Suomi perheoikeuden suunnannäyttäjänä

Transkriptio

1 LIEKKI ON RUOTSINSUOMALAINEN KULTTUURILEHTI #04/10 Tepu Rosengren Kirjamessut x 2 Suomalaista Rocklyriikkaa Rikhard Palm Maarit jänterä-jareborg Suomi perheoikeuden suunnannäyttäjänä

2 LIEKKI ON RUOTSINSUOMALAINEN KULTTUURILEHTI Slovakialainen Sona Vancova ruotsinsuomalaisilla kirjamessuilla, s Pääkirjoitus 04 Keskustelu Rikhard Palm Gelem gelem 06 Kielenelvytysseminaari 08 Puheenvuoro Arja Uusitalo 10 Kielen päällä: Suomalaista rocklyriikkaa 12 Monikielinen Tepu Rosengren 14 Maarit Jänterä-Jareborg Suomalainen perheoikeus mallina Euroopalle 18 Salla Vartiainen Taidetta ja tekniikkaa 19 Kielikompia 20 Ruotsinsuomalaiset kirjamessut 22 Göteborgin kirjamessuilta 24 Ruotsalaiset virret suomeksi 26 Kirja-arvostelut Sisältö Mukana Liekissä 4/2010 Paula Ehrnebo (s. 1944), fil. tri Aino Gröndahl (s. 1987), uppsalalainen opiskelija Satu Gröndahl (s.1957), Liekin päätoimittaja Pii Kamu (s. 1964), Ruotsissa asuva suomalainen toimittaja Juha Knuutila (s. 1958), kriittinen kirjallisuuden lukija Iris Lundberg (s. 1958), Uppsalan ekonomi, myhäilevä göteborgilainen ja Liekin toimituskunnan jäsen Robert Meriruoho (s. 1989), filosofian opiskelija ja runoilija Laura Palovuori (s. 1982), toistaiseksi pysyvästi Ruotsissa asuva suomalainen vähemmistötutkija-assistentti Asko Sahlberg (s. 1964), Göteborgilainen kirjailija Raimo Sillanpää (s. 1947), tukholmalainen toimittaja Laila Tammi Bondefalk (s. 1951), kirjailija-ekonomi Arja Uusitalo (s. 1951), tukholmalainen kirjailija Paula Vartiainen (s. 1950), tornionlaaksotaustainen Tukholmassa asuva kouluttaja RUOTSINSUOMALAINEN KULTTUURILEHTI SVERIGEFINSK KULTURTIDSKRIFT VASTAAVA JULKAISIJA ANSVARIG UTGIVARE PÄÄTOIMITTAJA CHEFREDAKTÖR Satu Gröndahl Folkungagatan 28 A Uppsala satu.grondahl@liekki.se JULKAISIJA UTGIVARE Ruotsinsuomalaisten Kirjoittajien Yhdistys (RSKY) Föreningen för Sverigefinska Skribenter TOIMITUSKUNTA REDAKTIONSGRUPP Asko Sole, Iris Lundberg GRAAFINEN SUUNNITTELU GRAFISK FORMGIVNING Mattias Huss PAINOPAIKKA Printon Tallinna VUOSITILAUS ÅRSPRENUMERATION Ruotsi Sverige 190kr Ulkomaille Utlandet 250kr Plusgiro: Ilmoitukset Annonser kr Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja muokata kirjoituksia sekä rajata ja muokata kuvia. Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetettyjen kirjoitusten tai kuvien säilyttämisestä. Liekki ges ut med stöd från Statens kulturråd

3 34. VUOSIKERTA T ässä Liekin numerossa on paljon asiaa kielestä ja kirjoittamisesta. Paula Ehrnebo, Juha Knuutila, Iris Lundgren, Robert Meriruoho, Laila Tammi Bondefalk ja Arja Uusitalo käsittelevät kukin omalta taholtaan tekstien vaikutusta maailmaamme, niiden osuutta olemiseemme ja elämiseemme. Elämme kertomusten, tekstien ja tarinoiden ympäröimänä, halusimme sitä tai emme. Joku on sanonut, että ihmisen identiteetti on itse asiassa kertomus, jota hän muovaa koko elämänsä ajan. Jotta voisimme hyvin, tuon kertomuksen olisi oltava jotakuinkin tasapainossa niiden asioiden kanssa, joita todella olemme kokeneet. Meidän tulisi pystyä muodostamaan yhtenäinen tarina elämästämme, johon itsekin voimme uskoa tai ainakin jonka kanssa voimme elää. Suomen kieli Ruotsissa on useasti viime vuosina koettu politisoituneena ilmiönä, mutta tämänkin Liekin kirjoittajien artikkeleista käy ilmi kielen osuus todellisuutta ja elämänlaatuamme muovaavana tekijänä. Siinä missä Juha Knuutila ja Laila Tammi Bondefalk käsittelevät tekstien rocklyriikan ja virsien terapeuttista voimaa ja niiden potentiaalia työstää ihmismielen kerroksia, painiskelevat Arja Uusitalo ja Robert Meriruoho kirjailijan luomistyön versus hänen kaupallisen ja maallisen imagonsa ongelmien parissa. Kirjailijan pärjäämiseen ei vaikuta pelkästään tuotannon taiteellinen tai muu, usein yhteiskunnallinen, anti. Kysymys on myös henkilön mediaalisesta karismasta ja hänen halustaan asettua mediassa näytille. Piilottelihan Rosa Liksomkin vuosikaudet, ja se jos mikä lisäsi kiinnostusta häntä kohtaan. Mediamagneetti Sofi Oksasen polku taas on ollut toinen, kuten käy ilmi Iris Lundbergin artikkelista Göteborgin kirjamessuilta. Kun kulttuurin kentälle ilmestyy jotain uutta ja mielenkiintoista, löytyy myös tahoja jotka mielellään haluavat kiinnittää tällaiset ilmiöt omaan piiriinsä. Robert Meriruoho valittelee kannanotossaan, että hän ei koe yhteenkuuluvuutta ruotsinsuomalaisen kirjallisuuden kentän kanssa. Sen sijaan vaikuttaa siltä, että ruotsinsuomalaisen kulttuurin kenttä on ottanut Meriruohon omakseen. Kissanhännänvetoa kulttuurin, kirjallisuuden ja kielen omistamisesta käydään tietysti joka puolella maailmaa, mutta usein ristiriitaiset pyrkimykset nähdään paremmin jos kysymyksessä on jonkinlaatuinen vähemmistökenttä. Kielteiset asiat nähdään yleensäkin tarkemmassa valossa kun kohde on marginaalissa. Paitsi omaa henkilökohtaista tarinaamme, meitä ympäröivät myös kansakunnan kertomukset. Maarit Jänterä-Jareborgin haastattelussa mainitaan, kuinka Suomen nuori valtio on joissain paikoin pystynyt kehittämään radikaalimpaa ja ehkä ihmisläheisempää oikeuskäytäntöä kuin muu Eurooppa. Toivottelemme lukijoille antoisia hetkiä! SATU Gröndahl

4 Keskustelu Ja keksiä oma imago / et kaikilla kun kirjoittaa on oma imago ja et se ei vaan mee silleen, kirjoitin julkaistussa esikoiskokoelmassani Göteborgilainen Viikonloppusatu. Onko imago jotain jonka kirjailija keksii itse vai pikemminkin jonkinlainen median luoma kuvaus siitä henkilöstä joka seisoo sanojensa takana? Eikö voisikin olla niin että kirjailijat näyttävät todellisen luonteensa vasta kotonansa tai korkeintaan tukevassa humalassa? Entä minä? Onko minusta edes mahdollista luoda kuvaa kirjoittajana, kun potentiaaliset lukijani elävät jossakin kirjojeni ulottumattomissa ja olen ruosuille kiinnostavampi persoonana kuin runoilijana. Mistä minä keksisin itselleni imagon kun en tiedä seuraavasta päivästä ja vastailen kysymyksiin nykyhetkestä lähinnä hymähtäen? Yksi asia on selvä, ruotsinsuomalaisen kirjailijan muottiin minä en mahdu. Tämän saattoi huomata helposti esimerkiksi seuratessa ruotsinsuomalaisia kirjamessuja: minä kun en ole karjalanevakko enkä kirjoita muistelmia 70-luvun Ruotsiin muutosta. Messuillahan oli tarjolla yli neljänkymmenen kirjailijan teoksia mutta kirjojen aiheet toistivat sitä samaa jota on toistettu jo neljäkymmentä vuotta. Asko Sahlbergin mielestä ruotsinsuomalainen kirjallisuus ei menesty koska ruotsinsuomalaiset eivät itse osta omiensa teoksia, ei vaan juolahtanut Askon mieleen että niin Suomessa kuin Ruotsissakin ollaan kyllästytty verisellä kynällä kirjoitettuun siirtolaisromantiikkaan? Ihmiset haluavat lukea päästäkseen pois omasta todellisuudestaan, kuullakseen kertomuksia erilaisista kohtaloista kuin heidän omansa. Siksi en ihmettele yhtään miksi ruosuille eivät mene kaupaksi omakustanteina painetut omaelämänkerrat. Jotta kulttuuri säilyisi sen pitäisi pystyä uudistumaan mutta ruotsinsuomalaiset ovat näköjään jo ehtineet luomaan itselleen tietynlaiset normit siitä mistä tässä maassa saa kirjoittaa suomeksi ja heti jos koettaa keinuttaa laivaa ja asettaa kysymyksiä ruotsinsuomalaisuuden ja ennen kaikkea ruotsinsuomalaisen kulttuurin kuihtumisesta kokoon niin puhutaan heti oman pesän likaajista tai joudutaan puolustusasemiin, kuten Iris Lundberg asian ilmaisi Liekin toisessa numerossa tänä vuonna. Onko niin että kaikki tietävät kyseisen ongelman olemassaolon mutta kukaan täällä ei uskalla lausua sitä ääneen? Pahimmassa tapauksessa sen ääneen lausuminenhan voisi johtaa sen ymmärtämiseen kuinka paikalleen pysähtynyt ruotsinsuomalainen kulttuuri todella on. Kaikesta huolimatta haluan edelleen kirjoittaa jostakin sellaisesta josta tässä maassa ei ole kirjoitettu aiemmin: räjähtelevistä kondomeista, foliohattupäisistä anarkisteista, kolme päivää kestävästä humalasta ja tuntemastani ulkopuolisuudesta minne ikinä menenkin. Ja vaikka esikoiseni kustantaja on eripuolella merta kuin potentiaaliset kirjani ostajat, uskon siihen että joku päivä se veräjän portti oikeiden kirjailijoiden piireihin aukeaa. Kuka on sanonut että heti kirjan julkaisemisen jälkeen sen tulisi löytyä kirjakauppojen hyllyiltä, kuka on sanonut että jokaisen nuoren kirjailijan tulisi ahtautua isojen kustantamoiden kiiltokuvapojaksi tai -tytöksi? Kuka on sanonut että asiat kirjallisuuspiireissä voi tehdä vain yhdellä oikealla tavalla? Ja entäpä se imago? Pelkkä ruotsinsuomalaisten kirjailijapiirien outolintu jonka esikoista et löydä Marjatan kirjahyllystä Eskilstunasta vai oikeasti jotakin uutta täkäläisellä kulttuuririntamalla? Robert Meriruoho Gelem gelem Sanoittaja Rikhard Palm on syöpynyt ruotsinsuomalaisten sydämiin musalistoilta jos muualtakin. Hän on mukana jokaisella musalistalevyllä vuodesta 1995, ja Suomessa Jamppa Tuomisen kokoelmilla 20 ja 40 parasta kimaltelevat kappaleet Meren rannalla ja Portti pohjoiseen. Rikhard on ystävien kesken Hartti, ja ystäviä riittää. Juuri yhteistyö on hänelle kaiken perusta. Hyvien biisien tekeminen on keskinäinen prosessi, ne on hiottava sileiksi. Täytyy olla laulaja, säveltäjä, sanoittaja ja tuottaja. Kaikkien on pelattava yhteen. Ja vielä astetta vaikeammaksi; kappaleita täytyy osata kaupata. Se on harvalla hanskassa, mutta Hartilla aika hyvin. Gelem gelem - kuljen kuljen Göteborgin suurella saarella Hisingenissä, Tuvessa, tapasin Rikhardin. Hörppäiltiin makoisaa kahvia ja syötiin munkkeja ja viinereitä viihtyisässä kolmannen kerroksen asunnossa. Ikkunan takana elokuun tummanvihreät lehtipuut, sisällä asunnossa valoisaa, paljon valkoista. Ruokasalin kalusto kiinnitti erityisesti huomioni. Tuolien puukirjonnat olivat koristeelliset, selkänojat ja istuimet silkkikankain päällystetyt ja pehmustetut. Jokaisen tuolin selkämyksessä riippui kaunis köynnöstetty tupsu. Se on italialaista käsityötä, sitä minä arvostan, kertoi Rikhard. Sihko pahtalo mango jiviba on romanikieltä ja tarkoittaa: minun elämäni on onnellinen. Mutta paljon tähän mustalaiselämään on mahtunut. Rikhard syntyi Torniossa ja eli varhaisnuoruutensa Nurmeksessa. Yhdelläkin lukukaudella kiertolaisena elävä perhe muutti olosuhteiden pakosta asuntoa ja lasten koulua kuusi kertaa. Rikhardilla oli silti kouluaineissa kolme valttikorttia, joilla hän voitti eriarvoisuudentunteensa: musiikki, urheilu ja matematiikka. Niissä hän oli haka. Koulunkäynti simahti kuitenkin perheen jatkuvaan matkusteluun. - Kun mä pyysin kaks viikkoa lommaa joulukuussa 1969 että käytäis sukulaisten luona Göteborgissa, niin opettaja ei antanu. Mut mä vaan lähin. Kun mä sitte taas uuestaan tammikuussa kysyin samaa asiaa, niin opettaja sano, että vaikkahan mä en anna sulle lommaakaan niin sä meet kumminkin. Olavi Virrasta se alkoi - Olihan niitä sanoittajaihanteita, Helismaa oli mahtava, ja Juha Watt Vainio ja Saukki, sittemmin Veksi Salmi. Mutta Olavi Virta oli aina se ykkönen, jota kuunneltiin. 4 LIEKKI 04/10 JOULUKUU 2010

5 Teksti & kuva: Iris Lundberg Göteborgista tuli kulkijan koti Olavi Virtahan on myös romani juuriltaan, sen mä tiiän. Sen näkee vanhempien nimistä monessa polvessa. Olihan se varmaan karmeeta syrjinnän aikaa silloin viis- ja kuuskytluvulla. Ei sitä taustaa ehkä tahtonu julki tuua. Ja niiltä varjoilta se alko. Meitä oli neljä nuorta miestä, kuunneltiin Olavi Virtaa ja päätettiin vaan kokeilla tehä sanotuksia jo valmiisiin säveliin. Minäkin tein sitten sanotuksen yhteen romanilauluun, tangohan se oli. Sain sen verra hyvää palautetta, että siitä se kimmoke. Tein sitten seitsemän uutta sanoitusta ja otin myöhemmin yhteyttä täkäläiseen naapuriin, Reijo Määttään. Hän sävelsi ne kaikki. Siitä se yhteistyö alkoi, mutta nyttemmin mulla on säveltäjää, jotka jatkuvasti pitää yhteyttä ja lähettää sävellyksiä. Mistä laulut syntyy? - Joka ikinen kysyy sitä samaa asiaa. Mistä laulut syntyy? Se on vaikee kysymys, mutta se riippuu siitä, onko kappaleen esittäjä tiedossa. Nuori, vanha mies, nainen toki tekstin lähtökohta on erilainen jos sen tietää, ja silloin se on helpompi tehä kuin kenelle tahansa. Jos sanat pitää syntyä valmiisiin säveliin, niin se on semmoista pakkaushommaa. Sisällölle ei jää niinkään paljoa laajenemisvaraa. Hyvin sekin onnistuu, mutta toisaalta sanoja voi synnyttää refrengin kautta. Sen neuvon Rikhard on saanut suomalaiselta tuottajaltaan. A-osa sanoituksesta on se joka kasvaa vapaasti, B- osa on refrengi, jossa on sanoma ja joka toistuu, ja joka on tekstin sydän. B-osasta on hyvä alkaa, jos valmista säveltä ei ole. Musiikki on Rikhardin elämä, ja sanoituksia on syntynyt yli tuhat. Levytyksiä Ruotsissa ja Suomessa yhteensä noin viisi sataa. Lauluja on tehty tilaustöinä häävalsseihin ja muihin elämän juhlahetkiin, on joululauluja ja toki tangoa, valssia ja humppaa. Trubaduurimusiikki ja hengellisten laulujen tekstit eivät Rikhardia sytytä. Niissä ei ole tarpeeksi sykettä. Rap-musiikki ja hip hop ovat taas toista ääritilaa. Kun normaaleissa laulun teksteissä on kolmisensataa sanaa, rap-kappaleeseen pannaan samassa ajassa julmaan tahtiin sanoja tuhannen verran. Ja se on aina sitä samaa, ei tilaa refrengeille eikä luontevaa tilaa ajatuksille, tuumii Rikhard. Lauluhomman hoitakoot muut - En minä ole julkisesti mittään omia sanotuksia laulanut. Sen saa tehä muut. Ainahan me tahotaan saaha ruotsinsuomalaisia nuoria mukaan. Ja kivahan se on kun yks soittelee ennen musalistaa, että tee mulle laulu, mun pittäis päässä. Ja toinen että tee mulle kans, munkin pittää saaha. Ja sitte kolmas. Ja neljäs. - Onhan niitä kertynyt, Axevallan lava-artistikisassa voittoja ja sijotuksia, niinkun Sisuradion musalistallakin, miettii Hartti. Romanilauluja hän on sanoittanut sekä suomeksi että romanikielellä, ja kääntänyt yli sata iskelmää romanikielelle. - Suuri tähtihetki oli mulle kuitenkin Vähemmistöeuroviisut Pajalassa Tapio Lauhamaa pääs viienneks suomalaisella laululla, ja Mertsi Lindberg ja Arto Grönstrand olivat seittemäntenä romaninkielisellä laulullaan. Se oli hienoa! Tietenkin on aina suurta kun saa levytyksen Suomen markkinoille. Ne poikii niin pitkään. Mutta kyllä Musalista on yhtä tärkee. Täällä me tehhään musiikkia omille korville vähemmän kaupallisin perustein. Aika monta kuuluisuutta putkahtaa pinnalle, kun Hartti muistelee ketkä hänen sanoituksiaan ovat Suomessa levyttäneet. - Ainakin Jamppa Tuominen, Rainer Bollström, Rainer Friman, Niina Päivänurmi, Marion, Teuvo Oinas, Souvarit, Sinitaivas ja Kari Piiroinen. Sanoitusten teemoista Mitä toistuvat iskelmälaulujen käsitteet Rikhardille merkitsevät? Mitä hän tahtoo sanoillaan iskostaa meidän mieliimme? Mitä teemoja hän käyttää, mitä välttää? Kohtalo on romanikielellä paht. Mitä se on? - Se on kai se osa elämää, jota ei voi etukätteen tietää, eikä välttää. Entä onni. Mitä se on? Rahaa vai valtaa vai..? - Onni on se hyvä elämä. Sihko pahtalo mango jiviba. Entä viha? - Ei, siitä en taho tehä lauluja. Ei vihasta taho kukkaan laulaakaan. Suru? - Toki saattaa auttaa, jos joku on kokenut suuren surun, ja tahtoo antaa sille tunteelle sanat. Mutta sen täytyy olla henkilökohtainen kokemus. Ei surua muuten maha kuvata. Rakkaus on romanikielellä kamlo. Ja sehän se on se mieliaihe. Rakkaus on niin laaja käsite. Se pittää sisällään kaikenlaista, mutta kyllä mä tahon tehä sanotuksia, jotka pohjimmiltaan on aina positiivisia. Kuljen kuljen Gelem gelem - kuljen kuljen - on romanien kansallislaulu, johon tehdään jatkuvasti uusia säkeitä. Rikhard on itse muovannut siihen kuusi suomalaisen romanikielen säettä. Rikhardille romanitausta on tärkeä, vaikka kiertolaiselämä on jäänyt taakse. - Viime vuonna romanien kansallispäivänä kaheksas huhtikuuta Luulajassa oli juhlat ja ensimmäistä kertaa Ruotsin historiassa siellä veettiin romanien lippu salkoon, kertoo Rikhard. JOULUKUU 2010 LIEKKI 04/10 5

6 Teksti: Laura Palovuori Nuorten motivaatio toi vauhtia kielenelvytysseminaariin Kielikaveri, kielipelit, kielikahvila, laatua radioon ja telkkariin, elokuvakilpailu, kirjallisuus, youtube, facebook, skype ilma on paksuna ideoista, kun nuoret kielenelvyttäjät on koottu yhteen huoneeseen. Ideoinnin tarkoituksena on helpottaa kielenoppimista ja keksiä millä madallettaisiin kynnystä, joka on liian usein liian korkeana kielen käyttämisen esteenä. Pois ei heitetä myöskään kursseja, kovaa opiskelua ja kertaamista. Vaikka vähemmistökielen oppimisen motivaationa on usein juuri se, että se on äidin, isän tai isovanhempien kieli, vaatii opiskelu kuitenkin monipuolisempia kimmokkeita kuin vaikkapa maailmankielten englannin, saksan ja ranskan opinnot. Uppsalan yliopiston Hugo Valentin centrum järjesti lokakuussa vähemmistökielten elvytyskonferenssin. Konferenssi oli kaksipäiväinen, ja mukaan mahtui sekä teoriaa että käytäntöä. Perjantaina keskityttiin tieteellisiin luentoihin, paikalla oli vieraita ulkomailta asti; muun muassa professorit Kendall King Minnesotan yliopistosta ja Nancy Hornberger Pennsylvanian yliopistosta luennoivat perheiden kielenkäytöstä ja monikielisyydestä. Lauantaina oli vuorossa käytännön elvytystyön miettimistä. Konferenssiyleisö oli jakautunut kolmeen aikuisten ryhmään, ja lisäksi nuoret oli koottu yhteen ryhmään. Nuorten keskusteluryhmä. Vasemmalta Kati Dimiter- Taikon, ruotsinsuomalainen Andreas Jonasson ja Teresa Forsgren, jonka äidikieli on eteläsaame 6 LIEKKI 04/10 JOULUKUU 2010

7 Kuvat: Mervi Junkkonen Nuorten työpaja koostui vuotiaista, joilla kaikilla oli erilainen tausta. Mukana oli väkeä kaikista Ruotsin kansallisista vähemmistöistä. Nuoret jaettiin ensin pikkuryhmiin, jonka jälkeen päästiin minglaamaan kaikkien kanssa ja lopulta ajatukset koottiin isoiksi miellekartoiksi. Osa porukasta oli sellaisia onnekkaita, jotka olivat saaneet oppia äidin- tai isänkielen kotonaan tai kielikylvyssä, mutta osalla ensimmäisenä kielenä oli ruotsi. Nuorten ryhmässä yhdeksi keskustelun aiheeksi olikin nostettu motivaation löytäminen, mitkä seikat kannustaisivat opiskelemaan vähemmistökieltä. Toisena nuorten työpajan aiheista oli kielellinen itsepuolustus. Monen ajatuksena on, että äidinkieltään ei saa puhua huonosti, ja jos sitä ei siis osaa täydellisesti, on parasta pysytellä hiljaa. Kynnyksen yli astuminen vaatii aika paljon rohkeutta, mutta konferenssinuoret keksivät äkkiä monta hyvää tapaa voittaa itsensä. Nuorten työpajaa johtivat Patricia Fjellgren, Lisa Mörtlund ja Markus Lyyra. Patricialla on kaksi kotikieltä, etelä- ja pohjoissaame. Hän on vasta aikuisena alkanut opiskella niitä, ja saanut tehdä ankarasti töitä oppiakseen molemmat. Lisan tausta on Tornionlaaksossa, mutta hän osaa meänkieltä vain ihan vähän. Lisan yritykset opiskella kieltä ovat lyyhistyneet vaikeaan kielioppiin, ja hän kaipaisi sosiaalisempaa opiskelutapaa, esimerkiksi kielikaveria, jonka kanssa voisi puhua virheistä välittämättä. Markus on Ruotsinsuomalaisten nuorten liiton sihteeri, ja hänen työnsä on kannustaa nuoria käyttämään suomea myös vapaaaikana ja kodin ulkopuolella. Leena Huss, jonka käsialaa oli konferenssin sisältö, oli etukäteen asettanut tavoitteeksi, että nuoret perustaisivat verkoston. Tavoitetta ei ollut yhtään mahdoton saavuttaa. Innostus oli kuin hiillos, jota piti vain vähän sohaista, jotta se pääsi syttymään, ja nuorten työpaja löysi nopeasti yhteishengen. Kaikilla oli ajatuksia kielestä, ja nyt kun ideoille annettiin tilaa, kehkeytyi varsin hedelmällisiä keskusteluja. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että olisi mukavaa tavata mahdollisimman pian uudelleen, ja että verkoston avulla olisi helppo hakea rahoitusta erilaisiin projekteihin. Saman tien perustettiin Facebookiin ryhmä, joka sai nimekseen Revitalisera mera. Ryhmän jäseneksi ovat tervetulleita kaikki kielenelvytyksestä kiinnostuneet. Vasemmalta Eleonor Frankemo, joka edusti matkaajia (resande), lattialla eteläsaamelaiset nuoret Teresa Forsgren ja Rebecka Forsgren, seisomassa Anna- Stina Sparrock, Ida Brännström ja Kati Dimiter-Taikon JOULUKUU 2010 LIEKKI 04/10 7

8 Puheenvuoro Huomioita kirjailijan elämästä Kävelin ylös St Eriksgatania vetäen kauppakassissani uusinta teostani Vainajat nauravat kuorossa. Hymyilin tyytyväisenä. Tässä minä nyt taas menen, ajattelin. Ensimmäisen kerran kun kuljin mäkeä ylös kirjaani kantaen olin 26 vuotta nuorempi riuska nainen ja kannoin Konsumin paperikasseissa debyyttiteostani, ruotsinkielistä Medan nattens leoparder- runokirjaa. Siitä on neljännesvuosisata, muistutan itseäni ja hymyilen tyytyväisenä. Tekniikka on kehittynyt ennen arvaamattomalla vauhdilla sinä aikana jona minä olen kirjojani kirjoittanut/ julkaissut. Kun kerron, millaista kirjan tekeminen oli vuonna 1984 jolloin julkaisin esikoiseni, ruotsinkielisen runokokoelmani, ei teini-ikäinen poikani ole uskoa korviaan. Tämä uusi tekniikka tekee minut aivan euforiseksi: skanneri, muistitikku, skype, sähköposti, kännykkä, digikamera, kannettava valkoinen tietokone, iphone, videokamera, mitä vielä. Eikä loppua näy, aina vain tulee markkinoille uutta, ihanaa tekniikkaa. Nyt mietin, miten saisin seuraavan teokseni luettavaksi Kindlestä, toivon, ettei minun tarvitse enää käsitellä paperisia kirjoja. Otan parhaillaan selvää uudesta tekniikasta, joka on minulle tulkittava, kansanomaistettava, jotta ymmärtäisin, mitä on tekeillä kirjamarkkinoilla. Paperikirjojen kirjoittamista, kustantamista ja markkinoimista pohditaan otsa rypyssä kun todellisuus on jo osaksi toinen. Maailmalla suuria kirjakauppoja lakkautetaan, myös Marjatta Sillanpään pitämä Suomalainen kirjakauppa Tukholmassa on nyt sulkemassa oviaan. Kirjat ostetaan Amazonilta tai Adlibriksestä. Itse asiassa suomalainen kirjojen ostaja Ruotsissa on nyt avantgardea joka tilaa kirjansa netitse, ja jollei kirjailija vielä saa Kindleen luettavaksi kirjaansa, niin se ei riipu siitä, etteikö se meitä kiinnostaisi tai ettemmekö me yrittäisi ottaa selvää siitä, miten tämä uusi tekniikka toimii. Me vain olemme vielä suunnittelu- ja kehittelyvaiheessa, ainakin minä. Suhtaudun siis hyvin luottavaisin mielin ja iloisesti tulevaisuuteen. Olen tyytyväinen siihen, että olen yli neljännesvuosisadan ajan puuhata sen parissa, mikä minusta on ollut kiinnostavaa. Olen lukenut, kirjoittanut, julkaissut kirjoja. Olen vapaa kirjailija ja saan tehdä sitä, mikä minua kiinnostaa. Itse asiassa olen aina tehnyt mitä tahdon ja mikä minua kiinnostaa. En ole bestsellerien kirjoittaja, pois se minusta. Minähän aloitin runoilijana enkä koskaan kuvitellut rikastu- Arja Uusitalo 8 LIEKKI 04/10 JOULUKUU 2010

9 vani ruotsiksi tai suomeksi kirjoittavana runoilijana. Jos olisin tahtonut maallista rikkautta, olisin mennyt KTH:lle opiskelemaan kuten poikani. Muistan kerran eräissä juhlissa joskus kirjailijanurani alkutaipaleella lyhyen sananvaihdon menestyneen insinöörin kanssa. Tämä kysyi, mitä minä teen ja kun vastasin kirjoittavani runoja hän totesi, että niin, sinulla on sitten rikas sisäinen elämä. Niinpä. Maailma muuttuu ja me sen mukana. Minä olen nyt siinä iässä jossa muut siirtyvät eläkkeelle. Minä en. En ole ollut työelämässä luomassa itselleni eläkettä vaan vapaana kirjailijana eläessäni vierailin lyhyitä aikoja työelämässä varjellen aina mustasukkaisesti vapauttani. Kirjoitan siis edelleen, jatkan kuten tähänkin asti. Kirjoitan seuraavaa kirjaani josta näyttää tulevan dekkari, siitäkin. Nyt kun kirjamaailmassa tapahtuu suuria muutoksia, suhtaudun näihin muutoksiin hyvin rauhallisesti. Ne eivät koske minua henkilökohtaisesti, koska olen aina toiminut omaehtoisesti periaatteella Ota mitä tahdot ja maksa siitä. Omakustanteiden kanssa puuhanneena tiedän, että kuulun kirjamaailmassa joukkoon, joka useimmiten ei rikastu kirjoittamalla. Minä olen elänyt kirjailijanelämää, olen lukenut, kirjoittanut, ehtinyt ajatella, olla vapaana, kulkea Mälarin rannalla, nauttia elämästä. Rikastunut en ole, mutta toisaalta se ei ollut elämäni päämääräkään vaan tahdoin elää vapaata elämää ja olla rauhassa. Olen saanut mitä tahdoin. Olen tyytyväinen osaani. Täytyy tunnustaa, että tähän vapaaseen ja mukavaan elämääni kuuluu myös tietty lievä absurdiuiden tunne siksi, etten ole koskaan nähnyt kirjojani kirjakaupan hyllyllä. On outoa olla kirjailija maailmassa jossa kaupallisuuden nimissä kirjojakin pidetään tuotteina joiden mainos kirjailija itse on. Uusi nimitys on brändi. Minä olen toiminut ja toimin edelleen toisin periaattein. Osaksi pakosta ja todellisuuden sanelemien ehtojen mukaan mutta myös osaksi siksi, että olen sellainen kuin olen ja ajattelen ja toimin kuten teen. Olen osa sitä kirjailijajoukkoa joka satojen vuosien aikana on kirjoittanut ja julkaissut teoksensa itse ja jaellut niitä kuten käyntikortteja: Minä olen ollut täällä. Ota yhteyttä, jos siltä tuntuu. Näin olen saanut lukijoistani joukon tuttavia ja ystäviä joista olen kiitollinen. Nykyään liitän kirjan takakanteen meiliosoitteeni ja yllätys yllätys, aina silloin tällöin kuulen lukijoista nyt viimeksi turkulaismummeli lähetti terveisiä, istuimme vierekkäin bussissa Kirjamessuilta Kauppatorille, annoin hänelle kirjani ja meistä tuli tutut. Luonnollisesti myös myyn kirjojani saadakseni tuotantokulut maksettua. Suurta voittoa en ole tehnyt eikä se ole ollut tarkoituksenikaan. Nyt kun netitse voi myydä kirjoja Adlibriksessä tai Amazonilla tilanne on toinen kuin ennen. Kotisivut voivat myös toimia kirjakauppoina. Tilanne on muuttumassa kirjamaailmassa eikä kukaan tiedä, mihin ollaan menossa. Yllätyksiä on varmasti tulossa. Tekniikan kehitys pitää siitä huolen. Monet eivät enää tahdo rakentaa omia kotikirjastojaan vaan tyytyvät siihen, että lukevat netistä tai sähköisesti lukukoneesta jolloin ei tarvitse huolehtia pölyttyvistä, painavista ja tilaa vievistä kirjoista joita seuraava sukupolvi ei tahdo periä. Enää sekään, missä asuu, ei merkitse mitään. Voin aamukahvilla lukea viiden maan tuoreet aamulehdet ja sitten kirjoittaa suomeksi Ruotsissa kirjaa jonka julkaisen täällä ja jota myyn ympäri maailmaa sen mukaan, missä lukijani asuvat. Netin avulla olemme koko ajan online maailman kanssa ja kirjailijan vapauskin on aivan toista luokkaa kuin ennen. Nyt meitä rajoittaa vain oma mielikuvituksemme ja järkemme. Voi julkaista netissä jollei voi tai tahdo julkaista paperikirjaa. Jos tahtoo ansaita rahaa kirjoittamalla, no, minä en ole oikea henkilö neuvomaan, miten se tehdään. Olen elänyt kirjailijanelämää, mielenkiintoista, vapaata ja mukavaa. Aion jatkaa sitä kirjoittamalla valmiiksi kirjan jota nyt luonnostelen. Sen jälkeen ehkä vielä kirja tai ties miten monta. Toisaalta voi olla, että keksin jotain muuta, mistä sen tietää. Yllätyksiä on ollut elämässä niin monta, että ihan odotan seuraavaa yllätystä. Suomen kielen kurssi julkishallinnon työntekijöille Suomen kielen hallintoalueeseen kuuluu tällä hetkellä 26 kuntaa, joista suurin osa on Mälarinlaaksossa. Alueen suomenkielisellä väestöllä on oikeus käyttää omaa kieltään asioidessaan viranomaisten kanssa. Tällöin julkishallinto tarvitsee työntekijöitä, jotka pystyvät viestimään suullisesti ja kirjallisesti julkishallinnon ammattitilanteissa suomeksi. Mälardalenin korkeakoulun Suomen kielen ja kulttuurin keskus tarjoaa kuntien ja maakäräjien suomenkieliselle henkilökunnalle toimeksiantokoulutuksena suomen kielen julkishallinnon kurssia Finska för offentlig sektor. Kurssille osallistuvat kehittävät suomen kielen ja viestinnän taitojaan osana omaa ammattitaitoa. Kurssilla harjoitellaan asiatyylisten tekstien kirjoittamista, kehitetään suullista viestintätaitoa ja kartutetaan oman ammattialan sanastoa. Lisätietoja tulevasta toimeksiantokoulutuksesta saa Mälardalenin korkeakoulun verkkosivuilta: Kurser tai Tarja Soutolahdelta, puh , sähköposti: mdh.se JOULUKUU 2010 LIEKKI 04/10 9

10 Kielen päällä Pari suomalaista rocklyyrikkoa Kielen päällä palstalla on käsitelty kielellisten eksperttien kuten kirjailijoiden, yliopistoväen ja toimittajien käsityksiä kielen kysymyksistä. Haluan esitellä kaksi suomalaista rocklyyrikkoa ja tällä tavalla laajentaa palstan aiheita. Kirjoitan Juice Leskisen ja Eppu Normaali -yhtyeen solistin ja tekstien tekijä Martti Syrjän teksteistä. Suomalaisessa rockmusiikissa on ollut pioneereja jotka ovat korkean tason sanankäyttäjiä. Koska he käyttivät musiikkia kanavana runoudelleen kulttuuriväki ei heitä aluksi noteerannut. Tilanne on nykyään muuttunut. Mikä erottaa rocklyriikan sanoittajat ns. taiderunouden kirjoittajista? Mielestäni juuri rocklyriikassa tulee esiin runon perimmäinen merkitys, halu sanoa jotain. Taideruno on usein snobistista, kirjallisten ja kielellisten akrobaattitemppujen harrastamista, enemmän oman kirjallisen lukeneisuuden näyttämistä kuin halua kertoa jotain tai halu sanoa jotain. Mutta rocklyyrikot antavat pitkät snobismille, heillä on sanomisen tarve eivätkä he juurikaan haaveile runoilijan urasta. Punktohtori Esa Saarinen ja Hesarin kriitikko Jan Blomstedt julkaisivat 1980 kirjallisuuspamfletin Punkakatemia, jossa he kirjoittivat kuinka suomalainen kaunokirjallisuus oli tuolloin jähmettynyt ja pystyyn kuollut ja että monet kirjallisesti lahjakkaat nuoret, jotka aiemmin olisivat alkaneet kirjoittaa runoa tai proosaa, tekivät 1980-luvun alussa lauluja. Olen heidän kanssaan samaa mieltä. Synnyin 1950-luvun lopussa, ja jo ennen syntymääni oli Amerikassa keksitty hieno asia nimeltään rockmusiikki, tämä Juice Leskinen aikoinaan pieni paikallisilmiö lähti sittemmin tekemään musiikillista maailman vallankumousta. Rockista tuli sekä nuorisoa yhdistävä että maailmaa muuttava voima, joka syntyi nuorten omasta tarpeesta ja viesti heidän spontaaneja unelmiaan ja toiveitaan. Olen joskus miettinyt mikä sai aikaan sen että Suomessa syntyi 1970-luvulla parhaat rocklyyrikot. Lauluntekijät olivat individualisteja, jotka halusivat puhua vain omasta puolestaan. Kun 1970-luvulla kantaa ottava laululiike teki yhteiskunnallisia lauluja ja muut lauloivat mitään sanomattomia iskelmiä, Tampereella vuonna 1973 kolme opiskelijaa, Pauli Matti Juhani Leskinen, Mikko Alatalo ja Harri Rinne perustivat yhtyeen niemeltä Juice Leskinen & Coitus int. He alkoivat tehdä uudenlaista musiikkia suomen kielellä. Mikko Alatalo on kertonut ensitapaamisestaan jonkin verran kitaransoittoa taitaneen Pauli Matti Juhani Leskisen kanssa. Miehen soittotaito tai lauluäänikään eivät paljon Alataloa häikäisseet mutta tekstit, joita Juice oli kirjoittanut vahakantisiin vihkoihin saivat Mikko Alatalon tajuamaan että tämä mies tulisi mullistamaan koko suomalaisen rockmusiikin. Tästä miehestä tuli Juice Leskinen! Ei ole yliammuttua sanoa että Juice Leskinen on kivijalka jonka päälle koko myöhempi suomenkielinen rockmusiikki rakentuu. Ilman häntä ei olisi tullut Pelle Miljoonaa, Eppu Normaalia, Tuomari Nurmiota tai Ismo Alankoa. Juice näytti että jos sana on hallussa, ei laulun tekstejä tarvitse tehdä englanniksi. Alussa oli Juice ja sitten tulivat muut. Juice taisi kirjallisuuden perinteen ja hänen lauluissaan on paljon viittauksia kirjallisuuden historiaan. Hän kertoo 10 LIEKKI 02/10 HEINÄKUU 2010

11 Teksti: Juha Knuutila eräässä haastattelussa vuonna 1980 olevansa kirjailija, joka käyttää musiikkia ilmaisukeinonaan. Jo 1973 ilmestyneen esikoislevyn jälkeen Juice oli suuri rocktähti, joka myi hyvin ja saattoi elää vapaana taiteilijana. Aluksi Juice Leskinen halusi rienata perinteisiä arvoja ja ärsyttää. Mutta hän oli älykkö ja runoilija. Juicen rocklyriikka oli anarkistista ja herjaavaa ja laulujen nimet kertovat sen. Marilyn, Panomies, Einarin polkupyörä, Heinolassa jyrää. Parin levyn jälkeen hän teki laulun Syksyn sävel, josta tuli suuri menestys. Laulun teksti on varmaan yksi kauneimmista joita on koskaan kirjoitettu. Pieni katkelma Syksyn sävel -tekstistä: Ota minut sinun uniin vaikka nousen toisiin juniin nyt on lokakuu ja minusta näkee sen Kun tulen kiinni sinuun jumalatkin uskoo minuun vaikka itse aina usko en En ilosta itke en surusta itke, jos itken niin itken muuten vaan ja muualla oon, ennen kuin huomaatkaan Juicen monotoninen ääni yhdistettynä rumpujen, basson ja akustisen kitaran melkein tangomaiseen komppiin kirvoittaa tunnelatauksen, jonka tahdissa moni petetty, jätetty, eronnut tai karannut on ammentanut lohtua elämäänsä. Juice teki musiikkia aina kuolemaansa saakka Juicen kestävin musiikki ja laulut syntyivät vuosina Kun Juicesta oli tullut 1970-luvun loppupuolella koko kansan hyväksymä ja arvostama lauluntekijä, syntyi englantilaisissa slummeissa uusi musiikkiaalto nimeltä punk, joka tarkoittaa suomeksi mätää. Sex Pistols -punkyhtye herätti pelkoa pukeutumistyylillään. Luonnollisesti punk rantautui myös Suomeen suuresta maailmasta. Muutama tamperelaisnuori perusti yhtyeen niemeltä Eppu Normaali. Syrjän veljesten vanhemmat ovat kirjailijat Jaakko Syrjä ja Kirsti Kunnas. Martti Syrjästä tehtiin yhtyeen laulaja, hän kun ei ollut soittotaitoinen. Hieman myöhemmin tuli myös toinen vaikuttava tekijä, Pelle Miljoona. Eppu Normaalin ensimmäiset laulut olivat punkia mutta ihan omassa tamperelaispakkauksessa. Heidän laulujensa nimet olivat seuraavanlaisia: Poliisi pamputtaa taas, Rääväsuita ei haluta Suomeen jne. Yhtyeen laulaja Martti Syrjä kertoi eräässä haastattelussa, kuinka he väsyivät räyhäämiseen. Lauluista tuli ironisia, melodisia. Heidän laulunsa olivat alusta saakka myös hyvää suomea ja kielellinen iskevyys aforistimaista. Esimerkki vuodelta 1979: Tiedän että on junttia monia, jotka lukevat vain Jerry Cottonia / Niitten päässä lainehtii velli / mutta minä olen intellektuelli / ja tiedän että taidetta on science fiction. Kun basisti ja laulujen tekstittäjä Mikko Saarela jätti yhtyeen 1979, tuli laulaja Martti Syrjästä tekstien tekijä. Martti Syrjästä tuli myöhemmin Juice Leskisen kaltainen verbaalikko. Eppu Normaali oli oppinut soittamaan ja Martti Syrjä sanoittamaan. Murheellisten laulujen maa -laulu on paketoinut koko suomalaisen arkitodellisuuden ja historian yhteen lauluun. Joidenkin mielestä Syrjän sanoittamasta laulusta olisi pitänyt tehdä uusi Suomen kansallislaulu. Syyttömänä syntymään sattui hän Tähän maahan pohjoiseen ja kylmään Jossa jo esi-isät Juovuksissa tottakai Hakkasivat vaimot, lapset, jos ne kiinni sai Perinteisen miehen kohtalon Halus välttää poika tuo En koskaan osta kirvestä Enkä koskaan viinaa juo Laulussa on ironisesti sanaleikein ja vihjauksin viitattu suomalaiseen elämänmenoon, mytologiaan ja myös kaunokirjallisuuteen. Siinä on kuvattu koko suomalaisen miehen tragedia huumorilla höystettynä. Kummallista kyllä laulu on hauska ja ironinen, sitä kuunnellessa alkaa hymyilyttää. Kirjoitin Juice Leskisestä ja Eppu Normaalista, koska heidän musiikkinsa ja tekstinsä olivat kauan mukana minun päivittäisessä elämässäni. Ilman heitä elämäni olisi ollut henkisesti köyhempää. Martti Syrjä

12 Kielen terällä monikielinen Terttu Tepu Rosengren Kotikieli on Tepu Rosengrenin mielestä kökkö sana. Sehän on äidinkieli, hyvänen aika. Miksei sitä voida kutsua omalla nimellään. Kotikieli kuulostaa kyökkisaksalta tai kyökkijoltakin Mutta äidinkieli on ihmiselle suuri rikkaus, toteaa Tepu Rosengren lempeän taistelunhaluiseen tapaansa. Jos me kaikki ruotsinsuomalaiset olemme tuoneet omat muumipeikkohahmomme tänne Ruotsiin, niin tämän jo aikaa sitten eläköityneen siirtolaisopetuksen rehtorin silmissä palaa yhä Pikku Myyn ilkikuri ja energia. Göteborgiin hän tuli esteratsastusta harrastaneen miehensä kanssa jo 40-luvulla, joutuipa jopa kylmään ja lumiseen Östersundiin äärettömän pitkäksi ajaksi. Minä en oikein tiedä kuinka kauan me siellä asuttiin. Minä en ajattele sitä aikaa. Siellä oli ne tunturit ja Storsjön, aina sama viima, eikä lumi koskaan sulanut. Ei semmoisia pahoja asioita kannata ajatella. Hyviä kyllä. Sellaisia, kun on ollut fiksu ja tehnyt hienoja asioita. Tepu Rosengren oli mukana äidinkielen opetuksen järjestämisessä jo ja 70-luvulla. Invandrarverket, Valtion maahanmuuttovirasto, oli vasta perustettu ja sen tuolloinen johtaja Kjell Öberg suhtautui suopeasti Tepun näkökantoihin. Se johtui varmaan siitä, että hän oli ollut Japanissa suurlähettiläänä ja hänen lapsensa joutuivat japanilaiseen kouluun. Kun Invandrarverketissä järjestettiin seminaareja, ennen kaikkea toimittajille, Kjell pyysi aina minut luennoimaan. Enhän minä omaan pussiini puhunut, vaan tahdoin saada heidät ymmärtämään äidinkielen merkityksen. Nyt pistää ajattelemaan, kun kuuntelee tätä ruotsidemokraattien Jimmy Åkessonia, joka tahtoisi reformoida kaiken äidinkielen opetuksen pois. Voi jos hän voisi ottaa vähän selvää asioista ennenkuin alkaa puhua. Kielihän on suuri rikkaus. On rikkaus Ruotsille, että ihmiset täällä hallitsevat arabian kieltä ja italiaa ja sloveniaa Ja useamman kielen hallitseminen laajentaa ajatusmaailmaa. Tepulla on ollut matkalaukussaan kotoa suomen ja ruotsin lisäksi myös saksa. Hänelle on tärkeää että Helsingissä käydessä hänen puheestaan ei kuulu, että hän on asunut Ruotsissa. Minä tahdon pitää ne kielet puhtaina. Minusta olisi loukkaavaa, jos joku huomauttaisi minun kielistäni Suomessa. Minä kävin suomenkielistä koulua. Ruotsin tunnit koulussa oli kyllä tylsiä, kun siellä piti vaan istua, vaikka osasi ruotsia täydellisesti, huokaa Tepu. Ja myös saksaa minä opin jo lapsena kotona. Meillä oli Fräulein, joka puhui meidän kanssa saksaa. Täytyy sanoa, että oli viisaat vanhemmat, kun antoivat perinnöksi niin monta kieltä. Isä osasi työnsä kautta myös venäjää, ja olisi tahtonut, että me lapset olisimme myös opiskelleet sitä kieltä. Mutta se nyt oli semmoinen kieli siihen aikaan, 30-luvulla, ettei sitä voinut lukea. Laajasta kielitaidosta on ollut ammattielämässä hyötyä ja Tepu Rosengren toimi mm. loppusodan aikana saksalaisessa esikunnassa parisen vuotta. Ensinhän minä olin lottana rintamalla. Pääsin 17-vuotiaana ylioppilaaksi, ja minut komennettiin rintamalle. Siellä minulta murtui käsi, enkä voinut olla hyödyksi. Sen jälkeen tuli komennus esikuntaan. Siellä saattoi tehdä työtä käsi paketissa. Myöhemmin urallaan Tepu Rosengren opiskeli myös Ruotsin siirtolaiskieliä, kuten turkkia, serbiaa ja kroatiaa. Kun minulla oli turkkilaisia oppilaita ja ne oli niin hirveen onnellisia kun minä vastasin turkiks joskus. Enhän minä paljon turkkia osannut, vaikka ne tietysti luuli. Serbiaa ja kroatiaa minä luin kun piti puhua jugoslavialaisten kanssa, monta vuotta. Niitä minä luin samaan aikaan, koska niissä ei ole niin paljoa eroa. Kyllä minä Jugoslaviassa pärjäsin aika hyvin, kävin torilla ostoksilla eikä minua myyty, naurahtaa Tepu, ja jatkaa: On piristävää tutustua erilaisiin kieliin, koska oppii ajattelemaan uudella tavalla. Slaavilaisissa kielissä esimerkiksi aika-käsite on aivan erilainen kuin missään muissa kielissä, joita minä tunnen. Siirtolaisopetuksen rehtori Tepulla oli ensin virka Årnäsin koulussa Göteborgissa. Hän opetti saksaa ja ruotsia vieraana kielenä. Siltä ajalta hän muistaa monta ikävää tapausta. Lapsia tuomittiin julmin elein vain sen tähden, että he eivät osanneet ruotsia. Vaikka, kun heidän kanssaan puhui suomea, ei heissä ollut mitään vikaa. Minulla oli palava halu auttaa näitä lapsia, joita suoraan sanoen pahoinpideltiin. Siksi minä pidin esitelmiä ja taistelin vaikka yksin ja vastatuulessa äidinkielen opetuksen puolesta, ja sen puolesta, että nämä lapset tulisivat jossain nähdyiksi, kertoo Tepu. Siltä pohjalta, 1970-luvun vaihteessa, Ruotsissa perustettiin ensimmäisenä Göteborgiin siirtolaisopetuksen rehtorin virka, ja Tepua pyydettiin hakemaan tätä paikkaa. Siinä työssä hän sai vaikuttaa tahtomaansa suuntaan. Kun kaikille ei vain ollut niin helppoa oppia uutta kieltä, täytyi ymmärtää ja tukea niin opettajia kuin oppilaitakin. Sanokoon nyt joku ruotsidemokraatti mitä tahansa Alkuun työ oli aivan mahdoton, minun piti toimia koko Göteborgin alueella selvittelemässä kaikenlaisia sotkuja. Mutta myöhemmin sain valita neljä konsulenttia, jotka vastasivat omista alueistaan, ja lopulta sain avukseni myös opintorehtorin. 12 LIEKKI 04/10 JOULUKUU 2010

13 Teksti ja kuva: Iris Lundberg Näillä resursseilla siirtolaisuusopetus pääsi siivilleen. Hiukan myöhemmin myös Tukholmaan perustettiin vastaava virka. Kysymykseen, miten siirtolaisuusopetuksen laita nykyään on, Tepu ei ota kantaa. Heti eläkkeelle jäätyään hän tahtoi jättää työasiat, vaikka häneltä alkuun kyseltiinkin neuvoja eri asioissa. Silti Tepu ei koe, että hän olisi turhaan tehnyt työtä, ja että ilmapiiri ei olisi muuttunut. - Mä luulen että muutosta on tapahtunut. Jos nyt tämä ruotsidemokraatti puhuu tämmösiä asioita äidinkielen opetuksen tarpeettomuudesta, niin eiköhän hän sentään ole poikkeus. Uraputkesta uuteen elämään Tepu Rosengren eläköityi asunnossaan Lintulassa. Fågelbergsgatan 3. Hankala osoite. Minulle se oli Lintula. Lintula on hauska nimi, toteaa Tepu. Tie oli tuonut läpi kodittomuuden koska Tepun koti paloi aikoinaan Helsingin pommituksissa, korsussakin hän ehti asua lottana ollessaan, myöhemmin Ruotsissa Östersundissa ja Göteborgissa. Lintulasta oli upee näköala. Olohuoneen seinät merelle päin oli pelkkää ikkunaa. Se oli yhdestoista kerros, ja talo oli sitä paitsi kalliolla. Ingrid Segerstedt Wiberg asui kerrosta alempana. Muistan, kuinka hänellä oli tapana laskea leikkiä siitä, että mitkään hänelle rakkaat taulut eivät koskaan kiinnostaneet vieraita. He vain ihailivat maisemaa. Mutta kun siellä asui, niin tietysti siihen tottui. Ilotulitusten ja ukkosten aikaan minä kyllä seisoin useasti ikkunassa katsomassa. Nykyään Tepu asuu Göteborgin sydänkeskustassa, Avenylle tipahtaa melkein heti ulko-ovelta. Syyskuun kirpeä tuuli ja iltapäiväauringon säteet sekoittuvat katumaisemaan, kun etsimme mukavaa kuvakulmaa. Minä en pidä itseäni valokuvauksellisena. Kyllä peiliin katsoessaan voi vielä tykätä olevansa jotenkin hauskan näköinen, mutta valokuvat yleensä paljastavat totuuden Myöskään varsinaisena järjestöihmisenä Tepu ei itseään pidä, vaikka onkin kokeillut kaikenlaista, kuten Rädda Barnen-järjestöä. Lähempänä sydäntä on ollut Svensk-Finska Föreningen, jossa Tepu oli ensimmäisenä naispuolisena puheenjohtajana useamman vuoden. Nykyään hän on aktiivisesti mukana Götanmaan Kalevalaisten johtokunnassa. Yhdistyksen tarkoituksena on tuoda tunnetuksi Kalevalaa, mutta myös muuta suomalaista kulttuuria Ruotsissa. Siinä Avenyllä heitin Tepulle hyvästit ja lähdin polkemaan kohti koti-frölundaa. Tuttuja olemme olleet monet vuodet, mutta vähänpä minä silti tullessani tiesin. Tepu on aina säilyttänyt sisällään Pikku- Myyn, ja palanut asioille, joihin uskoo. Tepu Rosengren menehtyi torstaina 21. lokakuuta pitkäaikaiseen sairauteen. Haastattelu tehtiin syyskuun alussa. JOULUKUU 2010 LIEKKI 04/10 13

14 Suomalainen perheoikeus mallina Euroopalle Suomalainen lainsäädäntö on osaltaan radikaalimpaa ja perheoikeuden alueella saadaan Suomessa enemmän aikaiseksi kuin esimerkiksi Ruotsissa. Näin toteaa Maarit Jänterä-Jareborg, joka toimii Uppsalassa Oikeustieteiden laitoksella. Hänen erikoisalaansa ovat perheoikeus ja kansainvälinen yksityisoikeus. 14 LIEKKI 04/10 JOULUKUU 2010

15 Teksti: Aino Gröndahl Ruotsalaisen näkökulman mukaan, mikä myös vallitsee valtaosassa Eurooppaa, edellytetään vanhempien yhteistyötä olivat he naimisissa tai ei. Kotikaupunkini on Helsinki, missä myös kävin juristikoulutuksen ja valmistuin oikeustieteen kandidaatiksi. Istuin sen jälkeen käräjät Järvenpäässä ja suoritin oikeustieteen lisensiaatin tutkinnon myös Helsingin yliopistossa. Olin yhden jakson Amerikassa ja sen jälkeen aloitin lopulliset jatko-opinnot Uppsalan yliopistossa. Väittelin täällä oikeustieteessä vuonna Juridinen kieli eroaa jo itsessään huomattavasti yleiskielestä. Kun tulit Uppsalaan, minkälaista oli vaihtaa paitsi ruotsin kieleen, myös juridiseen ruotsin kieleen, ovatko erot mielestäsi suuret? Tietyllä tavalla kyllä, mutta toisaalta käsitteistö on niin hirvittävän pitkälle yhteispohjoismaalainen, joten kun osasi kääntää sanat ruotsiksi niin ei siinä ollut sen suurempia kummallisuuksia. Se että kirjoitin väitöskirjani ruotsiksi, merkitsi että tavallaan kirjoitin itseni ruotsin kieleen; se oli loistava tapa oppia ruotsia, paras koulu! Milloin ja miksi yleensä päädyit opiskelemaan Ruotsiin? Ensinnäkin valmistuin niin hirveän nuorena kandidaatiksi, täytin samanaikaisesti 23 ja siihen aikaan päästääkseen käräjöimään täytyi olla 25. Olin jo päättänyt tehdä käräjät mutta olin liian nuori ja työllisyystilanne oli Helsingissä erittäin huono, mutta tiesin että halusin jatkoopiskella. Sain stipendin Suomalais-ruotsalaisesta kulttuurirahastosta. Päädyin Uppsalaan koska äitini suku on täältä ja siinä oli linkki tänne. Olin aina lapsuudessa kuullut Uppsalasta, ja äitini tädit puhuivat niin romantisoivasti kaupungista että tämä tuntui hyvältä vaihtoehdolta! Kiinnostukseni kohteena on pääasiallisesti ollut kansainväliset perhesuhteet. Stipendin saadessani elettiin 70-luvun loppupuolta, ja Ruotsi oli jo tähän aikaan hyvin kansainvälinen yhteiskunta kun taas Suomessa asui siihen aikaan hyvin harvoja ulkomaalaisia. Tuntui järkevältä tulla tänne ja tutustua täkäläiseen oikeuskäytäntöön! Suomen ja Ruotsin pitkä yhteinen historia näkyy myös lainsäädännössa, koska lainsäädäntö on aikoinaan ollut yhteinen. Onko sinun kokemuksesi että myös kansainvälisessä yksityisoikeudessa on paljon yhteistä, vai eroavatko oikeuskäytännöt enemmän tällä alueella? Sanoisin että yhtäläisyydet ovat huomattavat. Suomihan alkoi itsenäistyttyään osallistua yhteispohjoismaiseen lakiyhteistyöhön ja Pohjoismaissa on yhteistetty lähes koko siviilioikeus, niin varallisuusoikeudelliset kysymykset kuin perheoikeudelliset kysymykset, ennen kaikkea avioliitto-oikeuden alalta. Tämän yhteistyön luonnollinen jatke Pohjoismaiden välillä oli kansainvälinen yksityisoikeudellinen yhteistyö. Solmittiin yhteispohjoismaiset kansainväliset konventiot eli sopimukset, jotka yhä kattavat Pohjoismaiden kansalaiset jotka asuvat toisessa Pohjoismaassa. Myös annetut varallisuusoikeudelliset tuomiot tunnustetaan toisissa Pohjoismaissa. Idea on siis sama mihin Euroopan unioni tänään satsaa, mutta tämä yhteistyö Pohjoismaiden välillä aloitettiin jo 20-luvulla ja vanhimmat konventiot ovat 30-luvun alkupuolelta! Tuolloin oli Pohjoismaiden välillä aivan identtiset säännökset. Mitä tulee yleisesti sovellettaviin kansainvälisen yksityisoikeuden kysymyksiin niin Suomi kerta kaikkiaan vaan kopioi kaikki Ruotsissa omaksutut järjestelyt. Olen pohtinut sitä, että Ruotsissa ei yksin elävien naisten ole tällä hetkellä mahdollista hankkia lapsia keinohedelmöityksen kautta, täällä vaaditaan että nainen elää parisuhteessa miehen JOULUKUU 2010 LIEKKI 04/10 15

16 Tutkimus tai naisen kanssa. Suomessa taas on jo olemassa sellainen mahdollisuus. Voitko selittää tämän? Suomessa on pitkään ollut tekeillä näitä kysymyksiä koskevaa lainsäädäntöä. Ensin tilanne oli se ettei ollut mitään säädöksiä, minkä vuoksi myös on ollut helpompi sallia inseminaatio, kuten Italiassakin, joka kuitenkin on katolinen maa. Hyvin moni Ruotsissa asuva pariskunta on myös saanut hedelmöityshoitoa Tampereen klinikalla Suomessa. Kun vihdoin tämän alueen lakia alettiin säätelemään, kehitys yhteiskunnassa oli jo sen verran pitkällä ettei katsottu olevan asiallista enää pitää kiinni perusperiaatteesta että lapsella pitäisi olla oikeus kahteen vanhempaan. Ruotsissa tuntuu usein olevan sellainen suhtautuminen että ollaan perhepolitiikassa ja perhelainsäädännössä edellä muita maita. Mutta tällä alueella Suomi ei kuitenkaan ole kopioinut ruotsalaista lainsäädäntöä. Oma mielikuvani on että aina 1970-luvun loppupuolelle asti Suomessa suurinpiirtein kopioitiin kaikki Ruotsin ratkaisut perheoikeuden alalta. Sitten suomalaisessa oikeustieteessä tapahtui aika paljon ja juristikunnassa alkoi itsetunto kehittyä. Äärimmäisen vahvat ajattelevat yksilöt pääsivät vastuunalaisiin asemiin, alkoivat säätää lakia joka silloin suinkaan ei ollut enää kopio Ruotsista tai muista Pohjoismaista, vaan tavallaan näytti suunnan. Ensimmäinen esimerkki oli laki lapsen huollosta ja tapaamissoikeudesta joka astui voimaan Se on huomattavasti radikaalimpi kuin Ruotsin vastaava laki, jopa viimeaikaisissa muodoissakin. Millä tavalla Suomen lainsäädäntö on radikaalimpi? Suomen laki lähti alusta alkaen siitä, että lapsella voi normaalisti olla kaksi huoltajaa, mikä oli erittäin radikaali näkökulma kansainvälisesti katsoen. Sitä paitsi Suomen laki ei estä sitä että lapsella voisi olla enemmän kuin kaksi huoltajaa! Jos esimerkisi naimaton nuori äiti synnyttää lapsen, eikä hänellä itsellään ole kykyä hoitaa lapsensa etuja, hänen oma äitinsä voidaan vanhempien pyynnöstä määrätä ylimääräiseksi huoltajaksi lapselle. Sillä tavalla vanhempien laillinen vastuu voi kuulua useammalle kuin kahdelle henkilölle. Ruotsalaisen näkökulman mukaan, mikä myös vallitsee valtaosassa Eurooppaa, edellytetään vanhempien yhteistyötä olivat he naimisissa tai ei. Vaaditaan myös, että he pääsevät kaikista tärkeistä asioista yksimielisyyteen, oli kyseessä lapsen koulunkäynnit tai muutot ja niin edelleen. Jolleivat he pääse yksimielisyyteen, joudutaan yhteishuoltajuus purkamaan ja on pakko kääntyä tuomioistuimen puoleen joka sitten päättää lapsen edun näkökulmasta kenelle huoltajuus tulee ainoastaan sen takia etteivät vanhemmat päässeet yksimielisyyteen! Suo- Pian ei ole enää mitään jäljellä kansalliselle lainsäätäjälle, ja se herättää tietysti ristiriitaisia tunteita. 16 LIEKKI 04/10 JOULUKUU 2010

17 messa jokin tietty riitakysymys voidaan viedä tuomioistuimeen, jossa se ratkaistaan ja sen jälkeen yhteishuoltajuus säilyy. Tämä on mielestäni erittäin hyvä ratkaisu, ja siinä mielessä näkökulma lapsen etuun on Suomessa dynaamisempi kuin Ruotsissa. Täällä on ehdotettu että seurattaisiin Suomen mallia huoltajuuskysymyksessä, mutta lainsäädäntötyö edistyy hitaasti. Mitkä ovat kokemuksesi ja ajatuksesi muista ajankohtaisista perheoikeuksellisista muutoksista Suomessa tai Ruotsissa? Mielestäni yleisesti ottaen Suomessa saadaan enemmän aikaiseksi perheoikeuden alueella. Esimerkiksi perintölakia on hiljattain muutettu huomattavasti, kuten myös holhouslainsäädäntöä. Nykyään laki myös mahdollistaa edunturvavaltakirjan, eli jos pelkäät dementoituvasi ikääntyessäsi voit valtuuttaa jonkun henkilön hoitamaan asioitasi siinä vaiheessa kun itse et enää fyysisistä tai psyykkisistä syistä pysty huolehtimaan itsestäsi. Tämä ei ole mahdollista Ruotsissa, ja Suomi on näissä kysymyksissä Euroopassakin edelläkävijä. Toisaalta Suomessa tietyllä tavalla kuitenkin ihaillaan ruotsalaista perusteellista lainsäädäntötekniikkaa; jokaista lainmuutosta edeltää periaattessa työskentelyt erityisissä komiteoissa. Suomessa taas ei ole resursseja tähän, mikä selittää myös sen että Suomen lainsäädännön muuttaminen tapahtuu nopeammin. Mitä tulee EU-yhteistyöhön, olen ajatellut Ruotsin olevan tietyllä tavalla varovaisempi kuin Suomi, joka on vuosia sitten jo esimerkiksi liittynyt EURO-yhteistyöhön. Onko sinun kokemuksesi että Ruotsilla ja Suomella on lainsäädännössä eri suhtautuminen EU-yhteistyöhön? Kollegani Suomessa, riippumatta mitä poliittista väriä he tunnustavat, selittävät eri suhtautumisen luultavasti johtuvan geopoliittisista syistä. Kun on ollut Neuvostoliiton naapurimaa, ajattelee omaa turvallisuutta toisin tavoin, eli on todella liittouduttava muiden kanssa. Suomessa on kylläkin oikeustieteellisesti erittäin vireä debatti jossa keskustellaan siitä miten EU-yhteistyö vaikuttaa oikeustieteeseen, ja mitä tämä merkitsee esimerkiksi kansallisvaltion suvereeniteetille. Mikä on omasta mielestäsi tällä hetkellä mielenkiintoisin tai tärkein perheoikeudellinen tai kansainvälisen yksityisoikeuden kysymys? Se että koko kansainvälinen yksityisoikeus on eurooppalaistumassa! Pian ei ole enää mitään jäljellä kansalliselle lainsäätäjälle, ja se herättää tietysti ristiriitaisia tunteita. Mutta tämä on nykyään tosiasia jota on mielenkiintoista seurata. Yksityisoikeus (siviilioikeus) on oikeudenala, jonka mielenkiinnon kohteena ovat yksityishenkilöiden väliset oikeussuhteet. Perheoikeuden tehtävänä on systematisoida avioliiton solmimiseen, avioliiton päättymiseen jne liittyviä oikeudellisia kysymyksiä. Siihen kuuluvat toisaalta aviopuolisoiden välisiä suhteita koskeva lainsäädäntö kuten puolisoiden omaisuussuhteet, toisaalta lasten ja vanhempien välisiä suhteita koskeva lainsäädäntö kuten säännökset lasten huollosta jne. SUOMALAIS-RUOTSALAINEN KULTTUURIRAHASTO julistaa hakuun vuoden 2011 apurahat ja stipendit. Hakuaika päättyy 31 tammikuuta 2011 (jakopäätös tehdään huhtikuussa 2011). Apurahat ja stipendiet ovat voimassa vuoden 2011 loppuun asti. Hakuohjeet ja muuta tietoa saa kotisivun kautta. Anomus tehdään sähköisesti saman kotisivun kautta. Hakuaika alkaa vuoden 2011 alusta, anomusta ei voi lähettää rahastolle ennen hakuajan alkamista. Yhteystiedot: Rahaston sihteeri Raili Korhonen, puh: , JOULUKUU 2010 LIEKKI 04/10 17

18 Teksti: Paula Vartiainen Taidetta ja tekniikkaa Kuka haluaisi tehdä työtä jonka tulos ei useinkaan näy? Salla Vartiainen tähtää juuri sellaiseen ammattiin opiskelemalla kompositoijaksi Jönköpingin teknisen korkeakoulun Digital Compositing linjalla. Kompositointi kuuluu mm. leikkauksen ja äänenkäsittelyn ohella elokuvan jälkituotantoon. Siinä elokuvalle, lyhytfilmille tai mainokselle annetaan viimeinen silaus. Loppuversiosta ruokotaan ei-toivotut kuvalliset elementit kuten esimerkiksi katolta roikkuvan näyttelijän turvaköydet tai maisemaa rumentavat kyltit. Kompositoija manipuloi kuvaa myös lisäämällä siihen aineksia joilla luodaan joko uskottavuutta tai epätodellisia tunnelmia aina tarpeen mukaan. Erilaisia visuaalisia tehosteita kuten klassista 2Danimaatiota ja liikkuvaa grafiikkaa liitetään vinjetteihin ja mainoksiin, webiin ja musiikkivideoihin. Kompositoijalla on taatusti ollut sormensa pelissä kun kotkan kynnet pitelevät kännykkää tai kun talo räjähtää tai kun Martin Timell saa vasaralla täysosuman naulan kantaan seitsemän metrin päästä. Elokuvan kompositointi vastaa stillkuvan eli vakakuvan Photoshop-käsittelyä, kertoo Salla, jolle Adobe Photoshop ja Illustrator ovat tuttuja ohjelmia jo aikaisemmista koulutuksista. Niitä taas edelsivät opinnot mm. Öölannin taidekoulussa sekä pitkä öljy- ja akryylimaalausrupeama. Taulukankaat kasvoivat kasvamistaan kunnes digitaalinen piirtäminen ja pienten animaatioiden luominen tietokoneella alkoivat vetää puoleensa. - Onneksi, sanoo Salla, sillä nykyiset taideteokset eivät vaadi läheskään yhtä paljon säilytystilaa kuin aikaisemmat - pieneen muistitikkuun kun voi tallentaa useiden kuukausien työn ja Tyresössä oleva pikku asunto varastoineen on jo tupaten täynnä. Kaksivuotisen koulutuksen viimeinen, tammikuussa alkava lukukausi on työharjoittelua. Osallistuminen lyhytfilmin tuotantoon, mainosten tekemiseen tai muu monipuolinen harjoittelu on Sallan toivelistalla tässä vaiheessa. Monet hänen kurssikavereistaan hakeutuvat pelialalle, toiset tähtäävät johonkin tiettyyn maineikkaaseen yritykseen elokuva-alalle. Koulutus antaa myös työkalut kokonaan oman produktion luomiseen. Siitä on myös halutessa helppo lähteä uudelle raiteelle esimerkiksi 3D-visualisoinnin pariin. Elokuvan katselu on nykyisin ihan erilaista kun silmät hakevat kuvasta kollegoiden käden jälkeä koko filmin ajan oppimistarkoituksessa. Alalla ei koskaan voikaan tulla täysinoppineeksi, sillä kehitys kulkee valtavaa vauhtia. Sen näki Stuttgartin toukokuisilla FMXmessuillakin missä suurten, maineikkaitten yritysten kompositoijat esittelivät niin työhönsä liittyviä ongelmia kuin niihin jo löytyneitä ja kehitteillä olevia ratkaisuja. Ruotsinsuomalaiseen kotiin kolmisenkymmentä vuotta sitten syntynyt Salla sanoo että hänen kummankin vanhempansa lempityökalu oli kuin käteen kiinnikasvanut: isällä se oli vasara ja äidillä vieläkin kynä. Sallan vastaava työkalu taitaa olla tietokone. Ja muistitikku kulkee aina mukana. 18 LIEKKI 04/10 JOULUKUU 2010

19 Teksti: Paula Ehrnebo Suomen kieli politiikassa Tarkastelin syksyn vaalien yhteydessä valtiopäiväpuolueiden verkkosivuilla olleiden vaaliohjelmien suomen kieltä. Koska suomen kielen asema on viime vuosien aikana parantunut eri tavoin, minua kiinnosti, millaista kieltä vaaliohjelmissa käytetään. Esitän seuraavassa muutamia kommentteja havainnoistani. Esimerkkien kursivoinnit ovat minun. Yleinen huomioni on, että ruotsin rakenteet tuntuvat vaikuttaneen suomen kieleen, mistä voi tehdä johtopäätöksen, että tekstit ovat käännettyjä. Varsinaisia painovirheitä ohjelmissa on hyvin vähän, mikä on ilahduttavaa. Mutta taittoon olisi kannattanut kiinnittää enemmän huomiota. Jonkun suomenkielisen olisi pitänyt tarkistaa, miten suomen sanat on jaettu riviltä toiselle. Kun tavutusvirheitä on paljon, teksti antaa huolimattoman kuvan. Ruotsin kaikilla valtiopäiväpuolueilla on suomenkielinen nimi ja nimisuositukset ovat olleet kauan myös julkaisussa Utrikes namnbok. Maltillisen kokoomuspuolueen eli moderaattien vaaliohjelmassa ei kuitenkaan käytetä yhtään kertaa suomenkielistä nimeä. Tulokseksi saadaan kankeita vaihtoehtoja Moderaterna-puolueen näkemys, Moderaternan toiveet. Voi kysyä, mistä tämä johtuu. Ei kai kukaan sentään ole päättänyt, että on käytettävä ruotsinkielisiä nimiä? Sosiaalidemokraattien ohjelmassa ei mainita puolueen nimeä lainkaan, ei millään kielellä. Symbolin katsotaan ilmeisesti riittävän. Kaikki muut puolueet käyttävät ohjelmassaan suomenkielistä nimeään. Kiinnostava seikka on myös ruotsinkielisten termien käyttö. Puolueet käyttävät hyvin eri tavoin uudehkojen käsitteiden suomenkielisiä nimityksiä. Koska suomenkieliset vaaliohjelmat on tarkoitettu ruotsinsuomalaisille äänestäjille, on hämmästyttävää, ettei ole pyritty korrektin terminologian käyttämiseen. Vaikka useimmat ruotsinsuomalaiset osaavatkin ruotsia, kieliryhmää pitäisi kunnioittaa niin paljon, että käytetään käypää terminologiaa, varsinkin kun se on vakiintunutta. Suomenkieliseen tekstiin eivät sovi sellaiset nimitykset kuin nystartsjobb-ohjelma ja instegjobbohjelma. Mutta suomenkielisenkin termin täytyy olla korrekti. Vanhempainvakuutukseen ehdotettua tasa-arvobonusta nimitetään vanhempainlomakorvauksen tasa-arvobonukseksi. Lomakorvaus on kuitenkin aivan muu ilmiö. Teksteissä on paikoin käytetty sanoja, jotka vaikuttavat kovin konkreettisilta tai muuten tyyliin huonosti sopivilta. Esimerkkejä sanavalinnoista, jotka saavat lukijan pysähtymään: - - yhä useampi haluaa työskennellä ja lähteä mukaan työmarkkinoille; Poliisien lisääntyminen ihmisten arkipäivässä helpottaa - - ; Työttömyys on asettunut korkealle tasolle - -. Entä keitä ovat tuoreet maahanmuuttajat? Sellaisista puhutaan seuraavassa esimerkissä: - - jotka työllistävät tuoreita maahanmuuttajia. Varmaankin tarkoitetaan äskettäin maahan tulleita. Suorastaan ylätyyliseltä vaikuttaa virke - - suojaa vanhempien pariskuntien oikeutta elää yhdessä myös elämän ehtoopuolella. Suomen sijamuodot ovat käteviä, mutta saman sijan käyttäminen seuraavaan tapaan on häiritsevää: Asianmukaisella koulupolitiikalla kaikilla opiskelijoilla on mahdollisuus onnistumiseen. Koulupolitiikalla voitaisiin ilmaista koulupolitiikan avulla, myötä tms. Opiskelijoilla on mahdollisuus onnistumiseen puolestaan on yksinkertaisemmin opiskelijat voivat onnistua. Kaksi peräkkäistä genetiiviä puolestaan tekevät seuraavasta virkkeestä kovin raskaan: Kokopäivätyöskentelyn oikeuden vahvistaminen on tärkeää tasa-arvon kannalta. Sujuvammalta kuulostanee: Tasa-arvon kannalta on tärkeää, että oikeutta kokopäivätyöhön vahvistetaan. Koska suomen sanajärjestys on suhteellisen vapaa, sen avulla voidaan helposti painottaa eri asioita. Niinpä esimerkin Haluamme kaikkien Ruotsiin saapuvien aloittavan suoraan työnteon pikainen työhönmeno korostuisi paremmin, jos sanottaisiin - - aloittavan työnteon heti. Seuraavakin virke saataisiin loogisemmaksi, jos irralliseksi hännäksi jätetty unohtamatta siirrettäisiin monimuotoisuus- ja muita-sanojen väliin. Ilmastotyön avain on turvata biologinen monimuotoisuus muita ympäristötavoitteita, kuten merten suojelua, unohtamatta. Sanajärjestykseen ei ole ylipäätään kiinnitetty kovin suurta huomiota, mikä on vahinko. Meidän kaikkien kannattaa muistaa, että julkaistavaksi tarkoitetut tekstit pitäisi aina antaa jonkun muun luettavaksi. Ulkopuolinen lukija tarkastelee tekstiä omista lähtökohdistaan ja huomaa helpommin mahdolliset puutteet. Näin tekstin laatu paranee. Kielikompia JOULUKUU 2010 LIEKKI 04/10 19

20 20 LIEKKI 04/10 JOULUKUU 2010