viimeisten kolmen kuukauden aikana. Uimarikoulun aikana uimarit voivat siirtyä uintilisenssin piiriin eli aloittaa kilpailemisen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "viimeisten kolmen kuukauden aikana. Uimarikoulun aikana uimarit voivat siirtyä uintilisenssin piiriin eli aloittaa kilpailemisen."

Transkriptio

1

2 TaTU:n uimarinpolku Valmentajamme ovat kehittäneet ja muokanneet radikaalisti seuramme omaa valmennusjärjestelmää ja uimarinpolkua nyt jo kahden vuoden ajan. Projekti on elänyt toki olosuhteiden ja valmennusresurssien ehdoilla, mutta nyt malli on julkaisukelpoisessa muodossa. Tämä helpottaa valmentajiamme suunnittelemaan kaudet, kuukaudet ja viikot tiettyjen tärkeiden lainalaisuuksien puitteissa ja kertoo mitä kilpauinnissa tulee ottaa huomioon, kun halutaan tehdä mahdollisimman pitkäkestoista työtä uimarien eteen. Seurana tavoitteemme on olla kilpauintiseura, joka turvaa yksilön mahdollisuuden kehittyä huippuuimarina. Harrastetoimintaan valitettavasti resurssimme eivät riitä nyt eikä varsinkaan lähitulevaisuudessa, kun Kalevan uintikeskus suljetaan remontin ajaksi. Tässä ensimmäisessä osassa esitellään lapsuusvaihe seuramme uimarin polusta. Lapsuusvaihe uimarina TaTU:ssa Lapsuusvaiheessa seuramme tarjoaa 4-7-vuotiaille uimarinaluille motivoivan ja haastavan syvän veden EasySwim-uimakoulun, joka opettaa lapsille hyvät perustaidot vapaa- ja selkäuinnista sekä kaikkien lajien potkut. Harjoituksia on 1-2 kertaa viikossa ja yhden harjoituksen kesto on minuuttia, josta lapset ovat liikkeessä eli harjoittelevat yli 95 %. Tällöin harjoitettavien asioiden toistomäärät ovat erittäin korkealla tasolla verrattuna matalan veden uinnin opetuksen. Ohjaajina EasySwim -ryhmissä toimivat erittäin kokeneet ammattiohjaajat, joilla on EasySwim -ohjaajakoulutus sekä vuosien kokemus lasten uinnin opettamisesta. Opetuksessa käytetään EasySwim-uintipukuja, jotka mahdollistavat lapsen kelluvuuden oikeassa asennossa syvässä altaassa. EasySwim antaa valmiudet lapsille siirtyä TaTU:n Uimarikouluun, joka on tarkoitettu 6-9-vuotiaille lapsille, jotka haluavat kilpauimareiksi. Uimarikoulu kestää vuoden, jonka aikana lapsi saa lisävalmiuksia kilpauintiin. Uimarikoulun valmennuksessa painotetaan sekauintia, käännöksiä ja startteja. Uimarikoululaiset harjoittelevat 2-4 tuntia viikossa potkupainotteisesti eli uinnin ja potkuharjoittelun suhde on noin 50/50. Harjoitteluajasta on 1 tunti kuivaharjoittelua viimeisten kolmen kuukauden aikana. Uimarikoulun aikana uimarit voivat siirtyä uintilisenssin piiriin eli aloittaa kilpailemisen.

3 Rollotaso eli ryhmät 5-8 ovat ensimmäinen taso, jossa uimarit kilpailevat säännöllisesti tavoitteena Rollouinteihin pääseminen. Uimareiden ikähaarukka on 8-13-vuotta ja harjoitusmäärät vaihtelevat 5-15 viikkotunnin välillä. Uinnin osuus on harjoittelusta on noin 75 % ja kuivaharjoittelun osuus noin 25 %. Uintiharjoittelu painottuu kestävyyden, nopeuden ja taidon harjoitteluun, potkuharjoittelua painottaen. Koko lapsuusvaiheen ajan seuramme myös kannustaa ja tarjoaa keinoja uimareiden perheille liikuttamaan lasta paljon ja monipuolisella tavalla omatoimisesti sekä harrastamaan muitakin urheilulajeja. Jiri Päävalmentaja Vesipetojen äiti kertoo Lapsemme on ollut Tatun uimaryhmässä mukana pari vuotta. Tänä aikana lapsi on saanut hyvät uimataidot, pelottoman ja luontevan suhtautumisen veteen ja paljon iloisia liikkumiskokemuksia. Mielestäni on tärkeää, että lapsi tietää mitä häneltä odotetaan ja koska hän on tavoitteeseen päässyt. Valmentajilla on rohkaiseva ja positiivinen ote tekemiseen. Osaavat olla pellejä kun tarve vaatii ja puheenjohtajia silloin kun on asiaa! Pääsääntöisesti lapsen suusta kuulee, että oli huippúkivaa. Tatun toimintaan kuuluu tasokkaat kilpailut ja kaikkien osanotto omien taitojen mukaan. Pienille uimarinaluille näillä tapahtumilla on suuri merkitys. Katri Rauska, uimarin äiti

4 Uintikeskuksen remontti tuo harjoitteluun rikkautta Vuosi 2013 on lähtenyt hienosti käyntiin. TaTU:n uimarit ovat loistaneet ja menestyneet hienosti alkuvuoden kilpailuissa. Yhdet omat kilpailut on järjestetty lähes omin voimin, kiitoksia kaikille. Kevät tuo uusia haasteita uintiharjoitteluun. Viikon kuluttua Tampereen avoimien mestaruuskisojen jälkeen, alkaa Kalevan uintikeskuksen remontti. Aikataulun mukaan remontti kestää elo-syyskuulle Uintikeskuksen remontti tulee vaikuttamaan käytettävissä olevaan ratatilaan, koska iso allas on pois käytöstä remontin ajan. Tampereen kaupunki huolehtii harjoitustilan säilymisestä remontin aikanakin. Syksyllä 2013 uimarit pääsevät harjoittelemaan uintikeskuksen uuden puolen 25 m altaaseen. Tällä hetkellä ei vielä tiedetä käytettävissä olevan ratatilan määrää, mutta selvää on että kaikki tamperelaiset vesiliikkujat joutuvat nipistämään allastilasta. Halliremontti ei vähennä harjoittelun määrää, mutta harjoittelun luonne muuttuu siten, että kuivaharjoittelun määrää lisätään. TaTU:n valmentajat suunnittelevat oheisharjoittelua uinnin tueksi halliremontin ajaksi. Oheisharjoittelusta käytetään uimarislangissa termiä kuivat eli kuivaharjoittelu. Kuivaharjoittelulla on oikeastaan kaksi päämäärää: toinen on monipuolistaa harjoittelua ja toinen on omatoimisen harjoittelun lisääminen. Ohjatun harjoittelun parissa olevat nuoret tekevät liian vähän omatoimista harjoittelua. Omatoimisella harjoittelulla on tärkeä merkitys liikunnan kokonaismäärän lisäämisessä. Omatoiminen harjoittelu voi myös johtaa liikunnallisen elämäntavan omaksumiseen ja jatkamiseen myös aktiivisen urheilu-uran jälkeen. Harjoittelun monipuolisuus on tärkeää kaikin ikäisille liikkujille. Yksipuolinen erikoistuminen uintiin voi johtaa elinjärjestelmien liian yksipuoliseen kuormittumiseen, joka voi jatkossa rajoittaa kehittymistä uinnissa tai pahimmillaan aiheuttaa erilaisia rasitustiloja. Monipuolinen kuivaharjoittelu kuormittaa tasaisesti eri osia ja kehittää lihasvoiman lisäksi liikkuvuutta ja koordinaatiota. Onkin tärkeää että kuivaharjoitukset suunnitellaan tukemaan nuoren fyysisten ominaisuuksien kehitystä huomioiden myös uinti. Monipuolinen harjoittelu kehittää mm. liikkeen sujuvuutta, nopeutta, rytmikkyyttä ja voimaa sekä parantaa

5 kestävyyttä ja kehon palautumista. Kannattaako tämän enempää perustella oheisharjoittelun tuomaa lisäarvoa uintiin? Harjoitusolosuhteiden muutoksen aiheuttamaa lisääntyvää kuivaharjoittelua ei pidä nähdä peikkona, paremminkin mahdollisuutena ja lisäarvona. Huolimatta uintikeskuksen remotin mukanaan tuomista haasteista pidämme huolta siitä, että TaTU:n uimareiden uinti kehittyy edelleen. Toivomme ja uskomme, että menestystä tulee jatkossakin. Tähän työhön tarvitsemme myös uimareiden vanhempien tukea. Kun uintikeskus sitten aukeaa syksyllä 2014 nykyaikaistettuna on meillä käytössämme uimareiden tarpeita parhaiten palveleva uimahalli Suomessa. Keväisin terveisin Petri Uintimenestystä TaTU:ssa - valmennusjärjestelmä tuottaa tulosta TaTU saavutti pitkään aikaan parhaat seurapisteet alkuvuoden lyhyen radan SM-ja NSM-kilpailuissa. Menestys on tulosta pitkäjänteisestä valmennustyöstä seurassamme. LRSM-kilpailuissa joukkueemme ylsi seurapisteissä 14. sijalle yhteensä 29 seurapisteellä (kuusi henkilökohtaista pistesijaa). Nuorten lyhyen radan mestaruuskilpailuissa saavutimme 29 seurapistettä ja olimme kilpailuiden kuudenneksi paras seura. Kisojen mitalirohmuna kunnostautui valtakunnalisestikin huomioita saanut Juho Mörkö Eerola neljällä henkilökohtaisella mitalilla. NSM-viestijoukkueemme (Juho Eerola, Pietari Virta, Deny Belaic ja Ville Laine) oli kaikissa poikien viesteissä nopein tamperelainen joukkue. Saavutukset ovat merkittäviä huomioden seuramme uimarimäärät. Myös tulevaisuus näyttää lupaavalta. Tämänhetkisten tulosten perusteella TaTU:lla on odotettavissa runsas edustus kesän IKM- ja Rollo-kilpauluissa.

6 TaTU:n PERINTEINEN AVOVESIUINTI -VIIKINSAAREN YMRÄRIUINTI PERJANTAINA Viikinsaaren ympäriuinti uidaan tänä vuonna 76. kerran. Uitava matka on noin 2100 m. Laiva saareen lähtee klo 17 Laukontorin satamasta. Uinti alkaa heti kun uimarit ovat lähtövalmiina laivalaiturilla Viikinsaaressa (noin klo 18). Vaatteet voi vaihtaa saunan pukuhuonella ennen uintia. Uinnin jälkeen on sauna lämpimänä. Saunan jälkeen on tarjolla makkaraa ja mehua. Kaikki osallistujat saavat kunniakirjan. Tapahtuman osallistumismaksu on 5 euroa. Lisäksi kukin maksaa laivamaksun Viikinsaareen itse. Luvassa on mukava kesätapahtuma. Saarta voi kiertää uimalla kelloa vastaan tai maisemista nauttien. Mukana tarvitaan myös kannustajia. Tervetuloa mukaan! RAUHANIEMEN KESÄTYÖT 2013 TaTU tarvitsee kesällä 2013 joukon reippaita kesätyöntekijöitä Rauhaniemen kansankylpylään. Tarjolla on rantavalvojan ja kioskityöntekijän töitä sekä saunanhoitajan kesäloman sijaisuus. Jos olet innokas, ahkera ja työtä vailla, lue tarkemmat tiedot työstä ja hakumenettelystä TaTU:n nettisivuilta (www.tatu.fi)

7 Uimarin varustaa Swimshop tervetuloa ostoksille TaTU:n uimareilla on seura-asuna harjoitusmaksuun sisältyvät T-paita, shortsit ja lakki. Lisää TaTU:n lakkeja voi tilata Swimshopin nettikaupasta. Uudet T-paidat ja shortsit tilataan elokuussa harjoituskauden alkaessa. Kevään aikana on mahdollista omakustanteisesti TaTU:n verkka-asu. Ennen tilausta järjestetään asujen sovitus. TaTU:n KEVÄTKOKOUS Kevätkokous pidetään keskiviikkona klo 18 TaTU:n kerhohuoneella, kahvitarjoilu alkaa klo Esillä sääntömääräiset asiat. SAUNA- JA KIOSKIVUORON VARAAMINEN Voit varata talkoovuorosi TaTU:n kotisivun sähköisen varauskalenterin kautta (http://www.tatu.fi/rauh/). Kotisivulta löytyy myös ohje saunanhoitajan tehtävistä. Sauna-ja kioskivuoroja on nyt varattavissa kesälle. Saunavuoroista voi tarvittaessa kysyä Kristiina Tuomiselta ( ). Rauhaniemen saunan aukioloajat Talviaika Ma - To klo Pe klo La - Su klo Kesäaika Ma - Pe klo La - Su klo

8 HALLITUS KAUDELLA 2013 Linna Petri, puheenjohtaja Erenius Rauno, varapuheenjohtaja PÄÄVALMENTAJA Lepola Jiri Soittoajat ma, ke ja pe klo 12-15, vapaapäivät to ja la VALMENNUSKOORDINAATTORI Sähköposti: (nimissä ä:t korvataan a:lla ja ö:t korvataan o:lla) Poutanen Tuija, sihteeri Rimpelä Taina, hallintopäällikkö Koskinen Samuli, tiedottaja Kukkonen Kati Mettälä Marika Poutanen Roope Tikkanen Kati Tuominen Kristiina Tynkkynen Mika Rauhaniemi toimikunta Erkki Hauskamaa TaTU:N VALMENTAJAT KEVÄÄLLÄ 2013 Mäihäniemi Heikki Soittoaika klo 12-17, vapaapäivät ma ja su EDUSTUS Lepola Jiri Mäihäniemi Heikki Pellinen Juuso RYHMÄ 2 Poutanen Roope Parikka Matti Sähköposti: palvelee TaTU:n yleiseen toimintaan, ryhmiin tai muuhun seuratoimintaan liittyvissä asioissa. Sitä kautta asia ohjataan asiasta tietävälle henkilölle, joka antaa vastauksen. RYHMÄ 3 Mikkonen Petteri Mäihäniemi Heikki Korhonen Jani RYHMÄ 4 Koskinen Samuli Harju Aija Lepola Jiri RYHMÄ 5 Ja 6 Poutanen Emmi Nisula Tommi RYHMÄ 7 Liimatta Tommi Lepola Jiri RYHMÄ 8 Granroth Maru Allonen Veera Belaic Tina EASYSWIM Lepola Jiri Poutanen Joona Repo Anette KUIVAHARJOITTELU Mäihäniemi Heikki Karhu Riku Reijonen Jussi (kauniiden uintiryhmä) ERITYISRYHMÄ Oksanen Seppo Sarkki Piritta MASTERS Linna Petri VESIPALLO Rautiainen Jukka Tampereen uintikeskus/ Tampereen Työväen Uimarit Ry Joukahaisenkatu 7, Tampere

Jiri. Kuka on se Heikki?

Jiri. Kuka on se Heikki? Kuka on se Heikki? Kuten osa seuramme uimareistamme ja vanhemmista on jo huomannut, on valmentajatiimiimme liittynyt Valmennuskoordinaattori Heikki Mäihäniemi. Heikki on pitkän linjan uinti-ihminen, joka

Lisätiedot

Lahjakkuus urheilussa Onko sitä?

Lahjakkuus urheilussa Onko sitä? Kevättiedote 2012 Lahjakkuus urheilussa Onko sitä? Mitä on lahjakkuus? Onko oma lapseni lahjakas urheilussa? Onko lahjakkuus saatu äidinmaidosta vai ihanteellisesta kasvuympäristöstä? Itse en usko lahjakkuuteen

Lisätiedot

Viikinsaaren ympäri uitiin 76. kerran

Viikinsaaren ympäri uitiin 76. kerran N:o 2 (8) 94. vuosikerta Syystiedote 2013 Viikinsaaren ympäri uitiin 76. kerran Raportti TaTU:n komentokeskuksesta Menestyksekäs ja iloinen IKM-joukkue Karun näköistä! Voiko täällä edes harjoitella Masters-uimariäiti:

Lisätiedot

räjähtävyyttä Uusi kilpailu löydä 5 jääkarhua Nyt lähtee nälkä kilpauinnista paljon eväitä elämään Aija matematiikkaa

räjähtävyyttä Uusi kilpailu löydä 5 jääkarhua Nyt lähtee nälkä kilpauinnista paljon eväitä elämään Aija matematiikkaa N:o 1 95. vuosikerta Kevättiedote 2014 Luvassa voimaa, nopeutta ja räjähtävyyttä Uusi kilpailu löydä 5 jääkarhua Uintimenestyksen makua TaTU:ssa Nyt lähtee nälkä kilpauinnista paljon eväitä elämään Aija

Lisätiedot

UIMARIN POLKU AURAJOEN UINTI. Vesitaituriksi Turussa

UIMARIN POLKU AURAJOEN UINTI. Vesitaituriksi Turussa AURAJOEN UINTI Vesitaituriksi Turussa UIMARIN POLKU Uimarin polun tarkoituksena on selvittää uimarille ja vanhemmille uintiharrastuksen kulkua uimakoulusta aina kilpauintiin asti. Aurajoen Uinti ry haluaa

Lisätiedot

Ilkka Haipus Ilkka.haipus@ihsc.fi Uimarin polku

Ilkka Haipus Ilkka.haipus@ihsc.fi Uimarin polku Ilkka Haipus Ilkka.haipus@ihsc.fi Uimarin polku Kempeleen Pyrintö - Uinti 0 Kempeleen Pyrinnön Uinnin pääkohderyhmiä ovat 4 15-vuotiaat lapset sekä aikuisiän Mastersuimarit (lukioiästä eteenpäin). 0 Uintitoiminta

Lisätiedot

VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA

VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA TERVETULOA MUKAAN POLSKIMAAN! LEIKKI-IKÄISEN LAPSEN UINTI Matkalla uimataitoon on monta eri vaihetta opittavana. Leikki-ikäisillä eli noin 3 5 vuotiailla

Lisätiedot

Nousujohteisuus. Laji(t) Muu. Määrä

Nousujohteisuus. Laji(t) Muu. Määrä Olympiakomitea, Nuori Suomi ja Suomen Valmentajat ovat tehneet laajan selvityksen 8 18- vuotiaiden urheilevien nuorten liikuntamääristä ja harjoittelun karkeasta laadusta. Hyvä harjoittelu -selvitystyön

Lisätiedot

Seuran toimintalinjat

Seuran toimintalinjat Seuran toimintalinjat Toiminnan yleiskuvaus Tuusulan Uimaseura ry on uintiurheiluseura, joka pääosin vapaaehtoisvoimin kehittää Tuusulalaisten uintitaitoja ja luo heille mahdollisuuksia uintiurheilun harrastamiseen

Lisätiedot

OULUN UINNIN TOIMINTALINJA

OULUN UINNIN TOIMINTALINJA OULUN UINNIN TOIMINTALINJA Oulun Uinti haluaa edistää kaikkien ikäryhmien hyvinvointia ja elämäniloa liikunnan ja urheilun avulla. Tavoitteemme on edistää eettisesti kestävää seuratoimintaa sekä tarjota

Lisätiedot

Lasten urheilun tärkeät asiat

Lasten urheilun tärkeät asiat Lasten urheilun tärkeät asiat 1) Pohdi itsenäisesti, mitkä arvot *) ohjaavat sinun toimintaasi työskennellessäsi lasten ohjaajana ja valmentajana. 2) Kirjoita yksi asia per tarralappu *) Meille jokaiselle

Lisätiedot

RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5)

RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5) RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5) VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2012 Yleistä Organisaatio Vuosi 2012 oli Rauman Uimaseuran 98. toimintavuosi, jolloin on jatkettu vakiintunutta, vilkasta ja monipuolista toimintaa. Seuran

Lisätiedot

MATKA LAHDEN UIMASEURASSA

MATKA LAHDEN UIMASEURASSA MATKA LAHDEN UIMASEURASSA MATKA LAHDEN UIMASEURASSA Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 Matka alkaa... 4 2. Vauvauinti... 4 3. Vesipeuhula... 4 4. Tenavat... 4 5. Jatkotenavat... 4 6. Tekniikkauimakoulut...

Lisätiedot

Neljän viikon harjoitusohjelma Vanajavesiuintiin

Neljän viikon harjoitusohjelma Vanajavesiuintiin Neljän viikon harjoitusohjelma Vanajavesiuintiin Olemme koonneet käyttöösi helpon harjoitusohjelman, joka luo valmiuksia tulevaa uintiasi varten. Olet tervetullut uimaan Vajavesiuintiin, vaikket suorittaisi

Lisätiedot

RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5)

RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5) RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5) VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2013 Yleistä Organisaatio Vuosi 2013 oli Rauman Uimaseuran 99. toimintavuosi, jolloin on jatkettu vakiintunutta, vilkasta ja monipuolista toimintaa. Seuran

Lisätiedot

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016 Suomen Uimaliitto 2 Tervehdys Tampereelta! Tätä kirjoittaessani joulukuun alkupuolella vesisateen ropistessa ikkunaan täällä Mansessa nääs

Lisätiedot

RAUMAN UIMASEURAN KILPAUIMARIT Tiedote syksy 2014

RAUMAN UIMASEURAN KILPAUIMARIT Tiedote syksy 2014 RAUMAN UIMASEURAN KILPAUIMARIT Tiedote syksy 2014 YLEISTÄ: Valmennus ja ohjaus seurassa Rauman Uimaseuran uintiryhmät on jaettu uimaopetus-, harraste- ja kilpauintiryhmiin. Ryhmien määrä ja tasot vaihtelevat

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

Kaikki kilpailemisesta

Kaikki kilpailemisesta me tatulaiset www.tatu.fi N:o 1 96. vuosikerta Kevättiedote 2015 Kaikki kilpailemisesta Lue koskettavat tositarinat! päävalmentaja JIRI LEPOLA Uusi valmennusjärjestelmä vie meitä ammattimaisempaan suuntaan

Lisätiedot

RAUMAN UIMASEURAN HARRASTEUIMARIT Tiedote syksy 2015

RAUMAN UIMASEURAN HARRASTEUIMARIT Tiedote syksy 2015 RAUMAN UIMASEURAN HARRASTEUIMARIT Tiedote syksy 2015 YLEISTÄ: Valmennus ja ohjaus seurassa Rauman Uimaseuran uintiryhmät on jaettu uimaopetus-, harraste- ja kilpauintiryhmiin. Ryhmien määrä ja tasot vaihtelevat

Lisätiedot

Someron Esan uimarin kilpailuohje kilpailumatkoilla pitää käyttää seuran edustusasua aina

Someron Esan uimarin kilpailuohje kilpailumatkoilla pitää käyttää seuran edustusasua aina kilpailumatkoilla pitää käyttää seuran edustusasua aina EDELLINEN PÄIVÄ: pitää syödä hyvin, että jaksaa. KARKIT JA NAPOSTELTAVA OLISI SYYTÄ JÄTTÄÄ POIS. Hyvä tapa varsinkin ennen pääkisoja, on aloittaa

Lisätiedot

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ

Lisätiedot

Uinti Tampere Toimintasuunnitelma 2015

Uinti Tampere Toimintasuunnitelma 2015 Uinti Tampere Toimintasuunnitelma 2015 Sisältö 1 Yleistä... 3 1.1 Olosuhteet... 4 2 Tiedotus ja viestintä... 5 3 Koulutustoiminta... 6 4 Kilpailuiden järjestäminen... 6 5 Hallinto ja henkilöstö... 7 5.1

Lisätiedot

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minien ryhmät on tarkoitettu 4-6-vuotiaille lapsille. Harjoituksiin sisältyy aina kuivaharjoittelua, jossa verrytellään, jumpataan ja

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

Mitä kuuluu uimaseurojen ja uimahallien yhteistyölle? Havaintoja Uimaliiton olosuhdekyselystä. Uimahallifoorumi 2.10.2014

Mitä kuuluu uimaseurojen ja uimahallien yhteistyölle? Havaintoja Uimaliiton olosuhdekyselystä. Uimahallifoorumi 2.10.2014 Mitä kuuluu uimaseurojen ja uimahallien yhteistyölle? Havaintoja Uimaliiton olosuhdekyselystä Uimahallifoorumi 2.10.2014 Suomen Uimaliitto tänään 130 jäsenseuraa, joissa jäseniä noin 45 000 Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014

Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014 Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014 Ajankohtaista loka- marraskuussa: Ilmoittaudu mukaan ratanuorten syysleirille! Sileän veden melonnan kilpalajien seuratoiminnan ja

Lisätiedot

Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2014 2016

Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2014 2016 10.1.2014 Liittohallituksen päätös Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2014 2016 Suomen Uimaliiton arvokilpailujen valintajärjestelmästä ja -kriteereistä päättää liittohallitus huippu-uintiurheilun

Lisätiedot

Arvoisat ohjaajat ja valmentajat

Arvoisat ohjaajat ja valmentajat Arvoisat ohjaajat ja valmentajat Tämä on saatekirje SUL Seurapalveluiden nuorisovalmennusryhmäkyselyyn. Jos sinä olet nuorisovalmennusryhmän vastuuvalmentaja, toivomme sinun vastaavan kyselyyn. Kyselystä

Lisätiedot

Uinti Tampere. Valmennustiedote 1/2013 15.10.2013. Maajoukkuetoiminta

Uinti Tampere. Valmennustiedote 1/2013 15.10.2013. Maajoukkuetoiminta Uinti Tampere Valmennustiedote 1/2013 15.10.2013 Syksyn kisakalenteri Syksyn kisakausi on aloitettu, tahti jatkuu tiiviinä läpi syksyn. Mausteena syksynä oma treenikisa-sarja Sivu 5 Maajoukkuetoiminta

Lisätiedot

PERJANTAI 18.10. MAANANTAI 21.10.

PERJANTAI 18.10. MAANANTAI 21.10. PERJANTAI 18.10. YÖKAHVILA, Aika: klo 18.00 23.30, 8lk 18v Paikka: Nuorisotalo Wanha Vesilaitos (Kauppakatu 1b) Hinta: Maksuton, 0-promillea Lisätietoja: nuoriso-ohjaaja Teemu Eskelinen p. 044-7100380

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

RASKA:N LASTEN JA NUORTEN TOIMINTA

RASKA:N LASTEN JA NUORTEN TOIMINTA RASKA:N LASTEN JA NUORTEN TOIMINTA Seurassa jäseniä 374: alle 10v. 54 10-15v. 53 15-20v. 32 Suunnistajan polku Rastikarhuissa SUUNNISTUSKOULU Nykyisellä kaavalla vuodesta 2009 2009 26 lasta, 2013 49 lasta

Lisätiedot

Seuratoiminta Supertarkassa Uimahallissa. Suomen Uimaliiton Seurafoorumi 2014 Panu Hagström, PJ, UKK

Seuratoiminta Supertarkassa Uimahallissa. Suomen Uimaliiton Seurafoorumi 2014 Panu Hagström, PJ, UKK Seuratoiminta Supertarkassa Uimahallissa Suomen Uimaliiton Seurafoorumi 2014 Panu Hagström, PJ, UKK UIMAHALLI KUOHU, KANGASALA Halli: Avattu maaliskuussa 2009, 100% Kangasalan Kunnan omistama Kävijöitä:

Lisätiedot

UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA 2013-2017 MASTERS-UINTI JA MASTERS-AVOVESIUINTI

UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA 2013-2017 MASTERS-UINTI JA MASTERS-AVOVESIUINTI 29.4.2015 UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA 2013-2017 MASTERS-UINTI JA MASTERS-AVOVESIUINTI 2 Masters-uinti ja masters-avovesiuinti Näissä säännöissä käytetään seuraavia FINA:n sääntöjen mukaisia lyhennyksiä:

Lisätiedot

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014 SC VANTAA Jäsenkirje 3/2014 1. Katsaus joukkuevoimistelijoiden kevääseen... 2 2. Mukaan joukkuevoimisteluun... 3 3. Harrasteliikuntaryhmiin ilmoittautuminen alkanut... 3 4. Valmentajaksi tai ohjaajaksi

Lisätiedot

Urheilevien lasten ja nuorten fyysis-motorinen harjoittelu

Urheilevien lasten ja nuorten fyysis-motorinen harjoittelu Hämeenlinna 25.4.2009 Tampere Urheilevien lasten ja nuorten fyysis-motorinen harjoittelu 1.Selvityksen tuloksia ja johtopäätöksiä 2.Mistä ongelmat ovat syntyneet? 3.Miten harjoittelua ja urheilua voisi

Lisätiedot

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö Toimintasuunnitelma 2016 Päivitetty 25.3.2016 Keskiviikkomelonnat ovat 1-2 tunnin kestoisia porukalla tehtäviä kevyitä melontalenkkejä. Peruskurssien jälkeiset neljä ovat ohjattuja. Voi myös lähteä koskeen

Lisätiedot

Harjoittelu ja liikunta

Harjoittelu ja liikunta Harjoittelu ja liikunta Paljonko tulee harjoitella ja liikkua? Kilpaurheilusta innostuneen nuoren urheilijan tulisi liikkua ja harjoitella vähintään 20 tuntia viikossa. Viime vuosina on selvitetty huippu-urheilijoiden

Lisätiedot

UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE

UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE YLEISTÄ SYNTYESSÄÄN UUSI SEURA OLISI SUOMEN KOLMEN SUURIMMAN UINTIURHEILUSEURAN JOUKOSSA Lisenssiuimarit (320 350), budjetti (n. 900 000) YHDISTYMISEN PERUSTEET Allastilan

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

www.tatu.fi tatulaiset N:o 2 96. vuosikerta Syystiedote 2015

www.tatu.fi tatulaiset N:o 2 96. vuosikerta Syystiedote 2015 me www.tatu.fi tatulaiset N:o 2 96. vuosikerta Syystiedote 2015 VPJ:n kynästä Syksy on taas tullut, uintikausi on hyvässä vauhdissa ja ensimmäiset kisatkin ovat jo takana. Alkanut kausi tuo tullessaan

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry

Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry Herkkyyskausi, eli ajanjakso jolloin tietyn ominaisuuden kehittyminen tapahtuu osittain luonnollisen kasvun kautta ja jolloin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011 YLEISTÄ Seinäjoen Uimarit -58 ry toiminta ja harrastajamäärä ovat vakiintuneet viimeisten parin vuoden aikana. Jäsen määrä tällä hetkellä on 350 henkilöä, koostuen seuran

Lisätiedot

!!! !!! pelisääntökirja! Päivitetty 20.8.2015 /TaTU:n hallitus

!!! !!! pelisääntökirja! Päivitetty 20.8.2015 /TaTU:n hallitus TaTU:n pelisääntökirja Päivitetty 20.8.2015 /TaTU:n hallitus Alkusanat TaTU:n missiona on olla kilpauintiseura, johon halutaan liittyä ja joka turvaa yksilölle mahdollisuuden kehittyä ja osallistua. Kilpauintiseurana

Lisätiedot

Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen

Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen 1 Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen 1.1.2015 Swimming Team Nurmijärvi Kevään aikaansaannoksia Seurojen yhdistämistoimikunta on käynyt neuvotteluja vuoden 2014 alusta lähtien Timo Koivuniemi, Mauri

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 YLEISTÄ Seinäjoen Uimarit -58 ry toiminta ja harrastajamäärät ovat vakiintuneet viimeisten parin vuoden aikana. Jäsen määrä tällä hetkellä on 245 (350) henkilöä, koostuen

Lisätiedot

Lajinomaista harjoittelua 365

Lajinomaista harjoittelua 365 Urheilijakeskeinen kokonaisvaltainen suunnistusvalmennus Suorituksen hallinta Lajinomaista harjoittelua 365 Palautuminen Terveys Ravinto Uni www.suunnistusliitto.fi FOKUS LAADUKKAASSA TEKEMISESSÄ MENESTYS

Lisätiedot

Urapolku-työkalu kilpailu-uran suunnittelu

Urapolku-työkalu kilpailu-uran suunnittelu Urapolku-työkalu kilpailu-uran suunnittelu 22.11.2014 Ikäryhmäkohtainen tavoitetaso - kilpailutoiminta 18 vuotta Junioreiden Euroopan Mestaruuskilpailut (140 cm +, Vaativa B +, CIC 1*) vs Aloitusikä n

Lisätiedot

Valmennuksen kehityskortit

Valmennuksen kehityskortit Valmennuksen kehityskortit Valmennuksen kehityskortit auttavat tutoria, kouluttajaa ja valmentajaa pohtimaan valmennuksen laatutekijöitä systemaattisemmin ja syvällisemmin. Korttien tavoitteena on virittää

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015 1 Vaajakosken Kuohu ry Painijaosto Toimintasuunnitelma 2015 2 sivu Sisällysluettelo 2 1.0 Johdanto 3 1.1 Painijaoston jäsenet 2015, esitys johtokunnalle 3 2.0 Toiminta 4 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin

Lisätiedot

!!! !!! pelisääntökirja! Päivitetty 12.1.2015 /TaTU:n hallitus

!!! !!! pelisääntökirja! Päivitetty 12.1.2015 /TaTU:n hallitus TaTU:n pelisääntökirja Päivitetty 12.1.2015 /TaTU:n hallitus Alkusanat TaTU:n missiona on olla kilpauintiseura, johon halutaan liittyä ja joka turvaa yksilölle mahdollisuuden kehittyä ja osallistua. Kilpauintiseurana

Lisätiedot

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 Jokelan Kisa B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 20.10.2013 Kausi 2014 AIHE: JoKi B- Pojat infotilaisuus AIKA: 24.10.2013, Kello 19.00 PAIKKA: Kisan Maja ( Ridasjärventie 137, 05400 JOKELA)

Lisätiedot

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012 PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Yleistä Hallinto Talous Luistelujaoston päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu.

Lisätiedot

Kilparyhmät - Syksy 2015 TERVETULOA!

Kilparyhmät - Syksy 2015 TERVETULOA! Kilparyhmät - Syksy 2015 TERVETULOA! Harjoitteleminen Leirit Valmennuksen kehittämisryhmä Kilpailut ja tapahtumat Vanhempaintoiminta Ajankohtaiset asiat Monipuolisuus ja perusliikkumistaidot harjoittelun

Lisätiedot

YHDISTETYT SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT

YHDISTETYT SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT YHDISTETYT SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT Tervetuloa 24. 28.3.2016 Suomen Uimaliiton ja Helsingfors Simsällskapin järjestämiin Suomen mestaruuskisoihin, nuorten SM-kisoihin ja vammaisuinnin SM-kisoihin Mäkelänrinteen

Lisätiedot

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Myyrmäen kuntosalin aukioloajat kesäkaudella...2 Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8)

JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8) JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 YLEISTÄ Vuosi 2013 oli Järvenpään Uintiklubi ry:n 25 toimintavuosi Seuran toiminnan painopisteet ovat toimintavuonna 2013

Lisätiedot

SYYSKAUDEN OHJELMA 2012 Ryhmät alkavat maanantaina 3.9 ja päättyvät viikolla 50/51. Kertoja on 15

SYYSKAUDEN OHJELMA 2012 Ryhmät alkavat maanantaina 3.9 ja päättyvät viikolla 50/51. Kertoja on 15 KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen SYYSKAUDEN OHJELMA

Lisätiedot

Sunnuntaisin Helsinginkadun urheilutalossa

Sunnuntaisin Helsinginkadun urheilutalossa Sunnuntaisin Helsinginkadun urheilutalossa lapsille ja aikuisille Kurssi 1: 15.1. 11.3. Ilmoittaudu netissä. Kurssi 2: 18.3. 13.5. Ilm. alkaa 8.2. Kilpauintikoulu 15.1. 13.5. Lapsille, lasten altaassa

Lisätiedot

www.tatu.fi tatulaiset

www.tatu.fi tatulaiset me www.tatu.fi tatulaiset N:o 1 97. vuosikerta Kevättiedote 2016 Puheenjohtajan palsta Hyvä tatulainen uintiväki. Mukava kirjoitella ajatuksia kevättiedotteeseen, jota uskon monen uintiperheen lukevan,

Lisätiedot

Syyskauden avaus 14.8.2005

Syyskauden avaus 14.8.2005 Syyskauden avaus 14.8.2005 TERVETULOA Ohjelma: valmentajat ryhmät: perusteet ja harjoitusajat Valmentajat, syksy 2005 Ryhmät 1. valmentaja 2. valmentaja NKR Tua Piiroinen Oona Fagerholm Haastajat Tua Piiroinen

Lisätiedot

Salon Uimarit toimintalinja 2015

Salon Uimarit toimintalinja 2015 Salon Uimarit toimintalinja 2015 Toiminnan yleiskuvaus Salon Uimarit ry on Salolainen uinti- ja vesiliikunnan erikoisseura. Seuramme tarjoaa Salon alueen lapsille, nuorille, aikuisille ja erityisryhmille

Lisätiedot

Uinti Tampere Toimintasuunnitelma 2016

Uinti Tampere Toimintasuunnitelma 2016 Uinti Tampere Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö 1 Yleistä... 3 1.1 Olosuhteet... 4 2 Tiedotus ja viestintä... 5 3 Koulutustoiminta... 6 4 Kilpailuiden järjestäminen... 6 5 Hallinto ja henkilöstö... 7 5.1

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2007

Toimintakertomus vuodelta 2007 Kouvolan Uimarit ry TOIMINTAKERTOMUS 1 /15 Toimintakertomus vuodelta 2007 Johtokunta Marja-Liisa Kotikuusi puheenjohtaja seuran yhteyshenkilö, tiedotus, kokonaisvastuu Antti Pienimäki varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Liikunnan aluejärjestöt 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS

Liikunnan aluejärjestöt 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Liikunnan aluejärjestöt 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taustaa SVUL / Lajiliitot -> C, B, A järjestelmä (yleis- / lajiosa) 1990 luvun alun järjestömurros 5 -portainen yleiseurooppalainen koulutusjärjestelmä

Lisätiedot

KALPAVELJET RY TOIMINTALINJA 2014-15

KALPAVELJET RY TOIMINTALINJA 2014-15 KALPAVELJET RY TOIMINTALINJA 2014-15 Vastuuhenkilöt: Ritva-Leena Lehtonen, Suvi Lehtonen, Ivan Blagoev, Hristo Popov, Veli-Pekka Somari sisältö: 1. Visio... 2 2. Eettiset linjaukset... 2 3. Seuran tavoitteet...

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa Toiminnan arviointikysely toteutettiin 14.11. - 24.11.2013 välisenä aikana uintiharrastuksessa mukana olleiden lasten vanhemmille. Vastaajia oli

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN LIIKUNTA-AKTIIVISUUS

LASTEN JA NUORTEN LIIKUNTA-AKTIIVISUUS LASTEN JA NUORTEN LIIKUNTA-AKTIIVISUUS TAVOITE Lasten ja nuorten liikunnan asiantuntijaryhmä 2008 KOHTUULLISTA LIIKUNTAA REIPPAASTI LIIKKUVAT OPPILAAT RUUTUAIKAA? URHEILEVIEN NUORTEN RUUTUAIKA SUOMESSA

Lisätiedot

Sodankylän Ampujat ry

Sodankylän Ampujat ry Sodankylän Ampujat ry T O I M I N T A L I N J A T O I M I N T A L I N J A 1 Sisällysluettelo 1. LAATU.. 2 2. TOIMINNAN MAHDOLLISTAMINEN.... 2 3. TIEDOTTAMINEN 2 4. MÄÄRÄ.. 3 5. TOIMINNAN TARKOITUS.. 3

Lisätiedot

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015 INFOTILAISUUS 1. ELITE YHTEISTYÖ 2. MIKÄ ELITE ON? 3. ELITE TIIMI 4. ELITE VALMENNUS 5. ELITE TOIMINTA 6. URHEILIJASOPIMUS 6. HAKU ELITEEN TOIMINTA ON VASTA ALUILLAAN ENSIMMÄINEN

Lisätiedot

Seurakysely toimintavuodelta 2012

Seurakysely toimintavuodelta 2012 Seurakysely toimintavuodelta 2012 1. Seura ALAVUDEN URHEILIJAT 2. Seuramme tiedot antoi Etunimi Sukunimi Sähköposti Matkapuhelin 3. Vastaajan asema seurassa Puheenjohtaja Päätoiminen/osa-aikainen työntekijä

Lisätiedot

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36 RIDE CYCLE STORE CUP 2012 Tulokset 10/10 osakilpailun jälkeen, sarjoissa N/M10-14 ja joukkuekilpailussa 9/9 osakilpailun jälkeen Pisteet määräytyvät seuraavasti: 20, 16, 14, 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2,

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 1/2014

Jalkapallojaoston tiedote 1/2014 1 SISÄLTÖ 1) Jalkapallojaosto 2014 3 2) Jotain uutta kotisivulle? 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Tulevia tapahtumia 5 5) OTO-valmennuspäälliköksi? 5 6) Tulevia koulutuksia alkuvuodesta 6 7) Lopuksi 6 2 1)

Lisätiedot

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com.

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com. SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012 Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com Puheenjohtajalta Marko Ahtiainen puheenjohtaja p. 044 3044626 marko.ahtiainen@pohjois-savonliikunta.fi

Lisätiedot

FortumTutor -ohjelma Petri Kurki, Fortum tutor, FC Reipas

FortumTutor -ohjelma Petri Kurki, Fortum tutor, FC Reipas FortumTutor -ohjelma Petri Kurki, Fortum tutor, FC Reipas 7.3.2015 Lahti FortumTutor -ohjelma Junioritoiminnan tulee olla laadultaan sellaista, että lapsilla roihuaa pelaamisen kipinä - Fortum Tutor -ohjelman

Lisätiedot

SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTASUUNNITELMA

SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTASUUNNITELMA SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. NYKYTILANNE Swimming Jyväskylä on vuonna 2000 perustettu uimaseura, joka tarjoaa monipuolista toimintaa kaikille ikäryhmille. Seurassa on tällä hetkellä jäseniä

Lisätiedot

SUOMEN UIMALIITTO ry. Finska Simförbundet rf.

SUOMEN UIMALIITTO ry. Finska Simförbundet rf. SUOMEN UIMALIITTO ry. Finska Simförbundet rf. Uimarin Polku OK:n kehityslajiliittoprojektin yksi huippu-uinnin keskeinen hanke Ohjenuora ja laaja viitekehys uintivalmennuksen suunnittelulle, toteuttamiselle

Lisätiedot

ERITYISRYHMIEN VESILIIKUNNAN OHJAAJAKURSSI. Äänekoski 10.-14.1.2011 Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy WWW.VESILIIKUNTA.COM

ERITYISRYHMIEN VESILIIKUNNAN OHJAAJAKURSSI. Äänekoski 10.-14.1.2011 Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy WWW.VESILIIKUNTA.COM ERITYISRYHMIEN VESILIIKUNNAN OHJAAJAKURSSI Äänekoski 10.-14.1.2011 Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy WWW.VESILIIKUNTA.COM Sisältö ja tarkoitus 10.-14.1.2011 Toimintakyvyttömyyson vesiliukoista Suomessa

Lisätiedot

Tutkittua tietoa. Aikuiset haluavat uiden terveyttä

Tutkittua tietoa. Aikuiset haluavat uiden terveyttä Tutkittua tietoa Aikuiset haluavat uiden terveyttä Tutkittua tietoa vaikutuksia Urheilulaji Mitattavat terveysmuuttujat Aineen-vaihdunta Sydämen ja Kestävyys- Lihasvoima ja Motoriset Tasapaino Luuston

Lisätiedot

Syksy 2014 TERVETULOA!

Syksy 2014 TERVETULOA! Syksy 2014 TERVETULOA! Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilua ajassa perinteitä kunnioittaen Vuonna

Lisätiedot

9. Monipuolisuus. Perusliikuntataitoja monipuolisesti ja iloisesti. Miksi monipuolisuutta. Yksi vai monta lajia?

9. Monipuolisuus. Perusliikuntataitoja monipuolisesti ja iloisesti. Miksi monipuolisuutta. Yksi vai monta lajia? 9. Monipuolisuus Perusliikuntataitoja monipuolisesti ja iloisesti Miksi monipuolisuutta Yksi vai monta lajia? Erilaisia toteuttamismalleja - Suunnittelen treenejä -palvelu - Alle 7-vuotiaiden monipuolinen

Lisätiedot

Nopeuskestävyys nuoresta aikuiseksi. Ari Nummela Jyväskylä 14.5.2014

Nopeuskestävyys nuoresta aikuiseksi. Ari Nummela Jyväskylä 14.5.2014 Nopeuskestävyys nuoresta aikuiseksi Ari Nummela Jyväskylä 14.5.2014 1. Nopeuskestävyys ominaisuutena 2. Nopeuskestävyysharjoittelu lapsilla 3. Nopeuskestävyysharjoittelun ohjelmointi Nopeuskestävyys nuoresta

Lisätiedot

Seurakysely toimintavuodelta 2014

Seurakysely toimintavuodelta 2014 16.1.2015 9.18 Seurakysely toimintavuodelta 2014 Taustatiedot Seura Valitse vaihtoehto... Seuramme tiedot antoi Etunimi Sukunimi Sähköpostiosoite Matkapuhelin Vastaajan asema seurassa Puheenjohtaja Päätoiminen/osa-aikainen

Lisätiedot

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Hyvinvoiva Sinä - Kehon ja Mielen vireyttä ja lepoa pe 1.3.- su 3.3.2013 Tervetuloa nauttimaan hyvinvoinnista! Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Mitä voit saada?

Lisätiedot

HELSINGIN UIMARIT Toimintalinjat

HELSINGIN UIMARIT Toimintalinjat HELSINGIN UIMARIT Toimintalinjat 25.2.2014 Helsinki 2 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1 HELSINGIN UIMARIT... 3 1.1 Toiminnan visio... 3 1.2 Eettiset linjaukset... 3 1.3 Toiminnan tavoitteet... 4

Lisätiedot

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Onko vaikea lähteä liikkeelle? Haluatko innostua uudesta harrastuksesta? Haluatko voida paremmin sekä henkisesti, että fyysisesti?

Lisätiedot

Paikka/aika Paj 10:00-11:30 Paj 10:00-11:30 Omatoiminen Lund lähtö U18 leiri PAJ / Lund U18 Leiri PAJ / Lund

Paikka/aika Paj 10:00-11:30 Paj 10:00-11:30 Omatoiminen Lund lähtö U18 leiri PAJ / Lund U18 Leiri PAJ / Lund PÄIJÄT-HÄMEEN URHEILUAKATEMIA HARJOITUSOHJELMA VIIKKO 43-49 TC Pariisi / syyslomaviikko U18 Maajoukkueleiri PAJ / Cadet Camp Lund Vko 43 Ma 19.10 Ti 20.10 Ke 21.10 To 22.10 Pe 23.10 La 24.10 Su 25.10 Aamu

Lisätiedot

Vanhempainilta (15.10. 2012), Kupittaan urheiluhalli

Vanhempainilta (15.10. 2012), Kupittaan urheiluhalli Vanhempainilta (15.10. 2012), Kupittaan urheiluhalli Ryhmän vetäjinä olemme halunneet nostaa oman valmennustoimintamme yhdeksi tärkeimmäksi osatekijäksi yhteistyön vanhempien kanssa. Roolinne vanhempina

Lisätiedot

Osa-alue (kriteerit) Seura Ryhmä Yksilö YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS. 1. Lapsen ja nuoren parhaaksi. 2. Kannustava ilmapiiri

Osa-alue (kriteerit) Seura Ryhmä Yksilö YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS. 1. Lapsen ja nuoren parhaaksi. 2. Kannustava ilmapiiri YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS 1. Lapsen ja nuoren parhaaksi 2. Kannustava ilmapiiri 3. Yhdessä tekemisen kulttuuri Seuran johto on tietoinen kasvatusvastuustaan Arvot, kasvatukselliset periaatteet ja

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

Erityisryhmien liikuntaesite

Erityisryhmien liikuntaesite Erityisryhmien liikuntaesite Syyskausi 30.8.2010 11.12.2010 Kevätkausi 10.1.2011 14.5.2011 www.tampere.fi/liikuntajavapaaaika/liikuntajaulkoilu/ohjattu.html SYKSY 2010 KEVÄT 2011 Tervetuloa liikkumaan!

Lisätiedot

ROLLOT 2016 TAMPERE. Seuratiedote nro 1/2016 uimaseurojen ROLLO-yhteyshenkilöille

ROLLOT 2016 TAMPERE. Seuratiedote nro 1/2016 uimaseurojen ROLLO-yhteyshenkilöille ROLLOT 2016 TAMPERE Seuratiedote nro 1/2016 uimaseurojen ROLLO-yhteyshenkilöille Tampereen Uinnin Tuki ry on kahden tamperelaisen uimaseuran (Uinti Tampere ja TaTU Tampere) muodostama seurayhtymä. Yhteisvoimin

Lisätiedot

Toimintalinjauksen hyväksyi seuran johtokunta 29.4.2008.

Toimintalinjauksen hyväksyi seuran johtokunta 29.4.2008. Keravan Uimarit ry Seuran toimintalinja Keravan Uimaseuran toimintalinja perustuu Nuori Suomi ry:n Urheiluseuran Toimintalinja-ohjeeseen. Seuran toimintalinjan työsti työryhmä, johon kuuluivat puheenjohtaja

Lisätiedot

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taso 1

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taso 1 Aluepäivät Joensuu 2015 Liikunnan aluejärjestöt VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taso 1 VOK-työryhmä, Liikunnan aluejärjestöt 2015 VOK koulutuksen tilanne 23.6.2015 VOK Superviikonloput toteutuneet kaikilla

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10 SAUNASEURA 29.9.2013 1/10 4. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Su 8.9. pe 13.92013 PAIKKA: Nuorgam, Pulmankijärvi ja Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin Pulmankijärvelle

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot