NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1"

Transkriptio

1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Valtuusto KÄSITELLYT ASIAT Sivu 42 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5 43 Valitaan pöytäkirjan tarkastajat 6 44 Klaukkalan ohikulkutien kustannustenjako valtion ja Nurmijärven kunnan kesken sekä tilannekatsaus ohikulkutien rakentamiseen ja investointimäärärahavarauksiin taloussuunnittelukaudelle ja suunnittelukauden jälkeisille vuosille 45 Valtion ja Helsingin seudun kuntien maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimus Palveluverkkotoimikunnan laatimat palveluverkon kehittämisvaihtoehdot 47 Lisäavustus Nurmijärven musiikkiopistolle, Nurmijärven tanssiopistolle ja Nurmijärven opistolle monitoimitalon vuokrakustannuksiin ajalle Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 49 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta Valmistuneet HLJ 2015-jatkotyöt Verkostopäällikön viran perustaminen Nurmijärven Vesi -liikelaitokseen 52 Eron myöntäminen Reijo Kivilehdolle teknisen lautakunnan jäsenyydestä sekä täydennysvaali 53 Valtuustoaloite koskien kokouskuluihin liittyviä säästöjä Ilmoitusasiat Valtuustoaloitteet

2 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Valtuusto Aika klo 18:00-21:14 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Osallistujat Läsnä Kalmi Petri, KESK puheenjohtaja Suominen Kaisa, KOK I varapuheenjohtaja Aatela Elli, SDP II varapuheenjohtaja Aittakallio Minna, KOK jäsen Arteli Tero, PerusS jäsen poistui klo Haapalainen Johannes, KD jäsen poistui klo Haaranen Tarja, VIHR jäsen Handolin Kirsti, KESK jäsen Helminen Olli, SDP jäsen Hägg Arto, KOK jäsen Jalava Markku, KOK jäsen Jokinen Minna, KESK jäsen Kakko Kimmo, PerusS jäsen Kopsala Maritta, VIHR jäsen Kopteff George, KOK jäsen poistui klo Korhonen Virpi, KESK jäsen Laine Kalevi, KESK jäsen Lappalainen Mira, PerusS jäsen Latva Jerry, SDP jäsen Lepolahti Harri, SDP jäsen Lihr Jyrki, KOK jäsen Lompolo Kirsi, KOK jäsen Maijala Jouni, PerusS jäsen Manner Vesa, sit. jäsen poistui klo Markkanen Aulikki, SDP jäsen Meros Päivi, VIHR jäsen Mäkelä Outi, KOK jäsen poistui klo Nurmi Ismo, KOK jäsen Ojamäki Timo, KESK jäsen Paulanto Kaisu, VIHR sit. jäsen Peltonen Juha, SDP jäsen Pispala Leni, VIHR jäsen Riihimäki Päivi, KESK jäsen Rousu Sirkka, SDP jäsen Ruoti Hannele, KESK jäsen poistui klo Räty Virpi, KOK jäsen Sandberg Jenni, SDP jäsen Schildt Markku, KOK jäsen Sinisalo-Katajisto Petra, jäsen SDP Sivula Tapio, KESK jäsen Sompajoki Sari, KESK sit. jäsen Suomi Hanna, KOK jäsen

3 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Tapiolinna Maiju, PerusS jäsen Toikkanen Hannu, VAS jäsen Toivonen Kallepekka, KESK jäsen Vainio Jari, KOK jäsen Valli Mika, RKP jäsen poistui klo Vanhanen Matti, KESK jäsen Vaulamo Petri, KOK jäsen Viitala Elina, PerusS jäsen Viljakainen Juhani, KESK jäsen Kuula Ina, KD varajäsen saapui klo Laitinen Esa, PerusS varajäsen saapui klo Mattila Riina, KOK varajäsen saapui klo 18:15 Muut Behm Kimmo kunnanjohtaja Anttila Jukka hallintojohtaja Haikonen Mika tekninen avustaja Ojala Joni tekninen avustaja Muut saapuvilla olleet Gehör Hilkka Hirvonen Tiina Kivilevo Pekka Kononen Aarno Ojala Leena Ruutu Ilkka Sandelin Marja-Leena viestintäjohtaja sivistystoimen johtaja talousjohtaja kehitysjohtaja henkilöstöpäällikkö tekninen johtaja kunnanhallituksen edustaja Läsnä olevat varajäsenet Valtuutettu Mika Valli poistui kokouksesta klo ja hänen tilallaan toimi ryhmän kuu des varajäsen Riina Mattila ensimmäisen Pasi Miettisen, toisen Tiina Bergin, kolman nen Markku Lindforsin, neljännen Reko Lamminluodon, viidennen varajäsenen Reijo Muurin ol tua estyneitä saapumasta kokoukseen. Valtuutettu Johannes Haapalainen poistui kokouksesta klo ja hänen tilallaan toimi ryhmän ensimmäinen varajäsen Ina Kuula. Valtuutettu Tero Arteli poistui klo ja hänen tilalleen tuli toinen varajäsen Esa Laitinen klo alkaen ensimmäisen varajäsenen Janne Ojasen oltua estynyt. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirjan tarkastajien valinta Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Maritta Kopsala ja Hannu Toikkanen. Käsitellyt asiat 42-55

4 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Allekirjoitukset Petri Kalmi puheenjohtaja Jukka Anttila pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjan tarkastus Kunnanvirasto Maritta Kopsala Hannu Toikkanen Pöytäkirja yleisesti nähtävillä Kunnanvirasto, kirjaamo klo 9-13 Todistaa Jukka Anttila hallintojohtaja

5 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Valtuusto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus KV 42 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen kuntalain 54 ja 58 :ien sekä valtuuston työjärjestyksen 8 :n mukaisesti. Nimenhuudossa läsnä oli 51 valtuutettua. Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Puheenjohtaja totesi myös pöydille jaetun :n 45 tarkennettuna ja saadun vetoomuksen Palojoen koulun säilyttämiseksi.

6 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Valtuusto Valitaan pöytäkirjan tarkastajat KV 43 Valtuusto valitsee kaksi pöytäkirjan tarkastajaa. Valtuusto valitsi pöytäkirjantarkastajiksi Maritta Kopsalan ja Hannu Toik ka sen.

7 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Valtuusto Klaukkalan ohikulkutien kustannustenjako valtion ja Nurmijärven kunnan kesken sekä tilannekatsaus ohikulkutien rakentamiseen ja investointimäärärahavarauksiin taloussuunnittelukaudelle ja suunnittelukauden jälkeisille vuosille 764/ /2012 KH 118 Kuuma-kunnat ovat yhteisessä linjauksessaan todenneet Klauk kalan ohikulkutien tärkeyden ja edellyttävät valtion sitoutumista hankkeen toteutukseen MAL-sopimuksessa. Nurmijärven kunta ja Uuden maan ELY-keskus ovat edistäneet Klaukkalan ohikulkutien suunnit te lua, ja tiesuunnitelmat ovat tällä hetkellä esitarkastusvaiheessa. Hy väk sy mis kä sit te ly ajoittuu vuoteen Valtion viime aikoina noudattaman hyötyjä osallistuu -käytännön mu kai ses ti Liikennevirasto ja Uudenmaan ELY-keskus ovat kut suneet Nurmijärven kunnan neuvotteluihin hankkeen kustannusjaosta. Val tio edellyttää kunnan osallistuvan merkittävällä osuudella hankkeen rahoitukseen, ja kustannusjaosta sopiminen on edellytys sille, et tä valtio budjetoi hankkeen vuodelle Seuraava neuvottelu asias ta käydään Liikennevirastossa. Hankkeen yhteydessä on tehty kustannuslaskentaa, ja suun nit te luvai heen kustannusarvio on n. 42 M (maa ra ken nus kus tan nus in deksi: 130). Suoraan ohikulkutiehen liittyvät, kunnan vastuulle tulevat osat ovat siitä n. 5,5 M. Ohikulkutiehen liittyy lisäksi huomattavan suu ria kunnan katuverkon muutoksia, joista merkittävin on Luh tajoen tien jatkaminen Viirinlaaksosta siten, että se liittyy ohi kul ku tiehen. Muutoksia aiheutuu myös Havumäentielle, joka yhdistetään Luh ta joen tie hen. Muutokset on esitetty liitteenä olevassa kartassa, jos sa on lisäksi esitetty alustava vaiheistus. Katuverkon muutosten ar vo ilman Tornimäentien ja Äijänniituntien rakentamista on n. 32,5 M. Kustannusarvio on esityslistan liitteenä. Nurmijärven kunta saa ohikulkutiestä hyötyä maankäytölle, koska sii hen liittyvän katuverkon rakentaminen mahdollistaa huomattavan mää rän uutta asuinrakentamista Klaukkalan osayleiskaavan mu kaises ti. Lisäksi Klaukkalantien nelikaistaistamista ei tässä vaiheessa jou du ta tekemään, jolloin investointikustannukset siirtyvät tu le vaisuu teen. Maankäytön hyödyksi ja investointikustannusten säästöksi voi daan esittää yhteensä 4 M, mikä otetaan yhdeksi las ken ta pe rusteek si määritettäessä kunnan osuutta ohikulkutien ra ken ta mis kustan nuk siin. Samalla on kuitenkin huomioitava, että Klaukkalantien muut ta mi nen kaduksi ohikulkutien valmistuttua lisää myös kuluja yllä pi don siirtyessä kunnalle. Ohikulkutien rakennusvaihe alkaa rakennussuunnitelmien laa ti mi sella, joiden aikaisin aloitusajankohta on heti tiesuunnitelman jälkeen. Ai kai sin mahdollinen rakentamisen aloitusaika on vuoden 2017 lop-

8 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Valtuusto pu puo lel la. Urakkavaiheen pituudeksi arvioidaan n. 30 kk, jolloin hank keen epävarmuustekijät huomioiden hankkeen myö häi sim mäksi valmistumisajankohdaksi arvioidaan v Esityslistan liitteenä ovat ohikulkutiehen liittyvän katuverkon vai heistus kart ta, ohikulkutien ja Klaukkalan katuverkon kustannuserittely se kä kunnan rakennuskohteet ohikulkutiehankkeessa. Esitys: Kunnanhallitus merkitsee tilannekatsauksen tiedoksi. Neuvottelutulos Nurmijärven kunnan ja Liikenneviraston neu vot te lusta tuodaan kokoukseen. Kunnanhallitus tekee neu vot te lu se los tuksen perusteella esityksen valtuustolle kunnan rahoitusosuudesta ja hank keen huomioimisesta tulevien vuosien investointiohjelmassa. Muut tähän liittyvät investointikohteet ajoitetaan syksyllä 2016 investointiohjelman yhteydessä. Lisätietoja: kunnanjohtaja Kimmo Behm, puh , tekninen johtaja Ilkka Ruutu, puh , ke hi tys joh ta ja Aarno Kononen, puh Esittelijän täsmennysesitys esittelytekstiin: Liikenneviraston ja kunnan välinen neuvottelu on käyty Neuvottelun tuloksena Nurmijärven kunnan rahoitusosuudeksi esitetään 10 miljoonaa euroa, joka jakautuu hankkeen aloitusajankohdasta lähtien 2 3 vuodelle. Esittelijän täsmennysesitys: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Nurmijärven kunta sitoutuu osallistumaan Klaukkalan ohikulkutien kustannuksiin 10 miljoonalla euron hankeosuudella, joka huomioidaan tulevien vuosien investointiohjelmassa. Lisäksi valtuusto hyväksyy ohikulkutiehen liittyvän Klaukkalan katuverkon kehittämisperiaatteet, aikataulun ja kustannukset ohjeellisena liitteen mukaisesti. Esitys hyväksyttiin muutettuna esittelijän täsmennyksillä. Päätökseen kuuluu liite nro 1. KV 44 Valtuusto päätti, että Nurmijärven kunta sitoutuu osallistumaan Klauk ka lan ohikulkutien kustannuksiin 10 miljoonalla euron han keosuu del la, joka huomioidaan tulevien vuosien investointiohjelmassa. Li säk si valtuusto hyväksyi ohikulkutiehen liittyvän Klaukkalan ka tuver kon kehittämisperiaatteet, aikataulun ja kustannukset oh jeel li se-

9 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Valtuusto na liitteen mukaisesti. Päätökseen kuuluu liite nro 1.

10 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Valtuusto Valtion ja Helsingin seudun kuntien maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimus / /2016 KH 119 Helsingin seudun 14 kuntaa ja valtio ovat tehneet seudun lii ken nejär jes tel män, maankäytön ja asumisen kehittämistä koskevia so pimuk sia vuodesta 2008 alkaen. Sopimukset on kytketty seudun liiken ne jär jes tel mä suun ni tel man laadintaan siten, että vuonna 2015 hy väk syt tyä HLJ-2015 liikennejärjestelmäsuunnitelmaa toteuttava so pi mus on nyt hyväksyttävänä kaudelle MAL- sopimus perustuu seudun yhteiseen tahtotilaan sovittaa yhteen yhdyskuntarakenne, asuntotuotanto ja liikennejärjestelmä. Tavoit tee na on lisätä tonttitarjontaa ja sen myötä asuntotuotantoa. Sopi muk sen osapuolina ovat valtio ja sen eri ministeriöt ( LVM, YN, TEM, VVM) sekä liikennevirasto, uudenmaan ELY- keskus ja ARA. Kun tien puolelta ovat mukana seudun 14 kuntaa ja Helsingin seudun liikenne kuntayhtymä (HSL). MAL sopimuksen lähtökohtia ovat hallitusohjelma, sen toi min ta suun ni tel ma sekä kärkihankkeet, Helsingin seudun lii ken nejär jes tel mä suun ni tel ma HLJ-2015 sekä sen kanssa rinnakkain laadi tut Helsingin seudun maankäyttösuunnitelma MASU 2050, Hel singin seudun asuntostrategia 2015, maakuntakaava, kuntien oi keusvai kut tei set yleiskaavat sekä v kuntien ja valtion tekemä inf raso pi mus. Valtion ja kuntien yhteisenä tavoitteena on, että Helsingin seudulle ra ken ne taan sopimuskaudella uutta asuntoa. Asun to tuo tanto ta voi tet ta on korotettu 20 % viime kaudelta Nur mi järvel lä asuntotuotantotavoite nousee vuositasolla 330 asunnosta 400 asun toon. Valtion tukeman asuntotuotannon osuus on pää kau pun kiseu dul la 30 % ja KUUMA- alueella 20 % kokonaistuotannosta. KUU- MA- alueella 10 % valtion tukemasta asuntotuotannosta tulee olla ta val lis ta 40-vuotista korkotukivuokra-asuntotuotantoa ja eri tyis ryhmien vuokra-asuntotuotantoa. Arvioitaessa asuntotuotantotavoitteen to teu tu mis ta otetaan huomioon kunnan toiminnasta riippumattomat te ki jät, kuten mm. suhdannevaihtelu ja asuntomarkkinatilanne. Kuntien keskeinen tehtävä on tuottaa riittävä määrä ase ma kaa voitet tu ja tontteja asumiseen. Tavoitetaso koko seudulla on 6,2 milj. k-m2 vuodessa. Nurmijärvellä tämä tarkoittaa, että vuosittain kaa voite taan keskimäärin k-m2 uutta asuntokerrosalaa. Ker ros alamää rää arvioitaessa otetaan huomioon aiemmin syntynyt käyt tö kelpoi nen kaavavarantoreservi. Tonttien luovutuksessa ja maan käyt töso pi muk sis sa varmistetaan, että valtion tukeman asuntotuotannon osuus on mahdollista toteuttaa.

11 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Valtuusto Valtio osoittaa 40 vuotisille korkotukivuokra-asunnoille euron suuruisia asuntokohtaisia käynnistysavustuksia yhteensä vuo sittain vähintään 10 milj. euroa. Kunnallistekniikka-avustuksia jaetaan vä hin tään 8 milj. euroa vuodessa. Valtio vaikuttaa siihen, että valtion mai ta saadaan kohtuuhintaisen asuntotuotannon käyttöön. Liikenteen osalta valtio osallistuu pienten kustannustehokkaiden hank kei den (KUHA) toteutukseen 15 milj. eurolla sopimuskaudella edel lyt täen, että yksittäisissä hankkeissa kunnan rahoitusosuus on 50 % hankkeen kustannuksista. Sopimukseen on sisällytetty myös lii tyn tä py sä köin ti hank kei den kustannusten jakoperiaate siten kuin HLJ- työssä on yhdessä asia valmisteltu. Sopimukseen sisältyy valtion ta lou den vaikean tilanteen takia ainoastaan kaksi uutta isoa infra han ket ta. Valtio osoittaa Raidejokeriin 84 milj. euroa eli 30 % sen ko ko nais kus tan nuk sis ta. Toinen sopimuksessa mukana oleva inf rahan ke on Klaukkalan ohikulkutie, jonka kustannusarvio on 42 milj. eu roa. Sen osalta lopullinen rahoituspäätös valtion puolelta on vielä te ke mät tä ja neuvotteluja kustannusten jaosta valtion ja kunnan kesken käydään pikaisesti tavoitteena saada sopimus myös kus tan nusten jaon osalta hyväksytyksi samaan aikaan sopimuksen kanssa. So pi muk sen teksti Klaukkalan ohikulkutien osalta riippuu kus tan nusten jaon hyväksymisestä. Jos kustannusten jaosta päästään so pimuk seen kirjaus on muotoa valtio ja kunnat aloittavat so pi mus kaudel la Klaukkalan ohikulkutien toteuttamisen. KUUMAjoh to kun ta on pitänyt Klaukkalan ohikulkutien hanketta sopimuksen hy väk sy mi sen kynnysehtona. Helsingin seudulla on tärkeää, että valtion ja 14 kunnan yhteistä MAL-asi oi den suunnittelua ja toteutusta jatketaan ja että myös valtion eri ministeriöt ovat mukana prosessissa. Vaikka kunnille koh diste tut asuntotuotanto- ja kaavoitusvelvoitteet ovat kasvaneet ja valtion kokonaisuutena osoittama panostus seudun liikenneinfran ja jouk ko lii ken teen kehittämiseen on vähentynyt, on Nurmijärven perus tel tua jatkaa MAL- yhteistyötä ja hyväksyä nyt neuvoteltu so pimus luon nos. Edellytyksenä hyväksymiselle on kuitenkin, että Klaukka lan ohikulkutien kustannusten jaossa valtio sitoutuu hankkeeseen riit tä vän suurella kustannusosuudella. Tältä osin neuvottelutulos tuodaan kunnanhallituksen kokouksen tiedoksi. Myös KUUMA joh tokun ta päätti suositella neuvottelutuloksen sekä sopimuksen hy väksy mis tä edellyttäen, että valtio on osaltaan vahvistanut si tou tu mi sensa Klaukkalan ohikulkutien rahoitukseen. Esitys: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että Nurmijärven kunta hy väk syy liitteenä olevan valtion ja Helsingin seudun kuntien välisen maan käy tön, asumisen ja liikenteen sopimuksen vuosille edellyttäen, että valtio on vahvistanut sitoutumisensa Klauk kalan ohikulkutien rahoitukseen riittävän suurella osuudella. Tältä osin neu vot te lu tu los tuodaan kokoukseen.

12 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Valtuusto Lisätietoja: kehitysjohtaja Aarno Kononen, puh Esittelijän täsmennysesitys: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että Nurmijärven kunta hy väk syy liitteenä olevan valtion ja Helsingin seudun kuntien välisen maan käy tön, asumisen ja liikenteen sopimuksen vuosille Neuvottelun tuloksena Nurmijärven kunnan rahoitusosuudeksi tu lee 10 miljoonaa euroa, joka jakautuu hankkeen aloi tus ajan kohdas ta lähtien 2 3 vuodelle. Esitys hyväksyttiin muutettuna esittelijän täsmennyksellä. Päätökseen kuuluu liite nro 2. KV 45 Valtuusto päätti, että Nurmijärven kunta hyväksyy liitteenä olevan val tion ja Helsingin seudun kuntien välisen maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimuksen vuosille edellyttäen, että valtio on vahvistanut sitoutumisensa Klaukkalan ohikulkutien ra hoi tukseen. Neuvottelun tuloksena Nurmijärven kunnan rahoitusosuudeksi Klauk ka lan ohikulkutiehen tulee 10 miljoonaa euroa, joka jakautuu hank keen aloitusajankohdasta lähtien 2 3 vuodelle. Lisäksi valtuusto oikeutti kunnanjohtajan allekirjoittamaan MAL sopi muk sen ehdolla, että valtiolta on saatu selkeä päätös Klauk ka lan ohikulkutien toteuttamisesta sopimuskaudella Päätökseen kuuluu liite nro 2.

13 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Palveluverkkotoimikunnan laatimat palveluverkon kehittämisvaihtoehdot 379/02.02/2016 KH 53 Kunnanhallitus asetti palveluverkkosuunnitelman tar kis tamis ta varten toimikunnan, jonka tehtäväksi annettiin kunnan pal ve luverk kosuun ni tel man tarkistaminen siten ja sellaisella aikataululla, että talousarvion suunnitelmakaudella kunnan taloutta voidaan tasapainottaa palveluverkon uudelleenjärjestelyillä. Toi mi kun ta täs men si toimeksiantoa siten, että palveluverkkoa tar kas tel laan myös pitkällä aikavälillä ja kokonaisuutena, eikä etsitä vain ly hyen ai ka vä lin säästöjä. Toimikunta on ottanut huomioon lu kio työ ryh män työs ken te lyn ja on seurannut SOTE -uudistuksen ete ne mis tä. Toi miti la tar pei den kannalta toimikunta arvioi, että pääosa asia kas pal ve lun tar vit se mis ta toimitiloista tarvitaan SOTE-ratkaisusta riip pu mat ta. Sen sijaan hallinnon tiloihin voi kohdistua suurempia muu tok sia. Syyskuun lopussa 2015 toimikunta valmisteli kunnanhallitukselle tilanne kat sa uk sen kunnan palveluverkon nykytilasta ja sen vah vuuksis ta, heikkouksista, mahdollisuuksista ja uhista. Samalla toi mi kunnal le annettiin lisäaikaa helmikuun loppuun 2016 saakka. Palveluverkkotoimikunnalle on valmisteltu varhaiskasvatuksen ja kou lu tus pal ve lui den palveluverkon kehittämistarpeita ja -mah dol lisuuk sia päätaajamakohtaisesti. Näiden tarkastelujen perusteella ja ot taen huomioon myös lukiotyöryhmän loppuraportti on muo dos tet tu var hais kas va tuk sen ja opetuksen palveluverkon ke hit tä mis vaih to ehdot. Kirkonkylän ja Rajamäen osalta vaihtoehdot kytkeytyvät toi siinsa riippuen siitä, rakennetaanko yksi uusi lukio vai jatkavatko molem mat nykyiset lukiot. Sivistystoimen muilta tulosalueilta, kirjasto-, kulttuuri- ja nuo ri so palveluil ta on saatu arvio ko. toimintojen palveluverkon ny ky ti lan tees ta ja kehittämistarpeista. Myös sosiaali- ja terveystoimiala on ar vioi nut omat sekä liikuntapalveluiden palveluverkon nykytilan ja ke hit tä mistar peet. Kehittämisvaihtoehtojen sekä nykyisen in ves toin ti oh jel man ta lou del lis ten vaikutusten arviointi on tehty tilakeskuksen käyt tä män las ken ta kon sul tin toimesta. Palveluverkkotoimikunnan laatimia palveluverkon ke hit tä mis pe ri aattei ta ja -vaihtoehtoja sekä niiden perusteella tehtyjä kus tan nus laskel mia esitellään kunnanhallitukselle. Esitys: Kunnanhallitus keskustelee palveluverkkotoimikunnan työn tu lok sista ja päättää jatkotoimista. Lisätietoja: kehitysjohtaja Aarno Kononen, puh

14 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Keskusteltiin ja evästettiin palveluverkkotoimikunnan pu heen joh tajaa. Asiasta järjestetään valtuustoseminaari ja kuntalaiskysely. KH 121 Palveluverkkotoimikunta jätti yksimielisen esityksensä palveluverkon ke hit tä mis vaih to eh dois ta kunnanhallitukselle Palveluverkkotoimikunnan esitys sisälsi aikaisemmin asetetun lu kiotyö ryh män ehdotuksen lukiokoulutuksen järjestämisestä. Valtuusto hyväksyi kokouksessaan valtuustoaloitteeseen poh jau tuen lukiotyöryhmän perustamisen. Lukiotyöryhmän teh tä vänä oli kartoittaa Nurmijärven kunnan lukioiden nykytilaa ja hou kut tele vuut ta sekä miettiä vaihtoehtoja lukiokoulutuksen toteuttamiseen Nur mi jär vel lä ja kunnan lukioverkon vaikutuksia kunnan in ves toin tioh jel maan. Sivistyslautakunta nimesi huhtikuun 2015 ko kouk sessaan lukiotyöryhmän. Työryhmässä oli jäseninä kaikkien poliittisen puo luei den ja nuorisovaltuuston edustajat sekä viranhaltijoita. Lu kiotyö ryh mä laati tehtäväksiantonsa perusteella loppuraportin, jossa tar kas tel laan Nurmijärven alueen lukioiden nykytilaa ja pohditaan vaih to eh to ja lukiokoulutuksen järjestämiseksi Nurmijärvellä. Si vis tyslau ta kun ta on hyväksynyt kokouksessaan lukiotyöryhmän lop pu ra por tin ja lähettänyt sen edelleen kunnanhallitukselle. Kunnanhallituksen käsittelyn jälkeen on tehty pal ve lu verkon kehittämisvaihtoehtoja koskevia täydentäviä laskelmia ja sel vitet ty koulukuljetuskustannusten mahdollisia muutoksia. Näitä kos kevat tiedot on täydennetty palveluverkon kehittämisraporttiin ja sen liit tei siin. Sen lisäksi raporttiin on tehty joitakin teknisiä ja asiaa selven tä viä tekstitarkistuksia koskien mm. oppilasennusteita ja niiden pe rus tei ta. Valtuustolle järjestettiin palveluverkkoa käsitellyt seminaari ja koos te sen tuloksista on liiteaineistossa. Palveluverkon ke hit tämis vaih to eh to ja on esitelty kuntalaisille Rajamäellä , Kir konky läs sä ja Klaukkalassa Lisäksi kunnan ko ti sivuil la on ollut mah dol li suus antaa palautetta asiasta Asukastilaisuuksien pa laut tees ta ja kyselystä on yh teenve to liitteenä. Lisäksi Metsäkylän kotikoulu ry:n vanhempaintoimikunta on toi mit tanut kuntaan yhdessä kyläläisten, oppilaiden ja heidän van hem pien sa (n. 850 allekirjoittajaa) vetoomuksensa Metsäkylän kou lun säilyttämisen puolesta, samoin Valkjärven kyläyhdistys ry ja Valk jär ven koulun vanhempainkerho Valkjärven koulun säilyttämisen puo les ta. Nuorisovaltuusto on käsitellyt palveluverkon kehittämisehdotuksia

15 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto , sen kannanotto on liitteenä. Palveluverkkotoimikunta on tarkastellut palveluverkkoa ja sen ke hittä mis vaih to eh to ja toiminnan ja talouden puolesta ja vertaillut eri vaih to eh to jen mukaan saavutettavia säästöjä verrattuna pe rus vaihto eh to na pidettyyn nykyiseen investointiohjelmaan. Valitsemalla edul li sim mat vaihtoehdot voitaisiin saavuttaa v kun nan hal li tuksen kehyspäätöksessä tavoitettu n euron vuosittainen sääs tö. Vaikutukset toimintaan ovat palvelujen jär jes tä mis mah dol lisuuk sien ja kehittämisen kannalta pääosin positiivisia. Palvelujen saa vu tet ta vuus heikkenee joidenkin lakkautettavien toimipisteiden osal ta, mutta toisaalta palvelujen laatu voi tällöin myös parantua. Esi tyk sen mukaiset toimenpiteet eivät ole aivan yhtä laajoja kuin palve lu verk ko toi mi kun ta on esittänyt, vuodesta 2018 alkaen ne toisivat n euron vuosittaiset säästöt. Mikäli sen jälkeen luovuttaisiin vie lä kahdesta alle tavoitteellisen minimikoon jäävästä koulusta, vuo sit tai sia säästöjä kertyisi n euroa. Esitys: Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi palveluverkkotoimikunnan esit tämät palveluverkon kehittämisvaihtoehdot sekä tausta-aineiston niihin tehdyin teknisluontoisin ja tekstiä selventävin tarkistuksin. Kunnan hal li tus esittää ne myös valtuustolle tiedoksi. Kunnanhallitus toteaa, että palveluverkkoa koskevissa ke hit tä mis linjauk sis sa on otettu huomioon sivistyslautakunnan hyväksymä ja kun nan hal li tuk sel le lähetetty lukiotyöryhmän loppuraportti. Palveluverkon kehittämisestä kunnanhallitus esittää valtuuston hyväk syt tä väk si seuraavat linjaukset: Periaatelinjaukset: 1. Kouluverkko, perusopetus Hyväksytään palveluverkkotoimikunnan esityksen mukaisesti pe rusope tuk sen kouluyksiköiden seuraavat kriteerit: Oppilasmäärä: Tavoitteellisen koulujen vähimmäiskoon tulee mahdol lis taa 1- sarjainen koulu. Kun oppilasmäärä laskee 80 ja 100 oppi laan välille ja oppilasennusteessa ei ole odotettavissa kasvua, aloite taan toimenpiteet koulun lakkauttamiseksi. Tilojen kunto ja soveltuvuus käyttöön: Luovutaan rakennuksista, jotka eivät sovellu opetussuunnitelman mukaisen opetuksen jär jes tämi seen voimaan tulevaan uuteen opetussuunnitelmaan sisäl tyy mm. monialaisia oppimiskokonaisuuksia ja alakoulujen op pilail le tarjottavaa valinnaisuutta. Luovutaan myös rakennuksista, jois-

16 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto sa ei ole asianmukaisia tiloja oppilashuoltohenkilöstön toiminnalle (kou lu ku raat to rit, psykologit ja kouluterveydenhoitajat). 2. Kouluverkko, lukiot: Lukioita kehitetään lukiotyöryhmän suositusten mukaisesti ra ken tamal la Kirkonkylän alueelle uusi lukio. Tällä ratkaisulla turvataan parhai ten lukio-opetuksen vetovoimaisuus kunnan alueella sekä luodaan mahdollisuuksia toiminnan kehittämiselle ja erikoistumiselle. Rat kai su mahdollistaa myös nykyisin lukioiden käytössä olevien ti lojen käyttämisen muuhun opetustoimintaan ja kus tan nus te hok kaamman toiminnan jatkossa. Lukiohankkeen aikataulu määritellään seuraa van investointiohjelman yhteydessä. Kirkonkylässä liikuntatilojen tarve ja toteutustapa arvioidaan uuden lu kion tarkemmassa suunnittelussa. 3. Varhaiskasvatus: Palveluverkkotoimikunnan esityksen mukaisesti päiväkotiverkkoa muo ka taan tavoitteena: luopua pienistä ja 1990-luvulla rakennetuista yksiköistä ja tiloista, joita ei ole suunniteltu päiväkodeiksi. rakentaa monikäyttöisiä, jakotiloja sisältäviä suurempia ja jous tavam pia yksiköitä, koska ne ovat myös taloudellisempia. pyritään päiväkotien, esikoulujen ja koulujen toimintaan sa moissa tiloissa tai samassa pihapiirissä. piha-alueet rakennetaan monikäyttöisiksi, koska ne ovat osa oppi mis ym pä ris töä ja voivat toimia asuinalueen lä hi lii kun ta paik kana. 4. Sotelin sote- uudistuksen jälkeen kuntaan jäävät tilat ja toi minnat: Palveluverkkotoimikunnan esityksen mukaisesti peruskorjataan valtion virastotalo Kirkonkylässä ja keskitetään sinne perhepalveluita, maa han muut to pal ve lut, liikuntapalvelut ja sosiaalitoimisto. Tilat suun ni tel laan muuntojoustaviksi ja hallintopalvelujen tarvitsemien ti lo jen määrä arvioidaan kriittisesti. Aluekohtaiset linjaukset:

17 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Opetustoimi: Klaukkala: Harjula-Syrjälän alueen kouluja kehitetään yh te näis kouluk si, jolloin koulussa ovat vuosiluokat 0-9. Molemmat alueen koulut säi ly te tään ja niihin tehdään tarvittavat peruskorjaukset. Lisäksi Isonii tun koulua kehitetään yläkoulun lisäksi myös 1-6 luokkien ja esi ope tuk sen tarpeisiin. Kirkonkylä: Rakennetaan uusi lukio. Maaniitun koulua ja NYK:n tiloja pe rus kor ja taan. Hankkeiden aikataulut määritellään seuraavan inves toin ti oh jel man yhteydessä. Rajamäki: Lukion tilat muutetaan muun opetustoiminnan käyttöön uu den Kirkonkylään sijoitettavan lukion rakentamisen jälkeen. Kyläkoulut: Palveluverkkotoimikunnan koulujen vähimmäiskokoa kos ke van esityksen mukaisesti luovutaan Suomiehen ja Num menpään kouluista v syksystä alkaen. Valkjärven ja Palojoen koulu jen osalta tehdään v aikana kokonaistarkastelu, jossa sel vite tään oppilasennusteet, tilojen kunto ja käyttökelpoisuus ope tussuun ni tel man toteuttamiseen sekä tilojen kehittämismahdollisuudet ja mahdollisuudet sijoittaa oppilaat lähialueiden muihin kouluihin vaiku tuk si neen. Selvityksen jälkeen toimitaan koulujen vä him mäis kokoa koskevan kriteerin mukaisesti. Varhaiskasvatus: Klaukkala: Luovutaan Isosuon päiväkodista ja Huitin päiväkodin vuok ra ti lois ta. Rakennetaan väestökehityksen vaatima li sä ka pa siteet ti Riihipuiston päiväkotia laajentamalla. Kirkonkylä: Luovutaan Kirkonkylän päiväkodista ja rakennetaan tarvit ta va lisäkapasiteetti Maaniitun koulun alueelle. Luovutaan Pert tulan päiväkodin vanhasta osasta. Rajamäki: Luovutaan Toivojentien pienistä päiväkodeista sekä Isokal lion ja Tornitien, Puistotien ja Kylänpään päiväkodeista. Rakennetaan uudet isom mat yksiköt Mutkapolun päiväkodin alueelle sekä Kylänpään alu eel le. Kirjasto- ja kulttuuri- sekä nuorisotoimi: Selvitetään Rajamäellä mahdollisuus sijoittaa kirjasto uuden Ky länpään alueen liikekeskuksen yhteyteen. Edellä esitettyjä luovuttavia kohteita koskevat periaatteet ja jat ko toi-

18 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto men pi tei den aikataulu selvitetään v aikana laadittavan toi mi tila stra te gian yhteydessä. Lisätietoja: kehitysjohtaja Aarno Kononen, puh , sivistystoimenjohtaja Tiina Hirvonen, puh Asian käsittely: Keskustelun kuluessa Tapiolinna mm. Helmisen kannattamana esitti seu raa vaa sivulle 19 kohtaan 2. Kouluverkko, lukiot: Lukioverkostoa ja lukiotyöryhmän suositusten täytäntöönpanoa arvioi daan lähivuosina oppilasmäärän kehityksen perusteella. Tällä rat kai sul la turvataan parhaiten lukio-opetuksen vetovoimaisuus kunnan alueella sekä luodaan mahdollisuuksia toiminnan kehittämiselle ja erikoistumiselle. Lukiohankkeen aikataulu määritellään op pi lasmää rän kehityksen pohjalta tulevien vuosien investointiohjelman yhtey des sä. Toivonen mm. Handolinin kannattamana esitti sivulle 18 kohtaan 1. Kou lu verk ko, perusopetus oppilasmäärään seuraavaa: Ta voit teel linen koulujen oppilasmäärä on 100 oppilasta ja vähimmäiskoon tulee mah dol lis taa 1 -sarjainen koulu. Ko. kappaleen loppuosa jätetään pois. Vielä Toivonen Handolinin kannattamana esitti sivulla 20 olevan Kylä kou lut -kohdan korvattavaksi seuraavalla kappaleella: Palveluverkkotoimikunnan suositusten mukaisesti luovutaan ny kyisen kaltaisesta opetustoiminnasta Suomiehen ja Nummenpään kouluis sa v syksystä alkaen. Jos kyläkoulun oppilasmäärä las kee sel väs ti useampana vuotena peräkkäin, tehdään ko ko nais tar kas te lu, jos sa selvitetään koulun tilojen kunto, käyttökelpoisuus ja tar peel lisuus paitsi opetuksen myös muiden mahdollisten palvelujen jär jes tämi seen. Tässä yhteydessä selvitetään myös, millä ke hit tä mis toi mil la voi daan turvata koulun oppilasmäärän pysyminen riit tä väl lä tasolla. Esittelijän muutosesitys, jos uutta lukiota ei rakenneta: Opetustoimi Kirkonkylä: Rakennetaan Lukkarin campus, johon tulee päiväkoti ja koulutiloja yh te näis kou luun. Maaniitun koulua ja NYK:n tiloja peruskorjataan. Hank kei den aikataulut määritellään seuraavan investointiohjelman yh tey des sä. Rajamäki: Laajennetaan Länsikaaren koulua investointiohjelman esityksen mukai ses ti. Varhaiskasvatus Kirkonkylä:

19 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Rakennetaan Lukkarin campukseen esiopetuksen ja var hais kas vatuk sen tiloja. Maaniitun campus tehdään pienempänä. Lukioiden hallinnollinen yhdistäminen Nurmijärven yhteiskoulun lukio ja Rajamäen lukio yhdistetään hal linnol li ses ti alkaen. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti Tapiolinnan ja Toivosen esityk set. Lisäksi sivulta 20 poistettiin Kirkonkylän kohdalla en sim mäinen lause: Rakennetaan uusi lukio, ja Rajamäen kohta muutettiin kuulumaan seu raa vas ti: Laajennetaan Länsikaaren koulua investointiohjelman esi tyk sen mukaisesti. Muutoin esitys hyväksyttiin esittelijän alkuperäisen esityksen mu kaises ti. Päätökseen kuuluu liite nro 4. KV 46 Asian käsittely: Valtuuston pöydille oli jaettu kunnanhallituksen täsmennetty esitys. Merkittiin, että valtuutettu Lihr poistui esteellisenä asian käsittelyn ajak si. Hänen tilalleen paikalle saapui varajäsen Riina Mattila klo Keskustelun aikana valtuutettu Pispala esitti vihreiden val tuus to ryhmän nimissä kunnanjohtajan kunnanhallitukselle tekemän esityksen hy väk sy mis tä. Räty esitti Paulannon kannattamana kun nan hal li tuksen esitystä muutettavaksi esityksen 3. kappaleen osalta pois ta malla siitä sanat nykyisen kaltaisesta, jolloin jää teksti: Pal ve lu verk kotoi mi kun nan suositusten mukaisesti luovutaan opetustoiminnasta Suo mie hen ja Nummenpään kouluissa v syksystä alkaen. Tällä muutoksella kouluja ei myydä ja niiden käyttötarkoituksesta voidaan päättää myöhemmin. Suominen esitti Laineen kannattamana palveluverkkoratkaisun siir tämis tä seuraavan valtuuston tehtäväksi. Puheenjohtaja määräsi siirtoesityksestä äänestyksen: Käsittelyä jatketaan = jaa Asian käsittelyä siirretään (seuraava valtuusto ratkaisee) = ei Äänestyksen tulos: jaa 43 ääntä ei 8 ääntä (liite nro 3).

20 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Valtuusto päätti jatkaa asian käsittelyä äänin Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja teki äänestysesityksen, ja sen mu kaan ensi ovat vastakkain kunnanhallituksen esitys ja vihreiden esi tys. Mikäli kunnanhallituksen esitys voittaa, niin se asetetaan Rädyn esitystä vastaan. Kunnanhallituksen esitys = jaa Vihreiden valtuustoryhmän esitys (kunnanjohtajan esitys kun nan halli tuk sel le) = ei Äänestyksen tulos: jaa 29 ääntä ei 20 ääntä tyhjää 1 poissa 1 (Valli) (liite nro 4). Kunnanhallituksen esitys hyväksyttiin äänin Tämän jälkeen puheenjohtaja määräsi seuraavan äänestyksen: Kunnanhallituksen esitys = jaa Rädyn esitys (poistetaan sanat nykyisen kaltaisesta ) = ei Äänestyksen tulos: jaa 23 ääntä ei 25 ääntä tyhjää 2 poissa 1 (Valli) (liite nro 5). Valtuusto päätti palveluverkosta seuraavaa äänestysten tuloksena: Valtuusto merkitsi tiedoksi palveluverkkotoimikunnan esittämät palve lu ver kon kehittämisvaihtoehdot sekä tausta-aineiston niihin tehdyin teknisluontoisin ja tekstiä selventävin tarkistuksin. Palveluverkon kehittämisestä valtuusto hyväksyi seuraavat lin jaukset: Periaatelinjaukset: 1. Kouluverkko, perusopetus Hyväksyttiin perusopetuksen kouluyksiköiden seuraavat kriteerit: Oppilasmäärä: Tavoitteellinen koulujen oppilasmäärä on 100 op pilas ta ja vähimmäiskoon tulee mahdollistaa 1 -sarjainen koulu. Tilojen kunto ja soveltuvuus käyttöön: Luovutaan rakennuksista, jot-

21 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto ka eivät sovellu opetussuunnitelman mukaisen opetuksen jär jes tä miseen voimaan tulevaan uuteen opetussuunnitelmaan sisäl tyy mm. monialaisia oppimiskokonaisuuksia ja alakoulujen op pilail le tarjottavaa valinnaisuutta. Luovutaan myös rakennuksista, joissa ei ole asianmukaisia tiloja oppilashuoltohenkilöstön toiminnalle (kou lu ku raat to rit, psykologit ja kouluterveydenhoitajat). 2. Kouluverkko, lukiot: Lukioverkostoa ja lukiotyöryhmän suositusten täytäntöönpanoa arvioi daan lähivuosina oppilasmäärän kehityksen perusteella. Tällä rat kai sul la turvataan parhaiten lukio-opetuksen vetovoimaisuus kunnan alueella sekä luodaan mahdollisuuksia toiminnan kehittämiselle ja erikoistumiselle. Lukiohankkeen aikataulu määritellään op pi lasmää rän kehityksen pohjalta tulevien vuosien investointiohjelman yhtey des sä. Kirkonkylässä liikuntatilojen tarve ja toteutustapa arvioidaan uuden lu kion tarkemmassa suunnittelussa. 3. Varhaiskasvatus: Palveluverkkotoimikunnan esityksen mukaisesti päiväkotiverkkoa muo ka taan tavoitteena: luopua pienistä ja 1990-luvulla rakennetuista yksiköistä ja tiloista, joita ei ole suunniteltu päiväkodeiksi. rakentaa monikäyttöisiä, jakotiloja sisältäviä suurempia ja jousta vam pia yksiköitä, koska ne ovat myös taloudellisempia. pyritään päiväkotien, esikoulujen ja koulujen toimintaan samois sa tiloissa tai samassa pihapiirissä. piha-alueet rakennetaan monikäyttöisiksi, koska ne ovat osa op pi mis ym pä ris töä ja voivat toimia asuinalueen lä hi lii kun ta paikka na. 4. Sotelin sote- uudistuksen jälkeen kuntaan jäävät tilat ja toiminnat: Palveluverkkotoimikunnan esityksen mukaisesti peruskorjataan valtion virastotalo Kirkonkylässä ja keskitetään sinne perhepalveluita, maa han muut to pal ve lut, liikuntapalvelut ja sosiaalitoimisto. Tilat suun ni tel laan muuntojoustaviksi ja hallintopalvelujen tarvitsemien tilo jen määrä arvioidaan kriittisesti. Aluekohtaiset linjaukset:

22 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Opetustoimi: Klaukkala: Harjula-Syrjälän alueen kouluja kehitetään yh te näis kouluk si, jolloin koulussa ovat vuosiluokat 0-9. Molemmat alueen koulut säi ly te tään ja niihin tehdään tarvittavat peruskorjaukset. Lisäksi Isonii tun koulua kehitetään yläkoulun lisäksi myös 1-6 luokkien ja esi ope tuk sen tarpeisiin. Kirkonkylä: Maaniitun koulua ja NYK:n tiloja peruskorjataan. Hankkei den aikataulut määritellään seuraavan investointiohjelman yh teydes sä. Rajamäki: Laajennetaan Länsikaaren koulua investointiohjelman esityk sen mukaisesti. Kyläkoulut: Palveluverkkotoimikunnan suositusten mukaisesti luo vutaan opetustoiminnasta Suomiehen ja Nummenpään kouluissa v syksystä alkaen. Jos kyläkoulun oppilasmäärä laskee selvästi useam pa na vuotena peräkkäin, tehdään kokonaistarkastelu, jossa sel vi te tään koulun tilojen kunto, käyttökelpoisuus ja tarpeellisuus pait si opetuksen myös muiden mahdollisten palvelujen jär jes tä miseen. Tässä yhteydessä selvitetään myös, millä kehittämistoimilla voi daan turvata koulun oppilasmäärän pysyminen riittävällä tasolla. Varhaiskasvatus: Klaukkala: Luovutaan Isosuon päiväkodista ja Huitin päiväkodin vuok ra ti lois ta. Rakennetaan väestökehityksen vaatima li sä ka pa siteet ti Riihipuiston päiväkotia laajentamalla. Kirkonkylä: Luovutaan Kirkonkylän päiväkodista ja rakennetaan tarvit ta va lisäkapasiteetti Maaniitun koulun alueelle. Luovutaan Pert tulan päiväkodin vanhasta osasta. Rajamäki: Luovutaan Toivojentien pienistä päiväkodeista sekä Isokal lion ja Tornitien, Puistotien ja Kylänpään päiväkodeista. Ra ken netaan uudet isommat yksiköt Mutkapolun päiväkodin alueelle sekä Ky län pään alueelle. Kirjasto- ja kulttuuri- sekä nuorisotoimi: Selvitetään Rajamäellä mahdollisuus sijoittaa kirjasto uuden Ky länpään alueen liikekeskuksen yhteyteen. Edellä esitettyjä luovuttavia kohteita koskevat periaatteet ja jat ko toimen pi tei den aikataulu selvitetään v aikana laadittavan toi mi tila stra te gian yhteydessä.

23 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto _ Merkitään valtuutettu Haapalaisen poistuneen kokouksesta asian käsittelyn aikana. Varajäsen Ina Kuula tuli hänen tilalleen. Valtuutettu Valli poistui klo asian siirtämisäänestyksen jälkeen. Päätökseen kuuluu liite 6.

24 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Valtuusto Lisäavustus Nurmijärven musiikkiopistolle, Nurmijärven tanssiopistolle ja Nurmijärven opistolle monitoimitalon vuokrakustannuksiin ajalle / /2016, 297/ /2016, 300/ /2016 SIVIS 28 Nurmijärven monitoimitalon rakennustyöt ovat alkaneet marraskuussa Rakentaminen ajoittuu vuosille Rakennus valmistunee keväällä 2017 ja sen käyttöönotto ajoittuu elokuulle Nurmijärven monitoimitaloon tulee kunnan toimijoille osoitettujen tilojen lisäksi tiloja Nurmijärven tanssiopistolle, Nurmijärven musiikkiopistolle ja Nurmijärven opistolle. Nurmijärven musiikkiopisto ja tanssiopisto järjestävät taiteen perusopetusta. Laki taiteen perusopetuksesta sanoo, että taiteen perusopetus on tavoitteellista tasolta toiselle etenevää ensisijaisesti lapsille ja nuorille järjestettävää eri taiteenalojen opetusta, joka samalla antaa oppilaille valmiuksia ilmaista itseään ja hakeutua asianomaisen taiteenalan ammatilliseen ja korkea-asteen koulutukseen. Lain mukaan taiteen perusopetusta voi järjestää kunta tai asianomaiselta ministeriöltä luvan saanut kuntayhtymä, rekisteröity yhteisö tai säätiö. Lain mukaan kyseisille koulutuksen järjestäjille myönnetään valtionosuutta laskennallisten opetustuntien määrän mukaan. Lain mukaan opetusta ei saa järjestää taloudellisen voiton tavoittelemiseksi. Nurmijärven opisto on vapaan sivistystyön oppilaitos. Laki vapaasta sivistystyöstä sanoo, että vapaana sivistystyönä järjestettävän koulutuksen tavoitteena on edistää ihmisten monipuolista kehittymistä, hyvinvointia sekä kansanvaltaisuuden, moniarvoisuuden, kestävän kehityksen, monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden toteutumista. Nurmijärven opisto on kansalaisopisto, joka on paikallisiin ja alueelliseen sivistystarpeeseen pohjautuva oppilaitos, joka tarjoaa mahdollisuutta omaehtoiselle oppimiselle ja kansalasivalmiuksien kehittämiselle. Lain mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää kunnalle, kuntayhtymälle, rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle luvan vapaan sivistystyön lain mukaisen oppilaitoksen ylläpitämiseen. Opistojen nykyiset avustukset

25 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Valtuusto Tällä hetkellä opistoille maksetaan vuosittaista avustusta koulutuspalvelujen budjetin kautta seuraavasti: Nurmijärven musiikkiopisto Nurmijärven opisto Nurmijärven tanssiopisto euroa euroa euroa Tämän lisäksi maksetaan Nurmijärven opistolle kuvataiteen ja bänditoiminnan osalta taiteen perusopetuksen avustusta euroa. Lisäavustuksen määrä ja perustelut Opistojen ylläpitäjät ovat anoneet lisäavustusta kunnalta monitoimitalon vuokrakustannuksiin (liiteet 1 3). Hakemuksessaan lisäavustuksen saamiseksi monitoimitalon vuokrakulujen kattamiseksi opistot viittaavat monitoimitalon hankesuunnitelmaan ja vuokrasopimusehdotukseen (liitteet 4 6). Nurmijärven tanssiopisto hakee lisäavustusta monitoimitalon vuokrakustannuksiin vuodelle euroa ja vuosille euroa vuosittain. Nurmijärven tanssiopiston hakeman lisäavustuksen määrä vuosina on yhteensä euroa. (Liite 1) Nurmijärven musiikkiopisto hakee lisäavustusta monitoimitalon vuokrakustannuksiin vuodelle euroa ja vuosille euroa vuosittain. Nurmijärven musiikkiopiston hakema lisäavustuksen määrä vuosina on yhteensä euroa. ( Liite 2) Nurmijärven opisto hakee lisäavustusta monitoimitalon vuokrakustannuksiin vuosille euroa vuosittain. Nurmijärven opiston hakema lisäavustuksen määrä vuosina on yhteensä euroa (liite 3). Haettavien lisäavustusten määrä on pohjautunut vuokrasopimusehdotuksiin (liitteet 4-6) Opistojen taloudellinen tilanne

26 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Valtuusto Avustushakemuksen liitteenä on kunkin opiston vuoden 2015 tasekirjat. Tanssiopiston tasekirjan mukaan tilikaudella on syntynyt ylijäämää ,85 euroa (liite 1). Tanssiopiston varsinaisen toiminnan kulut olivat , 43 euroa. Musiikkiopiston osalta tasekirja osoittaa, että vuoden 2015 tilikauden alijäämä on ollut ,60 euroa (liite 2). Musiikkiopiston varsinaisen toiminnan kulut vuonna 2015 olivat ,36 euroa. Nurmijärven opiston vuoden 2015 ylijäämä on tasekirjan mukaan euroa (liite 3). Nurmijärven opiston varsinaisen toiminnan kulut vuonna 2015 olivat , 47 euroa. Musiikki- ja tanssiopiston osalta tasekirjat osoittvat, että ilman kunnan lisäavustusta opistot eivät pysty maksamaan monitoimitalosta tulevia lisävuokria. Nurmijärven opiston taloudellinen tilanne on vakaa. Opistojen toiminnan laajuus Nurmijärven tanssiopistossa oli syyslukaudella oppilasta ja kevätlukukaudella oppilasta. Viikottaisia opetusryhmiä oli lukuvuonna Annetun opetuksen vuosituntimäärä oli tuntia. Nurmijärven musiikkiopistossa oli lukuvuonna musiikin perusopetuksessa 318 oppilasta ja musiikkileikkikoulussa 497 oppilasta. Muissa ryhmissä oli yhteensä 136 oppilasta. Nurmijärven opistossa oli vuonna 2015 kurssilaisia yhteensä Opetustunteja annettiin vuonna tuntia. Jotta opistot voivat allekirjoittaa monitoimitalosta heille vuokrattavien tilojen lopulliset vuokrasopimukset, he tarvitsevat tiedon kunnan heille myöntämien avustusten suuruudesta. Asian käsittely seuraavan talousarvion yhteydessä on vuokrasopimusten allekirjoittamisen kannalta liian myöhäinen ajankohta.

27 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Valtuusto Perustelut päätöksen taloudellisille vaikutuksille sekä vaikutukset ym pä ris töön ja ilmastonmuutokseen: Opistoille maksettavat lisäavustukset ovat vuosien aikana yhteensä euroa. Yritysvaikutusten arviointi:- Esitys: Sivistyslautakunta esitää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että sitoudutaan avustamaan opistojen ylläpitäjiä vuosien aikana seuraavasti: Nurmijärven tanssiopisto v euroa ja vuosina euroa vuosittain, Nurmijärven musiikkiopisto v euroa ja vuosina euroa vuosittain, Nurmijärven opisto vuosina euroa vuosittain. Lisäavustus on tarkoitettu monitoimittalon tilojen vuokriin. Jos vuokrissa tapahtuu alenemista, kunta tulee tarkistamaan avustuksen suuruutta. Lisäavustusten suuruinen summa lisätään vuosittain koulutuspalvelujen budjettiin. Kunnalla on oikeus saada opistojen vuokraamia tiloja veloituksetta käyttöönsä niinä aikoina, kun tilat eivät ole opistojen käytössä. Lisätietoja: sivistystoimenjohtaja Tiina Hirvonen puh Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liitteet 1-6 ja Sivistyslautakunnan jäsenet Mika Valli ja Ritva Viitala-Aaltio sekä sivistystoimenjohtaja Tiina Hirvonen poistuivat interssijääveinä pykälän käsittelyn ajaksi. KH 122 Yhtenä sisäisen tarkastuksen kohteena vuonna 2016 on Nur mi järven kunnan, sen liikelaitosten ja kuntaomisteisten yhtiöiden avus tustoi min ta. Työssä selvitetään eri tahojen saama suora taloudellinen avus tus sekä erilaiset kompensaatiot, esimerkiksi toi mi ti la-avus tukset, sosiaalisen perustein myönnetyt avustukset, sponsorointituki sekä tapahtuma-avustukset. Raportin valmistuttua käydään val tuus tossa periaatekeskustelu avustuspolitiikasta. Koska tuki em. opistoilla säi lyy merkittävänä usean vuoden ajan, on tarkoituksenmukaista sel vit tää ensi vuoden aikana ko. opistojen kunnallistamisen hyödyt ja hai tat.

28 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Valtuusto Esitys: Kunnanhallitus esittää sivistyslautakunnan päätöksen mukaisesti val tuus tol le, että kunta sitoutuu avustamaan opistojen ylläpitäjiä vuosien aikana seuraavasti: Nurmijärven tanssiopisto euroa v ja euroa vuo sit tain vuosina , Nurmijärven musiikkiopisto euroa v ja euroa vuo sit tain vuosina , Nurmijärven opisto euroa vuo sit tain vuosina Lisäavustus on tarkoitettu monitoimitalon tilojen vuokriin. Jos vuokris sa tapahtuu alenemista, kunta tulee tarkistamaan avustuksen suu ruut ta. Lisäavustusten suuruinen summa lisätään vuosittain koulu tus pal ve lu jen budjettiin. Kunnalla on oikeus saada opistojen vuokraa mia tiloja veloituksetta käyttöönsä niinä aikoina, kun tilat eivät ole opis to jen käytössä. Lisäksi selvitetään em. opistojen kunnallistamisen hyödyt ja haitat vuo den 2017 maaliskuun loppuun mennessä. Asian käsittely: Keskustelun kuluessa Handolin mm. Mäkelän kannattamana esitti esi tyk sen viimeisen lauseen poistamista. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti tarkennettuna Handolinin muu toksel la. Päätökseen kuuluu liite nro 5. KV 47 Asian käsittely: Keskustelun aikana Lepolahti esitti SDP-valtuustoryhmän nimissä asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi siten, että asia käsitellään talousarviokäsittelyn yhteydessä. Puheenjohtaja määräsi äänestyksen asian palauttamisesta: Käsittelyä jatketaan = jaa Asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi = ei Äänestyksen tulos: jaa = 27 ääntä ei = 24 ääntä (liite nro 7). Valtuusto päätti jatkaa asian käsittelyä äänin Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen.

29 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Valtuusto Päätökseen kuuluu liite nro 8.

30 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen KH 80 Kuntalain 113 :n mukaan kunnan tilinpäätökseen kuuluvat tase, tulos las kel ma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä ta lous ar vion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Kunnan, joka tytär yh tei söi neen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää ti lin pää tök seen sä konsernitilinpäätös. Toimintakertomuksessa esi tetään mm. kunnan johdon/ konsernijohdon selonteko kunnan si säisen valvonnan tilasta ja olennaisimmista kehitystarpeista. Ti lin päätös las kel mat liitetietoineen laaditaan kirjanpitolautakunnan kun tajaos ton yleisohjeiden mukaisiin kaavoihin. Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava ti lin pää tös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun men nessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä ti lin tar kastuk sen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäse net ja kunnanjohtaja. Toimintakertomuksessa annetaan tiedot kunnan toiminnan ke hit tymis tä koskevista tärkeistä seikoista. Sen erityisenä tehtävänä on sel vit tää valtuuston talousarviossa hyväksymien toiminnallisten ja talou del lis ten tavoitteiden toteutumista kunnassa ja kuntakonsernissa. Sii nä on annettava myös tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin ta lou teen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa kun nan tai kuntakonsernin taseessa, tuloslaskelmassa tai ra hoi tuslas kel mas sa. Siihen on sisällytettävä selonteko kunnan sisäisen valvon nan järjestämisestä ja arvio konsernin todennäköisestä tulevasta ke hi tyk ses tä. Lisäksi siinä on tehtävä esitys tilikauden tuloksen kä sitte lys tä. Liikelaitoksen tilinpäätöksen laatimisessa noudatetaan sovel tu vin osin samoja yleisohjeita kuin kunnan tilinpäätöksessä. Tarkastuslautakunta antaa tilintarkastuskertomuksen tiedoksi valtuus tol le ja tekee esityksen siitä, voidaanko tilinpäätös hyväksyä ja ti li vel vol li sil le myöntää vastuuvapaus. Tarkastuslautakunta antaa arvioin ti ker to muk sen sa valtuustolle erikseen. Kunnan toiminnan ja talouden kehitys Nurmijärven kuntastrategia on hyväksytty valtuustossa Val tuus ton asettamat strategiset valinnat (13 kpl) on johdettu stra tegi sis ta tavoitteista, jotka ovat: toimivat palvelut, kestävä yh dys kun tara ken ne sekä tasapainoinen talous ja osaava henkilöstö. Ta lous arvion tavoitteet on asetettu strategisiin valintoihin perustuen neljästä eri näkökulmasta, jotka ovat: prosessit ja rakenteet, palvelut ja vaikut ta vuus, uudistuminen ja henkilöstö, talouden hallinta ja rahoitus. Stra te gia päivitettiin vuonna Tavoitteiden toteutumisesta on raportoitu kunnanhallitukselle ja val-

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.05.2016 klo 16:00-18:34 Paikka Kiteen kaupungintalo, kokoushuone Sopukka Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen Sanna 16:00-18:34

Lisätiedot

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan.

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan. Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Kunnanhallitus 66 13.03.2017 Kunnanhallitus 78 20.03.2017 Kunnanhallitus 107 18.04.2017 Valtuusto 34 26.04.2017 Hallintosäännön hyväksyminen KH 29 Uuden kuntalain mukaan hallintosääntö

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10 Tarkastuslautakunta Aika 28.09.2016 klo 15:00-16:45 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 19 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8 Tarkastuslautakunta Aika 10.05.2017 klo 15:00-15:35 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 16 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 Kunnanhallitus 155 22.05.2017 Valtuusto 51 31.05.2017 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 KH 155 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija: Pekka Wallén, va. hallintojohtaja

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Tarkastuslautakunta 14 26.05.2015 2013-2016 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija:

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 60 Kokouksen järjestäytyminen 3 61 Vuoden 2015 tilinpäätös 4 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 2 Aika 06.06.2016 klo 09:00-10:15 Paikka

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 27.06.2017 klo 09:00-11:15 Paikka Kaupungintalon 2. kerroksen kokoustila Osallistujat Nimi Tehtävä Anttila Ari pj. Venesjärvi Seppo vpj.

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Kokousaika Torstai klo 14:00-15:26

Kokousaika Torstai klo 14:00-15:26 Suonenjoen kaupunki Kokouspöytäkirja 2/2019 1 (9) Tarkastuslautakunta Kokousaika Torstai 28.03.2019 klo 14:00-15:26 Kokouspaikka Kaupungin tekninen toimisto, Sairaalapolku 3, neuvotteluhuone Luettelo käsitellyistä

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 19 astuslautakunta 2013-2016 AIKA 18.05.2017 klo 14:33-15:33 PAIKKA Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 12 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen Kunnanhallitus 104 26.03.2012 Työyhteisötoimikunta 13 02.05.2012 Valtuusto 30 30.05.2012 Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen 2722/04/041/2012 KHALL 104 Kuntalain

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12 Tarkastuslautakunta Aika 12.02.2019 klo 15:00-17:05 Paikka Tekninen toimi, kokoushuone, Asikkalantie 21 Käsitellyt asiat Asia Sivu 1 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta Sivistyslautakunta 19 28.03.2017 Kaupunginhallitus 102 18.04.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite 27.10.2016 harrastustakuusta 211/00.01.06/2016 SIVI 28.03.2017 19 Kokoomuksen valtuustoryhmä

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06. Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.2015 Kittilän kunnan vuoden 2014 tilinpäätös 31/02.06.01/2015

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari. Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/2017 1 Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymä Aika 29.12.2017 klo 17:10-17:42 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Pöytäkirja 12/ (7)

Pöytäkirja 12/ (7) Pöytäkirja 12/2016 1 (7) Am mat ti kor kea kou lu Oy, hallitus 10.10.2016 Aika 10.10.2016 klo 10:00 Paikka Sähköpostikokous Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen ja järjestäytyminen 3 2 Kokouksen

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Otsikko Sivu 41 Vuoden 2017 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Otsikko Sivu 41 Vuoden 2017 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 3/2018 20 Tarkastuslautakunta Aika 24.05.2018 klo 13:00-14:35 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 41 Vuoden 2017 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 AIKA 01.04.2015 kello 17:00-18:00 PAIKKA Loimaan Veden kokoustila, Kanta-Loimaantie 2 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 12

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2015

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 Kunnanhallitus 137 30.05.2016 Valtuusto 66 22.06.2016 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 KH 137 KUUMA-komissio 29.2.2016 / 3 KUUMA-johtokunta 9.3.2016 / 22 KUUMA-komissio 29.2.2016

Lisätiedot

Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie Kittilä. Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston kevään 2017 alustavan

Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie Kittilä. Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston kevään 2017 alustavan KITTILÄN KUNTA Kokouskutsu 3/2016 1 Revontuli-Opiston jaosto Aika 28.11.2016 klo 17:00 Paikka Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie 28 99100 Kittilä Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS

Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS Kunnanhallitus 53 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 10 11.04.2017 Tarkastuslautakunta 22 12.05.2017 Kunnanvaltuusto 18 29.05.2017 VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS 1/01.013/2016 Kh 27.03.2017 53 Valmistelija hallintojohtaja

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Koulun lakkauttamista koskevat selvitykset

Koulun lakkauttamista koskevat selvitykset Sivistyslautakunta 81 29.09.2016 Nummenpään koulun lakkauttaminen 1.8.2017 alkaen 198/12.00.00.01/2014 SIVIS 81 Tietoja koulusta Nummenpään koulu sijaitsee Nurmijärven länsiosassa, n. 13 kilometrin päässä

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 Orimattilan seudun terveydenhuollon Aika 21.03.2018 klo 17:00-18:36 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 3. krs. Osallistujat Nimi

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/ Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/ Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 19.09.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 38 Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1 PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1 AIKA 09.02.2018 klo 09:00 PAIKKA Pöytyän kunnan Kyrön toimipiste ASIAT Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Keskiviikkona Kouvolan kaupungintalon yhteispalvelupisteessä.

Keskiviikkona Kouvolan kaupungintalon yhteispalvelupisteessä. Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 6/2017 64 Tarkastuslautakunta 10.05.2017 Aika 10.05.2017 klo 16:12-19:28 Paikka Läsnä Kouvolan kaupungintalo, Torikatu 10, hallinnon kokoushuone 316, 3. krs. Luettelon mukaan

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallitus 119 25.03.2013 Työyhteisötoimikunta 12 15.04.2013 Tarkastuslautakunta 57 07.06.2013 2009-2012 Valtuusto 98 18.06.2013 Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2019 19 astuslautakunta AIKA 07.06.2019 klo 15:00-15:25 PAIKKA Taipalsaaren kunnanvirasto, Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Pöytäkirja 11/ (10) Helsinki, Radisson Blu Plaza -hotelli Videoyhteys Kotkaan (neuv.huone 110) ja Kouvolaan (C2010)

Pöytäkirja 11/ (10) Helsinki, Radisson Blu Plaza -hotelli Videoyhteys Kotkaan (neuv.huone 110) ja Kouvolaan (C2010) Pöytäkirja 11/2016 1 (10) Am mat ti kor kea kou lu Oy, hallitus 28.09.2016 Aika 28.09.2016 klo 14:37-16:11 Paikka Helsinki, Radisson Blu Plaza -hotelli Videoyhteys Kotkaan (neuv.huone 110) ja Kouvolaan

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Kaupunginhallitus 106 20.03.2017 Tarkastuslautakunta 51 18.05.2017 Kaupunginvaltuusto 49 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös KH 106 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilin pää

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2018 1 Aika 12.12.2018 klo 17:00-18:20 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat Nimi Tehtävä Kyöstilä Mauri pj. Gripenberg Marianna

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta AIKA 07.01.2019 klo 17:00 PAIKKA Messi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen Pöytäkirja 11/ kuntayhtymä

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen Pöytäkirja 11/ kuntayhtymä Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen Pöytäkirja 11/2019 1 Tarkastuslautakunta 14.08.2019 Aika 14.08.2019 klo 08:00-10.30 Paikka Tönölä Osallistujat Läsnä olleet Varsinainen jäsen läsnä poissa Varajäsen

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Pomarkun kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Henkilöstötoimikunta Aika 04.02.2019 klo 15:30-17:10 Paikka Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Valtion ja Helsingin seudun kuntien maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimus

Valtion ja Helsingin seudun kuntien maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimus Kunnanhallitus 240 15.09.2014 Kunnanvaltuusto 80 06.10.2014 Kunnanhallitus 150 06.06.2016 Valtion ja Helsingin seudun kuntien maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimus 2016-2019 539/00.04/2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Sivu 19 Ennakkoäänten laskenta 3

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Sivu 19 Ennakkoäänten laskenta 3 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Keskusvaalilautakunta 09.04.2017 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 19 Ennakkoäänten laskenta 3 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2017 2 Keskusvaalilautakunta Aika 09.04.2017 klo

Lisätiedot

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh Opetus- ja 130 02.11.2017 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 339 07.11.2017 Kunnanhallitus 357 20.11.2017 Varhaiskasvatuksen alue-esimiesten virkojen lakkauttaminen, päiväkodinjohtajan virkojen perustaminen

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 19.02.2016 AIKA 19.02.2016 klo 09:00-12:00 PAIKKA Kunnanviraston kokoushuone, Keskuskatu 14 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Laillisuus

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9 Tarkastuslautakunta Aika 18.05.2016 klo 14:00-16:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 12 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3

Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3 Kuntasuunnittelulautakunta 97 20.09.2016 Kuntasuunnittelulautakunta 108 22.09.2016 Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3 727/10.00.03.00/2016

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

VIHDIN KUNTA. Pöytäkirja 5/ (5) Lasten ja nuorten lautakunta. Aika klo 17:00-18:35. Otalammen koulu ja päiväkoti.

VIHDIN KUNTA. Pöytäkirja 5/ (5) Lasten ja nuorten lautakunta. Aika klo 17:00-18:35. Otalammen koulu ja päiväkoti. Pöytäkirja 5/2019 1 (5) Lasten ja nuorten lautakunta Aika 02.04.2019 klo 17:00-18:35 Paikka Otalammen koulu ja päiväkoti Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 22 Ruotsinkielisen opetuksen tuntijako 3 23 Ajankohtaiset

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 28.09.2015 klo 09:00-11:12 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Läsnä Ikonen

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 24.10.2017 Sisällysluettelo Sivu 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman 2018 2021 investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Aika 01.02.2018 klo 09:00-11:10 Paikka Orimattilan kaupungintalo, 2. krs. kokoushuone Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot Saarikko Eino pj. Laatunen Kirsti j.

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 12.02.2014 AIKA 12.02.2014 klo 18:00-19:30 PAIKKA Elisenvaaran oppimiskeskus, kirjaston lukusali ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 9/2015 1. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

NURMIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 9/2015 1. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus NURMIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 9/2015 1 Nuorisolautakunta AIKA 17.12.2015 klo 18:00 PAIKKA Flamingo Spa, Tasetie 8 Vantaa Käsiteltävät asiat Asia 47 48 49 50 51 Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 Kunnanhallitus 54 15.02.2016 Kunnanvaltuusto 16 22.02.2016 Kunnanhallitus 179 20.06.2016 MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 KHALL 54 Forssassa pidetään vuoden tauon jälkeen Ra ken na-si sus ta-asu -messut

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 101 30.03.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen KH 101 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilinpäätökseen kuuluvat tase, tulos las kel ma, rahoituslaskelma

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot