TEKNINEN LAUTAKUNTA TEKNINEN PALVELUKESKUS TOIMINTAKERTOMUS 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TEKNINEN LAUTAKUNTA TEKNINEN PALVELUKESKUS TOIMINTAKERTOMUS 2010"

Transkriptio

1 TEKNINEN LAUTAKUNTA TEKNINEN PALVELUKESKUS TOIMINTAKERTOMUS 2010

2

3 Jukka-Petteri Eronen Teknisen palvelukeskuksen työntekijät viettämässä liikunnallista toimintapäivää Kirjurinluodossa. TEKNINEN PALVELUKESKUS Tekninen palvelukeskus luo Porin kaupungin rakenteellisen toimintaympäristön: tontit, liikenneväylät, viheralueet ja julkiset toimitilat. Toimintaympäristön luomisen ja ylläpitämisen tavoitteena on hyvän ja viihtyisän elinympäristön turvaaminen porilaisille. Tekninen palvelukeskus valmistelee ja panee täytäntöön teknisen lautakunnan toimialaan kuuluvat asiat. Teknisen palvelukeskuksen tehtävänä on tuottaa, ylläpitää ja luoda palveluja kaupunkilaisille ja eri hallintokunnille sekä huolehtia kaupungin omaisuudesta kaupunginvaltuuston myöntämien resurssien puitteissa. Teknisen palvelukeskuksen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet asetetaan vuosittain talousarvion ja investointisuunnitelman laatimisen yhteydessä. Tavoitteita tarkennetaan käyttösuunnitelman ja investointiohjelman hyväksymisen yhteydessä. Tavoitteiden seurantaa varten Tekninen palvelukeskus ja sen yksiköt raportoivat toiminnan ja talouden kehittymisestä tekniselle lautakunnalle. Teknisen palvelukeskuksen toiminnassa noudatetaan tiimiperiaatetta. Vastuualueilla on toiminnan mukaan ohjaus-, suoritus- ja asiantuntijatiimejä. ORGANISAATIO VUONNA 2010: HALLINTOYKSIKKÖ Yleishallinto Maaseututoimi Kaupunkimittaus Pysäköinninvalvonta OMISTAMISEN YKSIKKÖ Kiinteistövarallisuus Katu- ja puistosuunnittelu Talonsuunnittelu Rakennuttaminen RAKENTAMISYKSIKKÖ Kunnallistekniikka Varastointipalvelut Satamarakennus Mittauspalvelut Talonrakennus Puistotoimi Konekeskus Talotekniikka AJONEUVOKESKUS AMMATTIOPISTOJEN KIINTEISTÖT 3

4 SISÄLTÖ TEKNINEN PALVELUKESKUS... 1 Hyvä vuosi TEKNINEN LAUTAKUNTA... 4 JOHTO ja JOHTORYHMÄT... 5 YHTEISTYÖTOIMIKUNTA... 6 Viestintäryhmä... 7 Työturvallisuus... 7 Työhyvinvoinnin toteuttaminen vuonna HALLINTOYKSIKKÖ Yleishallinto Palvelupiste Porina Maaseututoimi Kaupunkimittaus Pysäköinninvalvonta PORIN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS TOIMINTAKERTOMUS 2010 Kustantaja: Tekninen Palvelukeskus Yrjönkatu 6 B /PL Pori Teksti: TPK henkilökunta Kuvat: TPK:n arkisto ja henkilökunta Taitto: Jukka-Petteri Eronen Painotyö: Kehitys Oy Pori 2011 OMISTAMISEN YKSIKKÖ Kiinteistövarallisuus Talonsuunnittelu Rakennuttaminen Porin tulvasuojeluhanke jatkuu Katu- ja puistosuunnittelu RAKENTAMISYKSIKKÖ Konekeskus Kunnallistekniikka Mittauspalvelut Puistotoimi Satamarakennus Talonrakennus Talotekniikka Varastointipalvelut AJONEUVOKESKUS AMMATTIOPISTOJEN KIINTEISTÖT Pitkään palvelleet TPK juhli työvuottaan Cygnaeuksen ruokalassa Eläkkeelle jääneet vuonna Tilastot Organisaatio vuonna

5 Hyvä vuosi 2010 TPK:n palvelujen järjestämiseen ja tuottamiseen vaikutti tavallista pidempään keväällä jatkunut ja syksystä normaalia aikaisemmin alkanut kylmä ja luminen talvisää. Ne kasvattivat huomattavasti niin katujen puhtaanapitokuin kiinteistöjen lämmityskustannuksia. Yhtenä syynä kylmälle säälle voivat olla tuhkapilvet tai aivan tavallinen säiden vaihtelu. Lumesta ja pakkasesta huolimatta TPK:n budjetti toteutui hyvin ja siitä kuuluu kiitos koko henkilöstöllemme. Organisaation kehittäminen jatkui ja yhteistyö eri yksiköiden välillä kehittyi kumppanuusajattelun mukaisesti. Ensimmäiset sisäisen kumppanuuden sopimukset laadimme katujen kunnossapidon ja puistojen hoidon kesken. Vuoden alusta Teknisen palvelukeskuksen tulosalueesta (T72) erotettiin omaksi tulosalueeksi Ammattiopistojen kiinteistöt taseyksikkö (T70), jonka yhtiöittäminen valmisteltiin loppuvuodesta. Toukokuun alusta rakentamisen yksikössä konekeskuksen kuljetushenkilökunta siirrettiin kunnallistekniikan vastuualueelle. Heinäkuussa pysäköinninvalvonta (T74) siirtyi Tekniseen palvelukeskuksen vastuualueeksi. Näin saimme tekemämme yhteiset työt lähemmäksi toisiaan ja pystymme kehittämään jo aiemmin hyvin toiminutta yhteistyötä vieläkin paremmaksi. Joulukuussa teimme sopimukset maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueesta Lavian, Luvian ja Merikarvian kuntien kanssa. Vuoden 2011 talousarvioon muodostettiin toimitilat taseyksikkö (T76) tulosalueiden Tekninen palvelukeskus (T72) ja tilapalveluyksikkö ulkoinen vuokraustoiminta (T75) rakennuksista. Tällä toimenpiteellä pystymme turvaamaan jatkossa rakennusten kunnossapitoon riittävästi varoja. TPK:n strategiasuunnitelma 2016 päivitettiin kaupunkistrategian mukaiseksi. Samalla teimme TPK:n palvelustrategiaan esityksen. Tämä kehitystyö on vielä kesken. Työhyvinvointiin panostimme palkkaamalla vuodeksi työhyvinvointikoordinaattoriksi Sirkku Heilä-Aaltosen, jonka tavoitteena oli luoda kanssamme työkalut hyvään työhyvinvointiin. Energiat käyttöön -työhyvinvointikampanja käynnistyi ja moni muu asiaan liittyvä selvitys lähti liikkeelle. Noormarkun kuntaliitos lisäsi merkittävästi töitä TPK:n tehtäväkentässä kuluneella vuoden aikana ja töitä riittää jatkossakin. TPK:n toiminnasta vanhan Noormarkun alueella on tullut kiitosta, koska olemme onnistuneet yhdistämishankkeessa kaikin puolin. Noormarkun tekniselle henkilöstölle suunnatussa kyselyssä TPK sai hyvät pisteet ja vastavuoroisesti saimme Noormarkusta ammattitaitoisen henkilöstölisän porukkaamme. Työturvallisuus on tullut pysyvästi mukaan työntekoomme. Työmailla käytetään uuden lainsäädännön mukaisesti kypäriä ja muuta turvavarusteita. Työturvallisuuskoordinaattori Jari Mäkisalo on siirtänyt kuluneen vuoden aikana TPK:n työturvallisuusasiat nykyaikaan. Tämä on erityismaininnan arvoinen työ. Edellä esitetyn perusteella voin todeta, että TPK on ollut hyvin toimelias kuluneen vuoden aikana. Toimeliaisuudella saimme asioita eteenpäin ja työmme kehittyi. Tämä viritti henkilöstön uuteen ajatteluun huomaamaan, että yhdessä saamme aikaan hyvän työtuloksen. Hyvä yhteishenki vaikuttaa luovuuteen ja siitä syntyy hinku kehittää TPK:sta vielä parempi työyhteisö. Sisäisen kumppanuuden aito käyttöönotto saa varmasti aikaan positiivista muutosta, jonka avulla kehitämme yhteistyötä yhä paremmaksi. Elinympäristömme hoidossa olemme saaneet paljon aikaan. Vastuualueet kertovat omissa osioissaan kaikesta siitä työstä, mitä saatiin aikaan vuonna Saimme ihmeitä aikaan, vaikka rahalliset resurssimme vähenivät. Parantunut yhteishenki edesauttoi työtapojen kehittämistä ja yhdessä tekeminen lisääntyi ilahduttavasti. Jukka Kotiniemi Teknisen palvelukeskuksen johtaja 5

6 TEKNINEN LAUTAKUNTA TPK Toimintakertomus 2010 Jukka-Petteri Eronen TEKNINEN LAUTAKUNTA Teknisen lautakunnan jäsenet Vuoden 2010 viimeisessä lautakunnan kokouksessa paikalla olivat: Sanna Grönmark, Matti Rehula, Antti Linnainmaa, Katja Helenius, Maria Rautanen, Eero Laurila, Ari Westerlund, Eerik Heijari, Arja Laulainen, Maria Santikko ja Reijo Hirvonen Teknisen lautakunnan toiminta Tekninen lautakunta kokoontui toimintavuoden aikana 24 kertaa ja kokouksissa merkittiin pöytäkirjaan yhteensä 437 pykälää. Päätöksistä lähes puolet koski kaupunginhallitukselle tehtyjä esityksiä tai lausuntojen antamista. Lautakunta on johtosääntönsä ja kaupunginhallituksen ja valtuuston päätösten mukaisesti päättänyt ja asiakirjoilla vahvistanut kiinteän omaisuuden kauppoja ja vaihtoja, tonttien ja muiden alueiden vuokrauksia sekä urakka- ja muita sopimuksia. Tekninen lautakunta teki katselmukset Kirjurinluodon alueelle, ent. Kormanon sahan alueelle ja Jussilan kiinteistöön. Ari Westerlund, rakennusinsinööri, opettaja, puheenjohtaja (SDP) Satu Hatanpää, KLT-kirjanpitäjä, tradenomi (KOK) Mikko Hatanpää, maanviljelijä, (KESK) Eerik Heijari, toimitusjohtaja, varapuheenjohtaja (KOK) Sanna Grönmark, tuottaja (VIHR) Reijo Hirvonen, pääluottamusmies (VAS) Arja Laulainen, lehtori, vararehtori (SDP) Eero Laurila, asianajaja, varatuomari (KOK) Antti Linnaimaa, maanviljelijä (KESK) Maria Santikko, kiinteistöhuoltopäällikkö (SDP) Maria Rautanen, DI, suunnitteluinsinööri (KOK) Varajäsenet: Mia Fagerlund, työterveyshuollon erikoislääkäri (VIHR) Jari Haapaniemi, datanomi (SDP) Katja Helenius, rakennusinsinööri, tarkastaja (KOK) Leena Karjalainen, lähihoitaja (SDP) alkaen Tuomas Meriniemi, tekniikan yo (KESK) Pertti Myllyharju, koneistaja (VAS) Mikko Pakkasela, DI, yrittäjä (KOK) Tiina Paltanen, FM (SDP) asti Matti Rehula, maanviljelijä, järjestökonsultti (KESK) Tarja Silfver, laitoshuoltaja (SDP) Jukka Vuorio, teknikko (KOK) Lotta-Riikka Vuorio, verhoilija, yrittäjä (KOK) Kaupungin hallituksen edustajana kokouksiin osallistuivat Elina Ahlsten ja nuorisovaltuutettu Emilia Korkeaoja. 6

7 JOHTO ja JOHTORYHMÄT JOHTO ja JOHTORYHMÄT Johto JOHTORYHMÄT TEKNINEN PALVELUKESKUS Jukka Kotiniemi, johtaja Mika Painilainen, hallintopäällikkö Harri Juhola, rakennuspäällikkö Markku Koppelomäki, talonrakennusinsinööri Jani Sädemaa, kuljetuspäällikkö Markku Lehtonen, toimitilapäällikkö, alkaen Henkilöstön edustajat: Tommi Raunela, pääluottamusmies (JHL) Heikki Tuominen, palvelupäällikkö (KTN) Teknisen palvelukeskuksen johtajana toimii diplomi-insinööri Jukka Kotiniemi. Sijaisena on toiminut rakennuspäällikkö Harri Juhola. Teknisen palvelukeskuksen johtaja johtaa ja kehittää palvelukeskuksen toimintaa, taloutta ja organisaatiota. Johtaja vastaa erityisesti yksiköiden toiminnan ja talouden yhteensovittamisesta sekä tarpeellisesta yhteydenpidosta sisäisiin ja ulkoisiin sidosryhmiin. HALLINTOYKSIKKÖ OMISTAMISEN YKSIKKÖ RAKENTAMISYKSIKKÖ Mika Painilainen, hallintopäällikkö Kalle Salonen, kaupungingeodeetti Juhani Dahl, maataloussihteeri Henkilöstön edustajat: Tarja Kuusisto, palveluasiantuntija (JHL) Jone Puputti, suunnittelija (KTN) Harri Juhola, rakennuspäällikkö Antti Kilkku, kiinteistöpäällikkö Markku Setälä, liikenneinsinööri Pentti Klemetti, kaupunginarkkitehti Henkilöstön edustajat: Kai Klink, rakennuttajarakennusmestari (JHL) Markku Rantamäki, suunnitteluinsinööri (KTN) Markku Koppelomäki, talonrakennusinsinööri Arto Rosenholm, kadunrakennusinsinööri Paavo Peltola, maastotyöpäällikkö Pekka Salli, keskusvarastonhoitaja, eläkkeelle Rauno Maijala, koneasentaja, 1.8. alkaen Latva Jukka, sataman työpäällikkö Ismo Ahonen, kaupunginpuutarhuri Erkki Nissilä, työnjohtaja, eläkkeelle Mika Koski, huoltomestari, ajalla Jani Sädemaa, kuljetuspäällikkö 1.6. alkaen Tapio Laiho, lvi-huoltopäällikkö Henkilöstön edustajat: Timo Muukkonen, katuosaston työntekijä (JHL) Pirjetta Sipiläinen-Salo, neuvontahortonomi (KTN) Teknisen palvelukeskuksen johtoryhmä Johdon apuna on toiminut Teknisen palvelukeskuksen johtoryhmä, joka kokoontui keskimäärin joka toinen viikko. Puheenjohtajana toimii palvelukeskuksen johtaja ja muina jäseninä ovat yksiköiden johtajat sekä kehittämispäällikkö. Johtoryhmässä on kaksi henkilöstön edustajaa, jotka henkilöstöjärjestöt nimeävät jäsenistään. Johtoryhmä edistää yhteydenpitoa ja tiedonkulkua ulkoisten ja sisäisten sidosryhmien, lautakunnan ja palvelukeskuksen välillä sekä palvelukeskuksen sisällä. Johtoryhmän tehtävä on edistää yksiköiden välistä yhteistyötä asioiden valmistelussa ja täytäntöönpanossa. Yksiköiden johtoryhmät Yksiköiden johtoryhmät kokoontuivat säännöllisesti. Puheenjohtajina toimivat yksiköiden johtajat ja muina jäseninä vastuualueiden päälliköt. Johtoryhmissä on kaksi henkilöstön edustajaa. Ajoneuvokeskus- ja Ammattiopistojen kiinteistöt -yksiköillä ei ollut omia johtoryhmiä. Johtoryhmät edistävät yhteydenpitoa yksiköiden sidosryhmiin ja tiedonkulkua yksiköiden sisällä. Johtoryhmät edistävät vastuualueiden välistä yhteistyötä yksiköiden asioiden valmistelussa ja täytäntöönpanossa. 7

8 YHTEISTYÖTOIMIKUNTA TPK Toimintakertomus 2010 YHTEISTYÖTOIMIKUNTA Outi Vainikka-Majuri Yhteistyötoimikunta tutustumassa työkohteeseen. Kuva vuodelta Yhteistyötoimikunta on elin, jonka tarkoituksena on edistää työnantajan ja henkilöstön välistä toimintaa. Tavoitteena on antaa henkilöstölle mahdollisuus yhteisymmärryksessä työnantajan kanssa osallistua Teknisen palvelukeskuksen toiminnan kehittämiseen ja antaa henkilöstölle mahdollisuus vaikuttaa omaa työtään ja työyhteisöään koskevien päätösten valmisteluun. Samalla edistetään kunnallisen palvelutuotannon tuloksellisuutta ja henkilöstön työelämän laatua. Yhteistyötoimikunta toimii myös lakisääteisenä työsuojelutoimikuntana ja sen toimikausi noudattaa kunnallisen työsuojelun yhteistoimintaorganisaation nelivuotiskautta. Yhteistyötoimikunta kokoontui vuoden 2010 aikana 9 kertaa. Kokouksissa käsiteltiin toimintavuoden 2010 aikana TPK:n strategiaa ja suunnitelmaa, palvelustrategialuonnosta sekä toimintasäännön muutoksia. TPK:n organisaatioon ja henkilöstöön kohdistuvina muutoksina käsiteltiin pysäköinninvalvonnan siirtyminen TPK:n hallintoyksikön vastuualueeksi, maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen muutokset sekä konekeskuksen ja kunnallistekniikan henkilöstöä koskevat muutokset. Henkilökunnalta saatiin yksi aloite, joka lähetettiin kaupunkitason yhteistyötoimikunnalle. Työterveyshuollon ja työsuojelun asioita käsiteltiin kaikissa kokouksissa. Yhteistyötoimikunnan jäsenet Outi Vainikka-Majuri ja Martti Lundén osallistuivat elokuussa Lappeenrantaseminaariin. TYÖNANTAJAN EDUSTAJAT: Puheenjohtaja: Markku Mäkitalo, kehittämispäällikkö Sihteeri: Mika Painilainen, hallintopäällikkö Jäsenet: Jukka Kotiniemi, Teknisen palvelukeskuksen johtaja Harri Juhola, rakennuspäällikkö Markku Koppelomäki, talonrakennusinsinööri Yleisvarajäsen: Seppo Sairanen, apulaistalouspäällikkö HENKILÖSTÖN EDUSTAJAT: Jäsenet: Martti Lundén, ajojärjestelijä (JHL) Outi Vainikka-Majuri, suunnittelurakennusmestari (JHL) Merja Koivunen, kanslisti (JHL) Kivelä Antero, työsuojeluvaltuutettu (JHL) Markku Rantamäki, suunnitteluinsinööri/työsuojeluvaltuutettu (KTN) Pirjetta Sipiläinen-Salo, varapuheenjohtaja/neuvontahortonomi (KTN) Yleisvarajäsenet: Seppo Peltonen, kirvesmies (JHL) Tiina Kourujärvi, johdon assistentti (Jyty) MUUT: Mirva Polvi, työterveyshoitaja Tiina Rantala, työterveyshoitaja ( lähtien) 8

9 VIESTINTÄRYHMÄ Viestintäryhmä Kuusihenkinen viestintäryhmä pyrkii kehittämään Teknisen palvelukeskuksen viestintää. Ryhmä toimittaa henkilöstölehti Osviittaa sekä laatii vuosittain toimintakertomuksen. Porin kaupungin www-sivujen uudistaminen työllisti myös TPK:ta. Niin viestintäryhmän jäseniä kuin muitakin työntekijöitä oli mukana sivujen uudistusta koskevissa palavereissa. Omalta osaltaan TPK syötti oman sivunsa aineiston uuteen julkaisujärjestelmään. Vuoden aikana on keskusteltu sosiaalisen median käytöstä TPK:ssa. Porin kaupunki on ottanut viestinnälliseen käyttöönsä erilaisia sosiaalisen median sovelluksia ja toivonut, että myös hallintokunnat ottaisivat sovelluksia käyttöönsä. Viestintäryhmä ei kuitenkaan kokenut sosiaalista mediaa oikeaksi tiedotuskanavaksi. Pitkään hiljaisena viestintäkanavana pysynyttä, TPK:n oman väen käyttöön tarkoitettua, extranettiä on pyritty aktivoimaan. Aktiivisempaa tiedotusta on ollut hieman aiempaa enemmän, mutta kehitettävää riittää vielä. Viestintäryhmän puheenjohtajana toimi Pirjetta Sipiläinen-Salo. Hänen lisäksi ryhmään kuuluivat Jukka-Petteri Eronen, Tarja Holmström, Jone Puputti, Heikki Tuominen ja Outi Vainikka-Majuri. JUKKA-PETTERI ERONEN Työturvallisuus Teknisessä palvelukeskuksessa luodaan uutta turvallisuuskulttuuria. Henkilöstöä kannustetaan ajattelmaan työturvallisuutta osana jokapäiväistä työntekoa ja sen täytyy olla mukana kaikessa tekemisessä. Työturvallisuuskoordinaattori Jari Mäkisalon tehtävänä on valvoa työkohteiden turvallisuutta. Hänen tehtävänään on kiertää työmailla ja käydä keskustelua turvallisuuden kehittämisestä työntekijöiden kanssa. Mäkisalo laatii tarvittavat turvallisuusasiakirjat ja koordinoi työturvallisuuten liittyviä koulutuksia. Työmailla on otettu käyttöön turvallisuuskansio, joka sisältää työturvallisuuden kannalta tarpeelliset ohjeet. Työmaan puutteista kannustetaan ilmoittamaan turvallisuuslomakkeella. Läheltäpiti-tilanteet ja tapaturmat tutkitaan säännöllisesti. Työturvallisuuteen panostamista jatketaan erityisesti vuonna 2011, joka on nimetty työturvallisuuden teemavuodeksi. Jari Mäkisalo Työntekijät vaihtavat ajatuksia TPK:n johtajan kanssa Tupalan työmaalla Vuoden aikana on järjestetty useita turvallisuuskoulutuksia, joiden suorittajat ovat saaneet kortin todistukseksi suorituksestaan. Vuoden aikana koulutuksen suoritti 346 työntekijää. Näiden koulutusten lisäksi on joka vuosi järjestetty muita turvallisuuskoulutuksia henkilökunnalle. Perehdytykseen ja riskien arviointiin on kiinnitetty erityistä huomiota. Turvallisuussuunnitelmia tehdään työmaakohtaisesti. Suunnitelmissä huomioidaan erityisesti vaaralliset työt ja se laaditaan yhteistyössä työntekijöiden kanssa. Kuluneena vuonna on aloitettu TPK:n johtajan turvallisuuskierrokset, joista on saatu positiivista palautetta työmailta. Tavoitteena on, että työntekijät pääsevät avoimeen vuorovaikutukseen johtajan kanssa. Samalla johtaja pääsee tutustumaan työkohteisiin. Kierroksia pidetään säännöllisin väliajoin. Suurissa rakennuskohteissa on otettu käyttöön TR- ja MVR-mittarit, jotka kertovat työkohteen turvallisuustason. Pienien kohteiden osalla tehdään viikottain kunnossapitotarkastus. Yhdessä TPK:n työhyvinvointikoordinaattorin kanssa on toteutettu työturvallisuuden teemapäiviä. Teemapäivinä on käsitelty mm. kypärän käyttöä sekä huomiovaatetusta. Suojavälineiden käytössä tapahtui suurta kehitystä vuoden 2010 aikana. JUKKA-PETTERI ERONEN 9

10 VIESTINTÄRYHMÄ TPK Toimintakertomus 2010 Jukka-Petteri Eronen Työhyvinvoinnin toteuttaminen vuonna 2010 Käynnissä järjestetyn liikunnallisen toimintapäivän alkujumppa. Teknisen palvelukeskuksen työhyvinvointisuunnitelma valmistui vuonna 2009 ja siinä määriteltiin toimenpiteet pidemmällä aikavälillä sekä kolmeksi vuodeksi eteenpäin. TPK:n työhyvinvoinnin kehittäminen on suunniteltu kattamaan työhyvinvoinnin osa-alueet työyhteisö, työolot, yksilö työntekijänä, joita on käytetty myös Porin kaupungin työhyvinvointiohjelmassa kuvaamaan kokonaisvaltaista työhyvinvointia. Työhyvinvointityön tueksi TPK palkkasi työhyvinvointikoordinaattorin alkaen. Samalla Tyhy-ryhmä uudistui ja alkoi kokoontua kerran kuukaudessa. Ryhmässä on 8 jäsentä (henkilöstön edustajia sekä esimiestaso). Tyhy-koordinaattori tekee kiinteää yhteistyötä palkatun turvallisuuskoordinaattorin kanssa toteuttaen erilaisia kampanjoita (Muista huomiovaatetus, Kypärä päähän, Työturvallisuus ja Ergonomia) sekä kiertäen työmailla. Tyhy-ryhmä Tyhy-ryhmän tehtävänä on suunnitella, organisoida ja seurata työhyvinvoinnin ylläpitämiseksi ja lisäämiseksi tehtäviä toimenpiteitä ja niiden toteutumista. Lisäksi työryhmän tulee systemaattisesti tarkastella hallintokunnassa kaikilla työhyvinvoinnin osa-alueilla toteutuvaa toimintaa. Työryhmä kartoittaa työhyvinvoinnin toimintasuunnitelmassa olevia painopistealueita vuosittain yksiköitten ja vastuualueiden kanssa. Työryhmä laatii vuosittain raportin yhteistyötoimikunnalle ja tek- niselle lautakunnalle työhyvinvoinnin tavoitteiden toteutumisesta. Työhyvinvointitoimintojen taso Työhyvinvointioimintojen itsearviointimatriisin täyttämällä vastuualueiden päälliköt arvioivat työpaikan työhyvinvointitoimintojen tasoa ja kehittämistarpeita säännöllisin välein. Maaliskuussa 2010 päälliköt täyttivät ensimmäisen matriisinsa. Yleisesti työhyvinvointitoimintojen taso TPK:ssa vastasi hyvää tasoa ja perusasiat ovat hallinnassa lainsäädännön mukaisesti. Joillakin vastuualueilla on kuitenkin jo edetty ennakoivan suunnittelun ja ohjelmien toteuttamisen tasolle asti. Vastuualueiden työntekijät valitsivat keskuudessaan työhyvinvointitoimien 10

11 VIESTINTÄRYHMÄ painopistealueen vuosille , näiden matriisin kategorioiden avulla. Työhyvinvoinnin johtamisen apuvälineitä Työhyvinvointitoimia vastuualueet ovat toteuttaneet itsenäisesti ja tarvittaessa tyhy-koordinaattori on ollut apuna. TPK:n yhteisessä verkossa olevalle p-asemalle on luotu kansio, jossa on työhyvinvointiin liittyvää materiaalia ja työkaluja vastuualueiden käyttöön. Samassa kansiossa on myös alakansiot jokaiselle vastuualueelle työhyvinvointisuunnitelman/toteutuman tallentamista varten. Vastuualueen päälliköt ovat valinneet työhyvinvoinnin strategiseen johtamiseen liittyvät mittarit TERVE-Pori mittareista. Näiden lisäksi on valittu yhteisesti seurattavaksi sairaus poissaolojen väheneminen ja varhaisen tuen keskusteluiden määrät. Tavoitteena on tehdä työhyvinvointityöstä normaaliin arkityöhön liittyvää toimintaa, jonka vaikutuksia seurataan. Työterveyshuollon kanssa on käyty kumppanuusneuvottelu joulukuussa 2010, koskien TPK:n työterveyshuollon 2011 toimintasuunnitelmaa. Mukana neuvotteluissa oli vastuualueiden ja yksiköiden päälliköitä, TPK:n johtaja ja tyhy-koordinaattori. Neuvottelussa tuotiin esiin vastuualueiden työhyvinvoinnin painopistealueet ja sovittiin työterveyshuollon osuudesta niiden toteuttamisessa. Fyysinen työkyky Fyysiseen työkykyyn on panostettu ja ensimmäinen yhteinen tyky-iltapäivä on järjestetty kesäkuussa Kirjurinluodolla. Iltapäivänä työntekijöillä oli mahdollisuus tutustua erilaisiin liikuntamuotoihin. Lisäksi on käynnistetty Energiat käyttöön kampanja, jonka tavoitteena on lisätä/säilyttää liikuntaa ja opetella painonhallintaa. Kampanja kestää asti ja parhaimmat energiapisteet saanut joukkue palkitaan. Vastuualueet ovat lisäksi pitäneet omia tyky-virkistyspäiviää vaihtelevasti. SIRKKU HEILÄ-AALTONEN Jukka-Petteri Eronen Varhainen tuki Varhaisen tuen toimintamallin kehittämistä on tehty yhdessä henkilöstöpalveluiden kanssa. Kehittämisessä on ollut mukana OSKU-ryhmä, johon on kuulunut kolmesta yksiköstä päällikkö, luottamusmies, henkilöstön edustaja ja tyhy-koordinaattori. Toimintamalli on otettu käyttöön ja siihen liittyvän keskustelun kirjaamista ja säilyttämistä on suunniteltu tarkkaan. Malli on tallennettu asiakirjojen hallinnan sähköiseen järjestelmään, jonne keskustelut jatkossa tallennetaan. Työhyvinvointikoordinaattori Sirkku Heilä-Aaltonen selittää Energiat käyttöön kampanjan kuntotestin tuloksia Seppo Peltoselle. Jukka-Petteri Eronen Kumppanuus työterveyshuollon kanssa Liikunnallisena iltapäivänä työntekijät pääsivät kokeilemaan uusia urheilulajeja, kuten fastcoopia. 11

12 HALLINTOYKSIKKÖ Hallintoyksikkö vastaa Teknisen palvelukeskuksen keskitetyistä talous- ja toimistopalveluista, viranomaistehtävistä, maaseututoimesta ja pysäköinninvalvonnasta sekä vastaa hallintokunnan viestinnästä. Tämän lisäksi yksikkö suorittaa tekniset erikoistehtävät. Hallintoyksikköön kuuluu myös kaupunkilaisille suunnattu palvelupiste Porina. Hallintoyksikön johtajana toimii hallintopäällikkö Mika Painilainen.

13 HALLINTOYKSIKKÖ Jukka-Petteri Eronen YLEISHALLINTO Yleishallinnon vastuualueen tehtävänä on valvoa Teknisen palvelukeskuksen toiminnan laillisuutta, huolehtia keskitetyistä talous- ja toimistopalveluista, viestinnästä, kopiolaitoksesta, arkistoinnista sekä teknisistä erityistehtävistä. Se huolehtii myös palvelupiste Porinan toiminnasta. Vastuualueella hoidetaan edellä mainittujen tehtävien lisäksi yksityistielain mukaan tielautakunnan ratkaistavaksi kuuluvat asiat ja yksityistielain :issä mainitut tehtävät ja asiat. Vastuualueen päällikkönä toimii Mika Painilainen. Teknisessä palvelukeskuksessa ja myös sen yleishallinnossa näkyi vuoden 2010 työhyvinvointi-teema. Työhyvinvointia käsiteltiin vuoden aikana työyhteisön, työolojen sekä yksilöiden osalta. Työhyvinvointikoordinaattori Sirkku Heilä-Aaltonen aloitti TPK:ssa työhyvinvoinnin kehittämisen. Yleishallinnon työntekijät osallistuivat ahkerasti keväällä Kirjurinluodolla pidettyyn, koko TPK:n väen liikunnalliseen toimintapäivään. Päivän tavoitteena oli lisätä yhteenkuuluvuutta koko henkilökunnan kesken sekä tarjota iloa ja virkistystä tutustuen eri liikuntamuotoihin (zumba, kahvakuula, flexibar, mini-golf, golf, kirkkovenesoutu, sauvakävely, frisbee, fastcoop). Yleishallinnon oman väen liikunnallinen virkistäytymishetki oli syksyllä työpaikkakokouksen jälkeen. Tuolloin lenkkeiltiin Reposaaren uudella ulkoilureitillä. Lisäksi yleishallinto osallistui aktiivisesti koko TPK:n yhtei- Yleishallinnon palaveri seen Energiat käyttöön kampanjaan ( ) keräämällä liikuntapisteitä sekä pohtimalla, miten kehittää terveellisiä elämäntapoja. Yleishallinnon työntekijät aloittivat myös säännöllisen taukovoimistelun iltapäivän kahvihetken jälkeen. Työpaikkakokouksissa on pohdittu työhyvinvointia sekä työn organisointiin liittyviä asioita yhdessä työntekijöiden kanssa sekä laadittu yhteiset työhyvinvoinnin kehittämisen painopistealueet. Toimistohenkilökunnalle järjestettiin myös koulutusta aiheena Värikkyys on työyhteisön rikkaus, kouluttajana toimi Teija Harju SAMK:ista. MIKA PAINILAINEN Jukka-Petteri Eronen Virkistyspäivänä yleishallinnon väki lenkkeili upeissa maisemissa Reposaaren ulkoilulenkillä. 13

14 HALLINTOYKSIKKÖ TPK Toimintakertomus 2010 Heikki Tuominen Palvelupiste Porina Porinan työntekijät Jan Kaski, Tarja Kuusisto ja Marja-Liisa Lehto arpovat venepaikkoja Osmo Leppäniemen, Tarja Risusen ja Liisa Kurjen kanssa. Porina huolehti edelleen kiitetysti Teknisen palvelukeskuksen asiakaspalvelusta, katutyöluvista ja -valvonnasta, johtokarttapalvelusta, venepaikkojen vuokraustoiminnasta ja -valvonnasta. Rakentajille ja tontinhakijoille esiteltiin tontteja ja toimitettiin tonteista virallisia ja muita karttoja, pohjatutkimustuloksia, kaavamääräyksiä, katukorkeuslausuntoja, naapuritietoja sekä annettiin yleistä neuvontaa. Katuvalojen runsaat vikailmoitukset työllistivät myös päivittäin talvikaudella. Porinan tiloissa toimi myös kaupungin kassapalvelupiste. TPK:n sisäisenä palveluna huolehdittiin mm. viestinnästä, autojen Palvelupiste Porina siinä torin laidalla Porina välitti myös hätäviestejä venepaikkojen haltijoille. Heikki Tuominen va rauk sista, henkilöstötapahtumien järjestelyistä (pikkujoulu, työnjuhla, possujuhla, liikunta- ja virkistystapahtumat) ja palvelukeskuksen avainrekistereistä. Varsin työllistävä oli kauan odotettu Postitalon ikkunanvaihtotyö ja siihen liittyneet järjestelyt, urakoitsijan töiden ja työntekijöiden kulunvalvonta sekä yhteyksien ylläpito eri tahojen kanssa. Ikkunanvaihtotyöt eivät sujuneet odotetusti, vaan useissa työhuoneissa töiden loppuunsaattaminen kesti jopa neljä kuukautta. Tämä aiheutti paljon kriittistäkin palautetta Porinan kautta töiden suorittajille ja valvojalle. Porinan henkilöstö vahvistui kolmella. Palveluasiantuntijan ja tiedotussihteerin oppisopimukset alkoivat loppukesällä ja palvelukeskuksen vahtimestarin toimipiste siirtyi Porinaan. Vastaavasti kaupungin lähetti ja sisäinen postiliikenne siirtyivät kouluviraston tehtäviksi. Henkilöstö vuoden lopulla: 1 palvelupäällikkö, 6 palveluasiantuntijaa, 2 katutyövalvojaa, 1 tiedotussihteeri, 1 vahtimestari ja 2 kassanhoitajaa. Lisäksi kaupungin autonkuljettaja on sijoitettuna Porinan tiloihin. Suoritteita: Kassapalvelussa kirjattiin asiakastapahtumaa. Virallisia tonttikarttoja tehtiin ja toimitettiin tilauksesta 552 kpl. Suosittuja 45 euron vedenkestäviä veneilykarttasarjoja tehtiin ja myytiin 103 kpl, katukorkeuslausuntoja annettiin 156 tontille, sijoituslupia annettiin 107 ja katutyölupia 317 ja niiden yhdistelmiä 156 kpl, kaapeli- ja johtokarttoja tehtiin 871 kohteeseen, joihin välitettiin Pori Energian kaapelinäyttötapahtumia 487 kpl ja DNA:n 469 kpl. Katuvalaistuksen vikailmoituksia vastaanotettiin ja rekisteröitiin 769 asiakkaalta. Eniten asiakaspalveluresursseja Porinassa vaati edelleen uudisrakentajien neuvontapalvelu ja siihen liittyvä kaavamääräysten, epävirallisten tonttikarttojen sekä pohjatutkimusten esittely ja asiakkaiden opastus eri yksiköihin ja vastuualueille. HEIKKI TUOMINEN 14

15 HALLINTOYKSIKKÖ Mika Ruissalo MAASEUTUTOIMI Maaseututoimen tehtävänä on hoitaa maaseutuelinkeinohallintoon liittyviä tehtäviä Porin alueella. Vastuualueen päällikkönä toimii Mika Ruissalo Porin kaupungin maaseututoimi alkoi sopimukseen perustuen hoitaa Noormarkun kunnan maaseututointa alkaen, vaikka varsinainen kuntaliitos kuntien välillä astui voimaan vuoden 2010 alussa. Maaseututoimen toimitilat Yrjönkatu 6:ssa ovat osoittautuneet toimiviksi ja yhteistoiminta Palvelupiste Porinan henkilökunnan kanssa on lisännyt toimintamahdollisuuksia entisestään. Asiakkaiden palautteen mukaan ainoastaan pysäköinti keskustassa toimitilojen läheisyydessä on ongelmallista. Maaseututoimen toiminnan kohderyhmänä ovat pääasiassa porilaiset maatalousyrittäjät, joiden hakemia tulotukia toimistossa käsitellään. Euroopan unionin ja kansallisten maataloustukien tukihakemusten vastaanotto, käsittely, tallentaminen, hallinnollinen valvonta, päätösten teko ja maksatukset ovat toimen pääasiallisia töitä. Lisäksi maaseututoimi tekee päätökset peltomaihin liittyviin tukioikeuden omistuksen- ja hallinnansiirtoihin. Siirtoja tehtiin vuoden 2010 aikana 78. Porin alueella on 298 aktiivista viljelijää, joiden jättämiä tukihakemuksia maaseututoimi käsittelee. Hakemuksia on käsitelty yhteensä 1509 kappaletta. Maataloustukia on toimintavuoden aikana maksettu yhteensä 8,2 miljoonaa euroa. Peltoa tukihakijoilla oli hallinnassaan yhteensä hehtaaria eli keskimääräinen tilakoko on 43,13 hehtaaria. Kotieläimiä on 68 tilalla. Lypsylehmiä alueellamme on viidellätoista tilalla. Hevosia on kaikkiaan 35 tilalla, lampaita kuudella ja kanoja kolmella tilalla. Maaseututoimessa pidetään yllä eläintenpitäjärekisteriä, jonne maatilojen eläimet rekisteröidään. Maaseututoimessa hoidettavia asioita ovat myös maatalousyrittäjien luopumistukiasiat. Satovahinkojen, hirvieläinvahinkojen, poikkeuksellisten tulvavahinkojen ja petoeläinvahinkojen arviointi sekä korvausten maksaminen kuuluvat maaseututoimen hoitamien asioiden joukkoon. Toimintavuonna näitä vahinkoarvioita ei juuri tarvinnut tehdä. Ainoastaan yksi kasvavaa kasvustoa vioittanut raekuuro osui porilaisen viljelijän maille. Sähköinen tukihaku ja sen edistäminen on otettu maaseututoimessa painopistealueeksi viime vuosina. Porissa näitä sähköisiä hakemuksia jätti toimivuonna 16 % tuenhakijoista. Maaseututoimi hoitaa kunnan maaseudun kehittämiseen varatun määrärahan käyttöä ja valvoo hukkakauran leviämistä ja torjuntaa kasvukauden aikana tehtävällä valvonnalla. Kehittämisrahasta on tuettu Porin ja Noormarkun 4H yhdistysten toimintaa. Porin kaupunki ilmoitti alkuvuonna 2010 Maaseutuvirastolle ryhtyvänsä pilottikunnaksi maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen muodostamiseen. Laki asiasta astui voimaan samana vuonna huhtikuun alusta. Porin ympäristökuntien välisiä neuvotteluja on vuoden aikana vetänyt TPK:n johtaja Jukka Kotiniemi. Neuvotteluihin ovat ottaneet osaa kuntien maaseutusihteerit, kunnanjohtajat, ELY-keskus sekä MTK-Porin edustajat. Loppuvuodesta solmittiin Luvian, Lavian ja Merikarvian kuntien kanssa yhteistoimintasopimukset maaseutuhallinnon tehtävien järjestämisestä. Lisäksi kaupunginvaltuusto teki vuoden viimeisessä kokouksessa päätöksen maaseutusihteerien viroista. Näin ollen uusi alueellinen maaseutuhallinnon järjestys alkaa vuoden 2011 alusta. Lisäksi neuvottelut muiden kuntien kanssa jatkuvat uuden toimintavuoden puolelle. Neuvottelujen tarkoituksena on saada perustettua lain vaatimukset täyttävä yksikkö, joka voisi tehdä maksajavirastosopimuksen Maaseutuviraston kanssa. 15

16 HALLINTOYKSIKKÖ TPK Toimintakertomus 2010 KAUPUNKIMITTAUS Kaupunkimittaukselle kuuluvat kaupungin kartasto-, ilmakuvaus- ja niihin liittyvien mittaustöiden koordinointi sekä GPS-järjestelmän, tasorunkopisteiden (x,y) ja korkeuspisteiden (H) ylläpito. Vastuualueen toimeen kuuluvat myös kiinteistöinsinöörille kuuluvat tehtävät, kiinteistöjen tiedonhallintajärjestelmien sekä kiinteistörekisterin ylläpitäminen. Vastuualueen päällikkönä toimii kaupungingeodeetti Kalervo Salonen. Vakinainen henkilöstö oli 18 henkeä. Keskeisimmät tapahtumat ja toiminnot vuonna 2010 Porin kaupunkin ja Noormarkun kunnan kuntaliitos aiheutti merkittävästi lisätyötä kaupunkimittauksessa. Palvelujen tarjoaminen tasapuolisesti kaikille kaupunkilaisille edellytti sitä, että kaikki perustiedot saadaan käyttämiimme tietojärjestelmiin vähintäänkin samalle tasolle kuin vanhan Porin kohdalla. Vaikka asioiden valmistelu aloitettiin jo vuoden 2009 puolella, niin lisätyömäärä yllätti. Liitoksen jälkeen Porin pinta-ala on nyt 1704 km², josta maapinta-alaa on 834 km² ja sisävesialuetta 25,5 km². Useamman vuoden ajan on valmisteltu koordinaatti- ja korkeusjärjestelmien vaihtoa. Vuonna 2010 otettiin loppukiri ja vaihdos tehtiin Pori on nyt sidottu järjestelmiin, joissa voidaan paremmin toimia osana suomalaista, eurooppalaista ja globaalia maailmaa. Meillä on nyt paremmat edellytykset luoda ja ylläpitää erilaista paikkatietoon liittyvää aineistoa. Olemme olleet yhteistyössä maanmittauslaitoksen kanssa edistämässä ja rohkaisemassa myös Satakunnan kuntia tekemään vastaavat muutokset. Uusien aineistojen hankinta Kaupunkimittaus hankki kuluneen vuoden aikana uutta ilmakuvaus- ja laserkeilausaineistoa erityisesti Noormarkun alueelta. Järjestelmämuutosten yhteydessä kaikki paikkatietokannat (pohjakartat, ilmakuvat jne.) jouduttiin käymään läpi. Toimenpiteet aiheuttivat jonkin verran hankaluuksia, mutta jatkoa ajatellen tämäkin oli välttämätöntä. Tässä yhteydessä pyrittiin myös selvittämään erilaisten oikeuksien ja velvollisuuksien tasapainoa kuka saa tehdä, kenen pitää tehdä ja millä oikeuksilla, ovatko sopimukset kunnossa jne. 16

17 HALLINTOYKSIKKÖ Yhteistyötä maastomittauksen kanssa Täydennyksiä ja täydennysmittauksia eri aineistoihin pohjakartan ylläpitoa, rakennusten kartalle ja rekistereihin vientiä sekä kiinteistötoimitusten suorittamista varten on tehty koko Porin alueella resurssien mukaan. Keskeisenä kumppanina on toiminut nykyisin Rakentamisyksikköön kuuluva mittauspalvelut. Useat muutokset ja uudet säädökset maanmittauslaitoksen ja valtion puolelta teettivät runsaasti muutostöitä, yhtenä esimerkkinä sähköisen kaupanvahvistusilmoitusten tekeminen. Osoitetiedostojen läpikäynti oli vuoden 2010 aikana poikkeuksellisen iso työ. Useiden katujen ja teiden nimiä jouduttiin vaihtamaan. Muutostarpeet liittyivät ennen kaikkea osoitejärjestelmän luotettavuuteen, käytettävyyteen ja kaupunkilaisten turvallisuuteen. Osa nimiasioista on vieläkin valitettavasti kesken. Kiinteistörekisteröinneissä ei ollut notkahduksia Kiinteistörekisterin pidossa toiminta pysyi erittäin vilkkaana koko vuoden. Kiinteistöjen rekisteröinneissä ei tapahtunut juuri lainkaan notkahdusta, vaikka sellaista pelättiin. Yhteistyö ulkopuolisten toimijoiden kanssa oli hedelmällistä Yhteistyö mm. Geologian tutkimuskeskuksen, Geodeettisen laitoksen, Maanmittauslaitoksen, Porin yliopistokeskuksen, Satakuntaliiton, kaupunki- ja kuntakumppaneiden sekä useiden yrityskumppanien kanssa jatkui edelleen hedelmällisenä. Kuntaliitoksen myötä yhteistyön merkitys omien hallintokuntien (erityisesti Ympäristövirasto, tekniset laitokset ja kaupunkisuunnittelu) kanssa osoittautui todella tärkeäksi. KALERVO SALONEN PYSÄKÖINNINVALVONTA Vastuualueen tehtävä on valvoa Porin kaupungin alueella pysäyttämistä, pysäköimistä ja seisottamista koskevien kieltojen ja rajoitusten noudattamista sekä määrätä rikkeistä pysäköintivirhemaksuja. Vastuualueen päällikkönä toimii Markku Lehtonen Pysäköinninvalvonta toimi vuonna 2010 vakiintuneeseen tapaan. Toimintaympäristössä ei tapahtunut suuria muutoksia. Liikennemäärät ja ympäristö säilyivät entisellään. Pysäköintivirhemaksuja kirjoitettiin kappaletta. Vastalauseita käsiteltiin 268 kappaletta. Pysäköinninvalvonnan ohella vastuualue hoiti kunnalle kuuluvat romuajoneuvojen siirtotehtävät ja myi pysäköintilupia maksullisten paikkojen käyttöä varten. Pysäköinninvalvonta vuokrasi toripaikat ja valvoi niiden käyttöä sekä huolehti yleisistä käymälöistä. Hallinnollisesti pysäköinninvalvonta siirtyi TPK:n alaisuuteen 1.7. Jukka-Pertteri Eronen Hallinnollisesti pysäköinninvalvonta siirtyi TPK:n alaisuuteen 1.7. Pysäköinninvalvonta perustuu aluehallintoviranomaisen lupaan. Toimintaa valvoo ja johtaa poliisi. Keskustelua aiheutti ns. yksityinen pysäköinninvalvonta. Korkeimman oikeuden päätöksen mukaan tontin omistaja voi velvoittaa pihalle ajavan maksamaan valvontamaksun, jos pihalla pysäköidään vastoin omistajan ohjeita. Tätä koskeva lainsäädäntö on valmisteilla. MARKKU LEHTONEN 17

18 OMISTAMISEN YKSIKKÖ Omistamisen yksikön tehtävänä on isännöidä ja kehittää hallinnassaan olevia alueita sekä palveluita. Yksikkö vastaa maa- ja vesialueiden sekä toimitilojen hankinnasta, hallinnasta ja luovutuksesta, isännöintitehtävistä ja liikenneväylistä. Yksikkö suunnittelee kaupungin liikenneväylät, viheralueet ja laatii arkkitehti-, rakenne-, sähköja lvi-suunnitelmia sekä vastaa osaltaan kaupunkikuvan kehittämisestä. Yksikkö huolehtii toimitilojen ja yhdyskuntarakentamisen uudis-, korjaus- ja kunnossapitorakennuttamisesta sekä kustannuslaskennasta. Yksikön johtajana toimii Harri Juhola.

19 OMISTAMISEN YKSIKKÖ Outi Vainikka-Majuri KIINTEISTÖVARALLISUUS Kiinteistövarallisuuden merkittävimmät tehtävät ovat kaupungin maa-alueiden ja rakennusten hallinta, isännöinti, vuokraus ja myynti. Vastuualueen päällikkönä toimii Antti Kilkku. Maa-alueet Noormarkun kuntaliitoksen myötä kaupungin maaomaisuus lisääntyi runsaat 900 hehtaaria. Maapolitiikan hoidon erilaisia käytäntöjä pyrittiin yhdenmukaistamaan. Kiinteistövarallisuuden metsätyöpäällikkö Erkki Sola jäi eläkkeelle Virkaa ei täytetty. Siinä tilanteessa katsottiin toiminnallisesti tarkoituksenmukaiseksi, että puistotoimi vastaisi kaupungin kaikkien metsien puuston hoidosta ja valvonnasta. Puistotoimen hoito- ja valvontavastuulla olivat jo aikaisemmin olleet kaikki asemakaavoitetulla alueella sekä kansallisessa kaupunkipuistossa olevat metsät. Tämän mukaisesti tekninen lautakunta päätti , että puistotoimi vastasi kaupungin omistamien metsien hoidosta ja valvonnasta alkaen. Tontteja luovutettiin kertomusvuoden aikana yhteensä 121 kpl, joista omakotitontteja oli 100 kpl. Tontinluovutuksissa palattiin näin lamavuoden 2009 jälkeen normaalille tasolle. Omakotitonttien luovutus keskittyi Tuorsniemen, Viikinäisten, Tuulikylän ja Lotskerin kaupunginosiin. Teollisuustontteja luovutettiin eniten uudelta Honkaluodon yritysalueelta. Rakennukset Vuoden 2010 aikana koko henkilökuntaa työllistivät Kiinteistö Oy Porin Ammattiopiston sekä Porin palveluliikelaitoksen perustaminen. Porin palveluliikelaitokseen siirtyvien kiinteistönhoidon ja siivouksen palveluku vauk sia ja rajapintaliitteitä valmiseltiin. Liikehuoneistoja vuokrattiin kuten aikaisempina vuosina. Asuntojen vuokraustoiminta oli vilkasta. Kaupungin omistamien rakennusten rakennustietojen tarkentaminen, puuttuvien tietojen lisääminen rekisteriin ja ryhmittelyn tarkastelu oli toiminnan painopiste, työllistäen erityisesti rakennusrekisterin ylläpitoa. Kiinteistönhoidon ja siivouksen vastuualueiden siirtyminen Porin palveluliikelaitokseen sekä TPK:n palveluksesta poistuneen henkilökunnan asiakirjajäämistöt lisäsivät merkittävästi arkistointityön Asuntojen vuokraustoiminta oli vilkasta. määrää. Vastuualueella hoidettiin osa TPK:n viestinnästä yhteistyössä sisäisten ja ulkoisten yhteistyökumppanien kanssa. Kiinteistöjen ylläpitotyötä tehtiin yhteistyössä käyttäjien ja rakennuttajien kanssa. Huolehdittiin kiinteistöjen sähkö-, vesi- ja lämpösopimuksista ja seurattiin energian kulutusta kuukausittain. Kiinteistöjen erilaisten teknisten järjestelmien tarkastus- ja huoltosopimusten noudattamista valvottiin. Kaupungin omistamien kiinteistöjen jätehuolto- ja hälytyskeskuspalvelut kilpailutettiin, jolloin niiden palvelutuottajat vaihtuivat. Kameravalvontaa kouluille lisättiin. Perusturvan yhteistoiminta-alueella tehtiin turvallisuussuunnittelutyötä ja turvallisuuskoulutusta järjestettiin erilaisissa hoitolaitoksissa. ANTTI KILKKU MARKKU LEHTONEN 19

20 OMISTAMISEN YKSIKKÖ TPK Toimintakertomus 2010 TALONSUUNNITTELU Talosuunnittelun vastuualueen tehtävänä on arkkitehti-, rakenne-, lvi- ja sähkösuunnitelmien ja sovittavien rakennuttamisasiakirjojen laatiminen kaupungin rakennusten uudis-, muutos- ja korjaustöitä varten ja niihin liittyvät suunnittelijalle kuuluvat valvonnat. Vastuualueen päällikkönä toimii Pentti Klemetti. Porin tullin ja satamalaitoksen toimitalo Mäntyluodon portti valmistui toimintavuonna. Talonsuunnittelun vastuualueen tehtävänä ovat Porin kaupungin kiinteistöjen uudisrakennus- ja peruskorjaushankkeiden suunnittelu sekä kaupungin omistamien rakennusten piirustustietokannan ylläpitäminen. Vastuualueen merkittävimpiä suunnittelutehtäviä vuonna 2010 ovat olleet sekä käynnissä olevat Porin koulujen korjaushankkeet että Noormarkun kaupunginosassa sijaitsevien kaupungin omistamien kiinteistöjen kehittämisen suunnittelu. Kuninkaanhaan koulun perusparannuksen 1. vaiheen suunnittelu valmistui ja vaiheittainen toteutustyö aloitettiin kesällä väestötilojen rakentamisella. Käynnissä olevassa 1. rakennusvaiheessa rakennetaan uusi pääsisäänkäynti, uusi ilmastointijärjestelmä konehuoneineen sekä kotitalouden, teknisen työn ja biologian aineluokat. Rakentamisen alettua suunnittelupöydillämme on kehitetty 2. rakennusvaiheen korjaussuunnitelmia. Rakenneteknisesti Kuninkaanhaan suunnittelutyö oli haastava. Luokkasiiven osalta suuri osa kantavasta betonisesta pystyrungosta purettiin, joten oli suunniteltava korvaavia kantavia rakenteita. Lisäksi koko vesikatto rakennettiin uudelleen alkuperäistä korkeampana, jotta ullakolle saatiin tarvittavat tilat uudelle ilmanvaihtokonehuoneelle. Porin Suomalaisen Yhteislyseon peruskorjaushanketta on jatkettu suunnittelemalla PSYL:n kellarikerrokseen uudet kotitalousluokat, kuntosaliosasto sekä teorialuokkia ja erityisluokkia. Ahlaisten kouluun on suunniteltu ja rakennettu lisärakennus, jossa on sisäliikuntatila pukuhuoneineen. Salin suunnittelussa on otettu huomioon myös Ahlaisten kylän kulttuuritapahtumien tarpeet. Talonsuunnittelu on saanut vuonna 2010 osallistua Noormarkun kaupunginosan kiinteistöjen kehittämisen suunnitteluun laatimalla Noormarkun terveysaseman kiinteistöjen, urheilutalon ja entisen kunnantalon korjaussuunnitelmia. Vastuualue on saanut positiivista palautetta luonnoksista entisen kunnantalon muuttamisesta aluekirjastoksi 20

21 OMISTAMISEN YKSIKKÖ sekä urheilutalon tilankäytön tehostamisesta. Urheilutalon nykyisiä sisäliikuntatiloja kunnostetaan ja toiseen kerrokseen suunnitellaan lisää nuorison kokoontumistiloja. Noormarkun terveysasemalle on valmisteltu vesikattokorjauksia ja perusturvakeskuksen kotihoitokeskuksen toimitiloja. Talonsuunnittelun kuvataiteilijasuunnitteluavustaja Tiina Salmi on toimittanut vuoden aikana lukuisia graafisia töitä eri tarkoituksiin. Rakennushankkeisiin liittyneitä taidetöitä ovat olleet mm. Ahlaisten liikuntasalin, Mäntyluodon Porttirakennuksen ja Cygnaeuksen ruokapalvelukeskuksen harjannostajaistilaisuuksien kutsut ja uuden uimahallin peruskivenmuuraustilaisuuden kutsu. Lisäksi Tiina Salmi on toimittanut työyhteisön tapahtumiin liittyneitä onnittelu- ja tervehdyskortteja sekä suruadresseja. Vuonna 2010 valmistuneet suunnitelmat ja hankkeet Talonsuunnittelun viime vuosikymmenen taloudellisesti arvokkain suunnittelukohde Cygnaeuksen ruokapalvelukeskus valmistui vuonna Sekä rakennuksen suurkeittiö että sen ruokasali ovat saaneet käyttäjiltään Porin palveluliikelaitokselta ja koulutusvirastolta myönteistä palautetta. Cygnaeuksen ruokasalia on jo käytetty suunnitteluvaiheessa tarkoitetulla tavalla, kun siellä on järjestetty juhlatilaisuuksia, kuten esimerkiksi porilaisen kansanedustajan juhlakonsertti ja TPK:n vuotuinen Töiden juhla. Myös uusi Porin tullin ja satamalaitoksen toimitalo Mäntyluodon portti valmistui vuonna Porttirakennuksesta valvotaan koko Porin viennin ja tuonnin rekka-autoliikennettä. Siinä on myös Tullihallituksen asiakaspalvelutilat, Porin Sataman toimistotilat ja molempien yhteinen koulutustila. Pääterveysaseman kehittäminen Pääterveysaseman kiinteistössä on hoidettu suunnittelun lisäksi erilaisia rakennuttamistehtäviä aina pienimmistä korjaushankkeista lähtien. Iäkäs kiinteistö on vaatinut monenlaista ylläpitävää kunnostusta ennen suuria peruskorjauksia, jotta toiminta on voinut jatkua käyttäjien tarpeiden mukaisesti. Kulunvalvontaa, turvallisuus- ja merkkivalaistusta, sähköistyksiä, automatiikkaa on uusittu sekä teetetty erilaisia lvi-töitä. Vuoden suurimpia korjaushankkeita ovat olleet noin 3000 m² vesikattojen uusintaa B-osassa sekä röntgenhuoneiden täydelliset kunnostukset laitekannan uusimisen yhteydessä ja osastojen lääkejakohuoneiden rakentamiset. Myös lukuisia käyttäjien toiveista syntyneitä pienehköjä tilamuutoksia ja korjauksia on tehty. Työhyvinvoinnin kehittämistyötä talonsuunnittelussa Iäkäs kiinteistö on vaatinut monenlaista ylläpitävää kunnostusta Työhyvinvointiin ja sairauspoissaoloja ennalta ehkäisevään toimintaan on kiinnitetty erityistä huomiota yhteistyössä TPK:n työhyvinvointi- koordinaattorin Sirkku Heilä-Aaltosen kanssa. Vastuualueen työvälineistöä on kehitetty mm. vaihtamalla allergisoineita ilmoitustauluja, valmistelemalla suunnitteluohjelmistojen vaihtoa sekä hankkimalla turvavarusteita henkilökunnan käyttöön. Fyysisen terveyden ylläpitämiseksi mm. osallistuttiin TPK:n yhteisiin liikuntatapahtumiin sekä harrastettiin liikuntaa vastuualueen omina tyky-päivinä 18.2 Noormarkussa ja Euran Kauttualla. Asennekasvatusta saatiin mm. työasennoista ja tupakoinnin haitoista. Henkisen työhyvinvoinnin ylläpitämiseksi tyky-päivien yhteydessä on mm. järjestetty mahdollisuus yhteisiin elämyksiin virikkeikkäissä tutustumiskohteissa. Noormarkussa tutustuimme Villa Mairean taiteeseen sekä saunoimme ja lounastimme Havulinnassa. Eurassa tutustuimme Biolan Oy:n uusiin, valtakunnallisesti huomattuihin toimitiloihin sekä viikinkimuseo Nauravaan Lohikäärmeeseen, lounastimme Kauttuan klubilla ja teimme kävelyretken Pyhäjärven rannalle. PENTTI KLEMETTI Kaupunginarkkitehti Pentti Klementti seurasi Cygnaeuksen ruokapalvelukeskuksen rakennustöiden etenemistä. 21

22 OMISTAMISEN YKSIKKÖ TPK Toimintakertomus 2010 Jukka-Petteri Eronen RAKENNUTTAMINEN Mittavin talonrakennuskohde on keskustan uuden uimahallin rakennustyöt Toimintaperiaatteet Tekninen palvelukeskus ryhtyi vuoden 2009 alusta soveltamaan sisäisen kumppanuuden mallia. Mallin soveltaminen on hakenut muotojaan vielä vuoden 2010 aikana ja lopullisesti se on käytössä sen jälkeen, kun TPK:n tuotteistamisprosessi ja suoritebudjetointi saadaan valmiiksi. Sisäinen kumppanuus merkitsee ennakolta sopimista, mitä tehdään ja mihin hintaan myös omana työnä tehtävissä töissä. TPK:ssa oman työn teettämisessä on lähdetty liikkeelle pienin askelin eikä hyväksi todettuja käytössä olleita toimintatapoja ole haluttu radikaalisti muuttaa. Näin esimerkiksi suunnittelun vastuualueet ovat omalta osaltaan toimineet hankkeiden rakennuttajina. Samalla on pystytty hyödyntämään olemassa olevat henkilöstöresurssit parhaalla mahdollisella tavalla. Henkilömuutosten johdosta rakennuttamiskäytäntöjä tullaan edelleen kehittämään. Kumppanuusmallin lähtökohtana on ollut omien resurssien ensisijainen käyttö. Työkohteet, joita ei omalla väellä ja kalustolla ole voitu toteuttaa, on teetetty ulkopuolisilla urakoitsijoilla. Rakennuttamisen vastuualueen tehtävänä on vastata toimi tilojen ja yhdyskuntarakentamisen uudis-, korjaus- ja kunnossapitorakennuttamisesta ja kustannuslaskennasta. Vastuualue voi rakennuttaa toimeksiannon perusteella myös muita kuntakonsernin tai muiden kuntien rakennushankkeita. Vastuualueen päällikkönä toimii Harri Juhola. Merkittävimmät rakennuskohteet Rakennuttamisen vastuualueen työllistävimmät kohteet olivat pienet vuosikorjaus- ja hätätyöt, joita toteutettiin vuoden mittaan kaikkien hallintokuntien rakennuksissa. Vaikka näihin töihin käytettävät määrärahat ovat olleet kokonaisuuteen nähden pieniä samoin kuin toteutettavat kohteet, ovat ne teettäneet huomattavasti töitä rakennuttajilla. Perusturvakeskuksen rakennuksissa ei vuonna 2010 toteutettu uusia suuria peruskorjauksia tai uudisrakennuksia. Uuden perusturvakeskuksen organisaation muodostuminen aiheutti sen, ettei kokonaisuuden hallitsevaa tarveselvitystä saatu valmiiksi ja näin ollen ei pystytty aloittamaan uusien peruskorjauskohteiden toteuttamista. Perusturvakeskuksen kiinteistöissä keskityttiinkin olemassa olevan rakennuskannan tekniikan parantamiseen. Tällaisia kohteita olivat mm. kaupunginsairaalan sähkötekniikan ja hoitokutsujärjestelmien parantaminen ja kattokorjaukset. Suurin yksittäinen peruskorjauskohde terveydenhuollon alalla oli Koivulan terveyskeskuksen peruskorjaus ja sosiaalipuolen alalla Kyläsaaren vanhainkodin Aamunkoin peruskorjaus ja A-klinikan korjaus. Perus- ja lukiokoulutuksen osalta peruskorjattavia kohteita on riittänyt. Suurin yksittäinen kohde oli Kuninkaanhaan koulun I vaiheen peruskorjaus, joka jatkuu vielä tulevien vuosien aikana. Porin suomalaisen yhteislyseon peruskorjaus jatkui ja Ahlaisten ns. kylätalona tunnettu uudisrakennus toteutettiin. Peruskorjausta tehtiin myös Ruosniemen ja Tuorsniemen kouluissa. Kaarisillan koulun peruskorjauksen suunnittelu saatiin tehtyä ja urakkalaskenta toteutuu I vaiheen osalta alkuvuodesta 2011 ja remontti valmistuu kesällä Sisätilaongelmat jatkuivat edelleen ja niiden johdosta korjattiin mm. Herralahden koulua, Kyläsaaren koulua ja Cygnaeuksen koulua. Koulutoimen muu talonrakennus määrärahalla korjattiin useiden koulujen tiloja ja laitteita. Koulutoimen päivähoito- ja varhais- 22

23 OMISTAMISEN YKSIKKÖ kasvatuksen osalla toteutettiin Koivulan päiväkodin peruskorjaus. Muu talonrakennus -määrärahalla toteutettiin pieniä hätä- ja peruskorjausluontoisia töitä eri päiväkodeissa. Keskustan uuteen päiväkotiin tehtiin tarveselvitys. Sen suunnittelu alkaa loppuvuonna 2011 ja toteutus seuraavana vuonna. Uuden Porin palveluliikelaitoksen käyttöön rakennettiin Cygnaeuksen koulun ruokapalvelukeskus. Keskukseen keskitetään palveluliikelaitoksen ruoan valmistus. Sitä käyttävät Cygnaeuksen ja PSYL:n koulujen oppilaat ja lisäksi se toimii useiden laitosten valmistuskeittiönä, josta ruoka-annokset kuljetetaan eri laitoksiin. Ruokapalvelurakennus valmistui kesällä 2010 ja sen kustannukset olivat noin 6,0 miljoonaa euroa. Porin ammattiopiston kiinteistöistä muodostettiin taseyksikkö vuoden 2010 alusta ja se yhtiöitettiin vuoden 2011 alusta. Taseyksikön omista määrärahoista toteutettiin pieniä hätä- ja peruskorjausluontoisia töitä eri koulukiinteistöissä. Satakunnan ammattikorkeakoulun kiinteistöjen osalta odotettiin jo kolmatta vuotta peräkkäin oppilaitosten kiinteistöjen yhtiöittämispäätöstä ja sitä myötä myös näiden kiinteistöjen hallinnollista toteutusmallia. Kaupungin talousarviossa ei ollut määrärahoja näiden kiinteistöjen peruskorjauksille. Töitä toteutettiinkin vain hätätyöluonteisina töinä käyttöpuolen määrärahoista. Kulttuuritoimen rakennuksiin toteutettiin lukuisia pieniä muutostöitä. Porin Teatterin suunnittelua valmisteleva hankesuunnittelu toteutettiin. Vapaa-aikahallinnon kiinteistöjen sekä koko kaupungin mittavin talonrakennuskohde on keskustan uuden uimahallin rakennustyöt, jotka alkoivat lokakuun lopulla Uimahalliin rakennetaan 50 metrin täysmittainen allas, nuorisoallas, terapia-allas sekä hyppyallas. Kylpylämäistä luonnetta tuo poreallas sekä kylmäallas. Uimahalliin tulee lisäksi toimintaa palvelevia tiloja kuten puku- ja pesutilat, kahvila, hierontatilat sekä toimisto- ja teknisiä tiloja. Uimahalli valmistuu vuoden 2011 syksyllä niin, että sen käyttöönotto on Porin Päivänä. Hallin kokonaiskustannukset tulevat olemaan noin 17,5 miljoonaa euroa ja sen rahoitus toteutetaan kaupungin täysin omistamalla kiinteistöyhtiömallilla. Porin opiskelijoille peruskorjattiin opiskelijatalo työterveyshuollon entisiin tiloihin. Porilaisille yhdistyksille remontoitiin tilat Isolinnankadun entisen poliisilaitoksen tiloihin. Tulvasuojelu Porin tulvasuojeluhankkeen toteuttaminen jatkui YVA-selvityksen laadintaan liittyvillä töillä. YVA-selvityksessä on Jukka-Petteri Eronen Uuden Palveluliikelaitoksen käyttöön rakennettiin Cygnaeuksen koulun ruokapalvelukeskus. mukana tulvasuojelun kolme perusvaihtoehtoa: nykyisen keskustan jokialueen ruoppaus ja penkereiden korottaminen, uuden tulvauoman rakentaminen joen pohjoispuolelta tai ensimmäistä vaihtoehtoa laajempien ruoppausten toteuttaminen. YVA-selvitys on tarkoitus saada valmiiksi vuoden 2012 aikana, jonka jälkeen voidaan tehdä päätöksiä toteutettavasta vaihtoehdosta. Tulvasuojeluhankkeen merkittäväin työ oli ensiapukorjausten jatkaminen joen eteläpuolella UPM-Kymmenen teollisuusalueen kohdalla. Töitä tehtiin noin euron edestä ja työt jatkuvat edelleen kesällä Ensiapukorjaukset ovat osa tulvasuojelun kokonaishanketta ja niillä voidaan huomattavasti pienentää olemassa olevaa tulvariskiä. Hankkeet Porin satamassa Rakennuttamisen vastuualue osallistui merkittävällä panoksella myös Porin Sataman rakennushankkeiden rakennuttamiseen. Merkittävin kohde oli Mäntyluodon 12 metrin satamanrakentaminen. Hankkeen yhteydessä syvennetään nykyistä 10 metrin kulkusyvyyttä 12 metriin mikä merkitsee satama-altaan ja väylän syventämistä 13,5 metrin harasyvyyteen. Alueella on mittava määrä louhittavaa kalliota, mikä nostaa huomattavasti hankkeen rakennuskustannuksia. Ruoppausten lisäksi hankkeeseen kuuluu noin 250 metriä kulmatukimuurilaiturin rakentamista sekä laiturin varustamista pintarakentein ja sähköistyksin. Satamahankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 21 miljoonaa euroa. Työt rakennuskohteessa keskeytyivät joulukuun alussa ja jatkuvat vielä keväällä 2011 jäätilanteen salliessa. Toinen Porin Sataman hanke, johon osallistuttiin oli Mäntyluodon sataman porttirakennuksen rakentaminen siihen liittyvine piha- ja liikennealueineen. Hankkeen kokonaiskustannukset olivat noin 3,3 miljoonaa euroa ja se valmistui syyskuussa Porttirakennukseen sijoittuivat koko Satakunnan Tullin henkilöstö ja sataman hallinto sekä vartiointihenkilöstö. HARRI JUHOLA 23

OMISTAJUUDEN MERKITYS INFRASTRUKTUURI- JA TILAPALVELUISSA. Tampereen yliopisto 8.10.2010 Harri Juhola

OMISTAJUUDEN MERKITYS INFRASTRUKTUURI- JA TILAPALVELUISSA. Tampereen yliopisto 8.10.2010 Harri Juhola OMISTAJUUDEN MERKITYS INFRASTRUKTUURI- JA TILAPALVELUISSA Tampereen yliopisto 8.10.2010 Harri Juhola Tekninen toimiala Kunnan järjestämät palvelut Palvelut, joista kunnan on huolehdittava Vapaaehtoiset

Lisätiedot

LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT 1 (6) Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto Tekninen lautakunta

LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT 1 (6) Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto Tekninen lautakunta LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT 1 (6) Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto Tekninen lautakunta 1.2.2012 TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Lieksan ja Nurmeksen teknisen viraston tehtävät ja organisaatio 2 Tekninen johtaja

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNKI 1/5. Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt.

KAJAANIN KAUPUNKI 1/5. Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt. KAJAANIN KAUPUNKI 1/5 SOPIMUS YHTEISTOIMINTAORGANISAATIOSTA Sopijaosapuolet: Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt. Tällä sopimuksella sovitaan työnantajan

Lisätiedot

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla?

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Mistä työhyvinvointi koostuu? Työhyvinvointiryhmä tämä ryhmä perustettiin 2009 ryhmään kuuluu 13 kaupungin työntekijää - edustus kaikilta toimialoilta, työterveyshuollosta,

Lisätiedot

PORIN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA TEKNINEN PALVELUKESKUS TOIMINTAKERTOMUS 2012

PORIN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA TEKNINEN PALVELUKESKUS TOIMINTAKERTOMUS 2012 PORIN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA TEKNINEN PALVELUKESKUS TOIMINTAKERTOMUS 2012 sisältö TOIMINTA-AJATUs, tehtävät 2 TALOUSMUUTOSTEN vuosi 3 TEKNINEN LAUTAKUNTA 5 TPK:N JOHTO ja organisaatio 6 YHTEISTYÖTOIMIKUNTA

Lisätiedot

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA Tekninen johtaja 11.2.2015 VASTUUALUE TEKNINEN OSASTO HALLINTO JA TOIMISTO ESEEN HALLINTO JA TOIMISTO KUULUVAT YKSIKÖT IT-YKSIKKÖ RUOKAHUOLTO

Lisätiedot

Tilaliikelaitoksen kehittämistoimenpiteet

Tilaliikelaitoksen kehittämistoimenpiteet Tilaliikelaitoksen kehittämistoimenpiteet 2015-2017 Tilaliikelaitos on kuntalain 9. luvun mukainen kunnallinen liikelaitos tehtävänä on tarjota toimivat, terveelliset ja turvalliset tilat kaupungin omia

Lisätiedot

1043/00.01.01/12 LOHJAN TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

1043/00.01.01/12 LOHJAN TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LOHJAN TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1043/00.01.01/12 Kaupunginvaltuusto 13.12.2012 38 Voimassa 1.1.2013 alkaen Kaupunginvaltuusto 12.6.2013 102, muutoksia :iin 5 ja 8 Voimassa 13.6.2013 alkaen TOIMIALA

Lisätiedot

Forssan kaupunki Tilinpäätös 2010 1 50 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMI

Forssan kaupunki Tilinpäätös 2010 1 50 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMI Forssan kaupunki Tilinpäätös 2010 1 PALVELU 500 TEKNISEN JA YMPÄRISTÖTOIMEN HALLINTO JA MAASEUTUPALVELUT Tekninen johtaja Antti Heinilä Teknisen ja ympäristötoimen johto. Lautakuntatyöskentelyn koordinointi.

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Toteutuminen

Tekninen lautakunta Toteutuminen Tekninen lautakunta Toteutuminen 31.4.2016 Teknisen lautakunnan päävastuualueet valtuuston sitovuustasolla on Tekninen lautakunta. Lautakunnan sitovuustalolla ovat: yhdyskuntatekniikka, kiinteistötoimi

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 26

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 26 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 26 TEKNISEN LAUTAKUNNAN ALAISTEN VASTUUALUEIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty teknisessä lautakunnassa 13.12.2011) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala Teknisen lautakunnan alaisten

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 20.12.1999 190 Voimaan 1.1.2000 Valtuusto 21.3.2011 26 Voimaan 25.3.2011 Valtuusto 3.9.2012 81 Voimaan 7.9.2012 Valtuusto 7.12.2015

Lisätiedot

KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008

KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 OHJE KYSELYN TÄYTTÄMISEEN: Käykää ensin läpi koko kysely. Vastatkaa sen jälkeen omaa yhteisöänne koskeviin kysymyksiin. Kyselyssä on yleinen osa, johon pyydetään vastaus

Lisätiedot

Asiakaspalvelu ja -palautteet vuonna 2011

Asiakaspalvelu ja -palautteet vuonna 2011 Asiakaspalvelu ja -palautteet vuonna 2011 Katu- ja puisto-osasto Palvelutoimisto Tarja Posti Taustaa Rakennusviraston asiakaspalvelussa työskentelee asiakaspalvelupäällikön lisäksi 12 asiakaspalvelusihteeriä

Lisätiedot

JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016

JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016 1 JUANKOSKEN KAUPUNKI TYÖSUOJELU JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016 1. TOIMINTAOHJELMAN MERKITYS JA TAVOITE Juankosken kaupungin työsuojelun toimintasuunnitelman tarkoituksena

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTARAPORTTI 2016

ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTARAPORTTI 2016 ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTARAPORTTI 2016 Sisältö 1. Riskienhallintasuunnitelman perusteet... 3 2. Tilaliikelaitoksen merkittävimmät riskit... 3 2.1 Riskien toteutuminen 2016...

Lisätiedot

4 Liikelaitoksen yksiköt

4 Liikelaitoksen yksiköt Tampere Viranhaltijapäätös 1 (5) Tampereen Infra Liikelaitoksen toimintasääntö 2017 TRE:445/00.01.02/2017 Lisätietoja päätöksestä Hallintosihteeri Tytti Marttila, puh. 040 801 6306, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätiedot

Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö

Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 1/2 Tutkinnon perusteisiin sisältyy erilaisia

Lisätiedot

T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N

T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N VALTIMON KUNNAN T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N J O H T O S Ä Ä N T Ö Hyväksytty 6.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 2 TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus 2 Tekninen lautakunta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh 06.02.2017 Sivu 1 / 1 340/2017 10.03.02 14 Rakennusten kunnossapidon vuosiohjelman 2017 hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh. 046 877 3583 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

TEKNISEN KESKUKSEN RAKENNEMUUTOSSELVITYKSEN TOIMEENPANOSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO

TEKNISEN KESKUKSEN RAKENNEMUUTOSSELVITYKSEN TOIMEENPANOSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO TEKNISEN KESKUKSEN RAKENNEMUUTOSSELVITYKSEN TOIMEENPANOSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. Toiminnalliset muutokset... 1 2. Hallinnolliset - ja sopimusmuutokset... 1 3. Henkilöstöä koskevat muutokset... 1

Lisätiedot

Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa korjaaminen.

Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa korjaaminen. 1 TEKNINEN TOIMI TEKNINEN LAUTAKUNTA 500 TEKNISEN TOIMEN HALLINTO JA PELASTUSTOIMI Vastuuhenkilö: hallintopäällikkö Marjo Nieminen Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Hannu Rantala Juhani Heikkilä Reetta Hulmi Jukka Männistö Teuvo Sulin Liisa Yski. Pirjo Kotiranta. Esittelijä-sihteeri Pertti Ollikka

Hannu Rantala Juhani Heikkilä Reetta Hulmi Jukka Männistö Teuvo Sulin Liisa Yski. Pirjo Kotiranta. Esittelijä-sihteeri Pertti Ollikka Viranomainen No 2//2014 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Tekninen lautakunta Sivu 16 KOKOUSAIKA 16.4.2014 klo 17.00-18.25 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanviraston

Lisätiedot

KVR-URAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA

KVR-URAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA 11.4.2014 Sivu 1/6 Tilaaja: Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ky PL 230 13101 Hämeenlinna Hanke: Mustiala Uusi Navetta KVR-URAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ky PL 230,

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 SUONENJOEN KAUPUNKI SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 10.9.2012 53. Voimaantulo: 1.10.2012 1 Toiminta-ajatus Tekninen lautakunta luo edellytykset viihtyisän,

Lisätiedot

Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta Raision vesihuoltopalveluiden

Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta Raision vesihuoltopalveluiden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 56 26.4.2016 Asianro 484/01.04.00/2016 111 Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen päättämisestä Raision vesihuoltopalveluiden yhtiöittämisen

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin Tilaliikelaitoksen strategia 2017

Rovaniemen kaupungin Tilaliikelaitoksen strategia 2017 Rovaniemen kaupungin Tilaliikelaitoksen strategia 2017 Tilannekatsaus Johtokunta 26.4.2017 Arvot Strategian toteuttaminen perustuu Rovaniemen kaupungin yhteisiin arvoihin Osallisuus Luovuus Turvallisuus

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Tekninen toimi TOIMINNALLISET TAVOITTEET TALOUSARVIOVUODELLE JA NIIDEN TOTEUTUMINEN TAVOITE TOIMENPIDE TOTEUTUMINEN

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Tekninen toimi TOIMINNALLISET TAVOITTEET TALOUSARVIOVUODELLE JA NIIDEN TOTEUTUMINEN TAVOITE TOIMENPIDE TOTEUTUMINEN TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekla 16.6.2015 29, liite no 10 Tekninen toimi TOIMINNALLISET TAVOITTEET TALOUSARVIOVUODELLE JA NIIDEN TOTEUTUMINEN Lapinlahden terveyskeskuksen peruskorjauksen jatkaminen Alapitkän

Lisätiedot

MAISEMA-MALLI. MIKKELIN KAUPUNGIN TEKNISESSÄ TOIMESSA Teknisten palveluprosessien hallintainnovaatiot workshop. Tampere 8.6.2011

MAISEMA-MALLI. MIKKELIN KAUPUNGIN TEKNISESSÄ TOIMESSA Teknisten palveluprosessien hallintainnovaatiot workshop. Tampere 8.6.2011 MAISEMA-MALLI MIKKELIN KAUPUNGIN TEKNISESSÄ TOIMESSA Teknisten palveluprosessien hallintainnovaatiot workshop Tampere 8.6.2011, taloussuunnittelija 044 794 3201 marja-liisa.m.hamalainen@mikkeli.fi Mikkelin

Lisätiedot

Kunniamaininnat tuottavuusyhteistyöstä 2012

Kunniamaininnat tuottavuusyhteistyöstä 2012 Kunniamaininnat tuottavuusyhteistyöstä 2012 RTK-Palvelu Oy: Kohti hyvää, monikulttuurista työyhteisöä RTK-Palvelu Oy on aktiivisesti kehittänyt työyhteisöään. RTK-Palvelu Oy on valtakunnallinen kiinteistöpalvelualan

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA JA TYÖSUOJELUN YHTEISTOIMINNASTA

SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA JA TYÖSUOJELUN YHTEISTOIMINNASTA 1 SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA JA TYÖSUOJELUN YHTEISTOIMINNASTA 1. YLEISTÄ Työnantaja ja pääsopijajärjestöt tekivät sopimuksen yhteistoiminnan ja työsuojelun yhteistoiminnan kehittämisestä, toteuttamistavoista

Lisätiedot

TEKNINEN PALVELUKESKUS 2014 TOIMINTA-AJATUS JA TEHTÄVÄT

TEKNINEN PALVELUKESKUS 2014 TOIMINTA-AJATUS JA TEHTÄVÄT TEKNINEN PALVELUKESKUS TEKNINEN PALVELUKESKUS TOIMINTA-AJATUS JA TEHTÄVÄT Luomme asukkaillemme ja asiakkaillemme viihtyisän, turvallisen ja toimivan rakenteellisen ympäristön ja edistämme seutuyhteistyötä

Lisätiedot

Esimerkki sitoviin tavoitteisiin kohdistuvasta riskienarvioinnista ja niitä koskevista toimenpiteistä

Esimerkki sitoviin tavoitteisiin kohdistuvasta riskienarvioinnista ja niitä koskevista toimenpiteistä Esimerkki sitoviin tavoitteisiin kohdistuvasta riskienarvioinnista ja niitä koskevista toimenpiteistä Riskit /tavoitteet: - mitkä ovat tavoitteet, joiden ainakin pitää toteutua? (näkökulma kunnan asukkaiden

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS

KARKKILAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS KARKKILAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 JOHDANTO Työnantaja ja pääsopijajärjestöjen edustajat ovat valmistelleet yhteistyössä Karkkilan kaupungin yhteistoimintasopimuksen selkeyttääkseen yhteistoiminnan

Lisätiedot

Vastuunjakotaulukko kunnan kiinteistöihin kohdistuvissa hankinnoissa

Vastuunjakotaulukko kunnan kiinteistöihin kohdistuvissa hankinnoissa Tekninen lautakunta 27 23.04.2015 Vastuunjakotaulukko kunnan kiinteistöihin kohdistuvissa hankinnoissa 154/02.07.01/2015 266/02.07.01/2012 Tekla 61 Kiinteistöjen käyttäjien ja ylläpitäjien välillä on ollut

Lisätiedot

Tilaliikelaitos. Tilaliikelaitos. Kiinteistöpalvelut Pauli Jokkala Kiinteistöpäällikkö

Tilaliikelaitos. Tilaliikelaitos. Kiinteistöpalvelut Pauli Jokkala Kiinteistöpäällikkö Tilaliikelaitos Kiinteistöpalvelut 27.9.2017 Pauli Jokkala Kiinteistöpäällikkö Tilaliikelaitoksen organisaatio 1.1.2016 alkaen Johtokunta Johtaja Pekka Latvala Hallinto ja talous Hallinto- ja talouspäällikkö

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo:

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 14.4.2014 Voimaantulo: 1.6.2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LAUTAKUNTA... 3 1 Toimiala... 3 2 Lautakunnan kokoonpano ja

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 (6) Lieksan kaupunginvaltuusto hyväksynyt

LIEKSAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 (6) Lieksan kaupunginvaltuusto hyväksynyt LIEKSAN KAUPUNKI KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA 6/1994 ============================================================ LIEKSAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 (6) Lieksan kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.9.1994

Lisätiedot

Stadin ammattiopisto Nilsiänkatu 3, Taucher-talo julkisivukorjaus JULKISIVUJEN PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITELMA

Stadin ammattiopisto Nilsiänkatu 3, Taucher-talo julkisivukorjaus JULKISIVUJEN PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITELMA Stadin ammattiopisto Nilsiänkatu 3, Taucher-talo julkisivukorjaus JULKISIVUJEN PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITELMA 4.4.2016 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Tekninen peruskorjaus, Nilsiänkatu 3, Taucher-talo,

Lisätiedot

MAATILAN RAKENNUSTYÖMAAN TURVALLISUUSJOHTAMISEN TEKIJÄT. Hankkeeseen ryhtyvät

MAATILAN RAKENNUSTYÖMAAN TURVALLISUUSJOHTAMISEN TEKIJÄT. Hankkeeseen ryhtyvät MAATILAN RAKENNUSTYÖMAAN TURVALLISUUSJOHTAMISEN TEKIJÄT Hankkeeseen ryhtyvät Maatilan rakennustyömaa on yhteinen työpaikka Yksi kokonaisuutta hallitseva työnantaja Työpaikka, jossa toimii useampi kuin

Lisätiedot

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Kyselyn toteutus Työhyvinvointikorttikoulutuksia on toteutettu

Lisätiedot

VAKANSSILUETTELO TALOUSARVIO 2014

VAKANSSILUETTELO TALOUSARVIO 2014 VAKANSSILUETTELO TALOUSARVIO TOIMIELIN TEHTÄVÄALUE V=virka, T=toimi, TP=tuntip. 31.12.2013 MUUTOKSET 31.12. V T TP YHT. V T TP YHT. V T TP YHT. TEKNINEN LAUTAKUNTA PALVELUKESKUS Paikkatietosuunnittelija

Lisätiedot

Mäntsälän kunta. Hallintopalvelut toimialan toimintasääntö

Mäntsälän kunta. Hallintopalvelut toimialan toimintasääntö Mäntsälän kunta Hallintopalvelut toimialan toimintasääntö Toimintasääntö tulee voimaan 1.2.2013 Sisällysluettelo Hallintopalvelut toimialan toimintasääntö... 2 1. Toimintasäännön perusta ja tarkoitus...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (7) Kaupunginhallitus Kj/2 02.04.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (7) Kaupunginhallitus Kj/2 02.04.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (7) 349 V Lainan ja takauksen myöntäminen Urheiluhallit Oy:lle päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa: Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

LARK alkutilannekartoitus

LARK alkutilannekartoitus 1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 5/2016

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 5/2016 Pöytäkirja 1 (12) Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 5/2016 Aika 19.4.2016 kello 18:00-19:53 Paikka Porin kaupunginhallituksen kokoushuone Allekirjoitukset Juha Vasama puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 1 (6) KIINTEISTÖVIRASTO

HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 1 (6) KIINTEISTÖVIRASTO HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 1 (6) N TOIMINTASÄÄNTÖ 1. Toimintasäännön tarkoitus Toimintasääntö määrittelee toimintatavat kiinteistövirastossa Helsingin kaupungin hallintosäännön, taloussäännön, kiinteistötoimen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat valtuutettuja.

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat valtuutettuja. 1 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toimiala Tekninen lautakunta vastaa kaupungin rakennusomaisuuden suunnittelusta, rakentamisesta, kunnossapidosta ja kehittämisestä; kaavoituksesta;

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTIA SUUNNITELLUSTI. Yhteysopettajaseminaari 2016 Varpu Sivonen, työsuojeluvaltuutettu

TYÖHYVINVOINTIA SUUNNITELLUSTI. Yhteysopettajaseminaari 2016 Varpu Sivonen, työsuojeluvaltuutettu TYÖHYVINVOINTIA SUUNNITELLUSTI Yhteysopettajaseminaari 2016 Varpu Sivonen, työsuojeluvaltuutettu Työhyvinvointi, määritelmä 1! Hyvinvoinnin kokemus, joka kohdistuu työhön ja joka koostuu myönteisistä tunteista,

Lisätiedot

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutettu: 22.1.2007 Muutettu: 8.12.2008 (jäsenmäärä), voimaantulo 1.1.2009 Muutettu:

Lisätiedot

Toimialajohtajana toimii kehitysjohtaja ja hänen sijaisenaan kaupunginhallituksen määräämä viranhaltija.

Toimialajohtajana toimii kehitysjohtaja ja hänen sijaisenaan kaupunginhallituksen määräämä viranhaltija. 1 KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KESKUSHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutos: 1.1.2007 Muutos: 8.12.2008 Voimaantulo: 1.1.2009 Muutos: 15.11.2010 Voimaantulo: 1.1.2011

Lisätiedot

Kokemäen kaupungin henkilöstöstrategian hyväksyminen 242/020/2013

Kokemäen kaupungin henkilöstöstrategian hyväksyminen 242/020/2013 KH:n henkilöstöjaosto 56 17.10.2013 Yhteistyötoimikunta 32 12.11.2013 KH:n henkilöstöjaosto 65 28.11.2013 KH:n henkilöstöjaosto 74 18.12.2013 KH:n henkilöstöjaosto 8 13.03.2014 Yhteistyötoimikunta 14 25.03.2014

Lisätiedot

Hämeenkyrö Pöytäkirja 12/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 13:00-15:40. Kunnanvirasto, 1. kerroksen neuvotteluhuone

Hämeenkyrö Pöytäkirja 12/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 13:00-15:40. Kunnanvirasto, 1. kerroksen neuvotteluhuone Hämeenkyrö Pöytäkirja 12/2017 1 (8) Aika 07.11.2017, klo 13:00-15:40 Paikka Kunnanvirasto, 1. kerroksen neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 56 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 57 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT

PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT Hyväksytty: Kv 5.9.2012 30 Voimaantulo: 1.1.2013 1 LUKU HALLINTO-ORGANISAATIO 1 Luottamushenkilöorganisaatio Teknisen palvelualueen luottamushenkilöorganisaatio

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2012 1 Maaseutulautakunta 26.09.2012 Aika 26.09.2012 klo 19:00-19:45 Paikka Maaseututoimisto, Keskuskatu 51 b Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 Kaupunginhallitus 16.5.2016 Kaupunginvaltuusto 13.6.2016 2 JOHDANTO Tämä henkilöstöraportti on järjestyksessä seitsemästoista Orimattilan kaupungin henkilöstöraportti. Henkilöstöraportin

Lisätiedot

Kuinka kaupunki rakennuttaa turvallisesti

Kuinka kaupunki rakennuttaa turvallisesti Mistä hyvät rakennushankkeet on tehty RATUKE SEMINAARI Helsinki Kuinka kaupunki rakennuttaa turvallisesti Milko Tietäväinen Rakennuttamispäällikkö Tampereen kaupunki T A M P E R E E N K A U P U N K I 1

Lisätiedot

Valtuustotaso TP2014 TA2015 Tot Tot% Tekninen lautakunta. yhteensä -301 089-323 720-192 814 59,56

Valtuustotaso TP2014 TA2015 Tot Tot% Tekninen lautakunta. yhteensä -301 089-323 720-192 814 59,56 Talousarvion toteutuma 1.1. 31.8.2015 Teknisen lautakunnan päävastuualueet valtuuston sitovuustasolla ovat: yhdyskuntatekniikka, kiinteistötoimi, ruokahuolto-/ siivouspalvelut, sekä Jokilaaksojen Pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 300. Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 300. Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 300 Vuoden 2014 syyskuun kuukausiraportti ja siitä aiheutuvat toimenpiteet Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. 046 877 3025 Pekka Heikkinen,

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A 2009 HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN KONSERNIPALVELUJEN TOIMINTASÄÄNTÖ Säännön nimi Kaupunginjohtajan päätös nro 15/5.2.2009 Konsernipalvelujen toimintasääntö

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 2 /2010. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 7 KOKOUSTIEDOT. Keskiviikko 7.4.2010 kello 16.30-17.55

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 2 /2010. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 7 KOKOUSTIEDOT. Keskiviikko 7.4.2010 kello 16.30-17.55 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 2 /2010 TEKNINEN LAUTAKUNTA s 7 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 7.4.2010 kello 16.30-17.55 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Muut osallistujat Kilpeläinen Veijo kaupunginhallituksen edustaja. Poissa Piispanen Eero varapuheenjohtaja

Muut osallistujat Kilpeläinen Veijo kaupunginhallituksen edustaja. Poissa Piispanen Eero varapuheenjohtaja -1, TELA 18.11.2014 17:00 OSALLISTUJAT Hynninen Raimo puheenjohtaja Päätöksentekijät Qvarnström Rauno Eero Piispasen varajäsen Ahvenainen Petra jäsen Hanhela Seppo Hentunen Kari Kekkonen Olli Liljasto

Lisätiedot

Yrittäjäilta. Äänekosken kaupunki 11.3.2015 Valtuustosali

Yrittäjäilta. Äänekosken kaupunki 11.3.2015 Valtuustosali Yrittäjäilta Äänekosken kaupunki 11.3.2015 Valtuustosali Ohjelma 16:45 Kahvit (aula) 17:00 Tilaisuuden avaus (Vs. kaupunginjohtaja Matti Tuononen) 17:05 Ajankohtaista hankinnoista Kaupungin hankinnat (Vs.

Lisätiedot

1. PALVELUALUEEN TEHTÄVÄT, ORGANISAATIO JA JOHTAMINEN 2

1. PALVELUALUEEN TEHTÄVÄT, ORGANISAATIO JA JOHTAMINEN 2 1 (6) KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ Sisällysluet t elo 1. PALVELUALUEEN TEHTÄVÄT, ORGANISAATIO JA JOHTAMINEN 2 1 Palvelualueen tehtävät 2 2 Palvelualueen organisaatio 2 3 Palvelualueen

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu. 34 Kokouksen avaus Pöytäkirjan tarkastamisesta päättäminen 5

LIEKSAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu. 34 Kokouksen avaus Pöytäkirjan tarkastamisesta päättäminen 5 LIEKSAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Yhteistyötoimikunta AIKA 23.10.2017 klo 15:09-17:07 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 34 Kokouksen avaus 3 35 Kokouksen

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2014 71

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2014 71 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2014 71 Alueyhteistyön ja elinvoiman valiokunta 22.08.2014 AIKA 22.08.2014 klo 10:02-12:01 PAIKKA Kaupungintalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 53 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö

Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö Kuopion alueellinen rakennuslautakunta Johtosääntö Kuopion kaupunginvaltuusto 25.10.2010 112 Suonenjoen kaupunginvaltuusto 25.10.2010 59 Voimaantulo 1.1.2011 Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto RATUKE-seminaari 11.11.2010, Kansallismuseo Tarmo Pipatti Työturvallisuuskannanotto 2010-2015 :n hallitus asetti vuoden 2010 alussa tavoitteen, jonka mukaan

Lisätiedot

Kunnat nimeävät yhteiseen jaostoon jäseniä seuraavasti:

Kunnat nimeävät yhteiseen jaostoon jäseniä seuraavasti: YHTEISTOIMINTASOPIMUS JÄTEHUOLLON VIRANOMAISTEHTÄVIEN JÄRJESTÄMISESTÄ 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat Porin, Harjavallan, Kokemäen ja Ulvilan kaupungit sekä Eurajoen, Merikarvian,

Lisätiedot

Peruspalvelukeskus Aavan päihde- ja mielenterveysstrategia 2013-2016. Peruspalvelukeskus Aava

Peruspalvelukeskus Aavan päihde- ja mielenterveysstrategia 2013-2016. Peruspalvelukeskus Aava n päihde- ja mielenterveysstrategia 2013-2016 Strategia on syntynyt yhteistyössä Strategiaa on ollut valmistelemassa laaja ja moniammatillinen joukko peruspalvelukeskus Aavan työntekijöitä organisaation

Lisätiedot

Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa korjaaminen.

Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa korjaaminen. 1 TEKNINEN TOIMI TEKNINEN LAUTAKUNTA 500 TEKNISEN TOIMEN HALLINTO JA PELASTUSTOIMI Vastuuhenkilö: vs. hallintopäällikkö Janne Myntti Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa

Lisätiedot

Askolan kunnan henkilöstö-ja koulutussuunnitelma 2017

Askolan kunnan henkilöstö-ja koulutussuunnitelma 2017 Askolan kunnan henkilöstö-ja koulutussuunnitelma 2017 Yhteistyötoimikunta 30.1.2017 Kunnanhallitus1.2.2017 Sisällysluettelo 1 Yleistä 2 Perusteet henkilöstö- ja koulutussuunnitelman laatimiseen 3 Koulutuskorvauksen

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötointa johtavan apulaiskaupunginjohtajan vastaus

Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötointa johtavan apulaiskaupunginjohtajan vastaus 44 Vastaus valtuutettu Sirkku Ingervon kysymykseen siitä, miten kaupungin vuokra-asukkaiden vaikuttamismahdollisuutta lähiympäristöönsä voitaisiin kehittää HEL 2012-013277 T 00 00 03 Kaupunkisuunnittelu-

Lisätiedot

Asiantuntijapalvelut ohjaavat oikeaan päätökseen

Asiantuntijapalvelut ohjaavat oikeaan päätökseen Asiantuntijapalvelut ohjaavat oikeaan päätökseen Palvelua organisaatiosi toiminnan ja tuottavuuden parantamiseksi Asiantuntijapalveluissa toimimme johdon strategisena kumppanina. Palvelumme liittyvät tavallisesti

Lisätiedot

Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys. Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen

Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys. Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen 28.2.2014 Tehtävä Selvittäjän on suoritettava kuntarakennelain 16a :ssä tarkoitettu erityinen kuntajakoselvitys Erityinen kuntajakoselvitys

Lisätiedot

Kyllön terveysaseman peruskorjaus 2004-2012

Kyllön terveysaseman peruskorjaus 2004-2012 Kyllön terveysaseman peruskorjaus 2004-2012 14.12.2012 Asemapiirros vuoden 2010 hankesuunnitelmasta Yhteenveto Rakentamiskustannukset yhteensä 24 400 000 euroa (alv 0 %) Suunnittelu ja rakentaminen vuosina

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA 1 YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Jari Korhonen Liikelaitoksen johtaja, työterveyshuollon erikoislääkäri Joensuun Työterveys Joensuu 26.4.2013 7.5.2013 Jari Korhonen, johtaja, Joensuun Työterveys 2 Mitä

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTASUUNNITELMA 2017

ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTASUUNNITELMA 2017 ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTASUUNNITELMA 2017 Sisältö 1. Riskienhallintasuunnitelman perusteet... 3 2. Tilaliikelaitoksen merkittävimmät riskit... 3 2.1 Riskit... 3 2.1.1 Infrastruktuurin

Lisätiedot

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa:

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa: Kunnanhallitus 236 08.12.2014 Kunnanhallitus 253 22.12.2014 Kunnanhallitus 18 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 10 26.01.2015 KUNNAN KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN YHTIÖITTÄMINEN Kunnanhallitus 08.12.2014 236 Kuntalain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 23.10.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 116 Teknisen lautakunnan vuoden 2013 syyskuun seurantaraportti ja käyttösuunnitelman tarkistaminen kiinteiden rakenteiden ja laitteiden (94)

Lisätiedot

Tekninen lautakunta määrää laskujen hyväksyjiksi toistai seksi seuraavat henkilöt: Tekninen johtaja Jussi Salo Teknisen toimen kaikki tilitositteet.

Tekninen lautakunta määrää laskujen hyväksyjiksi toistai seksi seuraavat henkilöt: Tekninen johtaja Jussi Salo Teknisen toimen kaikki tilitositteet. Tekninen lautakunta 453 17.12.2014 Teknisen toimen tilitositteiden hyväksyjät 2015 1418/02.06.01.01/2014 TEKLA 453 Tj Lappeenrannan kaupungin taloussäännön 13 :n mukaan lautakunnan on määrättävä henkilöt,

Lisätiedot

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena, asiantuntija, FM Työelämäryhmän loppuraportti Työterveysyhteistyön kehittäminen Työnantajan, työterveyshuollon ja työntekijän tiivis

Lisätiedot

HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN

HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN Kriittinen menestystekijä: Suunnitelmallinen henkilöstöpolitiikka Arviointikriteeri; henkilöstöstrategia ohjaa kunnan työnantajatoimintaa Tavoitteet

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2015. KOKOUSAIKA 11.2.2015 kello 19.00-20.10

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2015. KOKOUSAIKA 11.2.2015 kello 19.00-20.10 PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2015 KOKOUSAIKA 11.2.2015 kello 19.00-20.10 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS SEO huoltoasema Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ

TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ 1 8 TUKIPALVELULAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 5 056 771 5 091 150 4 644 810-8,8 TOIMINTAKULUT -4 921 900-4 854 490-4 142 070-14,7 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 134 872 236 660 502 740 112,4 Poistot ja arvonalentumiset

Lisätiedot

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus 1 Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ritoniemen 124 kaupunginosan matkailu- sekä katualueita että korttelia 14 koskeva asemakaavan muutos (Bomba - Sotkan ympäristö

Lisätiedot

Työhyvinvointiarvio. 1. Työhyvinvointi johtamisessa. Työhyvinvoinnin tavoitteet, vastuut ja roolit

Työhyvinvointiarvio. 1. Työhyvinvointi johtamisessa. Työhyvinvoinnin tavoitteet, vastuut ja roolit 1. Työhyvinvointi johtamisessa Työhyvinvoinnin tavoitteet, vastuut ja roolit Tyydyttävä: Työhyvinvoinnista keskusteltu, mutta tavoitteet ja vastuut epäselvät. Työhyvinvointi nähdään yksilön asiana. Hyvä:

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA TUKIPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty kirkkovaltuustossa 14.12.2015, 10

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA TUKIPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty kirkkovaltuustossa 14.12.2015, 10 JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA TUKIPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kirkkovaltuustossa 14.12.2015, 10 1 LUKU TUKIPALVELUIDEN TOIMINTA-AJATUS, RAKENNE JA TEHTÄVÄT 1 Toiminta-ajatus Jyväskylän seurakunnan tukipalveluiden

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Esimerkkinä Keuruu Merja Pihlajasaari 12.5.2016 Merja Pihlajasaari Lähisuhdeväkivalta tarkoittaa perhe-, sukulais-, pari- ja seurustelusuhteissa

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Kaupunginhallituksen toimiala Kaupunginjohtaja Juha Majalahti Hallinto- ja talousjohtaja Annu Kalliaisenaho Hallintopäällikkö Jarkko Luukkonen Kehittämispäällikkö Satu

Lisätiedot

Malli:KATSELMOINTIDOKUMENTTI_haapop_laadukas-hankkeen tulokset - Vuosikello Syyslukukausi

Malli:KATSELMOINTIDOKUMENTTI_haapop_laadukas-hankkeen tulokset - Vuosikello Syyslukukausi Malli:KATSELMOINTIDOKUMENTTI_haapop_laadukas-hankkeen tulokset - Vuosikello 16-17 Syyslukukausi Elokuu Johtaminen Ammattitutkinto tiimi Tutkintotiimi VS-tiimi Yhteiset palvelut -tiimi Hankkeet Laadunhallinta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ki/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ki/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) 227 Rakennusviraston seurantaraportit ja talousarvion toteutumisennusteet vuodelta 2012 HEL 2012-006514 T 02 02 01 Päätös päätti merkitä seurantaraportin ja

Lisätiedot

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA 1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta tai tapaturmasta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi. Sairauspoissaolojen hallinnan keskeinen tavoite on

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 3/2010 10 Maaseutulautakunta. Keskiviikko 1.9.2010 klo 18.00 19.33. Maaseututoimisto, Toukkalantie 4. Tarja Husu-Tuuliainen

LEMIN KUNTA 3/2010 10 Maaseutulautakunta. Keskiviikko 1.9.2010 klo 18.00 19.33. Maaseututoimisto, Toukkalantie 4. Tarja Husu-Tuuliainen 3/2010 10 Maaseutulautakunta. Keskiviikko 1.9.2010 klo 18.00 19.33 Maaseututoimisto, Toukkalantie 4 Matti Tapanainen Oiva Pesu Heikki Haiko Tarja Husu-Tuuliainen Ritva Lehtonen Reijo Pekki Juha Koivisto

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1. Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen

Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1. Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1 Tekninen lautakunta 89 09.12.2014 Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen 42/10.03.02.00/2014 Tekninen lautakunta 89

Lisätiedot