Hylandien (Ylönen) sukuhistoriaa Hellevi Holttisen käännös 4. kesäkuuta 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hylandien (Ylönen) sukuhistoriaa Hellevi Holttisen käännös 4. kesäkuuta 2016"

Transkriptio

1 Amerikan sukulaisia Sukukokoukset kolmen vuoden välein tuottavat uusia sukulaistapaamisia. Ylösten sukuseuran sukupäivä toteutui Jämsän Maivian kartanossa. Etukäteen jo saimme yhteydenoton Atlantin takaa. Sukupäivään saapuisi Dwigt Hyland ja hänen puolisonsa. Sisareni Hellevi majoitti Amerikan sukulaiset Orivedelle. Dwight kertoi isovanhemmistaan ja vanhemmistaan jo ennen Suomeen saapumistaan kirjoittamassaan sähköpostissa. Pääosa kertomuksessa on saunassa syntyneellä parikkalaispojalla Väinöllä, Dwightin isällä, josta tuli sillanrakentaja Amerikassa. Näin Dwight kertoo: Hylandien (Ylönen) sukuhistoriaa Hellevi Holttisen käännös 4. kesäkuuta 2016 Olemme Dwight ja Tricia Hyland (Ylönen). Asumme Seattlessa Washingtonin osavaltiossa, USA. Meillä on kaksi tytärtä, Margot ja Bridget. Margot on naimisissa. Hän ja miehensä Charlie Russell asuvat myös Seattlessa. Olen eläkkeellä oltuani kolmekymmentä vuotta sähköisten testaustyökalujen tuotesuunnittelijana ja tuotepäällikkönä yhtiössä nimeltä Fluke Corporation, myöhemmin Milwaukee Tools.

2 Isäni Väinö Ylönen, syntyi saunassa kotonaan Parikkalassa Hänen isänsä, Olli Ylönen ja hänen äitinsä, Selma Piiparinen, Väinö ja hänen kaksi siskoaan, Impi ja Vieno, nousivat laivaan vuonna 1913 ja muuttivat Yhdysvaltoihin, jättäen perheen maatilan veljellensä. Tuossa vaiheessa Ollilla ja Selmalla oli kaksi tytärtä, Merriam ja Helvi. Valitettavasti Helvi kuoli 12 vuoden ikäisenä umpilisäkkeen puhkeamiseen. Perhe asettui paikkaan nimeltä Quincy, Massachusetts, jossa Olli löysi työn laivan asentajana Bostonin Naval Telakalla. Toisen maailmansodan aikana telakalla rakennettiin laivoja

3 sukellusveneitä Atlantin ja Tyynenmeren taisteluihin. Tällöin myös Väinö oli työssä samalla telakalla. Vuonna 1939 Väinö avioitui Presbyterian kirkon papin tyttären, Esther Caroline McKinneyn kanssa. Asuessaan Massachusettsissa lapsia oli jo kolme, Wayne Junior, Evelyn, ja Doris. Väinö ja Esther osallistuivat suomalaisen yhteisön toimintaan Bostonin alueella. He lauloivat Suomen Kaiku nimisessä kuorossa. Valokuva kuorosta on vuodelta 1940.

4 Sodan jälkeen Väinö muutti perheineen Port Angelesiin, Washington, jossa hänen sisarensa Vieno Silvia ja hänen perheensä asuivat. Seuraavina vuosina, Väinö toimi superintendenttinä (vastuu suurista projekteista) useissa kansainvälisissä rakennusyrityksissä. Hän työskenteli monissa mielenkiintoisissa paikoissa, kuten Adak, Alaska, (jossa Dwight syntyi), Filippiinit (jossa asuimme kolme vuotta), British Guyana, Kuwait, Indonesia ja useita paikkoja Yhdysvalloissa. Viides lapsi, Raymond, syntyi Port Angelesissa. Tällöin Väinö oli superintendenttinä 6,6 km pitkän Astoria - Megler sillanrakennuksessa lähellä Columbia joen suuta. Väinö ja Esther viettivät monta onnellista vuotta Port Angelesissa, Washington. Kalastaminen oli Väinölle rakas harrastus. Lauantai -iltapäivisin hän rentoutui saunassa, jonka hän itse rakensi heidän taloonsa.

5 Lapset ja lapsenlapset halusivat mielellään tulla Väinön ja Esterin luokse.

6 Väinö ja Esther Hyland (Ylönen) kuolivat vuosina 1997 ja Suomi Väinö and Esther vierailivat Suomessa viimeisen kerran. He tapasivat Väinön serkun, Sylvi Matikaisen, ja muita sukulaisia Parikkalan lähistöltä. Väinö näki maatilan, jossa hän oli syntynyt. Vanha talo seisoi vielä paikallaan, mutta käyttötarkoitus oli toinen. Se oli muutettu retkeilymajaksi. Simpele elokuussa 1984: vasemmalta Sirkka-Liisa, Sylvi Matikainen, Väinö, Hilkka Matikainen, Liisa Anttonen ja Velle

7 Parikkala: vasemmalta Sylvi Matikainen, Väinö, Liisa Anttonen (Sylvian tytär) Särkisalmi: Väinö ja Esther Hannu Matikaisen perheen saunan edustalla.

8 Parikkala 2016 juhannusta lähestyttäessä Dwight Hyland puolisoineen etsi sukulaiset sukupäivän jälkeen, autoimme asiakirjojen etsimisessä. Dwightin sähköpostissa sisarelleni saimme tietoja Suomen-vierailun loppuosasta: Thank you for the wonderful pictures and the unforgettable stay with you! Yes, we are home and very jet-lagged. With a 10 hour time difference, Finland is almost on the other side of the world from Seattle. But the trip could not have been better, Thank You to You and Matti! We were able to see the house my great grandfather, Jussi Ylönen, built in the late 1800s. It was moved by the commune to another location in Saari back in But it is being cared for and rented out for events. We also saw where the house originally stood. Now just summer roses, apple trees, and the old well remain where they were planted a long time ago. See the pictures. We had a very good meeting with the Piiparinens from my grandmother's side of the family. They are very nice and all live on their original family property. We also had a good meeting with the Parikkala Ylönens. In the picture you can see Arvo and Vuokko in the back. Eeva Virtakainen was also very kind to us. She was very sad when we left, though we had visited her for 3.5 hours and had difficulty understanding each other. I think I must learn more Finnish. Parikkala also had a bonfire for Juhannus. But we did not stay up, though we could hear very happy people out in the streets. Again, thank you and Matti very much for your hospitality. You have a wonderful home and a very hot sauna! What more could you want? Without your help, our trip to Finland would not have been as great. Please say hei to Maala, Marko, Kirsi, Karri, and your son-in-law.

9 Ylösiä Parikkalassa ja Piiparissa.

10 Parikkalan Ylösten päärakennus on Saaren kyläyhteisön kokoontumistilana. Ylösten suvun miesten rakennustaitoa parhaimmillaan ovat rakennukset, joita on voitu siirtää uusiin paikkoihin. Useat Ylösmiehet olivatkin rakentamassa mm Pietaria. Toivat myös sen seudun rakennustapoja mm Hankasalmelle. Suuri patsasnavetta on Museoviraston suojelema. En malttanut olla tekemättä tällaista tilkkutäkkiä. Me mummot ja vaarit olemme nyt sitä ikäpolvea, joka kokoontuu sukuseuroissaan etsien tietoa, jota olisi jo aikaisemmin voinut kysyä omilta sukulaisiltaan ja haastatella vanhempiaan. Kertokaamme lapsillemme ja lapsenlapsille suvun tapahtumista jatkossa enemmän. Jo oma elämänkulkumme olisi hyvä kertoa tai kirjoittaa muistiin. Seija Koponen, Porvoo

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Tiistilän koulu English Grades 7-9 Heikki Raevaara MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Meeting People Hello! Hi! Good morning! Good afternoon! How do you do? Nice to meet you. / Pleased to meet you.

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

1. Liikkuvat määreet

1. Liikkuvat määreet 1. Liikkuvat määreet Väitelauseen perussanajärjestys: SPOTPA (subj. + pred. + obj. + tapa + paikka + aika) Suora sanajärjestys = subjekti on ennen predikaattia tekijä tekeminen Alasääntö 1: Liikkuvat määreet

Lisätiedot

Capacity Utilization

Capacity Utilization Capacity Utilization Tim Schöneberg 28th November Agenda Introduction Fixed and variable input ressources Technical capacity utilization Price based capacity utilization measure Long run and short run

Lisätiedot

Tyytyväisyys tapahtumittain

Tyytyväisyys tapahtumittain KOLU, palautelomakkeet, 218 Palautelomakkeita (ulkomaalaistaustaisilta) yhteensä 89 kpl (11.4.: 8 kpl, 2.4.: 14 kpl, 14.5.: 1 kpl, 21.5.: 6 kpl, 16.6.: 5 kpl, 2.6.: 7 kpl, 16.8.: 13 kpl, 2.8.: 9 kpl, 1.9.:

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

anna minun kertoa let me tell you

anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa I OSA 1. Anna minun kertoa sinulle mitä oli. Tiedän että osaan. Kykenen siihen. Teen nyt niin. Minulla on oikeus. Sanani voivat olla puutteellisia mutta

Lisätiedot

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition)

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen Click here if your download doesn"t start automatically Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen

Lisätiedot

EVALUATION FOR THE ERASMUS+-PROJECT, STUDENTSE

EVALUATION FOR THE ERASMUS+-PROJECT, STUDENTSE #1 Aloitettu: 6. marraskuuta 2015 9:03:38 Muokattu viimeksi: 6. marraskuuta 2015 9:05:26 Käytetty aika: 00:01:47 IP-osoite: 83.245.241.86 K1: Nationality Finnish K2: The program of the week has been very

Lisätiedot

THE NEW SHELTER PROJECT. PRO ANIMALS ROMANIA & PRO ANIMALS FINLAND The project continues as soon as funds are collected to do so

THE NEW SHELTER PROJECT. PRO ANIMALS ROMANIA & PRO ANIMALS FINLAND The project continues as soon as funds are collected to do so The new shelter area of Pro Animals Romania in April 2011 Pro Animals Romanian uuden tarhan aluetta huhtikuussa 2011 THE NEW SHELTER PROJECT PRO ANIMALS ROMANIA & PRO ANIMALS FINLAND 2011-2012 The project

Lisätiedot

Matkustaminen Majoittuminen

Matkustaminen Majoittuminen - Majoituspaikan löytäminen Where can I find? Ohjeiden kysyminen majoituspaikan löytämiseksi Where can I find?... a room to rent?... a room to rent?... a hostel?... a hostel?... a hotel?... a hotel?...

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Matkustaminen Majoittuminen

Matkustaminen Majoittuminen - Majoituspaikan löytäminen Where can I find? Ohjeiden kysyminen majoituspaikan löytämiseksi... a room to rent?... a hostel?... a hotel?... a bed and breakfast?... a camping site? What are the prices like

Lisätiedot

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje - Osoite Mr. N. Summerbee 335 Main Street New York NY 92926 Osoitteen ulkomuoto Suomessa: kadun nimi + katunumero postiosoite + kaupungin nimi maa. Mr. N. Summerbee 335 Main Street New York NY 92926 Jeremy

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Can you help me, please? Avun pyytäminen Do you speak English? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Voisitko auttaa minua? Puhutko englantia? Do you speak _[language]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Voisitko auttaa minua? Avun pyytäminen Puhutko englantia? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Can you help me, please? Do you speak English? Puhutteko _[kieltä]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Voisitko auttaa minua? Avun pyytäminen Puhutko englantia? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Can you help me, please? Do you speak English? Puhutteko _[kieltä]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

Nykyhetken konditionaali

Nykyhetken konditionaali Nykyhetken konditionaali 37. Käännä englanniksi. 1. Haluaisitko kupin kahvia? 2. En haluaisi olla onneton. 3. Millaista elämä olisi ilman sinua? 4. Meidän pitäisi pysyä yhdessä. 5. Vanhempani voisivat

Lisätiedot

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki Write down the Temporary Application ID. If you do not manage to complete the form you can continue where you stopped with this ID no. Muista Temporary Application ID. Jos et onnistu täyttää lomake loppuun

Lisätiedot

THE LANGUAGE SURVIVAL GUIDE

THE LANGUAGE SURVIVAL GUIDE FINNISH THE LANGUAGE SURVIVAL GUIDE 4 0 0 W O R D S T O G E T S T A R T E D I N A N Y L A N G U A G E BY THE FOREIGN LANGUAGE COLLECTIVE Verbs Verbit To be Olla I Minä olen You Sinä olet He/She/It Hän/Se

Lisätiedot

Erasmus Intensive Language Course KV kevätpäivät Kuopio 9.5.2011 Päivi Martin, Lapin yliopisto

Erasmus Intensive Language Course KV kevätpäivät Kuopio 9.5.2011 Päivi Martin, Lapin yliopisto Erasmus Intensive Language Course KV kevätpäivät Kuopio 9.5.2011 Päivi Martin, Lapin yliopisto EILC KOKEMUKSIA LAPISTA HAKEMUS BUDJETTI JÄRJESTÄVÄTAHO & VASTUU TYÖNJAKO KIELENOPETUS OHJELMA JA PALJON KOKEMUKSIA

Lisätiedot

Junaelokuva 6 (kuvausversio) 14.8.2011. Kirjoittanut: Ismo Kiesiläinen. sekä Leena Kuusisto. Alkuperäisidea: Julieta Lehto

Junaelokuva 6 (kuvausversio) 14.8.2011. Kirjoittanut: Ismo Kiesiläinen. sekä Leena Kuusisto. Alkuperäisidea: Julieta Lehto Junaelokuva 6 (kuvausversio) 14.8.2011 Kirjoittanut: Ismo Kiesiläinen sekä Leena Kuusisto Alkuperäisidea: Julieta Lehto 01 INT. RAVINTOLAVAUNU - ALKUILTA Tyttö istuu junan ravintolavaunussa pienen baaripöydän

Lisätiedot

A: What s wrong? A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. Parisi auttaa tarvittaessa. Sinä aloitat. Sano vuorosanasi englanniksi.

A: What s wrong? A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. Parisi auttaa tarvittaessa. Sinä aloitat. Sano vuorosanasi englanniksi. High five! 4 Chapter 4 Down by the river LIITE 6a Työpistetyöskentely Piste 1 1 Valitse parisi kanssa kappaleiden 1 3 teksteistä yksi ja lukekaa se ääneen englanniksi 2 Tee alla oleva tehtävä parisi kanssa

Lisätiedot

1 4 teksteistä yksi ja lue se ääneen englanniksi. A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. B: Tämä on Linda. Hän on minun siskoni. B: Mitä kuuluu?

1 4 teksteistä yksi ja lue se ääneen englanniksi. A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. B: Tämä on Linda. Hän on minun siskoni. B: Mitä kuuluu? High five! 3 Chapter 4 Rattingham Palace LIITE 5a Työpistetyöskentely Piste 1 1. Valitse parisi kanssa kappaleiden 1 4 teksteistä yksi ja lue se ääneen englanniksi. 2. Tee alla oleva tehtävä parisi kanssa.

Lisätiedot

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje - Osoite Mr. N. Summerbee 335 Main Street New York NY 92926 Osoitteen ulkomuoto Suomessa: kadun nimi + katunumero postiosoite + kaupungin nimi maa. Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A 01234 Helsinki Finland

Lisätiedot

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje - Osoite Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A 01234 Helsinki Finland Osoitteen ulkomuoto Suomessa: kadun nimi + katunumero postiosoite + kaupungin nimi maa. Mr. N. Summerbee 335 Main Street New York NY 92926

Lisätiedot

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 1 TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 Oulun Yliopisto / Tieteen päivät 2015 2 TIETEEN PÄIVÄT Järjestetään Oulussa osana yliopiston avajaisviikon ohjelmaa Tieteen päivät järjestetään saman konseptin mukaisesti

Lisätiedot

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi

Lisätiedot

Vertaispalaute. Vertaispalaute, /9

Vertaispalaute. Vertaispalaute, /9 Vertaispalaute Vertaispalaute, 18.3.2014 1/9 Mistä on kyse? opiskelijat antavat palautetta toistensa töistä palaute ei vaikuta arvosanaan (palautteen antaminen voi vaikuttaa) opiskelija on työskennellyt

Lisätiedot

ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa. Aloitustapaaminen 11.4.2016. Osa II: Projekti- ja tiimityö

ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa. Aloitustapaaminen 11.4.2016. Osa II: Projekti- ja tiimityö ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa Aloitustapaaminen 11.4.2016 Osa II: Projekti- ja tiimityö Sisältö Projektityö Mitä on projektityö? Projektityön tekeminen: ositus, aikatauluhallinta, päätöksenteon

Lisätiedot

epäsuora esitys ilmoittaa jälkikäteen, mitä joku sanoo tai sanoi

epäsuora esitys ilmoittaa jälkikäteen, mitä joku sanoo tai sanoi EPÄSUORA ESITYS epäsuora esitys ilmoittaa jälkikäteen, mitä joku sanoo tai sanoi tyypillisesti epäsuoraa esitystä käytetään viestin välittämiseen, kirjan / lehden tms. selostamiseen, kertomaan mitä joku

Lisätiedot

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 3 (Finnish Edition)

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 3 (Finnish Edition) Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 3 (Finnish Edition) Esko Jalkanen Click here if your download doesn"t start automatically Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 3 (Finnish Edition) Esko Jalkanen Uusi Ajatus Löytyy

Lisätiedot

Information on preparing Presentation

Information on preparing Presentation Information on preparing Presentation Seminar on big data management Lecturer: Spring 2017 20.1.2017 1 Agenda Hints and tips on giving a good presentation Watch two videos and discussion 22.1.2017 2 Goals

Lisätiedot

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English - Essentials Can you help me, please? Asking for help Do you speak? Asking if a person speaks Do you speak _[language]_? Asking if a person speaks a certain language I don't speak_[language]_. Clarifying

Lisätiedot

Personal Letter. Letter - Address. Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A Helsinki Finland

Personal Letter. Letter - Address. Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A Helsinki Finland - Address Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A 01234 Helsinki Finland Standard English Address format: name of recipient street number + street name name of town + region/state + zip/postal code. Jeremy Rhodes

Lisätiedot

Englanti 2. Sanajärjestys It/there lauseet Persoonapronominit Passiivi Ajan ja paikan prepositiot

Englanti 2. Sanajärjestys It/there lauseet Persoonapronominit Passiivi Ajan ja paikan prepositiot Englanti 2 Sanajärjestys It/there lauseet Persoonapronominit Passiivi Ajan ja paikan prepositiot SPOTPA Man bites dog. Dog bites man. Sanajärjestys O 1) Kuka tekee? O 2) Mitä tekee? O 3) Mitä? Kenelle?

Lisätiedot

Osallistujaraportit Erasmus+ ammatillinen koulutus

Osallistujaraportit Erasmus+ ammatillinen koulutus Osallistujaraportit 2016 Erasmus+ ammatillinen koulutus Suomesta lähteneiden ja Suomeen tulleiden vertailu V. 2016 osallistujaraporttien osalta saatavilla myös Suomeen tulleet opiskelijat ja henkilöstö

Lisätiedot

Business Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name

Business Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name - Opening Finnish Norwegian Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name Hyvä Herra, Formal, male recipient, name unknown Hyvä Rouva Formal,

Lisätiedot

ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa. Projekti- ja tiimityö /

ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa. Projekti- ja tiimityö / ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa Projekti- ja tiimityö / 5.3.2018 Tervetuloa! Sisältö Projektityö Mitä on projektityö? Projektityön tekeminen Tiimityö Mitä on tiimityö? Tiimityön tekeminen 1 Mitä

Lisätiedot

Travel Getting Around

Travel Getting Around - Location Olen eksyksissä. Not knowing where you are Voisitko näyttää kartalta missä sen on? Asking for a specific location on a map Mistä täällä on? Asking for a specific...wc?...pankki / rahanvaihtopiste?...hotelli?...huoltoasema?...sairaala?...apteekki?...tavaratalo?...ruokakauppa?...bussipysäkki?

Lisätiedot

Miten koulut voivat? Peruskoulujen eriytyminen ja tuki Helsingin metropolialueella

Miten koulut voivat? Peruskoulujen eriytyminen ja tuki Helsingin metropolialueella Miten koulut voivat? Peruskoulujen eriytyminen ja tuki Helsingin metropolialueella 26.4.2012 1 "There is often a property bubble around catchment areas. If a school makes a house more saleable or desirable,

Lisätiedot

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English - Essentials Can you help me, please? Asking for help Do you speak? Asking if a person speaks Do you speak _[language]_? Asking if a person speaks a certain language I don't speak_[language]_. Clarifying

Lisätiedot

Yleis- ja kestoimperfekti

Yleis- ja kestoimperfekti Yleis- ja kestoimperfekti Past Simple and Continous Ritva Tammi 2009 1 Imperfekti vai perfekti? Kumpi aikamuoto sopii lauseisiin? - Perustele valintasi. 1. I moved / have moved to Finland two years ago.

Lisätiedot

Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition)

Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition) Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition) Tommi Uschanov Click here if your download doesn"t start automatically Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition) Tommi Uschanov Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition)

Lisätiedot

Kysymys 5 Compared to the workload, the number of credits awarded was (1 credits equals 27 working hours): (4)

Kysymys 5 Compared to the workload, the number of credits awarded was (1 credits equals 27 working hours): (4) Tilasto T1106120-s2012palaute Kyselyn T1106120+T1106120-s2012palaute yhteenveto: vastauksia (4) Kysymys 1 Degree programme: (4) TIK: TIK 1 25% ************** INF: INF 0 0% EST: EST 0 0% TLT: TLT 0 0% BIO:

Lisätiedot

Small Number Counts to 100. Story transcript: English and Blackfoot

Small Number Counts to 100. Story transcript: English and Blackfoot Small Number Counts to 100. Story transcript: English and Blackfoot Small Number is a 5 year-old boy who gets into a lot of mischief. He lives with his Grandma and Grandpa, who patiently put up with his

Lisätiedot

Guidebook for Multicultural TUT Users

Guidebook for Multicultural TUT Users 1 Guidebook for Multicultural TUT Users WORKPLACE PIRKANMAA-hankkeen KESKUSTELUTILAISUUS 16.12.2010 Hyvää käytäntöä kehittämässä - vuorovaikutusopas kansainvälisille opiskelijoille TTY Teknis-taloudellinen

Lisätiedot

LET S GO! 4 KOEALUE 7-9 Nähnyt:

LET S GO! 4 KOEALUE 7-9 Nähnyt: 1 LET S GO! 4 KOEALUE 7-9 Nähnyt: On jälleen tullut aika testata osaamisesi. Koekappaleina ovat kappaleet 7-9. Muista LUKEA KAPPALEITA ÄÄNEEN useaan otteeseen ja opetella erityisen hyvin KUVASANASTOT ja

Lisätiedot

-seminaari 24.4.2013

-seminaari 24.4.2013 -seminaari 24.4.2013 OHJELMA 24.4.2013 Sanomatalo 15.00 Seminaarin avaus, Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Harri Länsipuro 15.05 Tervetuliaissanat Sanomatalon puolesta toimituspäällikkö Antero Mukka

Lisätiedot

Alueellinen yhteistoiminta

Alueellinen yhteistoiminta Alueellinen yhteistoiminta Kokemuksia alueellisesta toiminnasta Tavoitteet ja hyödyt Perusterveydenhuollon yksikön näkökulmasta Matti Rekiaro Ylilääkäri Perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yksikkö

Lisätiedot

Opintomatkat PDF. ==>Download: Opintomatkat PDF ebook By Risto Antikainen

Opintomatkat PDF. ==>Download: Opintomatkat PDF ebook By Risto Antikainen Opintomatkat PDF ==>Download: Opintomatkat PDF ebook By Risto Antikainen Opintomatkat PDF By Risto Antikainen - Are you searching for Opintomatkat pdf Books? Now, you will be happy that Opintomatkat PDF

Lisätiedot

Asuntoreformi 2018

Asuntoreformi 2018 SUOMEN ARKKITEHTILIITTO F I N L A N D S A R K I T E K T FÖRBUND FINNISH ASSOCIATION OF ARCHITECTS 4.6.2018 To reformist@eclipso.eu Thank you for contacting the Finnish Association of Architects SAFA regarding

Lisätiedot

Kansainvälinen neulontapäivä 12.6.2010 Taito Helskyssä!

Kansainvälinen neulontapäivä 12.6.2010 Taito Helskyssä! Kansainvälinen neulontapäivä 12.6.2010 Taito Helskyssä! Vaaleanvihreä patalappu asuu nyt Kruununhaassa Meritullinkadulla, vanhan jugendtalon sisäpihalle antavan huoneiston keittiössä. Lappu roikkuu kavereineen

Lisätiedot

Lakimies PDF. ==>Download: Lakimies PDF ebook

Lakimies PDF. ==>Download: Lakimies PDF ebook Lakimies PDF ==>Download: Lakimies PDF ebook Lakimies PDF - Are you searching for Lakimies Books? Now, you will be happy that at this time Lakimies PDF is available at our online library. With our complete

Lisätiedot

LET S GO! 6 KOEALUE 7-9 Nä hnyt:

LET S GO! 6 KOEALUE 7-9 Nä hnyt: LET S GO! 6 KOEALUE 7-9 Nä hnyt: On jälleen tullut testata osaamisesi. Koekappaleina ovat kappaleet 7-9. Muista LUKEA KAPPALEITA ÄÄNEEN useaan otteeseen ja opetella erityisen hyvin KUVASANASTOT ja 3A-TEHTÄVÄT.

Lisätiedot

Efficiency change over time

Efficiency change over time Efficiency change over time Heikki Tikanmäki Optimointiopin seminaari 14.11.2007 Contents Introduction (11.1) Window analysis (11.2) Example, application, analysis Malmquist index (11.3) Dealing with panel

Lisätiedot

Voice Over LTE (VoLTE) By Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto

Voice Over LTE (VoLTE) By Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto Voice Over LTE (VoLTE) By Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto If you are searched for a book by Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto Voice over LTE (VoLTE) in pdf form, then you have come

Lisätiedot

E U R O O P P A L A I N E N

E U R O O P P A L A I N E N E U R O O P P A L A I N E N A N S I O L U E T T E L O M A L L I HENKILÖTIEDOT Nimi SERGEI AZAROV Osoite K. KÄRBERI 4-129, TALLINN 13812, ESTONIA Puhelin 0037255999964 Faksi Sähköposti serjoga79a@mail.ru

Lisätiedot

VIDEOTUEN KÄYTTÖKOKEMUKSIA MELUN JA HIUKKASPÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLINNUKSEN OPETUKSESSA. MaFyKe-päivät Erkki Mäkinen

VIDEOTUEN KÄYTTÖKOKEMUKSIA MELUN JA HIUKKASPÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLINNUKSEN OPETUKSESSA. MaFyKe-päivät Erkki Mäkinen VIDEOTUEN KÄYTTÖKOKEMUKSIA MELUN JA HIUKKASPÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLINNUKSEN OPETUKSESSA 1 Esimerkki :Liikennemelun mallinnus (Lindholm J., Jalava I., 14IENVE) 3D-mallinnus Opiskelijan valitsema kohdealue

Lisätiedot

* lotta.laine@cancer.fi for more information. Sakari Nurmela

* lotta.laine@cancer.fi for more information. Sakari Nurmela Finnish families and holidays in the Sun Views among parents of underaged children about sunprotection on holiday trips Lotta Laine*, Liisa Pylkkänen, and Tapani Koskela Cancer Society of Finland Finnish

Lisätiedot

The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges

The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges Lappeenranta, 5th September 2014 Contents of the presentation 1. SEPRA what is it and why does it exist? 2. Experiences

Lisätiedot

Kirjan ja ruusun päivä on kirjojen kattomarkkinointia.

Kirjan ja ruusun päivä on kirjojen kattomarkkinointia. Kirjan ja ruusun päivä on kirjojen kattomarkkinointia. Kirjan ja ruusun päivän alkuperä on vuodessa 1926, jolloin huhtikuun 23. valittiin barcelonalaisen kirjakauppiaan idean mukaan kirjojen ja ruusujen

Lisätiedot

Harjoitus 1 (viikko 44)

Harjoitus 1 (viikko 44) Mikäli tehtävissä on jotain epäselvää, laita sähköpostia vastuuopettajalle (jorma.laurikkala@uta.fi). Muista lisätä static-määre operaatioidesi otsikoihin, jotta ohjelmasi kääntyvät. Muista noudattaa hyvän

Lisätiedot

The CCR Model and Production Correspondence

The CCR Model and Production Correspondence The CCR Model and Production Correspondence Tim Schöneberg The 19th of September Agenda Introduction Definitions Production Possiblity Set CCR Model and the Dual Problem Input excesses and output shortfalls

Lisätiedot

ESITTELY. Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely. Age. Lives in. Family. Pets. Hobbies.

ESITTELY. Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely. Age. Lives in. Family. Pets. Hobbies. ESITTELY Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely NOTES ON Age Manor House pupil s name Lives in Family Pets Hobbies Favourite food Favourite films TV programmes Favourite

Lisätiedot

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use Martta Forsell, Finnish Focal Point 28/09/2015 Martta Forsell 1 28/09/2015 Esityksen

Lisätiedot

AYYE 9/ HOUSING POLICY

AYYE 9/ HOUSING POLICY AYYE 9/12 2.10.2012 HOUSING POLICY Mission for AYY Housing? What do we want to achieve by renting apartments? 1) How many apartments do we need? 2) What kind of apartments do we need? 3) To whom do we

Lisätiedot

Pojan Sydan: Loytoretki Isan Rakkauteen (Finnish Edition)

Pojan Sydan: Loytoretki Isan Rakkauteen (Finnish Edition) Pojan Sydan: Loytoretki Isan Rakkauteen (Finnish Edition) M. James Jordan Click here if your download doesn"t start automatically Pojan Sydan: Loytoretki Isan Rakkauteen (Finnish Edition) M. James Jordan

Lisätiedot

Building meanings for child s craft process and play by storycrafting

Building meanings for child s craft process and play by storycrafting Building meanings for child s craft process and play by storycrafting Aerila Juli Anna Rönkkö Marja Leena Yliverronen Virpi University of Turku Department of Teacher Education in Rauma 26th ICCP World

Lisätiedot

Oma sininen meresi (Finnish Edition)

Oma sininen meresi (Finnish Edition) Oma sininen meresi (Finnish Edition) Hannu Pirilä Click here if your download doesn"t start automatically Oma sininen meresi (Finnish Edition) Hannu Pirilä Oma sininen meresi (Finnish Edition) Hannu Pirilä

Lisätiedot

ESITTELY. Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely. Age Grade Getting to school. School day.

ESITTELY. Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely. Age Grade Getting to school. School day. ESITTELY Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely NOTES ON McMath student s name Age Grade Getting to school School day Favorite subjects Least favorite subjects Electives

Lisätiedot

ENGLISH 1 A1 alkeet, 1. kappale M.A. Tehtävien symbolit: vihkotehtäviä kielioppi

ENGLISH 1 A1 alkeet, 1. kappale M.A. Tehtävien symbolit: vihkotehtäviä kielioppi ENGLISH 1 A1 alkeet, 1. kappale M.A. Tehtävien symbolit: vihkotehtäviä kielioppi Keskustelutehtävä Kertaustehtäviä Sanasto 1. Friends. Thom is a new boy in school. No-one knows him. Thom doesn t have any

Lisätiedot

Mun/miun nimi on Paul. Mikä sun/siun nimi on? Mun/miun nimi on Jani. minun, mun, miun nimeni my name sinun, sun, siun nimesi your name

Mun/miun nimi on Paul. Mikä sun/siun nimi on? Mun/miun nimi on Jani. minun, mun, miun nimeni my name sinun, sun, siun nimesi your name 1 MINÄ ITSE MAAT, KIELET ja KANSALAISUUDET TERVEHDYKSET ----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Paul

Lisätiedot

Roolipeliharjoitus. - Opiskelijoiden suunni=elemat neuvo=eluvideot ja niiden vertaisarvioinnit

Roolipeliharjoitus. - Opiskelijoiden suunni=elemat neuvo=eluvideot ja niiden vertaisarvioinnit Peda-forum 2017, Vaasa Kokemuksia digitaalisen opettamisen kehittämisestä Roolipeliharjoitus - Opiskelijoiden suunni=elemat neuvo=eluvideot ja niiden vertaisarvioinnit Anne-Maria Holma, Yliopistonlehtori,

Lisätiedot

Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku 24.8.2017 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve terve!

Lisätiedot

1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward.

1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward. START START SIT 1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward. This is a static exercise. SIT STAND 2. SIT STAND. The

Lisätiedot

Laskennallisen fysiikan esimerkkejä avoimesta tutkimuksesta Esa Räsänen Fysiikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto

Laskennallisen fysiikan esimerkkejä avoimesta tutkimuksesta Esa Räsänen Fysiikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto Laskennallisen fysiikan esimerkkejä avoimesta tutkimuksesta Esa Räsänen Fysiikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto Julian Voss, Quantum man, 2006 (City of Moses Lake, Washington, USA) Kolme näkökulmaa

Lisätiedot

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL FinFamily PostgreSQL 1 Sisällys / Contents FinFamily PostgreSQL... 1 1. Asenna PostgreSQL tietokanta / Install PostgreSQL database... 3 1.1. PostgreSQL tietokannasta / About the PostgreSQL database...

Lisätiedot

Yksi elämä -hanke. Kuluttajakysely Yksi elämä -hankkeesta Marraskuu 2016

Yksi elämä -hanke. Kuluttajakysely Yksi elämä -hankkeesta Marraskuu 2016 Yksi elämä -hanke Kuluttajakysely Yksi elämä -hankkeesta Marraskuu 2016 Johdanto Tämän kyselytutkimuksen Yksi elämä hankkeelle on toteuttanut YouGov Finland Tiedot kerättiin web-kyselynä 2.11. 6.11.2016

Lisätiedot

Liikkujapalaute & korkeakoulujen palaute sopimuskaudelta

Liikkujapalaute & korkeakoulujen palaute sopimuskaudelta Liikkujapalaute & korkeakoulujen palaute sopimuskaudelta 2017-2018 Sofia Lähdeniemi, Opetushallitus Erasmus+ koordinaattoritapaaminen 4.4.2019 10/04/2019 Opetushallitus 1 2017-2018 loppuraporttien käsittely

Lisätiedot

Matti Leinon sukuhaara

Matti Leinon sukuhaara Matti Leinon sukuhaara 1900-1950 Toimittaja: Harri Leino Lähteet: Sukuseuran julkaisut ja Kalevi Leinon Juuret Pälttärissä, 2005 09.06.2012 Sukukokous 2012 1 Matti ja Maria Leino Henrik Leino 1840-1904

Lisätiedot

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma Painonnosto 13.5.2016 (kansallinen, CUP) Below in English Paikka: Nääshalli Näsijärvenkatu 8 33210 Tampere Alustava aikataulu: Punnitus 12:00-13:00

Lisätiedot

asiantuntijuutta kohti kouluprojektia rakentamalla

asiantuntijuutta kohti kouluprojektia rakentamalla Määränpää tuntematon. Kielenopettajan asiantuntijuutta kohti kouluprojektia rakentamalla Leena Kuure Oulun yliopisto Humanistinen tiedekunta Englantilainen filologia Language Learning and New Technologies

Lisätiedot

ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin. Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana

ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin. Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana Taustaa KAO mukana FINECVET-hankeessa, jossa pilotoimme ECVETiä

Lisätiedot

FeedNavigator. BMF 28.11.2006 Tiina Heino. Terveystieteiden keskuskirjasto - Terkko Lääketieteellinen tiedekunta

FeedNavigator. BMF 28.11.2006 Tiina Heino. Terveystieteiden keskuskirjasto - Terkko Lääketieteellinen tiedekunta FeedNavigator BMF 28.11.2006 Tiina Heino Terveystieteiden keskuskirjasto - Terkko Lääketieteellinen tiedekunta FeedNavigator Uutuusseurantapalvelu Luoneet: Jukka Englund ja Pasi Keski-Nisula, Terkko Kategorioita:

Lisätiedot

Miehittämätön meriliikenne

Miehittämätön meriliikenne Rolls-Royce & Unmanned Shipping Ecosystem Miehittämätön meriliikenne Digimurros 2020+ 17.11. 2016 September 2016 2016 Rolls-Royce plc The 2016 information Rolls-Royce in this plc document is the property

Lisätiedot

MRI-sovellukset. Ryhmän 6 LH:t (8.22 & 9.25)

MRI-sovellukset. Ryhmän 6 LH:t (8.22 & 9.25) MRI-sovellukset Ryhmän 6 LH:t (8.22 & 9.25) Ex. 8.22 Ex. 8.22 a) What kind of image artifact is present in image (b) Answer: The artifact in the image is aliasing artifact (phase aliasing) b) How did Joe

Lisätiedot

Väitelauseen sanajärjestys

Väitelauseen sanajärjestys Väitelauseen sanajärjestys Katso taulukkoa ja nimeä eri lauseenjäsenet. Sam wrote a new song at school yesterday. He played all the chords perfectly on stage. Sophie reads sci-fi novels online in the evenings.

Lisätiedot

4x4cup Rastikuvien tulkinta

4x4cup Rastikuvien tulkinta 4x4cup Rastikuvien tulkinta 4x4cup Control point picture guidelines Päivitetty kauden 2010 sääntöihin Updated for 2010 rules Säännöt rastikuvista Kilpailijoiden tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen,

Lisätiedot

Akateemiset fraasit Tekstiosa

Akateemiset fraasit Tekstiosa - Väitteen hyväksyminen Broadly speaking, I agree with because Samaa mieltä jostakin näkökulmasta One is very much inclined to agree with because Samaa mieltä jostakin näkökulmasta Yleisesti ottaen olen

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Digitalisoituminen, verkottuminen ja koulutuksen tulevaisuus. Teemu Leinonen teemu.leinonen@taik.fi Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu

Digitalisoituminen, verkottuminen ja koulutuksen tulevaisuus. Teemu Leinonen teemu.leinonen@taik.fi Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu Digitalisoituminen, verkottuminen ja koulutuksen tulevaisuus Teemu Leinonen teemu.leinonen@taik.fi Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu The future is already here - it is just unevenly distributed.

Lisätiedot

Garden Furniture. Puutarhakalusteita

Garden Furniture. Puutarhakalusteita Garden Furniture Puutarhakalusteita Painekyllästetyt Impregnated PEFC/02-31-113 Pepe-puutarhakalusteet ovat lähes 40 vuoden ajan ilahduttaneet asiakkaita niin Suomessa kuin ympäri Eurooppaakin, päämarkkina-alueina

Lisätiedot

JA CHALLENGE 18.-19.4.2013. Anna-Mari Sopenlehto Central Administration The City Development Group Business Developement and Competence

JA CHALLENGE 18.-19.4.2013. Anna-Mari Sopenlehto Central Administration The City Development Group Business Developement and Competence JA CHALLENGE 18.-19.4.2013 Anna-Mari Sopenlehto Central Administration The City Development Group Business Developement and Competence 12.11.2014 Challenges of the City of Turku What kind of city you would

Lisätiedot

Antti Laakkosen jälkeläisiä TAULU 1

Antti Laakkosen jälkeläisiä TAULU 1 Antti Laakkosen jälkeläisiä 14.6.2011 TAULU 1 I Antti Laakkonen, s. noin 1690, k. 26.4.1758 Liperi, Tutjunniemi. Tutjunniemen kylän N:o 4 eli Laakkolan isäntänä oli vuoteen 1758 saakka Antti Laakkonen.

Lisätiedot

Get Instant Access to ebook Satukirja PDF at Our Huge Library SATUKIRJA PDF. ==> Download: SATUKIRJA PDF

Get Instant Access to ebook Satukirja PDF at Our Huge Library SATUKIRJA PDF. ==> Download: SATUKIRJA PDF SATUKIRJA PDF ==> Download: SATUKIRJA PDF SATUKIRJA PDF - Are you searching for Satukirja Books? Now, you will be happy that at this time Satukirja PDF is available at our online library. With our complete

Lisätiedot

Matkustaminen Majoittuminen

Matkustaminen Majoittuminen - Majoituspaikan löytäminen Mistä löytäisin? Where can I find? Ohjeiden kysyminen majoituspaikan löytämiseksi...vuokrahuoneen?...hostellin?...hotellin?...b&b:n?...leirintäalueen? Minkä hintainen se on?

Lisätiedot

Hyppy tulevaisuuteen millaista osaamista tarvitaan?

Hyppy tulevaisuuteen millaista osaamista tarvitaan? Hyppy tulevaisuuteen millaista osaamista tarvitaan? Menestyjäksi elinikäisellä oppimisella webinaari 12.12.2011 Johanna Ollila, Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto MILTÄ TULEVAISUUS NÄYTTÄÄ? MITEN

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine 4.1.2018 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve

Lisätiedot

Nuorena turvapaikanhakijana Suomessakamppailuja osallisuudesta ja elämän ehdoista. Lena Näre

Nuorena turvapaikanhakijana Suomessakamppailuja osallisuudesta ja elämän ehdoista. Lena Näre Nuorena turvapaikanhakijana Suomessakamppailuja osallisuudesta ja elämän ehdoista Lena Näre 9.11.2017 Käynnissä oleva tutkimus 36 turvapaikanhakijan haastattelut jotka saapuneet Suomeen syksyllä 2015 Afganistanista,

Lisätiedot