattoikkunasta. Rakentajan, remontoijan ja sisustajan tietopaketti Rakentajan, remontoijan ja sisustajan tietopaketti Koti kuntoon Tulisija tuo tunnelmaa 2/05 Valoa kattoikkunasta Osallistu lukijatutkimukseen, voita palkinto. Tässä lehdessä mm. pihan viherkasveista V

Lisätiedot

KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN

KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN Marko Pyhäjärvi PUHEENVUORON TAVOITE On olemassa miljoonia eri keinoja vauhdittaa matkailuyrityksen myyntiä, ja Facebookmarkkinointi on

Lisätiedot

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia!

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Suojeluyhdistyksen valokuvauskilpailu järjestettiin nyt kolmannen kerran. Kilpailuaika oli 13.2.-5.6.2011. Yhdistyksen hallitus oli antanut kilpailun

Lisätiedot

SÄHKÖLÄMMITTIMET PEHMEÄÄ LÄMPÖÄ KOTIIN

SÄHKÖLÄMMITTIMET PEHMEÄÄ LÄMPÖÄ KOTIIN SÄHKÖLÄMMITTIMET PEHMEÄÄ LÄMPÖÄ KOTIIN RAUTAKESKO 1 Mukavaa lämpöä - miten ja miksi? Lämpö on yksi ihmisen perustarpeista. Lämpöä tarvitaan asuinhuoneissa: kotona ja vapaa-ajanasunnoissa, mökeillä, puutarhassa,

Lisätiedot

Yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin valmistautuminen. Pasi Kinnunen, toimitusjohtaja Raahen Tili Oy

Yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin valmistautuminen. Pasi Kinnunen, toimitusjohtaja Raahen Tili Oy Yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin valmistautuminen Pasi Kinnunen, toimitusjohtaja Raahen Tili Oy Esmo-yhtiöt pähkinänkuoressa Esmo-yhtiöt edistävät arvojensa mukaisesti suomalaista kilpailukykyä ja yrittäjyyttä.

Lisätiedot

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN 2 Inergia on monipuolinen energia-alan ammattilainen läheinen, inhimillinen ja lappilaisten tarpeita aidosti ymmärtävä Alkusanat Inergian toiminta-ajatus on selkeä: Inergia-konserni

Lisätiedot

Suuria säästöjä elpo-elementeillä

Suuria säästöjä elpo-elementeillä Suuria säästöjä elpo-elementeillä Säästöä rakentamisajassa Säästöä asuinneliöissä Säästöä materiaalikuluissa Säästää myös ympäristöä Elpotek Oy talotekniikan innovaatioita Elpotek Oy on talotekniikkaelementtien

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi Meidän visiomme... Asiakkaittemme akunvaihdon helpottaminen...sinun tulevaisuutesi Uusia asiakkaita, lisää kannattavuutta ja kehitystä markkinoiden tahdissa Synergy Battery Replacement Programme The Battery

Lisätiedot

Pilivipalavelut Cloud Business 2012 Parempaa paikallista pilveä

Pilivipalavelut Cloud Business 2012 Parempaa paikallista pilveä Pilivipalavelut Cloud Business 2012 Parempaa paikallista pilveä 29.11.2012 Petri Hyyppä Me kaikki olemme pilvessä Parempaa paikallista pilveä / Petri Hyyppä 29.11.2012 2 Kun puhumme pilvipalveluista, tarkoitamme

Lisätiedot

CoolLine on kestävä jäähdytysratkaisu lämmönsiirtoon. by cooltrade

CoolLine on kestävä jäähdytysratkaisu lämmönsiirtoon. by cooltrade CoolLine on kestävä jäähdytysratkaisu lämmönsiirtoon by cooltrade by cooltrade CoolLine by Cooltrade CoolLine -tuotteet edustavat uuden sukupolven lamellilämmönsiirtimiä laadukkaasti, luotettavasti ja

Lisätiedot

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Tuoteluettelo / 2014 RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Maatalous Teollisuus & materiaalin käsittely Ympäristönhoito Kevytperävaunut Muut laitteet THE SKY IS NOT THE LIMIT STARCO FINLAND

Lisätiedot

DHL KULJETUSVAKUUTUS OTA RENNOSTI. OLET HYVISSÄ KÄSISSÄ.

DHL KULJETUSVAKUUTUS OTA RENNOSTI. OLET HYVISSÄ KÄSISSÄ. DHL KULJETUSVAKUUTUS OTA RENNOSTI. OLET HYVISSÄ KÄSISSÄ. OLETKO SUOJAUTUNUT KATTAVASTI? Rahdinkuljettajilla on rajoitettu vastuu tuotteiden katoamisesta tai vahingoittumisesta kansainvälisiä kuljetuksia

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS 2011. Toimitusjohtaja Magnus Rosén. 7.4.2011, Pörssisali, Helsinki

YHTIÖKOKOUS 2011. Toimitusjohtaja Magnus Rosén. 7.4.2011, Pörssisali, Helsinki YHTIÖKOKOUS 2011 Toimitusjohtaja Magnus Rosén 7.4.2011, Pörssisali, Helsinki TULEVAISUUTTA KOSKEVAT LAUSUMAT Tämän esityksen aikana esitetään useita tulevaisuuteen suunnattuja lausumia. Ne ovat lausumia,

Lisätiedot

HINKU-aurinkopaneelien yhteishankinta. Pasi Tainio Suomen ympäristökeskus

HINKU-aurinkopaneelien yhteishankinta. Pasi Tainio Suomen ympäristökeskus HINKU-aurinkopaneelien yhteishankinta Pasi Tainio Suomen ympäristökeskus FAQ Yksityishenkilöiden hanke, joten täysin vapaamuotoinen tarjouspyyntö Muutama kuntakin mahtui mukaan HINKU-toimijat tekivät työn

Lisätiedot

Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020

Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 Talonrakennusteollisuus Uudenmaan piiri ry:n seminaari 26.2.2014 Saku Sipola Pohjolan Design-Talo Oy Design-Talo lyhyesti 2009 2010 2011 2012 2013E Liikevaihto 33.6 56.2

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase

Lisätiedot

Expert in insulation and scaffolding

Expert in insulation and scaffolding Expert in insulation and scaffolding Hyvät asiakkaat Olemme kohta 30 vuotta toiminut perheyritys. Tällä hetkellä kuulumme pohjoismaiden suurimpiin yrityksiin, joka tarjoaa sekä eristystä että telineratkaisuja.

Lisätiedot

konevuokraus kasvaa tuomalla tehokkuutta työmaille

konevuokraus kasvaa tuomalla tehokkuutta työmaille Sijoitusmessut 2016 konevuokraus kasvaa tuomalla tehokkuutta työmaille Tapio Kolunsarka, toimitusjohtaja, Ramirent oyj Ramirent on johtava konevuokrausratkaisujen tarjoaja Markkinajohtaja kahdeksassa maassa

Lisätiedot

Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta?

Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta? Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta? Suomen Hypoteekkiyhdistys & Suomen AsuntoHypoPankki Oy Matti Inha, toimitusjohtaja, rahoitusneuvos 1.11.2010 Ikäsi haarukassa n.

Lisätiedot

Inlook Group. www.inlook.fi

Inlook Group. www.inlook.fi K A T S E S I S Ä T I L O I H I N www.inlook.fi P A L V E L E E MONI-ILMEISIÄ TILARATKAISUJA Rakennuksen merkitys ja arvo on monen tekijän summa. Kohteen käyttötarkoituksen mukaan tärkeiksi saattavat nousta

Lisätiedot

Synergiaa monialaisesti ja alueellisesti Kemin Vesi Oy osaksi Kemin Energia Oy:tä ja Meri-Lapin Vesi Oy alueellisena tukkuyhtiönä

Synergiaa monialaisesti ja alueellisesti Kemin Vesi Oy osaksi Kemin Energia Oy:tä ja Meri-Lapin Vesi Oy alueellisena tukkuyhtiönä 12.11.2016 Synergiaa monialaisesti ja alueellisesti Kemin Vesi Oy osaksi Kemin Energia Oy:tä ja Meri-Lapin Vesi Oy alueellisena tukkuyhtiönä KEMIN VESI OY Kemin Vesi vastaa Kemissä Vedenjakelusta Jäteveden

Lisätiedot

Johtava merilogistiikan tuottaja irtolasteille. ESL Shipping Matti-Mikael Koskinen Toimitusjohtaja

Johtava merilogistiikan tuottaja irtolasteille. ESL Shipping Matti-Mikael Koskinen Toimitusjohtaja Johtava merilogistiikan tuottaja irtolasteille ESL Shipping Matti-Mikael Koskinen Toimitusjohtaja Kestävästi parempaa kannattavuutta Liikevaihto 2014 85 M Liikevoitto 2014 16,0 M Henkilöstö 226 2 Asiakaskuntamme

Lisätiedot

Vettä ja lämpöä turvallista asumista

Vettä ja lämpöä turvallista asumista E R I S T E T Y T P U T K I S TOJÄ R J E S T E L M ÄT Vettä ja lämpöä turvallista asumista 01 2011 10001 Uponor Quattro neliputkinen elementti lämmön ja lämpimän käyttöveden johtamiseen autotallin ja talon

Lisätiedot

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa heti AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON Autosalpa Oy ja Renor Oy ovat sopineet torstaina, 19.6.2008, tonttikaupasta Lahden Asemantaustan kaupunginosassa olevasta

Lisätiedot

Yhtiökokous 19.4.2011

Yhtiökokous 19.4.2011 Yhtiökokous 19.4.2011 Toimitusjohtajan katsaus Visio Marimekko on maailman arvostetuin kuviosuunnittelija ja yksi kiehtovimmista designbrändeistä. Strategian kulmakivet 1-12/2010 8.2.2011 Marimekon kangaspainon

Lisätiedot

PELLAVA. toimitilaa kansallismaisemassa

PELLAVA. toimitilaa kansallismaisemassa PELLAVA toimitilaa kansallismaisemassa PELLAVA toimitilaa kansallismaisemassa Kaipaatko yrityksellesi uutta toimisto- tai liiketilaa. NYT sinulla on ainutlaatuinen tilaisuus saada modernit toimitilat historiallissa

Lisätiedot

Tekninen rakentaminen, mitä tarkoittaa puusta rakentaminen LapWall Oy:n näkökulmasta.

Tekninen rakentaminen, mitä tarkoittaa puusta rakentaminen LapWall Oy:n näkökulmasta. Puutietoseminaari 1.6.2017 Tekninen rakentaminen, mitä tarkoittaa puusta rakentaminen LapWall Oy:n näkökulmasta. Tuotekehityspäällikkö Hermanni Nylander 1.6.2017 lapwall.fi 1 Puutietoseminaari 1.6.2017

Lisätiedot

Hoitajan urapolku. Sairaanhoitaja Noora, 28v. Allergia- ja astmahoitaja. Perioperatiivinen hoitaja Petri, 39v. Vastaava hoitaja Kristiina, 42v

Hoitajan urapolku. Sairaanhoitaja Noora, 28v. Allergia- ja astmahoitaja. Perioperatiivinen hoitaja Petri, 39v. Vastaava hoitaja Kristiina, 42v Sairaanhoitajaopiskelija Terhi, 21v Sairaanhoitaja Noora, 28v Allergia- ja astmahoitaja Kirsi, 34v Perioperatiivinen hoitaja Petri, 39v Vastaava hoitaja Kristiina, 42v Laatupäällikkö Teija, 50v Yksikönjohtaja

Lisätiedot

Kauniaisissa parhaat kuntapalvelut

Kauniaisissa parhaat kuntapalvelut Kauniaisissa parhaat kuntapalvelut Julkaisuvapaa maanantaina 10.12.2012 klo. 06.00 Kuntarating 2012 Suomen kuntien asukastyytyväisyystutkimus Kansainvälinen ja riippumaton EPSI Rating tutkii johdonmukaisesti

Lisätiedot

MYYNTIESITE. KALAJOEN R10 DRIVE-IN LIIKETILAT 50 m2 1500 m2

MYYNTIESITE. KALAJOEN R10 DRIVE-IN LIIKETILAT 50 m2 1500 m2 MYYNTIESITE KALAJOEN R10 DRIVE-IN LIIKETILAT 50 m2 1500 m2 VARAA UUDET TOIMITILAT KALAJOEN NÄKYVIMMÄLTÄ LIIKEPAIKALTA ONKO TÄSSÄ PAIKKA YRITYKSESI UUSILLE TOIMITILOILLE? Kalajoen keskusta Pyhäjoki Raahe

Lisätiedot

ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015. Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015

ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015. Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015 ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015 Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015 FAKTAA Suomessa on noin 50 000 taloyhtiötä, jotka käyttävät Isännöintiliiton jäsenten palveluja. Isännöinti vaikuttaa

Lisätiedot

Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu

Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu Johdanto Tarkoituksenamme on parantaa Konebox.fi-verkkokaupan nettisivuja. Ensivaikutelman perusteella sivusto tuntuu todella kömpelöltä ja ahdistavalta. Sivu on

Lisätiedot