Eloistamme entisistä... Hounin seutua Viipurin Karjalassa

Transkriptio

1

2 Eloistamme entisistä... Hounin seutua Viipurin Karjalassa

3 E SKO M ÄLKKI Eloistamme entisistä... Hounin seutua Viipurin Karjalassa Omistettu Karjalan äideille

4 Kansikuva: Hounijärvi kuvattuna Katoksen rannasta kesäkuussa 2004 (Esko Mälkki) Etusisäkannen kuva: vuoden 1769 verollepanokartta Hounilta. Mittakaava: Hounijärven levein kohta on noin 600 metriä. Takasisäkannen kuva: vuosien ja 1896 mittauksin täydennetty venäläinen topografikartta. Mittakaava: Hounijärven pituus on noin metriä. 200 piirrosta ja mustavalkokuvaa sekä 19 värivalokuvaa 6 liitettä, joista liitteessä 3 piirros kylän alueesta ja talojen likimääräinen sijainti Vahviala-Säätiö on tukenut kirjan julkaisua. Esko Mälkki ISBN Graafinen suunnittelu: DTPage Oy, Helsinki Paino: Tammer-Paino Oy, Tampere 2005

5 Sisältöluettelo Lukijalle Alkusanat Houni karttakuvassa Luontoympäristö Maankamara valinkauhassa Vesistöt ja veden viljaa Pohjavesi vanhin voitehista Kotiseudun metsät ja niityt Ilmat ennen ei ne siitä parane Vuosisadasta toiseen piirteitä seudun historiasta ja kehityksestä Muinaisuuden hämärä Muinaisuudesta historiallisen ajan kynnyksen tienoille Vuosien vaiheilta Idän ja Lännen maat varhaiskeskiajalla Hounin seutu liittyy aikakirjoihin Ylinen Viipurintie heimojen polusta valtaväyläksi Vuosisadat Levottomien aikojen kulkijoita Maamiehet ja heidän kaitsijansa Verokarhu Kaskimaat ja kalavedet Halkojen rahdista tervankuljetukseen Karjalainen perhe ja asuminen Ihminen ja esivalta Vuosisadat Yhä sotia Houni 1700-luvulla Lautarahdin kulta-aika Tilojen verotus kertoo maaomaisuuden hallinnasta Maatalous kehittyy Seitsemän laihaa ja kolme lihavaa vuotta Terveydenhoito hoidon- ja tiedonpuutetta ja taikauskoakin Rautatie halkaisee kylän Suomen sotaväki se Vanha kaarti

6 Viime vuosikymmenet ennen toista maailmansotaa Kylä ja kyläläisten toimeentulo kehittyy : Oli veljeään vastassa veli Kylä säästyi Muutoksen kynnyksellä eräs myöhään toteutunut hanke Hounin kylä, tilat ja asukkaita Kerrataan vanhoja aikoja Houni-suku 1930-luvun Hounilla Houni-suvun vaiheita ja tiloja Suvun alkujuuret Simo Heikinpojasta Maria Heikintyttärestä Muut Hounilla 1939 asutut tilat Vieraat miehet Kyläkuvia ja toimintoja 1930-luvulla Kylämaisemaa Näin rakennettiin näin asuttiin Vanhoilla valta- ja kyläteillä Kylän eräs vaurastuttaja rautatie Opinahjot, kansankynttilät ja heidän kasvattinsa Kauppojen kirjo ja vaeltavat kauppiaat Kylässä oli pankkiirejakin Elinkeinot ja ammatit Peruselinkeino: maatalous Maataloustyön kiihtyvä kehityskaari Maa kasvamaan Toukomies Heinänteko kesän kuuma koetus Maamiehen syys Varstoista puimakoneisiin Perunasta pellavaan Perustyövälineet ja -voima Lisäansioita metsästä Karja oli maataloustuotannon tukipylväs Maito Liha, villa ja saippua! Muna ja kana Puutarha ja Viipurin tori Ahti antoi saalista Metsästystä Oppineista käsityöläisiin Eri ammattiryhmiä ja ammattien haltijoita Käsityöammatin harjoittajat ja kylän omat osaajat Naisten työt

7 8 Kehitystä ja viestintää Sähkö tuli kylään Puhelin Radio ja muita viihdytysvälineitä Sanoma- ja aikauslehtiä Terveydenhoito etsi vasta suuntaansa Kylässä oli toimintaa Nuorisoseura Partio Ole valmis Hengellinen työ Martat ja ompeluseura Torjuttiin tulipaloja Suojeluskunta- ja lottatoiminta Lasten leikit ja kolttoset Urheilu ja muut harastukset Ajan tapoja, kylän elämää ja tapahtumia Juhlatilaisuuksia ja muita kokoontumisia Tilaisuuksia koululla ja muuallakin Kylänlukuset Rippikoulu Häät Hautajaiset Lapsen syntymä Nuorison kokoontuminen Kokoonnuttiin vaalien merkeissä Ravikilpailut Kulkijat Ruoka ruokaperinteitä Kohti sotaa sotavuodet Asepalvelus toisen maailmansodan edellä Talvisodan tuulet lyhyt rauha Talvinen taistelu Kylän YH, talvisotaa ja evakoita Kylän elämä päättyy Evakkotaipaleelta Jatkosotaa ja paluu evakkotaipaleelta Jatkosodan ajan kuvia Jälleenrakennusta Elämisen kuva ja muut askareet Rintaman ja kotirintaman välimaastossa Sotavangit Työtä ja näkymiä kotirintamalla

8 Jatkosodan loppu Miehet ja naiset sodassa Sotateitä He eivät palanneet Uuden elämän alku Vuosisatojen saatossa Muinaisuudesta kesään Epilogi: kuudenkymmenen vuoden jälkeen Houni-kirjan synty Kirjalliset lähteet Liitteet 1. Vanhoja mittoja ja muita yksiköitä Kalunkirjoitusten kertomaa Hounin tilat ja asukkaat Houni-suku Tilasta N:o 1 Houni vuonna 1846 muodostettujen osatilojen tärkeimmät jakotoimitukset ja asuttujen tilojen omistajat / asukasperheet Maarekisteriote

9 Lukijalle Tämä kirja kertoo asutukseltaan kenties ikivanhasta kotikonnusta ja sinne yli viisisataa vuotta sitten kehittymään alkaneesta Hounin kylästä. Karjalan menetys toisen maailmansodan lopun lähestyessä oli silloisille aikuisikäpolville raskas. Sitä se oli myös Hounin kylän asukkaille, jotka juhannuksen alla 1944 joutuivat jättämään kotinsa. Kodin myötä menivät poikki monet siteet kotiseutuun sen kauniiseen luontoon, viljavaan maahan, jonka menneet sukupolvet olivat raivanneet, kirkkomaahan, jossa läheiset lepäävät joukossaan nuorina maansa puolesta henkensä antaneita. Pääosa seudulta 1944 muuttaneista on jo siirtynyt keskuudestamme. Retket kotiseudulle ja monet muut seikat ovat osoittaneet, että sekä se sukupolvi, jolla vielä on omakohtaisia muistoja kotiseudusta että nuorempi, jo evakkotaipaleella syntynyt polvi, haluavat säilyttää kosketuksen Karjala-menneisyyteen kotiseutuun, elämään ja heimoon. Se menneisyys vuosisatoja, jopa tuhansia vuosia taaksepäin ulottuva on monessakin suhteessa erittäin rikas, mutta se on samalla menneisyys ankarine elämänehtoineen. 9

10 Kylän elämän päättyminen suomalaisasutuksen osalta 1944 on käytännössä merkinnyt sekä entisen kyläkuvan tuhoutumista että valloittajan välinpitämättömyyden tai toimien mukaista uuden ympäristön kehittymistä. Ennen niin vauras kylä on jälleen miltei autiona, kuten monesti historiansa aikana. Ajan virran myötä kuva kotiseudusta on muuttumassa yhä kaukaisemmaksi. Tämän työn tavoitteena on ollut etsiä, koota ja tallentaa tietoa menneestä. Minkälainen kotiseudun muinaisuus on ollut, minkälainen sen luonto oli, miten Hounin kylä syntyi ja kehittyi, minkälaiset ovat olleet sen asukkaiden elinehdot kautta vuosisatojen ja minkälaista kylän elämä oli viimeisinä vuosikymmeninä ennen toista maailmansotaa. Samalla on tilaisuus tallentaa jotain osittain jo katoamassa olevaa kansanperinnettäkin pieni lisä aikaisempaan Karjalan erittäin rikkaaseen perinteeseen, josta mm. tämän kirjan lähdeluettelossa mainitut teokset antavat kuvan. Myös halutaan tehdä kunniaa sille uskomattomalle uurastukselle, jota vielä lähisukupolvien edustajien oli elääkseen ja lastensa elämää edistääkseen tehtävä. Kirjoitettaessa historiaa, sukuhistorioita, maanomistusasioita tai muuta sellaista, on pyritty vain yleiskuvan antavaan esitykseen. Tekstin eri kohtiin on liitetty muistitietoa, kylään muodossa tai toisessa liittyviä viitteitä ja arvioitakin ajatellen, että näistä kenties joku voisi olla avuksi tulevalle tutkimukselle tutkimusta seudun varsin omaleimainen elinympäristö ja kehitys suorastaan vaatisi! Voisi löytyä historiaan jotain uutta paikasta, joka on muinaislöydöistään tunnetun Säkkijärven lähellä; paikasta, joka oli Viipurin kaupungin helmassa sen läntisten kulkureittien varrella ja joka on monesti ollut idän ja lännen rajamaana. Nimiä Houninniemi ja Houninlahti esiintyy Keski-Suomessa Viitasaarella, lähellä Pihtiputaan rajaa Kolima-järveen liittyvinä niminä. Tämä seutu on vanha asuinpaikka ja se on ollut mm. muinaisten karjalaisten eränkävijöiden käynti- ja läpikulkupaikka, jonka muinaisuudesta on runsaasti tietoa. Kun Houni-nimi ei ainakaan sukunimenä liene ennen toista maailmansotaa ollut levinnyt paljoakaan entisen Viipurin pitäjän länsiosan ulkopuolelle, niin nimien esiintyminen nykyisen Keski- Suomen paikanniminä herättää kysymyksiä. Onko nimiyhteys vain sattumaa? Kirjan sivuilla monet Hounin asukkaat kertovat kylänsä tarinaa. Valitettavasti kylässä vanhemman polven asukkaina eläneet olivat korvaamattomine muistitietoineen poistuneet keskuudestamme tämän työn varsinaisesti käynnistyessä vuonna Kylässä 1930-luvulla eläneen nuoremmankin aikuisjoukon rivit ovat harventuneet enemmistö tämän kirjan kertojista oli nuoria ja lapsia, kun kotiseutu vuonna 1944 jätettiin. Heidän kertomanaan tulee kuitenkin paljon kylän tarinaa sekä aikuisen että lapsen tietoa, näkökulmaa ja muistikuvia. Kaikki ovat halunneet antaa nuoremmille polville tietoa entisestä kotiseudustaan ja sen elämästä. Kirjan syntyyn liittyvistä asioista kerrotaan tarinan lopussa. 10

11 1 Alkusanat L änsi-karjalan pysyvän asutuksen vaikkakin väestöltään harvalukuisen ja tietyille alueille kohdistuvan historia ulottuu ainakin 1200-luvulle. Muualla Karjalassa asunutta väestöä oli kuitenkin ehkä jo 1100-luvulla muuttanut paikalle idästä. Paikannimitutkimuksen perusteella on arvioitu, että noihin aikoihin myös lännestä tuli erityisesti hämäläisiä aina Lappeen Viipurin pitäjän alueelle saakka. Häme-kantaista nimistöä oli runsaasti mm. Viipurin pitäjän länsiosissa, joukossa Hämee-niminen paikka, sittemmin myös samanniminen pysäkki rautatien varressa. Hämäläissotajoukon sanotaan ainakin lyhyen ajan majailleen täällä erään Karjalaan suuntautuneen sotaretkensä aikana. Jo Torkkeli Knuutinpojan johtamaksi kerrotun, Suomenvedenpohjaan suuntautuneen ns. kolmannen ristiretken aikana seutu oli eri viitteiden perusteella ollut kristillisyyden valtapiiriin kuulunutta aluetta. Kylän nimenä Houniala esiintyy Viipurin pitäjän verotileissä ainakin jo 1550-luvulla. Vuosien verotileissä esiintyy mm. sukuja Houniala / Houni, Loukola / Louko, Nokka ja Kiiski. Viipurin pitäjästä oleva Lauri Laurinpoika Houni oli 1624 valtiopäivämiehenä talonpoikaissäädyn edustajana. Monien merkittävien historiallisten ja muiden tapahtumien on täytynyt menneiden vuosisatojen aikana muodossa tai toisessa koskettaa Viipurin lähellä, Ylisen Viipurintien erään reitin varrella olevan Hounin kylän seutua. 11

12 Viipurin linnan rakentaminen ja huolto, sotatoimet sekä sotajoukkojen läpikulku ja majoittuminen ovat hyvinkin ratkaisevasti vaikuttaneet kylän elämään, jopa asuttuna olemiseen. Venäjän vallan aika Uudenkaupungin rauhan 1721 jälkeen loi kuitenkin edellytyksiä kylän väestön kasvulle. Vuonna 1870 käyttöön otettu, mm. Hounia halkaiseva Helsingin-Viipurin (-Pietarin) rautatie, on niinikään merkittävästi vaikuttanut kylän elämään. Hounia oli asiakirjojen mukaan jo 1800-luvun alkupuolella tieyhteyksiä parantamalla yritetty lähentää Viipuria. On kuitenkin todettava, että keskiajalla syntynyt Ylinen Viipurintie loi Hounijärven seudulta Viipuriin jo varhain ajan olosuhteet huomioon ottaen hyvän yhteyden. Ja sitten tuli rautatie luvulle tultaessa Hounin kylästä oli kehittynyt edistyksellinen ja aktiivinen kyläkokonaisuus alkanut toinen maailmansota veti Suomen pian mukaansa ja sataviisipäiväisen taistelun jälkeen kotiseutu menetettiin silloiselle Neuvostoliitolle. Tämä jäi lyhyen välivaiheen jälkeen pysyväksi tilanteeksi. Valtakunnan rajan tuntumassa oleva kyläalue on nyt, vuonna 2005, ikään kuin ei-kenenkään maata, viljelemätön ja miltei asumaton. Rakennukset ovat hävinneet, mutta sininen järvi sekä graniittipohjainen maankamara hahmoineen ja yhä lehtevine kunnaineen muistuttavat menneestä maisemasta. 12

13 2 Houni karttakuvassa Hän tiesi sen rajat, sen meret, sen salaisesti lymyävät järvet ja nuo risuaitoina juoksevat hongistoiset harjanteet... (Aleksis Kivi). Hounin kylä sijaitsi parikymmentä kilometriä Viipurista länteen, Nurmin ja Vainikkalan rautatieasemien välissä. Nykyiselle Suomen ja Venäjän väliselle rajalle Hounilta oli matkaa puolenkymmentä kilometriä. Kuntakeskukseen, Vahvialan kylään eli Sipilään Hounilta oli linnuntietä matkaa saman verran. Tieyhteys oli vähän pitempi. Sen aikaisen liikennöinnin huomioon ottaen parhaat yhteydet olivat rautatien varrella oleviin kyliin, asemille ja tietysti ennen kaikkea Viipurin kaupunkiin. Lappeenrantaan oli linnuntietä matkaa kolmisenkymmentä kilometriä. Sinne oli rautatien ohella hyvä maantieyhteys. Suomenlahden rantaviiva kaartaa parinkymmenen kilometrin etäisyydellä kylästä kaakkoon. Hounijärvestä on vesistöyhteys mereen Hounijoen ja sen jatkeena olevan Rakkolanjoen välityksellä. Tämä vesistöreitti on koskinen ja mutkainen. Mahdollinen vesikulkuyhteys jokea pitkin rannikolle on huomattavasti hankalampi, kuin pitäjän lounaisosan kylien, joista Tervajoen kautta oli melko suora vesistöyhteys mereen. Vahvialan kunnan raja ulottui Tervajoen suulla kapeana kaistana mereen saakka. 13

14 Yleiskartta Viipurin ympäristöstä; karttakuvasta yksinkertaistettu piirros (Matti Mälkki). Hiitola Lappeenranta Antrea Taavetti Luumäki Simola Vainikkala Louko Nurmi HOUNI Vahviala Ihantala Tali Viipuri Äyräpää Säiniö Säkkijärvi Sommee Ristiniemi Summa Muolaa Merkkien selitys Rautatie Maantie Ote 1: kartasta 14

15 14 Uuden elämän alku Korpees raivio, kultavainio (Heikki Klemetti). S odasta palaavat miehet ja naiset hakivat paikkansa. Suurella osalla heistä oli maanpuolustuksessa mennyt puolenkymmentä vuotta ja samalla parhain nuoruus. Monet palasivat sotatantereilta pysyvästi vammautuneina. Niille, jotka saivat vielä palata koteihin, uuden elämän alku oli helpompi kuin niille, jotka menettivät myös kotinsa. Tämän kohtalon kokivat Moskovan rauhan rajan taakse jäävän Karjalan sodasta palaavat miehet, heistä osa sodan pysyvät merkit muistonaan ja heidän ohellaan koko sen alueen Karjalan kansa. Joillakin oli ammatti, jossa voi suoraan jatkaa uusilla asuinsijoilla, ehkä parhaana esimerkkinä rautatien miehet VR muisti miehensä. Uusi koti oli joka tapauksessa hankittava. Hounilta lähti evakkoon kuitenkin pääasiallisesti maatalousväestöä, jolle uuden kodin rakentaminen oli poikkeuksellisen raskaan työn takana. Saatiin maanhankintatiloja. Monet näistä olivat niin sanottuja kylmiä tiloja metsä ja korpi olivat odottamassa vastaanottajia. Sitkeydellä syntyi asuinsija ja pelto. Ensin väliaikaisia kojuja ja kappale peltoa kantokasojen reunustamana. Sitten koko korpi antoi periksi ja samalla, vuosia kestäneellä työllä, syntyi se uusi koti. Ei ehkä entisen veroinen, mutta omin ponnistuksin tehty. Uusi Korpela

16 15 Vuosisatojen saatossa Mut päivät, viikot kulkee kulkuaan ja sadat vuodet samoo niin kuin hetki (Eino Leino). Muinaisuudesta kesään 1944 J ää teki luontoon viimeistä silaustaan yli kymmenentuhatta vuotta sitten. Sen jäljiltä jäi melko tasaiseksi kulunut maankamara ja päälle vettä, ensin meri, sitten järviä ja vesiuomia, missä sopivia kohtia löytyi. Alkoi myös Hounijoen vesistön tarina. Sen juoksulle Lappeenrannan seudulta Viipurinlahteen muodostui myös Hounijärvi. Kivikauden asukas havaitsi järven rikkauden ja ehkä viivähti sen rannalla, sitten hävisi. Tuhannet vuodet luonto katsoi vain tyhjää erämaata ja satunnaisia vaeltajia. Kenties vielä pitkään läpi turkiskauden oli vain tilapäisiä kulkijoita, mutta aikanaan joku asettui paikalle pysyvämmin. Vielä tovi, niin kasketkin alkoivat savuta. Hounin varhaisimmat pysyvän asutuksen tiedot ovat 1400-luvulta. Vuosisatoja tästä eteenpäin kylässä oli kuitenkin vain muutama talous tai talousryhmä, hetkittäin kenties ei yhtään. Viipurin läheisyydessä, kaupungin läntisen maakulkureitin varrella ja jatkuvasti sotien varjossa olleen paikan, jo Hounilaksi kutsutun kylän, kasvu oli Ruotsin vallan aikana hidasta. Suuren Pohjan sodan ( ), jonka jälkipuoliskolla oli isonvihan aika, jälkeen solmittiin Uudenkaupungin rauha. Silloin Houni jäi vähäksi aikaa vielä rajaseuduksi ja levoton aika ei ollut ohi. Parin vuosikymmenen jälkeen Ruotsi-Suomen ja Venäjän raja siirtyi Kymijoelle. Tuolloin Houni muuttui rajaseudusta Venäjän vallan ajan sisämaaksi vajaan kahdensadan vuoden ajaksi. Ehkä rauhallisempi ajanjakso antoi edellytyksiä kylän kasvulle. Taakse jääneestä satojen vuosien jaksosta on vain niukkaa tietoa, eniten sodista ja mitä moninaisimmista veroista. On perimätietoa, että kylän ensimmäinen talo olisi sijainnut Hounijärven takana ja että järven takana oleville saloille on paettu silloin, kun vainot ovat olleet pahimmat. Kylässä asui 1700-luvun alkaessa Heikki Hounin ja Maria Sipintyttären kaksilapsinen perhe, lapset Maria Heikintytär ja Simo Heikinpoika molemmat jo 1680-luvulla syntyneitä. Heistä erkani kaksi pääsukuhaaraa, joista Marian jälkeläiset tulisivat hallitsemaan Hounin kylän luoteispuolta ja Simon jälkeläiset kylän kaakkoispuolta. 239

17 Ajan elämän ehdot olivat ankarat. Viljaa saatiin kaskesta, joka on ihmisen ja tulen käsityö. Kalaa pyydettiin järvestä, joka onneksi on kalarikas ja jonka ruohorantoineen sekä muine kasvustoineen on täytynyt antaa ravintoa myös karjalle. Vuodelta 1769 olevan verollepanokartan mukaan Hounilassa on jo silloin ollut vauras talo jossain 1930-luvun Keskituvan tienoilla. Siinä ovat asuneet Maria Heikintyttären ja Simo Heikinpojan sekä puolisoidensa lapset ja lastenlapsia, yhteensä jo noin kolmekymmentä henkeä sekä palvelusväkeä ja ajalle ominaista muuta vierasta väkeä. Karjavarallisuus on ollut runsas, parikymmentä päätä. Pelto- ja niittypinta-ala oli jo noin 20 hehtaaria. Oli suuri perheyhteisö, mutta perheet olivat kenties jo muotoutuneet omiksi yksiköikseen suurperhe-asumisesta huolimatta luvun alkupuolella kylän väestömäärä oli kasvanut todennäköisesti jo yli sadan hengen suuruiseksi. Aikaisempi perheyhteisö oli jakautunut selvästi eri perheyksiköiksi, jotka maksoivat veroa yhteisestä Houni 1 -tilasta vero-osuuksina. Vuonna 1846 toteutettu isojako vahvisti ehkä aikaisemmin jo varsin pitkälle muotoutuneen eri perhehaarojen maanhallinnan ja muodostui yksitoista perintötilaa luvun loppu ja 1900-luvun alku olivat kehityksen aikaa ja kehityksen pyörä pyöri kiihtyvällä vauhdilla. Kylän valtaelinkeino maanviljelys sai kehittyvän tiedon myötä uutta voimaa luvun jälkipuoliskolla rakennettu, kylää halkaiseva rautatie toi kylään uusia ulottuvuuksia hyvän kulkuyhteyden Viipuriin ja uusia työmahdollisuuksia. Ensimmäisen maailmansodan lopulla tapahtui sitten valtiollinen itsenäistyminen ja sen myötä myös kylän elämässä monella tavalla uuden kauden alkaminen elämä uudessa valtiossa ajalle tyypillisine virtauksineen, mutta ennen kaikkea vaurauden lisääntyminen. Aika toi myös aikaisempaa monin verroin paremmat yhteydet ulkomaailmaan. Kukoistava kylä 46 taloa ja niitä asumassa 259 henkeä. Peltoa oli jo noin 180 hehtaaria. Vuonna 1939 kehitys pysähtyi sodan varjossa ja helmikuussa 1940 kotiseutu piti jättää. Paluu ja jälleenrakennusta. Pahoin tuhoutunut kylä ehti hieman kohentua kesään 1944 mennessä. Sitten koitti se kesäkuun kahdeskymmenes Epilogi: kuudenkymmenen vuoden jälkeen V ahvialalaiset tekivät retken kotipitäjään yli 130 hengen voimalla. Silloin oli kulunut melkein päivälleen 60 vuotta siitä, kun kylä jätettiin. Jo kotiseutua lähestyttäessä nyt rauhallista, mutta varsinkin ympäristöltään vieraannäköistä tietä monelle kylästä aikanaan lähteneelle kävijälle tuli varmaankin mieleen vuoden 1944 viimeisiä muistikuvia Karjalasta: Pölyinen maantie, jossa kaaos. Kotinsa jättäneitä vaeltaa karjoineen ja kärryineen länteen ja sotilaita itään 240

18 Ensimmäinen pysähdys oli Vahvialan kirkkomaalla. Se on muuttunut vieraaksi. Kirkkomaan keskellä on kuitenkin pieni neliönmuotoinen aidattu alue, jonka kohdalla on Vahvialan sankarihauta ja tästä sekä muusta kirkkomaasta kertovat muistokivet. Muistomerkeille laskettiin kukat ja pidettiin pieni muistotilaisuus. Tasainen tallattu maa ei kerro, missä kohtaa kukin kaatunut lepää. Tämä paikka on nähnyt, mikä oli vapauden hinta ja kysymyksiä on leijunut ilmassa: miksi juuri heidän elämänsä taival ei voinut jatkua? Valkoinen, avoin arkku kirkkomaan paarihuoneella. Äärellä ovat surevat sisaret ja vanhemmat, siinä lepää Kestuvan Tauno, Hounin ensimmäinen sankarivainaja kasvoissaan sodan armoton merkki. Joku naisääni saattojoukosta melkein huudahtaa kirkkaalla äänellä: ei sankarpoikaa saa surra. Kirkkomaa, lumikiteistä kimaltelevine tai kesän vehreydessä olevine puineen, on nähnyt ja kuullut paljon. Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu, pakenee kuin varjo eikä pysy.... Ne kaksitoista kotikylän poikaa ja monta muuta läheistä, ovat tällä hetkellä täällä. Tie johtaa kotikylään, merkillistä kyllä, aikaisempaa vauraampana, jota jo linja-auto voi vaivatta kulkea, puimakoneesta puhumattakaan. Itse asiassa tie on parempi, kuin moni katu- tai tieosuus Viipurin kaupungin (jonka kautta tultiin) alueella, jonka rappiotila on masentava. Kylän peltoaukea puhkeaa esiin. Kotikylään Hounille tuli viiden talon väkeä. Aikaa jäi niukasti, vain kolmisen tuntia ja kameran silmä ehti tavoittaa vain osan kylän näkymistä. Onneksi käytettävissä on kuvia kyläläisten aikaisemmilta käynneiltä. Tämän kirjoittajalle retki oli sodan jälkeen ensimmäinen. Metelmäki, jyhkeä kumpu, seisoo tien vasemmalla puolella ikään kuin entisen kylän porttina kylän koillisreunareunassa. Peltolan ja Aholan talot koivikkopihoineen. Onko siellä nyt edes kiveä kiven päällä? Täältä alkaa kerääntyä se lapsijoukko, joka matkan varrella kasvaen vaeltaa kohti koulua ja miehittää lopulta suuren osan koulun pulpeteista. Peltolan Veikko, Aholan Eino ja Kalevi, Korpelan Aarne ja Erkki, tyttöjäkin oli kouluun matkalla Aholan Eila, Maila ja Hilkka Vaaleaksi maalattu talo mäen kumpareella, Korpela. Avara tupa, jossa Korpelan Tuomas, vaija polttelee käyrävartista piippuaan ja myhäilee lapsille: nuu, nuu kämmälällää kauhankällää suurperheen lämminhenkinen isähahmo, jonka lähelle naapurin pikkupoikakin uskaltaa mennä Entinen avara ja puuton kumpare on metsittynyt, pellot ovat niittyjä, ojat ja tienreunat vesoittuneita. Asuinpaikan muistona seisoo muiden perustusten ohella vain kappale navetan seinää. Kedon kauniit kukkaset ovat valloittaneet lukuisten pienten ja suurienkin jalkojen aikanaan tallaaman pihamaan. Korpelan Oili, ainoa tämän laajan sukuhaaran edustaja matkalla, ottaa muutaman kukan muistoksi. 241

19 Korpela. Puusto kätkee...mitä on jäljellä. 242

20 Tie kaartaa yli Anttilan maalta tulevan lähdepuron. Siinähän on kesäisissä leikkiasuissaan tyttöjä ja poikia, jotka häärivät lasten läpikulun kannalta riittävän avaran betonirenkaisen rummun äärellä antaen pienten leikkilaivojen kulkea virran mukana. Rummun yläpuolelle on padottunut kahluulammikko ja leikkipaikka on avara, puuton. Oja kasvaa jo suurta puuta ja vain vaivoin näkyy uoman vesi. Mutta se on yhä kirkas, entisensä eikä uoman vesi ole vähentynyt yhä edelleen yli kaksisataatuhatta litraa vuorokaudessa saa jo sumentunut Hounijärvi täältä vettä. Kauempana yläjuoksulla oleva lähde on se, joka on ruokkinut puroa tuhansia vuosia; ajasta aikaan isännistä riippumatta. Anttilan kauniin vihertäväksi maalattu talo koristeellisine kuisteineen näkyy kesämaisemassa. Nuori, leikkisä Anttilan Topi on työntämässä teleskaa, jonka kyydissä on pikkupoikia. Ruskea kana nimeltä Moro tutkii tarkkaavaisena kumppaniensa kanssa pihapiirin mahdollisia antimia Varhainen syyskesän aamu. Sisäänlämpiävä riihi on käyttövalmis ja katse näkee läpi oviaukon nokiseinäisen riihen hämärässä tasaista tahtia jytkähtelevät varstat ja varstojia väljään siniharmaaseen lyyssiin pukeutuneen Jussi-isännän tahdittamana Talvi ja sota. Anttilan uusi betoniseinäinen kellari tarjosi naapureillekin suojaa, kun vihollisen ilmatoiminta kiihtyi. Talvivaatteet, leposija perunoiden päällä päiviä, kenties viikko; äidit käyvät hämärässä hoitamassa välttämättömät askareet ja tuovat kellariin tuliaiset. Kellarin seinät ovat huurteessa on helmikuu Rakennukset ovat poissa, mutta tien takana oleva kalliokumpare muistuttaa jostain vanhasta. Betoniseinäisestä kellarista puuttuu katto. Toinen vanhempi kellari seisoo tien vieressä kylän ehkä ainoana kokonaan säilyneenä rakennuksena. Anttila. 243

21 Pienen peltoaukean takana Mattilan paimenpojat ajavat läheiselle niitylle lehmälaumaa, joka mielellään haukkaisi viereisestä viljapellosta aamupalasta. Kuri pitää kuitenkin olla. On juuri se aika, jolloin kulleroita kasvava niitty loistaa keltaisena. Talossa muut jatkavat kesäisiä askareita, juuri on alkamassa sementtitiilien valmistus uudistuvaa navettaa varten Peltoaukeitten yllä kaartuu taivas avarana ja sotilaslentokoneita ajelee taivaalla. Viipurin Lentoaseman ja Turkinsaaren vesikoneet harvemmin mutta sitä useammin Suur-Merijoen kentän maakoneet Fokkerit, Aerot Ne harjoittelevat sellaistakin, että toinen kone ajaa toista takaa ja päästyään mielestään sopivaan saalistuskohtaan antaa pyrstön taakse savumerkin osoitukseksi saavutuksestaan. Päälliköt varmaankin tarkkailevat maasta tapahtumia. Niitty. Mattila. Niitä navettaan Aholan Matin (Sipilästä) lyömiä ja muuraamia tiiliä ei enää ole. Navetasta on nyt muistona lohkokiviraunio ja heinän keskeltä näkyviä muita perusrakenteita. Pihapiiri kasvaa rinnan korkeudelle ulottuvaa koiranputkea ja muuta heinää. Kivikellarin katto on osittain romahtanut mutta kantaa merkillisen vihantaa heinäkumpua. Kulleroita kasvava kumpare ympäröivine niittyineen on muuttunut vesoittuneeksi, kasvustoltaan kirjavan näköiseksi niityksi. Taivas on tyhjä, mitä nyt poutapilviä ajaa ehkä koilliseen Tuolla Korpelan suunnalla 244

22 on vähäinen, mutta puustoltaan jo varttunut kumpare. Siellä kelpaa talvella viettää koulun jälkeen aikaa ja testata enimmäkseen kotitekoisia suksia, jotka, kuten yleensä sukset, ovat helposti katkeavaa tavaraa. Jos katkennutta suksen kärkeä ei voinut edes peltipaikan avulla korjata, muokataan suksi uuteen uskoon taivuttamalla kantapuoli kärjeksi. Vähän lyhyt, mutta edelleen toimiva Kivelässä seisoo kaksi taloa: Uudennäköinen vaaleaksi maalattu rakennus, joka ei ole talonpojan rakennuksen tapainen vaan siinä on jotain vierasta varsinkin kun siellä asuu kesäisin kaupungin hienoa väkeä, nimetkin outoja. Sitä vastapäätä on vanha harmaa talo, jota isäntäväki, Eljas ja Eeva, kovia kokeneet vanhemmat, kotona olevine aikuisikäisine lapsineen pitävät. Paikalla kasvaa korkeaa hongikkoa eikä sen maisemassa erota mitään tuttua. Seuraava tieosuus on eräs masentavimpia: ennen niin vauras Ylätuvan pihapiiri on kadonnut, vain joku matala raunio jäljellä luvulla paikalla oli vielä kivirakenteita. Nyt paikka on avoin, puuton. Parempi muistella pihapiiriä sellaisena, kuin sen aikaisemmin näki. Kaksikerroksinen talo kauniine ikkunaruutuineen. On sunnuntai ja työaskareet ovat hiljentyneet. Kylän poikia vierailee polkupyörineen pihalla. Mandoliini soi golf-housuissa viihtyvän Oivan kädessä ja hän hyräilee laulun pätkää, jossa on omituisia vieraskielisiä sanoja kuten ich, yber. Hakalan punainen talo on kumpareella ja lähempänä tietä pelottava riihi, koska siellä joskus säilytettiin kuolleita ja mahdollisesti siellä myös kummitteli. Paikan ohi ei ainakaan yksin ollut öiseen aikaan kulkemista. Riihen lähellä on Hounin V.P.K:n punaiseksi maalattu palokuuri tähystystorneineen. Tiheä metsä peittää koko kumpareen. Tien varteen, kenties tämän pelottavan riihen paikalle ja puuston varjoon joku venäläinen on rakentamassa huvilaa, liekö jo valmiina päinvastoin kuin monet muut jo vuosia tekeillä olleet rakennukset tai niiden pohjaosat. Koulutien varrella on Emmin kauppa. Kaupassa on oivallisia nekkuja, mutta koululainen voi vain perin harvoin poiketa niitä ostamaan, rahasta se on kiinni. Että pitää olla niitä parempiosaisia kuten Sipiläisen Esko, jolla on usein nekku suussa. Emmin talosta ei merkkiäkään, pienen puron notkelma kertoo paikasta, jossa talo oli. Armelias aika on tasoittanut pommikuopan, joka oli Emmin talon viimeinen maisema Vahvelainen muistikuva talosta on kävijälle kaukainen, mutta talon historia on tärkeä. Siellä toimi aikanaan Hounin kansakoulun alaluokat, kuten Kivelä. 245

23 Väänäsen Arvi on kertonut. Vuoden 1939 nuori koululainen Eini on nyt kotiaan katsomassa. Vahvelaisen Veikko näytteli 1930-luvulla kansakoulun joulujuhlan näytelmässä. Hän oli merenkulkija Sindbad Siinä mainiossa Hounin Louon nuorisoseurassa olivat myös Vahvelaisen tytöt Lyyli ja Elvi. Tavanmukaisten perustusten jäännösten keskellä on pihapiiriin rakennettu huvila, jota joku Venäjän armeijan entinen lentäjä asuu. Kuumeisesti etsitään käräjäkiviä, joiksi kutsuttuja Vahvelaisen maalla oli. Muistitiedon mukaan (Kauko Houni, Veikko Vahvelainen) Vahvelaisen talosta hieman pohjoiseen eräällä pellolla oli kohta, jossa kiviä oli säännöllisenä piirinä ja yksi kivi oli keskellä. Kysymyksessä eivät liene olleet jo pakanuuden ajalta Suomessakin tunnetut ja harvinaiset käräjäkivet vaan kansan käyttämästä nimityksestä kiviryhmälle (luonnon luoma vai ihmiskäden muotoilema?), joka sattui tarjoamaan sopivan kokoontumisympäristön kylän miehille. Mitä kaikkia kokoontumisia paikalla on ollut, jää vain arvailun varaan. Vielä elossa olevat kertojat muistavat käräjäkivet ainoastaan paikkana, jossa kylän miehet varsin usein ja taatusti riittävän runsaslukuisesti kokoontuivat pelaamaan korttia. Kävivät välillä jopa syömässä ja palasivat takaisin. Mitä mieltä naisväki lienee tästä ollut ja liekö asiasta ollut kinkereillä puhetta? Jo aikaisemmilla kotiseutukäynneillä 1980-luvun loppupuolella ja 1990-luvun alussa ilmeni, että Hounin ja naapurikylän peltoja oli jollain lailla parannettu ja viljelty. Sarkaojat olivat poissa ja niiden tilalla oli syviä piiri- tai muita ojia. Niissä nyt kasvavasta puustosta päätellen ojien kaivusta on aikaa ainakin parikymmentä vuotta. Kiviäkin oli tuolloin raivattu pelloilta ja puskettu peltojen reunoille. Sinne lienevät käräjäkivetkin menneet. Apulan- Metsämaisemaa. 246

24 tasäkeistä päätellen peltoja oli lannoitettu. Tiettävästi ainakin Lautalassa ja Järvenpäässä laidunnettiin aikaisemmin karjaa. Kintereessä oli jopa kunnon talvinavettakin. Hounilla oli suuria apilapeltoja, jonne karjankasvattajien sadonkorjaajat kuitenkin tulivat vasta syksyllä. Karjaa ei Hounilla silloin näkynyt (Kauko Hounin kertomaa). Maanviljely on sitten lakannut ja pelto alkanut hakea sellaista asua, jossa se oli armon vuonna Urheilukentän suunnalta tuleva tie kaartaa hyväkuntoisen näköisenä. Mutta metsässä on jo aarniometsän tuntua: kaatuneita puita, läpikulkemattomia tiheikköjä. Tullaan aukealle ja noustaan radalle. Entinen kävelyyn mukiinmenevästi soveltuva hiekkavaltainen ratapenger on tärvelty, muutettu vaikeakulkuiseksi sepelitieksi, joka on jalankulkijalle epäystävällinen. Pitkin rautatien vartta on sähköistyspylväitä, jotka muuttavat maisemaa aika tavalla. Rautatien tuoksu on vähentynyt. Mutta rautatien ylitettyä tulee ensimmäisenä vastaan laakea kumpare, Houni-suvun kenties varhaisin asuinpaikka. Tuossahan on Pellonpään talo viettävällä rinteellä. Sen harmaa julkisivu tervehti ohikulkijaa. Talo on osana rakennusryhmää, johon kuului myös miltei takana oleva Sahala. Silmänkantaman päässä näkyivät myös Kestupa ja Riihimäki. Kaija Marttila, Sahalan Kaija, on kotiaan katsomassa. Talon hävitetyn navetan kivijalkaan oli tehty joku rakennus, joka oli palanut, vain savupiippu törrötti pystyssä ja siellä täällä oli hiiltyneitä hirsiä. Kellari on jälleen näkyvä muistomerkki. Uusi punaiseksi maalattu talo avarassa peltomaisemassa. Raini aloittaa jo koulua, mutta melko uuden kodin pihalla, jossa puut eivät vielä ole saaneet sijaansa, leikkii parvi nuorempia, kohta Hounin kansakoulun alakouluun tulevia lapsia. Metsittynyt piha, talon paikalla kasvaa kauniisti haaroittunut koivu. Sahala. 247

25 Koivumäki. Nimi oli enne. Sikosaari. Sikosaaren talon paikka näyttää tuntemattomalta. Kauempaa katsottuna on vain metsäinen kumpare pellon takana. Talon muistona on jo tuttujen kiviraunioiden ohella vain entisessä pihapiirissä kasvava sireeni jykevien puiden varjossa, sekin jo ikääntynyt ja pian ehkä matkansa päätteessä. Muinoin paikalla oli talo, jonka tupaan mahtuivat jopa yhdeksät kangaspuut. Vähän taempana on Lehtola. Avara koivikko, joka kohta ehkä on vain koivukarsikko. Mitä on viereisellä koululla? Koulussa on työpäivä alkanut. Vielä soi opettaja Vieno Lötjösen kaunis urkuharmonin soitto. Mutta sitten alkaa koulun rytmi. Noin viisikymmentä minuuttia pulpetissa istuen, yleensä tyttö vieressä kuten ajan tapa vaatii, sitten ylös seisomaan riviin pulpettien väliin ja ulos välitunnille Sodan varjo tulee syksyllä Tunnetaan että ollaan aikuisten kanssa yhdessä rintamassa, koulu keskeytetään Ensimmäiseltä evakkotaipaleelta tultaessa sodalta vielä säästynyt koulu on jo sotavankileirinä, jossa on is-miehiä vartijoina. Sitten koulu jälleen toimii eikä sen lukukausi enää koskaan keskeytynyt. Koulun piha- 248

26 Lehtola. rakennuksen perustusten päälle kyhätään hirsistä rakennusta, joka ei ehkä lähivuosina vielä valmistu. Vuosia aikaisemmin hirsikertoja oli jo pari, nyt kymmenkunta. Missä on ennen niin avaralta tuntunut koulun pihaa? Katoksen rannassa on laaja kallio ja se on kylän satama. Veneitä ja ruuhia. Kalastaja järvellä, jota osaltaan verhosi sormenpaksuisesta kaislasta oleva kasvusto, sen reunassa ahvenheinää ja lumpeita kenttinä tai avovettä avarina selkinä. Kaislikon ja avoveden raja, joka oli jyrkkä, oli sikäli tärkeä, että tässä vyöhykkeessä vaelteli sekä pienravintoa etsiviä muhkeita lahnoja ja muita ei-petokaloja, että saalistaan väijyviä haukia, ehkä ahvenistakin viisaimmat. Kalamies katiskoineen ei täällä koskaan pettynyt ja rannassa oli hyvä onkia. Punaeväinen sorva ei ymmärtänyt kalamiehen madon salaisuutta ja söi sen epäröimättä. Salmelan pojat olivat varsinaisia onkimiehiä saivat joskus kalaa onkeensa enemmän, kuin muut paikalla olleet onkijat yhteensä. Kaisloista sai kierrettyä oivallisia leikkiveneitä ja rantaan ajautuneista kuivuneista kaisloista kunnon ponttoonit ja rungon kaisla- ja ruokorakenteiseen lentokoneeseen. Hounijärveä reunustaa tiheä pensaikko Katoksen rannan ja Salmelan välissä. Ranta miltei luoksepääsemätön. Rantaviiva on paennut ja uusi maaperä, vesijättö kasvaa sankkaa pajukkoa. Tällä kohdalla järven kasvusto ulottuu miltei poikki järven. Mitä onkaan tapahtunut? On tapahtunut paha asia: järveä on laskettu ja se on muuttunut avovedeltään pienemmäksi. Mutta järven kauneus on yhä säilynyt. 249

27 Katokselta järven yli vasemmalle,1990. Katokselta järven yli oikealle, Suunnataan kohti Riihimäen taloa, jota Katoksen rannasta katsoen ehkä osoittaa yksinäinen korkea kuusi. Pihamaalla paistaa sileä peruskallio ja siellä on yhä melko suuria perustusten jäännöksiä ja päärakennuksen kiviset portaat. Rakennuksen takana on todellakin mahtava kuusi ja vieressä toinen, jo kaatunut pienois-aarniometsä. Entinen tie Riihimäeltä Kivelään on hävinnyt. Pysäkille pääsee Anttilan ja Peltolan väliseltä alueelta pitkin Korpelan kohdalta alkavaa kapeaa kylätietä tai Anttilan vastakkaiselta puolelta myös kävellen pitkin rataa. Senkun kulkee ensin läpi peltojen radalle ja sitten rataa pitkin. Kävellään joko pölkyltä pölkylle tai jopa kiskoa aika tovia. Suunnilleen Marjamäen ja Riihimäen talojen puolivälissä on aalloppi. Se on rautatiesilta yli puron, jota pitkin kala nousi keväisin kutemaan tulviville pelto- Riihimäki. 250

28 alueille. Aalloppi pitää muistaa ylittää harkitusti kävellen, koska kiskojen keskellä olevaa paria lautaa lukuun ottamatta alla on vain ratapölkyt ja niiden alla vilahtelee syvä kanaali Ehkä juuri tähän oli tarkoitettu nekin pommit, jotka 1940 enimmäkseen putoilivat läheisille pelloille. Näkymä 1942: Venäläiset olivat rakentaneet aallopin ääreen vartiokojun, jonka seinällä on piirroksia, ei parhaasta päästä Aalloppi vaikuttaa kovin rehevöityneeltä. Aalloppi. Kylän kaakkoispäässä kohti Hounin pysäkkiä mentäessä peltomaisema puristuu korkean maastoharjanteen ja järven väliin. Kylän laajan peltoaukean reunalla on Marjamäen pihapiiri. Siellä on aitat somassa rivissä pihan mäenpuoleisella sivulla pihaa reunustaen. Pihalta aukeaa avara peltomaisema kauas luoteeseen ja etelälounaassa siintää järvi. Siellä oli Marjamäen talo; nyt on jo tutuksi tullut raunioitunut ja metsittynyt piha. Mutta järvimaisema muistuttaa vielä entistä; on ruohikkorantaa, läikehtivää selkää ja rantaa, johon aallot yhä kevyesti lyövät Rauhan, Sirkan ja monen muun lapsuuden uimaranta. Hounin pysäkin suunnalla olevaa näkymää voi vain kuvitella. Järvi kenties siintää puiden välissä, mutta sen kaltaista maisemaa, jonka valokuvat tallensivat Talvisodan kahden puolen ei enää varmaankaan ole. Metsä valtaa alueita kahden puolen rautatiepenkerettä, joka valloittajan uudistamana järeine sähköpylväineen järkähtämättä seisoo paikallaan. 251

29 Marjamäki. Ruohikkoranta. Järven selkää. Oli lapsuuden uimaranta. Auto lähtee Vahvelaisen pihalta, kerää vähäiset Hounin kulkijat ja paluumatka alkaa. Autoon tulee Järvenpään kylästä lisää väkeä. He ovat löytäneet ja poimineet kulleroita, joita Hounin matkaaja ei ollut löytänyt. Kameransa rikkonut kirjoittaja sai apua jatkosodan ajalta tutun Ögårdin talon perheeseen kuuluvalta Maj-Britt Johanssonilta jo latvastaan taipuvia kukkia kuvattiin auton matkatessa kohti Viipuria. Paluumatkalla tulee vielä entiseen liittyviä näkymiä sillä Hämeenmäessä on säilynyt vanhoja talojakin. Tuossa on räätäli Tuulion talo, jonka puutarhaa Nurmissa laitumella käyvän paimenen lehmikarja pääsi tutkimaan ja josta paimenpoika sai mitä ankarimmat moitteet; lehmien arvaamattomuus on tunnettu tosiasia. Lähellä on kuulun Hämeen Sepän talo, jonka pajassa jatkettiin Hounin kylässä olleen pajan perinteitä, siellä käytiin kengittämässä hevosta ja seppä osoitti sille mahtinsa. Tien varsilla on säleaitoja, merkillisen näköisiä, nurin ja pystyssä. Maisema muuttuu vieraaksi. 252

30 Tie vie kylästä pois. Kullerot. Kuudenkymmenen vuoden aika on ollut riittävän pitkä himmentämään sodan jälkeen vielä kauan kyteneen kaipuun menetetystä kodista. Varmaankin sen painoi taka-alalle se ankara työ, joka muuttaneilla, aina lapsia myöten, oli edessä. Entistä Hounia ei enää ole, mutta se elää monissa muistikuvissa, joita muuttuneen kylämaiseman näkeminenkään ei himmennä. Karjalan kunnaat 253

31 Houni-kirjan synty Vuoden 2001 aikana heräsi joidenkin keskustelujen tuloksena ajatus koota Houniin kylään liittyvää tietoa. Aloite tuli Heikki Mälkiltä. Lähtökohtana tällöin oli, että yritettäisiin myös löytää joku, joka kokoaisi aineistosta kyläteoksen, koska Heikki itse ei katsonut voivansa olla näin laajan työn vastuuhenkilö. Hän kuitenkin lupautui kirjoittamaan osia, jotka löytyvät nyt syntyneen kirjan sivuilta. Aikanaan kun muita ei löytynyt tehtävään, jossa jonkinlainen omakohtainen kylätuntemus tuntui välttämättömältä tehtävä jäi minulle. Useat Vahvialasta jo julkaistut kyläkirjat painottuvat kylässä eläneiden asukkaiden kertomaan. Kun Houni-kirja tekoa alettiin suunnitella, oli kuitenkin jo aika, jolloin kotiseudun viimeisistä vuosikymmenistä muistavat asukkaat olivat jo harvassa. Tämä johti ajatukseen kertomuksen muotoisesta kirjasta, joka saatavissa olevien muistitietojen ohella nojautuisi myös perinne-, historia- ja muuhun kirjalliseen tietoon. Se säilyikin sitten läpi työn punaisena lankana. Onneksi aikaisemmin ilmestyneissä kyläkirjoissa on runsaasti sellaisia vanhempien polvien muisteloita, jotka valottavat elämää seudulla yleensä, elämää erityisesti toisen maailmansodan edellä kuin myös piirteitä siirtolaisten sodanjälkeisestä elämästä miten selvittiin. Tulee näkyviin karjalainen temperamentti, on kielen rikkautta, on kerrontaa vanhoista tavoista ja uskomuksista. Naapurikylän Louon edustajien kanssa tarkasteltiin muutamaankin otteeseen mahdollisuutta tehdä yhteinen kyläkirja, koska oli monia kyliä yhdistäviä ja kylille yhteisiä asioita. Yhteisestä teoksesta päätettiin kuitenkin luopua kyläkohtaisen asiarunsauden vuoksi. Mm. Hounilla asuneen Houni-suvun tiimoilta on paljon kertomista. Eva-Liisa Maamies (o.s. Koskelainen) oli aikanaan laatinut Houni-suvusta aina 1600-luvulle asti ulottuvia laajoja sukuselvityksiä, joka aineisto on nykyään Mikkelin maakunta-arkistossa. Tätä aineistoa on käytetty tekijän perheen luvalla kirjan hyvin yksinkertaistettuja sukutauluja laadittaessa. Houni-sukuun liittyviä muita sukuselvityksiä on saatu Korpelan Venäläisten ja Anttilan Hounien sukuhaaroilta. 254

32 Kirjallisten tietolähteiden ja kirjoittajan omien muistikuvien ohella kirjatyö perustuu omaisten ja kyläläisten haastatteluihin, joita on tehty haastateltavien ja haastattelijan kotona sekä puhelimitse. Heikki Mälkki on kirjallisten töittensä lisäksi antanut lukuisissa eri yhteyksissä muuta tietoa, auttanut museoesineiden kuvatallennuksissa sekä haastatellut Rauha Ojalaa ja Martta Hounia. Laajimmat omakohtaiset haastattelut on tehty Arvi Väänäsen luona Lappeenrannassa sekä Kauko Hounin luona Kausalassa. Suuri osa Arvi Väänäsen haastatteluista on Erkki Väänäsen tekemiä. Toivo Hounin, Sylvi Muhlin ja Hilja Siivosen luona on vierailtu useita kertoja. Pitkiä tarinatuokioita, joissa mennyt aika palasi myös uudelleen näkyviin, rattoisaa rupattelua ja maukkaita pöydän antimia kuten muissakin haastattelukohteissa ja tapaamisissa. Monet lapsuuden ja nuoruuden kontaktit palasivat ikään kuin uudistuneina ja ikäerot olivat tasoittuneet. Puhelinlangat lauloivat kotoisesti niin Helsingistä kuin aina Savosta ja Pohjois-Karjalasta saakka... Kun mietin, miten parhaiten voisin rakentaa Hounin kyläläisiin yhteyksiä ja näin saada kirjaan perustaa, lupautui Oili Aarnialho avuksi. Oili kuului siihen joukkoon, joka oli ollut mukana Korpela-tilan uudisraivion syntyvaiheissa Iitissä, eräässä huomattavassa hounilaisten evakkopitäjässä. Hän tunsi lankoja siellä asuviin entisiin hounilaisiin ja tämän myötä syntyi tarvittavia yhteyksiä. Monet sadat kilometrit on kuljettu yhdessä Oilin kanssa, jonka panosta vailla tästä työstä olisi jäänyt puuttumaan paljon. Myös toinen yhteistyö ansaitsee erityisen tunnustuksen. Alpo Väänänen on vaivojaan säästämättä auttanut haastattelujen järjestämisessä Arvi Väänäsen kotona Lappeenranan Myllylässä. Poikani Matti Mälkki on ollut korvaamattomana apuna mm. piirrosten laadinnassa, kuvien käsittelyssä ja kuvatiedostojen luomisessa. Filosofian tohtori Eino Ketola on lukenut kirjan historia-osaa ja antanut arvokkaita parannusehdotuksia. Lukuisilta aikaisemmin ilmestyneiden Vahvialan kyläkirjojen tekijöiltä on saatu hyviä neuvoja ja kokemuksia. Heistä haluaisin erityisesti mainita Seppo Koskelaisen, Aira Riman ja Erkki Turkian. Kirjan eri kohtien täydennykseksi on ollut tarpeen etsiä ehkä satoja yksittäisiä tiedon sirpaleita. Niiden antajia on runsaslukuisesti; mm. monta laulajaveljeä Helsingin Sotaveteraanikuorosta. 255

33 Haastatellut Aarnialho, Oili (o.s. Korpela), Lahti Anttila, Elvi (o.s. Vahvelainen), Kausala Houni, Kauko ja Sirkka (o.s. Venäläinen), Kausala Houni, Martta, Helsinki Houni, Toivo, Riihimäki Huuhtanen, Ilkka, Veikkola Ketola, Alpo, Nummela Korpela, Erkki, Kouvola Korpela, Martti, Kausala Kotikuusi, Leila (o.s. Myyrä), Kausala Käki, Heimo, Kellokoski Majavirta (ent. Murto), Martti, Karttula Manner, Terttu (o.s. Väisälä), Helsinki Marttila, Kaija (o.s. Sahala), Kuusankoski Muhli, Sylvi (o.s. Kotonen), Kotka Mälkki, Heikki, Helsinki Mälkki, Yrjö, Espoo Ojala, Rauha (o.s. Houni), Espoo Rämä, Kyllikki (o.s. Houni), Kausala Siivonen, Hilja (o.s. Sahala), Riihimäki Toivonen, Liisa (o.s. Murto), Enonkoski Vahvelainen, Veikko, Kausala Vahviala, Pentti (ent. Myyrä), Rauma Venäläinen, Kalevi, Nastola Venäläinen, Veikko, Kausala Viljakainen, Hilkka (o.s. Myyrä), Mäntyharju Väänänen, Arvi, Lappeenranta Väänänen, Elina, Joensuu Väänänen, Erkki, Hamina Väänänen, Oiva Pentti, Helsinki Useimmat edellisistä ovat myös luovuttaneet käytettäväksi valokuvia. Lisäksi kuvia on saatu Wiipurin arkistoyhdistykseltä sekä seuraavilta henkilöiltä: Helvi Koskinen, Hilkka Kuusela, Hilkka Ruotsalainen, Pekka Sipiläinen, joka myös avusti kirjoittajaa tilansa vanhojen työvälineiden kuvataltioinnissa, Satu Suvanto, Matti Venäläinen ja Alpo Väänänen. Miten tähän työhön sitten on kyläläisten piirissä suhtauduttu? Kaikki ovat olleet mukana täydellä panoksella ja väsymättä pyrkineet täyttämään turhankin monilukuisia pyyntöjä. Jutustelua on säestänyt hersyvä huumori, joka liittyi menneisiin tapahtumiin. Vakaasti kertova Arvikin naurahteli välillä ja 256

34 Arvi Väänänen kertoo. Kertoja on poissa. Sirkka ja Kauko Houni. pilkettä oli silmänkulmassa niin Sikosaaren Kaukolla ja Anttilan Toivolla kuin monella muulla. Vielä on tempperamenttiakin niinkuin kotikylän aikaisin nimin Kotosen Sylvillä ja Sahalan Hiljalla. Ennen kaikkea on ollut paljon välitöntä kerrontaa, jolle on ollut helppo rakentaa. Paras kiitokseni teille kaikille on: Me teimme kotiseutukirjaamme yhdessä. Olkoon tämä kirja omistettu Karjalan äideille. Hyvinkäällä maaliskuussa 2005 Esko Mälkki 257

35 Kirjalliset lähteet Cardberg, C. J. Welin, P. O Viipuri kivestä rakennettu kaupunki. Kustannusosakeyhtiö Otava. Hatela, Olavi Viipurilaisen perheen arkea. Sanomalehti Karjala Helsingin Sanomat Artikkeli Savon Sellusta ( ). Hounin VPK. Pöytäkirjat , Heikki Mälkin kokoelmat. Hyvönen, Jaakko Kohtalokkaat lennot Kirjateos Oy, Helsinki. Ihalainen, Erkki, Mälkki, Heikki ja Pystynen, Raimo (toimittajat) Vahviala. Kotiseutua kuvina. Vahviala-Seura ry. Ihalainen, Erkki (toimittaja) Vahvialan Vanhakylä. Muistojulkaisu. Järventaus, K. A Summan savut. WSOY. Kaakkois-Suomen ympäristökeskus Viipurinlahden ja siihen laskevien jokien vedenlaatu ja kuormitus. Rusfinnonpoint-hanke. Karjala-lehti Pitäjä pitäjältä, Vahviala. Karjala N:o (Liite 11). Kemppinen, Iivar Kadonnut Karjala, karjalaisen talonpoikaiskulttuurin pääpiirteet. Karjalan Liitto ry. Kopisto, Aarne ja Paloposki, Toivo J Viipurin pitäjän historia I vuoteen Viipurin Maalaiskuntalaisten Pitäjäseura ry. Korpela, Jukka Viipurin linnaläänin synty. Viipurin läänin historia II (päätoimittajayrjö Kaukiainen). Karjalaisen kulttuurin Edistämissäätiö, Karjalan Kirjapaino Oy / Karjala-lehti. Kuosa, Tauno A.O. Pajari. Viiden sodan soturi. WSOY. Lautala, Oiva NURMI Kotiseutumme esi-isien aikaan. Julkaisematon esitelmä. Lautala, Vilho Talonpoika Heikki Antinpoika (Bonde Hindrich Andersson) Lautanen ( ) Viipurin pitäjän Lautalan kylästä Ruotsin kuninkaiden ja Venäjän keisareiden alamainen esi-isä Isonvihan ja Pikkuvihan ajoilta. Julkaisematon muistelmakirjoitus. Letto-Vanamo, Pia (toim.) Suomen oikeushistorian pääpiirteet. Sukuvallasta moderniin oikeuteen. Gummerus. Maamies, Eva Liisa. Houni-sukuun liittyviä sukuselvityksiä, monisteita. Mauranen, Tapio (toimittaja) Maata, jäätä, kulkijoita. Tiet, liikenne ja yhteiskunta ennen vuotta Tielaitos. Mäkelä, Jukka L Teräsvyöry Kannaksella. WSOY. 258