TYÖVALMENNUSPALVELUT. Visio-säätiö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TYÖVALMENNUSPALVELUT. Visio-säätiö 20.9.2013"

Transkriptio

1 TYÖVALMENNUSPALVELUT Visio-säätiö

2 OSTOPAVELUSOPIMUS OSTOPALVELUSOPIMUS Kaupunki on ostanut Visio-säätiöltä 19 henkilötyövuotta valmennuspalveluita. Valmennuspalvelujen arvioidaan kohdistuvan n. 80 eri henkilöön vuoden aikana, joista n. 15 henkilön (19 %) valmennus olisi ohjattua työskentelyä yrityksissä. Loppu valmennuspalveluista olisi pajavalmennusta. Kokonaismäärästä alle 29-vuotiaita olisi n. 70 %. Valmennuspalvelujen sisältö: Valmennus on asiakaslähtöistä. Asiakkaan tilanteen mukaan, valmennus tukee joko koulutukseen tai työelämään siirtymistä. Valmennuspalveluissa käytetään eri työvoimapoliittisia toimenpiteitä (työkokeilu, palkkatukityö jne.). Sopimuksella katetaan 3 pajaohjaajan palkkaus Hinta: Yht , josta pajatyöskentelyyn ,- ja asiakkaiden ohjattuun työskentelyyn yrityksissä ,- (Luvut sisältyvät kaupungin työllisyysbudjettiin v. 2013)

3 PAJAPOJAT -HANKE Opetus- ja kulttuuriministeriöltä (OKM) on saatavissa tukea pajatoimintaan. Tämä edellyttää, että Pajapojathankkeen ja kaupungin ostopalvelusopimuksen on oltava samassa linjassa OKM:n rahoituksen saamiseksi. Hankerahoitus haetaan ja myönnetään vuosittain. Pajapojat-hankkeen avulla saadaan pajatoimintaan rahoitusta kunnan ulkopuolelta. OKM:n tuen saaminen vaatii hankkeeseen kuntarahaosuuden. Rahoituksella saadaan katettua kolmen (3) pajavetäjän palkkakuluja. Hinta v. 2013: ,- (Hankeen kuntaosuus on työllisyyshankebudjetissa).

4 MUUTA TYÖVALMENNUSPALVELUISTA Ostopalvelusopimuksen ja Pajapojat-hankkeen lisäksi pajatoimintaan saadaan rahoitusta pajan työtuotoilla, joilla katetaan työpajojen kalustonkorjaukset, pienlaitehankinnat, lämmitys- ja sähkökulut sekä raaka-aine hankinnat. Lisäksi myyntituloista katetaan pajalla työsopimuksella olevien valmennettavien palkkatuen ja bruttopalkan erotus.

5 TUNNUSLUVUT TOIMINTA (31.8.) Ohjaajat Palkat Valmennettavat apuohjaaja 6 (ml starttip) Alle 29 v yritysvalmennus koulutuk. starttipaja Muut RAHOITUS (-31.8.) Ostopalvelu-sopimus Pajapojat-hankkeen kuntaosuus Pajapojat-hankkeen OKM-osuus Myynnin kautta saatu tulo -

6 TYÖVALMENNUSPALVELU VISIO-SÄÄTIÖLTÄ 2013 RAHOITUS (2013) Ostopalvelusopimus ( ) Pajapojat-hanke * OKM ( ) * Hankkeen kuntaosuus ( ) OKM vaatii kuntarahaosuuden, joka on suhteessa myönnettävään rahoitukseen (noin 40 %). Hankkeen kokonaisrahoitus perustuu kustannuspohjalle. Alihankinta Ostopalvelusopimuksella ei ole tarkoitus maksaa koko pajan toimintamenoja vaan ne tulevat myös alihankintatöistä ja avustuksista kuten Pajapojat-hankkeesta. Yhteistyösopimuksessa on kuvattu työpajatoimintaa ja mm. käytössä olevaa ohjaajaresurssia. Rahamäärä vaikuttaa toiminnan laajuuteen. OPM:n tuki on pajatoiminnan tukemista (v OPM:n ohje), jolloin hankkeen ja kaupungin ostopalvelusopimuksen on oltava samassa linjassa OPM:n rahoituksen saamiseksi. Saatava tukimäärä vaihtelee vuosittain. Visio-säätiö TYÖPAJATOIMINTA (v.2001-) - Pajatyöskentely: Polarnet ja Nikkaripaja - Ohjattu työskentely yrityksissä: Saarijärven työssäkäyntialue Visio-säätiö (Saarikka-yhteydet) - Päihdekuntoutus - Saarikan päihdetiimin jäsenenä - Päihdeneuvoja Visio-säätiöltä ostopalveluna. -Tuettu asuminen Visio-säätiö (2013-) Starttipaja Saarijärven kaupunki -Työllisyysyksikkö - Etsivä nuorisotyö KULUT Kiinteät: 6 ohjaajan palkat, toimitilat, hallinto TYÖVALMENNUS SOPIMUKSEN MUKAAN Sopimuksen mukaiset tavoitteet: 19 htv valmennusta (säätiön oma tavoite 26 htv) n. 80 eri hlöä toimenpiteissä v toteutunut 2012: 42,4 htv / 65 hlöä MUUT LUKUISAT YHTEISTYÖTAHOT -Valtakunnallinen työpajayhdistys -K-S työpajayhdistys - Oppilaitosyhteistyö (POKE, Jamk JAO, SEDU mm) - TE-toimisto

7 TULEVAISUUS - Kelan maksuosuuden tuleminen kunnalle 100 %:sti - Kelan maksulistalle valuu nopeammin (300 pv jälkeen) - Yleinen heikko työllisyystilanne jatkuu - Nuorisotakuu ei toteudu toivotulla tavalla - TE-toimistoverkon supistuminen - Yhteispalvelukeskuksen perustaminen epäonnistuu + Työssäoloehdon täyttyminen 6-8 kk + Työllisyyspalvelujen siirtyminen Sosiaali- ja terveyspalveluiden alaisuuteen + Toimiva yhteispalvelupiste, jossa yhteistyö työllisyystoimijoiden kesken toimii

Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa. Ohjaamopäivä Merja Hilpinen

Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa. Ohjaamopäivä Merja Hilpinen Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa Ohjaamopäivä 15.9.2016 Merja Hilpinen Etsivä nuorisotyö tehtävänä on tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori ja

Lisätiedot

Ajankohtaista nuorten työpajatoiminnasta ja sen valtionavustuksista. Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä

Ajankohtaista nuorten työpajatoiminnasta ja sen valtionavustuksista. Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Ajankohtaista nuorten työpajatoiminnasta ja sen valtionavustuksista Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 15.11.2016 1 Nuorten työpajatoiminta ja sen muutokset Nuorten työpajatoiminta monipuolisena

Lisätiedot

Työpajatoiminta Nuori Tampere

Työpajatoiminta Nuori Tampere Työpajatoiminta 2015 Nuori2017 - Tampere Ruth Bamming - Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 5.4.2017 1 Nuorten työttömyys 2006 2016* *Työttömät työnhakijat Suomessa keskimäärin kuukauden lopussa

Lisätiedot

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunta Nuorisopalvelut xx.xx.2015 Johdanto Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki, Kuntien nuorisotyö ja

Lisätiedot

KOKKOTYÖ-SÄÄTIÖ. GREEN CARE 4.4.2013 Anita Hevosmaa

KOKKOTYÖ-SÄÄTIÖ. GREEN CARE 4.4.2013 Anita Hevosmaa KOKKOTYÖ-SÄÄTIÖ GREEN CARE 4.4.2013 Anita Hevosmaa KOKKOTYÖ-SÄÄTIÖN TAUSTA Perustettu 2002; Kokkolan kaupunki, K-P:n koulutusyhtymä, K-P:n sos. psyk. yhdistys, Ventuskartano ry, Villa Elba ja Kokkolan

Lisätiedot

TYÖLLISYYSPALVELUISTA TYÖELÄMÄVALMENNUKSEEN

TYÖLLISYYSPALVELUISTA TYÖELÄMÄVALMENNUKSEEN Kaupunginhallitus 3.9.2018 liite nro 5 (1/10) TYÖLLISYYSPALVELUISTA TYÖELÄMÄVALMENNUKSEEN (Valmistelija työllisyyspäällikkö Auli Savolainen) 28.8.2018 2 Työelämävalmennuksen tavoitteet Työelämävalmiuksien

Lisätiedot

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolaki uudistuu Sosiaalista kuntoutusta työpajoilla

Sosiaalihuoltolaki uudistuu Sosiaalista kuntoutusta työpajoilla Sosiaalihuoltolaki uudistuu Sosiaalista kuntoutusta työpajoilla Kuntamarkkinat 10.9.2014 Mea Hannila-Niemelä & Pirjo Oulasvirta-Niiranen Startti parempaan elämään -juurruttamishanke Valtakunnallinen työpajayhdistys

Lisätiedot

18.4.2012 Eija Rissanen, Tukeva-työvalmennussäätiö Pirjo Oksanen, Kuopion kaupunki

18.4.2012 Eija Rissanen, Tukeva-työvalmennussäätiö Pirjo Oksanen, Kuopion kaupunki 18.4.2012 Eija Rissanen, Tukeva-työvalmennussäätiö Pirjo Oksanen, Kuopion kaupunki Vuodenvaihteessa - väkiluku 97 433 - Työttömyys 10,7 % (4 958 henkilöä) 2/12 10,5 % (4882 henkilöä) - Nuorisotyöttömyys

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyydenhoidon seminaari/ kuntaesimerkit/ kolme pajaa/ Pälkäne, Orivesi ja Pirkkala. Työ- ja keskustelupisteet 4.3.

Pirkanmaan työllisyydenhoidon seminaari/ kuntaesimerkit/ kolme pajaa/ Pälkäne, Orivesi ja Pirkkala. Työ- ja keskustelupisteet 4.3. Pirkanmaan työllisyydenhoidon seminaari/ kuntaesimerkit/ kolme pajaa/ Pälkäne, Orivesi ja Pirkkala Työ- ja keskustelupisteet 4.3.2013 7.3.2013 Parasta aikaa Pälkäneen paja 2012-2015 Parasta aikaa Pälkäneen

Lisätiedot

TEHDYT SOPEUTTAMISTOIMET

TEHDYT SOPEUTTAMISTOIMET EKTA RY TEHDYT SOPEUTTAMISTOIMET Tällä hetkellä Ektan henkilökuntaa on 3 henkilöä, asukastoiminnan ohjaaja (projektikoordinaattori), tekninen ohjaaja ja toiminnanjohtaja. 31.12.2016 oli yhteensä 8 henkilöä.

Lisätiedot

Nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön yhteistyö

Nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön yhteistyö ALUEELLISET ETSIVÄN NUORISOTYÖN PÄIVÄT 9.-10.11.2016 Nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön yhteistyö Outi Rautio Pellon kunta Lapin ALUkoordinaatiotyö Tiedottaminen Alueelliset työkokoukset ja

Lisätiedot

Työpajatoiminnan vaikuttavuus esille Sovari-mittarilla

Työpajatoiminnan vaikuttavuus esille Sovari-mittarilla Työpajatoiminnan vaikuttavuus esille Sovari-mittarilla Riitta Kinnunen Valtakunnalliset Työpajapäivät 10.-11.4.2019 #tpy #sovari #työpajat #etsivänuorisotyö 1 / sosiaalisen vahvistumisen mittari Työpajatoiminnan

Lisätiedot

Työpajatoiminnan ABC

Työpajatoiminnan ABC Työpajatoiminnan ABC Valtakunnalliset työpajapäivät Lappeenranta 28.4.2016 Outi Rautio Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Koulutukseni Työkokemukseni Psykiatrian erikoissairaanhoitaja TRO (psyko- ja sosiodraama)

Lisätiedot

Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3.

Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3. Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3.2015 Toimeenpanon aikataulu 2015-2016 Laki voimaan 1.1.2015, kaikki

Lisätiedot

Karikoista kartalle. Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari. Kunnat ja työllisyyden hoito

Karikoista kartalle. Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari. Kunnat ja työllisyyden hoito Karikoista kartalle Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari Kunnat ja työllisyyden hoito Taustaa kuntakokeiluun mukaan lähtemiselle Haasteet pitkäaikaistyöttömyyden hoidossa Irralliset palveluprosessit

Lisätiedot

Työllisyyspalvelut murroksessa

Työllisyyspalvelut murroksessa Työllisyyspalvelut murroksessa Anna-Marja Tamminen Työllisyyskoordinaattori Saarijärven kaupunki Saarijärven työttömien vuosikeskiarvot vuodesta 2009 alkaen Lähteet: K-S työllisyyskatsaukset, ELY-keskus

Lisätiedot

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Harkinnanvaraiset valtionavustukset Nuorten työpajatoiminta

Lisätiedot

Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena

Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena. Siirtymät uudessa ajassa -seminaari 26.3.2019 Helsinki Reetta Pietikäinen Esityksen rakenne Työpajatoiminnasta Työpajat ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 01. Valtion yleissivistävän koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 300 000

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura ry Nuorisotakuu Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 Toimintasuunnitelma 2012 Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 Yleistä Yhdistyksen tehtävänä on lisätä työpajatoiminnan tunnettavuutta Keski- Suomessa ja edistää työpajojen välistä yhteistyötä. Yhdistyksen

Lisätiedot

https://www.tpy.fi/site/assets/files/1372/tyopajatoiminnan-ja-etsivan_sovari-mittari_verkko-pdf.pdf

https://www.tpy.fi/site/assets/files/1372/tyopajatoiminnan-ja-etsivan_sovari-mittari_verkko-pdf.pdf Sovari-mittari 206-207 työpajatoiminta Sovari sosiaalisen vahvistumisen mittari on työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuusmittari, jolla tuodaan esille palveluiden laatua ja sosiaalisesti

Lisätiedot

Työ- ja yksilövalmennuksen perusteet. 10.3.2015 Valtakunnalliset työpajapäivät Turku. Outi Rautio Valtakunnallinen työpajayhdistys ry

Työ- ja yksilövalmennuksen perusteet. 10.3.2015 Valtakunnalliset työpajapäivät Turku. Outi Rautio Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Työ- ja yksilövalmennuksen perusteet 10.3.2015 Valtakunnalliset työpajapäivät Turku Outi Rautio Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Sosiaalisen työllistämisen toimiala on yhteiskäsite heikossa työmarkkina-asemassa

Lisätiedot

Joensuun Nuorisoverstas ry:n Nuorten työpajatoiminnan toiminta ja tulokset

Joensuun Nuorisoverstas ry:n Nuorten työpajatoiminnan toiminta ja tulokset Joensuun Nuorisoverstas ry:n Nuorten työpajatoiminnan toiminta ja tulokset Hätä Nuorista! Nuorten työpajapalveluiden turvaaminen Joensuunseudulla! Nuorten työpajatoiminta on tavoitteellista, arjen hallintaa

Lisätiedot

Työvoimapalvelujen lähiajan muutoksia. Reijo Vesakoivu Pohjois-Karjalan ELY-keskus

Työvoimapalvelujen lähiajan muutoksia. Reijo Vesakoivu Pohjois-Karjalan ELY-keskus Työvoimapalvelujen lähiajan muutoksia Reijo Vesakoivu Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Muutoksia v. 2015 Nuorisotakuu: ohjaamo matalan kynnyksen palvelumallin kehittäminen Rakennetyöttömyys: monialainen yhteispalvelu

Lisätiedot

Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta

Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

NUORTEN TYÖPAJATOIMINTA PSAVI-alueella. Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

NUORTEN TYÖPAJATOIMINTA PSAVI-alueella. Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto NUORTEN TYÖPAJATOIMINTA PSAVI-alueella Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto 1 Nuorten työpajatoiminta Nykyisen nuorisolain 7 :n mukaan kunnan nuorisotyöhön

Lisätiedot

Sovari sosiaalisen vahvistumisen mittari on työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuusmittari, jolla tuodaan esille palveluiden laatua ja sosiaalisesti vahvistavia vaikutuksia. Sovari-mittaria

Lisätiedot

Ajopuu vai tietoinen vaikuttaja

Ajopuu vai tietoinen vaikuttaja Ajopuu vai tietoinen vaikuttaja Miksi dokumentoida Tampere 11.6.2014 1 PAJATOIMINTA JOKA EI OLE DOKUMENTOITU EI OLE PAJATOIMINTAA Tampere 11.6.2014 2 24000 23000 22000 21000 20000 20772 21459 22791 22805

Lisätiedot

ETSIVÄ- JA PAJATYÖ PAIMION KAUPUNGISSA JA SAUVON KUNNASSA

ETSIVÄ- JA PAJATYÖ PAIMION KAUPUNGISSA JA SAUVON KUNNASSA ETSIVÄ- JA PAJATYÖ PAIMION KAUPUNGISSA JA SAUVON KUNNASSA 2.6.2016 Mia Lemberg, erityisnuorisotyöntekijä Kristina Mäntymaa, etsivä nuorisotyöntekijä Jenni Leponiemi, pajaohjaaja ETSIVÄTYÖ Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

NUORTEN TYÖPAJATOIMINTA. Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

NUORTEN TYÖPAJATOIMINTA. Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto NUORTEN TYÖPAJATOIMINTA Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto 1 Nuorten työpajatoiminta Nuorisolain 7 :n mukaan kunnan nuorisotyöhön ja - politiikkaan kuuluu

Lisätiedot

Työpajatoiminta - monialaisen yhteistyön perusyksikkö

Työpajatoiminta - monialaisen yhteistyön perusyksikkö Työpajatoiminta - monialaisen yhteistyön perusyksikkö Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Työpaja-ammattilaisten vuonna 1997 perustama järjestö OKM:n nimeämä nuorisotyön palvelu- ja kehittämiskeskus Perusrahoituksesta

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö Nuori Tampere

Etsivä nuorisotyö Nuori Tampere Etsivä nuorisotyö 2015 Nuori2017 - Tampere 5.4.2017 1 5.4.2017 2 Milloin etsivä nuorisotyö käynnistyi organisaatiossanne? Lähde: OKM/TPY (Valtakunnallisen etsivän nuorisotyön kysely vuonna 2015) 5.4.2017

Lisätiedot

Nuortenpaja Apaja Osavuosiraportti Touko-Elokuu 2014

Nuortenpaja Apaja Osavuosiraportti Touko-Elokuu 2014 Nuortenpaja Apaja Osavuosiraportti Touko-Elokuu 2014 Yleistä Nuortenpaja Apaja on Nurmeksessa ja Juuassa sijaitseva työhön, koulutukseen tai elämänhallintaan liittyvissä asioissa tukea tai ohjausta tarvitsevien

Lisätiedot

Sovari-mittari 217-218 työpajatoiminta Sovari sosiaalisen vahvistumisen mittari on työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuusmittari, jolla tuodaan esille palveluiden laatua ja sosiaalisesti

Lisätiedot

Mitä mahdollisuuksia paikallinen yhteistyö voi antaa?

Mitä mahdollisuuksia paikallinen yhteistyö voi antaa? Mitä mahdollisuuksia paikallinen yhteistyö voi antaa? Ympäristöalan lehtori, FT Tarja Hyötyläinen 24.9.2013 Mankolan koulu, Jyväskylä POKE/LUVA Maatalous-, Metsä- ja Ympäristöala Luonto- ja ympäristöalan

Lisätiedot

Pauli Salonpää Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen Anita Urpilainen. Virpi Piispanen Manu Toikkanen Juha Urpilainen Marja Lehtonen

Pauli Salonpää Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen Anita Urpilainen. Virpi Piispanen Manu Toikkanen Juha Urpilainen Marja Lehtonen KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Perusturvajaos Nro 08/06.08.2013 1 Kokousaika 6.8.2013 klo 15.30-16.44. Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka

Lisätiedot

NEET-nuorten palvelut, kustannukset ja kohdentuminen

NEET-nuorten palvelut, kustannukset ja kohdentuminen NEET-nuorten palvelut, kustannukset ja kohdentuminen Työpajatoiminnan vaikuttavuus Teemu Vauhkonen & Tommi Hoikkala Syrjäytyminen aiheuttaa merkittäviä yhteiskunnallisia kustannuksia Hankkeessa tutkitaan

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNGIN TYÖLLISYYDENHOITOSUUNNITELMA VUODELLE 2017

HEINOLAN KAUPUNGIN TYÖLLISYYDENHOITOSUUNNITELMA VUODELLE 2017 HEINOLAN KAUPUNGIN TYÖLLISYYDENHOITOSUUNNITELMA VUODELLE 2017 Työllisyydenhoidon koordinointi ja keskitetyt toimenpiteet siirtyivät 1.3.2016 henkilöstöpalveluilta elinvoimapalveluiden vastuulle. Työllisyyspalvelut

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta /2012. Vuoden 2012 lisätalousarvio

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta /2012. Vuoden 2012 lisätalousarvio SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta 2012 235/2012 Vuoden 2012 lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2012 lisätalousarvion: TULOARVIOT Osasto 11 euroa 11.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSMÄÄRÄRAHAN HANKEAVUSTUSHAKEMUS VUODELLE Hakijan tiedot. Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka

TYÖLLISYYSMÄÄRÄRAHAN HANKEAVUSTUSHAKEMUS VUODELLE Hakijan tiedot. Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka TYÖLLISYYSMÄÄRÄRAHAN HANKEAVUSTUSHAKEMUS VUODELLE 2018 1 (5) Hakijan tiedot Avustuksen hakija Y-tunnus Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Yhteyshenkilö Puhelinnumero Faksi Yhteyshenkilön asema yhteisössä

Lisätiedot

2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41?

2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41? 2. Syventävä - opetustoimen tiedonkeruu 2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41? kiinteistöjen ylläpito, sar. 02 2.2 - Minkä rivien tulee

Lisätiedot

KATSAUS NUORISOTAKUUN TOTEUTTAMISESTA KUNNISSA. Päivi Pienmäki-Jylhä

KATSAUS NUORISOTAKUUN TOTEUTTAMISESTA KUNNISSA. Päivi Pienmäki-Jylhä KATSAUS NUORISOTAKUUN TOTEUTTAMISESTA KUNNISSA Päivi Pienmäki-Jylhä Nuorisotakuu kunnissa Nuorten monialaiset ohjaus- ja palveluverkostot Etsivä nuorisotyö Työpajatoiminta Nuorisolain mukaiset nuorten

Lisätiedot

Suomen nuorisokeskukset Tuemme nuorten kasvua ja kehitystä

Suomen nuorisokeskukset Tuemme nuorten kasvua ja kehitystä Suomen nuorisokeskukset Tuemme nuorten kasvua ja kehitystä Eija Pietilä 16.1.2015 Oulu Yhteiskunnallinen tehtävä Suomen nuorisokeskukset edistävät lasten ja nuorten hyvinvointia tukemalla ja ohjaamalla

Lisätiedot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSYKSIKKÖ JA TYÖLLISYYSPALVELUT

JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSYKSIKKÖ JA TYÖLLISYYSPALVELUT JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSYKSIKKÖ JA TYÖLLISYYSPALVELUT 15.042015 Pohjois-Karjalan työllisyystoimijoiden kehittämispäivä Tarja Husso Työllisyyspäällikkö Joensuun kaupunki MIKSI TYÖLLISYYSYKSIKKÖ PERUSTETTU

Lisätiedot

Valtakunnallinen työpankkikokeilu - väylä työelämään. Kokeilujen tuloksia ja johtopäätöksiä. Aarne Kuusi, Edupoli 16.02.2011

Valtakunnallinen työpankkikokeilu - väylä työelämään. Kokeilujen tuloksia ja johtopäätöksiä. Aarne Kuusi, Edupoli 16.02.2011 Valtakunnallinen työpankkikokeilu - väylä työelämään Kokeilujen tuloksia ja johtopäätöksiä Aarne Kuusi, Edupoli 16.02.2011 TYÖPANKIT Mukana neljä sosiaalista yritystä. Kolmella sosiaalinen omistajatausta

Lisätiedot

Työllistämisen Turku-lisä Työllisyystoimikunta 24.2.2015

Työllistämisen Turku-lisä Työllisyystoimikunta 24.2.2015 Työllistämisen Turku-lisä Työllisyystoimikunta 24.2.2015 19.2.2015 Esittäjän nimi 1 Työmarkkinatuen kuntaosuus tammikuulta noin 2 miljoonaa euroa Ennuste vuositasolle on 24,5 M Vuodesta 2011 tähän vuoteen

Lisätiedot

Työllisyyspalvelut sosiaalityössä

Työllisyyspalvelut sosiaalityössä Työllisyyspalvelut sosiaalityössä Taustaa Kuntouttava työtoiminta 1-4 päivää viikossa 4 tuntia kerrallaan - sopimus asiakkaan kanssa min. 3 kk (Laki kuntouttavasta työtoiminnasta). Aktivointisuunnitelman

Lisätiedot

Nuorisotakuu Pasi Rentola

Nuorisotakuu Pasi Rentola Nuorisotakuu 3.9.2013 Pasi Rentola Hallitusohjelma: Jokaiselle alle 25 -vuotiaalle nuorelle ja alle 30 vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka

Lisätiedot

Desing Sprint työvälineenä Aikalisä-toiminnan kehittämisessä Jaana Walldén

Desing Sprint työvälineenä Aikalisä-toiminnan kehittämisessä Jaana Walldén Desing Sprint työvälineenä Aikalisä-toiminnan kehittämisessä 9.5.2018 Jaana Walldén Time out! Aikalisä! Elämä raiteilleen hanke toteutettiin vuosina 2004-2009 (Stakes/THL) Toiminnan lähtökohtana huoli

Lisätiedot

Työpajatoiminnan rooli ja yhteistyön mahdollisuudet suhteessa Valmaan Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.

Työpajatoiminnan rooli ja yhteistyön mahdollisuudet suhteessa Valmaan Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11. Työpajatoiminnan rooli ja yhteistyön mahdollisuudet suhteessa Valmaan Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.2013 Mari Ahonen-Walker, Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Esityksen

Lisätiedot

Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto

Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamo yksi ovi moniin palveluihin Alle 30-vuotiaille nuorille tarkoitettu henkilökohtaisen neuvonnan, ohjauksen

Lisätiedot

TÄYTTÖOHJE 1(5) Kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2017 OPINTOKESKUKSET

TÄYTTÖOHJE 1(5) Kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2017 OPINTOKESKUKSET TÄYTTÖOHJE 1(5) Kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2017 OPINTOKESKUKSET Lomakkeella ilmoitetaan opintokeskusten vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) mukaisen toiminnan järjestämisestä

Lisätiedot

Työpajan ja aikuiskoulutuksen yhteistyön näkökulmia. Osaamisen kerryttämisen verkoston seminaari

Työpajan ja aikuiskoulutuksen yhteistyön näkökulmia. Osaamisen kerryttämisen verkoston seminaari Työpajan ja aikuiskoulutuksen yhteistyön näkökulmia Osaamisen kerryttämisen verkoston seminaari Oppisopimuskoulutus Palkkatuki Vaihtoehtoinen koulutus (VALO) Työhönvalmennus Lasten ja nuorten parissa tehtävä

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Päävalmentaja, s (100 %) Päävalmentaja, hs (50 %) NOV / TRE (100 %) + toimintakulut NOV / TKU (100 %) + toimintakulut NOV / HKI (100 %) + toimintakulut

Lisätiedot

Visio-säätiö TOIMINTASUUNNITELMA 2016. Pajapojat 2016- PROJEKTI. Visio -säätiö

Visio-säätiö TOIMINTASUUNNITELMA 2016. Pajapojat 2016- PROJEKTI. Visio -säätiö 1 Visio-säätiö TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Pajapojat 2016- PROJEKTI Visio -säätiö 1. PROJEKTIN NIMI Pajapojat 2016 projekti 2. PROJEKTIN ORGANISAATIO Organisaation nimi: Projektin toteuttamispaikkakunnat:

Lisätiedot

Taustaa Kuopio Maaninka Rautalampi Siilinjärvi Suonenjoki Tuusniemi

Taustaa Kuopio Maaninka Rautalampi Siilinjärvi Suonenjoki Tuusniemi Taustaa Kuopio-pilotti on hallitusohjelmaan sisältyvä työllisyyden kuntakokeiluhanke pitkään työttömänä olleiden tukemiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi toiminta-alueenaan Kuopio, Siilinjärvi, Maaninka,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 Toimintasuunnitelma 2014 Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 Yleistä Yhdistyksen tehtävänä on lisätä työpajatoiminnan tunnettavuutta Keski- Suomessa ja edistää työpajojen välistä yhteistyötä. Lisäksi

Lisätiedot

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen Nuorisotakuu Te-hallinnossa Anna-Kaisa Räsänen 15.11.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa. Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2.

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa. Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2. Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2.2015 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) TYP-aluekierros

Lisätiedot

Nuorten Ystävät - vankalla pohjalla

Nuorten Ystävät - vankalla pohjalla Nuorten Ystävät - vankalla pohjalla Perustettu 1907 Ensimmäinen työntekijä tittelillä katulastenkaitsija Ainolan lastentarha 1914 Pohjolakoti 1915 Toivola-koti 1926 Perhekotitoiminnan pioneeri 1974 Nuorten

Lisätiedot

Kipinä syttyy työpajoilla

Kipinä syttyy työpajoilla Kipinä syttyy työpajoilla Nuorten työpajat Kaakkois-Suomessa 2013 25.9.2013 Työpaja Työpajoilla tuetaan nuoren elämänhallintaa sekä järjestetään työkokeiluja Työpajojen tavoitteena on ehkäistä nuorten

Lisätiedot

KAUPUNGIN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ TYÖLLISYYDEN HOIDOSSA

KAUPUNGIN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ TYÖLLISYYDEN HOIDOSSA KAUPUNGIN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ TYÖLLISYYDEN HOIDOSSA 10.042015 Yhdistysten tulevaisuus työllisyystoimijoina - tilaisuus Tarja Husso Työllisyyspäällikkö TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT JOENSUUSSA 2009-2015 (suluissa

Lisätiedot

Valtionapukelpoisuus nuorten työpajatoiminnassa ja muita ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen

Valtionapukelpoisuus nuorten työpajatoiminnassa ja muita ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen Valtionapukelpoisuus nuorten työpajatoiminnassa ja muita ajankohtaisia asioita Merja Hilpinen Nuorten työpajatoiminnan valtionapukelpoisuus täydennyshaku 2017 Nuorten työpajatoiminnan valtionapukelpoisuushaku

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä ja nuorisopolitiikan yhteensovittamisesta valtakunnan tasolla. Tukenaan

Lisätiedot

Nuortenpaja Apaja Tammi huhtikuu 2014

Nuortenpaja Apaja Tammi huhtikuu 2014 Nuortenpaja Apaja Tammi huhtikuu 2014 Paula Timonen Yleistä Nuortenpaja Apaja on Nurmeksessa ja Juuassa sijaitseva työhön, koulutukseen tai elämänhallintaan liittyvissä asioissa tukea tai ohjausta tarvitsevien

Lisätiedot

työllisyysyksikkö , ,0 #JAKO/0! Toimintatulot 0, , ,0 #JAKO/0!

työllisyysyksikkö , ,0 #JAKO/0! Toimintatulot 0, , ,0 #JAKO/0! Työllisyysyksikkö Valtuustoon nähden sitovat tavoitteet: työllisyysyksikkö 935 940,0 778 020,0 #JAKO/0! Toimintatulot 0,0 935 940,0 778 020,0 #JAKO/0! työllisyysyksikkö 2 831 200,0 2 692 110,0 #JAKO/0!

Lisätiedot

Mirja Määttä Tutkija, Kohtaamo

Mirja Määttä Tutkija, Kohtaamo Mirja Määttä mirja.maatta@ely-keskus.fi Tutkija, Kohtaamo Neljännesvuosittain kerättävä tieto (diat 3 6): Palvelun käyttöä koskeva tilasto (kaikki työntekijät kirjaavat) Työn tuloksia koskeva tilasto:

Lisätiedot

5 Muualla kuin yhteisissä toimipisteissä tarjottava monialainen yhteispalvelu

5 Muualla kuin yhteisissä toimipisteissä tarjottava monialainen yhteispalvelu YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

Etsivän nuorisotyön sisällöt ja vaikuttavuus näkyviin Nuori

Etsivän nuorisotyön sisällöt ja vaikuttavuus näkyviin Nuori Etsivän nuorisotyön sisällöt ja vaikuttavuus näkyviin Nuori2017 28.3.2017 Etsivän nuorisotyön vaikuttavuus ja Sovari-mittari Reetta Pietikäinen Valtakunnallinen työpajayhdistys Sovari sosiaalisen vahvistumisen

Lisätiedot

Hae vuoden 2013 seuratukea!

Hae vuoden 2013 seuratukea! Hae vuoden 2013 seuratukea! Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratukien hakuaika on 24.1. 15.3.2013 Tuen hakuperiaate on muuttunut aiemmista vuosista! Hakemuksen tulee olla perillä OKM:ssä 15.3.2013! Varaa

Lisätiedot

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko Green Care seminaari Kokkolan työvoiman palvelukeskus 1 Kokkolan työvoiman palvelukeskus (TYP) Työvoiman palvelukeskus on TE-toimiston, kaupungin sekä KELAN yhteinen palveluyksikkö Tavoitteena on moniammatillisesti

Lisätiedot

Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille

Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille Nuori2017 28.3.2017 Työpajatoiminnan vaikuttavuus ja Sovari-mittari Reetta Pietikäinen Valtakunnallinen työpajayhdistys Sovari sosiaalisen vahvistumisen

Lisätiedot

Yllätetään yhteiskunta -yritysyhteisössä Kotka

Yllätetään yhteiskunta -yritysyhteisössä Kotka Mistä kaikki alkoi? Rannikkopajalla nuorille tarjottavien palveluiden määrää lisättiin käynnistämällä 2010 vuoden maaliskuussa Nuorta ei jätetä -hankkeen työhönvalmennuspalvelu Vuoden aikana työhönvalmennuksessa

Lisätiedot

Toimintakertomus. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Toimintakertomus. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Toimintakertomus 2013 Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. TOIMINTAKERTOMUS 2013 1. Yleistä Vuodelle 2013 asetettiin painopistealueeksi Toiminnan painopistealueet näille vuosille liittyvät vahvasti laadun

Lisätiedot

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Heureka

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Heureka Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 15.11.2016 Heureka Nuorten ohjautuminen nuorten työpajatoimintaan ja muuta ajankohtaista työja elinkeinoministeriöstä Ari-Pekka Leminen, TEM Sisältöä

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot II Ohjaamo-päivät 24.3.2015, Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Työllisyydenhoidon kokonaisuus ELINKEINO- POLITIIKKA TYÖPOLITIIKKA

Lisätiedot

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla 22.5.2017 Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 1 20.9.2017 Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi

Lisätiedot

SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA

SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 1 (5) SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA Vapaa-aikapalvelut Nuorisotoimi Tilivelvolliset: sivistys- ja vapaa-aikalautakunta, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö Toiminta-ajatus Nuorisotoimi tukee nuorten

Lisätiedot

Nuorisotakuu koulutus Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta

Nuorisotakuu koulutus Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotakuu koulutus 21.3.2014 Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi 25.3.2014 1 Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuusta

Lisätiedot

Rahoitus ja kehittäminen

Rahoitus ja kehittäminen Rahoitus ja kehittäminen Pohjois-Savon ELY-keskus, Jari Vitikainen 5.4.2018 1 Yritysten kehittämispalvelut 2 Analyysi Tavoitteena on aktivoida pk-yritystä suunnitelmalliseen ja pitkäjänteiseen kehittämistoimintaan.

Lisätiedot

Markku Meriläinen

Markku Meriläinen INNOtyöverkko Osuuskunta järjestää seinättömän työpajan, joka ohjaa työmarkkinoille, opiskelemaan, yrittämään, jatkotutkintoon tai vaikka keikalle - KAIKILLE KIINNOSTUNEILLE INNOtyöverkko Osuuskunta Keski-Suomalaisille

Lisätiedot

ELY-keskuksen nuorisotoimen puheenvuoro nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön kehittämisestä

ELY-keskuksen nuorisotoimen puheenvuoro nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön kehittämisestä ELY-keskuksen nuorisotoimen puheenvuoro nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön kehittämisestä Alueellisen nuorisotoimen nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön kehittämispäivä Tiina Mattila

Lisätiedot

Valtionavustuskelpoisuushakemuksia arvioidaan seuraavien hakukriteerien perusteella

Valtionavustuskelpoisuushakemuksia arvioidaan seuraavien hakukriteerien perusteella Valtionavustuskelpoisuushakemuksia arvioidaan seuraavien hakukriteerien perusteella Kriteeri 1: Nuorten työpajatoiminnan järjestäjänä voi toimia kunta, kuntayhtymä, osakeyhtiö, osuuskunta, yhdistys tai

Lisätiedot

MUSEOIDEN VALTIONOSUUSUUDISTUKSEN TOIMEENPANO VALTAKUNNALLISET MUSEOT

MUSEOIDEN VALTIONOSUUSUUDISTUKSEN TOIMEENPANO VALTAKUNNALLISET MUSEOT MUSEOIDEN VALTIONOSUUSUUDISTUKSEN TOIMEENPANO VALTAKUNNALLISET MUSEOT Neuvottelupäivä valtakunnallisten vastuumuseoiden tehtävistä ja tehtävien hausta 30.11.2018 Päivi Salonen Uudistuksen aikataulu HE

Lisätiedot

OSTOPALVELU- JA YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖHÖN KUNTOUTTAVIEN JA VALMENTAVIEN PALVELUJEN HANKINNASTA

OSTOPALVELU- JA YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖHÖN KUNTOUTTAVIEN JA VALMENTAVIEN PALVELUJEN HANKINNASTA Ostopalvelusopimus 1(5) Sosiaali- ja terveyspalvelut 15.12.2016 OSTOPALVELU- JA YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖHÖN KUNTOUTTAVIEN JA VALMENTAVIEN PALVELUJEN HANKINNASTA 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET Palvelun tilaaja Siilinjärven

Lisätiedot

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle Tätä ohjetta sovelletaan ennen 1.10.2016 alkaneisiin työsuhteisiin. TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/ ( 11) Työllisyysjaosto Ympäristöteknisen toimialan työllistämishankkeen loppuraportti

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/ ( 11) Työllisyysjaosto Ympäristöteknisen toimialan työllistämishankkeen loppuraportti Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 ( 11) Aika 28.03.2019, klo 16:07-17:32 Paikka Ruokala Eines, Sammonkatu 1-3 Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan tarkastus 10

Lisätiedot

Kumppaniksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Kumppaniksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Kumppaniksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Toiminta- ajatus Kajaanin kaupunki sekä Ristijärven ja Sotkamon kunnat järjestävät Kumppaniksi ry:n toimesta työhön ja koulutukseen tähtäävää valmennusta

Lisätiedot

OPPIMISYMPÄRISTÖN TUNNISTAMISRAPORTTI

OPPIMISYMPÄRISTÖN TUNNISTAMISRAPORTTI Oppimisympäristöntunnistamisraportti - 1 - OPPIMISYMPÄRISTÖN TUNNISTAMISRAPORTTI VAIHTOEHTOINEN AMMATTIKOULU SOVINTO RY Oppimisympäristöntunnistamisraportti - 2 - KOOSTE ORGANISAATION OPPIMISYMPÄRISTÖISTÄ

Lisätiedot

Vieteri-Nuoret toimintaraportti 2017

Vieteri-Nuoret toimintaraportti 2017 KH 20.3.2018 51 LIITE 6 Vieteri-Nuoret toimintaraportti 2017 Johdanto Vuosi 2017 oli Ypäjän työpaja Vieterille ensimmäinen toimintavuosi, mille saatiin valtionavustusta nuorten työpajatoimintaan. Valtionavustuksen

Lisätiedot

Budj uusi Budj ed.v. tot.v:n al Tilinp

Budj uusi Budj ed.v. tot.v:n al Tilinp Haapaveden kaupunki Sivu 1 004631 Nuorisotoimisto Kulttuurisihteerin palkka on jaettu 60 % nuorisotoimistoon ja 40 % varsinaiseen nuorisotyöhön. 4001 Henkilöstökulut -12.104-11.923-8.185-12.464 4300 Palvelujen

Lisätiedot

Yhdistyksen keskeiset huomiot lausunnossa ovat:

Yhdistyksen keskeiset huomiot lausunnossa ovat: Lausunto eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle 18.11.2016: HE julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain ja työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta, työsopimuslain

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on nuorisolain mukaan vastuu nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä. Tavoitteena on edistää nuorisolain kohderyhmään

Lisätiedot

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Oulu 6.10.2011 Erja Lindberg erityisasiantuntija TYP-toimintamalli Työ- ja elinkeinotoimistojen,

Lisätiedot

TUETUT JA JOUSTAVAT OPINTOPOLUT MAASEUTUKUNNASSA. Tyrnävän kunta Piritta Pietilä-Litendahl, projektipäällikkö, FT OHRY

TUETUT JA JOUSTAVAT OPINTOPOLUT MAASEUTUKUNNASSA. Tyrnävän kunta Piritta Pietilä-Litendahl, projektipäällikkö, FT OHRY TUETUT JA JOUSTAVAT OPINTOPOLUT MAASEUTUKUNNASSA Tyrnävän kunta Piritta Pietilä-Litendahl, projektipäällikkö, FT OHRY 15.5.2017 Tyrnävä strategiset mitat -n. 6750 asukasta, n.50%

Lisätiedot

Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku

Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku on tarkoitetun niille nuorten työpajoille, jotka järjestävät työpajatoimintaa ja aikovat hakea

Lisätiedot

Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen

Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen Kaupunginhallitus 454 14.12.2015 Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen 1878/02.05.01/2015 KHALL 14.12.2015 454 Kaupunginvaltuusto on 7.9.2015 94 käsitellyt valtuutettu

Lisätiedot