Q2 OSAVUOSIKATSAUS. Kesä voi olla kiva myös Joensuussa 06. Suuri ainejärjestökartoitus. Optimi vaikuttaa muuallakin kuin sitseillä 26

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Q2 OSAVUOSIKATSAUS. Kesä voi olla kiva myös Joensuussa 06. Suuri ainejärjestökartoitus. Optimi vaikuttaa muuallakin kuin sitseillä 26"

Transkriptio

1 Q2 OSAVUOSIKATSAUS Optimi ry:n virallinen äänenkannattaja 4. vsk nro 2 huhtikuu 2006 Kesä voi olla kiva myös Joensuussa 06 Suuri ainejärjestökartoitus 20 Optimi vaikuttaa muuallakin kuin sitseillä 26

2 :Pääkirjoitus: Lue lööppi, lapsi! Lööpit ovat olleet viime aikoina esillä mediassa huomattavasti. Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula kertoi huolistaan 13. huhtikuuta 2006 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä. Aula ehdotti, että kaupoissa olisi lööpitön kassa niille vanhemmille, jotka eivät haluaisi jonottaa lastensa kanssa Äiti poltti lapset ja itsensä -tyylisten viestien keskellä. Kun luin Ylen teksti-tv:n otsikon, koin samanlaista vitutusta, kuin koen yleensä, kun peruspalveluministeri Liisa Hyssälä aukoo suutaan televisiossa. Ylen tavoin STT:kin uutisoi asian otsikolla Lapsiasiavaltuutettu haluaa lööpit pois kauppojen kassoilta, vaikka tosiasiassa Aula kannatti kuluttajaviraston johtajan Anja Peltosen tukemana systeemiä, jossa kaupat perustaisivat yksittäisiä kassoja, joilla ei olisi lööppejä. Ymmärrän, että vanhemmat ovat huolissaan siitä, että lapset altistuvat joskus todella raa oille otsikoille, enkä panisi pahakseni, jos olisi lööpittömiä kassoja normaalien ohessa. Ensireaktiostani huomasin taas, kuinka paljon vituttaa asua hyvinvointivaltiossa, jossa menestymiseen ja ilman valtion apua pärjäämiseen ei kannusteta. Mutta takaisin lööppeihin. Selaillessa Julkisen sanan neuvoston päätöksiä vuosilta 2005 ja 2006 koskien iltapäivälehtien lööppejä löytyy pari lööppien nykytilannetta kuvaavaa tapausta Ilta-Sanomien myyntijulisteessa oli seuraavanlainen teksti: Isä tappoi lapsensa KESKEN AAMUPALAN. Kantelijat perustelivat, että lööppi vaarantaa jälkikasvun henkisen kestävyyden ja lasten ja perheiden on täysin mahdotonta suojautua tämän tyyppiseltä viestinnältä. Jälkimmäiseen väitteeseen Aulan ehdotus olisi toki tarpeen, eikä se tuntuisi olevan kovinkaan työläs ainakaan isommissa marketeissa. Ilta-Sanomien päätoimittaja Antti-Pekka Pietilän mukaan lööppi perustui oikeuden asiakirjoihin eli tekstit perustuivat tosiasioihin eivätkä ne olleet liioittelevia tai harhaanjohtavia. JSN ei tuominnut Ilta-Sanomia, mutta halusi kuitenkin korostaa lööppien ja etusivun materiaalin erityisasemaa verrattuna itse lehden sisältöön. En varmasti ole ainut, joka tuon lööpin luettuaan kuvittelee isän kaivavan taskustaan ysimillisen ja ampuen sitten vaimonsa ja kaksi lastaan syöden samalla kinkkukurkkuvoileipää. Hakkaajapapille häätö pappilasta oli toinen käsitelty lööppitarina. Iltalehti julkaisi uutisen, jossa kerrottiin vaimon pahoinpitelystä tuomitun Vihdin kirkkoherran ehdollisesta vankeustuomiosta. Juttu lähti liikkeelle kirkkoherran asumisesta pappilassa. Iltalehti teki oikeuden päätöksestä uutisen, jossa myös spekuloitiin kirkkoherran joutuvan jättämään virka-asuntonsa. Iltalehti käytti otsikossa sanoja häätö pappilasta. Tämä vertauskuvallinen ilmaisu on JSN:n mielestä totuudenmukainen. Tämän lööpin kohdalla minulla tulee ensimmäisenä mieleen, että kiihkoseurakuntalaiset vaeltavat pimeänä iltana soihtujen kanssa papin kotiin mumisten latinankielisiä lauseita, jotka kuulostavat uhriseremoniamateriaalilta. Suurin osa iltapäivälehtien saamista kanteluista on jäänyt tuomitsematta, sillä Ilta-Sanomien ja Iltalehden materiaali on noudattanut lakia. Kun taistelu iltapäivälehtien lukijoista kovenee, tekee samoin myös lööppimateriaali. Liekö syynä monen tukema ostoboikotti vai se, että ihmiset ovat kyllästyneet paskaan, mutta iltapäivälehtien levikit ovat laskussa. Ilta-Sanomien :ssa oli laskua vuoteen ,8 prosenttia levikillä elävän Iltalehden myynti laski 0,1 prosenttia. Aihe on kiinnostava. Hyvän paketin julkaisi Helsingin Sanomat Kannattaa lukasta. Muutakin kuin kansi. jatkojen ja silliksen välissä Päätoimittajan kommentti: Jonkin verran riitti ulkoasumuutoksia tähänkin Osavuosikatsaukseen. Ingressiin löytyi miellyttävämpi malli ja harmaiden tekstitaustojen käyttöä on vähennetty. Johdonmukaisuuteen pyrkivä taittotyyli on varmasti nyt löytynyt ja sitä myöten me amatöörit pystymme kasaamaan jo ihan mukavaa pakettia. Jutuista mielenkiintoa herättää varmasti ainakin Erkki Palviaisen syväanalyysiä maailmantalouden nykytilasta ja miten siihen on tultu. Toivottavasti Optimin jäsenet huomaavat myös jäsenensä, jotka vaikuttavat eri tahoilla edustamassa Optimia. Myös muista ainejärjestöistä saa kiinnostua, eikä kannata unohtaa, että voi sitä Joensuussakin olla kesällä. Lehdestä löytyy myös kattavaa koulutietoa. Korkeamman tason pohdintaa edustaa kauppatieteiden tulevaisuuden arvioiminen ja maanläheisempänä opiskelijoiden ajatuksia kauppatieteilijöille pakollisista kielikursseista. 2

3 :Sisällysluettelo: Osavuosikatsaus q2/2006 Vapun ohjelma 4 Kaikki maanantaista sunnuntaihin Puheenjohtajan palsta 4 Joutomiehen kesää kaipaillen Esittely 6 Mitäs sitä tekis tulevana kesänä? Kolumni 10 Hyvinvointiyhteiskunnan nousu ja tuho? Kopo-asiaa 12 Kielikeskus kutsuu kaikkia Vappu 14 Asiaa vapusta Vappu 16 Kätevää, eikö totta? Yhteistyökumppani 18 Yössä käydään Moritzin jälkeen Kopo-asiaa 19 Itä-Suomeen kauppakorkeakoulu? Alkavat kurssit ja yleiset tenttipäivät Ainejär jestöt 20 Suuri ainejärjestöselvitys Kuvagalleria 24 Optimin vuosijuhlat sillis 1.4. Esittely 26 Optimi vaikuttaa useissa elimissä Kyllin hyvää 28 Viimeistä viedään Kolumni 30 Välikuolemia Numeroita 31 Rahoitusleasinginvestoinnit, myydyimmät albumit ja Jalkapalloliigajoukkueiden budjetit Päätoimittaja: Risto Salminen Kirjoittajat: Hanna Antikainen Jussi Asikainen Anna Grönfors Jari Lehikoinen Timo Martikainen Eero Mutanen Kalle Nordström Erkki Palviainen Santtu Pulli Pulukka Kannen kuva: Santtu Pulli Taitto: Risto Salminen Painopaikka: Kopijyvä Oy, Joensuu Painos: 170 kpl Julkaisija: Optimi ry optimi@cc.joensuu.fi Copyright 2006 Optimi ry Osavuosikatsaus on Joensuun yliopiston kauppatieteiden opiskelijain ainejärjestö Optimin neljännesvuotisjulkaisu. 3

4 :Vapun ohjelma: Maanantai Pussikaljailta Vappuviikon aloittaa pussikaljailta Utran Saaressa. Suuntaamme Pielisjoen pohjoispuolella olevan itäisimmän Joensuun kaupunginosan saarivaltioon, jossa normaalisti juhlivat teinit ja venäläiset. Olemme kuitenkin onnistuneet löytämään tilanvarausjärjestelmässä olevan aukon, ja saimme varattua saaren luksustilat ajalle Poljemme sinne pyörällä. Tiistai Drinkkibileet Pussikaljat vaihdetaan laatujuomiin. Taiomme lähes tyhjästä maailman hankalimmat ja halutuimmat juomat. Kerrassaan ällistyttävien drinkkien myötävaikutus saa sinut flirttailemaan vastakkaisen sukupuolen kanssa ja ehkä jopa ehdottelemaan kauniille baarimikottarelle yhteistä iltaa. Varaudu kuitenkin mahdollisiin pakkeihin ja siirry sen jälkeen napostelemaan suolaista tai laulamaan karaokea Skarpin tiloissa. Keskiviikko Minigolf ja keilailu Yo-kunta järjestää kaikille opiskelijoilleen avoimen keilailuilla. Sitä ennen Optimin ja Depression oranssihaalariset sepporädyt ja helikoivulat urheilevat hihansa hikisiksi minigolfradoilla, joilla käytetään putteria. Torstai appro Mikrovillus pistää pystyyn kasiappron, jonne aiomme lähettää monta partiota tutkimaan Joensuun baareja. Kyseessä on haalaritapahtuma, jossa osallistujat kiertävät kaupungin baareja juoma-, syömä- ja laulusuorituksia tehden. Perjantai Kevätkauden päätössitsit Sitsojen ja olusten kulutus pyörittää jälleen kansantalouttamme, kun Optimi ja Depis hyvästelevät kevätkauden päättäjäisissä yhdessä laitoksen henkilökunnan kanssa uuden tiedekuntajaon myötä murenevan taloustieteiden laitoksen. Tapahtuma on vappusitsit. Lauantai Aaviksen etkoseikkailu Aaviksella tapaat arviolta yli tuhat joensuulaista opiskelijaa ja niiden hulttio-wannabe-opiskelija-kavereita. Optimi ja Depressio kokoontuu Metrialle pitämään hauskaa hatusta heitetyn ohjelmatoimiston järjestämän hassuttelun viihdyttämänä. Sunnuntai Vappubooli Varhainen mato linnun tappaa, näinhän sanotaan, joten aloitamme vapunaatonvieton klo 12 Ilosaaressa, jossa kokoonnumme haalarit päällä boolipiknikille. :Puheenjohtajan palsta: Joutomieh kesää kaip Kesä ja kärpäset on taas tulossa kov ympärillemme, vaikka kinokset vielä r Ah, kuinka sitä kesää on taas odotett Kevät on jo hyvällä mallillaan ja vappuun ei ole enää kuin pienen pieni pyrähdys. Sen jälkeen voi tekaista viimeiset tentit ja kesäloma alkaa. Tai ainakin niin se tahtoi tehdä vielä vajaa kymmenen vuotta sitten. En ole enää täysi-ikään päästyäni kertaakaan saanut viettää tuota ihanaista kesälomaa. Kesään liittyvä stressi alkaa jo tammikuussa epätoivoisella kesätöiden etsimisellä. Toisia lykästää ja toisia ei, ja tällä hetkellä meitä on karkeasti kahdenlaisia opiskelijoita; niitä joilla on töitä kesäksi ja sitten niitä, joilla ei ole. Kateeksi ei käy kumpiakaan ja kateeksi käy kumpiakin. Kaikki te, jotka olette saaneet kesäksi töitä, niin onneksi olkoon ja pahoitteluni. Toki se on hienoa, että kesällä saa hankittua arvokasta työkokemusta tulevaisuutta varten ja tietenkin vähän senttejä säästöön syksyä varten; joillain kun kuulemma sekin onnistuu. Mutta puolestaan, mistä sitä sitten jää kesän aikana paitsi? Onhan se hienoa, että on vähän enemmän rahaa, mutta entäs sitä vapaa-aikaa? Sitähän kun ei ole kuin nimeksi. Itse olen viettänyt lukemattomia kesiä niin, että ainut, mitä kesästä jää mieleen, on jumalattoman kiireen täyttämät viikonloput. Näitä mahtuu kesään noin kymmenen, jotka on buukattu täyteen jo ennen toukokuun puoliväliä. Hip kesäloma hei! Mutta entä te, jotka ette ole hankkineet tai valitettavasti saaneet töitä, onnea ja pahoittelut myös teille. Varsinkin jos työmarkkinoilla on käynyt huono säkä ja olisitte halunneet töitä, niin siinä tapauksessa pahoittelut ovat varmasti paikallaan. Mutta älkää olko oikeasti niin murheen murtamia. Kesä on nimittäin hemmetin mukavaa aikaa olla joutomiehenä tai -naisena. Tietysti käyttörahaa on hieman vähemmän, mutta ei ole mitään hienompaa kuin laittaa rannalta auringon alta tekstiviestiä kaverille, joka painaa selkä kyyryssä duunissa muutaman hassun euron eteen. Miten menee, täällä alkaa nahka palaa ja korkkasin just yhden huurteisen. Tässä vaiheessa voi taas miettiä, että kumpi kadehtii kumpaa. Jos haluaa tehdä jotain hyödyllistä, niin kannattaa ottaa vaikka pari tenttiä työn alle ja käydä kesän tenttipäivinä edistämässä opintojaan. Nyt on joka tapauksessa vielä hetki aikaa tuohon suloiseen suveen 4

5 :Pääyhteistyökumppanit 2006: en aillen aa vauhtia ehottavatkin. ukin, vai onko? ja sitä ennen on vielä yksi jokaiselle opiskelijalle pakollinen rasti suorittamatta. Se on vappu. Jälleen muistutuksena, varsinkin tuoreemmalle opiskelijakaartille, että vapusta puhuttaessa kyseessä ei ole ainoastaan yhden illan vietto. Vappu alkaa hyvissä ajoin ennen varsinaista vappupäivää booleineen ja tästä simajuhlasta nautitaan huolella ja hartaasti. Tutustukaa meidän omaan ohjelmaan esimerkiksi tuosta vierestä ja Optimin nettisivuilta. Voi veljet, kyllä meillä tulee olemaan taas kivaa! Joka tapauksessa älyttömän hauskaa vappua kaikille ja oikein mukavaa kesää! Syksyllä nähdään, Timppa 5

6 :Esittely: Mitäs sitä tekis tule Mitäs ajattelit tehdä kesällä? Opiskelusi tältä lukuvuodelta ovat tämän lehden käsiisi saadessasi enemmän tai vähemmän loppusuoralla, toivottavasti. Mikäli on käynyt mieletön mäihä Joensuun tiukkaan kilpailluilla kesätyömarkkinoilla, olet saanut muutakin tekemistä tikanheiton ja henkisen turhautumisen lisäksi. Kesäkalenteria: Ykkösen sarjakausi, jalkapallo Superpesiskausi Rivermeet Joensuun Juhannus Ilosaarirock Suomi-Ruotsi U21, jalkapallo Pussikaljakausi päättyy kohtuukäyttäjien osalta Jos ei tällä kertaa kuitenkaan onnistanut, ja satut vielä ulkopaikkakunnalta tulleena viettämään ensimmäistä kesääsi Joensuussa, kannattaa kuitenkin jättää köysi ja solmunteko-ohjeet kaappiin odottamaan vaikka seuraavan talven ensilumia. Joensuun kesä tarjoaa myös/etenkin opiskelijalle mahdollisuuden vapaa-ajan viettoon. Tapahtumia ja paikkoja esitellään seuraavassa pääosin toimittajan omakohtaisella perstuntumalla koettuna; välillä vedetään puhtaasti hatusta ja mutu-pohjalta. Lista on joka tapauksessa kaikkea muuta kuin kattava. Ilosaarirock Joensuu muka rock-kaupunki? No, on se sitä ainakin yhden viikonlopun vuodessa. Mutta Ilosaarirockin omasta fiiliksestä ei voi puhua, ennen kuin sen on omakohtaisesti kokenut. Se rento meno, missä aggressiivisuus ja väkinäisyys loistavat auringon kanssa kilpaa poissaolollaan, on jotain uniikkia Suomen festarikesässä järjestettävä, järjestyksessään 35:s Ilosaarirock on Suomen parhaiten järjestettyjä festivaaleja ja tänäkin vuonna varmasti loppuunmyyty. Hyvät suhteet säidenhaltijan kanssa sisältyvät lipun hintaan (lue: Ilosaaressa sataa harvoin ja lämpötilat ovat kuuminta hottia). Vaikket Joensuussa kesääsi muuten viettäisikään, niin tämä on MUST! Joensuun juhannusfestival Mitä tulikaan sanottua Joensuun rock-kaupungin maineesta Uusi tulokas festaririntamalla pyörittää ainakin toimittajan sukkia ennakkotiedoillaan pidettävä festivaali tilkkii Joensuun juhannuksen aikaista tylsyyden mentävää aukkoa. Kerrankin meillä on varteenotettava vaihtoehto mökkijuhannukselle täälläpäin Suomea. Ja jotta ihmiset saataisiin sekaisin, niin tämä on se festari, mikä oikeasti järjestetään siellä Ilosaaressa. Mitä minä tässä enää höpisen, ihmetelkää itse. 6

7 vana kesänä? 7

8 Jalkapallon Ykköseen nousseen Jipon peli oli viime kaudella parhaimmillaan näyttävää ja tappavan tehokasta. Pääseekö Italialaisen Inter Milanin havittelema, vasta 14-vuotias tulevaisuuden suurlupaus, Lauri Dalla Valle kentälle tositoimiin isojen miesten peleihin? Tästä kaverista kuullaan vielä. Ja pelaahan Jipon maalin suulla myös Mestareiden liigaa pelannut unkarilaismuuri, Istvan Tarlosi. Lisäksi Joensuun keskuskentällä nähdään alle 21-vuotiaiden poikien maaottelu Oi kyllä, vastakkain ovat Suomi ja Ruotsi. Speedparty Kylterin autotalliin kuuluu (ainakin tulevaisuudessa) sellainen nelipyöräinen, jolla ei jäädä insinöörien tai muiden sellaisten fysiikan humanistien ruosterännien jalkoihin. Joensuun lentokentällä vielä tarkentamattomana ajankohtana järjestettävä Speedparty-tapahtuma antaa mahdollisuuden mitata oman autonsa suorituskykyä valvotuissa ja turvallisissa olosuhteissa. Kelataan siis Ladalla tai Lamborghinilla kiitorataa pitkin poliisin tutkaan sen minkä lähtee. Ja kyllä muuten lähtee. Viime kesänä nopeimmat tinttasivat alun neljättäsataa kilometriä tunnissa olevia lukemia nopeusnäytölle. Tapahtuma kerää osanottajia ympäri Pohjoismaita ja Baltiaa. Jos haluat nähdä hienojen autojen menevän isoa kovaa tai kokeilla pysyykö oma kauppakassisi kasassa sen lähestyessä huippunopeuttaan, on tämä sinun juttusi. Jälkimmäinen vaihtoehto on tosin hyvää tuuriakin vaativa, sillä vain rajoitettu määrä kuskeja autoineen otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä kokeilemaan rajojaan. Rivermeet Toriparkissa viikonloppuisin järjestettävien epävirallisten ja tasoltaan varsin kirjavien autonäyttelyiden lisäksi Joensuussa on yksi tapahtuma kerännyt kerran kesässä Itä-Suomen tuning-autojen kerman yhteen. Ilosaaressa järjestettävä Rivermeet on katsastamisen arvoinen tapahtuma, mikäli olet vähänkään kiinnostunut autoista tai niiden rakentelusta. Ja vaikket olisikaan, niin ei ihan joka paikassa kuitenkaan ole mahdollista suorittaa (vielä tekemättä jäänyttä) benjihyppyä, kuten täällä. Penkkiurheilijan Joensuu Joensuulla on väkilukuunsa nähden käsittämättömän kova menestys palloilulajeissa. Kesällä pääset nauttimaan Joensuun Mailan peleistä miesten Superpesiksessä. Paikallisottelut Mehtimäen hornankattilassa paikallisvastustajaa ja viime kauden mestaria, Kiteen Palloa vastaan nousevat tunnelmaltaan kaiken maailman tusinacurling-ottelujen yläpuolelle. Näin käy vaikkei Uusis siellä lukkarin tontilla häärikään. Ihosyöpäisen rantaleijonan Joensuu Jäiden karistessa Pielisestä vähän ennen juhannusta alkavat operaatio rantakuntonsa suorit- taneet ihmiset hakeutua uimarannoille. Onneksi mukaan huolitaan myös operaatio syyskuntoon tähtäävät tavalliset ihmiset. Joensuussa on useampia uimarantoja Linnunlahden ja Aavarannan ollessa sieltä suuremmasta päästä. Ainakin Linnunlahti on aurinkoisena kesäpäivänä lihaksikkaalle tai vaihtoehtoisesti kurvinsa kohdalleen hioneelle kylterille the place to be. Potentiaalisia ihailijoita yleensä riittää. Hieman rauhallisempaa menoa ja hermojen lepuutusta voi löytää mm. Karsikon uimarannalta. Sielläpä on sitten hyvä lukea rauhassa vaikka oikeustaloustieteen perusteiden uusinnan uusinnan uusintaan. Janoisen hedonistin Joensuu Jos joku kylteri luulee olevansa seuraavan toiminnan yläpuolella, on aika käydä tarkistamassa löytyykö se nimi todellakin merkittävimpien talouselämän vaikuttajien listalta. Pussikaljoittelu on nimittäin sen verran nastaa. Harrastakaa vielä kun voitte, sillä Ollilan Jorma voi enää vain haaveilla tästä touhusta. Ja vähänkös se sitä ottaa päähän. Seuraavassa käsitellään muutamia suositeltavia, sekä myös vältettäviä paikkoja. Cradle of Filth: Tunnetaan myös nimellä Vapaudenpuisto ja sehän löytyy siitä torin ja kaupungintalon välistä. Päivisin hieman turhan julkinen paikka pussikaljoitteluun ja viikonloppuisin meno vaikuttaa tuomiopäivän kinkereiltä kaikkine teineineen, jotka ovat liian nuoria päästäkseen baariin, edes Tempoon. Teletappikukkulat: Edellä mainittujen pikkusisarukset viettävät aikaansa ja vetävät ensikänninsä täällä. Vältä siis myös Osuuspankkia vastapäätä olevaa, kukkuloita täynnä olevaa saareketta Pielisjoessa. Kanavanranta: Kaupungintalon takana on hyvä paikka ottaa iisisti jos ne oikeat pulit ovat vahtimassa toria Cradle of Filthissä. Sopivan varjoisa ja hyvä paikka laivaliikenteen seuraamiseen. Ilosaari: Ai niin, onhan täälläkin uimaranta. Ei kun kekkiä kassi täyteen, ihan sinne nokkaan ja uu-la-laa. Kimmelin takana oleva nurtsi: Siellä se on, mutta ei sitä paljon kukaan älyä käyttää. Loistopaikka myös auringonottoon, myöhemmin illalla ihan v*****ti ötököitä. 8

9 Terassit Joensuun ravintolat ovat täynnä terasseja, mutta esitellään niistä muutama. Rosson ja Public Cornerin terassit ovat Joensuun keskeisimmällä ja vilkkaimmalla paikalla eli siinä Siltakadun varrella. Urbaanin kesäfiiliksen kristallisoituma. Jet Setin terassi löytyy sieltä, minne aurinko ei paista. Ei sillä, että se olisi lainkaan huono paikka, aurinko ei vain todellakaan paista sinne. Viikonloppuisin Jetin terassi on hitti. Kuunari Elina tarjoaa hyvällä säällä ultimate-terassikokemuksen. Varsinkin laivan katolta ovat näkymät kaupungin aatelia. Aika pysähtyy Pielisjoen varrella ja olet vaarassa myöhästyä, mikäli sinulla on vielä menoa jonnekin. Jussi Asikainen Yleispäteviä kesän käyttöohjeita: Syö jätskiä, paljon. Aja autolla luu pihalla. Käy vierailulla mummon/ukin tms. sukulaisen luona vaikkei sinua juuri huvittaisikaan. Ne ainakin ilahtuvat ja tarjoavat sitten lisää jätskiä. Älä valita jos on kuuma, sinulla on 9 kuukautta aikaa palella niin paljon kuin huvittaa. Jos mahdollista, työnnä ne opiskelut sinne kaappiin köyden ja solmunteko-ohjeen viereen. Älä ota kesäkissaa/-kollia.* * tarpeettoman rajusti. 9

10 :Kolumni: Hyvinvointiyhteisku nousu ja tuho? Maailmantalous voi loistavasti. Suuryritykset tahkoavat ennätystuloksia ympäri palloa. Pallomme BKT ei koskaan ole ollut näin suuri. (BKT = onnellisuus) Kaiken hyvän lisäksi demokratiaa on saatu levitettyä uusiin maailman kolkkiin, ja jopa pakanallisen lähi-idän asukkailla on nyt mahdollisuus nauttia demokratian ihanuudesta. Maailman BKT:stä 1/3 on yhdysvallat ja puolet maailman pörssien arvoista on jenkeissä. Eli hyvinvointimme on tiukasti sidottu USA:n hyvinvointiin. Miten rapakon takana demokratian ja vapauden tyyssijassa menee? Loistavasti: työttömyys on taas tippunut ja se on enää 4.7%. Lisäksi tilauskannat ovat huipussaan, kuluttajien sekä toimitusjohtajien luottamus on hyvissä lukemissa ja vallankahvassa on loistava kristitty ja köyhien puolustaja Bush jr. Toisen maailmansodan jälkeen dollarit pitivät yllä hyvinvointia - jos ei muuten, niin Marshall-apuna, joka osaltaan lujitti dollarin asemaa globaalina valuuttana. Jotta ymmärtäisimme, miten kaikesta tuli näin täydellistä ja pallostamme tuli onnela, on pureuduttava onnellisuuden saloihin. Kuten kaikki tietävät onnellisuuden määrä korreloi vaihdannan välineen määrään omassa taskussa. Teille, jotka ette ole sitä vielä tajunneet, kaikissa asioissa on dollarin kuva, jopa tunteilla on hintansa. Mahtavaa! ( Jos ette usko niin voin tulla onnellisena hymyilemään hintaan 150 dollaria tunnissa) Koska maapallon johtava avain onneen on dollari niin pureudumme siihen. USA:n perustuslakia luotaessa tiedettiin missä hymy lepää, joten perustuslakiin kirjattiin pykälä, jolla kongressilla on oikeus päättää rahan määrästä ja arvosta. (pykälä1). Mutta jo vuonna 1913 tajuttiin, että vain yksityinen voi tajuta, mikä on kaikille parasta. Toisin sanoen joulukuussa osan edustajista jo hiljentyessä joulupukkia odottamaan päätettiin perustaa yksityinen firma nimeltä FED. Päivää voidaan syystäkin pitää merkittävänä, koska pienien alkuvaikeuksien jälkeen dollaria on alkanut riittämään joka pojalle(osa vaan on niin luusereita, etteivät tienaa kuin alle dollarin päivässä). Alkuvaikeuksista voidaan osa sysätä tyhmään ja vanhentuneeseen ideaan sitoa rahan arvo johonkin harvinaiseen, tässä tapauksessa kultaan. Kullan määrän rajallisuudesta ja vähyydestä johtuen Roosevelt pisti kansan (myös yritykset ja instituutiot) palauttamaan kultakolikot ja harkot keskuspankkiin, tiilenpäiden lukemisen uhalla (1933 aletaan päästä rahan makuun, heh). Paperin vaihto-oikeus kultaan jätettiin kuitenkin ulkomaille. Ironista kyllä, sodilla on ollut suuri merkitys onnellisuuden määrän kasvuun, koska rahan määrä kasvaa voimakkaasti yleensä sotien aikana (raha=onnellisuus). Täten toinen maailmansota sysäsi hyvinvointimme ennen näkemättömään kasvuun, josta voimme yhä nauttia. Sotia nimittäin usein rahoitetaan osaltaan seteliä painamalla, mutta johtuen sodan onnellisesta lopputuloksesta se ei dollaria haitannut. Saatiinhan uusia seteleitä takaamaan saatiin 80% maailman kullasta, joista osa tuli korvauksena tappamisessa mukana olosta ja osa otettiin rangaistukseksi synneistä. ( Yhden ihmisen kuolema on tragedia, miljoonan kuolema on statistiikkaa - Stalin.). Matka kohti demokraattista kapitalistionnelaa on ollut ja on yhä kivinen, mutta onneksemme USA:n kansa on aina kärsivällisesti mukana rahoittamassa globaalin hyvinvoinnin luomista. Toisen maailmansodan jälkeen dollarit pitivät yllä hyvinvointia - jos ei muuten, niin Marshall-apuna, joka osaltaan lujitti dollarin asemaa globaalina valuuttana. Valitettavasti tyhmät lapset eivät aina opi pelkällä sanalla, joten on turvauduttava kovempiin keinoihin, mutta kuten kaikki tiedämme tarkoitus pyhittää keinot. Näin kävi köyhälle ja tyhmälle Vietnamin kansalle. Kansan johtajat olivat ilmeisesti niin oopiumhöyryissä, että saivat päähänsä, että jos pitäisimme maamme tuoton itsellä ja jakaisimme sitä keskenämme, niin kaikilla olisi paremmin. Asiahan ei tietenkään ole näin vaan homma ei toimi, mutta onneksi isoveli valvoo ja tietää, mikä on parasta kaikille. Unohtamatta että veli-iso osaa myös sen kertoa ja niinpä B-52:set kävivät napalmin voimalla kertomassa, mikä on paras hallitusmuoto.(nykyisin käytetään köyhdytettyä uraania; se opettaa pidempään ja tehokkaammin) Homma osoittautui odotettua kalliimmaksi (n. 500 miljardia dollaria) joten FED joutui painamaan rahaa 24/7. Kalliin ja epäsuositun sodan jälkeen USA:n kultavarannot, jotka vain pari vuosikymmentä sitten pursuivat, ammottivat tyhjyyttään. Hätiin keksittiin uusi raaka-aine, jonka suosio oli ja on yhä kovassa kasvussa eli musta kulta. Saudi-Arabian kanssa solmittiin sopimus, jonka mukaan Yhdysvallat tarjoavat turvallisuuden, jos saudit myyvät öljyään vain dollareilla. Saudi-Arabia oli ja on yhä Opecin kovin jätkä, joten koko poppoo seurasi perässä. Keksinnön nerokkuutta ei voi kuin ihailla, osalla valtioista oli nimittään taipumus pitää kullasta enemmän kuin eri kokoisista ja värisistä vihreistä paperilapuista, mutta tuskinpa Kiinakaan kykenisi vastaanottamaan yli 800 miljardia dollaria öljynä. Öljy olikin paljon parempi valinta, koska kultaahan ei kukaan syö (paitsi reumalääkkeenä) toisin kuin öljyä, jota ahmivat niin panssarivaunut kuin taisteluhelikopteritkin unohtamatta ihmistä, sillä kukapa meistä haluaisi limonaadinsa ilman öljyä. (petrokemian sivutuotteista valmistetaan esim. aromeita). Tällä pienellä kikalla kaikki 10

11 nnan Miten tämä liittyy dollariin? Jostain oudosta syystä Islamilainen maailma on alkanut menettää luottamustaan dollariin ja Yhdysvaltoihin. Ongelmaa pahensi kummasti diktaattori Irakissam joka oma-aloitteisesti meni muuttelemaan Öljystä ruokaa ja lääkkeitä -ohjelmaa, jonka Yhdysvallat oli armeliaasti jättäneet pommitusten runtelemalle kansalle. Saddam päätti näpäyttää tehokkaimmalla ja pelottavimmalla tavalla - ja nyt en puhu niistä tuhansista huipputeknisistä ydinkärjistä, jotka yhä ovat piilossa. Hussein meni ja muutti öljynmyynnin euroilla tapahtuvaksi ja jo poika Bush sai unessa tehtävän Jumalalta (fakta), ja jo vuoti julkisuuteen tieto Irakin joukkotuhoaseista. Mutta valitettavasti pakanalliset muslimit eivät ole vieläkään ymmärtäneet, mitä saa tehdä ja mitä ei. Irakiin on tällä kertaa jouduttu kylvämään jo 2200 tonnia köyhdytettyä uraania, mutta onneksi sota on jo ohi, ja jäljellä on enää pieniä järjestyshäiriöitä (Isä-Bush kylvi vain 800 tonnia). Irakin öljykin on saatu palautettua dollarikantaan, mutta Iran on alkanut suunnittelemaan öljypörssiä (piti aueta maaliskuun 20. päivä, ei auennut), jossa myytäisiin öljyä myös euroilla. Sattumalta samoihin aikoihin alettiin saamaan vihiä, että Iranilla on joukkotuhoaseita. Iranilaiset itse tosin väittävät vastaan, ja tukea Iranin väitteelle antoi myös entinen IAEA:n tarkastaja Hans Blix, mutta Blix onkin ruotsalainen., heh (tosin ollut mukana tutkimassa Irakissa ja Iranissa johtamassa tutkimuksia).. valtiot saatiin keräämään dollareita ja Yhdysvaltojen velanotosta tuli helppoa kuin lapsen lyöminen, koska kukapa ei nukkuisi öitään hyvin, jos kassakaapissa on paperi, joka todistaa että X päivänä saat X dollaria (Tosin uni voi katketa painajaiseen, jossa tajuaa että 8,4 triljoonaa on maksukyvyn ylärajoilla ja velan takaaja voi laillisesti painaa lisää oravannahkaa vain paperin ja musteen kustannuksella(fed)). Maailma muuttuu ja se tekee sen hitaasti, mutta varmasti olemme saaneet maailmantalouden ennen näkemättömään laukkaan. Pahoja poikia on tullut ja mennyt mutta köyhdytetyllä uraanilla niistä pääsee. Uusi hirveä uhka on alkanut nostaa päätään ja se uhkaa myös dollaria. Nuo pakanalliset muslimit!! Riehuvat jopa Euroopassa, mutta onneksi täällä riitti pieni kansainvälinen interventio, eikä mistään sodasta voida edes puhua. Kosovossa nimittäin sattui niin, että Serbit (muslimeja) alkoivat riehua, mutta onneksi pari konetta (parhaillaan tuhat yhdellä kertaa ja yhteensä noin lentoa) ja hiukan köyhdytettyä uraania riitti pistämään pojat kuriin. Saman muslimiongelman kanssa on joutunut painimaan myös USA:n vahvasti tukema Israel. Tulevat terrorisoimaan, uskomatonta! Joka kerta, kun Israel eliminoi(ohjuksin/taisteluhelikopterilla) terroristilapsia, alkavat itsemurhapommittajat terrorisoimaan (jokaista israelin puolella kuolevaa lasta kohdin palestiinassa kuolee noin viisi). Demokratian levittäminen on alkanut käymään kukkaron päälle, vaikka maksajana olisi USA:n veronmaksajat. Pakkaa sekoittaa entisestään Irakin ja Syyrian ensimmäisenä ääneen lausuma kysymys, Kuinka kauan käydä kauppaa, jos vastike on inflaatioherkkä ja suoraan painokoneesta. Irakin keskuspankin holvissa oli vain hiukan yli kiloa sadan dollarin seteleitä ja kaikki uunituoreita. Tällä hetkellä Syyria on kuitenkin ainoa valtio, joka ei ota vastaan dollareita, mutta dollari/usavastaisuuden kasvaminen on ymmärrettävä ja suuri uhka maailmantaloudelle. Maailman BKT:stä 1/3 on siis Yhdysvalloissa ja siitä 70% on yksityistä kulutusta, ja jos luottamus dollariin alkaa rakoilla ja setelit kellua kotiinpäin, voi olla, että tulee pieni lama. Niille joiden luottamusta maailman ykkösvaluuttaan en ole vielä onnistunut horjuttamaan USA:n keskuspankki on tuplannut viimeisen yhdeksän vuoden aikana dollarien määrän maailmassa. Onko talouskasvu ollut ihan näin kovaa? Lisäksi dollarin kiertonopeus on tällä hetkellä kovimmillaan 13 vuoteen? Aina ennen se on kertonut inflaation kiihtymisestä. Ja kaikkein pelottavimpana sokerina pohjalla M3 raportin julkaisun lopettaminen (maaliskuun 23. päivä)? Outo voisi olettaa, että vuodesta 1959 julkaistun raportin lopettaminen aiheuttaisi edes pienen jutun vaikkapa BBC:llä, ja jos on puhtaat jauhot pussissa, niin miksi pussia ei voi näyttää? Hauska yhteensattuma on, että samaan aikaan alkoi selittämätön raaka-aineiden hinnan nousu. Onneksi johtava suomalainen talousalan julkaisu vastasi hiljattain kysymykseen kertomalla, että raaka-aine markkinat näyttävät irronneen talouden fundamentaalista. Kukakohan on irronnut talouden fundamentaaleista? Erkki Palviainen (erkki.palviainen@joensuu.fi) 11

12 :Kopo-asiaa: Kielikeskus kutsuu kaikkia Kauppatieteen puheviestintätaidot 4 op / 3 ov Hyödyllinen kurssi. Lukiossa ei juurikaan panostettu puheviestintään muutamaa esitelmää lukuunottamatta (kaiken maailman liirumlaarum-runoihin kylläkin), joten tarpeeseen tuli. Maikka oli hyvä ja piti mielenkiintoa yllä. Nukahtamaan luennoilla ei päässyt. Älytön kurssi. Puheiden pitäminen on helppoa ja hauskaa kuin lapsen lyöminen, mutta tämä kurssi teki siitäkin piinallista. Kiva ja helppo kurssi. Pari kirjallista työtä ja esiintymistaidon harjoitusta. Tunneilla oli aina hauskaa ja vaikka oma puhe miten jännitti, onnistui sekin. Inga on huippu! Tykkäsin kurssista. Toisaalta tykkään esiintyä, joten kurssi tuntui tosi helpolta noihin pisteisiin nähden. Mitä luentomatskua vilkaisin, niin pidin sitäkin ihan fiksuna pakettina tueksi omien puheviestintätaitojen kehittämiseen. Mikä oli kurssin anti? Suullisen esitelmänkin tekaisin lennosta... Kauppatieteen kirjoitusviestintä 3 op / 2 ov No joo... tuli huomattua etten osaa edes suomea, mutta hyvin olen kuitenkin jo 23 vuotta pärjännyt. Heti alussa annettiin eteen mukavia kielioppitehtäviä, joista melko suuri osa meni väärin. Kurssin mielenkiintoisin havainto oli se, että mediasta omaksutut fraasit ja ilmaisutavat ovat heikentäneet suomen kielen taitoa nähtävästi omallakin kohdalla paljon muutamassa vuodessa. Kurssi sisälsi neljä pakollista kirjoitustehtävää sekä palautekeskustelun kurssin jälkeen. Ehdottomasti hyödyllinen ja helpottaa tutkielmien tekoa paljon. Selkeä pruju, pikkuveli tosin vei sen kerratakseen kielioppiasiat ylppäreihin. Tämä se vasta pohjat vetääkin, voi herran isä. Kyllä se on niin, että kieliopit on opittu jo lukiossa, eikä niitä tarvitse enää kurssin verran yliopistossa opiskella. En tykkää. Liikeruotsia (kirjallinen ja suullinen taito) 4 op / 3 ov Tää on vielä kesken. Eka kerta sanakokeineen ja ainekirjoituksineen oli järkyttävä monen vuoden tauon jälkeen opiskeluissa, mutta sen jälkeen ope on kyllä huomioinut, että moni on unohtanut asiat. Kurssilla puhutaan enimmäkseen ruotsia. Hauskaa ja hyödyllistä. Ruotsi tökkii ja pahasti, mutta ihan hyödyllinen kurssi kielen kertauksen vuoksi. En tiedä miks porukka ei tykkää ruotsin kielestä mutta jotenkin se näkyy tuolla tunneilla. Porukka on hiljaa, vaikka opetettavan asian vaikeusaste on sama kuin lukion ekalla. Helppo kurssi, helppoa ruotsia, huonoasenteisia opiskelijoita. Osaan kuvitella nämä tyypit Ilomantsin torilla huutamssa kunnanjohtajalle Pakkoruotsi pois! Måstesvenska vek! Kauppatieteen englanti 2 op / 1,5 ov Varsin samansisältöinen kurssi Business Communication 1:n kanssa. Lukioenglannilla pärjää paremmin kuin hyvin. Sanastoa ei juuri kertynyt eikä kielioppitaitoja ainakaan. Kummassakin kurssissa piti pitää esitelmät, mikä minusta oli kurssin paras anti oman oppimisen kannalta. Hilkka on aivan omaa luokkaansa. Kurssilla puhuttiin pelkästään englantia. Myös tässä kielessä taidot ovat päässeet ruostumaan muutaman vuoden aikana, mutta ei kurssi mikään älyttömän vaikea ollut. Pienellä panostuksella olisi myös sujunut paljon paremmin, esimerkiksi tekemällä kotitehtävät joskus tai lukemalla kunnolla sanakokeisiin. En nyt tiedä miten nämä uudet kurssit menee, mutta jos tämä on se entinen Business English, niin perinteistä pakkopullaa.. jotain ehkä opin, mutta enimmäkseen en.. esitelmän pito oli kiva! Ihan kiva. Paljon englannin puhumista joka on mukavaa vaihtelua perinteiseen kielenopetukseen verrattuna. Tykkäsin. 12

13 Business Communication 1 (suullinen yritysviestintä) 2 op / 1,5 ov Tääkin on kategoriaa kiva käydä. Hyödyllinen juuri puheiden takia. Sisältö sama, kuin Business Communication 2:ssa. Ei mitään uutta. Arvosanankin sain nostettua puhumalla suomea henkilökohtaisessa palautekeskustelussa. Business Communication 2 (kirjallinen yritysviestintä) 2 op / 1,5 ov Tää taas kuuluu kategoriaan kiva käydä, mutta mikä on hyöty? Älytöntä pilkun viilausta. En tykkää. Enemmän kotitehtäviä kuin aiemmissa kursseissa, onhan kyseessä kirjallinen englanti. Osaan nyt kirjoittaa hienoja memoja. Sain paljon hyödyllistä ja ei niin hyödyllistä materiaalia. Ei suurta eroa ykköseen, ehkä vähän enempi alan sanastoa, mutta samalla tasolla muiden enkun kurssien kanssa. Käsittämätöntä, miten huonoja jotkut on englannissa näillä kursseilla. Tai sitten niillä on esiintymistaidot tasolla 16/100. Ihan ok kurssi, kuten Kauppatieteellinen englanti. Kivasti tarttuu sanastoa, jos viitsii tehdä vähän oman oppimisen eteen. Kurssi on läsnäolopakollinen ja siitä saa 2 bongoo, mikä kurssin pakollisten kirjoitustöiden määrään verrattuna on aika kohtuuttoman vähän. Hyvänä puolena on ollut se, ettei opettaja anna puhua suomea luennoilla. Business Meetings and Negotiations 2 op / 1,5 ov Ihan ok. Hyvää sanastoa liike-elämää varten. Tässä taisi olla se hauska täti opena. Ehkä kaikkein hyödyllisin enkun kurssi kielen käytön kannalta. Uusi ope on ihan kiva. Välillä minua ärsytti ne leikit eli ota lappu ja leiki puheenjohtajaa. Ei oo hankala eikä läksyjä ole todellakaan liikaa. En tiedä, onko kursilla mitään sellaista, jota ei ole ennen tiennyt. Englanninkielinen kokouskäyttäytyminen tietysti kehittyy. Edellä mainittuihin Englannin kursseihin verrattuna aika köykäinen kurssi, mutta siitä saataviin pisteisiin nähden ok. Kurssi on ollut sisällöltään ihan hyödyllisen oloinen, mutta toteutus on melkoista jutustelua. Rento kurssi. Opetellaan englantilaista kokouskulkua, ja mitä asioita kuuluu pöytäkirjaan. Ja tietysti tärkeitä fraaseja ja kauniimpaa ja kohteliaampaa kieltä. Suomalaistyylinen töksäyttely ei tällä kurssilla käy. Liikesaksa 1 3 op / 2 ov Sanasto tuli kerratuksi. Ihan hyödyllinen. Kurssilla on aika kirjavaa porukkaa. Osa on aloittanut kielen lukemisen yliopistossa eli eivät puhu montaa sanaa, kun taas osa vääntää saksaa yhtä hyvin kuin berliiniläiset. Kurssilla puhutaan aika paljon suomea. Kotitehtävien tekemättä jättämisestä ei juurikaan rangaista. Liikesaksa 2 4 op / 3 ov Täällä oppi taas vähän enemmän puhumaan ja ymmärtämään saksaa. Lisäksi hyödyllisiä vinkkejä käytännön elämästä Saksassa. Opettaja on Saksasta, joten kieli on jees. Opettaja pakottaa kaikki välillä puhumaan, mikä vituttaa, jos ihmiset on ihan käsiä hokien mmm.. ööh...ih weis niht. Paljon keskustelua, mikä auttaa palauttamaan ala-asteella aloitetun kielen. Liikevenäjä 1 3 op / 2 ov Venäjän lukijoita on aivan liian vähän, joten tätä kurssia ei järjestetty. Yliopisto katsoi ettei neljälle pääaineopiskelijalle kannata kurssia pitää, vaikka se pakollinen onkin(muita sivuaineena kauppatiedettä lukevia olisi kurssille myös halunnut). Itseopiskelumahdollisuus oli kuitenkin meille järjestettävä. Kurssiin kuuluu itseopiskeltuna kolme tapaamiskertaa: ensimmäisellä opettaja jakoi tehtävä- ja materiaalipaketin, josta tietyt tehtävät oli palautettava tarkistettavaksi, toisella kerralla piti pitää yritysesittely venäjäksi jostakin haluamastaan yrityksestä ja viimeisellä kerralla, joka on minulla vielä edessä, kirjoitamme liikekirjeitä ohjeiden mukaan. Kurssiarvosana muodostuu palautetuista tehtävistä, yritysesittelystä ja liikekirjekokeesta. Opettaja on hyvä ja aiheet kiinnostavia, mutta oman motivaation löytäminen itseopiskeluun on oma lukunsa. Liikeranska 1 3 op / 2 ov ja Liikeranska 2 4 op / 3 ov Mukavia kursseja ja kursseista irti saatava höyty on pitkälti opiskelijan omasta motivaastiosta kiinni. Porukka kursseilla on opiskellut kyseessä olevaa ainetta hieman eri verran, mutta on suhteellisen homogeenista osaamiseltaan. Arviot perustuvat kursseilla käyneiden opiskelijoiden Optimille antamaan palautteeseen. K a u p p at i e t e i d e n o p i s ke l i j o i d e n p a ko l l i s e t k i e l i o p i n n o t: Kauppatieteen puheviestintätaidot 4 op / 3 ov Kauppatieteen kirjoitusviestintä 3 op / 2 ov Liikeruotsia (kirjallinen ja suullinen taito) 4 op / 3 ov Kauppatieteen englanti 2 op / 1,5 ov Business Communication 1 (suullinen yritysviestintä) 2 op / 1,5 ov Business Communication 2 (kirjallinen yritysviestintä) 2 op / 1,5 ov Business Meetings and Negotiations 2 op / 1,5 ov Liikesaksa 1 3 op / 2 ov ja Liikesaksa 2 4 op / 3 ov tai Liikeranska 1 3 op / 2 ov ja Liikeranska 2 4 op / 3 ov tai Liikevenäjä 1 3 op / 2 ov ja Liikevenäjä 2 4 op / 3 ov 13

14 :Vappu: Asiaa vapusta Sälekaihtimien välistä aamuaurinko muodostaa seinille tiikerikuvioitaan. Lintujen kilpalaulanta ja uudet aromit täyttävät aistit: maan tumman multainen haju sekoitettuna sulavan joen suunnasta tulevaan pirskahtelevan raikkaaseen tuoksuun. On aika kevään! On aika Vapun! Kevään alkua on juhlittu jo esikristillisellä ajalla. Roomalaiset viettivät kukkien ja elämän jumalattaren Floran juhlaa kilpa-ajoin ja eläinnäytöksin Circus Maximuksella. Floraa edusti kaunis neito kukkaseppeleessä. Varsinainen vappu on germaanien perintöä. Heille vapunpäivän vastainen yö, Walburgisnacht, oli tärkeä taitekohta: silloin talven ja pimeyden voimat väistyivät hyvän ja kevään voimien tieltä. Ylioppilaslakit, karnevaalitunnelma, kuohuviini, sima, tippaleivät, perunasalaatti, nakit, munkit, patsaiden lakitukset, fuksikasteet, laulujuhlat ja kuningas humala kuuluvat vappuun. Walburgisnacht alkoi sekoittua 700-luvulla katoliseen perinteeseen, kun baijerilainen abbedissa Walburg julistettiin pyhimykseksi ja hänen nimipäivänsä osui samaan aikaan pakanallisen juhlan kanssa, kuten kaikkien muidenkin merkittävien juhlapäivien kohdalla on oudosti ollut tapana tapahtua. Suomessakin kevättä vietettiin helavalkeiden äärellä. Tulien äärellä pidettiin hauskaa; juotiin olutta tai simaa ja tanssittiin. Soitettiin kelloja ja torvia sekä murrettiin toukoleipää. Vaikka juhlasta tehtiin Walburgin päivä ja helakin on tullut tarkoittamaan myöhempää kirkollista juhlapäivää, lienee suomalaisessa kansanperinteessä helan esikristillinen merkitys varmasti paremmin säilynyt kuin sen uudempi kirkollinen variaatio. Nykyään vappu on korostuneesti vappuaattona opiskelijoiden ja vappupäivänä työväen juhla. Vapun juhlinnan ylioppilaiden päivänä toivat Suomeen Lundin yliopistolla juhlineet suomalaiset ylioppilaat vuonna Vähitellen perinne yleistyi. Ylioppilaslakit, karnevaalitunnelma, kuohuviini, sima, tippaleivät, perunasalaatti, nakit, munkit, patsaiden lakitukset, fuksikasteet, laulujuhlat ja kuningas humala kuuluvat vappuun. Työväen punainen vappu on nuorinta vappuperinnettä. Ensimmäinen sosialistinen internationaali nimesi vuonna 1889 vapun kansainväliseksi mielenosoituspäiväksi. Ajankohdan valintaan vaikutti yhdysvaltalainen perinne: Toukokuun ensimmäinen päivä oli Yhdysvalloissa ollut työntekijöiden moving day, jolloin työsopimukset uusittiin. Päivään oli yleensä liittynyt lakkoilua ja levottomuuksia. Suomessakin vappumarssit ja kulkueet kuuluvat vappupäivään, jolloin erityisesti vasemmistolaiset ovat halunneet julkisesti tunnustaa vakaumustaan. On ollut tapana pitää lennokkaita ja innostavia vappupuheita. Vaikka tämä työväen juhla onkin viime vuosina hiipunut, ei vapun poliittista merkitystä voi vieläkään sivuuttaa. Kuriositeettina mainittakoon presidentinvaaleissa esiin nostettu väite presidentti Halosen nuoruusvuosinaan pitämästä vappupuheesta, joka saattaa olla kuuluisin koskaan ei-esitetty puhe: Suomelle olisi siunauksellista liittyä Neuvostoliittoon rauhanomaisin keinoin. Samalla pääsisimme irti kapitalismin ikeestä, koska kapitalismi kuitenkin 20 vuoden aikana kuolee. Suomi voisi olla yhdessä Neuvostoliiton kanssa tiennäyttäjä kohti kommunistista yhteiskuntaa. Nuorena poikana vaput merkitsivät itselleni sitä, että lähdimme perheen kanssa ensimmäistä kertaa silloin mökille. Mökkimme oli saaressa ja vappuna yleensä kevät oli tehnyt tehtävänsä jään sulattajana. Eräänä vappuna aurinko paistoi lämpimästi saareen rantautuessamme ja naureskelimme yhdessä vitivalkoiselle jänikselle joka oli rannalla meitä vastassa. Etkö hölmö tiedä, että on jo kevät? Seuraavana aamuna herätessämme saimme pitkän nenän. Ulkona oli 10cm lunta, hirmuinen pyry ja tuuli. Kevät on oikukas, kannattaa lukijankin aurinkoisena vappuna ottaa haalarin alle muuta kuin pelkkä t-paita ja kossupullo mukaan. Moderni suomalainen sima Ohessa testattu laadukas ohje kesän janoisille päiville (alan miehet ja naiset voivat lisätä kossua tai jalostaa jallulla oman maun mukaan). Simalla on pitkät perinteet Skandinaavisessa jumaltarustossa. Viikingit uskoivat siman olevan taistelutahtoa ja viisautta antava voimajuoma. Suomalainen moderni sima ei ole oikeastaan perinteisen skandinaavisen reseptin mukaan tehtyä, sillä siinä ei ole hunajaa eikä mallasta. Suomenkielen sana sima on kuitenkin synonyymi meden kanssa, joten on oletettavaa että suomalainenkin sima oli aiemmin hunajapohjaista. 14

15 Opiskelijana olen viettänyt ensimmäiset vappuni Helsingissä Esplanadin puistossa valkolakkisen joukossa Havis Amandan lakitusta seuratessa olen monesti kiittänyt kännykän siunauksellisuutta. Kaverin löytämiseen on nimittäin oiva keino se, että soittaa ja pyytää nostamaan käden ylös ja pitämään käden ylhäällä niin kauan kunnes on saanut suunnistettua kohdalle. (Toimii myös muissa massatapahtumissa, paitsi ehkä heikommin Ilosaarirockissa.) Joukkoon kuulumisen tunne on vappuna upea ja massasuggestio auttaa myös kuohuviiniperinteen jatkamisessa: eihän kukaan niin pahasta juomasta voi oikeasti tykätä. Joensuussa odotan innolla tulevaa vappua. Olen opiskellut ulkoa vappuviikon railakkaannäköisen ohjelman ja päättänyt aktiivisesti panna parastani että oikeasti näkisin ylioppilaita tänä vuonna. Viime vuonna nimittäin ensimmäistä vappuani täällä viettäessäni lähdin spontaanisti vain keskustaan, koska ajattelin, että siellähän meno olisi ylimmillään. Hämmästyksekseni ainut seura olisi ollut toistasataa humalaista 13-vuotiasta tyttöä ja poikaa, jotka olivat vallanneet kaupungin tuloväylien kukkulat. Torilla ei ollut ketään. No ilman vappuheilaa tai juttuseuraa lähipubin kautta aamu-uinnille joenrantaan ja lupaus, että ensi vuonna vappu on taas WABBU! Täten toivotan kaikille riemuisaa vappuviikkoa, vietitte sitä sitten pakanallisesti, Walburgin kunniaksi tai työn orjuudesta nousten. Aurinkoista kevättä! Kalle Nordström 8 l vettä 400 g kidesokeria 400 g fariinisokeria 2 dl siirappia 1/4 tl hiivaa 2-4 sitruunaa (koosta riippuen) rusinoita Keitä osa vedestä (3-4 l). Laita sokerit ja siirappi 10 litran kattilaan tai ämpäriin ja kaada kiehuva vesi astiaan. Pese sitruunat ja leikkaa viipaleiksi. Kaada loppu kylmä vesi astiaan ja sekoita niin, että sokerit ja siirappi sulaa. Laita sitruunaviipaleet astiaan ja haaleaan simaan lopuksi hiiva. Siman annetaan käydä yön yli huoneenlämmössä. Pullota sima seuraavana päivänä. Laita pulloihin teelusikallinen sokeria ja muutama rusina. Sulje pullot. Sima on valmista 2-3 päivän päästä kun rusinat nousevat pintaan. Parhaimmillaan sima on viikon kuluttua, kun se on säilytetty kylmässä. 15

16 :Vappu: Kätevää, eikö totta? Kehotamme tietynsorttiseen varovaisuuteen niksiemme kanssa. Emme takaa niiden toimivuutta - emmekä varsinkaan vastaa tapahtuneista vahingoista. Missään mielessä. Näitä ei myöskään saa lähettää Niksi-Pirkkaan ilman lupaamme, sillä me aiomme rahastaa näillä. Vaikka olemmekin niin kunnioitusta herättävä näky oransseissa haalareissamme, että jokainen veisi meidät mukanaan jos voisi, niin silti kannattaa kirjoittaa äitin puhelinnumero haalareihin. Jos vaikka sattuu eksymään, niin apu löytyy läheltä. Ylioppilashattu saattaa tuntua aivan turhalta investoinnilta. Nikseillämme saat sen hyötykäyttöön: - Yhteiskuntavastuunsa tunteva koiranulkoiluttaja ottaa lakin lenkille mukaan. Lipasta saa pitävän otteen ja lakin saa suoraan sinne missä tapahtuu. Ei tarvitse raapia penkasta kakkoja pussiin, ja hatun voi pestä, niin ei edes kuormita kakkapusseilla luontoa. - Samettilippis on myös oiva apuväline pölyjen pyyhkimiseen. (Testattu on.) - Valitettavasti emme keksineet muuta. Eikö sinulla ole opiskelijakämpässäsi pyykkikonetta? Ei meilläkään ole. Me laitamme pyykit ja pesuainetta sukkahousujen sisään, levitämme täytetyt sukkahousut WC-istuimen kannen alle ja liimaanne kannen jeesusteipillä kiinni. Lopuksi vedämme pöntön muutaman kerran. Vaatteet pysyvät sukkahousuissa, mutta lika pääsee ulos. Kätevää! Ratkesiko housusi? Vai repesikö perseesi? Pikaliimalla yhdistät liitoksen kuin liitoksen! Miehillä on joissakin asioissa pettämätön logiikka. Jos sukat menevät rikki, niin ne käännetään toisinpäin. Näin on muka taas ehjät sukat. Toisaalta voi myös odottaa, että tyttöystävä huomauttaa rikkinäisistä sukista, ja ostaa vasta sitten uudet. Puhtaan kämpän takaamiseksi muista kutsua vähintään kaksi kertaa vuodessa joku kamala kyylä käymään. Silloin on pakko siivota. Oma äiti on hyvä, mutta puolison äiti vielä parempi. Vältyt vessanraikastimen ostamiselta, jos syöt päivittäin paljon ananasta! Tällöin tarpeesi alkavat tuoksua ananakselta. Hanki grafiikkalaskin tai muu kokeissa sallittu laskin, johon saa tekstiä. Kirjoita laskimen muistiin kaikki tarpeellinen, jos mahdollista niin salasanan taakse, eikä sinun juurikaan tarvitse enää lukea kokeisiin. ( Jos nyt koskaan olet lukenutkaan.) Mikäpä kirvoittaisi enemmän säälimään ja antamaan rahaa, kuin oranssit haalarit ja ylioppilaslakki? Lauantai-illan nesteytykseen tarvittava finanssipuoli on näin hoidettu! Etkö ole enää kolmeen viikkoon nähnyt tiskipöytää komean tiskivuoren alta? Ei hätää, mikäli työpaikallasi on tiskikone (ja niissähän yleensä on). Pakkaat vain pesemättömät tiskit reppuun, menet töihin ja annat tiskikoneen laulaa! Myös kaverin tai vanhempien kone soveltuu kerrassaan mainiosti tähän tarkoitukseen. Onko kämppikselläsi/rakastajallasi aamulla vaikeuksia herätä? Odota/patista hänet istuma-asentoon. Tätä vaihetta yleensä seuraa valtavan suuri haukotus. Kun kohde haukottelee, ruiskauta hänen suuhunsa sitruunamehutiivistettä. Tällöin hän viimeistään herää kunnolla! PS. Kyllä. Se on juuri sitä sitruunanmuotoisessa pullossa olevaa. Joskus on ongelma aurinkolasien (ja miksipä ei silmälasienkin) kanssa niiden päässä pysyminen. Ei huolta, laita näppärästi sukkahousut päähäsi, niin kylläpä pysyy kakkulat päässä kovemmassakin menossa. Pieni varoituksen sana: ei kannata mennä pankkiin tai muihin rahalaitoksiin kyseisellä tavalla varustautuneena. Oivan hammaslangankorvikkeen saat sukkahousuista. Leikkaa käytettyjen sukkahousujen jalkaterä irti. Ala sitten purkaa irtonaista jalkaosaa leikkuukohdasta ja puno irtautuneista langoista pientä lettiä. Pelkässä jalkaosassa on jo useita kymmeniä metrejä potentiaalista hammaslankamateriaalia! Ajattele mitä säästöä! Kaipaatko piristystä elämääsi? Ilmianna naapurisi poliisille huumeiden jakelusta! Näin saat ainakin hetkellistä huvia. Kaipaatko aurinkolaseja pilkkijäille, mutta sinulla ei ole varaa ostaa uusia raybaneja? Ei hätää! Leikkaa vanhasta negatiivista linssin kokoiset lätkät ja kiinnitä ne silmälasiesi päälle! (Mutta jos ei ole laseja, kyhää pahvista.) Samalla saat ihastella isovanhempien Mallorcan reissu-kuvia vuodelta -87! Onko mökillä tylsää? Yritä löytää (luonnonmukaisesti) kuollut orava. Käy myös ostamassa kaupasta pienehkö sukeltajalelu. Ota siltä sukellusvarusteet, räpylät ja happipullo ja pue ne oravalle. Sen jälkeen käy laittamassa se naapurin katiskaan. Hanna Antikainen Anna Grönfors 16

17 :Kuningaskortti: Kuningaskor tti on Optimin ja joensuulaisten yritysten y h t e i s t yömuoto, joka tuo Optimin jäsenille monetaarista hyötyä. Opiskelija-alennus -10 % listan tuotteista tai pieni juoma kaupan päälle Hankkeeseen mukaan tulevia yrityksiä kar toitetaan jatkuvasti vuoden aikana. Optimin kuningasedut saat käyttöösi ainoastaan Optimin jäsenenä eli näyttämällä liikkeissä opiskelijakor ttia, jossa on Optimin vihreä tar ra mer kkinä jäsenyydestä. Paula Hassinen puh Sari Forsell Rantakatu 27 A Joensuu Karvan verran parempi! Kaikista tuotteista ja palveluista -10 % 17

18 :Yhteistyökumppani: Yössä käydään Moritzin jälkeen Viime syksystä asti remontissa ollut Sokos Hotel Kimmel avaa jälleen ovensa myös kunnon yöelämää kaipaaville. Uusien tilojen ja laitteiden myötä Kimmelistä tulee Itä-Suomen johtava kokous- ja viihdekeskus. Vuodesta 1987 Kimmelin tiloissa toiminut yökerho Moritz sulki remontin alla ovensa viimeisen kerran, sillä samannimisenä Kimmelin yökerhoa ei tulla enää näkemään. Historian kirjoihin nimensä jättävän Moritzin tilalle avataan uusi ja upea Night. Nightravintoloiden ketjuun kuuluu kaikkiaan 17 Night ja kaksi Bepop nimeä kantavaa yökerhoa, jotka toimivat Suomen suurimmissa kaupungeissa. Night tulee olemaan sitä mitä Joensuun yöelämä on jo kauan kaivannut: yökerho aikuiseen makuun. Yökerhon nimen vaihtuminen ei ole suinkaan ainut asia, joka muuttuu. Uusi korvaa vanhan, ja niinpä lähes ainoa asia, joka - nyt jo edesmenneestä - Moritzista jää jäljelle, on hämärät muistot vuoden 2002 lakkiaisista... Asiakaspaikkoja Nightissa tulee olemaan reilusti enemmän kuin sen edeltäjässä. Eikä vastaavia valo- ja äänentoistolaitteistoja tästä kaupungista muualta löydy. Lähimmät kaupungit, joista vastaavan tasoisia laitteita löytyy, lienevät Lahti, Helsinki ja Tampere. Sanotaan, että musiikki on se. mikä luo ravintolassa tunnelman. Nightissa tuleekin olemaan kaksi eri musiikkimaailmaa ja niin ikään kaksi eri DJ:tä. Nightin dancepuolella soivat parhaat uudet tanssihitit ja Fiilisbaarin tunnelman virittää nostalgiset discobiisit ja uudet kaikkien tuntemat pop- ja rockkappaleet. Tilojen ja laitteiden uusimisen ei odoteta tekevän vaikusta pelkästään bilettäjiin, vaan myös muusikoihin. Jopa niihin huippumuusikoihin ja listojen kärkisijoilla kahisteleviin bändeihin, joiden saaminen Joensuuhun on aiemmut ollut mahdotonta heidän keikkapaikoille asettamien kovien vaatimusten vuoksi. Musiikkipiireissä uuden yökerhon valmistuminen on myös huomattu, sillä jo tässä vaiheessa on käyty keskusteluita tulevan syksyn keikkoihin liittyen. Ja että bändit viihtyisivät, on heidän esiintymiseen liittyen suunniteltu palvelukonseptia, joka nostaa muusikoiden viihtyvyyttä esiintymismatkallaan ison maailmaan malliin. Mitä todennäköisimmin heinäkuussa 2007 astuu voimaan laki, joka kieltää ravintolassa tupakoinnin. Tähän on valmistauduttu myös Nightin osalta, sillä sen tilat tulee olemaan savuttomat heti Nightin auettua tämän kevään aikana. Tämä ei tarkoita, että täytyy lähteä ulos, jos sen nortin kuitenkin haluaa vetäistä. Tupakoitsijat on nimittäin otettu huomioon rakentamalla heitä varten oma tila, jossa tehokas ilmastointi pitää huolen siitä, etteivät bilevaatteet haise aamulla tupakalle. Tiloiltaan isompi ja näyttävämpi Night sisältää myös loungen, mikä muistuttaa niistä jenkkileffoista, joissa bisnesmiehet liituraitapukuineen hierovat clubeilla omissa tiloissaan miljoonasopimuksiaan. Uudistuksena tämä tulee palvelemaan erityisesti yrityksia ja muita tahoja, jotka kokoustelevat ja haluat nauttia yksityisyydestä tilaisuuksissaan. Yritysvieraita on siis kaavailtu erääksi Nightin asiakassegmentiksi hotelliasukkaiden ja nuorten aikuisten lisäksi. Uusi Night avannee ovensa jo ennen kuin hiirikorvat ehtivät ilmestyä puihin. Ja sitä odotellessamme voimme nauttia tämän talven viimeisiä kertoja siitä, kuinka rantasade piiskaa armoa antamatta vaakasuorasti kasvoja ylittäessämme Itäsiltaa sössöttäen kännykkään ja yrittäen samalla epätoivoisesti kauhoa suuhumme hetki sitten ostettuja - jo rinnuksille menneitä - Asemagrillin makkaraperunoita. Santtu Pulli P KO o n y k s i S u o m e n m e n e s t y n e i m m i s t ä o s u u s k a u p o i s t a. A s i a k a- somistajia, sillä on jo reilut ja sen palveluksessa on yli 770 työntekijää. Uusia toimipisteitä on tulossa ympäri maakuntaa, m u t t a v i i m e a i ko i n a P KO o n l ä h t e n y t e r i t y i s e n v a h v a s t i ke h i t- tämään hotelli- ja ravintola-alansa tar jontaa. 18

19 :Kopo-asiaa: Itä-Suomeen kauppakorkeakoulu? Opetusministeriön asettamat selvitysmiehet ovat arvioineet kauppatieteiden yhteistyöverkostoja Itä- ja Pohjois-Suomessa. Selvityksen lähtökohtana oli Joensuun, Kuopion ja Lapin yliopistojen hakemukset saada itsenäiset kauppatieteellisten tutkintojen anto-oikeudet. Selvitys perustuu verkostoihin kuuluvien yliopistojen toimittamiin tietoihin resursseistaan, tutkimuksestaan, koulutuksestaan ja aluekehitystoiminnastaan vuosilta , minkä ajan verkostot ovat olleet olemassa. Lisäksi selvitysmiehet ovat vierailleet kaikissa verkostoyliopistoissa ja haastatelleet yliopiston johtoa, opintohallinnon henkilökuntaa, tutkijoita ja opettajia, opiskelijoita sekä sidosryhmiä. Selvityksen mukaan Itä-Suomen yhteistyöverkosto on jäänyt vain hallinnolliseksi verkostoksi, eikä ole kehittänyt odotetulla tavalla Lappeenrannan, Joensuun ja Kuopion yliopistojen kauppatieteellisen tutkimuksen ja opetuksen yhteistyötä. Pohjois-Suomen yhteistyöverkosto, johon kuuluvat Oulun ja Lapin yliopistot, on toiminut paremmin kuin Itä-Suomen verkosto. Selvityksessä esitetään kolme vaihtoehtoista mallia Itä-Suomen kauppatieteen opetuksen ja tutkimuksen järjestämiseksi. Ehdotukset ovat seuraavanlaiset: Vaihtoehto 1: Jatketaan kuten tähänkin asti, järjestelmä toimii, vaikkei olekaan kenenkään mieleen. Vaihtoehto 2: Puretaan verkosto ja annetaan Kuopion yliopistolle ja Joensuun yliopistolle rajatut kauppatieteellisten maisteriopintojen tutkinto-oikeudet. Vaihtoehto 3: Luovutaan nykyisestä verkostosta ja perustetaan tilalle Kuopion ja Joensuun yliopistojen kauppatieteiden yksiköiden sekä niiden (hallinnollisesti kevyiden) koordinaatioelimen muodostama Itä-Suomen kauppakorkeakoulu. Toiminta jatkuisi nykyisissä yksiköissä, mutta yhteinen koordinaatioelin vastaisi yksiköiden yhteistyöstä ja työnjaosta. Näistä selvitysmiehet suosittavat vaihtoehtoa numero 3. Tässä mallissa Itä-Suomen kauppakorkeakoulu saisi yliopistojen nykyvolyymien tasoiset oikeudet kauppatieteellisen alan tutkintoihin siten, että maisterivaiheen opinnot suunnattaisiin kummassakin yliopistossa yliopiston profiilin ja jo olemassa oleviin vahvuuksiin tukeutuen. Kuopion yliopistolle tämä merkitsisi pk-painotteista suuntautumista erityisesti laskentatoimeen ja yrittäjyyteen, Joensuun yliopistolle oikeustaloustieteeseen ja kansantaloustieteeseen. Markkinoinnin ja johtamisen perusedellytykset ovat selvitysmiesten mukaan molemmissa yliopistoissa olemassa ja niitä tulisi tarkastella tarkemmin. Kaikkiin kolmeen ehdotettuun vaihtoehtoon sisältyy ongelmia. Itä-Suomen kauppakorkeakoulu toisi mukanaan mm. yliopistojen etäisyyden aiheuttamat kitkatekijät ja nykyisessäkin mallissa todetun ongelman; verkosto on lähinnä hallinnollinen, eikä muuta yhteistyötä juuri esiinny. Opetusministeriön keskustelumuistion( ) loppupäätelmissä todetaan mm. seuraavaa Yliopistosektorilla uusia tutkinnonanto-oikeuksia varten otetaan käyttöön laatu- ja tarvenäkökohdat huomioon ottava akkredointimenettely vuodesta 2008 lähtien. Tähän nojautuen voisi päätellä, että viimeistään kahden vuoden päästä alkaa tapahtua jotain konkreettista. Toivottavasti seuraava mahdollisesti syntyvä verkosto on nykyistä paremmin suunniteltu ja pitkäikäisempi. Jari Lehikoinen Raportti kokonaisuudessaan osoitteessa: Alkavat kurssit ja yleiset tenttipäivät 24.4 Kilpailuoikeuden jatkokurssi 24.4 Riskienhallinta 28.4 YLEINEN TENTTIPÄIVÄ 2.5 Inter national Financial Accounting 3.5 Tourism Mar keting 12.5 YLEINEN TENTTIPÄIVÄ 19.5 YLEINEN TENTTIPÄIVÄ 21.6 YLEINEN TENTTIPÄIVÄ 23.8 YLEINEN TENTTIPÄIVÄ 19

20 :Ainejärjestöt: Suuri ainejärjestöse Pyysimme muilta ainejärjestöiltä tietoja toiminnastaan, jotta tietäisimme m 250 jäsenen Optimi toimii. Tiedot löytyvät tämän ja seuraavan aukeaman mät analyysit jäävät lukijoiden harteille. Valitettavasti jotkut pienet ainejärjestöt jäivät kyselyn ulkopuolelle, mikä olkoon rangaistus siitä, ettei heillä ole omia nettisivuja. Lisäksi jotkut merkittävätkin ainejärjestöt eivät vastanneet kyselyyn, mikä heille toki suokoon, mutta toki tämä on osoitus ainejärjestön aktiivisuudesta. Internetsivut ovat yksi hyvä mittari ainejärjestön toiminnasta. Esimerkiksi Outliersin internetsivustoa on päivitetty viimeksi vuonna Sivuston mukaan ainejärjestö on pieni mutta elinvoimainen, aivan kuten moni muukin väittää sivuillaan. Pieni mutta pippurinen, jep jep. Myös psykologeille voi antaa risuja, sillä heiltä löytyy sivuilta vuoden tuoreimpana toimintasuunnitelmana vuoden 2003 aikomukset, ja hallituskin on vuodelta Ruusuja internetsivuista antaisin Praxiksen kattavalle kokonaisuudelle ja Poikkeuksen yksinkertaiselle tyylikkyydelle. Kattava lista ainejärjestöjen internetosoitteista löytyy osoitteesta Risto Salminen Ainejärjestö Täky - Suomen kieli Jäseniä 130* Perustettu 1973 Popsi - Luokanopettajat Jäseniä 350 Perustettu 1968 Fides Ostiensis - Läntinen teologia Jäseniä 180 Perustettu 1997 Epsilon - Matematiikka, fysiikka ja tietojenkäsittelytiede Jäseniä 400** Perustettu 1975 Mikrovillus - Biologia Jäseniä 150 Perustettu 1973 Sisäänottomäärä (2005) Haalarit Tärkein yhteistyöainejärjestö 43 sininen Nefa ja kielet. Itäkynä ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. Painos kpl, koko A4/20-24 sivua, vuoden ensimmäinen numero ilmestyy vapun alla. 81 punainen Poikkeus Pokkeuksen kanssa yhteisesti tehty kahvilalehti Luntti ilmestyy 4 kertaa vuodessa. 54 violetti Sisarortodoksiainejärjestö Pistis 95 violetti Ei yhtä ylitse muiden. Järjestön paperijulkaisu Baaribileet Tulojen lähteet Joka vuosi vuosijuhlamme yhteydessä huhtikuussa julkaistaan Fideksen Ilmestyksen, jonka painos on 250. Sivuja lehdessä on noin keltainen Coriolis Halolla päähän -julkaisu ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. Painos on noin 100 kpl. Noin kahdet bileet vuodessa, paikkana BePop. Viime vuonna oli kahdet BePopissa, nyt ollut yhdet GM:ssa. Maaliskuussa St. Patrick s Day Palaverissa. Yhdet BePopissa keväällä. Bileiden tuotto menee Aavis projektiin. Keväisin ja syksyisin BePopissa ja Giggling Marlinissa. Jäsenmaksuista n. 200 e. Muita varainhankintakeinoja ovat Täky-paidat, myyjäiset, haalarimerkit ja seinäkalenterit. Jäsenmaksuista n e. Muuten bileet ja muut tapahtumat. Jäsenmaksuista n. 700 e. Tempaukset, lahjoitukset ja kannattajajäsenet (10 e per/vuosi). Jäsenmaksuista n. 500 e. Monistemyynti, äänentoistolaitteiden ja grillin vuokraus Jäsenmaksuista n. 200 e. Mainokset ainejärjestölehdessä. Yrityks yhteisty paneina Ei, mut jois-ka äidinkie opettaja SKS Ei, mut Pappisl kee vuo ja hiipp matkoja Praxis - Yhteiskuntapolitiikka ja filosofia Jäseniä 350+4*** Perustettu musta Yo-kunta Pragma ilmestyy noin 4 kertaa vuodessa. Painos on noin 150 kpl. Kolmet Joensuun baareissa. Ikuisjäseneksi pääsee 10 eurolla. Lisäksi rahaa tulee avustuksista. *Täkyn jäseniä ovat kaikki suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelijat ** Rekisterin mukaan 633 jäsentä. Määrä putoaa kuitenkin, kun rekisteri nollataan. Epsilonin jäseneksi pääsee muutkin kuin pääaineopiskelijat. *** Praxiksella on neljä kunniajäsentä.senmaksun vai eivät) 20

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Arkipäivä kielen kehittäjänä

Arkipäivä kielen kehittäjänä Arkipäivä kielen kehittäjänä Päivi Homanen 18.3.2013 Jyväskylä Ajatusta arkeen se on siinä! Päivä täyttyy lukemattomista tilanteista, joissa voi harjoittaa lapsen kieltä ja kuuloa. Joka päivä Syödään Puetaan

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät!

Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät! OPPILAS 1 Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät! Kurssi oli superhyvä, juuri sellainen mitä halusin, jopa parempi! Tietokoneohjelma oli loistava opiskeluapuri

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S PAIKALLA OLI ASIANTUNTIJOINA TOIMENSA PUOLESTA PAIKALLA OLIVAT HELI MANTILA A- KLINIKKA, TERO RÖNKKÖ

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 MATKAPÄIVÄKIRJA Suomen palloliitto järjestää vuosittain valioerotuomareille ja Veikkausliigan avustaville erotuomareille koulutus- ja harjoitusleirin. Tänä vuonna

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80 Sisällys Esipuhe.... 6 0. Aakkoset ja koulussa 8 Aakkoset Koulusanat Mikä sinun nimi on? Tavaaminen 4. Torilla 80 Isot numerot Mitä maksaa? Ruokia ja juomia Millainen? Partitiivi Negatiivinen verbi ko/kö-kysymys

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68 Palaute orientaatioviikosta 19.9.1 Vastauksia yhteensä: Hakukohteeni on 1 1 1 11 Informaatioverkostot Teknillinen fysiikka ja matematiikka Tietotekniikka Tuotantotalous Mikä oli parasta orientaatioviikossa?

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Vastuuta ja valikoimaa

Vastuuta ja valikoimaa interventio Vastuuta ja valikoimaa Keinoja nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ETM Sini Garam Leipätiedotus ry 2.12.2008 Lapsista terveitä aikuisia ravitsemusta parantamalla julkisen ja yksityisen

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Väkiluku 48,5 miljoonaa Pinta-ala 99 313 km 2 Kieli Korea Valuutta Won Aikavyöhyke GMT +8 Pääkaupunki Seoul Presidentti Lee Myung-bak Etelä-Korea University

Lisätiedot

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA Sanasto ja lämmittely ALIAS: valitse listasta sana ja selitä se. Muut arvaavat. MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU

Lisätiedot

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom Mikun koekuvausmateriaali MUSTA RUUTU. Kuulemme musiikkia. Ruudun oikeaan ala-laitaan ilmestyy grafiikkaa: SANNA on POKEttanut sinua. S0 INT.

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Suomen Lähetysseura Sampo Pankki IBAN FI38 8000 1400 1611 30 Tähtitorninkatu 18, 00140 Helsinki puh. 09 12 971 www.suomenlahetysseura.

Suomen Lähetysseura Sampo Pankki IBAN FI38 8000 1400 1611 30 Tähtitorninkatu 18, 00140 Helsinki puh. 09 12 971 www.suomenlahetysseura. Kaohsiung 5.10.2015 Syksyinen tervehdys täältä pallon toiselta puolelta. Teillä siellä on jo ruskaa ja meillä täällä Intiaanikesä. Todellakin on vielä ollut kesäisen kuumia päiviä, päivällä sellaiset +30

Lisätiedot

Pikkuisten Mindfulness-kortit

Pikkuisten Mindfulness-kortit Pikkuisten Mindfulness-kortit Leikkaa kortit irti. Taita poikkiviivan kohdalta sanallinen ohje kuvan taakse. Laminoi kortiksi. Kortteja voi käyttää kahdella eri tapaa. Silmät voi sulkea ja kuvitella tilanteen

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme TERVETULOA

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Jesse Saarinen & Jaakko Jänis

Jesse Saarinen & Jaakko Jänis Jesse Saarinen & Jaakko Jänis Amazing Race Amazing racessa kilpailijat toimivat joukkueina, joissa on kaksi henkeä, jotka jotenkin tuntevat toisensa. Joillakin tuotantokausilla on ollut enemmänkin henkilöitä

Lisätiedot

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien

Lisätiedot

SARAN JA TUOMAKSEN TARINA

SARAN JA TUOMAKSEN TARINA SARAN JA TUOMAKSEN TARINA Opettajalle Sara on 15-vuotias ja Tuomas 17. He ovat seurustelleet parisen kuukautta. He olivat olleet yhdynnässä ensimmäistä kertaa eräissä bileissä, joissa he olivat myös juoneet

Lisätiedot

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat?

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat? GENETIIVI yksikkö -N KENEN? MINKÄ? monikko -DEN, -TTEN, -TEN, -EN YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian Minkä osia oksat ovat? puu

Lisätiedot

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA?

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA? 1. Ihmissuhde-Seppo/Saara Seppo/Saara opiskelee ensimmäisen vuoden kevättä. Hän on alkanut seurustelemaan samassa ryhmässä opiskelevan opiskelijan kanssa. Nyt asiat ovat alkaneet kuitenkin mennä huonoon

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

2.12.2011. Titta Hänninen

2.12.2011. Titta Hänninen 2.12.2011 Titta Hänninen Kotitehtävätekstit! Palauta viimeistään, viimeistään, viimeistään ensi viikolla (koska meillä on viimeinen tunti)! OHJE JEŠTĔ JEDNOU: 1. Etsi internetistä jokin suomenkielinen

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 Puheenjohtajan palsta Hei kaikille venesjärveläisille ja lehden lukijoille. Nyt se ISOKESÄ vihdoin alkoi. Niin ainakin omat lapset sanoivat

Lisätiedot

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

Kieliohjelma Atalan koulussa

Kieliohjelma Atalan koulussa Kieliohjelma Atalan koulussa Vaihtoehto 1, A1-kieli englanti, B1- kieli ruotsi 6.luokalla 1 lk - 2 lk - 3 lk englanti 2h/vko 4 lk englanti 2h/vko 5 lk englanti 2-3h/vko 6 lk englanti 2-3h/vko, ruotsi 2h/vko

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause OSA 1 Peruslause + konjunktio + omistuslause Esim. Tänään Anita kirjoittaa nopeasti töissä, koska hänellä on tärkeää asiaa. Milloin? AIKA Viime yönä Lauantaina Tänään Päivisin Iltaisin Aamuisin Joka vuosi

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot