3/ ajatuksia. Suomen Kuluttajaliitto arjen asiantuntija. sivut 9 & 12. talousasioista.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "3/ 2009. ajatuksia. Suomen Kuluttajaliitto arjen asiantuntija. sivut 9 & 12. talousasioista. www.kuluttajaliitto.fi"

Transkriptio

1 hinta: 4 euroa Suomen Kuluttajaliitto arjen asiantuntija 3/ Lasten ajatuksia talousasioista sivut 9 & 12 Puhutaan velkaantumisesta ja raha-asioista Eväsmiehet muuttivat rakentajien ruokavalintoja

2 Pääkirjoitus 2 SISÄLLYS 33 nappo 3/09: PÄÄTOIMITTAJA Sinikka Turunen TOIMITUSSIHTEERI Helena Lustig KANNEN KUVA Helena Lustig KUVAT Helena Lustig, Sari Saarelainen TAITTO Rohkea Ruusu Oy VUOSIKERTA 15 e PAINOSMÄÄRÄ 5000 kpl, ISSN: PAINOPAIKKA Art-Print Oy, Helsinki 2009 Seuraava lehti ilmestyy Aineistot tulee jättää mennessä. Kuluttajan Napon tekstisisältöä saa vapaasti kopioida, levittää, näyttää ja esittää seuraavilla ehdoilla: 1) Kirjoittaja on ilmoitettava sillä tavoin, kuin se on ilmoitettu kirjoituksen yhteydessä. Lisäksi lähteenä on mainittava Kuluttajan Nappo -lehti. (esimerkiksi: N.N., Kuluttajan Nappo 3/2007) 2) Kirjoituksia saa muunnella (esimerkiksi lyhentää) sillä edellytyksellä, että tekstin asiasisältö ei muutu. Muu käyttö on sallittua tekijänoikeuslainsäädännön sallimassa laajuudessa. JULKAISIJA Suomen Kuluttajaliitto ry Malminrinne 1 B, HELSINKI puhelin (09) , faksi (09) suomen@kuluttajaliitto.fi 4 Noususta laskuun ja taas ylämäkeen 6 Pikavipit viimeinen oljenkorsi 7 Från uppgång till nedgång och uppåt igen 8 Martan säästövinkkejä 9 Lasten suusta 10 Kasvava työttömyys syö ostovoimaa eniten 11 Miten lisätä luotonannon vastuullisuutta? 12 Aurinkoinen SuomiAreena veti jälleen väkeä Poriin 14 Napponen valloittaa 15 Suomen Kuluttajaliitto ottaa kantaa Kuluttajaliitto kannattaa ravintolaruoan arvonlisäveron alentamista elintarvikkeiden arvonlisäveron tasalle 16 Eväsmiehet muuttivat rakentajien ruokavalintoja 17 Nyt tekemään terveitä ruokavalintoja! 18 Puheenjohtajan palsta Postikortin viisaus 19 Ordförandens kolumn Vykortets visdom 20 Sieltä täältä 21 Vieraskynä Potilasasiakirjat potilaan hoidon ja oikeusturvan kulmakivet 22 Napakat Ruuasta iso asia Uskalletaan puhua velkaantumisesta Takavuosina liitossamme annettiin velkaneuvontaa. Kävi niinkin, että neuvoa hakevalla oli mukanaan pari muovikassillista laskuja. Ne kipattiin pöydälle ja siitä oli sitten aloitettava. Sekä neuvojan että neuvottavan kannalta olisi tietysti ollut parempi, että tilanne ei olisi päässyt näin pitkälle. Miksi apua haettiin kovin myöhään? Ja miten auttaa ihmistä, jos hän ei edes avaa laskujaan? Velkaantuminen aiheuttaa usein suuren häpeän tunteen. Vaikea elämäntilanne lamauttaa ja tekee avuttomaksi. Velkaneuvojilta saadun tiedon mukaan ylivelkaantuneita on usein edelleenkin hankala tavoittaa. Monet eivät edes miellä, että tähän ongelmaan voisi hakea apua. Siksi ihmisten pariin on mentävä puhumaan näistä asioista. Puhutaan velkaantumisesta! -hanke on Suomen Kuluttajaliiton osuus työja elinkeinoministeriön tukemassa kokonaisuudessa, jonka tarkoituksena on lisätä kuluttajien oman talouden hallintaa. Tässä hankkeessa on mukana keskeisiä suomalaisten velkaantumiseen perehtyneitä järjestöjä ja muita tahoja. Ajatuksena on ohjata ihmisiä hakemaan ajoissa apua velkaongelmiinsa ja tukea samalla velkaneuvojien työtä monipuolisen aineiston avulla. Liittomme sai vastuulleen koko hankkeen yhteisten nettisivujen valmistamisen. Meillähän on jo useiden vuosien ajan ollut paljon aiheeseen liittyvää hyödyllistä tietoa nuorille ja lapsille tarkoitetuilla Valtti- ja Talousaapinen-sivuilla sekä Napposen rahat pelin tehtävissä. Uusilla sivuilla taas käsitellään velkaantumisen syitä, velkojen perintää ja niiden hoitamista. Talouden hoidon osiossa jokainen voi testata oman tilanteensa ja saada neuvoja talouden tasapainottamiseen. Raha-asiat.fi sivuilta löytyvät myös monet hyödylliset linkit muiden tahojen neuvonta-aineistoon. Netissä tarjottava apu ei kuitenkaan yksin riitä. Netin merkitystä ei tule yliarvioida kaikkien apua tarvitsevien tavoittamiseksi. Toinen osa Suomen Kuluttajaliiton hanketta ovatkin liiton ja sen jäsenyhdistysten järjestämät paikalliset tapahtumat ja tempaukset ihmisten rohkaisemiseksi puhumaan velkaantumisesta ja hoitamaan asioitaan. Kierrämme syksyn aikana useilla paikkakunnilla kertomassa keinoista, joilla voi hakea apua ja selviytyä arjen rahaongelmista. Tarkempaa tietoa saa liiton toimistosta ja kotisivuiltamme. Velkaantuminen on myös tämän lehden teemana. Tarkastelemme talouden kysymyksiä yhteiskunnallisista näkökulmista, haastattelemme velkaneuvojia ja kyselemme lapsilta rahaan liittyvistä asioista. Saamme Martoilta säästövinkkejä ja pohdimme vielä, mitä vastuullinen luotonanto voisi olla. Sinikka Turunen päätoimittaja

3 Noususta laskuun ja taas ylämäkeen 4 5 Helena Lustig Talous on yhtä monimutkainen asia kuin ilmasto. Niin sään kuin talouden tilaa on varsin vaikea ennustaa pidemmällä aikavälillä. HELENA LUSTIG // teksti & kuva Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander on kysytty mies, mitä tulee talousennusteisiin. Päivän kysymys on, ollaanko vielä taantumassa vai joko nousukausi häämöttää? Laskeutuminen tähän taantumaan oli kaikkien aikojen jyrkin pudotus. Se oli varsin äkillinen tapahtuma ja siksi uskallan ennustaa, että nousu tapahtunee yhtä nopeasti, Kiander muotoilee. Häntä huolettaa se, että jos pian ei ala valoa häämöttää, niin tämänhetkiset lomautukset muuttuvat irtisanomisiksi ja pidentävät taantumaa. Taantuma näkyy paitsi irtisanomisina ja lomautuksina, niin osin näistä johtuvana ihmisten kulutuskäyttäytymisen muutoksina. Lama näkyy siten, että ihmiset tulevat vaatimattomammiksi. Nekin, joilla olisi varaa ostaa, eivät sitä tee. Luksusautot, -veneet ja -asunnot eivät tee kauppaansa, vaikka nyt juuri olisi tilaisuus saada niitä edullisemmin. Nyt, jos vain varaa ja mahdollisuus on, olisi kuluttajilla mahdollisuus tehdä edullisia hankintoja ja kilpailuttaa yrityksiä, Kiander toteaa. Kulutuskäyttäytymisen muutos näkyy myös pienemmissä hankinnoissa. Ruokakaupassa tämä näkyy niin, että sisäfileen menekki vähenee, makkaran lisääntyy. Kalliit kuohuviinit eivät käy Alkossa kaupaksi, vaan ihmiset ostavat edullisempaa. Kiander näkee muutoksen merkkejä ilmassa. Ajattelutapa on muuttunut. Merkkejä käänteestä on ollut näkyvissä keväästä lähtien. Mutta jos työttömyys nousee kovasti, joudutaan nousua vielä odottamaan. Uskon, että taloudessa tapahtuu talven aikana käänne. En usko, että lamasta tulee yhtä pitkä kuin 90-luvulla. Taantuma tuo aina mukanaan työttömyyttä. Irtisanomiset ja lomautukset ovat arkipäivää. Ollaanko joissain kohdin tehty ylilyöntejä ja väkeä saneerattu taantuman varjolla? Jos myöhemmin katsoo tätä aikaa taaksepäin, niin voi olla, että yrityksillä on jonkin verran ylilyöntejä tässä kohdin, Kiander pohtii ja jatkaa: Mutta tämän päivän yritysjohtajien tehtävänä on katsoa, että yritys menestyy. Osakkeenomistajien kärsivällisyys ei riitä odottamaan, milloin nousukausi alkaa. Mutta mielestäni nyt on sillä tavoin toimittu toisin, että on tehty paljon lomautuksia, ei suoraan irtisanomisia. Kiander toteaa laman tulevan siitä, että kaikki päättävät yhtä aikaa säästää. Nousukauden aikana eletään optimismissa ja myös toimitaan sen mukaan. Vallalla on suuri usko isoihin hankkeisiin ja investointeihin. Niihin lähdetään mukaan ja eletään positiivisuuden hengessä. Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander uskaltaa ennustaa nopeaa nousua taantumasta. Sama pätee taantumaan. Kyse on osin itseään toteuttavasta ennusteesta: kun aletaan puhua, että tulee taantuma tai nousukausi, alkavat ihmiset käyttäytyä sen mukaan. Markkinat muodostuvat ihmisistä. Nousukauden optimismi tarttuu yleisesti esimerkiksi kuluttajiin. Sitten tulee jokin tekijä, joka vie optimismin eivätkä ihmiset uskalla enää kuluttaa. Sama pätee toisinpäin. Niin optimismi kuin pessimismikin tarttuvat. On aika paljon ihmisistä itsestään kiinni, tuleeko lama vai ei. Tiettyjä lainalaisuuksia nousu- ja laskukausissa on. Lievät suhdannevaihtelut toteutuvat noin 50 vuoden välein, vakavammat eivät noudata yhtä säännöllistä kaavaa. Yksi yhteinen tekijä viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana on kuitenkin ollut öljyn hinta. Kun hinta kiipeää yli tietyn kipurajan, se alkaa huolettaa. Esimerkiksi nyt ennen tätä taantumaa öljyn hinta nousi ennätyskorkealle. Kärjistäen voi todeta, että taantuma lähti liikkeelle, kun amerikkalaisten bensan hinta nousi niin paljon, että heillä ei enää ollut varaa maksaa asuntolainojaan. Kiander sanoo 1970-luvun laman eroavan myöhemmistä siksi, että tuolloin Suomessa oli säännellyt rahamarkkinat. Tällöin ei tullut pankkikriisiä eikä ylivelkaantumista. Se oli aikaa, jolloin vielä mentiin hattu kourassa pankista lainaa anomaan. Säädelty talous soi valtiolle mahdollisuuden hoitaa itse työllisyyttä tai työttömyyttä. Aika hyvin taloutta ja kriisejä saatiinkin säädeltyä. Tuohon aikaanhan esimerkiksi pidettiin seitsemän prosentin työttömyyttä aivan hirveänä asiana. Kiander etenee 80-luvulle todeten talouden liberalisoinnin edenneen vähän liiankin nopeasti. Tämä johti siihen, että yritykset ja kotitaloudet ottivat liikaa lainaa, mikä vei hurjaan syöksykierteeseen. Tilanne oli sellainen kuin nyt on esimerkiksi Baltian maissa tai Islannissa. Mutta kyllä 80-luvun optimismille oli perusteensa, eivät ne puitteet olleet pelkkää haihattelua. Tämä tuli esiin 90-luvun jälkipuolen taloudessa. Hän toteaa 90-luvun alun laman olleen Suomessa poikkeuksellisen syvän. Jokainen sen elänyt aikuinen muistaa sen ikänsä. Se on syöpynyt suomalaisten kollektiiviseen tajuntaan. Tuo lama opetti esimerkiksi sen, että pankit ovat nykyisin luotonannossaan paljon varovaisempia. Kuluttajat eivät ole myöskään jääneet kahden asunnon loukkuun, vaan ovat olleet varovaisempia luvulla EEC-mailla meni huonosti, mutta meillä Suomessa kuten Ruotsissakin oli kaikki hyvin. Tämä johtui maidemme säännellyistä talouksista ja omasta valuutasta. Valtiovalta pystyi paremmin puuttumaan asioihin. Nykyisessä globaalitaloudessa ei valtiolla ole tässä juuri vaikutusmahdollisuuksia. Kianderin mukaan EU-jäsenyys oli kuluttajalle valtava riemuvoitto. Suljetussa taloudessa olimme tuottajien armoilla. Nämä tekivät monopoleja ja esimerkiksi kaupasta ei saanut ulkomaista ruokaa. Hinnat olivat myös aika korkeat. EU:n suurin merkitys on, että se on lisännyt kuluttajien valinnanmahdollisuuksia. Mutta nyt Suomi sitten toisaalta on kytketty peruuttamattomalla tavalla globalisaatioon. Yhteinen raha on tietysti hyvä ja kätevä Euroopassa matkaillessa, mutta talouden hallittavuus on paljon huonompi. Mutta voiko kukaan ymmärtää talouden rakenteita kokonaisuudessaan? Onko olemassa sellaista ennustajaa, joka voi tietää, miten asiat ovat vaikkapa vuoden kuluttua? Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtajan mukaan nykyisen kaltaisen talouden rakenteita on yritetty ymmärtää yli 200 vuotta. Hän sanoo talouden olevan yhtä monimutkaisen asian kuin ilmaston. Niin sään kuin talouden tilaa on varsin vaikea ennustaa pidemmällä aikavälillä. Sekä talous- että säätieteilijät yrittävät ymmärtää oman alansa mekanismeja parhaansa mukaan. En usko, että kukaan taloustieteilijä täysin osaa ja ymmärtää, miten nämä mekanismit toimivat. Nythän asiantuntijat antavat hyvinkin ristiriitaisia lausuntoja siitä, miten talous tulee kehittymään. Asiantuntijat vain yrittävät ymmärtää, miten talous toimii ja miten ennusmerkkejä tulkita, Kiander vetää yhteen.

4 Talous- ja velkaneuvota Talous- ja velkaneuvonta on lakisääteinen, asiakkaille maksuton palvelu. Neuvontaa järjestävät ensisijaisesti kunnat. Tavoitteena on auttaa asiakasta saavuttamaan tasapaino talouteensa. Yksityishenkilöille tarjotaan neuvontaa talouden ja velkojen hoidossa, avustetaan heitä taloudenpidon suunnittelussa sekä selvitetään erilaisia ratkaisumahdollisuuksia velallisen talouteen liittyvissä ongelmissa. Direktör Jaakko Kiander på Löntagarnas forskningsinstitut tror att uppgång torde ske lika snabbt som nedgången. Ekonomin är lika invecklad som klimatet. Båda är svåra att förutspå på lång sikt. 6 7 pikavipit viimeinen oljenkorsi Suomen Kuluttajaliitto kysyi talous- ja velkaneuvojilta kommentteja heidän velkaneuvontapalvelujensa tilanteesta. Pikavipit yksistään aiheuttavat harvoin velkaongelmia niitä otetaan yleensä siinä vaiheessa, kun muualta ei enää saada velkaa. Ongelma on jo ollut olemassa ja pikavipeillä pahennetaan tilannetta entisestään. 1. Millainen tilanne teillä on tällä hetkellä velkaneuvonnassa? Miten nopeasti uusi asiakas saa teille ajan? 2. Mistä syistä ihmiset velkaantuvat onko pikavippi-ilmiö havaittavissa vai onko taantuman myötä enemmän esimerkiksi asuntovelkaisia? 3. Millainen on tyypillinen velkaneuvonnan asiakas vai onko asiakkaita laidasta laitaan? Reima Laakkonen Joensuun kaupunki 1. Jonot ja asiakkaat ovat hallinnassa, mitään merkittävää lisäystä viime vuoteen ei ole tapahtunut, vielä. Asiakkaan ottaessa yhteyttä, palvelun tarpeen kiireellisyys arvioidaan jokaisen kohdalla erikseen. Normaalisti ajan saa noin 40 päivässä. 2. Lähes jokaisella asiakkaalla on pikavippejä, asuntovelkaisia on ollut vielä hyvin vähän. 3. Asiakasryhmänä tulleet jo vippejä ottaessaan maksukyvyttömät eli ne, joille rahahanojen auetessa on tullut tilaisuus hankkia jotain niukasta perustoimentulostaan huolimatta. Merkittävää jakaumaa iän tai sukupuolen suhteen ei ole tullut esille, mutta kaiketi väki hieman nuorenee. Marko Niiranen Espoon sosiaali- ja terveystoimi 1. Jonotusaika on noin kolme kuukautta. Talous- ja velkaneuvonnan ajanvarausten määrä tammi-kesäkuussa oli 13 prosenttia suurempi kuin vuonna 2008 ja 22 prosenttia suurempi kuin vuonna Pikavipit harvoin sinällään aiheuttavat yksistään velkaongelmia niitä otetaan yleensä siinä vaiheessa, kun muualta ei enää saada velkaa eli ongelma on ollut jo olemassa ja pikavipeillä tilannetta pahennetaan entisestään. 3. Asiakkaita on aivan laidasta laitaan. Pekka Westman Oulun kaupunki 1. Noin kuukausi. 2. Kulutusluotot, muun muassa pikavipit. 3. Laidasta laitaan. Från uppgång till nedgång och uppåt igen Direktör Jaakko Kiander på Löntagarnas forskningsinstitut är efterfrågad beträffande ekonomiska prognoser. Den aktuella frågan är, pågår recessionen fortfarande eller är vi på väg uppåt? Nedgången var brantare än någonsin; det gick snabbt, och därför tror jag att uppgång torde ske lika snabbt svarar Kiander. Han är orolig för att permitteringarna skall bli uppsägningar vilket förlänger recessionen. Förutom arbetslöshet medför recessionen förändringar i konsumtionsbeteendet. Människorna blir mer anspråkslösa. Även de som har råd låter bli att köpa. Lyxbilar, -båtar och -lägenheter efterfrågas inte fast konsumenterna nu skulle ha tillfälle att göra förmånliga anskaffningar. Förändringen i konsumtionsbeteendet gäller också mindre anskaffningar. Inrefilé ger vika för korv; dyra champagner ersätts av billigare drycker. Kiander ser tecken på förändringar. Sedan våren har man kunnat skönja positiv utveckling. Men om arbetslösheten ökar får man vänta på uppgång. Jag tror att ekonomin vänder under vintern. Jag tror inte att recessionen blir lika lång som på 90-talet. Recession medför alltid arbetslöshet. Har företag möjligtvis överreagerat och sanerat anställda med recessionen som ursäkt? Kanske det säger Kiander; men företagsledningen bör se till att företaget är framgångsrikt. Aktieägarna väntar inte på att högkonjunkturen ska börja. Men nu har man permitterat mer istället för att säga upp. Kiander säger att recessionen kommer när alla samtidigt börjar spara. Under högkonjunktur är man optimistisk och tron på stora investeringar är hög. Detta speglas i konsumtionsbeteendet. Det samma gäller under recessionen. Det är delvis en prognos som uppfyller sig själv; talar man om hög- eller lågkonjunktur speglas det i konsumenternas beteende. Både optimism och pessimism smittar. Konjunkturerna följer vissa mönster. Lindriga konjunkturförändringar upprepas med ca. 50 års mellanrum, de större är inte så regelbundna. En gemensam faktor under de senaste 50 åren har varit priset på olja. När oljans pris går över en viss gräns orsakar det oro. T.ex. var priset på olja rekordhögt före denna recession. Förenklat kan man säga att recessionen tog fart när bensinpriset blev så högt att amerikanerna inte längre klarade av sina bostadslån. Kiander säger att recessionen på 70-talet var olika än de senare eftersom penningmarknaden i Finland då var reglerad. Det fanns inte bankkris eller överskuldsättning, man gick ödmjukt till banken och ansökte om lån. Staten kunde själv ta hand om sysselsättningen och arbetslösheten, vilket lyckades ganska bra. Då ansågs också sju procents arbetslöshet som något oerhört. På 80-talet liberaliserades ekonomin t.o.m. för snabbt enlig Kiander. Företagen och hushållen tog för mycket lån vilket ledde till ett snabbt nedfall, liksom fallet är nu i Island och de Baltiska länderna. Men 80-talets optimism var inte helt obefogad. Detta framgick i ekonomin i slutet på 90-talet. Han konstaterar att recessionen i Finland på 90-talet var exceptionellt djup. De vuxna som upplevt den glömmer den inte. Den medförde t.ex. att bankerna nu är mycket försiktigare i sin kreditgivning. Konsumenterna är också försiktigare vid bostadsköp. På 1980-talet gick det sämre för EEC-länderna, men i Finland och Sverige var allt bra p.g.a. den reglerade ekonomin och egna valutan. Staten kunde ingripa bättre än i den nuvarande globala ekonomin. EU-medlemskapet var positivt för konsumenten säger Kiander. I den slutna ekonomin fanns det monopol, prisen var höga och utländsk mat fans inte i affärerna. EU har ökat konsumenternas valmöjligheter. Men nu är vi obönhörligt knutna till globaliseringen. Gemensam valuta är behändigt, men kontrollen över ekonomin är sämre. Men kan någon förstå ekonomins struktur i helhet? Hur ser det ut om ett år? Kiander säger att man försökt förstå den moderna ekonomins uppbyggnad i över 200 år och att ekonomin är lika invecklad som klimatet. Båda är svåra att förutspå på lång sikt. Ekonomer och meteorologer gör sitt bästa för att förstå mekanismerna på sitt gebiet. Ingen vet fullt hur ekonomins mekanismer fungerar. Nu ger ju experterna motstridiga utlåtanden om ekonomins utveckling. De försöker bara förstå hur det fungerar, och hur tecken skall tolkas, summerar han. HELENA LUSTIG // text & bild

5 Rahaa, rahaa, rahaa, ainakin leikisti. Teija Jerkku, Marttaliitto // teksti Martan lasten suusta 8 9 Harvalla on niin paljon rahaa, että saa kaiken haluamansa. Moni meistä joutuu säästämään, jotta rahat riittäisivät paremmin. Säästäminen on motivoivaa, kun euronvenytyksellä on mieluisa tavoite: uusi takki, lomamatka tai puutarhan uudistus. Säästäminen ja kulutuksen vähentäminen voivat olla myös eettinen valinta. Ekosäästäjä ei ajattele vain omaa lompakkoaan, vaan myös kestävää kehitystä ja sosiaalista ja taloudellista tasa-arvoa. Tänä päivänä yhä useampi joutuu miettimään kulutustaan ja etsimään uusia säästökohteita, jos tulot ovat vähentyneet lomautusten tai työttömyyden takia. Kun tulot eivät enää riitä menoihin, on pakko tinkiä. Jokaisen pitää itse pohtia, mistä asioista voi luopua. Kun tinkii useasta pienestä asiasta, niistä voi yhdessä syntyä tuntuvia säästöjä. Harkitse mitä ostat Kulujen karsinta lähtee siitä, että ostat vain sitä mitä oikeasti tarvitset. Mieti yön yli pienempiäkin hankintoja. Laske montako tuntia sinun täytyy tehdä töitä, että saisit kasaan summan, jonka tarvitset ostokseen. Moni ostos saattaa silloin jäädä tekemättä. Saat lisää rahaa tienaamalla enemmän tai kuluttamalla vähemmän. Pohdi, kumpi tuo sinulle enemmän tyytyväisyyttä ja onnellisuutta? Siirrä osa euroista sivuun Säästämistä auttaa, jos siirrät aina tilipäivänä tietyn summan toiselle tilille. Näin rahat eivät polttele käyttötilillä ja saat kartutettua vararahastoa. 1 2 kuukauden palkan suuruinen jemmarahasto auttaa yllättävissä tilanteissa. Vietä en osta mitään -päiviä Pidä vaikka joka viikko päivä tai kaksi, jolloin et osta mitään. Nauti silloin kaikesta, mikä on ilmaista. Voit yllättyä, mitä kaikkea mukavaa tekemistä voi olla. Ryhdy pienten asioiden ostoslakkoon. Älä osta muutamaan viikkoon karkkia, kuukauteen meikkejä, kahteen kuukauteen vaatteita. Mitä, jos et ostaisi tänä vuonna kirjoja, vaan käyttäisit kirjastoa? Laita ennen pikkuostoksiin mennyt summa erilliseen säästölippaaseen. Sinne voit laittaa myös lompakkoon ja taskuihin kertyvät pikkukolikot. Voit yllättyä, kuinka paljon lippaaseen kertyy rahaa. Luotto on usein kallis kaveri Ennen kuin maksat luotolla, selvitä, mitä ostos lopulta tulee maksamaan. Luottokortin leikkaaminen saksilla on fiksu keino silloin, kun raha ei pysy käsissä ja tulot eivät riitä menoihin. Älä vippaa kavereilta ja vältä pikavippejä. Älä rahoita muiden menoja eli älä takaa kavereiden luottoja tai ota kulutusluottoa yhteistä matkaa varten vain omiin nimiin. Lisää säästövinkkejä Marttojen Pidä kiinni rahoistasi kurssit ja luennot Työ- ja elinkeinoministeriö myönsi marttajärjestölle erityisavustusta kuluttajien taloudenhallintaa lisäävälle hankkeelle. Piirit järjestävät talousneuvontapainotteisia ruokakursseja ja pitävät luentoja kodin raha-asioista muun muassa nuorille, nuorille perheille ja työttömille. Luennoilla ja kursseilla keskustellaan talouden suunnittelusta, mihin rahat kuluvat, säästövinkeistä, kodin hankinnoista ja niiden rahoituksesta sekä siitä, mitä tapahtuu, jos laskut jäävät maksamatta. Piirit tekevät yhteistyötä seurakuntien, nuorten työpajojen, erilaisten paikallisyhdistysten ja viranomaisten kanssa. Lisätietoa voi kysyä piireistä Raha ei tuo onnea, joskus siitä on vaivaa, jos sitä on liikaa. Suomen Kuluttajaliitto pyysi Järvenpään Haarajoen alakoulun kakkos- luokkalaisia kertomaan, mitä talouteen liittyvät sanat merkitsevät tai tuovat heidän mieleensä. Taloustermit herättivätkin oppilaissa erilaisia mielikuvia. Sari Saarelainen // teksti & kuvat OSTOVOIMA: Ostovoima tarkoittaa sitä, että voi ostaa paljon tai sitä, että on rikas ihminen. Jos tulee iso ale, niin kauppa on täynnä ihmisiä. LAINA: Lapset voivat lainata leluja toisilleen. Naapurista voi lainata esimerkiksi kakkuvuoan tai tiiliä. Pankki lainaa rahaa. Sieltä voi saada miljoonan lainan. Jos lainaa jotain arvokasta, esimerkiksi bensa-auton, täytyy olla varovainen, että se ei mene rikki. NOUSUKAUSI: Se tarkoittaa talvea. Voi olla myös kukilla, kun ne nousee. Kaupalla tai liikkeellä menee hyvin. VELKANEUVOJA: Antaa neuvoja, mihinkä kannattaa laittaa rahaa ja kertoo, milloin laskut pitää maksaa. Neuvoo, voiko esimerkiksi eurolla ostaa jotain. Neuvoo myös, saavatko lapset äidiltä rahaa. LAMA: Se liittyy tietyöhön. Sillä tarkoitetaan häätöä työstä. ARVONLISÄVERO: Se, kun voittaa lotossa, niin saa kauheasti rahaa. Jos ostaa jotain, niin kauppa saa rahaa. Jos myy talon ja ostaa uuden. Jos myy turhia tavaroita, niin saa rahaa. KULUTTAJANSUOJA: Kuluttaja on ihminen, joka tekee lehteä. Silloin täytyy keksiä paljon juttuja. Suojan saa, jos keksii hyviä juttuja. Kuluttaja voi olla myös kierrättäjä, lainaaja tai vuokraaja. Jos vaikka tekee työtä, niin suoja on talo. KORKO: Korotetaan rahaa, ennen kuin se nostetaan pankista. Voi olla kengässä. RAHA: Raha on seteli tai kolikko. Sillä voi vaikka ostaa jotakin, ja jos oikein säästää, voi tulla rikkaaksi. Mutta ei kaikki halua säästää, sillä sitten joutuisi elämään vedellä ja porkkanalla. Raha ei tuo onnea, joskus siitä on vaivaa, jos sitä on liikaa. Tylsistyy, kun ei tiedä mihin sitä käyttää, mutta sitä voi antaa pois vaikka perintönä. Rahaa saa pankista, automaateista, työstä ja arvonnassa (lotto). Hmm, raha on seteli tai kolikko.

6 kasvava työttömyys syö ostovoimaa eniten Pahimman loven kotien tuloihin tekee kasvava työttömyys eikä käännettä ole näkyvissä. Monet sosiaalietuudet ovat jääneet jälkeen tulotason yleisestä noususta Kotitalouksien käytettävissä olevat reaalitulot / asukas indeksi 1990= Ostovoima kasvoi vielä tänä vuonna Kuluttajien ostovoima ja sen kehitys muodostuu pääosin kolmesta tekijästä, tuloista, veroista ja hinnoista. Tuloista verojen jälkeen saadaan käytettävissä olevat tulot, joiden suhde hintoihin osoittaa niiden reaaliarvon. Myös varallisuus antaa ostovoimaa ja sitä voidaan siirtää nykyhetkeen lainanotolla tai tulevaisuuteen säästöillä. Ostovoimaa antavat myös yhteiskunnan rahoittamat palvelut, kuten koulutus, terveydenhuolto ja sosiaaliturva. Ostovoimaa osoittava kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen reaaliarvo laski Suomessa 90-luvun alkuvuosina ja kääntyi kasvuun, jota jatkui viisitoista vuotta. Useimmat tulot nousivat vakaasti ja verotusta kevennettiin. Hintataso nousi hitaammin kuin tulotaso ja jotkut hinnat jopa laskivat. mutta ei kaikissa kotitalouksissa Ostovoiman kasvu näkyy asumisessa, kotien varustelussa, liikenteessä, kauppojen tarjonnassa, jopa väestön ylipainon lisääntymisenä. Tulot eivät kuitenkaan ole kasvaneet kaikissa ruokakunnissa. Eri suuntiin vievä tulokehitys jakaa kuluttajia. Entistä suurempi osa joutuu turvautumaan sosiaaliturvaan, leipäjonoihin ja velkaneuvontaan. Pahimman loven kotien tuloihin tekee kasvava työttömyys eikä käännettä ole näkyvissä. Monet sosiaalietuudet ovat jääneet jälkeen tulotason yleisestä noususta. Ostovoiman ja elintarvikkeiden hintojen kehitys EU:n jäsenyys ja kasvaa lähivuosina useimmilla vähemmän, jos sitäkään Talouden, tuotannon ja tulojen lasku tulee näkymään myös ostovoimassa. Palkanmaksukyky on harvoilla aloilla entisensä. Valtion ja kuntien velat, korot ja takaisinmaksut tulevat pakottamaan joidenkin verojen korotuksiin. Hintatason pieni lasku toimii maksukykyä lisäävänä iskunvaimentajana, mutta ohimenevästi. Lama ei ole poistanut maailmasta öljytuotteiden, elintarvikkeiden ja monien muiden tavaroiden ja palvelujen niukkuutta ja inflaation voidaan odottaa palaavan tutulle, mutta toivottavasti hitaalle uralleen. Martti Luukko ekonomisti eurohinnat 2009/ 7 Lähteet: Tilastokeskus, valtionvaraiministeriö ML 2009 / elintarvikkkeiden hintaindeksi Miten lisätä luotonannon vastuullisuutta? Vastuullinen luotonanto on saavuttanut lopulta yleisen hyväksynnän oikeuspoliittisena keinona parantaa luottomarkkinoiden toimivuutta. Oikeusministeriön työryhmä, EU ja OECD kaikki pohtivat, miten vastuullisuuden tulisi ilmetä. Kuluttajaviranomaisen näkökulmasta vastuullisuuden pitäisi näkyä paremmin kuin nykyisin. Vaikka luotto on monelle kuluttajalle välttämättömyys, ei luottoa silti voi tuupata kuluttajalle yksipuolisesti olennaisia tietoja antamatta. Luoton tarjonnassakin on toinen sopijapuoli, kuluttaja, jonka tietoinen hyväksyminen sopimukselle tarvitaan. Kuluttajalle on annettava riittävät tiedot, riittävä harkinta-aika sekä selkeät ja kohtuulliset sopimusehdot. Kuluttaja kuitenkin luoton maksaa ja ellei siihen kykene, saa kaikki maksamatta jättämisen seurannaiset elämäänsä pitkäksi aikaa. Syrjäytyjien määrän kasvu ei edistä hyvinvointiamme. Tässäkin asiassa kyse on kuluttajan kunnioittamisesta. Kunnioittaminen pitää sisällään sen, ettei kuluttajasta oleteta mitään, vaan häneltä kysytään, ja ettei kuluttajalle jätetä kertomatta jotain osaa koko paketista. Kunnioittaminen merkitsee sitä, ettei kuluttajaa nähdä vain tuottoisana kohteena vaan ihmisenä, jonka perustietämys asiantuntijan tulee ottaa huomioon. Kuluttajavirastoon tulleista ilmoituksista löytyy vieläkin tapauksia, joissa asiakkaalle on annettu ohimennen allekirjoitettavaksi luottokorttisopimus. Eräskin iäkäs huonekaluostoksen tekijä luuli kyseessä olevan kauppasopimuksen, koska maksoi käteisellä. Samaanaikaan reippaasti lisääntynyt ulko- ja tv-mainonta lupaa arjen asioiden rahoittamista vaivatta ja joustavalla maksuajalla luoton hinnasta sitten ei enää tarvitsekaan puhua. Vastuullisuus ei ole vain merkityksetöntä hienosäätöä, vaan sen pitää ilmetä myös tuotekehittelyssä. Liian usein vaikuttaa siltä, että tuotteen onnistuneisuutta mitataan luottomarkkinoilla vain tuotoilla, ei sillä, mitä kuluttajalle tapahtuu tai mitä kustannuksia yhteiskunta saa kannettavakseen. Luottojen markkinointi voisi olla helpoin osa luottomarkkinoiden vastuullisuuden lisäämisessä. Kuitenkin keskeistä olisi varmistaa myös, että tarjolla olisi riittävästi erilaisia luottotuotteita myös edullista vakuudetonta kertaluottoa. Sopimusehtojen laadinnassa pitäisi ottaa huomioon ehtojen ymmärrettävyys. Lisäksi kuluttajan pitäisi saada puolueetonta neuvontaa jo siinä vaiheessa, kun hän ennakoi esimerkiksi tulevien lomautusten vaikutuksia. Vaikea kysymys on, miten varmistetaan pelisääntöjen kohtuullisuus. Luottomarkkinoiden sääntelyä ei voi rakentaa pelkästään riippuvuuksista kärsiviä kuluttajia ajatellen. Silloin palattaisiin luottoyhteiskunnasta kauas taaksepäin. Toisaalta lainsäädännössä pitäisi olla pelkkää tiedonantovelvollisuutta pidemmälle meneviä keinoja, joilla tarpeen vaatiessa voitaisiin varmistaa myös, että ainakaan häikäilemättömän ja vastuuttoman luottotarjonnan hyödyt eivät jää rahastajille. OECD on kaivannut tiukempaa kuluttajansuojaa, EU:n näkemystä odotellaan. Suomessa olemme nähneet luottomarkkinoinnin hurjan kasvun, jossa toimijasta riippumatta luotto lisää elämänlaatua luvun kokemukset ja niitä seuranneet lainsäädäntöratkaisut ovat antaneet tietyn valmistautumisvaran ongelmiin, mutta miten tästä eteenpäin. Kuka maksaa vastuuttoman toiminnan kustannukset? Tunteeko luotonantaja yhteiskuntavastuunsa? Anja Peltonen johtaja Kuluttajavirasto

7 Suomen Kuluttajaliiton osastolla kävi kiitettävästi väkeä. Aurinkoinen SuomiAreena veti jälleen väkeä Poriin Helena Lustig // teksti & kuvat Heinäkuinen Suomi näytti parhaat puolensa, kun Porissa pidettiin jälleen SuomiAreena, laajan yhteiskunnallisen keskustelun, kantaaottavuuden ja mielipiteenvaihdon tyyssija. Suomen Kuluttajaliitto otti nyt toista kertaa osaa tähän vuotuiseen tapahtumaan. Liiton osastolla kävi kiitettävästi väkeä, saihan osas- tolla muun muassa lakimiehen neuvoja kuluttaja-asioissa. Kuluttajatietoa oli tarjolla esitteiden ja lehtien muodossa. Porin Seudun Kuluttajayhdistys vastasi pääosin osaston pyörittämisestä. Suomen Kuluttajaliitto sai myös runsaasti esiintymisaikaa kävelykadun kupeessa olleella Eetunaukion lavalla. Suomen Kuluttajaliiton puheenjohtaja Krista Kiuru kertoi liiton toiminnasta ja lavalle asteli myös Kultsi Napponen, jolla oli asiaa erityisesti lapsille. Napponen järjesti lapsille kivan kisan, jossa piti muun muassa kävellä hernepussi pään päällä ja arvuutella purkissa olleiden herneiden määrää. Palkinnoksi pikkuväki sai Napposkassin, jossa oli tenaville tietoa muun muassa terveellisistä ruokavalinnoista. Suomen Kuluttajaliiton kävelykadulla sijainneella osastolla piipahtivat myös porilaiset Maria Rissanen ja Sari Kulmala. Millaisina he kokivat kuluttajaasiat: mitä on hyvin, mitä huonosti? Pienen miettimisen jälkeen molemmat tulivat siihen tulokseen, että asiat ovat suht mallillaan. Jotain kommentoitavaa kuitenkin löytyi. Kaipaisin pakkauksiin selkeitä merkintöjä niiden kierrätettävyydestä. Monissa pakkauksissa on kierrätysmerkinnät, mutta niistä ei pääse perille, mihin lajittelupisteeseen ne tulee laittaa, Maria Rissanen totesi. Ja lajittelupisteitä saisi olla enem- män. Nythän esimerkiksi jogurttipurkit menevät sekajätteeseen, Sari Kulmala jatkoi teemaa. Rissanen sanoi suosivansa mieluusti kotimaisia tuotteita, mutta etenkin elintarvikkeissa tulee usein hinta vastaan. Hinta on iso tekijä lapsiperheen ruokahankinnoissa. Mutta jos hintaero ei ole kovin iso, niin suosin aina kotimaista. Kulmala totesi kesän olevan ihanaa aikaa jo siksikin, että tällöin kasviksissa on runsaasti valikoimaa ja ne ovat kotimaisia. Luomua ostaisin enemmän, jos se olisi edullisempaa. Sisarukset, kahdeksanvuotias Vilma ja kuusivuotias Matias Huosianmaa osallistuivat Kultsi Napposen järjestämään kisailuun ja jäivät sen jälkeen vielä hetkeksi pohtimaan, mitä se raha oikein on ja mitä sillä voisi tehdä. Minun mielestä rahaa pitäisi lähettää köyhiin maihin. Siellä on paljon köyhiä ihmisiä eivätkä ne saa rahaa mistään, Vilma totesi. Suomen Kuluttajaliiton elintarvikeasiantuntija Annikka Marniemi opasti Kultsi Napposen estradilta pois. Kultsi Napponen teki ensimmäisen julkisen esiintymisensä Eetunaukion lavalla.

8 hinta: 4 euroa Suomen Kuluttajaliitto ottaa kantaa / 2009 Suomen Kuluttajaliitto arjen asiantuntija Suomen Kuluttajaliitto kannattaa ravintolaruoan arvonlisäveron alentamista elintarvikkeiden arvonlisäveron tasalle Eräänä päivänä keväällä 2008, Suomen Kuluttajaliiton toimiston oveen koputettiin. Ovella seisoi pieni, kohtelias sininen olio. Mä oon Napponen, Kultsi Napponen, hyvää päivää. Mulla olis vähän asiaa. Napponen halusi hommiin. Nopeasti se valloitti toimiston väen sydämet ja asettui taloksi. Napponen, miltä nyt tuntuu, kun ensimmäinen vuosi Suomen Kuluttajaliitossa on takana? Hyvältä tuntuu, kiitos kysymästä! Sain heti pääroolin hauskoissa ja opettavaisissa elintarvike- ja talousaiheisissa nettipeleissä ja eettisen matkailun visassa. Poseerasin mallina parempiin välipaloihin opastavassa julisteessa ja päädyin jopa voileipäanimaatioon. Kaverini Nevari nimittäin tarvitsi vähän opastusta voileivän tekemisessä. Nevari on välillä vähän pihalla. Ja sitten vielä kesällä pääsin keikkumaan kassin kylkeen. Näistä kaikista rohkaistuneena esiinnyin heinäkuussa livenä SuomiAreenalla Porissa. Kannustin lapsia herneaiheisella temppuradalla. Eli kyllä hommaa on riittänyt! Mitä suunnitelmia sinulla on tulevalle? No, kyllä se niin on, että homma ei ole vielä valmis. Moni lapsi ja nuori on aika hukassa esimerkiksi digitaalisessa maailmassa, joten enköhän ala pian digittää pelin muodossa. Käyn varmaan myös kääntymässä parissa messutapahtumassa ja hengaan tietenkin toimistolla. Olemme muuten juuri muuttaneet Kamppiin, ja tavaroita pitää vielä etsiskellä ja asetella. Ja vanhat hommat tietenkin jatkuvat ihan täysillä uusien lisäksi. Mitä terveisiä lähettäisit suomalaisille lapsille ja nuorille? Käykää pelaamassa -osoitteessa, sieltä voi tarttua jos jonkinmoista tietoa hihaan. Palkintojakin on tarjolla. Ja vinkatkaa opeille sivustosta, niitä pelejä voisi hyvin pelata myös vaikka köksäntunneilla! Hyvää syksyä ja tsemppiä kaikkiin haasteisiin! Annikka Marniemi haastattelu lehmätkin nautti v at KesäsTä sivut 4 5 Kuntien elintarvikevalvonta asiantuntevaa MTK:n puheenjohtaja kotimaisen ruoan asialla Palautetta Kuluttajan Naposta Pyysimme lukijoita antamaan palautetta kesäkuun Kuluttajan Napossa olleista jutuista. Vastaajat pitivät parhaimpana puheenjohtajan kolumnia Puhutaan velkaantumisesta! Seuraavaksi eniten kannatusta saivat jutut Elintarvikkeiden hintojen nousu kaventaa ostovoimaa sekä liiton kannanotosta kertova juttu Ehdotettu mediamaksu johtaa kohtuuttomuuksiin. Arvoimme kaikkien vastanneiden kesken Finnkinon elokuvalippupaketin. Sen voitti Olli Autio Vaasasta. Onnittelut! Palkinto postitetaan voittajalle. Kiitokset kaikille palautteen antajille. Suomen Kuluttajaliitto kannattaa elintarvikkeiden arvonlisäveron alentamista lähemmäksi eurooppalaista keskitasoa. Elintarvikkeiden arvonlisäveron rinnalla on pitkään ollut esillä myös ravintolaruokailun korkeamman arvonlisäveron saaminen elintarvikkeiden arvonlisäveron tasolle. Erilaiset verotasot on ravintolapalvelujen käyttäjien taholta todettu vaikeasti ymmärrettäviksi ja perusteettomiksi. Vaikeutuneessa taloustilanteessa ravintolapalvelujen käyttö on vähentynyt ja uhkaa vähentyä edelleen. Se, että hallitusohjelmassa mainitaan vain elintarvikkeiden arvonlisäveron alentaminen, ei saa muuttuneessa taloustilanteessa olla esteenä tarpeellisen korjauksen toteutukselle. Ravintolapalvelujen veron alennus tukisi suomalaista ruokakulttuuria ja työllisyyttä. Suuri hinnanero siten, että ravintoloiden ja työpaikkojen ruokailu olisi tuntuvasti korkeammin verotettua ja kalliimpaa kuin noutopalveluiden pikaruoka, ei olisi kansanterveydellisesti toivottavaa. Siksi myös työpaikoilla ja ravintoloissa tapahtuvan ruokailun verotuksen tulisi olla samalla alennetulla tasolla noutopalveluista ostettujen pikaruokien verotuksen kanssa. Ehdotettujen muutosten taloudellisissa vaikutusarvioissa tulee veromenetysten lisäksi ottaa huomioon myös muita vaikutuksia, kuten ruokapalvelujen todennäköisestä lisäyksestä tulevat verotuotot, veronmenetyksistä arvioidun summan siirtyminen muuhun, korkeamman arvonlisäveron ja muiden kulutusverojen piiriin kuuluvaan kulutukseen sekä ravintola-alan työllisyyden tuottamat tulot. Suomen Kuluttajaliitto kannattaa sekä elintarvikkeiden että ravintolaruokailun arvonlisäverojen alentamista siten, että ne tulevat samalle tasolle.

9 Eväsmiehet vasemmalta lukien: Jarmo Salo Haukiputaalta, Marko Näykki Lapualta ja Lauri Haikola Siilinjärveltä. Eväsmiehet muuttivat rakentajien ruokavalintoja paula pessi // teksti Suomen Kuluttajaliiton ja Rakennusliiton yhteinen Hyvät eväät -projekti sai aikaan merkittäviä muutoksia rakennusalalla toimivien ruokavalintoihin. Projektin keulakuvina kiertäneet Eväsmiehet kävivät kahden vuoden aikana noin 700 rakennusalan oppilaitoksessa ja noin 700 rakennustyömaalla kaikkialla Suomessa. Yhteensä Eväsmiehet tapasivat yli rakentajaa. Viesti kentälle oikealla asenteella Luennoilla Eväsmiehet puhuivat syömisen ja liikunnan tärkeydestä työssä jaksamiselle. Lisäksi puhuttiin hyvistä ja helpoista ruokavalinnoista, ateriarytmistä sekä piilosokerista, - suolasta ja -energiasta. Olemme 110 prosenttisen tyytyväisiä poikien työhön. Tavoitteenamme on ollut pitää huolta jäsenistämme, Rakennusliiton tiedotuspäällikkö Heikki Korhonen kertoo. Alusta alkaen oli selvää, ettei hankkeen viestinviejäksi kentälle palkata ravitsemusalan ammattilaista. Vertaiskouluttajamalli osoittautuikin tehokkaaksi. Pojat osaavat työmaiden kielen. Työmaakäynneillä puhutaan muutakin kuin eväsasiaa, Korhonen toteaa. Ravitsemusasioiden ammattilainen ei välttämättä keksisi kaikkia konsteja, millä tavoin puhua rakennusmiehille, eväsmies Lauri Haikola jatkaa. Malli on ollut toimiva. On tärkeää tarjota viestiä monilla eri keinoilla ja jos ei kokeile, ei myöskään voi onnistua. Kasvokkain tapahtuva viestintä on aina tehokasta. Toiset haluavat mukaansa esitteitä, toiset taas lukevat tärkeät tiedot mieluummin internetistä, pohtii projektin elintarvikeasiantuntija Annikka Marniemi Suomen Kuluttajaliitosta. Palaute on ollut myönteistä. Työmailla miehet eivät ole jääneet sanattomiksi, vaan ovat kertoneet mielipiteensä käynnin jälkeen. Erityisen hyvän vastaanoton Eväsmiehet ovat saaneet hieman vanhempien rakentajien keskuudessa, jotka alkavat miettiä tulevia eläkepäiviään ja terveysasioita. Oikeat ruokailutottumukset ovat tärkeitä myös työurien pidentämisen kannalta. Tärkeää on säännöllinen ateriarytmi, joka sisältää myös lämpimiä aterioita. Työturvallisuuskin paranee, kun ei tehdä nälkäisenä töitä, Korhonen summaa hankkeen tavoitteita. Kaksi vuotta opetti Rakennusmiehet ovat suhteellisen samanlaista porukkaa, eväsmiehet toteavat ja miettivät sen jälkeen työnsä haasteita. Yleisöstä täytyy saada ote joka kerta ja työmaat ja koulut ovat kuitenkin aina erilaisia. Myös paikalliset erot, kuten murteet ovat joskus mietityttäneet. Huonoin puoli työssä on ollut puuduttava matkustaminen. Autossa on saanut istua paljon, toteaa Jarmo Salo. Kaikki eväsmiehet tuntevat olonsa hieman haikeaksi projektin päätyttyä. Rakennusalan ammattilaisista ja opiskelijoista on nyt tavoitettu neljännes. Mitä uusia haasteita eväsmiehet näkevät alan tulevaisuudessa ravitsemusviestinnän osalta? Pienillä työmailla riittää kehitettävää. Niissä on usein huonot sosiaalitilat tai ne puuttuvat kokonaan. Järkevä ruokailu ei onnistu, jos lounaan joutuu syömään vaikkapa omassa autossa kertoo Marko Näykki. Eväsmiehet kertovat eväsvuosien tuoneen paljon kokemusta ja uusia taitoja myös heille itselleen. Ravitsemusasioiden tuntemuksen lisäksi esiintymiseen ja puheviestintään on tullut varmuutta sekä kirjoitustaidot ovat parantuneet lehtijuttujen ja muun viestinnän parissa. Hommaa lähdettiin tekemään täysillä ja siinä onnistuttiin hyvin, Näykki kokoaa yhteen Hyvät eväät projektin lopputuloksen. Hyvät eväät -projekti sai keväällä 2008 Suomen Sydänliiton sydänterveyden edistämisen valtakunnallisen tunnustuspalkinnon. Palautekyselyssä kysyttiin Eväsmiesten tapaamisen vaikutusta omiin ruokavalintoihin. Kyselyyn vastasi 511 rakennustyöläistä ja alan opiskelijaa, jotka olivat tavanneet Eväsmiehet kahdesti. Vastaajista 84 % kertoi muutoksia tapahtuneen. Seuraavaa oli tapahtunut: - Kasvisten, hedelmien ja marjojen käytön lisääminen 59 % - Pikaruuan vähentäminen 58 % - Säännöllisemmin syöminen 55 % - Limsan ja energiajuomien vähentäminen 50 % Nyt tekemään Kampanjan toteuttavat Agronomiliitto, Aivohalvaus- ja dysfasialiitto, Arktiset Aromit, Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto, Kotitalousopettajien liitto, Maa- ja kotitalousnaisten Keskus, Marttaliitto, Ravitsemusterapeuttien yhdistys, Ruoka-Suomi teemaryhmä, Suomen Kuluttajaliitto ja Suomen 4H-liitto. Kampanjassa mukana olevat järjestöt antavat tarkemmat toteutusohjeet. Lisätietoja: Simo Moisio Arktiset Aromit ry puhelin Annikka Marniemi Suomen Kuluttajaliitto puhelin Terve Valinta kampanja käynnistyi myös tänä vuonna. Syyskuun aikana kannustetaan kaikkia kysymään tai ostamaan kampanjaan valittuja terveellisiä tuotteita ruokakaupoista. Tavoitteena on lisätä näiden hyvien tuotteiden kysyntää ja tarjontaa. Samalla kiinnitetään kaupan huomio terveellisten tuotteiden esillepanoon. Kampanja keskittyy erityisesti elintarvikkeiden ravintosisältöön ja pakkausmerkintöihin. Pakkausmerkintöjen lukutaito auttaa meitä valitsemaan terveellisiä elintarvikkeita. Osallistu kampanjaan syyskuun aikana. Vastaamalla tämän jälkeen kampanjan palautekyselyyn olet mukana tuotepalkintojen arvonnassa. Lähetä vastaukset osoitteeseen: Kaupoista kysytään ja ostetaan seuraavia tuotteita: - Marinoimaton siipikarjanliha - Marjat ja yrtit (tuoreet, pakastetut ja kuivatut marjat, marjatäysmehut, tuoreet ja kuivatut yrtit) - Uuden sadon omenat - Tuore kala - Maustamaton, rasvaton jogurtti - Ruisleipä (ruista vähintään 50 %, kuitua vähintään 6 g /100 g, suolaa enintään 0,7 g /100g) - Vähäsuolaiset ja -rasvaiset juustot (suolaa enintään 1,2 %, rasvaa enintään 17 g /100 g) - Täyslihaleikkeleet (suolaa enintään 1,8 %, rasvaa enintään 3 g /100 g) Mukaan valitut tuotteet ovat vain esimerkkejä. Terveellisiä tuotteita löytyy runsaasti lisää kaupan valikoimista. Sydänmerkki elintarvikkeessa helpottaa valintoja, koska kampanjaan valittujen tuotteiden kuitu-, suola- ja rasvagrammat ja -prosentit vastaavat Sydänmerkin kriteereitä. Kysymällä ja ostamalla saat terveelliset tuotteet kauppaasi!

10 nappo Postikortin viisaus Järjestömaailmassa nopeasti yleistyneet visiot ja strategiat voivat parhaimmillaan tuoda järjestötoimintaan ryhdikkyyttä, päämäärätietoisuutta ja innostusta. Pahimmillaan taas ne saattavat jäädä vain paperinmakuisiksi pakkopulliksi liittokokouksissa tai unohtua liittokokouksien välillä järjestötoimijoiden ö-mappiin. Meillä on kaikki mahdollisuudet joko onnistua tai epäonnistua järjestönä tulevaa vuoden 2010 liittokokousta ajatellen. Suurin haaste on rakentaa sellainen tahto tai visio, jolla voimme luoda jokaiselle järjestömme jäsenelle näkökulman tulevaisuudesta, jota kohti suunnata. Hyvin valittu visio antaa työllemme merkityksen ja suunnan siitä, mitä tulevaisuudessa tehdään. Visio tulevaisuuden suunnasta on sellainen, että se ei jää pelkäksi hokemaksi vailla käytännön merkitystä. Vision pohjalta rakennetaan toiminnallemme strategia, jossa määritellään jatkon kannalta merkittävimmät toimintatavat. Koska valmisteltavaa ja mietittävää on paljon, olemme jo aloittaneet tulevaisuuden hahmottelun. Ilmiselvää on, että tulevina vuosina liittomme toimintaan tarvitaan sekä uutta virettä että vanhaa perinnettä. Yhtä tärkeää on kuitenkin sen varmistaminen, että toimintakentällä riittää tulevaisuudessakin tilaa toimia. Siksi kuluttajakentän vahvistaminen ja yhtenäistäminen vaatii tulevaisuudessa rohkeitakin tekoja. Sain eräänä päivänä entiseltä opettajaltani postikortin, jossa luki: Elämä hymyilee niille, jotka uskaltavat elää. Mietelause synnytti minulle heti vision. Monissa elämämme rooleissa myös Suomen Kuluttajaliiton jäseninä tarvitsemme rohkeaa uskallusta tarttua tulevaisuuden tarjoamiin mahdollisuuksiin. Silloin visiot ja strategiat onnistuvat. Ja elämä hymyilee. Krista Kiuru Suomen Kuluttajaliiton puheenjohtaja kansanedustaja Puheenjohtajan palsta Vykortets visdom De visioner och strategier som snabbt vunnit fotfäste i föreningsvärlden kan, när de lyckas, medföra målmedvetenhet och entusiasm. Som värst kan de förbli endast torr jargong på förbundsmötena, eller mellan förbundsmötena bli kvar i förbundsaktivas ö-pärm. Med tanke på förbundsmötet år 2010 har vi alla möjligheter att antingen lyckas eller misslyckas som förbund. Den största utmaningen är att bygga en sådan vilja eller vision, med vars hjälp vi för varje medlem i vår organisation kan skapa en bild av framtiden att styra emot. En väl vald vision ger mening till vårt arbete, och riktlinjer till vad man gör i framtiden. Visionen om riktningen i framtiden är sådan att den inte förblir blotta ord utan praktisk innebörd. Utgående från visionen byggs till vår verksamhet en strategi i vilken vi fastställer de viktigaste tillvägagångssätten beträffande fortsättningen. Eftersom det finns mycket att bereda och tänka på, har vi redan börjat skissa upp framtiden. Det är uppenbart att verksamheten i vårt förbund under de kommande åren behöver både ny kraft och gammal tradition. Lika viktigt är dock att försäkra att det på fältet också i fortsättningen finns plats att agera. Därför kräver förstärkning och förenhetligande av konsumentfältet t.o.m. drastiska åtgärder i framtiden. En dag fick jag ett vykort av min gamla lärare där det stod: Elämä hymyilee niille, jotka uskaltavat elää, d.v.s. Livet ler för dem som vågar leva. Aforismen gav mig genast en vision. I de många roller vi har i livet även som medlemmar i Finlands Konsumentförbund behöver vi mod att greppa de möjligheter framtiden erbjuder. Då lyckas visionerna och strategierna. Och livet ler. Krista Kiuru Orförande i Finlands Konsumentförbund Riksdagsledamot Ordförandens kolumn

11 Sieltä täältä Vieraskynä Vieraita Japanista Potilasasiakirjat potilaan hoidon ja oikeusturvan kulmakivet Suomen Kuluttajaliitto muutti kesällä uusiin toimitiloihin Helsingin Kamppiin. Osoitteemme on Malminrinne 1 B, HELSINKI. Muut yhteystiedot säilyvät ennallaan. Kuvassa monivaiheisen muuttotapahtuman varsinaiset työmyyrät Reija Aalto ja Timo Niemi. Kesällä Suomen Kuluttajaliitossa kävi vieraita Japanista. Japanin asianajajaliiton kolmetoistahenkinen kuluttaja-asioiden komitea tutustui liittomme kuluttajatoimintaan professori Takao Nishimuran johdolla. Tulkkina toimi Kumiko Hiltunen (kuvassa oikealla edessä). Jotkut meistä muistavat, miten kunnanlääkäri raapusti muutaman sanan potilaskorttiin. Sittemmin tavat ovat muuttuneet ja modernisoituneet muun muassa sähköisiksi sairaskertomuksiksi. Valtakunnallinen projekti näiden yhtenäistämiseksi on meneillään. Ulkoisista muodoista riippumatta potilasasiakirjojen tarkoitus ei ole perusajatukseltaan muuttunut. Keskeisimmät säännökset sisältyvät potilaslakiin, henkilötietolakiin ja asetukseen potilasasiakirjojen laatimisesta ja niiden säilyttämisestä. Potilasasiakirjojen tehtävänä on palvella hyvän hoidon suunnittelua ja toteutusta sekä edistää hoidon jatkuvuutta ja seurantaa. Tietojen tulee olla tarpeellisia, oikeita, virheettömiä ja laajuudeltaan riittäviä. Potilassuhteen luottamuksellisuus ja potilaan yksityisyyden suoja edellyttävät huolellisuutta potilasasiakirjojen laatimisessa ja säilyttämisessä. Terveydenhuollon ammattihenkilöiden velvollisuus on merkitä potilasasiakirjoihin niiden käyttötarkoituksen kannalta tarpeelliset tiedot. Potilaskertomukseen tulee merkitä tiedot toteutettujen tutkimus- ja hoitotoimenpiteiden haitallisista vaikutuksista ja hoidon tehottomuudesta. Epäillyistä potilas-, laite- ja lääkevahingoista tulee tehdä potilaskertomukseen yksityiskohtaiset merkinnät, josta käy ilmi kuvaus vahingosta, selvitys hoidossa mukana olleista terveydenhuollon ammattihenkilöistä sekä laite- ja lääkevahingon osalta kuvaus vahingon epäillyistä syistä. Lainsäädäntö antaa puitteet siitä, mitä asioita ja miten tulee dokumentoida. Potilasasiakirjamerkinnät ovat niin potilaan hoidon kuin myös hänen oikeusturvansa kannalta oleellisen tärkeitä potilaan saattaessa asiansa esimerkiksi kurinpidollisena asiana Valviraan tai potilasvahinkona Potilasvakuutuskeskukseen. Asianmukaiset merkinnät myös ovat lääkärin, muun henkilöstön ja hoitoorganisaation edun mukaisia. Monelta väärinkäsitykseltä ja kiistalta sekä sana vastaan sana -tilanteelta vältytään ennakolta kun dokumentaatio on kunnossa. Potilaalla on oikeus tarkastaa, mitä tietoja hänestä on merkitty potilasasiakirjoihin. Tarkastusoikeudella tarkoitetaan henkilökohtaista potilasasiakirjatietojen tarkastamista ja se voidaan henkilötietolain mukaan evätä vain, jos tiedonantamisesta saattaisi aiheutua vakavaa vaaraa rekisteröidyn terveydelle ja hoidolle. Potilasasiakirjojen virheelliset ja tarpeettomat tiedot on ilman aiheetonta viivytystä oikaistava, poistettava tai täydennettävä. Potilaan kannattaa siis aika ajoin tarkastaa omat asiakirjansa, koska niissä esiintyy joskus virheellisyyksiä, joilla voi olla vaikutusta potilaan hoitoon tai esimerkiksi vakuutuskorvausten saamiseen. Jos virheet ovat olennaisia, potilaan kannattaa viipymättä pyytää lääkäriä korjaamaan ne. Potilasasiakirjoihin sisältyvät tiedot ovat salassa pidettäviä eikä niitä saa ilman potilaan kirjallista suostumusta antaa sivullisille. Sivullisia ovat ulkopuolisten henkilöiden lisäksi kaikki ne samassa terveydenhuoltoyksikössä työskentelevät, jotka eivät henkilökohtaisesti osallistu potilaan hoitoon. Sama koskee sähköisessä muodossa olevia tietoja. Niitä ei ole sivullisen oikeus mennä kurkkimaan. Potilas voi esittää pyynnön lokitiedoistaan, joista ilmenee ketkä ovat lukeneet hänen potilastietojaan tietokoneelta. Potilasasiakirjoja koskevat säännökset antavat hyvät puitteet asianmukaisten potilasasiakirjojen laatimiselle ja ylläpitämiselle. Niiden noudattaminen lisää kaikkien osapuolten oikeusturvaa. Hyvä potilasasiakirja on osa hyvää hoitoa. Se on kaikkien hoidossa mukana olevien yhteinen etu, ei kenellekään haitaksi tai ketään vastaan. Mikäli asiat eivät selviä hoitolaitoksen tai lääkärin kanssa käytävissä keskusteluissa, potilasasiamies voi neuvoa ja auttaa potilasta potilasasiakirjoihin liittyvän asiansa selvittelyssä. Martti Mikkonen varatuomari

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys FOKUS grammatik Konjunktiot yhdistävät sanoja, lauseenosia ja lauseita. Konjunktiot jaetaan rinnastus- ja alistuskonjunktioihin. Jag och min kompis ska resa till Köpenhamn. Minä ja kaverini matkustamme

Lisätiedot

Lasten tarinoita Arjen sankareista

Lasten tarinoita Arjen sankareista Arjen sankarit Lasten tarinoita Arjen sankareista 112-päivää vietetään vuosittain teemalla Ennakointi vie vaaroilta voimat. Joka vuosi myös valitaan Arjen sankari, joka toiminnallaan edistää turvallisuutta

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 Mun talous -hanke teetti toukokuussa 2014 kyselyn porilaisilla toisen asteen opiskelijoilla (vuonna -96 syntyneille). Kyselyyn vastasi sata

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

NUORTEN TALOUS- JA VELKANEUVONTA

NUORTEN TALOUS- JA VELKANEUVONTA NUORTEN TALOUS- JA VELKANEUVONTA YLEISTÄ Nuoruudessaan ihminen käy läpi enemmän muutoksia kuin missään muussa elämän vaiheessa. Suomen lainsäädännön mukaan 18 v. on täysi-ikäinen - vastaa itse varoistaan

Lisätiedot

Kulutus ja ostopyynnöt lasten, nuorten ja perheiden arjessa. Terhi-Anna Wilska KoKoTuki-vanhempainilta 14.3.2012

Kulutus ja ostopyynnöt lasten, nuorten ja perheiden arjessa. Terhi-Anna Wilska KoKoTuki-vanhempainilta 14.3.2012 Kulutus ja ostopyynnöt lasten, nuorten ja perheiden arjessa Terhi-Anna Wilska KoKoTuki-vanhempainilta 14.3.2012 Lasten ehdoilla perheen taloudessa? Lapset yhä useammin perheen projekteja, ajankäyttö lasten

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

www.rosknroll.fi 0201 558 334

www.rosknroll.fi 0201 558 334 www.rosknroll.fi 0201 558 334 Rollella ei ole peukalo keskellä kämmentä, joten lähes kaikki rikki menneet tavarat Rolle korjaa eikä heitä pois. Etsi kuvista 5 eroavaisuutta! Rolle har inte tummen mitt

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.

Lisätiedot

PENNO Selvitä rahatilanteesi

PENNO Selvitä rahatilanteesi PENNO Selvitä rahatilanteesi Tiedätkö, kuinka paljon sinulla on rahaa käytössäsi? Tämän Penno-vihkon avulla saat käsityksen tuloistasi ja menoistasi. Lisäksi voit laskea, paljonko sinulla on rahaa käytettävissä

Lisätiedot

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010 1 28.6.2010 Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010 Sisällys 1. Selvityksen tarkoitus s. 1 2. Selvityksen toteuttaminen s. 1 3. Selvityksen tulokset s. 2 3.1 Velkaantumisen

Lisätiedot

PENNO Selvitä rahatilanteesi

PENNO Selvitä rahatilanteesi PENNO Selvitä rahatilanteesi TIEDÄTKÖ, KUINKA PALJON SINULLA ON RAHAA KÄYTÖSSÄSI? Kuuluuko arkeesi taiteilu laskujen ja välttämättömien menojen kanssa? Tiedätkö, mihin rahasi kuluvat? Tämän Penno-työkirjan

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Marttajärjestön ja Pohjois- Karjalan Marttojen ympäristöteemat ja toimet. Maarit Sallinen-Uusoksa/Pohjois-Karjalan Martat ry 5.9.

Marttajärjestön ja Pohjois- Karjalan Marttojen ympäristöteemat ja toimet. Maarit Sallinen-Uusoksa/Pohjois-Karjalan Martat ry 5.9. Marttajärjestön ja Pohjois- Karjalan Marttojen ympäristöteemat ja toimet Maarit Sallinen-Uusoksa/Pohjois-Karjalan Martat ry 5.9.2018 TIETOA MARTOISTA 119-vuotias marttajärjestö on Suomen johtava arjen

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Vastuuta ja valikoimaa

Vastuuta ja valikoimaa interventio Vastuuta ja valikoimaa Keinoja nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ETM Sini Garam Leipätiedotus ry 2.12.2008 Lapsista terveitä aikuisia ravitsemusta parantamalla julkisen ja yksityisen

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Mitä on ruokakulttuuri. - kuluttajan silmin?

Mitä on ruokakulttuuri. - kuluttajan silmin? itä on ruokakulttuuri - kuluttajan silmin? toiminnanjohtaja Tiina Lampisjärvi Finfood Suomen Ruokatieto ry Kulttuurin Kaukametsä -seminaari Onko ruoka kulttuuria? 7. 8.9.008 istä tuntee vahvan ruokakulttuurin?

Lisätiedot

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Uusavuttomuus - uusi ilmiö Jorma Lehtojuuri Wikipedia määrittelee uusavuttomuuden varsinkin nuorten aikuisten

Lisätiedot

Merkkitekoja-kampanjan kuluttajatutkimus Pieni teko, iso kiitos

Merkkitekoja-kampanjan kuluttajatutkimus Pieni teko, iso kiitos Merkkitekoja-kampanjan kuluttajatutkimus Pieni teko, iso kiitos Kantar TNS Oy Tarja Pentilä Merkkitekoja-kampanja 2018 kuluttajan suhde vastuullisuuteen ja valintojen merkityksellisyyteen Päätulokset Vastuullisuusmerkit

Lisätiedot

Sinivalkoinen jalanjälki. Kampanjatutkimus

Sinivalkoinen jalanjälki. Kampanjatutkimus Sinivalkoinen jalanjälki Kampanjatutkimus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää 1. Mitkä tekijät vaikuttavat kuluttajien ostopäätöksiin? 2. Mikä on suomalaisuuden merkitys ostopäätöksissä? 3. Mikä on suomalaisten

Lisätiedot

Kampanjan plussat ja miinukset Ylitarkastaja, jaostopäällikkö Annika Nurttila Pakkausmerkintäkampanjan päätösseminaari 3.6.2010

Kampanjan plussat ja miinukset Ylitarkastaja, jaostopäällikkö Annika Nurttila Pakkausmerkintäkampanjan päätösseminaari 3.6.2010 Kampanjan plussat ja miinukset Ylitarkastaja, jaostopäällikkö Annika Nurttila Pakkausmerkintäkampanjan päätösseminaari 3.6.2010 Kuluttajien riittävän tiedonsaannin varmistaminen fokuksessa Kuluttajapoliittinen

Lisätiedot

ta betalt! Luento hinnoittelun merkityksestä maria österåker Maria Österåker, ED - Österåker & Österåker Ab 17 november 2017

ta betalt! Luento hinnoittelun merkityksestä maria österåker Maria Österåker, ED - Österåker & Österåker Ab 17 november 2017 ta betalt! Luento hinnoittelun merkityksestä maria österåker Maria Österåker, ED - Österåker & Österåker Ab Tuotteen oikea hinta on se jonka asiakas on valmis siitä maksamaan Maria Österåker, ED - Österåker

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Missa. Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa. 1 Harjotus. 2 Harjotus. Kunka Missa ellää S.4. Mikä Missa oon? ... Minkälainen Missa oon? ...

Missa. Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa. 1 Harjotus. 2 Harjotus. Kunka Missa ellää S.4. Mikä Missa oon? ... Minkälainen Missa oon? ... Missa Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa Kunka Missa ellää S.4 1 Harjotus Mikä Missa oon?.. Minkälainen Missa oon?.. Miksi Missa hääty olla ykshiin niin ushein?.. Missä Liinan mamma oon töissä?

Lisätiedot

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2011

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2011 1 Sisällys 1. Selvityksen tarkoitus s. 1 2. Selvityksen toteuttaminen s. 1 3. Selvityksen tulokset s. 2 3.1 Velkaantumisen taustalla olevien syiden kehittyminen s. 2 3.2 Nuorten velkaantumisen taustalla

Lisätiedot

1. 3 4 p.: Kansalaisjärjestöjen ja puolueiden ero: edelliset usein kapeammin tiettyyn kysymykseen suuntautuneita, puolueilla laajat tavoiteohjelmat. Puolueilla keskeinen tehtävä edustuksellisessa demokratiassa

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Raportti ajalta 02.03.2017-30.06.2017. Vastauksia annettu yhteensä 580 kpl. Minkä ikäinen olet? / Hur gammal är du? Alle 18 /

Lisätiedot

Useasti Kysyttyä ja Vastattua

Useasti Kysyttyä ja Vastattua 1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas samtidigt då man gräver.

Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas samtidigt då man gräver. Torgmöte 3½ 3.3 kl. 12:30-14 i Saima, stadshuset Kim Mäenpää presenterade projektet Skede 1 av HAB och torgparkeringen Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas

Lisätiedot

Talous- ja velkaneuvonta

Talous- ja velkaneuvonta Talous- ja velkaneuvonta Toiminta ja kehittäminen - 1 johtava talous- ja velkaneuvoja - 9 talous- ja velkaneuvojaa - 2,8 sihteeriä - asukaspohja n. 335 000 Toimintatavat - Talous- ja velkaneuvonta - Talous-

Lisätiedot

ZA4979. Flash Eurobarometer 216 (Public attitudes and perceptions in the euro area) Country Specific Questionnaire Finland

ZA4979. Flash Eurobarometer 216 (Public attitudes and perceptions in the euro area) Country Specific Questionnaire Finland ZA4979 Flash Eurobarometer 216 (Public attitudes and perceptions in the euro area) Country Specific Questionnaire Finland Revised questionnaire for euro survey in euro area Q1. Yleisesti ottaen, onko Suomen

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

ASUMISPAKKI-koulutus Harkittu rahan käyttö. KOTILO-projekti

ASUMISPAKKI-koulutus Harkittu rahan käyttö. KOTILO-projekti ASUMISPAKKI-koulutus Harkittu rahan käyttö Harkittu rahankäyttö Omasta taloudellisesta tilanteesta on tärkeää olla tietoinen. On hyvä arvioida tulot ja menot. Pienillä tuloilla selviää, kun suunnittelee

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 23.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Voisitko auttaa minua? Avun pyytäminen Puhutko englantia? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Kan du vara snäll och hjälpa mig? Talar du engelska? Puhutteko _[kieltä]_? Tiedustelu

Lisätiedot

WHO-Koululaistutkimus 2014 WHO-Skolelevstudie 2014

WHO-Koululaistutkimus 2014 WHO-Skolelevstudie 2014 WHO-Koululaistutkimus 2014 WHO-Skolelevstudie 2014 Kansainvälinen pitkäkestoinen koulukyselytutkimus, jossa tarkastellaan kouluikäisten lasten ja nuorten terveyskäyttäytymistä ja elämäntyylejä eri konteksteissa.

Lisätiedot

ENGLANTI PALVELUKIELENÄ. Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä

ENGLANTI PALVELUKIELENÄ. Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä ENGLANTI PALVELUKIELENÄ Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä Suomen 2. suurin kaupunki Yksi nopeimmin kasvavista kaupungeista Suomessa 20 % asukkaista alle

Lisätiedot

Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta?

Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta? Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta? Suomen Hypoteekkiyhdistys & Suomen AsuntoHypoPankki Oy Matti Inha, toimitusjohtaja, rahoitusneuvos 1.11.2010 Ikäsi haarukassa n.

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI?

KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI? KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI? Aalto University Executive Education Teemu Malmi Professori, AUSB WORKSHOP Alustus: Budjetti ohjaa, kaikki hyvin? Keskustelu pöydissä Yhteenveto Alustus: Miten varmistan,

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013 Nuukuusviikko 2013 LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ Nuukuusviikko vko 16 TEEMAVIIKKO, JOLLE ON TÄNÄ VUONNA VALITTU TEEMAKSI LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ NUUKUUSVIIKOLLA NOSTETAAN TÄRKEÄÄ KESTÄVÄN

Lisätiedot

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan Rahapuhetta Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan Herättämässä keskustelua siitä, mistä ei keskustella Rahapuhetta on OP:n yhteistyössä Marttaliiton ja Takuusäätiön kanssa toteuttama

Lisätiedot

Ensiasuntoon muuttaneiden nuorten ryhmä. Espoonlahti kevät 2011

Ensiasuntoon muuttaneiden nuorten ryhmä. Espoonlahti kevät 2011 Ensiasuntoon muuttaneiden nuorten ryhmä Espoonlahti kevät 2011 Suunnitelma alle 25-vuotiaita sosiaalitoimen asiakkaita, jotka ovat saaneet/saamassa oman ensiasunnon tai joilla on ollut aikaisemmin vaikeuksia

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Kan du vara snäll och hjälpa mig? Avun pyytäminen Talar du engelska? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Kan du vara snäll och hjälpa mig? Talar du engelska? Talar du _[språk]_? Tiedustelu

Lisätiedot

Säästämmekö itsemme hengiltä?

Säästämmekö itsemme hengiltä? Säästämmekö itsemme hengiltä? Jaakko Kiander TSL 29.2.2012 Säästämmekö itsemme hengiltä? Julkinen velka meillä ja muualla Syyt julkisen talouden velkaantumiseen Miten talouspolitiikka reagoi velkaan? Säästötoimien

Lisätiedot

Inno-torin kyselyiden tuloksia

Inno-torin kyselyiden tuloksia Inno-torin kyselyiden tuloksia Johdanto Kysyimme kuluttajilta mm. millaisia tuotteita he käyttävät, kuinka usein ja mikä vaikuttaa tuotteen valintaan tai miltä osastolta tuotteen tulisi löytyä sekä millaisia

Lisätiedot

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009 Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009 1. Tavoitteet Suomen Potilasliitto ry, Finlands Patientförbund rf, on vuonna 1970 potilaiden perustama valtakunnallinen potilaiden etujen ja oikeuksien ajaja.

Lisätiedot

1.3 Prosenttilaskuja. pa b = 100

1.3 Prosenttilaskuja. pa b = 100 1.3 Prosenttilaskuja Yksi prosentti jostakin luvusta tai suureesta on tämän sadasosa ja saadaan siis jakamalla ao. luku tai suure luvulla. Jos luku b on p % luvusta a, toisin sanoen jos luku b on p kpl

Lisätiedot

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan. KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et

Lisätiedot

PIKAOPAS KULUTTAJALLE

PIKAOPAS KULUTTAJALLE PIKAOPAS KULUTTAJALLE Tiedätkö, mistä ruokasi tulee? Suomessa syötävästä ruuasta noin 80 % on Suomessa valmistettua. Noin 65 % ruokamme raaka-aineesta on suomalaista. Elintarviketuotanto on maailmanlaajuista.

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Ilmastokyselyn tulokset

Ilmastokyselyn tulokset Ilmastokyselyn tulokset Huomioita Kyselyn tuloksia tulkittaessa on huomioitava, että koululaiset on pakotettu vastaamaan kyselyyn koulussa. Kaupunginosavertailuissa on mukana ainoastaan ne kaupunginosat,

Lisätiedot

VARHAINEN PUUTTUMINEN

VARHAINEN PUUTTUMINEN VARHAINEN PUUTTUMINEN www.tasapainoa.fi MITÄ VARHAINEN PUUTTUMINEN ON? Varhaisella puuttumisella tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että autetaan kaveria tai ystävää jo silloin kun mitään vakavaa ei vielä

Lisätiedot

Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA

Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA TUTKIMUSALUE North (Torne) Saami - 4000 (25 000) Lule Saami - 500 (1500)

Lisätiedot

1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte?

1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 25% 5 75% 10 Keskusta Kokoomus Kristillisdemokraatit Perussuomalaiset Ruotsalainen Kansanpuolue 10 Sosialidemokraatit Vasemmistoliitto Vihreät Jokin muu

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Mitä kotitalouden pitää tietää taloudesta? Pasi Sorjonen 12.9.2012 18.3.2013 Markets

Mitä kotitalouden pitää tietää taloudesta? Pasi Sorjonen 12.9.2012 18.3.2013 Markets Mitä kotitalouden pitää tietää taloudesta? Pasi Sorjonen 1.9.1 18.3.13 Markets OSAA TÄMÄ PÄÄSET PITKÄLLE Budjettirajoite oma talous on tasapainossa, nyt ja yli ajan Korkomatematiikka haltuun lainat, sijoitukset,

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Tehyn. avain- sanat. päättäjille

Tehyn. avain- sanat. päättäjille Tehyn avain- sanat päättäjille Sosiaali- ja terveydenhuollon asiat ovat isoja ja monimutkaisia kokonaisuuksia. Myös niitä koskevia muutoksia voi olla vaikea hahmottaa. Siksi Tehy listaa päättäjille viisi

Lisätiedot

Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus

Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus SUOMALAISEN TYÖN LIITTO Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus Suomalaisen Työn Liiton tutkimus Nuoret, työ ja kuluttaminen 2019 Tutkimuksen toteutus Nuoret, työ

Lisätiedot

Kohti eurooppalaista sääntelyä

Kohti eurooppalaista sääntelyä Kohti eurooppalaista sääntelyä Tuula Loikkanen Kohti eurooppalaista sääntelyä Viron matkalta ei tuoda vain alkoholia, vaan rahaa kulutetaan myös muuhun Turvallisuudesta ei tingitä Kaupat osana palveluntarjoajien

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 27.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

Vaasa opiskelukaupunkina. Vasa som studiestad

Vaasa opiskelukaupunkina. Vasa som studiestad Vaasa opiskelukaupunkina Vasa som studiestad Osaaminen ja oppiminen ovat Suomalaisen elinvoiman lähteitä Osaaminen ja oppiminen muodostavat pohjan yksilön ja yhteiskunnan hyvinvoinnille. Osaaminen ja oppiminen

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Kasvulle on erinomaiset edellytykset Matkailu- ja ravintolaala on merkittävä toimiala Hannu Hakala Majoitus- ja Ravitsemispalvelut MaRa 8.10.2015 LAUREA Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa

Lisätiedot

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN Hyvä kotiväki Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta sekä

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA?

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? MIKÄ NUORTA AUTTAA? MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? KUN ITSE OLIN NUORI? KUINKA MONI KÄYNYT ITSE TERAPIASSA TAI SAANUT APUA? Innostunut, olen mukana kaikessa ikä Teen työni hyvin, ei muuta Oven

Lisätiedot

Suomalaiset Virossa 2017

Suomalaiset Virossa 2017 Suomalaiset Virossa 2017 - Suomalaisten matkailu ja kulutus Virossa Poimintoja selvityksestä. Koko selvitys on Kaupan liiton jäsenten saatavilla Kauppa.fi:n jäsensivuilla, Tutkimukset-osiossa. Selvityksen

Lisätiedot

Prosentti- ja korkolaskut 1

Prosentti- ja korkolaskut 1 Prosentti- ja korkolaskut 1 Prosentti on sadasosa jostakin, kuten sentti eurosta ja senttimetri metristä. Yksi ruutu on 1 prosentti koko neliöstä, eli 1% Kuinka monta prosenttia on vihreitä ruutuja neliöstä?

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry

Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Luennon sisältö Mistä lähteä liikkeelle, jos oman lapsen paino huolestuttaa? Miten lapsen

Lisätiedot

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1 kuvat: Ilona Vestu 1 NUKKUMAANMENO Nukkumaanmenoaika voi olla perheille useista eri syistä vaikeaa. Vanhempana on hyvä miettiä, mitä nämä syyt voivat olla ja mitä lapsi tilanteesta ajattelee. En tykkää

Lisätiedot

Opiskelijatiedote - Studerande info 5.

Opiskelijatiedote - Studerande info 5. Metsäalan Asiantuntijat Skogsbranschens Experter 23. helmikuuta / 23. februari 2016 Opiskelijatiedote - Studerande info 5. HAAPA 2015 HAAPA eli metsäalan opiskelijoiden harjoittelupalkkauskysely tehtiin

Lisätiedot

Maahanmuuttajien saaminen työhön

Maahanmuuttajien saaminen työhön Maahanmuuttajien saaminen työhön Maahanmuuttajien kotoutumisessa kielitaito ja jo olemassa olevan osaamisen tunnistaminen ovat merkittävässä roolissa oikeiden koulutuspolkujen löytämiseksi ja maahanmuuttajien

Lisätiedot

NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA

NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA Kuninkaanhaan koulun liikenneturvallisuuskysely 2014 Yhteenveto oppilaiden vastauksista ja ajatuksista www.ts.fi 1/11 Leena-Maria Törmälä, Ramboll Finland

Lisätiedot

Kirsi Englund RATKAISUJA ARKIRUOKAAN. 4 askelta helppoon hyvinsyömiseen

Kirsi Englund RATKAISUJA ARKIRUOKAAN. 4 askelta helppoon hyvinsyömiseen Kirsi Englund RATKAISUJA ARKIRUOKAAN 4 askelta helppoon hyvinsyömiseen Osa 2: ASKELEET PAREMPAAN ARKIRUOKAAN Panosta oikeisiin asioihin, ruokavalion perusteet kuntoon Arkiruoka kuntoon mikä on oleellista

Lisätiedot

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TALENTUM HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Terhi Majasalmi ISBN: 978-952-14-1884-6 ISBN:978-952-14-1883-9 Ulkoasu: Lapine Oy Paino: BALTO print 2012

Lisätiedot

Tietoa ja inspiraatiota

Tietoa ja inspiraatiota Terveyspolitiikka Tietoa ja inspiraatiota Nykypäivänä arvostamme valinnan vapautta. Tämä ilmenee kaikkialla työelämässämme, vapaa-aikanamme ja koko elämäntyylissämme. Vapauteen valita liittyy luonnollisesti

Lisätiedot

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 5 2012 Talouden näkymät TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 Suomen kokonaistuotannon kasvu on hidastunut voimakkaasti vuoden 2012 aikana. Suomen Pankki ennustaa vuoden 2012 kokonaistuotannon kasvun

Lisätiedot

SUHDANNEKUVA SYKSY 2009 PTT-katsaus 3/2009. Valtion velkaantuminen ei vaadi paniikkiratkaisuja

SUHDANNEKUVA SYKSY 2009 PTT-katsaus 3/2009. Valtion velkaantuminen ei vaadi paniikkiratkaisuja T i e d o t e Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa to 24.9.2009 klo 10.15 SUHDANNEKUVA SYKSY 2009 PTT-katsaus 3/2009 Valtion velkaantuminen ei vaadi paniikkiratkaisuja

Lisätiedot

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Turvallisuus Lämpö & Ymmärrys Terveystalossa tunnen olevani parhaissa käsissä. Asiakkaalle välittyy lämmin tunnelma. Minusta

Lisätiedot

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 Lapset palveluiden kehittäjiksi! Maria Kaisa Aula Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 1 YK-sopimuksen yleiset periaatteet Lapsia tulee kohdella yhdenvertaisesti eli lapsen oikeudet kuuluvat

Lisätiedot

Ruokamenot kuluttajan arjessa

Ruokamenot kuluttajan arjessa Ruokamenot kuluttajan arjessa Tieteiden yö Rahamuseossa 13.1.2011 Jarkko Kivistö Ekonomisti Ruokamenot kuluttajan arjessa Ruokamenot Kuinka suuren osan tuloistaan kuluttajat käyttävät elintarvikkeisiin?

Lisätiedot

Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin. Oskari Lammi

Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin. Oskari Lammi Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin Oskari Lammi 1 Asiakastyytyväisyys mitä ja miksi Asiakas määrittelee hyvän ja huonon palvelun laadun. Jos palvelun laatu ei tyydytä asiakasta, on hänen

Lisätiedot

VÄLIPALALLA ON VÄLIÄ 2009. Ulla Rauramo Leipätiedotus ry 3.11.2009

VÄLIPALALLA ON VÄLIÄ 2009. Ulla Rauramo Leipätiedotus ry 3.11.2009 VÄLIPALALLA ON VÄLIÄ 2009 Ulla Rauramo Leipätiedotus ry 3.11.2009 Leipätiedotus ja kouluruokailu 2002 alkaen Nauti vapaasti viljasta I- II 2002-2007 Uusia tapoja lisätä nuorten viljatuotteiden kulutusta

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS

OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS Lämmittely / Sanastoa OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS OIKEUS SIVIILISÄÄTY LAITON LAILLINEN MAAHANMUUTTO HOITAA MAASTAMUUTTO

Lisätiedot